Pelaajalauta

Ketjun idea

Skywardin Swordin ilmestymiseen on aikaa enää n. 1,5 kuukautta tätä avausviestiä tehtäessä. Peli on monelle loppuvuoden odotetuin julkaisu.

Ennen pelin ilmestymistä voimme juhlistaa yhtä maailman hienoimmista pelisarjoista pelaamalla läpi sarjan vanhempia pelejä. Ruutukuvat, videot ja fiilistelyraportit läpipeluiden varrelta kuuluvat tähän aiheeseen.

Olisi siis mahtavaa, jos laudan Zelda-fanit voisivat kukin valita yhden Zeldan, jonka pelaavat hissukseen läpi ennen Skywardin Swordin ilmestymistä. Olisin todella ilahtunut, jos en olisi ketjun ainoa osallistuja. Zelda-peli voi olla mille tahansa konsolille julkaistu.

Itse valitsen Zelda: Wind Wakerin, jonka pelaan tällä kertaa läpi Dolphin-emulaattorilla HD-resoluutiolla. Napsin myös ruutukuvia läpipeluuni varrelta fiilistelyitäni maustamaan. Pistetään homma käyntiin!




Zelda: Wind Waker on kestänyt aikaa mielettömän hyvin. Toki se näyttää Gamecubella alkuperäiskunnossaankin upealta, mutta HD-resoluutiolla pelattuna se on paikka paikoin aivan tyrmäävän kaunis tekele. Värikkäisiin maisemiin on näin syksyn tullen taas mukava uppoutua.



Alkuintron musat ja kuvakerronta ovat täysin yhtä hyvät kuin muistinkin. Viime läpipeluusta on jo pari vuotta. Wind Wakerin olen muistaakseni läpäissyt neljä kertaa.




Outsetin saarelta on mukavaa aloittaa peliin tutustuminen kaikessa rauhassa. Vaaraa ei ole ja kontrolleihin ehtii tottua saaren hahmojen opastaessa nuorta sankaria. Tässä kohtaa ollaan vielä aivan pelin alussa - hetkessä, ennenkuin päähahmo (jota kutsun tietenkin Linkiksi tässäkin pelissä) saa ikonisen vihreän vaatepartensa. Ja jostain se miekkakin pitäisi löytää.



Mummo ojentaa Linkille vaatteet, mutta tämä ei näytä oikein diggaavan. Ei taida olla viimeistä huutoa Outsetillä tuo vaateparsi?



Kylän wanha patu opettaa ystävällisesti Linkille miekkailun saloja ja antaa tälle myös ensimmäisen miekkansa. Harjoitussession jälkeen on mukavaa särkeä kaikki kaverin ruukut ja ottaa ritolat - melkoinen palkkio kalliista opetuksesta!


Link käy pelastamassa Outsetin lähimetsästä Tetra-nimisen tytön. Samassa Linkin pikkusisko kaapataan valtavan linnun toimesta. Linkin on pakko lähteä kohti kiellettyä linnoitusta merirosvojen mukana ja jättää turvallinen Outset taakseen.

Wind Waker on yksinkertaisesti sen näköinen peli, jolle on vaikea löytää vertaista. Hahmojen animaatio on aivan valloittavaa ja näkymät silmälle äärimmäisen miellyttäviä. Peliä on ilo pelata. Seuraava pelialue, Forsaken Fortness, ei tosin kuulu alkupäässä suosikkeihini. Syynä on hiiviskelyosuus, joka on mielestäni yksi WW:n tylsimpiä pelimekaanisia asioita. Myöhemmässä vaiheessa linnoitukseen on kuitenkin siistiä pelata ja antaa sioille vihdoinkin kunnon opetus - ilman avutonta hiippailua.

Wind Waker on kyllä mahtava. Ainut peli, jonka olen koskaan läpäissyt cubella. Heti perään aloitetulla Twilight Princessillä ei ollut läheskään samanlaista "kuin vasara kirkkaalta taivaalta" -vaikutusta.

Tästä se suuri seikkailu sitten alkaa! Link vilkuttaa jäähyväiset läheisilleen ja aloittaa seikkailun armottomassa maailmassa.



Forsaken Fortness siintää näköetäisyydellä kun piraatit ankkuroivat laivansa sen välittömään läheisyyteen. Tarkoin vartioituun linnoitukseen ei kuitenkaan kävellä sisään noin vain. Link ammutaan katapultilla sisään linnoitukseen ja samassa sählingissä sankarin miekkakin lentää jonnekin tavoittamattomiin. Hiiviskelyksi siis meni. Btw, linnoitus näyttää erittäin upealta yön pimeydessä kun vartijoiden ohjaamat valokiilat halkovat yötä.



Linkin siskon ryöstänyt lintu pitää majaansa täällä. Ylös pitäisi päästä. Kolme vartijaa mukiloimalla Link pääsee vihdoin etenemään linnoituksessa ylöspäin. Siinä hujakassa mukaan tarttuu myös ensimmäinen piece of heart. Niitä neljä keräämällä saa yhden sydämen lisää elinvoimaa mittariin. Näin pelin alussa aloitetaan siis kolmella sydämellä.



Siat ovat niskan päällä, jos Link paljastuu. Niinpä tynnyreitä pitää käyttää hyväksi ja livahtaa niiden ohi huomaamatta. Onneksi ne eivät ole erityisen teräviä. Silti, kunpa minulla nyt olisi ja miekka ja kykenisin rökittämään nuo sikamaisen ärsyttävät olennot!



Huipulle päästyään Link tavoittaa siskonsa vankihäkistä. Paikalle lehahtaa kuitenkin pahanilman lintu ja nappaa Linkin vaivatta nokkaansa. Lintu vie tämän johtajansa luo, joka kehoittaa sitä viskaamaan moinen tunkeilija niin kauas kuin pippuri kasvaa. I'll be Back,  Bitch!



Linkin arkkivihollinen Ganon on Wind Wakerissa mielestäni tyylikkäimmillään. Ganonilla on pelissä myös persoonaa, eikä tämä ole pelkkä vallanhimoinen hullu vailla minkäänlaisia motiiveja. Lopulta pelaaja jopa tuntee hieman sääliä hahmoa kohtaan.



Link herää puhuvan veneen luota, joka kehoittaa ostamaan purjeen Windfallin kauppasaarelta. Saari on oikeastaan pelin keskuspaikka, josta löytää muutakin kivaa tekemistä. Vaikka saari kohtuullisen kokoinen onkin, ei se silti pärjää Majoras Maskin Terminan keskuskaupungille millään tavalla. Toisaalta taas WW:n meri on laaja ja sisältää paljonkin hienoja paikkoja tutkimusmatkailijalle.



Purje löytyy ja nokka käännetään kohti Dragon Roost Islandia, joka kätkee sisäänsä pelin ensimmäisen luolaston. Sieltä tulisi hakea ensimmäinen kuuhelmi, joita kolme keräämällä pelissä pääsee etenemään. Saarella asiat ovat vähän hassusti, sillä Valoo-lohikäärme on jostain syystä pahalla päällä eikä enää kommunikoi saarella asustavan lintukansan kanssa lempeästi.



Dragon Roostin luolasto! Laavamaisiin maisemiin sijoittuva luolasto on vielä kepeää lämmittelyä pelaajalle. Se on kuitenkin näistä kolmesta alkuluolastosta suosikkini jostain syystä.

Suurimmalle osalle muistuu sarjan toisesta osasta ensimmäisenä mieleen sen korkea vaikeustaso minkä takia sitä ei jaksanut paljoa ekaa luolaa pidemmälle pelata. Varmaan pelin vihaajat ja rakastajat ovatkin yhtä mieltä siitä, että Zelda II: Adventure of Link on sarjan haastavin osa.  Pelimekaniikka  on muuten sama kuin kahdessa muussa Nes-pelissä, Trojanissa ja Battle of Olympuksessa.

Näitä ritareita vastaan taistelu on hauskaa. Näitähän on pelissä kolmenlaisia, ja siniset ritarithan tulee  aina kusetettua ohittamalla koko taistelu keijutaijalla kun ovat niin saatanan vaikeita että on kaukana hauskuudesta.

Täytyy myöntää että en ole itse jaksanut vielä läpi pelata, matkalla seitsemänteen palatsiin tuli jotain näkymättömiä haamuja joihin sitten tyssäsi koko peli.

Ja sitten suosikkini sarjasta...


Majoras Mask. Tähän peliin tiivistyvät käsitteet "Nintendo" ja "Legend of Zelda".  Aijai, jo pelin artwork tuo mieleen sen tunnelman, joka on kuin parhaasta Studio Ghiblin elokuvasta. Tuskin tullaan näin omaperäistä mestariteosta videopelien saralla enää näkemään.

Kehoitan tulevan Skyward Swordin sijaan hankkimmaan Majors Maskin Virtual Consolesta.

Wind Waker oli vielä kiistaton klassikko, mutta Twilight Princessille sopi mielestäni arvosanaksi se Jeff Gerstmannin legendaarinen 8.7. Nyt Skyward Sword onkin ensimmäinen Zelda, jota en oikeastaan odota ollenkaan.Älkää kattoko noin, mä en vaan enää jaksa Wiimotea.

Hmmm... Mitähän tässä pitäisi oikein tehdä? Wanha kunnon Zelda-puzzle on tietenkin sytyttää kaikki mahdollinen tuleen mikä vain syttyy. Tässä ollaan siis Dragon Roost luolaston uumenissa jahtaamassa ensimmäistä helmeä.



Tarttumakoukku! WW:ssä tämä on todella hauska pelimekaaninen asia. Kukapa ei joskus olisi katsonut Indiana Jonesia ja olisi ollut kateellinen kohtauksissa, jossa Indy heilauttaa itsensä ruoskan avulla kielekkeeltä toiselle. Wind Wakerissa tarttumakoukun käyttäminen on melkein yhtä siistiä!



Laavaluolaston örrimörri on kolmellakin sydämellä helppoa kauraa. Linkin käsissä kiiltelee nyt siis Dinin helmi, joten enää on kaksi jäljellä. Puhuva vene antaa määränpääksi Havenin metsän, jossa tapahtuu outoja.



Lintukansalaiset ovat tietenkin äärimmäisen kiitollisia Linkin rohkeista edesottamuksista. Myös Valoo-lohikäärme huikkaa Hylian kielellä jotakin kiitoksentapaista ylhäältä. Toisella pelikerralla on jopa mahdollista tietää mitä.



Ukkosmyrsky iskee mutta ei auta, sillä sankarimme on käännettävä punaisen ihmeveneensä nokka kohti Forest Havenia. Siinä sivussa ongin esiin myös ensimmäisen meren pohjassa olleen aarrearkun, josta paljastuu avokätisesti yksi piece of heart.



Havenin metsän Deku-puu näkee Linkin vihreän vaateparren ja erehtyy solkkaamaan tälle Hyliaa, josta tämän pelin Link ei tietenkään tiedä hölkäsen pöläystä. Puu antaa sankarillemme taikalehden, jolla tämä voi leijua tuulen mukana ilmassa lyhyitä aikoja. Ilman sen apua ei toiseen temppeliin ole asiaa.



Metsätemppelin aarteeksi paljastuu bumerangi, joka on erittäin käytännöllinen ja hauska ase. Nyt ilmassa lentävät pirulaisviholliset eivät olekaan enää niin ärsyttäviä kuin temppeliin sisään tullessa.



Bossihuoneessa odottaa valtavan kokoinen lihansyöjäkasvi, joka talttuu nopeasti bumerangin ja miekan taitavalla yhteistyöllä. Toinen helmi hallussa! Nyt hakemaan sitä kolmatta.

Wind Wakerin piirrostyyli kestää kyllä aikaa paremmin kuin esim. Ocarina of Timen hieman realistisempaan pyrkivä tyyli. Peli oli ihan hyvä mutta en ole sitä kyllä toista kertaa koskaan läpäissyt. Ei vaan nappaa. Peli alkaa hitaasti, kaikki mielenkiintoisempi homma on vasta keskivaiheilla ja aivan lopussa, jossa sitten on se uskomattoman typerä Triforce-palojen metsästäminen. Puzzlejen ratkaiseminen muilla pelattavilla hahmoilla (jotka ovat tylsiä, persoonattomia) on kökköä ja puuduttavaa. Erityisesti tuo Forsaken Fortressin alun hiippailu tuntuu pitkäveteiseltä. Pelissä on kyllä erityisen hyviäkin ideoita; Ganon on toteutettu tyylikkäästi, purjehdusfiilis syntyy ja pelimaailman suhteen ei menty sieltä missä aita on matalin (purjehtiminen käy silti kovin tylsäksi ja pelimaailma ei tunnu niin yhtenäiseltä kuin OoT:ssa).

Viime kosketus Zeldaan oli kun pelasin pikkusiskon kanssa DS:llä kaksinpelinä Spirit Tracksia tai jotain sinne päin. Aivan karmeaa.

Eikö se niin mennyt että Wind Wakerista piti alun perin tulla kahden luolaston verran pidempi, mutta kaksi viimeistä suunniteltua luolaa jäi sitten jostain syystä toteutumatta ja tuolla Triforce-metsästyksellä koitettiin siten paikata pelin keskeneräisyyttä. Kieltämättä käsittämätöntä. Wind Wakerin loulastosuunnittelu sinänsä on mainiota, niissä on vielä jäljellä sitä Zeldamaista taikaa mitä ei mielestäni enää Twilight Princessin luolista löytynyt

DS-Zeldat... en olisi uskonut että sarjan virallisisa osissa ikinä vajottaisiin niin alas.

Seikkailu jatkuu!




Ennen kolmatta helmeä Linkin täytyy saada haltuunsa pommit. Sankarimme suuntaa kohti Windfallin saarta, jossa tämä käy nyysimässä piraattien laivasta säkillisen pommeja. Ne hallussaan voikin suunnata veneen nokan kohti Outsetiä, jonka takana asustaa vedenhenki Jabun. Sillä on hallussaan kolmas helmi.



Link joutuu pyörteeseen, mutta ei hätiä mitiä: pommit aktivoimalla veneeseen tulee käyttöön kanuuna, jolla Outsetin takana olevan kiviröykkiön saa ammuttua alas tukkimasta luolan suuta. Nyt kolmannen helmen saaminen on lähempänä kuin koskaan!



Jabunilla on omat epäilyksensa sankarimme kelpoisuudesta, mutta punaisen veneen charmi on lyömätöntä ja vedenhenki ojentaa kolmannen helmen lopulta Linkille. Mitähän nyt tapahtuu?



Helmet täytyy viedä kartalla kolmeen lokaatioon. Ne eivät onneksi ole kovinkaan kaukana toisistaan. Helmet asetetaan jonkinlaisten patsaiden käsiin ja nämä patsaat muodostavat aivan selvän kolmion keskenään. Epäilyttävää...



No niinpä niin! Kun kaikki helmet on asetettu paikoilleen, aktivoituu jonkinlainen taikasäde, joka nostaa kolmion keskipisteessä jotain ylöspäin.



Vedestä nousee myyttinen Tower of the Gods, eli jumalten torni. Täällä sankarimme täytyy lopullisesti osoittautuu rohkeutensa ja kelpoisuutensa sankariksi. Ei siis yhtään paineita, kun lähdetään tähän torniin seikkailemaan!



To be continued...