YLEISIÄ TIETOJA
Genre: Racing (Formula 1)
Kehittäjä: Codemasters
Ilmestyy Suomessa: 24.09.2010
Pelaajia 1-12 (verkkopeli, ei jaetun ruudun mahdollisuutta)
Kotisivu: http://www.formula1-game.com/it_IT/index.php
Ohjekirja: Klikkaa!
KUVAT
VIDEOT
Developer diary 1 (Yleisesti pelistä) | Developer diary 2 (Ohjaus) | Developer diary 3 (Sää) | Developer diary 4 (Autojen ja ratojen luominen peliin | Developer diary 5 ("Live the Life")
ARVOSTELUITA
Official Xbox Magazine 8/10 | Official Playstation Magazine 9/10 | GamesMaster 90% | The National 5/5 | Xbox Magazine Italia 9.2 | Marcaplayer 9.3 | Games Aktuell 88% | Gamesreactor Sweden 8/10 | Playmania 93% | IGN 8.5 | Hardgame 2 9/10 | PlaystationFront 92% | Edge 8/10 | GVC 9/10 |
OMA F1-PELI HISTORIA
Minulle tämän vuoden odotetuin peli.
F1-pelihistoriani juontaa juurensa aina vuoteen 1996, jolloin 11-vuotiaan täriseviin käsiin ojennettiin Bizarre Creationsin jo klassikoksi muodostunut Formula One. Moista simulaatiomaisuutta ja lajin mallintamisen tarkkuutta oltiin nähty konsoleilla harvoin, ja nopeasti peli teki kauppansa lajin faneille. Täyspitkät kilpailut, varikkokäynnit, aidot kuljettajat sekä tallit vetivät pelin ääreen kerta toisensa jälkeen.
Vaikka Bizarren ensimmäisen yritys F1-pelien saralla olikin aikaansa nähden mainio, oli sen eeppiseksi nykypäivänä mielletty seuraaja, Formula one 97, vielä moninverroin sitä parempi. Kaikkea pientä oli viilattu niin täydelliseksi kuin mahdollista. Peli pysyi vuosia konsolien F1-merkkipaaluna, ja meni merkillisen kauan että sen yli pystyttiin kävelemään. F1 97 oli monin tavoin aikaansa edellä.
Ysiseiskan jälkeen Bizarre Creations heitti hanskat naulaan formuloiden suhteen, ja tilalle pestattiin täysin käsi studio, joka päätti suuressa viisaudessaan heittää 97:n lähdekoodin roskiin ja lähteä keksimään pyörää uudestaan. Tuloksena täysi katastrofi, peli nimeltään Formula 1 98, joka on yksi suurimpia pelipettymyksiäni. Paperilla ketkut saivat kuulostamaan sen niin hyvältä. Viimeinen niitti oli, kun hehkutettu kotimainen lokalisointi Kyllösineen osoittautui monotonisuuden riemujuhlaksi, todelliseksi "hän ajaa seinään, voi voi" kommenttien farssiksi. Hrrr.
Sonyn sössittyä siirtyi F1-valtikka hetkeksi Nintendo 64:n haltuun peleillä F1 World Grand Prix ja F1 World Grand Prix 2. Aiemmin hienon Pilotwingsin väsännyt Paradigm rutisti Nintendon koneesta niin paljon mehuja irti, että se sai kaikki muut N64:lle racing-pelejä julkaisseet näyttämään amatööreiltä. F1 WGP:t olivat nättejä, hyvillä pelattavuuksilla varustettuja puolisimuja, joissa oli koukkuna paljon kuorrutusta. Ensimmäistä kertaa konsoliformulassa pystyi nyt ottamaan osaa perjantain harjoituksiin ja sunnuntain lämmittelyihin ja näkemään sijoituksensa muihin verrattuna! Ja jopa ajamaan autonsa yhden pahan virheen seurauksena lunastuskuntoon. Myös pelattavuus tuntui huomattavasti haastavammalta kuin mitä se esimerkiksi oli Psygnosiksen peleissä: hallitut sladit ja läheltä piti tilanteet olivat kipakimmilla vaikeusasteilla arkipäivää.
Sony teki F1 98:n jälkeen ainoan kuviteltavissa olevan siirron ja heivasi vähin äänin Visual Sciencen ulos, sekä otti tilalle Studio Liverpoolin. Liike oli fiksu, sillä studio nosti Sonyn formulat jälleen laadun tielle heti ensimmäisellä nimikkeellään. F1 99 sisälsi mm. turva-auton ja varaslähdöt. Autojen liiallista kestävyyttä ja kuminauhatekoälyä kuitenkin kritisoitiin kovalla kädellä, ja niinpä parannettavaa seuraaviin osiin jäi.
Formula one 2001 oli hyppy uudelle alustalle. F1-fanit odottivat malttamattona millaisia parannuksia uusi sukupolvi toisi formulapeleihin. Lopputuloksena oli varsin haastava sekä mainio peli, jossa entistä tarkemmin simuloitiin autourheilun kuninkuusluokkaa. Samalla Studio Liverpoolia kuitenkin kritisoitiin siitä, että se ei tehnyt peleistään täysiverisiä simulaatioita. Sunnuntaipelaajille helposti sisäistettävät formulat kuitenkin kelpasivat.
Samaan aikaan EA:kin pääsi formulalisenssin makuun, mutta sen konsoleille julkaisemat versiot olivat melkoisen epäonnistuneita. Pelattavuus oli vielä Sonyn tuotoksiakin arcademaisempaa. Muutaman vuoden jälkeen EA sai tarpeekseen ja lisenssi lipsui yksinoikeudella Sonyn haltuun.
Studio Liverpool julkaisi monen monta versiota ennenkuin se ampui oikean napakympin, pelillä F1 06. Lämmittelykierroksen, pudotuspeliaika-ajon ja aiempaa raskaamman ajettavuuden sisältänyt peli oli F1 97:n jälkeen ensimmäinen konsoliformula, jota oli kauttaaltaan nautinto pelata. Simulaationa se ei kuitenkaan ollut vieläkään terävimmillään, mutta silti huomattavasti aidomman tuntuinen kuin Liverpoolin muutamat aikaisemmat versiot.
Studio Liverpoolin joutsenlaulu oli peli nimeltään formula one championship edition. PS3:lle ilmestynyt peli omaa komean grafiikan, ja F1 06:sta tutut jipot. Se on vain helkkaristi komeampi kuin PS2-versio. Ja sinällään erinomainen peli - myös haasteeltaan.
.....................
Codemastersin tulevasta Formulasta ei olla julkaistu yhden yhden ruutukuvaa saatika videota. Fanit painostavat sitä julkaisemaan realistisen pelin, eikä GRIDin tai DIRTin linjoilla kulkevaa rattoisaa arcaderälläilyä. Codies on rauhoitellut faneja foorumeillaan ja kertonut, että peliin tulee simulaatiolle ja arcadelle omat osuutensa, ja että ensimmäiseen vaihtoehtoon panostetaan kunnolla.
Jos joistakin osa-alueesta ei tarvitse olla huolissaan, niin ne ovat grafiikka ja vaurion mallinnus. Näissä asioissa Codemasters loistaa. GRID on upean näköinen peli, ja autot menevät mallikelpoisesti ruttuun. Tulossa on varmasti paras vaurionmallinnus mitä missään konsoliformulassa on nähty.
F1 2009 julkaistaan tod.näk loppukesästä, ja se löytää tiensä kaikille uusille konsoleille sekä PC:lle. Ensimmäisiä ruutukuvia odotellaan kuola valuen.
AIEMMAT F1-PELIT
Näe Super Monaco GP2 videolla
Ikaalisten kylpylä joskus 90-luvun alussa: siellä oli huone täynnä Segan MegaDrive-konsoleita, joissa pyörinyttä peliä saattoi vaihtaa ulkoista nappia painamalla. Yksi konsoli oli ajopeleistä hullaantuneiden keskuudessa ylitse muiden, sillä se sisälsi aikoinaan konsolien parhaan F1-pelin, Super Monaco GP II:n.
Peli on toki nykymittapuulla äärimmäisen rajoittunut ja ajofysiikoiltaan kankea, mutta aikoinaan sitä oli erittäin hauska pelata. Super Monaco GP II sisälsi kaikki kauden -91 radat ja täysimittaisen mestaruuskauden aika-ajoineen. Kuskeista vain Ayrton Senna oli tosimaailmasta tuttu, muut tallit ja kuskit olivat nimiväännöksiä oikeista. Lotus oli nimeltään Losel ja Jordan Joke, joten hieman huumoriakin olivat pelintekijät osanneet mukaan ujuttaa...
Radat sisältävät, rajoittuneesta 16-bittisestä tekniikasta huolimatta, tuttuja maamerkkejä ja rakennuksia. Ne ovat niin tarkkoja, että radat tunteva F1-fani voi toden totta tunnistaa ne niiden perusteella. Joillakin radoista oli olemassa jopa sateen mahdollisuus!
MegaDrivella pelin pahin kilpailija oli Domark F1, joka ei kuitenkaan onnistunut nousemaan niin suureen suosioon kuin Super Monaco GP 2. Omat muistot pelistä rajoittuvat lähinnä useisiin visiitteihin kotini lähellä sijainneeseen kylpylään, jossa peliä tuli pelattua joskus useitakin tunteja putkeen. En omistanut sitä koskaan kotiolosuhteissa. Se saa kuitenkin kunnian olla ensimmäinen pelaamani Formula 1 aiheinen videopeli ja yksi syy, miksi liekki tätä genreä kohtaan palaa vieläkin.
Pitääkin tehdä tuhmasti ja verestää tänään muistoja emulaattorin ääressä. Jos vaikka pelaisi sunnuntain ratoksi kokonaisen kauden läpi.
Noe Formula One videolla
Muistan sen kun eilisen päivän: katsoin televisiosta Viton Vieras nimistä peliohjelmaa, jonka tulevia pelejä käsittelevä osio kiinnitti sillä kertaa huomioni poikkeuksellisella tavalla. Ruutuun pyörähti Formula One, Psygnosis-studion ensimmäinen yritys formulapelien saralla. Peli näytti ennakossa käsittämättömän komealta ja Vitokin kehui sen tyypilliseen tyyliinsä maasta taivaisiin. Ilmaisin vanhemmilleni, että minun oli aivan pakko saada tuo peli. Aivan pakko.
Ja niin minä sainkin, heti kun se kauppoihin ilmestyi. Kokemusta voisi verrata uskonnolliseen, sillä pelissä oli huikea kasa formulamaailmasta tuttuja elementtejä, jotka tuntuivat konsolipelaajasta tajunnanräjäyttäviltä. En meinannut pysyä housuissani kun tajusin, että pelissä saattoi ajaa täysimittaiset aika-ajot ja täysimittaisen kisan varikkokäynteineen niin halutessaan. Linkittämälläni youtube-videolla pyörivät valikot tutun musiikin kera palauttivat muistot kertaheitolla mieleen. Kyllä tätä pelattiin!
Pelissä oli äänessä ikoninen brittiselostaja Murray Walker, jonka "GO GO GO!" huudahdukset lähdössä jaksoivat ilahduttaa.
Formula One sisälsi myös linkkipelimahdollisuuden, eli kaksi pleikkaria oli mahdollista linkittää kahteen televisioon ja jos vielä pystyi haalimaan itselleen kaksi pelilevyä, pystyi kisaamaan toveriansa vastaan omalta ruudulta. Tällä mahdollisuudella hekumoitiin monesti, koska 10-vuotiaalle nassikalle se todellakin oli vain makoisaa päiväunta.
Peli tuntui silloin joskus vuonna -96 hyvin syvälliseltä simulaatiolta, vaikka toki PC-maailmassa oltiin jo tuolloin nähty melkoisen musertavia simuja. Formula One oli niihin verrattuna hyvinkin kevyt ajopeli. Mutta haittasiko se minua? Ei ollenkaan. Etu ja takasiipeä pystyi säätämään vain muutamaan asentoon ja eräillä radoilla kovempaa pääsi, kun hakkasi autoaan seinään niin kauan että etusiipi irtosi! Se teki nimittäin autosta yliohjaavan, joka tietysti on kaikkea muuta kuin realistista.
Yksi makeimmista asioista pelissä oli siinä esiintynyt TV-grafiikka-kuorrutus. Peliä pelatessaan pääsi näkemään samoja tietoja kuin telkusta oikeaa kisaa katsoessaan. Välillä ruudulla vilahti kuuden kärki, välillä näytettiin monta kierrosta kisaa oli jäljellä ja välillä kuka piti hallussaan kisan siihen mennessä nopeinta kierrosaikaa. Aika-ajoissa ero paalumieheen näytettiin jokaisella sektorilla niin ikään prikulleen oikealla tavalla. Pikkuasioita monen mielestä, mutta juuri ne merkitsevät F1-peleissä suunnattoman paljon.
Formula One on minulle yksi rakkaimmista peleistä. Toki sen eeppinen seuraaja F1 97 oli vielä parempi kokonaisuus ja vähän myöhemmin genren taso nousi selkeästi. Mutta kai tiedätte miltä ensirakkaus tuntuu? Super Monaco GP2 oli vain ihastumista, tämä ihan oikeaa rakkautta.
Näe Grand Prix 2 videolla
Mitä tulee ajopelisimulaatioihin, voidaan Grand Prix 2 luokitella pyhäksi. Se on peli, jota tippa silmässä muistellaan ja jota rakastava fanikunta pitää vielä tänäkin päivänä elossa modikulttuurilla.
GP2 julkaistiin vuonna -96 ja se sisälsi tuolloin jo pahasti vanhentuneet kauden 94 autot ja radat. Pian peliin alettiin kuitenkin julkaisemaan fanien toimesta kausipäivityksiä ja itsekin pelailin peliä pari vuotta niiden voimin. Säännöt ja ratalista toki pysyivät muuttumattomana, mutta itselleni tärkeämpää oli saada mukaan pyörimään ajan tasalla olleet autot ja kuljettajat.
Ensimmäistä kertaa pelistä kuulin, kun luin Pelit-lehden arvostelun, joka taisi olla Niko Nirvin väsäämä. Peli taisi saada 94 pistettä ja sen mukaiset kehut. Tuolloin playstation-konsolissani pyöri jo Formula One, mutta se ei siitä huolimatta saanut kiinnostustani laskemaan GP2:n suhteen. Halusin päästä testaamaan sitä, vaikka tiesin miten kyykkyyn se vetäisi jo pahasti vanhentuneen tietokoneeni.
GP2 olikin aikansa Crysis: sen ilmestyessä KUKAAN ei kyennyt pelaaman sitä SVGA-tilassa kaikki grafiikkakuorrutukset päällä. Itse jouduin tyytymään sulavan ruudunpäivityksen vuoksi rosoisella VGA-tilalla pelaamiseen, sillä suurtarkkuusmoodi sai pelin pyörimään koneella reilusti alta kymmenen ruudun, joka simulaatiopelissä tarkoittaa että murhia tapahtuu. Pelin viehätys ei kuitenkaan perustunut näyttävään ulkonäköön, vaan ehdottomaan aitouden tuntuun ja tunnelmaan: tekoälyautot kamppailivat hyvin pelaajaa vastaan, lippumiehet heiluttivat radan varrella lippujaan, nostori nappasi keskeyttäneet autot pois tieltä, kisan jälkeen saattoi ajaa jäähdyttelykierroksen ja juhlia voittoaan... Paljon, paljon herkullisia yksityiskohtia.
Pelattavuus oli hirmuisen hyvältä tuntuvaa, reilua mutta samalla niin ärsyttävän haasteellista. Peliä sai toki helpotettua vaikka miten paljon ajoavuilla, mutta itse kovana poikana kytkin kaikki pois paitsi automaattivaihdelaatikon. Kerran jos toisenkin pölläytin kolmeasataa rengasvalliin rajoja hakiessani ja näin kun autoni katkesi kahtia! GP2:ssa olikin aikaisekseen huima vahingonmallinnus. Mukana oli myös liuta teknisiä ongelmia, jotka saattoivat tulla kuvaan mukaan koska tahansa ja täysin randomisti.
Superoutoa oli, että pelissä ei ollut lainkaan mahdollista ajaa vesisateella. Epäilen tämän johtuvan siitä, että se olisi tuupannut laitteistovaatimukset luokasta "kova" luokkaan "mahdoton". GP3:ssa vesikelin puute korjattiin, ja komeasti korjattiinkin.
GP2:ssa oli taikaa, joka oli helppoa huomata vaikka pelasi peliä näppiksellä ja useimmat grafiikkakarkit pois päältä kytkettyinä. Sen reilu haaste ja hyvältä tuntunut ajomalli laittoi ajan lentämään. Tämä yhdistettynä fanien julkaisemiin kausipäivityksiin piti huolen, että peli pyöri koneessani kauan.
Näe F1 97 videolla
Jos GP2 on PC-miehille SE formulapeli, niin F1 97 toimittaa täsmälleen samaa virkaa konsolijäärille. Vuoden -97 syksyllä julkaistu peli käytti samaa pelimoottoria kuin Psygnosiksen aiempi Formula One, mutta kaikkea oli hiottu ja kiilloteltu. Simulaatioelementtejä löytyi entistä enemmän: F1 97 toi edeltäjäänsä verrattuna mm. täyden lippusysteemin, dynaamisen sään, ohjaamonäkymän ja tekniset ongelmat.
Pelattavuudesta oltiin napattu aimo annos pitoa pois, joten kanttarin päältä rajusti kaasuttaessa auto lähti lapasesta huomattavasti aiempaa herkemmin. Tämä korostui varsinkin vesisateen tullessa kuvaan mukaan. Silloin pelin ohjattavuus muuttui varsin liukkaaksi, mutta reilulla tavalla sellaiseksi. Tämä vaikutti toki oikeaoppisesti myös tekoälyautoihin. Tämä ei ole mikään itsestäänselvyys nykyaikanakaan, sillä esimerkiksi PS3:n F1 Championship Editionissa vesisateen vaikutus tekoälyn ohjaamiin autoihin on vain muutama hassu sekunti, joka saa aikaan ärräpäiden lentelyn jos peliä pelaa vaikeimmilla tasoilla. Silloin pitkiä sadekisoja on melkein mahdotonta voittaa, vaikka ajaisi kuinka hyvin.
Lippusäännöt toivat järjestystä radalle eikä pelaaja voinut enää edeltäjän malliin tuuppia autoja tieltä pois ilman sanktiota. Epärehellisestä ajosta seurasi varoitus ja jos hämäräpuuhia vielä jatkoi, sai mustan lipun ja joutui keskeyttämään koko kilpailun. Harvinaisuutena mukana oli myös punainen lippu, joka johti harjoitusten/aika-ajon/kilpailun keskeyttämiseen. Tätä lippua nähtiin kuitenkin niin harvoin, että moni ei edes uskonut sen olemassaoloon! Omalle kohdalle se sattui ainakin kerran vapaiden harjoitusten aikana Montrealissa, kun mälläsin auton kolmea sataa seinään, siitä irtosi pyörä ja se jäi oletettavasti niin vaaralliseen paikkaan keskelle tietä, että punalipulle oli kuin olikin käyttöä. Hurjin tarina koskien punaista lippua on peräisin eräältä F1-foorumilta. Siellä eräs käyttäjä oli saanut Monacon lähdössä aikaan niin suuren kaaoksen, että punalippu nousi esiin heti ensimmäisien mutkien jälkeen. Kuinka ollakaan, peli ei kuitenkaan loppunut tähän vaan pelaaja tuotiin takaisin lähtöruudukkoon uusintalähtöön! Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin kenenkään saaneen pelissä aikaan uusintalähdön. Jos nyt oletetaan, että kyseinen tarina on totta.
Tekniset viat olivat superärsyttäviä, mutta oikea F1-fani hyväksyi toki ne mukisematta osaksi autourheilun kuninkuusluokkaa. Herkin hajoamaan oli McLaren, joka eräällä kaudella heitti savut ilmoille muistaakseni seitsemän kertaa! Taistele siinä sitten mestaruudesta. Vikoja oli kahta sorttia: kisan välittömästi poikki laittavaa ja toisenlaista, jossa auton moottori savusi ja jonka saattoi korjata piipahtamalla varikolla. Jos tätä ei tehnyt noin kolmen kierroksen aikana, moottori sanoi kaput ja kisa päättyi siihen. Jännäksi homma meni, kun kierroksia maaliin oli tuo kolme ja moottori alkoi savuttamaan. Silloin piti päättää pelaako upporikasta ja rutiköyhää vai tuleeko varikolle ja nappaa muutaman pisteen. Joskus moottori sanoi näissä tilanteissa työsopimuksensa irti vain muutamaa mutkaa ennen maalia... Ja se harmitti vietävän paljon!
Dynaaminen sää oli yllättävän hienosti toteuttu, ottaen huomioon pelin julkaisuvuoden. Minkäänlaista sääennustetta ennen kisaa ei muistaakseni näytetty, vaan pelaajan tuli selostajan sanomisista ja taivaasta päätellä mitä tapahtuu. Säämuutokset olivat onneksi hyvin visuaalisia ja pelaaja näki jo kauan ennen sadekuuroa tummien pilvien kasaantuvan taivaanrantaan. Joskus sade jäi vain parin kierroksen mittaiseksi kuuroksi, kun taas silloin tällöin siitä kehittyi todellinen myrsky ukkosineen! Veden kanssa ei läträtty kausimoodissa liikaa, vaan kauden aikana sateisia kilpailuja ajettiin yleensä enintään noin viisi.
Halvalla Mad Catzin ratillani pelasin tätä onnellisena yli kaksi vuotta - kunnes Nintendo 64:n F1 World Grand Prix ja F1 99 tulivat hämmentämään soppaa. F1 97:ää edelsi lähes hysteerinen odotus. Se palkittiin, kun peli haettiin postista, laitoin sen Pleikkarin sisään ja valitsin ensimmäiseen kisaani kuljettajaksi suosikkini Michael Schumacherin Ferrarin. Ensimmäisen kierroksen Melbournessa ajettuani hymyilin kuin hangonkeksi; tämähän on aivan mahtava!
Näe F1 World Grand Prix videolla
Elettiin vuotta 98. Sony menetti F1-valtikan Nintendolle, kun F1 98 osoittautui karmaisevaksi pettymykseksi ja samalla Paradigm löi pöytään N64-yksinoikeuden, pelin nimeltään F1 World Grand Prix. Se oli siihen mennessä ylivoimaisesti nätein Nintendo 64:llä pyörinyt racing-peli, vaikka se kieltämättä kärsikin melko pahoista ruudunpäivitysongelmista. Peli oli kuitenkin F1-faneille sen verran vetovoimainen paketti, ettei moinen seikka häirinnyt liian paljon.
F1 WGP jäljitteli kautta -97. Tässä kohtaa sana "jäljitteli" todella on oikeutettu, sillä peli pyrki toisintamaan ennenäkemättömän tarkasti tuon ihanaisen jännittävän kauden, joka huipentui Espanja Jereziin Villeneuven ja Schumin mestaruustaistoon. Miten tämä ilmeni pelissä? Parillakin eri tavalla: kun aloitti uuden kauden, sai halutessaan päälle "97 events" nimisen toiminnon, jonka jälkeen kisojen lopputulokset, keskeytykset ja kaikki muukin oli pyritty tekemään samalla tavalla kuin oikeastikin kaudella 97. Esimerkiksi Australian avauskisassa Villeneuve keskeytti ensimmäisessä mutkassa.
Toinen tapa kokea mennyt kausi oli uudenlainen "challenge-mode". Se sisälsi erilaisia pieniä haasteita, jotka oli koottu kauden -97 tapahtumista. Pelaaja laitettiin esimerkiksi pitämään huolta moottorista tietyn kierrosmäärän ajan, ohittamaan tietty määrä autoja määrätystä ajassa ja niin edelleen. Jokainen näistä skenaarioista pohjasi kuitenkin tosielämään, joka F1-fanista tuntui tietenkin erittäin hienolta.
F1 WGP sisälsi ensimmäistä kertaa konsoleilla täysimittaiset kisaviikonloput: kaikki harjoitukset, aika-ajo, vielä silloin ajettu sunnuntain warm up ja tietenkin itse kilpailu löytyivät. Sonyn formuloissa esimerkiksi harjoituksia ajattaessa ei radalla ollut koskaan muita autoja eikä omaa sijoitustaan suhteessa muihin nähnyt. F1 World Grand Prixissä kaikki oli toisin, ja omaa vauhtiaan tekoälyautoihin pystyi vertailemaan jo perjantaiaamun harjoituksista lähtien.
Ajettavuus erosi vaikkapa F1 97:stä selvästi. Se oli myös enemmän sidottu vaikeustasoihin: helpoimmalla auto ei juuri luistellut, mutta expert-tasolla mutkista ei voinut ampautua liikkeelle huolimattomasti, tai auto lähti sladiin. Vahingonmallinnuskin oli oivallinen, sillä autot eivät olleet liimattu kiinni asvalttiin ja formulan sai lunastuskuntoon jo yhdestä riittävän pahasta tällistä.
Oli pelillä toki ongelmiakin. Tekoäly antoi kovaa haastetta, mutta se kärsi putkinäöstä eikä aina ajanut samojen fysiikan lakien mukaan kuin pelaaja. Sadekelikin oli lähinnä vain visuaalinen haitta, eikä vaikuttanut auton pitoon kovin paljoa. Myös jo mainittu alhainen ruudunpäivitys oli peliltä pisteitä syönyt asia.
Pelille julkaistiin vuotta myöhemmin yksi jatko-osa. Se ei tuonut mukanaan juurikaan muuta uutta kuin päivitetyt tallit ja kuljettajat. Teknisesti peli oli hieman hiotumpi, kiitos N64:n expansion pak -lisämuistin, jonka ansiosta ruutu päivittyi aiempaa sulavammin.