Aivan huomaamatta kesä on taas lopuillaan sen suurempia helteitä tarjoamatta. Elokuu on jo hyvässä vauhdissa, joten nyt on aika varautua tulevaan talveen. Keväällä ja alkukesästä peloteltiin kylmien kelien vallitessa marjasadon huonoilla näkymillä. Pölyttäjät kuolivat, halla teki tuhojaan eikä mistään sadosta pitänyt tulla kuin korkeintaan kehnoa. Onneksi näin pahasti ei kuitenkaan käynyt, vaan ainakin kotipihani herukkapensaat ovat varsin mehukkaan näköisiä. Huomasin myös metsässä käydessäni, että mustikoitakin on, vaan onko ottajia?

Marjastajien ikäjakauma tuntuu olevan tukevasti 50 paremmalla puolella. En tunne oikeastaan ketään minun ikäistäni, joka marjoja tai sieniä kävisi vapaaehtoisesti korvesta keräämässä. Johtuuko tämä sitten siitä, että kaikki on niin helppo saada kaupasta, vai siitä, että nuoret eivät metsien tuntumassa asu? En itsekään ollut pienempänä kovin innokas marjastaja, puoliksi pakotettuna keräsin herukoita mehuja varten ja pienen rahallisen korvauksen toivossa kävin poimimassa mustikoita äidin piiraita varten.

Vasta viime vuosina olen innostunut perinteisyyspäissäni itse kerätyistä luonnonantimista ja niistä saatavista elintarvikkeista kaupasta ostettujen epämääräisten valmismehujen ja -hillojen sijaan. Tammikuussa kotitekoinen mustaherukkamehu maistuu taivaalliselta Rainbow’n omppumehuun verrattuna. Makua vain parantaa tunne siitä, että kulauksen eteen on tehnyt muutakin kuin ojentanut teinivisan ja osuuskauppakortin kassaneidille.

Harmi, että suurin kipinä tällaiseen keräilykulttuuriin on tullut vasta nyt, kun olen muuttanut kaupunkiin ahtaaseen kerrostaloon. Omiin varastoihin en siis marjoja voi noukkia, mutta nyt kotiseudulla vieraillessani voin äidin pakastinta hieman täyttää. Saanhan nauttia näistä antimista mustikkapiirakan muodossa ainakin silloin tällöin kotona käydessäni. Ilmaiset herukkamehut koko vuodelle ovat myös oiva palkinto pienestä puolen päivän keruu-urakasta. Eikä tässäkään ole tärkeää ainoastaan lopputulos: Mustikoiden metsästäminen on tylsänä päivänä jopa hauskaa ja virkistävää ulkoilua, kunhan sinne kuusikkoon lähtee oikealla asenteella.

Valitettava tosiasia tietenkin on, ettei joka asuinpaikan läheisyydestä marjoja pullollaan olevia lähimetsiä löydy. Varsinkin suuremmissa kaupungeissa täytyy ehkä mennä turhankin pitkän matkan päähän ennen kuin tätä jokamiehenoikeutta voi hyödyntää. Jos lähelläsi tällainen alue kuitenkin on, heitän ilmoille haasteen: Onko sinusta marjastajaksi?

P.S. Anteeksi, väärä media. Tämän piti mennä Pirkka-lehteen.