Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Aihe: Arvostele pelisi  (Luettu 8286 kertaa)
Arvostele pelisi « : 01.07.2007 23:03 »
Tiger Jäsen Viestejä: 81 Basaaripisteet: 0 Profiili Aiheen ideana on arvostella omia pelejäsi. Hienoa olisi jos kirjoitettaisiin enemmän kuin pelkät + ja - tilastot. Elikkäs ei tähän tyyliin:

Half-Life 2

+ Kaikki

- Ei mikään

Ajattelin että tälläiselle aiheelle olisi täällä tilaa. En pysty laittamaan ihan vielä omaa arvostelua mutta yritän pikapuoliin väsätä arvostelun Wiin Tiger Woodsista.

Siitä vaan arvostelkaa joku peleistänne jos kiinnostaa...
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #1 : 06.07.2007 22:28 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW Wii Sports
<Wii>



Nintendolla ollaan kasvettu viime vuosina ymmärtämään mielikuvien tärkeyttä suhteessa tuotteiden menestykseen. Se on saanut Wiin näyttämään ihmisten silmissä äärimmäisen houkuttelevalta yksinkertaisin, mutta kekseliäin keinoin. Moiset temput ovat ennestään tuttuja ainakin Applen muotokielestä. Sillä hetkellä kun Nintendolla päätettiin ottaa Wiitä esittelevissä lehdistötilaisuuksissa ja haastatteluissa konsolin keulakuvaksi WiiSports, yhtiö käytännössä lunasti lippunsa uuden konsolisukupolven kärkikahinoissa. HC-yleisö ei välttämättä tästä pitänyt, mutta ne miljoonat, saavutettavissa olevat uudet pelaajat innostuivat. Mikä voisi olla vakuuttavampi tapa demota uutta laitetta kuin laittaa tavalliset ihmiset pelaamaan Wiillä ja sen ohjaimella. Viesti iskoutuu heti päähän; tämä on jotakin uutta ja se on helposti opittavaa.

Wii Sports on varsin paikkaansa puolustava julkaisu. Varsinkin Euroopassa, jossa peli kuuluu laitepakettiin. Näin konsolin ostanut pääsee heti kokeilemaan käytännössä mitä mainospuheet merkitsevät ja miltä uusi vallankumouksellinen tyyli pelata tuntuu.

Sisällöllisesti ei juhlita: yksinpelaava kyllästyy varsin nopeasti Wii Sportsin tarjontaan.  Kun koneen ohjaamien vastustajien niksit on opetellut ja nostanut oman mii-hahmonsa korkeille kokemustasoille, jäänee WiiSports hyllyyn odottamaan moninpeli-iltoja, joissa se tosin lienee suuri kestosuosikki.

Tennistä voi mättää neljän porukalla kunnes ohjaimista ehtyvät patterit - tai naapurit tulevat rimputtelemaan ovikelloa. Pelin valovoimaisin laji suorastaan huutaa Wiille syvempää ja haastavampaa tennispeliä, varsinkin kunnollisella verkkopelillä varustettuna. Keilaus menee porukassa myöskin, sopivan leppoisalla rytmillään.  Pesäpallo on hivenen liian vaikeahko, golf ei ole suomalaisten suosikkilaji ja nyrkkeily tuntuu olevan enemmän tuurista kiinni kuin taidosta. Ottelut etenevät kiivaan huitomisen siivittämänä eikä liiketunnistus ole tämän pelin osalta riittävän tarkka.

Ilmaisena makupalana ja illanistujaisten pelinä Wii Sports on pätevä paketti. Jatko-osa useammilla lajeilla, verkkopelillä ja parin kympin hintalapulla lienee melko selvä asia jos hurjiin Japanin myynteihin on yhtään katsominen. Tervetuloa vain.

_______________________________

 :)

  • Yksinkertaisen tyylikäs
  • Kontrollit toimivat mainiosti
  • Tennis nelinpelillä
_______________________________
 
:(

  • Ei verkkopeliä
  • Yksinpeli kelpaa lähinnä harjoitteluun
  • Tuuripohjainen nyrkkeily sapettaa




 


« Viimeksi muokattu: 05.08.2007 19:37 kirjoittanut Ephram »
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #2 : 05.08.2007 19:36 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW Excite Truck
<Wii>




Excite Truck on tietyllä tapaa merkillinen peli; se ei näytä ruutukuvissa taikka videoissa erityisen loistavalta, mutta kun wii-ohjaimen saa itse käsiinsä alkaa tapahtua. Silloin peli paljastuu yhdeksi kaikkien aikojen arcade-henkisistä ajeluista. Sitä on erittäin kiva pelata.  Excite Truck todistaa, että liiketunnistusohjaus voi olla samalla sekä tavattoman aloittelijaystävällinen mutta myös syvällinen.  Tämä tulee konkreettisesti todistettua kun pelin masteroituaan palaa pelaamaan alkuaikojen cuppeja ja siellä suoranaisesti kävelee niiden läpi samalla viheltäen - samojen kisojen, jotka alkuvaiheessa tuottivat päänvaivaa.  Excite Truck onkin vaikeustasoltaan erityisen hyvä, sillä koskaan tavoitteet eivät tunnu mahdottomilta saavuttaa. Pelaajalla on aina tunne, että vähän parantamalla hän suoriutuu annetuista tavoitteista kunnialla.  Peli on siis tältä osin hyvin reilu. 

Excite Truckia pelattuani jokainen analogiohjaimella pelattava ajopeli on latteampi kokemus.  Ensimmäisen viiden häsläysminuutin jälkeen kontrollit alkavat juurtua pelaajan selkäytimeen ja tämä alkaa hahmottaa miten hyvin wiimotella voi pelissä leikitellä.  Kokenut Excite Truckin pelaaja pystyy ohjaamaan pelin autoja erittäin tarkasti eikä ohjaus tässä suhteessa eroa analogitatin vastaavasta.  Mutta se on niin paljon hauskempaa!

Graafisesti peli ei ole mitenkään erikoinen. Piirtotäisyys ja sulavuus ovat toki paikka paikoin vaikuttavia. Juuri viimeksi mainittu asia on Exicte Truckin tapauksessa yksi niistä asioista mikä tekee pelistä niin hyvän.  Pelin ollessa liikkeessä kaikkine sumennuksineen se näyttää hyvältä, mutta jos pysähtyy tien varteen ja köröttelee hiljaa maisemia tarkkaillen niiden karuus paljastuu.  Mutta kysymys kuuluu: kuka tätä peliä sillä tavalla pelaa?

Excite Truckin kilpailuja ajellaan kliseisen tutuissa racing-maisemissa: lumisessa Suomessa, soisessa Skotlannissa, vehreässä Kiinassa ja niin edelleen.  Ratoja on aika vähän, sillä usein on niin, että ajetaan samojen maiden sisällä, mutta eri reiteillä. Kattavampi ratavalikoima ei olisi ollut pahitteeksi.  Erilaisia ajokeita on sen sijaan juuri sopiva määrä ja niistä on helppo poimia omat suosikkinsa.  Kevyellä rantakirpulla pystyy tekemään hirmuisia ilmalentoja, raskaalla muskeliautolla taas on helppo jyrätä toiset kilpailijat ja luisua mutkissa.  Itse tykästyin enemmän raskaisiin autoihin, sillä ne tasapainottivat kivasti suuria liikkeitäni Wiin ohjaimen kanssa. Tuppaan heilumaan yleensä aivan liikaa!

Mitä verkkopeliin tulee, niin tämän nimikkeen kohdalla on lausuttava täsmälleen samat sanat kuin Wii Sportsinkin kanssa. Verkkopelin puute harmittaa toden teolla.  Miten hienoja kisoja oltaisiinkaan saatu kuuden ihmisen kesken tässä pelissä, siitä voimme vain unelmoida. Toivottavasti näemme Excite Truck 2:n esimerkillisillä online-ominaisuuksilla varustettuna.  Se olisi ylisiistiä.

N. 20 pelitunnin jälkeen olen voittanut tästä pelistä kaiken voitettavissa olevan; kaikki kilpailut ja haasteet on läpäisty S-arvosanalla sekä kaikille autoille hankittu vaihtoehtoinen maalipinta.  Siitä huolimatta en tunnu saavan Excite Truckista tarpeekseni, vaan veri vetää yhä kerta toisensa jälkeen parantelemaan vanhoja ennätyksiä ja aikoja.  En olisi ikinä uskonut miten hyväksi peli tulisi loppujen lopuksi omalla kohdallani nousemaan.   Jos siis Nintendon apple-henkinen masiina hyllystä löytyy ja omaa vähänkin kiinnostusta arcadeen nojaavien racing-pelien suuntaan, voin suositella Excite Truckia lämpimästi. 

_______________________________

 :)

  • Nopea ja sulava kuin mikä
  • Liiketunnistusohjaus antaa pelille paljon
  • Vaikeusaste juuri sopiva


_______________________________
 
 :(

  • Verkko-ominaisuudet olisivat olleet mahtava lisäys peliin
  • Vähänlaisesti erilaisia ratoja




« Viimeksi muokattu: 05.08.2007 19:42 kirjoittanut Ephram »
www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #3 : 14.08.2007 11:53 »
Frank Jäsen Viestejä: 937 Basaaripisteet: 3 Profiili Unirally
Alusta: SNES
Julkaisu: 1994
Kehittäjä: DMA Design (nykyinen Rockstar North)



Rapakon toisella puolella Uniracers-nimellä kulkenutta peliä kuvataan kotelon etupuolella sanoin "High Speed, 2-Player Competition!", eikä oikeampaan oltaisi vuonna 1994 voitu osua. Tätä peliä nimittäin tuli tahkottua enimmäkseen kavereiden kanssa, vaikka yksinpelikin antoi syytä pelaamiseen. Ja onhan pelissä vauhtia, vaikkei se välttämättä nykyajopelien nopeuksiin yltäkään.

Idea Unirallyssa on selvä: kilpa-ajo yksipyöräisillä kaksiulotteisilla radoilla, joissa korkeuserot ja suunta vaihtelee usein. Samalla tarkoituksena on tehdä temppuja, joilla kerätään lisää nopeutta: mitä suuremmat ja upeammat temput, sitä nopeampaa yksipyöräinen menee. Temppujen valikoima on suurehko, sillä yhdistelemällä erilaisia flippejä ja twistejä pelaaja pystyy luomaan temppurykelmiä, jotka palkitaan "SUPERMEGAHYPERTRICK"-tyylisillä teksteillä. Voi sitä pikkupojan riemua, kun vauhti lisääntyi huimasti kunnon hyppyrien jälkeen.


Kaksinpelissä ruutu jakautuu kahteen osaan.

Pelin tekoäly on yllättävän hyvä. Tasaisella maalla pelaajan vastustajana toimiva yksipyöräinen hyppii tasamaalla tehden backflippejä, ja liima-alueet se ylittää hyppien, joskin joitain poikkeuksia lukuunottamatta. Yksinpelikin on näin haastavaa ja mukavaa.

Peli mainostaa takakannessaan pyörän kustomointimahdollisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaa värin valitsemista, sekä pyörän nimeämistä mieleisekseen. Julkaisun aikaan muuta ei osannut toivoakaan, eikä kustomoinnin vähyys siksi juurikaan haitannut. Nyt se kuitenkin harmittaa, sillä nitrot ja muut olisivat hyvä lisä peliin.


Radat ovat vaihtelevia, ja ne kiermurtelevat sekä horisontaalisti, että vertikaalisti.

Unirally on kestänyt ajan hammasta yllättävän hyvin. Vaikkei pelissä olekaan juonta, yksipyöräisillä kilpailu on yhä hauskaa, ja sen pariin palaa silloin tällöin yhä tänä päivänäkin. Siinä missä Stunt-radat, joilla tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä tempuilla annetussa ajassa, on hieman liian helppo (Head Pounce, FTW!), toimivat Race-tasot todella hyvin. 3D-maailmaa ei tule ikävä, vaikkakin radat näyttävät lähinnä ilmassa leijuvilta putkilta, sillä peli on toteutettu erittäin hyvin ja liike on sulavaa. Kaikkien Supran omistajien kannattaakin hyökätä retropelikauppoihin ja etsiä Unirallya (tai sitten odottaa huhuttua Virtual Console -julkaisua).


Ratoja pelissä on kiitettävästi. Erilaisia toureja löytyy noin 8 kappaletta ja jokaisessa on viisi rataa.

_______________
 :)
  • Tekoäly
  • Idea
  • Nopeus ja sulavuus
  • Loistavaa kaksinpeliviihdettä
  • Ratojen vaihtelevaisuus
_______________
 :(
  • Jotkin radat hieman liian pitkiä
  • Stunt-ratojen helppous
  • Kustomoinnin vähyys
  • Yksinpeli ohi muutamassa tunnissa
_______________
 :o (Erikoista)
  • Pelin mukana tuli 10 radan kartat sisältävä opas, jota tuli tutkittua paljon. Kyseiseen kaksipuoliseen julisteeseen on kirjoitettu seuraavat unohtumattomat sanat:
    Lainaus
    Think of it: in dozens of years' time you'll be able to point an aged finger at a map and in a creaky old voice, tell your grandchildren "Ah yes, I remember the great race of 1997 when I flipped off the Track just here and Silvia nipped past, but not before I did the most immense Twist City (huom. erään supertempun nimi) here and saved the day....." Of course they're most likely to respond with "Yeah, sure Gramps" and get on with playing Unirally 2000 or some other such worthy successor!


« Viimeksi muokattu: 14.08.2007 14:33 kirjoittanut CurryFrank »
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #4 : 19.09.2007 21:39 »
BurnBlack Jäsen Viestejä: 62 Basaaripisteet: 0 Profiili Virtua Tennis 3 
PC



Ensimmäisenä varmasti pistää Silmään uusitut grafiikat. Kaikessa ollaan menty useampi askel hienompaan suuntaan ja peli toimii mainiosti (mukavilla grafiikka-asetuksilla) ja todella sulavasti hieman heikommalakin raudalla.

Muutama peli takana ja muutamia pidempiä palloralleja takana, mainiota. Myös useammin ainakin Virtua Tennis 2:seen verrattuna pallo saattaa osua verkon ylälaitaan ja siitä tuurilla tai toisella joko pysähtyä tai pompata puolelle tai toiselle. Todella Ilahduttavasti nyt tulee myös huomattavasti enempi epäonnistuneita lyöntejä jotka jäävät verkkoon, nuo todella loistivat poissaolollaan aiemmassa ja ainakin meikäläinen niitä kovasti kaipasi(kin) !

Konetta vastaan medium->hard vaikeustason vaihtaminen nostaa rimaa melkoisesti. Elikkä mediumilla voittaa ihan ylivoimaisesti vaikka ei kunnolla edes yritä mutta hardilla saa jo vääntää heti ihan tosissaan jos meinaa pärjätä.

Kannattaa kyllä exhibiton peleissä treenailla tuolla hardilla, harjoitus tekee mestarin ja hiljalleen alkaa silläkin tasolla pärjäämään koko ajan paremmin. Pelisilmä kasvaa ja osaa sijoittua paremmin (eikä kone pääse juoksuttamaan mielinmäärin ja takomaan tyhjään kenttään enää näytöstyyliin) ja samalla oppii käyttämään monipuolisesti noita lyöntejä... mediumilla pärjää vaan (näppäimistöllä pelaillen) z-napilla hutkimalla mutta hardilla tarvitaan jo x ja hyvää sijoittumista / pelisilmää. Tuolla x:llä kun oppii palauttamaan aina sopivaan väliin niin se vastustaja ei pääse myllyttämään niin pahasti (vaikka aina ei palautus ihan optimaalisesta asennosta lähtisikään ja hieman kiire palautukseen olisikin) vaan sitten saat hieman hengähtää ja aloittaa kenties oman hyökkäyksen niin halutessa. Tosin taasen lob kieltämättä tuntuu kusasevan ja pahasti... sille ei hirveästi tunnu käyttöä löytyvän jos vastus on vähänkään kovempaa tasoa, pääsee aina paukuttaa ihan vastustamattomasti kenttää kun se roikku leijailee iät ja ajat ilmassa, tai sitten en vaan osa ! mikä hyvinkin todennäköistä !

Myös tennisakatemian jutskat auttavat todella mukavasti (oppimaan noita lyöntitaktiikoita jne...), ja ne kannattaa ehdottomasti käydä careerissa läpi.

Minipelit tai treeneiksi kait pitäisi kutsua ovat todella monipuolisia ja hauskoja (paljon tullut uusia sitten edellisten versioiden) koukuttavat todella mukavasti ! välillä liiankin kanssa.

Yksi positiivinen juttu kuitenkin lisää muistuu tässä samalla, kakkosessa joutui välilä pelaamaan sieltä yläreunasta käsin yksinkin pelatessa mutta tässä saa niin että saa olla se etummainen pelaaja itse koko ajan jos haluaa. Itsellä ainakin huomattavasti mukavampi (jo kontrollienkin takia) näin päin pelata että saa olla se lähempänä oleva pelaaja.

Taustamusiikit ovat jotain aivan järkyttävää ”rokkia” olevinaan mutta aivan hirveää kuunneltavaa... jopa PESsin valikkojen/uusintojen taustamusiikit jyräävät nämä täysin puhtaasti 6-0, 6-0, 6-0 eikä niissäkään hirveästi ole aina kehumista ollut.

Varsinkin tietokonepelaajille mukava lisätarjontaa urheilupelien saralla jos tennis vähänkään kiinnostaa ja jos ei niin kelpo hauskaa kavereiden kera kuitenkin arcadepelinäkin ! Peli on melkoisen helppo oppia mutta yllättävän monipuolinen ja haasteellinen hallita kun pidemmälle pääsee.

PC:llä tennispelien tarjonta on todella heikkoa joten tälläinen hyvä tuote kuten Virtua Tennis 3 on todella tervetullut tuotos. Varsinkin kun Top Spin 2 on myös PC:lle ilmeisesti saatavilla ja ulkomailla ilmestynyt(kin) mutta jostain syystä sitä ei taideta suomeen maahantuojan toimesta toimittaa ?

Todella p*ska idea että nettipeliä ei ole tiesikalle, olis tosi makea ottaa kunnon rankingilla ihmispelureita vastaan matseja ympäri maailman.

 :)
+mukavahkot grafiikat
+letkeä pelattavuus
+tiukat pallorallit
+useat hauskat pikkupelit treeneinä

 :rollaus:
+/- pieniä viilauksia kakkoseen mutta ei aivan riittävästi

 :(
-liian vähän pelaajia (varsinkin kun tahkoaa uramoodia jossa samaiset suuret nimet pyörivät vain eritasolle portattuna)
-tiesikalta pois jätetty nettiosio, ihmisten välinen ranking systeemistä jää paitsi
-karmea musa

81/100
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #5 : 19.09.2007 22:01 »
BurnBlack Jäsen Viestejä: 62 Basaaripisteet: 0 Profiili Sensible Soccer 2006
PC



Elikkäs legendaarinen Sensi Soccer teki paluunsa (kesällä 2006 MM-kisojen kunniaksi) hieman uusituin kasvoin ja pelillisestikin. Hieman monipuolisemmat kontrollit olivat tarjolla kuin alkuperäisessä (1990 luvulla) mutta tällä kertaa ei tullut sitä mitä toivottiin kuitenkaan valitettavasti. Toivottavasti enempikin retrohenkeä täysin kunnioittava Sensible World of Soccer on se kasvojenkohotus ja kunnianosoitus legendalle jota tästä jo toivottiin, tuo siis ilmestyy 2007 loppupuolella. Palataanpa kuitenkin hetkeksi tähän hieman ristiriitaiseen tuotokseen.



 :)
+ grafiikka, tuo sarjakuvamaisuus sopii erinomaisesti tähän peliin (tosin jakaa todella jyrkästi mielipiteet)
+ vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittämiin sekä (kierteiset) kaukotykitykset
+ ihmisvastustajaa vastaan pelatessa tulee kunnon vääntöjä
+ tunnusbiisi ”You're a goal scoring superstar hero” iskee vaan kerta toisensa jälkeen helkkarin lujaa
+ editorit saa tehtyä näppärästi Hauskoja joukkueita peliin

 :rollaus:
+/- ”fyysisyys” on hyvä lisä alkuperäiseen, tosin vähän turhan puolihuolimattomasti toteutettu
+/- hauskaa hubailua, tosin ei läheskään niin hauskaa kuin toivottiin

 :(
- peruskamera aiheuttaa pahoinvointia jos pelaa hetkeäkään pidempään ! (onneksi tämän saa PC:llä korjattua helposti, siitä lisää myöhemmin)
- tietokone tuntuu ottavan aika ahkeraan kortteja
- välillä tuntuu että paitsioita tulee liukuhihnatahtia, olisiko paitsiot sittenkin kannattanut jättää unholaan tästä pelistä !?
- konetta vastaan aivan älyttömän helppo ja tekoäly on surkea joten aivan liian nopeasti puhkipelattu
- ei nettipeliä, tähän jos mihinkä olisi ollut omiaan !

Ei valitettavasti aivan sitä mitä todella tästä toivoi mutta Sensi palaa vielä toivottavasti onnistuneemmin ! jakaa todella rankasti mielipiteitä.

modattuna 75/100  (modaamattomana 65/100)

Seuraavaan sivustoon todella kannattaa tutustua jos pelin PC:llä omistaa, nimittäin todella parantaa peliä oleellisesti ja pelastaa sen mitä pelastettavissa on.


PC-pelaajalle tosiaan hieman pelastusta tarjolla mm. kamerakulmia ! tekoälyä sun muuta... Suosittelen Todella modaamaan, jos tätä peliä aikoo pelata.
http://users.utu.fi/tlvais/sensi/
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #6 : 04.11.2007 11:38 »
BurnBlack Jäsen Viestejä: 62 Basaaripisteet: 0 Profiili FIFA08

Ensinnäkin pitää sanoa että tämä seuraava arvostelu koskee PS3- sekä XBOX360-versioita, joista siis ensimmäisenä mainitulla laitteella pelaillut. Ainakaan demon perusteella PC-versio ei juurikaan vakuuttanut ja PS2-versiosta ei tietoa millainen on. Pelistä on myös Wii-versio ja siitäkään ei mitään tietoa, ainakin kontrollointi tuossa taatusti eroaa melkoisesti.

FIFA on tehnyt vahvan paluun, siihen menikin sitten 11 vuotta kun edellinen loistava FIFA oli 96 noh okei World Cup 98 peli oli suht koht pelattava siinä välissä. Konamin Pro Evolution Soccer on jo todella pitkään hallinnut suvereenisti futisviheriöitä mutta aika aikaansa kutakin näyttäis tässäkin pitävän paikkansa, tänä vuonna vihreän veran herruudesta käydään odottamattoman tiukka vääntö.



Edellisestä FIFA kokemuksesta on niin pitkä aika jotta vaikea niihin kovin suoraan verrata viime vuotisiin mutta yksi pelivuoden positiivisimmista ylläreistä tämä on kuitenkin meikäläiselle, se on jo selväksi käynyt muutaman pelin jälkeen ja mitä enempi peliä pelaa sitä enempi siitä oppii pitämään.


 :)
+ Terävää, Tarkkaa, Teräväpiirtoa ja Tyylikästä animaatiota.
+ fysiikkamallinnus (pelaajien ja pallon) on tarpeeksi vakuuttavaa jotta fiilis realismista pysyy yllä mukavasti.
+ pelitempo luo tunnetta myös siitä että keskialueella pelataan ja joutuu myös välillä pallioa siellä pyörittämään sivuttain tai palauttamaan omalle alakerralle. Ehkä aivan hitusen voisi olla jopa nopeampikin mutta ei tässäkään valittamista.
+ peruskuvakulma, siitä näkee laajemminkin missä on muita pelaajia ja minne päin ovat liikkessä.
+ kontrollointi tuntuu olevan hyvää omien pelaajien osalta tarpeeksi tarkkaa.
+ erilliset lisäharhautukset (L2+tatilla) hauskana lisänä ja toimii yllättävänkin hyvin
+ syöttösysteemi, pallon saa pisteltyä vapaasti minne vain
+ kaiken sorttista tilastoa tarjolla, yksittäisestä pelistä ja siitä kuinka pelaaja on palloillut kautta'aikain jne...
+ huikean monipuoliset erilaiset pelitilat (mm. erinomainen be a pro joka on harmittavasti jätetty hieman puolitiehen).
+ Laaja lisenssi seurajoukkueiden osalta (tosin maajoukkueita turhan vähän).


 :rollaus:
+/- äänipuoli on kanssakilpailijoitaan selvästi edellä mutta vieläkin paremmasta uneksii (katsomon äänehdintä, ajoittaiset hoilaukset ja laulut tuovat tunnelmaa mutta monipuolisemmin tulevaisuudessa sit näitä), kenttäkuuluttaja kuulostaa mainiolta.
+/- peli tuntuu ajoittain elävältä mutta tulee myös hetkiä jollain tulee hieman kaavamaiselta ja skriptatulta etukäteen ei kuitenkaan liian häiritsevästi jotta pelinautinnon pilaisi.


 :(
- ois ne tuomaritkin voinut sinne kentälle samalla pistää mukaan joukkoon vipeltään ja sil viisiin.
- oman puolulaisten tekoäly ehkä hieman staattisen oloinen ja ”samaa rataa kulkeva” pidemmän päälle, tarpeeksi lähellä kuitenkin Pro Evon tuntua jo nyt.
- vastustajat pistelee turhankin hyviä vapareita suoraan verkonperukoille tehokkaasti.
- tuntuu hieman liian usein joko tolpat tai ylärimat kolahtelevan





Realistista futispeliä halajavien kannattaa ehdottomasti heittää viime vuosien ennakkoluulot kyseistä pelisarjaa kohtaan romukoppaan ja antautua pelin tapahtumien ja kontrollien vietäväksi. Vahva ja toivottu paluu EA:lta kyseisen pelisarjan suhteen. Ensi vuonna huikea taisto varmasti luvassa niin EA:lta kuin Konamilta kumpi tulee ottamaan futispelien valtikan itselleen. Tämän vuoden (2007) pelien osalta ollaan melkoisen tasoissa, kummallakin omat ja hyvät puolensa sekä heikkoutensa mutta itse taidan tämän vuoden painoksien osalta allekirjoittanu pitkäaikaisena PES-fanina taitaa tahkota FIFAa kuitenkin enemmän tulevan vuoden aikana. Kova ja hieno haaste on heitetty Konamin suuntaan, kukkulalle on vihdoin saapunut potentiaalinen valloittaja.
   
84/100
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #7 : 24.03.2008 16:15 »
Riepu Oh nice. Moderaattori * Viestejä: 984 Basaaripisteet: 2 Profiili Nyt kun tuli taas arvosteluharrastus aloitettua, niin tungetaas tänne viimeisin tuotos. Laatu voi olla vähän mitä on, kun ei ole vähään ikaan tullut kirjoiteltua, mutta toivottavasti se paranee tässä kirjoitellessa. Ja palautetta saa antaa :)

Devil May Cry 4

Testattu: PS3

Paholaisen on jälleen aika itkeä, tirauttaa, pillittää, porata, vetistellä, vuodattaa, kyynelehtiä ja niin edelleen. Capcomin suositun sarjan neljäs osa osui hyvään väliin, sillä mätkintään keskittyvä toimintapeligenre elää kovan suosion aikaa. Vai ihanko muuten vain Ninja Gaiden ja God of War kiinnostaa ihmisiä ja kauppojen hyllyt täyttyvät näitä kopioivista peleistä?

Vanhaa hyväksi todettua kaavaa ei olekaan Devil May Cryssa lähdetty juurikaan muuttamaan. Demonien kaataminen sujuu suurin piirtein samalla tavalla kuin ennenkin unohtamatta tyyliä sekä huonoa läppää.

Nerokas Nero

Ehdottomasti suurin uudistus on uusi hahmo Nero, joka muistuttaa edellisistä osista tuttua Dantea niin hiuksiltaan, pukeutumisiltaan kuin jonkin verran jutuiltaankin - jotka eivät kuitenkaan vedä vertoja Dantelle. Taisteluissakaan ero ei hahmojen välillä ole päätähuimaava, mutta silti voi helposti todeta Neron olevan riisutumpi versio niin kyvyiltään kuin aseiltaan. Neron miekka sekä ampuma-ase toimivat suurin piirtein samalla tavoin kuin Danten vastaavat, joten ainoaksi Neron erikoisuudeksi jää demonikäsi. Kyseinen käsi toimii sekä aseena että myös eräänlaisena “heittokoukkuna” tasoloikkakohdissa. Mistään suuresta lisäyksestä ei kuitenkaan ole kyse. Tasoloikissa käytettynä kyky tuntuu selvästi päälle liimatulta ja taisteluissa se on vain kiva pikkulisä, josta on loppujen lopuksi vain harvoin suurempaa hyötyä. Olisikin ollut toivottavaa, että Neron kyseisellä kyvyllä olisi enemmän käyttötarkoituksia, mutta nyt se vain jää laimeaksi pikkuviritykseksi.

Dante on onneksi aikalailla toista maata. Perinteinen mätkintä sujuu samoin kuin Nerolla, mutta useat eri tyylivaihtoehdot ja aseet tekevät hänestä hyvinkin monipuolisen. Aseita ja tyylejä voi vaihtaa vaikkapa kesken taistelun tuoksinan, mikä auttaakin hyvin taktikoimisessa ja tuo mukavaa vaihtelua jos tietynlainen taisteleminen alkaa tympiä. Muutama tyyli ja ase jäänee kuitenkin monella käyttämättä, varsinkin nyt kun tyylit eivät kehity käytön mukaan kuten kolmannessa Devil May Cryssa.

Tyylien kehittämisen lisäksi myös muidenkin kykyjen saanti on muutettu. Enää uusien kikkojen osto ei vaadi demoneiden tappamisesta saatuja orbeja, vaan jokaisen tehtävän lopussa pelaaja saa “Proud Souliksi” kutsuttuja pisteitä, joita hän sitten käyttää uusiin kykyihin tai tyylien kehittelyyn. Hyvänä puolena hahmon kehittelemisessä on vielä se, että jos jotkin kyvyt ei miellytä, voi ne poistaa käytöstä ja sijoittaa Proud Soulit uusiksi muihin kykyihin. Näin pelaaja välttyy hahmonsa pilaamiselta.

Kaikki ok

Kolmannen osan laimean tarinan jälkeen on mukaan saatu eeppistä maailman pelastamismeininkiä mukaan. Mistään kovinkaan erikoisesta ja muistettavasta juonesta ei kuitenkaan missään nimessä ole kyse.

Kaikki saa alkunsa, kun demoni Spardaa palvovan kultin seremoniaan iskee kuokkavieras, Dante, joka ensitöikseen ampuu kultin johtohahmon ja teurastaa lisäksi muutaman rivisotilaan. Tätähän DMC:n uusi päähenkilö Nero ei sulata, vaan painuu Danten perään selvittääkseen mistä ihmeestä on oikein kyse.

Itse asiassa jopa hieno alku lupaa hyvinkin mielenkiintoisaa tarinaa, mutta pettymys on väistämättä edessä. Juonenkäänteitä toki piisaa, mutta ne ovat niin ennalta arvattavia, että tarinan tähtihetket ovat tiedossa parin tunnin peluun jälkeen.

Onneksi juonen ei tarvitsekaan tällaisessa pelissä suurinta laatua olla. Pelin tärkein osa, eli taisteleminen, sujuu nimittäin hyvin, vaikkakin aloittelijalle hahmot voivat tuntua aluksi kankeilta. Vanhat taitajat sen sijaan ovat heti kuin kotonaan, sillä taistelu hoituu juuri samalla tapaa kuin ennenkin. Kuitenkin kyseiset pelaajat saavat vastineeksi huomata pelin laskeneen vaikeustason. Vihollisten iskut ovat hyvin helposti ennalta luettavissa, ne ovat heikohkoja ja tämän kaiken lisäksi peli tarjoaa runsaasti parantavia esineitä. Osa pomovastuksista tuo poikkeuksia tähän kaavaan, mutta silti pelaaja huomaa kukistaneen ne paljon vähemmällä vaivalla kuin esimerkiksi kolmannen osan häiriköt. Onneksi sentään tarpeeksi pelatessa aukeaa uusia haastavampia vaikeustasoja.

Graafisesti peli on hienoa katseltavaa. Varsinkin maisemia on ilo katsella, mutta toki myös muutkin asiat on onnistuttu tekemään täyttääkseen nykypäivän standardeja. Äänet sen sijaan jakavat varmasti mielipiteitä. Ääninäyttely on mukiinmenevää, mutta pelin hieman kovemman luokan musiikki tympii varmasti useita. Loppua sille ei näykkään, vaan paria samaa biisiä renkutetaan pitkään ja hartaasti alusta loppuun. Onneksi suurin osa musiikeista sentään jää mätkinnän ja keskittymisen taustalle, eikä niihin lopulta kiinnitä huomiota juurikaan ellei ole lapsuudestaan asti kuunnellut silkkaa klassista.

Mitä siis jää käteen? Neljäs demoniteurastusretki ei muuta sarjaansa merkittävästi, mutta se ei estä sitä tosiasiaa, että tästä voi edelleenkin nauttia. Jos ei ole siis lopen kyllästynyt genreen tai olisi kiinnostunut kokeilemaan, on Devil May Cry 4 varma hankinta. Se ei ole genrensä paras, mutta silti kaukana huonoista tekeleistä.

Arvosana: 7


« Viimeksi muokattu: 24.03.2008 16:50 kirjoittanut Riepu »
To defy me is a senseless act which goes against your world's wishes...
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #8 : 31.05.2008 12:54 »
tuhis Vieras


ODIN SPHERE

Vanillaware tarjoilee luonnonvarojen tavoin huvennutta spritepohjaista vaivannäköä ja osaamista nostalgianhumuisena sivuttaisvierivänä herkkuna. 3D:n kyntämillä markkinoilla vaihtelu virkistää.

Mis miun säilä!

Sota. Hallitsijat taistelevat toisiaan vastaan ja havittelevat mahtia jonka rinnalla sotiet tuhot vaikuttaisivat vähäpätöisiltä. Taika-aseilla tehdään suuria tekoja, lumot lasketaan ilmoille ja ikiaikaiset olennot kaatuvat tarinavyyhdin purkautuessa vuoroitellen viiden hallitsijasuvun näkokulmista, joitten edesottamuksista lukee kirjastaan somassa vintissä kissansa kanssa majaileva mystinen tyttö.

Pelaaja astuu eri pelihahmojen saappaisiin vaikuttamaan maailman kohtaloon tarinassa jonka aikana paljastuu kunkin taistelevan osapuolen sisäiset suhteet, salaisuudet ja perimmäiset liikuttajat. Tarinat risteilevät ja tuleviin pelattaviin hahmoihin tutustutaan jo muilla hahmoilla pelatessa juuri sen verran, että he jäävät arvoituksiksi ja heidän peliosuus kiinnostaa kokonaiskuvan hahmottamiseksi.

Vielä kajastaa

Visualisesti peli on todella näyttävä. Hahmot ovat suunniteltu persoonallisesti ja näillä on monia hauskoja animaatioita jotka liittyvät konkreettisesti siihen kuinka nämä toimivat - karhut syövät hunajaa tai nuupahtavat pika-horrokseen regeneroidakseen, kääpiöpommittajat polttavat piippujaan joilla sytyttävät repuistaan kaivamansa pommit ja ties mitä muuta jota ei osaa odottaa. Taustat ovat myös henkeäsalpaavia yksityiskohtien, värimaailman ja syvyysefektin ansiosta. Grafiikan ainut miinus tuleekin hieman kyseenalaisesti siitä että kentät toistavat ulkoasuaan ja voi että kun tämä olisi teräväpiirtona!

Äänipuoli käy yksiin pelin visualisuuden kanssa. Se on laadukas, mutta ei kovin vivahteikas. Hitoshi Sakimoton sävellykset ovat keskimäärin totuttua tasoa, mutta aivan liian lyhyitä ja kun pelin kentät ovat jo maakohtaisesti toistoa, on kyseenalainen päätös käyttää musiikkia joka perustuu myös toistoon. Pelin ääniefektit ovat kuitenkin laadukkaita, mutta ehdottomasti suurin plussa äänipuolelle voidaan antaa mahdollisuudesta valita pelin puhutuksi kieleksi joko englanti tai japani. Aasialaisten pelien totutut puhumisen epämanööverit tyyliin "Me, who is your father, will not nönnönnöö" eivät häiritse japanilaisella ääniraidalla niin paljoa kuin tulevat alleviivatuiksi tavallisen lakonisella englanninkielisellä äänivalinnalla.

Roolipelivaikutteilla maustettu beat 'em up

Ilman tällaista näyttävää esitysasua saattaisi pelin toistuvuus painaa enemmän niskassa. Kentät ovat käytännössä suoria pätkiä jotka kiertävät itsensä ympäri ja nämä ilmennetäänkin toisiinsa liittymäkohdista liitettyinä rinkuloina. Roolipelistä ei voida puhua sillä mitään suurempia haahuiluita ei suoda ja taistelut ovat pääasiassa sormijumppaa, mutta tämä sopii yhteen käytetyn kenttäsuunnittelun kanssa. Odin Sphere on selkeä mäiskintäpeli vaikka välissä on toki pitempiäkin juonipätkiä ja pelihahmoilla on käytettävissä loitsuja ja esineitä. Pelattavuudeltaan pelihahmot ovat yksinkertaisia, mutta perinteistä taistelupelien liikevarastoa onkin jaettu eri hahmoille ja näin pelaaminen on jokaisella hieman erilaista. Taisteluissa kysymys on perinteisesti sinne iskemisestä josta suojaus on laskettu tai jossa ei ole vaarassa saada vastapalloon korvatillikkaa. Mitä nopeammin nitistät viholliset ja mitä vähemmän osumia saat, sitä paremman arvosanan ja enemmän aarretta kentän läpäistyä saat.

Pelin taistelumekaniikka on hieman erilainen kuin tyypillisesti mätkinnöissä, sillä siinä on eräänlaista viivettä ja moniajo-ongelmia. Tämä ei johdu hienoisesta tahmaamisesta jota välillä graafisen ilotulituksen kanssa näkyy, vaan pikemmin hahmojen animoinnista jolloin esimerkiksi hyppääminen juuri sen jälkeen kun on liikkunut ristiohjaimella sivulle ei oikein aina tunnu onnistuvan. Pärjätäkseen kovimmilla vaikeustasoilla täytyy pelaajan sisäistää pelin verkkaisempaa ohjausmekaniikkaa ja oppia ajattelemaan sekunnin tai pari eteenpäin, eikä yrittää maksimoida iskusarjoja kovin lähelle vihollisten alkavia hyökkäysmanööverejä.

Jotkut kentät ovat vaikeampia kuin toiset ja peli on vaikeammillaan jo normaalillakin vaikeusasteella uskomattoman haastava. Kartalla näytetään kenttien vaikeustasot ja jos tuntuu siltä että kenttä on liian vaikea, voit palata edellisen kentän loppuun ja valita toisen reitin joita yleensä on tarjolla muutamia, mutta palkinnot eivät luonnollisesti ole yhtä hyviä. Pelin alussa myös neuvotaan erikseen että kokonaisvaikeustasoa on mahdollista muuttaa kesken pelin.

Kartoilla voi myös suunnistaa kauppoihin joista ostaa ruokaa, taikaesineitä tai materiaaleja pelin kokkaus- tai alkemiaresepteihin. Reseptejä on hyvä määrä ja erityisesti ruoan asemaa hahmon toimintakyvyn ylläpitämiseksi korostetaan hauskasti, sillä pelaaja voi kylvää maahan siemenen josta versoo erilaisia ruokia. Kylvönteko on hieno oivallus pelissä koska tässä täytyy ottaa huomioon muutamia seikkoja; päihitetyt viholliset vapauttavat phozon-hiukkasia joita siemenet tarvitsevat itääkseen, mutta samoja hiukkasia tarvitsee pelaaja itse hahmon taikakykyjen kehitykseen. Näin ollen ei jouduta miettimään pelkästään sitä millaista ruokaa valmistetaan mutta myös sitä, että tuntuuko hahmon taikakyvyt mahdollisesti liian heikoilta nykyisiin vihollisiin sovellettuina.

Vyön alle murjomista ja osaamattomuuden alleviivausta

Eräs toinen välittömämpi oivallus on tarjota silhuettikartta kentästä. Se näkyy ruudun yläreunassa ja sitä tarkkailemalla näkee kentän tilanteen vaikka viholliset, pudonneet esineet tai lentävät ammukset eivät ruudulla tällä hetkellä näkyisikään. Silhuettikartan silhuetit ovat myös animoitu ja näin ollen koska monet viholliset ovat koko ruudun kokoisia, ei ruudun ulkopuolelle jäävien vihollisten hyökkäykset pääse yllättämään kun voidaan seurata montako vihollisia on, missä ne ovat ja mitä ne tekevät. Ruudulla näkyy myös ilmoituksia kentän tapahtumista jos viholliset saavat vahvistuksia tai ilmestyy jotain hyödykkeitä pelaajan hahmolle käytettäväksi. Kenttien pituuksia kannattaa hyödyntää sillä monesti hektisimmätkin tilanteet saa rauhoitettua siirtymällä kauemmaksi vihollisista. Tämän lisäksi on otettava huomioon että hahmoilla on eräänlainen kuntoisuusmittari josta nähdään kuinka heikossa hapessa ollaan - jos mittari pääsee valahtamaan nollaan juurtuu hahmo paikalleen puuskuttamaan ja viholliset pääsevät apajille.

Pelin oikeastaan ainut mainitsemisen arvoinen haparointi tuntuu olevan esineittenkäyttösysteemi. Tarkemmin sanottuna se kuinka epäsujuvaa se on jos tehdään muuta kuin käytetään yhtä esinettä. Aktiivisena olevan laukun esineet aukeavat kehään hahmon ympärille ja usein näitä joutuu hieman pyörittelemään että saa käsityksen mikä laukuista aukesi, sillä esinekehä erottuu yleensä huonosti taustasta, vaikka esineet saakin järjesteltyä itse siten kuin haluaa. Varsinainen valituksenaihe on kuitenkin se kuinka joudutaan poukkoilemaan pelin ja esinevalikon välillä edestakaisin, sillä esineitten käsittelyssä joutuu käyttämään maata hyödyksi pudottelemalla joitakin pois hetkellisesti että saadaan jostakin maassa lojuvasta uudesta esineestä valmistettua jotakin. Sitten otetaan vanha esine takaisin kantoon. Tämmöisen pähkäämisen jättäminen peliin on melko harmillista kun muu on osattu tehdä niin kitkattomaksi. Tavaratilaa saa hankittua toki lisää, mutta jokaisen kentän jälkeen tulee rojua eikä pähkäämiseltä oikeastaan voi välttyä muutoin kuin jättämällä kylmästi kaiken muun paitsi ehdottomasti tärkeimmät, luottaen siihen ettei pahoja päiviä osu eteen ja että nykyiset pullamehut piisaavat.

Pelissä on paljon pieniä ja isoja asioita joista pitää olla enemmän tai vähemmän jatkuvasti tietoinen. Siinä on mukavasti säädettävää ja pelissä on vain niin hyvä kuin minkä eteen näkee vaivan. Peli on ajoittain uskomattoman vaikea, mutta kuolon korjatessa automaattinen parin sekunnin lataustauko tarjoilee tietynlaista jatkumoa jonka vuoksi pomotappeluihinkaan ei väsy - suuttua toki saattaa. Pelintekijät ovat sisäistäneet sormijumppapelien oleellisuuksia, tuoneet mukaan tarinaa, taikakykyjä ja asioita jotka tekevät tästä hienon seikkailumätkinnän jossa tekemistä riittää.

Arvosana asteikolla 1-5

4 GRAFIIKKA (suunnittelu, persoonallisuus, toteutus jne)
3 ÄÄNET (sävellys, sommittelu, tekninen laatu jne)
3 TARINA (punainen lanka, henkilöhahmot ja miljöö jne)
2 PELATTAVUUS (pelimekaniikka, valikkosuunnittelu, jouhevuus jne)
4 HUPI (pelaamisen mielekkyys, haaste, pitkäkestoisuus tms)

3+
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #9 : 06.07.2008 11:21 »
BurnBlack Jäsen Viestejä: 62 Basaaripisteet: 0 Profiili Flatout (PS2)

Ensinnäkin grafiikka on PS2-versiossa yllättävän hyvää, peli näyttää edelleen varsin mainiolta, tietsikalla toki oli tarkempi resoluutio (tullut tätä pelattua sekä PC:llä niin FO 1:stä kuin myös 2:sta.

Pidän huomattavasti paljon enemmän näistä ykkösen radoista kuin mitä kakkosen, ne ovat älyttömän paljon idyllisemmän näköisiä (Eurooppalaista) kun taas kakkosessa kosiskeltiin pitkälti (Amerikkalaisia). Muutenkin radat ovat paljon paremman oloisia, niissä joutuu sentään tiukoissa mutkissa jarruttamaankin toisin kuin enää kakkososiossa.

Ajomalli on varsin kelvollinen, iskostuu nopeasti selkään ja saa tuntumaa autoon varsin mukavasti eikä se ole mikään ilmatyynyalus (vaikka hieman sitä vikaa ajottain), paino tuntuu ja hyvä niin (joissain nykyajan kaahailupeleissä kun ei tunnu niin olevan kovinkaan usein).

Ykkönen tuntuu myös noin muutenkin huomattavasti paljon enempi romurallilta kuin kakkonen mikä on erinomainen asia, kakkonen lähti mielestäni väärään suuntaan suuren yleisön kosiskelussa ja meni liian Burnoutin suuntaan. Flatout ykkönen on vielä persoonallinen ! ja ainutlaatuinen autopeli markkinoilla.

Kakkonen on teknisesti vieläkin hienompi taidonnäyte on enempi sälää (riittää sitä tässäkin), autoja sekä ratoja mutta ykkösessä ne on vaan niin paljon tunnelmallisempia kuin kliinisessä ja tylsänoloisessa kakkosessa. Ykkösessä tuntuu olevan sisältöä, kun taas kakkosessa enempi sitä pintaa.

Aikoinaan pelihän oli sillä saralla aivan omalla tasollaan ja on periaatteessa pitkälti vieläkin että ympäristö todella muuttuu ja hajoaa koko ajan lisää ja vaikuttaa hyvin oleellisesti pelaamiseen.

Kuminauha tekoäly takaa sen että vääntöä riittää alusta loppuun vaikka ajo ei aina toivotulla tavalla sujuisi. Sillä on hyvät ja huonot puolensa, pelin viehätys kuitenkin osaltaan korostuu siinä että pääsee vähän tuuppimaan vastustajaa kenties edessä päin olevaa puuta päin tai vastaavaa. Joten hyvä että vääntöä koko ajan riittää. Ottaa kuitenkin hivenen siltä pohjaa pois että vaikka ajaisit kuinka hyvin niin joku saattaa viimeisessä mutkassa periaatteessa tuupata perään ja homma kusee siinä ihan täysin. Onneksi pelissä kuitenkin jos todella hyvin ajan niin saa edes pientä etumatkaa tuosta huolimatta hankittua...

...tuollainen kuminauha tekoäly on hyvin aloittelija ystävällinen ja vähän kehnommalle vääntäjälle mutta peliä taitavalle ja siihen syvästi pureutuvalle alkaa enempi ajan mittään haittaamaan menoa.

Suomalainen taidonnäyte. Yksi parhaimmista ajopeleistä mitä markkinoilta löytyy nimen omaan tämä Flatout (1) edelleen ! Ai niin alukudemossa pauhaa taustalla Labin – Beat the Boys joten kotimaisuus siinäkin kunniaan.

Varsin kelvollinen "romuralli" ja siinä lajissa lähes ainoa lajiaan.

Pointsit  8/10
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #10 : 11.07.2008 00:45 »
Riepu Oh nice. Moderaattori * Viestejä: 984 Basaaripisteet: 2 Profiili Hieman sekavahkoksi mennyt arvostelu, mutta kaiketi sen kanssa voinee elää.

Shin Megami Tensei: Persona 3

Alusta: PS2
Pelaajia: 1
Ikäsuositus: 12+

Pelinkehittäjä Atlus ei välttämättä nimenä kerro kovinkaan monelle eurooppalaiselle juuri mitään. Kyseessä ei olekaan mikään ihme, sillä viime vuosina on oma mantereemme vasta päässyt nauttimaan kyseisen kehittäjäporukan antimista paremmin niin Shin Megami Tensei -sarjan kuin muidenkin tekeleiden muodossa. Nyt myös Atluksen toinen kuuluisa pelisarja, Persona, saapuu Eurooppaan, tosin SMT-lisänimellä.

Sarjassaan kolmas Persona saa alkunsa kun pelaajan itse nimeämä päähenkilö saapuu uuteen kotikaupunkiinsa. Kaikki vaikuttaa aluksi normaalilta, mutta junasta noustessaan kello lyö tasan kaksitoista yöllä. Yksikään sähkölaite ei enää toimi, ja kaupungin kaduilta löytyy vain verisen maan lisäksi ruumisarkkuja. Ainoa merkki elämästä on nuori poika sopimuksen kanssa.

Toinen persoona

Persona 3 on hyvinkin perinteinen japanilainen roolipeli. Taisteluita on tutusti paljon ja ne ovat myös vuoropohjaisia sekä toimivat sillä monelle tutulla valikkopohjaisella systeemillä. Eroavaisuuksia on kuitenkin havaittavissa. Näistä ehkä monen mielestä mullistavin on se, että pelaaja ohjaa taisteluissa vain ja ainoastaan päähenkilöä tekoälyn hoitaessa muiden hahmojen toimet. Idea onkin aluksi hauska ja tuntuu erilaiselta verrattuna normaaliin meininkiin, mutta siinä on toki myös haittansa. Tekoälyn ei voi aina olettaa toimivan kuten toivoisi, mikä voikin pahimmissa tapauksissa johtaa turhiin Game Overeihin. Käskyjä muille hahmoille voi toki antaa, mutta ne ovat vain suuntaa antavia.

Toinen muista roolipeleistä eroava tekijä on Persona, eräänlainen hahmojen sisäinen demoni, joka antaa haltijalleen voimia, mutta myös heikkouksia. Personat ovatkin tärkeässä osassa niin pelin taisteluissa kuin muutamissa muissakin osuuksissa. Ne määräävät hahmojen käyttämät kyvyt aina iskuista muihin roolipeleissä perinteisesti nähtyihin “statseihin” tyyliin hyökkäys ja puolustus, mutta samalla ne määrittävät hahmojen heikkoudet ja vahvuudet, joilla on valtaisa merkitys pelin taisteluissa.

Vaikka vain päähenkilö on ainoa, joka voi käyttää monia eri personia, on niiden kouluttaminen ja hankkiminen merkittävässä osassa peliä. Jo moniin erilaisiin personiin pääsee käsiksi taisteluiden jälkeisten “muistipelien” kautta, mutta parhaimmat otukset saa yhdistelemällä näitä toisiinsa muun muuassa Shin Megami Tensei: Lucifer’s Callista nähdyllä tavalla.

Vain elämää ei sen enempää

Jo perinteisten roolipelielementtien, kuten taisteluiden ja hahmonkehityksen lisäksi löytyy Persona 3:sta myös muita ideoita, mitkä tekevätkin pelistä roolipelin sanan varsinaisessa merkityksessä. Yksi näistä on arjen ja perinteisemmän luolastojen tutkimisen erottaminen toisistaan. Arkiset puuhat hoidetaan päivisin koulua käymällä ja sosiaalisia suhteita hiomalla, mikä voikin kuulostaa joidenkin korviin hyvinkin oudolta. Kuka nyt oikeasti tahtoisi pelissä tuskailla kaverisuhteista ja opiskelusta, kun saman ajan voisi käyttää näiden unohtamiseen? No, joitain tämä voi toki innostaa, muttei todellakaan valtaosaa, mikä voikin jättää Personan tuskalliseksi kokemukseksi. Päivällä tehtävät asiat vievät nimittäin todella suuren osan peliajasta ja vielä kun siitä suurin osa koostuu lopulta hyvinkin tyhjänpäiväisestä dialogista, voi pelin tie viedä kaupan “käytetyt” -hyllylle alta aikayksikön. Jopa itselläni alkoi haukotuksia ilmaantua kun sama vanha juoksijapoika valittaa nilkastaan sen kymmenennen kerran.

Onneksi tämä kaikki työ ei ole turhaa, vaan kavereiden huomioimisesta palkitaan mahdollisuudella luoda parempia personia, mikä taas minimoi hieman monelle tuttua ja turhauttavaa hahmojen kehittämistä. Toki voi tietenkin kysyä itseltään kouluttaako hahmojaan mieluummin jopa tunteja, vai kuluttaako tämän ajan kaverien kanssa oleskeluun ja heidän turhanpäiväisten ongelmien kuunteluun. Tässäkin on tietenkin otettava huomioon se, että hahmojen kehittäminen on tuttuun roolipelien tapaan väkisin jossain tilanteissa edessä, sillä vaikeustaso vaihtelee välillä raivostuttavan tiheään tahtiin helposta todella haastavaan.

Itse hahmojen koulutus tapahtuu yöllä niin sanotun Dark Hourin aikaan, jolloin Tartarukseksi ristitty valtaisa torni ilmaantuu tutkittavaksi. Kyseinen torni koostuu monista kerroksista, jotka muodostuvat sattumanvaraisesti, minkä johdosta tornista ei ole yhtä ja samaa karttaa olemassa. Myös tämän keinon takia Tartaruksen käytävät ovat tylsiä putkia, joiden ulkoasu toistaa itseään tylsistymiseen asti, vaikka välillä muotoilu- ja väriteema saakin pientä muutosta. Tämä on todella suuri sääli, sillä Tartarus on oikeastaan pelin ainut kunnon luolasto paria naurettavaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Etanoiden tahdissa

Tarinaltaan ja sen kerronnaltaan Persona 3 ei ole sitä kirkkainta kärkeä. Koska peli etenee vuorokausi kerrallaan - joita muuten riittää - ei paljoa ehdi yhteen syssyyn tapahtumaan puhumattakaan siitä, että jokaiseen päivään saataisiin mielekästä sisältöä. Suurimmat tapahtumat onkin yleensä laitettu noin 30 päivän päähän toisistaan, joten pitkähköjä taukoja juonesta on silloin tällöin luvassa. Tämän voi silti jollain tapaa antaa anteeksi, sillä tarina ei todellakaan ole pelin vahvempia osa-alueita, vaan se koostuu oikeastaan siitä perinteisestä “pelastetaan maailma” -kaavasta, johon on toki saatu makua muutamalla juonenkäänteellä ja erikoisella hahmolla.

Itse pääosassa olevat hahmot eivät kuitenkaan edusta aivan niitä mielenkiintoisimpia henkilöitä. Jokaisella on toki jonkinlainen historia, jolla on merkitystä tarinan kanssa, mikä jää kuitenkin hieman laimealle asteelle. Sentään hahmojen ääninäyttely ei ole tätä luokkaa, vaan lähes jokaisen ääni sopii näille loistavasti, eikä näyttelijöiden suorituksestakaan oikein voi valittaa.

Muusta äänimaailmasta voikin olla sitten aivan toista mieltä ja varsinkin musiikki jakaa vahvasti mielipiteitä. Valtaisa osa biiseistä koostuu nimittäin ylipirteästä J-popista, mitä kaikkien ei voi missään nimessä odottaa sietävän. Kuitenkin jos pinnaa, hermoja ja sietokykyä riittää, tottuu musiikkeihin kohtuu hyvin ja ainakin allekirjoittanut pääsi jopa toteamaan biisien lopulta sopivan suhteellisen hyvin peliin ja sen meininkiin.

Kuitenkin suurin ongelma, josta SMT: Persona 3 kärsii on todella kova kilpailu. PS2 on roolipelien faneille suorastaan unelmakonsoli juuri valtaisan tarjonnan takia, joten P3 jää väkisinkin jalkoihin. Jos kuitenkin kaikki muut ropet on jo tahkottu tai yksinkertaisesti kaipaat paneutumista vaativaa, haastetta tarjoavaa japanilaista roolipeliä, jolla on hieman uutta annettavana, suosittelen ainakin testaamaan Persona 3:sta. Kaikille tämä ei missään tapauksessa kuitenkaan uppoa, mistä johtuen kevyempiin peleihin tottuneet voivat pudottaa numeroa melkeinpä kahdella.

Arvosana: 8
To defy me is a senseless act which goes against your world's wishes...
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #11 : 17.07.2008 22:10 »
Ephram Gyro Man Jäsen Viestejä: 7 858 Basaaripisteet: 0 Profiili WWW Formula One: Championship Edition
<Playstation 3>



Psygnosiksen kehittämän legendaarisen F1 97:n jälkeen konsoliformuloita kohtasi raju alamäki. Pelejä julkaistiin kyllä joka vuosi, mutta niiden laatu jätti paljon toivomisen varaa. Monet formula-pelien osa-alueista oli toteutettu mallikelpoisesti, mutta aina mukana oli myös sellaisia asioita, jotka pistivät muuten hyvässä paketissa pahasti silmään. Pikkuvikoja. Minä ja veljeni olemme intohimoisia F1-faneja ja vuosipäivitys vuosiopäivityksen jälkeen ihmettelimme koska julkaistaan se täydellinen F1-kokemus. 97-painoksen jälkeen sitä lähimmäs pääsi Paradigm kahdella N64:n F1 World Grand Prix -formulalla.

Sitten tuli iso paha Sony ja nappasi ökykalliin F1-lisenssin itselleen. Asialle laitettiin studio liverpool; talo täynnä pesunkestäviä F1-faneja. Pakkohan heidän tekeleensä on olla hyvä, oikea pieniä yksityiskohtia ja haastetta roppakaupalla sisältävä formularieha. Kesti vain luvattoman monta vuotta, ennenkuin vuosituhannen vaihteessa heitetyt lupaukset lunastettiin. F1: Championship Edition on nimittäin liverpoolin pojilta vihdoinkin sellainen F1-peli, josta voi todella olla ylpeä. PS2:n F1 05 & 06 jo näyttivät että oikeaan suuntaan ollaan menty.

Hirmuisena tämän moottoriurheilun ystävänä aiemmissa konsoliformuloissa pienet viat ottivat päähän. Ja kun niitä löytyi tarpeeksi monta, tuli pelistä lopulta kelvoton. Ajokit eivät hajonneet törmäyksissä riittävän hienosti, autot ajoivat välillä tolkuttoman kovia kierrosaikoja, haastetta ei ollut tarpeeksi, vesikelillä ajat eivät hidastuneet niinkuin niiden pitäisi, varoituslippujärjestelmä oli rampa, ja niin edelleen. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Rehellisesti sanoen, PS3:n formulasta ei löydy suurennuslasinkaan kanssa tälläisiä pikkuvirheitä. Joidenkin makuun pelin ajomalli voi ehkä olla hivenen liian yksinkertainen, mutta itselleni se on lähes täydellinen. Ja mikä parasta, F1 97:n tavoin pelaaminen tuntuu todella palkitsevalta. Ja kyllä syvyyttäkin löytyy, sillä satojen kierrostenkin jälkeen löytää uusia keinoja nipistää kymmenyksiä ajoista pois.  Ja kymmenyksien nipistäminen todella on tarpeellistä tässä pelissä, ainakin jos minun tavoin ajaa kaikkein kipakimmalla vaikeusasteella kaikki avustukset pois kytkettynä. Pojat, jokaisesta saadusta pisteestä tekee mieli ostaa oikea sampanjapullo. Jos voitan... En tiedä miten iloinen olen! Sillä en ole sitä päässyt tässä kokemaan vielä. Ja puhun juurikin kaikkein vaikeimmalla tavalla pelaamisesta. 

Ajomalli on melkoisen tyydyttävä. Mutkissa parhaat linjat löydettyään paahtaminen kuumalla (tai märällä) asvaltilla tuntuu herkulta. Sadekeli on toteutettu todella hienosti - niin pelimekaanisesti kuin varsinkin visuaalisesti. Märän tienpinnan voi melkein haistaa.



Parasta F1: Championship editionin kisoissa on, että kisa todella elää. Näissä karkeloissa pelaaja ei ole ainoa kisatapahtumiin vaikuttava tekijä. Otetaanpa esimerkki: wanhoissa konsoliformuloissa pelaaja saattoi aiheuttaa kolareita ja kaaosta radalla, mutta tietokoneen aiheuttamat autot ajoivat kiltisti jonossa kuin köyhän talon porsaat ilman pelaajan vuorovaikutusta. Tuntui, kuin olisi kaahannut persoonattomia robotteja vastaan.  Tässä pelissä tekoäly on mainio, ja ennenkaikkea tuntuu elävältä sekä inhimilliseltä. Ei ole lainkaan tavatonta, että ilman pelaajan minkäänlaista tapahtumiin osallistumista keskikastissa rytisee heti ensimmäisessä kaarteessa ja kolme autoa tippuu pois leikistä - pelaajan päästessä kuittaamaan ne sijat. Ja myöhemmin kahden auton taistellessa sijoituksesta edellä ajava ajaa paineiden alla mutkan hieman leveäksi ja takana tullut kuittaa. Tälläisiä asioita tapahtuu kun kisa etenee ja niitä pääsee säännöllisesti todistamaan. Ajamisen mielenkiinto nousee huimasti kun tietää ettei mikään ole kilpailussa kirkossa kuulutettu ennenkuin ruutulippu heilahtaa. Kisa elää, ja se tekee F1 CE:n jokaisesta kilpailusta yksilöllisen.

Ulkoasultaan F1 CE on muikean näköinen ajopeli. Sade-efekti on huikean hieno ja laittaa melkein pyyhkimään televisioruutua rätillä puhtaaksi. Ja kaatosateella toisten perässä ajaessa se todella vaikuttaa myös pelaamiseen, tehden siitä erittäin haastavaa. Ratoja on mallinnettu rakkaudella, kaikki tv-kuvissa vilahtavat tunnusmerkit löytyvät. Henkeäsalpaavimmat otokset tarjotaan ennen lähtöä "rataesittelyssä" kameran noustessa korkealle taivaisiin ja paljastaessa pelaajalle koko rata-alueen kaikessa komeudessaan. Yksityiskohtien määrä hyökkää varsinkin 720p-resoluutiossa pelatessa silmille.  Onneksi PS3:ssa on niin paljon puhtia, ettei ruudunpäivityksestä tai pelin nopeudesta ole jouduttu karsimaan ulkoasun vuoksi. Vauhti todella tuntuu!

Kolmeen sessioon jaettu pudotuspeli-tyylinen aika-ajo soveltuu pelimuotoon täydellisesti, uusintoja voi tallentaa kovalevylle mielin määrin, lämmittelykierros ajetaan ennen kilpailun alkua, moottoririkot jättävät öljyläikkiä tien pintaan, autojen vahinkomallinnus heijastelee mahtavasti oikean elämän vastaavaa, kierrosajat ovat realistisia, uusintojen kuvakulmat on napsaistu suoraan tv-lähetyksistä, palkintopallille päästyään näkee oman kuskinsa siellä juhlivan... Yksityiskohtia, näitä F1-fanille rakkaita asioita todella riittää!

F1: CE on mahtava konsoliformula. Codemastersilla riittää työsarkaa, että ensi vuoden F1 2009 pääsee tämän tasolle. Mutta toivottavasti pääsee, sillä onhan tuoreilla kuskeilla ja talleilla paljon mukavampaa pelata kuin kauden 2006 nykyajan gladiaattoreilla!


_______________________________

 :)

  • Graafisesti muikea
  • Palkitseva pelattavuus
  • Yksityiskohtien juhlaa
_______________________________
 
:(

  • Verkkopeli olisi saanut olla monipuolisempi
  • Kauden 2006 kuskit, autot ja radat

www.mikkoijas.fi – Kirjailijan koti | Mikodemus Youtubessa
tallennettu
Re: Arvostele pelisi « Vastaus #12 : 24.07.2008 16:14 »
dzei Vieras http://en.wikipedia.org/wiki/Michigan:_Report_from_Hell
Michigan: Report From Hell PS2

Michigan (aka Michigan: Report From Hell euroopassa) kuuluu Suda51:n (Killer7, No More Heroes) vähemmän tunnettuihin peleihin.
Erikoista pelikokemusta saattoi siis odottaa. Jotkut lähteet väittivät pelin olevan sekoitus Resident Evil/Fatal Frame -tyylistä kauhuseikkailua ensimmäisestä persoonasta kuvattuna. Tosiasiassa peli on erittäin rajoittunut interaktiivinen elokuva.
Pelissä "seikkaillaan" Zaka Tv:n (tuttu myös Killer7:sta ja NMH:sta) kameramiehenä Chicagossa ja selvitellään kummallisen
ilmiön taustoja kolmen hengen  tv-porukalla.


Lähde: futuregamez.net


Ja sitten asiaan.

Hyvinkin innovatiivisen idean voi kusta ihan täydellisesti paskalla toteutuksella. Kameramies ei laske kameraansa koskaan, vaan
esimerkiksi ovet aukaistaan tähtäämällä oven ripaa ja hirviöt tapetaan tähtäämällä hirviötä, jolloin reportteri ampuu
puolestasi jos ampuu. Peli on erittäin lineaarinen, joskin joissain kohtaa voit päättää esim. autatko ohikulkijoita (painamalla
kolmiota! jee) tai voit tapattaa reportterin päästämällä mötöt kimppuun. Peli ei edes lopu tähän, vaan skippaa ainoastaan
seuraavaan leveliin uuden reportterin kera.

"Get scoops for suspense, eroticism or immorality points"
Suspense-pisteitä saa kuvaamalla "tapahtumia", eli kun joku puhuu tai joku liikkuu. Erotiikasta saat pisteitä kun kuvaat
pikselisääriä, pikselitissejä, pikselipeppuja (ei ole väliä onko mies vai nainen). Immorality-pisteitä kun kuvaat verta ja
ruumiita. Loppupisteistä riippuen saa unlockattua esim. uusia asuja hahmoille (esim. swimsuit-asuja naisreporttereille) sekä
DANCE STAGEN. Ei sinänsä ihmetytä miksi ylipäänsä jotain eroticism-pisteitä on mahdollisuus kerätä, kun ajattelee missä maassa
peli on tehty. Tai sitten myynnin edistämiseksi kun on huomattu kuinka paska peli tästä on tulossa. Jossain määrin lineaarisuus
muistuttaa nousevan auringon maan visual novel/eroge/deitti -simupelejä.

Lähde: futuregamez.net

Peli on täynnä helvetin tylsää dialogia. Eikä ihan vähiten johdu siitä, että repliikkien välinen kesto on useita sekunteja.
Huvittavuuden huipentuma on hahmojen animaatiot keskustelussa. Huulisynkkaa ei ole varmaan edes yritetty tehdä ja hahmot
heiluvat "looppina" seuraavaan repliikkiin saakka. Hauskan näköistä... hetken aikaa. Jokainen keskustelu ja cut-scene on
kuitenkin ohitettavissa, mikä mahdollistaa pelin läpäisyn alle tunnissa. Ääninäyttely... on hirveää. Huh. Varsinkin ryhmän
soundguy joka kulkee koko pelin ajan mukana. Mahtava ja hyödyllinen taklaustoiminta tulee tässä kohtaa tarpeeseen.

Originaali peli, mutta ei tätä huvita toista kertaa läpäistä. Mielummin sitten niitä eroge-osastojen pelejä jos sellaista
tahtoo. Eipä tarvi ihmetellä miksi tämä peli on saanut niin vähän julkisuutta. Euroopan julkaisussa on muuten paha glitch.
Kaikki cut-scenet pitäisi päästä katselemaan läpipeluun jälkeen, mutta kiitos paskan koodauksen ansiosta euroopan versiossa se
ei ole mahdollista. Suda mainitsi muuten jossain haastattelussa, että ei edes tiennyt Michiganin euroopan julkaisusta.
Ihan mielenkiintoinen tapaus Suda51 kuriositeettina mutta susipaska peli on kyseessä.

Tässäpä jonkinlaista makua pelistä:
http://www.youtube.com/watch?v=AasXmJrVUB8 BEGINNING
http://www.youtube.com/watch?v=IM7wI7ZeVHY BONUS PHOTOSHOOT UNLOCKED
tallennettu
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Siirry:  

Pelaajalauta 2007-2024
Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2006-2008, Simple Machines