Mietiskelin vanhempien konsoleiden pelejä ja huomasin, että Gamecube on kyllä aivan uskomattoman aliarvostettu. Täydellinen esimerkki siitä, miten konsolien myynnit eivät tosiaankaan ole merkki parhaista peleistä. Aloin listaamaan laitteen hyviä pelejä ja listahan kasvoi hetkessä sangen suureksi. Alla muutamia valintojani:


Metroid Prime 1 & 2

Vaikka kakkososa jakaakin mielipiteitä, niin molemmat pelit ovat uskomattoman hyviä tekeleitä, jotka loivat kokonaan uuden genren. Ehdottomasti yksiä parhaista viime sukupolven peleistä. Todella viimeisen päälle huoliteltuja pelejä molemmat.

Zelda Wind Waker & Twilight Princess

Kukapa ei Zeldoja tuntisi. Jälleen kaksi loistokasta peliä, joiden tasolle vain hyvin harva peli nousee. Cubelle tietenkin.

Super Smash Bros Melee

Ei varmaan suurempia esittelyjä kaipaa. Peli on kerännyt ympärilleen järjettömän suuren pelaajakunnan. Vielä näin vuosienkin päästä julkaisusta ssbm-skene vain kasvaa ja uusia turnauksia järjestetään ympäri maailmaa. Värikkään karkkikuoren alla piilee todella syvällinen peli, josta riittää hupia bilepelaajista turnauspelaajiin. Meleestä tuli vahingossa niin hyvä kuin se on, sillä muut smash-sarjan osat eivät pääse lähellekään. Ja jälleen vain Cubelle.

Resident Evil -pelisarja

Pienellä purppurakuutiolla pelittää myös todella laaja Resident Evil -pelimäärä. Uusi Remake on oma suosikkini koko katraasta, mutta kyllähän Re4 räjäytti myös pankin ja kusee vitosen päälle mennen tullen.

F-Zero GX

Kansainvälisesti kilpaa pelattessa ei yllä N64:n F-Zero X:n tasolle, mutta muuten kyllä edelleen haastavampaa, nopeampaa ja ennen kaikkea parempaa ajopeliä saa hakemalla hakea. Pelattavuus on vain omaa luokkaansa ja grafiikka edelleen hienompaa kuin yhdessäkään Wiin pelissä. Harmi vaan, että vaikeustasonsa vuoksi varmaan 1% pelin ostajista on nähnyt kaiken mitä pelillä on tarjottavana.

Super Mario Sunshine

Okei, oli varmasti monille jonkinlainen pettyms Mario 64:n jälkeen, mutta kun lähdetään vertaamaan muihin lajityypin peleihin, niin huomataan miten hyvä peli oikeastaan on kyseessä. Rehellistä tasoloikkaa ilman turhia kikkailuja.

Metal Gear Solid Twin Snakes

Sehän on selvää, että elitistisimmät fanit itkevät, kun pari ääninäyttelijää on vaihtunut tai välipätkät välillä yliammuttuja, mutta ainahan ne fanit ovat itkemässä, oli kyseessä sitten mikä pelisarja tahansa. Kyseessä on kuitenkin todella hyvä remake ensimmäiselle MGS-pelille, joka kannattaa ehdottomasti pelata läpi.

Pikmin 1 & 2

Jälleen pelejä, joillaisia ei oikein muilta konsoleilta löydy. Jo ykkönen oli hyvä ja uudenlainen, mutta kakkonen parantaa lähes kaikessa. Sarjassamme pelejä, joita kukaan vähänkään peleistä tietämätön ei tunne, kun tulivat Gamecubelle.

Skies Of Arcadia Legends

Dreamcastilta lähtenyt, Cubelle käännetty pienin extroin, kulttimaineeseen noussut roolipeli. Hiukan vanhentunut, mutta pelissä on tiettyä viehätysvoimaa, joka vetää edelleen puoleensa. Kannattaa ihmeessä kokeilla, jos sattuu jostain löytämään.

Ikaruga

Mielestäni paras shoot 'em up koskaan. Ei pelkästään satunnaista ampumista ja selviytymistä miljoonien ammusten joukossa, kuten monissa muissa alan peleissä. Nyt jokaisen vihun paikka ja lentorata on tarkkaan mietitty, jotta niitä voi chainittaa ja saada enemmän pisteitä. Hyvien pelaajien videot Ikarugasta ovat taidetta parhaimmillaan. Kaiken kruunaa täydellinen pelattavuus, grafiikka ja soundtrack.

Paper Mario: The Thousand-Year Door

Intelligent systems ei juuri huonoja pelejä tee. En odottanut peliltä juuri mitään, mutta kotelosta paljastuikin todella hyvä ja erilainen roolipeli. Dialogi on loistavaa ja pelimaailma imee mukaansa hetkessä. Lisäksi pelissä riittä tekemistä ihan helvetisti.

Fire Emblem Path of Radiance

Taktiikkaropea jälleen intelligent systemsiltä. Graafinen ulkoasu ei ehkä ole maailman paras, mutta kyseessä on kuitenkin yksi Cuben parhaista peleistä ja todella hyvä lisä Gamecuben ropevalikoinaan.

Megaman Collection & X Collection

Cuben ohjain vaatii vähän totuttelua, mutta muuten pelit ovat kyllä yhtä Megaman-taivasta. Kaikki hyvät Megamanit samoissa kuorissa. Aivan hitonmoinen pelipaketti!

Baten Kaitos 1 & 2

Kuutiolta löytyy myös yksi viime sukupolven parhaista jrpg-peleistä, eli Baten Kaitos 2. Peli vaan taisi mennä ohi suurelta yleisöltä myöhäisen julkaisunsa vuoksi. Paljon parempi rope kuin joku paljon hypetetty FFX, mutta jäi harvojen herkuksi.

Muita sekalaisia


Playstation 2:n suosio vain sai Cuben näyttämään huonolta ja sen pelejä ei juuri perusmarketeissa näkynyt.  Itse en koskaan ole katunut Cuben hankkimista. Jos sattuu olemaan köyhä opiskelija tai rahaa ei sada taivaalta, niin Cuben saa nykyään alle 30e:lla ja siihen vielä kasan pelejä päälle. Paljon paremmin ei voi rahoja kuluttaa, kun vertaa uusien pelien hintoihin nykykonsoleille. Lähes kaikki multiplattaritkin ovat selvästi teknisesti toimivampia Cubella kuin ps2:lla. Ehkä näiden konsoleiden pelivalikoimaa ei voi vertailla varsinkaan määrältään, mutta Cuben valikoima on kyllä pirun kovaa laatua.

Nyt kun Nintendo Ja Sony ovat menneet vain taaksepäin uusilla konsoleillaan, niin osaa arvostaa vielä paremmin kuutiota.

Kirjoittelenpa tänne omat näkemykset Pelaajalaudan henkilöistä pelkkien postauksien perusteella. Ihanan ennakkoluuloista ajattelua, eikö vain? Kirjoitan siis vain sellaisista henkilöistä, joista en ole koskaan nähnyt kuvaa, enkä tiedä mitään. Jos joku suuttuu leikistä, niin omapahan on ongelmansa.

Melfice:
Viestien perusteella ei aivan nuorimmasta päästä. Todennäköisesti oikein hauska ja sosiaalinen tyyppi elävässä elämässä, vaikka esittääkin vakavaa mulkkua aina välillä. Pituutta löytyy vähän vajaa 190cm ja lyhyet tummat hiukset. Huhujen mukaan Fraeonin isoveli.

Doinkki:
En tiedä miksi, mutta hepulla on varmasti kiharat hiukset. Lisäksi ehkä hiukan tukeva ruumiinrakenteeltaan, ei kuitenkaan liian lihava. Veistelee hauskoja juttuja boardeilla, mutta todellisuudessa ehkä hiukkasen ujo luonteeltaan. Kokenut netinkäyttäjä, jonka vuoksi osaa kirjoitella strategisesti nasevia postauksia.

ToniP:
Selvästi näitä nykyajan jauhesammuttimen kokoisia yläasteopiskelijoita, joilla housut roikkuvat polvissa, lippis vinossa ja kaiken kruunaa harvinaisen paska musiikkimaku. Yrittää esittää kovaa jätkää, tupakoi salaa välitunneilla ja skeittaa kesäisin. Ei kuitenkaan todellisuudessa osaa skeitata, vaikka luuleekin niin. Tämä oli helppo.

Shinta:
Laudan aikuisempaa porukkaa, sen huomaa viestien tasosta. Pelaa elitistipelejä vapaa-ajallaan, mutta ei kuitenkaan ole elitisti. Todennäköisesti pelaaminen on jäänyt harvemmalle, mutta tykkää edelleen lueskella pelijuttuja ja kirjoitella niistä nettiin aina välillä. Parransänkeä naamassa ja pitkät hiukset.

Scarf:
Tässä on Joe-San efektiä havaittavissa. Postaukset kertovat säälimättömästä huippupelaajasta, josta saa erittäin tosikon kuvan. Satasesta vetoa, että tyyppi on tosielämässä varsin lyhyt, hoikka (läskisormet eivät osaa Ikarugaa), alkuun ehkä ujohko ja hiljainen, mutta  paremmin tutustuttaessa varmasti ihan mukava henkilö. Jos haluaisin johonkin henkilöön tutustua täältä, se olisi Scarf. Mystinen, sanavalmis, pelaamisen tosissaan ottava heppu.

Xerobos:
Pelaajalaudan vanhuksia, varmasti yli 25-vuotias. Ei todellisuudessa välitä edes hirveästi pelaamisesta, mutta tykkää käydä vittuilemassa netissä tosikoille ja niitähän aina riittää. Sarkastinen ihminen, jolla irstas huumorintaju. Kalju ja aavistuksen lihava, mutta silti urheilusta tykkäävä.

Azu:
Kiltti, päälle 20-vuotias pulleahko poju kyseessä, joka tykkää peleistä oikeasti. Päätä somistaa pitkät hiukset ja tykkää punaisesta väristä. Kuitenkin tosikko luonteeltaan, eikä aina ymmärrä vitsailujen päälle, joten suuttuu aika helposti. Lemppariruoka äidin makaronilaatikko ja viettää paljon aikaa iltaisin netin äärellä. Todennäköisesti kaikkien kaveri, mutta tosiaankin vain kaveri.  Tyttöystävää ei meinaa löytää millään, vaikka yritystä on ollut.

Lisää joskus. >_>

Huomasin Ps2-pelien olevan nykyään lähes ilmaisia, joten kävin ostamassa peräkärryllisen pelejä Gamestopista. Loistavan FFXII:n ja Gran Turismo 4:n ohella on tullut pelailtua myös Shadow of the Colossusta ja Icoa. Mitähän näistä osaisi sanoa... Aika hiljaista, sillä sellaista paskaa kyseiset pelit ovat. Ico on vielä jotenkin pelattava ja siinä on jopa vaihtelua jonkin verran, mutta Sotc on alusta loppuun samaa roskaa.

Kuollut pimatsu pitäisi saada henkiin, joten ei muuta kuin kiviörmyjä metsästämäään. Alkuintro on tyylikäs ja nostattaa tunnelman kattoon.  Maailma vaikuttaa ensin upealta valtavien alueiden ansiosta, mutta sitten iskee todellisuus päin kasvoja. Sehän on vain väritön ja eloton aavikko, jossa voi ratsastella sinne tänne ilman mitään tekemistä, tyhjempi kuin Zoukan lompakko. Välillä vastaan tulee Colossus joka vaikuttaa isolta ja haastavalta, mutta kuoleekin kuin kärpänen.

Siis oikeasti. Kuka ihme tätä oikein jaksaa? Puolen välin jälkeen ei ole pienintäkään motivaatiota pelata tätä roskaa loppuun. Ei juonta, ei mitään haastetta, ei mitään tekemistä, ei mitään. Kaiken kruunaa N64-tasoa oleva ruudunpäivitys. Fiilistelypelihän tämä on, josta tunnelmaa löytyy, mutta sitä nyt löytää oikeistakin peleistä. "Team Ico"on varmaan yliarvostetuin kehittäjä koskaan. Ico on korkeintaan keskinkertainen ja Sotc on pelkkä tuhnu. Jos tämä olisi tullut kaikille konsoleille aikoinaan, niin tuskin kukaan edes olisi huomannut näitä. Nyt fanipojut saivat hehkutuksillaan uskomaan, että kyseessä olisi hyväkin peli. Onneksi sentään menivät kaupaksi päin mulkkua.

--

Devil May Cry 3:sta pelailen kunnolla vasta nyt ensimmäisen kerran ja pelihän on varmaan miljoona kertaa parempi kuin nelonen. Kenttäsuunnittelu paljon parempaa, monipuolisempia vihollisia ja vaikeustasokin kohdillaan. Hirveän pitkälle en ole vielä ehtinyt pelailla, joten paha mennä tarkempia kertoilemaan, mutta hyvältä vaikuttaa.

--

Sitten koneessa on pyörinyt tämä kuuluisa Gran Turismo 4. Pelissä on niin järjetön määrä pelattavaa, että varmaan loppuelämä menee tätä porattaessa, kun aina silloin tällöin vain ehdin pelata. Kolmonen on roskaa olemattoman vauhdintunnon vuoksi, mutta tässä sitä on onneksi parannettu reippaasti. Varmaan paras autopeli, joka näyttää ja kuulostaa edelleen loistavalta. Tosin jatkuvat latausajat ottavat päähän valikoita selatessa.


TK:n tuomiot:

Ico: Roskikseen

Shadow of the Colossus: Roskikseen

DMC3: Hyllyyn

Gran Turismo 4: Hyllyyn

En tajua mitä on sattunut. Kiinnostunut pelaamiseen on palannut ja on aika astua takaisin kirjoittelemaan laudalle lähes vuoden tauon jälkeen. Kukapa ei minun herkkiä ja koskettavia postauksia ei olisi kaivannut, jotka koskettavat ihmisten herkimpiä tuntemuksia sieltä ja syvältä.

Projektina olisi porata kaikki Nesin parhaat läpi ja todistaa itselle, että sisällä piilee edelleen oikea sotanorsu.

Part 1:

Batman



Kohta lähes 20-vuotias Batman-peli ja edelleen ehdottomasti se paras. Normaalisti Sunsoftilta voi odottaa vain jätettä, mutta ilmeisesti tuurilla saivat Batmanin onnistumaan niin hyvin. Grafiikka ajaa edelleen asiansa, kenttäsuunnittelu hyvää ja pelattavuus sangen toimivaa. Kaiken kruunaa täydellinen soundtrack. Vaikeustasoakin löytyy aika raikkaasti, sillä vaikka pystyn pelaamaan Battletoadsinkin läpi ilman continueita, niin Batman on silti todellinen piikki munassa. >_>

Battletoads



Siitä puhe mistä puute ja nyt ois tarvetta pienelle teurastukselle. Battletoads teurastaa todennäköisesti suurimman osan pelaajista henkisesti. Onhan näitä kaikenlaisia mättöjä tehty ja nähty enemmän kuin tarpeeksi (Double Dragonit voi työntää jonnekin), mutta kyllä se Battletoads on ykkönen. Peli erottelee jyvät akanoista ja todelliset pelaajat tissinimijöistä.

Castlevania 2



Ei kiinnosta mitä joku pirun angry Nintendon vajekki selittelee pelistä. Onhan pelissä pienehköjä käännöskukkasia ja pari muuta epäloogista juttua, mutta se ei poista sitä faktaa, että pelihän on selkeästi paras vanha Castlevania. Aikoinaan sain tämän synttärilahjaksi ja olen pelannut sen jälkeen varmaan 30 kertaa läpi. Mitä maksaisinkaan, jos Konami tajuaisi tehdä tästä remaken tai uuden samantyylisen Vanian. Musiikit ansaitsevat kunniamaininnan, varsinkin näin pelimusiikin unohdettuna aikakautena. Ennen sentään tehtiin unohtumattomia melodioita vaatimattomilla välineillä. Nykyään joku horo tunkee paskaa käyrätorveen ja sieltä ulos tulevat huminat äänitetään. Se on sitä niin kutsuttua tunnelmallista ambient-musiikkia... JEE!

Super Mario Bros 3



Oikeastaan pelasin tämän jo vähän aikaa sitten läpi, mutta pakkohan tämä on listata kun kerran parhaista Nes-peleistä on kyse. En tiedä, mitä ihmettä Nintendolla on sen jälkeen tapahtunut, mutta Mario 3:sta eteenpäin ollaan menty vain alas. World on hyvä, mutta häviää pahasti monipuolisuudessaan kolmoselle, Yoshi's Island taas ihan erilainen peli ja DS:n New Brossi pelkkä vitsi. Eipä tästä pelistä paljon lisättävää, kun se hipoo täydellisyyttä.

Megaman 3



Kakkonen ei todellakaan ole ykkönen, mitä Megamaneihin tulee. Kolmonen parantaa oikeastaan kaikilla osa-alueilla kakkosesta, mutta jotkut orvot kannustavat kakkosta vain sen "legendaarisuuden" takia, tai sitten se sattui vain olemaan se ensimmäinen MM-peli. Kenttäsuunnittelussa on menty reilusti eteenpäin, musiikit vieläkin paremmat, yhdellä aseella ei tapeta enää kaikkia ja Dr. Wilyn linnake ei ole mikään yksinkertainen vitsi ilman haastetta.

Zelda 2



Yksi suosikeistani Zelda-sarjassa, vaikkakin ehdottomasti liian aliarvostettu tekele, johtuen todennäköisesti siitä kun peli oli liian erilainen ja vaikea. Kerrankin Zelda, jossa kaikkia bosseja ei pieksetä A-nappia hakkaamalla. Link's Awakening oli ensimmäinen Zeldani ja tämän ostin sitten heti seuraavaksi, eikä tuottanut pettymystä. Toivottavasti tällainen Zelda tehtäisiin vielä joskus.