Minulle Nintendon lyhyemmän kehityskaaren pelit (kuten Golf ja Mario Party) ovat yhtä tärkeitä kuin ne "maailman parhaiksi peleiksi" potentiaalisesti kutsutut pommit, joita yhtiö hioo pääkehitystalonsa salaisissa sopeissa vuosia. Sosiaalisen aspektin sisältävät julkaisut tuovat naurua, väriä ja myös kovan luokan kilvoittelua kuvioihin; esimerkiksi Mario Tennis Acesissa on rautaiset pelimekaniikat, jotka ovat niin syvälliset, että Nintendo olisi voinut hyvin käyttää sitä kilpapelinä. Olen pelannut sitä yli sata tuntia ja Golfistakin aion nautiskella tulevina vuosina. Olen myös aivan fiiliksissä Mario Partystä. Klassisia lautoja, klassisia minipelejä, uusiksi tehtynä. Nämä pelit edustavat puhtainta Nintendoa ja juhlivat samalla sitä, miksi pelaan videopelejä.
Suurin osa keskustelupalstojen pelaajista tuntuu vähättelevän näitä pienempiä julkaisuja. Herranen aika, WarioWare palaa parhaaseen muotoonsa sitten Cube-päivien, Advance Wars saa uuden elämän, klassinen Metroid saa vihdoin jatkoa (Mercury Steamia on auttamassa myös Nintendon omaa väkeä sen yhdestä EPD-tiimistä, aivan kuten Nintendo on auttanut Retroa Prime-pelien kanssa). Nämä saavat ainakin minut jännittyneeksi.
Tämähän on luonnollisesti hyvin yksilöllistä. Meikäläinen on yksin pelaaja. Ja pidän siitä että peleissä on tarina, en pidä urheilupeleistä, enkä flashpelien tyylisistä pikkupeleistä. Ajatus että maksaisin 50€ kasasta minipelejä tai siitä että hakkaan Mariolla tennis tai golf mailaa, kun voisin viettää aikaa "palkittujen" pelien kanssa, tuntuu aika kaukaa haetulta. WarioWareen tai Mario Partyihin en ole koskenut varmaan ikinä miittien ulkopuolelta. Yksinpelinä näistä katoaa suurin osa viehätyksestä. Ehkä joskus nämä saattavat tulla ajankohtaiseksi jos kakarat alkaa pelaamaan näitä, mutta toistaiseksi näin ei ole käynyt. En siis ala tuhlaamaan vähäistä aikaani näihin. Haluan maailman johon haluan uppoutua tai tunteen että etenen pelissä ja että etenemisellä on (edes pieni) tarkoitus. Pallon saaminen reikään on liian simppeli tavoite.
Nintendossa viehättää rautainen pelattavuus ja se kuinka tämän ympärille rakennetaan puhdasta pelaamisen iloa. Enkä väitä etteikö minipeleissä voisi olla pelaamisen iloa tai rautaista pelattavuutta. Mutta silti uskalla väittää, että on aika yksiselitteistä kun WarioWaren hammastahnatuubin puristelut ei kiinnosta, mutta odottaa Zeldaa suurella mielenkiinnolla. Sen ei pitäisi suurempia selittelyjä kaivata miksi näin.
Muistakaa myös, että Covid seisautti japanilaisen peliteollisuuden hetkeksi kokonaan, ja tuon jälkeenkin sillä on varmasti ollut vaikutuksensa julkaisuaikatauluihin. Mitä viime vuonna tapahtui, näkyy vielä selvemmin tänä vuonna.
Tämä on outoa. Totta kai pelien tekemissä pitää olla kommunikointi tiimien välillä kunnossa, mutta ei se koodin vääntäminen tai minkään muunkaan vääntäminen voi olla paikasta riippuvaista. Käytännössä kommunikointikin onnistuu verkon yli. Tuote tehdään tietokoneella ja se on ns. aineeton tuote joka nähdään ruudulta. Olen hyvin hämmentynyt että tämä on viivästyttänyt vuodella pelejä.
Aihe: E3 2021
