Abbyllä piti alkaa ”pelaamaan”. Joo, tajusin kyllä, että niillä Ellien jahtaamilla tyypeillä on eletyt elämät, läheiset ja motiivit, tarviiko sitä nyt vääntää rautalangasta tuntikausia kestävällä peliosuudella? Abbyn ja Owenin ”peliosuus” siellä akvaariossa katkaisi lopulta kamelilta selän. Kävele hitaasti eteenpäin, paina kolmiota, kävele hitaasti, rämpytä kolmiota ja kuuntele jotain tyhjänpäiväistä ällöromanttista lässytystä. EI KIINNOSTA!

Tarina oli koskettava ja pääosin hyvin käsikirjoitettu sekä rytmitetty. Itse pidin rytmityksestä jossa takaumien kautta tarinankerronta sai uusia tasoja ja lopulta nivoutui taidokkaasti yhteen. Abby hahmona aiheutti pitkästä aikaa kiintymystä videopelihahmoon ja pelin osuudet hänen puoleltaan kuvattuna olivatkin pelin parasta antia. Sitä jopa alkoi tuntea antipatioita Ellietä kohtaan ja lopputaistelussa tahallaan annoin Abbyn rusikoida sen kitisevän angstiäpärän paskaksi. LOL. Ehkä Abbyn hahmossa ja tarinassa näki jonkun vanhan suhteen, josta ei sitten tullutkaan mitään, vaikka itse olisi kovasti halunnut. Aina hienoa, kun peli aiheuttaa tunteita.

Muuten harmi ettei tässä putkijuoksentelussa omilla valinnoilla ollut mitään merkitystä. Kaveri totesikin, että mieti millainen peli tää olis open worldina. Lopun viimeinen kostomatka vaikutti muutenkin todella ohuelta ja epäuskottavalta motiivilta, hommahan oli jo paketissa aiemmin. Sitten kliseinen ja ylipitkitetty lopputaistelu. Lopussa vielä ne kuvottavat pätkityt sormet joilla piti muutama sointu rimpauttaa.  

Aloitin itsekin eilen The Last of Us Part II:n ja näin kahdeksan tuntia myöhemmin on kyllä paha sanoa mitään kovin negatiivista. Itseäni ei ensinnäkään kiinnosta yhtään nuo puheet siitä, että peliin olisi ujutettu mukamas jotakin ihme propagandaa, minkä lisäksi ihmettelen kovasti sitä, miten jotkut ovat unohtaneet The Last of Usin maailman armottomuuden. Jos ajatellaan sitä, kuinka monta kertaa Joel meinasi kuolla jo ykkösessä, niin äijällähän on ollut oikeasti onnea matkassa. Oli vain ajan kysymys, milloin se henki lähtee, kun miettii tuota vihamiesten ja tartunnan saaneiden määrää. Esitystapa oli toki irvokas, mutta toisaalta sarja on hyvin inhorealistinen kuvaus ihmisten julmuudesta. Lisäksi tuskaa lievitetään Ellien muistoilla hänen ja Joelin yhteisestä ajasta, joten hahmon kuolemaa on loppujen lopuksi aika vaikea kritisoida.

Ainoa huolenaiheeni on tällä hetkellä pelin rytmitys. Pidän ykkösen juonta melko perinteisenä kasvutarinana, jonka vahvuus piilee erinomaisessa rytmityksessä. Kakkosesta tiedän ainakin sen, että juoni ilmeisesti rönsyilee paljon eikä välttämättä noudata täysin kronologista järjestystäkään.