Pelaajalauta

NeoGAFissa tuli vastaan ainakin itselleni viime aikoina hyvinkin ajankohtaiseksi todettu aihe, nimittäin pelit, jotka eivät yksinkertaisesti nappaa tai jäävät muuten vain kesken. Kaikesta hehkutuksesta huolimatta.

Joten laitetaan sama topikki pystyyn, ja katsotaan, minkälaisia tunnustuksia täältä löytyy. Jos jotain rohkaisevia neuvoja uudelleenyrittämiseen löytyy, niin antaa palaa.

Twilight Princess

Ocarina of Time jäi kesken hajonneen N64-tatin vuoksi ja Wind Wakerin jaksoin pelata lähes loppuun asti, mutta Twilight Princessin kanssa luovutin jo viiden tunnin jälkeen. Luolaryynäämisestä on mennyt maku.

Super Mario Galaxy

En tiedä miksi, mutta homma jämähti 30 tähden tietämille. Kai se on se genre, joka ei nappaa.

Bioschock

Loppupeleissä kovin tylsää perusräiskettä. Jäi läpäisemättä.

Half-Life 2

Alkuinnostus hävisi pikkuhiljaa Ravenholmista lähtien, ja johonkin vankilaan jäi viimeinen tallennus. Hienot puzzlet, mutta täysin munaton taistelu ja kamalat viholliset.

Dragon Quest VIII

Pelissä on kieltämättä oma charminsa, mutta kun sain monesti turpaan jo heti pelin alkuvaiheilla, ja tallennuspisteetkin olivat aina pirun kaukana, päätin pitää taukoa, joka on kestänyt tähän päivään asti. Jatkaminen ei oikein kiinnosta, kun peliä on jotain 100 tuntia jäljellä.

GOD HAND

Voi kuinka haluaisin pitää tästä, mutta kaikki on vain niin ankean kankeaa, eikä huumorikaan iske.


Muita heti alkuunsa kesken jääneitä pelejä:

Phoenix Wright 1 & 2 (kakkonen muoveissa)
Metroid Prime 2 (ärsyttävä tuplamaailmassa kikkailu, palaan vielä tämän pariin)
Metroid Prime 3 (palaan vielä tämän pariin)
Virtua Fighter 5 (3d-mätöt...)
Tekken 5/DR (3d-mätöt...)

+ paljon, paljon muuta

Jonkinlainen varastontyhjennys on minun osaltani onneksi tulossa, joten pelit, jotka eivät nappaa, lähtevät. On tämä "hyvien pelien" keräily sitten vihonviimeistä hommaa.

Kaikki on paskaa. Ainoa jota pelaan on Halo 3 Livessä. Peliseuran vuoksi. Toivotonta.

E: Pitäiskö kylmästi pitää taukoa jonkin aikaa?

E2: Alottaisko WoW:n?

Nuo ovat itseltäkin jäänet kesken kovista ennkko-odotuksista huolimatta. Bioshock kävi vain tylsäksi vaikka yritin kyllä jääräpäisesti pelata eteenpäin. Touhu kävi lopulta niin pakkopullaksi, että oli pakko lopettaa ja enpäs ole Bioa pelannut enää.

Sitten tuo Dragon Quest: Todella hieno rope, upean näköinen, mukavan FF-maiset taistelut ja hahmotkin ihan ok. En tiedä mikä meni vikaan mutta vaihtoonhan tuon vein kun oli n. 20h peliä takana. Kyllästyn tosin RPG:hin todella helposti ja se ottaa päähän, koska ne juuri vaatisivat kärsivällisyyttä ja malttia.

Kolmantena tulee Animal Crossing. Aikoinaan tämän cubelle hommasin ja olihan ensimmäiset 10h pelistä ihan jees mutta sitten aloin ihmettelemään, että eikö tässä tosiaan tehdä muuta? (http://youtube.com/watch?v=nD2M5CtrvWY). Ja tylsyyden takia tuokin jäi "kesken".

Toki on paljon muitakin tekeleitä, joita on kehuttu mutta ei vain jaksa pelata tai tökkii muutenkin mutta nuo tuli ensimmäisenä mieleen.

Tällä hetkellä pelaan CoHia ja FF XII, se riittää toistaiseksi, voisi kyllä taas jouluksi ostaa muutaman "huippu"pelin ja pettyä.

Varsin itseäni koskettava ketju, kun tuntuu että lähes mitään ei jaksa pelata läpi. En edes tietä mistä koko juttu johtuu, sillä vaikka peli tuntuisikin hyvältä, niin ei vaan innostusta löydy.

Zelda TP

Jotenkin niin vaisu peli, verrattuna muihin 3d-Zeldoihin. Suoraviivaisempi, ei kunnon sidequesteja, eloton maailma ja elottomat hahmot. Päälle vielä huonoin soundtrack, mitä Zeldoissa on kuultu. Yleensä keräilen Zeldoissa kaiken, mutta tässä ei vaan jaksa. Pitäisi kokeilla toisen kerran joskus, niin ehkä peli tuntuu paremmalta, kuten WW aikoinaan.

Bioshock

Kun ei vaan jaksa, niin ei jaksa.

Call of duty 4

Yksinpeli on aivan paskaa ja moninpelistäkin puuttuu imua. Innostus peliä kohtaan on nollissa tällä hetkellä. Pidän lähinnä hyllyssä sen takia, että voi näytellä peliä jollekin kaverille, jos sitä kiinnostaa.

New Super Mario Bros

Huonoin virallinen Mario koskaan. Hirveät kentät, ylihelppo, musiikit tuhoavat terveyden ja järjen. Jaksoin sinnittelemällä pelata läpi.

Kingdom Hearts

Paljon kehuttu, mutta en tajua miten tätä jaksaa. Taistelumekaniikka on yhtä hakkaamista ja pelin tuudittaa uneen hetkessä. Lisäksi pelihahmo on 100% homo. Vajaa 10 tuntia jaksoin väkisellä vääntää ja sitten heitin menemään. Kakkonen oli omana vähän aikaa, mutta en jaksanut avata sitä edes muoveista ja annoin sitten synttärilahjaksi kaverille.

Ratched and Clank

Ja viimeisenä sarja, jota en pysty sietämään. Kakkonen oli omana ja sitä hakkasin aika pitkälle, kunnes peli ei enää kiinnostanut yhtään. Peli on yksinkertaisesti umpitylsä ja sitä ei vaan jaksanut.



Tätä olen itsekin pohtinut paljon. En voi käsittää, miten missään arvosteluissa ei mainita asiasta? Pelissä on kyllä hienot fysiikkamoottorit ja kaikkea, mutta itse ampuminen ja osumallinnus on jotain aivan niin hirveää. Tuntuu että luodit eivät edes osu vihollisiin... Ikivanhoissa räiskinnöissäkin tuo on tehty paremmin.

TP:ssä mitään valittamista ole, se on mahtava.

Köh, no, vielä muutama viikko sitten olisin voinut sanoa vaikka mitä, koska aika ei riitä kaikkiin peleihin, vähemmän kiinnostavat jyräytyvät alle. Prime kolmonen ja Galaxy jäivät molemmat kesken, ja päätin vetää Galaxyn loppuun jouluna. Worms Fortsiin petyin, ja minä sentään pidän myös 3D-Wormsseista. Muutamaan lisäosaan on tietysti tullut petyttyä, mutta pääasiassa ostan vain hyviä pelejä.

Aloitin.

Ehtii mukavasti ilmanen kuukausi loppua justiinsa kun menen inttiin.

Zelda: Phantom Hourglass ei jaksa kiinnostaa, ei sitten yhtään. Se vain on joteskin tylsä. Sitten ihmettelen, että miten pirussa tuo WoW jaksaa koukuttaa, vaikka sehän on vain alhainen MMORPG.

Vähän samoilla fiiliksillä. Taidan vaan olla katkera, kun kaikki etenee liiankin jouhevasti eikä vastaan tule oikeastaan mitään, joka edes vähän pysäyttäisi ajattelemaan tilannetta.

Tumiki Fighters nappaa tosin aina. Ja ikuisesti.

Dragon Questi VIII

DQVIII oli ensimmäinen DQ-peli mitä koskaan kokeilin - valtaosin kai siksi että nuorempana oltiin kovasti jostain helvetin syystä anti-enix ja Squaren fanipuppeleita, eikä näin ollut mitään erityistä hinkua hakeutua DQ-pelin ääreen myöhemminkään kun Square antoi sen mitä tarvitsi. Kyseinen peli oli pääasiassa ihan kiva. Budjetti on ollut ihan mukava, sillä peli tuntuu aika vankasti rakennetulta ja viimeistellyltä. Orkesteroidut kappaleet siellätäällä kuulostivat oikein hyviltä.

Pelin suurin ongelma on kuitenkin sen pelikokemuksia turmeleva tapa vetää yllätyksenomaisesti turpaan ja pahimmassa tapauksessa aiheuttaa useiden tuntien takapakin. Sitä ei kiinnostaisi koluta kaikkia samoja soppia ja käydä kaikkia samoja tappeluita uudelleen, ja mahdollisesti saada sitten paskempaa rojua vihulaisilta. Alussa tosiaan tuli nekkuun aika mutkattomasti ja sitä sitten täytyi lähteä nöyristelemään niityille oravien perään ja suorittamaan sitä WoWista tuttua grindausta leveleitten perässä. Oksetti. Toisaalta tämmöinen realismi sen suhteen, että tavallisilta vihuiltakin voi saada turpaan oli ihan virkistävää, mutta jos ryhmästä kuoli joku niin se tarkoitti hyvin usein keim öyveriä - jengiä kun taisi saada pääasiassa henkiin vain luovimalla takaisin kaupunkiin ja maksamalla papille aamenesta.

Toinen yhtälainen ongelma oli juoni. Ihan kuin jostain 90-luvun ropesta. "Yhyy paha setä tappaa koska haluaa taikatikkarin. Nyt jahdataan sitä ja saavutaan aina liian myöhään kaikkiin paikkoihin missä setä on pahistellut." Hohhoijjaa.

FFVIII

Kaksi tai kolme kertaa on tullut pelattua Lunatic Pandoraan. Yhden kerran muistaakseni jopa tappelukseen, jossa Rinoa oli jonkun ölmön sisällä. Mikähän on kun ei ole tullut viimeisteltyä... Yksi kerta meni ainakin rehellisesti siihen, että ei-Sony muistikortti antoi alta. Kai sitä jotenkin tuntuu, että tarina on jo ratkennut eikä mitään yllätyksiä voi enää tulla tms. Nyt tarvitaan PAL FFVIII jotta pääsisi yrittämään uudestaan... ja lopettamaan pandooran portahilla.

Jos on yhden konsolin mies, pelejä tulee harvemmin jätettyä kesken. Koska yksinkertaisesti laadukasta pelattavaa ei riitä siinä tapauksessa joka viikonpäivälle. Jos on multiformaattimies, niin silloin näitä tapauksia taitaa tulla aina silloin tällöin. Että kenties on aloittanut viisikin peliä, mutta intoa ei riitä syventyä kunnolla niistä yhteenkään.

Kuilu vain syvenee kun kyseiset pelit jättää pitkäksi aikaa hyllyyn oman onnensa nojaan. Silloin alkaa unohtaa juonta, kontrolleja ja pelimekaniikkaa. Yksinkertaisesti kasvaa pelistä ulos. Mitä pidempi tauko, sitä hankalampaa ohjaimeen on kyseisen tekeleen kohdalla tarttua. Lyhyet tauot saattavat kiihottaa ruokahalua ja lisätä peli-intoa, mutta pidempien breikkien kohdalla tilanne on siis tyystin toinen.


No joo, Phantom Hourglass on jäänyt kesken näistä uusista. Jotenkin en päässyt siihen niin hirveän hyvin sisälle ja pelasin siitä vain ja ainoastaan yhden temppelin. Sitten tapahtuikin jo mainitsemana etääntymisilmiö; jätin pelin ensin muutamaksi päiväksi, sitten viikoksi ja siten kuilu pelaajan ja pelin välillä syveni entisestään.

Final Fantasy X jäi kesken about 20 tunnin jälkeen. En tosin tunne liiemmälti häpeää tästä johtuen, koska peli ei vaan jaksanut enää tuossa vaiheessa innostaa yhtään.

F-Zero GX jakaa omalla kohdallani vähän samaisen kohtalon. Ensimmäinen cupin jälkeen se tuntui kyllä laadukkaalta, mutta imua jatkaa tahkoamista ja taitojen parantelua ei loppupeleissä syntynyt. Palasin Mario Kart: Double Dashin ääreen vähin äänin, joka ratkaisuna saattaa joistakin tuntua vähintään rikolliselta.

FFX

Jäi tosiaan itselläkin kesken. Joitain ihan ookoo juttuja, mutta valtaosin pelkästään tuskastuttava ja tylsä.

Voi veljet mikä topic (Upea!).

Mistähän sitä alottaisi. Näitä "ei nappaa" -pelejä on kyllä niin paljon, joten pitää varmaan keskittyä vain kaikista suosituimpiin ja täten maksimoida provosoinnin määrää.

Aloitetaan tästä ns. parhaasta ja suosituimmasta mätöstä, jolla on Suomessakin miljoonia turnauspelaajia.
Super Smash Bro's Melee:
Kaverille ostimme tämän synttärilahjaksi joskus muutama vuosi sitten. Eipä tullut sitten hirveästi pelattua. Neljän pelaajan mahdollisuus oli kyllä kiva, mutta ei tätä nyt tosissaan voi pelata. Mario Partyakin tuli pelattua enemmän...

Kaikki Zeldat ikinä:
Ei pysty vain käsittämään. Peleissä ei teknisesti mitään vikaa ole, mutta hahmot, maailma ym. on niin sekundaa, että ei mahda mitään. Muistan kun pelasin joskus 10v. pentuna NES:n ensimmäistä Zeldaa ja huomasin heti että paskahan se on. Tietty joku voisi väittää, että en ole tämän kokemuksen jälkeen edes antanut mahdollisuutta Zeldoille. Tämä väitöksen tekijä on tietysti aivan oikeassa.
-Parhauden tunnistusta jo vuodesta 1983

Half-life 2 + episodit:
Ei melee attackia. Munatonta räiskintää. Paskat hahmot. Ykkönen oli vielä hyvä, kun se kuitenkin oli suhteellisen uutta kamaa. Kakkonen alkoi kyllästyttämään heti. HL2:n Vesiskootterilla ajelu on ehkä yksi pelihistorian paskimmista kohdista.

Bioshock:
Tunnelma oli helvetin hyvä ja juonikin vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Itse pelaaminen on vain niin peruspaskaa räiskintää. Haxoroinnitkin alkaa kyllästyttämään parin putken vääntelyn jälkeen. Sen lisäksi boxin version ohjaus on kustu. PC:llä sitä ei sen sijaan edes kehtaa pelata, kun ei saa 5.1 ääniä tai muita herkkuja päälle. 2 pikkusiskoa jaksoin pelastaa/tappaa ja siihen jäi.

Metroidit:
Alunperin pelasin NES:n jompaa kumpaa Metroidia. Vuokrasin sen ja onneksi vuokrasinkin. Paska oli. Sen jälkeen kaveri kehui SNES:n Metroidia. Menin kaverille katsomaan ja paskahan se oli. Ei voinut vähempää kiinnostaa. Sitten tuli Cuben Prime. Historia toistaa itseään...

Halo 3:
Jo pelin julkkaribileissä huomasin, että ei ole nyt kaikki kohdillaan. Ajattelin, että ehkä se biletilaisuus ei ollut paras paikka esitellä peliä ja jätin testaamiset siihen. Sitten myöhemmin kotona pelailin yksinpeliä, joka paskeni vain loppua kohti. Vieläpä eksponentiaalisesti. Moninpelikin oli jo valmiiksi pilattu julkaisemalla COD4:n (far superior) MP Beta ennen Halo 3:a. Eipä siinä enää jaksanut sitten kumpaakaan puolta pelistä pelailla. Kavereiden kanssa pelasimme muka CO-OPia, mutta olihan sekin loppujen lopuksi aivan perseestä. Kaverit jaksoivat achievementtien takia vääntää sen läpi, mutta itsellä jäi CO-OPit puoleen väliin.

Lisäksi on vielä lukemattomia pelejä ja pelisarjoja, joista ei ole mitään kokemusta kun eivät alkuunkaan nappaa. Virtua Fighter 5:tä meinasin haukkua, mutta tajusin että ei kukaan siitä edes välitä, joten samapa sille.

Harvoinpa peli jää suorastaan kesken, mutta väkisinpeluuta tulee harrastettua liian monen pelin kanssa nykyään.

Dragon Quest  VIII:n pelasin läpi hammasta purren jotta loppu ei jäisi auki. Vaikeustaso ei vaan tuntunut enää kovin nautittavalta, tai sit en vain osaa.

Final Fantasy X vaikutti pitkään hyvälle, kunnes muutamat juonenkäänteet paljastivat pelin tarinan teinituubaksi. Erehdyin myös perfektionistiksi ja koetin saada sphere gridit muokattua uudelleen kaikille hahmoille. Siitä ei tullut kuin frustraatioita, joten power uppaaminen sai jäädä. Jännä juttu miten esim FFVI-IX:ssä jaksoi ihan hyvin tykittää hahmot lvl. 99:iin ja hankkia noin joka ikisen itemin mitä pelistä löytyy ja tutkia joka nurkan, mutta kun FFX vaatisi peliaikaa tyyliin 300 tuntia jotta perfektionisti voisi olla tyytyväinen niin no thanks. Hyllyssä on myös FFX-2, jota en ole uskaltanut vielä edes aloittaa kun se on ylesesti mielletty aika hötöksi. Ja jos kerran FFX:n tarina ei oikein uponnut niin mitä voi odottaa FFX-2:lta..?

Vähän samaa vikaa myös FFXII:ssä kuin Dragon Quest VIII:ssä. En kyllä muutenkaan ole vielä tajunnut tuota MMORPG -tyyliä, joten ehkä johtuu siitä.

Sitent Kingdon Hearts, se on oikeasti kesken vielä. En jaksa tympeää taistelusysteemiä ja kenttiä, joissa eksyy sen takia kun jokainen mutka näyttää ihan samalta kuin kaikki muutkin.

Vanhemmista peleistä Final Fantasy Tactics meni yli hilseen. Tässä voi kyllä syyttää ihan itseään, en vain hallitse strategiapelejä yhtään. Noloa tulla pieksetyksi jatkuvasti. Ehkä vielä jonain päivänä koetan tosissani.

Grandia oli varmaan eka peli, joka alkoi ällöttämään kesken kaiken. Sinänsä ei mitään vikaa, mutta silti kaikki oli jotenkin väärin. Ruma, kankea, kamala taistelusysteemi. Silti sen jaksoi pelata läpi, kunhan antoi ensin levätä hyllyssä pari vuotta.

Autopelit jää aina kesken. Ihan kaikki.

Kaikki pelit nappaavat noin kahden päivän ajaksi, mutta sitten koukku irtoaa enkä pelaakaan peliä ehkä koskaan. Joskus saatan pistään pelin pyörimään, huomata kuinka vittumaista tämänkin pelaaminen on ja lopettaa sen siihen.

The Legend of Zelda: Phantom Hourglass
Muuten ihan kivaa, mutta Temppel of tí oussön king on jotain aivan käsittämätöntä. En ole sitä antanut anteeksi, joten kesken on jäänyt. HV. V!

Okami
Ei mitään syytä miksi jäi kesken. Kaikki on ihan saakelin hyvää ja pelaaminen on uskomattoman mukavaa. Yleinen pelimorkkis vaan. Samaan kastiin menee kyllä Resident Evil 4, Ratchet & Clank 2 ja melkein kaikki muutkin kesken jääneet pelit.

Ace Combat 4
Lentely on ihan rentouttavaa, mutta tehtävät ovat niin hiton pitkiä, ainakin se missä nyt olen. Siinä pysytellään varmaan vielä muutama vuosi.


No jaah, en jaksa luetella enempää, kaikkihan ne kesken ovat. Viimeisin läpipelattu peli on muistaakseni God of War 2. Eikä juu pelaamani pelit mistään uusimmasta päästä ole, sillä next geniä ei vielä ole ja vanhemmat eivät vaan jaksa kiinnostaa. Ehkä tämä morkkis menee ohi kunhan 360:n ostan, jos ostan. Vähän vaan epäilyttää ostaa jotain sellaista, mikä ei tällä hetkellä kiinnosta...

jollei oikeasti ole mitään oikeaa sanottavaa niin voi olla kirjoittamatta.
en tiedä muista mutta minua ainakin alkaa kypsyttää tämä mukamas vitsikäs ja hauska haukkuminen.
oli kyse leffoista tai peleistä niin aina haukut ne kaikki legendaariset ja moneen kertaan kehutut ja palkitut sarjat paskoiksi.

ja hyvin olet näköjään metroidistakin perillä.
että oikein jompaa kumpaa NES:n metroidia koitit, vittu ei sille koneelle ole kuin yksi metroid.

olisit nyt samalla haukkunut ekan deus exän ja halfiksen puhumattakaan vanhoista klassikoista kuten monkey islandit, nehän vasta kauheaa roskaa kaikki onkin.

Itsekin ajattelin juuri samankaltaisen ketjun tekoa, mutten keksinyt järkevää pohjustusta, joten homma jäi sille tielleen...

Ajankohtainen aihe minullekin, sillä pelit eivät ole viime aikoina innostaa entiseen tapaan. Yleisesti ottaen tilanne on ollut pitkälti sama mikä Sarkonilla. Muutaman päivän pelaamisen jälkeen innostus katoaa, ja peli saattaa jäädä pitkäksikin aikaa tauolle. Jos tällaista ei tapahdu, niin yleensä viimeistään pelin loppuvaiheilla iskee pieni (tai joskus vähän suurempikin) tylsistyminen.

Bioshock

Peli parani aina puutarhaan (mikä lie olikaan nimeltään) asti, mutta siitä eteenpäin se lähtikin viettelemään alamäkeä tasaisesti kiihtyvällä vauhdilla. Loppu meni pakotamalla läpi mahdollisimman nopeasti. Peruspelattavuus on niin järkyttävää perushöttöä, ettei hypemausteisille arvosteluille löydy ainuttakaan järkiperustetta. Sanalla sanoen vituttaa nähdä tätä vuoden paras peli -listoilla. Toki audiovisuaalinen (vaikka hahmot näyttivätkin ikävän muovisilta) anti ja juoni (vaikka loppuukin hieman seinään, ja tekstitysongelmat laskevat tunnelmaa) ovat huomattavasti parempia, mutteivat silti paskaa pelattavuutta pelasta.

Pokemon Diamond

Sanokoot muut mitä hyvänsä, peruspoket ovat pääosin hyviä pelejä. Tätä ennen Ruby on ollut ainoa Pokemon-peli, jonka olen omistanut ja siten myös pelannut alusta loppuun saakka läpi, mutta silti peli tuntuu olevan aivan liian samanlainen edeltäjiensä kanssa. Aluksi tuli tätäkin pelattua innolla ja tutkittua paikkoja vähän perusteellisemminkin, mutta loppupuolella sitä vain tahtoi päästä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Peli vaan tuntuu hieman tunkkaiselta ja hengettömältä se kaavoihin kangistuneisuuden takia.

Kaikista eniten ärsyttää aataminaikainen HM-systeemi, jonka takia mukana on pidettävä jatkuvasti paria kokonaan niille uhrattua pokemonia, jos tahtoo eteenpäin päästä. Lunnolisestihan jokaisen kiven kohdalla pitää kysyä uudestaan, halutaanko se tuhota vai ei, johon menee joka kerta 10 sekuntia. Tuskin olisi ollut kovin iso juttu lisätä pikanäppäintä (joita olisi muuten yleisestikin mahtunut ainakin 4 lisää sen yhden tavarapikanäppäimen lisäksi...) edes hieman tätä pakkopullaa helpottamaan. Taisteluissahan HM:t ovat pääsääntöisesti hyödyttömiä, joten niillä saastutettuja taskuhirviöitä ei juuri niiden aikana käytetä... Lisäksi saisivat keksiä uuden tavan villien pokemonien kohtaamiseen, sillä nykyinen ei vain toimi. Jatkuva repelien kiskominen vituttaa.

Tällä hetkellä enää pokemonliiga menemättä, että peli olisi "läpi", mutta ei vain oikein innosta. Itse pokemonien kehittäminen tarvittavalle tasolle ei ole niinkään ongelma, mutta yllä mainittujen asioiden takia, pelin pariin vain ei tee mieli juuri palata.

The Legend of Zelda: Phantom Hourglass

Itse muussa pelissä ei ole juurikaan vikaa, mutta neljäs kerta Ocean Kingin temppelissä ärsytti jo todella paljon. Tätä neljättä en myöskään päässyt suorilta käsin läpi, joten peli on ollut jo muutaman viikon tauolla.

Guitar Hero III

Yhtä aikaa liian helppo ja vaikea. Easy ja normal menevät ongelmitta, mutta pomppaus hardiin on jo niin suuri, ettei viidennen napin käytön harjoittelu kiinnosta. Vain kolmella tai neljällä napilla pelaaminen taas tuntuu tylsähköltä, joten peli on jäänyt taka-alalle.

Tämän ketjun ideahan on kertoa niistä peleistä mitkä eivät nappaa. Suurin osa kirjoittajista juuri keskittyvät niin peleihin joiden periaatteessa pitäisi napata. Eli lähinnä kyse on semmoisista peleistä, jotka ovat teknisesti hyviä ja usein myös arvostelumenestyksiäkin, mutta eivät vain jaksa kiinnostaa. Tietääkseni en ole mitään legendaleffoja tai TV-sarjoja mennyt haukkumaan. Kaikki nuo pelit jotka tuohon listasin eivät tosiaankaan nappaa, mutta toki se on ehkä muotoiltu vähän jyrkemmin kuin muilla. Tosin on täällä monet muutkin sanoneet asian suoraan.

Muistelin, että NES:lle olisi ollut kaksi metroidia. Joka tapauksessa olen pelannut NES:n Metroidia, joka on muuten paska. Vittu! Olen muuten myös pelannut SNES:n Metroidia ja Cuben Metroideja. MYös GBA:n Metroideja. Mitään niistä en ole jaksanut läpi asti vääntää, mutta SNES:n Metroid on vaikuttanut kyllä ihan pelattavalta.

Syy miksi niitä en haukkunut on hyvin yksiselitteinen. Ne ovat helvetin hyviä pelejä. Haukuin kuitenkin HL2:n, mutta kuten näet ykköstä kehuin.
En mä hauku pelejä, mikäli oikeasti tykkään niistä. Saatan kyllä haukkua niitä, jos en ole kiinnostunut tai muuten vain välitä niistä. Enkä tosiaankaan haukkunut kaikkia legendaarisia pelisarjoja. Esimerkkeinä mainitaan, että Megamanit, osa Super Marioista, Silent Hillit, Castlevaniat ja monet muut jäivät syystäkin mainitsematta. Hyviä pelejä kun ovat. Onneksi kuitenkin tartuit aiheeseen, joka muistuttikin minua ehkä paskimmasta sarjasta ikinä (PS1:n osaa lukuunottamatta) METAL GEARit. Se sarja ei voisi sitten yhtään vähempää napata. Ehkä neljäs osa pelastaa, todennäköisesti ei.

Täytyy kyllä vähän olla samaa mieltä tuosta Half-Life 2:sta Scarfin ja Balboan kanssa. Vaikka hyvä peli onkin, niin en voi käsittää lainkaan, miten se voinut sellaisia arvosanoja aikoinaan. En sitten millään. Tuntuu että peliä ois tahalleen venyttämällä venytetty pitkäksi, vihollisten tekoälylle ei voi kuin nauraa ja ampuminen todella ankeaa. Ei tule mieleen heti fps:ää, missä ampuminen olisi huonompaa.

Hyvä tunnelma, gravity gun ja ihan kivat uudenlaiset puzzlet pelastavat aika paljon, joten kyllä tätä pelaa, mutta... En vaan tajua. "Paras FPS", "Paras PC-peli", "Paras peli koskaan". Tuollaista sai lueskella vaikka mistä, niin väkisellä peliltä odotti hiukan enemmän.

Harvoin pelatessa tulee yhtä vahvasti sellainen tunne esille, että tämä on saanut lähinnä vain nimensä takia niin paljon arvostusta... Olemalla jatko-osa Half-Life 2 vanhalle legendalle nimeltä Half-Life.

Aion pelata pelin läpi, koska haluan yrittää tykätä pelistä, mutta ei se tästä kuulema enää parane. Samaa renkutusta loppuun saakka.

Olenko missanut jotain, vai? Joku voisi kertoa minulle, mikä tässä nyt on niin täydellisen loistavaa, kuten PC-miehet aina kehuskelivat?.  :???:

Ilmeisesti TK tarkoittaa PC-versiota

Henkkoht en ole törmännyt paremmalta tuntuvaan taisteluun. Liikkuminen ei ole niin irrallista ja paperin ohutta kuin mitä joissain muissa peleissä ja tulitaisteluissa on tietynlaista vakautta/elopainoa ja realistisen oloista vähäeleisyyttä josta itse pidin kovasti. Kaikki muu onkin pelissä aika kehnoa.

Vaivaton ja sujuva peli on pelata, mutta meikäläistä masensi nuo ympäristöt aikalailla, sillä tiilitalot, ahtaat käytävät, viemärit sun muut on nähty niin monta kertaa. Lähes kaikkialla oli semmoinen eilispäivän fiilis ja jonkinlainen mielikuvituksettomuuden löyhkä, että eihän tuota voinut oikeastaan kuin ihmetellä. Monet ovat tuota perustelleet melko vakaasti sillä, että kyseessä on lähes nykyaikaan verrattavissa oleva murroshetki ja kenties touhu näyttäisi ja olisi prikuulleen tuota, jos jokin teknologiamahti levittäisi konemaisia sormiaan yhdyskuntien keskuudessa. HL2 onkin tässä mielessä erittäin hardcore scifiä, sillä tapahtumat ovat erittäin vähäeleisiä ja niissä on tietynlainen arkisuuden verho jonka toiselle puolelle ei näe, ja peli tuntuukin nojaavan paljon pelaajan omaan mielikuvitukseen ja maailmojenluomiskykyyn.

Jotkut kohtaukset olivat upeita, kuten esimerkiksi se kun jouduttiin jonkinlaiselta puristimelta/murskaimelta vaikuttavan seinämän luokse joka musersi alleen ympäristöä jossa olit - jep, nähtyä, mutta se mikä teki siitä mielenkiintoisen ihan toisella tasolla oli se, että tuo seinämä joka tuntui musertuvan tyypilliseen ja tuttuun ansahuone-tyyliin oli itseasiassa jonkinlaisen futuurirakennuksen julkiseinä joka laajentaa omaa kuutiotilavuuttaan murskaamalla kaupunkia ympäriltään. Aika harva on tämmöistä pysähtynyt tuossa huomaamaan/ajattelemaan ihan jo senkin vuoksi, että seinämästä ei näe juurikaan paljoa kun joudutaan liikuskelemaan ihan sen tyvessä eräänlaisessa montussa. Tietyssä mielessä HL2:lla on aika vankka alusta, mutta tuotteena tarinankerronnassa ollaan epäonnistuttu aika spektaakkelimaisesti - kuinka moni muistaa tuosta HL2:n tarinasta muuta kuin sen lopun?

Pelien episodimaisuus on myös aivan perseestä. Yksi kunnon "kappale" pidemmillä aikaväleillä on tuhat kertaa mielekkäämpää kuin tarjota sitä samaa kakkulaa lyhyemmillä aikaväleillä. Ehkä joskus hankin alelaarista paketin jossa on HL2 ja 10 episodea.

Ampuminen todella ankeaa :???: Ja ei se tekoäly mitään paskaa ollu ainakaan sillon julkasuaikoihin. Onhan se nyt jo vanha peli. Itseäni häiritsi ainoastaan tuo jokaisen jo mainitsema ympäristöjen tylsyys. Muuten HL2 on ihan parhautta, jos multa kysytään.

Metroid Prime 2: Echoes

Ostin tämän noin 3 viikkoa sitten ja tunteja tämän pelin kanssa on kertynyt noin 3-7. Ei jostain syystä ole jaksanu kiinnostaa. Myyntiin menee jossain vaiheessa varmasti. Olisi pitännyt ostaa se Oblivion tämän sijaan...




Myös nämä on kesken:

Tales of Symphony (tylsä. hahmot ja juoni on perseestä. Tuskin pääsen ikään läpi)
Resident Evil Remake

Zeldat
Olen yrittänyt ja niiiiin halunnut tykätä Zelda-peleistä, mutta ei. Viimeisimpänä yrityksenä Ocarina of Time, jota jaksoin hieman yli aikuis-link-vaiheen, jonka jälkeen puuduin. Kumma juttu, koska itse pelissä ei ollut valittamista. Suuren seikkailun tuntua oli, kontrollit olivat jämäkät ja toimivat, sekä puzzlet onnistuivat raavituttamaan päätä ihan oikeasti.

Ico
Ostin heräteostoksena pahvikoteloisen version uutena 30€:llä ja pelasin hyvän tovin, mutta hieman samoin kävi kuin OoT:n kanssa: ei yksinkertaisesti enää kiinnostanut.

Guitar Hero II
Ykkönen iski kuin sata salamaa vaihtelevan biisilistan ja uutuuden ansiosta, ja kakkonenkin jaksoi kiinnostaa hyvän co-opinsa ansiosta hetken aikaa. Tätä ei kuitenkaan riittänyt kauaksi aikaa kun ehdin syventyä tarkemmin yksinpelin kautta settilistaan. Missä on kaikki takemeoutit ja morethanafeelingit? Ei saatana!

Prince of Persia: The Two Thrones - GC
Aloitusvideo pamahti ruudulle ja ajatukset olivat "voi herran jestas, kun ovat menneet tekemään liian jenkkielokuvamaisen tästä. Persian prinssikin näyttää länsimaalaiselta pitkätukkaadonikselta." Annoin kuitenkin pelille mahdollisuuden, mutta kymmenen minuutin päästä luovutin. Peli on yksinkertaisesti tavattoman ärsyttävä, eikä kiinnostanut minua tippaakaan. Kai tuon pitäisi kolahtaa seikkailupelien ystävälle, mutta vaihdoin sen GameStopissa pois. Ehkä eniten ärsytti taukoruudun naisääni.

Metroid Prime - GC
Tämänhän tietenkin pitäisi kiinnostaa ihan älyttömästi, mutta ei vain iske. Pelissä ei ole mitään vikaa, mutta en jostain syystä vain jaksa pelata sitä. Toisen kentän ensimmäiselle tallennuspisteelle olen pelin vetänyt, mutta jotenkaan ei vain kiinnosta enää. DS:n Hunters tosin toimi erinomaisesti. Olen luvannut antavani Metroid Primelle vielä toisen yrityksen.

Metroid - NES/GBA
Okei, olen pelannut vain Metroidin GBA-versiota, mutta silti peli ei jaksa innostaa. Muutaman kerran olen peliä koittanut, mutta jokaisella kerralla peli on päättynyt lyhyeen, kun en ole enää jaksanut. Kai tämäkin on jokin kunnon merkkipaalu tai jotain, mutta jostain syystä en vain ole peliä paljon pelannut. Pitää kai jossain vaiheessa vielä koittaa.

Olen täysin samaa mieltä.

Mitä nyt äkkiseltään tulee mieleen, niin Socom ja Prince of Persia: Sands of Time jäivät vaiheeseen jo melko alussa.

Socom jökkäsi jokusen kentän jälkeen, ei vaan jostain syystä jaksanut vääntää eteenpäin... Myöhemmin yrittelin uudestaan aloittaa, mutta ei sitä silloinkaan jaksanut.

Persian prinssiä jaksoin jo vähän pidemmälle, mutta jäi tauolla yhteen vähän nopeampaa akrobatiaa vaativaan kohtaan, enkä vieläkään ole jaksanut palata pelin pariin. Pitäisiköhän ottaa kesällä oikein asiaksi.. Pelihän oli hyvä ja mielenkiintoinen, mutta kun tauko alkoi, sitä ei ollut helppo lopettaa.

EDIT: Jee, puolen sataa postia...

Socomihan nyt on ihan paska yksinpelinä. Nettipelinä taas uskomattoman hyvä teos, tai siis ykkönen ja kakkonen ovat. Kolmonen ja Combined Assault olivat totaalipaskaa, kun lähtivät kopioimaan muita suosittuja nettiräiskintöjä ja kadottivat Socomin Socomista.

Eih, Socom! Varmaan yliarvostetuin nettiräiskintä ikinä. Kaikki lagaa ja toiminta keskittyy on sivuttaisjuoksuun ja sinnepäin roiskimiseen. Socom 1-3 on pelannut, jokainen tuntu yhtä munattomalta. Grafiikatki vielä iha hirveetä paskaa, en vaan pysty käsittää mitä hyvää niissä on, kun vertaa muihin lajityypin peleihin :???:

Shadow of the Colossus

Alhainen fps, tylsä maailma (hieno tottakai, mutta mielestäni pelissä olisi voinut olla muunkinlaisia vihollisia ja jonkunlaisia sivutehtäviä), aluksi kokemus oli ihan hienoa, mutta jo kolmanennen colossuksen jälkeen into lopahti. Ihmetyttää tosiaan SotC kanssa se, että grafiikka ei ollut mitään parasta ja fps oli todella alhainen, mutta cubella Twilight Princess pyöri aivan mainiosti...

God of War

Ehkä kaikista yliarvostetuin peli ikinä. Pari ensimmäistä tuntia oli ihan hauskaa pelattavaa tässäkin, sitten aloin tylsistyä jatkuviin kahden napin taisteluihin (yksi toimiva combo + parry). Olisin todellakin odottanut enemmän puzzleja sun muita, eipä kai tämänlainen näpytysgenre ole sitten minua varten. En kyllä jaksa ymmärtää Ignin sun muiden arvosteluja, jossa peliä ylistetään ja GoW taisikin saada jotain 9.8 luokkaa siellä. Omasta mielestäni tämä on ehkä semmoinen kasin peli. Ei enempää eikä vähempää.

Socom on aliarvostetuin nettiräiskintä ikinä, koska suurin osa siihen vähemmän perehtyneistä luulee, että Socom on suosittu vain siksi, kun se oli PS2:n ainoa varteenotettavampia räiskintä.

Socomin kenttäsuunnittelu (siis ykkösen ja kakkosen) on täysin omaa luokkaansa. Samoin pelin rytmi ja aseluokat ovat uskomatton hyvin tasapainossa, pelissä on ihan omalaisensa fiilis. Myös pelin kontrollit ovat tajuttoman sulavat, vieläkään ei löydy peliä konsoleilla, jossa saa muokata vapaasti nopeuden, kiihtyvyyden ja deadzonen erikseen. Peli ei todellakaan ole roiskimista sinnepäin vaan ilman mitään autoaimia ja puolen millin tähtäimellä hedarit onnistuvat satojenkin metrien päähän. Ja klaanit kehitti uusia taktikoita vielä kahdenkin vuoden pelin jälkeen kakkosessa.

Suurin osa Socomin palvojista (aka PS2-pennuista) ei ole koskaan kunnon nettipeliin koskenutkaan. Sitten ovat iskeneet kiinni Socomiin, joka onkin yhtäkkiä parasta ikinä.

Jeh, just tota mä meinaan. Sit jotkut tykittelee sitä viel jollain kirjekyyhky-yhteyksillä, kun peli on muutenkin jo yhtä lagausta.

Sorry, mutta olet väärässä siinä, että pelin suosio perustuisi tuohon. Peli on oikeasti helvetin laadukas. Olen hakannut moninpeliräiskintöjä aika paljon eikä yksikään ole ollut Socom kakkosen tasolla. Ei Halot, ei CoD4, ei R6:Vegas eikä Timesplittersit, ei Ghost Reconit eikä Quaket tai Battlefieldit. Muutamat pääsevät suht lähelle kokonaisuuksina, mutta eivät ole kuitenkaan yhtä pitkäikäisiä itselleni.

Se on kyllä totta, että peli lagaa liikaa usein. Tai lagi ei ollut suurin ongelma, vaan frameraten heittelyt. Ilman usein huonoa frameratea peli olisi luultavasti ikuisesti ohittamaton, mutta nyt elättelen toivoa, että Confrontation pistäisi vielä paremmaksi.

Cyrus perusteluja kehiin! Jotenki se homma vaan tuntuu niin tönköltä. Myös liian pitkät roundit oli ongelma ku socom 2:sta joskus pelasin.

Johan mä perustelin. Kenttäsuunnittelu omaa luokkaansa (tätä tuki myös se, että jokaisessa mäpissä oli vain yksi pelimuoto, jonka ympärille koko map oli rakennettu, kolmonen hylkäsi tämän ajattelun ja peli oli totaalipaskaa), pelin aseluokat ja rytmitys luo täysin omanlaisen fiiliksen peliin, tähtäyksen sulavuus mieletön laajimman konsoleilta löytyvän kustomoinnin ansiosta. Lisäksi pelin serverien asettelu takasin peliin mahtavan yhteisöllisyyden.

Oikeasti ottaisin kaikkein mieluimmin Socom kakkosen sellaisenaan pienenä HD-päivityksenä ja täydellisellä ruudunpäivityksellä ja tiedän etten sen jälkeen pariin seuraavaan vuoteen paljoa muita pelejä pelaisi. Toki jos Confrontation onnistuu, niin sen kanssa käy samalla tavalla, mutta vähän epäilen ettei Socom kakkosen nerokkuutta pystytä toistamaan, varsinkaan, kun toinen tiimi on tekemässä peliä. Toivo silti elää: Socom-yhteisön valitukset kolmosen uudistuksista olivat sitä luokkaa et nyt ollaan joka kerta toitottamassa, että S:C on alkuperäsen Socomin faneille.

Ite löysin aseita kolmea eri tyyppiä. Hyviä, paskoja ja sellasia joilla pärjää ku ne aiheuttaa niin pahaa frameraten pommpimista (uzi jne.). Ja kenttäsuunnitelu nyt tuntu iha normaalilt, ei mitenkää erityiseltä. Noh, mutta eihän se multa oo pois jos joku tykkää.

Frameratea pudottavat aseet olivat käytännössä kaikki bannattuja klaanimatseissa ja pikku hiljaa bannit levisivät aina niiden tullessa voimaan klaanimatseissa myös yleisille servuille ja bannattujen aseiden käyttäjät saivat votea. Frameratea tiputtavien aseiden lisäksi bannittiin vielä muutama ylitehokas tykki.
Kenttäsuunnittelua on aika vaikea kunnolla hahmottaa ellei pelaa peliä enemmän ja mieluiten klaanimatseissa. Joka tapauksessa itselleni ei ainakaan ole tullut vielä yhtäkään räiskintää vastaan, jossa olisi edes lähelle yhtä loistavaa kenttäsuunnittelua. Joka ikinen spotti oli tarkkaan harkittu ja kenttien yleisrakenne oli lähellä täydellistä muutamaa todellista kalkkunaa (etenkin Enowapi, sealeilla ei matsissa ollut mitään jakoa voittaa sitä ellei tiimien taitoerot olleet luokkaa Bulls Jordanien aikaan - Topo Klingan aikaan) lukuun ottamatta. Tosin open-servuilla nämä muutama kalkkunaakin olivat kivoja. Toisaalta pari täydellistä matsimappia olivat openeilla totaalista kuraa (esim. Mixer ja Foxhunt).

Voin nyt sanoa, että Rogue Galaxy on kahlattu läpi ja en muista koska olisin niin surkeasti investoinut 60 tuntia. Tämä peli vanhentuu yhtä hyvin kuin paketti jauhelihaa keittiön pöydällä: ensimmäiset 10 tuntia vielä ovat hyvää settiä ja tuote on käyttötarkoitukseensa sopiva, mutta 30+ tuntia ja koko paskan voi suosilla heittää roskiin. En ole ehkä koskaan nähnyt modernissa ropessa yhtä paskoja dungeoneja kuin  Rogue Galaxyssä. Ne ovat 100% putkia (siinä on suunnittelijoilla ollut ranne kipeänä kun on täytynyt copy-pastettaa käytävän palasia niin perkeleesti), aivan järkyttävän pitkiä ja tylsiä ja järkyttävän täynnä paljon loppupomoja vaikeampia random battleja.

Hahmodesign, jos sitä siksi voi edes kutsua, on ns. "tissidesign", eli kaikessa on menty siitä missä aita on matalin. Naisille tissit ja vähän vaatteita, pahiksille arpia ja ovela hymy, päähahmo on - yllätys yllätys - söpö orpopoika jonka oikeat vanhemmat ovat supertärkeitä tehden hänestä luontaisen maailmanpelastajan... Ja että ne ovat tyhmiä. Voi helkkari sentään.

Olisin lopettanut kesken mutta ajattelin puolen välin jälkeen että pakko sen on kohta loppua. Mutta ei. Käytäviä, käytäviä, käytäviä, random random random... Tämä ei ole peli, tämä on kärsivällisyystesti. Lopputaistelussa, jonka aikana ei tietenkään saanut tallettaa, oli jumatsuikka 10 osaa.  >:(
Pelin kantavat osat olivat kaikki se, mikä ei ole pelin kannalta välttämätöntä, kuten sivutehtävät ja minipelit sun muut näpertelyt. Ne korottavat Rogue Galaxyn pelattavaksi, mutta eivät läpipelattavaksi.


Tästä pelistä saa tykätä, sillä mielipiteet ovat mielipiteitä. Mutta jos joku peliarvostelija on antanut tälle roskalle hyvät pisteet, on ainostaan kaksi vaihtoehtoa:

a) hän ei ole pelannut peliä loppuun asti tai
b) hän on täysin aivokuollut ihmiskunnan virhe joka pitäisi abortoida viimeistään nyt.

Että tällaista tänään.

-

Itseltäni katosi puhti täysin Dark Chroniclen kanssa ja aika nopeasti se kävikin. Jo heti ensimmäinen luolasto itketti pituudellaan ja sillä, että kaikki näytti niin samalta. Viholliset ehkä pahenivat matkan edistyessä, mutta niistäkin kaikki kaatuivat helposti samaa kaavaa käyttäen. Ja nämä kaikki jatkui joka perhanan luolastossa, mitä nyt luolastot pitenivät ja haukotukset lisääntyivät. Ei sitä vain jaksa. Aseiden kehitys sentään jaksoi kiehtoa kauemmin, mutta kun ei luolastoissa jaksa pyöriä, ei aseitakaan jaksa kehittää. Pelin rakentelu oli sentään tähän asti jopa ihan mukavaa, vaikkakin tuntui perhanan turhalta. 30 tuntia jaksoin väkisin peliä vääntää, mutta sitten ei vaan enää pystynyt. Välillä pyrin peliä pelaamaan, mutta ei sen parissa tuntiakaan mene kuin väkisin. Harvoin käy näin.

TLoZ: PH on jäänyt kesken ja itse asiassa möin jo pelin pois, kun pidin siitä taukoa ja en jaksanut enää palata pelin ääreen. Taisi olla toinen metalli hallussa miekkaa varten ja piti palata siihen Ocean King's temppeliin. En vaan huvittanut mennä loppusokkeloita läpi. Ei vaan tuntunut siistiltä Wind Wakerin jatko-osalta. Twilight Princess oli paljon parempi.

Mario Galaxy on jäänyt kesken. Tosin ajan puutteen takia, mutta eilen pelasin jäämaan purple coins tehtävään ja kuolin, ennen kuin oli kaikki kolikot hallussa. Ehkei vaan kärsivällisyys riitä  :???:

Metroid Prime3 on myös kesken. Ei vaan huvita yrittää montaa kertaa loppupahista, kun tuntuu ettei mikään tehoa ja omat energiat on loppu alta aika yksikön. Sekin on jo myynnissä, mutta jos tässä sais itteään niskasta kiinni ja pelais tän loppuun.

Alkaa olla kunnon tunnustustenluolan meininkiä kun väki tilittää toinen toisensa jälkeen, ettei klassikkoja ole kaikista huolimatta jaksanut pelata :)

Tuulistilla oli siinä oikea meininki, että itsekin olen jo monta vuotta miettinyt näitä JRPG arvosteluja Suomalaisissa medioissa. Arvosteluiden kirjoitustyylikin viittaa yleismaallisuudessaan juuri siihen, että peliä on pelattu se 10 tuntia ja kaikki näyttää vielä hyvältä. Onhan se toki vaikeaa läpäistä joku 100 tunnin peli ennen deadlineä, mutta sitten arvostelu pitäisi jättää seuraavaan lehteen.


Niin ja Nipan pelit ovat yllättävän haastavia henkisesti ainakin monille kavereilleni, jotka ovat tottuneet enemmän sellaiseen vuoristorata meininkiin. ICO on samanlainen tapaus.

Tänään pääsin loppupahikseen ja aika lannistavahan se on. Kyllä aseetkin tehoaa, mutta kun se on siltikin niin vaikea. Lannistava se taas on sen takia, että taistelu on niin pitkä, ettei montaa kertaa jaksa millään yrittää putkeen. 20 minuuttia kun jyrnyttää ja sitten kuolee niin ei jaksa yrittää uudestaan alusta asti... Kyllä mä sen silti vielä tapan!

Nyt luovutin...En vain jaksa enään. En edes väkisin. Tämä on häpeä mutta ei vain voi mitään... The Legend of Zelda: Twilight Princess. Ei vain nappaa enään. Olen niin täynnä Zeldaa että en jaksa pelata edes Phantom Hourglassia. Minä vain luovutan... Nyt pistää miettimään että mitä ihmettä teen Nintendolla jos sen eeppisin ja mahtavin sarja tuntuu pakko pullalta? Täytyykö minunkin siirtyä tekniikkaa kuolaavien kerhoon ja alkaa tarkastelemaan pikseleitä ja suunnittelemaan 7.1 ääniä vaikka elokuvatkin ovat max 6.1.

No, ehkä käyn hankkimassa lähipäivinä (tai viikkoina) Zack & Wikin ensin ja mietin sitten uudestaan. Tai sitten keskityn pahasti laiminlyötyihin PS2-peleihini.

Eilen tuijotin pelihyllyä inspiraation toivossa, mutta ei. Taidan pitää tauon sinne asti kun MGS4:n saan hyppysiini, sillä nyt tuntuu siltä, että jokainen peli jota pelaan vituttaa jollain uniikilla tapaa ja kovaa.

Persona 3 ja Crisis Core jäivät kesken ja Chains of Olympos sekä DMC4 olivat pettymyksiä. Vittu mitä paskaa.

No More Heroes sentään piristi, mutta ei sitä nyt heti viitsi putkeen läpäistä.

En löytänyt ihan sataprosenttisen sopivaa ketjua, niin pistetään tänne:

Tätä ette ehkä odottaneet ihan heti kuulevanne, mutta myin G27:n telineineen pois. Samalla myyntiin lähtivät myös F1 2011 ja GT5.

Rattisetistä sain rahaa 300 euron pintaan, joten tappiotakaan ei hirveän paljon loppujen lopuksi tullut. Tämä kaikki sai alkupotkunsa tuossa kesän aikana, kun ajopelit alkoivat kiinnostaa yhä vähemmän ja vähemmän. Luulin, että se johtui vain kesästä ja hyvistä säistä, mutta näin syksylläkään ei ole tullut pelailtua kovin paljoa ajopelejä. Näin siis täysin turhana pitää tuota rumaa rattitelinehökötystä nurkissa seisomassa.

Viimeinen naula arkkuun oli F1 2011, joka osoittautui lopulta näin pitemmässä juoksussa pahan luokan pettymykseksi.


Tämä on ehkäpä riemuvoitto niille lautalaisille, joita ajopelit eivät kiinnosta. Ensi vuonna teidän ei tarvitse lukea hypeketjua F1 2012:stä ainakaan minun toimestani. Lupaan. Fuck you codemasters, myy se F1 2012 vaan 60 euron maksullisena päivityksenä hyväuskoisille, minä en siihen lankaan enää kävele.


Tulkaa Uncharted 3, Skyrim ja Zelda, jotta pääsen taas laatupelien makuun kiinni. I'm back in business!

Ohhoh, tätä en tosiaan odottanut kuulevani.

Hienoa Epi ja tervetuloa takaasin  :)

Jos jotain Ephramin uudesta avatarista voi päätellä, niin vuoden päästä tämä on Zeldalauta, jossa kaikki Nintendo-foorumin ES-teinit tsättäilee Zeldoista.  ;)

Forza 4 ostoslistalle ja uuteen nousuun ;)

Tietyllä tavalla tämä on imartelevaa, koska tästähän voisi päätellä että meikäläisen linjanvedot määrää mihin suuntaan pelaajalauta seilaa...


Pelaajalaudasta pitää rakentaa paikka, jossa muutkin kuin ajopelit saavat ketjuihinsa enemmän kuin viisi sivua. Toki määrä = laatu -yhtälö ei aina toteudu, se on nähty.

Uusi aikakausi tulossa...

Älkää nyt eihän tämä kestä kuin ensi formula 1 -kauden alkuun. Silloin ollaan taas onnesta soikeena ja uusi Formula on pakko saada tulille pitkästä aikaa. Ja Schumi oranssi purkki päässään taas valloittaa maailman. Ei siinä vikaa ole, mutta näihän se menee, eikö ;)

Kyllä mä nyt formuloita vielä katson ja olen niistä innoissani, mutta uutta Codemastersin Formula-peliä et näe minua hypettämässä ensi vuonna.


Ajopelit ei vaan enää anna mulle sitä fiilistä, että homma ois täysillä hauskaa. Ja kun jokin asia lakkaa olemasta sellaista, on aika jättää se taakseen. Näin mä kelaan. Vielä kun jauhaa F1 2011:ssä kolme tuntia yhden kisaviikonlopun parissa sellaista tekoälyä vastaan, joka huijaa välikelin olosuhteissa, niin vähemmästäkin alkaa vatutus nousta pintaan. Ei siinä ole mitään järkeä. Mieluummin laitan ne tunnit johonkin muuhun.

Aikamoinen U-käännös Ephramilta.  :o

Olet selvästi persoonana "kaikki tai ei mitään" -henkinen. Joko harrastat autopelejä koko sydämestäsi tai myyt kaikki pelit ja laitteiston kokonaisuudessaan. Muistan kun viimeksi taisit hylätä koko videopelaamisen ja myit kaikki pelit.

Suosittelen (hyviä) autopelejä sopivin väliajoin eikä liian vakavalla otteella. Pysyy mielenkiinto paremmin yllä. :)

Mario Kart WiiU!   :)


Osuihan tuo kuvaus aika hyvin maaliinsa, täytyy myöntää. Joskus siitä on haittaa ja joskus hyötyä.

Huhhuh enpä ois uskonu että epi lopettaa autopelit kokonaan  :o  No mutta onhan se F12011 aika kuraa pidemmän päälle   :rollaus:

Itsellä ollut pelaaminen täysin jäissä noin kuukauden. Eron takia tuli pieni elämäntilanteen muutos ja siihen ei ole nyt pelit mahtuneet. Varmaan ainoa peli, jonka tänä vuonna ostan on DoDonPachi, eiköhän sitä kerkeä muutaman krediitin jossain välissä jauhaa.

Nooh nyt on kämppä stadista ja elämä hymyilee kaikinpuolin.

Veikkaan muuten että seuraavan vuoden aikana laudalle rekisteröityy tasan 5 uutta jäsentä entisen 40 suharin sijaan.

Lisäys: Niin joo, pelaaminen on vähentynyt viimeaikoina täälläkin suunnassa. Deus Ex:kin jäi kesken kun ei vain nappaa, samoin L.A:Noire silloin aikanaan. Eniten olen viimeisen kuukauden aikana pelaillut NHL 12:ta kaveriporukalla ja be a prota himassa.

Koska olen viimeiset 5 vuotta kyhjöttänyt aivan liikaa kotosalla, ei tee enää mieli jämähtää sohvalle samalla lailla kuin ennen. Vielä kun saisi netin käyttöä vähennettyä ja korvattua sitä aikaa vaikka urheilulla niin olisin tyytyväinen.
Pelimaailmaa tulee silti seurailtua entiseen malliin, ja uutisia lueskeltua. Ja toki odottelen edelleen muutamia pelejä, kuten Assassin's Creediä esmers.

Tämä on kyllä kunnioitettava tavoite.

Pelaaminen on hauskaa eikä siinä harrastuksena ole mitään vikaa. Mutta niin se vaan on, että ainakin meikäläinen on alkanut puntaroimaan pienessä mielessään yhä enemmän mikä on minulle oikeaa laatuaikaa ja mikä ei. Tuolla ulkona nyt vaan on niin paljon makeempiakin juttuja kuin mitä pelaaminen parhaimmillaankaan tarjoaa.

Kun mä pelaan kotona pelejä himassa monta tuntia putkeen, niin se tarjoaa harvoin hyvän fiiliksen. Kun mä vietän sen saman ajan kavereiden kanssa tai tutustun vaikkapa uusiin ihmisiin karaokebaarissa, tai vaikka kahden tunnin pitkällä lenkillä, on olo aina sen jälkeen henkisesti mitä mainioin. Rakastan ihmisiä ja niiden kanssa vuorovaikutusta. Yksin en ole mitään. Muut ihmiset tekevät minusta sellaisen kuin olen, kun pääsen peilaamaan itseäni heidän persooniaan vastaan.

Moninpelit? Erittäin hyvä huomio! Moninpeli-illat ovat mahtavaa viihdettä, mutta enemmän niissä odotan aikaa tuttujen ihmisten kanssa, enkä niinkään pelaamista. Se on sivuseikka.



En ole lopettamassa pelaamista missään tapauksessa. Tämän loppuvuodenkin suurpelit kuumottavat oikein kunnolla. Kyse on vain siitä, että ihminen muuttuu ajan kanssa ja prioriteetit elämässä muuttuvat. Jos huomaan, että esimerkiksi liikuntaa lisäämällä olen huomattavasti aiempaa onnellisempi ihminen, niin olisi suoranaista tyhmyyttä jättää hyvä tapa pois. Ja jos huomaan, että yksin kotona pelaaminen monesti ahdistaa enemmän kuin tuottaa ilon hetkiä, on aika vähentää sitä.  

Vähän samanlaisia fiiliksiä täälläkin. Muutin syyskuun alussa uuteen kämppään ja sen jälkeen on pelaaminen ollut melko vähäistä. Edes nettiä en ole jaksanut hommata Xbox Liveä varten, iPhonea olen käyttänyt hotspotina tietokoneelle nettisurfailua varten. Ehkä tämä pieni tauko tekee vain hyvää. Eiköhän tässä talven aikana tule aktivoiduttua ja hyökättyä pelien kimppuun hirmuisella innolla. Batman AC ja Halo Anniversarya odotellessa. :)

Itsehän olen oikeastaan viimeiset 4 vuotta vain lähinnä seuraillut mitä pelimaailmassa tapahtuu. StarCraft II on tainnut olla ainut julkaisussa ostettu uusi peli tällä aikavälillä. Weird.

Aivan samat pelit jäivät minultakin kesken. Loppujen lopuksi vaikka L.A. Noire hyvä peli olikin, ei samoja helvetin tapauksia jaksanut vetää loppuun asti varsinkaan niiden helppouden takia.
Nykyään jos jonkun pelin vedän läpi niin se on yleensä jokaiselta osa-alueeltaan kymppikamaa. Onneksi ensi kuussa tulee monta hyvää peliä ja uskon, että niitä tulee myös jonkin verran pelattua (MW3, Uncharted, Skyrim jne). Myös sillä on ollut vaikutusta pelaamiseeni, että aina kun WoW subscription on aktiivisena muiden pelien pelaaminen jää sivummalle suurimmaksi osaksi älyttömän farmaamisen takia. Nyt kuitenkin olen siitä pelistä taukoa pitämässä. Katsotaan kuinka kauan kestän ilman. :P

ps. Uusi duuni tuli myös. Helvetin hienoa olla kyseisellä paikalla duunissa. Toivottavasti maistuu vielä kuukausienkin jälkeen.

Minulla just toisinpäin. Pari kolme vuotta puuhailin kaikkea muuta kuin pelaamista ja seurasin peliuutisia vaan sivusta. Muutenkin kaikki vaan ympärillä kehuskeli miten aikaa jää muuhun järkevään, kun ei enää pelaile "aikuistumisen" myötä ja juttelivat jostain helkkarin työasioista ihan ylpeinä.

Sitten tajusin ettei se elämä ollut yhtään sen "laadukkaampaa" ilman pelejä ja pelaamisesta tuli yhtäkkiä jälleen kiinnostavaa/hauskaa, joten palasin pelaamaan pelejä oikein uudella innolla. Paskat välitän muista ja niiden käsityksestä laadukkaasta ajankäytöstä, joten aion jatkaa hautakiveen saakka sitä harrastusta, jota olen aina rakastanut.. pelaamista.

Tämä on malliesimerkki miten homma pitää tehdä. Tämän takia kursivoin sanan minulle kun puhuin laatujasta: se on jokaiselle täysin yksilöllistä eivätkä muut saa määrätä siitä. Jos mahdollinen muutos tapahtuu, sen täytyy kummuta itsestä.

Mikä minä olen saarnaamaan jos joku tykkää edelleen pelata pelejä suurella innolla kuin harrastuksen alkuaikoina? Samaan tapaan odotan, että ihmiset eivät tulisi liikaa neuvomaan omien tekemisieni perään. Haluan elää omilla ehdoillani ja kokea elämän onnistumiset, virheet, ylämäet ja alamäet omien valintojeni kautta.

Iso peukku pystyyn siis TK:n kommentille. Korostan, että omat juttuni eivät yritä olla yleisellä tasolla, vaan kyseessä on ollut pohdiskelua omasta tilanteestani.

Aikalailla sama. Välillä tulee pieni kiinnostus peleihin, ja tulee jonkin verran pelailtua ja osteltua joku peli.

Itellä on jääny yksinpelit melkein täysin paitsioon. Tulee vaan livessä pelattua moninpelejä muiden seurassa, enpä sitten tiedä. Assassins Creed kakkosen kyllä läpäisin kesän lopuksi. Ja julkkarissa ostamani gears kolmosen kampanjaa joskus pari viikkoa taaksen pelattiin kaverin kanssa splitissä. Skate kolmosta tulee kyllä välillä pelattua yksin, mutta ei sitäkään suuria sessioita. Kyllä jotkut yksinpelien traileritkin lupaavilta näyttävät mutta ei sitä vaan jotenkin jaksa. Pienemmät pelit, kuten THPS-remake kyllä kiinnostaakin jo paljon enemmän.
Enpä sitten tiedä, nettipeleissäkin olen jämähtänyt CoD4-aikaan ja gearsseistakin tulee usein valittua se ensimmäinen osa. Eiköhän kohta julkaista joku spektaakkeli.

Ite oon kanssa löytänyt tuon kipinän peleihin jälleen. Parista syystä uusiin peleihin uppoutuminen jäi kokonaan taka-alalle: 1) Nettisymbioosi = Niin monesta pelistä saa yksin rellestäessä irti vain sen 50% nautinnosta, koska kaikki muu on suunniteltu nettiridonnaiseksi ja itseäni se lähinnä vituttaa. b) Aikaa ja motivaatiota ei yksinkertaisesti ole ollut. c) Nykyajan peleistä niin moni loppupeleissä osoittautui itselle vain erittäin suuriksi pettymyksiksi. Tuntui, että kaikki ne saagat joista lapsena nautti, niin joko katosivat tai muuttuivat helpoiksi ja surkeiksi kokonaisuuksiksi joissa ainoa oikeasti panostettu asia oli visualisuus, mikä on itselleni täysin yhdentekevä. Hyviä esimerkkejä tästä on esim: Super Mario Galaxyt ja Banjo Kazooie Nuts And Bolts.

Nyt 3DS:n tulemisen jälkeen pelikipinä puri tehokkaammin kuin aikoihin. Kerrankin osattiin tehdä jotakin, mikä toimii meikäläisen kohdalla.

Tunnetuista peleistä vain muutama pahainen on jäänyt sitten puolitiehen (niistä ns. "random peleistä" aika moni on kokenut sen kohtalon) yleensä syynä oma kiinnostuksen puute tai peli on vain yksinkertaisesti umpipaska:

Tales Of Symphonia
- Tiedän kerääväni kommentillani paaaaaljon vihaisia katseita ja ihmetteleviä ilmeitä, mutta mielestäni peli oli vain umpipaska. Ehkä oikeaoppisempaa on kuitenkin ilmaista yleisen rauhan nimissä, että se ei vain ollut minulle sopiva peli. Pakkopullalla jaksoin vähän matkaa pelata, mutta sitten tyssäs ja tuntui että kaikki vain enemmän rasitti pelissä. Joskin tämän kokemuksen takia, muut tales-sarjan pelit eivät ole saaneet meikäläiseltä edes mahdollisuutta.

Super Mario Galaxy 2
- Kuvittele pelaaja, joka on varttunut NESsin, SNESin ja N64:b marioiden tahdissa ja laita tämä pelaamaan Galaxya. Jep, lopputuloksena iso facepalm ja syvä myötähäpeä. Tuntui, että pelissä ei ollut mitään hohtoa jäljellä siitä, mikä vanhoissa marioissa viehätti. Kesken jäi ja saa nähä muuttuuko tilasto koskaan. Sanovat että on yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä... noh, siitäkin voi toivottavasti olla montaa mieltä.

Metroid Prime
- Nyt saa taas yksi Cuben parhaista peleistä itselläni nimensä mustalle listalle, mutta kyseessä ei ole pelin huonoudesta johtuva syy. Suurin syy itellä oli se, että koska olen suth heikko omaksumaan FPS-formaatin pelejä, niin pelin olisi pitänyt päästä kohdallani käyntiin jotenkin. Noh, ehkä huonoa onnea tai jotai, mutta ihan pelin alussa kun piti jonku tietyn ajan sisällä paeta juosten jonnekkin, jouduin kolme kertaa limboon. Eli paikkaan, jota ei ole ja josta ei pääse pois. Käytännössä siis hyppäsin johonkin seinään ja upposin syvään mustaan, ja pelini keskeytyi sinne kun pois ei päässyt. Jatkoin vain putoamista alaspäin. Tämän lisäksi silloinen cubenikin oli aika rajoittuneessa kunnossa ja peliin saattoi iskeä välistä error. Eli motivaatio loppui kuin seinään.

Itsellänikin on taas herännyt kiinnostus oikein kunnolla videopelaamiseen, minkä kunniaksi voisinkin listata niitä ''hyviä'' pelejä, jotka ovat aiheuttaneet itselleni huonovointisuutta, kuolettavaa tylsyyttä tai muuten vaan armotonta vitutusta.

Resident Evill ennen neljättä osaa
- Miten näitä voi oikein pelata, kankeinta paskaa ikinä ja pelien kehuttu kauhuelementtikin rajoittuu mielestäni lähinnä noihin yhtäkkisiin säikyttelyihin. Ääninäyttely on ainut asia, joka vähän pelastaa ensimmäisiä osia.

3D-Zeldat
- Kaikki aivan samanlaista mössöä, iso ontto maailma täynnä kankeita taisteluita (vihaan sitä lock-on systeemiä) ja ärsyttäviä puzzleja. Vaikka olenkin välillä maailman suurin Nintendo fanipoika, niin en siltikään ole koskaan pystynyt kässäämään tämän pelisarjan viehätystä.
 Ocarina of Timen olen pari kertaa pelannut johonkin Shadow Templeen asti, mutta siihen se onkin aina sitten tyssännyt, koska pelin pelaaminen tuntuu vaan niiiin pakkopullalta kankeuden ja ankeuden takia. Majoraa en ole pelannut. Wind Wakerin pelasin siihen pisteeseen asti, että piti ruveta metsästämään niitä perkeleen triforcen palasia. Mikä helvetti siinä on, että joidenkin pelintekijöitten mielestä tuollainen pelin keinotekoinen pitkittäminen on hyvää pelisuunnittelua, varsinkin kun WW olisi ilman tuota osuutta ollut jopa ihan hyvä pelikin. Noh, Twilight Princessin menin läpi väkisin, koska halusin läpäistä ainakin yhden Zeldan ihan vaan ''yleissivistyksen'' vuoksi, pari viimeistä luolastoa olikin sitten puuduttavinta paskaa ikinä ja lopputekstien aikana sainkin jonkin sortin tyydytystä tietäessäni, että ei tarvi enää koskaan koskeakkaan tähän tekeleeseen. Skyward Swordin jätin kesken 10 tunnin pelaamisen jälkeen, koska aivan samaa shittiä kun kaikki aikaisemmatkin Zeldat, ainoana erona, että tällä kertaa peli on tehty vielä huonommaksi riistämällä luolastojen välinen vapaus, joka teki edellisistä osista minulle sentään jokseenkin pelattavan ja kusemalla kontrollit liiketunnistimella, joka ei vaan kuulu tämän tyyppisiin peleihin. että ei hyvää päiväää vaan

ICO
- Kankea kuin mikä ja loputonta escort-tehtävää, mitä helvettiä? Taidetta my ass.

God of War
- Äijäily on aluksi hauskaa, mutta kun siihen kyllästyy alkaa pelimekaniikan onttous ja tylsyys puuduttamaan. Tarinakaan ei vaikuttanut yhtään mielenkiintoiselta, skippasin suosiolla kakkosen ja kolmosen

Metroid Prime
- Kaiken logiikan mukaan minun pitäisi rakastaa tätä muiden Metroidien ylimpänä ystävänä, mutta kun ei. Jokin tässä vain mättää, enkä yhtään osaa sanoa mikä, kun vikojakaan en hiukan hölmöjen kontrollien lisäksi osaa nimetä oikeastaan yhtään. Ehkä se on se ensimmäinen persoona tai graafinen tyylii, en vaan jotenkaan saa sitä mahtavaa metroid-vibaa tästä. Kakkosta ja kolmosta en ole pahemmin pelannut, mutta uskon saman ongelman olevan läsnä.

GTAIV
- Varmaan paskin pelaamani videopeli suhteutettuna suosioon. 98 metacriticssä, mitä helvettiä :D Kaikilla osa-alueilla ollaan menty metsään edellisistä osista. Hauskuttelu on hävitetty ja tilalle tuotu tylsän realististinen harmaus. Saints Row on uusi GTA!

Super Mario Sunshine
- Super Mario on varmaan suosikki pelisarjani, mutta tämä on kyllä paskaa. Missä on tasoloikinta, miksi esteradat ovat muuttuneet helvetin isoiksi vesitetyiksi turhakkeiksi, joita tutkitaan ja putsataan ärsyttävän vesipumpun voimin. Spin-offina ehkä menettelisi, mutta että pääsarjan pelinä, hah hah sanon minä.

Jok ikinen Insomniac Gamesin tekele
- Tämä yhtiö vaan osaa suoltaa keskinkertaisia pelejä vuodesta toiseen tai noh, Spyrot olivat ihan ok pelejä sillon joskus, mutta Ratchet and Clank ja Resistance, ei VMP. Resistance 2 on luultavasti huonoin peli mitä olen ikinä pelannut ja edustaa juuri sitä mitä eniten inhoan tässä konsolisukupolvessa, eli näitä persoonattomia räiskyttelyitä, jotka eivät yritä tehdä mitään uutta ja ratsastavat vain Call of Dutyn ja Halon siivillä.

eipä tule enempää tähän hätään mieleen

Resident Evilien viehätys perustuu siihen tunnelmaan. Ohjaus on kuin autoa ohjaisi ja suurimmalle osalle se on ongelma. Itse en kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Ymmärrän kyllä miksi monet vihaavat noita, mutta itselle uppoavat erinomaisesti. Muistan vieläkin kuinka paskathousussa tuli pelattua skidinä PS1:llä ressua, siis peli joka oikeasti pelotti. Nykyään ei enää kykene tuntemaan pelkoa.  :(

Zeldoista on pakko olla samaa mieltä. Niissä kaikki toimii teknisesti ja periaatteessa pitäisivät olla hyviä pelejä, mutta minkäs sille voi jos ei vaan tunne mitään imua niihin. Wind Waker oli erinomainen(muistan kuinka kritisoin sen graafista tyyliä, mutta imo paras Zelda ikinä). OOTin olen aloittanut pari kertaa, mutta ikinä en ole jaksanut pelata loppuun asti. TP:n olen aloittanut kolme kertaa ja aina jää kesken. En edes ymmärrä miksi haluaisin ostaa uusimman Zeldan, kun se kumminkin jää kesken ja silti varmaan käyn sen ostamassa.

GTAIV oli kyllä kuolettavan tylsä paskaläjä. Missä oli Vice Cityn rentous ja hauskuus. Ihan kuin olisi kaksi täysin eri pelisarjaa.

Resident Evil -sarja, silloin omana aikanaan, oli aivan mahtavaa tavaraa. Peleissä ei oltu juuri totuttu valmiisiin elokuvamaisiin kuvakulmiin, juoneen, ääninäyttelyyn (joka oli kyllä paskaa) ja jännitykseen. Toki Alone in the Dark oli, mutta se ei ollut mitään verrattuna Resident-sarjaan.

Vaikka puhdasta kauhua ei Resident Evileissä olekaan, mukavaa jännitystä ja säikyttelyä löytyy. Tämä oli uutta vuonna 1996. Graafisesti Resident Evil oli ihan järjetöntä tykitystä. Tuolloin ei voinut uskoa, että peli näyttää noin mahtavalta.

Mitä sarjan uudempiin osiin tulee, pidin todella paljon neljännestä, mutta inhosin viidettä. Omissa kirjoissani nostan kyllä alkuperäiset pelit korkeammalle, elokuvamaisuuden ja puzzlejen ansiosta.

Ressa 2 oli helkkarin kuumottava peli aikoinaan. Missasin RE1:n kokonaan, mutta toisen osan parissa koettiinkin sitten todella jännittäviä hetkiä. Todella mieleenpainunut kokemus, vaikka ei sinällään olekaan viiden suosikkipelini joukossa. Koko sarjasta nostan jalustalle legendaarisen neljännen osan.

RE2:sta tuli mieleen tämä video, jossa Japanilainen pelaaja eläytyy peliin sellaisella intensiteetillä, että jopa meikäläinen voi ottaa oppia mestarilta.  :)

http://www.youtube.com/watch?v=nCTKIqfmiWo

Minä taidan olla ainoa, joka edelleen silloin tällöin pelaa GTA IV:tä ja vielä ihan mielenkiinnolla. Onhan siinä omat vikansa, mutta jaksaa kiinnostaa edelleen. Liekö johtuvan sitten siitä, että on ensimmäinen GTA minkä olen pelannut loppuun asti, aiemmat ovat syystä tai toisesta jääneet pelaamatta. Tosin ehkä vahvimpana syynä ollut se, kun koko pelaaminen jäi pitkäksi aikaa pois.

Vaikka olen monessa kohtaa eri mieltä kanssasi, niin tässä olen kyllä niin samaa mieltä kuin olla voi.

PlayStation 2
Ratchet & Clank (2002)
Ratchet & Clank: Going Commando (2003)
Ratchet & Clank: Up Your Arsenal (2004)
Ratchet Gladiator (2005)


PlayStation 3
Resistance: Fall of Man (2006)
Ratchet & Clank Future: Tools of Destruction (2007)
Ratchet & Clank Future: Quest for Booty (2008)
Resistance 2 (2008)
Ratchet & Clank Future: A Crack in Time (2009)
Ratchet & Clank: All 4 One (2011)
Resistance 3 (2011)

Pelitalo olisi hyvin voinut sulkea ovensa tuon ekan R&C:n jälkeen, eikä maailma olisi menettänyt mitään. Onneksi heidän peliensä myynti on laskenut kuin lehmän häntä.

Icon viehätysvoima tosiaan tulee sen mystisyydestä ja taiteellisuudesta, mutta ymmärrän miksi ei iske kaikkiin. Henk. koht. yksi lempi peleistä ikinä.


Ensinmäinen Metroid Prime on mielestäni yksi parhaimmista peleistä, mitä ihmisolennot tällä planeetalla ovat koskaan saaneet aikaiseksi. Toinen ja kolmas taas eivät ykkösen jälkeen jaksaneet kiinnostaa, ja kun lisää hahmoja ja jonkinlaista juonta väkisin ängettiin mukaan, oli pelit omalla kohdallani jo pilalla. Metroid Primen parhaus perustuu nimenomaan siihen fiilikseen, että olet yksin tuntemattomalla planeetalla, selvittämässä muinaisten siviilisaatioiden alkuperää ja tuhoamalla maailmankaikkeutta uhkaavan ölliäisen. En pysty oikeastaan edes sanoin kuvailemaan tunteitani tätä peliä kohtaan sen tarkemmin, mutta rakastan suurella sydämellä.

...

Red Dead Redemptionia olen koittanut pelata läpi, mutta vaikeaa se on, kun hahmot sekä niiden menneisyys tai tuleva eivät kiinnosta pätkääkään. Hyvin tehty peli, ja parhaimmillaan co-op'issa rellestäessä, mutta päätarina äärimmäistä pakkopullaa. Yliarvostetuin peli ehkä ikinä.

Ei taida täysin kuulua tähän topiciin mutta annetaan palaa.

Ensimmäisiä Ressuja ovat ihan mielenkiintoista aina kokeilla mutta onhan se ohjattavuus aika karsea, vaikka saa luotua hauskan paniikin tiukoissa paikoissa. On niissä ihan jees tunnelmakin. Noista asioista se varmaan muistetaakin, mutta ei ole iskenyt.
RE5 on täysin eri asia, mutta se co-op oli vain niin älyttömän hyvä. Kaverin kanssa kesällä pelattiin se monta kertaa läpi.

Joskus muksuna oli lainassa GC:n Zelda collection jossa oli mukana Ocarina. Ei tehnyt kyllä mitään vaikutusta, se vain oli niin tylsä. Sama tosin on pädennyt muihinkin Zelda peleihin, paitsi Phantom Hourglassiin jota olen joskus pelannut muutaman tunnin ja se oli ihan hauskaa.

Kai minä olen sitten liian modernipullamössöpelaaja näihin vanhoihin klassikoihin. No ainakin Crashit ja MGS1 kuuluvat lempipeleihini.

RDR:stä voisi mainita että vaikka hyvä peli se olikin, en tajunnut sitä hirveää ylistystä. Hahmot ja tarina olivat peruslänkkärisettiä eikä siihen jaksanut yhden peluukerran jälkeen palata.

EDIT: Resistance Fall of Man on mielikuvituksettominta shittiä ikinä.

Monet vanhoista peleistä on sellaisia, jotka olisi pitänyt pelata läpi silloin kun ne olivat vielä tuoreita. Resident Evil -sarja kuuluu mielestäni tähän kastiin.

Zeldasta voin taas vain sanoa, että lähes kaikkien Zelda-pelien pelaaminen on alkuun hieman kuivakasta, joskaan en nyt ihan tylsä-sanaa käyttäisi. Pelien pointti on siinä, että kun seikkailu pääsee kunnolla alkuun, ei vain pysty lopettamaan.

GTA IV:stä itse pidin, joskin koko pelin ajan olin sitä mieltä, ettei tämä ole missään nimessä samaa luokkaa aikaisempien sarjan osien kanssa. Pelasin kuitenkin ilolla läpi ja pidin tarinaa mielenkiintoisena. Mutta kyllä se taitaa olla se kaikkein huonoin 3d-GTA.

Red Dead Redemption ei ole napannut tippaakaan. Pelaaminen on ollut aina täyttä pakkopullaa ja lopulta vain jätin koko homman kesken kun en kyennyt. Tosi paljon siistejä juttuja siinä on, enkä edes osaa sanoa suoralta kädeltä mikä siinä mättää. Ei vain kykene. Zombie-DLC oli mielenkiintoinen, ja pelasinkin sitä pääpeliä pidemmälle, mutta sekin jäi lopulta kesken.

Nyt on L.A. Noire sellainen peli, jota en vain jaksa pelata eteenpäin. Ei napsaise missään vaiheessa.

Red Dead Redemptionin pelasin innolla läpi, sitten aloitin sen joku aika sitten alusta, eikä enää jaksanut napata ollenkaan. Jäi siis odottamaan josko sen aika vielä koittaa. Tosin minulla kiinnostus yhtä peliä kohtaan lopahtaa yleensä aina jossain vaiheessa. Sitten pitkän ajan päästä se into löytyy taas, jos löytyy, ei toki joka pelin kohdalla.

L.A. Noire taas nappaa ja kovaa. On tullut keissejä pelattua vaikka kuinka monesti uudestaan, ja löytää aina jotain uutta, koska väkisin jotain on jäänyt aina huomaamatta.

Itellä isoin lopahdus oli Mass Effect 2. Ykkönen spektaakkelimaisempana ja hiotulla gameplayllä kuulosti aivan unelmalta, mutta eipä tämä jatko-osa ottanut mulla yhtään tuulta siipien alle. Välillä tekee kyllä mieli yrittää jatkaa, mutta jo levyn laittaminen konsoliin tuntuu masentavalta, kuten pelaaminenkin tuntui.

Valtavat määrät hyviä pelejä mainittu. Eka Prime, ICO, kaikki 3D-Zeldat ja vanhat Ressat... :(

Monster Hunter Tri

Tylsää mäiskintää. Muistan kun jossain uutisoitiin, että peli olisi alustansa komein ja Zelda-tekijätiimillä tekisi tiukkaa pistää paremmaksi. No, minusta Twilight Princess (vaikka paikoin karu sekin) oli visuaalisesti paljon hienomman näköinen. Sitä paitsi en edes halua pelata Monster Huntereita enää sen jälkeen kun koin miten munatonta touhua Tri loppujen lopuksi oli.

Beyond Good and Evil on myös niin virtsarakkoinen peli. En vain tajua miten joidenkin mielestä maailman paras toimintaseikkailu on sellainen, jonka maailma aiheuttaa lähinnä depressiota ja jossa on aivan saatanan ärsyttävä ajomusa (http://www.youtube.com/watch?v=4Q_Oa2T5Tzc)!

Kyseessä ei ole mikään yksittäinen peli, mutta "cinematic" eli elokuvamaisuudella mainostettu peli on hyvällä varmuudella sellainen, mitä ei kiinnosta pelata. L.A. Noire on tästä omalla kohdalla hyvä esimerkki, Call of Dutyn yksinpelikampanjat toisena, mutta aika moni muukin nykypeli syyllistyy tähän. Kun peli tehdään välipätkien ehdoilla, itse pelistä on hyvällä todennäköisyydellä poistettu itse peli, että välipätkät saadaan mahdollisimman pehmeästi rullaamaan eteenpäin.

Aamen. Kaikkien aikojen paras peli myös minun mielestä.

Eikös tämän aiheen tarkoitus ollut keskustella oman peliharrastuksen mielenkiinnon hiipumisesta? Nyt on mennyt vähän tollauksen puolelle, kun haukutaan oikeasti hyviä pelejä. Noh, ainakin saavat sitä huomiota.

Ei oikeasti hyviä pelejä ole olemassakaan, kaikki on subjektiivista  :)

Tähän ei lisättävää. Käsittämättömän hyvä ja viimeistelty peli.

Muistan kun ennakoita alkoi tulemaan pelistä, jotka eivät olleet kovinkaan maireita. Ensimmäiset screenshotit eivät lupailleet hyvää ja moni epäili 2D:stä 3D:hen siirtymisen onnistumista. En halua kuvitellakaan millaiset paineet kehittäjillä on ollut, kun joka paikassa palvotun Super Metroidin jatko-osan luominen 3D:nä uudelle konsolille ei varmasti ole ollut mikään maailman helpoin urakka.

Noh, lopulta kaikki meni "aika" hyvin ja Retro Studios onnistui tehtävässään paremmin kuin hyvin.

Ensimmäiset postaukset olivat peleistä, jotka olivat hyviä, mutta eivät lähtökohtaisesti innostaneet pelaajaa. Se yleinen peliharrastuksen mielenkiinnon puute oli lähinnä evoluutio aiheesta, mielestäni toki alkuperäisen ajatuksen hengessä postailu ei myöskään ole väärin.

Pistetään nyt vaikka tänne; olen muuttamassa uuteen asuntoon ja päätin etten roudaa enää videopelejä mukaani. Pakkasin jäljellä olevat konsolit ja pelit pahvilaatikkoon ja toimitin 16v pikkusiskolleni sillä ehdolla ettei ihan heti myy niitä pois. Arvostelen nyt pelit virallisella Rocky Balboan PARASTA - PASKAA asteikolla.

Gamecube
Metal Gear Solid : The Twin Snakes - PASKAA
The Legend of Zelda: Wind Waker - PASKAA, vain ajoittain PARASTA.
Super Mario Sunshine - PASKAA
Pikmin - PARASTA
International Superstar Soccer 2 - PASKAA
Metroid Prime - PARASTA (joskaan ei aivan ominta genreäni?)
Ikaruga - PARASTA
Luigi's Mansion - PASKAA
Star Fox Adventures - PASKAA

Dreamcast
Daytona USA 2001 - PARASTA
Shenmue I - PARASTA
Shenmue II - PARASTA
Chu-Chu Rocket - PASKAA
Jet Set Radio - PARASTA
Grandia 2 - PARASTA
Virtua Tennis - PARASTA
Sonic Adventures - PASKAA

Lisäksi oli vielä muutama loose Gameboy peli: Pokemon Red, The Adventures of Spider-Man, O'Leary Manager, The Legend of Zelda: Link's awakening, Mario Tennis.

Luigi's Mansion on kyl ihan älyttömän paska peli. Tuntuu, että jengi hehkuttaa sitä ihan vaan sen takia, koska siinä on Luigi pääosassa ja Gamecubella ei muutenkaan mitään kehuttavaa ole.

Katsokin, että pikkusysteri pistää Dreamcast-pelit jonnekin myyntiin eikä roskiin, jos hän ei itse innostu niistä. The Twin Snakesistakin saisi varmaan ihan hyvät rahat, ainakin joitakin vuosia sitten oli vielä arvossaan.

Luigi on kyllä helvetisti parempi pelihahmo kuin Mario, sääli että Luigi's Mansion on niin huono peli. Yhteen läpipeluuseen jäi.

Shenmuet, Grandia II ja Jet Set Radio ovat todellakin sitä parhautta! Täytyy kyllä hannata tossa Super Mario Sunshinessa, FLUDD nyt oli joo vähän jännä veto, mutta koko lomasaari-teema kaikkine jippoineen kyllä hoitaa hommansa

Mielestäni FLUDDissa ei ole mitään vikaa. Ehkä monia ärsytti se hype, kun odotettiin samanlaista pommia kuin SM64 ja suurin uudistus olikin vesitykki.

Mutta ei siinä tykissä mitään vikaa sinänsä ole, itseasiassa sillä saa todella siistejä juttuja aikaiseksi.

Sunshine ei ehkä ole sitä parasta Marioa, mutta onhan se ihan hauska peli. Mielestäni pahin ongelma oli kamera ja jotkut kentät vaativat aika tarkkaa hyppimistä ja Mario ohjautui jotenkin liian "ilmavasti" sellaiseen, erityisesti niissä secret levelissä joissa ei ole FLUDDia.

Sunshine on yksi harvoista "pääsarjan" Mario peleistä mitä en ole pelannut läpi. On kyllä esim. Galaxytkin (ainakin vielä) pelaamatta, mutta siinä missä Galaxy on mielestäni hyvä peli (kakkonen on jäänyt täysin), Sunshinesta en löytänyt oikein mitään koukkua. En tiedä johtuiko se FLUDDista vai maailmasta mutta jotenkin peli tuntui pois työntävältä, enkä ikinä oikein saanut pelistä mitään otetta.

Luigi's Mansion taas on minusta todella aliarvostettu. Myönnän että pelin viehättävyyttä on varmasti nostanut se että peli oli ensimmäisiä sen sukupolven pelejä mitä tuli pelattua. Jonka myötä, peli näyttä pirun hienolta. Mutta pelin fiilis oli muutenkin minusta varsin hieno. Wind Wakerin lisäksi ainoa jossa tulee fiilis että seikkailee piirretyssä TV-sarjassa. Minusta GC:n ja oikeastaan koko sukupolvenkin parhaimmistoa.

Heh, Sunshine oli itselle ainakin paras 3D Mario. Galaxyja ei ole oikein jaksanut pelata, liian helppoja pelejä, vaikkei Sunshinejään mikään vaikea ollut. SM64 oli hyvä, mutta itse pidin Sunshinestä vielä enemmän. Voi tosin johtua siitä, että pelasin SM64:n vasta DS:llä läpi.

Luigi´s Mansionista olen samaa mieltä. Siinä ei haittaa edes vaikka peli on todella helppo ja lyhyt. Tunnelma vain on niin hyvä.

Sunshinesta on itselläni todella lämpimiä muistoja. Muistan miten lokakuun 4. 2002 ryntäsin heti aamulla pelikauppaan ja iskin 74,90 (!) tiskiin ja nappasin Sunshinen hyllyltä. Pelikauppa oli jo sittemmin lapun luukulle laittanut Espoontorin peliliike, jonka nimeä en enää edes muista. Nykyäänhän siellä vaikuttaa onneksi VPD, joka hinnoiltaan on paljon miellyttävämpi kuin tuo aiempi liike.

Ymmärrän kyllä, miksei peli nauti samanlaista rakkautta kuin SM64 ja Galaxyt. Ei se ole minunkaan mielestä niiden veroinen, joskin silti aivan loistava tasohyppely yhtä kaikki.

Ne siniset kolikot olivat tosin todella ärsyttäviä, kun metsästi 120 tähteä. Muistan miten turhauttavaa oli käydä jokainen kenttä läpi metri metriltä, suihkuttaa vettä jokaiseen paikkaan, tehdä ground pound kaikkiin asioihin ja niin edelleen. Kolme kertaa muistaakseni olen pelannut 120 tähdellä Sunshinen läpi.

Myös vedestä kuoleva Yoshi on vähän hassu.

Pelasin ekaa Galaxya viimeksi jouluna enkä jaksanut sitä kuin muutaman tason verran. Kakkonen minusta vielä huonompi, vaikkei kummatkaan oikeasti sitä HUONOA peliä ole nähnytkään. Sunshinea jaksaisin vuodesta toiseen jo pelkästään niiden fluddittomien kenttien takia.

Luigi's Mansion on kyllä minusta aika hyvä.

Sunshinessa oli muuten muutama TODELLA vaikea Shine.

http://www.youtube.com/watch?v=J1rP1PmIhLM

Vesiefektit <3   Herran vuonna 2012 näyttävät todella hyviltä.

Ostin tänään bussimatkalle PELIT-lehden, mutta tuntui olevan hukkaan heitetyt 5,90 euroa. Varmaan puolet lehdestä skippasin, kun ei vaan yksinkertaisesti napannut. Katoin kuvia, luin pelin nimen, pari ekaa virkettä ja sitten seuraava aukeama. Kaikki pelit näyttivät aivan samanlaiselta, tylsältä paskalta. Ainoa kiinnostava lehdessä oli vanhojen suomalaisten shareware-pelien muistelu.

Pelit on ollut jo jonkin aikaa aivan järkyttävää kuraa.

Itse lopetin pari vuotta tilauksen, kun Niko Nirvi rupesi heittämään jossain Ghostbusters-pelin arvostelussa Wankman-läppää. Hörö hörö, prööt prööt.