Pelaajalauta

Yleinen => Pelikeskustelu => Aiheen aloitti: Tan - 25.10.2008 14:22



Otsikko: Dead Space
Kirjoitti: Tan - 25.10.2008 14:22
Dead Space. Huhhuh mitä kokemuksia nämä ekat sessiot ovat olleet. Ei meinaa uskaltaa jatkaa pelaamista! Grafiikka, äänet ja ambienssi, loistava ääninäyttely ja tarinankuljetus, pelottavat viholliset. Joka nurkan kohalla on kuset housussa kun odottaa necromorphin hyppäävän päin pläsiä. Ainakin näin alussa. Kuvakulma ja taistelumekaniikka on kopioitu RE4:sta, mutta sitä on muokattu paremmaksi. Isaacilla voi liikkua tähdätessä, hän on myös nopea kääntymään, mutta RE4:sen pikakääntymistä päinvastaiseen suuntaan ei ole. Kuitenkin olo on kokoajan vähän tankkimainen ja klaustrofobinen. Ehkä vähän tönkösti liikkuu mutta silti paljon paremmin kuin Leon. Metroid viboja tulee myös jostain syystä. Ja gorea löytyy paljon.

Eikö tätä muka kukaan muu laudalta nyt pelaa? Jos RE4 oli mielestänne paras peli ikinä tai ainakin lähellä sitä ja odotatte RE5:sta salko korkeana niin ostakaa tämä. Todella hyvää korviketta.


Otsikko: Re: Dead Space
Kirjoitti: Azu - 25.10.2008 14:55
Isoveli tilas Kanadasta, muttei valitettavasti tullut perille vielä tällä viikolla, joten jää testaamiset ensi viikkoon.

Tää on kyllä sellanen peli, joka ei kiinnostanut aluksi hirveästi (EA:n peli, eikä graafinen tyyli hirveästi ihastuttanut), mutta kun melkein kaikki tuntuvat kehuvan sitä enemmän tai vähemmän loistavaksi, niin pakkohan tuota on ainakin kokeilla.


Otsikko: Re: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 25.10.2008 18:41
Kattokaa vaan niin ei kestä loppuun asti mielenkiintoisena.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 27.10.2008 20:43
Siis hohhoijaa, niin tajuttoman mahtava peli..

Enää ei tarvi odottaa Metroid Primelle jatkoa, tässä se on. Enää ei tarvi odottaa oikeasti loistavaa peliä Alien-elokuvien hengessä, se on tässä. Enää ei tarvi "unelmoida" siitä, että joskus pääsisi käymään avaruudessa, siellä nimittäin tuli käytyä. Immersion total. Peli myös talloo RE4:n syvälle maan uumeniin eikä RE5:lläkään ole varmasti mitään jakoa. Miten helvetissä joku EA:n suht random studio saa vielä näinkin kuluneesta aiheesta näin uskomattoman paketin? Jaa-a...

Aika lähellä täydellistä peliä kokonaisuutena. Frameraten heittely ja pikkasen liian pitkät latausajat kuolon korjatessa on ainoat seikat, mistä valittaisin. Paras äänimaailma mitä on vastaan tullut. Grafiikat on jotain mieletöntä, miten todelliselta koko pelin maailma onkaan saatu tuntumaan. Valaistus ja eri filtterit on ihan huippuluokkaa. Upgradettelut tuo koukkua ja aseet on hyvin suunniteltuja. Pelattavuus on täydellinen sekotus RE:n tankkia ja nomaalien räiskintöjen sulavampaa liikkumista. Tunnelma koko ajan katossa, koko ajan saa olla varpaillaan.

Jumalauta oikeesti, en uskonu vielä mitään previkkojakaan, mitkä peliä kehu, vaan koko ajan odotin sellasta todella keskivertoa teosta, mille pelin idea ja ulkonäkö pikkuvilauksilta vaikutti. En ollut pätkääkään kiinnostunu edes siinä vaiheessa, kun peli oli jo ilmestynyt kauppojen hyllyille. Sitten pääsin kaverilla testaamaan ja kymmenen minuutin testin jälkeen oli pakko hakea peli kaupasta. Mahtava yllätys.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Kabanossi - 27.10.2008 20:47
Vittu teiän kanssa.  :( Ostoslista kasvaa nopeammin kuin lyhenee.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 27.10.2008 20:50
Peli myös talloo RE4:n syvälle maan uumeniin eikä RE5:lläkään ole varmasti mitään jakoa.

(http://www.vitonen.net/artikkeli-ruudut-pieni/thomaspuha-6.jpg)



Mä ostan tän pelin vaan siksi, että voin huokaista helpotuksesta ja todeta tuon väitteen vääräksi. Niin sokea en voi olla.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 27.10.2008 20:57
Haha, ei kauan kestäny. Tota odotinkin Zoukka ja sulle peliä yritin myydä tolla. Mission accomplished. ;D

Tosin se on myös totta.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Tan - 27.10.2008 21:02
Helvetti kun en ehi kunnolla pelata (koulu)kiireiden takia. :( Viikonloppunakin ainoa sopiva ilta meni bilettäessä.

Ja ei tämä RE4:sta ihan rakoon tallo, Mercenaries ja Assignment Adan kaltaiset herkut ja ja megaekstrat puuttuu. Jos vastaavat löytyisi niin olisivat rintarinnan. Ja himpun verran pitempi yksinpeli.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: blindside - 27.10.2008 21:48
Itte olin tässä vuoden mittaan vähän hämmästynyt että Dead Spacesta oli (varsinkin suomalaisissa peliyhteisöissä) niin vähän hypeä. Tietty EA on ollu mullekin aina se "IT'S IN THE GAME"-lafka jonka pelit ovat joka vuonna toistuvia paskoja urheilusarjoja Mutta että ei sitten nähdä kuinka hyvä peli on rakentumassa vaan sen takia että sen julkaisee tämä firma. Dead Space on ollu mulle keväästä SE peli mitä odotan, Fablet ja Falloutit pff (kyl mä nekin ostan :D). Ja peli täytti suurinpiirtein kaikki odotukset. Odotin suunnilleen RE4:n ja Alien-leffojen naimakauppojen (paranneltua) lasta, ja semmoinen sieltä tulikin. Ohjaustuntuma, ulkonäkö, varsinkin äänimaalima ovat kaikki priimaluokkaa.

Se on kyllä totta että pelin edetessä niin tunnelma ei ole ihan niin ahdistava kuin alussa, sen verran samojen juttujen toistoa on mun mielestä. Ns säikyttelykohtaukset ei enää aina saa paskomaan tiiliä, mutta äänimaailma pitää mut ainakin varpaillani melkein koko ajan. Se ambienssi on niin vitun hämäävää, aiheuttaa vähän samoja viboja kuin Silent Hillien radioiden kohina, tässä vaan se on jatkuvaa :D. En kyllä usko että kukaan tähän ihan täysin pettyy.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 28.10.2008 12:22
Joo tsekkasin tuon GT:n videorevikan ja eihän tuossa nyt näyttänyt olevan yhtään mitään, mikä Ressoja pelottelisi. Paskaakin paskempi vihollis-design, ilmeisen yksinkertainen taistelu (ei siis ole PAKKO käyttää kikkailua) ja liika pituus nyt ensimmäisenä hämäävät. Pitää tämä Alien-leffojen suurena ystävänä joskus hommata halvalla, mutta joku RE4:sen dissaus on vielä aika heikoilla jäillä näkemäni perusteella. Lopullinen tuomio sitten joskus.

Oliko tästä demoa missään?


Niin ja jaksoihan Cyrus pelata jonkun vitun Dark Sectorinkin läpi ;)


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: blindside - 28.10.2008 14:44
Niin ja jaksoihan Cyrus pelata jonkun vitun Dark Sectorinkin läpi ;)
Cyrus ei tosin oo yksin tätä peliä hehkuttanut :-D. Kannattaa tietty kokeilla jossakin ennen ostopäätöstä jos kerran noin paljon epäilyttää. En kyl tajuu miten GT:n arvostelu olisi voinut saada pelin niin huonoon valoon että pitää noin rankasti arvostella kun ei ole itse päässyt kokeilemaan :).


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Azu - 28.10.2008 14:55
Niin ja jaksoihan Cyrus pelata jonkun vitun Dark Sectorinkin läpi ;)
Entä sitten? Ei Cyrus kuitenkaan (muistaakseni) mitenkään sen erityisemmin hehkuttanut sen olleen maailmaa mullistava kokemus. Dark Sector on ihan OK peli. Ei se tee mitään erityisen huonosti, joskei toisaalta mitenkään erityisen mahtavastikaan. Kaikki eivät ole aivan niin kyllästyneitä peliharrastuksiinsa, ettäkö jaksaisivat pelata vain 10/10:n arvoiset pelit läpi ja muu = tylsää paskaa, jota jaksaa käyttää konsolin sisässä 5 minuuttia.

Ja mitä nyt on lukenut Dead Spacesta, niin vaikuttaa, että se on enemmän KAUHUpeli kuin uusimmat ressat (eli siinä mielessä parempi). En tiedä onko aivan Silent Hillin veroista kauhua, mutta tarjoaa silti pelkoa ainakin niille, jotka oikeasti pelkäävät kauhupelejä eivätkä aina whinetä kuinka mikään ei pelota ikinä. RE4 ja (ainakin trailereiden perusteella) 5 tuntuisivat olevan 98%:a toimintaa ja 2%:a kauhua.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Bill Duke - 28.10.2008 15:09
Kyllä Dead Spacessa paljon enemmän panikoi kuin RE4:ssä.
Kaikki nuo Zoukan esille nostamat huonot puolet voi löytää ihan samalla tavalla RE4:stäkin. Eli siis viholliset on vaan perus-dudeja joilla matoja päässä, normi ammuskelua ja taitaapa olla pitempi peli kuin Dead Space.

Hyviä pelejähän ne kyllä molemmat ovat, mutta tuli vaan mieleen kun lueskelin.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 28.10.2008 19:41
Lainaus
Dark Sector on ihan OK peli.

Muistaakseni sitä ei jaeta ilmaiseksi kaupoissa?

Lainaus
Eli siis viholliset on vaan perus-dudeja joilla matoja päässä, normi ammuskelua ja taitaapa olla pitempi peli kuin Dead Space.

Joo eihän noiden Ganadosien lisäksi ressassa muita mörköjä ollutkaan :rollaus: Ja yksi RE4:sen monista jumaluuksista oli vielä se, että jokaiseen viholliseen oli vanhaan Japanilaiseen tapaan joku hyvä kikka tai taktiikka. Ja Regeneratorit pistävät takuulla aika hyvin kampoihin pelottavuus-osastolla Dead Spacen limasäkeille.

Mutta enhän toki ole Dead Spacea vielä lopullisesti lytännyt. Hudin puute, miljöö ja RE4-geenit tekevät siitä varmasti ainakin "ihan pelattavan" pelin. Mikä ei taas loppupeleissä paina vaa-assa hiirenpaskaa enempää.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 28.10.2008 20:35
Muistaakseni sitä ei jaeta ilmaiseksi kaupoissa?

Maksoi huimaavat 15 euroa. Ihan ok peli kaikin puolin. Itse asiassa juuri sellainen peli, mitä ajattelin Dead Spacestakin tulevan, eli kaikin puolin ihan toimiva, muttei millään tapaa lähelläkään loistavaa peliä. Eli sellainen tylsän päivän täyttäjä alekorista pilkkahintaan ostettava teos.


Aika hyvin päättelit tuosta arvosteluvideosta, ettei kikkailuja tarvitse. Onnea vaan Hardilla ja etenkin Impossiblella ihan vaan silmittömästi räiskien menemällä.

Ja liian pitkä? Olen kyllä nähnyt, että monen mielestä peli on siinä mielessä liian pitkä, että sitä on keinotekosesti pitkitetty ja se toistaa liikaa itseään. Toisaalta olen nähnyt samoja kommentteja esim. Metroidista, jota on haukuttu jatkuvasta backtrackaamisesta jne. Tässä ei backtrackaamista ole niin paljoa, mutta jonkin verran kuitenkin.

Itseäni ei tuo toisto haitannut, koska aivan kuten Primessä, pelin maailma ja tunnelma ovat koko ajan niin hienoa koettavaa, ettei ajan kulua edes huomaa. Ja pohjimmiltaanhan kaikki pelit ovat vain sitä, että ensin pitää mennä paikkaan A, jossa pitää tehdä jotain, sitten pitää mennä paikkaan B, jossa tehdään jotain. Tässä vain on ehkä hämännyt porukkaa tuo "omg, nyt on se paikka rikki, mene korjaamaan" ja heti perään "omg, nyt on täällä ongelma, menepä sinne ja korjaa tilanne" rakenne, kun jokainen ongelma puhutaan sinulle radion kautta.

Sitä paitsi, jos pitäisi viime vuosilta mainita esimerkkinä yksi liian pitkä peli, se olisi ehdottomasti juuri RE4. Peli on aivan liian pitkä, varsinkin kun suuri osa pelistä on lopulta vain ampumarataa vailla todellista sydäntä ja fiilistä. Helvetin hyvin teknisesti toteutettua ampumarataa, mutta todelliset tähtihetket tunnelman kannalta olivat harvassa ripoteltuna siellä täällä muutaman ekan tunnin jälkeen. Tosin itse olen pitänyt RE4:ää aina rankasti yliarvostettuna muutenkin. Se on kyllä todella hyvä peli, mutta ei lähelläkään sitä, mitä siitä yleisesti sanotaan.


Mitä Dead Spacen pelottavuuteen tulee, en itsekään pidä sitä erityisen pelottavana, mutta silti pelottavampana kuin mitään peliä sitten Resident Evil ykkösen ja Silent Hill ykkösen. RE1 oli aikanaan jotain niin uutta, että sitä pelatessa oli ihan paniikissa pikkutöllöstä pelatessa päivällä ja Silent Hillissä oli samaa vikaa. Sen jälkeen ei jotenkin ole enää osannut pelätä peleissä mitenkään erityisen paljon. Silent Hillit nyt aina suht jännittäviä, mutta eivät mitään älyttömiä tapauksia.

Dead Spacessa on enemmän sellainen koko ajan varautunut fiilis pelatessa. Ei suoranaisesti pelota kuin siellä täällä, mutta koko ajan on tavallaan paniikissa varautuneena seuraaviin tapahtumiin. Eli koko ajan liikkuu tavallaan varpasillaan,  ei ole tullut vastaan ennen näin hyvin jatkuvasti tuollaista tunnelmaa ylläpitävää peliä. Loistava äänimaailma tämän saa aikaan. Lisäksi pelissä on hyvin sekoitettu nopeita rauhan hetkiä, äkkinäisiä pelästyksiä sekä odottavia tilanteita, joissa tietää, että kohta niitä taas tulee kaikkialta, mutta ei tiedä täsmällistä suuntaa eikä hetkeä. Lisäksi näihin odotuskohtiin on vielä vaihteluja, eli välillä näyttää aivan siltä, että nyt niitä tulee ja sitten ei tulekaan. Ja vielä päälle ne äänet, jotka myös vihjaavat siitä, että vihu on juuri oven takana tai vihujen nopea vilahdus käytävän päässä kuitenkin niin, että loppujen lopuksi häviävätkin takasin sinne koloihin.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 28.10.2008 21:51
Lainaus
Tosin itse olen pitänyt RE4:ää aina rankasti yliarvostettuna muutenkin.

No tämän hedelmällisemmäksi tuskin keskustelu muuttuu, kunnes saan Dead Spacen käsiini. Minusta RE4 on maailman kovin toimintapeli ja sisältää niin paljon vaihtelevaa sisältöä, että tuskin sitä välttämättä ikinä edes ohitetaan. Sitä käsityön määrää ei vain voi käsittää...


Otsikko: Re: Dead Space
Kirjoitti: Dr. Scientist - 29.10.2008 00:09
Mitä vittua täällä nyt kohistaan? RE4 on maailman paras peli eikä mikään helvetin Dead Space tai mikään voi sitä ylittää.


Otsikko: Vs: Re: Dead Space
Kirjoitti: Fraeon - 29.10.2008 00:21
Mitä vittua täällä nyt kohistaan? RE4 on maailman paras peli eikä mikään helvetin Dead Space tai mikään voi sitä ylittää.

Eh, mitäköhän tähänkään nyt sanoa.

Jos nyt ensin tesmittäisiin sitä peliä.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: tuhis - 29.10.2008 18:16
Eka gears oli hyvä, mutta selkeästi liian lyhyt. Pelattiin kaveriporukalla saunaillassa se pariin otteeseen parilla eri porukalla läpi. Hyvä peli se oli kuitenkin kun muut katselivat sivusta uudestaan muitten pelailua muun lomasta, josta tulikin mieleen se, että jos ei peliä haluta juonella ja pituudella pilata, niin ne oli meikäläisestä hyviä vetoja että oli haarautuvia reittejä. Tämmöisillä jutuilla saa lisäpeluuta mukavasti.

Ainut ongelma ittellä on se pädillä tähtääminen - ei perkele että vihaan sitä.

Miks vitussa puhun gearssista tässä topikissa? Ilmeisesti ajatuksissani vastasin väärään ketjuun.

Mutta joo,

RE4 paras ei ole maailman paras peli. Juonesta kun saa nollat niin se painaa lopputulosta vähän alas ;)


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 29.10.2008 18:22
RE4 paras ei ole maailman paras peli. Juonesta kun saa nollat niin se painaa lopputulosta vähän alas ;)

Jep, onneksi kilpailu "toimintapeli" genressä ei ole kummoista tuolla juoni-osastolla muutenkaan.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: tuhis - 29.10.2008 20:21
RE4 paras ei ole maailman paras peli. Juonesta kun saa nollat niin se painaa lopputulosta vähän alas ;)

Jep, onneksi kilpailu "toimintapeli" genressä ei ole kummoista tuolla juoni-osastolla muutenkaan.

Onneksi?


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 29.10.2008 22:37
RE4 paras ei ole maailman paras peli. Juonesta kun saa nollat niin se painaa lopputulosta vähän alas ;)

Jep, onneksi kilpailu "toimintapeli" genressä ei ole kummoista tuolla juoni-osastolla muutenkaan.

Onneksi?

Resin onneksi. Ja viimeinen genrehän se on mihin sitä kaipaisin. Tasoloikan jälkeen.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: tuhis - 29.10.2008 23:11
RE4 paras ei ole maailman paras peli. Juonesta kun saa nollat niin se painaa lopputulosta vähän alas ;)

Jep, onneksi kilpailu "toimintapeli" genressä ei ole kummoista tuolla juoni-osastolla muutenkaan.

Onneksi?

Resin onneksi. Ja viimeinen genrehän se on mihin sitä kaipaisin. Tasoloikan jälkeen.

Oikeesti?


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 30.10.2008 10:23
No vittu leikisti.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Tan - 30.10.2008 22:30
Viides chapteri lähenee ja peli jaksaa vieläkin yllättää ja säikyttää. Zero-G on todella makeesti toteutettu, ja äänimaailma ei petä. Graafinen suunnittelu on noussut jo astetta korkeammalle tasolle. Huomenna lisää!


Otsikko: Re: Dead Space
Kirjoitti: Sharkie - 30.10.2008 23:53
Mahtava täydentävää vaihtaa katseella riviä, ja ehtiä juuri lukea "huomenna lisää!!!!!" ja nähdä samantien nuo avatarin ratpack-äijät. :lol: Tuhat sanaa.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: sleepy - 31.10.2008 16:50
Jep, onneksi kilpailu "toimintapeli" genressä ei ole kummoista tuolla juoni-osastolla muutenkaan.


Tähän on pakko sanoa, että

(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51ieMi-fKdL._SS500_.jpg)


400 sivua, baby!


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 04.11.2008 22:11
Kolme kertaa mennyt nyt läpi ja on tämä vaan edelleen järjettömän kova. Itse asiassa impossiblella tuli pelättyä jo ihan tosissaan, vaikka se oli jo kolmas läpipeluu. Parista osumasta tappavat vihut aiheutti melkosia paniikkikohtauksia pienissä tiloissa ja koko ajan oli sellanen fiilis, että pakko pelata ja samaan aikaan ei haluaisi pelata, kun eteneminen on yhtä paniikkia.

Suosittelen kyllä ehdottomasti avausvaikeudeksi hardia. Itse otin mediumin, kun pelissä ei ole vasurin ohjauksia ja ilman niitä olen niin käsi, joten itselleni se oli ihan hyvä aloitusvaikeusaste, mutta muuten kannattaa kyllä aloittaa hardilla suoraan. Ja äänet täysille ja pimeässä pitää tietty pelata, mutta se nyt on itsestään selvää.

En tiedä, ei kai pitäisi enää testata Silent Hillejä, nehän voisi tämän jälkeen tuntua ihan läpältä. :p


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 05.11.2008 15:24
En tiedä, ei kai pitäisi enää testata Silent Hillejä, nehän voisi tämän jälkeen tuntua ihan läpältä. :p

Sä se läppä olet.


Mutta siis hardilla tietenkin aloitetaan. Kuulema silläkin aika helppo jos panostaa tiettyihin aseisiin.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 05.11.2008 20:53
Joo peli ei ole mikään mielettömän haastava. Sanoisin, että impossible oli juuri sopiva vaikeusaste, ei turhauttava missään kohtaa, mutta silti antoi vastusta.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Tan - 07.11.2008 21:02
Pamahtihan se vihdoin läpi. Nousee kyllä omissa kirjoissani RE4:sen rinnalle. Loppupomo oli tosin pettymys (kuten myös RE4:sessa). Ne ensimmäiset peluutunnit olivat pelottavinta kamaa mitä peleissä on tullut koettua. Tietysti niihin ärsykkeisiin sitten tottuu, mutta jännityksen eli enkuksi ns. "tensionin" peli onnistui pitämään loppuun asti. Eikä tarinakaan ollut huono, olipahan ainakin RE4:sen vastaavaa parempi. Uudelleen peluu jää kyllä hamaan tulevaisuuteen kun on niin hitosti muitakin pelejä mitä pitäisi pelata. Odotan kuitenkin seuraavaa läpäisyä innolla. Ostakaahan nyt tämä jos on vielä jäänyt välistä!


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Partajeesus - 07.11.2008 22:46
onkos kukaan katsonut näitä animoituja sarjiksia?

tässä olisi kutos episodi:
http://uk.youtube.com/watch?v=tgxyO36Iedo&feature=related (http://uk.youtube.com/watch?v=tgxyO36Iedo&feature=related)

loput löytyy oikeasta reunasta.
itse nuo kaikki imutin tubesta koneelle, mutta vielä ei ole tullut katsottua.

pitäisi vissiin sijoittua aikaan ennen peliä kuten myös dead space: downfall leffakin joka on myös hyvä.
en tiedä onko noita sarjiksia enempää kuin seitsemän, en ainakaan enempää äkkiä katsomalla löytänyt.
jaksot alkaa siis nollasta ja loppuu kutoseen.

itse pelikin paukahti tänään läpi ja olihan sitä pitkitetty aivan liikaa.
myös se jatkuva avaimien ja muiden koodien metsästys on keinotekoista pidennystä.
tässä myös vitutti sama asia kuin ekassa resistancessa.
aina kun sai jotain tehtyä niin eikös tule radio viestiä että "juu kiva että palautit sähköt mutta nyt loppuu ilma, hei nyt toimii ilma mut joku muu kusee, hei nyt joku estää radio signaalin lähettämisen, nyt taas on kusi sukassa"
tulee ihan tunne että peli ei etene ja yks vitun hailee tekeekö jotain vai ei kun heti on joku toinen asia taas vituillaan.

kaikesta tuosta edes takaisin ravaamisesta tulee kyllä mieleen aivan liikaa code veronica joka omissa kirjoissa on paskin ressa.

kyllä tämä silti tulee vielä kaksi kertaa läpi vedettyä, ai miksikö?
ne saavutukset, ne saavutukset:D

edit: oli muuten kovaa settiä nuo sarjiksetkin.
otin tubesta vielä 7 jaksoa jtn making of pätkiä.

olisi tullut kyllä kohtuu kova collectors edition jos olisi laitettu extra levylle tuo downfall leffa, nuo sarjikset ja making of pätkät.(olettaen että ne on hyviä, ovat vasta valumassa)


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Zuor - 09.11.2008 22:17
Jees, tänään tuli vedettyä läpi, loistava peli, tosin omasta mielestäni jännitys ei yltänyt Condemnedin tasolle. Condemned oli vaan jotain niin hullua minulle. Mutta tosiaan, peliä voi kyllä suositella kenelle vaan kauhupeleistä pitävälle. Suurimman säikähdys sai kyllä aikaan minulla
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kyllähän tätä mielellään pelaisi parikin kertaa uudestaan, jotta löytäisi kaikki logit ym ja saisi vieläkin enemmän selville aluksen tapahtumista, mutta ei kyllä tähän hätään löydy millään aikaa. Gears 2:sta pitäisi hakata vielä ja tän vuoden puolella on vaikka kuinka monta kiinnostavaa peliä tulossa...


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Tan - 09.11.2008 23:15
olisi tullut kyllä kohtuu kova collectors edition jos olisi laitettu extra levylle tuo downfall leffa, nuo sarjikset ja making of pätkät.(olettaen että ne on hyviä, ovat vasta valumassa)

Dead Spacesta julkaistii 1000 kappaleen Ultra Limited Edition Xbox 360:lle, minkä sai ostettua vain suoraan EA:lta 150 dollarilla. Mukana tuli:

    *  The Dead Space game
    * Special Ultra Limited Edition packaging
    * Dead Space Downfall Animated Movie (DVD)
    * Bonus content DVD
    * Exclusive lithograph art
    * 97-pg Dead Space art book written and illustrated by the development team
    * 160-pg Graphic novel
    * Ishimura crew patch

Eli ihan makoisa paketti todella suolasella hinnalla.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 06.12.2008 15:58
Heh on se hauskaa kun osaa arvioida pelejä paremmin videoista kuin jotkut pelaamalla.

Ihan kiva "sci-fi ressa" tämä näyttäisi kahden ekan tunnin jälkeen olevan, mutta siinäpä se. Ympäristöissä on yhtä paljon vaihtelua kuin pelin jaksotuksessa ja ne lihakasat haukotuttavat jo tässä vaiheessa. Itseasiassa ne muussatut ihmisruumiit olisivat olleet paljon pelottavampia vastuksia kuin nämä nekrofiilit. Musiikit pauhaavat jatkuvasti ja ihan mukavaltahan ne kuulostavat, mutta menettävät tehoaan nopeasti kun fanfaarit räjähtävät jokaisen yksinäisen örkkimörkinkin kohdalla soimaan. Yllätyksiä ei myöskään pääse pahemmin syntymään kun musa kertoo aina missä viholliset luuhaavat.

Pelin kauhutunnelma kärsii myös stasiksen ja kinesiksen ansiosta, vaikka pelilillisesti ne toimivatkin ihan hyvin. Kinesiksen olisin silti pudottanut ehdottomasti pelistä pois. Vihollisten paloittelu jää nopeasti melko turhaksi jutuksi, sillä onko sillä nyt väliä ammutaanko zombia päähän vai jalkaan jos se vain jommasta kummasta tipahtaa nopeammin? Vihollisiin myös menee aina identtinen määrä ammuksia mikä haittaa "paloittelun" uskottavuutta jotenkin. Jalkojen ampuminen hidastaa örkkiä okei, mutta en siltikään esimerkiksi voi talloa sitä säästääkseni panoksia? Typerää.

Nätti peli ja pelaaminen on ihan viihdyttävää, mutta nämä "parempi kuin RE4" älinät laittavat kyllä aivot kieroon. Tämä on RE4:sen sci-fi lisälevy, jonka on joku kakkosluokan studio tehnyt. Viihdyttänee juuri ja juuri loppuun asti hienon äänimailmaan ja karkkigraffojen ansiosta, mutta unohtuu varmasti sen siliän tien.



Parasta pelissä on lyhyet lataustauot ja välidemojen puute. Ja tietenkin kaikki Resistä pöllityt mahtavuudet. Tosin mihin unohtui 180-asteen käännös?

Niin ja naurattaa vielä se kun jotkut jampat perustelivat strafetuksen lisäämistä RE5:seen, kun se kerran "toimi Dead Spacessakin"  :lol:

Olenkohan kerran pelin aikana tarvinnut strafea. Ja käytävissä sitä ei käytännössä ole. 


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 06.12.2008 17:45
Ympäristöt on mielestäni saatu todella hyvin vaihteleviksi etenkin ottaen huomioon pelin tapahtumapaikan. Koko pelin aikana tulee helvetisti mahtavia paikkoja ja monet yksittäisetkin pienet käytävät muistuu mieleen jälkeenpäin pienten yksityiskohtiensa vuoksi.

Musiikit ei mielestäni taas oikein missään vaiheessa menettäneet tehoaan. Tämä voi olla toki eläytymistasostakin kiinni. Jotkut sanovat ettei peli pelota lainkaan, itselleni DS oli loppujen lopuksi ehkä ahdistavin peli mitä on tullut pelattua, Resident Evil ykkösen jälkeen. :p Äänimaailma on kokonaisuudessaan parasta mitä on vastaan tullut.

Kinesis nyt on vähän päälle liimattu, sitä ei hyödynnetä tarpeeksi. On se silti impossiblella muutamassa kohdassa ihan mukava panosten säästäjä ja ne muutamat "puzzle"-kohdat oli ihan ok vaihtelua sen avulla, vaikkeivat mitään uskomatonta gameplaytä tarjoakaan. Oikeastaan vaan vahvistivat jotenkin avaruudessa olon fiilistä ja siksi toimivat.

Minusta taas paskinta pelissä olivat nimenomaan lataustauot. ainoa osa-alue, jota ei oltu hiottu ihan täydelliseksi. :p

Mitä strafetukseen tulee, ei sitä kovin paljoa tarvitsekaan varsinaisesti hyödyntää, mutta se tuo liikkumiseen juuri sopivaa joustavuutta. Ja panoksia voi säästää tallommalla toki, itsekin käytin sitä monta kertaa. Ensin jalka poikki ja sitten tallomaan. Ja niitä en välttämättä aina edes ampunu niitä maassa ryömiviä, vaan heitin suoraan stasiksen ja menin tallomaan. Etenkin kevyemmät versiot niistä kuolee helposti tallomalla.

Parempi kuin RE4, mutta toisaalta se ei ole mikään mieletön saavutus, koska maailmassa on muutenkin kymmeniä parempia pelejä kuin RE4.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 07.12.2008 22:35
Usvassa on kiva elää, mutta jossain vaiheessa se herätys tulee valitettavasti vastaan.

Lainaus
...monet yksittäisetkin pienet käytävät muistuu mieleen jälkeenpäin pienten yksityiskohtiensa vuoksi.

 :lol:



Ja stasiksen avulla tallominen toimii toki, mutta ilman ei todellakaan ainakaan hardilla. Jalaton kyrpänaama vaatii ainakin viisi stomppia ja siinä välissä se ehtii jo huitaista.

Lainaus
Oikeastaan vaan vahvistivat jotenkin avaruudessa olon fiilistä ja siksi toimivat.

Jep. Olisi ne silti tuntuneet asteen paremmalta ilman täydellistä päälleliimauksen tunnetta. Mutta "antaahan sen toki nimenomaan Dead Spacelle anteeksi" eiks je!

Lainaus
Mitä strafetukseen tulee, ei sitä kovin paljoa tarvitsekaan varsinaisesti hyödyntää, mutta se tuo liikkumiseen juuri sopivaa joustavuutta.

Niinkuin miten? Kohta on peli puolessa välissä ja en vieläkään ole strafea tarvinnut.

Lainaus
Parempi kuin RE4, mutta toisaalta se ei ole mikään mieletön saavutus, koska maailmassa on muutenkin kymmeniä parempia pelejä kuin RE4.

No jotkut ihmiset tykkäävät ejakuloida loistavan peruskaavan päälle rakentavia lisälevyjä, joissa kaikki "oma" kusee ja lainattukin on vähän vasemmalla kädellä heitetty kasaan. RE4:sta kopioiva ei onneksi voi koskaan "täysin" mennä metsään, mistä Dead Space on mainio esimerkki. Peli ikäänkuin toimii dokumenttina ja testamenttina resin parhaudelle. Kiitos siitä EA!


Tai no kerran jo yllätyin positiivisesti kun yksi kaatunut sika halkaisi Iisakin kahtia. Siitä propsit tekijöille, vaikka tuon kohdan jälkeen pelaajalle onkin täysin selvää, että vihut kaatuvat aina tietystä määrästä osumia.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 07.12.2008 23:12
Usvassa on kiva elää, mutta jossain vaiheessa se herätys tulee valitettavasti vastaan.

Jep, kyllä sä joskus vielä heräät.

Lainaus
:lol:

No näin se vaan on. Ympäristöt kauttaaltaan ovat todella mieleenpainuvia ja moni ihan pieni käytäväkin muistuu mieleen jälkeenpäin. Kokonaisuutena kehittäjät tekivät todella hyvää työtä siinä, kuinka pitää ympäristöt mielenkiintoisena avaruusasemalla. Helvetin hyvää työtä.

Lainaus
Jep. Olisi ne silti tuntuneet asteen paremmalta ilman täydellistä päälleliimauksen tunnetta. Mutta "antaahan sen toki nimenomaan Dead Spacelle anteeksi" eiks je!

Ei se täydelliseltä päälleliimaukselta tunnu, paitsi tietysti sulle. Ja nimenomaan noissa kohdissa se ei edes tunnu päälleliimatulta, vaan muuten ominaisuutena. Eikä sitä tarvitse antaa erityisesti anteeksi, mikään peli ei ole aivan uskomattoman täydellinen kaikin puolin 100%, vaikka Dead Space pääsee kyllä aika lähelle. Kinesistä olisi voinut käyttää enemmän, mutta ei se kokonaisuuteen silti vaikuta mitenkään muuten kuin siten, että toivoisi jatko-osassa käytettävän sitä enemmän. Sitä käytettiin tässä niin vähän, että sen usein unohti kokonaan.

Lainaus
Niinkuin miten? Kohta on peli puolessa välissä ja en vieläkään ole strafea tarvinnut.

No sä et ehkä käytä sitä, mutta itse tuli strafeteltua jatkuvasti. Sitä ei taistelussa suoranaisesti tarvitse hyödyntää, mutta liikkuminen yleensä on huomattavasti mukavampaa strafen kanssa. Huomattavasti joustavampaa, luonnollisemman tuntusta. Nyt se eteenpäin juokseminen Ressassa tuntuu varmaan hölmöltä Dead Spacen jälkeen.

Lainaus
No jotkut ihmiset tykkäävät ejakuloida loistavan peruskaavan päälle rakentavia lisälevyjä, joissa kaikki "oma" kusee ja lainattukin on vähän vasemmalla kädellä heitetty kasaan. RE4:sta kopioiva ei onneksi voi koskaan "täysin" mennä metsään, mistä Dead Space on mainio esimerkki. Peli ikäänkuin toimii dokumenttina ja testamenttina resin parhaudelle. Kiitos siitä EA!

Minusta peli ei ole edes mikään RE:n lisälevy, vaan se lainaa varmaan tuhannesta eri pelistä ja leffasta oikeastaan kaiken ja melko suoraan. Siinä ei ole juuri mitään omaa ja silti se on yksi parhaita pelejä mitä on tullut pelattua. Välillä lähes nauratti kuinka suoraan peli lainaa niin monesta eri osoitteesta ja sen jälkeen nauratti se, kuinka kokonaispaketti voi kuitenkin olla niin uskomattoman hyvä, kaiken lainailun haittaamatta lainkaan. Oikeastaan päinvastoin, kaikki lainailu teki pelistä niin hyvän. Kehittäjät lainailivat parhailta tiettyjä yksityiskohtia ja tekivät mahtavan kokonaisuuden.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 07.12.2008 23:27
Lainaus
Ympäristöt kauttaaltaan ovat todella mieleenpainuvia ja moni ihan pieni käytäväkin muistuu mieleen jälkeenpäin.

No onnittelen valokuvamuistisi puolesta. Minulle kun muistuu mieleen pelin ympäristöitä "harmaa käytävä" ja "harmaa halli" ja pelasin peliä viimeksi muutama tunti sitten.

Lainaus
No sä et ehkä käytä sitä, mutta itse tuli strafeteltua jatkuvasti.

En epäile hetkeäkään. Pointtini vain oli se, että pelissä jossa ON strafe, sitä ei edes tarvitse. Kun taas pelissä (RE), jossa sitä ei ole EIKÄ tarvitse, itkevät pelaajat sen puutetta. No kaipa jotkut ottaisivat vaikka quicksavenkin tämän tyyppisiin peleihin...

Lainaus
Minusta peli ei ole edes mikään RE:n lisälevy, vaan se lainaa varmaan tuhannesta eri pelistä ja leffasta oikeastaan kaiken ja melko suoraan.

Annas kun autan tiivistämisessä. Pelin rakenne kopioitiin RE4:sesta ja miljöö Event Horizonista. Ei kannata etsiä mysteereitä sieltä missä niitä ei ole.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Joel-san - 26.12.2008 23:16
Huomenna aloittelen Dead Spacen. Milläs vaikeusasteella tätä kannattaisi pelata?


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Fraeon - 26.12.2008 23:18
Huomenna aloittelen Dead Spacen. Milläs vaikeusasteella tätä kannattaisi pelata?

Ehdottomasti hardilla. Normalilla vastukset lakoavat siihen malliin jo, että pelistä lähtee tunnelma alta aikayksikön.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: kas - 26.12.2008 23:53
Toisaalta pelistä lähtee kaikki immersio, jos kuolet kokoajan. Kannattaa siis valita taidoilleen sopiva aste (joka on kyllä luultavasti se hard).


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Zuor - 26.12.2008 23:54
Kannatan myös hardia. Normalilla tuskin tulee kuoltua kertaakaan, sen verran helppoa hommaa.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Joel-san - 27.12.2008 02:06
Aloitin sitten hardilla ja ainakin ensimmäisen chapterin perusteella se on oikea valinta. Muutaman kerran kuollutkin jo, mutta kivasti meno jatkuu samasta huoneesta ilman sen suurempia menetyksiä. Paikoin vaikea osua niihin hännällisiin seinällä kipittäviin otuksiin. Peli muistuttaa kivasti Metroid Primeä joskaan hirveän vapaasti ei ole vielä päässyt paikkoja koluamaan. Toisaalta ahdistava tunnelma ja groteskit mömmelöörät pistävät kyllä vipinää kinttuihin, jolloin mieluusti suoriutuisi A:sta B:hen mahdollisimman nopeasti. Onko jotain ehdotuksia aseistuksen suhteen? Ajattelin, että plasma cutter ja liekinheitin olisi aika lethal combo (jalat poikki ja tulta perään), mutta asetta ei kai pysty vaihtamaan taistelussa kovin näppärästi.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 27.12.2008 02:44
Liekkari on pelin paskin ase. Plasma Cutter on mainio ja siihen kannattaa panostaa. Myöhemmin saat sitten ehkä taloudellisimman aseen eli Ripperin ja sillä ja PC:llä olen itse pärjännyt. Line Gun on hyvä mörssäri pahoihin paikkoihin. Mutta siis alustavasti itse ainakin välttelisin Pulse Rifleä ja liekkaria. Tylsiä ja tehottomia.



Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: kas - 27.12.2008 03:57
Liekkari toimii tosiaan vain hyvin pientä vihollisryhmää vastaan. Kaikkia aseita enemmän tai vähemmän (=kaikki aseachut hommattu) huomasin parhaiksi Ripperin ja Plasma Cutterin. Ne kannattaa pitää kokoajan varastossa, muita vaihtelee sitten mielensä mukaan. Ja seinällä kipittävät otukset niitä pikkuruisia kolmihäntäisiä? Ammut vaan joko niitä häntiä tai sitten siihen niiden tyven kohtaan. Kyllä ne lopulta sitten heittävät henkensä.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Cyrus - 27.12.2008 18:53
Line Gun oli ainakin omasta mielestä sellanen turboversio Plasma Cutterista ja sen kakkostoimintokin on kova sana. Force Gun on hyvä isoja joukkoja vastaan ja Ripper on pelin hauskin/tyydyttävin ase. Siihen ääneen ei kyllästy ikinä. :D


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Joel-san - 28.12.2008 00:11
Justiinsa meni chapter 6 läpi. Huhhuh, mikä pomotaistelu! Kuolin monta kertaa sen takia, kun yksinkertaisesti loppu ammukset kesken. Tämmöistä ei ole ikinä missään pelissä käynyt. Keksin onneksi, miten taistelua voi jatkaa ilman panoksiakin. Lopulta se pirulainen heitti veivinsä. Oli jännää sen jälkeen laahustaa henkihieverissä ja kaikki pyssyt tyhjinä täydennysautomaatille.

Dead Space on mielenkiintoinen yhdistelmä RE4:sta, Metroid Primea ja Bioshockia. Varsin toimiva väsäys, vaikka action ei ihan yhtä hauskaa ole kuin RE4:ssa ja seikkailuelementit suppeampia kuin MP:ssä. Sen sijaan Dead Space on kuin se peli, jota Bioshock yritti olla. Miljöö ei ole yhtä kiehtova, mutta juoni vetää paljon tehokkaammin mukaansa, aseiden parantelu ja ammusten ostaminen toimii helvetisti paremmin, koska kaikkea ei voi yksinkertaisesti saada. Rahan ja ammusten käyttöä täytyy miettiä paljon pidemmälle. Peli ei tiputa jotain päivityspalaa juuri sopivasti ennen päivitysautomaattia kuten Bioshockilla oli tapana tehdä. Tällöin päivittelykin tuntuu ihan ominaisuudelta ja kehitykseltä eikä vain peitellyltä pelaajan tappovoiman skaalaamiselta vihollisten kasvaneen kestävyyden kanssa tasoihin. Erikoisvoimille on Bioshockista poiketen oikeasti käyttöä. Tiukemmista tilanteista selviytyminen ilman niitä olisi hyvin vaikeaa.

Omaan asevalikoimaan on päätynyt plasma cutter, line gun ja contact beam. Ripper oli jossain vaiheessa myös, mutten tykännyt siitä. Aluksi ajattelin pitää sen jonain vara-aseena, mutta se oli pakko myydä pois, koska en saanut sen takia muille aseille juurikaan ammuksia. Taskut oli kyllä täynnä sirkkeleitä, mutta muissa aseissa lippaat oli hädin tuskin puolillaan. Contact beam on kyllä kovis. Hyvällä osumalla tietyt viholliset saattavat lakoa yhdestä pamauksesta. Hauskaa vetää line gunilla jalat poikki huoneelliselta vihollisia ja hoidella loput contact beamin kakkosiskulla.

Kas, tarkoitin niitä toisia häntäheikkejä. Ne pienemmät kolmihäntäiset on suht helppoja. Ne yksihäntäiset ja isommat örvelöt, joita on ihan alussakin, ovat aika vaikeita. No, stasis charge auttaa.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 28.12.2008 00:43
Joo itsekään en ole mikään ripper fani, mutta kun se romu hoitaa yhdellä sirkkelillä aina perusvihun ja sirkkeleitä on joka kaappi täynnä niin ihan näppärä vehje siinä mielessä. Contact beamilla olen ampunut kerran ja se vaikutti hauskalta, mutta epäkäytännölliseltä aseelta. Pitää ottaa käyttöön loppua kohti.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: kas - 28.12.2008 04:07
Kas, tarkoitin niitä toisia häntäheikkejä. Ne pienemmät kolmihäntäiset on suht helppoja. Ne yksihäntäiset ja isommat örvelöt, joita on ihan alussakin, ovat aika vaikeita. No, stasis charge auttaa.
Ei pitäisi mennä peruspyssystäkään montaa kutia sen hännän amputoimiseen, jonka jälkeen ovat varsin avuttomia.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Joel-san - 29.12.2008 17:58
Läpi meni. Xfiren (http://www.xfire.com/profile/joelsan/) mukaan kesti 21 tuntia. Vaikka suosinkin hyvin pitkiä pelejä, pidempään tätä ei olisi jaksanut. Sanotaanko, että oli sopiva annos. Loppua kohti alkoi nimittäin jo nakertaa pelin jatkuvasti yltynyt tyyli hukuttaa pelaaja vihollisiin tasaisin väliajoin.

Parasta tässäkin pelissä oli tutkiminen, logien lukeminen ja varjoille säikähtely. Eiköhän heti sen jälkeen, kun oli ollut hetken vähän rauhallisempaa, tungeta samaan huoneeseen örmyjä aalto toisensa perään teurastamaan pelaaja poloista. Ei siinä ehdi lainkaan tähtäämään kunnolla, kun nenän edessä, selän takana, pään yläpuolella ja takavasemmallakin on jotain saatanan sittiäisiä tökkimässä. Näiden myllysten jälkeen oli Isaacista lyöty puhti pois, ammukset loppu ja pelaajan V–käyrä koholla. Sen jälkeen taas tankataan ammuksia ja health packeja ja pelaajan päästyä vaivoin plussan puolelle, pistetään sama setti uusiksi. Taas ollaan kusessa. Pahimmillaan tämä krooninen resurssipula oli chapter 6:n jälkeen, kun loppari imaisi kaikki sisuksiinsa ja inventaario ammotti kirjaimellisesti tyhjyyttään. 7:ssa sain kaavittua hieman ekstratavaraakin, mutta kahdeksannessa chapterissa ongelma vain paheni. Onneksi yhdeksännessä oli taas kamaa kivasti, mutta se oli muuten ihan paska koko chapteri.

Jos olisin ollut vähän fiksumpi, olisin myynyt myös contact beamin pois, koska sille tippui ammuksia vain yhden panoksen setteinä. Olisi tullut paukkuja vähän enemmän plasma cutterille ja line gunille. Tylsähköä, kun pitää kituutella mahdollisimman vähillä aseilla pysyäkseen pinnalla. Uuden, päivittämättömän aseen ostaminen myöhemmässä vaiheessa on myös silkkaa itsemurhaa. Muuten ammuksien ihan oikea säästäminen oli varsin piristävä ominaisuus, mutta kaavaa olisi pitänyt vähän hioa. Etenkin vihollishyökyjen määrää olisi pitänyt hillitä.

Sitten juonesta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Hyvä peli näistä vioista huolimatta. Tyyliin 7/10 tai ehkä 8/10.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 29.12.2008 18:49
Minusta taasen ne logit olivat todella tylsiä ja noudattivat aina sitä samaa kaavaa, että joku henkilö tutkii jotain ja joku syö sen. Olisipa joku neuvonut vain skippaamaan kaikki logit suosiolla niin ei nyt tarvitsisi enää niiden takia hidastella.

Ja mä kai olen vaan niin hc kun mulla on kymppi chapterissa safessa noin kymmenen medium health packia ja kaikki larget käyttämättä. Ammuksista jokaiseen aseeseen puhumattakaan. Tai sitten se ripper oli vaan niin broken.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Joel-san - 29.12.2008 18:58
Ja mä kai olen vaan niin hc kun mulla on kymppi chapterissa safessa noin kymmenen medium health packia ja kaikki larget käyttämättä. Ammuksista jokaiseen aseeseen puhumattakaan. Tai sitten se ripper oli vaan niin broken.
Haha! Mulla ei ollut alkua lukuunottamatta ikinä varaa laittaa mitään safeen. Kaikki käyttöön. En toisaalta ostanut ikinä panoksia tai health packeja, vaan ohjasin rahojen käytön power nodeihin.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 29.12.2008 19:12
Joo en itsekään ostanut ikinä enkkuja tai pateja. Minusta tuhosi aika paljon tunnelmaa jos se mahdollisuus ostaa niitä... ehkä Plasma Cutterin olisi pitänyt olla tehottomampi ja sitten loputtomilla ammuksilla varustettu. Siten sen olisi voinut varata vain raajojen leikkelyyn ja örkit olisi pitänyt lopettaa meleellä tai muilla aseilla.

Hardilla tosiaan stomp ja melee olivat täysin hyödyttömiä.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Kabanossi - 21.12.2009 03:49
Läpi meni ja helvetin kovan pelin on EA leiponut kasaan! Scifin suurena ystävänä Ishimura oli helvetin kiehtova paikka. Kaikenmaailman konehuoneet yms. tuntuivat ihan uskottavilta paikoilta. Alus ei ollut mikään sterilisoitu sairaalahuone, vaan likainen ja sen näköinen, että siellä on tehtykin jotain. Ja tietty veri yms. mössöt seinillä pisti vaan kuvittelemaan mitä kauheuksia täällä on sattunut. Ei mua haitannut se samoissa paikoissa käyminen. Pidin noista rauhallisistakin vaiheista loistavan äänimaailman ansiosta. Parasta mitä olen missään kuullut. Hitto kun kävelet jossain pimeässä ja hiljaisessa paikassa ja kuulet jakoavaimen putoavan lattialle, voit vaan arvailla mihin sen aiheuttanut monsu nyt meni. Yllättävän usein vihua ei näkynyt. Koko ajan sai kuitenkin olla varuillaan, koskaan ei voinut tietää mitä nurkan takana odottaa, jos odottaa. Kuiskaukset ja Ishimuran koneista tulevat äänet oli myös hienoja tunnelman nostattajia.

Dead Spacen ei tarvitse hävetä ulkoasuaan vaikka julkaisusta on jo yli vuosi. Toki markkinoille on tullut Uncharted 2:n kaltaisia superpelejä, mutta helvetin hyvin Dead Space on pitänyt pintansa. Kontrollitkin vaan toimii. Kertaakaan ei vituttanut hahmon "tönkköys". Vihujen paloittelu oli hauskaa ja tyydyttävää. Painovoimattomassa tilassa kikkailu siistiä ja pienet puzzlet oli kivoja hetkiä, tiesi saavansa hetken aikaa hengähtää.

Nousee kyllä suosikkipelieni listan kärkikahinoihin!  8)


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: Tan - 21.12.2009 04:02
Läpi meni ja helvetin kovan pelin on EA leiponut kasaan! Scifin suurena ystävänä Ishimura oli helvetin kiehtova paikka. Kaikenmaailman konehuoneet yms. tuntuivat ihan uskottavilta paikoilta. Alus ei ollut mikään sterilisoitu sairaalahuone, vaan likainen ja sen näköinen, että siellä on tehtykin jotain. Ja tietty veri yms. mössöt seinillä pisti vaan kuvittelemaan mitä kauheuksia täällä on sattunut. Ei mua haitannut se samoissa paikoissa käyminen. Pidin noista rauhallisistakin vaiheista loistavan äänimaailman ansiosta. Parasta mitä olen missään kuullut. Hitto kun kävelet jossain pimeässä ja hiljaisessa paikassa ja kuulet jakoavaimen putoavan lattialle, voit vaan arvailla mihin sen aiheuttanut monsu nyt meni. Yllättävän usein vihua ei näkynyt. Koko ajan sai kuitenkin olla varuillaan, koskaan ei voinut tietää mitä nurkan takana odottaa, jos odottaa. Kuiskaukset ja Ishimuran koneista tulevat äänet oli myös hienoja tunnelman nostattajia.

Dead Spacen ei tarvitse hävetä ulkoasuaan vaikka julkaisusta on jo yli vuosi. Toki markkinoille on tullut Uncharted 2:n kaltaisia superpelejä, mutta helvetin hyvin Dead Space on pitänyt pintansa. Kontrollitkin vaan toimii. Kertaakaan ei vituttanut hahmon "tönkköys". Vihujen paloittelu oli hauskaa ja tyydyttävää. Painovoimattomassa tilassa kikkailu siistiä ja pienet puzzlet oli kivoja hetkiä, tiesi saavansa hetken aikaa hengähtää.

Nousee kyllä suosikkipelieni listan kärkikahinoihin!  8)
Dead Space oli kyllä viime vuoden parhaita pelejä. Tuli puun takaa ja yllätti, mutta hyvä niin! Piti ostaa Extraction Wiille, kyllä se tarina sen verran kiinnostaa ja myihän kyseinen peli sen verran vähän laatuunsa verrattuna että pitää sitä tukea.


Otsikko: Vs: Dead Space
Kirjoitti: zoukka - 21.12.2009 08:31
Hienoin HD pelihän tuo vieläkin on. Toivottavasti eivät tee kakkosesta Gears of Spacea, kuten ennakkotiedoista vähän ounastelen.