Ihan tiukka lopetus. Gavinilta ehkä häiritsevin murtuminen pitkään aikaan. Creditsit oli toteutettu tyylillä, ja biisi oli ihan kiva. Ei kuitenkaan niin fiilisrikas kuin aiempien pelien loppubiisit.
Tää Lamiroir-on-äiti-jupakka pääsi mulle tulemaan täytenä yllätyksenä, kun siinä episodin alussa näkyneessä Troupe Gramarye -kuvassakin kiinnitin heti huomioni vain Shadin naamariin(Shadi Enigmar on btw yksi hupaisimmista nimistä koko pelissä). Ja myöhemmin niihin rannekkeisiin. Metsän näkeminen puilta lienee ongelma näillä kulmilla...
Rannekkeille erityismaininta, sillä putosin ihan oikeasti sille supertieteelliselle selitykselle tästä Gramaryen erikoisvoimasta. Okei, pakkohan sitä jotain oli selvittää, kun faktahan sekin on että siihen asti koko rannekejuttu(ja varsinkin Phoenixin tieto siitä, mikä nyt tuli myös selitettyä) oli tuntunut hieman tökeröltä. Tätä en silti odottanut. Kiitokset tekijätiimin mielikuvitukselle.
Kokonaisuutena Apollon uudet seikkailut olivat hyvin tyydyttävää pelattavaa. Musiikkipuolen kanssa tunsi itsensä kotoisaksi varsin pian, vaikkei tässä sarjan parhaille(kolmonen ja ykkönen) silti pärjätä. Hahmogalleriassa oli jälleen väriä ja välskettä, ja useimmat äijistä ihan oikeasti kiinnostivat. Keissit toimivat, ja sopivaa tahtia jätettiin asioita auki matkan varrella viimeiseen tapaukseen koottavaksi. Riitti pohdittavaa, naurettavaa, yllättävää ja huolehdittavaa. Niin, ja uudet ominaisuudetkin olivat ihan veikeitä(lähinnä siis percieve-hommat, nämä tiedejutut ja tavaroiden pyörittelyt kun nyt olivat joko tuttuja tai varsin samankaltaisia toimia).
Pari sellaista ärsyttävää Phoenix-jumitustakin nähtiin, joissa joko...
a)...oikeussalissa oli vaikea seurata Apollon ajatuksen juoksua, kun itse oli pohtinut asiaa paljon pidemmälle.
b)...tutkintavaiheessa olisi ollut parikin asiaa, mitä kautta jatkaa eteenpäin, mutta minnekään ei ilmaannu ihmisiä ennen kuin joku hiirenkakka jossain on käyty näkemässä. Näihin turhautuu aika nopeasti.
Ei montaa silti onneksi, ja näitä löytyy jokaisesta sarjan pelistä, joten tuttu juttu. Aika nopeasti ne tiukemmatkin tilanteet selviävät. Tiukin btw taisi olla Brushelin hikiset kainalot.
Tiesin tasan, mitä todistusta ja fraasia pitäisi tutkia, mutta en jostain syystä koskaan huomannut niissä kainaloissa mitään, vaikka katsoinkin. Meinasi jo iskeä epätoivo.
Mielenkiinnosta piti muuten tarkistaa se "paha loppukin"(ja kappas, Lamiror näkyi valinnan hetkelläkin, meni tämäkin ekalla kerralla ohi), mutta ikävänä yllätyksenä Juristikammariin ei enää pystynytkään tallentamaan, kun olisin mielelläni katsonut oikean lopun vielä uudestaan, mikäli tästä lopusta tulisi paha mieli. No tulihan siitä, ja nyt seivi on niin kaukana, että jo kerran sieltä kahlaaminen uudelleen otti voimille. Äh.