Pelaajalauta

Kuten Nintendon viralliset Twitterit eilen muistuttivat: Breath of the Wildin jatko-osa julkaistaan 100 päivän päästä. Tai no, tänään 99 päivän päästä.

Pelistä tiedetään aika vähän, ottaen huomioon miten lähellä se jo on. Breath of the Wild sai aikoinaan tammikuussa 2017 Switchin lanseeraustilauksessa trailerin, joka löi hypen ylikierroksille. Mielestäni emme ole vielä nähneet Tearsista vastaavaa, eli traikkua, joka saisi epätoivoisesti laskemaan päiviä toukokuuhun. Uskon, että helmikuun aikana tämä korjaantuu ja tulemme näkemään peliä syväluotaavammin.

Liikaa siitä en toki halua nähdä, mutta sitä ei tarvinne pelätä. Nintendo osaa salamyhkäisyyden.


Katsoin muuten eilen Youtubesta pari "miksi BotW on avoimen maailmansa kanssa mestariteos" -videota ja mieleni sähköistyi välittömästi, kun mieleen palasi kuuden vuoden takainen aika. Pelin jatko-osa on erittäin lähellä, ja aika sen parissa tulee olemaan varmastikin minulle jälleen ikimuistettavaa.

Olen jännittynyt, toiveikas ja täynnä kysymyksiä. Mitä Nintendo on tehnyt nämä kuusi vuotta? Peliä, jonka alunperin piti olla pelkkä BotWin DLC. Miten kunnianhimoisiksi ideat lopulta kasvoivat? En malta odottaa nähdä, mitä Aonuman tiimi on meille rakkaudella luonut.

Tämän kanssa kävi itselleni ainakin näin alkuun se mitä eniten pelkäsinkin. Teknologia-ahdistus. Toisin sanoen olen totuttanut itseni liian hyvään suorituskykyyn PC-pelien kanssa, jonka takia Zelda switchillä tuntui aivan hirveältä. 30 ruutua sekunnissa tuntuu todella huonolta tämän tyyppisissä peleissä. Bonuksena kuvanlaatu etenkin 55 tuumaiselta OLEDilla oli hieman kärjistettynä täyttä suttua ja sahalaitaa. Jompikumpi yksinään ehkä vielä menisi mutta vähät ruudut sekunnissa yhdistettynä huonoon kuvanlaatuun sattuvat sieluun.

Switchin nuhapumppuus iski niin pahasti päin näköä, että päätin lopettaa pelaamisen 10 minuutin kuluttua pääpelin alkamisesta ja pitää pienen tuumaus- ja tutkiskelutauon emulaattorimaailman puolelle. Jos se puoli toimii, niin turha tuhlata aikaa Switchin kanssa. Jos kannettavuutta ei oteta huomioon, niin emulaattorihan on absoluuttisesti paras tapa pelata Breath of the Wildia. Sama tulee hyvin todennäköisesti tapahtumaan Tears of the Kingdominkin kanssa. Itse asiassa peli vaikuttaa toimivan yllättävän hienosti jo nyt. Jopa 60 fps modi on saatavilla, vaikka toistaiseksi bugeja sisältääkin. Ero Switchiin on kuin yöllä ja päivällä (https://www.youtube.com/watch?v=RJXpcra0E24).

Mitään ylitsepääsemätöntä syyhyä itselläni ei pelin suhteen vielä onneksi ole. Saatankin hyvin tässä ihmetellä jonkin aikaa miten etenen sen suhteen. Kyseessä on sen verran massiivinen peli, että mieluusti pelaisin sen parhaana mahdollisena versiona.

Pitää myös korostaa, että suurin häviäjähän tämän säädön kanssa olen minä itse (paitsi sitten, jos lopulta pääsenkin pelaamaan paremman version pelistä :P). Mieluummin vain nauttisin pelistä sellaisenaan, mutta tällaisenaan se ei ole mahdollista ilman totuttelua ja mahdollisesti pitkääkin sisäänajoa. Olen kateellinen niille, joita tällaiset teknologiset puutteet eivät haittaa.

Ei tule varmaankaan yllätyksenä, mutta olen aivan haltioissani tästä pelistä. Nintendo meni sitten ylittämään villeimmätkin ideani siitä, miten paljon peliin on ahdettu uutta kontenttia, tekemistä ja nähtävää. Tämä mittakaava tuskin olisi ollut edes mahdollinen, jos Nintendo ei olisi voinut käyttää Breath of the Wildin maailmankarttaa ja fysiikkasysteemiä pelin pohjalla. Voidaankin jopa sanoa, että TotK on yli vuosikymmenen pituisen kehitystyön tulos; Tearsia ei olisi ilman BotWia, eikä Switchiä ilman WiiU:ta.

Pieneen päähäni ei mahdu, miten tämä peli voi ylipäätään pyöriä tällä konsolilla ilman, että Switch räjähtää taivaan tuuliin. Ja vieläpä näin bugivapaasti, ottaen huomioon miten hurjia uudet kyvyt ovat pelimaailmassa vuorovaikuttamisen kannalta. Välillä ultrahand toki laittaa ruudunpäivitystä polvilleen, mutta se ei ole koskaan johtanut fysiikoiden bugaamiseen tai pelin kaatumiseen. Millainen prosessi pelitestaus on edes ollut tämän pelin kohdalla?!

Ehkä hieman epäilin, että pääsisin Tearsin kanssa samaan fiilikseen ja koukkuun kuin mitä BotW taikoi 2017, mutta fiilikset ovat tällä kertaa aivan yhtä haltioituneet kuin tuolloin kuusi vuotta takaperin. Voisin varmaan pelata koko loppuvuoden vain ja ainoastaan tätä peliä, luoja sentään.

Itsellä odotukset oli aika alhaiset tätä kohtaan, mutta paskan tutoriaalialueen jälkeen peli lähti lentoon hyvin nopeasti. Jäi yöunet välistä parina yönä, kun tuli klassinen "käväisempä vielä tuon paikan tutkimassa". Käytännössä peli parantaa Breath of the Wildistä jokaisella osa-alueella ja on reippaasti parempi peli. Ei ole mitään syytä enää edes pelata BOTW:ta, jos on uusi pelaaja. Tällä hetkellä tuntuu täysin toivottamalta rojektilta pelata peli kattavasti läpi, koska maailmassa on niin paljon tutkittavaa. Mukavaa myös, että tarinaosuuksia on enemmän ja hahmoissa enemmän lihaa.

Vaikka peli parantaa kaikessa ja korjaa monia vikoja, niin silti sitä vaivaa muutamat tutut asiat. Shrinet ovat edelleen pelin huonoin osuus ja tuntuvat täysin irrallisilta muusta pelistä. Niissä pitää lähinnä ratkaista pulmia rakentelemalla jotain virityksiä ja lopussa odottaa aina sama palkinto. Pakko kyllä silti myöntää, että osa pulmista on nerokkaita ja niiden ratkaisuun saattaa olla valtavasti erilaisia tapoja ratkaisuja. Hajoavat aseet ovat myös edelleen aivan perseestä, sekä soundtrack on muutamaa kappaletta lukuunottamatta aivan unohdettavaa random tööttäilyä ja pianon pimpottelua.

Mutta miinustenkin kanssa kerta kaikkisen hyvä peli. Vähän vaikea kertoa mitään tarkemmin, koska saattaa helposti spoilata juttuja. Sen minkä itse löysi ja koki ensimmäisen 10 tunnin aikana, saattaa toinen löytää vasta 100 tunnin päästä, koska joka pelaajalla on varmaan täysin erilainen tarina kerrottavana omista tapahtumistaan. Zelda-sarjan tulevaisuus näyttää hyvältä ja potentiaalia on johonkin täysin uskomattomaan, kunhan saadaan tehokkaampaa rautaa alle.

Tämä on todella hienoa. Pulmiin on varmasti olemassa tarkoitettu, ideaali ratkaisu, mutta moni muukin tapa tosiaan toimii. Esimerkiksi alkualueella joku saattoi rakentaa niile ohuille kiskoille niillä kulkevan vaunun, mutta varovaisesti etenemällä niitä pitkin pystyi kävelemään Linkillä toiselle puolelle. Tämän ansiosta peli elää tällä hetkellä somessa myös vahvasti, kun jengi rakentelee ties mitä tuomiopäivän koneita ja tekee niistä viraalivideoita.

Minecraft-sukupolvi muutenkin vaikuttaisi pelaavan peliä kekseliäämmin ja kokeilevammin. Itse pelaan aika konservatiivisesti, enkä ota uusista systeemeistä läheskään kaikkea irti. Hienoa, että pelistä nauttii eri pelityyyleillä, eikä askartelu ole useinkaan kovin aikaavievää, jos sitä ei halua erityisemmin tehdä. Itse en ole koskaan juurikaan piitannut crafting-peleistä, mutta Tearsissa sitä on mielestäni oikea määrä suhteessa muuhun sisältöön.

En kyllä uskalla lähteä edes laskemaan, montako sataa (tai tuhatta?) tuntia menee että pelissä näkee ja tekee kaiken mahdollisen. Uskon, että vielä kymmenen vuoden päästäkin pelistä löydetään uusia asioita.

10 miljoonaa myytyä peliä kolmessa päivässä... (https://twitter.com/NintendoAmerica/status/1658819667492851713?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1658819667492851713%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=)


Zelda-sarjan kasvu Switch-aikakaudella on ollut räjähdysmäistä. Vertailukohdaksi voidaan ottaa Skyward Sword, jolloin Wiillä oli lähes yhtä suuri install base pelin ilmestyessä, mutta peli myi silti vain vähän reilu 3 miljoonaa kopiota. HD-versio Switchillä on btw myynyt enemmän kuin Wii-originaali.

Toki on myös huvittavaa, että Gamefreak pääsee Pokemoneillaan yhä parempiin lukuihin kuin Nintendo, jonka peli on kypsynyt tyyliin vuosikymmenen, mittakaava on valtava ja arvostelumenestys yltäkylläistä.

Ja pelillä on vielä paljon myyntipotentiaalia jäljelläkin, varsinkin jos julkaisevat siihen "next gen patchin" uuden konsolin saapuessa.

Suosio tuntuu olevan kova. Ei tullut heti julkaisupäivänä hommattua kun oli koko viikko täynnä. Ajattelin jos olisi ensi viikon aloittanut tällä, mutta eihän tätä paikallisesta Prismasta tai Cittarista löytynyt enää ollenkaan. Pitäisi näköjään lähteä kauempaa etsimään...

Aikamoinen imu tässä tuntuu olevan. Jopa hieman yllätti että BotW-sapluunaan tehty uusi Zelda tuntuu näinkin tuoreelta. Jännästi maailma tuntuu uudelta, vaikka pohja on kierrätetty. Toisaalta se luo mytologiaan uskottavuutta, kun maailma on muuttunut ajan myötä - mutta maasto ja tietyt avainkohteet ovat ennallaan. Menin ensimmäisen temppelin varmaan normaalia tahtia aikaisemmin kun kellossa on vasta muutama kymmentä tuntia. Seuraava kymmenen tuntia menee varmasti helposti vain tutkiessa maailmaa, shrinejä availlen ja häröjä rakennellen. Hieno peli - jälleen kerran.

Orkkis Switchin joyconien tatit alkaneet driftailemaan melko häiritsevästi, joka etenkin Zeldassa korostuu. Pitänee ostaa uusi pari niin pystyy nauttimaan tästä hand heldinä kesän reissuissakin. Pro controllerilla on pelattavuus kuitenkin hyvin suklaista.

Niin kuin Peliostokset-ketjussa tuli mainittua ostin tämän uusimman Zeldan itselleni kesäpelattavaksi. Tulee olemaan mielenkiintoista, koska olen täydellisessä pimennossa siitä, minkälainen peli on  tarkemmin. Toki se on Zelda, joten siitä voinee päätellä paljon, mutta varmaan on paljon yksityiskohtia, joista en tiedä. En ole lukenut yhtään ennakkoa tai arvostelua. Ainut video, jonka olen nähnyt, on se monta vuotta sitten julkaistu julkistusvideo. Jostain muistelisin, että peli sijoittuu BotW:ia edeltävään aikaan. Jää nähtäväksi, olenko ihan väärässä. Joka tapauksessa taitaa olla ensimmäinen kerta, kun olen näin pimennossa uudesta Zeldasta.

Joyconien tattien viettämisen pystyy korjaamaan aika helposti avaamalla ohjaimen ja laittamalla pienen kartonkipalan tatin alle. Itse korjasin oman ohjaimeni.

Mjahas. Kiitti vinkistä. Pitääpä testata. Jollain pahvi tai muovipalasilla korjasin taannoin Xboxin Elite -ohjaimiakin.

Nipa korjaa ne sulle ilmaiseksi.

https://www.v2.fi/uutiset/pelit/37133/Kiitos-EU-Nintendo-lupaa-korjata-drift-ongelmista-karsivat-joy-con-ohjaimet-ilmaiseksi-koko-Euroopan-Unionin-alueella/

Olen ehtinyt pelaamaan muutamia tunteja TotK:ia. Ihan alkuvaikutelma oli se, että tunnelma pelissä on vahva ja peli tuntuu tarinavetoisemmalta kuin BotW. Tietyllä tapaa tuli mieleen Majora's Mask siitä, että se hyödynsi edeltäjänsä pelimoottoria ja tekniikkaa; samalla tavalla TotK hyödyntää ja parantaa BotW:n tekniikkaa. Majora's Mask -assosiaatio on hyvä asia, koska MM on yksi suosikki-Zeldoistani.

Hieman karvas maku käväisi suussa kuitenkin, kun pelin alussa tuli tehtäväksi käydä kolmessa pyhäkössä ratkaisemassa pulmia ja saamassa taikavoimia. Tämä taas oli liian samanlaista kuin BotW:ssa. Kaavamaista. Itse en välittänyt BotW:n pyhäköistä. Jäin kaipaamaan oikeita luolastoja ja temppeleitä. Karvaus kuitenkin hälveni sitä mukaa, kun etenin aloituspaikassa. Etenemisessä aloituspaikassa oli tietynlaista johdattelevaa lineaarisuutta, josta pidin. Lineaarisuudesta pystyi enemmän tai vähemmän poikkeamaan, mutta itse ainakin pidin lineaarisesta etenemisestä, koska kokemus tuntui silloin suunnitellummalta ja liikkumiseen liittyviä haasteita oli kiva ratkoa (esimerkiksi veden ylitys). Toisekseen karvautta hälvensi luolat. Ne olivat hauska ja piristävä uusi juttu.

Aloitusalueen lopuksi maan kamaralle laskeutuminen, tai oikeastaan putoaminen, oli upea kokemus. Uskomatonta, että tällaisia pelikokemuksia pystytään nykyään tekemään ilman lataustaukoja! Hämmästyttävää. Maan kamaralla peli on jatkunut tarinavetoisena. Vaikuttaa hyvältä. BotW oli hyvä, mutten halua pelata samanlaista haahuilu-Zeldaa toistamiseen.

Sen verran enemmän ehtinyt takoa peliä, että voi taas antaa lisäpalautetta.

En nyt varsinaisesti ollut alunperinkään tästä innostunut, mutta Ultrahand-rakentelu on aika huono gimmick. Teoriassa se mahdollistaisi vaikka mitä siistiä, mutta käytönnssä 99% pulmista on täysin aivottoman simppeleitä. Eteen tulee pulma ja vieressä on lähes aina palaset sen ratkaisemiseen. "Oho, puro" - Kas kummaa, kun rannalla sopivasti puulevy, tuuletin ja ohjausratti sopivasti. Tämä toistuu tuhat kertaa eri tavoin. Sama myös Shrineissä. 50 shrinestä ehkä yksi on ollut sellainen, jossa joutunut miettimään jotain. Loput lähinnä ajanhaaskuuta, joissa pitää rakennella joku pieni itsestäänselvä viritys.

Enkä myöskään edelleenkään pääse yli siitä, miten rapaa soundtrack on. Varmaan kaikkiena aikojen huonoin "ison" pelin OST. Pelisarja, joka tunnetaan lukemattomista ikimuistoisista kappaleista, kuulostaa nyt kuin joku paskoisi onttoon metallitynnyriin samalla kun kissa kävelee pianon päällä. Ja ihan liikaa aiemmasta otettu.

Ehkä vähän negatiivista kommenttia tuossa, mutta peli on siis oikein hyvää ja viihdyttävää seikkailua kuitenkin. Tykkään kyllä. Mutta jotenkin sitä silti odottaisi peliltä, joka perustuu samaan maailmaan, samaan engineen ja assetteihin enemmän. Kehitysaika oli kuitenkin pisin kaikista Zeldoista. Nyt tuntuu, että suurin osa ajasta on käytetty tuon rakentamisen lisäämiseen, joka on kieltämättä saatu toimimaan uskomattoman hienosti, mutta peli ei silti hyödynnä sitä mielestäni läheskään riittävän hyvin pulmissa.

Mitenkään itse peliin ottamatta kantaa, mutta voi kunpa perinteiset musamediat arvioisivat levyjä samoin sanakääntein kuin TK.

Onhan tuolla hyviäkin kappaleita välissä. Jotain lentelyminipeliä pelatessa tuli ehkä koko pelin vahvimmat Zelda-vibat juuri perinteisten musiikkien ansiosta. Harmi vain, että silloin kun musiikkia ylipäätään kuulee, on suurin joko mitäänsanomatonta tai suorastaan rasittavaa sekameteliä. Taistelumusiikki suurimpana murhekryyninä.

Lähtökohtaisestikin pelin suurin miinus itselleni on taistelut. En pidä näiden uusien Zeldojen tappelumekaniikoista juurikaan. Ne kyllä periaatteessa toimivat mutta vihulaiset tuntuvat imevän niin paljon osumaa, että koko hommasta menee maku. Hajoavata aseet eivät auta tilannetta laisinkaan. Tähän kaikkeen, kun lisätään päälle ehkä pelihistorian hirvein taistelumusiikki, niin combo on valmis.

Muuten peli on hyvässä ja huonossa Breath of the Wild 1.5. Maailman tutkiminen ja jatkuva uusiin suuntiin eksyminen on yhä pelin suurimpia vahvuuksia. Ihan Breathin kaltaisia fiiliksiä Tears ei ole kuitenkaan onnistunut enää synnyttämään. Osasyynä saattaa itse asiassa olla Elden Ring. Siinä maailman tutkiminen on jokseenkin antoisampaa aivan eri sfääreissä olevien taistelukemaniikoiden ja vihollisten monipuolisuuden ansiosta. Zeldan hevoset ovat myös auttamattoman kankeita käyttää, kun on kerran Elden Ringin muuliin tottunut. Horisontaalisen liikkumisen hitaus on syönyt maailman tutkimisen innostusta.

Tässä vaiheessa minun pitäisi luultavasti yrittää pikapelata peli loppuun. Jo nyt edellisestä pelikerrasta on jo yli kuukausi. On suuri riski, että käy kuten Breath of the Wildin kanssa, jossa en koskaan Ganonia peitonnut. Ajattelin, etten sen jälkeen jaksaisi enää koluta muuta maailmaa, joten halusin jättää sen viimeiseksi. Sitten tuli pieni tauko pelaamiseen, joka muuttuikin lopulliseksi. Breathia ehdin pelata n. 80 tuntia, Tearsia tämän hetkisen tuntimäärän arvioisin ehkä johonkin 40-50 väliin.

Ehdottoman hyvä peli valituksen aiheista huolimatta. Omilla fiiliksillä ehkä sellainen vahva kasi. Tämän jälkeen kuitenkin toivon, että seuraava Zelda tekisi jotain täysin muuta. Palaisi vaikka vanhaan perinteisempään Zelda-kaavaan. Tämän kaltainen avoin maailma tuntuu ainakin tällä hetkellä täysin nähdyltä.

Positiivisena yllätyksenä täytyy mainita kuinka hyvin peli on toiminut emulaattorilla alusta asti. Sain emulaattoriasiat kuntoon lopulta yllättävän helposti ja pienet kaneusvirheet (isoimpana tausta muuttuu mustaksi, kun pikavalikkoja (aseet yms) käyttää) ovat häirinneet sen verran vähän, etten ole jaksanut nähdä vaivaa mihinkään päivityksiin. Peli näyttää huomattavasti tarkemmalta kuin Switchillä ja pyörii suurimman osan ajasta 60 fps. Kannettavuuden menettää mutta muutoin ehdottomasti ylivertainen tapa kokea peli.