Loharin kaataminen oli loppuunsa oikein tyydyttävää, vaikka odotin vastuksesta huomattavasti vaikeampaa. Toisaalta tasoon varmasti vaikutti omien leveleiden määrä, joita kertyi suht. reippaasti. Tein siis sidequesteja matkan varrella ihan rauhassa ja seikkailin paljon myös omin päin. Lohikäärmettä vastaan astellessa taisivat molemmat hahmot olla 46-levelisiä. Itse taistelun rakenne oli soppeli sekoitus skriptattua epic-jahtia ja sitä varsinaista painimista. Kaverin koko ja mystinen filosofiointi palkitsivat kyllä moneen otteeseen ihan valtavasti! Sen sijaan harmittamaan jäivät tornin huipulle, josta lohikäärmettä ammuskeltiin, jääneet pari kolme arkkua. Ties mitä makeeta loottia niissä olisi ollut. Tuli siis vähän yllätyksenä, että kaveri pisti koko tornin päällisen niin nopeasti paskaksi, joten jäivät avaamatta. :b

(Kamalasti teki myös mieli koettaa, mitä olisi tapahtunut jos olisin uhrannut Duken vaimon wyrmille. Mutta eihän tuota toki uskaltanut.)

Oma oletukseni etukäteen oli, että maailmassa saattaisi lohikäärmeen kuoltua tapahtua joitain muutoksia ja sen jälkeen voisi vielä pelailla sivutehtäviä. Yllätyksenä siis tosiaan tuli, kun Gran Sorenista puolet sortui maan syvyyksiin ja taivas täyttyi tuhkasta sekä ulkoalueet Tainted Mountainilta tutuista hellhoundeista, geosaurianeista, vahvemmista goblineista ja muista astetta kovemmista rivipahiksista. Mitähän helvettiä...?

No ei kun selvittämään. Dippailin Gran Soreniin, totesin kauppojen säästyneen sopivasti sortumalta, myin ylimääräistä loottia, päivittelin aseita ja muita varusteita sekä täydensin yrttivarastoja. Sitten painuinkin rusinoituneen ruhtinaan puheille, vedin sitä dunkkuun(etsittyäni hyvän aikaa jotain muuta tapaa hoitaa tilanne, sillä vanhan äijän takominen tuntui kauhean pahalta), pakenin palatsista ja tipahdin rotkoon. Kun olin yhden salialueen käynyt läpi, piti hetki arpoa ennen kuin tajusin, että pohjattomassa kuilussa voi vaarattomasti pudottautua muille alempana tai ylempänä oleville tasoille uusia paikkoja löytääkseen. Samalla repesin Everfall-nimelle, mahtava läppä. :D Jokunen tunti piti monssuja niputtaa kunnes vaaditut 20 wakestonea olivat kasassa. Ei muuta ku rift auki ja sisälmyksiin.

Tästä eteenpäin homma muuttui kohtalaisen huuruiseksi. Kaikkivoipa huppuäijä - Matrixin arkkitehti, anyone? - heittämässä lisää filosofista jargonia. Ehkä kliseistä, mutta pakko myöntää että kuumotus ja wtf-vibat vaihtelivat mielessäni melkoista tahtia. Valintakohdassa houkutti taas ihan kauheasti juosta kohti aurinkoa, mutta eihän se käynyt päinsä. Ei siis muuta kuin eteenpäin ja kaikki tuttuja dunkkuun - tällä kertaa MGS3:n Sorrow-jokikohtaus vahvasti mielessä. Huppukaverin paljastuminen Ariseniksi tuli kieltämättä vähän yllätykseni. Tyypin asenne siihen asti sai enemmän uskomaan johonkin pahuuden ruumillistumaan. Viimeinen eeppinen 2 vs. 2 -taistelu oli fiiliskertoimeltaan erittäin makee. Ei mitenkään vaikea tämäkään, ja haastetta olisi minusta saanut olla enemmänkin, mutta viihdyttävä mättö se joka tapauksessa oli. Vielä hieman yleismaailmallisia viisauksia, kaverin vapautus Godsbanella ja siinäpä se oli. Nyt sitä ollaan sitten...niin, jumalia vissiin? Tai sitten ei? Oli miten oli, koko tämä loppuhässäkkä lohikäärmeestä eteenpäin tuli kyllä aivan puun takaa. Pelin ankeahko stoori oli kyllä muuttunut loppua kohden muutenkin hieman kiinnostavammaksi, mutta nämä pärinät pelastivat sitä vielä paljon lisää. Gransysin syklinen luonne Arisenista lohikäärmeen kautta/avustuksella Seneschaliksi maailmaa vartioimaan on yksinkertaisuudessaan aika viehättävä, ja sopii jotenkin pelin fantasiamaailmaan. Samalla tuli heti mieleen, että saakohan New Game +:ssa taistella omaa vanhaa hamopariaan vastaan lopussa? Kurkkasin, ja offline-pelissä saa. Online-pelaajana kuka tahansa online-pelaajista pawneineen voi sattua loppuvastukseksi. Hyvällä tuurilla siis myös ystävän hahmoa vastaan voisi taistella. Siinä se ympyrä todellakin sulkeutuu.


EDIT. Noniin, pitipä sitten mielenkiinnosta googlata miten New Game +:n saa auki, kun se ei pelin läpäisystä huolimatta valikkoon ilmestynyt. Kävi ilmi, että Seneschaliksi päästyään pitää tappaa itsensä Godsbanella. :D Ehdin jo valmiiksi naureskella viimeiselle "Istuskele kaikkivoipana aikojen loppuun" -tehtävälle, että hyvää trollausta, mutta tätä en sitten kuitenkaan tajunnut enkä täten ollut koko stoorilainia pelannut läpi. Aivan mahtava yksityiskohta. Juuri tällaisia pikkujuttuja DD on pullollaan, ja juuri niiden takia rakastan sitä niin paljon.

Mun piti tosiaan ekaksi uhrata se muikkeli sille loharille, koska en oikein koko hahmosta välittänyt. Pelastin sen hengen silloin joskus ja heti meni bustaamaan mut Dukelle. Jäi vähän huono maku suuhun. Mutta tosiaan en sitten tehnyt sitä, koska se lohikäärme rupes vittuilemaan mulle etten uskalla tapella sitä vastaan, joten tappelin sitten  

Tuli kanssa aika puun takaa koko homma. Tiesin, että pelissä on end game ja jotain jännää tapahtuu mutta en olettanut maailman muuttuvan noin radikaalisti ja täyttyvän reilusti vaikeammilla vihollisilla. Hyvä, että selvisin ekasta ambushista kun lähdin Cassardiksesta matkaan..

Joo, pelasin saman tehtävän. En kuitenkaan kantanut eukolle enää kaunaa, mutta ihan mielenkiinnosta mahdollisuus kutkutti kovasti. Voihan se olla, että uhrauksesta tulee tyyliin kuolema. Tai sit vaan lisää aukomista loharilta, jonka jälkeen sitä vastaan joutuu kuitenkin taistelemaan. Tiedä häntä. Mut näidenkin juttujen takia uusi läpipeluu joskus lienee pakollinen.