Huijasin.


Dellamorte Dellamore, 1994 Italia.



Ennakko-odotuksia ei ollut, odotin perus camppia zombikomediaa. Sen sijaan leffa oli eurooppalaisen taide-elokuvan ja kieliposkessa tehdyn kauhukomedian sekoitus.

Elokuva kertoo hautausmaan hoitajasta nimeltä Fransisco, joka autistisen Gnaghin kanssa ylläpitää hautausmaata, ja niittaa haudoista nousevia zombeja. Osa ihmisistä on ''palaajia'', jotka seitsemäntenä kuolinyönä nousee, ja eihän niitä voi päästä lähtemäänkään. Fransiscolla alkaa vähitelleen pääkoppa sekoamaan, kuolleman ja elämän raja hämärtyy ja hänen rakkauden kohteensa palaa yhä uudelleen ja uudelleen.




Hämmentävä elokuva, loppu jättää oikeastaan koko elokuvan täysin auki, mutta ratkaisu toimii. Elokuva toimii myös ''olutta, ja leffa jossa on tissejä ja zombeja'' tyyliin, mutta diipimpi taso löytyy. Loppu yllätti oikeasti, ei ole pitkään aikaan näin hyvää leffaa tullut katsottua. Nauratti myös huomattavan paljon leffan aikana.

Kannattaa katsoa.