Just just. Jotain poimintoja arvostelusta ja kommenttejani.
Pääosin homma toimii kuten rakastetuissa ykkös- ja kakkososissakin. Seitsemän pääominaisuutta vaikuttavat kukin omalla tavallaan hahmon ominaisuuksiin ja kehitykseen. Pelaaja voi halutessaan muokata hahmostaan esimerkiksi karismaattisen neuvottelijan, tyhmän mutta vahvan muskelimiehen tai vaikkapa varjoissa kykkivän, koneet ja energia-aseet taitavan tiedemiehen. Pelin tehtävät ja ongelmanratkaisu ymmärtävät ja myötäilevät tätä valinnanvaraa varsin pitkälle, mutta koska esimerkiksi kaikki eivät kuuntele puhetta, on johonkin aseelliseen tai aseettomaan puolustautumiskeinoon syytä panostaa hahmolla kuin hahmolla.
Epäselväksi jäi missä määrin tätä pakkotappelua on. Siitä riippuu oikeastaan kokonaan, onko mitään vitsiä luoda muuta kuin hampaisiin asti aseistautunutta ramboa. Se ei ole ongelma, jos jostain random maantieroistoista ei selviä pelkästään puhumalla, mutta jos questit kusee, niin se on sitten aika taputeltu juttu, että SPECIAL ei toimi kolmosessa.
Taidot kehittyvät tuttuun tapaan kokemustasojen myötä kertyvillä taitopisteillä, eivät taitoja käyttämällä kuten Bethesdan peleissä perinteisesti on totuttu. Bethesda on myös malttanut jättää pelistä pois surullisenkuuluisan tavaramerkkinsä: hahmon kokemustason mukaan skaalautuvat hirviöt. Hirviöiden ja muiden pahisten vaikeustaso on siis sidoksissa niiden kansoittamaan alueeseen, ei hahmon ominaisuuksiin.
--
Ehkä suurin ongelma pelissä on rytmitys. Osa tehtäväkuvauksista on parhaimmillaankin epäselviä, ja varsin aikaisessa vaiheessa peliä tulee vaihe, jossa selkeää etenemissuuntaa ei meinaa olla, ja lähti mihin suuntaan tahansa, niin turpiin tulee.
Nämä ovat pelkästään hyviä asioita. Ei skaalausta ja turpiin tulee, jos level ykkösenä menee supermutanteille urputtamaan. Näyttäisi myös olevan tehtäväputki sen verran avara, ettei pelaajaa suorastaan taluteta paikasta toiseen.
Ihan kaikki ei ole kuitenkaan pysynyt: aiemmissa peleissä tärkeää teho- ja huumoriarvoa tarjonneet silmä- ja nivusosumat loistavat poissaolollaan, ja eri ruumiinosiin kohdistuva tähtäys on varattu ainoastaan tuliaseille. Lähitaistelijat joutuvat siis tyytymään monotoniseen yleishuitomiseen.
--
Muuten toiminta on ihan tyydyttävää. Reaaliaikainen taistelu tosin on yleensä vain välttämätön paha, sillä V.A.T.S.in ulkopuolella tähtäämättömät osumat tekevät yleensä reilusti vähemmän vahinkoa. Vaikka toimintapisteiden latautuessa kiusaus ylimääräiseen räiskimiseen on suuri, johtaa tämä valitettavan usein vain turhaan, jo ennestään harvalukuisten ammusten tuhlaamiseen. Lähitaistelussa Oblivion-sankarit sen sijaan pääsevät loistamaan, ja yksittäisen vahvankin vihollisen jallittaminen pelkällä sorminäppäryydellä onnistuu.
Aika naurettavaa kyllä, että taistelusysteemin on pakko olla reaaliaikainen, kun se ei selvästikään sellaisena toimi järkevästi. Huteralla pohjalla ollaan, kun ainoa toimiva osuus on päälleliimatun oloinen VATS. Ei näin. Olisivat vaan vetäneet kokonaan vuoropohjaisena. Kädestä on myös tuo lähitaistelun yleishuitominen. Itse en olisi ikinä jaksanut Fallout 2:ssa pelata melee–hahmoa, ellei moottorisoidulla lihaveitselläni olisi voinut tehdä tähdättyjä taktisia lyöntejä. Vihollisten jallittaminen sorminäppäryydellä on minusta roolipeleissä aina ollut hieman kusettamista. Nakersi Oblivionissa, kun sitä oli lähes pakko tehdä skaalauksen takia. Joka kerta kiipesin jonnekin korkealla ja ruiskin sieltä kolmesataa nuolta vihollisen naamaan.