Tulee pelattua useita kertoja viikossa New Super Mario Bros. Wiitä... 3-vuotiaan kaverina. Hän on tykästynyt Marioon, mutta kun ei vielä oikein itse osaa/halua pelata. Osaa mennä eteenpäin, hyppiä goombien päälle ja matalien esteiden yli, mutta esimerkiksi ojien yli hyppääminen ei onnistu. Ei oikein ymmärrä vielä vauhdin ottamisen konseptia. Minä sitten hänen mielikseen pompin kenttiä läpi ja ei siinä kai mitään, samalla tavalla minäkin kiinnostuin seitsemän vuotiaana SMB3:sta - katsomalla kun kokeneemmat pelaa. Mutta, harmillisesti ainoa ilo mitä konsolipelaamisesta saa tänä päivänä on kun katsoo vierestä pentujen pelaavan ja olevan innoissaan.

Olen tyhjentänyt komerosta yli sata konsolipeliä tänä vuonna (viime vuonna 60) ja ostanut niistä saamillani rahoilla uuden signature telecasterin, joka soundaa varsin hyvältä. Mietin että pitäiskö kuoria vielä kolmas kierros joutavia pois. Nyt siellä alkaa olla enää ns. "hyviä" pelejä, mutta tuleeko niitäkään enää pelattua. Epäilen että jälkikasvua ne tuskin kiinnostavat.

Meikäkin on yrittänyt 3,5 vuotiaalle hiukan opettaa pelaamista, mutta ei se ole sitä oikein tajunnut ideaa vielä. Lisäksi esim. WiiU procontroller on sen verran iso, että ei se mahdu oikein pojan käteen. Täytyisi ottaa Wii:n NSMB ja WiiMote esiin ja testata sillä. Hyppynappia on osannut jotenkin painaa kun itse liikun. Hienointa pojasta on rämpätä Home-nappia. Kai siinä tapahtuu niin paljon enemmän verrattuna siihen että mario vaan hyppii ruudulla...

Perfect Darkin remake.

Olin jo unohtanut miten hauskaa pelkkien Combat Simulator -haasteiden pelaaminen botteja vastaan on. PD:ssä on varmaan parhaat botit ikinä kun eri persoonallisuuksia voi laittaa toisiaan vastaan ja katsoa mitä siitä syntyy. Näin kahdella pelaajallakin saa aikaan jo varsin viihdyttävää moninpeliä.

Varmaan iso osa tästä on nostalgian syytä, mutta tuntuu että monet asiat PD:ssä on tehty aivan saakelin hyvin. Esimerkiksi aseiden käyttäminen on tyydyttävää, niiden toissijaiset toiminnot hauskoja ja monesti kekseliäitä ja kentät ovat juuri sopivan kokoisia.

Ohjaus toimii X360:n padilla paljon, paljon paremmin kuin odotin. Jos nostalgian heittää roskalaatikkoon, voisi sen sanoa olevan jopa originaalia parempi ohjaustapa, ainakin minulle. 60 kuvan vakaa ruudunpäivitys on tietty huikeutta, varsinkin kun alkuperäinen PD mateli pahimmillaan diashown tasolla kun ruutu oli täysi tapahtumista.

Olet vissiin kohtuu alussa koska sen jälkeen nuo QTE viljelyt katoaa melkein kokonaan.

Pari tuntia nyt tätä Wolfensteinia väännetty ja aika kovaa kamaa kyllä. Pelimekaniikat ym. on kunnossa ja räiskintä on hauskaa, mutta sen lisäksi tarina ja hahmot vetää mukaansa. Harvinaista herkkua räiskintäpeleissä.

Sain ilmaiseksi kaverilta tämän ja tuli pelattua parissa päivässä 10h. Tällä menolla läpi varmaan tässä viikon sisällä. Peli on kyllä niin umpihidden gemi kuin olla ja voi. Ei voi vaan tajua miten tästä ei ole paljon missään mainittu mitään. Tuli kyllä täysin puskista.

Tässä ehkä vähän tuntemattomampi helmi lautalaisille, on nimittäin tullut pelattua pari kuukautta Darkest Dungeonia. Peli oli pitkään early-accessissa ja nyt se on "julkaistu", eli viimeinen dungeon on pelissä.



Peli on pohjimmiltaan hyvin simppeli dungeon-crawleri, mutta äärimmäisen hyvin tasapainotettuna ja pelistä on karsittu kaikki turha pois. Taistelut ovat vuoropohjaisia ja hahmot voivat kuolla lopullisesti. Ainoa varmasti pysyvä kehitys tapahtuu kaupungissa kun sinne aukeaa uusia palveluja, kauppoja ja näiden parannuksia. Hahmot keräävät silti kokemusta ja parhaita hahmoja kannattaa suojella viimeiseen asti, sillä vaikeammat luolastot vaativat korkean tason hahmoja. Pelin nerokkuus on taistelujen ja kaupungissa maleksimisen tasapainossa. Taistelut ovat erittäin taktisia ja brutaaleja, hahmoilla on elämäpisteet, mutta myös stressitaso joka nousee jokaisesta vastoinkäymisestä. Kun stressi on tarpeeksi korkealla, hahmo pimahtaa ja vaikeuttaa jo muuten haastavaa luolastoa. Joskus harvoin pimahtamisen sijaan hahmo saakin positiivisen heräämisen ja nämä harvat hetket ovat herkkua. Luolaston läpäisykään ei jätä seuruetta yleensä hyvään kuntoon vaan seuraava "viikko" menee kaupungissa parannellessa hahmoja, niiden tauteja ja stressiä. Tällöin on taas mentävä luolastoon eri tiimillä.

Pelistä tekee niin koukuttavan sen loistava presentaatio kuin äärimmilleen hiottu vaikeustason balanssi. Harvassa pelissä on näin makeita onnistumisen kokemuksia ja uusia vihollisia tulee vieläkin vastaan. Graafinen tyyli on suoraan Mignolalta pöllitty, mutta hyvä niin, tässä on yksi vuoden siisteimmän näköisistä peleistä. Samat kehut menevät äänimaailmalle ja musiikille sekä varsinkin kertoja-äänelle, joka kommentoi jokaista onnistumista ja tietenkin kämmiä.

Hinta on tietenkin alhainen kuten PC-peleissä aina ja peli soveltuu laudan papoillekin, koska pelin voi lopettaa vaikka kesken luolastoa ja se jatkuu sitten samasta pisteestä.

http://store.steampowered.com/app/262060/