Peliharrastuksen parissa tulee aina välillä ristiriitainen olo. Viimeksi näin kävi eilen, kun lomalaisen tavoin havahduin illalla tietokoneen äärestä, ja päätin että jotain oikeaa aktiviteettia - johon ei siis lueta feissarin selailua, laudan refreshaamista tai xkcd:n random-napin painelua - pitäisi keksiä. "Niin, nythän sitä olisi kerrankin aikaa pelata." Yleensä arjen kiireet hoitavat huolella sen, ettei ehdi/jaksa kotikonsolia paljoa pyöritellä, joten luulisitte varmaan minun olleen riemuissani, kun kunnon sessarille olisi pitkästä aikaa tilaa agendassa. Liekki ei kuitenkaan ottanut syttyäkseen. Ensin kävi mielessä MGS3, jonka läpipeluu aiemmin syksyllä starttasi, mutta tuntui, etten jaksa keskittyä siihen. Entäpä DS, tuo luottolaitteeni? "Meh, kaikki muu on pelattu paitsi uusin Layton, ja siitä on kyllä nyt niin ähky että." Hetken kikkailtuani päädyin lopulta tuplaklikkaamaan Half-Life 2:n ikonia työpöydällä, koska se tuntui helpoimmalta tieltä pelaamisen pariin. Hyvän yrityksen torpedoi kuitenkin se, että Steam päätti usean minuutin ajan päivittää sekä itseään että peliä ennen sen käynnistämistä. Tänä aikana muistin, minkälaiseen helvetilliseen tower defence -kohtaan olin Halffiksessa viimeksi jäänyt, ja masennuin hieman. Kuin vahingossa - muttei kuitenkaan vahingossa - unohdin Halffiksen toistaiseksi ja siirryin katsomaan mitä muuta Steamilla olisi tarjota. Pari ostettua, kokeilematonta seikkailupeliä näytti löytyvän, joten töräytin koneelle Ben There, Dan Thatin, ja käynnistin sen. Parinkymmenen minuutin jälkeen käteen jäi (tarkoituksella?) kauhean näköinen, vaikkakin ihan hauskasti genren kliseillä mässäilevä indieseikkailu. Ei oikein imaissut sisäänsä, toisin kuin vaikka Machinarium tai Monkey Islandit. Suljin pelin, selailin vielä hetken Steamin alepelejä, ja suljin viimein ohjelman. Loppuilta menikin PATV:n uusimpia jaksoja katsoessa. Nukkumaan mennessä tunsin, kiitos yltiöromanttisen PAX-jakson, suurta yhteenkuuluvuuden tunnetta kaikkia peleistä kiinnostuneita kohtaan, ja samalla häpesin salaa sitä, etten ole aktiivisemmin ja konkreettisemmin mukana kulttuurissa. Siis pelaten, nimenomaan.

Yhä useammin huomaan valitsevani leffan tai tv-sarjan iltani ratoksi pelaamisen sijaan. Ne ovat vaivattomampia, ja pitkän päivän jälkeen on monesti saamaton olo. Tämä on siis kait vielä ymmärrettävää. Mutta kun täysin vapaana päivänäkin pelaamisen aloittaminen tuntuu työltä, vaikka mainiota pelattavaa olisi vaikka kuinka, alkaa vähän huolettaa. Enkö enää nautikaan peleistä niin kuin ennen? Onko minusta tulossa *gasp* kasuaalipelaaja? Ja ennen kaikkea, miksi murhehdin viihteestä näin paljon? Kyse kun ei kuitenkaan ole siitä, ettenkö pelaisi taikka pitäisi siitä. Kuten sanottua, on DS liikkuvana ihmisenä - ja kotioloissakin helppoutensa ansiosta - erittäin kovassa käytössä. Kavereiden kanssa pelaaminen on taattua parhautta, ja muutenkin minulla on aina hauskaa kun padi käteen eksyy. En myöskään osaa olla seuraamatta ja kommentoimatta pelikentän tapahtumia, ja innostun edelleen uusista kovista peleistä. Ehkä kyse on vain kaavoihin kangistumisesta. Nykypolven konsolin hankinta on venynyt ja venynyt sillä verukkeella, että solu-asuntoon ei sitä ja isompaa telkkaria ole mitään järkeä hankkia. Varsinkaan, kun tyttöystävältä löytyvät molemmat, ja siellä voi ne pakolliset uutuudet toistaiseksi kokea. Kuitenkin oma konsoli olisi oma konsoli, ja aktivoisi varmasti ostamaan ja pelaamaan. Ellei kyse olekin juuri informaatioähkystä. Pelejä julkaistaan järkyttävää tahtia, kaikille alustoille, eikä kenenkään ole mahdollista kokea niitä kaikkia. Auttaisikohan, jos pyrkisi olemaan valikoivampi ja keskittyisi rauhassa yhteen kahteen peliin kerrallaan.

Voi toki myös olla, että tajunnanvirta meinaa vain riistäytyä uomistaan eikä mulla oikeasti ole mitään hätää. Kello on kuitenkin 03.33 ja jouluherkkuähky vaikuttaa kaikkeen tekemiseen vieläkin. Nyt tehdään näin: Painun nukkumaan, keitän aamulla herättyäni kupillisen teetä, pyyhin pölyt tuosta PS2:sta ja laitan Subsistencen tulille. Katsotaan sitten, mitä se sanoo. DS:lle on uutta pelattavaa jo tilattu, ja tyttöystävän NESistä voin viikonloppuna hakea sitä lapsenmielisyyttä tähän elämään. Game on, bitches!



Eipä vissiin, onhan se tämäkin tapa korkata blogi. Tervetuloa syvien asioiden äärelle. :b Katsotaan saanko kirjoitettua joskus toistekin. Mikäli niin käy, teen sen toivottavasti punaisen langan kera.