Mega Man 2
Donkey Kong Country 2
- En pysty ymmärtämään Mega Manin suosion syytä muulla kuin nostalgia-arvolla, onhan vastassa yksi parhaista (ellei paras) tasohyppelypeli. Musiikit ovat ihan kivat, mutta eivät suurimmalta osin erityisesti sykähdytä tai jää mieleen (Wily's Castle on toki hieno klassikko, johon törmää jatkuvasti kaikkialla). Pelillisesti ei vaikuta mitenkään erikoiselta (tyhjästä ilmestyvät, lähinnä muistia tarvitsevat palikat on tylsintä tylsää ikinä). Muutenkin peli tuntuu mielestäni painottuvan turhan paljon tylsällä tapaa ulkoa muistettavuuteen. Mainittakoon, ettei minulla ollut käytännössä mitään kosketusta (Wily's Castlen musiikkia lukuunottamatta, jota sitäkään en olisi välttämättä osannut peliin yhdistää) Megan Man 2:een (tai muihin sarjan peleihin) ennen kahtakymmentä ikävuotta.
Täysin samaa mieltä ja monesti miettinyt tätä asiaa ennenkin, sillä tätä paskaa näkee lähes jokaisen pelisarjan kohdalla. Jostain syystä monille tuntuu aina se ensimmäinen pelaamansa osa olevan se paras ja legendaarisin kaikista, vaikka hyvin harvoin se ensimmäinen osa oikeasti paras. Megaman 2 on hyvä peli, mutta jokainen osa sen jälkeen tullut Megaman on kakkosta parempi. Pelin bossit ovat varmaan sarjan paskimmat ja Metal manin ase tekee kaikista muista hyödyttömiä. Kenttäsuunnittelukin on yksinkertaista ja Wilyn castle muutenkin täysin juosten kustu verrattuna sarjan seuraaviin osiin.
Pokemon on myös loistava esimerkki tästä samasta asiasta. Kun ihmismieli johonkin tottuu, niin joidenkin on vaikea päästää irti siitä vanhasta, vaikka oikeasti sarja parantunut huimasti Redin ajoista. Ihan samaa paskaa se Pokemonien design on suurimmaksi osaksi aina ollut, eikä ole varsinaisesti muuttunut ajan kanssa. Donkey Kong Countryn kanssa täysin sama juttu. Ykkönen on kaikessa mahdollisessa paskempi kuin kakkonen.
Nostalgia on luonnollista, mutta luulenpa että suurin osa näistä "se eka osa on se legendaarisin" -juttujen viljelijöistä eivät varmaan ole edes koskeneetkaan kuin juuri siihen yhteen hehkuttamaansa peliin. Itse pelaan edelleen jatkuvasti vanhoja pelejä läpi, joten elävät muutenkin kuin pelkästään kultaisissa muistoissa.
Heh, aina vähän loputon suo alkaa arvostelemaan muiden ihmisten perusteita pelien arvostuksen suhteen. Tottakai nostalgia vaikuttaa vanhojen pelien kohdalla, ei siitä pääsee mihinkään, mutta se ei myöskään tarkoita, että peliä on pelattu viimeksi kahdeksanvuotiaana ja hehkutus tapahtuu siltä pohjalta. Sitä minäkään en tässä kontekstissa arvosta. Mutta fakta kuitenkin on, että ihmiset pitävät peleistä subjektiivisista syistä. Aina. Ja jos pelaat tänä päivänä jotain lapsuutesi peliä tuntien sen hauskaksi, haastavaksi tai jännittävän, on kyseessä selvästi hyvä peli. Eikä silloin ole kauheasti väliä - tai edes mahdollista sanoa - kuinka suuri osa viehätyksestä on nostalgiaa. Tottakai järki on myös pidettävä kädessä, jos yleisesti ko. peliä pidetään sysipaskana. Mainitsemissanne tapauksissa niin ei kuitenkaan ole.
Mitä esim. Mega Maniin tulee, niin itse en pelannut niitä lapsena lainkaan. Ja siitä huolimatta olen nauttinut 2:sta tähän mennessä heittämällä eniten. Poikkeuksena ehkä X, mutta se on vielä kesken, ja esim. 9 on vielä pelaamatta. Samaten eka Donkkari viihdyttää paremmin kuin kakkonen, mm. kenttäsuunnittelultaan. Monen mielestä olen varmasti aivan väärässä, mutta minkäs minä sille voin. Kyllä minuakin harmittaa, kun jengi dumaa Jakeja ja Ratcheteja ihan periaatteesta ja koska se on cool, vaikka esimerkiksi eka Jak&Daxter on kiistatta viime sukupolvien parhaita ja puhtaimpia 3D-tasoloikkia. (Ohjaus on kuin oman kropan jatketta ja maailma on rakennettu loogisesti ja rakkaudella. Messiin vielä letkeä huumori, ja johan toimii.) Ikävä kyllä heilläkin on oikeus mielipiteeseensä.