Pelaajalauta

Yleinen => Pelikeskustelu => Aiheen aloitti: Andy-O - 21.06.2007 02:19



Otsikko: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 21.06.2007 02:19
Taas näitä välttämättömiä triidejä. Kerro mitä peliä pelasit viimeksi Mutta älä vaivaudu ilmoittamaan siitä jos mitään erityisempää ei tapahtunut. Ketään ei kiinnosta "Pelasin CSSÄÄ netis ja OWNAGETINZ kaikki siel" -tyyliset viestit.

Listailua teen koska nykyään ei tule kauheasti pelailtua parempien pelien puutteessa näin kesällä.

Tekken DR. Parin kaverin kanssa ollaan otettu suht vakava linja ja lähdetty hakemaan sitä kovatasoista pelaamista. Pelien taso varmasti nousee uusiin sfääreihin jos tuo DR online tulee toimimaan edes puoliksi niin hyvin kuin toivotaan. Parisen kertaa viikossa sitä tulee nykyään pelailtua ja voittocountti on pysynyt vielä jotenkuten meikäläisen käsissä. Yritän myös päästä helsinkiin kesän aikana kokeilemaan suomen parhaimmistoa vastaan.

Splinter Cell: Chaos theory(Versus): Helvetin hauskaa on kaverin kanssa ollut pelailla. Dmää on tullut kiskottua jo paljonkin, mutta storyssa saadaan vielä turpaan pahasti. Peliä pelaavilla sakemanneilla tuntuu muuten olevan joku omituinen syndrooma, "Only noobs" tms nimitetyille servoille on pakko tunkea vaikka olisi peliä pelannut julkaisupäivästä asti. Tai sitten tahvot eivät vain ymmärrä englantia.

Shadow of the colossuksen jaksoin vääntää viimein läpi. Viimeisessä bossissa olin junkannut puolisen vuotta. Jostain syytä ei ollut napannut pelata tuota läpi vaikka peli oli hyllyssä jököttänytkin koko ajan. Läpipeluun jälkeen voin sanoa että eipä ollut edes vaivan arvoista. Viimeinen bossi pääsi nostamaan vitutuskäyrän korkealle toimimalla ärsyttävästi, ja jo oikeastaan pelkän ulkonäkönsä takia. Juonen loppu oli vähintäänkin epätyydyttävä. Ennen viimeistä bossia peli oli silti lähes täydellinen, joten pahalla en enää muistele.

Lisää juttua tulee sitten viimeistään the darknessin myötä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 21.06.2007 12:38
Ämgeeässää. Yksin.

MGS3:n The Fear on kyllä rasittava. Nuolistahan menettää ihan sikana energiaa, ja sitä saa olla koko ajan menussa niitä haavoja sitomassa. Saisin varmaankin suht helpolla tapettua, mutta kun haluan sen esineen staminataposta, ja stealthcamokaveria ei ole kovin hauskaa tähtäillä nukutuspistoolilla. Mitään vinkkejä olisiko?

edit/ Niin The Fear siis.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PetriP-TNT - 21.06.2007 12:47
Ämgeeässää. Yksin.

MGS3:n The Fury on kyllä rasittava. Nuolistahan menettää ihan sikana energiaa, ja sitä saa olla koko ajan menussa niitä haavoja sitomassa. Saisin varmaankin suht helpolla tapettua, mutta kun haluan sen esineen staminataposta, ja stealthcamokaveria ei ole kovin hauskaa tähtäillä nukutuspistoolilla. Mitään vinkkejä olisiko?
Nuolilla ja stealthilla tarkoitat varmaan The Fearia. Mk22:lla tähtäilemisen lisäksi staminatappoon on muitakin helppoja tapoja, joista luultavasti helpoin on seuraava: Heti kun tappalu alkaa, syö FDP elikkä Fake Death Pill. Hetken päästä Fear tulee ihmettelemään mitä tapahtui, jolloin odotat kunnes Fear sanoo sanottavansa ja kääntyy selkä Snakeen päin. Otat revival pillin (L2 "game over" ruudussa) ja välittömästi equippaat Stun Grenaden ja heität sen Fearin jalkojen juureen. Odotat kunnes kranaatti räjähtää ja vaihdat aseeksi nopeimman ja tehookkaimman konekiväärin joka Item Menusta löytyy ja ammut Fearia kunnes vihollinen kuolee ja staminakillin palkinto on sinun. Yhteensä aikaa pitäisi kulua noin 15s.

Tätä voi vielä jalostaa esim. tekemällä tempun ansan lähellä ja käyttämällä ansaa Fearin teilaamiseen aseen sijasta. Tämä tosin vaatii huomattavasti enemmän taitoa ja tuuria, mutta Fear kuolee tällöin yhdestä ja aikaa kuluu vähemmän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Jurpo - 21.06.2007 14:17
Pelasin viimeksi Killzone Liberationia. pääsin melkein chapter 3 viimesen mission läpi, mutta siinä lopussa tullut pääpomo oli liikaa. No pitääpi varmaan tänään koittaa uudestaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cobaia - 21.06.2007 16:05
Terve vaan kaikille.

Mun kesä on tähän mennessä ollut aika kuiva pelien osalta, kiitos pääsykokeiden ja kesätöiden. Pakko on kuitenkin töitä tehdä, kun tuppaa peliharrastus imemään välillä turhankin isoja siivuja opiskelijan budjetista.
Shadow of the colossuksen jaksoin vääntää viimein läpi. Viimeisessä bossissa olin junkannut puolisen vuotta. Jostain syytä ei ollut napannut pelata tuota läpi vaikka peli oli hyllyssä jököttänytkin koko ajan. Läpipeluun jälkeen voin sanoa että eipä ollut edes vaivan arvoista. Viimeinen bossi pääsi nostamaan vitutuskäyrän korkealle toimimalla ärsyttävästi, ja jo oikeastaan pelkän ulkonäkönsä takia. Juonen loppu oli vähintäänkin epätyydyttävä. Ennen viimeistä bossia peli oli silti lähes täydellinen, joten pahalla en enää muistele.
Pakko kyllä kompata tätä, kiroilin nimittäin viimekesänä ihan saman kohdan kanssa. Olin vielä aloittanut pelin vaikeammalla vaikeusasteella. Se loppukolossi ei sopinut muiden kolossien joukkoon oikein mitenkään. Siinä ei ollut mitään loppupomotuntumaa. Tuntu kuin olisi vaan kiivenny kerrostaloa ylös, tehnyt pari reikää kattoon ja sitten peli olikin jo ohi. Loppudemokin jätti aika kuivan maun suuhun. Laimeesta lopusta huolimatta oli kyllä yksi parhaista peleistä mitä oon ikinä pelannu.

Viime aikoina oon jyllänny aika paljon Super Mario Strikers Chagedia. Ykkösosa oli ihan loistava ja Charged tuntuu vielä vaan parantavan joka osa-alueella. Parasta moninpelihubaa sitten SSBM:n. Yksinpeli on vähän ykstoikkoinen, mutta joku siinä silti jaksaa viehättää tunnista toiseen. Vaikeusaste on ihan törkeen kova, mikä on mielestäni erittäin positiivista. Voittojen eteen saa tehdä kunnolla töitä, eikä sekään aina riitä. Onneks Wiimotessa on se ranneremmi. Olis muuten saattanut lentää kapula parikin kertaa päin TV:tä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 21.06.2007 16:19
Ämgeeässää. Yksin.

MGS3:n The Fury on kyllä rasittava. Nuolistahan menettää ihan sikana energiaa, ja sitä saa olla koko ajan menussa niitä haavoja sitomassa. Saisin varmaankin suht helpolla tapettua, mutta kun haluan sen esineen staminataposta, ja stealthcamokaveria ei ole kovin hauskaa tähtäillä nukutuspistoolilla. Mitään vinkkejä olisiko?
Nuolilla ja stealthilla tarkoitat varmaan The Fearia. Mk22:lla tähtäilemisen lisäksi staminatappoon on muitakin helppoja tapoja, joista luultavasti helpoin on seuraava: Heti kun tappalu alkaa, syö FDP elikkä Fake Death Pill. Hetken päästä Fear tulee ihmettelemään mitä tapahtui, jolloin odotat kunnes Fear sanoo sanottavansa ja kääntyy selkä Snakeen päin. Otat revival pillin (L2 "game over" ruudussa) ja välittömästi equippaat Stun Grenaden ja heität sen Fearin jalkojen juureen. Odotat kunnes kranaatti räjähtää ja vaihdat aseeksi nopeimman ja tehookkaimman konekiväärin joka Item Menusta löytyy ja ammut Fearia kunnes vihollinen kuolee ja staminakillin palkinto on sinun. Yhteensä aikaa pitäisi kulua noin 15s.

Tätä voi vielä jalostaa esim. tekemällä tempun ansan lähellä ja käyttämällä ansaa Fearin teilaamiseen aseen sijasta. Tämä tosin vaatii huomattavasti enemmän taitoa ja tuuria, mutta Fear kuolee tällöin yhdestä ja aikaa kuluu vähemmän.

Staminakilliä haeskellessa kannattaa myös pyydystää maasta niitä poison dart frogeja ja heitellä niitä pitkin poikin. Kun fearin stamina menee alle puolen se lähtee hakemaan sapuskaa sieltä sun täältä, ja menee tietysti ensin helpon ruuan kimppuun. Poison dart frogeista fear menettää vain lisää staminaa. Näitä sammakoita on tosi paljon siellä sun täällä joten fearin saa jo hengiltä pelkästään tällä taktiikalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 21.06.2007 16:30
Onko minulla Shadow of the Colossuksesta joku director's cut, jossa on eri loppu vai mitä ihmettä?
Vaeltajan epätoivoinen loppu ja lopuksi rauhallinen kävely Monon ja sen hevosen kanssa osuivat minun mielestäni aika nappiin ja toimivat vähintäänkin yhtä hyvin kuin ICOnkin loppu, vesimelooneineen kaikkineen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 21.06.2007 17:00
Minäkin kiroilin ja raivosin SotC:n finaalissa niin perkeleen paljon, mutta kun viimeinen survaisu colossiin oli tehty, unohtui kaikki paha mitä äskeiseen liittyi. Ei se niin upea se loppukaan ollut, mutta vähintäänkin tyydyttävä ja jätti mukavasti spekuloitavaa ICOn ja SotC:n yhteydestä.

Ja henk. koht. Shadow of the Colossus on paras peli ikinä. Myönnän sen kaikki virheet - kameraongelmat, framerate ongelmat, mutta siinä on yksi asia mikä erottaa sen muista. Se ICOn ohessa on ainut peli, joka on aidosti vaikuttanut minun tunteisiin. ICOssa Yordasta oikeasti välittää (ja hyvä mielikuvitus on vain plussaa) ja SotC... siinä kaikki on niin aitoa. Maailmassa on nautinto seikkailla, eikä mikään mitää tekee tunnu turhalta. Pelistä jäi myös yksi hyvinkin mieleenpainuva kohta. Olin liskojenkeruu reissulla siellä jossain viimeisen colossin viheröillä. Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäinen valkohäntä löytyy. Otan sen tähtäimeeni. Mutta kiven takaa tuleekin musta lisko, ikään kuin leikkimään tämän tähtäimessä olevan liskon kanssa. Ne pyörivät hetken aikaa toistensa ympärillä, ja minä jouduin laskemaan jousen ja ihan oikeasti miettimään tapahtunutta. Sitä miten peli voikaan vaikuttaa näin suuresti tunteisiin ja valintoihin. Tuollainen pikkujuttu, mitä ei taatusti ollut koodiin kirjoitettu. Kyllä minä hyvin tiedän ettei niillä liskoilla ollut mitään yhteyttä, mutta ei sitä niiden herkkää hetkeä vain raaskinut keskeyttää.

Ja ei, en sen jälkeen kun liskojen tiet erosivat ampunut kumpaakaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Atskuli - 21.06.2007 18:18
Viimeksi tuli kaverin kanssa (SOJ) pelattua Time Splitters Future Perfectiä. Co-Op toimii varsin hyvin, vaikkakin 2 player on aina melko persoonaton sivuhahmo. Pelin vaikeustaso on kyllä yllättävän korkea, joudutaan jyystämään samaa kohtaa monia kertoja todella useasti.

Myös tässä lähiaikona pelasin Sherlock Holmes: The Awakenedia. Tunnelma on loistava, mutta peli on niin vitun buginen että pää repeää. Tunnelma menee vähän pilalle kun astuu mielisairaalaan jossa hoitajat leijuvat ilmassa ja hullut potilaat kirkuvat maan alla.. Muuten kyllä loistava peli, vaikka johtolankojen etsintä on joissain kohdissa harvinaisen rasittavaa puuhaa. Watson on edelleen kova jätkä.

MGS3 puhutaan paljon, vois mennä senkin taas uudestaan läpi. Sekin peli olisi 100 kertaa parempi ilman niitä mauttomia vihollisia.. Perse repee kun näkee jonkun The Pain nimisen ampiaismiehen heittävän voltin takaperin ja huutavan I AM THE PAAAAIN.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 21.06.2007 19:03
Onko minulla Shadow of the Colossuksesta joku director's cut, jossa on eri loppu vai mitä ihmettä?
Vaeltajan epätoivoinen loppu ja lopuksi rauhallinen kävely Monon ja sen hevosen kanssa osuivat minun mielestäni aika nappiin ja toimivat vähintäänkin yhtä hyvin kuin ICOnkin loppu, vesimelooneineen kaikkineen.
Kappas, olen tainnut pelata samaa versiota. Lisäksi itku siitä, ettei viimeisessä jöllikässä ollut loppupomotuntumaa irroitti naurun. Ehkä koolla ei sitten ollutkaan väliä.

Enivei, eihän peli täydellinen ollut, mutta jo se, kuinka mielellään sille jotkut pienet virheet antaa anteeksi, on kympin arvoinen saavutus. Loppu paketoi kokemuksen loistavasti. My precious.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 21.06.2007 19:04
Killer seiskan hommasin takaisin ja tappokamaahan se on. Grafiikka on mahtavaa tyylittelyä ja kikkailua väreillä ja pinnoilla. Hahmomalleissakin on kiitettävästi eloa. Pelaaminenhan tapahtuu oudosti "raiteilla" kulkemalla ja Heaven Smile zombeja mättämällä.  Äänimaailma tekee ehkä sen kaikista suurimman vaikutuksen pelissä. Musa on outoa ja kokeilevaa ja luo tunnelmaa aivan niinkuin pitääkin. Smilet nauravat räkäisesti ennenkuin räjähtävät naamalle ja takaa tullut ensimmäinen Zombie säikäyttää takuulla paskat housuun kaikilta. Juoni on sekavan kiinnostaa kamaa joten aika täydellinen paketti on kyseessä.

Niin ja alussa sai ampua animetyttöä Barretilla päähän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 21.06.2007 21:43
Killer seiskan hommasin takaisin ja tappokamaahan se on. Grafiikka on mahtavaa tyylittelyä ja kikkailua väreillä ja pinnoilla. Hahmomalleissakin on kiitettävästi eloa. Pelaaminenhan tapahtuu oudosti "raiteilla" kulkemalla ja Heaven Smile zombeja mättämällä.  Äänimaailma tekee ehkä sen kaikista suurimman vaikutuksen pelissä. Musa on outoa ja kokeilevaa ja luo tunnelmaa aivan niinkuin pitääkin. Smilet nauravat räkäisesti ennenkuin räjähtävät naamalle ja takaa tullut ensimmäinen Zombie säikäyttää takuulla paskat housuun kaikilta. Juoni on sekavan kiinnostaa kamaa joten aika täydellinen paketti on kyseessä.

Niin ja alussa sai ampua animetyttöä Barretilla päähän.

"Ugh.. But the gameplay sucks."


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 21.06.2007 21:55
Killer seiskan hommasin takaisin ja tappokamaahan se on. Grafiikka on mahtavaa tyylittelyä ja kikkailua väreillä ja pinnoilla. Hahmomalleissakin on kiitettävästi eloa. Pelaaminenhan tapahtuu oudosti "raiteilla" kulkemalla ja Heaven Smile zombeja mättämällä.  Äänimaailma tekee ehkä sen kaikista suurimman vaikutuksen pelissä. Musa on outoa ja kokeilevaa ja luo tunnelmaa aivan niinkuin pitääkin. Smilet nauravat räkäisesti ennenkuin räjähtävät naamalle ja takaa tullut ensimmäinen Zombie säikäyttää takuulla paskat housuun kaikilta. Juoni on sekavan kiinnostaa kamaa joten aika täydellinen paketti on kyseessä.

Niin ja alussa sai ampua animetyttöä Barretilla päähän.

"Ugh.. But the gameplay sucks."

Mix ?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 21.06.2007 22:05
Mix ?

Tuo on tuttu jostakin...

Ei minulla varsinaisesti mitään killer 7:aa vastaan ole. Gaffia kun lukee, siellä porukka tuntuu jakautuvan niihin jotka rakastavat peliä yli kaiken ja niihin, joiden mielestä ns. huono pelattavuus pilaa koko pelin. Tässä kuten taatusti monessa muussakin pelissä pelattavuus ei ole pääosassa, vaan oikeastaan kaikki muu. Tunnelma, tarina, musiikki etc. Itse - vaikka yksinkertaisista peleistä pidänkin - suorastaan vihaan sitä miten peli toimii. En vaan todellakaan ole päässyt peliin ineen, jotenka minun on niin pirun vaikea nauttia yhtään mistään koko pelissä.

Mutta ei se mitään. Onhan tuossa tusina kärjistäen saman kohtalon kokeineita pelejä, joille vielä olisi tarkoitus joskus antaa mahdollisuus. Gregory Horror Show yksi näistä. :( Siitä minä oikeasti pidän, mutta en vaan jaksa pelata. Peleissäni ei ole vikaa, vaan minussa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 21.06.2007 22:12
Jaahas.. Terve vaan kaikille.

Tässä on tullut kesän aikana pelailtua näitä LucasArtsin vanhoja kunnon seikkailupelejä.
Pelasin jokin aika sitten Day of the tentaclen ja Sam & Max hit the roadin läpi ja ei voi muuta sanoa kuin että kyllä siihen aikaan osattiin tehdä. Puzzlet olivat molemmissa varsin ovelia ja tarinana seurasi mielenkiinnolla loppuun asti.

Mutta tällä hetkellä pelaan toista kertaa läpi Beneath a steel sky - peliä joka on Broken swordin tekijöiden aiempaa tuotantoa. Se on ehkä tähän asti pelaamistani seikkailupeleistä paras mielenkiintoisten hahmojen ja tarinan takia. Suosittelen kovasti kaikille kiinnostuneille. Se on nykyään täysin ilmainen ja vaatii toimiakseen vain ScummVM - ohjelman.

Yleissivistykseenhän ne kuuluu.  ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 22.06.2007 10:19
Viime yönä pelasin Twilight Princessiä Wiillä n. 01:30 asti. Toisen Dungeonin pääsin läpi ja etenin seuraavaan Twilightin peitossa olevaan kylään(?). Täytyy kyllä sanoa, että oli todella loistava dungeon tuo Goron Mines, rautabootseille todellista käyttöä ja puzzlet mukavan ovelia. Pomo oli lievä pettymys helppouden takia, mutta ihan kiva sekin oli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.06.2007 10:25
TP on kyllä ihan käsittämättömän laadukas peli. Itselläni on pelikellossa n. 70 tuntia, peli on läpäisty, mutta vielä menee aikaa loppuja sydämenpaloja, Poe-sieluja etsiskellessä, kalastellessa ja mini-dungeoneita tonkiessa varmasti tuonne sadan tunnin pintaan. Ja joka minuutista olen nauttinut kuin heikkopäinen.

Sulla Jasu on niin herkulliset ajat vielä edessä, sillä TP lähtee sille viitosvaihteelle vasta kolmannen temppelin jälkeen... Ja huh huh millaista peli tarjoaa silloin.. Nauti!  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.06.2007 13:19
TP on kyllä ihan käsittämättömän laadukas peli. Itselläni on pelikellossa n. 70 tuntia, peli on läpäisty, mutta vielä menee aikaa loppuja sydämenpaloja, Poe-sieluja etsiskellessä, kalastellessa ja mini-dungeoneita tonkiessa varmasti tuonne sadan tunnin pintaan. Ja joka minuutista olen nauttinut kuin heikkopäinen.

Sulla Jasu on niin herkulliset ajat vielä edessä, sillä TP lähtee sille viitosvaihteelle vasta kolmannen temppelin jälkeen... Ja huh huh millaista peli tarjoaa silloin.. Nauti!  :)


Jostain syystä en itse nauttinut TP:stä läheskään saman verran kuin aiemmista Zeldoista, vaikka luolastot olivat parhaita tähän mennessä. En vaan osaa sanoa että miksi. Jotenkin siinä vaan on liian vähän kaikkea hienoa tekemistä niin isossa maailmassa... Majora's Maskissa pelkästään Clock Townissa on tuplasti enemmän sidequesteja, kuin koko TP:ssä yhteensä. Suurin ongelma on  tunnelmaa laimentaa todella todella huono soundtrack. Kaikkien aikojen huonoin Zelda-sountrack... Muutama muistettava ja hyvä kappale, mutta ei läheskään sellaista kamaa mitä odotin. Loistava peli kyllä, mutta ei läheskään paras Zelda mielestäni. :/


Itselläni on nyt menossa vanhojen ps1-pelien läpäisemiskausi, kun sain PSP:ssä viimeinkin toimimaan ne. Kula World, Tomb Raider 1, Legend of Mana, Alundra ja Final Fantasy 9 näin alkuun. Nyt kesällä tulee hirveästi reissattua, joten junamatkoilla saa kätevästi pelattua pelejä läpi. Tosin PSP:n täysin surkea akku ottaa jo nyt päähän. Ei edes Helsinkiin pääse, kun pitää jo ladata tuota roskaa. Myöskin auringonvalo estää vähänkin tummempien pelien pelaamisen kokonaan, kun oma pärstä vaan heijastuu näytöstä. Aina pitäisi olla joku varjo ja pistorasia lähellä... Muuten kyllä ps1-pelien pelaaminen sillä sujuu loistavasti, sillä lähes kaikki pelit toimivat erinomaisesti. Grafiikkakin on paljon nätimpää PSP:n pikkunäytöllä, kuin isolla telkkarilla pelatessa ja latausajat lyhyemmät.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.06.2007 13:28
Siinä on kyllä perää, että iso Hyrule meni tietyllä tavalla "hukkaan" kun sivutehtäviä oli niinkin vähän. Juuri niiden odotin olevan monivaiheisia ja palkitsevia, juurikin Majora´s Mask -tyyliin.

Pidin kyllä itse soundtrackista hyvin paljon. Orkestroitua musiikkia olisin kuullut enemmän kuin mielelläni, toivottavasti sitä saadaan seuraavaan Zeldaan.  Mutta hemmetin hyviä ja tunnelmallisia kipaleita oli nytkin; Hyrule Fieldin teema on minusta paras Zelda Overworld -musa koskaan. Se mukautuu ja muuttuu hienosti sen mukaan onko Link kävellen vain ratsain liikkeellä ja seikkailemisen fiilis on käsinkosketeltava.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 22.06.2007 13:58
En vaan todellakaan ole päässyt peliin ineen, jotenka minun on niin pirun vaikea nauttia yhtään mistään koko pelissä.

En tainnut missään vaiheessa varsinaisesti nauttia killer7:n pelaamisesta. Ei sen pelaaminen ollut koskaan hauskaa, kuten vaikka Animal Crossingin pelaaminen, mutta ei se silti tarkoita, etteikö killer7 olisi ollut pelaamisen arvoinen.
Kai sama juttu taitaa olla Silent Hillien pelaamisellakin: ei kai kukaan pelaa tuota sarjaa, koska pitäisi niiden pelaamista hauskana?

Ihan oikeasti, kiler7:n pelaaminen oli kuin joku olisi tökkinyt jääpiikeillä kehoa, jokainen pelin alue oli kamalan painostava (jopa se aurinkoinen pieni kyläkin). Ja Heaven Smile-otusten naru, varsinkin kun ne pääsivät vahingoittamaan pelaajaa, oli kaamea.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 22.06.2007 17:06
Tässä Metroid Prime kakkosta olen pelannut.

Ostin pelin varmaan noin vuosi sitten, mutta jostain syystä kylästyin siihen melkeimpä heti alussa. Nyt aloitin uudestaan ja tunnelma on eri (en tiedä miksi..). Vaikka ei tämä ole mitään verrattuna ykköseen, on se silti yksi parhaista GC -peleistä, jota olen pelannut. Henk. koht. inhoan pelissä olevaa "pimeää maailmaa" niin pirusti sen ilmapiirin, vihujen ja samankaltaisuuden (kuin valomaailma) takia. Tiedän, se on valomaailman pimeä puoli, mutta olisin silti toivonut ihan uudenlaista maailmaa.

Pelailen myös paremman (Brawl) puuttessa Smash Bros. Meleetä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 22.06.2007 22:50
Päätin testata, että toimiiko Conker Xbox 360:lla. Tomiihan se. 360 skaalaa pelin nätisti ja sitä pelaili ihan mielellään 50" telkulla, mitä nyt laajakuvatuen puute vähän haittasi, mutta jo hetken kuluttua mustia reunoja ei enää huomannut.

Peli on kyllä täyttä rautaa. Vaikka juoni, dialogit yms. olivat tuoreessa muistissa, hymy nousi väkisinkin huulille kun Conker pääsi vauhtiin. Kiroileva, juopunut orava. Onko hauskempaa pelihahmoa olemassa? Reilun tunnin kerkesin pelaamaan, ja pitkästä aikaa olisin mielummin jatkanut pelaamista kuin seurustellut kylään tulleen naikkosen kanssa. No pakkohan se boxi oli laittaa kiinni, huomenna vois töiden jälkeen jatkaa peliä.

Suosittelen peliä kaikille jomman kumman Xboxin omistajille!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cobaia - 23.06.2007 12:54
Hyvää jussia kaikille vaan.

Viimeksi pelasin Mega Man ykköstä, jonka olin juuri hankkinut VC:stä. 8)  Pelistä huokuva nostalgia imaisi mut mukaansa niin lujaa, että jylläsin pikku päissäni koko pelin yhteen putkeen läpi. Viimeinen kenttä, missä joutuu taistelemaan neljää robot masteria vastaan putkeen, sai melkein itkemään, mutta ne ja Wilyn klaarattua olo oli mitä miehekkäin. Munani kasvoi juuri viidellä sentillä. Seuraavaksi pitää mennä peli läpi joutumatta Game Overiin kertaakaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.06.2007 16:12
Joo Killer 7:skassa olen nyt neljännessä tehtävässä (tivoli) ja tämä peli on täysin valehtelematta yksin kaikkien aikojen parhaita pelejä. Ei siksi, että se olisi kehittänyt genreä jotenkin erikoisesti eikä siksi, että joku pelin osa-alue olisi hiottu äärimmilleen vaan tasan siksi, että peli yllättää minut jatkuvasti. Se herättää kysymyksia, ajatuksia ja jokainen pelin osa-alue pursuaa uskomatonta designiä, hulluutta ja näkemystä. Se riittää klassikon asemaan.

En voi liikaa korostaa nykypelien yllätyksettömyyttä. Peli voi olla vaikka kuinka laadukas, mutta jos minä herranjumala tiedän mitä tapahtuu tunnin päästä pelissä etukäteen niin se on KAUHEAA PASKAA. Pelien käsikirjoitukset ovat 99.9999999% peleistä ALA-ARVOISIA kuvatuksia ja hahmoista en edes puhu. Jotenkin pääni on jo niin täynnä pelien arkkityyppejä genrestä riippumatta, että ne alkavat jo kuvottaa.

Killer 7 tekee kaiken vain niin täydellisesti. Liikkuminen menee raiteilla. MAHTAVAA! En olisikaan halunnut tarpoa pelimaailmaa ympäriinsä runkaten äxää löytääkseni esineitä tai vastaavaa. Nyt kuvakulmat ja locationit ovat selkeitä ja tyylikkäitä. Harhailua ei tule vastaan. Taistelu on helvetin yksinkertaista. MAHTAVAA! En olisikaan jaksanut kombotella zombeja ympäriinsä kuin sen tietyn aikaa jolloin se olisi alkanut maistua puulta. Viholliset ovat pelottavia, hulluja ja välillä hauskoja. Jokainen vihollistyyppi kuolee omalla tapaansa ja yleensä encounter kestää vain sekunteja. Ampuminen on tyydyttävää enkä ole siihen kyllästynyt. Harvinaista. Juoni on yksinkertainen, mutta hullu. MAHTAVAA! En olisikaan jaksanut enää kuunnella samoja paskantärkeitä lätinöitä maailmanpelastuksesta tai lukea jonkun hollywood-homon kahvitauolla kirjoittamaa "kässäriä" paskan dialogin välityksellä. Killer 7:skan juoni on nopea, viiltävä ja terävä. Hahmot kiinnostavat minua suuresti mikä on harvinaista ja tarpeettomat hahmot räjäytetään juuri kun ne alkavat vituttaa. Sivuhahmot ovat uniikkeja, dialoginpätkät hersyvän hauskoja ja omaperäisiä, välidemot nopeita ja tyylikkäitä, väkivalta armotonta ja vinksahtanutta eikä naisia onneksi säästetä niskalaukauksilta. Cloudman-episodin loppu-animaatiokin oli jotain kyyneleet silmiin tuovaa.


Tätä tarvitsin. Killer 7 saattoi juuri pelastaa peliharrastukseni lama-kaudelta. Metroid ja Mario sillalta alas sillä No more Heroes on se syy miksi Wii ostetaan jos ostetaan.

Shinji Mikami, Suda51 ja pelin muusikko. Kumarran teille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.06.2007 16:36
Kaverin kanssa pelattiin Sega Saturnin Guardian Heroes kahdesti läpi. GH on kestänyt aikaa uskomattoman hyvin. Ainoa asia mikä pelissä on vanhentunut on grafiikka. Gameplay on perus hack'n slashia johon on lisätty combo- ja level-systeemi. Juggletuksella saa paremmin expiä, joten ei kannata antaa ruumiden pudota maahan mätänemään. Lisäksi pelistä löytyy useita pelattavia hahmoja ja 6 pelaajan arena-mode, jossa voi ottaa mittaa toisistaan. Pelissä on ainaki 5 erilaista loppua ja useita eri reittejä. Läpi pelaamalla voi unlockata 45 eri hahmoa arena-modeen. Ainoat valituksen aiheet nyt 10+ vuotta myöhemminkin ovat framerate ja grafiikat. Luonnollisesti Saturnin grafiikat eivät voi enää nykyään säväyttää, joten niistä on turha valittaa. Framerate putoaa usein aika pahasti, kun ruudulla on 10+ tyyppiä sekä muutama spelli tekemässä tuhojaan. Jos GH tulisi vaikka XBLArcadeen päivitetyllä grafiikalla ja nettipelillä, ostaisin sen heti.
Guardian Heroes Gameplay video (http://youtube.com/watch?v=bl5B8o9Ea9Y)

Shinji Mikami, Suda51 ja pelin muusikko. Kumarran teille.
Shinjistä tulikin mieleen, että tulevaisuudessa ilmeisesti kannattaa pitää silmällä Wiitä ja X360, jos haluaa miehen pelejä pelailla.
Shinji Mikami said, "From the stance of a game maker, if you're looking for visual expression and reality, it's Xbox 360. Otherwise, Wii." Looks like the former Capcom producer still doesn't have a favorable impression of Sony.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 23.06.2007 16:51
Jos GH tulisi vaikka XBLArcadeen päivitetyllä grafiikalla ja nettipelillä, ostaisin sen heti.

Parhain idea koskaan! Jos vaikka dumppaisivat sen Alien Hominid-kehittäjien mätkinnät ja korvaisivat sen Guardian Heroesilla.


Shinji Mikami, Suda51 ja pelin muusikko. Kumarran teille.

Ihan näin pienenä trivia-palana, killer7:n muusikkosetä on säveltänyt biisit GOD HANDiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.06.2007 16:53
Tiedän. God Handin OST tuolla soi kun viimeksi MTG:tä lätkittiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 23.06.2007 20:11
Joo Killer 7:skassa olen nyt neljännessä tehtävässä (tivoli) ja tämä peli on täysin valehtelematta yksin kaikkien aikojen parhaita pelejä. Ei siksi, että se olisi kehittänyt genreä jotenkin erikoisesti eikä siksi, että joku pelin osa-alue olisi hiottu äärimmilleen vaan tasan siksi, että peli yllättää minut jatkuvasti. Se herättää kysymyksia, ajatuksia ja jokainen pelin osa-alue pursuaa uskomatonta designiä, hulluutta ja näkemystä. Se riittää klassikon asemaan.
Totta. Se design on jotain todella hienoa. Killer 7:ssa on Interstate ’76:n kaltaista tyyliä, jonka minä jotenkin yhdistän 70–lukuun (onpas outoa). 70–luvulta taas tulee mieleen pari hienoa kaahailuelokuvaa, jossa ei juurikaan mitään puhuttu, mutta tyyli pursui yli laitojen. Killer 7:ssa on sitä samaa. Hymynaamoja ei ammu sen takia, että se olisi jotenkin hauskaa, vaan siksi, että se on niin saakelin tyylikästä. Se äänikin, joka kuuluu, kun ampuu weak spottiin, on niin täydellisen sopiva. Erityisen piristävää pelissä on juurikin ennalta-arvaamattomuus. Minä suorastaan hymyilin, kun se lutka ammuttiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.06.2007 22:36
Joel osaa. Joko olet Deathproofin käynyt vilkaisemassa. Itket parhauden kyyneliä joka mutkassa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 24.06.2007 17:51
Zelda: A link to the Past. Olin juuri saanut kolmannen riipuksen haltuuni ja suuntasin hakemaan mestarin miekkaa Lost Woodsista. Ei voi kuin hämmästellä miten tunnelmalliseksi kyseinen paikka on saatu niinkin alkeellisella tekniikalla.  Pienet jutut, kuten pilvien ja puiden varjot rakentavat sinne oikein hienon tunnelman.  Tähän pystyi Super Nintendon tehoisella koneella vain ja ainoastaan Nintendo.

(http://www.rpgclassics.com/shrines/snes/zelda3/images/heartpiecepics/lostwoods1.gif)


Sitten astuinkin Hyrulen linnaan ja näytin Master Swordilla Agahnimille kuka on da man. 


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 24.06.2007 18:04
Tänään ostin DS:än ja New Super Mario Brosista tuli ekat maat pompittua. Tuntuu ehkä hieman liian perinteiseltä, mutta loistoviihdettä silti. Noh en mitään liian mullistavaa odottanutkaan ja tappaahan aikaa tämäkin paremmin kuin hyvin. Pitää vähän säästellä nyt. Joku toinen DS-peli pitäisi hommata ennen Bulgarian reissua marion kaveriksi, sillä aika nopeaahan tuon lätkii lävitse. Joku RPG se olisi tietenkin paras vaihtoehto, vahvimpana tuo FF3. Suurimmat valitukset on tullut tuosta pelisysteemin vanhanaikaisuudesta, mutta retrofinaleitahan on tullut muutenkin mätettyä. Jos parempia vaihtoehtoja on olemassa niin niistä saa informoida!

//edit tuohon ostoketjuuhan minun piti tämä iskeä, mutta tuli nyt tähän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 24.06.2007 21:31
Gradius V:tä pelailin viimeksi. Defaulteilla pääsin yhdellä krediitillä kolmannen kentän puoliväliin, joten treenailtavaa löytyy vielä paljon  ;D Option Type 2:lla olen pelaillut ja pienen harjoittelemisen jälkeen ruutu tyhjenee hyvinkin äkkiä vihollisaluksista. Tulee kyllä vanhat kunnon NES-väännöt mieleen, pelaaminen tuntuu taas kunnon pelaamiselta. Loistavaa viihdettä lyhyisiin pelisessioihin ja taatusti addiktoivaa.  8)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Killerbone - 25.06.2007 11:40
imutin koneelle nes emun ja blue shadowin joka on ninja kaiden sarjan esikoinen. jos haluat haastetta viiden kentän verran niin kannattaa kokeilla. minulla oli kyseinen peli oikealla nessillä mutta nessi hajosi about 9 vuotta sitten ja oli kova hintu päästä pelaamaan. olen pelannut sitä monta kertää nyt enkä ole vieläkään päässyt sitä läpi, pomot on vaan niin kovia. viimeiseen kenttään pääsin kyllä monen yrityksen jälkeen silloinkin ilman continueita ja yhden osuman hipareilla, kaaduin tokaan vihuun...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 25.06.2007 11:55
Eilen oli monenlaisen pelaamisen päivä. Guitar Hero 2:ta tuli taas pitkästä aikaa pelailtua, mutta jo muutaman biisin jälkeen Psycho-Billy Freakout lannisti sankarin. Pakko treenailla joku päivä tuota ihan erikseen. Sen lisäksi pelaisin bit Generations: Soundvoyageria, joka siis on astetta erikoisempi musiikkipeli. Tarkoituksena tässä on ohjata "alusta" ääntä pitävien porttien läpi(monenlaisissa pelimoodeissa) pelkän kuulon varassa. Portin löytää hakemalla paikan, jossa portin ääni kuuluu samalla volalla sekä oikeasta että vasemmasta kuulokkeesta. Löydetty ääni jää sitten taustalle soimaan, ja pala palalta muodostetaan mitä erikoisempia biisejä. Taattua eufoorimatskua yön pimeydessä.

Olin myös varsin lähellä aloitella jälleen kerran ekaa Phoenix Wrightia, kun tuli netissä soundtrackeja selatessa ikävä. Hillitsin kuitenkin itseni, ja tartuin sen sijaan LocoRocoon. Se on jo pitempään maannut muoveissaan hyllyssä, kun sattui saapumaan pyytämättä ja yllätyksenä Platinumina. Kiitos Play. Uskottelin siis pitkään itselleni, että myyn tämän pois ja ostan jostain originellin, mutta en sitten enää malttanutkaan, vaan korkkasin. Ostetaan se originellikin joskus jostain, jos oikein alkaa ahdistaa.

LocoRoco on kyllä rentouttava peli. Laulua, kauniita maisemia, leppoisaa pelailua. Kesäpeli fo sho'. Heti ensimmäisen kentän biisi vei sydämeni täysin, mutta ikävä kyllä läheskään kaikki kappaleet eivät ole samaa tasoa. Mukavia lurituksia silti, ja vaihtelevat kiitettävän paljon ettei laulu ala kyrpimään. Hieno yksityiskohta on myös se, miten LocoRocojen määrä vaikuttaa taustalaulujen saundiin. Konseptuaalisesti peli on melko lailla täydellinen tuotos PSP:tä ajatellen. Nätti ku MuiMui mutta tarpeeksi yksinkertainen tukemaan täysin kannettavaa luonnetta. Toisin sanoen LocoRoco toiminee paremmin näin kuin vaikkapa PS2:lla. Vain harvasta konsolin pelistä voi sanoa tätä.

Läpihuutojuttuhan LocoRoco olisi muuten, sillä haasteessa ei paljoa löydy, mutta kaikkien Locojen, Muikkareiden ja Pickoriesien keräämisestä heruu jo oikein mukavasti lisäelinkaarta, mikä on erityisen kivaa sillä LR on sen verran ilahduttava peli, että sen mielellään soi olevan mahdollisimman täysi kokemus. Toiset kentät menevät kyllä täydellisestikin ykösellä, mutta toisia taas saa hinkata hetkenkin. Nähtäväksi jää, alkaako touhu missään vaiheessa maistumaan puulta. Jos, niin ehkä sitäkin voi sitten lievittää vaikkapa talonrakennuksen merkeissä.

Ainiin, onnistuin muuten repimään lähes pelottavan paljon hupia siitä, miten ekan kentän kuorolaulajat kuulostavat veisaavan "tyh-mä tyyyh-mä". Kai sitä tällaisen tuotoksen parissa taantuu lapseksi jälleen, ja se on okei!

:D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 25.06.2007 22:02
Metal Gear Solid 2 on aivan jumalattoman hyvä peli. Pitkän aikaa se oli minulla paussilla, mutta nyt kun siihen koskin, enpä päässyt siitä irti ennen kuin peli oli läpi. Eikä se mielestäni mitenkään lyhyt ollut, vaikka muuta väitetään. 12 about meni, mikä on itselleni aika täydellinen mitta. Kokonaisuudesta olen vielä aika täydellisyyden huuruissa, mutta ainakin juonesta tykkäsin aivan saatanasti, paljon enemmän kuin MGS3:n. Lopun ylilyönnit olivat niin helvetin kovaa settiä, että ei voinut muuta kuin nauttia koko sydämen kyllyydestä. Colonel sekoiluille sai jopa nauraa ihan ääneen.

Sori valtavasta määrästä kirosanoja, mutta tämä vaan on vittu yksi parhaista peleistä ikinä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 26.06.2007 12:44
Colin McRae: Dirt (XBox360) tuli juuri postissa. Pari kisaa takana ja tässä mietteitä.

Ohjaus on yhtä HELVETTIÄ. Auto kääntyy miten sattuu ja todella äkäisesti joten myös kisoista tulee yhtä helvettiä. Usean auton kisoissa kilpailijat puskevat jatkuvasti kylkeen, tämä yhdistettynä ohjaukseen, oman auton löytää jatkuvasti pöpeliköstä.

Demoa kyllä testasin, mutta siinä ohjaus oli mielestäni parempi kuin tässä valmiissa pelissä. En olisi uskonut että huonompaan suuntaan mennään. Jos tuohon ohjaukseen ei jotain päivitystä saada, niin peli lähtee kyllä takas kauppaan.

Plussaa lähtee kyllä grafiikasta ja vauriomallinnuksesta, mutta ohjaus pilaa lähes koko pelinautinnon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 26.06.2007 14:41
Colin McRae: Dirt (XBox360)

Sinun on oltava väärässä. Tilt antoi pelille kiitettävän ja vielä numeron paremman arvosanan kuin Forza 2:lle!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 26.06.2007 14:52
Colin McRae: Dirt (XBox360)

Sinun on oltava väärässä. Tilt antoi pelille kiitettävän ja vielä numeron paremman arvosanan kuin Forza 2:lle!

Forzassa on täydellinen ajotuntuma, Dirtissä ei sellaisesta ole tietoakaan. :) Pitää varmaan kaivaa Colin McRae 2 kaapista ja pelata sitä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.06.2007 15:01
Sinun on oltava väärässä. Tilt antoi pelille kiitettävän ja vielä numeron paremman arvosanan kuin Forza 2:lle!
Olihan tämä vitsi? En nyt meinaa "väärässä olemista" vaan, tiltin arvosteluun viittaamista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 26.06.2007 15:04
Olihan tämä vitsi? En nyt meinaa "väärässä olemista" vaan, tiltin arvosteluun viittaamista.

Mahtaisikohan olla...(http://jumi.lut.fi/~junousia/hymiot/think/serlokki6ld.gif)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.06.2007 15:32
Siis sehän on selvä, että Dirt > Forza 2, koska Forza 2 ei edes sovi bilepeliksi. Tilt oikein listasi tuon miinuksena. ;)

Joo olisi pitänyt heti tietää. "Uusista" naamoista kun ei aina voi olla varma.

imutin koneelle nes emun ja blue shadowin joka on ninja kaiden sarjan esikoinen. jos haluat haastetta viiden kentän verran niin kannattaa kokeilla. minulla oli kyseinen peli oikealla nessillä mutta nessi hajosi about 9 vuotta sitten ja oli kova hintu päästä pelaamaan. olen pelannut sitä monta kertää nyt enkä ole vieläkään päässyt sitä läpi, pomot on vaan niin kovia. viimeiseen kenttään pääsin kyllä monen yrityksen jälkeen silloinkin ilman continueita ja yhden osuman hipareilla, kaaduin tokaan vihuun...
Pelasinpa muuten itsekin Blue Shadowia muutama päivä sitten. Yksi parhaista NES:n peleistä ja sisältää jopa CO-OP:n!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.06.2007 16:10
Olihan tämä vitsi? En nyt meinaa "väärässä olemista" vaan, tiltin arvosteluun viittaamista.

Mahtaisikohan olla...(http://jumi.lut.fi/~junousia/hymiot/think/serlokki6ld.gif)

Repesin!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Suurvisiiri - 27.06.2007 08:55
Zelda: Twilight Princessin pelasin vihdoin viimein läpi. Peli oli tauolla, kun ei kaveria näkynyt pelaamaan. Yhdessä on aikaisemmat Zeldat pohdittu läpi, mutta nyt sitten otin härkää sarvista ja väänsin puuttuvat mestat loppuun.

Peli on huippukamaa alusta lähestulkoon loppuun asti. Lopputaistelu ensin Zeldaa vastaan; Hei, mä olen nähnyt tän ennenkin. Tästähän Zeldassa aina paljon on kyse, eli ei vielä mitään hätää. Sitten tulikin jo Ganon. Odotin tältä taistelulta paljon hienon lohikärmesvihollisen jälkeen, mutta pettymys olikin sitä suurempi.

Muutenkin koko Ganondorfin osuus pelissä on hävyttömän pieni. Toki sarjaa aikaisemmin seuranneet tietävät odottaa miehen esiintuloa ja tuntevat tämän motiivit, mutta olisi niitä silti voitu edes hieman enemmän pohjustaa ja kertoa.

Wii-ohjauksesta olen sanonut jo aikaisemmin, eli ei siitä sen enempää. Kaikesta huolimatta hieno peli on kyseessä, varmasti tulen pelaamaan vielä useaan kertaan pelin läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PZQ - 27.06.2007 09:19
Viimeeksi tuli pelattua serkun kanssa GTA San Andreasta. On se vaan niin hauskaa kun ajaa Hodariautolla pitkin kenttää ja menee kentän yläreunasta aivan eteläiseen osaa ykkössaarta. Ja matkan varrella tuli teuratettua jonkunen junttikin...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 27.06.2007 11:03
Zelda Twilightia pelasin taas eilen myöhään yöhän(02:30) asti. Kolmanteen dungeoniin pääsin ja pakotin itseni lopettamaan pelaamisen, koska halusin "säästää" templen täksi päiväksi koluttavaksi. Peli tosiaan paranee koko ajan mitä pidemälle pelaa. Ja hienoja kohtauksia/kohtia on tullut jo mukava määrä kuten,
Spoileri (osoita katsoaksesi)
se kohta jäi nyt eilisestä parhaiten mieleen. Viimeiset Dark Insectit tuottivat vähän ongelmia, koska luulin kolunneeni jo koko Lake Hylian mutta eihän ne siellä loppujen lopuksi olleetkaan, tai no, ainakaan se toiseksi viimeinen. Ne kun olin saanut kerättyä olikin loppu helppoa ja kolmas dungeon odotti. Nyt voisikin mennä tästä tutkimaan sitä...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 27.06.2007 15:51
Virtual Consolen SM64:ssa aletaan jo pikkuhiljaa lähestyä 120 tähteä.

Ymmärrän kyllä, että pioneereilla on omat ongelmansa, mutta pelin kamera on kyllä niin ruoska, että putoamiskuolemia on tullut jopa parin gameoverin edestä. >:(
Miltähän lakitusta itse tuntuisi, jos sen pääsisi nakkaamaan loputtomaan kuiluun?
Tähän vielä kun lisätään Marion kumma tapa kävellä ensin eteenpäin ennen kääntymistä paikoillaan (->johtaa pudotukseen), meinaa kontrolli pettää ja kontrolleri lentää.

Mutta joo, muuten hyvää tasoloikintaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 29.06.2007 19:14
Naurakaa vain rauhassa, mutta olen viime aikoina vetänyt aivan innoissani Cars-peliä. Eli siis Pixarin Cars-elokuvaan pohjautuvaa peliä. Leffa vain on niin loistava, että on tullut kulutettua aika paljon aikaa kyseisen pelin parissa. Okei, tuleehan siitä ehkä ensimmäisenä mieleen joku lapsille suunnattu peli, mutta entäs jos sisäinen lapsi herääkin henkiin, eikö silloin voi rauhassa pelata? Onpahan ainakin kohtuullisen helppo, saanpahan intoa lisää kun huomaan osaavani  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 29.06.2007 20:16
Naurakaa vain rauhassa, mutta olen viime aikoina vetänyt aivan innoissani Cars-peliä.
Emme tuomitse.
Peli jota pelasin oli Resistance netissä ja se on ihan kivaa ajan kuluksi netissä jahdata pisteitä ja ownata heppuja. Peli on jo ollut julkaisusta asti ollut koneessa ja peli alkaa pikkuhiljaa maistumaan puurolta, melko tavallista räiskintää mutta sen parissa viihtyy jonkin aikaa...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 29.06.2007 20:34
Täysin lapsille suunnattuja pelejä on joskus ihan hauska pelata. Ne ovat mukavan yksinkertaisia ja helppoja, missään vaiheessa peliä ei pitäisi ainakaan tulla mieleen aatosta, että pääseköhän sitä seuraavaa kohtaa läpi. Tieto siitä, että se on lapsille suunnattu poistaa sen. Täysin paineetonta pelaamista siis. Itsekin joskus kokeilin pikkusiskon Dog's Lifea ja se suorastaan yllätti. Pelaaminen oli ajoittain tietenkin tuskaista; koiramme ei ihan Amaterasun sulavasti liiku, mutta eipä siellä todellista tarkkuutta vaativia kohtia ollut. En siis läpi ole kehdannut pelata. Olisi kova paikka sanoa pelanneeni Dog's Lifen läpi, mutta en vaikkapa hyllyssä edelleen vuoroaan odottavaa Resident Evil 4:ää. ::)

Ja ne Suomidubit rokkaa mun beban. 8)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tiger - 29.06.2007 22:55
Nyt kun Wii on saatu taas kuntoon niin on tässä pari päivää mennyt Tiger Woodsin parissa. Ja mikäs siinä hyvä peli höystettynä bugeilla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 29.06.2007 22:56
Final Fantasy VIII:n pelaaminen jatkuu kolmatta viikkoa. Tunteja on nyt takana about 36 ja vasta 3. levyllä mennään. Juuri paettiin Lunar Basesta vai mikä nyt onkaan.

 Täytyy kyllä sanoa, että aivan saatanan hyvä peli on kyseessä. Harmittaa vain, että en ostanut tätä silloin kun se ilmestyi vaan vasta tämän kuun alussa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan   ;)

Luulin muuten, että tässä pelissä ei ole ääninäyttelyä ollenkaan mutta kyllä se Rinoa minusta aika selvästi hengitteli siellä avaruuspuvussaan   :)

Mites muuten on näiden FFVII-X- pelien toimivuus PS3:lla?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 29.06.2007 23:42
Mites muuten on näiden FFVII-X- pelien toimivuus PS3:lla?

FFVII taisi olla ainoa, joka ei ps3:lla pyöri.

Tulipas tuolta Steamin kautta hankittua tuo paljon kehuja kerännyt seikkailupeli The Longest Journey. Aika alkuvaiheissa vielä ollaan, mutta vaikuttaa ihan lupaavalta peliltä. Muuta miinusta ei ole vielä tullut muuta kuin grafiikan osalta, joka on aika kököhköä. Mutta sen ymmärtää, koska peli on vanha. Ja hyvä tarina ja kerronta korvaavat muut puutteet.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 01.07.2007 18:19
Pakko taas vähän hehkuttaa: Eli Zelda taas hyrräsi tänään Wiissäni ja voi, että kun peli osaa vain olla parempi ja parempi mitä pidemälle pelaan. Pääjuonen kuljetuksen sijasta harrastin hieman sivuaktiviteettejä kuten viehekalastusta(todella hauskaa puuhaa, siitä kohta lisää...) ja Hidden Skillsien keruuta+paljon muuta.

Viehekalastus on kyllä sumon ohella pelin parhaita pikkupelejä. Mukavan vaihtelevaa ja tuntuu melkein aidolta! (Ei, en harrasta oikeaa kalastusta) Tunnelma on käsinkosketeltava kun istun pikku kanootissa(?) vesisateen ropistessa ja samalla heittelen ihan kuin oikealla virvelillä. Kun kala nappaa on todellisen työn ja tuskan takana saada mokoma veneeseen asti ja mikä riemu ja voitontunne syntyy kun saa sen juuri ja juuri napattua ja huomaa pyydystyäneensä ennätyskokoisen vonkaleen.

Hidden skillejäkin tullut jo kerättyä kaikki paitsi viimeinen. En ole mitenkään järjestelmällisesti niitä metsästänyt mutta aina kun on ulvomiskivi tullut vastaan niin mikäs siinä ulvoessa.

Sen verran kuitenkin pelasin oikeaa tarinaakin eteenpäin, että ehdin päästä
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Uusin Zelda on kyllä jotain niin laadukasta, että oikein päätä huimaa, kokoajan huomaa, että pelintekijät ovat todella panostaneet tähän. Hyvä tunnelma vallitsee joka hetkellä ja peliä on ilo pelata. Back to Hyrule----->


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 01.07.2007 21:33
Okamia pelailin viimeksi. On kyllä täysin kehunsa ansainnut peli, grafiikat ovat jotain uskomatonta. Noin 10h takana peliä ja tällä hetkellä seikkailen Kusa Villagessa, on kyllä hienoa kun pääsee johonkin korkealle zoomailemaan maisemia, alueet ovat erittäin isoja  :) Juoni ei ole toistaiseksi säväyttäny ihmeemmin, mutta eiköhän sekin vielä käynnisty kunnolla. Musiikeista olen pitänyt myös, kunnon Nippon tunnelma  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 01.07.2007 23:07
FFXII:n taas kerran aloitin, kun sain takaisin lainasta.

Ottaa nyt vaan aivan pirusti päähän, kun menin Estersandille Vaanilla sooloilemaan. Pari leveliä tuli ja susien chainaamisesta mukavasti loottia, mutta sitten piti mennä kuolemaan. >:(
Täytynee varmaan käytellä niitä pottuja ennen kuin hoopeet ovat punasella.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilezki - 01.07.2007 23:25
Itäblokin ihme, Jets'n'Guns on tässä viimeaikoina raastanut hermoja enemmän kuin tarpeeksi. Kyseessähän on Tsekkiläisen indiekehittäjän Rake in Grassin sivusta kuvattu shmuppi, jonka ansiosta hiiri on meinannut tehdä lähempää tuttavuutta seinän kanssa jo vähän liiankin useaan otteeseen, mutta joka koukuttaa juurikin "äh, pakko yrittää vielä kerran"-kierteeseen josta itsensä löytää vielä tuntien päästä.

Vielä kun pelikin on höystetty tämän vuosituhannen toistaiseksi loistavimmalla soundtrackilla (Machinae Supremacyn (http://machinaesupremacy.com) loistotuotos, ladatkaa toki ilmaiseksi pumpun sivuilta ja kokekaa itse) ja aimo annoksella meikäläisen mielenlaatuun uppoalla huumorilla, on se aikaansaanut allekirjoittaneessa samanlaisia sinisilmäisiä väristyksiä puhtaasta fiiliksestä kuin joskus pikkupoikana ekan Marion äärellä, etten edes muistanut niiden olemassaoloa.

Rinnakkaisprojekteina riehuu myöskin Metal Gear Solid Portable ops ja takavasemmalta sosialisoitu FFXII, joihin pitänee syventyä suuremmin joskus tuonnempana, tällä hetkellä kaikki mielenkiinto kohdistuu Zenimäisen Ei-mielentilan saavuttamiseen jotta lentävä toyotani etenee seuraavalla yrittämällä ehkä viisi sekuntia enemmän tulimyrskyn keskellä :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.07.2007 17:08
Killer 7 läpi. Tekisi mieli sanoa, että paras peli ikinä, mutta paskainen analyytikko sisälläni väittää vastaan. Eihän se mitään uutta kehittänyt. Siltkin sen tinkimätön tyyli, uskomaton äänimaailma ja Lynchmäinen juoni tappavat muut pelit aika heittämällä. Silmät seisoivat päässä parin viimeisen kentän aikana ja mukana oli kohtauksia jotka jäävät kyllä päähän loppuelämäksi. Näin eläytyvää heppua osa pelistä häiritsi aivan suunnattomasti. Välillä kädet vapisivat pelatessa, mutta kylmä hiki valui silti hymyilevään suuhun. Tällaista elämän pitää olla. Näin vahvasti minun tuleekin tuntea. Olen etuoikeutettu. Loppuratkaisukin oli jotain... noh pelaa peli läpi niin palataan asiaan.

Onko tässä muuten erilaisia loppuratkaisuja ? Yhdessä kohtaa tuli mieleen, että näinhän voisi olla.

Soundtrack tilaukseen ->


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 03.07.2007 17:21
Onko tässä muuten erilaisia loppuratkaisuja ? Yhdessä kohtaa tuli mieleen, että näinhän voisi olla.

On juu. Siinä aivan lopussahan taitaa tulla muistaakseni jonkinlainen valinta jostain kahdesta jutusta, eikös? Ei noissa kahdessa lopussa tainnut kamalasti eroa olla, mutta yhtä outoja ne taisivat kuitenkin olla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: 6puu - 04.07.2007 14:11
Space Rangers 2:ta tuolta itärajan takaa. Aloittelin alusta, sillä edellisestä pelikerrasta on jo kauan, ja halusin virkistää muistia. En kerennyt ihmeempiä tekemään. Rahtailin eri tuotteita planeetalta toiselle keräten rahaa uuteen aluksen runkoon, sillä vanhaan ei mahtunut tarpeeksi aseita. Pari tehtävääkin suoritin. Ostin sitten uuden rungon ja pari asetta ja paukautin pari Dominaattoria taivaan tuuliin. Täytyy jatkaa piakkoin, oli nimittäin aika kivaa. :D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CthulhuBard - 10.07.2007 12:43
Viimeksi tuli pelattua toissapäivänä wiillä the legend of zelda tp:tä joka on kyllä mahtava peli ja sen kanssa aika rientää todella mukavasti. Itsehän olen vasta siellä Gerudo Valleyn vankilassa etsimässä niitä haamutyyppejä ja peliaikaa kulunut noin 25 tuntia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: TseiTsei - 12.07.2007 17:04
Track & Field 2000:tta rämppäilin Pleikkarilla. On se perkele, kun keihäässä keppi ei lennä ME:tä 98,48. Satasen sileä kulki hyvin - 8,97. Tosin tuostakin saisi vielä sekunnin nipistettyä paremmalla lähdöllä ja suonet päästä pullistavalla rämpytystekniikalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 12.07.2007 17:11
Kaveri heitti aikoinaan 110 metriä ja turhaannuin viikkokausiksi kun yritin sitä tuloksetta rikkoa.  :)

Maailmanennätys lienee 190 metrin heitto: http://www.youtube.com/watch?v=HKYJuvl4Gxg   Tehty N64-versiolla, eivät ehkä vertailukelpoisia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: TseiTsei - 12.07.2007 20:15
Maailmanennätys lienee 190 metrin heitto: http://www.youtube.com/watch?v=HKYJuvl4Gxg   Tehty N64-versiolla, eivät ehkä vertailukelpoisia.

Tuosta videosta päätellen peli on ihmeellisen erilainen verrattuna PS-versioon (grafiikka parempaa, valikot erilaisia ym.). N64-versiossa on muistaakseni enemmän lajejakin. Eli luultavasti ei vertailukelpoinen, mutta aikamoinen tulos silti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 12.07.2007 23:02
Hah, T&F 2000 on ihan kuningas peli. Mulla on vieläki ennätykset tallella. Laitan näkyviin, jos haluat haastetta. :p

100m 7,50
Pituus 11,40
Seiväs 8,85
Moukari 106,25
Painonnosto 337,5
Keihäs 106,94
Uimahyppy 399,85
50m uinti 16,78
1km pyöräily 56,326
Melonta 1,18,864
Hevonen ei hyvää tulosta :D
Kokonaispisteet 18148

Itse olen pelannut Ninja Gaiden Sigmaa viimeksi. Läpi normalilla ja hardilla ja nyt pääsee vihdoin itse pelin kimppuun, kun Very Hard on auki. Very Hard ja Master Ninja vasta osoittavat pelin oikean luonteen, joten nyt viihde vasta alkaa. :p


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 14.07.2007 16:35
Vaikka E3 olikin hieman pettymys monellakin tapaa, niin Liveen pistetyt demot Ace Combat 6:sta ja Blue Dragonista pelastavat paljon. Kummatkaan demot eivät tuoneet mukanaan mitään yllätyksiä, vaan lähinnä näyttivät pelien olevan aika lähellä sitä, mitä niiden halusinkin olevan.

Blue Dragon toimii loistavasti ulostulollaan. Grafiikka on kaunista pehmeillä pinnoilla, focus-kikoilla ja pirteillä, mutta silti aika hillityillä väreillä. Hahmosuunnittelukin on melkein parasta Toriyamaa, jos yhdistettäisiin Dragon Questin ja Dragon Ballin tyylit, niin Blue Dragon saattaisi olla lopputulos.
Pelasin demosta vain ensimmäisen osion, Fortressin, joten en tainnut kuulla kuin kolme varsinaista kappaletta (itse luolaston kappale ja taistelu- sekä pomomusiikit), mutta kivalta kuulosti. 80-luvun särökitarajutut kiinnostavat yhtä paljon kuin Madden-pelit tai ampumahiihto, mutta silti pelin taistelu- ja pomokappaleita kuunteli. . . aika mielellään, kai. Pomomusiikkia kuuntelee lähinnä siksi, että se kuulostaa niin typerältä ja oudolta valinnalta. Täytyy vielä hieman kehua dubbausta, joka on aika lähellä parhaimpia videopelidubbauksia, mitä on eteen tullut. Edes se naisääni, joka lausuu niitä ‘nothing- ja ‘defeated’-juttujakaan ei päässyt ärsyttämään missään vaiheessa.

Pelaaminen taisteluista luolastoissa hiippailuun on aika kivaa. Jotenkin outo kankeus ja laahaaminen tuntuu vaivaavan kaikkea liikkumista, ehkä tämä johtuu jostain framerateista, en tiedä. Ehkä pitäisi se demon toinenkin alue pelata ensin, ennenkuin viitsin mitään sanoa paikkojen tutkimisesta ja seikkailusta.  Taistelusysteemin ideat ja jipot sentään sain selville ja tuota. . . no, Dragon Quest 8 ja Earthbound ovat hemmotelleet minut piloille, näiden kahden pelin taistelusysteemit ovat aikalailla sitä mitä kaipaan ja haluan roolipeleiltä. Silti ihan kivaa taistelu Blue Dragonissa on, varjot ja niiden erikoisiskut ovat vakuuttavia, vuorosysteemi on aika samanlainen kuin FFX:ssä, josta aikoinaan tykkäsin ja vasempaan yläkulmaan tuleva kuvakulma taistelijoista on oudon tyylikäs.

Ace Combat 6 on täydellinen. Mikään ei ole niin tyydyttävää kuin komean ilmataistelun päätteeksi painaa B-nappi pohjaan ja katsoa kun yksi tappava ohjus kaartaa kauniin savuvanan kera kirkkaansinisen taivaan halki suoraan vihollisen suihkarin perään, josta jää jäljelle vain musta savukasa. Ladatkaa tämä demo.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.07.2007 17:08
Edes se naisääni, joka lausuu niitä ‘nothing- ja ‘defeated’-juttujakaan ei päässyt ärsyttämään missään vaiheessa.
Täälläpä ärsytti, mutta onneksi sen saa laitetettua myös pois päältä. Ainoa asia mikä pahasti häiritsi oli taisteluiden epävakaa framerate.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: 6puu - 15.07.2007 15:54
Tuliterää Resident Evil 4 Wii Editionia pelailin pari tuntia. On muuten aikas hyvä peli. Ohjaus iskostui selkärankaan hyvin alun haparoinnin jälkeen, eikä se jää Cube-version varjoon. Streiffauksen puute edelleen häiritsee, sillä se helpottaisi joitain kohtia. Tuleepahan sitten koettua sitä kauhua kun joka suunnasta hyökkää kyläläisiä talikoiden kanssa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 15.07.2007 16:08
Täälläpä ärsytti, mutta onneksi sen saa laitetettua myös pois päältä.

Höh, enpähän tajunnut katsoa ollenkaan mitään optionseja.
Mutta on tuota ääntä taidettu hieman muuttaa niistä ensimmäisistä videoista. Nyt ääni on paljon hiljaisempi ja pehmeämpi. Taisteluissa ääni on ihan mukava apu, kun kuulee, jos joku hahmoista kuolee tai myrkyttyy, tai sellaista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: TseiTsei - 15.07.2007 17:07
Wind Wakerin päätin pelata vielä kertaalleen läpi ennen DS:n Zeldaa. Jotenkin WW:tä pelatessa tuntuu, että palaan lapsuuteen ja Muumilaakson tarinoihin ;D. Ehdottomasti top 5 -kamaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.07.2007 20:21
Siinä on nostalgiaa. Nimittäin muistot heräävät, kun ohjastan Excite Truckissa autoa poikittain käännetyllä Wiimotella. Palaan niihin aikoihin, jolloin avustin autopeleissä kääntymistä nojaamalla NES:sin ohjain kädessä vasemmalle ja oikealle. Ero on vain siinä, että nyt se on oikeasti tärkeä osa Excite Truckin pelaamista.

Peli on KÄSITTÄMÄTTÖMÄN aliarvostettu, ainakin median keskuudessa. HC-pelaajat nostavat puheissaan kerta toisensa jälkeen pelin esiin, syntyy uusia tarinoita siitä, miten ennen pelin hankkimista sen hyvyyttä epäiltiin mutta jo muutaman hassun kisan jälkeen peli oli koukuttanut mielettömällä tavalla pauloihinsa.  Jos sinulla on Wii, sinä tarvitset tämän pelin. Niin se vain on.  Sillä ei ole kenties ole Zeldan kestoa etunaan, mutta peli-ilo on niin korkealla ja kontrollit toimivat Wiin ohjaimella niin hyvin, että peli on silkkaa mieletöntä juhlaa jokaisen pelisekuntinsa aikana.

Videoissa ja ruutukuvissa peli näyttää hyvin keskinkertaiselta. Nämä ajatukset katoavat heti kun ohjaimen saa käsiinsä ja ensimmäisen satojen metrien loikkansa hypättyä. Piirtoetäisyyttä on silmänkantamattomiin ja pian pelaaja suorittaa temppuja, joita ei tiennyt racing-peleissä pystyvänsä suorittamaan kuuna päivänä. Excite Truck on todella loistava ajopeli, todellinen yllättäjä!

Pelin kesto? Excite Truck pitää niin monenlaisista asioista kirjaa, että ennätyksiä palaa rikkomaan kun kaikki mahdollinen on voitettu. Jos tykkäsi kilpailla Sega Rallyissa itseään vastaan, tulee peli kestämään kulutusta pitkään.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 15.07.2007 20:45
Hieno homma että osaat arvostaa peliä. Otan sitten haasteita vastaan miitissä. Harmi kun kaksinpeli on hidas.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 19.07.2007 22:21
Tasty Planet http://www.dingogames.com/tastyplanet/

Pelihän kopioi ideansa käytännössä suoraan Katamary Damacystä, tosin peli on suoraan ylhäätäpäin kuvattuna joten pientä eroa sentään. Musiikitkaan eivät ole yhtä ”kahjoja” mutta ihan suht mukaansatempaavia, tosin alkavat toistaa itseään turhan nopeasti.

Leppoisaan pelailuun pieninä annoksina ja hiirikäden heilutteluun suht mukavaa pikkupelattavaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: FindRb - 19.07.2007 23:22
Tulipa taas hakattua toi Majora's Mask läpi.

Oli kyllä paljon vaikeampi mitä muistinkaan, varsinki kun on tullu tota Twilight Princessiä pelattua, niin sen vaikeustason eron oikein "tunsi".
Mutta tosiaan vipaa pomoakin sai hakata varmaan sen 5 kertaa, ennen ku se kuoli.

Mutta hyvä peli joo, ei kai tohon nyt muuta oo sanottavaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 20.07.2007 13:24
Unlockasin Handcannonin RE4Wiille! Uujaah, olen mestari. Alkoikin jo ottaa hermoon tuo Leon, kaverin varustushan on surkeinta verrattuna muihin merkkuihin.

On kyllä rutosti tasoeroa Mercenariesin hahmojen välillä. Krauserilla saa ekalla yrittämällä kaikista kentistä viisi tähteä, mutta Leonilla taas meinaa kapula välillä lentää. Onneksi on rannehihna. :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.07.2007 17:58
Twilight Princessiä ja Excite Truckia tullut viime päivät pelailtua. Excite Truckissa kaikki kentät läpäisty, nyt sitten vielä pitäisi saada kaikki loputkin sinne S-tasolle niin saisi Super Excite-moodin auki. Parit autot uupuu vielä mutta katsoo jos ensi viikolla ehtisi hieman pidemmälle. Loistava peli kyllä kyseessä. Ensimmäisen Cupin aikana olin hieman pettynyt peliin, mutta loppua myöten innostus nousi osaamisen kasvaessa. Viimeiset kentät ovat aivan mahtavia.

Enemmän onkin tullut pelattua TP:tä, jossa hain juuri Master Swordin. Aivan loistava peli tunnelmaltaan ja pelattavuudeltaan. 20h on nyt takana ja vielä paljon edessäpäin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.07.2007 18:04
Desp, Excite Truckilla on kyllä hihassaan vielä yllätys pari...  ;)


Mutta damn, että se osaa olla loistava peli. Jos ottaa huomioon että Zelda: TP on julkaistu Cubellakin, pidän Excite Truckia toistaiseksi parhaimpana Wii only -pelinä. Ihan oikeasti.  Ruutukuvien ja videoiden tölläämisen perusteella en olisi ikinä uskonut sanovani näin.

Paras Arcade-ajopeli PITKIIIIIIN aikoihin. Meininki on hektistä jatkuvasti eikä suvantokohtia ole. Pelaaja saa adrenaliinitykitystä sekunti toisensa jälkeen, sitä pelissä rakastan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 22.07.2007 18:02


Psyvariaria pelailin.

 (http://www.ntsc-uk.com/reviews/ps2/Psyvariar/04.jpg) Erittäin hyvä peli on kyllä, Gradius V:n jälkeen paras shmuppi pleikalle. Vielä on aika kaukana 1CC helpoimmallakin reitillä ja vaikeimpia tasoja en ole päässyt vielä kokeilemaankaan. BUZZ on systeeminä erittäin toimiva ja riskinotto on aivan eri tasolla kuin muissa pelaamissani shmupeissa. Grafiikka on pelissä hienoa ja musiikki on erittäin hyvää. Kunnon Manic Shooter-tunnelmakin löytyy vaikeimmissa bosseissa  ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 22.07.2007 18:48
Metroid Primeä olen viime viikot jynkännyt ja kyllähän tämä peli on ollut kaiken hehkutuksen arvoinen, mitä olen siitä kuullut. Tosiaan pääsin vasta nyt Wiin oston myötä nauttimaan GameCuben huippupeleistä, sillä konsolipelaaminen unohtui aikalailla 2000-luvun alkaessa.

Hitto, että on komea peli. Mietin, että onko tämä todellakin viitisen vuotta sitten julkaistu peli. Alussa pelasin sellaisissa tunnin jaksoissa, mutta nyt kun reilun 12 tunnin pelaamisen jälkeen olen jo saanut ison osan power upeista, koukuttaa peli entistä enemmän. Tänäänkin ajan tajuni katosi kokonaan ja pienessä pelipöhnässä huomasinkin, että pelasin Primeä 3 tuntia ilman taukoja. Samoin kävi eilen.

Hämmästyttävää on myös se, miten hyvin Metroidien tunnelma on säilytetty 3D-teoksessa. Ja nimenomaan teoksessa, sillä tämä peli on taidetta. Mestarillista! Pitääpä kohta varmaan jatkaa.

Ai niin, ja soundtrack. Suloisen makeaa hunajaa korville.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.07.2007 19:11
jeps. eka prime todellakin on taidetta.
harmi että kakkonen vajosikin sitten syvälle keskinkertaisuuden suohon.
toivottavasti kolmonen palauttaa sarjan loiston.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 23.07.2007 00:20
The Darknessia on muutaman päivän ajan tässä tullut pelailtua. Ihan hyvää täytepelaamista näihin hiljaisiin kesäviikkoihin muttei lähelläkään mitään jeesuspelejä. Pimeyden käyttäminen ja Darkness voimat ovat raikkaita elementtejä, vaikka peli on muuten niin perusräiskintää kuin mahdollista. Aseet ovat sitä peruskauraa. Suurin osa tuntuu käteviltä eikä mikään ole täysin hyödytön, vaikkei tuttuun tapaan shotgunilla tee mitään yli kolmen metrin etäisyydeltä.

Rasittavia pikkujuttuja löytyy hiukan sieltä sun täältä. Vihuilla on tapana tehdä jotain ihme feikkikuolema-animaatioita. Ja nousta heti ylös kun pelaaja on ehtinyt selkänsä kääntää. Checkpointit on melkein aina päin persettä jos kuolema sattuu korjaamaan. Se että onko pelaaja nyt pimeässä vai valoisassa alueessa jää usein epäselväksi(Jackie kuolee valoisalla alueella huomattavasti nopeammin). Ja tietty nyt räiskintäpelissä pitää yksi kuolematon Helikopterikin olla.

Tunnelma taas on kohdillaan. Aidosti synkkä ja maaninen. Pelin alkupuoliskolla
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Ja angstilookistaan huolimatta jackie vaikuttaa muutenkin olevan aika "fucked up". Darklingit tuovat jollain synkällä tavalla hiukan huumoria mukaan peliin.

Pähkinänkuoressa: Sellanen ihan ok tähän asti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 23.07.2007 20:50
Yakuza ei olekaan yhtään hullumpi tekele. Tuntuu oudolta miten vähän siitä puhutaan yhtään missään (NeoGAF). Tarina nappaa mukaansa ihan kiitettävästi kaikkine kidnappauksineen ja ryöstöineen, mutta se ei tunnu olevan nyt tällä hetkellä pääosassa. Eikä edes taistelu. No mikä sitten? "Vapaus." On totta ettei tämä mikään GTA-klooni ole, tai yritä edes olla, mutta siellä kaupungissa räpeltäminen on kummallisen hauskaa. Pikkuinen kaupunki tuntuu ehkä elävimmältä missään pelissä mitä olen pelannut, puolisatunnaistaistelut eivät ärsytä ja kaikki muu toimii. Eilenkin vastaan tuli humalainen mies joka ahdisteli kaunista naista ja sain valita puutunko asiaan, vai jätänkö naisen oman onnensa nojaan. Pitihän minun sitten pelastaa neito pulasta, jonka jälkeen tulikin kutsu drinkille. Irresistable. Jälleen oli aika valita ja tällä kertaa kyseessä oli drinkkien lukumäärä. Herrasmiehenä en voinut jättää naista juomaan yksin, vaan join niin paljon kuin baarimikko eteeni kantoi. Lopuksi löysinkin itseni kadulta 40,000 yeniä köyhempänä. :P

Olen vasta pelannut aika vähän, jonka takia tuntuukin että kaupungista löytyy paljon tekemistä ja random eventtejä. Mutta ainakin toistaiseksi toimii. Taistelusta ei paljoa sanottavaa ole. Löytyy perusiskua, vähän tehokkaampaa sorttiä, väistöä, blokkia ja heittoa, sekä tietysti suuri läjä irtaimistoa jota käyttää aseena. Syvyyttä ei juurikaan löydy (ei mikään GoW), mutta ei tarvikaan sillä mättö on silti hauskaa. Tarina, taistelu ja se kaikki muu on pyritty selvästi pitämään tasapainossa, eikä yksi yritäkään olla parempi kuin toinen. Enkä sano että jotain on tahallisesti huononnettu toisen elementin takia, mutta u nou whad ai miin. ;D

Ja vielä sananen Kazumasta... vittu häähän on KOVA ÄIJÄ! Miksen ole nähnyt hänen nimeään missään top badasses ever -listauksissa?! Juuro sopiva sekoitus kylmähermoista tappajaa ja wanhaa kunnon ritaria. Ja isoja lihaksia. Ja sen ääni on kiva.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: jufo - 23.07.2007 20:57
Viimeksi tuli hakattua Tales of Phantasia GBA versiota. Pääsin 1 bossin ja tällä hetkellä olen 2x Golem vastuksessa. Kehitystä vain kehiin. Tarina on minulle hyvä ja tarpeeksi selkeä. Grafiikat ovat hyvät GBA peliksi. Kontrolleissa olisi omasta mielestä pientä satsattavan varaa, mutta varmaan uusimmissa Talesseissa on sekin korjattu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 24.07.2007 17:26
SSX Touria olen tässä tahkonnut tänään. Kylläpäs voikin olla hauskaa. Lumilaudalla tietenkin vetelen, kylläpä voi tehdä kaikkea kivaa. Aika kovaa ja hienoa vauhdin hurmaa tuo peli kyllä tarjoaa. Ensivaikutelma ainakin on aivan loistava.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 24.07.2007 18:01
Tuntuu oudolta miten vähän siitä puhutaan yhtään missään (NeoGAF).

Yksi syy taitaa olla se, että oikein kukaan ei ostanut peliä.

Mutta Yakuza on oikeasti hyvä peli. Koko peli on mukavan räjähtävä ja brutaali. Harmi vaan, että Sega tuhlasi turhaan rahaa dubbaukseen, johon lätkittiin kasa kohtuu isoja tähtiä. Halvemmalla ja paremmalla tuloksella olisi päästy ihan vain pelkällä tekstityksellä ja originaalilla ääninäyttelyllä.

Jatko-osaakin olisi ihan kiva päästä joskus kokeilemaan, vaikkei se kuulemma kovin ihmeellinen olekaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 24.07.2007 18:11
Upo uutta, RE4 WE:tä olen nyt viimeiset ~2h tahkonut. Päihitin juuri Del "Helvetillinen järvimonsteri" Lagon. Tuo pomotaistelu on kyllä yksi hienoimpia KOSKAAN. Tunnelma vain ei voisi olla parempi kun huikea merihirviö syöksyy pelaajaa kohti veden alta huimaavalla vauhdilla. Toki olen pelannut saman pomon läpi myös GC-versiossa mutta Wiillä siinä on jotain tiettyä hohtoa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: AK-87 - 24.07.2007 21:43
Tuli Parasite Eve 2 tänään kokeiltua pitkästä aikaa ja hetihän se piti kokeilla, vieläkö ne loppuörmelöt voittaa, kun siellä tallennus on lähettyvillä, ja eihän siitä mitään tullut. Peli tyssäsi heti siihen isoon örmöön ja piti kait se uskoa, että parempi aloittaa alusta ja opetella taas perusasiat kuntoon. Vaan eipä tuo sinällään haittaa, kun ei enää niin paljoa pelin tarinasta muista, tuleepahan kerrattua sekin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 26.07.2007 10:21
Excite Truckista ajoin kaikki super excite -tason koitoksetkin S-arvosanalla läpi.  Se viimeinen Crystal-rata on niin makee. Kehittäjätiimin olisi kannattanut tehdä peliin enemmän fantasia-ratoja. Vaikka joku laavarata, jossa tulimeret olisivat virranneet taustalla ja niin edelleen. Jos pelissä olisi ollut sama määrä fantasiakenttiä kuin oikeisiin maihin perustuvia niin pyhä jysäys... Toivottavasti jatko-osa tulee.

Mirror-mode on nyt auki ja challenge-puolella riittää kyllä haastetta. Kaikkiin autoihin vaihtoehtoinen maalipintakin on tietty saatava auki.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 27.07.2007 09:44
Onkos joku pelaillut tuota Athens 2004 peliä ? Jos on niin oliskos vinkkejä miten kiekonheitossa saa varmasti onnistuneen kunnon vauhdinoton, yleensä aine menee aivan pieleen se vauhdin ottaminen, joskus harvoin sitten saa edes jonkin tasoisen heiton lähtemään  :lol:

Aitajuoksu on melkoisen hupaisa laji kun pädillä kun koettaa naputtaa vauhtia epätoivon vimmalla hirveetä vauhtia ja pitäis vielä keritä hyppimäänkin väliin  ;D Onkos joku päässyt testaamaan tuota aitajuoksua tuolla tanssimatolla pelaten ? taitaa jokin muukin laji lisäksi mattoa tukea.

Noista yleisurheilupeleistä aikonaan todella mainio peli oli MSX:lle toi Track and Field II ja sitä tuli urakalla väännettyä samoin Hyper Sports 3 jossa oli mm. curlig lajina jo kauan kauan sitten  :) Tietenkään väheksymättä KuusNepan varsin legendaarista Decathlohia !


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: TseiTsei - 27.07.2007 11:02
Onkos joku pelaillut tuota Athens 2004 peliä ? Jos on niin oliskos vinkkejä miten kiekonheitossa saa varmasti onnistuneen kunnon vauhdinoton, yleensä aine menee aivan pieleen se vauhdin ottaminen, joskus harvoin sitten saa edes jonkin tasoisen heiton lähtemään  :lol:

Olen pelannut melkoisesti, mutta siitä on jo yli vuosi aikaa. Muistaakseni kiekonheitossa pitää pyörittää analogitattia niin vimmatusti. Kunnon pyörityksellä lähtee ME-kaaret melko helposti. Pitää tässä lähipäivinä testailla tuota ja raportoida sitten lisää...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Qtulhu - 27.07.2007 13:11
S.T.A.L.K.E.R:ia tuli taasen hieman pelattua. Hyvä peli vaikka teknisesti hieman väljähtänyt onkin, niin tunnelmaa piisaa ja haastetta löytyy ja miljöö on kertaluokkaa parempi kuin monissa saman genren peleissä. 8)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 02.08.2007 12:36
Virtua Tennis 3   PC:llä

Ensimmäisenä varmasti pistää Silmään uusitut grafiikat. Kaikessa ollaan menty useampi askel hienompaan suuntaan ja peli toimii mainiosti (mukavilla grafiikka-asetuksilla) ja todella sulavasti hieman heikommalakin raudalla.

Muutama peli takana ja muutamia pidempiä palloralleja takana, mainiota. Myös useammin ainakin Virtua Tennis 2:seen verrattuna pallo saattaa osua verkon ylälaitaan ja siitä tuurilla tai toisella joko pysähtyä tai pompata puolelle tai toiselle. Todella Ilahduttavasti nyt tulee myös huomattavasti enempi epäonnistuneita lyöntejä jotka jäävät verkkoon, nuo todella loistivat poissaolollaan aiemmassa ja ainakin meikäläinen niitä kovasti kaipasi(kin) !

Konetta vastaan medium->hard vaikeustason vaihtaminen nostaa rimaa melkoisesti. Elikkä mediumilla voittaa ihan ylivoimaisesti vaikka ei kunnolla edes yritä mutta hardilla saa jo vääntää heti ihan tosissaan jos meinaa pärjätä.

Kannattaa kyllä exhibiton peleissä treenailla tuolla hardilla, harjoitus tekee mestarin ja hiljalleen alkaa silläkin tasolla pärjäämään koko ajan paremmin. Pelisilmä kasvaa ja osaa sijoittua paremmin (eikä kone pääse juoksuttamaan mielinmäärin ja takomaan tyhjään kenttään enää näytöstyyliin) ja samalla oppii käyttämään monipuolisesti noita lyöntejä... mediumilla pärjää vaan (näppäimistöllä pelaillen) z-napilla hutkimalla mutta hardilla tarvitaan jo x ja hyvää sijoittumista / pelisilmää. Tuolla x:llä kun oppii palauttamaan aina sopivaan väliin niin se vastustaja ei pääse myllyttämään niin pahasti (vaikka aina ei palautus ihan optimaalisesta asennosta lähtisikään ja hieman kiire palautukseen olisikin) vaan sitten saat hieman hengähtää ja aloittaa kenties oman hyökkäyksen niin halutessa. Tosin taasen lob kieltämättä tuntuu kusasevan ja pahasti... sille ei hirveästi tunnu käyttöä löytyvän jos vastus on vähänkään kovempaa tasoa, pääsee aina paukuttaa ihan vastustamattomasti kenttää kun se roikku leijailee iät ja ajat ilmassa, tai sitten en vaan osa ! mikä hyvinkin todennäköistä :)

Myös tennisakatemian jutskat auttavat todella mukavasti (oppimaan noita lyöntitaktiikoita jne...), ja ne kannattaa ehdottomasti käydä careerissa läpi.

Minipelit tai treeneiksi kait pitäisi kutsua ovat todella monipuolisia ja hauskoja (paljon tullut uusia sitten edellisten versioiden) koukuttavat todella mukavasti ! välillä liiankin kanssa.

Yksi positiivinen juttu kuitenkin lisää muistuu tässä samalla, kakkosessa joutui välilä pelaamaan sieltä yläreunasta käsin yksinkin pelatessa mutta tässä saa niin että saa olla se etummainen pelaaja itse koko ajan jos haluaa. Itsellä ainakin huomattavasti mukavampi (jo kontrollienkin takia) näin päin pelata että saa olla se lähempänä oleva pelaaja.

Taustamusiikit ovat jotain aivan järkyttävää ”rokkia” olevinaan mutta aivan hirveää kuunneltavaa... jopa PESsin valikkojen/uusintojen taustamusiikit jyräävät nämä täysin puhtaasti 6-0, 6-0, 6-0 eikä niissäkään hirveästi ole aina kehumista ollut.

Varsinkin tietokonepelaajille mukava lisätarjontaa urheilupelien saralla jos tennis vähänkään kiinnostaa ja jos ei niin kelpo hauskaa kavereiden kera kuitenkin arcadepelinäkin ! Peli on melkoisen helppo oppia mutta yllättävän monipuolinen ja haasteellinen hallita kun pidemmälle pääsee.

PC:llä tennispelien tarjonta on todella heikkoa joten tälläinen hyvä tuote kuten Virtua Tennis 3 on aina tervetullut. Varsinkin kun Top Spin 2 on myös PC:lle ilmeisesti saatavilla ja ulkomailla ilmestynyt(kin) mutta jostain syystä sitä ei taideta suomeen maahantuojan toimesta toimittaa ?

Todella p*ska idea että nettipeliä ei ole tiesikalle, olis tosi makea ottaa kunnon rankingilla ihmispelureita vastaan matseja ympäri maailman.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 02.08.2007 18:58
Guitar Hero 2:sta tylsyyksikssäni ja äsken tilutin kaikki hardit viidelle tähdelle. Pari 100% vetoa, mutta en usko että jaksan niitä alkaa sen kummemmin vääntelemään. Experteistäkään tuskin lähden kaikista ***** tavoittelemaan, vaikka se jo aika pitkällä onkin. Enää Rock the 80's ja... Jordan...

 :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 02.08.2007 19:13
Wii RE4 muka liian helppo? Ei kai.

Olen tässä mercenariessa hakannut ensimmäistä kertaa ja avasin miltei ekoilla yrityksillä jokaisen hahmon, jokaisesta kentästä viisi tähteä paitsi yhdestä neljä. Pari kertaa olen pleikkarilla yhtä kenttää pelaillut, eikä sitä jaksanut juuri sen enempää jankata. Mutta nyt kävi näin.  :o

Paras bonus koko pelissä silti tämä moodi. Krauserilla pelaaminen nyt vaan on siisteintä koko pelissä.  ;D (vaikka HUNK on #1 hahmo, jolla mätetään)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 02.08.2007 19:16
Bloxorz - suht mukavaa "ajantappoa" nettiselaimella suoraan pelaillen.

http://www.albinoblacksheep.com/games/bloxorz


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.08.2007 20:03
Jälleen Excite Truckia.

Nyt on myös kaikki mirror-moodin kisat kahlattu läpi S-arvosanalla. Palkinto koko homman suorittamisesta oli todellakin vaivan arvoinen:
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Tsekkasin Wiistä kalenterimerkinnät läpi ja niiden mukaan olen pelannut Excite Truckia jo hieman yli 14 tuntia. Nuo Challenget onneksi vaikuttavat mukavan haastavilta eikä niitä todellakaan mennä läpi toinen käsi selän takana.

ET aiheuttaa sellaista mielihyää jota en aiemmin ole kokenut racing-pelin ääressä.  Syke nousee kun maali lähestyy ja laskee vielä parikymmentä tähteä puuttuvan S-arvosanasta. Sitten yrittää jotakin mahdotonta; koikkelehtii puiden välistä, hyppää kukkulan päältä toisen auton päälle murskaten tämän ja tienaten viisi tähteä tilille... Ja maalissa huomaa sen jälkeen nippa nappa saavuttaneensa tavoitteen. Excite Truck on todellakin JÄNNITTÄVÄ.










Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 05.08.2007 12:25
Pääsin viimeinkin Lost Planetin läpi pitkän, pitkän tauon jälkeen. Siitä onkin jo tovi kun viimeksi pelasin 360:lla mitään muuta kuin Gearsia. . .

No, mutta Lost Planet. Jostain syystä pelistä tulee kovasti mieleen P.N.0.3. josta taas tuli mieleen 8- ja 16-bittiset räiskinnät. Johtunee kai siitä miten kummassakin pelissä pelaajaa rankaistaan aika kovaa, jos ei huomioi ympäristöään, vihollisia ja omia liikkeitään. Eli kun joku vihollinen osuu kunnolla, niin sitten tosiaankin sattuu. Pomotkin ovat kummassakin peleissä aivan loistavia, omine liikkumis- ja hyökkäyskuvoineen ja weakspotteineen. Jopa Lost Planetin viimeinen pomo, josta olin lukenut kovasti valitteluja, oli aika kokemus, josta tuli väkisinkin mieleen Zone of the Enderss. Eihän tuo pomo ollut ollenkaan se pelin paras, mutta kivaa vaihtelua se ainakin oli.   Pelin mechat, V.S:ät, ovat tasapainotettu aika kiitettävästi, niillä saa älyttömästi vahinkoa aikaan, mutta ne ovat tarpeeksi hitaita ja kömpelöitä, jos ei osaa käyttää liukuja ja hyppyjä oikein, että tavalliset rivimiehetkin saavat ne romuksi.

Tuskin tulisin tätä peliä toistamiseen läpäisemään, mutta kiitos achievementtien on ihan pakko löytää target markit joka kentästä, ihan vain easyllä näin aluksi. Ja Lost Planetista löytyy ehkä parhaimmat achievementit mistään pelistä: Worm Hunter ja Moth Hunter. Kummankin saanti oli pitkän työn ja tuskan takana, mutta hitsin hauskaa silti oli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 09.08.2007 00:04
Taiko No Tatsujin DS saapui tänään ja aika monta tuntia sitä kerkesin jo pelata. Itse asiassa... pelasin sen läpi kaikilla kolmella vaikeustasolla, jonka jälkeen aukesi neljäs, jota en ole vielä testannut. Tämä-peli-on-hauska.

Niille syntisille jotka eivät tiedä mistä pelistä puhun, katsokaa Bemanistylestä pari videota (http://www.bemanistyle.com/tatsujin/?series_id=42) ja rakastukaa. Video kertoo pelimekaniikasta sen kaiken mitä siitä on kerrottavaa. Oranssilla lyöt rummun keskiosaa, isolla oranssilla lyöt sitä molemmilla kapuloilla. Sinisellä taas hakkaat reunoja + pari muuta juttua. DS versiossa ei tietenkään mitään rumpua toimiteta mukana, vaan kosketusnäyttö hoitaa sen puolen. Hauskat kapulat sentään on pakattu mukaan.

Vaikeustason kanssa homma on vähän niin ja näin. Kaksi ensimmäistä tasoa on niin helppoja, että huteja tulee jo nukahtamisen takia, kolmas oli hauska joskin siinä vaikeustaso tuntui hieman heittelevän. Se neljäs on noiden videoiden perusteella jo aika helvetillinen. Paljoa pahaa sanottavaa tästä ylisöpöstä rytmipelistä ei ole, mutta tuolla vaikeimmalla tasolla voisin yhden kuvitella tulevan vastaan. Meinaan kun se rumpu siinä kosketus näytöllä ei ole mitenkään kovin fyysinen, joten voi olla hieman vaikea sanoa hakkaako reunoja, vai keskiötä. Mutta ne on sitten sen ajan murheita, ihan kohtalaisesti toistaiseksi on mennyt..

Hauskana yksityiskohtana Taikon (tjtn.) ulkoasua voi muokata parillakin tavalla, ja vielä hauskempana rummusta lähteviä ääniä voi vaihdella. Suurin osa on joitain variaatiota normirummuista, mutta totta kai sieltä löytyy myös peräpään ääntelylle omat soundit.

Ihan hemmetin hauska pelata, biisilista IMO talloo Ouendan 2:n vastaavan varpailla, mutta ehkä miinusta on annettava lievästä yksinkertaisuudesta. No eihän se Ouendanin konseptikaan mikään huisinhuikeanhullu ole, mutta enemmän vaihtelua se kyllä tarjoaa. Silti suosittelen, jos DS:n aiemmista rytmipeleistä on pitänyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 09.08.2007 02:31
ThreadSpace: Hyperbolin demoa. Steamin erikoisuuksia.

1/3 Wingsin tyylistä luolastolentelyä ja 2/3 reaaliaikastrategiaa, ei tätä muuten voi selittää. Pelaajan tarkoituksena on yksinkertaisesti tuhota toisen pelaajan alus, mutta toisen tuhoamiseen tarvitaan aseita, joita saa vaan ammustehtaasta. Pelaaja rakentaa itselleen ammustehtaan ja on koko ajan liikkeessä, ettei kuolema korjaa. Aseiden lisäksi pelistä löytyy varusteet kaikensorttista pikkujäynää varten. Esimerkiksi EMP-pommeilla ja suojakentillä saa...mielenkiintoisia tuloksia aikaan.

Nykypeleihin tottuneelle tässä on kyllä huikean jyrkkä oppimiskäyrä. Tutoriaalinkin jälkeen asioita opitaan kantapään kautta tyyliin "oho, alus räjähti, noin ei kannata tehdä". Kiinnostaa kuitenkin sen verran, että paneudun peliin vähän lisää. Demoaikaa on vielä paljon jäljellä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 09.08.2007 16:29
Doppelter Pfosten. Stranglehold Demo. Myönteinen yllätys. Odotukset oli aika lailla pakkasen puolella.

Precision Aim tekee ammuskelusta hauskaa, minkä lisäksi pelistä löytyy Max Paynestä tutut Bullet Timet sun muut. Stranglehold on Max Payne 3.

Toisaalta en kyllä yhtään tykkää, kuinka kontekstisensiivisyys on vedetty aivan kaakkoon. Tykkäisin kyllä hyppiäkin ilman, että se on joku skriptattu tapahtuma jossain tietyssä kohtaa. Tulee semmoinen mieleen, että uudelleenpelattavaa ei ensimmäisen pelikerran jälkeen paljoa ole. Moninpeli sentään löytyy, mutta en oikein usko sen toimivuuteen.

Haen alekorista sitten joskus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: 6puu - 09.08.2007 17:45
Forza Motorsport kakkosta pelailin. Käytin kaikki säästämäni rahat vuoden -97 E36 M3 Bemariin ja sen viriosiin. Driftauskuntoon koetin saada sitä, mutta ei oikein onnistunut. Joko ei driftaa ollenkaan, tai sitten driftaa ihan liikaa ja auto spinnaa. Vika saattaa piillä myös ohjaimen toisessa päässä.

Eilen ostin tämän pelin (julkaisussa oli ensin tarkoituksena ostaa, mutta rahatilanne esti) ja sen parissahan eilinen päivä sitten hurahti. Auton ulkonäön muokkaaminen on viihdyttävää puuhaa, mutta mielikuvitus saa olla hyvä, jos meinaa käyttää edes puolia layereistä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PZQ - 10.08.2007 13:09
Pelasin äsken NES:sin Bad Dudes-peliä. Siinä on kyllä paras juoni ikinä :lol: alkutekstitkin on suunnilleen:


The President has been kidnapped by the ninjas.

Are you bad enough dude to save the president


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 10.08.2007 19:56
Sopivasti aamulla pääsin ekan Metroid Primen läpi ennen kuin nettiin alkoi vuotamaan kuvamateriaalia tuosta Metroid Prime 3 -channelista. Tänään oon siis ollut aikamoisissa Metroid-tunnelmissa.

Aika sopivan vaikee oli viimeinen pomo tuossa Primessä. Ehkä hivenen löysähkö, sillä jo toisella yrittämällä pääsin läpi. Fiilikset kuitenkin läpäisyn jälkeen olivat sellaiset, että tätä lisää, muttei aivan heti perään. Tällaisia mammuttipelejä ei jaksa pelata montaa putkeen, joten taidan ottaa hieman etäisyyttä Metroidiin ennen kuin Echoesia alan vääntämään. Kuitenkin ennen Corruptionia pitää ehtiä se pelata.

Joka tapauksessa ensimmäinen Metroid Prime on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista pelikokemuksistani.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 11.08.2007 03:42
Vihdoin viimein tuli vedettyä The Legend of Zelda: Ocarina of Time läpi, eikä siihen kestänyt kuin puoli vuotta. Nyt kyllä ymmärrän, miksi peliä on kehuttu ja ylistetty kaikki nämä vuodet. Edes ajan hammas ja teknologian kehitys ei ole peliä paljon raastanut.

Minun tuli pakostakin verrattua peliä Linkin uudempiin seikkailuihin, sillä Twilight Princess oli ensimmäinen 3D-Zelda, jota pelasin. Sitä taas seurasi Wind Waker. En tiedä, viekö Ocarina of Time voiton, sillä rakastin Twilight Princessin susi-ominaisuutta, sekä monipuolista tarjontaa. Wind Wakerin suurin vahvuus taas oli mielestäni C-tikulla toimiva vapaa kamera -systeemi. Ei sillä, etteikö Ocarina of Time olisi monipuolinen peli. Sehän on pitkä kuin mikä ja upea kuin Kalevala. Sen kertoma tarina oli jotain upeaa, eikä pomotaisteluista luovuutta puuttunut. Temppelit olivat mukavia metsätemppeliä lukuunottamatta. Rakastin myös vesitemppeliä, vaikka kaverilta kuulin sen olevan ärsyttävin luolasto koskaan, ja samaa olen lukenut netistä. Minua siinä ei ärsyttänyt mikään muu kuin rautasaappaiden edestakainen vekslaus pause-valikon kautta. Muutoin mukava ja ehkä jopa TP:n vesitemppeliä parempi luolasto, vaikkakin petyin Shadow Link -taistelun jälkeistä muutosta, joka tapahtui ihanan surrealistiselle huoneelle.

Opin pelin aikana paljon, ehkä päällimmäisenä vihaamaan Navia. Se himputin keiju meni huutamaan Hey Listeniä aivan liian monta kertaa, aivan väärässä paikassa. Muistan yhden kohdan, missä Navi kehotti minua juttelemaan Sarian kanssa. Soitin okarinalla Saria's Songin (joka muuten jää liian pitkäksi aikaa soimaan päähän :o ) ja otin yhteyden Sariaan, joka kehotti minua menemään kohti Zora's Domainia. No, matkustin sinne ja olin aika lähellä vesiputousta, kun Navi päätti taas neuvoa minua juttelemaan Sarian kanssa. Ajattelin, että käsitin Sarian ohjeet väärin, joten soitin taas maailman ärsyttävimmän melodian ja otin yhteyden Sariaan. Tuloksena sama litanja sanoja. Päätin jatkaa matkaa, kunnes Navi hälyytti kolmannen kerran. Päättelin siis, että minun on mentävä Lost Woodsin läpi metsätemppelin juureen juttelemaan Sarialle,joten lähdin kävelemään vesiputouksen läheltä pois Hyrule Fieldin läpi Kokiri Villageen. Ja sitten jouduin taas kerran kuuntelemaan sen kamalan Saria's Songin, koska sitä ilman ei voi Lost Woodsilta välttyä. Ettäkö sapetti, kun perillä Sarian luona sain kuulla samat sanat, jotka olin kuullut tunteja sitten ennen aiempaa luolastoa. Teki mieli keittää Navi omissa kyyneleissään samalla soittaen Saria's Songia 24/7 repeatillä ja volyymit kympillä. Itse asiassa kyseinen biisi soi päässäni koko loppuviikon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 11.08.2007 09:56
Teki mieli keittää Navi omissa kyyneleissään samalla soittaen Saria's Songia 24/7 repeatillä ja volyymit kympillä. Itse asiassa kyseinen biisi soi päässäni koko loppuviikon.

Se on huippu biisi :) Minulla on, tai oli (kun juuri uuden kännyn hommasin), se useamman vuoden soittoäänenä. Sopii mahtavasti siihen  ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: TseiTsei - 11.08.2007 14:44
F1 Challengessa köröttelin vuoden 1999 Minardilla. On se ihmeellistä, että Sonyn PS2-formulat eivät kyenneet lähellekään F1 Challengen PC-version loistokkuutta. En ole testannut vielä PS3:n F1:stä, mutta tuskin sekään tarjoaa mitään uutta.

F1-pelilisenssin jatkosopimuksesta ei ole kuulunut paljon mitään. En pistäisi ollenkaan pahaksi, jos EA kaappaisi sen vaihteeksi itselleen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.08.2007 15:25
PS2:n Formula One 2006 on helvetin hyvä. Paras formulapeli mitä koskaan olen pelannut. Ja olen sentään ajanut kisoja GP3:n ja GP4:n kaltaisilla legendoilla.

Lähes kaikista formulapeleistä löysin ajan kanssa peli-iloa syöviä pikkuvikoja, mutta F106 on omassa genressään lähes täydellinen. Mahtava vaikeustaso, hyvä ohjattavuus, mainio tekoäly ja niin edelleen. 


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: TseiTsei - 11.08.2007 20:58
PS2:n Formula One 2006 on helvetin hyvä. Paras formulapeli mitä koskaan olen pelannut.

En lähde tuomitsemaan, sillä en ole perehtynyt tuohon 06:een vielä hirveästi. Pikaisen testailun jälkeen peli on kuitenkin ihan pätevä ja paras PS2:n formuloista.

Onko pelissä muuten turva-autoa? Miten hyvä tekoäly on? Saako esim. Monacossa olla aivan pelko perseessä, ettei Portier-mutkassa (jyrkkä mutka ennen tunnelia) ole spinnanneita autoja tukkimassa tietä?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.08.2007 21:10
Formula-fanien kannattaa katsastaa rFactorin (http://www.rfactor.net/) forumula-modi, joka on ilmeisesti paras F1-simulaatio ikuna. rFactor maksaa jotain 30 euroa, jolla saa modeja niin paljon kuin sielu sietää.


Tänään tuli testailtua Strangleholdin Xbox-demoa, ja täytyy sanoa, että tämä on vuoden yllättäjä. Niin järjetöntä mättöä, että meni samantien hankintalistalle. Max Payne potenssiin triljoona.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 12.08.2007 01:38
Strangeholdin demon latasin tuossa jokunen tunti sitten ja siitä pientä juttua. Pelin grafiikka on perusnättiä ja kontrollit toimivat hyvin. Suu loksahti kyllä auki kun pääsi kunnon vihollisjoukkiota tykittämään ja irtaimistoa lenteli ympäriinsä. Lähes kaikki siis on tuhottavissa. Lähitaistelukohtaukset joissa väistellään luoteja ja koitetaan tappaa viholainen ovat myös mukavaa vaihtelua.
  Parhauden tunteet tulivat kohdassa, jossa hyppäsin mahalteen tarjoilukärryyn ja sen rullatessa eteenpäin tapoin vihut. Toisinsanoen munakasta menoa luvassa. Pitää poistaa kaupasta kun ilmestyy.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 12.08.2007 03:35
Teki mieli keittää Navi omissa kyyneleissään samalla soittaen Saria's Songia 24/7 repeatillä ja volyymit kympillä. Itse asiassa kyseinen biisi soi päässäni koko loppuviikon.

Se on huippu biisi :) Minulla on, tai oli (kun juuri uuden kännyn hommasin), se useamman vuoden soittoäänenä. Sopii mahtavasti siihen  ;D

Jos olisimme tunteneet, kännykkäsi olisi löytynyt järvestä.  ;)
Minä en pidä siitä sitten yhtään. Liian yksinkertainen ja päähänjäävä. Ärsyttää etenkin tuon Navi-seikkailun takia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 12.08.2007 06:12
Tänään tuli testailtua Strangleholdin Xbox-demoa, ja täytyy sanoa, että tämä on vuoden yllättäjä. Niin järjetöntä mättöä, että meni samantien hankintalistalle. Max Payne potenssiin triljoona.
Stranglehold pääsi kieltämättä iskemään lapiolla naamaan. En odottanut peliltä mitään ja alussa se tuntui keskivertotekeleeltä kunnes kunnon tulitaistelu alkoi. Damn, että oli hienoa kun luodit pistävät kaiken paskaksi ja porukkaa tippuu aitoon honkkarimeininkiin. Todellista nextgeniä! Tosin nykypäivän peleissä ei saisi enää olla medipakkeja, mutta annettakoon se anteeksi. Ymmärtääkseni peli on region free, joten on rikos, jos tätä ei tilaa reilun kolmen kympin hintaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: delirious - 12.08.2007 11:19
Nintendo DS näyttää taas vahvuutensa omissa silmissäni. Tämän hetkisen tiukan työtahdin takia tulee kotosalla vietettyä vain muutamia tunteja päivässä. DS kouraan ja aivojumppaamaan. Viime päivien ehdoton hitti on ollut Big Brain Academy: "kyllä se tulos paranee vielä... vielä kerran". Myös DS:lle varsin oivallisesti portattu Anno on viihdyttänyt lyhyissä jaksoissa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 13.08.2007 16:20
Pelasin juuri The Longest Journeyn läpi ja ei voi muuta sanoa kuin että hyvä oli. Keposesti yksi parhaista seikkailupeleistä joita olen pelannut. Tarina ja hahmot oli kiinnostavia ja pituuttakin oli ihan kiitettävästi. Puzzledesignkin oli sopivan vaihtelevaa ja haastavaa. Pisteenä iin päälle oli vielä hyvät ääninäyttelijät ja runsaat dialogit.

Nyt vaan Dreamfall ostoslistalle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 13.08.2007 17:04
Colin McRae Rally 2.0:aa olen vääntänyt vuorotellen PES6:n Master Leaguen kanssa. Maailman paras futispeli onnistui taas jollain ihmeellisellä tavalla imaisemaan minut sisäänsä, mutta suhteeni peliin on aito viha-rakkaus-suhde. Hienoja fiiliksiä vastaan löytyy nimittäin saman verran paskoja, ohjaimen seinäänheittämisfiiliksiä. Tulipa se ensimmäinen ps2-kapulakin rikottua tämän takia muutamisen päivää sitten. Eli aina kun haluan eroon Master Leaguen huijaavasta tekoälystä, vaihdan Colin 2:een, jossa häviöistä saa syyttää täysin itseään. Ainoa mikä tekisi tästä pelistä täydellisen olisivat keskeytykset, mutta kyllä tämä tällaisenakin menee helposti. Parasta rallausta mitä minä olen kuunaan pelannut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 13.08.2007 17:09
Teki mieli keittää Navi omissa kyyneleissään samalla soittaen Saria's Songia 24/7 repeatillä ja volyymit kympillä.
Kaksi sanaa: Cooking Navi


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 13.08.2007 17:15
Bioshockin demo oli kiva yllätys.

En oikein ikinä nähnyt sitä jotain, mikä teki Systemi Shock 2:sta pelin, jota tekee siitä niin kovin hienon, joten en lähtenyt pelaamaan Bioshockiakaan ihan kovalla innolla. Demon läpipelanneena en nyt menisi odottamaan pelistä mitään vuosisadan videopelikohokohtaa, kuten GAFfissä kovin moni taitaa tehdä, mutta taisin mitä kokemuksesta aikalailla tykätä.

Rapture tuntuu yllättävän oikealta ollakseen massiivinen vedenalainen kaupunki. Kaupungin aula tuntui aulalta, kuten baari baarilta ja niin edelleen. En tuntenut pelaavani missään vaiheessa videopelin kenttää, tutkin enemmänkin pelottavaa ja joskus kauan sitten yleellistä maailmaa. Ehkä tämä Rapturen sykkivä tunnelma oli syy siihen, miksi eläydyin oudon paljon pelaamiseen. Päästyäni pois tulen ympäröimästä vedestä, annoin hahmoni kyykkiä hetken portailla ja hengähtää; ja kun katsoin miten yksi Big Daddy-otuksista tappoi brutaalisti erään Rapturen asukkaan, minä katsoin hiljaa ja peloissani pylvään takaa kurkkien.
Tykkäsin kovasti myös tavaroiden asettelusta. Melkein kaikki parantumis-itemit ovat alkoholia tai suklaapatukoita tai vastaavia, jotka löytyvät paikoista joista voisi sellaisten tavaroiden löytyvän. Ne hieman jännemmät, taikavoimia lisää antavat tavarat taas löytyvät vihollisilta, joka tuntuu varsin uskottavalta ratkaisulta. Jopa yksi ase ja taikavoima ovat videopelityylisen jalustalla olemisen sijaan asetettu hieman syrjään. Vain pari vessasta löytyvää medkittiä ja keltaisella valolla valaistettu pistooli rikkovat illuusiota.

Tuskin tulen koskaan hankkimaan mitään Collector's Edition-härpäkkeitä, mutta tuo Play-asiassa oleva Asia-versio ehkä hieman houkuttelisi. Sen verran hienoilta lopun pieni traileri näytti. Tosin nyt taisin missata jotain Bioshockistakin: kovasti ovat ihmiset sanoneet tämän olevan ns. älykäs peli, josta en nyt kovin paljoa nähnyt todisteita. . . Pelin taistelu tosin vaatii muutakin kuin huoneeseen ryntäämistä ja kaiken liikkuvan tohjoksi ampumista jo ihan ammusten määrän ja itse aseiden takia, mutta. . . no, ehkä odotin jotain hieman mullistavampaa, kai.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 13.08.2007 17:25
Colin McRae Rally 2.0:aa olen vääntänyt vuorotellen PES6:n Master Leaguen kanssa. Maailman paras futispeli onnistui taas jollain ihmeellisellä tavalla imaisemaan minut sisäänsä, mutta suhteeni peliin on aito viha-rakkaus-suhde. Hienoja fiiliksiä vastaan löytyy nimittäin saman verran paskoja, ohjaimen seinäänheittämisfiiliksiä. Tulipa se ensimmäinen ps2-kapulakin rikottua tämän takia muutamisen päivää sitten.

Vaikka suhteeni peliin on aika olematon vaikka verrattuna veljeeni, olen minäkin muutaman kerran vittuuntunut PESsien tekoälyyn. Muistan ainakin tilanteen, jossa vastustaja hieman turhankin taitavasti vältti paitsion ja josta tietenkin seurasi maali. Täällä ruudun toisella puolen siitä seurasikin rystysen kokoinen reikä kattoon. Myös satakiloinen kaverini kerran hieman hermostui peliin ja hyppäsi ohjaimen päälle. Kahtiahan se meni.

Ja_niin_edelleen........


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 13.08.2007 17:38
Eli hankin tuossa Snesin pienen aikaa sitten. Ja totta kai siihen tuli sitten otettua heti klassikko, A Link to the Past. Olin emulaattoreilla peliä testannut ja jotenkin se ei oikein iskenyt. Joten pienellä varauksella sain vihdoin laitettua pelin Snesiin päälle. Ja en oikein meinnannut uskoa sitä tunnelmaa. Tulipas taas todistettua kuinka emulaattorit imevät alkuperäisen pelin taian jotenkin oudosti. Se kun tuntui aivan erilaiselta alkuperäisenä Snesillä pelattuna kuin emulaattorilla. Peli sai jostain aivan uskomattoman tunnelman. En todellakaan tiedä mistä, mutta siinä kun emulaattorilla pelatessa peli tuntuu pieneltä ja halvalta, Snesillä peli on eeppinen seikkailu.

Toki tämä voi olla alkutunnelman tuomaa loistoa. En peliä kovin pitkälti vielä pelannut. Mutta kertaakan en tälläistä intoa ja mielenkiintoa tavoittanut emulaattorilla. Jännä juttu...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dueli - 13.08.2007 18:48
Super Smash Bros. Meleetä pelasin pari tuntia sitten. Parin kaverin kanssa Mewtwoilla Kamehameha-pelleilyä. Sekin voi olla hauskaa.

ElastoManiaa, eli Elmaa sitten pelasin sen jälkeen tietokoneella. Netissä on kuulemma kokoversio, mutten löydä sitä, joten pitää tyytyä 19 (?) kenttään. Aivan loistava peli, vaikkei ulkoasultaan loistakaan. Pienessäkin hyppyrissä voi tehdä vähintään yhden voltin tai backflipin. Ei kukaan satu tietämään, mistä kokoversion saa?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 13.08.2007 23:42
En olisi kyllä ikinä uskonut, että pelaisin Track & Fieldiä monta tuntia putkeen.

Siis mitä helkkaria? Track & Field?

Mutta näin kuitenkin kävi. Ja kutsuin sakkia vielä kylään. Ja rikottiin enkkoja. Ja hyvänen aika, kun pelkäsin ohjainten puolesta. Ihan uskomatonta ravistelua menossa. Hahhah. Sadan metrin juoksu tuntuu kyllä mukavalta käsissä eikä world recordeille päästy lähellekään. Päälle 9 sekkaa taisi olla paras saavutus, mutta kaipa tuohonkin on joku hieno tekniikka.

Seuraavaksi voisi kai katsella sitä BioShockin demoa. Pelottaa pelin tyhmentäminen jo vähän etukäteen.

Ja tulihan sitä otettua ruotsalaisilta rankasti takapuoleen Third Strikessäkin, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.08.2007 16:47
Zelda: A Link to the Past (virtual console)

Geees, miten hyvä peli tämä on! Olen nyt läpäissyt Dark worldista kaksi ensimmäistä temppeliä ja pelin tunnelma on aivan loistava. Zelda III on ikääntynyt melkeinpä paremmin kuin mikään muu peli koskaan.  Peliä ei todellakaan ole tehty 50" LCD-paneelilta pelattavaksi, mutta ulkoasussa on silti röykkiöittäin hurmaavia, pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät Hyrulesta kiehtovan paikan. Tarinoinkin jo aiemmin miten tunnelmalliseksi esim. Lost Woods on saatu Super Nintendon tehoisella laitteella.

Uusimmissa 3D-Zeldoissa uusien sydämien saaminen on merkityksetöntä, koska ne olivat niin helppoja.  A Link to the Pastissa lisäsydämille on oikeasti käyttöä, sillä peli on aika-ajoin mukava haastava. Juuri sopivan. 

Soundtrack sulattaa sydämen ja kappaleet jäävät päähän soimaan...

http://www.vgmusic.com/music/console/nintendo/snes/DarkWorld1.mid   <--- paina selaimen osoiteikkunassa uudelleen enter ikkunan avauduttua!




Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Silent Hill - 15.08.2007 17:13
Resident Evil 4 - PS2

Olipa kerran ihminen, joka oli jäänyt pois jostain suuresta ja mahtavasta, minkä muut olivat jo tienneet kauan aikaa. Hän eli pienessä maailmassaan, tietämättään tästä jostain suuresta. Tämä ihminen olin minä ja tämä jokin oli Resident Evil 4.
Mutta nyt pelin hankittuani ja nyt pelattuani ei voi sanoa muuta kuin, että ei hemmetti että tää on hyvä! Kolmas läpipeluukerta on menossa, eikä vauhti näytä hiipuvan. Nyt mennään paljon parjatussa linnakohdassa, Ashley pelastettu ansasta ja eteenpäin menossa. Kaikesta haukkumisesta huolimatta linna on minusta ihan mukava enviroment, vaikkakin muuhun peliin verrattuna heikompi.
Edellinen läpipeluukerta meni kolmessa päivässä läpi, eli n. kuusi tuntia per päivä. Aseet viritetty täysille. Kyläläisiä tapettu yli tuhat. Pelaanko liikaa?

RE4 sisältää monia nerokkaita kohokohtia, mm. puukkotaistelu Krauserin kanssa ja muut ns. näppäilykohtaukset, muita pelejä nerokkaammat pomotaistelut ja Kauppias. Loppuosan saari on myös erityisen hienosti toteutettu ja tehty.

Kaiken kaikkiaan RE4 on kyllä saumattomien kontrolliensa, grafiikkansa ja suunnittelunsa puolesta nostettavissa last-gen -pelien yhdeksi parhaista peleistä, ellei jopa parhaaksi. Hyvä peli, jonka pelaaminen jatkuu nyt ja hamassa tulevaisuudessa.

Siitäs sait Fraeon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 15.08.2007 17:42
BioShockin demo

Lopullinen tuomio: tyhmennetty. Kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on liiankin automaagista. Graafisesti erittäin hieno. Ratkaisujen  järjettömyyttä kuvastaa parhaiten viiden minuutin pelaamisen sisällä tapahtuva välipätkä, jossa päähahmo kävelee suoraan piikille ja iskee sen suoneen tietämättä, mitä koko piikissä edes on. Mmmmahtavaa.

Defcon

Pelasin paria kaveria vastaan. Ensimmäisenä meni kaverin USA, josta ei pelin lopuksi ollut jäljellä yhtään mitään. Moskovani pommitettiin ja Afrikka? Ei ollut muuta jäljellä kuin Kinshasa. Menin kuitenkin häviämään, kun en tajunnut, että mullahan on sukellusveneessä ydinkärkiäkin. Eivätkä ne sukellusveneet olleet lähelläkään Afrikan rannikkoa.

Lainaus
Siitäs sait Fraeon.

Paha sai palkkansa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 15.08.2007 21:24
...välipätkä, jossa päähahmo kävelee suoraan piikille ja iskee sen suoneen tietämättä, mitä koko piikissä edes on.


Vai tietääkö sittenkin? Hmm. . .


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 16.08.2007 07:57
Myönnän tutustuneeni Bioshockin demoon vain pintapuolisesti, mutta selittäkää nyt joku oikeasti, miksi ne alkoivat siellä kehittää ja jaella jotain "ammu tulipalloja kädestäsi" -piikkejä? Mikä oli se tilaus ja tarve tällaiseen urbaanissa ympäristössä? Hemmetti, jos tuollaisia piikkejä saisi Tampereen kikkareilta, Mansekin menisi viikossa helvettiin ja takaisin ja kaduilla ryömisi vain robotteja ja kliseisiä pelottavia pikkutyttöjä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 16.08.2007 10:22
Uusimmissa 3D-Zeldoissa uusien sydämien saaminen on merkityksetöntä, koska ne olivat niin helppoja.  A Link to the Pastissa lisäsydämille on oikeasti käyttöä, sillä peli on aika-ajoin mukava haastava. Juuri sopivan.
Ja ALttP on yksi ainoista Zeldoista, joissa oikeasti kannattaa kerätä potioneja ja keijuja. Usea loppuvastus on siinä pelissä aivan älyttömän paha vastus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 19.08.2007 14:03
Pelasin eilen illalla Forza 2:sta ratilla. Oli alkuun aika hankalaa. En ole koskaan ennen pelannut ratilla. Hyvältä se kummiskin tuntui ja oli siinä paljon enemmän ajamisen tuntua kuin padilla pelatessa. Itse peli vaikuttaa mahtavalta.

Aloitin urani Mini Cooperilla, koska olen ajanut sillä autokoulussa. Virtuaaliversio käyttäytyi pääasiassa samalla lailla kuin oikeakin, mutta kääntyminen tuotti suuria ongelmia. Aikani pähkäiltyä tulin katsoneeksi nopeusmittaria enkä sen jälkeen enää ihmetellykään, miksi ajoin mutkissa aina ulos. Mittari näytti mutkissa päälle satasta. Tämä kieltämättä kova vauhti ei mittaria katsomatta oikein välittynyt. Vauhdintuntu pelissä on aika olematon. On myös sääli, ettei pelissä ole rattikuvakulmaa. Toisaalta peli taas yllätti yksityiskohtaisuudellaan. Telemetriaa löytyi jos jonkinlaista ja autoa virittämällä sai näkyviä tuloksia aikaan. Oli myös hieno huomata, että ilman ABS:ssää ei todellakaan käännytä jarrut pohjassa toisin kuin muissa autopeleissä yleensä. Kokeilin toki maalata autoani. Mitään ihmeellistä en saanut aikaan, koska päässä löi täysin tyhjää, mutta työkalut vaikuttivat sen verran monipuolisilta, etten ihmettele, että jotkut piirtelevät animenaamoja autoihinsa. Pitänee itsekin tehdä jotain hienoa seuraavilla lomilla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 19.08.2007 14:18
VC:stä ostettua Mega Mania hakannut. Enpä ole koskaan kunnolla päässyt näitä ensimmäisiä nes-megamiehiä pelailemaan, joten ihan yleissivistyksenkin kannalta parempi 500 pojoa tähän pistää. Ei tämä nyt niin vaikea ole kun aina kaikkialla kuulee.  :rollaus: Kunhan kontrollit iskostuu niin aika hyvin sujuu. Pakko tosin myöntää, että oli ihan pakko testata legendaarista pause-trickkiä Ice Manissa.  :lol:

Niin ja poikittainen wiimote on se paras ohjain vc:n nes-peleihin.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kelli - 19.08.2007 15:06
Pelasin juuri Tomb raider: Anniversaryä pc:llä ja täytyy kyllä sanoa, että on kyllä mainio peli. Pelihän on remake pelisarjan ensimmäisestä osasta, jota aikoinaan kaverien luona pelailin, mutten kokonaan ikinä tietenkään läpäissyt.

Nyt mielestäni surkean legendin jälkeen (Legendin ympäristöt olivat kuivia) tämä on todellista herkkua. Simppelit, mutta loistavat puzzlet, uskomattoman hieno ulkoasu ja dinosaurukset tekevät pelistä liki täydellisen. ;D. Peli myös pyörii loistavasti koneellani, vaikkei mikään tehomylly olekaan. Ainut miinuspuoli pelissä on, että vihollisten tekoälyä ei nähtävästi ole juurikaan parannettu, mikä kyllä näkyy selvästi, muttei kuitenkaan pilaa muutoin täydellistä pelikokemusta.

Edit. Ja tietenkin pelasin tätä boxin padilla, näppäimistöllähän ei tällaisia pelata.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dueli - 20.08.2007 20:02
Hienoa, löysin sen kokoversion ElastoManiasta ja nyt sitä on tultu pelailtua. On kyllä ollut monia vi***maisia kenttiä, mutta pari on ollut ihan nautittaviakin. Kun olen nuo kentätä päässyt läpi, niin voisin harkita jonkinlaisten hupikenttien tekemistä. Tällä hetkellä suosikkipelini PC:lle, koska se on yksinkertaisuudessaan niin hauska. Pääsin äsken läpi pari ärsyttävää ja skipattua kenttää, mutta siinä samassa skippasin uuden kentän. Nyt menenkin jatkamaan...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Suurvisiiri - 20.08.2007 21:08
Elasto Mania on kyllä mainio peli. Itse väänsin joskun muinoin kauppiksessa kaikki kokoversion kentät läpi. Sitten tajusin, että netistähän näitä saa lisää. Valitettavasti suurin osa kentistä oli pelkkää paskaa. Onneksi kuitenkin pelin kentät ovat lähes kaikki mitä mainioimpia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 20.08.2007 21:23
Elma on kyllä peli, jota meikäläinen on vääntänyt ihan uskomattoman paljon. Se on peli jonka jokainen kenttä meni silmät kiinni, ilman käsiä - etu ja takaperin, tuhat volttia tehden. Onhan se ihan järkyttävän yksinkertainen kaikin puolin, mutta ne niin kutsutut fysiikat mahdollistivat niin paljon kaikenlaisia trikkejä niin monessa tilanteessa, että harvoin edes tavoittelin huippuaikoja. Ei ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä tai mitään, mutta yksi legendaarisimmista taatusti.

DS porttausta vaan kehiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 20.08.2007 21:58
Mario ja kumppanit - Futisrahastus, Wii

Loistava peli. Hankin perjantaina ja on tullut kaverin kanssa hakattua vastakkain ja netissä tiimimatsia. Yksinpeliäkin vasta yksi cup menty ja joku hassu special missioni. Jos löytyy hyvä kaveri, niin suosittelen testaamaan tiimimatsia netissä, niin hyvää se on. Kaikenlaisia hauskoja jippoja keksii kokoajan, esim. Toadilla hyppää moken yli ja tekee maalin. Myös tiimejä on mukava hioa hyvään tasapainoon ja erilaisia kokoonpanojakin tuntuu piisaavan.

Minun silmissäni tämä on ehkä jopa parempi kuin Mario Kart DS, ainakin nettipelin osalta.

-saska


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 22.08.2007 12:57
Live Arcadesta löytyvä Space Giraffe on jännä ilmestys.

Hyvin paljon Tempestiä muistuttava ("vaikka se ei ole Tempest") peli on Jeff Minterin peli. Videopelit ovat aikalailla studioiden tai julkaisijoiden, eivät yhden tai kahden tekijän, tuotoksia, joten Space Giraffe on oikein mukavaa vaihtelua.

Ja, öh. Space Giraffessa liikutaan ilmeisesti kirahvin tapaisella otuksella ja ammutaan kukkia ja jotain outoja väkkyröitä. Välillä pääsee hyppimään ja tönimään vihollisia. 7- ja 8-kenttien musiikit ovat loistavia. Ensimmäisessä kentässä taustalla näkyy hämärästi J. Allardin kasvot. Taustat ja efektit ovat välillä niin psykedeelisiä ja "out there" ettei niiden läpi näe mitä pelissä tapahtuu, mutta se, että kirahvi-otus ampuu jatkuvasti automaattisesti ja ääniefektit auttavat. Ja niin edelleen.

En oikein uskaltaisi vielä maksaa 400 pojoa (joka on hirmuisen mukava hinta pelille, josta nyt kuitenkin löytyy 100 kenttää), enkä oikein tiedä miksi. En ehkä ihan älynnyt combo-mekaniikkaa tai oikein muutakaan, vaikka demon perusteella peli on oikeasti "giraffetastic".


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 22.08.2007 18:48
Tuli taas pelattua pitkästä aikaa. Pelinä Deadrising, jonka jo myin pois, mutta lainasin serkulta sitten takaisin. Jäi sen verran huono maku tästä pelistä ensi kerralla. Nyt en keskity juoneen vaan yleiseen sekoiluun ja kokeilemiseen. Oli todella hauska pyöritellä moottorisahaa, ajella pyörällä, keilata ja ammuskella naulapyssyllä. Eiköhän tuosta muutamaksi illaksi iloa irtoa ennen Bioshockia.

Helicopter arrives in 44 hours


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 23.08.2007 12:51
En olisi ikinä uskonut, että joku päivä teen sen, mutta eilen pelasin The Legend of Zelda II: The Adventure of Link -pelin GBA-version viimeiset pomotaistelut. Pelihän on eritoten tunnettu järkyttävän suuresta vaikeusasteestaan ja sivuttain skrollaavista taistelu- ja tyrmäruuduistaan. Jälkimmäinen mahdollistaa taktisemman taistelujärjestelmän kuin ensimmäinen Zelda, ja se lisää vaikeusastetta huomattavasti. Etenkin kun 10 ruudulla poukkoilevaa vihollista iskee Linkiin kaikki samaan aikaan, kaikki tietenkin eri suunnista. Tämä oli ehkäpä haastavin peli, jonka olen koskaan pelannut loppuun asti. Tähän verrattuna kaikki 3D-Zeldat ja Jak-trilogia (kuten niin moni muukin peli) on lastenleikkiä.

Nyt on Zeldoista läpipelaamatta enää alkuperäinen seikkailu, Majora's Mask (jota en omista), Four Swords (jota en voi pelata) ja Four Swords Adventures (joka on kesken). Näiden lisäksi pelattavana on vielä Ocarina of Time Master Quest, Link's Awakeningin DX-versio, sekä Oracle of Agesin ja Oracle of Seasonsin linkitetyt versiot. Näillä mennään eteenpäin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 24.08.2007 00:13
Tuli aloitettua vihdoinkin Final Fantasy III:n DS:llä. Peli iski kuin salama oravaan, mutta pikkasen rupesi vituttamaan, kun hävisi savet 3h pelailun jälkeen(quick save, mutta ei itse savea), noh sitten tuossa 2h pelailtuani loppui akku DS:stä, no helvetin tyhmästä päästä kärsii koko pelaaja, eihän sitä ollut tultu seivailtua, joten saa tuossa taas rämpyttää muutaman random battlen läpite.

Muuten kyllä hieno peli ja ensimmäinen Final Fantasy mitä olen ikinä kunnolla pelannut. Suosittelen, varsinkin kun DS:n pelitarjonta tuntuu viime aikoina olleen jotenkin aika laihaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 24.08.2007 01:43
Space Giraffe. Jos haluaa kokeilla lysergihappoja hankkimatta ehtoja aineita, kokeilkaa. Yhtä tavalla tässä aivojaan tuhoaa.

Mulla on nyt päänsärky, kiitos siitä Minterille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 25.08.2007 13:00
Deadrisingissa muutama pelin tunti jäljellä ja seison heliportilla. Mietin mitä hetkiä olen kokenut pelin kanssa ja katselen valokuva-albumia. Yllätyin miten paljon kaikkea tähän pakettiin on ahdettu. Tarvinee ostaa itselle takaisin, jos peli-into vain riittää toiseen läpäisyyn. Deadrising on ollut hieno kokemus. Todella capcommaiset kontrollit ovat vain hidaste. Tähtääminenkin alkoi vihdoin viimein sujua pelin loppuvaiheessa vaikka en bosseja tappanutkaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi mainio peli 20-30euron hintaan, mutta 70euroa tästä on aivan liikaa. Kirjoittelen seuraavaksi tänne Bioshockin merkeissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 26.08.2007 23:36
Zelda-rupeama on kohta puoliin loppusuoralla, sillä pääsin tänään alkuperäisen The Legend of Zeldan GBA-version ensimmäisen questin läpi. Ganon oli tällä kertaa aivan älyttömän helppo vastus.

Hyvä peli, aivan kuten Adventure of Link ja niitä seuranneet sarjan osat. Zeldat eivät ole vielä kertaakaan pettäneet.

Nyt on enää eri variaatioiden lisäksi Majoras Mask, Four Swords ja Four Swords Adventures pelaamatta. Ensimmäistä en omista, toista ei löydy kavereilta ja kolmannen aloittanen kaverin kanssa kirjoitusten jälkeen. Toivottavasti pääsen joskus pelaamaan ne kaikki läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 03.09.2007 20:10
Pokémon Diamondin Eliitti4 ja Champpi on nyt hakattu. No, mikäs siinä, mutta ryhmäni koostui Gyaradoksesta, Infernapesta, Roseradesta ja Staraptorista (loput kaksi olivat HM-orjia), ja kaikki olivat tasoa 50:n molemmin puolin. Siis ryhmäni oli yli 10 leveliä pienempiä kuin vastustajat! Kyllä olivat potut ja revivet kovassa käytössä.

Tuli muuten mestarin identiteetti vähän puun takaa kyllä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.09.2007 16:45
Sain hakattua viimeinkin tuon Final Fantasy 9:n läpi ja vieläpä ihan kohtalaisen huolella. Hahmot olivat kaikki lv.90+, lisäbossit kuten Ozma murjottu ja sidequestejakin tein aika paljon. Peliaikaa kertyi noin 80 tuntia yhteensä.

Hyvä pelihän tuo oli, lukuunottamatta paskaa juonta. Ei ainakaan juonen takia tämä peli jää muistiin, mutta muuta valittamista ei kyllä ole. Ps1:n parhaat grafiikat helposti, musiikit huippulaatua ja muutenkin kaikki pelillisesti kunnossa. Heikompi kuin kolme edellistä osaa, mutta ainakin parempi kuin kolme sen jälkeistä osaa.

Seuraavana Vagrant Storyn pariin--->


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.09.2007 17:31
Lainaus
Seuraavana Vagrant Storyn pariin--->

Varaa aikaa ja hermoja tai vaihtoehtoisesti läpipeluuopas siihen hommaan  ;)

Niin ja imuta mullekin sellainen versio, että pyörii psp:llä!!! Tekisi mieli pelata pitkästä aikaa läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 09.09.2007 13:48
No niin. Otin vihdoin ensi kosketukseni Metal Gear Solidiin. Pelinä GC:n Twin Snakes. Yllätyin monella tavalla peliä pelatessa. En mitenkään positivisesti tai negatiivisesti, mutta pelin luonne oli erilainen mitä luulin. Jos mahdollisimman yksinkertaisesti pitäisi kuvailla sanoisin peliä tarinan kuljetukseltaan Final Fantasy sijoitettuna amerikkaan (kuulen jo Dragon Snaken kiroilevan ;) ).

Mutta siis peli on todella tarina vetoinen ja välinäytöksiä on paljon. Itse pelaaminen on loppujen lopuksi pienemässä osassa mitä ajattelin. Tähän on varmasti syynä osaltan myös valitsemani easy-vaikeus, mutta itse peli osuudet ovat yllättävän pieniä. En sinänsä valita. Oikeastaan pidän siitä. Mutta jos peliä osaa pelata, tai osaa tehdä tehtävät heti oikein, "pelaamisesta" saattaa helposti tulla enemmän välipätkien katsomista kuin itse pelaamista.

Mutta kuten sanoin ne eivät ole oikeastaan huonoja asioita minulle. Pidän siitä kun juoni ja peli etenee rivakasti, eikä tarvitse odotella tuntia tai jopa tunteja ennen seuraavaa kohtaa että saa juonta selvästi eteenpäin (tämä on mielestäni JRPG-pelien suurin heikous). Ongelmaksi tuli se että, pidemmälti juoni ei kiinnostanut. Ihmettelin sitä, koska jos peli olisi elokuva, se olisi varmasti kiinnostava. Ehkä siihen vaikutti se kun tiesin että en hirveitä aikoja pääse nyt pelaamaan ja seuraavaan kertaan menee kuitenkin taas aikaa (elämän *ittumaisien itsestään selvien "kiireellisyyksien" vuoksi), joten ei ehkä jaksanut keskittyä tai syventyä tarinaan kuten yleensä vaikka se tuntuihin periaatteessa hyvältä.

No, tässä mietteitä ensimmäisten tuntien perusteella. Eli päätelmä voi mennä vikaankin, mutta ensi tuntien perusteellahan aina päätetään pelataanko peliä vai, eikö? Mutta siis peli tuntuu hyvältä, ja "tiedän" että juoni hyvä ja että edessä on vaikka mitä, mutta jotenkin se ei vaan "klikannut". Ehkä tosiaan olisi silloin "klikannut" jos elämässä olisi aikaa viihdyttää itseään enemmän eikä tarvitsisi ajatella niin pirusti aina huomista ja tätä päivää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 09.09.2007 15:30
Ehkä tosiaan olisi silloin "klikannut" jos elämässä olisi aikaa viihdyttää itseään enemmän eikä tarvitsisi ajatella niin pirusti aina huomista ja tätä päivää.
Juoni toimi silloin joskus 15-veenä, mutta nykyisin se menee lähinnä ok-tason komediasta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 09.09.2007 20:48
Peliostokset-ketjusta inspiroituneena päätin viimein läpäistä Dragon Quest 8:in. Viimeinen bossi oli kyllä kohtuullisen hankala ja en olisi pärjännyt enää vuoroakaan, jos pomo ei olisi viimeisistä epätoivoisista iskuistani tipahtanut. Pelin läpäisemiseen kului aikaa lähes 90 tuntia ja oli kyllä pisin perinteinen j-rope, minkä olen läpäissyt.
Pelin lopetus olikin sitten erittäin pitkä ja jätti tyytyväisen olon.  :)  Kaikenkaikkiaan mahtava peli, jonka tulen muistamaan vielä pitkään ja ehdottomasti yksi PS2:sen parhaista peleistä.  8)
Voi olla, että on DS:än hankinta edessä kun DQIX ilmestyy ja taitaapa vielä remaket vanhoista klassisista DQ:ista olla laitteelle tulossa.   :P

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 09.09.2007 21:23
(http://www.puolenkuunpelit.com/kauppa/images/ps2_katamari.jpg)

Tulipahan poistettua lähi-Sittarista 19e hintaan seurattuani sen elämää pelihyllykössä jo varmaan puoli vuotta. Ja onpahan tullut pelattua. Mikä helvetti voi viehättää tässä täysin sekopäisessä ideassa höystettynä sekopäisellä ulkoasulla ja yhtä sekopäisellä musiikilla? Pelaaminen osaa turhauttaa, mutta vetää aina takaisin ohjaimen ääreen kuin koko hoito olisi kirottu. Pallo pyörii ja kansa huutaa, poliisit ampuvat paniikissa päin palloa tietäessään viimeisten hetkiensä tulleen. Eläimet, ihmiset, nuoret ja vanhat pakenevat (http://joneskatamari.ytmnd.com/) nähdessään tämän 1UP- ja lsdhuuruissa syntyneen objektin. Nuppineuloista pilvenpiirtäjiin the ball keeps rolling.
King of Cosmos on coolein tyyppi universumissa ja sillee... (http://www.rabbitsnare.com/files/ousama1.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 11.09.2007 03:02
Gears of Waria.

Pelattiin isoveljen kanssa netissä warzonea jonkun random sällin hostaamana. Pari erää meni ihan hyvin, kunnes yhtäkkiä isoveli potkaistiin pelistä. Ja miksi? <Italialainen aksentti>"Cause he was little kid"</italialainen aksentti>. Sanottakoon nyt kuitenkin, että mies on yli kolmenkymmenen eikä hiiskahtanutkaan pelin aikana.

Ja mitä tapahtui mulle, joka kysyi miksi isoveli sai potkut? Tättärää! Huomaan, että seuraavan erän jälkeen sain itsekin monoa. Mitä helkkaria? Laatuhostit paikalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 19.09.2007 21:04
Tulipa hankittua Sherlock Holmes : The Awakened (PC) seikkailupeli (kotisivuilta löytyy demo jos halajaa testata tunnelmaa), joka on ihan kohtuullisia arvosteluita keräillyt.

Elikkäs perinteistä seikkailu mutta kolmiulotteisena FirstPerSon pelinä tehty ja mitä hieman alkua kerinnyt tahkota niin ihan mukava fiilis pelistä välittyy kun yleensä ovat 2D niin vähän vaihtelua kun saa itse tallustella pitkin Lontoon katuja ja tarina vaikuttaa ihan mukavalta, joukkoon sekoitettu Cthulhu-mytologiaa hieman kauhuelenttiä tuomaan. Ääninäyttelijät varsinkin pääkaksikon kohdalla ovat osuneet enemmän kuin kohdilleen.

http://www.sherlockholmes-thegame.com/


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 25.09.2007 22:15
Super Bust-a-Move. Maailman paras peli. Kaverilla on tullut pelattua kaksinpeliä lähes loputtomiin. Pelihän on identtinen Bubble Bobblen kanssa (Tässä on myös ne dinot messissä) paitsi että tässä pelataan jollain ihme jätkillä eikä dinoilla. PS2:lla pelataan ja harmittaa kyllä perhanasti ettei ole stickiä. Olisi sitä mahtavuutta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 12.10.2007 00:25
Tänään valahti Okamin lopputekstit ja ansiolista ruutuun. Mitenkään kummoiset ei statsini olleet, mutta pelikokemus oli kyllä uskomaton.  Todella hyvä peli kyseessä, ja mielestäni joillain tasoilla ehkä jopa parempi kuin Twilight Princess. Tällaisia pelejä tahtoisin nähdään lisää.

Tällä hetkellä on hiukan huono fiilis siinä mielessä, että vedin sen jo läpi, mutta samalla hyvä, ettei tuo jää kummittelemaan mieleeni Ruotsinmatkan ajaksi.

EDIT: En siis kadu hippuakaan, että ostin Okamin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 13.10.2007 13:59
Rogue Galaxyn aloitin eilen ja kaksi tuntia takana. Alku lupaa hyvää ja peli on minulle simppeli ja paljon helpompi oppia kuin FFXII. Ostin FFXII:n julkaisupäivänä mutta petyin peliin pahasti. Ei tuntunut ollenkaan Final Fantasylta ja liian monimutkaista kamaa minulle. En tykännyt. Tämä Rogue Galaxy on minusta melko samanlainen kuin FFXII, mutta huomattavasti helpompi alku ja omasta mielestäni parempi grafiikka. Parasta roolimättöä ainakin tähän saakka mitä olen pelannut tänä vuonna. Tämä on ensimmäinen Level-5:n peli jota olen pelannut ja olen vakuuttunut. Ensi viikolla Dragon Quest GameStopista ja 16€:llä Dark Chronicle Verkkokaupasta. Siinä on sitten Level-5:sta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 13.10.2007 15:41
Pitihän sitä PS3-versiota tästä FIFA 08:sta sitten testailla (kotiuttaa) ja mukavan positiiviset tunnelmat näin alkuun olleet, ennakko-odotustani reilusti paremmin iskenyt ainakin meikään toivottavasti jaksaa kantaa myös pidemmän päälle. No turpiin on tullut hieman heikommallakin vaikeustasolla ja pelkkiä tappioita (no ainakin pitäisi haastetta piisata) mutta ei kuitenkaan ole tullut sellainen tunne että kone hirveästi huijaisi tai mitään mahdollisuutta ei olisi pärjätä tässä pelissä vaikkapa heikojen kontrollien takia...

...tai no meikäläistä sekoittaa ihan helkkaristi se että tässä ja siinä toisessa pelisarjassa on toi laukaus sekä korkea keskitys napit niin täysin päinvastoin ei totu millään ja aina lähtee just ”vääränä” selkäytismestä. Tai no kun toisen kontrolleihin just tottunut niin menee toisessa vallan sekaisin.

Kontrollointi tuntuu olevan melkoisen monipuolista mutta toistaiseksi meikäläisellä mennyt aika pelkästään perusnappien opiskeluun ja kikkailut jättänyt suosiolla pois. Tosin vaikuttaa että noi harhautukset/kikat on tehty yllättänkin hyvin ja näppärästi toimiviksi ja vaikuttaa hauskoilta (mitä siinä pelin latauksen aikana voi leikkiä pallon kanssa) toivottavasti niitä toivottavasti aikanaan luontevasti oppii käyttämään. Vaikuttaa kuitenkin hyvin lupaavalta tuolta osin.

Kerrankin saatu oikeasti Kunnollinen kuvakulma mukaan mistä näkee vähän enempikin sitä kenttää. Tää FIFAn peruskuvakulma kelpais kyllä meikäiläisen mielestä todella mainiosti PESsiinkin myös, kiitoksia. Meikäläisen mielestä huomattavasti parempi ja tärkeämpää että näkee keralla hieman enempi kentästä ja missä on pelaajia ja minne päin liikkuvat, kuin se että näkee tarkasti läheltä jonkin nappisten merkin (nää jälkimmäiset sitten uusinnoissa). Tuossa on tässä onnistuttu mainiosti ja toi be a pro muodon kuvakulma kikkailukin vaikuttaa ihan mukavalta ja jopa kätevältä.

Ehkä PESsissä on jotenkin se viimeinen elävyyden tunne varsinkin maalitilanteissa hitusen paremmin läsnä (että jokainen tilainne on täysin ainutlaatuinen ja ennen kokematon vielä vuodenkin päästä). Kaikin puolin vaikuttaa vähintään kuitenkin varteenotettava vaihtoehto ja varmaan tulee tätä pelattua sen jälkeenkin kun PESsin hankkiin eikä mene siinä samassa rytäkässä vaihtoon heti.

Nyt on sitten kaksi suht realismiin pyrkivää hyvää jalkapallopelisarjaa. Tulevaisuutta ajatellen tietänee vielä parempia aikoja virtuaaliviheriöiden ystäville kun kummankin on taas ensi vuodeksi pistettävä parastaan ettei putoa toisen kyydistä.

Oikeasti positiivinen ylläri ja kannattaa paatuneimpien fanittajakuntien pelata myös ”vihulaisleirien” pelejä näköjään ainakin tänä vuonna, avartavat mukavasti ja antavat taatusti kumpikin omalta osaltaan nautinnollisen pelikokemuksen, hieman erityylisen mutta maukkaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 13.10.2007 16:42
Jazz Jackrabbit 2:n demoa. En tiennytkään, että Jazz 2:ssa on nettipeli. Harmi, että tällä demolla pystyi netissä vain CTF-pelejä pelaamaan, eikä ollut yhtään CTF-servua, eikä kukaan tullut minun serverille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 13.10.2007 20:57
Freshly Picked: Tingle's Rosy Rupeeland on kuin Zelda-peli, josta on pyyhitty päältä kaikki turha lumo ja kiilto pois.

Zeldoissa hahmot ovat usein oudon tuntuisia ja pirteitä, Tinglessä melkein kaikki hahmot ovat joko täysin outoja, ahneita ja kumpaakin. Zeldoissa rupeeta löytyy joka nurkasta ja sitä ei tarvitse oikeastaan mihinkään, Tinglessä rupeet ovat elämä ja kuolema ja yhdenkin rupeen eteen täytyy työskennellä.

Rosy Rupeeland on tosiaankin Tinglen oma peli, jossa Tinglen täytyy kerätä käsittämätön määrä rupeeita pilvissä asuvalle hämärälle papalle, jotta Tingle pääsisi Rupeelandiin, joka on ilmeisesti jonkinlainen. . . paratiisi. Rupeet ovat Tinglen vastine Zeldojen sydämille, mutta toisin kuin Zeldoissa, niitä täytyy tuhlata paljon. Hyvin suuri osa pelin hahmoista haluaa rahaa ihan vain pelkästään puhumisesta, mutta useinmiten kukaan ei kerro miten paljon he haluavat rahaa. Tinkaaminen onkin hyvin iso osa peliä ja ymmärrän hyvin miten monet eivät pidä systeemistä ollenkaan, mutta ihan pelkällä järjen käytöllä (tai katsomalla ensin miten paljon hahmo rahaa haluaa ja sen jälkeen pelin resettaamisella) pärjää aika hyvin. Tiedän, että tuollainen tallennus-resettaus-huoraus kuulostaa aika epäreilulta, mutta itseasiassa se sopii varsin hyvin Rosy Rupeelandin henkeen. Hahmojen ahneuden ja ilkeyden vastapainoksi pelaaja voi olla ilkeä ja huijata pelissä: koko pelin voisi periaatteessa läpäistä läpäisemättä yhtäkään luolastoa ja pelkästään myydä älyttömiä kasoja tavaroita ensimmäisessä kylässä oleville kauppiaille.

En oikein tiedä onko Tinglen oma peli oikeastaan hyvä, mutta uskaltaisin väittää pelaavani tätä paljon mieluummin kuin Phantom Hourglassia. Rosy Rupeelandissa on sentään haastetta ja jotain vaihtelun tapaista (ja siltoja korjaava Hard Gay). On aika sääli miten vähän huomiota tämä peli sai, varsinkin kun peli on englanninkielisenä versiona julkaistu vain Euroopassa.

Lisäksi on tullut pelattua hiljalleen PSP:n Brave Storya, joka tuntuu hyvällä tavalla 16-bittiseltä roolipeliltä. Pidän hirveän paljon taistelusysteemistä, joka on älyttömän sulava, öh, "rapea".


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 14.10.2007 00:03
Castlevania SOTN ekaa kertaa läpi. Live Arcade versio oli ja hyvä peli on on. Tuttua kauraa oli kun olin ennestään noita DS:än castlevanioita pelaillut, joten sinäänsä ei mitään uutta. Mutta kun vertaa pelin tunnelmaa niihin niin aivan eri sfääreissä mennään. Juonikin oli oikeastaan yllättävän jees, vaikka nuo käännökset olivat vähän koomisia. Yllättävän helppo peli myös.

Oikastaan eilen "läpäisin" ekan kerran ja oli sellanen olo, että olipa paska loppu. Onneksi vaivauduin vähän perehtymään jälkikäteen ja yllätys oli erittäin kiva kun hoksasin laittaa ne holy glassesit päähän Richterissä.  :lol: Tuo loppupuolisko olikin pelin parasta antia. Jäi kai silti välistä tappamatta yksi iso örkki.

Teksti saattoi näyttää vähän laimealta, mutta oikeasti olen ihan täpinöissäni. 
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 14.10.2007 14:29
Pelihyllystä ei löydy nyt oikein mitään pelattavaa, joten oli pakko turvautua Xboxin Marketplaceen ja latailla muutamia demoa.

Ensimmäiseksi latasin Conanin, jota kehotan välttämään kuin ruttoa. Jos tämän pitäisi olla se boxin äijäseikkailu ja GOWin tappaja, nauraisin. Täysin munaton sankari, pelaamisessa ei tunnu Conanin voimat ja muutenkin todella tönkkö tekele. En suosittele.

Autopeleistä latasin PGR 4 demon ja tykkäilin kovastikki, vaikka en autopeleistä paljoa välitä. Arcademainen ajotuntuma on mielestäni paljon viihdyttävämpi kuin ubervaikea ja realistinen Forza Motorsport. Moottoripyöriä en kerennyt vielä testailla.

Skeittipelejäkin tuli testattua. Skatea. demoilin noin tunnin ja peli on todella hieno ja siinä on skeittauksen fiilistä, mutta ehkä hitusen hankala. Haukkasarja on polkenut paikallaan jo pitkään ja katsotaan jos lataisin vielä tänään demon sarjan uudesta versiosta, mutta anyway haukan kontrollit toimivat ainakin minusta paremmin kuin skaten. Grindailu tuotti etenkin vaikeuksia, samoin manuaalien teko aikamoiseksi pilkun viilaukseksi. Ei tämä huono ole missään tapauksessa ja varmaan ajan kanssa luistaakin paremmin kuin tunnin pelaamisen, mutta THPS 2 ei ole vieläkään löytänyt voittajaansa.

Nyt latauksessa Crash of the Titans ja THPS uusin siihen perään sitten. Crash ihan siitä syystä latauksessa, että pakko kokeilla onko tuo niin paska kun on sanottu. Uusi haukka taas sen takia, että haluan vertailla sitä skateen. Mutta nyt jatkamaan.

EDIT1: Crash of the Titans on ihan pätevä lastenpeli, mutta kun huomio Crash sarjan pelit playstation ykkösellä, on tämä häpeä pilkku sarjaan. 1,2,3 ja Team Racing olivat aikansa ehdottomia kuningaspelejä, tämä vain harmaata massaa. En suosittele muille kuin lapsille, ja heillekkin suosittelisin ennemmin sarjan ensimmäisiä osia.

EDIT2: Skate alkoi sujua kun vielä vähän demoilin. THPS Proving Groundia kokeilin ja voi helvetti kun oli huono verrattuna skateen. Ulkoasu, tuntuma ja kaikki. Kyllä Skate. on uusi skeittipelien kuningas, ei voi muuta sanoa.

Laitoin vielä The Simpsons Gamen demon tulemaan ja heitän siitä tunnelmia jahka se latautuu.

EDIT3: Elikkäs Simpsoneita tuli demottua ja en pitänyt pelistä sitten yhtään. Demossa taistellaan jotain bossi vastaan. Peli ei ole omaperäinen muuta kuin ulkoasultaan. Alelaarikamaa sanoisin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 14.10.2007 15:32
Motorstorm tuli sitten napsastua kun ajattelin että vois olla ihan rentoa kaahailua sopiviksi välipaloiksi, toinen vaihtoehto ois ollut toi uus Sega Rally mutta tälläinen valinta nyt sit tällä kertaa.

Jonkusen pelin kerinnyt pelata moottorimyrskyä, kun peliin hiljalleen alkaa sisään pääsemään... alku tuntui hieman hankalalta ennen kuin alkoi hahmottaan millä kotterolla kannattaa ajella missäkin ja pelkästään kaasu pohjassa meinigillä ei tässä pärjätäkään... niin hauskalta peliltä vaikuttaa, paremmalta kuin uskalsin odottaa etukäteen.

Ei toki mikään maata mullistavaa mitä ei oltais ennen nähty mutta hubaa menoa kuitenkin. Voi olla että alkaa pidemmän päälle kyllästyttämään ja toistamaan itseään hieman liiaksi mutta pitää nauttia siihen asti menosta täysillä, taustamusat vaikuttivat peliin melkoisen sopivilta ja iskeviltä :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 14.10.2007 18:32
Super Mario Sunshine. Aloitin uuden pelin kun on jo edellisestä kerrasta aikaa ja onhan se hyvää lämmittelyä Super Mario Galaxya varten... Tässä voin jo noloudessani kertoa, etten ole koskaan ratkaissut peliä 100%. Nimittäin siniset kolikot ottavat päähän ja rajusti. Nyt kuitenkin etsin ne vaikka se olisi viimeinen tekoni  ;D
Muistan, kun itse metsästin sinisiä kolikoita. Siinä oltiin kyllä itkun, raivon, turhautuneisuuden ja onnen sekaisissa tunnelmissa, kun viimein sain ne vihoviimeiset kolikot haaviini sieltä helvetin Noki Baysta. Noki Bayssa on nimittäin kaksi todella pahaan paikkaan piilotettua kolikkoa. Kissat, koirat ja GameFAQsikin pettivät niitä etsiessä. Tämänkin jälkeen etsin niitä päivätolkulla epätoivon partaalla. Olin kirjaimellisesti katsonut jokaisen kiven alta. Siinä vaiheessa oli pakko ottaa käyttöön pahoihin pulmiin aina auttavaan ”kokeile kaikkea kaikkeen”–taktiikka. Ja hupsista keikkaa, johan kolikot löytyivät. Haista paska, Nintendo.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 15.10.2007 14:46
Devil May Cry. Pelasin peliä lähes väkisin, koska olen kyseisen genren fani. Mättö on hauskaa. Mutta se kamera on vain PASKA! Nyt lopussa meni viimein hermo. Nightmare (taisi olla se) tuli vastaan vielä helvetin puolella ja jumalauta kun siinä saa puurtaa ja kirota kameraa. Tietyt vaiheet taistelussa on aivan sama kuinka hoitaa, silmät kiinni vai auki. Aivan sama. Väistely sujuu ihan yhtä hyvin molemmilla kun kamera ei vain näytä itse vihollista. Ja auta armias kun pitäisi sitten hyökätä kimppuun. Se terva jaloissa ja ruoste kamera telineessä vain hidastaa touhua niin että loppu tulos joka kerta sama: "*ITTU, *ERKEL, VOI SAATANA!!!"

Tietysti osansa on sillä että olen huono pelaaja. Mutta jumalauta luulisi nyt edistystä tapahtuvan kun tarpeeksi monta kertaa samaa kohtaa jauhaa. Ja siis tiedän kuinka homma toimii. Jos kamera toimisi ja Dante loikkaisi silloin kuin pitäisi tai löisi sinne suuntaan mihin pitäisi olisi Nighmare ollut kebabbia jo kauan aikaa sitten. Mutta *UMALAUTA kun se demonin metsästäjä ei vaan osaa!

On kakkonenkin hyllyssä, jota en ole edes testannut, mutta taitaa jäädä testaamatta kun se on kuulemma vielä surkeampi.


Mutta, nyt riitti. Dante voi minun puolesta mennä vaikka alempaan helvettiin seikkailemaan. Toivottavasti pysyy sielä.

Ehkä alan seuraamaan animea.....


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 15.10.2007 15:54
Tietysti osansa on sillä että olen huono pelaaja. Mutta jumalauta luulisi nyt edistystä tapahtuvan kun tarpeeksi monta kertaa samaa kohtaa jauhaa. Ja siis tiedän kuinka homma toimii. Jos kamera toimisi ja Dante loikkaisi silloin kuin pitäisi tai löisi sinne suuntaan mihin pitäisi olisi Nighmare ollut kebabbia jo kauan aikaa sitten. Mutta *UMALAUTA kun se demonin metsästäjä ei vaan osaa!

Easy automatic on siis sinua varten.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.10.2007 16:19
Ehkä alan seuraamaan animea.....
Ei kannata. Se on vielä paskempi mitä itse peli on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.10.2007 16:51
Ehkä alan seuraamaan animea.....
Ei kannata. Se on vielä paskempi mitä itse peli on.

Ette kumpikaan vaan osaa. Syleilkää toisianne tästä hyvästä.

(niin oli se anime toki paskaa)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 15.10.2007 17:05
Tietysti osansa on sillä että olen huono pelaaja. Mutta jumalauta luulisi nyt edistystä tapahtuvan kun tarpeeksi monta kertaa samaa kohtaa jauhaa. Ja siis tiedän kuinka homma toimii. Jos kamera toimisi ja Dante loikkaisi silloin kuin pitäisi tai löisi sinne suuntaan mihin pitäisi olisi Nighmare ollut kebabbia jo kauan aikaa sitten. Mutta *UMALAUTA kun se demonin metsästäjä ei vaan osaa!

Easy automatic on siis sinua varten.

Siis tässä nightmaren tapauksessa on se tuon oikeaan suuntaan lyömisellä että kun yritän lyödä seinässä olevaa "valohärveliä" Dante kääntyy ympäri ja yrittää huitoa itse nightmarea. Ja kun se *itun punahilkka on vielä niin piru hidas. Siinä sitten mietit että alatko väistelemään seuraavaa iskua ja annat "valojen sammua" (eli käytännössä kuolema korjaa helpommin) vai menetkö vain iskemään uudestaan "valohärveliä" ja otat iskut.

Ja joo, nopeuttaa saa kun ottaa miekan käteen, mutta sitten se helvetti on irti kun yrität hypätä ilman "tulikäsiä" nightmaren selkään. Se kun on kerrankin helppoa kun tekee sen hyppypotkun. Yleensä kun alkaa vain hyppimään sinne, kamera tekee homman hiukan haasteellisemmaksi (eihän hyppy helppo saa olla) ja kääntää joko nightmaren kameran sivuun tai minut nightmaren taakse, että en vain vahingossa näkisi mihin *ittuun olen hyppäämässä.

Niin ja auta armias jos menee energiat lähelle nollaa ja pitäisi ottaa valikosta nopeasti lisää energiaa. Kerkiät naputtamaan starttia ainakin 10 kertaa ennen kuin mitään tapahtuu. En ole tavannut tälläistä ilmiötä sitten 16-bit aikojen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 15.10.2007 20:55
skatea tullut pari päivää väännettyä ja nyt on lauta ja kenkä sponssi hommattu.
tänään tein pikku videon.
http://kuvake.net/user/pelleperkele?image_id=3145500&folder_id=120269 (http://kuvake.net/user/pelleperkele?image_id=3145500&folder_id=120269)

aika tuskaa koittaa pelata kun kuva tulee komposhitti piuhalla tv kortin kautta ruutuun, yritä siinä sitten nähdä mihin olet menossa.
sen lisäksi kontrolleissa on pientä lagia kun kuva tulee tv kortin kautta, tai no se kuvahan siinä myöhässä tulee jos oikein pilkkua nussitaan ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 15.10.2007 21:39
Täytyy sanoa että toi Ninja Gaiden Sigma (PS3) on kyllä tehnyt heti ensimetreistä ja kokeiluista asti todella Vakuuttavaa jälkeä.

Peli on tyylikäs ja rullaa sulavasti kuin unelma ! Loistavat kontrollit ja aivan huikeata Action Meininkiä kun jätkä pomppii pitkin seiniä volttien kera viuhuen joka suuntaan. Haastetta tuntuu jo alusta asti piisaavaan ihan riittämään, toivottavasti ei syö pidemmän päälle liiaksi peli-iloa.

Jollain tapaa tulee mieleen mieleen kolmiulotteinen C64 leganda nimeltään The Way of the Exploding Fist II tosin ties kuinka monenteen potenssiin nousten, vaikka upea kokemus tuokin aikoinaan sen ajan vehkeillä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 18.10.2007 18:25
Vaihdoin tänään jälleen noin miljoonannen kerran kolme PS2-peliä GameStopiin ja tällä kertaa tuli mukaan Crash of the Titans, vaikken sen hankkimista suunnitellutkaan. Pakko sanoa että vaikka peli ei tunnu mitenkään Crashilta eikä varmasti ole Crash-nimen arvoinen niin pelaaminen on helvetin letkeää. Ei mitään turhauttavaa tullut tähän saakka ja muutenkin yksinkertaista ja mukavaa pelaamista kun kerran Rogue Galaxy ja Resident Evil 4 (jotka ovat myös kovassa käytössäni tällä hetkellä) ovat sellaisia kovan luokan pelejä jotka vaativat keskittymistä. Ainoa virheeni mitä tein oli vaikeustason valitseminen. Pelissä on ne tutut kolme eli Easy, Normal ja Hard ja valitsin sen Normalin jonka valitsen aina ensimmäisellä pelikerralla joka pelissä. En tajua miten Normal-taso voi olla näin helppo. Peliä voi pelata silmät kiinni kuolematta kertaakaan. En voi kuvitellakaan millainen Easy on. No ei tämä tietenkään pelin vika ole. Toivottavasti Hard antaa sitten vastusta edes vähäsen. Mukava peli, pakko sanoa. Ja jos joku harkitsee pelin ostamista niin tämän pelin PS2-versio maksaa vain 35€ joten ihan sopiva hinta. Ostakaa ihmeessä. Paljon parempi kuin pari edellistä Crashia vaikkei tätä voi edes vertailla kolmen ensimmäisen osan kanssa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 18.10.2007 20:18
Jollain tasolla Tiger Woods 08 toimii Wiillä mainiosti. Pelailin tuossa toista kertaa tätä ja ihan hyvältä maistuu. En ole koskaan aikaisemmin edes nähnyt kun joku pelaa mitään Tiger Woodsia, joten kokemus on täysin uusi, varsinkin kun olen kovasti tottunut Mario Golffeihin.

Äkkiseltään voisi luulla että TW on vain monipuolisempi versio Wii Sportsin golffista, mutta tässä pelaamisen ideologiaa ollaan lähdetty tarkastelemaan aivan eri kantilta. Wii Sportsissa pääasia on hauskanpidolla ja yksityiskohdilla ei ole niin väliä. Tiger Woods lähestyy golffia elämäntapana. Siksi peli soveltuukin enemmän niille, joille golf on tärkeä harrastus ja intohimo.

Itse en kuulu tähän ryhmään, mutta voin sanoa että jos kuuluisin olisi Wii-versio tästä pelistä ehdoton hankinta, niin vaikuttavan immersion se luo. On toteutuksessa huonojakin puolia. Puttaamisessa on erittäin vaikea hallita voimiaa ja draivit tuntuvat väkisellään kaartavan oikealle, mutta toisaalta, eikös se ole oikeassakin elämässä niin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 21.10.2007 14:01
Sega Rally (PS3) ja arcadea sen perinteisimmässä muodossa. Pelissä ei todellakaan ole tietoakaa mistään simuloinnista tai sinne päinkään viittaavasta tai liiemmalti rallista mutta sitä vartenhan onkin RBR tehty. Metsään ei voi ajaa (näkymättömät seinät estävät jos meinaa liian pitkälle mennä) ja autoa ei mitenkään hajoittaa jne... vain rapa sun muut tarttuvat visuaalisenä efektinä pintaan.

Armotonta Tykitystä alusta taatusti hamaan loppuun. Jos haluaa kunnon vanhan ajan kolikkopelin kotiansa niin nykyään se näyttää onnistuvan (kuvakulmista ehdoton suosikki on nokkapelti jossa vauhdintuntu on parhaimmillaan). Grafiikat alkavat olla sitä tasoa ja mennyt heittämällä ohitsekin jotta fiilis on samaa luokkaa kuin joskus ennen muinoin bensa-asemilla ja rattiakin on nykyään saatavilla.

Grafiikat eivät hae kovinkaan realismia vaan enempikin silmille väriloistoa ja siinä on mukavasti onnistuttu. Varsinkin muutamilla radoilla on muutamia todella kauniita kohtia ja suuri ”syy” niistä menee pelin värikarkkikuorutukselle.

Peliin jää joka kierroksella uria sieltä mistä on itse kukin auto ajellut. Kovasti tekijät ovat mainostaneet että niillä on suuri rooli pelissä pidin kannalta. Ei aivan niin suuri ehkä kuin odotin mutta sopivasti kuitenkin... mutavellihan voi myös kulua niin että vesi tulee alta esiin ja se taasen hidastaa ja selvästi menoa.

Pelimuotoja on muutamia, pika-aloituksesta -> timetrialiin (jossa voi tykitellä high score listalle omia aikoja ja kärkiaika ghost kaarana myös) -> championship jolla avautuu hiljakseen (ja vaikeustaso samalla nousee) lisää autoja joita löytyy yllättävän paljon ! (niihin maalauksia), ratoja toistepäin ajettaviksi ja muuta piristävää. Taitanee myös netissä pystyä ajella ja noita aikoja sinne lähetellä vertailtavaksi.

Autoja on mm. normaalit ralliautot, taitanee olla jotain takavetoisia (en ole kerinnyt testaamaan kuinka oleellisesti nämä eroavat noista nelivedoista) ja vanhoja legenda ralliautoja (jotka ovat aivan huikeita !!! menopelejä) Noita on tarpeeksi paljon ja pelin edetessä avautuu mukava satsi vielä lisää.

Ratoja on niin lumella, alpeilla, kanjonissa, safarilla kuin tropiikissa... taitanee noin 16 rataa olla yhteensä oisko neljällä vai viidellä eri teemalla ollut (muista tästä nyt niin tarkkaan, about kolme rataa per paikka ja sitten myöhemmin avautuvat toistepäin ajettavaksi).

Ajaminen on sopivan hulvattoman letkeää jo pädillä ja silläkin ajofiiliksen pääsee hienosti sisäistämään, toki tässä tärinätuki toisi oman lisämausteensa joita ei tuossa SixAxis ojhjaimessa ole mutta DualShock3 on tulossa. Kovasti on myös kehuttu että forceratin kanssa meno on todella hulvatonta ja peli todella rytyyttää täydellä väännöllä ja pahimmissa kuravelleissä ja urissa ajelussa jo suoraan meneminen tekee tiukkaa. Nostaa varmasti ajotuntuman aivan uudelle tasolle parinkin portaan verran. En tiiä onko jaettua ruutua mutta tälläkin tavalla olisi varmasti hulvatonta meininkiä.

Nostalgista arcadea, mukavalla ajotuntumalla, värikkäällä (positiivisella) grafiikalla ja vauhdin tunteella ryyditettynä. Onneksi myös ratoja, autoja mm. eri luokkia on tarpeeksi monta laitettu ja uutta avattavaa jotta peliä jaksaa tahkota sitten pidempäänkin. Genrensä kelpo edustaja mutta hankittaessa kannattaa painaa mieleen minkätyylisestä pelistä kyse muuten voi olla todella suurikin pettymys mutta tästä genrestä nauttivalle mainiota Viihdettä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.10.2007 14:32
Sega Rally (PS3) ja arcadea sen perinteisimmässä muodossa. Pelissä ei todellakaan ole tietoakaa mistään simuloinnista tai sinne päinkään viittaavasta tai liiemmalti rallista mutta sitä vartenhan onkin RBR tehty.
Richard Burns Rally?  :???:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: AK-87 - 21.10.2007 17:10
Final Fantasy 1 läpi.
Vihdoin ja viimein, voisi kai sanoa. Juontahan pelissä ei pahemmin löydy ja tappeluita tulee senkin edestä, mutta ainakaan tasojen nousu ei tuota ongelmia.
Peli oli kyllä kaikin puolin helppo, ja lopulta vain loppubossi tarjosi jonkin verran haastetta, mutta parempien taikojen ja kokemuksen hankkiminen teki tappelusta suhkoht helpon.
Mutta nytpähän on vähäksi aikaa tämäkin nähty. Seuraavaksi kakkonen... :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Qtulhu - 21.10.2007 23:52
Jade Empiren PC-versiota ja Hellgate: Londonin demoa on tässä tullut pelailtua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tombbi - 22.10.2007 02:24
Kakkos Postalia tullut tässä yöllä hetken pelailtua, eikä voi todeta, kuin: Ei jumalauta! :lol:
Härskimpää peliä saa hakea, ihanan paskaa huumoria, joka uppoaa kuin leka kuumaan voihin. :P


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.10.2007 11:53
Pääsin vihdoin testaamaan ensi kertaa Heavenly Swordia. Ja oli kyllä pieni pettymys. Ehkä suuremmalla pelaamisella hommaan saisi hiukan lisää iloa, mutta nyt ensi testillä peli oli pelkkää rämpyttämistä. Samaa sarjaa. Hommaan sai hiukan eloa kun keksi lisää sarjoa, mutta muiden sarjojen käyttäminen ei ollut tarpeellista. Mutta, kuten sanoin voi olla että peli imaisisi sisäänsä kun sitä pelaisi hiukan enemmän ja saisi suuremman määrän liikkeitä.

Alun jalkajousella ampuminen oli aivan tuskaa. Siitä ei tullut yhtään mitään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.10.2007 12:22
Pääsin vihdoin testaamaan ensi kertaa Heavenly Swordia. Ja oli kyllä pieni pettymys. Ehkä suuremmalla pelaamisella hommaan saisi hiukan lisää iloa, mutta nyt ensi testillä peli oli pelkkää rämpyttämistä. Samaa sarjaa. Hommaan sai hiukan eloa kun keksi lisää sarjoa, mutta muiden sarjojen käyttäminen ei ollut tarpeellista. Mutta, kuten sanoin voi olla että peli imaisisi sisäänsä kun sitä pelaisi hiukan enemmän ja saisi suuremman määrän liikkeitä.

Alun alkujousella ampuminen oli aivan tuskaa. Siitä ei tullut yhtään mitään.

Hah, kuka sanoi tällaisesta jo ajat sitten?  :P Alusta saakka olen sanonut, että HS tulee olemaan sellainen seiskan peli ja ei todellakaan mikään syy hankkia Ps3:sta. Pelaajassakin sai seiskan lopulta, kuten olin ennustanut. Kyseessä on varsin keskinkertainen peli, joka sai paljon huomiota osakseen, kun muutakaan ei ollut tarjolla ja olemalla muka ensimmäinen "AAA"-peli. HS tuli ja meni. Kyllä mää nää jutut tierän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.10.2007 12:46
Peli graffiikakin oli jotenkin paljon huonompaa mitä kuvittelin. Välipätkät oli upeita, mutta ei ne hiuksetkaan nyt niin hienot ollut itse pelitilanteessa...

Tosin, testi oli lyhyt (10-15min) joten...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.10.2007 12:57
Pääsin vihdoin testaamaan ensi kertaa Heavenly Swordia. Ja oli kyllä pieni pettymys.
Ylläri. Tämä sivustakatsojan elämä on niin mukavaa. :)

Vielä kun Azu rekisteröityisi tänne ja tulisi puolustelemaan Heavenly Swordia.
Lainaus käyttäjältä: Azu
If Heavenly Sword ain't an AAA quality title in the making, then I really don't know WHAT is.


MasterTK, HS on silti kympin peli. Käy vaikka lukemassa konsolifinin arvostelu. Sen jälkeen vielä viper7:n blogin arvostelu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.10.2007 13:06
MasterTK, HS on silti kympin peli. Käy vaikka lukemassa konsolifinin arvostelu. Sen jälkeen vielä viper7:n blogin arvostelu.

Jep, kuten Lairikin.  "1080p-KUVA, 60FPS, MILJARDEJA DRAGONEJA KERRALLA = TÄSTÄ TULEE MAAILMAN PARAS PELI KINGDOM HEARTSIN JÄLKEEN, PISTIN VIIS PS3:sta TILAUKSEEN TÄMÄN TAKIA, JEEEEEE!!!!!


Ihmiset menevät liian helposti hypeen, vaikka kaikki 2D ja 3D-pelit ovat ihan paskoja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PetriP-TNT - 22.10.2007 13:53
Master TK vois laukoa muutaman lisävinkin tulevaisuuden hittipeleistä jotta tietää mihin kannattaa rahansa sijoittaa


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 22.10.2007 14:06
Pääsin vihdoin testaamaan ensi kertaa Heavenly Swordia. Ja oli kyllä pieni pettymys. Ehkä suuremmalla pelaamisella hommaan saisi hiukan lisää iloa, mutta nyt ensi testillä peli oli pelkkää rämpyttämistä. Samaa sarjaa. Hommaan sai hiukan eloa kun keksi lisää sarjoa, mutta muiden sarjojen käyttäminen ei ollut tarpeellista. Mutta, kuten sanoin voi olla että peli imaisisi sisäänsä kun sitä pelaisi hiukan enemmän ja saisi suuremman määrän liikkeitä.
Heavenly Swordin omistajana voin sanoa, että ei se ihan pelkkää napin rämppäämistä ole. Kolmella eri stancelle ja countereille on kyllä käyttöä pelin edetessä, mutta kovin monia näppäinyhdistelmiä ei tarvitse opetella, jos ei jaksa. Silti Ninja Gaiden Sigman jälkeen eipä tuo kovin erikoiselta tuntunut. Pelin parasta antia oli välinäytökset ja niiden (englanninkielinen) ääninäyttely. Pelinä ok-tasoa.

Ne jouskarikohdat oli huonoja. Kiitos kuusisuuntaisen paskapökäleen, jonka vispaamisen sai onneksi kytkettyä pois.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 22.10.2007 15:36
Master TK vois laukoa muutaman lisävinkin tulevaisuuden hittipeleistä jotta tietää mihin kannattaa rahansa sijoittaa
Vastaan TeeKoon puolesta:

Mario Kart Wii
Super Smash Bros: Brawl



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.10.2007 15:38
Azu lopetti todennäköisesti juuri Lairin takia aikoinaan ?! Ei edes monen vuoden dataamisen jälkeen ilmoittanut mitään, että häviää boardeilta kun ekat videot pelistä tuli julki ;)

Ja HS näytti hyvältä ensimmäisessä videossa missä näkyi pelikuvaa. Ja se olikin viimeinen kerta kun se näytti hyvältä. Demo tuntui lähinnä Nightmare Creaturesilta.

[josdissaatsitäniinkuolet]


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 22.10.2007 22:21
Päätin tänään kotiin saavuttuani avata Shadow of the Colossus -paketin, enkä sitä siis palauta Stokkalle. Eikä kyllä kaduta yhtään, vaikken paljon vielä ole pelannutkaan. Ensimmäisen kolossin nirhasin ja olen tähän mennessä mykistynyt. Peli on TODELLA kaunis. Ehkä jopa Okamia kauniimpi, vaikken aluksi sitä odottanutkaan.

Colossusta en malttanut pelata kauan, kun DS:ssä polttelee Phantom Hourglass.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 26.10.2007 22:41
Folklore

Elikkäs pelipaikkana on ilmeisesti oikeastikin Irlannissa sijaitseva Doolin ja sen olevat legendat sekä satutarina jolla pääsee niin elävien kuin kuoleiden maailman välissä liikkumaan.

Tarinassa on kaksi päähenkilöä jonka tarinat nivoutuvat hauskasti toisiinsa. Pelin voi pelata kokonaan ensin toisella läpi tai sitten chaptereiden välissä pelata ensin toisella ja sitten heti perään toisella... jälkimmäisellä tavalla olen itse pelaillut ja tuntuu tosi siistiltä tavalta ja tarinassa pysyy kummankin osalta tosi hyvin mukana.

Tarina itsestään lähtenyt melkoisen kiehtovasti käyntiin ja koko ajan tekee mieli sitä selvittää enempi ja nähdä mitä tuleman pitää. Itse peli on todella suora putki ”seikkailu” tai no niin putkea että seikkailua ei ole vaan edetään menemään vähän kuin interaktiivista tarinaa eteenpäin... ainakin mainiota se että ei jää jumiin vaan koko ajan etenee mukavasti. Tarinaa kerrotaan jänskällä sarjiksen tapaisilla videoilla kuin myös lyhyillä mutta hemmetin tyylikkäillä animaatiovideopätkissä.

Taistelu jota alamaailmassa harrastetaan reilumminkin on tehty lopulta mitä pidemmälle etenee jopa taktiseksi mutta todella nopeatempoisesti. Kun otuksen saa henkihieväriin mätkimällä niin sen henki pitää napata ja tässä käytetään hauskasti ohjaimen liikkeentunnista avuksi. Otuksia kun saa itselleen napsastua niin niitä saa käytettyä joko hyökkäämiseen tai puolustamiseen. Jokaisella on omat hyvät ja huonot puolet, toiset tepsivät lentäviin toiset maanpinnalla eläviin, toiset kauas hyökkäämiseen ja toisen lähelle jne... koko ajan voi ja pitää vaihdella mitä neljää ”hyökkäys-/puolustustapaa” käyttää sen mukaan millaisia otuksia vastaan tulee. Erittäin monipuolinen ja pelissä oikeasti joutuu ajattelemaan että mikä sopis mitä vastaan...

...isoja ns. välillä olevia pääbosseja vastaan saa etukäteen pieniä piirretyjä sivuja joissa on suurinpiirtein piirretty tapa jolla sen saa kellistettyä. Todella upeita ja erilaisia nämäkin taistot.

Visuaalinen tyyli (otukset noin yleensä) on jotain käsittämätöntä Tim Burton fantasiaa viety vielä pari tasoa korkeammalle positiivisella tavalla sen verran tyylikkäitä otuksia on peliin väsätty. Musiikki on myös tunnelmallista luritusta ja nostaa mukavasti fiiliksiä.

Jos tarinavetoinen fantasia/tarumaailmaan sijoittuva tyylillä väsätty satu kiehtoo joka myös oikeita legendoja sekaan sekoittaa... sekä todella erikoinen mutta jänskän toimiva erilainen taistelusysteemi todella pelittää niin mukava seikkailu tarjolla. Vatoituksen sanana kuitenkin se että seikkailua ei juurikaan ole vaan todella ohjattua kapeaa putkea mutta pidin, sellainen peli kuitenkin että joku toinen tästä ei taatusti pidä yhtään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 27.10.2007 10:25
Aikoinaan tuli Geoff Crammond’s Grand Prix pelejä tahkottua (kaverin luona Amigalla 1 sekä kotona erityisesti PC:llä 2 ja 3 osaa, taasen 4 aikoihin ei oikein ollut sopivaa tietsikkaa mikä ois kunnolla pyöritellyt)...

...tuolloin pelissä oli aivan huikeasti toteutettu monipeli saman koneen äärellä. Jokainen pelaaja ajeli vuorotellen pienen pätkän ja sillä aikaa tietokone ajeli niillä muilla ihmispelaajien menopeleillä. Toimi(i) uskomattoman hyvin, varsinkin silloin kun vääntää toisen ihmispelaajan auton kanssa ja saa pelätä että kohtaa kolahtaa kumpikin :) Muutenkin tuohon aikaan grafiikka oli huikeata, ajomallinnus jotain käsittämättömän hienoa sekä virittäminen huikean monipuolista touhua ja sillä virittämisellä oli myös suuri vaikutus ajo-ominaisuuksiin.

Joten pitkä on tovi viimeisimmästä F1 virtuaalisesta kokemuksesta. Nyt sitten piti viimeisintä koklailla elikkäs yhtä ensimmäisistä PS3 peleistä F1 Champhionship Edition

Ensin hyvät puolet... Grafiikka on liikkeessä mainion näköistä ja nopeuden tunne on hienosti luotu. Varsinaisesti peli ei sinällään ole grafiikoilta sitä ns. next-geniä (varsinkaan radanvarren maisemat) mutta toimii, erityismaininta tyylikkäälle sadekeli grafiikan toteuttamiselle (joka toimii todella hyvin !). Uratilassa pitää aloittaa jostain ruputallista (testikuljettajana, kakkos/ykköskuski) ja autoissa on todella eroja, rupukaaroilla ei vaan pärjää vaikka olisi kuinka hyvä ajelemaan kun muut menevät vaan paremmilla menopeleillä sen verran vikkelämpää jo pelkästään suorilla, hyvät suoritukset kuitenkin huomataan ja homma etenee... elikkäs tallien voimaerot ovat tehty hyvin. Varikkokäynnit, pitää itse eri nappuloita painelemalla tankata, ottaa renkaat pois ja pistää takaisin sekä päästää auto radalle... joten sen puolen onnistuminen sekä kuinka nopeasti on todella paljon omasta hereillä ja skarppina olemisesta myös kiinni. Renkaiden lämmöt otettu huomioon pidon suhteen. Äänipuolella kommentoinnit ovat ihan jees, lähinnä kertoilevat kuka johtaa ja muuta pientä infoa. Realistisuus siltä osin että moottoririkkoja sun muita tapahtuu. Kuskit, radat, tallit sekä heidän esittely on tehty melkoisen kattavasti ja suht tyylikkäästi. Helpotuksia/ajoapuja voi säätää todella laajalla säteellä joten meno sopii niin vasta-alkajasta arcadea haikailevasta aina simulaatiomaistakin hakevalle.

Huonot puolet... suuria vaikeuksia tottua pädillä menoon, varsinkin kääntyily tuottaa suuria vaikeuksia meikäläiselle, kaasu /jarru vielä menee mutta kääntyminen tuntuu joten aivan liian herkältä ja poukkoilevalta. Sellainen tasaisen tappavan tunteen menoa ei sitten saa millään päälle, kierrosajat heittelevät aivan järjettömästi (kun aikoinaan GP:ssä niitä pystyi takomaan ja riskejä ottamalla onnistuen parantamaan tai epöonnistumalla mokaamaan)... varmaankin hyvällä ratilla korjaantuisi tässä paljon ? ilmeisesti nyt ollut huhuja että tuo lisättäis peliin. Tietokonekuskien tekoäly ei tunnu liitelevän turhan korkealla ja melkoisen monotonista ja kiskoilla menemistä tuntuu olevan heidän liikehdintä radalla. Alkaa olla jo hieman vanhentunut tiedot joiltain osin kuten kuskit, tallit.

Noin muuten vauriomallinnuksesta en osaa vielä sanoa kuinka laajaa on jos toisia kolhii tai kuinka lujaa uskaltaa täräyttää vaikka Monacon seinävalleihin ennen kuin ripustukset sun muut hajoavat... toistaiseksi sen verran suurilla helpotuksilla pelannut että oppii ajamaan ja pääsis peliin kunnolla sisälle.

Sonylta taisi mennä tämän jälkeen lisenssin tehdä F1 pelejä (meni EA:lle mutta sieltä suunnalta ei vielä olla saatu peliä aihetta koskien tehtyä), harmi tämä vaikuttaa ihan kohtuulliselta tekeleeltä kuitenkin ja varmasti olisi tekijöillä ollut paljon lisää annettavaa uuden sukupolven konsoleille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 27.10.2007 23:30
Orange Boxin ja Halo 3:n Co-op-läpäisyn väliin olen jotenkin yrittänyt saada ängettyä väliin käsikonsolipelejä, tällä hetkellä Chibi-Robo! Park Patrolia ja Polarium Advancea, jota olen pelannut lähinnä bussissa.

Chibi-Robon DS-seikkailu ei noin parin tunnin pelaamisen jälkeen tunnu yhtä hyvältä kuin ensimmäinsen, Cubelle ilmestynyt Chibi-Robo!, mutta pirteän erilainen se onneksi on.
Ensimmäisessä pelissä Chibi-Robo yritti pelastaa perheen muun muassa avioerolta, yllättävän vakava ja iso asia noin värikkäältä ja "simppeliltä" peliltä, joka oli ehdottomasti yksi niistä jutuista joka minua pelissä puoleensa veti. Park Patrolissa pienen robotin pelastuksen kohteena on kaltoin kohdeltu ja saastunut puisto kaupungin laidalla. Toki ilmaston saastuminen ja sellainen on hyvin tärkeä asia, mutta silti se tuntuu aiheena hieman. . . persoonattomalta.
Ensinnäkin, ensimmäisessa pelissä Chibi toimi hyvin paljon perheen parissa, joka toi peliin kaksi asiaa: kontaktin ihmisten kanssa sekä kokoeron Chibiin ja sen ympäristöön. Pienelle robotille tavallinen omakotitalo oli aivan valtava paikka täynnä koloja ja nurkkia tutkittavaksi ja siellä asuvat ihmiset tuntuivat oudon realistisilta, varsinkin kun muut talossa olevat asukit olivat (usein täysin sekaisin olevia) leikkikaluja. Park Patrolissa tutkittava alue puistoineen ja kaupunkineen on loppujen lopuksi varsin lättänä ja ilmeisesti leikkikalut ovat tällä kertaa paljon isommassa roolissa kuin tavalliset ihmiset, joista näkyy tällä kertaa Peanuts-tyyliin pelkästään jalat, joka hieman kylmältä ja persoonattomalta. . . Ymmärrän toki, että DS:n tekniset rajoitukset ovat suuri osa pelin maailman ja hahmojen suunnitteluun, mutta onhan tuo silti tylsää. . .

Onneksi sentään ihanan värikkäät grafiikat ja hassusti pelitapahtumista muodostuva musiiki* on saatu ahdettua varsin onnistuneesti pienelle DS:n kasetille. Myös pelin isoin uudistus ensimmäisestä pelistä tuntuu hauskalta: pelastettavaa puistoa täytyy tosissaan muuttaa, sekä kukkia kasvattamalla, että myös ihan oikeasti rakentamalla sitä, joka on kuin pieni jumalsimulaattorin tapainen peli hieman Populousin tyyliin. Ja kosketusruutuakin käytetään sekä runsaasti, että hauskasti. Pyörää poljetaan pyörittämällä polkimia, kukkia kastellaan pumppaamalla pumpulla vettä ja kukat kasvatetaan tanssimalla, joka onnistuu pyörittämällä levylautasta!

Polarium Advance taas on juuri niin täydellinen bussi-peli kuin toivoin sen olevankin. Grafiikat ovat kivan simppelit, koneen käynnistämisestä ensimmäisen puzzlen aloittamiseen kuluu tuskin viittä sekuntia ja peliä voi jopa pelata yhdellä kädellä jos Micro tai SP löytyy. Ei siis haittaa vaikka ei istumapaikkaa saisikaan!


Ja loppuun pitää ilmoittaa, että Score Attackin kolmatta ketjua tuskin ehdin tekemään hetkeen. . . Tiedän, että edellisestä taitaa olla jo kolme viikkoa kaiketi, mutta pelattavaa löytyy niin paljon ja jotain sosiaalisiakin juttuja löytyy varsin runsaasti, että en oikeasti tiedä koska ehtisin perustaa uutta ketjua. Joten jos joku kovasti kolmatta ketjua kaipaisi ja haluaisi sellaisen perustaa, niin antaa palaa minun puolestani! Pelinähän taisi olla joku Metal Slug-sarjasta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Qtulhu - 28.10.2007 14:44
Crysiksen demoa. XP:ssä pelasin, kun Vistassa kuulemma kyykyttää koneen aika tehokkaasti. Graffat luonnollisesti niin korkeat kuin XP:ssä saa (lukuunottamatta resoa ja muutamia asetuksia) ja pyöri asiallisesti. Pelin fysiikat on erittäin hyvin tehty ja nanopuku mahdollistaa joko näyttävien tai salakavalien temppujen teon ja ennenkaikkea hauskojen. Näkymättömänä hiippailet vihun viereen, vaihdat puvun lisämään voimaa, lyöt vihua nyrkillä ja lopuksi katso monen metrin ilmalento. Nopeutta lisäämällä pääsee nopeasti vihollisten selustaan. Tällöin tosin puku ei kestä yhtä kovaa kuritusta ja kuolet nopeammin jos jäät tuleen makaamaan. Näkymättömyys kestää vain jonkin aikaa kerrallaan ja puku palautuu normaalitilaan (vahvistettu panssari), joten koko aikaa pelissä ei voi näkymöttämänä hiippailla, parempi niin. Myös lyönti tai ampuminen poistaa näkymättömyyden. Puku myös parantaa pelaajaa, joten taktikoimalla ja suojaa hakemalla pystyy nopeasti parantumaan pitkissäkin taistoissa. Vihollisten joukkoon ei tosin kannata suinpäin syöksyä, ei se puvun vahvistettu panssarikaan kaikkea kestä. Mutta kaikenkaikkiaan nanopuku mahdollistaa aikamoisen leikittelyn vihuilla ainakin siihen asti kunnes ufoja alkaa tulla vastaan. Myös aseeseen liitettävät lisävarusteet on hyvin toteutettu. Kaiken kaikkiaan demon perusteella hauska peli ja teknisesti tyrmäävä, ei toki mikään suoranainen genreuudistaja, mutta kunhan oppii nanopuvun salat, on peli todella hauskaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 28.10.2007 16:26
Minäki haluun Crysistä, mutta haaveeksi jää kun kone nykii jo HL2:sta pelatessa. :(

Pelasin Guitar Heroa, Frequencyä, Pro Evo kutosta. Kaikki vitutti. Jo pelihyllyyn katsominenkin vituttaa. Koko peliharrastus vituttaa. GAF vituttaa. Paska vituttaa.

Anteeksi, nyt ei vaan tämä pelaaminen oikein nappaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 30.10.2007 17:12
Tänään aamulla kello 11 se tapahtui. PS2:n parhaan nettipelin servut suljettiin Euroopassa. Metal Gear Online oli pystyssä reilun vuoden. Pelitunteja kertyi ~330 tuntia. Pahvilaatikossa vietin tuosta ajasta varmaan puolet.

Majuri Raikovin "crotch strikea" sain kokea monet karvaat kerrat, useimmat disconnectaukset tapahtui tämän jälkeen. Ocelotin Single Action Army osoitti ylivoimaisuutensa ahtaissa käytävissä. Ja se v***n baretti, joka pelasti varmalta kuolemalta päähän kohdistuneen laukauksen jälkeen. Sokolov... no, jos helppoa uhria olit etsimässä.

City Under Siege oli mapeista suosituin. Se sisälsi vähän kaikkea: korkeuseroja, ahtaita käytäviä ja laajoja avoimia alueita. Se myös sopi kaikkiin pelimuotoihin erinomaisesti.  C.U.S nähdään vielä MGO 2:ssa. Killhouseista nopeaa toimintaa etsivät sai kiksinsä. Pillbox purgatorystä retkeilijät tykkäsi, pahimmat stat boosterit löytyivät täältä. Mountain oli vähän epätasapainossa joukkuepohjaisissa pelimuodoissa. High Icen huono näkyvyys teki siitä epäsuositun, itse pidin strategisemmasta lähestymisestä. Brown Townin aavikkoteemasta ja monipuolisuudesta diggasin, MGO:n paras mappi mielestäni.

Snakena pelaaminen Sneaking-pelimuodossa hyvin Sonaria käyttäviä pelaajia vastaan oli melko haastavaa. Chaff kranaatin oikea-oppinen käyttö kannatti opetella. Rescue onnistui hyvin pelimuotona, se ei vaan ollut läheskään niin suosittu kuin olisin halunnut. Team Deathmatch ja Capture toimi, Deathmatchin levottomuus ei sytyttänyt.

Viimeisenä yönä pelaajamäärä lähenteli kahtasataa, normaalisti tuohon aikaan pelaajia on korkeintaan 100. Tunnelma oli melko haikea, kukaan ei jaksanut valittaa mistään. Porukka halusi ottaa kaikki irti viimeisistä hetkistä. Mese osoitteita vaihtui tiheään tahtiin. Kaikki hoki, että toivottavasti nähdään MGO 2:ssa. Joku pelin vasta ostanut valitti hukkaan menneitä rahoja. Muutama serveri keskittyi pelkästään yleiseen sekasortoon ja viimeisiin viesteihin.

Konami onnistui lagisten alkuongelmien jälkeen tekemään MGO:sta erittäin onnistuneen paketin.  Monimutkaiset kontrollit MGS-sarjaan perehtymättömille ei kieltämättä olleet kovin aloittelijaystävälliset, mutta ne tekivät pelistä syvällisen. Persoonallisuus on se juttu, joka erotti tämän muista nettiräiskyttelyistä.

MGO 2 jatkaa tästä puolen vuoden päästä. Rest In Peace MGO.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 02.11.2007 23:06
Colossusta en malttanut pelata kauan, kun DS:ssä polttelee Phantom Hourglass.
Tuli tänään vihdoin viimein taas pelattua Colossusta, ja täytyy myöntää, että se oli ehkä paras heräteostos ikinä. Aiemmin en ollut surmannut kuin ensimmäisen kolossin, mutta tänään kukistin neljä lisää. Eliminoiminen on kyllä hauskaa puuhaa, etenkin kun ratkaisut selkään pääsemisestä on välillä aika erikoisia, mutta silti toimivia.

Pelimaailma on kaikessa tyhjyydessään todella kaunis ja tunnelmallinen. Rotkot ovat näyttäviä, ja tasankojen yli on todella mukavaa ratsastaa, vaikkakin Agro välillä niskotteleekin. Tosin kapeiden rotkon ja kallion välisten ledgejen läpi on mukavaa ratsastaa, etenkin kun Agro on viisas ja osaa kulkea itse niillä todella sulavasti ilman ohjeistusta.

Pelikello näyttää jo lähes kahta tuntia, enkä ole peliin pettynyt. Toivon, etten siihen myöskään tule pettymään, mutta toisaalta tilanne ei näytä siltä, että tulisin ostosta missään vaiheessa harmittelemaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 05.11.2007 23:06

Pelikello näyttää jo lähes kahta tuntia, enkä ole peliin pettynyt. Toivon, etten siihen myöskään tule pettymään, mutta toisaalta tilanne ei näytä siltä, että tulisin ostosta missään vaiheessa harmittelemaan.

Tuskinpa tulet pettymään, meininki vain paranee loppua kohden. Pelin lopetus unohtumaton, joten jo sen näkemisen takia kannattaa vääntää peli läpi, ja ilokseenhan sen muutenkin vääntää.
Myös ICO on pakko-ostos, jos et ole sitä jo läpäissyt.  ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 05.11.2007 23:26

Pelikello näyttää jo lähes kahta tuntia, enkä ole peliin pettynyt. Toivon, etten siihen myöskään tule pettymään, mutta toisaalta tilanne ei näytä siltä, että tulisin ostosta missään vaiheessa harmittelemaan.

Tuskinpa tulet pettymään, meininki vain paranee loppua kohden. Pelin lopetus unohtumaton, joten jo sen näkemisen takia kannattaa vääntää peli läpi, ja ilokseenhan sen muutenkin vääntää.
Myös ICO on pakko-ostos, jos et ole sitä jo läpäissyt.  ;)
Jep. 11 kolossia on nyt kaatunut, ja jokaisesta taistelusta olen nauttinut. Aivan käsittämättömän hyvä peli, ja olen täysin ihastunut siihen.

ICO löytyy kaveriltani, jolta saatan saada sen jossain välissä lainaan. Hän ei kuitenkaan siitä niin hirveästi pitänyt, mutta tahtoisin silti koittaa sitä. Toivottavasti sekin osoittautuisi hyväksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Qtulhu - 06.11.2007 00:26
Hellgate: Londonia tuli tossa pelattua. Guardianilla pelasin, aikamoinen tankki. Demossa pelasin marksmanilla ja kuolin yhteen isompaan örkkiin, niin nyt guardianilla kyseinen mörkö kaatui suhteellisen helposti. Pelissä on omat vikansa, mutta kyllä ne hyvät puolet painaa vaakakupissa sen verta enempi, että peli saavuttaa statuksen "ihan hyvä". Pelin miljöiden ulkönäkö vaihtuu joka pelikerta, vaikka toki ne rakentuvat samoista elementeistä joten täysin erilaisia niistä ei tule. Jo aiemmin tutkitut alueet muuttuvat ja niihin ilmestyy uusia hirviöitä ja tavaroita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: AK-87 - 06.11.2007 17:58
Tästä on jo aikaa...öh...kaksi päivää, mutta enpä silloin päässynnä kirjoittelemaan.
God of War 2 läpite. Joo-o...tykkäsin ja sopiva jatko ykköselle, ainut, että loppu jäi tavallaan ärsyttämään, olisin halunnut pelailla pitempäänkin. Tämä oli kyllä helpompi, kuin ykkönen, vaikka parissa kohtaa yrityksiä kyllä kului, mutta ei tässä ollut mitään verrattuna ykkösen perheensuojelu-tehtävän helvetilliseen vaikeuteen, ja ehkä hyvä niin.
Mutta verta ja paljaita tissejä olikin sitten sopivasti (ja se seksi minipelikin löytyi) niin eihän tämä huonokaan voi olla... :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 06.11.2007 23:37
project gotham racing nelosta.

se tyyppi pitäisi hirttää munista joka on keksinyt että laitetaan yhteen kisaan ajettavaksi nyrren behemoth versio vääräänsuuntaan.
nyrreä kun on ajettu konsolipuolella jo pgr2:ssa, pgr3:ssa, forzassa ja gran turismossa oikeaan suuntaan niin voitte kuvitella kuinka vittumaista sitä on ajaa väärään suuntaan.
minä kun vielä luulin että kaikki arcade kisat on pakko vetää sekä prätkällä että autolla jotta saa saavutuksen.
pelasin tuota nyrre kisaa sitten prätkällä hopea tasolla ja jumalauta että siinä meni hermot, pelissä kun on muutenkin ne prätkät aivan paskoja autoihin verrattuna ja tuossakin tulee vastustajaa ohi joka puolelta heti ekalla suoralla ja jos kurveissa hiukankin menee ruohikolle niin se huora kaatuu sen prätkän kanssa.
ja noin käy usein kun sitä nyrreä ei vaan osaa ajaa väärään suuntaan ja on yleensäkin pyhäinhäväistys että sitä pakotetaan noin ajamaan.

mitäs siinä sitten, ohjain lentää sohvalle, koitetaan uudestaan, ohjain lentää seinään ja tapetista lähtee pala, ohjain lentää lattiaan ja muovinpalat lentelee, ohjain lentää roskikseen, ohjain tongitaan roskiksesta ja kokeillaan ja perkele sehän toimii vielä.
muovia siitä puuttuu ja teipillä pysyy kasassa mutta kaikki napit ja muut toimii, ei se ollutkaan niin heikko mitä luuli.

kyllä tuokin kisa meni läpi ja sitten yöllä luin foorumilta että se riittää kun ajaa autolla kaikki muut kisat paitsi ne jotka on pakko ajaa pärrällä että saa saavutukset.
tuon kun olisi tietänyt aikaisemmin.
jos saavutuksen kuvauksessa lukee complete every arcade event with silver/gold/platinum difficulty niin totta munassa minä ymmärrän sen niin että jos haluaa vaikka hopea saavutuksen niin kaikki kisat pitää vetää sekä prätkällä että autolla koska molemmille on omat mitallinsa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 07.11.2007 14:19
Minäki haluun Crysistä, mutta haaveeksi jää kun kone nykii jo HL2:sta pelatessa. :(

Pelasin Guitar Heroa, Frequencyä, Pro Evo kutosta. Kaikki vitutti. Jo pelihyllyyn katsominenkin vituttaa. Koko peliharrastus vituttaa. GAF vituttaa. Paska vituttaa.

Anteeksi, nyt ei vaan tämä pelaaminen oikein nappaa.

Pelaaminen ei nappaa, mutta silti Crysis polttelee?

Hä?

Ei kun, anteeksi, en varmaan lukenut oikein...

Mitä?

EDIT: (http://www.wishingline.com/blogimages/200posts.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 07.11.2007 17:22
Pelaaminen ei nappaa, mutta silti Crysis polttelee?

No... juu. Kiinnostus pelaamiseen vähenee koko ajan ehkäpä eniten siksi, että PeeCeeni on aika pelikelvoton ja konsoleista (isoista) löytyy vain Ps2, ei seuraavaa sukupolvea lainkaan. Ja koska minulta ei löydy sitä, mistä nykyään paljolti puhutaan, en jaksa seurata mitään aiheeseen liittyvää, koska se ei minua kosketa ja olen täten aika ulalla kaikesta. Tämä on vähän turhauttavaa, mutta eiköhän se korjaantuisi jos vaan jotain uutta laitetta ostaisi taloon.

Minua siis kyllä polttelee paljon muukin, kuin Crysis, mutta niistä peleistä joita omistamilleni konsoleille on, ei yksikään oikein nappaa. Phantom Hourglass tuli kyllä tilattua ihan siinä toivossa, että pelaamisen koukku taas löytäisi ja solmisi itsensä tiukasti perskarvoihini. Olipa kauniisti sanottu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 10.11.2007 01:32
Super Mario Bros 3:n ympärille nivoutuu niin suuri osa lapsuusmuistoista että pelin puolueeton käsitteleminen on täysin mahdotonta. Siten tunne oli juhlava kun latasin pelin Virtual Consoleen ja napsautin sen ensimmäistä kertaa päälle moniin vuosiin. Ja mitäpä siitä voisi sanoa: se on sama, pikselintarkasti ohjautuva, yhdet pelihistorian parhaimmista musiikeista omaava ja ikimuistoiset radat sisältävä peli, joka yhdessä Megaman 2:n kanssa on niitä pelejä, jotka sytyttivät pelaajan liekin sisälläni.  Goldeneye 007:n, Super Mario 64:n ja Ocarina of Timen avustuksella sama liekki syttyi ilmiroihuun.

SMB3 tuntuu jopa paremmalta alkuperäisessä asussaan kuin päivitettynä All-Stars painoksena. Kaikki on niinkuin lapsuudessa muistankin niiden olevan.  Kaksi ekaa maailmaa napsahti läpi tuossa äsken ja päällimmäinen tunne oli koko ajan "miten hemmetissä tämä voi olla näin hyvä peli?"



Olin niitä, jotka rankkasivat Resident Evil 4:n vuonna 2005 erityisen korkealle, ja jotka samalla läpäisivät pelin vain ja ainoastaan yhden kerran. Nyt kun asetin Wiin sisään liiketunnistinohjauksella varustetun, päivitetyn version, pelasin itseni saman tien chapteriin 2-1.  Kahden vuoden tauon jälkeen peli tuntuu fantastiselta.

Tässäkin pelissä pelimaailma imaisee sisäänsä entistä napakammin ja se ansio on jälleen ohjaustyylin koriin putoava. En voisi olla tyytyväisempi tavasta, jolla peli on Wiille kontrolliuudistuksineen tuotu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Qtulhu - 10.11.2007 01:44
Viikonlopun ykköspeliä eli Call of Duty 4:sta ja on muuten laadukas peli. Grafiikkaa on hienoa ja pyörii meikän koneella hyvin ja äänet on varsin munakkaat omasta mielestäni. Peli vangitsee sodan sekä taktisen että kaaottisen puolen hyvin (tai ainakin niin luulisin, mutta en ole sodassa ollut joten pelkää mutuilua tämä on). Tekoäly on varsin hyvää ja vihut hakevat suojaa ja tulittavat sieltä eivätkä ramboile suoraan päälle (tätä vikaa oli hieman Crysiksen demossa). Korkealla tulee olemaan listalla kun vuoden parhaita pelejä rankataan, mutta tuskin ihan yltää vuoden parhaaksi, kun kovia nimikkeitä on tullut ja tulossa. Valitettavasti yksinpeli on kuulemma lyhyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CthulhuBard - 12.11.2007 14:21
Viikonloppu hujahti täälläkin Call of Duty 4:n parissa ja jatkuu edelleenkin. Moninpeliä tuli tahkottua tuonne klo 4 saakka kunnes malttoi mennä koisimaan kun nainen sai ylipuhuttua :D ja yksinpelikin vielä kesken kun pienissä osissa sitä pelannut. Kyllä tästä moninpelistä riittää loppu vuodeksi hauskuutta aivan varmasti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 12.11.2007 21:50
Viimeinen kolossi kaatui tänään, kun pääsin vihdoin Shadow of the Colossuksen läpi. Sinäänsä olisin toivonut hieman vaikeampaa loppuvihollista, mutta kai sitä pitää sitten pelata Hard mode läpi, niin saatan nähdä vilauksen Game Over -ruudusta. Viimeinen kolossi nujertui todella helposti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tämän pelin takia niitä konsoleita pitäisi ostaa ja pelejä pelata. Pitäisiköhän jossain vaiheessa hommata PS3 ihan pelkästään Team Icon seuraavan projektin takia? :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Qtulhu - 12.11.2007 23:34
Call of Duty 4:sta edelleen. Sniperitehtävään (One Shot, One Kill) asti olen nyt yksinpeliä pelannut ja moninpeliäkin jonkun verran kokeillut. Todella hienoa menoa ollut tähän mennessä ja peli ei ole raskas vaikkakin grafiikka on hienoa. Se Spectre tehtävä oli hieno sekä samaten sen viimeisen kersantti Jacksonin kentän helikopterista tulittaminen. Epäileville Tuomaille suosittelen peliin tutustumaan jos räiskintä/sota ei aiheuta oksennusreaktiota.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.11.2007 10:36
COD4 saapui eilen taloon ja peli on aivan loistava, vaikka vihaankin sotapelejä. Vedin eilen putkeen muutaman tehtävän läpi ja tunnelma 50"-tv:llä ja kotiteatterilla on aika huikea. Tosin olisi pitänyt suoraan aloittaa vaikeimmalla vaikeustasolla, kun ei tämä ole läheskään niin hankala kuin arvostelujen perusteella arvelin. Halo 3:n yksinpeli on edelleen kesken, kun se on täyttä paskaa, mutta tämä kyllä tulee varmasti vedettyä läpi pariinkin otteeseen.

Moninpeli on myös todella kovaa kamaa myös ja paranee koko ajan, kun saa omaa hahmoaan kasvatettua. Muutama eka matsi meni kuollessa koko ajan, kun Halossa ehti tottua siihen, että vihuun saa upottaa lippaallisen luoteja, ennen kuin se kuolee, mutta kyllä siihen aika nopeasti sisälle pääsi. Tässä pelissä aseet sentään tappaa! En kuitenkaan osaa sanoa vielä varmaksi onko tässä parempi moninpeli kuin Halossa, vaikka siltä tuntuukin tällä hetkellä. Molemmissa on hyvät puolensa, mutta Halossa yksilötaidot tulevat paremmin esille kuin tässä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 15.11.2007 11:54
Olen vihdoin päässyt pelailemaan enemmän kun muutimme kaksioon tyttökaverin kanssa. Vielä kun BB-julistettaisiin pannaan ja kiellettäisiin yleistä olotilaa kirvelevänä ja tuhoavana ohjelmana pystyisin pelaamaan varmaan päivittäin ja usean tunnin. Ehkä toivon liikoja :rollaus:

Mutta siis, Wii ja Zelda ovat olleet tällä hetkellä pelaamisen kohteena. Ja pakko myöntää, Nintendo kyllä osaa. Pelasin yksin ilman häiriöitä noin klo: 22 - 24, pääsin tunnelmaan ja toimintaan todella hyvin sisään. Ja voi voi kun ei olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Peli on yksinkertaisesti hieno. Joka kannalta. En tosin ole pelannut kuin alun vasta joten...mielipide voi tietysti muuttua. Tästä huomaa ainakin että minut saa innostumaan pelista kunhan tunnelma on kunnossa. Tämä siis sen perusteella että en ole vielä ehtinyt paljon pelaamaan ja olen jo innoissani.

Ihan alku pelistä tuntui kyllä hiukan tylsältä. Poukkoilin sielä täällä ja ratsastelin Eponalla. Pidin enemmän Ocarina of Timen alusta. Sitten kun päästiin vähän miekan varteen ja susi muotoon alkoi homma kiinnostamaan enemmän. Tunnelma oli hieno kun meni Midnan kanssa torniin jne. Olen yleisesti sen kannalla että grafiikka tuo tunnelmaa todella hyvin, mutta en vieläkään käsitä "HD-ajan" vetovoimaa, varsinkin sen jälkeen kun on pelannut Twilight Princessiä. Ehkä johtuu siitä kun en ole messujen ja pelitilaisuuksien lisäksi "HD-aikaan" tutustunut...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 15.11.2007 12:51
Olen vihdoin päässyt pelailemaan enemmän kun muutimme kaksioon tyttökaverin kanssa. Vielä kun BB-julistettaisiin pannaan ja kiellettäisiin yleistä olotilaa kirvelevänä ja tuhoavana ohjelmana pystyisin pelaamaan varmaan päivittäin ja usean tunnin. Ehkä toivon liikoja :rollaus:
Kaksi telkkaria (salkkareille pieni makkarissa ja peleille suuri olkkarissa) takaa onnen parisuhteessa.  :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 15.11.2007 13:15
Olen vihdoin päässyt pelailemaan enemmän kun muutimme kaksioon tyttökaverin kanssa. Vielä kun BB-julistettaisiin pannaan ja kiellettäisiin yleistä olotilaa kirvelevänä ja tuhoavana ohjelmana pystyisin pelaamaan varmaan päivittäin ja usean tunnin. Ehkä toivon liikoja :rollaus:
Kaksi telkkaria (salkkareille pieni makkarissa ja peleille suuri olkkarissa) takaa onnen parisuhteessa.  :rollaus:
Ei. Vaan kaksi telkkaria ja kaksi digiboksia. Ja loven lompakossa. Ja nyt muuton jäljiltä lompakossa jo "pienoinen" lovi löytyy valmiina joten ei heti tule uuden TV:en hankinta eteen. Ideana hyvä kyllä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.11.2007 14:17
Mutta siis, Wii ja Zelda ovat olleet tällä hetkellä pelaamisen kohteena. Ja pakko myöntää, Nintendo kyllä osaa.

TP:n alku on tosiaan hitaanpuoleinen. Tyyntä ennen myrskyä. Seikkailu tarvitsi tosin tälläisen alun, sillä Linkin roolissa on mukava maistaa tavallista elämää Ordonin maatilalla ennenkuin helvetti repeää valloilleen.

Kolmannen temppelin jälkeen Twilight Princess näyttääkin sitten terävimmät kyntensä ja passittaa ruudulle järjestäen upeita hetkiä. Olet siis vasta tulossa nanna-vaiheisiin. Lupaa todella hyvää, että jo nyt olet innoissasi pelistä.

Pitää uudelleenpelata TP ehkä jouluna porukoiden luona.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.11.2007 11:14
Castlevania: Dawn of Sorrow:ta tuli viimeksi pelattua.
Pelikello näyttää yli 7h ja linnasta on tutkittu nyt noin 70%. Ei ole kyllä tämäkään metroidvania pettänyt. Kaikki toimii pelissä sulavasti, eikä pelistä ole oikeastaan mitään muuta negatiivista sanottavaa kuin uudet paskat anime-videot. Tunnelmassa ja musiikeissa ei aivan Symphonyn tasolle päästä, mutta muuten kyllä ylletään täysin samalle tasolle.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.11.2007 17:41
Lainaus
Vedin eilen putkeen muutaman tehtävän läpi ja tunnelma 50"-tv:llä ja kotiteatterilla on aika huikea.

Älä nyt sinäkin ala tätä paskaa viljelemään.


Super Mario Sunshinea olen tässä pari päivää tahkonnut ja noin 70 tähteä takana. Alku oli pelissä loistavaa kun paikat olivat tuntemattomia ja tutkimista riitti. Hyvin nopeasti kuitenkin maailmat kävivät tutuiksi ja peli meni tähtien systemaattiseksi keräämiseksi. Ei tämä täysin huono asia ole, mutta kun peli on helppo kuin mikä ja rakettirepulla pääsee minne vaan nopeasti niin tylsyys alkaa iskeä. Ei todellakaan mikään Mario 64:sen (ja ilmeisesti Galaxynkaan) tasoinen tekele näin kenttäsuunnittelunsa puolesta. Hyvän näköinen ja välillä kuuloinen paketti kuitenkin huipulla ohjauksella. Pari todella homoakin tehtävää on pelissä ollut, mutta ei mitään mistä ei kiroilemalla selviäisi.

Niin ja olihan tuossa vähän aikaansa edellä olevat vesi-efektit :o

Aloitin Wind Wakerin huvikseni lähinnä alkudemoa katsoakseni, mutta on tässä sellainen imu, että saatan jopa aloittaa läpäisyn suorin tein. Paras Zelda.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 17.11.2007 18:35
Paras Zelda.

I agree.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 17.11.2007 18:42
Jep.

Ocarina ei oikein iskenyt kun pelasin sitä ekan kerran Cuben collector's edition-levyltä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 17.11.2007 18:49
Ocarina ei oikein iskenyt kun pelasin sitä ekan kerran Cuben collector's editin-levyltä.

Mäpä pelasin sen Ocarinan siitä paketista ekana ja sitten ihmettelin kun WW ei oikein iskenyt.

EDIT: siis Wind Wakerin bonuslevyä tarkotin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Melfice_ - 17.11.2007 19:32
Ocarina of Timea ei voi oikein ymmärtää jos sitä katsoo pelkästään tämän päivän vinkkelistä. Wind Waker kestää varmasti paremmin aikaa, mutta Ocarina of Time on silti parempi peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 17.11.2007 20:42
Nuo kaikki TP:n ohella on lähes samalla viivalla minun henkilökohtaisessa Zelda-hierarkiassa. Twilight Princess oli ensimmäinen 3D-Zelda, jonka pelasin ja sitä seurasi Wind Waker. Viimeisenä pelasin Ocarina of Timen.

Wind Wakerissä plussaa saa vapaa kamera, joka puuttuu OoT:sta ja TP:sistä. Twilight Princessin vahvuus taas on sen pituus ja susi-osuudet. Ocarina of Time taas pesee muut juonellaan ja kahdella aikakaudellaan.

2D-Zeldoja taas on paha tähän vetää, sillä niitä ei oikein voi verrata uudempiin. Niistä paras on kuitenkin ehdottomasti Link to the Past.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.11.2007 15:25
Wind Wakerissä plussaa saa vapaa kamera, joka puuttuu OoT:sta ja TP:sistä. Twilight Princessin vahvuus taas on sen pituus ja susi-osuudet. Ocarina of Time taas pesee muut juonellaan ja kahdella aikakaudellaan.

OK...

Kaikista muista Zeldoista kyllä puhellaan, mutta se paras aina unohdetaan. Majora's Mask hakkaa nimittäin muut 3D-Zeldat yhdellä kädellä. Ainoa Zelda jossa on jopa haastetta, parhaat hahmot, eniten sidequesteja ja lisäksi niistä saa jopa palkinnoksi hyödyllisiä tavaroita. Pelissä on myös muutakin kuin pelkästään luolastosta luolastoon juoksua. Peli jäi vähän unholaan monilta, kun sattui tulemaan juuri Ps2:n julkaisun aikoihin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 19.11.2007 16:35
Kaikista muista Zeldoista kyllä puhellaan, mutta se paras aina unohdetaan. Majora's Mask hakkaa nimittäin muut 3D-Zeldat yhdellä kädellä. Ainoa Zelda jossa on jopa haastetta, parhaat hahmot, eniten sidequesteja ja lisäksi niistä saa jopa palkinnoksi hyödyllisiä tavaroita. Pelissä on myös muutakin kuin pelkästään luolastosta luolastoon juoksua. Peli jäi vähän unholaan monilta, kun sattui tulemaan juuri Ps2:n julkaisun aikoihin.

Nolona myönnän että tämä jäi minultakin väliin. Lähinnä sen vuoksi kun se vaati sen extra muistin N64:ään. Harmittaa melkein...Mutta onneksi on VC :) Pitää vain odottella että peli tulisi VC:hen. Toivottavasti tulee...

Ei kai peli muuten vielä sielä ole? En ole kovinkaan tarkasti sitä vielä selaillut :) Muistelin vain että OoT sielä on jo mutta Majora´s Maskia ei vielä ole.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 19.11.2007 16:56
Käsittääkseni ei ole. Luulisin, että serkkuni olisi pitänyt asiasta jonkinmoista metakkaa.

Edit:
Juu, tarkistelin eikä näkynyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.11.2007 17:16
Majora´s Maskin VC-versiota todellakin odotellaan. Mutta luoja sentään, toivottavasti tulevan virtuaalikonsoli-version emulointi on täydellistä eikä sitä ole tehty niinkuin Cube-Majoraan huitaisten. Pelihän kaatuili paljon, mikä MM:n tallennussysteemi huomioon ottaen oli paha juttu.

Täydellisesti emuloitu Majora VC-versiona on my bueno.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 19.11.2007 20:17
Kaikista muista Zeldoista kyllä puhellaan, mutta se paras aina unohdetaan. Majora's Mask hakkaa nimittäin muut 3D-Zeldat yhdellä kädellä. Ainoa Zelda jossa on jopa haastetta, parhaat hahmot, eniten sidequesteja ja lisäksi niistä saa jopa palkinnoksi hyödyllisiä tavaroita. Pelissä on myös muutakin kuin pelkästään luolastosta luolastoon juoksua. Peli jäi vähän unholaan monilta, kun sattui tulemaan juuri Ps2:n julkaisun aikoihin.
Majoras Mask on jäänyt kokematta, samoin kuin koko N64. Virtual Console -julkaisua odotellaan täälläkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: rinturi - 23.11.2007 22:58
Tuli tuossa muutama tunti veivattua Gamestopista poistettua Guitar Hero 3: The Legends of Rockia PS2:lla. Paskat grafiikat, paska käyttöliittymä, homot boss battlet joiden homous vetää jopa vertoja mehiläismariolle. Ohjain on vielä alempaa paskaa kun nuo edellä mainitut yhteensä. Biisilista ja pelattavuus ovat onneksi tuttua parhautta. Se langaton ohjain on ehkä paskin tekele pelimaailmassa heti Wii Zapperin jälkeen. Aivan järkyttävä viive, meinasi lentää roskiin heti tokan biisin aikana. Noh, onneksi löytyy kaksi ohjainta jo valmiiksi niin pääsin rokkaamaan oikee huolelliseST.

Setissä numero 8 asti olen expertillä. Muutama homo biisi vaatinut pari yritystä, mutta aika helppoa kamaa kokonaisuudessaan. Illemmalla vielä Onen kimppuun.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 23.11.2007 23:02
Se langaton ohjain on ehkä paskin tekele pelimaailmassa heti Wii Zapperin jälkeen.
Muistan DigiExpoilta, että frettinappulat ainakin olivat huonoimmat ikinä. Todella huono palaute ja näppäimet olivat liian löysät.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: rinturi - 23.11.2007 23:03
Se langaton ohjain on ehkä paskin tekele pelimaailmassa heti Wii Zapperin jälkeen.
Muistan DigiExpoilta, että frettinappulat ainakin olivat huonoimmat ikinä. Todella huono palaute ja näppäimet olivat liian löysät.
Hoho, mulla ne on taas kireämmät kuin sammunut ysikolmonen. Huonot ne napit silti on.

EDIT: Noniin, nyt on Number of the Beast ja Cliffs of Dover läpi. One ja Raining Blood hinkataan sitten huomenna. Ja kaikkia kiinnostaa. Haloa. Livessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 25.11.2007 00:23
Perjantaina Gamestopista hakemaani Guitar Hero 3:sta on tullut pelattua parin kaverin kanssa useampi tunti. Kyseessä on ensikosketukseni koko pelisarjaan, joten mitään päätä huimaavaa ei meno vielä ole. Easylla kaikki meni vielä melko heittämällä, mutta normaalilla viimeinen boss battle tuntui hankalahkolta parin kokeilun perusteella. Tuon läpäisemisen jälkeen on tarkoitus luonnollisesti siirtyä hardille, jonka läpäisemisen uskon olevan jo huomattavasti hankalampaa. Näin aloittelijalle siis...

Biisilista on varsin hyvä, joskin muutama täysin turha ja mitäänsanomaton kappale on eksynyt mukaan. Biisejä, joihin ei career-tilan läpäisyiden jälkeen enää uudelleen halua koskea.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doc - 26.11.2007 22:37
Itse pelasin viimeksi Final Fantasy XII. Olin positiivisesti yllättynyt miltä se näyttää ja tarina on mielestäni maininnan arvoinen. Aloitellessani pelkäsin, että tuleekohan tämä nyt pärjäämään FF X kaltaiselle teokselle ja heti alkuun pisti silmään, että hahmot muistuttavat kyllä kympin hahmoja. Kuitenkin tämä ei osoittautunut liian häiritseväksi ja sain pelistä enemmän intoa irti kuin aluksi oletinkaan. Sarja sai minusta arvoisensa jatkajan.

Ai niin. Taistelemisesta täytyy sanoa, että olipa aluksi surullista katsottavaa kun hahmot ujelsivat laidasta laitaan ja viholliset kuolivat omaan röhötykseensä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 30.11.2007 20:13
Soldier of Fortune 2: Double Helix:n aloitin eilen ja ihan mukavaa viihdettä mutta yksi asia vain hieman kummastuttaa nimittäin se että kaverini sanovat että he ovat ampuneet joltain tyypiltä pään palasiksi ja sen jälkeen leikannut puukolla kaikki raajat irti. Minulla taas on silleen että kun jotain tyyppiä ampuu, niin ei tule muuta kuin ampumahaavoja. Tietääkö kukaan ongelman alkulähdettä? Ei muuten haittaisi mutta tämä pelihän on kuuluisa sen väkivaltaisuuden takia. Ja kyllä, minulla on full violence päällä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 02.12.2007 13:30
Elite Beat Agents.

Ensireaktio parin biisn jälkeen oli pettymys. Peli tuntui ihan kivalta, mutta ikävä kyllä vastaan pukkasi pelkkää perus rokkispoppisbiisiä, joka ei heilauttele viisaria suntaan taikka toiseen. Mutta sitten alkoi se oikean musiikin tulva: Y.M.C.A., Earth, Wind & Firen yksinkertaisesti ihana September, Jamiroquain Canned Heat, Material Girl... Selkeästi tällainen funkki- ja discomateriaali sopii peliin kuin hansikas. Toisaalta taas rokkibiisit kuten vegashenkeä huokuva Rock This Town ovat omaan keissiinsä sen verran täydellisiä, että niitä on todella hauska pelata. Yllätyksekseni totesin, että jopa yleensä varsin ärsyttävä Sk8er Boi toimi pelattaessa hyvin.

Stoorit vaihtelevat myös whatever-matskusta varsin hulvattomiin pätkiin. Village Peoplen tahtiin aarteita etsivä merikapteeni jaksaa huvittaa aina - vaikkakin In The Navy olisi ollut jotenkin natsaavampi valinta tähän chapteriin - ja vahingossa Atlantiksen löytävä öljysheikki pudotti myös. Juuri sopivaa dorkahuumoria niin pelitunnelman kuin kepän huolettoman sarjakuvaulkoasunkin huomioon ottaen. Kaikki jutut eivät kylläkään ole niin huikeita, ja itsekin häiriinnyin Pelaajan arvostelijan tavoin siitä keissistä, jossa pikkutytön isä lupaa tulla jouluksi kotiin mutta kuoleekin auto-onnettomuudessa. Mitvit!? Biisi oli kyllä ihan hieno, ja stoorikin muka onnellinen loppujen lopuksi, mutta ei tämä silti sovi joukkoon yhtään.

Paria biisiä vaille olen kaikki pelannut, ja yhden bonaribiisinkin, joita vissiin pari kolme ainakin löytyy. Nämä viimeiset alkavat olla jo aika infernaalisia, vaikkakin sanoitusrytmityksiin nojaava pelimekaniikka takaa sen, että biisi on aluksi todella vaikea, ellet osaa sitä ulkoa. Samalla tämä toimii tietty toisin päin: naputtelu käy kuin ajatus, kun työn alla on joku feivoriklassikko. Tähän asti olen ehdottoman tyytyväinen, ja nyt jää vain nähtäväksi kuinka kauan peli jaksaa pitää otteessaan.

"A fire breathing golem!!"


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 03.12.2007 14:25
CoD 4: MW. Yllättävänkin vaikea Hardenedilla. Aika hiki hatussa tullu väännettyä...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 03.12.2007 17:56
Ace Combat 6 on ollut noin 14 tehtävän ajan aika mukava kokemus. Eipä se oikeastaan tarjoa sen enempää mitä pelin demo ja sarjan aiemmat osat ovat tarjonneet nätimmän grafiikan lisäksi, mutta se riittää hienosti.

Juoni ja muu väliosa-puoli on kyllä aika tönkköä, mutta jotain kovasti peli yrittää olla filosofinen, syvällinen ja eeppinen, joka on aika herttaista. Tosin pelin eeppisyys tulee esille kun lentää viholliskoneiden läpi, onnistuu pamauttamaan yhden niistä ohjuskaksikolla palasiksi, lähtee hurjalla vauhdilla karkuun ja katsoo taaksensa, jossa näkyy kaunis sekamelska joka koostuu sinisestä taivaasta, kirkkaasta auringosta, valkoisista pilvistä, miljoonista ohjusvanoista ja pienistä liikkuvista pisteiltä näyttävistä lentokoneista.

13. tehtävä on ollut tähän asti se kaikkein huiken: aluksi pitää lentää matalalla kapeassa solassa vältellen vihollisten tutkia ja posauttaa vastaantulevat tukikohdat mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen perässä onkin melkein kaksikymmentä viholliskonetta yrittämässä ampua ohjuksia pelaajaa kohti. Ja niitä ohjuksia oikeasti tuli kohti; jos lensi suoraan edes hetken, niin pamahti. Jotenkin sitä onnistui selviämään hengissä, monen, monen, yrityksen jälkeen kierrellen ja kaarellen ja ampuen ohjuksia, jos joku vihollinen eteen sattui eksymään, kunnes omat apujoukot tulivat apuun. Oli kivaa huokaista helpotuksesta, kun koneen status vilkkui punaisena ja ohjukset olivat nollassa ja takana omat sinisellä värjätyt koneet pudottelivat punaisen värisiä koneita.

Chibi-Robo! Park Patrolkin meni läpi, mutta siitä olen tainnut kirjoittaa jo tarpeeksi täällä. . . huomenna sitten viimeinkin Psychonautsia!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 03.12.2007 19:44
CoD 4: MW. Yllättävänkin vaikea Hardenedilla. Aika hiki hatussa tullu väännettyä...

tuo ei olisi ollenkaan niin paha jollei jotkut tehtävät olisi täynnä niitä loputtomasti spawnaavia vihollisia joita ilmestyy kunnes  ylittää tietyn kohdan kentässä.
yleensä noita spawnaa johonkin taloon eikä ne lopu ennen kuin jossain vaiheessa rushii sinne kämppään sisään ja noin tuleekin kuoltua aivan liian monta kertaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 03.12.2007 19:58
Jep, se on nimenomaan se ärsyttävin asia. Tähän mennessä vaikein kohta tuli siinä, kun piti odottaa helikopteria poppoolla Team Ghillie. Onnistu pääsemään jo ärräpäitä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.12.2007 09:14
Cod4:sta on tullut pelailtua jonkin verran ja mitä enemmän pelaan, niin sen paskemmalta tuntuu. Kun alun "ahaa"-elämykset audiovisuaalisen puolen suhteen alkaa laantua, niin pohjalta löytyy aika perus roska.

Ensinnäkin yksinpeli on suurimmaksi osaksi täyttä paskaa, vaikka hyviäkin tehtäviä on. Tuntuu että väkisellä pitää koittaa jaksaa pysyä hereillä, kun sen verran tylsää meno on. Asiaa ei helpota yhtään, niin tekemällä tehty vaikeustaso. Tyhjästä ilmestyy vihuja selän taakse ja ties minne. Kerran sen kuitenkin läpäisee, vaikka välillä puuduttaakin. Onneksi sentään on lyhyt.

Moninpeliä ei jaksa pelata lähes ollenkaan, jos ei ole kunnollista peliporukkaa tiimissä. Random-pelaajien kanssa pelatessa kaikki huitelee missä sattuu ja kyykkii nurkissa odottelemassa helppoja tappoja. Ärsyttävintä on, että aina samat moninpelikentät pyörivät, vaikka kenttiä pitäisi olla aika paljonkin. Lisäksi snipereilla ei tee kovinkaan paljoa vielä, ennen kuin se uusi päivitys tulee, joka korjaa niitä. Vähän aikaa pelattua alkaa myös osata käyttää spawnkillejä hyväksi, varsinkin tietyissä kentissä joissa ne heräämiset kusee pahasti. Moninpeli kuitenkin paranee mitä enemmän pelaa, mutta jotenkin tästä puuttuu sellainen imu.

Vaikka olen niin kaukana jostain Halo-fanista kuin mahdollista, niin pakko sanoa, että kyllä se on silti reippaasti parempi peli ärsyttävine bugineenkin kuin Cod4, vaikka alkuun tuntuikin toiselta. Lisäksi kun kohta kuitenkin tulee jo Cod5, niin kukaan ei muista enää Cod4:sta.

Sellainen korkeintaa kasin peli.


Half-Life 2 tosin on jo reippaasti parempi peli. Pääsin juuri jonnekin kaivokseen sen Ravenholmin jälkeen, vai mikä lie onkaan. Pelissä on kyllä välillä umpipaska tekoäly vihuilla. Otat gravity gunilla laatikon naaman eteen, niin voi kävellä vaikka vihollisen naaman eteen, eikä se ala ampua, ennen kuin pudotat laatikon maahan. Tuolla tavalla olen mennyt monet hankalat "väijytyskohdat", jos on ollut vähän healtia. Lisäksi ampunen ihan älyttömän ankean tuntuista. Aseissa on hyvät äänet ja potkua, mutta niiden osuminen vihollisiin tuntuu niin typerältä. Ne vaan silleen vähän nytkähtävät ja tuntuu kuin ei osuisikaan. Grafiikka on vanhentunutta jo, mutta graafinentyyli on silti niin hyvää, että peli näyttää tietyssä mielessä paremmalta kuin monet uudet. Vesiefekti on liian hyvä. Tulee ihan jano, kun sitä katsoo.. >_> Vähän myöhässä olen pelaamassa läpi, mutta eiköhän tämä peli kuulu yleissivistykseen, joten hyvä että edes nyt tulee pelattua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.12.2007 13:02
Cod4:sta on tullut pelailtua jonkin verran ja mitä enemmän pelaan, niin sen paskemmalta tuntuu. Kun alun "ahaa"-elämykset audiovisuaalisen puolen suhteen alkaa laantua, niin pohjalta löytyy aika perus roska.

Ensinnäkin yksinpeli on suurimmaksi osaksi täyttä paskaa, vaikka hyviäkin tehtäviä on. Tuntuu että väkisellä pitää koittaa jaksaa pysyä hereillä, kun sen verran tylsää meno on. Asiaa ei helpota yhtään, niin tekemällä tehty vaikeustaso. Tyhjästä ilmestyy vihuja selän taakse ja ties minne. Kerran sen kuitenkin läpäisee, vaikka välillä puuduttaakin. Onneksi sentään on lyhyt.

Moninpeliä ei jaksa pelata lähes ollenkaan, jos ei ole kunnollista peliporukkaa tiimissä. Random-pelaajien kanssa pelatessa kaikki huitelee missä sattuu ja kyykkii nurkissa odottelemassa helppoja tappoja. Ärsyttävintä on, että aina samat moninpelikentät pyörivät, vaikka kenttiä pitäisi olla aika paljonkin. Lisäksi snipereilla ei tee kovinkaan paljoa vielä, ennen kuin se uusi päivitys tulee, joka korjaa niitä. Vähän aikaa pelattua alkaa myös osata käyttää spawnkillejä hyväksi, varsinkin tietyissä kentissä joissa ne heräämiset kusee pahasti. Moninpeli kuitenkin paranee mitä enemmän pelaa, mutta jotenkin tästä puuttuu sellainen imu.

Samaa mieltä. Peli on merkittävin saavutus audiovisuaalisesti konsoleilla tähän mennessä, mutta kun tunteja on kulunut, alkaa moninpeli maistumaan samalta harmaalta pölypaskalta. Kuka idiootti on suunnitellut nämä toisiltaan identtisesti näyttävät Irak-betonihelvettimapit? Toinen suurimmista mokista on jonkinlaista realismia hakeva, mutta täysin bugaava osumamallinnus. Tällaiseen nopeatempoiseen sekoiluun ei yhdestä sarjasta kuoleminen sovellu sitten millään. Hedareita on turha edes yrittää ampua, ei vain siksi, ettei niitä ikinä sillä tavalla tunnu saavan bugailun takia, vaan siksi, että vastustaja kuitenkin nirhaa sinut sinne päin ruiskaistulla sarjalla nopeammin. Jos haluaa tappoja, joutuu kämppimään paikassa, jonne kukaan ei pääse selän kautta yllättämään, mikä tosin tuntuu olevan päivän sana. Itse en siihen alennu.

Halo 3 oli parempi, mutta siinäkin on paskat mapit, eikä pelistä saa paljoa irti Matchmakingissa. Team Fortress 2:ta ei voi pelata lagin takia. Unreal Tournament 3 tulee PS3:lle. Sinne meni tämän vuoden live-pelit.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.12.2007 20:50
Omituista, sain hullunhuonosta Kane and Lynchistä jälleen intoa pelailuun, ainakin hetkeksi.

Kane and Lynch: kankea, ruma, buginen, tyhmä, huono, paska.

Kontrollit: "Hei poitsut, pistetään kaikki toiminnot täysin epäloogisesti näppäimille siten, ettei missään muussa pelissä ole moista nähty. Eikä sitten mitään kustomointihömppää, nämä toimii."

Tehtävät: "Otetaan kaikki Michael Mannin elokuvissa nähdyt toimintakohtaukset ja liimataan ne sellaisinaan peliin, eihän noita identtisiä ankeanharmaita maisemia, autoja ja vihollisia kukaan edes huomaa kaiken muun loiston alta. Niin ja eikö voitaisi samalla laittaa joku Irakki siihen kanssa, eikö se oo vähän niiku muotia nykyään? Ja koska aseilla mällättään ja paljon, täytyy äänissäkin olla jytyä!"

Tekoäly: "Toimihan se Splinterissäkin, eli copy/pastetaan sieltä."

Juoni ja dialogi: tästä en keksi mitään mukahauskaa juttua, koska skippasin kaiken mitä skipattavissa oli. Jotain perhedRRaamaa siellä yritettiin hakea. Mitä nyt poliisien, siviilien ja vankien teurastuksen lomassa ehti.

Oli miten oli, siinä vaiheessa, kun huomasin olevani Irakissa ampumassa helikoptereita ja satapäistä vihollisjoukkoa pelin loistavasti toimivan osumamallinnuksen höystämänä, päätin että on aika siirtyä eteenpäin!


Vuorossa seuraavaksi, Stranglehold: miten pitkältä kolmetuntinen voikaan tuntua? Kyllä, pidemmältä jopa kuin LotRit. Peräjälkeen katsottuna. EXTENDED EDITIONINA. Eli siis vähän samanlainen kokemus, kuin kivenlohkareen pyöritteleminen merenpohjassa. Ilman sitä kiveä. Tai jotain.


Noniin, nyt on roskapelit saatu pois alta, joten palataanpa Ninja Gaiden Sigman pariin. Mutta mitäs vielä, tämähän olikin yksi surkeimmista porttauksista ikinä! Pelaisin peliä mielummin vaikka 60 framen tuntinopeudella, jos se poistaisi järkyttävät screen tearing -ongelmat. Tai no siis, jos peli ei lataisi joka toinen minuutti. Kesken pelaamisen. Kun kerään jotain maasta. Now loading... please wait. Tallentaessa. Kun aloitan pelin. Uuuden tason. Valikoissa. Mutta hei, onhan tässä kuitenkin lisäsisältöä: lehmän lailla liikkuvan Rachelin tyhjänpäiväiset välitehtävät, joissa liikutaan tismalleen samoissa paikoissa kuin Ryullakin, ja lisävastustajat kuten suoraan hermoraunioiden rippeisiin ajavat, ihanasti renkaittaan vinguttavat moottoripyöräilijäavaruuskommandot. Tuplakatanatkaan eivät onnistu tuomaan mitään lisämaustetta tähän purjosoppaan.

Sen sijaan, että alkuperäisen pelin ongelmiin - kamalan sekava Tairon, tallennuspisteiden viereen respaavat ninjat, ovien avaaminen, scarabien kerääminen ja aarrearkkujen aukominen huitomisnappulalla, itemien kankea käyttö (joojoo, kyllähän ristiohjain on tajuttu ottaa käyttöön, mutta sekin on onnistuttu ryssimään päin persettä), Talisman of Rebirthin käytön pakollisuus kuollessa, pelin lopettaminen vain start + select -kombolla, josta ei edes mainita missään, sekava aseiden vaihtovalikko, vallankumouksellinen kamera, jne - olisi puututtu, on peliä vain viety huonompaan suuntaan.

Ninja Gaiden ei ole Ninja Gaiden, jos Itagaki ei ole messissä. Ikävä kyllä. Black on parempi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 07.12.2007 13:35
Pari tuntia Psychonautsia takana ja on valitettavasti pakko jatkaa Scarffin linjalla. . .

Kyllä kai Psychonauts on jollain tavalla hyvä peli, mutta se tuntuu hukkuvan kaikenmaailman turhan alle; kerättävää hiluvitkutinta ja pomppivaa möngertäjää löytyy niin naurettavan paljon, että että en oikeasti tiedä mitä kentissä tapahtuu. Lisäkivana on ärsyttävän sekainen grafiikka, josta ei löydy yhtäkään suoraa viivaa tai perusväriä ja hudi, jossa on miljardi eri numeroa ja kuvaa, jotka vilkkuvat jatkuvasti koska tavaraa tulee kokoajan lisää ja en minä oikeasti tiedä mitä yksikään niistä tarkoittaa. Aaaaargh.

Tuntuu oikeasti pahalta, ihan kuin isku johonkin herkkään kohtaan kehoa; minä kun olisin niin halunnut pitää tästä pelistä, koska pelin maailma ja tarina tuntuvat ihan nokkelalta, mutta. . . äh. En voi edes myydä tätä, kun ostin sen tyhmänä Marketplacesta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.12.2007 16:52
Noniin TK:kin heräili paskan keskeltä. Olin jo niissä mietteissä, että pitäisi jopa TESTATA Call of Duty nelosta, mutta paskan vitut minä mihinkään niin epäpyhään koske. Eikä se ole kuitenkaan niin hieno kuin Lifeforce Tenka.

Psychonauts oli alussa mahtava, mutta paska kenttädesign, turha keräily, paskat viholliset ja hirveä viimeinen leveli tiputtivat sen keskikastiin. Juonikin kusi lopussa.


Metroidia on nyt varmaan puolet menty ja tässä on hyvää ja huonoa uutta. Huonoa on pomo-suunnittelu (ne kaikki hyppii vaan päälle), aseiden päälleliimautuminen, hyper-mode ja juonikuviot. Hyvää onkin sitten kaikki muu eli ne tärkeimmät. Kenttädesign, grafiikka, musat, ohjaus, eteneminen ja tutkiminen. Tosin puzzleista ei tähän asti ole voitu vielä pokerilla puhua. Ja vanhat power-upit eivät partaa oikein liikoja enää lämmitä.

Wind Waker jäi tauolle Metroidin takia, mutta ohan se paras Zelda ja paras seikkailupeli ehkä ikinä. Musat ja varsinkin tyyli+animaatio ovat jotain naurettavan siistiä. Ohjauskin on sanalla sanoen täydellistä.

Pomot tosin kuten kaikissa Nipan peleissä aina ovat aivan liian helppoja. Miksi oi miksi...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.12.2007 11:06
Noniin TK:kin heräili paskan keskeltä. Olin jo niissä mietteissä, että pitäisi jopa TESTATA Call of Duty nelosta, mutta paskan vitut minä mihinkään niin epäpyhään koske. Eikä se ole kuitenkaan niin hieno kuin Lifeforce Tenka.

Cod4 on "täydellinen" arvostelupeliksi, sillä sille antaa niin herkästi loistavan arvosanan alkutunnelmien jälkeen. Pelin vikoja ja puutteita ei ehdi siinä lyhyessä ajassa löytää, mutta kun kaivaa pintaa syvemmälle, niin alkaa kauhomaan paskaa.


Kannattaa muuten koittaa saada WW:ssä se galleria siellä Forest Havenin läheltä tehtyä kuntoon. Niiden valokuvien napsimiseen jää koukkuunn ja hommaa piisaa enemmän kuin hiukan. Ajattelin itse aloittaa kolmannen kerraan pelaamaan WW:n läpi ja tällä kertaa niin 100%:sti kuin mahdollista. Onhan se todella paljon ainakin TP:tä parempi, tosin MM jyrää kuitenkin edelleen ohi.  :P


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.12.2007 11:52
Jaahas. Se on MasterTK syönyt niin kauon ja paljon paskaa, ettei enää pihvit maistu.

COD4:n yksinpeli on tietty vähintään yhtä paska kuin Metroidit, mutta moninpeliä ei saa haukkua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 09.12.2007 01:53
Portalia, vuoden yllättäjä. Pelistä puuttui ne Half-Life 2:n kamalat puolet, eli viholliset ja ampuminen, joten loppuun asti jaksoi kerrankin pelata hyvillä mielin.

Mukaan olisi voinut ehkä saada jotain muutakin, kuin niiden sähkömötiköiden siirtelyä, mutta kokonaisuudessaan puzzlet olivat Valven tapaan nerokkaita, eli mitään ei tarvitse selitellä, vaan kaiken takana on puhdas logiikka.

Vielä kun mukana olisi joku hiekkalaatikko, jossa saisi vapaasti riehua, niin pelistä olisi maksanut vaikka täyden hinnan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 09.12.2007 12:12
Vielä kun mukana olisi joku hiekkalaatikko, jossa saisi vapaasti riehua, niin pelistä olisi maksanut vaikka täyden hinnan.
No, jos löytyy kymppi lisää, niin voi ostaa Garry's Modin, johon saa portal gunin modilla, eikö?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 09.12.2007 12:17
Threesixty. :/

Tämä olisi tosiaankin kannattanut PC:lle hommata jo Team Fortressinkin takia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 09.12.2007 12:20
Joomutta, ei se mikään tehosyöppö PC:llä ole, jos nyt ei satu konsolipelaaminen olemaan uskonto. Ymmärsin jotenkin, että halusit vaan Portal-hiekkalaatikon, väliäkös sillä on, millä koneella sitä pelaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 12.12.2007 00:22
CONTRA 4!

(http://www.vgfrequency.com/wp-content/uploads/contra-iv-jungle.jpg)

Täytyy kyllä sanoa, että on uskomattoman kova peli! En ole moneen tuntiin malttanut laskea DS:ääni käsistä, kun peli koukuttaa niin pahasti.
Shattered Soldier petti aikanaan, kun artwork ja grafiikkatyyli sekä musiikki poikkesi niin paljon vanhoista Contra-peleistä, peli ei vain tuntunut saman sarjan peliltä.  Contra 4 palaa taas juurilleen ja meininki on samanlaista kuin ensimmäisessä Contrassa ja Super Contrassa. Jo normal-vaikeustasolla eteneminen on hektistä ja hädin tuskin selvisin toiseen kenttään. Pelissä on myös paljon avattavia bonuksia, kuten
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Suosittelen lämpimästi jokaiselle DS:n omistajalle!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 12.12.2007 20:26
(http://www.eslaultima.com/wp-content/uploads/deus-ex.jpg)


DEUS EX PC

En osaa sanoa minkä vuoksi ostin DE:n vuosia sitten, mutta olipahan hemmetin hyvä että ostin. Pelissä on sanalla sanoen sitä jotain. Käsikirjoitus oli oikeasti mielenkiintoinen ja henkilöhahmoja kliksutteli ihan erilaisella mielenkiinnolla kuin tavallisesti dialogin perässä. Peliä pelatessa ei voinut olla ajattelematta että tekisipä tämä tiimi Blade Runnerista pelin; synkkä visualinen ilme ja äärimmäisen osuva ja oivaltava ympäristöjä puhutteleva musiikki nostivat fiiliksen melkoiseksi.

On pelillä omat murheensa tietysti ja se on melko ikävää, että FPS-pelissä juuri taisteleminen on sen kaikkein heikoin osa-alue. Taisteluissa ei ollut minkäänlaista imua saatika intensiteettiä, ja jotenkin koko touhu tuntui pysyvän kasassa juuri ja juuri. Hahmot eivät tunnu olevan ollenkaan tietoisia ympäristöstä ja omakin suojaan meneminen tuntuu suoraan sanottuna turhalta ja on kaikkea muuta kuin hyödyllistä. AI:sta ei voida edes puhua, sillä viholliset tulevat niskaan sokeista kulmista kuten Megamäneissä ja tulittavat paikallaan kunnes yrittävät paskajäykkänä juosta viimoisilla hipareillaan karkuun. Tämä häiritsi helvetisti jo tuolloin ja oli jossain määrin vastuussa siitä että hahmonkehityksessä erikoistuin ns. aseistariisuntaan ja vihollisten kiertämiseen.

(http://img135.imageshack.us/img135/5128/01vm6.th.jpg) (http://img135.imageshack.us/my.php?image=01vm6.jpg)

Harmittaa kun heitin muutossa ison pahvilaatikollisen pelien pahvikoteloita roskikseen. Askartelin DE:lle tuossa tuommoiset DVD-kannet ja alkuperäiskansista olisi saanut mutiloitua hyvää matskua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 12.12.2007 20:29
DEUS EX PC
Voi kyllä!
Kaikkien FPS-seikkailupelien isä. Aivan tajuttoman syvä eepos, jota pelaaja voi ohjata omaan suuntaansa. Olen nyt pari kertaa pelin läpäissyt ja molemmilla kerroilla kokemus on ollut uskomaton. Pitääkin kaivaa peli taas tuolta naftaliinista...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shinta - 13.12.2007 00:38
Castlevania: Symphony of the Night

Pääsin tähän kehuttuun teokseen käsiksi joskus muinoin kesällä kun se USA:n PS Storeen ilmestyi ladattavaksi. Tämä on ensimmäinen pelaamani "Castleroid/Metrovania" (ja taitaa olla ihan ensimmäinen muutenkin) ja tykkäsin kovastikin. Pelailin pelin jo kerran läpi aikaisemmin mutta nyt viime päivinä aloitin uusintakierroksen (ja toisen ja kolmannenkin).

Peli on todella hyvä mutta muutama asia kaihertaa mieltä. Ensimmäinen läpäisykerta on ihan silkkaa juhlaa ja kaiken sälän löytyminen ja vihollisten kurittaminen aina vaan voimakkaammalla Alucardilla on todella mukavaa. Peli on kuitenkin kokonaisuutena melko lailla helppo vaikkei pahemmin sortuisi edes "grindaamaan" leveleitä. Inventaario täyttyy aina vain tehokkaimista aseista ja varsinkin kertakäyttöisistä esineistä, joilla ei ole mitään virkaa. Tämän lisäksi aseissa on piilotettuja ominaisuuksia ja tähän kun yhdistää parit megatemput niin viimeinenkin haaste pelistä katoaa (sanoinkin kaverilleni, että "nyt mulla on noin neljä miljardia tapaa tappaa Dracula sekunnissa") Pelistä pitäisi ehdottomasti löytyä New Game+ jossa pääsisi pieksemään alkupään monstereita ja varsinkin pomoja tehokkaammilla aseilla. Vaikeampi vaikeusaste olisi myös plussaa (DS:n Dawn of Sorrowissa ainakin on). Varsinaisia mokiakin pelissä on pari: inventaario on kömpelö ja täyttyy turhasta sälästä (sort-namiska, missä oot?), teleportteja käyttettäessä kohdetta ei voi valita suoraan vaan mestat täytyy kelata läpi yksitellen ja onnea vaan mikäli aiot kehittää leveleitä paljonkin yli kuudenkymmenen tai jos haluat kehittää Muramasan tappiin...

Haukuista huolimatta peli on silti selkeästi plussan puolella. Ensimmäinen pelikerta on ikimuistoinen, musiikit pääasiassa toimivat loistavasti ja kerättävää kamaa ja uusia ominaisuuksia tienaa kiitettävästi. Vapaahko eteneminen luo suuren seikkailun (tai no... tapporeissun) tuntua. Nyt minulla on, kuten mainitsinkin kolme, versiota Alucardista menossa: yksi on pelattu normaalisti, toinen "99 Luck-koodilla" ja kolmas on "alaston haaste" (ei aseita, suojia, taikoja eikä sub-weaponia. Nyrkeillä mennään ja kertakäyttöesineitä saa käyttää. Vielä en ole päättänyt pidänkö statusta boostaavat reliikit päällä ja sorrunko mahdollisesti käyttämään sub-weaponeita.

Tämä peli teki minusta kertaheitolla Castlevania-fanin ja loppukesästä tulikin sitten ostettua DS ja siihen GBA:n Castlevania Double Pack ja Dawn of Sorrow, joista olen kaikista pitänyt. Mistäpä sitä keksisi lisää vapaan etenemisen 2d-seikkailuja... taitavat Metroidit ja Castlevaniat olla tosiaan pitkälti oma genrensä ihan kahdestaan...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.12.2007 01:00
Tämä peli teki minusta kertaheitolla Castlevania-fanin ja loppukesästä tulikin sitten ostettua DS ja siihen GBA:n Castlevania Double Pack ja Dawn of Sorrow, joista olen kaikista pitänyt. Mistäpä sitä keksisi lisää vapaan etenemisen 2d-seikkailuja... taitavat Metroidit ja Castlevaniat olla tosiaan pitkälti oma genrensä ihan kahdestaan...
Kai sulla on myös Portrait of Ruins ostoslistalla? Nuo DS:n Castlevaniat on kyllä hieman pilattu animepaskalla, mutta pelimekaniikka ja idea on silti kohdallaan.
Jos lisää tämän tyyppisiä pelejä hakee, niin itsellä tuli ekana mieleen DS:n ja GBA:n Megamanit. Eivät kyllä ole mitenkään niin hyviä kuin Castlevaniat, mutta kuitenkin vähän saman tyylisiä. Megamaneissa on ainakin haastetta vähän enemmän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 13.12.2007 20:27
DEUS EX PC

Peli kärsii selvästi aikakaudestaan ja tässä jos jossain olisi peli joka suorastaan huutaa uusintaversion tekemistä isolla taalarilla. En usko että peliä onnistuttaisiin pilaamaan jos annettaisiin käsikirjoitus ja suunnittelumateriaali mille tahansa pelipuljulle, sillä rehellisyyden nimissä on sanottava, että pelin miljööt ovat auttamattoman simppelit ja paikkojen design lapsenomaisen palikkamaista ja mielikuvituksetonta. Koko pelattavan osuuden voisi suunnitella surutta uudestaan. En muista että oliko tämän pelin isä joka totesi tuotettaan jälkikäteen tarkastellessa samansuuntaista kuin George Lucas omasta luomoksestaan - vain musiikki täytti ja ylitti odotukset.

(http://img145.imageshack.us/img145/182/03mi4.th.jpg) (http://img145.imageshack.us/my.php?image=03mi4.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 13.12.2007 21:43
Burnout Paradisessa seiniä ja autoja päin ajaminen oli ihan kivaa, varsinkin kun pääsi ilmaiseksi pelaamaan. Ja onneksi oli kivaa, koska törmäilin jatkuvasti, lähinnä sen takia, että hieman isommilla nopeuksilla ruutu oli autoani lukuunottamatta pelkkää vilkettä ja vauhtiviivaa kunnes autoni oli palasina jossain tien vieressä.
Tekemistä tuntui löytyvän oudon vähän, onnistuin löytämään vain yhden ajotehtävän, mutta en yksinkertaisesti pystynyt samalla ajamaan ilman törmäämistä ja navigoimaan johonkin tiettyyn paikkaan. Jotain ihan peruskilpa-ajamista olisin tykännyt kovasti pelata, kai sellaisia demosta löytyy?

Tykkään kuitenkin Outrunista enemmän; vaikka ajaminen on melkein yhtä hauskaa kummassakin pelissä, on Burnoutissa liian paljon kaikkea oikoteistä kaikenlaisiin tolppiin ja häkkyröihin teillä ja muista autoilijoista. Outrunissa kun taas on pari ajajaa siellä täällä ja iso ajotie, jossa saa mennä hirmu kovaa.

Eilen tuli todistettua myös, että nykyään kaupoista saa muitakin kuin bilepelejä PS2:lle, kun Gamestopista onnistuin löytämään Parappa the Rapper 2:den (ei nyt sillä, että Parappa olisi mitenkään erikoisempi pelattavuudeltaan kuin joku Singstar tai Buzz. . .). Ilmeisesti jatko-osasta ei tykätty ollenkaan niin paljon kuin ensimmäistä Parappaasta, koska se ei tarjonnut paljonkaan uutta? Ykkösosaa en ole pelannut oikeastaan ollenkaan, joten Parappa 2 tuntuu mukavan pirteältä peliltä. Kaikki kappaleet tähän asti ovat olleet loistavia ja tarina aivan järjetön ja grafiikat melkein täydellistä, mahtavaa!


Doshin the Giantinkin onnistuin samasta Gamestopista löytämään, mutta sen taidan jättää loma-pelattavaksi. Onko kukaan sattunut tuota pelaamaan?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 13.12.2007 22:04
Tuossa Burnout Paradisessa voisi olla nuo kilpailut suljetulla radalla kyllä, hieman hankalaa tosiaankin kurkistella karttaan ja koittaa vältellä törmäyksiä liikenteen kanssa. Grafiikka on aika nättiä ja kolarit näyttävät hienoilta. Sisältöä olisi voinut enemmänkin olla, mutta ei tuohon koko versioon ole kuin päälle kuukausi aikaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 18.12.2007 22:44
Knights of the Old Republic II PC

Tämäkin peli on tullut aloitettua pariin otteeseen. Xboxilla touhu oli niin korostetun epäpelattavaa, että keskenhän tuo jäi. PC:llä tuli sitten myöhemmin pelailtua ja tarkoituksena oli rakentaa kunnon dark side jannu, mutta hitto vie... ei tuota voi pelata muutoin kuin pyhistä pyhimpänä kun "pahat" dialogivaihtoehdot ovat niin älyttömän vajaaälyisiä että itkettää.

Innocent child: "Please kind sir, could you help me out of this hole?"

1. Of course child [Use Jedi Levitation Powerz]
2. Hold on a minute, I'll go get some rope.
3. Muahahaha! Pitiful child. Ignorant fool. Tell me where you live so that I might steal your money to hire thugs to kill your parents and burn your home.

Se mikä tässä kusee on se, että vaikka Force olisikin mustavalkoinen sen suhteen että korjaako karmansa hyvässä vai pahassa, ovat valinnat aina aivan jotain muuta kuin yksiselkoisia.

Tykkään jedeistä. Valosapeli on muinaisia fallosveistoksiakin mahtavampi symbooli. SW:n ytimessä olevista juitsuista olen tykännyt aina, mutta porsaan näköiset rodut sun muut juosten kusemalla kyhätyt tekeleet saavat voihkaisemaan surkeasti. Kotoreissa on ollut semmoinen melko hyvä maturemainen tatsi touhussa juonen ja tarinan osalta, mutta teknisestihän nuo pelit tuntuvat pysyvän juuri ja juuri kasassa. Ympäristöissäkään ei ole ollut suuremmin hurraamista. Laatikkotaloja ja kalusteettomia huoneistoja. Kloonattuja kansalaisia ja about yksi ääninäyttelijä. Tässä kakkososassa on muutamia ihan mielenkiintoisia juttuja, mutta touhu on ykkösosaa huomattavasti puuduttavampaa askareineen ja miljöineen. Parasta mitä on vastaan tullut on alun tutoriaali jossa alus lipuu avaruudessa vaurioituneena, miehistö loukkaantuneena pitkin sisuksia ja pikkudroidina siinä täytyy sitten touhuilla korjaamassa alusta sisältä ja ulkoa, sekä tuikkaamalla vitamiineja lihasäkkien sisuksiin jotta selviävät hengissä.

Vaikeusaste on tavallisesti lähes olematon, mutta jotkut pomot pistävät niin hanttiin että on suosiolla pakko tiputtaa vaikeustasoa koska se itkeminen ja game of tsäänssi ei maksa vaivaansa. Tarinan takia tätä pelaa, ja kenties saavuttaakseen jonkun verran fiilistä. On kuitenkin kova houkutus katsastaa vain joku SW:n wikipedia ja lukea pelin stoori ja hahmojen salaisuudet.

Joitain kuvia (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132)

(http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/2719181207kotor02.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=1) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/6672181207kotor09.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=2) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/9456181207kotor12.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=3) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/9052181207kotor16.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=4) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/3359181207kotor01.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=5) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/350181207kotor07.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=6) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/3954181207kotor08.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=7) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/7439181207kotor13.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=8) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/4218181207kotor03.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=9)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 19.12.2007 03:23
Täysi mustavalkoisuus potutti aikoinaan muakin. Mass Effectissä ollaan sentään onnistuttu jonkin verran vetelemään vähän enemmän harmaata noihin ns. pahiksenkin valintoihin.

Tein itselleni KotOR2:n kanssa sellaisen lupauksen, etten pelaa sitä toista kertaa ennen tämän pätsin ilmoille tuloa. (http://www.team-gizka.org/) Loppua spoilaamatta sen kummemmin pelin juoni töksähtää auttamattomasti kuin seinään. Fanit löysivät kuitenkin tuossa PC-julkaisun yhteydessä paljon peliin pääsemätöntä kässäriä ja alueita, jotka olivat viittä vaille valmiita. Pientä haksailua ja TSLRP oli syntynyt. Julkaisu tapahtuu luultavammin joskus ensi vuoden ihan alussa, kun projekti on nyt suunnilleen viittä vaille valmis.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 19.12.2007 07:23
Golden Sunia aloittelin hieman, pelasin noin tunnin alkua. Peli vaikuttaa oikein mukavalta ropelta ja juoni veti heti alussa mukanaan. Pelin suunnittelussa on otettu myös hienosti huomioon RPG-pelien perusongelmia ja peli tuntuu viimeistellyltä. Esimerkiksi taistelut kestävät parhaillaan muutaman sekunnin ja turhia latailuja ei tarvitse sietää. Pelissä on muitakin oivia peliteknisiä ratkaisuja, joiden olisi pitänyt olla yleistyneet RPG-genreen jo aikoja sitten.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 19.12.2007 09:19
KotOR2

Täytynee koitaa muistaa tuo pätsi. Tuli tosiaan heivattua tuo installaatio jo kuuseen kun tällä pelikerralla kävin eri planeettoja kun aikaisemmalla "pahiksella", että jossain mielessä tuli nähtyä ihan tarpeeksi ja kokonaisvaltaisesti. Silmäilin tuon pääjuonen kuitenkin ja näiden planeettojen jälkeenhän varsinaiset tapahtumat taitavat alkaa, joka on sinänsä melko pöljää kun ajatellaan kuinka kauan joissain mestoissa tosiaan tulee pyörittyä ja kuinka puuduttavia ne ovat.

Saisivat tehdä oikeasti isolla pennillä uuden kotorin. Ovat sen velkaa. Näissä aikaisemmissa on niin surkeasti tasapainoitettu tuo tarina ja miljöö, sillä tässä joutuu puutumisongelman eteen mutta hieman eri vinkkelistä kuin totutusti: juonellista ja tarinankerronnallista sisältöä olisi, mutta pelimekaniikka ja tapahtumapaikat ovat täysin geneeristä scheissea joka saa mielenkiinnon loppumaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.12.2007 10:34
Formula: One championship edition (PS3)

Kaikki pelaamista helpottavat vimpainet ja moodit OFF-asentoon, haaste kaikista kipakammalle ja hyppy keskikastin (tässä tapauksessa Toyotan) autoon. Ah, silkkaa nautintoa.

Sijat 17-22 ovat tulleet pelissä tutuksi. Olen ajanut 3 ensimmäistä GP-kilpailua ensimmäisestä kaudesta ja ne kaikki ovat päättyneet karuilla ja aidoilla tavoilla keskeytykseen.


Pelin mahtava visuaalisuus ja äänimaailma luo todella realistisen tunteen siitä, että itse ohjastaa oikeaa F1-autoa. Peli on myös täynnä TV:stä tuttuja tilanteita, joita voi jokaisessa F1-kisassa sattua.

- Australian GP:n lähdössä tihuttaa vettä, näkyvyys on heikko. Alonso taistelee kahden ensimmäisen mutkan ajan Kimin kanssa siinä määrin, että Espanjalainen paukauttaa Kimin kylkeen ja vie molemmat keskeytykseen. Itse tarkkailin tilannetta kaukana näiden kahden urhon takana eikä itselläni ollut osaa eikä arpaa tapahtumiin. Tarkkailin uusintojen avulla tapahtumaa kuola valuen. Muistoksi meni uusintagalleriaan tämäkin loistohetki!  Tässä on hyvä tekoäly, joka luo hienoja, arvaamattomia tilanteita. "Kisa elää" sanoisi JJ.

Lämmittelykierros, palkintopallijuhlat, loistavasti toteuttu säänvaihtelu, hienot vahingot. Mutta missä on turva-auto? Se on pelin ainoa pahempi puute.

Ajomallinnus on luistonesto nollille kammettuna ja helpotukset kuuseen viskattuna palkitseva ja hienon tuntuinen. Autoa voi viedä mutkiin snadeissa sivuluisuissa, ja niin tapahtuukin kun ajaa nopeaa aika-ajokierrosta äärirajoilla.


Nettipeliä kansoittavat Montoya-henkiset sikailijat. Se on ärsyttävää. Suomalaisessa, herrasmies-peliseurassa ajettu kisailu voisi olla herkkua. F1 ei ole romurallia, vaan taktista silmää vaativaa kurvailua, jossa nautinto tulee ihan muuta kuin Flatout-tyylisestä rynnimisestä!

Kerrankin onboard-camera on tehty konsoliformulaan täydellisesti. Siis hieman sivuun, ei suoraan kuljettajan pään yläpuolelle. Toki yläpuoli-vaihtoehtokin löytyy, joten valittamista ei tällä saralla ole. Uusinnan kuvakulmat ovat palkitsevia ja täysin  TV-lähetystä vastaavia. Niitä on suoranainen ilo tiirailla.

(http://img.stern.de/_content/58/69/586934/formel_5000_500.jpg)

(http://www.vidaextra.com/images/2007/02/f1e.jpg)

(http://ps3media.gamespy.com/ps3/image/article/750/750427/formula-one-championship-edition-20061211035514417-000.jpg)

(http://www.alta-tecnologia.it/catalog/images/formula-one.jpg)

(http://www.freeki.es/videos/F1%20Championship%20Edition_72.jpg)



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.12.2007 16:06
Portal yhdeltä istumalta plesellä läpi. Hieno peli ja uskomaton tuo koko portaali-idea ja sen toteutus. Sanoisinpa, että yksi siisteimmistä ideoista ikinä. Tämä Halffis kolmoseen ja käsissä on maailman paras räiskintä.

Toki jotain rajoituksia pitää portal-guniin keksiä, ettei meno mene liian villiksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 22.12.2007 19:39
Muistin pari päivää sitten, etten ollut ostanut itselleni minkäänlaista joululahjaa, joten pitkän haahuilun jälkeen Gamestopissa, nappasin mukaani Wipeout Pulsen, joka on varsin mainio (en minä sitä nyt jouluun viitsinyt säästää!)

Wipeout taitaa olla salaa yksi suosikkipelisarjoistani, aina kun pelaan ihan mitä tahansa sarjan peliä (no, Fusion ja Wip3out ovat vielä pelaamatta) minulla on hauskaa. Ja vaikka F-Zerosta pidänkin, niin Wipeout tuntuu vain niin paljon paremmalta: F-Zero räjähtää pelaajan naamalle kasan aluksia ajamassa tuhatta ja miljardia, isoja kieppuraratoja, jotka menevät jokapuolelle ja ovat täynnä kaikenlaisia häkkyröitä ja värejä ja musiikki on kovaa rokkirämpytystä. Wipeout on paljon, paljon hillitympi, värimaailma on enemmän jossain pastellin puolella, musiikeissa on aina pieni ripaus ambienttia, alukset leijuvat ja kaarteilevat radoilla, joissa on paljon tiukkoja kurveja.

Pulse ei tuo kovinkaan paljon uutta sarjaan, paitsi sen tärkeimmän, joka on enemmän Wipeouttia.  Uusien ratojen lisäksi uutta on pari asetta Eliminatorissa, joka viimeksi nähtiin Wip3outissa sekä yksi uusi pelimuoto, Speed Lap. Ja nettipelikin löytyy, joka tuntuu ihan kivalta parin kisan jälkeen, joskin itse peliin pääsy on vähän hidasta.

Hieno peli, jossa on onneksi loistava soundtrack, vaikka muuta olin lukenut. Outoa kyllä, pelin huonoin kappale on Aphex Twin-biisi.

Tämä Halffis kolmoseen ja käsissä on maailman paras räiskintä.

Tuo ei ole ollenkaan kaukaa haettu idea. Episode 2:den loppupuolella kun sattui yksi varsin tutunnäköinen logo vilahtamaan. . .



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 24.12.2007 00:24
No niin, joulu joululahjapeleineen saa tulla: Open Season on pelattu läpi.

Loppujen lopuksi kyseessä oli oikein pätevä lapsille suunnattu lisenssipeli, sen verran hyvin tehty että sen jaksoi pelata ja se toi huomattavasti uutta sisältöä itse leffaan, ei siis vain seurannut leffan kuvioita. Latausajat olivat ankeat ja sinänsä armelias ohjattavuus kaukana terävästä, mutta pelinä silti ok. Ja niille jotka kuvittelivat että kyseessä on yllätyksetön lällypeli, niin miettikää sitä, että yhdessä kentässä käytetään aseena moottorisahaa ja sahataan sillä metsästäjiä. o_O

Ja kyllä: skunkkeja meni savupiippuihin enemmän kuin laki salli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 24.12.2007 13:20
...kyseessä oli oikein pätevä lapsille suunnattu lisenssipeli...

...yhdessä kentässä käytetään aseena moottorisahaa ja sahataan sillä metsästäjiä. o_O

Heh, lievä ristiriitaisuus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 24.12.2007 14:19
Heh, lievä ristiriitaisuus.
Ei suinkaan, pelissä ei ole lainkaan verta tai alastomia tissejä.

*Nyt takaisin jouluruuan valmisteluihin, tauko ohi!*


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 26.12.2007 15:03
(http://www.pelimies.fi/images/graf/main/2043902.jpg)


Baldur's Gate II

Ostin jokusen vuotta sitten tuommoiset paketit Baldureista ja Icewind Daleista. Halpoja olivat ja muinoin pelasin ensimmäiset osat noista lävitse, vaikka roolipelaajana AD&D onkin pääasiassa hevoisen persuiksista.

Nyt Baldur II:sta tekstailin ja onhan tuo auttamattoman epäpelattava monilta osa-alueiltaan. Lähinnä sana "kankea" tulee mieleen. Kakkosbaldurissa kuitenkin vaikuttaisi olevan tekemistä enemmän kuin laki sallii, mutta tokkopa tätä läpi tulee pelailtua. Turhan vaivalloista pelaamista kun joutuu säätämään hahmojen varusteet, spellit ja muut ruljanssit tasaisella syötöllä, eikä mikään hahmo kiinnosta sen ihmeempiä. AD&D miehet varmasti ovat olleet soiro ojossa kun on miljoona spelliä sun muuta mikromanagerointimahdollisuutta, mutta itse kasvoin roolipelaajana tuosta varusteitten tuijottelusta ja kiillottelusta jo kymmenen vuotta sitten ulos.

Naurattaa näissä peleissä tuo kun sattuu saamaan kriittisen osuman, niin vihollinen räjähtää kimpaleiksi ja palaset pomppivat ympäriinsä.

Tuli tuossa mieleen kuitenkin että mitenhän tuonkin seikan hoitaisi hyvin että kyläkaupassa kun on superroju X korkealla hinnalla, niin kuka hitto noitakaan ostelee kun ensimmäinen tiellä vastaan tuleva köpö pudottaa kovempaa roinaa. Ikinä oikein tuo kaupankäynti vaikuttanut järkevältä oikein missään ropeissa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.12.2007 15:19
Final Fantasy Tacticsin hommasin sillä playn tarjouksella ja kannattipa jopa. Pelasin pelin läpi muinoin ps1:llä ja tykkäsin silloin kovasti. Nyt käsikonsolilla peli pelittää vielä mukavammin ja pari junamatkaakin meni ennätysvauhdilla.

Pelin suurimmat saavutukset ovat selkeät. Viihdyttävä, ripeällä kerronnalla ja sympaattisilla hahmoilla varustettu juoni, joka ei missään vaiheessa vituta, eikä mene pelaamisen edelle. Saavutus jo sinänsä nykypäivänä. Sitten tuleekin se tärkein eli HAASTE (kaikuu....). Suurella itsevarmuudella kapsahdin alkukohinoissa useasti kun arvelin, että ei se AI kuitenkaan älyä riskeerata läskien ohi maagien kimppuun, mutta kappas kun game overia heitti ruudulle. Vielä 11 tunnin kohdalla osa tehtävistä vaatii todella paljon keskittymistä, ettei varmasti kukaan hahmoisa makaile kentällä liian kauan ja häviä olemattomiin (niin tässä pelissä kuolleet pysyvät kuolleina, ellei niitä nopeasti animoi). Taistelusysteemi on yksinkertainen ja jobi-systeemi avoimuudessaan loistava. Jobeja voi myös tietyissä määrin yhdistellä, joten liian kankeaksikaan ei meno käy.

Eli siis käsissä on ropetus, jonka juoni ei aja hulluuden partaalle, joka on haastava ja jonka musiikki on jotain uskomattoman hienoa. Kysynpä siis itseltäni, että milloin viimeksi joku Nipponista saapunut roolituspelitys olisi nämä kriteerit täyttänyt. On siitä perkele aikaa...


Ja nyt mä sanon sen. Parempi kuin Final Fantasy XII. VITUN PELINKEHITTÄJÄT TUNKEKAA NE BUDJETTINNE PERSEESEENNE1


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 26.12.2007 16:11
Tactics on kuningas. Olisivathan ne saaneet hieman sitä taistelua nopeuttaa (vaikka niitä taikojen latausanimaatioita...) mutta kyllä tuo silti aikaa kestää paremmin kuin juuri mikään muu peli.

Minä olen tahkonnut PSP:n Silent Hill Originssia. Taattua SH-tyyliähän se on, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että peli vaikuttaa tasan siltä, että joukko länsimaisia SH-faneja sai tehdä oman SH-pelin, ja siihen sitten ympättiin (tosin osittain oikein onnistuneesti) kaikkea SH-settiä, musaa, puzzleja ja vanhojen tarinoiden elementtejä. Musiikki on pääosin oikein kelpoa, mutta sitä on paikoin käytetty hyvin tökerösti - biisit alkavat ja loppuvat miten sattuu ynnä muuta sellaista. Grafiikka on jotain SH- ja SH2 -pelien välistä, vakuuttaa minut tarpeeksi.

SH on sikäli muuttunut, että pelaajalla on paljon suurempi hallinta ympäristöstään, ja nyt mukana on myös mustaa huumoria comedy relief -meiningillä. En voi väittää pitäväni tästä aivan yhtä paljon kuin edellisistä osista (joo joo, vaikka The Room on monen mielestä sarjan tuho, oli se kuitenkin rehellinen yritys uudistaa ja tehdä jotain erilaista). The Origins on vähän kuin Silent Hill for Dummies, toimii ja esittelee hyvin pelien tyylin, mutta oikeastaan tämän pelin pelaaminen on kuin ostaisi artistin kokoelmalevyn ja kuvittelisi sen kuunneltuaan tuntevansa koko tuotannon ja sen kehityksen.

Annan lopullinen tuomion hieman myöhemmin, siihen saakka ehdotan peliä sarjan faneille ja muillekin kiinnostuneille, mutta en anna täyttä hyväksyntääni.

Niin ja kovin pelottava tämä ei kyllä ole - vaikka hyvähän se on, ettei PSP lennä seinään jokaisessa kauhukohtauksessa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.12.2007 16:20
Lainaus
The Origins on vähän kuin Silent Hill for Dummies, toimii ja esittelee hyvin pelien tyylin, mutta oikeastaan tämän pelin pelaaminen on kuin ostaisi artistin kokoelmalevyn ja kuvittelisi sen kuunneltuaan tuntevansa koko tuotannon ja sen kehityksen.

Ihan niinkuin kaikki muutkin psp:n "non-port" pelit!



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 27.12.2007 19:43
Joo-o! Sinne män Baldurit. Uninstallia mielenterveyden nimissä.

1. Saavut huoneeseen
2. Purat kymmenen ansaa
3. Tiirikoit arkut ja laatikot auki
4. Järjestelet puolituntia inventoryjä että roju mahtuu mukaan
5. Toistat saman linnan jokaisessa sadassa huoneessa

Oli se vaan kylmää muinoin kun sormus vie yhtäpaljon invitilaa kuin jokin jalkajousi tai levyhaarniska, ja ryhmäläiset eivät osaa kävellä kiertämättä metsäreittejä tai väistää oviaukon edestä jos jotkut toiset yrittävät kulkea siitä jne. Tyypillistä aikansa peliltä kai. Nyt kun tuommoista katselee niin on aika järkkyä ettei porukka ole pulttaillut enempi. Ehkä sitä vain ollaan oltu tyytyväisiä siitä kehityksestä mitä pikkuhiljaa tapahtui.

Jotkut vanhat pelit ovat yksinkertaisesti vain epäpelattavia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 28.12.2007 16:23
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51X4K4JNAWL._AA280_.jpg)


Gladius (GC) WII

Tämmöisiä pienemmän skaalan strategiapelejä tarvitaan lisää kasvottomien massiivirytkeitten rinnalle. Gladius on ihan hyvä peli; mitään ei varsinaisesti ole tehty väärin, muttei kyllä kovin erinomaisestikaan. Tarjolla on kaksi kampanjaa, barbaari Ursula (beginner vaikeusaste) ja imperiumin Valens (advanced vaikeusaste), joista jälkimmäistä kokeilin nyt Wiillä. Aikaisemmin Ursulalla pelaaminen tyssäsi Kuutiolla siihen että iskujen ajoittaminen ei enää oikein ottanut onnistuakseen - tuntui että peli jökki tai jotain, yksi sen parhaimmista ominaisuuksista sitten jäi kokonaan käytettyä kun oli parempi ottaa varmanpäälle ja saada aikaan edes jonkinlainen osuma ja suorittaa painalukset ennen aikajanan kriittisiä kohtia, jonne ajoittamalla ne kaikkein kovimmat iskut irtosivat. Peli siis hyödyntää melko vankasti nappien painelua - joko ajoittamista tai nopeita painelusarjoja, ja luonnollisesti mitä paremmin naputat niin sitä paremmin tapat.

Samaa ongelmaa on nyt ollut Wiin kanssa, enkä ihan heti lähtisi vaikeroimaan ettei laite jaksa edes Kuution pelejä pyörittää paremmin. Jotain omintakeista koodissa, tms. Muilta osin peli on aika kasvoton tapaus. Varusteilla taistellaan, sekä sitten skilleillä jotka ovat pääasiassa aika samat kaikille. En tykkää kyllä yhtään tästä että varusteet määrittävät tuon taistelutehon. Millä jeesusvoimilla joku on teroittanut massaltaan ja pituudeltaan samanlaisen aseen tuplasti paremmaksi jne, ja tässähän on sitten tuo itemirumbakin kun uusiin paikkoihin päästessä menee yksi pelisessio käytännössä siihen että ostetaan kaikille uudet rojut. Miksei tuollekaan ole voitu luoda jotain automaationappia kun kuitenkin aina tuo on tehtävä - muuten tulee turpaan.

Taistelukentillä ei mitään kovin ihmeellistä ole. Tolppia sun muita laatikoita joitten taakse pääsee heittoaseita piiloon, sekä korkeuseroja juuri sen verran että voi selkeästi sanoa lyövänsä ylempää tai alempaa. Hahmoille on tarjolla tasojen kasvaessa tuommoinen taitolista josta sitten voi lunastaa skillejä, joita kannattaa miettiä kunnolla kokonaiskuvaa silmälläpitäen. Kaikille tyypeille saa suurinpiirtein samat taidot, mutta paremmin touhun saa minmaksattua kun funtsii tyypeille tietyt roolit taistelukentillä - esimerkiksi eräs tietyntyyppinen soturi pystyy käskyttämään muut omat miehet hyökkäämään saman vihollisen kimppuun ekstratoimena jos ovat tämän ympärillä, elikkäs sen sijaan että lyötäisiin pelkästään itse, saa vihu mahdollisesti osumaa takaa ja sivuiltakin. Tämmöisiä taitoja on jonkun verran, muttei älyttömiä määriä. Lisäksi on sitten taikuusjudanssit joita käytellään (myös skillejä siis tällä menetelmällä) taistellessa täyttyvillä mittareilla. Taikajuitsut perustuu neljään elementtiin maa, vesi, tuli ja ilma, ja jotkut ovat heikkoja toisia kohtaan ja vahvoja toisia jne. Samanlaista kivipaperisakset-systeemiä käytellään näissä joukkotyypeissäkin, tarjolla kun on raskasta, keskiraskasta ja kevyttä osastoa, sekä muita tukiluokkia. Hommaa kuitenkin sekoittaa nuo varusteet eikä touhu ole aina niin ennaltamäärättyä. Hyvä fiskarssi leikkaa hyvin.

Tarinat on olemattomia. Ursulan juitsuja en kyllä edes muista, mutta Valens on jonkin edesmenneen suuruuden poika joka talsii ystävänsä ja opettajansa kanssa kisailemassa pitkinpoikin eri areenoilla, rakentaen isänsä taistelukoulua uudelleen. Samaa se oli Ursulalla. Tekosyytä en muista. Matsia matsin perään ja tuo rupeaakin puuduttelemaan. Olisi edes jonkinverran enemmän vaihtelua vihollisissa, tavoitteissa ja kentissä, sillä vaikka muuten ihan vankka kyhäelmä, niin tuommoinen merkityksettömyys painaa aika raskaasti niskassa.  Musiikki (se vähä mitä sitä on) on itseasiassa aika hyvää. Ääniefektit puolestaan raivostuttavia. Valikkoäänet lävistävät kallon ja sotiessa halkomakirveen isku kuulostaa siltä kun läpsäistäisiin märällä munalla poskeen. Monona tietysti. Jotain Hollywoodeja noitten päähenkilöitten ääninäyttelijät enkä toista nyt muista, mutta Valenssinä korisi aneemisesti Smallville sarjan Lex Luthoria näytelevä Michael Rosenbaum.

+ Ihan hyvä ja auttaa pahimpaan taktiikkarope-nälkään
+ Haastaa ja pieksee jos ei keskity
-  Laiha lohtu, mutta helvetisti mielekkäämpi kuin ruttoinen Fire Emblem


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.12.2007 17:14
Sam & Max Season 1:stä, ensimmäisen episodin verran.

Koukuttaa heti alusta lähtien. Aivoton huumori, järjetön juonikulku, nokkelat, vaikkakin ainakin toistaiseksi melko yksinkertaiset ongelmat - I'm lovin' it. Kombinaatio toimii hyvin, kun älynrippeensä joutuu käyttämään ongelmanratkontaan eikä niitä siis jää paljoakaan arvioimaan heittojen älykkyystasoa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin jo hylkäämässä Phoenixin. Suosikin sija vaatii huumorin lisäksi tiettyä draamallista otetta maailmaan. ;)

Ja mikä toimisto ei muka kaipaisi kevyttä Jesse Jamesin kosketusta...?

Caffeine rush!



Peeäs. Huusin juuri itselleni Sam & Max Hit The Roadin. Jos kaikki menee hyvin, pääsen pian tarinan lähteille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 28.12.2007 17:49
Peeäs. Huusin juuri itselleni Sam & Max Hit The Roadin. Jos kaikki menee hyvin, pääsen pian tarinan lähteille.

Jos ei, niin CDON.COM tarjoilee myös peliä Lucas Lina Classic -versiona.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 01.01.2008 18:58
(http://www.gamershell.com/static/screenshots/12143/271273_thumb.jpg)

Hieman Sharkien tyyliin pelasin uusia Sam and Maxeja. Season Twon ensimmäisen osan, Ice Station Santan, pelasin läpi Ikean tuoliin liimautuneena. Voi herranjumala kuinka hyvä! Selkeästi paras uusista S&M:stä ja heittää varteenotettavan haasteen Hit the Roadille jos muutkin toisen kauden osat yltävät samalle tasolle. Heti alun filosofioivasta ja popmusiikkilainauksia heittelevästä Maimatron 9000:sta private dick Flint Paperin paluuseen(!!!) ja COPS:n uuteen bisnekseen hirviätä huumoritykitystä. Kun robotti heitti keskustelun lomassa "When a problem comes along, you must whip it. Whip it good." repesin totaalisesti.

Totaalisesti maaliin osuvan huumorin lisäksi kakkoskaudelle itse peliin on tehty myös pari pientä muutosta. Heti kun pelin käynnisti, heitti se eteen setup-dialogin, josta pystyi COPS:ien avulla säätämään pelin itselleen sopivaksi ja tämän jälkeen se tarjosi tutorialia ensikertalaisille. Space-nappia painettaessa peli pausettuu, oli se missä kohdassa tahansa, ja dialogia pystyy ohittamaan oikeata hiiren nappia painamalla.

Ostakaa hyvät ihmiset tämä peli!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 01.01.2008 19:20
RE4

Tulipahan muistettua miksi RE4 jäi tauvvolle. Krauseri pistää proolla hanttiin ikävästi. Vielä kun oli tilanne niin tyhmä, että continuepisteestä kuljettaessa oli hipareita vähän ja kaikki aseet tyhjiä, että ennen yrityksiä täytyi aina hoitaa tuommoinen lataustuokio ja yrtinpurenta. Eipähän tullut nytkään läpäistyä. Jonain päivänä vielä!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 01.01.2008 19:21
RE4

Tulipahan muistettua miksi RE4 jäi tauvvolle. Krauseri pistää proolla hanttiin ikävästi. Vielä kun oli tilanne niin tyhmä, että continuepisteestä kuljettaessa oli hipareita vähän ja kaikki aseet tyhjiä, että ennen yrityksiä täytyi aina hoitaa tuommoinen lataustuokio ja yrtinpurenta. Eipähän tullut nytkään läpäistyä. Jonain päivänä vielä!

(http://www.knifecenter.com/knifecenter/mercworx/images/equatorianfinal_06.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 01.01.2008 23:29
Mjoo, sehän se. Enpä ollut aikaisemmin edes kokeillut, vaikka loogistahan se olisi tietysti ollut kun Krauserikin semmoinen manne on moransa kanssa ettei paremmasta väliä.

Seisoin paikallani ja alle puolessa minuutissa koko faitti ohi. Semmosta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 01.01.2008 23:43
Mjoo, sehän se. Enpä ollut aikaisemmin edes kokeillut, vaikka loogistahan se olisi tietysti ollut kun Krauserikin semmoinen manne on moransa kanssa ettei paremmasta väliä.

Seisoin paikallani ja alle puolessa minuutissa koko faitti ohi. Semmosta.

Juu, kyllä minäkin tuota Prolla muinoin manasin ja kauan, ennen kuin pääsin läpi kaikenmaailman singoilla ym. riehuen. Kuulin veitsestä sitten heti seuraavana päivänä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 02.01.2008 03:02
Joululomalla tuli pelailtua varsin sekalaista joukkoa pelejä. Oltiin serkkujen kanssa eräässä vaiheessa joukolla koolla, ja pistettiin laitteet ja päät yhteen ja saatiinkin ihan muikeaa menoa aikaiseksi.

Aika paljolti tuli pelailtua Meleetä, taas pitkästä aikaa. Sheikkiä kokeilin ensimmäistä kertaa ja tykästyin kovasti, tulikin sitten pelattua vain sillä koko ajan. Mukavan erilainen kuitenkin Marthiin verrattuna, jolla olen lähes aina pelannut. Sen verran harvoin tulee peliä pelailtua, että pelissä kehittymisen kanssa on vähän niin ja näin, mutta tuntuu että tuli taas opittua jonkin verran uutta. Brawlia odotellessa...

Toinen peli mitä tuli aika paljon väännettyä oli Virtual Consolesta ostettu Bomberman '93, joka osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Aika mukava peli näin porukalla väännettynä ja tarjosi ihan kelpo hupia, katsoo jos itsellekin tuon ostaisi.  Pelistä löytyi myös sen verran mukavasti pelaajapaikkoja, että lähes kaikki saattoivat pelata yhtäaikaa.

Jonkinverran tuli myös pelailtua joululahjaksi saamaani Endless Oceania Wiille, joka osoittautui ihan mukavaksi tapaukseksi. Mukavan erilainen peli ja merenelävien katselu on kiinnostavaa puuhaa. Asiaa auttaa myös se että se oikeakin sukeltaminen ja luontodokkarit ovat sydäntä lähellä. Aika paljon eri kalojakin on tullut jo bongailtua ja suurin osa pelialueesta kartoitettuna. Myös pelin tarjoamaa rotkoa tuli tutkittua ja kyseinen syvänmerenalue erottuukin mukavasti pelin muusta ympäristöstä. Iloisena yllätyksenä pelissä on myös haita, vaikka mielestäni jostain olin lukenut kyseisten otusten puuttuvan. Onneksi eivät tunnu olevan kovinkaan aggressiivista sorttia  :)

Resident Evil 4:n uudelleenpeluu Wiillä alkoi myös edetä välipäivien aikana ja alkaa olemaan Pueblo takana päin kohtapuoliin. Ongelmia tuottaa tällä hetkellä puolet inventariosta täyttävä lääkintäkokoelmani. Leonille pistin puvuksi R.P.D. univormun, kun se gangsteripuku on niin korni. Ashleynkin uusi puku on ihan jees, mutta kerkesin jo kyllästymään akan kiljaisuihin ja yninään, ja tulihan niistä kommenttia jo vieressä istuneiltakin. Mitäs muuta, kaikki omistamani aseet: Blacktail, Broken Butterfly, Semi-Auto Rifle ja Striker on jo tuunattu tappiin ja tällä hetkellä säästelenkin Chigago Typewriteriä varten. Kolmasosa rahoista jo koossa!

Tuli myös ostettua Amazonin kautta Resident Evil GC:llä, mutta pelaamista olen vasta ehtinyt hieman kokeilla. Tuottaa vielä vähän ongelmia ajoittain tuo ohjaus, mutta enköhän tuohon pian totu. Jonkun alta puolisen tuntia kerkesin jo kartanoa kiertelemään, mutten viitsinyt savettaa kun ei niiden mustepatruunoiden riittävyydestä oikein ole tietoa.

Umbrella Chroniclesta tuli myös hieman räiskittyä co-oppina, mutta nyt lähinnä ihmetyttää joidenkin chapterien puuttuminen. En tiedä mistä johtuu, mutta jotkin chapterit eivät ota auetakseen. Käsittääkseni pelissä pitäisi päästä pelaamaan Adalla ja Hunkilla, mutta kyseisistä chaptereista ei ole havaintoa. Myöskään Weskerin viimeinen chapteri ei ole auennut vaikka Ivanit selätinkin. En sitten tiedä johtuuko siitä, että olen pärjännyt pelin mielestä vain B- ja C-tasoisesti  ;D Pitäisi vissiin petrata jotain osa-alueita...

Maanantaina tuli myös käytyä Kouvolassa, kun lähiseudulla tuli uutta vuotta vietettyä ja Anttilasta mukaan tarttui Devil May Cry 3 Special Edition 20 eurolla. Pelisarjaan ei ole tullut koskettua aikaisemmin, mutta nelosta odotan aivan törkeästi ja pitäisihän näitä edellisiäkin osia jonkin verran katsastaa. Hintakaan ei päätä huimannut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 02.01.2008 13:32
Mjoo, sehän se. Enpä ollut aikaisemmin edes kokeillut, vaikka loogistahan se olisi tietysti ollut kun Krauserikin semmoinen manne on moransa kanssa ettei paremmasta väliä.

Seisoin paikallani ja alle puolessa minuutissa koko faitti ohi. Semmosta.

Juu, kyllä minäkin tuota Prolla muinoin manasin ja kauan, ennen kuin pääsin läpi kaikenmaailman singoilla ym. riehuen. Kuulin veitsestä sitten heti seuraavana päivänä.

Blääh, tiesin tuon puukkokikan, mutta lähtee se ihan magnumillakin ilman sen suurempia vaikeuksia. Krauserin viimeisen muodon liikkeetkin on niin helppo väistää. En oikeastaan koskaan älynnyt, miksi pro:ta oli hypetetty niin paljon, sillä ei tuo eronnut loppuunsa normalista kovin paljoa, kunhan tietää mihin aseisiin panostaa. Luulin, että prolla peli olisi ollut enemmänkin "juokse ja selviä" meininkiä, mutta samalla tavalla ne kaikki zombit tuli teilattua ja salarit koluttua.

Mahtipeli, mutta mä olen henk koht pelannut sen jo niin monta kertaa läpi, että itkettää. Tosin kun se alku on niin vitun kova, niin saatan joskus vielä repsahtaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 02.01.2008 14:45
Kyllä tuota on tullut juu jauhettua ja täytyy sanoa, että tauollehan se oli mentävä kun eteen tuli tuo kohta jossa se helitsopperi auttelee. Jotenkin vain niin ylimalkaisen puuduttava sen jatkonsa kanssa siellä laskuseinän takana missä on pari tykkitornia lähietäisyyksillä. Saa nähdä millon jaksaa.

Silti kun tuossa kaverikin Wiin osti, niin tätähän se oli suositeltava. Ei voi muita suositella näin suorasukaisesti. Halpa, Wiimote toimii, hyvä peli ja ekstrasisältöä. Paremmaksi on vaikea panna kun hyllyssä on Mario ja kaivattiin rinnalle "jotain muuta".


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 02.01.2008 15:08
The Legend of Zelda: Phantom Hourglass

Peli päätyi kun päätyikin pelihyllyyni vielä vuonna 2007, sillä totesin jättäneeni DS:n pahemman kerran syrjityksi. Nyt pelejä konsolilta löytyy huimat 4 ja lisäksi vielä Metroid demo.

Mutta nyt kuitenkin itse peliin. Ostopäätökseeni vaikutti Zeldan uudet kontrollit, mikä samalla kiinnosti että pelotti, sillä pelkäsin pelin menneen pelkäksi sähläykseksi. Kuitenkin sain kokea taas raakstumisne yhtä peliä kohtaan, sillä tätä on vain niin hieno pelata. Nappeja ei tarvita eikä kaivata. Kaikki juuri sopivan tarkkaa ja ainoana häiritsevänä tekijänä välillä ruudun eteen tunkeva käsi kun edetään vaikkapa oikealta vasemmalle.

Spoilerrus aika

Pelin puzzletkin ovat yksinkertaisesti mahtavia, varsinkin ne, joita ei tehdä perinteiseen tapaan. Jostain syystä pidän siitä, että kynttilät puhalletaan oikeasti puhaltamalla, eikä vain nappia painamalla. Erään puzzlen kanssa olin jo valmis repiminään pelihuosut ja sukat vielä päälle, kunnes älysin ratkaisun olevan yksinkertainen, mutta silti niin ovela. DS:n kannet piti vain sulkea ja avata uudelleen ja homma oli siinä. En tiennyt pitikö itkeä vai nauraa, mutta ainakin nyt se tuntui hienolta idealta.

Tällä hetkellä pelissä olen onnistunut läpäisemään kolme temppeliä ja päässyt "pahamaineiseen" kummituslaivaan, mikä ainakin tällä hetkellä on tuntunut normaalilta temppeliltä, mitä nyt porukkaa pitää saattaa turvaan. Satun myös olemaan eräässä puzzlessa jumissa, mutta eiköhän se mene kohta, huomenna tai vuoden päästä läpi. Hyvä peli on kuitenkin kyseessä, joten sitkeästi yritän.

Se niistä pilaajista

Ratchet & Clank: Tools of Destruction

Toinen joululahjoistani, jonka tarinan läpäisin Unchartedin tapaan hieman vajaa viikko sitten. Odotin peliltä hieman huimempia bonuksia ja muuta, mutta kaikki aseet ja kaikki kultaiset pultit kolmea (vai oliko kahta) lukuunottamatta on onnistuttu saamaan. Onneksi pelissä on sentään vielä Challenge mode, jonka aloitin muutama päivä sitten, mutta ei mene varmaan ihan heti läpi Zeldan takia. Kuitenkin kyseinen moodi on hyvä olla olemassa, että on edes jotain pelaamista. Uusi (ja ruma) armorkin sekä loputton Groovitron ovat myös kiva olla olemassa.

Peli oli kuitenkin viihdyttävä niin kauan kuin se kestikin. Pelailin sitä aina hitusen enemmän kuin Unchartedia, sillä pelin rennohko meininki, kevyet tasoloikat ja hauskat aseet, joita pystyi vielä kehittää veivät mukanaan. Harmi vain, että puolessavälissä olin kuitenkin jo niin ylivoimainen vihollisiin nähden, että haastetta piti hakea omasta takaa, mutta ei se viihtyvyys siitä laskenut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 02.01.2008 22:36
Itse sain vihdoin läpäistyä tuon Resident Evil 4:n eilen PS2:lla (Vasta ensimmäistä kertaa, hävettää). Täytyy myöntää että aika perseen hyvä peli kyseessä. Alku oli jotain ennennäkemättömän siistiä mutta peli huononi huomattavasti puolesta välistä loppuun asti. Huonontuminen on ehkä hieman rankka sana koska RE4 oli joka tapauksessa mestariteos. Itsekään en tajunnut tuota puukkojuttua Krauseria vastaan, mutta kyllä sillä magnumilla pärjäsi erinomaisesti varsinkin kun oli normalilla. Joka tapauksessa tämä peli oli mukava yllätys (Vaikka onkin saanut erinomaisia arvosanoja) ja tulen mitä luultavammin pelaamaan tämän uudelleen läpi lähiaikoina. En malta odottaa RE5:sta (Vaikken omistakaan PS3:sta)

Ostin tuossa lauantaina ObsCure II:n PS2:lle. Etsin sitä Tiltistä, Anttilasta ja Stockmannilta, mutta missään niissä ei ollut kyseistä peliä. No päätin lähteä serkulle pelaamaan RE4:sta jonka otin mukaan siltä varalta jos OC2:sta ei löytyisi, ja muistin että matkan varrella on uusi GameStop. Suureksi onnekseni heillä oli viimeinen kappale OC2:sta ja ostin sen hintaan 32.90 €. Menin sitten sitä serkulle pelaskelemaan ja oltiin pelattu pari tuntia kun muistin että pelinhän voi palauttaa takaisin viikon kuluessa. No pelattiin sitten peli läpi kahdessa illassa ja kävin tänään palauttamassa. Hieman myyjä kyseli kaikkea mm. miksi halusin palauttaa, johon vastasin hätäisesti että ostin lahjaksi pikkubroidille mutta pelin ikäraja oli liian korkea. Myyjä oli että ''jaahas, no jos ostit lahjaksi niin sitten''. Kiitos MasterTK:lle että ilmoitti tuosta mahtavasta palautusoikeusjutusta toisessa ketjussa. Ilmaiseksi vedettiin läpi. Nhihhihhih...

Ainiin, itse peli oli aika paska.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 05.01.2008 15:19
On nyt ollut perse penkissä suurinpiirtein eilisestä asti tämän Jade Empiren vuoksi, jota nyt sitten viimein pääsin wuxia-leffojen ja Biowaren entisten KotOReitten ystävänä testailemaan. Silmiin sattuu, mutta ei se mitään. Kahvia koneeseen.

Jade Empire on kaikinpuolin simppelimpi ja suoraviivaisempi kuin Knights of the Old Republicit. Rungon roolipelisysteemi on jaettu kolmeen elementtiin hahmojen atribuuttien suhteen: Body (Health), Mind (Focus) ja Spirit (Chi), ja näiden erilaisista yhdisteistä saadaan kolme keskustelutekijää Charm, Intuition ja Intimidation. Body (Health) atribuutti viittaa energiaan, Spirit (Chi) taikavoimiin ja Mind (Focus) hahmon taistelukuntoisuuteen aseiden kanssa - aseitten käyttäminen väsyttää hahmoa ja mittari kuluu. Keskittymistä voi käyttää myös bullet time tilaan, mutten itse ole sitä kertaakaan käyttänyt. Roolipelaajana systeemiä voi pelkästään arvostaa, sillä se on ennen kaikkea looginen sisäistää ja looginen selittää.

Pelaajahahmo aloittaa seikkailut eräästä itsepuolustuskoulusta, jossa on koko koulun ihannoima (ja joittenkin kadehtima) johtotähti ja mestarin silmäterä. Tapahtumat lähtevät käyntiin kun selviää että (tietysti) ollaan jotain muuta kuin mitä on luultu ja mystinen taho sieppaa mestarin ja tuhoaa koulun oppilaineen päivineen. Pelastusmatkalle lähtee mukaan lapsuudenystävä ja koulutoveri, jonka lisäksi mukaan lyöttäytyy jos minkälaista porukkaa.

Pelin simppeliys on sekä hyvästä että pahasta. Keskustelut ovat jaettu jedimäisesti hyvän ja pahan välillä, tarjoten myöskin sitten sen "normaalin" vastausvaihtoehdon. Charm, Intuition ja Intimidation ominaisuuksia voidaan käyttää vain kriittisissä tilanteissa. Siinä missä vastausvaihtoehdot eivät kuitenkaan pääasiassa ole niin aivottomia kuin KotOReissa pahimmillaan, ovat ne aina selkeässä järjestyksessä, eikä ns. hyvää hahmoa pelaavan tarvitse lukea vastausvaihtoehtoja ylimpää vaihtoehtoa enempää. Se olisi tavallaan pelastanut paljon ja kenties imaissut enemmän mukaan jos vastausvaihtoehdot olisivat aina sekoiteltuna ja joutuisi lukemaan ja pohtimaan näitä, eikä se hyvä olisi aina ylhäällä ja paha aina se alimmainen.

Taistelut ovat ihan toimivia. Eivät mitenkään ylihyvin toteutettuja, muttei kyllä täysin kamaliakaan. Hahmo valitsee tyypillisesti kohteen ja tarjolla on kevyt hyökkäys ja vahvempi hyökkäys jolla voidaan murtaa puolustautuvan hahmon puolustus. Sitten on muita erikoisuuksia tietysti. Hahmolla on mukanaan kumppanihahmo joka on taisteluissa melko yhdentekevä eikä tunnu oikein saavan sen kummempia aikaan kuin että sitoo vähintään yhden vihollisen itseensä ja pois pelaajan hahmon jaloista - tuntuikin tavallisesti siltä että sitä piestiin tusina vihua ja käytiin sitten auttelemassa kaveria viimeistelemään oma ensimmäinen vihunsa.

Hahmo oppii erilaisia taistelutyylejä ja näitä voi vaihdella lennossa taistelussa sillä näillä on monilla hyvin erilaiset tarkoitukset ja roolit. Taistelutyyleissä parannutaan sijoittamalla pisteitä taistelutyylin erilaiseen osa-alueisiin jotka ovat tavallisesti teho, erikoishyökkäykset ja nopeus. Taistelutyylejä on melko monta tarjolla ja kannattaa mietiskellä minkälaista taistelijaa haluaa hahmostaan tehdä - nopean lähitaistelijan, pitkänmatkan taikuusvelhoilijan vai hitaan murskaimen, vaiko sitten jotain näitten väliltä. Jotta hahmon persoonallisuuteen voitaisiin vaikuttaa (jollain tasolla), on mukana myös ihan mittari joka heiluu ylös tai alas kriittisten valintojen ja vastailuitten mukaan. KotOReissa tämä oli Light ja Dark Side, ja tässä Way of the Open Palm tai Way of the Closed Fist. Tämä ei kuitenkaan tunnu vaikuttavan oikeastaan mihinkään. Mitenkään merkittävästi.

(http://img184.imageshack.us/img184/4283/je03hf4.jpg)


Ehkä asiaa voidaan selitellä sillä, että siinä missä Star Warsin vakaumusmittarit ovat totutusti ääripäitä - Dark Siden jamppa kun on oikeasti paha olento, niin tässä kysymys tuntuu lähinnä olevan siitä kuinka paljon hahmo on valmis tekemään toisten eteen. Ideologiaa. Paha hahmo tässä maailmassa ei ei ole suoranaisesti paha, mutta ei vain näe vaivaa toisten vuoksi ja asennoituu siten, että vaikeudet ja vastoinkäymiset vahvistavat heikompia. Filosofia on sinänsä erittäin mielenkiintoinen, sillä Open Palmin "hyviksetkään" eivät voi suoraan kieltää sitä, etteikö vastoinkäymiset vahvistaisi ja joskus on pelkästään hyvä antaa toisten taistella omat taistelunsa eikä olla heti auttelemassa takaisin pystyyn.

+ Wuxia jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!
+ Visuaalisesti tunnelmallinen
+ Musiikissa on oikeanlaista fiilistä, muttei kuitenkaan mitään kovin ihmeellistä
+ Hahmodesigni yllättää paikoitellen
- Hahmon hyvyys/pahuus aika olemattomasti läsnä
- Pääjuoni ja sivujuonet melko heppoisia
- Pelimiljöö jokseenkin ponneton

(http://img175.imageshack.us/img175/9747/xfhmfhdhfwl7.th.jpg) (http://img175.imageshack.us/my.php?image=xfhmfhdhfwl7.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 05.01.2008 15:36
^ Itsekin hakkasin tämän pelin boxilla joku aika sitten läpi ja pidin siitä kovasti vaikka olisin toivonut sen kestävän pitempäänkin. Ja hieman turhan helpot bossit.

Mutta mikä ero on tuolla Special Editionilla ja Xboxin versiolla. Onko ero vain pakkauksessa vai onko pelissäkin jotain ekstra questeja tms. ???


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 05.01.2008 15:41
Changes from the Xbox version includes increased resolutions up to 1600x1200 (1920x1200 in Widescreen), new special effects and redrawn textures, two new martial styles named iron palm and viper, a new rhino demon transformation, new monsters, new high level weapons, an improved AI, with enemies able to take cover more often; a new "Jade Master" difficulty level, with ability to import save games; a new world map interface; and keyboard and hotkey support. It also contains a bonus art book and poster

Elikkäs

- Parempi resoluutio (uusia tekstuureja ja efektejä)
- Pari uutta taistelutyyliä
- Uusia monstereita ja aseita
- Parempi tekoäly (köh)
- Uusi vaikeustaso
- Uusi maailmankartta (?)

Sitten tuommoinen ohjekirjan kokoinen paksu arttiläpyskä ja vessapaperiksi kelpaava "juliste"

Ja tuo toisaalla hehkuttama rautakansi on tämmöinen www.steelbook.com


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 05.01.2008 15:52
Jaahass... Ihan tiukalta setiltä vaikuttaa...

Silloin kun pelasin rupesi ärsyttämään joidenkin vihollisten "mamoilu". Elikkäs silloin kun hakkasi vihua se laittoi torjunnan päälle ettei peruslyönnit tehoa. Ja sitten kun itse rupesi tekemään tehokkaampaa iskua, joka murtaa suojauksen niin silloinhan se vihu lopettaa suojaamisen ja saa tehtyä omaan hahmoon ns. ilmaista damagea. Toivottavasti tuo parempi AI ei tarkoita sitä että viholliset käyttää tuota kikkaa enemmän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 05.01.2008 21:09
Suurin ongelma taisteluissa on kamera. Joskus kun nimittäin tulee ajauduttua taistelualueen reunalle, niin taistelusta ei näe yhtään mitään kun kamera kääntyy maata vasten. Yritä siinä sitten tajuta minne suuntaan väistää jos on vastassa useampi vihollinen - monasti kun tilanne vaatii selkeästi semmoista etääntymistä jos on isompi taistelu ja vihollisia on niin paljon persuiksissa kiinni.

Juuri hakkasin tuommoista areenaeventtiä, jossa on toisiksi korkein vastus paikalla, joka on sitten aikaisemmat kovimmat vastustajat peräperää - ilmaantuvat jonkun aikavälin välein areenalle. Korpeaa kun tulee turpaan aina tuossa lopussa viimeisten kanssa nahistellessa ja pari kertaa ihan sen vuoksi kun on kamera kääntynyt päin hevonhelvettiä ja on väistänyt suoraan miekkahelvettiin jossa on laakista vainaa. On niin turhauttavaa kun muuten pystyy vetämään ilman osumia.

Ei tuo suojailu suuremmin ole haitannut. Tietysti vihut iskevät vastaan jos menet naaman eteen lataamaan jotain hidasta megaiskua, mutta kyllä nuo on suojista saatu houkuteltua tavalla tai toisella.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 05.01.2008 23:00
Nyt on sitten tämä DS:n Zelda eli Phantom Hourglass saatu tahkottua tarinan puolesta läpi eikä hetkeäkään ostos kaduttanut, paitsi tietenkin nyt, kun se on ohi ja hieman liian nopeasti. Mielellään olisin jatkanut vielä seikkailuja, vaikkakin vielä yksi visiitti merikuninkaan temppeliin ja olisin raivon partaalla. Onneksi viimeinen visiitti oli jopa ihmeen nautinnollinen ja tuntui täysin erilaiselta kuin muut. Muutenkaan kiirettä ei pitänyt ollenkaan mistä kertoo se, että aikaa jäi vielä vajaat 16 minuuttia.

Peli piti alkujaan jo heti aamusta vetää läpi, mutta se sitten siirtyi myöhemmäksi, sillä innostuin tutkimaan paikkoja ja etsimään aarteita. Vaikka välillä kämäiset aarteet rasittavatkin oli ihan mukavaa hupia kaivella ties kenen ukkelin lanttumaata löytääkseen tämän säästöt, joista kuuli aina ties mistä. Tokihan myös merenpohjalta aarteiden noukkiminen oli mukavaa, mitä nyt välillä pitkähköt purhjehdusreissut rasittivat. Onneksi on kultaiset sammakot.

Loistava ja viihdyttävä peli oli todellakin kyseessä. Tätä tahkotaan vielä myöhemmin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: AK-87 - 06.01.2008 14:04
Ja sitten kun itse rupesi tekemään tehokkaampaa iskua, joka murtaa suojauksen niin silloinhan se vihu lopettaa suojaamisen ja saa tehtyä omaan hahmoon ns. ilmaista damagea. Toivottavasti tuo parempi AI ei tarkoita sitä että viholliset käyttää tuota kikkaa enemmän.

Itse olen aika usein tuohon törmännyt :rollaus:

Ja SE löytyy.
Pitäisi sitäkin tässä taas joskus jatkaa jäänyt (monien muiden tavoin) pahasti pölyyttymään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 08.01.2008 14:01
(http://www.b4hamut.net/wp-content/uploads/2007/05/ouendan21.jpg)

Ouendan 2:sen läpäisin normal-vaikeustasolla. Viimeinen kenttä laittoi jo hieman rypistämään, mutta menihän sekin läpi usean uudelleenyrityksen jälkeen.  8)
Pelissä on loistava biisilista ja lähes jokaisen kentän kohdalla huomaa hyräilevänsä tarttuvia j-pop-melodioita.
Seuraavaksi hard-tason kimppuun. Muutaman kentän jo läpäisinkin ja meininki on huomattavasti haastavampaa verrattun normaliin. Kaikenkaikkiaan todella addiktiivinen ja hauska peli kyseessä!  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.01.2008 16:31
Wiin Resident Evil 4 tuli läpäistyä toista kertaa tuossa pari päivää sitten. On se kyllä vaan niin loistava peli, että oksat pois. Tällä kertaa meni hieman alle parikymmentä tuntia, joista muutama lienee pelkkää idlausta.

Pelasin peliä Normalilla ja voisin sanoa, ettei tämän toisen rundin aikana ei paljon hankaluuksia ollut. Alusta asti oli kolmanneksen laukusta täyttävä varasto First Aid Sprayta ja vastaavia, kaikki aseeni olivat jo päivitettynä tappiin, joten rahaakaan en saanut oikein kulumaan. Tavoitteena olikin säästää rahaa Chigago Typewriteriä (miljuuna) varten ja sainkin sen hieman ennen pelin puoliväliä. Tämän jälkeen peli tietysti helpottui aivan törkeästi, kun kaikki viholliset kaatuivat muutamasta laukauksesta ja bossejakin saattoi vain kurittaa loputtomilla ammuksilla. Loppujen lopuksi kun pääsin pelin läpi, oli  Leonin lompsaan ilmestynyt toinen miljoona pesetaa joten rahasta ei ainakaan ole puutetta, jos joskus tämän vielä normalilla pelaan läpi.

Suurin ongelma ja päävaivaa tuottanut asia matkan aikana olikin laukun pieni koko. Olin myynyt Strikerin ostaessani Typewriterin, mutta säästin kiväärin, Blacktailin ja Broken Butterflyn. Lisäksi osan matkaa mukana roikkui sinko. Tietysti olisin voinut myydä vaikka Blacktailin, mutten raaskinut - ainakaan vielä.

Seuraavaksi sitten pitäisikin aloitella sitä Professional modea.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 08.01.2008 16:53
Ouendan 2

Ihan kiva, mutta EBA oli melkein joka tavalla parempi (Ouendanissa nyt joitain ominaisuuksia enemmän). Japsimusiikkia ei tajuu, tarinoitakaan ei tajuu, mutta pelistä nyt jotain tajuaa. Vaan aika paha jos rytmipelissä on paskoja biisejä suurin osa, ei nääs paljoa käteen jää. Sen verran keimailin että kaikilla tasoilla vetelin läpi, rankkien hiominen ei yhtään innostanut juurikin kakanpuoleisen musiikin takia. Ja varma en ole, mutta äänenlaatukin kuulostaisi huonommalta kuin EBAssa..? :???:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 08.01.2008 17:21
Ihan kiva, mutta EBA oli melkein joka tavalla parempi (Ouendanissa nyt joitain ominaisuuksia enemmän). Japsimusiikkia ei tajuu, tarinoitakaan ei tajuu, mutta pelistä nyt jotain tajuaa.

Itselle nuo japsimusat kolahtivat todella hyvin, mikään biiseistä ei ärsyttänyt ja kenttiin voin palata pelkästään musiikin kuuntelemisen takia. Tarinat olivat myös mielestäni helpposelkoisia selkeän kuvakerronnan ansiosta. Tekstiä ei tietenkään ymmärrä, mutta joka tapauksessa ymmärtää missä mennään. Onnistuivat tarinat ainakin itseäni viihdyttämään ja naurattamaan.
En ole EBA:ta kokeillut, mutta biisilista ei ainakaan säväytä itseäni: Avril Lavigne, Ashlee Simpson, Destiny's Child ja Hoobastank tuntuvat hirveältä kuralta.  :(
Todennäköisesti peli tulee jossain vaiheessa kuitenkin hommattua, onhan peliä kehuttu paljon ja kun Ouendankin kolahti näin hyvin niin luulisi, että EBA:kin kolisee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 08.01.2008 17:33

En ole EBA:ta kokeillut, mutta biisilista ei ainakaan säväytä itseäni: Avril Lavigne, Ashlee Simpson, Destiny's Child ja Hoobastank tuntuvat hirveältä kuralta.  :(
Todennäköisesti peli tulee jossain vaiheessa kuitenkin hommattua, onhan peliä kehuttu paljon ja kun Ouendankin kolahti näin hyvin niin luulisi, että EBA:kin kolisee.

kuraa ne onkin ja kaiken lisäksi aivan umpi paskoja covereita.
minä en elite beat agentsia suosittele vaikka oundan kolahtaisikin, itse en ainakaan tykännyt tippaakaan.
oundania jaksoi tahkota ja biisit oli loistavia mutta eba oli niin paska kuin vaan olla voi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.01.2008 19:26
EBA:ssa on kuitenkin September. Pari muutakin hyvää biisiä, mutta kuten sanottu, suurimmaksi osaksi paskaa.
Biisilistoiltaan se menee näin:
Ouendan > Ouendan 2 > EBA

Look it up.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 09.01.2008 15:01
EBA:ssa on kuitenkin September.
Lainattu painotusta varten.

Lisäksi siitä löytyy Canned Heat & Let's Dance. Funk on! Samaten lopun Jumpin' Jack Flash ja se sitä edeltänyt biisi ovat pirun tiukkoja, moni muukin biisi yllärihyviä ja nuo jo mainitut heikoimmat mainstream-kuraläikätkin toimivat useinmiten pelattuina hyvin, vaikkei niitä oikeasti kuuntelisikaan. Se eka biisi(Walkie Talkie Man?) on varmaan koko paketin ankein.

EBA on hjuva. Tietty eka Quendanikin on pakko hommata joskus, sen verran sitä on rummutettu, vaikka todennäköisesti japsilan musiikkianti ei aiheuta samanlaisia viboja kuin EBA parhaimmillaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 12.01.2008 22:56
Lauloin New Kids on the Blokkia Singstaarissa. Muistin biisin, joka aiheutti huoneessa hilpeyttä. Joskusmuinoin olin saanut joululahjaksi kasetin ja walkmänin. An elephant doesn't forget.

Buzzia ja GHIII:sta tuli myös kammettua.

Partypeleillä on kyllä hetkensä vaikka niitä tuleekin silloin tällöin manattua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.01.2008 10:40
Jade Empiree. (ykkösboxilla) Taitaapa olla ensimmäinen länsimainen-ropetus Diablojen jälkeen.

Koukutus iski kyllä heti alkumetreillä. Pelin teema kiehtoo, taistelu on kivaa kun ukkoa saa liikuttaa ja hyppyyttää miten tahtoo eikä kustomaatiossakaan ole valittamista. Aloitin pelin sillä lohharitatskamiehellä, sillä pidän "nopeista" hahmoista. Thousand-cut tuntuu aika tehottomalta loppuunsa kun vaikkapa miekkailuun vertaa, mutta eipä noilla teräaseilla kummituksia tapeta. Heavenly Wave taasen on hauska, mutta loppuunsa turhan tuntuinen skilli, kun viholliset kyllä lakoavat ilmankin. Kuuden tunnin session jälkeen ehkä suurin ongelma pelissä onkin vihollisten tekoälyttömyys, mitä kuitenkin kompensoi se, että hahmoni kuolee noin kahdesta kombosta. Eli tarkkana pitää olla.

Followerit tunnustavat myös aika turhilta, eli meditoimaan mä ne laitoin. Jonkun kivan demoninkin ehdin saada kaveriksi ennenkuin savequittasin, mutta samanlainen nössö sekin oli. Taistelussa nimittäin ei pärjännyt edes yhdelle piraatille yksinään. Miinanpolkijoita.

Tarina näyttäisi olevan ihan mielenkiintoinen, mutta odotukset tältä osa-alueelta olivat kyllä niin naurettavan suuret, että eihän tässä voi kuin nauraa. Niin monta kertaa olen kuullut porukan dissaavan jotain Final Fantasyja verrattuna länsimaisiin ropetuksiin, mutta pakko kai se on pikkuhiljaa alettava uskomaan, että "länsimaiset roolipelit" tarkoittavat Planescape Tormentia. Eli siis Diablonörtit kuulkaa Final Fantasy on edelleen ykkös-sarja kun juonesta puhutaan. Angstikaan ei vedä sarjaa Jade Empiren tasolle.

Hyvä/paha mittari on meikäläisellä aikas ylhäällä, sillä vaikka yritin, en millään raaskinut vittuilla jokaiselle vastaantulijalle. Kyllä se pelin juoni ja asetelmat vähän menevät vituilleen kun änisee ja angstaa jokaiseen kysymykseen ja kommenttiin. Ehkä sitten KOTOR:issa voisin vetää Sithit, kun ei tässä pelissä onnistu. Toisaalta keskitie näyttäisi tarjoavan sen viihdyttävimmän stoorinkulun, kun nuo "hyvis"-vastaukset pistävät aina melkein nauramaan. Niinkuin Jeesuksella pelaisi kun jokaisen kerjäläisen huolet pitää käydä ratkomassa ja eihän siitä nyt kehtaa edes hopeaa ottaa vaivanpalkaksi  :rollaus:



Muttamutta hyvä peli näyttäisi olevan kaikinpuolin ja tässä sitä nyt odotellaan, että pääsisi kotia jatkamaan avoimen nyrkin tietä. Musaa kun olisi enemmän ja juoni hieman "jännempi" niin eipä olisi paljon valittamista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Freeman - 14.01.2008 17:58
Super Mario Galaxy

Melkein 20 tähteä kerättynä, eikä fiilis ole kovin korkealla, koska uiminen on ihan perseestä. ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 16.01.2008 23:36
(http://ps2media.ign.com/ps2/image/kri_073002_2.jpg)

Viime päivinä on tullut pelattua The Mark of Kritä (http://konsolifin.net/arvostelu.php?site=ps2&id=228) PlayStation 2:lla. Peli on itse asiassa ollut ostoslistallani varmaankin jo viisi vuotta, mutta vasta tiistaina sattui käpäliin Asematunnelin GameStopista. Käytettyhän tuo oli, mutta ihan kelvollisessa kunnossa, mitä nyt pientä naarmuuntumista havaittavissa. Hintakin oli kipurajan alapuolella eli karvan alle 6€.

Ihan kaikki eivät varmaan ole pelistä kuulleetkaan (tai eivät ainakaan muista), kun aika pienellä jylinällä ilmestyi silloin vuonna 2003. Kyseessä on siis toimintaseikkailu, jossa ohjataan polynesialaisen näköistä soturia, Rau Utua ja yritetään pelastaa maailma pimeyden voimilta. Aseita löytyy miekasta, jousesta ja keihäästä aina julmetun isoon kirveeseen, jolla tulee jo todella pahaa jälkeä. Raun apuna toimii myös linnunhahmossa liikkuva henki, jonka avulla pystyy tähystelemään kulmien yli, noutamaan esineitä ja vaikka vääntämään vipua, joka olisi muuten sankarimme ulottumattomissa.

Erikoisen pelistä tekee sen graafinen tyyli, joka tuo mieleen lähinnä Disney-leffat ja vähän yli vedetty väkivaltaisuus, eli irtopäät sekä ruuminpalaset ja -puolikkaat lentelevät ympäriinsä. Pelin kentät eroavat myös reippaasti toisistaan, joten kyllästymään ei heti pääse. Välillä mennään lumenpeittämässä linnakkeessa kun taas välillä samotaan synkässä aarnimetsässä. Mukana on myös areena-taisteluita joissa pärjäämällä voi avata vaikka uusia vaatekertoja tai taidekuvia.

Itse lainasin pelin sen ilmestymisen aikoihin kaveriltani ja tykkäsin, joten tuo 6 euroa ei tuntunut kovinkaan pahalta varsinkin kun peli on jossain määrin harvinainen nykyään. Loppuratkaisun näkeminen myös houkuttaa, kun peli jäi aikoinaan kesken viimeiseen kenttään. Vikoineenkin kyseessä on varsin hyvä ja hieman erilainen toimintaseikkailu, jota kannattaisi kokeilla, jos jostain saa käpäliinsä.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.01.2008 08:31
Tulihan tuota Mark of Kritä aikoinaan kokeiltua ja mukavasti se rullasi. Vihut "maalattiin" oikealla tatilla ja sitten mätkittiin päät pois. Jatko-osakin tälle julkaistiin, mutta se kai möi 5 kappaletta ?


Jade Empiressä olen nyt imperial-cityssä ja alkaa maistua jo puulta. Juoni on sanalla sanoen aika paska ja taistelut toistavat pahasti itseään. Kekkasin tosin hienon kombon, jolla viholliset saa tapettua yhdestä osumasta kunhan vähän zippailee.

Kyllä mä yritän tämän läpäistä ja mieli tekisi heittäytyä pahikseksi, mutta ei siinä taida tässä vaiheessa olla mitään järkeä. Hyvismittarikin on jo täysissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 17.01.2008 09:04
Itsellä jumahti tuonne Impperial Cityyn Jade Empire. Ei ole oikein mitään syytä miksi vaivautuisi laittamaan levyn takaisin asemaan. Paloi kaikenlisäksi kunnolla käpy siellä areenassa - olikohan se toisiksiviimeinen mättö missä tulee syötöllä aikaisempia vastustajia peräperää.

Nyt on tullut taas ihmeteltyä tuolla Wowin puolella ja taas homma maistuu kun oli useamman kuukauden tauko. Saapahan farmata soiro suorana oravanhäntiä että saa romut kuntoon kun on kilta puskenut noihin "viimeisiin" paikkoihin ja itsellä on romut vaiheessa - tuplasti niin kun piti kaivella muinainen pappismies kun semmoiselle oli tarvetta.

En kyllä helvetissä tajua että keneltä se olisi pois jos joka vitun eläimellä nyt olisi sitten se saatanan sisäelin jota lähdetään jostain vitun syystä hakemaan. Ihan mieletöntä tuommoinen että kun pitää etsiä jotain karhuntaljoja tms niin sitten karhun ruhoa loottaillessa paljastuukin ettei karhulla ilmeisesti ole taljaa.

Nooh, paska on paskaa. Milläs muulla ne pelaamista venyttäisivät.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 17.01.2008 17:33
PC:n ilmaistarjontaa on tullut hypyytettyä tuossa jo jonkin aikaa Aquarian ohella. Knytt Stories on erinomainen; läpäisin sen yhdeltä istumalta kahdella eri vaikeustasolla. Mukavan rentouttava peli. Crayon Physics tarvitsisi lisää tasoja, mutta eiköhän Deluxe korjaa potin kotiin. Battleships Forever...noh, oli silkkaa kuolemaa.

Mutta takaisin maksullisiin eli Aquariaan. Peli ei tunnu osaavan päättää haluaako se olla haastava tasouiskentelu vai rentouttava seikkailu. Jo muutamaan otteeseen on tässä käynyt niin, että olen jäänyt ihan rehellisesti jumiin siten, etten tiedä mitä tehdä ja sulkenut pelin. Sitten jonkun ajan päästä jatketaan ja kappas, homma etenee taas kuin rasvattu. Tätä jumituskohtaa tietty edeltää iso kasa räiskettä ja mäiskettä, joten puzzlea ei oikeastaan edes tajua puzzleksi ennen kuin on lopettanut ja katsonut asiaa uusin silmin. Sen takia olen pystynyt pelaamaan peliä vain sellaisissa tunnin pätkissä. Mieluusti ton tosin jättäisi päälle taustalle, sen verran rentouttavia tilutuksia löytyy taustalta.

Itsellä jumahti tuonne Impperial Cityyn Jade Empire. Ei ole oikein mitään syytä miksi vaivautuisi laittamaan levyn takaisin asemaan. Paloi kaikenlisäksi kunnolla käpy siellä areenassa - olikohan se toisiksiviimeinen mättö missä tulee syötöllä aikaisempia vastustajia peräperää.


Öh, köh, täh? Miksi poltit, jos ei niitä ole pakko tehdä? Kaikki silverin jälkeen on vain ekstrarääkkäystä niille, jotka sitä haluavat. Koko areena on ekstraa, jos sattui valkkaamaan inkvisiittoripolun.

Mutta joo, mitäs mä Jade Empirestä sanoin. Olisitte vaan kuunnelleet.

Olishan mulla tuossa PS2, God of War ja pari muutakin tekelettä tuossa lainassa, mutta kattoo nyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 17.01.2008 18:21
Nyt on kerääntynyt jälleen kasa PS2-pelejä, jotka on läpäisemättä. God of War-putken aloitin viikko sitten, kun teki mieli pelata molemmat läpi pitkästä aikaa. Ykkösosasta vasta 1/4 pelattu. Scarfilta ostamani Onimusha: Dawn of Dreams on myös pahasti kesken; Aika alussa olen, jotain 4 tuntia takana. Loistava peli kuitenkin. GTA: Liberty City Storiesissa olen tokassa saaressa. Ei sitä oikein jaksa, Liberty City kun on jo melkoisen tuttu paikka eikä LCS tuo pelisarjaan mitään uutta, joten kyllästyminen iski tokassa saaressa. Kyllä minä tämän jossain vaiheessa pelaan läpi. Sitä ei nyt tällä hetkellä vaan jaksa. Kingdom Hearts II:sta jatkoin taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Olen kyllä siinäkin melkoisen alussa, nimittäin vasta Hercules-mestassa. Myös perinteinen Tekken 5-addiktio on iskenyt jälleen. Resident Evil 4:n aloitin heti uudestaan, mutta siinäkin olen vasta alussa ja Seperate Waysissa olen aivan loppusuoralla. RE4 on kyllä PS2:n yksi parhaista peleistä. GoW II ja T5 pääsevät lähelle. MGS3:sta kun en ole pelannut...

KH2 on kuitenkin tällä hetkellä kovimmassa käytössä.

Anteeksi nopeasti sutaistua tekstiä, on vähän kiire.

EDIT: Hups, tarkoitin siis että RE4 pääsee GOW II:n ja T5:n lähelle. Ei nyt mikää peli voi olla parempi kuin Tekken 5 paitsi ehkä kutonen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.01.2008 18:35
mass effect tuli vedettyä tänään loppuun neljännen kerran.
tällä kertaa insanity tasolla joka ei ollut sen kummempi kuin muutkaan kun lvl.60 hahmolla veti 8)

seuraavaksi tarttis jaksaa aloittaa vaikka soldierilla ja repiä sillä ne rynkky ja snipu saavutukset ja koittaa pari ally saavutusta saada myös.
ja onhan jossain vielä muutama sivu tehtäväkin jonka olen onnistunut missaamaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 17.01.2008 19:19
Mä en oikeesti ymmärrä RE4:n mieletöntä hehkutusta. Siis olihan se ihan helvetin hyvä, mutta en kyllä saisi sitä luultavasti mahtumaan edes top15-peleihin viime genissä, mahollisesti menis top20 ulkopuolelle..

Itse pelasin viimeksi läpi R&C:TOD ja oli ihan helvetin kova peli. Kevyesti mielestäni paras R&C. Peliä voisi kuvailla sanoilla "uskomattoman viihdyttävä" ja "loppuun asti hiottu".

Lisäksi on tullut pelailtua CoDia netissä vaikkei lähellekään tarpeeksi työn ja koulukiireiden vuoksi. Eye of Judgmentiakin on tullut muutamia matseja pelattua ja tilailin boostereita konsolinetistä, niin pääsee kasaamaan omaa pakkaa. Vaikuttaa helvetin kovalta ja mahdollisesti loputtoman koukuttavalta peliltä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 17.01.2008 19:45
Mä en oikeesti ymmärrä RE4:n mieletöntä hehkutusta. Siis olihan se ihan helvetin hyvä, mutta en kyllä saisi sitä luultavasti mahtumaan edes top15-peleihin viime genissä, mahollisesti menis top20 ulkopuolelle..

Mielestäni hehkutus johtuu hyvin pitkälle siitä mitä RE4 on RE-sarjalle. Sarjan ulkopuolisille se voi olla yhtä kryptinen (vaikkakin pelattavampi) kuin sarjan muut osat. RE4 poistaa valtaosan vanhasta hitaudesta ja kankeilusta, ollen ennenkaikkea hyväksyttävä jatko-osa fiiliksen ja miljöön puolesta (joitten laadusta voidaan väitellä toisaalla). RE4 on helvetin hieno RE-peli, vaikka täytyy myös todeta että se on lisämateriaalin (ja pääpelin notkelmakohdat mukaanlukien) silti yksi viihteellisimmistä peleistä mitä itse on koskaan pelannut.

Pelaamista voisi verrata jossain määrin tasohyppelyyn: tulet alueelle, sijottaudut strategisesti otollisesti ja ammut kaikkia naamaan, siinä missä tasoloikissa huomioidaan liike ennen hyppyjä arvioidessa niiden korkeuksia ja pituuksia jne


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 18.01.2008 11:33
RE4 oli vuosikymmenen piristysruiske peleille, joissa ammuttiin jotain liikkuvaa.

Sen "parannuksista" edellisiin ressoihin on turha puhua, sillä ei ole edes samaa genreä. Ja saihan peli jopa Nnirvin hehkuttamaan sitä useammassa kuin yhdessä kolumnissakin. Saavutus sekin kun häiskän pelihistorian ottaa huomioon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.01.2008 15:45
Halo 3 nyt legendaryllakin läpi co-oppina. Ei vaan voi tajuta minkälainen homo pitää olla, että ostaa tämän pelin sen yksinpelin takia. Täysin yksinkertaista ja tylsää putkiräiskintää koko ajan alusta loppuun harvinaisella paskalla kenttäsuunnittelulla, eikä missään kohdassa jaksa pahemmin innostaa. A) vihollisia purkautuu kasa päälle b) tapa ne c) jatka peliä d) väliin jotain orgastisia iskulauseita omilta hahmoilta, jotka varmasti saavat Halo-faneilta munan pystyyn neljä kertaa minuutista e) toistetaan kaikkien kenttien ajan.

Pelkästään achiementtien takia tuli porattua läpi, mutta muuten ei varmaan ekaa kenttää pidemmälle olisi jaksanut millään. Jos pelissä ei olisi moninpeliä, niin antaisin jonkun vitosen ehkä arvosanaksi. Koko yksinpeli tuntuu aivan kuin joltain minipeliltä ja turhalta lisältä. Bungie vois kokonaan keskittyä Halo 4:ssa moninpeliin, sillä kelvollista yksinpeliä he eivät osaa tehdä, se on nähty.

Pakko vielä valittaa grafiikasta, vaikka sillä ei olekaan mitään merkitystä. Se on nimittäin osittain ihan helevetin karseaa varsinkin co-oppina. Ei uskoisi, että pelaa XO:lla, kun viereisessä telkkarissa joku Mario Galaxy pyörii ja näyttää miljoona kertaa paremmalta. Lisäksi peli nykii paikoittain pahastikin, niin pistää mietityttämään mihin hittoon Bungien pellet käyttivät aikansa tätä tehdessään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 22.01.2008 08:40
Wowiawowiawowiawowia

Kolmatta hahmoa kiikutan ylöspäin. Farmausta silmälläpitäen. Alkuperäinen päähahmo priesti siirtyi päähahmoksi ja raidi-irtaimistoksi. Roguella farmaaminen vituttaa kun joutuu ottamaan iskuja vastaan ja on kamat sitten dailyjen ja farminkien jäljiltä siinä kunnossa, että tuotosta lähtee se terävin kärki melkein irti korjauskuluissa. Kolmas hahmo on botti, siis huntari. Ei tarvi korjata kamoja kun petti tankkaa. Jos uuteen lisäosaan mennessä olisi restiekspoilla revitty tappiin, niin saisi questeilla hyvän farmausjouskarin eikä tarttisi tuota instoissa/raideilla kuljettaa romun perässä. Viimeyönä kilta kaatoi neuvoston ja enää on edessä Illidan. Onks peli sitten läpi? No ei tietenkään. Kaikki samat mulkvistit täytyy tappaa viikottain jos vaikka joskus pysyisivät kuolleena.

...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 22.01.2008 12:15
Wowiawowiawowiawowia

Kolmatta hahmoa kiikutan ylöspäin. Farmausta silmälläpitäen. Alkuperäinen päähahmo priesti siirtyi päähahmoksi ja raidi-irtaimistoksi. Roguella farmaaminen vituttaa kun joutuu ottamaan iskuja vastaan ja on kamat sitten dailyjen ja farminkien jäljiltä siinä kunnossa, että tuotosta lähtee se terävin kärki melkein irti korjauskuluissa. Kolmas hahmo on botti, siis huntari. Ei tarvi korjata kamoja kun petti tankkaa. Jos uuteen lisäosaan mennessä olisi restiekspoilla revitty tappiin, niin saisi questeilla hyvän farmausjouskarin eikä tarttisi tuota instoissa/raideilla kuljettaa romun perässä. Viimeyönä kilta kaatoi neuvoston ja enää on edessä Illidan. Onks peli sitten läpi? No ei tietenkään. Kaikki samat mulkvistit täytyy tappaa viikottain jos vaikka joskus pysyisivät kuolleena.

...

RESPECT!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.01.2008 11:29
Lol läpäisin Jade Empiren ja melkoisena yllärinä tuli loppu. Huimat 18 tuntia takana ja luulin, että ainakin vielä 10 edessä. No lopari hyppi nenille ja pistin sen pakettiin luullen, että jotain suurta tämän jälkeen tapahtuu. No se kaatui maahan ja nenän eteen scrollasi tekstinpätkät jokaisesa followerista. Ja loppucreditsit. Ehkä antiklimaksisin lopetus millekään pelille ikinä. Lopari itsekään ei saanut minuun yhtään osumaa mit vit?!

Mulla oli myös tallessa 100 skillpointtia kun odotin jotain mega-tyyliä tai asetta, mutta eipä löytynyt. Rivivihollisetkin räjähtivät verimössöksi aina yhdestä osumasta kun vähän kikkaili.

Sellainen keskivertoropetus mielestäni. KOTOR saa parantaa noin 1000%, että se olisi hypensä arvoinen.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 24.01.2008 14:49
Sellainen keskivertoropetus mielestäni. KOTOR saa parantaa noin 1000%, että se olisi hypensä arvoinen.

Viime sukupolven paras rpg. Fraeon back me up.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 26.01.2008 01:04
Virtua Tennis 3:sta tullut mätettyä pitkin päivää ja ihmeen hauskalta kyllä tuntunut. Aiemmat Virtuat olivat jo rautaa, joten ei ihme, että tämäkin tuntuu hyvältä. Eipä tätä kyllä missään nimessä jaksa kovinkaan kauaan ja paljoa ilman kunnon taukoja, mutta onpahan hyvää vaihtelua muihin peleiheni. Jos siis vaikkapa Guitar Hero kyllästyttää niin ei kuin palloa lyömään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 26.01.2008 15:50
Crackdown X0:lle.

Kovat odotukset pelille loistavan livedemon perusteella(tällä tavalla demo pitää toteuttaa!), mutta en yllättäen ole vielä pettynyt. Demossa oli tottakai kiihdytetty agentin kehittyminen, joten vartissa sai agentin potkimaan rekkoja nurin ja hyppimään pilvenpiirtäjältä toiselle, mutta kokonaisessa pelissä kehittymisen hitaus pakottaa pelaajan muokkaamaan pelistrategiaansa varsinkin pelin alussa keskittyen omiin vahvuuksiinsa. Esimerkiksi itse olen keskittynyt aluksi agilityn ja strengthin sekä aseiden kehittämiseen räjähteiden ja aseiden jäädessä taka-alalle. Tällöin looginen lähestymistapa jengipomojen teilaamiseen on käyttää agilityä päästäkseen korkealle tai muutoin otolliselle paikalle pomoon nähden ja ottaa tarkkuuskivääri käteen ja alkaa poimia. Tämän lisäksi pelissä on suunnattoman hauskaa vain kiipeillä taloja pitkin ja hyppiä katoilta toisille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 26.01.2008 15:59
Sellainen keskivertoropetus mielestäni. KOTOR saa parantaa noin 1000%, että se olisi hypensä arvoinen.

Viime sukupolven paras rpg. Fraeon back me up.

(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/7/77/Nwn2motbboxart.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 26.01.2008 16:56
Yritän kovasti ehtiä pelaamaan Blue Dragonin läpi ennenkuin Lost Odyssey ilmestyy täällä päin maailmaa.

Kovasti BD on ottanut kritiikkiä vaikka mistä, mutta ainoa tylsä osuus pelissä ensimmäisen levyn aikana oli lyhyt ammuskelu-osio. En oikein tiedä mitä ihmiset ovat tältä peliltä odottaneet. . .

Juoni on tähän asti ollut seikkailua kaupungista kaupunkiin pelastaen ja auttaen kaikennäköisiä otuksia; kaikki on mukavan puhdassydämmistä, ystävien kannustamista ja yhdessäolemista, enkä osaa nähdä tässä mitään vikaa. Tylsiä ovat sellaiset, jotka näkevät.
Hahmosuunnittelu on välillä aika tylsää Toriyamaa, mutta itse grafiikka on sen verran kaunista, ettei se nyt niin kamalasti pääse häiritsemään.

Ja tuota, Ace Combat 0 on käynyt pari kertaa PS2:ssa ja tekee aika pahaa pelata tuota Ace Combat 6:sen jälkeen, jota kovasti pelkäsin. Äh.



...mutta kokonaisessa pelissä kehittymisen hitaus pakottaa pelaajan muokkaamaan pelistrategiaansa varsinkin pelin alussa keskittyen omiin vahvuuksiinsa.

Ehkä se johtuu siitä, että pelasin pelin läpi co-opissa, mutta strategiani jokaisen pomon kohdalla koostui siitä, että hyppäsin keskelle pomon majapaikkaa ja hypin, juoksin, potkin, ammuin ja räjähtelin kunnes suojani olivat lopussa. Sitten hetki istuskelua ja sama uudestaan.

Hauskaa oli, mutta ehkä tuli riehuttua liikaa. . . ilmeisesti pelissä oli jokaisella pomolla joku tietty rooli, eli yhden pomon teilaaminen olisi vaikuttanut jotenkin seuraaviin pomoihin tai jotain vastaavaa, jota en huomannut koskaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 26.01.2008 20:24
The Clubin demoa tullut hakattua lähemmäs kymmenen tuntia. Ihan uskomattoman kovaa arcade-räiskintää. PGR/Tony Hawk arcade-räiskintänä kuvaa tätä parhaiten. Kannattaa kokeilla, löytyy sekä Marketplacelta että PSN:stä (ainakin jenkkilästä).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.01.2008 21:56
The Clubin demoa tullut hakattua lähemmäs kymmenen tuntia. Ihan uskomattoman kovaa arcade-räiskintää. PGR/Tony Hawk arcade-räiskintänä kuvaa tätä parhaiten. Kannattaa kokeilla, löytyy sekä Marketplacelta että PSN:stä (ainakin jenkkilästä).

Hieno konsepti, mutta en saanut millään ohjausta sopivan jouhevaksi PS3-versiossa. En tiedä johtuuko se tottumattomuudesta tatteihin vai mistä. Eikä ampumista saa R1:seen, mikä ärsyttää, koska niihin liipasinrämpäkkeihinkään ei tahdo tottua.

Loistava pisteidenkeruupelihän tästä varmasti kuitenkin tulee.

Ainiin, pelailin tuossa DoDonPachia MAME:lla X360-padin kanssa plasmalta. Oli helvetin hauskaa, vaikka peli onkin brutaali. Tätä voisi alkaa tykittämään ihan kunnolla. Vielä kun saisi hommattua seimitsu-tikun Virtua Stickkiin, niin ei tarvitsisi tuskailla dpadin kanssa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 26.01.2008 23:48
Joo Clubin ainoa heikkous oli juuri tuo vähän heikko tähtäys, näkee siinä mielessä, että Bizarre tekee ekaa tälläistä räiskintäänsä (kai?). Mutta kyllä siihen tottuu melko hyvin, kun tarpeeksi pelaa ja tähtäys hangoittelee vastaan vain silloin tällöin.

Itse en odottanut peliltä mitään, tiesin kyseessä olevan vain joku arcade-räiskintä ja yllätys olikin melkoinen, kun peli oli niin kovaa menoa. Online leaderboardit tulevat syömään loputtomasti aikaa ja veikkaan, että tulee olemaan koko vuonnakin yksi kovimpia pelejä omalla kohdalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.01.2008 03:21
halo 3 tuolla parhaillaan pyörii ja käämit on palanu jo ajat sitten.
haluaisin livestä enää sen saavutuksen jonka saa kun on vissiin 70 pojoa expaa.

kuka vitun homo tuon expa systeemin oikein on suunnitellut.
jos pelaa kaikki vastaan kaikki tyylejä niin on pakko olla kolmen parhaan joukossa että saa sen YHDEN vitun pisteen expaa, jos et ole niin et saa mitään.
jos pelaat tiimi pelejä niin on pakko voittaa ja jälleen saa sen YHDEN vitun expa pjon.
siis mitä vittua oikeasti, expa tarkoittaa kokemusta joten sitä pitäisi saada aina, voittaa tai häviää.
cod ja rainbow six :vegas hoitaa tuon homman tyylillä, aina tulee hiukan kokemusta ja ylennyksiä ja uusia leluja.

halossa tuo on vaan täysin vitusta koko paska.
hauskuus häviää täysin kun kokoajan tarttis olla kolmen parhaan joukossa.
äskettäin oli yksi matsi joka oli tosi tasainen, ekalla taisi olla 23 tappoa, seuraavalla 21 ja kolmella seuraavalla 20.
normaalisti olisin ollut tyytyväinen kun oli tosi tasaista, mutta kun minä satuin olemaan juuri se kolmas jolla oli se 20 tappoa eli kokonais tilastossa sijalla viisi niin vitutus oli komia.
nolla pojoa expaa.
kiitti vitusti bungie, ampukaa itsenne saatana tai tehkää vain niitä yksinpelejä tästä lähtien.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 28.01.2008 05:12
Betassa yhestä matsista saattoi saada kymmeniä pisteitä expaa. Muutenkin betasta on otettu takapakkia, miksi helvetissä videoita ei saa enää tallennettua lobbyssa suoraan pelin jälkeen, vaan on poistuttava partysta, käytävä theater-modessa ja tallentaa haluttu peli. Jos pelaat kavereiden kanssa, joutuvat he turhaan odottamaan.

Eipä mitään. Kyllä tota tulee pelattua vielä pitkään. Aivan kuten Halo 2:ta.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.01.2008 10:39
Resident Evil GC: Yksi vakuuttavimman näköisistä peleistä vielä tänä päivänäkin. Eipä taida missään pelissä olla vastaavan tasoisia pre-rendered taustoja ja niihin vielä liitettyä valaistusta. Myös pelihahmot sulautuvat harvinaisen hyvin taustoihin. Pitää läpäistä tämä kunhan pelijono vähän lyhenee. Äänille myös suuret kädet... pelkkiin askelten ääniin ollaan panostettu ja se on jotain.

Twin Snakes: Pitihän tämä kaverille demota ja yhtä paska se oli kuin muistinkin. Onhan se aina siistiä nähdä klassikko uusissa kuteissa, mutta ei jeesus noita välidemoja. Ei niitä nauramatta voi katsoa. Peli toimiikin hyvänä action-ruiskeena ja muistutuksena siitä, että jotkut asiat kannattaa jättää rauhaan.


Vagrant Story: Yhdeksän tuntia takana ja olen jo laatimassa pelille RPG-genren kruunua. Todellinen marginaaliväestön peli. Ja hommahan toimii näin; Olet Agentti X, ajassa X ja jahtaat yliluonnollisia voimia omaavaa luurangonlaihaa teiniä jolla on metallikädet. Upean alun jälkeen päädyt Lea Monden pimeään ja hirviöitä pursuavaan kaupunkikompleksiin. Suurin osa peliajasta mennään maan alla luolastoissa ököjä mättäen ja puzzleja ratkoen.

Pelin suurimmat meriitit hyppäävät naamalle heti alussa. Säädettävää on julmetusti. Pelihahmo ei kerää minkäänlaista kokemusta vaan aina lopparin jälkeen saat "rankin" pelityylisi mukaan. Ja randomilla jonkun pienen statusboostin. Pelihahmo pysyy siis alusta loppuun suunnilleen samanlaisena. Juju onkin siinä, että kaikki varusteesi sukista aina Bastard Swordiin keräävät kaikenlaista jännää itseensä. Esimerkiksi kun lyöt miekalla goboa, miekka saa +1 human/demihuman classiin. Ja -1 kahteen muuhun. Eli suomeksi sanottuna jokaista vihollistyyppiä varten pitää olla oma tappoväline tai pääsee itku. Myös aseen tyyppi ja materiaali vaikuttavat lopputulokseen. Pelissä on yli sata uniikkia asetta ja jokainen kerää vieläpä kokemusta myös omaan tyyppiinsä, elementaali-affinityä ja kaikenlaista muuta kivaa. Eli jos varusteiden kanssa säätäminen ei kiinnosta niin painu jo äkkiä karkuun. Jos taas kiinnostaa niin tarjolla on puhdasta parhautta. Ja ehkäpä "länsimaisin" Japanilainen peli.

Mukana ei ole angstia, viholliset droppaavat harvinaisia itemejä, eteneminen ei ole lineaarista ja kaikkia aseita ja varusteitasi voi täysin vapaasti yhdistellä, purkaa ja modata. Ja ikäänkuin siinä ei olisi tarpeeksi ihmeteltävää, niin hahmolleen pitää vielä järjestää hyvä hyökkäyskombojen, puolustusliikkeiden ja taikojen setti, jolla YLLÄTTÄVÄN haastavia vihollislaumoja tapetaan. Niin ja pelihahmon ja vihollisten terveys ja kunto ovat jaettu eri ruumiinosiin. Armoroitua helvetinritaria on kiva mättää käsille. Erityismaininta vielä pomomatseille, jotka saattavat loppua yhteen osumaan, jos et ole kova jäbä. Ei siis mikään vuoristorata-ajelu.

Peli on siis aika jännä tapaus. Se on ilmeisesti suurella budjetilla ja markkinoinnilla aikoinaan lanseerattu ja Famitsukin heitti pelille 40/40 pojot, mutta muistaakseni peli floppasi aika tavalla. Eikä se toki ole mikään ihme, sillä grindaamisen hyödyttömyys, teiniangstin puute ja se fakta, että millään "Ragnarokilla" ei tee paskaakaan jos sillä mättää kaikkia vihollisia, varmistivat sen, että harvojen herkuksihan tämä jäi. Syväluotaava tutoriaali olisi tehnyt pelille aikalailla terää. Mutta enpä valita, sillä ei vastaavaa taida pelimaailmasta löytyä.

Mainitsinko vielä, että pelin audiovisuaalinen puoli saattaa olla parasta mitä ps1:ltä löytyy?

(http://www.back-catalog.net/gallery/vagrant_story/img/2.jpg)


(http://www.back-catalog.net/gallery/vagrant_story/img/17.jpg)



Jos FFXII olisi ottanut tästä enemmän vaikutteita niin olisi maailmakin parempi paikka. Koko varustesysteemin kun olisi sen jättimäiseen maailmaan yhdistänyt niin NGGGGHHHHH....


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 28.01.2008 11:49
Oho, ensimmäistä kertaako se zoukka Vagranttia pelailee?

Mainitusta grindauksesta ja pimppauksesta päästäänkin sitten tähän, että wowiahan sitä on tullut itse pelattua. Taas. Eikä edes puuduta kun oli tosiaan suurinpiirtein puolivuotinen tauko. On se aika epänormaalia kun lähtee farmireissulle laukut tyhjänä ja niiden tullessa täyteen tekee voisi tyhjätä ne pankkiin ja auctioniin, ja lähteä uudestaan samanlaiselle reissulle siltä istumalta.

Tuossa pääsin aamupuurolta päivä pari sitten taas mietiskelemästä, että onpahan osunut hyvä porukka peliin kun kaikki ovat aikuisia eikä asennevammaisia itkijöitä, kun sitten jotain draamaa oli killassa tapahtunut. Viina se ei sovi kaikille ja killan kolmivuotisessa historiassa toinen tapaus päätettiin porukasta poistaa - samasta syystä. Känniääliömäisyys, vittuilu ja ihmeellinen uho. Joillekin ei viina todellakaan sovi, sillä muuten aivan hemmetin hauskasta ja avuliaasta tyypistä tulee täysi torspo. Raidikaljat ja känniraidit eivät ole samoja asioita.

Eikai sitä pitäisi tuommoista ihmetellä kun ajatellaan että killassa on lähemmäksi 50 aktiivia ja toiset 50 kasuaalia.

Joukossa tyhmyys tiivistyy.

...hmm... voisikin vähän farmata...

Peliin oli tullut aikalailla uutta tuon puolenvuoden aikana ja yksi mielenkiintoisuus oli uusi raidi-instanssi Zul'Aman, joka oli jo nimenkin paljastaen aika vehreä paikka muinaisen Zul'Gurubin tapaan.

(http://img253.imageshack.us/img253/742/w02ma8.th.jpg) (http://img253.imageshack.us/my.php?image=w02ma8.jpg)
Bossi siellä vartoo selkäsaunaa



(http://img184.imageshack.us/img184/9424/rgrgwegrzw6.th.jpg) (http://img184.imageshack.us/my.php?image=rgrgwegrzw6.jpg)
Siinähän tuo. Contentin viimeinen munapää. Tulipahan muutamat tunnit hierottua ja paras taisi olla 23% Kyllä wipet alkoi taas maistua kakkelilta. Tuli mieleen parhaat päivät hyönteisseksimessuilla ja Ossirianin 7 tunnin yritysputken, joka sitten onneksi kaatui kuin kaatui. No, huomenna kaatuu Illidan ja lootzorit saa kantoon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.01.2008 11:56
Lainaus
Oho, ensimmäistä kertaako se zoukka Vagranttia pelailee?

Kolmatta. Oli vaan sen parhaus päässyt hieman unohtumaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shinta - 28.01.2008 16:49
No tota joo, mä tykkään pelaa Third Strikea netissä ja sitä tulee pelattua setti jos toinenkin lähes joka ilta. Sen enempiä siihen puuttumatta:

Castlevania: Portrait of Ruin (DS)

Kuten Rocky joskus mainostikin niin kyseessä on tasaisen laadukas jatko aikaisemmille Taskuvanioille, eli jos tykkäsi aiemmista niin tämäkin varmasti miellyttää. Ja minähän tykkäsin. Olin tuossa pari viikkoa sitten muutaman päivän sairaslomalla ja käytin aikani hyödyksi käymällä Jumbon Tiltin hyllystä noukkimassa viimoisen uudenkarhean Castlevanian hilpeään 20 euron hintaan. Pelin kimppuun pääsin vasta viikko sitten sunnuntaina ja viime lauantaina pelasin sen vahingossa läpi, eli sain nopean ja epätyydyttävän lopun. Ongelma ratkesi uusintayrityksellä ja nyt on peliä kuitenkin ihan kivasti vielä jäljellä.

Kahden hahmon pelikonsepti on ihan hauska vaikka tätä hyödyntäviä puzzleja voisi pelissä kyllä olla. En tiedä onko lopun taulumaailmoissa jotain superyllätyssektoreita mutta tähän mennessä ei vastaan ole tullut montaakaan kohtaa, jossa molempia hahmoja olisi ollut pakko käyttää jotenkin luovasti. Muuten meno on toki mukavaa ja se, että jotkut viholliset toimivat eri tavoin riippuen siitä onko vastassa Jon vai Charlotte on hauska yksityiskohta (mm. Sandy Graven pomotar aiheutti ongelmia kunnes tajusin pistää Jonathanin vilttiketjuun...) Tällä hetkellä edessä on vielä kaikki siskosten jälkeen tulevat taulut ja ruoskan päivittäminen ja matka taittuu rauhalliseen tahtiin kun jään usein uuden vihollisen ilmestyessä peliin takomaan sitä kunnes se suostuu luovuttamaan harvinaisimmatkin droppinsa (eli: "emmä grindaa leveleit sinänsä mutku tolt voi saaha vaik exsalipurin nii pakko tarkistaa...")

Mitäpä muuta... ulkoasu on edellisen DS-vanian tapaan ihan jees mutta alkuun taustoista voi olla hankala nähdä että minkämoisen lankun päällä voi seistä ja mikä on vain taustakuvaa (pieni ruutu, suht värikäs grafiikka). Sama ongelma vaivaa muitakin kannettavia Castlevanioita ja ongelma tietty katoaa kun taustagrafiikat tulevat tutuiksi. Musat ovat kait ihan jees, mulla on paha tapa sivuuttaa taustamusat yleensä kokonaan, elleivät ne häiritse tuhottomasti tai ole poikkeuksellisen hyviä. Dawn of Sorrowista tuttua touch screen -härväystä ei onneksi ole (paitsi jos haluaa kikkailla). Inventaariokin on tähänastisista fiksuin ja releet järjestyvät automaattisesti esimerkiksi tyypin (miekka, ruoska) mukaan eli parannusta Symphonyn "automaattinen kaaossorttaus" -systeemiin on huomattavasti. Kaiken lisäksi kertakäyttöesineet ovat enimmäkseen syötävää, joten resist potioneja ja neutron bombeja ei tarvitse etsiä mistään kilometrin sälälistasta (kun ei niitä kerran ole).

Eipä tässä muuta. Omalla kohdallani grindaus... siis seikkailu jatkuu tässä illan mittaan ja suosittelen mikäli jokin aiempi Castleroid on kolahtanut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 29.01.2008 23:37
Rarrrhghgh!

(http://img256.imageshack.us/img256/3405/fzfcg7.th.jpg) (http://img256.imageshack.us/my.php?image=fzfcg7.jpg)

Sinne mäni. Melkein kuusi tuntiahan tuota tulikin koitettua. Epätoivo pääsi valtaamaan tunnelman kun kuolo korjasi alle 2% kohdalla ja tulikin vedettyä munat turpeessa useampi tunti. Wowin PVP-sisältö on täysin perseestä, eikä tuota pelailekkaan kuin ainoastaan ihmisten vuoksi joitten kanssa tulee kirottua ja naurettua yhteisreissuilla joilla jutut on toinen toistaan paskempia. Voi kuitenkin kysellä että onkohan tämä vaivannäkö kaiken tuon arvoista, kun ottaa huomioon että tunnollisesti täytyy tappaa vihuja X tuntia jotta saadaan X määrä materiaaleja joista voidaan valmistaa X määrä lääkkeitä sun muita ehostimia, jotta päästään kuluttamaan niitä pahimmillaan X määrä tunteja tappamalla pomoja jotka nousevat aina henkiin viikottaisen maintenancen ja resetin aikana.

Pelissä kun taisteluissa on useasti monta vaihetta ja jokainen täytyy suorittaa melkeinpä täysin virheettömästi että on mahdollisuus päästä seuraavaan vaiheeseen. Kellontarkan toteutuksen lisäksi hommaa vaikeuttaa ajoittainen lagi, ihmisten koneongelmat ja taistelujen pomojen random-tekijäskillit jotka voivat todellakin olla poikkiteloin ja saada itkua ja tuskaa. Päälle kun lätkäistään se, että taitoeroja myös on, vaikka raideilla ei mukana voikaan olla yhtäkään ns. ylimääräistä kuin muinoin 40 hengen reissuilla, jolloin pahimmillaan oli puolet täytteenä. Aika moni kilta koki jonkinmoisen persjärkytyksen ja liitokset ratkeilivat kun ei casual pelaajien päihin mennyt ollenkaan tuo että heidän täytyisi ansaita raidipaikka olemalla sen arvoisia suorituksiltaan.

Nyt se on sitten tuo wowi "läpi". Kilta taisi olla realmin seitsemäs ja alkoi kieltämättä olla kilpailupaineita kun kolme kiltaa tavoitteli tuota paikkaa samaan aikaan. Teamspeakissa oli huuto melko rajua ja sydän tykytti viimeisillä sekunneilla aivan helvetisti, pomon mättäessä megaraivolla tankkia paskaksi ja kassit olivat pumpattu jo vartti sitten tyhjäksi mehuista joilla sai parantavaa balsamia lentoon.

(http://img91.imageshack.us/img91/9183/il01aw2.th.jpg) (http://img91.imageshack.us/my.php?image=il01aw2.jpg)



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 30.01.2008 00:29
Super Mario War. Aivan mahtava peli. Harmi kun ei ole nettipelinä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 30.01.2008 00:50
Shadow of the Colossus tuli juuri läpi pelattua. Ja vetihän se loppu maton alta ja jalat suusta. :o

(http://img101.imageshack.us/img101/8158/shadowofthecolossusorlybg1.jpg)

Kyllä vain.

Viimeistä kolossia veivasin varmaan parikin tuntia kun se hyppy kädestä kaulukseen piti olla just eikä melkein. En jaksa edes arvioida kuinka monta kertaa tipuin alas ja manasin sitä jatkuvaa kapuamista takaisin ylös. Mutta vihdoin, se viimeinen miekan isku tosiaan tiesi paikkansa. Ja sanoisin, että pelin loppu oli arvoltaan puolet pelin hinnasta. Hehkuttaminen sikseen, kyllä varmaan kaikkien pitäisi jo tietää pelin mahtavuus.


Tällaisia lisää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.02.2008 14:32
Lost Odyssey pamahti luukusta. Kahden tunnin pelaamisen jälkeen ei vielä hirveästi ehtinyt tapahtumaan, mutta aika perinteiseltä interaktiiviselta satukirjaltahan tuo vaikuttaa. Grafiikka on välillä oikein hyvää ja välillä vähän paskempaa. Musiikki on sitä vakio Uematsua. Ei tuossa hirveästi ehtinyt vielä tapahtua mitään, että voisi enempää selitellä. Sen voi sanoa, että välillä päähenkilö saa flashbackeja menneisyydestään ja ruutuun isketään pikkutarina tekstin muodossa. Aika piukoilta vaikuttivat. Kaksi ensimmäistä jaksoin ainakin lukea ihan mielellään. Pituudeltaan tarinat ovat suunnilleen sellaisia 10 minuutin pituisia, jos lukee tekstin pelin nopeudella eikä skippailemalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 01.02.2008 15:01
Kuinka pitkä Lost Odysseyn pitäisi suunillleen olla?

Oma kappalekin saapui, mutta en tiedä jaksanko alkaa sitä availemaan, kun DMC4 tulee maanantaina, ja kaikki muu pelaaminen loppuu siihen paikkaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 01.02.2008 15:09
Millä taikaposteilla teille noi pelit kuljetetaan? Joudun kituuttelemaan ilman Odysseiaa nyt viikonlopun, kun ei tänäänkään kolahtanut, vaikka olin siihen jo henkisesti valmistautunut. Kyllä kiehuu...

Pituutta löytyy kai noin 40 tuntia, eli ihan perussettiä.




Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.02.2008 15:58
Kuinka pitkä Lost Odysseyn pitäisi suunillleen olla?

Oma kappalekin saapui, mutta en tiedä jaksanko alkaa sitä availemaan, kun DMC4 tulee maanantaina, ja kaikki muu pelaaminen loppuu siihen paikkaan.
Kyllä sen pitäisi aika pitkä olla. n. 50 tuntia ovat kai lupailleet. Kuulemma cutscenejäkin on jo toistakymmentä tuntia. Eli jos nyt aloitat niin sehän ennen maanantaita läpi!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 01.02.2008 18:17
Devil May Cry 4:n demoa on tullut väännettyä Cuben Resident Evilin ohella.

Itselle kävi niin hassusti, että en sarjasta (DMC) ollut ennen viime syksyä järin kiinnostunut mutta annas vain kuin näin sen erään trailerin (http://www.gametrailers.com/player/26663.html), jota myös viime vuoden parhaimmaksi traileriksi äänestettiin.

No joka tapauksessa neljättä osaa on odotettu innolla ja kolmonen on juuri työn alla ja lähenee loppuaan. Pelasin tänään toista kertaa demon Time Attack-modea ja päätin sitten sinne jääpaikkaan päästyäni kokeilla vetää Berialia, jos ehtisin. Bossin olin toki pudottanut pari kertaa siinä toisessa pelimuodossa.  Aikaa taisi olla 01:56 jäljellä kun pääsin bossiin ja kello taisi pysähtyä siinä ajassa 00:06. Taistelun viime hetket olivat aika hektisiä, kun HP:ta ei ollut paljon paskaakaan ja Berialilla oli vielä neljäsosa. Onnistuin sitten kuitenkin pysyttelemään ilmassa, miekan ulottumattomissa ja vetäisemään parit Devil Bringer-heitot ja siihenhän kaatui  :)

Resident Eviliä pelaan Jillillä ja juuri sain Armor Keyn. Ainoa RE, jota olen tämän lisäksi kunnolla pelannut on RE4, joten tuntuu pikkasen oudolta. Hahmolta kun ei taskuja tavalliseen tapaan löydy ja suurin päänvaiva tuleekin tästä kuuluistasta item managementistä. No, eikähän tästä selvitä...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.02.2008 20:06
Tänään kokeilin kaverilla noita insta-revejä siinä demossa ja helppojahan nuo ovat. Se ikkuna on melko iso esimerkiksi "Stingerissä". Ei sitä voi huti edes painaa.

Perusvihut leviävät noilla IR:illä kuin kissanpennut kirveellä. Peli saa yllättävän paljon lisämaustetta noiden ansiosta, eli toimii. Ja kokoversiossa saa vielä napitkin kohdilleen.


TF2:sta tuli samalla taas mätettyä ja huomattua susipaska pelaajien taso. Miten tuossa voi etsiä parempia servuja? (PS3)

Yhdessäkin matsissa tapoin spylla noin kolme kertaa koko vihollisen tiimin kun ne puolusti omaa noodia. Joku 20 tappoa ilman kuolemaa. Aina puukolla selkään, cloakki päälle ja piiloon -> takaisin noodin lähelle eri vale-asussa. Spylla on muutenkin niin helppo pelata kun muistaa aina edetä vihollistukkariin päin takaperin kävellen. Ei kukaan epäile mitään.

Sitten on tosin joskus niitä homoja jotka pelaavat pyrolla ja jatkuvasti tykittävät omia paljastaakseen spyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 01.02.2008 20:26
Äkspoksilla tuli aina possautettua jokaista omista kerran shotilla tai pistoolilla nassuun, koska noin 30-40% tyypeistä pelasi Spylla. Pitäisi muuten pelailla taas, CoD4 vaan tuppaa viemään kaiken aikani.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 01.02.2008 23:08
TF2:sta tuli samalla taas mätettyä ja huomattua susipaska pelaajien taso. Miten tuossa voi etsiä parempia servuja? (PS3)

Yhdessäkin matsissa tapoin spylla noin kolme kertaa koko vihollisen tiimin kun ne puolusti omaa noodia. Joku 20 tappoa ilman kuolemaa. Aina puukolla selkään, cloakki päälle ja piiloon -> takaisin noodin lähelle eri vale-asussa. Spylla on muutenkin niin helppo pelata kun muistaa aina edetä vihollistukkariin päin takaperin kävellen. Ei kukaan epäile mitään.

Sitten on tosin joskus niitä homoja jotka pelaavat pyrolla ja jatkuvasti tykittävät omia paljastaakseen spyt.
Njoo, puuceellä toi pelaajien taso on hiukan parempi sentään (tai sit mä vaan sukkaan), eikä sillä spyllä niin helposti omistele. Pyrot on kyllä yleensä aika valppaina paljastamaan spyt, mikä alkaa nopeasti vituttamaan ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 03.02.2008 19:22
Ostin tuossa Fablen heräteostoksena ihan levyllä, vaikka olisi saanut Live Marketplacestakin. On se vaan mukavampi saada kotelo ja muut, kun ei vissiin latausajoissa mitään tappavia eroja ole? Pari tuntia tullut pelailtua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.02.2008 10:27
Splinter Cell: Chaos Theorya.

Jade Empiren ja Jet-Set-Radio Futuren jälkeen xbox sivistäminen jatkuu Kalastaja Sampan seikkailuilla. Juuri läpäisin kakkoskentän ja kivaahan pelaaminen on. Juonikuviot skippaan automaagisesti, mutta pelattavuus on kohdillaan. Samppa tottelee tatteja ja vaikka kaikenlaisia vempaimia ja liikkeitä löytyy, oppi ohjauksen hetkessä. Kamerakin tottelee mikä on ihme näinkin ahtaissa tiloissa mitä pelistä löytyy.

Hardilla aloitin ja hyvä niin, Samppa kuolee osumasta tai kahdesta, joten pelin saa huoleta pelata "ei hälyjä" taktiikalla niinkuin pitääkin. Vartijoiden jallittamisessa olen vähän nubu, eli yleensä kenttään menee kaikki airfoil (mik vit) ja sticky shocker ammukset. Loput hoidetaan sitten otteella unten maille.

Miinuksina lähinnä bugittavat äänet ja tyhmät- tai vaihtoehtoisesti terminaattorin aisteilla varustetut viholliset. Tosin heittävät monesti ihan hauskaa läppää. Ei niitä halua tappaa ;) Plussana ainakin hieno grafiikka ja varsinkin eri suodattimilla pelin visuaalinen anti loistaa.

Hyvä peli ei siinä mitään. Ja Sampalla on vieläpä härski ääninäyttelijäkin!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 04.02.2008 10:53
Pyrot on kyllä yleensä aika valppaina paljastamaan spyt, mikä alkaa nopeasti vituttamaan ;D

Musta toi pyrojen riehuminen on friendly firen poiston yksi ärsyttävimpiä piirteitä. Mutta minkäs teet, kun se vaihtoehtokin poistettiin.

Poistaa vaan spynä olon parhaimman puolen eli sen totaalisen vainoharhan. Parhaat TFC-hetket liittyivät juuri tapoihin, joilla sai vastapuolen tiimin jannut tappamaan vainoharhaisina toisiaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.02.2008 14:11
Ostin viimein yhden niistä ikuisuusprojekteista, elikkäs We <3 Katamarin. Ja on pakko sanoa, että tämä on aika ihana. Pyörittely on paljolti rentouttavaa puuhaa, ja varsinkin kun katamariinsa saa vähän kokoa ja momentumia, on helppoa tuntea olevansa vähintäänkin Cosmoksen prinssi. Graffojen laatikkomaisuutta ei edes ajattele, niin tarkoituksenmukaista se on, ja värien paljous korvaa kaiken. Niin ja välidemojen sun muiden graafinen ilme ja design ovat vertaansa vailla. Musiikkipuolella oli ikävä kyllä joitain ihan hirveitä biisejä, ja vähän mitäänsanomatontakin matskua löytyy. Onneksi jo pelkkä Katamari On The Swing riittäisi.

Se minua kans vähän harmittaa, että miksi tällaisessa hyvän mielen pelissä pitää niiden fanien olla niin pirun nihkeitä. "Yhyy, onpas se pieni, vähän niinkuin prinssin pallit..." Hei, katsotaan vieläkö rassaa kun pyörittelen tuon liekehtivät katamarin sulle perseeseen ja viskaan koko paskan Cosmoksen syvyyteen! >:(


...mutta tuota, muuten tosi kiva peli. :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 04.02.2008 14:19
Vika tehtävä We <3 Katamarissa on kyllä ihan älyttömän rento, vaikkaakaan yksityiskohtien karsiutuessa se ei tunnukaan siltä, että
Spoileri (osoita katsoaksesi)
;D

Muttamutta, oli se kaikesta huolimatta ihan sikakiva kokemus. Ja tätä nykyä lähtee halvalla mistä tahansa. Niin, onkos kukaan muuten penaillut Beautiful Katamaria?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 04.02.2008 14:37
Niin, onkos kukaan muuten penaillut Beautiful Katamaria?

Demoa penailin ja näytti, tuntui ja kuulosti aivan samalta peliltä kuin We <3 Katamari. Tai sitten muisti pätkii.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 04.02.2008 23:34
Tuli viikonloppuna pelattua mm. kolminpelinä Mario Strikersia. Siis ihan vitun hyvä peli kolmestaan samalla puolella konetta vastaan. Pelattavuus on silkkaa nautintoa, hahmot on animoitu ihan mahtavasti (myyrä jyrää ja sen taivaalle osottelut on ihan ykkösiä matsin alussa :D) ja musiikit rokkaa. Extreme-tasolla peli tarjoaa myös helvetin kovan vastuksen ainakin näin parin päivän pelailulla.

Muita pelejä oli Sonic&Mario olympics (itse asiassa aika helvetin viihdyttävä ja myös oikeasti rankka suorituspeli), Calling All Cars neljästään split-screeninä (ihan uskomattoman hulvatonta menoa), Tekken 5: DR (pääsi pelaamaan oikeasti hyvää pelaajaa vastaan, todella hyvää reeniä) ja FIFA 08 samalla puolella konetta vastaan Suomella (legendary-vaikeusaste on mahdoton).

Kunnon mättöä oli viikonloppu ja tuli ainakin yksi peli (tai sen jatko-osa) lisää ostettavien Wii-pelien joukkoon eli siis Mario Strikers. Kunhan vaan itse joskus koneen hankin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 04.02.2008 23:43
Cyrus olet idolini. Mitä minä nyt muistelen postauksiasi, niin sinun mielestäsi varmaan jokainen maailman peli on vähintään ihan vitun hyvä. Anna minulle osa tuosta innosta. :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 04.02.2008 23:49
Mä pelaan vaan maailman parhaita pelejä. :p


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 05.02.2008 13:21
Rez HD:ta.

Meni kaikki kentät Lost Area mukaanlukien läpi hulahtamalla, minkä lisäksi kaikissa kentissä vitosta lukuunottamatta on yli 95% vastustajista ammuttu alas.

T: Yhyääh, ekan kentän score attackin listauksissa mulla on 100% kaikesta, mutta sleepy on pisteissä siltikin edellä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 05.02.2008 14:15
T: Yhyääh, ekan kentän score attackin listauksissa mulla on 100% kaikesta, mutta sleepy on pisteissä siltikin edellä.

Vau, en edes muistanut, että olin ehtinyt kokeilla Score Attackia!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 05.02.2008 23:03
(http://img258.imageshack.us/img258/585/illleq1.th.jpg) (http://img258.imageshack.us/my.php?image=illleq1.jpg)

Wowia wowia. Lienenkö ainut lautalainen joka pelaa? Tai tunnustaa pelaavansa.

Ihan hyvällä mallilla kilta. Ystäväporukan kanssa perustettiin kun peli tuli ulos vuosia sitten ja vieläkin pystyssä. Samoista ihmisistä valtaosa vieläkin pelailee. Nykyinen pelisisältö on käytännössä tosiaan läpitte vedelty ja pointti onkin gearata ukkoja seuraavaa lisäosaa varten, jotta päästään gearaamaan uudelleen...

Ihmisten takiahan tätä pelataan. Tuota täytyy toistella ihtelle. Ajoittain tulee mitta täyteen, mutta joskus sitten alkaa moninpeluun hammasta kolottamaan eikä parempaa onlineä ole vastaan kävellyt. Warhammeria täytyy ihan kokeilun vuoksi testata, mutta se on sitten joskus. Wowi tuskin kuolee ikinä, vaikka eläin onkin monesta kohtaa vammanen, mutta miksi hienosäätää kun maksavia ihmisiä tulee enemmän kuin vanhoja pelaajia lopettaa.

Ennen seuraavaa lisäosaa tuleva uutuudenkiiltävä raidimesta Sunwell kiinnostaa kovasti siinä mielessä että monensiako ollaan realmilla kun päästään tuo läpitte. Varmaankaan ei ole jakoja noita oikeita no-life kiltoja vastaan, jotka ruoskivat väkeä ties mimmosilla nutipääsäännöillä, mutta taitojen puolesta täytyy kyllä haisevalla omakehulla sanoa, että varmasti aivan kärkeä ollaan, joten eipä sitä koskaan tiedä kuinka nopeasti tuollakin tulee sitten edettyä. Voi olla että tulee turpaankin, mutta eipä tässä varsinaisesti voi sanoa että koskaan on joutunut minkään bossin kanssa hieromaan yhtä tai kahta iltaa enempää, siinä missä joiltain menee viikkoja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 05.02.2008 23:21
(http://img258.imageshack.us/img258/585/illleq1.th.jpg) (http://img258.imageshack.us/my.php?image=illleq1.jpg)

Wowia wowia. Lienenkö ainut lautalainen joka pelaa? Tai tunnustaa pelaavansa.

Ihan hyvällä mallilla kilta. Ystäväporukan kanssa perustettiin kun peli tuli ulos vuosia sitten ja vieläkin pystyssä. Samoista ihmisistä valtaosa vieläkin pelailee. Nykyinen pelisisältö on käytännössä tosiaan läpitte vedelty ja pointti onkin gearata ukkoja seuraavaa lisäosaa varten, jotta päästään gearaamaan uudelleen...

Ihmisten takiahan tätä pelataan. Tuota täytyy toistella ihtelle. Ajoittain tulee mitta täyteen, mutta joskus sitten alkaa moninpeluun hammasta kolottamaan eikä parempaa onlineä ole vastaan kävellyt. Warhammeria täytyy ihan kokeilun vuoksi testata, mutta se on sitten joskus. Wowi tuskin kuolee ikinä, vaikka eläin onkin monesta kohtaa vammanen, mutta miksi hienosäätää kun maksavia ihmisiä tulee enemmän kuin vanhoja pelaajia lopettaa.

Ennen seuraavaa lisäosaa tuleva uutuudenkiiltävä raidimesta Sunwell kiinnostaa kovasti siinä mielessä että monensiako ollaan realmilla kun päästään tuo läpitte. Varmaankaan ei ole jakoja noita oikeita no-life kiltoja vastaan, jotka ruoskivat väkeä ties mimmosilla nutipääsäännöillä, mutta taitojen puolesta täytyy kyllä haisevalla omakehulla sanoa, että varmasti aivan kärkeä ollaan, joten eipä sitä koskaan tiedä kuinka nopeasti tuollakin tulee sitten edettyä. Voi olla että tulee turpaankin, mutta eipä tässä varsinaisesti voi sanoa että koskaan on joutunut minkään bossin kanssa hieromaan yhtä tai kahta iltaa enempää, siinä missä joiltain menee viikkoja.

Kyllähän sitä itsekin tullut pelattua jo jonkin aikaa. Illidan ollu nyt farmilla jo nyt muutaman kuukauden ja ihme kyllä ei siihen niin helposti tylsisty. Epicciä on mukavaa saada. Alttiraideillakin jo Kael kaatunut! :D

Muutama 70:kin löytyy, protection warrior ja balance druid. Healearihän se tästä vielä puuttuu. Paladin jossain levelin 36 paikkeilla, saa nähdä jaksaako vielä joskus vetää 70.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lorenzo - 05.02.2008 23:57
Kyllähän sitä itsekin tullut pelattua jo jonkin aikaa. Illidan ollu nyt farmilla jo nyt muutaman kuukauden ja ihme kyllä ei siihen niin helposti tylsisty. Epicciä on mukavaa saada. Alttiraideillakin jo Kael kaatunut! :D

Muutama 70:kin löytyy, protection warrior ja balance druid. Healearihän se tästä vielä puuttuu. Paladin jossain levelin 36 paikkeilla, saa nähdä jaksaako vielä joskus vetää 70.

Jos tämä ei ole hepreaa, niin mikä sitten!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 06.02.2008 07:09
Jos tämä ei ole hepreaa, niin mikä sitten!
Tämä.  :rollaus:
עבדאללה השני מלך ירדן השתתף בפרק בסדרת הטלוויזיה מסע בין כוכבים בשנת 1995, כשעוד היה נסיך. המלך, מעריץ ידוע של הסדרה, השתתף בתפקיד אורח, ללא מלל, בפרק בעונה השנייה.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 06.02.2008 08:29
Mutta näillä näkymin jää kauaksi ykkösosan kaltaisesta kokonaisuudesta, jonka jaksoi aina pelata alusta loppuun.

No sehän oli selvää. En tiedä riehaantuivatko porukat HD-graffoista vai mistä, mutta samaa paskaahan tämä on kuin kolmonen. Hitusen hienompana ja monipuolisempana. Eli siis HD-koneiden tämän hetken kiinnostavin peli ;)

Oletko jo masteroinut IR:ää?


Itse olen varmaan jo yli puolenvälin Chaos Theorya ja vielä jaksaa. Juonen haukkuminen jossain Ubin pelissä on naurettavaa, mutta paskan tarinan kirjoittaminen on kyllä taitolaji, jonka se pulju osaa. Siis on ihan sama mitä pelissä tapahtuu, niin hahmojen äänensävy on sama ja Sampan vastaukset kans. Itsekin huomaa aina reagoivansa pelin uutisiin samalla tapaa...

sam, terroristit ottivat naisen panttivangiksi!
-mmhm
sam, he uhkaavat tappaa panttivankinsa!
-mhmh
sam, he tappoivat panttivangin! Epäonnistuit...
-mhmh
sam ydinohjus räjähti juuri New Yorkin keskustassa...
-ZZzzzz


Jees peli, mutta mielenkiinto kieltämättä laskee aina uuden tehtävän kohdalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 06.02.2008 13:14
Katamarit sen kun pyörii. Jännää miten se pirulainen kasvaa usein ihan huomaamatta, ja totuuteen herää siinä vaiheessa kun katamariinsa pyöräyttää ensimmäisen lapsen. Tai kun sattuu ajattelemaan, että missäs se pelihahmo on, ja sellainen piiiiieni kärpäsenmälli kipittelee siinä perässä. Viime tehtävässä menikin sitten jo taloja ja muuta bashaa. Se on sitä voimaa.

Fanit hajottaa edelleen, mutta koitan olla välittämättä. Keräillään planeettoja ja pyöritellään aurinkokin, jonain näistä päivistä.

-----

Paskareissuilla taas olen tökkinyt Quendania, ja yllätyin positiivisesti. Tässähän on ihan oikeasti kivoja biisejä! Pari kamalaakin joukossa joo, mutta suurin osa on viihdyttävää matskua. Stoorit olisivat varmasti kivoja, jos niistä ymmärtäisi hevon lerssiä. Graafinen ulkoasu on varsin samanlainen kuin EBA:ssa, eli sen käännöstyö on tehty onnistuneesti Quendanin hengessä. Joistain piirteistä pidän kuitenkin tässä jopa Eliteä enemmän. Piirroksissa on sitä jotain extra-fleivaa. Toisaalta taas pelimekaniikassa, eli lähinnä valikoissa ja muissa, on EBA:ssa uusia ideoita, jotka parantavat peliä. Jälleen tietenkin auttaisi, jos Quendanissa osaisi tehdä muutakin kuin valita yksin- ja moninpelin väliltä ja suorittaa itse pelaamisen. Jos feilaa biisin, pitää joka kerta heittää pitkäveto, että kumpi nappi se jatkaminen taas olikaan. Vasemmallahan se.

Quendan tuntuu muuten myös olevan rutosti helpompi kuin läntinen serkkunsa. Biisejä läpäistynä reilu tusina, ja feilasin vissiin kahdesti. Suurin osa biiseistä A:lle, heti, eikä B:tä huonompaa tunnu voivan saada, vaikka kuinka humalassa pelaisi. Näistä kahdesta pelistä olisi kiva koostaa sellainen Ultimate Musical Poking Experience, jossa yhdistyisivät molempien osien helmeimmät biisit, Elite Beat Agentsin valikkorakenne kaikkine ominaisuuksineen sekä tietysti englannin kieli, ja Quendanin taiteellinen silmä. Se olisi hitti!

Tällaisenaan Quendan kuitenkin jää aavistuksen EBA:in varjoon. Piirun verran heikompi biisivalikoima ja se japania koitui kohtaloksi. Vaan loistopeli tämä silti on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 06.02.2008 21:54
Blue Dragon on alkanut menettämään otettaan loppupuolella. Monet arvostelut ja sellaiset ovat sanoneet, että pelin ja sen juonen pitäisi parantua ensimmäisen levyn jälkeen, mutta olen vankasti sitä mieltä, että tilanne on juuri toisinpäin.
Ensimmäisen levyn aikana juoni meni kokoajan eteenpäin ja uusia paikkoja oli jokaisen nurkan takana ja pelin maailma tuntui aika isolta.
Kakkos- ja kolmoslevyt ovat taas tuntuneet kovin vaisuilta. Isoja juonikohtia on tullut aika paljon, mutta jokaisen välillä on kamalasti haahuilua ilman, että pelaaja varsinaisesti tietää minne mennä tai miksi. Ja nyt (yllättävän myöhään) maailmankartan auettua kokonaan, selvisi miten pikkuruinen Blue Dragonin maailma on. Viimeisin RPG:ni oli Dragon Quest VIII, jonka jälkeen Blue Dragonin "yksi kohtuu iso kaupunki, kourallinen pikkuisia"-läntti tuntuu aika tylsältä. . .

Silti itse pelaaminen on yhä kivaa ja vaikkei se kovin älykäs olekaan, niin pidän pelin herttaisesta tarinasta.


Ja olen päässyt pelaamaan REZ HD:tä niinkuin sitä pitääkin pelata, eli HD:nä. Kovin sanattomaksi vetää, Direct Assaultin eri versiot kentistä ovat käsittämättömiä!

Katamarit sen kun pyörii.

Se kilparata-kenttä on aivan mahtava! Ja We Love Katamarissa on helposti viime sukupolven ohjekirjanen! Olisivat tosin saaneet tuoda ensimmäisenkin pelin tänne!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 07.02.2008 10:04
Disgaea 2:sta. N. 8 tuntia peliä vasta takana ja jo nyt voi sanoa, että ykkösen mahtavuuteen ei pelissä päästä. Päähahmo Adell on kuiva kaveri ykkösen Laharlin jälkeen ja juoni ei ole napannut otteeseensa samalla tavalla. Huumoria pelissä tosin kyllä riittää yhtä paljon kuin ensimmäisessä osassa.
Pelimekaniikka on kuitenkin pysynyt loistavana ja sitä on kehitetty eteenpäin hieman ykkösestä. Item-worldiäkin on parannettu ja nyt siellä tapahtuu enemmän asioita, uusia asioita ovat mm. aarrearkut, mystical portalit ja piraatit.
Kyllähän nämä Nippon Ichin ropetukset pahasti aina koukuttavat ja laatu on pysynyt tasaisen varmana. Saas nähdä saako tähänkin osaan kulutettua se ykkösen imaisemat sata pelituntia.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 07.02.2008 15:49
Katamarit sen kun pyörii.

Se kilparata-kenttä on aivan mahtava! Ja We Love Katamarissa on helposti viime sukupolven ohjekirjanen! Olisivat tosin saaneet tuoda ensimmäisenkin pelin tänne!

Kilparadalla oli kyllä melkoista vauhdin hurmaa. Eniten bookletissa tykkäsin siitä alun selityksestä, että ei tässä muuta tehdä kuin pyöritellään, ja silti kaikki rakastaa peliä. Weird, isn't it? Niin ja screenshoteista, jotka oli itse asiassa piirretty, kuten kaikki muukin kirjasessa. Dope.


Naaa-na-na-na-na-na-na-naaa Katamari Damacyyyy....


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.02.2008 17:38
DMC4:ää on puolitoista tuntia nyt takana. Aloitin heti sillä vaikeammalla Devil Hunter -tasolla (tjsp), vaikka ei hirveästi ole kokemusta aiemmista osista. Toivottavasti ei liian vaikeaksi mene. Tähän mennessä ei ole mitään liian pahaa tullut vastaan. Toiminnan puolesta on kyllä kelvannut, mutta käytävillä harhailu ja koukkukädellä heiluminen on vähän perseestä. Välipätkien toimintakohtaukset ovat aika tyylikkäitä, mutta kaikki tähän mennessä esitellyistä hahmoista on epäparhautta (Nero, Dante, Gloria, Neron GF jne.). Jopa Nintendokin pystyy parempaan hahmosuunnitteluun... no ehkei nyt sentään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 07.02.2008 17:45
(http://gunstarheroes.classicgaming.gamespy.com/images/treasure_games/wario.jpg)


Warion sydän sykkii Rockyn provoille!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.02.2008 17:49
Warion sydän sykkii Rockyn provoille!
Mutta missä on Nintendon neronleimaus Waluigi?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Melfice_ - 07.02.2008 17:49
Kyllä mä olen ainakin valmis myöntämään että Nintendon hahmosuunnittelu on aika huonoa. Ei tota Warion kuosiakaan oikein voi ymmärtää. Hahmot voi tehdä hyvin tai huonosti. Jos ne tekee huonosti niin ne kannattaa tehdä sitten ihan happohuonosti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 07.02.2008 18:02
Jos ne tekee huonosti niin ne kannattaa tehdä sitten ihan happohuonosti.

Mitäs tuo Wario sitten on ellei sitä? Ja et ilmeisesti ole pelannut Wario Waren "tarina"moodeja? Suosittelen dippaamaan aivot siihen soosiin, et pety.

Ja jotkut Smash Brosin pieruhyökkäykset ovat niin idioottimaisia että ne ovat suorastaan täydellisiä, ja todellakin ovat olleet tietoinen valinta suunnittelijoilta. Siis ihan tietoisen tietoinen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 07.02.2008 22:10
jos ne tekee huonosti niin ne kannattaa tehdä sitten ihan happohuonosti.

Eli näinkö?
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/8/8e/Tingle.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 08.02.2008 02:25
Lost Odyssey.

Kyllä tuntuu niin hyvältä kun tämä ei osottautunutkaan pettymykseksi. Eipä tule mieleen milloin viimeksi viihtynyt JRPG:n parissa näin... Final Fantasy X maybe? Sielu peliltä löytyy.

Hienoja hetkiä juonenkulun parissa on ~10 tunnin pelaamisen jälkeen tullut useita, joista osa ollut yllättävänkin voimakkaita. Uni-osuudet ovatkin loistavia. Kertaakaan ei ole käynyt skippaaminen mielessä niiden aikana. Hahmot ja tarina = hyvää kamaa. Comic reliefikin osaa olla puolet ajasta ärsyttämättä (kontrasti juonen haikeuteen auttaa).

Satunnaistaisteluruutu ei ole syönyt hermoja kertaakaan ja kaikki toimii kahakassa niin simppelisti kuin pitääkin. Pääosin peli on erittäin kaunista katseltavaa ja Unreal kolmosen probleemat pidetty melkolailla minimissään. Musiikkeja on varmaan turha mainitakkaan. Karvat nousi pystyyn kun ekaa kertaa pärähti se maailmankartan sähkökitara soimaan.

Eihän tässä kaikki ole täydellistä, mutta niistä ei tässä vaiheessa saa vielä valittaa. Nyt pitää keskittyä nauttimaan tästä täysillä. Ei näitä joka vuosi ilmesty. Nykyään tykkään kyllä melkein kaikesta peli-innon ollessa kovempi kuin vuosiin, mutta tämä peli on varmasti Mass Effectin kanssa niitä jotka selviävät tulevasta laskukaudestakin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bill Duke - 08.02.2008 12:37
HL2 meni X360:lla läpi. Ihan hyvin tuli achievementtejä, mutta pari taisi jäädä puuttumaan. Paljonhan tuossa pelissä olisi parannettavaa, mutta sai kuitenkin tahkottua läpi.

Nyt on episode 1 kesken ja yritän päästä sitä pelkällä gravity gunilla. Tietenkin pitää ampua se yks panos. Reilu tunti on peliä takana eikä ainakaan vielä ole ollut kovin vaikeaa, mutta tuleehan siellä myöhemmin varmasti pikkasen turhauttavampaa kohtaa. Jos tuon achievementin saa niin sitten pitää varmaan vielä käydä jauhamassa mahdolliset loput saavutukset jos enää on yhtään motivaatiota. Aika väkinäiseltä tuntui pelata taas läpi tuota alkuperäistä hl2:ta ja episode ykköstä.

Episode kakkosta en ole vielä ollenkaan aikaisemmin pelannutkaan, joten sitä tässä eniten onkin odottanut. Toisaalta pelimekaniikka on sitä samaa vanhaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 09.02.2008 21:58
Hah. Onneksi DMC 4 on susipaska.  :lol: Nyt PLAYSTATION 3:n osto siirtyy MGO 2/MGS 4:n tienoille. Tai sitten jos uusi GTA pääsee yllättämään. This week I've been mostly playing...

Super Mario Bros. 3 Virtual Consolesta. On tämä näistä 2D Marioista se paras. Puvut (Vasaraveljespuku voittoon), kenttäsuunnittelu ja tärkeimpänä musiikit on ihan omaa luokkaansa. Super Nintendoa en koskaan omistanut ja näin tänä päivänä pelattuna Mario 3:een nähden SMW on jotenkin eloton.  :???: Musiikit ei vaan nappaa, eikä yleensäkään äänimaailma. En kyllä muutenkaan ole innostunut näistä SNES pelien musiikeista. En tiedä, jotenkin ne on niin munattomia.  :P Vertaa vaikkapa Contra 2 ja 3. Tai melkeinpä mihin muuhun tahansa sarjaan joka alkoi 8-bittisellä ja jatkui 16-bittiselle.

NES ajoilta mieleen jäänyt peli, jota pelasin aikoinaan mutta en koskaan saanut hankittua, saapui Virtual Consoleen. Kerkesin vuosien saatossa melkein kokonaan unohtaa tämän olemassolon. Kyseessähän on siis kaikkien aikojen paras Zelda klooni heti Okamin jälkeen, StarTropics. Se yhdistelee ensimmäisen Zeldan kuvakulmaa luolastoissa ja toisen Zeldan kartalla haahuilua ilman random encountereita. Paikkana toimii trooppinen saaristo mikä on erittäin virkistävää ainaisen Hyrulen jälkeen. Varsinainen pelaaminen tapahtuu luolastoissa, kartalla liikkumisen ja kylissä vierailun toimiessa hengähdystaukona.  Kontrollit tuntuivat aluksi vähän jäykiltä, päähenkilö kun ei osaa huitaista jojollaan (!) ja liikkua samaan aikaan. Kyllähän tuohon äkkiä silti tottui. Vaikeustaso on vaikeahko, 8-bittisen peli kun on.  En kovin pitkälle ole vielä päässyt, mutta jo ensimmäisten luolastojen perusteella tämä on parempi kuin 2 ensimmäistä Zeldaa, niillä kun ei ole minulle niin paljoa nostalgia-arvoa kuin tällä. Kyllä StarTropics pitäisi kaikille Zeldansa pelanneille maistua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 10.02.2008 00:26
DMC4 valitus

Ei se DMC4 nyt mikään susipaska ole. Jotenkin sun teksteistäsi saa sellasen kuvan että etsit "oikeutusta" PS3n ostamatta jättämiselle. DMC4 ei ehkä ole sellainen timantti kuin kolmonen oli. Mutta parempi peli kuin 90% muista genren peleistä se on varma.

Hah. Onneksi DMC 4 on susipaska.  :lol: Nyt PLAYSTATION 3:n osto siirtyy MGO 2/MGS 4:n tienoille. Tai sitten jos uusi GTA pääsee yllättämään.

"Onneksi DMC 4 on susipaska" miten helvetissä te ihmiset voitte toivoa pelien paskuutta ettei tarvitsisi ostaa konsolia? Ketä se haittaa vaikka ne pelit olisivat hyviä ja silti jättäisitte PS3n ostamatta?

DMC4 on oikeasti hyvä peli. Ei vain niin hyvä kuin odotettiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.02.2008 00:32
Lainaus
miten helvetissä te ihmiset voitte toivoa pelien paskuutta ettei tarvitsisi ostaa konsolia?

Säästyy paalua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 10.02.2008 00:35
Lainaus
miten helvetissä te ihmiset voitte toivoa pelien paskuutta ettei tarvitsisi ostaa konsolia?

Säästyy paalua.

Jätit perin ovelasti huomioimatta lauseen jolla tekstini jatkuu tuosta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 10.02.2008 01:02
Mielummin minä pleikka kolmosen ostan puolen vuoden päästä paremman pelin kanssa kun tänään hieman kehnomman pelin kanssa. Hintakin saattaa laskea ennen sitä.

// Niin ja onhan tuo God Hand vielä tuossa kesken  :)

// Rocky täällä on jo Wii


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 10.02.2008 02:15
Osta Wii. Sillehän on jo monta hyvää peliä ja kolme (3) GotY:a.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: AK-87 - 10.02.2008 12:40
KOTOR 2 tullut viime päivinä pelailtua, jotta sen nyt kertaalleen edes saisi läpi. Dark Sidellä mennään ja suurin osa planeetoista on jo koluttu. Eilenhän kaikki näytti vielä hyvältä, mutta sitten. Sanotaanko, että pelin bugisuus oli kyllä tiedossa, joten pitänee kait ihmetellä miten pitkälle päästiin ilman ongelmia, vaan nyt itkettää sitten pahasti. Pyrin tämän nyt esittämään ilman pahempia spoilauksia...
Olen nyt Onderonilla toistamiseen, ja ilkeänä kakkiaisena kun mennään niin tottakai olen taistelemassa sitä prinsessaa vastaan. Skyrampin läpi on jo rynnitty ja matka vei kohti valtaistuinsalia, jossa siis vastukset odotteli. Se iso örmelökin tuli nirhattua, ja tarkoitus oli juosta sen välipätkän jälkeen (ja kun oli valinnut vaihtoehdon Join the battle), sitten sinne viimeiseen huoneeseen, MUTTA...siinä oviaukon kohdalla ruutu kävi mustana ja sen jälkeen antoi viestin "I can't leave battle for this time" tjsp. Ja nyt olen siis jumissa siinä yhdessä huoneessa ENNEN jediä ja prinsessaa ym.
Ilmeisesti peli ei tajua, että minä sen örmelön olen jo teurastanut. Joten jos jollakulla on tietoa, mitä tehdä/olenko tehnyt itse jotain väärin, niin apua saa antaa...

Pistää nämä bugit kyllä ärsyttämään ja paljon, sillä peli voisi olla niin paljon parmepi, jos se vaan olisi ehjempi. Nyt peli-ilot häviää nopeaan, kun ei pysty pelissä etenemään, halusi sitä miten paljon tahansa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.02.2008 19:43
MoH: Heroes 2:sta ja sen eri pelimuotoja tuli sitten muutama tunti pelattua. Kontrollit ovat kyllä oikein mainiot, mutta itse peli on kyllä aika vaisu esitys. Yksinpeli on suorastaan jo pakkopullaa.

Moninpeli on kuitenkin varsin hauskaa, kun se tuntuisi toimivan ilman mitään ongelmia. Lagia en ole huomannut vielä yhtään vaikka pari tuntia ehdin pelaamaan. Pelaamisen aloittaminenkin oli erittäin vaivatonta. Tein vain EA Nation tunnuksen ja aloin sotimaan. Harmittaa vain kun pelin konepistoolit ovat näinkin suuressa roolissa. Ensimmäisessä CoD:ssa (ja ilmeisesti sen jatko-osissakin) konepistoolit olivat epätarkkoja luotiruiskuja, mutta tässä ne ovat lähes kaikilla käytössä niiden tehokkuuden vuoksi. Kun pelissä joutuu melko paljon antamaan osumaa jotta vastustajan saa alas, on konepistoolit ylivertaisia hienovaraisempien aseiden kanssa. Sääli, kun karbine hippaa mitä tältä hain.

Kokonaisuutena nettipeli tuntuu hyvin paljon PC:n 5-10 vuoden takaisilta WWII-räiskinnöiltä. Ohjauksenkin saa niin vikkeläksi että välillä unohdin että pelaan Wiillä enkä tietokoneella. Kyllä tätä kuitenkin pelailee. Suosittelen jos nettiräiskintänälkä on kova, WWII ei niin paljon vielä okseta ja Wii löytyy.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 11.02.2008 20:09
MoH: Heroes 2:sta ja sen eri pelimuotoja tuli sitten muutama tunti pelattua. Kontrollit ovat kyllä oikein mainiot, mutta itse peli on kyllä aika vaisu esitys. Yksinpeli on suorastaan jo pakkopullaa.

Moninpeli on kuitenkin varsin hauskaa, kun se tuntuisi toimivan ilman mitään ongelmia. Lagia en ole huomannut vielä yhtään vaikka pari tuntia ehdin pelaamaan. Pelaamisen aloittaminenkin oli erittäin vaivatonta. Tein vain EA Nation tunnuksen ja aloin sotimaan. Harmittaa vain kun pelin konepistoolit ovat näinkin suuressa roolissa. Ensimmäisessä CoD:ssa (ja ilmeisesti sen jatko-osissakin) konepistoolit olivat epätarkkoja luotiruiskuja, mutta tässä ne ovat lähes kaikilla käytössä niiden tehokkuuden vuoksi. Kun pelissä joutuu melko paljon antamaan osumaa jotta vastustajan saa alas, on konepistoolit ylivertaisia hienovaraisempien aseiden kanssa. Sääli, kun karbine hippaa mitä tältä hain.

Kokonaisuutena nettipeli tuntuu hyvin paljon PC:n 5-10 vuoden takaisilta WWII-räiskinnöiltä. Ohjauksenkin saa niin vikkeläksi että välillä unohdin että pelaan Wiillä enkä tietokoneella. Kyllä tätä kuitenkin pelailee. Suosittelen jos nettiräiskintänälkä on kova, WWII ei niin paljon vielä okseta ja Wii löytyy.

Kovastihan tämäkin himoittelisi, mutta eikös se niin ole että pelissä ei ole yhden koneen moninpeliä? Sinänsä iso miinus, olisi mukava päästä sitä pelaamaan kavereiden kanssa, jotka eivät omista peliä. Tosin WWII on yhä yksi surkeimmista aiheista ikinä. Voisi MOH:kin ottaa mallia COD4:sta.

E: Olisi myös se jonkinlainen voicecom mukava saada wiille, paljon hauskempaahan sitä on pelailla kun saa kavereiden kanssa jutella (tosin samalla harvoin on mitään niin rasittavaa kuin 10-vuotias heliumi huutelemassa käskyjä voicecomin kautta)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.02.2008 20:20
Kovastihan tämäkin himoittelisi, mutta eikös se niin ole että pelissä ei ole yhden koneen moninpeliä? Sinänsä iso miinus, olisi mukava päästä sitä pelaamaan kavereiden kanssa, jotka eivät omista peliä. Tosin WWII on yhä yksi surkeimmista aiheista ikinä. Voisi MOH:kin ottaa mallia COD4:sta.
Vain nettipeli löytyy. Olisihan se tosiaan ollut ihan kiva lisä.

Arcade on muuten aika hämmentävä kokemus. Natseja ammutaan loppumattomilla ammuksilla ja niiden kuolemisesta kuuluu "pling" -ääni. Hauskaa että tähänkin ollaan saatu ns. Family Play muoto.  :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 11.02.2008 22:20
Käsittämättömästi NHL 08 pääsi jostain yllättämään. Vaikka olin jo pariinkin kertaan ehtinyt heittää kirveen (ja melkein pelinkin) kaivoon tämän takia, sain jostain idean sorkkia vielä kerran slidereita ja yrittää muutama peli. Eipä se enempää tarvinnutkaan. Kolme (hyvää) peliä takana ja nälkä pelata lisää kova. Jos laudalta löytyy jotain muitakin, ketkä tuskailevat pelin slidereiden kanssa, kannattaa kokeilla ehdottomasti catchcatch22:n superstar-slidereita, joihin itse tein vielä pari muutosta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.02.2008 22:55
kannattaa kokeilla ehdottomasti catchcatch22:n superstar-slidereita, joihin itse tein vielä pari muutosta.

Mistä tällaiset löytyy?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 12.02.2008 10:01
Mistä tällaiset löytyy?
OperationSportsin foorumeilta löysin. Vaatii reggaamiseen, joten pastean ne suoraan tänne. Pitkä postaus tulossa, mutta whatever.
Lainaus
Version 3 final. NO MORE ADJUSTMENTS!!
Basic                             
Game Speed - 0
Puck Control - 2
Fight Difficulty - 6
Fatigue Effect - 6
AI learning - 6

Skating
Fatigue Recovery - 0
Player Acceleration - 0

Checking
Hitting Power - 2
Aggression - 2
Poke Effect - 6

Passing
Pass Speed - 0
Saucer Pass - 4
Pass Intercept - 1
Goalie Passing - 1

Shooting
Shot Accuracy - 2
Shot Power - 2

Defense
Shot Block - 0
Hook Effect - 3
Penalty Shot - 1
Goalie Cover Frequency - 5

Penalties Max
Fighting Max
Ainoat muutokset mitä minä olen tehnyt, on penaltiesin laskeminen yhdellä, player accelerationin nostaminen yhdellä sekä AI learningin heittäminen puoleenväliin. Hyviä matseja tullut. Dynastyssa Habseilla alla 3-2 rankkarihäviö Leafsille(2-0 häviöllä ekassa erässä, mutta tasoihin kolmannessa erässä, huikea matsi), 5-2 voitto Floridasta(ylivoimaisesti eniten maaleja mitä olen yhdessä SS-pelissä tehnyt!) ja 3-1 voitto Capitalseista(Lombardin hattutemppu, ensimmäinen SS-peleissä). Pelaan vielä pari näillä asetuksilla, mutta jos näyttää siltä, että voittoja tulee aivan solkenaan, niin tönäisen AI Learningia yhdellä ylöspäin.

EDITTIÄ: Pelasin ne luvatut pari peliä, ja mitä pelejä ne olivatkaan! Ensiksi vieraspeli Thrashersia vastaan, joka oli pelitapahtumiltaan outo. Atlantan Kovalchuk tekee 1-0 ennen kuin ensimmäistä erää oli ehditty edes pelata kolmea minuuttia. Tähän kuitenkin tulee nopea kuitti Saku Koivulta, joka saa mahtitarjoilun Ryderiltä luukulle ja napauttaa kiekon verkkoon. Tästä eteenpäin tehtiin vielä yhdet maalit vuorotellen samalla järjestyksellä ja ensimmäisen erän jälkeen ottelu oli jo 2-2. Tämän jälkeen Atlanta saa maalivahtipelinsä toimimaan, ja kuokkaan tulee peräti 5-2. Kovalchukilla kohtalainen 2+1-ilta.

Toinen ottelu oli Dallas Starsia vastaan, joka oli täysin eri maata Atlanta-kohtaamiseen verrattuna. Tiukan puolustuspelaamisen sekä maagisen maalivahtipelin ansiosta 0-0:ssa mentiin aina kolmannen erän puoliväliin, kunnes Koivu ottaa kaksi minuuttia kampituksesta. Stars myllyttää miltei koko ylivoiman yhteen putkeen alueella kunnes Koivu pääsee vihdoinkin aitiosta pois. Tämän jälkeen tapahtuu magiaa: Koivu kärkikarvaajana riistää omalta siniviivalta kiekon vastustajan pakilta ja lähtee potkimaan toiseen päätyyn. Koivu ylittää vastustajan sinisen, kun Starsin alin puolustaja tulee eteen. Saku haastaa pakin yksi-yhtä vastaan ja ohittaa hienolla kikalla kaverin. Vastassa enää Turco, joka viedään täysin kahville rystyn kautta kämmenelle viedyn harhautuksen jälkeen. 1-0. Habsin puolustus pitää tämän jälkeen loppuun asti ja Columbuksesta kovan luokan treidissä hankittu Pascal Leclaire ottaa kauden toisen nollapelin. Eipä ollut yhtä kovia fiiliksiä ollut urheilupelin pelaamisesta sitten Pro Evolutioneiden parhaiden Master League-hetkien.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.02.2008 08:58
Super Paper Mariossa  vissiin viisi sydäntä. Veikeä peli ja mielelläänhän tuota on nakuttanut. Tosin viimeisin leveli avaruudessa vähän vitutti, lähinnä ne leijumis-osiot. Kukahan nekin oli suunnitellut. Itse woah-zone olikin loistava, sillä tasoloikka katossa ja seinissä oli virkistävää.

Narinaa pitää harrastaa hyödyttömien tavaroiden, kokemuspisteiden ja liiallisen helppuden takia. Mutta tämä peli toimiikin rentoutuksena aina seuraavan pelin sydämentykytysten jälkeen ;)


Resident Evil Remake.

Pienissä pätkissä on tullut pelattua, sillä olen näköjään pitkästä aikaa nössöstynyt mitä kauhupeleihin tulee. No asunhan yksin, mutta kaikki Silent Hillitkin on läpäisty aikoinaan, tosin traumojen kera luonnollisesti. Peli on naurettavan upea. Taustat paranevat kokoajan ja onhan niissä ollut aivan älytön työ. Monissa taustoissa on vieläpä muuttuva valaistus ja animaatioita. Hahmot, zombiet ja esineet myös istuvat taustoihin loistavasti. Lähikuvakulmat hahmoista kyllä salpaavat hengityksen. Samat kehut on annettava äänille, sillä vaikka niitä käytetään vähän ne toimivat loistavasti. Pelkkiä askel-sääniä on satoja ja joskus ei muuta kuulukaan kuin pelihahmon hiipiminen paksulla matolla. Tietenkin siihen asti, että koira lentää naamalle tai zombi tarttuu jalkaan.

Peli on tyylitajulla rakennettu ja ylläreitä riittää. Alkuperäisessä versiossa silmille räjähtävä ikkuna vain "räsähtää" kun siitä ohi kävelee. Vastaavia pieniä yksityiskohtia löytyy melkein joka huoneesta. Suurimmat kauhunhetket peli tarjoilee kun zombiet alkavat ensimmäistä kertaa herätä henkiin. Jos et dekapitoi tai polta tappamiasi epäkuolleita, ne heräävät tunnin parin päästä tuplasti nopeampina ja karjuvina pahiksina henkiin. Sanomattakin selvää, että ensimmäinen tällainen kaveri hieman säikäyttää kun menet turvallisin mielin puhtaaksi raivattuun huoneistoon.

Kannattaa hommata tämä mestariteos talteen. Resident Evil Zero menee ostoon kunhan pelin läpäisen.

(http://www.freewebs.com/uss1/remake_shark2_lg.jpg)


(HYI SAATANA)




Niin ja SPM:n jälkeen olisi hankinnassa Super Mario Galaxy. Jep en ole vielä nähnytkään kyseistä peliä :o


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 21.02.2008 10:21
Resident Evil senkuin kiihtyy. Kauhusta on nyt tukeva niskaote ja kartanon mahtava suunnittelu pitää mielenkiinnon jatkuvasti tapissa. On kyllä yksi maailman kovimpia remakeja, ellei se kovin.

Super Paper Mario taaseen hyytyy ja lujaa. Peli on liian helppo, tasoloikkaa ei käytännössä ole ja valtava määrä kerättävää ei kiinnosta juurikin pelin tasoloikkamaisen ohjauksen takia. En tiedä onko tämä sitten kiireellä kasattu, mutta voi olla jopa, että jää kesken. Sen verran vähissä on pelaamisen motivaatio.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 21.02.2008 13:04
Ja katamarit sen kun pyörii. :)

Viime sessareilla vetelin sen megatehtävän, jossa pitää saada 500 metrin pallero. Ja hajosin siihen, kun papukaija disautti reilusti yli vaatimusten menevää jättiläistäni pieneksi. Ihan niinkuin sillä hinttarilla olisi varaa sanoa, piskuinen prinssikin vetelisi sitä perseeseen mennen tullen ja palatessa kolmesti ihan vain piruuttaan. Ellei se norsu sitten toimi mafiosokaijan gorillana...

Mutta taas, muuten ihan kiva peli. ;) Vielä siellä näytti joku äijä hinkuvan, muistaakseni joku uusikin eikä vain vanhat parempaa suoritusta kaipaavat. Pelaillaan jonain näistä päivistä niitä, ja yritetään taas rullata aurinko. Koirat pistää pahimmat tehtävät.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.02.2008 22:22
Skies of Arcadia. En tiedä mitä tämän pelin kohdalla tapahtui, mutta olen virallisesti umpikoukussa. Tänä aamuna laitoin kellon yhdeksältä soimaan, että kerkiäisin pelata ennen illan rientoja. Jokin pelissä viehättää ja pelimekaniikka, tutkiminen ja kaikenlainen ylimääräinen tehtävä ovat täydellisesti tasapainossa. Peli ei edes näytä pahalta, vaan päinvastoin texturointi ensimmäisessä luolastossakin oli mahtavaa. Musiikeista nyt puhumattakaan.

Ehkä pelin suurin vahvuus tänä päivänä on sen konstailematon ja rehellinen meininki. Turha angsti ja mukacoolius loistavat poissaolollaan. Ei tämä ihan turhaan ole kulttiasemaa saavuttanut. Paras 20 euron sijoitus koskaan.

Enkä malta odottaa ensimmäisiä laivataisteluja!



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.02.2008 00:04
Asiaa, vielä Tuulisti mukaan, niin maailmankirjat on sekaisin.  :P


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 25.02.2008 00:05
Patapon

LocoRocon ollessa yksi lempipeleistäni PSP:llä, Patapon on luonnollisesti ollut sen julkistamisesta asti kiinnostuksen kohteena. En kuitenkaan halunnut spoilata peliä sen pahemmin ennen sen pelaamista, joten ainut asia, mitä tiesin Pataponin tarjoavan hienon graafisen tyylin lisäksi, oli pelisysteemi, joka sekoittaa rytmi- ja strategiapelin saumattomasti yhteen.

Tässähän siis ohjataan rytmipeleistä tutulla rytmikkäällä nappienpainelulla sotaisaa heimoa läpi 2d-ympäristöjen. Vastaan tulee harmittomia biisonienkaltaisia otuksia ja jotain strutseja, jotka toimivat ruoanlähteenä, sekä myös vaarallisempia kilpailevia heimoja ja tultasyökseviä dinosauruksia/lohikäärmeitä. Aluksi tämä ei tarjonnut juuri minkäänlaista haastetta, mutta nyt nuo vastaan tulleet lohharit syö aina mun kirves- ja miekkamiehet eikä mulla oo mitään sanomista siihen. :'( Pitäis keksiä joku taktiikka, ettei niin tapahtus, mutten vielä ole aivan sisäistänyt kaikkia pelin strategisia mahdollisuuksia niin hyvin, että keksisin mitä tehdä niinä hetkinä, kun jättiläisen suuaukko lähestyy suloisia pieniä sotilaitani.

Pelaamisessa on monessa mielessä enemmän syvyyttä kuin LocoRocossa. Siinä missä LR oli suhteellisen helppoa kallistelua, Patapon vaatii jo huomattavasti enemmän (strategistakin) ajattelua sekä myös tietyn verran rytmitajua, jotta saisi ihanat pikkupataponit Fever-modeen, joka auttaa näitä heittämään keihäitä tarkemmin ja olemaan muutenkin tuhovoimaisempia. Pitää tietää missä vaiheessa edetä, missä vaiheessa pistää täysvoimanen hyökkäys päälle ja milloin kenties olla puolustuskannalla. Kaikki tämä reaaliajassa pitäen huolen siitä, ettei rytmikäs rummuttelu laahaa perässä tai kiirehdi sen kanssa, samalla kun iso dino talloo joukkosi maan rakoon.

Jos nyt jotain negatiivista täytyisi sanoa, niin alku oli ehkä turhankin hidasta ja yksinkertaista Pata! Pata! Pata! Pon! ja Pon! Pon! Pata! Pon! komentojen vuoronperäistä naputtelua. Samaten tuossa on ehkä liikaakin tuota resurssien keräämistä yhdessä ja samassa metsästyskentässä, ainakin siihen asti, että saa kasaan sellaisen poppoon, jolla saa lohikäärmeet kaadettua ilman liian suuria vaikeuksia.

Kaiken kaikkiaan mitä loistavin peli. Tähän on kehitetty paljon enemmän lihaa luiden ympärille kuin LocoRocossa eikä pelaaminen rajoitu vain sen yhden idean ympärille, kuten LocoRocossa kallistelun suhteen. Suosittelen kyllä kaikille, jotka PSP:n omistavat. Jos peli paranee paranemistaan läpi pelin, kuten se on tähän mennessä tehnyt, taitaa olla kyseessä PSP:n paras peli ja todella vahva Vuoden Peli ehdokas. Ja vaikkei tästä enää paranisikaan (mitä epäilen*), tämä on silti alkuvuoden paras peli.


*olen tehnyt ehkä 10-20%:a pakollisista tehtävistä, minkä lisäksi vanhoista örkeistä voi yrittää tappaa kuolettavammat lvl 2, 3, 4 jne. (?) tason versiot (en ole vielä voittanut yhtäkään lvl2:n örmyä, joten en tiedä miten monta tasoa pahempia hirviöitä pelistä löytyy).



EDIT: Persona 3:kin on tullut aloiteltua, mutta en mene sanomaan siitä vielä sen enempää. Todella lupaavalta kaverisuhde/treffisimulaattori/lukio-RPG:ltä on vaikuttanut tähän mennessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.02.2008 10:04
Asiaa, vielä Tuulisti mukaan, niin maailmankirjat on sekaisin.  :P

Joo samaa mietin kun rupesin postailemaan. Nyt olen siellä aavikkocityssä ja Drachma jätti mut kuin nallin kalliolle. Ei vielä ainakaan mitään kyllästymisen merkkejä ole nähtävissä, vaikka hahmonkehitys on aika simppeliä ja juonikin melko yksinkertainen. Tosin viitteet Gigas örmyihin ja muutenkin ne "maalatut" välidemot ovat crackia.

On muuten jännää miten paljon tässä on ollut yhtäläisyyksiä erääseen toiseen kuuluisaan JRPG:hen. Partasuu mekaanisella kädellä, nuori neito jolla on suuri kohtalo, poikatyttö, junan päällä tapahtuva takaa-ajo, alkupään slummikylä ja niin edelleen. Ei todellakaan mitään häiritsevää tai edes kovin "ilmeistä", mutta välillä tuppaa hymyilyttämään.


Ja Resident Evil eikun paranee. Cabinista löytyi valokuva pienestä tytöstä ja sen vanhemmista ja "journal", jossa luki jotain ihmeellistä mongerrusta, miten kirjoittaja rakasti vanhempiaan ja miten hän "laittoi isän ja äidin kiinni" ja äiti oli sisältä "punaista ja limaista ja valkoista ja kovaa". Cabinissa oli myös sänky ja muuta vastaavaa ja tuli takassa. Sitten kun lähdit sieltä menemään pois niin vastaan asteli elefanttimiehen tyylinen olento, jolla oli naama selässä ja kaksi päässä. Vaikersi naisen äänellä ja kädet ja jalat oli ketjuilla kahlittu. En edes ollut varma halusiko se pahaa, mutta musa oli hirveä ja ammuin olennon maahan. Yritin "parantaa" sitä kaikilla esineillä ja lopuksi polttaa sytkärillä ja kerosiinilla. Ei auttanut. Olento heräsikin kohta henkiin ja oli pakko lähteä lipettiin...

Aika helvetin shokeeraavaa tavaraa noin kahdelta aamulla :( (tosin nerokasta)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 25.02.2008 12:35
Ootkos zoukka pelannut Code Veronican?

Siitä tarvittaisiin pimpattu versio kanssa. Aivan rautainen paketti. X-versio pitäisi itse hommailla ja katsella että josko olisivat viilailleet välidemoja (ja vahingossa poistaneet Leonardodikaprion pelistä kokonaan).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.02.2008 12:58
Ootkos zoukka pelannut Code Veronican?

Siitä tarvittaisiin pimpattu versio kanssa. Aivan rautainen paketti. X-versio pitäisi itse hommailla ja katsella että josko olisivat viilailleet välidemoja (ja vahingossa poistaneet Leonardodikaprion pelistä kokonaan).

Joo jonnekin loppuun päin, mutta jumin/möin tms enkä koskaan täysin läpäissyt sitä. Pitää melkein se Cube-versio kalastella.

Ja kaverin kanssa kyllä tuumailtiin samaa, että kaikki vanhat Resit vain uusiksi grafiikoiltaan. On tuo remake niin naurettavan upea... Zero ei kuulema ihan yhtä tiukka paketti ole, mutta pakko sekin on ostella. Ihmeellisen virkistäviä tapauksia nämä vanhemmat resit. Nubut ei osaa arvostaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 25.02.2008 14:04
Patapon
Ah, tämä alkoi kiinnostaa heti kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, ja suunnilleen jonkun yhden screenin perusteella. LocoRoco on kyllä maistunut paremmin kuin hyvin täälläkin, joten seuraava proggis tuntui jo pelkästään sen pohjalta mielenkiintoiselta. Ja nyt vielä enemmän.

Poistaisin testiin saman tien, mutta pitäisi saada ensin kalasteltua uusi PSP tuon vanhan näyttövammautuneen tilalle. Projekti joka on viimeaikoina jäänyt, ei ole oikein jaksanut metsästää huokeita paketteja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 25.02.2008 21:29
Vanhat ressut RE4:n pelimekaniikalla, mutta voitaisiin ahtaitten paikkojen vuoksi tumpata jotain lähitaisteluskillejä lähtien vaikka ihan tönäisystä. Seinään painautumiset ja nurkkien taakse oikeasti kurkkimisesta saisi pelintekijät hyvää karmaa loppuelämäksi. Hyvä käsikirjoitus, sillä RE riittää tekosyydä vain tiettyyn pisteeseen saakka. Tai no, tekosyy lienee Capcom.

Zero on ihan ookoo. Olin melko täpinöissä kun se muinoin ilmestyi. Tilasin läjät niitä Playsta (halpoja kun olivat) kavereille kanssa. Alun synkistelypahis sai vähän inhottavia viboja, mutta kyllähän se sitten ihan totuttua & taattua oli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 25.02.2008 21:42
pitäisi saada ensin kalasteltua uusi PSP tuon vanhan näyttövammautuneen tilalle.

Älä ainakaan osta vanhaa mallia, vaikka halvalla saisitkin. Kaverin Slim & Liteä kokeilin viikonloppuna. Ei jumalauta se on kevyt  :o Nythän sitä voi jo kantaa mukanakin ilman, että tuntuu kuin tiiliskiven olisi änkenyt taskuun. Ainoa huono puoli siinä oli hieman löysä akun luukku. En tiedä onko yleinen S&L-vika vaiko vain tuon yksilön?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 25.02.2008 22:26
mitä sitä uutta ostamaan kun ebaysta saa jollain alle 40 eurolla uuden näytön.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.02.2008 08:19
Tai kaivelemalla uuden slim & liten 99€


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 26.02.2008 13:56
^Tuohon mä jo lähtisin. Onko joku oikeasti nähnyt moisen tapahtuman jossain?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.02.2008 14:12
^Tuohon mä jo lähtisin. Onko joku oikeasti nähnyt moisen tapahtuman jossain?

Postaisin kuvan taskustani jos omaisin tällä hetkellä kameran :lol:

Ostin joltain remedyn työntekijältä slim & liten satasella ja mukana tuli vielä kuppanen platinum LocoRoco.

Konsolifinissä noita ainakin näkyy olevan jatkuvasti myynnissä aika halvalla. Otat vielä semmosen missä on takuuta jäljellä ja kuitti mukana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 26.02.2008 14:17
 :lol: Niinpä tietenkin.

Jep, voisi kyllä taas aktivoitua tähänkin jahtiin. Kiitokseni vinkistä, suatan käydä haistelemassa sielläkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.03.2008 10:21
Resident iivil vetelee viimeisiään ja olen aidosti yllättynyt kuinka tiivis tarina pelissä oikeasti olikaan. On tämä kevyesti paras Resident Evil ja pelatessa on todella hyvät seikkailuvibat. Ei tässä se räime ole pääosassa vaan kakkulapiolla leikattavan tiivis tunnelma ja kiehtovat puzzlet. Kartano on kenttäsuunnittelun aatelia ja eteneminen on kyllä tehty niin jouhevaksi kuin mahdollista.

Pelin laatu jokaisella osa-alueella kyllä ylitti kaikki odotukseni. Antaa vaan remakejen tulla vielä Wiillekin, jos se tarkoittaa uusia pelaajia ja lisämyyntejä tälle mestariteokselle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 05.03.2008 19:27
En muista mainitsinko jo läpässeeni Blue Dragonia, joten mainitsen nyt: läpäisin Blue Dragonin. Peli huononi loppua kohden kokoajan, mutta missään vaiheessa ei tehnyt silti mieli lopettaa. Juoni jäi vähän liian taka-alalle ihan viimeisintä, kovin herttaista, mökkikohtausta (josta löytyi hassu pieni cameo Toriyamalta!). Eli kovasti olisin tykännyt enemmän kyliä ja hahmoja ja kaikkea. Nyt tälläisenään Blue Dragonin maailma tuntui kovin pikkuruiselta, vaikka tutkittavaa ja sellaista olikin ihan kiitettävästi.
Naurettavan helppo peli oli, en muista kuin yhden paikan, jossa tietty vihollislauma pisti kunnolla hanttiin. Muuten sai mennä oikeastaan mihin tahansa luolastoon vihellellen ja aina selvytyi voittajana.

Lost Odyssey taas on täysi vastakohta, jossa hyvin moni perusvihu talloo heti varpaille kun silmä välttää, joka ei ole ollenkaan kivaa. Jossain God Handin tapaisessa, suht lyhyessä pelissä korkea vaikeusaste on ihan siisti juttu, mutta en kaipaa kylmää hikeä tuottavaa taistelua pitkissä roolipeleissä.
Muutenkin Lost Odysseyn pelaaminen tuntuu vastahakoiselta, joka on sääli, koska tykkään pelin tarinasta ja maailmasta. No, vasta pari-kolme tuntia tässä ollaan pelattu, että ehkä se siitä paranee.

Space Invaders Extreme taas tuntuu täysin taivaalliselta, vaikka en ole sitäkään ehtinyt kuin pari kertaa kokeilla. Zuntatan musiikin ovat täydelliset, grafiikat tunkeutuvat syvälle aivoihin ja erilaiset perus- ja pomo-invadersit ovat käsittämättömän hauskoja ammuskeltavia. Tykkään!! Kunhan ehdin kunnolla opetelle pelin salat, niin tekisi mieli tehdä ihan oma ketju pelille. Sen nyt sanon ainakin, että jos PSP löytyy, niin pelin demo on ehdottoman pakollista ladattavaa! (http://www.pspfanboy.com/2008/02/18/space-invaders-extreme-downloadable-demo/)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 06.03.2008 08:23
JRPG, jossa haastetta? Mulle! (oletko pelannut DQVIII:n läpi?)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 06.03.2008 09:32
(oletko pelannut DQVIII:n läpi?)

Loppupomo häämöttää hyvin lähellä, eli. . . melkein.
Enkä oikein tiedä onko DQVIII niin vaikea kun sanotaan (vai sanotaanko edes?) Helposti siinä henkensä menettää, jos ihan vaan lähtee haahuilemaan ties minne, mutta ihan perustallustelulla kylästä kylään ja luolasta luolaan saa kyllä tarpeeksi leveleitä, ettei pomot tai perusviholliset pääse ihan kovasti kiusaamaan. Lost Odysseyssä taas viholliset ilmeisesti voimistuvat sitä mukaan mitä pelaajakin.

Ehkä se haaste alkaa tuntumaan mukavammalta, kun vähitellen unohtaa Blue Dragonin karkkimaa-viholliset ja pääsee sisälle Lost Odysseyn maailmaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 06.03.2008 22:29
Reipas päivä. Pistelin We <3 Katamarin pakettiin, ainakin noin virallisesti. Parannella ja fiilistellähän siinä voi aina ja ikuisesti, ja tulen sitä varmasti harrastamaan niinä päivinä, kun maailma nakkaa bashaa niskaan. Upea peli(nyt loppumetreillä irtosi faneiltakin jo lähes positiivista palautetta -> my day was made).

Samoin tein lopetin yhden käsittämättömän aikakauden elämässäni, ja jatkoin Okamia. Se on nyt ollut tauolla vajaan vuoden, noin 35 pelituntia alla ja savetus Oni Islandin "eteisessä". Maistuu aika pirun hyvältä taas. Siitäkin huolimatta etteivät saaren ankeahkot sisätilat vielä muistuta täydellä voimalla pelin kauneudesta, tai että parissa ekassa mätössä meinasi tulla heti samoin tein turpaan, kun ne hyödyllisimmät sutitekniikat ovat unohtuneet tyystin. Kyllä tästä kuitenkin vielä vauhtiin päästää.

Tätä tahtia ei enää olla kaukana siitä, että pääsen korkkaamaan God Handin. Siinäpä taatusti ikimuistoinen päivä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 06.03.2008 23:38
Tätä tahtia ei enää olla kaukana siitä, että pääsen korkkaamaan God Handin.
Ja tuohan aloitetaan heti Hard Modella. ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 07.03.2008 15:54
Rez HD.

Koitin jälleen direct assaultia, ja menihän se läpi. Yhden osuman otin koko runin aikana, ja sekin typerästi nelosen bossissa. On kyllä loistava peli ja mahtava HD-käännös, ei voi muuta sanoa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 07.03.2008 23:54
Meinasin pelata Pataponia, mutta akkua ei ollut tarpeeksi enkä saanut päivitettyä PSP:tä, joten pelasin Ridge Racer kakkosta. Ja JUMALAUTA kyllä se vaan niin on, että RR on kuningas. RR7:ssakin ajattelin, että koomista. että tätä peliä pelatessa tulee kylmät väreet. Ja jälleen, kylmät väreet menee, kun Move Me soi taustalla ja maisemat vaihtuu järjettömällä vauhdilla. Ei MGS, ei Halo eikä Zelda saa tällasta fiilistä aikaan.

Täydellinen graafinen tyyli + täydelliset musiikit + täydellinen pelattavuus + mahtava vauhti = Ridge Racer = kuningas.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 08.03.2008 00:17
It's Ridge Racer! Riiiiiiiiiiidge Racer!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 09.03.2008 22:41
Tänään tuli Beautiful Katamari läpäistyä niin kuin sen nyt voi läpäistä, kaikki serkut ja lahjat löydetty. Achievementtejä ei silti saanut, koska niihin tarvitsisi sellaisia serkkuja jotka voi saada vain lataamalla maksullisia lisäkenttiä joita ei ainakaan toistaiseksi vielä voi ladata Euroopassa. Ottaa päähän ja paljon, olen vahvasti sitä mieltä että achievementit pitäisi aina saada itse pelistä, ja ladattavan sisällön achievementit pitäisi olla erikseen. (Ei sillä että tämä minua sikäli edes koskisi, kun lahjoitan pisteet kuitenkin aviomiehen tiliin eikä hänkään niiden perään taida itkeä...) Mutta haluan loputkin serkut!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 10.03.2008 06:07
BK:n "lisä"sisältö on suurinta kusetusta tähän mennessä yhdessäkään (konsolin) nettipalvelussa. Kaikki ladattava lisämateriaali on jo levyllä mukana. Ne vain pitää aktivoida maksua vastaan. Namcolta kyllä aikamoinen pohjanoteeraus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.03.2008 09:33
Mitäs tässä. REmake viimein saatu nautinnolliseen loppuunsa ja olihan se yksi kovimmista kauhu/seikkailu peleistä ikinä. Valitus jostain vitun tankkiohjauksesta kertoo kaiken tarvittavan valittajasta. Ei tästä hiotumpaa pelikokemusta olekaan. 5/5 10+


Skies of Arcadiakin vetelee viimeisiään. Sunnuntain pyhitin kokonaan pelaamiselle enkä edes enää muista milloin viimeksi olisin kirjaimellisesti koko päivän pelannut jotain peliä. Mukavaa toimintaa. Peli alkoi puolivälissä jo vähän haukotuttaa, mutta oman laivan kapteenina homma rupesi taas maistumaan. FFVII:n kanssa tällä on naurettavan paljon noita samankaltaisuuksia, mutta kaipa jokainen RPG sen jälkeen on siitä jotain lainannut. Edelleenkään tämä ei häiritse, eikä mikään näytä liian räikeältä. Ajan hammas on peliä jo jonkinverran kuluttanut ainakin taistelusysteemin kohdalla ja satunnaistaisteluja on PALJON. Onneksi hyvä musa ja vanhojen pelaaja-lehtien selaaminen animaatioiden aikana pelastaa paljon. Tarinasta ei jaksa valittaa, vaikka se on aika kepeä, sillä hyväntuulisuus ja auttavaisuus ovat nykyään kortilla oli genre sitten mikä tahansa.

Vähän sekavat fiilikset pelistä on, sillä siinä on vittumaisia ominaisuuksia, mutta kummasti silti peliä jaksaa tahkota. Uskomaton kokemushan se olisi ilmestymisensä aikaan ollut ja joissain pelin kohtauksissa on SotC:maista skaalaa ja kokoa.


PS1 Final Fantasyihin huomaan kyllä automaattisesti vertaavani kaikkia pelaamiani RPG:itä ja kai ne olivat joku genren lakipiste johon ei enää päästä. Juonesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta niiden hiottu ja taipuva pelimekaniikka on vain puhdasta kultaa.

Niin ja tällaisia perinteisiä RPG:itä pitäisi kyllä pelata aina pitkissä pätkissä. Palvelee pelikokemusta paljon enemmän kuin muutama tunti sillointällöin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 10.03.2008 14:53
Ei helvetti jäin niin pahasti koukkuun Ridge Raceriin etten saa Pataponia alotettua lainkaan. :lol:

Move Me, Silver Stream, Pearl Blue Soul, Your Vibe, Naked Glow jne!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 10.03.2008 18:20
Doomia tuli vähän pelattua. On kyllä sellainen klassikko, että oksat pois.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.03.2008 09:47
Patapon saapui ja lohharin ehdin kaataa. Hatunnoston arvoinen peli, sillä uusia ideoita ei nykyään liiaksi näe. Rummutuksella ohjattavat okulaari-soturit ovat siistejä ja pelin fiilis oli paljon "eeppisempi" kuin mitä odotin. Pikkusotilaat herjaavat vastustajia ja lohikäärmeen voitettuaan leikkasivat siltä pään irti :o

Tämä on juuri niitä pelejä joita psp:lle olisi pitänyt tulla jo ajat sitten.



Niin ja tuli taas pelattua sohvalla istuen psp yhdistettynä kajareihin :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 11.03.2008 09:52
Patapon saapui ja lohharin ehdin kaataa. Hatunnoston arvoinen peli, sillä uusia ideoita ei nykyään liiaksi näe. Rummutuksella ohjattavat okulaari-soturit ovat siistejä ja pelin fiilis oli paljon "eeppisempi" kuin mitä odotin. Pikkusotilaat herjaavat vastustajia ja lohikäärmeen voitettuaan leikkasivat siltä pään irti :o

Tämä on juuri niitä pelejä joita psp:lle olisi pitänyt tulla jo ajat sitten.



Niin ja tuli taas pelattua sohvalla istuen psp yhdistettynä kajareihin :rollaus:

Juuri Pataponin takia tekisi mieli hankkia PSP taas uudestaan. Ja onhan niitä muitakin hyviä. Pitää katsella jos Slim malli tulisi jostain edullisesti vastaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 11.03.2008 18:04
Arkanoid DS saapui tänään paddlen kanssa. Hassu vekotin:

(http://i29.tinypic.com/ws4s3c.jpg)

(läski-DS näyttää aivan kamalan rumalta, mutta eipähän paddle sentään roikota GBA-kolosta kuin Litessä. . .)

Olisin ollut paljon tyytyväisempi, jos paddle olisi ollut hieman jäykempi. Tälläisenään se on hieman liian herkkä, joka on johtanut pariin turhaan mokaan Arkanoidissa, mutta eiköhän tuo ole ihan totuttelukysymys. Joku muu kuin valkoinen olisi ollut ihan kiva, mutta minkäs teet, kun tuossa Arkanoid DS-paddle-setissä ei muuta väriä taida saada.

Arkanoid DS taas on jumalallinen peli. Arkanoid-klooneja on miljardi ja itse Arkanoidin tekijänä Taito osaa hommansa. Paddle on oikeastaan pelin isoin juju, muuten pelistä ei löydy mitään turhia kikkailuja; poweruppeja on juuri tarpeeksi eivätkä ne ole turhan pröystäileviä (Arkanoid-aluksen isonnusta ja pienennystä, kaksi palloa lisää, tykit alukseen, pallon kiinnitys alukseen). Kentät ovat se missä peli loistaa, vaikkei tässäkään mennä turhaan hienosteluun.
Grafiikat ovat ihan nättejä, tosin taustat ovat alussa todella tönkköjä, mutta sitä varten on optionsista löytyy decoration-ostasto, jossa voi ostamillaan jutuilla tehdä jokaisesta kentästä juuri sellaisen kuin haluaa! Musiikit taas ovat ihan omaa luokkaansa. Taiton oma bändi, Zuntata on aivan käsittömättömässä vedossa ja biisejä löytyy jazzahtavasta kamasta ihan peruspoppiin ja tykkään niin paljon.


Space Invaders Extreme on saanut pari pelikertaa lisää ja mitä ihmettä? Tämähän on vaikea peli. Kokoajan napsahtaa laserista tai jostain pallukasta kun yrittää katsella chainin tilannetta. No, ehkä paddle auttaa asiaan, se kun SPE:ssa toimii!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 12.03.2008 19:31
Metal Gear Solid

Olen MGS-neitsyt, tai siis olin. Sarjan neljäs osa ilmestyy alkukesästä ja minä en ole läpäissyt ensimmäistäkään. Hankin sitten halvalla kokoelmiini huippukuntoisen (ei edes platinum) MGS1:n, kun tuo PS3:kin sitä pyörittää.

En oikeastaan koskaan jaksa innostua ikivanhoista peleistä. Grafiikka kun niin pahasti pistää silmään, varsinkin näin elokuvamaista menoa hakevassa pelissä sen luulisi haittaavan. Yllätyin, sillä olen tässä pari-kolme tuntia pelannut, ja peli todellakin on kova. Ei ole (ainakaan vielä) iskenyt turhatumista, joka yleensä tapahtuu jo vartin jälkeen. Voin vaan kuvitella miten tämä on aikoinaan iskenyt pelaajiin ympäri maailmaa, kun peli oli kaikinpuolin parasta mitä sai. Jotainhan tässä on tehty oikein, kun näinkin alkukantainen peli jaksaa kiinnostaa yhtä paljon - ellei enemmänkin - kuin nykyajan huippupelit. Vielä olisi kesään asti aikaa läpäistä sarjan toinen ja kolmas osa. Ei tule tapahtumaan, sillä myin PS2:ni syksyllä kun joku idiootti maksoi siitä 130€. Pelkästä konsolista ja muistarista siis. Pitää kesällä heti ekasta palkasta hankkia kone takas ja pelit hyllyyn.

Sen verran voisitte kertoa, että eihän pelissä ole mitään joka ei onnistu PS3:lla? Tyyliin siis joku "puzzle" tai jotain joka vaatii rumblea tms. Elkää kuitenkaan spoilatko.  ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.03.2008 19:38
Sen verran voisitte kertoa, että eihän pelissä ole mitään joka ei onnistu PS3:lla? Tyyliin siis joku "puzzle" tai jotain joka vaatii rumblea tms. Elkää kuitenkaan spoilatko.  ;)

Itse pelin kymmeniä kertoja läpäisseenä en ainakaan muista mitään tuon suuntaista. Itsekin pelasin pelin lävitse viimeksi tuossa toissa jouluna ja onhan se yhä yksi kaikkien aikojen parhaimpia pelejä. Peli on vanhentunut arvokkaasti ja kaikki tärkeimmät asiat ovat yhä kunnossa ja peliä on edelleen yhtä hauska pelata kuin silloin. Omasta mielestäni PlayStationin paras peli.

Hyvä muuten, että hankit tuon alkuperäisen Metal Gear Solidin, sillä GC:n Twin Snakes häviää sille 6-0 tunnelmassa ja fiiliksessä, vaikka erittäin hyvä peli onkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 12.03.2008 19:55
Hyvä muuten, että hankit tuon alkuperäisen Metal Gear Solidin, sillä GC:n Twin Snakes häviää sille 6-0 tunnelmassa ja fiiliksessä, vaikka erittäin hyvä peli onkin.

Joo olen kuullut, että välidemoja on vähän muunneltu, monen mielestä huonompaan suntaan. Muista eroista en tiedä. Pelataan tämä alkuperäinen nyt ensin läpi ja hommataan se TS joskus hyllyyn.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.03.2008 20:36
Devil May Cryt on jänniä pelejä. Katsotaan ensin mitä paskaa niissä on.

- Juoni täyttä paskaa
- Musiikit suurimmaksi osaksi täyttä paskaa
- Kenttäsuunnittelu täyttä paskaa
- Vihollisten design täyttä paskaa
- Puzzlet niin täyttä paskaa, kuin olla ja voi

Oikeastaan kaikki, paitsi pelattavuus on täyttä paskaa.  Nyt on pelattu ensimmäisen kerran läpi. Seuraavana SSS-rank kaikkiin. >_>


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 12.03.2008 20:40
Unohdit, että hahmot ovat täyttä paskaa.

Tuomioni: Pelaamatta paskaa


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 12.03.2008 20:51
Devil May Cryt on jänniä pelejä. Katsotaan ensin mitä paskaa niissä on.

- Juoni täyttä paskaa
- Musiikit suurimmaksi osaksi täyttä paskaa
- Kenttäsuunnittelu täyttä paskaa
- Vihollisten design täyttä paskaa
- Puzzlet niin täyttä paskaa, kuin olla ja voi

Oikeastaan kaikki, paitsi pelattavuus on täyttä paskaa.  Nyt on pelattu ensimmäisen kerran läpi. Seuraavana SSS-rank kaikkiin. >_>

Älä tuomitse kaikkia osia nelosen perusteella. Siinä tuo pelattavuuskin on jossei nyt paskaa niin ainakin helvetisti karsittua. Musiikit ovat aina toimineet muuten ok, mutta laulun voisi heivata jonnekkin.

Juoni ja välidemot ovat aina olleet kaikessa korniudessaan parhautta(et vain ymmärrä).

Kenttäsuunnittelu oli kolmosessa alun jälkeen aika jöötiä viimeisiin chaptereihin asti. Oli siellä pari aika helmeäkin silti seassa. Liian sekavat ja synkkät edestakasrunkutuskentät tuppaavat olemaan joku capcomin juttu.

Vihollisten design oli aivan mahtavaa aina neloseen asti. Nelosessakin vihujen design on ulkoisesti viihdyttävä mutta vihollisista on tehty aivan liian randomeja poistamalla äänivihjeet ym muuta shittiä jostain käsittämättömästä syystä. Pohjanoteeraus oli ne tavalliset rivivihut joille tungetaan joku kasvimikäliemölli turpaan ja sen jälkeen niistä tulee aivan randomisti huitovia sekopäitä.

Puzzlet on lähinnä "Etsi joku maaginen mötikkä ja tunge se tähän kehykseen" tyylistä paskaa.

Joka kerta kun alkaa miettimään DMC4n pelaamista alkaa vain vituttaa kun muistaa kuinka raiskattua sontaa se verrattuna DMC3een. Kolonen on puutteistaan huolimatta genrensä paras peli, ja helposti omassa top kympissäni.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.03.2008 21:01
Älä tuomitse kaikkia osia nelosen perusteella.

Sanoinko jossain vaiheessa, etten tykkäisi peleistä? Omistan ykkösen, kolmosen ja nelosen, joten en ole pelkästään minkään nelosen perusteella tuomitsemassa mitään. DMC:t ovat vain loistava esimerkki siitä, miten se pelattavuus on tärkeintä ja muuttaa pelin hyväksi, vaikka kaikki muut osa-alueet olisivatkin täyttä paskaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Atskuli - 12.03.2008 21:06
Hyvä muuten, että hankit tuon alkuperäisen Metal Gear Solidin, sillä GC:n Twin Snakes häviää sille 6-0 tunnelmassa ja fiiliksessä, vaikka erittäin hyvä peli onkin.

Joo olen kuullut, että välidemoja on vähän muunneltu, monen mielestä huonompaan suntaan. Muista eroista en tiedä. Pelataan tämä alkuperäinen nyt ensin läpi ja hommataan se TS joskus hyllyyn.

Twin Snakes on ainakin minulle paatoutuneena MGS fanina erinomainen ja muistoja herättävä kokemus pelata vanha peli uusilla grafiikoilla ja järkevämmällä 1st-person systeemillä uudestaan läpi. Kerran nuo esitykset nähneenä, olivat nuo vähän actionmaiset lisäykset ihan tervetullut lisä. Ja kaikki nämä Nintendo-viittaukset läpi pelin naurattivat kovasti. Mielestäni oikein varteenotettava remake, vaikka monet sitä paheksuvatkin.  Onhan siinä, ainakin omasta mielestäni, se vanha kunnon MGS meininki tallella =).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.03.2008 21:19
Siis Twin Snakes on todellakin erittäin hyvä peli ja myös hyvä remake, mutta jää se silti jokaisessa osa-alueessa (paitsi teknisesti) jälkeen alkuperäisestä.
Ymmärtäähän sen, että Silicon Knights halusi saada jotain omaa ilmettä peliin, mutta itseä ainakin ärsyttivät mm. nämä muutokset pelissä:

-Välidemoihin ängetty jotain typerää DMC/supermies-paskaa. Mistä lähtien Snake (tai kukaan muukaan ihminen) on onnistunut pomppimaan ohjusten päällä niiden lentäessä ilmassa. Olihan niissä demoissa tietysti hyviäkin juttuja, mutta nuo ns. normaalien ihmisten "supermiesliikkeet" olisivat voineet jäädä.

-Ääninäyttely on nauhoitettu uudestaan, eivätkä kaikki onnistuneet suorituksissaan yhtä hyvin kuin alkuperäisessä pelissä. Tiedä sitten miksi, oliko Kris Zimmerman tässä ääninäyttelyn ohjaajana? Esimerkkeinä Naomi sekä Mei Lingin ja Nastashan aksentin väljennys. Myös Ninjalle piti jostain syystä hankkia oma näyttelijä, vaikka Greg Eagles olisi vetänyt homman ihan hyvin. Mies kuitenkin uusi Andersonin roolin, joten miksei tätäkin? Uusi oli kuitenkin paskaa.

-Kaikki musiikki on tehty uudestaan, lukuun ottamatta lopputestien aikana pyörinyttä kappaletta. Eniten tässä lähinnä pisti silmään se, että monista codec-keskusteluista (mm. Naomin avautuminen), oli poistettu taustamusiikit kokonaan. Ei aivan yltänyt samaan tunnelmaan, kun taustalta puuttui se surullinen piano, Naomin kertoessa veljestään ja menneisyydestään.

Itse pelaan mieluiten alkuperäistä, kun se tuossa kuitenkin on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.03.2008 21:25
Devil May Cryt on jänniä pelejä. Katsotaan ensin mitä paskaa niissä on.

- Juoni täyttä paskaa
- Musiikit suurimmaksi osaksi täyttä paskaa
- Kenttäsuunnittelu täyttä paskaa
- Vihollisten design täyttä paskaa
- Puzzlet niin täyttä paskaa, kuin olla ja voi

Oikeastaan kaikki, paitsi pelattavuus on täyttä paskaa.  Nyt on pelattu ensimmäisen kerran läpi. Seuraavana SSS-rank kaikkiin. >_>

Totta turiset Topi. Tosiaan, kuten Blassu muistutti, hahmotkin ovat täyttä paskaa. Varsinkin Dante. Ei DMC4 kuitenkaan niin paska ole kuin monet muut paskat pelit, sillä jaksoin sen jopa Son of Spardalla pelata läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 12.03.2008 23:39
Sanoinko jossain vaiheessa, etten tykkäisi peleistä? Omistan ykkösen, kolmosen ja nelosen, joten en ole pelkästään minkään nelosen perusteella tuomitsemassa mitään. DMC:t ovat vain loistava esimerkki siitä, miten se pelattavuus on tärkeintä ja muuttaa pelin hyväksi, vaikka kaikki muut osa-alueet olisivatkin täyttä paskaa.

Kun taas mun pointti oli se ettei ne kaikki muut osa-alueet ole paskaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 13.03.2008 01:32
Sanoinko jossain vaiheessa, etten tykkäisi peleistä? Omistan ykkösen, kolmosen ja nelosen, joten en ole pelkästään minkään nelosen perusteella tuomitsemassa mitään. DMC:t ovat vain loistava esimerkki siitä, miten se pelattavuus on tärkeintä ja muuttaa pelin hyväksi, vaikka kaikki muut osa-alueet olisivatkin täyttä paskaa.

Kun taas mun pointti oli se ettei ne kaikki muut osa-alueet ole paskaa.

Kyllä sun pointti tajuttiin. Olet vain väärässä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.03.2008 09:25
Skies of Arcadia läpi. Aika perus JRPG loppu ei herättänyt sen kummempia tunteita suuntaan tai toiseenkaan. Loppupuolen tapahtuman arvasi ennalta jo niiiiiiiiiin kaukaa.

Kiva peli, mutta myyntiin ja äkkiä ei tuota nyt toista kertaa pelaa erkkikään. Taistelusysteemikin oli aika broken kun viimeisen puoliskon loparit vaativat aina saman taktiikan ja ilmataisteluista lähti into siinä vaiheessa kun kehään astuivat itemit, joilla laivan enkut sai kerralla täyteen.

No nyt pääsee viimeinkin pureutumaan Persona 3:seen ja voisihan tuon Grimgrimoirenkin vetäistä samalla läpi.



Pataponissa pääsin nyt ensimmäisen linnan luo. Menettääkö tässä rahaa/materiaaleja kun Pataponit kuolevat? Nehän heräävät henkiin missionin jälkeen kun saa capin mukaansa. Ei jaksaisi ruveta grindaamaan jos noista kaatuneista pitää maksaakin. Viimeisin Patapon jonka kehitin oli sellainen sarvipäinen jousimies. Maksoi 900 rahaa...

Ja piru, että menee nopeasti tämä peli. 5 tuntia on nyt takana ja tuntuu, että vastahan tässä ollaan lämmitelty.


Lainaus
Vihollisten design oli aivan mahtavaa aina neloseen asti.

Oletko varma, että olet pelannut DMC3:sta?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 13.03.2008 18:43
Sain Crackdownin läpäistyä vihdoinkin ja yhdentekevä juonikin sai ihan kivan käänteen lopussa jättäen kivan jälkimaun. Saas nähdä jaksaako vielä tämän jälkeen käydä vierailemassa Pacific Cityssä keräämässä loput Agility ja Secret Orbit sekä ajamassa loput autokisat. Loppuarvosanana pelille antaisin 9+. Vaikka tietyt osa-alueet pelissä ärsyttivätkin hieman, on muun muassa pilvenpiirtäjien kiipeily ja autojen potkiminen aivan liian hauskaa. Kannattaa ostaa jos jossain näkee halvalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 13.03.2008 21:06
Lainaus
Vihollisten design oli aivan mahtavaa aina neloseen asti.

Oletko varma, että olet pelannut DMC3:sta?

Olen.

DMC3n vihut eivät ole ehkä visuaaliselta designiltaan mitenkään näyttäviä. Ne ovat kuitenkin parhaiten toimivia nyrkkeilysäkkejä missään action pelissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 13.03.2008 21:41
Sen verran voisitte kertoa, että eihän pelissä ole mitään joka ei onnistu PS3:lla? Tyyliin siis joku "puzzle" tai jotain joka vaatii rumblea tms. Elkää kuitenkaan spoilatko.  ;)

Et ole tainnut vielä tavata psycho mantista...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.03.2008 21:43
Sen verran voisitte kertoa, että eihän pelissä ole mitään joka ei onnistu PS3:lla? Tyyliin siis joku "puzzle" tai jotain joka vaatii rumblea tms. Elkää kuitenkaan spoilatko.  ;)

Et ole tainnut vielä tavata psycho mantista...

Niin, miten lienee Psycho Mantiksen kanssa. Saa nähdä miten luonnistuu, kun ei voi oikein käyttää sitä kuuluisaa kikkaa... Kyllähän sen ehkä ilmankin vetää, mutta voi olla kohtuu hankala tapaus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 13.03.2008 21:48
Onnistuu PS Buttonin kautta "se" kikka.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mrum - 13.03.2008 22:01
Onnistuu myös
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 13.03.2008 22:10
Joo tuosta jutusta kyllä tiesin. Oli vielä muistissa kun kaverit hehkuttivat sitä vuosia sitten. Oli muuten huvittavaa kun Mantis käski laittamaan ohjaimen lattialle. Hän halusi näyttää voimiaan. Ilmeisesti ohjain olisi liikkunut tärinän avulla, jota ei Sixaxiksessa ole  :rollaus:

Atm olen jossain towerissa. Liquid kiusaa minua kopterillaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 14.03.2008 11:51
Tuumasinpa Wowissa kokkeilla PvP:tä

Jos joku täällä on kova lätkäfani ja seuraa Suomen mestaruusotteluita, niin tilanne Alliancen ja Horden välillä on kutakuinkin sama kuin lätkämatsissa jossa Suomi on voitolla 10-0, mutta häviää lopulta ottelun 100-9. Oikein hyvät fiilikset. Juu, tiedossahan allianssin paskuus oli, mutta on se silti aika typerryttävää todeta kerta kerran jälkeen.

Allianssilla ei ole niin minkäänlaista järkeä yrittää PvP:tä ellei ole perse homeessa jaksanut häviämällä kerätä honoria jolla lunastaa rojunsa. Allianssia vaivaavan ikäkysymyksen vuoksi homma kaatuu koordinaation ja suunnitelman puutteeseen. Battlegroundseilla on hyvin simppelit tarvoitteet, mutta niihin pääsyä hankaloittaa se että jengi:

a) Eivät osaa englantia
b) Eivät välitä käskyistä vaikka osaisivatkin
c) Luulevat tietävänsä aina paremmin kuin muut
d) Kaikki yllämainittu plus muuta

Horden PvP:ssä rojut saa kerättyä arviolta seitsemänkymmentä kertaa nopeammin. Se on paljon se, eikä ole mikään ihme että kaikki rollaa hordet PvP:tä varten. Voisi tehdä melkein itsekin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 14.03.2008 12:50
Riippuu kyllä aika pitkälti serveristäkin. Itse kun veivasin Hordella Battlegroundsia, niin samat ongelmat vaivasivat pitkälti sielläkin. Ja Alliancen pojat voitti liki aina.

Hauskintahan tässä oli se, että ne kaikki idiooteimmat olivat melkein aina suomalaisia. Ai, mistä tiedän? No, jos killan nimenäkin on joku "Kodo jäätelö OY", niin...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 14.03.2008 15:14
Eihän tuo enää ole serveririippuvaista kun ovat ns. crossrealmeja. 85% vastassa on horden premade tiimejä, ja ilman premadejakin perustajuaminen ja osaaminen tuntuu olevan täysin toisella tasolla  noin yleisesti. Järjestäähän Allianssikin tietysti premadeja, mutta tavallisin vaatimus on että resiliencen on oltava tietyllä tasolla - tasolla, johon nollaresilienssiläisiltä vaaditaan päiväkaupalla häviömatseja jotta saadaan vaadittavat honorit.

Jäi semmoinen oleellisuus sanomatta, että eipä nuo horden tuhatkertaisella nopeudella kerätyt resilenceromutkaan auta jos kiltajengillä pääsee rellestämään kun on teamspeakit sun muut maalaisjärjet käytössä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 15.03.2008 12:40
Heräsin aikaisin tänään joten aamutokkurassa päätin lahdata ihmisiä Halo 3:ssa:

(http://i27.tinypic.com/jq3rxx.jpg)

Tosin. . .

(http://i26.tinypic.com/214t3xt.jpg)

Usein. . .

(http://i25.tinypic.com/2whmqh4.jpg)

Se lahdattava. . .

(http://i28.tinypic.com/v6oj07.jpg)

Olin. . .

(http://i31.tinypic.com/213hd8j.jpg)

Minä.


(http://i31.tinypic.com/23udbg7.jpg)

Välillä tosin minä olin se, joka pysyi pystyssä taistelun päätteeksi!

(http://i25.tinypic.com/10rqtg6.jpg)

Mutta se ei kauaa kestänyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 21.03.2008 20:33
Professor Layton & The Curious Village

Tämäkin tuli tosiaan importattua tualta Atlantin kuuluisalta toiselta puolen.

Mikäs siinä, ihan kivaa puzzlenratkontaa kevyellä juonella höystettynä. Eri ongelmien ollessa niin irtonaisia, en voi sanoa pitäväni tästä yhtä paljon kuin Ace Attorney -sarjan peleistä, vaikka ne ovat sinänsä molemmat murhamysteereillä höystettyjä seikkailupelejä. AA:n ote uppoaa minuun paremmin kuin Laytonin irtonaisempi meininki. Tässä tosin toimii se "vielä yksi" toimintamalli melko tehokkaasti, joten kyllä jotain on tehty oikein. Aina sen yhden puzzlen jälkeen tulee etsittyä & ratkaistua vielä yksi, ja sitten vielä yksi, miksei vielä toinenkin jossei kolmaskin, kunnes tulee vastaan niin vittumainen puzzle, että täytyy antaa aivojen lepuuttaa hetken.

Ainut hieman ärsyttävä piirre joissain puzzleissa on näin suomalaisena se, kun peli esim. etsii jotain tiettyä sanaa, joka pitäisi tajuta vihjeistä. Joskus saattaa tietää mitä sanaa haetaan, muttei esineen/asian englanninkielistä nimeä. Yritä siinä sitten muistaa kaukana sanakirjoista ja tietokoneista, mikä on esimerkiksi

Spoileri (osoita katsoaksesi)

englanniksi, kun ei tuollaista sanaa tule juurikaan käytettyä... ikinä. Vielä hölmömmältä tietysti tuntuu, kun se onkin niin helppo sana kuin

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Eipä sitä ole ikinä tullut ajatelleeksi, että tuo sana tarkoittaa myös Spoileri #1:stä. Ei tuo silti ole ollut tähän mennessä kovin suuri ongelma, kun tuollaisia puzzleja ei ole sattunut eteen hirveästi.


ps. kaikki ne 9x9 puzzlet ovat aina olleet perseestä, olipa pelin nimi Resident Evil 4, Geneerinen Puzzle Peli #3000 tai Professor Layton, se ei asianlaitaa muuta.

pps. Ovat muuten plagioineet sormenosoitteluposeeraukset melkein kuin suoraan Ace Attorney peleistä. ;) Kuvakulma on vain hieman eri.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 21.03.2008 20:43
Tuli vaan se huomattua, että valitettavan monet Laytonin puzzleista voi ihan rehellisesti bruteforcettaa. Jos puzzlessa vaihtoehtoja on 8 eikä viitsi ajatella, niin mielummin käy ne kaikki läpi kuin alkaa kuluttamaan vihjekolikoita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 21.03.2008 20:57
Tuli vaan se huomattua, että valitettavan monet Laytonin puzzleista voi ihan rehellisesti bruteforcettaa. Jos puzzlessa vaihtoehtoja on 8 eikä viitsi ajatella, niin mielummin käy ne kaikki läpi kuin alkaa kuluttamaan vihjekolikoita.
Nojaah, henk. koht. otan mieluummin täydet pisteet puzzlesta (vaikken vielä oikein käsitäkään mitä niistä on hyötyä?) ja koen sen ratkaisemisen "riemun" kuin tuolla tavalla huijaan. Jos sitten tuntuu siltä, ettei jaksa ajatella niin sitten laitan mieluummin DS:n kiinni ja jatkan pelaamista sitten kun tekee mieli ajatella. :p

Oikeastaan suurempi ongelma tuntuu olevan ns. kompa-puzzlejen (miten hemmetissä tuo taivutetaan?) suhteen. Kun niitä on ratkaissut yhden tai kaksi, loputkin oppii ratkaisemaan suht kivuttomasti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Alussa niitä tuntui tulevan vastaan vähän joka välissä, nyt ovat jo hellittäneet vaativampien ongelmien saadessa enemmän jalansijaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 22.03.2008 14:31
Kaverit pelailivat Skatea ja Own the Jamissa yritin kerran jotain temppua huonolla menestyksellä. Vaikka en osannut, niin kiinnostuin kyllä pelistä. Harmi, että ei ole esimerkiksi Wiille peliä. Älkää ostako Nintendon pelikoneita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 22.03.2008 18:12
Army of Two läpäistiin kaverin kanssa mediumilla. Aivan mahtava co-op-peli, ainakin aika tiheiden kaljalasien läpi kiikaroituna. Kestoa nyt olisi voinut olla lisää, mutta pelin asenteen takia senkin pystyy antamaan anteeksi. Paikoitellen kentätkin olivat todella tiheätunnelmaisia edellyttäen tiukkaa suunnittelua ja toteutusta. Päälimmäiseksi jäi mieleen pelin loppupuolen lentokentän terminaali, jonka penkkirivit antoivat hyvän suojan ikkunoista jatkuvasti pursuaville vihollisille. Eli ehdottomasti mielestäni parempi(co-opina) kuin Metacriticin 72-pisteen arvosana antaisi odottaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.03.2008 12:28
gt hd:Ta tuli äsken väännettyä krapula päissään.
skylinellä vedin driftiä 9385 pistettä ja ranking listalla sija 9.
not bad.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 29.03.2008 02:12
MGS3: Subsistencea on tässä tullut tahkottua parisen viikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti, ensimmäistä kertaa. Tein pienen valan itselleni etten siirry seuraavaan generaatioon ennen kuin vanhan pakolliset nimikkeet on tahkottu läpi. Lainailin kaverilta pari vuotta sitten Snake Eaterin jota pelasin The Feariin asti, johon se sitten lopahti jostain syystä. Nyt kuitenkin erhettä korjaillaan paraikaa, pelikellon näyttäessä 20 h ja risat. Groznyj Gradiin johtavaan tunneliin savetin ja lopetin äsken session.

Tällainen pieni Metal Gear-kausi on ollut käynnissä jo vähän pitemmän aikaa, tätä ennen tuli läpäistyä Twin Snakes ja SoL. Ne on tietty pelattu ennenkin.

Kolmannen persoonan kamerakulma helpottaa kyllä huomattavasti pelaamista ja nopeuttaa sen tempoa, se on tullut huomattua. Juonipätkät ovat Sons of Libertyyn nähden huomattavasti paremmin tasapainotettu itse pelaamisen kanssa, eikä juonelle pakollista radiokeskusteluakaan ole lähimainkaan yhtä paljon kuin ärsyttävyyksiin asti päässeessä SoL:issa (Let's switch to nano-communication so they can't hear us! <- Animaattorit piti päästää helpommalla). Läppää riittää kaikilla tiimin jäsenillä juuri sen verran mitä sitä itse jaksaa kuunnella, joka on erittäin onnistunut veto. Toisaalta tarina onkin ollut huomattavasti suoraviivaisempaa kamaa ja aika vaisua tähän asti. Toivottavasti loppua kohden sitä sitten saadaan kunnon kauhalla.

Itse viidakossa möyriminen on tosin äärimmäisen viihdyttävää kamaa, ettei tarinaa usein muista edes kaivata. Vaikka kyseessä on MGS.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 29.03.2008 19:24
Viimeksi pelailin Mortal Kombat II:sta kaverin kanssa MK-1601:llä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 29.03.2008 22:33
Tuli juuri vedettyä Yakuza läpi. Reilusti yli 20h siinä hujahti, mutta olipahan loistavat 20 tuntia. Nautin koko pelistä suunnattomasti. Perjantainahan tuo saapui postissa ja siitä lähtien onkin tullut pelattua tuota suurin osa ajasta.

Pidin pelin tarinasta todella paljon ja hahmot olivat myös hyviä. Kazuma on yksi kovimmista äijistä koskaan.
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Oikeastaan ainoat valittamisen aiheet ovat ajoittain todella paska kamera sekä se, että joskus taisteluissa Kazuma ei osaa lukittua kohteeseen ja puolet iskuista menevät tällöin ohitse. Siedän kuitenkin hyvin paskaa kameraa, eikä tuo nyt niin usein haitannut, lähinnä sisätiloissa. Suurin osa taisteluista käydään kuitenkin ulkona, aukeallla paikalla. Yksi juttu myös, joka rupesi lähinnä loppupuolella ärsyttämään ovat randomtaistelut, joihin aina välillä joutuu. Juttu menee niin, että kaikki heput (yakuzat ja muut hömöt) eivät pidä naamastasi ja tulevat haistamaan riitaa. Sitten seuraa lataustauko ja tappelu, josta palkitaan expalla ja rahalla. Loppupuolella nämä rupeavat vähän kyrsimään siksi, että expaa ei enään tarvita ja rahaa on niin ettei paskalle taivu. Nämä on onneksi helppo ohittaa, jos vain hoksaa tarpeekis ajoissa ne kovikset, jotka lähtevät perään.

Kaikenlaisia ylimääräisiä tehtäviä on myös runsaasti pääjuonen lisäksi, ja yritinkin tehdä kaikki. Harmillisesti vain jäi kolme tekemättä, täytyy yrittää saada kaikki ensi kerralla. Yksi mielenkiintoinen juttu on myös pelistä löytyvät hostess-baarit, joihin mentäessä saa sitten valitsemansa pimun seuraksi talon puolesta. Huono juttu näissä on se, että mikäli hommat aikoo viedä loppuun asti, maksaa se aivan saatanasti eikä siitä loppujen lopuksi oikeastaan mitään saa  -  expaa korkeintaan. Halusin kuitenkin nähdä, mitä missäkin tapahtuu joten läpäisin kaikki.

Nojoo, aivan loistava peli silti. Toivottavasti se jatko-osa nyt sitten julkaistaan täällä vielä kevään aikana...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 30.03.2008 00:43
Siis mitä helvettiä, päätit sitten heittää kevyen spoilerin Yakuzasta? Kiitos vaan. :D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 30.03.2008 01:14
Voi nyt helvetti, luulin pistäneeni spoilertagit. Nyt korjattu, mutta anteeksi jos spoilaantui sulle...   :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.04.2008 13:39
God of War COO:n viimeisiä viedään ja rahastustahan tuo paska oli alusta loppuun. Tavallaan pelissä ei ole mitään vikaa varsinkaan käsikonsolipeliksi, mutta ei tuosta nyt voi hyvällä omalla tunnolla pitää.

Kenttäsuunnittelu on käytävä > areena > käytävä > areena... ja niin edelleen. Ei puzzleja, ei tasoloikkaa eikä minkäännäköistä vaihtelua. Vanhat viholliset haukotuttavat ja uudet eivät ole kovin hääppöisiä. Pelin uusi asekin on naurettavan hajalla. Jotkut viholliset kirjaimellisesti kuolevat yhden napin rämpytyksellä. Juonikin tuntuu niin väkinäiseltä, että itkettää.

Ymmärrän kyllä, että tästäkin voi pienissä pätkissä nauttia, mutta tällaiselle GoW-parralle ja fanille peli on sylkäisy päin kasvoja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 01.04.2008 16:14
Gears of Waria Insanella pelasin eteenpäin.

Olen nyt vakuuttunut, että tällä vaikeusasteella tätä peliä pitääkin pelata. (mielestäni)Loistava suojautumismekaniikka nousee vasta nyt omaan arvoonsa, kun päätä ei pysty pitämään pihalla todellakaan paria sekuntia enempää. Tähän kun vielä lisää sen, että vasta insanella haulikoilla varustetut Locustit ovat sisäistäneet sen oman roolinsa, eli lähtevät armotta lanaamaan samaan suojaan juuttunutta pelaajaa muiden tovereiden antaessa suojatulta. Omien aseiden vahingotkin ovat jotenkin järkevämpiä, koska Lancer ei ole enää se joka paikan absoluuttinen höylä. Olen huomannut, että tähän asti pelissä olen vaihtanut aseita täysin ympäristön mukaan, avariin tiloihin ja pitkiin etäisyyksiin Lancer ja sisätiloihin haulikko. Naatiskellen mennään eteenpäin, viimeksi sain läpäistyä Act 3:n.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 04.04.2008 13:48
Ocarina of Timeä. Water Temple vihdoinkin läpi. Ei mennytkään kun joku vuosi tuon projektin kanssa. Melkosta paskaa. Nyt taas arvailemaan mitä sitä seuraavaksi pitäisi tehdä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 05.04.2008 11:38
Sain eilen Segan julkaiseman Vikingin ja tykkään pelis-

Ai, mitä? 1up antoi pelille arvosanaksi D+?
(http://i25.tinypic.com/106lild.jpg)
splatt

Kuten olin sanom- . . .IGN antoi pelille 6.5?
(http://i32.tinypic.com/2wqvqlt.jpg)
kerplonk

Mutta, Viking tosiaan on hy- jaahas, Gamespot. 5.0 vai?
(http://i26.tinypic.com/2e4i2ib.jpg)
zgruppp!

Noniin. Viking: Battle of Asgard on Segan julkaisema ja Creative Assemblyn tekemä peli, joka ainakin minulle tarjosi juuri sitä mitä halusin: isolla viikinki-jäbällä örkkien ja muiden otusten palasiksi hakkaamista.
Mätkiminen Vikingissa ei ole millään tavalla parhainta mitä videopeleissä ollaan nähty: A-napilla survaistaan örkkiä vatsaan miekalla ja X-napilla tökätään kirves samaisen örkin naamaan. Lisäksi löytyy blokkia ja jotain uusia liikkeitä ja heiteltäväksi tarkoitettuja pikkukirveitä saa osteltua erikseen. Mitään kovin monimutkaista peli ei tarjoa, mutta ei kai tarvitsekaan; näillä saa oikein mukavasti pistettyä vihollista kappaleiksi ja niin saavat nekin pelaajan, jos ei käytä liikkeitä edes jotenkin järkevästi. Minut tosiaankin tapettiin heti ensimmäisessä tappelussa johon satuin eksymään, koska en tiennyt mitä olin tekemässä.

Satuin eksymään? Viking on, tosin kuin God of Warit ja sellaiset, sandbox-peli. Pelialue ei tosin ole yksi iso overworld, vaan peli on jaettu eri kokoisiin saariin, joissa saa vaellella vapaasti.
Ainakin ensimmäinen saari tuntui melkein täydelliseltä: saari ei ollut liian iso, etteikö sitä olisi jaksanut tutkia, eikä se ollut liian pienikään. Jokaisella vaellusretkellä löytyi joku pieni vihollispartio tai luola, josta sai lisää joukkoja ja rahaa. Mutta löydettävääkään ei ollut liikaa, jokainen löytämäni pieni taistelu oli saaren läpäisyä varten välttämätön, mutta en missään vaiheessa tuntenut olevani millään tavalla johdettuna, vaan satuin löytämään kaiken itse. Joka on hyvän sandbox-pelin merkki.

Se, että Viking on sandbox-peli, poistaa siitä myös God of War-tyylisten pelien pelityylin, jossa kävellään eteenpäin ja mätetään kaikki liikkuva. Ei tämä mikään MGS ole, mutta varjoissa ja suojassa hiljaa liikkuminen on välillä tarpeen. Sen ensimmäisen tapettavan valitseminen ja oikealla hetkellä iskeminen on mukavaa vaihtelua sille tehtävän lopussa olevalle isolle hyökkäykselle. Ja kun hyökkäykset ovat isoja, ne todellakin ovat isoja: ensimmäisen saaren viimeisessä hyökkäyksessä minulla oli mukana satapäinen viikinkilauma ja yksi lohikäärme(!!) apunani. Minä mätkin isoa vihollislauman johtajaa kun ympärilläni viikingit mätkivät pikkuroistoja ja ilmasta lenteli tulipalloja. Miten tuon jälkeen pelille ei voi antaa hyviä pisteitä, en tiedä.

Ei Viking mikään täydellinen peli tosin ole. Creative Assembly ei ole kovin suuri tai nimekäs studio, joten aika ja raha ovat varmastikin olleet käsillä, joten pikkuvirheitä pelistä löytyy. Pelin ensimmäisessä kylässä kokki, jolle puhuin, jumahteli hassusti maasta pari senttiä ilmaan aina parin sekunnin välein ja puhuessani kylän päällikölle, joku random-kyläläinen näki parhaakseen tulla törmäilemään nolosti minun ja päällikön väliin. Äänet ovat tosin iso harmi. . . jopa pienissäkin taisteluissa musiikki ja itse taistelun äänet sotkeutuvat toisiinsa ja mikään ei pääse varsinaisti esille, joten tuloksena on monen eri äänen puuroutuma. Varsinkin isoissa taisteluissa tämä on sääli, koska hieno musiikki, jonka takaa kuuluisi miekan ja kilpien kolinat ja örkkien kuolonkorinat olisi ollut varsin eeppistä.

Hieno peli silti ja vain jotain 45 euroa blahdvd.comissa ja kaiketi vielä halvemmalla asia-versiona play-asiassa. Ostakaa!



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.04.2008 11:46
Ostakaa!

Joopa joo, täyttä roskaa koko peli. 2/10


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 05.04.2008 11:58
Joopa joo, täyttä roskaa koko peli. 2/10

(http://i26.tinypic.com/346waye.jpg)
CHOP!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.04.2008 14:05
Ja taas on tullut porattua vähän pelejä. Pikainen infotus:

Final Fantasy VII Crisis Core:
Täysin keskinkertaista hömppää, jolla vain revitään ff7-fanipoppelipoijjilta viimeisetkin pennit pois. Onneksi waretin. >_>
Musiikeista tosin plussaa paljon, joten ostakaa mieluummin soundtrack suoraan ja jättäkää peli suosiolla hyllyyn.

Lost Odyssey:
Astetta parempi jrpg, mutta ei mitään maata järisyttävää. Typerää pakata kaikki sidequestit vasta neljännelle levylle ja sitä aiemmat vain suoraviivaista menoa. Ne uniosuudet olivat parasta.

Uncharted:
En tiedä olenko vain nykyään vähän liian kriittinen, mutta Naughty Dogilta ei oikeastaan ole tullut yhtään erikoista peliä ikinä, eikä tämäkään ole todellakaan sellainen. Kerran pelaa läpi pikaisesti ja myyntiin.

Motorstorm:
 :lol:



Sais äkkiä tulla Mgs4 ja Fallout 3. Muita odottamisen arvoisia pelejä ei olekaan tulossa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.04.2008 15:38
Lainaus
Final Fantasy VII Crisis Core:

THE PAIN! (no kyllä mä sen tiesin)

Lainaus
Uncharted:

Demo kertoi jo kaiken tarvittavan.

Lainaus
Motorstorm:
 :lol:


Allekirjoitan. Nimittäin juuri eilen vetäisin semmoiset neljän tunnin Excite Truck putket ja onhan se kiva peli. Isommalla budjetilla ja paremmalla soundtrackilla tässä olisi haastaja Wipeouteille, F-Zeroille ja Marti Karteille...





Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bill Duke - 07.04.2008 15:51
Tuli tuossa pelattua COD4 hardenedilla läpi. Ei ollut kyllä mitään herkkua tuo peli. Siitä pitivät huolen ne ihanat vihut joita tuli loputtomasti kunnes ylitit sen näkymättömän maagisen viivan. All ghilled up oli pelin paras kenttä ihan kevyesti. Oli mukavan rento edetä ja tunnelma oli kyllä aivan loistava.

Joo paljon siis olisi valitettavaa tuosta yksinpelistä. Ne loputtomat viholliset! Kaikki tietenkin maailman tarkimpia ampumaan ja HEITTÄMÄÄN KRANUJA. Omat eivät osanneet mitään. Eivät edes suojata sitä yhtä ovea mitä katsoivat. Eivätkä tietenkään voi edetä ellei itse juokse luotisateeseen ensin. Ja vieläkin kaikkien CODien ihanuus, eli se, että koko vastapuoli on kovin tätä yhtä miestä vastaan. Muita eivät tahdo ampua, ellei itse ole piilossa.

No ainakin sai pelattua läpi kuitenkin. Jotain mukavaa sinne väliin kuitenkin mahtui, vaikka aika vähissä olivat ne tyytyväiset fiilikset. Tuli muuten tuosta chernobyliin sijoittuvasta all ghilled upista mieleen, että pitäisi varmaan aloittaa Stalkkerinkin peluu.

Aloitin muuten vaikeimmalla alusta.. :(
Jospa saisi kerättyä muutaman 40 pojon achievementin ennen kuin lähtee täysin järki. Ei onneksi ole ollut kovin paljoa tuota hardeneddia vaikeampi. Ja ku kentät on niin tuoreessa muistissa niin löytyy helpommin ne vihollisvirrat katkaisevat rajat.

Moninpeliin en ole vielä koskenutkaan vaikka tiedänkin, että se on CODin parasta antia. Ehkä joskus sitten kun ei ole muuta pelattavaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 07.04.2008 15:54
Isommalla budjetilla ja paremmalla soundtrackilla tässä olisi haastaja Wipeouteille, F-Zeroille ja Marti Karteille...

Kympillä SD kortti niin saat tehdä oman soundtrackin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 07.04.2008 19:29
Ne loputtomat viholliset! Kaikki tietenkin maailman tarkimpia ampumaan ja HEITTÄMÄÄN KRANUJA.
Odotahan kun pääset veteranille, se on niin ihanaa kun kaadut ensimmäisestä kudista jonka juokseva vihu ampuu 25 metrin päästä lattiaa kohti... Ja päähäsi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bill Duke - 07.04.2008 21:54
Ne loputtomat viholliset! Kaikki tietenkin maailman tarkimpia ampumaan ja HEITTÄMÄÄN KRANUJA.
Odotahan kun pääset veteranille, se on niin ihanaa kun kaadut ensimmäisestä kudista jonka juokseva vihu ampuu 25 metrin päästä lattiaa kohti... Ja päähäsi.

Juu huomattu on jo. On se niin ihana peli. Tosiaan menee kuitenkin yllättävän kivuttomasti ku on kentät niin hyvin muistissa. Pari kohtaa vasta ollu jossa meinannut lähteä kunnolla järki. War pig -kentän taisin juuri mennä läpi ennen kärppämatsin alkua.

Mutta onhan siinä kyllä jotain hyvääkin. Kontrollit on kyllä just kohdillaan. Tosi helppo tähtäillä. Jotenkin niin napakka ja nopeasti vastaa ohjaukseen. Jää vaan nuo positiiviset asiat vähän taka-alalle ku on niin paljon valitettavaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.04.2008 08:09
Isommalla budjetilla ja paremmalla soundtrackilla tässä olisi haastaja Wipeouteille, F-Zeroille ja Marti Karteille...

Kympillä SD kortti niin saat tehdä oman soundtrackin.

Huomasin tämän. Mutta kyllä mahdolliseen jatko-osaan pitäisi saada joku F-Zero tyylinen jytäpoppi-soundtrack ehdottomasti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 10.04.2008 11:28
On kyllä paska peli tuo wowi. Tuumasin kokeilla uutta classia ihan huvikseni ja samat paskuudet läiskyivät päin pärstää mitä muillakin hahmoilla questeja tehdessä, eli ns. levuttaessa.

Vammasinta on tuo kuinka kaikki ohilyönnit ja muut vihollisten torjunnat ajoittuvat siihen kun näillä 10% hipareista jäljellä. Välillä ihan uskomatonta kuinka tulee peräperään MISS, MISS, MISS kun yrittää lätkiä sitä viimeistä iskua. Kaiken lisäksi useat mosat vielä pinkovat pakoon eikä näihin perspuolelta lätkiessä saa tietysti mitään stunnia tai muuta hidastetta, jonka tietysti itse saat heti ensimmäisellä iskulla kun vähän perspuolta vihollisille näytät. Vittu että vituttaa kun mosa ehtii hälyttämään kaikki puolenhehtaarin säteellä sinun kimppuun kun et saanut sitä viimeistä iskua.

Olisi ihan oikeasti mielenkiintoista nähdä jokin prosenttimäärä sille että kuinka suuri osa hahmon ohilyönneistä ajottuu siihen että vihollinen on paria iskua vaille vainaa. Ihan saatanan perseestä tuommonen kun jos niiskuttaa vähän isompilevusempia mosia ylipäätänsä, olet itsekin vihollisalueen rajojen sisällä aika henkihieverissä jatkuvasti ja se on niin perkeleen tavallista että sitä viimeistä iskua ei saa, ja vihu mätkii teikäläisen paskaksi (jos ei siis juokse karkuun ja vedä kimppuun sata uutta) hirveällä iskusarjalla.

Tuommoisesta questauksesta, grindistä tai farmauksesta tulisi heti tuhat kertaa mielekkäämpää jos vihollisilla olisi jokin kuntokäyrä joka vaikuttaisi näiden suorituksiin. Wowissa on kuitenkin aivan päinvastainen tämä, sillä mitä paskemmassa kunnossa vihollinen on, sitä kovempaa sieltä tulee takaisinpäin iskua. Eikai pitäisi mitään logiikkaa yrittää yhdistää wowiin, mutta pelissä on niin paljon kaikenlaista vajaaälyistä kaakelia, että jos joku toinen online onnistuu markkinoinnissa ja tämmöiset huijjausmaiset pelimäisyydet ovat tipotiessään niin varmasti osa pelaajista katoaa noitten pelien ääreen.

Tulevassa Warhammer onlinessä on muutamia ihan mielenkiintoisenkuuloisia "uudistuksia" ja tottahan sitä on sitten kokeiltava, tai sitten joskus tuota Stargate onlineä.

Vittu kun nuo kaverit ei muita onlinejä pelaile.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 10.04.2008 12:42
Jatkoa hieman aiemmin postaamaani Army of Two-viestiin.

Nyt tuli läpäistyä co-oppina koko peli Professional-tasolla ja nyt en vain voi ymmärtää niitä, ketkä haukkuivat, että peli olisi ollut helppo. Varsinkin viimeisessä missionissa oli viitisen paikkaa mitä joutui hankaamaan lukuisat kerrat ennen kuin pääsi etenemään. Vihollisten tekoälyn lytänneitä arvostelijoita en voi myöskään tajuta, totta kai välillä viholliset perääntyvät typerästi kääntäen selän tykkituleen tai juoksevat jonossa suoraan konepistoolin tulen alle, mutta tuntuisi että nämä virheet ovat saman lajityypin peleissä enemmänkin sääntö kuin poikkeus, josta en haluaisi AoT:ta sakottaa. Varsinkin kun vihollisrintamassa on panssaroituja tyyppejä tai korkea-arvoisempia hemmoja, jotka komentavat porukoitaan kiertämään omien palkkisten selustaan, pitää taisteluissa oikeasti valita hyvät asemat ja vaihdella niitä. Tämän lisäksi viholliset osaavat todella hyvin käyttää omaa asemaansa hyväksi räiskien sokkona sieltä vain silloin tällöin pistäen päätä ulos. Tämä puolestaan pakottaa pelaajien tekemään miltei joka taistelussa "Leroy Jenkiiiiiiiiiiiiiiins"-tyylisiä peliliikkeitä ennen kuin omat ammukset loppuvat tai viholliset kiertävät kylkeen.

Loppuarvosanaksi Pro-tasolle ja koko pelille antaisin 9½. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että viereltä löytyy taistelutoveri sekä paljon hurttia huumoria ja ehkä hieman pilsneriä, jottei pelaaminen mene täydeksi suorittamiseksi. Ehdottomasti minulle tähän mennessä vuoden kovin yllätys.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.04.2008 09:23
Pikminin hommasin ja DUDE mikä klassikko oli jäänyt Cuutiolla väliin. Peli aiheutti suurta ihmetystä kun mitään ei alussa oikeastaan kerrottu. Pikmin maasta *plop*, hakkaa kaikkia nappeja, ohoh nehän liikkuu mun ympärillä C-tikusta, ohoh nehän pieksää kaikki kuoliaaksi kun käsken... SIISTIÄ!

Ja järkytys kun läjä Pikminejä hukkui lätäkköön :(

Aikaraja on mahtava tunnelman luoja ja peli näyttää varsinkin korkealta katsottuna todella hienolta. Äänimaailma on mukavan outo ja Pikminien käskyttäminen on helppoa, tosin sillointällöin muutama jää jumittamaan maastoon.


Hankala oli kammeta ohjain pois kädestä, sillä en halunnut nyt ihan yhdeltä istumalta läpäistä peliä. Svedu miten mukana yllätys. Jos ei ole tuttu sarja, niin äkkiä huutamaan pikkurahalla iso peli!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 11.04.2008 12:14
Pikminin hommasin ja DUDE mikä klassikko oli jäänyt Cuutiolla väliin. Peli aiheutti suurta ihmetystä kun mitään ei alussa oikeastaan kerrottu. Pikmin maasta *plop*, hakkaa kaikkia nappeja, ohoh nehän liikkuu mun ympärillä C-tikusta, ohoh nehän pieksää kaikki kuoliaaksi kun käsken... SIISTIÄ!

Ja järkytys kun läjä Pikminejä hukkui lätäkköön :(

Aikaraja on mahtava tunnelman luoja ja peli näyttää varsinkin korkealta katsottuna todella hienolta. Äänimaailma on mukavan outo ja Pikminien käskyttäminen on helppoa, tosin sillointällöin muutama jää jumittamaan maastoon.


Hankala oli kammeta ohjain pois kädestä, sillä en halunnut nyt ihan yhdeltä istumalta läpäistä peliä. Svedu miten mukana yllätys. Jos ei ole tuttu sarja, niin äkkiä huutamaan pikkurahalla iso peli!

Pikmin on kyllä yksin Cuben suurista klassikoista. Ja kun se ei kauheasti myynyt, niin uskoisin siitä tulevan tulevaisuudessa aika harvinainen ja arvokas.

Ykkönen on suhteellisen pientä puuhastelua verrattuna kakkoseen, missä on kaikkea enemmän. Kaksinpelikin löytyy, mutta sitä en pahemmin aikanaan tyyppäillyt.


Tulisipa kolmonen pian Wiille, sopisi sille kuin nyrkki silmään.


Pssst... Kun joku meinaa hukkua, heitä veteen sinisiä Pikminejä. Ne hilaavat kaverit rannalle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.04.2008 12:18
Ei ollut vielä sinisiä... ja samaa mieltä kyllä siinä, että Wiille Pikmin 3 on ihan pakollinen. Oliko tämä ihan Shigerun omaa käsialaa? En ihmettelisi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 11.04.2008 13:24
Ei ollut vielä sinisiä... ja samaa mieltä kyllä siinä, että Wiille Pikmin 3 on ihan pakollinen. Oliko tämä ihan Shigerun omaa käsialaa? En ihmettelisi.

Kuullut jotain, että Shigerulla välähti Pikmin takapihaansa katsellessa. Tiedä sitten onko tieto aivan täyttä puutaheinää :) Herralla kyllä oli ainakin jollain tapaa messissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 11.04.2008 22:34
Secret of Monkey Island hurahti läpi. En ole oikeastaan yhtään pelannut point n' click -seikkailuja joten pitää yrittää ainakin joitan näistä klassisimmista pelata läpi. Ja olihan se muuten laatua. Ihan hauskoja puzzleja ja koomisia henkilöhahmoja. Seuraavaksi sitten Monkey Island 2.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 13.04.2008 14:48
Phoenix Wright 3:sen toinen läpipeluu alkoi tuossa keskiviikkona, kun piti tulla Stadista Ouluun päiväjunalla eikä noita matkoja muuten selvin päin kestä. Pari ekaa keissiä pelattu, ja sitä viimeistähän tässä jo kuumeisesti odotellaan, mutta pakko vähän rääkätä itseään ja kasvattaa momentumia, niin loppuun pääsemisestä saa tälläkin kertaa mahdollisimman suuret vibat.

Niin, ja onhan seuraavassa jutussa my main man, Jean Armstrong. Is it a man? Is it a woman? Oh my god...it's a fairy!!! :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 14.04.2008 14:53
Kaverin luona olen nyt pelaillut yhteensä vähän alle 15 tuntia Brawlia. Alussa peli tuntui hieman oudolta, mutta totuin siihen melko nopeasti. Viiden tunnin pelaamisen jälkeen peli tuntui mahtavalta. Nyt kuitenkin Brawl tuntuu huomattavasti huonommalta kuin Melee. Vituttaa. Grafiikat ovat perseestä. Uudet hahmot ovat perseestä. Uudet kentät ovat perseestä. Ainoastaan soundtrack on loistava, mutta se ei valitettavasti itse peliä pelasta. Kaveri pitää Brawlia parempana, joten sitä on pakko pelata vaikka kuinka haluaisin mieluummin Meleetä :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.04.2008 09:21
Pelailin arcadessa Silent Hill The Arcadea (tjsp.). Paskahan se oli. House of The Deadit vie tätä mennen tullen. Niissä on jopa melkein parempi grafiikkakin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Andy-O - 18.04.2008 11:34
Kaivoin tuossa viikko pari sitten vanhan Blood Omen 2n naftaliinista ja pistin tulille. Ihan hyvin maittaa vaikka ajan hammas on jo hieman päässyt puremaankin. Juoni ja välipätkät on kyllä tämänkin pelin se juttu. Vaikkei se sisarsarjansa eeppiselle aikamatkailuhärpäkälle pärjääkkään. Kaikkien Legacy of Kain sarjan pelien tapahtumat sijoittuvat kuitenkin samaan aikajatkumoon, ja kaikkien pelien tapahtumat liittyvät tiiviisti toisiinsa vaikkei siltä vaikuttaisi.

Gameplay ja graffat on sitä täysin peruskamaa. Taistelusysteemissä on hiukan "menty siitä mistä aita on matalin" -fiilinkiä, mutta viihdyttää kyllä yksinkertaisuudessaan sen parikytä tuntia ihan hyvin. Synkkä ja pimeä vamppyyriteema toimii hyvin ja äänipuoli on peruslaadukasta,  hahmojen ääninäyttely vetää lähes vertoja jopa MGSille.
Oikeastaan ainoa asia joka pelissä kiinnostaa todella on päähenkilö Kain (http://en.wikipedia.org/wiki/Kain_%28Legacy_of_Kain%29). Blood Omenissa kaverin luonteeseen pääsee tutustumaan hyvin. Kun taas Soul reavereissä ja Defiancissa käsitellään Kainin ja Razielin paikkaa maailmassa(ei muuten ole ihan pieni rooli).

Kain on aika tyly kaveri joka tekee kaiken mahdollisimman tehokkaasti pistämättä tunteita peliin (lähes) ikinä. Oikeastaan pähkinänkuoressa Kain on ylimielinen mulkvisti joka sopii peliin paremmin kuin hyvin.

Vielä on pari chapteria jäljellä ja saas kattoa jos jaksaa taas nuo muutkin Legacy of Kain -sarjan pelit jyystää läpi.

Ensimmäinen Blood Omen on muuten tulossa jossain vaiheessa PSN storeen. Ainoa sarjan peli josta en ole päässyt missään muodossa vielä nauttimaan. Toivottavasti peli on parempi kuin kansitaiteensa:
(http://content.answers.com/main/content/wp/en/thumb/5/59/256px-Blood_omen_legacyKain.JPG)


Onko täällä muuten edes muita jotka olisivat sarjan pelejä pelanneet tai niistä kiinnostunut?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 18.04.2008 11:54
Joskus omistin ensimmäisen PS1 Soul Reaverin joka oli ihan kohtis hyvä ja PS2:lle vissinkin juuri tuon Blood Omen kakkosen joka oli aivan kauhea. Pitää oikeasti olla aika fanaattinen juonen fani, että sitä jaksaisi paria tuntia enempää luukuttaa. Siviilejä oli sentään hauska heitellä ympäriinsä ja mättää turpaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 18.04.2008 19:27
Onko täällä muuten edes muita jotka olisivat sarjan pelejä pelanneet tai niistä kiinnostunut?
Juuh, hyllystä löytyy molemmat Soul Reaverit ja Defiance. Blood Omenit puuttuvat hyllystä, kun ne eivät kuitenkaan ole ikinä vaikuttaneet yhtä hyvältä kuin Razielin seikkailut. Kerran olen päässyt pelaamaan Blood Omen 1:stä pari kuukautta sitten ja olihan se aivan hirveätä paskaa pelattavuudeltaan. Kökkö Diablo-klooni. Juoni vaikutti siinäkin kohtalaisen kiinnostavalta, mutta en kyllä jaksanut hirveän pelattavuuden takia pelata peliä paria tuntia eteenpäin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 19.04.2008 10:44
Outrun 2006!

Sinisiä taivaita! Hienoja autoja! Magical Sound Shower! Sivuluisuja ja slipstreamia! Täysin olemattomat törmäysfysiikat! Älyttömän hienoja ratoja joissa saa ajaa hurjaa vauhtia kauniissa maisemissa! Sininen taivas!

Pelasin PS2-versiota, joka valitettavasti näytti hieman suttuiselta minun telkkarissani, joten pitää etsiä Xbox-versio jostain. Pelitalossa olisi ollut ihan uutena, mutta hintaa oli yli 50 euroa, mitä ihmettä finngamer? :(

--

Olin hieman yllättynyt zoukan Crisis Core-kommenteista. 1upin Jeremy Parish kun ilmeisesti tykkäsi kovastikin pelistä, vaikka mies ei pahemmin FFVII:stä pidä ja muutenkin suuntautuu hieman vaikeimpien ja öh. . . hc-pelien suuntaan, kai. Olin jo itse ajatellut joskus ostavani pelin kun se alelaareihin päätyy, mutta en ehkä sittenkään.

Ja se ilmiselvä syy pitää Square-Enix pystyssä:

(http://i28.tinypic.com/2pshzy1.png)




Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bill Duke - 19.04.2008 14:15
Menin COD 4:n veteranilla läpi. Meni yllättävänkin helposti koska juuri olin pelannut sen hardenedilla läpi ennen tuota. Muisti hyvin kaikki vammaset kohdat ja niistä pystyi rynnimään läpi ennen kuin vihollisia ehti kasaantua. Eniten päävaivaa tuotti eräs ihana T-risteys siinä kentässä, jossa piti juosta estämään ydinohjusten lentoa.

Tuli muutenkin kerättyä siinä matkalla kaikki achievementit, paitsi enemy intel itemsit unohtuivat kokonaan enkä enää niiden takia jaksa pelata peliä uudelleen läpi. Mile high club -saavutuksessa menikin melkein täydellisesti järki. Jauhoin sitä varmaan 40 minuuttia ja olin juuri lopettamassa kun pääsin sen läpi. Eipähän tarvi enää koskea yksinpeliin ikinä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 19.04.2008 20:30
Kaivoin tuossa viikko pari sitten vanhan Blood Omen 2n naftaliinista ja pistin tulille. Ihan hyvin maittaa vaikka ajan hammas on jo hieman päässyt puremaankin. Juoni ja välipätkät on kyllä tämänkin pelin se juttu. Vaikkei se sisarsarjansa eeppiselle aikamatkailuhärpäkälle pärjääkkään. Kaikkien Legacy of Kain sarjan pelien tapahtumat sijoittuvat kuitenkin samaan aikajatkumoon, ja kaikkien pelien tapahtumat liittyvät tiiviisti toisiinsa vaikkei siltä vaikuttaisi.

Gameplay ja graffat on sitä täysin peruskamaa. Taistelusysteemissä on hiukan "menty siitä mistä aita on matalin" -fiilinkiä, mutta viihdyttää kyllä yksinkertaisuudessaan sen parikytä tuntia ihan hyvin. Synkkä ja pimeä vamppyyriteema toimii hyvin ja äänipuoli on peruslaadukasta,  hahmojen ääninäyttely vetää lähes vertoja jopa MGSille.
Oikeastaan ainoa asia joka pelissä kiinnostaa todella on päähenkilö Kain (http://en.wikipedia.org/wiki/Kain_%28Legacy_of_Kain%29). Blood Omenissa kaverin luonteeseen pääsee tutustumaan hyvin. Kun taas Soul reavereissä ja Defiancissa käsitellään Kainin ja Razielin paikkaa maailmassa(ei muuten ole ihan pieni rooli).

Kain on aika tyly kaveri joka tekee kaiken mahdollisimman tehokkaasti pistämättä tunteita peliin (lähes) ikinä. Oikeastaan pähkinänkuoressa Kain on ylimielinen mulkvisti joka sopii peliin paremmin kuin hyvin.

Vielä on pari chapteria jäljellä ja saas kattoa jos jaksaa taas nuo muutkin Legacy of Kain -sarjan pelit jyystää läpi.

Ensimmäinen Blood Omen on muuten tulossa jossain vaiheessa PSN storeen. Ainoa sarjan peli josta en ole päässyt missään muodossa vielä nauttimaan.

Onko täällä muuten edes muita jotka olisivat sarjan pelejä pelanneet tai niistä kiinnostunut?

Olen tykännyt paljon kyseisestä sarjasta, varsinkin Blood Omen1 oli pleikkarilla kova juttu. Blood Omen2 oli myöskin hyvää tasoa vaikka sitä ei paljoa arvosteluissa kunnioitettu. Ja Kain on yksi pelimaailman parhaimpia hahmoja (voittaa helposti kaikki nintendon hahmot vaikkei ne ihan samaa sarjaa olekkaan) ja on kiinnostavampi kuin Raziel. Toivottavasti sarja jatkuisi vielä tälläkin konsolisukupolvella. Eidos voisi panostaa enemmin Legacy of Kain sarjaan kuin johonkin tylsään Tomb Raideriin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 19.04.2008 22:00
Indie-iltama!

Luvassa siis Aquariaa, Noitu Love 2:n uutta demoa ja Defconia.

Piti testata Noitua taas, kun sekin julkaistiin uuden demon kera, enkä pidä. Hienot ja mukavan värikkäät graffat, mutta siihen homma valitettavasti jääkin. Jos pitäisin pelistä yhtään, kaivaisin kuvetta ja laittaisin rahat pöytään ihan vain tukeakseni indiekehittäjiä. Mutta ei, sori.

Aquaria on vielä yllättävästi kesken (vaikka sen viime vuoden puolella aloitin ja pelistä kovasti pidän) ja tuli kaadettua Mithalaksen katedraalissa lymyilevä pomovastus. Valitettavasti muuten mielenkiintoiselta vaikuttava juoni on jäänyt utuiseksi, kun on tullut pidettyä niin pitkiä taukoja pelin parista. Jos nyt jotain kummasteltavaa löytyy, niin demon perusteella kuvittelin pelin olevan semmoista rentouttavaa seikkailua, mutta myöhemmillä tasoilla ruudulla vilisee kaikenlaista, jota pitää väistellä, ampua, syödä ja ties mitä. Hei, mä haluan laulaakin välistä. Toivottavasti pääsen tänkin jossain vaiheessa läpi, että voi sitten leikkiä kenttäeditorin ja modityökalujen kanssa. Vaikuttavat nimittäin mielenkiintoisilta.

Ja sitten ne Defconit. Kahdeksan pelaajan FFA ja voitto kotiin. Kannatti valkata Eurooppa. Sitten ohjussiilot vain britteihin, Suomeen ja pari keskelle Eurooppaa niin koko homma on suht hyvin kasassa. Parit allianssit, että saa selville kavereiden siilojen paikat ja antaa palaa. Instant win. Tai ei nyt ihan instant, mutta peli oli jo aika selvä puolen välin paikkeilla.

Boksikin on tainnut olla Ikaruga päällä koko päivän, mutta menot tyssää nelostason alkuun joka kerta. Kertaakaan en ole kolmostason pomoa edes kaatanut vaan se juoksee karkuun joka kerta ja meno jatkuu sitten neloschapterissa, kun on hassannut ison kasan kredittejä. Fantsua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 20.04.2008 21:47
Emot? Mitkä emot?
http://subject.subtv.fi/videoklipit/1ede7f2f8a419818

Ite tuli pelattua World Cup 98. Chubambwa!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 21.04.2008 00:54
Menihän se MGS sitten vihdoin läpi. Oli kyllä hieno peli, juoni ja hahmot siis. Voin kyllä kuvitella millaiset fiilikset ihmisillä on ollut pelatessaan tuota aikoinaan kymmenen vuotta sitten. Varmasti ollut hieno kokemus. Seuraavaksi metsästän itselleni jostain MGS2:n Xbox-version. Onhan tämä periaatteessa samanlainen kuin PS2-versio? Ei mikään "raiskattu" versio, niin kuin Twin Snakes on monien mielestä. Kesän ekasta palkasta hommaan PS2:n takaisin ja ostan MGS3:n. Sitten vasta pääsen sen nelosen kimppuun.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.04.2008 01:17
Menihän se MGS sitten vihdoin läpi. Oli kyllä hieno peli, juoni ja hahmot siis. Voin kyllä kuvitella millaiset fiilikset ihmisillä on ollut pelatessaan tuota aikoinaan kymmenen vuotta sitten. Varmasti ollut hieno kokemus. Seuraavaksi metsästän itselleni jostain MGS2:n Xbox-version. Onhan tämä periaatteessa samanlainen kuin PS2-versio? Ei mikään "raiskattu" versio, niin kuin Twin Snakes on monien mielestä. Kesän ekasta palkasta hommaan PS2:n takaisin ja ostan MGS3:n. Sitten vasta pääsen sen nelosen kimppuun.

Nykivä paska, revi jostain PS2-versio.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.04.2008 08:52
Menihän se MGS sitten vihdoin läpi. Oli kyllä hieno peli, juoni ja hahmot siis. Voin kyllä kuvitella millaiset fiilikset ihmisillä on ollut pelatessaan tuota aikoinaan kymmenen vuotta sitten. Varmasti ollut hieno kokemus. Seuraavaksi metsästän itselleni jostain MGS2:n Xbox-version. Onhan tämä periaatteessa samanlainen kuin PS2-versio? Ei mikään "raiskattu" versio, niin kuin Twin Snakes on monien mielestä. Kesän ekasta palkasta hommaan PS2:n takaisin ja ostan MGS3:n. Sitten vasta pääsen sen nelosen kimppuun.

Jos et PS2:sta omista, niin Xboxin versio on kyllä täysin sama peli. Pelissä on aivan pieniä graafisia parannuksia ja siinä on myös progressive scan, tosin pelissä esiintyy välillä hidasteluja tietyissä tilanteissa (ei nykimistä), mutta ei se oikeastaan haittaa juuri yhtään. Boxin versio sisältää myös Substancen lisätehtävät. Gamestopista pelin saa jollain 9e:lla, joten kannattaa käydä heti ostamassa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 21.04.2008 10:07
Oliko boxin ohjaimessa analogiset napit? Jos ei niin miten vitussa sitä pelataan?

Osta se PS2:sen Substance. (tai mille koneelle nyt ostatkaan niin SUBSTANCE)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.04.2008 14:07
Oliko boxin ohjaimessa analogiset napit? Jos ei niin miten vitussa sitä pelataan?

Samalla tavalla toimii, kuin ps2-versiossa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.04.2008 08:43
Universumin parhaan mättöpelin pariin palasin eilen. God Hand skillit ovat jo vähän ruostuneet ja jatkoin vanhaa saveani neljännestä kentästä eli ensimmäisestä loparista ja hardilla. Siis nämä homo-painijat ja eihän siinä mennytkään kuin reilu tunti kun läpäisin tuon kohdan. Ei helvetti, että meinasi pää levitä, mutta on tämä vaan niin hyvä peli, että pakko oli loppuun asti pelata. Hiki valui mukavasti kun enää toinen keikari oli pystyssä ja mulla helaa 1%. Ja ennen kuin noita moloja pääsee pieksämään niin on pakko aina hakata pareissa hyökkäävät neljä eri vihollistyyppiä (mohawk, kipparikalle, läski ja isot pekat).

Dodgea on hardilla pakko opetella käyttämään silmänräpäyksessä ja roulettea ja god handia huoraamalla monista tukalistakin tilanteista pääsee hengissä kotiin. On tämä silti ehkä vaikein peli mitä olen ikinä pelannut, sillä kuolema koittaa fresh-genellä melkeinpä aina yhdestä tai kahdesta kombosta. Vihollisten grabit tekevät myös osuessaan aika hilpeät lämät, mutta ne sentään saa counteroitua suhteellisen helposti.

Musiikki, pelattavuus ja tyyli. Voittamattomia. Oikeasti kun Geneä oppii tanssittamaan vähänkin liukkaammin niin peli herää henkiin ja näyttää kuin parhailta toimintaleffoilta turbovaihteella. Ihan sairaan hieno peli ja eri liikkeiden animaatiot jaksavat ihastuttaa joka pelikerralla. Lesotkaa vaan niillä Ninja Gaideneilla ja DMC:illä, mutta kaikki sen tietää, että on vain yksi ykkönen.

(http://www.ntsc-uk.com/reviews/ps2/GodHand/03.jpg)






Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: AK-87 - 22.04.2008 12:52
FF2 meni läpi eilen.
Eipähän tuosta nyt niin hirveästi sanottavaa ole. Hahmojen kehityssysteemi ärsytti "uutuuden"viehätyksen jälkeen, eli hyvinkin nopeasti, minkä takia lopputaisto meinasi aluksi tuoda hieman hankaluuksia. Juonestakin jo pientä parannusta ykkösosaan verrattuna löytyi, mutta eihän se mikään kummoinen vieläkään ole.
Mutta joo, nyt on hyvä mieli, kun sai tämänkin koluttua läpi asti. Saa nyt nähdä miten Soul of Rebirthistä jaksaa innostua, joskin epäilen, että pienoiselle tauolle tämä nyt joutaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.04.2008 11:25
Laina PS3-kone hands-onit näin pähkinänkuoressa.

Uncharted: Yliarvostettu. Komean näköinen ja kuuloinen, mutta toiminta on tylsää, loputonta ja merkityksetöntä. Platformaus ja puzzlet aivan lapsenkengissä.

Ratchet & Clank XXVII: Laadukas ja sulava, mutta jos olet pelannut kaikki edeltävät osat niin täysin turha tekele. Helppous saa myös tämän pelin myötä aivan uuden merkityksen.

F108/HS: ei kiinnosta.

DMC4: Näyttää räkäiseltä, mutta kyllä tätä pelaa. Harmi, että kenttädesign ja kaikki muukin on kauheata paskaa. Seuraavaan osaan sitten jo muutakin hienoa kuin taistelusysteemi. (God Hand esiin)

Orange Box: Koneen paras peli vielä kun MGS4 ja GTA4 eivät ole kaupoissa.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 24.04.2008 11:52
Koneella on varmaan 30 parempaa peliä kuin Orange Box. :D Toisaalta mun mielestä HL:t onkin yliarvostetuimpien pelien joukossa koskaan. Vaikka, täytyy myöntää, en ole paljoa pelannut. Olen monta kertaa yrittänyt aloittaa, mutta kertaakaan ei vaan ole jaksanut pitkällekään. Enemmän olen katsonut vierestä ja samalle paskalle se vaikuttaa. Aion kuitenkin vielä pelata koko Boxin läpi, kun se tossa hyllyssä kuitenkin odottelee.

DMC4:ssä on paljon raivostuttavia ja masentavia puolia, mutta kyllä sun kannattaa se joskus alelaarista ostaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 24.04.2008 11:53
Koneella on varmaan 30 parempaa peliä kuin Orange Box. :D

Öö.. Ei..?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 24.04.2008 11:54
Koneella on varmaan 30 parempaa peliä kuin Orange Box. :D

Öö.. Ei..?

Öö, kevyesti. :p Siis aika helvetin helposti. Wiilläkin on 30 parempaa peliä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 24.04.2008 11:59
Öö, kevyesti. :p Siis aika helvetin helposti. Wiilläkin on 30 parempaa peliä.

Whatever.  :) Mun mielestä helvetin tykki peli. Emopeli on jo aika vanhetunut, mutta silti hyvä. Episode 1 ja 2 on sitä samaa, mutta paremmin. Ja Portal on ylitse muiden. Eilen kaverilla seurasin kun hän läpäisi viimeiset chamberit, hymyilytti oikein kun katselin peliä.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.04.2008 12:01
DMC4: Näyttää räkäiseltä, mutta kyllä tätä pelaa.

Näyttää räkäiseltä? Kannattaa viedä se sun töllö sitten varmaan samantien takaisin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 24.04.2008 12:01
Mitä nyt olen kuullut ja lukenut, et ole mielipiteesi kanssa yksin. ;) (Siis Kabanossille oli tämä)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.04.2008 12:23
DMC4: Näyttää räkäiseltä, mutta kyllä tätä pelaa.

Näyttää räkäiseltä? Kannattaa viedä se sun töllö sitten varmaan samantien takaisin.

Samalta se näytti kaverinkin töllöllä. Tosin pelattiin sitä pelin kauheinta aluetta, eli viidakko-leveliä, jossa ne varjot repeilee joka suuntaan ja se älytön bloomi sattuu silmiin. Next gen to the max.

http://image.com.com/gamespot/images/2007/305/928376_20071102_screen043.jpg

Ja kyllä mä sen hommaan joskus luonnollisesti vaikka kuinka vituttaisi. Pelasin kaverin luona melkein yhdeltä istumalta sinne enkeli-pomoon asti ja se oli mahtava. Yksi hienoimmista bosseista koko sarjassa.

Lainaus
Koneella on varmaan 30 parempaa peliä kuin Orange Box.

Korjaan edellistä. Orange Box on PS3:sen viisi parasta peliä ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 24.04.2008 13:46
Olen vihdoin saanut vaadittua aikaa pelaamiselle ja päässyt mättämään vihdoin kunnolla GoW2:sta (Joo vähän aikaa kesti kun marraskuussako sen hommasin :) ). Mutta mahtava peli kyllä kyseessä. Tasoloikka osuudet hiukan kyrsii kuten ensimmäisessäkin osassa, mutta "liaanihyppelyt" ovat varsin viihdyttäviä.

Siitä mistä hiukan yllätyin niin puzzlet tuntuvat jotenkin raivostuttavilta hidasteilta pelissä. Onhan ne ok vaihtelua, mutta kun olet mättänyt juuri "mörön" turvalleen, on aika vaikea alkaa keskittymään pikku puzzleen. Varsinkin jos tarvitsee alkaa arvailemaan mistä on edes kyse tai jos tarvitsee raahta jotain *irun kiveä hitaalla tahdilla. Joo sitä voi potkastakkin, mutta ei sitäkään aina voi tehdä. Suurin huono puoli pelissä on seinät joissa pitää/voi kiivetä. Ei se kiipeäminen, vaan se että niitä ei huomaa. Muutaman kerran olen ollut ihan pihalla mitä ihmettä pitäisi tehdä, ja nolona katson jostain oppaasta mitä seuraavaksi ja sielä onkin kuva jossa Kratos kiipeää seinää ylös. Siinä tulee pieni  :o -ilme.

Nyt alan olemaan pelin loppupuolella jo eikä ole pienintäkään merkkiä siitä että kyllästyisin menoon. Ehtisin jo hiukan huolestumaan Zeldan kyllästyttävän vaikutuksen vuoksi että onko pelaajan vereni käymässä ohueksi, mutta ei. Kyllä pelaaminen sujuu vieläkin. Kiitos Kratos.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 24.04.2008 14:59
Jo varjothan on yksi isoimpia teknisiä vaikeuksia kehittäjille, ne on aina aika rososia, jos vaikuttavat ympäristön liikkeisiin ja hahmoihin jne. Uncharted taitaa olla yksi ainoita, joka on sellasia dynaamisempia varjoja käsitelly todella hyvin konsoleilla. DMC:ssä ei yleensä käytetä sellasia varjoja, mutta sinne viidakkoon ne päätti niitä laittaa. 60FPS-pelissä erityisesti tosi vaikea niitä toteuttaa ja viidakkohan onki vielä paikka missä FPS pahiten heittelee koko pelin aikana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 30.04.2008 18:54
Jooppajoo

Tuli muistutettua itteä miksi tuota Super Paper Mariota ei ole pelannut kuukausiin. Vittu tuotakin kenttää mihin jäin, joku vitun puunsisus jossa pitäisi ylittää joku saatanan piikkiestepaska. Pyörin kymmenet gameoverit ympäriinsä. Takaisin hyllyyn.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 30.04.2008 19:08
Jooppajoo

Tuli muistutettua itteä miksi tuota Super Paper Mariota ei ole pelannut kuukausiin. Vittu tuotakin kenttää mihin jäin, joku vitun puunsisus jossa pitäisi ylittää joku saatanan piikkiestepaska. Pyörin kymmenet gameoverit ympäriinsä. Takaisin hyllyyn.
Nyt on jotain pahasti vialla, jos Super Paper Mariossa vastaan tulee ylitsepääsemätön este.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tajuste - 30.04.2008 19:28
Jooppajoo

Tuli muistutettua itteä miksi tuota Super Paper Mariota ei ole pelannut kuukausiin. Vittu tuotakin kenttää mihin jäin, joku vitun puunsisus jossa pitäisi ylittää joku saatanan piikkiestepaska. Pyörin kymmenet gameoverit ympäriinsä. Takaisin hyllyyn.
Nyt on jotain pahasti vialla, jos Super Paper Mariossa vastaan tulee ylitsepääsemätön este.

Sen ylitsepääsemätön paskuus oli mulle ainakin este.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 01.05.2008 11:00
Jooppajoo

Tuli muistutettua itteä miksi tuota Super Paper Mariota ei ole pelannut kuukausiin. Vittu tuotakin kenttää mihin jäin, joku vitun puunsisus jossa pitäisi ylittää joku saatanan piikkiestepaska. Pyörin kymmenet gameoverit ympäriinsä. Takaisin hyllyyn.
Nyt on jotain pahasti vialla, jos Super Paper Mariossa vastaan tulee ylitsepääsemätön este.

Sen ylitsepääsemätön paskuus oli mulle ainakin este.
Elaborate.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 01.05.2008 11:52
Ei Paper Mariot huonoja pelejä ole eikä omasta mielestä voida paskuudesta puhua missään asteella. Vankasti kasattuja, jouhevasti ja mietitysti eteneviä (joskin usein ei ole mitään havaintoa mitä pitäisi tehdä ja minne mennä), pirun hyvät musiikit ja melko freesi ote miljööseen. Jos Mariopeleihin on juonta enempi tungettava niin se on tapahduttava juuri tällä tavalla.

Silti en oikein osaa jaksaa pelata näitä lävitse (ja tyhmänä aina ostan). Jotenkin alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan kun neliöitten väistely ja pallojen ohittelu jatkuu loppuun saakka, eikä humoristisen epäloogista dialogiakaan jaksa kovin pitkälle seurata, ja näin sitten lopahtaa peli-into kauttaaltaan.

Puskin nyt tuosta puunkiipeämiskohdasta ja kyllä perkeleet lensi pariin otteeseen kun tuli tipahdettua ylhäältä alas ja piti kaikki sivuhuoneet aina koluta että pääsi seuraavalle tasolle. Kuolemiakin tuli ja voi jukoliste että tuo heikon energiatilanteen varoituspiipitys ottaa oikeasti pannuun. Sain kuitenkin 4. kappaleen loppuun ja lopun nörttibossi deittisimulaattoreineen sai naurua aikaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 01.05.2008 15:49
NHL 08 on jostain syystä taas XO:n sisuksissa. Rupeaa hiukkasen turhauttamaan tuon pelin ajoittainen huijaaminen, koska kun se haluaa pelaajan häviävän, pelaaja häviää. Case in point: http://www.youtube.com/watch?v=Hz17GreH48w. Ja vielä pelin loppustatistiikat (http://i22.photobucket.com/albums/b325/mamphy/endstats.jpg). Tiedän, ettei vetojen määrä ratkaise voittajaa, mutta herranjumala...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.05.2008 13:55
Mjoo se nörtti kameleontti oli pelin kohokohta. Helevetin tylsä peli kyllä ja avaruus-kenttään jäi. Olisivat saaneet oikeasti lisätä peliin vähän tasoloikkaakin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 05.05.2008 02:15
Missasin sitten GTAIV:t, kun nuokuin klo 20:n yli klo 22:30:een ja päätin sitten pelata Space Invaders Extremeä. Ja oikeastaan lopetin vasta pari minuuttia sitten, kun pääsin vihdosta viimein 5-A-kentän läpi. Yllättävän vaikea peli kyllä, vaikkei pelissä tarvitsekaan väistellä aktiivisesti luoteja kuten nykyshmuppeihin yleensä kuuluu. Ruudulla kuitenkin on kuitenkin sen verran mukavasti tavaraa, että kuolemia tulee pakostikin; PSP-versiossa (jota siis pelaan) taustalla pyörii FMV samalla kun koitat ruiskia parin pikselin kokoisia pikkusittiäisiä.

Mutta joo, mitäpä tästä muuta. Iänkaiken vanhaan peliinkin saa yllättävästi enemmän puhtia, kun lisätään parit powerupit ja pomotaisteluja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.05.2008 10:44
Lainapleikkarilla vedin paremman puutteessa Unchartedin läpi ja loisteliaasta tekniikasta huolimatta, edelleen melko unohdettava kokemus. Räiskintä viilautuu aika nopeasti saman toistoksi, tosin muutamassa kohdassa huomasin hymy perseessä jahtaavani roistoja ympäri taistelukenttää esteiden yli hyppien ja hand to hand kamppailua käyttäen. Harmi, että tuollaiset sykettä nostavat kohtaukset olivat liian vähissä. Lopun "twisti" oli naurettava ja latisti pelimekaniikkaa vielä entisestään ja loppumättö oli melkoisen innotonta paskaa ja restartin rämppäämistä. Ei näin.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kuitenkin loppujenlopuksi ihan kiva peli ja vaihtelua omaan pelimakuuni. En kuitenkaan ikipäivänä maksaisi tästä rahaa. Graffoja pitää vielä kehaista, sillä jotkut mestat olivat selkeästi hienointa tavaraa mitä olen teknisesti pelien saralla nähnyt. Putki mikä putki, mutta ainakin helvetin hieno putki.


DMC4:sen aloitin myös jo toiseen kertaan ja jospa sen nyt jaksaisi läpäistäkin. Sammakkobossin teilasin viimeksi ja nyt peli sujuu paljon sulavammin kuin viimeksi. Napit vaihdoin heti alkuun niin, että;
 
triangle-hyppää
x-buster
o-lyö
L1-ampuu
R2-EX

Ja johan luistaa kun revohkaakin voi jopa käyttää samalla kun huitoo. Viduttaa vaan vieläkin nuo kentät... tulee mieleen Chains of Olympos :/



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 05.05.2008 12:53
Sain vihdoin pelattua GoW2:n läpi tuossa viime viikolla. Varsin viihdyttävä mättö kyllä kyseessä. Vaikka edelleen ne tietyt tasoloikka osuudet sai sapen kiuhumaan, kuten myös ne "piilotetut" seinät josta voi kiivetä. Mutta hieno peli. Zeussia oli kiva röykyttää.

Nyt sitten iskinkin näppini sellaiseen peliin mitä varmasti kadun jonkin ajan päästä. Dragon Quest VIII. Jumalauta peli on minun tasoiselle casual-pelaajalle lievästi vaikea. Hitto ei tarvitse paljon virheitä tehdä niin peli ruoskii perseelle niin paljon kun lähtee. Jouduin jumiin jo ensimmäiseen pomoon vesiputouksilla. Jouduin kiertämään ympyrää ja nostamaan leveleitä viidenteen tasoon ennen kuin selätin sen kyylän. Ja silloinkin tuntui että kuinkakohan käy. Mutta jumankauta mitä onnistumisen tunne sen jälkeen tuli :) Siitä on aikaa kun on saanut sellaista fiilistä. GoW2 ja Zelda TP olivat sellaisia eteenpäin, hiukan ongelmia, eteenpäin jne. Hyviä pelejä kyllä, mutta esim. Zeldassa se alkoi jo maistumaan puulta siinä 25h paikkeilla, eikä suuria "hell yeah" reaktioita tullut.

No, saa nyt nähdä. Alku tuntui Zeldassakin kivalta. DQ alkaa varmasti suoraan sanottuna *ituttamaan jossain vaiheessa jos vaikeustaso on tätä luokkaa. Puhumattakaan siitä että ilmeisesti luolastoissa ei ole save pointteja joten monet HV sanat matkan varrella varmasti pääsee.

Ja siis kyse on vaikeustasosta minulle :) Täällä on varmasti porukkaa jotka menevät pelin puoliunessa läpi ilman ongelmia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.05.2008 13:07
Onhan tuo keskivertoa tiukempi tapaus vaikeustasoltaan, mutta ei siinä muistaakseni mitään kovin pahoja jumikohtia ollut. Mahtipeli ja pelattavaahan tuossa sitten on sinne 80 tuntiin asti...

Tarinaa on niukalti tarjolla, mutta enpä itse aikoinaan sitä siihen kaivannutkaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 05.05.2008 13:08
DQVIII on kevyesti yksi viime genin parhaita pelejä. Musiikit erityisesti ihan uskomattoman hyvät, maailmankarttamusiikkiin ei kyllästy ikinä ja lentomusiikki on vielä parempi. Maailma on niin mahtavan vihreä ja sininen ja siihen päälle se musiikki niin aiai.. jo pelkkä tyhjällä kartalla juokseminen on mieletön nautinto. Ja peli on aika helvetin pitkä, pelasin pelkästään juonen (en siis hankkinut oikeastaan mitään extroja tai kikkaillut pelin ominaisuuksilla lainkaan) ja silti peliaika taisi olla yli 60 tuntia. Tarina nyt on melko nollissa, mutta välidemot ovat silti aina viihdyttäviä, kun hahmot ovat niin koomisia. Pelin maailma oli vaan niin täydellinen, että missään vaiheessa seikkailua ei miettinyt, että loppuispa tämä jo.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.05.2008 13:16
Jep kyllä nykyään tituleeraan sen itsekin koneen parhaaksi JRPG:ksi. Ja vieläpä heittäen.

Monster arenalle kun pääsee niin siinä on side-quest joka kannattaa vetää loppuun asti. Hyödyttää itse peruspelin pelaamista suuresti ja palkinnot ovat munakkaita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 05.05.2008 14:21
Jep kyllä nykyään tituleeraan sen itsekin koneen parhaaksi JRPG:ksi. Ja vieläpä heittäen.

Monster arenalle kun pääsee niin siinä on side-quest joka kannattaa vetää loppuun asti. Hyödyttää itse peruspelin pelaamista suuresti ja palkinnot ovat munakkaita.

Täytyykin muistaa. Jos sinne asti jaksan pelata :)

Musiikit ovat kyllä varsin hyvän tuntuisia jo alussa. Tosin välillä tulee jotenkin pieni deja vu -tunne, että tämän lurituksen on kuullut aikaisemminkin. Varsinkin sielä vesiputousluolastossa. Sielä oli niin tutun tuntuinen luritus tietyiltä kohdilta että melkein alkoi häiritsemään missä sen olen kuullut. Ennen kun en ole Dragon Questeja pelannut.

Voisikin tässä töissä alkaa fiilistelemään jo iltaa varten peliä ja lueskella IGN:stä jne juttuja pelistä (juu kiirettä pitää...).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 05.05.2008 15:53
Teekeekin mieli pelata jotain ropellusta taas. Shadow Heartsit ollut korvantakana jo pitempään ja josko nyt sitten tulisi oikeasti metsästettyä. DQ8 oli puitteiltaan ihan kelpoisa ja rankaisevan vaikeusasteenkin olisi sulatellut jos juoni ei olisi ollut paskinta paskaa: pahis varastaa jotain jeesusvoimia sisältävän kepukan ja hyvikset seuraa pahista pitkin maailmaa ja tulevat paikalle aina juuri kun pahis on paikallisia kiusannut ja poistunut paikalta. Huhhei. Siis oikeesti nyt saatana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 05.05.2008 17:55
Mutta joo, mitäpä tästä muuta. Iänkaiken vanhaan peliinkin saa yllättävästi enemmän puhtia, kun lisätään parit powerupit ja pomotaisteluja.


Mitäs minä sanoin! Oletko muuten varma ettei noita FMV:itä saa pois päältä? DS-versiossa on muistaakseni tuollainen vaihtoehto, jos oikein muistan.

Mitenkäs musiikit? Nehän taitavat olla täysin erilaiset kuin DS-versiossa.

Ja viime ilta meni tosiaan täysin GTA:n yksinpelin parissa, enkä edes muistanut katsoa olisiko joku ollut valmiina pelaamaan, joten eipä tuo mitään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 05.05.2008 21:55
DQ VIII, ai että mikä peli. Kirkkaasti viime sukupolven paras japsirope.

90 tuntia pelin läpäisyyn meni, mutta fiilis oli kyllä mahtava, kun loppubossi viimein kellistyi. Kummasti peli piti otteessaan vaikka peli on mekaniikaltaan hyvin old-school ja tarinakaan ei monimutkaisuudella päätä huimaa. Peli on kyllä hyvä osoitus, kuinka peli voi olla nautinnollinen vaikka se ei sisällä "haastavaa" scifijuonta tai tulevaisuuden taistelujärjestelmää. Hyvin toteutettuna vanha kaavakin voi tuntua raikkaalta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 06.05.2008 08:29
Joo se juonen puute pitää DQ:n kohdalla vain imeä. Loppuunsa niin monen ropelluksen juoni kosahtaa kuitenkin jossain vaiheessa, että en vaivannut asialla päätäni. Pelaamisen motivaatiot tulivat ihan muualta tämän pelin kohdalla ja kaikki muut osa-alueet olivat kyllä hiottu timangiksi.

Tuhis suosittelen tuota Shadow Hearts: Covenantia jos sarja kiinnostaa. Juonesta en muista mitään, mutta pelimekaniikka oli muistaakseni aivan mahottoman hyvä ja melko nopeakin. Mukana on myös hopeanuoli wannabe, jota tottakai pidin possessa ihan loppuun asti. Taistelumusakin oli muistaakseni hyvä.

P3:seen älä koske, ellet oikeasti ole vailla no-life kokemusta ja 70 tunnin dungeon-crawl sessiota.



DMC4:sessa alkoi Dante osuus ja kyllä vituttaa. Nerolla oli kiva pelata ja SSS-pojot sai melkein joka vihollisen kohdalla kiitos busterin. Nyt Dantella pelaaminen tuntuu vammaiselta kun ei ole busteria ja tyylejä pitää vaihdella lennosta. Lusu paska eikä peli olisi todellakaan tarvinnut missään homo bootseissa tepastelevaa sänkiDantea.

Muuten kyllä hyvä peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 06.05.2008 09:07
DQVIII
Kannattaa muuten käyttää sankarilla bumerangia pelin alkupuolella. Helpottaa kummasti peliä, mutta kyllä sekin sitten tehonsa menettää, ja kannattaa siirtyä miekkoihin tai keihäisiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 06.05.2008 11:33
Ninja Gaiden Black VIHDOINKIN läpi. Menihän siihen aikaa kun joutui viimeisen bossin pelaamaan normalilla ilman health potioneita. Koko levelin uudelleenyritysten määrästä kertoo pelin ilmoittama levelin loppuaika: komeat 11h. En sitten tiedä, että bugasiko vain kone kun ei ollut oikeassa päivämäärässä(ei kiinni verkossa), mutta ei tuo lukema kyllä kauas jää totuudesta.

Saas nähdä jaksaako aloittaa peliä uudestaan hardilla. Mission modea tulee kyllä varmaan vielä katseltua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 06.05.2008 15:34
Niin sehän ei kästittääkseni laske restartteja mukaan lopulliseen aikaan...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 06.05.2008 17:04
Super Mario 64 tullut vähän pelattua. Vihdoin alan päästä peliin sisälle. Aluksi oli hieman "mitä hittoa?"-fiilis. Vaikuttaa ihan hyvältä peliltä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 06.05.2008 21:14
Dragon Quest Heroes: Rocket Slimeä tuli väännettyä. Leppoisaa seikkailua DQ-hengessä ja pääosassa on emopeleistä tuttu Slime-vihollishahmo.

(http://news.softpedia.com/images/reviews/large/dragonqds_003-large.jpg)


Aika helpolta on eteneminen toistaiseksi tuntunut, mutta hyvä fiilis pelissä on päällä kokoajan kaikesta huolimatta. Vaihtelua seikkailemiseen tuo tankkitaistelut, jotka ovat olleet poikkeuksetta hauskoja. Kaikenlaista roinaa heitetään niin paljon kuin vain ehtii vihollistankkia päin, kunnes se hajoaa ja altistuu invaasiolle.

Peli vaikuttaa laadukkaalta väännökseltä ja grafiikat sekä musiikit toimivat erittäin hyvin.

Todella jees lämmittelyä ennen todellisten osien jenkkiversioiden julkaisua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.05.2008 09:24
DMC läpi ja ei kiitos enää ihan vähään aikaan uudestaan. Meinasin jo unohtaa, että kaikki pomothan ne pitää vielä lopussa uudelleen teilata ja viimeinenkin mättö oli sangen epätyydyttävä. Siis jos vertaa vaikkapa kolmosen viimeiseen matsiin, josta ei eeppisyyttä puuttunut.

Nerolla peli on liian helppo kiitos busterin joka jauhaa loparitkin Yamato päällä muusiksi parilla erikoisliikkeellä ja Dantella oli taas vittumainen pelata kun aseita ja tyylejä piti vähän väliä selailla. Tätä olikin sitten kompensoitu sillä, että Dante vain tekee noin tuplasti enemmän vahinkoa kuin Nero mikä on vähän pöljää. Itse Danten rooli pelissä oli täysin turha ja en edessä kolmosessa inhonnut hahmoa, mutta nyt oltiin lähellä. Nero ja Kyrie taasen olivat uusi low Capcomilta...

No kiva peli jokatapauksessa ja ehkä juuri tuon helppoutensa vuoksi aika stressitön kokemus. Kuolin pari kertaa Danteen kun en aluksi älynnyt käyttää busteria ja sitten vielä kerran Saviorin ensimmäiseen muotoon. Vittu, että paska kohtaus ;)


Ainoa realistinen toive mikä minulla on viitosta kohtaan on, että jättäkää se vitun samojen vastuksien ja kenttien kierrätys jonnekin 90-luvulle, minne se kuuluu. Boss Rushin vielä lopussa kestää, mutta camoon... kyllä se näkyi missä tämän pelin kohdalla oltiin rahaa säästelty.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.05.2008 11:09
God Handia kokeilin taas puolikunnossa ja eihän siitä mitään tullut. Kolme vihollista yhtäaikaa alkaa olla jo meikäläisen skilleille liikaa ilman roulettea ja god-modea. Tiputus jostain DMC:sta on melkoinen kun viholliset oikeasti hakkaavat sinusta paskat pihalle yhdenkin virheen jälkeen ja aktiivisesti yrittävät ajaa sinut nurkkaan ja päästä selustaan mättämään. Viholliset eivät myöskään varoita millään puolen tunnin animaatiolla, että "hei nyt mä lyön sua" vaan nyrkit ja jalat heiluvat aivan yhtä nopeasti kuin omalla pelihahmolla. Ja tekevät enemmän damagea...

Kyllä mä ajattelin HARD:in läpäistä ennenkuin kuolen, mutta on se perkele vaikea peli :)

Kääpiölauman kyykyttäminen sentään antaa aina uutta virtaa pelaamiseen kun liikaa uupuu. Tosin tuon huoneen jälkeen alkaakin ensimmäinen oikea haaste... ELVIS.

(http://www.cheathappens.com/features/god_hand/graphics/credits.jpg)




Niin ja Reziä piti pelata pitkästä aikaa kun muut pelit vitutti. Eikä pettänyt tälläkään kertaa. Direct Assaultilla fiilistely-meiningillä ja heilahtihan sieltä se paras loppukin. Game of the forever.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 09.05.2008 12:33
Odin Sphere tuli postissa ja reippaan tunnin tuossa ehdin kokeilla

Onhan se hemmetin upea, mutta se mikä presentaatiossa yllätti oikeasti oli audiopuoli. Äänitehosteista on vastannut selkeästi joku osaava jamppa tai sitten on soitettu Lucasartsille että myykää efektiromppu. Upealta kuulostaa luurit päässä. Musiikki on ihan pirteätä ja toimivaa, muttei vastaan ole tullut mitään ihmeellisiä sävellyksiä ainakaan vielä.

Peli on aika vaikea. Normiasteella aloitin ja Belialin kanssa väänsin varmaan tuosta tunnista 90%, mutta lopulta se menikin sitten niin etten tainut saada juuri ollenkaan osumia. Ongelmallista oli se, että matsi alkoi niin vähillä hipareilla että tuli noutaja hyvin nopeasti harjoitteluvaiheissa ja aina sitten latausten kautta retryt kehiin. Vähän samanlaisia humuja kun kaipirossa (Ninja Gaiden siis), ja miksei Devil May Cryssä, että ensimmäisellä bossilla opetellaan vasta taistelemaan kun ensin otetaan armottomasti pataan lukemattomat kerrat. Olisi tullut heti kättelyssä bossi naamaan eikä näitä turhia tutorialeja :)

Hyvältä vaikuttaa toistaiseksi, mutta vasta alussahan tässä ollaan. Hienoinen jökkiminen tuntui haittaavan eniten tuossa taistelussa, mutta eiköhän sitä opi senkin kanssa touhuamaan kun ei yritä komboja vaan käyttää sitä lääniä taistelussa hyödyksi:

"Float like a floatbot, sting like an automatic stinging machine!"
- Bender


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 09.05.2008 15:40
Niin ja Reziä piti pelata pitkästä aikaa kun muut pelit vitutti. Eikä pettänyt tälläkään kertaa. Direct Assaultilla fiilistely-meiningillä ja heilahtihan sieltä se paras loppukin. Game of the forever.

Nyt kun sen uuden telkkarin sait, niin sinun on pakko päästä pelaamaan sillä REZ HD:tä. Kummasti se widescreen ja pikkuinen grafiikan viilaus ison eron ja vaikutuksen tekevät.


Mutta Outrun 2006:ta tuli juuri pelattua, tällä kertaa Xbox-versiota joka tosiaankin näyttää PS2-versiota paremmalta. Kovasti värikkäämpi ja terävämpi, mutta ei silti ihan tarpeeksi ettenkö toivoisi uutta versiota näille nykyisille koneille. . .
Silti Outrun on yksinkertaisesti niin käsittömän hauska peli, ettei hieman vanhentuneet grafiikat kauaa jaksa haitata; kunhan Magical Sound Shower soi sivuluisissa ajaessa kauniilla maisemilla. Välillä näkee Afterburnerin suihkariakin ja jotain lohikäärmeen tapaista lentelemässä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.05.2008 15:42
Niin ja Reziä piti pelata pitkästä aikaa kun muut pelit vitutti. Eikä pettänyt tälläkään kertaa. Direct Assaultilla fiilistely-meiningillä ja heilahtihan sieltä se paras loppukin. Game of the forever.

Nyt kun sen uuden telkkarin sait, niin sinun on pakko päästä pelaamaan sillä REZ HD:tä. Kummasti se widescreen ja pikkuinen grafiikan viilaus ison eron ja vaikutuksen tekevät.

Widescreen :o

Onko musaa miksattu uusiksi monikanaville? Voisi ostaa koko boxin pelkästään tuon takia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 09.05.2008 15:47
Onko musaa miksattu uusiksi monikanaville? Voisi ostaa koko boxin pelkästään tuon takia.

Pelaan aina kuulokkeilla, etten ole edes huomannut katsoa, mutta ottaen huomioon miten musiikkipainotteinen peli on kyseessä, niin eiköhän.

. . .oikeastaan olen ilman tarkistamista 99% varma että tuossa on jotain 5.1-ääntä tai jotain. Eiköhän tuosta versiosta olisi muuten aikamoinen valitus ja itku tullut. Kyllä Mizuguchi sen verta tarkka mies on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 09.05.2008 15:49
5.1 äänet löytyy.

(Tekee oikein pahaa postailla näin lyhyitä juttuja, mutta ei mulla muutakaan sanottavaa aiheeseen ole.)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 09.05.2008 18:36
Niin ja Reziä piti pelata pitkästä aikaa kun muut pelit vitutti. Eikä pettänyt tälläkään kertaa. Direct Assaultilla fiilistely-meiningillä ja heilahtihan sieltä se paras loppukin. Game of the forever.
.

Rezin pariin jaksaa kyllä aina vaan palata, on se vaan niin perkeleen hyvä. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä.

Ostin aikonaan pari kappaletta peliä, kun niitä sai halvalla ja vieläkin toinen kappale muoveissa.  8)

Öisin on kyllä mahtavaa chillailla kuulokkeet päässä Reziä pelaten. HD:tä en ole testannut, mutta pakkohan sitäkin on testata jos kokemus on vieläkin parempi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 09.05.2008 18:47
Voisi kyllä Rezin kohdalla tesmiä, miltä se näyttää PS3:lla 42" Full HD telkulla isoveljen luona käyttäen skaalausta ja pehmennystä. Ei varmastikaan täysin verrattavissa Live Arcaden HD-päivitykselle, mutta voisi kuvitella sen olevan ihan näyttävä näky tuollaisenakin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 09.05.2008 19:44
Eilen tuli hirveän nostalginen olo  ja piti pistää Grand Theft Auto lataukseen. Äsken vähän pelailin. Huikean kova peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 09.05.2008 19:51
Eilen tuli hirveän nostalginen olo  ja piti pistää Grand Theft Auto lataukseen. Äsken vähän pelailin. Huikean kova peli.

Siis ykkönenhän on sarjan paras. Muut osat yrittävät vain päästä samalle tasolle...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 09.05.2008 20:24
Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 10.05.2008 15:19
MGS 3: Subsistenceä pelailin. Vissiin kolmas läpipeluukerta menossa nyt.

Kidutus- ja vankilakohdassa mennään tällä hetkellä. Testasin seivatakin sellissä ja koin ekan kerran Snaken
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Erittäin hämärää menoa kyllä ja ihmetyttää miten peliin on moinen rakennettu. Pahat hajoamiset tuli kyllä, kun soitin Sigintille kohtauksen jälkeen ja hän kertoi omista kokemuksista:
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tällaiset yksityiskohdat ovat yksi syy miksi peli on niin loistava. Maailmaan on helppo samaistua, koska hahmojen inhimillisyyteen on panostettu valtavasti.

Tämän jälkeen syötin vielä Johnny-vartijalle safkaa ja hänkin avautui kylmän sodan ankeudesta ja perheestään. Loistavaa shittiä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 10.05.2008 16:08
MGS 3: Subsistenceä pelailin. Vissiin kolmas läpipeluukerta menossa nyt.

Kyllä. MGS3: S todellakin pursuaa easter eggejä, joka tekeekin pelistä niin taivaallisen loistavan. The Endissäkin on pari aika hauskaa, mutta ne on koettava itse ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.05.2008 21:31
Ei vittu pääsin Elviksen God Handissa läpi :o Nyt pientä taukoa, mutta on se vaan ihan älytön peli. Elviksen valtaistuimen takana oli muuten uskomaton "Yes man kablaam" liike, joka aiheutti ulottuvuuksien välisen repeämän aivoihini. Siis mitä vittua :lol:

Vetäisin myös kaikki avatut fighting arena mätöt läpi ja siellä huomaa hyvin miten hardilla pelitaidot kehittyvät. LV1-3 viholliset kaatuvat laumoittainkin kuin heinä ja tuntuu kuin olisit joku Neo mättämässä halvaantuneita ihmisiä nekkuun, kun viholliset liikkuvat puolinopeudella, eivät counteroi kuin harvoin ja eivät edes halpamaisesti hakkaa selkään ja munille. Hardillahan viholliset ovat jatkuvasti DIE-tasoa.


Gunstar Heroesia tuli kans vähän kokeiltua, mutta ei ihan niin kovasti sytyttänyt kuin Metal Slugit ja Contrat. Kerrasta poikki sen pitää tässä genressä olla, eikä mitään healthia... No läpi se pitää toki vedellä jossain välösessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 10.05.2008 21:48
Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."

No siis... íhan normaalisti....


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 12.05.2008 16:38
Piru että tykkään Odin Spherestä. Kohoaa suosikkipeliränkkingillä hullua vauhtia ja vaikka se ei täydellinen olekaan niin on siinä tehty niin hemmetin paljon asioita niin hyvin ettei mitään rajaa. Paras 20 euroa ikinä.

Ja sama tiimi tekee Wiille peliä. Parhautta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.05.2008 08:52
Paper Mariohan on mahtava! Ehkä se on persoonallisemmat spritet, hiotumpi käyttöliittymä (kyllä!), parempi musiikki tai sitten vuoropohjainen taistelu, mutta Super PM kalpenee tämän rinnalla ja pahasti. Eikä mitään vitun Count Bleckejä lähimaillakaan...

Lyökäähän latuuseen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 14.05.2008 13:17
Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."

No siis... íhan normaalisti....
Se on myös todennäköisesti ainoa peli, jolla on munaa haukkua pelaajaansa kananpaskaksi, jos koettaa lopettaa pelaamisen. Hahhehhuh.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2008 13:31
Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."

No siis... íhan normaalisti....
Se on myös todennäköisesti ainoa peli, jolla on munaa haukkua pelaajaansa kananpaskaksi, jos koettaa lopettaa pelaamisen. Hahhehhuh.

Doom uhkasi kutsua saatanan kovalevyllesi, joten no contest there :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 14.05.2008 13:35
 :lol: Okei, I rest my case.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 14.05.2008 14:07
Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."

No siis... íhan normaalisti....
Se on myös todennäköisesti ainoa peli, jolla on munaa haukkua pelaajaansa kananpaskaksi, jos koettaa lopettaa pelaamisen. Hahhehhuh.

Doom uhkasi kutsua saatanan kovalevyllesi, joten no contest there :lol:

Muuten hyvä, paitsi se oli eka Quake.

Mutta tästä loukkauksesta mulla on kaikkein hauskimmat muistot:

(http://www.thetechlounge.com/files/news/images/1179372927_Bitchad.jpg)



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.05.2008 14:20
Oliko se Quake? Vittu voisin vaikka vannoa, että jompikumpi Doomeista... no sattuuhän näitä.

Aah nythän se muistuikin mieleen se oli just siinä "quit y/n" kohdassa ja se slogani vaihtui joka kerta. Olikai Doomissakin DOS:issa jonkinlainen vittuilu?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 14.05.2008 14:23
Oliko se Quake? Vittu voisin vaikka vannoa, että jompikumpi Doomeista... no sattuuhän näitä.

Aah nythän se muistuikin mieleen se oli just siinä "quit y/n" kohdassa ja se slogani vaihtui joka kerta. Olikai Doomissakin DOS:issa jonkinlainen vittuilu?

Joo, Doomissa ja Quakessa oli kummassakin niitä quit-messuvittuiluita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 14.05.2008 16:41
Miksei nykypelit vittuile pelaajille? Antaisihan se lisää motivaatiotakin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 14.05.2008 17:10
Miksei nykypelit vittuile pelaajille? Antaisihan se lisää motivaatiotakin.

Koska nykyparadigma on se, että pelin on tarkoitus viihdyttää. Eivätkä liian vaikeat, pelaajalle vittuilevat pelit ole viihdyttäviä.

Ja vaikka mä pidänkin TargetQuakesta, en mäkään haluaisi että jokaikinen peli vaihtaisi kentän nimet "Lamer's Graveyard" ja "Where do campers come from?"-tyylisiksi vain siksi, että satuin valitsemaan normal-vaikeustason hardin sijaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 15.05.2008 21:13
Contra 4:sta pelailin pitkästä aikaa.

Helvetin laadukas peli kyllä kyseessä ja kaikkialta paistaa kunnioitus aikaisempia sarjan pelejä kohtaan. Pieniä viittauksia viljellään tiuhaan tahtiin ja kokemus on nostalginen.

Peli on tosin erittäin haastava ja en ole ollut vielä lähelläkään läpäisyä yhdellä krediitillä Normal-tasolla, mutta treenaus jatkuu. On ilahduttavaa huomata kuinka lähes joka yrityksellä pääsee hieman pidemmälle kuin aikaisemmin, paluu NES-aikoihin siis.

Pienenä hauskana yksityiskohtana ekan kentän musiikit vaihtuvat Hard-tasolla pelatessa astetta munakkaammiksi:

http://www.youtube.com/watch?v=2ULlemEm9kI&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=2ULlemEm9kI&feature=related)


Myös Ar Tonelicoa pelailin parisen tuntia ja kohtalaisen viihdyttävältä on peli vaikuttanut. Peli on mekaniikaltaan umpiperinteinen j-rope, mutta ainakin tarina vaikuttaa kohtalaisen hyvältä. Myös musiikit ovat erinomaisia ja grafiikat miellyttävän värikkäitä.

 (http://img329.imageshack.us/img329/3628/artonce8.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2008 10:17
Jumalakädessä pääsin jo kolmanteen kenttään. Vähän hävetti pieksää Elviksen toinen tuleminen kun sain hautakivestä tuplalämä-kortin, niin eihän siinä haastetta ollut. Tosin sitä haastetta kyllä on luvassa ja Elvistä edeltävät kolme veijaria pieksin sentään aika tyylikkäästi. Välillä huomaa ihan refleksinomaisesti väistelevänsä iskuja ja jakavansa kuolemaa monolla. Kolmannen kentän alussa tuli myös taas uusia liikkeitä varastoon ja samalla taas hyviä muistutuksia miksi peli on niin saatanan hyvä. Animaatiot ovat hulvattomia ihan perus-komboissakin ja aion jossain vaiheessa tehdä hahmostani "Drunken Masterin" ;)

Piti pelata yksi scene eteenpäin eilen illalla ja menikin sitten jonnekin puoli yhteen kun ohjainta ei vain saanut käsistä irti. Pari kaveriakin sai kokea pelin jumaluuden ja toinen ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kommentti oli, että "onko tästä tehty jotain animee...."

VITUT kun se ei voisi ikinä toistaa God Handin voimaa, ellei sitä itse tunne kanavoituvan tateista hermopäihin.


Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=MyfbtSyX3mc) muuten video pelin ekasta kentästä HARD:illa osaavan pelaajan käsissä. Tuossa siis pelataan fresh Genellä, eli liikkeet ovat ne millä peli aloitetaan. Eli alle kymmenes-osa vasta lopullisesta kavalkaadista. On se vaan niin pyhä...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 16.05.2008 10:25
Parastahan God Handista on sen mainos (http://www.youtube.com/watch?v=8mp36fk_PhM), mikä hakkaa lähes minkä vain kilpailioistaan.

Tänään muuten pitäisi käydä kurkkimassa jos kyseinen peli löytyisi erään läheisen kaupan hyllyistä enää. Sen verran alkanut kiinnostus heräämään, että vähintään kokoelmiin on peli saatava.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2008 10:31
Jos ei löydy niin mulla on yksi ylimääräinen. Tosin jos löytyy jollain vitosella niin osta kaupasta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 16.05.2008 10:32
Jos ei löydy niin mulla on yksi ylimääräinen. Tosin jos löytyy jollain vitosella niin osta kaupasta.

Viime kurkkauksella oli kokonainen ylähylly täynnä, tosin hintaan 14.95 :rollaus: Kyllä sen kelvannee maksaa kun pääsee heti pelaamaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 16.05.2008 12:01
Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=MyfbtSyX3mc) muuten video pelin ekasta kentästä HARD:illa osaavan pelaajan käsissä.

Outoa miten hyvälle tuulelle tuo peli saa minut. Se järjetön vauhti millä Gene paiskoo vihollisia putken pätkällä ja lekalla, juoksuanimaatio, se pieni ping kun vihollinen lentää kauas taivaalle, se kun ensimmäinen läski vihollinen kompastuu. . .

God Hand on helposti vaikeimpia pelejä jota olen pelannut, mutta se on niitä hyvin harvoja pelejä joille en ole koskaan hermostunut tai suuttunut. Vaikka miten tulee köniin, niin aina tuon pelin parissa on hauskaa.

Se, että God Hand, peli joka tekee niin hyvin kaiken minkä DMC tai Ninja Gaiden tai muut vastaavat pelit haluaisivat tehdä, lakaistiin nopeasti maton alle ja yritettiin unohtaa arvostelijoiden toimesta on kamalan huolestuttavaa.

**

Pitäisi kai ottaa God Hand peluuseen, koska olen täysin jumahtanut GTAIV:n pelaamiseen. En edes tee pelissä mitään järkevää, koska tarina sai päätöksensä jo pari päivää sitten.
Nyt tarvitsisin kovasti jotain virkistävää pelattavaa, kun kaikki Space Invaders Extremet ja muut ovat jo kauan pelattu läpi. . . Onko lähiaikoina ilmestymässä mitään kiinnostavaa peliä?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2008 12:12
Lainaus
Se, että God Hand, peli joka tekee niin hyvin kaiken minkä DMC tai Ninja Gaiden tai muut vastaavat pelit haluaisivat tehdä, lakaistiin nopeasti maton alle ja yritettiin unohtaa arvostelijoiden toimesta on kamalan huolestuttavaa.

Kertoo vain karua kieltään nykytilanteesta ja ehkä siitäkin, että mitenköhän paljon sitä peliä on arvostelijoiden puolelta edes jaksettu pelata. Uskon, että monella se on jäänyt kokonaan kesken ja arvostelu onkin sen mukainen. Joskus taannoin oli NeoGAFfissa ehkä universumin legendaarisin hetki kun eräs käyttäjä alkoi lainailla IGN:n arvostelua ja itsekin lähdin leikkiin mukaan, sillä viesteihin katkottuna se arvostelu oli puhdasta trollausta. Kyllä siinä itse kullakin perse repesi kun tajusi, että tämä on palkkaa nauttivan ihmisen tekstiä...


Mutta oli siellä joukossa myös arvosteluja, joissa peliin oli paneuduttu ja muutamassa tekstissä pohdittiin, että peli saattaa hyvinkin kestää aikaa enemmän kuin 99% muista peleistä. Ja olihan se monilla "paras peli jota et ikinä pelannut" listoilla.

Mutta joo turhahan se on itkeä tällaisista asioista, mutta on se vain niin vitun hienoa, että peli-alalla pyörii Mikamin kaltaisia neroja jotka eivät nuole aamiaisella massojen palleja paahtoleipänsä ohella.




Niin ja eikun God Hand koneeseen. Multa saat käyttökelpoisia vinkkejä jos aloitat vaikka Hardilla (käyvät ne normaaliinkin).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 16.05.2008 14:12
Mitä kaikkia vaikeusasteita tuossa God Handissa on? Kiinnostaisi ostaa, mutta kun kerran olen niin helvetin paska pelaaja, niin pelkään että pelissä on liikaa haastetta meikälle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2008 14:21
Mitä kaikkia vaikeusasteita tuossa God Handissa on? Kiinnostaisi ostaa, mutta kun kerran olen niin helvetin paska pelaaja, niin pelkään että pelissä on liikaa haastetta meikälle.

Easy, Normal ja Hard. Normalilla itse aloitin silloin joskus ja kuolemia kertyi satoja ja kiroilua tarpeeksi. Eli luulisin, että Easylla jokainen voi läpäistä pelin kunhan vain asennoituu niin, ettei vedä hernettä joka kuolemasta. Pelin rakenne ei myöskään rankaise kuolemasta muutenkuin heittämällä pelaajan kentän edelliseen checkpointtiin. Tavarat ja rahat säilyvät.

Kaikista pahimmat vastukset ja mobit on myös helppo hoidella pois pelin erikoisliikkeillä (roulette) ja käyttämällä God Handin lyhyttä kuolemattomuutta.

Mä voisin tässä joku hetki kirjoittaa pienen vinkkipaketin millä pääsee hyvin alkuun.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 16.05.2008 14:39
On se vaan semmonen juttu ettei Mario Karttia kyllä tee mieli pelata yhtään ilman tuttuja. Tuossakin ajattelin että kun kaffit keittelin ja jos vähän kattelisi taas, niin se vitun Mushroom George kentäksi ja pomppusienien kohdalla ekalla kierroksella joku isompi classi kiilaa ilmalennon aikana vittuun, toisella kierroksessa iskee ilmassa olessa salamat ja kolmannella sain vitun kutistuspilven joka antoi niin paljon vauhtia yhtäkkiä että lensin seuraavan pompun yli rotkoon. Joka vitun kierroksella samaan rotkoon. On se vähän liikaa kunon 90% itemeistä kiinni tuo touhu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 16.05.2008 15:22
On se vaan semmonen juttu ettei Mario Karttia kyllä tee mieli pelata yhtään ilman tuttuja. Tuossakin ajattelin että kun kaffit keittelin ja jos vähän kattelisi taas, niin se vitun Mushroom George kentäksi ja pomppusienien kohdalla ekalla kierroksella joku isompi classi kiilaa ilmalennon aikana vittuun, toisella kierroksessa iskee ilmassa olessa salamat ja kolmannella sain vitun kutistuspilven joka antoi niin paljon vauhtia yhtäkkiä että lensin seuraavan pompun yli rotkoon. Joka vitun kierroksella samaan rotkoon. On se vähän liikaa kunon 90% itemeistä kiinni tuo touhu.
Niin sama.

t: MK: Wiitä viimeksi kolme viikkoa sitten


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2008 15:37
Tässä fiilispohjalta vinkkejä God Handin aloittamiseen. En vastaa virheistä ja niistä aiheutuneista raivokohtauksista ja kaikki termit ja sensellaiset ovat juuri keksittyjä. Jos porukka alkaa tätä nyt pelaamaankin niin tehdään vaikka oma triidikin pelille. Mä spämmään sen yksinäänkin isommaksi kuin keskiverto keskustelut.


Elikkäs, pelin tappelusysteemi on melko uniikki, eli vaikka samassa genressä pelleillään kuin DMC ja NG ym, niin systeemi on ihan oma juttunsa. Geneä (päähahmo) liikutellaan vasemmalla tatilla ja mies liikkuu kankean varmasti eteenpäin ja kääntyy oikealle ja vasemmalle kuten Resident Evil nelosessa. Kaksi kertaa eteenpäin näpyttämällä mies lähtee kipittämään. Oikea tatti on pelin suola ja sillä tehdään väistöt. Väistö tapahtuu siihen suuntaan mihin tattia painaa ja eteenpäin painaessa Gene tekee nyrkkeilystä tuttuja yläruumiin heilautuksia. Molempien tattien yhdistelmällä Geneä siis voi liikuttaa todella monipuolisesti ja nopeasti.

Neliö=1 napilla käynnistetään valikosta muokattava iskusarja. Alussa siihen voi laittaa noin 6 liikettä Genen liikelistasta ja sarja toistuu alusta loppuun niin kauan kuin 1:stä rämpyttää. Esimerkiksi sarjassa voi olla vaikka [lyönti, lyönti, potku potku,lyönti, potku] ja kun painat kolmesti 1:stä niin sieltä tulee lyönti, lyönti ja potku ja niin edelleen. Sarja alkaa alusta kun animaatio loppuu eli voit tehdä pelkkää ensimmäistä ja toista lyöntiä pitämällä pienen tauon 1:sten välissä.

Kolmio ja X= 2 ja 3, napit on varattu yksittäisille liikkeille ja sinne kannattaa heittää jotain tehokkaita potkuja tai mäjäytyksiä, joita voi tarpeen tullen heittää iskusarjan väliin. Alas+1/2/3 komentoihin voi myös heittää liikkeitä ihan samaan tapaan ja pelin alussa esimerkiksi alas+1 taisi olla Guard Break  joka onkin tärkeä osa peliä. Kaikki Guard Break  liikkeet hajottavat vihollisen puolustuksen. Ne ovat normaalisti seisovaan viholliseen tehottomia joten niiden spämmäämisellä ei pääse mihinkään. Vihollisten suojaus-ajoitus onkin asia jota pitää jatkuvasti seurata ja onnistunut Guard Break  pistää vihollisen vähäksi aikaa suojattomaksi. Yleensä Guard Breakin  jälkeen vihollisen saa huonoon kuntoon ja se onkin hyvä hetki tappaa vastus. Vihollisilla on myös erikseen vielä tila "Stun" jolloin niiden päällä leijuu tähtiä. Tämä tila tulee kun tarpeeksi vain osuu viholliseen ja Guard Break  on tehokas tapa saada stunni nopeasti aikaan. Stun-tilassa vihollinen on kuin Mortal Kombat vastustaja odottamassa Fatalityä, eli silloin saa ympyrällä=4 tehtyä niille jonkinlaisen heiton tai scriptatun kombon. Esim ympyrää näpyttämällä hakata ukkoja polvella naamaan ja piledriverilla munat turpeeseen. Stunnattu ukko myös yleensä lentää kaaressa kun siihen lyö jollain jabia kovemmalla iskulla. Eli 4-nappi on siis tilannekohtainen nappi, jolla napataan stunnatut viholliset otteeseen, nostetaan tavaraa maasta ja suoritetaan counter-liikkeitä (näistä joskus myöhemmin lisää).



Kaikki yllä-oleva on siis vain noista pelin perusliikkeistä joilla vihollisia kurmotetaan jatkuvasti. Jokaisen yllämainitun liikkeen voi canceloida väistöllä. Tämä on hyvin yksinkertainen operaatio, eli painat vain oikeaa tattia haluamaasi suuntaan kesken kombon tai liikkeen ja avot. Ei ollut vaikeaa. Tämä on tärkeää jos teet jotain hidasta liikettä ja se näyttää menevän ohi. Tällä voi myös poistaa joidenkin liikkeiden turhat loppu-animaatiot joissa Gene on haavoittuvainen.


Esimerkki vihollisen kohtaamisesta nro 1. Mies hyppii silmille joten alat naputtaa 1:stä. Lyöntejä satelee vastustajan naamaan ja eihän se parka saa mitään aikaan. No yhtäkkiä vihollinen torjuukin lyönnin ja ethän sinä paska kerkeä siihen reagoimaan ja lyöt vielä muutaman mäjäytyksen päin torjuntaa ja hups, Gene lennähtää taaksepäin ja vihollinen lyö munille... perkele. Tämä tilanne on helppo välttää. Esim lyöt kolme kertaa ja teet guard breakin. No eipä vihollinen torjunut joten väistät johonkin suuntaan ja lyöt lisää. Koitat arvailla mihin väliin vihollinen torjuu ja naps guard break osui!!! Nyt vihollinen on heikoilla ja voit hakata vaikka pari iskusarjaa sisään ilmaisella tai ladata kauhean uppercutin jolla vihollinen lentää taivaaseen. Tai vaikka ottaa vähän vauhtia ja tehdä hyppypotkun joka tehdään painamalla nappia 3 kun gene juoksee.






Jatkan tätä lisää myöhemmin ja teksti voi olla ehkä liian monimutkaista, sillä ei se pelaaminen vaadi noin paljoa ajattelua :) Kysykää ja korjatkaa heti jos siltä tuntuu.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 16.05.2008 15:58
Minusta tuolle God Handille kannattaisi tehdä oma triidi, jotta siellä voitaisiin kysellä ja laittaa muita vinkkejä jne. Peli kiinnostaa nyt sen verran että taidan huomenna mennä etsimään sitä pelikaupoista. Mistä saisi halvimmalla pääkaupungista? Anyone?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 16.05.2008 16:03
Minusta tuolle God Handille kannattaisi tehdä oma triidi, jotta siellä voitaisiin kysellä ja laittaa muita vinkkejä jne. Peli kiinnostaa nyt sen verran että taidan huomenna mennä etsimään sitä pelikaupoista. Mistä saisi halvimmalla pääkaupungista? Anyone?

Itse ostin juuri oman kipaleeni Jumbon Anttilasta hintaan 14.95.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2008 16:25
Mä teen sen triidin heti kun kerkeän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Stavros - 16.05.2008 16:32
Minusta tuolle God Handille kannattaisi tehdä oma triidi, jotta siellä voitaisiin kysellä ja laittaa muita vinkkejä jne. Peli kiinnostaa nyt sen verran että taidan huomenna mennä etsimään sitä pelikaupoista. Mistä saisi halvimmalla pääkaupungista? Anyone?

Itse ostin juuri oman kipaleeni Jumbon Anttilasta hintaan 14.95.

Asematunnelin Anttilan TopTen:stä noita saa 10 eurolla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.05.2008 17:03
Jooh God Hand-triidi ehdottomasti pystyyn! Saisi itsekin hieman motivaatiota pelin läpäisyyn.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 16.05.2008 21:57
(http://www.destructoid.com/elephant/ul/76499-Untitled-1%20copy.jpg)

Tänään ei ollut mitään parempaakaan tekemistä tai pelattavaa, joten aloitin Metal Gear Solidin pelailun. Neljä tuntia myöhemmin huomasin ensimmäisen levyn loppuneen ja pelin pyytelevän toista, ja päätin lopettaa. Viime kerrasta taitaa olla aikaa reilu vuosi. Toissa jouluna taisin läpäistä tämän viimeksi. Twin Snakesin ostin ja pelasin joskus syksyllä, mutta sitä ei lasketa.

Mukava kyllä huomata, kuinka tätä peliä on aina yhtä hauska pelata ja kuinka se aina onnistuu pitämään otteessaan. Vuosienkin ja lukuisten läpäisyjen jälkeen. Tulee myös tätä pelatessa ikävän selväksi, miten vesittynyt versio se Twin Snakes oikeastaan onkaan. Ei siinä ole puoliakaan tämän pelin viehätyksestä, kun kaikki, mitä ei olisi pitänyt mennä sorkkimaan, piti mennä tekemään uudestaan. Eli lähinnä siis musiikki ja ääninäyttely. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan päätin myös luovuttaa kidutuskohtauksessa. Tämä siksi, että en edes muista milloin olisin viimeksi pelannut pelin huonon ja kaanoniin kuulumattoman lopun  -  ja halusin myös Stealth-puvun. Seuraavaksi pitää pelata oikea loppu, koska tämä on niin ikävä  :)

Yksi syy miksi aloitin pelaamaan tätä nyt, oli se että halusin nähdä miten tämä toimii PS3:llani. MGS4:n läpäisyn jälkeen olisi tarkoitus pelata kaikki sarjan pelit kronologisesti läpi, joten palaan tämän pariin seuraavan kerran silloin. Nyt pitäisi sitten varmaan hankkia jotain pelattavaa ihan PS3:llekin, rahaa ei vain ole  ;D

Edit:
No joo, pistin läpi kun en huomenna ehdi kuitenkaan pelata.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 16.05.2008 23:16
Itselläni on jo menossa MGS putki  ;) Menen kanssa järjestyksessä läpi MGS4:ää odotellessa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 17.05.2008 02:07
God Hand on tietenkin ollut päivän ehdottomasti kovin sana, eikä syyttä. En ole pitkään aikaan kohdannut peliä, joka johtaa tällaiseen innostukseen heti ensikosketuksesta lähtien. Ennakkoluulot peliä kohtaan olivat suuret, mutta kyllä tämä vain maittaa. Haastetta riittää juuri sopivasti, mikä varmistaa ettei pelaaminen mene silkaksi nappien hakkaukseksi, jota onkin tullut harrastettua aivan liikaa. Vielä kun päälle pistetään hahmon liikkeiden muokkaamisen sekä erikoisliikkeet, niin tämä on kyllä kumman viihdyttävää. Huumorikin on meikäläisen mieleen. Päälle 4 tuntia onkin nyt takana ja kolmas Stage meneillään.

Kuitenkaan pelkkään Jumalakäteen ei ole päivä mennyt, vaan latasin myös jenkkien PS Storesta päivällä Dragon Ball Z: Burst Limitin demon. En ole ollut kyseisen animesarjan fani aikoihin, mutta minun on silti myönnettävä, että pidän paljon siitä tehdyistä peleistä. Varsinki DBZ Budokai 3 iski aikoinaan kovaa, joten pitihän Limittiä vähintäänkin testata, ja kumman hyvältähän se tuntui.

Kyseessä on aikalailla B3:sta muistuttava peli muutamalla uudistuksella. Suurin muutos on tietenkin ulkoasussa, mikä näyttää lähes paremmalta kuin aikoinaan tullut anime, ja sekös kelpaa. Myös efektejä on tullut enemmän, esimerkiksi liikkeessä pientä illuusiota nopeudesta on luotu tekemällä taustasta hetkellisesti epäselvän. Kyseinen kikka häiritsi itseäni aluksi, mutta lopulta siihen tottui.

Taistelu hoituu aikalalla B3 tyylillä, tosin komboja oli paljon helpompi tehdä ja meno tuntui paljon nopeammalta, mikä saikin pelailun näyttämään aikamoiselta sähläykseltä. Samalla heräsi pieni pelko siitä, ettei taisteluista ehkä saada yhtä taktisia, kuin mitä ne olivat kolmannessa Budokaissa. Ainakin torjunta ja väistely tuntui paljon entistä hankalammalta. Kuitenkin demo viihdytti ja sai meikäläisen jopa miettimään pelin ostoa ihan tosissaan. Joskus jos siis rahaa on liikaa eikä mitään tärkeää ostettavaa ole, niin Burst Limit lienee oiva valinta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 17.05.2008 02:13
Tuli taannoisella Ruotsin matkalla löydettyä The Legend of Zelda: Collector's Edition käytettynä hintaan 20€. Huuto.netistä tuota ei löydy viittäkymppiä halvemmalla ja joku neropatti pyytää siitä 129,90€ (http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=78341305). :lol: Pääsin sitten vihdoin pelaamaan Majora's Maskiä, jota on tässä tullut hieman pelailtua.

Pitää kyllä sanoa, että kyseessä on hieno peli. Jokunen kameraongelma löytyy, mutta ei sitä kai parempaakaan voi odottaa tältä N64-peliltä. Tallennussysteemi hieman ärsyttää, mutta kai siihenkin vielä tottuu. Muutamat side-questit, jotka voi tehdä vain luolaston läpäistyä ärsyttävät myös hieman, kun ajan resetoitua pitäisi koko luolasto pelata uudelleen läpi. :/ Siitäkin huolimatta koukuttava peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 17.05.2008 09:14
Muutamat side-questit, jotka voi tehdä vain luolaston läpäistyä ärsyttävät myös hieman, kun ajan resetoitua pitäisi koko luolasto pelata uudelleen läpi. :/ Siitäkin huolimatta koukuttava peli.

Mitä höpötät? Kun kerran on pelannut luolaston läpi, niin sen jälkeen voi suoraan teleportata vastustajalle ja hakata sen maahan, jos on tarvetta tehdä joku sidequest, jonka voi tehdä vain luolaston läpäisyn jälkeen.

Ja kannattaa opetella heti alussa se song, joka hidastaa ajan kulun.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.05.2008 10:30
Bangai-O Spiritsiä olen hakannut reilut 100 kenttää. 

Kyseessähän on nopeatempoinen 2d-ohjusräiskintä, jossa pitää tuhota kentälle ripotellut kohteet, jotka ovat joko objekteja tai vihollisia.

Tehtävät ovat todella monipuolisia. On muutaman sekunnin pyrähdyksiä ja minuutteja kestävää selviytymistä isommissa kentissä, on puzzleja, sokkeloita ja flippereitä, on pomotaisteluita ja aikaa vastaan kiirehtimistä. Se mitä 160 kentästä ei löydy, voi sitten itse luoda kenttäeditorilla.

Peli näyttää myös hemmetin hyvältä - tuntuu, että peli tuplaisi DS:n pikselimäärän tai jotain. Yksityiskohtaisuus on hämmästyttävää, kuin myös se, miten kone jaksaa pyörittää kymmeniä ja kymmeniä hakeutuvia ohjuksia, kimpoilevia pommeja, vihollisten tekoälyä ja räjähdyksiä ilman suurempaa hidastelua.

Ainoa valituksen aihe tulee hieman epätarkasta liikkumisesta, kun pitäisi liikkua tarkasti ahtaissa tiloissa. Liian usein tulee jumitettua johonkin pelihahmon levyiseen sisäänkäyntiin samalla kun hahmo jauhaa oviaukon suussa vasemmalta oikealle pääsemättä eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan loistopeli, josta löytyy varmasti jälleenpeluuarvoa tehtäväkohtaisten aika -ja pistetulosten ansiosta. Lisää pelaajia, niin saadan laudalle omat rankingit pystyyn.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.05.2008 17:25
Ei vittu demosin Metroid Prime 3:sta Faiskalle ja meinasi kallo murtua sen grafiikoiden edessä! Siis tämähän on yksi näyttävimmistä peleistä mitä on koskaan tehty? Enkä nyt katso peliä millään vitun Wii-laseilla kun kerran edelliset pelit mitä läpäisin olivat Uncharted ja DMC4. Todella pysäyttävä taidonnäyte ja osoitus jälleen siitä, mikä on tärkeää pelien visuaalisuuden kannalta.

Varmaan tulee vedettyä parilta istumalta läpi :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 17.05.2008 19:32
Mitä höpötät? Kun kerran on pelannut luolaston läpi, niin sen jälkeen voi suoraan teleportata vastustajalle ja hakata sen maahan, jos on tarvetta tehdä joku sidequest, jonka voi tehdä vain luolaston läpäisyn jälkeen.
Niinkö? Uutta tietoa, sillä en ole vielä palannut vetämään luolastoa uudestaan läpi. Kiitos vain tiedosta, niin ei enää tarvitse olla ettimässä kaikkea mahdollista heti luolaston päihittämisen jälkeen.

Ja ajanhidastuskappale on jo ollut hallinnassa alusta asti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.05.2008 20:38
Kaverin kanssa väännettiin ensin Mario Kart Wiitä ja sen jälkeen hikoiltiin Wii Sportsin parissa.

<°))KIINNOSTUSLAHNA)))><


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 19.05.2008 00:05
Innostuin pelaamaan Super Paper Mariota puolen vuoden tauon jälkeen. Mitään syytä pelin kesken jäämiselle ei ollut, mutta se vain jäi, kuten moni muukin peli on viime aikoina jäänyt. Esimerkiksi Metroid Prime 3:stakin on tullut pelattua vain n. 3-4 tuntia.

Pelasin kolmannen maailman kokonaisuudessaan läpi, jonka jälkeen päätin huvikseni kokeilla kaupungista löytyvää sadan huoneen haastetta. Ideana siis tämä klassinen tapa viholliset ja etene. Ei kannata kumminkaan lukea eteenpäin, jos pelkää lieviä spoilereita tuon sisällöstä. Eihän tuo erityisen vaikea ole, vaikka hankalampia ja ärsyttävämpiäkin huoneita löytyy, mutta auta armias tuon viimeisen huoneen kanssa. Kysessä siis tismalleen sama vastus, mikä löytyy toisen maailman lopusta mutta tällä kertaa huomattavasti vaikeampana. Oli todella mukavaa huomata loharin spawnaavan pienempiä vihollisia huomattavasti ripeämmällä tahdilla. Eihän tuossakaan muuten olisi mitään ongelmaa ollut, mutta tällä kertaa nuo päättivät ampua, tehden suhteessa sairasta vahinkoa. Eipä paljoa tavaratkaan lopulta auttaneet, ja hymy oli herkässä game over -ruuta katsellessa kahden ja puolen tunnin aherruksen jälkeen. Perkele!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 20.05.2008 10:46
Haastedunkku

Tuon läpäisyn jälkeen luvassa on vielä toinen 100 huoneen luolasto! Pidä hauskaa ja hajoa niihin ninjoihin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 21.05.2008 23:30
Uncharted: Drake's Fortune tuli ostettua eilen ja läpäistyä tuossa aiemmin tänään. 49 eurolla lähti mukaan Konsolinetistä. Uncharted on omasta mielestä PS3:n  tämän hetkisen pelitarjonnan kiinnostavin peli, joten pitihän se hankkia. Eikä tarvinnut pettyä, vaikka parantamisen varaakin tietyissä osa-alueissa olisi. Pelin grafiikka on kyllä todella upeaa, niin ympäristöt kuin hahmojenkin modelit. Myös pelin kolme päähahmoa ovat mielestäni poikkeuksellisen onnistuneita ja sydämellisiä tapauksia. Ampumista olisi puolestani voinut olla vähän vähemmänkin, mutta onneksi se ainakin toimi helvetin hyvin.

Läpäisyn jälkeen tuli myös vietettyä aika monta tuntia metsästellessä jäljelle jääneitä aarteita, sekä pelin "achievementtejä". Ensimmäisellä läpipeluulla haaviin tarttui 49 aarretta ja pienen uudelleensäntäilyn jälkeen saldo oli 61/60. Näistä pelin "achievementeista" puuttuu myös enään viisi kappaletta. Kolme näistä on tarpeeksi monen vastuksen tappaminen tietyillä aseilla ja loput kaksi tulevan pelin läpäisemisestä Hard- ja Crushing-vaikeustasoilla. Tälläistä lisätekemistä toivoisin kyllä lisää PS3:n peleihin, kun kerran Xboxin tutu Achieventitkin vielä puuttuvat laitteelta. Lisää kuitenkin kummasti uudelleenpeluu arvoa, kun näitä keräilemällä ja tekemällä pystyy unlockkaamaan kaikkea pientä kivaa.

Aloitinkin pelin pelaamisen äsken Hard-vaikeustasolla, jonka jälkeen tarkoituksena olisi läpäistä peli vielä Crushing-tasolla. Saisi sitten kaikki loputkin rewardit avattua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 22.05.2008 06:22
No se peli ei kauaa ollut Uncharted.

50 euroa on pikkuisen liikaa yhden illan pelistä.

LostWindsin pelasin itse tuossa lävitse ja innolla jään odottamaan jatkoa. Loppari oli hieno.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.05.2008 08:38
Mutta se onkin täydellinen laina/vuokrapeli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CthulhuBard - 22.05.2008 15:10
Tässä tullut pelattua lähiaikoina pelkästään tuota Mario Kart Wiitä yksin ja avovaimon kanssa sekä satunnaisesti myös velipojan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 22.05.2008 19:57
FF CC My life as a king. Heräsin. Pistän oven tiukasti lukkoon. Kännykkä kiinni. 7_tunnin_putki_pelaamista. Niin simppeliä mutta helvetin addiktoivaa, viimeksi kävi näin pahasti Dragon Quest VIII:n kanssa. Suosittelen kaikille joilla on paljon ylimääräistä aikaa tai niille joilla ei ole viikonlopulle mitään suunnitelmia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 23.05.2008 08:50
My Life as a Kingiä tulee pelattua lähinnä siksi että koitan tajuta miksi monet arvostelut sanovat niin hyviä asioita tästä. Nyt olen jumissa kun en saa weapon ja armor shopeille haettua niitä materiaaleja niistä helvetin dungeoneista vaikka lähettäisin mitkä hahmot ja miten päin tahansa. Ollut varmaan 30 peli-päivää jumissa enkä tajua että mitä vittua pitäisi tehdä ja alkaa oikeasti vituttamaan. Kaikki ase ja muut tutkimustyöt on rahoitettu niin pitkälle kuin mahdollista ja hahmojen tasot alkavat olemaan jo yli tuplaten mitä nuo paikat ovat. Ei tässä ole oikeastaan mitään muuta hyvää kuin oikean strategiapelin mahdollisuus, mutta sekin on jo botchattu äärimmäisen epätoimivien ja epäloogisten valikkorumbien kanssa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 23.05.2008 13:25
Nyt olen jumissa kun en saa weapon ja armor shopeille haettua niitä materiaaleja niistä helvetin dungeoneista vaikka lähettäisin mitkä hahmot ja miten päin tahansa.
Jos et ole tavernia vielä hankkinut niin ei kannatakaan yrittää niitä vielä. Kunnon 4 hengen party niin ne materiaalit saa heittämällä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.05.2008 13:54
Nyt on kaikki nähty, sillä Okami napsahti läpi. Mähän en ole tämän kanssa pitänyt mitään kiirettä, ja välillä olin pitkiä aikoja kokonaan pelaamattakin, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö pelin parissa olisi viihtynyt. Enemmänkin halusin joka kerta levyn koneeseen lyödessäni varmistaa, että voin antaa Ammylle huomiostani satakymmenen prossaa, sen verran kokonaisvaltainen kokemus Okami on ollut. Musiikin, ulkoasun, mytologian ja pelaamisen riemun yhdistelmä on juoksuttanut kylmiä väreitä selkäpiissä lukemattomia kertoja, ja nyt loppukahinoissa tuli viimein tirautettua ne parhauden kyyneleetkin. Beautiful.

Tekisipä pirusti mieli aloittaa uusi pelikerta saman tien, mutta en silti aloita. Se jäisi jossain vaiheessa lojumaan kuitenkin, ja lisäksi miljoona muuta peliä on ollut jonossa Okamin vuoksi, joten nyt on niiden vuoro. Toinen pelikerta, ja ne muutamat rästiin jääneet featuret(kuten se viimeinen pirun blockhead, johon kyrvähti hermo), jääkööt siis jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Vakuutuin nyt viimein myös siitä, että soundtrack on laitettava tilaukseen. Kuumaa kakkaa, alusta loppuun. Seuraavaksi korkkaantuu God Hand(tätä onkin jo venailtu). Saa nähdä löytyykö siitä lopullinen syy hylätä muut jumalat ja palvoa Cloveria.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 25.05.2008 07:26
Super Mario Bros 3:n hankin VC:stä

Peli meni jossain määrin ohi muksuna. Kaverilla sitä käytiin takkahuoneessa pelaamassa ja tulvipa sitten nekin muistot hajuineen ja senkin kera miltä taljat tuntuivat varpaitten alla. Melko armoton peli kun heivaa kyseisen maailman alkuun geimouverissa. Muistinkin pelistä vain sen että suhteellisen vaikea se on. 3. maailmaan pelasin tuossa aamukahvien lomassa ja siellä tuli kirjaimellisesti kuoltua joka kentässä sarjatulella. Kaikki lisärit paloi.

Noh, huomenna etiäppäin!

Olikos tässä pelissä roima määrä salaisuuksia ja muita noissa kentissä jemmassa? Joku semmoinen muistikuva on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 25.05.2008 14:23
Olikos tässä pelissä roima määrä salaisuuksia ja muita noissa kentissä jemmassa? Joku semmoinen muistikuva on.
Olihan siinä ainakin jonkin verran, mutta ne on yleensä piilotettu sen verran hyvin, ettei niitä välttämättä löydä. Etenkin se ensimmäisen (?) kentän lopetussalari oli aika vaikea löytää.

Ja vaikea? JOtenkaan ei ole sellaista muistikuvaa. Haastava peli kylläkin (etenkin viimeisiltä kentiltään), mutta en kyllä sanoisi sen olevan vaikea. Tosin peliä on viimeksi pelattu varmaan kymmenen vuotta sitten, joten en siitä niin kauheasti jaksa muistaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 25.05.2008 15:05
Joo ostelin tuossa viikon alussa ensimmäiset VC-pelini: Super Mario Bros. 2 & 3.

Toissapäivänä juuri lävähti kolmonen läpi. Kaikki kentät tuli mentyä läpi ilman continueita (en tosin edes muista että oliko tässä semmoisia) ja ilman mitään P-siipiä, huiluja tai pilviä. 1upejakin oli lopussa jotain tyyliin 30. >_> Ja en tosiaankaan sanoisi vaikeaksi, pikemminkin helpoksi. :o

No kakkonen sitten taas loppui tuossa äsken, ilman "warppeja" ja continueita sekin. Mutta omasta mielestäni tämä oli ainakin vaikeampi kuin kolmonen, mutta ei tätäkään nyt kovin vaikeaksi voi sanoa. :P


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 25.05.2008 21:04
Viimeisin peli jonka pelasin lävitse oli "The World Ends With You". Hieno peli kyllä, vaikka lopussa se kaatui anime/manga tarinankerronnan suurimpaan heikkouteen, joka on se, että sankari ei voi koskaan olla normaali. Ei. Hänen on pakko on jollakin tavalla ainutlaatuinen. Hänen ei tarvitse työskennellä tai treenata voimiensa eteen, vaan ne tulevat esiin tuosta vain kun niitä tarvitaan.  Tämä on erittäin typerää World Ends With Youssa, jossa idea on siinä, että hahmot ovat tavallisia teinejä jotka ottavat osaa siihen Suurimpaan Peliin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 27.05.2008 15:33
RE: Umbrella Chronicles

Kestipä kauan että tämäkin tuli hankittua. En tiedä miksen ostanut aikaisemmin, mutta aamulla kolahti postista. Ensimmäisenä täytyy kyllä kehua musiikkeja, sillä tuttuja melodioita on kerrankin remiksattu hyvin. Alussa oli hieman hämärämpää settiä, mutta RE0:n musat eivät olekaan niin selkärangassa kuin RE1:n.

Ohjaus tuntui aluksi aika hitaalta, tähtääminen siis. Raiteillahan tässä mennään, vaikka nuntsun tatilla voi käännelläkin hieman kuvakulmaa. Kyllä tuo tähtääminenkin alkoi sitten onnistumaan eikä yhtä zombia tarvinut aina tulittaa lipasta tyhjäksi. Pelissä mennään ilmeisesti kronologisessa järjestyksessä ressujen tarinaa läpi, tuttuja tapahtumia ja tarinapätkiä hieman muutellen. RE1-osuudessa oli ihastuttavan paskaa kommenttia hahmoilla ja tuli aika kotoinen olo tuonkin puolesta.

Tuntuisi olevan ihan kivasti pelattavaa, sillä kentissä on salaisuuksia ja kaikenlaista muuta joka menee ensimmäisillä kerroilla täysin ohitse. Lisäksi kentistä saadaan arvosanoja ja niitähän täytyy sitten parannella. Täytyy jatkaa illasta kun nyt on aivan liian valoisaa että näkisi tarkasti kaiken kun peli on suht tumma.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.05.2008 16:08
LCD:n paras puoli kun voi pelata päivälläkin :)

Hyvä pelihän tuo on, mutta kaksi viimeistä locationia on aika paskoja verrattuna kahteen ensimmäiseen. Harmi.

Wesker tehtävät ovat parhaita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 27.05.2008 18:26
Oon katkera kun Barrya dissataan. Sillä oli selkeesti parhaat repliikit ikinä ja kunnon ase.

Virtual Consolesta myös otin rojua. Metroidin, Super Metroidin, ensimmäisen Megamannen ja Link to the Pastin. Kaikki tuovat erilaisia muistoja lapsuudesta mieleen, mutta Super Metroidista en muista niin yhtään mitään. Hyvä juttu, sillä pääsee uudestaan ihmettelemään.

Ei jumankauta että tuo Megamanne on vaikea.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 27.05.2008 21:11
Metal Slug X:ää pelailin. Yhdellä krediitillä sain pisteitä surkeat 300 000, mutta hauskaahan näiden pelaaminen on aina.
Katselin vanhaa Score Topiccia ja ei noilla pisteillä oltaisi vielä kuuhun menty. Seuraavaksi vitosen kimppuun ------>


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.05.2008 21:24
Voitas pitää kahinat jostain Slugista jossain välissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 27.05.2008 21:34
Voitas pitää kahinat jostain Slugista jossain välissä.

Jooh samaa meinasin ehdottaa itsekin. Huomattavasti mielenkiintoisempi pelata, kun on jotain vertailupohjaakin pisteissä. Tosin jengi vetelee kyllä sellaisia pojoja täällä, ettei itellä ole kyllä mitään jakoa.

EDIT: Pakko oli viel X:ää testailla ja menihän 500 000 rajakin rikki helposti. Kyllä tuo tulos aika nopeastikin kasvaa kunhan oppii kentät tuntemaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 30.05.2008 13:52
Umbrella Chronicles

Ihan kiva peli, mutta tokkopa tulee kovin ilokkaasti pelattua sen jälkeen kun kaikki mestat on saanut auki. Kenttien suunnittelu olisi pitänyt olla lyhyempää jotta tätä voisi ns. tahkota parempien arvosanojen perässä. Paikoitellen peli jöhmii vielä sen lisäksi ettei tähtäin ole mikään maailman nopein - ja tähtäin itsessään on ihan liian iso ja peittää usein sen kohdan kokonaan mihin yrittää sitä kiikuttaa. En ole oppinut tuijjottamaan tähtäintä sen perässä että onko se kriittisen kohdan päällä vai ei. Jotenkin tulee niin lihastuntumalta tuo että tuijottaa jotain kohtaa mosassa ja jos päällä liikkuu jotain (eli tähtäin) niin sitten vaan tuiks tuiks.

Harmittavasti tuntuu putoavan sinne "kerta riittää" kastiin. RE4:n ammuskeluradatkin ovat mielekkäämpää pitemmän päälle kuin tämä.

PS. Funkyneekeri on rumin vastaan tullut bossi pitkään aikaan missään pelissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.05.2008 14:59
Pelaa viimeinen kenttä Weskerillä niin saat kaksi funkya perääsi ;)

Muutenkin ne Wesker levelit olivat minusta mielekkäimmät. Niissä oli jo haastetta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 03.06.2008 09:26
Megaman Iceman (http://vgmaps.com/Atlas/Genesis/MegaMan-WilyWars-MegaMan-IceMan.png) kenttä

Ihan sairas kohta tässä Räikkösen kentässä näiden ilmestyvien tiilihyppelyiden jälkeen se missä on niitä leijjuvia alustoja joilla on silmät ja jotka ampuvat sivuille. Meni tässä kentässä varmaan viikko kun pari kertaa aina aamusta harjottelin. Tuosta kohdasta tekee vaikean se, että nuo alustat menevät ihan satunnaisesti ja joskus joutuu minuuttikaupalla venaamaan että pääsee loikkaamaan seuraavalle. Muutamaan otteeseen törmäsi semmoiseen bugiin että sai osuman jos alusta ampui samaan aikaan sivuille kun laskeuduit sen päälle, ja rotkoonhan siitä putosi. Joskus taas pääsi koko osiosta ohi varmaankin alle 10 sekunnissa. Tämän päälle sitten pomoharjoittelut niin kyllä siinä muutamat continuet paloivat.

Jos toisessa Megamannessa olisi ollut yhtä rajusti haastetta niin olisi se entisestään universumin kovin anpuiluponnistelu.

Tuli muuten selkärangasta tuo epäjärjestys jonka muksuna olin opetellut tuohon kakkostiilien kohtaan. Hypin kuvan tiilet järjestyksessä 7, 6, 1, 2 ja 3


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.06.2008 09:29
Joo ei tuo harjoittelua vaadi niinkään vaan refleksejä ja uskallusta. Joskus tosiaan sen pääsee ekalla yrityksellä. Ja joskus tippuu suoraan sellaisen laatan läpi.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 03.06.2008 19:14
SSBB-keskustelu siirretty omaan aiheeseensa (https://www.pelaajalauta.fi/index.php?topic=32.0).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 04.06.2008 18:13
On se vaan jännää miten lihasmuistista tulee jotkut asiat vuosikausien takaa. Megamannessa nyt pääsin sinne Wilyn kenttään ja sen ihmeen kyklooppibossin huoneessa osasin ajottaa ilman ajatusta sen väistelyn kun sen bossin osia lentelee sivun reunalta ja niistä sitten tulloo pomo. En kentästä muistanut mitään mutta se ruman ruskea bossi lentävine osineen oli muistissa ilman että tajusin edes sen tulevan. Varmasti yli kymmenen vuotta kun tätäkin oikeasti pelannut näin pitkälle.

Noinkohan sitä muistaa kymmenen vuoden päästä RE4:t sun muut näin hyvin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 04.06.2008 21:45
Contraa tullut pelattua lähipäivinä. Täytyy myöntää, että vasta pari vuota sitten aloin peliä pelaamaan, ja vasta nyt kesälomalla aktiivisesti. Pienoisen harjoittelun jälkeen olen jo tasolla 7. Helvetin tiukka peli ja Co-oppina varmaan aikamoista herkkua. Sääli vain ettei kavereita kiinnosta retroilu  :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 04.06.2008 22:11
Contraa tullut pelattua lähipäivinä. Täytyy myöntää, että vasta pari vuota sitten aloin peliä pelaamaan, ja vasta nyt kesälomalla aktiivisesti. Pienoisen harjoittelun jälkeen olen jo tasolla 7. Helvetin tiukka peli ja Co-oppina varmaan aikamoista herkkua. Sääli vain ettei kavereita kiinnosta retroilu  :rollaus:
Selvä merkki siitä, että on aika hankkia uudet kaverit.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shinta - 04.06.2008 22:27
Selvä merkki siitä, että on aika hankkia uudet kaverit.

Ei vaan vanhat, niitä kun todennäköisemmin kiinnostaa retroilu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 07.06.2008 16:12
Army of Two on jossain vitos- tai kutoskentän kohdilla ja en varmasti pelaisi tätä peliä ikinä ellei siinä olisi co-oppia.

Ampuminen on epätarkkaa, tylsää ja siinä ei ole minkäänlaista voimaa tai painoa, kuten esimerkiksi Gears of Warissa, asetta vaihtaessa joutuu pysähtymään kiitos yksinpeliä varten olevan käskyttämissysteemin ja itse aseet ovat loppujenlopuksi todella tylsiä, välidemot ovat tehty GCI:llä joka näyttää täsmälleen samalta kuin yli kymmenen vuotta sitten PS1-aikoina, tarina on tylsä ja niin edelleen.

Silti ihan ilolla tuota tulee pelattua, ihan pelkästään co-opin takia. Co-opin voisi lätkäistä vaikka kuinka huonoon peliin ja sitä olisi hauska pelata.


Ninja Gaiden 2:stakin tuli kokeiltua demon muodossa hetki ja en voi muuta sanoa kuin, että se ei ole God Hand. . .


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.06.2008 17:47
Mitä vittua! Bad Company on hyvä!

Kokeilin yksinpeliä ja se oli ihan paska, mutta netissä pelaaminen oli ihan tajutonta. Romua lentää joka puolella, suojat sortuvat nenän edestä ja tankit jyräävät melkein kaiken alleen. Graffat ihan siedettävällä tasolla ja onhan tässä pelihistorian teknisesti kovin äänimaailma. Heittäen. Kaukaa kuuluvat taistelun äänet vaimentuvat realistisesti ja ohi surahtava kranaatti säikäytti paskat housuun. Aseet myös kuulostavat todella hyviltä.

Porukan taso vain oli aikamoista kakkensplaadenia kun tällainen nobokin oli jatkuvasti top-3:ssa noilla ranked servuilla.

Tuskin ostan, mutta suosittelen. Fiilis oli jotain ihan muuta kuin muissa nettiräiskinnöissä mitä olen kokeillut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 07.06.2008 20:37
Mitä vittua! Bad Company on hyvä!

Kokeilin yksinpeliä ja se oli ihan paska, mutta netissä pelaaminen oli ihan tajutonta. Romua lentää joka puolella, suojat sortuvat nenän edestä ja tankit jyräävät melkein kaiken alleen. Graffat ihan siedettävällä tasolla ja onhan tässä pelihistorian teknisesti kovin äänimaailma. Heittäen. Kaukaa kuuluvat taistelun äänet vaimentuvat realistisesti ja ohi surahtava kranaatti säikäytti paskat housuun. Aseet myös kuulostavat todella hyviltä.

Porukan taso vain oli aikamoista kakkensplaadenia kun tällainen nobokin oli jatkuvasti top-3:ssa noilla ranked servuilla.

Tuskin ostan, mutta suosittelen. Fiilis oli jotain ihan muuta kuin muissa nettiräiskinnöissä mitä olen kokeillut.

Peli on paska, koska COD4 on paljon parempi. Täyhtäyssysteemi on perseestä koska se ei ole samanlainen kuin aina niin loistavassa COD4.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.06.2008 21:16
CoD on puhdasta saastaa. Suorittajien peli.


BC on sopivan arcade.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 07.06.2008 22:31
Paremman puutteessa on ollut jälleen aika latailla demoja kun on kerta pari mielenkiintoista ilmaantunut jenkkien PS Storeen.

Echronome

Jo heti ensikertaa kuullessani pelistä, tiesin etten tule jaksamaan tätä kauaa. Demohan sen todistikin, sillä kyllästyminen iski jo ennen kuin jokainen kenttä oli edes läpäisty.

Ideahan pelissä on jälleen erikoinen ja omaperäinen, mikä onkin myös syy siihen, ettei tämän parissa tulla kauaa viihtymään. Toki rotkojen kadottaminen piilottamalla ne seinän taakse on ideana ihan jännä, mutta eipä sekään tunnu hienolta sen ensimmäisen kerran jälkeen. Sen sijaan hyppyjen ja pudotusten kanssa säätäminen on yhtä helvettiä jo aivan alusta asti. Yksinkertaisena ihmisenä en todellakaan veny ajattelemaan niinkään moniuloitteisesti kuin peli vaatisi. Putoamiset tasanteelta toiselle menevät vielä hetken mietinnällä ja yrittämisellä, mutta hyppääminen on silkasta tuurista kiinni.

Muuta itkettävääkin toki löytyy. Hahmon kulkeminen tasan tarkkaan sinne minne nenä osoittaa, ellei vastaan tule seinää tai vastaavaa, jäi hieman kaivelemaan. Sinällään homma on ihan ymmärrettävää ja ok, mutta nakertaa jos hitautensa ja huonon arviointikykynsä takia joutuu vääntämään yhtä kohtaa uudelleen ja uudelleen, kun heppu alkaakin kävelemään siihen väärään suuntaan vaikean hypyn jälkeen.

Jopa äänimaailmasta on valitettava. Musiikki on odotetusti rauhaisaa pimputusta, mikä kuitenkin alkoi itseäni hieman häiritsemään. En nyt tarkoita sitä, että taustalla pitäisi soida jotain hirveätä mättöä, mutta demossa ollut biisi alkoi ottamaan päähän jo siinä noin viiden minuutin testisessiossa. En uskalla edes ajatella jos samaa biisiä saa kuunnella koko pelin ajan.

No, tätä ei ole selvästikään kehitetty minulle.

Sid Meier's Civilization Revolution

En ole tätä aikaisemmin tutustunut yhteenkään Civiin, ja muutenkin genre on kohdallani aika sivulle jäänyttä kamaa. Pakko kyllä silti todeta, että tätähän oli kiva pelata. En varmaankaan ehtinyt tajuta puoliakaan pelin hienouksista, mutta silti barbaarilaumojen teurastus ja kreikkalaisten kiusaaminen oli kumman hauskaa, vaikkakin yksinkertaista puuhaa. Siinä sivussa kun vielä rakenteli kaikenlaista, niin fiilis oli kumman hyvä. Joskus jos halvalla lähtee, niin tämän ostoa voisi tosissaan harkita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 08.06.2008 01:02
Mitä vittua! Bad Company on hyvä!
Eilen tuli kaverilla tyypattua kanssa moninpeliä ja olihan se perkele hyvä. Ei nyt mitään kovin mullistavaa, mutta äänimaailma ja tuhoutuvat ympäristöt toivat kummiski sen oman twistinsä. Yksinpelinkin suhteen olen aika optimisten, sellanen fiilis että siitäkin saattaa kehkeytyä ihan mielenkiintoinen. Saas nähdä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 08.06.2008 22:22
Ihan snice tuo Bad Company. Tulee ihanalla tavalla mieleen eeppiset CoD: UO matsit, jossa pääpaino on ajoneuvoissa mutta joissa yksinäinen soturi, minä, otan sniperin kainaloon ja lähden lahtamaan porukkaa kerrostalojen kattohuoneistoista, peltojen huipuilta muurien suojista tai wherever. Like a ninja. Reconina siis spenailtiin Bad Companya olihan se pelaaminen itsessään ihan mahtavaa. Pientä lagia esiintyi joka toki hankaloitti Reconin uraa, eivätkä ympäristöt kovin kaksisesti ainakaan moninpelissä hajonnut. Hajoaminen ei ollut ollenkaan realistisen näköistä (aika samalla tavalla hajoaa paikat, ei kovin dynaamista) ja se tulee sekunnin jäljessä siitä, milloin sen oikeasti pitäisi hajota.

24:n pelaajan moninpeli on ehdottomasti yksi niistä jutuista, jonka takia tämä peli hommataan. Tykkään isommista taisteluista ja laajoista alueista, enkä ole Halossakaan pelannut muita kuin Big Team Socialeja. Löytyykös bögältä muita 24:n pelaajan moninpelejä (tai isompia?, vai onko tämä ainut laatuaan?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.06.2008 22:30
Eikös Frontlinesissä ole tuki 50 pelaajan matseille? Muistaakseni näin oli..


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.06.2008 08:11
24:n pelaajan moninpeli on ehdottomasti yksi niistä jutuista, jonka takia tämä peli hommataan. Tykkään isommista taisteluista ja laajoista alueista, enkä ole Halossakaan pelannut muita kuin Big Team Socialeja. Löytyykös bögältä muita 24:n pelaajan moninpelejä (tai isompia?, vai onko tämä ainut laatuaan?

Itse taas olen totaalisesti näitä suurempia pelaajamääriä sisältäviä matseja vastaan. Mitä enemmän pelaajia, sitä enemmän yksilökohtainen taito vaikuttaa, sillä on aivan sama pelaako itse hyvin, jos muu tiimi kusee. Sellaisissa vaan yleinen sähellys lisääntyy, eikä kommunikointi mitenkään toimi järkevästi ja muutenkin täyttä paskaa tuollaiset. Maksimissaan neljä pelaajaa per tiimi, oli pelinä sitten mikä hyvänsä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 09.06.2008 18:34
No sää ootkin justiinsa tommonen suorittajakilpailijahomostelija ja tiedän kyllä etteivät älyttömän monen pelaajan pelit/matsit ole noinniinkun sinun kaltaisen pelaajan näkökulmasta muuta kuin kakkelia, eikä siinä mitään. Ei minua vaan kiinnosta pelata millään pro-tasolla, mittailla mastertsiiffien terskojen hitboxeja, eikä muutenkaan nähdä sitä aikaa ja vaivaa jonka se sitten lopulta vaatisi. Räpellys ja kaoottisuus on mukavaa, en jaksa enää leikkiä hc-pelaajaa. Tosin enpä ole koskaan pelannut sellaista peliä, sellaista matsia, joissa muut pelaajat olisivat tuttuja ja kommunikointi toimisi ja YLEINEN TAKTISUUS olisi edes jollain tasolla. Varmaan ihan kivaa sekin, en sitä sano.

Quake Wars tuntui oudolta pelata ja näytti rumalta, joten en siitä jaksa välittää. Bäfää ->


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 09.06.2008 18:45
Tosin enpä ole koskaan pelannut sellaista peliä, sellaista matsia, joissa muut pelaajat olisivat tuttuja ja kommunikointi toimisi ja YLEINEN TAKTISUUS olisi edes jollain tasolla. Varmaan ihan kivaa sekin, en sitä sano.

Ihan kivaa on liian lievää. Toimiva tiimipeli Haloissa on parhautta. Itse olen vääntänyt tuhansia BTB-matseja samalla ja toimivalla porukalla. Nannaa. Parhaimmillaan väännettiin varmaan 30 matsia putkeen tappiotta. Se on ihan kova saavutus kun levelit pyörivät kaikilla yli 30:n. Ei siinä niinkään se voitto ole tärkein. On vaan siistiä kun kaikilla on oma sovittu juttu ja taktiikat vielä toimivat. Se oli hienoa kun pystyi luottamaan kaveriin ja tiesi, että pian se sniperi pääsee asemiin ja tekee vihuista muusia. Tai kun pelattiin lipunryöstöä, niin autokuski tiesi tasan koska olla basen takaovella hakemassa lipunkantajaa. Oli oikeasti hienoa kun sai kaiken toimimaan.

E: Mutta ymmärrän kyllä jos ei kiinnosta. On harvinaista, että saadaan kasaan 8 pelaajan porukka, joka jaksaa vääntää yhdessä pidempäänkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 09.06.2008 21:28
No sää ootkin justiinsa tommonen suorittajakilpailijahomostelija ja tiedän kyllä etteivät älyttömän monen pelaajan pelit/matsit ole noinniinkun sinun kaltaisen pelaajan näkökulmasta muuta kuin kakkelia, eikä siinä mitään.

Ei ne ole kakkelia. Vaativat vaan huomattavasti enemmän klaaneilta, joten ovat tavallaan "epäkäytännöllisempiä" pelejä, mutta jos tarpeeksi paljon tietyn henkistä porukkaa vaan löytyy, pystyy noissa isoissa peleissä kilpailemaan aivan samalla tavalla ja uskoisin, että saattaa olla jopa hienompaa toteuttaa jonkun 15 tiimikaverin kanssa täydellisesti taktiikoita ja murskata vastustajat. Itse en kyllä jaksaisi jotain BF:n kaltaista peliä ja sen vaatimia strategioita alkaa miettimään klaanissa, minulla "kipuraja" menee siinä 8v8 tienoilla, jota esim. Socomissa harrastetaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 09.06.2008 22:14
E: Mutta ymmärrän kyllä jos ei kiinnosta. On harvinaista, että saadaan kasaan 8 pelaajan porukka, joka jaksaa vääntää yhdessä pidempäänkin.

Tämäpä se. Minun tutuistani löytyy yksi tyyppi jolta 360:nen löytyy, eikä silläkään ole liveä. Yrittelen vaan pitää yksikseni kivaa.. :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.06.2008 10:38
Half Life kakkosta taas aloittelin kun en ole koskaan pelannut sitä alusta loppuun. Ja täytyy sanoa, että onpa vanhentunut pahasti :(

Alku oli kivaa, mutta jokainen chapteri tuntuu aivan liian pitkitetyltä. Pako combinen kynsistä, propelliveneellä ajelu ja nyt Ravenholm... näistä kaikista olisi saanut helposti puolet pois, silti menettämättä oikeastaan mitään. Ehkä olen liian hemmoteltu RE4:sen IMO täydellisestä jaksotuksesta, mutta haukotus meinaa karata kun Halffikseen aina tarttuu. Asiaa ei myöskään auta se, että eihän tässä pelissä voi kuolla normalilla ellei jää jonkun oven väliin... viholliset saa vaikka sorkkaraudalla hakattua jos siltä tuntuu.

Minusta pelille on käynyt vain luonnollinen kuolema kun havocin ensi-ihastus on hävinnyt. HL2 luottaa liikaa tekniikkaan siinä missä eka HL viihdyttää vieläkin hyvällä kenttäsuunnittelullaan.

Niin ja FPS:t on paskin genre ikinä, eli plussa pisteitä pitää jakaa jokaiselle pelille jota yli tunnin jaksaa pelata.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 10.06.2008 11:04
Minusta HL2:ssa ei ollut edes julkaisuaikoina mitään erikoista. Jotain paskaa gravity gun kikkailua, joka käy tylsäksi hetkessä. Muut aseet ovatkin sitten totaalisen munattomia ja osumamallinnus vihollisuus naurettavan huono. Parasta pelissä on tunnelma, mutta eihän sitä jaksa pelata, kun osuudet ovat ylipitkitettyjä ja tylsiä.

Mutta pitihän sitä PC-pelaajilla olla joku peli, mitä hehkutella konsolipelaajille ja kehuskella miksi PC on vaan niin paras. Yksi yliarvostetuimmista peleistä koskaan, tai ehkä pelin hienoudet tajuavat vain paatuneimmat PC-herrat.  :???:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 10.06.2008 13:04
Noniin, juuri tuollainenhan se peli on. En ole vieläkään jaksanut pelata paljon yhtään, mutta kaikki mitä olen nähnyt ja pelannut, on ollut juuri tuollaista. Järjetöntä pitkittämistä eli peli on rytmitetty TODELLA paskasti (ajoneuvo-osuudet, huhhuh!), itse räiskintä on todella alkeellista (pelin ainoa hienous gravity gun ei sekään ole oikeastaan millään tapaa hieno) jne.. Oikeasti ainoa hyvä asia koko pelissä on sen täydellinen äänimaailma ja sillä syntyvä tunnelma, mutta juuri kuten TK sanoi, ei se paljoa lohduta, kun kaikki on ylipitkitettyä ja tylsää paskaa. Ylihehkutetuin peli historiassa (GTA4:n kanssa).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.06.2008 13:26
Supistamisella oltaisiin suurin osa ongelmista vältetty. Ammuskelu on minusta ihan hauskaa, sillä aseet kuulostavat hyvältä eivätkä noudata mitään realismin lakeja. Juoni on myös kiintoisa ja gravity gun hauska. Mutta tuo pitkittäminen on jotain aivan älytöntä...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 10.06.2008 16:08
Suosittelen Zoukkaa pelaamaan sitä ekaa Half-Lifeä uudelleen. On siinäkin suht pitkiä (ja tylsiä) kohtauksia, joissa kammetaan ikuisuuksia jossain headcrabeja täynnä olevassa pimeässä rännissä. Ihan vain siksi, että saatiin peliin lisää pituutta. Ja Xen Nihilantheineen...öh...se oli sen luokan antikliimaksi, että lieneeköhän tarpeellista edes kommentoida?

Mutta pitihän sitä PC-pelaajilla olla joku peli, mitä hehkutella konsolipelaajille ja kehuskella miksi PC on vaan niin paras. Yksi yliarvostetuimmista peleistä koskaan, tai ehkä pelin hienoudet tajuavat vain paatuneimmat PC-herrat.  :???:

Koska HL2 oli myös alusta monille muille peleille? Koska HL-sarja on silti tarinankerronnallisesti parhaita räiskintöjä? Koska pelin fysiikat oli siihen aikaan oikeasti jotain uutta ja hienoa?

Toisaalta joku samana vuonna julkaistu San Andreas tai Riddick haiskahtaa yhtä vanhentuneelta. Testasin viime aikoina. San Andreas  haiskahti jo vähän liian kuluneelta, että sitä jaksoi pelata tuntia pidempään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 10.06.2008 20:06
Suosittelen Zoukkaa pelaamaan sitä ekaa Half-Lifeä uudelleen. On siinäkin suht pitkiä (ja tylsiä) kohtauksia, joissa kammetaan ikuisuuksia jossain headcrabeja täynnä olevassa pimeässä rännissä. Ihan vain siksi, että saatiin peliin lisää pituutta. Ja Xen Nihilantheineen...öh...se oli sen luokan antikliimaksi, että lieneeköhän tarpeellista edes kommentoida?

Ethän nyt kai sentään väitä, että aiemman osan virheet oikeuttavat tekemään samat virheet seuraavassa osassa?

Mutta en itse kokenut HL2:ssa tai sen episodeissa sen pahemmin minkäänlaista turhaa pitkittämistä olevan, ainakaan siihen asti, että se olisi alkanut vaivaamaan. Jaksotus oli sen verta vaihtelevaa ryminän ja hiljaisuuden välillä ja aina löytyi jotain kiinnostavaa katseltavaa. Ei nyt ehkä aina mitään hyödyllistä, mutta jotain pikkukivaa, ihan vaikka yksi medkitti jossain hassussa piilossa tai vaikka joku pikkuinen talo matkan varrella.



Tuota uuden Battlefieldin demoa kokeilin pari kertaa ja äh. Kunpa joku tekisi joskus pelin, joka olisi yksi iso taistelutanner joka olisi jatkuvasti liikkeessä. Pelaaja olisi yksi pienenpieni osa koko juttua ja peli ei millään tavalla pyörisi sen kummemin pelaajan ympärillä. Jos pelaaja haluaisi vaikuttaa pelin kulkuun, voisi hän niin tehdä, mutta muuten voisi ihan vaikka kyykkiä kuopassa kunnes sota olisi ohitse. Jokapuolella menisi omia ja vihollisen joukkoja ja kaikkea voisi tehdä jos huvittaisi.

Operation Flashpointin ajattelin tälläisen pelin olevan, mutta ei ihan. . . STALKER ehkä saattaa olla, mutta ei sitä Macillä pelata :(

Ja miksi ihmeessä tuossa Battlefieldin demon moninpelissä on pelkästään se aavikkokenttä? Betassa oli se kiva kylä-mappi, jossa jopa pysyi hengissä ilman ajoneuvoa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 10.06.2008 22:01
Ethän nyt kai sentään väitä, että aiemman osan virheet oikeuttavat tekemään samat virheet seuraavassa osassa?

Kunhan vain kritisoin sitä ajatusta, että ekassa Half-Lifessä olisi jotenkin niin paljon paremmin suunnitellut kentät kuin kakkosessa. Oikeastaan mielestäni HL2:ssa jaksotus oli juuri sopivaa, kun taas episodit ovat niin turboahdettua mättöä, ettei siinä ehdi missään kohtaa levähtämään. Semmoiset kivat hiljaiset kohdat, kuten HL2:n alun kaupunkiin ja lopun torniin saapuminen ja käppäily Black Mesa Eastissä tuntuivat uupuvan kokonaan episodeista.

Ja onko Bad Companyn demossa kranuilla splash damagea? Ainakaan betassa ei tuntunut olevan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.06.2008 07:59
Onhan se aika voinut kullata muistot, mutta muistan kyllä läpäisseeni PS2-version (heh) useita kertoja ihan vain siksi kun se oli kivaa. Siitä co-opista nyt puhumattakaan.

Lainaus
Ja onko Bad Companyn demossa kranuilla splash damagea? Ainakaan betassa ei tuntunut olevan.

Meinaatko, että olisi kranuissa "joko tai" damaget? Kyllä mä olen ainakin muistaakseni menettänyt vähän helaa kun kranu on räjähtänyt vieressä. Ei tosin ole tullut itse kauheasti niitä käytettyä...


Avasin Specialistille nuo räjähteet ja siitä tuli heti suosikki classini. Mahdollisuudet jallituksiin ovat mahtavat kun voit vaikka räjäyttää sillat paskaksi jos siltä tuntuu tai miinoittaa ne gold cratet ja mennä puskaan odottamaan, että vihut rushivat planttaamaan. Ajoneuvojen merkkaaminen on myös kivaa puuhaa sillä ei sitä näytä kukaan muu tekevän.

Helvetin hauska peli edelleen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 13.06.2008 09:19
Ensimmäisen Metroidin pelasin lävitse tässä aamupuuhasteena ja tuli tehtyä kutakuinkin identtinen kartasto ruutupaperille pelin paikoista esineineen ja salareiteineen kuin mitä muinoin pikkupoikina kaveriporukalla. Ilman tuota karttaa ei pelaamisesta olisi tullut mitään sillä meikäläisellä on pohjattoman huono muisti nauhottamaan pikaisia asioita kuten pelin labyrinttimainen kenttäsuunnittelu. Aluksi yritin ilman kartantekoa, mutta pelkkää haperoahan siitä tuli kun samoihin paikkoihin eksyttiin ja mietittiin että enkös juuri tuon tolpan yli mennyt - tosin muistamista ja hahmottamista hankaloitti osaltaan sekin, että suuri osa huoneista on enemmän tai vähemmän identtisiä ja vaikka olit varma että olit täysin eri suunnassa kuin aikaisemmin kulkiessasi samannäköisen paikan läpi, niin hienoiselta hämääntymiseltä en itse ainakaan onnistunut kokonaan välttymään.

Siitä oli varmaan tuommoinen reippaanlainen 10 vuotta kun tätä viimeksi olin enempi pelannut. Taisin emulaattorilla kokeilla kun semmoisten olemassaolo tajuttiin tms ja varsinaisnintendot olivat tosiaan kiertämässä suvussa nuoremmilla pelaajilla ensivärkkeinä. Kyllähän tämä ihan toimiva tapaus on edelleen jos on onnistunut ilman jomotuksia saamaan itsensä alkujaankaan siihen Metroid-mielentilaan (laittamalla metroidin päähän), että jos vaikka esimerkiksi seinä näyttää ehjältä seinältä, sen läpi saattaa kuitenkin voida mennä eikä laava tai juoksuhiekkakaan aina tapa vaan niitten alla on kulkureitti. Tyypillistä kokeilua ja kokeilua ja kokeilua; hieman kuten Lucasartsin seikkailut joissa kokeillaan kaikkea mukana olevaa johonkin vastaantulevaan esineeseen. Vaikeustasoakin pelistä löytyi sillä siinä oli tosiaan muutamia käytäviä joissa vihollista tuli suurinpiirtein jokaisesta ilmansuunnasta ja näissä lähtikin henki jos ei ollut energiavarannot tapissa ja suorittaminen kuumimmillaan - vaikeampia kuin pomot.

Samoin kuin tuon aikaisemmin askarrellun Mega Manin kanssa, se oli aika jännää kuinka sitä kuitenkin muistaa jotain asioita vuosien takaa siten että ne tekee pelissä ennen kuin edes tajuaa tehneensä niin. Monissa kohti salaisuudet muisti jo etukäteen, mutta muutaman kerran vasta kun oli ns. huulilla ja täytyi sitten luovia pelimaailman lävitse hakemaan erilainen tussari kantoon - aseen panostyypit kun kumoavat toisensa ja ne täytyi vaihtaa tiettyihin tilanteisiin.

Erikoisesti yksi asia mitä erityisesti peliä alkaessa pelaamaan odotin oli se ääni mikä tulee kun ampuu niitä lentäviä käpyjä - jotain kuoriaistortilloja joihin ei tavalliset paukut tehoa ja joita pikkupoikina kävyiksi sanottiin. Ihana ääni edelleen :)

Typistetty versiointi pelottavimmasta title musiikista evö (http://www.supload.com/music/Lapiosiunaaja-Meetut-Tulloo-Ja-Helemat-Paukk-download-DE721P9R4P3X.html)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.06.2008 14:19
Pleselle latailin demoja yömyöhään ja kaksi osui. Ninja Gaiden Sigma ensimmäisenä. Alkuperäistä olen pelannut joskus vuonna keppi ja tiesin kyllä miten hyvä pelin on kyseessä, mutta pääsi se silti yllättämään. Ei tämä mikään God Hand ole, mutta hankintaan meni. Olisi toki mennyt ilman demoakin ennemmin tai myöhemmin.

Toinen peli olikin todella iloinen yllätys eli siis hurrien The Darkness. Paskoja arvosteluja kerännyt, mutta who cares! Näytti kivalta, kuulosti mahtavalta kiitos Pattonin ja vihujen avuttomuus Jackien edessä oli huvittavinta paskaa ikinä :lol:

The place always made me feel like kicking a dog... or something.

Vitun loistavaa. Bionic Commandokin pitää ostaa jo pelkästään Pattonin takia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 16.06.2008 14:38


Toinen peli olikin todella iloinen yllätys eli siis hurrien The Darkness. Paskoja arvosteluja kerännyt, mutta who cares! Näytti kivalta, kuulosti mahtavalta kiitos Pattonin ja vihujen avuttomuus Jackien edessä oli huvittavinta paskaa ikinä :lol:

The place always made me feel like kicking a dog... or something.


osta jo.
http://www.videogamesplus.ca/product_info.php?products_id=12701 (http://www.videogamesplus.ca/product_info.php?products_id=12701)

12.45e plus 5e postit.
todellakin hintansa arvoinen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 16.06.2008 17:44
Ei tämä mikään God Hand ole, mutta hankintaan meni.

Ei niin, paljon parempi.

Tuosta demosta täytyy sen verran mainita, että se antaa pelistä paremman kuvan, kuin ehkä pitäisi. Itsekin huusin hoosiannaa, kun Sigman demoa pelailin, mutta pettymys oli karvas, kun kokoversio sitten latailikin kesken kenttien ja screen-tearing repi ruudun palasiksi.

Nämä ovat toki pikkujuttuja, jos ei ole Xbox-versioita nysväillyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 16.06.2008 19:20
Spore olisi pitänyt saada ehdottomasti Wiille julkaisussa. Ihan käsittämätön hitti olisi ollut tämä kombo. Onneksi Will Wright on sanonut että Wii on suosikkipelialusta ja olisi hauska tehdä jotain sille. Toivoa on vielä Wii Sporelle.

(http://img254.imageshack.us/img254/4899/creperseinen0681e00esmlpg8.jpg)


Aika tyypillinen mötkylä johon vaan suita lappasin. Vähän hankalan tuntuinen tuo kontrolli noihin möhkylöihin näin aluksi ainakin.

Brian Enon musiikit pelissä. Soundtrack tänne ja heti.

Pelissä saa näköjään suoraan Youtubeen upittua videoita ja pari testasin

http://www.youtube.com/profile_videos?user=smyyler&p=r


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 16.06.2008 20:33

Vitun loistavaa. Bionic Commandokin pitää ostaa jo pelkästään Pattonin takia.

Näin pienenä offarina.. Bionic Commandossa on ainesta aika mahtavaksi peliksi, jos räiskintä saadaan järkevämmän oloiseksi kuin mitä se tällä hetkellä on videoiden perusteella. Saattaisi hyvällä kenttäsuunnittelulla olla jopa mullistavin nettiräiskintä vähään aikaan.

Eikä se Darkness mitään superpaskoja arvosteluja ole kerännyt, tuntuu vaan siltä tänä 10/10-aikakautena. ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 18.06.2008 22:55
(http://img98.imageshack.us/img98/5034/anterrohu9.png)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 19.06.2008 20:34
GTA:ta tullut mätettyä oikein urakalla viimeiset 2 vuorokautta.

Gta:sta on edelleen todella positiiviset fiilikset. Ampuminen on hauskaa ja tunnelmaa riittää, suojasta räsikiminen on todella viihdyttävää ja vaatii kärsivällisyyttä. Terminaattorina on siis mahdotonta suorittaa tehtäviä, jotka sisältävät tulitaisteluita. Pumppuhaulikko on aseista ehkä munakkain, toisena tietysti AK 47. Ajaminen on edelleen miellyttävää ja vaatii myös kärsivällisyyttä jos pyrkii jatkossakin ajelemaan ehjällä kärryllä. Autot näyttävät naurettavan hyviltä ja niiden ohjattavuudessa on eroja, raskaat SUV:t kääntyvät hitaasti kun taas ketterällä Cometilla pääsee vaivattomasti kruisailemaan Brokerin ahtailla kaduilla.

Kaupunki onkin ollut se toinen ihastelun kohde. Täytyy kyllä sanoa, että en ole koskaan pelannut peliä, jonka maailma olisi ollut yhtä vaikuttava. Liberty City vain näyttää ja tuntuu niin elävältä ja loistava ulkoasu hivelee näköhermoja.

Tarinaa olen vakaaseen tahtiin pelannut eteenpäin ja nyt olen toisella saarella, joka muuten saa erikoismaininnan vaikuttavuudestaan. Juoni on ollut taattua laatua mutta muutama todella yllättäväkin käänne on tullut vastaan. Tehtäviä on tehtävänä hämmästyttävä määrä ja itselle ainakin tuottaa ajoittain vaikeuksia valita mitä tekisi seuraavaksi. Usein vain jään kruisailemaan ympäri kaupunkia. Tehtävät eivät ainakaan toistaiseksi ole käyneet liikaa hermoille vaikka jonkinlainen skippaus mahdollisuus olisi mukava saada ainakin pitkille ajo-osuuksille, jotka aloittavat lähes jokaisen tehtävän. Onneksi taksilla pääsee todella kätevästi paikasta toiseen.

Toistaiseksi GTA on vastannut ja ylittänyt odotukseni vaikka jengi siitä keksikin valituksen aiheita enemmän kuin tarpeeksi. Itseltäni ei ainakaan yksikään asia ole vielä peli-iloa riistänyt, päinvastoin.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 19.06.2008 20:49
Kaveri teki TROGDORIN (http://novindus.dyndns.org/CRE_trogdor-06849bf6_ful.png)! :)

Super Metroidia tullut jauhettua tuon NES Metroidin jälkeen ja onhan tämä sitä itteään edelleen. Parhautta. Ilman Super Metroidin peluuta plakkarissa on turha tulla mussuttamaan mistään pelistä.

Walljumppa edelleen universumin vammaisinta ja tuo tyrkkiminen vahingon tapahtuessa on sekin suht kaakelia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 20.06.2008 08:29
Bad Companyn demoa testailin ja kyllähän se yllätti positiivisesti, vaikka sukkasinkin melko tehokkaasti sen pelaamisessa. Jos olisi ylimääräistä rahaa eikä MGS4:sta oltaisi julkaistu viikko sitten, olisin ehkä jopa ostanut tämän hetimmiten, mutta nyt se saa jäädä mahdollisesti hamaan tulevaisuuteen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: spike - 21.06.2008 12:26
Alone in the dark ei helkutti mitä paskaa. saas nähä mitä Atarille käy kun tämäkin peli on kauhea floppi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 23.06.2008 08:47
Lost Odyssey vaikutti ihan hyvältä. Ensimmäisenä täytyy antaa siitä plussaa mistä kaverikin heti huusi, että pelissä ei näkynyt yhtäkään suoranaista angstiteinikaunisposkea ja viimeistään se hinteimmästä päästä oleva Heihachin näköinen huutaja veti sen pystyviivan siihen tuloillaan olevaan plussaan. Hahmodesignista ja päämelodiasta tulee erittäin vahvasti mieleen korea ja mongolisoturit. Tiedä sitten mistä inspiksiä on haettu. Peli näytti hyvältä vaikka ei saatukaan ns. vierastelkkarista HD:tä ulos vaikka HD-redi se oli. Tämän takia piti pitää enkkupuheita kun silmät tuntuivat räjähtelevän pientä printtiä lueskellessa - ja mikä ihmeellisintä, ei vastaan tullut vielä mitään kovin surkeata äänisuorittajaa.

Suurin miinustus mitä tuossa kymmenen tunnin aikana osui eteen oli se, että peli on tosiaan niin perinteinen kuin olla ja voi. Skillejä opetellessa valikkojumppa turhautti kun sitä sai olla tuon tuosta säätämässä kun skillejä on miljoona ja kaikki hahmot oppivat aikaisemmin asetellut skillit tappelussa tai parissa. Tappeluksetkin alkoivat jo puuduttaa. Silloin on jotain jo väärin jos ne latausanimaatiot plus muut hahmojen uhoamiset kestää kauempaan kuin itse taistelu - ja koska bossit tosiaan tuntuisivat pistävän vastaan, joutuu sitä grindaamaan leveliä tappamalla jotain perskärpäsiä tunnin tai pari. Totaalisen anaalista.

Eikä minusta oikein steal-skillille ole sijaa taistelutoimintona tänäpäivänä. Se on niin turhan teennäistä pitkitystä ja ylimääräistä kun mitä hittoa vihuilla muka voisi taistelun aikana olla mitä heillä ei kuollessaan olisi. Vääränlaista pelimäisyyttä. Vituttaa kun hahmot epäonnistuvat varastamaan monta kierrosta putkeen. Ihan kuin WoWin karhut joita saa tappaa monta metsällistä että saa kymmenen karhunnahkaa kerättyä. Turhaa paskaa.

FFXII:n taistelusysteemi on askel oikeaan suuntaan, vaikka monta askelta on vielä kuljettavana.

Kovin juttu pelissä oli kuitenkin soundtrack. Uematsun tatsi on onnahdellut viimevuosina, mutta peli tarjosi oikeasti semmoisia Uematsu-hetkiä että kavereitten kanssa katsahdettiin kaikki toisiimme ja virnisteltiin että oho oho, Uematsu on löytänyt urkunsa. Tekisi mieli tilata soundtrack, mutta se rikkoisi sen kaavan että peli ennen musiikkia. Toisaalta ei viitsisi ostaa XO:ta pelkästään jonkun pelin soundtrackin takia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 23.06.2008 22:39
Everyday Shooter on ehdottomasti PS3:sen huippuhetki minulle.

Kovasti tästä Jonathan Makin pelistä tulee mieleen Cave Story: kummallakin pelillä on syvät juuret omiin genreihinsä, joihin ne nojaavat, mutta se mikä kummastakin pelistä tekee loistavan on luojiensa vahva persoonallinen ote. Everyday Shooter tuntuu, että sen on tehnyt yksi kehittäjä juuri omanlaisekseen ja Cave Story tuntuu Pixelin teokselta.

Everyday Shooterista tulee myös mieleen REZ. Kummatkin tekevät hyvin samanlaista omalle pienelle shooter-alalajilleen: pistävät hurjasti painoa äänimaailmaan, käyttävät abstraktia peli- ja värimaailmaa ja kummassakin on omia pieniä combo- ja pisteenkeruusystemejään.

Äänimaailma on kyllä aivan käsittämätön Everyday Shooterissa. REZissä vihollisten esiintyminen on tarkasti mietytty, jotta pelaajan teot musiikin kanssa ei pääse kehittäytymään äänien sekameteliksi, mutta Everyday Shooterissa viholliset tulevat joka pelikerralla aina hieman erilailla ja varsinkin kenttien loppupuolella ruutu on täynnä vihollisia ja räjähdyksiä joista tulee miljoonia ääniä, mutta silti kaikki pelaajan aiheuttamat äänet tuntuvat sopivan täydellisesti musiikkiin.

Nyt en millään malta odottaa Makin uutta peliä, koska hän on ilmeisesti tekemässä jotain I am Robot and Proudin (http://www.myspace.com/iamrobotandproud) kanssa, joka tuntuu olevan täydellinen yhdistelmä!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 24.06.2008 04:07
Huhheijaa, enpä muista milloin olisin viimeeksi pelannut jonkin yksinpelin alusta loppuun yhdeltä istumalta kyllästymättä kertaakaan pienimmässäkään määrin. Pelasin siis Super Metroidin ensimmäistä kertaa läpi. Tiedän, nyt vasta...

Aikaa kului vajaat kymmenen tuntia sen kummempia hoppuilematta. Pelikello näytti ajaksi 6:48 ja tavaroista sain kerättyä 77%. Mitenkään erityisen vaikeaksi ei peliä voi kutsua. Muutaman kerran onnistuin kuolemaan, ja niistäkin suurin osa johtui omasta sähläämisestä. Vain kolmatta pääpomoa jouduin yrittämään uudemman kerran, mutta kun idea oli selvillä, niin helpostihan sekin läpi meni. Ridley ja viimeinen vastus sen sijaan olivat luvattoman helppoja.

Vaikea tästä on mitään sanoa, mitä kaikki eivät jo tietäisi. Pelattavuus ja äänimaailma ovat timanttia, ja kaikki vaan toimii. Uusien salareiden, ja sitä myöten tavaroiden, löytämisestä tulee aina todella hyvä fiilis. Yhtäkään konkreettista negatiivista asiaa en tähän hätään keksi. Menee heittämällä top kymppiini, ja on ehkäpä Primen ohella ainut peli, joka omissa kirjoissani sanan täydellinen kohdalla. Jännän seikkana kumpaisenkin olen kumminkin pelannut vain kerran läpi (ja molemmat lisäksi noin puoleenväliin).

Nyt kun tämän on pelannut, niin pitäisi varmaan hankkia tämä jollakin tapaa konkreettisempanakin. Voisi varmaankin SNES:lle hankkia, kun siinä on kumminkin Virtual Consolea enemmän fiilistä. Pelottaa myös, suostuisiko Nintendo siirtämään Super Metroidin (ja muut tallennukset ja Nintendon verkkokaupasta ostetun tuotteet) uuteen konsoliin, jos vanha sattuisi laukeamaan. Vähän mietityttää heidän suhtautumisensa konsolin modaamiseen näet. Nythän pelasin tietokoneella emulaattorilla, koska en peliä vielä oikeasti omista. Padi ja emulaattorin mahdollistaman quicksave huorauksen käyttämättä jättäminen kumminkin pelasti paljon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 24.06.2008 21:41
(http://www.gameguru.in/images/uncharted-drakes-fortune-1.jpg)


Drakes Fortunen demon pelasin läpi äskettäin. Ihan hauskaa toimintaahan se oli, tulitaistelut olivat positiivinen yllätys tosin niiden laatu laski ehkä hieman määrän kasvaessa. Draken liikkeet olivat ehkä hieman odotettua tönkömmät mutta toimivat kontrollit pelastavat paljon. Peli näyttää mainiolta, varsinkin kun pelihahmon vaatteet ovat märät :) Melko lailla sitä mitä odotinkin tältä demolta, tarinasta en osaa vielä sanoa mitään muuta kuin vaikuttaa mukavan yksinkertaiselta aarteenmetsästysspektaakkelilta.

En tätä täysihintaisena ostaisi mutta kyllä tämä mukavaan alelaarihintaan mukaan lähtee jos joskus sattuu eteen tulemaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 29.06.2008 18:36
(http://i29.tinypic.com/33nxdhe.jpg)

Kerrankin ihmisten koteihin tunkeutuessa löytyy pornokätköt

Suikoden II

Koskaan en lävitse pelannut kun pleiskari muinoin räjähti. Onhan tämä semmoista perustakkuista pelattavaa, suunnittelemattomine valikoineen ja ilman väli-ilmansuuntia liikkuessa. Suurin syy pelata peliä eteenpäin on Higashinon soundtrack. Se on aina ropelluksissa suuri hetki kun vastaan tulee hahmo jonka tietää saavansa itselleen, sillä hahmon mukana yleensä tulee tarinaa ja tapahtumia, sekä uusia asioita taisteluihin. En koskaan kuitenkaan ole pitänyt siitä että hahmoja on liikaa ellei niitten funktio ole muu kuin saada pelaaja pähkäilemään ryhmäkokoonpanoa. Suikodenien päälle 100 hahmon henkilökaarti on vähän pakkopullaa, enkä aio etsimällä etsiä hahmoja.

Plussat voidaan antaa puolivillaisesta politikoinnista - soundtrackin lisäksi siis (miinus vesitetty taistelumusiikki joka tuntuu olevan pelisarjan tunnusmerkki)

Itseasiassa muistikortissa oli 40 levelille pelattuna jokin talletus, mutta alustahan se piti aloittaa kun en mitään muistanut tapahtumista. Sattui tuossa semmoinenkin juttu, että olin tosiaan viskannut laatikossa olleen PS:n muistikortin roskapussiin kunnes sitten aloitin tämän ja tajusin ettei PS2-muistikortille voi tallettaa PS:n pelejä. Onneksi en vienyt roskia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 30.06.2008 12:25
Aloittelin hetken mielijohteesta Shadow of the Colossuksen hard modella. Ensin koetin metsästellä huvin vuoksi vanhassa savessa lisää liskoja, sillä se megakapuaminen jäi aikanaan suorittamatta, mitä oletettavammin vain muutaman liskon päähän. Parin kolmen tunnin ratsastelun ja kiipeilykikkailun jälkeen kyrpiinnyin kuitenkin siihen hommaan, kun rupesi niin perkeleesti tekemään mieli aitoa mörön kaatamista: peli oli siis jälleen päässyt pään sisään. Pakkohan se oli alkaa alusta. Kolme ensimmäistä kolossia kaatui eilen illalla, ja kolmannen kohdalla oli jo ilo huomata, että hardilla pelaaminen on sittenkin muuttunut vähän muutenkin kuin vain lisäkestävyytenä tai ylimääräisinä kriittisinä pisteinä. Kyllähän maistuu!

Tämän päivän taas aloitin hinkkaamalla biisejä Elite Beat Agentsin Sweatin' -tasolla. Yksi kummallinen rytmitys Bowien Let's Dancessa aiheutti päänvaivaa, joka tarkoitti pitkään viimeisen chapterin feilausta, vaikka biisin pääsi kyllä läpi, mutta kellistyi se lopulta puhtaastikin. Without A Fight(kingi biisi!) heilahti helposti, mutta Jumpin' Jack Flash vei tällä kertaa pidemmän korren. Muutaman yrityksen jälkeen sormien kasva hikisyys laski vauhdilla samassa suhteessa tarkkuutta, joten luovutin suosiolla. Ei se kuitenkaan kauas jäänyt.


Tänään ulkona tulee taas vaihteeksi vettä, joten taidan paeta kielletyille maille jumalolentojen seuraan. Agro!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.06.2008 14:07
Zack & Wikiä aloittelin (vittu mikä nimi) ja en epäile Capgodia enää koskaan. Grafiikat, äänet, slapstick kaikki toimii eikä edes Wikin älinät päässeet häiritsemään. Itseasiassa melko harmiton kaveri mitä sidekickeihin tulee. Puzzlet ovat olleet suhteellisen helppoja, mutta kyllä jo alun perusteella huomaa, että niihin on pantu vähän ajatustakin. Välillä niitä saa ratkoa ihan rauhassa, mutta onneksi mukana on myös nopeutta vaativia ongelmia ja monissa kentissä on myös mahdollisuus kuolla. Ja monesti.

Huonoja juttuja ovat joka kerta ruutuun pärähtävä tutorial screeni kun jotain teet (skippaantuu napin painalluksella) ja noh... eipä muuta. Kuten sanottua peli näyttää jumalaiselta vaikka tekniikka onkin jostain vuosien takaa. Musiikki on yllättävän laadukasta ja koko pelin tyyli on kyllä helvetin hienoa tavaraa. Dialogillekin on saanut pari kertaa hörähtää, vaikka sitä onkin erittäin vähän. Hyvä niin.


No alku on aina ruusuista, mutta jos puzzlet pysyvät kiinnostavina loppuun asti niin yksi Wiin parhaita tekeleitä. Damn.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 01.07.2008 19:40
Elite Beat Agentsiä tahkosin tuossa minäkin. Cruisin' -tasolla tuli hankittua viimeisiinkin kenttiin S-rankit ja kyllähän Jumpin' Jack Flash tarjosi haastetta jo tälläkin tasolla ainakin mulle. :b Sweatin':iä on tullut sen verran pelattua jo aiemmin että Survivor aukesi, mutta nyt saa jäädä kyllä EBA joksikin aikaa kesälaitumelle ja pitää palata noihin Sweatin' -tason biisien pariin tarkemmin sitten myöhemmin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 01.07.2008 21:00
Resident Evil: UC ammuskeltiin sitten läpi tyttöystävän kanssa. Aika lyhyehkö tuo oli, vaikkakin pitkähkö onrail -shootteriksi. Ihan hauska parin illan peli, ja ainakin minun kohdallani hintansa arvoinen. Toimii parhaiten kahdestaan.

Perseestä muuten ettei sivujuoni -tehtäviä voi pelata kahdestaan. Typerää rajoittamista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 01.07.2008 21:02
Perseestä muuten ettei sivujuoni -tehtäviä voi pelata kahdestaan. Typerää rajoittamista.

Kyllä niitä voi. Sun pitää vaan läpäistä muistaakseni pelin jokainen kenttä ensin. En ole enään ihan varma, miten se meni mutta tsekkaa GameFAQsista tai jostain. Sinänsä vähän hölmöä, että osa kentistä aukeaa vaikka tulisikin paskat pisteet edeltävästä mutta osa aukeaa vain tarpeeksi hyvillä pisteillä. Itsellä meni ainakin pari kenttää ohi ekalla kerralla, kunnes luin niistä jostain. Menin sitten vetämään vähän paremmat pisteet ja avasin varmaan viisi uutta kenttää.


Edit:
Tuolta (http://www.gamefaqs.com/console/wii/code/933020.html) löytyy infoa. Eli kun olet läpäissyt tuon Fourth Survivor -kentän, joka aukeaa läpäistyäsi Dark Legacy 2 -kentän (Weskerin vika kenttä), aukeaa moninpelimahdollisuus kaikkiin pelin kenttiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 01.07.2008 21:06
Perseestä muuten ettei sivujuoni -tehtäviä voi pelata kahdestaan. Typerää rajoittamista.

Kyllä niitä voi. Sun pitää vaan läpäistä muistaakseni pelin jokainen kenttä ensin. En ole enään ihan varma, miten se meni mutta tsekkaa GameFAQsista tai jostain.
No eipä tuokaan ihan paras ratkaisu ole. Fiilispohjalta kun tätäkin pelataan ja ei siinä fiilistä ole jos toinen tietää jo mistä ömmiäiset tulee. No, täytyy kuitenkin avata nuo joskus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 01.07.2008 21:08
Tottahan tuo. Minunkin mielestä oli vähän hölmöä, ettei kaikkia kenttiä voinut pelata suoraan läpi kaverin kanssa. Viehän se sitä iloa, jos itse tietää mitä tuleman pitää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 01.07.2008 21:28
Pääsin tänään vihdoinkin kokeilemaan Space Invander Extremeä. Ostos oli pieni riski, sillä tämän tyyliset pelit eivät ole yleensä iskeneet, mutta tällä kertaa kävi toisin. Pienen pelailun jälkeen peli tuntuu sopivan haastavalta ja palkitsevalta, eikä pelkäämääni kyllästymistä ole vielä tullut. Pitää pyhittää tälle hiukan enemmän aikaa, kun saa tuon FFV:n vedettyä läpitte.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: BurnBlack - 06.07.2008 11:15
Mashed : Fully Loaded (PS2)

Tämmöinen tuli mukaan napsastua.

Elikkäs peli-ideana on hieman takayläviistosta kuvattuna kaasutella kotteroilla menemään ja tarvittava määrä pisteitä kerätä. Pisteen saa kun muut saa karistettua kuvaruudusta ulos (MicroMachines) tulee joko pelkästään ajelemalla tai keinoja kaihtamatta kun radalta erinäistä aseistusta avukseen kerättyä saa.

Grafiikka on nykystandardeille melkoisen karun ja rujonoloista mutta so what ! Asenne ratkaisee tässä pelissä ja se jos mikä saa tämän pelin moninpelistä ratkiriemukasta puuhaa ! Suorastaan Hervotonta menoa kaveriporukalla  ;D

Hintakaan ei juuri päätä huimaa nykyisin joten sitäkään ei esteenä voitane pitää juuri minään.
(http://games.everlanditalia.it/Masher%20Fully%20Loaded/mashed%20fully%20loaded.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mixba - 06.07.2008 20:01
Civ Revolution ja Crisis Core.

Civ Rev on ihan ok kamaa, mutta suurin syy miksi pelin ostin oli halu hotseat, tai tässä tapauksessa hotsofa pelaamiselle, kun kompuutterilla hotseattaaminen ahdistaa, eikä verkkopelaaminen kiinnosta.
Kiitos kenenlie, ei Civ Revissä hotseat mahdollisuutta ole. Mistähän helvetin syystä? Oikeasti ehkä lievähkö tutus iski...

Crisis Core FFVII on kelpo kamaa. Mielenkiintoinen peli, jota suosittelen, mutta miten square onnistuu valkkaamaan päähenkilön ääninäyttelijäksi aina kaikkein ärsyttävimmän äänen koko castista? Ja hieman ehkä, ainakin toistaiseksi, kummastuttaa taisteluiden hack&slash meininki. Sekä taisteluiden alussa ja lopussa tuleva "ilmoitus" taistelun alkamisesta/päättymisestä...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 07.07.2008 07:52
Mashed : Fully Loaded (PS2)
Onnittelut! Järjettömän hyvää viihdettä juuri kaveriporukalla piiitkälle venyvissä illanistujaisissa. Omassa porukassa ehdottomaksi suosikiksi nousi radoista se jäinen ovaalirata, joka toimii niin aseilla tai jopa ilman. Sitä sitten ruuvattiin pitkälle yöhön ja ratkottiin kylmähermoisin kuski.  8)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 09.07.2008 06:20
Suikoden II

Keskenhän tämä jää. Ei ole mitään hajua minne pitäisi mennä enkä netin ohjeista tyhmänä tajua sen enempää. Ei tee edes mieli etsiä mitään kun maailmankartalla kulun keskeyttää joku helvetin oravakaravaani joka helvetin askeleella ja näin liikkuminen kestää pienen ikuisuuden. Milloin tehdään roolipeli jossa viholliset tajuavat että kenties tuo 20 leveliä kovempi jamppa on liian iso pala purtavaksi... tai milloin tehdään roolipelejä jossa ensimmäiset viholliset eivät ole jotain jäniksiä puukkojen kanssa tai vastaavaa.

Varmaankin samasta syystä lopetin aikaisemmin. No, mikäpäs siinä, soundtrackin takia tätä pelattiinkin ja sen saa ostettua erikseen.

Jos kokeilisi tuota Saga Frontier II:ta. Ensimmäinen SF oli melkoista tuubaa kuitenkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 09.07.2008 09:10
Milloin tehdään roolipeli jossa viholliset tajuavat että kenties tuo 20 leveliä kovempi jamppa on liian iso pala purtavaksi...

Earthbound, hyvät ihmiset! Earthbound!

En minä tuota peliä turhaan hehkuta!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 10.07.2008 00:06
Innostuin pistämään tukun demoja lataukseen PStoresta. Ensimmäisenä tahkosin läpi Hazen tarjoileman lyhyehkön makupalan.

Aika hirvittävää putkea oli tuo viidakkokenttä mikä demossa tarjolla on. Aistien tarkennus -systeemi oli aika kiva mielestäni ja toi fps-peleissä nykyään tarvittavan "koukun" mukaan. Nimittäin ainakaan minä en jaksa pelata sooloräiskintöjä jos ei mukana ole jotakin erikoisempaa. Olen tosin missannut todella suuren osan viime vuosien parhaimmista fps-peleistä.

Haze pitää näköjään välinäytöksissäkin keskiön tiukasti pelaajassa, mikä oli oikein onnistunut ratkaisu. Voisihan tuon parin kympin hintaan joskus läpi paukutella, mutta täyttä taksaa en kiltille pelikauppiaalle moisesta luovuttaisi. Ymmärtääkseni tätä taidettiin hypettääkin ihan kivasti - joskaan nyt ei niin paljoa kun Killzone 2:ta sentään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 10.07.2008 00:15
Nuo pelaajan silmistä kuvatut välikohtaukset eivät ole minkään arvoisia jos niihin pitää warppailla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 10.07.2008 15:21
Olen tosin missannut todella suuren osan viime vuosien parhaimmista fps-peleistä.

Joo, suosittelen kokeilemaan vaikka sitä Bioshockin demoa, kun se tulee PSN:n storeen.

Nimittäin Hazen voi summata hyvin kahdella sanalla: tylsä, geneerinen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 13.07.2008 13:47
Ajattelin että minuahan ei paska lannista ja jatkoin Suikodenia.

Paska kuitenkin lannisti. Tuommoisten isompien taistelujen sarja ja juonilässynlässyä aika läjät, ja se kerta kun vahingossa painan vastaukseksi "menox sano lenox", enkä pääse tallettamaan, niin johan viimeisessä taistelussa peli kaatuu. Pitäisi tunnin verran askarrella samat asiat.

Hohhoijjaa.

EDIT:

Noh, tuli sitten alettua urakkaa uudestaan. Edessä olisi joku välikohtaaminen siis pelin ilmeisen pahiksen kanssa ja levuttelinpa kolme tiimiä, ostin rojut ja teroitin miekat tappelusta varten. Nyt ei ole penninpyörylää ja täytyy varmaan ruveta miettimään noita trade-mestoja, että jos veisi rojua toisesta paikasta toiseen kun on tuo teleporttausvaihtoehto käytettävissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 14.07.2008 11:23
Ajattele positiivisesti. Et ainakaan törmännyt siihen bugiin, jossa pelin saa siihen tilaan ettei sitä voi päästä lävitse.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 15.07.2008 07:16
Asensin tuossa D2:n, mutta lopetin aika pian.

Niinkin paljon kun sitä tuli hakattua, niin oli se vaan jotenkin ylitsepääsemättömän tunkkainen nyt. Ainut kova juttu oli musiikit.

Heh mikä vitun signeeraus Rockyllä


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.07.2008 09:20
Heh mikä vitun signeeraus Rockyllä

Mikäs siinä nyt niin naurattaa? ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PetriP-TNT - 15.07.2008 15:04
Heh mikä vitun signeeraus Rockyllä

Mikäs siinä nyt niin naurattaa? ;)
Hahaha kenen suusta toi on?
Itse olen pelannut lähinnä Dragon Quest kasia (13h) ja niitä Mega Maneja (2-6)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 16.07.2008 21:47
Olen nyt yrittänyt kirjoittaa Rhythm Tengokusta jotain neljä kertaa, mutta joka kerta postaus on muuttunut pitkäksi suruvirreksi videopeli-alasta yleensäkin, joten sanotaan nyt ihan yksinkertaisesti näin:

Rhythm Tengoku on hyvä videopeli.

Simppeliä suunnittelua, A-nappi ja d-pädi, värikästä 2D:tä ja kivaa musiikkia. Tarrojakin annettiin mukana.

Enempää en uskalla kirjoittaa, kun tulee kuitenkin vain paha mieli ja poistan koko viestin taas kerran :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.07.2008 23:44
Tätä alaa saa ja pitää haukkua.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mixba - 17.07.2008 00:41
Aiai pakko lisätä vielä aiempaan Crisis Core pätkään, että ei helvetti se on hyvä!
Oikeasti jokainen joka aikanaan diggas FFVII:tä niin ostakaa psp (ellei sitä jo ole) ja Crisis Core! Ihan tautisen hyvää kamaa kaikille niille, jotka aikanaan rakastui FFVII:hin. Taistelusysteemi voi aluksi tuntua hieman huteralta tai jopa huonolta, mutta itse ainakin hetken totuttelun jälkeen innostuin siitä valtaisasti.
Pelin juoni on hyvä ja dialogikin miellyttää, eikä se Zackin ääninäyttelijäkään ihan paska ole. Ajoittain vain ja harmillisesti eniten sitä pelin alkupuolella.
Välianimaatiot ovat kuvankauniita ja musiikki todella hyvää, vaikkakin hieman ohkaselta soundtrack ainakin toistaiseksi tuntuu.
Buy it and try it.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 17.07.2008 00:45
Wait for it... wait for ii-it...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.07.2008 10:54
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/34851120061229_001501_0_big.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Pibe - 17.07.2008 11:29
Aiai pakko lisätä vielä aiempaan Crisis Core pätkään, että ei helvetti se on hyvä!
Pitää joskus yrittää Crisistä uudemman kerran, mutta ensimmäisellä aloituksella, noin 5 tunnin jälkeen iski totaalinen kyllästyminen. Peli ei muistuttanut tunnelmaltaan pätkääkän FFVII:a, dialogi oli aivan käsittämättömän huonoa kliseeskeidaa (normaalisti mulle menee mikä vaan JRPG, mutta tämä oli jo liikaa) ja arpanoppa mukaan taisteluihin ei tuntunut mukavalta. Harmillista kyllä, koska odotin peliä kuin kuuta nousevaa.

Voipi olla että peli paranee kun siinä pääsee pidemmälle. Pitää siis joskus aloittaa alusta ja koittaa jaksaa pelata pidemmälle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 17.07.2008 11:42
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/34851120061229_001501_0_big.jpg)


En tajua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mixba - 17.07.2008 12:22
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/34851120061229_001501_0_big.jpg)


En tajua.

Ymmärrän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.07.2008 12:44
Sun pitää Tuhis pelata sitä peliä ensin, että voisit tajuta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 17.07.2008 12:49
Jaa, se litty tuohon Crisis Coreen. Eipä sitten mittään.

Paitsi se, että ostin viis litraa herneitä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 20.07.2008 00:32
Kauan odottamani peli Soul Nomad on osoittautunut lieväksi pettymykseksi, mikä kyllä olikin hieman ennustettavissa. Hahmot eivät iske, tarina ei jaksa käynnistyä mielenkiintoisista pikkujutuistaan huolimatta sitten millään eikä taistelussa ole sitä imua mitä muun muuassa Disgaean kohdalla olen kokenut. Yksi syy jälkimmäiseen ovatkin pitkä kesto ja haastavuus. Alkupuolella peliä moisia ei huomioinut sitten millään, mutta nyt lähes jokaisessa taistelussa vihollinen pärskyttää päälle sellaisella ylivoimalla, ettei mitään rajaa. Toki tämä nostaa esiin sen SRPG-genren tärkeän osan eli taktikoinnin, jolle kuitenkin viimeistään pelin tekoäly näyttää kansainvälisiä käsimerkkejä. En voi yksinkertaisesti ymmärtää miksi omat sotilaani eivät joskus suostu hyökkäämään vastustajan joukkion Leaderia vastaan edes silloin, vaikka kyseinen henkilö olisi aivan eturivissä tarjolla. Itse vastustajaltahan tämä luontuu taas ongelmitta, mistä voikin arvata, että hermot ovat muutamaan otteeseen menneet. Grindauskin on pelissä vielä päätetty vääntää yllättävän vaivanloiseksi, joten ylihyviin hahmoihin saa nähdä totuttua enemmän vaivaa.

Mutta kummasti tätä on silti tullut pelattua jo lähemmälti 30 tuntia päähenkilön ollessa noin 33 levelinen. Loppukaan ei ilmeisesti ole vielä aivan hetimmiten tulossa, ellei NIS:ltä ole kadonnut taidot aivan täysin, mikä ei sekään mahdottomuus ole kun hahmoja katselee. No toivotaampi parasta, sillä muuten alan olemaan jopa hieman huolissani Disgaea 3:sta. Tiedä sitten pitäisikö, sillä jotenkin tuntuu ettei kolmas osa eroa kahdesta edellisestä juurikaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.07.2008 14:11
Metroid Fusion.

Samus saa parasiitista ja Power Suittia joudutaan leikkelemään. Vanhat kyvyt säilötään jonnekin ison avaruuskolonian uumeniin "talteen" ja Samuksen fyysinen olemuskin mutatoituu parasiitin takia. Parannus löytyy tietenkin Metroidin geeneistä ja Samuksesta tulee kylmälle herkkä köyryniska. No Parasiitit pääsevät karkuun tankeistaan ja tartuttavat kaikki kolonian testi-elukat ja tekevät niistä entistä vihamielisempiä. Samuksen tehtävänä on ottaa selko tapahtumista ja vältellä parasiittien kovinta edustajaa SA-X:ää joka on kopio Samuksesta täysillä tehoilla. Scary Shit!

No pelaaminen on tuttua Metroidia Superia pelanneille. Pomoja tappamalla Samuksen kyvyt palautuvat ja pomot noudattavat kyseessä olevan kyvyn toimintoja. Vihollisista irtoaa enkkuja ja ammuksia tosin tällä kertaa parasiittien muodossa, jotka Samus voi metroid-lääkkeen avulla imeä itseensä. Salareita on joka huoneessa eivätkä ne ole ihan läpihuutokamaa onneksi, vaan Superista tuttuja "ammu randomilla seinään" pakettejakin jopa löytyy. Kenttäsuunnittelu on tähän asti ollut mukavan sujuvaa, mutta ei mitään ihmeellistä. Se mikä Fusionin minusta erottaa muista Metroideista on lämän määrä, jota Samus vihollisista ottaa. Siis pienikin reissu uudelle alueelle vaatii tarkkaavaisuutta, sillä energiatankit hupenevat petollisen nopeasti. Pomoissakin olen aina saanut telottua itseni viimeiseen tankkiin. Pomomatsit ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta olleetkin melkoisen nautinnollisia, vaikkakin lyhyitä.

Peli on helvetin hienon näköinen ja mukavan kuuloinen. Tosin mitään erityisen tarttuvia melodioita ei ole vielä vastaan tullut. Nappien asetteluun kun tottui, niin pelaaminenkin on mukavan nopeaa. Samus osaa tarttua reunoihin ja hyppely sekä pallona pyöriminen toimivat juuri niinkuin pitääkin. Juontakin on peliin ängetty, mutta juuri niin vähän, ettei se pääse peliä hidastamaan sen kummemmin.


Tätä pelatessa herää vain yksi kysymys. Missä on DS:n 2D-Metroid  :???:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 20.07.2008 15:29


Tätä pelatessa herää vain yksi kysymys. Missä on DS:n 2D-Metroid  :???:
Huhuttu 2(ja puoli-?)Dee Metroid Dread oli useammankin lähteen mukaan tulossa DS:lle vielä pari vuotta sitten, mutta sittemmin se on ollut jossain "peruttu tai vain jäähyllä" limbossa jo pidemmän aikaa, mikäli se nyt edes oli totta eikä vain muka-insaidereiden keksimää paskhaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 20.07.2008 18:52
Dread taitaa olla nyt ihan virallisesti jäissä. Prime kolmoseen oli vielä jäänyt pieni tiiseri tulossa olevasta pelistä, mutta myöhemmin julkaistuun JP-versioon se viesti ei enään löytänyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 20.07.2008 19:03
Menin Pasianssin läpi 270 sekunnissa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 20.07.2008 19:24
Menin Pasianssin läpi 270 sekunnissa.

Miltä nyt tuntuu? :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 20.07.2008 19:25
Menin Pasianssin läpi 270 sekunnissa.

Miltä nyt tuntuu? :)
Oloni on kuin HC-pelaajalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 20.07.2008 19:25
Huhuttu 2(ja puoli-?)Dee Metroid Dread oli useammankin lähteen mukaan tulossa DS:lle vielä pari vuotta sitten, mutta sittemmin se on ollut jossain "peruttu tai vain jäähyllä" limbossa jo pidemmän aikaa, mikäli se nyt edes oli totta eikä vain muka-insaidereiden keksimää paskhaa.

Siis Dread oli olemassa. Nintendo antoi vuonna 2005 monille pelilehdille virallisen E3 pelilistan, jossa peli mainittiin. Sitä ei tosin koskaan esitelty, vaikka kaikki muut listan pelit esiteltiinkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 20.07.2008 19:46
Yhtä monista HL2:sen hyvistä moninpeli-modeista pelasin, Fisftul of Fragsia. Ehtaa länkkärimeininkiä, melko tiimivetoinen ja nopea peli. ''Ihan hyvä'', miinuksena vähäinen pelaajamäärä. Paljon aseita ja hauska notoerity systeemi, jolla aseita ostetaan. Eli mitä enemmän tiimipelaa sitä enemmän saa notoerityä. Tapoista notoerityä saa melko vähän. Asevalikoimassa mm. Peacemaker, Colt navy, Dynamiittipötkö, kolme kivääriä, Derringer ja muuta kivaa. Revolverit saa tietty tuplana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 22.07.2008 01:47
Ostinpahan Peter Jackson's King Kongin ja vedin kertarykäisyllä läpi. Kun ajatteleekin, miten paljon hukattua potentiaalia noissa New Yorkin loppukohtauksissa oli, itkettää. Hyvä peli, ei siinä mitään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 22.07.2008 03:41
Persona 3 PS2
Sai sitten kahlattua tämänkin läpi. Tähän meni se 93h josta grindausta 50% ja 25% latausruutujen katselemista. Uskomattoman tylsä peli välissä. ÄÄNINÄYTTELY  >:(

Final Fantasy XII - Revenant Wings DS
Jää melko varmasti kesken. 50% pelattu (10h+) ja tähän asti pääsi pelaamalla silleen, että komentaa kaikki joukot kerralla vihujen kimppuun sen kummemmin mitään "taktikoimatta". Ei vaan iske RTS. Juoni ei voisi vähempää kiinnostaa.

Sid Meier's Civilization Revolution DS
Vähän niin kuin orig. Civ mutta kannettavassa muodossa. Todella riisuttu versio Civ 4:sta mutta kyllä tätä tulee varmasti pelattua. Hyvät helpit ainakin jos ei ole koskaan aiemmin civilizationeja pelannut!

Super Mario Bros. 2. - NES
Iltapalaksi. Oli hyvä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.07.2008 08:53
Smash Bros. Brawl tuli eilen kotiin postiluukusta. Tunnelma on hiukan ristiriitainen. Pelailin eilen jonkin verran yksinpeli kamppanjaa, ja se on itseasiassa yllättävän onnistunut. Paljon pidempi mitä ajattelin ja esittelee hienosti kaikki hahmot. Ja nerokkuus on siinäkin että tällä tavalla hahmoja pääsee väkisinkin testaamaan heti alkuun. Minulla kun varsinkin tuntuu menevän niin että olen päättänyt jo etukäteen lempihahmoni (tässä tapauksessa Pit), ja pelailen sitten sillä enimmäkseen. Mutta nyt ne tulee mentyä (ilmeisesti) kaikki läpi.

Itse pelaaminen niin...tuntuuhan se loppujen lopuksi enemmän rämpyttämiseltä. Ajatus lähtee ihan hyvin liikkeelle ja kun alkaa mättämään on jonkinlainen suunnitelma takaraivossa, mutta lopulta huomaa että painaa vaan tiettyjä nappeja mahdollisimman nopeasti.
Tosin aloin kyllä miettimään että tämä voi johtua ohjaimestakin. Pelaan tällä hetkellä pelkällä WiiMotella. Ja jotenkin se ei vain tunnu minulle hyvältä. En tiedä miksi mutta sekoan yllättävän usein napeissakin. Ja se on todella hassua kun eihän niintä niin montaa ole käytössä :) TK tietää tähän varsin hyvän syyn varmasti, eli olen pidemmälti vain surkea pelaaja, mutta kyllä ne napit nyt sentään olen aina suhteellisen nopeasti oppinut :) Pitäisi varmaan se classic tilata jostain. Täytyy varmaan selailla play-asiaa ja play.comia tänään.

Lisäksi hiukan kyrsii se tarra juttu. Ihan kivahan se on ja mielenkiintoinen, mutta se että tarra häviää kun sen ottaa pois (vai käsitinkö nyt jotain väärin), antaa minulle kovan kopinan takaraivoon enkä siis laita niitä tarroja kellekkään :) Nyt ne on nätisti sielä valikossa käyttämättömänä kun en voi muutta mieltäni päätöksistäni :) Jotenkin aloin kyllä miettimään että jotain olen kyllä tajunnut väärin tässä...se vain tuntuu niin tyhmältä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 22.07.2008 10:35
Lisäksi hiukan kyrsii se tarra juttu. Ihan kivahan se on ja mielenkiintoinen, mutta se että tarra häviää kun sen ottaa pois (vai käsitinkö nyt jotain väärin), antaa minulle kovan kopinan takaraivoon enkä siis laita niitä tarroja kellekkään :) Nyt ne on nätisti sielä valikossa käyttämättömänä kun en voi muutta mieltäni päätöksistäni :) Jotenkin aloin kyllä miettimään että jotain olen kyllä tajunnut väärin tässä...se vain tuntuu niin tyhmältä.

Tarrat kyllä häviävät, mutteivät lopullisesti. Ne ovat siis sinun sticker albumissasi, muttet voi enään pistää sitä tarraa minkä jo otit pois joltain hahmolta, ellei sinulla ole samaa tarraa useampi kappale. Kyllä ne tarrat kannattaa laittaa, parantavat hyökkäystä, kestävyyttä jne. ainakin vähäisen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 22.07.2008 12:13
Mätin taas tuossa yksi ilta Elite Beat Agentsia. Jumpin' Jack Flashin kolmas osio oli ihan perkeleen vittumainen, mutta kellistyi vihdoin ja viimein. Voisi koittaa huvin vuoksi tämän Sweatin'-tason tuloksiakin hinkkailla huippuunsa tässä tämän viikon aikana, ja säästää diivailun ensi viikolle, kun pitää istua melkein vuorokauden ympäri lentokoneessa. Pelottaa jo nyt, että kuinka hirveäksi tuon viimeisen biisin pelaaminen äityy seuraavalla asteella.


Pitkästä aikaa koskin myös Guitar Heroon, ykköseen tällä kertaa. Damnation että siinä on hyviä biisejä! Ilo soittaa. Pitäisi koittaa tämä viikko hioa pahimmat ruosteet skilsseistä, sillä tuli kaverin kanssa lyötyä tuossa yksi känni-ilta(kuinkas muutenkaan...) GH-veto. Mä lainaan sille elokuun ajaksi skitan ja pelin, kun olen itse Yhdysvalloissa, ja syyskuussa katsotaan paras kolmesta, että kumpi on parempi. Ja - check this - häviäjältä värjätään hiukset punaiseksi. :lol: Nyt ammutaan selkeästi kovilla.

Vähän säälittää, sillä se ei ole pelannut ennen tätä GH:ta laisinkaan, mä taas melko paljon. Mitä se ei ehkä silloin vedonlyöntihetken kansalaisromanttisessa tilassaan tajunnut. Ikävä kyllä vedon speksit saneltiin tuona iltana videolle, todistajien läsnäollessa, joten perääntyminen ei onnistu. Eipä silti, mikäli kaveri vaan treenata jaksaa, niin kyllä mä kuukauden jälkeen voin ihan hyvin ottaa turpaanikin. Sen verran ollaan ruosteessa. Vaan nähtäväksi jää, syksyn the ultimate showdownissa.

Kuka väittää, ettei pelaaminen ole älykästä viihdettä? ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 22.07.2008 20:51
Mätin taas tuossa yksi ilta Elite Beat Agentsia. Jumpin' Jack Flashin kolmas osio oli ihan perkeleen vittumainen, mutta kellistyi vihdoin ja viimein. Voisi koittaa huvin vuoksi tämän Sweatin'-tason tuloksiakin hinkkailla huippuunsa tässä tämän viikon aikana, ja säästää diivailun ensi viikolle, kun pitää istua melkein vuorokauden ympäri lentokoneessa. Pelottaa jo nyt, että kuinka hirveäksi tuon viimeisen biisin pelaaminen äityy seuraavalla asteella.

Oikeastaan se ei ole kovinkaan vaikea, kun se Hard ROCK -taso sisältää samat kentät kuin Sweatin' ylösalaisin ja sillä erotuksella, että osuttavat ympyrät ilmestyvät ja katoavat nopeammin. Erityisesti Jumpin' Jack Flash on sen takia helpompi, kun ruudulla ei koskaan ole kuin ehkä 4-5 ympyrää yhtä aikaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.07.2008 18:33
Oikeastaan se ei ole kovinkaan vaikea, kun se Hard ROCK -taso sisältää samat kentät kuin Sweatin' ylösalaisin ja sillä erotuksella, että osuttavat ympyrät ilmestyvät ja katoavat nopeammin. Erityisesti Jumpin' Jack Flash on sen takia helpompi, kun ruudulla ei koskaan ole kuin ehkä 4-5 ympyrää yhtä aikaa.
Joo, sorruin eilen kokeilemaan pari ekaa biisiä ja totesin saman. Veikkaan, että mulle tuo luo kuitenkin ihan kiitettävästi haastetta biiseissä, jotka eivät tule täysin selkärangasta. Slaidiympyrät kusee helposti, kun stylus irtoaa näytöstä sekunnin murto-osaa ennen kuin näköhavainto rekisteröi palleron pidemmän keston.

Mutta se on kyllä ihan totta, että vaikeampia sarjoja(kuten JJF) voi olla jopa helpompi soittaa, kun näyttö ei kulje reaaliaikaa paljoa edellä. Virheet sattuvat noissa lähes poikkeuksetta siitä, että laajan osumaryppään läpi tekee jostain syystä mieli kulkea jotain muuta reittiä kuin mitä numerot näyttää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 24.07.2008 01:17
Phantom Hourglass tuli korkattua.

Jännä että en ole lukenut tai kuullut tästä mitään muuta kuin parin kaverin haukkuvat kommentit. Wind Wakerista pitäneenä en voi vihata Phantom Hourglassinkaan graafista ilmettä. Ja onhan tuo näyttänyt pirun hienolta DS-peliksi. :o Ohjaus oli alkuun melkoista hakemista, mutta nyt kun yksi temppeli on takana alkaa sekin jo ihan hyvin luonnistua.
Eikai tästä oikein muuta vielä osaa sanoa. Ihan hyvältä tuo vihreän tontun seikkailu maistuu näin kannettavassakin muodossa. Tykkään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 24.07.2008 01:37
Phantom Hourglass tuli korkattua.

Jännä että en ole lukenut tai kuullut tästä mitään muuta kuin parin kaverin haukkuvat kommentit. Wind Wakerista pitäneenä en voi vihata Phantom Hourglassinkaan graafista ilmettä. Ja onhan tuo näyttänyt pirun hienolta DS-peliksi. :o Ohjaus oli alkuun melkoista hakemista, mutta nyt kun yksi temppeli on takana alkaa sekin jo ihan hyvin luonnistua.
Eikai tästä oikein muuta vielä osaa sanoa. Ihan hyvältä tuo vihreän tontun seikkailu maistuu näin kannettavassakin muodossa. Tykkään.

Odotahan vain että pääset sinne temppeliin... Uudestaan ja uudestaan...  ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.07.2008 09:55
Pelasin ensimmäistä kertaa elämässäni Nesin Zeldan läpi. Ainoa virallinen Zelda jota en ollut vielä poraillut läpi, joten pitihän se pelata. Oli oikeastaan paljon parempi kuin odotin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 24.07.2008 16:20
Michigan: Report From Hell PS2
Original idea/plan: Suda51 kiinnosti. Arvostelun tynkää raapustelin tuonne.
https://www.pelaajalauta.fi/forum/pelikeskustelu/arvostele-pelisi/msg20544/#msg20544 (https://www.pelaajalauta.fi/forum/pelikeskustelu/arvostele-pelisi/msg20544/#msg20544)

Wario Land 3 GBC
Huvikseen tuli kokeiltua ja tämähän vei aivan mukanaan! Maanmainiota tasoloikkaa.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 25.07.2008 10:52
Kävin paikallisessa Arcadessa testaamassa uutta Virtua Fighter 5 ÄRRÄÄ sekä Street Fighter 4:ää. Paha mitään syvällistä mennä sanomaan, kun niin vähän tuli pelattua. Sen verran voi sanoa, että VF5:n uusi hahmo vaikutti pätevältä. Taka Arashin olisi voinut jättää pelistä pois. Tulee vain Tekkenin paskat hahmot mieleen siitä.

SF4 pelasin pari matsia ja mitään en osannut. Koskaan en ole Street Fighteriä osannut pelata. Grafiikat oli sitä mitä odottikin. Itse mättö ei sinänsä iskenyt. Parin matsin perusteella on vaikea sanoa, mutta oli se sentään Tekkeniä parempi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 26.07.2008 15:40
Eilen yöllä iski kummallinen into mättää jatkuvasti enemmän ja enemmän Soul Nomadia. Tarina oli viimein ottamassa kunnon askeleita lopun lähestyessä, eikä niitä rasittavia, ylipitkiä ja tuurista kiinni olleita taisteluita tullut eteen muutenkaan enää yhtäkään. Itse asiassa oikeastaan jokainen matsi lopussa oli jollain tietyllä tapaa miellyttävä. Noin kolmen tunnin putki tulikin pelissä vedettyä kunnes lopputekstit paukahtivat ruutuun ja hymy meikäläisen huulille. Tunne oli erikoisen helpottunut, sillä muutamaan otteeseen kesken pelin tuli tosissaan mietittyä, että läpäisenköhän tätä koskaan. Nyt se on kuitenkin tehty ja elämä jatkuu hyvin mielin. Kuitenkaan Nomad ei tule jäämään hyllyyn pölyttymään, sillä Cycle 2:n tarjonta on pakko jossain välissä kurkistaa ja aloittaa muutenkin (vähien) bonusten etsintä.

Mutta kuten jo aiemmin tuli todettua, oli peli selkeä pettymys. Vuosi sitten katseltuani trailereita ja kuvia kuola valui oikein urakalla. Olikin sääli lopulta huomata, että pelin ehkäpä tärkein osa-alue, taistelu, alkoi tylsistyttämään itse asiassa hyvinkin nopeasti. Tarinakaan ei jaksanut pitää kyydissään, mutta onneksi se piristyi sentään loppua kohden, vaikka käänteet olivat hyvinkin ennalta-arvattavissa. Huono peli tämä ei kuitenkaan missään nimessä ollut ainakin minunlaiselleni NIS:n fanille, mutta eipä tätä kylläkään voisi oikein muille suositellakaan. Jos strategiset ropet innostavat, tutustukaa Disgaea-sarjaan ainakin aluksi. Ei Final Fantasy Tacticsitkaan hassumpia ole.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 01.08.2008 01:26
Pelasin Football Manageria ja viimeinen liigamatsi päättyi ihan hyvin:
(http://i37.tinypic.com/301fsxs.png)


(psst.. mä oon tepsi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 01.08.2008 16:19
Oon sitä mieltä että nyt ollaan asian ytimessä. Jotain on wowista jäänyt kokematta ja sehän on tietysti naaraskääpiöt. En muista että ikinä olisin yhtäkään nähnyt, mutta nyt näkyy.

(http://i37.tinypic.com/2h3tt8o.jpg)


(http://sigs.guildlaunch.net/wsig.php/4791933UGSGQ.png) (http://sigs.guildlaunch.net)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.08.2008 16:31
Miksei tätä ole DS:lle?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 01.08.2008 22:20
Miksei tätä ole DS:lle?

FC


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.08.2008 23:52

Ah niin tosiaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 03.08.2008 03:51
Muutaman viime päivän aika on työn alla ollut Wario Land Shake/Shake It!/The Shake Dimension (miten sen ikinä haluaakaan sanoa). Seuraavassa suht lieviä spoilereita (joista tosin varmaan melkeinpä kaikki on tuttua, jos on videoita katsellut ja ennakoita lukenut), joten jos mitään ei halua tietää, pisteiden välissä olevan voi jättää lukematta.

...

Shake valitettavasti(?) jatkaa Nintendon tuttua linjaa eli peli on helppo. Itselläni ongelmia tuli vasta parin viimeisen vastuksen kanssa. Pelin aikana kuolin vain kerran, sekin viimeisessä vastuksessa (joskin kahden viimeisen vastuksen kaatamiseen tarvitsin ensimmäisellä kerralla kaiken elinvoiman palauttavan pullon apua). Pelin haastavuus tuleekin 100% läpipelaamisesta. Jokaisesta kentästä löytyy kolme aarretta ja vaihteleva määrä haasteita. Osa haasteista on läsnä miltei jokaisessa kentässä, osan ollessa uniikimpeja. Haasteena saattaa olla esimerkiksi tietyn pistemäärän saaminen kolikoita keräämällä.

Peli on myös kovin lyhytikäinen, jos vähääkään täydellisempi läpäisy ei kiinnosta, sillä maailmoja on viisi, joista jokaisesta löytyy 4 pakollista kenttää + vastus. Kun kaikki nämä on läpäisty, pääsee viimeiseen vastukseen. Kenttiä ahkerasti tutkimalla löytää vapaaehtoisia bonuskenttiä, jotka ovat haasteeltaan normaaleja vaikeampia. Pelimaailmat ostetaan karttoina kaupasta, mutta niiden ostamiseen vaadittavat rahat on erittäin helppo saada, kun jaksaa kenttiä vähän ahkerammin tutkia turbovauhdilla etenemisen sijaan.

Äänimaailma on loistava. Jokaiseen kenttään on musiikki, ja ne ovat pääosin erittäin hyviä. Ne eivät ehkä ole orkestroituja, mutta itse pidän niistä enemmän kuin vaikkapa Galaxyn vastaavista. Warion ääntelyä on myös mukavampi kuunnella kuin Marion. Jos seisot liian kauan paikallasi, alkaa Wario mutisemaan "C'mon, c'mon, pick it up and play!". Grafiikka ja animaatio ovat niin ikään nättiä nättiä katsottavaa.

Pelinhän olen siis mennyt jo läpi. Aikaa tähän kului arviolta noin kymmenen tuntia, ehkä hieman alle. Nytkin pelasin osan kentistä pariin kertaan uudelleen aarteita etsien ja haasteita läpäisten. Pari kolme tuntia nyt ainakin olisi saanut helposti tuosta vielä napsaistua pois, jos olisi vain juossut kentät läpi. 100% läpäisyyn on vielä itselläni matkaa. Sanoisin, että vähän hekilöstä ja pelitavasta riippuen täydelliseen läpäisyyn voi hyvinkin mennä sama aika tai enemmänkin, mitä pelkkien kenttien ja vastusten läpäisyyn kohtuullisella arkkujen löytämisellä ja haasteiden läpäisyillä. Uskoisin, että itselläni täydellinen läpipeluu yli tuplaa peliajan siihen verrattuna, että jättäisin pelin sikseen viimeisen vastuksen läpäisyn jälkeen. Läpäisy, läpäisy, läpäisy...

...

Suosittelen peliä melkolailla varauksetta kaikille 2D-tasoloikkien ystäville, ellei sitten kenttien tutkimista ja niihin paluuta vielä läpipeluunkin jälkeen vihaa. Itselleni peli on ehkäpä paras kyseisessä genressä sitten SNES-aikojen. Eikä näitä pelejä todellakaan liikaa enää nykyään julkaista. Niin, ja itsehän en ole vielä mitään maksanut, kun ajattelin kumminkin odotella ihan länkkäriversion julkaisua.;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 03.08.2008 11:14
Shake Dimension pitää ostaa jo ihan kannatuksen vuoksi. Harvemmin sitä nykyään enää julkaistaan kaksiulotteisia tasoloikkia, ja ihan levykkeellä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 03.08.2008 13:53
Shake valitettavasti(?) jatkaa Nintendon tuttua linjaa eli peli on helppo.

Ensimmäisen Wario Landin jälkeen pelisarjassa ei ole voinut lainkaan kuolla. Joten linja näyttäisi olevan aika pitkälle sama kuin 14 vuotta sittenkin. :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.08.2008 14:07
Onko se jumalauta liikaa pyydetty, että laittaisivat Nipalla näihin pelihin jonkun HARD-moden heti alkuun? Metroid varmaan ainoa joka sen älysi, tosin se Veteran tuntui kyllä edellisten osien normalilta. Metroid Fusion oli aivan mahtava vaikeustasonsa osalta. Jo normalilla sai turpaan jos ei keskittynyt.

Mutta kyllä Bionic Commandon, Megiksen ja Warion kanssa kelpaa kieltämättä. Vielä se Iga retro-junaan mukaan niin johan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 03.08.2008 15:56
Toisaalta kamalan vaikeat pelit laittaa vituttamaan, ja jos peli on oikeasti liian vaikea, rupeaa sitä miettimään että mitäs syitä tässä olikaan että jaksan enää yrittää? Peleissä kun harvoissa on juonta tai muuta sen vertaa, että niiden takia oikeasti jaksaisi kokeilla jotain pomoa pariakymmentä kertaa. Näin ainakin itse allekirjoitan tuota, ettei massojen pelit saa olla liian vaikeita. Harva kuitenkaan pelaa pelejä montaa tuntia putkeen - paitsi pelaajat, jotka sitten nurkuvat asiasta.

Mario Galaxyyn en olisi vaatinut lisää vaikeustasoa mikäli sisältö olisi silti ollut sama. Pikemminkin kaipasin vaihtelevuutta ja jotain sivusuuntia joihin pakettia olisi voinut laajentaa jotta olisi saatu haasteita. Ei ylivoimaisen vaikea tasohypintä olisi jaksanut oikeastaan kiinnostaa, niissä kun pitää pystyä tarkkuuteen ja wiimote on kaikkea muuta kuin. Ei semmoisessa toimi analogiikka sun muu arvauspohjainen ohjaus, vielä kun huomioi että kameramieskin on vihollisen palveluksessa.

Nyt kun tuota wowia on taas tullut lämmiteltyä asianmukaisen tauon jälkeen, on vaikeusasteista puhuminen aika akuuttia kun tuossa pelissä jos missä on haastetta. Pomotaktiikat ovat monta sivua pitkiä kun jokaisen classin täytyy tehdä eri asioita pomotaistelujen eri vaiheissa, ja yleensä jos yksi (25:stä) kusee kriittisimillä hetkillä (käytännössä matsin missään vaiheessa), kusee koko homma ja uudestaan alusta. Täytyy ihmetellä tätä ihmisluontoa, että kuinka helvetissä sitä jaksaa monta tuntia joka ilta hieroa jotain pomomatsia johon kuuluu paskimmillaan sitä että juostaan hautuumaalta takaisin mestoille, vedetään buffisapuskat ja muut paskat naamaan ja varmistellaan että kaikki on valmiina uuteen yritykseen. Touhu venyy jos ihmiset menevät tupakalle, odotuttavat puhelimessa tai muuta.

On kyllä suht paska peli. Vittu tuotakin että jos tehtävänä on ehtiä ne kymmenen karhuntaljaa, niin joutuu lahtaamaan kymmenen tuhatta karhua että ne löytyy. Ihan saatanan vajaaälyistä ja laiskaa sisältösuunnittelua.

Johan tässä viikko tulikin pelattua ennen kuin muisti taas että kuinka paska tää on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.08.2008 17:19
"Liian vaikea"? Siksi ehdotinkin "hard vaikeustasoa heti alussa valittavaksi".

Lainaus
Ei ylivoimaisen vaikea tasohypintä olisi jaksanut oikeastaan kiinnostaa, niissä kun pitää pystyä tarkkuuteen ja wiimote on kaikkea muuta kuin.

Mariota ohjattiin muistaakseni tatilla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 03.08.2008 18:59
Toisaalta kamalan vaikeat pelit laittaa vituttamaan, ja jos peli on oikeasti liian vaikea, rupeaa sitä miettimään että mitäs syitä tässä olikaan että jaksan enää yrittää? Peleissä kun harvoissa on juonta tai muuta sen vertaa, että niiden takia oikeasti jaksaisi kokeilla jotain pomoa pariakymmentä kertaa.

Tämä on se toinen ääripää. Läpijuoksun ja tiiliseinän välillä on kaikenlaisia vaihtoehtoja ja lopulta haasteen kannattaisi olla sellaista, että joutuu oikeasti pohtimaan miten ongelmaa lähestytään. On siinäkin jonkinlainen ongelma käsillä, jos viiden tonnin lekaa heiluttava mörkö saa lyödä sankaria kymmenen kertaa ennen kuin ollaan kanveesissa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 03.08.2008 20:07
Siren on ollut ihan hauskaa pelattavaa, eikä ollenkaan liian pelottava. Oikeastaan tuntuu, että tämä on kuin Metal Gear Solid, jossa vartijat ovat vaihdettu zombeiksi, eikä kun siis shibitoiksi, ja pelimaailma rähjäiseksi Japanilaiskyläksi. Hiippailua tulee siis harrastettua ja tutkan tilalla toimii sight-jacking jonka avulla pääsee näkemään maailman vihollisten silmistä, joka on varsin tehokas kun joku otus huomaa pelaajan ja pelaaja itse näkee kuinka otus juoksee pelaajaa kohti.
Vihollisista tosin lähtee kaikenlainen kauhu pois heti kun jostain löytyy jotain nokkahuilua tehokkaampaa huitomisvälinettä, koska jos zombeilla ei ole mitään pistoolia, ne kaatuvat varsin helposti. Zombejahan otukset tosin ovat, eli ne nousevat pystyyn hetken päästä, sama se millä ne saat maahan, mutta yhtä helposti ne saa uudelleen mätkittyä. Tähän asti ne ehdottomasti parhaimmat ja jännittävimmät kohdat ovatkin olleet ne pari episodia jossa mennään ilman minkäänlaisia aseita.

Episodimaisuutta on käytetty kivasti jakamalla peli sopivan lyhyisiin pätkiin joissa vaihdetaan pelihahmoa (usein) ja ympäristöä (ei niin usein), mutta vähän tuhlatulta ominaisuudelta tämä hieman tuntuu kun peli nyt satuttiin julkaisemaan kokonaan heti.


Shiren the Wanderer on sitten taas siirtänyt Picrossin ja Dr. Warion syrjään ja on tällä hetkellä peli jota pelaan samalla kun podcasteja kuuntelen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 03.08.2008 21:01
"Liian vaikea"? Siksi ehdotinkin "hard vaikeustasoa heti alussa valittavaksi".

Lainaus
Ei ylivoimaisen vaikea tasohypintä olisi jaksanut oikeastaan kiinnostaa, niissä kun pitää pystyä tarkkuuteen ja wiimote on kaikkea muuta kuin.

Mariota ohjattiin muistaakseni tatilla.

Jep, eli se on se analogisuus, jos puhuttaisiin tasohyppelyistä jotka olisivat oikeasti vaikeita. Wiimotea ei oikeastaan tarvittu mihkään. Turhan päälleliimattua eikä sitä hauskaa kuulan päällä kallisteluakaan ollu pelissä kuin kerran tai kaksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 03.08.2008 21:16
Jep, eli se on se analogisuus, jos puhuttaisiin tasohyppelyistä jotka olisivat oikeasti vaikeita. 

Se analogisuus ei le ollut mikään ongelma minulle. Itse pääsen Cubeohjaimella Metal Slugin neljännen tason puoliväliin kuolematta, ja Mega Man X Collectionissakin kaikki pelit lävitse. PS2-padilla tilanne onkin jo sitten toinen, kun tikuissa ei ole noita lokosia.

Wiimotea ei oikeastaan tarvittu mihkään.

Galaxy olisi kyllä tuntunut yllättävän erilaiselta peliltä, jollei niitä tähdenpalasia olisi voinut sillä tavalla napata ja ammuskella.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 03.08.2008 23:56
Shake Dimension pitää ostaa jo ihan kannatuksen vuoksi. Harvemmin sitä nykyään enää julkaistaan kaksiulotteisia tasoloikkia, ja ihan levykkeellä.

Aivan liian totta, valitettavasti. Etenkään kotikonsoleille ei tule käytännössä mitään. Netistä ladattavat pelit eivät kumminkaan ole aivan sama asia. Toivottavasti myy hyvin, jotta näitä nähtäisiin enemmänkin. Vielä kun kyseessä on yksi Wiin parhaista peleistä.

Shake valitettavasti(?) jatkaa Nintendon tuttua linjaa eli peli on helppo.

Ensimmäisen Wario Landin jälkeen pelisarjassa ei ole voinut lainkaan kuolla. Joten linja näyttäisi olevan aika pitkälle sama kuin 14 vuotta sittenkin. :)

Jotain tämän kaltaista olen lukenutkin. Itsehän en ole pelannut tätä ennen kuin Wario Land 4:n läpi, ja siitäkin on niin kauan aikaa, ettei muistikuvia siitä juuri ole. Tässähän kentissä on käytännössä mahdotonta kuolla, ellei ole aivan täysi käsi. Osa pomoista on sentään vähän haastavampia ensimmäisellä kerralla.

Onko se jumalauta liikaa pyydetty, että laittaisivat Nipalla näihin pelihin jonkun HARD-moden heti alkuun? Metroid varmaan ainoa joka sen älysi, tosin se Veteran tuntui kyllä edellisten osien normalilta. Metroid Fusion oli aivan mahtava vaikeustasonsa osalta. Jo normalilla sai turpaan jos ei keskittynyt.

Eipä tässä mitään muita "järkeviä" keinoja olisi peliä vaikeuttaa kuin lisävahinko vihollisista tai vahingonotto, mikäli niihin törmää (osahan on tällä hetkellä täysin harmittomia). Muilla tavoilla kenttiä joutuisi muuttamaan osin melko radikaalistikin. Mutta yhäkin, kaikki pelin haaste tulee vapaaehtoisesti suoritettavista asioista, sillä pelkkänä läpijuoksuna peli on äärettömän helppo.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 04.08.2008 19:56
Tässä innostunut pelailemaan Condemend 2, kun viikko sitten tuon ykkösen hakkasin läpi. Loistava peli, mutta nyt kun on jo pidemmälle pelannut niin yksi asia pistänyt vähän häiritsemään..

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tossa äsken sitten peli tilttasi kun saavuin checkpointille ja koko helvetin tallennus katosi. Nyt sitten pitäisi alusta alottaa koko peli, ei paljoa innosta. Vai voiko tuota korjata jotenkin?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 05.08.2008 16:52
Uncharted kun viimein sai pokaalituen niin innostus peliin kasvoi jälleen kummasti, vaikkakin pokaalien haaliminen vaatiikin pelin aloittamista täysin alusta. Turha moisesta on kuitenkaan itkeä, sillä nyt on jälleen jotain saavutettavaa, ja kun peliä ei muutenkaan ole vähään aikaan pelannut niin on hyvä aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä.

Jälleen kerran on kuitenkin pakko valittaa pelin pituudesta, minkä johdosta samoja kohtia saa takoa ja takoa jos pokaaleja haalia tahtoo. Äskenkin pelattuani 40 minuuttia sain huomata, että pelistä onkin läpäisty jo 20%, kun taas pokaaleja on vain 4. Kaikkia ei siis varmastikaan tule ihan heti kerättyä, sillä toisella läpipeluukerralla peli-ilo ja -into voi laskea pahasti, jolloin ei tietenkään ole mitään järkeä pelata. No ainakin jää puuhaa joskus tulevaisuuteen.

Toki myös jonkin aikaa sitten ostamani The World Ends With You on ollut kovassa käytössä ja "loppukin" alkaa häämöttämään. Noin 22 pelitunnin ajan eniten ehkä olen grindaillut niin hahmo(j)a kuin pinssejäkin, mutta nyt viimein ajattelin lähes juosta tarinaa eteenpäin, jotta pääsisin lopulta itse pelin bonuksiin käsiksi. Itse salaisten raporttien sisältö ei niinkään ainakaan vielä kuitenkaan innosta, mutta jotenkin se saavuttamisen tunne erinäisten tavoitteiden kautta kuulostaa minusta vetävältä. Ei myöskään sovi unohtaa, että raportteja metsästäessä pelaamiseen tulee hieman enempi vapautta kuin mitä nyt on. Kuulostaa siis lupaavalta :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: blindside - 06.08.2008 15:53
Jälleen kerran on kuitenkin pakko valittaa pelin pituudesta, minkä johdosta samoja kohtia saa takoa ja takoa jos pokaaleja haalia tahtoo. Äskenkin pelattuani 40 minuuttia sain huomata, että pelistä onkin läpäisty jo 20%, kun taas pokaaleja on vain 4. Kaikkia ei siis varmastikaan tule ihan heti kerättyä, sillä toisella läpipeluukerralla peli-ilo ja -into voi laskea pahasti, jolloin ei tietenkään ole mitään järkeä pelata. No ainakin jää puuhaa joskus tulevaisuuteen.
Millä vaikeustasolla pelaat? Meinaan kun noilla vaikeammilla tasoilla kuolee salettiin pariin kertaan niin tulee pelattua joitakin kohtia uudestaan :D. Aloitin itsekin toissapäivänä tämän pelin alusta Hard-vaikeustasolla noiden trophyjen takia. Ajattelin että jos Hardin jälkeen vielä on jotain saamatta niin voisi vielä kertaalleen pelata Crushingilla läpi kun saa sen unlockattua. On tolla Hardillakin tullut jo yksi kohta (viemäreissä se iso huone joka on täynnä pylväitä) jossa kuolin varmaan viisi kertaa kun Natea ammuttiin joka suunnasta. Odotan kauhulla niitä vesiskootterikohtauksia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 06.08.2008 16:03
Jälleen kerran on kuitenkin pakko valittaa pelin pituudesta, minkä johdosta samoja kohtia saa takoa ja takoa jos pokaaleja haalia tahtoo. Äskenkin pelattuani 40 minuuttia sain huomata, että pelistä onkin läpäisty jo 20%, kun taas pokaaleja on vain 4. Kaikkia ei siis varmastikaan tule ihan heti kerättyä, sillä toisella läpipeluukerralla peli-ilo ja -into voi laskea pahasti, jolloin ei tietenkään ole mitään järkeä pelata. No ainakin jää puuhaa joskus tulevaisuuteen.
Millä vaikeustasolla pelaat? Meinaan kun noilla vaikeammilla tasoilla kuolee salettiin pariin kertaan niin tulee pelattua joitakin kohtia uudestaan :D. Aloitin itsekin toissapäivänä tämän pelin alusta Hard-vaikeustasolla noiden trophyjen takia. Ajattelin että jos Hardin jälkeen vielä on jotain saamatta niin voisi vielä kertaalleen pelata Crushingilla läpi kun saa sen unlockattua. On tolla Hardillakin tullut jo yksi kohta (viemäreissä se iso huone joka on täynnä pylväitä) jossa kuolin varmaan viisi kertaa kun Natea ammuttiin joka suunnasta. Odotan kauhulla niitä vesiskootterikohtauksia.

Hardilla menen ja sillä peli on myös aiemmin läpäistykin, joten kokemusta vihujen puuhista on jo, vaikkakin ainut ero normaliin on mielestäni ollut oikeastaan vain heikompi kestävyys. Mutta kun kentät ja niiden hyvät suojapaikat ovat hanskassa sekä tietää vihollisten sijainin suurinpiirtein niin ei tämän kanssa kyllä kauaa ehdi nokka tuhista. Toivoa siis sopii, että pokaalien keruussa riittää intoa vielä vähän pidemmän aikaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 07.08.2008 23:42
Onhan se Geometry Wars 2 aika paljon edeltäjäänsä parempi.

Ykkösessä kyllä pidin sen kompaktiudesta. Minulle se sisälsi vain yhden pelimuodon, evolvedin, sillä retro tuntui siihen verrattuna niin käsittämättömän... retrolta. Ohjain kouraan, muutama hektinen minuutti tulitusta, game over ja uudestaan. Täydellinen pick 'n' play peli. Kakkonen tuntuukin näin arcadeluontoiseen ja "lyhytkestoiseen" peliin ihan täydeltä peliltä. Pelimuotoja on kuusi ja vaihtelua on sen verran hyvin, ettei yksikään suuremmin jää toisen jalkoihin. Oma suosikkikin vaihtelee jatkuvasti.

Eikä tämä luojan kiitos ole niin stressaava pelata, kuin ensimmäinen GW. Kerroin menee nopeasti ylös geomien ansiosta eikä se sentään putoa yhtä vituttavanlaisesti, kuin ykkösessä. Power-uppejakaan ei menetä, sillä tässä pyssy ei parane. Pelimuodot myös omalta osaltaan vähentävät turhaa stressiä, kyllähän vaihtelu virkistää. Kolikon kääntöpuolella sydänkohtausta metsästävät HC-pelaajat tulevat ehkä helpotuksiin pettymään, mutta itse en valita.

Moninpelinkin voin kuvitella hauskaksi, jos vieressä ei ole sieraimillaan pelaava sika (nimim. kokemusta on). Sitäkin voi pelata vastakkain, yhdessä tai niin, että toinen ohjaa ja toinen tulittaa. Wow.

All in all, kannattaahan tuohon kolikkonsa tunkea vaikka vanhasta olisi kokemusta ja vaikka sitä vihaisi. Täysin uudistettu peli se on ja hinta on suorastaan pieni sisältöön nähden.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 08.08.2008 20:29
Tulihan jo viimeinkin haettua postista tuo FFIV:sen remake versio DS:lle ja kerkesinhän sitä jo pari tuntia pelatakin. Peli vaikuttaa hyvältä, mutta mitään suuria muutoksia ei peliin ole grafiikan ja ääninäyttelyn lisäksi tullut. Pelimekaniikka oikeastaan samanlainen kuin GBA:n versiossa, mutta satunnaistaisteluja on selvästi vähemmän ja hienoja välianimaatioita on lisätty peliiin jonkin verran. Musiikitkin ovat tottakai samat kuin alkuperäisessä, jotka omasta mielestäni ovat aika huonoja paria kappaletta lukuunottamatta. Pitää nyt jaksaa pelata lisää, kun mainio teos on kyseessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.08.2008 23:33
Mitäs tässä onkaan viime aikoina tullut pelattua..

Dark Sector

Parempi kuin etukäteen odotin. Vaikeusasteen valinta olisi ollut ehdoton, pelissä olisi vaikeampana voinut olla muutamia melkosen hyviä kauhukohtauksia. Nyt normalilla liian helppo eikä ollut vaaran tunnetta. Vaikea vaikeusaste aukesi vasta läpipeluun jälkeen. Glaiven käyttö ihan jees ja sillä aseiden pölliminen vihulaisilta hyvä idea. Ympäristöt toistivat aivan liikaa itseään. Äänet mitäänsanomattomat. Muutama hyvä bossi, etenkin yksi melko paljon kuulon avulla pelattava oli hieno. Ihan jees peli toisin kuin ennakkoon odotin, kyllä sen läpi pelasi.

Top Spin 3

Pelin hienoudesta voisi jauhaa loputtomiin, mutta en jaksa muuta kuin heittää muutaman hehkutusrivin. Sanon vain, että kyseessä on mielestäni paras urheilupeli koskaan ja jos yhtään vähääkään kiinnostaa tennis, niin tämä peli pitää omistaa. Uskomattoman hienosti kaapattu kaikki tärkeät elementit tenniksestä. Lyöntimekaniikka on hiottu niin täydelliseksi ettei sitä voi muuta kuin ihmetellä. Pelattavuus on tällä kertaa oikeasti realismia todella paljon hakeva ja peliä aloittaessa voisi melkein luvata, että palautukset lähtevät heikkoina ja epätarkkoina, epätasapainoisina humautuksina. Sijoittuminen ja ajoitus ovat tällä kertaa oikeasti kaikki kaikessa ja oikeanlaista liikkumista joutuu opettelemaan ihan tosissaan. Pelityylejä on yhtä paljon kuin oikeasti ja kenttien eri pinnat vaikuttavat kuten oikeasti. Pelin mahtavat animaatiot ja hyvät pienet yksityiskohdat pelaajien hikoilusta lepattaviin vaatteisiin ja täydellisesti teksturoituihin kentän pintoihin ja niihin jääviin jälkiin sekä muuttuviin sääoloihin saavat toiminnan näyttämään täysin oikealta tennis-ottelulta. Tiedän, kuulostaa niin mainokselta kuin voi, mutta peli vaan perkele on aivan järjetön taidonnäyte kehittäjiltään.

Itse olen aivan käsi edelleen pelissä, mutta olen silti kehittynyt alkuajoista aika paljonkin. Vielä en ole onlinen puolella käynyt pelaamassa matseja lainkaan, mutta siellä tulee varmasti aikanaan todettua kuinka pitkän matkan pelissä voikaan kehittyä ja mihin kaikkeen se venyy parhaiden pelaajien käsittelyssä. Peli on jatkuvaa oppimista, sitä ei hallita päivässä eikä kahdessa.

Uskomaton saavutus 2K Sportsilta ja vielä uskomattomampi saavutus pelin arvostelijoilta on pelin häpeällisen alhainen keskiarvo gamerankingsissa.


PixelJunk Eden


Suosittelen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 09.08.2008 09:19
Super Stardust HD Splitscreen Coop -> Top 10: #10.  8)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 09.08.2008 11:02
Animal Crossing: Wild Worldiä on tullut viimeaikoina hakattua. Leppoisaa touhua kun pelissä ei ole mitään tavoitteita mihin pitäisi yltää, voi vain chillailla rauhassa maailmassa.

Intin takia pelaaminen on tosin jäänyt erittäin vähälle :/


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 10.08.2008 23:28
Jälleen on yksi peli on saatu ainakin osittain koettua. The World Ends with Youn lopputekstit pärähtivät nimittäin eilen yöllä DS:n näytöille 29 tunnin sekä pienten ongelmien jälkeen. Olin jo pari päivää aiemmin päässyt pelin loppuun asti, mutta tuolloin viimeisestä taistelusta ei oikein meinannut tulla yhtikäs mitään, sillä olin aliarvoinut "lopparin" pahasti. Olin tähän asti pelannut peliä pelkästään ollessani yksi levelinen, joten viimeisen taisteluunkin lähdettiin samalla asenteella. Kuitenkin TWEWY päätti tehdä lopulta sen ainoan hypyn vaikeustasonsa osalta ja heitti ruudulle älyttömän määrän iskuja väisteltäväksi, joista osa teki vielä oikeasti pahaa jälkeä. Kolme pitkää yritystä siinä tulikin kokeiltua kunnes hermot menivät. Samalla on kuitenkin kiitettävä siitä, että viimeisestä taistelusta on tehty oikeasti haastava niin kuin oikeastaan aina pitäisi ollakin.

Hetken rentoutumistauon jälkeen oli kuitenkin pakko lopulta yrittää uudelleen, onhan kyseessä sentään todella kova peli. Nyt kun vielä viimein oli tiedossa mitä tuleman pitää, hoidin valmistelut paremmin. Leveli tulikin heitettyä omaan maksimiini (72) ja pinssien kanssa piti myös hieman säädellä. Jälkimmäinen ratkaisu osoittautuikin kannattavaksi, sillä yhden pinssin avulla löysinkin jopa taktiikan, jolla bossi olisi kaatunut kevyesti reilusti huonommillakin leveleillä. Nyt homma olikin sitäkin helpompaa eikä aikaakaan kun peli jo onnitteli läpäisystä.

Hienoin juttuhan tässä on kuitenkin se, ettei pelaaminen todellakaan lopu vielä vaan käyttöön avautui mahdollisuus pelata haluamansa päivät uudelleen samalla metsästäen niin bonusitemeitä kuin Secret Reportteja, joista yhden olen peräti jo hommannut. Loistavaa, että lisää halajaville on vielä jotain uutta tarjolla ja vieläpä paljon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 11.08.2008 21:56
Planescape Torment tuli alotettua ja pirun hyvältähän tuo vaikuttaapi. Taistelu on melko nihkeää, mutta se annettakoon anteeksi kun juoni, pelin maailma ja dialogi on niiiiin hyvää. Jos sitä vaikka saisi ihan läpi asti tämän pelattua, yleensä roolipelit jäänyt kesken, jossain vaiheessa vaan kyllästyy aina niin totaalisesti ettei tee mieli palata pelin pariin. Mutta erittäin lupaavalta vaikuttaa. Morte on paras sidekick ikinä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 13.08.2008 13:40
F-Secure ynisi Wowin wow.exessä troijalaisesta, hävitti sitten tiedoston. Pelissä on repair.exe, joka korjaa kaiken teoriassa. Jurskutti tuota 10 gigan asennuskansiota iät ja ajat ja viimeisimpiä päivityksiä asennellessa uusiksi pelin Credits.html keskeytti asennuksen.

Tiedosto oli ~10 kb eri kokoinen kuin piti.

Nauruksihan se sitten meni.

No, täytyy jonkun kaverin pyytää sendiä tuo vitun creditsitiedosto.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 13.08.2008 14:24
Arx Fatalis tuli läpäistyä vasta. Ihan hyvä tunnelma, aluksi. Loppua kohti ilmeisesti tekijöillä loppunut into? Niinpä minultakin loppui hieman into ja Arxin maailma alkoi tuntua yhtäkkiä kovin pieneltä ja elottomalta (1 Taverna + 1 kaupunki). Juoksinkin melko suoraan loppuvastukseen ja jätin yli puolet sidequesteistä tekemättä. Jossain vaiheessa voisi ottaa UUW:t työn alle.

Nytpä pelaankin HOMM 5:sta uutta HOMM Kingdomsia odotellessa. HOMM 5 Gold -versio irtosi 25€lla.

Välipalana Tetris Grand Master 3: Terror Instict DS:llä menossa. On melkoisen eri peli verrattuna alkup. Tetrikseen. Tässähän tarvii jopa taitoa!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.08.2008 17:04
(https://www.pelaajalauta.fi/files/23/korg_ds_10.jpg)


Lomilla on tullut Korg DS-10-syntetisaattorilla kikkailtua. Hiton monipuolinen vehje vaikuttaisi olevan ja laitteella saa erittäin päräyttäviä soundeja aikaiseksi. Käyttöliittymä on selkeä ja styluksella on helppo ohjailla toimintoja. Kuulokkeilla kuunneltuna soundit ovat varsin muhkeat.

Taskuun mahtuva syntetisaattori on kyllä parhautta.

Hieman maistiaisia: http://www.youtube.com/watch?v=XK1K_jJ08Rc (http://www.youtube.com/watch?v=XK1K_jJ08Rc)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 19.08.2008 04:27
Korgista vois kyllä vaikka innostuakin. Tuubapätkä oli perkeleen douppi. Tuolla sais suloisia deep house -säveliä kehiteltyä. Ja sitten hajotaan siihen kun kukaan ei ollut todistamassa vuosisadan mestariteosta... ;)

Ikävän kallis tosin näytti ainakin Play-Asiassa olevan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 21.08.2008 20:59
Seuraava teksti sisältää spoilereita liittyen The Legend of Zelda: Twilight Princessiin

Zant tuli sitten eilen syöstyä valtaistuimelta ja Ganondorf sai taas tänään puolestaan osansa. Twilight Princess on siis nyt juonensa osalta läpäisty ja oikeastaan loppu tuli nähtyä aikas hyvään aikaan. 42 tuntia peliä tuli nimittäin mätettyä ja lievä toiston tunne alkoi pikkuhiljaa levitä ilmoille aina vain voimakkaampana.

Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, TP oli nimittäin lopputeksteihinsä asti kuitenkin todella hieno kokemus. Olen jo aiemmin todennut nauttivani Zelda-sarjan tavasta yhdistää seikkailua, kevyttä toimintaa sekä hankalahkoja puzzleja, ja toimihan tämä systeemmi tälläkin kertaa. Kuitenkin pientä tilitystäkin on annettava pelin susiosuuksista, jotka ensimmäisen kerran jälkeen alkoivat tuntua järkyttävältä pakkopullalta. Kuolleessa maailmassa ötököiden perässä juokseminen ei vain jaksa kiinnostaa useampaa kertaa, varsinkin kun tietää, että peli pystyy oikeasti paljon parempaan. Onneksi sentään sutta alettiinkin hyödyntämään todella paljon paremmin Master Swordin saannin jälkeen, jolloin ainakin omasta mielestäni peli alkoi viimein näyttämään parastaan. Siitä lähtien tosin se toistokin alkoi pikkuhiljaa tuntumaan.

Se spoilereista

Mutta tästä kuitenkin selvittiin hymyssä suin ja hyvä niin, mutta en voi silti olla miettimättä tulevaa ja sitä seuraavaa Zeldaa. Tätä samaa kun on lopulta nähty nyt muutaman osan verran ja ainakin omasta mielestäni kaavaa saisi viimein alkaa muuttamaan hieman enemmän. Nämä "true-fanit" tuskin innostuvat asiasta, mutta voin kyllä lähes taata, että jos seuraava Zeldan legenda jatkaa aivan samaa rataa, taitaa peli jäädä suosiolla hyllyyn. Eihän se Nintendon kukkarossa kyllä tule tuntumaan, mutta tulipahan se kuitenkin sanottua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 21.08.2008 21:19
condemned 2 tuli hubihubilta tänään ja tuli kerralla vedettyä läpi.

ihan ok paketti ja jatko-osa loistavalle ekalle osalle.
olisivat vaan saaneet jättää tuon taistelun kombotuksen pois vaikka ei niitä mikään pakko opiskella olekkaan.
vapaampi tutkiminen oli kyllä kivaa ja sitä olisi saanut olla enemmänkin sen mättämisen ohessa luomassa vaihtelua.
monia on se pieni yliluonnollisuus häirinnyt, mutta minä tykkäsin.
tosin tykkäsin konsoli far cryn mutantti voimistakin.
sitten vaan odottamaan kolmatta osaa ja toivotaan että se palaa enemmän juurille taistelu systeemin osalta.

huomenna vaan taas peli postiin ja odottelemaan inkkari jonesia.
ne varmaan luulee pian että kopioin nuo pelit jotenkin kun aina tulee kahden päivän päästä peli takaisin:D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 23.08.2008 13:46
Team Fortress 2:ssa on Heavy-päivityksen ansiosta jälleen kerran ilmainen viikonloppu, joten totta kai tämä tilaisuus on hyödynnettävä. TF2 kun sattuu olemaan yksi kovimpia moninpelejä, joihin olen jaksanut tutustua.

Kuitenkin koska kokemusta löytyy sellaiset viitisen pelikertaa, ei pelaamisesta nytkään tullut oikein mitään. Parhaat esitykset tuli tehtyä tylsän puoleiselle Medicillä, mutta toki Spytakin käyttäessä sählingin seassa tuli muutamat backstabitkin hommattua. Muilla ryhmillä pelatessa hommasta ei sitten tullut yhtikäs mitään, vaikka yksi saavutuskin tuli jossain välissä kerättyä. Tänään sitten uutta yritystä.

TF:n peluun lisäksi myös demojakin on tullut jälleen hieman latailtua. Force Unelashedista ehdinkin jo ilmaista mielipiteeni, mutta myös eräs toinen varmasti keskustelua herättänyt tekele, The Last Guy, tuli myös viimein testattua.

Jos joku ei vielä tiennyt, kyseessä on oikeita satelliittikuvia hyödyntävä ylhäältä kuvattu pienpeli, jossa yksinkertaisena tavoitteena on pelastaa kaupungeissa lymyävät ihmiset näitä vainoavilta zombeilta niin kuin muilta hirveyksiltä ja viedä nämä sitten valtaisalle pelastusalueelle turvaan. Kuulostaa simppeliltä, eikä se muuta yritäkään olla, sillä pelaamiseen vaatii analogitikun lisäksi oikeastaan vain paria muuta nappia, eikä niidenkään käyttö ole välttämätöntä.

Yksinkertaisuus onkin joskus paras tapa edetä, ja se on moneen otteeseen todettu aivan järisyttävän hauskaksi ja loistavaksi vedoksi, mutta The Last Guy ei kyllä ainakaan meikäläistä säväytä. Se on nimittäin aivan liiankin yksinkertainen ja pahimmillaan mieleeni tulikin fiilis siitä, että pelaisin jonkinlaista "ihan kivaa" pienenluokan selainpeliä, joka korkeintaan pelastaa päivän hetkellisesti koulussa tai töissä.

Tietenkin tämä on täysin oma mielipiteeni, ja esimerkiksi ihmiset, jotka ovat valmiina hiomaan ennätyksiään aina vain paremmaksi, voivatkin innostua ajatuksesta pelastaa aina vain enemmän ja enemmän ihmisiä. Omalla kohdallani itse demo lähti kuitenkin heti poistoon, kun sen ainut kenttä oli saatu läpäistyksi.

Demoilla leikkiminen ei kuitenkaan loppunut vielä tähän, vaan koin vielä suorastaan pakolliseksi testata Bionic Commando Rearmedin sekä 1942: Joint Striken tarjontaa. Näistä jälkimmäinen osoittautui pienehköksi pettymykseksi. Toki Shoot em' upit ovat lähes tulkoon aina hauskaa pelattavaa, mutta jotenki 1942:n kohdalla lentelystä ja räiskinnästä tulee asteenverran tylsempää koneen health-mittarin takia. Vielä tämän lisäksi kun demossa ollut kenttä ei tarjonnut tiukkaa eikä tarkkaa  ammusten, ohjusten taikka edes oikein viholliskoneiden väistelyä, osoittautui meininki vähän liiankin letkeäksi vaikeimmallakin vaikeustasolla. No, kaipa pelin edetessä se haastekin kasvaa. Itse kuitenkaan en ole valmis hommaamaan peliä demon antaman fiiliksen jälkeen.

Sen sijaan Bionic Commandon uusioversion demo antoi todella hienon ensivaikutelman. En ole itse koskaan pelannut alkuperäistä NES:n versiota, joten en tiedä missä pelin kohdalla on menty ryssimään ja missä ei, mutta ainakin ensikertalaisen silmin Rearmed tarjoaa todella hienoa tasoloikkaa sekä räiskintää. Onkin hieman sääli miten lyhyt demo lopulta on, sillä nyt halu ostaa kokoversio kasvaa kasvamistaan, vaikkei rahaa näinkään pieneen sijoitukseen ole ainakaan vielä. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 23.08.2008 15:19
Team Fortress 2:ssa on Heavy-päivityksen ansiosta jälleen kerran ilmainen viikonloppu, joten totta kai tämä tilaisuus on hyödynnettävä. TF2 kun sattuu olemaan yksi kovimpia moninpelejä, joihin olen jaksanut tutustua.

Kuitenkin koska kokemusta löytyy sellaiset viitisen pelikertaa, ei pelaamisesta nytkään tullut oikein mitään. Parhaat esitykset tuli tehtyä tylsän puoleiselle Medicillä, mutta toki Spytakin käyttäessä sählingin seassa tuli muutamat backstabitkin hommattua. Muilla ryhmillä pelatessa hommasta ei sitten tullut yhtikäs mitään, vaikka yksi saavutuskin tuli jossain välissä kerättyä. Tänään sitten uutta yritystä.

Jos TF2:sta pidät, niin kannattaa ehdottomasti ostaa vaikkapa Steamista. Nykykursseilla hintaa ei kovin kalliiksi voi sanoa, vaikka tuohon 20 dollariin verot vielä päälle tulevatkin. Etenkin, kun nuo ilmaisviikonloput näyttävät tulevan aina isomman päivityksen perästä, joka ei rehellisesti sanottuna ole välttämättä se paras hetki uuden pelaajan peliä testata. Tuppaavat vähän nuo class-määrät poikkeamaan normaalista, kun serverillä juoksentelee 10+ heavya nyrkit tanassa achievementejen perässä.:lol:

Jos kiinnostaa peliä testata esim. parin viikon päästä uudestaan, kun tilanne on hieman normalisoitunut, niin voin heittää kolmen päivän pituisen quest passin (expiration date 22.9.) tuolloin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 23.08.2008 15:59
Jos kiinnostaa peliä testata esim. parin viikon päästä uudestaan, kun tilanne on hieman normalisoitunut, niin voin heittää kolmen päivän pituisen quest passin (expiration date 22.9.) tuolloin.

Kaveri lupali antavansa tuollaisen kolmen päivän passin, joten sun ei tarvitse vaivautu ;D Ihmeen vähän nuo saavutusjahtaajat ovat minua ylipäätänsä edes häirinneet. Eilenkin pelatessa serverillä tuli vastaan oikeastaan vain pari heavya, mikä tuntui aika paljon vähemmältä kuin mitä muilla pelikerroilla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 23.08.2008 16:42
En ole itse koskaan pelannut alkuperäistä NES:n versiota, joten en tiedä missä pelin kohdalla on menty ryssimään ja missä ei. . .

Ei kai alkuperäisen pelaamista tarvitse, että pystyy näkemään vikoja pelissä?



The Last Guy tosiaan on aika simppeli, mutta väittäisin pelin hassun surrealistisen kuorrutuksen (satelliittikuvat ja niissä juoksevat otukset ja ihmislaumat) pelastavan sen mikä ns. menetetään simppelissä pelimekaniikassa.

Ja power-upit ja, toivottavasti monet, erilaiset viholliset myös puuttuivat demosta.

Toivoisin vain, että ihmiset ja viholliset olisivat hieman kirkkaampia tai jotain, jotta ne näkyisivät paremmin kentissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 23.08.2008 16:50
Ei kai alkuperäisen pelaamista tarvitse, että pystyy näkemään vikoja pelissä?

Meinasin tuolla siis, etten pysty sanomaan onko Rearmedissa lähdetty menemään huonompaan vai parempaan suuntaan kuin NES-versiossa tai että onko kaikki samoin kuin vuosia sitten :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 23.08.2008 17:13
Toivoisin vain, että ihmiset ja viholliset olisivat hieman kirkkaampia tai jotain, jotta ne näkyisivät paremmin kentissä.

Kokeilitkos painaa sitä X-nappulaa, jolloin pelastusta odottavat ihmiset loistavat kirkkaan vihreinä tummennettua taustaa vasten? Minulla ei ainakaan ollut pahemmin vaikeuksia ihmisten löytämisessä, kun tuota toimintoa käyttelin. Tosin, tuolloin ei näe zombeja joten koko aikaa sitä ei voi käyttää.

Ihan hauskalta pikku peliltä tämä The Last Guy kyllä vaikutti ja menee varmaan ostoon, jos hinta on sopiva  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 23.08.2008 18:16
Kokeilitkos painaa sitä X-nappulaa, jolloin pelastusta odottavat ihmiset loistavat kirkkaan vihreinä tummennettua taustaa vasten?

Toki, tulihan siitä iso teksti ruudulle demon alussa.

Monesti en huomannut käveleväni zombia kohti kuin vasta sitten, kun takanani roikkuvat ihmiset alkoivat huutamaan kauhuissaan. . .


Eihän kukaan ole mahdollisesti päässyt Quake Liven betaan? Toimiiko tuo edes Macissä?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 23.08.2008 19:13
Eihän kukaan ole mahdollisesti päässyt Quake Liven betaan? Toimiiko tuo edes Macissä?

Kyllä Quake Live aika lailla alustariippumaton peli. Eihän se ole kuin Quake 3, joka käynnistyy selaimessa. Ja Quake 3:n moottori löytyy käännettynä kaikelle mahdolliselle, eli pitäisi toimia.

Mitä tuota on nyt tullut testailtua, niin jos ei Q3A:ta ennen ole aktiivisesti pelannut, niin turpaan tulee niin että raikaa. Olen henk. koht. pelannut sitä jonkun verran ja silti saatan joutua matseihin, jossa vaivaisen kahden tapon saaminen on työn ja tuskan päässä.

Kutsuja oli yhdessä vaiheessa, mutta menivät tutuille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 24.08.2008 20:14
GH Aerosmithissä riittää hardillakin haastetta, mutta en varmaan ole edes kahta tuntia yhteensä GH-pelejä vielä pelannut. Siihen nähden kai on oltava tyytyväinen edistymiseen, mutta jotkut soolot on ihan helvetin tuskasia ja halvaushan siinä vaan tulee kun miljoonat nuotit vyöryvät kohti. Peli on ilmeisesti keskimäärin helpompi kuin muut GH:t.

PC:llä on tullut kokeiltua Cate Archerin seikkailuita peleissä No One Lives Forever osat yksi ja kaksi. Ykkönen oli niin auttamattomasti aikansa hampaissa etten sitä kovin montaa tuntia viitsinyt, mutta kakkosessa onkin kaikki asiat kaikinpuolin paremmin. Jännää että tämmöinenkin pelisarja on ohi lipsahtanut kun on kuitenkin pisteitä kerännyt. Ihan lupsakkaa agenttitouhuilua Austin Powerss -väreissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 27.08.2008 16:48
Castle Crashersin trialin pelasin Livessä läpi. Vakuutti kovasti, ja osto on todella lähellä, vaikka 1200 pojoa onkin aika suuri hinta.
GTA IV:tä on myös jaksanut taas pitkästä aikaa pelata, ja pakko se on kyllä pelata nyt vihdoinkin läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 27.08.2008 17:08
GH Aerosmithissä riittää hardillakin haastetta, mutta en varmaan ole edes kahta tuntia yhteensä GH-pelejä vielä pelannut. Siihen nähden kai on oltava tyytyväinen edistymiseen, mutta jotkut soolot on ihan helvetin tuskasia ja halvaushan siinä vaan tulee kun miljoonat nuotit vyöryvät kohti. Peli on ilmeisesti keskimäärin helpompi kuin muut GH:t.

taitaa olla aika samaa tasoa kahden ekan heron kanssa.
kolmonen ainakin on vaikein ja kun sen pääsin hardilla läpi niin meni kakkosen ja rock the 80's:n pahimmat biisit(hangar 18, free bird ja play with me:n solo) heittämällä läpi vaikka ennen niitä oli pitänyt mahdottomana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Jooans - 27.08.2008 20:32
Heho.

Aloin pelaamaan Mass Effectiä toistamiseen läpi, tälläkertaa Hard Core vaikeus asteella, mies päähahmolla ja hyviksen roolissa. Täytyy sanoa, että Mass Effect on niitä harvoja pelejä jotka kestää useampia läpipeluukertoja muunkin kuin nostalgian puolesta. Toinen peluukerta on ollut täysin erilainen ja tulee samalla huomattua miten järjettömän paljon sisältöä jää ensimmäisellä kerralla käymättä läpi vaikka kuinka yrittää kaiken löytää.

GTA IV odottelee hyllyllä läpäisyä, mutta jostain syystä pelihaluni sitä kohtaan on täysin kadonnut. Mieluummin pelaan vaikka Mass Effectiä tai Brawlia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 07.09.2008 12:43
AMO:lta sain vanhan demokäytössä olleen GBA SP:n ja siitä innostuneena jaksoin kuoria vuoden muoveissa olleen Fire Emblem: The Sacred Stonesin. Täytyy todeta että alun perusteella Fire Emblem rokkaa myös kannettavassa muodossa kuten se teki Cubella. Voisi tämän jälkeen kyllä vihdoin ja viimein panostaa myös Radiant Dawniin, sen verran pelisarjasta näköjään pidän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.09.2008 23:25
Sonic Rushia pelasin. Ensin hajosin(hyvällä tavalla) pelin juonelle, kun se pääsi kunnolla "vauhtiin", ja sitten hajosin(ei niin hyvällä tavalla) itse peliin, kun kokeilin ensi kertaa Blazea ja jumahdin heti ensimmäiseen(ehkä toiseen...) kenttään. Saatan olla vain huono, mutta ei siinä paljoa itku auta, kun se fakin trampoliini ei yksinkertaisesti ammu pelihahmoa vaadittavaan korkeuteen. Noh, onpahan syy tukea Sonicia.

Itse pelaamisessa on kyllä varsin rehellinen sinisiilimeininki. Bonuskentät on varmaan letkeintä pelattavaa aikoihin.


Sonicin vituttaessa olen rauhoitellut itseäni bit Generations -sarjan Boundish-pelin parissa. Pongin pohjalle rakennettuja pikkupelejä, eikä mitään muuta päämäärää kuin olla häviämättä omaksi iloksi. Toimii. Kulutan tätä vielä hetkisen, ja korkkaan sen jälkeen Digidriven.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 11.09.2008 23:30
Kulutan tätä vielä hetkisen, ja korkkaan sen jälkeen Digidriven.
Toi on hauska. Omasta hyllystä löytyy vain ne "parhaimmat" bitit: Soundvoyager, Digidrive ja Orbital, joita on kehuttu enemmänkin. Mukavaa pikkupelattavaa, vaikken vielä olekaan päässyt uppoutumaan Soundvoyageriin hirveän syvällisesti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.09.2008 23:40
Soundvoyager on mullakin aika alkutaipaleessa, siinä on kuitenkin melko monta reittiä mille pyrkiä. Vaatii parhaiden fiilisten saamiseksi pimeän huoneen ja myöhäisen ajankohdan. Silti oma feivori on ehdottomasti Orbital. Nyt en ole pelannut sitä pitkään aikaan, mutta aikanaan se vei mukanaan ihan täböllä. Kaunis ja nerokas ku mikä, ja yllättävän haastava. Viimeinen bonarikenttä taitaa edelleen olla valloittamatta.

Noiden lisäksi suosittelen harkitsemaan ainakin Dotstreamin ostoa, mikäli sattuu halvalla vastaan. Varsin kiva ajopelintynkä, ja tässäkin arvostan erityisesti tyylikästä ulkoasua. Muutkin ovat tietty kivoja, mutta kuitenkin enemmän kuriositeetteja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 11.09.2008 23:44
Noiden lisäksi suosittelen harkitsemaan ainakin Dotstreamin ostoa, mikäli sattuu halvalla vastaan. Varsin kiva ajopelintynkä, ja tässäkin arvostan erityisesti tyylikästä ulkoasua. Muutkin ovat tietty kivoja, mutta kuitenkin enemmän kuriositeetteja.
Eikun Dotstreamhan mulla olikin eikä Digidrive.  :P Muistin väärin tuon Digidriven olevan nimen perusteella se viiva-ajopeli, mutta sehän ei ollutkaan se, vaan juurikin Dotstream. Ja juuh, Orbital on munkin mielestä ollut tähän mennessä se paras bittigeneraatio-julkaisu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.09.2008 23:51
Eikun Dotstreamhan mulla olikin eikä Digidrive.
Hoh, no sitten olit ainakin oikeassa. Se nimittäin on hauska. ;)

Katsotaas onko Digidrivesta sitten mihinkään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.09.2008 13:09
Sacred Stones on nyt jäänyt sivuun kun sain viimein käsiini ensimmäisen God of Warin. Kakkososaa olin jo jokusen päivän kuolannut, mutta maltoin mieleni ja aloitin saagan ensimmäisestä osasta, vaikka tarinalla ei sinänsä ole merkitystä.

Olen aina pitänyt varmana sitä että God of War on peli josta pitäisin kovasti. Suoraviivaista ja ronskia toimintaa laadukkaasti ja tyylikkäästi toteutettuna. Melko monta vuotta sitä sitten vetkuteltiinkin kunnes sain aikaan ostaa PS2:n ja nämä pelit.

Ensimmäistä osaa on takana muutama tunti, joka ilmeisesti on lähes kolmannes pelin kestosta, riippuen tietenkin pelitavasta. Peli on tosiaan ollut odotusten veroinen ja ehkä jossain määrin jopa parempi. Grafiikka on kertakaikkisen uskomatonta. Voidaan helposti puhua Metroid Prime -tasosta. Pelistä huokuu, muutenkin kuin visuaalisuuden suhteen, tarkka suunnittelu ja tekijöiden omistuneisuus projektille. Pelistä on vaikea löytää mitään merkittäviä puutteita. Musiikki ja äänimaailma on saumattoman toimivaa ja tunnelmallista. Kontrollit ovat lähes täydelliset ja muutenkin omaan makuuni - perusmekaniikaltaan yksinkertaiset, mutta pelin edetessä niitä oppii hyödyntämään koko ajan paremmin.

Oikeastaan ainut napinan aihe on tissit. Tuntuu kuin tekijät olisivat lolloilla halunneet hakea lisää palstatilaa pelille tai ottaneet väkisin kaiken irti K18 -leimasta. Vastaan tulevista naikkosista lähes kaikilla on siis tissit paljaana, mutta eipä tuo peliä pilaa ja on loppujenlopuksi pieni kauneusvirhe muuten loistavassa pelissä. Nevertheless taistelu jatkukoon ja tässä tilanteessa on mukava tietää ettei jatko-osaa tarvitse odotella. :)

Saa nähdä joutuuko sitä tämän johdosta lähtemään myös PSP -ostoksille...

Edit: PS3 -ostoksista puhumattakaan...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.09.2008 13:50
Chains of Olympus kannattaa jättää väliin. Se on karsittu GoW kokemus kaikin tavoin ja oikeastaan ainoa häpeäpilkku sarjan loistossa.

Kakkonenkaan ei tunnu varmasti ykkösen jälkeen suorin tein mitenkään ihmeelliseltä, mutta loppujen lopuksi se on parempi peli. Olen läpäissyt sen kaikilla tasoilla ja varmaan jo kuusi kertaa eikä vieläkään kyllästytä. Sitä se hyvä pelisuunnittelu tekee.

EDIT: Muutama tunti ja kolmannes kestosta takana? Ei tod. Muistaakseni ykkönenkin oli yli kymmenen tunnin kokemus ja kakkonen vielä pidempi. Ellei sitten tosiaan yritä speedrunnata peliä läpi.

Ja minustakin GoW:it ovat oikeasti siellä klassikkojen hallissa ja tuskinpa vanhenevat ikinä kovin kriittisesti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 13.09.2008 14:05
Olen täysin jumissa The Last Guy'n toiseksi viimeisessä kentässä. Kaikki pelastettavat on ripoteltu täysin eripuolille kenttää ja jokapuolella vilistää aivan liian nopeita zombie-skorpioneja, joita ei pysty millään väistelemään. Pelastusaluekin on ärsyttävästi piilotettuna kaukana kentän nurkassa.

DQIV taas etenee varsin nopeaa tahtia. Hieman liiankin nopeaa, ei tuota oikein malta pistää alas kun pelin aloittaa. Pelin kirjoitus on ihastuttavaa ja täynnä kivoja aksentteja. Juoni ja pelin maailma on täynnä kivoja juttuja, ja olen ehtinyt muun muassa paljastaa valekylän koiran avulla, saada luvan perustaa oman kauppani, pelästyttää pari keijua ja jonkun turnauksen taisin voittaa.
Jostain typerästä syystä pelissä ei ole valintaa puhua omalle partylleen, joka löytyi kyllä pelin japaniversiosta. . . Ei kai kaikkea voi aina saada.

Ja Sharkie, odotahan vaan kun kun pääset Sonic Rushin loppukenttiin jotka ovat täynnä äkkipudotuksia. Oujee!
(kiva peli se kyllä on. . .)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.09.2008 14:13
Tykkäänkö DQIV:stä jos tykkäsin VIII:stä? Se artti on jo puolet kokemusta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 13.09.2008 14:27
Tykkäänkö DQIV:stä jos tykkäsin VIII:stä? Se artti on jo puolet kokemusta.

Toki.

IV on tosin paljon. . . sanotaan nyt vaikka käsikonsolimaisempi kuin VIII. Maailma ei ole läheskään niin valtava kuin VIII, ihan jo siitäkin syystä, että VIII'n maailma oli täysin 3D-mallinnettu. Ja niin edelleen.
Kunhan otat huomioon, että kyseessä on periaatteessa NES-pelin DS-remake, niin tulet tykkäämään. Pelihän on nyt kuitenkin Dragon Quest ja jos tykkään yhdestä Dragon Questistä, niin pidät kaikista Dragon Questeista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 13.09.2008 14:29
Melko varmasti pidät siitä. Maailmankartta ny ei ole aivan yhtä hieno paikka kuin VIII:ssä (imo, se ainut mega-magee piirre DQVIII:ssa, muuten oli "moderniksi" peliksi liian ouldskuulia meikäläiselle), mutta muuten meno on samanlaista.

Ja kyllähän monet pitävät noita late-NES-SNES -ajan Dragon Questeja (IV-VI) parempina kuin saman ajan Final Fantasyjä (ja Dragon Quest VI:tä maailman parhaana JRPG:nä).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.09.2008 14:51
Chains of Olympus kannattaa jättää väliin. Se on karsittu GoW kokemus kaikin tavoin ja oikeastaan ainoa häpeäpilkku sarjan loistossa.
Vai näin on. Noh, katse siirtyy vain entistä vahvemmin tulevaan GoW3:een.

Lainaus
Kakkonenkaan ei tunnu varmasti ykkösen jälkeen suorin tein mitenkään ihmeelliseltä, mutta loppujen lopuksi se on parempi peli. Olen läpäissyt sen kaikilla tasoilla ja varmaan jo kuusi kertaa eikä vieläkään kyllästytä. Sitä se hyvä pelisuunnittelu tekee.
Juu odotukset sen suhteen ovatkin luokkaa lisää samaa herkkua.


Lainaus
EDIT: Muutama tunti ja kolmannes kestosta takana? Ei tod. Muistaakseni ykkönenkin oli yli kymmenen tunnin kokemus ja kakkonen vielä pidempi. Ellei sitten tosiaan yritä speedrunnata peliä läpi.
Muutamalla tarkoitin kolmea ja sanoin myös lähes. Ihan hyvä vain ettei sen pidempi ole.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 13.09.2008 15:21
Ensimmäistä osaa on takana muutama tunti, joka ilmeisesti on lähes kolmannes pelin kestosta, riippuen

Itsellä taisi mennä molemmissa GoWeissa se ~14 tuntia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.09.2008 20:03
Pelasin Soul Caliburin neljättä osaa. Paskahan se on vaan kun ei ole parempaakaan. Hommasin myös Track and Fieldin PS1:lle. 105 jeniä kustansi. Sitä paremmin ei voisi 105 jeniä sijoittaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 13.09.2008 20:07
Pelasin Soul Caliburin neljättä osaa. Paskahan se on vaan kun ei ole parempaakaan. Hommasin myös Track and Fieldin PS1:lle. 105 jeniä kustansi. Sitä paremmin ei voisi 105 jeniä sijoittaa.

Kyllähän tuolla hinnalla saa vaikka tikkarin. Paljon parempi tapa tuhlata rahojaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 13.09.2008 20:47
Oikeastaan ainut napinan aihe on tissit.
(http://puutarha.net/keskustelu/aihekuva.asp?id=506801)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 15.09.2008 16:17
Pelasin viimeksi (ylläri ylläri) Team Fortress 2:sta. Ihan vatun mahtava ajantappo peli. Ei tätä esim. kahta tuntia putkeen jaksa mutta kyl se yks tunti helposti menee sekoilessa. Pääasiassa pelaan joko pyrolla tai soldieril. Aluksi pidin eniten medicistä ja scoutista mutta kyl toi pyro on vaan niin hyvä, etenkin jos on kaikki aseet sillä.
Minut voi nähdä pääasissa tuolla Mofoluola servul tai Fragmasterssil nimellä Kokiri.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 15.09.2008 19:34
Olen nyt viime päivinä pelannut The Legend of Zelda: Majora's Maskiä eteenpäin. Kesän ja Brawlin takia MM jäi kevään loputtua tauolle, joten on ollut virkistävää palata pelin pariin.

Tällä hetkellä koitan päästä Stone Tower Templeä läpi, joten pelistä on suurin osa jo takana. Millaista nannaa se on ollutkaan! Eri naamiot, soittomelodiat ja esineet ovat tehneet pelin pelaamisesta välillä hieman raivostuttavaa, välillä taas hauskaa. Etenkin Stone Towerin ylös kipuaminen toi hieman mieleen Ocarina of Timen Water Templen, joskin ärsyttävämpänä (OOT:n Water Temple ei ollut ainakaan minusta niin paha kuin mitä kaverilta kuulin), joskin siihen käytetty tekniikka oli omaperäisyydellään hauska kokemus.

Ainakin tähän mennessä pelaamani perusteella Majora's Mask nousee aika korkealle Zelda-pelien suosiojärjestyksessäni. Ihan ensimmäiseksi se ei kuitenkaan pääse, sillä sitä paikkaa pitää yhä A Link to the Past.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.09.2008 19:59
Pelasin Wiin Smashia. Eipä ole ihmisille tarkoittu sitäkään peliä. Varsinkaan ilman cuben ohjainta. Paskaahan se luonnollisesti oli, kuten oli odotettavissa.

PS3:lla tuli jauhettua lisää Soul Caliburia. Paremman puutteessa se menee, mutta aika kauaksi ollaan menty SC:n ja SC2:n tasosta. Eniten siinä vituttaa ne pellehahmot, Darth Vaderit ja muut. Miksi ihmeessä Vaderin pitää olla vielä kansikuvassakin? Tuosta kansikuvasta tulee mieleen ennemmin joku Star Wars vs Soul Calibur kuin SC4. Sitten siinä on vielä ne Critical Finisherit. Onneksi niitä ei tarvitse kovin useasti nähdä, muuten lentäisi peli roskiin. Mitähän Mortal Kombattia ne on yrittäneet tehdä?

DS:llä olen pelaillut Lock's Questia ja N Plussaa. N+ on kyllä mahtava peli, vaikka välillä hermoja raastaakin. Lock's Quest on ihan ok. Pienillä muutoksilla voisi olla paljon parempi. Artwork on paskaa animekopiointia. Tarina on perseestä ja niitä turhia keskusteluja ei voi skipata. Lockin ohjaaminen voisi olla tarkempaa. Turhat minipelit pois. Maailmankartasta ja muusta tutkimisesta ei ole mitään iloa, jos se on vain pelkkä illuusio, jonka tarkoitus on peittää pelin täysin lineaarinen rakenne. Itse pelin idea on kuitenkin hyvä ja on sitä loppujen lopuksi mukava pelailla.

Olen myös pelaillut DS:n Blue Dragonia. Suht paskaltahan tuo vaikuttaa, mutta olen melko alussa. Ehkä se vielä siitä paranee, mutta pahalta vaikuttaa. Strategiapeliksiköhän tuo luokitellaan, kun ei tuossa ole vielä juuri mitään JRPG:n ominaisuuksia näkynyt. Tehtävää toisen perään ja tehtävien välissä paskanjauhanta cut-scenet. Taistelumekaniikka on suht keskinkertaista touhua. Pitäisi varmaan kokeilla pelailla Dragon Quest V mielummin.

Kesän aikana tuli pelailtua myös Space Invaders Extremeä, Ninja Gaiden DS ja Arkanoidia. Ninja Gaiden oli suht paska, mutta jaksoi sen läpi pelata. Space Invaders on mahtava ja Arkanoid melko hyvä. N+ vie kuitenkin voiton tämän vuoden DS-pelailuista. Kannattaa hommata.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rignel - 17.09.2008 16:53
Pelasin Wiin Smashia. Eipä ole ihmisille tarkoittu sitäkään peliä. Varsinkaan ilman cuben ohjainta. Paskaahan se luonnollisesti oli, kuten oli odotettavissa.

PS3:lla tuli jauhettua lisää Soul Caliburia. Paremman puutteessa se menee, mutta aika kauaksi ollaan menty SC:n ja SC2:n tasosta. Eniten siinä vituttaa ne pellehahmot, Darth Vaderit ja muut. Miksi ihmeessä Vaderin pitää olla vielä kansikuvassakin? Tuosta kansikuvasta tulee mieleen ennemmin joku Star Wars vs Soul Calibur kuin SC4. Sitten siinä on vielä ne Critical Finisherit. Onneksi niitä ei tarvitse kovin useasti nähdä, muuten lentäisi peli roskiin. Mitähän Mortal Kombattia ne on yrittäneet tehdä?

DS:llä olen pelaillut Lock's Questia ja N Plussaa. N+ on kyllä mahtava peli, vaikka välillä hermoja raastaakin. Lock's Quest on ihan ok. Pienillä muutoksilla voisi olla paljon parempi. Artwork on paskaa animekopiointia. Tarina on perseestä ja niitä turhia keskusteluja ei voi skipata. Lockin ohjaaminen voisi olla tarkempaa. Turhat minipelit pois. Maailmankartasta ja muusta tutkimisesta ei ole mitään iloa, jos se on vain pelkkä illuusio, jonka tarkoitus on peittää pelin täysin lineaarinen rakenne. Itse pelin idea on kuitenkin hyvä ja on sitä loppujen lopuksi mukava pelailla.

Olen myös pelaillut DS:n Blue Dragonia. Suht paskaltahan tuo vaikuttaa, mutta olen melko alussa. Ehkä se vielä siitä paranee, mutta pahalta vaikuttaa. Strategiapeliksiköhän tuo luokitellaan, kun ei tuossa ole vielä juuri mitään JRPG:n ominaisuuksia näkynyt. Tehtävää toisen perään ja tehtävien välissä paskanjauhanta cut-scenet. Taistelumekaniikka on suht keskinkertaista touhua. Pitäisi varmaan kokeilla pelailla Dragon Quest V mielummin.

Kesän aikana tuli pelailtua myös Space Invaders Extremeä, Ninja Gaiden DS ja Arkanoidia. Ninja Gaiden oli suht paska, mutta jaksoi sen läpi pelata. Space Invaders on mahtava ja Arkanoid melko hyvä. N+ vie kuitenkin voiton tämän vuoden DS-pelailuista. Kannattaa hommata.
Eikö olekin rasittavaa, kun kaikki on nykyään paskaa?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.09.2008 17:02
Eikö olekin rasittavaa, kun kaikki on nykyään paskaa?


Space Invaders Extremen mahtavuuden jälkeen kaikki muu alkaa pakostikin näyttämään uskomattoman ankealta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 18.09.2008 03:02
Eikö olekin rasittavaa, kun kaikki on nykyään paskaa?
Oikeastaan ei. Eipähän tarvitse pelata niin paljoa. Riittää kun löytää pari hyvää peliä, kuten N Plus ja Space Invaders.

Sleepy kai sulla on se paddle-lisäpalikka DS:ään? Space Invadersia ja Arkanoidia varten?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 18.09.2008 08:18
Sleepy kai sulla on se paddle-lisäpalikka DS:ään? Space Invadersia ja Arkanoidia varten?

Juu. Arkanoidiin paddle on jumalallinen värkki ja ilman sitä peli olisi varmaan aika tylsä.
Mutta Space Invadersissa en paddlea jostain syystä yksinkertaisesti osaa käyttää, vaikka niin monet ovat sanoneet sen parantavan peliä hurjasti. Paddle on kai Space Invadersiin hieman liian herkkä tai jotain, enkä pysty puikkelehtimaan pelin ammusviidakoissa tarpeeksi tarkasti. Tulee aina käännettyä hieman liikaa ja kuoltua johonkin laaseriin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 19.09.2008 05:08
Alkukesästä myin boxin pois, tarkoitus oli syksyllä päivittää Eliteen. 60Gb mallin tullessa kauppaan ja hinnan laskettua päätin hakea moisen kotiin. Samalla ostin Rock Bandin ja on kyllä hyvä peli. Kaverin kanssa tuossa about 20.15 sovittiin, että hetki vielä ja sitten kauppaan hakemaan jotain syötävää. Klo 22.35 otettiin asia seuraavan kerran puheeksi. Ei millään tehnyt mieli lopettaa pelaamista.  :P Helvetin siistä kun vääntää volaa vähä ylös ja kaikki eläytyvät soittamiseen aivan täysillä. Mikkiin ei kukaan kyllä uskaltanut tarttua.  :P

Puolilta öin kaveri lähti himaan ja sovittiin, että mentäisiin vielä Liveen pelaamaan Halo 3:sta. Että kun teki gutaa pelata sitäkin välillä. Muutama peli ja se tuttu tatsi löytyi. Sniperin kudit löysivät vihujen päähän, stucki-naatit liimautuivat nätisti vastustajiin ja BR:n sarrrrjat osuivat tarkasti keskelle nuppia. Halo 3 täyttää vajaan parin viikon päästä vuoden, Bungiella pitäisi olla jonkin sortin yllätys meitä odottamassa. Innolla odotan.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 19.09.2008 07:12
Mikkiin ei kukaan kyllä uskaltanut tarttua.  :P
Oikeanlaiset virvokkeet mukaan, niin alkaa niitä laulajiakin löytymään.

Pitäisi hommata vielä mikkiständi tähän. Kaverin kanssa tehtiin patenttiratkaisu ja teipattiin mikki lampunjalkaan kiinni. Siinä sitten toinen soitteli rumpuja ja toinen kepitti ja lauloi. Oli lähes yhtä hauskaa kuin Wiillä pelaaminen, sillä erolla, että se oli hemmetin vaikeaa, kun piti keskittyä sanoihin ja kitaran nuotteihin samaan aikaan.

Rock Band 2:n rummut on nähtävästi kustu (http://www.youtube.com/watch?v=Ct04iS-gzwA). Eli tarpeeksi kovaa lyödessä myös viereinen padi rekisteröi iskun. En tiedä sitten kuinka yleistä tuo on, mutta ainakin pari eri käyttäjän videota Youtubesta löytyi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 19.09.2008 19:46
Mikkiin ei kukaan kyllä uskaltanut tarttua.  :P
Oikeanlaiset virvokkeet mukaan, niin alkaa niitä laulajiakin löytymään.

Jep, huomenna olis tarkoitus pelailla virvokkeiden vahvistamana.  ;) Saa nährä kuka meistä lankeaa ekana laulamaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 20.09.2008 10:31
Dragon Quest: The Chapters Of The Chosenia aloittelin hieman. Peli on on kyllä taattua Dragon Quest laatua: pelimaailma on värikäs, musiikit loistavia, Toriyaman artwork loistaa ja peli huokuu lämmintä tunnelmaa.

Taisteluita puhkeaa tiuhaan tahtiin, niinkuin ennen ropeissa oli tapana, mutta ne ovat helvetin nopeita varsinkin kun asettaa Battle Speedin nopeimmalle. Varmaankin nopeimmat taistelut , mitä on j-ropeissa tullut vastaan, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Vihollisten taisteluanimaatiot ovat hienoa katseltavaa.

Peli ei merkittävästi eroa mekaniikaltaan DQ VIII:sta, vaan peli tuntuu samanlaiselta, ainoastaan pienemmässä mittakaavassa. Muutenkin jos DQ VIII kolahti, niin suosittelen lämpimästi myös Chapters Of The Chosenia.

Vielä on ainakin kolme sarjan peliä tulossa DS:lle, saas nähdä jaksaako ne kaikki tahkota läpi. Ainakin IX on pakko-ostos aikanaan. Sitten kun saadaan vielä Chrono Trigger ja uusi Suikoden DS:lle, niin laite on kyllä RPG-konsoli of the forever.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 20.09.2008 18:51
Dragon Quest: The Chapters Of The Chosenia aloittelin hieman. Peli on on kyllä taattua Dragon Quest laatua: pelimaailma on värikäs, musiikit loistavia, Toriyaman artwork loistaa ja peli huokuu lämmintä tunnelmaa.

Taisteluita puhkeaa tiuhaan tahtiin, niinkuin ennen ropeissa oli tapana, mutta ne ovat helvetin nopeita varsinkin kun asettaa Battle Speedin nopeimmalle. Varmaankin nopeimmat taistelut , mitä on j-ropeissa tullut vastaan, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Vihollisten taisteluanimaatiot ovat hienoa katseltavaa.

Muutenkin jos DQ VIII kolahti, niin suosittelen lämpimästi myös Chapters Of The Chosenia.
Vaikkei DQVIII kolahtaisikaan, niin CotC saattaa kolahtaa. Minulle DQVIII:n vanhahtava pelattavuus ja tietynlainen kömpelyys yhdistettynä teknisesti hienoon peliin ei vain toiminut. Kirkossa säästämässä käyminen oli hidasta (kiitos "pitkien" latausaikojen) ja muutenkin moderni ulkonäkö jotenkin vain alleviivasi kaikkia DQ-sarjan vanhanaikaisuuksia.

Chapters of the Chosen on toisaalta hyvinkin sulava pelikokemus. Latausajat ovat minimaaliset, kaupungit pieniä (= pääsee nopeasti säästämään, jos siltä tuntuu) ja taistelut nopeatempoisia. Vanhanaikaisuudet antaa helpommin anteeksi, koska kyseessä on kuitenkin vain porttaus NES-pelistä. DQVIII julkaistiin kuitenkin PS2:lle, jolla oli pelattavuudeltaan niin paljon mukavampia ja modernimpia tapauksia.

Jos nyt jostain pitäisi valittaa (ja ainahan sitä pitää), niin pelin jakaminen (ainakin?) viiteen eri chapteriin ärsyttää siinä mielessä, kun jokaisessa luvussa peli ikään kuin aloitetaan alusta (eri hahmoilla). Ei siinä muuten mitään, mutta kun on juuri päässyt kunnolla alkuun yhdellä poppoolla, luku vaihtuu ja peli heittää takaisin ykköslevelin hahmoilla pelaamaan. Rahaa ei tule paljoa paskaakaan, tait(/k)oja on ehkä yksi ja taisteluissa palataan kamppailemaan taas uudestaan sinisiä limapalloja vastaan.

En vielä osaa arvioida kuinka suuri miinus tuo on, koska olen vasta toisessa luvussa menossa, mutta jos tuo nollaus tapahtuu joka luvun alussa, niin kyllä se vähän kyrpii. Ei se peliä pilaa, mutta pelaaminen töksähtelee ikävästi aina chapterin alussa, koska on melkeinpä pakko jäädä grindaamaan hahmoja ja keräämään rahaa parempiin varusteisiin melko moneksikin hetkeksi, siinä missä ennen luvun vaihtumista eteneminen oli mukavan sulavaa, kun HP:ja oli enemmän kuin 14 ja varusteena kunnon miekkoja eikä vain jotain puukeppejä tai nyrkkejä.

Lainaus
Vielä on ainakin kolme sarjan peliä tulossa DS:lle, saas nähdä jaksaako ne kaikki tahkota läpi.
Jos alkaa epäilyttää jaksatko pelata kaikkia sarjan DS-pelejä läpi, suosittelisin jättämään puhtia Dragon Quest VI:n DS-remakeen. Siitä tuntuvat monet diggaavan aevan älyttömästi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 20.09.2008 19:32
En vielä osaa arvioida kuinka suuri miinus tuo on, koska olen vasta toisessa luvussa menossa, mutta jos tuo nollaus tapahtuu joka luvun alussa, niin kyllä se vähän kyrpii.

Chapterit ykkösestä neljään ovat tavallaan pelin tutoriaaleja: jokaisessa esitellään jokin uusi pelimekaniikka ja ne ovat hyvin rajatulla alueella maailmassa sekä aika lyhyitä. Vitos-chapteri on sitten se ns. kunnon peli, kait.

Ja vitos-chapterissa alkaa tulla ikävä DQVIII:n maailmaa, jossa ihan pelkkä ympäriinsä haahuilu oli hauskaa. IV:n litteässä ja nopeasti aika pikkuruiselta tuntuvassa maailmankartalla seikkailu tuntuu vähän. . . vaatimattomalta.


Lainaus
Jos alkaa epäilyttää jaksatko pelata kaikkia sarjan DS-pelejä läpi, suosittelisin jättämään puhtia Dragon Quest VI:n DS-remakeen.

Hmm. . . minä olin käsittänyt, että VI olisi ollut se tämän trilogian heikoin osa. V kuulostaa paljon mielenkiintoisemmalta, varsinkin juonensa osalta, jossa seurataan päähahmon elämää monenkin vuoden osalta ja jotain naimisiinmenoakin löytyy ja muuta kivaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 20.09.2008 20:54
Hmm. . . minä olin käsittänyt, että VI olisi ollut se tämän trilogian heikoin osa.
Riippuu tietenkin keneltä kysytään. Juonellisesti ei taida olla aivan yhtä vahva kuin V (tosin... VI on IV-VI trilogian päätösosa, joka tuo oman eeppisyytensä ja shokeeraavat paljastuksensa juoneen), mutta muuten se taitaa peppuraiskata aikaisemmat pelit melko taitavasti (hahmoluokat, suurin DQ-maailmankartta siihen astisista julkaisuista, hieman FFVI:n tapaan kaksi eri maailmaa, mutta hitusen paremmin toteutettuna (?) jne.).

Ja VI:ssä on kuulemma aivan pirusti sivutehtäviä, joilla on oikeasti melko paljonkin merkitystä pääjuonen kannalta eivätkä ne ole jonkin Mass Effectin sivutehtävien tapaan täysiä turhakkeita ja pääjuonen suhteen totaalisen merkityksetöntä paskaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 20.09.2008 22:36
Pelasin tänään Majora's Maskin vihdoin loppuun asti keräten kaikki naamiot ja esineet. Muutama piece of heart jäi keräämättä, suurimmaksi osaksi sen Goronilla pelattavan Moon Child Hide and Seek -osion takia. Turhauduin noin 45 minuutin ja lukuisten yritysten jälkeen, joten päätin hieman oikaista. Fierce Deity -naamion sentään keräsin.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Peli oli kyllä loistava kokemus ja erinomainen lisä Zelda-sarjaan. Ei ehkä paras Zelda, mutta lähellä kärkeä kumminkin. Nyt sitten pitäisi pelata WindWaker toiseen kertaan läpi (vaikkei se peliä paljon muutakaan) ja sen jälkeen Ocarina of Time Master Quest, alkuperäisen Zeldan second quest sekä Four Swords ja FSA.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 21.09.2008 09:36
FFIV

Kerrassaan upea, joskin hieman paperinen uusi versio vanhasta pelistä. Tulipahan taas turpaan suoriltakäsin eikä ollut päässyt tallettelemaan viimeiseen puoleen tuntiin. Onhan se tietysti mielekästä että pomot eivät ole helppoja, mutta niitten vaikeustasoa ei jaksaisi käydä toteamassa tämmöisen kautta että ensin tutkitaan kaikki paikat tarkkaan ja otetaan sitten pataan ensimmäisestä iskusta melkein koko ryhmän kollektiivilla. En tämmöisen takia taida viitsiä tuota active battlea pitää päällä kun perseestähän se on juosta samat läänit aina kahteen kertaan, mutta muuten kyllä ihan ihan ehdotonta roolipeleissä.

Active battle tarvitsee ehdottomasti intuitiiviset valikot joita ei tarvitse selata jonkun esineen tai loitsun perään ja tuossakin matsissa ehti pomo tappaa sitten henkiin jääneet uudella samanlaisella läimäsyllä kun pläräsin että missä vitussa se henkiinherätystaika nyt on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.09.2008 13:31
Yöllä tuli jo myönnettyä irkin puolella, että pelasin Call of Duty 4:sta ja pidin siitä. Liityn siis Eemelin, Puhan ja kumppaneiden kelkkaan ja sanon, että CoD4 on paras FPS-peli.  :( Harmi että oma kone ei jaksa kyseistä peliä pyörittää, eikä XO:ta tai PS3:sta löydy. Toisaalta konsoleilla se on paskempi kun ei ole hiiri&näppäimistö-yhdistelmä käytössä. Toisaalta kyllä niillekin näppäimistöt saa.

Oli kyllä mukava ilta eilen. Vuorotellen pelattiin ja toiset meni saunomaan, niin itse jäin syömään pizzaa ja pelaamaan CoD:ia. Haluan pelata lisää. Nyt.

t: Pelaajalehti


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 21.09.2008 14:57
Castle Crashers on aivan jäätävän hyvä kännipeli. Ainakin aluksi ihan sopivan yksinkertaista huitomista, sekä naurettavan typerää paskahuumoria ja muita hassunhauskoja tilanteita, massiivisen hyvän soundtrackin siivittämänä. Kavereiden kanssa pelatessa joutuu jopa murjomaan toiset maan rakoon saadakseen niiltä pakollisilta prinsessoilta römpsää. Aivan eeppistä, kuvaruudun molemmilla puolilla.

Noei mutta on tämä oikeastikin aika loistava peli. Pituutta on jopa hämmästyttävän paljon, sillä odotin lähinnä jotain Little Fighter 2:n tasoista kestoa, mutta tämähän on ihan (melkein) täyspitkä peli. Kestoa lisää myös yksinkertaiset roolipeli-elementit, sekä aseiden, apureiden ja hahmojen löytäminen ja ne pari minipeliä. Aivan saakelin hyvä peli, varsinkin minulle jolle on käynyt Zoukat, muttei ihan niin radikaalisti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.09.2008 00:46
Tein vähän aika sitten rahan tuhlaukseksi luokiteltavan kulttuuri teon. Ostin The Settlers II: 10th Anniversary -pelin. Rahan tuhlaukseksi tämän tekee se että omistan myös alkuperäisen :)

Mutta tänään (tai no, eilen kellon mukaan) sitä tuli pelailtua. Ja hieno pelihän se on. Se on vain niin nerokkaan yksinkertaisen koukuttava ja toimiva. Eihän se alkuperäisestä juurikaan eroa, muuten kuin grafiikaltaan, mutta kun alkuperäisen kanssa on aina saanut hiukan taistella että se toimii kunnolla, erityisesti musiikkien osalta, niin en kyllä voi katuakkaan ostoa. Musiikki tuo nimittäin hienon ja rauhoittavan tunnelman. En usko että menee taas kauaa kun huomaa että biisit soi taas päässä. Tunnelmallinen, viihdyttävä, rauhoittava, koukuttava ja todellinen klassikko. Jos tämän saa about 10€:lla (kuten minä) niin pakkohan tätä on suositella. Rahan tuhlausta tai ei.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 22.09.2008 20:37
Final Fantasy IV:sta on tullut mätettyä hitaasti ja säästeliäästi, mutta siltikin menosta voi jo päätellä, että loppu alkaa jo näin 19 tunnin jälkeen häämöttää. Sinällään moinen on sääli, mutta samalla myös omalla tavallaan hyvä homma, sillä koko peliin ei välttämättä ehdi nyt edes pahemmin kyllästyä. Hieman yllättäen perinteinen japsiropemeininki on nimittäin viihdyttänyt todella hyvin paria pientä tympääntymistä huolimatta. Moiset fiiliksetkin tosin iskivät, kun pitkän tapahtumaketjun tai tutkiskelun jälkeen sattuukin kuolemaan vähän kovemman luokan pomovastukseen ilman, että välissä pääsi tallentamaan. Peli-ilo on kuitenkin palannut aina välillä jopa moninkertaisena, kun bossin saakin toisella yrittämällä nujerrettua.

Spoilereita tarinaan liittyen:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Olen myös pitkästä aikaa aloitellut Abe's Exodduksen pelaamista erään koulutyön saatua minut jälleen peliin koukkuun. Mitenkään kauheasti en ole vielä ehtinyt Oddworldissa seikkailla, mutta ainakin tähän asti pelaaminen on ollut hyvinkin viihdyttävää. Sellaisena pyrinkin sen pitämään, joten olen yrittänyt pelata peliä suht vähän kerrallaan ja mahdollisimman rennosti. Näin ollen esimerkiksi suuremmat päänvaivaamiset jätän suosiolla sivummalle. Tämä ei missään nimessä ole kuitenkaan tarkoittanut sitä, että mudokon-kaverit ohitettaisiin tai jyrättäisiin kylmästi. Suurinta osaa olenkin ainakin yrittänyt pelastaa, minkä johdosta vain viisi noin kuudestakymmenestä työläisestä on tällä hetkellä jäänyt taakse.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 22.09.2008 20:58
Castle Crashers on aivan jäätävän hyvä kännipeli. Ainakin aluksi ihan sopivan yksinkertaista huitomista, sekä naurettavan typerää paskahuumoria ja muita hassunhauskoja tilanteita, massiivisen hyvän soundtrackin siivittämänä. Kavereiden kanssa pelatessa joutuu jopa murjomaan toiset maan rakoon saadakseen niiltä pakollisilta prinsessoilta römpsää. Aivan eeppistä, kuvaruudun molemmilla puolilla.

Noei mutta on tämä oikeastikin aika loistava peli. Pituutta on jopa hämmästyttävän paljon, sillä odotin lähinnä jotain Little Fighter 2:n tasoista kestoa, mutta tämähän on ihan (melkein) täyspitkä peli. Kestoa lisää myös yksinkertaiset roolipeli-elementit, sekä aseiden, apureiden ja hahmojen löytäminen ja ne pari minipeliä. Aivan saakelin hyvä peli, varsinkin minulle jolle on käynyt Zoukat, muttei ihan niin radikaalisti.
Onko kukaan muu laudalta ostanut Castle Crashersin, että voisi pelata täydellä neljän porukalla tuota?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 23.09.2008 00:03
Yakuza 2:sta olen tyypannut muutaman tunnin ja hyvältä vaikuttaa. Onhan tuossa edelleen ne samat "viat", jotka "vaivasivat" ekaa osaa, mutta ei siitä jaksa välittää kun juoni & hahmot ovat niin loistavia ja japanilaisten katujen tutkiminen ihan palkitsevaa. Tällä kertaa ovat vieläpä säilyttäneet japsiääninäyttelyn, joten ei tarvitse sietää enemmän sinne Sopranosin maailmaan kuuluvaa "fuck shit fuck fuck shit" läppää, joka vaivasi hieman ensimmäisen osan länsimaista julkaisua.

Ainut huono puoli on, että tuo näyttää melko hirveältä 42'':n HD-telkun ruudulla, vaikka laittais PS3:sta kaikki skaalaukset ja pehmennykset päälle.

Niin joo, propsit myös siitä, että alussa sai virkistää muistia ensimmäisen osan tapahtumista. En muistanut niitä aivan selvästi, joten kertaus oli tarpeen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 28.09.2008 16:19
FFIV

Kääpiömaassa nukketappelu + Golbez. Pari kertaa tullut jo kokeiltua ja välissä revittyä pari leveliäkin kaikille. Osaa sitten olla vittumainen matsi ja taas tekis mieli ottaa pois päältä active battle kun Golbez ehtii tavallisesti kolkkaamaan taisteluun mukaan tulleen maagin suorilta kun ei paralla riitä levelit ottaa vastaan edes yhtä loitumaa. Perseestä tämmöset pomomatsit joitten välissä ei pääse säästämään kun ainut keino päästä niistä ilman vitutusta on hakata kaikille hahmoille leveliä sen verran että vetävät kaiken kerrasta mullan alle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 28.09.2008 16:22
FFIV

Kääpiömaassa nukketappelu + Golbez. Pari kertaa tullut jo kokeiltua ja välissä revittyä pari leveliäkin kaikille. Osaa sitten olla vittumainen matsi ja taas tekis mieli ottaa pois päältä active battle kun Golbez ehtii tavallisesti kolkkaamaan taisteluun mukaan tulleen maagin suorilta kun ei paralla riitä levelit ottaa vastaan edes yhtä loitumaa. Perseestä tämmöset pomomatsit joitten välissä ei pääse säästämään kun ainut keino päästä niistä ilman vitutusta on hakata kaikille hahmoille leveliä sen verran että vetävät kaiken kerrasta mullan alle.

Taktista Phoenix Down + Cura yhdistelmää vain käyttöön, niin johan homma sujuu. Cecilin pistät sopivaan aikaan lataamaan taikaansa ja sitten vähän myöhemmin pistät sen toisen elossaolevan henkilön herättelemään porukkaa. Kun tämä onnistuu kerran tai kaksi, niin johan alkaa matsi sujumaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.09.2008 18:15
Paska peli. Minkäs teet.

Itse pelasin äskön PSonen Valkyrie Profilea. Täytyy sanoa, että on ollut pelissä hyvät grafiikat aikoinaan. Pieksee monet Wiin pelit ulkoasullaan. Aika hitaasti pelaaminen vain eteni, kun japanin kielen versiota pelailen. Ei ollut onneksi hinnalla pilattu, noin 3 euroa kustansi, joten pakkohan se oli POISTAA.

Soul Calibur 4:ää pelasin myös vähän ja eipä siitä ole mieli muuttunut. Extra vitutuksena vielä PS3-version "ominaisuuksiin" kuuluvat ruudunpäivityksen dippaukset, joita ei mättöpelissä missään nimessä saisi olla.

DS:llä tuli testattua Civilizationia ja aloittelin Castlevania Portrait of Ruinin uudelleen. Civilization on yllättävän onnistuneesti saatu portattua DS:lle ja Castlevania on tietty aina mukavaa pelattavaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 28.09.2008 23:54
Viime päivinä on pelattu aika sekalaisesti eri pelejä. Vampire The Masquerade: Bloodlinesia intouduin pelaamaan taas yhden vittumaisen mättödungeonin päähän kunnes kuolema korjasi. Harmi miten alkupuolen juonipainotteisesta loistokkuudesta on vajottu niin aivottomaan toimintaan  :(

Halo 3:a ollaan tahkottu kaverin kanssa eka viidakkohässäkkä. On vielä niin alussa että paha tuosta on mennä mitään sanomaan. Meikäläisen Halo-neitsyys meni. Niin joo ja mitä sitä turhia aikaisempia osia pelaamaan, suoraan kolmosesta vaan!

Megaman 2:n tungin päivällä NESiin ja vetäisin läpi, eka kerta tämäkin. Onko tyypit maailman pelilehdistössä niin paskoja pelaamaan vai miksi näitä hehkutetaan vaikeiksi? Hyvää viihdettä joka tapauksessa, on kestänyt ajan hammasta. Loppucrediteissä oli ehkä kolme nimeä ja loput olikin sitten "special thanks" -osastoa  :lol: ...verrattuna esim GTAIV:n noin sataanviiteenkymmeneen nimeen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 29.09.2008 06:30
Vampire The Masquerade: Bloodlinesia

Ei tuossa pelissä ole mitään hyvää. Buginen paska joka tarjoilee tyhjääkin tyhjemmät kadut joilla sitten täytyisi tuntea olonsa yön elukaksi. Pelillä taitaa olla vielä nykyäänkin melko aktiivinen kannatusjoukko joka harrastajavoimin julkaisee bugeja tappavia päivityksiä, ja taitaapa koodista olla kaivettu esiin muutamia kohtauksia jotka eivät lopulliseen peliin koskaan päässeet.

Tulipahan kaverin kanssa kaivettua Mario Kartit hyllystä ja se oli ihan hauskaa pitkästä aikaa. Osasin jopa lopettaa ennen kuin volyymitaso nousi liikaa muitten pelaajien hyvän tuurin takia. Kasilta tänään katellaan jos sais muita kavereita kanssa mukaan, ja jos niistä lautalaisista joilla on friendittelyt meikäläisen kanssa tuntuu että vois kanssa tekstailla pitkästä aikaa niin mukaan vaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 29.09.2008 11:18
Ei tuossa pelissä ole mitään hyvää. Buginen paska joka tarjoilee tyhjääkin tyhjemmät kadut joilla sitten täytyisi tuntea olonsa yön elukaksi. Pelillä taitaa olla vielä nykyäänkin melko aktiivinen kannatusjoukko joka harrastajavoimin julkaisee bugeja tappavia päivityksiä, ja taitaapa koodista olla kaivettu esiin muutamia kohtauksia jotka eivät lopulliseen peliin koskaan päässeet.
Hankin pelin kuultuani että se on edesmenneen Troika Gamesin (joka on ex-Black Isle) tekele. Siihen päälle fanien tekemät päivitykset 5.6:n asti, ja se niistä bugeista. Ihan muut ongelmat tässä viiraavat kuin bugit ja kadut.

Peli on ollut aivan parhautta puoleen väliin saakka. Kummituskartanon tutkintaa, sarjamurhaajan jahtaamista, kadonneiden henkilöiden etsintää... sanoisin että peli piti minut vankinaan kokonaiset kaksi vuorokautta aamusta iltaan. Mutta kaiken tämän parhauden päätteeksi pimeys hiipi ilmoille toiseksi viimeisen kaupungin kohdalla ja pakotti minut tappamaan zombeja ja muuta ihmiskuonaa dungeoncrawler-tyyliin. Se paska ei ole vieläkään loppunut. Taistelu on Bloodlinesin huonoin puoli, joten tällä menolla en jaksa pelata mokomaa loppuun :(  Surullista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 29.09.2008 12:22
Vampire The Masquerade: Bloodlinesia

Ei tuossa pelissä ole mitään hyvää. Buginen paska joka tarjoilee tyhjääkin tyhjemmät kadut joilla sitten täytyisi tuntea olonsa yön elukaksi. Pelillä taitaa olla vielä nykyäänkin melko aktiivinen kannatusjoukko joka harrastajavoimin julkaisee bugeja tappavia päivityksiä, ja taitaapa koodista olla kaivettu esiin muutamia kohtauksia jotka eivät lopulliseen peliin koskaan päässeet.

Tulipahan kaverin kanssa kaivettua Mario Kartit hyllystä ja se oli ihan hauskaa pitkästä aikaa. Osasin jopa lopettaa ennen kuin volyymitaso nousi liikaa muitten pelaajien hyvän tuurin takia. Kasilta tänään katellaan jos sais muita kavereita kanssa mukaan, ja jos niistä lautalaisista joilla on friendittelyt meikäläisen kanssa tuntuu että vois kanssa tekstailla pitkästä aikaa niin mukaan vaan.
Metacritic 80.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 29.09.2008 15:37
Vampire The Masquerade: Bloodlinesia

Ei tuossa pelissä ole mitään hyvää. Buginen paska joka tarjoilee tyhjääkin tyhjemmät kadut joilla sitten täytyisi tuntea olonsa yön elukaksi. Pelillä taitaa olla vielä nykyäänkin melko aktiivinen kannatusjoukko joka harrastajavoimin julkaisee bugeja tappavia päivityksiä, ja taitaapa koodista olla kaivettu esiin muutamia kohtauksia jotka eivät lopulliseen peliin koskaan päässeet.

Tulipahan kaverin kanssa kaivettua Mario Kartit hyllystä ja se oli ihan hauskaa pitkästä aikaa. Osasin jopa lopettaa ennen kuin volyymitaso nousi liikaa muitten pelaajien hyvän tuurin takia. Kasilta tänään katellaan jos sais muita kavereita kanssa mukaan, ja jos niistä lautalaisista joilla on friendittelyt meikäläisen kanssa tuntuu että vois kanssa tekstailla pitkästä aikaa niin mukaan vaan.
Metacritic 80.
Tähän väliin voisi heittää sen perinteisen sanonnan kärpäsistä ja ulosteista, mutta jätetään sanomatta, koska on minullekin välittynyt se kuva, että kyseessä on vähintäänkin asiallinen peli.

Itse olen nakutellut koko viikonlopun Rock Bandia. Rummuilla jo lämmittelynä easy tour läpi, ja aloittelen normalia. Laulua olen myös aloitellut mediumilla ja pirun hauskaa sekin. On pakko yrittää pitää vielä se neljän pelaajan Rock Band-ilta kavereiden kesken.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 29.09.2008 20:52
Piti aloittaa Yakuza 2, mutta pelaaminen jäi ensimmäiseen chapteriin koska Dual Shock oli jostain syystä lahonnut tässä parin-kolmen kuukauden käyttämättömyyden aikana; L1- ja L2-napit sekä ristiohjaimen ylös-nappi eivät jostain syystä enää toimi.
Tuli nyt tuo ensimmäinen chapteri pelattua läpi tuolla slime-ohjaimella, jota ei ole näköjäänkään suunniteltu toimintapelit mielessä pitäen. . .


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 30.09.2008 10:57
FFIV

Tulipahan nuo pomotkin mätkittyä. Sain niin rattoisasti naamariin ensimmäisellä yrittämällä, että tulipahan sitten levuteltua partyä semmoinen kymmenisen leveliä. Kävin tällä ajalla kokeilemassa sitä pari kolme kertaa ja aina oli samat kuviot: pomo imaisee Cecililtä manat ja heittää loitumat perään. Ennen kun saan etheriä nassuun ja hiilattua, onkin apuun tullut hahmo jo vainaa. Yrittämällä jolla tuo sitten meni, menikin noita ethereitä semmonen kymmenisen kappaletta kun ajattelin että helevetti enää en jaksa katsoa samoja välianimaatioita ja jutusteluita tuhannetta kertaa. Vähän kirpaisi, mutta ei noita tule ikinä fantasyissä käyteltyä kun oon semmoinen hamsteri. Kyllähän tuo sitten siitä meni kun sai pystyyn toisen hahmon pysyvästi - herättelin kaikki muut ensin ja sitten vasta tuon mukaan tulleen auttajan joka onneton kuoli melkein yhdestä iskusta.

Vinkkiä Tower of Babiliin
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Teppo Holmqvist - 30.09.2008 13:14
Tuli nyt tuo ensimmäinen chapteri pelattua läpi tuolla slime-ohjaimella, jota ei ole näköjäänkään suunniteltu toimintapelit mielessä pitäen. . .

Vaiti houkka! Slimeohjain sopii kaikkeen! Se on sekä ergonomiikan että käytännöllisyyden virstapylväs! :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 30.09.2008 14:16
Vaiti houkka! Slimeohjain sopii kaikkeen! Se on sekä ergonomiikan että käytännöllisyyden virstapylväs! :)

Slime-ohjain on kooltaan sen verta iso, että käsien pitäisi olla ihan aikuisen kokoiset kun taas ohjaimen napit ovat suunniteltu enintään kaksivuotiasta varten. Jännä ohjain.

Ja vielä se, että pelatessa ohjaimen kasvot tuijottavat aikalailla suoraan pelaajan haaraväliin, lisää oman mielenkiintoisen vivahteen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 02.10.2008 15:10
PESSIN demon perusteella hyvää pelissä on se, että se on edelleen sama vanha pessi. Huonoa siinä vaan on se, ettei se todellakaan ole FIFA. Lähinnä pelkistetty versio siitä. Goodbye Pro Evo.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 02.10.2008 16:44
PESSIN demon perusteella hyvää pelissä on se, että se on edelleen sama vanha pessi. Huonoa siinä vaan on se, ettei se todellakaan ole FIFA. Lähinnä pelkistetty versio siitä. Goodbye Pro Evo.
Itseasiassa tuntui vielä paskemmalta kuin aiemmat. Pallon kuolletuksen ja riiston jälkeen sattui paljon tilanteita joissa pelaaja lähti aivan eri suuntaan kuin väänsin tattia. Olen pelannut ehkä liikaa FIFAn demoa, mutta FIFAssa ukot tottelevat kontrolleja paljon paremmin, mikä on kyllä ensimmäinen kerta futispelihistoriassa.
PESsin pelivälinekin muistutti enemmän kiekkoa kuin jalkapalloa, joten tänä vuonna on helppo valinta futiksen suhteen. Ei tarvitse edes Metacritic -arvosanaa odotella.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 02.10.2008 17:24
PESSIN demon perusteella hyvää pelissä on se, että se on edelleen sama vanha pessi. Huonoa siinä vaan on se, ettei se todellakaan ole FIFA. Lähinnä pelkistetty versio siitä. Goodbye Pro Evo.
Itseasiassa tuntui vielä paskemmalta kuin aiemmat. Pallon kuolletuksen ja riiston jälkeen sattui paljon tilanteita joissa pelaaja lähti aivan eri suuntaan kuin väänsin tattia. Olen pelannut ehkä liikaa FIFAn demoa, mutta FIFAssa ukot tottelevat kontrolleja paljon paremmin, mikä on kyllä ensimmäinen kerta futispelihistoriassa.
PESsin pelivälinekin muistutti enemmän kiekkoa kuin jalkapalloa, joten tänä vuonna on helppo valinta futiksen suhteen. Ei tarvitse edes Metacritic -arvosanaa odotella.
Minuun demo iski pirun kovaa. Pelattavuus on palannut sarjan parhaiden (PS2:n)5- ja 6-osien tasolle ja tulikin heti pelattaessa mieleen, että peli olisi enemmänkin grafiikkapäivitys niistä. Enpä olisi itse muuta toivonutkaan. Kunhan tämän peruspelattavuuden lisäksi pelistä löytyy vain Master League niin peli viipyy PITKÄÄN omassa konsolissani. Hienoa, että Konami on saanut tehtyä edes jonkinlaisen ryhtiliikkeen 2008:n jälkeen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 03.10.2008 23:53
Mega Man 9 lähti sitten eilen pitkähkön harkinnan jälkeen lataukseen, eikä tuo nyt hassummalta ole tuntunut. Wilyn linnakkeen toiseen kenttään matka onkin ehtinyt jo kiikuttaa, ja fiilis on ollut oikeastaan jatkuvasti pelatessa hyvä, vaikkakin Concrete sekä Galaxy Man lupailivatkin löyhää menoa. Sellaista ei ole silti eteen osunut oikeastaan enää ollenkaan, vaan toiminta on ollut vauhdikasta ja juuri sopivan haastavaa. Bosseissakin on oma imunsa, kunhan ne vain jaksaa sutaista pelkällä Mega Busterilla.

Challengeihin taikka muihin yhdeksännen Megiksen uusiin hienouksiin en ole vielä pahemmin keskittynyt. Toki 10% haasteista on jo suoritettu ja lisää tulee varmasti duunailtua, mutta jotenkin jo nyt on tunne, että suurin osa tavoittelusta jää vain todella tylsien hetkien täytteeksi. Näin ollen lisätekemistä etsivä katse siirtyy aluksi lupaavalta kuulostavaan rojukauppaan, johon toivoin muutamaa mojovaa bonusta ostettavaksi, mutta ei. Ostaa toki voi elämiä ja muita avittavia kamoja, mutta kun bonuksia haetaan, jää käteen vain ulkomuodon muokkaus, joka ei kyllä kauaa innosta.

Mutta itse peli toimii muuten hyvin ja se lieneekin se tärkein asia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 08.10.2008 15:13
Illalla pelasin Bomberman Blastia ja ensimmäistä kertaa minulla oli hauskaa sitä pelatessa. Pelasin siis Tetsuon ja Migen kanssa. Todella hauskaa pelata Friend Roomissa. SOJ ja kaikki muutkin ehdottomasti mukaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 08.10.2008 16:05
Joo ihan hupaisaa oli. Lisää vain porukkaa niin tunnelmakin tiivistyy. Peli maksaa itsensä takaisin juuri näissä moninpeleissä. Odotan myös miitin 8-pelaajan sessioilta paljon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 09.10.2008 11:33
(https://www.pelaajalauta.fi/files/1/stalker-cs-cross.jpg)


STALKER - Clear Sky on hyvä peli. Se on samanlainen kuin Shadow of Chernobyl, mutta parempi. Tsernobylin aluetta on laajennettu, mutta uusia alueita lukuun ottamatta Clear Skyssa käytetään ihan häikäilemättä vanhoja alueita uudelleen. Muttei se oikeastaan haittaa, koska alueilla on paljon enemmän eloa ja tekemistä. Factionit ovat Clear Skyssa isossa roolissa ja on myönnettävä, että ne toimivat huomattavasti paremmin kuin SoCissa. Kaikilta factioneilta saa perus juoksupojan tehtäviä, mutta haastavampia jobeja saa vasta tehtyään valinnan liittyäkseen factioniin, joka taas estää liittymisen muihin factioneihin. Tämmöinen peruuttamaton valinta on vesitetty kaiken maailman second chanceilla nykyään niin monessa varsinaisessa roolipelissäkin, että on ilahduttavaa nähdä edes yhdessä pelissä valintojen olevan peruuttamattomia. Tai siis tällä hetkellä ainakin luulen niin, koska en ole vielä niin pitkällä pelissä. Runsaan tunnelman lisäksi STALKEReissa parasta minusta on ollut rehti videopeliltä näyttävä grafiikka. Fotorealismiin pyrkiminen on ihan jees, muttei mikään onnistu tunnelman ja ilmapiirin luomisessa niin hyvin kuin hieman satumainen grafiikka. Ai joo. Meinasin unohtaa mainita erinomaisen asetasapainon ja aseiden modailun. SoCissa häiritsi aluksi hieman se, ettei uudet aseet välttämättä olleet edellisiä parempia. Normaalisti peleissähän etenemistä on palkittu antamalla pelaajalle parempia aseita. Totuttuani kuitenkin SoCin poikkeavuuteen tässä asiassa aloin oikeastan pitämään siitä. Vaikka aseet tekivät suunilleen saman verran damagea ja ne käyttäytyivät samalla lailla, kaikilla aseilla oli omat vahvuudet ja heikkoudet; vähän kuin oma persoona. Tämä on siirtynyt sellaisenaan Clear Skyhin ja päälle on vielä lyöty aseiden modaus, joten siitä omasta suosikkipyssykästä saa räätäilöityä vielä paremman.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 09.10.2008 12:50
Joo, pitää itsekin mainostaa sitä Bombermania. On tämä hauskempaa pelata vähän tutumpien kanssa ja keskustella vihollisteni kanssa samaan aikaan kätevästi ircin kautta, on se niin nastaa. Revenge tapot on paras keksintö sitten Bomberman 93:n. Ladatkaapas ihan kaikki tyypit tämä peli.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 09.10.2008 13:38
On tämä hauskempaa pelata vähän tutumpien kanssa ja keskustella vihollisteni kanssa samaan aikaan kätevästi ircin kautta, on se niin nastaa.
Heh. Roki saa päivitettyä sigunsa. ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 10.10.2008 23:35
Sain vihdoin pelattua Mass Effectin kokonaan läpi. Toista kertaa pelasin siis, sillä ensimmäisellä kerralla en päässyt loppuun asti kaverin vietyä boksinsa pois. Loppuhuipennus oli pelissä tosiaan melkoinen ja nyt ei jaksaisi millään odottaa jatkoa. Ehdottomasti yksi parhaista pelikokemuksistani ja myös yksi koukuttavimmista sellaisista.

Jännä juttu, että toisella pelikerralla tein melkein samat valinnat kuin ensimmäiselläkin. Ilmeisesi persoonallisuuteni ohjailee siis pelaamistani, enkä viitsi tehdä mielestäni paskoja valintoja vain sen takia, että näkisin, mitä sitten tapahtuu. Kuitenkin tällä kertaa otin ryhmään Liaran Wrexin tilalle. Garruksesta en voinut millään luopua.

NP: Faunts - M4 (part ii). Miksi kaikki hehkuttivat viime vuonna vain jotain Portalin loppudemobiisiä, kun Mass Effectin lopussa oli tällainen mestariteos? Kymmenisen kertaa olen kuunnelut kappaleen nyt peräjälkeen ja ei helvata, mikä mestariteos. Sopi myös oivasti Mass Effectin tunnelmaan lopputekstien aikana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.10.2008 06:40
NP: Faunts - M4 (part ii). Miksi kaikki hehkuttivat viime vuonna vain jotain Portalin loppudemobiisiä, kun Mass Effectin lopussa oli tällainen mestariteos? Kymmenisen kertaa olen kuunnelut kappaleen nyt peräjälkeen ja ei helvata, mikä mestariteos. Sopi myös oivasti Mass Effectin tunnelmaan lopputekstien aikana.

Indeed. Täysin sama homma oli minullakin. Itse pelasin Mass Effectin aikoinaan kaksi kertaa putkeen läpi. Heti lopputekstien jälkeen vain uusi peli käyntiin. Onhan siinä pelissä vikansa, mutta ne hyvät puolet sen reilusti plussalle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 12.10.2008 22:25
Pelattiin Wiitä sisarusten ja tyttöystävän kanssa, ja hauskaa oli!

Ensin muutama kymmen kipaletta GH3:a (pääsin ensimmäistä kertaa expertillä biisejä läpi), sitten Brawlia pari kymmentä matsia ja lopuksi 5 kymmenen kisan turnausta Mario Kart Wiissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 12.10.2008 23:09
nyt on GH: aerosmith vedetty kolme kertaa hardilla läpi jo ja kaikki "osta sitä ja tätä" saavutukset saatu.

joku päivä sitten liveen kokeilemaan jos siellä olisi edes sen verran pelaajia että saisi 20 ranked matsia vedettyä niin saisi senkin sitten.
kivaahan se tietenkin olisi saada myös kaikki face off, pro face off ja battle saavutuksetkin, mutta ne tulee jos on tullakseen.

ikinä en ole aerosmithista digannut, korkeintaan paria biisiä pitänyt ihan ok tasoisena (dude looks like a lady ja rag doll), mutta kyllä tämä on hemmetin hyvä guitar hero sarjan peli.

soolojen HO/PO:t ovat aivan tajuttoman hauskoja soittaa ainakin hard tasolla.
aiemmat herot kun oli sellaisia että kyllä ne hardilla läpi veti, mutta hauskaa se ei ollut ja varsinkin kolmosen soolot oli jtn ihme random nuotitusta täynnä.

tässä taas hardilla soittaminen on kivaa ja nautinnollista.

saavutuksetkin ovat paljon parempia kuin kolmosessa.

jos activision todellakin aikoo kolminkertaistaa julkaistavien gh pelien määrän ja jos laatu pysyy tällaisena niin sanompahan vaan BRING EM ON.

edit: saipa tuo peli innostumaan aerosmithin musiikistakin niin paljon että tuli "hommattua" pari best of plattaa.
nyt kun olisi 25e ylimääräistä niin lähtisi välittömästi cdonista kolme levyä tilaukseen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 13.10.2008 08:00
Osta Get A Grip. Tasan kaikki raidat parasta lauluntekoa yhekskytluvulla.

FFIV on vielä kesken. Jotenkin loppui tyystin mielenkiinto kun sai tarpeekseen taas valikoista, loitsuista ja ties mistä. Superlentoaluksen sain justiin muttei vaan löydy yhtään intoa pelata pitemmälle. Ehkä vuoden päästä katselen missä mennään ja koska en sitten muista mistään mitään, en tuotakaan jatka.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 13.10.2008 21:51
Ehkä vuoden päästä katselen missä mennään ja koska en sitten muista mistään mitään, en tuotakaan jatka.
Toi kuvio tuntuu itsellä toistuvan melkeen joka pelin kohdalla, jossain vaiheessa kyllästyy ja sitten kun sitä jaksaiskin ehkä vääntää jonkun vuoden päästä niin on niin pihalla juonesta ja kaikesta että into lopahtaa taas. No, mitäs tekevät kaikki niin tylsiä pelejä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.10.2008 15:34
(https://www.pelaajalauta.fi/files/4/Kuva 1.png)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 17.10.2008 16:03
Onkos tuo nyt käännetty 100%:sti?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.10.2008 17:20
Onkos tuo nyt käännetty 100%:sti?

On.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.10.2008 20:33
mgs neljä vedetty nyt neljän päivän aikana neljä kertaa läpi. 8)
on se vaan kova.
maksaako joku 100e jos vedän pelin läpi kerran päivässä seuraavat 6kk ;D

tuollahan voisi päästä jo guinnessin ennätysten kirjaankin, on siellä paljon tyhmempiäkin ennätyksiä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 17.10.2008 22:47
Onkos tuo nyt käännetty 100%:sti?

On.
Jaa, pitääpä kattoa missä vaiheessa tuon ehtisi lataamaan & pelaamaan. Onko PSP:lle mitään hyviä GBA-emulaattoreita? Voisi ehtiä pelaamaankin sitä, jos se olisi kannettavassa muodossa, eikä tarvitsisi kahlita itseään tietokoneeseen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 18.10.2008 11:30
Jaa, pitääpä kattoa missä vaiheessa tuon ehtisi lataamaan & pelaamaan. Onko PSP:lle mitään hyviä GBA-emulaattoreita? Voisi ehtiä pelaamaankin sitä, jos se olisi kannettavassa muodossa, eikä tarvitsisi kahlita itseään tietokoneeseen.

Toki ehdit ja pelaat.

gpSP (http://dl.qj.net/Unofficial-gpSP-Kai-v3.2-Test-8.7-PSP-Emulators/pg/12/fid/15439/catid/122) on kaiketi ihan hyvä vaihtoehto PSP:lle.

Kaksi chapteria takana ja. . . ei oikein uskalla vielä sanoa mitään, etten kamalasti hehkuttele enkä siten pelota ketään pois pelistä.

Musiikki on aivan uskomatonta ja sitä on paljon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 18.10.2008 13:15
Tylsä viikko intissä ja tuli DS:ää pelailtua kohtalaisen paljon. Dragon Quest: The Chapters Of The Chosen pamahti läpi pelikellon näyttäessä jotain 34 tuntia. Tarina oli loppujenlopuksi primitiivinen ja kliseinen, mutta sen antaa anteeksi kun muistaa, että peli julkaistiin alunperin NESille. Vaikeustaso oli pelissä sopiva ja mitään grindailua ei tarvitse pahemmin harrastaa jos on varusteet ja taktiikat kunnossa.
Vielä olisi bonusmatskua läpäisemättä ja
Spoileri (osoita katsoaksesi)
DS:än paras peli.

Myös The World Ends With Youta olen hakannut kohtalaisen paljon, mutta nyt se uhkaa jäädä kuitenkin kesken. Jostain syystä peli ärsyttää, pelin maailma ja hahmot eivät vaan kiinnosta paskaakaan. Taitaa lähteä vaihdossa Bangai-O Spiritsiin.  8)

EDIT: Niin ja DQIX näyttää mahtavalta: http://www.youtube.com/watch?v=q31il7zBPBg&fmt=18 (http://www.youtube.com/watch?v=q31il7zBPBg&fmt=18)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 19.10.2008 10:42
FF Tactics A2 vaikuttaa aika hyvältä. Vasta alle viitisen tuntia tuota on pelattu, mutta hiton kaunis tuo on ja musiikkikin tuntuu mainitsemisen arvoiselta. Juoni nyt varmaan on mitä on, mutta tärkeimpänä elementtinä taistelut tuntuvat mukavilta ja ammatteja ilmeisesti pirusti sekä romua voi tehtailla ties minkämoista. Täytyy pelailla ja katsella miltä maistuu pitemmän päälle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 19.10.2008 17:09
FF Tactics A2 vaikuttaa aika hyvältä. Vasta alle viitisen tuntia tuota on pelattu, mutta hiton kaunis tuo on ja musiikkikin tuntuu mainitsemisen arvoiselta. Juoni nyt varmaan on mitä on, mutta tärkeimpänä elementtinä taistelut tuntuvat mukavilta ja ammatteja ilmeisesti pirusti sekä romua voi tehtailla ties minkämoista. Täytyy pelailla ja katsella miltä maistuu pitemmän päälle.

Ainakin eräs tuttava on turhautunut pariin otteeseen peliä pelatessaan, mutta silti samalla kehunut sitä. Pitäisi varmaan itsekin joskus tuo kaupasta metsästää.

Mutta mitä omiin pelailuihin tulee, niin Final Fantasy IV:sta on jälleen vähän väliä pelailtu, tosin suurin osa siitäkin ajasta on mennyt grindaten. Eilen kuitenkin uskaltauduin viimein pelin viimeiseen luolastoon, jossa menestys olikin vihollisia vastaan kumman hyvä. Hirviöitä kaatui ja leveleitä satoi, mutta samalla itku tallennuspaikan perään oli siltikin kova. Moinen kuitenkin löytyi kuin löytyikin, mikä johti samalla kovaan itseluottamukseen. Loppariin siis lähdettiin hyvin fiiliksin, ja matsi itse asiassa alkoikin hyvin, kunnes ruudulle pamahti sanat Big sekä Bang. Yhtäkkiä viisi urheaa soturiani, joilla oli vielä hetki sitten olleet hp:t maksimissaan, makasivatkin kuolleina edessäni, kunnes peli lopulta heitti minut aloitusruutuun.

Tuskin tarvitsee siis sanoa, että olo oli hieman musertunut. Edessä kun olisi vielä kerran hahmojen treenaamista, josta kuvittelin jo pääseväni eroon. Toki matsia voisi väkisin vielä yrittää tuuripelillä läpäistä, mutta eipä taida meikäläisellä energia siihen riittää. No, onpahan nyt syy koluta viimeinen bonusluolasto sekä hommata eidolonien kuningas.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 19.10.2008 17:55
Itseasiassa tuli tuossa tehtyä tacticsissa tuommoista tehtävää, jossa piti jotain ruoka-aineita tms saada jollekin jampalle ja taistelukentälle lappasi tasaiseen tahtiin lisää mosaa. Näiltä nuo romut piti sitten löytää. Tunnin venkoilin ja ajattelin että mitä vittua, ja menin sitten jutustelemaan tyypille ja tarjoamaan että joo, oon saanu haluamas paskat, mutta failediksihan tuo meni.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mixba - 19.10.2008 18:33
Little Big Planet.

Pohjustus:
Tasan kaksi viikkoa sitten palasin Ruotsista työmatkalta, joka oli itselleni ja varmasti kaikille paikallaolijoille pelivuoden kohokohta. Tapahtuman nimi on Vendor show, jonka jenkeissä järjestettävä vastaava on kutsuvierastilaisuus n. 6 tuhannelle ihmiselle. Pohjoismaiden versiossa oli pari sataa vierasta. Tapahtuma kestää perjantaista sunnuntaihin ja tänä aikana käytännössä kaikki pelijulkaisijat esittelevät tulevia tuotteitaan aivan kuten suurissa pelitapahtumissa, joita näilläkin foorumeilla on seurailtu intensiivisesti. Tapahtuma oli videopeliharrastajan keidas. Paikalla pääsi pelaamaan mm. Killzone 2, Gears of War 2, Tulevaa Tomb Raideria, Fallout 3, Motorstorm 2, Resistane 2, Fable 2 yms. yms. yms.

Tästä kaikesta oli tarkoitukseni koota kattava videopaketti kaikille teille. Kävi kuitenkin niin, että mukaani pakkaaman kameran akku kuoli, eikä moiselle vanhukselle enää vaihtopaloja löydy. No plan B: kuvataan kaikki tämä kännykällä, joka sopivasti halkesi kesken kaiken. Se siitä videomateriaalista. Kynä ja paperia esiin. > Sain kasaan paljon tekstiä, joista olisi voinut kirjoitella vaikka mitä ja tarkoituskin oli.

Matkan alkumetreillä kaikille kaltaisilleni jaettiin isot tyhjät putkikassit paluumatkaa varten. Tässä vaiheessa olin vielä hieman hämilläni siitä, mitä käyttöä sille olisi. Mutta sunnuntaihin päästyämme kassi oli ratketa siitä tavaranmäärästä, jota pelijulkaisijat meille syynäsivät.
Kassin pohjalta sunnuntai-iltana pari viikkoa sitten kaivelin ties mitä oheiskrääsää, sekä muutaman pelin, joita ei siihen mennessä oltu vielä edes julkaistu, kuten Saints Row 2 ja Little Big Planet.

Little Big Planet on suurin syy sille, minkä takia mitään raporttia tapahtumasta ei ole teille asti tullut. Aivan käsittämättömän hyvä peli! Tänä vuonna olen varmasti pelannut viimeisen kahden viikon aikana enemmän kuin toissa sunnuntaihin mennessä koko vuonna yhteensä! Toki väliin mahtuu muutama rundi Sol 2:n ympäri Assegain kyydissä, mutta vain koska äiti opetti, ettei makeaa mahan täydeltä. On vaikea kuvailla, miten ja miksi se on vain niin ässä peli, ettei paremmasta väliä.

Itse peli:
Peli alkaa loistavasti. Intro Little Big Planetiin on mukaansatempaava. Pari ensimmäistä tutorial kenttää toimivat täydellisesti ja siitä eteenpäin vaikeusaste nousee sopivassa kulmassa. Kenttiin on saatu hienoja toisistaan eroavia teemoja ja tunnelmia. Peli ei ole liian pitkä tai lyhyt. Musiikki on loistavaa (oli siellä uskonnollisia viittauksia tai ei), yksinpeli maistuu, kaksinpeli vielä paremmalta. Kaikki pelissä toimii. Kenttäeditori on helppo, kunhan sille antaa hetken aikaa ja huomiota. Tutorialit omien kenttien luomiseen ovat mielenkiintoiset ja mentorin äänenä toimii Stephen Fry. Parhautta!
Vuoden pelitapaus! Ei hitto! Ei tästä pääse yli eikä ympäri!

Lopuksi vielä haluan pyytää anteeksi tajunnanvirtatekstiäni, huonoa jäsentelyä ja muuta liibalaabaa, mutta nyt on vain pakko palata pelin pariin. Ei meinaa pysyä housuissaan, kun tahtoisi jo päästä näkemään muidenkin luomuksia!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 19.10.2008 19:44
No, missäs ovat pelikrääsän myynti-ilmoitukset?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mixba - 19.10.2008 23:02
No, missäs ovat pelikrääsän myynti-ilmoitukset?

Parhaat ja osan huonoistakin pidän ja turhimmat jaan Espoossa ensi viikonloppuna.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 20.10.2008 01:07
Loppariin siis lähdettiin hyvin fiiliksin, ja matsi itse asiassa alkoikin hyvin, kunnes ruudulle pamahti sanat Big sekä Bang. Yhtäkkiä viisi urheaa soturiani, joilla oli vielä hetki sitten olleet hp:t maksimissaan, makasivatkin kuolleina edessäni, kunnes peli lopulta heitti minut aloitusruutuun.

Tuskin tarvitsee siis sanoa, että olo oli hieman musertunut.

Tuollaisia taitaa olla FFIV:ssä enemmänkin? Itselle kävi niin että olin juuri Earth Crystallin hakenut (muistaakseni se oli se, piti hakee siltä joltain goblinilta sieltä magnetisoidusta luolastosta?) ja se tehtävä meni ilman kummempia vaikeuksia. Itseasiassa koko peli oli mennyt ilman kummempia vaikeuksia. Ihmettelin että miksi tätä valitetaan vaikeaksi kun en ollut heittänyt henkeäni kuin pari kertaa ja nekin johtui siitä kun ei oikein vielä tiennyt taktiikkaa. Ja peliä on takana kuitenkin about 10h. Mutta kun pääsin Golbezin linnaan (muistaakseni se oli se) pelastamaa Rosaa, tulikin seinä vastaan ihan totaalisesti. Ensimmäiset pahikset kun tuli vastaan heitin veivini samantien. En meinanut tätä uskoa ja yritin pari kertaa uudestaan ihan omaan tyhmyyteen ja säkään vetoen, mutta ei. Ja olo oli todellakin musertunut.

Sitten olo vasta tuntuikin musertuneelta ja turhautuneelta kun aloin kiertämään maailmaa ja etsimään pahiksia että saisi kokemusta. Mutta kaikki vastaan tulevat "möröt" on niin köykäsiä että taitaa edessä olla usean päivän urakka että saisi tasoja nostettua...rahaakin on ihan rutosti, mutta ei auta kun ei mistään kaupasta parempia varusteita oikein löydä.

Tämä peli ainakin siis kestää. Se onkin kyseenalaista kestääkö pelin hienon ja laajan juonen ja rakenteen vuoksi, vai pelin teettämän "työn" vuoksi. Harmillista kun peli tuntui niin hienolta aluksi, mutta tämä uhkaa vähän kaataa koko pelin...prkl.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 20.10.2008 12:37
Osa rivivihuista osaa välillä kyllä yllättää totaallisesti, ja joissain kohdin peliä pelkkä juokseminen onkin hahmojen treenaamisen sijaan se parempi ratkaisu. Pomovastustajatkin voivat pahimmillaan muutamassa kohdassa repiä hermoja, mutta ainakin itse olen lopparia lukuunottamatta aina löytänyt jonkinlaisen taktiikan taistella näitä vastaan.

Ja vinkkinä JayeizH: paikassa, jossa olet tällä hetkellä, löytyy muutamat hyvät varusteet, jotka helpottavat menoa jonkin verran. Kannattaa myös kokeilla hieman keitä vihuja vastaan kyseisellä alueella pärjäät ja keitä kannattaa vältellä. Näin varmistat sen, ettet ainakaan jää täysin ilman kokemusta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 21.10.2008 13:08
FF Tactics A2

Kymmenisen tuntia on tullut tahkottua ja kyllähän tämä maittaa. Peli on tosiaan nätti kuin mikä ja musiikissakin on ollut tähän mennessä pari zipaletta jotka on täytynyt ihan pysähtyä kuuntelemaan. Ensimmäinen Tactics Advance ei syystä tai toisesta tuntunut ollenkaan hyvältä mestarillisen Tacticsin jälkeen, mutta tämä on jo monta pykälää parempi. Harmi kyllä juoni ja henkilöhahmot ovat kuitenkin totuttuun tapaan täysin unohdettavia ja yhdentekeviä.

Ammatteja pelissä on varmaankin päältä puolensataa ja näihin käsiksi päästäkseen pelaajan täytyy onnistua luomaan tietynlaisia esineitä joita käyttämällä hahmot harjoittelevat ammattitaitojaan. Esimerkiksi White Mage ammatissa olevan täytyy opetella viisi erilaista White Magelle saatavilla olevaa kykyä vaihtaakseen ammattia Sageksi; vastaavanlaisia vaihtelevia vaatimuksia on ammattikohtaisesti ja joihinkin ammatteihin päästäkseen täytyy kulkea tietty polku lävitse eri ammatteja.

Mutkia matkaan tuo se, että nämä esineet joita käyttämällä hahmot oppivat kykyjä on luotava itse. Pelissä on luokitusjärjestelmä kaikille materiaaleille (eli käytännössä kaikille itemeille mitä löydät) joita yhdistelemällä voidaan luoda uusia esineitä - joita ei kuitenkaan pääse tarkastelemaan ennen niiden luomista. Listattuna on yleisiä käsitteitä tai titteleitä, joista täytyy päätellä ensiksi se onko kyse aseesta vai haarniskasta, millaisesta sellaisesta ja mitä ominaisuuksia näillä mahtaa olla. Itse olen toimiskellut niin että olen selannut listalta sen tyyppisiä aseita mitä tarvitsen ja joita materiaalien puolesta voin tehdä - en ole siis tehnyt kaikkea, enkä sitten tiedä että pitäisikö, mutta tuumailin että säästelen materiaaleja jotta olisi mahdollisesti sitten tarvittaessa tietynlaisia esineitä saatavilla eikä tarvi itkeä kun on tehnyt jonkun kusilingon jota kukaan ei käytä.

Esineitä ei kuitenkaan saa itselle suoraan vaan tämä toimii tavallaan niin että materiaalit luovutetaan tekijöille joilta sitten kaiken kukkuraksi pitää nämä uudet esineet ostaa rahalla. Tietyssä mielessä voisi sanoa että kysymys on vähän siitä ettei ole keksitty muuta käyttöä rahalle jos kuitenkin materiaalien kerääminen ja saaminen on jo itsessään niin suuri osa peliä.

Taistelut sinänsä ovat tyypillisiä laatikoista rakennettuja maisemanrieskaleita joilla sitten mätkyillään. Voisihan näistäkin ne tyypilliset asiat sanoa, että ympäristöillä voisi ja saisi olla enemmän vaikutusta taistelun kulkuun ensinnäkin sen takia että voitaisiin puhua taktiikasta.

Hienoista vaihtelua taisteluihin tuo kuitenkin hauska esto-säännöstö, jota ylläpitää mystinen tuomareitten järjestö. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että taisteluissa on jonkinlaisia ehtoja, eli vaikkapa mikä viimeisimmässä matsissa oli itsellä että on kiellettyä tehdä yli 50 pisteen vahinko. Ihan selittämättömiähän nuo on, mutta ihan hauskasti joskus pakottavat tietynlaiseen pelaamiseen. Matsia ei kuitenkaan hävitä vaikka ehtoja rikotaankin, mutta taistelun jälkeen ei sitten vain saada ylimääräistä aarretta. Joissain matseissa ehdot rikkoutuvat pakosta - joskus myös teikäläisestä riippumatta, eli vihollinen ottaa jonkun teikäläisen tiimistä johonkin hallintaan ja tekee semmosia mitä ei saisi tehdä. Vittumaista ja olisi tavallaan voinut tuommoisen ulkopuolisen vaikutuksen unohtaa, sillä se pelkästään ja ainoastaan vituttaa jos joku pitkään pelattu matsi kusee johonkin asiaan jolle et vaan voi mitään.

Ihan mielenkiintosta nysväystä tämä peli kuitenkin, mutta ihan alussahan tässä vasta taidetaan olla. Saa nähdä kuinka paljon kuula kärtsää tämmöisten pelimäisten vammasuuksien takia. Toivottavasti eivät kyrpyytä ja estä pelaamasta niin ylitsepääsemättömästi kuin FFIV:n infernaalinen taistelujen tiheys.

Kummallista sinänsä että ylipäätään innostuin tämänkään vertaa kun vihaan pelejä joiden pelattavuus tavallaan riippuu siitä kuinka hienoja super super super aseita saat. Noh, pelasinhan mää FFXII:tä veuhkoissani vaikka siinä jos missä oli kaikki kiinni siitä millanen mora kädessä on. Ehkä jossain määrin samankaltainen hiottu systeemin sulavuus ja vaivattomuus vaikuttaa tässä A2:ssa siihen että jakselee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 23.10.2008 22:21
Dead Space. 30 minuuttia takana ja meinas jo tulla kuset housuun. Tajuton immersio, ässät grafiikat ja mahtavat soundit. Alku lupaa todella hyvää, ja monsterit on helvetin pelottavia ainakin näin alussa. Tuntuu kuin jokainen nyt kohdatuista olisi ollut RE4:sen Regeneraattori tai Verdugo. Menivät tosin alas vähemmällä luotimäärällä. Ja luodeistakin on jo pulaa. Ishimuran crew on myös jättänyt Bioshock tyyliin jälkeensä äänitettyjä pätkiä. Ei sitä tiedä uskaltaako tätä ilman kaveria pelata.

Edit: Eikä pelissä ole PS3:lla edes pakollista asennusta. Kerrankin!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 25.10.2008 13:45
Niinhän siinä sitten kävi, ettei tuo FF Tactics A2 nappaa pitemmän päälle kun juonta vain ei yksinkertaisesti ole. Harmi, mutta minkäs teet.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 25.10.2008 14:53
Resistance 2 beettaa on tullut testattua parina päivänä. 8 pelaajan coop oli aivan mahtavaa viihdettä, etenkin kun selvittiin suht. toimivalla tiimipelillä massiivisista Chimera-hyökkäyksistä. Tuossa oli jo sitä sodan tuntua. Siinä oli kuitenkin pari juttua, jotka toivoisin korjattavan jossain vaiheessa pätsillä.

1) Medicillä on vähän turhankin tehokas semi-God mode päällä, kun käyttää sitä ihme-asetta, jolla saa parannettua haavansa ja samalla vie myös vihuilta energiaa. Kunhan nyt ei seiso aivan keskellä vihollisporukkaa, vaan vähän kauempana, niin on käytännössä kuolematon, etenkin sitten kun kerää muutaman levelin.

2) Jättiläis-vihut kestävät aivan liikaa tulitusta. Okei, olis varmaan ihan hauskaa, jos niistä löytyisi haastettakin, mutta käytännössä nuo voittaa helposti siten, että soltut heittää vaan suojan päälle ja hyökätään 2-3 rintamassa eri puolilta, niin monsu ei oikein tiedä ketä ampua -> voi seiso suurimman osan ajasta vain paikallaan. Välillä sitten menee jonnekin nurkan taakse piiloon, jos se alkaa ampua ohjuksia päin.

Samalla oli oikeastaan yllätys huomata, kuinka helvetin erilaisia coopin yksikin kenttä voi olla. Insomniacin puheista sai sen mielikuvan, että coopin kentät olisi satunnaistettu pienemmässä mittakaavassa (suojaa antavia esteitä hieman eri paikoissa, viholliset hyökkäis ehkä hieman eri suunnista jne.), mutta mitä nyt on pelannut tuota, niin eiväthän nuo kentät ole yhtään samanlaisia. Ei tunnu enää yhtään oudolta, ettäkö coop voisi kestää 100+ tuntia (jos nyt olis ees kymmenen ympäristöä, joista jokaisesta n. 10 variaatiota ja kaikki kestäisivät sen +/- tunnin, jonka nuo pelit ovat tähän mennessä kestäneet, niin ei 100h ole edes vaikea saavuttaa).


Kilpailullisempi moninpeli oli pienessä porukassa ihan jees, muttei mitään erikoista. Isommat 30 vs 30 taistot olivat sitten lähes yhtä viihdyttäviä parhaimmillaan kuin coop. Skirmish-pelimuoto on se kaikista mielenkiintoisin lisäys. Siinä joutuu oikeasti tekemään tiimityötä pienemmissä ryhmissä, jos haluaa pärjätä (siinä siis annetaan pienemmille 5 hengen ryhmille erillisiä tavoitteita, joiden suorittamista rohkaistaan isommalla EXP-palkkiolla). Siihenkin toivoisin tosin hieman monipuolisempia tavoitteita. Tällä hetkellä niitä on vain kolme (tai melkeinpä vain kaksi) perustyyppiä. Vallatkaa ja (sitten)/tai puolustakaa beacon-härveliä sekä puolusta satunnaisesti valittua oman puolen sotilasta/tapa toisen puolen vastaava. Lopulliseen peliin toivoisin lisättävän useampia tavoitteita.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 26.10.2008 16:42
Ostin serkulle synttärilahjaksi Shadow of the Colossuksen, sillä löysin pelin aika hyvään hintaan ja lisäksi serkun pelivalikoima on hivenen lisenssipainotteista, joten ajattelin kokeilla, sopisiko vähän laadukkaampi julkaisu hänen makuunsa. Tietenkin taka-ajatuksena oli myös se, että pääsisin vihdoin itse pelaamaan kyseistä peliä. ;)

Kolmanteen kolossiin asti ehdin vasta pelaamaan, mutta kerronpa muutamia fiiliksiä pelistä. Ensinnäkin, pelin viehätys perustuu tähänastisten kokemuksieni mukaan perustavanlaatuisesti siihen, että tekee mieli nähdä, minkälainen se seuraava jättiläinen on. Kolossit ovat henkeäsalpaavia ja taistelut kekseliäitä. Muu maailma ei oikeastaan ole ollut kovin kiehtova, sillä lähinnä tekee mieli päästä mahdollisiman nopeasti seuraavalle jätille. Tietenkin ympäristöt luovat vaihtelevuudellaan tunnelmaa, mutta ainakaan pelin alussa maailman suunnittelu ei häkellytä.

Pelimekaniikan toivoisi olevan tämän tyyppisessä pelissä viimeistellympää. Ärsyttävää, kun peli perustuu kiipeilyyn ja hyppelemiseen, mutta hahmo ja varsinkin ratsu käyttäytyvät välillä vähän miten sattuu. Vähitellen näihin pelimekaniikan puutteisiinkin tottuu, mutta kokemus olisi huomattavasti nautinnollisempi, jos ei tarvitsisi kiroilla noissa hyppely ja kiipeilykohdissa kameraa tai ohjaustuntuman heikkoutta.

Joka tapauksessa Shadow of the Colossus vaikuttaa todellakin peliltä, joka on pakko kokea. Tunnelma on niin hieno taisteluissa, että puutteet pelimekaniikassa jäävät taka-alalle ja uudestaan jaksaa yrittää, vaikka kuolisikin kehnohkon kontrollin takia. Hienoa oli myös se, että serkkukin tuntui tykkäävän pelistä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 26.10.2008 17:12
Shadow of the Colossuksen pelattavuuden paskuus johtunee pääasiassa pelin pyörimisnopeudesta. Peliä on varmaankin hidastettu kauttaaltaan ettei valtavien kolossien riehunnat sitten kenties vaikuttaisi niin älyttömältä jöhmäämiseltä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.10.2008 14:21
Kun DS löyty, niin tuli finishattua Metroid Zero Mission viimeinkin.

Kyseessä on helvetin hyvin tehty remake. Kaikki alkuperäinen on saatu hyvin näkymään upean uuden 2D-grafiikan altakin ja musiikit kuulostavat helvetin hyvältä. Itseasiassa ehkä yksi parhaita Metroid Soundtrackeja ja uudet versiot biiseistä ovat mukavan maltillisia ja uskollisia alkuperäisille.

Samus kipittää ja pomppii kovaa, eli ohjaus on niin napakka kuin oikeastaan on mahdollista tehdä. Reuna-grabi on hyvä lisäys (olikohan tää jo Fusionissa) ja säästää pelaajan hermoja pitemmällä tähtäimellä. Pikku ruudulta välittyy pelin aikana yllättävän hienoja hetkiä ja tunnelmia, tosin mitään uutta ei sarjan ystäville ole tavallaan luvassa (doh). Pomot ja tutut vihollis-spritet ovat helvetin siistejä ja hyvin animoituja. Pari oikeasti onnistunutta säikähdys-kohtaakin on mukana ja vaikeustaso on sopiva, joskin hiukan siihen helpompaan suuntaan kallellaan. Fusion on selvästi vaikeampi.

Suoraviivainen Metroid kokemus ja oikeastaan jos jotain Metroidia pitäisi ummikolle suositella niin tätä ehdottomasti. Lopun sniikkaus oli odotettua mukavampi kokemus, joskin osa huoneista oli vähän paskasti suunniteltu ja retryä sai muutamaan otteeseen naputtaa. Lopari oli pieni pettymys, sillä luulin, että kyllä vielä joku isompi mörkö odottaisi nurkan takana.

Vitun kova.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 29.10.2008 15:46
FF Tactics A2

En enää pitkään aikaan ole tajunnut minkä takia roolipeleissä on skillejä kuten esimerkiksi steal - mitä helvettiä vihollisella muka on mitä ei sen kuolleella ruumiilla olisi? Miksi vitussa vihollisen toimien täsmällisyys ja onnistuminen ei ole linkitettynä vihollisen kuntoisuuteen? Jos on jäljellä 10% alkuperäisistä hipareista, voisi olettaa että väistäminen ja muu ei onnistu yhtä ripeästi kuin terveenä. Typeryydet pitäisi tätä nykyä jo jättää peleistä automaattisesti pois ja tajuta kuinka paljon taktista aspektia hahmojen tilannekuntoisuudetkin soisivat.

Pelailin pienen tauon ja haukunnan jälkeen ja kyllähän tämä semmoisesta silloin tällöin viihteestä menee jos haluaa jonkinlaista aivojumppaa. Noh, tuli aika tyhmä olo kun suojeltava tyyppi ensinnäkin ravasi ympäriinsä ja kuoli sitten osuessaan ansaan. Puolisen tuntia tuli aikaa tuhlattua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 29.10.2008 15:50
Kyseessähän on Japanilainen taktiikkarope. Ei siis taktinen roolipeli. Nuo samat "viat" löytyy genrestä vielä kun sinustakin on aika jo jättänyt.


Lainaus
Shadow of the Colossuksen pelattavuuden paskuus johtunee pääasiassa pelin pyörimisnopeudesta. Peliä on varmaankin hidastettu kauttaaltaan ettei valtavien kolossien riehunnat sitten kenties vaikuttaisi niin älyttömältä jöhmäämiseltä.

N paljon vaikeampihan peliä olisi pelata jos se olisi nopeampi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 29.10.2008 16:19
Lainaus
Shadow of the Colossuksen pelattavuuden paskuus johtunee pääasiassa pelin pyörimisnopeudesta. Peliä on varmaankin hidastettu kauttaaltaan ettei valtavien kolossien riehunnat sitten kenties vaikuttaisi niin älyttömältä jöhmäämiseltä.

N paljon vaikeampihan peliä olisi pelata jos se olisi nopeampi?

Ööö... ei?

En nyt tajua miten ymmärsit tuon, mutta pelihän rullaa jotain 20 fps:ää jos sitäkään ja henkilökohtaisesti viiveen takia tuli hypiskeltyä vähän miten sattuu ja lyötyä ylimääräsiä kertoja tms kun sitä ensimmäistä lyöntiä naputti useamman kerran jne.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 29.10.2008 16:48
Jaa frame-ratea tarkotit. Siinä kuitenkin olet varmasti hakoteillä, että ei sitä olla tahallaan huononnettu. Seiniä tuijotellessahan peli käväisee varmaan jossain kuudessakympissäkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 29.10.2008 18:02
Jaa frame-ratea tarkotit. Siinä kuitenkin olet varmasti hakoteillä, että ei sitä olla tahallaan huononnettu. Seiniä tuijotellessahan peli käväisee varmaan jossain kuudessakympissäkin.

En muista niin tarkasti, enkä todellakaan tiedä että onko pelin rullausnopeutta pyritty mitenkään suhteuttamaan siihen kuinka pomomatseissa tuo jöhmintä iskee - sen lisäksi että kolossit liikkuvat niin vaivalloisesti ja hitaasti. Vaikka tunnelma oli jotain ihan helvetin ihmeellistä ja pomoista useat valtavan hienoja, sekä ratsulla jo pelkästään metsikössä köpöttämienn mahtavaa, häiritsi tuo tahmaus sen verran etten tätä peliä ole kellekkään oikeastaan suositellut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 29.10.2008 19:58
Mä en pannut koko hitautta merkille aikanaan kuin vasta toisella pelikerralla, pidemmän tauon jälkeen. Meinasi jo hetken harmittaa, mutta unohtui melkein heti. Suosittelen tätä peliä aina ja kaikkialla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 29.10.2008 23:38
60 gigan PS3:lla SOTC taitaa mun muistin mukaan pelittää hieman sulavammin. Mitä nyt joskus testailin paria ensimmäistä Colossia tappaa, niin ruudunpäivitys ei järkkynyt aivan niin pohjalukemiin kuin mitä muistelisin sen tippuneen PS2:lla pelatessa. En oikeastaan muista, tipahtiko kertaakaan alle 30fps:n, ainakaan hirveän pahasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.11.2008 13:47
Legend of Zelda: Phantom Hourglass on tylsä peli.





Draqon Quest (IV) Chapters of the Chosen saapui tänään ja kivasti se DQ-taika taas kutittelee housunpunttia! Graffat on ulkomaailmassa melko karut, mutta toisaalta kaikki on iloisen värikästä ja selkeää. NES-pelihän alkuperäinen kuitenkin on. Taisteluissa sitten päästäänkin taas mulkkaamaan Toriyaman mahtavia (ja homeisia) hirviöitä ja mikä parasta, nämähän spritet on animoitu! Ja helvetin sulavasti. Piippaukset on perus DQ:ta, eli parhautta ja musiikit tuttua huttua. Alkuruudun teema teki kyllä suuren vaikutuksen minuun, sillä popituksen laatu ei oikeasti häviä vaikkapa PSP:lle tai CD-soittimelle pätkääkään... mitähän sitä maksaisi jos koko peli kuulostaisi tuolta.

Pelimekaniikka on ainakin alussa "fight" ja "heal". Ja tuntuu riittävän kun mitään ylimääräistä ei kikkailla ja ihmiset puhuvat max lauseen kun niitä puhuttelee.

(http://dsmedia.ign.com/ds/image/article/889/889988/dragon-quest-iv-chapters-of-the-chosen-20080715032719609_640w.jpg)


DQIX polttelee ihan mukavasti tässä vaiheessa...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.11.2008 22:59
Legend of Zelda: Phantom Hourglass on tylsä peli.

Olen muuten täysin samaa mieltä. Mielestäni ehkä jopa heikoin Nintendon itse tekemä Zelda-seikkailu.


Peliharrastus ollut kiireiden takia vähän jäissä. Tänään kuitenkin kaverin kanssa pelattiin kahdestaan muutamaa wanhaa kunnon peliä nostalgiahuuruissa.

Teenage Mutant Ninja Turtles II: Arcade Game oli melkoinen kokemus. Yli kymmenenhän vuotta siitä jo on, kun kyseessä olevaa peliä kerta toisensa jälkeen kaveriporukassa läpi tahkottiin. Kaksinpelinä se onkin mitä mainiointa viihdettä, vaikkakin toki vaatii runsaasti nostalgiaa tuekseen, jotta yksinkertainen pelimekaniikka ei heti ajaisi pois.

Silti "miksi pelit eivät enää nykyään ole näin hauskoja?" huokailut astuivat kuvaan viiden pelatun minuutin jälkeen.

Mario Party on monien mielestä loppuun lypsetty lehmä, jonka parhaat ideat käytettiin jo parissa ensimmäisessä osassa. Pelasimme MP ykköstä, sitä mistä kaikki sai alkunsa. Toiminta on rajoittuneempaa kuin seuraajissa ja minipeleissä näkyy tietty ajattelemattomuus, mutta silti jokin viehätys näissä vaan on. Ne ovat niin rentoja pelata. Läpänheitto kaverien kanssa sujuu samalla oikein hyvin kun koko ajan ei tarvitse otsa hiessä keskittyä ruudun tapahtumiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 05.11.2008 01:51
Silti "miksi pelit eivät enää nykyään ole näin hauskoja?" huokailut astuivat kuvaan viiden pelatun minuutin jälkeen.
On ne. Jotkut. Ainakin tänä perjantaina ilmestyy yksi kohtalainen tekele.

Mutta tuosta tuli mieleen, että pelattiin kaverin kanssa pitkästä aikaa, seuraavalla pelikerralla jo perinteeksi muodostunut, V-Rally-turnaus (PlayStation). Siinä on aivan hemmetin hyvä kaksinpeli. Pelattavuus on sitä luokkaa, että kuka tahansa naapurin mummo ei osaa, eikä halua pelata sitä. V-Rally on kuin suoraan kieli keskellä suuta -oppikirjasta ja tässä ei ole tärkeintä voitto vaan toisen tappio ja hänen sabotointi. Ei tule heti mieleen peliä, jossa voi kokea näin paljon vahingoniloa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 05.11.2008 07:23
V-Rally

Vanha kunnon veeralli. Eipä nuo autopelit tavallisesti ole maistunut miltään ellei tosiaan pääse ruttaamaan kaveria. V-Rallyn manttelin peri PC-peli nimeltään Insane, vai oliko 1nsane tms. Siinä sai kavereitten autot tosiaan rutattua niin pieniksi polygoneiksi että käytännössä näkyi vain neljä rengasta - jos eivät ensimmäisenä olleet lentäneet helvettiin. Parasta hupia kunnon porukalla.

(http://www.stimulus.com/images/games/249d692c181594af0bab49a094e1b3f8/shot2.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.11.2008 15:27
Roll-fucking-cage

(http://www.mobygames.com/images/i/35/46/244496.jpeg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 05.11.2008 15:28
Rollcagen demoa tullut ihan kiitettävästi pienenä poikana tyypattua. OMG! autot voi kääntyä katolleen ja jatkaa ajamista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 05.11.2008 15:49
Rollcagen demoa tullut ihan kiitettävästi pienenä poikana tyypattua. OMG! autot voi kääntyä katolleen ja jatkaa ajamista.

Enemmänkin: OMG! autolla voi kääntyä kattoon ja jatkaa ajamista. Juu tuli pienenä pelattua tuota demoa missä oli se yksi rantakenttä. Paljonkin jopa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 05.11.2008 16:25
Legend of Zelda: Phantom Hourglass on tylsä peli.

Olen muuten täysin samaa mieltä. Mielestäni ehkä jopa heikoin Nintendon itse tekemä Zelda-seikkailu.
Hassua. Satuin juuri aloittamaan kyseisen pelin ja ei tämä millään tavalla ole tylsältä tuntunut. Tosin alkuvaiheessa vielä olen ja ohjauksen uutuuden viehätys vielä päällä. Grafiikkaa voi tässä vaiheessa kyllä jo kehaista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.11.2008 16:32
Legend of Zelda: Phantom Hourglass on tylsä peli.

Olen muuten täysin samaa mieltä. Mielestäni ehkä jopa heikoin Nintendon itse tekemä Zelda-seikkailu.
Hassua. Satuin juuri aloittamaan kyseisen pelin ja ei tämä millään tavalla ole tylsältä tuntunut. Tosin alkuvaiheessa vielä olen ja ohjauksen uutuuden viehätys vielä päällä. Grafiikkaa voi tässä vaiheessa kyllä jo kehaista.

No siis kun on kaikki Zeldat jo tätä ennen pelannut, niin voi sitä haukotuksen määrää noissa puzzleissa, miljöössä ja muussa. Musatkin niin tappavan turtaa kamaa, että oksat veke.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 05.11.2008 16:59
Mun mielestä taas audiovisuaalinen anti oli ihan huippua, kontrollit vain päistävät. Tai no, puzzleihin ne sopivat täydellisesti, mutta kun peruskävelykin hoidetaan kosketuksella, niin homma oli turhan työlästä.

Läpi peli kuitenkin meni, kyllä fiilikset paranivat loppua kohti. Mutta tosiaan, huonoin Nintendon konsoleilla nähty Zelda minustakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 05.11.2008 18:00
Roll-fucking-cage
I approves of this message. Etenkin Rollcage Stage II. Harmi, että PC:llä käytti Glidea eikä Direct3D:tä, joten pelin saaminen toimimaan uudemmilla käyttiksillä ja hardiskella on aika haastavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tuhis - 05.11.2008 18:04
Rollcagen demoa tullut ihan kiitettävästi pienenä poikana tyypattua. OMG! autot voi kääntyä katolleen ja jatkaa ajamista.

Demoa kanssa tahkosin. Muistaakseni siinä pystyi jotenkin vemputtamaan ihan hulluun vauhtiin menopelin ja sitten lenneltiin pitkin taivaita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 05.11.2008 18:08
Läpi peli kuitenkin meni, kyllä fiilikset paranivat loppua kohti. Mutta tosiaan, huonoin Nintendon konsoleilla nähty Zelda minustakin.

Minulla kävi ainakin täysin päinvaston. Alku oli mukava, mutta loppua kohti laimeni. Jouduin itse asiassa kerran turvautumaan läpipeluuoppaaseen, kun en päässyt enää eteenpäin, enkä yksinkertaisesti enää jaksanut Ocean Kingin mikälie temppeliä (vaikka lopulta siellä ei sillä kertaa mitään ollutkaan). Tuo temppeli olikin yksi suurimmista syistä leipiintymiseen. Pari kolme ensimmäistä kertaa vielä jokseenkin menivät, kun olivat sen verta lyhyitä visiittejä, mutta liika on aina liikaa.

Onneksi en ole kaikkia Zeldoja vielä pelannut, niin ei jää itselleni uusimman osan läpipeluusta karvasta makusta suuhun pelin keskinkertaisuuden takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 05.11.2008 19:04
Paskaa puhuin. Kyllä siinä D3D–moodikin oli, mutta kaatui alkudemojen jälkeen suoraan työpöydälle. Ei ollut hirveä Amerikan temppu ladata netistä pätsi, joka korjaa kyseisen ongelman. Pelasin juuri kymmenen minuuttia peliä ja tuli aivan hulvaton nostalgiaryöppy. Joskus vuonna 2001 jauhoin tätä viikkotolkulla tietokoneella, joka juuri ja juuri jaksoi sitä pyörittää. Kovimmissa myllyksissä FPS laski alle kymmenen, mutta silti mentiin. Mikään ei ole pelissä huonontunut. Nuo siististi toistensa ympäri kieppuvat ohjukset ovat edelleen aivan mahtavia. Ohjuksilla kerrostalon juureen ja koko betonikasa kaatuu vastustajien niskaan. Vastustajiahan ei voinut suoraan ohjuksilla ampua, joka piti tasapainon kunnossa. Radat ovat mielikuvituksellisia ja edelleen makeita. Tässä muutama tuore screenshotti.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/1/rollcage-s2-1.jpg)


(https://www.pelaajalauta.fi/files/1/rollcage-s2-2.jpg)


Varjot näyttäisivät vähän bugaavan, muttei haittaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 05.11.2008 20:51
Rollcage PS3/360 olisi aika helvetin hieno homma. Fatboy Slim sopi kyllä pelin fiilikseen aika täydellisesti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 05.11.2008 21:33
Roll-fucking-cage
I approves of this message. Etenkin Rollcage Stage II. Harmi, että PC:llä käytti Glidea eikä Direct3D:tä, joten pelin saaminen toimimaan uudemmilla käyttiksillä ja hardiskella on aika haastavaa.
Itse omistin ennen molemmat Rollcaget PS1:lle, ja hain taannoin Rollcage II:n ja glide wrapperit PC:lle, jolla homma lähti futaamaan oikein hyvin. Edelleenkin varmaan paras/parhaat ajopelit koskaan.

Rollcage PS3/360 olisi aika helvetin hieno homma. Fatboy Slim sopi kyllä pelin fiilikseen aika täydellisesti.
Pakko quotata vielä totuuden takia. Rollcage arcadeen ja sama Moving Shadow-levy-yhtiön tuottama soundtrack, niin olisi ehdoton pakkohankinta kyseessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 07.11.2008 09:22
Täälläkin puskettiin skidinä vanhalla myllyllä Rollcagea aikoinaan, ja paljon. Huimaa hupia se. Taitaa se vieläkin tuolta jostain löytyä, pitää katsoa mikäli innostuu itsekin koittamaan virittämään tulille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 09.11.2008 20:58
LittleBigPlanet voinee olla viimeisin peli, jota olen pelannut, mutta tällä kertaa puheenaiheenani ei ole Sackboyn seikkailut vaan Viewtiful Joe, jonka sain tuossa pari päivää sitten viimein läpäistyä jumiteltuani pelissä noin viikon ajan. Syy jumiin jäämiselle oli kuudennen episodin lopussa päällekäyvä pomovastustaja, joka sai aikaan ensimmäisten kymmenen yrityksen jälkeen sellaisen järkytyksen, etten pystynyt katsomaan edes hyllyssä lojuvaa pelikoteloa vähään aikaan tuntematta raivoa ja häpeää. Totaallinen luovuttaminen ei siltikään tullut kysymykseenkään, joten muutaman päivän paussin jälkeen oli pelin pariin jälleen palattava. Ensimmäisten matsien menestys ei kuitenkaan luvannut vieläkään hyvää, mutta kun yrittää vain jaksoi ja tuuria riitti, onnistuin lopulta löytämään niin keinon blokata pomon iskuja kuin myös saamaan tämän puollustuksen pirstaleiksi, jolloin myös taistelun vaikeustaso putosi lähes olemattomaan. Pääasia nyt kuitenkin oli se, että matka sai jatkua.

Ja matkahan veikin loppuun asti, sillä viimeinen episodi bosseineen eivät onnistuneet tuottamaan edellistä kovempaa haastetta, mikä onkin hermoja ajatellen vain ja ainoastaan hyvä homma. Toki pariin kertaan muutamat aikarajat kävivät jo vähän liiankin lähellä sitä maagista game over -pistettä, mutta siinäpä se. Viimeiset eeppiset matsitkaan eivät tuntuneet enää miltään kiitos aiempien kokemusten.

Hieman samanlainen tunne iski myös Viewtiful Joe 2:n viimeisessä Repellissä, johon olin onnistunut pääsemään sillä välin kun vielä jumittelin ensimmäisessä osassa. Nyt kun se kuitenkin saatiin pois tieltä, pääsin viimein jatkamaan itse jatko-osaa, joka napsahtikin heti samassa käsittelyssä läpi sen suuremmitta ongelmitta, vaikka myönnän viimeisen vastustajan olleen tällä kertaa jopa kovahko pala, vaikkei mikään erikoinen kuitenkaan. Matsissa kun riitti, että suurimman osan ajasta pompiskeli eestaas ja tilaisuuden tullen antoi nyrkkien heilua oikein olan takaa.

Nyt on kuitenkin Clover Studiosin kova nelikko eli Okami, God Hand sekä Viewtiful Joe 1-2 koettu, joten ainakaan ihan hukkaan en ole elämääni onnistunut heittämään :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 10.11.2008 08:55
LittleBigPlanet voinee olla viimeisin peli, jota olen pelannut, mutta tällä kertaa puheenaiheenani ei ole Sackboyn seikkailut vaan Viewtiful Joe, jonka sain tuossa pari päivää sitten viimein läpäistyä jumiteltuani pelissä noin viikon ajan. Syy jumiin jäämiselle oli kuudennen episodin lopussa päällekäyvä pomovastustaja, joka sai aikaan ensimmäisten kymmenen yrityksen jälkeen sellaisen järkytyksen, etten pystynyt katsomaan edes hyllyssä lojuvaa pelikoteloa vähään aikaan tuntematta raivoa ja häpeää.
Oliko tuo kyseinen loppari Fire Leo? Muistan pelin julkaisun aikoihin sen kovan porun eri palstoilla. Ihan mahdoton oli monen kuvaus Fire Leon vaikeudesta. Hieno loppari. Pisti vähän kampoihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 10.11.2008 14:30
Fire Leohan oli hauska kun sitä Adultilla alko pelaamaan :D Kesti hetken älytä mitä piti tehdä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 10.11.2008 14:35
Adultilla pelasin siihen Fire Leoon saakka, jäi kesken kun ei riittänyt voimat alkaa sitä hinkkaamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 10.11.2008 14:46
Fire Leohan kyseessä oli, enkä ihmettele yhtään jos kyseinen vastustaja on muutkin saanut raivon partaalle. Ilmeisesti myös Cloverilla bossin "vaikeus" huomattiin, sillä Viewtiful Joe 2:ssa oleva Ice Leo on aivan järkyttävän helppo kaataa, vaikka kyseisessä matsissa onkin pyritty hieman jäljittelemään tuliversiota.

EDIT: Niin ja Fire Leohan ei ole Viewtifulin loppari. Sori jos tekstin muotoilu kusee.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 10.11.2008 15:47
VJ oli niin kauan hieno peli kunnes tuli kohta, jossa kaikki lopparit piti mennä peräkkäin. Kiinnostus moiseen kierrätykseen oli nolla, joten peli jäi siihen. Suorituspelaajille varmasti nannaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.11.2008 15:53
VJ oli niin kauan hieno peli kunnes tuli kohta, jossa kaikki lopparit piti mennä peräkkäin. Kiinnostus moiseen kierrätykseen oli nolla, joten peli jäi siihen. Suorituspelaajille varmasti nannaa.

jyvät - akanat

Capcom

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 10.11.2008 16:12
Siis jaa, Fire Leo ei ollut lopari? No kummiskin, lopariin jämähti Adultilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 10.11.2008 16:14
VJ oli niin kauan hieno peli kunnes tuli kohta, jossa kaikki lopparit piti mennä peräkkäin. Kiinnostus moiseen kierrätykseen oli nolla, joten peli jäi siihen. Suorituspelaajille varmasti nannaa.

jyvät - akanat

Capcom

Spoileri (osoita katsoaksesi)
Kokonaisia lauseita kiitos. En ymmärtänyt mitä tuolla ajoit takaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PetriP-TNT - 10.11.2008 16:25
VJ oli niin kauan hieno peli kunnes tuli kohta, jossa kaikki lopparit piti mennä peräkkäin. Kiinnostus moiseen kierrätykseen oli nolla, joten peli jäi siihen. Suorituspelaajille varmasti nannaa.
En edelleenkään ole päässyt kyseistä pomomaratoonia lävitse, viimeksi kuutisen kuukautta sitten kokeilin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.11.2008 17:39
Lainaus
Kokonaisia lauseita kiitos. En ymmärtänyt mitä tuolla ajoit takaa.

En mä sillä mitään ajanut takaa. Capcomilla on vaan paha tapa heittää monissa peleissä pomot sumppuna loppuun.

Fire Leo oli muistaakseni juuri siksi niin vittumainen, ettet oikein tiennyt teitkö mitään oikein, vaikka saitkin hiukan vahinkoa siihen. Se oli vaan semmosta vitun hidasta ja ärsyttävää jyystämistä se pomo.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 10.11.2008 19:22
Siis kyllä Fire Leo on loppari siinä merkityksessä, jossa loppari useimmiten ymmärretään eli jonkin kentän viimeisempänä vihollisena, ei koko pelin loppari lopparina.

Fire Leo oli muistaakseni juuri siksi niin vittumainen, ettet oikein tiennyt teitkö mitään oikein, vaikka saitkin hiukan vahinkoa siihen. Se oli vaan semmosta vitun hidasta ja ärsyttävää jyystämistä se pomo.
Zoom + slow + punch. Pari kertaa tällä tyylillä kunnon iskusarjaa ja nopeasti se kaatuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 12.11.2008 20:35
Jos FPS-genrelle annettaisiin rasvaimu ja imettäisiin kaikki turha kuona pois ja jätettäisiin jäljelle pelkästään kaikki se mikä genressä on hauskaa, niin tuloksena olisi Left 4 Dead. Ei mitään grafiikkakikkailua, ei häiritsevää juonta, ei mitään ylimääräistä ja tielle tulevaa pelimekaniikka. Pelkästään neljä hahmoa, aseita, tarpeeksi mielenkiintoisia ja vaihtelevia (vaihtelevia siis tilan kannalta, ei näön) ympäristöjä ja hyvin iso kasa ammuttavaa (joista suurin osa tekee sitä mitä ammuttavan pitää tehdä, eli hyökkää päälle ja se loppuosakin käy päälle, mutta hieman eri tavalla).

Yksinpelinä Left 4 Dead on tosin kuin voileipä ilman voita ja muuta lisuketta, mutta moninpeliksihän tämä on nimenomaan tarkoitettu. Viimeksi Half-Life 2: Deathmatchin kanssa oli näin hauskaa pelata täysin tuntemattomien kanssa.

Hieno, hieno peli. Valve on ehdottomasti studio joka oikeasti tietää mitä tehdä FPS-genrellä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 12.11.2008 21:15
Hieno, hieno peli. Valve on ehdottomasti studio joka oikeasti tietää mitä tehdä FPS-genrellä.

On kyllä helevetin pätevä peli demon perusteella. Saa nähdä jaksaako tätä ostaa kuitenkaan? En ole kuitenkaan mikään nettiräiskintöjen ylin ystävä ja yksinpelin pituus/sisältö vähän arveluttaa. Yhteen hiileen tässä pitää puhaltaa joten sooloilevien random 12-vuotiaitten jenkkien kanssa pelailu ei ehkä lämmitä.

Fallout 3 meni tuossa läpi. 48+ tuntia. Main questin loppu tuli kyllä puun takaa. "Tässäkö tää oli". Seuraavaan pelikertaan taisi jäädä sivu questejä kuitenki.

Soundtrackia sais tulla myyntiin. Tai sitten täytyy itse metsästää nämä. (http://legalgeekery.com/2008/11/08/fallout-3-song-list/)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 12.11.2008 21:19
Call of Duty 4:sta taas. Ja jälleen kerran kulmakarvani tulivat paksummiksi ja lähentyivät toisiaan.

(http://www.vitonen.net/artikkeli-ruudut-pieni/thomaspuha-6.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 13.11.2008 17:02
Beautiful Katamarin ostin Jumbon GameStopista tällä viikolla kun vihdoinkin näkyi käytettynä 20€ hintalapulla. Kerran menty läpi, mutta vielä on pakko käydä välillä pyörittelemässä. Spychonautsin hain GameTapista ja palvelu toimi hyvin samoin kuin peli. Hieman hitaan alun jälkeen on pelissä päästy nyt oikein hienoihin sielunmaailmoihin, joista ehdottomasti parhaana turvavartija-Boydin Milkman-episodi.


Ihan offina vielä, että onko tuo Puhan kuvan viljely vielä yhtään kenenkään mielestä hauskaa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 13.11.2008 22:37
Left 4 Deadin demoa itsekkin olen jo pariin otteeseen pelannut. Ennen mainittua kokemusta kuvittelin pelin tuntuman olevan suhteellisen samanlainen, kuin Half-Lifessä (mikä ei kuitenkaan olisi ollut huono asia), mutta yllätyin positiivisesti ettei näin olekkaan. Kaikki on jotenkin yht'aikaa hyvin yksinkertaista, mutta silti haastavaa ja totuttelua vaativaa. Hahmojen nopea likkuvuus antoi myös hauskan arcademaisen fiiliksen.

Erittäin virkistävää kamaa näin FPS-peliksi. Voitte olla varmoja, että ostoon menee.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 14.11.2008 18:13
Ihan offina vielä, että onko tuo Puhan kuvan viljely vielä yhtään kenenkään mielestä hauskaa?
(http://img98.imageshack.us/img98/1876/dsc03374zw9he6.jpg)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 15.11.2008 01:43
The Tales of Bingwood (http://www.bugfactory.fi/) tuli pelattua tuossa läpi. Mukavaa pikkukivaa Monkey Islandin hengessä. Kyllä tähän mielellään jatko-osan näkis.

Samalla testasin tuon ilmaiseksi jaossa olevan Sam & Max episodin 104: Abe Lincoln Must Die. Ei oikein hirveästi napannut mutta kyllähän tuon läpi pelas. Koko season 1 ois cdonissa nyt 6,95€ ja siellähän on postimaksuton viikko menossa. Vois silti tilata, mukava näitä joskus on naksutella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.11.2008 18:02
Krapuloissani päätin jatkaa HL2:sta pitkän tauon jälkeen ja onhan se pitkitys tässä täysin naurettavaa. Välillä pelaaminen on ihan jännääkin kuten noiden hiekkaötöjen usuttaminen combinen kimppuun ja varsinkin siellä vankilassa käydyt lähitaistelut, mutta kaikki pitää vain tehdä aina niin vitun monta kertaa uudelleen, että ilo tippuu aina kohtauksien loppupuolella täysin nollille. Tämän pelin olisi saanut valehtelematta puristettua puoleen nykyisestä enkä nyt liioittele yhtään.

Se tarina? Mikä vitun tarina, mä olen viimeiset kolme-neljä tuntia tappanut kasvottomia sotilaita...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 15.11.2008 21:10
Aloitin viimein tasoloikka/pulma-pelien kruunaamattoman kuninkaan, eli Abe's Oddyseen. Mä oon ollut skidistä saakka kova Oddworld-fani, mutta tämä sarjan eka osa jäi aikanaan aika alkutekijöihin. Exoddus sen sijaan on hierottu läpi lukemattomia kertoja. Siitäkin tosin on jo aikaa, joten hankittuani molemmat osat PS1-versioina olen jo pitkään kärkkynyt tilaisuutta(tyhjää väliä kalenterissa) aloittaa pelien pelaaminen. Tällä viikolla se viimein koitti, ja nyt parin kolmen tunnin jälkeen on jo sanottava, etteivät muistot tässä tapauksessa ole tippaakaan kullattuja. Nautin nimittäin Aben seikkailuista suunnattomasti. Ennen kaikkea koko Oddworld-mytologia, hahmo- ja muu graafinen suunnittelu, kenttädesign, itse Abe ja reippasti härski huumori iskevät muhun kuin sika limppuun. Peli sekä motivoi että haastaa, ja puzzlet ovat toimivia. Ainoa itkun aihe tässä on se, ettei mudokoneja voi käskyttää kuin yhtä kerrallaan. Tuntuu Exoddukseen tottuneena varsin turhauttavalta ajoittain. Vaan muuten homma maistuu herkulta.

Ja tässähän ollaan vasta pääsemässä vauhtiin. Melkein eniten odotan silti Exodduksen kimppuun pääsemistä. Se on kuin lapsuuden ystävää halaisi. :)


EDIT. Niin, ja olen minä, aloitettuani urakan junamatkustelun yhteydessä, tökkinyt joka ilta hetken myös Apollo Justicea, toisen läpipeluun merkeissä. Mä taidan pitää tästä pelistä enemmän nyt toisella kerralla. Hahmokaarti ja keissit on aika douppeja, ja joskus kevyesti dumaamani musapuolikin toimii hyvin. Edes Guitar's Serenade, jota joutuu varsin riittävästi kuuntelemaan kolmannessa keississä, ei alkanut ottaa pattiin. That being said, fakta on myös se, että edelleen tämän pelin huikein kohta on Phoenixin viimeinen oikeudenkäynti. Fiilis oldschool-musiikilla katosta läpi saman tien. Good ol' Nickiä ei vain ole voittaminen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 15.11.2008 23:00
Korkkasin uuden PC:n Left 4 Deadin demolla, joka ei onneksi pettänyt lupauksia. Helvetin viihdyttävää kohellusta netissä, ja kokoversiolta odotan parasta cooppikokemusta koskaan. Jännä, ettei tätä kukaan älynnyt aikaisemmin tehdä. Plussaa X360-padin (ja- mikin) tuesta, ei tarvitse ainakaan vielä opetella pelaamaan hiirellä ja näppiksellä

Taitaa jäädä syksyn muut hittipelit Gearsia lukuun ottamatta hankkimatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 17.11.2008 13:37
Viralliset Rock Band rumpusilencerit saapuivat vihdoin brittiamazonista. Löin tietysti ne heti kiinni ja kokeilin, ja on pakko myöntää, että nämä toimivat aivan pirun hyvin! Toisin kuin ne Madcatzin irvikuvat, nämä silencerit oikeasti vaimentavat ja lisäävät jopa kimmoisuutta uhraamatta kuitenkaan sensitivityä liikaa. Onhan paljailla padeilla rummuttaminen se kaikista varmin tapa sensitivity-mielessä, mutta jos se infernaalinen kalkatus häiritsee vaikuttavat nämä tähän mennessä ohittamattomalta ostokselta. Pitää vielä seurata jos rupeaa esiintymään ongelmia, mutta toistaiseksi pystyn varauksettomasti suosittelemaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.11.2008 20:02
Pitkästä aikaa taas kevyttä vitutuksen multihuipentumaa, kun Abe päättikin kiskaista vanhojen hyvien aikojen tilttauksen kehiin. Reilun parin tunnin tallentamaton rupeama viemäriin. Joo, oma moka tietty, mutta näin viihdyttävän pelin kanssa on hätävarjelusavettaminen helppo unohtaa. Eikä quicksaven puute tietenkään auta.

Nyt on pakko pitää tauko, ei kestä pää nähdä Abrahamin naamataulua hetkeen...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.11.2008 20:16
Toivottavasti Valkyria Chroniclesin seitsemäs tehtävä saa kivuliaan, nopeasti kuolemaan johtavan taudin ja kuolee räntäsateella katuojaan

liian vaikea :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 19.11.2008 20:36
Mass Effect tuli juuri läpäistyä toista kertaa. Aikomuksenani oli pelata tällä kertaa vähän eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla, mutta loppujen aika samoja valintoja tuli tehtyä. Lopussa tosin onnistuin järkeilemään Sarenin kanssa ja pelastin Councilin, viimeksi näin en tehnyt. Seuraavalla kerralla tekisi pelata eri taustan omaavaa hahmoa, niin pääsisi mm. juttelemaan Shepardin äidin kanssa. Molemmat hahmoni ovat olleet "Earthborn" vaikka tällä kertaa olisikin varmaan kannattanut tehdä "Spacer". Tekisi melkein mieli aloittaa uusi rundi, mutta taidan pelata seuraavaksi jotain muuta kuitenkin  :)

Hieno, hieno peli. Jatkoa odotellessa...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 20.11.2008 00:58
Innostuinpa taas Geometry Wars 2:n Pacifism-pelimuodosta. Helkkarin simppeliä, helkkarin hauskaa. Siis kunnes on juuri rikkomassa enkkaa ja sitten tekee tyhmän mokan.

200 miljoonaa ja rapiat tällä kertaa. Vielä on matkaa miljardeihin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 23.11.2008 19:30
Tomb Raider: Underworld tuli vedettyä läpi tuossa eilen illalla.

Aloitellaan hyvistä puolista. Pelin tarina on hyvä ja mytologia ehkä sarjan parasta. Kentät ovat vaihtelevan näköisiä ja kokoisia, sekä varsin upeita. On normaaleja putkikenttiä sekä suurempia alueita, jossa suunnistetaan moottoripyörän selässä samalla kun selvitetään pelisarjan suurimpia puzzleja. On viidakkoa, märkää viidakkoa, jäätä ja lunta sekä paljon vettä. Pelissä ollaan pariinkin otteeseen pitkiä aikoja veden alla sukelluslaitteiden kanssa, mikä on virkistävää vaihtelua muihin kenttiin ja sarjan edellisiin peleihin. Pelissä on paljon sellaisia kenttiä ja alueita, jollaisia ei olla nähty missään Tomb Raiderissa ja tämä on virkistävää. Lara osaa taas joukon uusia temppuja, kuten narun varassa laskeutumisen/kiipeämisen seinää myöten. Omasta mielestäni peli on näiltä osin varmaan paras Tomb Raider, ainakin tämän vuosituhannen puolella.

Mutta sitten, peli on varmasti bugisin peli mitä olen pelannut vuosikausiin. En kyllä nyt tajua, että mitä vittua on tapahtunut. Onko pelistä jätetty kokonaan bugitestaus pois, vai onko peliä vain jouduttu kiirehtimään näin paljon. Peli on muilta osin loistava, mutta bugeja on aivan vitusti, ja suurin osa näistä on kentissä jolloin ne ovat kaikista vituttavimpia. Joskus meni pitkiäkin aikoja, ettei vastaan tullut bugin bugia mutta välillä täytyi kyllä ihmetellä, että miten tälläinen on voinut jäädä huomaamatta. Yhdessäkin kentässä piti hypätä tankoon roikkumaan, jolloin Laran painon takia tangon toisessa päässä ollut "esine" painui alas, eikä päästänyt enään myrkyllistä vettä läpi. Tämän jälkeen huoneessa olisi päässyt etenemään alemmas. Noh, mitäs teet kun bugin takia tanko ei laskekaan? Netissä kehotettiin vain lataamaan edellinen checkpoint, koska tuohon kyseiseen bugiin ei oltu keksitty muuta ratkaisua. Latasin sitten uusimman saven ja pelasin sellaiset 20-30 minuuttia uudestaan. Tällä kertaa kyseinen esine painui onneksi alas ja pystyin jatkamaan. Myös toiseksi viimeisessä kentässä tapahtui vähä samantapainen juttu, mutta tuolla kertaa en tosin joutunut lataamaan edellistä savea. Toisella hyppykerralla esine painui alas ja Lara laskeutui sen mukana huoneen pohjalle. Noiden kahden hypyn välissä olin tosin kuollut toistakymmentä kertaa, kun yritin muita vaihtoehtoja huoneen pohjalle pääsemiseksi.

Muita rasittavia bugeja oli mm. tasojen läpi putoaminen hypyn jälkeen, usein juuri tuohon myrkylliseen veteen, tai sitten Laran yleinen haluttomuus napata reunasta kiinni. Koko pelin aikana kuolin/putosin/en saanut kiinni erinäisten bugien vuoksi kymmeniä kertoja. Välillä pelissä pystyi etenemään pitkiäkin aikoja ilman ongelmia, kun taas joissain kohdissa oli aivan helvetisti ongelmia aivan simppeleissäkin jutuissa. Oikeastaa mitä pidemmälle pelissä pääsi, sitä enemmän noita ongelmia alkoi olla.

Laran ohjaus toimii suurimman osan ajasta, mutta bugasi sekin luvattoman paljon. Kamerakin toimi yleensä, paitsi kovin ahtaissa paikoissa mönkiessä saattoi tulla ongelmia. Lisäksi usein ei ollut mahdollista nähdä, että onko siellä hyppysuunnassa todellakin jotakin mistä napata kiinni. Onneksi näissä tilanteissa pystyi yleensä katsomaan paikat etukäteen, joten kertaakaan en joutunut hyppäämään tietämättä, että onko siellä mitään.

Mutta joo, loistava peli jota on pilaamassa aivan uskomaton määrä erilaisia bugeja. Itselläni oli silti hyvä kokemus pelistä, vaikka välillä meinasikin itkua tulla. Päivitystä kehiin, saatana...  >:(


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.11.2008 17:35
Koeviikko on kiva.

Pitkästä aikaa jaksoin kunnolla perehtyä tuohon Pokémoniin (Blue). Menin Pokémon-liigaan Max Potioneilla ja Super Potioneilla. Voitin Elite Fourin, mutta Pekkaa (minun pelini Blue) vastaan minulla ei ollut kuin heikko Moltres ja 65-levelinen Charizard, jolla oli energia vähissä. Moltresin menetin heti kättelyssä, mutta Charizard taisteli ja taisteli. Lopuksi tuli Blastoise, myös 65-levelinen, Charizardiani vastaan. Tässä vaiheessa pokemonillani oli energiaa vain kahdeksan, eikä potioneita ollut jäljellä. Meinasin luovuttaa, mutta Blastoise alkoikin jotain hemmetin Withdraweja tekemään ja ehdin innostua. Sitten Blastoise teki Hydro Pumpin ja se oli siinä. Eeppinen taistelu.

Tämä taistelu taas osoitti, miksi tämä peli on niin helvetin hieno. Pakko kohta yrittää uusiksi. Pitää varautua vähän paremmilla itemeillä. Huh, tärisen vieläkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 25.11.2008 18:01
Uskomaton tuuri. Itsekkin pelasin tässä juuri Pokemon Yellowia (oli seivit lähtenyt, alotin alusta) ja mietin että onpas kyllä tosiaan ovela peli. Miten jaksoinkaan innostua siitä vielä vuosien jälkeen vaikka sen olen kahlannut läpi ties kuinka monesti.

3 Sali (Lt. Surge) voitettu.

EDIT: Niin tämän pelin oli tarkoitus olla koeviikon aiheuttamaan unettumuuteen hyvä unilääke, mutta toisin kävi. Eihän siinä unta saa kun Pikachu ottaa leveliä. O_O


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 25.11.2008 18:27
Minäkin haluaisin pelata pitkästä aikaa Pokémon Rediä, mutta kaveri hajoitti pelin jotenkin vuosia sitten. Ei pysty enää tallentaa.

Sama ongelma Pokémon Goldissa. Tosin siinä paristomuistista taisi paristo loppua (tjsp.), eikä sitäkään voi siis tallentaa. :(

Alkuperäiset Pokémon-pelit on kyllä kultaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.11.2008 21:28
Minäkin haluaisin pelata pitkästä aikaa Pokémon Rediä, mutta kaveri hajoitti pelin jotenkin vuosia sitten. Ei pysty enää tallentaa.

Sama ongelma Pokémon Goldissa. Tosin siinä paristomuistista taisi paristo loppua (tjsp.), eikä sitäkään voi siis tallentaa. :(

Alkuperäiset Pokémon-pelit on kyllä kultaa.
Huomenna maksan Pokémon Redin ja sitten odottelemaan vaan, että peli tulee. Ja jos on juottovälineet, niin toi patterin vaihtaminen on aika helppo homma Goldissa.

Ja tulipa pelattua tuo Pokémon-liiga nyt läpi. Seuraavaksi pyydystämään kaikki eri pokémonit.  8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 06.12.2008 14:32
Huh, että on nyt joulupyhille paljon jauhettavaa. Tuli nimittäin lainattua kaverilta Cube kohtalaisen pelivuoren kera. Näin paljon se next-gen kiinnostaa.  :)

Aikeissa olisi nyt ainakin läpäistä:

- Wind Waker
- Ressa 4 (Pleikalla jauhettu monta kertaa läpi, mutta ohan tääkin orkkiksena koettava)
- SM Sunshine
- Twilight Princess

Jos nyt vaikka nuilla lähtisi liikkeelle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 12.12.2008 15:58
Jiihaa! Vihdoin pääsin pelaamaan Mega Man 9:ää ja peli vaikuttaa kaikin puolin erittäin mainiolta. Musiikit rokkaavat ja haastetta tuntuu olevan juuri sopivasti - kuolee kyllä, mutta ei turhauta, ainakaan vielä. Kenttäsuunnittelu on ollut ainakin alussa mielekästä.

Ainoa marinan aihe on joidenkin vanhojen ainesten runsas kierrättäminen ja sillä tarkoitan tiettyjä spritejä ja joitain musiikkeja ynnä muuta. Jollain tapaa pelistä vain huokuu se, että nyt ollaan tehty halvalla. Noh, se ei kuitenkaan paljoa tunnelmaa pilaa, joten en valita enempää.

Nyt takaisin pelaamaan!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 12.12.2008 22:23
Left4deadia nyt pääsi sitten spelaamaan. Helvetin kova peli, aika vahvat 28 days later fibat tuli noista zombeista.
Randomien kanssa pelaaminen on nähtävästi vähän eh, advancedilla 3 ensimmäistä ''kenttää'' no mercystä läpi ja peli disconnectasi serveriltä. Mikäs sen mukavampaa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 12.12.2008 22:36
NHL 09. Siitä on reilu kymmenen vuotta kun viimeksi uuden NHL:n ostin ja onhan noita muutoksia jokunen tullut. Pari harjoitusmatsia pelasin Sharkseilla Detroitia vastaan helpoimmalla tasolla, ja tiukkaa oli. :P Voitin vain kolme neljästä. Nyt sitten aloittelen Dynasty Modea Washingtonilla. Lepistön nostin heti ensimmäiseksi farmista liigaan, katsotaan ansaitseeko mies paikkansa pelaavassa kokoonpanossa.

Vähän harmittaa, jos pelkkä rehellinen Stanley Cupin pelaaminen on jäänyt kokonaan pois. Ainakin aluksi tämä nykyinen kausi-pelimuoto tuntuu hiukan sekavalta valikkosokkelolta. Mutta joo katsellaan mitä tästä tulee.

Niin ja ainakin kepiä olisi mukava jossain vaiheessa haastaa matsiin. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 13.12.2008 14:13
Niin ja ainakin kepiä olisi mukava jossain vaiheessa haastaa matsiin. :)
Sopii kyllä. Laita vaikka friend requestia tulemaan nii katotaan jossain välissä matsia. GT: mamphy

Suosittelen vahvasti myös Be A Pron aloittamista, nautin itse siitä ainakin aivan liikaa. Viime matsiin mennessä omalla pelaajallani, joka on siis puolustava pakki, ei ollut yhtään maalia tilillä, mutta hienosti se ketsuppipullo aukesi. Ensimmäinen syntyi noustessani hyökkäysalueen siniseltä b-pisteelle, jossa sain limpun lapaan. Pari potkua maalia päin ja rannari maalivahdin kainalosta sisään ja käsiä ilmaan. Toinen syntyi sitten pari vaihtoa myöhemmin ylivoimalla, jossa sain aloituksesta kiekon viivaan. Pari potkua sivulle ja lämäri mailakäden ylänurkkaan. Tässä vaiheessa pullollinen punaviiniä oli ehtinyt niin kovasti vaikuttamaan, että teki mieli ruveta tuulettamaan kunnolla.

Pitää laittaa tuonne easportsworld.comiin videoita maaleista kunhan kerkeän. Yksi (http://www.easportsworld.com/en_US/video/2614639) siellä jo on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.12.2008 11:09
Tuli Ps2:n mukana kasa pelejä, jossa sattui olemaan myös FFXII, joten annoin sille mahdollisuuden haukuista huolimatta.

Sellaiset 10 tuntia takana nyt ja ainakin toistaiseksi erittäin hyvät vaikutelmat pelistä. FFXI:tä pelanneena olin heti alkuun sinut tappelusysteemin kanssa. Ei enää random-paskaa luolastoissa joka toinen sekunti = täydellistä. Oikeastaan eniten ottaa päähän uskomattoman paskat grafiikat ja mielenkiinnottamat musiikit, mutta muuten ei valittamisen aihetta. Pelissä on varmaan enemmän sahalaitaa ja rosoja kuin missään PS1-pelissä. Hyvä graafinen tyyli ei auta, jos peli meinaa tuhota silmät. Tosin lueskelin, että ongelmaa pahentaa vielä HD-töllöllä poraaminen, mutta en ole vielä jaksanut kokeilla vanhalla toosalla.

FFX:n ja FFX2:n jälkeen teki mieli mennä perseraiskaamaan jokainen idiootti Squarelta, mutta onneksi FFXII on ihan eri luokkaa niihin paskoihin verrattuna. Juonikaan ei tunnu NIIN huonolta kuin olisin luullut, vaikka mitään kehuja sille on turha antaa. Pääasia että pelaaminen yleensä on kiinnostavaa ja puuhaa riittää. Hahmoista ei ota päähän oikeastaan kuin vain päähahmo, joka pitäisi syöttää sioille. Ärsyttävä kakara ja vammaisen näköinen. Muut hahmot ovat onneksi olleet oikein siedettäviä, eivätkä saa voimaan pahoin FFX:n hahmojen tavoin.

Peli tuntuu jakavan mielipiteet aivan kahtia. Itse kallistun tykkäävien puolelle...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 14.12.2008 11:25
Kummasti se XII iski minuunkin ensimmäisen kymmenen tunnin ajana, mutta kun pelikello läheni tuplaten tuota, niin johan mielipiteet muuttui. Taistelut alkoivat tympiä ja nukuttaa, License Board menetti viehätyksensä, kun eipä siitä muuta lopulta enää irronnutkaan kuin lisenssejä aseisiin ja muutamaan puolihyödylliseen kykyyn. Jäljelle jäävistä hahmoista ja tarinasta ei edes sitten puhuta, vaikka voisivathan ne vieläkin huonoja toki olla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.12.2008 11:26
Pitää siis katsoa myöhemmin, mikä on lopullinen tuomioni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.12.2008 13:58
Kyllä mäkin sen läpäisin. Ja nimenomaan alku oli siinä parasta. Grindasin varmaan viisi tuntia ekalla aavikolla sillä pelkällä päähahmolla kun aloitin pelin  :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 14.12.2008 14:56
LBP. Tätä on tullut ihan liikaa pelattua viime aikoina ja monta kertaa on saanu kirota sitä kuuluisan tarkkaa hyppyä... Päätin nyt pitää hieman taukoa ja aloitan keräämään trophyja Unchartedissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 14.12.2008 15:58
Pelasin tuon Mega Man 9:n eilen läpi ja kerrotaanpa nyt hieman lopusta tunnelmia. Pelihän oli aivan rautaa loppuun asti. Tuo halpa vaikutelma, josta aiemmin mainitsin, alkoi vähitellen väistyä, sillä se aiheutui lähinnä joistain screenshoteista netin arvosteluissa ja Magma Man kentän lohikäärmeestä sekä Mega Man 2:sta otetuista tietyistä musiikeista. Muuten peli tuntui kaikin puolin "tuoreelta" old-school mega man -tuotokselta.

Musiikeista sen verran, että lähes kaikki kappaleet tuntuivat samantien uusilta klassikoilta. Väliinputoajiksi jää ehkä Magma Manin ja Concrete Manin kenttien musiikit. Muut musiikit pomovalikkoruudusta lähtien pesiytyvät tajuntaan jäädäkseen. Suosikeiksi nousevat Galaxy Man, Tornado Man ja Hornet Man.

Vaikeusaste oli melko passeli, mutta Mega Man -peliksi jopa helpohko. Ihmettelen sitä suurta kitinää, mikä tästä vaikeudesta on syntynyt, mutta kai se on niin, että jos aiempia Mega Man -kokemuksia ei ole tai edellisistä on liian pitkä aika, ovat nykypelit pehmittäneet haastavuuden sietokyvyn täysin. Erittäin hyvä artikkeli (http://www.gamasutra.com/php-bin/news_index.php?story=21324) aiheesta, joka kannattaa silmäillä.

Pistetään löpinät tarinasta nyt varmuuden vuoksi spoilertägeihin.
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 15.12.2008 15:21
Everyday Shooter on pelinä lähinnä... ärsyttävä. Siis hieno idea, mutta peli-into on pohjalukemissa. PSP-versio testauksessa, mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Tausta vilkkuu ja välkkyy, vaikea saada selvää, missä oma piste on. 8-suuntainen ampuminen tekee pelin kolmannesta kentästä lähtien tarpeettoman vaikeaksi. Ärsytystä lisää vielä vähän sekin, että pitää sitä pääpeliä hinkata tuhottoman kauan, ennen perusasioilta tuntuvia juttuja saa ostettua pisteillä.

Voisi pistää toiselle kiekalle, mutten usko peli-innon lisääntyvän tästä mihinkään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 15.12.2008 15:27
Musiikeista sen verran, että lähes kaikki kappaleet tuntuivat samantien uusilta klassikoilta. Väliinputoajiksi jää ehkä Magma Manin ja Concrete Manin kenttien musiikit. Muut musiikit pomovalikkoruudusta lähtien pesiytyvät tajuntaan jäädäkseen. Suosikeiksi nousevat Galaxy Man, Tornado Man ja Hornet Man.

Vaikeusaste oli melko passeli, mutta Mega Man -peliksi jopa helpohko. Ihmettelen sitä suurta kitinää, mikä tästä vaikeudesta on syntynyt, mutta kai se on niin, että jos aiempia Mega Man -kokemuksia ei ole tai edellisistä on liian pitkä aika, ovat nykypelit pehmittäneet haastavuuden sietokyvyn täysin. Erittäin hyvä artikkeli (http://www.gamasutra.com/php-bin/news_index.php?story=21324) aiheesta, joka kannattaa silmäillä.
Musiikeista aika pitkälti komppia. Erityisesti mieleeni on jäänyt Tornado Manin musiikki, jota pidän jopa parhaimpana MM-musiikkina. Pakko pistää kohta soimaan.

Ja vaikeusaste tuntui aluksi vaikealta, mutta loppujen lopuksi ei nuo peruskentät edes kamalan vaikeita ollut. Aikaisempaa MegaMan-kokemusta (siis juuri MM-sarjasta) minulla on kuitenkin suhteellisen vähän, koska ne oli minulle niin hankalia, että en päässyt eteenpäin. Johtuukohan MM9:n helppous sitten siitä, että kerrankin jaksoin yrittää. Tosin peli jäi minulta jostain syystä kesken. Innostuin ensimmäisellä koeviikolla pelaamaan ja sen jälkeen ei ole hirveästi tullut Wiihin koskettua. Toiseen Dr. Wilyn kenttään taisin jäädä. Voisipa jossain vaiheessa mennä läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 15.12.2008 17:32
Sopii kyllä. Laita vaikka friend requestia tulemaan nii katotaan jossain välissä matsia. GT: mamphy

Jeps, laittelen tulemaan jahka saan Liven toimimaan tuossa 20. päivän maissa. :)

Kokeilin nyt tuota Be A Protakin vähäsen, ja kyllähän sekin ihan mukava lisä on. Vasemman laiturin paikalla hyökkäväällä "voimahyökkääjällä" mennään AHL:ää eteenpäin Hershey Bearsin kakkosketjussa. 10 ottelua takana tehoin 5+5, eli ihan jees mennyt toistaiseksi. Tykkään kuitenkin ehkä enemmän tuosta Dynasty Modesta. :P

Hidastuksien tallentaminen on tosi jees ominaisuus. On tullut otettua kiinni peli vilpistä jo useammankin kerran. Jospa noita jossain vaiheessa saisi itsekin laiteltua jonnekin näkyviin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 15.12.2008 18:07
Hidastuksien tallentaminen on tosi jees ominaisuus. On tullut otettua kiinni peli vilpistä jo useammankin kerran. Jospa noita jossain vaiheessa saisi itsekin laiteltua jonnekin näkyviin.
Kannattaa liittää profiili tuonne easportsworld.comiin niin se onnistuu yhtä nappia painamalla itse pelistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 15.12.2008 19:08
Everyday Shooter on pelinä lähinnä... ärsyttävä. 
Ei ole. Tuo:

Lainaus
PSP-versio testauksessa, mikä saattaa vaikuttaa asiaan.
aikalailla selittää asian. PS3:lla pelattuna tuo on erinomaisen hauska shmuppi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 15.12.2008 19:23
Everyday Shooter on pelinä lähinnä... ärsyttävä. 
Ei ole. Tuo:

Lainaus
PSP-versio testauksessa, mikä saattaa vaikuttaa asiaan.
aikalailla selittää asian. PS3:lla pelattuna tuo on erinomaisen hauska shmuppi.

Onko PS3:lla ne pääongelmat eli kahdeksaan suuntaan rajoitettu ampuminen ja taustojen ärsyttävä vilkkuminen jotenkin eri tavalla? Jälkimmäisellä meinaan sitä, että jos oma alus on valkoinen niin tausta käy nopeasti samanvärisenä, ettei muutenkaan sekavasta tilanteesta voi mitenkään saada tolkkua.

Äänimaailma on kyllä erinomainen, mutta itse peli tuntuu lähinnä pakkopullalta noiden kahden asian takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.12.2008 10:34
Odin Sphereä kokeiltiin kaverin kanssa ja olihan se ihan vitun hieno. Juoni repeilytti heti alkuun ja varmaan skippaan sen puolen pelistä ihan suosiolla. Ympäristöjä kierrätetään armotta, mutta ymmärtää sen tässä tapauksessa. Tappelu oli ihan mielenkiintoista ja esineiden käyttö toimi aika hyvin. Varsinkin ne puskat tuntuivat hauskoilta. Esineiden kerääminen kyykistymällä oli tosin retardia, ellei halua uhrata esine-paikkaa jollekin sormukselle, joka noukkii ne automaagisesti.

Ehkä pelaan joskus läpikin. Puheet kovasta vaikeustasosta vain olivat täyttä hevonpaskaa ainakin normalilla  :lol:

Niin ja olihan tässä ehkä surkein hahmo-design mitä olen ikinä nähnyt. Ei jeesus. Tosin voittaa Muramasan Japskihomostelun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.12.2008 21:12
Home

Eilisen kokeilun huippukohta:

mies-avatar kävelee shakkia pelaavan nais-avatarin viereen ja kysyy "how old are you"

nais-avatar jatkaa shakin peluuta ja mies-avatar kävelee pois


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 17.12.2008 21:18
Home

Eilisen kokeilun huippukohta:

mies-avatar kävelee shakkia pelaavan nais-avatarin viereen ja kysyy "how old are you"

nais-avatar jatkaa shakin peluuta ja mies-avatar kävelee pois
Aikamoista Habbo Hotel meininkiä  :lol: Kultainen ala-aste <3


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 17.12.2008 21:23
Home

Eilisen kokeilun huippukohta:

mies-avatar kävelee shakkia pelaavan nais-avatarin viereen ja kysyy "how old are you"

nais-avatar jatkaa shakin peluuta ja mies-avatar kävelee pois

Onneksi on parempia vaihtoehtoja. (http://www.youtube.com/watch?v=Uv6tr3SvmIY)

Tai no, kyllä Homestakin irtoaa hupia (http://www.youtube.com/watch?v=--KAq8V4phY).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 17.12.2008 21:32
Odin Sphereä kokeiltiin kaverin kanssa ja olihan se ihan vitun hieno.

Vissiin käy pitkävetiseksi. Samaa paskaa 30 tuntia. Niin no tietty jos skippaa "juonen".
Naurattaa vieläki pelitin arvostelu odinista (http://www.pelit.fi/index.php?id=69479). Ei vissii paljo arvostelijalla napannu, arvosanat kohillaan. Tulihan tuon ostamista harkittua pitkäänki. Pelkästään tuon arvostelun perusteella haluttas kokeilla.


Kohta 60 tuntia Lost Odysseyta takana. Tässä pelissähän ei voi grindata, mutta silti ovat laittaneet tollasen paikan missä joka toisella askeleella random battle ja kokemusta ropisee yks leveli per taistelu. Pakkohan se on silti koluta saatana läpi!

Oikeasti. FF VII ainaki mulla alotti sen suuntauksen, että paikat haravoidaan X-nappi pohjassa jos sattus löytymään vaikka ULTIMAA!




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.12.2008 21:37
Home

Eilisen kokeilun huippukohta:

mies-avatar kävelee shakkia pelaavan nais-avatarin viereen ja kysyy "how old are you"

nais-avatar jatkaa shakin peluuta ja mies-avatar kävelee pois


Kyllä minunkin kaljulle 50v-emomummolle ehdoteltiin mm. privahuoneeseen siirtymistä ja muuta kivaa. Muutama vastentahtoinen suihinanto taisi myös tapahtua. Onneksi kuplakoneen seuraaminen siirsi ajatukset muualle.

Mutta joo, ei tota jaksa edes pervoilumielessä puolta tuntia pitempään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Stavros - 17.12.2008 21:41
Odin Sphereä kokeiltiin kaverin kanssa ja olihan se ihan vitun hieno.

Vissiin käy pitkävetiseksi. Samaa paskaa 30 tuntia. Niin no tietty jos skippaa "juonen".
Naurattaa vieläki pelitin arvostelu odinista (http://www.pelit.fi/index.php?id=69479). Ei vissii paljo arvostelijalla napannu, arvosanat kohillaan. Tulihan tuon ostamista harkittua pitkäänki. Pelkästään tuon arvostelun perusteella haluttas kokeilla.
Odin Spheren saa muuten Play.com:sta 7 eurolla. Eiköhän tuolla hinnalla jo uskalla ostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 17.12.2008 21:44
Odin Spheren saa muuten Play.com:sta 7 eurolla. Eiköhän tuolla hinnalla jo uskalla ostaa.

Kappas. Uskalsin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.12.2008 23:56
Home

Eilisen kokeilun huippukohta:

mies-avatar kävelee shakkia pelaavan nais-avatarin viereen ja kysyy "how old are you"

nais-avatar jatkaa shakin peluuta ja mies-avatar kävelee pois

Onneksi on parempia vaihtoehtoja. (http://www.youtube.com/watch?v=Uv6tr3SvmIY)

Tai no, kyllä Homestakin irtoaa hupia (http://www.youtube.com/watch?v=--KAq8V4phY).
Irtoaa irtoaa:

(http://www.penny-arcade.com/images/2008/20081212.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 20.12.2008 21:34
Yakuza 2:sta rämpyttäny tässä nyt 10 tuntia. Tää oliki vähän erilainen mitä kuvittelin. Luulin suoraviivaisemmaksi enkä ajatellut, että pelaaminen on näin selkeästi jaettu kolmeen osaan; melkein voisin kuvitella jopa random battlet tähän  :/

Tosi paskalta näyttää 32" HD telkusta. Komponentti lähtiki samantien tilaukseen, liekkö auttaa juurikaan.

Toistaiseksi puuhastelu kaupungissa on ollut mukavaa. En kyllä usko, että tulee ihan kaikkia juttuja väkisinkään kerättyä.
Tappelu on oikeastaan tönkömpää mitä odotin. Olis edes Warriorsin tasolla pelattavuus. Tottumiskysymyshän tämäkin tietty on, kaikkeen tottuu.

Tästä nyt puuttuu vaan se, että vihulaiset huutais taistelussa "BARF"! RIVER CITY RANSOM!
Shenmueta en ole pelannut mutta jonkin verran tästä tulee mieleen se, sellainen mielikuva.

Juoni vaikuttaa ihan seurattavalta ja meiningit kohallaan! Tykkään. Överiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 21.12.2008 17:02
Tosi paskalta näyttää 32" HD telkusta. Komponentti lähtiki samantien tilaukseen, liekkö auttaa juurikaan.

Yakuza 2:den vaseliini-filtteri vaatii kyllä totuttelua, mutta kai tuota käytetään ihan siksi ettei ympäristöön tarvitse tuhlata liikaa resursseja ja hahmoihin saadaan enemmän yksityiskohtia, hahmot kun ovat Yakuza 2:ssa hyvin lähellä Sourcen tasoa.

Ja mitä taisteluun tulee. . . no, samaa comboahan sitä tulee käytettyä melkein koko pelin ajan. Mutta tulee sieltä hahmonkehityksen myötä jotain väistöjä, heittoja ja HEAT-liikkeitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 21.12.2008 21:44
Eilen tuli frendin kanssa väännettyä kännipäissä hieman King Of Fighters XI:tä, Guilty Gear X2 #Reloadia sekä Gradius V:tä. Hauskaa oli vaikka itse pelaaminen päin persettä menikin.

GG X2 on sekavuutensa ja överiytensä takia mahtava keittopeli!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 22.12.2008 00:10
Perjantaina pakotin itseni viimein läpäisemään Fallout 3:n, mutta toisin kuin yleensä peliä läpäistessä, en saanut tällä kertaa mitään varsinaista hyvän olon tunnetta, vaan enimmäkseen fiiliksen, että nyt yksi homma on hoidettu tieltä pois. Tokihan tästä trophylla palkittiin, mutta muuten juoni tuntui olleen vain kaiken tiellä. Itse pelihän on muuten ollut ehdottomasti yksi tämän vuoden rautaisimmista väännöksistä, joka tosissaan vieläpä ehti yllättää minut pariinkin otteeseen pelaamisen tiimellyksessä. Jopa nyt kun hahmo on ollut tuntikausia maksimi levelissään, jaksan silti tehdä questejä ja kaataa Super Mutantteja, vaikken enää pääsekään laittamaan pisteitä kykyihin ja miettimään perksien valitsemista. Toki trophyt ovat toimineet levujen kanssa näpräämisen korvaajana ainakin osittain, mutta samalla myös kumman mielenkiintoiset questit ja ylipäätänsä tapahtumat houkuttavat pelaamaan lisää. Mikäs sen hienompaa onkaan kuin opettaa erään kylän asukkeja ampumaan ja lopulta huomata, kuinka yksi tunari joukosta lopulta räjäyttääkin vahingossa niin itsensä kuin puolet asukkaista kesken Mutanttien hyökkäyksen. Priceless.

Niin ja pelattavaahan tässä vielä tosissaan muutenkin piisaa. Vaikkei vanhalla pyhimys sankarilla säätäminen enää kiinnostaisikaan, voisin hyvin lähteä aloittamaan uuden tallennuksen, sillä pelin alkupuolelta saisin samalla sekä todella useat trophyt, mutta myös jo läjän erilaisia kokemuksia. Megaton kun muun muuassa on omassa vanhassa tallennuksessa vielä pystyssä ja voi hyvin. Saapa siis nähdä palaanko DC:hen kuinka nopsaa joulun jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.12.2008 22:02
23 tuntia nyt takana FFXII:tä ja pelihän sen kuin paranee. Pelissä on järjetön määrä hamstrattavaa ja kikkailtavaa. Vois koittaa kerätä kaiken mahdollisen. >_> Peli on selvä offline MMORPG, mutta en valita, sillä selvästi paremman pään FF-peli kyseessä. Viime yönä sain molemmat demon wallit murrettua, vaikka eihän sitä ekaa olisi pitänyt läheskään vielä edes hakata. Siitä saikin aivan overpowered aseet kaikille. Sitten tuli parisen tuntia pölliskeltyä tavaraa vihuilta ja niistä sitten kunnolliset armorit kaikille.

Ja ei juma, se Balthier on kyllä yks parhaista FF-hahmoista aikoihin. Jos Vaanin ja Franin sais murhattua, niin muissa hahmoissa ei valittamista. Täytyy sanoa, että odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla hahmojen suhteen kympin jälkeen.  :lol: Juonikin on odotettua parempi ja espereille keksin jopa muutamia käyttöideoita. Musiikit ovat oikeastaan pahin heikkous. Ei yhtään hyvää kappaletta koko pelissä, jota voi jo kutsua saavutukseksi. Ylivoimaisesti paskin soundtrack koko sarjassa.

Ehkä FFXIII:ltä voi sittenkin odottaa jotain.



God of Waria tuli myös porailtua ja täytyypä sanoa, että taitaa peli lentää roskikseen suoraan. Huh huh, mitä perusmättöä, joka alkaa haukotuttamaan parissa tunnissa. Todella hieno ps2-peliksi, mutta eihän tuo jaksa millään läpi pelata. Next.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.12.2008 00:52
fallout löpinää...

tuosta sai sen kuvan että peliä voi jatkaa vielä läpäisyn jälkeenkin, mutta peeloplaneetassa sanottiin että ei voi jatkaa joten miten on?
ja jos tässä on joku "point of no return" mitä ennen kannattaa kaikki sivutehtävät tehdä jotka haluaa tehdä niin missä kohdassa tarkalleen tuollainen sitten on?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 23.12.2008 00:57
fallout löpinää...

tuosta sai sen kuvan että peliä voi jatkaa vielä läpäisyn jälkeenkin, mutta peeloplaneetassa sanottiin että ei voi jatkaa joten miten on?
ja jos tässä on joku "point of no return" mitä ennen kannattaa kaikki sivutehtävät tehdä jotka haluaa tehdä niin missä kohdassa tarkalleen tuollainen sitten on?

Peliähän ei voi siis jatkaa juonen jälkeen, vaan ainut keino päästä takaisin side questien pariin on yksinkertaisesti ladata vanha tallennus.

Tallentaminen kannattaa hoitaa viimeistään kun...
Spoileri (osoita katsoaksesi)




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 23.12.2008 02:18
(https://www.pelaajalauta.fi/files/5/peggle.jpg)


Extreme Grandmaster.

Jokohan se Peggle Nights pitäisi jostain kaivaa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 23.12.2008 12:28
23 tuntia nyt takana FFXII:tä ja pelihän sen kuin paranee.

On se nyt perkele jos ei saman toistaminen rupea jossain vaiheessa puuduttamaan, ilman kunnon stooria kikkailu rupeaa tuntumaan duunin vääntämiseltä jossain vaiheessa.

Musiikit ovat oikeastaan pahin heikkous. Ei yhtään hyvää kappaletta koko pelissä, jota voi jo kutsua saavutukseksi. Ylivoimaisesti paskin soundtrack koko sarjassa.

Itse diggailin kuitenkin pelin musiikeista paljonkin, biisit ovat hieman progempia ja aukeavat hitaammin. Ei paras OST sarjan historiassa, mutta helvetin jees silti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 25.12.2008 01:03
Itseltä joululahjaksi saatua Little Big Planetia testailin tuossa ja täytyy kyllä myöntää, että olen vaikuttunut, ainakin näin aluksi. Pelasin ekan maailman(?) tarinassa ja fiilis oli vielä silloin hieman 'meh'. Testasin sitten huvin vuoksi vielä jotain jengin tekemiä kenttiä ja jumaliste kun yllätyin positiivisesti. Siis miten porukalla riittää taidot ja aika noin makeiden mappien väsäämiseen. Kokeilin about kolmea kenttää ja jokaisessa sai hämmästellä useaan otteeseen. Eka kenttä oli joku sackboys chirstmas adventures joka oli sinänsä perus tasoloikintaa mutta pirun toimivaa ja yksinkertaista. Toinen kenttä oli selvästi Dead Spacesta vaikutteita ottanut avaruusalus seikkailu, joka oli oikeasti lievästi pelkoa herättävä paikoitellen :D Kolmas olikin sitten huipennus eli joku oli tehnyt lähes koko MGS1 ensimmäisen kentän ja vieläpä tarkasti. Tapahtumat menivät juuri kuten "oikeastikin" ja huumoriakin löytyi.

Ensivaikutelmiltaan on LBP kyllä yllättänyt positiivisesti varsinkin kun olin hieman skeptinen sitä kohtaan. Tuntuu, että tuli käytettyä 28€ ihan pätevästi jälleen kerran.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 25.12.2008 14:38
LocoRoco on ollut aika kovassa käytössä taas viime päivät. Kenttien nuohoaminen on yllättävän kivaa puuhaa, varsinkin kun saa naureskella itselleen ja sille, kuinka ilmeisiä salareita sitä on aikanaan muutamankin yrityksen jälkeen tullut missattua. Koetin myös speed-run-hommia ekaa kertaa, ja se olikin sitten ihan perkeleen haastavaa. Ohjaus ja useamman LocoRocon välttely/mahdollinen hyödyntäminen tuovat melkoisesti syvyyttä pikasuorituksiin. Ja samalla vitutusta. Koko pelin ensimmäisen kentän hinkkaamiseenkin meni varsin pitkään, joten pidän siitä pelimallista nyt lomaa hetken ja harrastan sen sijaan keräilyä.

Mui mui!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: KOSHIRRO - 25.12.2008 15:45
Mirror's Edge tuli pelattua läpi kahdella istumalla. Olisi voinut olla pitempikin :I


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 26.12.2008 00:38
Olisi voinut olla pitempikin :I
Pelaa time trialeita, niihin saa kulutettua aikaa. Ja sitten on vielä speed runit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: KOSHIRRO - 26.12.2008 00:50
Toki toki, mutta olisihan noita kenttiä silti voinut olla enemmänkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 26.12.2008 16:11
23 tuntia nyt takana FFXII:tä ja pelihän sen kuin paranee. Pelissä on järjetön määrä hamstrattavaa ja kikkailtavaa. Vois koittaa kerätä kaiken mahdollisen. >_> Peli on selvä offline MMORPG, mutta en valita, sillä selvästi paremman pään FF-peli kyseessä. Viime yönä sain molemmat demon wallit murrettua, vaikka eihän sitä ekaa olisi pitänyt läheskään vielä edes hakata. Siitä saikin aivan overpowered aseet kaikille. Sitten tuli parisen tuntia pölliskeltyä tavaraa vihuilta ja niistä sitten kunnolliset armorit kaikille.

Ja ei juma, se Balthier on kyllä yks parhaista FF-hahmoista aikoihin. Jos Vaanin ja Franin sais murhattua, niin muissa hahmoissa ei valittamista. Täytyy sanoa, että odotukset eivät olleet kovinkaan korkealla hahmojen suhteen kympin jälkeen.  :lol: Juonikin on odotettua parempi ja espereille keksin jopa muutamia käyttöideoita. Musiikit ovat oikeastaan pahin heikkous. Ei yhtään hyvää kappaletta koko pelissä, jota voi jo kutsua saavutukseksi. Ylivoimaisesti paskin soundtrack koko sarjassa.

Ehkä FFXIII:ltä voi sittenkin odottaa jotain.



God of Waria tuli myös porailtua ja täytyypä sanoa, että taitaa peli lentää roskikseen suoraan. Huh huh, mitä perusmättöä, joka alkaa haukotuttamaan parissa tunnissa. Todella hieno ps2-peliksi, mutta eihän tuo jaksa millään läpi pelata. Next.
Kuka olet ja mitä olet tehnyt TK:lle?! Eihän tälläinen vaan käy!! Ja vaikka pelistä pitäisitkin, niin niiden huonojen juttujen osalta peli pitäisi mollata alimpaan helvettiin!! Ja kerroit vielä niin neutraalisti Espereistäkin?!?! Luulin että jos peliä joskus pelaat, niin viimeistään siinä vaiheessa lyöt pesäpallomailalla koko pelin parvekkeelta alas hampurilaisen välissä. Kun olet ensin hakannut lihanuijalla levyä ja polttanut kannet. Ei sillä ett' peli sitä olisi ansainnut. FFX:stä on edistytty aika paljon ja kyllähän peli viihdyttää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 26.12.2008 16:22
Kuka olet ja mitä olet tehnyt TK:lle?!

Se on varmaan vaan pilvessä niistä Fraeonin perskarvoista tai jostain muusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.12.2008 16:24
TK:han on grindikuningas, joten peli todennäköisesti vain paranee edetessään  :lol:


Itsehän tykitin Dead Spacen melkein läpi ennen lomia ja varsin onnistunut peli kyseessä ei siinä mitään. Kahtakymppiä enempää ei tuosta kyllä sikakaan maksa ja myyntiinhän se heti lähtee, mutta tämän genin parhaat graffat ja tykit äänet riittivät viihdyttämään RE4 mekaniikan kuorrotuksena näköjään loppuun asti. Miinuksena paska juoni (ylläri), lälläriaseet (eka tykki tuntuu aina munakkaimmalta) ja vaihtelun puute, mikä onneksi ei pääse liika vituttamaan kun pelaa peliä puolisen tuntia päivässä. En olisi ikinä jaksanut peliä läpäistä pitemmissä pätkissä. Peli oli myös todella helppo hardilla, joten älkää helvetissä aloittako normalilla. Katoin kun kaveri pelas normalilla ja viholliset lakosi kun sihtaili örkkejä mihin sattuu ja panoksia aina inventaario täynnä.

Mirrors Edge olikin paras First Person peli sitten Corruptionin ja Portalin. Ei niin paska geni ehkä sittenkään kun on jo kolme ensimmäisestä persoonasta kuvattua PELATTAVAA peliä. Snice.


Little Big Planet. Vänkä idea ja nätti toteutus, mutta muuten täysi failure. Ohjaus on hirven perseestä ja kentät tylsääkin tylsempiä. Parhaat käyttäjien tekemätkin kentät ovat vain "käyttäjien tekemiä", eli kerran jaksaa nauraa joillekin uusille ideoilla ja romukoppaan. Omien kenttien tekokin kiinnostaa älyttömän vähän kun hahmoista puuttuu kaikki tasoloikkailun fiilis ja ilo. Erittäin hieno kuvaus tästä ajasta kun hienot fysiikat ja lällärimeno jaksavat viihdyttää ihmisiä, oikean pelisuunnittelun loistaessa poissaolollaan. Onneksi ei myynyt.

DLC:tkin himottaa kun uudet PS3 pelit saa suunnilleen kaikki johonkin 20 euroon  :/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 27.12.2008 20:12
World of Goo on nyt käsittelyssä. Sain lahjaksi 4000 Wii pistettä, joten ensimmäistä käyttökohdetta ei tarvinnut kauaa miettiä. Noh, meni siinä 1000 pistettä uusiin GH-kappaleisiinkin. WoG on kyllä ollut hieno kokemus, näin kahden ensimmäisen episodin perusteella. Eihän tuolla kovin paljoa kestoa ole, mutta eipä ole tarviskaan. En tiedä onko pelissä parasta ainutlaatuinen pelimekaniikka vai hieno audiovisuaalinen tunnelma.

Harkitsin myös hieman Secret of Manan lataamista, tosin vain jos saan veljeni houkuteltua mukaan peliin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 27.12.2008 22:54
666

Ensimmäinen pelidemo, jonka XO:lle latasin oli Mirror's Edgen demo. Olen peliä pitänyt mielenkiintoisena tapauksena, vaikka olenkin epäillyt, että tuskin se kuitenkaan ihan minun makuuni on. Tuo demo oli yllättävän kova. Pidin aika paljon, mutta en kyllä vielä ole hankkimassa. Ehkä sitten joskus kun saa halvemmalla. Ja olin aivan paska tuossa pelissä "yllättäen".


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 27.12.2008 23:16
Ehkä sitten joskus kun saa halvemmalla

Play.comin Monster Salesta lähtisi reiluun pariin kymppiin. Cheap enough?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 27.12.2008 23:37
Ehkä sitten joskus kun saa halvemmalla

Play.comin Monster Salesta lähtisi reiluun pariin kymppiin. Cheap enough?
Ei ole enää, vaikka siinä etusivulla mainostavatkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.12.2008 19:50
Niin tuli testattua kaverin luona Squaren uusin rahastus-onnistus eli Dissidia. No hahmoja ja kerättävää krääsäähän siinä rittää ja musaa löytyy sarjan peleistä, mikä on ihan kivaa. Harmi, että muuten peli oli

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 31.12.2008 15:02
Kyllä voi ihminen kaikkeen typerään ryhtyä. Pelasimme kaverin kanssa viime yönä Gears of War 2:n maratoonina läpi Hardcore-vaikeustasolla. Yhdeltätoista illalla aloitettiin ja kymmeneltä saatiin homma pakettiin. Pelattiin oikeastaan yhtä soittoa siis melkein kellonympäri. Aika hyvin homma luisti pitsan, sipsien, limpparin ja oluen voimalla, mutta siinä seitsemän aikoihin alkoi haukotuttamaan ja kahdeksan jälkeen homma meni suorittamiseksi, sillä kokoajan toivoi enemmän ja enemmän lopputekstien vilisevän ruudulla. Nukuin juuri yöuneni, mutta olo on silti kuin heroiininarkomaanilla, joka ei ole saanut päivittäistä satsiaan viikkoon.

Hyvä peli tuo oli joka tapauksessa. En kuitenkaan ihan heti uudestaan aio yöllistä pelimaratonia suorittaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 31.12.2008 18:35
Taisin jopa mainita jossain, että tuskin palaan tämän pariin enää ikinä ja ylipäätänsä koko sarjan... mitäköhän vittua päässäni liikkui silloin?
Järkihän se siellä liikkui.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 02.01.2009 14:21
Lord of the Rings: Conquest demoa. Halusin oikeasti pitää siitä, mutta kun ei niin sitten ei. Yksinpeli vaikutti aivan järkyttävältä sontaläjältä, sitä en usko edes coopin pelastavan. Nettimoninpeli sen sijaan oli ideatasolla hyvä, mutta tönkkö pelattavuus ja muutenkin melko keskinkertainen toteutus vain jättävät kokemuksen miinuksen puolelle. Ja reilusti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 03.01.2009 01:58
Final Fantasy VI:n aloitin jokin aika sitten alusta. Läpäisin juuri klassisen oopperakohtauksen ja seikkailu jatkuu makoisasti. Uskomattoman hyvin on peli kestänyt aikaa ja fiilistä pelissä riittää vieläkin helvetisti.

Bangai-O Spiritsiäkin on tullut yhä säännöllisesti hakattua ja peliin ei vain kyllästy. Aina jaksaa yrittää parantaa aikoja tai High Scoreja ja kun maita on niin perkeleesti niin pelattavaa kyllä riittää. DS:än omistaville pakko-ostos!

Nykyään tulee pelattua paljon enemmän kunnon Old School-settiä ja 2D-pelit ovat maistuneet hyvin viimeaikoina. Mitään kiirettä uuteen geniin siirtymisellä ei ole, kun vanhoissa klasareissakin riittää pureskeltevaa ihan tarpeeksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 03.01.2009 03:28
Tullut pelailtua Left 4 Deadia koko ilta muutaman ulkomaalaisen kanssa. On muuten aivan törkeä hauskaa mättöö, kunhan kommunikaatio pelaa. Blood Harvestia vedettiin advancella, kesti noin 2 tuntia  ;D. Rupesi meinaan pikkusen tökkimään homma rescue vaiheessa, vaikka hyvä taktiikkakin löytyi. 2 tankkia tuotti todella suuria vaikeuksia. En halua edes ajatella, millaista tuo on expertillä (vaikkakin luultavasti tulen sitäkin pelaamaan, kunhan tutustuu kunnolla kenttiin).

Vielä kun pääsisi pelaamaan kunnon suomiporukalla!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 03.01.2009 13:04
Tullut pelailtua Left 4 Deadia koko ilta muutaman ulkomaalaisen kanssa. On muuten aivan törkeä hauskaa mättöö, kunhan kommunikaatio pelaa. Blood Harvestia vedettiin advancella, kesti noin 2 tuntia  ;D. Rupesi meinaan pikkusen tökkimään homma rescue vaiheessa, vaikka hyvä taktiikkakin löytyi. 2 tankkia tuotti todella suuria vaikeuksia. En halua edes ajatella, millaista tuo on expertillä (vaikkakin luultavasti tulen sitäkin pelaamaan, kunhan tutustuu kunnolla kenttiin).

Vielä kun pääsisi pelaamaan kunnon suomiporukalla!
Expertillä Blood Harvestin loppu on aika kyrpivä, muttei se mahdoton ole. Viimeksi kun yritin sen expertillä porata niin sillä viimeisellä yrityksellä kun kaikki näytti menevän hyvin, niin toinen Tank ei pitänyt sitä varoitusääntä ollenkaan, yhtäkkiä se vaan oli ovensuussa, jokainen jumittui huoneeseen kun tank blokki ovensuuta.  :)

Mut melkeen jokaisesta lopusta selviää siten, että kaikki vaan yhteen huoneeseen kämppäämään, kun tank tulee kaikki juoksee ja joku toivottavasti heittää molotovin. Kun eka tank kuolee niin takaisin samaan huoneeseen ja kuvio uudelleen. Ei niistä zombiehordeista loppujenlopuksi paljoa vastusta ole.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 03.01.2009 16:28
Tullut pelailtua Left 4 Deadia koko ilta muutaman ulkomaalaisen kanssa. On muuten aivan törkeä hauskaa mättöö, kunhan kommunikaatio pelaa. Blood Harvestia vedettiin advancella, kesti noin 2 tuntia  ;D. Rupesi meinaan pikkusen tökkimään homma rescue vaiheessa, vaikka hyvä taktiikkakin löytyi. 2 tankkia tuotti todella suuria vaikeuksia. En halua edes ajatella, millaista tuo on expertillä (vaikkakin luultavasti tulen sitäkin pelaamaan, kunhan tutustuu kunnolla kenttiin).

Vielä kun pääsisi pelaamaan kunnon suomiporukalla!
Expertillä Blood Harvestin loppu on aika kyrpivä, muttei se mahdoton ole. Viimeksi kun yritin sen expertillä porata niin sillä viimeisellä yrityksellä kun kaikki näytti menevän hyvin, niin toinen Tank ei pitänyt sitä varoitusääntä ollenkaan, yhtäkkiä se vaan oli ovensuussa, jokainen jumittui huoneeseen kun tank blokki ovensuuta.  :)

Mut melkeen jokaisesta lopusta selviää siten, että kaikki vaan yhteen huoneeseen kämppäämään, kun tank tulee kaikki juoksee ja joku toivottavasti heittää molotovin. Kun eka tank kuolee niin takaisin samaan huoneeseen ja kuvio uudelleen. Ei niistä zombiehordeista loppujenlopuksi paljoa vastusta ole.

Jeps, eiköhän tuo vähän kokeneemmalla porukalla menisi helpommin. Minä olin ainut tiimissä, joka oli edes kyseistä campaignia pelaillut. Taktiikkana tuossa käytimme sitä ladon yläkertaa, melko helppo puolustaa kun zombeja tulee vain yhdestä pienestä reiästä ja sieltä tikkaiden puolelta. Homma toimii usein ongelmitta ja tankeiltakin pääsee tarvittaessa nopeasti karkuun. Onhan sitä talon yläkertaakin kokeiltu, mutta itse kyllä pidän ladosta enemmän. Ei smokeritkaan kauheasti häiritse kun kaikki pysyy nurkissa, niiden täytyy aina tulla näkyviin jolloin ne saa ammuttua nopeasti ennen kuin kunnon vahinkoa saavat aikaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 03.01.2009 17:03
Joululahjojen kanssa on tullut vietettyä nyt kohtuu paljonkin aikaa, mitä onkin paha katua. Varsinkin uusin Mario Kart on pyörinyt Wiissä todella useaan otteeseen ja tulee vielä varmasti pyörimään jatkossakin. Vaikkei peli edelleenkään iske kuten Crash Team Racing, on uusin Kartti kyllä silti minun suosikki omassa sarjassaan. Wii Wheel tuo yllättävän paljon mukavuutta pelaamiseen ja varsinkin kun mukaan on lisätty temppujen teko ja keuliminen, niin ohjaamisessa on juuri oikeanlainen tekemisen tunne. Ratin käytön tarkkuudestakaan on paha valittaa, vaikka pari kertaa on innostuksen keskellä jorpakkoon mentykin.

Pelattava ei myöskään lopu heti kesken, sillä nettipelin simppeli rankingsysteemmi on onnistunut koukuttamaan minut maailmanlaajuiseen kilpailuun, vaikka ajotaidot ovatkin vielä vähän heikoissa kantimissa. Onneksi kehittymisen varaa sentään vielä on.

Toinen pelaamani peli on ollut uusin Prince of Persia, joka odotetusti on edustanut sitä hieman keskinkertaisempaa linjaa ikävien puutteidensa takia. Eniten meikäläistä on rassannut raiteilla liikkumista muistuttava pelaaminen, mistä johtuen myös kontrollit ovat saaneet kärsiä. Loikinta ei nimittäin onnistu kuin hyvin harvoin parilla eri tavalla, ja jos jotain ovelampaa vain yrittää, on tuloksena joko kuolema taikka turha ja aikaa vievä häslinki. Kenttäsuunnittelu on muutenkin hieman köyhän tuntuista, sillä vähän väliä on tunne siitä, että kaikki temppuilupaikoista välillä jopa maisemiin ovat vain kopioita toisistaan. Edes se viimeisin ja mielenkiintoisin osuus eli taistelut eivät ole pelastuneet toiston turmiolta. Ovathan yhteenotot toki hienoja ja erilaisia komboja on ihan mukavasti, mutta parin ensimmäisen mätön jälkeen ei tarvitse odottaa enää mitään uutta.

Kaikesta tästä huolimatta olen pelin parissa jopa kuitenkin viihtynyt. Suurin kiitos moisesta kuulunee trophyille, joita jaetaan kerrankin jopa anteliaasti. Oikeastaan jokaisella pelaamiskerralla käteen jää ainakin yksi saavutuksesta ansaittu virtuaalipokaali, mikä riittääkin kannustamaan minua pelaamaan. Samalla trophylahjonta nostan peliä silmissäni ainakin vähän korkeammille sijoille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: eebrozgi - 04.01.2009 01:47
B.O.B.ia Wiin SNES-emulaattorilla. Mainio peli, erittäin vähälle julkisuudelle jäänyt vaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: blindside - 04.01.2009 04:00
>uusin Prince of Persia
>kuolema
(http://ihme.org/~blind/images/laughing_elf_boy.jpg)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kogeki - 04.01.2009 05:50
Hetki sitten häkellyin ihmetyksestä. Huomasin frendilistallani tuttavan, joka pelasi CoD2:sta. Hän oli myös hiukan aiemmin kutsunut minut partyynsä. Mietin hetken ja nappasin CoD2:n kotelon kirjahyllystä. Kuten moni jo varmasti on lukenut, entinen boxini/entiset boxini hajottivat levyjäni. Myöskään ostamani CoD2:n pelilevyt eivät olleet poikkeus. Siksipä en uskonut, että levyt enää toimisivat. Suureksi hämmästykseksini huomasin, että yksi niistä toimii. Olin kuitenkin vielä mielentilaltani rauhallisen tyyni, koska tiesin, että se voi vielä tiltata myöhemmässä vaiheessa.

Peli ei kuitenkaan tiltannut ja hyppäsin riemusta. Codini toimii. CoD2 on yksi niistä Live-peleistä, joka toi minut kunnolla Liven ihmeelliseen maailmaan PDZ ja PGR3:n kanssa. Sen kautta tutustuin moneen hyvään Livekamuun ja niistä peleistä on paljon hyviä muistoja. Tämä on myös se peli, jossa tutustuin ekaa kertaa aitoon helium-olentoon. Rasittavia tapauksia. Toujaneee!!  :lol:

Pelailtiin siinä sitten muutama mappi ja kyllähän se ihan hyvin lähti menemään. Pelin ainoa huono puoli on aseiden huono balanssi, mutta muuten en löydä valittamista. Nettikoodissa on H3:lla ja varsinkin GoW2:lla oppimisenvaraa, mapit ovat toinen toisensa jälkeen onnistuneempia ja pelimuodot silkkaa rautaa. Pelattavuus on muutenkin kohdillaan vieläkin, vaikka muutaman vuoden vanha peli onkin.

Tuli ihan hyvät muistot mieleen ja ponnahti mieleen ajatus, että voisin joku päivä käydä testaamassa taas PDZ kunhan saisi ainakin pari suomalaista houkuteltua mukaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 04.01.2009 13:51
Tuo kuolemattomuudesta valittaminen on kyllä lopulta kohtuu turhaa PoP:n kohdalla. Tasoloikkakohdissa checkpointit on toteutettu lähes tulkoon samalla tyylillä kuin monessa muussakin vähänkin tasolta tasolle pomppimista vaativissa peleissä nykyään, ehkä jopa joskus paremminkin. Taisteluissa tämä kunnon rankaisun puute toki kusee hieman mättöjä jännityksen osalta, mutta huomasin muutaman matsin jälkeen oikeasti karttavani Elikan apua yhtälailla kuin kuolemaa, joten lopputulos on lähestulkoon sama. Tietenkin sitä kuolemaa ei vieläkään näy, mutta kun ei mokaile, niin mikäs siinä.

Totta kai voisin kokea pelin jopa parempana jos se tosiaan rankaisisi pelaajaa, mutta meneepähän tämä kohtuu hyvin näinkin. Kuoleman "puute" kun ei ole edes pelin pahin vika.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: WeePee - 04.01.2009 17:28
Huh huh. Reilu tunti vierähti GoW2:n hordea pelatessa. Kerrankin löytyi mukaan kovia pelaajia, sillä selvisimme 38 aaltoon asti. ( 4 pelaajalla !! ) Lopussa tuli enään muutamia tappoja itselle muiden niitatessa loput. Olihan se aika hassua, kun joutui tyhjentämään pari lipasta yhteen vihuun.

Lopussa alkoi jo oikeastaan vähän puuduttamaan, sillä en uskonut, että pääsisimme näin pitkälle. Yleensä on tyssännyt meno 20. aaltoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 04.01.2009 17:45
Yakuza 2 tuli vedettyä ja hahhah niitä juonenkäänteitä aivan lopussa! Tuli repeiltyä ihan kunnolla. Aivan viimeinen taistelu tuotti myös vaikeuksia kun vedin aiemmissa taisteluissa kaikki potionit, koska kuvittelin jokaista taistelua ihan viimeiseksi. Viimeisessä bossissa oli myös aivan naurettava quick time event  joka tais ratkaista koko homman :/

Eipä tule tehtyä/kerättyä kaikkia sivutehtäviä ja romppeita. Yhdessä tehtävässä pitäis Shogia opetella mutta kiinalaiset laatat niin pelaappa siinä sit. 100% ei myöskään saa ellei kaikki tehtävät ole onnistuneesti suoritettu. Mutta jooh, erittäin jees sukellus japanilaiseen kulttuuriin ja alamaailmaan. Mielellään pelas läpi. Pisteet myös alkuperäiskielestä.


Viimeinkin myös perehdyin Cave Storyyn ja olipas se mukava! Oisko mennyt jotain 6-8h läpäisyyn? Eihän tätä voi kun suositella jos vähänki metroidvaniat kiinnostaa. WiiWare-versiota odottelemaan sit.

e: Eipä tuo kuitenkaan kovin haastava ollut. Jostakin kun muistelen lukeneeni "some ridiculously tough bosses" niin eipä niitä sillai ollut kuin yksi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 04.01.2009 20:26
e: Eipä tuo kuitenkaan kovin haastava ollut. Jostakin kun muistelen lukeneeni "some ridiculously tough bosses" niin eipä niitä sillai ollut kuin yksi?

Pelissähän on kaksi polkua, jossa toisessa
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Toinen on selkeästi vaikeampi ja siellä on niitä tappopomoja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 05.01.2009 01:59
Tuli eilen vedettyä läpi kaikki Mirrors Edgen speedrunit. Oli kyllä yhtä helvettiä ne jotkut chapterit, kun piti aina restartata suunnilleen joka kuoleman/virheen jälkeen. Varsinkin viimeisessä chapterissa se vitutti, kun tuli kämmäiltyä aina siellä lopussa, niin sitten vaan restarttia kehiin ja kestämään sitä samaa paskaa hissiajelua yms. Chapterissa kun ei ole paljoa pelattavaa, niin alkoi risomaan kun sai aina odottaa niissä hemmetin hisseissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 05.01.2009 02:00
e: Eipä tuo kuitenkaan kovin haastava ollut. Jostakin kun muistelen lukeneeni "some ridiculously tough bosses" niin eipä niitä sillai ollut kuin yksi?

Pelissähän on kaksi polkua, jossa toisessa
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Toinen on selkeästi vaikeampi ja siellä on niitä tappopomoja.

Oho. Pitää pelata. Kävi kyllä mielessä ja olisin varmaan kokeillut mutta yks tallennuspaikka...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 06.01.2009 11:28
Gba:kin pääsi taas pelien makuun. Oli eilen sellaiset 7h Guitar Hero(xbox 360) matsit. Täytyy antaa tekijöille propsit, että ovat keksineet todella aloittelijaystävällisen pelin. Suurinosa porukasta ei ollut pelannut ikinä, mutta jo yhden biisin jälkeen homma oli hanskassa ja kaverit koukussa. Suunnittelivat jo Rock Bandin ostamista. ;D

Wiihin ei koskettu tälläkään kertaa, vaikka sen piti olla se partykoneiden kuningas. Otin kumminkin lainasta pois, nyt voisi itse tahkota sen Zeldan ja Marion vihdoinkin loppuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 06.01.2009 19:33
Ski Jump International 3:sta on tullut viime aikoina pelattua ihan älyttömästi. Koukuttava klassikko. Kyllästyin norjalaisten hallintaan, joten päätin päivittää hyppääjät kauden 08/09 hyppääjiksi ja latailin lisää mäkiä. Parhaimmillaan maailmancupissa olen ollut kolmas, mäkiviikolla toinen ja minulla on tapana ollut kauden päätteeksi pitää itse MM-kisat tai olympialaiset.

Jos jotain puutteita pitää pelistä etsiä, niin joukkuekisasysteemi on minun mielestäni huono. Ja tässä ei ole nettipeliä. Ehkä sitten Ski Jump 4:ssa, jota tuskin ei tulla näkemään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 09.01.2009 05:37
Huzzaaah! Voitin Zicon.  :o Sain siis vihdoin tyydytettyä trophy-huoruuttani Wipeout HD:ssa Beat Zico kulta-trophyllä. Kyllähän siihen muutama yritys tuhlautuikin, ennen kuin aika vihdoin alittui jopa huimalla 3 sadasosalla. ;D Aluksi en edes tajunnut saaneeni sitä, vaan luulin, että aika ylittyi taas jollain kymmenyksellä, kun meni niin tiukille. Ärsyttävän helppo, mutta samalla pirullisen vaikea trophy. Tuossa on niin monta kohtaa, jotka menevät lähes aina hyvin ja vain yksi kohta, joka ei melkein ikinä mene kohdilleen (se lopun ramppi, josta hypätään kapealle radalle ja pitäisi onnistua vieläpä tekemään barrelrolli mitättömän lyhyen & matalan ilmalennon aikana). Sitten, kun onnistun huonosti menevässä kohdassa, koko muu kierros on mennyt ihan vituralleen. Aina joku kohta kusi.

Seuraavaksi voisi alkaakin harjoittelemaan Zone-pelimuotoa ja tavoittelemaan Zeusta


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.01.2009 07:43
Kuka olet ja mitä olet tehnyt TK:lle?! Eihän tälläinen vaan käy!! Ja vaikka pelistä pitäisitkin, niin niiden huonojen juttujen osalta peli pitäisi mollata

<_<

40 tuntia nyt takana ja uskallan jo nyt sanoa, että paras FF heti kutosen jälkeen. Ei mitään putkinjuoksun sontaa, vaan sidequestejä voi tehdä koko ajan, eikä vasta aivan lopussa, joten niistä saaduista tavaroista on jopa iloa tällä kertaa. Taistelumekaniikka on helposti paras japsiropeissa nähty, eivätkä ne quickenit todellakaan ole mitään overpowereita, vaikkka jotkut niin väittivät. Jos hankkii kaikki heti alussa, niin varmasti tekee tuhoa, mutta myöhemmin bosseilla alkaa olla jo niin pirusta HP:ta, että niiden teho laskee huomattavasti. Tekniikat ovat myös oikein käytettynä tosi hyödyllisiä monessakin vaiheessa ja monet huntit on tullut tapettua niiden avulla paljon aikaisemmin, ennen kuin oli edes tarkoitettu. Loot-systeemi pakottaa miettimään, mitä ostaa ja mitä ei. Enää ei voi mennä kaupunkiin ja tyhjentää kaikki kaupat tyhjäksi, kun aikaisemmissa peleissä sitä massia saa aivan liikaa.

Miinusta annan vain umpipaskoista musiikeista ja lisenssilautailu on aika turhaa, kun ne kaikki saa kuitenkin niin helposti avattua.

Pienellä säätämisellä pelistä saisi aivan superhyvän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 09.01.2009 18:04
Miinusta annan vain umpipaskoista musiikeista ja lisenssilautailu on aika turhaa, kun ne kaikki saa kuitenkin niin helposti avattua.
Mitä sitten teet niillä munattomilla Espereillä? Itse sain juuri uuden Esperin, mutta eihän sitä viitsi käyttää kun oman hahmot tekee pahempaa jälkeä per isku kuin Esper. Onhan se Esperin viimeinen isku hiukan kovempi, mutta ei juuri mitään mikä toisi mitään etua, verrattuna siihen että vain iskisi perus hahmolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 12.01.2009 15:52
NHL 09:n kokeilin asentaa kovolle ja katsoa mitä eroa DVD:ltä pelaamiseen oli, ja samalla myös innostuin itse pelistä uudestaan.

Kovolle asentaminen hiljensi kyllä huomattavasti käyntiääntä, mutta ei lyhentänyt olennaisesti peliä ennen olevaa lataustaukoa. Jätän kyllä asennuksen tuohon ja poistan vasta jos tila rupeaa loppumaan. Itse pelissä olen pikkuhiljaa alkanut tympääntyä Be A Pro-moodiin. Pelimuoto on ensinnäkin aivan liian helppo, kun pelaaja saa käsiinsä heti alkuun 80-ratingilla varustetun pelaajan, joka on tungettu alimman ketjun lisäksi niin yli- kuin alivoimaan sekä rankkarivetäjiin. Tällöin tulokkaani kivikätinen puolustava puolustaja oli heti ensimmäisessä pelissä kolmannessa pakkiparissa, kakkosylivoimassa, ykkösalivoimassa sekä toisena vetäjänä. Tällä hetkellä kausi ei ole edes puolivälin yli edennyt, ja olen päässyt farmista Rangersin toiseen pakkipariin ja saan aivan järkyttäviä minuutteja vaikka kuinka päin mäntyä pelaisin. Noh, toivottavasti ensi vuoden versiossa tätä pelimoodia on muokattu enemmän.

Päätin kuitenkin aloittaa Dynasty-pelimuodon Chicagon nuorilla oreilla. Koitin pelata defaulteilla All-Star-slidereilla, mutta tuloksena oli joka kerta se, että paikkoja ei itselle synny eivätkä omat vedot eivät uppoa millään. Toisaalla vastustaja omaa yli-inhimilliset refleksit ja tekee periaatteessa mitä haluaa. Sitten päätin muokata hieman slidereita, joissa tärkeimpänä pelinopeuden, agressiivisuuden sekä kiekkokontrollin lasku sekä laukaustarkkuuden ja -voiman nosto. Ovathan vedot näillä asetuksilla naurettavan lujia sekä paikoitellen liian tarkkoja, mutta tulokset ovat hämmästyttäviä: ensimmäisessä pelissäni voitin Rangersit 3-2 kolmen ensimmäisen erän maalin ansiosta, hävisin 3-1 Washingtonille ja voitin Nashvillen 5-2, joka on ollut tähänastisista peleistä ehkä paras. Ensimmäinen erä alkoi vahvasti komennossani Patrick Kanen viimeistellessä kaksi maalia, mutta toisessa erässä Nashville vastasi kahdella maalilla minun yhtä vastaan ja peli oli 3-2 kolmanteen erään tullessa. Tässä erässä Nashvillen kovasta painostuksesta huolimatta lisäsin ensiksi johtoani yhdellä maalilla sekä löin loppuluvuiksi 5-2 tyhjiin pelin viime hetkillä.

Tästä on siis todella mukava jatkaa ja ainoa purnaamisen aihe onkin jäähyjen vähyys, jonka takia yli- ja alivoimatilastot vääristyvät reilusti. Tämä on kuitenkin käsittäkseni yleinen ongelma, ja en kyllä todellakaan ala purnata kun peli maistuu tällä hetkellä näin hyvin. Miten laudan muilla NHListeillä on konetta vastaan kausipelit menneet ja minkälaisilla asetuksilla? Lohari?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 13.01.2009 19:08
Oli vapaapäivä, joten napsautin Abe's Oddyseen läpi. Mainio peli, mitä nyt loppui hieman töksähtäen. Ois voitu mehustella enemmän. Jäi myös harmittamaan, ettei tässä anneta mitään dataa siitä, kuinka paljon mudokoneja kokonaisuudessaan jäi pelastamatta. Muuten saattaisi vaikka innostua yrittämään sataa prossaa, mutta nyt se saa kyllä jäädä.

Sen sijaan siirrynkin ihan lähipäivinä eteenpäin, ja Exodduksen seuraan. My old friend. Luvassa hullumpaa kenttäsuunnittelua, monipuolisempia kontrolleja ja tekemistä(erityisesti useamman mudokonin komenteleminen samanaikaisesti palkitsee Oddyseen jälkeen), enemmän pelattavaa, enemmän haastetta, enemmän huumoria, ja ylipäätänsäkin enemmän kaikkea. Saas nähdä kuinka hyvin peli on vielä vuosien takaa muistissa, kunhan siinä taas vauhtiin pääsee.


Peeäs. Myös LocoRoco pyörii edelleen aktiivisesti. Enää kolmessa kentässä kerättävää, kaikki muut jo satasessa. Saa jäädä paussille, kunhan tämä urakka on viimein ohi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 13.01.2009 19:19
Taas on päästy GH: World Tourin makuun. Olipahan vaan rummut reilun kuukauden paskana. Mutta onhan tämä taas mukavaa, kun toimii. Pitääköhän sitä ruveta harkitsemaan jo Rock Bandien ostamista.  :rollaus:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.01.2009 21:04
Fallout 3:sta väännetty viimeisen viikon aikana luvattoman paljon. Pelikello raksuttaa ~56 tunnin kohdalla ja pääjuonessa menen käsittääkseni vielä kohtuu alussa.  Scientific Pursuits -questia vasta väännän. Pääjuonta olen tarkoituksella jätellyt viimeiseksi ja suurin osa peliajasta onkin kulunut sivuquestien ja muun seikkailun merkeissä. Hahmoni on ollut lvl20 jo pari päivää, vähän harmi että raja tuli vastaan näinkin pian. Koirankin löysin joku aika sitten. Pääasiassa hyvällä hahmolla olen pelannut, pahaa karmaa on pääasiassa tullut vain nyysimisestä. Ensi kerralla ehkä sitten pahemmalla hahmolla.

Pelissä on kyllä aivan liikaa nähtävää ja tehtävää. Melkein olen vihainen itselleni liiasta pelaamisesta, kun tärkeämpääkin tekemistä olisi. Mutta tätä ne hyvä pelit teettää  :) Sivujuonet ovat onneksi kunnollisia ja oikeasti kiinnostavia, eikä pääjuonen puuttumista edes välttämättä kauheasti huomaisi. Lähestulkoon koko ajan käy niin, että olen esimerkiksi matkalla tekemään jotain questia, kun huomaan jotain mielenkiintoista. Tämä sitten johtaa siihen, että seuraavat pari tuntia menee uuden paikan läpikotaisessa tutkimisessa ja nuuskimisessa. Bethesda on kyllä onnistunut varsin hyvin mielenkiintoisen ja uskottavan maailman luomisessa. Vihollisia saisi olla kyllä enemmän erilaisia, mutta onpahan ainakin suurin osa ihan kiinnostavia. Tuleeko kellään muulla Yao Guaista pieniä Akakabuto-fiiliksiä pedon hyökätessä kimppuun raivoisalla hypyllä ja raajat ojossa? Seuraavaksi ideana olisi jatkaa pääjuonen kanssa vähän eteenpäin, ennenkuin pidän siitä taas taukoa.  Monta kiinnostavaa sivuquestiakin olisi odottamassa, mm. yhden 500-vuotiaan viulun etsiminen. Brotherhood of Steelin kanssa pitäisi myös mennä veljeilemään.

On se vaan niin hyvä peli, ja aivan liian koukuttava. Tällä hetkellä on tenttiviikko päällä joten pelaamista pitää vähän rajoittaa, mutta en malta odottaa että pääsen jatkamaan peliä. Puhumattakaan parin viikon päästä saapuvasta ekasta DLC:stä. Huvittavasti en ollut alunperin edes kauhean kiinnostunut pelistä, johtuen osaltaan varmaan vähäisestä kokemuksestani sarjan aiemmista osista. Halvan hinnan (26e) takia päätin pelin kuitenkin ostaa, kuten Peliostokset-ketjussa kerroinkin, ja hyvä niin. Ehdottomasti yksi viime vuoden parhaimpia pelejä ja yksi koukuttavimmista peleistä hetkeen aikaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 15.01.2009 20:49
Nyt se tapahtui.

Palasin Okamin äärelle takaisin. Jätin sen kesken kesäloman lopussa pelitulvan takia, mutta nyt on osa peleistä toistaiseksi pelattu kerralteen läpi ja halusin nyt vihdoin paneutua Okamiin. Pelikelloni näytti jo 26h kun olin jättänyt sen kesken, eli olihan Okamia pelattu jo jonkun verran, mutta silti olen juuri käsittääkseni päässyt yli pelin puolenvälin (ja pelikello näyttää jotain 33h). Aikaa on tosin kulunut sivutehtäviin, joita on ollut mukava tehdä aina välillä ja muutenkin koko Okamin maailman tutkimiseen. En ole koskaan pahemmin pitänyt Japania mitenkään ihmeellisenä, enkä voi sulattaa niitä hehkuttajia, joiden sanoma on että Japani ja kaikki mitä sieltä tulee, on parasta ikinä... mutta nyt kyllä on pakko todeta, että Okamissa on sitä jotakin ja jos jollekin haluan luovuttaa sen "kawaii" -tittelin, niin Okami on sen ansainnut, se on juuri oikealla tavalla japanihenkinen.

Ja mitä vielä... kaiken lisäksi cel-shading -grafiikka toimii ja äänimaailma on sopivasti Okamille sovelias, mutta taistelut eivät ole ihan sitä, mitä haluaisin niiden olevan. Onhan ne ihan hassuja "virityksiä", eivätkä taistelut muulla tapaan varmaan toimisikaan, mutta ne ovat silti aika tylsiä ja turhia. En siis pidä taisteluita kovin suuressa arvossa...

Se on pötyä, että Okamista tulee helposti mieleen Zelda. Onhan siinä jotain hyvin pieniä "yhtäläisyyksiä", mutta Okami painii ihan eri sarjassa kuin Zeldat ja on kaiken lisäksi parempi kuin melkein mikä tahansa Zelda. Vain TWW:n nostaisin Okamin yläpuolelle, tosin eipä Okamia pysty vertaamaan mihinkään Zeldaan... se on vain niin monella tapaan erilainen peli, siitä ei tule siis mieleen mikään muu pelisarja, ei edes ICO tai Shadow of the Colossus, jotka ovat samalla tapaan "taidepelejä" kuin Okami.

Tykkään paljon. Olisi myös kiva koittaa Okamia PS2:lla, mutta taidan tyytyä omaan Wii -versiooni, jonka tulen varmasti pelaamaan vielä monia kertoja läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.01.2009 21:29
Bangai-O:n lisäksi paskalla käydessä tulee pelattua myös uusinta Advance Warsia. Ja onhan se perkeleen hyvä.

+salamannopeat valikot, alkutekstit tms
+yllättävän hyvin toimivat musiikit, jotka eivät kuulosta miltään puurolta kuten DS pelit yleensä
+selkeät ja nätit spritet (vaikka edellisen osan tyyli olikin parempi)
+napakka vaikeustaso
+täydelliset kontrollit
+nopeat tai jopa olemattomat animaatiot

-tehtävien välissä pitää näpytellä A:ta ja kattoa rumia anime piirroksia



DS on kiva!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 15.01.2009 21:42
-tehtävien välissä pitää näpytellä A:ta ja kattoa rumia anime piirroksia

Muistaakseni joko start tai B skippasi suoraan tehtävään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.01.2009 21:46
-tehtävien välissä pitää näpytellä A:ta ja kattoa rumia anime piirroksia

Muistaakseni joko start tai B skippasi suoraan tehtävään.

Katos, aikalailla virheetön peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Jerskaleh - 15.01.2009 22:41
Lainasin kaverilta GTA 4:n sexboxille. Odotukset tälläiselle "supermegaultra" pelille oli melko korkealla, mutta eipä ole niitä vielä täyttänyt. Hieno ja kaunis kaupunki jossa on kiva kaahailla kyllä jees ja peli tuntuu jotenkin tosi realistiselta mikä on hieno juttu, muttakun varsinkin näin alussa tehtävät tuntuu tylsiltä ja niinpäinpois. Kuitenkin ihan kiva peli, kaveri jotain selitti että se on kivempi myöhemmin, mutta kattoo nyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 16.01.2009 21:44
Tästä on siis todella mukava jatkaa ja ainoa purnaamisen aihe onkin jäähyjen vähyys, jonka takia yli- ja alivoimatilastot vääristyvät reilusti. Tämä on kuitenkin käsittäkseni yleinen ongelma, ja en kyllä todellakaan ala purnata kun peli maistuu tällä hetkellä näin hyvin. Miten laudan muilla NHListeillä on konetta vastaan kausipelit menneet ja minkälaisilla asetuksilla? Lohari?

Heh, aloitin kauden melkein heti pelin saatuani, ja ei tullut säädeltyä muuta kuin tuota vaikeustasoa. Kun harjoituspeleissä Detroit antoi suht kovan vastuksen jo Rookie-tasolla, niin en uskaltanut ekalla kaudella laittaa kuin Prolle tuon vaikeustason. ;D Lisäksi ihan kauden alku tuli pelattua vanhalla matkatelkkarillani, joten valikkokikkailu oli todella tuskaista kun teksteistä ei tahtonut saada mitään selvää. Osittain tuostakin syystä tyydyin vain vaikeustason säätöön.

Kausi tuli lopeteltua jouluaaton maissa ja parhaalla mahdollisella tavallahan se päättyi; pysti lähti kotiin Washingtonilla. Itse kaudella sijoituin Itäisessä konferenssissa viidenneksi ja Ovechkin voitti maalipörssin suht ylivoimaisesti. Playoffit alkoivat tiukalla sarjalla Atlantaa vastaan. Lehtonen pelasi ilmiömäistä peliä ja maalit olivat todella kortilla. Viiteen peliin taidettiin saada ratkaisu vasta jatkoajalla. Lopulta väänsin kuitenkin tarvittavat maalit ja vein sarjan voitoin 4-3. Toisella kierroksella vastaan tuli Toronto, joka ei juurikaan ongelmia aiheuttanut. Toskala pelasin tutun "varmaa" peliä ja vein sarjan helposti 4-1. Itäisen konferenssin finaalisarjassa vastaan asettui New Jersey. Brodeur pelasi pari ekaa peliä yhtä erinomaisesti kuin Lehtonen, mutta sen jälkeen alkoi lipsua ja sarja kääntyi lopulta minulle 4-2. Stanley Cupin tiellä oli enää Colorado. En ymmärrä miten Colorado oli saatu finaaleihin järkättyä, sillä runkosarjan kohtaamisiemme perusteella en olisi uskonut sen selviävän edes pudotuspeleihin. Runkosarjan otteluiden tahti jatkui edelleen ja voitin jokaisen ottelun vähintään kolmen maalin marginaalilla ja sarja katkesi suoraan 4-0. Edessä olisi nyt ilmeisesti sopimuksien uusiminen ja muu valmistelu uutta kautta varten. Saa nähdä milloin Washingtonin taival jatkuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.01.2009 19:28
Dead Space läpi. Käteen jäi hyvä RE4 sikiö, jolla oli taskussa muutama oma lantti, mutta suurin osa valuutasta oli kuitenkin korkeakorkoista lainaa isolta herralta. Peli oli myös venytetty aivan äärimmilleen. Täysin valehtelematta peli olisi ollut puolet lyhempänä puolet parempi. Lopun isot hallit täynnä örkkejä melkein tappoivat peli-innon, mutta koska ostan niin vähän pelejä nykyään, oli tämä jo periaate syistä pelattava läpi. Olivat myös kehuneet viimeistä pomoa, joka kieltämättä taisi olla pelihistorian komeimpia. Harmi, että se kaatui lapsellisen helposti ja yllätyksettömästi.

Lopetus oli helvetin kökkö, mutta missäpä pelissä ei.


Seuraavaksi HD-projektiksi pitäisi aloittaa Bioshock, mutta kun näin kaverin puoliväli pelausta jonkinaikaa, laski into tähän noin 1000%. Tämän pelin jeesus-status kertonee taas vähän lisää surullista tarinaa ensimmäisen persoonan räiskinnöistä *viulumusiikkia*


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 17.01.2009 21:18
Secret of Mana aloitettiin veljen kanssa. Alkuvaikutelmat olivat ehkä hieman negatiiviset. Moninpeliin pääsi vasta 30-60 minuutin pelaamisen jälkeen kun toisen hahmon sai avattua. Ihan loogista, mutta kyllähän se vähän harmitti kun moninpeliä ei heti voinut aloittaa. Peli on tuntunut myös melko vaikealta. Tämä ei suoranaisesti ole huono asia, mutta kun kuolema korjaa liian usein epäreilulla tavalla. Hahmon recovery -aika on niin tajuttoman pitkä että pari vahvempaa vihollista jos ahdistaa nurkaan niin luvassa on hidas mutta varma kuolema. Tämän kanssa pitää vain opetella elämään ja välttämään vastaavia tilanteita. Olisi ollut kuitenkin kohtuullista että edes valikon olisi voinut avata kesken perseraiskauksen.

Alussahan tämä vielä on ja peli tuntuu kehittyvän mukavaan tahtiin, joten mielellään pelaa, varsinkin kun on seuraa.

Edit: Tänään peli sitten naulitsi ruudun eteen noin 5-6 tunniksi. Tuona aikana emme menneet kuin Water Palacen ja Pandora Ruinsin. Water Palacen pomovastus osoittautui erittäin hankalaksi, kunnes älysimme tulittaa Freeze -hyökkäystä. Grindaukseen emme ole sortuneet, joten se varmaan osittain selittää pelin vaikeuden. Hauskaa silti on ja sopiva vaikeustaso vain pakottaa strategisempiin lähestymistapoihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 18.01.2009 21:46
Killer7:n sain vihdoin aloitettua. Uniikki tapaus, tulisipa tällaisia enemmän. Aika piinaavaa pelattavaa.
True Maskin kesot pystyyn -reagointi huvitti hiukan.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 21.01.2009 16:44
Vaivun hiljalleen apatiaan.

Tulen väsyneenä kotiin, syön ja pelaan:

Far Cry 2:ta

kunnes se yksi ja ainoa tallennukseni ilmeisesti korruptoitu eikä suostu enää latautumaan, jolloin siirryin

Fallout 3:een.

Kumpikaan peleistä ei ole tuottanut minkäänlaisia hienoja hetkiä tai kokemuksia, mutta ovat kuitenkin tarpeeksi pelattavia, ettei niiden pelaamista viitsi lopettaa. Kunhan painelen nappeja ja jotain tapahtuu telkkarissa.

Apua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 21.01.2009 19:37
Ostin Uncharted: Drake's Fortunen joululomalla ja korkkasin viime yönä. Muutama chapteri on nyt pelattuna ja odotukset loppupelin suhteen on korkealla. Minulla oli alun perin aika suuriakin epäilyjä Unchartedin suhteen, ehkä lähinnä sen takia, että olisin toivonut Naughty Dogin tekevän uuden Jak & Daxterin tyylisen pelin realistisemman ulkoasun sijaan. Naughty Dogin pelejä rakastavana ostin onneksi Unchartedin, sillä en ole vielä pettynyt kertaakaan.

Tulitaisteluja voisi olla hieman harvemmin, sillä paikkojen tutkiminen olisi mukavampaa ilman kokoaikaista räiskintää. Toisaalta kaikki kentät on aika lineaarisia putkia, joissa ei pääse harhailemaan pois polulta, joten tutkiminen on aika pienessä osassa. Juoni tuntuu erittäin kiinnostavalta, joten mielenkiinnon loppuessa porskutan pelin läpi vaikka sen avulla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: WeePee - 22.01.2009 08:47
Aloitin pelaamaan Gears of War 1:stä eilen ja GoW2:sta pelanneena hämmennytti heti selkeä vaikeusaste ero ainakin hardcorella. Ja vihut ei jää vaan suojien taakse vaan puskevat sivuilta niskaan. :o Ja onko GoW2:sen tempoa jotenkin hidastettu, kun tuntuu, että ykkösessä mennään eikä meinata. Mut joo sama helvetin hyvä meiniki ja äijäily jatkuu (tai siis tästähän se kaikki alkoi...)

OT: Ei kukaan haluis antaa positiivista palautetta meikälle? Vieläkin rep vaan 3 tahteä  :/



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: teidon - 22.01.2009 09:42
Aloitin pelaamaan Gears of War 1:stä eilen ja GoW2:sta pelanneena hämmennytti heti selkeä vaikeusaste ero ainakin hardcorella. Ja vihut ei jää vaan suojien taakse vaan puskevat sivuilta niskaan. :o
Minun mielestä ainakin GeoW2:n taistelut oli jotenkin tylsiä. Viholliset pysy paikoillaan ja yleensä kohtuu kaukana joten ne lähinnä vaan ampu ohi. Tästä aiheutu sellanen on/off meininki, eli sinä joko olit täysin kunnossa tai sitten sinä olit kuollut, muttei koskaan siltä väliltä. Tämä teki taisteluista tylsiä koska pysty vaan ampumaan lippaan toisensa perään eikä ollut mitään hätää kuolla. Samalla se teki joistain taisteluista ärsyttävää puuhaa koska kuolema tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta - uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ja vielä kun siinä sai melkein aina itse valita mitkä aseet kantaa mukana niin se teki hommasta vielä tylsempää. Varsinkin kun sniper on kaikkein tehokkain ase ja viholliset pysyy kaukana niin sehän tekee hommasta helppoa mutta kuivaa puuhaa.

GeoW1 on parempi juuri sen takia että siinä taistelu tapahtuu aina pienehkössä tilassa joten viholliset on aina iholla minkä lisäksi viholliset ei todellakaan pysy paikalla vaan ne rynnäköi kuin raivotautiset. Myöskin siinä joutui vaihtamaan aseita joko tilanteen mukaan tai sitten sen takia ettei yksinkertaisesti ollut ammuksia kumpaankaan aseeseen. Myöskin siinä oli taisteluissa enemmän vaihtelua. Esimerkiksi ne "linnut" jotka liikkui ainoastaan pimeällä. Ja joskus vastassa oli ainoastaan wretchesejä. Ja jos vastassa oli joku itseään isompi vihollinen niin sehän oli vaarallinen. GeoW2:ssa taasen oli ihan sama oliko vihollinen jalan vai talon korkuinen, ne kaatu siinä missä muutkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 22.01.2009 10:52
Myöskin siinä oli taisteluissa enemmän vaihtelua. Esimerkiksi ne "linnut" jotka liikkui ainoastaan pimeällä. Ja joskus vastassa oli ainoastaan wretchesejä. Ja jos vastassa oli joku itseään isompi vihollinen niin sehän oli vaarallinen. GeoW2:ssa taasen oli ihan sama oliko vihollinen jalan vai talon korkuinen, ne kaatu siinä missä muutkin.
Pakko kysyä, että millä vaikeustasolla olet pelannut? Ainakin itselleni, kun pelasin ensimmäisen läpivedon hardcorella, esimerkiksi kesken taistelun paikalle ilmestyvä Grinder, Mauler tai muu Boomer-variantti aiheutti itselleni ainakin pienen pakokauhun ja aloin välittömästi etsimään suojaa mihin perääntyä. Ja kyllähän kakkosessa New Hope Research facilityssä oli melkein ainoastaan Wretchejä.

Pitäisi vielä aloittaa läpiveto Insanella, mutta kun tuota pelattavaa riittää muutenkin, muun muassa juuri Amazonista saapunut Banjo Kazooie N&B.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: teidon - 22.01.2009 12:25
GeoW2:ssa taasen oli ihan sama oliko vihollinen jalan vai talon korkuinen, ne kaatu siinä missä muutkin.
Pakko kysyä, että millä vaikeustasolla olet pelannut? Ainakin itselleni, kun pelasin ensimmäisen läpivedon hardcorella, esimerkiksi kesken taistelun paikalle ilmestyvä Grinder, Mauler tai muu Boomer-variantti aiheutti itselleni ainakin pienen pakokauhun ja aloin välittömästi etsimään suojaa mihin perääntyä.
Hardcorella tietenkin. Sen verran täytyy myöntää että nuo Maulerit aiheutti eniten päänvaivaa. Lähinnä tuolla heitolla tarkoitin sitä että tässä ei tarvinnut ns. "kunnioittaa" isompiaan kuten GeoW1:ssä. GeoW1:ssä isommat viholliset oli immuuneja panoksille joilta yksin kertaisesti juostiin karkuun tai sitten ne tapettiin jollain vaihtoehtosella tavalla, kuten Hammer of Dawnilla. Myös GeoW1:n Berserkerit sai aina kivaa pientä paniikkia aikaiseksi. GeoW2:ssa niitä ei edes tainnut olla. Ja myöskin se määrä kuinka paljon erilaisia isoja vihollisia tapettiin GeoW2:ssa oli jotenkin... "typerää" ja jopa naurettavaa, kun oli GeoW1:n tyyliin tottunu, eli tapetaan ainoastaan itsensä kokoisia tai pienempiä ja kun Boomereita isompia tulee näkyviin niin sitten otetaan joko jalat alle tai etitään joku ase mikä siihen tehoaa. Esimerkiksi ne lentävät otukset joiden selässä ratsastetaan, niitä tapettiin GeoW2:ssa enemmän kuin meikä osaa laskea ja melkein jokainen ihan normaaleilla aseilla normaalissa tilanteessa (eli ne oli lähes rivivihollisia). Niiden tekoälykin oli niin hölmö että olisi ollut parempi ettei niitä olisi ollut ollenkaan tai olisivat pysyneet ilmassa. Myöskin se eräs mato joka siinä tapetaan... huoh.

Niin ja Insanella on turha pelata. Se on vähän sama kuin Halo 3:n legendary vaikeus (vai mikä se vaikein olikaan), eli se on tarkoitettu co-op peliä varten. Yksinpelinä ihan hullua meininkiä. Itse en jaksanu vääntää edes muutamaa ensimmäistä vihollislaumaa pidemmälle kun jo niissä kuolin jotain yli kymmenen kertaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.01.2009 02:31
F.E.A.R. 2:n demoa PC:llä. Jäätävää paskaa.

Kaikki systeemit täysilläkin peli näyttää joltain Xboxin Riddickiltä, jonka päälle on heitetty harmaa filtteri, hudi on kamala, aseet on jotain ihme lelupyssyjä ledeineen, viholliset on niitä samoja läskejä kumiukkoja, jotka jäävät rämisemään kuolleina lattioille, peliin on pitänyt tunkea robotteja joilla pitää itsekin sekoilla, ankeiden varastohuoneiden sijaan nyt taistellaan ankeilla kivimurskakaduilla joita on nykyään noin joka toisessa FPS:ssä, Alma-ämmän pitää edelleen tunkea joka toinen sekuntti käytäville riehumaan ja pistämään peli slowmolle ja joka viides sekuntti se hyppää rasittavasti yhtäkkiä naamalle.

Toivottavasti Killzone 2:sta nyt edes olisi johonkin. Tai tarkemmin sen moninpelistä, ei noita yksinpelejä jaksa kukaan täysjärkinen pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 24.01.2009 13:14
Uuden CoD:n lisäksi on tullut vähän pelattua skate 2:n demoa Xbox 360:lla. Ensimmäistä skatea tuli pelattua tasan yhden tempun verran (ja senkin kaatusin..), mutta sekin vakuutti jo, että tässä pelisarjassa on Tony Hawkin syrjäyttäjä. Vaatinut aikamoista totuttelua tämä demo, kun oikeastaan ainoat kokemukset skeittipeleistä on kuudesta eri Tony Hawkista.

Ihan hyvältähän tämä skate 2 vaikuttaa, mutta en tiedä, tulenko sitä lähiaikoina hankkimaan kokoversiona. Miinusta muuten siitä, että tuo kävely on todella kömpelöä, tai ainakin kömpelön näköistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: KOSHIRRO - 24.01.2009 15:19
Skate 2 boxilla  :) Paljon parannuksia edeltäjäänsä nähden mutta myös muutamassa asiassa menty askel taaksepäin.

+Tavaroiden siirtely
+Portaat pystyy myös kävelemään eikä pelkästään flipauttamaan alas
+Paljon uusia temppuja (fingerflippejä,footplanttejä, bonelesseja, handplanttejä...)
+Enemmän tekemistä kuin edellisessä
+Edeltäjää parempi soundtrack
+Raskaammat fysiikat

-Luvattu 60 fps ei ole kovinkaan kovinkaan tasanen vaan peli nykii muutamassa paikassa aika pahasti.
-Outoja edellistäkin peliä vaivanneita fysiikkabugeja.
-Missä skeittaatkin ilmestyy aina lauma jalankulkijoita (jos satut kaatamaan jonkun niistä saatat saada vihaisen vartijan kimppuusi)
-Megaramp pelleily
-Hall of Meat
-Kävely jäykkää (Tullut näköjään istuttua koko se viisi vuotta siellä sellissä)

Suosittelen edellisestä pitäneille ja Haukkoja vihaaville.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.01.2009 19:17
Bioshock - Alussa kaikki toimii hard tasolla hyvin. Panoksia on vähän, litkuja on vähän ja jokainen splicer on kiva teilata yrittäen säästää mahdollisimman paljon panoksia ja litkuja. Sitten kun tietty kynnys ylittyy ja saat käytännössä ostettua itsellesi kaiken minkä tarvitset, loppuu innostus kuin seinään ja peli muuttuu perus rälläämiseksi, sillä viholliset on taloudellisempaa hoidella kranaateilla kuin kikkailemalla. Iso-Isätkin kaatuvat ilman mitään ongelmia pikku huorailuilla.

PS3-versio on aika ruma ja pelin hypetetty visuaalinen tyyli kusee monissa paikoissa samojen elementtien kierrätykseen ja yleiseen sekavuuteen. Taas yksi mitali "FPS:t on paskin genre ikinä" teorian rinnuksiin. Huoh...



Mirrors Edge - En ole ihan vielä tarinatilaa läpäissyt, mutta onhan se paska. Saa nähdä jaksanko laittaa aikaa raceen.



Advance Wars on ryöstänyt ihan törkeästi vapaa-aikaani ja harkitsen vakavasti edellisen osankin hommaamista. Tässä uusimmassa tuo tyyli on vähän laimeaa ja sci-fi härpäkkeiden puuttuminen harmittaa. Nerokkain konseptin ja alustan yhdistys sitten Popemonin. Vaikka helppo peli loppujen lopuksi olikin. Vitun sukellusveneet :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 24.01.2009 22:08
F.E.A.R. 2:n demoa testailin. Paskaahan se oli, eipä tarvitse ostaa.

Ruudunpäivitys takkuili, hahmo liikkui tosi oudosti ja puolet ajasta ihmettelin vain, että mitäs vittua nyt oikein tapahtuu. Pelottavaksi peliä ei kyllä ainakaan voi kutsua...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.01.2009 12:15
Advance Wars on ryöstänyt ihan törkeästi vapaa-aikaani ja harkitsen vakavasti edellisen osankin hommaamista. Tässä uusimmassa tuo tyyli on vähän laimeaa ja sci-fi härpäkkeiden puuttuminen harmittaa. Nerokkain konseptin ja alustan yhdistys sitten Popemonin. Vaikka helppo peli loppujen lopuksi olikin. Vitun sukellusveneet :(
Advance Wars on kyllä huumetta. Uusin sortui tosiaan turhaan synkistelyyn, mutta se on silti parempi kuin Dual Strike, joka kaatui ironisesti Dual Strikeen. Varsinkin moninpelissä pelistä saattoi tulla hyvinkin epätasaväkinen, kun toinen pääsi pyyhkimään DS:llä puolet vastustajan joukoista pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.01.2009 13:21
Jep muistan nuo typerät erikoisvoimat varsin hyvin. Eikö ne kuitenkin saanut pois päältä moninpelissä?

Miten tuo CO juttu muuten tarkalleen toimii tässä pelissä? Saako sen jehun mukaan johonkin infantry-yksikköön?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.01.2009 13:32
Juu DS:n saa kyllä poiskin.


Dark Conflictissa CO:n saa tosiaan yksikön kyytiin. Kyseisen yksikön ympärillä silloin zone, joka vahvistaa sen sisällä olevia yksiköitä. CO-powerin mittarin saa täyteen, kun käyttää tarpeeksi CO-yksikköä tai zonen sisällä olevia yksiköitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.01.2009 14:30
Onko tuo tarinatilassakin? En nähnyt CO-komentoa kuin kaverien kanssa tesmaillessa. Vittu jos on :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.01.2009 20:03
Call of Duty: World at War

Piti hetki pelata, mutta kaverit houkutteli liveen ja vähän venähti. Turpaan otin paljon, mutta oli silti todella hauskaa. Välillä aikamoista pelleilyä (piiloa, hippaa, tankkikisoja, puukkotappeluita..) ja välillä yritettiin ihan kunnolla, varsinkin siinä natsizombie-modessa, joka on oikeastaan aika hauska, vaikka alkaakin vähän puuduttamaan siinä jossain vaiheessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 25.01.2009 22:58
Onko tuo tarinatilassakin? En nähnyt CO-komentoa kuin kaverien kanssa tesmaillessa. Vittu jos on :lol:

Niitä CO-powereita pääsee käyttämään siellä viimesessä kolmanneksessa tehtäviä.

Muistaakseni viimeiset kolme tarinamoodin tehtävää olivat suorastaan mauttomia. Malliesimerkki siitä, että jos ei osata lisätä vaikeustasoa vaikeuttamalla tekoälyä, annetaan vastapuolelle joka kolkkaan yltäviä tuhoaseita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 26.01.2009 20:58
Junamatkalla Tetris DS marathon moodi läpi. Tuntuu melkeinpä huijaukselta kun noita paloja pystyy veivaamaan loputtomiin ennenkuin lyö kohilleen. Tätä pelatessa löystyy myös tatsi siirryttäessä takaisin Tetris Grand Masteriin!

edit: Ai niin kokeilin tota Flower, Sun and Rainia ja ai että on rasittava! Jopa nauroin (hymähdin melkein ja toinen suupieli kääntyi ehkä aavistuksen ylöspäin) heti alussa parille "vitsille", mutta itse peli on käyttöliittymältään ja logiikaltaan niin raivostuttava että ei tätä jaksa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 26.01.2009 21:10
Nyt olen ehtinyt veivaamaan jonkin verran tuota Banjo Kazooie N&B:tä. On kyllä todella mukavaa puuhastelua, varsinkin kun inspiraatio iskee ja lähtee rakentelemaan jotain aivan ihmeellisiä virityksiä. Tykkään älyttömästi erityisesti grafiikan tyylistä ja musiikeista, joiden lisäksi huumori on ainakin tähän asti kantanut oikein mallikkaasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 26.01.2009 21:53
mutta itse peli on käyttöliittymältään ja logiikaltaan niin raivostuttava että ei tätä jaksa.


Mitä? Suda 51-pelissä tönkkö pelattavuus? Huijaat vaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.01.2009 16:10
Ja käsittääkseni pelin parhaimmat puolet tulevatkin esiin vasta myöhemmin.

Jep, pakka sekoittuu kyllä kunhan stoori lähtee pikkuhiljaa lapasesta(toiset tykkää, toiset ei), ja varsinkin pomotaistot ovat sitä aitoa kakkaa.

Millonkahan tätäkin ehtisi taas trippailla...?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 28.01.2009 18:45
Tein sen vihdoinkin! Läpäisin alkuperäisen Metal Gear Solidin! En ole tätä ennen pelannut tätä peliä juuri alkua pidemmälle ja mitä olenkaan menettänyt. Peli on täyttä timangia alusta loppuun. Näin 11(?) vuoden jälkeen julkaisusta peli tuntui järjettömän hyvältä. Aivan sama vaikka olisin juuri ostanut tämän kaupan hyllyltä. Juoni, hahmot, tunnelma ja rytmitys osuivat napakymppiin. Parit ravausjaksot olivat mielestäni turhia, mutta eivät laskeneet tunnelmaan. Yksinkertaisesti kaikkien aikojen parhaita pelejä, ainakin omalla kohdallani.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 29.01.2009 20:35
Dawn of War 2:n beta.

Yhteenveto:

1) Kone pitää vihdosta viimein päivittää, jos DOW2:n haluaisin ostaa.
2) Vaan en tiedä haluanko, koska en varsinaisesti pidä kuinka minimilleen pesänrakennus ja joukkojen määrä on viety. Lopputulos on Warcraft 3 potenssiin kymmenen. Ei oikein nappaa.
3) GFW Live on täyttä paskaa.
4) Toisaalta se koneen päivitys saattaisi silti olla poikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tush - 29.01.2009 21:36
Täysin samaa mieltä Fraeonin kanssa :/ loppupeleissä täyttä pa*kaa


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.02.2009 00:41
Bioshock läpi, ihme ja kumma. Loppupuoli pelistä oli helvetin tylsää räiskimistä ja vitunmoista kiroilua loputtomien turrettien ja kameroiden takia. Kuka vittu jaksaa sitä vitun häxör-minipeliä yli kymmenen kertaa? Paskin idea ikinä. Splicerien healthin kymmenkertainen nousukin oli erittäin jännittävä ratkaisu luoda lisää vaikeustasoa ja lopari oli juuri sitä itseään. Hohhoijaa, vitun FPS:t jne jne...

Tylsä krapulapäivä mahdollisti tämänkin saavutuksen. Pelastin pikkusiskot ja katoin kakkosen teaserin. En tule ostamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 07.02.2009 01:27
Vihdoin tuli viime yönä läpäistyä Final Fantasy XII. Olin jo jonkin ainaa siinä pisteessä että vain kiertelin Ivalicea ja suoritin huntteja ja keräilin aseita ja Espereitä. Pari asetta ja Esperiä oli vielä suunnitelmissa hankkiakin, mutta ei vain jaksanut. Se mieletön vaiva siihen nähtynä mitä sillä saa, laittoi luovuttamaan yrittämisen. En muista että muissa FF-peleissä tälläiset jutut olisivat vaatineet näin paljon "työtä". Homma meni yksinkertaisesti puurtamiseksi. Esim. FFVII:ssa muistelin että kun sai kultaisen Chocobon, aukesi aika monta porttia, mutta FFXII:ssa joitui näkemään saman vaivan useaan hommaan, mutta "palkinto" oli huomattavasti pienempi.

Lopulta kun päätin että nyt riittää niin luulin että viime silaus ei kauaa kestä, mutta siinä vierähtikin muutama tunti ja vähän ennen 03:00 yöllä lopetin pelaamisen. Yleisesti loppu oli parempi kuin itse peli ja jotenkin koko lopussa oli parempi tunnelma kuin itse pelissä. Huvittavinta oli se että vasta lopputeksteissä tuli se perinteinen FF-fiilis :) En tiedä mistä se johtui mutta näin kävi. Balthier oli lopussakin "se" tyyppi joka jäi parhaiten mieleen ja viihdytti. Ehdottomasti suurimpia syitä koko pelin pelaamiseen. Lisäksi Balthier&Fran yhdistelmästä olisi saanut pelin aikana enemmänkin irti, kun lopulta otettiin, mutta ehkä juuri sen ansiosta pelin lopussa oleva pienen kemian tai jännitteen pilkahdus näiden kahden välillä oli todella..."säväyttävä". Yksi parhaimmista tunnelmista/tilanteista/tms. koko FF-sarjassa. Tätä olisi saanut kyllä olla enemmänkin...harmillista. Sen sijaan pelissä keskityttiin enemmän Vaaniin (kuinka tuon nimen nyt vääntää?) ja sen suhteisiin. Lähinnä nämä olivat samoja asenteita ja ajatuksia Ashen ja Penelon kanssa. Jotka tuntuivat molemmissa tapauksissa niin väkinäisiltä (erityisesti Ashen kanssa). Baschkin oli mielenkiintoisempi kuin tuo kolmikko.



Pakko sanoa muutama sana pelistä jonka juuri aloitin: Shadow of the Colossus. Kolme jättiä tuossa jo kaadoin about tunnissa ja varsin toimivalta peliltä tuntuu. Tai no ehkä "toimiva" on väärä sana. Sanotaan että mielenkiintoiselta. PS2:n tehot kun loppuvat aika selvästi kesken. Hiukan jo pelästyin kun frame rate alko olemaan siedettävyyden rajoilla jo alku animaation kohdalla. Kun mitään ei edes tapahtunut. Sinänsä tämä ei pelitilanteessa (ainakaan vielä) juuri haitannut. Peli imaisee aika hyvin sisäänsä kun yrittää päästä kiipeämään jätin selkään. Kamera on aika karmea, varsinkin kun muualla kuin jätin selässä. Kun pääsee tarraamaan turkista kiinni ja kiipeämään ylös, kamera ongelmatkin suurimmilta osin helpottaa. Tosin tässä huomaa väliillä kuinka frame rate tökkii ja miettii joskus että ottaakohan se nyt kiinni tai onko se kiinni jo vai hä?
Lopuksi tein pienen havainnon itse sankarista. Se on aivan varmasti umpi homo. Kaveri näyttää homolta, se juoksee kuin homo, se hyppää kuin homo ja muutenkin ruumiin liikehdintä näyttää selvästi enemmän homolta kuin raavaalta miekkasankarilta joka on "pelastamassa prinsessaansa". Sen tytskän on oltava sen sisko tms. Ja ei sillä että tuomiksisin tämän valinnan jos se oli tietoinen. Se itseasiassa sopisi mielestäni aika hyvin icon tyyliin :) Tietysti tarinassa voi olla jotain mitä en tiedä ja joka todistaa että kaveri ei ole homo, mutta miettikääpä tätä kun ensi kerralla pelaatte peliä ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.02.2009 08:31
Lopuksi tein pienen havainnon itse sankarista. Se on aivan varmasti umpi homo. Kaveri näyttää homolta, se juoksee kuin homo, se hyppää kuin homo ja muutenkin ruumiin liikehdintä näyttää selvästi enemmän homolta kuin raavaalta miekkasankarilta joka on "pelastamassa prinsessaansa".

Hajosin. Vaikka teinkin hyvin tieteellisen arvoin jo pelistä, niin en huomannut mitään tuollaista. Hyvä havainto ja pitää kyllä paikkansa, kun näin tarkemmin ajattelen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 07.02.2009 14:11
Ostin ja "pelasin" Korg DS-10. Vaikka tätä on joka paikassa kehuttu, niin itse löydän tästä enemmän huonoja puolia kuin hyviä.
Pistetään nyt eka plussat kumminki:

+Mallintaa pirun hyvin oikeaa Korg MS-10:ä.
+Tämän parissa aika kuluu nopeampaa.
+Ainoastaan muutama presetti soundi, mutta muuten kaikki luodaan "tyhjästä" itse.
+Mahtavan alkeellinen piuhojen yhdistelyä myöten!

-Max. patternin pituus on 16 tahtia joka on aivan liian lyhyt! Mitään kunnon sävellyksiä tuohon ei kykene väsäämään ellei jatka eri patterniin. 32 ois ollu jo tarpeeksi.
-Song tilassa ei pysty lennosta säätämään mitään, vaan täytyy mennä aina patterniin vääntelemään potikoita.
-Song tilassa ei voi tehdä muuta kuin asetella patternit peräkkäin.
-Potikoiden arvoja ei näe missään.
-Copy/paste kopioi koko patternin kerralla toiseen ts. ei voi esim. syn1-raitaa kopioida pelkästään tai jonkun potikan arvoa.

+-Liian vakavasti otettava ollakseen lelu. Ei pysty yhdistämään minkään muun laitteen kanssa (paitsi toisen Korg DS:n).

Valittaminen johtuu myös siitä, että on sitä on ite tottunu digitaalisen maailman itsestäänselvyyksiin musaa tehtäessä. Meininki oli vähän erilainen -78.

GlitchDS (http://www.glitchds.com/) on melkeinpä parempi, mutta näin halvalla (25€) ei silti paha ostos.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 09.02.2009 21:45
Tein sen vihdoinkin! Läpäisin alkuperäisen Metal Gear Solidin! En ole tätä ennen pelannut tätä peliä juuri alkua pidemmälle ja mitä olenkaan menettänyt. Peli on täyttä timangia alusta loppuun. Näin 11(?) vuoden jälkeen julkaisusta peli tuntui järjettömän hyvältä. Aivan sama vaikka olisin juuri ostanut tämän kaupan hyllyltä. Juoni, hahmot, tunnelma ja rytmitys osuivat napakymppiin. Parit ravausjaksot olivat mielestäni turhia, mutta eivät laskeneet tunnelmaan. Yksinkertaisesti kaikkien aikojen parhaita pelejä, ainakin omalla kohdallani.
Seuraavaksi pelaamaan Game Boy Colorin Metal Gear Solidia. Mitä nyt vähän olen pelaillut, niin todella positiivinen kuva jäänyt. Tosin meikäläisen rom (tai emulaattori) aina tilttasi tietyssä kohtaa, joten en päässyt eteenpäin. Jälleen muuten muistutus, että ostetaan ne pelit aitona ja jätetään emulaattorit hikisille runkkareille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 09.02.2009 23:50
Viimeksi pelasin äsken Mirror's Edgeä ja tulihan se viimein kiskottua lävitte normaalilla. Suoraan sanoen en pitänyt pelistä kauhiasti, kenttäsuunnittelu mielestäni paikoitellen aika laimeeta ja ihan hirvee artstyle :/ Time Trialeja ja speedrunejaki koitin, mutta kun ei iske ni ei vaan iske. Myyntiin mennöö.
 Huamenna vois sitte viimeinkin korkata Fallout 3:n Operation Anchorage DLC:n, joka tuli tossa viikonloppuna ladattua, vähän kyl kauhistuttaa, että mitä tost oikeen tulloo, ku on niin paljon negatiivista palautetta saanut tuo, mutta envaan voinut pelin suurena fanina mitenkään jättää tuota hankimatta :3. OA:n jälkeen ois vielä NaB ja Lost Odyssey vetämättä, mut valitettavasti ne taitaa jäädä kyllä vielä hyllylle lepäämään, kun tossa ens viikolla tulee TADADAAAA!!!!!!!!! SREETTU FIGHTAAA SHII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! ja Super duper ultra Mega Drive Collction vai mikä olikaa, kummatki maksettu jo 8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 10.02.2009 02:33
Nyt tuli läpäistyä SotC. Tuntuu hiukan oudolta että peli loppuu reilu 8h jälkeen kun edellistä peliä (FFXII) tuli pelattua yli 100h. Mutta varsin toimiva ja viihdyttävä peli. SotC siis. Muutama jätti oli kyllä hiukan hermoja raastava. Päälimmäisenä tulee mieleen jätti joka piti kaataa geysir-lähteen avulla. Tämä oli oikeastaan ainoa jossa mietin että mitä ihmettä suunnittelijoiden päässä on liikkunut. Se olisi vielä toiminut jos kerta kaato olisi riittänyt ja sitten siirryttäisiin seuraavaan "osioon" jätin kaatamisessa, mutta ei. Jouduin houkuttelemaan varmaan...kolme kertaa sen siihen lähteen päälle ja voi *umalauta kun alko nakertaan jo lopussa. Homma ei toiminut sitten yhtään kun joko en nähnyt missä ihmeessä jätti tallustaa tai missä se god damn lähde on. Ja tähän vielä plussana se että ratsu oli yhtä kankea kuin oikeassakin elämässä, eli ongelmia riitti.

Hevosen ohjaus oli varmaan suurin yksittäinen asia jota tuli kirottua. Kamerakin nyt oli vähän mitä oli, mutta sen kanssa pystyi elämään. Mutta kun pitää samaan aikaan ratsastaa koko ajan niin paljon kun lähtee, katsoa taakse jättiä ja tähdätä jousella jätin silmiin tai johdattaa sitä tiettyyn suuntaan, niin myönnän, V-sana raikui kyllä aika mehevästi muutaman kerran.

Mutta loppujen lopuksi kaikista selvittiin eli mitään ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ei ollut. Itse loppu oli kyllä todella säväyttävä. Ehkä jopa liiankin synkka tai...ahdistava, mutta kyllähän sieltä se pieni toivo paistoi...vaikkakin pieni. Yleisesti pelin tunnelma ehkä oli liiankin synkkä ja ahdistava minun makuun. Olihan siinä valoisiakin hetkiä, mutta mitä pidemmälle mentiin sitä synkemmäksi tunnelma meni. Hieno peli joka tapauksessa kyseessä ja tämän luokittelu "vain peliksi" tuntuu hiukan vähättelyltä. Siitä saa paljon enemmän irti kuin vain pelaamisen ilon, vaikka on kuitenkin pelimekaniikaltaan todella pelimäinen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 10.02.2009 12:28
Nyt tuli läpäistyä SotC. Tuntuu hiukan oudolta että peli loppuu reilu 8h jälkeen kun edellistä peliä (FFXII) tuli pelattua yli 100h.

Huih, aika haipakkaa olet kyllä painanut, jos tuon enempää ei aikaa mennyt. Tai sitten mä vaan muistan ihan väärin, mutta tuntuu kyllä, että vähintään 15 tunnin tienoilla olisi läpipeluuaika ollut. Vaikka tietty siihen mahtuu rutosti rehellistä samoilua ja power-uppien hakemistakin.

Äh, taas tuli kauhee himo pelata tätä, vaan kun ei yksinkertaisesti kerkeä. Eniten kutkuttaisi nähdä, että onko kesken jääneessä Hard Modessa vielä jotain eroja normivaikeusasteeseen. Yhden mörön kaatamiseen liittyvän lisän olen siitä jo bongannut. Seuraavana taitaisi olla se seiniä kiipeilevä lisko siellä sisapihamestalla vuoren sisässä. Se oli ainakin aikanaan tosi hauskaa pelattavaa. Pitänee tahkota nopsaan Abe's Exoddus läpi, ja tehdä sen jälkeen aikaa tälle.

-------------------------------------------------

Niin, jos ihan aiheeseenkin, niin Pataponia on tullut hakattua aika paljon, kun harvemmin on taas viimeaikojen kiireiden keskellä ehtinyt PS2:n ääreen. Kiitos siis kannettavalle pelaamiselle. Patapon on kyllä pirun kiva peli. Rummutus ja hahmojen laulu ei yllättävää kyllä ole alkanut rassaamaan, vaikka siinä ei ihan hirveästi vaihtelua ole, ja pelimekaniikkaa on edelleen kiiteltävä. Muutaman eri rumpukuvion kanssa pelaaminen on vielä riittävän yksinkertaista, ettei sormet ja mieli mene solmuun, mutta kuitenkin vauhdista erilaisten komentojen huutelu tuo ihan kiitettävää tosiaikastrategista elementtiä pelaamiseen. Parastahan tässä on juuri se, että Patapon on täydellinen kannettava peli. Aikanaan pidin LocoRocoa sellaisena, mutta tämä vie vielä voiton siitäkin, sillä esimerkiksi parinkymmenen minuutin bussimatkalle LocoRocon yksi kenttä alkoi loppua kohden(eli salarien etsinnän alkaessa) olla jo liian pitkä. Tuli kiire. Pataponin missiot ja muu puuha taas ovat mitä mainioimpia sykäyksiä lyhyempäänkin pelihetkeen, ja kuitenkin niiden parissa viihtyy tunnin parikin jos aikaa on. Loistavuutta.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 10.02.2009 13:28
Nyt tuli läpäistyä SotC. Tuntuu hiukan oudolta että peli loppuu reilu 8h jälkeen kun edellistä peliä (FFXII) tuli pelattua yli 100h.

Huih, aika haipakkaa olet kyllä painanut, jos tuon enempää ei aikaa mennyt. Tai sitten mä vaan muistan ihan väärin, mutta tuntuu kyllä, että vähintään 15 tunnin tienoilla olisi läpipeluuaika ollut. Vaikka tietty siihen mahtuu rutosti rehellistä samoilua ja power-uppien hakemistakin.

Hmm...viimeisen tallennuksen aika oli muistaakseni 8-9h paikkeilla. Menin kyllä aikalailla suorinta tietä alusta loppuun. FFXII oli niin "työlästä" pelaamista, että nyt ajattelin keskittyä olennaiseen. Varsinkin kun mitään power-uppeja tms. ei missään vaiheessa edes tarvinnut. Pelissä oli aina kyse siitä että en vaan osaa (vielä), eikä siitä että peli olisi ylivoimainen. Myönnän kyllä että en kovin kauaa jaksanut harhailla samoamassa jos jättiä ei löytynyt, koska ratsastaminen edes takaisin oli rasittavaa. Varsinkin jos oli hiukankin ahtaampi paikka. Joten otin kyllä viimeistään vartin etsimisen jälkeen oppaan esiin netistä :) Vaikka puolustukseksi kyllä sanon, että en sitä opasta katsonut kuin pari kertaa paikan etsimisessä ja pari kertaa että pääsin alkuun jätin iskemisessä. Ja minusta jätin etsiminen oli typerä vippaskonsti tuoda haastetta tai lisäikää peliin. Koska jos sitä ei löydä niin periaatteessa homma on vain siitä samoamisesta kiinni. Ja minä halusin kaataa niitä jättejä, en ratsastaa ympäri kuningaskuntaa.

Hard modea en edes alotellut vielä. Mietin että jossain vaiheessa sitäkin voisi pelailla. Ainakin ensimmäisten jättien osalta. Ne kun olivat parhaimpia. Loppua kohden meininki meni ehkä hiukan kikkailuksi. Varsinkin se missä piti kaataa niitä pylväitä pirusti esityönä. Se nyt ei ollut vaikea arvata mitä pitää tehdä, mutta itse jätin (tai tässä tapauksessa pikkujätin) kaataminen oli aika pikku juttu. Viimeinen jätti olikin sitten kyllä varsin viihdyttävä, varsinkin loppu vaiheessa. Siinä kiivettiin sitä jättiä pitkin ja lopulta kun oli sielä otsalla kiikkumassa, huomasi kuinka valtavan matkan oli tullut ja että tässä ollaan oikeasti kaatamassa Colossia, ei mitään colossin koiraa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 10.02.2009 14:43
Joten otin kyllä viimeistään vartin etsimisen jälkeen oppaan esiin netistä :) Vaikka puolustukseksi kyllä sanon, että en sitä opasta katsonut kuin pari kertaa paikan etsimisessä ja pari kertaa että pääsin alkuun jätin iskemisessä. Ja minusta jätin etsiminen oli typerä vippaskonsti tuoda haastetta tai lisäikää peliin. Koska jos sitä ei löydä niin periaatteessa homma on vain siitä samoamisesta kiinni. Ja minä halusin kaataa niitä jättejä, en ratsastaa ympäri kuningaskuntaa.

Mä taas näkisin, että kyse on realismin ja immersion luomisesta. Ois tosi hupaisaa, jos ne kaikki kolossit hengailis siinä ihan hoodeilla, että pitäis suunnilleen vaan valita kenet haastaa seuraavaksi. Nyt jo niiden löytämiseen pitää nähdä vaivaa, ja sitten vielä kaatohommat erikseen. Kyse on kuitenkin jumalolennoista, joten tämä nyt ei ole mitenkään kohtuutonta. Toinen hyvä puoli samoilussa on se, että niin tulee nähtyä sitä melkoisen upeaa pelimaailmaa vaikkei omaa seikkailua harrastaisikaan. Ja siltikin useimpien kolossien luoksi vievät reitit olivat tosi suoraviivaisia.

Tietty SotC:in luonne vaatii oikeanlaista mielentilaa, ja ymmärrettävästi 100 tunnin grindauksen jälkeen mikään "ylimääräinen" ei välttämättä nappaa, mutta en minä silti olisi turvautunut oppaisiin tämän pelin kanssa. Otuksien löytäminen kun on pahimmillaankin sen takana, että väärä reittivalinta on pidempi, eivät ne kuitenkaan kokonaan voi hukkaan jäädä. Kaatohommissa taas peli neuvoo itse, ja senkin se tekee turhan nopeasti, sillä juuri se kokeilu ja keksiminen on tämän pelin suurin riemu. Vaan onneksi et ainakaan montaa kertaa itseäsi spoilannut. ;)

Viimeistä Kolossia ei kyllä voi turhaan hehkuttaa. Tämä tuntuu jakavan mielipiteitä, mutta minun mielestäni kyseisen bossin monipuolinen toiminta, elävä tasoloikkahelvetti ja uskomaton fiilis varsinkin siellä päällä kiikkuessa paketoivat tämän pelin melko lailla täydellisesti. Puhumattakaan lopun elegia-viboista. Huhhei.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.02.2009 17:17
Miksi mun Vault-dweller vain tuijottaa pulpettiaan G.O.A.T. testissä? Nappien runkkaaminen ei auta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mega8848 - 10.02.2009 18:23
Miksi mun Vault-dweller vain tuijottaa pulpettiaan G.O.A.T. testissä? Nappien runkkaaminen ei auta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mulla kävi sama juttu. Latasin vaan jonkun autosaven ja sanoin sille tumma ihoiselle tyypille eri tavalla jotain tokalla kerralla, niin sitten auttoi :D
 Tunnin odotin, kunnes kilautin kaverille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 10.02.2009 22:21
Eilinen oli yhtä seikkailua.

Space Quest I (VGA) ja II tuli pelattua läpi kun tuon SQ Collectionin nappasin 8:lla eurolla. Aikaisemmin en ollut näitä koskaan pelannut ja odotuksiin nähden nämä olivat pieniä pettymyksiä. Toisaalta, heti näiden jälkeen pelasin melkeinpä ulkomuistista LSL1 VGA-version läpi, ja totesin huumorin erittäin laimeaksi. Eikä edes niin laimeaa, että naurattais se laimeus! Noh, kyllähän toi Larry oli "hauska" silloin 9-vuotiaana. Samalla tavalla "muka" hauskoja noin Space Questit. Tuota IV-osaahan on kehuttu parhaaksi, taidan skipata kolmosen ja jatkaa siihen. Jos taso vaikkapa nousis muutenkin kuin graafisesti.

Käytin walkthroughta yhteensä näissä varmaan 6 kertaa. 5 kertaa oli semmosia, että olisin varmasti jumittanut niissä loppuelämän ja yhdessä kohtaa piti kattoa manuaalista koodit!

Jokin aika sitten pelasin myös Beneath a Steel Sky:n läpi ja siitäpä pidin todella paljon. Mukavasti toi mieleen asettelultaan Snatcherin ja huumorihan oli myös samankaltaista. Ilmaiseksi peliksi aivan hemmetin hyvä! GOG.com:sta ladattuna ei tarvi muuta kuin asentaa vain.

Kirby's Adventure NES:llä on nyt pelattavana ja ohhoh. Kovastihan tätä on kehuttu ja helppo yhtyä mielipiteisiin. Parhaimpia tasoloikkia, ainakin 8-bittiseltä aikakaudelta. Tätä väitettiin myös helpoksi, mutta ei sentään lähellekään niin helppo kuin New Super Mario Bros.

Näin se menee. HD-pelit ei just nyt nappaa ja hyllyssä odottelee mm. Bioshock ja Mirror's Edge. Soon...
Mutta nyt,
Quest for Glory I VGA.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.02.2009 11:15
Miksi mun Vault-dweller vain tuijottaa pulpettiaan G.O.A.T. testissä? Nappien runkkaaminen ei auta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mulla kävi sama juttu. Latasin vaan jonkun autosaven ja sanoin sille tumma ihoiselle tyypille eri tavalla jotain tokalla kerralla, niin sitten auttoi :D
 Tunnin odotin, kunnes kilautin kaverille.

Jees menin eri pöytään niin peli jatkui. Tunti elämästä hukkaan. Vitun nykypelit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.02.2009 15:22
Haha Fallout 3 jumittui juuri kun yritin avata ovea. Sitä ennen se jumittui kun tiirikoin lukkoa ja sitä ennen kun istuin sohvalle...

Ei en voi patchata peliä. Tiivistettyä paskaa tämä sukupolvi hetkittäin ja harkitsen vakavasti koko pelin vinttaamista vittuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 11.02.2009 16:45
Haha Fallout 3 jumittui juuri kun yritin avata ovea. Sitä ennen se jumittui kun tiirikoin lukkoa ja sitä ennen kun istuin sohvalle...

Ei en voi patchata peliä. Tiivistettyä paskaa tämä sukupolvi hetkittäin ja harkitsen vakavasti koko pelin vinttaamista vittuun.

Mulla ei tainnu hyytyä kertaakaan.

Alottelin Bioshockin ja ihmettelen vähän miksi tätä on hehkutettu? Entä mitä tekemistä tällä on muka System Shockien kanssa? No joo kyllähän tämän varmasti läpi pelaa mieluusti. Puitteet ja taidehan on ihan ok. Ai niin, ne onki napattu Falloutista!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.02.2009 16:49
Haha Fallout 3 jumittui juuri kun yritin avata ovea. Sitä ennen se jumittui kun tiirikoin lukkoa ja sitä ennen kun istuin sohvalle...

Ei en voi patchata peliä. Tiivistettyä paskaa tämä sukupolvi hetkittäin ja harkitsen vakavasti koko pelin vinttaamista vittuun.

Paska peli se on, oli pätsi tai ei. Läpi pelasin, mutta melkoista paskaa se loppujen lopuksi oli. Ei mitään fiilistä ja haastetta ei juurikaan ollut. Ei voi edes verrata aiempien Fallouttien parhauteen.

Itse olen pelaillut Dead Space nyt nelisen tuntia ja ihan hyvältä vaikuttaa. Ohjaus maistuu ainakin 100 kertaa paremmin kuin Resident Evil 5:n demossa. Monsterit ovat kyllä ihan yhtä paskoja molemmissa. Ehkä hitusen paskempia Dead Spacessa, mutta EA:lta yllättävän hyvä peli silti. In-game menut ym. on melko hyvin toteutettu ja tunnelma on jees, vaikka juonessa ei olekaan mitään erikoista.

Lisäksi olen jauhanut Left 4 Deadia boxilla. Pääsee ainakin zombeja tappamaan, kun muissa peleissä niitä ei enää ole. Harmi vain, että Valve ei osaa vain tehdä mitään järkevää serverin listaussysteemiä boxille tai edes hakua. Ainoa vaihtoehto on painaa nappia ja toivoa, ettei joudu jollekin jenkin modeemiservulle. Tietenkään kaveriporukalla tätä ongelmaa ei ole, mutta Versus-matseissa joutuu monesti kärsimään pelleistä ja paskoista yhteyksistä. Valve ei vaan osaa. Muuten kyllä loistava peli, mutta pelkään että lisäepisodeja joutuu odottelemaan taas aivan liian kauon. Silloin on jo muut pelit pelityksessä. Sen lisäksi Microsoft homoilee, eikä anna julkaista lisäpaketteja ilmaiseksi, vaikka Valve ne PC:lle niin julkaiseekin. PC:llähän en prkl pelaa mitään muuta kuin Diabloa, Pasianssia ja Peggleä. Kohta en enää peggleäkään.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 11.02.2009 16:56
Lisäksi olen jauhanut Left 4 Deadia boxilla. Pääsee ainakin zombeja tappamaan, kun muissa peleissä niitä ei enää ole. Harmi vain, että Valve ei osaa vain tehdä mitään järkevää serverin listaussysteemiä boxille tai edes hakua. Ainoa vaihtoehto on painaa nappia ja toivoa, ettei joudu jollekin jenkin modeemiservulle. Tietenkään kaveriporukalla tätä ongelmaa ei ole, mutta Versus-matseissa joutuu monesti kärsimään pelleistä ja paskoista yhteyksistä. Valve ei vaan osaa. Muuten kyllä loistava peli, mutta pelkään että lisäepisodeja joutuu odottelemaan taas aivan liian kauon. Silloin on jo muut pelit pelityksessä. Sen lisäksi Microsoft homoilee, eikä anna julkaista lisäpaketteja ilmaiseksi, vaikka Valve ne PC:lle niin julkaiseekin. PC:llähän en prkl pelaa mitään muuta kuin Diabloa, Pasianssia ja Peggleä. Kohta en enää peggleäkään.
Call of Duty: World at Warissa on NATSIZOMBEJA. Paljon siistimpi juttu kuin normaalit zombiet.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.02.2009 17:05
Call of Duty: World at Warissa on NATSIZOMBEJA. Paljon siistimpi juttu kuin normaalit zombiet.
Totta, mutta Oneechanbara vetää vielä paremmaksi:
(http://i.testfreaks.fr/images/products/600x400/144/oneechanbara-vortex.422288.jpg)

Cowboy-hattuinen bikinityttölahtaamassa zombeja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Artieficial - 12.02.2009 02:33
PC taitaa olla Left 4 Deadille se parempi alusta - itse omistan sekä PC-, että Xbox 360-versiot ( kiitos Live-kavereideni ), ja konsoli-versio on pelattavuudeltaan huomattavasti tönkömpi. Tästä syystä L4D:iä on tullut hakattua PC:llä enempi, ja olenkin valmis myymään 360-version ja jatkamaan pelkästään PC:n puolella.

Ostin PS3:sen tässä muutama viikko sitten, ja sillä on tullut hakattua lähinnä LittleBigPlanetia, Wipeout HD:ta ( joka on ehdottomasti yksi hienoimmista peli-kokemuksista aikoihin ) ja Valkyrie Chroniclesia ( joka vaikuttaa varsin lupaavalta ). Olen ollut konsoliin erittäin tyytyväinen, ja se on ansainnut paikkansa Xbox 360:n vierestä. WarHawk ja Killzone 2 olisivat seuraavana ostos-listalla. Mmmm.... Killzone 2.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 12.02.2009 14:33
Homma ei toiminut sitten yhtään kun joko en nähnyt missä ihmeessä jätti tallustaa tai missä se god damn lähde on. Ja tähän vielä plussana se että ratsu oli yhtä kankea kuin oikeassakin elämässä, eli ongelmia riitti.
Itse asiassa et tarvitse hevosta tuossa kolossissa.
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 12.02.2009 18:08
Vaivun hiljalleen apatiaan.

Onneksi Flower tuli tänään apuun!

Kokeilin nopeasti ainoastaan ensimmäisen kentän, mutta varsin piristävä pelihän tämä on!
Varsinkin kun peli näyttää hieman tältä:

(https://www.pelaajalauta.fi/files/4/sisällä.JPG)

(Kuvan ottaminen ja pelaaminen samaan aikaan oli yllättävän hankalaa)

Ja ulkona näyttää tältä:

(https://www.pelaajalauta.fi/files/4/ulkona.JPG)


Kuin saisi ruiskeen puristettua auringonpaistetta suoraan suoneen.
Periaatteessahan tämä on varsin tavallinen "indie"-peli. Tarinaa on vähän ja sitä kerrotaan animaatioilla, Peli-idea on simppeli ja pelaaminen on hyvin riisuttua (ei HUDia, nappien painelu on niin vähäistä kuin mahdollista ja pelin vaikeusaste painottuu rankasti sinne helpon puolelle ja haaste tulee pelaajalta itseltään ["haluan saada ensi kerralla tehdä tuon kukkarivin paljon paremmin"]) ja audio-visuaaliseen antiin ollaan panostettu paljon.

Mutta viis tuosta, liitely ja lentäminen Flowerissa tuntuu niin hienolta ja luontevalta kuin olin toivonut!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.02.2009 18:46
Aloitin eilen aamupäivällä Unchartedin normalilla ja pelin läpäisyaste näytti sataa prosenttia aamuyöllä. Melkoinen vuoristorata. Kuin 10 tunnin seikkailuelokuva, jossa ainoastaan loppu aiheuttaa nurinoita. Kyllä, pimeissä onkaloissa ryömiminen epäinhimilliset öklöt epämiellyttävänä seurana ei ollut yhtään mieleeni. Ilman niitä Uncharted olisi saanut minulta ehkäpä täyden kympin, nyt se joutuu tyytymään kasipuokkiin, mikä ei sekään ole huonosti.

Ollaan nyt täysin rehellisiä ja sanotaan ettei Uncharted olisi puoliksikaan niin viehättävä peli jos se ei olisi visuaalisesti niin älyttömän fiini. Leukojapudottavia ja tunnelmallisia viidekkomaisemia tarjoillaan pelaajan silmämunien syötäväksi hirmuisella vyörytyksellä. Pimeissä luolissa hetken kömmittyään suorastaan lämmittää kivuta takaisin maan pinnalle vihreydestä nauttimaan. Putki on julman kapea, mutta eipä Uncharted muuta yritäkään olla kuin viihdyttävä, komea ja hiottu putkiräiskintäseikkailu.

Pleikkapadin tatti ei edellenkään taivu tarkkaan tähtäilyyn, mutta ainakin normal-tasolla anteeksi annetaan riittävästi jotta tästä ei tulisi ongelmaa. Tippuu niitä pääosumiakin kunhan kömpii asetuksien uumeniin ja ruksaa herkkyysnapikat osoittamaan mieluisaan kohtaan.


Unchartedin viihdearvo on kovaa luokkaa, ja se on PS3-pelien kirkkainta kärkeä. Jaksaako sen pariin palata ahkeraan? Ei välttämättä, mutta kokemuksena sen läpipeluu on maireine maisemineen ja hyvin tasapainotettuine toimintaosuuksineen melkeinpä juhlaa. Juoni pitää kiinnostuksen yllä läpipeluun ajan, eikä toimintapelin osalta muuta osaakaan odottaa. Juon ei tietenkään ole syy läpäistä unchartedia, vaan se kokonaisuus toimii niin hyvin.


Seuraavaksi missattujen PS3-pelien kasasta pelikonsoliin sujautan Ratchet and Clankin, suurin odotuksin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 14.02.2009 19:19
ainoastaan loppu aiheuttaa nurinoita. Kyllä, pimeissä onkaloissa ryömiminen epäinhimilliset öklöt epämiellyttävänä seurana ei ollut yhtään mieleeni. Ilman niitä Uncharted olisi saanut minulta ehkäpä täyden kympin, nyt se joutuu tyytymään kasipuokkiin, mikä ei sekään ole huonosti.
Sama. Pelasin Unchartedin läpi muutama viikko sitten ja alun suuret tunteet ja odotukset koko pelin loistavuudesta kaatuivat loppuvaiheilla. Tulin jo ensimmäistä kertaa öklömönkijäisiin törmättyäni miettineeksi, että eihän tämän mitään selviytymiskauhua sentään pitänyt olla. No, onneksi ei sentään menty ihan niin pitkälle.

Itse asiassa näin jälkeenpäin ajateltuna en ole täysin pettynyt loppuun, mutta se kyllä laski pelin osakkeita silmissäni huomattavasti. Hyvä peli joka tapauksessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 15.02.2009 09:54
Prince of Persia tuli hakattua vähän aikaa sitten läpi. Odotin peliä alun perin paljon, koska pidin kaikista PS2-Princeistä. Sitten tuli Assassin's Creed, sen jälkeen PoP-revikat ja odotus tippui pohjalukemiin. Hankin kuitenkin pelin ja yllätyin kuinka paljon pidin siitä.
Sanoisin, että peli on ihan Sands of Timen veroinen pläjäys. Graafisesti peli on helvetin upea ja musiikki, vaikkei sitä ole paljoa erilaista, on todella toimivaa. Pelaaminen on viihdyttävää eikä "kuolemattomuus" haitannut pätkääkään, oikeastaan päinvastoin. Erityisen paljon pidin ääninäyttelijöiden suorituksesta ja hahmojen välisestä sanailusta, toi kokonaisuuteen sen viimeisen silauksen. Loppu oli myös mielestäni yksi parhaita pelilopetuksia pitkään aikaan.Todella hyvä peli ja toi takaisin edes vähän uskoa siitä, että Ubisoft voisi tehdä vielä pari hyvääkin peliä tässä genissä niin monen totaalipaskan suorituksen jälkeen.

Flower tuli myös pelailtua läpi, tosin vasta suht "hätäillen", eli en paljoa etsinyt ylimääräistä. Vähintään maaginen kokemus ja peli menee aika yllättäviin suuntiin loppua kohti. Thatgamecompany on kyllä melkoisen kyvykäs studio.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 16.02.2009 20:42
Quest for Glory I VGA läpi. Yks suosikkipeleistäni mutta eipä tullu nuorempana läpi asti pelattua. Nyt voiski asennella tuon II:en remaken.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 16.02.2009 21:12
Millaisia nuo Quest for Gloryt on? Esimerkiksi verrattuna King's Questeihin, onko yhtä vittumaisia äkkikuolemia täynnä, jne? Onko vaikeita? Voisi ehkä jopa kokeillakkin, jotenkin mennyt täysin ohi nuo.  :???:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 16.02.2009 23:29
Millaisia nuo Quest for Gloryt on? Esimerkiksi verrattuna King's Questeihin, onko yhtä vittumaisia äkkikuolemia täynnä, jne? Onko vaikeita? Voisi ehkä jopa kokeillakkin, jotenkin mennyt täysin ohi nuo.  :???:

Meikä ei oo taas King's Questejä pelannu ollenkaan. On äkkikuolemia mutta paljon maltillisemmin kuin esim. Space Questeissä. Ei kuitenkaan liikaa semmosia kuolemia joita ei voi tietää ennen kuin tekee "jotain" väärin. Quest For Gloryissa on myös jonkin verran hahmonkehitystä ja roolipelielementtejä. Ei pelkästään point n click vaan myös taistelut käydään reaaliajassa(!). Hahmon valinta vaikuttaa pelin puzzleihin ja questeihin.

Kannattaa lukea Hardcore Gaming 101:n artikkeli pelisarjasta (http://hg101.classicgaming.gamespy.com/questforglory/questforglory.htm). Ja tosiaan kakkososan remake on ihan ilmaisessa jaossa (http://www.agdinteractive.com/games/qfg2/).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: blindside - 16.02.2009 23:31
Millaisia nuo Quest for Gloryt on? Esimerkiksi verrattuna King's Questeihin, onko yhtä vittumaisia äkkikuolemia täynnä, jne? Onko vaikeita? Voisi ehkä jopa kokeillakkin, jotenkin mennyt täysin ohi nuo.  :???:

Suosikkiseikkailupelisarjani Gabriel Knightien (1 & 3) ohella. Quest for Glory yhdistelee kevyitä roolipelielementtejä perinteiseen seikkailupeliin (viides osa tosin poikkeaa tästä kaavasta enemmän mättöä suosien, ei ole lopun sarjan veroinen). Niitä äkkikuolemia kyllä löytyy, joskin ei ehkä ihan samanlailla kuin Kings Questeissä. QfG:ssä voi sentään pistää vihuille kampoihin, ja semmosia skriptattuja kuolemia ei mun mielestä ole ihan hirveesti. Sanoisin että ehdottomasti kokeilemisen arvoinen jos on muista Sierran seikkailuista pitänyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 18.02.2009 22:47
The Lost and Damnedin tarina tuli läpäistyä hetki sitten. Olihan se ihan hyvä, mutta GTA4:kin oli vain IHAN hyvä. En sitten tiedä miksi, mutta kummastakin puuttuu se jokin mikä teki aiemmista GTA-peleistä niin hyviä. Samaa on valittanut moni muukin ja sama ongelma vaivaa tätä lisäriäkin. Monet pelimekaniikalliset parannukset ovat aivan loistavia ja uudet aseet ovat hauskoja. Uusia autojahan ei juuri tullut lisää, mutta mopoja sitäkin enemmän.

Loppujen lopuksi moottoripyöräjengiläiset eivät ole järin kiinnostavia, eikä Johnny Klebitz ole sen kummempi. Kuten IGN:n arvostelu hyvin sanoi, niin hahmo on sen verran tylsä ettei sen olemassaoloa edes muista pääpelistä. Niko ja Johnny kuitenkin tapaavat toisensa aika monta kertaa, mutta en kyllä muistanut koko hahmoa. Moottoripyörillä olen aina GTA-peleissä tykännytkin ajella mutta GTA4:ssa ne tosin olivat sellaisia surmanloukkuja, että en niitä pahemmin käytellyt. Tässähän Johnny on kuitenkin käytännössä liimattu pyörään ja koko pelin aikana lensin pyörältä ehkä viisi kertaa. Tietysti näin pitää ollakin, sillä Johnny on kuitenkin erittäin hyvä ajamaan moottoripyöriä. Pyörällä on siis erittäin hauska ajella tässä lisärissä, eikä autolla tee yhtään mieli ajaa.

Harmittavasti mikään näistä lisärin tuomista lisäominaisuuksita tai parannuksista ei siirry itse pääpeliin, vaikka luulisi sen periaatteessa olevan mahdollista. Lost and Damned antaa silti ihan hyvin sisältöä rahalle, verrattuna esimerkiksi juuri julkaistuun Fallout 3:n Operation Anchorageen. Jos pidit GTA4:sta, pidät tästäkin. Upeaa olisi, jos pelin uudet aseet ja musiikki yms. olisi lisätty myös pääpeliin. Omalla kohdallani LaD ei kuitenkaan ollut sen parempi kokemus, kuin itse pääpeli. En saanut kummastakaan niin paljon hupia irti kuin Vice Citystä tai San Andreaksesta.

Muistaakseni 54 uutta biisiä lisättiin soundtrackille, ja ne taitavat kuulua lähinnä Liberty Rock Radio ja LCHC -kanavilta. Itse kuuntelen kuitenkin lähinnä Vladivostokia sekä pelin puhekanavia eli WKTT:tä, PLR:ää sekä Integrityä. Aivan uskomatonta settiä kyllä varsinkin tuolla WKTT-kanavalla. Just or Unjust on kyllä aivan uskomattoman hyvää settiä. Harmi vain, että tuollaista kamaa ei tule oikeasta radiosta  ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 19.02.2009 17:19
Yakuza 3:n demoa tuli vähäsen testattua. Japanin PlayStation Storeen ilmestyi tänään pelin japaninkielinen demo, eli kaikki kipinkapin lataamaan. Kokoa siedettävät 1256Mb. Peli on tietysti kokonaisuudessaan siis japaninkielinen, mutta alkuvalikko on osittain englanniksi. Pelaamaan pääsee siis jokainen, mutta Yakuzaa ennen pelaamattomat ovat varmaan aika pihalla aluksi. Pikaisen testin perusteella peli on hyvin samantyyppinen kuin ennenkin, mikä on sinänsä ihan hyvä asia. Kameraa on nyt mahdollista hallita itse, mikä on kyllä varsin tervetullut uudistus. Graafisesti peli on nätin näköinen, varsinkin hahmot. Kazuma on Kazuma, vaikkakin nykyään vähän erinäköinen ja paita on vähän enemmän auki  ;D Demossa ei pahemmin tuttuja hahmoja näkynyt, ainoastaan ne Stardustin heppulit, joiden nimeä ei nyt muista.

Demo alkaa lyhyellä kohtauksella Stardustin ulkopuolella, jonka jälkeen siirrytään sisätiloihin. Stardustissa pääsee sitten verryttelemään jäseniään tappelussa. Pelimekaniikka on näiltä osin säilynyt samanlaisena, mitä nyt jotain uusia liikkeitä on tullut. Taistelu toimii kuitenkin aivan samalla tavalla kuin kahdessa aiemmassakin pelissä. Demossa Kazumalla on käytössään myös aika suuri valikoima liikkeitä, joten vähän monimutkaisemmatkin sarjat onnistuvat. Minulla liikkeet tulivat aikalailla selkärangasta, eikä tappelussa pahemmin vaikeuksia ollut. Stardustin välikohtauksen jälkeen pääsee sitten tutkimaan paremmin Kamurochoa ja tappelemaan lisää. Tällä kertaa vastassa vain on jotain tavallista hämärempiä tyyppejä. Demon juonikuviot nyt eivät tulleet aivan selväksi ilmeisestä syystä, mutta hyvä pelihän tämä selvästi on. Taisi Famitsukin antaa 38/40. Taattua Yakuza-laatua.

Saisi nyt vain Sega tuoda tämän Eurooppaan. Pistäisivät vain englanninkielisen tekstin ja lykkäisivät markkinoille, niin olisin ihan tyytyväinen. Ei pitäisi olla kovin kallis prosessi ja ehkä tällä kertaa tämä myisi vähän paremmin täälläkin päin.

Ja kyllä se Kazuma on äijä  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 19.02.2009 21:27
Yakuza 3 näytti kyllä todella kivalta, mutta kovasti tuon demon pelaaminen kirpaisee kun ei ole ollenkaan varmaa että tuo Japanin ulkopuolella nähdään.
Taistelu tuntui jollain tavalla, jota en oikein osaa selittää, paljon paremmalta kuin edellisissä osissa. Mutta demon parhainta antia oli kuitenkin arcade-peli Boxcelios: aikarajoitteinen shmup, jossa vastaan tulee yksi vihollinen kerrallaan joilta pitää ampua suojien sisällä oleva weakspotti. Tykkäsin.

Dragon Quest V sai myös noin puoli tuntia peliaikaa, joten siitä on paha vielä oikein mitään sanoa, kuin että musiikit olivat aivan uskomattomat!

Mutta sitten se tärkein:

Pelasin (tai oikeastaan kirjoitushetkellä pelaan vieläkin) Noby Noby Boy'ta! (http://www.youtube.com/watch?v=zYFwsl49UcY)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Artieficial - 19.02.2009 21:34
Mutta sitten se tärkein:

Pelasin (tai oikeastaan kirjoitushetkellä pelaan vieläkin) Noby Noby Boy'ta! (http://www.youtube.com/watch?v=zYFwsl49UcY)

Noby Nobyn latasin itsekin, ja nyt on peli asennuksessa. Pakkohan se oli hommata noiden muutamien hullujen YouTube -videoiden jälkeen. :D Hintakaan ei paljoa lompakkoa hetkauta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Stavros - 19.02.2009 23:08
Mutta sitten se tärkein:

Pelasin (tai oikeastaan kirjoitushetkellä pelaan vieläkin) Noby Noby Boy'ta! (http://www.youtube.com/watch?v=zYFwsl49UcY)

Noby Nobyn latasin itsekin, ja nyt on peli asennuksessa. Pakkohan se oli hommata noiden muutamien hullujen YouTube -videoiden jälkeen. :D Hintakaan ei paljoa lompakkoa hetkauta.

Sekavat tunteet ensimmäisen pelisession jälkeen. Hyvin outo ja hämmentävä tekele. Jännä peli. Ehkä tämä aukeaa jossain välissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 19.02.2009 23:25
Yakuzat ovat omalta osaltani jääneet kokematta täysin, mutta toki pieni kiinnostus pelejä kohtaan on lennellyt ilmassa kaverin alettua hypettämään sarjaa noin kuukausi sitten. Näin ollen tuo "kolmannen" osan demon ilmaantuminen antoikin hyvän syyn rekata viimein tuonne Japaninkin storeen, sillä pakkohan sitä oli edes joku parempi haju saada näistä Segan niin sanotuista huipputeoksista.

Läpäisinkin demon peräti pari kertaa, vaikka täysin japsiksi olevat cutscenet eivät niinkään innostaneet, kun ei tuo aikaisempien pelien juonikaan ole niin mitenkään hansikkaassa. Sentään mättäminen kaikessa yksinkertaisuudessaan oli lievästä ylipituudesta huolimatta jopa hauskaakin ja voin vain kuvitella yhteenottojen paranevan kun pelaaja alkaa osatakin jotain. Myös kaupungin kaduilla chillailusta sain ainakin jonkinlaisen positiivisuuden tunteen, kun aikaansa voi esimerkiksi kuluttaa enemmän tai vähemmän hauskojen kolikkopelien parissa ja ilmeisesti vähän muullakin tavalla. Jostain kasinosta olen esimerkiksi joskus kuullut ja pääsihän tuossa demossa deittailemaankin.

Fiilis, jonka peli antoi ei kuitenkaan ollut niinkään päätä huimaava, että kokisin Yakuzoiden ainakaan vielä olevan mitään pakko-ostoksia. Onneksi sentään tuo ensimmäinen osa ilmeisesti lähtee jollain parilla kympin setelillä kauppojen hyllyltä, joten enköhän minä vielä kunnon mahdollisuuden sarjalle anna.

E: Niin ja läpäisinhän minä ensimmäisen PSP-pelini tuossa eilen ainakin tarinan osalta, kun Crisis Core -Final Fantasy VII:ssa alkoivat rullata lopputekstit. Olenkin näin jälkikäteen kohtuu tyytyväinen pelin antiin, sillä vaikka sen juoni ja kerronta saivatkin kauhistumaan useaan otteeseen, loi loppupuoli ja varsinkin juuri lopetus jopa todella tyytyväisen olon. Osa peleistä ei pysty edes tähän.

Seuraavaksi sitten loput 64% missioneista läpäisemään, kunnes taistelut alkavat puuduttamaan :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 20.02.2009 00:13
Juoni on melko tärkeä osa Yakuzoja, joten jos pelkkä demon pelaaminen - ilman että edes ymmärrät siitä mitään - saa noinkin positiiviset fiilarit aikaiseksi, niin viimeistään niiden erinomaisten juonien luulisi tarjoavan tarpeeksi viihdykettä, että pelit kannattaa käydä ostamassa hetinyt pois kaupan hyllyltä pölyttymästä.

Ja jos nyt et välttämättä halua ihan jokaista osaa pelata, niin Yakuza 2:ssa voi käydä aikalailla koko ensimmäisen pelin juonen läpi heti pelin alussa. Jäät paitsi ensimmäisen osan mätöstä ja minipeleistä, mutta toisaalta säästyt myös sen suht keskinkertaiselta dubeilta, siinä missä Yakuza 2:ssa on säilytetty alkuperäiset japanilaiset ääninäyttelijät.





Noby Noby Boy'ta pelailin minäkin ja se aiheutti ehkä tämän vuosikymmenen suurimman WTF?-fiiliksen. Ei sitä vaan tajua, vaikka kuinka yrittää. Pelin ideaa miettiessä ehtii ainakin vandalisoimaan ympäristöjä teräspapanoillaan, jos ei muuta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.02.2009 00:26
Yakuza 3:n demo fiilistelyä...

Molemmat edelliset Yakuzat kannattaa tosiaankin hommata, mikäli on väliin jäänyt. Ykkönen tosiaan irtoaa parilla kympillä eikä kakkosestakaan pitäisi joutua yli kolmeakymppiä maksamaan. Omasta mielestäni yksi PS2:n parhaimmista pelisarjoista. Yakuza 1 on tosiaankin dubattu, mutta ei se nyt mitenkään erityisen negatiivisia fiiliksiä aiheuttanut. Aika monta kuuluisaa näyttelijääkin hommasivat kaartiin, kuten Michael Madsenin ja Mark Hamilin. Huonompia mielipiteitä tuo dubbaus aiheutti itseasiassa vasta kakkosen pelaamisen jälkeen. Tuon ääninäyttelyn takia tuota ykköstä ei ainakaan kannata jättää väliin, sillä omasta mielestäni se oli ehkä hitusen parempi kuin kakkonen. Tosin kakkosessahan on aika legendaarinen kohtaus (http://www.youtube.com/watch?v=CmTPqQSo7ok), jossa Kazuma taistelee paljain käsin kahta kohtalaisen pumpattua tiikeriä vastaan. On se vaan äijä   :lol:

Sivuhuomautuksen mainittakoon, että huvittavasti Yakuzat sattuvat myös olemaan tyttöystäväni lemppareita, jostain kumman syystä   ;D


Edit:

Saattaisiko muuten olla toivoa siitä, että tuossa Ryu Ga Gotoku 3:n Asia-versiossa oli englanninkieliset tekstit? Aika useinhan ainakin Xboxin pelien Asia-versioissa on englanninkielinen vaihtoehto, mutta tästä ei taida olla vielä tietoa. Menisi nimittäin aika liukkaasti tilaukseen Yes-Asiasta (http://www.yesasia.com/global/ryu-ga-gotoku-3-asian-version/1014024266-0-0-0-en/info.html), jos näin olisi...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 20.02.2009 16:04
Dead Risingiä boxilla. Tulipa viimeinkin uudestaan pelattua peli läpi sekä hommattua hieman achievementtejä. Mm. Zombie Genocide tuli hankittua. Pikku hommahan se on kun vain ajaa sitä tiettyä väliä autolla. Nyt on kiva tappaa ärsyttäviä psykopaatteja megaman-pyssyllä. Peli-ilo kasvaa ainakin itselläni hyvin paljon kun ei koko aikaa tule turhauttavia kuolemia.
Left 4 Deadkin on tullut pelailtua kaverien kanssa puuceella. Peli on erityinen koska ainakaan itseäni ei kuolemat koskaan haittaa. Ne vain yleensä naurattavat. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 26.02.2009 20:00
Pari tuntia Disaster Day of Crisista takana ja täähän on melkein hyvä. Siis jos tykkää sahalaidoista, tahattomasta huumorista, quick time eventeistä, raiteilla räiskimisestä ja moten heiluttelusta. Ei kuitenkaan ihan “cutting-edge physics and gripping visuals”.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 27.02.2009 00:26
Neljän tunnin FF8-maraton ohi tältä päivältä. Heikoin PS1-Fantasy, mutta silti mukava kun ei muista kaikkia juttuja näin ~seitsemän vuoden jälkeen. Tuli vietyä koomainen Rinoa avaruuteen ja napattua sieltä pois, luovutettua Estharille ja sieltä pois, ja sen jälkeen kuunneltiin kamikaze-kauluksiselta ranskankääpiöltä miten maailma pelastuu aikatiivistymän kautta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mä mitään uusia pelejä


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.02.2009 18:01
Sorruin vihdoin. Ostin Konsolinetistä PS2:lle Okamin, halvallahan tuo lähti (22e, upouusi ja muoveissa), tämäkin on pakko kokea eri konsolilla uudestaan, niin hieno peli kun sattuu olemaan. Pelasin noin kaksi tuntia ja aika tasavertainenhan tämä on ohjauksen suhteen Wiin Okamiin verrattuna (kamera on tosin parempi, sitä voi käännellä kätevästi tatilla). Tykkään myös tästä paperiefektistä, jota ei edes Wiin Okamissa mielestäni ollut, graafisesti PS2:n Okami on siis vain hitusen haaleampi.

Piirtäminen on symmetrisempää ja hitaampaa, eikä aivan yhtä vapaata kuin Wiin Okamissa, mutta tarkempaa ja parempaa mielestäni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.03.2009 19:17
Latasin tänään tylsyyspäissäni 3 on 3 NHL arcaden PS Storesta. Vajaan kahdeksan euron sijoitus tuntuu parin tunnin testailun jälkeen menneen hyvään peliin, sillä rajusta yksinkertaisuudesta huolimatta tässä on imua, menoa ja melskettä. Pelistä voi innostua vaikkei koskaan olisi digannut lätkästä. Poissa ovat kaikki jääkiekon tylsimmät osa-alueet ja tilalle on tuotu nippu erilaisia kykyjä sisältäviä power-upeja, joita siunaantuu kentälle aina taklausten yhteydessä. Nämä voivat tehdä omasta kenttäpelaajasta vaikkapa supernopean luistelijan tai vaihtoehtoisesti vastustajan maalivahdista kääpiön.

Peli tarjoaa hienosti online-pelit täysipainoisine leaderboardseineen. Näin sinänsä simppeli peli saa huomattavasti lisää syvyyttä ja syyn, miksi sen pariin palaa mieluusti uudelleen. Ainoa särö verkkopelissä on, ettei kaverille voi lähettää ottelukutsua. Toivottavasti moinen korjataan päivityksellä.

Kentän tapahtumat ovat kaoottisia: kaikki pelaajat ovat toistensa kimpussa, ja maalivahtiakin hakataan mailalla munaskuille. Ei ole ollenkaan tavatonta, että kiekkoa pitävää molaria taklataan ja lätkä valuu tämän seurauksena maaliin. Eipä mitään, peli uudestaan käyntiin!  Onneksi taktinen pelaaminen on silti mahdollista, ja hyvät syötöt johtavat maalipaikkoihin myös tässä pelissä.  Yksin läpi kentän rynniminen ilman nopeus-power upia ei ole yleensä kannattavaa, koska ylilyödyn tehokkaiksi tehdyt taklaukset yleensä pysäyttävät yksittäiset sankarit.

3 on 3 NHl Arcade vajottaa nostalgiaan. Se nimittäin muistuttaa enemmän kuin vähän NES:sin legendaarista Ice Hockeytä. En todellakaan tiedä pystyykö tämä peli elämään niin kauan, mutta ennusmerkit kuitenkin kertovat, että hilpeiden illanviettojen tarpeisiin EA:n arcade-lätkä on tuleva kestosuosikki.

Parin karkkipussin hinnalla irtoaa varsin hauska peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 01.03.2009 19:24
Jos se olisi ollut ilmainen, niin olisin voinut hankkia, mutta nyt tuo NHL Arcade on vain silkkaa rahastusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 01.03.2009 19:37
Jos se olisi ollut ilmainen, niin olisin voinut hankkia, mutta nyt tuo NHL Arcade on vain silkkaa rahastusta.
Oikein, jos ei omista kavereita. Samalla sohvalla pelatessa on peli kuitenkin todella hauska ja ehdottomasti tuon Ephramin mainitseman "parin karkkipussin" arvoinen ostos. Ei väliä, että pelaako 2vs2 keskenään, vai kahteen tai kolmeen pekkaan liven kautta muita vastaan, imaisi peli ainakin minu todella hienosti mukaan. Varsinkin kun laittaa NHL 09:stä tutun skill stick-ohjauksen päälle, jolloin koko lippulaivapelin täysi liikearsenaali avautuu pelaajalle. Tämä mahdollistaa puolestaan naurettavan hienot veivaukset ja sen tasoisen pelaajakontrollin, mitä ei ole koskaan tämän genren peleissä nähty. Jos siis löytyy kavereita joko liven kautta tätä pelaamaan tai kotisohvalle, niin ostakaa ihmessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.03.2009 18:14
Lost Planet PS3

Olis varmaan aika hyvä peli, ellei pyörisi jollain sub-SD resolla ja 15 freimiä sekunnissa. Voiko tästä valittaa kuluttaja-asiamiehelle?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.03.2009 19:24
Kuutisen tuntia hurahti Oblivionin parissa. Ensikosketus peliin jätti suuhun herkullisen maun, tätä peliä kyllä jauhetaan pitkään ja hartaasti.

Luolien ulkopuolella Oblivion on yhä komean näköinen maailmaltaan, vaikka kyseessä on 3 vuotta vanha peli! Hämmästyttävää. Onkaloissa römyttäessä copy-pasteus on häiritsevää, mutta eihän niihin luoliin pakko ole jatkuvasti mennä. Menen kun kaipaan enemmän synkkyyttä, loppuajan taas samoan jylhissä metsissä ja keräilen sieniä.

Pelistä löytyvää pikasiirtymis-toimintoa en käytä, ikinä. Oikeasti, se syö immersiota aivan törkeästi. Mieluummin patikoin sen 20 minuutin matkan.  Matkalla kohteeseen spottaa lähes poikkeuksetta jotakin mielenkiintoista, ja vaikkei niin kävisikään ulkomaailma on jo itsessään nautinnollinen mesta haahuilla.

Pelaan sellaisella rehellisen jampan tyylillä, eli varastelua en harrasta enkä viattomia napsaise. Puhtoinen jenkkihymy-sankari on hahmoni siis. Vaikka tekisi mieli jo pollella kirmailla pitkin mantuja, niin sellaista en silti halua varastaa, vaan säästän rahat työllä ja tuskalla. Hepan selkään nouseminen tuntuu sitten sitäkin paremmalta, kun se on ansaittua eikä niitä voi nyysiä jokaisen talon takaa.


Aika loistavat fiilikset pelistä kyllä. Kokoajan on sellainen huikea tunne kun voisi tehdä niin paljon kaikenlaista, mutta silti pitää keskittyä yhteen aktiviteettiin kerrallaan. Olen kuin karkkikauppaan satasen setelillä varustettu lapsonen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 04.03.2009 19:38
Hepan selkään kipuaminen tuntuisi vielä paremmalta jos elikkoa ei olisi animoitu neliraaja-amputoiduksi, durvanraiskaamaksi laamaksi.

Tuttua Bethesdaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 04.03.2009 22:37
Oblivion on yksi tämän sukupolven yliarvostetuimmista peleistä. Paska AI, paskat questit, bugeja täynnä, vittumainen toteutus. Esim. halusin liittyä johonkin kiltaan ja täysin randomilla tulee joku hakkaamaan selkään kesken keskustelun. Rytäkässä lyön kiltarecruitteria vahingossa nuijallani ja heppu ja samalla koko kilta goes hostile enkä voinut korjata asiaa mitenkään. Ja mummojen kellarien tyhjentäminen rotista oli todella hauskaa. Oblivionin paskuudesta tuli kyllä aikanaan jauhettua aika paljon #pelaajalaudassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kogeki - 05.03.2009 03:26
Pelinä toimi RB2 ja World Tour -pelimuoto. Kuten luultavasti ainakin boxin pelaajat tietävät, pelistä löytyy semmoiset saavutukset, jotka vaativat pelaamaan setlistin, joka on pituudeltaan 84 biisiä pitkä. Koska halusin täyden scoren, soitin tietenkin expertillä ja ilman taukoja, koska myös siitä sai oman saavutuksensa. Kyllä, olen GS-huora.

Noh, alku lähti lupaavasti käyntiin. Kuitenkin 24 biisin jälkeen tajusin, että jäljellä on vielä 60 biisiä ja minuun iski tietynlainen masennus. Taistelin itseni kuitenkin eteenpäin kunnes seuraava ongelma alkoi ilmetä noin 35 biisin jälkeen. Aivan armoton kusihätä. Koska halusin achin, en voinut pausettaa peliä. Yritin kestää, mutta lopulta tuska otti minusta voiton ja tiesin mitä minun oli tehtävä. Minun oli kustava tyhjään limsapulloon, jonka nappasin lattialta. Noh, biisien välissä olevien lataustaukojen aikana pistin kaiken valmiiksi ja todellakin virtasin limukkapulloon. Tämän jälkeen jatkoin pelaamista helpottuneena.

Aivan lopussa tuli kuitenkin melko ihmeellinen olo ja silmät reistaili kummasti. Viimeisten viiden biisin aikana nuottien koko tuntu suurenevan aivan jumalattomasti, siis oikeastikin. Niinku joitakin jättitiilejä olis ollu ruutu täynnä. Mutta olihan se fiilis melko kova, kun Painkiller soi ja viimenen soolo menossa, achit kukkarossa. Voiko elämä enää paremmin kukoistaa?  :P (Klo 19.04 aloitin ja klo 01.21 lopetin.)

---

Toinen tarina liittyy myös RB2:een ja acheihin. Pari päivää sitten menin ensimmäistä kertaa pelaamaan RB2:sta nettiin. Päätin samalla hommata itselle saavutuksen, joka vaati että voitan sellaisen pelaajaan, jolle olen hävinnyt. Noh, joinasin jenkin playermatchiin. Sain itse valita aluksi biisin, joten otin Pearl Jamin Aliven. Expertillä siis pelattiin, mutta en soittanut biisistä muuta kuin soolon, koska tarkoituksena oli tosiaan aluksi hävitä ensimmäinen biisi. Tämän jälkeen jenkkiheitti jotain disstalkia ja heitti "now we are going hardcore motherfucker" ja valitsi Dream Theaterin Panick Attackin. Biisi alkoi, eteni ja loppui. Satuinpa vetämään melkein kolminkertaisen socren jenkin scoreen verrattuna, josta jenkki suuttui, haukkui mut maanrakoon ja katosi. 15 pelaajapistettä rikkaampana ja hymy poskillani lähdin ulos. Pelaaminen on vaan niin palkitsevaa.  8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.03.2009 20:24
Kolmen päivän jälkeen Oblivionin pelikello näyttää 23 tunnin lukemia...  :lol:


Mikä peli, mikä tunnelma! Ja tuntuu siltä, että olen tehnyt ja nähnyt vasta niin pirun vähän. Aikaa voi haaskata pelottavan paljon pelkkään päämäärättömään haahuiluun. Miten voi olla mahdollista, että aika kulkee tälläistä haipakkaa kun pelin käynnistää? Tunnit tuntuvat lähes minuuteilta. Onneksi(?) nyt on koulun puolesta vähän rennompi kausi menossa, niin voi tahkota suuria tuntimääriä.

Ja kun miettii, että tässä GOTY-painoksessa on ne lisäosatkin vielä mukana. Pelattavaa on suoraan sanottuna käsittämätön määrä.

Tänään nousin pääkaupungin Areenan suureksi mestariksi ja kuljeskelin vähän valtakunnan synkemmillä alueilla. Hahmoni on nyt levelillä 6. Atleettisia taitoja riittää ja miekanheiluttelukin alkaa sujua jo mallikkaasti. Taitavaa taikuria moisesta jöllistä ei saa, mutta silti tuli liityttyä maagien kiltaan.

Oblivion on tarjonnut lähes hengen salpaavia hetkiä aimo nipun. Auringonlasku Cyrodiilin jylhissä kuusimetsissä on aina yhtä komea näky. Samaten kukkulan päältä aukeavat näkymät kohti pääkaupunkia, tuoden näköetäisyydelle järviä, kukkuloita, vuoria ja metsistöjä.. Sanoinkuvaamatonta.


Pelistä löytyviä lukuisia bugeja en onneksi ole juuri kohdannut. Yksi tiltti on sattunut. Huonona puolena voisin mainita sen, että tekoälyhahmot ovat melkoisia pällejä. Maailman suuruuden huomioon ottaen se on toki ihan ymmärrettävääkin.


Nyt kyllä löytyi meikäläiselle niin nappi peli kuin olla ja voi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 06.03.2009 20:31
Dark Brotherhoodin kannattaa ehdottomasti liittyä, sieltä löytyypi pelin ehdottomasti hauskimmat tehtävät.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 06.03.2009 21:35
Tullut nyt vähän testailtua Orange Boxin pelejä.

Half-Life 2:sta ehkä eniten noista tullut pelattua, mutta en ole sitäkään hirveästi jaksanut. Jollain tavalla olen pettynyt, koska odotin peliltä paljon. Se ei jostain syystä kuitenkaan ole ainakaan vielä iskenyt. Ei vaan ole ollut fiilistä pelata sitä. Katsoo jos sellainen löytyisi jossain vaiheessa.

Team Fortress 2 vaikuttaa ja näyttää hauskalta, mutta minulle se on aivan liian vaikea, enkä hirveästi pidä mapeista. Muutama muu puute tuli myös mieleen. Ehkä tämä vaikuttaa sitten paremmalta, kun omat kaverit innostuu pelaamaan taas tätä ja oppii itse pelaamaan.

Portalista kiinnostuin krapulassa 1.1.2008, kun kaveri päätti alkaa toisen kaverin olohuoneessa pelaamaan tätä. Luonnollisesti yritin itse olohuoneessa nukkua, mutta eihän siitä mitään tullut, kun yksi alkoi Portalia pelaamaan. Nyt vasta pääsin itse pelaamaan Portalia ja siitä kyllä pidän paljon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 06.03.2009 21:48
Dark Brotherhoodin kannattaa ehdottomasti liittyä, sieltä löytyypi pelin ehdottomasti hauskimmat tehtävät.
Jep, mutta itseäni harmitti että se loppui niin nopeasti. :( Itse tosiaan pelailin tuota Oblia koneella joka pyörittää ehkä 2 viidesosaa täysistä grafiikoista tai jotain, mutta olen siitä silti nauttinut. Ehkäpä siitä voisi vielä tulla parempi jos pelaisi täysillä tehoilla, esmes boksilla.

Ja Preesensille vielä - HL2 ei kyllä itseenikään kolahtanut alussa juur ollenkaan mutta kyllä se siitä, loppuenlopuksi esimerkiksi Ep. 2:n jälkeen on hirveä himo saada lisää pelattavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 06.03.2009 23:35
Itselle HL2 oli kyllä jouluna ja pienenä poikana aika tajunnanräjäyttävä alusta saakka. Kai se hohto on vuosien myötä jo hävinnyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.03.2009 00:12
Hehei onpas Lost Planet kiva peli. Paskaan käännöstyöhön tottuu ja loppua kohti peli tuntuu muutenkin pääsevän ongelmista yli kun ruudunpäivitys ei enää laahaa parissakympissä ja efektejä tuli roppakaupalla lisää.

Mechojen animointi on mahtavaa, motion blur hienointa mitä olen nähnyt ja vihollisriveissä on paljon vaihtelua. Välillä mätetään niin Akrid-mörköjä, vihollismechoja ja rivimiehiä samaan aikaan. Akridit voi myös usuttaa ihmisvihujen kimppuun. Kentät on sopivan lyhyitä ja loppua kohti aika haastaviakin. Tosin kuumat oltavat tulevat oikeasti vastaan vasta pomomatseissa. Pomot tuppaavat olevan SotC kokoluokkaa ja niiden tappaminen on mukavan palkitsevaa hommaa. No mecha-lopparit ovat olleet vähän tylsiä, mutta hienoja jokatapauksessa. Räjähdykset ja varsinkin savu näyttävät kyllä naurettavan hyvältä tässä pelissä. VÄRIÄÄÄÄÄ!!1

Lunta elementtinä olisi voinut käyttää ehkä enemmän luomaan tunnelmaa, mutta muuten aika napakka peli kyseessä. Melkoinen yllättäjä, mutta mitä muutakaan Capgodilta olisi pitänyt odottaa. Jatkis meni odotuslistan kärkipaikoille heti kättelyssä. Toivottavasti iskeytyy pleikkarillekin.

Harmittaa kun tuli tämän pelin moninpeli missattua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 07.03.2009 21:18
Lost Planet on kyllä ihan kiva peli. Itsellä jäänyt kesken, mutta palaan vielä pelin pariin ehdottomasti. Grafikkaa ei nyt minusta ole mitään erityisen mieleenpainuvaa, vaikka lumi ja sääefektit onkin ihan hyvin mallinnettuja. Pelattavuus pelissä on oikein toimivaa ja LB/RB 90 asteen pikakäännökset ovat hyvä idea.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 07.03.2009 23:33
Minulle Lost Planetissa parasta oli ehdottomasti bossit. Aloitin suoraan Hardilla, jolla pomomatsit olivat eeppistä vääntöä. Parhaimmillaan sai kiukutella parikymmentäkin yritystä, ennen kuin mömmöt sai mataliksi. Itse kentät tuli melkeinpä vain juostua checkpointista toiseen, koska ne olivat melko kuivia ja vihollisten ohi juokseminen oli paljon helpompaa.

Kunhan korjaavat pikkuviat (Waynen kaatumisanimaatio, argh), hiovat vähän pelattavuutta eivätkä keksi peliin maailman idioottimaisinta juonta ja sitäkin paskempaa hahmokaartia, niin Lost Planet 2 tulee jyräämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.03.2009 13:26
Heh lopussa meni ZoE:ksi tämäkin peli. No lopparia lukuunottamatta mainio räiskintäpeli. Kentät tosiaan aika mielikuvituksettomia, mutta viholliset, pomot ja mechat tekivät tästä todella nautittavan kokemuksen. Hienoa nähdä millä lafkalla oli jo tämän sukupolven alusta homma hanskassa. Nyt vaan se Dead Rising pleselle niin on Capcom-linjaus pelattuna.

Kehittäisivät oman konsolinsa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 08.03.2009 16:55
Resident Evil 4:n tuossa aikaisemmin tänään alotin uudestaan cubella alusta päästäkseni fiiliksiin rezzu vitosta varten. Chapter 1-4:ssä mennään ja loistavaltahan tää vieläkin tuntuu  :) Kahesti oon jo tässä parin tunnin aikana jotenkin onnistunu kuolemaan, kerran merihirviössä ja kerran alun moottorisaha heppulissa, kun unohin viime hetkellä, että tässä pelissähän ei voinut strafettaa ja tämän seurauksena Leoni menetti päänsä :I


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 08.03.2009 17:43
Portalissa Test Chamberit jo aikoja sitten menty. Nyt olen kyllä yhdessä kohtaa ihan jumissa. Ja kun luulin keksineeni ratkaisun, löysinkin bugin ja jäin jumiin jonnekin ylös.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 08.03.2009 20:15
Retro Game Challenge. Ah, että on mukawa. Haastetta sais olla hieman kyllä lisää. Toivottavasti noiden pakollisten haasteiden jälkeen tulee vielä uusia! Guadia Quest pitää vielä unlockata.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Ai niin ja North & Southia NES:llä kaksinpelinä. Tästä sais joku tehä modernin version vaikkapa flashina tai DS:lle!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 10.03.2009 18:09
Portal meni läpi. Ihan huikea peli. Yksi parhaimmista yksinpelikokemuksista. Todella kivaa ja sopivan haastavaa pohdiskelua aiheuttava peli. Pituudesta valitettu, mutta minä en tykkää pitkistä peleistä ollenkaan. Ei tuo pituus yksinään olisi ~60 euron arvoinen, mutta maksoin Orange Boxista 20 euroa uutena, joten periaatteessa tuo Portal oli 4 euroa, joten siihen nähden pituus on hyvä. Pituus siis passasi minulle ja kun tarkemmin ajattelee, niin pelillä on todellakin uudelleen peluuarvoa, kun vaikka yrittää etsiä uusia keinoja päästä eteenpäin tai sitten yrittää päästä mahdollisimman nopeasti. Ja lisäladattavaakin löytyy. Enkä malta odottaa Portalin jatko-osaa.

Harvemmin tulee enää törmättyä näin hyviin peleihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.03.2009 13:24
Oblivionin päätehtävä on nyt selätetty, kun tunteja on takana reilut 50.

Yhä eeppisemmäksi loppua kohti muuttunut kampanja huipentui makeasti, joskin olisin toivonut jonkinlaista päheää miekkojen kalistelua auringonlaskussa. Kunnollista loppubossiahan tässä ei oikeastaan ollut, sillä paratiisin herrakin palvelijoineen nieli tatamia verrattain iisisti.

Nyt kun pelin varsinainen questi on ohi, on ulkomaailmakin jotenkin mukavampi paikka seikkailla, kun poissa ovat obliovionin portit maalaamassa taivasta punaiseksi. Opin muuten vasta hiljattain, että unholan porttien käyttövoimana toimivat sigilin kivet liittävät aseisiin ja suojiin taikavoimia. Olin jo viskaamassa mokomat reliikit järveen.  Jokaisella pelikerralla maailmasta oppii jotakin uutta, eikä koskaan ennen näin monen pelitunnin jälkeen ole tuntenut olevansa näin alussa, näin lapsenkengissä, näin innoissaan yhä.

Omasta hienosta talosta haaveilen, ja sen eteen paiskin duunia luolaseikkailujen muodossa. Nopea raha on likaista, sitä ei wannabe-tom cruiseni ota vaikka Umbralla uhattaisiin. Vasta kun hahmoni on jakanut Tamrieliessa niin paljon hyvää, että se tulee jo korvista ulos, saattaa kääntyminen pimeälle puolella roistojen kiltoja ja pimeää veljeskuntaa palvelemaan koittaa. Mutta siihen menee aikaa.

Luolien samankaltaisuudesta huolimatta niissä könyäminen on alkanut entistä enemmän viehättää. Tunnelmallinen ambient-musiikki, soihdun valaisema säkkipimeys ja luurankojen sekä aaveiden ulinat nappaavat copy-pastea pillistä ja viskaavat taka-alalle valittamaan. Ehkä se valitus joten kuten kuuluu, mutta kovin vaimeana sittenkin. Minun korviini ainakin.


En ole oikein paras mies arvioimaan nykyisen sukupolven pelitarjontaa yleisesti, joten puhun vain henkilökohtaisella tasolla: Oblivion on parasta, mitä olen 256-bittisillä toistaiseksi päässyt maistelemaan.


Velvollisuus kutsuu: eräs maalaus on kadoksissa, ja kaikki epäillyt vakuuttelevat vuoroin syyttömyyttään. Ongelma, jota ei ehkä sittenkään miekalla ratkota. Ja jos ratkotaan, niin kelpaahan sekin!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 11.03.2009 14:12
Oblivion fiilistelyä...

Rupesi taas itseäkin himottamaan Oblivionin peluu. Peliä on PC:llä jyystetty kymmeniä tunteja, mutta pääjuonta en ole ikinä saanut läpi. Lähinnä tullut remuttua sivuquesteja ja eri kiltojen tehtäviä. Pääjuonessa jään itse asiassa aina about samaan kohtaan, jonka jälkeen olen siirtynyt pääasiassa tekemään kaikkea muuta. Viime kesäkuussakin tuli ostettua GOTY-versio PS3:lle, joka on vielä käytännössä koskematon.

Omasta mielestäni Oblivion ei ole mitenkään maailman paras peli, mutta siinä on oma viehätyksensä jota en muista peleistä ole vielä löytänyt. Maailma on todella hieno ja tunnelmallinen. Yksi lempikohtiani on aika pääjuonen alusta, kun prinssiä saatetaan sinne vuorilla olevaan linnaan. Matka on pitkä kiemuroisia polkuja pitkin, nousten yhä korkeammalle. Itse ajoitan kyseisen matkan aina niin, että lähden matkaan illan suussa. Matkaa tehdään siis yötä myöten ja maisemat ovat aika upeat niin korkealta. Koko Tamriel avautuu silmien edessä. Välillä törmää bandiittien tai muiden matkalaisten leirinuotiolle, mutta suurin osa ajata istutaan hevosen selässä ja köpytellään rauhallisesti kohti määränpäätä. Ja kun perille viimein päästään, niin aurinko jo sarastaa korkean vuoren huipulle. Kyseinen matka on todellakin koko pelin lempikohtiani, kuten myös se kun vuorille lähdetään jäljittämään sitä jo muinoin kadonnutta linnoitusta, jonka sijaintia kukaan ei tiedä.

Hieno peli, nyt rupesi taas tekemään mieli sen pelaamista...  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 11.03.2009 17:40
Pegglen latasin Live Arcadesta. Samat mapit ja hahmot kuin DS-versiossa, mutta tulipa silti ladattua. Leaderboardit ja DLC <3


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 15.03.2009 20:27
Nyt kun rahatilanne on vähän negatiivisen puolella, niin ajattelinkin samantien jatkaa omasta hyllystäni joitain pelejä, jotka ovat jääneet kesken. The World Ends With You pääsikin samantien pelitykseen.

TWEWY tuli siis hankittua joskus viime kesän alussa (silloin rahatilanteeni vasta olikin hyvä) ja sehän sitten tietty jäi vähän muiden pelien tieltä. No, ihan rattoisaa pelattavaahan se kuitenkin oli pienissä paloissa joskus joulukuun aikoihin. Nyt olen kuitenkin taas lämmennyt tälle enemmän ja koko ajan paranee edetessä, vaikka tarina onkin vähän kummallinen, taistelut helppoja ja aihepiiri riippuu mistä roikkuu. Kiintoisa ja omaperäinenhän tämä pääosin kuitenkin on, hieno tapaus oikeastaan. Pinssit ovat kivoja.

Ja sitten pitäisi varmaan tuota Baten Kaitostakin aloitella ja pelata pari muutakin peliä loppuun asti. Beyond Good & Evil pitää myös hommata lähiaikoina jostain.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.03.2009 13:42
Persona 4:sta venatessa on tullut hakattua P3:FESiä aika urakalla. Paljon enemmän tuntuu pelissä olevan säädettävää kuin alkuperäisessä P3:sessa ja tuntuu, että proggista on välillä vähän liikaakin. Voihan olla, että pelimekaniikan ymmärtää tokalla yrittämällä paremmin ja tekeminen on siksi lisääntynyt. Saas nähdä malttaako pelin hakata loppuun P4 kilahtaessa postiluukusta.

P4 lähti kyllä eritttäin hyvään hintaan Playsta (23,50) ja ennakkotilaajille leivotaan t-paitakin kaupan päälle. Tosin paita on varmaan joku XXL-viritys, jolla ei voi tehdä muuta kuin laittaa kaapin pohjalle muhimaan.

Myös PS1:sen Crash Team Racingiä on tullut hakattua, adventure-moodi on ihan hauska ja kaksinpeli rokkaa. Paras karting-peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 16.03.2009 13:58
Advance Wars: Dark Conflict on ollut kovassa käytössä. Toisaalta perkeleen kiva ja koukuttava peli, toisaalta tosi ärsyttävä. Pelillisesti tässä ei kyllä ole kauheasti vikoja. Kontrollit on näppärät, käytti sitten stylusta taikka namiskoita(tietty stylus on superior), ja yksiköt, maastot sekä jopa fog-of-war(jota esim. Warcraft 2:en aikoihin vihasin) tuovat yllättävänkin laajaa taktista elementtiä peliin. Stoorilaini ja välidialogit nyt ovat vähän surkuhupaisia, vaikkakin joku ihan jees huuli on saatu työnnettyä aina sinne tänne, mutta kun nämäkin saa halutessaan skipattua, ei paljoa itku tule silmään.

Sen sijaan harmittaa armottomasti se, että mä en ole tässä kovin hyvä. Mitään ylitsepääsemätöntä ei siis vielä ole tullut vastaan, mutta jo huonojen pisteiden saaminen jostain mätöstä pistää harmittamaan, kun omasta mielestään pelasi aika hyvin. Tietty sitä pitää sitten silloin tällöin hinkkailla vanhoja tehtäviä kirkkaamman mitalin toivossa, mikä tuo lisäpituutta pelin elinkaareen ja tietty treenauttaa pelaajaa, joten ei se pelkkää pahaa ole, mutta silti on tosi usein sellainen ikävä fiilis, ettei ihan ole on top of things. Eikä täysin kyllä olekaan, sillä esimerkiksi joidenkin etäaseiden kantamia kaikissa tilanteissa en vieläkään ihan täysin ymmärrä. Pitäisi perehtyä niihinkin enemmän, saattaisi helpottaa.

Vaan ehkä tässä matkan varrella kouliintuu, sen verran hyvin AW pitää kyllä otteessaan ainakin toistaiseksi. Pitkästä aika taas laadukasta mättöä DS:llekin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.03.2009 15:30
Anti-tankit aina eteen ja indirect systeemiä taakse. Ja soltut vuorille aina. Bazooka miehet on ihan mauttomia jos niitäkin käyttää tehokkaasti.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 16.03.2009 17:21
Joo, suunnilleen noilla spekseillä sitä on hinkattu. Mitä nyt bazookoja mulla on tullut käytettyä aika paljon, kun niitä saa liikuteltua hyvin ja kuitenkin tehoaa ajoneuvoihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 16.03.2009 19:33
Viime aikoina olen keskittynyt enemmän pelaamiseen ja vähemmän Pelaajalaudalla lätisemiseen. Dead Space ja Mirror's Edge ovat nyt molemmat pelattu läpi ja hieman täytyy ihmetellä kaikkea pikkuasioista nillittämistä, mitä näistäkin peleistä on noussut. Molemmat ovat nimittäin mitä loistavimpia pelejä, jopa aivan kärkikastia tässä genissä.

Dead Space tosiaan oli melkoinen hybridi useampaa peliä ja elokuvaa, mutta onnistuneesti paketoituna. Tunnelma ainakin piti mut hyvin kourissaan ja oon sen verran herkkä uppoutumaan peleihin, että paskat meinas valahtaa pari kertaa housuun. Monesti tuli myös pientä Silent Hill -efektiä, eli oli pakko lopettaa, koska ei enää hermot kestäneet pelaamisen jatkamista. En oikeastaan keksi mitään valittamisen aihetta, loistava peli, jonka pariin en silti halua palata vähään aikaan, eli myös onnistunut kauhupeli.

Mirror's Edgeä sitten suorastaan rakastin. Ainut valittamisen aihe on ehkäpä se, että tarina tuntui tyssäävän kuin seinään ja tarinankuljetus kangerteli muutenkin välillä siten, että Faithin menemisille oli paikoin vaikea löytää motiivia. Potentiaalia tarinassa toki oli ja taustatarina on oikein mielenkiintoinen.

Visuaalinen ja audiovisuaalinen puoli olivatkin sitten aivan kärkiluokkaa. Graafinen ilme oli mahtava ja musiikeista löytyi paljon minua miellyttäviä kuvioita. Faithiin oli helppo samaistua ja muutenkin hän on piristävä poikkeus normaaleissa pelisankareissa.

Pelimekaniikasta ei ole oikeastaan mitään valitettavaa. Kiipeily ja loikkiminen toimii lähes moitteettomasti ja pelaaminen on nautinnollista. Tykkään myös tällasesta old school -tyyppisestä haasteellisuudesta, jossa pitää hioa kuviot yrityksen ja erehdyksen kautta kuntoon, jotta pääsee lopulta kentät mestarin ottein läpi. Äkkikuolemat eivät siis haitanneet. Tai no, pari kertaa kunnon jumipaikoissa kiristelin vähän hampaita, mutta se kuuluu asiaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 27.03.2009 11:29
MadWorld on nyt kokeiltuna ja voih. Oisin halunnu kovasti tykätä tästä mutta eih. Pointtina ei ole niinkään edetä kentissä vaan kerätä pisteitä olemalla "mielikuvituksellinen" tappojen suhteen. "Jee".

En tiiä varmaan molemmissa vikaa minussa ja pelissä, kun heti eka kentässä alkaa puuduttamaan koko touhu. Bossit on sitte quicktime event/gesture -pohjaisia vetkutuksia. Hohhoih. Mainitsinko jo, että kentissä ei näe oikein mihin pitäis mennä saati sitten itemejä? Paitsi sillähän ei ole väliä. Listit porukkaa vaan. Japanilaisten mielestä varmaan hauska tämä "tyyli".

No More Heroes 2:sta odotellessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CronoX - 27.03.2009 17:10
Yh.

Fallout 3n pääjuoni tuli läpäistyä Sonyn kiiltomaalikonsolilla.
Hyi stna!
Side questeja kun tuli monen monta pelailtua, jätti tämä helvetin lyhyt ja suoraviivainen päätarina paskan mauan suuhun. No eipä tarvi enää koskea.

Kohta GeoW2 co-oppina..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 27.03.2009 18:12
Fallout 3n pääjuoni tuli läpäistyä Sonyn kiiltomaalikonsolilla.
Hyi stna!
Side questeja kun tuli monen monta pelailtua, jätti tämä helvetin lyhyt ja suoraviivainen päätarina paskan mauan suuhun. No eipä tarvi enää koskea.

Herää kysymys: miksi pelasit?

Jotta pääsisit kirjoittamaan vihaisen foorumiviestin?

Itse olen nautiskellut tällä viikolla combolla "Mario's Super Picross + joku naposteltava + podcast". Täysin turhaa viihdettä josta saattaa jäädä naposteltavasta riippuen paskan maku suuhun mutta jeesus sentään on kivaa!!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CronoX - 28.03.2009 13:20
Herää kysymys: miksi pelasit?

Jotta pääsisit kirjoittamaan vihaisen foorumiviestin?


 :???:
Ei niissä side questeissä vikaa ollut, eikä maailman laajuudessa, eikä ulkonäössä. Pääjuoni oli paska ja loppui lyhyeen.
Ja tätähän ei voi tietää ennenkuin pelin läpäisee. Menikö tälläkertaa jakeluun?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.04.2009 14:07
Resistance 2

 :lol:

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.04.2009 15:09
Olen kohta pelannut läpi tämän Ace Attorney-pelisarjan huonoimman osan eli Justice for Allin, tai ainakin näin minulle on väitetty, että tämä nimenomaan olisi se sarjansa puutteellisin osa. Jos tuo todellakin pitää paikkansa, niin minulla on todella korkeat odotukset sarjan muita osia kohtaan, erityisesti ensimmäistä osaa, jonka bongasinkin viime tiistaina läheisen GameStopin käytettyjen pelien hyllystä 20 euron hintalapulla. Mukaan tarttui, tietenkin!

Kovin korkeaa uudelleenpeluuarvoa tällaisilta peleiltä ei missään tapauksessa voi odottaa, mutta enköhän minä hanki ihan lähiaikoina loputkin Ace Attorney-pelit. Montakohan niitä nyt edes on loppujen lopuksi? Käsittääkseni 4 on jo ilmestynyt täällä Euroopassa, mutta sitten on kuulemma tekeillä tämä Miles Edgeworth: Perfect Prosecutor ja Ace Attorney 5.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Stavros - 04.04.2009 15:29
Resistance 2

 :lol:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tänään pääsin tuon lävitse ja olen täysin samaa mieltä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 10.04.2009 15:10
GTA: Chinatown Wars

Ihan starttifiilikset eivät olleet mitenkään hohdokkaat, mutta kieltämättä tämä ryömii pikkuhiljaa ihon alle. Peli on loppujen lopuksi aika näppärän näköinen, pyörii todella sulavasti, ja toisin kuin ankeita PSP-autovarkaita, tätä on myös hauska pelata. Kaikin puolin onnistunut kannettava GTA. Lintuperspektiivi antaa mukavan sekoituksen vanhaa 2D-fiilistä ja modernimpien GTA-pelien ominaisuuksia, ohjaus toimii melko lailla moitteetta, tarinatehtävät ovat pääasiassa nokkelia ja huumori kukkii dialogissa kuin silsa jalkapohjassa, ja kosketusnäyttöä on kans hyödynnetty ilahduttavasti perusohjauksessa ja erilaisissa minipeleissä, kuten autojen starttaaminen piuhoista tai ruuvimeisselillä, roskiksien tonkiminen ja molotovien duunaus bensiksellä. Jopa aseiden vaihtaminen alanäytöltä toimii, kun peli kerran pausettuu roplaamisen ajaksi. Ainoastaan heittoaseiden operointi styluksella(tai *gasp* sormilla) on vähän ankeaa toiminnan keskeltä, muttei mitenkään kuolemaksi.

Luonteeltaankinhan tämä peli sopii käsikonsolipeliksi kuin nakutettu, sillä yksi tehtävä, random odd-jobit, diilaus tai mikä vaan miljoonasta muusta mahdollisuudesta on just sopivan briiffiä, mutta kuitenkin mielekästä toimintaa lyhyempiin aukkoihin agendassa. Kuitenkin pelin parissa viihtyy tuntitolkullakin mikäli tarve, sillä tekemistä riittää ja se on viihdyttävää. Eilenkin meni taas reippaasti pikkutunneille, kun piti illalla puolisen tuntia kikkailla. Huomasin, että huumediilaus vie kyllä mut mennessään(enpä olisi koskaan uskonut sanovani noin...). Tarjousvinkkien perässä juokseminen, hintavertailut, eri ryhmittymien osto- ja myyntihalut, kyttien pelko, kaman säilöminen ja kunnon tulot tekevät tästä uudistuksesta yllättävänkin hauskaa puuhaa. Lisäksi kauppiaalta toiselle kulkiessa tulee nähtyä kaupunkia ja mestat tulevat nopeasti tutuiksi. Ja jollei juuri sillä hetkellä homma kiinnosta, sähköpostitse tulevat vinkit on myös helppo ignoorata, eli homma ei käy rasittavaksi.

Kevyesti paras uudistus pelissä on silti uudentyylinen poliisihälytyksistä eroon pääseminen. Chinatown Warsissa tasoa saa laskettua kolaroimalla tähtien määrästä riippuen tietyn verran poliisiautoja, tappamatta itse poliiseja. Ja kappas: ennen mahdottomista korkeista hauista tuleekin ihan törkeän hauskaa viihdettä, kun kruisailee hikipäässä liikenteen seassa ja koettaa jallittaa perässä ajavia poliiseja seiniin, toisiin autoihin tai pylväisiin selviten itse hommasta kunnialla. Miksei tätä keksitty aiemmin? Toinen kiva juttu on aseiden etäosto PDA:n kautta ja kotiinkuljetus. Fyysisessä liikkeessä ravaaminen kun on aina käynyt mun hermoille.

Näin asiat tehdään oikein. Arvostan.


Peeäs. Niin, ja kuvakulman ja lukittautumisen ansiosta tulitaistelutkin ovat ihan eri maata kuin oikeastaan kaikissa aiemmissa Grand Theft Autoissa, joissa homma oli aina munkkiräimimistä ja kuolemista. Näkyvyys on hyvä(paitsi ehkä puistoissa, kiitos puiden), ja suojia on helppo käyttää hyväksi. Brilliance.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.04.2009 18:39
Golden Sun. Kaikki miinukset unohtuu kun löytyy JRPG, jossa on sekä oikeita salareita, että oikeita puzzleja.

Vitun Nomura. Kuole hiilillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 13.04.2009 22:05
Populous the Beginning. . .

Pleikkarilla tää vei koko muistikortin tilaa ja kaatui varmaan joka kuudennella lataustauolla.

Mutta nyt PC -versiolla fiilistellen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 14.04.2009 11:02
Populous the Beginning. . .

Pleikkarilla tää vei koko muistikortin tilaa ja kaatui varmaan joka kuudennella lataustauolla.

Mutta nyt PC -versiolla fiilistellen.
Kyllä. Hienoimpia Bullfrogin tuotoksia. Taiat ja musat edelleen todella makeita. 90–luvulla ja 2000–luvun alussa osattiin tehdä hyviä hallintapelejä (eli rakentelu- ja strategiapelejä).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.04.2009 11:10
Missä Total Annihilation DS?

Entä Starcraft DS  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 14.04.2009 11:21
Aikalailla kaikki hyvät DS:lle tulossa olleet ei-Advance Wars strategiapelit ovat hävinneet aikojen saatossa jonnekin muille maille vierahille. Eipä ole näkynyt Jagged Alliance DS:ä, Disciples II:sta, Warlordsia tai Heroes of M & M:ä, vaikka ne (HOMM:a lukuun ottamatta) mainittiin ensimmäistä kertaa jo joskus vuonna 2004-2005.

Lainaus
Vitun Nomura. Kuole hiilillä.
Ja mitä tekemistä Nomuralla on asian kanssa, pölijä? Suuntaat angstejasi hieman väärään suuntaan, koska Nomura on ollut pitkälti vain hahmosuunnittelijan virassa ja on noussut vasta Kingdom Heartsin myötä tärkeämpään asemaan ihan yleisestikin. Sitä paitsi, eihän Squaren peleissä ole koskaan ollut hirveästi mitään puzzleja, salaisuuksia kylläkin, ja niitä on edelleen. Kingdom Heartsissakinhan ON juuri kaikenlaista salaista löydettävää (etenkin ekassa osassa, toka oli suoraviivaisempi, minkä Final Mix+ painoskin toisaalta korjasi) sekä enemmän jotain puzzlemaisia virityksiä kuin Squaren peleissä yleensä. Sehän oli yksi ensimmäisistä Nomuran omista projekteista, jossa hän teki paljon muutakin kuin vain piirteli hahmoja. Sen jälkeen Nomura on häärinyt juurikin KH-sarjan parissa ja ollut vähän mukana (muttei kuitenkaan kaikissa projekteissa johtavassa asemassa) FFVII spin-offien luomisessa. Muuten hänellä ei ole ollut näppejä missään Square-Enixin peleissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.04.2009 10:55
Jossain näin melko pitkänkin listan peleistä missä Nomura on tehnyt muutakin kuin kynää heiluttanut. Mutta ei se mies yksinään genreä ole pilannut. Tarkoitin lähinnä sitä, miten se silmäkarkki ja pelaajan ohjailu tuntuu nykyään menevän sen seikkailun ohi näissä peleissä. Ja kyllä Squaren peleissä on nykyäänkin kerättävää, mutta kaikki on liian helppoa. Missä ovat oikeasti sellaiset salarit, että niitä ei ilman kokeilua löydä? FFVII:n kolmas Ribbon anyone? Ja puzzleista on vähän turha puhua FF:ien kohdalla, mutta kyllä minä jumitin VI:ssä vielä joihinkin luoliin (varsinkin siihen missä party piti jakaa). Nykyään muut pelihahmot kertovat aina suoraan mitä missäkin pitää tehdä...

Tuli tässä muuten mieleen, että jos nämä FF-remaket olisikin tehty psp:lle niin kuvitelkaa miltä ne näyttäisivät (kts Dissidia)  :lol:

(joo oli pakko dissata Nomuran tyyliä, ei siitä muuten voi kirjoittaa)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 19.04.2009 16:29
Crash Team Racingia.

Käteni.. Minun hermoni.. Ne ovat menneet.. vitun Cortex Castle!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 23.04.2009 23:37
Tänään tuli pelattua kaverin kanssa co-oppina läpi:

....

Fighting Force!


Oli kyllä aika uskomatonta settiä, ei helvetti sentään. Peliä olen pelannut viimeksi joskus ala-asteella ja silloinkin vain kerran läpi. Paskaa, mutta onneksi hyvää paskaa.
Ensimmäiset 30min ihmettelin, että miksi vihujen hahmomalleista tulee mieleen Tomb Raider 1, kunnes tajusin että Core Designhan on tämänkin kehittänyt. Lopputeksteissä tosin paljastui, että kehittäjiä oli yhteensä noin 15. Taisi olla lyhyimmät näkemäni pelin lopputekstit.

Mitäs pelistä sanoisi. Perinteinen 2D-tappelupeli käännettynä 3D-muotoon. Peliä voi pelata joko yksin tai kaverin kanssa. Hahmoja on valittavana neljä, joista jokainen on erilainen. Itse pelasin toisella pelin naishahmoista ja kaveri toisella miehistä. Aivan ensimmäiseksi huomattiin, että pelissä osuu kyllä paljon helpommin kaveriinsa kuin viholliseen. Varsinkin lenttaripotkulla tai slidepotkulla osuu kaveriin tosi helposti. Usein oma hahmo tuntuu jopa menevän vihollisen ohi ja osuvan takana seisovaa kaveria leukaan. No eipä se paljon haitannut, mutta kyllä sille tuli naurettua, kun toiseen tuli osuttua jatkuvasti.

Toinen naurun aihe oli viholliset ja varsinkin niiden nimet. Muistan, että jo ala-asteella tätä pelatessani ihmettelin vihollisten nimiä. Peli nimittäin näyttää sen vihollisen elkkupalkin ja nimen, jota juuri mätkit. Harmi vain, että pelin käyttämä fontti on niin perseestä, että esim. Y-kirjain näyttää aivan numerolta 4.  Pienenä ihmettelin aina, että onko tuon nimi nyt "Misery" vai "Miser4". Nimet ovat muutenkin hauskoja, koska kaikki ovat tyyliin "Banger", "Basher", "Punk" ja sitä rataa. Hupia tuotti myös nimien suomentaminen, kun huomasi hakkaavansa "Muussaajaa". Aivan naurettavaa oli myös se, että aivan KAIKKI pelissä räjähtää. Potki kolme kertaa limsa-automaattia, se räjähtää. Potki puulaatikkoa, se räjähtää. Lisäksi esimerkiksi ostarilla kannatti potkia hodarikärryjä, koska niistä putosi hopeaharkkoja. Myöhemmin tosin opin, että ne olivatkin jotakin syötävää, mutta nauratti se silloin kun vielä luulin niitä hopeaharkoiksi  :lol:

Pelissä on myös varmaan paras juonenkuljetus ikinä. Pelissä ei kerrota yhtään mitään mistään, eikä näytetä yhtään mitään. Eihän tämä tietysti mitenkään erikoista ole, mutta jotenkin voisi olettaa edes jotain yritystä. Juonen pääkohdat tosin selvisivät sitten kätevästi Wikipediasta. Päähenkilöt vain tulevat helikopterista ulos kadulle ja sitten alkaa mätkiminen. "Juoni" kuljettaa pelin aina (suuren yhtiön) kerrostalosta, aina katujen kautta Bronxiin, ostarille, sotilastukikohtaan ja salaisella tukikohtasaarelle. Sotilastukikohdastakin poistutaan upeassa välidemossa, jossa valtava häivepommittaja aluksi jumittaa basen päällä ja lähtee sitten nousuun. Oletettavasti kaverit sitten kiipesivät kyytiin...

Pelin pääbossille, tai lähinnä hänen äänelleen tuli myös naurettua. Kukaan pelissä ei puhu mitään, ja pääbossikin jää vähän mysteeriksi. Ensimmäisessä kohtaamisessa Zeng eli pääbossi vain repeää nauruun, jonka voimasta(?) toimiston ikkunat hajoavat ja mies kävelee seinästä ulostautuvaa lankkua pitkin helikopteriin. Seuraavan kerran miestä vastaan taistellaan salaisella tukikohtasaarella. Lopputaistelussa (http://www.youtube.com/watch?v=DtAWcQecRRA&feature=related) hahmon ääntelyt ovat kyllä niin legendaarista, että piti ihan pistää volyymia täysille telkkarista. Ei voi sanoin kuvailla...

Legendaarista paskaa, kannattaa kokeilla. Ei se pitkä ole  ;D.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 25.04.2009 21:54
Heitin Mercenaries 2:n sekä CDON:sta hommatut Dark Sectorin ja Fuzion Frenzy 2:n GameStopiin ja laitoin sen aiemmin lupaillun Fight Night Round 4:n ennakon menemään. Testasin myös noita kahta viimeisintä, joista Dark Sector vaikutti itseasiassa kohtalaisen hyvältä. Kontrollit olivat hyvät ja taistelu rullasi hyvin Glaiven kanssa, gibbauksen määrä oli myös kohdillaan kunhan sai tuon Glaiven tempastua kovalla nopeudella. Olisihan tuon kärsinyt pelata läpikin asti, mutta oli pakko pikkuhiljaa viedä pelit tuonne vaihtotarjoukseen, että jos saisi pelin vaikka ensimmäisessä erässä. FF 2 oli tosin täysin kuraa, eikä mahda mitään ykkösosalle.

Ja Fighting Forcea tuli kaverin kanssa hakattua urakalla aikoinaan. Loistava peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PetriP-TNT - 26.04.2009 12:49
Crash Team Racingia.

Käteni.. Minun hermoni.. Ne ovat menneet.. vitun Cortex Castle!
Cortex Castle on kyllä varmaan pelin vaikein kenttä, lähinnä siksi ettei siinä ole yhtään kunnon oikoreittiä (sitä lopun pikkuoikkaria ei lasketa)  tai edes yhtä bugia! Oikeestaan koko kentän ratkasee se alkupään kohta jossa rata haarautuu kahteen, jos siinä ei pääse Oxiden ohi nii turha edes yrittää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 29.04.2009 19:24
Beyond Good and Evil meni läpi tänään aamun tienoilla.

Mitäköhän sanoisin aluksi tästä... erinomaista ja kiehtovaa pelattavaahan tämä ehdottomasti oli alusta loppuun saakka. Maailma oli ehkä hivenen erikoisempi ja oudompi verrattuna muiden pelaamieni pelien maailmoihin, muttei millään tavalla huono, vaan ihan tutkimisen arvoinen. Vesikiituri oli kiva idea (en muistaakseni moiseen kapistukseen ole muissa pelaamissani peleissä koskaan törmännyt), mutta aluksella lentely oli paljon antoisampaa ja vapaampaa puuhaa. Kameralla kuvaaminen oli hauskaa ja helmien etsiminen(/keräily) oli ehkä kivointa pitkiin aikoihin. Peli herätti kerta kaikkiaan hienoja ajatuksia, jatko-osaa odottelen innolla.

Lyhyt tämä kyllä oli, myönnän, mutten varmaan olisi jaksanutkaan enempää ainakaan niitä hiiviskelyosuuksia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 05.05.2009 19:24
Mafian aloitin tuossa muutama päivä sitten. Älyttömän hyvä, muutamia ärsyttäviä pikkujuttuja (liikkumisen hitaus), eikä teknisesti terävintä kärkeä, mutta juoni toimii ja immersio on melko hyvä. Tehtävätkin vaihtelee mukavasti.

Mafia 2 voi olla kyllä ihan mielettömän hyvä. Toivotaan parasta..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JasuPoju - 06.05.2009 10:11
Mafian aloitin tuossa muutama päivä sitten. Älyttömän hyvä, muutamia ärsyttäviä pikkujuttuja (liikkumisen hitaus), eikä teknisesti terävintä kärkeä, mutta juoni toimii ja immersio on melko hyvä. Tehtävätkin vaihtelee mukavasti.

Mafia 2 voi olla kyllä ihan mielettömän hyvä. Toivotaan parasta..

Mafia oli kyllä itsellekin yksi viime sukupolven huippuja. Hieno 30-luvun tunnelma ja toimiva tarina. Mafia jutut uppoaa muutenkin ja tämän kanssa tuli kyllä vietettyä useampikin tunti. Toivottavasti Mafia II lunastaa odotukset yhtä hyvin. Hienolta ainakin näyttää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.05.2009 18:06
DS se vaan puskee eteenpäin. GTA:n loputtua, ja Laytonia postista odotellessa, iskin vessareissulla kehiin pitkästä aikaa Elite Beat Agentsin. Diva-taso kun on siinä edelleen kesken. Ja iski muuten taas yllättävän lujaa. Aiemmin tuntui, että neljäs vaikeustaso ei enää ole minun juttuni, mutta onhan tässä vaan meininkiä ja itse asiassa sangen sopivasti haastetta. Pitänee hinkata tulevina päivinä läpi tämäkin, ja A:lle tahi S:lle kaikki biisit jos vaan suinkin.

Niin, ja September on edelleen maailman paras biisi. Period. Juma mikä fiilis moista klassikkoa nakutellessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 29.05.2009 00:46
Kokeilinpa Manhunt 2:ta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Ois melkein ihan pelattava jos pystyis oikeasti hiippailemaan ja ehkä jopa kääntämään kameraa. Suttuisesta ulkoasusta tuli hieman David Cronenbergin Videodrome mieleen. VHS!

Ehkä saatan joskus pelata jos kukaan ei tahdo ostaa tätä pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 29.05.2009 12:52
Kokeilinpa Manhunt 2:ta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tuo peli kyllä sensuroitu "hieman" pilalle. Ei se nyt paljoo hirveämpi ollut kuin eka Manhunt jotta sitä ois tarvinut sensuroida. Helvetin yh-äidit jenkkilässä jotka huutaa täysiä nuinkin pienistä asioista. Itseä tämä harmittaa helvetisti. Eka Manhunt on yksi lempipeleistäni, vähintään yksi PS2:sen parhaita. Noh jos Manhunt 3 tulisi 360 ja PS3, ilman mitään sensurointeja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 03.06.2009 18:12
Uncharted 2:n moninpelibetaa testasin eilen yöllä parin matsin verran. Onkos kukaan muu Lautalainen mukana betassa?

Koska olen pelannut vain pari matsia, niin mitään isompaa analyysiä on vielä vaikea antaa, mutta kerrompa nyt jotain kuitenkin. Pelin omia nimiä pelimuodoille en nyt muista, mutta pääsin testaamaan Team Deathmatchia ja Capture the Flagia. Deathmatch nyt oli perusmättöä ja lipunryöstön kaikki nyt tietävätkin. Tavoitteena oli napata joku kultainen artefakti, rontata se omalle alueelle ja ainakin toisessa kentässä se piti viskoa jonkin talon vintille vielä kaiken lisäksi. Normaalin moninpelimätön lisäksi betassa mukana on vielä co-op -pelimuotokin, mutta sitä en eilen enään jaksanut testata. Tänään sitten sitä.

No aloitetaan sillä, että hauskaa ainakin oli, ja peli näytti ja tuntui todella hyvältä. Muutamia bugeja esiintyi, beta kun on vielä kyseessä, mutta muuten tuntui toimivan ihan hyvin.

Pelissä oli viisi-kuusi erilaista hahmomallia valittavissa sekä hyvisten että pahisten puolella. Lobbyssä pääsee valitsemaan mieluisimman hahmon ja yhdessä kentässä olikin tämän seurauksena aika monta Sullya juoksemassa. Itse päädyin hyvisten puolella Chloeen ja pahisten puolella enmuistamihin. Kaikki pahishahmot ovat enemmän tai vähemmän mustiin pukeutuneita kommandoja, kun taas hyvisten puolella on Nate, Chloe, Sully, Elena ja joku muu.

En ole varma, että montako kenttää betassa on, mutta kahta pääsin eilen testaamaan. Toinen oli joku maalaiskylä ja toinen oli vähän isommassa kaupungissa sijaitseva aukio. Ensimmäisessä kentässä oli päivä ja jälkimmäisessä yö. Kentät näyttivät todella hyvältä ja värikkäiltä, ja kaikenlaista pikkukamaa, kuten lippuja ja muuta roinaa, on paikat täynnä.

Pelissä oli myös valittavissa kaksi "perkkiä". Toiset liittyivät ampumatarkkuuteen ja toiset panosten määrään. Ekassa on neljästä vaihtoehdosta mahdollista valita tarkempi ampuminen blindfiressa pistooliin tai rynkkyyn, tai sitten tarkempi ampuminen tähdätessä pistooliin tai rynkkyyn.  Toiseksi perkiksi saattoi valita, että pystyy kantamaan enemmän kuteja, lippaissa on enemmän kuteja tai yhden muun, mitä en muista. Aika peruskamaa siis, mutta varmaan tulee lisää.

Itsellä on tällä hetkellä positiivinen maku Uncharted 2:n moninpelistä, kyllä tätä varmaan pelaa sitten retailissakin. Nyt voisi mennä takaisin pelaamaan  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 03.06.2009 18:15
Onkos kukaan muu Lautalainen mukana betassa?

Joo mutta Pleikka huollossa :rollaus: Pittee siis venaa että laite on toiminta kunnossa ennen kuin räiskimään pääsee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.06.2009 23:56
Vinssasin tässä iltani ratoksi Elite Beat Agentsin Diva-tasolla loppuun. En kuitenkaan vielä läpi asti, kiitos ennenkin harmaita hiuksia aiheuttaneelle Jumpin' Jack Flashille. Vaikea sanoa mikä juuri siinä biisissä mulle on niin vaikeaa, mutta tason nousu Without A Fightista ja kaikista muistakin biiseistä on törkeä. Saa siitä toki myös suuren urheilujuhlan tuntua, kun on vielä niin kingi biisikin. Huonompaa ei jaksaisi yrittää. Tunteroisen vinssasin nyt, mutta napsautin sitten epähuomiossa aborttia, hajosin ja lopetin. Sormetkin jo niin horkassa, että refleksit heikkenee joka vedolla. Katsotaan huomenna uusin silmin.

The Rolling Stones 1 - 0 Sharkie


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 05.06.2009 00:47
Odotan Sharkieta täällä etäämmällä. (http://www.youtube.com/watch?v=kDuVjhBGyaQ)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 05.06.2009 01:08
Odotan Sharkieta täällä etäämmällä. (http://www.youtube.com/watch?v=kDuVjhBGyaQ)

Heh, kommandeeri onkin antanut melko paljon voimaa peliä eteenpäin pelatessa. Soon, my friend. Soon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 11.06.2009 23:15
Castlevania: Symphony of the Nightia olen nyt viime päivinä pelannut ahkerasti ja olen tällä hetkellä ensimmäisen linnan vikassa bossissa.

Peliostokset-ketjussa jo vähän kerroinkin positiivisia ensivaikutelmiani pelistä, mutta jatketaan nyt siitä vähän. Tällä hetkellä sanoisin, että tämä peli on jo yksi lempipeleistäni PlayStationilla. Ehkä jopa heti toisena Metal Gear Solidin jälkeen, mutta TOP 5:ssa ainakin. Nytkin olisin varmaan pelaamassa, mutta en satu olemaan himassa. No onneksi ensi viikon alussa vielä ehtii tätä, ja sitten juhannuksenakin kenties Dawn of Sorrowia, mikäli säät eivät suosi.

En tiedä mikä siinä on, mutta peli on äärimmäisen addiktoiva ja koko ajan tekisi mieli päästä pelaamaan lisää. Linnan tutkiminen ja uusien huoneiden ja salareiden löytäminen on todella palkitsevaa ja kiinnostavaa puuhaa. Ja kaiken kruunaa loistava toiminta, tasoloikka ja upea musiikki.

Hauskan asiasta tekee myös se, että aiemmin sarjan pelit eivät ole minua juuri kiehtoneet vaikka kehuja olenkin aina kuullut  -  varsinkin SotN:sta. Jotain tekemistä asian kanssa on myös uusi ja ihan semikiinnostava Castlevania: Lords of Shadow, ja teki mieli tutustua sarjaan jonkun vanhemman osan kautta. SotN oli taas ilmeinen valinta kuulemieni kehujen ja helpon saatavuuden ansiosta. Tästä taas opittiin, että kannattaa ja pitää kokeilla uusia pelisarjoja, vaikka kyytiin hyppääminen näin monen vuoden jälkeen onkin tavallaan vähän hassua. Ties miten paljon niistä innostuu...


Edit:
Hmm, luin juuri että pelin läpäisemisen jälkeen pystyy aloittamaan uuden pelimoodin, jossa voi pelata esim. SotN:sta tutulla Alucardilla tai parilla muulla. Aika siistiä, omasta mielestäni Alucard on ainakin paljon siistimmän näköinen heppuli kuin Soma. Voisiko joku pelin omistava kertoa, että voiko tässä "Julius Modessa" pelata koko ajan haluamallaan hahmolla, vai vaihtuuko hahmo pelin edetessä?

Edit2:
Mitä nyt Wikipedian eri sivuilta sain pääteltyä, ilmeisesti tuon Julius Moden voi pelata läpi millä tahansa noista kolmesta hahmosta, kunhan kyseinen hahmo on ensin löydetty linnasta itse pääpelissä. Jos joku kuitenkin voisi varmistaa tämän, olisin kiitollinen. Entä onko tuo Julius Mode periaatteessa sama peli, yhtä pitkä ja laaja, mutta eri lähtöasetelmasta? Eli ei olisi vain joku puolen tunnin mittainen "lisäpeli" tuohon päälle, vaan keino kokea sama peli aivan eri tavalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 11.06.2009 23:38
Julius mode on sama kuin pääpeli, mutta eri hahmoilla ja siten myös pienillä pelimekaniikan muunnoksilla vanhempien Castlevanioitten tyyliin (ei soulien ja muitten kanssa värkkäämistä, pelkkä kartta, energia- sydän- ja taikapalkit. toivottavasti selvensi :3


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 11.06.2009 23:45
Julius mode on sama kuin pääpeli, mutta eri hahmoilla ja siten myös pienillä pelimekaniikan muunnoksilla vanhempien Castlevanioitten tyyliin (ei soulien ja muitten kanssa värkkäämistä, pelkkä kartta, energia- sydän- ja taikapalkit. toivottavasti selvensi :3

Jeps, kiitoksia. Kuulostaa kyllä aika vitun siistiltä, kyllä mulle kelpaa. "Kaksi" peliä yhdessä ei ole ollenkaan huono, ja oikeastaan kiinnostaa tällä hetkellä enemmän tuo Julius Mode Alucardilla pelattuna kuin itse pääpeli  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 12.06.2009 12:09
Pelasitko Richter moden SotN:issa? Sama kuin Julius-mode, eli klassisen Castlevania kaavan mukaan etenevä moodi. Kirjoita new-gamessa nimeksi vaan Richter.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.06.2009 12:32
Pelasitko Richter moden SotN:issa? Sama kuin Julius-mode, eli klassisen Castlevania kaavan mukaan etenevä moodi. Kirjoita new-gamessa nimeksi vaan Richter.

En ole vielä SotN:ssa pelannut tuota, vaan ihan normaalisti Alucardilla.  Ensi kerralla varman pitää testata tuota sitten, kiitti tiedosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 12.06.2009 13:58
Valkyria Chronicles meni viimeinkin eilen läpi.

Tykkäsin! Olen ehkä hieman liian kärsimätön ns. tavallisille strategia-rpg:ille, kovasti se vaan auttaa tekemään pelaamisesta mielekkäämpää kun pääsee itse juoksentelemaan kentillä. Onneksi tehtävät olivat ainakin minulle sopivan haastavia, että täytyi välillä purra hammasta ja yrittää olla heittämättä ohjainta ja hieman miettiä miten sitä pitäisi edetä; tosin loppupuolella scoutit ja shocktrooperit alkoivat olla aikamoisia tappokoneita jotka jaksoivat juoksennella ympäri kenttää. Vaihteluakin tehtävissä oli ihan mukavasti, sai välillä hiiviskellä parilla hahmolla tai taistella isolla laumalla isoja supertankkeja vastaan.


(näin jälkikäteen parit A-rank-läpipeluuvideot youtubesta katsottuna tehtävät pääsee näköjään ihan tuosta noin parissa erässä läpi ihan liian helposti. olisi ollut näköjään aika tylsä peli, jos olisin ollut vähän nokkelampi. . .)

Kai VC:n juonesta voi olla montaa mieltä, mutta minä mielelläni kyllä kahlasin läpi kaikki cutscenet ja jutustelut, joita kyllä riitti. Voisihan tuota sanoa perus-japanivideopelijuoneksi, suru- ja rakkauskohdat tulivat juuri silloin kun niitä aavisti ja jotain hassuja twistejä oltiin ripoteltu sinne tänne, joku höhlä maskottisika siipineen vilahti aina siellä täällä ja niin edelleen. Mutta jos tästä jotain muuta odotti, niin oma vikansa; sen kaiken anime-juonen sekaan oltiin kuitenkin onnistuttu kirjoittamaan ihan kiinnostavaakin juttua, ettei tätä nyt missään nimessä pelkkien tehtävien takia tullut pelattua.

Osaa se SEGA ilman muuta hienoja pelejä tehdä ja toivottavasti pistävät Valkyria Chroniclesin käyttämän CANVAS-pelimoottorin uudelleen käyttöön johonkin muuhunkin peliin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 12.06.2009 16:13
Ocarina of Timen pelasin läpi tuossa viime keskiviikkona. Hävettää myöntää, mutta kyseessä oli ensimmäinen pelikertani. Parempi sekin kuin ei milloinkaan.

Ei paras Zelda, mutta parhaimmasta päästä silti. Graafinen ulkoasu tuntui aluksi järjettömän koruttomalta ja peli ei napannut millään tavalla, mutta edetessä peliin tottui ja tykästyi entistä enemmän. Paljon puhuttua "pakkopullaisuuden tunnetta" ei ollut kuin tulitemppelissä, muut osuudet pelissä suoritin aika vaivattomasti. Ja outoa oli muuten se, miten tämä Zelda tuntui jotenkin muita Zeldoja paljon lyhyemmältä - ehkä en ole tottunut näin ruhtinaalliseen luolastoissa kykkimiseen, muissa pelaamissani Zeldoissa kun on ollut aina jotain pientä kivaa luolastojen välillä, kun taas Ocarinan osalta luolastojen välillä oli hyvin laihat juonelliset osuudet. Joka tapauksessa luolastot olivat hyviä ja pelikin oli kokonaisuudessaan erinomainen seikkailupeli. Jos itse olisin pelannut tämän joskus naperona (esim. 7-vuotiaana) puhki, niin väittäisin vissiin maailman parhaimmaksi peliksi monien muiden tavoin.

Ja nyt pelityksessä on ensimmäinen Phoenix Wright, jossa olen edennyt 3. keissiin. Tuon jälkeen voisi pelata vaikka Metal Gear Solid 2:n loppuun, tai aloittaa vaihtoehtoisesti Apollo Justicen peluun. Valinnanvaraa siis olis.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 12.06.2009 17:20
Ja outoa oli muuten se, miten tämä Zelda tuntui jotenkin muita Zeldoja paljon lyhyemmältä - ehkä en ole tottunut näin ruhtinaalliseen luolastoissa kykkimiseen, muissa pelaamissani Zeldoissa kun on ollut aina jotain pientä kivaa luolastojen välillä, kun taas Ocarinan osalta luolastojen välillä oli hyvin laihat juonelliset osuudet.

Hmmm... montako sydäntä sinulla oli pelin lopussa ja entäs Skulltula-jahdin laita? Kyllä Ocarinan täydellinen läpäisy ekalla kerralla ainakin 50 tuntia vie.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 12.06.2009 18:00
Hmmm... montako sydäntä sinulla oli pelin lopussa ja entäs Skulltula-jahdin laita? Kyllä Ocarinan täydellinen läpäisy ekalla kerralla ainakin 50 tuntia vie.

Skulltula-jahtia tuli harrastettua pelin alussa (lopussa se alkoi olemaan aika satunnaista puuhaa), mutta sydämenpalasia en pahemmin jaksanut juuri etsiskellä, joten sydämiä oli muistaakseni lopussa sellaiset 11 kappaletta. Voisihan sitä vielä palata tuon pariin ja tehdä jäljelle jääneet sivutehtävät ynnä muut, jotain jäi nimittäin vielä hampaankoloon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 12.06.2009 19:25
Skulltula-jahtia tuli harrastettua pelin alussa (lopussa se alkoi olemaan aika satunnaista puuhaa), mutta sydämenpalasia en pahemmin jaksanut juuri etsiskellä, joten sydämiä oli muistaakseni lopussa sellaiset 11 kappaletta. Voisihan sitä vielä palata tuon pariin ja tehdä jäljelle jääneet sivutehtävät ynnä muut, jotain jäi nimittäin vielä hampaankoloon.

Juu, no siinä on sitten noin 35 sydämenosaa ja varmaan tuplasti sen verran skulltulia vielä odottamassa. Usea sydämenosa on vielä palkintona jostakin kyläläis-subquestista tms., joten sitä ylimääräistä pelattavaa on oikeasti sitäkin enemmän.

Ocarina on just se yksi parhaista sivutehtävä-Zeldoista, on sitten makuasia tykkääkö enemmän Majora's Maskin aikasysteemistä joka myös tarjoaa paljon hupia dungeonien ulkopuolella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 12.06.2009 19:58
Minäkin olen pelannut Ocarinaa taas läpi. About vuoden väleinhän se on läpäistävä, ei siitä mihinkään pääse. Eikä kyseessä ole edes mikään itsekeksitty ja tylsyyttä aiheuttava velvollisuus, vaan odotettu tapaus, joka vetää suun väkisinkin hymyyn.

Water Temple sen kuin vaan paranee! Ensimmäisellä läpipeluukerralla inhosin sitä temppeliä ja olisin toivonut järeänpuoleista pommia, jolla moisen turhan paikan voisi posauttaa pois Hyrulesta maleksimasta, mutta 11 vuotta myöhemmin Water Temple onkin suuri suosikkini. Sen rakenne säädettävine vesitasoineen ja tunnelmallisine huoneineen säväyttää. Majorassa ja TP:ssäkin oli vesitemppelit, mutta Ocarinan version suosioon ne eivät ole minun silmissäni (ainakaan vielä) yltäneet.

Pelin sidequestit ovat myös hyviä. Siinä missä TP tyrkytti sydämenpaloja armottomalla tahdilla, tuntuvat Ocarinan piece of heartit paljon palkitsevammilta.

Puhumattakaan mainiosta Biggoron-questista, jonka palkinto on kenties hienoin koko Zelda-historiassa! Se hallussa Link muuttuu lopullisesti teinitontusta äijien äijäksi, jota Ganondorfkin ylhäältä tummanpuhuvasta tornistaan tähyilee kunnioittavin silmin.


I underestimated that boy. No... it was not the boy I underestimated, it was the Triforce of Courage.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 12.06.2009 20:20
Water Temple sen kuin vaan paranee! Ensimmäisellä läpipeluukerralla inhosin sitä temppeliä ja olisin toivonut järeänpuoleista pommia, jolla moisen turhan paikan voisi posauttaa pois Hyrulesta maleksimasta, mutta 11 vuotta myöhemmin Water Temple onkin suuri suosikkini. Sen rakenne säädettävine vesitasoineen ja tunnelmallisine huoneineen säväyttää. Majorassa ja TP:ssäkin oli vesitemppelit, mutta Ocarinan version suosioon ne eivät ole minun silmissäni (ainakaan vielä) yltäneet.

Tuo vesitemppeli oli muuten minunkin omia henkilökohtaisia suosikkejani. Ennen sitä olin kuullut vaikka mitä juttua kyseisen luolaston vaikeudesta ja tämän seurauksena menin luolastoon aika ennakkoluuloisissa tunnelmissa. No, vaikeus perustui lähinnä niihin avaimiin ja muihin kivoihin jippoihin, jotka tekivätkin siitä luolastona ihan eri tasoisen kuin muista. Luolaston pääpomo oli kyllä pienoinen pettymys kun välipomokin oli sitä vaikeampi... mutta hieno luolasto se oli, hakkaa minunkin mielestäni TP:n vastaavan leikitellen.

Forest Temple oli kuitenkin näistä Ocarinan luolastoista se meikäläisen lempiluolasto. Shadow Temple ja Spirit Temple jakavat sitten Water Templen kanssa 2. sijan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 13.06.2009 00:07

Puhumattakaan mainiosta Biggoron-questista, jonka palkinto on kenties hienoin koko Zelda-historiassa! Se hallussa Link muuttuu lopullisesti teinitontusta äijien äijäksi, jota Ganondorfkin ylhäältä tummanpuhuvasta tornistaan tähyilee kunnioittavin silmin.


Tämä oli kyllä hieno aikanaan. Huvittavinta minulla tässä oli että tein tämän oikeastaan vahingossa :) Luulin että se oli ihan tarkoituskin ja näin piti tehdä. Jostain sitten luin että se olikin sivutehtävä ja kun pelasin Ocarinan toista kertaa läpi en saanutkaan suoritettua tätä :) En muista mistä se jäi kiinni, mutta se sitten jäi kun johonkin kohtaan jäin jumiin ja en alkanut oppaita etsimään (netti ei ollut nykyisensä silloin, oppaita piti oikeasti etsiä :) ).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 16.06.2009 00:32
Symphony of the Night tuli vedettyä läpi tuossa äsken ja olihan se ihan vitun hyvä. Varmasti kakkosena meikän PS1:n parhaat -listalla. Vähän huvittavaa sinänsä, kun pelin julkaisustakin on jo 12 vuotta ja pelasin sitä ekan kerran vasta nyt.

Prosentteja tuli 195,6 ja muutama huoneen nurkka jäi koluamatta, kun ei tahtonut kartalle päivittyä. En sitten jaksanut koko päivää pomppia yrittämässä saada sitä kohtaa kartasta siniseksi.

Pystyykö muuten jotenkin aloittamaan uuden pelin niin, että hahmon itemit sun muut siirtyvät mukaan? Nyt save-tiedostoissani kyllä lukee "Clear", mutta ladatessani niitä, pääsen viimeisimpään savepisteeseen ennen loppubossia.

Seuraavaksi sitten varmaan joko Curse of Darkness tai Castlevania Chronicles. Niin ja Jussina tulee varmaan vähän pelailtua myös Dawn of Sorrowta, mikäli ehtii ennen sitä tulla...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Iva - 16.06.2009 03:19
Minkähän arvonen tuo SotN on nykyään? Mulla on hyväkuntonen PAL-versio PS1:lle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 16.06.2009 07:45
Boom Blox: Bash Party. Oikeesti loistava minipelikokoelma Wiille, I'm not joking.  8) Kantsii hankkia, jos pitää ikinä minkäänlaisia moninpeli-iltamia kavereiden kanssa.  Äärettömän hauskaa hupia. Pelasti jossain määrin muuten säälittävän Wii-kesän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turilas - 16.06.2009 12:07
Pelasin Braidin vähän aikaa sitten läpi ja olihan se niin mainio peli, että jotain tuntemuksia on pakko kirjoittaa ylös. Ensinnäkin pelin idea, ajan manipulointi, on toteutettu erittäin upeasti ja idea kantaa vaihtelevien niksien vuoksi läpi pelin. Puzzlet vääntävät paikoitellen aivot umpisolmuun, mutta niiden selvittäminen on erittäin palkitsevaa. Paikoitellen kesti uudessa maailmassa uuden esitellyn aikakikkailun omaksuminen, sillä pelissä ei turhan paljon ohjeita jaella.

Tunnelmapuolella peli on luokkaa "tämä on taidetta". Kunnollinen, ei peliä varten sävelletty kelttimusiikki vie mennessään kerta toisensa jälkeen. Välillä pysähdyin pelissä pelkästään ihastelemaan niitä sulosointuja. Musiikki myös sopii täydellisesti satumaiseen ja elävään grafiikkaan. Kaiken kruunaa alunperin simppeliltä vaikuttava tarina, josta kuitenkin löytää melkoisen paljon pohdittavaa, kun alkaa tarkasti lukemaan.

Braid saa minulta ehdottomat suositukset kesäpelaamiseksi niille, jotka eivät vielä ole peliä jostain syystä kokeilleet.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 16.06.2009 13:14
Braid saa minulta ehdottomat suositukset kesäpelaamiseksi niille, jotka eivät vielä ole peliä jostain syystä kokeilleet.

Kappas, jostain syystä en ole kuullut tällaisesta mitään. Nyt jo pikaisella perehtymisellä vaikuttaa pakkokokeilulta. Taiteessa on sama maanläheinen viba kuin Machinariumissa, mitä nyt hieman pirteämmillä väreillä. Toinen mikä tuli hämmentävän vahvasti mieleen ovat Fair To Midland(suosittelen, ellei ole vielä tuttu) -bändin kansitaide ja musiikki, mistä tulee todella hyvä mieli.

Hinkkailen ainakin Abe's Exodduksen pois alta, sen kun otin tänään taas pitkästä aikaa käsittelyyn ja se alkaa olla melko loppusuoralla. Ensi viikosta voisi sitten ostaa tämän ja perehtyä ajan kanssa. Puzzle-platformer-kesä. :)

Kiitokset siis vinkistä. Tehosi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 17.06.2009 02:12
Plants vs zombies koukutti pari tuntia, mutta liian löysä vaikeustaso alkoi tylsistyttämään. Jää pelaamatta. Idea oli ihan hauska (ei mitenkään omaperäinen, tosin).



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.06.2009 02:58
Huuhaa, sain vihdoin ja viimein Grim Fandangon toimimaan Vistallani! Ja unohduin saman tien yömyöhälle sen pariin. Nyt on pakko ottaa unta palloon, ja aamulla lisää tätä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 23.06.2009 08:15
Vihdoinkin pääsin mättämään Resident Evil 5:sta ja vielä Co-oppina.

Neljä tuntia väännettiin. Ensihuuman jälkeen pisti parit asiat silmään. Inventaarivalikkoa ei pysty muokkaamaan kesken pelin, mikä vaikuttaa melko fucked up jutulta. Konepistoolit ja pistoolit ovat melko munattomia, niin äänien, kuin tehonsa suhteen. Muistaakseni RE4:ssa oli tykimmät tykit. Toki haulikko on edelleen kova sana, mutta upgreidaamaton pistooli ja scorpion melko tussareita.

Aloitettiin keskimmäisellä vaikeustasolla peli ja kahdelle entiselle HC-pelaajalle tuo oli lastenleikkiä, veteran olisi pitänyt valita samantien. Nyt ammuksia ja herbejä tuntuu riittävät vaikka muille jakaa ja kuolemat johtuvat vain omista mokista.

Jaetut miniruudut(mikä vitun idea on ottaa joka puolelta senttejä pois?) toimivat alun epäilyn jälkeen ihan hyvin, eikä tv:n pinta-alaa huomattavasti pienempään peli pinta-alaan kiinnittänyt juuri huomiota.

Yksinpeliä en testannut, mutta co-oppina ainakin toimi. Yksinpeli olisi varmasti yhdellä hahmolla nannaa, toivottavasti uusi RE vastaa toiveisiin. Nyt pelissä ei ole samanlaisia kauhuelementtejä, kun pelaa kaverin kanssa toisen vittuillessa kokoajan ja ostaessa omalle hahmolle kaikki parhaat kamat(mikä idea että vain toisella pelaajalla on oikeus ostaa).

Juoni ja hahmojen vuorosanat olivat myös aika diipadaabaa. Muutenkin peli on mennyt selvästi toimintapainotteisemmaksi, kuin aiemmat Resident Evilit. Sinänsä harmi, mutta nykymaailmassa on niin paljon paskoja pelejä, että kyllä tällainen timantti kelpaa pienin puutteinkin. Heräsi taas pitkään alamaissa ollut into konsolipelaamiseenkin.

4/5





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 23.06.2009 14:56
Inventaarivalikkoa ei pysty muokkaamaan kesken pelin, mikä vaikuttaa melko fucked up jutulta.

Ps3 versiossa neliöllä kun valitsee itemin sen paikkaa voi vaihtaa.

Kaverin kanssa vedettiin heti läpi Veteranilla ja sekin vaikutti vähän turhan helpolta. Loppupuolella oli pari hajoilukohtaa, mut muuten meni aika mutkattomasti. Yksinpelillä ei varmaan kannata edes kokeilla. Just parasta hupia Co-oppina, kun heput pelaa samalla konsolilla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 26.06.2009 12:03
Huuhaa, sain vihdoin ja viimein Grim Fandangon toimimaan Vistallani! Ja unohduin saman tien yömyöhälle sen pariin. Nyt on pakko ottaa unta palloon, ja aamulla lisää tätä.

Ja koukuttaa ihan törkeästi. Rikos että tämän pelin pariin pääseminen oikeasti vei näin kauan aikaa. Noh, maistuu nyt sitäkin paremmalta. Seikkailupelibuumissa taidan tämän jälkeen ottaa käsittelyyn Sam & Max Hit The Roadin, joka on venaillut vuoroaan tuolla hyllyssä jo jonnin aikaa.

Aben läpipeluu ja Braidin osto saanee siis sittenkin odottaa itseään hetken.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 26.06.2009 15:00
Call of Duty 4:n PS3-versio saapui tänään Pelaaja-lehden tilaajalahjana ja sitä tuli väännettyä pari kenttää. Ikäväksi yllätykseksi muodostui se, ettei pelissä ole ollenkaan Trophyja, mikä nyt ei sinänsä pelin iän nähden ole mikään suuri ihme. No ainakin se näyttää ja tuntuu yhtä hyvältä kuin XO-versiokin. Nettipeliäkin voisi tänään vähän testata, kun sen pelaaminen on jäänyt vähän vähiin Liven maksullisuuden vuoksi.


Lainasin myös serkultani Mirror's Edgen ja sen läpäisin eilen. Fiilikset on sinänsä vähän ristiriitaiset, koska itse pomppiminen ja pelaaminen on paikoin todella hauskaa, mutta on pelissä myös joitankin todella typeriä kohtia. Piirretyt välivideot tuovat mieleen lähinnä Nelosen aamun lastenohjelmat. Osa pelin välidemoista oli kuitenkin hoidettu ihan pelimoottorilla, niin en sitten ymmärrä että miksi osa välipätkistä piti tehdä noin karsealla tavalla. Juoni nyt oli aika mitäänsanomaton ja meni puoliksi ohi, kun ei Mercin höpötyksiä aina kuullut.

Lisäksi ärsyttivät jotkin kohdat lähinnä pelin loppupuolella, joissa oli käytännössä pakko taistella poliiseja vastaan. Tämä johti yleensä siihen, että samaa kohtaa piti jankata monta kertaa koska vika kyttä aina onnistui hoitelemaan minut pois päiviltä. Parissa kohdassa oli myös mennä hermo, kun eteneminen ei ollut aivan yksiselitteistä. Esimerkiksi lopun serverihuone oli aivan perseestä, kun ihmettelin että miksi huoneesta ei pääse pois, eikä servereihinkään tuntunut purevan luodit. Huoneessahan on siis neljä kappaletta kolmen serverin ryppäitä, jotka pitäisi tuhota että saadaan ovi auki. No vartijat onnistuivat pasauttelemaan 3(/12) serveriä paskaksi, mutta itsehän en saanut muihin mitään jälkeä vaikka kuinka ammuin. Huomasin sitten, että jokaisesta "ryppäästä" vain yksi servu hajoaa ja loput kaksi ovat tuhoutumattomia. Sinänsä ihan vitun typerää, kun itse ainakin oletin että kaikki servut pitäisi tuhota ja sitten tuhlailin panoksia niihin tuhoutumattomiin. No ihan tsäkällä siis huomasin tuonkin, kun ammuin yhtä servua siinä vikassa ryppäässä, missä kaikki servut olivat vielä kunnossa...

Kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan positiivinen kokemus ja hauska silloin, kun peli kulkee hyvin ja pääsee pomppimaan rakennuksesta toiseen, mutta oli tässä kyllä muutamia aika pösilöitä juttujakin...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 26.06.2009 22:21
Kannattaa tietysti pelata Time Trialeita ja Speed Runeja, niissähän se pelin suola on, kun yrittää löytää nopeimmat reitit ja onnistua suorituksessa liki täydellisesti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 26.06.2009 22:31
Kannattaa tietysti pelata Time Trialeita ja Speed Runeja, niissähän se pelin suola on, kun yrittää löytää nopeimmat reitit ja onnistua suorituksessa liki täydellisesti.

Näinhän se on. Speed runit ja Time Trialit tosiaan ovat vielä aika koskematta ja pitäisihän niitä tässä vielä yrittää ehtiä vääntää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 28.06.2009 14:13
Trinen demon pelasin läpi. Oli yllättävänkin hauska, tuommosta kevyttä ja rentouttavaa hömppää. Kertojaääni sopi latausruutuihin ja välivideoihin erittäin hyvin.
Co-oppina varmasti vielä hauskempaa pelattavaa.
Puzzlet oli ihan viihdyttäviä ja hahmojen erikoiskyvyt toimivat ihan hyvin. Fysiikkamallinusta hyödyntävät puzzlet oli ihan peruskauraa. Nähtäväksi jää, saavatko kenttiin tarpeeksi vaihtelua ettei peli ala kyllästyttämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 29.06.2009 01:27
Dead Space.

Vasta nyt sain hankittua ja aloitettua viime vuoden kehutuimpia pelejä. Hemmetin tunnelmallinen ensimmmäinen tunti oli, tosin melko nopeasti oppi pelin antamat vihjeet tulevista vihuista. Toisaalta ehkä tätä onkin haettu ja pian otetaan luulot pois vihjauksilla ilman seurauksia. Tätä ainakin toivon. Pari kertaa kyllä tuli aivan yllätyksenä vihu. Tosi helpolta vaikuttaa peli, mutta mitä nyt lueskelin niin ilmeisesti vaikeutuu pelin edetessä? Aloitin normalilla pelaamisen. Aukeaako Impossible-aste vain kun peli on läpäisty Hardilla vai saanko sen jo tämän pelikerran jälkeen auki?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 29.06.2009 08:48
Aloita samantien hardilla uusiksi. Tunnelma tulee siitä, kun mitään paukkuja ei ole (ellet sitten käytä ripperiä) ja viholliset paloittelee pelaajan parilla iskulla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kastle - 03.07.2009 20:55
Wiin Klonoaa tahkonnut aina kun on aikaa muulta elämältä riittänyt. Helpoksi väittävät mutta kyllä siitä haastettakin löytyy, tai sitten oon vanha (olen). Vallan mainion näköinen tasoloikka ja ohjaus yksinkertaisuudessaan ja napakkuudessaan yhtä juhlaa. Hinta on Suomessa jossain 35 euron paikkeilla, joten hinta-laatusuhde varsin hyvä.

Olen muistikuvien perusteella alkuperäistä PS:n peliä kokeillut hetken. Suora porttaus tämä ei siis ole, vaan päivitetty joka osa-alueella. Välivideot näyttävät tosin aika semi-retrolta.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 04.07.2009 18:17
Olen tässä viime aikoina yritellyt pelata vähän kaikenlaista.

Zen pinball (PSN)

Latasin demon ja tykästyin, kyseessä on flipperi jossa on loistavat fysiikat ja hieno ulkoasu sekä monipuoliset lisätoiminnot (kamerakulmien säätö, soittolistat, moninpeli, jne). Tuntuu kuin pelaisi oikeaa pöytäflipperiä. Toisaalta taas kenttiä on vain neljä joista kaksi on aika paskoja vaikka uusia pitäisi olla tulossa, mutta nekin tietysti vain maksullisina. Hintaa pelillä on vain vajaat 8€ eli pöytien vähyyden tavallaan ymmärtää. Enemmän vain pöytiä niin kyseessä olisi loistava peli.

The Witcher Enchanted Edition

Päätinpä sitten hommata PC version kun tuo Rise of the White Wolf taidettiin sitten jäädyttää lopullisesti. Olen nyt 3 chapteriin asti päässyt ja suurin yllätys on ollut se että miten vähän toimintaa on ollut, ei sillä että se huono juttu olisi, mutta aika useasi tuntuu että saa ravata yhden tehtävän aikana kertomaan kuulumiset A:lle kun B on nyt tehnyt sitä ja tätä, ja sitten selviää että A salaa jotain, niin mennäänpä kysymään C:ltä ja D:ltä. C kertoo sitten jotain ja D ehdottaa kysymistä E:ltä tai F:ltä. Sitten taas selviää että B tehnytkin enemmän juttuja ja D on ollut siinä mukana ja mennäänkin kysymään A:lta lisää tietoa...plaaplaaplaa ja sama kaava jatkuu aika pitkäänkin ennenkuin päästään tekemään jotain konkreettista, tosin hakataanhan siinä välissä pari salamandraa tai drowneria. Onhan tuo hyvä että levelitkin nousee välillä pelkällä puhumisella ja noilla valinnoila vaikutetaan aika paljon juonen kulkuun, mutta ravaamista edestakaisin on liikaa. Toinen miinus on myös se että klooneja tulee vastaan ihan liian paljon. Kun esim, CH 1:senkin jälkeen alkoi pääjuonen hahmoja tulemaan normaaleina kaduntallaajina vastaan, niin se tuntui aika hölmöltä vaikka kyllähän siihenkin tottui.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 04.07.2009 23:39
RE5:nen tuli (osittain) läpi pelattua co-oppina, alku ja loppu lähinnä. Päällimmäisenä jäi mieleen
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Loppupuolen kentät tosin olivat huomattavasti tylsempiä kuin alun (sama juttu tosin RE4:ssa).
RE4 on parempi mutta mielelläänhän tuota pelaa, varsinkin co-oppina.

EDIT: Hups, spoilerit unohtu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 05.07.2009 16:57
Joo... se loppu oli paskaa, mut älä kuitenkaan spoilaa. Mercenaries mode on paras kännipeli ikinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 09.07.2009 22:47
Aria of Sorrowin pelasin lähestulkoon sataprosenttisesti. Ei ihan Dawn of Sorrowin veroinen Castlevania, johtuen ehkä liian helpoista ja mielikuvituksettomista vastuksista, mutta läheltä liippaa silti. Seuraavaksi voisin pelata Super Mario Sunshinen muistinvirkistykseksi (viimeksi pelasin ~4 vuotta sitten), jonka jälkeen hyökkään tuon toisen Castlevanian, Harmony of Dissonancen kimppuun.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 10.07.2009 23:16
Moninaisten onkelmien jälkeen pääsin viimein mättämään lisää Battlefield 1943:sta ja tykkään kyllä. Varsin mainio peli ottaen huomioon 12,95€ hintalapun.

Kymmenkunta matsia on nyt tullut pelattua ja muutaman olen voittanutkin. Trophyistakin on jo plakkarissa 28%. Pelattu on sekä Japsien että Jenkkien puolella, ja aika samanlaisilta tuntuvat. Lentokone pysyy hyvin hallussa ja tankilla on pamauteltu taloja sileäksi. Paremmin olen päässyt pelaamaan vasta Wake Island kenttää, sekä pari kertaa Iwo Jimaa Pelin kolmatta kenttää kerkesin tuossa vasta pari minuuttia pelaamaan, joten siitä on paha sanoa mittään.

Tällä hetkellä maistuu hyvin ja lisää tulee väännettyä huomenna. Olikos joku Lautalainenkin jo hankkinut tämän?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 15.07.2009 17:32
Abe's Exoddus sujahti läpi tänään, ja jopa pelastaen kaikki 300 mudokonia. Se onkin suoritus, johon en skidinä koskaan venynyt, vaikka tahkosin pelin läpi useita kertoja. Nyt onkin ihan kiva fiilis, ja peli on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Kontrollit toimivat kuin unelma, kenttäsuunnittelu ja pulmat viihdyttävät, taiteellinen design ja esirendatut kentät ovat upeita(tästä johtuen peli kestääkin ajan hammasta loistavasti), ja plussaa heruu myös huonosta huumorista. Pierujen hallinta -ominaisuuden selostus takakannessa on näiltä osin aika tyhjentävä: "No other game has it, no other game wants it!" :lol:

Ai niin, ja palkintona täydellisestä suorituksesta oli...
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Nyt sitten seuraavia proggiksia. Kesken olevaan Grim Fandangoon voisi syventyä, ja poistaa vaikka Braidin. Tai testailla Halffis 2:sta. Kattoos ny.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 16.07.2009 22:22
Nyt sitten seuraavia proggiksia. Kesken olevaan Grim Fandangoon voisi syventyä, ja poistaa vaikka Braidin. Tai testailla Halffis 2:sta. Kattoos ny.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanoisin, että ota Grim Fandango ehdottomasti ensiksi pöydälle. Braidissa, vaikkakin todella kiperä puzzlepeli onkin, häiritsi minua suunnattomasti taustatarinan teennäisyys. Tuntuukin, että pelisuunnittelija olisi kirjoittanut muka syvällisen ja monisyisen tarinan, kun todellisuudessa ei ole vain osannut. HL2 on tietysti todella kova kokemus, joka kannattaakin heti Grim Fandangon jälkeen ottaa käsittelyyn.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.07.2009 00:22
Nyt sitten seuraavia proggiksia. Kesken olevaan Grim Fandangoon voisi syventyä, ja poistaa vaikka Braidin. Tai testailla Halffis 2:sta. Kattoos ny.
Omakohtaisesta kokemuksesta sanoisin, että ota Grim Fandango ehdottomasti ensiksi pöydälle. Braidissa, vaikkakin todella kiperä puzzlepeli onkin, häiritsi minua suunnattomasti taustatarinan teennäisyys. Tuntuukin, että pelisuunnittelija olisi kirjoittanut muka syvällisen ja monisyisen tarinan, kun todellisuudessa ei ole vain osannut. HL2 on tietysti todella kova kokemus, joka kannattaakin heti Grim Fandangon jälkeen ottaa käsittelyyn.

Jep, kyllä mäkin ajattelin Grimin nyt seuraavaksi pelailla läpi, se kun siis on jo ihan hyvässä vaiheessa, mutta jäi sitten hieman Aben loppurutistuksen alle. Pelihän on osoittanut loistavuutensa moneen kertaan, joten sen pariin palaa enemmän kuin mielellään. Ja kieltämättä HL2 - sekä tietty Portal - kuumottavat myös, joten joutuu varmaan menemään suunnilleen noilla suosittelemillasi spekseillä. Jos siis maltan edes antaa Halffiksen aloittamisen odottaa GF:n läpäisyä. ;)

Braidikin pitää kyllä päästä kokemaan, mutta olisihan se mukava ensin nämä omassa hyllyssä odottelevat tapaukset tuhota alta pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.07.2009 00:34
HL2 olisi pitänyt kokea aikanaan. Half Life on paremmin kestänyt ajan hammasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 17.07.2009 00:47
Hm, kyllä itseeni ainakin iski Half-Life 2 varsin hyvin vaikka pelasin sen, oliko peräti tänä vuonna loppuun. Loistavahan se on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 17.07.2009 00:59
Se oli vielä hienompi silloin, kun räiskintäpeleissä oli tuskin ollenkaan fysiikkamallinnusta. Muistan, kuinka hienoa oli pelkästään kranaattien heittely lattiata vasten, kun ne kierivät menemään. Nostelin tavaroita ja tein niistä pinoja. Se oli helmeä ja huikeaa, kun aikaisemmin oli tottunut siihen, että korkeintaan puulaatikon sai rikkoutumaan purkitetulla animaatiolla. Nykyään moiset asiat ovat täysin arkipäivää. Peli on edelleen hyvä, mutta sanoin sen silloin ja sanon edelleen, että ensimmäisessä Half-Lifessä oli vetävämpi ja kiehtovampi miljöö.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.07.2009 01:43
Eiköhän tuosta räiskintää vähemmän mättävälle irtoa riemua riittämiin. Ja kyllähän se niin on, että Portal se silti eniten kiinnostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.07.2009 11:06
Riittämiin on oikea termi. HL2:sen huonoin puoli on sen järkyttävä ylivenyneisyys.

Mutta jeesjees peli siltikin. Portal on mahtava.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 22.07.2009 14:21
Phantom Hourglass... :\ Alkuun vaikutti ihan lupaavalta, mutta sitten alkoi alamäki.

+kyllähän tää on monella tapaa laadukas ja hiottu peli
+muistiinpanojen kirjoittelu karttaan on oikeasti ihan toimiva idea
-Ocean King's Temple on NIIN syvältä. Huonoin idea ikinä Zeldoissa
-kontrollit on perseestä. Liikkuminen onnistuu ihan ok ja bumeranginkin heittely on ihan kätsysti tehty, mutta muuten kaipaan koko ajan mahdollisuutta pelata ristiohjaimella. Styluksella sohiminen ei vain tunnu niin tarkalta ja jämäkältä kuin normaalit kontrollit
-seilaaminen, hohhoijaa. Vaikka se kävi ajoittain tylsäksi myös Wind Wakerissa, niin tämän automatisoitu matkaaminen kyllästyttää heti. Onneksi välimatkat eivät ole yhtä pitkiä kuin Wind Wakerissa.
-helppo kuin mikä. Yhtääkään puzzlea ei ole tarvinnut jäädä miettimään ja lopparit on menneet läpi ongelmitta ilman punaista litkuakin. Kaikenlainen seikkailun meininki puuttuu, kun pelaajaa pidetään alusta asti kädestä kiinni.

Huonoin käsikonsoli-Zelda. Ei missään nimessä huono peli, mutta ei kyllä ole lähelläkään samanlaista ajattoman klassikon statusta kuin melkein kaikki sitä edeltäneet Zeldat.

Edit: Little King's Story. Mitä luultavimmin Wiin GOTY, etenkin jos Metroid Prime Trilogyn kaltaiset uudelleenjulkaisut jätetään huomioitta. Eipä näyttäis olevan tulossa paljon parempaakaan loppuvuodesta (NSMB Wii, pfft). Mitä erinomaisin pikkupeli. Huokuu sellaista lämminhenkisyyttä, omaperäisyyttä ja laatua, jotka puuttuvat täysin Nintendon nykyisistä Wii Sportseista ja Fiteistä. Suosittelen jokaiselle, joka vielä omistaa Wiin. Pieniä ärsytyksen aiheita ovat hieman epätarkka "tähtäys" ja myös se, ettei mukana olevia työläisiä/sotilaita/yms. voi potkia tarpeeksi helposti pois komennuksestaan.  Rakentelu voisi myös olla vähän monipuolisempaa kuin vain rahan keräämistä. Olis ollut hyvä jos olisi pitänyt kerätä erilaisia resursseja talojen rakentelua varten (puuta, kiviä yms.). Mutta kyllä tuo käy tällaisenaankin. Ei ole hinnallakaan pilattu, kun sen saa esim. TheHutistakin alle 20 eurolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 27.07.2009 01:38
Yoshi's Island: Super Mario Advance 3

Pelailen tätä aina silloin tällöin 100% läpäisyä silmällä pitäen ja olenkin edistynyt melko huimasti. Tällä hetkellä neljästä ekasta maailmasta täydelliset suoritukset (= yhteensä 1000 pojoa). Ja viitosmaailmastakin kaikki paitsi yksi kenttä täydellisesti, mutta siihen näyttää jämähtäneen. Kenttähän oli Secret 5: Items are fun!, jota porasin äsken varmaan pari tuntia yrittäen keksiä mistä löytyy yksi kukka ja kaksi punaista kolikkoa.

Epätoivon iskiessä koitin vaikka mitä ikinä mieleen tuleekaan:
- koitin mennä kentän 3 eri väristä ovea järjestyksessä, joka näkyy eräässä huoneessa -> ei tulosta
- aloitin kentän alusta koittaakseni samaa järjestystä heti aluksi -> ei vaikutusta
- hajotin kentän jokaisen (löytämäni) sellaisen tuhoutuvan mössöpalan -> ei mitään
- kävin grindaamassa itselleni parit tulimelonit ja hajotin vaikka kuinka monta jääpalaa -> ei mitään
- samaisilla meloneilla tein itselleni jääpalaportaat erään putken luo -> lisäelämä tms.
- kuljetin erään punkerovihollisen pitkän matkan jotta pystyisin hyppäämään sen päältä eräälle kielekkeelle -> lisäelämä tms.

Löysin vain pirusti kaikkia "turhia" salareita joista saa vain lisäelämiä, mutta en millään kieron keinolla keksi missä ne puuttuvat kolikot ja yksi kukka oikein ovat. Vinkkioppaisiin en koske.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 03.08.2009 21:22
Nyt se aika tuli jota olen odottanut ja toivonut WiiMoten julkaisusta asti: Wiin Monkey Island pistettiin käyntiin.

Ei voi sanoa kuin uskomatonta! *ittu että on pystynyt ryssimään pelin lähes kelvottomaksi. No okei, ehkä pientä kärjistystä, mutta ei se kaukaa mene. Vitutus oli aika suuri kun tuli fiilis että olisi pelannut peliä 10 vuotta vanhaa peli 15 vuotta vanhalla PC:llä. Grafiikka ei ole mitenkään ihmeellistä, ruudulla ei tapahdu oikein mitään, mutta jumalauta kuinka framerate laahaa joskus pohjissa ja peli jopa jämähtää väliillä muutamaksi sekunniksi!! Lisäksi tuntuu että pelkkä hahmojen suun liikkumisen pyörittäminen on Wiille liikaa koska jopa ne tuntuvat nykivän miten sattuu. Aivan uskomatonta!! Näihin kun vielä lisää ohjauksen joka tuntuu pyörivän paikoittan ihan miten haluaa ei voi kuin itkeä verta!

Lisäksi toivon (suurella todennäköisyydellä turhaan) että juonessa on joku selvitys miksi helvetissä hahmot ovat kaikki tehty samasta kehyksestä. Monkey Islandin hienoimpia ominaisuuksia (muun muassa) on ollut että hahmot ovat todellakin persoonallisia ja muistettavia. Siitä on persoonallisuus kaukana kun huomaa että saaren on asuttanut ilmeisesti pari mielettömän suurta veljeskatrasta. Tosin vaikka juonessa olisikin jokin tälläinen vivahde, se voi jäädä minulta näkemättä koska voi olla liian extremeä pelata tätä loppuun asti.

Siis...ei perKELE!!!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.08.2009 13:45
Heitä jo se wii wittuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 05.08.2009 23:55
Mutta pelaa Little King's Story ensin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: teidon - 08.08.2009 22:30
Batman Arkham Asylum demo

Uskomatonta, mutta totta: Hyvä lisenssipeli. En kyllä olisi ikinä uskonut, mutta harkitsen lisenssipelin ostamista.

Demo oli aika suoraviivainen putkimättö, mutta kun se on tyylillä tehty, se on viihdyttävää. Vihollisia hakataan yhtä nappia käyttämällä, ja tatilla valitaan ketä hakataan. Tyylikkäimmät iskut näytetään slowmo:na. Hakkaamisen lisäksi Batmanin täytyy hiippailla ja kiertää aseistettujen vihollisten selkään. Batman itse ei tuliaseita käytä, vaan hän hoitelee viholliset puhtaasti lähitaistelulla. On Batmanilla kuitenkin apukeinojakin. Demossa on ainoastaan Batarang (bumerangi) ja Detective Mode, minkä avulla Batman näkee mm. vihollisten sijainnit seinien läpi.

Graafinen tyyli on realistinen, mutta muuten peli tuntuu sarjakuvamaiselle, mikä on mielestäni hyvä asia. Jokeri heittää läppää jatkuvalla syötöllä ja viholliset on sarjakuvamaisen tyhmiä. Tekoäly on kuitenkin tehty kohtuu hyvin. Viholliset mm. reakoivat tajuttomiin kavereihinsa alkaen panikoimaan. Erityisen positiivista on että jos junnaat samaa paikkaa useampaan kertaan, Jokeri heittää eri läppää joka kerta - tiettyyn pisteeseen asti.

Pelaajalehti ainakin ylisti peliä kohtuu paljon (10/10, Pelaaja suosittelee) ja aika hyvin demo on pelaajiin tainnut upota. Demo on saatavilla PC:lle, X0:lle ja PS3:lle. Kannatta kokeilla. Pelin julkaisupäivä taisi olla tämän kuun lopussa.       


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 09.08.2009 00:09
Batman Arkham Asylum demo
Omat fiilikset demosta olivat: Hiiviskelypeliksi liian skriptattu, toimintapeliksi turhan yksinkertainen ja Unreal Enginen käyttö ei ainakaan paranna pelikokemusta. Ehkä tämä tulee tilattua joskus parilla kympillä Blahista, jos tulee tylsiä hetkiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 09.08.2009 01:12
Toiminta-mätkintä-tasohyppely-hiiviskely-puzzlepeli? Kelepaa. Ennakkotilasin kyllä Gamestopista jo viime kuun alussa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 10.08.2009 15:32
Ei siinä mitään tasohyppelyä kyllä ole.

Mutta joo, demo oli aika vakuuttava, vaikka vasta itse oelin alkumetrejä olikin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 10.08.2009 15:38
Voihan siinä svingailla gargoyleille ja kiipeillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 10.08.2009 19:34
Yoshi's Island: Super Mario Advance 3

100% läpi. En voi kuin suositella. Loppuun aukesi vielä mittari, jossa luki kuolemien määrä. 1641.

Seuraavaksi sama kohtelu ykkösleiskarin Crash kakkoselle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.08.2009 12:06
Voihan siinä svingailla gargoyleille ja kiipeillä.
Gears of Warissa voi kiivetä esteiden yli. Sekään ei ole tasohyppely.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 11.08.2009 12:52
Ei se ole täysverinen puzzlepelikään, mutta et sinä siitä mitään sanonut. Tarkoitin, että siinä on elementtejä tasoloikasta, pääasiassa korkeuserojen hyödyntämistä pahisten mättämiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Qtulhu - 11.08.2009 16:12
Batman: Arkham Asylumin demon pelasin läpi ja kyllä vakuutti. Ei pelkkää lähitaistelusta toiseen etenemistä vaan tuon hiippailun, Batmanin laitteiden ja etsiväntaitojen yhdistäminen toimivaan lähitaisteluun luo laadukkaan pelikokemuksen. Grafiikka on varsin hyvää kuten Unreal Engnelta voi odottaakin ja ääninäyttely on kuosissa etenkin Jokerin osalta. Katonrajan gargoilien päällä voi viettää enemmänkin aikaa vaanien vihollisia ja pohtien taktiikkaa. Lupaavalta vaikuttaa siis.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 13.08.2009 10:55
mad worldia tuli äsken hakattua ja hermot meni.
taas toimii wiin kontrllit hienosti.
olin pomotappelussa niitä susia vastaan ja kun se iso homo käskee ne pari pikku sutta kimppuun niin tulee quick time event jossa täytyy heilauttaa joko vaakasuunnassa tai pystysuunnassa motea.
ekan kerran onnistui, sen jälkeen vaikka heilautan heti kun merkki tulee niin sudet hyppää päälle.
vittu mitä paskaa ja koko vitun kenttä uudestaan tuon paskan takia.
jos tuossa on joku ajoitus koska se liike kuuluu tehdä niin voisi sitten senkin kertoa.
ilman tuota tuo matsi olisi mennyt heittämällä läpi.

e: saimpas läpi kun vältteli quick time eventtiä.
googlaus kertoi että en sentään ole ainoa vaan todella monella juuri tuo shaman matsin QTE:n vaaka heilautus kusee ja pahasti.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 13.08.2009 16:15
Trials HD:ta on tullut hakattua eilisen oston jälkeen, ja kyllähän nuo kultamitalit alkavat olla taistelun takana jo Medium-kentissä. Hieno peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 28.08.2009 23:25
TF2 @ PC
Muita pelejä en olekkaan pelaillut tässä kuukauden sisällä. Peli on todella mukavaa ammuskelua semmosissa 1-2h sessioissa. Löysin kivan 100% crit servun joka lisää hauskuutta. Mukavaa juosta Scoutilla vaan ja hakata pesismailal possee matalaks, kun 1-2 iskua tappaa. Sniperillä on myös hauskaa pelata, voi ampua lonkalta kaukana olevia ja nehän kuolevat yhdestä shotista. Samalla tämä 100% crit vituttaa mutta just lyhyissä sessiois tuota jaksaa melko kauan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.08.2009 23:33
Tajusin eilen, että about kuukauteen en ole pelannut sekuntiakaan. Mikä yllättäen tuntuu näinä leppoisan pelaamisen päivinäkin silti pitkältä totaalipaussilta. Kesäkelit veivät kuunvaihteen molemmilla puolin miehen mennessään, ja sittemmin on ollut asuntohuolia ja harrastekiireitä. Eikä ole ollut reissuja joilla kannettavaa pelaamista olisi tullut ikävä.

Eilen otin kuitenkin härkää sarvista, ja nautiskelin Grim Fandangon loppuun. Voi pojat mikä peli. Seikkailupelien ehdotonta kärkeä. Huomenna lähden työreissulle, ja otan pitkästä aikaa PSP:n hellään huomaani bussimatkojen piristeeksi. Luvassa ainakin Pataponin jatkamista, luulisi taas tauon jälkeen maistuvan. Pari varvia Luminesia lienee myös paikallaan. Ja ehkä Predator UMD:ltä hotelli-iltana, telkkarista kuitenkaan tule mitään.

Pitäisiköhän ostaa taas joku oikeasti uusikin peli, ihan vain näön vuoksi....? :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 29.08.2009 02:15
InFamous on onnistunut koukuttamaan jälleen ja tällä kertaa jopa niinkin erikoisten asioiden kuin trophyjen osittaisesta ansiosta. Läpäistyäni nimittäin tuossa kesäloman loppupuolella viimein myös pahispelikertani pelissä, iski minuun kyltymätön halu saada viimein myös se platinatrophy virtuaalista palkintokaappiani koristamaan. Minua kun nyt ei millään vain houkuttanut hylätä sähkölähetti Colea ihan vielä. InFamous kun sattuupi olemaan listoillani yksi viihdyttävimpiä PS3-pelejä koskaan.

Ryhdyinkin nopeasti pahislopetuksen jälkeen keskittymään enemmän tai vähemmän hauskoihin saavutuksiin, jotka kauttaaltaan ovat olleetkin tähän asti jopa hyvinkin helppoja. "Tapa tyylillä X 100 kertaa" -tyyliset tempaukset sun muut hommat eivät ole onnistuneet viemään lähellekään odotetun kaltaista määrää aikaa, joten pelaaminen on pysynyt hyvinkin mielekkäänä tähän päivään asti. Nyt jäljellä olisi enää tasan yksi trophy, joka vaatisi "vain" kahden stuntin vääntämistä, mikä on kuitenkin osoittaunut monien yritysten jälkeen niinkin haastavaksi kuin myös rasittavan tuuripainoitteiseksi säätämiseksi, että epäilys pelin koukutuksen pysyvyydestä on alkanut epäilyttämään. Jääneekin nähtäväksi nouseeko tie pian reissullani täysin pystyyn turhautumisen takia vai jaksaisiko sitä vielä kokeilla "vielä ne pari kertaa".


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.09.2009 13:53
Virallisen pelivelhouteni kunniaksi pelasin tässä jopa muutamia pelejä, joista Wipeout HD tietenkin eniten kiinnosti. Nyt on muutamaa vaille kaikki kultamitalit hommattu kampanjasta ja tuttua puuroahan tämä on psp versioita pelanneelle. Paitsi muutamalla kriittisellä erolla.

Ensinnäkin HD:n soundtrack on sysipaska. Huonoin koko sarjassa. Onneksi Furyn mukana tuli jotain parempaakin jumputusta, mutta biisejä on molemmat osat ynnäten vieläkin liian vähän. Omaa musaa ei mielellään luukuttaisi, kun Wipeout kuitenkin tarjoaa monikanava äänet.

Toinen ja paljon suurempi murhe on vastustajien tekoäly. Viimeisimmissä yksittäisissä kisoissa ja turnauksissa peli muuttuu Wipe Kartiksi. Ohjusta sunmuuta tulee perseeseen joka mutkassa ja kentissä joissa on rotkoja yksikin osuma tarkoittaa monesti retryä. Tähän vielä päälle vastustajien autopilot manööverit ja otsasuoni alkaa jo mukavasti pullottaa. Kampanja on siis pelin ehdottomasti surkein osio ja se oltaisiin voitu korvata Wipeout HD hedelmäpelillä. Aika-ajot ovat taasen naurettavan helppoja ja yhden kierroksen runit selvästi päin persettä suunniteltu kun joka kierrokselle annetaan yksi boosti. lol.

Muutenkin HD:hen valittiin muutama helvetin ärsyttävä kenttä Puresta. Cenghou Project ja Sebenco Climb nimittäin venyttävät pelin ajomallinnuksen äärimmilleen. On huvittavaa katsoa kun tekoäly leijaa joka mutkassa nokka kohti taivasta kun kenttien mutkat ja pudotukset ovat liian jyrkkiä Phantom luokassa....




Hyvä peli silti kunhan ei pelaa kenenkään kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 12.09.2009 14:04
Katamari Damacy Forever demo.

Jokunen aika testasin pelin japsidemoa ja vaikuttu todella lupaavalta, mutta euroversiossa on framerate niin matala ettei pelaamisesta meinaa oikein tulla mitään. En ole kyllä hetkeen kokeillut japsidemoa, mutta ero tuntui todella suurelta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 13.09.2009 20:04
Räimimisestä miitissä innostuneena sain viimein laitettua Steam-accountin kuntoon ja asennettua Halffis kakkosen sekä Portalin. Ilokseni HL2 pyörii koneessa erittäin smuutisti, vähän jännitti että liekö tahmailisi. Ekastakin osasta tuttu immersion tunne kaiken tapahtuessa koko ajan ekasta persoonasta on tässäkin loistava, ja erityisesti alkupanikoinnit viihdyttivät, mutta toivottavasti jossain vaiheessa nähdään muutakin kuin harmaata kaupunkirauniota ja viemäriä. Ennen kaikkea on kuitenkin piristävää piiiiitkästä aikaa pelata shooteria nimenomaan PC:llä. Nuoruusviboja.

Portalia en vielä ole testannut, mutta eiköhän tässä illan mittaan laiteta sekin tulille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 13.09.2009 21:48
mutta toivottavasti jossain vaiheessa nähdään muutakin kuin harmaata kaupunkirauniota ja viemäriä.
Kyllä näkyy, vois kyllä itsekin HL2sta pelailla, ois varmaan 4. läpipeluu. On se vaan niin sairaan hyvä peli.

Mutta itse asiaan. Eli viimeksi tuli pelailtua Batman: Arkham Asylumia. 27 tunnin sisällä tuli 14 tuntia sitä pelailtua, kai tuo meinaa sitä että ihan hyvä peli kyseessä. Vikoja ei kyllä teoksesta paljoa löydy, isoin miinus on varmaankin Challenge-osio. Ne ei vaan itseä kiinnosta ollenkaan, etenkään ne joissa pitää vain hakata, taistelusysteemi kun on aika tylsä ja puuduttava.

Mutta itse peli on juonineen ja arvoituksineen melkoista helmeä. Kaikki Arvuuttajan arvoituksetkin tuli selvitettyä, eikä tehnyt edes kipeää. Yleensä jos peleissä on tuommoisia "etsi 100 tätä ja 100 tätä" niin minua ne ainakin alkavat hyvinkin nopeasti tylsistyttämään. Tällä kertaa tuota vaihtelua kuitenkin oli, ja välillä oikein iloitsin kun löysin/keksin jonkun arvoituksen. Hyvä peli, kantsii testata jos Lepis maistuu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.09.2009 11:43
Scribblenautsia olen DS:llä pelaillut ja hauska on peli. Vaikuttaisi olevan todella paljon pelattavaa. Oletin, että peli olisi aika helppo, mutta välillä onkin yllättävän vaikea keksiä, että mitä tavaraa/asiaa pitäisi käyttää. Sitten vielä Advanced-modessa pitää yrittää pelata sama tehtävä uudelleen, mutta ei saa käyttää samoja tavaroita mitä aikaisemmin käytit.

Toinen peli mitä on tullut taas pelailtua paljon on Street Fighter 4. Pitäisi varmaan ihan pelin omaan ketjuun kirjoitella lisää. Sanotaan nyt vain, että pelitunteja kellossa on jo yli 300, joten olen saanut rahalle vastinetta.

Kolmas peli on Defense Grid. Tower Defenseä XBLA:ssa. Myöskin loistava peli, mikäli Tower Defensestä pitää. Eikä maksakaan kuin 800 pojoa. Tässä oli myös yllättävän paljon pelattavaa ja on vieläkin haasteita jäljellä vaikka campaignin jo pelasin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 14.09.2009 13:01
Scribblenautsia olen DS:llä pelaillut ja hauska on peli. Vaikuttaisi olevan todella paljon pelattavaa. Oletin, että peli olisi aika helppo, mutta välillä onkin yllättävän vaikea keksiä, että mitä tavaraa/asiaa pitäisi käyttää. Sitten vielä Advanced-modessa pitää yrittää pelata sama tehtävä uudelleen, mutta ei saa käyttää samoja tavaroita mitä aikaisemmin käytit.

Niin, tämäkin on nyt pihalla. Lähtee kyllä tilaukseen mitä pikimmiten, viihdettä ja leikittävää pitäis riittää joksikin aikaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.09.2009 13:51
Niin, tämäkin on nyt pihalla. Lähtee kyllä tilaukseen mitä pikimmiten, viihdettä ja leikittävää pitäis riittää joksikin aikaa.

Tässä kyllä tapahtuu kaikkea odottamatontakin. Esim. äskeisessä puzzlessa oli tehtävänä poimia järvestä 3 pienintä kalaa pingviinille lounaaksi. Otin sitten ongen käteen ja ongin ensimmäisen. Malttamaton pingiviini söi sen suoraan ongen koukusta ja jäi itse koukkuun. Sitten päätin ottaa sukellustarvikkeet ja sukelsin järven pohjalle raahaten koukussa olevaa pingviiniä perässä. Sukelsin kalojen lähelle ja pingiviini nautti loununaansa. Tehtävä suoritettu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Stavros - 14.09.2009 16:37
Scribblenautsia olen DS:llä pelaillut ja hauska on peli. Vaikuttaisi olevan todella paljon pelattavaa. Oletin, että peli olisi aika helppo, mutta välillä onkin yllättävän vaikea keksiä, että mitä tavaraa/asiaa pitäisi käyttää. Sitten vielä Advanced-modessa pitää yrittää pelata sama tehtävä uudelleen, mutta ei saa käyttää samoja tavaroita mitä aikaisemmin käytit.
Mitenkäs tuossa Scribblenautsissa on tuo ohjaus? Jostain ennakosta luin, että se olisi kustu. Kuulemma, kun stylusksella asetellaan esineitä ja samalla ohjataan hahmoa, niin se johtaa usein siihen, että hahmo tippuu vahingossa jostain kielekkeeltä, kun on yrittänyt asettaa esinettä paikoilleen. (Tulipas huonosti jäsennelty lause  :( )

Ja jotta viestissä olisi jotain ketjuun liittyvää, niin kerrotaan nyt, että viime aikoina on tullut pelattua PS3:lla Battlefield 1943:a. Ärsyttävän helppo peli on käynnistää, kun se on tuossa valikossa aina valittavana.  Kumminkin olisi paljon muitakin pelejä, mitä pitäisi pelata, mutta yleensä sitä sitten tulee pelattua Battlefield:iä. No kunhan olen päässyt korkeimmalle rankille, niin silloin viimeistään saavat muut pelit aikaa (eli pian).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 14.09.2009 16:47
Voikohan suomenkielistä Scribblenautsia pelata myös englanniksi? Mietin vaan että jos ei voi niin se on pakko sitten hankkia ulkomailta, mutta toisaalta sitä olisi myös kiva kokeilla suomeksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 14.09.2009 18:34
Joo muistaakseni Suomi-versiossa on myös enkkuvaihtoehto.

Edit: CDON.comin sivuilta lainattu: "Fully localized in Swedish, Danish, Norwegian, Finnish and English. Choose which language you want to play in!"


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.09.2009 22:53
Mitenkäs tuossa Scribblenautsissa on tuo ohjaus? Jostain ennakosta luin, että se olisi kustu. Kuulemma, kun stylusksella asetellaan esineitä ja samalla ohjataan hahmoa, niin se johtaa usein siihen, että hahmo tippuu vahingossa jostain kielekkeeltä, kun on yrittänyt asettaa esinettä paikoilleen. (Tulipas huonosti jäsennelty lause  :( )

Joo, ohjaus voisi olla parempikin. Juuri tuollaista pääsee tapahtumaan. Välillä tuntuu, että oisivat vaikka tehneet XBLA tai PSN peliksi tämän, niin pystyisi ohjaamaan kunnolla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 15.09.2009 09:24
Miks mun Scribblenauts-postaus poistettiin täältä eilen?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 17.09.2009 12:59
Falloutin pelasin ensimmäistä kertaa läpi kun flunssa iski. FO2 on tullut pelailtua aika paljonkin, mutta ykkösosaan en jostain syystä ole koskenut. Kaikkeahan tässä on vähemmän kuin jatko-osassa mutta juoni ja perusmeininki on ihan yhtä kova.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 17.09.2009 23:10
Scribblenautsin ohjaus on muuten paska. On tullut nyt todettua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.09.2009 01:48
Jokohan olisi aika pelata HL2 taas läpi? (http://www.youtube.com/watch?v=jwxN8sCIOOE)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 18.09.2009 09:37
Jokohan olisi aika pelata HL2 taas läpi? (http://www.youtube.com/watch?v=jwxN8sCIOOE)
Haha! Aika mahtava. Ja vielä suomalaista hengentuotetta 4:21 kohdan perusteella. Täytyy kokeilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.09.2009 12:11
Mainio lätkäpeli tuo NHL 10. Ainakin sellaiselle, joka on jättänyt väliin viime vuosien NHL-pelit. Tai olenhan niitä kavereiden luona silloin tällöin pelannut, mutta se ei ole lainkaan sama asia kuin pelin kaupasta ostaminen.

Pelattavuus on varsinkin hardcore-asetuksella mukavan haastavaa. Lapoihin suoraan napsahtelevat magneettisyötöt ovat enää pekka peruspelaajan päiväuni, eikä läpiajoihin murtauduta jokaisesta vaihdosta. Kaksi asiaansa osaavaa ihmislätkijää+HC-mode = ylivertoa viihdettä!

Asianmukaisesti toteutettu SM-liiga on hieno juttu. NHL:ssä on toki tiettyä glamouria, mutta on vain niin paljon mukavampaa antaa Espoon Bluesilla tukkapöllyä Tapparalle. 09:stä puuttui jostain oudosta syystä vaihtoehto pelata koko SM-liiga-kausi play offeineen, puute on onneksi korjattu tähän uudempaan.

Verkossakin on tullut pelattua kolme matsia. Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui todellinen vastaantulija, ja johdettuani ottelua 7-0 tyyppi häippäsi linjoilta kuumaan suihkuun nyyhkimään. Toisen ottelun hävisin karvaasti 3-0.  Kolmas matsi oli näistä kaikista viihdyttävin: linjoilta löytyi toinen helsingin murretta ymmärtävä ja näin ollen valitsimme käyttöömme SM-liigan. Suorastaan eeppinen ottelu Blues-Kärpät oli varsinaisen peliajan ja jatkoajankin jälkeen lukemissa 0-0! Rankkukilpailussa Espoon ylpeydet kuitenkin ujuttivat kiekon reppuun ja korjasin voiton kotiin. Hieno matsi, vaikka vähämaalinen ja puolustusvoittoinen olikin.

Peli vaikuttaa kaikin puolin aivan mainiolta. Seuraavaksi pitääkin ladata jonkin sortin oikeita taukomusiikkeja sisältävä paketti ja liittää se käytettäväksi NHL 10:ssä.


Olenko muuten taantumassa takaisin casual-pelaajaksi? Peliurani alussa palvoin lätkäpelejä ja ajopelejä. Nyt ollaan tultu taas siihen pisteeseen, että NHL maistuu äärimmäisen makealta ja polte päästä tahkoamaan Colin Mcrae Dirt 2:ta on hirmuinen. Ollaanko tultu kuuluisa kokonainen ympyrä? Mielenkiintoista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 19.09.2009 15:13
http://www.zshare.net/download/65663153638c75b3/

Siitä hyvä taukomusasetti   8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 20.09.2009 20:38
Olenko muuten taantumassa takaisin casual-pelaajaksi?
Ei, mainstream -pelaaja sinä olet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 21.09.2009 22:21
Asianmukaisesti toteutettu SM-liiga on hieno juttu. NHL:ssä on toki tiettyä glamouria, mutta on vain niin paljon mukavampaa antaa Espoon Bluesilla tukkapöllyä Tapparalle. 09:stä puuttui jostain oudosta syystä vaihtoehto pelata koko SM-liiga-kausi play offeineen, puute on onneksi korjattu tähän uudempaan.
Ainakin viime vuoden versiossa SM-Liiga oli mielestäni kustu todella perusteellisesti sillä, että rosterit olivat vanhat, eikä niitä edes korjattu myöhemmillä roster updateilla. Hauskaa viihdettähän tuo 09 oli myös kaverin kanssa, mutta kyllä siihen peliin meni omat hermoni yksinpelaajana Franchise-moodissa.

Tälle vuodelle lähdenkin taas viime vuoden tyyliin kokeilemaan ensiksi 2K Sportsin tuotetta, eli NHL 2k10:tä, joka on jo ennakkohypen ja etenkin käyttäjäkommenttien perusteella omalla kohdallani se tämän kierroksen lätkäpelivoittaja. Jo viime vuonna olisin pitänyt 2k9:n ja jättänyt 09:n ostamatta jos ei peliä olisi vain vaivannut yksitoikkoinen tekoäly ja pari muuta perustavanlaatuista vikaa. Kun tekoälyn pitäisi olla tänä vuonna todella hyvässä terässä ja viimeistään slidereita muokkaamalla pelistä saa todella nautittavaa realistista kiekkoa. Pitääkin laittaa peli välittömästi tulille kun 360:ni saapuu Saksanreissulta(tällä hetkellä Tanskassa) ja itse peli Play.comilta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 24.09.2009 17:26
Nyt taisi tulla asiaa rattikauppaan. Forza 3:n demo nimittäin kolahti yllättävän kovaa meikäläiseen. Sarjan aiempia osia olen kokeillut myös vain demojen muodossa, mutta tämän kohdalla tuntuma ja kokonaisfiilis on vain niin rautaa. Harvemmin tulee demoja pelattua enempää kuin mitä niillä on tarjottavana, mutta nyt piti kaikkia demon viittä autoa runtata asfalttia vasten useita kertoja, ja pakko siihen on vieläkin palata. Vaikka monella osa-alueella peli loistaakin, parasta tässä on tuntuma. Äärimmäisen realistinen fysiikanmallinnus pistää jo suorillakin ajamaan kieli keskellä suuta.

Huono homma tässä tosiaan on että pitää sinne rattikauppaan mennä satalappunen kädessä. Ei näitä padilla kuitenkaan tosissaan voi pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 24.09.2009 21:18
Sikapelillä pääsee kyllä vieläkin liian pitkälle, koitin yhden kierroksen ja kyllähän se niin on että runttaamalla sisäkaaresta toisen auton kylkeen jarruttaa paremmin ja hidastaa sivussa vielä kanssakisaajiakin. Autot saanee kuitenkin kokoversiossa haamuiksi, joten ei liene haittaavan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shinta - 25.09.2009 02:48
Viimeksi on tullut jokunen tunti tuhlattua Duke Nukem Forev... siis, Duke Nukem 3D:n (PC) parissa. Nimittäin Duke Nukem 3D:n lähdekoodi on nykyisin julkista tavaraa (ollut jo hyvän aikaa) ja se on poikinut modeja, jotka eivät aiemmin pelkillä modaustyökaluilla olisi olleet mahdollisia. En nyt puhu mistään varsinaisista "total conversioneista", joissa tehdään uusi peli vanhalla moottorilla. Innostuksen aihe on niinkin yksinkertainen kuin High Resolution Pack (HRP). (http://hrp.duke4.net/) Se nimittäin heittää Duken kertaheitolla vuositolkulla eteenpäin. Ei ihan nykyaikaan kuitenkaan... Mutta ominaisuuksiin kuuluu muiden muassa:

- OpenGL-tuki
- neljä kertaa tarkemmat tekstuurit
- pelin kaikkien spritejen korvaaminen 3d-modeleilla
- you name it

Tässä ei kuitenkaan ole kaikki. HRP nimittäin sisältää nykyisin semmoisen pikkujutun kuin DukePlus-modin. (http://deeperthought.dukertcm.com/dp/) Tämä on SE juttu, joka ei olisi ollut mahdollista ilman lähdekoodin sorkkimista. Tämä pitää sisällään niin paljon uudistuksia, että niiden luettelointi tässä olisi ajan tuhlausta. Mainitaan nyt tärkeimmät:

- sääefektit
- uusia aseita ja valinnaisia tulimoodeja (mm. Gravity Gun)
- läpinäkyvä vesi
- huomattavasti parempi "enemy AI"
- mahdollisuus lentää Duken Skycarilla
- Dukella uusia liikkeitä mm. reunuksista tarttuminen ja dashit
- huomattavasti efektirikkaampi tulitaistelu (raketinheitin jättää jälkeensä verta, tuhkaa ja tulikiveä)
- esineitä voi siirtää, heittää ja pinota
- yms.

Kaiken kaikkiaan, ei uskoisi että alla on periaatteessa 13 vuotta vanha peli. DukePlussan mukana tulee viides episodi (se vaatii siis Atomic Editionin GRP-filen), jossa on reilusti uusia ominaisuuksia hyödyntäviä kenttiä. Osa uudistuksista toimii kyllä myös alkuperäisissä kentissä mutta esimerkiksi sääefektit ja läpinäkyvä vesi täytyy rakentaa kenttään. Neropatti-hirviöt ja kaikki uudet aseet on kyllä käytettävissä, joitain mainitakseni. Olen myös tarinoinut "uusio-Dukesta" tarkemmin blogissani. (http://shinta-ace.blogspot.com/) Kannattaa kokeilla!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 26.09.2009 22:12
Rock Band -soittimet on tuossa lattialla, mutta itse peliä en vielä saanut ostettua, joten komppailin himojani pelaamalla pitkästä aikaa Guitar Heroa. Kolmosta tällä kertaa. Sormet oli - kuten aina tauon jäljiltä - aika ruosteessa, joten jätin kesken olevan Hard-kampanjan jatkamisen suosiolla toiseen päivään, ja aloin käymään biisilistaa alusta läpi. Muista enää yhtään mitä biisejä tässä oli, joten fiilistely on puolet kokemusta. Toisena puolikkaana yritän samalla hinkkailla viidelle tähdelle niitä biisejä, jotka vielä eivät siellä olleet.

En tiedä kuvittelenko, mutta edelleen minusta tämä GH3:n langaton Kramer tuntuu ajoittain vähän epätarkalta tai lagaavalta. Käsiin se kyllä sopii ihan hyvin. Pidän näistä vanhemmista malleista kaikkein eniten, sillä esim. Beatles Rock Bandin skitan upotetuilla näppimillä ei soittamisesta tullut hevon helvettiä. Tosi erilaista kuin ulkonevilla napeilla, vaikkei sitä niin suureksi eroksi uskoisi. Ensimmäisen GH:N Gibson SG:llä on edelleen kivoin soittaa. Koetan kuitenkin nyt - osittain kätevyytensäkin takia - soitella enemmän tällä Kramerilla ja kuulostella, että paraneeko soittotuntuma tottumuksen myötä.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 28.09.2009 08:13
Rock Band -soittimet on tuossa lattialla, mutta itse peliä en vielä saanut ostettua, joten komppailin himojani pelaamalla pitkästä aikaa Guitar Heroa. Kolmosta tällä kertaa. Sormet oli - kuten aina tauon jäljiltä - aika ruosteessa, joten jätin kesken olevan Hard-kampanjan jatkamisen suosiolla toiseen päivään, ja aloin käymään biisilistaa alusta läpi. Muista enää yhtään mitä biisejä tässä oli, joten fiilistely on puolet kokemusta. Toisena puolikkaana yritän samalla hinkkailla viidelle tähdelle niitä biisejä, jotka vielä eivät siellä olleet.

En tiedä kuvittelenko, mutta edelleen minusta tämä GH3:n langaton Kramer tuntuu ajoittain vähän epätarkalta tai lagaavalta. Käsiin se kyllä sopii ihan hyvin. Pidän näistä vanhemmista malleista kaikkein eniten, sillä esim. Beatles Rock Bandin skitan upotetuilla näppimillä ei soittamisesta tullut hevon helvettiä. Tosi erilaista kuin ulkonevilla napeilla, vaikkei sitä niin suureksi eroksi uskoisi. Ensimmäisen GH:N Gibson SG:llä on edelleen kivoin soittaa. Koetan kuitenkin nyt - osittain kätevyytensäkin takia - soitella enemmän tällä Kramerilla ja kuulostella, että paraneeko soittotuntuma tottumuksen myötä.

Kramerilla? Putkitelkullakin sillä muovitaralla on lagia. 25 ms oli aika optimi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 28.09.2009 11:06
God of War 2, huvikseen pistin koneeseen sisään ja jatkoin melko alussa olevaa tallennusta. Toinen pelikerta menossa ja melko hupaisaa kun olen valinnut Kratokselle puvuksi kalapuvun ja aseiksi semmoiset koukut. Ei voi olla virnuilematta kun iso kala hakkaa jonkun naaman tohjoksi ja repii pään irti. Aivan mahtavaa. Ensimmäistä GoWia en enään nykyään kovin jaksa pelailla (2 kertaa läpi oon sen pelannu) koska kakonen tekee kaiken paremmin, on enemmän aseita,vihollisia ja peli on uskomattoman kaunis, etenkin PS2-peliksi. 10/10 peli, yksi kaikkien aikojen parhaista ja itselle PS2:sen paras peli. PS3 pitänee ostaa melkein vaan GoW3:sen takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 01.10.2009 00:03
Kaziljoonan yrityksen ja monen vähän turhankin epäonnisen tunnin jälkeen sain eilen vihdoin ja viimein Dissidia Final Fantasyn ilmeisesti vahvimman vastuksen maihin, mikä vastaavasti samalla tarkoittaa sitä, että pelin tarinamoodi on läpi! Ja mitäkö pelikello mahtaa näyttää ylipäätänsä koko pelin parissa kulutetuksi ajaksi nyt? Noh, 50 tunnin raja on mennyt pari päivää sitten rikki ja 60 sen kuin lähenee, mikä on minusta kyllä hyvä saavutus näinkin lyhyen ajan ja kiireisten hetkien sisällä käsikonsolipeliltä, jonka nimestä ei edes löydy sanaa Pokémon.

Härskiksihän tämän vetää vielä se, että pelissä tosiaan on oikeasti vielä puuhaa. Inventoryssa olisi krääsää vasta 40 prosentin verran haalittuna ja bonuskaupasta tarjontaa on kerätty vasta 11 prossan edestä. Hahmoistakin vasta Cloud on yltänyt maagiseen sataan leveliin, toiseksi kovimman ollessa sitten noin 40 paremmalla puolella. Story moden Taleseistakin tasan yksi on vedetty 100 prosentin arvoisesti ja sekin on tutoriaali.

Kaikkea edellä mainittua erikoisempana voi kuitenkin pitää sitä tosiasiaa, että mielenkiintoni ja ennen kaikkea innostumiseni peliä kohtaan on vieläkin hyvin läsnä. Olen treenannut hahmoja pelimuodossa jos toisessa mielelläni uusien liikkeiden, tavaroiden ja summoneiden toivossa, ja vähintään melkein joka päivä tulee kurkattua sympaattiset mognet-postit, jos on muuten huono päivä. Vieroitusoireitakin on silloin tällöin havaittavissa, kun pelatakseen ei ole saanut tarpeekseen.

Dissidia on siis onnistunut hyvin viettelemään minut. Onkin tosin kieltämättä kivaa yllättyä positiivisesti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 02.10.2009 08:23
Hmm Uncharted kakkosen betaa tesmailin ja vähän köyhän miehen MGO:han tästä tulee mieleen. Paitsi paremmat kontrollit tässä on ja nätimmät karkit. Tokihan pelin multiplayer hypetetään täysin katosta läpi jo siksi, että tämä on taas näitä "PS3 saviour" -pelejä. Yhteistyö pelitilan meininki ei kiihottanut minua kyllä laisinkaan. Ihan sama meno kuin ykkösessä.

EDIT: Niin ja en uskalla kirjoittaa tätä NeoGAF:fiin kun en halua tällä hetkellä banneja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 02.10.2009 16:02
CDON:lta tilasin pari viikkoa kuusi peliä superhalvalla Gamestopiin kärrättäväksi. Yksi niistä oli Lost: Via Domus. Pelasin sen äsken läpi ja huhhuh mitä paskaa. Pelin hahmot ovat vähän sinne päin hutaistuja ja harva näyttelijä on lainannut ääntään pelille. Gameplaykaan ei tarjoa mitään jännää ja sarjan faneille peli ei tuo mitään uutta. Lostin kliseet kuten "Everything happens for a reason", "Were the good guys" ja Locken jaarittelut saaren hienoudesta on tietenkin saatu mukaan. Pelissä tapahtuu muutamassa tunnissa se mikä sarjassa vaati useamman kauden. Häpeilemettä menty sieltä mistä aita on matalin. Onneksi maksoin tästä sonnasta alle 10€ ja saan sen vielä vaihdettua vaikkapa loistavalta vaikuttavaan Brütal Legendiin.

Helpot 1000 Gamerscorea tosin. Jos ne eivät kiinnosta, kiertäkää peli kaukaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 02.10.2009 16:33
Brütal Legend on vitun hyvä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 02.10.2009 19:13
On pelattu kavereiden kanssa tätä peliä. Siis M.U.L.E.

(http://www.c64-wiki.com/images/d/d7/Mule_Animation.gif)


Kummallista on, että ylläolevan pelin kaltaista markkinakeinottelustrategiaa ei ole hirveästi edes yritetty tehdä ton jälkeen (jos ei lasketa hirveätä Space Horse -nimellä kulkevaa remake-yritystä). Aihe on simppeli, toteutus on verrattain helppoa. Ilmeisesti eivät halua mun rahoja.

EDIT: Huomasin muuten juuri, että linkkaamani giffi on monta kertaa isompi kuin itse peli. Heh.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 03.10.2009 15:19
Nyt kun olen tuon MS:n Force Feedback -ratin hommannut, on nälkä autopelejä kohtaan kasvanut vielä entisestäänkin. Forza 3:han tässä on pääasiassa mielessä, mutta ratin ominaisuuksia on nyt kiva kokeilla vielä muillakin virityksillä. Laitoinkin NFS: Shiftin ja Drift 2:n demot tulemaan.

Forza 3:n demo on kuitenkin niin herkkua. Pelasin tuota jo ennen ratin hankintaakin hyvissä tunnelmissa, mutta nyt peli pääsee kunnolla oikeuksiinsa. Alkaa tosin tuo lyhyt vuoristopätkä hieman kyllästyttämään, joten koko versiota odotellaan jo kovasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 03.10.2009 21:58
Buzz! Hollywood leffavisa. Siis mitähä ihmettä ( :???:), tämä on todella hyvä peli 4 pelaajan kesken. Pelisarjaa olen aina pitänyt melko turhana mutta nyt kun kunnolla pääs testaan niin täysin tuli puskasta pelin hyvyys. Yksin tätä ei Erkkikään pelaa mutta kavereiden kanssa todellakin jaksaa. Etenkin kaljanhuuruisissa merkeissä. :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 03.10.2009 22:27
Tuli testattua tuota Forzan demoa ja ohhoh, pelihän on ihan perkeleen hyvä. Ajomalli mennyt paljon Turismomaiseen suuntaan. En tykännyt pahemmin ykkösestä enkä kakkosesta juuri ajomallinnuksen vuoksi, mutta jos G25-tuki tulisi Xboxille, niin kolmonen menisi ostoon silmän räpäyksessä. Aivan helvetin hyvä peli.

Mitäs muuta tässä lähiaikoina..

Bionic Commando tuli hakattua läpi pariinkiin kertaan ja ennakko-odotuksien vastaisesti peli maistuikin ihan perhanan hyvin. Alkuvalikoista lähtien oli hyvä fiilis ja pelattavuus on itse asiassa todella omalaatuista ja viihdyttävää. Eeppistä mättöä.

Force Unleashed tuli pelattua läpi ja oli ihan ok. Latauksen kaikkialla otti kyllä päähän ja ne itse asiassa estivät sen, että tulisi koskaan pelattua vaikeimmalla läpi. Ei sitä latailua jaksa. Mutta kaiken kaikkiaan mielestäni ihan hyvin tehty force-kykyjen ympärille tuo taistelu pelissä. Ei huippua, mutta ei roskaakaan.

Pure on ollut muutaman viime päivän pelauksessa ja toimii. Laadukasta arcade-rälläystä kaikin puolin.

Dirt 2 tuli tuomittua demon perusteella täysin, mutta koko versiota ratilla pidempään testattua joutui itsekin hankkimaan pelin. Kyllä kilinkolin on vihdoin palannut kakkosen magian tasolle.

MAGin ja Unchartedin betojen pienelläkin testauksella taas on tullut todettua, että molemmat tulevat viihdyttämään netissä pidempäänkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.10.2009 23:11
Dirt 2 tuli tuomittua demon perusteella täysin, mutta koko versiota ratilla pidempään testattua joutui itsekin hankkimaan pelin. Kyllä kilinkolin on vihdoin palannut kakkosen magian tasolle.

Approved! (http://www.dvdplaza.fi/forums/images/smilies/thumbsup2.gif)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 04.10.2009 14:22
Brütal Legend on vitun hyvä.
Demon perusteella on pakko olla samaa mieltä. Menee ennakkotilaukseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 04.10.2009 14:27
Brütal Legend on vitun hyvä.
Demon perusteella on pakko olla samaa mieltä. Menee ennakkotilaukseen.

Jaa... mä en tota demoo päässy testaamaan kun on ilmeisesti 60hz... Mitenköhän sitten lopullisen version kans??


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 04.10.2009 14:44
Brütalin demoa on täälläkin pelattu jo pariin otteeseen, mutta vaikka mieleinen huumori ja siistiltä vaikuttava maailma kiehtovatkin, jätti itse pelaaminen vähän onton olon. Ei se mättäminen ja kaahaaminen nyt mitään huonoa toki ollut, mutta puuduttavaksi ne tulevat varmasti nopeasti käymään ilman mitään toimivaa lisäjippoa. Ostoonhan peli toki lähtenee, mutta täytyy kurkkia vähän arvioita ja päätellä sitten niistä, että mennäänkö vasta alelaarin kautta kassalle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.10.2009 17:33
Arkham asylumin platina ei ole helpoimmasta päästä. En edes muista milloin viimeksi olisin jotain yhtä kohtaa runkannut näin kauan (rumble in the motherfucking jungle).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 04.10.2009 17:35
Pelasin Street Fighter neljää! Voitin ihan hyvin. En hävinnyt juuri ollenkaan. Fraeon hävisi todella usein. JESSAH HUSSAH!


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 04.10.2009 20:59
Pelasin Street Fighter neljää! Voitin ihan hyvin. En hävinnyt juuri ollenkaan. Fraeon hävisi todella usein. JESSAH HUSSAH!

Mutta biisonia vastaan tuli murskavoitto. Empty jumpit oli kivoja, eikös?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 04.10.2009 22:33
Onhan ne!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 08.10.2009 20:47
STNA Trinestä Platinaa! Eipä tuossa ollut muuten hirveästi vaikeuksia, mutta voi HELVETTI tuota viimeistä kenttää. Paskinta paskaa paskuudessaan, mitä on ikinä tullut vastaan missään tasohyppelypeleissä. Se, jonka mielestä tyhjästä kesken hypyn ilmestyvät esteet olivat hyvä idea kentässä, jossa pitää paeta ylöspäin nousevaa laavaa, joutais kärventyä itse laavassa. >:-(

Muuten on kyllä helmi peli, yksi PSN:n parhaista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rirpe - 09.10.2009 15:28
Tuli napattua Persona 4 hieman jälkijunassa, mutta kovasti se on viime aikoina minua koukuttanut. Tällä hetkellä pitäisi Kanjin saunassa vielä vähän riehua ja se minipomo on siellä päihitetty. Vaikeustasoksi otin normalin, joka tuntuu varsin sopivalta, eli ei mitään ylihelppoa, mutta ei myöskään raivostuttavan vaikea. Pelikellossa noin 20 tuntia tällä hetkellä ja oikein mukavaa on ollut ja vielä ei kyllästymisen merkkejä ole päässyt näkymään. Juonta seuraa mielellään ja hahmotkin ovat onnistuneita ja ääninäyttelykin on hyvää. Taistelysysteemistäkin tykkään ja hyvä, että saa vapaat kontrollit tiimikavereihinkin halutessaan.
Ihan mielenkiintoiselta vaikuttaa päähenkilön sedän ja serkun elämä. Nanako istuu aina tv:n edessä, kun tullaan kotiin ja sedän kotona olokin on pienoinen ihme. :D Hyvää huolta pitää mies tyttärestään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.10.2009 21:43
Pelasin Mirror's Edgen. Läpi meni samalta istumalta. Hintaansa nähden (10 euroa) ihan jees peli. Harmittaisi kyllä, jos olisin yhtään enempää mennyt tuosta maksamaan. Enpä tiedä jaksaako alkaa hiomaan jotain time trialeita. Itse Story-moden jaksoi helposti pelata. Olihan se niin lyhytkin ja onneksi kaikki välikuvat pystyi skippaamaan napinpainalluksella.

Loppufiilikset: Ihan hyvä, mutta samalla pirun turha peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 12.10.2009 22:12
Tuli napattua Persona 4 hieman jälkijunassa, mutta kovasti se on viime aikoina minua koukuttanut.

Ai että, loistopeli kyllä. Pelissä on loistavat hahmot ja ääninäyttely. Juonikin piti otteessaan loppuun asti.


Nyt on tullut hakattua tuota Cuben Paper Mariota. Suht leppoisaa meininkiä ollut, läpät jees ja ulosanti nättiä. Mukavan nostalginen meininki ja pelistä on hauska spottailla viittauksia aiempiin Mario-peleihin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Iva - 13.10.2009 00:53
Pelasin Mirror's Edgen. Läpi meni samalta istumalta. Hintaansa nähden (10 euroa) ihan jees peli. Harmittaisi kyllä, jos olisin yhtään enempää mennyt tuosta maksamaan. Enpä tiedä jaksaako alkaa hiomaan jotain time trialeita. Itse Story-moden jaksoi helposti pelata. Olihan se niin lyhytkin ja onneksi kaikki välikuvat pystyi skippaamaan napinpainalluksella.

Loppufiilikset: Ihan hyvä, mutta samalla pirun turha peli.
Niih.. voit itse miettiä kuinka paljon lisäikää tuo time trial -osio, joka on yksi pelin pääpointeista (olla mahdollisimman nopea ja sulava liikkeissään). Tai kui paljo lisäkiinnostusta tuo vaikkapa PELIN VÄLIVIDEOIDEN katsominen.  :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.10.2009 01:54
Niih.. voit itse miettiä kuinka paljon lisäikää tuo time trial -osio, joka on yksi pelin pääpointeista (olla mahdollisimman nopea ja sulava liikkeissään). Tai kui paljo lisäkiinnostusta tuo vaikkapa PELIN VÄLIVIDEOIDEN katsominen.  :lol:
Jep. Jos jaksaisin edes ensin vääntää jonku EA:n oman paska-accountin leaderboardseja varten, niin voisi edes vähän kiinnostaa. Timetrialit ei ole kuitenkaan koskaan ollu se mun juttu. Viimeksi kun jaksoin kunnolla innostua ajan viilaamisesta, oli Dreamcastin Sega Rally 2:n kanssa. Mutta en kiellä etteikö tuosta muutaman extra tunnin saisi, jos tuo kiinnostaa. Toisaalta mikä estää käyttämästä tätä argumenttia muissakin peleissä? Halo ODST on myös pirun lyhyt peli, mutta kun ottaa asiakseen speedrunit niin kylläpäs niitä extra tunteja ropisee. Vähän eri juttu joo, mutta silti niin joo juu.

Tuo välikuva-juttu olikin nyt sitä varten, että se tarina ei pystynyt kiinnostamaan yhtään vähempää. Hahmokaartikaan ei paljoa karismaa hehkunut.

Sinänsä todella turha peli, että se ei pystynyt aiheuttamaan mitään onnistumisen tunnetta, vaikka hypyt menivätkin kohdalleen. Vertaa esimerkiksi XBLA: Trialsiin niin on fiilikset ihan eri luokkaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rirpe - 13.10.2009 10:10
Tuli napattua Persona 4 hieman jälkijunassa, mutta kovasti se on viime aikoina minua koukuttanut.

Ai että, loistopeli kyllä. Pelissä on loistavat hahmot ja ääninäyttely. Juonikin piti otteessaan loppuun asti.


Nyt on tullut hakattua tuota Cuben Paper Mariota. Suht leppoisaa meininkiä ollut, läpät jees ja ulosanti nättiä. Mukavan nostalginen meininki ja pelistä on hauska spottailla viittauksia aiempiin Mario-peleihin.

Joo loistopelihän se on ja tällä hetkellä mennään strippidiskossa. Hahmoista löytyy helmiä ja yhtään ärsyttävää ei ole vastaan tullut. Huumoria on mukana myös mukavasti ja tarina rullailee sujuvasti eteenpäin. Jotain isompia käänteitä voitaisiin kohtapuolin pistää kehiin ja jos tämän diskon jälkeen jotain isompaa selviäisi. Minusta ihan hyvä saavutus peliltä on se, että noin 30 tunnin pelaamisen jälkeen eniten pelinautintoani on häirinnyt ohjaimen x-nappi. Se on mennyt jotenkin hirveän jäykkään kuntoon ja välillä hidastelee painalluksen jälkeen ylösnousemistaan(lol). Rasittava nappi ja heikkoa kamaa tuo dualshock2. No uuden ohjaimen kai saisi osettua ainakin 15 €:lla. Onneksi PS2 vielä jaksaa, kun ei noille uudemmille isoille koneille(omalla kohdalla vain PS3) tahdo tulla oiken yhtä kiinnostavaa ropetettavaa ainakaan Eurooppaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Max Limitz - 13.10.2009 13:08
Halo 3: ODST tuli pelattua läpi ja saatua Halo 3:n moninpeliin liittyvä Recon Armory. Tähän peliin oli huomattavasti vaikeampi saada kampanjaan ja moninpeliin pelikavereita kuin Halo 3:een, mikä johtunee koeviikoista ja siitä että tätä peliä ostettiin vähemmän kuin Halo 3:ea ja että Halo 3:ssa covenanteille on jo moni antanut tarpeeksi turpiin ja sitähän ODST:n firefightit ovat. Kampanja on noin puolet pituudeltaan Halo 3:en kampanjaan, jos sitä legendaarisella pelaa 4 pelaajan co-opilla läpi. Vaikka sisältö on samankaltaista kuin muissakin Halo-peleissä, niin tämähän onkin tarkoitettu todellisille Halo-faneille, vaikka muutkin sitä ostavat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 13.10.2009 13:47
Hohoo, Uncharted 2 tuli kuin tulikin tänään. BCS toteutui, kerrankin. Ja mikäs siinä pelatessa, ensimmäinen tunnin perusteella laatukamaa. Ei tekis mieli lopettaa, mutta pitää lähteä muailmalle hoitamaan asioita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 14.10.2009 15:38
Demon's Souls. Ihan jännä pelihän tämä. Mikä vituttaa mahdottomasti on se, ettei co-oppia voi pelata kuten kaikissa muissa maailman peleissä. Jotta pääsisit pelaamaan kaverisi kanssa, täytyy toisen olla body formissa ja toisen soul formissa (eli toinen on kuollut ja toinen on elossa tai jotain). Ja kun kerran japanilainen peli on kyseessä, ei minkäänlaisia invitejä tai vastaavia voi tietenkään lähettää. Kaverin pitää mennä laittamaan sininen teleportti johonkin kohtaan kenttää, ja toisen pitää tämä sitten löytää. Ja kun kerran japanilainen peli on kyseessä, ei voice chattia ole, joten joudutte viestittämään toisillenne PS3:n jouhevien tekstiviestien välityksellä. Sitten vain toivotaan, ettei kukaan muu tunge tähän teleporttiin ja mene pelaamaan kaverisi kanssa, sillä teleportin laittanut ei saa valita kuka tulee mukaan partyyn.

Kun pitkän taistelun jälkeen pääsette vihdoin samaan peliin, ei kumpikan saa kuolla, koska sen jälkeen co-op päättyy kuin seinään ja party rikkoutuu. Ja auta armias jos body formissa oleva pelaaja kuolee! Tai siis kun kuolee, koska tämä peli on vitun vaikea. Kun molemmat pelaajat ovat soul formissa, ei co-oppia voi pelata. No, miten sitten pääsee takaisin body formiin? Tapa yksinkertaisesti jokin pelin bosseista, tai käytä herbi, joita ei saa mistään. Bossit ovat kenttien lopussa ja ovat saatanan vaikeita. Ja kun kentän bossi on hoideltu, ei kyseistä kenttää voi enää pelata co-opissa. Olen hartaasti yrittänyt löytää systeemistä edes hivenen logiikkaa, mutta ainakaan vielä ei ole löytynyt.

Eli paskin co-op, mitä olen pelannut. Harmi sinänsä, sillä aineksia olisi ollut siihen toiseen ääripäähän.

Yksinpeli vaikuttaa kyllä oikein lupaavalta, vaikka hermot meneekin jatkuvasti. Mutta onnistuessa saakin sitten jotain, mitä aniharvat pelit antavat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.10.2009 18:13
Valkyria Chronicles. Pähkinänkuoressa vitun ruma, juustoisella juonella varustettu kevyen kevyt "strategiapeli". Syvällisiin taktiikoihin kuuluvat muunmuassa suojatuminen (jolloin kaikki vihollisen tuli osuu hahmon päähän, mutta onneksi sitä ei lasketa), aseen vaihto ja "glowing weakspot" tankkien perässä joihin voi vaikka ritsalla suihkia.

Taattua japanilaista settiä siis.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 15.10.2009 22:57
Tuli aloitettua Tales of Symphonia Cubelle. Alussa kierrätetään rope-kliseitä niin, että hirvittää. On teinisankaria, "CHOSEN ONE", kääpiöitä, idyllisiä kyliä ym. settiä. No ainakin peli vaikuttaa laadukkaasti duunatulta, joten eiköhän tätä jaksa helposti enemmänkin vääntää. Varsinkin taisteluiden nopeus ja fakta, että ne ei ole randomeita miellyttää.

Pelin mekaniikka ja taistelut muistuttavat kovasti Star Oceanin ekaa osaa ja Tri-Acen muita tuotoksia. Taisteluissa hahmo on vapaasti kontrolloitavissa rajatulla alueella ja vihuja mäiskitään hektiseen tahtiin samalla kun henkilöt heittävät juustoisia one-linereita. Lisäksi kokkaus on kuin suoraan SO:sta.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 21.10.2009 08:15
Dead Space.

Intti on ohi ja pelaamiseen löytyy jälleen kivasti aikaa, työtön kun on. Katselin pelaamattomia pelejä hyllyssä ja päätin antaa vuoron viime vuonna monet pelaajat yllättäneelle Dead Spacelle. Pakko myöntää, hieno peli! Pelattavuus toimii, ulkoasu ja pelin tapahtumapaikka ovat upeita ja tunnelma on tiivis. Päälle neljä tuntia takana ja chapter vitosessa mennään, tunti ja chapter vauhtia on edetty, joka enteilee n. 12 tunnin kestoa pelille. Meikäläinen on kyllä hirveä paskahousu! En ole muutenkaan mikään kauhun ystävä ja vaikka ei tämä todellakaan ole sieltä pahimmasta päästä kauhupeleistä puhuttaessa, niin silti pelottaa!  ;D Kuljen koko ajan pyssy valmiina, tarkkailen ympäristöä ja kuljen hitaasti eteenpäin kuunnellen Ishimuran uumenista kuuluvia ääniä. Ristiriitainen fiilis kun tekee mieli jatkaa, mutta samaan aikaan tekisi vaan mieli pistää peli pois. No kehunsa tämä kyllä on ansainnut tähän mennessä. Läpi vaikka väkisin!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 22.10.2009 07:18
Brütal Legend meni läpi. Vaikkei itse tarinaa ollut paljoa pituudella pilattu, oli peli silti laatuviihdettä alusta loppuun ja todella hauska. Kyllä Schafer vieläkin osaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.10.2009 11:08
Brütal Legend meni läpi. Vaikkei itse tarinaa ollut paljoa pituudella pilattu, oli peli silti laatuviihdettä alusta loppuun ja todella hauska. Kyllä Schafer vieläkin osaa.
Tuossahan tuo olisi vielä muoveissa pöydällä. Jaksaiskohan tuota pelata...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 22.10.2009 14:01
Tarinan kesti vielä juu, "RTS"-osuuksia lukuunottamatta, mutta muu olikin aivan järkyttävää paskaa. Onneksi joku osti sen minulta juuri pois neljälläkympillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 23.10.2009 08:24
Tarinan kesti vielä juu, "RTS"-osuuksia lukuunottamatta, mutta muu olikin aivan järkyttävää paskaa. Onneksi joku osti sen minulta juuri pois neljälläkympillä.
Eli et siis pitänyt aiheesta, musiikista, graafisesta tyylistä, gameplaysta, etkä siis edes tarinastakaan oikein? Pakko kysyä, että miksi sitten edes vaivauduit? Kaikki muu, paitsi RTS-elementithän olivat tiedossa jo demosta ja ensitrailereistakin saakka. Jopa RTS-taisteluistakin Schafer on puhunut haastatteluissa jo kehityksen alkuvaiheista saakka.

Itseäni RTS-taistelut ärsyttivät aluksi jumalattomasti, kunnes pelissä keksi taktiikan, jolla miltei kaikki taistelut voi jyrätä ensimmäisellä kertaa läpi:
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Kyllähän tämän pelin onnistuminen riippuu täysin siitä, että tykkääkö aihepiiristä ja sen tuomasta graafisesta tyylistä ja soundtrackista, jotka ovat pelin absoluuttisessa keskiössä. Minuun siis yliviety "METAL!!!!"-tyyli iski täysin ja Jack Black onnistui hyvin pääosassa ollen paikoitellen ihan aidosti hauska nokkelan käsikirjoituksen ansiosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 23.10.2009 15:40
Schaferin pitäisi muuten oikeasti palkata parempi tiimi ideoitaan varten. Miehellä on ideoita vaikka muille jakaa, mutta varsinainen peli ei ole lähellekään niin hyvä kuin se voisi olla. Sama ongelma oikeastaan vaivaa myös Psychonautsia. Fiilistelytasolla erinomainen, mutta pelillisesti aika keskinkertainen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 23.10.2009 17:05
Tarinan kesti vielä juu, "RTS"-osuuksia lukuunottamatta, mutta muu olikin aivan järkyttävää paskaa. Onneksi joku osti sen minulta juuri pois neljälläkympillä.
Eli et siis pitänyt aiheesta, musiikista, graafisesta tyylistä, gameplaysta, etkä siis edes tarinastakaan oikein? Pakko kysyä, että miksi sitten edes vaivauduit? Kaikki muu, paitsi RTS-elementithän olivat tiedossa jo demosta ja ensitrailereistakin saakka. Jopa RTS-taisteluistakin Schafer on puhunut haastatteluissa jo kehityksen alkuvaiheista saakka.
Soundtrack ja tyyli oli kyllä kunnossa, ja tiesin että RTS-elementtejä tulee. Ajattelin vain että josko ne olisivat olleet hyviä. Pelillisesti ei siis mielestäni toiminut oikein mikään, muuten ok. Olisi pitänyt ilmaista itseäni paremmin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.10.2009 03:43
Borderlandsia pelailtiin kavereiden kanssa. Hyvä peli. Räiskintää lootin ja roolipelielementtien kanssa. Hyvin toimii, mutta pelottaa että loppuu tekeminen kesken liian nopeasti. Jää nähtäväksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 24.10.2009 10:10
Ellen ihan väärin ymmärtänyt, kaveri on pelannut sen 25h eikä ole vielä päässyt loppuun. Olen tosin hyvä ymmärtämään väärin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.10.2009 11:07
Ellen ihan väärin ymmärtänyt, kaveri on pelannut sen 25h eikä ole vielä päässyt loppuun. Olen tosin hyvä ymmärtämään väärin.
Jep kyllä siihen 30-50 tuntia saa uppoamaan, mutta en ajatellut tällä kertaa ajan suhteen. Mietin, että jos tehtävät, lootti ja vihut käy tylsäksi. No tuohonhan on tulossa myös DLC:tä, että sillä sitten laajentamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 24.10.2009 11:09
Ai, juu. Ei ole vihollistyyppejä ollut kyllä montaakaan vielä, olen tosin vielä aika alkuvaiheissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 24.10.2009 12:26
Näyttää kyllä ihan koolilta mitä nyt olen jotain video- ja kuvamatskua tsekkaillut, mutta kattellaan sitten myöhemmin että ostanko vai enkö... Toivottavasti tossa ei käy samalla lailla kuin FC2:ssa - pelattavaa kyllä riitti mutta 25 tunnin jälkeen se vaan naksahti kun tehtävät oli kaikki ihan samanlaisia enkä jaksanut pelata enempää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 24.10.2009 16:06
Forza 3:a olen tässä eilisen ja tämän päivän pelannut. Tai pelannut ja leikkinyt kaikilla muilla kilkkeillä mitä peli tarjoaa. Tuli jopa luotua Lautamobiili!

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tämä kaikki voi olla sinun! Hinta vain 3000CR. Myynnissä myös hyvinkin epävirallinen Pelaajalauta vinyyli hintaan 1000CR! Hakusana: pelaajalauta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 24.10.2009 22:44
Testasin NHL 10:n demoa ja ensimmäistä kertaa oli oikeasti kivaa lätkäpeliä pelatessa. Aikamoista kehitystä tapahtunut, viimeksi pelannu varmaan jotain 07 vuosimallin NHL:ää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 25.10.2009 16:29
Mass Effect. . .

Sain vihdoinkin avaruusalukseni käyttöön, lensin lähimpänä olevalle planeetalle ja jumahdin pomotaisteluun, jossa taistelun aloitettua pomo kaataa minut maahan ja kasa pikkuvihollisia ampuvat minut. Kirsikkana päälle, ennen pomotaistelua on kiva jutustelutuokio joka täytyy skipata joka ikinen kerta jotta pääsisi taas kuolemaan kahdessa sekunnissa.

Jee.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 25.10.2009 16:50
Alotit sitte heti pelin vaikeimmalla planeetalla :)
En muuta sano, kun onnea, HardCorella varsinkin toi bossi oli aivan perseestä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 25.10.2009 21:20
Tosiaan ekalla läpipeluulla (kolmanneksi vaikein, Veteraniko se oli?) meni vielä aika helposti, seuraava eli toisiksi vaikeimmalla ja uudella hahmolla oli aika tuskaa. Vaikeimmalla meni aika helposti kun aloitin vanhalla hahmolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 31.10.2009 16:08
Uncharted 2 muuttui ihan hyväksi peliksi kun ei enää warppailtu paikasta toiseen viiden minuutin välein. Onhan tämä teknisesti hienoin peli mitä koskaan on tehty ja kun hyväksyy pelin teeman, eli hahmot selviytyvät jatkuvasti yhä järjettömimmistä tilanteista, niin pelistä alkaa oikeasti nauttia. Tällä teknologialla olisi saatu aikamoinen klassikko aikaan, ellei genre sattuisi vain olemaan se kaikista huonoin  :/


God of War kolmosen demokin on testattu ja taattua kamaahan tämä on. Mikään ei ole pahemmin muuttunut kakkosesta, paitti tietenkin graffat. Jotka tosin kärsivät hyvinkin paljon koko ajan heiluvasta ruudunpäivityksestä. Se ei siis pysy viittä sekuntia jossain tietyssä numerossa vaan vapisee sitä mukaan kun hahmoa ja kameraa liikuttaa. Toi pitäs lukita, tai lopullinen peli on N kertaa paskemman näköinen.

Demon lopun icarus vent oli ehkä parasta ikinä. Kova vauhti, hienot graffat ja ohi humahtelevat esteet saivat sykkeen kyllä nousemaan. Äänimaailma on kunnossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.10.2009 18:57
Unchartedin korkkasin minäkin vihdoin, eikä kyllä ole minun peli ollenkaan. Siihen alun hiipimiskohtaan asti jaksoin pelata. Menee myyntiin.


Demon's Soulsia puolestaan on tullut pelattua ja paljon. Läpi meni pelikellon näyttäessä 60 tuntia (josta tosin iso osa idlailua, kiitos PS3:n paskan chatin, joten mesessä piti juosta harva se minuutti, kun pelasi cooppia), ja oikeastaan kaikki tuli kerättyä, mitä nyt vain pystyin ja levelin huorasin sataan asti. Tähän mennessä vuoden peli ja ehdottomasti yksi genin parhaista, ellei jopa paras. Uskomatonta ajatella, että Tenchun tekijät ovat saaneet jotain tällaista aikaan.

New Game+ tuli myös aloiteltua. Vaikeustaso nousee joka läpipeluukerran jälkeen sen verran, ettei haastetta puutu ja levelinkin voi nostaa aina 700 asti, joten periaatteessa peliä voi pelata loputtomiin. Tosin lootit on joka kerta ne samat eikä kerättävää oikein löydy, ellei sitten halua saada itselleen jokaista pelin uberasetta samaan aikaan.

Kannatta ehdottomasti importata, vaikkei olisi minkäänluokan RPG-fani. Ja cooppina peli on tuplasti viihdyttävämpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 31.10.2009 19:09
UC2 oli kyllä aika jäätävä tonne kuudenteen chapteriin asti. Sit vasta alkoi paska lentämään tuulettimeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 03.11.2009 20:04
My god Borderlands on koukuttava. Tarkoituksena oli vain testata sitä tunnin tai pari, mutta sen parissa vierähti 8 tuntia todella nopeasti. Kuvittelin pelanneeni peliä vain muutaman tunnin, mutta kello olikin jo melkein kahdeksan...  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 03.11.2009 21:26
Halo 3

Ensimmäisen kerran menin yksinpelin läpi. Oli ihan kivaa räiskintää. Ei mikään mullistava tekele mutta valitettavaa ei paljoa löydy. Kiva lopetus taistelulle. Co-oppina pitäs nyt vetästä, kuulemma mukavempi silleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.11.2009 10:34
Olin sairaana kaksi viikkoa putkeen ja tuli viimeinkin testattua paria jämäpeliä hyllystä.

Fable 2

Aika alussa olen vasta menossa, eikä hirveästi kokemusta pelistä ole vielä kertynyt, mutta vaikuttaa aika paskalta. Hahmo liikkuu kuin sillä olisi sahajauhoparru poikittain perseessä ja missä ihmeessä on se paljon hypetetty avoin maailma? Jotain pientä tekemistä on siellä täällä, mutta kaikki niin suoraviivaista ja turhaa. Grafiikkakin on hienoa kuvissa, mutta peli tahmaa liikkeessä koko ajan, joka pilaa täysin sen tunnelman. 60fps pitäisi olla pakollinen joka pelissä. Pelattavia pelejä ois niin paljon, että ei varmaan tule pelattua tätä koskaan loppuun, ellei paranemista tapahdu pian.

Tomb Raider Anniversary Collection

Löysin tämänä joskus kaupasta muutamalla eurolla, mutta nyt vasta avasin. Kanna kyllä, sillä yllätti todella positiivisesti! Joskus tuli paljonkin pelattua vanhoja Tombsuja ja on mukavaa pelata kaikki ykkösen kentät läpi uusissa kuosissa. Kenttiä on paljon ja paljon uutta kamaa on lisätty vielä päälle. Eniten ottaa päähän jotkut slow motion -homotukset, joita pitää käyttää nykyään kaikissa peleissä. Sitten peliä on vielä helpotettu selvästi alkuperäisestä. Aina kun lataa pelin edellisestä savesta, niin hahmo saa energiat täyteen, siis mitä mulkkua!? Healt packeilla ei tee enää hevonpersettäkään.

Kaipa sen Forza 3:n vois hankkia seuraavaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 05.11.2009 14:18
Katselin noita AVGN:in Castlevania-jaksoja ja kiinnostus pelisarjaan heräsi taas.  SOTN ja Chronicles rullasi pleikassa ja hyvinhä noi aina uppoaa. Hinku tuli myös testailla nelosta, se kun on jäänyt väliin aikanaan. Jos tuon Wiin jaksaisi hommailla niin varmaan se lähtisi ekana VC:stä.

Order of Ecclesiakin siirtyi seuraavaksi hankintalistalle. Mistäs sen voisi nykäistä halvalla? Ebayssa näytti olevan aika vähä tarjontaa ja Amazonin halvin taisi olla 25e. PAL-versio olisi hakusessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CthulhuBard - 06.11.2009 11:27
Huikean Mass Effectin uudeleenpeluu kierros menossa XO:lla Dragon Age: Originsia ja MW2:sta odotellessa. Täytyy myös palautella muistia ja varautua jo tulevaan Mass Effect 2 peliin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 08.11.2009 22:27
7 ½ tuntia ja Brütal Legendin pääjuoni läpi. Kohtuullisen lyhyt oli, mutta kyllä laatu korvaa määrän. Aivan. Jäätävän. Loistava.

Iski aivan sairaan kovaa. Kuten kaikki ovat jo todenneet, pelimekaniikka ei tosiaan ole mitenkään maailmaa mullistava, mutta se toimii ja se riittää minulle. Sen sijaan soundtrack on tosiaankin aivan loistava ja sopii pelin kuin nenä naamaan - monia uusia, itselle tuntemattomia biisejä on myös aika paljon, mutta monesti noistakin löytyy aika miellyttäviä yllätyksiä. Tämän lisäksi huumori ja hahmot olivat pelin parasta antia. Letkautukset Riggsiltä ja milloin kultakin hahmolta olivat aivan omaa luokkaansa. Jokainen hahmo oli persoonallinen ja omanlaisensa, tykkäsin...!

Pelin maailma sen sijaan on aivan loistava. Vaikka lumi- ja viidakkomaisemat eivät olekaan todellakaan niin miellyttäviä kuin se perusmaailma, kyllä niissäkin seikkailee. Tämän lisäksi ympäristössä on tosiaan paljon hauskoja yksityiskohtia ja keräilykohteita, kuten uudet biisit ja niin edelleen.

Auton ja hahmon kustomointi on tosi mukavaa ja GUARDIAN OF METAL on suorastaan varsinainen vitsiniekka roolissaan. :D

Ongelmia toki löytyy, esimerkiksi nuo RTS-osuudet ovat paikoitellen vähän hankalia, mutta koska en ole koskaan oikein kunnostaunut paatuneena pelistrategikkona, en varsinaisesti osaa haukkua noita muita kuin lievästi takkuiseksi, sillä mekaniikan yksinkertaisuus kuitenkin pelastaa minulla paljon. Alun kauhistuksen jälkeen noihinkin tosin tottui loppujen lopuksi ja väittäisin jopa, että kun on koonnut hirmuisen armeijan ja lähettää sen tappamaan emopoikia niin onhan se aika kivaa.  Myös luhistuneesta linnakkeesta pakeneminen Dragonforcen soidessa oli juuri niin ylieeppistä kuin mitä DF:lle voisi kuvitellakin, ja vaikken DF:stä niin pidäkään ylieeppisyytensä vuoksi niin tuohon se sopi kuin nyrkki silmään. :D

Peli on antoi tosiaan varsin paljon itselleni (ja saatan jatkaa vielä achihankkimista huolimatta siitä, etten sitä yleensä tee + sidequesteja) ja täytyy sanoa, että vaikken koskaan olekaan ollut mitenkään erityisen kallellani geneerisiin tekniikkademopeleihin niin väittäisin, että nyt kun into peleihin on vähän laantunut (musiikin viedessä alaa) niin on pelille entistä tärkeämpää olla erilainen eikä niinkään pelillisesti täydellinen.

Kaiken kaikkiaan ongelmat kuitenkin peittyivät tyylillisen toteutuksen ja yleisfiiliksen alle (METAAAL!) ja peli on ainakin itselleni ollut yksi positiivisimmista pelikokemuksista lähiaikoina ja sen omalaatuisuus oli tosi jees. Onko näin omalaatuisia pelejä muitakin (X0:lle), kiinnostaisi kovasti? :) Ei sen pelinkään tarvitse olla mikään maailmaa mullistava mutta omalaatuisuus on aina plussaa.

PS.
Spoileri (osoita katsoaksesi)



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 09.11.2009 15:39
Palasin taas pitkästä aikaa Elite Beat Agentsin pariin, ja pilasin pari kappaletta junamatkoja sillä saman tien. Jumissa edelleen diivojen kanssa Jumpin' Jack Flashissa. Se kolmas osio himmeiden sarjojen ja rullien yhdistelmineen on vaan puhtaasti saatanasta. Meni siinä aikanaan Sweatin' -tasollakin tovi, ja käytännössähän tässä on samat liikut, eli päihitettävissä on. Mutta se ei vain mene.

Oli ajoittain tosi hankalaa esittää tyyntä junakansalle, kun teki kovasti mieli lyödä jotakin. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.11.2009 16:02
Diijei hero oli koululle hommattu ja tesmailla piti. Biisit ovat mukavaa vaihtelua siihen loputtomaan kikkeliheviin mitä Rock Bandissa/Guitar Herossa joutuu vääntämään. Itse peliohjain ei kovin kummoinen ollut, eikä pelin aikana syntynyt minkäänlaista illuusiota scratchaamisesta toisin kuin muovikitaraa runkatessa. Luulenpa, että itseasiassa padilla peli on täysin pelikelpoinen.

Pitemmälle kun pelas, alkoi noi loputtomat remixit kyllä kyrpimään. Ja peli on luvattoman helppo verrattuna Guitar Heroihin. Toki ensimmäisen osan pitää ollakin, että sen saa massoille myytyä.

Ihan ok. Pitää vielä testata kitaran kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 09.11.2009 16:17
jollei edes expertillä tule skrätsäys fiilistä niin on pelaajassa vika ja jos vaikean biisin haluat niin noisian groundhog sopii siihen hyvin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.11.2009 16:53
Joo en mä kovin montaa biisiä kerennyt soittaa vielä. Vertauskin perustuu siihen kun olen joskus levareilla leikkinyt ja olihan se nyt täysin erilaista kuin mitä pelissä tehdään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CthulhuBard - 10.11.2009 13:51
Star Wars - Clone Wars: Republic Heroes peliä tullut tässä jo toista päivää pelattua ja eiköhän tämä riitä. Muutama ihan kivakin kenttä ollut mutta suurinosa kentistä on huonosti toteutettua tasoloikkaa ja räiskintää. Tämä peli muistutti taas miksi en tykkää ollenkaan enää näistä nykypäivän tasoloikista. Onneksi kyseessä on kirjaston lainakappale enkä ole tästä kuonasta mitään itse maksanut.

Vanhana Star Wars fanittajana tämä on pettymys, mutta sentäs Clone Wars tv-sarja on mitä mainioin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 13.11.2009 17:40
Borderlandsiä. Yksinpelinä tämä voikin olla enempi BOREderlands, mutta splitscreeninä, asiantuntevalla porukalla ihan helvetin hyvä. Otin classiksi Sirenin, kaveri Soldierin. Loottausta tyyliin Diablo, aseita voi olla max 4 kerrallaan ja eri lisävarusteita on tässä vaiheessa vain 2, eipähän tartte niin paljoa valikoissa pyöriskellä. Splitscreen on hieman aliarvostettu ominaisuus nykypeleissä, kaverin kanssa virtuaalivihollisten räiskiminen sekä strategioiden suunnittelu samalla sohvalla on niin hauskaa miltä se kuulostaakin. Tykkään myös tämän pelin Cel Shadingistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: WKoA - 15.11.2009 19:49
Sega Saturnilla tuli kokeiltua pitkästä aikaa Sonic Compilationia.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 15.11.2009 19:53
Sega Saturnilla tuli kokeiltua pitkästä aikaa Sonic Compilationia.  :)
No miltä tuntui?


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: WKoA - 15.11.2009 20:00
Sega Saturnilla tuli kokeiltua pitkästä aikaa Sonic Compilationia.  :)
No miltä tuntui?
No hienolta, kuten aina... klassiset pelit, vaikkei ollutkaan orginellillä konsolilla. Toki myös Master System, Megadrive ja about 30 muutakin konsolia löytyy  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Azu - 16.11.2009 12:34
It's here:

(http://i35.tinypic.com/es2b2b.gif)




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 21.11.2009 05:09
Left 4 Dead 2.

Demon jälkeen oli paska maku pelistä, ykköstä en ollut edes kokeillut. Mietin vain, että onneksi tästä ei tullut maksettua juuri mitään kiitos Gamestopin. Tuskin tulen tätä kauheasti pelaamaan. Toisin kävi. Kampanja oli tutussa co-op seurassa helvetin hauskaa. Pelattiin advanced -tasolla ja ekassa kampanjassa meni varmaan 5 tuntia! Oli meillä kyllä mukana yks totaalinen FPS-nyyppä, mutta tuskin homma siihen kaatui. Pelaan kyllä innolla koko pelin läpi. Se on kyllä hienoa, että joka pelikerta voi olla erilainen kiitos AI Directorin.

Todellinen pommi oli kuitenkin moninpeli. En tiennyt siitä etukäteen mitään, vain sen, että siinä pelataan ihmiset vastaan special infectedit. Varmaan jossain ihan varta vasten moninpeliä varten tehdyissä kentissä. Niille jotka eivät tiedä niin ihmiset pelaavat ihan normaalisti kampanjan tehtäviä läpi ja infectedit yrittävät pysäyttää niitä. Ihmiset voittavat jos pääsevät turvaan ja zombiet jos kaikki ihmiset kuolevat. Zombien kuollessa ne pääsevät respaamaan 20 sekunnin odottelun jälkeen haluamaansa paikkaan, ei tietenkään liian lähelle ihmisiä. Toi on aivan helvetin hauskaa! Todella tasapainotettu ja kaikki vaan toimii. GRAW:n jälkeen eka moninpeli jota haluan pelata vain suomalaisten kesken. Muissa peleissä pelaan vain tutulla porukalla matchmakingin etsimiä vastustajia vastaan.

Valve se vaan osaa. Valikot on muuten helvetin hyvin tehty, pelit saa helvetin helposti kasaan ja Guiden kanssa ei tarvitse kikkailla juuri ollenkaan, kaikki sen toiminnot on tuotu pelin valikoihin ja ne toimivat sitä kautta nopeammin. Tästä saisi muut kehittäjät ottaa mallia!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 23.11.2009 22:08
Castlevania: Order of Ecclesia

Noin puolivälissä menen ja suht vaisut fiilikset tällä hetkellä. Alueet ovat suht geneerisiä ja jotain screenejä kierrätetään häpeilemättä useasti samalla alueella. Musat ovat paskat ja stoori täyttä kurtsua.
Onneksi pelattavuus on sentään tutun tiukkaa. Vaikeustasoa on onneksi nostettu edellisistä metroidvanioista ja tässä on kuolema korjannut yllättävän tiuhaan. Bossejakin täytyy junnata useampaan otteeseen ennen kuin patternit tulevat tutuiksi. Tähän asti pelin kentät ovat muistuttaneet klassisia Castlevanioita lineaarisuudellaan ja vaikeustasollaan, mikä on ihan piristävää klasareista pitävälle. Pitää tsekkailla miten pelin loppupuoli vakuuttaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.11.2009 23:19
A Crack in Timeä veivattiin tyttöystävän kanssa ja vaikutti aika mainiolta. Vituttaa vaan se, etteivät hahmot yllättäen puhuneetkaan suomea? Trophyt näkyvät suomeksi...

Tiedä miten paljon paremman puoliskon repeily sammakkohaulikolle sitten boostasi pelikokemusta, mutta kivaa oli. Ruudunpäivitys hiveli silmiä... harmi, että se aspekti on roskissa tästä eteenpäin tämän sarjan kohdalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 24.11.2009 23:22
Kyllä ne mulla puhuu suomea. Kai tuo tulee automaattisesti sen mukaan mikä on PS3:n kieleksi asetettu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.11.2009 08:56
Kyllä ne mulla puhuu suomea. Kai tuo tulee automaattisesti sen mukaan mikä on PS3:n kieleksi asetettu.

Suomeksi on mun asetuksetkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 25.11.2009 12:21
Onko peli ostettu briteistä? Ainakin joissain UK-version peleissä Suomi ei ole kielivaihtoehto. Buzz on ainakin yksi pelisarja. LittleBigPlanet kyllä toimii.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 25.11.2009 12:23
Miksi me halutaan hahmojen puhuvan suomea?


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 25.11.2009 12:24
Miksi me halutaan hahmojen puhuvan suomea?

Koska yhtä laadukasta kotimaisella kielellä tehtyä ääninäyttelyä ei muista peleistä löydy!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.11.2009 12:27
Miksi me halutaan hahmojen puhuvan suomea?

Koska yhtä laadukasta kotimaisella kielellä tehtyä ääninäyttelyä ei muista peleistä löydy!
Mutta onko se laadukkaampaa kuin teoksen alkuperäinen kieli?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 25.11.2009 12:30
Pelasi ekaa (PS3:n) Ratchetia, eikä sitä kotimaista mongerrusta jaksanut. Ratchet veti ihan hyvin, mutta suurin osa hahmoista oli typerän kuuloisia. Oli pakko vaihtaa lontooksi. LittleBigPlanetiin sopi hyvin rauhallinen, vanhahkon suomalaisen miehen ääni kertojaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 25.11.2009 12:38
Hyvää lokalisointia on videopeleihin niin vähän tarjolla, että ainakin itse kyllä pistän päälle kun sellaista on saatavilla.

Animaatiot katson mieluummin orkkisäänillä, mutta pelien suhteen en ole niin nipo.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.11.2009 12:53
Brittihuoraversiohan se.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.11.2009 12:54
Yksi syy PlayStationin menestykseen Suomessahan on juuri toimiva lokalisointi. Esimerkiksi Wiin Sportsien ja Fittien myyntiä jarruttaa tuntuvasti pelien englanninkielisyys. Tämä on huomattu ja suomalaista lokalisointia aletaan tuomaan asteittain myös Nintendon peleihin. Ajat on tässä suhteessa muuttuneet, koska muutama konsolisukupolvi sitten oli suomenkieli todellinen harvinaisuus peleissä. Videopelit toimivatkin omassa lapsuudessani oivana kielikylpynä ennen varsinaista kielen opiskelua peruskoulussa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 25.11.2009 13:04
Ajat on tässä suhteessa muuttuneet, koska muutama konsolisukupolvi sitten oli suomenkieli todellinen harvinaisuus peleissä. Videopelit toimivatkin omassa lapsuudessani oivana kielikylpynä ennen varsinaista kielen opiskelua peruskoulussa.
Tämä. Vastaavasti tosin silkka enkunkielisyys aikanaan on vain johtanut myös siihen, etten kykene oikein pelaamaan pelejä enää muuten kuin englanniksi. Japsidubit toki menevät joskus, mutta varsinkaan suomeksi en oikeasti pysty juurikaan peleistä nauttimaan. Aikoinaan Burnout Revengeäkin pelatessa tuli lopulta aina valittua edes vähän englannin tyyppinen ruotsi kieleksi, kun tarjolla ei ollut lontoota laisinkaan, vaan jotain pohjoismaalaista hömppää.

Lokalisaation nousu onkin näin ollen alkanut jopa vähän pelottamaan, vaikka ei siitä kyllä ainakaan vielä pitäisi mitään huolta kantaakaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 25.11.2009 13:43
Aikoinaan Burnout Revengeäkin pelatessa tuli lopulta aina valittua edes vähän englannin tyyppinen ruotsi kieleksi, kun tarjolla ei ollut lontoota laisinkaan, vaan jotain pohjoismaalaista hömppää.

Lokalisaation nousu onkin näin ollen alkanut jopa vähän pelottamaan, vaikka ei siitä kyllä ainakaan vielä pitäisi mitään huolta kantaakaan.
KYLKIKAHINA!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 25.11.2009 13:57
KYLKIKAHINA!

:lol:

Kyllä mäkin pitäydyn alkuperäiskielessä aina, jos se vaan on tarjolla. En käytä enää edes suomi-subeja, mikäli replat on englanniksi, koska samalla kielellä subit tukevat katsomista paljon paremmin. Sitten tietty, mikäli alkuperäiskieli on jotain kummallista, on oikeastaan ihan sama onko tuote käännetty englanniksi vai suomeksi, kun kyse on kuitenkin _käännöksestä_. Olettaen että esim. ääninäyttelijät ovat molemmilla kielillä yhtä hyvät. Harvoin ovat.

Lokalisaatio on erittäin jees, varsinkin peleissä joita nuoremmatkin pelaavat, mutta orkkiskielen(lähinnä siis englannin) pois jättäminen kokonaan jostain skandijulkaisusta on kyllä instant turn-off. Ei ne lapsetkaan niitä kieliä muuten opi ikinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.11.2009 15:22
En mäkään dubbausta muualla siedä. Mutta pelin juonet on aina paskaa ja suomen molotus tekee niistä sentään huvittavia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.11.2009 15:28
Action Man-peli suomeksi > *.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 25.11.2009 21:02
Pelailin jopa PS3:lla tänään. Trash Panicia ja Wipeout HD/Furyä tuli pelailtua. Ihan positiivisesti yllättivät, varsinkin Wipeout, kun en niistä koskaan PSOnen aikoina innostunut. Tuosta tulee välillä vähän Q Entertainmentin pelit mieleen, mikä on jees juttu. Tai no ainakin Zone-modessa. Musiikit on kyllä paskaa, mutta ei kuitenkaan pilaa pelikokemusta.

Trash Panicin idea on hauska ja pelillisesti mukavaa touhua. Audiovisuaalinen toteutus voisi olla kyllä parempikin, mutta tässä sen näkee, että hyvällä idealla pääsee pitkälle.

Seuraavaksi pitäisi kai tutustua tuohon Super Stardustiin, mutta katsotaan nyt milloin sen jaksaa ostaa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 25.11.2009 22:24
Musiikit on kyllä paskaa, mutta ei kuitenkaan pilaa pelikokemusta.
Onneksi on custom soundtrackit.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.11.2009 02:37
Onneksi on custom soundtrackit.
Joo pitää kokeilla tuota. Onnistuuko muuten PC:ltä streamaaminen suoraan vai pitääkö ne biisit ensin kopioda PS3:n kiintolevylle?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 26.11.2009 10:52
FIFA10

Eilen tuli pelattua kymmenkunta matsia ja mitähän tästä sanoisi. Peli on erinomainen, mutta puutteet pilaavat etenkin moninpelin. Maalivahtien toiminta on aivan käsittämätöntä ja puolustuslinjan saa kerta toisensa jälkeen ohitettua muutamalla Y:n painalluksella. Totaalinen hermojen menetys tapahtui eilen noin kello 2:00. Muutaman minuutin pelin jälkeen peli oli kääntynyt 0-4 tappioasemaan ja jokainen maaleista oli tullut samalla tavalla ( Y, Y, Y). Mutta kyllä tätä tulee edelleen pelattua, koska parempaakaan ei ole tarjolla. Toivottavasti Fifa11 parantaa roimasti maalivahdin vastaantuloa ja puolustuslinjan syvyyssuuntaan pelaamista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.11.2009 12:14
Super Stardustissa tais olla joku supertarjous, että saa kaikki paketit pikkuhiluilla.

Ja siinä on hyvät musiikit.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Xerobos - 26.11.2009 23:07
Toivottavasti Fifa11 parantaa roimasti maalivahdin vastaantuloa
Maalivahdin vastaantulon ajoituksen voi itse määrittää painamalla Y-nappia.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 27.11.2009 05:18
Toivottavasti Fifa11 parantaa roimasti maalivahdin vastaantuloa
Maalivahdin vastaantulon ajoituksen voi itse määrittää painamalla Y-nappia.

Tämä on kyllä tiedossa, mutta tuokaan ei valitettavasti toimi läheskään kuten kuuluisi :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 30.11.2009 00:59
Assassin's Creed 2 on ollut tässä semmoset 8 tuntia pelityksen alla. Ykköstä en ole pelannut, vaikka se kiinnostikin. Arvostelut kuitenkin saivat sitten ostamisen jäämään sikseen. Kakkonen kuitenkin vastaa kaikkea, mitä odotin peliltä - hienoja maisemia, sulavaa liikkumista, tyylikästä salamurhausta ja, no, tähän mennessä ainakin ihan mielenkiintoista juontakin. Ainoa ongelma tähän mennessä on ollut tuo hi-tech-pelleily, joka etenkin alussa tuntui vaan turhalta tekosyyltä asettaa lukittuja (myöhemmin auki saatavia) paikkoja maailmaan ja perustella kuolema jotenkin "järkevästi". "Desynchronized"? Geez...

Joka tapauksessa tuohonkin tottui, etenkin nyt kun "oikeasta maailmasta" alkaa tulla luonteva osa juonta, vaikka vieläkin on vähän sellasta psykopaattista meininkiä ilmassa - "mitä tässä oikein tapahtuu"?

Toivottavasti peli jatkaa viihdyttämistä tästä eteenpäinkin. Ja jos ei, niin onhan mulla tässä pelattavaa: Fallout 1 & 2 & Tactics, Heroes of Might & Magic V + joku lisäosa, Splinter Cell Trilogy (vaikka 2:n olenkin vetänyt läpi joskus kauan sitten) ja sitten vielä mikäli aattelin ostaa jotain noilla parillatuhannella Live-pointsilla... Ai mistä nämä kaikki pelit nytten, etenkin kun moni noista on suhteessa aika "vanhoja" (vaikka hyviä varmastikin)? Kavereilta tuli lahjaksi, synttärit oli ihan justiisa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 30.11.2009 01:14
FIFA10

Eilen tuli pelattua kymmenkunta matsia ja mitähän tästä sanoisi. Peli on erinomainen, mutta puutteet pilaavat etenkin moninpelin. Maalivahtien toiminta on aivan käsittämätöntä ja puolustuslinjan saa kerta toisensa jälkeen ohitettua muutamalla Y:n painalluksella. Totaalinen hermojen menetys tapahtui eilen noin kello 2:00. Muutaman minuutin pelin jälkeen peli oli kääntynyt 0-4 tappioasemaan ja jokainen maaleista oli tullut samalla tavalla ( Y, Y, Y). Mutta kyllä tätä tulee edelleen pelattua, koska parempaakaan ei ole tarjolla. Toivottavasti Fifa11 parantaa roimasti maalivahdin vastaantuloa ja puolustuslinjan syvyyssuuntaan pelaamista.

Tänään pelailin jälleen uudestaan ja rauhoittuneena se sujuikin jo paremmin. Vielä kuitenkin ihmetyttää toisen osapuolen dominointi pelissä. Pelasin noin 5-6 matsia, joista kahdessa ensimmäisessä olin suvereeni voittaen 3-1 ja 4-0. Seuraavissa matseissa tulikin sitten mm. 0-5 turpaan. Pelasimme kaverin kanssa vastakkain suurinpiirtein saman tasoisilla jengeillä. Onko joukkueilla jokin "mood", kuten esimerkiksi tulessa/jäässä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.12.2009 14:56
MGS2:n jälkeen iskin koneeseen MGS3:n ja peli tuntuu paljon karummalta kuin kakkonen ruudunpäivityksen takia. Kakkonen on ihan naurettavan hieno ikäisekseen, vaikka ei olekaan niin yksityiskohtainen.

60fps saisi olla kyllä pakollinen joka pelissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.12.2009 09:15
Demons Souls taitaa olla tämän genin paras peli. Tai ainakin leiskarin.

On se ihmeellistä miten nykyisillä pelibudjeteilla ei saada kuin noin yksi peli per generaatio, jota pelatessa jänskättää ja mielikuvitusta kutkuttaa. Jotain metroidmaista tässä on. Elder Scrolleistakin on kaikenlaista lainattu, mutta ei paskaa juonta. Itseasiassa pakotettua juonen kerrontaa ei tästä pelistä pahemmin löydy. Itse saa tehdä tutkimusmatkoja mihin kenttään haluaa ja vahvojen vihollisten ja pomojen nitistäminen paskalla hahmolla on juuri niin kivaa kuin miltä kuulostaa.

Soul mode, thiefs ring ja cloak. Win.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: jussikauha - 11.12.2009 18:19
Tuli Reach-pärinöissä lyötyä pitkästä aikaa Halo 3 koneeseen. Samalla mietin miksi tuhlasin aikaa Killzonea ja MW pelatessa, Halo vie 100-0.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.12.2009 23:28
Pelailin Yakuza 3:n demoa pleikkarilla. Shenmue viboja irtoaa reilusti. Pitää kyllä hankkia, kunhan tulee se käännetty versio maaliskuussa. Toivottavasti sitä ei ole karsittu tai muutettu liikaa.

E: Ai niin. Testasin myös Danten Inferno -demoa ja hyvältä vaikutti. Aika suoraa kopiota genren muista peleistä, mutta hyvää kopiontia kuitenkin. Boxille tämä onkin ennakkovarattu GameStopista eurolla, joten sitä sitten odotellessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 12.12.2009 14:32
Mitäs tässä viime aikoina..

Assassins Creed 2 tuli koluttua jopa suht perusteellisesti läpi. Kertoo jotain pelin kehityksestä ykköseen verrattuna, kun ykköstä en jaksanut edes puoliväliin asti. Ei peli mikään mestariteos edelleenkään ole, mutta todella huomattava parannus ykköseen verrattuna.

Pelin musiikki ansaitsee erityiskiitokset, parasta pelimusaa koko vuonna ja yksi parhaita scoreja koskaan itse asiassa.

Eniten kehitettävää seuraavaan osaan olisi haasteen puolella. Tavallaan millään monilla pelimekaanisilla systeemeillä ei ole mitään virkaa, kun peli ei vaadi pelaajalta näiden hallitsemista. Peli on täynnä kaikenlaista tilpehööriä, mutta lähemmin tarkasteltuna kaikki on vain täytettä, lumetta monipuolisuudesta.

Sellanen 8/10 peli. Ykkönen oli siellä 4/10 osastolla..

Batmanin
pelailin tällä viikolla ja vaisun demon jälkeen yllätti kyllä positiivisesti. Pelaajan kymppi oli kyllä liioittelua, mutta ysin tälle voi kyllä lätkäyttää. Sopivan pituinen, hyvä tunnelma, hyvät ääninäyttelijät, taistelu ja stealth molemmat erittäin viihdyttävästi toteutettua tavaraa ja haastekin oli aika sopiva.

Yhtään pidempänä varsinkin taistelu olisi kuitenkin käynyt jo puuduttamaan. Pelin keston ajan se juuri ja juuri pysyi siellä "mahtavan mätön" puolella, mutta loppupuolella oli jo vähän väsymisen merkkejä näkyvissä. Ehkäpä siksi, että loppujen lopuksi taistelu on kuitenkin hyvin yksinkertaista ja kun uusia kykyjä ei enää puolen välin jälkeen saanut, alkoi saman toisto nostaa päätään.

Stealthin rajoja taas ei tullut kokeiltua lähimainkaan ja veikkaan, että challengeissa tulee sitä koettua enemmänkin. Tämä puoli olisi varmasti kannatellut peliä pidempäänkin, sen verran monipuolisesti vihuja pystyy pelissä hiipien kurmottamaan.

Loistava, muttei kuitenkaan ehkä ihan niin loistava, mitä pelin hehkutus on yleisesti ottaen ollut.


Modern Warfare 2:n yksinpeliä, spec-opsia ja moninpeliä on tullut myös pelattua.

Spec-ops on yliarvostettua ja tylsää huttua. Tehtävät kestää liian kauan siihen nähden kuinka helposti kaikki voi mennä pieleen, Veteran-tasolla pelatessa siis. Moni tehtävistä on todella tylsää ja hidasta pelleilyä ja pienen mokan jälkeen sama tylsä paska pitää toistaa uudelleen. Esim. se snipu-tehtävä pellolla, juggernaut-tehtävä lentokoneiden seassa jne. Muutama todella hyväkin tehtävä on mahtunut sekaan, lähinnä nämä, joissa toinen on kopterissa ja toinen etenee. Aivan mahtavaa toimintaa.

Yksinpeli oli ihan ok. Ei lähellekään nelosen tasolla, mutta joitain hyviä kohtauksia. En tiedä olisiko tämä iskenyt eri tavalla, jos nelosta ei olisi vielä pelannut, mutta jotenkin vanhan toistoahan tämä heikommalla ja itseään toistavammalla otteella oli.

Moninpeli on tavallaan helvetin hyvä, mutta jotenkin nuo mapit tuntuu paljon paskemmilta kuin nelosessa. Liikaa ylimääräisiä kulmia ja kaikkea roinaa ja jotenkin ulkonäöltään ja asettelultaan ovat huomattavasti persoonattomampia kuin nelosen vastaavat. Muutenkin nelosesta kun joitain videoita katselin tämän pelaamisen jälkeen tuli vaan fiilis, että jatko-osa on vaan yksinkertaisesti kaikin puolin kylmempi ja persoonattomampi sillisalaatti.

7,5/10.

Tekken 6 on pyörinyt koneessa jonkin verran. Scenario campaign nyt on lähinnä koomista skeidaa, mutta toistaiseksi kaveria vastaan tuntuu parhaalta Tekkeniltä. En ole todellakaan mikään pro, joten fiilikseni sieltä alemman tason pelaamiselta. Ainakin niillä hahmoilla, joilla itse pelaan, on aika paljon uusia hyödyllisiä liikkeitä, jotka monipuolistavat peliä, soundtrack rulaa ja Law on animoitu aika helvetin komeasti. Resepti loistavuuteen. :p


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.12.2009 21:22
Dante's Infernon demoa tuli testattua PS3:lla ja olin positiivisesti yllättynyt. Aivan törkeä GoW-kloonihan tämä on, mutta ihan hyvältä näytti meno. Saattaa jopa joutua ostamaan, jos järkevään hintaan saa..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 14.12.2009 01:03
Arkham asylumin platina ei ole helpoimmasta päästä. En edes muista milloin viimeksi olisin jotain yhtä kohtaa runkannut näin kauan (rumble in the motherfucking jungle).

Tuli tämä postaus mieleen, kun tänään challengeja hakkaillut. Meni nimittäin ekalla yrityksellä toi kolme batarangia rumblessa extremellä. :lol: Shock and awe on sitten taas huomattavasti vittumaisempi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.12.2009 12:32
Arkham asylumin platina ei ole helpoimmasta päästä. En edes muista milloin viimeksi olisin jotain yhtä kohtaa runkannut näin kauan (rumble in the motherfucking jungle).

Tuli tämä postaus mieleen, kun tänään challengeja hakkaillut. Meni nimittäin ekalla yrityksellä toi kolme batarangia rumblessa extremellä. :lol: Shock and awe on sitten taas huomattavasti vittumaisempi.

No-lifet asia erikseen  >:(


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 15.12.2009 10:47
Se on se vika hankalin, kun niiden puukkojunkkareiden ja tasertyyppien kanssa oli ärsyttävä pelleillä. Kyllä ne meni kaikki sitten lopulta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 15.12.2009 20:28
Assassins Creed 2
Tuli vetästyä läpi ja pidin joka sekunnista. Paljon parempi kuin ensimmäinen, ja pidin siitäkin jo. Jokaisella osa-alueella on parannettu huomattavasti ja etenkin tarina oli toodella hyvin tehty. Uudet aseet ovat niin siistejä, oma suosikki on se nuija jonka sai kun vie tietyn määrän sulkia. Jotenkin niin kiva se ääni kun counter-killin tekee nuijalla tai veitsellä. Brutaalia kamaa_666. :lol: Tästä pelistä en isoja miinuksia sitten löydä etsimälläkään. Uudelleen peluuarvo ehkä hieman heikko mutta kyllä mää tuon vielä ainakin kerran vetäsen läpi. 1000/1000 tuli tästä jopa hommattua, oli kylläkin suhteellisen helppoa, heh. Yksi vuoden parhaista peleistä itselle.

CoD: MW2
Eka vetäsin Hardenedilla ja eipä paljoa haastetta ollut. Sitten vetäsin melkein putkeen Veteranilla ja siinä oli jo vaikeita kohtia muttei mennyt lähellekkään CoD4:n joitakin kohtia jotka ovat niin vittumaisia ja ärsyttäviä. Tarina oli hyvä ja mielestäni aivan sopivan pituinen, turhaan jotku valittaneet. Menisivät ostaan Dragon Age siinä on yksinpeliä perkele. Specci Oppsia myös tullu pelailtua ja hauskaa on. Osa tehtävistä todella mukavia mutta sitten osa aika vitun perseestä, vaikeudensa takia. Noh pitänee katsoa jaksaako nuita kaikkia vetää 3 tähdellä, ainakin iso osa. Nettipeli on myös ihan jees, vaikka nyt alkanut vähän kuseen vaikka glitchei otettu pois. Aina niitä uusia löytyy ja tietyt ase-yhdistelmät nostavat verenpainetta vittuimaisuudellaan. Hirveästi en tuota nettipeliä tule varmaan pelaan, sen max lvl ehkä ja en todellakaan ala jotain prestigöimään. 45e peliksi todella viihdyttävä paketti, en kadu ostoa. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 16.12.2009 13:48
Braid

Olin eilen yöllä supertylsistynyt ja kävin läpi Xbox Live Arcaden tarjontaa. Latasin paljon kokeiluversioita ja totesin 99% tarjonnasta olevan silkkaa paskaa. Ketä vittu kiinnostaa ennen mun syntymää tehdyt susipaskat pelit? Sonylle plussaa siitä, että tuovat PSN:ään enimmäkseen uusia pelejä. Valikoima voi olla pienempi, mutta laatutaso korkeammalla.

XBLA:n parhaaksi peliksi kehutun Braidinkin latasin, vaikka en siitä aikoinaan pitänyt yhtään. En ymmärtänyt ihmisiä, jotka kehuivat sitä. En nähnyt pelissä mitään erikoista. Eilen kuitenkin sytyin. Tajusin miksi tästä niin paljon pidetään. Ei mennyt kauaa kun olin jo tilaamassa Microsoft Pointseja ja ostamassa peliä. Vasta yhdestä maailmasta olen kerännyt kaikki palapelin palat. Aivan mielettömän hyvä peli! Jokainen laudan PS3-pelaajakin lataa sen kun se taitaa torstaina ilmestyä PS3:llekin. Ainakin jossain päin maailmaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.12.2009 13:52
Torstaina?! Voiko joku varmistaa? On tuota odotettu jo saatana. Jotain pelattavaakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 16.12.2009 13:57
Torstaina?! Voiko joku varmistaa? On tuota odotettu jo saatana. Jotain pelattavaakin.

Klick. (http://www.konsolifin.net/bbs/yleista-keskustelua-ps3-peleista/65634-tulevat-pelit-huhut-uutiset-4.html#post1004679)

Lähdettä ei mainita, mutta jos vähänkään tunnet tyyppiä, niin tiedät ettei se paskaa puhu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: teidon - 16.12.2009 14:03
Braidin virallisella sivulla sanotaan PS3-version EU julkaisun olevan 17.12 ja hinta 9,99€. Linkki (http://braid-game.com/news/?p=652)

Braid on kyllä mahtava peli. Eihän se maailman pisin peli ole, mutta muut osa-alueet on sen verta rautaista että lyhyys ei haittaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.12.2009 14:16
Itse waretin tuon tietokoneelle joskus.  8) Kyllähän sen kerran läpi porasi, tosin ei kannata odottaa mitään maailmaa mullistavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 16.12.2009 23:43
Avasinpa tänään tuon Tekken 6:n ja kyllähän tuo kamppanja mode on jotain ihan järkyttävää. En ole 4 tai 5 pelannut, mutta 1, 2 ja varsinkin 3:sta on tullut hakattua ja eipä silloin pakotettu pelaamaan tuota samantyylistä pelimuotoa jotta saisi suurimman osan hahmoista avattua, muutenkin tuo pelimuoto on yhtä paska kuin silloin ja tästä on jo yli 10 vuotta aikaa. Kaiken kaikkiaan olisin kyllä odottanut parempaa peliä kuin MK. vs DC, mutta taitaa tämäkin jäädä siihen ihan OK tasoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 17.12.2009 00:21
wat.

Eihän sitä scenario campaigniä tarvitse pelata sekuntiakaan, jos vain se versus/arcade/muu kaksinpelattava kiinnostaa.  Se on oikeasti niitä Tekken 6:n viisaimpia suunnittelupäätöksiä, että kaikki hahmot on auki suoraan. Olisi saanut SF4:ssäkin olla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 17.12.2009 00:46
No okei  :lol: Oon sitten ollut ihan pihalla. Olin varmasti ihan väärässä paikassa kun siellä oli alle puolet niistä auki. Mutta eipä se muuta sitä että tämä on niin Tekkeniä hyvässä kuin pahassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.12.2009 11:31
wat.

Eihän sitä scenario campaigniä tarvitse pelata sekuntiakaan, jos vain se versus/arcade/muu kaksinpelattava kiinnostaa.  Se on oikeasti niitä Tekken 6:n viisaimpia suunnittelupäätöksiä, että kaikki hahmot on auki suoraan. Olisi saanut SF4:ssäkin olla.

Jos haluaa kustomisaatiota tai loppudemoja, niin pakkohan sitä on vääntää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 17.12.2009 16:46
Jos haluaa kustomisaatiota tai loppudemoja, niin pakkohan sitä on vääntää.

Ja nää voi omalla kohdalla summata siihen, että kiinnostus moiseen on jotakuinkin nollissa. En voi sitten muiden puolesta sanoa, kiinnostaako ketään muuta nähdä ha-ha-hauskoja pätkiä siitä, kuinka Heihachi ammutaan avaruuteen. Tai saada Lilin vyötärölle vessapaperin pala roikkumaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 17.12.2009 19:17
Siirsin rikkinäisestä PS1:stä ehjään mod-moduulin, jotta pääsen taas pelaamaan Venäjältä ostettuja pelejä (AIJAIJAI!). Pelasin varmaan tunnin verran Metal Gear Solidia... mustavalkoisena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rirpe - 17.12.2009 20:22
Tuli pelattua Brutal Legend vähäsen aikaa sitten ja viimeisimpänä kait  toissapäivänä tuli vetäistyä Metal Gear Solid.

Brutal oli varsin mukava kokemus ja parhaimmillaan juurikin tunnelmassa ja fiiliksessä. Siisti maailma, jossa luukutti pitkin maita ja mantuja ihan ilokseen. Kestoa oli omalla kohdalla ehkä reilu 10h. Sivutehtäviä tuli jonkin verran tehtyä, mutta suurin osa toistaa itseään aika tehokkaasti. Taistelu oli ihan toimivaa ja lavataistoissa oli mukavaa vääntämisen makua. Tykkäsin pelistä ihan mukavasti varsinkin, kun ei maksaa täytynyt ja kyllähän tästä olisi maksanutkin. Hyvä stoori, maailma ja tunnelma ja ok pelattavuus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 18.12.2009 11:03
Jos haluaa kustomisaatiota tai loppudemoja, niin pakkohan sitä on vääntää.

Ja nää voi omalla kohdalla summata siihen, että kiinnostus moiseen on jotakuinkin nollissa. En voi sitten muiden puolesta sanoa, kiinnostaako ketään muuta nähdä ha-ha-hauskoja pätkiä siitä, kuinka Heihachi ammutaan avaruuteen. Tai saada Lilin vyötärölle vessapaperin pala roikkumaan.

Itse tykkään tehdä hahmoista hienon näköisiä. Varsinkin kun suurimmalla osalla vanhoista hahmoista on samat puvut kuin Tekken nelosessa/kolmosessa :/

Mitä muiden halukkuuteen voin kommentoida, niin ostaahan porukka jotain pukuja peleihin ihan oikeallakin rahalla. Ja ne välidemot on kutosessa perseestä myönnetään. Ensimmäinen Tekken, jossa niiden kerääminen ei kiinnosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 22.12.2009 23:27
GTA IV:ta on tullut hakattua viimeaikoina. Maailma on kyllä makeasti duunattu ja kaupunki tuntuu elävältä. Pieniä yksityiskohtia on jäätävän paljon ja välillä ihmetyttää, miten R* on jaksanut vääntää peliin näin hemmetisti sisältöä.

Tehtävät sen sijaan ovat tuntuneet paskoilta ja rupeaa peli tökkimään jo pahasti vaikka vasta on noin 40 % pelattuna. Melkein joka tehtävässä mennään johonkin mestaan, tapetaan kaikki ja paetaan mahdollisesti poliiseja. Yleensä tehtävissä pitää ajaa vielä johonkin helvetin pitkälle toiselle puolelle kaupunkia suorittamaan niitä. Ei varmaan riitä mielenkiinto vääntää tätä loppuun asti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.12.2009 00:34
N+ on mainio peli. Jyystetty kahta episodia vaille läpi. Toisessa on kohta, joka on vaan mulle perkeleen vaikea, toisessa taas kohta, joka vaikuttaa pahasti mahdottomalta. Hinkkailu jatkuu, ja samalla tietty treenaillaan lisää muuvsseja ja kerätään kultaa. Loistavaa bussi- ja vessaviihdettä, myös näin loma-aikaan.



Toisena "pelattavana" on ollut eBaysta nappaamani MGS Digital Graphic Novel. Yllättävän paljon tähänkin saa uppoamaan aikaa. Itse sarjakuva on suurimmilta osin erittäin stailia kamaa, ja stoori ei kyllästytä vieläkään. Perus-selailun lisäksi tässä metsästellään myös "muistoja", joita on piilotettu kuviin, ja joita voi sitten yhdistellä rinnakkais-moodissa ja saada ison läjän nippelitietoa Shadow Moses -tapauksesta. Aluksi olin tosi skeptinen, että jaksaako moinen kiinnostaa hetkeäkään, mutta sittemmin olen löytänyt itseni useammankin kerran pikkutunneilla konsoli kourassa kuvia zoomailemasta ja muistoja yhdistelemästä. Kuvien syynääminen on siinäkin mielessä palkitsevaa, että monista löytyy hauskoja yksityiskohtia, joita ei ensi-silmäyksellä näe. Muistojen yhdistely -moodi taas on käyttikseltään aivan hirveä - semmoinen bittiavaruus-design, joka sekoittaa pään ja jossa kontrollit ei vaan toimi - mutta ainakin tähän asti sitä on silti jaksanut kestää, sillä hommasta irtoava info on ihan oikeasti mielenkiintoista.

Kaikkien memory fragmenttien löytämiseen voi mennä melkoisen pitkään, mikäli ne koskaan jaksaa kaikki metsästää, joten tämäkin on mitä mainiointa missä vaan milloin vaan jos huvittaa -viihdettä, jota käsikonsoleilla tarvitaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 23.12.2009 06:18
GTA IV:ta on tullut hakattua viimeaikoina. Maailma on kyllä makeasti duunattu ja kaupunki tuntuu elävältä. Pieniä yksityiskohtia on jäätävän paljon ja välillä ihmetyttää, miten R* on jaksanut vääntää peliin näin hemmetisti sisältöä.

Pelasin ensimmäisen lisäosan, eli Lost and Damnedin läpi parissa illassa. Olen kyllä samaa mieltä tosta kaupungista. Ihan hitosti löytyy kaikkea kivaa yksityiskohtaa, vaikka grafiikka ja siviilien animaatio ei ole kirkkainta kärkeä. Peli toimi oikein hyvin pituutensa puolesta. GTA IV:n liki 30 tuntisessa yksinpelissä sai ison osan pelistä juosta kaikenmaailman kissanristiäisissä ja tuntui, että kaikki Nikon kaverit oli syntyny peukku perseessä. Joka helvetin ongelma piti hoitaa niiden puolesta. Lost and Damnedissa alkoi tapahtua paljon nopeammin ja peli loppuikin juuri kun alkoi tulla mitta täyteen.

Tehtävät on toki sitä samaa, edestakaisin ravaamista ja porukkaa kuolee isot määrät. Juoni ja välivideot jaksaa kuitenkin kiinnostaa sen n. 8 tunnin ajan. Hahmot on hyvin tehty ja dialogi toimii. Loistavia ääninäyttelijöitä ne siellä Rockstarilla tuntuu löytävän. Pelissä muuten valaistaan hieman GTA IV:ssä selvittämättä jääneitä asioita. Mm. mitä tapahtui IV:n alkuvideossa näytetyille timanteille ja miten Roman kaapattiin. Romanin lisäksi Niko, Gay Tonyn päähenkilöt ja monet muut tutut hahmot tavataan.

Kontrollit on kyllä niin paskaa, etenkin jalalla liikkuen. Kaikki kuolemat tais tulla tulitaistelussa ja melkein täysin voisin syyttää kontrolleja. Liikkuminen on niin tönkköä ja pitää melkeinpä tietää mitä vihollinen tekee seuraavaksi. Jos se pääsee lähelle niin kuolema korjaa kyllä liian helposti. Ei autolla ajaminenkaan mitään herkkua ole. Vähänkin kun on vauhtia ja painaa jarrupoljinta, niin tuntuu kuin tie olisi muuttunut jääksi. Auto vaan liukuu ja liukuu ja aivan varmasti eteen sattuu kyttäauto, jota sitten pakoillan. Vituttaa etenkin jos ajat jotain karkuun. Normaalisti ajettaessa mutkiin tultaessa on oppinut hiljentämään vauhtia oikeaan aikaan.

The Ballad of Gay Tonyakin aloittelin ja ennakkoon olin lukenut pelin sisältävän edellisen sukupolven Grand Theft Autojen fiilistä. Alku ainakin lupaa hyvää. Ihan ekoissa tehtävissä pääsi pommittamaan kiinni sidottua miesparkaa golfpalloilla samalla kun tältä kalasteltiin tietoja. Lopuksi kaahailtiin golf-kärryillä puistossa. Tästä on hyvä jatkaa. Gay Tonyssa on muuten yksi kohtaus josta selviää, että lisäosat on ollut aika pitkälle suunniteltuja jo ennen emopelin julkaisua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.12.2009 20:11
Ei mulla vaan mitään ongelmia ole gta:n ohjauksen kanssa. Tulitasitelussa pidän aina vasemman liipaisimen puoliksi painettuna jolloin hahmo liikkuu normaalilla kahden tatin ohjauksella ja jos joku hyppää nenän eteen niin se on helppo tiputtaa. Suojan takana ollessa on sitten taas todella nopeaa napsia hedareita lukitus tähtäyksen avulla.
Ainoa mikä on vituttanut on se jos joku tulee vetämään turpaan. Silloin kun ei voi vaihtaa asetta pois jotta voisi iskeä takaisin eikä ampuakaan voi jos toinen kunnolla mättää. Ei siinä muuta voi kuin koittaa lähteä karkuun ja kääntyä ja ampua.

Gay tony kyllä on noista lisäreistä se huomattavasti parempi. Lost and damned meni n.7 tunnissa läpi ja homo tonissa kesti tunnin pitempään. Nyt sitä on tosin tullut pelattua jo yli 17t kun sivu tehtäviä tehnyt ja ryypännyt ja hoidellut mimmejä.

Ja princess robot bubblegum on täyttä timanttia. Parasta animea ikinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 26.12.2009 18:44
Dante's Infernon demoa tuli tänään testailtua ja se yllätti positiivisesti. Toimiva paketti. En ollut edes kiinnostunut koko pelistä mutta nyt joutuu jo miettimään jopa ostamista. Tooosin samalla rahalla saisi tulevan GoWin...

Ja löytyi sieltä storesta myös MX vs ATV motskarirällästely. Vaikutti ihan mukavalta peliltä, ja jos sille nyt ei ihan hirveästi hintaa lätkäistä niin taidanpa ostaa kunhan se nyt ilmestyy.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 26.12.2009 21:22
Batman: Arkham Asylumia on tullut pelattua tässä parin päivän aikana kovasti ja olen tykännyt paljon, helposti yksi vuoden parhaimmista pelijulkaisuista. LittleBigPlanetiakin on tullut vähän porattua, mutta tutustun siihen enemmän sitten loisteliaan Batmanin jälkeen. Lisäksi olisi vielä Assassin's Creed II ja Resident Evil 5 joista ainakin toisen pyrin saamaan joululomalla läpi, mikäli vain kerkeän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 27.12.2009 04:37
Dante's Infernon demoa tuli tänään testailtua ja se yllätti positiivisesti. Toimiva paketti. En ollut edes kiinnostunut koko pelistä mutta nyt joutuu jo miettimään jopa ostamista. Tooosin samalla rahalla saisi tulevan GoWin...

Kiinnostavinta pelissä omalla kohdalla on ollut aggressiivinen mainoskampanja eikä demokaan oikein vakuuttanut, että kyseessä olisi muuta kuin köyhän miehen Ninja Gaiden/God of War.

Pelasinpa muuten Tekkenin Scenario Campaignin läpi. Siinäpä oli hienoa juustoilua lopussa. Suunniteltu oikein ärsyttämään. Onneksi AI on yhtä tyhmä kuin se on epäreilu. Lyijyputkella perseeseen kertaa sata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.12.2009 12:58
Sit hajoamaan Nightmare Train kenttään. Itseänihän vähän vitutti kun huomasin vasta kampanjan läpäisyn jälkeen, että itemien statsit eivät kumuloidu, eikä niille boosteille ole kuin viisi slottia tilaa :/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 28.12.2009 01:01
Batman: Arkham Asylumia on tullut pelattua tässä parin päivän aikana kovasti ja olen tykännyt paljon, helposti yksi vuoden parhaimmista pelijulkaisuista.
Tätä samaa täälläkin. Aivan loistava peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 28.12.2009 09:30
Viesti sisältää spoilereita The Ballad of Gay Tonysta!

Läpäisin GTA IV:n toisen lisäosan, eli The Ballad of Gay Tonyn. Parasta GTA:ta sitten Vice Cityn. Pelitunteja kertyi noin 11 ja toisin kuin The Lost and Damnedin kanssa kävi, olisi Gay Tonyn halunnut vielä jatkuvan. Tehtävät ovat hitosti parempia ja monipuolisempia kuin emopeissä ja ekassa lisärissä. Sitä hiton tylsää ja kankeaa räiskimistä ei ollut kovin paljon, ja niitäkin tehtäviä oli maustettu jollain pikku kikalla. Uudet aseetkin olivat hyviä lisäyksiä. No millaisia ne hyvät tehtävät sitten olivat? Gay Tonyssa pääsee mm. räjäyttelemään paikkoja sticky bombeilla, heittämään ihmisen ulos kopterista, jonka jälkeen hypätään perään ja kaapataan tyyppi syliin ja laskeudutaan laskuvarjon avulla turvallisesti maahan. Tarkoitus on vain pelotella ja tehtävän lopussa tuleva video kertoo, että tehtävässä onnistuttiin.  ;D Pelin parhaimmalle hahmolle, eli ökyrikkaalle Yusuf Amirille pöllitään tankki, taistelukopteri ja metrovaunu. Noita kun ei rahalla saa.

Huumoria löytyy rutkasti ja muutenkin meininki on astetta iloisempi ja rennompi. Klubeilla on kiva käydä joraamassa ja kiskomassa viinaa. Kokeilkaa muuten mitä tapahtuu kun kiskoo liikaa viinaa. Uudet hahmot ovat todella onnistuneita. Kuten aikaisemmin sanoin, paras hahmo on ökyrikas arabi Yusuf Amir, jolla on pakkomielle kullata kaikki tavaransa. Äijä heittä hiton hyvää läppää ja hauskoja tilanteita koetaan. Pelissähän tehdään duunia Gay Tonylle ja siitä saadaan kuittia. Suurin osa kavereista heittää pelaajan hahmolle homoläppää. Lopez on tainnut kuulla sitä jo jonkin aikaa, sillä kyllästymisen merkkejä on ilmassa. Vanhoja tuttuja tavataan ja parin edellisen pelin tehtäviä nähdään jälleen uudesta kuvakulmasta.

En uskonut tämän tapahtuvan, mutta The Ballad of Gay Tony on minulle yksi vuoden parhaimmista peleistä! Huonot muistot emopelistä on unohdettu ja pienen Gamerscorehuorauksen jälkeen voin hyvästellä Liberty Cityn hyvin mielin ja alkaa odottelemaan seuraavaa GTA:ta. Luottamus Rockstarin kykyihin on palannut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.12.2009 14:22
Joku epeli teki sitten FFXII International Zodiac Job Systemiin english patchin, joten pitihän sitä aloittaa tietenkin pelaamaan. Ei voi kun ihmetellä Square-enixiä, että mitäköhän ajattelivat, kun eivät suoraan tajunneet tehdä tätä. Pidän kyllä alkuperäistä vikoineenkin kutosen ohella parhaana FF-pelinä, mutta IZJS on vielä niin paljon parempi. Pelissä on korjattu niin paljon pieniä ja vähän suurempiakin vikoja alkuperäisestä, lisätty kaikenlaista uutta ja mikä parasta: "Kelaus"-nappi! Enää ei tarte tunteja kävellä hitaasti aavikoilla, jos haluaa käydä etsimässä tiettyjä tavaroita tms, vaan nappia painamalla hahmo juoksee kuin maantiekiitäjä.

Uusia aseita, uusia tavaroita, espereistä enemmän hyötyä, hahmot eivät voi olla samanlaisia ja ties mitä muuta roskaa. Enää puuttuu kunnollinen soundtrack, mutta kaikkea ei voi saada.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 28.12.2009 14:40
Ei voi kun ihmetellä Square-enixiä, että mitäköhän ajattelivat, kun eivät suoraan tajunneet tehdä tätä.

Samaa on pitänyt miettiä useammankin pelin kohdalla. Esimerkiksi Kingdom Hearts II Final Mix on sellainen peli, jonka ramman originellin olisi ehdottomasti pitänyt olla. Paljon enemmän puuhaa, enemmän liikkeitä, kamaa ja niin pois päin.

Sentään Final Fantasy X:stä tuli Eurooppaan alusta alkaen astetta parempi versio.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.12.2009 16:46

Sentään Final Fantasy X:stä tuli Eurooppaan alusta alkaen astetta parempi versio.

Paitsi, että se oli teknisesti jo kuollut syntyessään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 28.12.2009 17:15
http://www.gamestop.fi/folder_sale/index.html

Pelasin tätä Gamestopin flash-peliä. Zoomailu kestää 10 minuuttia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 31.12.2009 22:22
Arkham Asylum meni läpi viime yönä, kokonaisuudessaan erittäin nautinnollinen pelikokemus ja kehtaisin väittää vuoden peliksi.

Tänään sitten aloitin heti perään Assassin's Creed II:n. Sarjasta ei ole ollut ennen tätä juuri minkäänlaista kokemusta, mutta hirveät määrät olen sattunut kuulemaan ylistystä tästä, parantanut kuulemma kaikessa hyvän jatko-osan tavoin. No joka tapauksessa, silmiin pisti ensimmäiseksi hieman tökerö ruudunpäivitys (tiedä sitten onko vain PS3-version vitsaus) joka ei toki haittaa pelaamista, mutta ansaitsee silti erikoismaininnan jos puhutaan näistä pelin heikommista puolista. Kiipeily on kivaa kun siihen saa tuntuman, ja kaupunki jossa nyt olen suorittanut kaikenlaisia tehtäviä, on suorastaan upea ja tunnelmallinen paikka jonka kauniita maisemia tekee mieli välillä ihastella jonkun korkean tornin päästä.

Lupaavalta vaikuttaa, näin muutaman tunnin perusteella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 01.01.2010 23:58
Latasin Super Stardust HD:n PS3:lle. Kokeiluversio vakuutti visuaalisuuden ja mojovien soundien takia. Peli on juuri oiva fiilistelypeli leffojen katselun lomassa, kun erillistä levyn vaihtoa ei tarvitse tehdä ja peli on muutenkin nopea ja helpostilähestyttävä.

On muuten rasittavaa miten hitaasti PS3 lataa verkosta tavaraa. SSHD oli joku vajaa 300Mt ja lataamisessa meni varmaan parikymmentä minuuttia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 02.01.2010 00:32
On muuten rasittavaa miten hitaasti PS3 lataa verkosta tavaraa. SSHD oli joku vajaa 300Mt ja lataamisessa meni varmaan parikymmentä minuuttia.

Onko sulla konsoli wifillä netissä? Jostain syystä tosi moni on valitellut, että langattomalla verkolla lataaminen on aivan saatanan hidasta. Ite iskin piuhan konsolin persuksiin ja sillä siitä ongelmasta selvittiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 02.01.2010 11:24
On wifillä ja pysyy, koska internettiä saa vain makuuhuoneen pistokkeesta. Muilla konsoleilla lataaminen on tosiaan yhtä nopeaa kuin piuhan päässä.

Toisaalta kyllä noiden demojen sun muiden asentaminenkin kestää luvattoman kauan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.01.2010 21:34
PS3:n Wifi ei toimi minullakaan mairittelevasti: welhon 5 megan yhteys on noin 3 kertaa hitaampi kuin piuhan päässä. Onneksi tukiasema sijaitsee televisiotason takana, niin langallinen käyttö ei ole liian hankalaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 02.01.2010 23:27
PS3:n Wifi ei toimi minullakaan mairittelevasti: welhon 5 megan yhteys on noin 3 kertaa hitaampi kuin piuhan päässä. Onneksi tukiasema sijaitsee televisiotason takana, niin langallinen käyttö ei ole liian hankalaa.
Tämä on ilmeisesti aika yleinen vika, ja jotkut ovat selvinneet sillä että ovat muuttaneet langattoman yhteyden nopeutta reitittimestä (Transmission Rate). Oletus asetuksena se on todennäköisesti "Auto". Mutta kannattaa testata muuttamalla se joksikin vakioksi. Liikkeelle kannattaa lähteä vaikka siitä nopeudesta mikä on oma nettiyhteys, ja nostaa siitä asteittain jos ei saa täyttä nopeutta aikaiseksi heti ensi kerralla. Nopeuden voi testata helposti ja nopeasti kun menee PS3:lla johonkin testi saitille. Vaikka speedtest.net. En nyt ole aivan varma, tyssääkö testi silloin jo reitittimeen, mutta ymmärtääkseni se menee PS3:een asti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.01.2010 00:43
Steam-shoppailun saldoa aloin availemaan. Ensimmäisenä otin työn alle Trinen. Kauhean pitkälle en vielä ole jyystänyt, mutta vaikuttaa erittäin mainiolta. Simppeleitähän nuo puzzlet vielä olivat, mutta eiköhän taitojen karttuessa ala homma monipuolistumaan. Lisäksi iskin suoraan hardin sisään, mikä on kiva kun joutuu vihuja vähän varomaankin. Ei kauhean montaa hittiä kestä ottaa. Ainoa harmi oli yllättävän kovat laitevaatimukset, sangen huonoilla asetuksilla joutuu pelaamaan, jotta liikkuminen on sujuvaa. Onhan se erittäin hyvännäköinen peli, mutta silti tuo tuli vähän yllätyksenä.

Toiseksi työn alle otin World of Goon. Loistavuutta. Nätti simppeli design ja idea, mainiot pulmat ja kovaa musaa. Heti ekasta maailmasta löytyi tekemisen meininkiä, ja eritoten noista OCD-vaatimuksista irtoaa oikeasti haastetta. Jo muutaman ekan kentän jyystämisessä meni hyvä tovi. Saas nähdä milloin latvasta räjähtää noiden kanssa. Limanuljaskojen kanssa tulee kuitenkin varmasti olemaan hauskaa.

DS:n puolella N+ jyllää edelleen. Melkein kaikki kentät olen nyt vetänyt uusiksi, varmistaen että kaikki kulta tulee taatusti kerättyä. Aika paljon tähän saa näitä tunteja uppoamaan. Lisäksi olen ekan Monkey Islandin uusioversion läpäistyäni pelaillut rauhalliseen tahtiin Monkey Island 2:sta. Toimii edelleen kuin häkä. Toisessa chapterissa vasta menossa, ja voin veikata että tuossa menee hetki. Ainakin paikkoja, mahdollista tekemistä ja esineitä on just nyt sen verran paljon tarjolla, etteivät oikeat ratkaisut todennäköisesti selviä ihan helpolla.


Keskityn varmaan tähän koplaan vähän aikaa, enkä aloita uusia pelejä(paitsi tietenkin kun uusi Ace Attorney tulee). Halffis 2 ja Portalkin kun ovat molemmat kesken, joten kyllä tässä pelattavaa riittää. Hämmentävästi suurin osa PC:llä. Vaan kai se vaihtelu virkistää sitten. Ja Steamissa on vielä jemmassa Machinarium - sitä venaan aika kovasti, mutta koetan malttaa olla ottamatta liian monta peliä kerralla käsittelyyn - ja Ben There, Dan That sekä jatko-osansa. Seikkailuklikkailua on siis kovasti luvassa, ja muutenkin tämä pelivuosi näyttää alkavan perkeleen hyvin. Kissanpäivät 2010.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 04.01.2010 23:14
Ja Steamissa on vielä jemmassa Machinarium - sitä venaan aika kovasti, mutta koetan malttaa olla ottamatta liian monta peliä kerralla käsittelyyn - ja Ben There, Dan That sekä jatko-osansa.
Machinarium oli se steampunkilta näyttävä point-n-click? Näytti kuvissa aika makealta. Vissiin myös haastavia pulmia siinä. Yhdessä ruudussa saattaa olla monta pienempää pulmaa, jotka muodostavat yhdessä isomman kokonaisuuden. Ei hassumpi rakenne sellainen. Mitäs se Steamissa kustantaa?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.01.2010 23:23
Ja Steamissa on vielä jemmassa Machinarium - sitä venaan aika kovasti, mutta koetan malttaa olla ottamatta liian monta peliä kerralla käsittelyyn - ja Ben There, Dan That sekä jatko-osansa.
Machinarium oli se steampunkilta näyttävä point-n-click? Näytti kuvissa aika makealta. Vissiin myös haastavia pulmia siinä. Yhdessä ruudussa saattaa olla monta pienempää pulmaa, jotka muodostavat yhdessä isomman kokonaisuuden. Ei hassumpi rakenne sellainen. Mitäs se Steamissa kustantaa?

Juuri se. Tyyli tosiaan on erittäin miellyttävä, ja lyhyen demon perusteella pulmien voisi odottaa olevan varsin nokkelia. Peliltä lupaillaan myös sellaista simppelin hillittyä humoristista otetta.

Nyt hinta Steamissa näyttäisi olevan taas 16,99€. Itse ostin omani noista loma-alennuksista, taisi silloin olla puoleen hintaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 05.01.2010 21:36
de Blobia olen tässä aloitellut. Ei kyllä voi kovin hyväksi peliksi kehua. Ulosanti on kyllä ihan tyylikäs ja virkistävä (hauskat välianimaatiot), mutta itse pelaaminen on itseään toistavaa ja paikoitellen hyvinkin tylsää. Tehtävät ovat aina luokkaa maalaa nämä kohteet värillä X, mene pisteestä A pisteeseen B seuraavaa reittiä tai listi nämä viholliset. Kentissä näitä tehtäviä on useita ja usein kentät ovat liian isoja. Esim kolmannen kentän läpäisyssä meni 38 minuuttia. Tämä aiheuttaa sen että pelin pelaaminen tuntuu työltä. Kaikkia haasteita ei edes jaksa tehdä, vaan kenttien loppupuolella sitä haluaa vain pois. Kyllähän tätä aina silloin tällöin menee kentän läpi ja tuossa on nähtävästi jonkinlainen moninpeli, jonka antiin pitää varmaan myös tutustua.

Dead Space Extraction ja Rabbids Go Home tulivat tänään play.comista. Uskoisin että nämä tulevat olemaan viihdyttävempiä tapauksia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 06.01.2010 19:11
GTA Chinatown Wars tuli läpäistyä PSP:llä. Peli on yksi parhaimmista sarjan osista Vice Cityn ollessa edelleen ykkösenä. Tehtävät olivat kyllä aikalailla sitä samaa mitä ennenkin, eli mene jonnekin ja tapa kaikki tyyliin. Paras uudistus oli kyllä huumekauppa, josta kääri isot rahat tehtävien antaessa vain joitain satasia. Grafiikka oli mukavan simppeliä ja hienoa, hahmot olisivat ehkä voineet näyttää vähän toisenlaisilta, nyt näyttivät vähän irrallisilta. Muita mainittavan arvoisia asioita ovat ns. minipelit joilla käynnistetään autot näppäinyhdistelmillä ja tehdään muita juttuja. Valittaa voisi ainakin UMD version valikoiden latailuista, esim sähköpostia katsoessa pitää odotella turhankin kauan ennen kuin latautuvat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 07.01.2010 15:08
Assassin's Creed II läpi. Mielipiteeni saattaisi olla tyystin eri jos olisin ennen tätä pelannut kertaalleen ykkösen. Enpä ole, joten joudun nyt muodostamaan mielipiteeni koko pelisarjasta lähinnä tämän osan perusteella.

Todella tunnelmallinen pelikokemus kaiken kaikkiaan. Kaupungit olivat todentuntuisia ja taisteluissakaan ei varsinaisesti ollut mitään vikaa, suorastaan rakastin sitä kaikkea ympärillä olevaa valinnanvaraa ja historiallisuutta. Mutta mitä, lähes täydellisen sauman murskaa todella korni ja outo lopetus joka jättää suuhun sellaisen maun että peli olisi loppunut kesken kaiken (odotin pelin juoneen jo kuluvan vähintään yli 20 tuntia, menikin jo 15 tunnin paikkeilla läpi). Kuin olisi lukenut hyvää kirjaa, jonka puolivälin jälkeen loput sivuista onkin pelkkää tekstitöntä paperia. Ajattelin alusta asti tämän olevan kiitettävän arvoinen tekele, mutta lopun perusteella en voisi enää sanoa muuksi kuin ihan hyväksi peliksi. Hankin ensimmäisenkin osan jossain välissä, ehkä se auttaa ymmärtämään tätä peliä paremmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.01.2010 15:56
GT 5 Time Trial demo. Häh? Pettävätkö silmäni vai oliko Prologue hienompi? Piti oikein pysähtyä radalle katsomaan tekeekö vauhti vain temppuja silmille. Ruoho on täysin liioittelematta Super Mario Galaxy tasoa ja radan geometria täysin lättänää. Ja se renkaiden ulina on taas täällä. Kun paskan musiikin laittaa pois päältä, ei muuta tässä pelissä tarvitse sitten kuunnellakaan. RIHIHIHIHIHIHIHIHIISCHRIIIIIII joka vitun mutkassa.

Autolla ajaminen oli ihan kivaa, mutta vaikka luistoneston otti pois päältä, oli kahva edellä ajaminen aika vähäistä. Ajomallinnus on vissiin täysin erilaista kuin Prologuessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 07.01.2010 16:36
Ajomallinnuksen dissaajille on sanottu, että kokeilkaa peliä ratilla. Tuohon on ilmeisesti laitettu joku ratille tarkoitettu moodi päälle ja sitä ei saa pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 07.01.2010 16:44
Sinänsä vähän hassua, kun luultavasti ainakin 90% pelin hankkivista tulee sitä ohjaimella pelaamaan.

Oliskin helmee ajella Geekaksviitosella tätä. Halvempikin viritelmä saattaisi kyllä kelvata. Kolme mieluista ajopeliä tulossa tänä vuonna, niin tiedä vaikka johonkin rattiin satsaisi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 07.01.2010 16:53
No tuohan ei olekaan varsinaisesti demo. Miljoonien pelaajien joukosta yritetään löytää se, joka osaa pelin lisäksi kääntää oikeankin auton rattia kilparadalla. Toki moni pelaaja ei sitä tiedä ja on valmis tuomitsemaan pelin ajomallin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.01.2010 16:55
Ajomallinnuksen dissaajille on sanottu, että kokeilkaa peliä ratilla. Tuohon on ilmeisesti laitettu joku ratille tarkoitettu moodi päälle ja sitä ei saa pois.

Hankala uskoa. Kyllä valikoissa voi ratti- ja ohjain asetuksia säädellä mielin määrin. Ainoa pakotettu säätö on "professional", joka todennäköisesti meinaa, ettei ajo-apuja saa päälle, mutta enpä niitä haluaisikaan.

Lainaus
No tuohan ei olekaan varsinaisesti demo. Miljoonien pelaajien joukosta yritetään löytää se, joka osaa pelin lisäksi kääntää oikeankin auton rattia kilparadalla. Toki moni pelaaja ei sitä tiedä ja on valmis tuomitsemaan pelin ajomallin.

Suoraan demon alussa seisoo kissan kokoisilla kirjaimilla, että "tämä on Gran Turismo 5 pelin demo"  :rollaus: Kuulostat aivan sony fanipojilta NeoGAFfista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 07.01.2010 18:30
Hankala uskoa. Kyllä valikoissa voi ratti- ja ohjain asetuksia säädellä mielin määrin. Ainoa pakotettu säätö on "professional", joka todennäköisesti meinaa, ettei ajo-apuja saa päälle, mutta enpä niitä haluaisikaan.

Vähän kun etsit niin löydät kyllä tietoa siitä, että toi Academy on säädetty ratille.

Lainaus
Suoraan demon alussa seisoo kissan kokoisilla kirjaimilla, että "tämä on Gran Turismo 5 pelin demo"  :rollaus: Kuulostat aivan sony fanipojilta NeoGAFfista.


No onhan se demo, mutta sitten taas ei kuitenkaan. Ymmärtääkseni siitä on karsittu lähes kaikki pois. Tarkoitus on tosiaan löytää se nopein kuski jne.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 07.01.2010 19:08


Hankala uskoa. Kyllä valikoissa voi ratti- ja ohjain asetuksia säädellä mielin määrin. Ainoa pakotettu säätö on "professional", joka todennäköisesti meinaa, ettei ajo-apuja saa päälle, mutta enpä niitä haluaisikaan.

Onhan siellä lukittu se luistonesto tasolle 7 normiautolla. Ja kun katsoo ranking listalta kärkipään ajoja, niin niissä lukee että traction control off kun ratilla ajavat. Vähän epäreilua meitä padihurjastelijoita kohtaan jos minulta kysytään...se luistonesto syö kierrosaikoja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.01.2010 18:11
Vancouver 2010, eli Segan tekemän virallisen olympiapelin demo oli tipahtanut PS storeen. Latasin tietenkin välittömästi, vanhojen moninpeliaikojen kunniaksi.

Nintendo 64:n Nagano Winter Olympics 98 on todennäköisesti eniten pelaamani urheilupeli koskaan. Ja ottaen huomioon pelin korkeintaan keskinkertaisen laadun, tuntuu se ilkikuriselta. Kuitenkin yksin äärettömän tylsä ja geneerinen urheilupeli muuttui kolmen muun penkkiurheilijan kanssa pelattuna helvetin hauskaksi. Pelkästään mäkihyppyyn upposi joskus tuntikausia. Ja se olikin pelin ehdottomasti paras laji.

(monta miittiä takaperin testailtiin huvikseen paskoja pelejä. Ruojat kaivoivat hyllyn uumenista Nagano 98:n, ja sain kuin sainkin esitellä mäkihyppytaitojani. En tiedä, pitäisikö siitä olla ylpeä, että k.o peli on "paskin hyvin oppimani peli" koskaan!  ;D)


Vancouverin demo tarjoaa pari lajia testattavaksi: pujottelun ja mäkihypyn. Jälkimmäisestä tarjotaan haaste, jossa tulisi hypätä vähintään 10 metrin päähän 120 metrin kärkituloksesta. Suurmäessä, tietenkin.

Pujottelu tuntui vähän tahmaiselta: vauhdin tunne ei oikein välittynyt ja selvällä reitillä tuntui pysyvän vähän liian helposti. Tosin Naganossakin tämä laji kuului ehdottomien inhokkien joukkoon. Pujottelua lienee äärimmäisen vaikeaa sovittaa pelimuotoon mitenkään jännittävästi.

Mäkihyppy antoikin jo viitettä paremmasta: hyppääminen hoituu hienosti ensimmäisen persoonan kuvakulmasta ja vauhdintunnekin on erinomainen. Itse hyppysuoritus olisi voitu hoitaa Naganon tapaan, eli analogiatattia tulisi pitää laskun aikana takana ja hyppyrimäen nokalla se työnnettäisiin eteenpäin. Nytkin hyppyyn käytetään tattia, mutta ei kuvailemallani tavalla.

First person -kuvakulma on kuitenkin hieno. Maisemat hyppytornin huipulta tiirailtuna näyttivät mallikkailta. Kyllä tätä ehdottomasti neljän lajista kiinnostuneen pelaajan kanssa pelaisi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.01.2010 18:13
left4deadia pelailin. Erittäin hauska konsepti, mutta kun on vanhempi peli jo kyseessä niin netissä tulee turpaan. Kakkosessa eivät ihmiset tunnu enää niin ylivoimaisilta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.01.2010 18:24
Pelasin GT5:n time trial demoa (tjsp.) ja paskahan se oli.

Batmania myös on tullut pelailtua muutaman tunnin ja vaikuttaa ihan viihdyttävältä. Ehkä sen jaksaa jopa läpi asti pelata.

Näiden lisäksi myös Street Fighteriä on taas tullut jauhettua. Pitäisi löytää vain pelaajia...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 15.01.2010 12:30
Dead Space Extraction on oikeasti ihan hyvä ja tunnelmallinen peli. Olen vasta nelisen kenttää mennyt, mutta perusmekaniikka ja idea on käynyt hyvin selväksi. Suuri syy pelin toimivuuteen on sen hyvä pelattavuus. Tähtäyksen voi kalibroida istumapaikkaan nähden niin että tähtäin on aina siellä mihin motella osoittaa ja itse tähtääminen tuntuu muutenkin varsin tarkalta. Miellyttävä ominaisuus on myös se että pelissä ei juurikaan ole tehokkaita sarjatuliaseita, joilla voisi mielinmäärin räiskiä. Perusaseet vaativat tarkkoja yksittäisiä laukauksia, joilla tarkoitus olisi osua vihollisen tiettyyn osaan.

Toisin kuin RE: UC:ssa, tässä osuma viholliseen myös näkyy. UC:ssa tehokas osuma tarkoittaa välähdystä, tässä osuma vihollisen raajaan räjäyttää sen irti.

Graafisesti peli on myös varsin näyttävä. Varsinkin hahmomallit pesevät monen HD -pelinkin vastaavilla lattiaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 16.01.2010 21:47
Yakuza 3:n demoa tuli taas vähän pelattua pitkästä aikaa ja alun mätön jälkeen suuntasin karaokeen fiilistelemään Kazuman laulutaidoille. (http://www.youtube.com/watch?v=cKkhL3dD1g8&feature=related)

Kevään odotetuin peli oksat pois. Pitäisi varmaan vetäistä vielä nuo kaksi aiempaa läpi tässä ensin, kun siitäkin on vähän jo aikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.01.2010 16:36
Bayonetta on tämän genin paras peli ja paras peli sitten RE4:n. So good it hurts, kuten joku arvostelija sanoi. Ainoa harmi on screen-tearing, jota esiintyy valitettavan usein.

Lisää mietteitä omaan ketjuunsa, kunhan olen pelannut tämän parikymmentä kertaa läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.01.2010 16:42
Itelläkin lojuu Bayo tuossa pöydällä. Saa nähdä kerkiääkö testaamaan viikonloppuna. Pelottaa vaan kun en omista Billgatesboxia ja pitää pelata tuota läppäversiota. En kyllä mitään siitä maksa, eli ihan lainassa on.

EDIT: Jees pelin loistavuudesta kertonee jo se aika paljon kun en ole nakertamassa ohjainta pelatessa, vaikka pelin tekniikka onkin jotain aivan uskomatonta. Lataustaukoja valikoissa ja kun saat esineitä. Aloituskentän ruudunpäivitys noin 20 kuvaa sekunnissa, textuurit PS2 puuroa ja edes tyhjiä käytäviä käyskennellessä ei peli nouse lähellekään 60 ruudun päivitystahtiin. Jopa välidemot pätkivat jatkuvasti. Miksi niitä ei voitu purkittaa valmiiksi?

Taistelusysteemi on DMC:tä parempi lähinnä tuon väistönapin ansiosta. Kun ostaa ilmaväistön ei vihollisia tarvitse enää pelätä. Oikeastaan peli tuntuu vähän liiankin helpolta näin parin ekan tunnin jälkeen. Kertaakaan en ole kuollut ja platinum patsaita tipahtelee aika usein. Ehkä se witch-time systeemi olisi voitu jättää tästä pelistä pois.

Mutta joo kyllä Bayonetta on DMC:n tappaja. Eroja ei loppuunsa älyttömästi ole, mutta hyvä perse päähahmona tekee jo paljon. Eikä juonikaan saa päätä särkemään toisin kuin DMC sarja ekan osan jälkeen.





Niin ja välttäkää tätä PS3 versiota... kaikki herjaukset mitä netistä löytää ovat totta ja liiankin kilttejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 23.01.2010 18:22
Joo nauroin ääneen kun kuulin, että PS3-versiossa on lataustauot kun saa itemin  :lol:
Mutta on boxin versio ainaski paras peli mitä oon aikoihin pelannu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.01.2010 22:22
Mjoo ei Bayonetta mikään vuoden peli todellakaan näytä olevan. Eikä ensinkään mikään irtiotto DMC sarjasta, vaan paskat tasoloikka-osiot tekevät jälleen paluun ja pomot ovat aikamoisia nyrkkeilysäkkejä. Joka ikinen kerta kun edessä on pitkä käytävä, se sortuu/räjähtää/sirpaloituu ja sit hypellään kiveltä toiselle ja välillä tiputaan alas. Vihollisia on ripoteltu myös näihin osioihin ja jos niitä ei tapa, voi olla varma, että kentän arvosana ei kullan kimallusta näe.

Niin ja onhan tässä yhtäkkiä ilmestyviä kerrasta tappavia Quick Time Eventejä.

PS3 versio myös alkaa nakertaa aivokoppaani mitä pidemmälle peliä etenee. Lataustaukoja katsellaan ainakin yhtä paljon kuin itse peliäkin. Ja niitä tosiaan on aivan joka välissä. Tallennat, lataustauko. Valikko, lataustauko. Menet kauppaan, lataustauko. Tulet kaupasta, lataustauko. Tapat läjän vihollisia, lataustauko. Välidemo alkaa, lataustauko. Välidemo loppuu, lataustauko.

Pyöriikö tämä UMD:ltä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.01.2010 23:28
Sanokaa vielä että siinä plese versiossa on vielä joku parin gigan pakollinen asennuskin ja silti lataa enemmän kuin loota suoraan kiekolta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.01.2010 23:31
Sanokaa vielä että siinä plese versiossa on vielä joku parin gigan pakollinen asennuskin ja silti lataa enemmän kuin loota suoraan kiekolta.

Olisikin. Demossa näitä latauksia ei ollut, koska se on asennettuna kovolle. Miksipä siis antaa mahdollisuutta eliminoida noita latauksia sillä asennuksella, kun se melkein jokaisessa pelissä nykyään on!!!!1


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 25.01.2010 22:42
Batman Arkham Asylumia olen möyhinyt tässä parisen päivää ja loppu alkaa häämöttää. Hieman pitkitetyltä vaikuttaa, mutta kaikki muu onkin sitten ollut timangia. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan tämän 25 euron hintaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 25.01.2010 23:53
Batman Arkham Asylumia olen möyhinyt tässä parisen päivää ja loppu alkaa häämöttää. Hieman pitkitetyltä vaikuttaa, mutta kaikki muu onkin sitten ollut timangia. Suosittelen ehdottomasti hankkimaan tämän 25 euron hintaan.

Laitoinpa sitten viimein Steamista pelin demon tulemaan. Jos pyörähtää koneella mukavasti(yllättäen tehojen pitäisi riittää) ja PC-pelattavuus miellyttää - padilla kun todennäköisesti pelaisin mieluummin - pitänee Bättis pistää jostain tilaukseen. On tätä sen verran kehuttu.


EDIT. Onko ihan oikeasti totta, ettei tässä demossa voi vaihtaa video-asetuksia kuin kerran? Ekalla käynnistyksella sai launcherin, jossa noihin pääsi käsiksi, mutta sittemmin mennään aina suoraan peliin, eikä mistään pelin asetuksista pääse videovalintoihin käsiksi. Pistin näköjään hieman liian kovat asetukset, ja ois vaan tulevaisuutta varten kiva saada varmistettua, että Bättis kuitenkin matalammilla asetuksilla pyörii. Ei ihan hirveän kätevää tälleen...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 28.01.2010 10:58
Mount&Bladea tullut tahkottua ja pelissä on kyllä helvetin hyvä taistelusysteemi. Muutenhan se onkin aika ontto ja paska. No hahmonkehityskin on ihan toimiva (ei kuitenkaan erikoinen) ja turnaukset on hauskoja.

Joku isompi pelitalo voisi ostaa koko pelin tahi lisenssit taistelusysteemiin ja tehdä jonkun superpelin sen pohjalle. Potentiaalia löytyisi. Pitää varmaan sitä moninpeliäkin päästä testailemaan kuhan julkaistaan, maaliskuussa kai.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 29.01.2010 11:55
Pelailin Bad Company 2:n moninpeli-demoa eilen. En tiedä on kyse demosta vai onko samaa paskaa myös kokoversiossa, mutta pelissä ei nähnyt mitään  viittausta yhteyden laatuun. Ei edes niitä väripalikoita, mitä yleensä konsolien nettipeleissä näkyy. Ymmärrän kyllä, että nyt Wiin myötä ja muutenkin, konsoliversioita yksinkertaistetaan, mutta on täällä vielä pelaajia jotka ymmärtääkin jotakin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 29.01.2010 15:56
On tullut tässä pelattua vähän:

BioShock

Ensimmäinen tämän genin FPS, josta oikeasti nautin. Arvostelijoiden puheet tarinan ja juonenkuljetuksen loistavuudesta voi heittää vittuun, mutta pelattavuudeltaan BioShock oli yllättävän hyvä. Miljöö oli ihan tunnelmallinen verrattuna niihin ainaisiin New Yorkeihin ja alienplaneettoihin. Räiskintä oli aika peruspaskaa, mutta ihan tarpeeksi toimivaa ettei kyllästyminen ehtinyt iskemään. Mediumilla pelattaessa peli oli turhan helppo varsinkin jos Vita-Chamberit on päällä. Etenkin vikabossi oli järkyttävän helppo. Ihan viihdyttävä peli kuitenkin vaikken toista kertaa varmaan jaksa läpi vetää enää pitkään aikaan.

Trine

Hyvä, mutta lyhyt ja uudelleenpelattavuutta ei ole nimeksikään. Ensimmäisellä pelikerralla tää oli helvetin koukuttava kokemus, mutta pelin läpäistyäni en enää koskenutkaan siihen. Trophyhuoraajat saavat tästä huomattavasti enemmän irti, mutta mulle riitti eka läpäisy. Loistava peli, mutta ei tästä enempää kehtaa maksaa kuin sen kybän jonka tästä pulitin.

Uncharted: Drake's Fortune

No jaa mitäs tästäkin sanoisi. Halusin toki pitää pelistä, mutta niin kovin yksinkertaista ja persoonatonta mättöä oli. Missään ei ollut varsinaisesti mitään vikaa (paitsi vesiskoba kohdissa), mutta ei tässä ollut mitään perusräiskinnästä poikkeavaa. Ammunta toimi, mutta siitä puuttui se kuuluisa jokin. Ja mitä helvetin tanssiliikkeitä ne vihut alkavat heittämään kun niitä ampuu. Juonikaan ei poikennut peruskaavasta mitenkään ja hahmot olivat pettymyksiä. No, kuitenkin ihan viihdyttävä peli oli ja kahdeksan tuntia meni kuin siivillä. Grafiikka oli kans joskus iha tajuttoman hienoa, vaikka kyseessä onkin yli kaksi vuotta vanha peli. Välillä jäin vain paikalleen seisomaan ja liikuttelin kameraa ympärille, koska peli näytti niin perkeleen hyvältä. Toki muutamia grafiikkabugeja esiintyi muttei niin paljon että olisi missään vaiheessa toimintaa häirinnyt. Kyllä se kakkonen tulee varmaan jossain vaiheessa ostettua, mutta tuskin se mikään 10/10 -tason peli on kuten jotkut ovat väittäneet.

PixelJunk Shooter

Tää oli loistava peli! Grafiikassa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta vesi -ja laavafysiikat näytti erittäin hienoilta. Jotenkin tyydyttävää katsoa kun valtava vesitulva iskeytyy yhteen laavan kanssa. Värikontrastit on saatu toimimaan loistavasti ja kaiken kaikkiaan hieno pikkupeli. Haastetta olisi saanut olla rutkasti enemmän, mutta kyllä tää näinkin menee. Tällekin luultavasti tulossa DLC:tä ja ostan toki jos hinnoittelu on kohdillaan.

GTA IV

Taidan olla vähemmistössä kun sanon, että GTA IV on paras GTA sitten San Andreasin. Kyllähän tää oli kuiva ja huumoriton, mutta lähes kaikki aiempia osia piinanneet ongelmat on saatu korjattua. Checkpoint systeemi olisi ollut kyllä poikaa varsinkin vikassa tehtävässä, joka pisti vituttamaan aika huolella, mutta muuten on saatu kaikki virheet korjattua. Tarina oli kyllä sitä perus-GTA:ta eli täyttä paskaa. Lol niille jotka sanoivat kässärin olevan Oscar-tasoa. Ajotuntuma tuntui aluksi paskalta, mutta myöhemmässä vaiheessa ajoin oikein mielellään paikasta toiseen. Ehkäpä suurin miinus on se, että maailma on pienempi ja paljon tylsempi kuin San Andreasissa ja Vice Cityssä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 31.01.2010 11:19
Battlefield: Bad Company 2 demo

Ensimmäistä Bad Companya ja Battlefieldejä muutenkin pelanneet ovat tuskin yllättyneitä pelin laadusta, itse skippasin ekan BC:n. Meinasin tämänkin skipata, onneksi lähdin eilen suostuttelujen jälkeen pelaamaan demoa kolmen kaverin kanssa. Olin aivan myyty kun tajusin kuinka hyvin peli palkitsee tiimipelaajia. Puolustuksessa minä otin Engineerin roolin, eli rynkyn kaverina mulla oli sinko ja porakone. Räjäyttelin vastustajien tankkeja ja korjasin omat. Panoksien loppumisesta ei tarvinnut huolehtia kun Assault-luokan kaverimme jakeli niitä lisää. Kuolema toki korjasi meidät välillä, mutta onneksi squadistamme löytyi osaava lääkintämies, joka herätti meidät henkiin defibrilaattorilla ja jakeli health packeja. Jos lääkintämies onnistuu herättämään pelaajan, saa joukkueesi takaisin yhden elämän, joita on pelin alussa 75. Puolustavilla pelaajilla on loputtomat elämät. Neljäs kaverimme pysytteli kauempana sniperinsä kanssa ja merkkasi kohteita. Vihollisen ollessa tähtäimessä, painetaan Back-nappia ja vihun päälle ilmestyy hetkeksi punainen kolmio.

Demossa on vain yksi kenttä, mutta hyvä sellainen. Taloja, metsää, kuoppia, aitoja, pieniä koppeja. Kaikki hyviä piilopaikkoja ja kaikki tuhottavissa.  ;D Hauskoja tilanteita tuli vastaan usein. Kaveri neuvoo, että tuolla talossa kämppii kaksi pelaaja. Kysyn kumpi ja saadessani tietää vastauksen, vaihdan sinkoon ja räjäytän kivan aukon seinään. Toinen vihollinen kuolee ja kaveri ampuu toisen. Itse olin kerran puolustuksessa ikkunaan istuteussa KK:ssa. Sain ammuttua kaiken eteeni tulevan, mutta joku vihu oli fiksu ja räjäytti viereiseen seinään reiän C4:lla ja ampui mut. Samassa paikassa ei siis kukaan pääse liian kauan kylvämään tuhoa. Taistelukenttä muokkautuu kyllä hienosti ja tuskin koskaan näkyi samanlaista lopputulosta.

Peli alkaa pienellä alueella, vihollisen pitää tuhota kaksi pommia joko räjäyttämällä ne singoilla/tankeilla tai käydä asettamassa pommi räjähtämään. Puolustajilla on 30 sekuntia aikaa purkaa pommi. Kummankin pommin tuhoutuessa puolustajien on vetäydyttävä uudella alueella, jossa odottaa jälleen kaksi pommia. Jos nekin tuhoutuvat on jälleen vetäydyttävä. Näitä vetäytymisiä on korkeintaan kolme tai neljä, en tähän hätään muista. Puolustajat voittavat kuluttamalla hyökkäjien 75 elämää. Hyökkääjien tuhotessa yhden alueen kaksi pommi, saavat he kaikki elämät takaisin. Erittäin hieno juttuja nämäkin, taistelukenttään ei ehdi kyllästymään alueen muuttuessa jatkuvasti. Pelaajien on myös osattava useita toisistaan eroavia alueita.

Pelattavuuskin toimii ja lagistakaan ei kukaan valittanut. Pelasimme tosin samalla servulla koko illan. Ammuttaessa on otettava ennakkoa ja kauas ampuessa pitää tähdätä vähän vihun yläpuolelle. Nappi pohjassa räiskyttely ei toimi eikä vihuihin tarvitse upottaa koko lipasta. Ajoneuvot ovat hieno lisä, ne ovat tehokkaita, mutta osaava pelaaja tuhoaa ne helposti. Järeämmät tankit vaativat kuitenkin useamman kuin yhden pelaajan panostusta. Usein joku vastustajien engineereistä tajuaa korjata tankkia, jolloin et ehdi ampumaan niin nopeasti, että tankki tuhoutuisi. Pelatessa tuntuu kuin olisi oikeasti taistelukentällä. Taloja sortuu, puita kaatuu ja koko ajan tapahtuu. Äänet ovat todella munakkaat ja kaukaisuudesta kuulu räjähdyksiä ja muita sodan ääniä. Lentokoneita lentelee taivaalla vihujen koptereiden seurassa. Kopterit ovat kuitenkin ihan eri luokkaa kuin jossain hikisessä CoD:ssa.  :lol:

Vakuutuin kyllä DICE:n luomuksesta, onneksi pistivät demon pihalle. Eiköhän tässä ole ajantappaja Halo: Reachiin asti, ehkä sen jälkeenkin? Yksin tästä ei kuitenkaa saa mitään irti, ainakaan minä. Hyvässä ja tutussa porukassa peli pääsee loistamaan. Oi maaliskuu, tule jo!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 01.02.2010 08:15
Onkohan tuolle pisteiden huoraukselle tehty jotain, nimittäin betassa oli aina välillä niitä yli 20000 pisteen tyyppejä kärjessä jotka kikkailivat noilla assaultien ammuslaatikoilla.

Ja kyllä tuo pelaaminen randomien kanssakin alkaa muutaman kymmenen tunnin jälkeen toimia ihan hyvin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.02.2010 15:47
Hirveellä vaivalla poistin paskaa kovolta, jotta saan ladattua tuon BF:n demon. Sitten kerran pelasin ja välittömästi boikottiin. En todellakaan ole ostamassa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 01.02.2010 16:08
DS:llä tuli viime viikolla rauhallinen hetki, ja kuin itsestään livautin ekan Phoenix Wrightin koneeseen. Sille tielle sitten jäinkin. Meni läpi, varmaan jo neljättä tai viidettä kertaa, eilen, ja tänään starttasin kakkosen. Ei voi käsittää miten nämä kerta toisensa jälkeen jaksaa viihdyttää. Varmaan tulee koko orkkis-trilogia pelattua sopivasti ennen Investigationsin tuloa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 04.02.2010 23:33
Tuo kohumagneetti FFXIII kun on jo kovaa vauhtia tekemässä tuloaan, on RPG-hammasta päässyt  taas kolottamaan tasaiseen tahtiin. Grillissä onkin viime aikoina pyörinyt vähän väliä tavalla tai toisella roolipeligenreä edustavia pelejä aina Dragon Agesta Demon's Soulsiin, ja tietysti DS ja PS2 ovat saaneet myös oman osansa huomiosta roperikkaan pelikirjonsa ansiosta. Nyt ei kuitenkaan keskitytä niihin, sillä tulihan tuossa vanhempien pelien ohella kokeiltua myös tulevan Resonance of Faten demoa pariinkin otteeseen.

Vähän erilaisempi taistelusysteemmi houkuttelee lähestulkoon aina, joten Resonancen peluu alkoi kiinnostamaan välittömästi, kun siitä vain kuulin ja vähän kuvamateriaalia näin. Koska pelin demo oli japaniksi, en varmaan tajunnut mahdollisesti suurta osaakaan taistelusysteemmin kikoista, mutta ainakaan kauhean huonoa fiilistä ei käteen silti jäänyt. Lähes valikkovapaa taistelu vaikutti varsin mukavalta vaihtelulta, kun mättäminen kuitenkin oli muuten selkeästi vuoropohjaista ja käskytykseen pohjautuvaa, mutta mikä minua eniten kiehtoo on liikkumisen korostaminen. Normaaleissa SRPG-teoksissa hahmoja yleensä liikutetaan ja käskytetään hyökkäämään hyvinkin erillään, mutta Resonancessa kun käsky paikasta A paikkaan B juoksemiseen on tullut, otetaankin kesken ravin vielä tähtäimeen yksi vihollisista ja valmistaudutaan samantien myös iskemään. Vielä kun taistelutantereilla piisaa erilaisia suojia, kynnyksiä ja jopa vihollisia, jotka pakottavat käyttämään kesken hyökkäämisten hyppimistä hyväkseen, on taisteluissa myös mukava tempokin päällä tutun sivustakatsomisen sijasta.

Jotain lisää taistelut tulenevat kuitenkin kaipaamaan, sillä ainakin demossa alkoi lievä puudutus jo iskeä myöhemmillä pelikerroilla muun muuassa yhteenottojen pituuden takia ja saipahan sitä aikalailla samoja toimintojakin toistella pidemmän päälle taistelusta toiseen. Jonkinlaisten taistelusysteemmistä hyvin ilon irti ottavia erikoisiskujen mukana oleminen olisikin erityisen toivottavaa, vaikka tokihan nyt hahmot voivat luotejaan ja aseitaan hieman vaihdella, viskoa vihollisia tavalla jos toisella ilmaan sekä suorittaa ryhmähyökkäyksiä, mutta eihän se ainakaan tällaisenaan taida riittää. Demossa myös taistelusta toiseen edettiin varsin oudosti juoksemalla vain taisteluareenalta seuraavalle, mikä tuntui varsin köyhältä ratkaisulta. Pitäneekin kurkkia muutamia videoita vielä ja ottaa selvää, osoittautuvatko pahimmat pelkoni mahdollisesti peräti todeksi. Jos eivät, niin eiköhän tämän ostoa voi jo melkein harkitakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 06.02.2010 15:17
Aikanaan ostin God of War 1 ja 2, mutta into pelaamiseen latistui moninaisista syistä tuona aikana. Erittäin lupaavalta vaikuttavan GoW3:n tulon lähestyessä aloin pelaamaan loppusuoralla olevaa ykköstä läpi. Otin sitten tallennuksen jostain puolivälistä ettei ihan niin pahasti tulisi köniin. Silti sai jokusen kerran hinkata samaa kohtaa, kunnes pelimekaniikka palautui mieleen. Nyt ollaankin sitten jo Hadeksen kimpussa.

Vähän tässä on kyllä pelko perseessä että tässä tulee vielä gowin yliannostus, kun pelimekaniikka pitkälti koko ajan on sitä samaa. Toistaiseksi tosin maistuu vielä hyvin ja kakkosenkin isken varmasti hyvillä mielin pleikkariin. Sitten kun on ollut vielä puhetta että tuo olisi vielä parempikin kuin ykkönen, niin eiköhän tämä into kanna trilogian päätökseen asti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 07.02.2010 15:05
Pelasin tai siis yritin pelata Alien vs Predator demoa. Mitä järkeä tehdä multiplayer demo jos sitä ei pysty edes pelaamaan mp:nä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.02.2010 15:19
Ja alienilla ei edes ole pouncea. Muutenkin peli vaikutti kaikinpuolin kämäisemmältä kuin ne edeltäjänsä. Tapoissa ei ollut tunnetta. Paskaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 07.02.2010 15:26
Pelasin tai siis yritin pelata Alien vs Predator demoa. Mitä järkeä tehdä multiplayer demo jos sitä ei pysty edes pelaamaan mp:nä.

Joo, vähän sama ongelma. Peliin en ole vielä onnistunut pääsemään...  >:(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 07.02.2010 15:47
Mä pääsin joinaamaan yhteen matsiin marinella helvetinmoisen kyrvistelyn jälkeen. Ja olihan se ihan järjettömän paska. Tappamisessa ei minkäänlaista fiilistä ja mappi oli pimeää käytävää toisen jälkeen. Demo meni deleteen yhden roundin jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 07.02.2010 18:17
Mä tesmailin tota demoa kolme matsia aamulla (Marinella, Predatorilla ja Alienilla). Alienilla oli selkeesti siisteintä kyllä pelata, mutta ei noi muutkaa nyt ihan tumpeloita olleet. Aika armotonta Kivi-Sakset-Paperia toi kyllä oli, Marinella jos Alieni tuli vastaan, niin kuolema nouti, Predatorien ongelma olivat Marinet ja Alienien ongelma oli Predatorit.
Kyllä toi silti vaikutti ihan kohtalaiselta peliltä, kauhea pelimuoto vaan oli demoon valittu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.02.2010 14:32
Dante's Infernoa olen pelaillut nyt pari päivää. Ei tuo paska peli ole, mutta ei mikään super hyväkään. Kohta taitaa mennä läpi. Yksi kumma puoli pelissä on. Vaikka kuinka monesti kuolee, tippuu rotkoihin ym. silti ei ala vituttamaan. Taisin kuluttaa tuohon yhteen tasoloikkakohtaan noin puoli tuntia ja ei vitutuskäyrä noussut. Eräässä bossissa meni noin 40 minuuttia ja eikä vitutuskäyrä noussut. Varmaankin yksi syy tuohon on se, että heti kuoleman jälkeen peli alkaa melkein välittömästi uudelleen checkpointista. Kuolit-ruutu kestää sen 3 sekuntia ja sitten peli jo jatkuu. Näin se pitää tehdä.

Kyllä tämä kannattaa mielestäni pelata, jos God of Warit maistuu. Hardcore-Bayonetta-homot ei välttämättä tykkää...


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 12.02.2010 14:54
Dante's Infernoa olen pelaillut nyt pari päivää. Ei tuo paska peli ole, mutta ei mikään super hyväkään. Kohta taitaa mennä läpi. Yksi kumma puoli pelissä on. Vaikka kuinka monesti kuolee, tippuu rotkoihin ym. silti ei ala vituttamaan. Taisin kuluttaa tuohon yhteen tasoloikkakohtaan noin puoli tuntia ja ei vitutuskäyrä noussut. Eräässä bossissa meni noin 40 minuuttia ja eikä vitutuskäyrä noussut. Varmaankin yksi syy tuohon on se, että heti kuoleman jälkeen peli alkaa melkein välittömästi uudelleen checkpointista. Kuolit-ruutu kestää sen 3 sekuntia ja sitten peli jo jatkuu. Näin se pitää tehdä.

Kyllä tämä kannattaa mielestäni pelata, jos God of Warit maistuu. Hardcore-Bayonetta-homot ei välttämättä tykkää...
Ensimmäinen peli, joka on paskan ja superhyvän väliltä?  :???:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.02.2010 15:07
Ensimmäinen peli, joka on paskan ja superhyvän väliltä?  :???:
Se on vaan nykyään niin, että niin harvat pelit ovat superhyviä ja niitä paskoja tulee harvemmin edes hankittua. Suurin osa siis on noita "kyllähän tätä pelaa"-pelejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 12.02.2010 15:20
Nykypelit ovat pilanneet Rocky Balboan arvostelukyvyn.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: dzei - 15.02.2010 19:58
Tuli väännettyä toi vvvvvv läpi ja päähän siinä meinas hajota. Paras moderni tasoloikka kuiten vähään aikaan. Ehkä jopa God of Waria parempi. Voi kai tota suositella kaikille jotka tykkää pelata Super Mario Bros 2:sta Luigilla.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rirpe - 16.02.2010 16:27
Tulipa pari päivää sitten korkattua God Hand. Oli varmaan syksystä asti ollu muoveissa, kun noukin halvalla jostain Onoffin loppuunmyynneistä. Hyvä kuitenkin, että aloin pelaamaan, sillä peli paljastui hitsin hauskaksi. Useaan kertaan on tullut revettyä pelin jutuille ja dialogi on jäätävää. Pelihän on myös hiton vaikea ja varsinkin kun olen tälläinen tumpula. Haaste on kyllä mukavaa vaihtelua ja saa oikeasti tsempata, että ei turpiin tulisi. Jännää myös, että ei tule edes vitutusta oikeastaan silloin kun turpiin tulee ja onnistuminen on palkitsevaa. Ne satunnaisesti vihollisista spawnaavat varjodemonit mitkä lie kyllä ovat aika vituttavia. Nyt on päästy 5 stageen asti ja kyllä tässä huomaa, että skillit kehittyy. Haastava ja erittäin hauska siis ja parempi peli minusta mitä suuri osa arvosteluista sanoo. "Im not that kind of guy!"  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 20.02.2010 18:05
Sonic & Sega All-Stars Racingia testasin ja meinasin lentää perseelleeni siitä, että kuinka hyvä tuntuma pelissä oli. Boostisysteemi on nimittäin melkein yksi-yhteen-identtinen tarunhohtoisen Crash Team Racingin kanssa. Vielä kun peli sisältää neljän hengen split-screenin, on todella näppärän näköinen ja on tulossa Suomeenkin hieman alennettuun hintaan, polttelee kyllä aika pahasti pelin hakeminen kaupasta Helmikuun lopussa. Suosittelen testaamaan demoa.

PES 2010:een julkaistiin käyttäjien toimesta tehty Championship-Option File, mikä sisältää siis täysin korjattujen suurimpien liigojen joukkueiden ja pelipaitojen lisäksi myös Brittien Championshipin kaikki joukkueet pelipaitoineen. Tämähän on ollut omiaan lisäämään Master League-addiktiota. PS2:n PES5 ja 6:n tasoisiin pelitunteihin on vielä aikaa, mutta kyllä tämä rupeaa vaarallisesti näyttämään taas siltä, että aikaa tulee uppoamaan peliin aivan helvetisti.

Army Of Two: The 40th Dayn läpäisin myös Liven kautta kaverin kanssa. Kakkososa hakkaa edeltäjänsä selkeimmin pelillisellä puolella ja graafisesti peli on tottakai koreampi kuin ykkösosa. Pidin kuitenkin paljon enemmän ykkösosan tapahtumapaikoista sekä yleisestä fratboy-tyylistä, joka korosti palkkisten "have gun, will travel"-mentaliteettia työhönsä. Kakkososassa pääkaksikko on vakavoitunut, sekä myös ilmeisesti homoutunut dialogin ollessa "Apart from Bruce Willis there's no-one I'd rather die with in a burning high rise."-tyylistä ja maksimikaveruustason ollessa "Ambiguous." Hemmetin viihdyttävä peli kuitenkin, ja jos löytyy kaveri kenen kanssa tätä voi vääntää, kannattaa ehdottomasti ostaa. Itsellä on vielä edessä puuttuneiden tavaroiden keräilyä ja achievement-whoretusta sekä läpivedot hyvillä sekä huonoilla moraalivalinnoilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 24.02.2010 03:59
Kuten jo tämän kuun alkupuolella pääsin toteamaan, on FFXIII:n odottaminen saanut minut pyörimään roolipelien parissa jälleen vinhaan tahtiin. Tilanne ei ole näin kuun lopullakaan päässyt muuttunut tippaakaan, sillä saapuihin aikoinaan minua varsin paljon kiinnostanut Star Ocean The Last Hope viimein PS3:lle!

Vuosien takainen innostumiseni oli kuitenkin se ainut tekijä, joka sai minut pelin tuossa hieman yli viikko sitten lopulta ostamaan. Lueskeltuani arvioita ja katseltuani videoita aikoinaan X-lootan versiosta, en ollut täysin vakuuttunut Till the End of Timen seuraajasta, sillä pelilliseltä puoleltaan kaikki tuntui kohtuu samalta kuin Star Ocean 3:ssa, tai sitten jopa huonommalta. Varsinkin taisteluiden Blindside-hyökkäykset epäilyttivät, sillä kuvittelin tämän typerältä näyttäneen kikan korostuvan taisteluissa liiaksikin.

Pelattuani peliä kuitenkin noin 40 tunnin edestä, minkä jälkeen myös lopputekstitkin rämähtivät ruudulle, olin varsin yllättynyt käteen jääneistä fiiliksistä. Alusta loppuun olin temmeltänyt eteenpäin enemmän kuin mielelläni, ja lisääkin teki loppuun päästessä vieläpä mieli. Siinä missä planeettojen tutkiminen ja kaupungeissa sekä luolastoissa ravaaminen oli sitä varsin tuttua menoa parilla poikkeuksella, oli taistelusysteemi kehittynyt paljon mieleisempään suuntaan. Varsinkin blindside-hyökkäysten ansiosta korostunut - ja näin ollen myös helpottunut - väisteleminen toi jo omaan pelityyliini mukavia poikkeavuuksia Till the End of Timessa käytettyyn räpellykseen verrattuna. Tuntien kertyessä aloin myös arvostamaan aina vain enemmän aluksi varsin turhalta tuntunutta Rush Modea, ja huomasinpa myös taistelevani varsin usein erilaisilla tyyleilla muun muuassa expan ja rahan saantiin vaikuttavan Bonus-mittarin ansiosta. Oikeastaan ainut taisteluissa häirinnyt asia oli, ettei mp:n loppuminen tarkoittanut enää hahmon kuolemaa. Vihollisetkin olisivat kyllä voineet jo alusta asti olla vähän kovempia paloja.

Tarina oli odotetusti aika lepsua diipadaata, vaikka lopussa ihan jännä käänne eteen heitettiinkin. Muutamat tapahtumat jättivät varsin ankean fiiliksen päälle, ja onnistuipa peli myös heittämään eteeni pitkästä aikaa pelihahmon, jota oikeasti aloin vihaamaan oikein sydämeni kyllyydestä. Huono ääninäyttely ja hämmentävä käsikirjoitus ajoivat nimittäin asiansa enemmän kuin hyvin. Sentään tällä kertaa pelissä ei päädytty jumittamaan yhdellä planeetalla ikuisuutta niin kuin SO3:ssa aikoinaan.

Heavy Rainin ilmaantuminen luo nyt viimeistään taukoa pelin sivutehtävien kanssa leikkimiselle, mutta katsoo nyt, jos sitä vaikka vielä ennen FFXIII:a palaisi neljännelle Tähtimerelle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.02.2010 15:10
God of War 3:n demoa pääsin viimeinkin testailemaan ja paskaltahan tuo vaikutti. Bayonettan ja jopa Dante's Infernon pelaaminen on nostanut tasoa sen verran, että ei tuo enää iskenyt. Kyllä se 60 fps on vain niin taikasana näissä peleissä. Pitää varmaan vielä vähän lisää pelata, mutta kyllä tuo jotenkin tönköltä tuntui. En ymmärrä miten tätä jotkut muna pystyssä jaksaa odotella.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 28.02.2010 15:19
En ymmärrä miten tätä jotkut muna pystyssä jaksaa odotella.

Sanoo tyyppi joka pelas Dante's Infernoa muna pystyssä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.02.2010 15:20
En itsekään lämmennyt demolle. Se ruudunpäivitys oli paskaa, mutta lopullisessa versiossa ei ole sitä tutinaa mikä tulee kun lyö vihollista ja motion blur löytyy myös.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.02.2010 21:19
En itsekään lämmennyt demolle. Se ruudunpäivitys oli paskaa, mutta lopullisessa versiossa ei ole sitä tutinaa mikä tulee kun lyö vihollista ja motion blur löytyy myös.
Toivottavasti se lopullinen versio on parempi. Todennäköisesti sitä on kuitenkin hiottu paljonkin, kun tuo demonkin on varmaan vuoden vanha. Toisaalta eipä tuo itse pelimekaniikka varmaan ole muuttunut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 01.03.2010 15:41
Fable II DLC: See the Future sekä Fallout 3 DLC:t kaikki viisi.

Fablen lisärin ihan huvikseen latailin kun pisteitä oli sopivasti. Suht halpa, reilut 500 pojoa ei ollut paha hinta siitä sisällöstä mitä sain. Itse tehtävät oli ihan kivoja ja etenkin Cursed Skull oli aika hupaisa. Läpäisyn jälkeen tullut Colosseum lisäsi kivasti pelattavaa, ihan mukava oli hakata ja ampua vihollisia palasiksi. Semmoset 3/5 antasin arvosanaksi.

Falloutin lisärit olivat sitten melko vaihtelevan laatuisia, kuten tiesinkin. Project Anchorage osottautui kaiken sen haukun jälkeen mitä saanut yllättävän hyväksi, juonellisesti aika tylsä mutta ammuskelu/hiiviskely oli ihan ok. Huonoin DLC kuitenkin. Seuraavaksi pelasin Broken Steelin jota oli kehuttu melko paljon. Tämä olikin pettymys, 10 lisäleveliä oli melkeinpä paras asia tässä lisärissä. Itse tehtävät oli ihan jees mutta omaan makuun ei Brotherhoodi ole koskaan hirveänä iskenyt. Melkeinpä kaikki muu Falloutien maailmassa on parempaa. Ihan ok DLC, toisiksi paras näistä.

Seuraava oli aivan loistava, elikkä Point Lookout. Ainoa DLC jota voi kehua loistavaksi. Tehtävät oli todella hyviä ja itse Point Lookout... Aivan huikea ympäristö. Tuli niin mukavasti hyvät junttikauhuklassikot mieleen. Todella hyvää kamaa. DLC:n jotkin kohdat menivät ylipäätään Fallout 3 tehtävien parhaimmistoon sekä uudet aseet olivat oikeasti hyviä tai no ainakin siistejä. Ei kunnon kaksipiippuista voita mikään  :)

The Pitt, oli tylsähkö ainoastaan hieman parempi kuin Project Anchorage. Itse paikka oli Mad Maxeydessaan hyvä mutta tehtävät eivät niinkään. Sitten viimeinen, Mothership Zeta. Ehkä jopa omaan makuun toisiksi paras näistä, hankala sanoa. Broken Steelin kanssa melko tasoissa. Minuun iski niin mukavasti tässä oleva huumori. Alienien nauhoittamat äänitteet olivat todella hauskoja osittain kuten itse alienitkin. Tehtävät oli aika tylsää juoksemista ja ampumista. Olisin toivonut mahdollisuutta puhua edes yhdelle alienille, mutta eeeeih. Siitä miinusta. Kaikkiaan ihan hyviä DLC:itä olivat, ainakin itselle kun olivat ilmaisia. Lainasin kaverilta GOTY:n ja asensin levyltä lisärit kovolle. 800 pistettä per kpl on kaikista muista paitsi Point Lookoutista aivan liikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 01.03.2010 16:09
God of War 3:n demoa pääsin viimeinkin testailemaan ja paskaltahan tuo vaikutti. Bayonettan ja jopa Dante's Infernon pelaaminen on nostanut tasoa sen verran, että ei tuo enää iskenyt. Kyllä se 60 fps on vain niin taikasana näissä peleissä. Pitää varmaan vielä vähän lisää pelata, mutta kyllä tuo jotenkin tönköltä tuntui. En ymmärrä miten tätä jotkut muna pystyssä jaksaa odotella.
Kieltämättä tuo demo on hieman vaisu esitys. Graafisesti ei todellakaan mikään maailman komein peli, mutta eiköhän tuota osa-aluetta olla hiottu lopulliseen versioon. Uusimmissa videoissa tuo ainakin näyttää jo huomattavasti paremmalta.

Kontrollit ovat vanhat tutut, joista ainakin minä pidän. Linnuissa roikkuminen oli vähän nihkeetä, mutta uudet "nyrkkeilyhanskat" olivat hyvä lisäys arsenaaliin.

Täytyy tuo perusversio varmaan laittaa tilaukseen. Krääsäversiot ei kiinnosta ja varsinkin kun omistan jo ykkösen ja kakkosen.

Pitää muuten vielä tuo kakkonen mennä loppuun.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.03.2010 17:15
En itsekään lämmennyt demolle. Se ruudunpäivitys oli paskaa, mutta lopullisessa versiossa ei ole sitä tutinaa mikä tulee kun lyö vihollista ja motion blur löytyy myös.
Toivottavasti se lopullinen versio on parempi. Todennäköisesti sitä on kuitenkin hiottu paljonkin, kun tuo demonkin on varmaan vuoden vanha. Toisaalta eipä tuo itse pelimekaniikka varmaan ole muuttunut.

Itseasiassa tässä kolmosessa on yllättävän paljon kaikkea järkevää uutta kuten dash ja devil-arm kopio, joka tekee jotain erilaista joka aseella. Perusrakenne on sitä samaa shittiä mitä ennenkin, mutta tuo dash todennäköisesti mahdollistaa vähän monipuolisemman taistelun kuin vanhojen GoW:ien "lyö lyö, block" systeemin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 06.03.2010 12:56
Ai saatana Starcraft II beta invite oli aamulla boxissa kun krapuloissa heräilin. Olisiko aika tehdä tällekin jo oma triidi (ellei jo ole olemassa). Mukavasti unohtui GoW:it ja Fainaru Fantajit  ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 13.03.2010 16:08
Bizarre Creationsin uudesta Blur-pelistä sain beta-kutsun aiemmin, ja nyt saapui kolme jaettavaa kutsua. Eli jos joku haluaa kokeilla tätä mp-betaa 360:llä, laittakaa yv:tä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 15.03.2010 07:49
Medieviliä pleikkarilla pitkästä aikaa, saakelin hyvä peli. Jokos ne tekisivät sen kolmannen osan tälle?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 16.03.2010 17:55
Plants vs Zombiesia tullu tässä pelailtua pienen tauon jälkeen. Popcapin helposti paras peli mitä pelannut ja tähän on tullut upotettua julkaisun jälkeen liiankin monia tunteja. Kivan yksinkertainen mutta toimiva puzzleilu/rts jota suosittelen kaikille. Steamista löytyy kai alle 10 eurolla jos kiinnostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 19.03.2010 23:10
Final Fantasy XIII meni tuossa pari yötä sitten läpi, ja vaikka pelin mielelläni varsin nopeaan tahtiin ahminkin, on pettymys eittämättä silti päivän sana. Vuosien odottelun jälkeen oli toki oletettavissa, ettei Squeenix pakkaa levyyn missään nimessä sitä huippupeliä, joka pahimmillaan mielessäni pahojaan teki, mutta siltikin lopputulos onnistuu olemaan jotain hämmentävää. Minne on kadonnut se huikea JRPG-kuningas, ja kuka onkaan tämä kieltämättä kivan näköinen mutta yksinkertainen ja tarinahullu päiväkotitäti, joka näpäyttää sormilleni aina, kun edes unelmoin pääsystä leikkikentälle?

Se paljon puhuttu lineaarisuus on ehdottomasti yksi pelin suurimpia häiriötekijöitä, mutta alkupuoli kokonaisuudessaan on muutenkin varsin tympeää pelattavaa. Esimerkiksi visuaalisesti ihan hienoista kentistä ei edes tunnuttu haluavan ottaa kaikkea irti, sillä loistivathan puzzlet tietenkin poissaolollaan ja vaihtelua tarjosivat vain parit pienet variaatioversiot jo koetusta sisällöstä. Vielä kun kehityssysteemi koostuu tarinan mukaan aukeavista kerroksista, on olo varsin kahlittu.

Onneksi täti ei kuitenkaan evännyt karkkipäivää. Siinä päälle 20 tunnin aikana aukeava alue on nimittäin pelin pelastava enkeli. Aluksi vain isolta erilaisten vihollisten täyttämältä pläntiltä tuntuva paikka laajenee nimittäin pikkuhiljaa, kun sivutehtäviä suorittaa ja nurkkia vähän nuuskii. Pian tutkittavia koloja aukeaakin hitusen enemmän, chocobot hyppäävät kehiin ja muun muuassa vaihtoehtoisia pomojakin päästään läpsimään poskelle. Ilon määrä yltääkin tässä vaiheessa suuriin mittoihin, mutta ikävästi tuolloinkin lähes kaikki tuntuu pyörivän taistelemisen ympärillä. Jokin kunnollinen hökkelikylä ja pari minipeliä olisivatkin tuoneet kummasti lisää tasapainoa pelaamiseen.

Ikävästi tarinakin on varsin kaukana huikeudesta, vaikka pelin rakenne onkin mitä on. Hahmoista ja heidän välisestä kemiasta myönnän jopa ihan pitäneenikin, mutta muuten juoni tuntui jääneen varsin ontoksi. Pääpaino oli liiallisesti juuri kuudessa sankarissa, mikä oli omiaan jättämään monia sivuhahmoja varsin heikoiksi esityksiksi. Varsin lupaavalta vaikuttanut Cid petti muun muuassa pahasti, ja onnistuipa pääpahiskin jäämään niinkin kuivaksi, että hän yksin söi tapahtumista fiilistä vähän sieltä ja täältä – eritoten loppukahinoista.

Laimeus vaivaa myös hieman pelin maailmaa, sillä en todellakaan usko, että fal'Cie-ideasta otettiin kaikkea irti. Pidin hurjasti XIII:n lähes kreikan mytologiamaisesta miljööstä, jossa perustallaajien keskuudessa on selkeästi havaittavissa myös astetta inhimillisemmät ”jumalolennot”, mutta miksei näitä sitten käytetty enempää hyväksi? Toki Phoenixin näytettiin kiilluvan taivaalla ja Carbuncle oli laittavinaan leipää pöytään, mutta eikö heitä muuten esimerkiksi kiinnostanut, mitä ympärillä tapahtuu tai vastaavaa? Nyt ne vain hengailivat taustalla käytännössä elottomina ja that's it. Sentään Pulsen puolella oli havaittavissa pientä yrittämistä.

Kantavaksi voimaksi jäävätkin aikalailla taistelut, jotka onneksi nappasivatkin. Vanhaa ja uuttaa yhdistelevät yhteenotot toivat välillä hauskasti mieleen niin edelliset Final Fantasyt, mutta myös esimerkiksi Grandiat, eivätkä edes huonolla tavalla. Paradigmit taas varmistivat, että varsinkin kun auto-battlesta ja turhasta varovaisuudesta vain uskaltaa vielä luopua, saadaan muutamista taisteluista varsin kiivaita, joskus jopa myös mukavan taktisen tuntuisia. Sekavuudesta ei ole muutaman tunnin pelaamisen jälkeen tietoakaan, eikä tekoälynkään perään tulee kirottua oikeastaan koskaan. Harmia pääsivät silloin tällöin tekemään vain useat turhan kestävät viholliset sekä pelin surkea rytmitys, mitkä aiheuttivat ajoittain puutumista. Myös asesysteemmi kantoi oman pienen kortensa rasituskekoon, sillä se pisti minut tylsästi käyttämään vain noin kahta asetta per hahmo koko pelin aikana. Mitään totaallista ilon tuhoajaa ei vastaan kuitenkaan tullut.

Juuri taistelut ja noin puolessa välissä avautuva vapaampi alue ovatkin ne suurimmat syyt, miksi ennen kaikkea jaksoin pelata pelin läpi, ja miksi ylipäätänsä pelaan peliä vieläkin, vaikka pelikellossa onkin jo 60 tuntia täynnä. Mistään huonosta ostoksesta ei siis ole ollut kysymys, vaikkakin kynnys uuden pelikerran aloittamiseen tulee aivan varmasti olemaan tulevaisuudessa suuri. Voikin olla, että kunhan vain saan nyt jäljellä olevat missionit ja ehkä pari pienempää säätöä pelissä tehtyä, jää FFXIII pitkäksi aikaa vain koristeeksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.03.2010 12:33
Square-Enix taisi tuon maailman pisimmän tutoriaalinsa kanssa rikkoa kaikkia hyvän pelisuunnittelun lakeja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 20.03.2010 15:08
Riepun "pienehkö" tiivistelmä FFXIII:stä oli viimeinen naula arkkuun, voisi lykätä tuon hankkimista pitkälle tulevaisuuteen. Ja oikeastaan oli muutenkin suunnitelmissa että hankkisin God of War III:n (+ ne aiemmat osat, ellen jopa poikkeuksellisesti hemaisevan Ultimate Trilogy Editionin) FFXIII:n sijaan, vaikuttaa aivan tolkuttoman siistiltä. Luulin muuten joskus ettei FFXII:tä kauemmas FF-pelien perinteisyydestä voida enää ikinä mennä, mutta tässä tämä taas näemmä nähtiin.

Viimeksi pelasin BioShock 2:n loppuun, ensimmäisen osan tapaan melko lyhyt peli. Silti todella erinomainen, kaikki uudistukset olivat tervetulleita ja jotenkin tämä tuntui muutenkin paljon tunnelmarikkaammalta ja paremmalta peliltä kuin ykkönen. Tiedä sitten johtuiko vetisemmästä ja melankolisemmasta tunnelmasta...

Heavy Rain tosiaan piti suunnitelmien mukaan aloitella ihan tänä viikonloppuna, mutta jotenkin nyt on sellainen olotila että voisin vielä pitää sitä hyllyssä odottamassa jonkun kuukauden. Ensi viikollakin kun tulee se Pokémon HeartGold/SoulSilver ostettua, joten sen parissa tulee varmaan tämän kuun loppu ja iso osa seuraavasta kuukaudesta vietettyä. Ja nyt kun kerran tuli puheeksi, niin ketkäs muuten täältä ajattelivat minun lisäkseni sen HeartGoldin/SoulSilverin hankkia?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 20.03.2010 16:32
Ja nyt kun kerran tuli puheeksi, niin ketkäs muuten täältä ajattelivat minun lisäkseni sen HeartGoldin/SoulSilverin hankkia?

Eihän sitä ihan aina anneta mahdollisuutta lenkkeillä Pikachun kanssa, joten kyllähän noita on silmäilty. Silver ja Gold kun ovat muutenkin lempparini koko sarjassa, niin pakkohan se SoulSilver on kai joskus kaupasta noutaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 20.03.2010 17:40
Ehkä minäkin nyt viimeinkin ostan jommankumman näistä Pokémoneista. Piti jo viime pelit ostaa, mutta väliin jäi ja Pokéwalker kuulostaa loistavan typerältä idealta, että pakko tuota peliä jo ihan sen takia on päästävä kokeilemaan.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 20.03.2010 18:14
Ja nyt kun kerran tuli puheeksi, niin ketkäs muuten täältä ajattelivat minun lisäkseni sen HeartGoldin/SoulSilverin hankkia?

Eihän sitä ihan aina anneta mahdollisuutta lenkkeillä Pikachun kanssa, joten kyllähän noita on silmäilty. Silver ja Gold kun ovat muutenkin lempparini koko sarjassa, niin pakkohan se SoulSilver on kai joskus kaupasta noutaa.
Joo, kiinnostaa itseänikin. Ajattelin, että jos kesällä olisi varaa, niin voisi inttiä varten hankkia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mr.Universum - 20.03.2010 18:39
Borderlandsia tullut noin parikymmentä tuntia väännettyä kaverin kanssa ja tänään pelisessioita aloitettaessa huomasimme molempien hahmojen korruptoituneen. Onko mitään kikkaa saada tuota toimimaan, sillä lueskelin pelissä esiintyneen huomattavan paljon kyseisen kaltaisia ongelmia? Jos hahmoa ei saa palautettua peli jää kyllä pelaamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 21.03.2010 10:14
Uusi pokemon tulee kyllä tännekin hankittua. HeartGoldin ennakkovarasin vähän aika sitten BlahDVD:stä. Pari puntaa kalliimmaksi tulee mitä esim. theHutista, mutta jos toimitusajat ovat Blahilla vielä samat, niin mielelläni maksan tuommoisen summan, että saan pelin pääsiäislomaksi perille.

Bioshock 2:n menin itsekin läpi reilu viikko takaperin. Ensin normalilla ja sitten nopeasti vaikeimmalla asteella (Hardko se oli?). Suosittelen ehdottomasti tuota vaikeinta heti aluksi, normalilla kun oli panokset koko ajan täynnä kaikissa aseissa. Vaikeimmalla meinasi pariin otteeseen tulla jopa pula ammuksista. Uudistukset oli kans ihan jees. Varsinkin se että Plasmideja ja asetta voi nyt käyttää peräkkäin nopeasti. Masiinojen ja kassakaappien hakkerointi hoidetaan myös selvästi paremmin kun ykkösessä. Moninpeliä kokeilin pikaisesti eBaystä ostetulla 48 tunnin liveajalla, mutta se oli kyllä melkoista paskaa se.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 21.03.2010 10:38
GoWII:n päätyttyä, aloitin samaan hengenvetoon kolmosen. Grafiista tykitystä lukuunottamatta ei edes huomannut että peli vaihtui. Kratoksen liikkeet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta alkunäytöksen aikana olivat pysyneet ennallaan. Rynnimishyökkäys ja L1+O(uusi lähestymishyökkäys) ovat mukavia lisäyksiä, jotka varmasti lisäävät vaihtelua taisteluiden kulkuun. Kakkosen tapaan kolmonen alkaa kummallisen vaikealla pomotaistelulla, kun suhteutetaan siihen että peli on vasta alkanut.

Omalla kohdalla on pelin tummuuden kanssa hieman ongelmia. Jouduin pelin oman kirkkaussäätimen laittamaan ääriasentoon ja nostamaan vielä telkun omaa kirkkauttakin. Vieläkin tuntuu että pimeissä kohdissa ei kaikkia yksityiskohtia näe ja ongelma korostuu kun ruudulla käy jotain kirkkaita välähdyksiä tai esim tulta - joka johtaa ihmeelliseen kontrastin pumppaamiseen. Koska telkussani ei ole mitään automaattiasetuksia päällä, täytyy tämän johtua pelin omasta valaistusteknologiasta. Erikoista sinällään kun muiden pelien kohdalla kirkkaus on ollut ihan hyvällä tasolla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 21.03.2010 12:17
God of War III meni läpi noin kymmenen tunnin pelailun jälkeen eilen päivällä ja päällimäiset fiilikset hieman ristiriitaiset. Päällisin puolin peli on juuri sitä mitä luvattiin - tismalleen sitä samaa kuin edellisissä osissa erittäin pienillä muutoksilla.

Ensin plussat. Skaala on ihan huikea. Bossit ovat varmaan isoimpia bosseja missään pelissä ikinä. Ja luulisi, että näin eeppisissä mitoissa peli ehkä yskeskelisi tai esiintyisi screen tearingia tai jotain, mutta ruudunpäivitys pysyy silkinpehmeänä läpi koko pelin. Grafiikka on ajoittain PS3:n parhaimmistoa, mutta jotkut riviviholliset näyttävät aika tönköiltä ja saavat pelin näyttämään enemmänkin kakkosen HD-versiolta kuin todelliselta next-gen peliltä. Suurimman osan ajasta GOW III näyttää kuitenkin ihan helvetin hienolta eikä muuta valittamisen aihetta löydy. Pakko myös kehaista erittäin kovaa soundtrackia. Yleensä en, varsinkaan nykypeleissä, kiinnitä erityisesti huomiota audiopuoleen, mutta tässä oli sen verran eeppistä tykitystä että huhhuh.

Pelattavuus on säilynyt lähes identtisenä kakkosesta, mitä nyt miggen mainitsemat rynnimishyökkäys ja L1+O ovat melko hyödyllisiä lisäyksiä. Uudet aseet olivat tosin pettymyksiä. Käytin koko pelin ajan pelkästään perusmiekkoja mitä nyt niillä leijonahanskoilla oli välillä ihan kiva mättää porukkaa, kun sen verran tehokkaasta aseesta on kyse, mutta kaksi muuta uutuutta jäivät täysin käyttämättä. Samasta ongelmastahan kärsi kakkonenkin, jossa muut aseet perusmiekkoja lukuun ottamatta jäivät ainakin mulle melko turhiksi. Myös ne bootsit olivat aika suuri pettymys. Niitä tuli käytettyä lähinnä pakollisissa kohtauksissa.

Suurin miinus jonka antaisin olisi miljöön synkistyminen ja turhan värittömät luolat ja käytävät. Olihan edellisissäkin peleissä niitä, mutta jäin kaipaamaan esimerkiksi kakkosesta löytynyttä Island of Creation -aluetta, jossa oli ne jättimäiset rautahevoset, sekä ykkösestä Pandoran temppeliä. Kolmosesta ei tälläisiä ikimuistoisia alueita pahemmin löydy.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin loistava peli. Ei ihan täydellinen, mutta äärimmäisen viihdyttävä joka tapauksessa. Suurimpana plussana entistäkin brutaalimmat bossilopetukset, sekä tiuhaan tahtiin esiintyvät, leuat loksauttavat, kohtaukset. Eeppisempää menoa saa hakea ja badassimpää päähahmoa ei muista peleistä löydy. Bottom line: Yksi PS3:n parhaista peleistä, mutta ei ihan yhtä hyvä kuin edelliset osat.

GOW > GOW II > GOW III


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.03.2010 14:23
Hieno geni tämä, kun pelisarja toisensa jälkeen muuttuu paskemmaksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 21.03.2010 14:51
Hieno geni tämä, kun pelisarja toisensa jälkeen muuttuu paskemmaksi.
Älähän nyt liioittele.
Pelisarjat jotka ovat parantuneet:
Forza -> Forza 2/3
PGR -> PGR4
NHL 0x -> NHL10
Perfect Dark -> Perfect Dark Zero
Street Fighter 2 -> Street Fighter 4

Voin keksiä lisääkin, jos haluat!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.03.2010 17:49
Hieno geni tämä, kun pelisarja toisensa jälkeen muuttuu paskemmaksi.
Ja parhaimmat pelit ovat uudelleenlämmittelyjä (Mega Man 9-10, Pokémonit..).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 21.03.2010 19:15
Hieno geni tämä, kun pelisarja toisensa jälkeen muuttuu paskemmaksi.
Näinhän se menee, ei kyllä paljon jaksa pelailla näitä tämän genin paskavirityksiä. Onneksi on sentään noita shmuppeja boksilla, niitä sentään jaksaa jauhaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.03.2010 22:01
Talotaikurit (http://talotaikurit.mun.fi/)-peli tuli mentyä läpi. Viimeinen taso oli haastava, mutta pääsin senkin. Plussaa musiikeista ja grafiikoista, miinusta pelin lyhyydestä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 21.03.2010 22:57
GOTY.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.03.2010 16:16
Hieno geni tämä, kun pelisarja toisensa jälkeen muuttuu paskemmaksi.
Näinhän se menee, ei kyllä paljon jaksa pelailla näitä tämän genin paskavirityksiä. Onneksi on sentään noita shmuppeja boksilla, niitä sentään jaksaa jauhaa.
Vaikka GoW3 olisi puolet siitä mitä mestarilliset ykkönen tai kakkonen on, puhutaan silti hyvästä pelistä. Tässä genissä on ollut kyllä muutenkin monta videopelin merkkitapausta, joten huonosta genistä ei muutenkaan voi puhua millään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 22.03.2010 16:48
Hieno geni tämä, kun pelisarja toisensa jälkeen muuttuu paskemmaksi.
Ja parhaimmat pelit ovat uudelleenlämmittelyjä (Mega Man 9-10, Pokémonit..).
Tämähän on täysin makuasia. Kaikki ei Pokeista ja Mega Maneista välitä. On nuita loistavia pelejä tullut aikamoisesti, ja kaikki eivät ole edes vanhoja sarjoja (!!1) vaan aivan uusia esim. GeoWit, Butman AA ja vaikkapa Dead Space ja se parhain eli Mass Effectit. Omaan makuun paras uusi lämmittely on ollut helposti Fallout 3, vaikkakaan ei ole originaalien tasoinen. Hankala on vielä alkaa sanomaan onko tämä gen huonompi kuin aijempi kun nythän vasta ne parhaat pelit alkaa tulemaan. Ja tämä tulee siis henkilöltä jonka mielestä viime gen (GC,PS2,Xbox, DC) on se suosikki.

Mutta mitä MINÄ olen viimeksi pelaillut. No sellaista kuin F.E.A.R. 2 Projekti Origiini Xboxilla. Ensimmäinen FEARi oli mielestäni melko hiton hyvä peli, yksinpeli oli ihan ok mutta nettipeliä hakkasin paljon puuceella. Kakkonen parantaakin melkein kaikessa, yksinpeli on HUOMATTAVASTI parempi kuin aijemmassa, pelottelut on parempia ja itse äksöni on toimivampaa. Plussaa myös etteivät ottaneet armoreita ja medkittejä pois, kivan old school verrattuna nykyisiin CoDeihin jne. Mutta huonoin asia on että nettipeli on paljon tylsempi, jos edes ensin löytää matsin. Se tuntuu vaan todella paljon hitaammalta ja paskemmalta kuin alkuperäisen. Mutta kaikkiaan todella hyvä ostos parilla kympillä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 22.03.2010 17:49
Hieno geni tämä, kun pelisarja toisensa jälkeen muuttuu paskemmaksi.
Ja parhaimmat pelit ovat uudelleenlämmittelyjä (Mega Man 9-10, Pokémonit..).
Tämähän on täysin makuasia. Kaikki ei Pokeista ja Mega Maneista välitä. On nuita loistavia pelejä tullut aikamoisesti, ja kaikki eivät ole edes vanhoja sarjoja (!!1) vaan aivan uusia esim. GeoWit, Butman AA ja vaikkapa Dead Space ja se parhain eli Mass Effectit. Omaan makuun paras uusi lämmittely on ollut helposti Fallout 3, vaikkakaan ei ole originaalien tasoinen. Hankala on vielä alkaa sanomaan onko tämä gen huonompi kuin aijempi kun nythän vasta ne parhaat pelit alkaa tulemaan. Ja tämä tulee siis henkilöltä jonka mielestä viime gen (GC,PS2,Xbox, DC) on se suosikki.

Mutta mitä MINÄ olen viimeksi pelaillut. No sellaista kuin F.E.A.R. 2 Projekti Origiini Xboxilla. Ensimmäinen FEARi oli mielestäni melko hiton hyvä peli, yksinpeli oli ihan ok mutta nettipeliä hakkasin paljon puuceella. Kakkonen parantaakin melkein kaikessa, yksinpeli on HUOMATTAVASTI parempi kuin aijemmassa, pelottelut on parempia ja itse äksöni on toimivampaa. Plussaa myös etteivät ottaneet armoreita ja medkittejä pois, kivan old school verrattuna nykyisiin CoDeihin jne. Mutta huonoin asia on että nettipeli on paljon tylsempi, jos edes ensin löytää matsin. Se tuntuu vaan todella paljon hitaammalta ja paskemmalta kuin alkuperäisen. Mutta kaikkiaan todella hyvä ostos parilla kympillä.


Harmaata paskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 22.03.2010 18:13
Kokeilin tuossa muutama päivä sitten oikeen DS:n nettipelejä ihan vain mielenkiinnosta, että löytyykö niistä edes peliseuraa. Suurin vitutus oli alkuun kyllä se, että kun DS ei tue tuota suurinta suojausta mitä kaikki muut laitteet tukee, näinollen piti rebootata kaikki asetukset kun tuo DS:n AOSS asetus sai koko tukiaseman ihan sekaisin. No joo kyllähän tuon lopulta saikin toimimaan, mutta käytännössä ihan turhaan näin vaivaa kun ainoat pelit mistä löytyi pelaajia oli Mario Kart ja Mortal Kombat 3, niin Mortal Kombatistakin vain yksi järkyttävän laginen peli ja jopa yksi lagiton peli jonka hävisin 2 kertaa putkeen perfectinä ja se vastapuolen tyyppi varmaan luuli olevansa hyvä (tai Jari T. Peltonen), kun voitti minut jossain Mortal Kombatissa  8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 22.03.2010 19:32
Kävin tänään ostamassa Killzone 2 pelin gigantista kun halvalla (platina) irtosi.

Tuossa pelatessa rupesin miettimään syitä miksi en ostanut tätä jo viime keväänä julkaisun aikoihin. "mulla on jo CoD:WaW (80€), en miä halua toista räiskintää nyt ostaa, ostan sitten keväällä jonkun mukavan ajelun". Ja ostin Fuelin (70€). Tätä ajatellessani kuului *bling* ja näkökentän oikeaan ylälaitaan ilmestyi "Vitun pässi"-trophyn kuva.

Jos tuosta joku ei vielä tajunnut, minä siis pidän pelistä. Kampanjaa takana pari kolme kenttää, grafiikka hienoa, sotimisessa on menoa ja meininkiä, kerrankin aseet painavat jotakin, ja niissä on vähäsen rekyyliäkin, ja ennenkaikkea se hahmojen liikkuminen ja tekoäly! Killzone 3 sai juuri yhden odottajan lisää.
Katsoo nyt kuinka paljon peli (mahdollisesti) toistaa itseään, mutta juuri nyt olen vakuuttunut. Pakko-ostos, niinkuin joillakin on tapana sanoa :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 22.03.2010 23:38
Kuka maksaa pelistä 70€ saati sitten 80€?! Järjen köyhyyttä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.03.2010 02:59
Pelailin GOWIII:a tänään ekan jumalan tapon verran ja aika perusmätöltä vaikuttaa. Grafiikka on ihan hyvää ja frameratekin vaikuttaa paremmalta kuin demossa. Enää on ongelmana tuo itse pelimekaniikka. Tuntuu vain Bayonetan jälkeen niin paskalta. Dante's Infernon systeemikin tuntuu paremmalta, vaikka onkin alunperin God of Warista apinoitu. Noh, tämmöistä casual mättöähän tämän on, joten eipä sitä mitään kovin syvällistä systeemiä voi odottaakaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 23.03.2010 21:59
God of War III tuli tuossa aiemmin tänään läpäistyä ja olihan se kyllä aika huikeaa settiä. Harvoin tulee vastaan noin viihdyttävää, hiottua ja brutaalia peliä. En minäkään vähästä hätkähdä, mutta paikoin oli kyllä aika rankkaa settiä, hyvässä mielessä tietysti.  ;D  Pitänee aloitella uutta pelikertaa tässä jossain vaiheessa lähiaikoina, että pääsee pelaamaan kaikki huikeat kohtaukset uudestaan.

Omasta mielestäni tämä menee kyllä reilusti edellisten osien ohi  :)


Edit:
Ja pitäisikö GoW-peleille perustaa oma aiheensa, ellei jo ole?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 30.03.2010 13:40
Kannettavan pelattavan puutteessa pyörähti Hotel Dusk käyntiin toista kertaa. Viime läpipeluusta on hetki, ja stoorin yksityiskohdat ovat sopivasti hämärtyneet, joten touhu on taas mielekästä. Mainio peli kyllä, varsinkin näin alussa kun momentumia kerätään aika nopeasti ja ilmassa leijuvat mysteerit kiinnostavat. Muistaakseni loppua kohden peli kuitenkin hieman lässähti, mutta fiilistellään nyt vielä uusiksi ikään kuin puhtaalta pöydältä. Se on myös sanottava, että HD:n OST on yskinkertaisesti upea. Letkeää jazz-tunnelmointia pääasiassa, ja sopii peliin kuin sormi nenään. Pistinkin juuri soundtrackin lataukseen, kun sitä ei olla näköjään levylle asti saatu(shame).

Lisäksi olen aina silloin tällöin päässyt Heavy Rainin äärelle. Eka pelikerta alkaa varmaan olla loppupuolella, ja pakkohan tämä on useammankin kerran vetää läpi, sillä sen verran tuntuu valinnanvaraa olevan. Kiva myös miten raskaita jotkut päätökset oikeasti on, kun hahmoista alkaa välittää. Pidän erittäin paljon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.04.2010 20:55
Need for Speed Shift on todella hieno ajopeli, juuri sopivaa viihdettä odotellessa loppusyksyn suuria racing-pelejä. Ainoa suurempi valittamisen aihe on pelin suppeahko autovalikoima, joissa on paljon sellaisia autoja, joista itse en henkilökohtaisesti välitä. Hienoimmat ajokokemukset syntyvät kun verkkopelissä toisistaan ottaa mittaa tusina heikolla, takavetoisella Datsunilla kurvailevaa suharia. Tälläinen skaba jossakin Span radalla on todella makea koitos.

Toisaalta myös ns. superautot on toteutettu tässä pelissä herkullisesti. Wanhalla Nurburgringillä, Nordschleifen radalla lähes tuhat hevosvoimaa sisällään pitävällä hirviöllä on suorastaan pelottavaa tykittää! Tuntuu kuin tuuli oikeasti viheltäisi hiuksissa. Hienot näkökentän sumennukset ja laadukas 5.1-äänimaailma tukee tätä immersiota erinomaisesti.

Rattiohjain on toki se kuuluisa piste iin päälle. Force feedbackit toimivat hienosti, jokainen pomppu ja kanttare tuntuu hyppysissä. Perän irtoamisen tiestä pystyy pienellä harjoittelulla ennakoimaan täysin ja ajamisesta tulee silloin vaistomaista, palkitsevaa ja äärimmäisen koukuttavaa. Uusin Need for Speed on kaikin tavoin siis erittäin toimiva kilpa-ajopeli.

Ja tämä taitaa olla samalla pelisarjansa kaikkien aikojen paras peli. Tarkoitan, että paluuta aiempien osien arcade-meininkiin ja toisiinsa törmäileviin poliisiautoihin ei ole. Sen verran hienoa menoa tämä tarjoaa.


Gran Turismo 5 tulee varmasti vetämään monella osa-alueella pidemmän korren, mutta paikoitellen Shift on niin huima, että ei tämän yli ihan mennen tullen kävellä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 03.04.2010 23:26
God of Warit kun on nyt pistetty halki poikki ja pinoon, oli aika keksiä jotain muuta pelattavaa. Jotain erilaista. Mietin aluksi että palaisin de Blobin pariin, mutta tämä pelihän oli sitä saman konseptin toistoa, joten en jaksanut sitä tällä erää. Ajattelin että Rabbids Go Home saattaisi ajaa saman asian.

Pelin juonen voi kertoa yhdellä lauseella; jänikset haluavat kuuhun nukkumaan (vissiin niiden koti pelin nimen perusteella), joten heillä on suunnitelmana kerätä rojua niin paljon että saavat kasattua siitä kuuhun asti ylettyvän vuoren. Roinaa kerätään pääasiassa ohjaamalla ostoskärryillä suhaavia jäniksiä. Parin tunnin perusteella tämä ei onneksi ole yhtä itseään toistavaa kuin mitä de Blob tuntuu olevan. Vaihtelua tulee kenttäsuunnittelun lisäksi myös pelimekaniikan saralla. Välillä ajetaan kilpaa konttorityöntekijöitä vastaan ja välillä astutaan suihkumoottorin kyytiin. Lisäksi pelattavuus on yllättävän hyvää. Kontrollit ovat tarkat ja tarpeeksi yksinkertaiset. Ja tähän kun vielä lisätään se fakta että pelin huumori on toimivaa (esim, kauhistunut shoppailija pyytää jäniksiltä armoa vedoten siihen että hänen vaimonsa on melkein raskaana), on todettava että pari kymppiä ei tämän kohdalla ole hukkaan mennyt.

Edit: Voi kiesus että Conduit on paska. Tai tiesin jo että on paska, mutta en osannut arvata että ihan näin paska. Tämä mielipide muutaman yksinpelikentän perusteella ja uskoisin että siihen sitten jääkin. No ehkä tuota moninpeliä tulee vielä kokeiltua. Mielenkiintoisin osuus tässä pelissä on kontrollien säätäminen, joka kieltämättä on kattavasti toteutettu. Kakkonen jää hyllyyn jo tämä kokemuksen perusteella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 15.04.2010 12:05
Halo 2:n hautajaisia vietettiin eilen ja tänään. Alkuperäisen Xboxin Live siis suljetaan tänään. Piti sulkeutua jo kymmenen aikaan, mutta kyllä me vielä yli tunti senkin jälkeen pelailtiin.

Oli kiva huomata miten paljon pelaajia oli tullut hyvästelemään pelin. Pelejä löytyi jokaiselta playlistiltä todella helposti. Vuosien saatossa tuli unohdettua kuinka loistavaa Halo 2:n kenttäsuunnittelu onkaan. Varsinkin epäsymmetriset kentät ovat todella onnistuneita. Kranaattien kimmottamista seiniä ja lattioita pitkin on ollut ikävä. Halo 3:ssa se ei oikein onnistu, koska next-genin tuomat lisäpolygonit on upotettu kenttien "koristeluun". Hyvin pieni asia, mutta muuttaa pelin luonnetta aika paljon. Reachissa on edelleen koristeltuja kenttiä mutta Bungielta on kerrottu, että ulokkeet ja syvennykset peitetään näkymättömällä seinällä. Eli kässyjen kimmottaminen on taas mahdollista.

Muutenkin H2 tuntuu pieksevän isoveljensä lähes jokaisella osa-alueella. Ei ollut aika kullannut muistoja, kyllä se on edelleen hiton kova moninpeli!

(https://www.pelaajalauta.fi/files/103/Random/ifqsew.jpg)


Hyvästi!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 21.04.2010 22:24
Huuuh, After Burner Climax on nopea peli! Naurettavan nopea. Parhaimmillaan ei ole mitään hajua mitä ruudulla tapahtuu, kun jokapuolella on biljardi viholliskonetta joista jokainen ampuu ison kasan ohjuksia, jotka kaikki jättävät komeat savuvanat johon lisätään joko taivaallinen pilviä tai ahtaita kanjoneita. Ihan kirsikkana päälle kaikki liikkuu tsiljoonan kilometrin tuntivauhdilla, taustalla pauhaa loistava buttrock tai sitten ihana  Mega Drive After Burner II-score ja aluksen lukitsemissysteemi kilahtelee tai huutelee 16-bittisesti "fire!" joka sekunti.

Hetken jo ajattelee, että ikä alkaa painaa eikä tälläisiä pelejä pysty enää pelaamaan, mutta oudosti sitä alkaa pelikerrat pitenemään ja pitenemään ja combot kasvamaan. Ja aina jostakin sitä onnistuu avaamaan lisää Ex Optionseja, joita voi halutessaan käyttää mm. isontamaan lukistemistähtäintä, hidastamaan combo-mittaria tai jotenkin muuten hieman helpottamaan peliä. Lopuksi on jotenkin absurdia huomata kaiken sen kaaoksen jälkeen miten pelin läpäisyyn meni noin kymmenen minuuttia.

Hieno, hieno peli! Tuskinpa tämä voittaa pelin pelaamista arcadessa, mutta noin neljän vuoden odottamisen jälkeen on hieno nähdä, että After Burner Climax on vähintäänkin niin hyvä kuin toivoin sen olevan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.04.2010 09:58
Voisko joku jakaa ton After Burnerin mulle ;_;

Itellä ei oo kyllä takaisin annettavaa kauheasti, mutta jos tulevaisuudessa ostan jotain, niin toki laupias samarialainen saa kopiot niistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 02.05.2010 12:27
Eilen tuli kaivettua boxin ratti ja Forza 3 esiin pitkästä aikaa. Kumman hyvin oli näppituntuma säilynyt, joten uraa pystyi jatkamaan ilman kummempia lämmittelyitä. Voisi myös tuota Katalonian GP -rataa alkaa höyläämään, jollain R1 -ajokilla, niin pääsee hyvin ensiviikonlopun formulatunnelmaan. Niin ja voisi koittaa tätä (http://www.katsomo.fi/?progId=37902) piestä jollain viritetyllä Focuksella.  8)

Nyt veljen luokse pelaamaan Monster Hunter Tri:tä cooppina ja GH5:n roudie battlea.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 07.05.2010 12:57
Pokemon HeartGold on ollut työn alla nyt jokusen päivän. Nostalgia on kyllä jotain ihan muuta, kun tunnistaa mestoja ja tapaa unohdettuja pokemoneja. Mä en oo näitä kuitenkaan pelannut sitten vanhan Goldin, ja juuri siihen on (Redin ohella) upotettu eniten aikaa. Saleja on takana vasta kolme, ja tunteja muutama, eli työtä riittää vielä pitkäksi aikaa. Skidinä en ruukannut keräilyä harrastaa koskaan, vaan vedin aina samalla kovalla kuusikolla loppuun asti. Nyt ajattelin kuitenkin viskoa palloja kunnolla, ja aluksi koettaa ainakin kaikki Goldista löytyvät otukset vangita. Vaihtohommista en niin tiedä, mutta kattoos tässä. Myös Pokewalker jäi saman tien laatikkoon lojumaan, en ole käyttänyt vehjettä edes päällä. Mutta jos sillä kerta jotain surffaavia ja ruohoa polttavia pikachuja saa, niin voisihan tuolla leikkiä joskus.

Smuuttia oli se, kun tanssitunnille tuli yks poika Pokewalker lanteillaan breikkaamaan. Heitettiin sitten vähän läppää pelistäkin. Unity!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 09.05.2010 17:55
Sin & Punishment 2. Maineensa veroinen peli, helposti.

Aloitetaanpa vaikka sillä, että pelin kontrolleihin pääsee sisälle Wii Remote + Nunchuk -yhdistelmällä yllättävän kevyesti ja vaivattomasti, mikä taas oli itselleni hyvinkin positiivinen yllätys, sillä odotin tämäntyyppisen pelin vaativan vähintään sen muutaman pelikerran jotta hahmon ohjaaminen sekä vihollisten kärvistäminen elävältä laserpyssyllä tuntuisi mahdollisimman luontevalta. Vaikeustasoista voin sen verran valoittaa, että helpoimmalla vaikeusasteella peli tuntui ainakin itselleni aluksi ihan muikealta, mutta heti kun pelaaminen alkoi vähänkin sujumaan paremmin, niin teki jo mieli vaihtaa normaalille. Oli myös jokseenkin kiva huomata se, miten heti ensimmäinen kenttä toi mieleen ne Contran mahtavat hikikomerokentät (http://img406.imageshack.us/img406/2414/hikikomero.png) ja miten peli sitten aivan yht'äkkiä vaihtuikin seuraavassa kentässä Shoot 'em up (http://img145.imageshack.us/img145/8772/shmup.png) -tyyliseksi räiskinnäksi. Vaikea selittää, mutta uskoisin että itse kukin ymmärtää kun kyseisen pelin saa käsiinsä.

Välivideot tuntuvat hieman irrallisilta - ne vievät vain lähinnä pelin juonta eteenpäin, minkä joudunkin tässä tapauksessa sanomaan yhdeksi pelin heikoista puolista. Muttei kai juonella oikeastaan mitään väliä, koukuttava pelattavuus on se pelastava tekijä ja pelin kantava voima. Myös pelin musiikillinen puoli on niin sopivan ominainen, etten voi muuta kuin hurrata. Tässä on peli, josta en mielestäni missään tapauksessa turhaan maksanut heti julkaisussa suolaista hintaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 12.05.2010 05:55
Voi luoja tuota S&P2:sta on tullut porattua. Koska en keksi tarpeeksi kauniita sanoja tunteitani kuvaamaan, lainaan NeoGAFia (http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=18287068&postcount=78).

Lainaus
I finally got to play the game in a non work related setting.

9 hours later I need to take a shower and I don't really know where I am.

HOLY FUCKKKKKKKKKKKKKKKK

I thought Uncharted 2 was going to be this year's thrillride game to play, but man, I was wrong. I was way wrong. Sin and Punishment 2 grabs a hold of your dick and won't let go until it's done with you. Every level is just jam fucking packed with the coolest shit you will see in a game this year, maybe even this decade (lol, sure why not?). Just when you thought Treasure has run out of ideas, they totally fucking flip the switch and say "oh yeah, now you've gotta do THIS crazy shit!" and you're like "FUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUCKKKKKKKKKKKKKKK!!!!!" but somehow you make it through and you are left for only a brief moment thanking your lucky stars until shit goes absolutely nuts again.

Every encounter in this game, EVERY SINGLE ONE, is just so fucking clever. Fuck, I mean levels 3 4 and 5 may be my favorite levels in any game ever. 1 and 2 are awesome, but they are like the appetizer to the biggest, juiciest prime rib you will ever eat.

I just put the controller down, I can't really form a complete sentence, I wish I could spoil it all butttt ffuuuuuuck this game is soooooooooooooooooooooo gooooooooooooooooooooooooooooooood.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 17.05.2010 03:25
3D Dot Game Heroes tuli sitten saatua vielä täksi viikonlopuksi! Dotnian maaperää onkin kulutettu nyt päälle kymmenen tunnin ajan, ja palikoiden lisäksi mielessä pyörivätkin kohtalaisen ok-fiilikset. Zeldaltahan tämä odotetusti tuntuu ja hyvin todennäköisesti se tulee sitä myös ihan alusta loppuun olemaankin, mutta harvemminpa moinen peli-intoa kuitenkaan tuhoaa. Itse asiassa vanhemman koulukunnan Zeldoja on välillä tullut vähän jopa kaipailtuakin.

Kaikkea ei tosin onneksi Zeldoiltakaan täysin lainata, vaan erityisesti sydäntäni ovat päässeet lämmittämään miekkojen ympärille rakennetut ideat. Aluksi vain humoristisista syistä lisätyiltä tuntuneet jättimäiset sapelit ovat todella tyydyttäviä käyttää, miksi myös rahat lahjoitetaan mieluusti asesepälle aina tilaisuuden tullessa, jotta miekoista saataisiin vain entistäkin jumalallisempia. Suuri osa niin sanotussa overworldissa vietetystä ajasta meneekin vastustajia nöyryyttäessä varsin hauskan lyömismekaniikan siivittämänä, mutta kyllästymisen välttämiseksi erityisesti temppeleissä tilannetta vielä onneksi tasoitetaan hieman. Pienikin isku sankariin vaikuttaa nimittäin myös miekkaan, joka heti pelaajan ottaessa osumaa muuttuu huonoimmassa tapauksessa lähes käyttökyvyttömäksi kepukaksi. Aggressiivisten vihollisten täyttämissä ahtaissa käytävissä onkin näin ollen pakko edetä jopa vähän varoen, mikä muokkaa mukavasti pelitapaa paikoin.

Ikävästi miekkaleikit jäävät kuitenki pelin ainoaksi suuremmaksi valopilkuksi. Monet elementit ovat kopioitu vanhoista Zeldoista eikä 3D Dot aina tee tätä edes kovinkaan tyylikkäästi. Muun muuassa valtaosa subweaponsseista on mielikuvituksettomasti otettu toimintoineen suoraan Nintendon kulttisarjasta, eivätkä temppelitkään tunnu kovinkaan kutsuvilta. Itse asiassa temppelit koostuvat aina samoista neliskanttisista huoneista ainoiden erojen ollessa vain vihollisissa ja muutamassa esteessä. Myöskin pomotaistelut ovat hieman tylsiä, sillä näiden voittaminen ei vaadi edes vähäistä lisätavaroiden käyttöä, vaan ainakin toistaiseksi jokainen on hoidettu pääosin miekkaa viuhuttamalla. Sentään mistään kakkukävelystä ei ole aina kyse.

3D Dotin kohdalla olisinkin toivonut kehittäjien olleen rohkeampia. Toki on jo kova veto lähteä tekemään näin retrohtavaa peliä, mutta vitsikkyys ja suorat lainaukset parin jipon rinnalla eivät tee pelistä järin erikoisen tuntuista. Mukaan oltaisiin ehdottomasti kaivattu jotain massiivisempaa. Nyt jopa vähäiset minipelit ovat tavattoman tylsiä, joten kantavaksi voimaksi jäävät vain zeldamaisuus ja miekkasysteemi, jotka kyllä toimivat, mutta eivät käytä aivan täyttä potentiaaliaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 21.05.2010 19:53
Pelasin tänään Googlen etusivua! Wakawaka!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 26.05.2010 23:29
Sin & Punishment 2 läpi Normalilla. Tämä nyt on vain yksi monista peleistä, ei kyllä tarvitse kenenkään sanoa enää yhtään mitään Wiin pelivalikoimasta tämän kesän jälkeen.


On ihan uskomatonta miten se Treasure osaakin. Pojat hallitsee aivan suvereenisti 2D:n lisäksi myös 3D-pelit, S&P2:ssa on niin naurettava määrä vaihtelua sekä designin että pelattavuuden suhteen, että tästä olisi helposti saanut pumpattua kolmekin peliä ulos. Mutta sen sijaan että jotain hyvää ideaa käytettäisiin (normaaliin tyyliin) yhden kentän verran, onkin yhden kentän sisällä niin monta täyskäännöstä temmon ja toiminnan suhteen, että et edes tiedä mitä peliä pelaat parhaillaan. Ja pisteet toki myös 2D ammuskuvioiden käyttämisestä kolmiulotteisessa pelissä. Ja niitä pomoja lykätään noin viisi per kenttä, ihan älytöntä.

Niin paljon vaihtelua, niin tyydyttävää räiskintää. Genrensä paras, piste.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 27.05.2010 09:06
Kaksinpeli tuossa on tosin pieni pettymys. Pelasin tuota AMOn pikkujouluissa viime vuonna melko pitkälle kahdestaan niin että itse ohjasin pääasiassa kakkospelaajan kursoria. Niin, kakkospelaaja ohjaa pelkästään toista kursoria. Varsinkin pomotaistelut ovat kakkospelaajan näkökulmasta todella tylsiä kun mitään muuta ei tarvitse tehdä kuin pitää kursoria heikon kohdan päällä. Vielä kun ampumisefektit ovat kakkospelaajalla mitättömät - ääntä ei juurikaan lähde ja visuaalinen efekti on olematon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 27.05.2010 19:26
Sin & Punishment 2 läpi Normalilla. Tämä nyt on vain yksi monista peleistä, ei kyllä tarvitse kenenkään sanoa enää yhtään mitään Wiin pelivalikoimasta tämän kesän jälkeen.


On ihan uskomatonta miten se Treasure osaakin. Pojat hallitsee aivan suvereenisti 2D:n lisäksi myös 3D-pelit, S&P2:ssa on niin naurettava määrä vaihtelua sekä designin että pelattavuuden suhteen, että tästä olisi helposti saanut pumpattua kolmekin peliä ulos. Mutta sen sijaan että jotain hyvää ideaa käytettäisiin (normaaliin tyyliin) yhden kentän verran, onkin yhden kentän sisällä niin monta täyskäännöstä temmon ja toiminnan suhteen, että et edes tiedä mitä peliä pelaat parhaillaan. Ja pisteet toki myös 2D ammuskuvioiden käyttämisestä kolmiulotteisessa pelissä. Ja niitä pomoja lykätään noin viisi per kenttä, ihan älytöntä.

Niin paljon vaihtelua, niin tyydyttävää räiskintää. Genrensä paras, piste.

Aamen :lol:
Kaksinpelin puutteellisuus ei yksinkertaisesti jaksa harmittaa, kun peli tarjoaa sellaista tykitystä johon ei törmää edes isojen poikien konsoleilla. Hillitöntä miten ohjauskin säilyy kokoajan samanlaisena, vaikka kamera pyörii ja zoomailee välillä aivan mielivaltaisesti kohtauksesta toiseen eikä silti kertaakaan tunne olevansa hukassa laserhelvetin keskellä. Ohjauskin on sitä luokkaa, että tämä peli yksinään oikeuttaa Wiin olemassaolon - ei tätä yksinkertaisesti voi kuvitella pelaavansa muulla kuin Wiimote+nunchuck kombolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 27.05.2010 19:39
Ohjauskin on sitä luokkaa, että tämä peli yksinään oikeuttaa Wiin olemassaolon - ei tätä yksinkertaisesti voi kuvitella pelaavansa muulla kuin Wiimote+nunchuck kombolla.

Tämä.

Aloitin pelaamaan Classic Pro -ohjaimella, ajatellen että kyllähän se perinteinen ohjain on parempi tällaisissa perinteisissä peleissä. Totesinkin olevani aivan väärässä kun vaihdoin wiimoteen. Kyse ei ole pelkästään siitä että tähtäys on nopeampaa ja tarkempaa, vaan myös siitä että se tuntuu niin luonnolliselta, ollen täysin irrallaan liikkumisesta. Tätä kieltämättä hieman kankea genre oikeasti kaipasi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 30.05.2010 20:18
Kaivoin vasta nyt Wiin Brawlin esiin (moninpeliä tullut ennenkin tietty vähän pelattua) ja aloitin tosissani pelaamaan. Aloitin tarinamoodin kaksinpelinä kun pitää saada hahmoja ja muuta sälää auki. Nyt haluaisin tietää, onko joko mahdollisesti tehnyt tämän moodin yhdessä iltapäivässä? Miten se voi olla niin järkyttävän huono kaikella mahdollisella tavalla? Enkö vaan tajua?

Muuten olen ihan tykännyt pelata kavereiden kanssa perusmättöä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 30.05.2010 21:10
Aloitin tarinamoodin kaksinpelinä kun pitää saada hahmoja ja muuta sälää auki. Nyt haluaisin tietää, onko joko mahdollisesti tehnyt tämän moodin yhdessä iltapäivässä? Miten se voi olla niin järkyttävän huono kaikella mahdollisella tavalla? Enkö vaan tajua?

Ei Subspace Emissary nyt varsinaisesti lyhyt ole, mutta en tiedä mitä tarkoitat iltapäivällä.

Mutta pelkästään välianimaatiot ovat sellaista parhautta että pari kehnompaa tasoloikkakohtaa kestää kyllä. Hyvää tavaraa kaikin puolin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 30.05.2010 22:22
Taisi tulla lukuvirhe, tai toisaalta Tuulistin typo saattoi aiheuttaa sekaannuksen. Hänhän kysyi, että onko joku tehnyt ko. moodin iltapäivässä, viitaten pelin tekijöihin ja ilmeisesti moodin huonouteen. Itse kyllä tykkäsin ja kaverin kanssahan tuo oli ihan mukavaa. Ei tietenkään normitappeluja voita. :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 30.05.2010 22:33
Niin siis tarkoitin onko joku "tehnyt" tuon tarinamoodin Nintendolla lyhyessä ajassa tai jotain. Minusta se on aivan järkyttävä kaikella mahdollisella tavalla enkä tykkää edes välianimaatioista vaan ne ovat randomeja ja visuaalisesti tylsiä kuten koko moodi - mielestäni. Jos tämäkin osuus on kollektiivisen fanikannan mielestä huippulaatua niin ei auta kun taas todeta että en vaan tajua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 30.05.2010 22:41
Onhan se monella tavalla parannus muihin tappelupeleihin, joissa tarjotaan ~10 samanlaista tappelua ja sitten stilleistä koottu välipätkä.

Näin siis ottamatta kantaa Brawlin yksinpelin mielekkyyteen (jota en siis kymmentä minuuttia enempää ole pelannut).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 31.05.2010 11:34
Nyt kun taas on Wii hollilla, niin päätinpä hommata sen New Super Mario Brossin. Vaikeustasoa ei ole lainkaan ja kaikki voi juosta täysillä läpi, mutta pakko myöntää, että onhan se hemmetin hauska peli nelinpelillä. Täys tappeluhan tuon parissa tulee muutamassa minuutissa.  Parasta on kuiten se, että joku persjyrä on väsännyt kenttäeditorin tuohon ja sitten pelauttaa kavereilla itsetehtyjä kenttiä. On tullut tehtyä muutamia uskomatton härskejä kenttiä.  :lol:
(http://img96.imageshack.us/img96/7559/kuva1k.jpg)



Jenkkiversiota Mario galaxy 2:sta on tullut aloiteltua myös, mutta en ole kuin muutaman Galaxyn ehtinyt pelata läpi. Ihan hyvältä vaikuttaa, vaikka mitään tajunnanräjäyttävää ei ole vielä vastaan tullutkaan. Mukavan pirteää meininkiä kuitenkin jonkun Fallout 3:n harmaiden luolien jälkeen.





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 31.05.2010 11:38
Se brawlin yksinpeli oli huonompi kuin Tekken kutosen...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 07.06.2010 22:59
Peace Walkeria. Tossa on jo nyt yhden illan pelaamisen jälkeen ollut enempi gameplayta kun nelosessa yhteensä. Co-oppina vedettiin ~5 tuntia putkeen, mikä tulee varmaan aika monelle olemaan harvinaista herkkua, online co-oppia tässä ei minun tietääkseni edes ole? On se vaan niin helvetin siistiä mennä tainnuttamaan pahaa-aavistamaton vartija, jota toinen pelaaja ensin häiritsi koputtamalla seinään. Tässä on vähän simppelimpää recruittaus ja värväytyneiden hallinta, mitä se Portable Opsissa oli, hyvä vaan. Gameplayta minä haluan, GAMEPLAYTA. Sitä tämä tarjoaa ja paljon. Juoni? Ei mitään erikoista, enkä edes kaipaa. MGS ei enää nelosen jälkeen kiinnosta juonen osalta pätkääkään. Ylihuomenna uudet sessiot ja ehkä vielä torstaina, ennen kuin timesinkki nimeltä Galaxy 2 saapuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 10.06.2010 19:11
Ostin tiistaina Bad Companyn ( juu, ykkönen ) ja ilahduin kun huomasin, että sitä pelataan vielä netissä. Luulisi kakkosen jo syrjäyttäneen sen.
Peli on kyllä hassun viihdyttävä. Oli myös ihan kiva huomata, että osa taidoista demosta joskus pari vuotta sitten (?) oli tallessa, ja pyörin siellä
kolmen parhaan joukossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.06.2010 23:13
Galaxy 2:sta 11 tähteä ahmasin heti kun töistä pääsin. Mahtava peli; heti huomenna lisää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 13.06.2010 15:44
Tuli vihdoinkin laitettua Wii:hin johdot kiinni ja avattua muoveissa makaillut Mad World, 30 minuuttia jaksoin pelata. Vaikutti ihan hyvin tehdyltä peliltä. Tyylikäs, kontrollit toimi, musiikki kuunneltavaa, mutta ei mitään ihmeellistä imua aiheuttanut.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 13.06.2010 18:20
Argh, Soul Silver= Lake of Rage ( indeed ) = vesisokkelo= Magikarpeja joka viides sekunti= ärsyyntynyt minä.


Jäännyt täysin silti olen kyllä koukkuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 14.06.2010 00:38
Ykkös-Halon co-oppia legendaryllä. Edelleenkin täyttä timanttia. Niitä pelejä, jonka toivoisi pystyvän pelaamaan ensimmäistä kertaa uudelleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 14.06.2010 01:13
Ykkös-Halon co-oppia legendaryllä. Edelleenkin täyttä timanttia. Niitä pelejä, jonka toivoisi pystyvän pelaamaan ensimmäistä kertaa uudelleen.

:')


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.06.2010 15:20
Final Fantasy XIII.


Jokainen huoneessa istuja teki uudet naamapalmu-kombot. Dialogi, hahmot ja niiden vaatteet... mihin helvettiin se budjetti meni?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.06.2010 14:43
BlazBlueta testailin hieman. Aivan kauheaa animepaskahahmosuunnittelua, mutta mättöpelinä vaikuttaa ihan hyvältä. Ei vain ole oikein mitään toivoa pelailla netissä, kun tuo ei mikään suosituin peli ole. Varsinkaan boxilla ja Euroopassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 17.06.2010 19:17
Ostin eilen Tenchu: Time Of The Assassinsin PSP:lle kahdellakympillä.


Kauheeta paskaa koko peli, ja minä olen vielä HC Tenchu fani. Pelin luulisi olevan herkkua, tai ainakin viisi pelattavaa hahmoa luulisi takaavan sen
tällaiselle fanille, mutta ei. Pelin kontrollointi on kankeaa, mistä kiitos kuuluu PSP:n yhdelle analogitatille. Siitä myös johtuu, että pelissä ei pysty kääntämään kameraa lähes ollenkaan jos ei pysähdy paikoilleen. Tätä vielä avittaa perkeleen sumu tai jotain sinne päin olevaa, minkä vuoksi
hahmo ei näe paria metriä edemmäs.


Jostain syystä peli on silti koukuttava, ja tulen pelaamaan sen kaikilla hahmoilla läpi, joskin vain tarinan vuoksi ( jatkuu Tenchu 3 jälkeen ).
Tämän pelin voi kuvata hyvin seuraavalla lauseella '' Toilet paper !? Noooooooooooooo! '' .


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.06.2010 23:07
Kesäkuu on mennyt ja menee niin vahvasti reissun päällä, ettei kotikonsolin edessä ehdi paljoa istua. DS ja pääasiassa Pokemon HeartGold ovat siis olleet kovassa käytössä. Tunteja lasissa jo yli 70, mikä taitaa olla pikkuhiljaa eniten mitä yhteen peliin olen koskaan laittanut. Ainakaan ilman lukuisia läpipelaamisia. Onneksi en ole koskenut sarjan peleihin sitten alkuperäisen Goldin, joten homma on tuntunut sopivassa suhteessa tutulta ja tuoreelta, eikä väsähtämistä vielä ainakaan näy. Todennäköisesti elukoiden keräily ja lukemattomien salaisuuksien etsiminen jää jossain vaiheessa kuitenkin kesken, mutta toistaiseksi yritän pitää sen mentaliteetin, että kerrankin mentäisiin edes jotakuinkin loppuun asti. Kattoos ny.

Vaihteluksi pelasin kuitenkin tänään bussissa myös Quendania. Ykköstä siis. Jäi aika nopsaan aikanaan kesken, kun EBA toimi mulle paljon paremmin, mutta ihan hauskoja biisejä tässäkin kuitenkin on, ja nyt pitkästä aikaa freesasi kiskata yhden vaikeusasteen verran peliä eteenpäin.

Portable is the shit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 18.06.2010 10:19
Otan sanani takaisin tuosta Tenchusta. Peli on ihan ok hiiviskelypeli, kunhan tottuu kontrolleihin ja siihen joka puolella olevaan
mustaan taustaan. Graafisesti peli on kyllä aika huono, jossei nyt ota huomioon välinäytöksiä. Kaikki maastot on lähes saman näköisiä.


On se kyllä kumma, kun yhden hahmon tarinassa on vain yksi bossi, ja toisen hahmon tarinassa lukuisia. Bossit ovat mukavan haastavia myös.
Tykkäävät suojata kyllä vähän liikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 21.06.2010 18:18
Pokeliiga SoulSilverissä läpi! Aika helppo oli kyllä. Ekalla kerralla läpi ihan ok levellisillä pokeilla.

Nyt Kantoon!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 21.06.2010 20:50
Pokeliiga SoulSilverissä läpi! Aika helppo oli kyllä. Ekalla kerralla läpi ihan ok levellisillä pokeilla.

Nyt Kantoon!
Mistäs tuon SoulSilverin ja HeartGoldin saisi halvalla? Kolmen viikon päästä koittaa intti ja haaveilin, että kaverin kanssa hommattaisi kyseiset pelit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 21.06.2010 21:18
Pokeliiga SoulSilverissä läpi! Aika helppo oli kyllä. Ekalla kerralla läpi ihan ok levellisillä pokeilla.

Nyt Kantoon!
Mistäs tuon SoulSilverin ja HeartGoldin saisi halvalla? Kolmen viikon päästä koittaa intti ja haaveilin, että kaverin kanssa hommattaisi kyseiset pelit.
Et ainakaan kaupasta. Netin kauttakaan en usko, että kovin halvalla lähtisi. Aika uusia pelejä katos.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 22.06.2010 00:18
Ei noita pokemoneja kyllä mistään kolmea kymppiä halvemmalla löydä edes käytettynä  :/ Itse taisin maksaa 40€ omasta Soul Silveristäni tässä viime viikolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shiranui - 24.06.2010 11:55
Pitkään aikaan ei ole mikään muu peli koukuttanut yhtä paljon kuin Heavy Rain. Tarina piti otteessaan loppuun saakka, enkä ehtinyt tylsistyä kertaakaan pelin episodimaisen luonteen ansiosta. Hahmon ohjaus tosin tuntui välillä melko kankealta, ja näppäin-kombinaatiot vaikuttivat ajoittain mahdottomilta. Sormet meinasivat mennä välillä solmuun, mutta kyllä ne loppujen lopuksi onnistuivat tarpeeksi monen yrityksen jälkeen. Saa nähdä, miten ohjaus tulee toimimaan Move -ohjauksella (http://www.youtube.com/watch?v=kKzj_M19Kmk).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.06.2010 12:13
Pitkään aikaan ei ole mikään muu peli koukuttanut yhtä paljon kuin Heavy Rain. Tarina piti otteessaan loppuun saakka, enkä ehtinyt tylsistyä kertaakaan pelin episodimaisen luonteen ansiosta. Hahmon ohjaus tosin tuntui välillä melko kankealta, ja näppäin-kombinaatiot vaikuttivat ajoittain mahdottomilta. Sormet meinasivat mennä välillä solmuun, mutta kyllä ne loppujen lopuksi onnistuivat tarpeeksi monen yrityksen jälkeen. Saa nähdä, miten ohjaus tulee toimimaan Move -ohjauksella (http://www.youtube.com/watch?v=kKzj_M19Kmk).

JASON! JASOOOON! JASOOOOOOOOOOOON!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 24.06.2010 20:50
Eka sali Kantossa nyt läpi. En olisi päässyt ilman Lugiaa ja Earthquakea. Ihan mahtavat fiilikset tiukan matsin jälkeen. No, sain ainakin varmuuden, että pitää kouluttaa pokemonien tasoja vähän lisää, viitenkymmeneen ainakin.

Bioshockin korkkasin eilen, olihan se istunut hyllyssänni jo tovin. Onhan se aika tunnelmallinen räiskyttely. Penteleen koukuttava. Rahaa ei ollut alussa paskaakaan, mutta nyt sitä on maksimimäärä koko ajan, ja en halua tuhlata sitä jos ei tarvi. Pelissä on myös mahtava haulikko, joskin luodit ovat vähissä jossei niitä sitten osta lisää....mitä en tee ( ainakaan vielä )! Tämä tulee myös henkilöltä, joka yleensä vihaa haulikoita peleisssä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 26.06.2010 23:59
Bioshock nyt läpi. Tunnelma latistui hieman loppu vaiheissa, kun niitä vihollisia tuli joka nurkan takaa. Viimeinen bossikin oli läpihuutojuttu.
Pelastin kaikki Littla Sistat, ja loppu oli ( kait ) sen arvoinen. Joku kerta pitää pelata toisinpäin, nirhaten ne kaikki!......vaikka ne ovatkin niin söpöjä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.06.2010 00:22
BioShock on kyllä upea peli, mutta tykkäsin silti paljon enemmän kakkosesta. Tiedä sitten johtuiko siitä, että Big Daddylla pelaaminen (pora, oh mi god!) oli vain yksinkertaisesti munakkaampaa. Pelissä oli myös paremmat lopetukset mielestäni. Suosittelen kokeilemaan, mikäli ykkösestä pidit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 09.07.2010 00:13
Assassin's Creed II:sta on tullut hiukan pelailtua. Vaikuttaa alun perusteella selvästi paremmalta kuin ykkönen, mutta yksi asia silti askarruttaa kovasti. Miksei Ezio juokse automaattisesti vaan pitää hölmösti pitää sekä oikea liipaisin että A pohjaan painettuina että saa kaveriin liikettä. Suurimmaksi osaksi kun kuitenkin tulee liikuttua kattoja pitkin ja vain kunnon juoksusta Ezio osaa hypätä kunnolla katon reunalta toiselle. Tuo oikeata liipaisinta pohjassa pidettäessä tapahtuva "hölkkäys" voisi olla ihan hyvin se normaali liikkumistapa ja sitten A:lla saisi kunnon juoksun aikaan ja liipaisin olisi kävelyyn?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 12.07.2010 16:39
Starcraft II:sta pelaillut kuukausikaupalla ja tässä taitaa olla peli, jonka ansiosta ei enää muita pelejä tarvitse ostaa. GG.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 12.07.2010 20:57
Starcraft II:sta pelaillut kuukausikaupalla ja tässä taitaa olla peli, jonka ansiosta ei enää muita pelejä tarvitse ostaa. GG.

Eikös se ole Starcraft 1 paremmilla graffoilla?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Melfice_ - 12.07.2010 22:28
Sehän riittää.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.07.2010 11:52
Eikös se ole Starcraft 1 paremmilla graffoilla?

Eihän se.


Sehän riittää.

En ole korealainen, joten on kivaa, ettei jokaista rakentajaa tarvitse erikseen käskyttää tekemään asioita. Siltikin, aika paljon tässä joutuu toimintoja tekemään verrattuna muihin nykyisiin RTS peleihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 14.07.2010 10:52
Crackdown 2 on "parhautta". Ei muuta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 21.07.2010 09:45
Tuli jo muutama kuukausi sitten hankittua Wiille The Conduit. Se jonka luvattiin ja on puhuttu olevan ihan ok ja jolle IGN antoi 8,6 pelaaja 5 ja näkyi metacriticissä jopa 91 arvostelukin. Nyt viimein tämän pelin korkkasin ja odotin varsin elokuvamaista ja sanoisiko "playstationin ja xboxin kaltaista menoa". Mutta herranen aika kun peli onkin paska. Tai no...ehkä paska on liioiteltu, mutta ainakin huono on ansaittu arvosana. Maisemat toistavat itseään niin että meinaa eksyä, ruudunpäivitys tahmaa ja Wiimote ohjaus lagaa. Tähän vielä lisäksi itseään toistava touhu ja huvittavan kuuloinen dialogi (mikä nyt on loppujen lopuksi aika normaaliakin näissä), niin en oikein keksi syytä miksi aukaisisin Wiin enää tämä peli sisässä...No, en tästä kyllä tainnut kuin 10€ kärsiä, joten tulihan testattua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.07.2010 12:31
Vapaa viikonloppu, ja rahat lopussa, eli ei varmaan paljoa tule minnekään lähdettyä. On siis täydellinen hetki aloittaa jo kauan mielenpäällä kutkutellut Subsistence-läpipeluu. Siitä olisi tarkoitus jatkaa Metal Gearien kautta MGS ykköseen ja kakkoseen, molempien viime-pelikerroista kun on kulunut liikaa aikaa.

Bring on the Snake!


EDIT. MGS3 on lähtenyt reippaasti käyntiin, ja vapaa kamera palkitsee kyllä suunnattomasti. Muuten alku on ollut vähän nahkea, kun ei Snakulin puikoissa ole tosiaan ollut pitkään aikaan. Hälytyspaniikkia pukkaa. Vaan jospa tämä tästä rauhottuisi.

On another note, aloitin myös viimein jo vuodenvaihteessa ostamani Machinariumin, ja kuten arvelinkin, on peli sangen hieno. Nokkelat pulmat ja puzzlet sekä upea graafinen toteutus vievät jo pitkälle, ja kun kevyt ja mukavan viattomalla otteella tehty stoorilainikin hymyilyttää ajoittain, ei kehtaa valittaa. Näillä eväin jatketaan vapaata viikkoa, ellei sitten aurinko jossain vaiheessa pakota pihalle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 08.08.2010 01:38
Itsellä ollut peluussa indie-helmiä tässä lähiaikoina.

Limbo

Maanmainio puzzle, jonka tunnelma on todellakin hyytävä. On pari kertaa tullut hätkähdettyäkin. Mainio peli, tosin pari kertaa puzzle-hankaluuksia on tuottanut se, etten ole erottanut mikä on taustaa ja mikä oikea objekti. Kuitenkin tätä on tullut odotettua jonkin verran, enkä varsinaisesti kadu ostosta. Vähän enemmän tunnelmaa olisi voinut vielä olla koska se on kuitenkin pelin valttikortti, mutta on sitä silti rutkasti vaikka vähän nalkutinkin. Ei todellakaan ole kaikkien peli, mutta itse pidän.

Machinarium

Yyberhienosta viiden dollarin alennusmyynnistä napattu Machinarium on kyllä tähän mennessä vakuuttanut. Pelin grafiikat ovat aivan uskomattomat, musiikit ovat todella sopivat ja pelin yleinen tunnelma on todella sympaattinen ja mielestäni peittoaa Limbon fiiliksen. Itse en ole mikään nero puzzleissa, mutta onneksi walkthroughiin ei ole tullut tartuttua kuin kerran. Tässäkin kohdassa olin itseasiassa tismalleen oikein päätellyt, mitä pitää tehdä mutta koska seisoin väärässä kohtaa (objektin edessä enkä vieressä) niin se ei antanut minun tehdä sitä; siksi en varsinaisesti kadu vilkaisua walkthroughiin, joka muuten on aika oivaltavasti toteutettu. Laatupeli ainakin tähän asti!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Zuor - 12.08.2010 01:50
StarCraft II:sta on tullut pelailtua nyt viimeset pari viikkoa. Huikea peli eikä kyllä ihan heti ole kyllästymässä. Melkein tekisi mieli pistää Wii ja 360 myyntiin ku ne luultavasti pölyttyvät vain hyllyssä vielä pitkään.  :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bill Duke - 12.08.2010 07:23


Limbo

Maanmainio puzzle, jonka tunnelma on todellakin hyytävä. On pari kertaa tullut hätkähdettyäkin. Mainio peli, tosin pari kertaa puzzle-hankaluuksia on tuottanut se, etten ole erottanut mikä on taustaa ja mikä oikea objekti. Kuitenkin tätä on tullut odotettua jonkin verran, enkä varsinaisesti kadu ostosta. Vähän enemmän tunnelmaa olisi voinut vielä olla koska se on kuitenkin pelin valttikortti, mutta on sitä silti rutkasti vaikka vähän nalkutinkin. Ei todellakaan ole kaikkien peli, mutta itse pidän.

Hyvä peli tosiaan oli, mutta jälkeen päin ajatellen ei kyllä sen 1200 pisteen arvoinen. Peli kun on niin harmittavan lyhyt.

Nyt on tullut pelattua eniten uutta Xboxin Castlevaniaa, johon olen kyllä ollut paljon tyytyväisempi. Sehän on kuin sekoitus Castlevaniaa ja Diabloa. Kuusi linnaa pelattavana enintään viiden kaverin kanssa co-oppina. Toki voi pelata myös yksin, mutta moninpelissä piilee tämän pelin suola.  Kolmestaan ollaan kavereiden kanssa jauhettu päivittäin viikon verran ja eilen meni hardilla läpi ensimmäisen kerran. On se kyllä kumma homma, että jos peliin laittaa edes jotenkin toimivan loot-systeemin niin siitä saa revittyä iloa pidemmäksikin aikaa.

Nyt pitää odottaa väistämätöntä DLC-virtaa ja katsoa minkä hintaisia uudet chapterit ovat. Jos ovat hyvin hinnoiteltuja niin mielelläänhän tuohon ostaa vähän lisää pelattavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 12.08.2010 07:47
Jes enpä ole itsekään muihin peleihin koskenut SCII:sen julkaisun jälkeen. Kampanja oli mitä oli, mutta moninpeliin ei voi kyllästyä. Matchmaking on toimiva ja perseilyäkin voi harrastaa jossain kahdeksan pelaajan mätöissä, jos 1v1 alkaa pelottamaan.

Harmittaa vaan kun ostin collectors editionin. Haluaisiko joku ostaa sen ilman pelilevyä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 16.08.2010 18:13
Matkalla olen pelannut Prinny: Can I really be the hero? -peliä. Liian vaikeaa minulle. Olen yhtä hyppyä yrittänyt tehdä kohta kaksi tuntia eikä onnistu. Läpi sentään pelasin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.08.2010 18:27
Fallout 3 maistuu vaan koko ajan paremmalta ja paremmalta. Pelin avoin maailma on massiivinen. Ei ainoastaan sen fyysisen koon vuoksi, vaan siksi että se on täynnä yksityiskohtia ja sisältöä. Välillä maaston karuus ja harmaus tosiaan alkaa väsyttämään, mutta ainakin peli on tyylilleen uskollinen. Kontrastia lokaatioiden välillä on ollut useinmiten juuri sopivasti.

Olisin ehkä kuitenkin toivonut että hahmon kehitys olisi painottunut enemmän varustukseen ja aseistukseen. Nyt aseiden vertaaminen statsien perusteella on varsin hankalaa, muista varusteista puhumattakaan. Nyt tärkeintä on ollut kehittää vain itse hahmoa ja aseita käytetään sen mukaan mitä on saatavilla. Hahmon kehitys onkin enemmän perinteiseen rpg:hen pohjautuva, vaikka kyseessä onkin täysiverinen action rpg.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 27.08.2010 11:23
Kiitos vapaapäivän ja Giant Bombin, viime yö meni pelatessa. . . Quakea.

Tai oikeastaan viime yö meni katsellessa Quaken consolea odotellen, että Giant Bombin serverille tuli tilaa ja Giant Bombin Quake-streamia. tuli sitä päästyä muutamaan mappiin mukaan ja en voi sanoa muuta kuin, että QUAKE. ON. LOISTAVA. PELI. Tuli heti mieleen yläasteen atk-tunnit, jotka ainakin ekana vuonna tuli vietettyä pelkästään Quaken seurassa.

(ei joku haluaisi tehdä Pelaajalauta-serveriä? iski jonkinlainen Quake-kuume ja se iski kovaa. jotain uskomattoman hypnoottista rocket launcherin räjähdyksissä ja kuolonkorinoissa on)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.08.2010 12:42
StarCraft II:ssa on se seitsemän tunnin triali menossa, kun tyttöystävä on ihan koukussa tähän (rts-fani pitkän ajan takaa) eikä anna rauhaa ennen kuin näen pelin parhauden. :P Strategiamätöt eivät ole olleet mun juttu, ja WarCraft kakkonen taitaa olla niitä ainoita, joista olen koskaan oikeasti innostunut. Tiedä sitten mikä siinä oli, mutta tuota tuli aikanaan pelattua paljon. SC:tä ei ole vasta kuin pari tehtävää takana, eli ei tässä vielä oikean pelin makuun ole oikein päässyt, mutta vaikuttaa kyllä kieltämättä hyvältä. Ja mitä nyt katselin jotain myöhempiä tehtäviä, niin kiitettävästi vissiin vaihteluakin luvassa. Katsellaan miten se nappaa.

Lisäksi töräytin R&C: Tools Of Destructionin läpi. Alku lähti kyllä tosi nahkeasti liikkeelle, kun peli ei jostain syystä kiinnostanut yhtään. Jollain lailla aika hengetön tekele verrattuna vanhempiin osiin. Loppua kohden homma alkoi onneksi toimia, ja oli ihan kivaa, mutta odotan kyllä A Crack In Timelta paljon enemmän. Sen takia tuo oikeastaan tulikin pelattua ensin alta pois, tavan vuoksi. Myös suomen kieli näissä peleissä on nyt nähty, ja vastedes pysyn englannissa, jos vain mahdollista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 28.08.2010 20:13
Nyt on Fallout 3:sta tullut noin 3h pelailtua. Maistuu kyllä erittäin hyvin toistaiseksi. Maailma on käsittämättömän laaja ja tutkittavaa riittää loputtomasti. Toistaiseksi olen ehtinyt tsekkailla Megatonin lähiympäristöä ja käydä vanhassa koulussa ja ostoskeskuksessa, molemmissa yksityiskohtia on riittänyt.

Tunnelma on hieno kun palloilee Wastelandissa ja yhtäkkiä radio löytää signaalin ja kaiuttimista pärähtää 40-luvun jazzia. Vähän samanlaista fiilistä on kuin Wall-E:n alussa, yksin eristyksissä, loputon romukasa tutkittavana. Kiehtova on tuo post-apokalyptinen maailma.

Onhan tämä suhteellisen samanlaista kuin Oblivion, mutta pelissä on kuitenkin huikeasti parempi tunnelma.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 01.09.2010 12:01
Riippuvuus pahenee niin aineet kovenee. Rallipelikuume on aika korkealla, ja kun uutta WRC.tä odotellaan vielä tovi, samoin GT5:ttä, ja kun RBR:kin ion vielä kaupan hyllyllä niin viime aikoina on tullut pelailtua tasaisesti Colin McRae Rally 2:ta. Vanha, mutta viihdyttävä ralli. Me likes. Ajotuntuma ei ehkä enää tunnu kovin kummoiselta, mutta kun on oppinut sen salat, ja kun peliä ei ollut pelannut vuosiin, niin ajaminen tuntuu mukavalta. Varsinkin kun ensimmäistä kautta läpi ajaessa ei enää muistanutkaan joka mutkaa ja hyppyä ulkoa, vaan piti ajaa ihan nuotin mukaan.

Ja kannattaa muutes tehdä se kuljettajaprofiili ENNEN kuin ajat kauden läpi ja ihmettelet että miksi ne avatut autot eivät ilmesty ajettaviksi...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 02.10.2010 18:37
Otinpa Wiin lainaan illunistujaisia silmällä pitäen ja kerkesin jo Mario Karttia tyttöystävän kanssa pelata. Sama wanha Marti Kartihan tämä on, mutta vähän on visuaalisesti vaisumpi kuin edeltäjänsä. Kentät tuntuvat tyhjiltä ja efektit latteilta. No suhteellisen selkeän näköinen peli on, mikä on tärkeintä. Automaattinen drifti on hyvä ominaisuus vähemmän lahjakkaille pelaajille. Mutta onko tuo oikea drift muutettu DD'stä ja DS versiosta??


Silent Hill Shattered Memories oli myös testissä ja paras Silent Hill sitten kolmosen ihan keposena. Nuo takaa-ajo kohtaukset varmasti jakavat yleisön kahtia, mutta kaikki muu näyttäisi olevan parempaa kuin Roomin tai HD Hillin sisältö. Psykiatri on mahtava lisä ja tarinankerronta helkkarin toimivaa. Toivottavasti lafka pelin takaa saa paljon lisää projekteja tulevaisuudessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 03.10.2010 18:34
Dead Rising 2:ta on tullut pelattua aika paljon ja toistaiseksi maistuu todella hyvin. Tokalla läpivetokerralla olen tällä hetkellä, ensimmäisellä luovutin suosiolla juonitehtävät about 4. casen kohdilla ja vain levelasin loput ajasta. Nyt toisella kerralla on tarkoituksena vetää juuri juoni läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Runner - 03.10.2010 20:41
The Sims 3:sta pelasin hetken, huomasin taas, että se peli on vain ja ainoastaan talojen rakentelua varten.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 04.10.2010 14:39
Enslavedin demon pelasin läpi. Kuinka paljon voidaan "pelaajia" aliarvoida? Pelaa tätä niin saat aika lähelle osuvan vastauksen. Kiipeilykohdissa ei tarvitse sen kummemmin varoa minne päin tikkua työntää, koska pelaaja voi suunnilleen pyöritellä vasenta tikkua ja hakata hyppynappia niin peli etenee. "KAUNISTA PARKOUR-TOIMINTAA!" tulevat pelimediat huutamaan.

Kamerakulmat pitäisivät vissiin olla elokuvamaisia ja dramaattisia, mutta koska kontrollit ovat riippuvaisia kuvakulmasta, rupeaa tämä vainoharhaiselta tuntuva kameranheiluttelu vituttamaan hyvin nopeasti. "PELI ON KUIN ELOKUVA!" tulevat pelimediat huutamaan.

Mätkintä on revitty suoraan God of Warista eikä siinä tarvita sen kummempaa miettimistä, vaan kunhan muistaa hakata vuorotellen light ja heavy attackia niin kaverit lakoavat. "TOIMINTA ON VÄKIVALTABALETTIA!" tulevat pelimediat huutamaan.

Ei kait tätä paskaa ole hypetettu hirveästi? Jos on, ja jos peli tulee myymään hyvin, niin "JUMALAA EI OLE!" tulen minä huutamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.10.2010 15:01
Ei kait tätä paskaa ole hypetettu hirveästi? Jos on, ja jos peli tulee myymään hyvin, niin "JUMALAA EI OLE!" tulen minä huutamaan.

Itseasiassa ei. Pienen lafkan tekemä, jonka edellisetkään pelit eivät ole sen kummemmin menestyneet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 04.10.2010 15:40
Enslavedin demon pelasin läpi. Kuinka paljon voidaan "pelaajia" aliarvoida? Pelaa tätä niin saat aika lähelle osuvan vastauksen. Kiipeilykohdissa ei tarvitse sen kummemmin varoa minne päin tikkua työntää, koska pelaaja voi suunnilleen pyöritellä vasenta tikkua ja hakata hyppynappia niin peli etenee. "KAUNISTA PARKOUR-TOIMINTAA!" tulevat pelimediat huutamaan.

Kamerakulmat pitäisivät vissiin olla elokuvamaisia ja dramaattisia, mutta koska kontrollit ovat riippuvaisia kuvakulmasta, rupeaa tämä vainoharhaiselta tuntuva kameranheiluttelu vituttamaan hyvin nopeasti. "PELI ON KUIN ELOKUVA!" tulevat pelimediat huutamaan.

Mätkintä on revitty suoraan God of Warista eikä siinä tarvita sen kummempaa miettimistä, vaan kunhan muistaa hakata vuorotellen light ja heavy attackia niin kaverit lakoavat. "TOIMINTA ON VÄKIVALTABALETTIA!" tulevat pelimediat huutamaan.

Ei kait tätä paskaa ole hypetettu hirveästi? Jos on, ja jos peli tulee myymään hyvin, niin "JUMALAA EI OLE!" tulen minä huutamaan.

6/10.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 04.10.2010 21:17
Ninja Theoryn Enslaved on maailman paskin peli. Sen perusteella voi lopettaa ihan hyvin tuon DMC:n odottelemisen. Niin ja tietty olihan se Heavenly Swordkin ihan paska.



Itse olen pelaillut Arcanumia. Ehkä vähän tuntemattomampi PC-RPG Fallout 1:n ja 2:n tekijöiltä. Karuhko käyttöliittymä ja grafiikka ajoi minut aikoinaan pelin äärestä, mutta nyt jaksoin alkaa pelaamaan kunnolla. Täytyy sanoa, että näillä nykyajan F1 ja Wii-hössöttäjillä tulisi paskat housuun tätä pelatessa. Hahmon kehityksessä on niin paljon vaihtoehtoja, että meinaa välillä pää hajota. Joka levelillä saa vain 1-2 skill-pojoa (yleensä yhden), jotka sitten pitäisi osata sijoittaa järkevästi. Vaihtoehtoja pisteille on varmaan 50, koska kaikki systeemit käyttävät samoja pisteitä. Eli levelin jälkeen pitää päättää laittaako pisteen Hit Pointseihin, Fatigueen, peruskykyihin (DX, STR, CON jne.), crafting skilleihin (mukana on ainakin 6 eri crafting skill treetä), melee skilleihin, thief skilleihin jne. Helvetisti eri vaihtoehtoja siis. Mukana on vielä erikseen mittarit niin hyvälle ja pahalle kuin myös techille ja magicille. Techin puolella olevat hahmot eivät ole niin hyviä käyttämään taikaa ja heihin ei myöskään tehoa niin hyvin taiat, kuten esim. parannustaiat.

Muutaman tunnin pelaamisen jälkeen on vielä positiiviset fiilikset. Peli vaatii aika paljon save/load temppuilua, mutta se on kyllä myös pelaajasta kiinni.

PS. En jaksanut alkaa suomentelemaan eri termejä, joten tuli nyt aika Zoukkamainen viesti. Sori vaan.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.10.2010 21:50
PS. En jaksanut alkaa suomentelemaan eri termejä, joten tuli nyt aika Zoukkamainen viesti. Sori vaan.

(http://www.bloginsolite.com/wp-content/uploads/2009/08/burns-excellent.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 10.10.2010 20:38
DS:n Shin Megami Tensei: Strange Journey:a olen aloitellut. Aika törkeän hyvin on maistunut toistaiseksi. Pelihän on siis first-person ropeilua hieman Etrian Odysseyn tapaan. Etrian Odysseysta en tykännyt oikeastaan lainkaan, mutta tämä sen sijaan koukutti nopeasti. Peliä on kutsuttu SMT-sarjan neljänneksi osaksi, edellinen osahan oli Nocturne/Lucifers Call PS2:selle.

Peli lähtee juonen kannalta vikkelästi käyntiin: Tutkimusryhmä lähetetään Antarcticselle tutkimaan outoa luonnonilmiötä. Paska osuu tuulettimeen samantien ja seikkailu muuttuu selviytymiskamppailuksi. Peli koostuu luolaston tutkimisesta, vuoropohjaisesta taisteluista ja monstereiden keräilystä hieman Pokemonin tapaan. Otuksia voi SMT:n tapaan yhdistellä ja tätä kautta luoda uusia. Koukuttavaa settiä.
Pelin artit ovat tyylikkäitä, hahmodesign onnistunutta ja ympäristöt häröjä. Musat ovat todella erikoiset videopelille, ne muistuttavat hieman Kubrickin Hohdon kuoromusia, mukana on myös hienoja orkestraalimelodioita.
Hyvältä vaikuttaa toistaiseksi siis, saas nähdä kuinka vaikeaksi peli menee. Lucifers Call jäi vaikeustasonsa takia kesken. Tämä osa ei tosin ole vissiin lähellekään yhtä vaikea.

Onkos tätä kukaan muu pelaillut?

Ainiin, kansidesign on cooleinta mitä olen pitkään aikaan nähnyt:
 (http://imgur.com/aQ2PF.jpg)
Niin kornia, että onnistuu olemaan hyvä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 10.10.2010 22:03
DS:n Shin Megami Tensei: Strange Journey:a olen aloitellut.
SMT:t kyllä uppoavat ja kiehtovat aina vähintään universuminsa puolesta, mutta tämä ja Devil Survivor ovat ainakin toistaiseksi jääneet väliin. Strange Journeyssa minua varsinkin ahdistaa tuo Etrian Odysseysta tutuhko lähestymistapa. Ei sillä, ettäkö ratkaisulla olisi välttämättä järin huono vaikutus pelimekaniikkoihin muuten, mutta pelkään tuollaisen first person -tyylin puuduttavan jo vähän lyhyemmänkin ajan pelailun jälkeen, vaikka japsiropet muuten ovatkin lähellä sydäntä. Edes Etrian Odyssey -sarjan pelejä kun en ole kuitenkaan pelannut, on tämä kaikki toki vain arvailua.

Lisää vaan fiiliksiä kehiin jos innostaa lisäpureskelujen jälkeen jotain kertoilla. Ties vaikka tässä itsekin vielä innostuisi.

Ja itsehän muuten kirosin pelin julkaisun aikaan tuota kannen ulkoasua. Tuo kypärä on vaan niin ruma...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 14.10.2010 10:51
Nyt on Fallout 3:sta tullut noin 3h pelailtua. Maistuu kyllä erittäin hyvin toistaiseksi. Maailma on käsittämättömän laaja ja tutkittavaa riittää loputtomasti. Toistaiseksi olen ehtinyt tsekkailla Megatonin lähiympäristöä ja käydä vanhassa koulussa ja ostoskeskuksessa, molemmissa yksityiskohtia on riittänyt.

Tunnelma on hieno kun palloilee Wastelandissa ja yhtäkkiä radio löytää signaalin ja kaiuttimista pärähtää 40-luvun jazzia. Vähän samanlaista fiilistä on kuin Wall-E:n alussa, yksin eristyksissä, loputon romukasa tutkittavana. Kiehtova on tuo post-apokalyptinen maailma.

Onhan tämä suhteellisen samanlaista kuin Oblivion, mutta pelissä on kuitenkin huikeasti parempi tunnelma.
Alotin tässä paripäivää sitten pelin alusta ja metsästän trophyja. Nyt olen pisimmällä kuin koskaan, mutta silti vasta lvl 8 ;D Sain juuri ladattua kaikki lisäosatkin PS-Storesta ja vielä ilmaiseksi! Peli on mielestäni mielenkiintoinen, mutta välillä se harmaus/oranssi alkaa ärsyttämään.

Katsotaan mitä pelillä on vielä tarjottavana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 16.10.2010 16:39
Pelasin Heavy Rainin lähes yhdeltä istumalta läpi ja olihan se ainakin melkein kaikkea sitä mitä luvattiinkin. Pidin hahmoista eikä QTE-kohdatkaan olleet niin vaikeita kuin aluksi kuvittelin. Oli myös piristävää huomata, kuinka ne pienimmätkin valinnat vaikuttivat jollain tavalla lopputulokseen tai kuinka pelin lopussa palaset loksahtivat lopulta paikoilleen (esim. origamitappajan henkilöllisyyden paljastuminen). Pelihahmon ohjaaminen oli kankeaa, mutta tottuihan siihenkin lopulta. Parasta pelattavaa syysiltoihin ja luulisi uudelleenpeluuarvokin olevan kohtalaisen korkea, kiitos juonen omavalintaisen kuljettamisen.

Yksi asia tosin jäi painamaan mieltäni: peli hyytyi lopussa varmaan 4 kertaa. En osaa sanoa, voisiko se johtua konsolistani (PS3 Slim), mutta tätä on myös tapahtunut parin muunkin pelin kohdalla. Eli BioShock 2 ja Assassin's Creed II hyytyivät nekin aikoinaan kerran ja näihin yleensä auttoi se, että sammutin konsolin ja jatkoin suoraan nykyisestä tallennuksesta. Toki tämäkin auttoi ensimmäisellä kerralla Heavy Rainiin, mutta toiseksi viimeisessä chapterissa peli hyytyi uudestaan puolivälissä ja kun tein edellämainitun operaation taas, niin peli alkoikin hyytymään aina ladatessa nykyistä tallennusta (koitin ladata sen 3 kertaa ilman tulosta). Onneksi tähän auttoi se, että pelasin edellisen chapterin uudestaan ja annoin sen sitten tallentua nykyisen päälle. Kuulostaako tämä hyytyminen tutulta?

Onkohan Heavy Rain oikeasti nimensä mukaisesti niin raskas peli, että konsoli alkaa hönkimään jo viimeisiään...




Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 16.10.2010 17:08
Kuulostaako tämä hyytyminen tutulta?

Onkohan Heavy Rain oikeasti nimensä mukaisesti niin raskas peli, että konsoli alkaa hönkimään jo viimeisiään...

Itse en ainakaan huomannut mitään vastaavaa kun pelasin pelin läpi. Sujuvaa ja nautinnollista loppuun asti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 16.10.2010 17:17
Pikaisen googletuksen mukaan en olekaan ihan yksin ongelmani kanssa, joillain jopa korruptoitunut niin pahasti tämän pelin tallennustiedosto että ovat joutuneet aloittamaan pelin kokonaan alusta. Ja monella toiminut myös minun tavoin edellisen chapterin lataaminen viimeisenä oljenkortena, huh.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 25.10.2010 21:58
Super Meat Boy tuli ostettua myös XBLA:sta. Loistavaa tasohyppelyä tiukoilla kontrolleilla. Pelissä on myös hauskoja viitteitä vanhoihin klassikkopeleihin. Loistavaa ajanvietettä pienissä erissä. Onko tätä kukaan muu hommannut? Voisi olla nasta vertailla kenttien läpivetoaikoja.

Poistin myös tämän tekeleen. Ehkä päällimmäisinä fiiliksinä voisi sanoa, että on helpompi kuin odotin. Tosin odotinkin jotain I Wanna Be The Guyn tyyppistä vitullisen epäreilua ahterinraiskausta, joten siihen nähden SMB on vaikeudestaan huolimatta aina reilu. Kyse on silkasta taidosta ja lihakimpaleen fysiikan täydellisestä tuntemisesta, eikä niinkään kenttien ulkoamuistamisesta. Neljännen maailman puolessavälissä mennään, ehkä ole vielä purrut tattia irti, tai lyönyt seinään reikää. Monet pelit vituttavat paljon enemmän. :|


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 25.10.2010 22:24
Poistin myös tämän tekeleen. Ehkä päällimmäisinä fiiliksinä voisi sanoa, että on helpompi kuin odotin. Tosin odotinkin jotain I Wanna Be The Guyn tyyppistä vitullisen epäreilua ahterinraiskausta, joten siihen nähden SMB on vaikeudestaan huolimatta aina reilu. Kyse on silkasta taidosta ja lihakimpaleen fysiikan täydellisestä tuntemisesta, eikä niinkään kenttien ulkoamuistamisesta. Neljännen maailman puolessavälissä mennään, ehkä ole vielä purrut tattia irti, tai lyönyt seinään reikää. Monet pelit vituttavat paljon enemmän. :|
Itsekin olen neljännessä maailmassa, eikä vielä mitää överivaikeaa ole tullut eteen. Veikkaanpa kuitenkin, että myöhemmissä leveleissä rupeaa vaikeuttakin jo olemaan ja eiköhän se vitutuskin kasva samassa suhteessa. Ainakin kun ruvetaan puskemaan vikojen kenttien Dark-versioita ja keräilemään vielä niitä laastareita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 26.10.2010 01:12
Joo, useimmat light world -kentät ovat suhteellisen nakkeja, mutta taas vitosmaailmasta lähtien kenttien dark world -variaatiot alkavat jo nostattamaan tattia otsaan. Niitä joutuu jo vähän hinkkaamaankin.

Toki ärsyttävämpiäkin pelejä on tullut pelattua, mutta kyllä tällä pääsee jedin tyyneyttä harjoittelemaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 29.10.2010 00:06
Maanantaina läpäisin Vanquishin hardilla ja odotetusti pelin ote parani hieman viime läpipeluusta (https://www.pelaajalauta.fi/forum/pelikeskustelu/peliostokset/msg42713/#msg42713). Erityisesti lopputaistelu tuntui viimein oikeasti hyvältä muutaman muun kamppailun lisäksi, mutta täysin tyytyväinen en siltikään ole pelin tarinamoodiin. Kuten aikaisemmin jo totesin, tuntuu nopeatempoinen pelityyli kikkoineen kyllä hauskalta, mutta vieläkään pelin mekaniikkoja ei oikein oteta toimintakohtauksissa kunnolla huomioon. Jatkuva liike ja väistely on toki jatkuvasti mahdollista, mutta joko niitä ei pahemmin tarvitse käyttää tai sitten vastustajista pääsee usein turhan helposti ottamaan etäisyyttä. Vaikka kuolemia näilläkin eväillä toki ilmaantuu, puuttuu pelaamisesta nyt hyvin usein paine, ellei peliä sitten suksi läpi god hardilla. Se on kuitenkin ihan toinen tarina näin muutenkin.

Pelin paras tarjonta onkin kätketty challengeihin. Vihollisia löytyy haastekentissä useita erilaisia ja ne ovat sijoittuneet parhaimmillaan vähän joka puolelle pelialuetta, mikä ilokseni pakottaa sunnittelemaan tappojaan ja sijoittumistaan ainakin ensimmäisillä pelikerroilla. Liikkeessäkin täytyy joskus pysyä, ja tuopahan oman lisähaasteensa vielä vastapuolen lisäjoukot, jotka tuppaavat spawnaamaan varsin hyvin pelialuetta hyväksikäyttäen. Näin hengähdystauoillakin täytyy jo pysyä valppaana.

Ikävä vain, että näitä Tactical Challengejakin on ilmeisesti vain viisi kappaletta koko pelissä. Olen toki itse joutunut hiomaan niitä useaan otteeseen, jotta ne menisivät edes läpi ja ainahan läpäisyaikaa voi lähteä vielä parantamaankin, mutta harmittamaanhan tämä tarjonnan vähyys laittaa. Tästäkin huolimatta Vanquishia on onneksi hauska pelata, mikä saakin toivomaan myös vähän sisältörikkaampaa ja ominaisuuksiaan rohkeammin hyödyntävää jatko-osaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.11.2010 10:50
Black Ops tuli eilen Verkkiksen ahvenanmaan varastolta. Pieni pettymys ollut kyllä toistaiseksi. Kaikenkaikkiaan tuntuu karsitulta Modern Warfarelta ja lisäksi pelissä on bugeja ja runsaasti verkkoviivettä. Yksinpeliä olen vasta ensimmäiset kentät mennyt, mutta sekin vaikuttaisi olevan tuttua codi -vuoristorataa, joka tulee varmaan puolipakolla juostua loppuun.

Paljon puhuttu Zombie -moodikin oli pettymys. Gearsin horden kaltaisesta me -hengestä ei ole tietoakaan kun kaikki vain sooloilee omilla paikoillaan. Ehkä tätä voisi vielä kokeilla kaveriporukalla...

Niin ja ne äänet... Jo se kertoo paljon jos et erota samassa huoneessa olevan vastustajan laukauksia kaukaa kuuluvista laukauksista. Välillä et siis huomaa että sinua ollaan ampumassa. -_-


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.11.2010 13:58
Kotick nauraa sulle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 15.11.2010 17:23
STALKER addiktoi parhaillaan ja aika tehokkaasti. Hiomaton timanttihan tämä on, mutta ydinjätekuorrutettu miljöö idän rustokorvameiningillä luo sen verta siistiä immersiota, että pikkuviat eivät tuhoa meininkiä. Tosin alle kymmenen tunnin lukemissa ollaan vielä toistaiseksi, niin kerkeäähän tässä vielä pää räjähtämään muutamaan otteeseen.

Mutta tämäkin on jälleen mainio esimerkki, etteivät nykypelit pahemmin kiinnosta (no starkkista lukuunottamatta). Lähimenneisyydestä löytyy vaikka mitä jännää mikä ei aikoinaan vanhalla paskakoneella pyörinyt.  8) Imaskoot callofdutyt sun muut edelleen siis meitsin sensuellia pyllyreikää. Ehkä seuraavaksi Witcher?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 17.11.2010 18:13
Assassin's Creed: Brotherhoodin lähestyessä olen hieman pelannut niitä vähiä osia, jotka AC2:sta on jäänyt pelaamatta. Molemmat DLC:t vedin läpi vasta nyt ja kävin tutkimassa ne kolme Templar Lairia Venetsiassa ja Firenzessä.

DLC:t nyt eivät tarjonneet kyllä mitään maailmaa mullistavaa, mutta ihan mielellään ne pelasin silti läpi. Ensimmäinen nyt oli ainakin vähän turha, mutta toinen jo hieman yrittikin. Aika puhki olen tuon kakkosen kyllä pelannut, joten saa nähdä milloin seuraavan kerran tulee sitä pelattua.

Huomenna sitten pitäisi postista hakea Brotherhoodin Collector's Edition.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 17.11.2010 20:23
Huomenna sitten pitäisi postista hakea Brotherhoodin Collector's Edition.
Meh, koitin jo tänään hakea paikallisesta Gigantista kun kaveri on siellä töissä, muttei suostunut myymään. Varastossa pelit kuitenkin jo oli, kuten myös NFS: Hot Pursuit. :P
Toivottavasti löytyy PS3:llekin tuota CE:tä. Se ei tosin välttämättä ole hintansa väärti, jos bonuksina on vain kaksi lisämissiota/aluetta ja 2 moninpeli-skiniä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 17.11.2010 20:53
Huomenna sitten pitäisi postista hakea Brotherhoodin Collector's Edition.
Meh, koitin jo tänään hakea paikallisesta Gigantista kun kaveri on siellä töissä, muttei suostunut myymään. Varastossa pelit kuitenkin jo oli, kuten myös NFS: Hot Pursuit. :P
Toivottavasti löytyy PS3:llekin tuota CE:tä. Se ei tosin välttämättä ole hintansa väärti, jos bonuksina on vain kaksi lisämissiota/aluetta ja 2 moninpeli-skiniä.

Tulee siinä sitten se isohko boksi ja se Codex-kirja painettuna sekä AC2:n Lineage-minisarja DVD. Riippuu tietysti sitten, että miten paljon noille antaa arvoa, mutta tuo kirja lienee ainakin ihan kiva tsiigailla läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.11.2010 23:11
Menut voisivat olla hieman selkeämmät ja kertoa pelimuodoista enemmän, leaderboardsit voisivat olla paljon paremmin sisäistetty itse peliin ja musiikit voisivat olla hieman räkäisemmät. . .

. . .mutta tämän vuoden videopeleihin liittyvä kohokohta on kun tänään ilmestyneessä Pac-Man Championship Edition Deluxessa syö power pelletin, kääntyy tulosuuntaan ja syö yli 60 haamusta koostuvan, Pac-Mania vihaisesti jahtaavan jonon samalla kuin jokaisesta syödystä haamusta tuleva "PROING!"-ääni kasvaa korkeammaksi ja korkeammaksi syötyjen haamujen myötä.

Jos satuitte saamaan ne 800 pojoa viime kuun tarjouksesta, niin ostakaa tämä!!

(tai sitten Afterburner. Jompikumpi.)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 17.11.2010 23:30
Kannattaako tota ostaa jos alkuperäinen Pac-Man stressaa enemmän kuin mehevän kokoinen aivokasvain kallon sisässä, pyörityttää sängyssä yhä, vaikka viime pelikerrasta tulisi kohta kymmenen vuotta ja hikoiluttaa vielä aamulla herätessä?

Siis jos se pelottaa?


...tai siis jos ei tykkää Pac-Manista?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.11.2010 23:44
Kyllä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 17.11.2010 23:54
Pelasin Alan Waken läpi. Tarina oli parempi kuin odotin ja itse pelaaminen oli aikalailla sitä mitä odotin. Toistaa itseään aika pahasti, mutta juonen takia jaksoi pelata läpi. Achievementtejä tuli huorattua samalla.

Kyllä tuosta 15 euroa maksoi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 18.11.2010 21:12
AC: Brotherhoodia pelasin, mutta ei siitä vielä sen enempää. Sain Verkkikseltä ennakkotilaajana koodin, jolla saa ladattua peliin Officerin moninpelihahmoksi ja Trajan Market -yksinpelikentän. Itse en tuota tarvitse, koska tulivat jo Codex Editionin mukana.

Pistäkää YV:tä, jos kiinnostaa.


Edit:
Meni joe.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 20.11.2010 16:41
Eikö kukaan ole hommannut Movea tai Kinectiä täällä laudalla? Kai nyt Despirellä sentään on Move? Ei ole paljon näkynyt kokemuksia kummastakaan, muuten kuin ehkä DigiExpo messuketjussa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 20.11.2010 16:51
Olin jo aika valmis suunnistamaan Giganttiin tai johonkin julkaisupäivänä hakemaan Kinectiä, mutta tilanpuute alkaa tulla vastaan ja ilmeisesti äänitoiminnot eivät jostain tyhmästä syystä ole PAL-koneissa toiminnassa, käsittääkseni.

Mutta en tiedä. . . laitteena Kinect on kuitenkin älyttömän kiinnostava ja se Ubisoftin kuntoilupeli on näyttänyt ihan kokeilemisen arvoiselta. Ja olisi sitä kiva päästä sitten joskus pelaamaan Child of Edeniä, Steel Battalionia ja Panzer Dragoonia.



Joku olisi muuten voinut täällä mainita tuon Brotherhoodin yksinpelin olemassaolosta! Olin ollut pelin julkistuksesta asti siinä tiedossa, että kyseessä on ihan vaan multiplayer only-peli, mutta tämähän jatkaa suoraan kakkosen lopusta! Olin jo unohtanut miten älyttömän hauskaa Italiassa pomppiminen oli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 20.11.2010 18:42
Taisin tehdä suuren virheen ostaessa BH:n ps3 version vaikka siihen saikin muka jotain exclusiivista ilmaiseksi. Framerate pyörii paikoitellen jossain alle 20:ssä ja muutenkin peli jäätyilee esim. Aika ajoin hevosen selässä naurettavasti. Aika hauskan näiköistä kun hevosen häntä jää heilumaan vähäksi aikaan kaiken muun jäätyessä. Mutta pikkuvikoja nuo tuossa, kun kyseessä on kuitenkin hieno peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.11.2010 20:22
Kai nyt Despirellä sentään on Move?

Onhan mulla Move, mutta hirveästi en ole sillä pelaillut. Mites niin?


Joku olisi muuten voinut täällä mainita tuon Brotherhoodin yksinpelin olemassaolosta! Olin ollut pelin julkistuksesta asti siinä tiedossa, että kyseessä on ihan vaan multiplayer only-peli, mutta tämähän jatkaa suoraan kakkosen lopusta! Olin jo unohtanut miten älyttömän hauskaa Italiassa pomppiminen oli.

Onhan siinä tosiaan sen 20-25h verran pelattavaa yksinpelissäkin, itse olen pelannut nyt ehkä reilut kymmenisen tuntia. Aluksihan sitä moninpeliä tosiaan toitotettiin sen verran paljon, että toivottavasti kovin monet nyt eivät sitten ole väärässä luulossa. Loistava peli kuitenkin  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 20.11.2010 21:56
Niin eiku sillä vain, että kuinka paska/hyvä se Move on? Ilmeisesti ei mikään mahtava, kun ei ole käytössäkään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.11.2010 23:05
Niin eiku sillä vain, että kuinka paska/hyvä se Move on? Ilmeisesti ei mikään mahtava, kun ei ole käytössäkään.

No kyllähän se laite toimii teknologiansa puolesta vallan hyvin, mutta pelien laita on vähän niin ja näin ainakin tällä hetkellä. RE5 tuntui toimivan ihan ok nopean testin perusteella, mutta en sitten jaksanut sitä ruveta (vielä) vääntämään kun viitisen kertaa on jo läpäisty. Varmaan sitten kun Floweriin julkaistaan se päivitys, niin pelailen seuraavan kerran. Killzone 3:sta odottelen kanssa vähän siinä mielessä, että pääsee sitten ainakin testaamaan tuota ihan kunnolla oikeassa pelissä. Hassua on myös se, että joissain peleissä on ihan hirveä lagi, mutta joissain taas ei niinkään. Esim. Tiger Woods oli ainakin demon perusteella suht pelikelvotonta settiä, mutta RE5 nyt tuntui toimivan ihan tarpeeksi hyvin.

Eli laite on hyvä, mutta tälläiset "oikeat" pelit ovat vielä vähän harvassa. Eli ei ehkä hirveästi syytä ostaa ainakaan nyt, ellei sitten halua sitä Singstar Movea pelailla. Itsekin olisin voinut venailla sinne keväämmälle tämän kanssa, mutta tulipahan nyt hankittua. Pääseepähän ainakin testaamaan sitä head trackingia GT5:n parissa kun on tuo kamera nyt  :)


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 21.11.2010 09:05
Eli laite on hyvä, mutta tälläiset "oikeat" pelit ovat vielä vähän harvassa. Eli ei ehkä hirveästi syytä ostaa ainakaan nyt, ellei sitten halua sitä Singstar Movea pelailla. Itsekin olisin voinut venailla sinne keväämmälle tämän kanssa, mutta tulipahan nyt hankittua. Pääseepähän ainakin testaamaan sitä head trackingia GT5:n parissa kun on tuo kamera nyt  :)

Jos mielii kokeilla Movea räiskintäpelissä, niin onhan MAGissa Move tuki. Jos peli nyt sattuu kiinnostamaan/löytymään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.11.2010 10:29
Uusin Donkey Kong Country on Wiin paras peli. Ainoa mikä pelissä ottaa päähän, on itse Wiimote ja miten taas on pitänyt tunkea väkisellä jotain heilutuspaskaa mukaan. Miksi yksinkertainen napin painallus pitää korvata jollain epätarkalla ohjaimen vispaamisella? Uskomatonta sontaa. Että minä vihaan wiimotea ja muutenkin kaikkia mahdollisia liikeohjaimia, 34%#¤%#¤%34!"!%¤#¤&%sdfåofjasdgvpda¨fgklåad
gålda¨pjfgdk
g!!

Pakko kai pelata loput pelistä jollain Dolphin emulaattorilla ja Snes-ohjaimella, kun ei voitu laittaa classic-kapulan tukea tähän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.11.2010 13:09
Onko niin hyvä että voisit sen ihan ostaakkin?

Mites tuossa muuten käytetään liikkeentunnistusta? Oliko se hyökkäys mäpätty heilautuksen alle?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.11.2010 14:32
Onko niin hyvä että voisit sen ihan ostaakkin?

Kyllä on ja ostahan sinäkin.

Mites tuossa muuten käytetään liikkeentunnistusta? Oliko se hyökkäys mäpätty heilautuksen alle?

Joo, siis se nimenomaan rollaus tapahtuu motea heiluttamalla. Välillä tulee vaan väkisellä turhauttavia kuolemia, kun peli ei reagoi heilutukseen ollenkaan, tai sitten tekee vahingossa vaikkei pitäisikään. Ei vaan mitään järjen logiikkaa, miksi heilutusta pitänyt tunkea väkisellä se tähänkin peliin, jossa vaikeustaso on sentään selvästi normaalia korkeampi.

Mutta muuten kyllä hiton hyvä peli ja jokaiselle DKC-peleistä tykänneille pakko-ostos. Kyllä Retro studios pelejä tehdä osaa. Tosin musiikit eivät ole vanhojen pelien tasoa, mutta se olikin odotettavissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.11.2010 14:33
Helvetin loistavaltahan tämä vaikuttaa. Mistäpä Wiin sais lainaan...

Ja rollaus wagglella. Hieno trolli Nintendolta  :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 22.11.2010 15:02
Joo, siis se nimenomaan rollaus tapahtuu motea heiluttamalla.
Puhutko nyt pelkästään nuncha-mote -kombon kontrolleista vai onko tosiaan myös näin, että pelkällä motella pelatessa täytyy laittaa vatkaten? En itse mitenkään erityisesti ole liikkeentunnistusta koskaan vihannut, mutta DigiExpoilla tuli kirottua tuota mainitsemaasi epätarkkuutta useampaankin otteeseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 22.11.2010 15:59
Olisi hienoa nähdä tosta pelistä Kinect-versio, jossa rollaus tehtäisiin tekemällä itse kuperkeikka.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shiranui - 22.11.2010 23:42
Vanquish on mielestäni ehkä hauskin yksinpelikokemus sitten Viewtiful Joen. Kummassakin tempo vaihtuu jatkuvasti hidastuksen ja nopeutuksen välillä, joten pelissä ei ehdi missään vaiheessa tylsistymään. Lisäksi vihollisten kurmottaminen hidastuksen kanssa tai ilman tuntuu molemmissa peleissä erittäin tyydyttävältä. Jokseenkin samat heput löytyvät kummankin pelin takaa, joten eipä mikään ihme. Haastetta myös piisaa, vaikkakin Vanquishin tarinamoodin Normal ja jopa Hard tuntuvat ajoittain hiukan liian helpoilta. Toisaalta joskus peli rankaisee ehkä liiankin kovalla kädellä, kun ohjus tulee ties mistä ja useimmiten tappaa Samin yhdellä osumalla. Challenge Moden tehtävät ovatkin asia erikseen, niissä täytyy oikeasti olla koko ajan hereillä, sillä vihollisia puskee joka paikasta valtavia määriä.

Eilen tuli vedettyä Vanquishin tarinamoodi toistamiseen läpi, tällä kertaa Hardilla. Siinä ohessa suoritin viisi ensimmäistä challengea ja tällä hetkellä olen kuudennen kimpussa. Kuten Riepu aiemmin totesikin, on Challenge Mode erittäin hyvä lisäys ottaen huomioon pelin hiukan lyhyehkön tarinamoodin. Tosin omasta mielestäni Vanquishin tarina on aika lailla sopivan pituinen, siinä missä esim. Castlevania: Lords of Shadow ei tunnu loppuvan millään. Muita viiden tunnin tarinoitahan on mm. sellaisissa peleissä kuten ICO ja Shadow of the Colossus, eikä lyhyt tarina mielestäni vähennä ko. pelien arvoa yhtään.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.11.2010 00:05
Joo, siis se nimenomaan rollaus tapahtuu motea heiluttamalla.
pelkällä motella pelatessa täytyy laittaa vatkaten? En itse mitenkään erityisesti ole liikkeentunnistusta koskaan vihannut, mutta DigiExpoilla tuli kirottua tuota mainitsemaasi epätarkkuutta useampaankin otteeseen.

Noinhan se ainakin gametrailersin arvostelun perusteella toimii. Taas yksi syy minkä takia en toivo että tämä liiketunnistus buumi leviää yhtään enempää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.11.2010 12:05
MGS4 ja Wipeout ovat olleet tykityksessä.

MGS4:sta en tiedä oikein mitä sanoa. Jossain 3. chapterissa menossa ja paraanekohan tämä tästä? Olen yrittänyt pelata mahdollisimman hiippailemalla, mutta silti ärsyttää kun peli sylkee päälle ammuksia ja rompetta enemmän kuin FPS-peleissä yhteensä. Toisaalta eipä pelissä tee mieli muutenkaan ampua ketään, kun se on sen verran huonosti toteutettu. Vihut eivät reagoi luoteihini mitenkään ja välillä tuntuu, että osuuko niihin edes. Sitten kun on lippaallisen tykittänyt, niin kaatuvat yhtäkkiä maahan. Ei todellakaan mitään Resident Evil -tasoa, jossa selvästi huomaa ja suorastaan tuntee, kun osuu viholliseen. Lisäksi grafiikka on tylsän ruskeaa ja harmaata koko ajan. Ruudunpäivityskin heittelee selvästi välillä. Reippaasti sarjan huonoimmalta vaikuttaa ainakin tähän mennessä.


WipeOut HD taas olikin yksi parhaista ostoksista vähään aikaan. Värejä riittää, ruudunpäivitys on sulavaa ja muutenkin koukuttaa. Graafinen tyyli on todellakin hiottu viimeisen päälle. Pelattavuudeltaan häviää 100-0 F-Zerolle ja sen monipuolisuudelle, mutta uskoisin silti jaksavani tahkota tätä aika pitkään, varsinkin kun tälläkin pelillä on suhteellisen aktiivinen time trial -skene. Muutenkin vaihtelu virkistää. PS3:n paras peli.


EDIT;

Elämä pelastettu! DKCR:stä on löytynyt mahdollisuus rollata ihan napista, mutta se on poistettu vaan viime hetkellä ja laitettu jotain heilutussontaa tilalle. Tällä koodilla kaikki saavat ne vatkaukset poistettua, jos on on vaan homebrew enabled wii.

B For Pound Down-B for Blow B+Directional for Roll
285C9E28 FBFF0400
025C9E2E 0000012C
E0000000 80008000
285CA4B0 FBFF0400
025CA4B6 0000012C
E0000000 80008000
*Wiimote Horizontal*

Testasin ja nyt peli on täydellinen 2d-hyppely.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 06.12.2010 13:54
On toi DKCR vaan herkku tasoloikka. Retro Studios on muovannut erittäin eheän kokonaisuuden, jossa parhaiten loistaa kenttäsuunnittelu. Hyökkäysliikkeiden mappaaminen heilautuksen alle on tosiaan pelin ehkäpä ainut huono puoli. Pari kertaa on puhtaasti tuon takia tullut kuoltua. Puhutaan kuitenkin niin loistopelistä, että kiitettävän puolelle päästään helposti.

Ja sitä haastetta tosiaan riittää. Nelosmaailman (Cave) pomovastustajassa olen tällä hetkellä ja samaisessa maailmassa tuli ensimmäinen Game Over. Muistattehan vielä pelien Game Overit...? Minulle tyypillisesti sitä ärräpäät lentelee myös tätä pelatessa, mutta vitutuskäyrä ei pääse missään vaiheessa pahemmin nousemaan, kun jokaisen apinan henki on kuitenkin omissa käsissä. Poislukien muutamat kohdat joissa en tosiaan saanut liiketunnistushyökkäystä lähtemään.

Oman osan haasteesta tuo palapelipalojen ja KONG -kirjainten metsästäminen. Varsinkin palapelipalat on usein melko hyvin jemmattu ja KONG -kirjaimet sitten muilla tavoin haasteellisissa paikoissa.

On kyllä loistopeli ja suosittelen kaikille Wiin omistajille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 06.12.2010 22:04
Vanquishin vetäisin tuossa läpi. Ensimmäinen kerta ja Hardilla pelasin, Trophyistä napsahti 80%. Pelikello näyttää reilua viittä tuntia, mutta kyllä siinä oikeasti vähän enemmän aikaa meni.

Aivan helvetin tiukka peli kyllä, ei voi kuin suositella. Sopivan mittainen, tyylikäs ja todella viiihdyttävä paketti. Pelattavuus äärimmäisen hiottua ja hauskaa. Tälläistä rakettiperseilyä toivoisi näkevänsä jatkossakin, on nimittäin sen verran hauska tapa liikkua.

Seuraavaksi voisi hakea parit matkan varrrelle jääneet Trophyt ja yrittää niitä Tactical Challengejä. Platinum Trophy olisi aika lähellä, mutta vähän kauhutarinoita olen kuullut siitä viimeisestä Challengesta. Ainoa ongelmallinen Trophy, joka puuttuu, loput ovat läpijuoksukamaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 08.12.2010 23:52
DKC Returns. Ilman wagglea antaisin pelille 9, nyt wagglepelleilyn kanssa 7,5. Kyrsii peli-iloa vaan niin pirusti kun kokoajan pitää vatkata ohjainta. Ja jos speedruneja haluaa vetää, niin pitää jytkyttää kokoajan, jotta voi rollata. Liikeohjausta ei pitäisi käyttää näin. Pitäisiköhän tutustua homebrewiin, jotta tuon saisi korjattua.

Red Dead Redemption. Helvetin kova peli. Vie GTA4:ää mennentullen. Ainoa "suunnitteluvirhe" mikä pelissä ärsyttää on tahattomien mokien peruuttamattomuus, esim. juoksin vahingossa hevosella sivuquestin antajan päälle, joka kuoli. Ja nyt en enää voi tuota questiä tehdä. Vai spawnaako ukko takaisin myöhemmin kun olen poistunut alueelta/käynyt tallentamassa/tms.? Samanlainen paska vaivasi Oblivionia, mutta siinä pelissä tuhat kertaa pahempana. Urgh, takaisin RDR:n pariin, että saan Oblivionin paskuuden pois mielestä...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 14.12.2010 21:01
Sly Collectionia olen nyt pelannut ehkä viisi kenttää ja maistuu varsin hyvin. Alkuperäisiä pelejä en tosiaan ole koskaan pelannut, joten ihan tuore tapaus minulle siinä mielessä.

Käännös on onnistunut mielestäni varsin hyvin ja peli on graafisesta cell-shading tyylistään johtuen edelleenkin nätti katsoa. Tekstuurit ovat terävät ja ruudunpäivityst lukittu sinne 60fps käsittääkseni. Ainoa mikä oikeastaan risoo välillä on Slyn apurikaverit, joiden äänet ovat samaa tasoa Star Foxin kaverien kanssa. Hyvää tasoloikkaa silti tämä, itse en olekaan oikein mitään tasoloikkia pelannut pariin vuoteen.

Trophy-huoraajille tämä on kanssa varsin hyvä paketti, koska tässä setissähän on kolmet Platinum Trophyt ja kyseessä ovat varmaan helpoiten saatavissa olevat missään PS3-pelissä. Kannattaa katsastaa, kunhan hinta putoaa sinne parinkympin tietämille.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 15.12.2010 03:37
Sly Collectionia olen nyt pelannut ehkä viisi kenttää ja maistuu varsin hyvin. Alkuperäisiä pelejä en tosiaan ole koskaan pelannut, joten ihan tuore tapaus minulle siinä mielessä.

Käännös on onnistunut mielestäni varsin hyvin ja peli on graafisesta cell-shading tyylistään johtuen edelleenkin nätti katsoa. Tekstuurit ovat terävät ja ruudunpäivityst lukittu sinne 60fps käsittääkseni. Ainoa mikä oikeastaan risoo välillä on Slyn apurikaverit, joiden äänet ovat samaa tasoa Star Foxin kaverien kanssa. Hyvää tasoloikkaa silti tämä, itse en olekaan oikein mitään tasoloikkia pelannut pariin vuoteen.

Trophy-huoraajille tämä on kanssa varsin hyvä paketti, koska tässä setissähän on kolmet Platinum Trophyt ja kyseessä ovat varmaan helpoiten saatavissa olevat missään PS3-pelissä. Kannattaa katsastaa, kunhan hinta putoaa sinne parinkympin tietämille.
Jäin jumiin toiseen bossiin. Vaikea kuin mikä; ja nämä muka lastenpelejä?  :lol:
Hyvää shittiä Sly 1 ainakin tähän asti siis. Huomenna jatkuu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 15.12.2010 12:17
Sly Collectionia olen nyt pelannut ehkä viisi kenttää ja maistuu varsin hyvin. Alkuperäisiä pelejä en tosiaan ole koskaan pelannut, joten ihan tuore tapaus minulle siinä mielessä.

Käännös on onnistunut mielestäni varsin hyvin ja peli on graafisesta cell-shading tyylistään johtuen edelleenkin nätti katsoa. Tekstuurit ovat terävät ja ruudunpäivityst lukittu sinne 60fps käsittääkseni. Ainoa mikä oikeastaan risoo välillä on Slyn apurikaverit, joiden äänet ovat samaa tasoa Star Foxin kaverien kanssa. Hyvää tasoloikkaa silti tämä, itse en olekaan oikein mitään tasoloikkia pelannut pariin vuoteen.

Trophy-huoraajille tämä on kanssa varsin hyvä paketti, koska tässä setissähän on kolmet Platinum Trophyt ja kyseessä ovat varmaan helpoiten saatavissa olevat missään PS3-pelissä. Kannattaa katsastaa, kunhan hinta putoaa sinne parinkympin tietämille.
Jäin jumiin toiseen bossiin. Vaikea kuin mikä; ja nämä muka lastenpelejä?  :lol:
Hyvää shittiä Sly 1 ainakin tähän asti siis. Huomenna jatkuu.

Ah, sieltä ne muistot tulee. Eka Sly on kyllä erittäin timantti tasoloikinta! Bosseissa on mukavasti mielikuvitusta, ja varkaan ohjailu sujuu kuin tanssi. Jostain syystä jatkarit jäivät pelaamatta(kakkosta tahkosin lainapelinä muistaakseni jonnekin asti), mutta ei kait niidenkään huonoja pitäisi olla. Enemmän kamaa, mikä on sekä hyvä että huono asia. Mut eka on diamond.

Pahus, pitäisiköhän ostaa tämä tyttöystävälle - ja samalla itselle - joululahjaksi? Tilasin sille kyllä jo Ice Climbersin Ebaysta, kun se hurahti taas 8-bittiseen aikaan ja osti itselleen NESin, mut kaksi peliä on tietty enemmän. ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.12.2010 12:23
Sly Collectionia olen nyt pelannut ehkä viisi kenttää ja maistuu varsin hyvin. Alkuperäisiä pelejä en tosiaan ole koskaan pelannut, joten ihan tuore tapaus minulle siinä mielessä.

Käännös on onnistunut mielestäni varsin hyvin ja peli on graafisesta cell-shading tyylistään johtuen edelleenkin nätti katsoa. Tekstuurit ovat terävät ja ruudunpäivityst lukittu sinne 60fps käsittääkseni. Ainoa mikä oikeastaan risoo välillä on Slyn apurikaverit, joiden äänet ovat samaa tasoa Star Foxin kaverien kanssa. Hyvää tasoloikkaa silti tämä, itse en olekaan oikein mitään tasoloikkia pelannut pariin vuoteen.

Trophy-huoraajille tämä on kanssa varsin hyvä paketti, koska tässä setissähän on kolmet Platinum Trophyt ja kyseessä ovat varmaan helpoiten saatavissa olevat missään PS3-pelissä. Kannattaa katsastaa, kunhan hinta putoaa sinne parinkympin tietämille.
Jäin jumiin toiseen bossiin. Vaikea kuin mikä; ja nämä muka lastenpelejä?  :lol:
Hyvää shittiä Sly 1 ainakin tähän asti siis. Huomenna jatkuu.

Ah, sieltä ne muistot tulee. Eka Sly on kyllä erittäin timantti tasoloikinta! Bosseissa on mukavasti mielikuvitusta, ja varkaan ohjailu sujuu kuin tanssi. Jostain syystä jatkarit jäivät pelaamatta(kakkosta tahkosin lainapelinä muistaakseni jonnekin asti), mutta ei kait niidenkään huonoja pitäisi olla. Enemmän kamaa, mikä on sekä hyvä että huono asia. Mut eka on diamond.

Pahus, pitäisiköhän ostaa tämä tyttöystävälle - ja samalla itselle - joululahjaksi? Tilasin sille kyllä jo Ice Climbersin Ebaysta, kun se hurahti taas 8-bittiseen aikaan ja osti itselleen NESin, mut kaksi peliä on tietty enemmän. ;D

Arvosteluista sain ainakin sellaisen käsityksen, että tuo Sly 2 olisi huomattavasti tätä ekaa parempi, kun taas kolmonen osoittaa jo vähän väsymisen merkkejä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 15.12.2010 12:48
Sly Collectionia olen nyt pelannut ehkä viisi kenttää ja maistuu varsin hyvin. Alkuperäisiä pelejä en tosiaan ole koskaan pelannut, joten ihan tuore tapaus minulle siinä mielessä.

Käännös on onnistunut mielestäni varsin hyvin ja peli on graafisesta cell-shading tyylistään johtuen edelleenkin nätti katsoa. Tekstuurit ovat terävät ja ruudunpäivityst lukittu sinne 60fps käsittääkseni. Ainoa mikä oikeastaan risoo välillä on Slyn apurikaverit, joiden äänet ovat samaa tasoa Star Foxin kaverien kanssa. Hyvää tasoloikkaa silti tämä, itse en olekaan oikein mitään tasoloikkia pelannut pariin vuoteen.

Trophy-huoraajille tämä on kanssa varsin hyvä paketti, koska tässä setissähän on kolmet Platinum Trophyt ja kyseessä ovat varmaan helpoiten saatavissa olevat missään PS3-pelissä. Kannattaa katsastaa, kunhan hinta putoaa sinne parinkympin tietämille.
Jäin jumiin toiseen bossiin. Vaikea kuin mikä; ja nämä muka lastenpelejä?  :lol:
Hyvää shittiä Sly 1 ainakin tähän asti siis. Huomenna jatkuu.

Ah, sieltä ne muistot tulee. Eka Sly on kyllä erittäin timantti tasoloikinta! Bosseissa on mukavasti mielikuvitusta, ja varkaan ohjailu sujuu kuin tanssi. Jostain syystä jatkarit jäivät pelaamatta(kakkosta tahkosin lainapelinä muistaakseni jonnekin asti), mutta ei kait niidenkään huonoja pitäisi olla. Enemmän kamaa, mikä on sekä hyvä että huono asia. Mut eka on diamond.

Pahus, pitäisiköhän ostaa tämä tyttöystävälle - ja samalla itselle - joululahjaksi? Tilasin sille kyllä jo Ice Climbersin Ebaysta, kun se hurahti taas 8-bittiseen aikaan ja osti itselleen NESin, mut kaksi peliä on tietty enemmän. ;D

Arvosteluista sain ainakin sellaisen käsityksen, että tuo Sly 2 olisi huomattavasti tätä ekaa parempi, kun taas kolmonen osoittaa jo vähän väsymisen merkkejä.

Onhan sekin mahdollista, muistan siitä tosi vähän yksityiskohtia. Ja saattaa itse asiassa olla, että sekoitan joitain osuuksia eri pelien välillä. Silti, ykkösestä mulla on jääneet ne parhaat fiilikset, mut toisaalta ekoista peleistä tulee monesti jonkin sortin lemppareita.

Koko ajan vaan tekee enemmän mieli hommata tuo kokoelma.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 15.12.2010 15:59
Tuli tuossa kruisailtua The Ballad of Gay Tony´n parissa. Upea näky, kun joku törppö liikenteessä kaahaa vastaantulijoiden kaistaa aivan täpöllä, ja tottakai törmään siihen. Noh, törppö kuski lentää tuulilasin läpi minun konepellin päälle. Aika huvittavan näköistä. Kaikkeen kivaan sitä törmääkin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: fiksative - 15.12.2010 18:00
Lainaus käyttäjältä: despire link=topic=44.msg44440#msg44440 date=1292408601[b
Arvosteluista sain ainakin sellaisen käsityksen, että tuo Sly 2 olisi huomattavasti tätä ekaa parempi, kun taas kolmonen osoittaa jo vähän väsymisen merkkejä.
Sly 2 on kyllä paljon parempi, varmaan paras tasoloikka PS2:lle. Hupaisat suomidubitkin löytyy. Sly 3 ei mikään kehno ole myöskään, vaikka sen yleinen typeryys ärsyttääkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 16.12.2010 13:45
Earth Defence Force 2017 on trippi lapsuuteen. Siihen aikaan, kun kenellekään ei tullut mieleenkään valittaa pelin ominaisuuksista, siitä että ohjaus on paskaa tai tähtäys on paskaa, vaan kaikilla peleillä oli omat säännöt ja niitä pelattiin niiden mukaan. Mukisematta. Piste. Ikään kuin peli olisi juuri sellainen kuin tekijät siitä halusivat ja kaikki paskuuskin on vain tarkoituksellista. Se on myös paluu siihen aikaan, kun pelin ostopäätökseen vaikutti se, millaisia koodeja siihen on (believe it or not t: ripley). Koska minä käytin aikoinani koodeja joka pelissä. Tämän sukupolven aikana EDF:n lisäksi ainoastaan GTA4:sta pelatessa on tullut edes mieleen, että tätä olisi hauska pelata koodien kanssa. Mutta niin. Pettymys oli, kun EDF:ään ei ollutkaan mitään koodeja. :(

On se kuitenkin hauska. Tuhottomasti erilaisia aseita, ääretön määrä tapettavaa ja... no, siinä se. Mutta se riittää. Yksinkertaista hauskuutta. Kolmiulotteinen areenashootteri, sanoisin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.12.2010 22:52
Fallout 3:sen päätarinan vetäisin läpi. 40 tuntia kului yhteensä tohon läpivetoon, suurin osa ajasta oli tosin palloilua ja seikkailua erämaassa. Diggasin pelistä kyllä ihan helvetisti. Maailma tempaisi täysin mukaansa ja tutkittavaa riittää aivan järjettömästi. Pelin maailma on rakennettu todella yksityiskohtaisesti ja joka kolkassa on viitteitä edesmenneeseen maailmaan, myös 50-luvun musat olivat myös aivan kingit tunnelman luomisessa. Maailmassa on myös paljon hienoja paikkoja, joita ei ole merkattu karttaan. Onneksi myös se Oblivionin jäätävä level-scaleaus on korjattu ja hahmon kehityksen jopa huomaa.

GOTY-version ansiosta maailmaa voi tutkia vielä läpipeluun jälkeenkin ja tehtävää on vielä aika törkeesti. Tutkiskelua myös helpottaa 20-levelillä saatu kyky, joka
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kyllä tähän varmasti tulee upotettua vieläkin tunteja, questeja ja uusia paikkoja on vielä avaamatta todella paljon. Myös GOTYn kaikki lisäosat tuovat varmasti suhteellisen paljon peliaikaa. Peli on kyllä helposti meikäläisen suosikki näistä tämän genin AAA-peleistä.

Pitänee varmaan jossain vaiheessa kaivaa se New Vegas, mutta vasta sitten kun on tästä saanu tarpeekseen. Odotan innolla myös Elders Scrolls 5:ta, joka varmasti ottaa mallia tästä pelistä ja korjaa Oblivionin puutteita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 17.12.2010 10:12
Vanquish meni eilen läpi. Hardilla aloitin ensimmäisen kerran ja ihan hyvältä valinnalta tuntuikin, kunnes pääsin loppubossiin. Aivan helvetin ärsyttävä ja vaikea ainakin itselle. Koko muu peli ei ollut edes vaikea Hardilla mutta tämä... En jaksanut turpiin ottamista ja vaihdoin normaalin ja hakkasin ne paskiaiset. Tietenkin nyt pelaan normaalilla pelin uudestaan läpi että saan nuo achievementit että olen edes pelin läpäissyt.

Hyvä peli kaikkiaan ja todella toimivaa toimintaa. Bayonettasta enemmän kuitenkin pidän mutta kiitettävän arvosanan tällekkin pelille annan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 17.12.2010 12:19
Fallout 3:sen päätarinan vetäisin läpi.

GOTY-version ansiosta maailmaa voi tutkia vielä läpipeluun jälkeenkin ja tehtävää on vielä aika törkeesti.


Voi siinä normaalissakin versiossa jatkaa pelaamista, kunhan on vaan ladannut lisäosat  ;)

Pitäisi vielä jossain vaiheessa pelata peli toisenkerran läpi ja noukkia mukaan loput trophyt. Tarvitsen aikaa palautuakseni viime kerrasta, oli se sen verran intensiivistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.12.2010 17:43
Vanquishin hakkasin itsekin läpi. Muutamaa ihan hyvää ideaa lukuun ottamatta suht puuduttavaa räiskimistä. Hyvä, että läpi jaksoi pelata, vaikka pelillä oli mittaa vain se reilu viisi tuntia.

- Perusvihut olivat uskomattoman tylsiä niin designiltaan kuin pelitavaltaan. Helvetin mielenkiintoista ruippia niitä samoja rumia robotteja päähän jostain kilsan päästä. Bossit olivat myös kehnoja paria poikkeusta lukuun ottamatta.

- Miksi peliin piti tunkea jotain apinoita "auttamaan" pelaajaa? "GET OUT OF THE WAY GEEET OOOUUTTT OOOFFF THEEE WAAAYYYY", voi vittujen kevät! Apulaiset eivät tee mitään muuta kuin kuolevat tai seisovat päähenkilön edessä. Ja se muka-niin-karski-merimies-äijä, jonka ääninäyttelijä pitäisi viedä saunan taakse. Argh!

- Kaikki kentät oli samaa copypastea alusta loppuun. Graafisesti hieno peli, mutta Shinji Mikami saisi jo luovuttaa näiden tylsänkliinisten robottipelien kanssa á la P.N.03.

- Uskomattoman paska juoni ja hahmot. Juonesta en tajunnut hevonpersettä ja loppu oli uskomatonta kuraa. Puhumattakaan Platinium Gamesin "ammutaan pelin lopuksi asteroideja" -fetissistä. Enkä edes muista päähenkilön nimeä. Vähän sama juttu kuin Bayonettan kanssa. Mikamin ja Kamiyan aikaisemmat pelit olivat ihan yhtä korneja mutta hyvällä tapaa. Jos pelaan pelin joskus God Hardilla, niin pistän ääninäyttelyn suosiolla japaniksi.

- Augmented Reaction Suit oli todella siisti. Aseitten päivittely oli ihan ok, vaikkei tämä mikään RE4 ollutkaan. Oli ainakin jokin syy avata triljoonittain niitä laatikoita. Päälleliimattu ominaisuus kuten niiden kultaisten figuureidenkin ampuminen.

- Meleetä sai/kannatti käyttää aivan liian vähän. Liikaa suojien takana jumittamista eikä peli kannustanut minkäänlaiseen ryysimiseen.

- Ei mitään kunnon palkintoa läpipeluusta. Aseiden statsitkin nollaantuu. God Hardilla ilmeisesti ammutaan kaikkea vain kymmenen kertaa kauemmin.


Kaiken kaikkiaan pettymys. Toivottavasti Mikamin seuraava projekti ei olisi samalla lailla juosten kustu yhden tempun ihme.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 28.12.2010 21:59
(http://imgur.com/fLSpC.jpg)


Xboxin Deadly Premonitionia pelailin noin tunnin pelin alusta. Kyseessähän on pienen budjetin kauhupeli, joka on luonut kulttimainetta erittäin hämmentävällä meiningillään. Peli on saanut varsin ristiriitaisen vastaanoton niin pelaajilta kuin arvostelijoiltakin. Mm. Destructoid antoi pelille 10/10, kun taas IGN läväytti arvosanaksi 2.0. Peliin täytyy asennoitua oikealla tavalla ja sitä ei pitäisi ottaa liian vakavasti, pelistä näkee selvästi, että se on tehty kieli poskessa B-luokan viihdettä kunnioittaen. Grafiikat ovat jotain PS2-tasoa, mutta ainakin ruudunpäivitys on pysynyt tasaisena toistaiseksi.

Heti alusta lähtien on selvää, että peli on jotain täysin uniikkia. Peli koittaa pelotella kauhukliseillä ja luoda hienoa elokuvamaista tunnelmaa laittaen samalla homman täysin läskiksi. Alkudemon oravat päästivät apinalta kuulostavia ääniä, ns. jännitysmusa oli erittäin juustoista ja dialogissa on jatkuvasti epäloogisuuksia. Lisäksi päähenkilö puhuu itselleen (toiselle persoonalleen) 80-luvun elokuvista ja DVD-lisämateriaaleista ja välivideoita höystetään oudolla huumorilla.

Pelimaailma on GTA:n tapaan vapaasti tutkittava kaupunki ja tehtäviä otetaan vastaan kun siltä tuntuu. Hirveästi en ehtinyt vielä kaupunkia tutkimaan, mutta ilmeisesti kartta on kohtalaisen laaja. Lisäksi mukana on minipelejä kuten dartsin heitto ja tietenkin kalastusminipeli.

Saas nähdä miten tämä kolahtaa meikäläiseen. GAFissa on saanut ainakin melkein pelkästään kehuja ja moni on ollut valmis nimeämään tämän GOTY 2010:si. Yleisesti tämänlainen absurdi huumori on kolahtanut meikään ja on vain virkistävää saada tällaista läskiksi vedettyä ja huonoa peliä parodisoivaa viihdettä kaiken tämän AAA-kaman keskellä.

Destructoidin arvostelu: http://www.destructoid.com/review-deadly-premonition-165168.phtml (http://www.destructoid.com/review-deadly-premonition-165168.phtml)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 29.12.2010 10:12
Nyt on Enslaved pyöriny koneessa kahden chapterin verran. Ja vaikka mikään mestariteos ei ole kyseessä, peli on kuitenkin varsin hyvä, alun perusteella.

Visuaalinen anti ja yleinen fiilis on kuitenkin pelin parasta osa-aluetta ja todellakin eroaa harmaasta massata. Lisäksi vaikka hahmot ovat saaneet joiltain tahoilta kritiikkiäkin, itse olen näistä varsin vaikuttunut. Ääninäyttely on erinomaista. Erityisesti Andy Serkis on palkkansa ansainnut. Monkey on todella elävän ja aidon tuntuinen kaveri. Tämän ansiosta myös hahmojen kanssakäynti tuntuu todella aidolta ja mielenkiintoiselta. Itseäni usein kyrsii nämä "riippakivet" joita tarvitsee vain vahtia ja tällä tuodaan "syvyyttä" pelaamiseen, mutta nyt tällä on hiukan syvempi tarkoitus eikä vain ärsyttää pelaajaa. Tämä on todellakin pelin suola, ympäristön lisäksi. Pelin asetelma on myös mielenkiintoinen, kaikesta kliseisyydestään huolimatta. Itselle herää ainakin mielenkiinto siiihen mitä on tapahtunut, kuinka on tapahtunut ja mikä on maailman ja hahmojen tarina.

Huonoja puolia on muutama ja jo alussa yksi tuntuu olevan pelin jonkinlainen yksitoikkoisuus. Taistelut eivät juurikaan toisistaan eroa ja meno on enemmän tai vähemmän samanlaista koko ajan. Tosin ei tämä vielä kyllästytä, mutta jossain vaiheessa tämäkin voi tulla vastaan.

Eräs vika on ihan yleinen 3rd person seikkailujen nykyvika. Tosin tuntuu että tämä ei vaikuta muihin kuin minuun, koska tästä ei koskaan missään puhuta. Pelattavuus hahmoanimaation ehdoilla. Paikoitellen meno tuntuu kankealta ja epätarkalta, kun hahmon täytyy räpeltää, liikkua, hypätä tms. kivasti. Yksi esimerkki on Monkeyn väistoliike. Se tuntuu todella kankealta. Aloin jo miettimään onko TV:ssä kuitenkin jotenkin input lagia, kun tuntuu että ei millään pääse ajoissa pois alta. Mutta aloin pikku hiljaa hyväksymään että ilmeisesti en vain osaa...Mutta siis, yleiskommenttina voisi sanoa että ohjaus voisi olla sulavampaa, vaikka mistään deal brakerista ei olekkaan kyse.

Jos pitäisi verrata peliä johonkin sanoisin Persian Prinssin. Meno on hyvin (ellei jopa täysin) samankaltaista kiipeilyä ja satunnaista taistelua, olematta kuitenkaan mitään heinän niittoa. Ja Persian Prinssin tietty kankeus on mukana. Se mikä sen ratkaisevan eron tuo, miksi tämä tuskin jää hyllyyn niin helposti kesken kuin Persian Prinssin seikkailut, on ne ratkaisevat plussat eli miljöö ja hahmot.



Yksi pieni ärsyttävä vika tässä pelissä on. Ja tämä vika tuskin olisi tullut muulta julkaisijalta kuin Ubisoftilta. Pelissä kuuluu joskus taustalla tietty tirp-tirp ääni. Kuin linnun ääni. Ja tämä tirp-tirp ääni on suoraan Settlersistä, joka on myös Ubisoftin julkaisema. Sama ääni kaikuu todella usein Settlersissä, lähes koko pelin ajan. Joten ajoitellen tunnelma rikkoutuu ja mielessä käväisee Settlers. Ymmärrettävää kierrätystä, mutta silti nakertaa takaraivossa....


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 29.12.2010 13:18
Yksi pieni ärsyttävä vika tässä pelissä on. Ja tämä vika tuskin olisi tullut muulta julkaisijalta kuin Ubisoftilta. Pelissä kuuluu joskus taustalla tietty tirp-tirp ääni. Kuin linnun ääni. Ja tämä tirp-tirp ääni on suoraan Settlersistä, joka on myös Ubisoftin julkaisema. Sama ääni kaikuu todella usein Settlersissä, lähes koko pelin ajan. Joten ajoitellen tunnelma rikkoutuu ja mielessä käväisee Settlers. Ymmärrettävää kierrätystä, mutta silti nakertaa takaraivossa....
Enslavedin on itse asiassa julkaissut Namco Bandai.

Pelattavuus hahmoanimaation ehdoilla.

Pelissä nyt muutenkin nuo kontrollit ottavat aika pahasti takkiin rasittavalla tavalla määriteltyjen hyppykohtien takia. Aina ei tiedä, mistä voi hypätä tai kiivetä, ja välillä vaikka jostain kohdasta pitäisikin voida loikata yli, siitä ei kymmenellä ensimmäisellä yrittämällä meinaa kuitenkaan päästä. Todella ankeaa suunnittelua. Muutenkin kentät ovat aina täynnä tolppia ja koloja, jotka kerjäävät tutkimista, mutta kun kaikki on niin rajattua eikä maailmaa voi näin ollen juurikaan tutkia, jää suuri osa lähiympäristöistäkin ahdistavasti koristeeksi.

Neljä ekaa chapteria nyt pelannut. Eihän tuo niinkään paskaa ole, mutta hyvin paljon jää toivomisen varaan.

E: Ja Prince of Persioissahan ainakin Sands of Time -trilogian loikinta oli sentään hieman puzzlehtavaa paikoin. Enslavedissa riittää, kun vain rämpyttää hyppynappia ja pyörittää tattia, niin kiipeilykohdat menevät useimmiten itsekseen läpi, ellei sitten edellä mainitsemani loikkaongelma pomppaa eteen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: deMalorian - 29.12.2010 13:23
Kesken nao:
PC
Sins of Solar Empires trinitypakilla. Aivan lähtökuopissa ja tuntuu varsin lupaavalta
Mafia 2. Kivasti ollaan heitetty sandboxit romukoppaan pelinkehityksessä ja ympätty pakkopaitalineaarisuus muuten kovinkin mielenkiintoiseen kaupunkiin

PS triple
Kane and Lyncbox 1/2 kämppisco-opilla. Ei aikaa nyt moiseen hullutukseen
Valkyria Chronicles. Ei aikaa, liian sugoij!
Darksiders. Tylsä; olen tosi luvannut itselleni pelaavani sen läpi vielä joskus

DS
Zelda: Spirit tracks. Hyvät sienet on hyviä. Liian vähän uudistuksia Phantom hourglassiin nähden minusta.

PSP
Wipeout pulse...eduiksi katsotaan ADHD
GTA storiesit. Ei aikaa, yllättävän hyviä "porttauksia"

Other
Angry birds. Jumissa jossakin mid-gamen tienoilla, ei innosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 29.12.2010 13:34
(http://imgur.com/fLSpC.jpg)


Xboxin Deadly Premonitionia pelailin noin tunnin pelin alusta. Kyseessähän on pienen budjetin kauhupeli, joka on luonut kulttimainetta erittäin hämmentävällä meiningillään. Peli on saanut varsin ristiriitaisen vastaanoton niin pelaajilta kuin arvostelijoiltakin. Mm. Destructoid antoi pelille 10/10, kun taas IGN läväytti arvosanaksi 2.0. Peliin täytyy asennoitua oikealla tavalla ja sitä ei pitäisi ottaa liian vakavasti, pelistä näkee selvästi, että se on tehty kieli poskessa B-luokan viihdettä kunnioittaen. Grafiikat ovat jotain PS2-tasoa, mutta ainakin ruudunpäivitys on pysynyt tasaisena toistaiseksi.

Heti alusta lähtien on selvää, että peli on jotain täysin uniikkia. Peli koittaa pelotella kauhukliseillä ja luoda hienoa elokuvamaista tunnelmaa laittaen samalla homman täysin läskiksi. Alkudemon oravat päästivät apinalta kuulostavia ääniä, ns. jännitysmusa oli erittäin juustoista ja dialogissa on jatkuvasti epäloogisuuksia. Lisäksi päähenkilö puhuu itselleen (toiselle persoonalleen) 80-luvun elokuvista ja DVD-lisämateriaaleista ja välivideoita höystetään oudolla huumorilla.

Pelimaailma on GTA:n tapaan vapaasti tutkittava kaupunki ja tehtäviä otetaan vastaan kun siltä tuntuu. Hirveästi en ehtinyt vielä kaupunkia tutkimaan, mutta ilmeisesti kartta on kohtalaisen laaja. Lisäksi mukana on minipelejä kuten dartsin heitto ja tietenkin kalastusminipeli.

Saas nähdä miten tämä kolahtaa meikäläiseen. GAFissa on saanut ainakin melkein pelkästään kehuja ja moni on ollut valmis nimeämään tämän GOTY 2010:si. Yleisesti tämänlainen absurdi huumori on kolahtanut meikään ja on vain virkistävää saada tällaista läskiksi vedettyä ja huonoa peliä parodisoivaa viihdettä kaiken tämän AAA-kaman keskellä.

Destructoidin arvostelu: http://www.destructoid.com/review-deadly-premonition-165168.phtml (http://www.destructoid.com/review-deadly-premonition-165168.phtml)
GiantBomb teki Endurance runin(itse asiassa kaksi) Deadly Premonitionista, joka kannattaa tarkistaa jos peli kiinnostaa. Itse katselin läpi ja eihän tuota voi hyvällä omallatunnolla aivan aikuisten oikeasti väittää GOTY:ksi, mutta Sterling on niin rasittava kaveri etten yhtään ihmettele että hän rupeaa tuollaisia heittämään. Kun ei itse tarvinnut peliä pelata, niin vaikuttihan se tarinansa ja hahmojensa osalta todella mielenkiintoiselta ja virkistävän erilaiselta, mutta pelattavuus kusi jo pelkän gameplayn näkemisen perusteella todella pahasti.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 29.12.2010 13:44
E: Ja Prince of Persioissahan ainakin Sands of Time -trilogian loikinta oli sentään hieman puzzlehtavaa paikoin. Enslavedissa riittää, kun vain rämpyttää hyppynappia ja pyörittää tattia, niin kiipeilykohdat menevät useimmiten itsekseen läpi, ellei sitten edellä mainitsemani loikkaongelma pomppaa eteen.

Sikäli Heinz on kyllä oikeassa, että Enslaved muistuttaa tasohyppelyltään Prince of Persiaa. Sitä uusinta reboottia. Mokaamisesta ei ole pelkoa, jokaista toimintoa ryydittää pitkäveteinen animaatio ja mukana seuraa kaveri, josta ei ole haittaa, mutta josta ei ole hirveämpää hyötyäkään. Näin siis omien demokokemusten perusteella siis.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 29.12.2010 13:45
Yksi pieni ärsyttävä vika tässä pelissä on. Ja tämä vika tuskin olisi tullut muulta julkaisijalta kuin Ubisoftilta. Pelissä kuuluu joskus taustalla tietty tirp-tirp ääni. Kuin linnun ääni. Ja tämä tirp-tirp ääni on suoraan Settlersistä, joka on myös Ubisoftin julkaisema. Sama ääni kaikuu todella usein Settlersissä, lähes koko pelin ajan. Joten ajoitellen tunnelma rikkoutuu ja mielessä käväisee Settlers. Ymmärrettävää kierrätystä, mutta silti nakertaa takaraivossa....
Enslavedin on itse asiassa julkaissut Namco Bandai.
Noh...tämän siitä saa kun ei tarkasta muistikuviaan. No, sitten tämä trip-trip ääni on pöllitty Ubilta :)

Pelattavuus hahmoanimaation ehdoilla.
Pelissä nyt muutenkin nuo kontrollit ottavat aika pahasti takkiin rasittavalla tavalla määriteltyjen hyppykohtien takia. Aina ei tiedä, mistä voi hypätä tai kiivetä, ja välillä vaikka jostain kohdasta pitäisikin voida loikata yli, siitä ei kymmenellä ensimmäisellä yrittämällä meinaa kuitenkaan päästä. Todella ankeaa suunnittelua. Muutenkin kentät ovat aina täynnä tolppia ja koloja, jotka kerjäävät tutkimista, mutta kun kaikki on niin rajattua eikä maailmaa voi näin ollen juurikaan tutkia, jää suuri osa lähiympäristöistäkin ahdistavasti koristeeksi.

Neljä ekaa chapteria nyt pelannut. Eihän tuo niinkään paskaa ole, mutta hyvin paljon jää toivomisen varaan.
Joo tullut myös pari tuollaista tilannetta vastaan. Mikä on aika outo ratkaisu, kun eihän se nyt niin vaikeaa pitäisi olla hiukan suurentaa aluettä mistä voi hypätä tai mistä voi heittää toisen...


EDIT:
E: Ja Prince of Persioissahan ainakin Sands of Time -trilogian loikinta oli sentään hieman puzzlehtavaa paikoin. Enslavedissa riittää, kun vain rämpyttää hyppynappia ja pyörittää tattia, niin kiipeilykohdat menevät useimmiten itsekseen läpi, ellei sitten edellä mainitsemani loikkaongelma pomppaa eteen.
No joo olihan siinä hiukan mietintää siinä PoP:ssa, mutta en nyt sanoisi että paljoa sen enempää kuin Enslavedissakaan. Tosin voi olla että en pelannut peliä vaan tarpeeksi pitkälle. PoP:ssa oli tosin se että piti katsoa mihin päin hyppää. Eli haaste tuli siinä että osasi käsitellä ohjainta oikein eikä siinä että olisi löytänyt reitin. Tämän vuoksi osaksi kyllästyinkin PoP:iin. Enslavedissa tämä toimii suoraviivaisesti, mutta yllättävän viihdyttävästi. Parhaimmillaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 29.12.2010 13:57
GiantBomb teki Endurance runin(itse asiassa kaksi) Deadly Premonitionista, joka kannattaa tarkistaa jos peli kiinnostaa. Itse katselin läpi ja eihän tuota voi hyvällä omallatunnolla aivan aikuisten oikeasti väittää GOTY:ksi, mutta Sterling on niin rasittava kaveri etten yhtään ihmettele että hän rupeaa tuollaisia heittämään. Kun ei itse tarvinnut peliä pelata, niin vaikuttihan se tarinansa ja hahmojensa osalta todella mielenkiintoiselta ja virkistävän erilaiselta, mutta pelattavuus kusi jo pelkän gameplayn näkemisen perusteella todella pahasti.
Katsoin ekan jakson tosta Endurance Runista aikanaan, mutta en halua vielä spoilata peliä. Pitänee tsekata se kokonaan sitten kun olen pelannut pelin läpi.

Joo pelillisiä puutteita kyllä löytyy ja jos objektiivisesti lähtisi arvioimaan niin eihän tätä voisi mitenkään GOTYksi kutsua. Kontrollit eivät ole skarpeimmasta päästä, mutta kyllä niillä toimeen tulee. Myös sivutehtävien tekeminen on hieman sekavaa.  Ihan hauskaa viihdettä on kuitenkin ollut toistaiseksi.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 29.12.2010 16:18
Yksi pieni ärsyttävä vika tässä pelissä on. Ja tämä vika tuskin olisi tullut muulta julkaisijalta kuin Ubisoftilta. Pelissä kuuluu joskus taustalla tietty tirp-tirp ääni. Kuin linnun ääni. Ja tämä tirp-tirp ääni on suoraan Settlersistä, joka on myös Ubisoftin julkaisema. Sama ääni kaikuu todella usein Settlersissä, lähes koko pelin ajan. Joten ajoitellen tunnelma rikkoutuu ja mielessä käväisee Settlers. Ymmärrettävää kierrätystä, mutta silti nakertaa takaraivossa....

nyt tulee offtopicia ja lujaa mutta tulkoon. >_>

eli metroid prime hunterissa oli valikoissa klikkaillessa käytetty täsmälleen samaa ääntä kuin ds:n herätyskellossa. meikä on sitä ääntä kuunnellu arkiaamuina about ds:n julkaisusta lähtien ja joka kerta kun kuulen sen piippauksen tai edes jotain saman tapaista tulee aivoihin joku adrenaliini-ärsyke-kiukku-valmiustila. hyvä heräämisen kannalta, mutta vähän huono pelin kannalta. tosin se peli oli muutenkin niin huono että hävettää.

topikin aiheeseen liittyen. pelasin mass effect 2 läpi ja alotin uuden setin ykkösestä naisella. kakkosen loppu otti pannuun. myydäänkö oikea loppu dlc:nä vai mitä olen missannut? vai onko se sitten kolmososassa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 30.12.2010 02:36
No kolmosessa tietenkin. Pelihän on alusta asti ollut trilogia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.01.2011 00:16
Orange Boxin PS3-versio tarttui hyppysiin Gigantista 9,90 eurolla. Ei voinut vastustaa, ei.

Asia on niin, etten ole pelannut ikinä Half-Life 2:sta alusta loppuun asti läpi. Olen pelannut siitä vain tiettyjä jaksoja ja jatko-episodeita en (luonnollisestikaan) ollenkaan.

HL2:lla on jo ikää, mutta pelin graafisessa tyylissä on silti jotain, joka viehättää minua vielä herran vuonna 2011. Varsinkin komeat ja laajat ulkoilmamaisemat pistävät silmään tunnelmallisuudellaan. Ilmapiiri on erinomainen; sillan alla hyppiminen on varmaankin yksi tunnelmaltaan nappaavimpia osuuksia mitä genren peleissä ollaan nähty.

Tähän mennessä (kait hieman yli puolenvälin) ainoa ärsyttävältä tuntunut pelialue oli Ravenholm, joka ei ilmeisestikään nauti muidenkaan keskuudessa mistään suursuosiosta? Fiilikset olivatkin melko katossa, kun sieltä viimein pääsi pois. Valtatiet kera buggyn olivatkin sitten ihan toinen pallopeli - ja erittäin hauska sellainen.

Nautiskellaan pienissä sessioissa. Kaikki vaikuttaa tällä hetkellä oikein hyvältä. HL2:n ja episodien jälkeen vetäisen Portalin, jota kohtaan onkin ekstrasuuret odotukset. Näiden jälkeen voikin tutustua Team Fortnessiin, jos on aikaa ja intoa.

Magnum <3


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 13.01.2011 00:28
Frendien kanssa vedettiin todella klassinen peli-ilta. Mega Man 9:iä jauhettiin koko ilta putkeen, välissä muutama erä Super Street Fighter IV:tä. MM 9:ssä jauhettiin Dr. Wilyn kenttiin asti, kunnes lopeteltiin. Hyvin kyllä porukalla selkäytimessä noi kontrollit, kuitenkin kaikki jauhaneet snadina niitä NESin pelejä. Pitänee vielä jossain vaiheessa pelata toi peli loppuun asti. Mitenkään överivaikea peli ei todellakaan ole vaan loppumattomien krediittien ja saven ansiosta vaikutti suht läpihuutokamalta. Onhan se hauska arvailla porukalla mikä ase puree mihinkin bossiin.  :) Ja aijai sitä huutoa kun joku teki jonkun hölmön mokan jossain simppelissä kohdassa! Kyllä se klassinen megis toimii aina.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.01.2011 17:12
(http://blog.gamer20.com/wp-content/uploads/2010/04/metroban1.jpg)

Metro 2033:sta Xboxilla olen nyt pelannut aika monta tuntia ja olen tykännyt enemmän kuin oletin. Itse pelistä olen ollut kiinnostunut jo hyvän aikaa ja ostin sen nyt taannoin Play.comin alennusmyynnistä 13,99€. Tällä hetkellä vaikuttaa todella hyvältä sijoitukselta. Tietämättömille kerrottakoon, että peli sijoittuu Moskovan metrotunneleihin vuonna 2033, 20 vuotta kaiken tuhonneen ydinsodan jälkeen ja perustuu venäläisen kirjailijan bestselleriin. Itse peli on ukrainalaisen 4A Studiosin käsialaa, joten ei ihme että ydintuhomeininki on hallussa.

Pelihän on sinänsä tyypillinen räiskintä, että edetään koko ajan eteenpäin eikä sen suurempia valinnanvapauksia ole suunnan kanssa. Pelissä on kuitenkin käsittääkseni muutamia valintakohtia, joissa pelaajan päätökset vaikuttavat hieman lopputulemaan. Ainakin näin muistaisin. Peli ei ole saanut pelkästään kehuja puoleensa, vaikka Metacriticissä keskiarvo onkin 77/100. Haukkuja on lähinnä tullut ajoittain ilmenevistä bugeista ja ihmisvihollisten paikoin heikosta tekoälystä.

Itse olen kuitenkin pitänyt pelistä tähän mennessä täysin ja se johtuukin suurelta osin pelin luomasta tunnelmasta. Metrotunnelit on todella hyvin tehty ja aidon oloisia. Joka puolella on todella likaista ja sen näköistä, että ihmiset oikeasti käyttävät kaiken hyödyksi yrittäessään jatkaa elämäänsä surkeista olosuhteista huolimatta. Graafisesti peli on  parhaimmillaan juuri maan alla, ajoittain maan päällä pomppiessa tulee enemmän vastaan suttuisia tekstuureita. Tunnelit ovat pimeitä ja mutanttien karjaisut kaikuvat pelaajan ympärillä luoden sopivan klaustrofobista tunnelmaa. Tämä on myös ehkä ensimmäinen peli, jota pelatessa olen todella iloinen tuosta 5.1 kotiteatterisetistäni. Olisi todennäköisesti aika paljon tylsempää ilman sitä. Pelin tunnelma on todella synkkä ja pimeä esimerkiksi Fallouttiin verrattuna, johon ainakin itse tätä pakostakin vertaan vaikka todella erilaisia pelejä ovatkin. Pelissä on myös ystävällisempiä alueita mutanttien infestoimien tunnelien välissä, joissa ihmiset yrittävät tulla toimeen millä pystyvät. Tilaa on vähän ja ihmisiä sekä kotieläimiä paljon. Ihmiset istuvat nuotiolla, kertovat huhuja tai juovat alkoholia toisten nukkuessa omassa makuusopessaan puuseinän takana. Näistä väliasemista voi myös ostaa panoksia, aseita sekä muita tarvikkeita.

Peli ei ole myöskään pelkkää räiskintää koko ajan, sillä usein kannattaa olla taktisempi ja pudotella vihollisia yksi kerrallaan varjoista vaikka heittopuukolla. Pelin sankari Artyom ei nimittäin todellakaan kestä hirveästi osumaa vihollisten aseista, joka pakottaa pelaamaan aika varovaisesti. Olin positiivisesti yllättynyt, kun huomasin tyhjentäneeni erästä suhteellisen pientä metroasemaa bandiiteista lähes 30min, kun monessa nykyräiskinnässä siihen olisi mennyt ehkä 5min. Viholliset eivät hyökkineet kohti, vaan pysyivät piilossa ja ampuivat todella kovaa niskaan, joten oli pakko ottaa hitaasti ja tyhjentää mesta yksi ukko kerrallaan varjoja hyödyntäen. Välillä ihmisvastuksilla on tapana juoksennella ympäriinsä tai vain kykkiä paikallaan, mutta tätä ei onneksi tapahdu kovin usein, vaan kuulaa tulee koko ajan niskaan jos päänsä ulos pistää. Aseita pelissä on jokunen erilaisia, aina revolverista AK-47:n kautta hieman erilaisiin tykkeihin, kuten pneumaattiseen tarkkuuskivääriin. Varsinkin alussa käytetyt aseet ovat metron asukkien itse tekemiä, likaisia eikä kovin hyviä. Aseet ovat myös yksi asioista, joista pelissä tykkään sillä nämä kotikutoisen näköiset aseet tuovat peliin omaa tunnelmaansa. Aseisiin on myös saatavilla erilaisia viritysosia, kuten äänenvaimentimia tai kiikaritähtäimiä.  Vastaan tulee myös koko ajan ruumiita, joita loottia ja nurkkien taakse ja portaiden alle on yleensä piilotettu aina jotain kivaa.

Yksi seikka mistä pelissä tykkään myös, on kaikenlaisten valikoiden ja turhan HUDin puute. Jos haluaa tietää mihin suuntaan pitää mennä, otetaan esille vihko johon objektiivit on listattu ja jossa on myös kompassi. Tämä tapahtuu Xboxilla "Back" näppäimellä, mutta tämän jälkeen pitää vielä painaa oikeaa liipaisinta jolloin Artyom ottaa vihon naaman eteen. Pimeässä voi vielä painaa vasenta liipaisinta, jolloin sytytetään sytkäri antamaan valoa. Sytkäriä voi myös käyttää yksinään, jos otsalamppua ei tahdo käyttää. Aina välillä joutuu käyttämään myös kaasunaamaria, joka ei sekään kestä ikuisesti. Pelaajan ottaessa osumaa kaasunaamariin tulee halkeamia, jolloin kannattaa napata seuraavalta ruumiilta tuore naamari käyttöön. Kaasunaamari kuluttaa myös filttereitä, joita keräillään ja vaihdetaan tarpeen mukaan. Filtterin kuluessa Artyomin hengitys muuttuu raskaammaksi ja hankalammaksi ja kosteus alkaa kondensoitumaan naamarin lasiin, jolloin näkökenttäkin pienenee. Todella hieno ja tunnelmaa luova efekti mielestäni. Mistä sitten tietää, että paljonko kaasunaamarissa vielä riittää toiminta-aikaa? Sen voi tarkistaa kellosta, joka vedetään esiin. vasemmalla bumper-näppäimellä. Taas yksi realistisuutta peliin tuova efekti, josta tykkään. Miksi pitäisi olla joku hölmö mittari ruudun kulmassa, kun paljon hauskempaa on tsekata rannekellon ajastimesta. Jos taas haluaa lisää ytyä otsalamppuun tai virtaa yökiikareihin, niin varaudu pumppaamaan dynamolla. Ei mitään erityisen suuria juttuja, mutta joskus ne pienet asiat ovatkin niitä tärkeimpiä.

Itse suosittelen kovasti kaikille räiskinnästä ja hieman ankeammasta post-apokalyptisesta maailmankuvasta kiinnostuneille. PC-versio on käsittääkseni se paras, mutta ei tässä Xbox-versiossakaan mitään vikaa ole. Hyvin on toiminut ainakin minulla ja tunnelma on juuri sopivan kauhea ja synkkä koko ajan. Kaikenlaisilla pienehköillä pelimekaanisilla kikoilla tästä on saatu mielestäni varsin edukseen erottuva hieman erilainen räiskintäpeli, jonka pelaa varmaan mielellään läpi uudestaankin.
(http://scrawlfx.com/wp-content/uploads/2009/10/metro-2033-announced-360-pc.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 13.01.2011 20:46
Kiitos tästä tarinoinnista. Taidankin tutustua Metron mualimaan.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 14.01.2011 16:53
Metro 2033 meni läpi ja tykkäsin loppuun asti. Yhdet viholliset olivat kyllä suhteellisen vittumaisia eräässä kohdassa loppupuolella, mutta onneksi ei kestänyt kauaa. Sattui myös sellainen bugi, jonka takia en respawnin jostain syystä pystynyt käyttämään mitään aseitani tai varusteitani. Hetken pelkäsin jo, että pitää aloittaa peli alusta mutta korjaantui onneksi lataamalla kenttä uudestaan.

Ja pelissä on tosiaan ainakin kaksi eri loppua, itse sain ilmeisesti sen "normaalin" lopun joka ei kuitenkaan ole se parempi loppu kahdesta. En sitten tiedä, miten sen toisen lopun saa mutta pitää yrittää sitten seuraavalla kerralla joskus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 15.01.2011 00:09
Deadly Premonitionin pelaamista olen jatkanut tässä lähiaikoina ja täytyy kyllä sanoa, että peli vain paranee mitä pidemmälle pelissä etenee. Juoni menee kokoajan kiinnostavammaksi, sidequesteista saatavat palkinnot ovat hyviä (mm. tuhoutumaton ja nopeasti kulkeva urheiluauto sekä konetuliase, jossa on loppumattomat ammukset) Päähenkilö on myös mielenkiintoisin pelihahmo mitä olen pitkään aikaan kokenut kahdella persoonallaan ja mielenkiintoisilla dialogeillaan kasarileffoista. Myös musiikit ovat hyvät ja luovat peliin omalaatuisen tunnelman. Peli huokuu B-luokan vihdettä, jota peli myös glorifioi dialogeissaan.

Todella erikoinen peli kyllä. Paperillahan peli on aivan paska verrattuna nykystandardeihin, mutta jostain syystä peli vetää puoleensa todella vahvasti. Jotenkin pelin puutteet vain täydentävät kokonaisuutta ja tekevät pelistä vielä omalaatuisemman. Pelistä kuulee usein sanottavan, että se on niin huono, että on  hyvä. Mielestäni peli on kuitenkin vilpittömästi hyvä, kunhan pääsee yli sen puutteista. Taistelukontrolleja on myös kritisoitu, mutta ei nekään mielestäni ylitsepääsemättömän huonot ole, varsinkaan kun saa paremmat aseet loppumattomilla ammuksilla. Olen myös pelannut peliä Easy-vaikeustasolla turhautumisten minimoimiseksi ja eipä turhautumista ole toistaiseksi tullut.

Ehdottomasti yksi omaperäisimmistä peleistä, mitä olen tässä genissä pelannut ja selkeä keepperi pelikokoelmassa.

Uusimmassa Pelit-lehdessä oli myös pelin arvostelu ja arvosanaksi napsahti 89 ja Pelit suosittelee-leima. Mielestäni hienoa, että lehti ei pyrkinyt liialliseen objektiivisuuteen vaan pystyi ilmaisemaan selkeästi oman mielipiteensä pelistä. Tällaisia pelejä ei nykypäivänä monta näe ja tämä kyseinen peli on hieno esimerkki siitä, miten pienemmänkin budjetin pelit voivat olla parempia kuin suuren budjetin massahitit.

EDIT: Kiinnostuneiden kannattaa katsoa myös luento pelistä: http://planetredwood.webs.com/dpatmit.htm (http://planetredwood.webs.com/dpatmit.htm)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 16.01.2011 20:45
360:n Uno tuli jostain mielenjohteesta ostettua viikko-pari sitten. Miksi ihmeessä kukaan ei ole kertonut miten älyttömän loistava peli tämä on?! Täydellinen moninpeli, jota on tullut pelattua podcastien kuuntelun ja ties minkä lomassa ja peliseuraa näyttää löytyvän aina vaikka kyseessä taitaa olla ihan ensimmäisiä Arcade-julkaisuja, jos en väärin muista?

Päähenkilö on myös mielenkiintoisin pelihahmo mitä olen pitkään aikaan kokenut kahdella persoonallaan ja mielenkiintoisilla dialogeillaan kasarileffoista.


Odotahan vaan!

Pitäisi ehkä itsekin joskus ottaa Deadly Premonition testaukseen, tuo jo mainittu endurance run oli sen verran hauskaa katseltavaa ja aika vähän Giant Bombin pojat mitään sivujuttuja ehtivät testaamaan.

Nyt ehti jo Life is Beautiful'kin (http://www.youtube.com/watch?v=w3EjIL1gDJk) jäämään päähän soimaan.

Jotenkin tuo peli tuo mieleen PS2:lle ilmestyneen Steambot Chroniclesin jollain hassulla tavalla. . .



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 16.01.2011 20:54
Assassin's Creed II meni joululomalla läpi 100%. Tämä oli se peli jota 1 osan olisi pitänyt olla. Nyt en malta odottaa että pääsen Brotherhoodiin käsiksi


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.01.2011 13:21
Arkham Asylum oli uuden vuoden jälkeen kovassa kulutuksessa, pitkän tauon jälkeen, ja vasta nyt peli todella osui ja upposi. Aivan loistavaa elokuvamaista toimintaa, ja varsinkin miljöö on luotu kiitettävällä rakkaudella. Läpipeluun jälkeenkin jaksaa vielä erittäin hyvin keräillä salaisuuksia, vaikka yleensä mulla lopahtaa into tuollaiseen ylimääräiseen hetkessä. Heilahti Arkham City odotuslistalle saman tien.

Jokin päivä sitten sain myös käsiini Brutal Legendin, jota kokeilin pari kolme tuntia. Vaikuttaa olevan ihan jees. Saa nähdä, käykö mättäminen jossain vaiheessa tylsäksi, mutta ainakin metallikliseille hekottelu toimii. Kyseinen tuotos saa kuitenkin olla toistaiseksi jäähyllä, kun taloon saapui Red Dead Redemption. Rakkautta alusta lähtien. Tekemistä ja samottavaa tuntuu olevan juuri sopivasti, ja länkkärimeininki upeiden maisemien sekä tunnelmallisen musiikin saattelemana iskee kuin kuusi laukausta päähän. Ei tuolla kombolla oikein voi hävitä. Tähän pureudun varmasti vielän hyvän tovin ja aivan rauhassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 26.01.2011 18:10
Bayonetta muutama päivä sitten läpi - easyllä. Lyhyydestä huolimatta kiva peli. Normalilla pari kenttää läpi, mutta pitää kattoo jaksaako kun health hupenee niin nopeesti.
GT5 ollu kovassa käytössä, taukoakin tulee pidettyä, mutta aina välillä käy vetämässä parit cupit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 26.01.2011 23:41
Deadly Premonition pamahti läpi. 16 ja puoli tuntia meni läpipääsyyn, joten ihan mikään lyhkänen peli ei ollut kyseessä. Loppu oli aika WTF-kamaa, mutta olihan se lopetus ihan hieno loppujen lopuksi. Ehdottomasti yksi viime vuoden muistettavimmista seikkailuista ja eipä kyllä harmita, että tuli pelailtua. York on edelleen aivan ässä pelihahmo, todella virkistävä tapaus nykypelien geneerisyyden keskellä. Leuka loksahti lattiaan, kun äijä rupesi listaamaan parhaita punk-artisteja. Peli, jossa on Joy Division-maininta, ei vain voi olla huono. Muutkin hahmot olivat kyllä erittäin hyviä ja mielenkiintoisia ja sivutehtäviä tekemällä hahmojen tarinaa sai valotettua vielä enemmän.

Musat olivat myös loistavat ja tällä hetkellä on jäänyt tämä biisi aika pahasti päähän soimaan: http://www.youtube.com/watch?v=Per8-vAZAw0 (http://www.youtube.com/watch?v=Per8-vAZAw0)

Peli ei todellakaan ole kaikille ja suurin osa varmaan dumaa pelin paskaksi. Suosittelen silti testaamaan, jos vaikka sattuisi kolahtamaan.

Nyt onkin aikaa sitten keskittyä perjantaina julkaistavaan Inazuma Eleveniin!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.02.2011 19:30
Killzone 3:n moninpelibeta. Paskaa. Tästäkin piti sitten tehdä taas yksi uusi COD-kopio.

KZ2:n erinomainen pelattavuus, jossa korostui aseiden raskaus ja ylipäätään fyysisyys, on vaihdettu ilmapallokontrolleihin. Äijätkin kuolevat paljon aikaisempaa nopeammin, joten ampumisessa ei ole mitään haastetta, koska rekyyliäkään ei enää ole. Sen kun juokset pää kolmantena jalkana liipasin pohjassa.

Betan ainut kenttä (vai oliko niitä enemmänkin, kaikki näyttää samalta harmaalta paskalta) vaikuttaa myös umpisurkealta ja tuntuukin että joku juoksee koko ajan selkään, olit sitten missä tahansa tai vaikka vasta respannut jonnekin. Kaikki KZ2:n huonot ominaisuudet on silti jätetty peliin, joten joka paikassa pörrää jos jonkinmoista bottia ja härveliä, ettei pelaaja vahingossakaan saisi hengähdystaukoa missään välissä.

Peli muuttuu varmasti ajan saatossa KZ2:n tavoin vieläkin paskemmaksi sitä mukaan kun pelaajien levelit nousee ja lisäominaisuuksia aukenee. Pelaajamäärää on sentään tajuttu laskea, mutta ei se tätä peliä pelasta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 05.02.2011 06:26
KZ2:n erinomainen pelattavuus, jossa korostui aseiden raskaus ja ylipäätään fyysisyys, on vaihdettu ilmapallokontrolleihin.
Kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin KZ2:n lagiset paskakontrollit. Tätähän voi ehkä jopa pelata.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.02.2011 11:14
KZ2:n erinomainen pelattavuus, jossa korostui aseiden raskaus ja ylipäätään fyysisyys, on vaihdettu ilmapallokontrolleihin.
Kuulostaa huomattavasti paremmalta kuin KZ2:n lagiset paskakontrollit. Tätähän voi ehkä jopa pelata.

Niin tai sitten vaan pysyisit niiden triljoonan muun ilmapallopelin parissa? Juuri tuon turhan whinetyksen vuoksi loistavat, KZ2:sta lähtöisin olevat perusteet on kustu. KZ2:n kontrollit vaativat totuttelua, ennen kuin niitä oppi rakastamaan.

EDIT: Unohtui mainita nuo korvia riipivät kuollonkorinat, joita kuolevat äijät pitävät. Ne alkoivat ärsyttämään ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen. Miten vitussa kukaan peliä testannut henkilöä ei ole moista muka huomannut?

Killzone 2 -videoita (http://www.youtube.com/watch?v=Q-mdc6kAqpA&feature=related) katsellessa tajuaa, miten loistava peli olikaan pohjimmiltaan kyseessä. Vertailukohtana Killzone 3 (http://www.youtube.com/watch?v=j3yhFmW-Q5Q). Ulkoasu niin HUDin, hahmojen, aseiden kuin kenttienkin osalta sekä pelattavuus ja äänet... KAIKKI on huonompaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.02.2011 01:58
Joops, testasinpa KZ3:n Multiplayer Betaa myös ja paskaltahan se vaikutti. En osaa tarkkaan sanoa mikä siinä häiritsi, mutta ei tuo ohjaus vieläkään istunut. Sitä en ymmärrä, että miten kankea ja paska ohjaus voi olla hyväksi, mutta ehkäpä mun ei ole tarkoituskaan ymmärtää.

Päälimmäisin tunne pelistä jäi, että toiminta on jähmeää ja joka paikka on paskaa täynnä.

PS. Blops ja MW2 ovat myös aika paskoja, että en ole niitä puolustamassa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.02.2011 12:17
MAG tuli Zavvista eilen ja muutaman tunnin sitä ehti pelailla. Vaikuttaa yllättävän hyvältä. Taisteluissa on sitä suuren sodan meininkiä ja homma toimii hyvin. Kyllä tätä paljon mielummin pelaa kuin Blopsia tai muita Call of Dutyja.

Edit: Vaikea uskoa, että tämä on Socomin tekijöiltä. Sen verran hyvä peli, että ovat paljon siitä paskasta petranneet. TK, jos vielä sillä 10-20e löydät pelin alelaarista niin kokeile ihmeessä. Sun tuurillas saat sen varmaan myytyä 40 eurolla, jos et tykkää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 08.02.2011 22:53
SNES, Super Mario Allstars ja Lost Levels. Läpi! Pentuna tuota tuli höylättyä, mutta ei silloin ollut mitään saumoja läpäisyyn. Vitutti nytkin useampaan otteeseen, mutta on se vihdoinkin siinä!

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.02.2011 10:48
Pelasinpa vihdoinkin Super Metroidin läpi. Ihan tajuttoman hyvä peli! Tiesin kyllä, että kyseessä on yksi parhaista 2d-seikkailuista, mutta tämä ylitti ennakko-odotukset moninkertaisesti.

Harvoin käy niin, että tekisi mieli aloittaa samantien alusta. Täydellisyyttä hipova peli ja TOP5-kamaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.02.2011 11:08
Pelasinpa vihdoinkin Super Metroidin läpi. Ihan tajuttoman hyvä peli! Tiesin kyllä, että kyseessä on yksi parhaista 2d-seikkailuista, mutta tämä ylitti ennakko-odotukset moninkertaisesti.

Harvoin käy niin, että tekisi mieli aloittaa samantien alusta. Täydellisyyttä hipova peli ja TOP5-kamaa.

Tähän postaukseen minulla ei ole mitään lisättävää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 11.02.2011 19:22
Pakko kompata  ;D Viime vuonna tuli itsekin vedettyä läpi tekele ensimmäistä kertaa ja parhauttahan se oli. Saisi Nintendo julkaista vielä joskus oikean jatko-osan Super Metroidille, fiilikseltään kyllä aika lähelle pääsi Metroid Zero Mission, mutta mistäköhän syystä  :lol: Fusion myöskin on vallan mainio peli, vaikka pitääkin pelaajaa kädestä aivan liian usein. FPS:iä ja Ninja Gaiden-wannabeitahan ei tueta.
Edit: Voisin ruveta kirjoittelemaan tänne vähän useamminkin, olenhan sivustoa stalkannut jo parin vuoden ajan lähes päivittäin  ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 11.02.2011 19:35
En ole pelannut Super Metroidista kuin sen alun pakokohtauksen ja vähän, noin pari tuntia tallustellut sillä planeetalla, mutta täytyy sanoa että ne olivat tunnelmallisimmat pari tuntia, jotka olen viettänyt peliohjain kädessä. Joskus se täytyy kyllä läpikin hiippailla. Että voi sitten paremmin perustella parhautta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 18.02.2011 01:00
Doddii, ostin joku aika sitten Assassin's Creed 1:n kun halvalla sai. Lyhyissä annoksissa pätevää viihdettä, muuten aika itseään toistavaa. Juoni vaikuttaa aikas vajaalta.
Mutta voi pojat, hommasin Heavenly Swordin. Pelistä ei löydy mitään vaihtelua, ja kun löytyy, se on sixaxixaxaixi ohjaimen heiluttelua. Jotain pappaa pelastaessa meni monta yritystä ennen kuin kaikki viholliset sai tapettua. URGgghg aina meni ohi niistä perkeleistä. Plussaa tosin pääpahiksesta, klonkku vetää hyvää settiä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 18.02.2011 02:26
Doddii, ostin joku aika sitten Assassin's Creed 1:n kun halvalla sai. Lyhyissä annoksissa pätevää viihdettä, muuten aika itseään toistavaa. Juoni vaikuttaa aikas vajaalta.
Mutta voi pojat, hommasin Heavenly Swordin. Pelistä ei löydy mitään vaihtelua, ja kun löytyy, se on sixaxixaxaixi ohjaimen heiluttelua. Jotain pappaa pelastaessa meni monta yritystä ennen kuin kaikki viholliset sai tapettua. URGgghg aina meni ohi niistä perkeleistä. Plussaa tosin pääpahiksesta, klonkku vetää hyvää settiä.

Heavenly Sword on kyllä yksi tylsimmistä PS3-peleistä jonka omistan. Pelasinkohan sitä yhteensä jotain 40 minuuttia ja jätin sitten kesken.

Saaks kysyä mistä hommasit Assassin's Creedin? Mun mielestä AC2 oli sen verran kova tapaus, että platinumaamisenkin jälkeen tekee mieli peliä pelata. Ois kiva hankkia myös ykkönen hyllyyn, vaikka sen ilmestyessään pelasinkin PC:llä läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 18.02.2011 13:13
Hommasin ykkösen Gigantin verkkokaupasta kympillä, tosin nyt se taitaa olla taas 15€, kun Gigantilla on noita alennuksia joista ne ei kerro mitään (mm Bioshockin olis saanu 7 eurolla mutta olin liian hidas).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.02.2011 19:37
Dragon Age 2:n demoa testasin pikaisesti. Taistelut ovat kyllä hieman perseestä, mutta kyllähän tuon varmaan pelailee. Grafiikka oli parantunut reilusti edelliseen osaan verrattuna (konsoleilla siis).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 24.02.2011 12:25
Bulletstormia aloittelin tuossa. Ihan pätevä, kieli poskessa väännetty ja pelattava peli. Ainut mistä voisi jo näin alussa narista on osumasuunnan indikaattorin puute. Tai ainakaan minä en useinmiten tajua mistä suunnasta minua ammutaan, jos en satu suoraan näkemään ampuvaa vihollista. Onneksi tämä peli ei ilmeisesti ole kovin pitkä. Itse ostin puolittain Gears3 -beta invite mielessä, joten siinä mielessä melkein hintansa väärti. Muille suosittelisin ehkä ostamaan alekorista. Näyttävää menoa.

Tämä myös hauska yksityiskohta pelin alussa: http://www.joystiq.com/2011/02/23/bulletstorms-red-ring-of-death-easter-egg-exposed/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 24.02.2011 14:35
RDR:n Undead Nightmaren ostin tuossa taannoin kun se oli 400mspisteen hintainen. En tiedä, että mikä tässä on, mutta ei tämä koukuta samaan tapaan kuin alkuperäinen RDR.

Madden 11 on myös pyörinyt Xboxin levykelkassa aika ahkerasti, mutta aivan lähiaikoina ylivoimaisesti eniten on tullut pelattua Pro Evolution Soccer 2011:n loistavaa Master League -moodia. Kun on vielä hakenut täysin korjatut joukkueet, niin kelpaa pelata sarjaakin kun pääsee nousemaan Championshipistä Valioliigaan Derbyllä. Immersio on aivan eri luokkaa kun joutuu pelaamaan usean maan joukkueita sisältävää sekasarjaa, ja muun maalaisia jengejä vastaan pelatessa on oikeasti edessä eri tyylillä pelaavia porukoita.

Käyttääkö muuten Pelaajalaudan porukka Raptria (http://www.raptr.com)? Joku toinen täällä taisi aikoinaan sivustoa mainostaa ja se on mielestäni loistava saitti peliajan seuraamiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 24.02.2011 14:39
Käyttääkö muuten Pelaajalaudan porukka Raptria (http://www.raptr.com)? Joku toinen täällä taisi aikoinaan sivustoa mainostaa ja se on mielestäni loistava saitti peliajan seuraamiseen.

Juu, taisin olla minä. Vuoden 2010 alussa liityin. Ei täysin tarkka, mutta suuntaa antava. Halo: Reachia pian 300 tuntia.  :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 27.02.2011 19:11
Kokosimme eilen kymmenen hengen kaveriporukan yhteen ja katseltiin leffoja, siinä ohessa kokeiltiin myös Kinectiä. Kokeilu venähti vähän pidemmäksi sessioksi kun ihmiset innostuivat. Minun lisäkseni ainoastaan yksi tähän iltamaan osallistunut on jonkin sortin pelaaja. Muita aina ärsyttää kun kaivamme NHL:n tai jonkun muun pelin esiin ja alamme pelaamaan. Kinect tuntui kelpaavan kaikille, myös sille hamekansalle. Peleinä oli ainoastaan Kinect Adventures ja Kinect Sports. Dance Centralia kokeiltiin demon verran. Demosta löytyvät pari biisiä eivät tuntuneet riittävän, joten pitänee laittaa DC pian tilaukseen. Vähän varovaisesti jo kyseltiin mitä tähän pelaamiseen vaadittavat laitteet maksavat. Ihmeellisesti se Kinect tuntuu vangitsevan näitä ei pelaajia puolelleen.

Edit: Ja Gigantista saa ensi viikolla Kinectiä 99€:lla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 05.03.2011 17:37
Ryhdyin vasta nyt todella tutustumaan GTA IV:n The Lost and Damned -peliin. No joo, alkua vetänyt aiemminkin, mutta nyt jo ihan pitemmällekin päässyt ja meinannut. Ainakin prätköistä kiinnostuneille sopiva peli. Tosin mullehan kelpaa kaikki GTA:han viittaavakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 05.03.2011 18:46
Mulle ei kelpaa. GTA IV pilasi paskuudellaan pelisarjan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 05.03.2011 18:51
No,  minulle kelpaa GTA IV koko komeudessaan, joten lisäosat uppoaa ihan tyystin. GTA V:tä odotellessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.03.2011 00:01
Little Big Planet 2:n ostin, kun ykkönenkin jäi välistä. En tiedä, mutta ois pitänyt ehkä odottaa kunnes peliä saa jostain alelaarista kympillä. Ei peli varsinaisesti huono ole, mutta siihen hypetykseen nähden peli on uskomatonta jöötiä. En ole varmaan ikinä pelannut tasohyppelypeliä jossa on näin paskat fysiikat, epätarkat kontrollit ja surkeaa kenttäsuunnittelua. Eipä tule heti yliarvostetumpaa peliä mieleen, sillä jopa GTA IV jää kakkoseksi. Tämän siitä saa kun luottaa epätoivoisten Sony-fanien hypetyksiin, jotka eivät ole hyvää tasoloikkaa nähneetkään.


Taidankin seuraavana kokeilla Demon's Soulia jonka löysin halvalla Gamehousesta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.03.2011 03:20
Joo LBP2 oli paska. Hyvä juttu siinä on se, että jos sait sen halvalla, siitä saa yllättävän hyvin vaihdossa Gamestopissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 06.03.2011 13:37
Taidankin seuraavana kokeilla Demon's Soulia jonka löysin halvalla Gamehousesta.

Tervemenoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.03.2011 14:02
Taidankin seuraavana kokeilla Demon's Soulia jonka löysin halvalla Gamehousesta.

Tervemenoa.

.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.03.2011 21:28
Vain hetki NeoGAFin RE4-arvostustopikin (http://www.neogaf.com/forum/showthread.php?t=422948) lukemisen jälkeen löysin itseni taas kyseisen pelin kimpusta, vaikka läpipeluukertoja tuskin enää pystyy edes kahden käden sormin laskemaan.

Peli imaisee sisäänsä edelleen älyttömällä voimalla, eikä pelaamista vaan pysty lopettamaan, vaikka PS2-versio onkin tunkkaisen näköinen Cube/Wii-versioon verrattuna. Melkein tekisi mieli ostaa eurooppalainen Wii vain jotta pääsisi vastaisuudessa aloittamaan tämän mestariteoksen kuten se on alunperin tarkoitettukin (eli Cube-ohjaimella, plussaa tietenkin Wiin komponenttipiuhasta, 480p-tuesta ja lisätehtävistä).

Joka tapauksessa paras yksinpeli, jota on tullut pelattua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 06.03.2011 22:03
Vain hetki NeoGAFin RE4-arvostustopikin (http://www.neogaf.com/forum/showthread.php?t=422948) lukemisen jälkeen löysin itseni taas kyseisen pelin kimpusta, vaikka läpipeluukertoja tuskin enää pystyy edes kahden käden sormin laskemaan.

Peli imaisee sisäänsä edelleen älyttömällä voimalla, eikä pelaamista vaan pysty lopettamaan, vaikka PS2-versio onkin tunkkaisen näköinen Cube/Wii-versioon verrattuna. Melkein tekisi mieli ostaa eurooppalainen Wii vain jotta pääsisi vastaisuudessa aloittamaan tämän mestariteoksen kuten se on alunperin tarkoitettukin (eli Cube-ohjaimella, plussaa tietenkin Wiin komponenttipiuhasta, 480p-tuesta ja lisätehtävistä).

Joka tapauksessa paras yksinpeli, jota on tullut pelattua.

Word.

On sääli, että Capcom ei ole pystynyt toistamaan RE4:n loistavuutta nykykonsoleilla. Tekisivät edes HD-remaken tosta niin kyllä varmana lähtis ostoon. Vois kaivaa kyllä tuon PS2-version esille jahka saan ostettua uuden dualshock kakkosen jostain halvalla.

PS. Postatkaa joku gifi siitä suplexista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 08.03.2011 18:51
Vain hetki NeoGAFin RE4-arvostustopikin (http://www.neogaf.com/forum/showthread.php?t=422948) lukemisen jälkeen löysin itseni taas kyseisen pelin kimpusta, vaikka läpipeluukertoja tuskin enää pystyy edes kahden käden sormin laskemaan.

Peli imaisee sisäänsä edelleen älyttömällä voimalla, eikä pelaamista vaan pysty lopettamaan, vaikka PS2-versio onkin tunkkaisen näköinen Cube/Wii-versioon verrattuna. Melkein tekisi mieli ostaa eurooppalainen Wii vain jotta pääsisi vastaisuudessa aloittamaan tämän mestariteoksen kuten se on alunperin tarkoitettukin (eli Cube-ohjaimella, plussaa tietenkin Wiin komponenttipiuhasta, 480p-tuesta ja lisätehtävistä).

Joka tapauksessa paras yksinpeli, jota on tullut pelattua.

Oli pakko laittaa Wii-versio tilaukseen (vaikkei sitä remoteohjausta varmaan jaksa). No saapahan pelata ne bonusmatskut mitkä GC-versiosta uupuu.

REmake pitäisi varmaa kanssa joskus ostaa, jos sitä vaan uskaltaa pelata. Ei ole nelosta lukuunottamatta tullut pelattua juurikaan mitään Resident Evileitä, paitsi joskus ala-asteikäisenä kakkososaa jollain kaverilla ja sillon veti kyllä ihan kiitettävän levyiksi se. Ehkä psyyke jo nykyisin kestää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.03.2011 20:41
Sanokoot muut mitä haluaa, mutta minusta Remake on uskomatton hyvä peli ja pakkohankinta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 09.03.2011 01:27
Alkoi himottaa itseäkin taas pelaaminen Scarfin postauksen jälkeen. RE4 oli viime sukupolven paras peli, sen jälkeen konsolipelaaminen ei omalla kohdalla ole juuri kolahtanut. Wii version voisi napata ja muistella hyviä aikoja. Käyn huomenna ehdottomasti hakemassa ja jos vielä Remaken nappaisi siihen kylkeen.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 09.03.2011 08:14
Ressu 4 on kyllä melkoinen peli. Viimeksi joulukuussa taisin peliä pelailla. El Gigantelle asti ainakin. Omasta mielestä pelin tunnelma vaan lassahtaa loppuun mennessä. Alun hullut ovat jotain niin hienoa joka kerta, sekä se avuttomuus heitä vastaan vähillä panoksilla.

Tuota REmakea olen useasti koittanut alkaa pelaamaan mutta ne kontrollit... Nelosen kun aiemmin on läpäissyt ei enään haluaisi koskeakkaan siihen tönkköisyyteen. Kai sitä joskus pitäis pakolla totutella paskoihin kontrolleihin ja läpäistä se.


Niin ja viimeksi olen pelaillut Killzone 3:sta. Yksinpeli melkein läpi ja hyvä on ollut, mitään erikoista se ei ole tarjonnut mutta hyvää viihdettä ainakin. Nettipeliin tämän jälkeen pitäis uppoutua, hyvältä se Betassa tuntui vaikka turha CoDimaisuus kyrsii.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 09.03.2011 21:44
(http://i.imgur.com/Jfkku.jpg)


Radiant Historiaa aloittelin tässä illalla. Ekan tunnin perusteella vaikuttaa kyllä varsin mainiolta. Ekaksi pisti silmään tyylikkäät hahmoartit dialogeissa ja muutenkin grafiikat ovat tyylillisesti erinomaiset. Pelin eka kaupunki muistutti hieman FF VI:n Narshea synkällä ja mekaanisella olemuksellaan. Spritet ovat hienosti animoitu ja taustat ovat erittäin yksityiskohtaiset.

Pelin tarinahan sisältää aikamatkailua ja sotaa. Perusasetelmaltaan muistuttaa hieman Chrono Triggeria, joskin tunnelma on paljon synkempi ja totisempi.

Taistelumekaniikka on sujuva ja mielenkiintoinen. Hirveästi en ole taisteluja ehtinyt jauhaa, mutta toistaiseksi ne ovat olleet todella viihdyttäviä ja taktiikkaakin on saanut miettiä.

Musiikit ovat superhyvät, ne on säveltänyt vissiinkin Kingdom Heartsin säveltäjä. Näytteitä:

Theme: http://www.youtube.com/watch?v=xC0oY1De0GI (http://www.youtube.com/watch?v=xC0oY1De0GI)
Battle Theme: http://www.youtube.com/watch?v=vLutN7eR6mo (http://www.youtube.com/watch?v=vLutN7eR6mo)
Boss?: http://www.youtube.com/watch?v=ICvr93Bz1S4 (http://www.youtube.com/watch?v=ICvr93Bz1S4)

Itselle musiikit ovat tärkeät peleissä, joten hyvä, että ne ovat kunnossa. Kannattaa pelailla kuulokkeet päässä, muuten missaa paljon. Pelin mukana tuli vielä bonus-cd, jossa on viisi pelin kappaletta pianolle sovitettuna.

GAFin fiiliksiä olen lukenut ja siellä porukka on kyllä hehkuttanut aivan törkeästi. Moni jopa kehunut DS:n parhaaksi ropeksi ja yhdeksi parhaaksi ropeksi ikinä. Kovia väitteitä, ihan nasta päästä testailemaan miten sitten itseeni kolahtaa. Ainakin lähtökohdiltaan vaikuttaa ihan unelmaropelta.

Jenkeistähän tämä piti importtata, Atlus harvemmin julkaisee näitä DS:n pelejä Euroopassa, vaikuttaa kuitenkin vaivan arvoiselta.

Onko kukaan muu hankkinut tai hommailemassa tulevaisuudessa? Fiiliksiä?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 09.03.2011 21:47
Luin edomesta Eric Hartinin valloittavan Torchlight arvostelun ja ostin pelin Microsoftin mainiolle Xbox 360 konsolille. Olihan siinä tulla ajopelipodcastit housuun kun on niin hyvä peli kyseessä. Valitettavasti piti lähtä reissailemaan, joten ei vielä hirveästi ehtinyt loottaamaan. No sitten kun on taas aikaa. ;)


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 09.03.2011 21:52
Luin edomesta Eric Hartinin valloittavan Torchlight arvostelun ja ostin pelin Microsoftin mainiolle Xbox 360 konsolille. Olihan siinä tulla ajopelipodcastit housuun kun on niin hyvä peli kyseessä. Valitettavasti piti lähtä reissailemaan, joten ei vielä hirveästi ehtinyt loottaamaan. No sitten kun on taas aikaa. ;)
Siis minkänlainen hevospeli toi Torchlight oikeen on?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 09.03.2011 22:08
Luin edomesta Eric Hartinin valloittavan Torchlight arvostelun ja ostin pelin Microsoftin mainiolle Xbox 360 konsolille. Olihan siinä tulla ajopelipodcastit housuun kun on niin hyvä peli kyseessä. Valitettavasti piti lähtä reissailemaan, joten ei vielä hirveästi ehtinyt loottaamaan. No sitten kun on taas aikaa. ;)
Siis minkänlainen hevospeli toi Torchlight oikeen on?
Diablomainen kevyt-ropetus, sellaisen kuvan ainakin olen saanut. Hakataan siis älyttömänä hirviöitä matalaksi ja loottia on enemmän kuin paljon. Omallakin ostolistalla tuo peli olisi, harmi että 1200 MSP hinta, 800 saisi olla ennemmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 09.03.2011 22:34
Luulin, että kyseessä on joku heppapeli, kun toi jäbä ei tuolla edomessa ole koskaan muita pelejä arvostellut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.03.2011 14:33
Tyttöystävän pikkuveljet on kaikki kovia pelimiehiä ja aina kun tulevat viikonlopuksi kylään on vanhalla vaikeuksia pysyä perässä. Kovasta pelaamistahdista tulee ihan mieleen oman nappulaiän huima pelitahti. Tällä kertaa viikonloppu oli varsin Resident Evil -painotteinen. Mentiin Wiin The Darkside Chronicles läpi cooppina, joka on siis jatkoa The Umbrella Chroniclesille. Edelleen ihan mukavaa räimintää kaksinpelinä ja pieni parannus aiempaan osaan verrattuna.

Lisäksi tuli pelattua cooppina Resident Evil 5:sta. Tunnetustihan en ole kovin suuri pelisarjan ystävä, mutta kyllähän kunnon co-op pelastaa pelin kuin pelin. Päästiin johonkin toisen chapterin puoliväliin, joten hirveästi ei jäänyt tuosta kerrottavaa. Mielellään tuota kuitenkin jatkaisi.

On hienoa että jaetun kuvaruudun pelejä ja pelimuotoja löytyy edelleen. Jaetun peliruudun moninpelin yhdistäminen nettipeliin on myös loistava juttu. Black Ops tuppaa tyypillisesti menemään suorittamiseksi yksin, mutta kahdestaan netissäkin pelaamisessa on enemmän hauskuuselementtejä mukana.

Donkey Kong Country Returns on kertakaikkisen loistava tasoloikkapeli, niin yksin kuin kahdestaankin. Tälläkin kertaa pyöri Wiin levyaihiossa tuntitolkulla. Taidanpa jatkaa pelaamisen täyteistä viikonloppua vielä tällä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.03.2011 16:53
Crysis 2 demo PS3.

Graffat aivan saatanan sekavat. Ukot hukkuu geneerisiin taustoihin, efekteihin ja kuvottavan näköiseen motion bluriin. "Super jump" on saman korkuinen, kuin vanhoissa räiskinnöissä normaalisti. Aseissa ei munaa, haulikko omistaa kuten kaikissa paskoissa FPS peleissä.

Kandee hommata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 17.03.2011 22:18
Joo en tajua tota Crysis kakkosta. Joku Bulletstormiki näyttää sata kertaa paremmalta, vaikka eikö Crysiksessä ne graffat oo se juttu...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.03.2011 11:04
Crysis 2:n demoa testailin minäkin. Tosin nythän se on vedetty PSN:stä pois, johtuen lukuisista yhteysongelmista.

Aika geneeristä menoahan se moninpeli oli. Tökkivä ruudunpäivitys pilasi lopullisesti koko homman. Saisi nyt edes pysymään sen 30 ruudussa sekunnissa.

Crysis 2 kuului niihin julkaisuihin, jotka roikkuivat "ehkä ostan" listalla, mutta demon perusteella en taida vaivautua sitä ostamaan. Tsekkaillaan kuitenkin nyt vielä ei-lahjottuja arvosteluita ja päätetään sitten mitä tehdään. Juuri nyt ei ole työn alla mitään moninpeli-FPS:ää, niin siinä mielessä Crysis 2:lle olisi olemassa kyllä sopiva rako. 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.03.2011 12:17
DS lämmittelynä pelasin Rhythm Heavenia ja Advance Wars Dual Strikeä. Tuttua kauraa tuo AW jos on muita sarjan osia pelannut, mutta sama koukkuhan siinä on. Rhythm Heaven ei vielä koukuttanut kovin pahasti. Tämä on aika vaativa peli, vaikka ulkoasusta tulee mieleen joku Wario Ware. Ajoitukset pitää osata kyllä todella tarkasti jos meinaa jotain mitaleja keräillä.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 23.03.2011 12:24
DS lämmittelynä pelasin Rhythm Heavenia ja Advance Wars Dual Strikeä. Tuttua kauraa tuo AW jos on muita sarjan osia pelannut, mutta sama koukkuhan siinä on. Rhythm Heaven ei vielä koukuttanut kovin pahasti. Tämä on aika vaativa peli, vaikka ulkoasusta tulee mieleen joku Wario Ware. Ajoitukset pitää osata kyllä todella tarkasti jos meinaa jotain mitaleja keräillä.
Diggasin GBA:n Rhythm Tengokusta aikanaan (ja vieläkin) ihan törkeästi, mutta jostain syystä tuo Rhythm Heaven ei napannut ollenkaan. Musat eivät lähellekään niin hyvät ja itselle kosketusnäytöllä pelaus oli jotenkin nihkeää. Ykkösen pelimekaniikka on puhdas ja yksinkertainen, painellaan vaan paria nappia. Ykkösen kreisiyteenkään jatko-osa ei tuntunut yltävän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.03.2011 12:40
DS lämmittelynä pelasin Rhythm Heavenia ja Advance Wars Dual Strikeä. Tuttua kauraa tuo AW jos on muita sarjan osia pelannut, mutta sama koukkuhan siinä on. Rhythm Heaven ei vielä koukuttanut kovin pahasti. Tämä on aika vaativa peli, vaikka ulkoasusta tulee mieleen joku Wario Ware. Ajoitukset pitää osata kyllä todella tarkasti jos meinaa jotain mitaleja keräillä.
Diggasin GBA:n Rhythm Tengokusta aikanaan (ja vieläkin) ihan törkeästi, mutta jostain syystä tuo Rhythm Heaven ei napannut ollenkaan. Musat eivät lähellekään niin hyvät ja itselle kosketusnäytöllä pelaus oli jotenkin nihkeää. Ykkösen pelimekaniikka on puhdas ja yksinkertainen, painellaan vaan paria nappia. Ykkösen kreisiyteenkään jatko-osa ei tuntunut yltävän.

Jees kosketusnäyttö tosiaan ei näin tarkkuutta vaativassa pelissä ole omiaan. Ehkä siinä on pieni lagi tai jotain, mutta esim siinä robotin tankkaus pelissä, en millään meinaa saada hyviä pisteitä, ilman "ennakointia".

No koululta lainassa nämä pelit, niin ei itketä, vaikkei peli iskekään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 23.03.2011 13:15
Brutal Legendin aloitin eilen ja reilut 4h pelailinkin. Yllättävän hyvä peli kun odotin enintään keskinkertaista. Monia vikoja löytyy kuten hypyn uupuminen taikka RTS-kohdat melko kökkösiä. Mutta maailma, OST ja ääninäyttely/hahmot pelastavat paljon, 8e ei tästä pelistä ollut ollenkaan liikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 23.03.2011 21:44
Päätin tänään sitten pistää aiemmin ostamani Devil May Cryn tulille. Siinä pelasin sitä suht innoissani ensimmäiset 10 minuuttia kunnes sitten huomasin tallennettuani että peli jämähtää ikävästi aina samaan hahmonkehitysvalikkoon. Peli toimii muuten ihan moitteetta, mutta tuo hahmonkehitysvalikko on se outo kompastuskivi. Taidan tilata tässä viikonlopun aikana upouuden version netistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: nikob - 24.03.2011 09:54
BF Bad Company 2 tullut taas vedettyä viime aikoina hyvin!  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 24.03.2011 16:29
Pitää vähän aktivoitua, kun on viime aikoina sortunut lähinnä lurkkailemaan ketjuja kuonasta.

Eli siis Super Street Fighter 4 3D Turbo Awesome Charge Characters Are Broken Edition.

3DS:n Street Fighter, mikä on samalla ehkä jännin ja turhin Capcomin julkaisu vähään aikaan. Peli on vanhentunut, ei sisällä kuin 3D-efektit uutena jippona ja 3DS:n kontrollit eivät sovellu peliin lainkaan. Niitä on koitettu paikkailla kosketusnäyttönapeilla, mutta tulokset ovat... noh...

Kosketusnäytölle saa nimittäin ultrat ja superit napinpainalluksella. Tässähän ei olisi mitään ongelmaa sinänsä (joo, toisin kuin monilla muilla, musta ei ole mitään väärää, että hahmojen liikkeisiin pääsee käsiksi helposti), jos peli olisi oikeasti suunniteltu näitä silmällä pitäen. Ongelma tulee siinä, että päätös kusee balanssin täysin. Option selectejä aivan kaikilla ultrilla? Charge-liikkeitä, joita voi nyt tehdä kävelemällä eteenpäin? Mikään ei ole sen hienompaa, kuin syödä eteenpäin kävelevän Chun-Lin Hosenkaa, vaikka Chunilla ei ole edes latausta. Hieno homma, Hermanni.

Noh, enpä voi sanoa, etten tällaista odottanut.

Sen lisäksi on tullut pelattua Pilotwings Resortia. Peli olisi kyllä tarvinnut muutaman kuukauden lisäaikaa kehitykseen, kun sisältöä on nirkoisesti. Ehdottomasti 3DS:n paras julkkaripeli kumminkin.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 29.03.2011 11:54
Sen lisäksi on tullut pelattua Pilotwings Resortia. Peli olisi kyllä tarvinnut muutaman kuukauden lisäaikaa kehitykseen, kun sisältöä on nirkoisesti. Ehdottomasti 3DS:n paras julkkaripeli kumminkin.
Tästä uskallan olla samaa mieltä vaikka muita 3DS -pelejä en vielä omistakkaan. Uskomattoman rento lentelypeli, jossa kuitenkin riittää ihan mukavasti haastettakin. Vielä on muutamassa platinum -tason tehtävässä kolme tähteä saamatta ja sen jälkeen pitää mennä keräämään loput kerättävät free flight -modesta. Koska pelin miljööksi valittiin Wuhu -saari, toi se ainakin minulle ikäviä assosiaatioita Wii Sports Resortin lentelyminipeliin, joka ei tosiaankaan ollut kummoinen olemattomine fysiikoineen. Onneksi pelko oli turha ja Wuhu Island vain näyttämönä toimivalle lentelypelille. Erityismaininta leppoisille musiikeille ja varsinkin riippuliidon taustalla soivalle hyvinkin rentouttavalle tunelle. Voisin kuvitella että tämän parissa tulee fiilisteltyä myös senkin jälkeen kun kaikki on kerätty.

Free Fligh -moodissa pääsee napsimaan kuvia riippuliitimen kyydistä. Ampaisin ilmavirtojen mukana vajaa kilometrin korkeuteen ja otin koko pääsaaresta kuvan:
(https://www.pelaajalauta.fi/files/15/HNI_0007.JPG)


3D on myös varsin maltillisesti toteutettu tässä pelissä. Huomasin että luonnollisin ja käytännöllisin lopputulos tulee kun pitää syvyyssäädintä alle puolivälin, jossain 30% - 40% hujakoilla. Uskoisin että jokaisella pelillä tulee olemaan ns. sweet spot tämän suhteen, josta palaankin jälleen ihmettelemään miksei tätä olisi voinut jättää pelisoftakohtaiseksi asetukseksi.


Muutama kommentti itse 3DS:stä. Laite on varsin hienon näköinen, vaikkakin hieman kulmikas. Väriksi valitsin piristävän merensinisen iänikuisen mustan sijaan. Analogi -ohjain on todella hyvä. Lähes yhtä tarkka kuin kotikonsolien vastaavat. Toivottavasti vain kestää käyttöä hyvin. Ristiohjain on jäänyt kotikonsolien tapaan analogiohjaimen varjoon, sen ollessa pieni, huonossa paikkaa ja vähän tunnoton. Uusi metallinen stylys on varsin pätevän oloinen, vaikkakin en ole sitä vielä pelaamistarkoituksessa kokeillutkaan.

Esiasennetuista softista löytyy niin turhuuksia kuin kertahupia, joista mielenkiintoisimpia on ehkä AR -tekniikkaan pohjautuvat pelit. Potentiaalia tekniikassa olisi enemmänkin. Nyt tarjolla on hassuttelua ja tekniikan demoamista. Nintendo -hahmoja pääsee asettelemaan kuvaan omalle olohuoneen pöydälle:
(https://www.pelaajalauta.fi/files/15/HNI_0004.JPG)


Napinan aihettakin riittää. Ehdottomasti suurin miinus on sanallasanoen surkea akun kesto. 3DS on melko kallis konsoli, joten olisi odottanut että akun kesto olisi ollut vähintäänkin tuplasti enemmän nykyisestä. Nyt tehokasta peliaikaa riittää 3 - 4 tuntia, mikä on säälittävä lukema. Jos akun kesto on kriittinen tekijä, niin suosittelen odottelemaan sitä päivitettyä versiota konsolista. Kätevä lataustelakka pelastaa jonkin verran.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 29.03.2011 11:59
Akkukesto jo yksinään estää tuon vehkeen hankinnan, vaikka olisin saanut koneen 200 eurolla juuri vähän aikaa sitten.

Katsotaan asiaa uudelleen, kun koneella on Metroid/Vania, Zelda, Mario, hyvä rope, Adcance Wars ja Pokemon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 29.03.2011 12:12
Eipä tuolla akunkestolla juhlita, tuli huomattua.

Veikeitä leluja nuo AR-kortit.

http://www.youtube.com/watch?v=E1wU7iBHXz0&feature=player_embedded (http://www.youtube.com/watch?v=E1wU7iBHXz0&feature=player_embedded)

Ärsyttävästi heijastaa muuten nuo 3DS:n näytöt. Sopivassa valossa et tahdo nähdä muuta kuin oman naamasi ruuduista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 29.03.2011 12:40
Joitain vähän vanhempia pelejä pelasin läpi viime viikolla. Mm. Braidin kaikki puzzlet/palapelin palaset hommasin. Jotain 1.5v ainakin oli peli ollut kesken. Loppu yllätti täysin ja muutenkin melkoinen mind blower toi loppu. Tykkäsin.

Zavvista tuli eilen uusin Persian Prinssi ja sitä pari tuntia pelailin. Enemmän tykkään kuin rebootista jossa oli monia turhia asioita. Ei tämä mikään mestariteos ole mutta kyllä läpi tämän pelaa ihan mielellään.

Halo: Reachin nettipeliä on tullut taas pari viikkoa aktiivisesti pelailtua. Aiemmin ei sarjan nettipelit näin hyvin ole napanneet, tästä tykkään todella paljon. Ehkäpä paras nettipeli tähän mennessä tässä sukupolvessa. CoDit jäi heti pölyttyyn tämän hommattua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 29.03.2011 14:12
Akkukesto jo yksinään estää tuon vehkeen hankinnan, vaikka olisin saanut koneen 200 eurolla juuri vähän aikaa sitten.

Katsotaan asiaa uudelleen, kun koneella on Metroid/Vania, Zelda, Mario, hyvä rope, Adcance Wars ja Pokemon.
Kai laitteen saa pelatessa laitettua lataamaan, mikä taas mahdollistaa loputtoman akun pelatessa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 29.03.2011 14:14
Kai laitteen saa pelatessa laitettua lataamaan, mikä taas mahdollistaa loputtoman akun pelatessa?
Voi sitä piuhan päässäkin tietty pitää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 29.03.2011 14:41
Kai laitteen saa pelatessa laitettua lataamaan, mikä taas mahdollistaa loputtoman akun pelatessa?

Niin, toimiihan se pesukonekin kun seinään kytkee. Tässä vehkeensä olisi kuitenkin tarkoitus olla myös jonkinlainen kannettavuusaspekti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 29.03.2011 14:49
No nyt sitä langatonta sähkövirtaa.

T: C-Frank


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 29.03.2011 15:44
Kai laitteen saa pelatessa laitettua lataamaan, mikä taas mahdollistaa loputtoman akun pelatessa?

Niin, toimiihan se pesukonekin kun seinään kytkee. Tässä vehkeensä olisi kuitenkin tarkoitus olla myös jonkinlainen kannettavuusaspekti.
Mutta kotona pelatessa oiva vaihtoehto, jos vain mahdollista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 29.03.2011 16:15
Nykyään on aika hyvin pienentynyt tuon pitkäkestoisen akun tarve kännyköissä ja pelilaitteissa. Junissa on nykyään melkein aina pistorasiat ja autossa voi ladata tupakansytyttimestä. Kännykkä on käytännössä aina latauksessa matkustellessa, niin en edes huomaa miten paska akku siinä on.

Ja en tiedä onko nykytekniikalla vielä edes mahdollista saada paljoa parempia akkuja, jotka kestävät tehokkaissakin laitteissa. Tuskinpa Nintendo ja Sony huvikseen tunkevat laitteihinsa paskat akut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 29.03.2011 19:41
Teekoolla hyviä pointteja. Ei vain itsellä mitään himoa ostaa tommosta semi-kannettavaa vehjettä kun litekin tarjolla. Enkä muutenkaan jaksa enää laitteita ostaa day1, kun sen tietää mitä tuubaa se pelivalikoima on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 29.03.2011 20:05
Joo eipä sillä akkukestolla nyt niin paljon väliä jos tulee pääosin himassa pelailtua. Pääsyy miksi laite ei vielä kiinnosta pätkääkään on tosiaan pelien puute. Varmaan painelen ainakin pari vuotta vielä tuolla Litellä ja siirryn sitten 3DS:ään kun on pelikirjasto parantunut. Aluelukitukset vituttavat myös vieläkin, toivottavasti julkaisijat tekevät peleistään aluekoodivapaita.

Mites muuten laitteen omistavat, onko 3D-efekti rasittanut silmiä? Onko tullut hedareita pelaamisesta?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 29.03.2011 20:49
Mites muuten laitteen omistavat, onko 3D-efekti rasittanut silmiä? Onko tullut hedareita pelaamisesta?
Ei todellakaan tule hedareita, jos jollekkin tulee niin täytyy olla herkkä sen suhteen ja tulee sitten varmaan muutenkin videopeleistä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 29.03.2011 21:32
Ei todellakaan tule hedareita, jos jollekkin tulee niin täytyy olla herkkä sen suhteen ja tulee sitten varmaan muutenkin videopeleistä.
Ei välttämättä pidä paikkaansa. Eräässä podcastissa 3DS:n hommanut herra valitteli juuri, että 10 minuutin jälkeen iski jo pääkipu. Muilla koneilla pelatessa tai edes PC:llä 3D-lasien kanssa ei ole tullut koskaan pääkipeäksi. Sanoi kuitenkin, että jos efektin pudottaa n. 30% tehokkuudelle, ei pää tullut enää niin helposti kipeäksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 30.03.2011 12:04
Mites muuten laitteen omistavat, onko 3D-efekti rasittanut silmiä? Onko tullut hedareita pelaamisesta?

Ei ole päänsärkyä esiintynyt, mutta jos 3D-efektiä pitää täysillä niin silmät rasittuvat ja alkavat helposti harittaa. Konsolin valikoissa liikkuessa tätä ei esiinny niinkään paljon, mutta pelissä (rayman) kylläkin. Pelaaminen ei ole rentoa, koska ruudun tuijottamiseen joutuu jotenkin keskittymään enemmän. Heti kun vaihtoi Chinatown Warsiin, tai nappasi 3D:n pois päältä, niin ruutua pystyi katsomaan paljon rennommmin. Se ärsyttää myös vähäsen että 3D "särkyy" heti jos ruutua katsoo väärästä kulmasta.

Pitää kokeilla vielä muilla 3D-peleillä ennen kuin jakelee tuomioita.

3DS vaikuttaa sellaiselta vekottimelta että eiköhän sillä joku onnistu silmänsä pilaamaan ja sitten uutisoidaan taas oikeusjutuista Nintendoa vastaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 01.04.2011 14:23
Eilen tuli pelattua PS3:lla Assassins's Creed ykkönen läpi. Ei ollut oikeastaan niin huono kuin mitä olisin odottanut. Kaupungilla tehtävien tekeminen on ihan hauskaa ja taistelumekaniikka toimii suurimman osan ajasta, joukkomätöissä se on ihan hirveä.
Kaupungilla hyppimisessä on varjopuolensakin, kun niitä helvetin vartijoita on joka kulmassa. Vähän aikaa kun on lähistöllä lähtee pari tusinaa vartijaa perään ja täytyy mennä piiloon. Ja juuri kun on pääsemässä piiloon siihen boxiin menee mittari taas punaiseksi >:C Onhan se kaupungilla meno muuten ihan kätevää, painetaan paria napia ja eteenpäin ja Altair hyppelee automaattisesti. Usein kyllä Altair lentää sinne suuntaan minne jäbän ei haluaisi menevän, joka vartijoista paetessa on peestä.

Tarina ei kyllä kiinnostanut pätkänkään vertaa, koko toi animushomma Desmondeineen on jotain niin vieraannuttavaa kun mennään pois keskiajalta. Plööh. Subtitlesien puuttumisella oli myös vaikutuksensa asiaan.

Ihan jees peli, mutta en koskaan olisi maksanut siitä täyttä hintaa, onneksi löyty kympillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 03.04.2011 13:10
Shift2: Unleashed ollut nyt pelattavana. Ensimmäiset tunnit on menneet pelkään säätämiseen, että tästä saisi edes etäisesti pelattavan pelin. Suurin ahaa -elämys tuli kun älysin kytkeä kypäräkameran pois päältä. Paperilla ehkä kuulostaa coolilta ja ultra realistiselta, mutta käytännössä tuo vain aiheuttaa sen ettei aina tiedä kääntyykö auto vai kuskin pää -> raivostuttavia ali- ja yliohjaustilanteita. Tähän kun vielä yhdistää erikoiset fysiikat, joiden mukaan urheiluauton ajaminen suoraan on vaikeampaa kuin 150km/h lasissa mutkaan tulo, puhutaan valitettavasti korkeintaan keskitason ajopelistä.

Xboxilla forcefeedbackit on tunnotonta paskaa. Automaattisesti tulee verrattua F3:een, jossa suurin piirtein tunnet asfaltin pinnan käsissä. Peli on myös helvetin buginen. Silloin tällöin jää hudi kokonaan lataamatta, pariin kertaan on forcet kadonneet ratista ja välillä koko peli on jumahtanut kisan jälkeiseen tuloslistaan. Valikot ovat hitaat ja sekavat. Grafiikka pääosin heikkoa ja ääniä ei pääse säätämään tarpeeksi monipuolisesti (muiden autojen äänet kuuluvat liian kovalla).

Että sellainen peli. Yksinpelieventit ovat kuitenkin tässä mukavan vaihtelevia ja haastavia, joten kaippa tätä vielä pelailee.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.04.2011 13:15
Itse en tukisi näitä 1-2 vuodessa väännettyjä "AAA" pökäleitä. Samaan kategoriaan menee joku Dragon Age 2.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 03.04.2011 13:40
Itse en tukisi näitä 1-2 vuodessa väännettyjä "AAA" pökäleitä. Samaan kategoriaan menee joku Dragon Age 2.

Itsekään en todellakaan jaksa tsekata enää näitä tusinajulkaisuja. Pelit ovat kyllä aina perushyviä ja varmoja, jotta arvosteluissa yltettäisiin sinne 8-9 asteikolle, mutta ovat loppupeleissä todella geneerisiä ja yllätyksettömiä. Mielestäni pelialaa vaivaa hieman tämänlainen tasapaksuisuus, kun yritetään tehdä sitä profittia maksimimäärä, mielikuvituksellisuus vähenee.

Onneksi on kuitenkin vielä Deadly Premonitionin kaltaisia teoksia, joka on kuin suora vastalause pelien nykytilalle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.04.2011 11:55
Pelattiin eilen tyttöystävän kanssa Dr. Marioa NESillä(parhautta, btw). Kilpailu oli aika tiukkaa, ja trashtalk lähti vähän lapasesta. Kun olin johdonhuumassani mölissyt pitkän pätkän raiskauksesta ja tiedustellut, tuntuuko neidin rectum jo hellältä, tuli vastauksena aika pitkä katse. Menikö yli?  :lol:

Miitit vissiin pilanneet miehen. Onneksi kumppani on huumorintajuinen.


Muissa uutisissa, aloittelin myös Okamidenia eilen. Lähtee hitaasti käyntiin, ja ohjaus ilman analogitattia vähän epäilyttää, mutta katsellaan nyt. On ainakin kiva olla taas Nipponin vehreillä laitumilla, ja tekis ihan pirusti mieli ottaa alkuperäinen uusintakäsittelyyn.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 05.04.2011 23:57
Shift 2 on viihdyttävää kamaa, ei siitä mihinkään pääse. Ei se ole mikään GT5:n tapainen ikuisuusprojekti, mutta se saa ihan eri tavalla ajan lentämään. Kysymys tosin kuuluu, palaako sen ääreen enää silloin, kun uramoodin läpäisyaste alkaa kolkutella sataa prosenttia?

Headcam oli tärinöineen ensin pienoinen shokki, mutta parin tunnin jälkeen siitä tuli sellainen asia, mistä en enää voisi luopua. Se luo peliin omanlaisensa ilmapiirin ja tekee pelaajasta kuskin. HUD vain hiivattiin ja äänet isolle.

 GT5:ssä on laadukkaammat fysiikat ja paljon hienostuneemmat force feedbackit, ilman mitään epäilystä. Silti olen saanut Shift 2:sta jo nyt enemmän puhdasta viihdettä irti kuin mitä GT5:stä koskaan. Huonona puolena ainakin G27:n oletussäädöt olivat kammottavat ja auto seilasi niillä sivulta toiselle. Rattisäätöjen hiomisen jälkeen ohjaus on täysin eri maata.

Laitetaan vielä yksi uudella Corvetella huristeltu kierros aikahaasteessa:  http://www.youtube.com/watch?v=Bv8wRVB4ikY (http://www.youtube.com/watch?v=Bv8wRVB4ikY)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 06.04.2011 06:26
Melkein kuukaudessa tullut vedettyä useita pelejä läpi (ensimmäistä kertaa kaikki paitsi Crysis1). Tässä lista ja lyhyt arviointi:

Bioshock 2 = Lähes yhtä hyvä kuin edeltäjänsä.
Dragon Age: Origins = Täydellisyyttä hipova moderni pc roolipeli.
Mass Effect = Mahtava avaruusooppera loistavalla lopulla.
Mass Effect 2 = Vaikkakin pelimekaniikat ovat hieman simppelimpää kamaa kuin ensimmäisessä niin on tämä silti yksi parhaista roolipeleistä mitä olen ikinä pelannut.
Singularity = Keskiverto räiskintäpeli.
Crysis 2 = Lue arviointi Crysis2 topicista.
God of War 2 (HD versio) = Tuskin edes tarvitsee mainita sitä kuinka hyvä tämä peli on.

Tuossa taisi olla kaikki. Työn alla on muun muassa God of War 3, Bulletstorm, Batman Arkham Asylum ja Dragon Age II (en tiedä koska tulen läpi vetämään koska näin tuoreeltaan Originsin läpi vetäneenä voin sanoa että tätä pelatessa on erittäin pettynyt olo).

Ehdin vielä Red Dead Redemptioniä pelata parisen tuntia, mutta vaihdoin sen pois koska peli vaikutti aika tylsältä. Jotkut ovat sanoneet, että EI tämä ole GTA IV:n western versio. Kyllähän se kuitenkin on. GTA IV:sta pitäneenä pitää sanoa, että RDR:ssä on paljon huonompi tarina ja tylsemmät tehtävät.

Multiplayerinä on pelattu MW2:sta ja hieman L4D. Black Opsin vedin yksinpelinä läpi, mutta moninpelin osalta jatkoin MW2:sen vääntämistä sen sijaan. On se vaan niin paljon hauskempi kuin CoD:BO.

edit: Miten pystyinkään unohtamaan Golden Sun: Dark Dawnin? Itse pidin kahta aiempaa Golden Sunia nuoruuteni helminä jotka olen useampaan otteeseen läpi vetänyt. Ehkä se johtuu iästäni, mutta en ole vielä jäänyt Dark Dawniin koukkuun samalla tavalla. Itse asiassa nythän sen voisi uudelleen aloittaa. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 06.04.2011 13:11
God of War 2 (HD versio) = Tuskin edes tarvitsee mainita sitä kuinka hyvä tämä peli on.

Lähti muuten justiinsa God of War collection tilaukseen.

Viimeaikoina on tullut jauhettua tehokkaasti Chinatown Warsia. Koukuttaa mallikkaasti ja on muutenkin mitä mainioin peli. Itse tehtäviä on tullut tehtyä vähän laiskasti, lähinnä kaupungin ihmettelyssä ja huumekaupan parissa ovat pelitunnit kuluneet. Oliskohan läpäisyprosentti jotain 30% luokkaa.

Loistopeli ja Chinatown Wars 2 olisi aika jees.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 07.04.2011 14:41
Ehdin vielä Red Dead Redemptioniä pelata parisen tuntia, mutta vaihdoin sen pois koska peli vaikutti aika tylsältä. Jotkut ovat sanoneet, että EI tämä ole GTA IV:n western versio. Kyllähän se kuitenkin on. GTA IV:sta pitäneenä pitää sanoa, että RDR:ssä on paljon huonompi tarina ja tylsemmät tehtävät.

RDR:n yksi ärsyttävimmistä puolista on ne helkatin pitkät ratsastusmatkat. Tuntuu, ettei se matka lopu ikinä. No okei, pääseehän niiden vankkureidenkin kyydissä, mutta jos iskee piheys, niin ei aina viitsi maksaa sitä summaa. No, tosin sittenhän se on vain oma ongelmani.. Mutta GTA:n pitkät välimatkat autolla tuntui menevän kuitenkin jotenkin kepeämmin, vaikka ärsyttihän nekin. Mutta kyllä se RDR uppoaa minuun silti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 07.04.2011 15:00
Ehdin vielä Red Dead Redemptioniä pelata parisen tuntia, mutta vaihdoin sen pois koska peli vaikutti aika tylsältä. Jotkut ovat sanoneet, että EI tämä ole GTA IV:n western versio. Kyllähän se kuitenkin on. GTA IV:sta pitäneenä pitää sanoa, että RDR:ssä on paljon huonompi tarina ja tylsemmät tehtävät.

RDR:n yksi ärsyttävimmistä puolista on ne helkatin pitkät ratsastusmatkat. Tuntuu, ettei se matka lopu ikinä. No okei, pääseehän niiden vankkureidenkin kyydissä, mutta jos iskee piheys, niin ei aina viitsi maksaa sitä summaa. No, tosin sittenhän se on vain oma ongelmani.. Mutta GTA:n pitkät välimatkat autolla tuntui menevän kuitenkin jotenkin kepeämmin, vaikka ärsyttihän nekin. Mutta kyllä se RDR uppoaa minuun silti.
GTA IV oli sentään kiinnostavat hahmot. RDR:ssä ne tehtävän antajat puhuvat 100 tuntia paskaa ja suurin osa niistä on todella ärsyttäviä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 07.04.2011 15:05
GTA IV oli sentään kiinnostavat hahmot. RDR:ssä ne tehtävän antajat puhuvat 100 tuntia paskaa ja suurin osa niistä on todella ärsyttäviä.
Niin sinun mielestä. Itse nautin pelistä 100% ja kiinnyin jokaikiseen hahmoon. Tyttöystävkin kyseli vieressä kokoajan on Bonnie enään kuvioissa  :lol: Länkkäripelejä saisi tulla lisää.. Tämä oli jotain niin loistavaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 07.04.2011 15:09
GTA IV oli sentään kiinnostavat hahmot. RDR:ssä ne tehtävän antajat puhuvat 100 tuntia paskaa ja suurin osa niistä on todella ärsyttäviä.
Niin sinun mielestä. Itse nautin pelistä 100% ja kiinnyin jokaikiseen hahmoon. Tyttöystävkin kyseli vieressä kokoajan on Bonnie enään kuvioissa  :lol: Länkkäripelejä saisi tulla lisää.. Tämä oli jotain niin loistavaa.

Komppaan. RDR oli aivan helvetisti parempi peli, kuin GTA4. Hahmot olivat hauskoja ja muistettavia, toisin kuin GTA4:ssa. Itse olen ison osan GTA4:n hahmoista jo unohtanut, vaikka esim. Vice Cityn ym. hahmokaarti on vielä ihan hyvin muistissa.

RDR:ssä piti paikoin ratsastaa toki aika paljon, mutta pikasiirtyminenkin on keksitty, jos se ärsyttää. Ratsastaminen oli sitä paitsi omasta mielestäni varsin hauskaa, kun sitäkin pääsee niin harvoin peleissä kokemaan.

RDR >>>>>>>>>>>>>> GTA4


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 07.04.2011 15:12
GTA IV oli sentään kiinnostavat hahmot. RDR:ssä ne tehtävän antajat puhuvat 100 tuntia paskaa ja suurin osa niistä on todella ärsyttäviä.

Minä kyllä RDR:n hahmoista tykkäsin. Esim. Nigel West Dickens kaikessa hassuudessaan ja ärsyttävyydessäänkin oli toisaalta ihan vekkuli heppu. Tosin minulle on osa hahmoista vielä kokonaan "tapaamatta" kun peli on vielä vaiheessa. Mutta ainakin tähän mennessä uusia hahmojakin on tullut kivaan tahtiin mukaan.

Kyllä minäkin ratsastamisesta pidin, ei siinä mitään, mutta ne pitkät matkat vain välin ärsyttivät. Mutta sehän on vain oma ongelma, kun ei käytä siihen helpotuskeinoja :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.04.2011 15:22
RDR'n hahmot olivat rupuisia klisee-kasoja. Enemmän pelissä silti ärsytti se miten vähäistä hahmojen läsnäolo oli välidemojen ulkopuolella. Jossain sivutehtävässä piti etsiä traaginen kannibaali ja kun sen viimein löysi, ei peli palkitse pelaaja millään tavalla. Itse niputin miehen pakettiin ja roudasin sheriffin toimistoon. Jonkinlainen pieni dialogin pätkä tai reaktio NPC hahmoilta olisi ollut poikaa. Immersio toimivasta maailmasta kuoli kyllä heti. Minne helkattiin Bonnie hävisi juuri kliimaksin jälkeen? Missä se mummo on jonka kadonnutta miestä käytiin etsimässä...

Pieniä asioita, mutta sitäkin tärkeämpiä tällaisessa pelissä.

John Marston on myös tylsin pelihahmo mihin olen aikoihin törmännyt. "Yes maaam, whatever you say maam, I guess so maam, I don't know maam, Might be maam, Can't comment on that maam".


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 07.04.2011 15:30
RDR'n hahmot olivat rupuisia klisee-kasoja. Enemmän pelissä silti ärsytti se miten vähäistä hahmojen läsnäolo oli välidemojen ulkopuolella. Jossain sivutehtävässä piti etsiä traaginen kannibaali ja kun sen viimein löysi, ei peli palkitse pelaaja millään tavalla. Itse niputin miehen pakettiin ja roudasin sheriffin toimistoon. Jonkinlainen pieni dialogin pätkä tai reaktio NPC hahmoilta olisi ollut poikaa. Immersio toimivasta maailmasta kuoli kyllä heti. Minne helkattiin Bonnie hävisi juuri kliimaksin jälkeen? Missä se mummo on jonka kadonnutta miestä käytiin etsimässä...

Pieniä asioita, mutta sitäkin tärkeämpiä tällaisessa pelissä.

John Marston on myös tylsin pelihahmo mihin olen aikoihin törmännyt. "Yes maaam, whatever you say maam, I guess so maam, I don't know maam, Might be maam, Can't comment on that maam".

Itseä rassasi myös se, että hahmoja ei käytetty niin paljon kuin olisi voinut. Esim. ihan pelin alkupuolella olleita hahmoja ei sitten juurikaan näkynyt pelin loppupuolella.

Ja John Marston on huomattavasti kiinnostavampi hahmo, kuin esim. Nico Bellic..


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 07.04.2011 18:01
Itse olen ison osan GTA4:n hahmoista jo unohtanut, vaikka esim. Vice Cityn ym. hahmokaarti on vielä ihan hyvin muistissa.

Lisäosista etenkin Ballad of Gay Tony on ihan helvetin hyvä. Hahmot ovat hauskoja ja tehtävät todella vaihtelevia. GTA:ta parhaimmillaan.

Yusuf Amir <3


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 07.04.2011 18:11
Yusuf pelasti myös paljon lopussa, joten pakko kompata.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 07.04.2011 18:13
Itse olen ison osan GTA4:n hahmoista jo unohtanut, vaikka esim. Vice Cityn ym. hahmokaarti on vielä ihan hyvin muistissa.

Lisäosista etenkin Ballad of Gay Tony on ihan helvetin hyvä. Hahmot ovat hauskoja ja tehtävät todella vaihtelevia. GTA:ta parhaimmillaan.

Yusuf Amir <3

Ballad of Gay Tony on vielä pelaamatta  :/

On ollut tarkoituksena ostaa se paketti, missä on emopeli ja molemmat lisärit, mutten ole vielä raaskinut kun hintaa on parikymppiä. Pitäisi saada eka myytyä se originaali versiokin..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 12.04.2011 04:25
GTA IV oli sentään kiinnostavat hahmot. RDR:ssä ne tehtävän antajat puhuvat 100 tuntia paskaa ja suurin osa niistä on todella ärsyttäviä.
Niin sinun mielestä.
Mielipiteitähän tänne on tultu antamaan eikä nuoleskelemaan ketään. :P

Äsken vedin Fallout 3:sen läpi. 12 tuntia meni pää stoorin vetämiseen. Saa nähdä jaksaako side questeja ja dlc:tä vedellä. Hyvä peli oli kyllä vaikka pääjuoni ei pitkään kestänytkään. En edes omasta mielestäni juossut peliä kauhealla vauhdilla läpi vaan tein joitakin side questeja.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.04.2011 12:32
Tuossa Fallout 3:ssa se pääjuoni on imo paskin osa koko peliä. Helvetin lyhyt ja vähän mitäänsanomaton. Parhaat palat löytyy niiden sidequestien tekemisestä ja maailman tutkimisesta. Itse olen nyt kaksi kertaa pelannut pelin läpi ja molemmilla kerroilla mennyt about 100h pelkästään emopeliin. Olen tehnyt kaikki sidequestit aina ja pääjuonta kuljettanut hitusen eteenpäin pikkuhiljaa, yleensä jättäen sen viimeiseksi.

DLC:stä sen verran, että jos sulla ne on, niin suosittelen pelaamaan läpi ainakin Point Looktoutin ja Broken Steelin. The Pittiä ja Mothership Zetaan en ole itse pelannut, joten niistä en voi sanoa.

Eli suosittelen tekemään niitä sidequesteja, ne on se paras osa siinä pelissä :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 12.04.2011 13:15
Meikä samaa mieltä despiren kanssa. F3:n pääjuoni oli sitä perus-Bethesdaa eli ei pahemmin kiinnosta. F1&2 ja New Vegas päätarinat huomattavasti parempia.

Sivutehtävät oli paikoin aivan loistavia ja huonoimmillaan tuota päätarina tasoa. Parasta mitä F3 tarjoaa on omasta mielestä Point Lookout, aivan älyttömän hyvä lisäri. Oma suosikki tämän sukupolven lisäreistä ylipäätään. Tuli vaan niin monet hyvät leffat mieleen tunnelman kautta sekä maaston vaihtuminen erämaasta tuntui niin hyvältä. Muut DLC:t oli semmmoista Ok-tasoa.

Mutta viimeksi olen pelaillut Just Cause yköstä boxilla, 4e tuosta maksoin ja hyvä hinta näin tasokkaasta pelistä. Yllätyin täysin kuinka hauskaa tätä pelatessa on ollut. Ei tämä mikään loistava ole mutta jaksaa viihdyttää hyvin näinkin vanhaksi peliksi. Halo Reachin nettipeliä myös vieläkin jaksaa pelata, parin kaverin kanssa chättäys ja pelailu on nettipeluuta parhaimmillaan.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 12.04.2011 20:38
Tuossa Fallout 3:ssa se pääjuoni on imo paskin osa koko peliä. Helvetin lyhyt ja vähän mitäänsanomaton. Parhaat palat löytyy niiden sidequestien tekemisestä ja maailman tutkimisesta. Itse olen nyt kaksi kertaa pelannut pelin läpi ja molemmilla kerroilla mennyt about 100h pelkästään emopeliin. Olen tehnyt kaikki sidequestit aina ja pääjuonta kuljettanut hitusen eteenpäin pikkuhiljaa, yleensä jättäen sen viimeiseksi.

DLC:stä sen verran, että jos sulla ne on, niin suosittelen pelaamaan läpi ainakin Point Looktoutin ja Broken Steelin. The Pittiä ja Mothership Zetaan en ole itse pelannut, joten niistä en voi sanoa.

Eli suosittelen tekemään niitä sidequesteja, ne on se paras osa siinä pelissä :)
GOTY version ostin eli kaikki DLC:t löytyy. Täytyypä aiemmasta savesta vetää noi side questit. Vähän harmitti kun en käynyt joissakin mestoissa ollenkaan mitä arvostelu videossa tuli nähtyä. Oli se stoori aika peruskamaa. Esimerkiksi Dragon Age Originsissa niiden päätösten tekeminen oli paljon vaikeampaa kuin Fallout 3:ssa. Muutenkin Originsin tarina oli paljon parempi kuin F3. Itse pidän tarinoista jotka menevät sinne eeppiselle skaalalle ja varsinkin silloin nautin pelistä joka päättyy erinomaisesti. Jos joku peli päättyy paskasti kuten esimerkiksi Crysis 2 niin se vaikuttaa välillä todella paljon siihen mikä lopullinen tuomioni pelistä on.

ps. http://epicgames.com/community/2011/04/fan-freebies-get-the-bulletstorm-soundtrack/ :O:O:O


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 20.04.2011 17:17
Nyt on sitten todella eeppistä menoa: Patapon 3.

Kakkoseen verrattuna jotkut jutut ikävästi muutettu, mutta ainahan jotain uutta pitää tehdä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: teidon - 21.04.2011 21:06
Portal 2 läpi, sekä yksin- että moninpeli. Tässä spoilerivapaata höpinää.

Kyllähän se aika pitkälti täytti odotukset - ja jopa ylittikin -, vaikka vähän arveluttikin, että miten Portalin kaltaisesta "pikkupelistä" saadaan tehtyä kokopitkäpeli. No, lisää puzzleominaisuuksia vanhojen tuttujen Weighted Storage Cubejen ja turrettien sun muiden lisäksi, muutama hahmo lisää, tarinaa ja juonenkäänteitä ja tietenkin aimo annos huumoria ja hyvähän siitä siis tuli. Ääninäyttely ja musiikki on hyvää, hahmoissa on enemmän luonnetta kuin 99% muiden pelien hahmoista - vaikka ovatkin robotteja -, huumori toimii ja tarinaakin oli riittävästi ja riittävän kiinnostavaa.

Ainoat valittamisen aiheet oikeastaan on, että usein testikammioiden ulkopuolella seikkailtaessa joko juostaan putkessa tai sitten alue on niin suuri, että sen ainoan seinänpalan, johon portalin voi ampua, etsiminen on kuin neulan etsiminen heinäsuovasta. Noissa kohtauksissa pulmat myös pakkaa olemaan turhan helppoja. Tyyliin, laita portaali tohon ja toinen tuonne ja kävele läpi. Suurin pulma on löytää paikka sille toiselle portaalille. Ja olisihan se yksinpeli voinut olla vähän vaikeampi, mutta kai se on sitä tätäpäivää se.


Moninpeli oikeastaan meni ja varasti koko shown. Oli yllättävän hauskaa toisen ihmisen kanssa pähkäillä pulmia ja kämmäillä portaalien sun muiden kanssa. Onnistumisen ilo oli selkeästi suurempaa kuin yksinpelissä. Onneksi mukana oli gesturet. *highfive* Vaikeuttakin löytyi moninpelistä hiukan enemmän kuin yksinpelistä.

Moninpelin ainut huonopuoli oikeastaan on se, että se on aika pitkälti once-in-a-lifetime juttu. Voihan niitä kenttiä tietty uudestaan vetää, mutta eipä se toisella kerralla ole läheskään niin hauskaa kun tietää ratkaisun. Kannattaa muuten pyrkiä siihen, että molemmat pelaajat on ensimmäistä kertaa ratkaisemassa kutakin kenttää. Ei se läpijuoksuna ole hauskaa.


Mutta niin, varsin hyvin onnistunut jatko-osa siis. Suosittelen, ja älkää missatko moninpeliä. Toivottavasti ainakin moninpeliin tulisi lisää kenttiä, virallisia tai käyttäjien tekemiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 23.04.2011 04:08
Halon vedin läpi PC:llä. Ihan ensimmäistä kertaa. Seuraavaksi 2:nen. Jostain täytys saada 360 hommattua niin voi vetää 3:sen, Reachin ja ODST:n.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 23.04.2011 06:30
Halon vedin läpi PC:llä. Ihan ensimmäistä kertaa. Seuraavaksi 2:nen. Jostain täytys saada 360 hommattua niin voi vetää 3:sen, Reachin ja ODST:n.
Voit jättää ainakin 3:n ja ODST:n väliin, ne oli aikamoista tuubaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 23.04.2011 06:53
Pelaan ihan tarinankin takia joten kyllä mä ne kaikki vedän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 24.04.2011 14:55
Halo 3:ssa kannattaa laskea odotuksia, sen tapahtumat on aika tasapaksua kamaa verrattuna edellisiin osiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 26.04.2011 11:32
Red Faction Guerrilla tuli vedettyä läpi, ihan hauskaa aivot narikkaan menoa. Alussa tein sen virheen, että pelasin hardilla ja mediumilla, jolloin viholliset ovat ärsyttävän hankalia tappaa ja nämä tappavat ärsyttävän nopeasti. Easylla on sitten hauskaa, kun voi puolikuolemattomana hakata vasaralla jengiltä paskat pihalle. Mikään ei ole tyydyttävämpää kuin vetää lekalla suoraan päin näköä.
Rasittavinta on liian pitkät välimatkat tehtävissä pisteestä A pisteeseen B, jonne kestää ajaa monta minuuttia. Myös se, kun peli perustuu kokonaan rakennusten ja muun räjäyttämiseen, käy pitkäksi. Toki se on hauskaa, mutta kun pelistä ei löydy mitään muuta sisältöä. RFG kyllä toimii lyhyissä erissä erittäin mainiosti, kun haluaa vain laittaa kaiken paskaksi.

Eniten jäi harmittamaan se, että maastolle ei pystynyt tekemään mitään, niin kuin RF1 ja 2:ssa, moninpelissä oli hauskaa tehdä omia tunneleita pitkin kenttää. Guerrillassa moninpeli tuntuu vain siltä pakolliselta "ihan ok" nettipeliltä. Ainakin saa parit trophyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 29.04.2011 17:25
Tomb Raider Legendiä PS3:lla tuli pelattua sen verran, että Platinum-trophy napsahti. Päätin tuossa päivällä, että vedän nopeasti kaikki kentät speed runilla niin ei jää kummittelemaan "kesken" jäänyt suoritus, koska siitä tulevat trophyt olivat ainoat puuttuvat.

Tuo on nyt kyllä tullut pelattua aikoinaan Xboxilla/PC:llä ja nyt PS3:lla sen verran monta kertaa läpi, ettei varmaan tarvi muutamaan vuoteen koskea. Seuraavaksi sitten jotain muuta, ehkä Demon's Souls, Sly 2 tai Fallout: New Vegas  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 06.05.2011 13:22
Hitman: Blood Money tuli eilen läpäistyä Xboxilla. Alunperin olen pelannut pelin läpi joskus 2006/2007, eli suht piakkoin julkkarin jälkeen. Nyt oli kuitenkin ihan hyvä hetki ostaa peli kokoelmiin ja pelata, kun Hitman 5 todennäköisesti julkistetaan lähiaikoina.

Hyvä pelihän tämä on, vaikka jotain ärsyttäviä piirteitä löytyykin. Tekoäly ei aina käyttäydy niinkuin sen olettaisi käyttäytyvän, vaan aseet vedetään esille suhteellisen pienestäkin provokaatiosta. Pelasin tosin toiseksi vaikeimmalla vaikeusasteella, joten saattaa syynä olla sekin. Tekoälyn takia pelaaminen on aina välillä melkoista trial and erroria, ellei sitten tiedä tarkalleen mitä on tekemässä. Loadia tai restarttia tulee painettua suhteellisen tiuhaan, ainakin ennenkuin keksii parhaimman lähestymistavan tehtävään. Mutta eipä nuo suuresti pääse pilaamaan pelin nautintoa ja mielellään tätä pelaa. Kentät ovat kuitenkin vaihtelevia ja jokaisessa on useita lähestymistapoja, joten kekseliäisyyttä kannattaa soveltaa. Vaikka peli nyt menikin läpi, niin varmasti tulee aina silloin tällöin pelattua, kun tekee mieli. Ainakin siihen asti, kun Hitman 5 julkaistaan  :)

Loppu on muutenkin hauska, koska kuinka usein pääset:
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 08.05.2011 18:39
Portal 2

Oli muuten pieni pelko persuuksissa, miten ensimmäinen Portalin konseptit soveltuu täyspitkäksi peliksi. Ensimmäinen Portal kun oli minimalismin riemuvoittoa: kaikki mitä ratkaistaksesi pelin kaikki puzzlet, oli heti suoraan näkyvillä. Toinen Portal ei siinä onnistu aivan yhtä hyvin. Siitä kertoo esimerkiksi se, että jokaisen puzzle-huoneen välissä on pitkiä käytäviä, joissa käydään tarinaa läpi. Aika monet mysteerit ehditään pureksimaan auki täyspitkän pelin aikana, koska puzzleja ei todellakaan riitä kuin ehkä kahdelle kolmasosalle pelin ajasta. Loput on sitä käytävissä hengailua ja monologien kuuntelua.

Ei sillä, alkuun ne pienet tiedonmuruset olivat ihan mielenkiintoisia, mutta puolen välin jälkeen halusin vain päästä seuraavaan puzzleen. Niissä peli loistaa. Loppupuolella oli muutama ihan oikeasti pysäyttävää kohtaa. Piti lopettaa ja katsoa jonkun ajan päästä tuorein silmin sitä ratkaisua. Vaikeampien puzzlejen takia rankkaisin hieman pitkitetyn oloisen pelin kumminkin ensimmäistä paremmaksi sinne Episode 2:n jälkeen. Valve top-3:ssa siis kirkkaasti. Co-opia ei ole vielä läpi, mutta pakkohan sekin on vetää vielä ensi viikkoon mennessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 09.05.2011 13:19
Alan Wake

Viimein tämän sain ostettua ja pelattua läpi. Suht halvalla huuto.netistä limited editionin hommasin ja hyväksi diiliksi osottautui kun pelikin oli hyvä. Paras asia tuossa oli tunnelma ja tapahtumapaikka Bright Falls. TV:t ja radiot toivat paljon syvyyttä peliin ja mielelläni niitä kuuntelin ja tölläsin. Ne toi peliin hieman omanlaista tuntoa ja meininkiä. Tarinakin nappasi mukaansa ja tiukasti putkeen istuin yli 6h sessioita pelin parissa. Pelin pituus oli sopiva ja pitemmästikkin olisin jaksanut, DLC:t pitänee hommata jossain vaiheessa alesta.

Huonoja asioita ei pahemmin ollut mutta enemmän olisivat saaneet keksiä uusia asioita peliin. Peli oli monesti kuin Resident Evil 4 jossa oli vaan valolla kikkailua. Vaikka toiminta oli sujuvaa ja hyvin tehtyä se alkoi puuduttaan helposti ja etenkin lopussa oli aivan liikaa ammuskelua. Pelissä olisi saanut olla paljon enemmän päivälle sijoittuvia kaupungin tutkiskelua ja muuta pientä kivaa. Keräiltävät kahvitermokset myös tuntuivat täysin turhilta koska niistä ei saa mitään, edes jotain kuvia/taiteita tai muuta extraa niillä saisi avata.

Kaikkiaan hyvä ja toimiva peli joka kannattaa tsekata jos vaan xbox löytyy. Nykyään kun hiton halvalla tätä jo saa. Limited Editionin kirja ja bonus dvd ovat kivoja ja dvd:n dokumentit mielellään katsoi läpi. Vahva 8 arvosaksi meikältä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 15.05.2011 20:58
Skate 2, hauskaa skedeilyä. Voi vain ottaa ohjaimen käteen ja tehdä temppuja päämäärättömästi ja siitä irtoaa hupia. Tehtävien tekeminen vaatii vähän erilaista paneutumista peliin, kirosanoilta ei voi välttyä. Toiset tehtävät ovat kyllä helppoja, kuten perus kuka-saa-eniten-pisteitä skabat. Sitten löytyy näitä ärsyttäviä tee-tämä-tietty-temppu tehtävät, jotka vaativat monia yrityksiä, mutta onnistuessa voitonriemu on suuri.

UFC undisbuted 2009, omaa yllättävän hyvän tappelusysteemin, jossa on toisaalta todella pahoja vikojakin. Career modessa luodaan oma hahmo ja saadaan 7 vuoden sopimus, jonka jälkeen joudutaan eläkkeelle. Hahmoa sitten kehitetään melko koukuttavalla treenauksella ja sparrauksella. Alku matsit ovat aluksi vähän hankalia, mutta kun hahmoa pääsee kehittämään, saa lyötyä jengiä kanveesiin yllättävän helpostikin. Sitten vastaustajien taso nousee petollisesti näiden tehdessä koko ajan lukkoja, jolloin hahmo automaattisesti luovuttaa, joka oli helvetin ärsyttävää.

Ekaa Motorstormia on tullut keväällä pelailtua, ihan hauska ajopeli, tosin outoihin fyysikoihin piti aluksi tottua, jossa meni muutama kisa. Suurin ongelma on kyllä ratojen vähyys, eikä lukuisat ajoneuvot tai reittivaihtoehdot sitä hirveästi pelasta.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 18.05.2011 00:29
Portal 2 yksinpelin vedin läpi. Nyt pitäs vaan saada joku kaveri ostaa sen PC:lle niin voi moninpelin vetää läpi.

edit: Bulletstorm läpi. Hauska peli. Jatko-osaa odotellessa. :)
edit2: Kokeilin Witcher 2:sta. Kuolin tutorial-alussa 2 kertaa. Poistin pelin samantien.
edit3: God of War 3 läpi. Köyhä loppu, mutta muuten loistava peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 25.05.2011 13:33
New Super Mario Brosia olen pelaillut säännöllisen epäsäännöllisesti 3DS:llä viime aikoina. Hyvä tasoloikka, mutta ei parasta mariota. SMB 3:a ei noin vain lyödä. Hyvin taas huomaa miten sitä onkaan peukalo keskellä kämmentä. Olen noin puolivälissä peliä, ja jo muutamaan otteeseen on pitänyt pelata edellisiä tasoja lävitse jotta saa kerättyä taas muutamat lisäelämät hankalempia paikkoja varten.

Niin pahasti tämä ei ole koukuttanut että tahkoaisin tämän päivässä lävitse, mutta tasaisin väliajoin tämän pariin tulee palattua :) Mario on aina Mario, oli vuosi mikä hyvänsä. Eiköhän tämä ole sen verran tuttu tapaus että tuskin tarvitsee kertoa enempää  :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 25.05.2011 15:41
Huomasin muuten itsekin peukaloni todellisen sijainnin kun aloin taas harrastaa paskapelaamista - eli pelaamista samalla kun toimittaa asioita - vanhalla kunnon NDS + NSMB combolla. En tiedä, silloin kun sen ensimmäistä kertaa pelasi läpi, kuolemat pystyi varmasti laskemaan pönttöön pudonneilla pökäleillä, mutta tänä päivänä ei kuolemia kyseisillä laskutikuilla enää pysty laskea.

Tosin täytyy puolustuksekseni sanoa, että ei NSMB:ssa ole sitä samaa kuolematonta tatsia, joka esi-isistään löytyy. Case closed.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tzibo - 27.05.2011 22:59
Jep, läpi meni Portal kakkosen yksinpelikampanja.

*_*

Aika uskomaton ja heittämällä parempi kuin ensimmäinen Portal, jonka arvo liittyi etenkin innovatiivisuuteen, joskin pelattavuus ynnä muutkin olivat kyllä loppuun asti hiottuja. Tästä huolimatta Portal 2 veti kaikkea vähän pidemmälle - juoni ja hahmot olivat kiinnostavampia, pelimekaniikassa oli uusia koukkuja ja huumorikin oli hersyvämpää kuin edeltäjässään. Tämän lisäksi musiikit olivat mitä mainioimpia, ja loppucreditsien mukaan kenties co-opin tai jonkun muun puolella olisi tulossa vielä lisää laatua...

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 31.05.2011 19:05
Oblivionia on tullut hakattua n. 13 tuntia ja hyvin maistuu tänäkin päivänä. Mielestäni peli on kestänyt aikaa todella hyvin ja peli osaa vieläkin säväyttää pelimaailman laajuudella ja yksityiskohdilla. En ole ikinä pelaillut tosissaan pelin päätarinaa vaan pelaaminen on aina mennyt päämäärättömäksi palloiluksi, nyt ajattelin koittaa suorittaa itse päätarinaakin kunnolla. Odotukset Skyrimia kohtaan ovat todella korkealla ja aika huippukokemus tulossa jos onnistuvat vielä tästä parantamaan.

Aloitin myös Metroid Zero Missionin uudestaan ja koin valaistumisen, pelihän on aivan helvetin hyvä, yksi parhaista peleistä ikinä. Grafiikat, musat, tunnelma ja tuttu Metroid-kaava pakottavat jatkamaan peliä aina sinne seuraavalle seivipisteelle. Mielestäni paras Metroid-peli. Legendaarista matskua: http://www.youtube.com/watch?v=hlrOAEr6dXc (http://www.youtube.com/watch?v=hlrOAEr6dXc)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 31.05.2011 19:14
Oblivionia on tullut hakattua n. 13 tuntia ja hyvin maistuu tänäkin päivänä. Mielestäni peli on kestänyt aikaa todella hyvin ja peli osaa vieläkin säväyttää pelimaailman laajuudella ja yksityiskohdilla. En ole ikinä pelaillut tosissaan pelin päätarinaa vaan pelaaminen on aina mennyt päämäärättömäksi palloiluksi, nyt ajattelin koittaa suorittaa itse päätarinaakin kunnolla. Odotukset Skyrimia kohtaan ovat todella korkealla ja aika huippukokemus tulossa jos onnistuvat vielä tästä parantamaan.

Aloitin myös Metroid Zero Missionin uudestaan ja koin valaistumisen, pelihän on aivan helvetin hyvä, yksi parhaista peleistä ikinä. Grafiikat, musat, tunnelma ja tuttu Metroid-kaava pakottavat jatkamaan peliä aina sinne seuraavalle seivipisteelle. Mielestäni paras Metroid-peli. Legendaarista matskua: http://www.youtube.com/watch?v=hlrOAEr6dXc (http://www.youtube.com/watch?v=hlrOAEr6dXc)
Mielestäni Metroid Fusionissa on paras tunnelma kuin missään muussa pelissä ikinä. Erittäin hieno hahmo-progressio ja hyvä tarina. Zero Mission tuntui Fusionin jälkeen hieman köyhältä, mutta on sekin loistava peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 31.05.2011 19:53
Mielestäni Metroid Fusionissa on paras tunnelma kuin missään muussa pelissä ikinä. Erittäin hieno hahmo-progressio ja hyvä tarina. Zero Mission tuntui Fusionin jälkeen hieman köyhältä, mutta on sekin loistava peli.

Metroid Fusion on kyllä loistava peli myös, mutta juuri tuo tarinavetoisuus tekee siitä hieman erilaisen kokemuksen. Zero Missionin yksinkertaisuus tekee siitä ensimmäisen pelin ja Superin veroisen puhtaan pelikokemuksen. Pelin aloituskin on loistava: ei bullshittiä, alus laskeutuu vieraalle planeetalle, tuo linkkaamani biisi pamahtaa soimaan ja tutkiminen voi alkaa. Tarinan minimalistisuus jättää pelaajan mielikuvituksen varaan enemmän ja mielestäni tämänlainen hiljainen meininki nimenomaan kuuluu Metroid-sarjaan.

Pitää kyllä silti hommailla tuo Fusionkin taas kokoelmiin, onhan sekin ihan ässä peli. Vielä kun saisi uutta 2D-Metroidia 3DS:lle tai kotikonsoleille niin kyllä kelpaisi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 31.05.2011 20:45
Mielestäni Metroid Fusionissa on paras tunnelma kuin missään muussa pelissä ikinä. Erittäin hieno hahmo-progressio ja hyvä tarina. Zero Mission tuntui Fusionin jälkeen hieman köyhältä, mutta on sekin loistava peli.

Metroid Fusion on kyllä loistava peli myös, mutta juuri tuo tarinavetoisuus tekee siitä hieman erilaisen kokemuksen. Zero Missionin yksinkertaisuus tekee siitä ensimmäisen pelin ja Superin veroisen puhtaan pelikokemuksen. Pelin aloituskin on loistava: ei bullshittiä, alus laskeutuu vieraalle planeetalle, tuo linkkaamani biisi pamahtaa soimaan ja tutkiminen voi alkaa. Tarinan minimalistisuus jättää pelaajan mielikuvituksen varaan enemmän ja mielestäni tämänlainen hiljainen meininki nimenomaan kuuluu Metroid-sarjaan.

Pitää kyllä silti hommailla tuo Fusionkin taas kokoelmiin, onhan sekin ihan ässä peli. Vielä kun saisi uutta 2D-Metroidia 3DS:lle tai kotikonsoleille niin kyllä kelpaisi.
Itsellä on toi tarina aika tärkeä. Sinänsä hassua että olen itse ostanut Fusionin kolme kertaa!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 31.05.2011 23:00
Kirby's Epic Yarn läpi melkein sataprosenttisesti. Vielä vain on aimo läjä tehtäviä suorittamatta, mutta eiköhän nuo kerkeä kesän aikana kahlata jonakin tylsänä sadepäivänä. Tosi letkeä pelihän tämä, vaikka ikävystyin aina kauheasti mikäli osuin viholliseen / putosin rotkoon (minkä seurauksena menettää isot määrät pisteitä). Seuraavaksi ajattelin pelata uudestaan Cave Storyn, minkä läpäisin tässä hiljattain ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen tainnut ihastua siihen ikihyviksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 07.06.2011 10:20
Aloitettiin kämppiksen kanssa Wipeoutin läpipeluu tuossa kuudelta aamusta. Kumpikaan ei ollut nukkunut silmäystäkään ja johonkin piti aika tuhlata ennen Carrolsin aukeamista.

Olen tällä viikolla pelannut kahta todella addiktiivista peliä ja pelitunnit ovat olleet moninkertaiset verrattuna viime vuosiin. Red Alert 1:n ja Wipeout (PS3).

Peli-into on palannut kertaheitolla ja todella kovana. Wipeout varsinkin imo paras PS3:n peli ja vielä ylivoimaisesti, tulee ihan F-Zero GX mieleen.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 07.06.2011 12:50
Joo Wipeout HD/Fury'n itsekkin hommasin, ja onhan se ihan helvetin kova. Erittäin kaunista katseltavaa, sulavaa ja nopeatempoista pelattavaa. Zone -kisat varsinkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 07.06.2011 13:05
Wipeoutille myös peukut täältä pystyyn. Aika häpeällistä, että hankin sen vasta kun lahjuksena sai. Näyttää aivan upealta 1080p:nä ja pelattavuus edustaa hyvää "helppo oppia, vaikea hallita" kategoriaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.06.2011 13:12
Siis tuo Wipeout on Ps3:n hienoin peli. Harmi vaan että se Fury-lisäosa typerine pelimodeineen on roskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 08.06.2011 20:35
Nyt on tässä tullut Infamousia pelattua. Vaikuttaa alkuun ihan ok peliltä. Ainut, että ohjaus on kyllä kehno. Yrittää päästä vasemmalle, niin tuntuu että menee oikealle jne. En tiedä onko vika minussa, vai onko ohjaus oikeasti noin kehno, mutta ihan ei tahdo aina perässä pysyä. Ei siinä muuta, mutta taistelukohtauksissa vähän hankalaa. No, toistaiseksi on selvitty. Pelinä muuten ihan jees. Välttämättä ei olisi tullut tästä itse maksettua, mutta näin lahjuksena menee aivan loistavasti. Ei tämä kuitenkaan ihan maailman pöllöimpiä pelejä ole. Ainakaan siis näin alkufiiliksinä. Ihan kelpo viihdettä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cocki - 15.06.2011 09:38
Minäkin tuon inFamousin latasin ja pelasin läpi pari päivää sitten. Ihan hyvä peli, ilmaiseksi tosi mukavaa viihdettä vaikka alkaa toistamaan itseään loppuun mennessä rankasti. Jatko-osa pitänee joskus hommata kun hinta menee alemmas.

Nyt tässä olen Duke Nukem Foreveriä pelaillut ja olen tykännyt. Mitään yyberhuippua en edes odottanut ja sellaista en saanutkaan. Tuommoinen keskinkertainen fps muuten mutta itse Duke ja hänen läpät tekee tästä paremman kuin mitä monet ns. "laadukkaammat" fps:t ovat. Viihdyttävä peli todellakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 16.06.2011 23:27
Pelasin Child of Edeniä Kinectin kanssa isolta kankaalta 5.1 äänillä.

En tule ostamaan.

Vain, koska tiedän, että kokemus on varmaan vähän vajavainen 24" monitorilla, kuulokkeet päässä ja padi kädessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.06.2011 00:10
Latasimpa Rachet&Clank: Quest for Bootyn kun ilmaiseksi nyt sai. En ole ikinä jostain syystä perehtynyt tähän sarjaan satunnaisia testejä lukuunottamatta, mutta sarja vaikuttaa viihdyttävältä. Ja mitä pelaamiseen tulee niin se oikeastaan onkin sitä näin tunnin pelaamisen jälkeen ainakin. Ihan mielellään sitä tahkoisi.

Mutta...yksi kriittinen vika. Se prkl menty dubbaamaan suomeksi! Miksi helvetissä?! Aloin pelkäämään pahaa kun huomasin että valikot oli suomeksi ja melkein pääräjähti kun kuulin ensimmäiset sanat. Sinänsä itse ääninäyttely ja dialogin tyyli on yllättävän hyvää, erityisesti käännökseksi. Mutta ei sitä oikein jaksaisi silti kuunnella.

Ei tullut koitettua PS3:n kielenvaihtoa englanniksi, saattaisi ehkä vaihtaa kielen...no täytyy testata. Vai onko kenelläkään muita ratkaisuja tähän? Muuta kuin pelaamisen unohtaminen? Prkl kun tämän olis, tajunnu olisin ottanu sen Wipeoutin...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 17.06.2011 00:24
Pelasin Child of Edeniä Kinectin kanssa isolta kankaalta 5.1 äänillä.

En tule ostamaan.

Vain, koska tiedän, että kokemus on varmaan vähän vajavainen 24" monitorilla, kuulokkeet päässä ja padi kädessä.

Shiieet, varmaan ihan siisti kokemus. Pakko tämä on silti hommailla ihan vain siksi, että duunasivat REZille jatkoa. Kulttiteko.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 17.06.2011 00:26
Pelasin Child of Edeniä Kinectin kanssa isolta kankaalta 5.1 äänillä.

En tule ostamaan.

Vain, koska tiedän, että kokemus on varmaan vähän vajavainen 24" monitorilla, kuulokkeet päässä ja padi kädessä.

Oliko peli mistään kotoisin? Kokeilitko myös padilla? Tää vois olla eka HC-peli Kinectille. Sais tuokin vehje jotain oikeaa käyttöä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 17.06.2011 00:39
Ei tullut koitettua PS3:n kielenvaihtoa englanniksi, saattaisi ehkä vaihtaa kielen...no täytyy testata. Vai onko kenelläkään muita ratkaisuja tähän? Muuta kuin pelaamisen unohtaminen? Prkl kun tämän olis, tajunnu olisin ottanu sen Wipeoutin...

En ole peliä pelannut tai PS3:sta omista, mutta käsittääkseni ainakin osassa käännetyistä peleistä pelin kieli määräytyy koneen kielen mukaan, eikä sitä pysty pelin sisällä muuttamaan. Ratchet & Clank hyvänä esimerkkinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 17.06.2011 00:52
Pelasin Child of Edeniä Kinectin kanssa isolta kankaalta 5.1 äänillä.

En tule ostamaan.

Vain, koska tiedän, että kokemus on varmaan vähän vajavainen 24" monitorilla, kuulokkeet päässä ja padi kädessä.

Oliko peli mistään kotoisin? Kokeilitko myös padilla? Tää vois olla eka HC-peli Kinectille. Sais tuokin vehje jotain oikeaa käyttöä.

No Kinectillehän toi sopii kuin nenä päähän: Rezin tyylinen raideräiskintä, jossa musa ja häröt efektit on se pääasia. En testaillut padilla, mutta Kinectin kanssa oli kyllä muikea kokemus.

Ja Rezin tyyliin se 100% hakeminen kaikesta lienee se suurin haaste, jos sitä kaipaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 17.06.2011 02:14
Voisi jälleen kirjoitella mitä on kesän aikana tullut pelattua.

Ratchet & Clank: Quoest for Booty ja Dead Nation latasin welcome backissa. Q for B oli parasta ratsettii ja klänkkiii mitä olen pelannut, vaikka en kyllä ole aikaisempien pelien viehätystä ymmärtänyt. Tools of Destructionin joskus omistin, mutta läpipeluun jälkeen ei tehnyt mieli uudestaan pelata, mutta Q4B oli todella messevää tasohyppelyä, harmi vain että oli niin lyhyt.

Dead Nation on ihan ookoo settiä, kaverin kanssa mukavaa mättöä, mutta yksin aika meh-kokemus. Yksinpelinä muutama kenttä läpäistynä, mutta yhtenä yönä pelattiin kaverin kanssa läpi ja siistiä oli. Kentät ovat aika itseensätoistavia eikä peli tarjoa mitään uutta eteenpäin mentäessä, muuta kuin uusia päivityksiä aseisiin, joilla osalla ei tee yhtänä mitään.

Vaihtelun vuoksi olen yrittänyt kohentaa PC-puoltakin. Keskeneräisiä Shadowgroundsia ja Mas Paynea tuli hakattua sekä uutta ostosta Stalkeria. Shadowgrounds ja Max Payne ovat kumpikin tietyllä tavalla mitäänsanomattomia, haastellista räiskintää jota jaksaa noin tunnin kerrallaan. Shadowgroundsissa tapahtuu liian usein läheltä piti tilanteita, joissa on enää yksi elämä jäljellä, HP alhaalla ja turretilla ampuvat ökkömönkiäiset tulee joka tuutista mutta silti onnistuu kukistamaan ne intergalaktiset mulkerot, vaikka onhan se omalla tavallaan palkitsevaa.

Stalker: Shadow of Chernobyl on ollut mukava yllätys, tuo mieleen Farcry 2:n ripauksella Falloutia, vaikka hahmot ja tehtävät eivät ole yhtä deeppiä kamaa kuin FO:issa. SoC:ssä on tunnelma kohillaan ja pelimaailmassa on aina jotain tutkittavaa ja tehtävää. Peli on vain aika vaikea, pelaan helpoimmalla ja roistot pystyvät tappamaan muutamalla luodin osumalla.

Vihdoin sain hommattua 360:lle Mass Effect 2:n, pääsin jatkamaan Shepardin stooria. Eipä siitä muuta sanottavaa kuin että todella hieno peli.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.06.2011 14:59
Ei tullut koitettua PS3:n kielenvaihtoa englanniksi, saattaisi ehkä vaihtaa kielen...no täytyy testata. Vai onko kenelläkään muita ratkaisuja tähän? Muuta kuin pelaamisen unohtaminen? Prkl kun tämän olis, tajunnu olisin ottanu sen Wipeoutin...

En ole peliä pelannut tai PS3:sta omista, mutta käsittääkseni ainakin osassa käännetyistä peleistä pelin kieli määräytyy koneen kielen mukaan, eikä sitä pysty pelin sisällä muuttamaan. Ratchet & Clank hyvänä esimerkkinä.

Jep, kahdessa pidemmässä Ratchetissa ainakin pelin kieli määräytyy konsolin kielen mukaan.

Arvaatte varmaan, että Pleikkarissa pyörii englanti ihan vakiona näiden aivopierujen välttämiseksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.06.2011 19:34
Pelasin Child of Edeniä Kinectin kanssa isolta kankaalta 5.1 äänillä.

En tule ostamaan.

Vain, koska tiedän, että kokemus on varmaan vähän vajavainen 24" monitorilla, kuulokkeet päässä ja padi kädessä.

Oliko peli mistään kotoisin? Kokeilitko myös padilla? Tää vois olla eka HC-peli Kinectille. Sais tuokin vehje jotain oikeaa käyttöä.

No Kinectillehän toi sopii kuin nenä päähän: Rezin tyylinen raideräiskintä, jossa musa ja häröt efektit on se pääasia. En testaillut padilla, mutta Kinectin kanssa oli kyllä muikea kokemus.

Ja Rezin tyyliin se 100% hakeminen kaikesta lienee se suurin haaste, jos sitä kaipaa.

Eikös tänään pitänyt olla Child of Edenin julkaisupäivä täällä puolen maailmaa? Kolusin Tampereen kaupat läpi enkä nähnyt pelistä jälkekään :(

Melkein tekisi kyllä mieli napata Kinect tuon mukana, mutta ei täällä pikkuruisessa yksiössä taida tila riittää. . . Mutta mitä GAFfin ketjua on tullut luettua, niin mielellään tuota ohjaimellakin pelaa. Täytyy ottaa nuo kaksi lisäohjainta sohvalle mukaan tärisemään, niin saa edes jotain lisäpotkua pelaamiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 18.06.2011 02:08
Olen vääntänyt tässä jo vähän yli viikon Shin Megami Tensei: Persona 4:sta ja pelikello näyttäisi nyt 45h. Peli alkoi hyvin verkkaisesti, mutta onneksi juoni on ottanut aina välillä uutta suuntaa pitäen mielenkiinnon yllättävän hyvin yllä. Ehkä eniten olen pitänyt koko persona-systeemistä ja onhan tuo pelissä esiintyvä simulointikin yksi kivoimmista osapuolista. Keskitasoa parempi, täysin omanlaisensa JRPG-peli, vaikkakin jumalaton aikasyöppö.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 18.06.2011 11:40
Olen vääntänyt tässä jo vähän yli viikon Shin Megami Tensei: Persona 4:sta ja pelikello näyttäisi nyt 45h. Peli alkoi hyvin verkkaisesti, mutta onneksi juoni on ottanut aina välillä uutta suuntaa pitäen mielenkiinnon yllättävän hyvin yllä. Ehkä eniten olen pitänyt koko persona-systeemistä ja onhan tuo pelissä esiintyvä simulointikin yksi kivoimmista osapuolista. Keskitasoa parempi, täysin omanlaisensa JRPG-peli, vaikkakin jumalaton aikasyöppö.
Oli kyllä ihan jäätävän kova tuo P4. Mielenkiintoinen juoni, hauskat hahmot, hyvä taistelusysteemi, hyvät musat ym. ym. Itse taisin painaa joku 60 timmaa ja tsekkasin sen True Endingin. Kannattaa jostain katella miten sen True Ending-juonipolun saa avattua, lisää pelattavaa todella kiitettävästi. Onhan tämä yksi kakkospleikkarin parhaista japsiropeista, ellei jopa paras.

Voisi Atlus ilmotella Persona 5:sesta pikku hiljaa ja mielellään kotikonsoleille eikä millekään PSP:lle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 19.06.2011 12:39
Duke Nukem Forever tuli pelattua läpi tuossa pari päivää sitten ja ihan hyvillä fiiliksillä. Tämä ei missään nimessä ole niin huono, kuin kaikki arvostelut antaisivat olettaa. Ei mitenkään erityisen loistava, muttei myöskään huono. Itsellä ei myöskään ollut koskaan mitään suuria odotuksia tälle, koska Dukeja en ole pahemmin aiemmin pelaillut ja tiesin että pelissä tulee olemaan pitkästä kehityksestä johtuvia ongelmia. Menin siis avoimella asenteella sisään ja ehkä sen takia onnistuin nauttimaan pelistä. Jos tätä peliä pelaa "vittu tää on varmaan paskaa" -asenteella, niin silloin se todennäköisesti on sitä. Pelissä on kuitenkin niiden keskinkertaisempien hetkien välillä aina jotain suhteellisen siistiä ja erikoista. Esimerkiksi Duke Burger-kenttä on ainakin sellainen, jota ei missään FPS-pelissä ole vähään aikaan nähty. Jotkut ovat myös motkottaneet, että pelin huumori on liian rajua tai typerää, mutta enpä tuosta tiedä. Ei ne pelit ole muutenkaan niin aikuistuneita nykyään, joten vähän turha mussuttaa minun mielestäni. Välillä tekee ihan hyvää pelata jotain, mikä ei ota itseään niin vakavasti koko ajan.

Eli jos yhtään kiinnostaa, niin suosittelen odottamaan että pelin saa tarpeeksi halvalla ja ostamaan poies  :)


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 19.06.2011 14:42
Ei tullut koitettua PS3:n kielenvaihtoa englanniksi, saattaisi ehkä vaihtaa kielen...no täytyy testata. Vai onko kenelläkään muita ratkaisuja tähän? Muuta kuin pelaamisen unohtaminen? Prkl kun tämän olis, tajunnu olisin ottanu sen Wipeoutin...

En ole peliä pelannut tai PS3:sta omista, mutta käsittääkseni ainakin osassa käännetyistä peleistä pelin kieli määräytyy koneen kielen mukaan, eikä sitä pysty pelin sisällä muuttamaan. Ratchet & Clank hyvänä esimerkkinä.

Jep, kahdessa pidemmässä Ratchetissa ainakin pelin kieli määräytyy konsolin kielen mukaan.

Arvaatte varmaan, että Pleikkarissa pyörii englanti ihan vakiona näiden aivopierujen välttämiseksi.

Ja paikkansahan tämä pitää. Vaihdoin Pleikkarin kielen englanniksi ja peli otti englannin käyttöön. Saveissakin. Sinänsä tämä on ihan kiva ominaisuus perheen pienimpiä ajatellen, mutta itse ottaisin sen valikko vaihtoehdon kuitenkin ihan peliin vaikka valinta olisikin automaattinen. Mutta ei siinä, hyvältä valinnalta itse peli tuntuu. Ihan toimivaa menoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.06.2011 17:37
NSMB'tä pelaillu eukon kanssa ja kyllähän tuo savetus on tässä kustu. Eli pitää pelata tiettyyn kenttään asti, että pääset savettamaan. Ei hirveästi käy yhteen pienten pelisessioiden kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bill Duke - 19.06.2011 23:11
NSMB'tä pelaillu eukon kanssa ja kyllähän tuo savetus on tässä kustu. Eli pitää pelata tiettyyn kenttään asti, että pääset savettamaan. Ei hirveästi käy yhteen pienten pelisessioiden kanssa.

Joo tuon takia jäi itsellänikin pelaamatta. Ei voi ymmärtää miksi pitää noin tehdä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 19.06.2011 23:22
Pistäkää se kansi kiinni kun ei jaksa pelailla ja jatkakaa kun haluatte. Itsellä on DS oikeastaan koko ajan päällä ja akku kyllä kestää pidempiäkin taukoja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 20.06.2011 00:26
Oiskohan Wii-versiosta kyse? Tai jos ei, niin itsellä ei ollu mitään ongelmia DS:n savettelun kanssa. Kävin aina ennen lopetusta ostamassa jonkun sienitalon.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.06.2011 08:00
Oiskohan Wii-versiosta kyse? Tai jos ei, niin itsellä ei ollu mitään ongelmia DS:n savettelun kanssa. Kävin aina ennen lopetusta ostamassa jonkun sienitalon.

Joo ei tuo suurempia ongelmia aiheuta, mutta silti hieman outoa, ettei jokaisen kentän jälkeen voi tallentaa. Ja vissiin vain joistakin sienitaloista saa sen saven.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 20.06.2011 11:07
Joo on se kyllä outoa. Vielä oudompaa on, että kun pelaat pelin läpi, se tallennusmahdollisuus avautuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 20.06.2011 16:39
Hunted: the Demon's Forge'a tullut hakattua viimeaikoina.

Peli on käytännössä Gears of War -pelimekaaniikka sekoitettuna Diablo yms. henkiseen loottailuun. Itselleni varsin virkistävä uutuus. Lähinnä vielä yksinpeliä tultu kokeiltua, mutta co-op houkuttelee kaiken sen taktisuuden takia, minkä tekoäly osaa joskus kyllä hienosti hoitaa itsekin. Vasta pari chapteria pelanneena en vielä oikein osaa kokonaiskuvaa luoda, mutta laitetaanpa tähänastiset plussat ja miinukset.

+ "uusi" virkistävä idea.
+ co-op (taktisuus).
+ hahmonkehitys sopivan simppeliä.
+ gore ja synkkyys.
+ E'laran tissit.

+/- Päähenkilöiden välinen dialogi ja muu läpänheitto.

- grafiikka paikoitellen suttuista.
- ei hahmonluontia / valittavia hahmoluokkia.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 28.06.2011 13:23
Mass Effect 2 läpi, hemmetin hieno peli. Oli juuri sitä mitä odotinkin, eeppistä sci-fi meininkiä. Pitäisi varmaan noita DLC:tä hommata jotta saa kunnon massa elämyksen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 28.06.2011 13:39
Mass Effect 2 läpi, hemmetin hieno peli. Oli juuri sitä mitä odotinkin, eeppistä sci-fi meininkiä. Pitäisi varmaan noita DLC:tä hommata jotta saa kunnon massa elämyksen.
Kannattaa ostaa kaikki story DLC:t. Mass Effect 2 on yksi hienoimmista peleistä mitä olen ikinä vetänyt läpi. Jos siitä edes jotain heikkoa löytyy niin sen täytyy olla se, että loppu ei ollut yhtä hieno kuin ykkösessä. Ymmärrän sen, että kyseessä oli trilogian kakkososa, mikä tarkoittaa sitä ettei loppu tarvinnut edes olla yhtä massiivinen kuin ykkösessä. Kyllä minä silti pidin siitä kakkosenkin lopusta aika paljon.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 28.06.2011 17:01
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 29.06.2011 01:50
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 29.06.2011 09:03
Persona 4 menikin tuossa eilen illalla läpi. Ajattelin, että on ehkä parempi, jos jätän viimeisen ekstraluolaston seuraavaan pelikertaan ja valitsen sen "oikean lopun". Todella mainio JRPG-peli kun näin jälkikäteen mietin, huolimattakin että olisin selvinnyt paljon helpommalla jos olisin käyttänyt personoita lopussa paljon monipuolisemmin (tykästyin kai liikaa Black Frostiin) sekä rohmunnut enemmän kaikkia hyödyllisiä itemejä arkuista ja sivutehtävistä. Murhamysteerikin oli kiva, ja epäilinkin vahvasti itse päätekijää jossakin pelin puolivälissä, kunnes tämä sitten otti luulot pois ja syötti eteen jotain mikä sekotti ainakin omaa pakkaani.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kefamus - 29.06.2011 10:21
Persona 4 menikin tuossa eilen illalla läpi. Ajattelin, että on ehkä parempi, jos jätän viimeisen ekstraluolaston seuraavaan pelikertaan ja valitsen sen "oikean lopun". Todella mainio JRPG-peli kun näin jälkikäteen mietin, huolimattakin että olisin selvinnyt paljon helpommalla jos olisin käyttänyt personoita lopussa paljon monipuolisemmin (tykästyin kai liikaa Black Frostiin) sekä rohmunnut enemmän kaikkia hyödyllisiä itemejä arkuista ja sivutehtävistä. Murhamysteerikin oli kiva, ja epäilinkin vahvasti itse päätekijää jossakin pelin puolivälissä, kunnes tämä sitten otti luulot pois ja syötti eteen jotain mikä sekotti ainakin omaa pakkaani.
Mene se viimeinen luolasto ihan suosiolla läpi. Se ei ole kovin pitkä. Voit vaan juosta vihollisten ohi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bugista - 03.07.2011 18:44
Tuli tänään läpäistyä Ghost Trick. Ennen pelin aloittamista saatoin kyllä odottaa kelpo peliä, olihan sen takana sentään huippuhyvän Phoenix Wright -sarjan luoja.

Mutta ei jösses mitä siitä kehittykään! Peli kokoajan vaan parantui mitä syvemmälle peliin hukkui ja heitti niskaan vaan lisää kysymyksiä mihin halusi malttamattomana vastauksia. Vaikka matkan varrella tulikin kehiteltyä jos jonkinlaista teoriaa tapahtumille, niin loppu kyllä yllätti ja hämmensi enemmän kuin mikään peli vähään aikaan (only in japan :lol:). Musiikitkin taattua Ace Attorney -laatua, näitä kuuntelee vielä pitkään.

Meni peli todellakin DS-pelien suosikkilistalleni. Suosittelen kyllä lämpimästi.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 03.07.2011 23:14
Tuli tänään läpäistyä Ghost Trick.
Joo tuo Ghost Trick on kyllä pakkohankinta. Olen venaillut, että hinta hieman laskee. Parillakybällä voisi jo ostella. Videoita olen tsekkaillut ja juoni vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. Myös animointi iski silmään sulavuudellaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.07.2011 23:27
Kokeiltiin parin kaverin kanssa Duke Nukem Forever peliä. Minusta peli oli erittäin huono. En odottanut kummoisia, mutta silti odotukset alitettiin jokaisella osa-alueella. Hemmetisti kaikkea outoa väliaikaa, jossa ei voi tehdä muuta kuin kävellä ja vedellä vipuja. Ampuminen ei ollut tyydyttävää, parhaat läpät DN3D pelistä ja kenttädesign jäätävää paskaa. Siihen päälle hikiset button promptit konsoliversioista ja "hakkaa välilyöntiä" kohdat, niin paska makuhan siitä suuhun jää.

Nolo tekele.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 03.07.2011 23:46
Kokeiltiin parin kaverin kanssa Duke Nukem Forever peliä. Minusta peli oli erittäin huono. En odottanut kummoisia, mutta silti odotukset alitettiin jokaisella osa-alueella. Hemmetisti kaikkea outoa väliaikaa, jossa ei voi tehdä muuta kuin kävellä ja vedellä vipuja. Ampuminen ei ollut tyydyttävää, parhaat läpät DN3D pelistä ja kenttädesign jäätävää paskaa. Siihen päälle hikiset button promptit konsoliversioista ja "hakkaa välilyöntiä" kohdat, niin paska makuhan siitä suuhun jää.

Nolo tekele.

Jep, eipä sitä voi oikein millään puolustaa. Pelinä ottanut pahimmat vaikutteensa CODista ja tissikakkapieruvitsit väsyneitä ja tehty paremmin Bulletstormissa tai vaikkapa Shadows of the Damnedissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bugista - 04.07.2011 02:01
Joo tuo Ghost Trick on kyllä pakkohankinta. Olen venaillut, että hinta hieman laskee. Parillakybällä voisi jo ostella. Videoita olen tsekkaillut ja juoni vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta. Myös animointi iski silmään sulavuudellaan.

Juuh itse tulikin peli ostettua pari viikkoa sitten dvd.co.uk:sta mainioon "osta kaksi maksa 25 puntaa" -tarjouksesta, josta yksittäisen pelin hinnaksi tulee postikuluineen about 15 euroa.

http://www.dvd.co.uk/buy/catgtds/ghost-trick-phantom-detective-nintendo-ds.htm (http://www.dvd.co.uk/buy/catgtds/ghost-trick-phantom-detective-nintendo-ds.htm)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 09.07.2011 00:53
Super Mario World 100% läpi. Hermot meni ja monesti, mutta lopussa kiitos seisoo.

Seuraavaksi sitten Chrono Trigger, Terranigma, Yoshi's Island, Demon's Crest tai joku muu lukuisista SNES-peleistä. Näitä kyllä riittää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 13.07.2011 21:20
Ostin L.A.Noiren jokin aika sitten ja olen pelaillut sitä vähän sellaisella "kun kerran ostin niin prkle pelaankin" asenteella eteenpäin. Periaatteessa ihan mielenkiintoinen peli, mutta jotenkin se ei ole lähtenyt koukuttamaan kovin paljoa. Yhtenä syynä ehkä...

...Wipeout HD/Fury, jonka latasin Welcome Back-paketin mukana. Hillittömän koukuttavaa, nytkin tekisi mieli pelata vähäsen. Suosittelen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Wyrkk - 13.07.2011 21:39
Ostin L.A.Noiren jokin aika sitten ja olen pelaillut sitä vähän sellaisella "kun kerran ostin niin prkle pelaankin" asenteella eteenpäin. Periaatteessa ihan mielenkiintoinen peli, mutta jotenkin se ei ole lähtenyt koukuttamaan kovin paljoa. Yhtenä syynä ehkä...

...Wipeout HD/Fury, jonka latasin Welcome Back-paketin mukana. Hillittömän koukuttavaa, nytkin tekisi mieli pelata vähäsen. Suosittelen.

Wipeout HD/Fury, itekkin latasin sen enkä kyllä tajua miksi porukka pitää siitä. Kaiken lukemani jälkeen olisin odottanut peliltä enemmän. Jostain syystä ei Wipeout iske, jotenkin tylsähkö.

Viimeksi tullu pelattua taas pitkän tauon jälkeen Bluria ja sen moninpeliä. Moninpelissä kyllä surullinen määrä pelaajia pyöreesti noin 200, PS3:lla.
Kisat ovat kyllä älyttömän viihdyttäviä ja niitä tahkoessa menee tunti jos toinenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 16.07.2011 21:42
http://www.livestream.com/paavi

Battlefield Bad Company 2 striimi pyörii. Tulkaahan katselemaan!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 19.07.2011 00:41
Aloitin WoWin puolen vuoden tauon jälkeen. Saas nähdä mitä käy. :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: e-peli - 20.07.2011 09:50
Viime viikolla sain Red Dead Redemptionin päätökseen. Jostain syystä viime yönä aloitin tarinapelin alusta. Kai se johtuu siitä että yksinkertaisesti peli on vaan niin hyvä että vaatii toisen läpipeluukerran!  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 23.07.2011 17:12
Ylläolevaan viitaten; plus peli on sen verran pitkä, että alkutapahtumat on kerennyt vähän jo unohtaa, kun loppuun saakka pääsee. Samaa peliä on täälläkin tahkottu. Kummasti tätä vain jaksaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.07.2011 20:20
Portal 2 meni läpi hetki sitten. Yksi ehdoton GOTY-ehdokas tunnistettu.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 29.07.2011 00:36
Portal 2 on mullekin GOTY so far. Oli kyllä alusta loppuun nautintoa koko peli. Valve on kyllä kovin nykystudio. Laatua pelistä toiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: fiksative - 31.07.2011 14:43
Oot 3DS

Yöks. Oonko ainut joka ei diggaile tästä yhtään. Grafiikat on tässä vaan niin helvetin kliiniset. Alkuperäisissä N64:n Zeldoissa on vaan mielestäni kaikkine ihanine kulmineenkin pelihistorian parhaat grafiikat, ja niihin kajoaminen tuntuu pyhäinhäväistykseltä. Eikä tää muutenkan toimi kannetavana samalla lailla kuin vaikka link to the past.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 31.07.2011 22:26
LIMBOa pleikalla. Täytyy sanoa, että en ihan heti olisi uskonut latauspelin olevan suosikkini tältä vuodelta, ehkäpä jopa yksi suosikeistani koskaan. Pelin synkkä mutta piirrettymäinen ulkoasu ihastutti heti, ja kaksiulotteiseksi peliksi immersio on uskomaton sekä pulmat ja niiden ratkaisut ehkä nerokkaimpia koko genren historiassa. Koko peli on alusta loppuun niin visuaalisuudessaan että pelattavuudessaan silkkaa orgasmia.

Suosittelen... ei, vaadin kaikkia kokemaan tämän pelin, sillä LIMBO on yksi niistä harvoista oikeasti täydellisistä peleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 31.07.2011 22:40
No perkeles, viestisi takia oli pakko laittaa tämä tulemaan: http://www.game.co.uk/Games/Xbox-360/Compilation/Xbox-LIVE-Hits-Collection-Limbo-Trials-HD-Splosion-Man/~r354390/?s=limbo (http://www.game.co.uk/Games/Xbox-360/Compilation/Xbox-LIVE-Hits-Collection-Limbo-Trials-HD-Splosion-Man/~r354390/?s=limbo)

Pakkohan tuo Limbo on testailla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 31.07.2011 23:51
Tattis Aivis, tuota onkin pakko kokeilla. Peli näyttää upealta!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 01.08.2011 16:23
Limboa tässä itsekin pelailin. Aika murhaava ja depressoitunut, mutta silti tosi nokkela ja koukuttava. Olenko muuten oikeassa, jos ymmärsin, että ne palkit pause-ikkunassa ovat näitä ns. chaptereita? ("osuuksia") Jos ovat, niin pelihän on mitä ilmeisen lyhyt ja mainion kevyttä pikkuvälipalaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 01.08.2011 18:42
Limboa tässä itsekin pelailin. Aika murhaava ja depressoitunut, mutta silti tosi nokkela ja koukuttava. Olenko muuten oikeassa, jos ymmärsin, että ne palkit pause-ikkunassa ovat näitä ns. chaptereita? ("osuuksia") Jos ovat, niin pelihän on mitä ilmeisen lyhyt ja mainion kevyttä pikkuvälipalaa.

Jep, chaptereita ovat. Itse läpäisin pelin parissa illassa, mutta lyhyys muuten niin mainiossa pelissä ei haittaa tippaakaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 01.08.2011 23:08
No niin, ahmin ehkä turhan nopeasti. Läpi meni kuitenkin tuossa hetki sitten. Suorastaan loistava indie-peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.08.2011 21:02
Aloitin sitten viimeinkin Uncharted 2:n pelaamisen, kun se on tuolla hyllyssä lojunut jo jonkin aikaa. Alkuunsa tuntui aika hyvältä peliltä, mutta nyt kun Borneossa (jotain viidakkoa) tuli vastaan ensimmäiset ampumiskohtaukset, niin kiinnostus tippui melkein nolliin. Siis en varmaan ole pelannut mitään peliä, joissa ampuminen olisi huonommin tehty. Tuntuu täysin päälleliimatulta ja tylsältä. Olisi niin paljon mukavampaa vain kiipelillä ja kikkalla hienoissa maisemissa, mutta toimintakohdat on uskomatonta tuubaa. Toivottavasti vähenevät tämän alueen jälkeen, tai muuten jää kyllä peli läpäisemättä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.08.2011 21:45
Joo peli muuttuu tuon borneon jälkeen vuoropohjaisen roolipelin ja tetriksen sekoitukseksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 17.08.2011 09:14
Shadows of the Damnedin läpäisin parilla istumalla ja tykkäsin aivan pirusti. Vaikka kontrollit ovatkin (varmaankin Mikamin mukanaolon takia) perus-kankeaa RE-tavaraa, graafinen ulkoasu ja etenkin äänisuunnittelu ovat aivan huippuluokkaa. Vielä kun Sudan tarina ja vitsitkin maistuivat hyvin, on kasassa mielestäni todella pätevä äksön-huumori-kauhu-pläjäys.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 18.08.2011 16:53
Tuli pelattua Batman: Arkham Asylum läpi taas pitkästä aikaa. Viimeksi vedin pelin läpi julkkarin aikoihin, eli kaksi vuotta sitten, mikä on vähän törkeää ottaen huomioon miten hyvä peli on kyseesssä. Nyt oli ainakin hyvä aika, kun jatko-osa tulee parin kuukauden päästä.

Mutta siis, onhan tämä ihan käsittämättömän hyvä peli, varmaan yksi tämän genin parhaita. Kymmenisen tuntia tuossa varmaan meni, mutta aika meni kuin siivillä ja loppubossi tulikin aivan huomaamattoman nopeasti vastaan. Tavallaan harmi, koska olisin vielä voinut mätkiä rosmoja turpaan ja kuunnella Jokerin radioshowta pidemmänkin aikaa. Harvinainen peli siinäkin mielessä, että kaikki vain toimii ja tunnelma on hemmetin hyvä alusta alkaen. Tekisi melkein mieli pelata uudestaan, mutta kai sitä pitää pelata jotain muuta taas seuraavaksi, niin pienenisi tuo backlogikin pikkuhiljaa  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 18.08.2011 21:30
Tuli pelattua Batman: Arkham Asylum läpi taas pitkästä aikaa. Viimeksi vedin pelin läpi julkkarin aikoihin, eli kaksi vuotta sitten, mikä on vähän törkeää ottaen huomioon miten hyvä peli on kyseesssä. Nyt oli ainakin hyvä aika, kun jatko-osa tulee parin kuukauden päästä.

Mutta siis, onhan tämä ihan käsittämättömän hyvä peli, varmaan yksi tämän genin parhaita. Kymmenisen tuntia tuossa varmaan meni, mutta aika meni kuin siivillä ja loppubossi tulikin aivan huomaamattoman nopeasti vastaan. Tavallaan harmi, koska olisin vielä voinut mätkiä rosmoja turpaan ja kuunnella Jokerin radioshowta pidemmänkin aikaa. Harvinainen peli siinäkin mielessä, että kaikki vain toimii ja tunnelma on hemmetin hyvä alusta alkaen. Tekisi melkein mieli pelata uudestaan, mutta kai sitä pitää pelata jotain muuta taas seuraavaksi, niin pienenisi tuo backlogikin pikkuhiljaa  :)
On kyllä aivan loistava peli, ehkä jossain määrin jopa aliarvostettu.

Oikeastaan juuri hetki sitten palasin itsekkin tämän pelin maailmoihin, kun piti neuvoa tädin miestä (päälle 50v) joka oli jäänyt hieman jumiin pelissä. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.08.2011 13:01
En ole pahemmin seurannut Wiin tulevia pelejä aikoihin, enkä ole ollenkaan tietoinen muista kuin Zeldasta. Noh, pari päivää sitten kuulin Xenobladesta ja ostin sen sitten Prismasta eilen illalla.

Mitä hemmettiä. Yhtäkkiä näin hyvä peli ja vielä Wiille. :lol: Ollut kuullutkaan koko pelistä aikaisemmin. Tuli pelattua koko viime yö ja tämähän päihittää kaikki nykyropet aivan kepona. Tosin nyt kaduttaa että annoin sd-telkkuni pois, sillä peli on sangen rakeinen taulutöllöllä poratessa, mutta kyllä siihenkin tottuu. Näin hyvää ropea en ole pelannut vuosikausiin. Musiikitkin ovat aivan viimosen päälle sävellettyjä.

EDIT: Nyt kun tarkemmin luen pelistä tietoja netissä niin huomaan, että ihmiset on näköjään ja odottanut tätä jo kauan muna pystyssä, eikä mulla ole ollut hajuakaan koko pelistä.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.08.2011 13:08
Onko tämä 60 euroa normi kaupoissa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.08.2011 13:08
49e ainakin Prismassa oli. Kepona hintansa arvoinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 20.08.2011 13:09
EDIT: Nyt kun tarkemmin luen pelistä tietoja netissä niin huomaan, että ihmiset on näköjään ja odottanut tätä jo kauan muna pystyssä, eikä mulla ole ollut hajuakaan koko pelistä.  :lol:
Siis mitä, äijähän jopa disautteli hypeä yli kuukausi sitten.  :lol: https://www.pelaajalauta.fi/forum/pelikeskustelu/hype-uutiset-uutuudet-ja-mielenkiintoiset-asiat-and-things-of-that-nature/2250/ (https://www.pelaajalauta.fi/forum/pelikeskustelu/hype-uutiset-uutuudet-ja-mielenkiintoiset-asiat-and-things-of-that-nature/2250/)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.08.2011 13:11
EDIT: Nyt kun tarkemmin luen pelistä tietoja netissä niin huomaan, että ihmiset on näköjään ja odottanut tätä jo kauan muna pystyssä, eikä mulla ole ollut hajuakaan koko pelistä.  :lol:
Siis mitä, äijähän jopa disautteli hypeä yli kuukausi sitten.  :lol: https://www.pelaajalauta.fi/forum/pelikeskustelu/hype-uutiset-uutuudet-ja-mielenkiintoiset-asiat-and-things-of-that-nature/2250/ (https://www.pelaajalauta.fi/forum/pelikeskustelu/hype-uutiset-uutuudet-ja-mielenkiintoiset-asiat-and-things-of-that-nature/2250/)


Totta, mutta en ollut perehtynyt yhtään koko peliin, koska Wiin kaikkia pelejä hypetetään, silloin joskus kun sille sattuu tulemaan peli. Tämä oli virhe, I konfenss  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 20.08.2011 15:10
Joo kieltämättä peli tuli kyllä aika puskista, yhtäkkiä joku genin hehkutetuin rope Wiille. Peli kyllä ansaitsisi oman threadinsa nyt kun pelaajia tuntuisi täälläkin olevan. Mielellään lukisi jengin fiiliksiä ennen kuin saan itse sen Wiin hommailtua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.08.2011 16:47
lol Kajaanista kyllä saa konsolit puoleen hintaan, mutta eipä ollut Xenobladea yhdessäkään pelejä myyvässä liikkeessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 20.08.2011 16:49
Vähiin käy ennen kuin loppuun. Itse kävin Xenon noutamassa paikallisesta Gamestopista, laittoivat pelit hyllyyn juuri kun saavuin paikalla - molemmat kaksi kappaletta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 23.08.2011 23:14
On tullut pelattua ja ostettua rutosti pelejä kesällä, mutta kai ne parit parhaat voisi tässä mainita.

Resident Evil 5:sta co-opissa kaverin kanssa. Oli muuten todella siisti kooppi, mukavan haastavaa räiskintää. Gold Editionissa tulleet DLC:t oli myös mukava extra, Lost in Nightmare oli pelin parhaita osuuksia.
Toisena co-op pelinä tuli myös pelattua LEGO Batman. Paras.

Kaahailupeli saralla olen vetänyt Purea, joka vähän yllätti. Vaihtoehtoiset reitit ovat aika siistejä ja temppujen teko on hauskaa. Muistuttaa hieman Motorstormia, mutta vaikka Pure ei ole teknisesti niin hieno kuin MS, kentät reitteineen on paljon paremmin toteutettuja eikä fysiikka ole niin veemäinen kuin MS:ssä.

Tutustuin vihdoin tähän Suomen eeppiseenmegapeliin Alan Wakeen. Eihän peli varsinaisesti tuo mitään uutta pöytään mutta tunnelma on ainakin todella hyvä. Immersio oli parhaimmillaan pimeässä huoneessa kuulokkeiden kanssa. Pari kertaa tuli ajateltua pimeässä metsässä kävellessä että tuonne en halua mennä. AW oli vähän itseään toistava, mutta sen jaksoi pelata ihan innoissaan läpi kyllästymättä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shiranui - 23.08.2011 23:43
Shadows of the Damnedin läpäisin parilla istumalla ja tykkäsin aivan pirusti. Vaikka kontrollit ovatkin (varmaankin Mikamin mukanaolon takia) perus-kankeaa RE-tavaraa, graafinen ulkoasu ja etenkin äänisuunnittelu ovat aivan huippuluokkaa. Vielä kun Sudan tarina ja vitsitkin maistuivat hyvin, on kasassa mielestäni todella pätevä äksön-huumori-kauhu-pläjäys.

Itsekin tuli pelailtua tämä läpi tuossa viikko sitten. Molemmat No More Heroesit tuli pelattua viime keväänä, ja samanlaista kieroutunutta huumoria oli myös Shadows of the Damnedissa. En muista milloin viimeksi tuli repeiltyä näin moneen kertaan peliä pelatessa, vaikka vitsit koostuvatkin lähes pelkästään alapäähuumorista. Siitä huolimatta Garcian ja Johnsonin välinen dialogi oli mielestäni pelin parhaita puolia.

Dialogin lisäksi mieleen jäi erityisesti Akira Yamaokan säveltämä musiikki, muun muassa tunnusmusiikki (http://www.youtube.com/watch?v=n7wLhrvC5qk) ja intro (http://www.youtube.com/watch?v=2W6RFdfwOFA). Kaikkiin Shadows of the Damnedin huumori ei tietysti iske, mikä taisi osin heijastua pelin myyntilukuihin. EA:n (olematon) markkinointi ei tosin myöskään edesauttanut pelin menestystä. Jos No More Heroesit maistuu, kannattaa ehdottomasti kokeilla myös tätä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.08.2011 01:42
P3 FES läpi. Atlusilla on näköjään jokin fetissi pitkiin pomotaisteluihin, kun loppupomolla oli peräti 13 erilaista pientä vaihetta sekä loppuvaihe joka kestää vähintään yhtä kauan kuin nuo kaikki vaiheet yhteensä. En onneksi kuollut Nyxiin kuin kerran.

Sanoisin, että P3:n juoni pesee P4:n oman, mutta pelillisesti arvostan enemmän nelosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.09.2011 11:18
Testailin eilen illalla Bodycountin demoa. Siis mitä helvettiä, onko peli tosiaan samoilta tekijöiltä kuin viime sukupolven orgastinen räiskintäjuhla Black? Jos ei nyt aika ole tehnyt muistoille kullattuja tepposia, niin muistan kyllä kyseisen pelin huomattavasti parempana kuin mitä Bodycountin demo oli.

Ilmeisesti demo kuitenkin vastaa pelinkin laatua, sillä ekat arvostelut on olleet sellaista 4/10 luokkaa.

Missähän mentiin vikaan. Olisin luullut, että Blackin tekijät saisivat nykyraudasta hemmetinmoista jälkeä irti, mutta Bodycount ei kyllä ole sitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.09.2011 11:28
Black oli kamala, kamala peli, joka muistetaan vain koska pleikkarilla ei ollut hyviä räiskintöjä Timesplittersien lisäksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.09.2011 11:40
Black oli tosiaan paskaa. Hieno grafiikka ja efektit (PS2:n tehoilla), mutta pelillisesti se oli niin köyhä ja toivoton TURHAKE. Siinä ei ollut mitään orgastista, muuta kuin ehkä pelilevyn hakkaaminen kirveellä kahtia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.09.2011 19:59
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/5/5f/Cabanela_dance.gif)

Tanssimuuvini kun Ghost Trick yllätti olemalla yksi DS:n parhaimmista peleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 10.09.2011 17:21
Eilen pidin kavereille oikean kunnon peli-illan. Ainoa pelikonsoli mitä pelattiin oli PS1, mukana oli tietysti Multitap. Jengiä oli mukavasti ja ilta aloitettiin Tekken 3:lla. Sen lisäksi tuli pelattua Fifa 98:a, Fifa 99:iä, NHL 2000:a, Crash Bashia, jotain NBA-peliä ja tärkeimpänä oli Crash Team Racing, jossa järjestimme Viralliset Kotkan CTR-mestaruusturnauksen, jonka miä loppujen lopuksi voitin. Mukana oli mm. Pelaajalaudan Iva. Hauskaa oli, ja pitää uusiksi ottaa. PS1 = maailman paras pelikonsoli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 11.09.2011 12:28
http://www.youtube.com/watch?v=fAdMReUaBRA

Warhammer 40 000: Space Marine julkaistiin perjantaina ja muutaman tunnin olen ehtinyt pelaamaan. Tähän mennessä on maistunut oikein hyvin. Peli pyörii loistavasti, toiminta on todella tiukkaa ja väkivalta ihan älytöntä. Suosittelen kyllä kokeilemaan, jos kolmannen persoonan toiminta yhtään kiinnostaa. Demohan löytyy niin PC:lle, kuin Xboxille ja PS3:llekin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 11.09.2011 20:05
http://www.youtube.com/watch?v=fAdMReUaBRA

Warhammer 40 000: Space Marine julkaistiin perjantaina ja muutaman tunnin olen ehtinyt pelaamaan. Tähän mennessä on maistunut oikein hyvin. Peli pyörii loistavasti, toiminta on todella tiukkaa ja väkivalta ihan älytöntä. Suosittelen kyllä kokeilemaan, jos kolmannen persoonan toiminta yhtään kiinnostaa. Demohan löytyy niin PC:lle, kuin Xboxille ja PS3:llekin.
Tulee kyllä hommattua heti kun halvemmalla saa. Demo vakuutti ja Giant Bombin Quick Lookissa näytti todella hyvältä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 14.09.2011 19:07
Pelasin tänään Space Marinea joku 7h putkeen. Siihen päälle vielä ne pari kolme tuntia, mitä ehdin pelata peliä perjantaina, niin tuloksena on peli läpi.

Pitää kyllä hehkuttaa sen verran, että harvoin on missään pelissä näin hektistä ja brutaalia toimintaa. Peli rohkaisee pelaajaa rynnimään suoraan vihollislauman keskelle, koska ainoa keino palauttaa elkkua on teloittaa vihollinen. Tuloksena pelihahmo on yhtenään keskellä örkkejä tai demoneja heiluttamassa jotain valtavan kokoista tapparaa. Pieni virne leviää aina suupieliin, kun lakaisee toistakymmentä örkkiä sotavasaralla maahan räjäyttäen puolet punaiseksi pilveksi.

Ainoa mistä voisi oikeastaan hieman mussuttaa on ympäristöjen samankaltaisuus. Forge Worldissä kun ollaan, niin joka paikka on tietysti täynnä tehdasta ja bunkkeria. Ehkä jatko-osassa päästään vähän erilaisempiinkin mestoihin, sillä kyllähän WH40K-universumissa valinnanvaraa riittää vaikka minkälaiseen seikkailuun. Pelin loppukin jätti odottelemaan jatko-osaa, vaikkei mikään cliffhangeri ollutkaan. Mutta kokonaisuutena erittäin viihdyttävä peli. Varsinkin Warhammer 40k-faneille ehdoton hankinta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 14.09.2011 21:59
Gran Turismo 5

Tulipahan ostettua peli pitkästä aikaa, ensimmäinen PS3:lle ikinä. Ruma peli ei siitä mihinkään pääse, vauhdintuntua ei ole, valikot sekavat ja Nintendomiehenä latausajat ovat lievästi vittumaisia. Siltikin ihan timanttia. Ajaminen tuntuu hyvältä mikä on pääasia, paljon paremmalta kuin aiemmissa GT:ssa, viimeisin mitä olen pelannut kunnolla on taitaa tosin olla kolmonen, siinä eivät autot kääntyneet ollenkaan.

Himotti ostaa Xbox 360 ja Forza, mutta yhden pelin takia en viitsinyt. GT5 ajaa varmaan asiansa ajohimojen sammuttajana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.09.2011 12:56
Age of Empires Online. Kaikki Age of Empiresin elementit on periaatteessa läsnä, mutta Farmville-vaikutteet näkyvät esimerkiksi luokattoman helpoissa tehtävissä. Jos vaikeimmalla ei ole mitään ongelmia missään vaiheessa (enkä edes ole mikään RTS-maanikko), jossain mättää jokin pahasti. Piirrettymäinen graffatyyli on ihan jees, mutta oikeasti hei. Ei tämmöstä jaksaisi. Eikä varsinkaan siinä kohtaa, kun ostetuilla sälät jyrää ilmaispelaajien armeijat 10-0. League of Legends hoitaa freemium-osaston tyylillä, tää on vaan surullista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.09.2011 17:25
Pitkästä aikaa Richard Burns Rally kehissä, ja tällä kertaa vielä törkeän hyvillä Jarmo Lehtisen suominuoteilla.  8)

http://www.youtube.com/watch?v=t1MFJmo60e8


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 18.09.2011 21:40
Aloittelin Shenmue II:sta boksilla.

Maailma on kyllä todella hienosti tehty ja immersiota löytyy. Maailma on epäpelimäinen ja realistinen. Ihan hauska pyöriä kaupungilla ja tutkia mestoja. Pelissä on kunnon reissufiilis, kun on fyrkat vähissä ja yöpyä täytyy jossain kämäisissä motelleissa. 80-luvun Honkkari on miljöönä kiinnostava. Graffat ovat vieläkin hyvät ja selkeät, mitään turhia efektikikkailuja ei ole ja geometrian yksinkertaisuus antaa pelin grafiikoille puhtaan olemuksen. Ainoastaan framerate tipahtelee, mutta eipä se haittaa kun on suht harvinainen ilmiö.

Ääninäyttely on erittäin jäistä ja kyllähän tätä melkein pitäisi pelailla Dreamcastillä ja alkuperäisellä kielellä. Toisaalta taas jäykkä ääninäyttely luo nostalgisen tunnelman. Musat luovat loistavasti tunnelmaa.

Eipä siinä, pelaaminen jatkuu ja ihan hauska tsekata mitä legendalla on loppupeleissä tarjota.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.09.2011 22:13
Want to try a game of lucky hit?  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 19.09.2011 14:57
Läpäisin Uncharted 2:n. Teknisesti loistava peli, jopa pari vuotta julkaisun jälkeen. Ruudulla on välillä aikamoista pauketta ja ruudunpäivitys pysyy silti tasaisena. Repeilyäkään ei ole enää niin kuin ykkösessä. Musat oli myös ihan jees. Vihollissuunnittelu on naurettavan tylsää ja... no pelin loppuun pelanneet tietävät varmaan mitä tarkoitan. Räiskiminen on ihan kivaa ja tuohon kun yhdistetään kiipeily ja hiippailu niin saadaan aikaan ihan maukas soppa. Juoni on tylsä ja hahmot ärsyttäviä. Etenkin Draken koppava luonne ärsyttää, teki sitä jo ykkösessä. Ei ollut kyllä lähellekään vuoden 2009 GOTY, Batman pieksi tämän ihan helposti 100-0.

Seuraavaksi God of War Collection.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 23.09.2011 13:11
Crash Bashia PS1:llä yritän pelailla. Eihän tämä nyt yksinään jaksa kauan viihdyttää, mutta haluan mennä adventure moden läpi. Sitten tulikin vastaan joku rasittava tankkipeli, missä ei ole päätä eikä häntää. En edes muista kyseistä peliä, ja tiedän miksi - se on täyttä paskaa. Ainoat voittoni tietokonevastustajia vastaan tuli niin, että yritin piileskellä muilta ja katoin kun muut ampui toisensa kuoliaaksi. Välillä oma pelini oli n. 10 sekunnissa ohi, kun sieltä tulee joka suunnasta miinoja ym. paskaa. Vitun rasittava pelimuoto. Ihan täyttä paskaa. Peliohjain on saanut nyt kyytiä, kun en vaan pääse tuota kenttää läpi. Liikaa näppäimiä, mitä pitää käyttää, X:stä ei tapahdu mitään ja koko ajan sitä rämpytän vahingossa.. En vaan pidä tosta tankkipelistä yhtään. Olisi voinut olla enemmän Bombermanin kaltainen, eikä tuollainen turha paska, joka saa minut raivon partaalle. Muut pelit on kyl hyviä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 23.09.2011 13:40
Crash Bash on sairaan hauskaa pelattavaa moninpelinä. Tyttöystävän kanssa tullut pelailtua viimeaikoina. Tankkipeli on kyllä turhintakin turhaa ripulia, muut pelit loistavia.

Saisi tulla joku remake tästäkin kunnon online-ominaisuuksilla. Pelaisin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lapinpoika - 24.09.2011 13:17
Pitkästä aikaa Richard Burns Rally kehissä, ja tällä kertaa vielä törkeän hyvillä Jarmo Lehtisen suominuoteilla.  8)

http://www.youtube.com/watch?v=t1MFJmo60e8



Aika mahtavat nuotit! Saako tuota peliä enään mistään? Olis mukava kokeilla!  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 24.09.2011 15:02
Kyllä tuota vielä nettikaupoista saa ostettua, eikä maksakaan enää paljoa. Nuo nuotit eivät sitten kuulu itse peliin, vaan ne pitää ladata erikseen.

RBR on kyllä aika mahtava peli jo ihan sellaisenaan ilman modeja. Uskomattoman tarkka ajomallinnus ja tuntuma tiehen. Kiistatta paras rallisimu mitä on tehty.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 24.09.2011 15:28
RBR on varmaan ainoa ajopeli, jossa alkaa aidosti pelottamaan kun vauhti nousee 150 km/h:n tuntumaan. Realistic-damagella kun se on kerrasta poikki sanon suoraan sen, kuten videonikin sen osoittaa.

Esimerkiksi GT5:ssä 150 km/h lasissa tuntuu matelulta ja tuntuu, että voisit samalla kokata vaikka illallista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 24.09.2011 17:39
Crash Bandicootit (1-3) tuli muutaman kaverin kanssa pelattua, helvetin viihdyttävää tasohyppelyä, mitä nyt kolmososassa on ehkä turhankin paljon kaikkia härdellejä ja kikkailukenttiä. Ykköstä en ollut ennen juuri pelannutkaan, tuli aika vahvat DKC vibat siitä. Eka tais olla vaikein noista kolmesta, loppupuolella alko jo vähän otsaa kiristämään kun tallennussysteemi vittuili ja samoja hankalia kenttiä joutui pelaamaan uudelleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vokkivihannes - 26.09.2011 19:44
Ostinpahan ropenälkään Fallout kolmosen veljeltä ja sitä on tullut nyt tämä päivä ja eilinen. Aivan yhtä hyvä kuin New Vegas, mitä nyt tunnelma ja aiheopiiri iskevät enemmän itseeni. Alku oli ainakin enemmän oldschool-ropen kaltainen, kuin New Vegasissa kun opasteita ei niin hirveästi ollut eikä olen niin putkimainen Muutenhan nämä ovat aikalailla samanlaisia keskenään. Pirun koukuttavia molemmat, mutta ikävä on kyllä muitakin velvotteita, kuten koulu ja tietokoneella istuskelu. Voihan itku.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.09.2011 21:30
Pelailin hieman Super Street Fighter 4 Arcade Editionia. Kivaa ja vituttaa samalla. Harmi, että ei ole enempää offline-tapahtumia. Onneksi tuota kuitenkin livessä pelaillaan vielä sen verran, että ei ole pelaajista pulaa.
Tässä vielä yksi matsi, jonka laitoin youtubeen pari viikkoa sitten.
http://www.youtube.com/watch?v=BrcJ-o9sF98


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 28.09.2011 16:52
Pelailin hieman Super Street Fighter 4 Arcade Editionia. Kivaa ja vituttaa samalla.
SF4 on siitä jännä peli, että sitä on hauskaa pelata mutta se on samalla maailman veemäisin peli ikinä. Ohjain saanut kivasti osumaa Street Fighterin takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 29.09.2011 11:53
MGS3 Subsistence
Tulipa kokeiltua kun tämmöisen joskus herätteenä ostin. Tämähän oli ensikosketukseni kyseiseen pelisarjaan, joten en oikeen tiennyt mitä odottaa. Alkuun olin lievästi sanottuna erittäin hukassa kontrollien kanssa, mutta eiköhän tämä tästä. Alkumissionin pelattuani tuli eteen tallennusruutu ja selvisi ettei ole muistikortilla tilaa. Tietenkään kortilta ei voi poistaa mitään sammuttamatta pleiskaria... Noh, tuleepahan se alkukin uudelleen kerrattua niin ei ole niin hukassa tarinasta. Tarinasta joka vaikuttaa erittäin häiriintyneeltä kerrontatapaa myöten. Ensin ihmetellään välivideoita litrakaupalla - sitten laitetaan teelusikallinen laastaria pipiin - ja lisää välivideota.

Kaikesta huolimatta joku tässä vetää puoleensa.

Vanquish
Tämän nappasin hiljattain jostain alelaarista kun oli niin hieno 3d-hologrammikansi. No, tiesin suunnilleen mitä odottaa kun olin demoa pikaisesti testannut. Tai tiesin liiankin hyvin. Pari ekaa chapteria pelanneena tuntuu että kaikki pelin vitsit oltaisiin esitelty jo demossa. Uskomatonta vauhtia ja räimettä ja efektejä ja räjähdyksiä kyllä piisaa. Grafiikka on mielettömän hienoa ja ruudunpäivitys pysyy tilanteen tasalla naurettavan hyvin. Tarinassa ei ole mitään järkeä puhumattakaan pelin hahmoista tai dialogista. Gears of War on tämän rinnalla korkeakulttuuria.

Vain pienissä annoksissa nautittavaksi. Aivot saa ylilatauksen awesomea jo parin tunnin jyystämisen jälkeen.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 02.10.2011 18:35
Resident Evil 4:n pelasin läpi PS3:lla. Aikaa meni lähes 21h, vaikka tämän olen ehkä neljä kertaa pelannut aiemmin läpi. Edellisestä runista on tosin kolmisen vuotta aikaa, kun myin Wiin tuolloin. Hemmetin kovaa menoa kyllä vieläkin, vaikka peli on jo kuusi vuotta vanha.

Jos sitä sitten ehtisi jossain välissä Separate Waysin ja Assignment Adan pelata :)

Seuraavaksi täytynee tosin keskittyä GeoW3:een ja sen jälkeen voisi Icoa testailla..


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 02.10.2011 23:42
Itsekin aloitin RE4:n uudestaan pari päivää sitten... PS2:lla  8)

Noin kuusi tuntia takana ja on se vaan vieläkin niin helvetin kova peli. On kyllä ehdottomasti mun top-3 all time listalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.10.2011 07:24
RE4 on genin paras peli.

Taas.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 03.10.2011 21:41
ICO on genin paras peli.

Taas.
Korjattu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.10.2011 22:51
Jos ICO'ssa olisi uudelleenpeluuarvoa, niin ehkäpä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.10.2011 19:21
Ostin Child of Edenin. Minkä? Eli siis legendaarisen REZin henkisen jatko-osan. Tai no oikeastaan peleillä ei muuta eroa ole, kuin tyyli. Ohjaus on identtinen padilla ja ainoa uudistus on toinen ampumisnappi, erilaisia vihollisia ja projektiileja varten.

Mitä tästä nyt sanomaan. Peli on REZ, mutta ilman alkuperäisen klassikon tyylitajua. Silmäkarkkia on periaatteessa yllinkyllin, mutta kun kaikki sekoittuu sateenkaaren väriseksi mössöksi heti alkumetreillä, on vaikea nähdä mistä kulloisessakin kentässä on kyse. Peli on täydellinen esimerkki ja testamentti siitä, miten tyylitaju hakkaa koneiden välisen tehokuilun 100-0. Eli siis samoja periaatteita noudattava peli on paremman näköinen Dreamcast koneella, kuin nykyisillä konsoleilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.10.2011 23:13
Itse olen nyt kaatanut kuusi kolossia tässä remakessa, kun en koskaan jaksanut pelata ps2-versiota kovinkaan pitkälle. Luulin nyt vuosien jälkeen pelin iskevän paremmin, mutta tuntuu että pelaan peliä vain sen takia kun se muka kuuluu yleissivistykseen joidenkin mukaan. Tuntuu että aina jotain normaalia taiteellisimpia pelejä arvostetaan ihan helkkaristi vain sen takia kun ovat niin erilaisia ja taiteellisia. Koko peli tuntuu pelkältä demolta ja kolossit ovat aivan liian helppoja, jotta niiden voittamisesta saisi jotain seksuaalista tyydytystä.

Koko remake on aika hutaisemalla tehty muutenkin. Olisivat voineet sentään hiukan enemmän panostaa, eikä vetää minimipanostuksella koko jöötiä myyntiin.  ICO onneksi taitaa vissiin olla hiukan paremmin uusittu ja muutenkin pidän sitä tästä kaksikosta parempana pelinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 05.10.2011 10:16
Itselle molemmat Team ICOn pelit ovat auenneet vasta läpipeluun ja loppukohtauksien tsekkaamisen jälkeen. Molemmat pelit tuntuivat ekaa kertaa pelatessa hieman pakkopullalta, mutta hienous paljastui vasta lopussa. Kannattaa taistella ja vääntää väkisin loppuun, saattaa kolista vasta siinä vaiheessa. Jotenkin pelejä tulee tsekattua siinä vaiheessa täysin eri silmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 05.10.2011 14:49
Aluksi ICO meinasi jäädä kesken, kun turhautui tyttöhahmon tekoälyyn ja kummallisiin kontrolleihin. Läpi kuitenkin päästiin, ja hyvä niin, sillä loppujenlopuksi peli veti aika sanattomaksi. Erittäin hyvällä tavalla.

SotC taitaa itselleni olla viime genin lempi peli, ja saattaa kuulostaa hullulta kun sanon että olen läpäissyt sen varmaan kymmenen kertaa jo. Team ICOn luoma maailma ja sen mytologia vain yksinkertaisesti kolahtaa omalla kohdallani niin kovaa.

Koko peli tuntuu pelkältä demolta ja kolossit ovat aivan liian helppoja, jotta niiden voittamisesta saisi jotain seksuaalista tyydytystä.

Normaali -vaikeusasteella näin ikävä kyllä on, mutta pelin jälkeen aukeava hard mode antaa jo enemmän haastetta. Vaikka olisin kuitenkin toivonut vielä jotain HC modea senkin jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.10.2011 18:29
Tuli aloitettua pitkästä aikaa taas Metroid Prime Dolphinilla. Peli osaa olla melkein kymmenen vuoden jälkeenkin varsin säväyttävä kokemus. Varsinkin kun HUDista ottaa pois kaiken turhan, on siellä olon tunne suorastaan käsinkosketeltavaa luokkaa.

Tuo alun vierailu avaruusaluksella on sikäli ärsyttävä, että pääsee tyyppaamaan Samuksen ominaisuuksia, mutta jakson lopussa ne otetaan tylysti pois. Kaava on toki aiemmista Metroid-peleistä tuttu ja mahdollistaa pelaajan palkitsemisen pelin edetessä, mutta tunne on silti ikävä kun kyvyt viedään pois. Koko jakso on kyllä tunnelmallinen - ja varsinkin loppupuolella aikalaskurin juostessa kohti koko paikan tuhoutumista, on tunnelma katossa.

Toivottavasti Retro tekee MP4:n WiiU:lle.


(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/mp3.jpg)

(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/mp2.jpg)

(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/mp1.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.10.2011 11:16
Pelailin Dungeon Siege III:a. Aikamoista paskaahan se on, varsinkin kun moninpelikin on kustu. Pelissä on online moninpeli, mutta ilmeisesti silloin vain hengaillaan hostin pelissä. Eli kaikki hahmokehitykset, lootit ym. jäävät hostin save fileen. Tämän varmaankin tarkoitettu niin sanotuksi sohva-co-opiksi, mutta en ymmärrä miksei voi jättää mahdollisuutta pelata myös kunnolla netissä.

Itse peli on aika perus hack/slashia. En ole vielä muita hahmoja testaillut, mutta vaikuttaa, että he ovat kaikki aika samanlaisia. Kaikilla on perus heal-taika, lähitaistelu- ja kaukotaistelu-stance. Itse olisin toivonut hieman isompia eroja hahmojen perusmekaniikkaan.

Kyllä tuota silti pelailee, mutta ei kannata 15 euroa enempää maksaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.10.2011 19:46
Alkuperäistä Crysistä olen nyt vähän aikaa tässä pelannut PS3:lla. Tuntuu kyllä hemmetin hyvältä ja näyttää konsolipeliksi todella hienolta. Uskomattoman reheväksi ovat saaneet tuon pelimaailman näin konsoleillakin, kun joka paikka on täynnä puskaa ja varpua. Lisäksi tunnelmaa luo katkeavat puut ja tuhoutuvat rakennukset. Crysis 2:stakaan en ole sopivasti vielä ehtinyt pelaamaan, vaikka sen omistankin, joten sopii hyvin pelata tämä ekana.

Kannattaa hankkia, jos yhtään kiinnostaa. Hintaahan on ainakin PS3:lla sen 19,95€ ja Xboxilla jotain samaa tasoa varmaan. Tilaahan tuo vie ainakin PS3:lla sen 3,7GB eli ei ihan hirmusti kuitenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 12.10.2011 23:01
Humble bundlen mukana tullutta SpaceChemiä tässä olen jyystänyt koko illan. Käyttöliittymän paikoitttaisesta jälkeenjääneisyydestä huolimatta erittäin elämyksellinen puzzlekikkailu joka iskee itselleni kuin satamiljoonaa volttia.

http://www.humblebundle.com/

Tuolta saa vielä 3 tuntia. Frozen Synapsea en ole vielä testannut, mutta TRAUMA koukutti sen vähän ajan minkä se kesti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.10.2011 11:18
Forza 4:sta tykittänyt tässä nyt pari päivää Dark Soulin ohella. On kyllä valtavan suuri parannus kolmoseen verrattuna, vaikka sekin oli jo todella hyvä. Ajaminen Clubeissa ja kilpailu muita clubeja vastaan on parasta. Rival-mode on myöskin niin loistava, etten tiedä missä välissä ehdin itse pääpeliä pelata. Kyseessä on valtavan laaja peli ja ei voi kuin ihmetellä miten Turn 10 on saanut väännettyä tällaisen paketin kasaan niin lyhyessä ajassa. Paras autopeli ikinä ja kannattava ostos vaikkei pitäisi autopeleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.11.2011 21:41
Heavy Rain tuli pelattua uudestaan kun edellisestä pelikerrasta oli jo yli vuosi. Tällä kertaa ei esiintynyt lainkaan hyytymisiä tai bugeja eli näyttää siltä että se move-tuen tuova patch hoiti tehtävänsä. Mainio peli, kaikki meni nyt paremmin kuin odotin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 08.11.2011 19:03
Aloitin MW3 kampanjan ja moninpelin tänään. Tämä pelisarja se jaksaa yllättää. Erittäin huonon väliosan (Black Ops) jälkeen MW3 on sitä samaa kultaista FPS toimintaa mitä IW:ltä joka toinen vuosi saa odottaa. Kampanja on todella viihdyttävä ja moninpeli on pienillä uudistuksilla tehty paljon tiukemmaksi kuin aiemmin. Tätä tullaan paljon pelaamaan.

ps. Kuuntelin myös tänään Nightwishin uuden kipaleen Storytimen ensimmäistä kertaa. Tämä MW3:sen kanssa tekee tästä päivästä ihan v*tun jepan! :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.11.2011 19:36
Aloitin MW3 kampanjan ja moninpelin tänään. Tämä pelisarja se jaksaa yllättää. Erittäin huonon väliosan (Black Ops) jälkeen MW3 on sitä samaa kultaista FPS toimintaa mitä IW:ltä joka toinen vuosi saa odottaa. Kampanja on todella viihdyttävä ja moninpeli on pienillä uudistuksilla tehty paljon tiukemmaksi kuin aiemmin. Tätä tullaan paljon pelaamaan.



Ja paskat. MW2 oli totaalista säheltämistä ja varmaan epätasapainoisin fps-peli koskaan. Käytännössä Mario Karttia aseilla. Kill streakeilla sai kerättyä lisää streakkeja ja missään ei ollut mitään järkeä. Yksinpeli oli ehkä huonoin koskaan fps-peleissä, eikä kolmosessakaan näyttäis olevan yhtään sen parempi. Tästä pelisarjasta on yllätykset kaukana.

Meinasin jättää Black opsin ostamatta, mutta onneksi ostin sen vuosi julkaisun jälkeen kun halvalla sai. Oli nimittäin reippaasti parempi ja tasapainoisempi peli lähes kaikilla osa-alueilla ja ehdin pelaamaan sitä lähes 200h. Black Opsin paskuudesta itkevät lähinnä juuri ne huonoimmat pelaajat, joilla ei ollut pelissä mitään mahdollisuuksia, koska siinä on pullalla ja aivottamalla juoksemisella huomattavasti vaikeampi pärjätä. Treyarch sentään kuunteli pelaajia ja korjasi peliä jatkuvasti julkaisun jälkeen, toisin kuin IW joka jätti Mw2:n mätänemään samanlaiseen sontaan kuin se oli julkaisussa.

Tänä yönä ois tarkoitus perehtyä Mw3:een tarkemmin. Nyt on muutama kymmenen matsia vasta takana, joten vielä paha sanoa mitään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.11.2011 19:42
Ovatko PS3- ja X360-versio yhtä hyviä? Xboxin padilla haluaisin pelata mutta Livestä en jaksaisi maksaa.

Ja tosiaan MW2 oli paskaa. CoD4 oli parhaimpia fps-nettipelejä koskaan, kun taas MW2:sta ei jaksanut edes kymmentä tuntia pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 08.11.2011 20:07
Itse ainakin pelailin Black Opsin moninpeliä ihan mielelläni, mukavan puhdasta ja reilua räiskintää codiksi. Ei perkkejä/aseita jne jotka saisivat raivon partaalle, varsin tasapainoinen peli.

Battlefield 3:n (pc-version) yksinpeli sen sijaan oli aika onneton kokemus. Tylsä, katkonainen juoni, putkijuoksua koko peli ja typerä tekoäly. Ei suurta hinkua pelata uudelleen. Moninpeli taasen tuntuu varsin lupaavalta, mukava pelata isoilla kartoilla codien jälkeen. Pelaajakuntaan on tosin eksynyt näitä K/D-ration perässä juoksevia sankareita jotka eivät tehtävästä välitä, mutta sopivan serverin kun löytää niin mielellään tuota pelaa.

Ja se pelin äänimaailma on vaan jotain niin uskomatonta. Alkoi kotiteatterisarja himottamaan kummasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 08.11.2011 21:13
Olen omasta mielestäni ihan hyvä pelaaja MW2:ssa ja Black Opsissa. MW2 olen 150 tuntia pelannut ja Black Opsia joku 30-40 tuntia. En ikinä ymmärtänyt sitä älytöntä MW2 kritiikkiä. MW- pelit eivät ikinä ole olleet mitään realistisia fps-pelejä. Ihan turha niitä on mennä ostelemaan jos ei tykkää arcade maisesta räiskimisestä. MW2 vihaajat olivat yleensä pelaajia, jotka eivät vain osanneet/halunneet taistella esim. puukko/haulikko juoksijoita vastaan. Kuulin aina vain valitusta kun joku kuoli edellä mainitun pelaajan toimesta. Voivoi. Myönnän, että pelissä oli vittumaisia tapoja tappaa, mutta ei niitä muutamaa enemmän ollut (esim. x2 tube). Black Ops ei vaan ollut yhtä hauska. Thats it.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.11.2011 09:28
No en nyt mitään realistista räiskintään Codeilta odotakaan. Mikä sellainen se sellainen realistinen räiskintä edes on? Halo? Ja kyllä se Mw2 on sontaa, eikä se mistään osaamisen puutteesta tai puukko/haulikko -juoksijoista johtunut. Pelaajien taso on 99% niin uskomattoman huonoa Codeissa, että häviäminen edes yhden tutut kaverin kanssa pelatessa on lähes mahdotonta ja jotkut 20+ k/d-matsit ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Toisaalta viime yön pelisessioiden jälkeen voin sanoa Mw2:n puolesta sen, ettei siinä nyt niin huonot kentät olleetkaan, sillä Mw3:n jälkeen ne alkavat tuntua jopa hyviltä. IW:llä ei ole selvästi pienintäkään käsitystä miten kenttiä tehdään. Muutama hyvä kenttä löytyy, mutta ärsyttää pelata, kun niiden välissä tulee aina kymmenen täysin samannäköistä ränsistynyttä kaupunkikenttää, joissa taloja ja romuja on ripoteltu sinne tänne. Lisäksi spawnit ovat huonommat kuin koskaan ennen. Jatkuvasti spawnaa suoraan jonkun vihollisen eteen tai selän taakse. Pelimuodoissa joissa friendly fire on päällä, omien tapoista saa jälleen kuolemia. Black Opsissa homma oli korjattu kuntoon, eikä siitä tullut kuolemaa. Ampuja sai miinusta ja kolmesta oman taposta potkut pelistä. Onhan se mukavaa kun itsellä on vaikka 15 tapon suora ilman kuolemia, niin omat alkavat tulitella kymmenen kertaa putkeen kuoliaaksi, ellei pelaa täydessä kaveriporukassa.

Parempi silti kuin Mw2, joten pitää silti jatkaa pelaamista jonkin verran, koska vielä muutaman tunnin pelaamisen jälkeen en ala viimeistä tuomiota heittämään. Tässä Skyrimia odotellessa.


Ovatko PS3- ja X360-versio yhtä hyviä? Xboxin padilla haluaisin pelata mutta Livestä en jaksaisi maksaa.

Ps3 versiossa on kuulema teknisiä ongelmia jonkin verran enemmän, mutta en osaa tarkemmin sanoa. Dualshock on varmaan suurempi miinus, mutta ei kannata livestä rueta maksamaaan pelkästään tämän pelin takia. Pelaajistakaan ei ainakaan hirveästi ole puutetta. Eilen oli yli 1 200 000 pelaajaa multiplayerissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 09.11.2011 09:53
Nelosessahan oli vielä hyviä mappeja. Olisiko karttasuunnittelija vaihtunut matkan varrella..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.11.2011 19:38
Nelosessahan oli vielä hyviä mappeja. Olisiko karttasuunnittelija vaihtunut matkan varrella..

Niin oli, mutta en tiedä mitä tapahtunut. Mw3 lähti just myyntiin huuto.netiin. Jos joku haluaa ostaa tuon paskakasan, niin voi ilmoitella.

Peli on suurinta rahastuspaskaa mitä koskaan on tehty ja sarjan huonoin osa. Viimeinen IW:n peli, minkä koskaan ostan, koska eivät selvästikään osaa tehdä pelejä. Nelosen kanssa onnistuivat varmaan vahingossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 09.11.2011 20:55
Peli on suurinta rahastuspaskaa mitä koskaan on tehty ja sarjan huonoin osa. Viimeinen IW:n peli, minkä koskaan ostan, koska eivät selvästikään osaa tehdä pelejä. Nelosen kanssa onnistuivat varmaan vahingossa.

Eikös Infinity Wardin poppoo kumminkin vaihtunut aika radikaalisti MW2:n jälkeen? Ei niin, että ketään olisin puolustelemassa. MW2:sta en ole kumminkaan itse pelannut, mutta paljon negatiivista kuullut. Milloinkohan ihmiset tajuavat lopettaa mokomien ostamisen? Onhan se selvä, ettei tuollaisella julkaisutahdilla pystytä peliä tarpeeksi uudistamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 09.11.2011 21:06
Nelosessahan oli vielä hyviä mappeja. Olisiko karttasuunnittelija vaihtunut matkan varrella..

Niin oli, mutta en tiedä mitä tapahtunut.

Jep. Kuten Lanttu sanoi, suurin osa Infinity Wardista häippäsi viime vuonna EA:n kelkkaan. Nykyisellä IW:llä ei ole oikeastaan muuta yhteistä kuin nimi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.11.2011 21:32
No, eipä tuota ainakaan kauan tarvinnut kaupitella. Meni alle 10 minuutissa huuto.netissä ja ehti tulemaan vielä muutama vaihtotarjouskin ennen sitä.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 10.11.2011 00:46
Nelosessahan oli vielä hyviä mappeja. Olisiko karttasuunnittelija vaihtunut matkan varrella..

Niin oli, mutta en tiedä mitä tapahtunut.

Eikös se niin mennyt MW3:n kohdalla, että IW teki yksinpelin, sledgehammer games spec-opsin ja raven multiplayerin. Tai sitten nuo kaksi viimistä oli toisinpäin.  Siinä se selitys.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 18.11.2011 16:06
Arkham Asylum lähti ikään kuin vahingossa toiselle läpipeluukerralleen, tällä kertaa Hardilla, ja heti ensimmäinen istunto oli lähemmäs neljä tuntia. Pitkään aikaan en ole pelannut mitään kotikonsolipeliä toista kertaa tällä innolla. Juonen kerran läpipelanneena ja paikat ennestään tuntevana huomaa pieniä yksityiskohtia ihan eri tavalla, eikä voi kuin ihastella miten hyvin AA:n miljöö ja juonenkuljetus on rakennettu. Samaten kontrollit tekevät maisemien läpi samoilusta todella miellyttävää. Vaikeustason nostoa ei juurikaan huomaa muussa kuin siinä, ettei vihollisten hyökkäysaikeista enää ilmoiteta graafisesti, vaikka olettaisin kyllä, että bättis ottaa vähän isommin hittiäkin.

Viime päivinä, ennen uuden pelin aloitusta, olen myös viettänyt pitkiä aikoja Riddlerin haasteita ja muita ekstroja metsästellen, eikä niitä ole enää löytämättä kuin muutama. Challenge mode sen sijaan on vielä ihan koskemattoma, enkä kyllä nytkään malta pelata sitä, kun tuo stoori vie taas mennessään. Katsotaan lopputekstien jälkeen. Ja ensi kuussa sopivana jatkumona lohkaisen sitten palkoistani Arkham Cityn. En malttaisi odottaa!

Ehdottomasti yksi lempipeleistäni kautta aikojen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 19.11.2011 21:08
Tässä on oikeasti ollut semmoinen kasa pelattavaa, ettei ole edes ehtinyt postailemaan. Skyrim nyt päällimmäisenä, sitten ikivihreinä SSF4/Third Strike ja onpa sitä päässyt pelaamaan Killing Flooriakin.

Skyrim on kuin onkin ollut toistaiseksi paljon parempi kuin mitä uskalsin odottaa. Suurin osa Morrowindin ja Oblivionin isoista ammottavista ongelmista on korjattu. Vieläkin kaipaisi vaihtelua tehtävätyyppeihin ja pasifistihippeily ei vieläkään oikein kannata, mutta noin muuten yllätyin pelistä sikäli, kun en Morrowindista enkä Oblivionista oikein välittänyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 21.11.2011 13:42
On ollut masentavaa nähdä kuinka kaikkien näiden sekunda-shovelwarejen - kaikkien unchartedejen, skyrimmien, skywardswordien sekä muiden - alle on hautautunut koko vuoden pelihelmi. Kyse on tietysti Saints Row The Thirdistä.

http://www.youtube.com/watch?v=FR14LUXaL0M

Game of the Year Every Year.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 21.11.2011 15:08
SR3 vaikuttaa kyllä aika parhaudelta. 1 ja 2 olivat myös parhipelejä. Kolmonen näyttää pistävän vielä paremmaksi. Harmi vain kun ei Skyrimiltä riitä aikaa muihin pelehin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 22.11.2011 17:52
GTA IV meni viime viikolla väkisin läpi. Kuten olen jo useamman kerran aikaisemmin sanonut, niin paska pelihän se on. Päätinpä siis siirtyä nyt Red Dead Redemptioniin, joka jostain syystä jäi viime vuonna kesken. En edes tiedä miksi, koska olen aina tästä pelistä tykännyt. Ehkä pelit vaan kyllästytti silloin niin paljon, kuten ne kyllästyttää nytkin, mutta yritetään silti mennä tämäkin läpi.

N. puoli tuntia pelasin, kunnes jostain syystä peli tilttasi. On tämä kyllä edelleen siisti peli. Joka osa-alueella paljon parempi kuin GTA IV. Pakko jatkaa vielä tänä iltana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.11.2011 22:11
Olen yllättynyt. Pelaan Resistance 3:sta padilla ja...palasin pelin pariin toistamiseen ja ajattelin palata tämänkin jälkeen. Casualillahan tuota tulee pelattua ja siltikin tulee paikoitellen pataan, mutta jaksan kuitenkin pelata peliä. Erittäin yllättävää. Jostain syystä olen pystynyt heittämään perinteisen suoritusmotivaation pois ja yritän vain päästä eteenpäin ja seuraan juonta. Tästä onkin aikaa kun on viimeksi tullut pelattua näin rennolla fiiliksellä. Yksi helvetin hieno juttu pelissä kyllä on minkä myönnän: Putki. Ei tarvi paljon harhailla kun reitti on aivan selvä koko ajan. Voi keskittyä olennaiseen, eli juoneen ja räiskimiseen.

Eihän peli mikään goty ole, mutta varsin "leppoisaa" menoa. Ja olen vieläkin sitä mieltä että padi fps on onneton laji, mutta kun ei löydy motivaatiota 70-90€:n move pakettiin, niin sitten leikitään näin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 23.11.2011 17:24
Assassin's Creediä (revelations) tässä on tullut jauhettua. Kompastelevan alun jälkeen peli on ollut sitä taattua AC-sarjaa tuttuine koukkuineen ja virheineen. Harhahyppyjä sattuu silloin tällöin ja taistelu isompaa joukkoa vastaan on edelleen mitä on, mutta hyvinpä tuo silti taas koukutti. Pommien virittelystä ja tornien puolustelusta en ole oikein innostunut, mutta perinteisempi AC-meno toimii edelleen.

Ärsyttävää kun (tähänastisen) pelin ulkoisesti komeimpaan tehtävään on laitettu 100% sync-ehdoksi 6 minuutin aikaraja.

Lisää mietteitä sitten kun on peli läpäisty.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.11.2011 16:21
Ostin jostain helkkarin syystä 3DS:lle sen uuden Marion, vaikka muutenkin liikaa pelejä kesken. Eipä silti kaduta, sillä ehkä vuoden suurin yllätys ja paras Mario peli varmaan viimeiseen 15 vuoteen. Siis näin se Mario pitää tehdä! Mario Galaxyt ovat hyviä, mutta aivan liian turhaa kikkailua täynnä minun makuuni. Haluan rehellistä tasoloikkaa, enkä mitään ampiaispuvulla lentelyä ja muuta säätämistä. En ole Snesin Mario Worldin jälkeen ollut kovinkaan kiinnostunut Marioista, mutta nyt nappasi kunnolla.

Kentät ovat mukavan lyhyitä, niihin voi vetää time trialeja ja kerättävääkin on piilotettu. Pelin simppeli graafinen tyyli on 3D:na kuin nyrkki silmään.. Se vaan toimii. Painukaa ostamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 24.11.2011 20:40
Ostin Portal 2:n Steamista kun kympillä irtos. En ehtinyt single playeriä pelata kuin pari chapteria, kun aloin pelaa kaverin kaa co-opia. Single player vaikutti oikein toimivalta ainakin tähän mennessä. Sen sijaan "bonuksena" oleva co-op on ylivoimaisesti parasta yhteistyöpeliä, mitä olen eläessäni kokenut. Esimerkiksi Gears of Warin co-op on tämän rinnalla pelkkä vitsi.

Jos joku pelin omistava ei ole moninpeliin koskenut, niin suosittelen ehdottomasti etsimään jonkun jonka kanssa sitä pelata. Tuntuu vaan hyvälle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lapinpoika - 24.11.2011 21:02
Microsoftin flight simulator x oli lojunut vaikka kuinka kauan hyllyllä, mutta päätimpä vetää vähän free flighttiä ajan kuluksi. Kokeilin b737 hätälaskua, että nousen ilmaan, ja sammutan molemmat moottorit ja koitan laskeutua. No, tämä b737 päätyi Lontoon reunamille, mutta hauskaa oli!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 29.11.2011 15:20
Peruskentät Mario 3d Landista porattu nyt läpi ja aika siirtyä pelin parhaaseen osaan, eli special-kenttiin joissa vaikeustaso nousee aika reippaasti. Skyrim ja Zelda ovat molemmat saaneet siirtyä syrjään odottamaan tämän tieltä, sillä on tämä vaan niin hyvä. Puhdasta peli-iloa parhaimmillaan.

Vieressä odottavat myös Cave Story 3D ja Tales of Abyss 3DS vuoroaan, eikä Mario Kart 7:n julkaisu ole myöskään kaukana. Yhtäkkiä 3DS jatkuvassa käytössä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: SuoBBis - 29.11.2011 19:38
Tuli hommattua Storesta DC Universe Online, kun oli muuttunut ilmaiseksi. Nimensä mukaisesti peli keskittyy DC-supersankareiden maailmaan, kuten Bathäiskä, Supermies jne. Peli on Pleikkarille (ja vissiin PC:lle) tehty verkkoroolipeli, jossa kehitellään omaa supersankaria. Armottomman Hack'n Slash- tappeluiden jälkeen peli kyllä jaksaa koukuttaa...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 29.11.2011 20:38
Mistä tuossa sitten maksetaan? Mitä kaikkea saa tehdä ilmaiseksi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: SuoBBis - 29.11.2011 22:17
Mistä tuossa sitten maksetaan? Mitä kaikkea saa tehdä ilmaiseksi?

Maksajat saavat tehdä enemmän hahmoja jne. Mistään en ole löytänyt sitä "koko sisältöä  ;)" Peliin voi ostaa viidellä dollarilla Premium-jäsenyyden, joka tuo jotain sisältöä mukaan. Legendary-tason voi ostaa ryöstökuukausimaksuilla.

E: Tuossa pieni tietopommi, jos lontoo sujuu.

http://au.ps3.ign.com/articles/119/1195161p1.html (http://au.ps3.ign.com/articles/119/1195161p1.html)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 01.12.2011 00:35
Peruskentät Mario 3d Landista porattu nyt läpi ja aika siirtyä pelin parhaaseen osaan, eli special-kenttiin joissa vaikeustaso nousee aika reippaasti. Skyrim ja Zelda ovat molemmat saaneet siirtyä syrjään odottamaan tämän tieltä, sillä on tämä vaan niin hyvä. Puhdasta peli-iloa parhaimmillaan.

Vieressä odottavat myös Cave Story 3D ja Tales of Abyss 3DS vuoroaan, eikä Mario Kart 7:n julkaisu ole myöskään kaukana. Yhtäkkiä 3DS jatkuvassa käytössä.
Uskallatko ihan oikeasti kokeilla MK7:aa vielä tuon Mario Kart Wiin jälkeen?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.12.2011 11:45
Peruskentät Mario 3d Landista porattu nyt läpi ja aika siirtyä pelin parhaaseen osaan, eli special-kenttiin joissa vaikeustaso nousee aika reippaasti. Skyrim ja Zelda ovat molemmat saaneet siirtyä syrjään odottamaan tämän tieltä, sillä on tämä vaan niin hyvä. Puhdasta peli-iloa parhaimmillaan.

Vieressä odottavat myös Cave Story 3D ja Tales of Abyss 3DS vuoroaan, eikä Mario Kart 7:n julkaisu ole myöskään kaukana. Yhtäkkiä 3DS jatkuvassa käytössä.
Uskallatko ihan oikeasti kokeilla MK7:aa vielä tuon Mario Kart Wiin jälkeen?

No, kaikki Nintendon pelisarjat menivät vain paskempaan suuntaan Wiillä.

Mario Kart DS sen sijaan oli aivan loistava ja jos kommentteihin on uskomista, niin MK7:n pitäisi olla taas paluu oikeaan suuntaan, ellei jopa sarjan paras osa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.12.2011 19:46
Otin viime viikon lopussa tehtäväkseni pelata viimein Ocarina of Timen sataprosenttisesti ja nyt olisi enää n. puolet skulltulista kerättävänä. Sitten voisikin pelata uudestaan Skyward Swordin ja suorittaa myös siitä kaiken täydellisesti. :) Uskomatonta miten vielä tämän ikäisenä tulee sellainen lapsekas "jes, nyt on kaikki!" -tunne kun löytää Zeldassa viimeisen sydämenpalasen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.12.2011 21:14
Mario Kartti seiskaa 15 tuntia viime viikonloppuna.  :lol: Kenttävalikoima on reippaasti parasta mitä karteissa on nähty ja muutenkin nettipeli toimii kuin unelma, vaikka pelasin kännykän 3G-verkon yli netissä mökillä korvessa. Huomattavasti enemmän taitopelaamista tukeva kuin Wiin random-arpapeli Mario Kartti. Neogafin communityyn liityin ja teurastin porukkaa ihan urakalla. Uskomattoman paskoja pelaajia siellä suurin osa.

Pelissä on myös muutama aivan uskomattoman typerä puute, kuten jostain syystä replayta ei voi tallentaa jne, mutta muuten ei suurempaa valittamista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.12.2011 09:20
Tuplapostaus mutta ihan sama, sillä välillä Nintendon uskomattoman idioottimaiset ratkaisut osaavat kyllä ottaa päähän kunnolla. Sitä rupeaa väkiselläkin miettimään, että mitä niiden pelikehittäjien päässä oikein liikkuu.

Pelissä on kyllä Time Trial tuttuun tapaan, mutta mistään ei pysty selailemaan, että millaisia aikoja on ajanut mihinkin kenttiin. Ainoa vaihtoehto on mennä itse pelimuotoon, valita hahmo, kenttä ja sitten ladata oma paras ghosti, jotta näkee oman aikansa. Jos haluat nähdä millä autolla olet ajanut sen, niin joudut pelaamaan kyseisen kentän kerran läpi ja silloinkin näet vain sen parhaan ajan, etkä mitään esim. top5 -aikaa, kuten edellisissä Mario Karteissa tai ajopeleissä nyt yleensäkin. Leaderboardsit ovat yhtäkkiä myös hävinneet kuin pieru saharaan. Muiden pelaajien ghosteja voi kyllä ladata, mutta jostain syystä et voi oikeasti nähdä, miten hyviä aikoja olet pelannut. Tämäkin ominaisuus löytyi jo Wiin Martti Kartista.

Lisäksi pelissä on vain yksi tallennuspaikka. Siis mitähän helvettiä. Eletään vuotta 2011 ja pelissä on yhtäkkiä vain yksi tallennuspaikka. Jopa Wiin monta vuotta vanhassa Mario Kartissa oli mahdollista tallentaa neljän eri pelaajan tulokset ja vertailla statseja. Jos vaimo haluaa pelata peliä netissä, niin ainoa vaihtoehto on pelata minun hahmolla ja minun pisteillä.

Ja vielä noista uusintojen tallentamisesta. Sen lisäksi ettei niitä voi tallentaa ollenkaan, niin jopa niiden katselu on hyödytöntä esim. time trial-videoissa, sillä normaalia pelikuvakulmaa ei enää ole ollenkaan. On joko GT-tyylinen kameravaihtelutsydeemi eri paikoista tai sitten first person kuvakulma suoraan ratin takaa.

Nintendo tekee hyviä pelejä, mutta samalla niiden peleissä on varmaan maailman paskimpia vikoja ja puutteita joita ei pitäisi edes olla. Parasta että nuo asiat korjataan patchilla pikaisesti,  sillä muuten peli on todella hyvä ja toimiva.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: PiPe - 06.12.2011 12:04
Lego Star Wars II: The Original Trilogy.
Oli kyllä hauskaa pelata tätä eilen tyttöystävän kanssa. Varsinkin kun hän ei ole pitkään aikaan pelaillut minkäänlaisella peliohjaimella, niin ajattelinpas sitten, että eiköhän ole tullut aika upottaa hänetkin pelimaailman syövereihin... BUAHAHAAA! Menokin oli sen kaltaista, aivan päätöntä hyppelyä ja ammuskelua mutta hauskaa oli molemmilla osapuolilla.  :) Krhm kuitenkin Lego-pelien pelaaminen on erittäin hupaisaa puuhaa ja kerättävää on myös erittäin paljon jos pelin meinaa ihan sataprosenttisesti läpäistä. Esimerkiksi minikittien, kolikoiden sekä punaisten palikoiden metsästäminen kuuluu ohjelmistoon. Näiden lisäksi avautuu kaiken maailman haastekenttiä kun pelissä etenee. Yksin pelatessa voi tosin tulla kaveria hieman ikävä, mutta suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä Lego-pelejä, erityisesti jos on co-op pelit kiikarissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.12.2011 21:30
Mario Kart on kyllä tiukkaa tavaraa netissä. En irkannut tosin samalla. Missä TK'n rakkaudenkoodi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.12.2011 22:02
Mario Kart on kyllä tiukkaa tavaraa netissä. En irkannut tosin samalla. Missä TK'n rakkaudenkoodi?

Tässä hani: 2277-6737-3424

Lähetäppä omasi myös, niin pelaillaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.12.2011 22:18
Mario Kart on kyllä tiukkaa tavaraa netissä. En irkannut tosin samalla. Missä TK'n rakkaudenkoodi?

Tässä hani: 2277-6737-3424

Lähetäppä omasi myös, niin pelaillaan.

Tuolla sille tarkoitetussa triidissä lienee.

Oli hauskaa TK, ensi kertaan :D



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 10.12.2011 16:36
Skyward Swordia yrittänyt pelailla, mutta jäänyt nyt viimeisen parin päivän ajalta pelaamatta. Tänään jos puristais loppuun asti. Kutos dungeoniin jämähdin, jotenkin ei vaan oo inspiraatiota ollut pelata sitä. Ostin tuon Rock Band 3 Mustang Pro-kitaran kun halvalla sain ja on kyllä makea pala muovia. Buildi on yllättävän hyvä eikä "fretit" oo niin jäykkiä mitä arvelin. Kielet on juuri sopivan napakat. Se itse soittaminen on vielä hakusessa. :D Aikaisempi kitarakokemus kun rajoittuu ainoastaan Beatlesin Blackbirdiin, jonka osaan sentään vetää oikeaoppisesti yhtäaikaisesti laulaen ja jalalla tahtia iskien. Jotkut power chordit vielä helpoimmilla tasoilla menee, mutta sitten niissä kolmen sormen yhdistelmissä menee ainakin vielä ihan sormi suuhun. Onneksi practice mode on pätevämpi kun keyboardin vastaava. Näytetän tarkkaan mitä sormia käytetään missäkin kohdassa, mad props. On tuo kyllä yks mun lempparipeleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 11.12.2011 02:42
Aikaisempi kitarakokemus kun rajoittuu ainoastaan Beatlesin Blackbirdiin, jonka osaan sentään vetää oikeaoppisesti yhtäaikaisesti laulaen ja jalalla tahtia iskien.
Ihan kova suoritus jos tämä on ainoa kitarakokemus, ei nimittäin mikään helpoin homma veivata tuota biisiä ja laulaa samalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 12.12.2011 21:12
Pieniä spoilereita Resistance 3:sta.
 
Ylitin itseni. Pelasin Resistance 3:n läpi casualilla. Ironisinta silti on että odotin hiukan loppu clippiä, että tarina vietäisiin jotenkin suurentelujen kera loppuun. Ja olihan antikliimaksi. Olisin odottanut tältä sarjalta hiukan eeppisyyttä loppuun vaikkakin sitten kliseistä sellaista. Mutta *itut. Halihalipusipusihalihali ja onnittelu teksti, lopputekstit + radiokeskustelua ensimmäiset 10-15s. Ei jumalauta NESin aikaan saatiin huimempia lopetuksia peleille verrattuna tähän paskaan. Tuli ihan sellanen fiilis että kehittäjätiimi lopetti teon kesken. Tämä fiilis oli oikeastaan mukana koko loppurutistuksen. Matkan varrella kuitenkin tuli ihan mukava isovihukin vastaan ja mitä heitetään loppuun? Kasa vihollisia ja trolli. Wtf?! Tämäkö on sitä mitä Sonyn julkaisema PS3:n yksinoikeus saa aikaiseksi? Ei jumalauta. Munatonta porukkaa sanon minä. Gears of Warsin pelkkä juliste pyyhkii tällä lahnalla lattiaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.12.2011 21:38
Pieniä spoilereita Resistance 3:sta.
 
Ylitin itseni. Pelasin Resistance 3:n läpi casualilla. Ironisinta silti on että odotin hiukan loppu clippiä, että tarina vietäisiin jotenkin suurentelujen kera loppuun. Ja olihan antikliimaksi. Olisin odottanut tältä sarjalta hiukan eeppisyyttä loppuun vaikkakin sitten kliseistä sellaista. Mutta *itut. Halihalipusipusihalihali ja onnittelu teksti, lopputekstit + radiokeskustelua ensimmäiset 10-15s. Ei jumalauta NESin aikaan saatiin huimempia lopetuksia peleille verrattuna tähän paskaan. Tuli ihan sellanen fiilis että kehittäjätiimi lopetti teon kesken. Tämä fiilis oli oikeastaan mukana koko loppurutistuksen. Matkan varrella kuitenkin tuli ihan mukava isovihukin vastaan ja mitä heitetään loppuun? Kasa vihollisia ja trolli. Wtf?! Tämäkö on sitä mitä Sonyn julkaisema PS3:n yksinoikeus saa aikaiseksi? Ei jumalauta. Munatonta porukkaa sanon minä. Gears of Warsin pelkkä juliste pyyhkii tällä lahnalla lattiaa.

 :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 18.12.2011 00:55
Trinen pelasin muutamassa sessiossa läpi PS3:lla. Ihan ok peli, odotin kuitenkin haastavempia pulmia. Tuollaista aika perus laatikon siirtelyä ja vastaavaa se ikävä kyllä oli. Varkaalla pelaaminen oli hauskinta sen tarttumakoukun takia. Taistelua oli kyllä ihan liikaa. Välillä vaikutti siltä, että taistelu on ohi ja voi keskittyä ratkomaan pulmaa mutta peli päättääkin spawnata vihulaisia selustaan ja taas joutuu mätkimään. Musiikki oli kaunista ja grafiikka kivan värikästä. Jatko-osaa odotellessa. Pitäisi ilmestyä Euroopassa ainakin Xboxille vielä ennen joulua, PS3-versio tulee kai vain jenkkeihin näin aluksi. Mac ja PC saivat jo omat versionsa. Eniten odotan online co-opia.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.12.2011 13:07
Eilen todettiin, kuka on Suomen paras Wii Partyn pelaaja.

Muillahan ei ollut mitään mahdollisuuksia edes. Pullat toimi. Motionheppailua ei tosin testailtu, mikä on vähän sääli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 19.12.2011 10:28
Välillä vaikutti siltä, että taistelu on ohi ja voi keskittyä ratkomaan pulmaa mutta peli päättääkin spawnata vihulaisia selustaan ja taas joutuu mätkimään.
Tuo oli kyllä todella ärsyttävää. Paskamaisinta oli, jos onnistui tapattamaan ritarin sekä varkaan ja joutuu selviytymään puolustuskyvyttömällä velholla, yritä siinä sitten tehdä laatikkoa kun 4 luurankoa hyökkää päälle.

Onneksi jatko-osassa ei ole luurankoja :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 27.12.2011 19:32
Baten Kaitos Origins on ollut kovassa pelityksessä joulukuun alusta saakka. Kohta 30h takana ja toisella levyllä ollaan. Aivan järkyttävän upea jatko-osa ykköselle joka on ehkä suosikkini kaikista japaniropeista. Luulin myös aluksi Originsin taistelusysteemin olevan vain ykkösen oma lisäherkuilla, kunnes paljastuikin että se on kokonaan uusi ja jopa toimivampi. Rakastan tätä pelisarjaa. tri-Crescendo on viimeistään nyt suosikkini kaikista JRPG-pelejä kehittävistä yrityksistä, pidin jopa Eternal Sonatasta vaikka se jakaakin mielipiteitä.

Tosin pelottaa jos tämän jälkeen iskee videopelimasis eikä mikään tunnu miltään. :(


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 29.12.2011 00:13
Pitkästä aikaa on tullut hieman pelailtuakin. Aloitin ekan Suikodenin alusta, kun se jostain syystä jäi aikanaan kesken. Suikoden II:den olen läpäissyt ja se on mielestäni paras japsirope ikinä. On kyllä ollut todellinen nostalgiapaukku tämän pelaaminen. Nuo Konamin tuon ajan 2D-graffat vetoavat meikäläiseen todella kovaa, animaatiot ovat hienoja ja maailmassa on paljon yksityiskohtia. Samankaltaista settiä on tarjolla mm. SotNissa ja Vandal Heartseissa. Musiikeissa on hieno synasoundi ja rikkaat melodiat. Taistelujärjestelmä toimii edelleen ja taistelut ovat erittäin nopeita, lisää pelinautintoa huomattavasti. Peli on helppo kuin mikä, mutta se ei tässä vaiheessa enää haittaa, pelailen fiilistellen, enkä jaksaisi hikoilla jotain pahoja bosseja tai grindailla tuntikaupalla. Todella sympaattinen peli.

Myös Star Ocean The Second Storyn löin tulille. Musat ovat tässä pelissä parhautta ja soundi on todella muhkea. Taistelut ovat hauskoja reaaliaikaisia rymistyksiä. Graffat ovat edelleen hyvät. Jotenkin nuo tuon ajan esirendatut taustat tekevät vieläkin vaikutuksen, ne ovat kestäneet aikaa todella hyvin ja ovat edelleen tunnelmallisia. Miksei enää tehdä pelejä esirendatuilla taustoilla? Nehän on ihan törkeän siistejä.

Sairaan kivoja pelejä molemmat.

Kävin myös Gamestopissa katsomassa löytyisikö sieltä mitään uutta mielenkiintoista pelattavaa, hyllyt olivat täynnä paskoja pelejä ja kävelin kaupasta ulos tyhjin käsin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.01.2012 12:58
Tilasin 20eurolla Play.comista Rayman Originsin ja eilen peli saapui postista. Sanonpahan vaan, että jokaisen pelaajan tulisi nähdä omin silmin, miten hyvältä tämä peli näyttää. Sitä ei voi sanoin kuvailla.

Nähtäväksi jää, onko peli muutenkin yhtä hyvä kuin alku antaa ymmärtää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.01.2012 13:23
Tilasin 20eurolla Play.comista Rayman Originsin ja eilen peli saapui postista. Sanonpahan vaan, että jokaisen pelaajan tulisi nähdä omin silmin, miten hyvältä tämä peli näyttää. Sitä ei voi sanoin kuvailla.

Nähtäväksi jää, onko peli muutenkin yhtä hyvä kuin alku antaa ymmärtää.

Yksi ilta tuli testattua demoa ja pelin ulkoasusta olen senkin perusteella samaa mieltä. Hämmästyttävän nätin näköinen peli ja erittäin raikas väripaletti. Puhtaalle tasoloikalle olisi kyllä tilaa kunhan Skyrimiltä vapautuu joskus aikaa.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 04.01.2012 13:58
Rayman on hyvä, mutta itse en sitä jaksanut pelata paljoa kerrallaan. Eipä se sinänsä huono puoli ole. Sanon vain, että kannattaa jakaa peli 30min pelisessioihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 04.01.2012 14:07
Tilasin 20eurolla Play.comista Rayman Originsin ja eilen peli saapui postista. Sanonpahan vaan, että jokaisen pelaajan tulisi nähdä omin silmin, miten hyvältä tämä peli näyttää. Sitä ei voi sanoin kuvailla.

Nähtäväksi jää, onko peli muutenkin yhtä hyvä kuin alku antaa ymmärtää.
Tänään tuli saapumisilmoitus, että peli odottaa postissa noutoa. Suunnilleen samaan kahdenkymmenen euron hintaan tilasin Amazon.co.uk:sta, koska demon perusteella pelillisesti homma toimi todella hyvin ja peli näyttää aivan tajuttoman upealta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.01.2012 12:27
Ocarina of Time 3D ollu tänä aamuna testissä ja eipä tästä muuta tarvitse sanoa kuin, että maailman paras peli vähän parempana versiona. 3D efekti on vähän lusu verrattuna Marioon, mutta muuten peli kulkee niin helvetin sulavasti eteenpäin, että muistot Skyward Swordista tekevät jo kipeää.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.01.2012 22:39
Pelasin Asura's Wrath-pelin demoa PS3:lla. Löytyy varmaan Livestäkin. Kyseessähän on siis Capcomin mätkinpäli, mutta enempää en sitten tiedäkään.

Täytyy sanoa, että en ole kyllä pitkään aikaan nähnyt mitään yhtä älytöntä (hyvässä mielessä siis). Parin videon perusteella tiesin olettaa, että suht överiä menoa luvassa mutta siis ei helvetti mitä touhua  :lol: Tuli kyllä repeiltyä aika moneen otteeseen. Paha sanoa vielä, että millainen lopullinen peli tulee olemaan mutta meni kyllä ostoslistalle demon perusteella. Noh, en viitsi mitään hetkiä spoilata demosta, kokeilkaa itse  ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 15.01.2012 20:47
En voinut vastustaa kiusausta, vaan imaisin eilen PSN Storesta itselleni..... CRASH TEAM RACINGIN!!!  ;D Kertakaikkiaan orgastinen elämys iskeä kaksinpelit pystyyn vuosien tauon jälkeen ja alkaa mättämään Wumpa cuppia. Briljantti peli, ja joka osa-alueella parempi kuin yksikään Mario Kart mitä olen tähän mennessä kokeillut.

Tietääkö kukaan onnistuuko PSN-versiossa nelinpelit?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.01.2012 20:49
Tietääkö kukaan onnistuuko PSN-versiossa nelinpelit?

Eihän siinä alkuperäisessäkään pelissä mitään nettipeliä ole? Neljä ohjainta vaan kiinni ja jaetulla ruudulla niinkuin ennenkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 15.01.2012 20:50
Doinkkihan kysyi että onko nelinpeliä, ei nettipeliä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 15.01.2012 20:50
Tietääkö kukaan onnistuuko PSN-versiossa nelinpelit?

Eihän siinä alkuperäisessäkään pelissä mitään nettipeliä ole? Neljä ohjainta vaan kiinni ja jaetulla ruudulla niinkuin ennenkin.

Nyt se silmä käteen.  ;)



edit: Ja ilmeisesti nelinpelit irtoavat kuten pitääkin pienen ohjainasetus-säätelyn jälkeen. Itselläni kun ei vain ole kuin 2 ohjainta, niin ei pääse ominpäin testailemaan. Nyt on hupia pidemmäksi aikaa pienen dokailun ohelle viikonloppuisin.  :P


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.01.2012 20:56
Joo, luin tosiaan vähän väärin  ;D

Nelinpelit tosiaan löytyy, itse olen pelannut muistaakseni kolminpeliä.. Toimii kyllä hyvin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 17.01.2012 01:25
En voinut vastustaa kiusausta, vaan imaisin eilen PSN Storesta itselleni..... CRASH TEAM RACINGIN!!!  ;D Kertakaikkiaan orgastinen elämys iskeä kaksinpelit pystyyn vuosien tauon jälkeen ja alkaa mättämään Wumpa cuppia. Briljantti peli, ja joka osa-alueella parempi kuin yksikään Mario Kart mitä olen tähän mennessä kokeillut.
Jepjep. Pokémonien ohella maailman paras peli edelleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 17.01.2012 01:34
Lantrekeillä tuli pistettyä aika paljon aikaa Neo Turf Mastersiin.

Siteeraan viisasta miestä:

Lainaus
On edelleen vaikea uskoa, että menin ja oikeasti ostin itselleni Golf pelin. Tuo urheilulaji josta en ymmärtänyt ennen juuri mitään ja nelosen golf-lähetykset toivat lähinnä haukotuksia mukanaan.

Paitsi että kabinetti oli free playllä. Jumalaiset musat! (http://www.youtube.com/watch?v=rFKvXjo5W_Q&feature=related) Jumalainen engrish! Pwayawan, tee sho!

Joo, pitäisi tännekin postailla enemmän. Seuraava hupipeli: Vanquish. En sitäkään ole vielä ehtinyt pelata. Huomenna alkaa...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 17.01.2012 02:45
Lantrekeillä tuli pistettyä aika paljon aikaa Neo Turf Mastersiin.

Siteeraan viisasta miestä:

Lainaus
On edelleen vaikea uskoa, että menin ja oikeasti ostin itselleni Golf pelin. Tuo urheilulaji josta en ymmärtänyt ennen juuri mitään ja nelosen golf-lähetykset toivat lähinnä haukotuksia mukanaan.

Paitsi että kabinetti oli free playllä. Jumalaiset musat! (http://www.youtube.com/watch?v=rFKvXjo5W_Q&feature=related) Jumalainen engrish! Pwayawan, tee sho!

Kyllä, huikea peli. Oikeasti, 2D-golf, jossa pallo voi hautautua eri syvyydelle hiekkaesteeseen? Tykkään myös niistä pikku animaatioista, kun pallo osuu vaikka puuhun, niitähän on vaikka miten monta erilaista.

Metal Slugin tekijöiltä, muuten.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.01.2012 02:39
Vanquishia tuossa on tullut väännettyä. Ainakin toistaiseksi ollut sopivan haastava hardilla; ei mitään hajottavia kohtia kyllä ole ollut, mutta refleksien puutteesta sakotetaan. Vähän liiankin modernintyylistä räiskintää tosin ollut, vaikka paukkuja selkeästi olisi kunnon Bayonetta-tyyliseen actioniin. Chapteri menty, miten homma jatkuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 19.01.2012 20:43
Hassua, meinasin tuon Vanquishin hommata, kun peli kiinnosti jo julkaisun aikaan, mutta jäi kuitenkin hommaamatta. Nyt, kun sen kohtuu hintaan saisi niin ajattelin ostaa. Fraeonin viestistä rivien välistä lukien ei ihan täydeltä pohjamudalta vaikuta, joten voisihan sen sitten tilata ja todeta itse, onko se pelaamisen arvoinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 19.01.2012 20:48
Vanquish on niitä harvoja pelejä, jotka olen jaksanut läpäistä yhdellä pelikerralla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shiranui - 19.01.2012 22:29
Viimeksi taisi tulla pelattua Vanquishia kesällä, jolloin sain viimein kymmenien ja taas kymmenien yritysten jälkeen kuudennen Challengen läpi. Taktiikkaa piti hioa loputtomiin ja suorituksen olla täydellinen. Lopulta se kuitenkin meni läpi, ja aika oli muistaakseni reilu 18 minuuttia, jolla pääsi sillä hetkellä maailmanlaajuisissa tilastoissa sijalle 358. Tietysti pian sen jälkeen joku (japanilainen) heppu saa koko homman näyttämään naurettavan helpolta ja oman suoritukseni mitättömältä:

http://www.youtube.com/watch?v=Je1J4TxldPY

Kyseinen suoritus on vissiin edelleen maailmanennätys, tai ainakin oli kun viimeksi katsoin. Hyvin harvan pelin kanssa olen tällaista edes ruvennut yrittämään, mutta oli se lopulta kaiken sen arvoista kun viimeinenkin Bogey kaatui kuolleena maahan. Toisaalta ei huvita ruveta parantelemaan omaa aikaani, sillä pelkkä läpäiseminen riittää minulle. Vanquish on kuitenkin niitä pelejä, jotka olen jaksanut pelata useamman kerran läpi ilman kyllästymistä. Mielenkiinnolla odottelen mitä Shinji Mikamilta tulee seuraavaksi  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.01.2012 13:58
Dragon Age 2 meni läpi. Kaikkine vikoineen peli oli loppujen lopuksi ihan ok. Tarinaa jaksoi seurata loppuun asti ja hahmojen sivujuonet oli kiva käydä läpi. Jos halvalla saa, kannattaa kokeilla. Suositus ostohinta on noin. 10-15e. Itse sain pelin pelaajalehden tilauksen kylkiäisenä. Tilaus on tietenkin jo peruttu, mutta kokonaishinta ei ollut paha.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 22.01.2012 23:44
Jospa sitä pitkästä aikaa kirjoittelisi jotain! On tullut jonkin verran pelattuakin, kiitos joululoman ja, öh, hieman hiljentyneen sosiaalielämän.

Hassuna ylläteostoksena hommattu 3DS on saanut aika paljon käyttöä. Super Mario 3D Land oli oli Mario-peli: älyttömän hauska, viimeistelty ja loppua kohden mukavan haastava. Tuo peli jos mikä sai herätettyä innon videopeleihin, joka oli hieman päässyt hiipumaan. 3DS:ssä on myös pyörinyt Ace Combat (jonkinlainen remake Ace Combat 2:sta, suosittelen suuresti! kivaa musiikkia ja ihan hauskoja tehtäviä), Pullbox (tosi kiva ja simppeli puzzle-peli), Dragon Quest VI ja Virtual Consolesta Donkey Kong. Dragon Quest on Dragon Quest, tykkään pelin tarinasta kovasti ja Donkey Kong on hieno, hieno peli. Sattumoisin tuntuu että 3D Land olisi ottanut jonkin verran vaikutteita DK:sta.
 Starfox 64 3D:nkin ostin hetki sitten kun Ace Combat tuntuu niin hauskalta, mutta enpä ole ehtinyt tuota pahemmin vielä pelata.


Space Marine oli ihan kivaa Gears of War-henkistä ammuskelua.

Saints Row the Third oli pienoinen pettymys Giant Bombin hehkutuksen jälkeen. Kivan hölmö peli, mutta olisi voinut olla paljon parempikin.

Skyrim koukutti tosi kovasti parin viikon ajan, mutta nyt noin 40 tunnin jälkeen iski aikamoinen ähky, enkä ole varma palaanko pelin parin enää. . .

Nierin aloitin pari päivää sitten ja se näyttää todella kivalta! Musiikki on ihanaa, ääninäyttely kuulostaa mukavalta, sekä tarina että maailma näyttävät olevan kiinnostavia. Harmittaa että vasta nyt tuota aloitin pelaamaan.

Pelaamista odottaa Killzone 3, Grandia että Klonoa PS3:lla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.01.2012 00:12
Selain tuossa huvikseni pelihyllyä ja kokeilin pitkin iltaa vanhoja pelejä nostalgiannälässä. THPS2 oli aika takuuvarmaa viihdettä hetken, kun taas ensimmäinen GTA näytti niin kamalalta etten voinut sitä pelata. Sitten sormeni löysivät tiensä We Love Katamarin kotelon ympärille ja livauttivat pelin koneeseen. Siitä on nyt kolme tuntia, enkä vieläkään malta lopettaa.

Rakastin peliä kovasti aikoinaan, mutta useamman vuoden tauon jälkeen tuli silti yllätyksenä, kuinka paljon. Ensinnäkin peli on mekaaniikaltaan ja ulkoasultaan täysin ajaton. Leikkisä huumori ja hulluttelu viehättää, värien loisto piristää, ja kaiken kukkuraksi kentissä on oikeasti pelattavaa ja hiottavaa. Päälle vielä rutosti sielukasta musiikkia, eikä lopputulokseen oikein voi olla ihastumatta. Pahuksen niskaan hengittävä aamuluento...

Katamari on the swing!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 23.01.2012 08:29
No nyt harmittaa ettei PS2 ole kiinni telkkarissa :(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.01.2012 11:13
No nyt harmittaa ettei PS2 ole kiinni telkkarissa :(

Mulla taas alkoi tehdä mieli pelata DK:ta. Ollaan siis about sujut. ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kaiku - 23.01.2012 14:10
Tuli heitettyä Crash Team Racing koneen sisälle ja aloitettua tarinamoodi nostalgiannälkään. Ikääntynyt peli ei ainakaan ole yhtään, ja ainakin Mario Kartit peli pesee mennen tullen. Radat ovat ulkoasultaan ja suunnittelultaan ylivertaisia, vaikka sinne pari tylsempääkin tapausta on saatu mahdutettua. Vanhat kunnon oikoreititkin palautuivat nopeasti mieleen, vaikka vähän vaikeuksia niiden käyttämisessä vielä olikin. Vaikeaksi peliä ei kyllä voi sanoa, voitto kun irtosi jokaisesta kentästä toiseen maailmaan asti ensimmäisellä yrittämällä. Muistaakseni pelin haastavinta antia olikin Oxidea vastaan ajaminen Time Trialissa, mikä osoittautuikin sitten turhankin vaikeaksi. Katsotaan jos nykyisiä taitoja kokeilisi myöhemmin tuon parissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 23.01.2012 18:21
Voisivat oikeasti pukata jonku nettipeli -version CTR:stä ulos. Vaikka hauskinta se ehkä onkin split screenillä kavereiden kanssa kotisohvalta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 23.01.2012 21:52
Remake vaan pihalle HD-ulosannilla ja samalla tutulla sisällöllä.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 23.01.2012 22:05
Crash Team Racing - Mario Kart -klooni, joka oli kaikilla osa-alueilla parempi kuin yksikään Mario Kart.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 23.01.2012 22:12
Olen aina sanonut että CTR on paras Mario Kart.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 24.01.2012 10:52
Halpa kopio se on. Diddy Kong Racingkin on parempi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 24.01.2012 11:05
Ei ole kyllä Crash Team Racingin voittanutta. Ainoa ajopeli jota olen jaksanut pelata. Vieläkin aivan yhtä pelattava kuin silloin yli vuosikymmen sitten ja tulee useasti vedettyä pari rataa Pentalla. Ei helvetti sitä tuli kyllä pelattua pentuna ihan sairaita määriä  :)

PS1-ajalta on mulla 2 peliä, joita tulee yhä pelattua säännöllisesti: MGS ja CTR.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 24.01.2012 11:07
Halpa kopio se on. Diddy Kong Racingkin on parempi.
Vaikka se onkin halpa kopio, ei se tarkoita sitä, etteikö CTR olisi äärimmäisen hyvä karting-peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 24.01.2012 12:00
Täytyy myöntää että en koskaan ole juuri pitänyt CTR:stä. Jotenkin se ajaminen tuntuu niin tajuttoman tylsältä ja hitaalta. Eivätkä ne radatkaan olleet kummoisempia. Battle Mode oli ihan hupaisaa.

THE karting peli minulle on Mario Kart Double Dash!!, voittaa CTR:n 6-0.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 24.01.2012 13:30
Halpa kopio se on. Diddy Kong Racingkin on parempi.
Kannattaa ehkä lukaista uudestaan Pelaajalaudan säännöt:

Lainaus
6. Ei haukuta toisia, ei haasteta riitaa eikä muutenkaan käyttäydytä kuin idiootit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 24.01.2012 15:36
Vanquishia olen pelannut nyt muutaman päivän ajan pienissä erissä. Aivan hullu peli ja varmaan parasta mitä Platinum Games on saanut koskaan aikaiseksi, menee helposti TPS:t TOP3:een Dead Spacen ja RE4:n kanssa. En välitä vaikka Rising ei olekaan mikään Metal Gear, pääasia että sieltä on tulossa jotain yhtä hervotonta settiä kuin Bayonetta ja Vanquish.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.01.2012 18:33
Halpa kopio se on. Diddy Kong Racingkin on parempi.
Vaikka se onkin halpa kopio, ei se tarkoita sitä, etteikö CTR olisi äärimmäisen hyvä karting-peli.
Hyvähän se on varmasti pleikkarisukupolven silmin.

kepille: pus pus


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.01.2012 18:57
Halpa kopio se on. Diddy Kong Racingkin on parempi.
Vaikka se onkin halpa kopio, ei se tarkoita sitä, etteikö CTR olisi äärimmäisen hyvä karting-peli.
Hyvähän se on varmasti pleikkarisukupolven silmin.

kepille: pus pus

Siis annatko faniuden nyt vapaasti temmeltää, vai haluatko perustella miksi CTR ei pärjää kopioimalleen Mario Kart sarjalle? Itse olen jokaista martikarttia porannut, myös tätät seiskaa ja eipä yksikään ole CTR'n ohjausta, kenttävalikoimaa tai ase-arsenaalia peitonnut.

Yksinpelistä nyt puhumattakaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 25.01.2012 19:56
Hei tästähän saa ihan peliplaneetta flashbackejä ;D

Totta kai saa peliä kehua, tai pitää sitä parempana kuin toista, tai sitä voi vertailla toiseen mutta kehuttujen pelien välillä on aivan turha vääntää paremmuutta.

Meikältä muuten jäi Mario Kart SNES aikaan kokonaan väliin, mutta hakkasin Street Raceriä. Oli muuten perkeleen hauskaa, porukassa ja yksin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.01.2012 20:17
Tein topicin aiheesta.

Ja miksei voi vääntää paremmuudesta, kun peleissä kuitenkin on selvästi eroja sellaisia osa-alueilla, joiden paremmuudesta voi väitellä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 25.01.2012 21:20
Jatkoin tuota Advance Wars: Dark Conflictin kampanjaa pitkästä aikaa. On kyllä mahtava peli, ehkä DS:n paras. Viimeinen tehtävä menossa ja on kyllä melkoista säätöä että saa tuon käännettyä voiton puolelle. Suurin osa lisämissioista suorittamatta eikä niitä S-rankeja löydy läheskään kaikista kentistä, joten tekemistä vielä riittää. 125 tuntia näytti olevan pelikellossa, eikä kyllästymisen merkkejä ole

Mutta suurin osa ajasta ollaan väännetty lokaali moninpeliä. Kunnon moninpelisessiot kun pistää tulille niin ajantaju katoaa. Kerrankin vedettiin kaverin kanssa 6 tunnin sessio samaa mappia eikä tuntunut missään. Botit vaan alkaa käydä vähän helpoiksi skirmishien puolella. 3DS:n Advance Wars on odotetuimpien pelien listalla, jos sitä on yleensäkään tulossa. Jos muuten joku vielä pelaa tätä niin pistäköön viestiä joko tähän ketjuun tai vaikka yksityisviestillä, otetaan matsia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 25.01.2012 22:15
Tein topicin aiheesta.

Ja miksei voi vääntää paremmuudesta, kun peleissä kuitenkin on selvästi eroja sellaisia osa-alueilla, joiden paremmuudesta voi väitellä?
Voi tietysti, mutta pelien paremmuus on useimmiten hyvinkin subjektiivinen juttu, niin suurempi väittely ei tule johtamaan mihinkään. Pelien vaikutuksista (peli)kulttuuriin ja alaan voidaan vetää jonkinlaisia faktoja, onko peli omannut aikanaan jotain jonkin arvoista, mutta sekään ei kerro kuinka paljon peli on viihdytänyt tai toiminut aikanaan tai nyt. Vai onko Zelda Ocarina of Time kaikkien aikojen paras peli ja FFVII paras FF? Minusta on. Mutta en usko että ne kaikista on tuollaisia kehuja ansainnut vaikka kuinka perustelisin FFVII:n juonen, materia systeemin ja hahmojen nerokkuutta tai Zelda OoT:n seikkailun tuntua, maailman vetovoimaa tai ohjauksen nerokkuutta. Pelit ovat usein kuitenkin hyvin tunneperäistä viihdettä, varsinkin jos peliä on pelannut 16 kesäisenä tai alle. Ohjaus on ehkä ainoa jonka surkeuden huomaa vaikka tunnetta olisikin mukana, mutta mm. kentät ja asevalikoimat voivat olla hyvinkin subjektiivisia asioita. Varsinkin jos verrataan hyviä pelejä. Tällöin kyllä ne ohjauksenkin erot tuntuvat helposti toisille erilailla kuin toisille. Mutta juu ei sitä väittelyä tietenkään mikään estä. Antaa palaa vaan, mutta ei se parista ensimmäisestä viestistä mihinkään etene :)

Vaikka sanonhan itsekkin niin että "kiistely on turhaa mutta hauskaa". Tosin itse nautin enemmän rautakiistelystä (jota harrastan edelleen), koska siinä on jotain faktoja johon nojata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 26.01.2012 18:45
God Hand tuli läiskittyä normalilla läpi, edelleen reteetä mäiskettä.

Vielä kun joskus pääsisi hard modella pelin läpi  :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 27.01.2012 00:52
Mikäs on kun ei ole ajopelilaudalla omaa ketjua Forzalle? Ainakaan en löytänyt...

No sama se, olen viimeaikoina pelaillut tuota Forza nelosta kun tuli semmonen ostettua. Edellinen tämäntyyppinen peli jossa on tullut ajeltua oli vissiin Gran Turismo 4 (ja 3) joihin upposikin aika kasa tunteja. Noihin kahteen verrattuna tämä tuntuu vielä paljon paremmalta. Grafiikat ovat hunajiset - autot kiiltelevät komeasti ja kaikki hienoimmat autot on mallinnettu peliin (Ford GT ja uusimmat Lambot). Kisoja rytmittävä Drum & Bass jyystö on ihan kivaa, kun taas valikkomusiikki on kokovartalo elämys.

Pelasin ensin Hardilla, mutta TK:n vinkistä pistin vielä pykälän vaikeammalla ja opettelin (opettelen yhä) ajamaan manuaalivaihteilla. Kyllä kannatti ja nyt maistuu pelailu vielä enemmän. Paras autopeli. Jopa parempi kuin Burnout 3.

(Autojen zoomailu Autovistassa ansaitsisi kyllä K18 leiman tälle. Sen verran kiihottavaa touhua jonku Reventonin takaluukun vekslaus.)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 27.01.2012 00:55
Varmasti ihan hyvä peli mutta tällä hetkellä ei jotenkin jaksa noita "simuja". Katotaan uudestaan kun Forza 5 tulee seuraavalle boxille. Uutta Burnoutia ja muita kivoja arcade-rälläyksiä kaipaan enemmän. Toivottavasti Bugbearin versio Ridge Racerista on hyvä.

E: No voisin tässä hehkuttaa vaikka Batmania. En oikein uskonut, että Arkham Asylumin tasolle päästään mutta kyllä ne Rocksteadyn pojat näytti miten jatko-osa kuuluu hoitaa. Tarina oli yllättävänkin lyhyt mutta ei se haittaa sillä tekemistä riittää. Arkham-sarjassa on kyllä ehkä parhaimmat collectiblet ikinä. Olen tässä pari iltaa ratkonut Riddlerin pulmia ja hauskaa on. Samalla peli heittää eteen yhä uusia ja laadukkaita sivutehtäviä. Osa on ohi viidessä minuutissa mutta pidempääkin settiä löytyy. Rakkaus Batmania kohtaan näkyy joka puolella. Huolella ovat pojat pelinsä väsänneet. Ehdottomasti viime vuoden top 3:ssa Uncharted 3:n ja Portal 2:n seurana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Justece - 28.01.2012 16:00
Kingdoms of Amalur: Reckoning demoa pelasin PC:llä. Vaikuttaa todella mainiolta rpg mättöpeliltä. En malta odottaa helmi-maaliskuuta. Reckoningin lisäksi tulee Alan Wake (pc), Mass Effect 3 ja Max Payne 3. Aiaiaiaiaiaiaiai! Paljon enemmän kyseisiä odotan kuin mitään viime vuoden lopun pelejä.

edit: MP3 tuleekin vasta kesäkuussa (PC). Derp.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 30.01.2012 09:43
Burnout Paradise ollut tykityksessä. Kisojen ja muiden stuntkisojen sijaan parasta pelissä on ollut kylttien ja aitojen keräily. Kisaaminen on ihan jees, mutta maaleja on ympäri kaupunkia vain kahdeksan ja reitit ovat vähän tylsiä.
Moninpeli oli lievä pettymys, olisin kaivannut Crash modea, hauskin asia koko sarjassa. Stuntkisat menettelee, mutta pelissä ei ole mitään kunnon stuntmestaa, lähinnä muutamia tylsiä hyppyreitä. Yleensä kaikki pelaajat ajavat muutenkin ympäri kaupunkia eikä tule edes näkemään osaa pelaajista. Paikallinen moninpeli Party mode on myös aika kuivaa kama.

Kaverin kanssa kaahaaminen on paras tapa pelata Paradisea. Challengien tekeminen on mukavaa puuhaa ja pelimaailmassa spedeilystä irtoaa kivasti hupia.

Puutteistaan huolimatta Paradisessa ajettavuus itsessään on todella hyvin tehty eikä ajaminen koskaan ärsytä, joten jaksaa sitä pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 01.02.2012 18:01
No niin, Gears of War läpi. Casualilla tosin. Jos sitä nyt joku epäili.

Mukavan lyhyt. Ei ehtinyt kyllästymään. Ja tuli ostettua GeoW2 heti Prismalta 10€:lla kun mietti että sitä voisi pelata lisääkin. Pelin vetovoima on harvinaisen hyvä. Peliin palaa aina vaikka melkein joka pelikerralla kirosi pari kertaa kun ohjaus teki omiaan tai meno ei toiminut niin kuin olisi halunnut. Aseiden käyttö oli yksi hankaluus. Tai siis niiden käytön toimimattomuus. Pari kertaa kävi niin että ammuin raketin heittimellä ja panos osuikin suojaan ja siinä heitti itse henkensä. Sama juttu oli "jalkajousella". Yllättävän monta kertaa tuli vedettyä suoraan omaan suojaan vaikka omasta mielestä tähtäsi vihuun. Sinänsä pikku vikoja eikä näin usein känyt, mutta kun peli perustuu suojasta ampumiseen, tälläistä ei oikein voi hyväksyä. Ja kyllähän se joka kerta vitutti. Sitten oli vielä granut. Herranen aika kuinka vaikeaa niillä oli tähdätä. Heittoradan näki harvoin loppuun asti ja granu pomppasi maasta joskus ihan ihme suuntaan.

Sitten se suurin ongelma. Hahmolla liikkuminen. Peruskäppäily sujui ilman ongelmia, mutta muu...suojaan kun piti mennä Fenix loikkasi lukemattomia kertoja suoraan eteenpäin. Sitten juoksit, niin eihän siinä nähnyt paikoitellen yhtään mihin juoksi. Varsinkin kun piti Raam teilata, eihän siitä meinannut tulla mitään kun piti juosta joka paikkaan ja aina joku prkl oli edessä.

Kokonaisuutena peli oli/on varsin viihdyttävä. Hahmojen sanailu oli jees ja ne eivät tuntuneet vain statisteilta. Toiminnassa oli tekemisen meininkiä ja eteen sattui hienoja hetkiä. Aseissa oli vaihtelua. Nyt oltiin pistämässä alieneita kasaan perkele. Hiukan olisin ehkä toivonut tarina vetoisempaa menoa. Loppukohtaus olikin tarinaa ajatellen valopilkahdus ja yksi syistä miksi kakkososa tuli hankittua: Juonesta lupaillaan enemmän kuin vain alien vs. ihmiset koska se nyt vaan on niin.

Toivon että kakkonen hiukan parantaa vielä menoa ja juonta ja pysyy saman pituisena, että sekin jaksaisi pitää otteessaan lopuun asti. Gears of War ei siis ole mikään tusina räiskintä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 01.02.2012 19:37
Itse olen pelannut viimeaikoina GeoW3:a co-opilla ja täytyy sanoa että yksin pelatessa olisi jäänyt parin tunnin jälkeen kesken. Uskomattoman paljon puuduttavaa räiskintää ja todella vähän vaihtelua. Loppupuolella oli tosin muutama mukava kohta ja hauskoja bossitappeluja. Viimeinen bossi on vielä tappamatta, joka vaikutti todella rasittavalta hardcore vaikeusasteella. Yrität siinä väistellä loparin hyökkäyksiä ja ampua takaisin samalla kun viholliset tykittää joka puolelta.

Toi sama granaatin heittoradan "vika" oli myös kolmosessa usein tulikin summassa heitettyä menemään. Välillä tuli hieman ikävä RE5 cop-oppia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 02.02.2012 09:45
Gearsin kontrollit on kyllä melko ainutlaatuiset. Olin itsekkin alussa melko hukassa niiden kanssa. Sitten kun huomaa että hahmo hyppää/suojautuu/juoksee juurikin siihen suuntaan mihin tikku on suunnattu A -painiketta painaessa, tarkentuu oma pelaaminen huomattavasti. Jossain vaiheessa selkäytimeen menee myös se etäisyys kuinka lähellä vallia pitää olla että hahmo liukuu suojaan, eikä vain sukella sitä vasten.

Suosittelen JayeizHille että siirryt normal -vaikeustasoon kun otat kakkosen käsittelyyn. Peli on huomattavasti nautinnollisempi kun sinne suojaan pitää oikeasti välillä mennäkkin. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 02.02.2012 12:32
Aukaisin tänään pitkästä aikaa Wiin. Super Mario Bros:han sinne meni ja hauskaa ajanvietettähän se taas oli. Mukavaa vaihtelua ainaisten tappo/räiskintä -pelien jälkeen. Ihmettelen vain, miten niin harvoin tulee enää tuolla Wiillä pelattua, vaikka pelejä hyllyssä siihen olisi kyllä. Ja Xenoblade Chronicles kuumottas vieläkin hommata. No, täytyy nyt ainakin tuota Mariota hakata ensin alta pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 03.02.2012 13:22
Toi sama granaatin heittoradan "vika" oli myös kolmosessa usein tulikin summassa heitettyä menemään. Välillä tuli hieman ikävä RE5 cop-oppia.
(http://lolassecret.files.wordpress.com/2011/01/granaattiomena_300.jpg)
 :???:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 03.02.2012 13:43
God of War ykkönen meni eilen läpi. En ole tätä pelannut ennen ja nyt HD Collectionin avulla päätin tutustua sarjaan. Tykkäsin kovasti, peli soljuu kivasti eteenpäin ja oli mieluisaa pelattavaa minunlaiselleni nyypälle. En yleensä välitä tuon genren peleistä koska ne ovat minulle liian vaikeita ja/tai todella epäreiluja, kuten vaikkapa Ninja Gaiden 2. Kannatti pelata! Seuraavaksi God of War 2:n kimppuun, jonka jälkeen pääseekin nauttimaan paljon hehkutetusta kolmosesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.02.2012 15:12
Kolmonen on jo ensimmäisen 30 minuutin perusteella yksi eeppisimmistä peleistä. Sana jolla kuvailisin peliä on todellakin nautinnollinen. Pakko kyllä hankkia ne PSP:n GoW:it sekä pelata taas jossain välissä trilogia uusiksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.02.2012 11:43
Tuli pelattua Halo 2:sta nettissä viime yö Xlink Kai -serverin kautta, eikä H2 ei ole vanhentunut tippaakaan vielä näin vuosienkaan jälkeen. Tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut ja peli tuntui heti huomattavasti paremmalta kuin jatko-osansa. Reach on suuremman luokan sontaa ja halpaa rahastusta verrattuna kakkoseen, eikä kolmonenkaan pärjää mitenkään kakkoselle, vaikka ei ole läheskään huono peli kuin monet kakkosen jälkeen kolmosesta sanoivat.

Halo 2 on kuitenkin selvästi sarjan paras osa ja sen huomasi heti ensimmäisen matsin jälkeen. Huomattavasti nopeampi tempoisempaa ja ennen kaikkea kenttäsuunnittelu on niin paljon parempaa ettei mitään järkeä. Graafisesti pelisarja ei ole mennyt kuin taaksepäin uusien osien myötä, joten peli tuntuu mukavan hienolta ja värikkäältä. Kunpa olisin tajunnut aiemmin, että nuo ilmaisserverit toimivat noin hyvin. Riitti että latasi tuon serverisoftan tietokoneelle, iskin H2:n Xbox 360:een ja system link-valikon kautta löytyi heti pelaajia. Vois tänään taas jatkaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.02.2012 13:29
Tuli pelattua Halo 2:sta nettissä viime yö Xlink Kai -serverin kautta, eikä H2 ei ole vanhentunut tippaakaan vielä näin vuosienkaan jälkeen. Tuntui kuin mikään ei olisi muuttunut ja peli tuntui heti huomattavasti paremmalta kuin jatko-osansa. Reach on suuremman luokan sontaa ja halpaa rahastusta verrattuna kakkoseen, eikä kolmonenkaan pärjää mitenkään kakkoselle, vaikka ei ole läheskään huono peli kuin monet kakkosen jälkeen kolmosesta sanoivat.

Halo 2 on kuitenkin selvästi sarjan paras osa ja sen huomasi heti ensimmäisen matsin jälkeen. Huomattavasti nopeampi tempoisempaa ja ennen kaikkea kenttäsuunnittelu on niin paljon parempaa ettei mitään järkeä. Graafisesti pelisarja ei ole mennyt kuin taaksepäin uusien osien myötä, joten peli tuntuu mukavan hienolta ja värikkäältä. Kunpa olisin tajunnut aiemmin, että nuo ilmaisserverit toimivat noin hyvin. Riitti että latasi tuon serverisoftan tietokoneelle, iskin H2:n Xbox 360:een ja system link-valikon kautta löytyi heti pelaajia. Vois tänään taas jatkaa.

 :o

Mitä olenkaan missannut kaikki nämä vuodet. Halo 2 on edelleen paras netti-fps mitä olen pelannut. Täytynee illalla pistää tuo setuppi itsekin kuntoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 09.02.2012 19:48
Aloitin heti UC3:n läpäisyn jälkeen pelaamaan uudestaan läpi kakkososaa. Nyt harhailen Chapterissa 22, joten loppu häämöttää. En jaksa alkaa
laittaa spoilereita sinne tänne, oma vika, jos ei ole tähän päivään asti tätä loppuun pelannut. You have been warned.

Pelihän alkaa oikein maukkaasti. Hiippaillaan museossa, seikkaillaan Borneossa ja tehdään kaikkea muuta kivaa. Sitten lähdetään itään ja muutamaa hetkeä lukuun ottamatta aika kuluu hyvin räiskintäpainotteisesti. Tämä ei nyt vielä alkupuolella nouse suureksi ongelmaksi, mutta lievästi ikävä tulee UC3:n reilusti hallitumpaa ja ammattimaisempaa rytmitystä. Pelin rytmitys onkin melko yksitoikkoista, suurinpiirtein tyyliin; välipätkä -> seikkailua -> räiskintäkohtaus -> kiipeilyä -> suuri räiskintäkohtaus -> puzzle -> räiskintää jne.

Varsinkin pelin keskikohta on vähän sellaista "no ihan okei"-kamaa, ja tavallaan tuntuu, että kaikki paukut on säästelty junakohtaukseen. Kyseinen scene onkin varsin mehukas, muttei pärjää millään UC3:n vastaaville. Tämän jälkeen peli rauhoittuukin mukavasti ja seuraava suurempi räiskintäkohtaus onkin onneksi vasta reilun ajan päästä. Toki tässä valissä tutustutaan niihin ihaniin avatar/alkuasukasmiehiin, ja jatkuva kiipeily alkaa vähän tympiä. Tästä edespäin peli onkin sitten (ainakin) Chapterin 22 loppuun asti pelkkää räiskintää.

Joo, vastikään UC3:n pelanneena, tuntuu UC2 "vain" ihan kivalta peliltä. Räiskintä on aivan liian suuressa osassa, eikä pelin juoni häikäise, vaan on loppujen lopuksi yllättävänkin laiha ainakin siihen loppusuoran alkuun asti. Kyllä tämän mielellään läpi pelaa, muttei todellakaan säväytä kolmososan tapaan enää tänä päivänä. Jos UC3 oli 9/10, niin kakkososa ansaitsisi seiskamiinuksen. Nyt pitäisi enää pelata se ykkösosa läpi.

Pelin pääteema on muuten aikas hieno, tulee aina mukavat vibat sen kuuntelusta. :)

http://www.youtube.com/watch?v=nkPF5UiDi4g


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.02.2012 11:16
Two Worlds 2 on ollut nyt Xboxissa pyörimässä. Peliä ei mikään myyntimenestys ollut ja huomasin ettei sitä juuri enää saa edes mistään nettikaupoista. Gamestopissa sattui olemaan käytetty versio, joten oli pakko ostaa tämä aliarvostettu roolipeli. Pelin on tehnyt joku ukrainalainen pelistudio ja sai aikonaan arvosanoja 40-90 pisteen välillä. Eurooppalaiset arvostelijat antoi korkeampia ja amerikkalaiset matalampia arvosanoja. Itse antaisin keskiarvoa korkeamman (muutaman tunnin perusteella).

Peli on kyllä yllättävän hieno, varsinkin PC:llä. Ei tuo boxillakaan pahalta näytä, vaikka hieman teknisiä ongelmia onkin. Parasta pelissä on kuitenkin se, että konsoliversioistakin löytyy PC:ltä tuttu console-ruutu. Consolen kautta pystyy säätelemään esim. blurrin määrää, bloomia, fps counter, AA o/off jne. Saisi olla useammassakin pelissä console mukana. Kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen yllätys. Pelissä on myös erillinen moninpelikampanja, jota en varmaan koskaan kenenkään kaverin kanssa pääse pelaamaan.

Kuva PC-versiosta.
(http://h8.abload.de/img/twoworlds22010-11-112196y0.jpg)


(http://i228.photobucket.com/albums/ee154/scwasp/SCREEN_0025.jpg)

(http://imgur.com/LggHl.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 12.02.2012 11:22
Eikös nuo pari ole Boxi -versiosta, kun näkyy ihan näppäinsymbolit.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.02.2012 11:34
Eikös nuo pari ole Boxi -versiosta, kun näkyy ihan näppäinsymbolit.
Veikkaisin, että PC-versiossa vaihtuu tuo interface, jos pelaa boxin ohjaimella. Tosin ei tuo boxin versiokaan huonolta näytä. Tekstuurit ovat varsinkin aika tarkat konsolipeliksi. Tearingia on sen sijaan laittoman paljon. Paikoiten kuitenkin nätimpi kuin Skyrim.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 17.02.2012 21:50
Vihdoin läpäisin Duke Nukem Foreverin.

En tiedä pitäisikö minun itkeä vai nauraa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shiranui - 18.02.2012 11:58
Catherine tuli pelattua eilen läpi ensimmäistä kertaa. Tämä on taas niitä pelejä, joista en oikein keksi mitään pahaa sanottavaa. Mielestäni pelattavuus, juoni, grafiikka ja soundtrack vain yksinkertaisesti toimivat. Dubbauksenkin olivat saaneet ihan kohdilleen. Versus -modea tuli jo pelattua aikaisemmin eräässä turnauksessa, mutta päätin lykätä pelin ostamista Euro-julkaisuun kun oli sen verran paljon muuta pelattavaa.

Vaikka kuutioiden siirtely onkin helvetin koukuttavaa, niin päätin kuitenkin pelata helpoimmalla vaikeustasolla, koska olin kiinnostunut enemmän pelin juonesta. Helpoinkin vaikeustaso oli kuitenkin loppupuolella jo suhteellisen haastava. Juonen pituus (10 h) oli myös mielestäni juuri sopiva, varsinkin kun pelillä on niin paljon uudelleenpeluuarvoa. Yhdeksästä erilaisesta loppuratkaisusta näin vasta ensimmäisen, joka oli muuten harvinaisen tyydyttävä, niin kuin kunnon tarina-painotteisissa peleissä pitää ollakin.

Oma loppuratkaisu:
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Helposti tämän/viime vuoden parhaimpia pelejä. Ostakaa mieluumin nyt kuin myöhemmin alelaarista, jos ostatte. Tällaisia pelejä julkaistaan (länsimaissa) liian harvoin, jos ollenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 18.02.2012 12:02
Ostin Starfox 64 3DS:n, vaikka en koskaan tykännyt siitä pahemmin N64:llä. Johtui ehkä siitä, että sain pelin N64:n loppuvaiheilla, joten peli oli hiukan vanhentuneen oloinen ja näköinen siinä vaiheessa.

Pelin arvostus nousi kuitenkin nyt 500% ja alan ymmärtämään, miksi jotkut jatksavat hehkuttaa peliä niin paljon. Peli toimii 3DS:llä täysin sulavasti ja on huomattavasti nautittavampi kuin hidastettuna toimiva N64-versio. Peli on lyhyt kuin persereikä ja pelasin koko roskan yhdeltä istumalta eilen läpi. Vaihtoehtoisia reittijä on kuitenkin paljon ja pelin idea on saada mahdollisimman paljon pisteitä normaalien shmuppien tapaan, joten uudelleen läpipeluu arvo on korkea. Toimii erittäin hyvin vaikka junamatkoilla.

Ainoa ongelma on oikeastaan hinta. Jos en olisi löytänyt halvalla käytettynä, niin en olisi varmaan ikinä ostanut uutena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 18.02.2012 12:04
Ostin Starfox 64 3DS:n, vaikka en koskaan tykännyt siitä pahemmin N64:llä. Johtui ehkä siitä, että sain pelin N64:n loppuvaiheilla, joten peli oli hiukan vanhentuneen oloinen ja näköinen siinä vaiheessa.

Pelin arvostus nousi kuitenkin nyt 500% ja alan ymmärtämään, miksi jotkut jatksavat hehkuttaa peliä niin paljon. Peli toimii 3DS:llä täysin sulavasti ja on huomattavasti nautittavampi kuin hidastettuna toimiva N64-versio. Peli on lyhyt kuin persereikä ja pelasin koko roskan yhdeltä istumalta eilen läpi. Vaihtoehtoisia reittijä on kuitenkin paljon ja pelin idea on saada mahdollisimman paljon pisteitä normaalien shmuppien tapaan, joten uudelleen läpipeluu arvo on korkea. Toimii erittäin hyvin vaikka junamatkoilla.

Ainoa ongelma on oikeastaan hinta. Jos en olisi löytänyt halvalla käytettynä, niin en olisi varmaan ikinä ostanut uutena.
Starfox 64 3D. Ei helvetti mikä pelin nimi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Espa - 20.02.2012 12:19
League of Legendsissä tuli nenille niin että hävettää.

Neljän kaverin kanssa otettiin matsia tuntematonta joukkuetta vastaan ja alku meni jopa niin hyvin, että yksi vihollinen päätti raivostuneena quitata koko pelistä. No loppu olikin sitten semmosta pelleilyä meidän osalta, että onnistuttiin häviämään 5vs4 matsi. Mutta hauskaa oli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 21.02.2012 13:12
Huomasin yllätykseksi, että Wii-shoppiin oli jäänyt jostain 800 pistettä ylimääräiseksi, joten tuli ostettua Donkey Kong Country. Joskus ihan nulikkana tätä viimeksi pelasin, eli ei paljon mitään musitikuvia ole jäänyt mieleen, mutta ai perhana tämähän on suorastaan loistava. Tyttöystävän kanssa aloiteltiin kaksinpeluuta, hubaa puuhaa. Pitkästä aikaa todella hauskaa pelata jotain kahdestaan. Tänään lisää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 21.02.2012 15:52
Asensin Age Of Empires III:n. Addiktiivisuuden multihuipennus.

(http://t2.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSMHpYWl6Pg0D_DxuOtDCcJ31i9ZyxIVPrBwxBavmtbjhdjvXXZQtcFujh6)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.02.2012 16:57
Uuden SSX:n demoa testailin... framerate.  :/   Noh, alekorista parilla kympillä parin viikon päästä julkaisusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 26.02.2012 22:14
REmake tuli flunssaa potiessa pelattua läpi muutamassa päivässä, mahtava peli. En ole aiemmin pelannut vanhoja ressuja (1-3) ollenkaan, peli ei iästään huolimatta tuntunut yhtään vanhentuneelta. Tankkiohjauskaan ei aiheuttanut pahemmin harmaita hiuksia. Ensimmäiset peitunnit olivat suhteellisen kuumottavia kun kartano oli vielä täysin tuntematon ja jokaisessa uudessa huoneessa sai olla varuillaan. Loppupuolella pelin viehätys alkoi vähän hävitä ympäristöjen muuttuessa tylsemmiksi, mutta jokatapauksessa yksi parhaista Cuben peleistä, ehdottomasti.

Seuraavaksi sitten RE 0 työn alle. Harmi ettei RE 2:sta ole tehty uutta versiota.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.02.2012 23:11
REmake tuli flunssaa potiessa pelattua läpi muutamassa päivässä, mahtava peli. En ole aiemmin pelannut vanhoja ressuja (1-3) ollenkaan, peli ei iästään huolimatta tuntunut yhtään vanhentuneelta. Tankkiohjauskaan ei aiheuttanut pahemmin harmaita hiuksia. Ensimmäiset peitunnit olivat suhteellisen kuumottavia kun kartano oli vielä täysin tuntematon ja jokaisessa uudessa huoneessa sai olla varuillaan. Loppupuolella pelin viehätys alkoi vähän hävitä ympäristöjen muuttuessa tylsemmiksi, mutta jokatapauksessa yksi parhaista Cuben peleistä, ehdottomasti.

Seuraavaksi sitten RE 0 työn alle. Harmi ettei RE 2:sta ole tehty uutta versiota.

Jes! Remake on todella hyvä peli, mutta elä ihmeessä missaa kakkosta vaikkei siitä remakea olekaan. Cuben tai Dreamcastin kakkosessa on sentään selvästi korkea resoisemmat taustat kuin alkuperäisessä leiskarin versiossa, joten näyttävät edelleen oikein hyvältä.

Zero on mielestäni huonompi peli kuin re1-3 mutta hyvää tavaraa kuitenkin. Mitä antaisinkaan jos saisin vielä uuden  1080p ressan esinrenderöidyillä taustoilla ja rehellisellä tankkiohjauksella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 27.02.2012 18:01
Joo saa nähdä kumpi tulee pelattua ensin, 0 vai 2. Harmillisen kovissa hinnoissa tuo RE 2, mutta kyllä sitä pitää jossain muodossa päästä pelaamaan...


Ja RE 6 näyttäisi vievän sarjaa taas kyllä huonompaan suuntaan, 5 oli jo mielestäni askel väärään suuntaan vaikka co-op olikin mukava lisäys.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 01.03.2012 02:01
Banjo-Kazooien ostin live arcadesta ja sitä olen jyrstänyt nyt pari päivää. On kyllä ollut itelleni pieni pettymys. En ole siis koskaan ennen banjoja pelannut ja sen perusteella mitä olen niistä kuullut niin odotin kyllä enemmän. Kamera on huonoin mitä olen koskaan joutunut kestämään eikä ohjaus muutenkaan ole mitään täydellistä. Grafiikoissa ja musiikeissa peli häviää jokaiselle ykköspleikkarin Spyrolle ja Crashille. Ihan kohtalainen peli silti ja saa kyllä plussaa siitä, että kaiken roinan etsiminen ei ole mikään läpihuutojuttu. Eilenkin etsin yhtä palapelinpalaa melkein 40 minuuttia. :lol:

Sitten kun tämä on koluttu 100% niin pitää aloittaa Banjo-Tooie.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 01.03.2012 02:49
Saskan olis pitäny päästä kokemaan noi Banjot 90-luvun lopun / 2000-luvun aikakaudessa, niin ymmärtäisi niiden hienouden. Annan kyllä propsit jos ilman guiden guidea pääset tooien 100% läpi. Tähän siis kuuluu myös Raren BK discit ym >_>. Varoitan jo etukäteen että Gruntys Industry on jekku paikka ja sit kannattaa yhdessä maassa varoa ku tulee sorkkaa taivaalta.

Ja ressoihin oma sana: Ite nautin niin noista vanhoista ressoista, mutta tykkään suuresti myös uusista. RE 5 on tähän mennessä ollu saagan heikoin osa Darkside Chroniclesin ja muiden rail shoottereiden ohella, mutta sekin teki muutamia selkeitä parannuksia. Uroboros oli ideana täysin irrelevantti ja horror elementistä ei ollu enää tuhkiakaan jäljellä, mutta valikko politiikka ja co-op toi kaivattua lisäelementtiä. Myös pieni syventyminen re-maailmaan oli plussaa, mutta vanhat pelit on tehneet sen niin paljon paremmin. Tuntuu että monessa yhteydessä RE:n suhteen jengi on jakautunut kahteen koulukuntaan: uudet ja vanhat. pohjautuen täysin RE 4:n mukana tulleeseen uudistukseen. RE 4 on itelle vieläkin se the game of the year/decade/life mutta kyllä Remake, 2 ja nemesiskin on aivan yhtä lähellä sydäntä. Puhumattakaan Revelationista mikä on aivan uskomattoman taiteellinen peli. Ite oon kuullut että moni pitää Zeroa huonona, mutta ite tykkään siitäkin. Ei mielestäni kovinkaan paljoa kalpene esim: nemesikselle. Vastaavasti RE 2 ei korostu yhtään sen korkeammalle kuin Revelations, RE 4 ja RE Remake. Kaikki erilaisia ja tahollaan aivan mahtavia pelejä.

Ja ontopicia sen verran että omassa pelityksessä on at teh moment menossa: kaverin kanssa co-op rintamalla Revelationsin Raid Mode sekä GeoW 3. GeoW-saagasta sen verran, ettävarsin kelvollinen co-op non brainer peli kyseessä, mutta pelikokemuksellisesti en kyllä pahemmin lämpene. Tarinasta en oo kolmeen osaan kiinnostunut / päässyt sisälle piirun vertaa, etenemisessä ei tunnu olevan mitään logiikkaa. Hahmoilta tuntuu puuttuvan täysin persoonallisuus ja pelattavuutta syö suuresti sekva ympäristö ja yhteen nappiin ängetyt turhan monet toiminnot. Kyllä tän nautinto itellä pohjaa täysin co-opin olemassa oloon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 01.03.2012 09:27
Gears of War 3 tuli väännettyä läpi. Vaikka pelimekaniikat oli koettu jo ekan pulituntisen jälkeen muutama vuosi sitten Gears 1:ssä, tarjosi kolmas osa oikein viihdyttävän vuoristorata-ajelun. Juoni oli jälleen aivan yhdentekevää huttua, vaikka
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Kun onneksi Giant Bombcastissa varoittivat vaikeustasojen helppoudesta, valitsin suoraan Hardcoren. Tämäkin tosin osoittautui viimeistä taistelua lukuunottamatta aikamoiseksi läpijuoksuksi.

Seuraavaksi työn alle pari vuotta vanha Darksiders, joka on ekan parin tunnin jälkeen järkyttävän kovaa kamaa. Häpeilemätön Zeldojen ja God of Warien ristisiitos on hemmetin viimeistellyn oloinen paketti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 01.03.2012 10:21
Kun onneksi Giant Bombcastissa varoittivat vaikeustasojen helppoudesta

Insanella pelaaminen on taas aivan saatanan rasittavaa. Co-opina väännetään kaverin kanssa ja oman mausteen soppaan tuo se, että downeja ei sallita vaan peli päättyy siihen. Kyllä ne perustaistelut menee helpohkosti mutta muutamaa kohtaa sai vääntää oikein tosissaan. Checkpointien paska sijoittelu ärsyttää kun välillä jonkun pitkän taistelun aikana ei tule yhtään välitallennusta vaan koko paska pitää vetää yhteen putkeen. Joissain kohdissa taas tunnutaan jakelevan ihmeen avokätisesti checkpointeja. Unchartedit on kai opettanut vaativaksi. Niissä jaettiin checkpointeja todella tiuhaan tahtiin ja ainakin siihen ne sopivat. Peli jatkui melkein aina samasta kohdasta jos sattui kuolemaan. Gearsissa noi on muutenkin sijoiteltu ihan päin vittua. Jos ennen taistelua edeltää 30 sekunnin pakollinen hetki jonka aikana ei voi tehdä mitään, tyyliin hissiajelu, niin totta kai se pitää joka kerta käydä uudestaan läpi. Nuo nostattaa vitutuskäyrää entisestään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 03.03.2012 19:40
Burnout Paradisesta tuli saatua Burnout-lisenssi. Jotain 23-24 tuntia pelattua sitä eikä vieläkään näytä kyllästymisen merkkejä. Mitä enemmän pelaa Paradisea sitä hauskempaa siitä tuntuu tulevan. Loistava autopeli. Keräiltäviä kylttejä ja aitoja ei enää ole paljoa etsittävänä, mutta läpäisyprosentti on vasta jotain 55% kohdalla. Autojakin riittää vielä metsästettäväksi omaan talliin. Nettipeliä tulen tykittämään vielä tulevaisuudessakin kaverin kanssa.

Vähän himottaisi ostaa tuo Big Surf Island DLC, olisi kiva nähdä uudempiakin reittejä. Täytyy tutkia onko se hintansa väärti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.03.2012 22:22
Aloitin eilen alkuperäisen MGS:n peluun. Viime kerrasta on joitain vuosia aikaa ja olen oikeastaan nämä viime vuodet tyytynyt aina TTS:ään kun olen pistänyt Metal Gear -kierroksen käyntiin. Nyt kuitenkin kun ostin hyvään hintaan tuon, niin en voinut olla aloittamatta heti The Last Storyn perään MGS-maratonia.

Olihan se jo pelaamattakin selvää että eka MGS on maailman paras peli. Shadow Moses on pelialueena tunnelmallisin ikinä eikä peli ole vanhentunut näiden vuosien aikana muuta kuin ehkä graafisesti. Se ei tosin haittaa ainakaan minua - pikemminkin päinvastoin - olen sitä mieltä että karu grafiikka on tärkeä osa MGS:n tunnelmaa. Pidän myös codec-keskusteluja sarjan parhaimpina, jotenkin se tarinan kuljetus on vain toteutettu niiden osalta niin saumattomasti ettei voi muuta kuin ihmetellä niiden nerokkuutta. Lisäksi hahmojen vuorovaikutus tulee codecin kautta parhaiten esille, välillä sitä jopa löytää itsensä soittelemasta randomisti eri tyypeille kun haluaa vain oppia aina lisää hahmojen persoonasta ja taustoista vaikka kaikki sarjan osat onkin tullut pelattua kokonaan (poislukien parit spin-offit ja ne kaksi ekaa Metal Gear -peliä) ja wikit luettua läpi. Olin silti lähes unohtanut sen että Snake heittää ykkösessä aikamoista flirttiä about kaikkien naishahmojen kanssa. :lol:

Rex's Lair lähestyy ja huomenna aattelin mennä ykkösen läpi. Tiistaina aloitan varmaan MGS2:n heti perään. Tämä on tullut pelattua vain jotain kolmisen kertaa läpi ja täytyy kyllä sanoa että arvostukseni Sons of Libertyä kohtaan on aina noussut jokaisen pelikerran jälkeen. Joskus aikoinaan se oli inhokkini kaikista MGS-peleistä, mutta nyt vanhempana sitä on alkanut arvostamaan tyystin eri tavalla. Ehkä eniten pelissä kiehtoo juuri tuo ajankohtaisuus ja se että pääsee tarkkailemaan Snakea toisen hahmon silmin. Tankkeri on myös parasta MGS:ää heti ykkösen jälkeen vaikka taidan pitääkin enemmän Snake Eaterista kokonaisuutena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 07.03.2012 09:17
Mass Effect kolmosta olen nyt pelaillut tässä pari päivää, ehkä sarjan suoraviivaisin osa, mutta diggaan silti. Insanitykin on tällä kertaa haastava oikeista syistä, viholliset älyävät jopa taktikoida monissa tilanteissa ja peli ei tunnu enää pelkältä cover shootterilta. Autodialogin paljous kyllä vituttaa, mutta minkäs teet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 07.03.2012 09:29
Mass Effect 3:n demoa testaillut jonkin verran, ja ihan kivalta vaikutti. Jossain vaiheessa voisi varmasti kokeillakin, nyt vaan ei aika riitä millään kaikkeen.

L.A. Noiren aloitin tuossa joku aika sitten alusta. Peli jaksaa kuumottaa vieläkin aivan täysillä. Tällä kertaa tullut enempi tehtyä sivutehtäviä, ja tarkoitus olisikin ne kaikki vetää läpi. Jos pelin saisi nyt lähelle 100%, niin hyvä olisi. Mutta joo, tehtävät yrittänyt nyt vetää läpi paremmin kuin ekalla kerralla. Esim. joitakin todisteita jäi löytymättä eikä kuulustelutkaan nyt aina menneet niin viimeisen päälle. Toki juttuja muistaa ekalta pelikerralta, mutta ei tämä siltikään ihan yksinkertaista ole, alkupään juttuja ei millään voi muistaa ulkoa. Ja välin menee mönkään vieläkin.

Mutta kyllä tuo tarina vaan niin vetää puoleensa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 07.03.2012 09:59
Steam on ollut taas liekeissä, kävin vähän läpi tuota Humble Bundleista ja muista tarjouksista kertynyttä pelivalikoimaa. Cogsia käynnistäessä tuli aika shokkina, että koko peli on yhtä iso liukupuzzleja(yleensä pakollinen paha kaikissa peleissä, en ole ikinä ollut niissä hyvä). Jaksoin hetken, mutta vain hetken. Samoin kävi Crayon Physics Deluxelle. Ihan kivannäköinen, mutta mä en saanut tuosta pelattavuudesta mitään irti. Steel Storm sen sijaan oli ihan jees räiskyttelyä, ja kun en pitkään aikaan ole mitään shmuppi-tyyppistä pelannut, niin freshasi kyllä heti. Viihdyttänee. Pitäisi kyllä pelata oikeita kunnon shmuppejakin aina välillä. Lisäksi Trinen salaisuuksia ja achievementtejä olen metsästellyt kakkosen ostoa odotellessa.

Vähän isompana ostoksena sijoitin jo joku aika sitten From Dustiin. Jumalpeleissä on aina oma viehätyksensä, ja maastojen manipulointi toimii hienosti. Ikävä kyllä peli ei tue läppärini näytönohjainta, ja tuon integroidun kortin kanssa homma toimii vähän kehnosti. Näyttää hieman ankealta ja kaatuilee silloin tällöin, vaikka pyöriikin sitten suurimman osan ajasta ihan sulavasti. Näiden ongelmien takia pelaaminen on kuitenkin jäänyt. Sen sijaan Tales of Monkey Island maistuu loistavasti. Kakkosepisodissa vasta menossa, eli kikkailtavaa riittää hetkeksi, mutta todella hyvin näissä on saavutetti MI-sarjan henki ja huumori. Lisäksi peli näyttää hyvältä, ja varsinkin toiminnalliset kohtaukset(kuten kakkosepisodin miekkadueli) ovat pirun siistejä. Point&clickejä on vain pakko rakastaa. Todennäköisesti näiden jälkeen on pakko seikkailla ainakin alkuperäiset Monkey Islandit läpi(MI2:n uusintaversiota en ole vielä edes pelannut, eli ostoon lähtee), ja myös Grim Fandangoa olisi vähän ikävä. Ja tietysti Double Finen pelin valmistumista on seurattava tarkasti. Good times.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 11.03.2012 17:18
Super Mario 3D Land. Ihan kivasti toimi, hauskaa vaikkakin aika nähty. Mutta kertokaa miksi se oli niin järkyttävän helppo? Vaikutti lapsille ja lyhytpinnaisille tehdyltä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.03.2012 18:02
Super Mario 3D Land. Ihan kivasti toimi, hauskaa vaikkakin aika nähty. Mutta kertokaa miksi se oli niin järkyttävän helppo? Vaikutti lapsille ja lyhytpinnaisille tehdyltä.

Oliko vielä helpompi kuin NSMB? Sekin kun meni läpi sangen heittämällä, vaikka olikin toki kivaa pelattavaa silti. Selvästi sieltä ei uskalleta oikeasti haastavia pelejä juurikaan julkaista, kun koko perheen on saatava/voitava Nintendon pelejä pelata.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 11.03.2012 19:07
Super Mario 3D Land. Ihan kivasti toimi, hauskaa vaikkakin aika nähty. Mutta kertokaa miksi se oli niin järkyttävän helppo? Vaikutti lapsille ja lyhytpinnaisille tehdyltä.

Oliko vielä helpompi kuin NSMB? Sekin kun meni läpi sangen heittämällä, vaikka olikin toki kivaa pelattavaa silti. Selvästi sieltä ei uskalleta oikeasti haastavia pelejä juurikaan julkaista, kun koko perheen on saatava/voitava Nintendon pelejä pelata.
En tiedä kumpaa tarkoitat, Wii-versio oli nelinpelinä suorastaan infernaalinen mutta hauska. DS-versio oli helppo. Mutta tämä 3D menee niin pitkälle että kentät saa kerralla koluttua puhtaaksi, ja jos jostain syystä menee mokaamaan muutaman kerran ja delaa, niin peli antaa erikoisitemin joka tekee kuolemattomaksi. :/


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.03.2012 19:36
Super Mario 3D Land. Ihan kivasti toimi, hauskaa vaikkakin aika nähty. Mutta kertokaa miksi se oli niin järkyttävän helppo? Vaikutti lapsille ja lyhytpinnaisille tehdyltä.

Oliko vielä helpompi kuin NSMB? Sekin kun meni läpi sangen heittämällä, vaikka olikin toki kivaa pelattavaa silti. Selvästi sieltä ei uskalleta oikeasti haastavia pelejä juurikaan julkaista, kun koko perheen on saatava/voitava Nintendon pelejä pelata.
En tiedä kumpaa tarkoitat, Wii-versio oli nelinpelinä suorastaan infernaalinen mutta hauska. DS-versio oli helppo. Mutta tämä 3D menee niin pitkälle että kentät saa kerralla koluttua puhtaaksi, ja jos jostain syystä menee mokaamaan muutaman kerran ja delaa, niin peli antaa erikoisitemin joka tekee kuolemattomaksi. :/

Joo, DS-versiota tosiaan meinasin. Ja noista armonpaloista taisinkin PA:sta lukea. Varma pahan mielen tuoja. Miksei moista ominaisuutta ole voinut laittaa vapaavalintaiseksi asetukseksi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.03.2012 19:37
Super Mario 3D Land. Ihan kivasti toimi, hauskaa vaikkakin aika nähty. Mutta kertokaa miksi se oli niin järkyttävän helppo? Vaikutti lapsille ja lyhytpinnaisille tehdyltä.

Oliko vielä helpompi kuin NSMB? Sekin kun meni läpi sangen heittämällä, vaikka olikin toki kivaa pelattavaa silti. Selvästi sieltä ei uskalleta oikeasti haastavia pelejä juurikaan julkaista, kun koko perheen on saatava/voitava Nintendon pelejä pelata.
En tiedä kumpaa tarkoitat, Wii-versio oli nelinpelinä suorastaan infernaalinen mutta hauska. DS-versio oli helppo. Mutta tämä 3D menee niin pitkälle että kentät saa kerralla koluttua puhtaaksi, ja jos jostain syystä menee mokaamaan muutaman kerran ja delaa, niin peli antaa erikoisitemin joka tekee kuolemattomaksi. :/

Joo, DS-versiota tosiaan meinasin. Ja noista armonpaloista taisinkin PA:sta lukea. Varma pahan mielen tuoja. Miksei moista ominaisuutta ole voinut laittaa vapaavalintaiseksi asetukseksi?
Ei sitä esinettä ole pakko ottaa/käyttää.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 11.03.2012 19:41
Juuri meinasin kirjoittaa samaa mitä miggekin.

Itse tykkäsin kovasti 3D Landista, vaikkei se mitenkään älyttömän haastava ollutkaan. Suurin osa kentistä oli täynnä kaikkea nokkelaa ja hauskaa, että ihan niiden läpikoluaminen oli ihan tarpeeksi hauskaa!



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 11.03.2012 20:13
Itse pelailin tuon 3D Landin läpi (kaikki viisi tähteä alkuvalikkoon  ;) ) hiihtolomalla tyttökaverin 3DS:llä ja pidin kyllä kovasti. Onhan haaste melko matala ainakin ekalla kierroksella, toisaalta Marion ohjastaminen itsessään on yhtä hauskaa kuin aina ennenkin ja kentät ovat täynnä nokkelia jekkuja. Ja uskallan väittää, että ilman pesukarhupukua monet loppupään kentät muuttuvat jo melko infernaalisiksi, varsinkin viimeinen kenttä kummittelee edelleen mielessäni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 11.03.2012 20:14
MGS2 tosiaan meni läpi lauantain pikkutunneilla. Hyvä peli edelleen vaikka meinasin tuskastua kun otin projektiksi katsoa ne kaikki Rosemaryn codec-keskustelut. Aivan jäätävää paskaa edelleen. Lisäksi mietin varmaan ensimmäistä kertaa, että onko siinä kohtaa

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Eilen olikin sitten taas MGS3:n vuoro ja tuntuu jälleen tosi hyvältä peliltä. Toiseksi paras MGS minusta, eikä se valikossa kikkailukaan haittaa yhtään kun sehän on oikeastaan varsin kätevää ja selkeäksi tehty systeemi. Nyt soittelenkin sitten Para-Medicille jokaisen pyydystämäni eläimen jälkeen ja ihan kivaa nippelitietoa olen aina saanut, joskus jopa kunnon naurut. Tänäänkin hajotti pahasti kun laitoin Snaken syömään The Endin papukaijan. Pahaa oli. :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 11.03.2012 20:20
Leikkelypöydällä on tosiaan käynyt, kuten arvelitkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 11.03.2012 20:24
Harmi. :( Ehkä jonain päivänä näemme vielä mitä siinä välissä oli. Tai sitten ei.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.03.2012 22:19
Ei sitä esinettä ole pakko ottaa/käyttää.

Heh, myönnettäköön ettei tämä näin pelaamattomana tullut edes mieleen, kun lähinnä huonoa palautetta tuosta on kuulunut. Ja siltikin väittäisin, että noinkin erikoinen jelppi ois kiva saada pois päältä. Mutta hyvä jos sen pystyy edes halutessaan väistämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.03.2012 22:51
Ei sitä esinettä ole pakko ottaa/käyttää.

Heh, myönnettäköön ettei tämä näin pelaamattomana tullut edes mieleen, kun lähinnä huonoa palautetta tuosta on kuulunut. Ja siltikin väittäisin, että noinkin erikoinen jelppi ois kiva saada pois päältä. Mutta hyvä jos sen pystyy edes halutessaan väistämään.
Sen verran pelissä kuitenkin on haastetta että kaikille noita P-palikoita tulee vastaan. Koska tiesin mistä oli kyse, ei tullut tarvetta edes kokeilla mitä tapahtuu. Nintendohan on varmaan viimeiset kymmenen vuotta tehnyt Mario -peleistä peruspelin suhteen helppoja. Lisähaastetta on kuitenkin aina ollut tarjolla; esimerkiksi Super Mario Land 3D tarjoaa lisähaasteita...
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.03.2012 09:34
Minusta Mario Land 3D on yksi vaikempia Mario-pelejä kun otetaan huomioon nuo 8 erikoismaailmaa. Joitakin kenttiä sai oikeasti yrittää muutamaan otteeseen jos niitä koitti ilman lisävarusteita pelata ja kerätä kaikki kaikki kolikot.

Mario-pelit ovat aina olleet helppoja (lost levelsiä lukuunottamatta) ja uusimmissa lisäelämillä ei enää ole edes mitään merkitystä. Saisivat tehdä niin että sen hetkinen maailma alkaa aina alusta jos elämät loppuu. Nythän on aivan sama miten paljon kuolee, kun aina saa jatkaa samasta kentästä.



Ja mitä tulee itse aiheeseen, niin aloitin ensimmäisen kerran elämässä Baldur's gate 2:n läpipeluun. Tunnelmat ovat vähän samanlaiset kuin Morrowindin kanssa aikoinaan. Mistään ei meinaa aluksi tajuta mitään, mutta hiljalleen pelin monipuolisuus alkaa avautua. Graafisesti peli ei ole ollenkaan pahannäköinen, vaikka niin luulinkin. Olen vasta aivan alkuvaiheilla pelissä, mutta jo nyt itkettää millaiseksi yliyksinkertaistetuksi paskaksi nykyropet ovat menossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 12.03.2012 09:49
Ei Mario-pelit ole olleet aina helppoja. Nykyään pelattuna SMB1, SMB2, SMB3 ja World tuottavat reilusti enemmän päänvaivaa kuin NSMB tai 3D Land. Ihan reilusti!

Esim. SMB3:ssa erityisesti viimeiset kentät ovat helvetin kiperiä, mutta kuolemia tulee reilusti jo aiemmissa maailmoissa. SMB1:ssäkin joku kasimaailma kyllä tylyttää, jos ei pelaamiseen keskity kunnolla. Ja se on sentään peli, jonka kaikki ovat pelanneet miljoona kertaa läpi.

3D Land on todella hyvä ja taianomainen Mario-peli, minun kirjoissani selvästi parempi kuin NSMB-sarjan kumpikaan tuotos, jotka olivat toki myös hyviä. Minua vaan kiusaa vähän se, että peruspelissä kuolin oikeasti varmaan yhteensä kaksi kertaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.03.2012 10:27
Joo, no voi olla että minun mielipide asiasta on vääristynyt ajan kanssa, kun on niitä on tullut pelattua muutamia satoja kertoja läpi aikoinaan. Vähän aikaa sitten pelasin Mario 3:n läpi oikaisematta yhtään kenttää ja jotenkin peli tuntui huomattavasti helpommalta kuin muistelin. Muistelen esim. word 8:n nopeasti lentävän ilmalaivakentän tai word 7:n linnojen olleen vaikeita aikoinaan, mutta ne olivatkin ihan lyhyitä ja helppoja. Ehkä ne ovat vain niin selkäytimessä että vaikeustason rehellinen arvio on hämärtynyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 12.03.2012 11:20
Vanhat 2D -Mariot tietenkin niitä haastavimpia peruspeliltään, mutta kuten jo todettua, tekee Nintendo nykyään pelit sen verran helpoiksi, että kuka vaan pääsee peruspelin läpi. Konkarit sitten saavat haasteita muualta pelistä.

Yksi mikä nykymarioihin pitäisi korjata on tuo lisäelämäsysteemi. Ainakin NSMB:ien ja Land 3D:n kohdalla elämiä tulee toistasataa ja ne eivät lopu koskaan. Tuntuu hieman jäänteeltä ns HC-Marioiden ajalta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 12.03.2012 12:29
Kyllä kun vanhan Mario pelin antaa noobille, niin huomaa, että sitä vaikeustasoa on rutkasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 12.03.2012 16:58
Tuli vedettyä Rochard läpi. Aika keskinkertasta settiä se loppujen lopuksi oli. Laatikoiden liikuttelu ja ampuminen oli kyllä oikeasti todella hauskaa, mutta kenttäsuunnittelu oli vähän itseään toistava, eikä puzzletkaan olleet haastavia, vaikka oli siellä pari hankalaakin aivopähkinää. Olisin kaivannut reilusti enemmän puzzleja ja fysiikoilla leikkimistä. Pelin loppupuolella saa haltuunsa G-lifterin, jolla voi kantaa myös vihollisia oli hauskinta pelissä, jotenkin niin tyydyttävää tappaa vihollinen toisella vihollisella.

Ei Rochard kuitenkaan hintalaatusuhteeltaan ole mikään huono peli, kyllä sen kerran ainakin läpi vetää ja varmaan tulee palattua joskus leikkimään niillä laatikoilla. John St. Johnista plussat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.03.2012 20:53
Ostin ja pelasin Journeyn.

Tämän sukupolven hienoin pelikokemus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 14.03.2012 22:20
Ostin ja pelasin Journeyn.

Tämän sukupolven hienoin pelikokemus.

I knew it. Perjantaina on pitkä pätkä vapaata, silloin uppoudun tuohon itse.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 14.03.2012 22:23
Minä kans!

Kiva matka oli (höhhöhhöö), maisemat olivat varsinkin muutamassa kohdissa hirmu nätin näköisiä! Ja tälläiselle joka ei ole pelannut Dark Soulsia tai Demon's Soulia, oli Journeyn moninpeli varsin hieno kokemus.

Kovasti jaksoituksessa ja muussakin oli samaa Flowerin kanssa, joka ehkä hieman esti saamasta jotain oikein kunnon "ahaa!"-elämystä Journeysta.

Ihanaa että thatgamecompany on olemassa!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Shiranui - 14.03.2012 22:47
Ostin ja pelasin Journeyn.

Tämän sukupolven hienoin pelikokemus.

Todellakin. Tällaisia viboja ei olekaan tullut sitten Shadow of the Colossuksen. Noin vartti tuli aluksi pyörittyä yksinään, kunnes kohtasin jonkun jonka kanssa matkasin pelin loppuun asti. Ja yhdeltä istumalta tuli läpäistyä, yhteensä matkaan kului noin 90 minuuttia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Faiska - 14.03.2012 23:03
Hyvä fiilistelykokemus kyllä, eikä mitään turhaa pelaajan neuvomista/kädestä pitämistä. Tällaisia enemmän.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.03.2012 08:11
ME3:n multiplayeria on tullut pelailtua jonkin verran. Ihan kivaa horde-mättöä, mutta taas pitää ihmetellä miksi pitää olla niin paskasti toteutettua paskaa. Vaihtoehtoina on vain Quick Match, Create Match tai Private Match. Itse en halua pelailla juurkaan muiden kuin Eurooppalaisten kanssa verkkoviiveen takia. Miksi ihmeessä kehittäjät eivät älyä tätä? Ei mitään filttereitä tai latency-ilmoitusta. Liity ja warppaile jonkun jenkin 56 modeemilla hostatun pelissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.03.2012 13:45
Codia on tullut pelattua aika paljon viime aikoina kavereiden kanssa, kun ei ole ollut muutakaan moninpeliä. IW on kyllä varmaan nykyään suurin läppä mitä olemassa on. Hyvä update tuli taas toissapäivänä. "Improved matchmaking and lag-fixes" -päivitys hajotti koko matchmakingin. Haku jumittaa pelkästään lähialueiden pelaajiin ja jos ne muutamat tyypit eivät satu olemaan pelaamassa, niin pelaamaan ei pääse ollenkaan koska pelaajia ei löydy. Lisäksi spawnit ovat entistäkin paskempia. Ne alkavat olla niin paskat etten tiedä miten se on edes mahdollista.  :lol: Koko vihollisjoukko saatta spawnata suoraan eteesi josta ne voi ampua kuolleeksi tai vastaavasti ne spawnaavat kirjaimellisesti selkääsi.

Hyvä esimerkki: http://www.youtube.com/watch?v=PLS_lC00Y38 (http://www.youtube.com/watch?v=PLS_lC00Y38)

Sääliksi käy niitä jotka pelaavat peliä yksinään, koska käytännössä peliä ei voi edes pelata jos ei satu olemaan vähintään neljän hengen porukka koko ajan ympärillä spawnien takia. Hyvä IW ja hyvä Activision!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.03.2012 22:55
Ostin ja pelasin Journeyn.

Tämän sukupolven hienoin pelikokemus.

Todellakin. Tällaisia viboja ei olekaan tullut sitten Shadow of the Colossuksen. Noin vartti tuli aluksi pyörittyä yksinään, kunnes kohtasin jonkun jonka kanssa matkasin pelin loppuun asti. Ja yhdeltä istumalta tuli läpäistyä, yhteensä matkaan kului noin 90 minuuttia.

Torstai-iltana pimeässä kämpässä pelasin itsekin viimein Journeyn lävitse. Aivan uskomattoman hieno peli, joka toimii niin monella tasolla että vieläkin kummastuttaa. Parhauden kyyneleet eivät olleet kaukana. Tälle reissulle tullaan vielä palaamaan.

Myös Sly 1 napsahti aika totutusti läpi, ja nyt ois sitten eka Platinum Trophy plakkarissa. Jeejee. Helppoudestaan huolimatta peli on kuitenkin oikein sujuvaa loikintaa, ja nostalgia auttaa toki kans viihtymään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.03.2012 13:48
Khää, pitäisiköhän sitä sitten itsekin se Journey hankkia? En välttämättä ole vähän saavutuspohjaisempana pelaajana Journeyn yleisöä, mikäli se on aivan silkkaa fiilistelyä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 18.03.2012 14:42
Voi siinä trophyja keräillä (http://inky.me/lab/trollface/trollface.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.03.2012 15:30
Huonoja kokemuksia Dear Estheristä. (Toisaalta vastaavalla idealla pyörivä Stanley's Parable oli taas vähän paremmin toteutettu.)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 18.03.2012 16:59
Tilaan kerran kymmenessä vuodessa Collector's version jostain pelistä, joten nyt lienee sen aika.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: SuoBBis - 18.03.2012 19:34
Tilaan kerran kymmenessä vuodessa Collector's version jostain pelistä, joten nyt lienee sen aika.

Diablo 3? On meinaan peli, jota yli 10 vuotta pelaajat ovat odottaneet..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 19.03.2012 09:37
Journey'ta täälläkin pelattiin. Todellakin uskomaton kokemus, ihastuin varsinkin pelin soundtrackiin.
Visuaalinen ilme pääsee todellisiin oikeuksiinsa vasta myöhemmin pelissä, vaikka jo alussa autio hiekkadyyni ja horisontissa möllöttävä vuori saavatkin aikaan kylmiä väreitä.
Menee helposti sinne top 10 lempipeliä ikinä -listaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 22.03.2012 02:31
Journey.


Tämä jos mikä todistaa, että pelitkin voivat olla upeaa taidetta. Piti vain kokeilla tätä mutta Journeyhan imaisi voimakkaasti mukaan ja koko elämys tuli nautittua yhteen putkeen. Muutamassa kohdassa huomasin hymyileväni leveästi upeita maisemia katsellessa. Hieno matka oli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 24.03.2012 15:09
Pakko liittyä Journey-hehkutukseen hieman itsekin toteamalla, että thatgamecompany onnistui kyllä oivallisesti rakentamaan pelaamisen ja tunnepitoisen elämyksen yhteen. Mukana olleet pelielementit olivat selkeitä eikä niitä ainakaan ulkoisesti päädytty juuri karsimaan, vaikka vahva tunnepuoli haluttiinkin tuoda esiin. Juuri missään vaiheessa peli ei riuhdo pelaajaa eteenpäin kädestä, vaan oikeasti kannustaa tutkimaan outoja rakennelmia ja niiden sisälläänpitämiä pieniä salaisuuksia, joiden löytäminen vaatii välillä jopa pientä tasoloikintaa. Hämmentävästi myös pelattavuuteen ollaan saatu kivasti vaihtelua eri kentissä, vaikka pohjimmiltaan liikkuminen hoituukin lähinnä kävellen ja liitäen.

Suurin yllätys minulle oli kuitenkin tämä moninpelipuoli. En koskaan ole ollut mikään erityinen nettipelien ystävä ja erityisesti kun Journey heittää kerrallaan yhden täysin tuntemattoman henkilön kanssa seikkailemaan, olin vähän penseä ideasta. Kun kuitenkin jo ekalla pelikerralla viheltelin ja auttelin erästä heppua esimerkiksi huivinpalasten kanssa, oli kokemus ihan perhanan hauska ja hämmentävällä tavalla palkitseva. Kommunikaation yksinkertaisuus pakotti myös hymyn tulemaan huulille useaan otteeseen. Paras onlinemoninpelikokemukseni kenties ikinä.

Upea peliä, vaikken erään loppupään alueen suurin fani olekaan. Sitäkin kohtaa syntynyt penseys johtunee tosin ekalla pelikerralla kohdatusta mahdollisesti bugista, joten enköhän opi tässä vielä tätäkin puoliskoa pelissä arvostamaan :)

Kaikki vain ihmeessä matkalle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.03.2012 15:19
Olenko ainoa joka vain karttaa peliä tämän kaiken hehkutuksen takia?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.03.2012 15:37
Olenko ainoa joka vain karttaa peliä tämän kaiken hehkutuksen takia?

Uskoisin näin. Ja kysyisin myös, että miksi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.03.2012 15:44
No, kaikkiahan tuollaisia taiteellisia pelejä hehkutetaan, vakka niissä ei ole peliä nimeksikään. Pelit toimivat juuri ja juuri sen lyhyen kestonsa ajan grafiikan tai jonkun jipon takia. Ostin itse eilen pelin mutta en ole vielä ehtinyt testaamaan. Toivottavasti ei ole taas joku uusi Flower, joka oli kyllä melkoinen pökäle pelillisesti.

Hyvähän se silti on että tuollaisia erilaisia viritelmiäkin tulee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.03.2012 15:46
Olenko ainoa joka vain karttaa peliä tämän kaiken hehkutuksen takia?

Uskoisin näin. Ja kysyisin myös, että miksi?
Kai se on joku luonneenpiirre. En sitä tunnetta osaa tarkemmin selittää, mutta yleensä juuri nämä "elämys"-pelit ovat saaneet näitä reaktioita aikaan. Icot, Shadow of the Colossus ym. hehkutukset ovat menneet samaan kastiin. Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli kokeilla tai edes nähdä peliä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.03.2012 15:56
Olenko ainoa joka vain karttaa peliä tämän kaiken hehkutuksen takia?

Uskoisin näin. Ja kysyisin myös, että miksi?
Kai se on joku luonneenpiirre. En sitä tunnetta osaa tarkemmin selittää, mutta yleensä juuri nämä "elämys"-pelit ovat saaneet näitä reaktioita aikaan. Icot, Shadow of the Colossus ym. hehkutukset ovat menneet samaan kastiin. Sen jälkeen ei ole tehnyt mieli kokeilla tai edes nähdä peliä.

Kai tuon tavallaan ymmärtää, kyllä liiallinen hehkuttaminen vie mullakin joskus asioista maun. Ja on toki ihan okei, jos "fiilispohjaiset" pelit eivät irrota ikinä mitään fiiliksiä. Ei kaikesta tarvitse tykätä. Suosittelisin kutenkin, eritoten ottaen huomioon Journeyn kompaktiuden, omintakeisen nettipelielementin sekä visuaalisen näyttävyyden, polttamaan sen reilun kympin ja tsekkaamaan mistä kohu on peräisin.

Jos ei muuta, niin ainakin voi hyvällä omalla tunnolla tuomita tekeleen paskaksi, kun tietää mistä puhuu. :b


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 24.03.2012 20:13
On Journey kaikilta osin parempi kuin Flower. Silti jos ei Flowerista tykännyt edes fiilispohjalta, ei Journeykaan vältsisti iske.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 24.03.2012 20:53
Mä en tykännyt Flowerista juuri yhtään. Sitä jaksoi sen 5 minuuttia. Journeyn voisi läpäistä toistekin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 29.03.2012 00:11
MGS:t jälleen plakkarissa ja uusiksi taas kesällä.

Nyt nelosen kolmannen kerran pelanneena täytyy kyllä sanoa että se on varmaan vähiten kivoin osa sarjasta (jos Portable Opsia ei lasketa). Miksi niin vähän codec-keskusteluja? Onhan pelissä edelleen ihan siistejä kohtauksia (en tosin hyväksy koskaan Johnnyn ja Merylin touhuja), mutta silti kahden ekan MGS:n codec-keskustelut tekevät maailmasta paljon elävämmän vaikka ruudulla onkin vain musta tausta jossa pölöttää kaksi vihreää naamaa.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Onhan pelissä vaikka kuinka paljon sisältöä, mutta codecin käyttö jää silti harmillisen vähäiseksi. En myöskään pidä hirveästi siitä, että joka actissa on täysin eri alue. Tavallaan se toimii, mutta on silti niin kaukana siitä mihin on tottunut muissa osissa. :(


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.04.2012 20:57
Ostin iPadille Real Racing 2:n. Tämän piti olla kosketusnäyttöjen GT/Forza eikä se titteli noin tunnin testailun jälkeen kovin kaukaa haettu ole.

Ensinnäkin, peli pyörii nyt uudella iPadilla julmetulla 2048x1536 resoluutiolla. Siihen päälle läiskäistiin vielä 4x reunojenpehmennys. Lopputulos? Peli hätyyttelee kauneudellaan enemmänkin nykykonsolien ajopelejä kuin muita saman genren nimikkeitä iOS:llä.

Real Racing 2 on myös ensimmäinen minun pelaamani ajopeli, jossa kallisteluohjaus ei häiritse, vaan siitä on saatu juuri oikean tuntuinen. Ajoavut pois ja kaahaaminen tuntuu yllättävän palkitsevalta.

iOS:n ajopelit ovat kulkeneet pitkän tien. 5,49 eurolla saa tälläisen pelin, joka sisältää mittavan uramoodin, valokuvaustilan, 16 pelaajan online-pelin, uusintojen lataamisen Youtubeen ja paljon muuta.


Kirsikkana kakun päällä: pakkaamattomia ruutukaappauksia.

http://dl.dropbox.com/u/3262117/rr1.PNG
http://dl.dropbox.com/u/3262117/rr2.PNG
http://dl.dropbox.com/u/3262117/rr3.PNG
http://dl.dropbox.com/u/3262117/rr4.PNG
http://dl.dropbox.com/u/3262117/rr5.PNG


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 03.04.2012 20:59
Sunhan piti lopettaa ajopelien pelaaminen?  ;)


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.04.2012 21:02
Sunhan piti lopettaa ajopelien pelaaminen?  ;)

Mä olen lopettanut vakavamielisen ajopelien pelaamisen. Ei nää iOS:n ajopelit ole kuin satunnaista viihdettä.

Wanhoina racing-hurmos aikoinani saatoin kuluttaa viisi tuntia päivästäni kun etsin sopivia säätöjä illan verkko F1-kisaan. Sellainen on tältä erää ohi ja siitä on aika suuri kuilu kun tappaa tablet-kaahailulla 15 minuuttia junassa.   :)


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 03.04.2012 21:49
Sunhan piti lopettaa ajopelien pelaaminen?  ;)
Mä olen lopettanut vakavamielisen ajopelien pelaamisen. Ei nää iOS:n ajopelit ole kuin satunnaista viihdettä.

Wanhoina racing-hurmos aikoinani saatoin kuluttaa viisi tuntia päivästäni kun etsin sopivia säätöjä illan verkko F1-kisaan. Sellainen on tältä erää ohi ja siitä on aika suuri kuilu kun tappaa tablet-kaahailulla 15 minuuttia junassa.   :)
Eikös tämä silti ole vähän kuin sanoisi että "Ei, mä poltan vaan kännissä" ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.04.2012 21:59
Noh, ehkä tuo onkin aika hyvä vertaus  :lol:

En mä silloin ajatellut, etten IKINÄ enää koskisi missään muodossa ajopeleihin. Uupumus niitä kohtaan on yhä niin todellista kuin viime syksynä. Ehkä mun olisi pitänyt salata tää Real Racing 2 niin pitkään kuin mahdollista, ettei "käyttääks se Epi taas?" puheet olisi täyttäneet palstoja!  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 05.04.2012 10:34
http://www.youtube.com/watch?v=c42pEVwYM34

GOTY.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 05.04.2012 21:47
Empire today... heh... söpöä.

Mitä helvettiä juuri katsoin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 07.04.2012 10:36
Parasta on kun Awesome, Great jne. välähdykset, räjähdykset tulee juuri haarojen kohdalla. Tuo ihan eri fiiliksen menoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 07.04.2012 12:39
Parasta on kun Awesome, Great jne. välähdykset, räjähdykset tulee juuri haarojen kohdalla. Tuo ihan eri fiiliksen menoon.

Liike lähtee lantiosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 09.04.2012 17:24
Pelasin moninpelinä Rayman Originsia muutama päivä sitten aika pitkälle ja ihastuin peliin ikihyviksi. Pitää hommata peli myös itselle kun on ehkä parasta Raymania koskaan, mitä en olisi uskonut Ubisoftista. Jopa vesikentät joista en hirveästi välitä, on tehty tosi hyviksi pelissä. Mitä taas tulee yksinpeleihin, niin pistin Tales of Vesperian viimein tulille Boksilla. Kohta 15 tuntia puntarissa ja hirveät Symphonia-vibat käynnissä. Olin jo unohtanut miten hieno JRPG-pelisarja tämäkin on, taistelusysteemi on yksinkertaisesti vain niin nerokas.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.04.2012 10:12
(http://i105.photobucket.com/albums/m224/MasterTK/rohkaisut.jpg)


Normipäivä Xbox Livessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.04.2012 12:59
The Witcher: Enchanted Edition.
Hyvä peli. Pelailen jo toista tuntia.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.04.2012 13:16
The Witcher: Enchanted Edition.
Hyvä peli. Pelailen jo toista tuntia.


Mistä olet jo nyt saanut? Himottais vähän päästä jo pelaamaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.04.2012 13:52
Niin siis ihan ekaa osaa pelailen. PC:llä. Kakkosta odotellessa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 11.04.2012 14:09
Hitto löytyy muuten itseltäkin tuo Steamin syövereistä. Tainnu olla yli vuoden mutta ei ole tullu asennettua...todellinen tosi pelaaja siis...  :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 11.04.2012 14:13
Kakkosen enhanced editionin pitäisi tulla GOGiin tuossa ensi viikolla. Veikkaan, että päivittyy muihinkin versioihin niihin aikoihin, jos vaan omistaa The Witcher 2:n PC:llä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 11.04.2012 19:55
Voisikin imaista tuon ykösen enhancedin Steamista itsekin. Aikaa vain ei ole nimeksikään pelailuun.  :/


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.04.2012 14:38
Itsekin tuossa ostin Macille, kun olivat sen nyt julkaisseet. 8 euron hintalappu oli ihan kiva. Pitänee sitten vetäistä tuo läpi ennenkuin aloittaa kakkosen pelaamisen. Saas nähdä miten pyörii 2010 iMacilla  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 12.04.2012 14:57
Onko kukaan pelannut Silent Hill HD Collectionia? Itsellä juuri menee koneessa ja on hyvin ristiriitainen tapaus.

SH2 ja SH3 ovat edellisen sukupolven ehdotonta eliittiä. Ihan järjettömän hyviä pelejä. Mutta pelit on käännetty ihan luvattoman paskasti uusille konsoleille. Ruudunpäivitys hidastelee jatkuvasti, grafiikka nykii ja bugailee.

Mutta silti pelit ovat vain niin helvetin hyviä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 12.04.2012 23:37
Cities in Motion. En niin millään tavalla ymmärrä miksi se on hauskaa lyödä bussireittejä irvikuvaan Helsingistä mutta kymmenisen tuntia jotenkin vaan hupeni parissa päivässä. Äkkiä takasin Minecraftiin ja Team Fortressiin ennen kuin tulee himo pelata Sim Cityä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 13.04.2012 05:43
Darksiders tuli läpäistyä ja pelikello näytti muistaakseni jotain hieman alle 20h luokkaa (vaikka raptr väittääkin että tuli pelattua 26h). Aivan loistava peli kyseessä ja mielestäni yksi genin unohdetuista helmista. Koko pelissä oli vain yksi hieman huono/tylsä dungeon, mutta muu oli aivan timanttia. Saanee nykyään halvalla gamestopeista ja verkkokaupoista, joten kannattaa ehdottomasti hommata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 13.04.2012 13:38
Legend of Grimrock (kiitti rocky vinkistä) tuli ostettua ja pelattua pari tuntia viimeyönä. Loistavalta vaikuttaa ainakin tähän saakka. Vaikka peli on genrensä takia mekaaninen pelattavuudeltaan, on kaikki tehty silti kovin sulavaksi ja helpoksi.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.04.2012 14:13
Itsekin pelailin noin tunnin eilen. Vaikuttaa kyllä mahtavalta. Suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ovat pelanneet aikoinaan Eye of the Beholderia, Lands of Lorea ym.

Peli on tosiaan 4-henkisen tiimin tekemä, joten siihen nähden aika hienoa jälkeä ovat saaneet aikaseksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.04.2012 14:56
(http://www.abload.de/img/sniperh9aq4.gif)

Testasin Sniper Elite V2:n demoa. Kyseessähän on jatko-osa vuoden 2005 Sniper Elite pelille, joka on jonkinmoinen kulttiklassikko. Ideana pelissä on käytännössä se, että pelaaja on tarkka-ampuja Berliinissä WW2:n aikaan ja sitten ammuskellaan sakemanneja tms. Tässä ja alkuperäisessä hienoa on se, että vaikeusasteen valinnalla voi hyvin pitkälti vaikuttaa pelikokemukseensa. Helpoimmilla asetuksilla peli avustaa aika paljon ampumisessa, mutta vaikeimmalla vaikeusasteella luodin lentorata on realistinen, tuuli pitää ottaa huomioon eikä apuja ole. Eli jos haluaa sitä vähän realistisempaa toimintaa, niin täältä pitäisi löytyä.

Lisäksi tästä jatko-osasta löytyy vähän viimeisimmän Mortal Kombatin hengessä X-Ray -kill cam. Eli sen lisäksi että hyvän laukausen jälkeen luodin voi nähdä lentävän kohti kohdetta, pääsee hyvällä tuurilla vielä näkemään mitä vahinkoa se tekee sisukaluille, jolloin meno on aika brutaalia pahimmillaan. Itse kuulin tästä pelistä vasta jokunen viikko sitten ja julkaisu on ensi kuussa. Demon perusteella vaikuttaa ihan hauskalta ja kai tuon voisi alennushinnalla napata itselleen, jos arvostelut on vähänkään positiivisia. Hyviä sniputuspelejä kun ei liiemmin ole, ainakaan konsoleille.


http://www.youtube.com/watch?v=_wX2QRdPx8Y

http://www.youtube.com/watch?v=xnEu1d98UiI

http://www.youtube.com/watch?v=BkSjxud5Za0


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 13.04.2012 21:23
Darksiders tuli läpäistyä ja pelikello näytti muistaakseni jotain hieman alle 20h luokkaa (vaikka raptr väittääkin että tuli pelattua 26h). Aivan loistava peli kyseessä ja mielestäni yksi genin unohdetuista helmista.
Harmittaa kun en ole saanut peliä läpäistyä kun joku 13h jälkeen peli meni jotenkin tylsäksi, vaikka todella halusin tykätä siitä.

Shadows of the Damnedin läpäisin, ihan jees peli. Jollakin tapaa itseään toistava, mutta ei onneksi liikaa kun peli kestää jotain 7-8h vetää läpi ja tämän sanon siis hyvänä asiana. Muutamassa kentässä tuli hyvin omaperäisiä juttuja vastaan ja pelin designiakin on kiva jäädä katsomaan.
Ampuminen painottuu enemmän tarkkuuteen ja nopeuteen kuin suojassa takana kykkimiseen, joka tuntui kivan tuoreelta. Joitakin kohtia joutui pelaamaan useamman otteeseen yhden vihollistyypin takia, joka heti koskettaessa laittaa ruutuun quicktime eventin ja sen missatessa kuolee heti, joka ärsytti.

Päähahmot heittää ihan kivaa läpänderiä ja välillä jopa hauskaa sellaista. Tietysti fallosvitsit kävivät vanhaksi todella nopeasti, mutta onneksi niitä ei viljelty paljoa loppupuolella. Garcia Hotspur on muuten aika helvetin kova nimi jannulle.

Ihan kiva peli, kyllä tämän uusiksi pelaa joskus ja sai kiinnostumaan tuosta Suda 51:n Lollipop Chainsawista, joka hengessä vaikuttaa samanlaiselta, mutta mielenkiintoisemmalla taistelusysteemillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 17.04.2012 15:35
Starcraft 2:sta tullut jyystettyä pari viime iltaa. En ole käytännössä juuri koskaan pelannut rts-pelejä aikaisemmin vaikka ovatkin kiinnostaneet, joten otan netissä runtua ihan urakalla. Joka pelin jälkeen kuitenkin tajuaa enemmän ja enemmän, joten eiköhän niitä voittojakin ala jossakin vaiheessa tulemaan.

Aivan huippu peli ja vaihtelua ainaiseen boxilla pelailuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 03.05.2012 08:53
Tullut hakattua Devil May Cry HD Collectionia aika mukavasti pari viime viikkoa ja kyllä onkin maistunut. Ykkönen ja kolmonen ovat kyllä aivan käsittämättömän kovia tapauksia vielä tänä päivänäkin, se pelimekaniikka vaan yksinkertaisesti toimii. Kolmonen on Bayonettan ohella sitä parasta häk än släässiä ikinä itselleni, niin paljon valinnanvaraa pelityyleissä kuin aseissakin.
 Kakkonen sen sijaan on kyllä yksi iso vitsi, pelasin ko. peliä ensimmäistä kertaa vasta tässä kokoelmassa ja ei huhhuh. Jotkut ratkaisut tuntuvat aivan järjenvastaisilta. Bosseja on mahdoton meleettää ja suurin osa taisteluista meneekin vain ampuma-aseiden runkkaukseksi, mitä nyt välillä DT:n kanssa uskaltaa mennä pomoja tökkimään. Bosseilla on myös aivan liikaa hoopeeta, mikä tekee jo valmiiksi turhauttavista taisteluista vielä turhauttavampia. Lisäksi pelissä on aivan liian vähän compoja ja kaikki helvetin miekat ovat lähestulkoon identtisiä. FUCK THIS SHIT! Vedin Dante Must Diella (enemmänkin rasittavaa kuin vaikeaa) ja enää en koske pitkällä tikullakaan tähän shittiin.

Näin rankkaisin sarjan:

DMC3 > DMC4 = DMC >>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>>> DMC2


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 03.05.2012 09:52
PS. En jaksanut alkaa suomentelemaan eri termejä, joten tuli nyt aika Zoukkamainen viesti. Sori vaan.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 05.05.2012 23:28
Megaman Zero Collectionia on tullut nyt hieman hakattua. Tai no oikeastaan sitä ekaa peliä vasta. Onhan tämä todella laadukasta ja tiukkaa actionia. Musat tikissä, grafiikat hienot ja toiminta nopeaa. Ainakin eka peli on ollut melkoista trial and erroria, kun jatkomahiksia on rajattu määrä ja ne haluaa säästellä myöhemmälle.

Ongelmia on ollut toistaiseksi pomoissa, jotka vaativat useamman yrityksen, jotta patternit oppii ja joka yrityksellä koko kenttä pitää paiskoa läpi, jos ei halua käyttää retryä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään ongelma, sillä kentät ovat lyhkäisiä ja hyvin suunniteltuja ja ne vetelee läpi hyvin äkkiä kun saa rytmistä kiinni. Peli myös ilmeisesti hieman helpottuu sitä mukaa kun aseita saa upgradettua.

Peli on tuttuun megistyyliin epälineaarinen ja kentät saa suorittaa vapaassa järjestyksessä. Kuitenkin itse opettelen yleensä kenttä kerrallaan, enkä lähde höntyilemään muihin kenttiin, ennen kuin edellinen on läpi. On se erittäin palkitsevaa, kun saa viimein hiottua kentän läpi helposti usean yrityksen jälkeen. Tätähän se megis on oikeastaan aina ollut.

Mukana paketissa on siis Megaman Zerot 1-4, joten pelailtavaakin on todella reippaasti. DS:n toista screeniä on hyödynnetty artworkin esittämiseen ym. extrakikkailuun. Kannattaa laittaa hankintaan, mikäli käsikonsolitoiminta tai megikset kiinnostavat.

(http://i.imgur.com/upP2t.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.05.2012 00:02
Tuo eka on noista neljästä huonoin, joten jos tykkäsit siitä niin tykkäät kyllä seuraavistakin. Nelosen pelasin itse vähän aikaa läpi ja oli vielä paljon parempi. Vaikka olen jyystänyt kaikki Megamanit Nesin ykkösestä Pleikkarin X6:een saakka, niin siltikin peli tuntui todella vaikealta. Lopuksi oli kuitenkin palkitsevaa, kun osasi juosta kentät täysillä läpi ilman osumia parhaalla rankingilla.

Hyvä sarja tuo Zerokin, vaikka ei pärjääkään X-sarjan peleille. DS:n Megaman Zero ZX:t eivät ole tosi enää niin hyviä vaikkakin ihan pelattavia kuitenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 06.05.2012 20:07
Omistan tämän jo fyysisellä levyllä mutta pitihän se tehdä kun en jaksa vanhaa pleseä viritellä. God Hand lataukseen!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 06.05.2012 20:17
Eilen yöllä tuli tuo MGS3 rämmittyä loppuun. Sopivan häiriintynyttä menoa ja etenkin tarina sai innostumaan niin, että voisi sarjan pelejä lisääkin hommata. Isosta ropotista tietysti plussaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 15.05.2012 10:53
Testailin tuossa Sniper Elite V2:n demoa, ja vaikutti ihan kohtalaiselta. Toki oli taas se ampuminen aluksi hieman vaikeaa ja kankeaa, mutta kyllä se siitä. Ihan pelattavalta vaikutti. En toki kyllä tule julkaisussa hommaamaan, mutta kenties hinnan alennettua voisikin harkita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.05.2012 12:31
Tuo Xboxin Minecraft on aika hemmetin hyvä. Latasin eilen xbla:sta ja tuli pelattua jo eilen useampia tunteja. Todella rentouttava peli ja kerrankin ns. "taiteellinen peli" jossa pelattavuus on tärkeimmässä asemassa.

Josta voinkin siirtyä seuraavaan lataamaani peliin eli Feziin. Odotin kommenttien perusteella jotain Metroid-tyylistä 2D-seikkailua hienoilla musiikeilla, mutta peli onkin umpisimppeli random-puzzle/hyppely joka jaksaa viehättää vain jonkin aikaa. Musiikeissakaan ei ole mitään erikoista. Turha ostos.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.05.2012 14:04
Minecraftia on tullut pelailtua n. 10-15h. Koukuttavaa ja mukavaa varsinkin splitscreenillä. Ainoa peli mitä toinen puolisko jaksaa pelailla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 16.05.2012 10:33
Koita jaksaa jatkaa FEZia hetken vielä TK, peli menee kyllä ihan mielenkiintoiseen suuntaan alun jälkeen.

Olen pitkään suunnitellut pelaavani MOTHER 3:n uudelleen läpi jonka sain viimeinkin aikaiseksi viime sunnuntaina äitienpäivän kunniaksi.
Pääsin juuri kolmanteen chapteriin ja. . . hitsi. MOTHER 3 on mahtava. Brownie Brown osaa tehdä kaunista jälkeä 2D-spriteillä, Shogo Sakai on osannut vääntää Gameboy Advancen äänipiireistä irti hienoja biisejä ja voisin väittää Shigesato Itoin olevan yksi aikamme nerokkaimmista pelisuunnittelijoista ja -kirjoittajista. Ihana, ihana, ihana peli! Olen niin kiitollinen starmen.netin ihmisille mahdollisuudesta pelata tätä peliä englanniksi.

Mass Effect 3:a olen pikkuhiljaa yrittänyt myös pelata. Jokin tuossa pelissä ei tosiaan iske niinkuin aiemmat Mass Effectit, enkä oikein osaa sanoa miksi. . .
Jokin maailmassa, menuissa ja tehtävissä tuntuu olevan oudon. . . pielessä. Harmi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 17.05.2012 13:09
Sniper eliten demoa testailin minäkin ja ihan kivaltahan tuo vaikutti, ampuminen mukavan haastavaa. Muuten meno oli siinäkin aika ramboilua, kunhan ammuit kaiken mikä liikkui ja kaduilla sai juoksennella sen suuremmin suojautumatta. Ei täyden hinnan peli, mutta sopivalla hintalapulla voisi ostaakin.

Räiskintä on viimeaikoina innostanut taas jostain syystä muutenkin, battlefieldin moninpeli on ruennut taas innostamaan. On pelissä ärsytyksensäkin, ajoneuvoilla on ehkä aavistuksen liian suuri osa pelissä kun musta ainakin tuntuu että perus jalkamiehenä pelissä ei tahdo oikein pärjätä. Aina joku kopteri tai tankki riesana. Sniperin kanssa on tullut jonkin verran pelailtua, kun pelin kartat ovat aika suuria niin ei tarvitse toljailla sen kiväärin kanssa ihan eturintamassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 17.05.2012 13:49
battlefieldin moninpeli on ruennut taas innostamaan. On pelissä ärsytyksensäkin, ajoneuvoilla on ehkä aavistuksen liian suuri osa pelissä kun musta ainakin tuntuu että perus jalkamiehenä pelissä ei tahdo oikein pärjätä. Aina joku kopteri tai tankki riesana.

Pelaatko yksin vai yhdessä kavereiden kanssa? Yksin Battlefield on ihan hirveää sontaa. Hyvällä porukalla peli on silkkaa parhautta. On hienoa yhdessä pistää ajoneuvoja paskaksi samalla kun joku suojaa ja/tai tarjoaa apua lääkintämiehen roolissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 17.05.2012 14:44
Yksin, ja sen takia lähinnä kiikarikiväärin kanssa kikkailenkin. Tiimipelin löytäminen on aika hakuammuntaa, vielä ei ainakaan ole sattunut mitään erikoisen hyvää serveriä vastaan missä pelailisi tavallista fiksumpaa porukkaa. PC:llä pelailen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 17.05.2012 15:12
Vedin muutama päivä sitten Ressa kakkosen kahdella eri skenaariolla. Upeampi peli kuin muistin, poliisiasema on vain niin uskomattoman tunnelmallinen mesta että kyllä tämäkin peli ansaitsisi sen remake-versionsa. Harmi vain ettei nykyinen Capcom tule varmaan koskaan tekemään sitä...

Nemesis tuli myös aloitettua maanantaina ja tänään varmaan menee läpi. On tuo Nemsku edelleen aika kuumottava kun se pystyy juoksemaan pelialuiden läpi Jillin perässä. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 26.05.2012 11:07
Jokos jengi on täällä ehtinyt tutustua Max Payne 3:een? Kävin eilen ostamassa pelin ja nyt jonkin matkaa stooria pelanneena olen kyllä tykännyt meiningistä. Peli on kuin onkin suht uskollinen alkuperäisille MP-peleille, mikä auttaa pitämään mielenkiintoa yllä. Välillä on tullut sellainen mukavan kotoisa fiilis pelatessa, kun näkee vanhoja, tuttuja ympäristöjä. Harmi vaan että aseita ei voi kantaa vanhojen pelien tapaan kovin useita, vaan käytettävissä on 2 käsiasetta ja 1 isompi tussari. Tuohan se tosin ripauksen realismia. Tarina on varsin mielenkiintoinen ja räiskintä toimivaa, niin mikäs tässä on pelaillessa. Eikä peli ole yhtään hassumman näköinenkään, Rockstarin kädenjälki näkyy ja tuntuu pelissä selvästi.

Harmi vaan että tämä viritys jäätyilee välivideoissa. Ensimmäisen jäätymisen selvitin vain skippaamalla videon, mutta nyt peli uusi jäätymisensä toisessa videossa. Syö vaan tarinaa kun noita joutuu skippailemaan. Ps3 versio kyseessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 27.05.2012 00:11
Onhan sitä tullut pelailtua. Menen varmaan jossain puolivälin tienoilla. Teknisesti varsin hyvä tekele, ammuskelu on hauskaa vaikka en olekaan ihan täysin vielä keksinyt parasta ohjainasetusta itselleni. Ei ole mitenkään ihan täysin imaissut mukaansa jostain syystä, mutta katsoo jos loppupuolella tämä muuttuisi. Hyvä peli kuitenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 27.05.2012 01:15
Tänään pelasin Part 2:n läpi MP3:sta. Pelattavuus on yksinpelissä huippuluokkaa, räiskiminen ja damagen tekeminen maistuu. Peliä kuitenkin vaivaa varsinkin alkupuolella välivideoiden ylikäyttö; usein kun pääsee räiskimiseen sisälle, flow pysähtyy videon takia. Yksinpelillä ei juurikaan muita ongelmia olekkaan. Tykkään pelin tietynlaisesta old school-asenteesta helan ja keräiltävien kohalla. Meikäläistä kanssa vähän häiritsee pahisten kestävyys. Menee aina se 1-3 luotia liikaa miehen kaataamiseen, että se tuntuis luontevalta. Saattaa tosin johtua tasan tarkkaan siitä kun olen niin kalkkiintunut vanhoihin tapoihin.

Moninpeli on suurimmaksi osaksi maukasta, ja Story Moden Max Payne-fiilis on hyvin saatu myös pelaajien ampumiseen, mutta kontrollit tuntuvat vähän löysilta kun vastustajilla on enemmän älliä olla siellä missä luodit ei ole. Myös weapon wheelin käyttö on multiplayerissa työlästä, hidasta ja turhaa.

Aikasempaa Max Payne kokemusta oli ennen tätä ykkösen tutoriaali (PC ei pyörittänyt stooria) ja kakkosta jonkun verran. Ei ole pettymyksiä sarjan osana tullut vastaan. Hauska fakta: tänään otin kuulan kalloon ja Maxilla oli Death Camissa vanha kunnon ummetus-ilme. HC.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 31.05.2012 08:27
Sain tuossa Uncharted 3:n ja sitä tässä nyt tahkonnut aika mukavasti. Varsin hieno ja mielenkiintoinen peli kyllä. Ja varsin koukuttava kyllä. Pitää huolen, että iltaisin on ainakin tekemistä joksikin aikaa. Max Payne 3 odottaa vielä kaupan hyllyllä ottajaansa, josko pelaisi ensin tämän läpi, niin kerkiäisi keskittyä sitten siihen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 01.06.2012 22:31
Psychonauts humble bundlesta.

Peli käyntiin -> peli venyttää alkuvideon väärään kuvasuhteeseen -> Valikoissa ei toimi Xboxin ohjain -> peli boikottiin.

Alkuvideon perusteella vaikutti mielenkiintoiselta. Voisi Xboxille hankkia kun ei hirveästi maksa. En tajua minkä takia PC pelit niin usein on valmiiksi pelikelvottomia. Esimerkiksi Limbo hoiti asian mallikkaasti - en edes huomannut eroa boksi ja pc versioiden välillä. Sitten tämä psychonauts ja aiemmin jostain bundlesta saamani binding of isaac tuntuvat joltain oikeiden pelien kiinakopioilta. Isaacissa ei siis pysty vakiona pelaamaan boksin ohjaimella lainkaan, vaikka se sopisi pelityyppiin täydellisesti. Jos ei voi ohjaimella pelata tai joutuu jonkun resoluution tms. kanssa tappelemaan niin menee kyllä hyvin nopeasti boikottiin.

Parhaita ovat nämä PC miesten "lataa patch x ja kirjoita cfg filuun riville z x ja y, niin peli näyttää paremmalta kuin millään konsolilla ikinä!1"-kommentit. Sillon kun pelaan haluan pelata, enkä säätää filujen kanssa ja etsiä ratkaisuja jostain keskustelupalstojen syövereistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 10.06.2012 20:51
Onkos täällä kukaan pelannut Pandora's Toweria?

Itselläni olisi vielä kaksi tornia jäljellä. Aluksi peli tuntui erittäin helpolta, mutta sitten neljännessä vastuksessa alkoi tulemaan kuolemia jonka jälkeen olen saanut yrittää jokaista vastusta vähintään kerran. Pandora on kyllä siitä erikoinen kun se vähän ottaa joka pelistä jonkun erityispiirteen, kuten SotC:in weak pointit, Castlevaniamaiset taistelut, Majoran aikaraja ja hieman ICOmaiset puzzlet. Silti tämä pysyy yllättävän hyvin kasassa ja suurimmaksi osaksi olen voinut sanoa nauttineeni tästä, vaikka muutamat ragequitit onkin tullut koettua kun osa vihollisista iskee niin paljon damagea ja Observatoryyn palaaminen fleshien kanssa on aika turhauttavaa. :lol:

Puutteistaan huolimatta hyvin omalaatuinen peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 10.06.2012 21:33
Psychonauts humble bundlesta.

Peli käyntiin -> peli venyttää alkuvideon väärään kuvasuhteeseen -> Valikoissa ei toimi Xboxin ohjain -> peli boikottiin.

Alkuvideon perusteella vaikutti mielenkiintoiselta. Voisi Xboxille hankkia kun ei hirveästi maksa. En tajua minkä takia PC pelit niin usein on valmiiksi pelikelvottomia. Esimerkiksi Limbo hoiti asian mallikkaasti - en edes huomannut eroa boksi ja pc versioiden välillä. Sitten tämä psychonauts ja aiemmin jostain bundlesta saamani binding of isaac tuntuvat joltain oikeiden pelien kiinakopioilta. Isaacissa ei siis pysty vakiona pelaamaan boksin ohjaimella lainkaan, vaikka se sopisi pelityyppiin täydellisesti. Jos ei voi ohjaimella pelata tai joutuu jonkun resoluution tms. kanssa tappelemaan niin menee kyllä hyvin nopeasti boikottiin.

Parhaita ovat nämä PC miesten "lataa patch x ja kirjoita cfg filuun riville z x ja y, niin peli näyttää paremmalta kuin millään konsolilla ikinä!1"-kommentit. Sillon kun pelaan haluan pelata, enkä säätää filujen kanssa ja etsiä ratkaisuja jostain keskustelupalstojen syövereistä.

Toisaalta Psychonautsin kohdalla täytyy sanoa, että kyseessä on sen verran vanha peli, että 360 ei vielä ollut markkinoilla ja 360-padit käyttävät oletuksella eri järjestelmää (XInput) kuin moni muu padi. Psychonautsin 360-emulaatiossa on jonkun verran omia ongelmia (framerate saattaa äkisti tipahdella satunnaisista syistä eikä peli skalaa sielläkään aivan täydellisesti jne.), joten sen pelin kohdalla vaihtoehdot ovat joko säätäminen tai muuten vain vajavaisen version pelaaminen, jos millään uudemmalla laitteella peliä aikoo pelata. Binding of Isaac on taas flash-peli (kuten esimerkiksi VVVVVV), joten sen rajoitukset ovat ihan alustan määräämiä. XNA:lla suoraan portatut XBLA-pelit toimivat toki suoraan padilla. Toisaalta se Binding of Isaacin ratkaisu toimii kyllä ihan sellaisenaankin, etten varsinaisesti ymmärrä sitä etteikö sitä voisi mukama kokeilla.

Mutta jos haluaa pelata näppispelejä padilla, niin yksi vaihtoehto on Xpadder. Se myös auttaa aika monen vanhemman PC-pelin kanssa noin tulevaisuutta ajatellen (jos nyt vaikka haluat jotain 90-luvun tai varhaisen 2000-luvun peliä pelata).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 10.06.2012 22:21
Psychonauts toimii 360-pädillä itsellä ainakin ihan hienosti. Joka on muuten pirun hyvä juttu - peli on ollut hyllyssä jo vuosia, mutten koskaan pitänyt siitä. Nyt tajuan, että suurin osa vastentahdosta pelata johtui luultavasti siitä että pelasin tasoloikkaa näppäimistöllä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.06.2012 10:00
(http://images.wikia.com/chrono/images/3/32/Chrono_Trigger_DS_NA_cover.jpg)


DS ollut taas vaihteeksi kovassa käytössä. Chrono Triggeriä olen paahtamassa ensimmäistä kertaa läpi ja tällä kertaa olisi tarkoitus päästä loppuun saakka. Olen kyllä aloittanut pelin aikoinaan varmaan 10 kertaa mutta aina vaan jäänyt jostain syystä kesken. En ole oikein koskaan pitänyt peliä niin hyvänä kuin sitä yleisesti hehkutetaa ja mielestäni esim. FFVI on joka osa-alueella ylivertainen. Tarina on vähän liian simppeliä ympäriinsä juoksentelua vaikka siitä löytyykin muutamia hienoja jippoja ja hahmojen kehityskin äärimmäisen yksinkertaista levelien kasvattelua.

Grafiikat ovat kyllä aivan erinomaista pikselitaidetta ja musiikitkin loistotavaraa vaikka vihaankin tuota taistelumusiikkia.  8) Peli on hyvä ja tuntuu todelliselta helmeltä uskomattoman paskojen nykyroolipelin rinnalla, mutta en silti pysty ymmärtämään pelin kulttistatusta. Ehkä mielipide muuttuu vielä kun olen pelannut pelin läpi.


(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/e/ef/Etrian_Odyssey_III.jpg)


Etrian Odyssey 3 on toinen peli mitä olen jyystänyt Chronon ohella. Ostin pelin varmaan jo vuosi sitten, mutta vasta nyt ehdin pelaamaan tätäkin. Ensimmäinen kommentti on että mitähän moloa. Vaikeustaso on jäätävä. Kirjaimellisesti vanhaa kunnon luolaseikkailua ja turpaan tulee että tukka lähtee. Siis en ole vielä päässyt edes tuota eka metsäluolaa läpi sillä hahmoni kuolevat hetkessä. Peli ei siis missään tapauksessa ole huono, vaan paremminkin aivan loistava perinteinen luolarope erittäin monipuolisella hahmojen kasvatus tsydeemillä, joka on pelin suola. Se on vaan niin helkkarin vaikea etten ole nyt ihan varma että kasasinko alussa vääränlaisia hahmoja tiimiin, koska en pärjää kunnolla edes perusvihuille vai tyrinkö vaan jotenkin muuten. >_>

Noh, jatketaan taistelua. Todella helpon Chrono Triggerin jälkeen tuntuu kuin koittaisi nousta seinää ylöspäin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 11.06.2012 10:49
Psychonauts toimii 360-pädillä itsellä ainakin ihan hienosti. Joka on muuten pirun hyvä juttu - peli on ollut hyllyssä jo vuosia, mutten koskaan pitänyt siitä. Nyt tajuan, että suurin osa vastentahdosta pelata johtui luultavasti siitä että pelasin tasoloikkaa näppäimistöllä.
Psychonauts on vielä ihan ok sovitus näppikselle ja hiirelle, toisin kuin esimerkiksi Rockstarin Bully, jonka kontrollointi on aivan karmeaa paskaa. Vielä kun tähän yhdistää timanttisen huumorin, käsikirjoituksen, graafisen tyylin ja ääninäyttelyn, niin kyllä kannattaa lopettaa pillittäminen ja pelata. Varsinkin jos peli on jo ostettu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Melfice_ - 11.06.2012 17:05
En ole oikein koskaan pitänyt peliä niin hyvänä kuin sitä yleisesti hehkutetaa ja mielestäni esim. FFVI on joka osa-alueella ylivertainen. Tarina on vähän liian simppeliä ympäriinsä juoksentelua vaikka siitä löytyykin muutamia hienoja jippoja ja hahmojen kehityskin äärimmäisen yksinkertaista levelien kasvattelua.
Täytyi oikein vaihteeksi kirjoittaa tänne peliosioonkin kun olen niin samaa mieltä lihavoidusta osuudesta. En halua silti ottaa Chrono Triggeriltä mitään pois, FFVI on täysin ylivertainen kaikkiin 16-bittisen ajan roolipeleihin verrattuna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: fiksative - 11.06.2012 20:49
En ole oikein koskaan pitänyt peliä niin hyvänä kuin sitä yleisesti hehkutetaa ja mielestäni esim. FFVI on joka osa-alueella ylivertainen. Tarina on vähän liian simppeliä ympäriinsä juoksentelua vaikka siitä löytyykin muutamia hienoja jippoja ja hahmojen kehityskin äärimmäisen yksinkertaista levelien kasvattelua.
Täytyi oikein vaihteeksi kirjoittaa tänne peliosioonkin kun olen niin samaa mieltä lihavoidusta osuudesta. En halua silti ottaa Chrono Triggeriltä mitään pois, FFVI on täysin ylivertainen kaikkiin 16-bittisen ajan roolipeleihin verrattuna.
No eiks se nyt oo ylivertainen oikeastaan kaikkiin JRPG peleihin kautta aikain verratuna.

Ite olen aikeissa kokeilla jaksaisiko pelata Dragon Quest VIII vihdoin lävitte. Viime kerralla jäi pelaaminen jo alkupuolelle mutta ehkä nyt jaksaisi sitä grindaamista vähän paremmin, sitähän taitaa tuohon peliin tarttuessa olla taas luvassa. Taitaa Pleikkari kakkosen paras jrpg kuitenkin olla? Pelin taistelumusiikki on ainakin eräs parhaita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kas - 11.06.2012 22:26
Psychonauts toimii 360-pädillä itsellä ainakin ihan hienosti. Joka on muuten pirun hyvä juttu - peli on ollut hyllyssä jo vuosia, mutten koskaan pitänyt siitä. Nyt tajuan, että suurin osa vastentahdosta pelata johtui luultavasti siitä että pelasin tasoloikkaa näppäimistöllä.
Psychonauts on vielä ihan ok sovitus näppikselle ja hiirelle, toisin kuin esimerkiksi Rockstarin Bully, jonka kontrollointi on aivan karmeaa paskaa. Vielä kun tähän yhdistää timanttisen huumorin, käsikirjoituksen, graafisen tyylin ja ääninäyttelyn, niin kyllä kannattaa lopettaa pillittäminen ja pelata. Varsinkin jos peli on jo ostettu.
Juu, nythän ryhdyin tosiaan Humble Bundlesta sen lunastettuani ja padin ostettuani uuteen yritykseen, ja koukkuunhan siihen jäi. Ei tosin ehkä aivan yhtä pahasti kun nyt kulutuksessa olevaan The Wiren neloskauteen, joka vie sitten lopun vapaa-ajan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 18.06.2012 20:40
Pelasin Journeyn...

:o

...eipä tässä muuta kuin että GOTY.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 18.06.2012 21:30
Pelasin Koin Journeyn...

:o

...eipä tässä muuta kuin että GOTY.

Korjasin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 29.06.2012 02:05
Tässä 4h Fez-session aikana pelistä tulee mieleen lähinnä Myst eikä oikeastaan mikään tasohyppely. En sitä oikein muuten osaa summata: skrollaava Myst. Toistaiseksi ollut hurjan kiinnostavaa tutkia eri maailmoja ja ottaa selvää, mitä missäkin maailmassa on ollut juonena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 29.06.2012 11:51
Tässä 4h Fez-session aikana pelistä tulee mieleen lähinnä Myst eikä oikeastaan mikään tasohyppely. En sitä oikein muuten osaa summata: skrollaava Myst. Toistaiseksi ollut hurjan kiinnostavaa tutkia eri maailmoja ja ottaa selvää, mitä missäkin maailmassa on ollut juonena.
Juuri näin. Aivan käsittämättömän vangitseva ja pelaajalta todella paljon vaativa peli. Vastaavasti tuntuu kyllä aivan mahtavalta kun on itse ratkaissut esimerkiksi aakkoset tai numerot ilman apuja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sakaali - 30.06.2012 00:24
Tuli tässä pelattua Zeldaa oikein urakalla. Tän viikon aikana 4 pelaajan voimin pelattiin kaikki 8 nintendon kotikonsolizeldaa läpi, aikaa kului muutamaa minuuttia vaille 100 tuntia, melkosen hienoa! Parhaimmillaan streamia seurasi yhtä aikaa 30 ihmistä ja total views oli 1805! Mainittakoon että itse pelasin Zelda 1 ja 2 ja A Link to the Past kokonaan, Ocarina of Timestä n. puolet ja Skyward Swordia muutaman tunnin. Nyt on melkosen tyhjä olo! :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 30.06.2012 01:13
Ite kans pelannut koko viikon Zeldaa, toisin sanoen Skyward Swordia. Kohta on peli suoritettu sataprosenttisesti ja sen jälkeen heti TP:n kimppuun.

Mass Effectit voisi myös pistää uusintakierrokselle kun ne "oikeat" lopetukset ovat viimein saatavilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: vilpertti - 30.06.2012 07:28
Viimeksi pelasin Alan Wakea on kyllä koukuttava peli mutta ainainen metsässä juokseminen alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää. Peli on muuten suomalaisten suunittelema ja käsikirjoittaja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.07.2012 13:06
Ostin VC-shopista PC-enginen Castlevania Rondo of Bloodin. Niin hyvä kuin soundtrack kuin esim. Symphony of the nightissa onkin, niin laadultaan se kuulostaa kuin tulisi jostain putkesta verrattuna tähän peliin. Siis miten ihmeen jossain ikivanhassa PC-Engine Castlevaniassa on ylivoimaisesti paras soundtrack äänenlaadultaan? Ja onhan tuo pelikin itsessäänkin täyttä rautaa. Jokaisen Castlevanioista tykkäävän pitäisi pelata tämä läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lapinpoika - 07.07.2012 13:20
Ostin pitkästä aikaa olympiapelin, tällä kertaa London 2012. Oli kyllä hyvä ostos, lajeja on paljon (peräti 45!), AI on haastava (Mediumillakin olet helisemässä miltein kaikissa lajeissa), grafiikat ovat loistavat, selostus on hyvä ja kirsikka kakun pääle, pelillä on 3D tuki. Hintaa tuli Rovaniemen pelimiehestä 57€.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: vilpertti - 08.07.2012 08:14
Olen pelaillut nyt hetken aikaa minecraftiä ja on minusta kyllä aika koukuttava peli. Löysin viiden päivän pelaamisen jälkeen ensimmäiset timantit kultaa en ole löytänyt ikinä. Yleensä teen jo ensimmaisenä päivänä majan ja sängyt ja kaikki tarpeelliset. Sitten alan tekemään hakkuja ja tikapuita....... ja lähden louhimaan rautamalmia hiiltä ja ainakin yritän löytää kultaa tai timantteja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 13.07.2012 23:58
Saints Row 3 jäi samaan jamaan kuin sarjan eka peli, eli ihan lähtökuoppiin. Ei vaan oo mitenkään mun juttu. Ehkä silloin 10 vuotta sitten kun GTA:ssa oli kiva sekoilla niin olisi Saints Row voinut upota hyvin. Tarjoaahan se hyvät mahdollisuudet monipuoliselle sekoilulle. Siihen ne hyvät puolet jäävätkin verrattuna GTA IV:hen. Pidän enemmän GTA:n kypsemmästä ja "realistisemmasta" tyylistä. Saints Row heittää jokaisen osa-alueen ihan läskiksi. Jotkut tykkää tuosta mutta mä en. En jaksanut edes achujen takia pelata läpi. On niin paljon muutakin pelattavaa ja kun ei tuo ekan viiden tunnin aikana imaissut mukaan niin antaa olla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 15.07.2012 16:19
Pelasin tossa pari päivää sitten Max Payne 3:n multiplayeriä. Oli aika jees shootdodgettaa itteni muutaman metrin korkuisen muurin yli ja tehdä kaverista reikäjuustoa. Tuli myös mieleen Pelaajalauta-Crew (https://www.pelaajalauta.fi/forum/peliseura/pelaajalauta-crew-(rockstar-social-club)/) ajatus, joka tuli pelin julkaisun aikoihin, mutta yrittäessäni mainostaa ideaa muistin ettei peliseura-alueen topikit ilmesty etusivulle. Tämä on häikäilemätöntä pumppausta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.08.2012 10:11
Ostin Banjo-Tooien kesäloman alussa XBLA:sta ja pelasin nyt läpi. Vielä 12 vuotta julkaisunsa jälkeen peli on täyden kympin kamaa ja XBLA-versio korjaa kaikki alkuperäisen ruudunpäivitysongelmatkin. Tuntuu jotenkin aivan käsittämättömältä miten näin laaja peli on saatu survottua n64:n kasetille ja miten paljon siinä kaikkea hienoa. Real time valaistukset/varjostukset, heijastuksia ja ties mitä. N64 oli aivan tajuton tehomylly pleikkariin nähden, mutta harmi ettei juuri kukaan osannut hyödyntää sitä.

Siinä missä Banjo-Kazooie on Mario 64 -tyylinen simppeli tasohyppely, on Banjo-Tooie enemmänkin seikkailupeli, jossa koko pelimaailma on valtava yhtenäinen alue. Alueilta pääsee toisille alueille useita eri reittejä ja puzzlet vaativat usein monen alueen välillä kikkailua. Ja mikä parasta, peli on hemmetin vaikea ja täynnä härskiä huumoria. Värikäs ulkoasu pettää pahemman kerran jos luulee ostaneensa jonkun pikaisesti läpijuostavan iloisen pikkupelin, jossa viimeinenkin vastus kaatuu kolmesta osumasta. Oi että mitä kultakimpaleita Rare teki N64-aikoina.

Maksaisin vaikka 200e, jos Jet Force Geminista tulisi samanlainen HD-päivitys.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 07.08.2012 11:16
Siis Banjo-tooielle 101% approovaus. Tämän inspiroimana tiedänkin mitä ite teen nämä pari kolme saikkupäivääni.

Vertailukohtana sanottakoot että oon täs koittanut satunnaisesti jatkaa eteenpäin Supe Mario Galaxy 2:sta ja pelaaminen on välistä enemmän tuskaa kuin nautintoa. Puolet ajasta lennellään vaan jossai tähtiputkien sisällä ja kentät on semmoista putkijuoksua että ihan itkettää. Paljon kertoo se, että se puoli tuntia on aika ehdoton maksimi kauanko tätä jaksaa kerralla jorata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.08.2012 13:47
Joo SMG2 oli hervoton pettymys kenttien osalta. Pelimekaniikka ja audiovisuaalinen anti on jumalaista ja sitten kentissä tehdään kaikkea muuta paitsi loikitaan tasoja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 07.08.2012 14:50
Minusta molemmat Galaxyt ovat jotenkin kehnoja. En jaksanut pelata ne kuin kerran läpi ja ykköstä olen yrittänyt monesti aloittaa alusta. Sunshinessa oli sentään monipuolisia juttuja sekä vaihtelevuutta. Olisipa Galaxyt olleet kuin Sunshinen fluddittomat kentät.

Viimeksi pelasin Kid Icarus: Uprisingin ja ekan Pikminin läpi. Suosittelen ekaa jos sitä ei vielä 3DS:lle löydy, kaikin puolin toimiva paketti jossa saa itse päättää vaikeusasteen millintarkasti. Kamera ehkä pelin ainoa ongelma vaikka senkin kanssa oppii elämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 07.08.2012 14:55
Ms. Splosion Manin runttasin läpi vihdoinkin. Kenttäsuunnittelu - ainakin yksinpelin osalta - oli täyttä paskaa, mutta viimeinen bossi melkein pelasti koko homman. Järkyttävää huomata miten loistavan Splosion Manin jälkeen voi kenttäsuunnittelun osalta vetää tällaisen syväkyykyn; tuntui että melkein kaikki tasot olivat pelkkiä pitkiä ilmalentoja, joiden aikan täytyy millintarkasti räjäyttää itsensä tynnyrin kohdalla. Vielä kun tämän yhdistää kiltisti sanottuna säästeliääseen checkpointien käyttöön, on kasassa sellainen sontavoileipä, mitä ei olisi todellakaan jaksanut, ellei Twisted Pixelin huumoripuoli olisi kunnossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.08.2012 16:03
Minusta molemmat Galaxyt ovat jotenkin kehnoja. En jaksanut pelata ne kuin kerran läpi ja ykköstä olen yrittänyt monesti aloittaa alusta. Sunshinessa oli sentään monipuolisia juttuja sekä vaihtelevuutta. Olisipa Galaxyt olleet kuin Sunshinen fluddittomat kentät.

Omistan molemmat, mutta kumpaakaan en ole vielä pelannut läpi. Homman nimi on juuri niin kuin zoukkeliini tuossa sanoikin, eli audiovisuaalinen puoli on Galazyissa kermaa, mutta touhu menee power upeilla kikkailuksi kentätä toiseen. Ei minua kiinnosta lentää ampiaisena, pomppia kenguruna tai pyöriä pallon päällä koko ajan. NormiMariolla ei tee pelissä  melkein mitään.

Kyllähän tuota silti tulee pelattua aina silloin tällöin parin tähden verran. Onhan se vaan jännäää pelata Wiillä peliä joka näyttää hienommalta kuin 99% boxin ja ps3:n peleistä. WiiU:lle Galaxyn graafinen tyyli HD:na ja pelattavuus Mario 64:n tyyliä ---> kusisin hunajaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 07.08.2012 17:33
Myös sekin ärsyttää miten paljon pelissä on sitä cutscenea. Lisäksi ne lentelyjutut avaruudessa ovat itselleni pelkkää "tyhjää", vaikka ne eivät kestäkään kuin muutaman sekunnin ja niissä voi kerätä niitä star bitsei.

SMG2 oli vielä huonompi. Tuli mieleen ykkönen joka on paloiteltu 100 pienempään osaan, ei paljoa pelasta Yoshi jos kentät ovat vain piipahduksia ja että niitä on tusina joista yksikään ei jää mieleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 07.08.2012 20:53
Kyllä toi kakaran olemassa olo hankaloittaa tätä pelaamista...ja nyt kun vihdoin pääsen nauttimaan kotiteatterista, niin käytännössä en pääse nauttimaan edes kuvasta kun se on aina liian kovalla -_-

Mutta, vihdoin sain Halon remaken tänään taas tulille. Ja edelleen ylistän kuinka hieno ja toimiva ohjaus on, mutta löysin nyt uuden kehumisen aiheen. Varmasti johtuu kunnon kajareistakin, mutta huomasin että Halon soundtrack on parasta mitä on kuullut vähään aikaan. Sivustakatsojalle voi tuntua paikoitellen ehkä hiukan "ylieeppiseltäkin", mutta kun on uppoutunut peliin, musiikki nostaa kyllä fiiliksen juuri niin kuin pitääkin. Hitto tästä pelistä olisi oikeasti voinut maksaa täydenkin hinnan. Mikä on loppujen lopuksi aika harvinaista nykyään. Melkein harmittaa kun ostin alehintaan :lol: Huvittavaa tässä on että Halo on 10 vuotta vanha peli (vaikkakin kiillotettu) ja silti peli voittaa esim. Resistance 3:n ilman mitään epäilystä.

No, peliä on tietty päässyt pelaamaan vasta alkua joten ilo voi olla ennen aikaista. Nyt pitäisi vaan saada "vapaapäivä" että voisi huudattaa volat kaakossa koko päivän ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 23.08.2012 22:29
(http://www.konsolifin.net/bbs/attachments/monialustapelit/7312d1313172017-counter-strike-global-offensive-playstation-3-xbox-360-hype-2012-capsule_467x181.jpg)


Näköjään tämäkin jo julkaistu, ja tulikin se Steamista poisteltua, kun ei hirveästi tarvinnut maksaa.

Ja tuota. Sanottakoon että aikoinaan 1.6:sta ja Sourcea tuli pelattua niin maan perkeleesti, mutta nyt viime vuosina kun on yrittänyt Sourcea satunnaisesti penailla, ei siitä ole tullut hevon helvettiä. Helposti saattoi mennä puoli tuntia ilman ainuttakaan tappoa ja lienee selvää, että ei sitä tällaisen kokemuksen jälkeen ihan äkkiä tarvinnut pelata. Jostain syystä CS on kuitenkin niin lähellä sydäntä, että eipä tuota GO:ta voinut vastustaa.

Ja on todella pitkä aika siitä, kun viimeksi olen ihan tosissani Sourcea pelannut, että en osaa mitään syvällisiä tai kovin HC-henkisiä vertailuja tehdä, mutta sen sanon, CS: GO tuntuu paljon mukavammalta pelata, kuin Source. Source oli ulkonäöltään vielä aika palikkamainen, mutta GO näyttää jo snadisti tämän sukupolven peliltä, ja koska se näyttää siltä - välillä, vahingossa - tulee sitä pelattua, kuin esim. CoDia, mutta kun saa napin otsaan, tulee aika nostalginen tulvahdus mieleen, että tosiaan, tämä on CS. Ja CS:ssä täytyy kyykistyä osuakseen. Voi olla tähtäystä on hieman helpotettu, mutta on se IMO paljon lähempänä vanhaa kunnon CS:ssää, kuin nykyisiä räiskyttelyjä. Ja se tuntuu hyvältä mies. Se tuntuu good oldilta.

Uudistuksetkin ovat aika jeessöör kamaa. Pari uutta pelimuotoa tuntuu niin freeseiltä, että näin jälkeenpäin ajateltuna, jos niitä ei olisi ollut, ei oma CS: GO ura olisi kovin räiskyvästi startannut. Niitä olenkin enimmäkseen pelaillut ja katsoo nyt, milloin jaksaa perinteiseen pommihippaan siirtyä.

Kuten ehkä jo tullut ilmi, eniten tässä pelissä tykkään siitä, miten perinteinen se on. Ei ole mitään vitun superhärveleitä from the future, vaan kaikki millä taistellaan, on tuttua vanhoille pelaajille. Edelleen, kuten ennenkin, parhaiten pärjää nopealla silmällä ja tarkalla hiirikädellä.

Varmasti nykyisille, CoDien yms. kanssa kasvaneille CS: GO tuntuu vähän turhan simppeliltä ja vanhanaikaiselta, mutta ainakin vanhemman koulukunnan fagoteille uskaltaisin suositella. Vielä kun uusia mappeja + pelimoodeja (unohtamatta ulkopuolisia modailijoita) pusketaan ulos, en minä muuta PC FPS:ssää varmasti tarvitsekaan.

Hikisetkivekset/5

^ Sangen mukavalta tuntuva tulvahdus menneisyydestä.

[E] Lisätään vielä, että tykkäsin tästä (http://www.rockpapershotgun.com/2012/08/23/csgo-review/?utm_source=feedburner&utm_medium=feed&utm_campaign=Feed%3A+rockpapershotgun%2Fsteam+%28Rock%2C+Paper%2C+Shotgun%3A+Steam+RSS%29) artikkelista kovasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 02.09.2012 19:45
Viime yönä olin jotenkin päätynyt siskon luokse nukkumaan. Aamupöhinöissä sain viisi minuuttia pelata GTA IV:tä pitkästä aikaa, kun penskat sitä pelaili (aijaijai..). Hirvee kaipuu iski taas päästä pelaamaan vanhempia GTA:ita. Onneksi juuri on tullut muuttokuorma ulkomailta, jossa mukana on PS2 ja minun GTA III ja San Andreas.

Piti aloittaa heti GTA III:n peluu. Alussa ollaan vielä, mutta onhan tämä perkuleen kova peli. Voittaa GTA IV:n 100-0. Onhan tää ymmärrettävästi syistä vähän kökkö tietyiltä osilta, Liberty City on paskempi kaupunki kuin VC tai San Andreaksen kaupungit, mutta on tässä oma tunnelmansa. GTA IV:n Liberty City oli hieno, mutta tylsä. GTA III:n Liberty City on synkkä ja karu, todellinen rappioromantiikan pesäke. Vois pelata GTA III:n, Vice Cityn ja San Andreaksen ensimmäistä kertaa kokonaan läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 10.09.2012 09:49
Dragon quest IX:n main game paukahti tuossa aamuyöstä läpi. En ole ikuisuuksiin pelannut mitään rpg:tä läpi, niin nyt tuntuu hyvältä kun kerrankin tuli joku peli vedettyä loppuun saakka läpi. Peliaikaa kertyi kelloon noin 55h tuntia ja sivutehtäviäkin tuli tehtyä aika paljon. On kyllä uskomattoman koukuttava peli kunhan vaan alkuun pääsee. Itse varsinainen pääjuoni oli alusta loppuun täyttä paskaa, mutta monien paikkojen pienet tarinat olivat paljon parempia ja monet aika traagisiakin.

Eniten ihmettyttää pelin musiikit, jotka ovat kyllä aivan hanurista. Varmaan alle 10 eri kappaletta koko pelissä. Päivä/yö-musiikit kaupungeissa, yksi field-musiikki, yksi tappelumusiikki, yksi ainoa kipale joka ikisessä luolastossa ja yksi bossimusiikki. Ei mitään muuta.  Liekköhän ds:n kasetilta tila loppunut kesken, kun pelissä on muuten niin käsittämättömän paljon matskua.

Seuraavaksi vois pelata tuon DS:n Castlevanian ennen kuin siirryn tuohon aivan valtavaan post gameen, joka on käytännössä oma pelinsä. Uusia tehviä aukesi kilo kaupalla lisää lopputekstien jälkeen ja supervaikeita lisäbosseja on kymmenittäin voitettavaksi. Niihin valmistautumista pitää jo vähän miettiäkin. Weapon collection näyttää tällä hetkellä 18% vaikka olen ostanut lähes kaiken mitä kaupoissa on ollut myytävänä, joten parhaat vermeet odottaa vielä löytäjäänsä! Pelissähän on vissiin yli 1000 eri asetta, joten post game on kuin offline mmo. Parasta tuossa on että jokainen equipattu tavara näkyy oman hahmonsa päällä ja ne eivät ole mitään Diablo 3:n tyylistä samannäköistä paskaa.

Tosin hajosin vaan kun kattelin Neogafista muutamien pelaajien settejä ja vertailin niitä omiini. Pitää vissiin vielä löytää vähän parempia tavaroita. >_>

(http://media.giantbomb.com/uploads/9/93384/1839652-dq_2_super.jpg)


(http://img812.imageshack.us/img812/2980/keijo.jpg)


Sitä sietää miettiä kumpihan noista hahmoista on minun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 10.09.2012 10:54
Kiitti vinkistä, täytyipä laittaa tilaukseen tuo. Pitkästä aikaa tekisi mieli syventyä kunnolla johonkin ropeen, ja tuossa vaikuttaa olevan tekemistä koko loppuvuodeksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 14.09.2012 15:53
Darksiders II on muuten sitä kuuluisaa parhautta. Käykää ostamassa, urpot.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 15.09.2012 03:41
(http://release.blackmesasource.com/img/page_logo.png)


Se on täällä. Ja vain... mitä, 4 vuotta myöhässä?

Ainakin ensivaikutelmien perusteella on hirveä hinku palata takaisin Black Mesaan, vaikka onhan tuossa muutama muukin peli täysin koskematta vielä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 17.09.2012 23:19
Kaverin kanssa pelailtu suht tuoretta Sleeping Dogsia. True Crimea en ole koskaan pelannut, tämä kai on jonkinsortin jatko-osa sille.  Ei mitenkään hirveän erikoinen peli missään mielessä, mutta meleetaistelut on ihan lystiä hommaa, juoni on kelvollinen ja kaikinpuolin paljon hauskempaa pelattavaa kuin esimerkiksi GTA IV. Pelissä on myös suht huikea soundtrack. Tehtävät tietysti suurimmaksi osaksi sitä perushöttöä, mutta kyllä ton parissa muutama tunti on ihan mukavasti mennyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 19.09.2012 13:16
Vaikka kolme postausta ylempänä, ja kaikissa muissa ketjuissa, on tullut hehkutettua Darksiders 2:ta, on pakko hehkuttaa hieman lisää. 23 pelituntia takana, eikä tarinan loppu, saatikka peliin kyllästyminen, ole vielä edes näkyvissä. Seuraavana muutamia highlighteja pelistä.

Loottisysteemi, vaikka onkin verrattain simppeli, tuo peliin aivan järkyttävästi uutta, ja esimerkiksi kerätty equipatut varusteet muuttaa Kuoleman ulkonäköä konkreettisesti. Pelimaailman laajuus, kuten olen jossain täällä aiemmin hehkuttanut, on jotain aivan käsittämätöntä varsinkin ykkösosaan verrattuna. Jos viimeksi pelimaailma muistutti viemäriverkostoa, tällä kertaa ollaan täysin, tai ainakin lähellä, open-world -peliä. Eri paikkoja piristetään nokkelasti värifilttereillä. Esimerkiksi pimeä metsikkö on pitkälti harmaasävyistä muutamilla korosteväreillä, laavadungeoneissa mennään raa-alla punasävyllä ja viidakkodungeoneissa jopa ylivedetyllä värikylläisyydellä. Joissakin tapauksissa värifiltterit vaihtuvat lennossa, esimerkiksi yksi kuolemanharmaa dungeon muuttui kertaheitolla värikkääksi, kun avasi padotun vesisysteemin.

Ykkösosasta tuttu geneerinen ja mahtipontinen orkestraalimusiikkisoundtrack loistaa poissaolollaan ja tilalla on vaihteleva ja dynaamisesti pelitapahtumien mukaan muuttuva ääniraita. Musiikin "rakentuminen" Kuoleman ratsastaessa kohti Tree of Lifea on toistaiseksi yksi mahtavimmista kokemuksista. Ääninäyttely jatkaa ensimmäisen osan tiellä, ja on äärimmäisen pätevää työtä. Koska ykkösosa ja esim. Devil May Cry ja Ninja Gaiden Black ovat tuttuja pelejä, aloitin pelin heti vaikeimmalla vaikeustasolla, ja haastetta tuntuu olevan sopivasti. Jos speccaat hahmosi väärin pelitapaasi nähden, kovimmissa paikoissa tulee turpaan niin että tukka lähtee. Fiksulla pelaamisella ja speccauksella saa kuitenkin kaadettua paljon omaa leveliä korkeampia hahmoja, sekä jopa bosseja, mihin ei pitäisi olla vielä mitään asiaa.

Ei tätä oikeasti voi tarpeeksi suositella. Peli meni heilahtamalla oman GOTY-listan kärkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.09.2012 23:11
Ressa kutosen demo oli aika nihkeä. Valaistus on jotain uskomattoman paskaa (välillä et näe yhtään mitään) ja Chrisin osuus on Gears of Waria.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 19.09.2012 23:17
Eipä Scamcomilta voi mitään enää odottaakaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 22.09.2012 02:13
Bastionin heilautin tuossa juuri läpi. Olipa loistava peli! Varsinkin padilla pelattuna. Jotain vangitsevuudesta kertoo se, että Batman jäi Bastionin ajaksi paitsioon täysin. Kompakti, kiinnostava, kaunis ja kaikin puolin taidolla tehty tuotos, joka toimii oikeasti myös pelinä eikä vain indie-taideteoksena. Tekisi vähän mieli vetää NG+ saman tien, mutta taidan kuitenkin palata Arkham Cityyn ja jättää tuon vähän myöhemmäksi.

Varsinkin kun Steamin puolella kutsuvat vasta ostetut Sam & Maxit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 22.09.2012 03:10
Otin tänään itseäni pelaajana niskasta kiinni. Opiskelijana jätin maanantaina odottavan tentin omaan arvoonsa. Oon siis kova äijä.

Mark Of The Ninja pläsähti läpi. Hieno peli; hauska pelata, tyylikkäät ja sopivan pituiset välivideot, kliseinen juoni loistavasti toteutetulla lopetuksella. Parhautta siis. NG+ odottelee, mutta katsoo millon kerkeän sen kimppuun sillä...
Juuri äsken avasin paketin Konsolinetin ahvenanmaan varastolta: Borderlands 2 boksille saapui talouteen. Sinänsä ei kovin jeba, kun pääsee pelaamaan porukalla vasta huomenillalla. Enkä edes harkitse pelin käynnistämistä itsekseni.

Laitas sit kokemuksia. Kiinnostaisi lähinnä tietää voiko sitä edes pelata boxilla? Frameratet ym. Ykkösen kanssa teki jo aika tiukkaa.

Tuossa juuri lopeteltiin ensimmäinen sessio. Itse pelihän oli lisää Borderlandsia, mutta suurempana, parempana ja hauskempana. Itse kukin päättäköön onko se hyvä vai huono asia. Pelin alussa tuli pieniä huolia teknilliseltä puolelta kun alkuvideon framerate vähän mateli ja jotkin tekstuurit eivät oikeen ladanneet. Kuitenkin hetken pelattuamme en edes huomattunut moisia ongelmia. Joko niitä ei enää ilmennyt tai ei jaksanut kiinnostaa, koska se oli lisää Borderlandsia, mutta suurempana, parempana ja hauskempana, kavereiden kanssa. Tykkään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.09.2012 19:53
Gigantissa oli Metroid Prime Trilogy 19e, joten nappasin sen pikaisesti kainalooni. Omistan pelistä jo ntsc-version metalliboxilla, mutta kyllä tämä paketti on sen luokan kamaa, että näitä voi omistaa vaikka viisi.

Aloitin Metroid Prime 2:n pitkästä pitkästä aikaa, koska Metroid Prime 1:n olen pelannut jo niin monesti läpi. En edes muistanut miten vaikea peli tämä olikaan. Olen jo useita kertoja jäänyt jumiin, vaikka olen pelannut pelin aikoinaan Cubella läpi. Puzzlet ja yleinen vaikeustaso ovat huomattavasti vaikeampia kuin ykkösessä, enkä muista enää pelistä paljon mitään, joten tuntuu kuin pelaisi aivan uutta peliä. Kakkonen jää monesti ykkösen varjoon kehuissa, mutta lisätty vaikeustaso ja pelin monimutkaisuus saa minun nostamaan pelin ykköstäkin paremmaksi. Wii-version vaikeustasoa on hiukan laskettu alkuperäisestä, mutta mistään läpihuutojutusta ei suinkaan ole kyse.

Lisäksi on äärimmäisen vaikuttavaa millaista jälkeä Retro on saanut aikaiseksi vuosikausia sitten Gamecubella. Tuntuu kuin pelin jokainen huone olisi rakennettu jokaista polygonia myöten käsin, koska kaikki paikat ovat täysin omanlaisia ja täynnä pieniä yksityiskohtia. Jokaisessa hississä on oma mekanisminsa ja hammasrattaisto, jotka liikkuvat aina oikealla tavalla. Seinissä saattaa olla pieniä rakoja, joissa on ötöiköiden pesiä ja kasveja joita ei välttämättä näe enää missään muussa paikassa koko pelissä. Suoraan sanottuna en tiedä yhtään peliä, jossa olisi paremmin tehty noita erilaisia yksityiskohtia. Pelissä on satoja erilaisia huoneita ja käytäviä, mutta niissä voi huoletta liikkua ilman karttaa, koska ne eivät ole yhtä ja samanlaista putkea. Hyvä kun joku huomattavasti tehokkaamaan Xbox 360:n Halo 3 näyttää suorastaan rumalta Metroidin rinnalla. Kaiken lisäksi Metroid toimii pommin varmasti koko ajan 60fps. Jos peliin saisi  modernin valaistuksen, niin menisi täysin nykykonsolien pelinä.

Metroid Prime Trilogya kovempaa settiä ei vaan ole. Täysin epä-Nintendomainen pelisarja.





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.09.2012 20:10
Gigantissa oli Metroid Prime Trilogy 19e, joten nappasin sen pikaisesti kainalooni. Omistan pelistä jo ntsc-version metalliboxilla, mutta kyllä tämä paketti on sen luokan kamaa, että näitä voi omistaa vaikka viisi.

-_- Just jokunen viikko sitten ostin 50€ tämän Prismasta, kun yksinkertaisesti en löytäny muualta. No, kuten sanoit, on tämä sen arvoinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.09.2012 21:09
Kakkonen jää monesti ykkösen varjoon kehuissa...

Tuota en oikeasti ymmärrä. Minusta Echoes on lähes ykkösen veroinen ja pelissä oleva varjomaailma antaa monesti uusia ulottovuuksia ympäristöille, erityisesti viimeistä pomoa edeltävässä osuudessa.

La-Mulanaa olen pelannut tässä parin päivän ajan. Tosi upea Metroidin ja Castlevanian yhdistelmä. Käytännössä pelissä on läjäpäin tarjolla vihjeitä etenemiseen ja "apua" puzzleihin, mutta ne pitää ensin itse tulkita eikä pelaajalle kummemmin edes selitetä miten ja millä vekottimilla. Peli on myös melko haasteellinen ja siinä on jollain härskillä tavalla jonkin vanhan hyvän NES-pelin tuntuma. Tällä hetkellä jumitan toisessa pomossa kun sillä olikin tarjottavana vielä yksi salainen jippo.

Käsittääkseni alkuperäisversion voi ladata itselleen ilmaiseksi, remakesta en ole täysin varma. Se on kuitenkin saatavilla WiiWaresta ja suosittelen sitä lämmöllä jos on vähänkin taipumusta metroidvanioihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 23.09.2012 10:53
http://slendergame.com/game.php (http://slendergame.com/game.php)

Kaveri pakotti kokeilemaan eilen. Itse en siis katso edes kauhuleffoja, koska inhoan koko genreä.

Slender on siis simppeli ensimmäisen persoonan kauhupeli, jossa tarkoituksena on kerätä 8 lappua. Pimeässä metsässä taskulampun valossa. Slenderistä välittämättä. Latauslinkki löytyy tuolta sivulta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 23.09.2012 17:55
Gigantissa oli Metroid Prime Trilogy 19e, joten nappasin sen pikaisesti kainalooni. Omistan pelistä jo ntsc-version metalliboxilla, mutta kyllä tämä paketti on sen luokan kamaa, että näitä voi omistaa vaikka viisi.

Tuo on kyllä niin raivostuttava paketti kuin olla ja voi. Itse olisin ollut valmis ostamaan paketin jo Cuben Primejen laajakuvatuen takia, mutta jostain aivan käsittämättömästä syystä poistivat mahdollisuuden pelata Gamecube-ohjaimella. Suurin osa tuntuu ihmettelevän näkökantaani, mutta mielestäni ohjaus oli täydellinen juuri noihin peleihin. Itselleni se toimi kuin selkärangan jatke. Kyllä se kolmosessakin sinänsä toimi, mutta en minä siitä niin paljoa nauttinut. Toisaalta siinä nyt oli kustu miljoona paljon pahempaakin asiaa edellisiin osiin nähden.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.09.2012 18:13
Gigantissa oli Metroid Prime Trilogy 19e, joten nappasin sen pikaisesti kainalooni. Omistan pelistä jo ntsc-version metalliboxilla, mutta kyllä tämä paketti on sen luokan kamaa, että näitä voi omistaa vaikka viisi.

Tuo on kyllä niin raivostuttava paketti kuin olla ja voi. Itse olisin ollut valmis ostamaan paketin jo Cuben Primejen laajakuvatuen takia, mutta jostain aivan käsittämättömästä syystä poistivat mahdollisuuden pelata Gamecube-ohjaimella. Suurin osa tuntuu ihmettelevän näkökantaani, mutta mielestäni ohjaus oli täydellinen juuri noihin peleihin. Itselleni se toimi kuin selkärangan jatke. Kyllä se kolmosessakin sinänsä toimi, mutta en minä siitä niin paljoa nauttinut. Toisaalta siinä nyt oli kustu miljoona paljon pahempaakin asiaa edellisiin osiin nähden.

No se Cuben ohjaus onkin täydellinen. Tuskin niissä on kenenkään muun mielestä vikaa kuin joidenkin vajekkien jenkkikakaroiden, jotka luulivat pelin olevan joku fps-räiskintä. Mieluummin noita alkuperäisellä ohjauksella olisi pelannut, mutta nämä ovat kuitenkin niitä harvoja (ellei ainoat) pelejä joissa motion-ohjauskin toimii hyvin. Varsinkin kun ykkösessä ja kakkosessa sitä käytetään pelkästään liikkumiseen, eikä mitään Mp3:n liikuttelukikkailuja ole yhtään.

EDIT:

Ja kannattaa muuten oikeasti testata noita Wiimoteja pelejä pelatessa. Niissä saattaa olla aivan valtavia eroja jo uutenakin ostaessa. Purettiin töissä noita moteja osiin ja testailtiin niiden kiihtyvyysantureita tietokoneilla. Monissa Wiimoteissa saattaa se kalibrointi olla aivan perseellään ja sekin aiheuttaa jo virheitä liikkeissä. Yksi noista kolmesta Wiimotestani oli testeissä selvästi parempi kuin nuo kaksi muuta ja sen huomaa jo pelatessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 23.09.2012 18:23
Varsinkin kun ykkösessä ja kakkosessa sitä käytetään pelkästään liikkumiseen, eikä mitään Mp3:n liikuttelukikkailuja ole yhtään.

No tuopa se nimenomaan onkin. Mitään ei ole muutettu, ja kaikki toimii muuten kuten ennenkin. Itse nautin suunnattomasti aikoinaan, kun löhösin yöllä sängyn alla peiton alla Primeä pelaten eikä tarvinnut välittää pätkän vertaa missä Wavebird oli. Ei toimi Wii-ohjauksella, sillä vaikka kuinka vähän effortia vaatisikin, niin aina pitää silti töllöön päin osoittaa.

Oli mielenkiintoista jostain jenkkifoorumeilta lukea "keskustelua" aiheesta. Suurin osa haukkui alkuperäistä ohjausta ja ylisti uutta, ja sitä kuinka peli on korjattu. Oli myös muka helpompaa poistaa vanhoista vanha ohjaus kuin lisätä kolmoseen vanha ohjaus. Ihan kuin siihen olisi sellaista edes voinut lisätä. Äärettömän tyhmiä ratkaisuja Nintendo kyllä tehnyt näiden ohjaussäätöjen kanssa Wiillä. Noh, itsepähän kärsivät, kun sulkevat osan potentiaalisesta kuluttajakunnasta pois. Itse kun olen tällaisissa "pikkuasioissa" varmaan monen mielestä ärsyttävänkin tarkka.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 23.09.2012 18:44
Tästä on muistaakseni keskusteltu aiemminkin - ja sillonki Lanttu vinkumassa. MP1 ja 2 toimivat erinomaisesti alkuperäisillä kontrolleilla ja MP3 oli sitten vartavasten suunniteltu Wii -ohjaimelle. Se että Trilogyssa pääsee pelaamaan 1:n 2:n Wii -ohjaimella on huomattavasti parempi ratkaisu, kuin vain uudelleenjulkaista pelit, joita pääsee pelaamaan samalla konsolilla Cube -ohjaimella. Vähän siis hölmöä kitistä jos pelejä pääsee pelaamaan millä ohjauksella tahansa ja etenkin jos vaihtoehdot ovat molemmat erittäin toimivia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 23.09.2012 18:55
Se että Trilogyssa pääsee pelaamaan 1:n 2:n Wii -ohjaimella on huomattavasti parempi ratkaisu, kuin vain uudelleenjulkaista pelit, joita pääsee pelaamaan samalla konsolilla Cube -ohjaimella. Vähän siis hölmöä kitistä jos pelejä pääsee pelaamaan millä ohjauksella tahansa ja etenkin jos vaihtoehdot ovat molemmat erittäin toimivia.

Tästä minäkin olen samaa mieltä, ja sehän se vasta olisikin ollut laiskaa julkaista ilman Wii-ohjausta. Ärsyttää vain aina lukea Metroid Prime Trilogysta, kun noinkin yksinkertainen asia kuin ohjaustavan valinta (alkuperäinen on kumminkin olemassa ilman muutostarpeita) on jätetty pois, enkä siten pääse pelaamaan sitä parasta versiota. Tämä siis GC-ohjaus ja laajakuvatuki. :) Metroid Prime on kumminkin parhaita yksinpelejä ikinä, eikä kakkonenkaan toki heikko ole.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 24.09.2012 14:02
Faster than Light on muuten pojat ja tytöt sitä virallisinta parhautta. Roguelike avarauusseikkailua, joka irtoaa kympillä esimerkiksi Steamista tai GOG:ista. Eilen ostin yhdeksän aikoihin illalla pelin ja ajattelin nopeasti koittaa pari rundia tuota. Seuraavaksi havahduin katsomaan kelloa puoli kahden aikaan yöllä.

http://www.ftlgame.com/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: blindside - 24.09.2012 14:27
Faster than Light on muuten pojat ja tytöt sitä virallisinta parhautta. Roguelike avarauusseikkailua, joka irtoaa kympillä esimerkiksi Steamista tai GOG:ista. Eilen ostin yhdeksän aikoihin illalla pelin ja ajattelin nopeasti koittaa pari rundia tuota. Seuraavaksi havahduin katsomaan kelloa puoli kahden aikaan yöllä.

http://www.ftlgame.com/

Huumetta pelimuodossa. Itse ostin jo aikaisemmin viime viikolla mutta pääsin vasta eilen illalla pelaamaan, ja menihän se sinne yön pikkutunneille. Tänään piti vielä pelata yksi peli ennen duuniin lähtöä ja pääsin jopa melkein läpi, mutten ihan. Pääsin myös yllättäen duuniin ajoissa. Nyt lasken tunteja että pääsen takaisin himaan pelaamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 26.09.2012 11:25
Huumetta pelimuodossa. Itse ostin jo aikaisemmin viime viikolla mutta pääsin vasta eilen illalla pelaamaan, ja menihän se sinne yön pikkutunneille. Tänään piti vielä pelata yksi peli ennen duuniin lähtöä ja pääsin jopa melkein läpi, mutten ihan. Pääsin myös yllättäen duuniin ajoissa. Nyt lasken tunteja että pääsen takaisin himaan pelaamaan.
Samat tunnelmat. Eilen(tai tämän päivän puolella se taisi oikeastaan olla, taas...) pääsin kasisektorille asti, kun kokeilin pitkään normalilla vääntämisen jälkeen easya uudestaan.

Hyvä pelityyli ja taistelustrategia alkavat myös pikkuhiljaa vakiintumaan. Alkusektoreilla on käytännössä pakko koluta mahdollisimman monta encounteria läpi, jotta saa scrappia, hyviä asedroppeja ja uusia miehistönjäseniä. Jos näin ei tee, oon ollut myöhemmillä sektoreilla auttamattoman alivarustettuna ja kuolo on korjannut välittömästi. Olen myös huomannut, että aluksen ovisysteemit kannattaa päivittää mahdollisimman nopeasti vähintään kakkostasolle, tai mieluiten täysiin. Helpottaa huomattavasti valtaajien kanssa vääntämistä, kun pystyy avaamaan ulko-ovet ja tukehduttamaan tunkeilijat. Näin siis varsinkin jos menee Kestrelillä, eikä ole mitään anti-personnel droneja käytössä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 26.09.2012 22:25
Dustforce
Humble Bundlesta tarttui tämmöinen ja nollaodotuksilla lähettiin liikkeelle. Ensin pistin silmään pelin tyrmäävän kauniit ja viimeistellyt grafiikat. Kun siitä järkytyksestä oltiin päästy ja pienen tappelun jälkeen sain ohjaukseenkin tuntuman niin kylläpä valahti kermat kyynelkanavista. Pelihahmon parilla erilaisella liikkeellä pystyy melkoisen monimutkaisiin vauhtisuorituksiin ja leaderboardien parhaita replayvideoja katsoessa tuntee syvää kunnioitusta pelisuunnittelua ja kyseistä pelaajaa kohtaan. Speedrun meininkiä parhaimmillaan siis.

Kun aloitin niin ihmettelin miksi hubimaailmassa näytti olevan paikkoja joihin ei pääse (esim. eräs leveä rotko). Ajattelin että kun on päässyt tarpeeksi pitkälle niin siihen tulee joku silta tms. Myöhemmin kun olin oppinut hallitsemaan ukon liikkeitä paremmin valkenikin että sinne toiselle puolelle pääsee hyppäämään kikkailemalla. Tämäkin seikka piti itse keksiä, koska peli ei anna mitään vihjeitä siitä.

Täyttä kamaa. Vähän kuin Super Meat Boy, mutta vielä parempana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 26.09.2012 22:39
Sivistin itseäni juuri hiljan ja korjasin mainettani Nintendo-sarjan fanina (vaikka nykyään oonkin kaikkiruokainen, niin Nintendo on ollut ja pysynyt suurimman huomion alla jo vuosikausia) ja pelasin läpi Ocarina Of Timen. Zelda ei ole itselleni ollut se mieluisin sarja, mutta tämän pelin pelattuani en oikein keksinyt syytä, minkä takia olen Majoraa lukuunottamatta ehtinyt kyllästyä muihin. Muuuutta ymmärrän kyllä täysin ja allekirjoitan että miksi Ocarina Of Time on kaikkien aikojen paras peli, ja tulee aina olemaan. Ei lisättävää

Seuraava pelikokemus onkin tuolla viikon päässä RE 6:n parissa. Siitä riittääkin sitten sitä Co-Op jyystöä joksikin aikaa, ku peliaika on erittäin rajoittunutta nykyää ja Co-Op partneri asuu Jyväskylässä niin aikataulujen ahtaminen on oma challengensa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 27.09.2012 20:17
Alkuperäistä Ratchet & Clankia on tullut tänään väännettyä, kun tuli se HD Collection mikälie ostettua tuossa. On se hauska huomata, että vielä 10v pelin julkaisunkin jälkeen tätä pelaa vielä erittäin mielellään. Pelillisesti ei ole mitenkään vanhentunut, ympäristöt ja kentät on hienoja ja hauskoja sekä läppä ja hahmot hyviä. Mitäs muuta sitä voi vaatia  :)

Hauska taas pelailla pitkästä aikaa, kun edellisestä läpipeluusta on kuitenkin varmaan ainakin seitsemän vuotta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.09.2012 06:32
Huumetta pelimuodossa. Itse ostin jo aikaisemmin viime viikolla mutta pääsin vasta eilen illalla pelaamaan, ja menihän se sinne yön pikkutunneille. Tänään piti vielä pelata yksi peli ennen duuniin lähtöä ja pääsin jopa melkein läpi, mutten ihan. Pääsin myös yllättäen duuniin ajoissa. Nyt lasken tunteja että pääsen takaisin himaan pelaamaan.
Samat tunnelmat. Eilen(tai tämän päivän puolella se taisi oikeastaan olla, taas...) pääsin kasisektorille asti, kun kokeilin pitkään normalilla vääntämisen jälkeen easya uudestaan.

Hyvä pelityyli ja taistelustrategia alkavat myös pikkuhiljaa vakiintumaan. Alkusektoreilla on käytännössä pakko koluta mahdollisimman monta encounteria läpi, jotta saa scrappia, hyviä asedroppeja ja uusia miehistönjäseniä. Jos näin ei tee, oon ollut myöhemmillä sektoreilla auttamattoman alivarustettuna ja kuolo on korjannut välittömästi. Olen myös huomannut, että aluksen ovisysteemit kannattaa päivittää mahdollisimman nopeasti vähintään kakkostasolle, tai mieluiten täysiin. Helpottaa huomattavasti valtaajien kanssa vääntämistä, kun pystyy avaamaan ulko-ovet ja tukehduttamaan tunkeilijat. Näin siis varsinkin jos menee Kestrelillä, eikä ole mitään anti-personnel droneja käytössä.

FTL:ää tuli pelattua taas yömyöhään ja nyt väsyttää. Minkäs teet kun lähti peli hyvin rullaamaan. 6 sectorin exitiin kuolin kun Rebelit saivat minut kiinni. Ei ollut tarpeeksi aluksessa porukkaa, niin pääsivät tuhoamaan sisältä käsin suojat ym.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.09.2012 16:41
Joko täällä joku on päässyt Borderlands 2:sta pelailemaan enemmänkin? Kiinnostaa nimittäin tietää miten Xbox-versio pelittää ja onko peli muutenkaan mistään kotoisin. Arvosteluihin en usko enää ollenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 28.09.2012 16:52
Aikanaan pelattiin Borderlands splitscreeninä läpi. Silloin sitä jaksoi just ne splitscreen sessiot, yksinpeliin en koskenut. Nyt tullut tuota Borderlands kakkosta varmaan parikymmentä tuntia pelailtua ihan yksinkin, en oo pitkiin aikoihin ollut mihinkään peliin näin koukussa. Tarina on paljon mielenkiintosempi ja sidequestienkin puolelta löytyy paljon mielekkäitä tehtäviä. Ei tämä niin paljoa ykkösestä eroa, kaikki vaan toimii entistä paremmin. PS3:n puolella ei tekniseltä kantilta oo pahaa sanottavaa, paljon paremmin pysyy fps:t tasaisena kun ensimmäisessä osassa, onlinen puolellakaan ei ole disconnecteja tullut. Lämpöiset suosittelut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 29.09.2012 18:05
Itsellä jäi Borderlands kesken, kun huomasin miten tylsä peli oli kyseessä. Loottaaminen oli ihan hauskaa, mutta se skill-systeemi oli kyllä niin päälleliimatun tuntuista paskaa ja taisteluista puuttui syvyyttä. Tarina ja questitkään eivät kiinnostaneet.

En sitten tiedä onko näitä korjattu kakkosessa, ja kannattaako edes tätä hommata, jos jo ykkönen aiheutti tälläisen reaktion.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 29.09.2012 18:57
Noh, itelle ykkönen aiheutti juuri saman. Kokeilin sitäkin yksin pelata mutta ei siitä tullut mitään. En tiedä onko sitten pelimaku muuttunut vai mikä, mutta tää uppoo niin paljon paremmin yksinkin, multiplayer tietty missä se peli parhaimmillaan on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.10.2012 00:07
FTL meni tänään kaksi kertaa läpi easyllä. Seuraavaksi pitää alkaa pelailemaan normaalilla. Kahdella eri aluksella pääsin läpi. Loppupomo vaatii kyllä jonkun verran taktikointia ja tuuria.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 01.10.2012 09:39
FTL meni tänään kaksi kertaa läpi easyllä. Seuraavaksi pitää alkaa pelailemaan normaalilla. Kahdella eri aluksella pääsin läpi. Loppupomo vaatii kyllä jonkun verran taktikointia ja tuuria.
Kerran easylla ja toisen kerran normalilla olen päässyt vääntämään flagshipiä vastaan, mutta kummallakin kerralla on tullut turpaan sillä toisella kierroksella. En saa edes suojia alas tai droneja pois päältä, ennen kuin flagship on täyttänyt mun ruudun anti-ship droneilla ja valtaajilla. Edes missilet tai pommit ei tepsi, kun flagshipin evade on niin kovaa luokkaa, että mikään ei osu. Ja jos osuu, aluksella on niin paljon miehistöä, että korjaavat vauriot ja sammuttavat tulipalot hetkessä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.10.2012 11:27
Kerran easylla ja toisen kerran normalilla olen päässyt vääntämään flagshipiä vastaan, mutta kummallakin kerralla on tullut turpaan sillä toisella kierroksella. En saa edes suojia alas tai droneja pois päältä, ennen kuin flagship on täyttänyt mun ruudun anti-ship droneilla ja valtaajilla. Edes missilet tai pommit ei tepsi, kun flagshipin evade on niin kovaa luokkaa, että mikään ei osu. Ja jos osuu, aluksella on niin paljon miehistöä, että korjaavat vauriot ja sammuttavat tulipalot hetkessä.
Ensimmäinen kerta meni aika helpolla, kun sain niin hullun augmentint. Weapon Pre-igniter antoi aseet heti valmiiksi taistelun alkuun. Lisäksi minulla oli 3 erilaista laseria ja 1 missile, joten pääsin heti taistelun alkuun pamauttamaan 7 laser shottia ja yhden ohjuksen. Näillä sai yleensä suojat aika heikoksi. Sen jälkeen heitin cloakin päälle 15 skeunniksi ja odottelin, että aseet latatutuivat. Suhteellisen kivuttomasti meni.

Toisella kerralla menin Federationin Cruiserilla. Suojat täysillä, Defend Droid II blokkasi suurimmat ohjukset. Aseita oli jonkun verran ja Cruiserin oma lasertykki tuhosi aika tehokkaasti.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 01.10.2012 11:37
Ensimmäinen kerta meni aika helpolla, kun sain niin hullun augmentint. Weapon Pre-igniter antoi aseet heti valmiiksi taistelun alkuun. Lisäksi minulla oli 3 erilaista laseria ja 1 missile, joten pääsin heti taistelun alkuun pamauttamaan 7 laser shottia ja yhden ohjuksen. Näillä sai yleensä suojat aika heikoksi. Sen jälkeen heitin cloakin päälle 15 skeunniksi ja odottelin, että aseet latatutuivat. Suhteellisen kivuttomasti meni.

Toisella kerralla menin Federationin Cruiserilla. Suojat täysillä, Defend Droid II blokkasi suurimmat ohjukset. Aseita oli jonkun verran ja Cruiserin oma lasertykki tuhosi aika tehokkaasti.
Toi pre-igniter voisi tosiaan olla aika jees. Vaikeuteen voi myös vaikuttaa se, että kun alla on Kestrel, niin ei voi ihan ihmeitä odottaa. Pitänee vaan jatkaa kokeiluja ja laittaa mukaan ensi kerralla esim joku ion-tykki, jolla voisi saada paukutettua suojia alas. Voisi kokeilla päästä bossiin loadoutilla missä olisi ion cannon, joku burstilaser, toinen burstilaser/leikkurilaser ja tehokas missile.

Miten noita eri aluksia kannattaisi lähteä unlockaamaan? Normipelaamisella ei ole auennut Toruksen lisäksi mitään muita vielä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 01.10.2012 14:20
Tälle olisi oma ketjunsakin, mutten viitsi nostaa kun ei tästä varmaan mitään suurta keskustelua nouse.

Ostin jo varmaan vuosi pari takaperin Far Cry 2:n ps3:lle, kun sattui halvalla lähtemään, mutten pelannut silloin aikoinaan peliä tutoriaaleja pidemmälle. Nyt tuossa parisen viikkoa takaperin aloitin kuitenkin pelin uudestaan, ja tämähän osoittautui varsinaiseksi helmeksi. Ei lähimainkaan täydellinen, mutta varsin viihdyttävä paketti silti. Ihan vielä en ole lopussa, 58% taisi olla tällä hetkellä plakkarissa.

Ärsytyksiä:
-Ne jeepit ja vartiopisteet tekevät pelialueella liikkumisesta varsin turhauttavaa puuhaa. Jeeppejä sahaa vähän väliä vastaan, ja vartiopisteet pitää tyhjentää aina uudestaan, tai ajaa apinan raivolla läpi jonka jälkeen saakin sitten korjailla jeeppiään. Tämä x58 ja alkaa hermo vähän kiristyä.

-Itseään toistavat ja välillä suht tylsät tehtävät.

-Ihme sekoilu tehtävien kanssa, pelaaja voi napsia pelin molemmilta osapuolilta tehtäviä miten sattuu ja aiheuttaa tuhoa puolin ja toisin tämän vaikuttamatta mihinkään.

-Malaria. Miksi?

Plussaa:
-Avoin maailma. En ole pitkään aikaan nauttinut räiskintäpelistä samalla lailla kuin tästä, kun saa kierrellä kiikarikiväärin kanssa kaikessa rauhassa laaksossa sijaitsevaa kohdetta, suunnitella hyökkäystään ja etsiä parasta tuliasemaa. Sopivan kohdan löydyttyä alkaa sitten vain tiputtelemaan vartijoita jostain kilometrin päästä. Ja jos alkavat tulla päälle, sprinttaa metsikössä jonnekin toiselle harjanteelle, ja tiputtaa sieltä käsin muutaman vartijan jotka etsivät sinua. M1903-kiväärin kanssa pelaaminen on suoranaista herkkua. Myös salamurhatehävät onnistuivat parhaimmillaan vain yhdellä laukauksella jostain pusikosta kaukana kohteesta, jonka jälkeen juostiin piilossa olevalle jeepille ja lähdettiin karkuun.

-Pelityylit. Itse tykkään pelissä kuin pelissä leikkiä aina sniperilla, mutta jos tykkää suoremmasta toiminnasta, peli tukee myös sitä. Voit karauttaa reteästi jeepillä suoraan toiminnan keskelle ja antaa aseiden laulaa jos niin haluat. Asevalikoima tukee monenlaista pelityyliä aina terminaattorin "hienovaraisuudesta" tarkka-ampujan sissimeininkiin.

-Tunnelma. Ärsytyksistään huolimatta se vain on jotain niin siistiä jättää jeeppi kauemmas tien varteen, talsia metsikössä varjoissa lähemmäs tehtävää ja alkaa katselemaan maisemia kiikarikiväärin kanssa. Ghost Recon 1 on tullut muutamaan otteeseen mieleen kun on seikkaillut metsikössä lähemmäs vihollisia.

-Tuli. Jossain määrin käytännöllinen, kun voit sytyttää savannin/kohteen tuleen polttopullojen ja räjähtävien tynnyreiden avustuksella, mutta varsinkin hienonnäköinen efekti.

Aseiden jumiminen ja totaalinen hajoaminen on vähän niin ja näin, toisaalta mukavaa realismia mutta toisaalta ärsyttävää kun se tussari tekee lakon juuri silloin kun ei pitäisi. Myös haavojen paikkailu turhauttaa, jos siihen joutuu kesken tulituksen.

Tykkään, puutteistaan huolimatta. Hinta/laatu suhteeltaan parhautta, kympin taisi kustantaa.
 


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.10.2012 14:28
Miten noita eri aluksia kannattaisi lähteä unlockaamaan? Normipelaamisella ei ole auennut Toruksen lisäksi mitään muita vielä.
En oikein itsekään tiedä miten ne unlockaantuu. Ilmeisesti kun pääsee läpi, niin saa tuon Federationin Cruiserin. Toruksen sai 5 sectorista. Sitten olen saanut vielä yhden cloak-aluksen, mutta en muista miten. Noitahan oli aika monta erilaista. Ilmeisesti Normal-vaikeustasolla niitä saa sitten lisää.

Bossissa on pakko olla suojat ja engine täysillä. Enginen voi kyllä korvata cloakilla, joka auttaa paljon, kun tulee sata ohjusta/droidia yhtäaikaa kimppuun. Boss ei muuten kuole vaikka tappaisi koko miehistön. Tekoäly iskee päälle silti. Oma Torus-alukseni kosahti siihen kun yritin tappaa flagshipin crewin. Kaikki sainkin hengiltä, mutta ne ohjukset tuli silti niskaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 02.10.2012 13:44
Tokyo Jungle tuli hommattua eilen PSN Storesta.

Nykyään pelit, jotka vaikuttavat paperilla hyviltä ja omaperäisiltä, eivät loppujenlopuksi tarjoa kovinkaan erikoista pelattavaa. Tokyo Jungle onneksi onnistuu olemaan juuri sellainen, kun sen voisi kuvitella olevan. En kauaa peliä eilen ehtinyt pelata, sen verran kuitenkin, että voin jo tässävaiheessa sanoa yhdeksi tämän vuoden suosikkipeleistäni. Pelituntuma on vahvasti arcademainen tiukkien kontrollien, pistejärjestelmän ja avattavan sisällön takia, ja pelistä voisi hyvin olla olemassa kolikkoautomaatti-versio. Avattavaa on aika paljon; n. 80 eri eläinlajia, juonellisia chaptereitä, varusteita sekä pikkuhiljaa keräytyvää tietoa siitä, miksi ihmiset ovat hävinneet Tokiosta ja eläimet ottaneet vallan.

Vasta muutaman tunnin siis olen ehtinyt pelaamaan ja tällähetkellä lähinnä Pomeranianilla ja Sika Deerillä koettanut selvitä ja avata uusia chaptereita sekä eläimiä. Peli ei muuten ole mikään helppokaan, sillä joskus selviytyminen jää lyhyen, kun vaikka peuralla törmää heti ensinmäiseksi dilophosaurus-laumaan, tai yöllä ruokaa etsiessä vastaan tallustelee sapelihammastiikeri. Suosittelen kaikille. 12 euroa ei pitäisi tuntua missään, vaikkei pelistä lopulta pitäisikään.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 02.10.2012 14:07
Latasinpa Tokyo Junglen itsekin viime yönä. Venähti prosessi vähän pitkäksi, niin ehdin vasta tutoriaalin vetämään, mutta mielenkiintoiselta vaikuttaa ainakin sen kokemuksen ja näkemieni videoiden perusteella. Peli on erityisesti osoittanut merkkejä parhaudesta jo pelkillä hyppyanimaatioillaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 02.10.2012 17:38
Tokio Jungle on kaverin kanssa vielä hauskempi! Meillä oli kulman kovin kissajengi, siinä kaatui elukkaa kengurusta leijonaan. Lopulta n.5 leijonaa raateli koko jengin  :(

En kyllä yhtään osannut kuvitella tätä peliä tälläiseksi. Sopivan haastava arcedemainen "pikkupeli". Suosittelen!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 04.10.2012 00:32
Miten noita eri aluksia kannattaisi lähteä unlockaamaan? Normipelaamisella ei ole auennut Toruksen lisäksi mitään muita vielä.
En oikein itsekään tiedä miten ne unlockaantuu. Ilmeisesti kun pääsee läpi, niin saa tuon Federationin Cruiserin. Toruksen sai 5 sectorista. Sitten olen saanut vielä yhden cloak-aluksen, mutta en muista miten. Noitahan oli aika monta erilaista. Ilmeisesti Normal-vaikeustasolla niitä saa sitten lisää.

Bossissa on pakko olla suojat ja engine täysillä. Enginen voi kyllä korvata cloakilla, joka auttaa paljon, kun tulee sata ohjusta/droidia yhtäaikaa kimppuun. Boss ei muuten kuole vaikka tappaisi koko miehistön. Tekoäly iskee päälle silti. Oma Torus-alukseni kosahti siihen kun yritin tappaa flagshipin crewin. Kaikki sainkin hengiltä, mutta ne ohjukset tuli silti niskaan.

Jos spoilaantuminen ei häiritse, niin Youtubesta löytyy hyvä unlock-video (http://www.youtube.com/watch?v=YAVeUu25Pz8). Pikkaisen pisti häiritsemään, kun pääsin Unidentified cruiserin avauksen viimeiseen vaiheeseen (tietty sektori jota ei joka pelikerralla edes löydy), mutta en osunut siellä tarvittavaan eventtiin. Tällä hetkellä puuttuukin tuon lisäksi vain Mantis ja Slug.

FTL on kyllä hieno peli, itselläni tunteja takana yhteensä viitisentoista. Viime kerrasta on joskin jo hetki. Voisikin alkaa vähitellen alkaa pelata normalilla. Aloitin easylla nysväämällä, sillä halusin päästä pelin läpi, ennen normalilla aloittamista. Päädyin kumminkin jatkamaan easylla, sillä halusin toisaalta testailla uusia aluksia, toisaalta avata niitä helpommin. Samalla tuli peli läpäistyä pari kertaa uudestaan. Tähän mennessä se on onnistunut jokseenkin vaihtelevilla taktiikoilla Kestrelillä, Engillä (ensimmäinen voitto) ja Zoltanilla.

Bossissa on pakko olla suojat ja engine täysillä. Enginen voi kyllä korvata cloakilla, joka auttaa paljon, kun tulee sata ohjusta/droidia yhtäaikaa kimppuun. Boss ei muuten kuole vaikka tappaisi koko miehistön. Tekoäly iskee päälle silti. Oma Torus-alukseni kosahti siihen kun yritin tappaa flagshipin crewin. Kaikki sainkin hengiltä, mutta ne ohjukset tuli silti niskaan.

Ilmeisesti bossin saa aika hyvin gimpattua, jättämällä yhden miehistön jäsenen henkiin johonkin aseeseen (mieluusti sellainen joka pysyy loppuun asti ja ei ole ohjus). Tekoäly ei mene päälle ja aluksen sisuksen voi tuhota ilman pelkoa sen korjaantumisesta. Itse olen huomannut, että paras tapa tappaa vastustajan miehistö (oli alus mikä tahansa) on yrittää disabloida vastustajan med bay, jolloin tekoäly menee sekaisin. Vaikka aluksessa olisi täyden elinvoiman omaavia miehistön jäseniä, ei tekoäly osaa tällöin vaihtaa niitä tappelussa henkihieverissä olevien tilalle.

------------

Dustforce
Humble Bundlesta tarttui tämmöinen ja nollaodotuksilla lähettiin liikkeelle. Ensin pistin silmään pelin tyrmäävän kauniit ja viimeistellyt grafiikat. Kun siitä järkytyksestä oltiin päästy ja pienen tappelun jälkeen sain ohjaukseenkin tuntuman niin kylläpä valahti kermat kyynelkanavista. Pelihahmon parilla erilaisella liikkeellä pystyy melkoisen monimutkaisiin vauhtisuorituksiin ja leaderboardien parhaita replayvideoja katsoessa tuntee syvää kunnioitusta pelisuunnittelua ja kyseistä pelaajaa kohtaan. Speedrun meininkiä parhaimmillaan siis.

Kun aloitin niin ihmettelin miksi hubimaailmassa näytti olevan paikkoja joihin ei pääse (esim. eräs leveä rotko). Ajattelin että kun on päässyt tarpeeksi pitkälle niin siihen tulee joku silta tms. Myöhemmin kun olin oppinut hallitsemaan ukon liikkeitä paremmin valkenikin että sinne toiselle puolelle pääsee hyppäämään kikkailemalla. Tämäkin seikka piti itse keksiä, koska peli ei anna mitään vihjeitä siitä.

Täyttä kamaa. Vähän kuin Super Meat Boy, mutta vielä parempana.

Haluaisin pitää tästä pelistä enemmän, mutta ainakaan ensimmäisen tunnin perusteella ei vaan sytytä lainkaan. :(

Ehdottomasti suurimpana ongelmana on kontrollit. Tämä on toki siinä mielessä huono syy, että ne tarvitsevat lähinnä aikaa, ja toimivat varmasti loistavasti, kun niihin pääsee kunnolla sisälle. Ei Super Meat Boykaan alkuun niin jumalaiselta tuntunut. Ongelma on kuitenkin se, että pelaisin mieluummin padilla kuin näppäimistöllä. Padi ei vaan toimi kuten toivoisi. Diagonaalit eivät ota tattia huomioon käytännössä mitenkään, joten tatti pitää viedä aivan ylös asti, jotta mitään tapahtuisi. Pieni "slaidaus" ylöspäin ei toimi, vaan tatin joutuu viemään aivan ylös asti (mahdollisesti jopa keskiasennon kautta, en ole varma). Tämän vuoksi tattia joutuu heiluttelemaan paljon enemmän mitä oikeasti olisi tarve. Lisäksi optionseja (esc nappula) ei pysty bindaamaan ohjaimeen, ja toisaalta optionseja ei pysty tästä huolimatta enää käyttämään näppäimistöllä, jos napit on bindattu ohjaimeen. Siinä missä yleensä konsolitaustaisuus aiheuttaa pikemminkin ongelmia kuin plussia pc-versioon, tässä tapauksessa miltei toivoisin, että peli olisi suunniteltu konsoleita silmälläpitäen.

"Pienempänä" ongelmana peli itsessään ei tuntunut sellaiselta, että jaksaisin sitä pidempään tahkota. Jotenkin tällaisissa peleissä tulee hirveä tarve pelata kentät parhaalla mahdollisella arvosanalla (tässä S + S), mutta jo alkupäässä kentät tuntuivat niin pitkiltä (30 sekunnin luokkaa kovimmatkin ajat), ettei siihen vain riitä motivaatio. Etenkään, kun alkufiiliksien perusteella se jokin tästä pelistä puuttuu. En oikeastaan tiedä edes mikä. Ehkä se on pelin tempo yhdistettynä graafiseen ilmeeseen joka, niin hienolta ja omaperäiseltä kuin se näyttääkin, ei aivan omaan makuhermooni uppoa. Värimaailmaa hieman kirkastamalla saattaisi saada jo ihmeitä aikaan. Nyt kaikki tutorialin jälkeiset kentät olivat pettymyksiä. Musiikit ovat onneksi suurimmaksi osaksi rautaa. Niitä olen tosin kuunnellut paljon pelin ulkopuolellakin ja jo ennen pelin pelaamista, kiitos Sharkien.

Pitänee yrittää vielä uusiksi paremmalla ajalla ja kenties onnella, mutta jo tässä vaiheessa voin sanoa, että vähän kuin Super Meat Boy, mutta ei likimainkaan yhtä hyvä. ;) Piti oikein pistää SMB tulille hetkeksi Dustforcen jälkeen. On se vaan niin hyvä, parhaita tasoloikkia ikinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 05.10.2012 16:21
Resident evil 6 korkattu. Fiilikset ovat ristiriitaiset, johtuen pitkälti siitä että aloitettii kaverin kaa chrisin storylinesta, mistä tulee häpeällisen paljon mieleen GeoW-pelit.

Re-fanina osaa nauttia tästä täysin rinnoin ja co-op itsessään on syy jatkaa pelaamista suurella innolla. Visuaalisesti hieno joo ja tarinan kerronta tekee vaikutuksen. Myös vihollisten yleisilmeeseen on painotettu kiitettävästi. Mutta pari asiaa ottaa pannuun: ensinnäkin ympäristön elottomuus. Kentät ja alueet ovat täynnä rekvisiittaa, sanan varsinaisessa merkityksessä. Pöytiä ja tuoleja ja muuta kamaa on pailat pullollaan että alueet eivät ainakaa tyhjiksi jää. Harmi vain että näiden ainoa funktio on näyttää hienolta. Todellisuudessa ne syövät ihan turhaa kapasiteettiä ja tekevät liikkumisesta ja tutkimisesta lähinnä turhauttavaa. Eli sanalla sanoen turhia hienouksia. Myös jatkuva räjähtely ja kaiken maailman käheltä piti - tilanteet lähinnä toistavat itseään.

Toinen äärimmäinen kritiikkiasia alkutuntuman perusteella on valikkoratkaisu. Re 5:n ehdoton valtti co-opin ohella oli lähes täydellinen valikkotoiminta. En tajua miksi se on pitänyt muuttaa tällaiseksi täysin sietämättömäksi ja epäkäytännölliseksi peeloiluksi. Vielä isompi haukku menee HUDille. Äkkiä pois pelistä tuollaiset systeemit. Okei, sen saa pois päältä, mutta ikävä kyllä samalla lähtee health/ammo -mittari >_>.

Noh, puutteista huolimatta odotan innolla syyslomaa että päästään jatkamaan seikkailua sillä kyllä päällimmäisenä jäi mieleen himo jatkaa eteenpäin. Kattoo tarkempaa arviota sitten kun peli on menty läpi ja mercenaries ym kaluttu. Ja kaikille suositus, että kannattaa suosiolla ottaa protaso heti alkuun, niin saa ees pikkasen haastetta peliin


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 07.10.2012 11:01
Siskon PS2 lainassa. GTA III:sta en ole jaksanut pelata, kun oli joku paska tehtävä. GTA: San Andreakseni levy viottui silloin kun oma PS2 meni paskaksi, joten ei pelitä kunnolla. SmackDown!: Shut Your Mouthin Career-moden vedin väkisin. Sitten olikin sormi suussa, kun ei mitään pelattavaa tullut enää mieleen.

Sitten muistinkin, että mulla on pelihyllyssä kaksi avaamatonta Metal Gear Solid 3: Snake Eateria Limited Metal -kansilla. Avasin toisen ja aloitin pelaamaan iisillä MGS:ää. MGS:t ovat tuttuja minulle. MGS 1-4:n kaikki tapahtumat on nähty tavalla tai toisella, mutta olen aina esimerkiksi MGS:ien ja Resident Evileiden kohdalla ollut sellainen, että mieluummin katson vierestä. Ensimmäinen Metal Gear Solid on oikeastaan ainoa, jota olen jaksanut vähän enemmänkin pelata.

Varmaan jo 500 kertaa tälläkin laudalla tuonut esiin sen, että olen sysipaska pelaaja. Olen oikeasti huonossa lähes kaikessa. Mutta poikkeuksellisen huono olen Snake Eaterissä. Easyllä pelaan, ja silti en ole kertaakaan ohittanut vartijaa niin, että ei ne huomaisi. :----D Kaikki pelissä tuntuu minulle niin vaikealta. Sekoilen näppäimien kanssa, kamera tuntuu paskalta, valikoissa ravaaminen vituttaa, viidakko tuntuu välillä ihan liian synkältä ja tutkan puuttuminen on minulle paskapelaajalle seikka, mikä hankaloittaa ihan liikaa pelaamista.

Hyvä peli varmasti, mutta pitäisi palkata joku pelaamaan mun puolesta, jotta voisin vaan seurata vierestä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 07.10.2012 13:33
Ekana tulee mieleen, että käytätkö d-padia kun koitat hiipiä vartijan ohi/taakse. Tattia käyttämällä snake vähintään kävelee normaalisti jolloin vartijat kuulee sut aina. Ainoa tapa hiipiä on käyttää d-padia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.10.2012 17:36
Sitten muistinkin, että mulla on pelihyllyssä kaksi avaamatonta Metal Gear Solid 3: Snake Eateria Limited Metal -kansilla. Avasin toisen ja aloitin pelaamaan iisillä MGS:ää. MGS:t ovat tuttuja minulle. MGS 1-4:n kaikki tapahtumat on nähty tavalla tai toisella, mutta olen aina esimerkiksi MGS:ien ja Resident Evileiden kohdalla ollut sellainen, että mieluummin katson vierestä. Ensimmäinen Metal Gear Solid on oikeastaan ainoa, jota olen jaksanut vähän enemmänkin pelata.

Varmaan jo 500 kertaa tälläkin laudalla tuonut esiin sen, että olen sysipaska pelaaja. Olen oikeasti huonossa lähes kaikessa. Mutta poikkeuksellisen huono olen Snake Eaterissä. Easyllä pelaan, ja silti en ole kertaakaan ohittanut vartijaa niin, että ei ne huomaisi. :----D Kaikki pelissä tuntuu minulle niin vaikealta. Sekoilen näppäimien kanssa, kamera tuntuu paskalta, valikoissa ravaaminen vituttaa, viidakko tuntuu välillä ihan liian synkältä ja tutkan puuttuminen on minulle paskapelaajalle seikka, mikä hankaloittaa ihan liikaa pelaamista.

Hyvä peli varmasti, mutta pitäisi palkata joku pelaamaan mun puolesta, jotta voisin vaan seurata vierestä.

Ei se vika sinussa ole (ainakaan kokonaan). MGS-peleissä on aina ollut paskat ja epäloogiset kontrollit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 07.10.2012 20:43
Pistinpä MGS: Peace Walkerin (Xbox 360) tulille tänään... aikas herkulliset välivideot siinä. Itse pelaamista oli parin tunnin sessiossa selvästi alle puolet. Ja mitähän varten tähän piti jotai tiimimanagerointiaki tunkea? Ja varsinkin kun valikot ovat todella sekavat.

Ristiriitaiset tunteet tällä hetkellä siis. Toivottavasti touhusta löytyy punainen lanka vielä. Nyt mennään välipätkien voimalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 07.10.2012 23:18
Aloitin tuossa hetki sitten Dead Space 2:n ja ennätin chapter 4:n loppuun asti. En tiedä onko vika minussa, mutta jotenkin tässä ei ollut ainakaan noiden tuntien aikana sitä samaa tunnelmaa kuin ykkösessä. Pikemminkin kaikesta tulee mieleen nyt BioShock kun miljöö on tuollainen avaruus-Rapture. :(


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 08.10.2012 18:13
Ei se vika sinussa ole (ainakaan kokonaan). MGS-peleissä on aina ollut paskat ja epäloogiset kontrollit.
Pakko kysyä, millä tapaan ne muka ovat epäloogiset? Eikös ne ole hemmetin helppo omaksua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2012 18:17
Ei se vika sinussa ole (ainakaan kokonaan). MGS-peleissä on aina ollut paskat ja epäloogiset kontrollit.
Pakko kysyä, millä tapaan ne muka ovat epäloogiset? Eikös ne ole hemmetin helppo omaksua.

Eipä ne oikein ole. Esim. ainakin kakkosessa (varmaan muissakin), kun menee First-Person tähtäykseen, tähtääminen tapahtuu vasemmasta tatista.

En ole kuitenkaan pitkään aikaan MGS-pelejä pelannut, joten en ihan kaikkia paskuuksia muista.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 08.10.2012 19:56
Pakko kysyä, millä tapaan ne muka ovat epäloogiset? Eikös ne ole hemmetin helppo omaksua.

Lainaus
Ekana tulee mieleen, että käytätkö d-padia kun koitat hiipiä vartijan ohi/taakse. Tattia käyttämällä snake vähintään kävelee normaalisti jolloin vartijat kuulee sut aina. Ainoa tapa hiipiä on käyttää d-padia.

No tuossa nyt yksi epäloogisuus heti alkuun.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 08.10.2012 20:35
Ei se vika sinussa ole (ainakaan kokonaan). MGS-peleissä on aina ollut paskat ja epäloogiset kontrollit.
Pakko kysyä, millä tapaan ne muka ovat epäloogiset? Eikös ne ole hemmetin helppo omaksua.

Eipä ne oikein ole. Esim. ainakin kakkosessa (varmaan muissakin), kun menee First-Person tähtäykseen, tähtääminen tapahtuu vasemmasta tatista.

En ole kuitenkaan pitkään aikaan MGS-pelejä pelannut, joten en ihan kaikkia paskuuksia muista.

Eikös tuo vasemman tatin tähtäys kuitenkin ihan looginen ole kun esim kakkosessa oikeaa tattia käytetään vain miekalla huitomiseen pelin lopussa. Se vasta epäloogista olisi, että aina käytetään oikeaa tattia kun first person kuvakulmassa katsoo kun sitä ei mihinkään muuhun käytetä. Myös orkkis kolmosessa oikeaa tattia ei taidettu käyttää mihinkään. Vasta subsistence versiossa sillä käänneltiin kameraa.
Xbox versiossa sitten onkin homma astetta hankalampi kun esim  aseella tähdätessä ase lasketaan klikkaamalla tattia kun ps2:lla riittää kun hellästi nostaa sormen neliön päältä. Tämä siis tilanteessa jossa jo tähtää vihollista, mutta ei haluakaan ampua.

Tuota mgs3:n d-padilla hiipimistä en itsekään tajua. Onkohan pelaajat valittaneet, että tatilla hiipiminen on liian vaikeaa tai jotain.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2012 21:04
Jaa-a, kuten sanoin etten hirveästi muista. Sen tiedän, että mulle ne ei ole koskaan istuneet. Osasyynä toimii Pleikkarin paska ohjain, mutta se on taas toinen juttu.

MGS:n inventaariot on vielä kuitenkin hyvä oppitunti pelikehittäjille. Eli miten niitä ei saa tehdä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.10.2012 10:26
Päätin eilen huvikseen testata Mario&Luigi Bowser's Inside Storya, mutta heitin pelin menemään tunnin pelaamisen jälkeen.

Nyt vaan alkaa oikeasti riittämään Nintendon idioottimaiset tutoriaalit joka pelissä. "Mario, nyt katsotaan miten hypätään vihollisen päälle painamalla A-nappia". Liiku 10s eteenpäin ---> "Mario, nyt katsotaan miten pääset start-napista valikkoihin. Sitten jos vastaan tulee erilainen vihollinen "Mario, huomaatko piikit vihollisen päällä?" ---> Kuva zoomaa aivan viholliseen että sokeakin näkee. "Mario, elä hyppää sen päälle"... "Mario, käytä vasaraa apunasi piikkivihuja vastaan." Sitten kun peli pakottaa taisteluun vihollista vastaan, niin se kysyy taas "Mario, haluatko että kerron vielä uusiksi miten valikkoihin pääsee equippaamaan vasaran?" Jos vastaa "No", niin peli varmistaa että oletko nyt aivan varma. "Mario, jos muistathan että voit aina tarkistaa ohjeet alaruudun yläkulmasta" Sitten kun taistelu alkaa ja pelaaja valitsee vasaran, niin auta armias jos isket sillä kerran vihollisesta vahingossa ohi. Peli aloittaa heti uusiksi kyselemään "Mario, olet nyt varma ettet halua tutoriaalia miten vasaraa käytetään???". USKO NYT HELVETTI VIE, ETTEN HALUA KUULLA MITEN PAINAN A-NAPPIA KERRAN!!

Kun "taistelu" on ohi ja liikun seuraavaan ruutuun. "Mario, Kerrataanpas nyt mitä olemme oppineet äsken". "Mario, huomaatko tuon save-laatikon - Siinä voi muuten tallentaa pelin, jos et sattunut vielä arvaamaan" NO SHIT!!? "Mario, kokeillaanko savettaa?" Jos vastaa "No", niin tulee: "Mario, oletko nyt aivan varma, tallentaminen on tärkeää"

Siis en pysty enää edes sanoin kuvaamaan miten vihaan tällaista paskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 15.10.2012 14:18
Tuo on omasta mielestäni DS:n kivoimpia pelejä, Bowser-kohdat ovat varsinkin parhautta.

Solatorobon aloitin viime kuussa ja pelailin sitä epäaktiivisesti La-Mulanan rinnalla. Tuossa pari päivää sitten kuvittelin läpäisseeni pelin kun lopputekstit tulivat ruudulle, vaan sitten kävikin ilmi että peli koostuu kahdesta eri episodista (joku pelitalo olisi voinut rahastaa tekemällä kaksi peliä ;)) ja nyt olen toisen toisen osan puolivälissä. Juoni on aika naiivi, puhumattakaan hahmoista, mutta silti tätä pelaa ihan mielellään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 15.10.2012 18:08
Päätin eilen huvikseen testata Mario&Luigi Bowser's Inside Storya, mutta heitin pelin menemään tunnin pelaamisen jälkeen.

Nyt vaan alkaa oikeasti riittämään Nintendon idioottimaiset tutoriaalit joka pelissä.

Mua on kyllä kanssa huvittanut tämän Super Mario 3D Landin meininki. Olihan niistä apuitemeistä jo aikanaan puhetta, mutta vasta kokeiltuani hoksasin, kuinka matalissa vesissä siellä tosiaan uidaan. Ei vissiin tarvitse kuin pari kolme kertaa kuolla, niin spawnin viereen heitetään se ultimate-lehti. Ja auta armias jos vaikka pari kertaa kuolee lisää, niin viereen työnnetään P-siipi.  :lol: Tietenkään noita ei ole pakko käyttää, enkä ole niin tehnytkään, mutta kyllähän tuo silti osan peli-ilosta vie. Toinen murheenkryyni ovat lisärit, joita jaetaan niin tiuhaan, että kentässä kuoleminen useamman kerran on usein vain kannattavaa, kun jokaisella yrityksellä tienaa kuitenkin enemmän kuin sen yhden, jonka voi menettää. Sadan lisärin rajapyykki rikkoontui hyvinkin ennen pelin kahdeksan ekan maailman loppua. Ei näin.

Ei, Mario-pelit eivät ikinä ole olleet raastavia läpäistä - Lost Levelsiä lukuunottamatta - ja esimerkiksi pelattuani pitkästä aikaa Worldin SNESillä läpi yllätyin oikein siitä, kuinka kivuttomasti kenttä toisensa jälkeen sujahti(tosin siinäkin tasoittaa meininkiä kivasti se, etteivät kerätyt lisärit säily pelikerrasta toiseen, jos konsolin sulkee välissä). Mutta on tämä kuitenkin ehdottomasti tasoltaan lapsellisin pelaamani Mario. Kentissä ei sinänsä ole mitään vikaa, niitä pelaa oikein mielellään, ja vaikka suurin osa onkin mennyt ekalla kolme kolikkoa "löytäen" läpi, niin muutamassa on myös joutunut ihan oikeasti keskittymään ja jopa ottamaan useamman kerran dunkkuun. Lähinnä tuo itse pelaamista ympäröivä pään silittely ja aliarviointi masentaa, sillä kyllä se vaan latistaa ison osan pelin potentiaalista. Onko tosiaan niin, että nykynuorille parikin kuolemaa pelissä on jo itkun aihe?

Vaan vielä on ehkä toivoa, kun en noita spesiaalikenttiä ole ehtinyt pelata kuin parin maailman verran. Toivottavasti loppua kohti tulee taas pikkasen korkeampaa seinää vastaan. Ekan W8:n vika linna ainakin oli mahtavan eeppinen, siitä pisteet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 15.10.2012 22:23
Tuo lisäelämärumba on kyllä naurettavaa. Nykyään kritisoidaan sitä, kuinka vanhat pelit ovat niin armottomia ja game overia syöstään koko ajan. Mutta en näe tätä modernia tapaa jossa pelaaja saatetaan turvavaljaissa pelin alusta loppuun asti minkäänlaisena parannuksena. Totta, että jotkut nessin pelit olivat överivaikeita mutta onko se koko konsepti pakko kääntää yltympäri. Se kultainen keskitie on taas totaalisen unohtunut.

Itellä on ainakin aina ollut se mentaliteetti, että vaikea peli pakottaa pelaajan kehittymään ja sit ku sen jonkin kohdan, johon on sen kymmenkunta continueta tuhlannut, niin pääsee lopulta läpi niin ai että sitä palkitsevuuden tunnetta. Tuo 3D Landissa tarjottu ultimatetanooki ja power wing tuntuu menevän jo vittuilen puolelle tyylillä: "nyt taidat olla niin paska pelaaja että tarttet apua".

Hyvä aasinsilta tällä hetkellä koko vkl pelityksessä olleeseen RE 6:eeni. Kirjoitan varmaan jonkinlaisen arvostelun pelistä jossain vaiheessa, sillä itseeni peli on uponnut täysin. Ymmärrän kaikki ne negatiiviset kritiikit mitä pelistä on annettu, mutta en koe niitten vaikuttavan omaan pelinautintooni millään lailla. Valtaosa siitä paskakritiikistä ku on ollut kategoriaa "tää ei oo enää Residen Evil". Itse en koe tuota ongelmana, kun tarina kiehtoo ja taustalla on hyvin paljonkin viittauksia vanhoihin peleihin ja maailmaan. Ja itse olen toivottanut uuden suuntauksen erittäin tervetulleeksi, vaikka vanhatkin ovat aivan mahtavia ja loivat RE:n määritelmän. Oikeastaan ainoat aidosti harmittavat asiat ovat koko ajan uusien hahmojen tunkemiset peleihin, vaikka vanhojakaan ei ole vielä käytetty loppuun ja Puzzlejen neutralisointi. Kusisin sitä kuuluisaa hunajaa, jos tähän peliin olisi vaivauduttu vielä vähän enemmän panostaa Puzzlejen rooliin ja tehdä niistä aidosti vaikeita.

Mutta se aasinsilta tuosta pelin vaikeudesta: En voi sanoa tässä pelissä hirveesti olleen sellaisia aidosti pultteja tilanteita, mutta toki välistä on saanut vähän käyttää taktista kikkailua että pääsee tilanteista eteenpäin. Toki erittäin vähissä määrin kun vertaa vanhoihin ressoihin. Continuet eivät ole mitenkään armottomia, vaan pitävät pelin nautinnollisen reiluna. Checkpoint systeemi toimii oikein hyvin, vaikka oli siinä vanhassa Ink Ribboneiden metsästyksessäkin omat hohtonsa, lähinnä tunnelman kannalta. Omalle kohdalle tämä on täyden kympin peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 18.10.2012 12:50
DS-linjalla mennään vieläkin, aloitin nimittäin tuossa eilen vihdoin 999:n ja ehdin pelaamaan jotain päälle pari tuntia yhteensä kunnes sain migreenikohtauksen ja oli pakko mennä nukkumaan se pois. Tänään jatkuu samalla pelityylillä kuin eilen eli huone pimeänä, DS kädessä ja itse peiton alla lämpimässä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 18.10.2012 13:23
Darksiders 2 läpi. Tarinan lopetus viimeisen bossin jälkeen oli todella antiklimaattinen ja laiskasti tehty, mutta muuten varsinainen tarinan kuljetus ja pelaaminen oli äärimmäisen nautittavaa. Pakko vielä hehkuttaa soundtrackia, joka oli kovin aikoihin. Kyllä Jesper Kyd osaa:

http://www.youtube.com/watch?v=mcDD_rKUm0U


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 18.10.2012 13:53
Darksiders 2 läpi. Tarinan lopetus viimeisen bossin jälkeen oli todella antiklimaattinen ja laiskasti tehty, mutta muuten varsinainen tarinan kuljetus ja pelaaminen oli äärimmäisen nautittavaa. Pakko vielä hehkuttaa soundtrackia, joka oli kovin aikoihin. Kyllä Jesper Kyd osaa.

Tuli jokin aika sitten myös läpäistyä ja loppu oli kyllä todella kehno, odotin jotain eeppistä, mutta lässähti kyllä todella. Muuten kyllä todella hieno peli ja soundtrack, niin kuin mainittu, parhautta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 21.10.2012 13:00
Axe Ending pamahti tuossa pari päivää sitten 999:ssä, pitää ennen Virtue's Last Rewardia pelata kyllä tuo vähintään Safe Endingiin asti. Peli oli aika lailla sitä mitä luvattiinkin eli selvästi DS:n parhaimmistoa. Hahmoista suosikeiksi nousivat
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Ainoat miinuspuolet mitä keksin, ovat lyhyys ja helpot puzzlet, joista toisaalta kyllä pidin koska ne toivat mieleen vanhojen Ressojen pulmat.

Nyt pelityksessä on sadatta kertaa iki-ihana Wind Waker ja Kid Icarus: Uprisingissa yritän pelata kaikki Chapterit vähintään 6.5:lla läpi. Jälkimmäisestä alan olemaan jo varma siitä, että ihan selkeä GOTY 2012.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 21.10.2012 16:49
Axe Ending pamahti tuossa pari päivää sitten 999:ssä, pitää ennen Virtue's Last Rewardia pelata kyllä tuo vähintään Safe Endingiin asti.
Kannattaa kyllä senkin jälkeen pamauttaa se True Ending vielä läpi. Noi muut lopetukset eivät ole oikeastaan mitään siihen verrattuna ja kokemus jää vajaaksi jos sitä ei vetäise.

Hiton tunnelmallinen peli kyllä ja toi jatko-osa tulee kyllä hommailtua varmasti jossain vaiheessa, nyt kun löytyy rautaakin pelin pelaamiseen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.10.2012 16:19
Axe Ending pamahti tuossa pari päivää sitten 999:ssä, pitää ennen Virtue's Last Rewardia pelata kyllä tuo vähintään Safe Endingiin asti.
Kannattaa kyllä senkin jälkeen pamauttaa se True Ending vielä läpi. Noi muut lopetukset eivät ole oikeastaan mitään siihen verrattuna ja kokemus jää vajaaksi jos sitä ei vetäise.

Hiton tunnelmallinen peli kyllä ja toi jatko-osa tulee kyllä hommailtua varmasti jossain vaiheessa, nyt kun löytyy rautaakin pelin pelaamiseen.

Joo ehdottomasi true ending ennen kuin siirryt pelistä eteenpäin. Antaa ihan järkyttävän paljon, kun peliin malttaa paneutua kerralla kunnolla ja tutkia useimmat - mieluiten toki kaikki - loppumahdollisuudet tiivissä paketissa. Stoorin nyanssit ovat nerokkaat ja paketin eri puolet täydentävät toisiaan hienosti. Samalla hahmotkin syvenevät kuin Morian kaivokset konsanaan. Pääset Kraidi tutustumaan noihin omiin lemppareihisikin vielä paljon paremmin. ;)

Huh, melkein tekisi mieli pelata peli kerran pari itsekin lävitse ennen jatko-osan saapumista. Sopivasti unohtanut monia pikkuyksityiskohtia, jotta tarinan seuraaminen olisi taas jopa jännittävää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 23.10.2012 19:31
Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty

Solid Snake -osio ohi, Raidenilla sain vasta tutkan. Tuntuu helpommalta kuin Snake Eater (mikä jäi kesken), sillä en ole kuollut kuin varmaan joku 10 kertaa ja aiheuttanut hälytyksen n. 15 kertaa.  :lol: :lol:

Easyllä pelaan..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 23.10.2012 21:20
Snake Eater tuli mentyä läpi. Erittäin positiivinen yllätys ja erinomainen teos. Ei ole juuri muuta valittamista kuin paikoitellen hämärästi käyttäynyt kamera. Tuota Partajeesuksen mainitsemaa d-padilla hiipimistä en kyllä ollut huomannut ennen kuin luin sen täältä, mutta hyvin ainakin itse pärjäsin ilman sitäkin. Pitkät välivideot & ei pausetusmahdollisuutta on aiemmissa peleissä ottanut päähän, mutta tässä ei senkään kanssa tullut ongelmia, kun pidin kaikki puhelimet sun muut mahdolliset häiriötekijät pois päältä pelaamisen aikana. :lol: Ehdottomasti paras MGS, jota olen tähän mennessä pelannut. Niin ja Boksin HD Collectionin versiota pelasin, joten ohjaimestakaan ei voi valittaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 25.10.2012 12:53
Metal Gear Solid 2: Sons of Liberty

Solid Snake -osio ohi, Raidenilla sain vasta tutkan. Tuntuu helpommalta kuin Snake Eater (mikä jäi kesken), sillä en ole kuollut kuin varmaan joku 10 kertaa ja aiheuttanut hälytyksen n. 15 kertaa.  :lol: :lol:

Easyllä pelaan..
Eteenpäin on menty. Niin juonellisesti kuin pelillisesti. Enää tuo oma pelailu ihan samanlaista räpeltämistä ole, mutta silti tulee ihan liikaa hälytyksiä aiheutettua. Mietteitä pelistäni ranskalaisilla viivoilla:

- Raidenin ja Rosemaryn keskustelut skippaan, ihan hirveetä paskaa
- Cypherit ovat ärsyttäviä
- FATMAN on ihan typerä hahmo (läski rullaluistimilla, kamoon..), mutta taistelu häntä vastaan oli hauska ja varmaan yksi suosikkipomotappeluista, mitä tulee pelien suhteen
- kaikissa videopeleissä minua on vituttanut aina eniten kaiken maailman vesikentät. Onneksi tässä pelissä oli suhteellisen helppoa, eikä ohjauskaan tuottanut loppujen lopuksi vaikeuksia
- Nikita-tehtävä tuotti tuskaa. Ei läheskään niin paljon tuottanut MGS1:n ja MG: Ghost Babelin kohdalla.

Onhan tämä kova peli, vaikka enemmän pidän silti MGS1:n tunnelmasta. Oikeastaan minun suosikki Metal Gear -peli, jota olen pelaillut, on Game Boy Colorin Metal Gear Solid (aka Metal Gear: Ghost Babel). Siinä ei sentään minkään FPS-kuvakulman kanssa tarvitse temppuilla, ja kontrollit ovat simppelit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 26.10.2012 23:18
Viime yönä pääsin MGS2:n läpi.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

MGS2 läpi, mitäs sitten? Pistin True Crimes: Streets of L.A.:n PS2:een sisään. Eka "tehtävä": Ammu ammuntaradalla 10 taulua. Ammuin yhden ja totesin, että tää on täyttä paskaa. Sammutin konsolin. Uusi peli. Tiger Woods PGA Tour 07. Heti tein oman hahmon, lähdin tourille, enkä jaksanut vaivautua katsomaan tutorial-videoita, kuinka pelissä esim. svingataan oikein. Lyönti bunkkeriin -> PS2 kiinni.

Sitten päätinkin ottaa pelihyllystä vanhan tutun - Ape Escapen. Koko päivä ollut PS2 päällä, koska jostain syystä ei tallennus suostu toimimaan. Ape Escape on edelleen toimiva tasohyppelypeli. Apinat ovat vekkuleita, kamera toimii yllättävän hyvin PS1:n kolmiulotteiseksi peliksi, kenttäsuunnittelu on idearikasta, ohjaus toimii, vaikeusasteltaan sopiva... Mahtava peli! Jos jotain moitittavaa pitää sanoa, niin kaikenlaiset lentävät elukat saavat melkein Dual Shockin lentämään. Toinen miinuspuoli (johon totuin jo 2000-luvun alussa) on kehnohko ääninäyttely.

Kyllähän Ape Escape on ihan arvostettu peli, mutta varmaan enemmän tätäkin peliä hehkuttaisi jo pelkästään silloin, jos päähahmolla olisikin viikset, punainen hattu ja puhuisi italialaisaksentilla englantia...



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 26.10.2012 23:45
Spoileri (osoita katsoaksesi)

EDIT: Laitetaanpa vielä loppuun oma tämän hetkinen mielipiteeni sarjan peleistä: MGS > MGS3 > MGS2 > PW > MGS4 > PO.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 27.10.2012 00:20
Surullista, jos jonkun mielestä MGS4:n Raiden on parempi hahmo kuin MGS2:n.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.10.2012 00:27
Molemmissa aika jäätävä hahmo, näin jälkiviisaana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 27.10.2012 00:36
Kesällä itsekkin pelasin MGS2:n ekaa kertaa kokonaan läpi, sen vielä vois sanoa, että Big Shell on omasta mielestäni visuaalisesti yksi kauneimmista peliympäristöistä ikinä. Varsinkin ne ulkoilmaosuudet, jotenkin se värimaailma + arkkitehtuuri toimii ihan hemmetin hyvin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: fiksative - 27.10.2012 10:51
MGS2 toimii vaan edelleen, niin juonellisesti kuin pelinäkin. MGS3:ssa nuo Extreme-vaikeustasot oli pahoin vesitetty, vastasivat MGS2:den Hardia. Big Shell on varsinkin auringonlaskussa hienon näköinen kaikessa kliinisyydessäänkin.  Eikä Raidenissakaan sen koommin valittamista- tosin hänen tarinansa saatiin tässä osassa sen verta hyvin päätökseen että hänen osuutensa MGS4:ssä vähän ontui. Sarjan 2D-osat ovat tosiaan myöskin hyviä, Ghost Babel on tosin kokeilematta vielä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 27.10.2012 22:24
F-Zero GX:n upotin Cubeen vuosien tauon jälkeen.

Pakko vaan ihmetellä miten edelleen yksi peli voi olla aivan täysin ylivertainen ja edellä aikaansa omassa genressään vielä tänäkin päivänä. Murhaava vaikeustaso joka ei anna minkäänlaista armoa paskoille pelaajille. Supersulava 60fps ja nopein ajopeli päällä maan, mutta silti sukupolvensa yksi hienommista peleistä. Kermainen soundtrack ja loputtomasti avattavaa. Mistään noista ei olisi tietenkään iloa, ellei pelattavuus olisi kunnossa ja siinähän GX on parhaimmillaan. Olen sanonut sen sata kertaa aikaisemminkin, mutta syvällisempää ajopeliä ei vaan ole ja tuskin tulekaan enää, kun katsoo mihin pelien nykytrendi on menossa.

Peli ei ole vanhentunut pisaraakaan näiden vuosien aikana. Oikeastaan tuntuu vain paremmalta kuin ennen, kun on tottunut pelaamaan kaiken maailman sontaa tässä viime vuosina. Peli pitäisi löytyä ihan jokaisen itseään kunnioittavan pelaajan kokoelmista.

X:n ja GX:n jälkeen rima on niin korkealla, että en uskalla sen vuoksi edes toivoa uutta F-Zeroa. Jos jotain tekevät, niin HD-remake GX:stä nettituella olisi turvallisinta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 27.10.2012 22:31
Alkaakohan Nintendo tekemään nyt HD-remakeja, kun HD-konsoliakin yhtiöltä tulee. Tekihän Nintendo niitä GC-pelejä Wii-ohjauksellakin, niin miksei nyt HD-remakejakin.

Kelpaisi aika moni peli HD:na, niin GC:ltä kuin Wiiltäkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 28.10.2012 11:23
Minulle taas kelpaisi hyvät ja uudet pelit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 28.10.2012 12:34
Minulle taas kelpaisi hyvät ja uudet pelit.
Nämähän sulkevat toisensa pois?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 28.10.2012 17:29
Tarkoitin pelejä, jotka ovat hyviä ja samalla myös uusia. Aikaisemminkin olen jo valittanut täällä, kuinka nykypäivänä kaikki pelit ovat vain jatko-osien ohella vain jotain hd-remakeja tai collectioneja vanhoista peleistä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 31.10.2012 09:59
AC3:sta tuli väännettyä eilen. "Alkupuolella" tuli sellainen mindfuck-twisti että harvoin peleissä nykypäivänä näkee kaiken ollessa niin ennakkoon arvattavaa. Hyvin hoidettu kehittäjiltä. Tuli sen verran puskista  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 02.11.2012 16:34
Miltä tuo ACIII tuntuu? Itse olin hieman pettynyt kakkoseen, vaikka se saattoikin johtua siitä että moni ylisti peliä niin paljon. Ne hemmetin Desmond-kohdat kyllä rikkoo minusta jotenkin pelin fiilistä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 02.11.2012 17:46
Miltä tuo ACIII tuntuu? Itse olin hieman pettynyt kakkoseen, vaikka se saattoikin johtua siitä että moni ylisti peliä niin paljon. Ne hemmetin Desmond-kohdat kyllä rikkoo minusta jotenkin pelin fiilistä.

Vähän vaikea pukea ajatuksia sanoiksi, mutta kyllä mä tästä tykkään. Graafisesti ei ehkä niin hyvä, kuin olin odottanut mitä nyt hahmo ja varsinkin kasvot ovat paljon parempia. Nykykonsolien mittapuulla kuitenkin varsin kivan näköinen.

Juonen puolesta tuntuu, että homma alkaa vasta kunnolla etenemään vaikka olen jo puolivälin yli (luulisin). Pelissä oli usean kappaleen mittainen "prologi", mikä oli itselleni yllätys. Hahmojen kanssa on välillä vähän sekaisin, kun uusia historiallisia heppuja tuodaan eteen välillä kuin liukuhihnalta.

Taistelusysteemiä on uusittu ja sen kanssa olikin aluksi vähän ongelmia. Pääsin kuitenkin vähän ajan jälkeen asiasta jyvälle ja nyt onnistuu paljon paremmin. Peliä on myös ehkä vähän vaikeutettu ottamalla pois heittoveitset ja nopeasti ladattava varsijousi/rannepistooli. Connorilla on (ainakin tällä hetkellä) vain jousi ja piilukko-pistooli, joista kummatkin ovat suht hitaita, joten joutuu vähän enemmän tappelemaan lähietäisyydeltä. Tämä ei kuitenkaan ole siis mitenkään huono juttu.

Aiemmissa peleissä yksi hauskimmista sivutoimista oli oman kylän kunnostaminen ja kauppojen avaaminen kaupungeissa. Tässäkin on samantyyppinen ominaisuus, jossa kunnostetaan omaa maatilaa, mutta en ole oikein päässyt vielä sisälle. Systeemi vaikuttaa vähän hankalammalta käyttää, kuin aiemmin. Tai sitten en vaan osaa. Kaupungeissa on tällä hetkellä vain pari kauppaa. Hahmon kehittäminen on siis ehkä ottanut tässä suhteessa takapakkia, koska aiemmissa peleissä oli kivaa ostella hahmolle uusia varusteita ja aseita. Tällä hetkellä en ole vielä löytänyt mitään päivityksiä varusteisiin. Uusia aseita kyllä myydään, mutta aloituskamat on siistimmät. Tomahawk FTW!

Oman sotalaivan ohjastaminen ja sillä taistelu on varsin hauskaa ja onkin mielenkiintoisin uusi lisäys sarjaan. Metsästystä en ole vielä hirveästi kokeillut.


Mutta yhteenvetona tuntuu hyvältä. Riittävästi erilaiselta aiempiin osiin nähden, jotka alkoivat hieman toistaa itseään. Suurin osa pelistä on vielä kuitenkin kokematta, kun olen lähinnä pelannut pääjuonta eteenpäin. Seuraavaksi pitää varmaan ruveta tutustumaan sivutehtäviin myös.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 02.11.2012 18:35
Pitää kyllä harkita josko antaisi sarjalle kokonaan uuden mahdollisuuden. Ykköstä en halua oikeastaan edes pelata jos se on kakkostakin huonompi, mutta Brotherhoodin ja Revelationsin sekä kolmosen voisi hommata kun noiden hintakaan ei ole mikään maailman älyttömin. ACII oli tosiaan ihan jees peli, mutta tuntui paikoitellen sekavalta juuri tämän Desmond-pelleilyn takia. Loppu oli myös mielestäni yksi iso sillisalaatti vaikka tykkäänkin joissain peleissä lopuista jotka jättävät pelaajalle tuhat kysymystä (esimerkiksi MGS2 aikoinaan).

Tosin Venetsia on edelleen ehdottomasti yksi kauneimmista pelialueista missään pelissä. Vietin siellä kakkosessa selkeästi eniten aikaa muihin alueisiin verrattuna. Voi että se vesi on hienosti tehtyä ja tunnelmakin kohdillaan, vaikken juuri Ubisoftin pelejä arvosta (poislukien Rayman 2 ja ehkä myös Rayman Origins).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: fiksative - 02.11.2012 19:59
F-Zero GX:n upotin Cubeen vuosien tauon jälkeen.

Pakko vaan ihmetellä miten edelleen yksi peli voi olla aivan täysin ylivertainen ja edellä aikaansa omassa genressään vielä tänäkin päivänä. Murhaava vaikeustaso joka ei anna minkäänlaista armoa paskoille pelaajille. Supersulava 60fps ja nopein ajopeli päällä maan, mutta silti sukupolvensa yksi hienommista peleistä. Kermainen soundtrack ja loputtomasti avattavaa. Mistään noista ei olisi tietenkään iloa, ellei pelattavuus olisi kunnossa ja siinähän GX on parhaimmillaan.
Tekipä mieli pistää F-Zero GX taas pyörimään Cubeen, mutta oli levy niin pahasti naarmuuntunut että tilttasi kokoajan. Paras ajopelihän se kuitenkin on, vaikka ikinä ei tullut siinä kovin hyväksi pelaajaksi kehityttyä. Kaikki cupit voittajana kaikilla vaikeustasolla ja story moden normalilla läpäisin, mikä oli sekin jo vaikeaa mutta  ei vielä edes alku tässä pelissä jos meinaa kaikki mahdolliset tekniikat hallita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 06.11.2012 19:49
Assassin's Creed III. Päätin tähänkin sarjaan tutustua. Vähän epäilyttänyt, Ubisoftin tuotos kumminkin. Ja Ubiahan tämä on, törmään keskimäärin 4-5 bugiin tunnissa. Nämä poislukien on kyseessä suhteellisen kova peli eikä pelattava lopu heti kesken. Tämä ja Pokemon Black 2 kuuluu tämän kuukauden peliannokseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.11.2012 10:37
Joko porukka on testaillut eniten myynyttä Star Wars peliä? Tässähän voi levuttaa muunmuassa Obi-Wan Kenobia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 10.11.2012 17:50
Assassin's Creed III on ollut vuorossa viimepäivinä.

Onhan se uusi ja kiva, onhan se amerikka ihan jees peliympäristö, onhan ne laivataistelut ihan mukava lisä, MUTTA:

-Ne samat saamarin viat kuin AC II:ssa. Kaikki sujuu hyvin niin kauan kun ei ole kiirettä, mutta takaa-ajot ovat edelleen hankalia. Connor hyppii edelleen liian helposti minne sattuu ja pilaa tehtävän.
-Kiipeilyä on helpotettu entisestään. Aiemmissa osissa joutui edes vähäsen miettimään reittejä korkeimpien rakennusten jne huipulle, tässä ei oikeastaan tarvitse juosta kuin R1 pohjaan painettuna seinää kuin seinää kohti.
-Suomennokset ja Shaunin uskomattoman nerokkaat viisastelut.
-Taistelusysteemi on edelleen vähän mitä on.
-Vihollisten tekoäly, tai sen puute.
-Yllättävän paljon bugeja.

Metsästys ja villieläimet ovat periaatteessa mukava lisä, mutta kun se susi/karhu/puuma jne hyökkää viidettäkymmenettä kertaa kimppuun niin ärsyttämäänhän se käy. Eläinten nylkeminen on toteutettu varsin samalla tavalla kuin Red Dead Redemptionissa.
Lumi on hienosti toteutettu, pelihahmo joutuu oikeasti tarpomaan lumessa eikä liikkuminen ole liian helppoa. Se vähän häiritsee että viholliset eivät tajua liikkumisesta jääviä jälkiä mitenkään.

Kotitilan kunnostaminen vaatinee vähän paneutumista, aiemmista osista tuttua varsin helppoa osta ja parantele-systeemiä ei ole enää käytössä. Tässä täytyy värvätä asukkaita ja työntekijöitä tilalle, joilta voi sitten ostella erilaisia raaka-aineita ja tavaroita, joista voi sitten rakennella tarvikkeita,aseita sun muita joita voi kaupata eteenpäin. Vaikuttaa ainakin pikavilkaisulla varsin mielenkiintoiselta ja täytyy opetella sitä puolta pelistä vielä enemmän. Plussana mainittakoon että rahaa ei tipu yhtä herkästi kuin aiemmissa osissa, joten ostosten kanssa täytyy jo vähän miettiä mihin rahansa käyttää. Tosin pelihahmolle ei näköjään tarvitse paljoa mitään ostaakaan, mutta omaa laivaansa voi päivitellä edelleen, sekä ostella aarrekarttoja yms tavaraa.

Vähän epäilevät fiilikset vielä toistaikseksi. Edelleen tämä koukuttaa, mutta nuo pelistä toiseen siirtyvät ongelmat rupeavat jo vähän pännimään. 8/10 tämän hetkisten fiilisten pohjalta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 10.11.2012 18:20
Nuo bugit eivät kyllä kuulosta yhtään hyvältä asialta. :/ Niitä oli jo kakkosessa ihan tarpeeksi, eivätkö pelintekijät opi näistä yhtään vai onko tämä taas sitä että nykyään "joka vuodelle" pitää olla aina uusi Assassin's Creed niin ettei sitä ehditä kehittää rauhassa loppuun.

Mitenköhän on Wii U -version laita...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 10.11.2012 19:31
Ostin iPhoneen Bad Piggiesin. Huutonaurua niille, jotka uskoivat ja jostain kummallisesta syystä toivoivat, että Rovio jää yhden hitin ihmeeksi. Pelinä Bad Piggies on paljon mielenkiintoisempi kuin Angry Birds.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.11.2012 22:16
Ninja Gaiden Black.

Parhauden kyyneleet alkoivat taas virtaamaan, kun pistin tämän helmen pitkästä aikaa tulille. Ensimmäisenä huomaa, kuinka edellä aikaansa Team NINJA oli graafisen osaamisensa kanssa seitsemän vuotta sitten, kun peli julkaistiin. Peli näyttää helvetin upealta ja pyörii yskimättä 60 framea sekunnissa. En liioittelee väittäessäni, että Ninja Gaiden Black näyttää paremmalta kuin moni tänä päivänä julkaistava konsolipeli.

Kaikkein parasta pelissä on kuitenkin armottomuus. Armoa ei nimittäin anneta. Yhtään. Dark Soulsia pelatessa ajatteli usein, että onpahan hauska pelata pitkästä aikaa haasteellista peliä, mutta NGB:n jälkeen mieleen palautuu se tosiasia, etteivät nykypelit ole mitään siihen verrattuna. Olen pelannu Missions-modea läpi ja olen saanut turpaan aivan eeppisissä mittasuhteissa. Peli ei ehkä ole samalla tavalla reilu, kuin DMC:t tai Bayonetta, mutta saan jotain sairasta nautintoa siitä, että peli vain heittää kaiken paskan pelaajan niskaan välittämättä mistään reiluudesta. Pitää vain kasvattaa kivekset ja kokeilla uudestaan ja uudestaan. Ja uudestaan.

Viimeisin tehtävä, jota koitin, heitti vastaan jotakuinkin viisi pelin vaikeinta bossia peräjälkeen, samalla kun bosseja auttaa aina samanaikaisesti pari rivivohillista, jotka eivät nekään ole helpoimmasta päästä. Viimeisimpänä on koko pelin vaikein bossi Hurricane Pack 2 -lisäosasta. Otin pataan ja teki jo mieli viskata X360-ohjain seinään, kun luin tehtävän kuvauksen: "Master Ninja Tournament Finals". Kyseessä on sama custom-tehtävä, jota maailman parhaat Ninja Gaiden -pelaajat pelasivat Master Ninja Tournament -finaalissa Tokyo Game Show'ssa 2004. Osa bosseista näyttäytyi tuolloin ensimmäistä kertaa, eli kukaan ei ollut voinut harjoitella etukäteen, vaan piti yrittää perstuntumalta. Tästäkin huolimatta yksi pelaaja selvitti koko roskan ja voitti Master Ninja -tittelin. Eli jatkossa kun veri alkaa kiehumaan, pitää vain muistaa, että maailmassa on ainakin yksi henkilö, joka on tämänkin kohdan vetänyt läpi perstuntumalla.

Mikä on kun ei taidot riitä, mikä on kun ei onnistu..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 14.11.2012 14:04
(https://www.pelaajalauta.fi/files/133/hotline-miami_10_pac_m_120918115549.jpg) (http://hotlinemiami.com/)

Ultimate TK-tyylistä top-down meininkiä, missä riittää tyylitajua. Maksaa hieman alle 10 rahaa GOG.comissa tai Steamissa.

Soundtrack kilpailee esim. Darksiders 2:n kanssa vuoden parhaan tittelistä:

http://www.youtube.com/watch?v=vtz5YMmB2Kc

http://www.youtube.com/watch?v=uKq9StBZ7tg


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 17.11.2012 20:49
Aloitin uuden televisioni neitsytmatkan Ōkami HD:lla. Voi luoja, jo ennestään upean näköisestä pelistä on saatu entistä freshimpi ja kauniimpi. Lisäksi samassa paketissa on Move-tuki, joten periaatteessahan tästä saa samalla itselleen Wii-version. Tätä pelatessa heräsi kyllä mieleen että joistain GameCuben peleistä kuten Wind Wakerista ja Metroid Primeistä on kyllä saatava ehdottomasti ne HD-versiot, sen verran vaikuttavan näköistä jälkeä tämä vain on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 19.11.2012 10:26
Meikäläinen on hiukan jäljessä näissä peleissä ja nyt iskin tulille parin viikon ajattelun jälkeen Mass Effectin PC:llä. Pelasin tätä jo aikaisemmalla PC:lläni about 1,5-2 vuotta sitten ja peli toimi ihan jees, mutta joutuihan siinä laskemaan silmäkarkkia ja tällöinkin vaativimmissa hetkissä ruudunpäivitys hiukan laski.

Nyt kun on ollut jo reilun vuoden päivät parempaa rautaa alla, päätin laittaa tämän tulille pähkäilyn jälkeen (pähkäily johtuu siitä että pelejä on enemmän pelaamatta ja jonossa kuin kehtaa myöntää). Peli lähti alusta ja voi herranen aika kun meno tuntui paremmalta. Hiukan hämmästyin tätä kun ei peli ollut aikaisemminkaan millään tavalla pelikelvoton, vaikka ruudun päivitys saattoikin laskea. Nyt peli toimii totta kai ilman mitään ongelmaa, kaikki nupit kaakossa.

Maailmaan pääsi paremmin sisälle ja jotenkin se tuntui paljon mielenkiintoisemmalta ja koukuttavammalta. Ja en keksi tähän muuta syytä kuin grafiikan selvä parantuminen. Aikaisemmin peli ei jaksanut kovin kauaa kiinnostaa eikä oikeastaan kertaakaan tällä tasolla. Vaikka myönnän, että innostus ja/tai mielenkiinto kerkiää laskemaan vielä helposti. Mutta lähtö innostus on kovempi. Tästä ei voi kuin päätellä yhden asian, jonka olen tiennyt jo jonkin aikaa mutta nyt se on ääneen myönnettävä: Olen grafiikan perässä juokseva pelaaja. Vaikka sinänsä sillä ei ole väliä. Jos siitä saa kiksinsä niin miksi ei :)

Nyt kun vaan saisin järjestettyä aikaa pelaamiselle. Voi että kun saisin sitä aikaa...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.11.2012 10:41
Yritin jatkaa Fallout: New Vegasia siitä, mihin jätin sen vuosi pari sitten. Eli puhutaan jostain yli 50h peliajasta.

Eihän siitä mitään tullut, liian monimutkainen ja laaja peli että voisi vaan pompata uudestaan mukaan tosta vaan. Uudestaankaan ei jaksa nyt aloittaa, joten pelasinkin sitten Jak & Daxteria (HD:na), kun sitä ei tullut silloin aikoinaan ollenkaan pelattua. Pääsee viimeinkin kokemaan tämänkin.

AC3:sta voisi tietysti pelailla, mutta siihen tulee vissiin joku homon iso bugeja korjaava päivitys ensi viikolla, joten venaillaan sitä kun ei tässä mikään hoppu ole..


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.11.2012 16:36
...pelasinkin sitten Jak & Daxteria (HD:na), kun sitä ei tullut silloin aikoinaan ollenkaan pelattua. Pääsee viimeinkin kokemaan tämänkin.

Miltäs on sarjan eka osa tuntunut sellaisen pelaajan silmin, jolla se on aikoinaan jäänyt kokematta?

Itsekin siis ihan vastikään heräteostin tuon HD-trilogian, kun kyseessä on kuitenkin ollut yksi lemppareitani PS2:lla. Yritän periaatteesta aika paljon välttää noita remakeja, mutta kyllä joitain tapauksia, kuten tämä ja MGS, pystyy ihan hyvin tukemaan toisenkin kerran. Jo oman peli-ilonsa/kätevyyden vuoksi.

Precursor Legacya olen pelannut kolmikosta kaikkein eniten, joten sen aloittaminen oli kuin vanhan ystävän halaus ja pyöräytinkin pelin vuorokaudessa 100% läpi. Edelleen ehdottomasti yksi parhaita 3D-tasoloikkia, ellei paras. Kontrollit toimivat kuin ajatuksen jatke ja pelimaailmassa liikkuminen on huiman luonnollista ja tyydyttävää. Maailma itse on ilahduttavan kompakti kaikkien nykyisten mammuttimaailmojen rinnalla, ja silti vaihtelevuutta riittää. Lisäksi avoimen maailman illuusio oli pelin julkaisun aikaan toteutettu hienosti. Korkeilta paikoilta oikeasti näkee eteenpäin mestoihin, joissa myöhemmin seikkaillaan, eikä lataustaukoja tosiaan ole, vaikka ne ajelukohdat jakavatkin toki maailman selkeisiin segmentteihin. Kenttäsuunnittelu on näppärää ja edelleen joutuu joitan paikkoja tutkimaan oikeasti tarkkaan, kun ei ihan kaikkea ulkoa muista. Vielä kun Precursor-universumi viehättää, niin eihän tuosta jää käteen kuin hyvä mieli. Harmittaa aina, kun ihmiset karttavat jostain viileysperiaatteesta koko sarjaa, kun ensimmäinen osa kätkee sisäänsä niin helmen ja puhtaan tasoloikkakokemuksen.

Jak II:sta aloitin myös jonkin matkaa. Tätä ja kolmosta en ole pelannut vuosiin, ja niiden läpipeluut ovat muutenkin jäänet 1-2 kertaan. Vähän niinkuin olisi uuden pelin äärellä siis, vaikka tietyt onelinerit nostaa toki nostalgiakyyneltä silmäkulmaan. Muistan aikanaankin tykänneeni kolmosesta kakkosta enemmän, ja kyllä tämä nytkin tuntuu vähän ankealta. Kaupunkimiljöö sen ehkä pääasiassa tekee ykkösen raikkaiden kenttien jälkeen. Lisäksi muistelisin pelissä olleen pari kolme hermoja raastavaa kohtaa, jotka kummittelevat alituiseen takaraivossa. Itse pelaaminen onneksi toimii edelleen aivan yhtä hyvin, joten eiköhän tästä iloa irtoa, varsinkin kun stoori pääsee kunnolla vauhtiin. Kolmosta odotan kuitenkin eniten, sillä muistot siitä ovat, hassua kyllä, sekä vähäiset että positiiviset. Se tulee siis olemaan kaikkein tuorein kokemus kolmikosta.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tasoloikkia onkin tullut rokattua ihan kunnolla, sillä J&D-trilogian lisäksi ostin Rayman Originsin. Lukuisat kehut ja testattu demo olivat tehneet aika selväksi sen, että laatua on luvassa, mutta pakko mainita se vielä itsekin: helvetin kova peli. Ensinnäkin, ulkonäkö: juma miten upea peli. Animointi on sulavampaa kuin enkelin lento ja taide sekä elävää että värikästä. Kenttäsuunnittelu kiinnostaa, kontrollit toimivat mahtavasti, vaikeustaso tuntuisi nousevan tasaisesti ja erilaista saavutettavaa on juuri sopivasti. Ei tule ähky ja paniikki, mutta silti tekemistä oikeasti riittää. Eniten yllätyin siitä, miten kivaa speed runien vetäminen on. Yleensä en noista välitä, mutta jotenkin kontrollien flow sopii tuohon loistavasti. Olisiko genin kovin tasoloikka? Eipä noita liikaa tule ikinä ja äkkiseltään en keksi parempaa. (Niinno, Mariot toki, mutta niidenkään rinnalla ei kyllä tarvitse hävetä.) Suosittelen.

(Tokassa maailmassa vasta menossa. Herkkua on vielä jäljellä.)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.11.2012 16:59
...pelasinkin sitten Jak & Daxteria (HD:na), kun sitä ei tullut silloin aikoinaan ollenkaan pelattua. Pääsee viimeinkin kokemaan tämänkin.

Miltäs on sarjan eka osa tuntunut sellaisen pelaajan silmin, jolla se on aikoinaan jäänyt kokematta?

Ihan hauskaltahan tuo. Mukava päästä pelaamaan pitkästä aikaa tälläistä konstailematonta ja perinteisempää peliä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 20.11.2012 19:14
Crash Bandicoot 3: Warped

Testailin vähän pitkästä aikaa. Dingodileen (toka boss) asti jaksoin pelailla, turhauduin ja sammutin koneen. Loistava peli. En osaa vieläkään sanoa, pidänkö Crash 2:sta vai Warpedista enemmän. Warped on kunnianhimoisempi uudistuksineen, mutta tavallaan Crash Bandicoot 2:n yksinkertaisuus viehättää.

Vaikeustasoltaan Warped on sopiva. Alussa saa hetkessä hämmästyttävän paljon lisäelämiä, mutta mitä pidemmälle etenin, sitä enemmän huomasin tekeväni tahattomia virheitä. Ei vaikea, ei liian helppo - juuri sellainen peli, että on kiva pelailla.

Vaikka en kerennyt kuin kymmenen kenttää tällä kertaa pelailla, niin mielestäni ns. peruskentissä on suunnittelu mun mielestä ollut vähän laiskahkoa. Miksi ensimmäinen ja kuudes kenttä ovat lähes samanlaisia, tylsiä? Vesiskootteri on ihan siisti uudistus, mutta en miä tollasista kentistä pidä. Ja moottoripyöräkentät ovat aina vaikuttaneet vaikeilta. Se pelattavuus vaan on niin perseestä. Ajettavuus on hirveetä, eikä yhtään virheeseen ole varaa.

Pikkuvioistaan huolimatta mahtava peli.

Action Man: Mission Extreme

 :lol:

Ekaa kertaa kokeilin mun PAL-versiota. Omistan myös Venäjältä tuodun piraattiversion, missä on mukana suomen kieli. Siksi harmitti, että tässä laillisessa versiossani ei olekaan sellaista mahdollisuutta.

Neljänteen kenttään jaksoin pelata. Ensimmäinen ja kolmas kenttä oli kuin ylhäältäpäin kuvattu GTA, toisessa ja kolmannessa kentässä vaikutteita oli ilmiselvästi haettu pelistä Metal Gear Solid. Ampuminen oli roskaa. Toinen ja neljäs (mikä jäi kesken..) tuntuivat ihan helvetin pitkiltä leveleiltä. Jollain sairaalla tavalla haluaisin pelata tämän pelin läpi. Ehkä vielä joku päivä...

Siinä vielä pelin mahtava intro:

http://www.youtube.com/watch?v=bom-0gGIVPo


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 20.11.2012 22:34
Action Man: Mission Extreme

 :lol:
Nostalgia iski kuin miljoonvolttia jälleen kerran.
Se suomidubbi oli kyllä mahtava. "Äksön mään!" Muksuna tämä oli kiva peli. Autokentät oli sentään pelattavia ja ne kolmannen persoonan kentät olivat muistaakseni aika hirveitä. Tämäkin mennyt muuton aikana roskiin :(

Viikko takaperin tuli postissa Driver San Francisco. Päheetä kaasuttelua. Harvinaisesti nettipeli on ehkä jopa iskenyt enemmän kuin yksinpeli. Kisat ovat melko lyhyitä, mutta hemmetin rajua menoa. Kun kaikilla on samat autot ja seassa on myös normiliikenne on aika randomia kuka voittaa, kun yksi siviiliauto voi pilata kaiken. Todella hauskaa romurallia. Muita moninpelimuotoja en ole hirveästi jaksanut katsella, eikä kaikista muista edes peliseuraa löydy.

Yksinpeli on ihan kivaa, vaikka San Francisco alueena on vähän meh. Varsinkin Burnout Paradiseen verrattuna, jossa on hemmetisti keräiltävää ja tutkittavaa, kun taas Driver SF on vähän tyhjä. Toisaalta tehtäviä ja haasteita löytyy paljon ja ajaminen tuntuu hyvältä. Joka käännöksellä pakko saada vielä vähän pidempi drifti. Vapaasti autoista toiseen hyppely tuo oman hauskan lisänsä ajamiseen. Rikollisia jahtaessa poliisiautosta toiseen vaihtelu on siistiä ja voihan kriminaalin tien tukkia vaikka bussilla.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 21.11.2012 13:13
Kyllähän tuossa Action Man -pelissä oli ainakin minulla ihan virallisessa (PAL) versiossakin suomen kieli vaihtoehtona.

Peli on kyllä loppujenlopuksi niin itseääntoistavaa kakkaa, ettei läpipeluun kannata tuhlata aikaa, ellei sitten ole kiinnostunut pelin "juonesta".


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.11.2012 23:47
Witcher 2:sta olen tykitellyt taas ihan urakalla eteenpäin. En tajua miten jotkut sanovat tätä lyhyeksi peliksi. Alan oikeasti uskoa että suurin osa pelaajista pelaa pelinsä läpi jonkun guiden kanssa. Tuntuu että olisin pelannut peliä jo ikuisuuksia, vaikka en ole jumittanut melkein missään. Sidequesteja ja kaikkea lisäpuuhaa olen kyllä tehnyt myös.

Mutta jos jostakin olen varma, niin se on se että pelissä on parasta dialogia mitä konsolipeleissä on koskaan nähty, piste.  Ei mitään skyrim tyylistä diipa-daapaa tai perus roolipelien äärimmäisen väkisin väännettyä huttua. Tarinan juonenkäänteet ja valinnat ovat oikeasti valintoja, jotka muuttavat koko loppupelin kulkua. Peli on jaettu kolmelle dvd:lle, mutta oikeasti 50% pelistä menee ohi jos pelin pelaa vain kerran läpi. Muutenkin koko pelin lore ja hahmot ovat suhteellisen viimeisen päälle mietittyjä. Taustatarinoita lueskelee mielellään muun pelaamisen ohessa, mikä auttaa ymmärtämään paremmin pelimaailmaa. Varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni pelaan peliä läpi tarinan ja hahmojen takia.

Pelin suurimmat viat ovat hiukan kömpelössä inventaario-systeemissa ja quest-markkereiden kusemisessa. Välillä joku questin päämäärä saattaa olla kartassa aivan väärässä paikassa, mikä aiheuttaa harmaita hiuksia varsinkin kun jotkut kaupungit ovat melkoisen laajoja ja sekavia. Ovat kuitenkin pieniä kauneusvirheitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 27.11.2012 12:51
En tiedä mikä versio sinulla on pelistä, mutta ainakin tuo X360 versio on 2:lla DVD:llä, se yksi cd on soundtrack. Peli saattaa vaikuttaa lyhyemmältä kuin se onkaan tuon lopun takia, kun tuo viimoinen chapter on aika lyhyt noihin muihin verrattuna. Lore on kyllä ihan järetön tässä pelissä, siis positiivisessa mielessä. Tunnelma ja karttasuunnittelu otti kyllä takapakkia ykkösosasta, kaikessa muussa mielestäni mentiin eteenpäin, tosin tässä alkemia tuntui aika turhalta. Tykkäsin todella tuosta tarinan toteutuksesta, sillä pelaaja käytännössä pakotetaan pelaamaan peli ainakin kahdesti läpi. Toisin kuin ensimmäisessä missä tarina ei kovinkaan olellisesti muuttunut pelin sisällä valinnoista riippumatta. Tässäkin mielessä peli ei kovinkaan lyhyt ole, sillä sitä uudelleenpeluuarvoa oikeasti on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sundance_kid - 28.11.2012 19:56
Aladdin

Huuto.netistä etsiskelin eräs päivä sopivaa pelattavaa/kerättävää megadrivelle, ja silmiin osui tämä. Pentuna tuli tätä pelattua hurjat määrät kaverilla joten ajattelin, että miksipä ei, hyvä pelihän se silloinkin oli. Ja hyvä pelihän se on vieläkin. Pelattavuus kelpoa, musiikit parhautta, graafisesti mainio ja nostalgia huipussaan. Harmittavasti peli oli kuitenkin itselleni ehkä turhan helppo ja parin yrittämisen jälkeen peli taittui läpi leikiten. Tulipahan kuitenkin näytettyä itselleni, että sen saakelin pentuna mahdottomalta tuntuneen "laava-pako-kentän" voi ihan ihminenkin halutessaan päästä läpi.

http://www.youtube.com/watch?v=FVwfYWPkp_A


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 29.11.2012 08:47
Voi vitsit, muistan kanssa kuinka tuota peliä tuli hakattua oikein kunnolla. Tunteja kului Aladdinin parissa. Se oli kyllä tosiaan hyvä silloin. Itse en koskaan tuosta laava-kentästä selviytynyt, mutta tuossa se näyttää helpolta kun sen osaa.  :) Toinen mitä niihin aikoihin tuli pelattua, oli Lion King -peli. Se sai vähintään yhtä kovat pelimäärät kuin Aladdin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 29.11.2012 09:29
Tullut vietettyä nyt suunnilleen kymmenen tuntia Sleeping Dogsin parissa.

Vaikka peli sisältää kaikille avoimen maailman peleille tyypillisiä pikkuvikoja, on aivan käsittämättömän viimeistelty peli genressään. Näyttää myös aivan upealta, varsinkin kun pelimaailmassa sataa, ja ääninäyttely on mahtavaa. Taistelusysteemi on "Batman-lite", eli ns. freeform nappien hakkausta counter- ja heitto-mekaniikoilla höystettynä. Sisältää alkeellisen kombosysteemin, missä pystyy sekoittamaan kevyitä ja raskaita lyöntejä, ja heitoilla pystyy esimerkiksi murtamaan vastustajien raajoja, joka säikäyttää muut tappeluun osallistuvat. Harmi, että nämä raajojen murtamiset eivät vaikuta "uhrin" toimintaan millään lailla. Tappeluissa on mukana myös ympäristö-sidonnaisia heittoja, jotka tuovat mieleen muutaman vuoden takaisen Punisher-pelin vastaavat. Sleeping Dogsissa nämä vaihtelevat aina roskasäiliöön tai auton takakonttiin tunkemisesta lihakoukkuihin ripustamiseen ja piraia-altaaseen heittämiseen.

Itse löysin tämän käytettynä ~20€ hintaan, joten siihen nähden kyseessä on aivan mahtava löytö.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: fiksative - 29.11.2012 09:45
Minullekin on tuttu tuo Aladdin, PC-versiona. En päässyt ikinä sitä mikälietaikamaailma-kenttää läpi. Varmaan menisi helposti tänä päivänä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 29.11.2012 23:24
Enpä tainnut minäkään päästä Aladdinissa kovin pitkälle, kun tuo laavakenttä-video ei näyttänyt ollenkaan tutulta.


Mutta jatketaanpa retro-linjalla. Onnistuin löytämään vihdoinkin sopivaan hintaan Dragon Warrior I & II:n ja Dragon Warrior 3:n Game Boy Colorille! Olen jo pitkään halunnut nähdä Dragon Questin alku-kolmikon ja noin puolenväliin päästyäni ensimmäisessä Dragon Questissä, olen sanaton.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/4/dq1.png)


Uskomatonta miten käsittämättömän hauska peli Dragon Quest on! Mielestäni sarjan yksi ihanimmista ominaisuuksista on sen "vähemmän on enemmän"-mentaliteetti, joka suurimmaksi osaksi karsii kaiken turhan pois ja ensimmäisessä Dragon Questissä tämä näkyy, sekä toimii!, kirkkaasti.

Hyvin simppelillä tarinalla ("mätki lohikäärme, pelasta prinsessa") varustettuna pelaaja lähtee yksinään matkaan massiiviselta tuntuvaan maailmaan. Oikeastaan pelin maailma ei ole kovinkaan iso, kyliä on kourallinen ja luolia toinen samanlainen. Varusteita ja aseitakaan ei ole kovinkaan paljon ja erilaisia vihollisia pelistä ei löydy kuin ehkä. . . kymmenisen? Onneksi Dragon Quest osaa käyttää nämä vähät tarjottavansa niin hyvin. Jokainen saatu leveli tuntuu merkittävältä, samoin kuin jokainen uusi ase tai varuste; tuntuu, että taas pystyy saavuttamaan jotain uutta ja pärjäämään uudella alueella. Pelin maailma on oikeastaan varsin pikkuinen, mutta ilman karttaa sen tutkiminen tuntuu jännältä ja jopa pelottavalta, koskaan ei voi olla täysin varma tuleeko haahuiltua paikkaan, josta löytyy aivan liian voimakkaita vihollisia jotka tappavat pelaajan helposti. En muista koskaan kuolleeni näin monta kertaa missään aiemmassa RPG:ssä. Onneksi kuoleminen tuntuu (ilmeisesti?) samalta kuin ehkä Dark Souls'ssa: opettavaiselta.
Pelin suuruutta korostaa myös hyvin tyypilliset 8-bittiset NPC:t, jotka antavat ainoastaan kryptisiä vihjeitä mitä tehdä ja minne mennä seuraavaksi. Dragon Questissa ei sentään mennä Castlevania 2-tasolle, vaan vihjeet ovat tarpeeksi selviä ja yllättävän hyvin kirjoitettu ja lokalisoitu.

Olen ihanan yllättynyt miten pelattava peli ensimmäinen Dragon Quest yhä on, 26 vuoden jälkeen! Suosittelen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.12.2012 17:12
Pelasin pitkästä aikaa Xboxia ja latailin Dust Elysian Tailin trialin. Taitaa mennä ostoon, oli sen verrna hienoa ja sujuvaa toimintaa. Miksi ihmeessä tästä pelistä ei ole ollut enempää juttua? Täällä pelaajalaudalla nyt tuskin onkaan, kun tuo on väärälle koneelle, mutta en ole muuallakaan hirveästi nähnyt keskustelua.

Pelihän on ilmeisesti lähinnä yhden tyypin suunnitelema ja koodaama. Äijällä ei tainnut olla edes sen kummempaa koodaustaustaa ennen tätä peliä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 15.12.2012 02:36
Dead Nation

Katselin eilen Walking Deadin kakkoskauden loppuun, ja halusin sen jälkeen pelata jotain zombie-mättöä. Jostain listasta luin, että Telltalen Walking Dead episodit ovat tulossa joulualennukseen kuun lopulla, joten en laittanut rahojani niihin. Muistin Dead Nationin! Latasin demon, pelasin sen läpi ja ihastuin välittömästi. Tämä on tosin yksi niistä peleistä, joista tiesin ennakkoon pitäväni. Onhan se kotimaisen Housemarquen käsialaa. Rakastan Super Stardust HD:ta ja kaikki ennakkotieto Dead Nationista lupasi hyvää. Pidän vielä mielettömästi twin stick shootereista. Heti demon jälkeen pulitin mielläni tuosta pyydetyn 12,95€.

Pelihän on jotain pari vuotta vanha, mutta silti uskomattoman näyttävät grafiikat onnistuivat hämmästyttämään. Valojen ja varjojen leikki on upeaa katseltavaa. Eikä siinä vielä mitään. Leuka kolahtaa lattialle viimeistään, kun ruudulla on jäätävän iso lauma zombeja, ympärillä räjähtelee ja ruudunpäivitys on 99% ajasta sulavaa. Vasta ihan lopun megamätöissä huomasi pientä nykimistä ehkä sekunnin ajan.

Pistin päivällä kaverille viestiä, että jos et töiden jälkeen keksi tekemistä niin tule kylään ja ota pleikkarin ohjain mukaan. Pelaillaan vähän Dead Nationia. Peli siis tukee co-opia netissä tai samalla ruudulla ja poikkeuksellisesti ajattelin, että voisi olla kiva pelailla jotain samalta sohvalta. "Vähän" venyikin kuuden tunnin sessioksi ja siinä ajassa peli meni läpi normalilla. Se oli oikein sopiva vaikeusaste. En uskalla kuvitellakaan millaista meno on vaikeammilla tasoilla. Niitähän on tuon normalin jälkeen vielä kolme. Kuka vaan tykittää tuon läpi normalilla, mutta jo sitä seuraavalla vaikeusasteella saa varmaan aika hyvin tuntea eri zombien heikkoudet ja käyttää niihin oikeaa asetta.

Dead Nation on uskomattoman hiottu paketti. Kaikki ulkoasusta kontrolleihin ja pelattavuuteen on kunnossa. Ympäristöä tutkii mielellään ja aseita on kiva kehitellä. Lopussa on fyrkkaa kehittää kaikki tappiin, mutta alussa saa vähän miettiä mihin sitä rahaa pumppaa. Ympäristöstä löytyy piilotettuja armoreita, jotka vaikuttavat ukon voimaan, kestävyyteen ja nopeuteen. Pidin itse nopeasta ja suht kestävästä kaverista. Voiman jätin aika minimiin, joten lähitaisteluihin ei kannattanut ryhtyä. Ympäristöäkin hyödynnetään paljon, joten aika monipuolisesta paketista puhutaan. Ja onhan tuossa ties mitä tilastoja ja hyvä leaderboardsit. Hauskana yksityiskohtana tapetut zombiet nostavat kotimaasi sijoitusta maiden välisessä rankingissa. Suomi taisi olla sijalla 19. Ruotsi oli muutaman sijan edellä, joten hop hop lautalaiset zombeja lahtaamaan!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 15.12.2012 19:41
Dead Nation tuli silloin Sonyn hyvityspaketin kanssa ladattua ilmaiseksi. Mainio peli kyllä, varsinkin co-opina.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.12.2012 07:33
Don't Starven Beta Access (+peli kun se julkaistaan 3/2012) tuli ostettua Steamista, kun sai kaksi yhden hinnalla.

Kyseessä on selviytymisseikkailu Shankin ja Mark of the Ninjan luojilta. Terraria/Roguelike tyyppistä seikkailua. Sinänsä ympäristöä ei hirveästi muokkailla, mutta kaikenlaista craftailyä löytyy. Alla Giant Bombin Quick look pelistä:
http://www.giantbomb.com/quick-look-dont-starve/17-6864/

Muutaman tunnin pelauksen perusteella vaikuttaa parhaudelta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 17.12.2012 10:24
Dead Nation

"Vähän" venyikin kuuden tunnin sessioksi ja siinä ajassa peli meni läpi normalilla. Se oli oikein sopiva vaikeusaste. En uskalla kuvitellakaan millaista meno on vaikeammilla tasoilla. Niitähän on tuon normalin jälkeen vielä kolme. Kuka vaan tykittää tuon läpi normalilla, mutta jo sitä seuraavalla vaikeusasteella saa varmaan aika hyvin tuntea eri zombien heikkoudet ja käyttää niihin oikeaa asetta.

 Undeadilla, joka on siis vaikein vaikeusaste, saa tehdä jo ihan töitä etenemisen eteen co-opina. Peli on vaikeampi co-opina kuin yksin ja se on tasapainotettu hienosti niin, että yhteistyöllä oikeasti saa parhaan tuloksen eikä molempien ramboilulla.

Lainaus
Dead Nation on uskomattoman hiottu paketti.

Niin on. Harmittaa, että monen silmissä tämä on jäänyt vähän keskinkertaiseksi teokseksi ja pahasti SSDHD:n jalkoihin. Mielestäni DN on mestariteos. Todella lähellä täydellisesti suunniteltua ja toteutettua peliä ja se menee omissa kirjoissa top20 pelien joukkoon kautta aikain. Se toimii hyvin ihan perusseikkailunakin läpipelattuna, mutta highscore-pelinä se nousee sinne megatekeleiden joukkoon.

Jos muuten pelailet vielä lisää, niin vaikeimmilla vaikeusasteilla kannattaa tosiaan panostaa varusteissa nopeuteen ihan maksimissa, pelastaa monessa kohdassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 17.12.2012 12:51
Jos muuten pelailet vielä lisää, niin vaikeimmilla vaikeusasteilla kannattaa tosiaan panostaa varusteissa nopeuteen ihan maksimissa, pelastaa monessa kohdassa.

Joo pelaan. Ainakin sen verran, että Platina-trophy kilahtaa tilille.  :P Aloittelin tuossa jo uutta kampanjaa yksin, tällä kertaa astetta vaikeammalla. Menin juuri sairaalakentän läpi. So far peli on tuntunut jopa helpommalta kuin co-opissa normalilla. Armorit ovat tietty voineet vaikuttaa asiaan. Nehän jäävät käyttöön muillekin pelikerroille. Aseiden kehitys pitää vain aloittaa alusta. Sekin vaikuttaa tietysti, että tuntee pelialueen jotenkin ja muistaa suunnilleen mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja aika hyvin on tullut opittua, mikä ase sopii mihinkin tilanteeseen. Monissa tilanteissa saa luovasti yhdistellä heiteltäviä esineitä, aseita ja räjähtäviä tavaroita ympäristöstä. Se on kivaa! Huomaan ottavani tilanteet nyt paljon rauhallisemmin. Ekalla pelikerralla tuli usein paniikki kun satapäinen zombilaima vyöryy päälle. Helposti tuli ladattua niiden niskaan vaikka paukku kranaatinheittimestä, ja oikeastaan ihan turhaan. Nyt kun pelitaidot ja ukon nopeus on kehittynyt, niin tulee juostua parempiin asemiin ja heitettyä molotovi minun ja lauman välin. Hidastaa mukavasti lauman menoa ja saan rauhassa ampua kiväärillä ne, jotka eivät kuole liekkeihin.

Upea peli! On tainnut ihan hyvin myydäkin. Alkuvalikossa pyörii niitä tiedotteita. Yhdessä luki, että selviytyjiä on nyt yli 970 000. Eli lähes miljoonan on myynyt! Tietty osa tuosta porukasta on saanut pelin ilmaiseksi silloin aikoinaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 17.12.2012 14:22
Jos muuten pelailet vielä lisää, niin vaikeimmilla vaikeusasteilla kannattaa tosiaan panostaa varusteissa nopeuteen ihan maksimissa, pelastaa monessa kohdassa.
So far peli on tuntunut jopa helpommalta kuin co-opissa normalilla.

Luultavasti peli onkin helpompi, vaikka toki yksi läpipeluukerta on jo opettanut monia asioita. Kunhan saat Undeadin auki, niin testaa ensin yksin ja sitten co-opissa, niin näet, kuinka radikaali ero vaikeustasossa on jo pelkästään ekassa tehtävässä, saati, kun peli menee eteenpäin. Yksinpeli on pala kakkua co-opin jälkeen. Sinänsä Undead co-op on hyvä harjoittelukeino yksinpeliä varten, nimittäin siinä tulee niin hulluja paniikkitilanteita, että yksinpelissä osaa ottaa kaiken vastaan todella rennosti, kun kaikki vihut kuolevat niin paljon helpommin jne.


Lainaus
Ja aika hyvin on tullut opittua, mikä ase sopii mihinkin tilanteeseen. Monissa tilanteissa saa luovasti yhdistellä heiteltäviä esineitä, aseita ja räjähtäviä tavaroita ympäristöstä. Se on kivaa! Huomaan ottavani tilanteet nyt paljon rauhallisemmin.

Yksi pelin vahvuuksista. Todella paljon erilaisia pelityylejä mahdollista kehittää. Itse en esim. juuri osaa molotovia käyttää, se menee aina itsensä liekittämiseksi ja sähläykseksi, mutta toiset taas ovat sen käytössä ihan hakoja.

Olisi hauska nähdä, miten maailman parhaat pelaajat pelaavat. Ei vaan tunnu oikein ainakaan youtubesta pahemmin löytyvän huippupelaajia.

En muuten sano sen enempää mitä aseita kannattaisi ostaa ja mitä ei, koska juurikin itse en esim. suosittele molotovia oman kädettömyyteni vuoksi, mutta pari ehdotonta on. Shocker kannattaa kehittää maksimiin. Se vaikuttaa aluksi täysin turhalle, mutta täysille kehitettynä se on pelin paras ase. Armeijazombit ja palomiehet sun muut menee puuroksi tuosta vain. Houkuttelee niitä ihan lähelle ja sitten todella lyhyt bursti, käytännössä single shot ja porukkaa kaatuu. Toinen todella tärkeä combo on Blade Cannon + Flare, sillä kaatuu vihuja järjettömiä määriä. Kannattaa muistaa silti, että yksi tavara houkuttelee vain tietyn maksimimäärän vihollisia, jonka jälkeen loput lähtevät ryntäämään kohti sinua.

Ja voin luvata, että peli tulee vielä tarjoilemaan paljon paniikkitilanteita, kunhan pääsee sinne Undead co-opiin. ;) Välillä rupeaa jo oikeasti naurattamaan, kun puolikuolematonta väkeä lappaa joka ovesta niin järjettömät määrät ja jotenkin niistä tilanteista vaan loppujen lopuksi selviää. Ensin aivan järjetön mättö ja lopuksi tilanne raukeaa siihen, kun viimeiset lihankimpaleet vielä tippuvat maahan ja sitten ympärillä on hiljaista.

Itse tuli muuten muutaman läpipeluun jälkeen laitettua musikit pois. Pelin musiikki on loistavaa (kuten aina Pulkkisella) ja luo tunnelmaa, mutta loppujen lopuksi siinä vaiheessa, kun pisteitä haluaa metsästää enemmän, alkaa musiikki tulla tärkeämpien äänien tielle. Ympäristön kuulee selkeämmin, kun musiikki on pois päältä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 17.12.2012 14:45
En muuten sano sen enempää mitä aseita kannattaisi ostaa ja mitä ei, koska juurikin itse en esim. suosittele molotovia oman kädettömyyteni vuoksi, mutta pari ehdotonta on. Shocker kannattaa kehittää maksimiin.

Joo tuo shocker-vinkki tuli luettua KonsoliFIN:n ketjusta. Tekee todellakin kaikista vähän kestävimmistä zombeista hetkessä mössöä. Oli todella hyödyllinen siinä lopun megamätössä. Miten tuota valuuttaa tulee vaikeammilla tasoilla? Normalilla co-opissa meillä oli viimeistään vikassa kentässä kaikki aseet ja varusteet kehitetty tappiin asti. Nyt vaikeammalla ja yksin olen jo kehittänyt riflen, haulikon, launcherin, shockerin ja kaikki heitettävät aseet tappiin. Ja peliä on vielä jäljellä. SMG:tä en jaksa edes ostaa. Blade cannoniin ja liekinheitimeen voisi vielä panostaa, niillä pärjännee hyvin loppuun tilanteessa kuin tilanteessa.


Lainaus
Toinen todella tärkeä combo on Blade Cannon + Flare, sillä kaatuu vihuja järjettömiä määriä. Kannattaa muistaa silti, että yksi tavara houkuttelee vain tietyn maksimimäärän vihollisia, jonka jälkeen loput lähtevät ryntäämään kohti sinua.

Juu tuota blade cannonia tuli käytettyä paljon tuolla tavalla. Flare ei tosiaan houkuttele kaikkia samaan läjään, mutta pyrin sijoittumaan niin, että blade leikkaa ensin ison osan päin juoksevista vihuista ja osuu lopulta siihen flaren ympärillä olevaan kasaan. Nopealla ukolla oli mahdollista kikkailla näin. Hitaalla mutta kestävllä ei pysty niin nopeasti hakeutumaan hyviin asemiin. Toimii ainakin vielä, mutta zombienkin nopeus taitaa kasvaa kun vaikeusastetta vääntää kovemmalle? Tappiin kehitetty miina tuli monesti todettua hyödylliseksi. Olikos siinä nyt neljä vai viisi räjähdettä? Todella hyödyllinen isoja joukkoja vastaan.


Lainaus
Itse tuli muuten muutaman läpipeluun jälkeen laitettua musikit pois. Pelin musiikki on loistavaa (kuten aina Pulkkisella) ja luo tunnelmaa, mutta loppujen lopuksi siinä vaiheessa, kun pisteitä haluaa metsästää enemmän, alkaa musiikki tulla tärkeämpien äänien tielle. Ympäristön kuulee selkeämmin, kun musiikki on pois päältä.

Mä en niin välitä tuosta scorehuorauksesta. Menisi hermot vaan. Tässä kun niin moni asia voi mennä pieleen.  :P Se tosin saattaa viehättää pelaajia. Super Stardustissa ja Geometry Warsissa tuohon vielä jaksoi keskittyä kun ne ovat niin paljon yksinkertaisempia. Mutta ehkä nuo musat pitää kytkeä pois sitten kun pelaa Undeadilla. Voi helpottaa ihan peruspelaamistakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 17.12.2012 14:53
Undeadilla joutuu tietämään ja miettimään aika tarkkaan, mitä kehittää ja milloin ja mitä ostaa ja milloin, sen verran rahaa tulee niukemmin. Paitsi tietysti, jos satut olemaan helvetin hyvä ja saat aina maksimirahat vihollisista, tässä tapauksessa varmaankin rahat riittävät enemmän törsäilyyn.

Ja kyllä toi musiikin poistaminen auttaa varmasti peruspelaamistakin ilman scoretavoittelua.

Kaikkia eroja en muista eri vaikeustasojen välillä, kun alemmilla vaikeusasteilla ei ole tullut pelattua kuin silloin pelin julkaisussa. Voi olla, että zombiet tulevat nopeammiksikin vaikeammilla asteilla. Suurimmalta osalta pystyy silti aika hyvin juoksemaan karkuun maksimiin kehitetyllä nopeudella Undeadillakin. Olisikohan yksi tai kaksi zombietyyppiä, joita ei pysty pakoilemaan ja kiertelemään.

Ja kyllähän tuossa scorehuorauksessa menee tosiaan hermot ja moni asia menee pieleen. Siksi tulee usein luovutusfiilis ja peli on kauemmin pois mielestä, kunnes taas jossain vaiheessa muistaa, kuinka mahtava peli onkaan ja alkaa uusi kierros.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 17.12.2012 15:04
Undeadilla joutuu tietämään ja miettimään aika tarkkaan, mitä kehittää ja milloin ja mitä ostaa ja milloin

No voi olla, että tuo Undeadin pelaaminen jää vain siihen ekaan kenttään. Platinaa varten tarvitsee läpäistä vain yksi kenttä. Ei viitsi jumittua liian pitkäksi aikaa yhteen peliin. Tämä on on kyllä varmaan sellainen SSHD:n ja GW:n kaltainen peli, johon palattua aina silloin tällöin fiilistelyä varten. Latauspelien paras puoli on se, ettei tarvitse nostaa persettään sohvalta saadakseen pelin päälle. Varmaan sen takia SSHD, Trials jne. ovat saaneet niin paljon peliaikaa.  :P

Pitää muuten nostaa peukkuja kontrollien muokattavuudesta. Minkä vaan toiminnon taitaa saada mille tahansa napille. Vakioasetuksilla piti asetta tai tavaraa vaihtaakseen nostaa vasen peukku pois vasemmalta tatilta, jolla ohjataan ukkoa. Piti vaihtaa nuo napit d-padista kuvionäppäimiin, niin pystyy kävelemään samalla kun vaihtaa jotain. Sulle ja Pibelle tuo vakioasetus kyllä toimii hyvin kun teillä on se ihme tapa pelata ohjaus ja tähtäys väärillä tateilla.  ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 17.12.2012 20:03
Far Cry 3 tuli tänään postissa ja muutaman tehtävän verran olen ehtinyt peliä pelailla. Mukava pelailla pitkästä aikaa hyvää pc-peliä konsolipelien sijaan, vaihtelu virkistää. Peli pyörii sulavasti, bugeja ei ole ainakaan vielä ilmaantunut eteen, ja grafiikka on varsin näyttävää. Ei juuri moitittavaa toistaiseksi, mutta alussahan tässä vasta ollaan.

Tästä varmaan saisi sivun pari keskustelua kun useampikin lautalainen näyttää pelin ostaneen, mutten itse ainakaan jaksa rueta nyt näpertelemään sen kummempaa aloitusviestiä. Tehkööt joku jos siltä tuntuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 20.12.2012 12:56
San Andreas tuli nyt ladattua ja sen parissa vietetty aikaa. Kyllähän tuo ihan kohtuulliselta näyttää, paremmalta kuin uskoinkaan. Pelattavuuden kanssa vielä vähän opeteltavaa, mutta alussahan tässä vasta ollaan. Peli jäi silloin julkaisussa minulta aika vähälle pelaamiselle, joten kokolailla kaikki pelissä on uutta. Eiköhän tämän kanssa nyt pärjää GTA V:n ilmestymiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sundance_kid - 21.12.2012 00:24
Vanquish tuli hommattua psn storesta, kiitos ilmaisen plus jäsenyyden. Pelistä tähän asti kuullut niin paljon hyvää, että olihan se itsekkin viimein pakko kokeilla. Ja enpähän mieti enää yhtään miksi tätäkin peliä on niin moni kehunut. Pelattavuus oli parhautta, grafiikka kunnossa ja juoni sopivan pöljä ettei tarvinnut tätä vakavalla naamalla pelata. Myös päähenkilön ja col.burnsin väliset läpät nostivat suupielet pystyyn väkisinkin vaikkei jutuissa aina tuntunut järkeä olevankaan. Pituutta pelillä ei sen sijaan ole ja tarinan vetää läpi parissa illassa, mutta tämä ei ainakaan itseäni haitannut. Pitkiä keskeneräisiä pelejä on jo muutenkin tarpeeksi tällä hetkellä rästissä. Jatko-osan ottaisin mielellälläni vastaan jos platinumgames sellaisen vielä  joskus tekisi. Haaveksi taitaa silti jäädä, peli kun ei tietääkseni kuitenkaan mikään jättimenestys ollut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 21.12.2012 15:44
Vanquish tuli hommattua psn storesta, kiitos ilmaisen plus jäsenyyden.
Itsekin tuli aikaisemmin ladattua Vanquish plussasta, pari actia kerennyt vasta pelaamaan. Kyllä Platinum vain osaa tehdä hemmetin tiukkoja toimintapelejä, rikollisen vähän vain lafkan pelit myyvät. Toivottavasti Metal Gear Rising korjaa potin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.12.2012 22:03
Ni No Kuni demo pelattiin emännän kanssa ja olihan tässä sitä vanhaa hienoa Japsirope meininkiä mikä on tästä sukupolvesta puuttunut. Ei ehkä veteraaneille tarjoa mitään uutta, mutta loistavat graffat ja musiikit paikkaavat puutteita. Tyttöystävälle vaikeustaso oli täydellinen ja Ghiblin designit upposivat molempiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 25.12.2012 16:20
Pelasin Metal Gear Risingin demon tuossa äsken. Olin kyllä katsonut sen jo YouTubesta monta kertaa, mutta olihan se myös aivan pakko kokea itse kun hinku oli niin suuri. Ostin Z.O.E. HD Collectioninkin melkein pelkästään tämän takia!

Siis ei hitto sieltä on tulossa UPEA peli! Olen tosissani, Vanquish ja Bayonetta saattavat jäädä kepeästi kakkossijalle. Pelasin normalilla ja sisäistin kontrollit parissa minuutissa pelin tutoriaaliosuudessa, mistä yllätyin aika paljon itsekin. Pari kuolemaakin ehti tulla gekkoissa, kunnes tajusin että tavalliset riviviholliset kantsii ensin pistää halki, poikki ja pinoon. Ja se eka pomo... tämä (http://www.youtube.com/watch?v=xMyXbdi4VGE) + koko taistelu teki siitä niin törkeän eeppisen että sain kylmiä väreitä ympäri kehoa koko mätön ajan.

Kiitos Platinum Games että pelastitte Risingin kehityshelvetistä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 30.12.2012 21:18
Selailin tuossa Steamin aleja ja huomasin houkuttelevan tarjouksen Witcher 2:sta. Mutta oli tuo ykkös Witcher totaalisesti testaamatta steamin kirjastossa (kuten moni muukin peli) niin otin ykkösen ihan sen vuoksi tulille että jos ensimmäinen on hyvä, niin saan ostaan kakkos osa. Nyt tulikin niin että Witcher ei lopulta iske. Tarinan alku tuntuu olevan jees, hahmojakin kelpaa katsella (vaikka dialogi on joskus vähän mitä on) ja panemaan pääsi ensimmäisen 30min sisään (eikös sekin ole plussa?).

Mutta se taistelu. Se on jotenkin kankeaa ja hassua huitomista. Totta kai alussa pitääkin olla helpompaa, mutta kun joka jannu kaatuu oikealla ajoituksella, homma alkaa maistua hiukan puulta. Ja joo onhan siinä vielä ne taisteluasennot, korkea, matala ja ryhmä. Mutta alun perusteella vain korkea ja matala ovat tärkeitä (eli ilman kolmatta pärjää). Lisäksi paikoitellen se kumpaa pitää käyttää on vähän arvoitus. Usein tämän kyllä arvaa, mutta joskus tulee ihme yllätyksiä ja yleisesti tämä on niin kankeaa että asennon vaihtaminen on enemmän haitta kuin hyöty(ei rikastuta taistelua).

Myönnän kyllä että hiirinaksuttelumätöt eivät oikein ikinä ole olleet mun juttu. Joten vika voi olla tässäkin. Saa nyt nähdä josko sitä kerran vielä testaisi. Maailma kuitenkin tuntuu pirun hienolta (GoW kopio tällä maailmalla olisi varmasti cool).

Onkos monella kokemusta Witcher 2:sta? Onko se samanlaista naksuttelua kuin tämä ensimmäinenkin?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 30.12.2012 21:42
Selailin tuossa Steamin aleja ja huomasin houkuttelevan tarjouksen Witcher 2:sta. Mutta oli tuo ykkös Witcher totaalisesti testaamatta steamin kirjastossa (kuten moni muukin peli) niin otin ykkösen ihan sen vuoksi tulille että jos ensimmäinen on hyvä, niin saan ostaan kakkos osa. Nyt tulikin niin että Witcher ei lopulta iske. Tarinan alku tuntuu olevan jees, hahmojakin kelpaa katsella (vaikka dialogi on joskus vähän mitä on) ja panemaan pääsi ensimmäisen 30min sisään (eikös sekin ole plussa?).

Mutta se taistelu. Se on jotenkin kankeaa ja hassua huitomista. Totta kai alussa pitääkin olla helpompaa, mutta kun joka jannu kaatuu oikealla ajoituksella, homma alkaa maistua hiukan puulta. Ja joo onhan siinä vielä ne taisteluasennot, korkea, matala ja ryhmä. Mutta alun perusteella vain korkea ja matala ovat tärkeitä (eli ilman kolmatta pärjää). Lisäksi paikoitellen se kumpaa pitää käyttää on vähän arvoitus. Usein tämän kyllä arvaa, mutta joskus tulee ihme yllätyksiä ja yleisesti tämä on niin kankeaa että asennon vaihtaminen on enemmän haitta kuin hyöty(ei rikastuta taistelua).

Myönnän kyllä että hiirinaksuttelumätöt eivät oikein ikinä ole olleet mun juttu. Joten vika voi olla tässäkin. Saa nyt nähdä josko sitä kerran vielä testaisi. Maailma kuitenkin tuntuu pirun hienolta (GoW kopio tällä maailmalla olisi varmasti cool).

Onkos monella kokemusta Witcher 2:sta? Onko se samanlaista naksuttelua kuin tämä ensimmäinenkin?

Ykköstä en ole liiemmin pelannut, mutta käsittääkseni pelit ovat pelimekaniikaltaan suht erilaisia. Ainakin eroa on enemmän, kuin kahdella saman sarjan pelillä yleensä. Joku muu osaa varmaan kertoa enemmän..

Suosittelen kyllä testaamaan kakkosta, loistopeli  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.12.2012 23:51
Siis Witcher 2 on enemmänkin Zelda/Dark Souls -tyylistä huitomista eikä mitään klikkailua. Aivan erilaisia pelejä, vaikkakin minusta molemmat kyllä huippuja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 31.12.2012 12:25
Siis Witcher 2 on enemmänkin Zelda/Dark Souls -tyylistä huitomista eikä mitään klikkailua. Aivan erilaisia pelejä, vaikkakin minusta molemmat kyllä huippuja.

Hitto täähän pitäis sitten melkein hommata X360:lle. Vaikka saahan tuohon PC:hen aina sen padin kiinni jos siltä tuntuu...vaikka se PC yhteensopivakin täytyy sitten ostaa.

Teenköhän näistä peruspelihankinnoista hiukan liian vaikeita, varsinkin kun Witcher 2 maksaa tällä hetkellä 7,49€ steamissä ;D Eli joo --> ostoon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 31.12.2012 16:20
Far Cry 3:sta olen nyt pelannut yli 10 tuntia. Pääasiassa olen tehnyt sekalaisia tehtäviä, kuten metsästystä, radiotornien korjaamista ja olen vallannut vihollisleirejä. Olen myös väkertänyt kaikki mahdolliset panosvyöt sun muut. Taitaa olla kaikki normaalit aseet tällä hetkellä avattuna. Signature-aseista (erittäin tervetulleita, toivottavasti näitä on vielä monta) olen pari kappaletta ostanut: tehokkaan haulikon ja räjähtäviä luoteja ampuvan tarkkuuskiväärin. Näiden lisäksi käytössä on hyvin pitkälti äskettäin saatu MS16-rynkky äänenvaimentimella sekä jousi. Pääjuonta olen vienyt eteenpäin vasta pari tehtävää. Viimeksi kävin siellä laivalla vähän salakuuntelemassa radiota, eli olen suht alussa.

Hemmetti tykkään tästä pelistä. Pelaaminen on hauskaa ja maailma mielenkiintoinen ja mahdollistaa hyvin monet eri lähestymistyylit. Graafisesti peli on mielestäni erittäin hyvän näköinen ja pyörii hyvin PS3:lla, kun ottaa huomioon että rauta on jo kuusi vuotta vanhaa. Tykkään varsinkin siitä kun aluskasvillisuutta on niin paljon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 31.12.2012 17:26
Graafisesti peli on mielestäni erittäin hyvän näköinen ja pyörii hyvin PS3:lla, kun ottaa huomioon että rauta on jo kuusi vuotta vanhaa.
Huonosti se silti toimii, oli rauta kuinka vanhaa tahansa. Oletko päässyt kokeilemaan tehokkaalla PC:llä?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 31.12.2012 17:31
Graafisesti peli on mielestäni erittäin hyvän näköinen ja pyörii hyvin PS3:lla, kun ottaa huomioon että rauta on jo kuusi vuotta vanhaa.
Huonosti se silti toimii, oli rauta kuinka vanhaa tahansa. Oletko päässyt kokeilemaan tehokkaalla PC:llä?

En ja eivät tietenkään ole vertailukelpoisia. Ottaen kuitenkin huomioon, että konsolirauta on jo 6-7v vanhaa, niin näyttää pirun hyvältä ja toimii ainakin omasta mielestäni hyvin. Tosin enpä ole koskaan ollut mitenkään erityisen tarkka pienelle FPS:n putoamiselle. Jonkun mielestä varmaan toimii aivan tosi huonosti, mutta onneksi en ole yksi heistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 31.12.2012 17:42
Paper Mario Sticker Staria on tässä tullut nyt aina ku on vaan ollu ylimääräistä aikaa niin taottua eteenpäin. (käytännössä julkaisusta tähän päivään asti on pelikellon mukaan ollut noin 4h, josta siitäki ainaki 1h ajan peli on vain seissyt kädessä ku oon puuhannu jotai muuta). Harmi sinänsä, sillä peli on todella mukava kokonaisuus. Kaukana PM TTYD:n täydellisyydestä, mutta valovuosia Super Paper Marion surkeutta edellä. Vertaan peliä muutenkin aika paljon TTYD:hen sillä arvostan ko. tekelettä sen verran paljon, ja ainaha sitä peliltä odottaa että se vielä parantaisi siitä, mihin sarjan paras osa on jäänyt. Rima on korkealla, mutta olkoot.

Peliä oon pelaillu aika ristiin rastiin mutta arviolta kahden maailman verran olen (vasta) ehtinyt etenemään mutta siinäkin ajassa on muutamat asiat tullut vahvuuksista ja heikkouksista esille.

Vahvuuksia so far:

- Pelin puzzle elementti on erittäin vahva. En ole aikoihin päässyt pelaamaan peliä. jonka kohokohtana olisi näin hyvin erilaiset ja so far hyvin innovatiiviset puzzlet. Sen sijaan että vinkkejä niiden toteutuksiin viljeltäisiin joka nurkassa (mikä on ollut viimeisten vuosien vakikriteeri pelissä kuin pelissä) niin tässä apuja saa käytännössä hyvin vähän, jos ollenkaan. Yksi niistä elementeistä mitä olen kaivannut peleihin takaisin, eli se, että pelaajaa ei aliarvioida heti kättelyssä, on tullut takaisin Paper Marion myötä.

Pelin visuaalinen anti on myös todella miellyttävää ja teemalleen uskollista. Paperisuus on läsnä kaikissa tilanteissa ja itse ainakin pidän tästä kokonaisuudesta. Mahdollistaa monia erilaisia puzzleja ja tekee pelistä muutenkin yhtenäisemmän.

Hyvää vaihtelua perusmariopelien maailmaan taas kerran. Tarroja on monipuolisesti ja niiden käyttäminenkin vaatii pelaajalta ensisijaisesti omaa järkeä eikä mene automaattisesti eteenpäin. Tarrapolitiikka sisältää paljon positiivisia vivahteita ja varsinkin ennakko-odotuksiin nähden ne istuvat oikein hyvin pelin maailmaan. Pientä kritiikkiäkin niistä tulee, mutta kokonaisuus on kuitenkin yllättävän positiivinen.

Heikkouksia so far:

- Kuten arvata saattaa, niin RPG -elementin poistaminen ei ainakaan nostanut pelin hypeä ja tämän lasken myös pelin suurimmaksi heikkoudeksi. Motivaatio taistella vihollisia vastaan on käytännössä nolla ja lisätaktikoinnin ja valintojen määrä on tippunut suuresti sitä myötä ku pelistä poistettiin hahmonkehitys. Samaan syssyyn laskettava partnerien poissaolo on mielestäni enemmän heikkous kuin vahvuus.

Muutenkin taistelusysteemissä on aika pahaa takapakkia otettu TTYD:hen verrattuna. Mielestäni silkka iskun kohteen valinnan poistaminen on ratkaisu, jolle haluaisin kuulla jonkin sortin perustelut. Aina pakko iskeä jonossa ensimmäisenä olevaa vihollista, vaikka takana olevat leijat huvittais tiputtaa maan tasalle ennen yhden ison iskun jakamista maan kamaralla. Eipä onnistu ei. Vastaavasti jaettavien iskujen määrä per vuoro riippuu täysin pullaruletista, jota saa kolmella kolikolla pyöräyttää ennen iskua. Sillä saapi ratkaistua että saako käyttää yhtä kahta vaiko kolmea iskua vuorolla. Aika mielikuvituksetonta IMO. Puolustusiskuista valinta on ainoastaan timingiin perustuva Shieldi ekan Paper Marion tapaan. Itse pidin suuresti TTYD:n counterattackista ja itteä harmittaa sen puute suuresti. Onneksi Shieldinkin käyttä pitää erikseen "opetella" eikä toimi ihan automaattisesti.

Tarrojen määrä ja inventaario on ainakin turhautumismielessä negatiivinen ilmiö. Varsinkin alussa tarroja saa liikaa ja tilaa niiden kuljettamiseen on liian vähän. Vastaavasti yhdessä kompatissa niitä saa myös kulumaan turhan paljon. Yhtä tarraa ku voi käyttää vain kerran. Itseäni turhauttaa tämä ruletti miten tarroja pitää kerätä ja tuhlata ja taas kerätä ja tuhlata. Inventoryn saa helposti järjesteltyä yhdellä napilla, mutta vielä helpompaa ja nopeampaa se on seata ihan täysin. Tarrat ovat innovatiivinen lisä peliin, mutta niiden määrän hallinta nostaa ainakin itellä harmaita hiuksia. Tarroja saa hätätapauksessa ostettuakin ja voin kertoa että toisin kuin paikoitellen TTYD:ssä... tässä ei rahasta ole pulaa. En oo törmänny vielä mihinkään, mikä maksaisi enemmän kuin 30 kolikkoa ja kolikkoja on jo tällä hetkellä se 1300... eli raha on rekvisiittaa.

Pelin tarina on... noh... tuttu ja turvallinen >_>


Loppuarvosanana annan pelille kuitenkin ison plussan. Puutteita on, mutta vertailu TTYD:hen on julmaa, eikä anna hirveästi mahdollisuuksia tehdä virheitä. Heikkouksien kanssa on opittu elämään, sillä pelin muu anti on sen verran kiehtovaa. Erityisesti pelin uniikki asema tän päivän puzzlepelinä nostaa omaa arvostusta peliä kohtaan.

Suosittelen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 31.12.2012 18:58
Graafisesti peli on mielestäni erittäin hyvän näköinen ja pyörii hyvin PS3:lla, kun ottaa huomioon että rauta on jo kuusi vuotta vanhaa.
Huonosti se silti toimii, oli rauta kuinka vanhaa tahansa. Oletko päässyt kokeilemaan tehokkaalla PC:llä?

En ja eivät tietenkään ole vertailukelpoisia. Ottaen kuitenkin huomioon, että konsolirauta on jo 6-7v vanhaa, niin näyttää pirun hyvältä ja toimii ainakin omasta mielestäni hyvin. Tosin enpä ole koskaan ollut mitenkään erityisen tarkka pienelle FPS:n putoamiselle. Jonkun mielestä varmaan toimii aivan tosi huonosti, mutta onneksi en ole yksi heistä.
Arvelinkin että ei ole PC-versiosta kokemusta. Mutta onhan se niin että ignorance is bliss.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 31.12.2012 19:53
Tärkeintä lienee kuitenkin se, että peli näyttää ja toimii omasta mielestä hyvin sillä alustalla, millä sitä on mahdollista pelata  :)

Mutta seuraavia konsoleita täällä silti jo odotellaan..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 31.12.2012 20:33
No onhan ainakin boxilla ja varmasti myös pleikkarilla (käsittääkseni peli toimii paremmin boxilla kuin plesellä) far cry 3:ssa aika kiva screen tearing. Oikein naurattaa kun joku väittää gamefaqsin foorumilla ettei hänellä ainakaan ole eikä ollut missään muussakaan pelissä. Kertoo vaan siitä ettei kyseinen pelaaja ole sitä huomannut vaikka se on aivan selvää. Ei kaverikaan sitä huomannut kun aikoinaan uusinta wolfensteinia pc:lla pelasi kunnes istuin viereen ja katsoin ruutua alle 10 sekuntia ja totesin, että kiva screen tearing. Sen jälkeen se kyllä näki sen aina. Ja minä en edes ole mikään ns. kultasilmä, mutta ei tuota far cryn tearingia voi olla huomaamatta. Tai jos sitä ei näe niin kannattaa pysyä ainakin auton ratista pois sillä silloin on sokea.

Ja nyt ei ole kyse mistään pienestä asiasta. Jos pelissä liikkuu hitaasti ja kääntyy samalla hitaasti niin tulee sellainen tearing ettei mitään rajaa. Koittakaa vaikka kiertää autoa samalla hitaasti katsetta kääntäen. Jos vaan nopeasti liikkuu niin voi ollakin ettei sitä huomaa. Ja itse siis pelaan boxilla ja toista kertaa pelaan jo läpi joten ei tuo sinänsä haittaa, mutta huvittaa kun joku väittää ettei sellaista ole ollenkaan vaikka jokaisella boxilla pelaavalla se on aivan identtinen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 31.12.2012 22:06
Mjoo, enpä ole havainnut häiritsevää screen tearingia vielä. Jotain on, mutta ei mitenkään häiritsevässä määrin. Mutta taitaapi yleensäkin olla niin, että multiplattareissa tuo screen tearing on enemmänkin XO-versioiden ongelma.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 31.12.2012 22:13
Toiset ei näe tearingia eivätkä erota 30 ja 60fps tilojen eroa. Onnekkaita nämä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.01.2013 09:25
Tärkeintä lienee kuitenkin se, että peli näyttää ja toimii omasta mielestä hyvin sillä alustalla, millä sitä on mahdollista pelata  :)

Mutta seuraavia konsoleita täällä silti jo odotellaan..
Joo niinhän se on. Meinasin vain sitä, että se on aika myrkkyä, jos pääsee/erehtyy pelailemaan noita pelejä kunnon tehoPC:llä. Alkaa tuo 6-7 vuotta vanha rautakin heikottamaan vahvintakin konsolipelaajaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.01.2013 11:04
Kyllä näillä konsoleilla vielä pelejä pelaa, kunhan ne on suunniteltu ottamaan vanha rauta huomioon. Dead Space 2 tuskin paranisi yhtään peeceellä pleseen verrattuna, mutta Far Cry olisi varmasti eri peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 01.01.2013 17:01
Toiset ei näe tearingia eivätkä erota 30 ja 60fps tilojen eroa. Onnekkaita nämä.
Hep.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.01.2013 21:39
Tuli vedettyä joululomalla läpi gameboyn Zelda Link's Awakening. Viime kerrasta oli aikaa yli 10 vuotta, joten moni asia oli unohtunut aivan kokonaan ajan saatossa.

Olen tässä miettinyt viime aikoina, että onkohan sitä tullut vaan kyllästyttyä Zeldoihin, kun eivät enää tunnu nappaavan, mutta mitä vielä... Awakening iski niin lujaa, että tuli pelattua melkein koko peli kerralla läpi! Uudet
Zeldat ovat yksinkertaisesti aivan paskoja verrattuna tähän 20 vuotta vanhaan tekeleeseen. Ei mitään 10h tutoriaaleja, ei mitään pakko-ohjattua sontaa, vaan pelaajalle annetaan oikeasti vapaus tutkia maailmaa ja keksiä ratkaisut pulmiin ihan itse. Pelimaailmassa ei ole mitään turhaa, vaan jokainen kivi ja pusikko kannattaa kääntää ympäri, sillä salareita on piiloteltu kaikkialle.

Nintendo on lähtenyt uusien Zeldojen kanssa aivan väärään suuntaan. Kaikki mikä vanhoissa Zeldoissa oli juurikin sitä parhautta, on häviämässä koko pelisarjasta kokonaan pois. Ehkä paras Zelda koskaan. Ikivanhalle mustavalkoiselle pelipojalle suunnitteltu seikkailu ei ole vanhentunut pisaraakaan vuosien varrella. Super Mario 3:n tapainen ikiklassikko, mutta unohtuu monelta koska käsikonsoleiden pelejä ei kukaan muista.

Seuraavaksi jatkamaan Baldur's gate 2:sta. -->


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 01.01.2013 22:34
Ei Link's Awakening pelimaailma loppujen lopuksi erityisen vapaamuotoinen edes ole, luolastotkin kalutaan läpi tasan siinä yhdessä järjestyksessä. Ja pelin vihoviimeinen fetch quest vetää kevyesti vertoja Skyward Swordin tadpole metsästyksen tapaisille täyteosuuksille. LA:n tarinankerronta taas on käsikonsolipelille varsin vaikuttavaa - joskus vähemmän on vaan enemmän.

Aiheeseen: työn alla on Locomaliton tuorein peli, Maldita's Castilla. Vahvoja Ghost'n'Goblins vaikutteita omaava toimintatasoloikka, vaikka vaikeustaso ei aivan yhtä pirullisiin mittoihin ylläkään. Toteutus ja joka nurkasta paistava rakkaus yksityiskohtia kohtaan ovat jotain aivan uskomatonta ja kuten Locomaliton muutkin tekeleet (kuten mainio 2D räiskintä Hydorah), on peli saatavilla täysin ilmaiseksi (http://www.locomalito.com/maldita_castilla.php).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.01.2013 23:00
Ei Link's Awakening pelimaailma loppujen lopuksi erityisen vapaamuotoinen edes ole, luolastotkin kalutaan läpi tasan siinä yhdessä järjestyksessä. Ja pelin vihoviimeinen fetch quest vetää kevyesti vertoja Skyward Swordin tadpole metsästyksen tapaisille täyteosuuksille. LA:n tarinankerronta taas on käsikonsolipelille varsin vaikuttavaa - joskus vähemmän on vaan enemmän.



Vapaudella tutkia pelimaailmaa tarkoitin lähinnä sitä ettei koko ajan joku idioottimainen kursori osoita mihin pitää mennä. Lisäksi pelissähän pääsee tutkimaan suurimman osan kartasta hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä alue alueelta niin kuin parissa viimeisimmässä jöötissä. Eikä luoliakaan tarvitse mennä yhdessä järjestyksessä. Juuri vedin 8 luolaston ennen seiskaa ja olikohan se nyt kutonen ennen vitosta.

Ja en edes tiedä mitä meinaat tuolla viimeisellä fetch questilla? Ei tullut ainakaan itsellä vastaan, ellet tarkoita sitä trading-hommaa, joka hoituu melkein itsestään pelin aikana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 02.01.2013 14:00
Joulupukki toi sitten Max Payne kolmosen. Sitä tässä on tullut hakattua sitten jonnin verran. Ja nimenomaan hakattua, aseen kanssa saa heilu kiitettävästi, ja se sopii. Mielestäni ampuminen on tehty hienoksi, hidastettu versio mihin luoti osuu, uppoaa joka kerta. Max Payne on pelinä minulle uusi tuttavuus, mutta ei haittaa vaikkei aiempia osia olekaan pelannut. Meininki on erittäin kova, ja juonesta pääsi heti kiinni. Tykkään kyllä erittäin kovasti. Muutama jumituskohta tullut joista selvitty, välin nipinnapin, mutta selvitty kuitenkin. Tähän mennessä vaikuttaa siltä, että oli joulupukille kirjoittamisen veroinen peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 02.01.2013 20:10
Joululomalla tuli läpäistyä pari peliä:

Asura's Wrath
Parhautta. Peli, joka ottaa ehkä pelimaailman paskimman pelimekaniikan(quicktime-eventit) ja kääntää ne edukseen. Todellisen lopetuksen lukitseminen DLC:n taakse on kyllä aivan perseestä.

Spec Ops: The Line
Ultimaattista parhautta. Virkistävää nähdä peli, joka on kehitetty nimenomaan TARINANKERRONTA edellä. Itse pelaaminen on aika peruskauraa genressään, mutta tekee jopa lievästi vallankumouksellisia asioita pelihahmojen kehityksen muodossa ja on todella, todella hyvin käsikirjoitettu. Hyvä vastapaino sotapeleille verrattuna CoD:eihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 03.01.2013 23:22
Dragon's Dogmaa olen pelannut viimeaikoinen vähäisen, tähän mennessä vaikuttaa jo varsin hyvältä. Hahmon ja varusteiden kehitys koukuttaa ja tehtävät eivät ainakaan vielä tunnu toistavan itseään. Haastettakin löytyy, ei tarvitse kauas mennä alkumestoista niin tulee jo pataan. Uusia pawnejakin on aina kiva palkata mukaan ja niiden ympäristöstä sekä tehtävistä selittäminen tuo aivan omanlaisensa tunnelman peliin.

Koneelle olen myös Good Old Gamesin kauttaa hommannut muutamia pelejä.

Planescape: Torment
Jäänyt tämäkin timantti kokonaan pelaamatta, vaikka paljon olin hyvää kuullut. Vasta alussa mennään, ja olen lähinnä tutkinut alkupuolen kaupunkia ja jubaillut eri hahmojen kanssa. Dialogi ja hahmot ovat, kuten saatoin odotaa, parhautta ja koko Planescape -universumi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja on itselleni mukavaa vaihtelua kaikkien fantasiaropejen keskellä.

Rollercoaster Tycoon
Takavuosien lemppari, jota kävin aina skidinä kaverin luona pelaamassa, jaksaa edelleen innostaa ja koukuttaa ja toimii samalla huikeana nostalgiatrippinä. Ehkäpä paras "sim" peli koskaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Koo - 03.01.2013 23:57
Heavy Rain tuli kolmeen pekkaan rykästyä läpi yhdeltä istumalta. En odottanut peliltä oikeastaan mitään ja se pääsikin yllättämään positiivisesti. Juonessa ja pelimekaniikassa oli heikot kohtansa ja lopun twistit melko epätyydyttäviä, mutta eipä ole tässä sukupolvessa tullut Dark Soulsin lisäksi mitään muuta peliä vastaan, jota olisi yhtä kiihkeästi jaksanut pelata. Eli pakkohan tätä on kuitenkin kehua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 04.01.2013 00:12
UV:na tuli ladattua PS3:lle "Who wants to be a millionaire?", hyvä porukkapeli, hauskaa oli.

Darrassa seuraavana päivänä etsin parannusta pahaan oloon ja laudallakin monta kertaa hehkutettu FTL tuli ostettua. Hyvä että ostin. Tätä koukuttavampaa peliä en ole vähään aikaan pelannut. Musiikki on yksinkertaisuudessaan todella tunnelmallista, pelattavuus täydellistä, vaikeusaste infrenaalinen ja peli yhtä epäreilu ja vituttava kuin videopelaamisen kulta-ajan pelit. En ole pitkään aikaan ollut yhtä innoissani jostain, kuin Faster Than Lightista, hakkaa nykygenin konsolipelit 6-0.

Jos ette ole jo ostaneet omaa kopiotanne, niin nyt heti ostamaan ja pelaamaan tämän vuoden parasta peliä.

(http://pcmedia.gamespy.com/pc/image/article/122/1226095/ftl-faster-than-light-20120915014330855-000.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 04.01.2013 08:49
(http://gamingirresponsibly.com/wp-content/uploads/2012/10/Hotline-Miami-Logo-Small.png)


Vähän myöhässä tämän kanssa, mutta nyt kun oli -50% alennuksessa Steamissä, tuli hommattua. Parhautta. Biisit, tunnelma, toiminta jne.
Jotenkin vielä saa enemmän kiksejä kun on aikoinaan mättänyt Tapan Kaikki -pelejä. Suosittelen.

Jos kuva ei jostain syystä näy, niin kyseessä on siis Hotline Miami.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 05.01.2013 15:37
Far Cry 3:a olen vääntänyt suurella innolla. Päätehtävät lienevät se pelin tylsin osuus, vaikka niidenkin pelaaminen on kyllä hubaa. Sen sijaan metsästys, vihollistukikohtien valloitus, Wanted-sivutehtävät ja vastaavat ovat vieneet runsaasti enemmän aikaa.

Pelissä ärsyttää vain yksi asia. Miksi päähahmo aina kehtaa valittaa, kun eläin täytyy nylkeä. Joka kerta se itkee, kuinka vastenmielistä tuo nylkeminen on.

Kaveri kuitenkin puukottaa ihmisiä päähän, tappaa ihmisiä hukuttamalla, murhaa polttamalla, ampumalla, räjäyttämällä, päälle ajamalla jne.

Ja jos laskuvarjolla laskeutuminen menee vähän pieleen, oman mutkalle vääntyneen käden voi kyllä vääntää ilman mitään huutoa tai itkua takaisin oikealle paikalleen.

Mutta auta armias kun pitäisi nylkeä joku juuri kaadettu karhu, se se on vastenmielistä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 05.01.2013 15:58
Far Cry 3:a olen vääntänyt suurella innolla. Päätehtävät lienevät se pelin tylsin osuus, vaikka niidenkin pelaaminen on kyllä hubaa. Sen sijaan metsästys, vihollistukikohtien valloitus, Wanted-sivutehtävät ja vastaavat ovat vieneet runsaasti enemmän aikaa.

Pelissä ärsyttää vain yksi asia. Miksi päähahmo aina kehtaa valittaa, kun eläin täytyy nylkeä. Joka kerta se itkee, kuinka vastenmielistä tuo nylkeminen on.

Kaveri kuitenkin puukottaa ihmisiä päähän, tappaa ihmisiä hukuttamalla, murhaa polttamalla, ampumalla, räjäyttämällä, päälle ajamalla jne.

Ja jos laskuvarjolla laskeutuminen menee vähän pieleen, oman mutkalle vääntyneen käden voi kyllä vääntää ilman mitään huutoa tai itkua takaisin oikealle paikalleen.

Mutta auta armias kun pitäisi nylkeä joku juuri kaadettu karhu, se se on vastenmielistä.

Tuo valitus olisi ollut ihan uskottavaa pelin alussa, kuten ensimmäisten tapettujen ihmistenkin kauhistelu, mutta pelin edetessä olisivat voineet pikkuhiljaa luopua tuosta nylkemisen kauhistelusta. Alkaa tosiaan olemaan siinä 100. tapetun eläimen kohdalla vähän hupaisaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 05.01.2013 18:10
Tässä (http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=EvMQAkoue6w) Lantun postaamassa arvostelussa ihmeteltiin tuota samaa asiaa. Samaten tuossa videossa pistettiin merkille, kuten itsekin ihmettelin, se kuinka pelin aluksi pelaaja on kuin kuka tahansa matti meikäläinen joka on kaapattu, kauhistelee asioita ja on silminnähden arka, mutta osaa samantien ensimmäisen tilaisuuden tullen käsitellä aseita ja tappaa ihmisiä kuin paraskin Rambo.

Tuo eläinten nylkeminen on huvittanut muissakin peleissä missä se on ollut mahdollista, mitä olen itse pelaillut. RDR, AC3 ja tämä FC3 esimerkiksi. Miksi siitä on pitänyt tehdä sellainen numero? Veri roiskuu näytölle ja pelihahmo kauhistelee asiaa, kerrasta toiseen. Vähän vähempikin riittäisi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 20.01.2013 18:14
Max Payne kolmosta tässä hinkannut minkä kerennyt, mutta hermothan tässä menee. Chapter 6 - A Dame, A Dork, And a Drunk menossa, ja jumissa ollaan. Pitäisi saada arkistokaappi kaatumaan tulipalon keskellä, mutta ei vaan piru vie kaadu jotta pääsisi eteenpäin. Hermo menee kyllä ihan kohta, tätä kohtaa on hinkattu kyllä jo turhankin kauan!!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.01.2013 18:16
Max Payne kolmosta tässä hinkannut minkä kerennyt, mutta hermothan tässä menee. Chapter 6 - A Dame, A Dork, And a Drunk menossa, ja jumissa ollaan. Pitäisi saada arkistokaappi kaatumaan, mutta ei vaan piru vie kaadu jotta pääsisi eteenpäin. Hermo menee kyllä ihan kohta, tätä kohtaa on hinkattu kyllä jo turhankin kauan!!

Siinä piti pitää nappia pohjassa eikä näpyttää, itekki meinasin jumahtaa tuohon, kun ei missään pelissä ikinä pidetä QTE kohtauksissa nappeja pohjassa :b

Jos tämä nyt oli se tulipalosysteemi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 20.01.2013 18:22
No mutta henki kerkeää silti loppua, eikä kaappi vaan kaadu. Pidin nappia pohjassa koko aika, mutta ei sekään auta.

//Edit: Taidan olla muutaman asteen tyhmempi, mutta en vain osaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 21.01.2013 19:44
Viime viikolla piti keksiä jotain tekemistä vähän pidemmälle bussimatkalle joten puhaltelin pölyt 3DS:n päältä ja nappasin konsolin matkaan, ja otin työn alle Ocarina of Timen.

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka peliin suhtautuisi jos ei olisi kuullutkaan pelistä eikä "tietäisi" sen olevan niin hyvä kuin on kuullut kehuttavan. En siis ole pelannut peliä silloin aikanaan, enkä 3DS:lläkään alkua pidemmälle. Vaikka koetin aloittaa pelaamisen ns puhtaalta pöydältä, ilman ennakkoluuloja niin silti aina välillä miettii että pitäisikö tästä nyt olla koko ajan innoissaan. Ehkä en vain osaa pelata oikein, mutta jotenkin se taistelu/lock on systeemi ei ota luonnistuakseen. Kyllä siinä pärjäilee, muttei kovin mallikkaasti. Kameran ja kuvakulman kanssa meinaa myös olla aina välillä vähän ongelmia. Ylipäätään pelaaminen voisi olla aavistuksen sujuvampaa.

Pitää kuitenkin yrittää pelailla tämä lävitse ihan jo yleissivistyksen kannalta. Tarinapuoli tuntuu ainakin mielenkiintoiselta ja pelimaailma on puhdasta parhautta. On myös mukava pelailla nykypelien vaikeustasoon tottuneena peliä jossa ei neuvotakaan joka asiaa ihan kädestä pitäen. Tätä "omien aivojen käyttämistä" olen toivonut nykyisiin seikkailupeleihin jo jonkin aikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 21.01.2013 20:52
^ Ocarina toimii edelleen tänäkin päivänä vahvasti fiiliksensä ja maailmansa ansiosta, mutta olihan se silloin aikanaan melkoinen tajunnanräjäyttäjä to the max, ollessa samalla yksi ensimmäisiä puhtaita 3D-seikkailuja laajimmalla pelimaailmalla mitä nähty. Näkemyksen totta kai ymmärtää jos peliä ei silloin aikanaan pelannut ja saanut sitä Whoa-efektiä vuonna ysikasi. Raportoi toki lisää kunhan etenet, saadaan vähän objektiivisempaa näkemystä pelin ajan hampaan sietoon (vois toki tämän suhteen auttaa jos pelaisit alkuperäistä :P). Uskoisin kyllä että hyvä pelisuunnittelu on hyvää pelisuunnittelua, ei se siitä miksikään murene. Vähän sama Super Metroidin kanssa.


Mitä pelasin viimeksi? Tekken kutosta PSP:llä istuessani pöntöllä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 21.01.2013 21:21
Ocarina of Time on kiistaton klassikko edelleen ja samalla yksi maailman parhaimmista peleistä, pakko se vain on myöntää vaikka olisi kuinka klisee. Pelasin aikoinani sen vasta The Wind Wakerin jälkeen, joten aluksi en lämmennyt jotenkaan pelin maailmalle ja grafiikoille kun ne poikkesivat TWW:n omista niin paljon. Vasta Forest Templessä muistaakseni aloin kunnolla pitämään pelistä ja nykyään olenkin pelannut sen useita kertoja läpi. Master Questinkin olen vetänyt, vaikken pitänyt siitä aivan yhtä paljon kuin alkuperäisestä Ocarinasta. 3D-versiossa keräsin ja suoritin myös ihan kaiken. Ikuinen klassikko, eikä mielestäni vaikuttava vain siksi että se on yksi mullistavimmista kolmiulotteisista peleistä, vaan siksi että se todella on loistava peli. :)

Majora's Mask on myös täyden kympin peli, tosin eri tavalla kuin Ocarina.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Noppa - 21.01.2013 21:48
Itse olen aina kelannut miksei OoT ole koskaan iskenyt meikäläiseen vaikka kaikki sitä klassikoksi hehkuttaa. Ocarinaa tuli jonkun aikaa pelattua mutta ei vain jaksanut. DS:llä olen viime aikoina pelannut Spirit Tracksia ja se on kyllä maistunut. Kai mie oon niin pullamössöpelaaja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.01.2013 21:55
Se että ei jotain peliä jaksa, niin ei välttämättä tarkoita että se on huono tai itse on pullamössöpelaaja, vaan kaikki pelit eivät sovi kaikille vaikka kuinka hehkuttettaisiin. En itsekään jaksa juuri yhtään pelata Forzaa/GT:tä tai Street Fightereita, mutta kyllähän ne ovat äärimmäisen kovia pelejä.

OOT ei omasta mielestänikään ole niin hyvä kuin monet sanoo, vaikka oisko nyt 12 vai 13 kertaa tullut pelattua läpi. >_> MM sen sijaan on ehkä Super Metroidin ohella ehkä parasta mitä koskaan on tehty. DS:n Zeldat taas ovat lähes pelikelvotonta roskaa. Mietin tässä juuri että eipä paljon Nintendo tunnu kiinnostavan enää kannettavat Zeldat. Link's Awakeningista alkaa olla jo 20 vuotta ja muut pelattavat kannettavat Zeldat ovat porttauksia tai Capcomin tekeleitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 21.01.2013 22:04
Se että ei jotain peliä jaksa, niin ei välttämättä tarkoita että se on huono tai itse on pullamössöpelaaja, vaan kaikki pelit eivät sovi kaikille vaikka kuinka hehkuttettaisiin. En itsekään jaksa juuri yhtään pelata Forzaa/GT:tä tai Street Fightereita, mutta kyllähän ne ovat äärimmäisen kovia pelejä.
+1


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 21.01.2013 22:21
Tuli ladattua PS-Storesta (Plus-jäsenille ilmainen) Vanquish. Stoori ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta pelaamisessa on kyllä fiilistä. Aluksi hirveän kaoottiseen toimintaan pääsee nopsaan sisälle, kontrollit ovat simppelin toimivat ja ennen kaikkea peli pyörii taivaallisesti. Lisäksi eeppisyys palkitsee. En olisi odottanut koukuttuvani tähän näin, mutta toimii. Missiotkin on jaettu juuri sopiviin paloihin tutun "yksi etappi vielä" -fiiliksen luomiseksi.

Siinä rinnalla lainasin kaverilta ensimmäisen Borderlandsin. Pelin maailmassa on noin sata kertaa enemmän sielua kuin Vanquishin ja huumori kukkii kivasti, mutta itse pelaaminen ei jostain syystä vain maistu. Ammuskelu tuntuu jostain syystä kauhean pliisulta eikä toiminta muutenkaan tyydytä. Viholliskatraskin käy ainakin alussa kovasti tylsäksi, kun vastaan tulee vain perusjantteria ja paikallista koiraa.

Olisin jostain syystä mielelläni tykännyt jälkimmäisestä enemmän, mutta timanttinen pelattavuus ja suoraviivainen toiminta vie tässä tapauksessa voiton. Annan kyllä Borderlandsille vielä mahdollisuuden, mutta sitä ennen kiskaisen ehdottomasti Vanquishin kautta loputkin adrenaliinit suoniin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.01.2013 11:57
MGR demo hetken kuluttua yleisessä jaossa jenkkistoressa ja huomenna euroopassa. GET HYPE!


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 22.01.2013 13:06
Siinä rinnalla lainasin kaverilta ensimmäisen Borderlandsin. Pelin maailmassa on noin sata kertaa enemmän sielua kuin Vanquishin ja huumori kukkii kivasti, mutta itse pelaaminen ei jostain syystä vain maistu. Ammuskelu tuntuu jostain syystä kauhean pliisulta eikä toiminta muutenkaan tyydytä. Viholliskatraskin käy ainakin alussa kovasti tylsäksi, kun vastaan tulee vain perusjantteria ja paikallista koiraa.

Selitys:

Toinen on ehta toimintapeli, toisen taustalla pyörii Diablo-tyylinen naksuttelupeli satunnaisnumerogeneraattoreineen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.01.2013 05:09
Kyllä se vähän siltä haiskahtaa, että Metal Gear Rising saattaa hyvinkin olla meikäläiselle tämän sukupolven kovin peli. Aivan helvetin hyvältä vaikuttaa demon perusteella. Vähän ehkä lattea tuo demon kenttä visuaalisesti, mutta muuten kaikki tuntuu olevan kohdillaan.

Eipä ole samanlaista fiilistä ollut sitten Ninja Gaiden Blackin. Tässä pelissä on munaa, saatana!

Pitää vielä myöhemmin pureutua kunnolla tuohon pelimekaniikkaan, niin saadaan tatsi kuntoon ennen julkaisupäivää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 23.01.2013 10:33
Rising tosiaan yllätti parhaudellaan. Toki sitä tiesi odottaa nannaa jo siksi että kyseessä on Kojima Productionsin ja Platinum Gamesin EEPPINEN yhteentulo, mutta huhhuh kun sen demon joskus viime vuoden lopussa pelasin. Aivan tajuttoman kova, povaan siitä yhtä tämän genin suosikkipeliäni jo nyt. Vähän tekee pahaa kun toinen paljon odottamani peli Ni no Kuni julkaistaan kohta ympäri Eurooppaa ja silti hypetyn lähinnä Risingin mahtavuudesta...

Ikävään ajankohtaan toinen noista ilmestyy. Läjä pelejä kesken, hyllystä meinaa loppua tila Ni no Kunin spessua varten ja siirrän aina toisen hyllyn hommaamista viikolla kun arkisin ei "jaksa" töiden takia ja viikonloppusin tekee mieli tehdä omia juttuja. Wii U:kin pitäisi tässä hommata kun rahatilanne on suht hyvä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.01.2013 12:22
Jep loistopeli tulossa MGR'stä. 60fps (vaikka tipahteleekin), Platinumin laatutakuu ja läppäkään ei ollut pelissä ihan paskaa. Oli hauska kuulla pitkästä aikaa Raidenin ääninäyttelijää, tuli muistoja MGS2'sta asti.

Blade mode oli vähän kökkö, mutta muuten timangia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 23.01.2013 18:43
Metal Gear Risingin demo tuli just porhallettua.

Alussa huomasin vain kameraongelmat ja häiritsevän tearingin... Noin 5 minuuttia myöhemmin kaikki pikkuongelmat olivat unohtuneet, sillä toiminta on jäätävän hyvää. Jouduin koittamaan pari kertaa sitä lopun koiraa ja kun se vihdoin murtui ja pääsin hidastuksessa hakkaamaan sen palasiksi kesken ilmalennon... huhheijaa. Katselin vaan silmät sumeina kuinka täydellisen harmonian vallitessa lihamestarin tarkkuudella leikatut koiranpalaset lentelivät eri suuntiin. Hetki sitten kovakin pala purtavaksi oli nyt suikaleina jalkojeni juuressa. Feels batman.

Onko tämä unta? Näin herkullinen toimintapelimaistiainen + Nintendo on vihdoin tullut järkiinsä täsmälleen samana päivänä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 23.01.2013 22:53
Siinä rinnalla lainasin kaverilta ensimmäisen Borderlandsin. Pelin maailmassa on noin sata kertaa enemmän sielua kuin Vanquishin ja huumori kukkii kivasti, mutta itse pelaaminen ei jostain syystä vain maistu. Ammuskelu tuntuu jostain syystä kauhean pliisulta eikä toiminta muutenkaan tyydytä. Viholliskatraskin käy ainakin alussa kovasti tylsäksi, kun vastaan tulee vain perusjantteria ja paikallista koiraa.

Selitys:

Toinen on ehta toimintapeli, toisen taustalla pyörii Diablo-tyylinen naksuttelupeli satunnaisnumerogeneraattoreineen.

Ja toisen jatko-osa on kaikilla osa-alueillaan ylivertainen ensimmäiseen Borderlandsiin nähden. Suosittelen siirtymään suoraan kakkoseen. Toki jos myös erehtyy pelaamaan yksin niin on kokemus suht perseestä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.01.2013 01:51
Siinä rinnalla lainasin kaverilta ensimmäisen Borderlandsin. Pelin maailmassa on noin sata kertaa enemmän sielua kuin Vanquishin ja huumori kukkii kivasti, mutta itse pelaaminen ei jostain syystä vain maistu. Ammuskelu tuntuu jostain syystä kauhean pliisulta eikä toiminta muutenkaan tyydytä. Viholliskatraskin käy ainakin alussa kovasti tylsäksi, kun vastaan tulee vain perusjantteria ja paikallista koiraa.

Selitys:

Toinen on ehta toimintapeli, toisen taustalla pyörii Diablo-tyylinen naksuttelupeli satunnaisnumerogeneraattoreineen.

Ja toisen jatko-osa on kaikilla osa-alueillaan ylivertainen ensimmäiseen Borderlandsiin nähden. Suosittelen siirtymään suoraan kakkoseen. Toki jos myös erehtyy pelaamaan yksin niin on kokemus suht perseestä.

Sehän on toki selvää, että kaksi aivan erilaista peliä kyseessä. Lähinnä yllätyin tuossa Borderissa itse pelaamisen ankeudesta, kun peli kuitenkin on käytännössä FPS:ää sivukrumeluurilla. Se on kyllä varmasti totta, että kavereiden kanssa tuosta saisi enemmän irti. Kattoos ny. Jos ei napostele, niin sitten sitä kakkosta jostain vertailun vuoksi.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 24.01.2013 03:10
Lähinnä yllätyin tuossa Borderissa itse pelaamisen ankeudesta, kun peli kuitenkin on käytännössä FPS:ää sivukrumeluurilla.

Niin siis, juuri sitä meinaan, että se on pääasiallisesti oikeasti Diablo-tyylinen peli satunnaisnumerogeneraattoreineen ja vasta toissijaisesti FPS. Se selittää kumpaan puoleen kehittäjät ovat panostaneet.

Mutta joo, Borderlands 2 on pitkälti enemmän ja isompana, mutta ydin ei ihan kauheasti ole muuttunut. Toisaalta täällä(kin) on ihmisiä, joista ensimmäinen Borderlands oli ankea ja toinen parasta ikinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 24.01.2013 20:29
Päätin korkata tuon mun avaamattoman Battletoadsin ja vihdoin ja viimein mennä tämänkin peli läpi, olihan se jo aikakin. Viikkohan tuossa loppujen lopuksi meni, joka ilta otin 1-2 runia 'toadsia. Kaikista kentistä löytyy monia kohtia missä kuolo voi korjata ja melkein joka pelikerralla sitä löysi uuden tavan kuolla. Tämä kyllä vaatii paneutumista mutta ei tosiaankaan mikään mahdoton peli. Silti ehkä vaikein peli mitä oon koskaan mennyt läpi ja tunne kun Dark Queen vihdoin taipui oli kyllä uskomattoman hyvä. Ostin mä tilalle tohon toisen avaamattoman Battletoadsin joka oli, yllättäen, halvempi mitä oisin loosena ostanut. Done and done.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.01.2013 10:14
En tunne tai tiedä kovinkaan montaa ihmisistä joka olisi pelannut Battletoadsin läpi itseni lisäksi. Yleensä ihmiset puhuvat lähinnä siitä, että pääsevätkö kolmoskentän läpi vai eivät. Onnittelut.

Tuli aikoinaan pelattua peliä niin paljon, että pystyn edelleen pelaamaan sen yhdeltä istumalta läpi. Ei se niin mahdoton ole mitä kaikki väittää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 25.01.2013 10:36
Tullut väännettyä kohta pari viikkoa Ōkamidenia. Menen varmaan pian jossain pelin lopussa kun löytyy jo kaikki maalaustekniikat paitsi se viimeinen. Jotenkin tämä on vain samalla tavalla pitkäveteinen kuin DS-Zeldat, muuten kyllä olisin jo tämän läpäissyt, mutta ei. Tykkään pulmanratkonnasta peleissä, mutta tässä se on jotenkin niin lapsenkengissä.

Ihan hyvä peli tämä kyllä on, ei vain meinaa jaksaa kun tekisi mieli jo vaihtaa Paper Mario: Sticker Stariin tai Minish Capiin. Jotain kivoja uudistuksiakin tähän ollaan saatu, kuten esimerkiksi sidekickien vaihtuminen ja hyödyntäminen, eikä pelin musiikeissakaan ole mitään vikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sakaali - 25.01.2013 11:01
Päätin korkata tuon mun avaamattoman Battletoadsin ja vihdoin ja viimein mennä tämänkin peli läpi, olihan se jo aikakin. Viikkohan tuossa loppujen lopuksi meni, joka ilta otin 1-2 runia 'toadsia. Kaikista kentistä löytyy monia kohtia missä kuolo voi korjata ja melkein joka pelikerralla sitä löysi uuden tavan kuolla. Tämä kyllä vaatii paneutumista mutta ei tosiaankaan mikään mahdoton peli. Silti ehkä vaikein peli mitä oon koskaan mennyt läpi ja tunne kun Dark Queen vihdoin taipui oli kyllä uskomattoman hyvä. Ostin mä tilalle tohon toisen avaamattoman Battletoadsin joka oli, yllättäen, halvempi mitä oisin loosena ostanut. Done and done.

Onnittelut, on se kyllä helkkarin vaikea peli. Itsekin sen tossa joku aika sitten läpäisin ekaa kertaa. Vielä kun joskus co-oppina pääsis ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Turpo - 27.01.2013 10:33
Tulevien kirjoitusten takia olen ehtinyt entistä vähemmän pelamaan mitään, mutta sain sentään läpipelattua Deadlightin, jonka ostin Steamin joulualesta. Peli ei ole voinut olla ihan susihuono, kun sen kerran läpäsin. Ei ole nimittäin viime vuosien aikana montakaan peliä jaksanut pelata loppuun asti.

Pelihän on tyyliltään mukavaa vaihtelua tavallisille zombipeleille. Varmaankin yksi syy, miksi pidin tästä raivostuttavista kontrolleista huolimatta. Nimittäin kontrollit olivat aivan karmeet. Välillä oli hermot kireellä, kun joutui niitten takia hinkkamaan jotakin kohtaa yhä uudestaan.
Juonellisesti peli ei mitään erikoista tarjonnut ja lopetuskin oli aika erikoinen. Tunnelmaltaan peli kuitenkin nappasi ja oli sopivan pitunenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sundance_kid - 27.01.2013 17:18
Wii u:n New Super Mario Bros. tuli paukuteltua viimein läpi nyt yksinpelinä ja muijan kanssa co-oppina. Edessä ois vielä puuttuvien tähtikolikoiden ja salarien metsästys. Challengeistakin ois tarkoitus saada kaikista kultainenmitali (saa nähä jääkö haaveeks) joten tekeminenkään ei vielä hetkeen lopu tämän pelin osalta.

Fiilikset pelin jälkeen on todella hyvät. Kenttäsuunnittelu, pelattavuus, mahtava maailmankartta, plus tietty noi kaikki kerättävät kolikot ja salareitit jaksoi koukuttaa ihan loppuun asti. En tiä mikä edellisessä Wiin 2d mariossa mättäsi kun se on loppujen lopuksi niin samanlainen kuin tämä, mutta silti jaksoin hädin tuskin pelata sitä loppuun asti. Ehkä Wii u version suvereeni parannus joka osa-alueella sitten teki tästä niin paljon paremman.

Ainoa merkittävä haitta itselleni oli moninpelissä toisen pelaajan kanssa törmäily ja välillä kaaosmainen häsläily. Mikään ei ollut niin raivostuvaa kun kanssapelaajan blokkaus, tönäisy tai "heitto" sillä seurauksella, että tiput itse kuiluun tai osut viholliseen (ja tämä vain kaksinpelinä voin kuvitella millaista sähläämistä olisi syntynyt nelistään). Tulihan näille mokailuille välistä kunnolla naurettuakin, mutta loppupään vaikeimmissa kentissä alkoi tosissaan kyrpiintymään. Toisaalta tästä kaverin päällä pomppimisesta  oli välistä hyötyäkin jos koitti päästä vaikka ylemmälle tasanteelle josta löytyi tähtikolikko tai salareitti. Niin tai näin, melko pieni ongelma tämä verrattuna pelin muuhun parhauteen.

Nyt vois jatkaa kolikkojen metsästystä. Tähtikolikot gotta catch them ALL!!!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 27.01.2013 23:40
Tullut väännettyä kohta pari viikkoa Ōkamidenia. Menen varmaan pian jossain pelin lopussa kun löytyy jo kaikki maalaustekniikat paitsi se viimeinen. Jotenkin tämä on vain samalla tavalla pitkäveteinen kuin DS-Zeldat, muuten kyllä olisin jo tämän läpäissyt, mutta ei. Tykkään pulmanratkonnasta peleissä, mutta tässä se on jotenkin niin lapsenkengissä.

Ihan hyvä peli tämä kyllä on, ei vain meinaa jaksaa kun tekisi mieli jo vaihtaa Paper Mario: Sticker Stariin tai Minish Capiin. Jotain kivoja uudistuksiakin tähän ollaan saatu, kuten esimerkiksi sidekickien vaihtuminen ja hyödyntäminen, eikä pelin musiikeissakaan ole mitään vikaa.

Itsellä jäi Okamiden kans kesken, ja lopulta myin pelin tarpeettomana eteenpäin. Periaatteessa se oli ihan jees, mutta jostain syystä pelaamisesta puuttui kaikki se taika mitä pääpeli pursuaa. Pidemmän päälle en halunnut tylsistyttää itseäni niin upean universumin parissa, ja peli jäi siihen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.01.2013 07:17
Joo et menettänyt mitään. Läpi meni eilen ja aika tunkkaiset loppufiilikset jäi. Ōkamin juonta sotkettiin tässä tyhmillä aikamatkustusjutuilla eikä pelipuolessakaan nyt niin kamalasti ole kehuttavaa, melkein voisi sanoa että olisipa jäänyt koko tekele tekemättä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.01.2013 17:28
METAL GEAR SOLID: REVENGEANCEn demoa pelasin hieman. Itse pelimekaniikka ja pelattavuus vaikutti hyvältä ja huomattavasti paremmalta kuin sarjan aiemmissa peleissä, joissa ainoana "herkkuna" on ollut välipätkät ja juonikuviot. Lisäksi grafiikka ja animaatiot olivat hienoa katseltavaa. Harmi vain, että tämä aiemmin mainittu "herkku" pilaa tunnelmaa sen verran, että ei tuosta jaksa innostua. Jos peli olisi joku parodia (mitä paskasta nimestä joku voisi nopeasti kuvitella) voisi se innostaa enemmän, mutta kun ei. Raidenin ääninäyttelijä oli täyttä paskaa, kuten myös hahmokin. Lisäksi demossa porisve Boris on niin mielukuvitoksetonta paskaa, että jälleen palataan tähän parodiaan. Eli jos Boris olisi joku piikittely tähän iänikuiseen stereotyyppiin, niin silloinhan tuo menisi hyvin. Mutta kun ei taida olla, ei.

Sen tuosta kyllä huomaa, että Platinum Games on ottanut Team Ninjan paikan ja mielenkiinnolla odottelen, jos sieltä tulisi jokin NGB:n veroinen peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 01.02.2013 20:03
Pelasin just yli tunnin Ni no Kunia ja kohta jatkan lisää kunhan olen ensin syönyt jotain. Aivan törkeän laadukkaan oloinen tekele, vaikka tosin varmasti uppoaa kaikkiin kaltaisiini JRPG-ahmatteihin. Aluksi luulin että pelin alku olisi muutaman tunnin chillailua ennen tositoimia, mutta koko homma kestääkin jonkun 45 minuuttia mikä on ihan kivaa vaihtelua Personien ja muiden samantapaisten japaniropejen jälkeen, joissa alulle on varattu jopa useampi tunti.

Ja se visuaalinen anti. Silmät kiitti totaalisesti jo ekan cutscenen aikana. Juonessa ja tunnelmassa on jotain laytonmaisen lämminhenkistä ghiblin lisäksi, vaikkei pelillä olekaan muuta tekemistä Professor Laytoneiden kanssa kuin Level-5.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.02.2013 20:50
Perse kai se on kaupasta tuo huomenna juostava melkeen. Suolaa!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 01.02.2013 21:26
Minäkin olen kovasti tykännyt Ni no Kunista! Nyt on jo ensimmäinen kaupunki koluttu ja tuntuu, että peli alkaa kunnolla käynnistymään.

En oikein demosta ollut kovinkaan innostunut, mutta onneksi itse pelin kohdalla asia on toisin. Ghibli-yhteistyö näkyy vahvasti, joka on mahtava juttu!
Uskomattoman hienosti ovat Level-5:n porukat onnistuneet saamaan 3D-graffat näyttämään melkein yhtä hyvältä kuin Ghiblin animaatiot.
Taistelut ovat olleet varsin mukavaa ajanvietettä, mukavan erilaista menoa muihin ropeihin verrattuna. Ainoa miinus tähän asti pelattuna on se miten vähän ääninäyttelyä pelissä loppujenlopuksi taitanee olla, varsinkin kun englanti-dubbi on ollut kivaa kuunneltavaa.

Ja tykkään ihan älyttömän paljon tuosta Wizard's Companionin fyysisestä kappaleesta :3 Tuohon on panostettu hurjan paljon ja se tuo pelaajan mukavasti sisään pelin maailmaan kun saa siitä lueskella taioista ja muista jutuista pelaamisen ohella.


Ni No Kunin lisäksi on tullut lähinnä pelattua viime viikolla ilmestynyttä Picross e2:ta 3DS:llä. Tykkään!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.02.2013 12:55
Path of Exile
http://www.pathofexile.com/

Free to Play Diablo-klooni, joka voi olla parempi kuin D3. Pelailin suljettua Betaa hieman ja nyt ajattelin jatkaa open betassa. Itse peli on siinä mielessä hyvä, että oikealla rahalla voi tietääkseni ostella vain kosmeettisia muutoksia eli ei pitäisi olla Pay to Win -meininkiä. Kannattaa kokeilla, ilmainen ja laadukas kun on. Skill Tree on muuten aika pelottava alkuunsa.
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.02.2013 17:01
Ni No Kunia takanapäin kohta 10h. Kyllä tässä taitaa olla tämän sukupolven graafisesti upein peli, silmät yksinkertaisesti lepää joka kerta kun pistän pelin käyntiin ja fiilis on tosi satumainen. Lisäksi taistelusysteemi avautui minulle kunnolla viimeistään tänään kun sai toisen pelihahmon kaveriksi taistelukentälle ja noi hirviöt on liki yhtä jännä systeemi kuin Personien vastaavat, yksi niistä on jopa kehittynyt jo toiseksi. :) Täytyy kyllä sanoa, että jos Metal Gear Rising ei olisi tulossa, olisi tämä kyllä niin ilmeinen vuoden peli kuin olla ja voi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.02.2013 17:08
Ni No Kunia takanapäin kohta 10h. Kyllä tässä taitaa olla tämän sukupolven graafisesti upein peli
Onkos Demoon verrattuna tapahtunut jotakin muutosta? Sen perusteella ei nyt mitenkään erikoinen grafiikka ollut. Ihan kiva, mutta ei mitään mitä ei olisi ennen nähnyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.02.2013 17:29
Riippuu vähän missä liikuskelee pelissä, esimerkiksi Motorville ei ole läheskään yhtä säväyttävä kuin esimerkiksi syksyinen metsä siinä toisessa maailmassa. Yleinen tyyli on kuitenkin minusta tosi sulava ja varsinkin nuotioissa sekä soihduissa on upean näköiset liekit. Minusta peli on onnistunut nimenomaan tuossa pastellivärimaailmassaan täydellisesti.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 03.02.2013 22:23
Path of Exile
http://www.pathofexile.com/

Free to Play Diablo-klooni, joka voi olla parempi kuin D3. Pelailin suljettua Betaa hieman ja nyt ajattelin jatkaa open betassa. Itse peli on siinä mielessä hyvä, että oikealla rahalla voi tietääkseni ostella vain kosmeettisia muutoksia eli ei pitäisi olla Pay to Win -meininkiä. Kannattaa kokeilla, ilmainen ja laadukas kun on. Skill Tree on muuten aika pelottava alkuunsa.
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Itsekin tuon latasin ja vaikuttaa kaikinpuolin laadukkaalta. Jopa elämä ja mana flaskeissa on omat atribuutit, huh. Skill systeemi on myös parhautta ja järjettömän monipuolinen. Katsotaan jaksaako tätä pidempään, kuin Diabloa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.02.2013 22:32
Itsekin tuon latasin ja vaikuttaa kaikinpuolin laadukkaalta. Jopa elämä ja mana flaskeissa on omat atribuutit, huh. Skill systeemi on myös parhautta ja järjettömän monipuolinen. Katsotaan jaksaako tätä pidempään, kuin Diabloa.
Itse olen nyt muistaakseni 18 levelillä. Ihan mukavasti on aika kulunut ja skill treessä on päässy hyvin alkuun. Tosiaan life & mana flaskit ovat kyllä hyvin tehty (flaskit täyttyy kun tappaa vihuja, ei tarvitse keräillä erikseen).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 05.02.2013 12:01
Saatiinhan me toinenkin kunyngas JRPG tälle genille. Ni No Kuni on just tätä. Tuo mukana tullut kirjanen kyllä lisää immersiota mukavasti. Vaikka kyseinen opus löytyy pelistäkin, on se fyysinen juttu silti aina parempi. Luen tuota sitä mukaa mitä saan pelissä sivuja auki. Samanlaista huumetta tämä on mitä aikoinaan Dragon Quest kasi oli. Tässä ois pari päivää vapaata. Lähtis vaikka uimahallille, muuten käy huonosti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 05.02.2013 12:21
Jep jep. Näyttää siltä, että Ni No Kuni menee itselläni The Last Storyn, Tales of Vesperian ja Xenoblade Chroniclesin ohitse niin että liput liehuu. Ainoa varjopuolen tapainen taitaa vain olla se, ettei tämän herkun pääjuoni ole kovin pitkä, mutta onneksi on kivoja sivutehtäviä tuudittamassa kokonaisuutta. Niiden pikkumonsujen perehtymiseenkin palaa varmaan myös kivasti aikaa.

Toinen peli mitä olen pelannut Ni No Kunin rinnalla on Paper Mario: Sticker Star. Tästä ei voi muuta sanoa kuin että suosittelen mikäli kaipaa 3DS:lle kevyttä pelattavaa. Ei ole kahden ekan veroinen, mutta silti loistava peli. Sanoisin, että tässä saa jopa välillä käyttää aivonystyröitään toisin kuin PM:ssä ja TTYD:issä. Jotain leikkisiä yksityiskohtiakin on päätynyt peliin, kuten tarrojen kiiltäminen alaruudussa konsolin "liikuttamisen" tahdissa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 06.02.2013 02:09
Path of Exile
http://www.pathofexile.com/

Free to Play Diablo-klooni, joka voi olla parempi kuin D3. Pelailin suljettua Betaa hieman ja nyt ajattelin jatkaa open betassa. Itse peli on siinä mielessä hyvä, että oikealla rahalla voi tietääkseni ostella vain kosmeettisia muutoksia eli ei pitäisi olla Pay to Win -meininkiä. Kannattaa kokeilla, ilmainen ja laadukas kun on. Skill Tree on muuten aika pelottava alkuunsa.
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Laudan hehkeilyn (ja skillipuun massiivisuuden) kiehtomana itsekkin latasin kokeilumielessä. Sen huomaa että naksuttelu maistuu, kun piti testata vähän ennen nukkumaanmenoa, mutta aamukahdelta huomaa vielä pelaavansa. Ei tästä vielä mitään sen suurempia viitsi alkaa arvioimaan, mutta ensivaikutelma on hyvä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.02.2013 12:47
Laudan hehkeilyn (ja skillipuun massiivisuuden) kiehtomana itsekkin latasin kokeilumielessä. Sen huomaa että naksuttelu maistuu, kun piti testata vähän ennen nukkumaanmenoa, mutta aamukahdelta huomaa vielä pelaavansa. Ei tästä vielä mitään sen suurempia viitsi alkaa arvioimaan, mutta ensivaikutelma on hyvä.

Kaverikutsua voi laittaa nickille "Rokiroki". Tällä hetkellä löytyy 20lvl Shadow ja 15 lvl Marauder.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 06.02.2013 22:43
Kaverikutsua voi laittaa nickille "Rokiroki". Tällä hetkellä löytyy 20lvl Shadow ja 15 lvl Marauder.

Olikos tässä sillälailla, että kaverikutsut voi lähettää vain erikseen luoduille hahmoille, eikä itse accountille?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.02.2013 22:58
Olikos tässä sillälailla, että kaverikutsut voi lähettää vain erikseen luoduille hahmoille, eikä itse accountille?
Hmm jaa-a. Enpä tullut ajatelleeksi. Siinä tapauksessa Tankkini nimi on RickenbakerTank.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 07.02.2013 02:48
Hmm jaa-a. Enpä tullut ajatelleeksi. Siinä tapauksessa Tankkini nimi on RickenbakerTank.

Tuolla nimellä ei löytynyt mitään, mutta kokeilin Rokirokia ja kaverilistaan lisäytyi "Wratana".


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.02.2013 08:26
Tuolla nimellä ei löytynyt mitään, mutta kokeilin Rokirokia ja kaverilistaan lisäytyi "Wratana".
Sen nimistä hahmoa minulla ei ole. HansPeterBaxter on toisen hahmon nimi, joten sillä pitäisi löytyä. Mikäs sun hahmon nimi on niin voin kokeilla laittaa sulle inviten.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 07.02.2013 09:08
Sen nimistä hahmoa minulla ei ole. HansPeterBaxter on toisen hahmon nimi, joten sillä pitäisi löytyä. Mikäs sun hahmon nimi on niin voin kokeilla laittaa sulle inviten.

No nyt löytyi, hämmentävästi tuolla nimellä kun hain niin lisäsi Rokirokin. Itse pelaan siis tällähetkellä Aivis nimisellä witchillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 07.02.2013 13:59
Itse pelailen Mayath-nimisellä Rangerilla, levelillä 9 tällä hetkellä. Acconimi on Jaakkosakari.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sakaali - 08.02.2013 23:17
Tuli tässä muutaman päivän aikana pelattua Ocarina of Time läpi kolmella sydämellä, eli ottamatta yhtäkään heart containeria tai piece of heartia. Oli kyllä lopussa aika hankalaa ja aika monta kertaa kuolinkin, mut lopulta loppuun päästiin, aika hienoo :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.02.2013 23:21
Seuraavaksi sitten rikkinäisellä Biggoron's Swordilla ja kolmella sydämellä. Ja jos löytyy 3D-versio, niin Master Quest. 8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 13.02.2013 00:06
Halo 2:sta lanitettiin kavereiden kanssa koko ilta. Aivan totaalista kermaa ja ei voi kuin pyöritellä päätään mihin tämäkin sarja on mennyt. Peli on täynnä täydellisiä mappeja 2 vs 2 ja 4 vs 4 peleihin, eikä mitään turhaa roskaa joka paikka täynnä. Ei ole vanhentunut pisaraakaan vuosien saatossa ja tuntuu oikeastaan vaan entistä paremmalta Reachin ja nelosen jälkeen.

Tosin H2:n sniper on täysin rikkinäinen. En aikoinaan edes tajunnut mikä järjetön auto aim siinä on. Kuka tahansa saa no scope headshotteja pienellä harjoittelulla.  :lol:

Huomenna voisi testailla Conkeria ja Splinter Celliä lanissa. Harmittaa vaan että tuo Xboxin Conkerin moninpeli on täysin ryssitty N64-versioon nähden.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 14.02.2013 19:53
Olen nyt kohta pelannut viikon ajan The Minish Capia ja menee läpi varmaan parin päivän sisällä. Jotenkin tämä on vain hurjan loistava peli, ehkä jopa parempi mielestäni kuin esimerkiksi A Link to the Past. Maailma on ehkä pieni, mutta kutistuminen on ideana valloittava ja luolastot ovat äärettömästä helppoudestaan huolimatta todella mainioita. Ärsyttää vähän kun Nintendo on kadottanut kannettavien Zeldojen tatsia niiden DS-viritysten jälkeen, ei PH tai ST maistu lähellekään yhtä hyvältä kuin kompakti TMC. Pitäisi pelata myös Link's Awakening ja Oraclet joita olen pelannut viimeksi varmaan 10 vuotta sitten...

Muutenkin, mietityttää tuleeko Nintendolta enää koskaan hienoa kaksiulotteista spritegrafiikoilla varustettua peliä. Metroid Zero Missionista ja Fusionistakin on jo niin kauan...

Ni no Kunissa menen tällä hetkellä siellä tosi teollisen oloisessa kaupungissa, mutta jatkan eteenpäin juonessa vasta sitten kun minulla on yksi merirosvo-familiaari, jota olen metsästänyt varmaan kohta pari tuntia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sakaali - 15.02.2013 14:35
Olen nyt kohta pelannut viikon ajan The Minish Capia ja menee läpi varmaan parin päivän sisällä. Jotenkin tämä on vain hurjan loistava peli, ehkä jopa parempi mielestäni kuin esimerkiksi A Link to the Past. Maailma on ehkä pieni, mutta kutistuminen on ideana valloittava ja luolastot ovat äärettömästä helppoudestaan huolimatta todella mainioita. Ärsyttää vähän kun Nintendo on kadottanut kannettavien Zeldojen tatsia niiden DS-viritysten jälkeen, ei PH tai ST maistu lähellekään yhtä hyvältä kuin kompakti TMC. Pitäisi pelata myös Link's Awakening ja Oraclet joita olen pelannut viimeksi varmaan 10 vuotta sitten...

Minish Cap on kyllä mahtava peli, ehkä paras kannettava Zelda. Pitäis varmaan itekin pelata se taas pitkästä aikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 17.02.2013 01:00
Minish cap on hyvä, mutta ei hemmetti taas tätä skyward swordia. Koitan väkisellä vääntää tätä taas tässä eteenpäin pitkästä aikaa ja ihan karmeeta paskaa koko ajan. Varmaan huonoin nintendon peli koskaan. 18h pelkkää sontaa takana eikä tunnu paranevan milloinkaan. Superlineaarinen ja väkisin väännetty pökäle. dowsing, dowsing...hey master, hey master. En oikein keksi mitään hyvää sanottavaa koko pelistä. Se myyjäukko siellä kaupassa on parasta koko pelissä.


Jos olisin FI niin sanoisin että on noin 99.99% probability että tämä peli lentää roskikseen lähiaikoina.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 17.02.2013 03:26
PS+:ssa oli näköjään Quantum Conundrum (http://quantumconundrum.com/) ilmaisena, joten livautin pelin kokeiluun. Parin tunnin perusteella pidän. Kovastihan tuosta tulee Portal mieleen, paitsi toki kevyemmällä ja sarjakuvamaisemmalla otteella. Huumori kukkii kivasti - eritoten repesin "things you won't experience" läpälle kun ensimmäisen kerran kuolin - ja kuuleman mukaan puzzlet äityvät aika päräyttäviksi, notta mikäs siinä. Lisäksi peli on nätti ja pyörii supersulavasti. Tasoloikinta nyt on aina ongelmallista näissä 1. persoonan peleissä, mutta toivottavasti millintarkkaa sihtailua ei joudu liikaa harrastamaan.

http://www.youtube.com/watch?v=jZP0B-vlCZw


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 17.02.2013 15:14
Voi helkkari, sain toisella yrittämällä Ni no Kunissa Dinoceros-familiaarin. Vieläpä kaksi kappaletta. Ei siinä vielä mitään, luin että nuo ovat kuulemma todella vaikeita napata sekä samalla aikamoisia tappokoneita taistelukentällä. Ehkä vähän hidas, mutta kompensoituu mukavasti defense- ja attack-puolella. Lisäksi kohta alkaa olemaan kaikki familiaarit viimeisessä muodossa ja peli puolivälissä. Ei kyllä voi muuta edelleen todeta, kuin että jumalainen peli. Tämä on se JRPG-suosikkini tältä sukupolvelta, helposti.

Missäs muuten sleepy ja muut menette tässä pelissä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 18.02.2013 10:53
Missäs muuten sleepy ja muut menette tässä pelissä?

Johonkin puoliväliin minäkin jäin, taisin juuri saada kolmannen Magic Stonen taikasauvaa varten. Harmittavasti siihen jää Ni no Kunin pelaaminen muutamaksi kuukaudeksi työreissun takia :(

Kovasti tykkään kyllä pelistä! Kovasti kädestäpitämisestähän peli kyllä tykkää, mutta kun on tullut pelattua kolme ensimmäistä Dragon Questia joissa ohjeet ja neuvot ovat vähintäänkin kryptisiä, niin eipähän tuo ole haitannut yhtään. Tämä taitanee olla helposti minun suosikki-ropeni tältä geniltä Blue Dragonin kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.02.2013 08:17
Joo tuotantoarvoiltaan jo pelkästään Ni No Kuni taitaa olla tämän genin kovinta settiä. Se pelin sisäinen kirja on jo tajunnan räjäyttävää settiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.02.2013 10:26
Sain viimeinkin hommattua sellaisen 15m HDMI-letkun itselleni ja yhdistettyä PC:n olohuoneen telkkariin. Monet pelit näyttävät uskomattoman hienoilta maksimiasetuksilla isolla ruudulla. Vielä pitää vaan keksiä keino, millä saan näppäimistön ja hiiren/gamepadin olohuoneeseen saakka. Varmaan pitkällä jatko-usb:lla tai ostamalla joku langaton viritys. Miinuksenahan tässä on, että PC saa varmaan nexgeninkin pelit näyttämään jo heti julkaisussa vanhentuneilta graafisesti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 19.02.2013 12:06
Sain viimeinkin hommattua sellaisen 15m HDMI-letkun itselleni ja yhdistettyä PC:n olohuoneen telkkariin. Monet pelit näyttävät uskomattoman hienoilta maksimiasetuksilla isolla ruudulla. Vielä pitää vaan keksiä keino, millä saan näppäimistön ja hiiren/gamepadin olohuoneeseen saakka. Varmaan pitkällä jatko-usb:lla tai ostamalla joku langaton viritys. Miinuksenahan tässä on, että PC saa varmaan nexgeninkin pelit näyttämään jo heti julkaisussa vanhentuneilta graafisesti.
http://www.verkkokauppa.com/fi/product/6568/dbkjv/Asus-WAVI-langaton-HDMI-lahetin

Jos raha ei ole esteenä, niin tuossa on vastaus ongelmiisi.  ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 28.02.2013 18:21
God of War: Ascensionin demoa pelasin. Ihan tuttua huttuahan tuo jo on näin monen pelin jälkeen. Tajusin vaan, että ei saatana tämähän on jo neljäs prequel pelisarjalle. Sarjalla on enemmän esiosia kuin varsinaisia "pääsarjan" pelejä. Montakohan aikovat vielä tehdä  :lol:

Pelasin myös RE6:n demoa, joka on keikkunut PS3:n kovolla syyskuusta lähtien. Aikamoista kuraahan se oli.

Kolmas demo, jota pelasin oli Sly Raccoon: Thieves in Time. Todella nätti peli kyllä, mutta ei tuosta vielä saanut sen enemmän irti. Voisihan tuon joskus pelata, jos saa halvalla. Slyn kaverit on kyllä vieläkin ihan helvetin ärsyttäviä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 28.02.2013 18:27
Mikä se kolmas esiosa on? Eikös PSP:lle tullut kaksi peliä? Sitten on kaksi PS2:lla ja yksi PS3:lla?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 28.02.2013 18:30
Joku kännykkäpeli. En ollut edes kuullut aikaisemmin, mutta kai se pitää laskea mukaan..

http://en.wikipedia.org/wiki/God_of_War:_Betrayal


Rupesin vain Ascensionin demon alussa miettimään, että onko tämä nyt esiosa vai jatko-osa. Piti tarkistaa ja Ascension on seitsemäs osa sarjassa. Kolme pääsarjan osaa ja neljä esiosaa  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 28.02.2013 22:25
Aloitin Fallout: New Vegasin ja heti onnistuin jotenkin saluunassa suututtamaan ihmiset niin, että ne ammuskelee ja baarin emäntä seivästää minut. Kuolen ja peli jatkuu samasta kohdasta, heti kuolema jne. Ei tässä taida olla vaihtoehtoja kuin aloittaa peli uusiksi.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.02.2013 22:30
Aloitin Fallout: New Vegasin ja heti onnistuin jotenkin saluunassa suututtamaan ihmiset niin, että ne ammuskelee ja baarin emäntä seivästää minut. Kuolen ja peli jatkuu samasta kohdasta, heti kuolema jne. Ei tässä taida olla vaihtoehtoja kuin aloittaa peli uusiksi.  :lol:

Koita juosta karkuun pois kaupungista ja odota (käyttäen sitä toimintoa joka tulee back / select napista ) 48-72t niin todennäköisesti ovat unohtaneet koko homman. Kannattaa myös muistaa aina tallentaa manuaalisesti ja aina eri paikkaan jotta jos peli glitchaa tai käy noin niin on kohtuu lähellä varmasti toimiva save.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 28.02.2013 22:33
Ei tossa kerkeä juosta, kun bilispöydän vieressä mut ammutaan tai seivästetään parissa sekunnissa. :lol: parempi aloittaa heti alusta ja keskittyä vähän tarkemmin peliin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 02.03.2013 19:09
Nyt on tullut tykiteltyä Super Mario 3D Landiä. Olen kakkosworldin vikassa kentässä, eli aika alussa vielä. Itse peli on ollut tähän asti aivan jumalainen. Kenttäsuunnittelu huokuu neroutta, pelaaminen on aivan käsittämättömän hauskaa. Lisäksi on ollut paljon nostalgisia throwbackejä vanhoihin Marioihin, kyllä lämmittää.

Musat ovat remixejä vanhoista Marioista ja sovitukset on hienoja, äänissuunnittelu on muutenkin erinomaista miksauksen muuttuessa riippuen menetkö jossain tunnelissa vai aavalla maastolla. Grafiikat ovat upeat ja varmaan parasta mitä olen tällä konsolilla nähnyt, lisäksi tämä on ensimmäinen peli missä oikeasti kikkaillaan kekseliäästi tuon 3D:n kanssa, se oikeasti tuo pelaamiseen sisältöä. Johtuen loistavasta värimaailmasta ja graffojen kekseliäisyydestä tämä peli on paremman näköinen meikäläisen silmissä kuin monet isompien konsolien polygonihirviöt.

Testasin myös 3DS:n Castlevania Mirror of Faten demoa. Siis ei jumalauta mitä paskaa tästäkin on nyt väännetty. Pelattavuus oli täyttä kuraa, viholliset ottivat loputtomasti iskua, musat olivat sitä geneeristä länkkäri blockbuster-osastoa ja graafinen tyyli mutaista. Ei tässä ole enää Castlevaniaa nimeksikään. Taas on yksi pelisarja tuhottu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.03.2013 15:11
Ni No Kunin lopputekstit vierivät juuri tuossa hetki sitten TV:ni ruudulla. Olisi mennyt varmaan aikaisemminkin läpi, jos muutama muu peli ei olisi vienyt niin paljon aikaani. Arvasin muutaman twistin jo pelin alussa, mutta eipä se menoa haitannut ollenkaan. Pelin juoni on mukava fairytale, joka ei rönsyile liikaa ja pidän siitä. :)

Ostakaa ja nauttikaa, jos ette ole vielä ehtineet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 03.03.2013 19:41
Emäntä osti juuri itselleen 3DS:n Pikachu editionin, niin voisi lähikuukausina alkaa hankkimaan sille jotain pelattavaa. Esim tuon echoesin hehkuttaman Mario Land 3DS:n.

Pelailua on tullut viimeaikoina harrastettua puuskittain. The Caven selvitin Monk/Adventurer/Hillbilly -kolmikolla ja tykkäsin ihan. Säästin mielenkiintoisemmat hahmot myöhempään läpipeluukertaan.

Castlevania: Lords of Shadow'a pelailin alkupäästä uudelleen, muistellen miten peliä edes pelattiin kun se jäi joskus kesken. Edelleen tuntuu vähän väljähtäneeltä kokemukselta, musat on niin olemattomat ja goblinit tylsiä vihulaisia. Tuntuu perus low fantasy -maailmalta aiempiin peleihin nähden, jotka ei mielestäni olleet fantasiaa vaan jotain muuta b-luokan mörkögalleriailoittelua. Aion kuitenkin antaa vielä mahdollisuuden koska eihän toiminta rikkikään ole.

Kaverin kanssa ollaan viihdytty Portal 2:n parissa, sohva co-oppina. Virkistävä kokemus muun 360-tarjonnan seassa. Portal ykönen on jäänyt itseltäni väliin joten tuntuu varmaan senkin vuoksi tuoreelta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 03.03.2013 19:55
Gran Turismo 5 on saanut tasaisen varmasti peliaikaa viimeaikoina kun olen ottanut työn alle endurace-kilpailut. Tällä haavaa jäljellä olisi enää kaksi kappaletta 24h kisoja ja 9 tunnin kisa on parasta aikaa menossa. Koko A-spec oliskin sitten noita vaille valmista kauraa.

Vähän typerästi suunniteltu nämä(kin) pitkät kisat. Säätä ja vuorokaudenaikoja ei hyödynnetä juuri lainkaan (poislukien nuo 24h kisat) ja ratavalinnatkin ovat vähän kyseenalaisia. Erityisesti tuo Tsukuban radan käyttö 9 tunnin kisassa tympii valtavasti. Lyhyt, tasainen, helppo ja umpitylsä rata, jota on jo käytetty pelissä useampaan otteeseen aiemmin, ja endurace-kisoissakin se esiintyy kahteen otteeseen. Nyrren 4 tunnin kisa sen sijaan sujui kuin siivillä, koska rata ei päässyt kyllästyttämään tuossa ajassa vielä ollenkaan.

Kunhan saisi nämä enduracet alta pois niin voisikin rueta pikkuhiljaa kultaamaan special eventtejä sekä lisenssejä. Pitkä urakkahan se on, mutta mihinkäs tässä kiire on, eikä noista stressiä tule otettua. Tavoitteena olisi pelailla peli pikkuhiljalleen läpi, kisan silloin, toisen tällöin läpi ajellessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.03.2013 09:56
Shin Megami Tensei: Strange Journeyta paukutettu tässä nyt 10h. Ensimmäinen sarjan peli koskaan ja alkaa hyvin ymmärtää, miksi jotkut ovat niin koukussa näihin. Demonien keräily ja yhdistely on äärimmäisen koukuttavaa puuhaa. Miinuspuolena on kyllä pakko mainita ihan järkyttävävän surkea graafinen tyyli. Ehkä rumin koskaan ja koko peli on muutenkin ruma kuin mikä, vaikka DS:n pelien pelaajana on tullut nähtyä kaikenlaista.

Muuten peli on kyllä täyttä rautaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.03.2013 10:18
Shin Megami Tensei: Strange Journeyta paukutettu tässä nyt 10h. Ensimmäinen sarjan peli koskaan ja alkaa hyvin ymmärtää, miksi jotkut ovat niin koukussa näihin. Demonien keräily ja yhdistely on äärimmäisen koukuttavaa puuhaa. Miinuspuolena on kyllä pakko mainita ihan järkyttävävän surkea graafinen tyyli. Ehkä rumin koskaan ja koko peli on muutenkin ruma kuin mikä, vaikka DS:n pelien pelaajana on tullut nähtyä kaikenlaista.

Muuten peli on kyllä täyttä rautaa.

SMT3 PS2'lle on vähän paremman näköinen ja kuuloinen. Persona pelit on kans siistejä, jos kestää sen anime draaman. DDS sarjassa on ehkä paras tyyli, mutta ne pelit on melko suoraviivaisia grindausmaratooneja.

SMT3 kannattaa pelailla. Siinä tyyliä, haastetta ja hyvät musat.

Mistä muuten tilasit tuon SJ'n?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 05.03.2013 10:52
Ootko zoukka pelannut SMT: Devil Survivoria tai sen jatko-osaa DS:lle? Vaikuttaa mielenkiintoiselta mutta en tiedä niiden laadusta mitään. Ei viittis tuhlata aikaa paskoihin peleihin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.03.2013 11:00
Pitää varmaan ostaa tuo kolmonen pleselle. Tosin en tiedä miten hyvin näitä jaksaa televisiolla porata, kun tällainen grindaus sopii erinomaisesti kannettavilla pelattavaksi. Ebaystahan tuota Strange journeyta saa ostettua 20-30e:lla.


Ootko zoukka pelannut SMT: Devil Survivoria tai sen jatko-osaa DS:lle? Vaikuttaa mielenkiintoiselta mutta en tiedä niiden laadusta mitään. Ei viittis tuhlata aikaa paskoihin peleihin.

Omistan myös tuon Devil survivor 2:n DS:lle. En ole vaan vielä edes avannut koko peliä, kun on niin paljon muutakin pelattavaa. Pitäisi olla hyvää tavaraa senkin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.03.2013 11:09
Ootko zoukka pelannut SMT: Devil Survivoria tai sen jatko-osaa DS:lle? Vaikuttaa mielenkiintoiselta mutta en tiedä niiden laadusta mitään. Ei viittis tuhlata aikaa paskoihin peleihin.

Nuo on jäänyt täysin välistä. Mitä olen kuullut niistä puhuttavan, niin eivät ihan samaan laatuun yllä kuin muut sarjan pelit.

Lainaus
Pitää varmaan ostaa tuo kolmonen pleselle. Tosin en tiedä miten hyvin näitä jaksaa televisiolla porata, kun tällainen grindaus sopii erinomaisesti kannettavilla pelattavaksi.

Hyvä pointti. Saisivat kääntää nuo pelit jollekin uudemmalle laitteelle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 05.03.2013 11:21
Tuo Strange Journey on itselle yksi DS:n kovimmista peleistä. Siinä on vain uskomaton tunnelma ja demonien yhdistely on helvetin addiktoivaa. Myös pelin maailma ja ympäristöt ovat aika kuumottavaa kamaa. Tätähän moni piti SMT IV:nä ennen kuin se esiteltiin 3DS:lle.

Olen Devil Survivor 2:sta pelaillut jonkinverran ja onhan sekin taattua laatua. Samanlaista demonikikkailuahan sekin on strategiaelementeillä varustettuna. Ympäristönä on nykypäivän Tokio, joten aika erilaista menoa on kuin Strange Journeyssä. Kohtahan Europpassa julkaistaan tuo Devil Survivor Overclocked alennettuun hintaan, joten siitä on varmaan hyvä lähteä tutustumaan sarjaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 13.03.2013 06:41
Kun Far Cry 3:n sain vihdoin pelattua, ostin Walking Deadin.

Ensimmäinen episodi pelattu ja voi jumaliste mitä parhautta. Vaikka pelissä on zombi-teema, ei se oikeastaan ole edes kauhupeli, vaan jonkinlainen maailmanlopun ihmissuhdesimulaattori. Ja se tunne, että melkein jokaisella teolla on jotain kauaskantoisempaa merkitystä on aivan äärimmäisen kuumottava. Varsinkin, kun laskuri rupeaa vetämään alas päin ja vastauksen miettimiseen ei ole aikaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 13.03.2013 15:16
Nyt kun tuli taannoin heräteostosteltua halvalla MGS4 - jota en siis tähänkään päivään ole pelannut sekuntiakaan - oli viimein aika pamauttaa se paljon puhuttu MGS-maratoni päälle. Skippasinkin siis roisisti tänään luennot ja aloitin aamusta ensimmäisen Metal Gear Solidin. So good! Viime läpipeluu taitaa olla jostain yli viiden vuoden takaa, mutta tunsin heti olevani kotona. Näyttäähän se paljolti kamalalta, mutta muuten MGS on kestänyt aikaa todella hyvin enkä tunne viihtyväni sen parissa yhtään sen vähempää kuin aikoinaan ensimmäisen peluun yhteydessä.

Alunperin oli tarkoitus vetää nämä mielenkiinnosta kronologisessa järjestyksessä, eli MGS3:sta lähtien, mutta kun ko. osa tuli pelattua viimeksi pari vuotta sitten, en kaipaillut sen pariin ihan vielä. Ykkösestä ja kakkosesta sen sijaan on useita vuosia ja ikävää on ehditty jo kasvatella, joten julkaisujärjestyksessä mennään. Ja tärkeintä toki on, että saa upottaa itsensä MG-universumiin tiiviissä tahdissa usean pelin verran. Kolme ekaa MGS:ää ovat given, ja HD Collectionin Peace Walker täytynee kans korkata. Lisäksi fiilistelen MSX-pelit, jos vain suinkin maltan. Kaiken tämän jälkeen katsotaan sitten, notta oliko siitä nelosesta mihinkään.

Pitkäänhän tämä sarjapeluu on ollut mielessä, mutta niin nämä jutut tuppaavat venymään. Kevät 2013 on kuitenkin toiminnan aikaa. Käärmeen vuosi on alkanut!


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 13.03.2013 15:30
Mikä sattuma, itse aloitin juuri viime lauantaina kronologisen MGS-maratonin. Tarkoitus olisi pelata myös viimein nämä MSX:n Metal Gearit kunnolla, ykköstä pelasin joskus johonkin asti kunnes mielenkiinto lopahti. Ensi perjantaina olisi tarkoitus aloittaa Peace Walkerin toinen läpipeluukerta, katsotaan ovatko kontrollit paremmat tässä HD-versiossa kuin PSP:n omassa. Pitää myös läpäistä se ekstrachapter tällä kertaa.

Minusta MGS4 on parempi mitä yleensä sanotaan. Paljon parempi lopetus pelisarjalle kuin esimerkiksi mitä ME3 oli Mass Effecteille. Peace Walkerissa taas on enemmän sitä MGS-fiilistä, vaikka sitäkin on viety ehkä enemmän toiminnallisempaan suuntaan. MGS2:ssa puolestaan on ehdottomasti sarjan kokeilevin juoni, ellei jopa paras jos ykköseen ei liittyisi liikaa nostalgiaa ja tunnearvoa. Kolmonen taas on tasaisesti laadukas joka suuntaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 13.03.2013 16:02
Minusta MGS4 on parempi mitä yleensä sanotaan. Paljon parempi lopetus pelisarjalle kuin esimerkiksi mitä ME3 oli Mass Effecteille. Peace Walkerissa taas on enemmän sitä MGS-fiilistä, vaikka sitäkin on viety ehkä enemmän toiminnallisempaan suuntaan. MGS2:ssa puolestaan on ehdottomasti sarjan kokeilevin juoni, ellei jopa paras jos ykköseen ei liittyisi liikaa nostalgiaa ja tunnearvoa. Kolmonen taas on tasaisesti laadukas joka suuntaan.

Itsekin pidän kakkosesta tarinallisesti eniten, ja ehkä kokonaisuutenakin, mutta totta on, että ykkösen nostalgiakertoimet ovat huimia. Toisaalta taas sen tietty hillittyys - Kojima-tasolla that is - ja kompaktius tekevät siitä todella viehättävän ja tasapainoisen paketin. Kolmonen on Subsistencen kontrollien myötä pelillisesti modernein ja toimivin, mutta sen juoni ja eritoten hahmorosteri jää kirkkaasti edeltäjiensä jalkoihin, mikä näissä peleissä kuitenkin iso juttu.

Neloselta odottelen kakkosen huuruja toiseen potenssiin, en juuri muuta. Pelillisesti on aika sama mitä sieltä tulee, kunhan tykkäisin stoorista. Mielipiteitä tuntuu kuitenkin olevan niin moneen suuntaan, ettei niiden perusteella voi kauheasti päätellä, vaan peli on koettava itse.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.03.2013 18:12
God of War: Ascension tuli tuossa hetki sitten korkattua. Näin ensituntien perusteella ei kyllä päästä aiempien kotikonsoliosien tasolle. Jotenkin jo audiovisuaalinen taso on hieman oiotun tuntuista. Kyllä tämän kuitenkin läpi pelaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 16.03.2013 18:22
Ostin päivemmällä Pinball arcade-filpperipelin psn storesta kaverin suosituksesta. Kympin kunstansi.

Mitennii koukuttavaa? Tuli ihan mieleen se vanha windowsin mukana tullut flipperipeli jota tuli joskus maailman aikaan tahkotta ns riittävästi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 17.03.2013 19:11
Peace Walkerin HD-versio tuli läpäistyä tänä viikonloppuna. Uskomatonta, miten pelistä tulikin yksi sulavimmista MGS-peleistä, kun kontrollit eivät olleet enää PSP:n omat, vaikka kyllähän niihinkin tosiaan tottui ajan kanssa. Pidän myös edelleen paljon tämän pelin juonesta, miljööstä sekä hahmoista. Minusta Peace Walkerin nimeen olisi voinut ihan hyvin lätkäistä suoraan MGS5:n.

Kohta olisi kaikki lisäopsit läpäistynä ja ZEKEkin valmistuu hyvää vauhtia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 24.03.2013 12:06
Sain eilen Peace Walkerin toisen endingin eli tarinapuoli on nyt kokonaan paketissa. Aika erikoinen ratkaisu sinänsä, että sen saaminen vaatii niin monen eri asian valmistelua Mother Basessa, mutta oli se kyllä sen arvoista.

Tuossa hetki sitten läpäisin myös MSX:n ekan Metal Gearin. Paljon lievempi tapaus mitä odotin, vasta lopussa guidelle tuli kunnolla käyttöä kun en jaksanut enää millään backtrackata. Gray Foxilla oli aivan liian vähän ruutuaikaa, vaikka eipä sillä mitään väliä ole kun hahmot ovat vielä tässä pelissä aika sieluttomia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 28.03.2013 18:19
Bioshock Infinite läpi... 20 tuntia siinä meni. Tuli ahmittua todella nopeasti, minkä sille mahtaa kun peli on aivan loistava.
Monttu jäi loppupuolella auki aivan totaalisesti, älkää ihmiset spoilaantuko!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 01.04.2013 18:22
Luigi's Mansion 2. Yllättävän hyvä!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 02.04.2013 13:55
Tajusin tuossa taannoin, että aikana ennen kuin omistin PS3:n, julkaistiin sille Katamari Forever. Pelin olemassaolo oli mennyt minulta täysin ohi, mutta yhtäkkisessä Katamari-ikävässä tuli otettua asiasta selvää, ja samantien piti kaivella peli nettikaupoista hyllyyn. Sitä samaahan tämä paljolti tarjoilee (ja sekä kentät että biisit ovatkin vissiin ikään kuin kokoelma aiemmista osista), mutta kun se sama on aivan yhtä koukuttavaa kuin We Love Katamaria ekaa kertaa pelatessa, niin mikäs siinä. Lisäksi peli näyttää isolla screenillä upealta. Liiketunnistus-hyppy on avuton lisäys, mutta onneksi homman voi hoitaa napillakin. Lisäksi introsta (http://www.youtube.com/watch?v=Nuvrg9g3PK4) parhauden itkut joka kerta.

Siinä sivussa, self-proclamed käärmeen vuoden merkeissä, olen pelaillut MGS2:sta, mutta ykkösen läpäisyä seurannut työmatka ja Katamari Forever ovat hidastaneet hommaa hieman. Easter eggien ja sisäpiirin vitsien määrä jaksaa hämmästyttää edelleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 02.04.2013 17:30
Lainasin siskolta PS2:n.

Pelailin Pro Evolution Soccer 3:sta, hävisin, kun Roberto Baggio tukka hulmuten teki hattutempun. Aika ajanut pahasti tästä pelistä. Ennen ärsytti tunnelman ja lisenssin puute, nyt pelattavuus. Kauheasti on futispelit 10 vuodessa kehittynyt. Mieluummin pelaan uusia Fifoja tai 90-luvun Fifoja, koska ne on hauskoja.

Sitten kokeilin PS1:n Micro Machined V3:sta. PS1-peliksi yllättävän nätti ja plussaa siitä, että ykkösestä tuttu Spider on mukana. Harmi, että peliä ei pysty pelaamaan, koska 3D on ihan hirveetä paskaa tässä. Saatanan vaikeata pysyä radalla, kun kuvakulma yhtäkkiä vaihtuu. Ei jatkoon.

Tänään vois aloittaa MGS2:n alusta. Tai saisinkohan tuon Vice Cityn lainaan...


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 02.04.2013 18:14
Siinä sivussa, self-proclamed käärmeen vuoden merkeissä, olen pelaillut MGS2:sta...

On muuten helvetin kova peli, meni itselläni eilen varmaan sadannen kerran läpi. Olen nähnyt joidenkin vertaavan MGS2:n juonta "älyttömyydessään" ME3:n loppuun, mikä on minusta aivan potaskaa, sillä peli onnistuu minusta moniulotteisessa juonessaan täydellisesti sekä käsittelee tosi mielenkiintoisia aiheita! Tämä (http://www.youtube.com/watch?v=Bo1qzjC_5xI#t=11m) on myös yksi parhaimmista codec-hetkistä ikinä, varsinkin tuo viimeinen lause herättää ainakin itselläni joka kerta pelonväreitä. :o Uskomaton videopeli.

Olen nyt siis pelannut viime viestin jälkeen Metal Gear 2: Solid Snaken, MGS:n ja MGS2:n ja ensi viikonloppu menee nelosen merkeissä. MG2 oli tosi jees peli ja sisälsi oikeastaan vain muutaman tosi vaikeasti tajuttavan kohdan. Rakastuin myös pelin musiikkeihin ja väittäisin myös juonta aika "metal geariksi", vaikka minkään Sons of Libertyn tasolle ei todellakaan mennä, ei edes ekan MGS:n. Tästä pelistä pitäisi saada ehdottomasti remake.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 02.04.2013 18:30
Siinä sivussa, self-proclamed käärmeen vuoden merkeissä, olen pelaillut MGS2:sta...

On muuten helvetin kova peli, meni itselläni eilen varmaan sadannen kerran läpi. Olen nähnyt joidenkin vertaavan MGS2:n juonta "älyttömyydessään" ME3:n loppuun, mikä on minusta aivan potaskaa, sillä peli onnistuu minusta moniulotteisessa juonessaan täydellisesti sekä käsittelee tosi mielenkiintoisia aiheita! Tämä (http://www.youtube.com/watch?v=Bo1qzjC_5xI#t=11m) on myös yksi parhaimmista codec-hetkistä ikinä, varsinkin tuo viimeinen lause herättää ainakin itselläni joka kerta pelonväreitä. :o Uskomaton videopeli.

Olen nyt siis pelannut viime viestin jälkeen Metal Gear 2: Solid Snaken, MGS:n ja MGS2:n ja ensi viikonloppu menee nelosen merkeissä. MG2 oli tosi jees peli ja sisälsi oikeastaan vain muutaman tosi vaikeasti tajuttavan kohdan. Rakastuin myös pelin musiikkeihin ja väittäisin myös juonta aika "metal geariksi", vaikka minkään Sons of Libertyn tasolle ei todellakaan mennä, ei edes ekan MGS:n. Tästä pelistä pitäisi saada ehdottomasti remake.

Joo, kuten tuli aiemmin mainittua, on kakkonen minustakin tarinallisesti sarjan kovin osa. Täynnä yllätyksiä ja kuumotuksia, nerokkaita pikkujuttuja ja järisyttäviä isoja vetoja. Tuota Jack The Ripper -mainintaa ja hirviövertausta en edes muistanut, ihan Big Shellin alussa olen siis tällä hetkellä itse menossa. En malttaisi oikein odottaa, että tässä pääsee taas pitkästä aikaa kunnolla vauhtiin, mutta arkikiireet hidastavat jokusen päivän pelaamista ikävästi. Viikonloppunakin on kisareissu, eli pidemmät istunnot menevät ensi viikolle.

Hyvää kuitenkin jaksaa odottaa. :)

EDIT. Peace Walkeria odottelen kans kovasti! Pelistä on hyvät vibat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 02.04.2013 20:02
MGS1 ja 2 ovat videopelihistorian parhaimmistoa. Näiden osien jälkeen sarja on lähtenyt ihan älyttömään alamäkeen. MGS3 ja MGS4 ovat ihan helvetisti heikompia tekeleitä, joskin edelleen ihan pelattavia, silti niin kauakana kahdesta ensimmäisestä osasta, ettei edes naurata.

Vaikka Raiden ärsytti minuakin silloin kymmenen vuotta sitten, nykypäivänä olen jopa alkanut pitämään hahmosta ja tajuamaan miksi se on oikeastaan ihan toimiva ratkaisu. En tiedä olisiko pienehkö ulkonäön muokkaus ollut paikallaan, ehkä ne kullankeltaiset kutrit olisivat voineet olla lyhkäisemmät. Ainakin Raiden olisi saanut miehistyä ja sanoa Roselle, että älä vittu soittele, kun mua ammutaan täällä.

Pentele, että tuokin sarja saisi vaan kyllä jo loppua. MGS4:ssä Raidenista tehtiin ihan vammaisen huono hahmo ja Risingissa (olkoot sivuosa) vielä enemmän kustaan sarjan perinnön päälle. Nyt MGSV:ssä ei ole Hayteriä ollenkaan. Vaikka peli ei hassummalta näytäkään, olisin itseasiassa tykännyt enemmän, jos se ei olisi ollut MG-sarjaa ollenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 02.04.2013 20:39
Eka MGS oli tajunnanräjäyttävä kokemus aikoinaan. Sain sen melkein julkaisussa synttärilahjaksi ja se muutti täysin käsitykseni videopeleistä. Peli tuli pelattua monta kertaa läpi ja aina löytyi jotain uusia yksityiskohtia. MGS 2 oli myös huikea peli aikanaan, mutta nykyään tuntuu jotenkin, että siinä vaiheessa rupesi lähtemään stoori aika lapasesta, se tavallaan näytti tämän liian monimutkaisen suunnan sarjalle.

Itse diggailen MGS 3:sesta enemmän kuin kakkosesta, jotenkin se oli hieman maanläheisempi tarinaltaan ja hahmoiltaan, vaikka kyllähän siinäkin överiksi vedettiin huolella.

Toi V kyllä kiinnostaa, mutta olen tajunnut kuinka saatanan ulkona olen nykyään sarjan tarinasta. Nelosta en ole pelannut ja ei se mitenkään hirveesti kiinnostakaan lukemani perusteella. Pitää koittaa ottaa joku recap ennen tuota vitosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 02.04.2013 21:33
MGS2:n hienous oli kyllä toi ihan saatanan sekava juoni ja se kuinka paljon se lopulta jätti kysymyksiin vastaamatta. Harmi, että MGS4 meni raiskaamaan tämänkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 02.04.2013 23:15
Nyt MGSV:ssä ei ole Hayteriä ollenkaan.

Kyllä se Hayter siellä jossain on. Kojima vaan trollaa taas  ;)

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 04.04.2013 14:03
MGS2 jatkanut Normal-tasolla.. mikä kyllä mulle on jo liian vaikea. En löydä edes M9:iä. Jossain täällä Strut F:ssä se ilmeisesti on. C4:sia juuri jäädyttelen "Pliskinin" kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 05.04.2013 19:05
Tekken Tag Tournament 2:sta WiiU:lla on tullu väännettyä. Aivan mieletön peli. Tietenkin siis frendejä vastaan kun pelaa. Tosi hyvin toimii WiiU:llakin ihan pro controllerilla ja jopa gamepadilla. Ainakin näin casuaalina mättöpelien vääntäjänä. WiiU:lle ei taida edes saada vielä kunnon joystickejä?

Blackopsiakin tuli väännettyä, mutta hieman vituttaa kun WiiU:lla ei taida olla co-oppia samalla koneella, toisin kuin muilla konsoleilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 05.04.2013 22:01
Tekken Tag Tournament 2:sta WiiU:lla on tullu väännettyä. Aivan mieletön peli. Tietenkin siis frendejä vastaan kun pelaa. Tosi hyvin toimii WiiU:llakin ihan pro controllerilla ja jopa gamepadilla. Ainakin näin casuaalina mättöpelien vääntäjänä. WiiU:lle ei taida edes saada vielä kunnon joystickejä?

Laitteelle saa myös kaikki Wiin ohjaimet, joskin ne pitää kytkeä siihen Wiimoteen.

Muthjoo. Puhutaanpa Bioshock Infinitestä hetki. Ei ole nimittäin vähään aikaan ollut yhtä ristiriitaista fiilistä pelistä. Tykkäsin nimittäin maailmasta, tunnnelmasta ja tarinasta kuin hullu puurosta...

...mutta se varsinainen taistelu, jossa 90% pelistä vietetään, turhautti lähes koko matkaltaan. Ensin siksi, että perusjullit ottavat aivan uskomatonta määrää dunkkua ennen kaatumista ja myöhemmin siksi, että pelaajaa vastaan heitetään vain enempi ja enempi possea kompensoidakseen sitä, kuinka ylivoimaisia vigorit/plasmidit ovat päivitettyinä. Kummassakin tapauksessa taistelut kestivät helvetisti pidempään kuin olisi ollut tarve.

Tykkäsin lopulta enemmän kuin alkuperäisestä Bioshockista, missä kliimaksin jälkeen vietettiin vielä useita tunteja tehden suhteellisen turhia asioita ja sit saatiin eeppisen huono pomovastus lopetukseksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 07.04.2013 19:41
Ni no Kuni läpi. Yliarvostettu. Kaikki hyvät mahdollisuudet onnistua, mutta homma kaatuu surkeaan taistelusysteemiin (tekoäly), liialliseen lapsekkuuteen ja siihen, että todellisuudessa peli ei tarjoa mitään uutta. Alussa oli kyllä lupausta vaikka mihin; Mr. Drippy on jotain erilaista, maailmankartta ja ensimmäinen fantasiakaupunki on superkaunis jne. Mutta samoja tylsiä ja pääosin rumia pokemoneja taistelutetaan, aavikko- ja jäämailmat kolutaan, kasinolla ja areenalla kisaillaan. Lapsekas juoni jää irralliseksi, mutta ei se haittaisi (no joo, kuinka monessa pelissä oikeasti on edes välttävä juoni?) jos pelisysteemi olisi onnistunut. Omaa tiimiä ei kuitenkaan juuri voi ohjata, ja kaverit perseilevät itsensä hengiltä aikayksikön, tosin ensin tuhlaavat kaikki pisteensä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 07.04.2013 21:33
Ni no Kuni läpi. Yliarvostettu. Kaikki hyvät mahdollisuudet onnistua, mutta homma kaatuu surkeaan taistelusysteemiin (tekoäly), liialliseen lapsekkuuteen ja siihen, että todellisuudessa peli ei tarjoa mitään uutta. Alussa oli kyllä lupausta vaikka mihin; Mr. Drippy on jotain erilaista, maailmankartta ja ensimmäinen fantasiakaupunki on superkaunis jne. Mutta samoja tylsiä ja pääosin rumia pokemoneja taistelutetaan, aavikko- ja jäämailmat kolutaan, kasinolla ja areenalla kisaillaan. Lapsekas juoni jää irralliseksi, mutta ei se haittaisi (no joo, kuinka monessa pelissä oikeasti on edes välttävä juoni?) jos pelisysteemi olisi onnistunut. Omaa tiimiä ei kuitenkaan juuri voi ohjata, ja kaverit perseilevät itsensä hengiltä aikayksikön, tosin ensin tuhlaavat kaikki pisteensä.
Jaksoit kuitenni läpi pelata, joten kai se ihan kelvollinen oli?  ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 07.04.2013 21:50
Tai sitten asenne on sama kuin minulla eli kun siitä pelistä kerran maksetaan niin kyllä se läpikin pelataan vaikka se kohtuu paska olisikin. Poikkeuksen sääntöön tekee pelit jotka saa sellaisen ragen aikaan joka on jo terveydelle ja irtaimistolle vaarallista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.04.2013 07:42
Ni no Kuni läpi. Yliarvostettu. Kaikki hyvät mahdollisuudet onnistua, mutta homma kaatuu surkeaan taistelusysteemiin (tekoäly), liialliseen lapsekkuuteen ja siihen, että todellisuudessa peli ei tarjoa mitään uutta. Alussa oli kyllä lupausta vaikka mihin; Mr. Drippy on jotain erilaista, maailmankartta ja ensimmäinen fantasiakaupunki on superkaunis jne. Mutta samoja tylsiä ja pääosin rumia pokemoneja taistelutetaan, aavikko- ja jäämailmat kolutaan, kasinolla ja areenalla kisaillaan. Lapsekas juoni jää irralliseksi, mutta ei se haittaisi (no joo, kuinka monessa pelissä oikeasti on edes välttävä juoni?) jos pelisysteemi olisi onnistunut. Omaa tiimiä ei kuitenkaan juuri voi ohjata, ja kaverit perseilevät itsensä hengiltä aikayksikön, tosin ensin tuhlaavat kaikki pisteensä.

Level 5 peliltä kuulostaa siis :)



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 08.04.2013 14:28
Tuulistin kanssa aika samohkoja fiiliksiä. Läpi asti en itse ole kyllä saanut, kun on parempaakin (Persona 4 Golden) ollut tarjolla. Mitä tulee Ni no Kunin Level 5 -mäisyyksiinkin, niin täytyy sanoa, että peliä pelatessa iskee toistuvasti halu palata Dragon Quest VIII:n pariin sen sijaan, että jatkaisin Oliverilla hyppimistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.04.2013 17:35
Mun mielestä Ni No Kuni edustaa juuri sitä JRPG-tarjonnan kultaista puolta. Onhan se aika helppo varsinkin jos on kokemusta vaikeammista japanoropeiluista, mutta silti yksi tämän sukupolven parhaimmista peleistä ja myöskin paras japanirope jättäen jopa Tales of Vesperian, Xenobladen ja The Last Storyn taakseen. Jo niihin hirviöihin uppoaa niin kivasti aikaa, että peliä pelaa kyllä todella mielellään. Ainoa asia josta saattaisin antaa miinusta, on pelin suhteellisen kevyt ja ennalta-arvattava juoni.

Itseeni toisaalta uppoaa lähes kaikki JRPG-pelit, kun noita kerran on tullut naputeltua pennusta saakka. :) The Worlds Ends With You taitaa olla ainut kyseisen genren peli, josta en juurikaan pitänyt toisin kuin monet muut. Personoissa on paljon persoonallisempi (heh heh) japsimeininki.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 08.04.2013 22:33
Ni no Kuni läpi. Yliarvostettu. Kaikki hyvät mahdollisuudet onnistua, mutta homma kaatuu surkeaan taistelusysteemiin (tekoäly), liialliseen lapsekkuuteen ja siihen, että todellisuudessa peli ei tarjoa mitään uutta. Alussa oli kyllä lupausta vaikka mihin; Mr. Drippy on jotain erilaista, maailmankartta ja ensimmäinen fantasiakaupunki on superkaunis jne. Mutta samoja tylsiä ja pääosin rumia pokemoneja taistelutetaan, aavikko- ja jäämailmat kolutaan, kasinolla ja areenalla kisaillaan. Lapsekas juoni jää irralliseksi, mutta ei se haittaisi (no joo, kuinka monessa pelissä oikeasti on edes välttävä juoni?) jos pelisysteemi olisi onnistunut. Omaa tiimiä ei kuitenkaan juuri voi ohjata, ja kaverit perseilevät itsensä hengiltä aikayksikön, tosin ensin tuhlaavat kaikki pisteensä.
Jaksoit kuitenni läpi pelata, joten kai se ihan kelvollinen oli?  ;)
Niinhän sitä luulisi, mutta olen vaan helvetin sitkeä/itsepäinen! :D
Oikeasti, pitäisi lopettaa jos ei tykkää. Hyviä pelejä on maailma täynnä eikä näin "vanhana" ole aikaa tuhlata muuhun kuin siihen, mistä oikeasti tulee hyvä fiilis. Mutta tietenkin joskus on hyvä kokeilla erilaisia juttuja. Ja jotenkin Ni no Kunin kohdalla koin, että kyseessä oli kuitenkin jonkinasteinen merkkitos. Merkkiteos vaan ei aina tarkoita erinomaista.

Hyvä että pelasin, mutta tämän pariin en palaa ennen kuin olen eläkkeellä ja kaikki paremmat ropet jo loppuun pelattu. :P

Edit: On muuten tyyppiesimerkki pelistä, joka (kuitenkin) saa valtavan hyvät arvostelut.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.04.2013 22:43
Tuulistin kanssa aika samohkoja fiiliksiä. Läpi asti en itse ole kyllä saanut, kun on parempaakin (Persona 4 Golden) ollut tarjolla. Mitä tulee Ni no Kunin Level 5 -mäisyyksiinkin, niin täytyy sanoa, että peliä pelatessa iskee toistuvasti halu palata Dragon Quest VIII:n pariin sen sijaan, että jatkaisin Oliverilla hyppimistä.

Juu se onkin lafkan paras peli ja juuri siksi, että saivat siihen älyttömästi apua muilta ja IP oli jo valmiina  :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 09.04.2013 10:47
Portal 2

Pelailin läpi melko nopealla tahdilla ostamisen jälkeen, enkä äkkiseltään keksi yksinpelikampanjasta mitään sen kummempaa moitittavaa. Sopivan mittainen, naljailevalla huumorilla ja varsin mukavalla juonella varustettu pähkäily. Pulmat olivat yleensä ottaen sopivan haastavia, vaikkakin kaipailin peliin muutamaa ns oikeasti vaikeaa testihuonetta, vaikkapa jonnekin extroihin jollei peräti yksinpeliin itseensä. Joutuihan tuossa kampanjassakin tosin muutamaa huonetta pyörittelemään hetken aikaa ennenkuin se (yleensä hyvin yksinkertainen) ratkaisu lopulta löytyi. Ekassa Portalissa oli muistaakseni hivenen haastavampi vaikeustaso.

Viikonloppuna pelailin myös kaverin kanssa vähän matkaa pelin co-oppia joka vaikutti varsin asialliselta sekin. Pitää joskus pelata kokonaan läpi.

Paha tuosta on mitään negatiivista sanoa. Huono uudelleenpeluuarvo, mutta se oli tiedossa jo ennen ostamista. Jonkinlaisella karttaeditorilla ja pelaajayhteisöllä saisi ehkäpä korjausta tähän ongelmaan?

9/10. Plussaa brittienglannista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 09.04.2013 11:11
Ekassa Portalissa oli muistaakseni hivenen haastavampi vaikeustaso.

Tai sitten olit jo Portal 2:ssa oppinut ajattelemaan uudella tavalla. Mulla oli kyllä Portal 2:ssa suurempia ongelmia kuin ykkösessä. Tai pari kertaa kävi niin, että olin kyllä pähkäillyt ratkaisun oikein, mutta se ei jostain syystä onnistunut, joten lähdin keksimään uutta ratkaisua, joka oli siis väärä.

Eikös tuohon jotain DLC:täkin ole tullut? Ja ainakin PC:llä pitäisi olla vaikka kuinka ja paljon yhteisön tekemiä kenttiä? Muistanko väärin, vai lupailtiinko näitä konsoleillekin? Ainakin PS3:lle, Steam-integraatiosta johtuen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 14.04.2013 19:44
Deadly Premonition

Huh, tuli tähänkin tuhlattua elämästä yli 18h aikaa, jota en saa enään takaisin. Siis ihan hirveätä paskaahan tämä on oikeasti. Pelin tyyli ja mokat jaksaa naurattaa sen pari tuntia ihan hyvin, mutta mitä enemmän tätä pelaa sitä enemmän pelisuunnittelu rupeaa vituttamaan. Pelisuunnittelu on ihan siis ihan hirveää paskaa ja jokainen, joka tätä on pelannut tietää tämän. Yksi hyvä esimerkki on tähtääminen, sillä kiinteän crosshairin puuttuessa puolet ajasta ei edes kunnolla näe mihin tähtää/ampuu. Lisäksi kaikki päähenkilön trippailut sekä ne ihmeen henkimaailman räiskintäosuudet, joita oli joka välissä ja jotka alkoivat toistamaan itseään noin 10min jälkeen.

Pelin loppu tuntui kestävän ikuisuuden, kun koko ajan vaan jatkui ja jatkui. Pitkään aikaan en muista, että olisi toivonut pelin loppuvan nopeasti näin paljon. Moneen otteeseen loppubossien kohdalla teki mieli vetää levy irti koneesta ja katsoa loput pikakelauksella youtubesta. Noi loppubossit on kyllä hyvä esimerkki, miten paskasti asiat voi tehdä. Eivät nimittäin olleet nimeksikään hankalia tai vaarallisia, mutta niiden voittaminen tuntui ihan mahdottomalta pelin hirveästä ohjauksesta johtuen. Lisäksi esim. ihan viimeinen loppubossi kesti aivan helvetin kauan, kun sen iskuja sai aina odottaa sen 30s, jonka jälkeen sitä pystyi vahingoittamaan. Niin ja olihan siinä vielä se noin 5min kestänyt QTE-kohtauskin.

Jos tämä kiinnostaa, niin suosittelen katsomaan Giant Bombin endurance runin pelin pelaamisen sijaan  ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 14.04.2013 23:31
Heh, itse kyllä aivan vilpittömästi tykkäsin Deadly Premonitionista. Siis ihan hirveää skeidaahan ne painajaisosuudet olivat, mutta kaikki muu pelissä oli sen verran kiinnostavaa että niiden yli jaksoi pakertaa. Pidin tunnelmasta ja yleisestä outoudesta. Tällaista pelimaailmaa olen jo kauan halunnut päästä tutkimaan ja kun kerran ne a-tason pelit eivät sitä halua minulle tarjota, niin sitten täytyy tyytyä vähän vähemmän hiottuun ja kestää vähän paskaakin siinä ohessa.

ei mikään mestariteos tosiaankaan mutta viime vuosien tylsän pelitarjonnan seassa varsin kiinnostava kokemus alusta loppuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 14.04.2013 23:42
Siis Deadly Premonitionhan on aivan saatanan hyvä. Toki pelattavuus ja suunnittelu on aikamoista kuraa, mutta hahmot, läpät ja tunnelma korvaavat sen. Peli on maailmaltaan primitiivinen, mutta se tekee siitä sympaattisen. Peli on väännetty pienellä budjetilla ja se näkyy. Jotenkin tuntui, että pelailisi jotain alkupään Dreamcast-peliä ja sehän ei ollut mitenkään huono juttu. Rujot graffat säväyttää itseäni.

Päähenkilö on yksi mielenkiintoisimmista pelihahmoista, mitä on tullut vastaan. Siis kundi jauhaa skitsofreenisenä itselleen DVD-levyjen bonusmateriaaleista, b-luokan kauhuelokuvista ja Joy Divisionista. Miten tästä ei voi muka diggailla? Aivan loistavaa kamaa ja erinomainen poikkeus nykypelien dudebro-asenteesta ja yleisestä makeilusta.

Ymmärrän miksi tämä ei kaikkiin kolise, mutta onhan peli kirkkaasti erilainen kuin mitä nykyään on tarjolla ja erottuu edukseen. Tarinahan on aika Lynch-henkinen, joka on sekin tietysti plussaa. Twin Peaks-faneille luulisi uppoavan.

Tuntuu myös siltä, että peli/pelintekijät itsekin tiedostavat pelin käppäisyyden. Pelissä glorifioidaan B-leffoja samalla kun peli itse luo B-luokan tunnelmaa pelimaailmassa. Ehkä kehittäjät ovat jossain vaiheessa huomanneet, että kehityksestä ei tule vittuakaan ja ruvenneet pokkana alleviivaamaan pelin kämäisyyttä, tehden b-viihdettä pelimaailman puitteissa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.04.2013 08:09
Olihan se kämäisyys alussa ihan hauskaa ja pelin outo meininki nauratti. Loppua kohden alkoi vaan pelillisesti ontumaan nii pahasti, että piti ihan hammasta purren vääntää läpi. Olisihan tämä paljon parempi jos jos painajaisosuuksia (=räiskintää) olisi 1/3 nykyisestä koska se on niin helvetin puuduttavaa. Lisäksi pienillä viilauksilla tästä saisi huomattavasti pelattavamman. Koska nykyisellään pelaaminen oli vaan välistä niin ankeaa ja raivostuttavaa, ettei mitään rajaa..


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 15.04.2013 21:50
Lisäksi pienillä viilauksilla tästä saisi huomattavasti pelattavamman. Koska nykyisellään pelaaminen oli vaan välistä niin ankeaa ja raivostuttavaa, ettei mitään rajaa..

Tuostahan on tulossa ens kuussa PS3:lle paranneltu Director's Cut versio.

Lainaus käyttäjältä: Wikipedia
This edition will have updated controls, Stereoscopic 3D, updated HD visuals, more than 100 improvements, PS Move support, downloadable content including various pre-order bonuses, and additional scenarios"


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 15.04.2013 21:59
Tuostahan on tulossa ens kuussa PS3:lle paranneltu Director's Cut versio.

Lainaus käyttäjältä: Wikipedia
This edition will have updated controls, Stereoscopic 3D, updated HD visuals, more than 100 improvements, PS Move support, downloadable content including various pre-order bonuses, and additional scenarios"

Hei nice, pääsee itsekin kokemaan tämän kulttipelin vihdoin. Toivotaan etteivät suuresti tuota grafiikkaa parantele, koska yksi pelin viehätyksestä on juuri sen kämäisyys.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.04.2013 22:02
Niinhän siitä on, mutta eiköhän tämä nyt ole nähty omalta osaltani.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 15.04.2013 23:47
Metal Gear Solid 2:ssa kävi kiukuttamaan taistelu Metal Geareja vastaan, joten vaihdoin toiseen peliin - joku voisi sanoa PS1-klassikoksikin tätä peliä:

Heart of Darkness

Viimeksi kun joskus 10 vuotta sitten olen viimeksi kokeillut tätä peliä, niin taisin heti kuolla. Easy-tasolla mennään. Pelissä olen varmaan vartin verran edennyt, ja olen kerennyt kuolemaan jo varmasti yli 100 kertaa. En muistanut väärin, että kyseessä on helvetin vaikea peli. En tiedä minkälainen sadisti pitää olla, jos pelaa tätä peliä vaikeimmalla vaikeustasolla. Tämä on varmaan vaikein peli, mitä olen ikinä pelannut. Graafisesti tämä on älyttömän tyylikäs ja nätti PS1-peliksi. Mutta se vaikeustaso.. ei huhhuh.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 21.04.2013 09:59
Uutta Xcomia. Pelailin noin 10 tuntia normaalisti, aina tiukan paikan tullen savetellen. Vaikka en koskaan savea ladannut perseelleen menneen vuoron takia, ajatus siitäkin rupesi vituttamaan. Aloitin sitten uusiks Iron Man-modessa missä on vaan yks save jota se savettaa joka vuoron jälkeen, tämän jälkeen peli on toiminut paljon paremmin kyseisen kuumottavuusaspektin takia. Aikaisempia Xcomeja en ole pelaillut mutta tämä kyllä uppoo ihan kympillä. Joka pelikerta on erilainen, että uusiks tämän alottaminen ei niin paha ollut.


Fire Emblem pitäis myöskin laittaa, saas nähä miten jaksaa sitä vääntää tämän jälkeen. FE:n ja Animal Crossingin laitan kummatkin samaan satsiin kesäkuussa lomille pelattavaksi. Samaa kuumottavuutta ilmeisesti siinäkin on jos vaan osaa valita vaikeustason oikein.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 21.04.2013 18:54
Tuli hommattua Azura's Wrath. Onhan se aika häröä menoa. Mutta alun perusteella ihan jees. Taistelu on yksinkertaista, mutta pelattavaa. Pelkkää tarinan kerrontaa on paljon, mutta niin korkealentoista että sitä seuraa sinänsä ihan mielenkiinnolla. Episodi rakenne on myös aika mielenkiintoinen. Tulee oikeasti sellainen tunne että eteenpäin mennään ja seuraavaa episodia odottaa. No, saa nähdä kuinka tämä vetää uudestaan pelin ääreen. Nykyään kun ihan se että pääsee pelaamaan tarvitsee hiukan vaivaa ja aikatauluttamista. Joten jos pelin vetovoima ei riitä, pelaaminen jää usein kertaan tai kahteen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.04.2013 12:11
En tiedä olenko se vain minä, mutta Luigi's Mansion 2 tuntuu minusta oivaltavammalta kuin ensimmäinen osa. Toki pelimaailman rakenne on nyt useamman kartanon ja E. Gaddin yliavuliaisuuden ansiosta lineaarisempi, mutta mitä väliä, tämän pelaaminen on vain yksinkertaisesti hauskempaa. Todella persoonallinen ja mukava peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 29.04.2013 19:24
Olin viikonlopun äidin luona käymässä ja mukaani otin kaverikseni Vitan, kotona kun tuolla ei tule pelattua kovin pitkiä pelisessioita. Nyt kun mukana ei ollut kotikonsoleita, niin sain Uncharted: Golden Abyssinkin pelattua läpi. Tuli aloitettua tuo projekti jo kuukausi sitten. Taattua Uncharted-laatua. Eipä tuosta huomaa mitenkään, että kehittäjä on vaihtunut. Tuttua hyvää dialogia ja läpänheittoa hahmojen kesken. Räiskintä toimii ja peli on käsikonsolipeliksi nätti kuin mikä. Chapterit oli jaettu hyvin lyhyet pelisessiot huomioon ottaen. Silloin tällöin tuli pelattua yksi chapter ennen nukkumista. Chapterin vaihtuessa oli hyvä laskea Vita yöpöydälle ja jatkaa myöhemmin. Hyvä peli, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että olisin mielummin pelannut tuon PS3:lla. Ehkä seuraava Uncharted on cross-buy ja cross-play?

Unchartedin jälkeen päätin kokeilla, miten Metal Gear Solid HD collection toimii Vitalla, PS Plussasta kun sain ilmaiseksi. Tosiaan tuo kokeilu venähtikin sitten viiden tunnin pelisessioksi. Olen MGS-sarjasta pelannut läpi vain ykkösen ja nelosen. Nyt on vihdoinkin aika tutustua sarjaan paremmin. Pidin kummastakin pelaamastani pelistä aivan hulluna, eikä tuo kakkonenkaan mikään pettymys ole ollut. Eiköhän kaikki täällä tiedä, mistä minä puhun. Ostin tuon HD-kokoelman jostain Xbox Liven alesta 15€:lla, mut nyt pitänee ostaa (tai vuokrata) koko paketti myös PS3:lle. Vitan tallennuksen kun saa siirrettyä PS3:lle ja toisinpäin. Helvetin kätevä ominaisuus. Ja jotenkin tuo pleikkari vaan tuntuu siltä MGS-konsolilta. Pitänee tuon HD-kokoelman jälkeen pelata nelonenkin uudelleen läpi ennen Risingia ja MGS femmaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 29.04.2013 19:26
Hyvä peli, vaikka olen edelleen sitä mieltä, että olisin mielummin pelannut tuon PS3:lla.

Täähän se onkin se Vitan (ja PSP:n) ikuinen ongelma  :rollaus:


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 29.04.2013 19:35
Täähän se onkin se Vitan (ja PSP:n) ikuinen ongelma  :rollaus:

Ikävä kyllä joo. Tosin nuo cross-buy ja cross-save ovat kyllä kivoja ominaisuuksia. Hienoa kun voit jatkaa peliäsi Vitalla. Haluan tuohon rinnalle sitli Vitan vahvuudet huomioon ottavia pelejä. Media Moleculen Tearaway (vaimikäsenytolikaan) vaikuttaa ihan kivalta. Ja onhan tuolta tulossa kaikkea kivaa indeakamaa.

Tosin voisihan 3DS:nkin monet pelit periaatteessa kääntää Wii U:lle. Oishan se Luigi's Mansion 2 ollut kiva Wii U:lla...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 02.05.2013 23:33
Formula 1 '97:ssä, eli siinä parhaassa konsoliformulapelissä, tuli aloitettua kausi. Dinizin tilalle Fyysinen Preesens ottamaan mittaa Arrowsilla hallitsevaa maailmanmestaria Damon Hilliä vastaan. Kumpikin avauskisa mennyt jo lähdössä pieleen, kun aina tulee törmättyä. Helvetin hankalaa! Ja realismin puutteesta ei voi moittia, kun kummassakin kisassa Arrowsin Yamaha-moottorit pamahtanut kesken kisan.  :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 04.05.2013 01:05
Far Cry 3: Blood Dragonia pelasin puolisen tuntia. Pelimekaanisesti ihan tuttua meininkiä FC3:sta vääntäneille, mutta tuohan tuo pelin sekopäinen meinkinki oman mausteensa soppaan. Tähän asti on tullut kyllä ihan hyvin repeiltyä tuolle läpälle ja leffaviittauksille. Muun muassa ekan 5min aikana oli ainakin kaksi viittausta Predatoriin, Terminatorista puhumattakaan. Musakin on aika tiukkaa kamaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.05.2013 19:36
Luigi's Mansion 2 läpi. Loistava peli, suorastaan itkettää miten tämä masterpiece on jäänyt uuden Fire Emblemin jalkoihin. Ehdottomasti neljän tähden peli.

FFVII:n aloittelin myös viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla. Olen ehtinyt pelaamaan jotain viisi tuntia tätä ja olen aika innoissani, en ihmettele yhtään jos tulen vielä itsekin asettamaan tämän parhaimmaksi Final Fantasyksi kutosen ja ysin eteen. Taisteluteemakin on yllättävän eeppinen pelkäksi perustappelumusaksi, tässähän alkaa ihan grindailemaan itsestään jotta kuulisi sen. Ja ne esirenderöidyt taustat... silkkaa parhautta. Taidan ryhtyä Cloud-fanitytöksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.05.2013 19:47
Pitäisi itsekin jatkaa tuota Luigi's Mansionia. Olen vaan vääntänyt Super Mario 3D Landia kandin tekemisen ohella..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.05.2013 20:04
Luigi's Mansion 2 läpi. Loistava peli, suorastaan itkettää miten tämä masterpiece on jäänyt uuden Fire Emblemin jalkoihin. Ehdottomasti neljän tähden peli.

FFVII:n aloittelin myös viime perjantaina ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla. Olen ehtinyt pelaamaan jotain viisi tuntia tätä ja olen aika innoissani, en ihmettele yhtään jos tulen vielä itsekin asettamaan tämän parhaimmaksi Final Fantasyksi kutosen ja ysin eteen. Taisteluteemakin on yllättävän eeppinen pelkäksi perustappelumusaksi, tässähän alkaa ihan grindailemaan itsestään jotta kuulisi sen. Ja ne esirenderöidyt taustat... silkkaa parhautta. Taidan ryhtyä Cloud-fanitytöksi.

Paras taistelumusiikki ikinä missään ropessa. Ei niin helppo renkutus kuin monissa, mutta kestää käyttöä paljon enemmän. Ja itsehän olen viimeiseen hengenvetooni saakka esirenderöityjen taustojen fanittaja, varsinkin kun ne tehdään huolella.  (FF9 + Resident Evil = kermaa) Jos pelistä tehtäis joskus hd-remake, niin sen pitäisi olla esirenderoiduilla taustoilla, mutta se lienee turha toivo.

Pelasin jokin aika sitten sarjan osat 4-9 läpi. Ei se lopulta kutoselle pärjää, mutta heti hyvänä kakkosena. Kaikki osat nelosta ysiin ovat kuitenkin niin hyviä, että ne tulee läpäistyä aina uudestaan tasaisin väliajoin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.05.2013 22:32
Paras taistelumusiikki ikinä missään ropessa. Ei niin helppo renkutus kuin monissa, mutta kestää käyttöä paljon enemmän. Ja itsehän olen viimeiseen hengenvetooni saakka esirenderöityjen taustojen fanittaja, varsinkin kun ne tehdään huolella.  (FF9 + Resident Evil = kermaa) Jos pelistä tehtäis joskus hd-remake, niin sen pitäisi olla esirenderoiduilla taustoilla, mutta se lienee turha toivo.

Silkkaa voitto (http://www.youtube.com/watch?v=3B_EctHjsR4), kyllä. Myös esirenderöidyistä taustoista olen täysin samaa mieltä, eihän noita enää nykypeleissä juurikaan näe kun kaiken pitää olla mukamas niin kolmiulotteista ja muovilla kiillotettua. :/ Luulen että sitten kun Square Enixin laiva on lopullisesti uppoamassa niin he yrittävät "viimein" sitä remakea ja vieläpä epäonnistuvat täydellisesti kun lopputulos onkin jotain sielutonta FFXIII:n tapaista moskaa.

Tuli laitettua tilaukseen FFVII-huuruissa myös tuo PSP:n Crisis Core. Näyttää pelillisesti hieman Kingdom Heartsilta ja vissiinkin ihan jees spin-off, vaikkei plotholeilta varmaan tälläkään kertaa vältytä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 08.05.2013 23:05
Heh, itsekin aloitin tuossa about kuukausi sitten FF7:n puucee-version pelaamisen, piti kait tämäkin kokea vaikka PS1-versio nököttää hyllyssä. Mitäs tästä nyt sanoisi, sama peli mutta kökömmillä musiikeilla ja ne ah-niin-ihanat esirenderoidut taustat ja etenkin välivideot aika rakeisia. Vastapainoksi 3D- ja taistelugraffat ovat tosi siloitetut ja silmät lepää niin kuin ne 16 vuotta vanhassa pelissä suinkin voi. Mutta silti, kyllä alkuperäinen tätä vie aika talutushihnassa.

Juoniosiot on nyt koputeltu Sepiä lukuunottamatta läpi. Jos sitä vaikka sen kultaisen chocobon jalostaisi tässä itelleen vielä ennen teh final showdownia. 8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 08.05.2013 23:25
Täytyy todeta vielä noista FFVII:n musiikeista sen verran, että luovat kyllä tunnelmaa paremmin kuin muissa fantsuissa. Niitä ei ehkä pidetä enää sarjan parhaimpina, mutta esimerkiksi jotain Mako Reactor tyylistä tunnelmaa ei saa mistään muusta osasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 13.05.2013 21:17
Pelasin Resident Evil 2:sen taas pitkästä aikaa läpi. Onhan se edelleen kova peli, vaikka ajan hammas onkin päässyt puremaan palan pois pelin parhaudesta. En kuitenkaan jaksanut yrittää saada mitään parempaa arvosanaa paremman lopun toivossa, koska...

...pelasin heti perään myös REmaken pitkästä aikaa läpi. Ensiksi Normalilla, sitten Hardilla (täydellinen vaikeusaste, joka tarjoaa parasta survival horroria ehkä ikinä) ja vielä One Dangerous Zombie -modella, jossa yritin samalla vetää pelin läpi alle kolmessa tunnissa, mistä olisi irronnut raketinheitin. Pelikello jämähti kuitenkin lopulta aikaan 3h 13min, joten saaliiksi jäi vaan Samurai Edge -pistooli. Noh, onpahan vielä syy pelata peli läpi joskus myöhemmin. Invisible Enemy -ja True Survival -modet on jo niin typeriä, ettei niihin varmaan tule ikinä koskettua.

Joka tapauksessa REmake on viimeistään nyt noussut omalle TOP10-listalle, jossa Resident Evil 4 onkin jo ollut iät ja ajat. On se Shinji Mikami vaan äijä! Täydellisiä videopelejä molemmat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 14.05.2013 08:37
REmake on törkeän hyvä. Herännyt myös itsellä taas himot pelata se kun tuli vihdoin hommattua tuo Revelations. Uskomatonta miten remake-peli voi hakata alkuperäisen version näin kepeästi, tuossa on juuri kaikki niin kohdillaan kuin olla ja voi. Täydellinen tunnelma, lisää täytettä tapahtumapaikkaan ja uskollinen pelimekaniikka (ei mitään Code: Veronica -roskaa). Ei ehkä aivan RE2:n tasolla kokonaisuutena, mutta kova vastustaja neloselle, ehkä jopa yhtä hyvä ellei jopa toisinaan aavistuksen verran parempi!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.05.2013 09:44
Remake pitää kerran vuodessa pelata läpi, on se niin kova peli. Kuuluu meikänkin top 10 -listalle ja mielestäni paras Resident Evil. Harmi että Capcom tuskin koskaan enää tulee tekemään samantyylistä Ressaa, kun nykyajan neideille staattiset kuvakulmat ja tankkiohjaus ovat liian monimutkaisia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 14.05.2013 11:36
Samoilla linjoilla tuon Resident Evil Remaken suhteen. Loistava paketti ja survival horrorin protyyppi päivitettynä tähän päivään hyvällä lisäsisällöllä. Joskin itse tykkään myös suuresti Resident Evil 4:sta, vaikka fanipohjat sanovatkin että "se vei resident evilin väärään suuntaan"

Siis totta on, että RE 5 ja 6 on parhaimmillaan ainoastaan Co-Op -formaatissa ja mercenariesmodissa. Tarinankerronta 6:ssa oli ihan jees, mutta itse pelillinen anti jäi loppujen lopuksi uskomattomaksi kuraksi, vaikka itse liikkuminen olikin todella sulavaa ja monipuolista. Kuiten, Resident Evil 4 tästä "uudesta suuntauksesta" huolimatta oli aivan uniikki peli ja piirun verran kovempi omissa meriiteissä kuin Remake.

Josta päästäänkin aasinsiltana mielestäni siihen Resident Evil peliin, joka marginaalisen alustansa takia (3DS) ei ole vielä saavuttanut suurta yleisöä, ja joka ansaitsisi mielestäni paljon enemmän huomiota kuin on saanut: Resident Evil Revelations. Vihollisten epäinnovatiivisuus on ainoa mainittava miinus pelissä, mutta muuten kyseessä on todella hyvin toteutettu peli. Paljon enemmän vertauspohjaa sille saa RE 4:sta kuin Remakesta, mutta ehdottomasti oma top3 Resident Evil kanssa. Multiplayer on ihan ok, mutta siihen olis voinut vielä hivenen panostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 14.05.2013 11:46
Sitähän on jo ties kuinka kauan liikkunut huhuja että tulisi remaket myös kakkosesta ja kolmosesta. Kyllä, jos taso on samaa kuin REmakessa, mutta EI KIITOS!! jos mennään muuttamaan poliisiasemaa (yksi tunnelmallisimmista paikoista ikinä) TPS-pelille soveltuvaksi ympäristöksi ja tiivistetään mahtavat puzzlet olemattomiin. Umbrella Chronicles raiskasi jo ihan tarpeeksi näitä pelialueita. Pahin taisi kuitenkin olla se Nemesiksen munaton staaaaars!-huuto...

Jos pitäisi laittaa pelaamani Ressat parhausjärjestykseen niin itselläni se menisi kutakuinkin näin:

Ultimate masterrace god tier masterpiece Weskerin alushousut -sija 1. Resident Evil 2
Jumalpelien sija 2. Resident Evil Remake / Resident Evil 4
3. Resident Evil 3 (tykkään tästäkin muuten sikana)
4. Resident Evil Zero (aliarvostettu klassisille Ressoille uskollinen teos minusta)
5. Resident Evil 5
6. Resident Evil: Code: Veronica
7. Resident Evil: Umbrella Chronicles

Reven veikkaan hyppäävän vitosen eteen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 17.05.2013 17:56
FFX. Aloitin uudestaan (japaniksi) ja nyt menee 120 tuntia rikki. Täähän olikin hyvä peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 17.05.2013 18:07
FFX. Aloitin uudestaan (japaniksi) ja nyt menee 120 tuntia rikki. Täähän olikin hyvä peli.

Älä valehtele.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.05.2013 18:20
FFX. Aloitin uudestaan (japaniksi) ja nyt menee 120 tuntia rikki. Täähän olikin hyvä peli.

On kyllä aika yyberi varmasti kun ääninäyttely eikä ruudunpäivitys/kuvasuhde vituta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 17.05.2013 23:24
FFX. Aloitin uudestaan (japaniksi) ja nyt menee 120 tuntia rikki. Täähän olikin hyvä peli.

On kyllä aika yyberi varmasti kun ääninäyttely eikä ruudunpäivitys/kuvasuhde vituta.
Hyvät musiikit, valtavasti tuunattavaa. Tarinassa yritystä oikeaan teemaan, hahmojen kasvuun ja aiheisiin kuten politiikka, tiede, uskonto. Haastaa osittain jopa perinteisiä japsiropetarinakliseitä.

Eihän tämä (edelleenkään) täydellinen ole, mutta mielestäni on vanhentunut paremmin kuin olisin luullut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.05.2013 23:38
Joo siis eniten tunteja tuli X'ään laitettua nuorempana. Siinä oli vaan niin paljon tehtävää ja nähtävää. Vitutti vaan se PAL version resoluutio ja ei se ääninäyttely korvia hivellyt. Ehkä HD version kohdalla voisi kokeilla onko kestänyt ajan hammasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 18.05.2013 01:20
Resident Evil: Revelationsin demo PS3:lla.

En tiedä, miksi peliä on kehuttu 3DS:llä, ehkä kohdeyleisöä on helpompi miellyttää. Konsoliversio on joka tapauksessa täyttä paskaa: kontrollit ovat surkeat, kamera on ahdistavan lähellä "Jilliä" (näyttää enemmänkin joltain steroid-kehonrakentajalta), ne kaapeista ja ilmastokanavista jatkuvasti mönkivät örkit ovat suunnittelultaan köyhän miehen regeneratoreita, ampuminen ei ole yhtään hauskaa ja jostain käsittämättömästä syystä ympäristöä joutuu skannailemaan jollain Metroid Prime -tyylisellä härpäkkeellä itemien toivossa. Siis mitä helvettiä.

Pakko korkata taas RE4, niin saa huuhdottua tämän paskanmaun suusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 18.05.2013 08:37
En ole hd-version demoa pelannut, enkä tiedä miten se on käännetty isoille alustoille, mutta kyllähän Revelation on ehdottomasti toiseksi paras uudentyylinen Ressa. Ei lähelläkään nelosta, mutta silti ehdottomasti askel oikeaan suuntaan. Kauhuelementtejä on taas tuotu mukaan, eikä peli ole enää mitään valtavaa räiskintää. Varsinkin alun jälkeen alkupuoliskon jälkeen alkaa vastaan tulemaan hyvin kuumottavaa settiä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.05.2013 11:11
Aloitin eilen pitkästä aikaa Metroid Primen alusta ja tällä kertaa Wii-versio eli laajakuvatuki ja mote-ohjaus on paketissa.

Yllätyksekseni nämä kaksi parantavat peliä huomattavasti. Olen nyt pari viikkoa pelaillut Primeä sillloin tällöin siskonpojan kanssa Cubella (auttanut vaikeissa kohdissa) ja laittanut merkille, että tietyissä kohdissa tulee tietynlainen ahtauden tunne rajoittuneen näkökulman ja kontrollien kankeuden takia. Lukitussysteemi on toki auttamassa tässä ja koko peli on suunniteltu sen ympärille, mutta jopa HUD minimalisoituna olen törmännyt tähän ilmiöön useasti. Joku voisi tosin sanoa, että Samuksen ikonisessa puvussa liikkumisen ei pidäkään olla hirveän sulavaa ja tietynlainen kankeus kuuluu asiaan.

Wii-versio päälle ja kontrolleihin vei aikaa tottua noin 15 minuuttia. Ne ovat hyvin samanlaiset kuin Corruptionissa, jonka pelaamisesta tosin on siitäkin aikaa vierähtänyt jo muutama vuosi. Kuitenkin, liikkumisen ilo ja vapaus on Wii-Primessä ihan eri tasolla kuin Cube-originaalissa. Hyppyjen tähtääminen on todella paljon helpompaa ja laajakuvatuen takia ympäristöä on huomattavasti helpompi hahmottaa. Pelaaminen tuntuu todella hyvältä ja sutjakalta.

Grafiikaltaan MP on vanhentunut yllättävän arvokkaasti. Komponentilla ja plasmalla pelatessa ei tullut kertaakaan mieleen, että kyse todella on yli 10 vuotta vanhasta julkaisusta. Metroid Prime Trilogy sisältää pelit, jotka ovat paremman näköisiä kuin 95% Wiin tarjonnasta.

Tähän mennessä (1,5 pelitunnin jälkeen) Prime maistuu taas kuin kuuluisa toffeejäätelö mansikkakuorrutuksella.


Aion pelata useita suosikkipelejäni uusiksi läpi lähikuukausien aikana. Kutsutaan sitä vaikka väliksi ennen syksyä, jolloin Wii U oikeasti "julkaistaan" ja ostan sen parin huippupelin kera.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 19.05.2013 12:07
Mote-ohjaus on tosi paljon huonompi omiin näppeihin kuin Cube-ohjaus. Jos tuon Prime Trilogyn voisi pelata Classic Controllerilla, se olisi täydellinen paketti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 19.05.2013 13:20
Oma Trilogy on vielä muoveissa - täytyy joskus palata sarjan pariin ja pelata koko setti moteohjauksella. Erilainen ohjaus tuo kuitenkin mukavasti uutta peliin. Huonoksi ohjausta ei voi väittää, jokaisella toki omat mieltymykset.

Grafiikaltaan MP on vanhentunut yllättävän arvokkaasti. Komponentilla ja plasmalla pelatessa ei tullut kertaakaan mieleen, että kyse todella on yli 10 vuotta vanhasta julkaisusta. Metroid Prime Trilogy sisältää pelit, jotka ovat paremman näköisiä kuin 95% Wiin tarjonnasta.
Sanoisin että 99%. Galaxyt vetää jossain määrin vertoja Primeille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 20.05.2013 19:53
Tuli taas aloitettua vuosittainen MGS3-läpipeluu HD Collectionin muodossa. Pelihän oli parhautta jo aikoinaan PS2:lla ja on sitä vieläkin, vaikka paikoin se onkin jo vanhentunut esim. kontrollien osalta. Pelin kylmän sodan fiilis toimii vieläkin helvetin hyvin ja perus jungle gameplay on todella viihdyttävää ja sopivan kuumottavaa. Bossitkin oli parempia kuin muistin. The Fear oli oikein maukas vastus, ja nyt olisi sitten The End vastassa. 8)

Henk. koht. kevyesti paras MGS ja kenties paras PS2-peli mitä olen ikinä pelannut. Hieno peli, joka valitettavasti jäi myynneissä aikoinaan pahasti San Andreaksen jalkoihin. (San Andreaskin oli toki mahtava peli.)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 21.05.2013 08:56
Resident Evil: Revelationsin demo PS3:lla.

En tiedä, miksi peliä on kehuttu 3DS:llä, ehkä kohdeyleisöä on helpompi miellyttää. Konsoliversio on joka tapauksessa täyttä paskaa: kontrollit ovat surkeat, kamera on ahdistavan lähellä "Jilliä" (näyttää enemmänkin joltain steroid-kehonrakentajalta), ne kaapeista ja ilmastokanavista jatkuvasti mönkivät örkit ovat suunnittelultaan köyhän miehen regeneratoreita, ampuminen ei ole yhtään hauskaa ja jostain käsittämättömästä syystä ympäristöä joutuu skannailemaan jollain Metroid Prime -tyylisellä härpäkkeellä itemien toivossa. Siis mitä helvettiä.

Pakko korkata taas RE4, niin saa huuhdottua tämän paskanmaun suusta.

Joo, tuli pelattua eilen tuo 3DS-versio läpi. Ei kyllä ollut mielestäni niin hyvä kuin oltiin sanottu. Viholliset olivat todella persoonattomia eivätkä pelin pomot jotenkaan tuntuneet pomovastuksilta (jos nyt ei lasketa sitä lopun lonkeroparasiitipornoa). Viimeinen vastuskin sisälsi todella yksinkertaisen taktiikan eikä kyseinen mörkö edes ollut niin brutaalin oloinen kuin mitä sarjassa yleensä näkee... kauas ollaan menty jostain RE4:n Verdugon kuumottavuudesta tai ylipäätänsä nelosen loistavista pomoista. Mielestäni nelonen on edelleen maailman paras toimintapeli juuri siksi koska siinä on niin paljon vaihtelevaa sisältöä ja alueisiin ei kyllästy koskaan. Revelations tuntui jotenkin vaisummalta peliltä, pitäisiköhän tässä syyttää kannettavuutta ja sen tuomia rajoituksia? :(

Surkea Ö-luokan pääjuonihan on ollut Ressojen tavaramerkki aina ja sinänsä aika toissijainen juttu, mutta minusta Reven kohdalla voidaan puhua jo niin surkeasta juonesta ettei menetä mitään jos skippaa kaikki cutscenet.

Ihan hyvä peli mutta petyin kyllä hieman...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Frank - 22.05.2013 08:39
Resident Evil: Revelationsin demo PS3:lla.

En tiedä, miksi peliä on kehuttu 3DS:llä, ehkä kohdeyleisöä on helpompi miellyttää. Konsoliversio on joka tapauksessa täyttä paskaa: kontrollit ovat surkeat, kamera on ahdistavan lähellä "Jilliä" (näyttää enemmänkin joltain steroid-kehonrakentajalta), ne kaapeista ja ilmastokanavista jatkuvasti mönkivät örkit ovat suunnittelultaan köyhän miehen regeneratoreita, ampuminen ei ole yhtään hauskaa ja jostain käsittämättömästä syystä ympäristöä joutuu skannailemaan jollain Metroid Prime -tyylisellä härpäkkeellä itemien toivossa. Siis mitä helvettiä.

Pakko korkata taas RE4, niin saa huuhdottua tämän paskanmaun suusta.

Joo, tuli pelattua eilen tuo 3DS-versio läpi. Ei kyllä ollut mielestäni niin hyvä kuin oltiin sanottu. Viholliset olivat todella persoonattomia eivätkä pelin pomot jotenkaan tuntuneet pomovastuksilta (jos nyt ei lasketa sitä lopun lonkeroparasiitipornoa). Viimeinen vastuskin sisälsi todella yksinkertaisen taktiikan eikä kyseinen mörkö edes ollut niin brutaalin oloinen kuin mitä sarjassa yleensä näkee... kauas ollaan menty jostain RE4:n Verdugon kuumottavuudesta tai ylipäätänsä nelosen loistavista pomoista. Mielestäni nelonen on edelleen maailman paras toimintapeli juuri siksi koska siinä on niin paljon vaihtelevaa sisältöä ja alueisiin ei kyllästy koskaan. Revelations tuntui jotenkin vaisummalta peliltä, pitäisiköhän tässä syyttää kannettavuutta ja sen tuomia rajoituksia? :(

Surkea Ö-luokan pääjuonihan on ollut Ressojen tavaramerkki aina ja sinänsä aika toissijainen juttu, mutta minusta Reven kohdalla voidaan puhua jo niin surkeasta juonesta ettei menetä mitään jos skippaa kaikki cutscenet.

Ihan hyvä peli mutta petyin kyllä hieman...
Voipi olla, että Revelations on kehuttu ihan sen takia, että se on yksi 3DS:n ensimmäisen elinvuoden parhaita kolmannen osapuolen pelejä ja samalla ainoa, joka on lähelläkään yli selviytymiskauhua. Mulla saattaa pelistä todella paljon pitäminen johtua ihan siitäkin, etten ollut sitä aikaisemmin Resident Evileihin tutustunut. Revelationsinkin ostin aikoinaan kahdesta syystä: kaipasin pelattavaa 3DS:lle ja sen mukana tuli Circle Pad Pro ilman eri korvausta. Jälkimmäistä syytä ei kyllä voi enää perustella hyvin, sillä Nintendo näyttäisi lopettaneen tukensa sille, etenkin kun mitään first party -pelejä ei CPP:lle ole. Kyllä mä Revelationsistä siltikin pidän, etenkin CPP-ohjauksella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 22.05.2013 21:27
Helkkari kun, en muistanutkaan kuinka vaikea peli MGS3 on verrattuna nykypeleihin. Vartijat näkee normalillakin helvetin kauas, jos camo ei ole tarpeeksi hyvä ja first personin kautta tähtääminen on aika vaikeaa varsinkin liikkuviin vartijoihin. Sitten kun tähän lisätään lähitaistelusysteemi, jossa näppäimen väärä painamisvoima tekee ihan eri liikkeen mitä suunnitteli, niin haastava pelikokemus on valmis. Kaikesta huolimatta on ollut todella viihdyttävä peli, vaikka tuntuu, että melkein kaikki kikat on tullut unohdettua viime kerrasta ja että tulee aika säännöllisesti hälytettyä vartijat kimppuun. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.05.2013 00:06
Tuntuu että nykyään yhä enemmän ja enemmän vajoan aina vaan pelaamaan jotain vanhempien konsolien pelejä kerta toisensa jälkeen. FFIX, Resident evil Remake, Paper Mario Thousand year door, Super Metroid, Silent Hill 2... En osaa sanoa just nyt tarkempaa syytä, mutta ne yksinkertaisesti tuntuvat niin uskomattoman hyvältä ja nautin niiden pelaamisesta paljon enemmän kuin lähes minkään uuden, vaikka olisin kertaalleen pelanntu jo läpi. Ei ole sellaista kiirettä "pakko päästä tämä läpi että voin siirtyä seuraavaan" , vaan pelit ovat oikeasti nautintoa.

Osa on sellaisia jotka olen joskus pelannut läpi ja nyt niitä pelaa enemmän kuin mielellään uusiksi läpi. Osa taas muuten vain pelaamatta jääneitä, joita yritän nyt päästä läpi. Nyt tuli hommattua sitten Viewtifull Joe Cubelle. Omistin pelin vuosia sitten ja se ei koskaan napannut ihan hirveästi. Ihan kivalta tuntui, mutta jäin johonkin jumiin ja möin sitten pois. Noh, nyt uusin voimin ja peli iski ihan eri tavalla. Ihan hemmetin kova peli! Vaikeustaso on kovaa luokkaa jo sillä adultilla ja kuulema pelissä monta paljon vaikeampaakin vaikeustasoa. Aivan kuin joku Devil May Cry 2D-formaatissa. Ajattelin hiukan testailla, mutta tulikin sitten pelattua koko peli kertaalleen läpi lähes putkeen. Seuraavaksi voisi kokeilla vetää kaikki kentät mahdollisimman hyvillä rankeilla.

Jos uusi sukupolvi kusahtaa, niin eipä tässä varsinaisesti huolta ole. Pärjäisin itse ihan hyvin pelkillä vanhoilla peleillä hyvin pitkälle tulevaisuuteen.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 24.05.2013 13:31
Itsekin olen löytänyt vanhan rakkauden PS2:sta, kun yksi päivä selailin niin pelattuja kuin pelaamattomia pelejä.

Tulen alle laitoin saman tien Disgaea: Hour of Darknessin. Joskus viimeksi skidinä tätä pelasin, ja nyt ymmärrän vähän paremmin tämänkin päälle. Uskomattoman monipuolinen ja syvä pelimekaniikka, sopivan haastava ja avattavaa/kerättävää löytyy. Yksi parhaita TRPG-pelejä varmaan ikinä. Toinen on FF X, joka ei ole lainkaan hassumpi, kuin muistin sen olevan. Ei tässä sitä kuuluisaa Final Fantasy taikaa ole miltei lainkaan, mutta muuten mukiinmenevää ropeilua ja olen aina tykännyt siitä sphere grid -systeemistä. Burnout 3: Takedownia laitettiin myös pitkästä aikaa kaverin kanssa testiin. Kävi sitten se tavallinen, eli vähän piti aluksi tesmailla, mutta loppujenlopuksi tuli pelattua miltei koko yö. Pelattavuus ja keräily on tehty vaan niin helvetin koukuttavaksi, ettei voi kun jatkaa. Tämäkin on joskus tultu vedetty 100% läpi, mutta ansaitsee helposti vielä toisen kierroksen.

Ensimmäistä Silent Hilliä myös kaverin kanssa aloitettu hieman. Grafiikat ovat ykköspleikkaripeliksi kauniit ja valo/varjo-efektit huikeita eikä kuumotuksilta säästytä. Kakkososakin pitäisi kaivaa jostain, yksi parhaita kauhupelejä koskaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.05.2013 14:38
Dragon's Dogma DA tuli pitkän odottelun jälkeen (saatanan Hut) ja pääsin pelailemaan muutaman tunnin. Mukavaa seikkailuahan tuo on. Kuten MasterTommi sanoi, liian aikaista sanoa mitään syvällisempää (Skyrim ja Oblivion oli paskaa loppujen lopuksi), mutta vaikuttaa hyvältä. Positiivinen yllätys oli se, että joskus pitää oikeasti juosta vihuja karkuun ja joka questia ei saakaan heti tehtyä. Toista se on Bethesdan paskoissa, jossa joka vihu skaalautuu levelin mukaan.

Ainoaa miinusta tulee tällä hetkellä konsoleiden tehoista. Eivät jaksa pyörittää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 27.05.2013 23:46
Starfox Adventuresia piti hiukan kokeilla huvikseni ja en vaan voi käsittää miten hieno graafisesti peli oikein on, vaikkei ei niin erikoinen muuten olekaan. Siis Nintendon oma Zelda TP on aivan aliarvoinen suoritus grafiikoiltaan tuohon verrattuna ja Starfox toimii helkkari vieköön 60 rööriä sekunnissa. Jos ei koko viime genin hienoin peli graafisesti niin varmaan top 3 luokkaa vähintään. Xboxin Conker remake on varmaan genin hienoin. Metroiditkin jää jälkeen, koko Wiin pelivalikoimasta nyt puhumattakaan. (Niitä kuuluisia Galaxyja lukuunottamatta)

60fps, widescreen, kunnolla tehdyt turkit eläinten päällä, superpaljon yksityiskohtia, heijastusefektejä, reaaliaikaiset varjostukset ja ties mitä. Tässä kun on pelannut 20-30fps screen tearingia puskevia Xbox 360 pelejä muutamia vuosia, niin välillä menee sekaisin että mitkä olivatkaan viime ja mitkä nykygenin pelejä. Gamecube oli kyllä totaalinen peto osaavissa käsissä.

Tuntuu että vaikka nykykonsolit olivatkin reilusti tehokkaampia kuin PS2, Cubet yms., niin siirtyminen HD-aikaan aiheutti takapakkia monellakin osa-alueella, kun konsolit juuri ja juuri jaksoivat pyörittää edes 720p:tä. Tekstuurien ilmestymistä, screen tearingia, paskat fps:t ja graafinen tyyli monen pelin kohdalla.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Melfice_ - 28.05.2013 07:10
Pelaaminen kyllä kieltämättä miellyttää silmää, mutta pelimekaniikka oli niin turhauttavaa yhden napin hakkaamista että pelin läpäiseminen edes kertaalleen oli aikamoinen taisteluvoitto.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 28.05.2013 16:54
Nyt FFX ohi, 140 eli ei mikään speedruni ollut. Täytyi lopettaa kun tuli ylitsepääsemättömiä erimielisyyksiä Penancen kanssa. Hyvä peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.05.2013 19:45
Tajusin tänään että suorastaan uin tällä hetkellä hyvissä peleissä! ;D Cave Story olisi kohta miljoonannen kerran läpi ja on tämä kyllä edelleen yksi maailman parhaimmista peleistä ikinä. Sitten pelailin tänään vähän huvikseni Metroid Zero Missionia GBA SP:llä ja muistin kuinka helvetin hyvä peli tämäkin on. Game Boyn Metroidit ovat alustansa kiistatta parasta antia. NSMBU meni myös muutama päivä sitten läpi ja oli kyllä mitä mainioin aloitus Wii U:lle, harvoin eteensä saa näin hyvää julkaisupeliä.

Voisi kohta jatkaa Fire Emblem: Awakeningia jonka siis myös aloitin tänään. Vaikuttaa tutulta FE-kamalta, mutta kehitystä on tapahtunut selvästi entistä parempaan suuntaan musiikkeja sekä taisteluanimaatioita myöten! Aivan selkeä uusi jalokivi lisää 3DS:n upeaan pelitarjontaan.

Pitäisiköhän vielä iskeä Wii tai Cube kiinni televisioon ja pelata REmake taas kerran läpi? :)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 28.05.2013 21:51
Tajusin tänään että suorastaan uin tällä hetkellä hyvissä peleissä!

Vähän sama juttu. Juuri sain MGS3:n loppuun ja olen vieläkin sitä mieltä, että ending on ehkä hienoin pelikohtaus mikä on ikinä tehty. SPOILERSiis ei helvetti mikä tunnelataus, kun Big Boss astelee Bossin haudalle ja EVA:n monologin päätyttyä nostaa käden lippaan pelaajan juuri tajuttua, minkälaisen salajuonen pelinappulaksi on joutunut.SPOILER Tulee vieläkin kylmät väreet, kun endingin näen. Muu pelikin oli mahtava.

Jo aiemmin ostettua San Andreastakin myös aloittelin. Helkkarin hyvä peli edelleenkin ja vaikka checkpointit puuttuu ja grafiikatkin on vanhentuneet, niin kyllä tuon helposti läpi pelaa vitosta odotellessa. Vaikkei IV:kään ihan surkea ollut, niin kyllä tuo yksinkertaisesti vain on parempi peli. Radio Los Santos + drive-by:t = 8)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 31.05.2013 01:31
Läpäisin juuri itsekin ekaa kertaa MGS3:n. Pelasin Pleikalla HD-kokoelmaa ja hyvin toimi. Hieno peli kyllä. Pelasin vajaa kuukausi sitten MGS2:nkin läpi, mutta kyllä kolmonen nousi selkeästi paremmaksi. Esim. pelattavuus oli rutkasti parempaa paranneltujen kontrollien kanssa. Kokeilin välillä alkuperäisillä, mutta eihän siitä mitään tullut. The End oli kyllä hieno bossi. Hieno fiilis kun pelaaja muuttuu metsästäjästä metsästettäväksi. Aika helpostihan tuo kaatui, kun oppi vähän tyypin metkuja.

Noin yleisesti kummastakin, niin upeita pelejä kummatkin. Tuo Kojiman meininki uppoaa meikään kyllä hyvin, vaikka tarinan kanssa lähteeki "välillä" mopo käsistä.  :lol: Eipä se kuitenkaan mitenkään häiritse. Pelitkin ovat niin kummallisia, että tarina soveltuu siihen hyvin. Vielä pitäis tuo Peace Walker vetästä. MGS4:stäkin voisi muistojen verestämiseksi vetäisti trophyjen kunniaksi uusintakierroksen. Kyllä, olen siis pelannut ykkösen ja nelosen, nyt vasta siis nuo loput. Nautin kyllä silti MGS4:stä, vaikka tarina menikin vähän ohi. Taisin kyllä silloin lukea MGS Databasesta vähän pohjatietoa peliin. Ehkäpä nyt saa vähän parempaa tuntumaa tarinaankin.

Jatko-osia odotellessa. Tulevatko kummatkin olemaan ihan kokonaisia pelejä? Ettei tuo GZ ole vaan joku pieni pohjustava välipala ennen Phantom Painia?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 31.05.2013 10:55
Ground Zeroesista on liikkunut jo jonkin aikaan huhuja, että se saatetaan julkaista ladattavana vähän ennen MGSV:tä. Itse tosin veikkaan että se löytyy myös lopullisesta pelistä pelattavana osuutena. :)

MGS3 on joo edelleen yksi maailman parhaimmista peleistä siinä missä ykkönen ja kakkonen. Lopputaistelu on suosikkini vaikka ykkösessä ja kakkosessa on myös hiton tunnelmalliset sellaiset, puhumattakaan nelosesta. Sen viimeisen luodin ampuninen tuntuu joka kerralla yhtä pahalta...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 31.05.2013 21:10
Ground Zeroesista on liikkunut jo jonkin aikaan huhuja, että se saatetaan julkaista ladattavana vähän ennen MGSV:tä. Itse tosin veikkaan että se löytyy myös lopullisesta pelistä pelattavana osuutena. :)

MGS3 on joo edelleen yksi maailman parhaimmista peleistä siinä missä ykkönen ja kakkonen. Lopputaistelu on suosikkini vaikka ykkösessä ja kakkosessa on myös hiton tunnelmalliset sellaiset, puhumattakaan nelosesta. Sen viimeisen luodin ampuninen tuntuu joka kerralla yhtä pahalta...

Itse uskon, että Ground Zeroes on jonkinlaisena prologina vitosen alussa kolmosen Virtuous Missionin tai kakkosen tankkerin tapaan. Kojima tuntuu tykkäävän prologeista ja tuo trailereissa nähty juonikuvio tukisi sitä. Mutta joo, nyt kun on pelannut kolmosen pikästä aikaa taas normalilla läpi, niin voisi ihan huvin vuoksi kokeilla kuinka kauas pääsee European Extremellä. Täytyy sanoa, että on kyllä kova pelaaja, jos pääsee EE:llä pelin läpi. Uskoisin, että mulla stoppaa viimeistään Volginin kohdalla...

Mielestäni Peace Walker on sarjan heikoin peli (Portable Opsia en tosin ole pelannut). Siis kontrollit on HD-versiossa jopa käsikonsolipeliksi nannaa verrattuna MGS3:n tai kakkoseen. Mutta siihen se jääkin. Mission-pohjainen systeemi ei vain istu MGS:n leffamaiseen tyyliin kovin hyvin. Ja sitten on vielä ne sieluttomat vehiclebossit, fultonit, Mother Base-pelleilyt... Noiden takia on peli vieläkin kesken. Vähän pelottaa, että V:ssäkin on mukana kaikki nuo ominaisuudet... :/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 06.06.2013 00:15
(http://www.gamestop.com/gs/ravecode/productpageimages/MetroLastLight/MetroLastLightlogo.png)


Tunnelmallisin peli miesmuistiin. Upeasti toteutettu maailma, kiinnostava tarina, loistavasti rytmitetty, mahtava atmosfääri, päräyttävät grafiikat (ainakin PC:llä), äänimaailma toteutettu hienosti. Superlatiivit loppuvat kesken. Uskomatonta, että ukrainalainen 4A Games on saanut muihin AAA-tason pelejä tekeviin firmoihin verrattuna tehtyä kengännauhabudjetilla näin loistavan kokemuksen. Ja varsinkin kaiken sen paskan keskellä, mitä firma on joutunut käymään läpi. THQ:n konkurssi, surkeat työskentelyolosuhteet ynnä muut. En millään uskonut alkuun, että olisin pitänyt tästä näinkin paljon. Varsinkin kun Metro 2033 ei iskenyt erityisesti, johtuen tekoälyn typeryydestä ja tietyistä epäreiluuksista. Tähän mennessä vuoden kovin yllätys. Ehkäpä Metro 2033 tyylisen vaikeusasteen muuttaminen erilliseksi ranger-moodiksi oli osa sitä, miksi Last Lightiin tykästyin. Jopa normal-vaikeusasteella peli oli minulle edelleen haastava ja painostava. Ydintuhon jälkeinen Moskova imaisi mukaansa todella tempaavasti, mutta en tuntenut itseäni missään vaiheessa kuolemattomaksi supersotilaaksi, vaikka pelasin "vain" normal-tasolla. Ja tämähän oli vain positiivista, enkä tuntenut olevani epäreilusti alakynnessä.

Sanoisin, että ehkäpä genin paras putkiräiskintä. Enemmän Half-Life kuin Halo/Killzone/CoD/insertgenericfps. Ja kyllä, nyt tuoreeltaan pelin läpäisseenä nostaisin tämän vähintään Bioshock Infiniten rinnalle. Tukekaa 4A Gamesia! Ostakaa tämä ja yllättykää! Tulossa myös aikanaan tämän hetkisten tietojen perusteella ainakin PS4:lle, joten pitäkää Metro: Last Light mielessä myös tulevaisuudessa jos sitä ei tule nyt ostettua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 06.06.2013 07:28
Tämä oli/on tämän vuoden odotetuimpia pelejä mulle. Jäin nyt kuitenkin suosiolla odottamaan PS4-versiota kuten joskus kerroin. Toivottavasti ehtii julkkariin, olisi aika kovaa kakkaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 06.06.2013 12:49
Walking Dead vihdoinkin loppuun asti ja Humble Bundlen Weekly Salesta napattu Puzzle Agent läpi yhdellä istumalla.

Walking Dead oli kyllä kaikkien kehujen arvoinen. Aivan ennenkokemattomalla tavalla ahdistava ja koskettava pelikokemus. Ehdottomasti viime vuoden GOTY.

Olin kuullut jotain hyvää Puzzle Agentista ja päätin käynnistää kokeillakseni sitä nopeasti. Koko iltahan siinä meni ja peli tuli läpäistyä kaikkia lisäpuzzleja myöten. Aivan loistava, tiiviis paketti hienolla graafisella tyylillä ja ääninäyttelyllä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 14.06.2013 13:00
Korkkasin huvikseni tuommoisen Monkey Islandeilta vahvasti vaikutteita ottaneen seikkailupelin kuin Fester Mudd & The Curse of Gold. Vielä ei kyllä osaa sanoa, kuinka hyvä se on, mutta toistaiseksi tarina on soljunut ja puzzlet ovat olleet loogisia (vaikkakin vanhakantaisia "ota esine ja sovita se oikeaan kohtaan" tyylisiä).

Sen lisäksi on tullut läpällä ja kännissä pelailtua Tekken Revolutionia. Mekaanisesti tulee vähän Tekken 5 mieleen (ei boundeja eikä tagia), minkä päälle peli kannustaa olemaan hyvä (koska muuten et pääse pelaamaan sitä ihan hirveästi).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.06.2013 18:50
Last of Us vaikuttaa ihan siistiltä. Rauhallisempi Uncharted kuvaisi tätä aika hyvin. Taistelu ei vituta niin paljoa koska suurin osa vihuista tippuu kuristamalla ja tuikkaamalla puukkoa naamaan.

Autosave bugi korjaantuu ilmeisesti pelaamalla peliä offline tilassa. Oma peli myös bugasi jo kerran kun yksi eventti ei vain käynnistynyt jostain syystä, piti ladata aikasempi tallennus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.06.2013 13:08
Last of Us vaikuttaa ihan siistiltä. Rauhallisempi Uncharted kuvaisi tätä aika hyvin. Taistelu ei vituta niin paljoa koska suurin osa vihuista tippuu kuristamalla ja tuikkaamalla puukkoa naamaan.

Autosave bugi korjaantuu ilmeisesti pelaamalla peliä offline tilassa. Oma peli myös bugasi jo kerran kun yksi eventti ei vain käynnistynyt jostain syystä, piti ladata aikasempi tallennus.

Bugi korjattu. Mielenkiintoisesti ei ollut edes pelissä itsessään, vaan jossain palvelimessa.

http://www.v2.fi/uutiset/pelit/18202/Sony-korjasi-jo-The-Last-of-Usin-tallennusbugin/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 15.06.2013 22:07
Enpä sitten ostanutkaan Last of Usia heti julkaisussa, ehkä hyvä niin. Luin tuota NeoGAFin What's up with all the negativity around The Last of Us now? -ketjua ja tämä (http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=63809611&postcount=567) postaus kiinnitti etenkin huomiota. Kaveri selkeästi tietää, mistä puhuu, joten kyseessä saattaa tosiaankin olla pohimmiltaan taas yksi elokuvamainen putkijuoksu, jota ei jaksa toista kertaa pelata.

Peli varmasti uppoaa heihin, jotka tämäntyyppisistä peleistä pitävät (eli 99% arvostelijoista), mutta en kyllä varmaan itse tähän rahojani laita. Niin paljon vanhojakin, pelimäisiä pelejä vielä pelaamatta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.06.2013 22:14
Enpä sitten ostanutkaan Last of Usia heti julkaisussa, ehkä hyvä niin. Luin tuota NeoGAFin What's up with all the negativity around The Last of Us now? -ketjua ja tämä (http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=63809611&postcount=567) postaus kiinnitti etenkin huomiota. Kaveri selkeästi tietää, mistä puhuu, joten kyseessä saattaa tosiaankin olla pohimmiltaan taas yksi elokuvamainen putkijuoksu, jota ei jaksa toista kertaa pelata.

Peli varmasti uppoaa heihin, jotka tämäntyyppisistä peleistä pitävät (eli 99% arvostelijoista), mutta en kyllä varmaan itse tähän rahojani laita. Niin paljon vanhojakin, pelimäisiä pelejä vielä pelaamatta.

Eli jälleen yksi King "paina sivulle ja naputa nappia -> peli läpi" Kong -paskapeli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.06.2013 23:06
Enpä sitten ostanutkaan Last of Usia heti julkaisussa, ehkä hyvä niin. Luin tuota NeoGAFin What's up with all the negativity around The Last of Us now? -ketjua ja tämä (http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=63809611&postcount=567) postaus kiinnitti etenkin huomiota. Kaveri selkeästi tietää, mistä puhuu, joten kyseessä saattaa tosiaankin olla pohimmiltaan taas yksi elokuvamainen putkijuoksu, jota ei jaksa toista kertaa pelata.

Peli varmasti uppoaa heihin, jotka tämäntyyppisistä peleistä pitävät (eli 99% arvostelijoista), mutta en kyllä varmaan itse tähän rahojani laita. Niin paljon vanhojakin, pelimäisiä pelejä vielä pelaamatta.

Jep, lueskelin tuota jo aikaisemmin päivällä juuri ennen kuin oli tarkoitus mennä ostamaan peli Verkkokaupasta, mutta jätinkin sitten ostamatta. Myös pari kaveria oli myös hommannut pelin ja sanoivat sen olleensa juuri sellaista tyypillistä "helposti arvosteltavaa" peruskauraa kuten ND:n aiemmatkin pelit. Kaikki nämä scriptiputket tuntuvat aina saavan loistavia arvosanoja arvostelijoilta, kun ovat niin helppoa pelattavaa eivätkä vaadi mitään perehtymistä.

Lisäksi pelissä ei ole kuulema minkäänlaista jännitystä, kun tallennuspaikkojat tulee parin minuutin välein. Pelkkä "koskettava tarina" ja hienot grafiikat eivät tosiaan saa minua pelaamaan mitään peliä, vaan mieluummin katson sitten elokuvan.





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.06.2013 23:47
Juu ei tässä mitään uutta ole Unchartediin verrattuna. Todella simppeli peli, eikä tässä uudelleenpeluuarvoa ole laisinkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 16.06.2013 17:47
No, eipähän kauheasti harmita että tuli Last of Usin sijaan ostettua Animal Crossing New Leaf.
Joka on muuten varsin ihanaa pelattavaa! Varsinkin kun on jo sarjan peluussa jonkin verran taukoa ollut, kun Wiin versio tuli jätettyä välistä. Kyllä tämä sarja on tarkoitettu käsikonsoleille, varsinkin kun tuli ostettua peli ihan eShopista käsin. Nyt peli on aina tarjolla pelattavaksi! Kovin tutulta Animal Crossinginltahan tämä tuntuu, muttei ilman uudistuksia. Ihan jo se, että tällä kertaa pelaaja on pormerstarin roolissa, eikä pelkästään Tom Nookin alaisena, tuo uuden tuntua mukavasti.
Onkohan joku muu Lautalainen tuota hankkinut tai hankkimassa? Olisi kiva päästä muiden kyliin pyörimään, niinkuin silloin Wild Worldin aikaan!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 16.06.2013 19:08
Onkohan joku muu Lautalainen tuota hankkinut tai hankkimassa? Olisi kiva päästä muiden kyliin pyörimään, niinkuin silloin Wild Worldin aikaan!

Minä ajattelin pistää tänään tilaukseen Verkkokaupasta. Digitaalinen kopio houkuttaisi käytännöllisyyden takia, mutta alempi hinta... Herranjestas, AC on eShopissa vain 40€! Sehän on ihan siedettävä hinta. Oletin sen olevan sen 50€ mitä fyysiset kopiot maksavat useimmissa kaupoissa. Saatanpa pistää lataukseen jo tänään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.06.2013 19:25
Tarkoitus oli eilen ostaa, mutta ei ollut Pirkkalan Verkkokauppaan tai minnekään muuallekaan saapunut. Pitää tehdä huomenna uusi reissu. Parasta pelattavaa kesälomalle.

Tuo uusi Metro kiinnostaa myös, mutta onkohan tuo Xbox-versio ihan mäti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 16.06.2013 19:27
Voisi kyllä olla varsin kiva kesäpeli, mutta juuri nyt DKC Returns ja Luigi's Mansion 2 vievät aika paljon 3DS-aikaa. Pitää harkita, malttaisiko AC:takin pelata jossain välissä, vai jätänkö pelin hankinnan vähän myöhemmäksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 16.06.2013 20:20
Tuohon Last of Us -keskusteluun pitää sanoa: Pelaaja 8/10, yksi alhaisimmista arvosanoista maailmassa. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.06.2013 14:26
Kyllä Last of Us paranee näköjään koko ajan. Unchartedit ollaan ohitettu pelimekaniikan osalta jo aikaa sitten ja tunnelmakin on helvetin hyvä kun vihut kovenee ja panokset hupenee. Hard mode alusta päälle ja listen mode pois, niin löytyy sitä haastetta. Tarina ei ole mikään ihmeellinen, mutta kerronta on todella hyvää.

Voin suositella. Muutama tunti kestää, ennenkuin pelaaminen alkoi itselle maistua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 19.06.2013 01:31
The Last of Us läpi.

(http://i617.photobucket.com/albums/tt260/mrjoenobody/Forum%20Pics/Animated/orson-wells-clapping.gif)


Naughty Dogille iso käsi. Harvassa ovat tällaiset tarinat, jotka saavat näin monia eri tuntemuksia esiin stoorin kliimaksissa.
Samaan aikaan vituttaa ja vihastuttaa, mutta on silti haikea fiilis. Tästä lopetuksesta riittää pureskeltavaa useammaksi päiväksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 24.06.2013 23:40
(http://i.imgur.com/nrcn48a.jpg)


Ekaa Wild Armsia on tullut väännettyä nyt noin 6 tuntia. Peli on tuiki perinteistä ropeilua. 2D graffat ovat hienot ja musat aivan kingit. Taisteluissa graffat ovat polygonia ja melkoista laatikkoa ovatkin. Ymmärrettävää kyllä, julkaistiinhan tämä ennen FF VII:tä. Tarina ei ole vielä ihan kunnolla lähtenyt käyntiin ja premissit ovat aika perinteiset, mutta kuulopuheiden mukaan pitäisi olla ihan jepaa kamaa ja hahmot hyviä. Vähän ehkä aliarvostettu peli, tästä harvemmin kukaan jauhaa missään.

Ja tämä intro on aika kermaa:

http://www.youtube.com/watch?v=UrDV6VksSRU


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 26.06.2013 14:04
Pelattiin juuri äsken veljen kanssa ensimmäinen chapter Borderlands 2:n uudesta kampanja DLC:stä, Assault on Dragon's Keepistä.

Ylitylsän ja keskenjääneen Big Game Huntin jälkeen Assault on Dragon's Keep on hyvä lisäys peliin huuhtomaan paha maku suusta. Vitsit ja viittaukset ovat kaikki olleet top notch-tasoa tähän mennessä ja uudet viholliset on ollut mielekkäitä tappaa. Meikän mielipide saattaa olla tosin vähän puolueellinen, sillä olen aika vahvasti uppoutunut "Geek cultureen" ja olen harrastanut pöytäroolipelausta lähemmäs kymmenen vuotta, joten DLC on oikeastaan miulle räätälöity. Tiny Tinan moat ja improvisaatiot kesken pelin muistuttaa toisinaan kivasti omia kokemuksiani pelinjohtajana. Tykkään.

Lootti on tosin ollut yhtä tyhjän kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 26.06.2013 14:13
The Last of Us on melkeinpä täydet pisteensä ansainnut. Harva peli herättää niin paljon tunteita, harvassa pelissä välittää päähahmoista niin paljon. Ansaitsisi ilmestyä muillekin alustoille kuin pelkästään Ps3:lle, on sen luokan mestariteos.

Seuraavaksi pitäisi The Walking Dead aloittaa, voi olla että tuntuu hiukan toistolta, ja suattaapi jäädä pettymykseksi edellä mainitun jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sakaali - 26.06.2013 22:55
Huomenna ois tarkotus pelata neljän hengen voimin GC:n Tales of Symphonia alusta loppuun yhdellä kertaa läpi. Osoitteessa http://twitch.tv/slimyz löytyy tästä livestream huomenna torstaina klo 9 alkaen. Vaikea sanoa miten kauan tossa menee, varmaan jotain lähemmäs 20 tuntia. Kaikki twitchin chattiin pitämään meille seuraa :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 26.06.2013 23:14
Huomenna ois tarkotus pelata neljän hengen voimin GC:n Tales of Symphonia alusta loppuun yhdellä kertaa läpi. Osoitteessa http://twitch.tv/slimyz löytyy tästä livestream huomenna torstaina klo 9 alkaen. Vaikea sanoa miten kauan tossa menee, varmaan jotain lähemmäs 20 tuntia. Kaikki twitchin chattiin pitämään meille seuraa :)
Tsemppiä suoritukseen. Ostin aikanaan ToS:sin jostain divarista keskellä Keski-Suomea, oltiin kai perheen kanssa matkalla sukuloimaan ja pysähdyttiin syömään. Toisella puolen tietä sattui sitten olemaan joku kivijalkaliike. Enää ei tälläisiä peliyllätyksiä vaan tapahdu. Mitään kun ei enää tule ostettua kuin sikaa säkissä.  :lol: Pelistä tulikin sitten yksi lemppari ropeista meikäläiselle. Voisi kaivella jostain motivaatiota ja aikaa aloittaa uudelleenpeluu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 26.06.2013 23:21
Huomenna ois tarkotus pelata neljän hengen voimin GC:n Tales of Symphonia alusta loppuun yhdellä kertaa läpi. Osoitteessa http://twitch.tv/slimyz löytyy tästä livestream huomenna torstaina klo 9 alkaen. Vaikea sanoa miten kauan tossa menee, varmaan jotain lähemmäs 20 tuntia. Kaikki twitchin chattiin pitämään meille seuraa :)

Taisin aikoinaan pelata tuota jotain ~40h enkä tainnut päästä edes kakkoslevylle tuossa ajassa. Tuosta on tosin jo aikaa, muisti saattaa tehdä tepposet. Saatoin pööpöillä kylissä muuten vaan ja puhua kaikille NPC:ille, mutta käsitykseni mukaan tuota voi helposti venyttää johonkin 80 tunnin kieppeille. Ihan laadukkaasti tehty perusrope kyl.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bugista - 27.06.2013 12:56
The Last of Us lävitte. Olihan se hieno kokemus. Ei ihan täyden kympin peli, mutta oikein mainio kuitenkin.

Seuraavaksi voisi kokeilla, kuinka Hotline Miami toimii pleikalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 28.06.2013 10:39
Super Mario 3D Land on kyllä rattoisaa viihdettä. Tyyliltään jotain Galaxyjen ja NSMB-sarjan väliltä. Kyllä Mario toimii edelleen.

OT: itseäni vastaostetussa 3DS XL:ssä vituttaa se, että alanäyttöön tuli alle tunnin styluksen käytön jälkeen naarmu. Perkele >:( Olen nyt käyttänyt samaa iPhone 4:ä kohta kolme vuotta, eikä sen näytössä ole havaittavia naarmuja. Enkä ole käyttänyt mitään näytön suojaa.
Saisi olla 3DS:n alanäyttö muovin sijasta lasia ja lisäksi kapasitiivinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.06.2013 10:43
Kandee vain olettaa, että se on pian pelkkää naarmua se alanäyttö. Ei sille mahda resistiivisellä teknologialla mitään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 28.06.2013 16:37
Näytönsuojus käyttöön vaan, jos naarmut haittaa. Mulla on Horin ja toimii varsin moitteetta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 29.06.2013 15:01
Eilisen 3DS:n oston myötä pikatuntumat:

Mario 3D Land

Eka maailma takana ja fiilikset:

+ Kenttäsuunnittelu ja meininki taattua mariolaatua. 3D kikat ovat täyttä kamaa. Ja tykkäsin myös kentillä olevista kiikareista joilla voi tsuumailla.
- 30fps :( Jostain syystä häiritsee tosi paljon tässä.
- Juoksu ja hyppynapin paikkaa ei voi vaihtaa. Juuri pelasin Wii U:n mariota ja siinä pystyi vaihtamaan ja tietysti pelasin sillä päinvastaisella systeemillä kuin mikä tässä on.

Mario Kart 7
Special cupia lukuunottamatta kaikki radat testattu.
Tämän pelin käsitys Super Mario Kartin Rainbow Roadista oli huikee ja muutenkin paljon mielenkiintoisia versioita klassikkoradoista. Uudet radat vaativat kyllä useamman ajokerran että osaan sanoa sen paremmin. Niin rumat valikot sun muut että jää aika halpa fiilis. Samaten se alaruudun karttakuva on semmosta pakattua pikselimössöä ettei sitä kattele hullukaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 29.06.2013 22:19
Pelailin tuossa läpi Metro Last Lightin, en omaa hölmöyttäni tajunnut että kyseessä on jatko-osa. En tosin usko aikaisemman osan pelaamatta jättämisen vaikuttavan suuntaansa. Vähän kaksijakoiset fiilikset jäi pelistä. Onhan peli näyttävä ja tunnelma jossain paikoissa loistava, pelisä löytyy myös paljon kaikenlaisia pikkujuttuja ja viittauksia mitkä olivat kyllä kivoja löytöjä. Muuten taas jäi vähän sellainen perusräiskinnän maku, pelialueet suurimmaksi osaksi ahtaita ja rajattuja, puolen metrin esteet ylitsepääsemättömiä. Se suodattimilla kikkailu oli kyllä enimmäkseen riesa sekä peli oli myös todella helppo hc asetuksilla. Antaisin pelille kuitenkin arvosanaksi sen 8, kuitenkin on sellaista omalaatuista yritystä vaikka ei kyllä mielestäni ole aivan kiitettävän arvoinen peli. Pelasin pelin sitten PC:llä korkeilla asetuksilla, en kuitenkaan korkeimmilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 29.06.2013 23:25
Asura's Wrath tuli pelattua ihan jopa läpi. Yllättävän jees. Pisin visuaalisesta tyylistä ja välisarjakuvista. Musiikkikin tuki touhua ihan varsin hyvin. QTE pelaaminen ja "raivonäpytykset" alkoivat hiukan ärsyttämään lopussa. QTE:n vielä hyväksyin jollain tavalla (ei mene ihan vaan katsomiseksi touhu), mutta ruudun tapahtumat menivät osin hiukan ohi kun vaan odotti sitä napin kuvaa keskelle ruutua. Mikä tämän tason visuaalisessa ympäristössä oli hiukan sääli. Napin "raivonäpytykset" eivät oikein ikinä ole olleet minun mieleen, nämä olisi voinut jättää puolestani suosiolla pois.

Pelin rakenne on kyllä varsin toimiva. Episodit jakoivat pelin selkeästi osiin, joten eteneminen oli hyvin konkreettista ja kun episodit olivat aika lyhyitä, niin koskaan ei ollut "huonoa" kohtaa lopettaa pelaamista. Monessa nykypelissä kun käy usein niin että lopulta vain samoaa ja etsii/odottaa epätoivoisesti save kohtaa tai "sopivaa" kohtaa lopettaa, kun pitäisi mennä maate tms. Silloin pelaamisesta jää "pakkopullan" fiilis ja pelaamista ei tule aloitettua enää ennen kuin on 3h aikaa pelata. Joka on aika harvinaista. Azura's Wrathissa ei ollut tätä ongelmaa ollenkaan.

Tosin lopussa jäi vähän paskan maku suuhun kun tuli ilmoitus että "Tämä ei ole todellinen loppu vielä. Suorita 5 kenttää S arvosanalla niin näet tarinan loppuun." Perse -_- Olihan pelaaminen ihan jees, mutta ei nyt niin upeaa ollut jaksaisin samoja 1-3min episodeja jauhaa kymmeniä kertoja että näkisin tarinan loppuun. Perse... Ja kun DL tarjoaisi ihan uuttakin pelattavaa, niin...perse -_-

Mutta Asura's Warth on upea poikkeus hiekkalaatikkojen ja 20h seikkailujen täyttämään pelitarjontaan, jossa ei tarvitse käyttää tunteja päivästä ilman että tulisi fiilis että peli jättää jotain kertomatta. Vaikka se loppu vähän vetikin maton alta.

Niin ja itse pelaaminenkin oli hauskaa ja varsin toimivaa ;D

Suosittelen! 4.0/5.0


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 30.06.2013 18:34
En kyllä tajua miksi tämä Mario Kart 7 jäi julkaisussa hankkimatta. Taattua laatua ja sopivasti uudistuksia. Paras osuus eli lokaali moninpelihän näissä tasku- Mario Karteissa jää kokematta. Odotukset Mario Kart 8:aa kohtaan ovat kyllä korkealla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 30.06.2013 21:27
Paras osuus eli lokaali moninpelihän näissä tasku- Mario Karteissa jää kokematta.
Hommasin MK7:n julkaisussa ja äskettäin pistin takaisin 3DS:ään testaillekseni oliko siitä mihinkään. Olihan siitä ja huomasin että sen nettipeli toimii ihan hyvin. Setupissa menee aikansa, mutta peli pyörii sujuvasti eikä lagista ollut puhettakaan. Mario Kart sohvalla kavereitten kanssa on hauskaa, mutta Mario Kart vieraita vastaan pöntöllä istuessa on kokemisen arvoista sekin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.06.2013 23:57
Luigi's Mansion 2 läpi. 16 tuntia ja 30min siinä kesti.

Ihan hyvä peli, vaikka alkoikin loppua kohten toistaa itseään. En tykännyt tuosta mission-rakenteesta vaan olisin paljon mieluummin ottanut Cuben "avoimen" kartanon tyylin. Lisäksi kummitukset olivat paljon tylsempiä ja mitäänsanomattomia ulkonäöltään verrattuna alkuperäiseen. Jos alkuperäinen on ysin peli, niin tälle antaisin ehkä kasin.

Pelistä on kuitenkin melkein mahdoton olla tykkäämättä. Ulkoasu, valaistus ja animaatiot ovat superloistavaa. Ei aseita, ampumista, statseja, grindaamista.. mikä nautinto! Lisäksi peliä oli suurimman osan yksinkertaisesti hauska pelata. Peli-iloa parhaimmillaan ja onhan peli totaalisen omaperäinen kauttaaltaan. Paljon jäi vielä niitä piiloitettuja aarteita löytämättä, mutta tuskin jaksan ihan heti rueta kaivelemaan niitä kun on muutakin pelattavaa. Fire Emblemi pitäisi pelata loppuun ja GBC:n Zelda edelleen korkkaamatta, vaikka olen jo ostanut ne eshopista.

Ja edelleenkään en löydä mistään Tampereelta Animal Crossingia.. x_x


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sakaali - 02.07.2013 00:27
Tänään pelattiin Tales of Symphonia loppuun. Torstaina jaksettiin 20 tuntia ja sit oli pakko lopettaa, väsymys kävi aika sietämättömäks :D Tänää sit meni reilut 7 tuntia ja loppuun päästiin, eli 20h arvio ylitty aika reilusti. Oma ajastin näytti 27h 22min, pelin oma kello jostain syystä näytti jotain 24h.
Mut on se vaan hyvä peli, taas sen sai todeta :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 06.07.2013 12:58
Olen tässä tänään ja eilen pelannut sanahirviötä Sonic & All-Stars Racing Transformed, kun on Steamissä ilmanen viikonloppu. Tuli tehtyä havainto että sehän on hyvä! Jopa niin hyvä että voisi pistää kopion WiiUlle tilaukseen. Amazonista saisi £24 + postit. Suomesta halvin mitä löysin onkin sitten jo 45€. Tarviiko mp:tä varten panostaa pro-ohjaimiin vai selviääkö gamepadillä ja wiimote+nunchukeilla?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 08.07.2013 19:09
Far Cry 3 tuli ladattua 30€:lla PSN Storesta. Paketti sisäsli myös Blood Dragonin, joten ihan ok hinta. Perhana, että yllätyinkin pelistä. Huonot muistot Far Cry 2:sta kummittelevat vieläkin takaraivossa. En oikeastaan edes seurannut Far Cry 3:n kehitystä ja julkaisun jälkeisiä mielipiteitä. Ihan ok peli se kai on, joten päätin kokeilla. Peli on aika perus Ubisoftin open world -peli. Niin hyvässä kuin pahassa. Ubisoftin tekemän pelin tunnistaisi heti, jos sellaista joutuisi tietämättään pelaamaan. Jotenkin se vaan paistaa läpi esim. noiden radiotornien valtauksesta. Se sama animaatio nähdään kerta toisensa jälkeen ja tornin ympäristöä esittelevä videopätkä on kuin suoraan Assassins Creedeistä. Pelimaailmana toimiva saarirykelmä on kuitenkin kiva ympäristö tutkittavaksi eikä etenemistä ole rajoitettu typerästi, kuten Far Cry 2:ssa tehtiin. Se oli uskomattoman paskasti suunniteltu peli. Eläinten tuominen viidakkoon oli kiva lisä. Niitä saa jatkuvasti pelätä, mutta niitä voi myös hyödyntää tukikohtien valtauksissa. Joissain tukikohdissa on jostain kumman syystä tiikereitä ja vastaavia häkeissä. No elukat vapauttamalla saa vihollislauman ihan paniikkiin. Onpa käynyt niinkin, että ihan joku random tiikerilauma hoiti mun puolesta basen valtauksen. Kiertelin ympäri basea pusikossa piileskellen, kunnes yhtäkkiä alkoi kauhea tulitus. Ihmettelin, että miten ne muka mut huomas, mutta pian selvisi, että pari nälkäistä tiikeriähän siellä vain riehui. Hetken kuluttua ruudulle tuli ilmoitus, että tukikohta on vallattu ja sain vielä stealth-toiminnasta XP-bonuksen.  ;D

Bonusta muuten siitä, että vihollisilla ei ole mitään superaisteja. Pusikot antavat ihan oikeast suojaa. Näin viiden tunnin pelailun jälkeen sanoisin, että semmosen kasin antaisin arvosanaksi. Toistaiseksi on ihan hyvin jaksanut tehdä kaikkea extratehtäviä, mitä en ole avoimen maailman peleissä tehnyt pitkään aikaan. Ehkä tuo ovela xp-systeemi kannustaa siihen, kun niistä tehtävistä on ihan oikeasti jotain hyötyä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.07.2013 19:15
Yksi viime vuoden parhaimpia pelejä  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 13.07.2013 19:44
The Last of Usia on nyt takanapäin jotain parisen tuntia ja tykkään erittäin paljon. Naughty Dogin pelit ovat kyllä muutenkin maistuneet minulle tällä sukupolvella hyvin, mutta nyt näyttää kovasti siltä, että heidän uusin pelinsä on nousemassa ehkä kokonaan suosikikseni kyseiseltä pelitalolta. Kuvittelin aluksi tämän olevan vain "hieman" synkempi Uncharted, muttei tämä oikeastaan muistuta sitä pelisarjaa muilta osin kuin pelimekaniikoiltaan. Eivätkä nekään ole liikaa sinnepäin nyt kun mukana on selviytymistoimintoja ja kaikkea muuta kivaa.

Moni asia on vain tehty tässä pelissä minusta oikein. On oikeastaan tosi siistiä nähdä, miten seikkailuhenkisistä peleistä tunnettu Naughty Dog lähti uimaan kunnolla synkempiin vesiin. Lopputulos on tunnelmaltaan mainion avuton ja vinksahtanut.

On se vain kova.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 21.07.2013 23:52
Last Of Us paukahti hardilla läpi justiinsa, ja hyvinhän se maistui. Yhdestäkään Unchartedista ei ole kokemuksia, joten paha sanoa miten vertautuu noihin, mutta itse nautin täysin siemauksin tästä ND:n vuoristoradasta. Sen verran harvoin tulee pelattua tällaisia skriptattuja umpiputkia, että tämä oli oikeastaan myös siinä mielessä varsin virkistävä elämys. Tässä oli juuri sopivassa määrin kauhuelementtiä meikäläisen heikoille hermoille, toimiva taistelu, aseissa kunnolla munaa, ja ihan mukiinmenevää hiippailuakin. Tarinankerronta oli pirun hyvää ja hahmoihin tuli oikeasti samaistuttua.

Sitten kait takaisin Dragon's Dogman pariin, joka on ollut telakalla nyt pari viikkoa.


edit: Ja toivottavasti Last Of Usille ei väännetä väkisin jatkoa. Homma paketoitiin mielestäni nyt juuri niin tyylikkäästi kuin vain voi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 22.07.2013 10:52
Last of Us tuli pelattua läpi eilen viimeinkin. Harvinaisen pitkä pelihän tuo on nykymittapuulla, mutta hyvä vaan. Alku oli vähän hidasta, mutta meininki parani oikeastaan koko ajan loppua kohden ja itse loppu oli myös hyvin tyydyttävä. Jotain yhtymäkohtia on toki havaittavissa Unchartedeihin, mutta onhan tämä hyvin erilainen peli, niin pelimekaniikaltaan kuin tyyliltäänkin. Hyvin synkkä pelihän tämä on ja meininki oli oikeastaan yllättävänkin brutaalia, armoa ei hirveästi jaeltu.. Hahmot ja ääninäyttely olivat myös ihan hemmetin hyviä, mikä nyt olikin odotettavissa ND:ltä.

Eipä tätä voi kuin suositella ja kiinnostaa nähdä mitä ND saa aikaan ensi sukupolvessa. Käsittääkseni jatkoa ei oltu suunniteltu, mutta saa nähdä mitä mieltä Sony on, kun onhan tämä myynyt ihan pirun hyvin.


Edit:
Kuinkas moni huomasi (lopputeksteistä), että olihan se Nolan Northkin saatu tähän mukaan (http://thelastofus.wikia.com/wiki/David)?  ;)


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: CronoX - 22.07.2013 12:42
Käsittääkseni jatkoa ei oltu suunniteltu, mutta saa nähdä mitä mieltä Sony on, kun onhan tämä myynyt ihan pirun hyvin.


Trilogiaksi kaavailtu, onneksi. Tosin uskallan epäillä, että seuraavassa osassa ei Ellietä tai Joelia näytetä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 22.07.2013 20:16
Käsittääkseni jatkoa ei oltu suunniteltu, mutta saa nähdä mitä mieltä Sony on, kun onhan tämä myynyt ihan pirun hyvin.


Trilogiaksi kaavailtu, onneksi. Tosin uskallan epäillä, että seuraavassa osassa ei Ellietä tai Joelia näytetä.

Joo no täällä (http://www.thesixthaxis.com/2013/06/27/naughty-dog-comment-on-potential-the-last-of-us-sequel/) on jotain kommenttia asian suhteen ND:ltä, jos jotakuta kiinnostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 22.07.2013 20:26
Käsittääkseni jatkoa ei oltu suunniteltu, mutta saa nähdä mitä mieltä Sony on, kun onhan tämä myynyt ihan pirun hyvin.


Trilogiaksi kaavailtu, onneksi. Tosin uskallan epäillä, että seuraavassa osassa ei Ellietä tai Joelia näytetä.

Joo no täällä (http://www.thesixthaxis.com/2013/06/27/naughty-dog-comment-on-potential-the-last-of-us-sequel/) on jotain kommenttia asian suhteen ND:ltä, jos jotakuta kiinnostaa.

"If we never do a sequel we’re okay with it, because we told the story we needed to tell.”

No toi on ihan jepa lausunto. Tosin myönnettävähän se on, että maailma on joo kiinnostava ja uusia tarinoita olisi varmaan vaikka millä mitalla jatkoja varten, mutta pitääkö se helvetti nykyisin joka helvetin pelisarja viedä trilogiaksi asti? Dead Spacen voisi ottaa esimerkkinä lehmän hännän lailla laskevasta trendistä, jonka olisi voinut jättää ensimmäiseen, erittäin kovaan, osaansa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.07.2013 21:11
Dead Spacen voisi ottaa esimerkkinä lehmän hännän lailla laskevasta trendistä, jonka olisi voinut jättää ensimmäiseen, erittäin kovaan, osaansa.

Olen muuten täysin samaa mieltä tästä. Koko sarja raiskaantui täydellisesti sen Wii-sivuosan jälkeen ja ilmeisesti vielä joskus tulee se neljäskin osa (tai ainakin tästä on ollut puhetta).

The Last of Us tosin jäi selvästi sellaiseen kohtaan, että siitä saisi vielä helposti parikin jatko-osaa. Kunhan eivät ala lypsäämään kuitenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 10.08.2013 22:55
8e:lla ostaamani Resident Evil 6:sta ollaan pelattu nyt co-oppina vaikeimmalla No Hope -tasolla ja on kyllä hyvä etten enempää pelistä maksanut. On Capcom vajonnut sen verran syviin vesiin tämän roskan kanssa. Suorastaan käsittämätöntä että samalta puljulta on muka joskus tullut Resident Evil 4. Helkkari vitonenkin oli mielestäni vielä hyvä ja todella erinomainen kutoseen verrattuna.

Tyhjästä ilmestyviä vihollisia, nurkissa makaa "ruhoja" joille et voi tehdä mitään ennen kuin sitten napin painalluksen jälkeen, jolloin ne tietenkin heräävät henkiin ja tappavat kerrasta. Peli on täynnä bugeja, viholliset hyppivät ja ampuvat sylkeä seinistä läpi jne. Ja pitääkö edes mainita noin 30s välein olevista QTE-tilanteista jossa pitää rämpyttää jotain X-nappia tai vastaavaa?  Aseissakaan ei ole minkäänlaista munaa. Haulikolla saa ampua kaksi kertaa sentin päästä eikä vihollinen välttämättä edes nytkähdä. Ei enää mitään Re4:n osumiskohtia jossa viholliset ontuvat tai pitävät luodin osuessa kädestä kiinni.

No hope -tasolla kuolee kerrasta tai kahdesta aina ja pelin paska kenttäsuunnittelu korostuu entisestään. Jatkuvia random-kuolemia ja tilanteita joille ei yksinkertaisesti voi mitään. Vitonen oli aika vaikea vaikeimmalla tasolla ilman kusetusaseita, mutta sentään suurimman osan ajasta reilu ja kuolemista sai syyttää itseään. Tässä tuntuu että 90% kuolemista on aivan arpapeliä eikä mitenkään ennakoitavissa. Yhtäkkiä vaan varjoon ilmestyy tyhjästä vihu joka iskee selkään.

Pelissä on myös hetkensä ja muutamia hyviä ideoita, mutta sitten taas mennään viisi askelta taaksepäin. Välillä näkee ja kuulee että pelaa megabudjetin toimintapeliä ja välillä taas tuntuu kuin pelasi jotain epämääräistä bugista random toimintapeliä, eikä jatko-osaa yhdelle tunnetuimmista pelisarjoista koskaan. Peli on täyttä scripattua putkea lähes koko ajan, mutta silti mukaan on pitänyt survoa vielä codi/halo-tyylinen maalipiste ja kuinka monta metriä siihen on juostavana. Koska tuokaan ei selvästi riitä, niin ylänappia painamalla saa vielä oikein ison nuolen näyttämään suuntaan ja kameran kääntymään oikeaan suuntaan.

Heitän tämän paskakimpaleen samaan roskakoriin Unchartedien, Tomb Raiderin ja muiden modernien nykypelien kanssa, jotka haluavat olla enemmän elokuva kuin pelejä. Välillä vaan meinaa järki lähteä näiden kanssa ja olen lähes varma että nextgen tuo tullessaan entistä enempää tällaista tavaraa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.08.2013 23:29
Joo oli hauskaa kun aikanaan vitonen oli "pettymys". Huomasi että odotukset ehkä hiukan liian korkealla nelosen jälkeen. Vitonen tuntuu nykyään ihan tykkipeliltä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 11.08.2013 00:11
Itse ehkä skippaan RE6:n kokonaan kun ei tuosta sarjasta enää ole oikein mihinkään. Sama juttu Dead Space 3:n kanssa, kakkonen oli jo sen luokan jöötiä etten vain voi kuvitellakaan tykkääväni kolmosesta joka ilmeisesti jatkaa vielä pahemmalla linjalla. En tajua mistä pelinkehittäjät saivat päähänsä, että loputtomat vihollismassat ja jatkuva räiskiminen olisikin se sarjan "ydin". Ykkönen oli täydellisesti rytmitetty toimintakauhupeli, kakkosessa oli jo niin paljon sitä tylsää vihollisten lahtaamista että taitaa olla eka peli jossa oikein odotin valmiiksi skriptattuja cinemaattisia kohtauksia kun nekin olivat paljon mielenkiintoisempia.

Tietty jokainen on varmaan saanut kuulla jo ihan tarpeekseen The Last of Us -hehkutusta ympäri nettiä, mutta olen sitä mieltä että se on ehkä tämän sukupolven paras toimintakauhupeli. Onhan sekin tietty aika putki ja elokuvamainen peli, mutta välillä ammuksista saattaa jo oikeasti olla pulaa ja täpärissä tilanteissa nyrkeistä sekä ympäristössä olevista esineistä voi tulla yllättävänkin tarpeellisia. Mukana on myös paljon hiiviskelyelementtejä, jotka vähentävät sitä turhanpäiväistä räiskimistä mukavasti ja välillä peli onkin oikeastaan pitkälti sitä että saatetaan fiilistellä ympäristöä ratkoen samalla kevyitä mutta kivoja puzzleja. Muutenkin se pelillinen sisältö vaihtelee läpi pelin, mikä on tosi jees.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 11.08.2013 09:06
En tajua mistä pelinkehittäjät saivat päähänsä, että loputtomat vihollismassat ja jatkuva räiskiminen olisikin se sarjan "ydin".

Eiväthän ne saakkaan, vaan koko homma on julkaisijoiden idea. Kaikki haluavat oman "Call of Dutyn", joka myy 15 milj. julkaisupäivänä. Ja koska kenelläkään nyt ei tuollaista ole omasta takaa, niin väkisin yritetään omia sarjoja vääntää tuohon dudebro-muottiin. Paskaahan se on, mutta onneksi on (vielä) muutakin pelattavaa..

Resident Evil 6 ja Dead Space 3 on käsittääkseni malliesimerkkejä tästä.


Heitän tämän paskakimpaleen samaan roskakoriin Unchartedien, Tomb Raiderin ja muiden modernien nykypelien kanssa, jotka haluavat olla enemmän elokuva kuin pelejä. Välillä vaan meinaa järki lähteä näiden kanssa ja olen lähes varma että nextgen tuo tullessaan entistä enempää tällaista tavaraa.

Jännästi huomaa kyllä erot pelimaussa näiden kommenttien perusteella. Unchartedit on yksiä tämän genin parhaimpia pelejä. En ikinä haluaisi, että kaikki pelit ovat "elokuvamaisia", mutta loppujen lopuksi ihan kiva että osa on. Voi sitten tasapainoilla niiden ja perinteisempien pelien välillä. Näitä ns. perinteisiä pelejäkin tulee kuitenkin vielä enemmän kuin ehtii pelata. Unchartedeissa on kuitenkin paljon sellaista, mitä monesta muusta pelistä ei löydy (kuten oikeasti hyvät ja sympaattiset päähahmot). Uusi Tomb Raider on sekin loppujen lopuksi ihan hauskaa pelattavaa, vaikka siinä onkin omat ongelmansa. Ne eivät kuitenkaan loppujen lopuksi pilaa peliä, koska QTE:stä yms. huolimatta sitä on ihan hauska pelata. Ressa 6:n kaltaisen paskajöötin heittäminen näiden sekaan on vähän liikaa, koska esim. Unchartedit ovat kuitenkin erittäin hiottuja pelejä, toisin kuin RE6 kuvauksesi perusteella.

Mulle kelpaa enemmän kuin mielellään se Uncharted 4. Samaan aikaan tahdon kuitenkin myös sen Dark Souls 2:n (sikäli mikäli sitä ei ole pilattu  ;D)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 12.08.2013 00:20
About koko päivä mennyt Saltybetin (http://saltybet.com/) parissa.

Ideahan on siis ihan julmetun tyhmä: pistetään Mugeniin monta tuhatta hahmoa ja kone valitsee sitten arvalla kaksi vastustajaa, jotka sitten lyövät toisiaan turpaan. Samalla lyödään fiktiivisellä rahalla vetoa.

Tulipa Luigi U:kin korkattua ja se on about sitä tasoa haastavuudeltaan, mitä alunperin olisi NSMBU:n toivonut olevan. Mitään ekstrahaasteita ei ole eikä kartta ole muuttunut, mikä on kyllä vähän tyhmää, mutta uudet kentät ovat mukavia. Ei mitään superhaastavaa, mutta tyhmyydestä ja kiirehdinnästä sakotetaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: kep - 12.08.2013 10:36
Walking Deadin 400 Days -lisäri oli aikamoista kuraa. Jollei ole aivan pakko pelata heti läpi kaikkea Walking Dead sisältöä, kannattaa odottaa jotain alennusmyyntiä.

Jos puhutaan ParhaudestaTM, on pakko mainita Papers, Please, joka on vihdoinkin julkaistu: http://papersplea.se/

Kannattaa ostaa Humble Storen kautta, jolloin hinnaksi (ilman tippejä) tuli ainakin eilen 7,81€ (Steamissa 9,99€) ja Steam coden saa mukaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.08.2013 09:34
Tuli se muutamia viikkoja sitten tilaamaani Secret of mana 2 enkkupatchilla Snesille. Outoa avata "uusi" Snes-peli muoveissa. Illalla hurahtikin sitten pelin parissa parisen tuntia ja onhan tämä ihan typerän hyvä ollut, kuten oli odotettavissakin. Vielä parempi kuin ensimmäinen Secret of Mana ainakin alun perusteella.

Oi että minä toivoisin että pikseligrafiikkaiset jrpg:t tekisivät uudelleen paluun, mutta taitaa olla turha toivo. Peli näyttää (ja kuulostaa) niin kermaiselta. Varmaan Snesin hienoin peli.

Squaresoft oli kyllä suhteellisen kovassa vedossa Snes- ja Ps1-aikakausilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 16.08.2013 12:42
Aloitin uudestaan Twilight Princessin näin Wind Wakerin HD-remakea odotellessa.

Hämmennyin kun tajusin ensimmäisestä läpipeluusta kuluneen aikaa jo yli kuusi vuotta. Se on PITKÄ aika.

On hauskaa, miten niin sanottu Zelda-sykli (Majoras Maskin jälkeen) tuntuu pitävän paikkansa: uusin Zelda saa monesti paljon lokaa niskaansa, kunnes julkaistaan uudempi Zelda, joka saa edellisen parhaat puolet esiin. Tämä tuntuisi pitävän paikkansa myös TP:n kohdalla. Olen siis tämän Zelda-syklin uhri.

Skyward Sword ei ole millään muotoa huono peli, mutta siinä on asioita, jotka on tehty päin honkia. Peli pitää kädestä TP:täkin armottomammin, täysin liikkeentunnistuksen varaan nojaavat kontrollitkaan eivät tunnu yhtä hyviltä kuin TP:n vastaavat. Pidän paljon siitä, että TP:ssä voi Link heiluttaa miekkaansa jatkaessaan yhä kävelyä/juoksua. Se, että huitominen ei ole yksi yhteen, ei juurikaan häiritse minua. Moinen suurpiirteisyys tuntuu sopivan peliin, joskin olisi vallan mukavaa pelata TP myös Classic-ohjaimella jos se vain olisi mahdollista.

Pelin ulkoasua on moitittu mutaiseksi ja sieluttomaksi, mutta minua se miellyttää enemmän kuin Skywardin Swordin impressionismista vaikutteita ottanut tyyli. Olisin innoissani, jos WiiU:n tuleva Zelda nojaisi taannoin E3:ssa nähdyn tekniikkademon graafiseen tyyliin. Puhtia konsolissa kuitenkin on luomaan realistisempikin maailma. En tarkoita Bethesha-maailmojen realismia vaan omanlaistaan, Zelda-tyylistä realismia.  TP:n ulkosu on realistinen oman sarjansa mittapuulla, kun vastaan asetetaan vaikkapa Wind Waker, joka edustaa päinvastaista tyylisuuntaa.


Peliä on nyt pari tuntia takana ja tarkoitus on saada se ensi kuun loppuun asti nautiskeltua ja etsiskelyä mahdollisimman paljon myös sydämenpaloja sun muuta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.08.2013 13:06
Se Zelda-sykli johtuu yksinkertaisesti siitä, että Zeldat huonontuvat koko ajan ja uusi Zelda saa aina edellisen tuntumaan paremmalta sen rinnalla. Skyward Sword saa Twilight Princessin tuntumaan huippupeliltä ja TP:n jälkeen Wind waker tuntuu paremmalta kuin koskaan.

Eihän TP huono peli ole, mutta aivan aliarvoinen suoritus verrattuna siihen mitä se olisi voinut olla. Täynnä tyhjää, järkyttävää keräilyä ja hahmo design sitä luokkaa että oksettaa. Wiillä kaiken lisäksi pakotettu heilutusohjaus, jonka takia Cube-versio reilusti parempi. Se musiikki mikä alkaa soimaan vihollisen lähestyessä on muuten ehkä ärsyttävin koskaan. Hyvinä puolina eeppisyys, luolastojen design ja bossit.

Toivottavasti tämä syöksykierre loppuu viimeinkin 3DS:n ja Wii U:n Zeldan myötä. Wii U:lla ei ainakaan voi olla pakotettua motioneja, mutta toisaalta pakotetut tutoriaalit ovat melkein vielä pahempi uhka. Nintendo raiskaa pelisarjan toisensa jälkeen niillä ja jätin uuden Marion & Luiginkin hyllyyn sen takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 16.08.2013 15:02
Minä olen tykännyt jokaisesta 3D-Zeldasta hurjasti. Skyward Swordissa erityisesti on ehkä mielestäni ne parhaimmat luolastot, taistelumekaniikka ja keskusalue (Skyloft). Vain DS:n Zelda-pelit ovat olleet selkeästi heikompia kuin muut ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että 3DS:n tuleva Zelda tulee olemaan taas vaihteeksi "klassisempi".

TWW HD:ta olen odottanut innoissani jo alkuvuodesta lähtien, sillä kyseessä on se suosikkipelini koko sarjasta (toista sijaa pitää Majora's Mask). Toivottavasti he eivät ole kajonneet kauheasti siihen loppupelin Triforce Shards -tehtävään, itse kun pidin siitä paljon. Uusi pullopostisysteemikin vaikuttaa aika kivalta, vaikka GamePad olisi kyllä mahdollistanut uudistetun Tingle Tunerin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.08.2013 15:56
Skyward Swordista nyt ei voi enää zeldat huonontua. Siinä oli ideaa ,mutta se kädestäpitely meni ihan yli ja lineaarisuus oli ilmiselvää. Ultimaattinen vitutus jos Fi'n tyylinen hahmo siunaa enää yhtään zeldaa, näkee tosiaan että nipa välillä aliarvioi pikkuvauvojenkin ongelmanratkaisukyvyn.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 17.08.2013 05:19
Ostin ja pelasin läpi Gone Homen. Tiesin, ettei peli juuri pituudella juhli ja näin lähes 20 euron hinta tuntui väistämättä suolaiselta, mutta päätin laittaa teoksen kokeiluun, kun samalla siinä pystyi sopivasti laittamaan myös Pac-Man Championship Edition DX+:n ennakkotilaukseen.

Pelillisestihän kyseessä ei mikään monimutkainen tuote olekaan. Ympäristöjä lähinnä tutkitaan hiiri+WASD-kombolla, eikä peli varsinaisesti sisällä mitään erityisiä puzzlejakaan, joilla simppeliin pelattavuuteen pyrittäisiin tuomaan jotain erityistä syvyyttä. Alussa pelaaminen olikin aikalailla kaiken vastaan ilmaantuvan esineistön vähän jopa hapuilevaakin ihmettelyä, kunnes tarina alkaa kunnolla potkaista vauhtiin muodostaen todella kiehtovan tunteiden ja ajatusten vuoristoradan.

Olin ennen ostoa ollut tietoinen, että pelille oli satanut läjäpäin kehuja, mutta alkuasetelmaa kummallisempaa en siitä kuitenkaan missään vaiheessa lukenut. Lopputulos olikin se, etten oikein missään vaiheessa osannut erityisemmin odottaa, mitä kaikkea vastaan lopulta voikaan tulla, minkä myötä peliä ei pian halunnutkaan sammuttaa, ennen kuin tarina oli koettu. Näin lopputekstien jälkeenkin fiilis on toki myös erittäin hyvä.

Mukava välipala ehdottomasti kaiken toiminnan keskellä.

http://www.youtube.com/watch?v=x5KJzLsyfBI


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sakaali - 19.08.2013 00:14
DuckTales: Remastered tuli pelattua kertaalleen läpi. Ai että, musiikeista ja kentistä huokuu nostalgiaa + niihin on sopivasti lisätty uusia juttuja, bosseihin oli saatu todella hyvin lisää mielenkiintoa! Ja graafisesti peli todella miellyttää silmää!

Nyt pitää sitten nostaa vaikeustasoa ja kerätä rahaa että saa galleriasta kaiken ostettua :)

Ei kyllä menny 15e hukkaan, kannatti ostaa tämä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.08.2013 19:47
Earthboundia Wii U'lla. Peli on niin paljon aikaansa edellä temaattisesti ja kässärin osalta, että lakki lentää päästä aina kun tätä pelaa. Itse pelimekaniikka on tuttua huttua ja melko simppeliä JRPG puurtoa, mutta eipä missään muussa pelissä pääse pelaamaan pikkupojalla joka taistelee puukottavia parittajia, kulklukoiria ja poliiseja vastaan.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 19.08.2013 21:39
Sydäntä lämmittää niin kovin kun täällä ollaan kovasti puhuttu hyvää Earthboundista :3
Kyllä siinä taistelussakin kivoja ideoita on, joita ei kovasti muualla näe. Varsinkin laskeva HP-mittari on minusta tosi, tosi, tosi kiva mekaniikka!

Latailin 3DS:lle pelin nimeltä SteamWorld Dig, joka on osoittautunut olevansa tosi kiva! Vähän kuin yhdistelmä Metroidia ja Mr. Drilleriä western-steampunk-tyylillä.

Ostin myös jokunen viikko sitten pelin jota olen halunnut päästä pelaamaan jo kauan:
(http://i.imgur.com/9QTSJ3T.jpg?2)

Umihara Kawase Shun ~second edition~ Kanzenban DS:lle!
Pelisarja josta olen lukenut kovin pitkään positiivisia juttuja ja katsellut kuvia ja videoita silmät kiilluen. Tosi outo pelisarja, jossa mennään pienellä tytöllä, Umihara Kawasella, hämmentävissä kentissä täynnä vihollsiina hääriviä erilasia kalalajeja sekä koristeina olevia jättimäisiä munakoisoja ja porkkanoita ja muita vihanneksia (??).
Umiharalla on käytössään onki, jolla pystyy hieman Bionic Commando-tyyliin tarrata kattoihin ja seiniin ja heilua kielekkeiden välissä ja ties mitä. Tosin Bionic Commandon aika jäykän ja mekaanisen robottikäsi-köyden sijasta Umiharan ongen fysiikat ovat hyvin ilmavat ja vaativat aika paljon oppimista, jotta sitä osaisi käyttää kunnolla. Hyvin erilaisen pelattavuuden ja yllättävän haastavien kenttien (jotka ovat monta eri reittiä sisältäviä avoimia alueita ehkä enemmänkin kuin ns. perus-videopelikenttiä kuten vaikka Bionic Commandossa) takia sarja on varsin vaikea, ainakin minun mielestäni.
Tämä DS-versio sisältää siis alkuperäisen Umihara Kawasen, joka ilmestyi SNES:lle sekä hieman myöhemmin Playstationille julkaistun Umihara Kawase Shun'in sekä jotain extra-krääsää. Jostain syystä sarjaa ei ole ikinä tuotu Japanin ulkopuolelle, joten tämä DS-peli on ehkä se helpoin keino päästä pelaamaan näitä. Harmi vain että tätä versiota ei ole tainnut ihan älyttömän monta kappaletta valmistaa, jouduin jo hieman metsästämään netistä kappalettani ja hinnaksi tuli helposti korkein summa mitä DS-pelistä olen joutunut maksamaan >_<
Sarja sai ihan hetkittäin kyllä uuden osan 3DS:lle ja Code of Princessin julkaisseen Agatsuma Entertainment on tainnut hieman kuiskia mahdollisesta länkkäri-julkaisusta!




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Pinokkio - 21.08.2013 21:25
Taisi olla civi 4, jota viimeksi pelailin. Hieno peli on, vieläkin jaksaa pelata. :) Yksinpeleihin ei enää ole niin kovaa innostusta, mutta moninpeli on kyllä mukavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 21.08.2013 22:20
Tervetuloa laudalle Pinokkio!  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 24.08.2013 10:35
Tullut pelattua wii pelejä tässä viime aikoina.

Skyward Swordin newgame+. Pelasin viime yönä 9h putkeen ja pakko sanoa että se peli on kohtalaisen täyteläistä kamaa. Grafiikoita kattelen silmämuna kovana ja musiikkeja korvat soikeena.

Xenobladen pelasin tuossa jokin aika sitten loppuun. 120 tuntia meni siihen ja sanoisin että ei liikaa eikä liian vähän. >_> Tarina lähti siinä loppua kohden semmoiseen sivukierteiseen nousukierteeseen että ehkä leuka loksahti useempaankin otteeseen.

Metroid Other M vaikutti ekan tunnin jälkeen täydeltä sonnalta, mutta sitten tajusin että siinä on hyviäkin juttuja. Niin paljon kaikkea pöljää kuitenkin että huhhuh. Kattotaan nyt jos jaksaa loppuun pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 25.08.2013 10:23
http://www.topeleven.com

Tän hetken ylivoimaisesti addiktiivisin peli. Pystyy pelaamaan puhelimella tai sitten koneella naamakirjassa. Molemmat toimii kuin rasvattu. Tehkäähän kaikki futismanageroinnista kiinnostuneet lautalaisetkin acco, niin päästään myllyttään friendly matseja. Yhdistää samantien naamakirjan kautta kaikki tuon pelin omaavat, niin todella helppoa pelata noita friendlyjä. Tästä pelistä vois ottaa muutkin mallia kuinka hoidetaan pelattavuus kuntoon. Ilmainen pikkupeli, joka ei vaadi tuntien panostusta, vaan riittää ihan 15-30min riipaisu per päivä. Sopii hyvin tällaiselle adhd:lle joka ei nykyään enää jaksa keskittyä pitkiin peleihin.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.08.2013 16:17
Final Fantasy XIV:n Realm Rebornia aamusta iltaan. Paras FF-peli PS1-aikojen jälkeen ja Demons soulin sekä Wipeoutin ohella Ps3:n paras konsoliyksinoikeuspeli. On ihme Ps3 edes jaksaa pyörittää edes koko peliä, vaikka välillä yskähteleekin.

Aika munakkaan tempun Square veti ja palasi piirrustuspöydän ääreen täysin epäonnistuneen FFXIV:n jälkeen, mutta se kannatti. Koko peli on tehty alusta pitäen uusiksi ja jo pelkästään Betassa oli mukana enemmän pelaajia kuin alkuperäisessä versiossa ikinä. Tilasin keräilyversion ennakkoon, joten pääsin pelaamaan muutamaa päivää aikaisemmin, mutta pelaajia on jo nyt ihan homona. Tiistaina serverit varmaan repeää liitoksistaan, kun nyt jo suurin osa ihan täynnä.

Jospa Square tulisi joskus järkiinsä ja tekisi samalla tyylillä myös offline osan pelisarjalle ja jättäisi ne karmeat FFXIII  / versus -tyyliset kyhäelmät roskapönttöön. Tekosyyt HD-kaupunkien tekemisen mahdottomuuksista alkaa riittämään.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 27.08.2013 13:13
Ei varsinaisesti pelaamista, mutta satuinpa ensimmäistä kertaa katsomaan gameplayta Shadow Complexista, kun sen nimi jälleen kerran sattui osumaan silmiin. Peli on kumminkin periaatteessa aina kiinnostanut sen huomattavien Metroid-vaikutteiden takia, vaikken Xbox-eksklusiivisuuden takia sitä olekaan voinut pelata. PC-porttauksen puute on siis harmittanut paljon. Ei harmita enää.

Tiesin graafisen tyylin olevan äärimmäisen geneerinen, mutta sillähän ei ole mitään väliä, jos pelattavuus muuten on täyttä rautaa. Kaikki näytti kuitenkin äärimmäisen tönköltä. Pelihahmon voisi korvata rautakangella eikä animaatioissa hävittäisi mitään. Oikeastaan ainut mikä tuossa reilun puolen tunnin pelikuvassa vakuutti, oli ulkoalueet jotka näyttivät ihan kivalta. Eniten häiritsee kaikki hukattu potentiaali. Ei peli siis suorastaan huonolta vaikuta, varsin keskinkertaiselta vain. Näkemäni perusteella lukemani "tämän sukupolven Super Metroid" -kommentit kuvaavat mielestäni paremminkin hyvien pelejen puutetta kuin Shadow Complexin hyvyyttä.

Eipä taida mitään lähimainkaan Super Metroidin kaltaista helmeä olla enää tulossa. Castlevaniatkaan eivät nappaa, niin genren pelit tuntuvat olevan aika vähissä. :/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 28.08.2013 00:46
Eli nyt on Skyward Swordin newgame+ pelattu puoleen väliin ja sanon jotai mitä en ois uskonu ikinä sanovani: Ehkä paras 3D Zelda Majora's Maskin jälkee. Siis tämä vaan toimii. Taistelusysteemi ainakin on helposti paras mistää Zeldasta. Tuntuu hyvälle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.08.2013 07:44
Jep, liiketunnistus on toteutettu SS:ssä todella hyvin. Kunhan vain muistaa luottaa omiin reflekseihinsä ja sivaltaa rauhallisesti, niin ei pitäisi olla mitään ongelmia.

Minusta SS on kolmanneksi paras 3D-Zelda, vain TWW ja Majora ovat korkeammalla sijalla. Muuten kyllä ehdottomasti parhain pelaamani peli tältä sukupolvelta Soulsien lisäksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 29.08.2013 09:29
Final Fantasy XIV:n Realm Rebornia aamusta iltaan.


Tekeekö Collectors Editionin mukana tulevilla itemeillä mitään?

Ja onko peli tulossa siis digitaalisena PS3:lle, mutta sitä ei nyt julkaistu vielä viikkopäivityksen yhteydessä, koska servut ovat niin kovilla?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 29.08.2013 09:59
Final Fantasy XIV:n Realm Rebornia aamusta iltaan.


Tekeekö Collectors Editionin mukana tulevilla itemeillä mitään?

Ja onko peli tulossa siis digitaalisena PS3:lle, mutta sitä ei nyt julkaistu vielä viikkopäivityksen yhteydessä, koska servut ovat niin kovilla?

No, ei ne mitään supertavaroita ole. Chocobolle saa Behemoth-haarniskan joka on ihan leso ja sitten pystyy ratsastelemaan ympäriinsä sillä Courielilla jota ei muuten voi saada. Siitä kypärästä on hyötyä lähinnä ensimmäisen 10 levelin ajan, jonka aikana se boostaa expin saantia. Sitten saa vielä sellainen lemmikin, joka juoksee perässä.

Jotain 20h peliä takana ensimmäisen parin päivän jälkeen ja on kyllä kova peli ollut. Käyttöliittymä toimii erittäin hyvin jopa pelkällä Ps3:n kapulalla, mutta ps3-versio tukee myös näppistä ja hiirtä. Ei tarvitse enää miettiä että millä classilla aloittaa, koska samalla hahmolla voi koulutella niin montaa classia kuin haluaa ja lennosta vaihtaa niitä nappia painamalla. Todella näppärää. Muutenkin arvostan pieniin yksityiskohtiin panostamista. Käyttöliittymää voi säätää miten haluaa, customoida erilaisia versioita ja vaihdella niitä lennosta, tai sitten vaikka poistaa kaikki mahdollinen näkyvistä esim. screenshottien ottamista varten. Jos haluaa säilyttää hahmon ulkonäön järkevänä, niin sen uuden ruman equipatun kypärän voi piilottaa halutessaan, mutta statsit säilyvät jne. Lisäksi uusien alueiden löytämistä saa Xenobladen tyylini expaa, joten tutkiminen hyödyttää aina.

Lisäksi pelissä ei tarvitse juuri ollenkaan grindata pusikoissa, vaan questeista saa nopeasti kokemusta ja siinä ohella voi koittaa täydentää vaikka hunter logia. Siellä näkee metsästettäviä vihuja ja niistä saa ihan molona rouhetta penaaliin. Alun jälkeen saa omat chocobon ja pääsee porukoissa taistelemaan Ifrittejä ja muita klassisia FF-örmyjä vastaan. Tai sitten ei ole pakko taistella ollenkaan, vaan voi ryhtyä kalastajaksi tai alkemistiksi ja rueta puuhastelemaan niiden ammattien parissa, perustaa kaupan ja myydä muille pelaajille tavaraa.

Ei tässä mitään dramaattisen uutta ole verrattuna muihin MMO-peleihin, mutta kaikki on tehty huolella, peliä on ilo pelata ja klassinen FF9-tyyli iskee lujaa. Pitää varmaan ostaa myös PC-versio että voi pelata läppärillä matkoilla ja myöhemmin sitten päivitän Ps4-versioon, ellei iske ähky ennen sitä. Serverit ovat toistaiseksi aivan pultissa, mutta eiköhän nekin muutaman päivän sisällä korjata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 29.08.2013 17:01
Taidan itse odottaa Realm Rebornin PS4-versioon asti. Kutkutaisi kyllä jo ostaa, MMORPG henkinen FF on kiinnostanut jo FFXI:stä lähtien, mutta sitäkään en koskaan päässyt pelaamaan kunnolla. Hypeä lisää myös se, että mulla on FF-maratooni menossa; VI–X ja XII olisi tarkoitus pelata nyt mahdollisimman täydellisesti läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 02.09.2013 09:01
Aloitin aikoinaan pelaamaan Wiillä Twilight Princessia. Sinänsä homma alkoi ihan jees, mutta ohjaus ei ikinä tuntunut luontevalta (*waglewagle*), eikä touhusta varsinaisesti nauttinut juuri ollenkaan. Päätin eilen antaa pelille uuden mahdollisuuden. Mutta alustana Gamecube. Ja onhan muuten eri fiilis pelata. Pelihän oikeastaan aika hyvä. Puhumattakaan taidesuunnittelusta. Nyt huomaa kuinka hieno peli onkaan. Sen nyt näkee kuinka pitkälle innostus pysyy, mutta ensi fiilikset on ihan erilaiset. Kuinkakohan monta hyvää peliä sitä onkaan menettänyt WiiMoten vuoksi :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 02.09.2013 14:57
Twilight Princessiä jaksoin Cubella aikanaan pelata jotain ~20 tuntia, vaikea sanoa miksi se tyssäsi. :lol: Taisin olla juuri pääsemässä vesitemppeliin, traumat varmaan iski tai jotain. Ei vaan, kyllähän tuota paahtoi eteenpäin, mutta koko pelimaailma/Hyrule tuntui jotensakin...elottomalta. Oikeasti, Kakariko Villagessakin asusti varmaan kuusi henkilöä. Muutenkin peli tuntui vähemmän sielukkaalta kuin edeltäjänsä Wind Waker. Jatketaan kun keretään, maybe one of these days...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 02.09.2013 15:16
Twilight Princessiä jaksoin Cubella aikanaan pelata jotain ~20 tuntia, vaikea sanoa miksi se tyssäsi. :lol: Taisin olla juuri pääsemässä vesitemppeliin, traumat varmaan iski tai jotain. Ei vaan, kyllähän tuota paahtoi eteenpäin, mutta koko pelimaailma/Hyrule tuntui jotensakin...elottomalta. Oikeasti, Kakariko Villagessakin asusti varmaan kuusi henkilöä. Muutenkin peli tuntui vähemmän sielukkaalta kuin edeltäjänsä Wind Waker. Jatketaan kun keretään, maybe one of these days...
Muistelisin sepittäneeni pitkät pätkät laudalla juuri näistä TP:n ongelmista silloin julkaisun jälkeen.  :lol: Ai että siitä on kauan.
Ylipäänsä Nintendon nykysuunta pelinkehityksessä masentaa tietyiltä osin. Ja miksi esimerkiksi F-Zero ja Metroid sarjat on sysätty sivuun? Uusi 2D-Metroid 3DS:lle olisi parhautta, myös (henkinen) jatko-osa Prime sarjalle kelpaisi. Uuden Zeldankin voisi mielestäni antaa esimerkiksi Retron työstettäväksi. Ei Zeldasta mitään Skyrimiä tarvitse eikä pidäkkään vääntää, mutta vähän länsimaisempi ote voisi piristää sarjaa. Vähän epälineaarisuutta ja haastetta kehiin, ja iskevämpää tarinankerrontaa. Sellaista juonenkuljetusta mihin voisi jo vähän eläytyä. Atmosfääriltään jotain The Black Cauldronin (http://en.wikipedia.org/wiki/The_Black_Cauldron_(film)) ja Legendin (http://en.wikipedia.org/wiki/Legend_(film)) suuntaista. Ja ei kiitos enää Fin tasoista kädestä pitämistä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 02.09.2013 18:08
Ratchet & Clank 1 ja 2 tullut pelattua läpi PS3:lla viime aikoina. Nämä ovat omien PS2-lempparien joukossa ja ovat kyllä varsin loistavia nykyäänkin. Sarjakuvamaisen ulkoasun ansiosta eivät ole myöskään juurikaan vanhentuneet ja  varsinkin nyt korkeammalla resoluutiolla ovat erittäin kauniita pelejä, vielä 10v alkuperäisen julkaisun jälkeenkin. Pelattavuus myös täyttä rautaa ja läppä sopivan hölmöä  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 02.09.2013 19:51
Jak 3:a pelasin vähän aikaa. Oli pakko lopettaa kun se on semmoista paskaa.

Mafia 2:ta tuli testailtua myös kun PSN+:lla ilmaiseksi sai. Yllättävän menevää menoa. Vielä kun olisi parempi framerate, niin ei olisi valittamista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 03.09.2013 15:40
Rayman Legends saapui tänään, ja ekat tunnit peliä ovat nyt alla. En voisi olla enempää mielissäni.

Tässä vaiheessa kaikille on varmasti selvää, että peli on kaunis, mutta pakko sanoa se vielä ääneen: Legends on perkeleen kaunis. Värikkäiden ja yksityiskohtaisten kenttien läpi kikkailu on erittäin nautinnollista, etenkin kun Origins-veteraanille pelin pelaaminen on yhtä luonnollista kuin haille irvistäminen. Loistava veto, että kaikki vanhat ohajusjipot ovat heti käytettävissä, eikä samaa skilssienkartutusrakennetta kierrätetä uudelleen. Kenttiä en ehtinyt pelata kuin muutaman, mutta vaikuttaisivat suunnittelultaan mmielekkäiltä. Salaisuuksien kanssa sai jo nyt olla parissa kohtaa tarkkana, eli vaikeustaso nousee varmasti sopivaa tahtia.

Melkein siisteintä juuri nyt ovat kuitenkin nuo päivittäiset ja muut kausittaiset haasteet. Oletan näiden olevan ihan vastaavia kikkareita kuin ne, mistä WiiU-pelaajat ovat jo päässeet nauttimaan. Viikkohaasteen sain vasta auki enkä pelannut sitä vielä, mutta tämän päivän haastetta grindasin reilun puoli tuntia. Tuloksen parantaminen ja leaderboardin tuijottelu on järkyttävän koukuttavaa, ja ainakin mulle tällainen paloissa tuleva pikkupuuha on juuri sopivaa kilpailuhenkistä pelattavaa. Pelaajia listoilla (PS3) ei ollut kuin reilu tuhat, mutta määrä lähtee varmasti pian lapasesta kunhan peli löytää pelaajat. Suomalaisista olin toistaiseksi ainoa. Top 100:seen taisin viimeisellä suorituksella päästä, mutta jo nyt mestoilla oli kourallinen aika jäätävän kovia pelureita. Jännä nähdä, miten noissa onnistuu itse pysyttelemään mukana. Hommatkaahan muutkin peli, niin päästään kirittämään toisiamme! Legends tarjoaa myös muuta pikkutekemistä, kuten moninpelattavan futisminipelin. Sitäkin olisi hauska päästä kokeilemaan.

Haasteista jaksaa siis varmasti innostua pitkäksi aikaa, ja peli itsekin vaikuttaa loistavalta. Originsissa mukavasti haastaneet Time Trialit on jätetty näköjään pois, mutta oletan pelin musakenttien (http://www.youtube.com/watch?v=w5QoFmYaQaQ) tuovan samanlaista flow'ta vaativaa pelaamista tilalle. Tai no, ehkä nuo muistuttavat enemmän niitä arkkukenttiä. Se nähdään pian. Vaikuttavat eniveis hulvattomilta.

Oikeesti, hommatkaa tää peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 12.09.2013 12:25
Mario & Luigi Dream Team ollu tässä työn alla sitä mukaan kun joskus on sattunut jokunen puoli tuntia päivästä liikenemään (eilenkin koulupoliittisissa hommissa klo 8 - 23:30 >_>). Peli on periaatteessa todella hyvä, mutta siinä on aika fataaleja virheitä, jonka takia en suostu oikein nostamaan tätä samalla jalustalle Superstar Sagan / Bowser Inside Storyn kanssa. Liikaa sitä sompailua että pelaaja viedään taas kädestä pitäen seuraavalle tienoolle, mikä nyt ei yllätä yhtään kun puhutaan näistä moderneista pelisuuntauksista. Sitten se suurin kriitikoidenkin haukkuma tutoriaalisuus... tutoriaalit voi ainakin uskomuksen mukaan skipata, mutta käytännössä se on vain murto-osan verran lyhennetty tutoriaali >_>. Koko eka alue meni kokonaan ohi tämän tutoriaalishaiban takia.

Positiivista toki on erityisesti musiikkirintamalla. Boos-battle theme on nannaa ja muutenkin musiikki ei petä missään vaiheessa. Myös battlet ovat aika innovatiivisia ja paikoitellen jopa yllättävän haastavia. Toki tätäkin latistaa se, että kerran kuollessaan tarjotaan heti hintsejä ja easy modea ja ties mitä paskaa >_>. Onneksi niitä ei oo pakko käyttää.

Dream world kikkailusta oon vähän epävarmoilla linjoilla. Periaatteeessa en pidä yhtään, kun puzzlet on aika heikkoja ja muutenkin siellä sompailu välistä todella tyhjillä alueilla on lähinnä pitkästyttävää. Dream Worldin battlet taas on ihan kelpo settiä.

Enempää en osaa tässä vaiheessa sanoa. Pitää varmaan saada aikaa pelata peli läpi ennen lopullista mielipidettä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.09.2013 17:45
Diablo 3:n demoa PS3:lla. Ensi kosketukseni pelisarjaan varmaan 15 vuoteen. Viimeksi olen pelannut ykköstä PS1:lla kaverilla joskus 90-luvulla. Vaikutti demon perusteella ihan hauskalta mätöltä, vaikka on moni sarjan veteraani tuota haukkunutkin. Monet kaverini myös. Itsellä toisaalta ei ole tuota historiaa riippakivenä, joten ehkä tämä maistuu siksikin paremmin. Tai sitten pelissä on jotain muuta vikaa, joka ei pelkän demon perusteella käy ilmi.

Enivei eihän tuota PS3:lla kannata missään nimessä ostaa, kun PS4-versiokin on tulossa..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.09.2013 18:23
Tarkoitus olisi ostaa tuo konsolille jo nyt, kun mitä hittoa muka ps4-versio toisi tuohon mukanaan? Lisäksi kun saven vissiin voi siirtää, niin ei menetä mitään.

Ei sitä typerää Auction housea ja typeriä drop rateja, jotka pakottavat ostamaan kaiken tavaran. Lisäksi offline cop-op ja lanituki. Pc-versio joutaa roskakoriin.

Meinasin ostaa jo julkaisussa, mutta FFXIV vie kaiken sen ajan mitä ehdin pelata.




Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.09.2013 18:26
Tarkoitus olisi ostaa tuo konsolille jo nyt, kun mitä hittoa muka ps4-versio toisi tuohon mukanaan? Lisäksi kun saven vissiin voi siirtää, niin ei menetä mitään.

Ei sitä typerää Auction housea ja typeriä drop rateja, jotka pakottavat ostamaan kaiken tavaran. Lisäksi offline cop-op ja lanituki. Pc-versio joutaa roskakoriin.

Ihan kova, jos saven voi tosiaan siirtää. PS4-versio toki paremman näköinen, mutta ihan hyvältä tuo nytkin näyttää. Pitääpä katsella jos tulisi tarjoukseen ja mikä on tilanne muun pelattavan ohella. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ei tee yhtään pahaa odottaa ensi vuoden puolelle. GTA5:kin tulee ensi viikolla ja se kantaa aika pitkälle.

Paras Diablo 3 löytyy kotikonsoleille, ei PC:lle.

Näin olen itsekin vähän käsittänyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 13.09.2013 16:01
Diablo III boksilla. Hyvin viihdyn.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 13.09.2013 17:08
Diablo III boksilla. Hyvin viihdyn.
Sama, mutta Ps3:lla. Minäkin viihdyn hyvin.

Monen pc-version omistaja on kehunut konsoliversiota parhaimmaksi mahdolliseksi, eikä varmaan syyttä. Innolla odottelen uutta lisäriä Crusader-hahmoluokan kera. <3

Kaikkia hahmoja olen aloitellut, barbaarilla ja noitatohtorilla olen yltänyt jo toiseen actiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 13.09.2013 21:21
Kihlattuni oli tilaillut meille salaa tässä lähiviikkoina Gamecuben ja läjän pelejä, jotka pamahtivat tänään synttäriyllätyksenä pöytään. Cuben pelaaminen onkin jäänyt harmillisen vähälle, kun en konsolia koskaan itse omistanut, joten olen aika iloinen tästä. Tänään on paukutettu lähinnä ikisuosikkeja, kuten Mario Kart: Double Dashia ja WarioWarea. Metroid Prime pitää ehdottomasti ottaa jossain vaiheessa ajan kanssa pelaamisen alle, ja Pikminit koen kans mielelläni uusiksi. Onneksi tuo GC tuntuu olevan vaimolle kova juttu ja se nuoruuden lempparikonsoli, eli hän intoutunee shoppailemaan sille pelejä. Saan itse keskittää rahani enemmän tuonne SNES-puolelle ja uutuuksien pumppaamiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 14.09.2013 01:44
(http://cdn3.wccftech.com/wp-content/uploads/2012/10/puppeteer-PS-Vita.jpg)

Ehkä vuoden hellyyttävin videopeli. Kyseessä siis Sonyn Japan Studiosin 2,5D tasoloikka, joka julkaistiin vastikään 40€(!) hintaan. Ulkonäöltään ja tunnelmaltaan jotain Ghiblin elokuvien ja Painajainen ennen joulua-nukkeanimaation väliltä. Tukee Mario Galaxyjen tapaista cooppia, jossa toinen pelaaja voi avustaa päähahmo Kutaroa ohjustavaa kaveriaan. Jos laudalta löytyy 5v+ lasten isiä tai äitejä, tai vaikka pikkusisaruksen tai kummilapsen omaavia, niin näkisin tämän ehdottomana kaksinpelikokemuksena. Aivan pienimmille ja herkimmille lapsille tämä saattaa olla liian jännittävä/pelottava. Haastetta tosin löytyy myös vanhemmille pelaajille. Loistavaa että tälläisiä erikoisuuksia vielä tulee isoilta devaajilta.

edit: Ja unohtui mainita, että peli tukee 3D:tä oikein sujuvasti. Itse pelaan tätä mieluummin 3D päällä kuin ilman. Kolmas ulottuvuus tekee mielestäni kokemuksesta paljon elävämmän, johtuen pelin nukketeatteri-ulkoasusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 14.09.2013 12:20
Havahduin muuten vasta eilen että tuohan on nyt tosiaan kaupoissa. Taidan käydä kipaisemassa Puppeteerin, vaikka tarkoitukseni oli käydä etsimässä taas The Wonderful 101:ia jota tuskin löytäisin tähän hätään muualta kuin netistä. Argh, liikaa hyviä pelejä.

EDIT: tuli hommattua ja kohta kaksi näytöstä takanapäin. Maistuu kyllä, paljon parempi tasoloikka kuin esimerkiksi LBP. Saksilla saa tehtyä kivoja juttuja. Ainoa narinan aihe voisi olla helppous, vaikka peli onkin lapsil... hetkinen, tämän ikärajahan näyttäisi olevan 12! Noh, nyt kun olen läpällä pelannut suomidubilla, niin kyllähän tässä "kiroillaan" hokien perhanaa ja hittoa, vaikka ei sen kyllä pitäisi olla syy noin korkeaan ikärajaan. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.09.2013 15:17
Pitihän se Diablo 3 hankkia sittenkin Xboxille jo nyt. 4 pelaajan offline mätöt on parhautta. Todella erinomainen käännös.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 15.09.2013 18:01
Demon perusteella olen itsekin aika myyty tosta Diablon konsolikäännöksestä. Saman ruudun co-oppi itselläkin on se mikä tuossa erityisesti vetoaa sekä aika hyvin toteutettu käyttöliittymä. Tuskin koskisin koko peliin PC:llä enää lainkaan, mutta kummasti yli vuoden vanha peli alkoi kiinnostamaan uudemman kerran. Miinusta sen sijaan hieman tahmeahkosta frameratesta ainakin demon perusteella. Luulisi, että tulevilla konsoleilla ei moista ongelmaa ole, joten yyberein versio lienee sitten vielä edessäpäin?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.09.2013 18:37
Miinusta sen sijaan hieman tahmeahkosta frameratesta ainakin demon perusteella. Luulisi, että tulevilla konsoleilla ei moista ongelmaa ole, joten yyberein versio lienee sitten vielä edessäpäin?

Eikös sen pitänyt olla 60FPS? Ainakin jostain näin luin, mutta en sitten tiedä onko lukittu tai pitikö edes paikkaansa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.09.2013 18:42
Joo, sulava 60fps neljästäänkin ainakin koko versiossa ja ainakaan vielä ei ole tahmannut sekuntiakaan. Korkeintaan nytkähtää silmänräpäyksen jos peli lataa jonkun seuraavan arean välillä, mutta eipähän ainakaan ole random lagailua kuten pc:llä, jossa pitää olla koko ajan nettiin yhteydessä yksinkin pelatessa.

 Ulkonäkönsä puolesta en huomaa mitään eroa pc-versioon resoluutiota lukuunottamatta. Näyttää oikeastaan hienommalta, kun saa 10x suuremmalla ruudulla jyystää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 15.09.2013 20:33
No mitäköhän hittoa  :???: Omaan silmääni vaikutti hieman bygivän, mutta kai se on testattava uudestaan. Kello taisi olla testihetkellä jotain 02:15 paikkeilla, että voihan se olla niinkin, että itse pelaaja on ollut jähmeässä kunnossa.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.09.2013 00:40
Supersulava tämä on. Ehkä se demo vaan sekoili sinulla. (tai sinä itse)

On kyllä täysin kahjoa pelata tuota Boxin Diabloa verrattuna mitä joskus PC:llä jyystin. Olen vasta 17 levelissä ja jo kolme legendarya tippunut, joista yksi vielä joku Moonlight Warden, joka on naurettavan hyvä tuon leveliselle hahmolle. Tietokoneella en löytänyt koskaan ainoatakaan, mikä alkoi hiukan turhauttamaan. Toisaalta tuntuu että vihujen damagea olisi kasvatettu reippaalla kädellä, joten paremmille tavaroille tulee myös käyttöä.

Yllättävän mukavaa peliseuraakin löytynyt. Siinä missä PC:llä oli suurin osa elitistiä Diablo-homoja, jotka itkivät heti jos ei käyttänyt optimaalista buildia hahmolla, niin nyt saa rallatella ihan miten huvittaa. Ihmiset myös antavat ja vaihtelevat tavaroita mielellään huonommille.

Kannatti kyllä ostaa. Tämä on sellainen peli, että aina voi muiden pelien ohella pelata ikuisuuksiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 19.09.2013 16:51
Diablo III oli pettymys sikäli, että kun alkuun pääsi niin loppupeli oli järkyttävän tylsää koska kaikki haaste puuttui. Kaikki valtavat vihollisjoukot ja midbossit kuolivat kun vähän katsoi samaan suuntaan, eikä koskaan päässyt esim. jännittämään tai tulemaan sellaista tsemppausfiilistä. Ei tuntunut edes pelaamiselta. Aloitin nyt uuden kiekan, toivotaan että vielä jaksaa kiinnostaa vaikka elämyksenä ensimmäinen meni haukotellessa. Muuten kuin haasteen suhteen kaikki toimii.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.09.2013 18:05
Siis veditkö jo infernonkin läpi vai puhutko pelkästä ensimmäisestä normaalista vaikeustasosta? Kaksi ensimmäistä tasoa ovat kirjaimellisesti läpihuutojuttuja (käytännössä lähinnä "tarinan" seuraamista varten), jonka jälkeen vaikeustaso nousee pystysuoraan ylöspäin ja varsinainen peli alkaa. Inferno oli ainakin PC:llä lähes puolimahdoton ja sittenhän tässä on ne paragdim-tasotkin.

Tällaiset pelit on nimenomaan suunniteltu niin, että peli alkaa varsinaisesti vasta parin läpipeluukerran jälkeen. Sitten hinkataan samoja alueita ja koitetaan kerätä parempaa loottia, jotta pääsee eteenpäin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 19.09.2013 19:26
Rayman Legendsiä kun sen sai ilmaiseksi Bosnia ja Hertsegovinan Xbox marketplacesta jota ei ole edes olemassa. >_>

Täyttä kamaa. Grafiikat ja musiikit ovat ihan uskomatonta kermaa ja kaikkia jänniä uusia jippoja tulee mario galaxy tahtiin. Vedenalainen bioshock maailma lamppuvihollisineen räjäytti pankin totaalisesti. Oikeastaan ainoa miinus on se että tämä olisi vielä parempi Wii U:lla, jolla tuli vähän hinattua sitä Challenge appia. Olen vähän kahden vaiheilla tässä että pelaanko boxilla loppuun vai ostanko joskus alelaarista Wii U:lle ja sitten sillä. Ehkä teen molemmat. :F


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 19.09.2013 19:42
Siis veditkö jo infernonkin läpi vai puhutko pelkästä ensimmäisestä normaalista vaikeustasosta?
Ja onhan vielä erikseen easy-hard -tasojen lisäksi viisi vieläkin vaikeampaa astetta valittavissa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.09.2013 00:14
Rayman Legendsiä kun sen sai ilmaiseksi Bosnia ja Hertsegovinan Xbox marketplacesta jota ei ole edes olemassa. >_>

Täyttä kamaa. Grafiikat ja musiikit ovat ihan uskomatonta kermaa ja kaikkia jänniä uusia jippoja tulee mario galaxy tahtiin. Vedenalainen bioshock maailma lamppuvihollisineen räjäytti pankin totaalisesti. Oikeastaan ainoa miinus on se että tämä olisi vielä parempi Wii U:lla, jolla tuli vähän hinattua sitä Challenge appia. Olen vähän kahden vaiheilla tässä että pelaanko boxilla loppuun vai ostanko joskus alelaarista Wii U:lle ja sitten sillä. Ehkä teen molemmat. :F

Tähän postiin ei voi kuin yhtyä. Kenttäsuunnittelultaan Legends tuntuu vievät Originsia, joka oli nokkela sekin, about sata nolla. Kaikki vanhat jipot ja elementit ovat mukavasti mestoilla mestoilla, mutta myös uusia graafisia ja pelillisiä ideoita sen kun riittää. Ei kyllästymisen häivää. Time trialien toteuttaminen vanhojen kenttien "kaapattuina" muunnelmina on törkeän siisti idea, ja niissäkin moninaisuus on ihan nextillä levelillä. Ja kaikkein tärkeimpänä, Reiskan ohjaaminen on puhtaasti hauskaa. Moista sulavuutta ja terävyyttä en ihan heti muista kokeneeni.

Ainoa heikko puoli pelissä on se, että se on Originsin masteroineelle helpohko. Ei liian helppo varsinaisesti, on tässäkin ollut tekemistä ja vaadittu uusia yrityksiä. Muistan kuitenkin tihrustaneeni Originsin kenttien 100% läpäisyn kanssa itkua aikamoisen paljon, eikä moista ilmiötä enää ole. Viimeinen Living Dead Party -maailma on tosin vielä kokonaan pelaamatta, siellä laitetaan varmasti pelaajaa koville. Silti, himpun verran jyrkempää vaatimuskäyrää olin peliltä toivonut. Tai pelännyt. En tiedä. Erittäin hauskaa ja nautinnollista tämän nakuttelu kuitenkin on. Tasoloikintaa parhaimmillaan.

WiiU-version Murfy-kenttiä olisi kyllä itselläkin kiva päästä kokeilemaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.09.2013 07:33
Juu pelattiin emännän kanssa noita Murphy kenttiä ja ne olivat hemmetin hauskoja. Sitten paskalla yritin yksin samoja kenttiä ja melkoista pakkopullaa ovat Wii U'lla jos ei ole kaveria jeesaamassa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.09.2013 15:08
Juu pelattiin emännän kanssa noita Murphy kenttiä ja ne olivat hemmetin hauskoja. Sitten paskalla yritin yksin samoja kenttiä ja melkoista pakkopullaa ovat Wii U'lla jos ei ole kaveria jeesaamassa.

Toimiko noi osiot WiiU:lla yksinpelatessa niin, että pelaaja ohjaa Murfya ja pelihahmo juoksentelee automaationa? Näin muistan jostain lukeneeni, mutta oleppa nyt varma. PS3:n systeemi, jossa Murfy hakeutuu lähimpään liikutettavaan kohteeseen itse ja liikuttaa sitä napin painalluksella(vähän eri tavoin riippuen kentästä) on kyllä simppeliyydessään oikein toimiva yksinpelimekaniikka. Varsinkin nopeampaa flow'ta vaativissa kentissä Murfysta huolehtiminen oman liikkumisen ohella tuo tosi kivasti lisähaastetta ja vaatii skarppiutta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.09.2013 17:48
Joo Wii U'lla katselet tekoälyhahmon juoksentelua ja facepalmaat joka kerta kun se missaa salarin :)

Onhan tässä toki checkpointit todella anteliaat ja varmasti juuri Murphy kenttien takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 20.09.2013 23:49
Supersulava tämä on. Ehkä se demo vaan sekoili sinulla. (tai sinä itse)

Juuh on se smuutti, itse vain sekoilin jotain pieruhuuruissani. Menee jossain vaiheessa vielä hankintaan, joko nykyiselle tai sitten tulevalle konsoliraudalle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 21.09.2013 05:33
Pelasinpa justii Rayman Legendsin viimeistä(?) kenttää. Koko viimeisen maailma on ollut semmoista wtf menoa ja onnen kyyneleissä uiskentelua, mutta tämä viimeinen kenttä. Siis mitä moloa. Puolivälissä kenttää olin vaan niin onnen tilassa että oli pakko päästää ohjaimesta irti ja antaa sen hamon kuolla. Kehoni ei ollut valmis.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 21.09.2013 11:36
Ookoo, sait ylipuhuttua. Poistoon menee.

[E] Mitäs molokotsaita. Yrittäessäni ostaa tätä tekelettä, ilmoitti Steam että ei pysty, koska omistan jo tämän pelin.

En ymmärrä, mutta kunniaa jessukselle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 21.09.2013 21:06
Höpöä. Aivan höpöä. Puskihan sitä parhauden kyyneltä jo ensimmäisen maailman Castle Rock kentässä. Eikä ole kyllä noin muutenkaan ollut huonoa riistaa tämä. Ideoita pusketaan tuuttiin kuin Mariossa parhaimmillaan ja pelin henki jotensakin huokuu iloa. Siis ihan kaikenlaista. Ihan kuin pelin suunnittelu- ja ideointiprosessikin olisi ollut poikkeuksellisen iloista suhailua; kuin työntekijät olisivat tätä tehdessään piirrelleet DS:llään pictochatissa peniksiä, lähetelleet niitä toisilleen ja sitten kikatelleet hyvin lapsenomaisella viattomuudella. Tietämättä sitäkään, minkä irstaan monsterin he juuri veistivät.

Ja väistämättä tämä ajatus lapsenomaisesta ilosta heittää lapsuuden parhaisiin pelihetkiin, joihin nyt varmasti lukeutuu SMW:n tolkuton jyystäminen kavereilla. En toki tässä vaiheessa vielä lähde Reiskaa vakavissani Kullankiinteisiin Marioihin vertaamaan, mutta iloitsen joka tapauksessa siitä, että ne edes ilonsa puolesta infiniittisessä mielessäni sattuivat vertautumaan.

Muistan kuinka ainakin siinä PS2:n aikakautena ja siitä eteenpäin, sanotaan nyt vaikka Live Arcaden kukoistukseen asti kovasti harmiteltiin kunnollisten, rehellisten(2D?) tasoloikkien puutetta. En nyt pariin vuoteen pelannut käytännössä mitään, eikä ihan hirveästi enää kiinnostakaan, mutta yht'äkkiä tuntuu siltä, että sen verran vielä jaksan nousta pinnalle ja kiinnostua, että olisin valmis antamaan anteeksi tämän vuosia kestäneen kuivan kauden. Tai menneisyyshän on tietysti tästä hetkestä täysin koskettamattomissa ja sikäli menneitä asioita on turha hipelöidä, mutta sanotaan että tämä Reiskasta hohkava Puhdas Ilo™ ylivalaisee edellisten sukupolvien virheet, ja voimme todeta, että nyt on nyt ja nyt kaikki on hyvin.

Vaikka onhan sitä monia loistavia, uskon hyvyyteen palauttavia tasoloikkia tullut tätäkin ennen, mutta ei tällaista tunnetta kokonaisvaltaisesta parhaudesta - siitä että kaikki on tarkkaan mietitty ja tarkasti toteutettu, ja kaikki meni juuri niin kuin pitikin - ole tullut aikoihin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 22.09.2013 22:09
Pelasinpa justii Rayman Legendsin viimeistä(?) kenttää. Koko viimeisen maailma on ollut semmoista wtf menoa ja onnen kyyneleissä uiskentelua, mutta tämä viimeinen kenttä. Siis mitä moloa. Puolivälissä kenttää olin vaan niin onnen tilassa että oli pakko päästää ohjaimesta irti ja antaa sen hamon kuolla. Kehoni ei ollut valmis.

 :lol: Tässä taisi olla vuoden ehdokas box quoteksi.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 25.09.2013 19:27
Rayman Legendsiä on tullut Vitalla pelattua ja tähän asti ollut kyllä huikea peli. Varsinkin musiikkikentät ovat saaneet hymyn naamalle. Loistavaa settiä. Ja peli näyttää vielä helvetin hyvältä, paremmalta kuin Origins Vitalla. Hyvin on soveltunut käsikonsolille. Murphyn kentät ovat olleet ainoat jotka eivät oikein iske, vaikkakin kosketusnäytön hyödyntäminen tekee niistä erilaiset muihin pelin kenttiin verrattuna.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.09.2013 14:16
Rayman Legendsiä kun sen sai ilmaiseksi Bosnia ja Hertsegovinan Xbox marketplacesta jota ei ole edes olemassa. >_>
NeoGaffilla ollut juttua, että porukka olisi saanut banneja näiden takia. Ristiriitaista tarinaa ollut, mutta ilmeisesti sulla on vielä konsoli ja gamertagi kunnossa?


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 26.09.2013 15:51
Rayman Legendsiä kun sen sai ilmaiseksi Bosnia ja Hertsegovinan Xbox marketplacesta jota ei ole edes olemassa. >_>
NeoGaffilla ollut juttua, että porukka olisi saanut banneja näiden takia. Ristiriitaista tarinaa ollut, mutta ilmeisesti sulla on vielä konsoli ja gamertagi kunnossa?

On. Ilmottelen tänne kyllä jos tuloo bannit.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.09.2013 16:05
On. Ilmottelen tänne kyllä jos tuloo bannit.
Hyvä juttu. Tietää sitten paremmin milloin voidaan nauraa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 02.10.2013 17:17
Diablo III Covetous Shen on Kungfu Pandan ankka-isä. Näin järkyttynyt en ole ollut kuin silloin kun tajusin, että Zombielandin pikkupoika on Patapon 2 vuori-vauva.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 03.10.2013 09:20
Diablo III Covetous Shen on Kungfu Pandan ankka-isä. Näin järkyttynyt en ole ollut kuin silloin kun tajusin, että Zombielandin pikkupoika on Patapon 2 vuori-vauva.

Kannattaa joskus pelata näitä ps3 yksinoikeuspelejä suomeksi. Se tunne kun Resistance 2 dialogi oli kuin suoraan salkkareista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 03.10.2013 21:46
The Last Of Us on taianomaisin peli ikinä! Ei siis siksi, että se olisi erityisen hyvä. Syy piilee siinä, että vaimo tykkää jostain syystä älyttömästi katsoa, kun pelaan tätä peliä. Se tykkää kyllä zombileffoista, mutta meinasi Last Of Usin olevan liian kuumottava itse pelattavaksi. Pelin seuraamisessa on kuulemma sopiva määrä jännitystä, ja toki tarina kiinnostaa kuumottelun ohella muutenkin. Tämä on nyt johtanut siihen, että mua pyydetään/käsketään harva se päivä telkkarin ääreen pelihommin. Ja sehän käy!

Itse pelistä: pidän kyllä. Parhaimmillaan Last Of Us on juuri silloin, kun se tarjoaa mielenkiintoisen alueen pullollaan vihuja, ja vapaat kädet homman hoitamiseen. Tuolloin pelaaminen on todella riemastuttavaa ja onneksi tätä mallia on tarjolla reilusti. Miljööt ovat vaihtelevia ja todella hyvin toteutettuja, joten niissä seikkailee mielellään. Tunnelma on kohdallaan about koko ajan ja stoori kiinnostaa, paljolti kiitos luontevan dialogin ja hyvin näyteltyjen päähahmojen. Suurimmaksi osaksi peli on siis mainio. Toki joukkoon on pitänyt laittaa myös sitä nappien hakkaamista ja pakollisia räiskintäkohtia, joista en taas nauti niin paljoa. Kun itse kämmää ja joutuu sen takia paukuttelemaan zombilaumaa paniikissa haulikolla naamatauluihin, on se siistiä. Kun aalto toisensa jälkeen vyöryy skriptattuna päälle kun samalla pitäisi olla työntämässä autoa käyntiin, ei se ole siistiä. Vaan kuten sanottua, tylsiä osioita on ainakin toistaiseksi ollut hillitysti, eivätkä ne pääse peliä pilaamaan.

Sitä en tiedä, tarvitseeko tätä koskaan pelata toistamiseen läpi, mutta kertaalleen koen pelin enemmän kuin mielelläni.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Ai niin, lisäksi Rayman Legends paukkui sataprossaisesti läpi tuossa taannoin. Pelin kompliittaaminen ei ollut aivan yhtä haastavaa kuin Originsin aikoinaan, mutta kaikilla muilla alueilla se vetää pidemmän korren. Kenttäsuunnittelu on kultaa, kermaa ja kaikkea hyvää siltä väliltä, musiikit ovat miellyttävämmät, oheistekemistä riittää ja pelaaminen on yksinkertaisesti hauskaa. Ja palkitsevaa. Ja sujuvaa. Tykkään oikeasti tästä pelistä niin paljon, että ei sanat riitä.

Pari lumien määrässä ja Awesome-tasossa kiinni olevaa trophya - ja niiden mukana viimeinen unlockattava hahmo - puuttuu vielä, eli pidän pelin semisäännöllisessä haastekierrossa ainakin niiden saavuttamiseen asti. Pääasiassa tämä on kuitenkin nyt taputeltu. And it was GOOD.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 04.10.2013 22:33
Battlefield 4:n open betaa PC:llä viisi ja puoli tuntia takana. Ensimmäinen tunti meni ihmetellessä kuinka tahmeaa tähtääminen oli ja kuinka paska pelimuoto Domination (täsmälleen samalainen kuin Codissa, ei sovi Battlefieldiin lainkaan) on. Sitten hiiren senssiä ylöspäin ja vaihto Conquest 64p serverille niin pelikokemus parani jo huomattavasti. Bugeja tässä vielä riittää ja joskus peli cräshää liittyessä peliin, mutta jos Dice saa nuo tekniset ongelmat hoideltua niin on tästä kyllä hyvä peli tulossa. Vaikkei tämä vielä julkaisussa bugiton tai täysin optimoitu ole, niin pakkohan tätä on heti ekana päivänä päästä pelaamaan.         


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 09.10.2013 23:08
Aloittelin SMT Devil Summoner: Soul Hackersiä 3DS:llä, nyt on noin 2,5h takana. Tuntuu kyllä uppoavan meikäläiseen tämä. Strange Journey oli yksi lempipeleistäni DS:lle ja tämä vaikuttaa jatkavan samoilla linjoilla. Pelin graafinen anti on vanhentunutta, mukana on korneja CGI:tä ja rujoa 3D-grafiikkaa. Graafinen tyyli sen sijaan korvaa täysin graffan rujouden ja itse diggailen täböllä tätä retrolookia. Mahtavat 90-luvun kybermeiningit päällä. Myös musat ovat loistavat ja pitävät tunnelmaa yllä. Pelimekaniikka on monimutkainen ja mitään ei pahemmin selitellä, ainakaan ihan alussa. Jos en olisi sarjan pelejä aikaisemmin pelaillut olisin varmasti aika kujalla. Juoni vaikuttaa myös mielenkiintoiselta. Peli on julkaistu aiemmin Sega Saturnille, ei tällaisia pelejä enää tehdä. Suosittelen kaikille 3DS:n omistajille.

Olen myös pelaillut Alundraa PS1:sellä. Hyvä peli loistavilla 2D-graffoilla ja kovilla musiikeilla. Maailmassa riittä tutkittavaa ja juoni on syksyisen synkkä. Working Designsin käännöstyö myös hauskuuttaa. Moni on valmis nostamaan tämän parhaaksi Zelda-tyyppiseksi peliksi. Itse en tätä allekirjoita, mutta loistava peli kyseessä kuitenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 10.10.2013 19:34
TWW HD:ta on tullut pelattua yhden luolaston verran ja viikonloppuna varmaan saan pelattua loputkin pelistä. Hero Modella siis mennään.

Rakastin alkuperäistä peliä ja rakastan jo nyt tätäkin. Vaikka Cuben TWW on tullut pelattua varmaan lähemmäs kaksikymmentä kertaa, niin tämä tuntuu todella tuoreelta ja aivan käsittämättömän upealta peliltä (niin kuin kuuluukin, onhan kyseessä sentään suosikki-Zeldani kautta aikain). Bloom-efektikään ei näytä liikkeessä kovinkaan pahalta, vaan itse asiassa kyseessä on aika hillitty visuaalinen elementti. Tai sitten olen vain tottunut siihen, kun Dark Soulsissa kyseistä efektiä on hieman liioiteltu eräässä paikassa peliä...

Ennen pidin Ōkamia ja TWW:tä maailman kauneimpina peleinä, nykyään pidän Ōkami HD:ta ja TWW HD:ta (ja ehkä myös Ni No Kunia). Eipä noita pelejä tästä paremmiksi enää saa, aivan käsittämätöntä silmäkarkkia.

Pitää varmaan ostaa ensi viikolla tuo uusi Pokémon, himottaisi nimittäin jo kovasti päästä pelaamaan... mutta jos sitä nyt ensin pari muuta peliä pois alta pelaisi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.10.2013 12:59
Eilen meni Rayman Legends "tarinaltaan" läpi. Tai no lopputekstit hurahti. Tietenkin pelaamista jäi vielä runsaasti.

Kaiken kaikkiaan hyvä peli. Ei mitään "kehoni ei ole valmis, pakko jättää kesken" paskaa, mutta sitä parempaa tasoloikkaa kuitenkin. Erityisesti musa-levelit olivat hauskoja ja uusia kikkoja tuli tasaiseen tahtiin.

Joka tapauksessa kyllä tämä voittaa kaiken mitä Nintendo on suoltanut viimeisen 15-20 vuoden aikana. Kannattaa pelailla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 21.10.2013 15:24
Twilight Princess läpi. Viimein. About 40h siinä meni. Aika rauhassa siis mentiin :) Paljon toimivampi GC:llä kuin Wiillä. Jaksoi ihan mielellään pelata loppuun asti. Ei tämä silti mikään huippu peli ole, mutta varsin toimiva.

On muuten aika hassua kuinka vanhan toistolta Zelda kaikesta huolimatta tuntuu. TP:kin on aika paljonkin erilainen kuin Wind Waker tai Ocarina of Time, mutta silti se samoissa maisemissa samoaminen tuntui niin nähdyltä. Sinänsä pelaaminen oli varsin mukavaa, paikoitellen todella mukavaa. Kaikki vain tuntui nähdyltä. Tosin en ole esim. Skyward Swordia pelannut, niin voihan olla että se olisi tuoreemman oloinen. Mutta seuraavan voisivat ainakin pistää uusiksi. Alku ja loppu voivat tietysti olla enemmän tai vähemmän samoja, eli alussa lähdetään puumiekalla ja lopussa ollaan napit vastakkain Ganondorfin kanssa. Mutta matka sinne voisi olla erilainen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.10.2013 10:37
Eilen meni Rayman Legends "tarinaltaan" läpi. Tai no lopputekstit hurahti. Tietenkin pelaamista jäi vielä runsaasti.

Kaiken kaikkiaan hyvä peli. Ei mitään "kehoni ei ole valmis, pakko jättää kesken" paskaa, mutta sitä parempaa tasoloikkaa kuitenkin. Erityisesti musa-levelit olivat hauskoja ja uusia kikkoja tuli tasaiseen tahtiin.

Joka tapauksessa kyllä tämä voittaa kaiken mitä Nintendo on suoltanut viimeisen 15-20 vuoden aikana. Kannattaa pelailla.

Nyt on Raymani pelattu siihe pisteeseen, että enempää ei jaksa. Ihan kaikkia "mitäliepalloja ovatkaan" en jaksanut kerätä, mutta aika lähelle 700 pääsin. Kun pelistä saa vielä niin hyvin Gamestopista (25€~), niin ajattelin viedä sen vaihtoon PS4:n ennakkovaraukseen. Sinänsä ihan hyvä diili, että maksoin pelistä saman verran.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 23.10.2013 16:22
Steamissa selailin pelejä ja koska silmään osui niin monta kertaa The Stanley Parable, klikkasin sitä huomatakseni, että kehuja on tullut suurilta sediltä ja että demokin on tarjolla!

Ja se oli kyllä erinomaisen herkullisen... metaa. Tajunnassani meni jotakin pikkasen kiemuraan ja tuntuu siltä, että solmu olisi purettava jotenkin analysoimalla kokemusta, joskaan en nyt keksi sanoja tai löydä välineitä sen tekemiseen. "Meta" on ainut sana, joka helpottaa solmun aiheuttamaa kitkaa, mutta silti - paljon jää sanomatta.

Mutta ehkä se on hyvä niin. Jos vähän raotetaan Pandoran lipasta, jonka kannessa lukee "taide" niin minun mielestä taideteoksen on tarkoitus ilmaista jotain itsensä ulkopuolista, jotakin mitä ei kielellä, tai millään muulla keinolla* saa ilmaistua. Eli jos jonkun runonkin luettuani tunnen jotakin mitä en saa sanoilla ilmaistuksi, niin runo on oikeuttanut olemassaolonsa. Se on ilmaissut jotakin korkeampaa kuin vain sen, mistä se fyysisesti koostuu. Helppona analogiana mainittakoon iso kivenmurikka ja hetken veistelyn jälkeen siitä syntynyt patsas. Rakennusaine ei muutu, mutta merkitys kyllä.

Näin ollen koen aina positiivisena sen, jos jotakin suurta tai hienoa kohdatessani en löydä sanoja sen kokemuksen kuvailemiseen. Voin toki kuvailla mitä mitä siellä Stanley Parablen demossa tapahtui, mutta sitä, miten se upposi tajuntaani ja alkoi siellä muodostaa merkityksiä, en oikein osaa kuvata. Joitakin ajatuksen repaleita kuupassa pyörii siitä, kuinka pelit ovat uniikki taiteenmuoto juurikin sen takia, että ne ovat erinomaisen interaktiivisia ja kuinka tämä (nyt sen vasta ymmärrän) harvinaisen erityislaatuinen ominaisuus oikeastaan heitetään hukkaan yritettäessä luoda vitusti räjähdyksiä ja jännitystä ja rahaa isojen miesten tileille.

That being said, täytyy varmaan osta itse peli, koska demo... no, kokeilkaa. Se on jänskä juttu.

*= niin, juurikin pelien uniikin ominaisuuden, interaktiivisuuden takia Stanley Parable toimii ainoastaan pelinä ja siksi sen pelaaminen tuntui oikealta. Ja minua ei tarvitse muistuttaa nyt siitä, että tarvitseehan kaikkia muitakin pelejä pelata. Tiedän toki sen, mutta se että Stanin pelaaminen tuntui jotenkin ainoalta mahdolliselta tavalta kokea se, liittyy varmaan jotenkin tuohon "taiteeseen." Analysoikoon ken osaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 23.10.2013 21:09
Tulee jostain syystä tuosta The Stanley Parablesta pienet Terry Gilliamin Brazil -vibat. Ihan jo tämän takia voisi laittaa toivelistalle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.10.2013 20:23
Tuli pelattua tuo Metal Gear Rising läpi, kun PSN+:lla sai ilmaiseksi. Eipä tuossa mennyt kun vähän päälle 5 tuntia, joten kovin pitkä peli se ei ollut. Mieleen pelistä jäi:

+Ensimmäinen pelattava Metal Gear -peli, jossa grafiikka, sulavuus, toiminta ja pelimekaniikka toimii niin kuin pitääkin
+Juoni ei ollut niin paska kuin muissa Metal Geareissa ja välipätkät olivat siedettävän pituisia.
+Ei David Hayteria
+Teknisesti pätevä (60fps yms)
-Kamera ei pysy mukana
-Ääninäyttely (Raiden saatana. Melkein tuli Hayteria ikävä mutta ei nyt liioitella.)
-Paska kliseinen loppu (kts. spoiler)
-Metal Gear -universumi ja sen hahmot

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kaiken kaikkiaan ihan positiivinen yllätys. Harmittaisi tosin, jos tuosta täyden hinnan olisi maksanut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.10.2013 21:52
Tuosta ruudunpäivityksestä tuli mieleen MGS4:n ruudunpäivitys. 60fps joka pysyy sulavan tasan sen verran kun vihollisia ei ole näkyvissä, eikä aina silloinkaan. Ihan sattumanvaraisesti heittelee miten sattuu. Tikkaita noustessa saattaa tippua 30:een tai jotain siltä väliltä. Mikään ei ole pahempaa kuin heittelevä ruudunpäivitys. Mieluummin lukittu 30fps kuin uskomattoman ärsyttävästi sulavan ja nykivän rajamailla hyppivä framerate.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 27.10.2013 20:18
Alkuperäistä Legacy of Kain: Soul Reaveria nyt takana jokunen tunti. Tämä peli on ollut mun pelattavien pelien listalla ties miten kauan. Olen halunnut pelata peliä vähintään sen julkaisusta asti (1999) ja se on ollut ostettua PS3:llekin varmaan 2-3 vuotta. Nyt viimein aloitin kunnolla pelaamaan tätä, kun haluaisin pelata jatko-osatkin läpi ennenkuin PS2 lentää kaappiin..

Pakko myös hehkuttaa pelin hahmodesignia. Raziel on varmasti yksi kaikkien aikojen siisteimpiä pelihahmoja. Samalla hahmo on jotenkin todella ysärimäinen. Tämän näköisiä hahmoja ei vain enään tehdä peleihin, mikä on sääli.

(http://community.us.playstation.com/t5/image/serverpage/image-id/40325iC7118F017DD8F302/image-size/original?v=mpbl-1&px=-1)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 28.10.2013 17:31
arkham origins. viesti ei sisällä spoilereita. pelasin koko viikonlopun putkeen. tarina meni hardilla ja tein kaiken paitsi dark knight trackit, anarky skannit ja challenget. (ja ng+ ja i am the night)

miinukset:
-peli kaatui 12 kertaa ja on muutenkin täynnä bugeja.
-totaalisen sieluton pelimaailma joka lähinnä pilaa edellisten osien vaivalla rakentaman maailman.
-90% pelistä on kopioitu suoraan arkham citystä, mutta toteutettu huonommin.

plussat:
-hyvä tarina välipätkineen
-rikospaikkatutkimushomma
-sain gamestopista 40e vaihtoarvoa

tl;dr ei jatkoon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 30.10.2013 09:12
PSN+:ssa tämän kuun pelinä ollut Remember Me.

Vaikuttaa kuin farkkupersesimulaattorin ympärille olisi rakennettu mahdollisimman keskinkertainen peli.

En suosittele.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 30.10.2013 17:28
Olen nyt viime vuosina ottanut perinteeksi mennä halloweenina joku kauhu- tai kauhuteemalla varustettu peli läpi. Kokeilin Outlastia, ei vaan tuo vanhempaa sukupolvea oleva PC jaksanut sitä kunnolla pyörittää, vaihdoin sitten Machine for Pigsiin. Peli pyöri paremmin, mutta pelottavuusaste ei ollut niin isolla mitä se oli ensimmäisessä osassa.

Päätin sitten hetken PS Storea mulkoiltuani ladata Doom 3 BFG editionin, kun sen halvalla sai. Tykkäsin aikoinaan tästä kun sen PC:llä pelailin enkä koskaan oikein ole ymmärtänyt miksi tämä peli on saanut niin paljon negatiivista palautetta. 60 fps ja melko tuoreet Sonyn Pulse-kuulokkeet innosti ostamaan PS3:lle. Ai että minä arvostan tämmöistä vanhan koulukunnan fps:ää jossa ei ole regeneroituvia healtheja ja kentät on labyrinttimaisia, salareita täynnä. Aloitin vaikeemmalla vaikeusasteella enkä käytä quick savea ollenkaan. Latausajat ja tallentaminen on vähän hidasta ja pelin ahdistavaa tunnelmaa rikkova, tuota lukuun ottamatta oon kyllä nauttinut matkasta. Koko ajan saa olla pelko persiissä että millon se henki lähtee. Tänään taas pitkä yö tiedossa. :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 01.11.2013 17:00
NinaJ on uusi täällä, joten sanokaamme hänelle hei.

Hei NinaJ ja teretulemast lankulle.

Harvinaisen totta on tuo, mitä sanoit - ajattomiin klassikoihin ei kyllästy. Ja mikäli klassikkostatus on todella ansaittu, niin pelihän säilyy tuoreena vielä vuosienkin jälkeen, joskus maku saattaa jopa yllättää...

Pari päivää sitten tuli uutista, että Gradius V saapuu jossakin muodossa myös PS3:lle ja minuahan tämä liikutti ainoastaan sen verran, että muistin pelin olevan hyllyssäni ja pitäneeni siitä niin perkeleesti.

Pelasinhan minäkin pari vuotta sitten shmuppeja niin, että ei siinä ollut kyse enää pelaamisesta, vaan enemmänkin opiskelusta. MAME:n lista shmupeista oli pitkä, emulaattorit raksuttivat, superplay-videoita tapitettiin ihmeissään ja yritettiin oppiakin sieltä jotain. Itse pelien pelaamisessakin oli kyse pistesysteemien ja muiden trikkien tuntemisesta, sekä millintarkasta naputtamisesta. Olihan se aikaa sekin. Silloin ainakin tuli keskityttyä johonkin kunnolla ja saattoi todeta omaavansa pitkäjänteisyyttä.

Suorastaan jänskätti laittaa Gradius V:n levy sisään. Jokusen kymmentä tuntia peliä pelanneenna mielessä jyskytti heti, että tulivako ne ensimmäiset viholliset ylhäältä vai alhaalta?  :o Häpellistähän se olisi, jos en muistasikaan. Ja mikä nyt olikaan paras järjestys päivitellä aseistus? Kaikenlaista pientä, pinnalla käyvää ja heti sukeltavaa murhetta...

Nyt kun tässä on ollut pari vuotta hiljaiseloa pelien kanssa, niin täytyy sanoa, että eipä nuo ajatukset kauaa häirinneet, vaan kokemus oli sitä vastoin todella raikas ja vapauttava. Eipä paljoa tarvinnut stressata kuolemisesta, tai pienistä virheistä, koska vihdoinkin pystyin olemaan pelaamatta peliä shmuppina, vaan pelasin sitä kauniina, eeppisenä ja uskomattoman sulavana avaruusäiskintänä. Nappeja oli ilo hipelöidä, koska ohjaus oli lähes ennenkokemattoman (uudelleenmuistetun) tarkkaa ja kenttien suunnittelu yllättävää, kaunista ja kaikinpuolin mielekästä. Saa kyllä toivomaan jatkoa PS4:lle, mutta lienee turha toivo, kun ei sitä tullut kolmosplekellekään, vaikka olihan siitäkin joskus huhua?

On kyllä rautainen peli, tästä ikuisuuten, sanon ma. Katsokaa nyt tätä ja yrittäkää olla laittamatta levyä koneeseen.

(http://ps2media.gamespy.com/ps2/image/article/536/536202/gradius-v-20040804111354794.jpg)


[E] Ninan viesti katosi ja nyt näyttää siltä että minulla on mielikuvitusystävä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.11.2013 18:33
NinaJ on uusi täällä, joten sanokaamme hänelle hei.

Hei NinaJ ja teretulemast lankulle.

[E] Ninan viesti katosi ja nyt näyttää siltä että minulla on mielikuvitusystävä.
(http://fc02.deviantart.net/fs71/f/2010/239/d/f/forever_alone_by_foreveraloneplz.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 01.11.2013 20:00
Piilomainosti jotain nettikasinosivua, joten modet kai poisti?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 01.11.2013 21:02
Ohwell, hetken aikaa hän oli minulle ihan oikea tyttö ja sen hetken aikaa minusta tuntui, että perjantai-iltani huipentui siihen, että epäsuorasti melkein puhuin tytölle internetissä.

Vitsi.

Vitsivitsi...

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Puhuttakoon myös asiaa. Nostalgia- ja parhauspäissäni tuli poisteltua Volgarr the Viking steamista. Näin ensituntumalta kumartaa vahvasti jonnekin Ghouls 'n Ghostsin suuntaan, mutta hyvänä modernisaationa loiskauttaa keittoon pari lisäkikkaa. Näppäinkomentojahan ei ole edellämainuttua klassikkoa enempää, mutta niiden yhdistelmillä on mukaan saatu pari uuttakin juttua. Pelaaminen tuntuu juuri niin viehättävän arkaaiselta, kuin verrokkipelistä voi päätellä, eikä se millään muotoa huono juttu ole - kunhan vaan tietää sitä odottaa.

Hyvin kotoisa ja tuttu, jopa lämmittävä tunne on myös se, etten tahdo päästä edes ensimmäistä kenttää läpi. Mutta jatketaan harjoituksia. Tai lopetetaan kokonaan. Ei sitä nykyään jaksa ressata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 01.11.2013 22:54
Piilomainosti jotain nettikasinosivua, joten modet kai poisti?

Bingo.

Ja ei siinä ihan hirveästi mainontaa piilotettu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 02.11.2013 21:19
Brothers: A Tale of Two Sons

Hehkutin tätä peliä muutamalla lautalaiselle Digiexpoilla, mutta nyt läpäisyn jälkeen pitää tulla hehkuttamaan tännekin. Näin heti alkuun tiivistettynä: ostakaa ensin, miettikää vasta sen jälkeen.

Jos Trineä ja sen grafiikoita hehkutetaan niiden satumaisuudesta, Brothers ON satu. Satu upeimmalla mahdollisella tavalla. Maisemat, tarina, yksityiskodat, pelimekaniikat. Kaikki toimii saumattomasti yhteen luoden aivan kokonaisuuden, joka imaisee maailmaansa vahvemmin ja koskettavammin kuin yksikään kirjoitettu satu tai elokuva. Vieläpä ilman yhtä ainutta dialoginpätkää tai sanaa, sillä kaikki puhe on keksittyä siansaksaa, jolloin puheen merkitys jää kunkin omassa päässä tulkittavaksi. Jälkiäteen harmittaa, etten pystynyt kokemaan peliä kaikista optimaalisimmalla tavalla eli yhdellä istumalla (kesto enimmilläänkin 3-4 tuntia) yksin, rauhassa ja häiriöttä. Uskon, että oikeissa olosuhteissa peli olisi saanut minut aidosti kyyneliin tai jopa itkemään. Nyt tämä jäi vain järisyttäviin kylmiin väreisiin.

Pelillisestihän Brothersin jippona on "yhden pelaajan co-op". Pelihahmoina toimivat kaksi veljestä, joita kutakin ohjataan omalla tatilla ja yhdellä toimintanapilla. Vaikka pelimekaniikka onkin siis lähtökohdiltaan simppeli, oli ohjattavuus ainakin itselleni yllättävän haastavaa. Aivot vain eivät osaa täysin prosessoida kahden hahmon yhtäaikaista liikuttamista. Ongelmaksi tämä ei silti muuttunut, sillä pulmat eivät vaadi nopeita reaktioita ja ovat muutenkin suhteellisen yksinkertaisia, joskin erittäin tyydyttäviä.

Ylipäätään Brothers on peli, jota on mahdotonta olla suosittelematta kaikille peleistä tosissaan kiinnostuneille. Peli tarjoaa samalla sitä kuuluisaa uutta ja ihmeellistä, mutta vielä tärkeämmin kokonaisuuden ja kokemuksen, jota olisi mahdotonta luoda missään muussa muodossa kuin pelinä. Älkää katsoko videokuvaa ja välttäkää spoilereita. Kokekaa peli itse. Itse en tiennyt juuri muuta kuin yleisidean pelimekaniikasta, ja että kyseessä olisi vähintäänkin yksin vuoden parhaista peleistä. Näin jälkikäteen en voisi olla tyytyväisempi, että se riitti ostopäätöksen tekoon.

P.S. Vaikka peli ei ole kolmeakaan kuukautta vanha, löytyi se jo Steamin Halloween-alennuksista puoleen hintaan. PC-versiota saa siis varmastikin viimeistään jouluna taas huokeaan 7 euron hintaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.11.2013 22:18
Uusin Cod yllättäen paras Cod ikinä. Enpä olisi uskonut, että tämä sarja enää löytää takaisin oikeaan suuntaan kahden järkyttävän osan jälkeen.

Ei enää uskomatonta Mario kart -sähellystä minikentissä, jossa ei ole mitään järkeä suurimman osan ajasta. Nyt kaikki säheltäjäkakarat ovat täysin kusessa, kun enää ei voikaan juoksennella sinko olalla, vaan joutuu hiukan miettimään mitä tekee. Pari täysin susipaskaa kenttää on mukana, mutta suurin osa selvästi aiempaa parempaa tasoa. Niin ja nettikoodi on parasta mitä konsoliräiskinnöissä on nähty.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.11.2013 00:15
The Wonderful 101 on ollut pelityksessä itselläni muutaman päivän ajan. Ehkä Wii U:n haastavin peli tällä hetkellä jonkin Monster Hunterin lisäksi, suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan, varsinkin jos on kokemusta Platinum Gamesin aikaisemmista peleistä. Tässä on jopa yksi tosi hyvä Metal Gear Rising -viittaus! En olisi jotenkaan uskonut, että sekaan päätyisi tällaistakin.

Peli kyllä vaatii hieman omaksumista ja asioiden mieleenpainamista, mutta ei pitäisi käydä sen vaikeammaksi kuin kyseisen pelitalon aikaisemmatkaan pelit.

Tämän jälkeen ajattelin jatkaa Final Fantasy VIII:tä. Ehkä myös IX heti perään, jos vain Kingdom Heartsien herättämä FF-nälkä jatkuu samanlaisena. Square kyllä teki aikoinaan kovia pelejä, nykyään hieman harvemmin. Nobuo Uematsun musiikki jaksaa viihdyttää edelleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: IPlayer - 08.11.2013 03:37
Square kyllä teki aikoinaan kovia pelejä, nykyään hieman harvemmin. Nobuo Uematsun musiikki jaksaa viihdyttää edelleen.

Mitäkö pelasin viimeksi, no Chrono Triggeriä itseasiassa. Entistä enemmän alan olla sitä mieltä, että taitaapa olla allekirjoittaneelle se Paras Peli Ikinä. Eikä olisi tämäkään peli itsensä ilman Yasunori Mitsudan biisejä, niin paljon ne terästävät jo pelin ennestään vahvaa seikkailufiilistä. Musiikin voimaa pelien tuomassa immersiossa ei voi juurikaan väheksyä. Esmes kuinka paljon juuri Finaleissakin se Uematsun työ tuo niin paljon lisää siihen kokemukseen, ei voi sanoin määritellä.

Vaikka XV:ssä Yoko Shimomura puikoissa onkin, niin pitää vain toivoa että rouva pistää itsestään kaiken likoon mitä sävellyksiin tulee. Ja uskon kyllä että parhaansa pyrkii tekemään, onhan kyseessä sentään Yokon eka mainline-FF.

Mites, kuinka suurta osaa musiikki näyttelee muun porukan pelikokemuksissa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 08.11.2013 09:05
Mites, kuinka suurta osaa musiikki näyttelee muun porukan pelikokemuksissa?
Varsin suurta osaa. Musiikkiin saisi peleissä mielestäni panostaa vielä enemmänkin. Peliä varten sävelletyn pelimusiikin lisäksi kuulisin peleissä mielelläni enemmän "oikeiden" bändien musiikkia. Samaan tyyliin kuinka musiikkia käytetään elokuvissakin. Esimerkiksi GTA:ssa mua ei olisi haitannut, jos peli olisi tehtävien aikana ajoittain jättänyt dialogin taustalle, ja antanut musiikin puhua puolestaan. Vaikka sitten scripaten pakottanut jonkin osuvan kappaleen ulos radiosta.

Toinen seikka, mitä toivoisin enemmän peleihin, on huumori. Onhan sitä peleissä jo nykyäänkin, mutta olisi mielenkiintoista nähdä kuinka puhtaasti komediaksi tehty peli toimisi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.11.2013 09:50
Toinen seikka, mitä toivoisin enemmän peleihin, on huumori. Onhan sitä peleissä jo nykyäänkin, mutta olisi mielenkiintoista nähdä kuinka puhtaasti komediaksi tehty peli toimisi.

Saint's Row 3 ja 4 on melkeinpä puhdasta komediaa ja pelleilyä.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 08.11.2013 13:15
Toinen seikka, mitä toivoisin enemmän peleihin, on huumori. Onhan sitä peleissä jo nykyäänkin, mutta olisi mielenkiintoista nähdä kuinka puhtaasti komediaksi tehty peli toimisi.

Saint's Row 3 ja 4 on melkeinpä puhdasta komediaa ja pelleilyä.

Huonoa komediaa tosin, mutta komediaa silti.

SR:n komedialla ei ole (ainakaan allekirjoittaneelle) oikein mitään annettavaa, koska devit luottavast yksinomaan absurdiuteen. Heittävät ruutuun pikseliä ja toivovat että se on hauskaa. Ei ole niin minkäänlaista setup-payoff -suhdetta. Yhdyn Viniin siinä, että komediapelejä olisi mielentoista nähdä enemmän, varsinkin eri genreissä.

T. Saint's Row 3 jäi kesken.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.11.2013 13:31
Toinen seikka, mitä toivoisin enemmän peleihin, on huumori. Onhan sitä peleissä jo nykyäänkin, mutta olisi mielenkiintoista nähdä kuinka puhtaasti komediaksi tehty peli toimisi.

Saint's Row 3 ja 4 on melkeinpä puhdasta komediaa ja pelleilyä.

Huonoa komediaa tosin, mutta komediaa silti.

SR:n komedialla ei ole (ainakaan allekirjoittaneelle) oikein mitään annettavaa, koska devit luottavast yksinomaan absurdiuteen. Heittävät ruutuun pikseliä ja toivovat että se on hauskaa. Ei ole niin minkäänlaista setup-payoff -suhdetta. Yhdyn Viniin siinä, että komediapelejä olisi mielentoista nähdä enemmän, varsinkin eri genreissä.

T. Saint's Row 3 jäi kesken.
Onhan siinä paljon sitä over-the-top kamaa ja muuta muka-hauskaa (pinkki dildopamppu yms.), mutta toisaalta Zimos joka puhuu autotunen läpi on hauska. En ole vielä pelannut peliä läpi, mutta uskoisin sieltä löytyvän jotain setup-payoff -suhteita eikä vain sitä pinkkidildoa.

Ongelmahan on siinä, että pelien tarinathan ovat lähes aina paskempia kuin muiden medioiden (elokuvat/kirjat yms.). Ja jos pelistä yrittää tehdä tehdä oikein elokuvaimaisen hyvällä tarinalla, se yleensä epäonnistuu molemmissa (pelimekaanikassa ja tarinassa) kuten Heavy Rain ja Beyond Two Souls.

Monkey Islandit ovat tosin poikkeus. Myös Metal Gear Solidit saavat nauramaan kyyneliin paskuudellaan. Toimii se niinkin päin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 08.11.2013 13:36
paper marioissa ja mario&luigi peleissä on parhaat läpät.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.11.2013 14:03
Muistuikin mieleen, että Twisted Pixelin Comic Jumper oli hauska, vaikka pelillisesti aika keskinkertainen.

http://www.youtube.com/watch?feature=player_detailpage&v=HVOjqhg2mBE#t=361


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 08.11.2013 15:18
Mites, kuinka suurta osaa musiikki näyttelee muun porukan pelikokemuksissa?

Itselle musiikit ovat äärimmäisen tärkeät pelissä. Vaikka itse peli olisikin hyvä, mutta musat paskat tai latteat niin lannistaa se samantien pelikokemusta. Makuasioita myös nämä, mutta en yleensä pidä elokuvamaisesta geneerisestä klassisesta. Tasapaksu ja varman päälle vedetty tuotanto laittaa vaan vituttamaan. Pidän vahvoista melodioista peleissä ja yleensä kun katson taaksepäin pelaamiani pelejä niin juuri nuo musat ovat kovin nostalgiatekijä. Mikäli pelissä ei ole tunnistettavia melodioita jäävät muistikuvat ja fiiliksetkin köyhiksi. Melodiat ovat tärkeitä, mutta myös itse musan tuotanto ja soundit ovat tärkeät. Esim. Deadly Premonitionissa on sopivan kämäset soundimaailmat: https://www.youtube.com/watch?v=clFP2LJC2KE (https://www.youtube.com/watch?v=clFP2LJC2KE)

Pidän myös kokeellisesta musasta ja esimerkiksi Strange Journeyssä on hienot ja ainutlaatuiset kuoroklassiset. Myös REZin Trancemission on hieno kokemus sekoittaen noisea ja ambientia. https://www.youtube.com/watch?v=3gy38mZl--k (https://www.youtube.com/watch?v=3gy38mZl--k)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 08.11.2013 15:36
Portaleissa, varsinkin 2:ssa on aika onnistunutta ja paikoittain älykästä huumoria vaikka joskus menäänkin aika meta-tasolle. Ainakin itse pelasin 2:en läpi hymy suupielessä ja säännöllisesti hörähdellen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.11.2013 16:04
Joo, Portal 2:ssa on aivan hervottoman hyvää huumoria. Monelle asialle irvaillaan ja usein meno on yhtä aikaa eeppinen sekä vinksahtanut. GLaDOS ei ollut kakkosessa todellakaan niin kuiva kuin ykkösessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Minna - 08.11.2013 16:10
Mites, kuinka suurta osaa musiikki näyttelee muun porukan pelikokemuksissa?

Kyllä ainakin minulla musiikki on tärkeä osa sitä pelikokemusta. Ainakin tietyissä kohtauksissa. Kyllähän kun jännä kohtaus on menossa, ja musat sen mukaset niin kyllä se tuo lisäjännitystä koko kohtaukseen. Sydän alkaa jo pamppailla pelkästä musiikin kuulemisesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 08.11.2013 16:20
Itse ihmettelin kun kaveri pelaa esim mass effectia ja taustalla soi vaikka joku bullet for my valentine. Ei enää pahemmin voisi pelin tunnelmaa pilata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 08.11.2013 17:19
http://www.youtube.com/watch?v=AUXGW6sWYDY

'nuff said.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 14.11.2013 13:01
Giana Sisters: Twisted Dreams tuli plussalaisille joskus kuukausi pari takaperin ja se tuli pelailtua läpi. Miksei tästä pelistä ole missään puhuttu mitään, tai itse en ainakaan ole nähnyt keskustelua tai hypeä?
Ihan helvetin hyvä tasoloikka. Hauskat mekaniikat, hyvät kontrollit, hyvät musiikit, sopiva haaste. Jos kaiken haluaisi kerätä, olisi tässä tekemistä ihan perkeleesti, sen verran haastava peli. Pelin vaikein vaikeusaste on sellainen, että peli pitää pelata alusta loppuun kuolematta. Joku on tuossa onnistunutkin, melkoinen guru. Youtubesta löytyy myös paljon time attack- videoita pelistä, joista näkee, kuinka hyvin mekaniikat on toteutettu. Hulluja on kyllä noi huippupelaajat, käsittämättömiä suorituksia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.11.2013 13:05
Giana Sisters: Twisted Dreams tuli plussalaisille joskus kuukausi pari takaperin ja se tuli pelailtua läpi. Miksei tästä pelistä ole missään puhuttu mitään, tai itse en ainakaan ole nähnyt keskustelua tai hypeä?
Ihan helvetin hyvä tasoloikka. Hauskat mekaniikat, hyvät kontrollit, hyvät musiikit, sopiva haaste. Jos kaiken haluaisi kerätä, olisi tässä tekemistä ihan perkeleesti, sen verran haastava peli. Pelin vaikein vaikeusaste on sellainen, että peli pitää pelata alusta loppuun kuolematta. Joku on tuossa onnistunutkin, melkoinen guru. Youtubesta löytyy myös paljon time attack- videoita pelistä, joista näkee, kuinka hyvin mekaniikat on toteutettu. Hulluja on kyllä noi huippupelaajat, käsittämättömiä suorituksia.
Hyvä pelihän se on, erityisesti musiikit. Hieman vaan saisi olla sulavampi ja tearingiä tuntuu olevan liikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 14.11.2013 13:09
Joo framerate ajoittain kyllä häiritsi pelaamista, mutta ei liian vakavasti kuitenkaan. Kuitenkin PC:llä varmasti vielä ihan eri tason peli, kun tekniset ongelmat eivät ole haittaamassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.11.2013 16:58
3DS:n uusi Zelda putosi luukusta tuossa aamulla ja aloitin pelaamisen melkein samantien. Kohta kaksi luolastoa takanapäin ja tekisi mieli jo nyt julistaa tämä paremmaksi kuin DS:n Zeldat. Peli tuntuu yhtä aikaa sekä tuoreelta että erittäin klassiselta tapaukselta.

Tuli myös pelattua viime viikonloppuna ICO ja SotC varmaan sadannen kerran läpi. Jos pitäisi luetella mielestäni graafisesti maailman kauneimmat pelit, niin ne olisivat ehdottomasti näiden kahden pelin HD-versiot, Ōkami HD ja Zelda TWW HD. Laskisin varmaan Journeyn myös samaan kategoriaan, sillä ainakin pelin loppu on melkoista silmäkarkkia itselleni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 22.11.2013 18:10
3DS:n uusi Zelda putosi luukusta tuossa aamulla ja aloitin pelaamisen melkein samantien. Kohta kaksi luolastoa takanapäin ja tekisi mieli jo nyt julistaa tämä paremmaksi kuin DS:n Zeldat. Peli tuntuu yhtä aikaa sekä tuoreelta että erittäin klassiselta tapaukselta.

Tuli myös pelattua viime viikonloppuna ICO ja SotC varmaan sadannen kerran läpi. Jos pitäisi luetella mielestäni graafisesti maailman kauneimmat pelit, niin ne olisivat ehdottomasti näiden kahden pelin HD-versiot, Ōkami HD ja Zelda TWW HD. Laskisin varmaan Journeyn myös samaan kategoriaan, sillä ainakin pelin loppu on melkoista silmäkarkkia itselleni.
Ei helvetti, tämäkin vielä.  :lol: Arkham Origins on aloittamatta ja viikon päästä on jo PS4 telkussa kiinni, ja Super Mario 3D World kaupoissa samana päivänä. Mahotonta pelitulvaa. Wii U:llakin on Wind Waker HD, NSMBU ja Rayman Origins kesken. Zombi U:ta en ole edes aloittanut. Joulun ja uudenvuoden pyhätkin menee kaukomailla niin vuosi alkaakin mukavasti aivan tajuttomalla backlogilla.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.11.2013 19:35
3DS:n uusi Zelda putosi luukusta tuossa aamulla ja aloitin pelaamisen melkein samantien. Kohta kaksi luolastoa takanapäin ja tekisi mieli jo nyt julistaa tämä paremmaksi kuin DS:n Zeldat.

Siinä vaiheessa kun otin ensimmäisen askeleen ulos talosta, niin pystyin julistamaan pelin paremmaksi kuin DS:n Zeldat ja Skyward Sword yhteensä. Ensimmäisen tunnin aikana on päässyt tapahtumaan enemmän kuin Skyward Swordissa 10h aikana. Muutaman minuutin sisällä pääsee tutkimaan paikkoja, kaivelemaan piece of hearteja ja salareita, ilman että kukaan paskapää on kilkuttelemassa korvan takana koko ajan. Ei ole mitään Zelda-cyclia tai mitään muutakaan mystiikkaa. Pari viimeistä osaa ovat olleen vaan ala-arvoisia ja ensihetkestä lähtien huomaa, että nyt mennään ihan eri tasolla. Ja niin ironista kuin se onkin, niin Nintendo tuntuu olevan niitä harvoja tekijöitä jotka tuntuvat tajuavan miten tärkeää sulava ruudunpäivitys on. 60fps kermaa jopa 3D:n kera.

Haiskahtaa vahvasti siltä että Nintendo on saamassa jälleen rautaisen otteensa takaisin pelien kehityksessä. DS ja Wii-aikakaudella vajosivat paskaan, mutta nyt 3DS:n ja Wii U:n myötä ote on kyllä parantunut ihan eri luokkaan. Odotukset Wii U:n Zeldan suhteen nousivat juuri huomattavasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.11.2013 19:45
Joo goty materiaalia heti ekan luolaston aikana. Goddamn.

Varusteita löytää ihan vapaalla tutkimisella, alueita avautuu jo ekan luolaston jälkeen ihan helvetin paljon ja temppelit voi mennä oman valinnan mukaan eikä pakotetussa järjestyksessä. Käsittämättömän kova peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.11.2013 12:54
Uncharted 3

Aikaisemmin tuli pelattua Saint's Row 3 läpi. Nyt on Uncharted noin puolessa välissä ja tuntuu, että vaikka SR3 veti tahallaan överiksi, ei se pärjää Uncharted 3:lle. Ehkä tähän vaikuttaa Unchartedin "realistisuus" ja se, että se ottaa itsensä vakavemmin kuin SR3. Joka tapauksessa kaikki kiipeily-, takaa-ajo- ja räiskintäkohtaukset Unchartedissa lähinnä naurattavat ja aiheuttavat facepalmia. Tässä vaiheessa en yllättyisi, jos Unchartedissa tulisi Saints Rowia vastaava hyppää-lentokoneesta-ja-free-fallaa-koneen-ohjaamon-läpi-tappaen-pahiksen-samalla-kuin-pöllit-laskuvarjon-jonka-jälkeen-pelastat-free-fallaavan-kaverin-kohtaus ennen loppua.

http://www.youtube.com/watch?v=G-Db53g45GM&feature=player_detailpage#t=281


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.11.2013 13:18
Joo goty materiaalia heti ekan luolaston aikana. Goddamn.

Varusteita löytää ihan vapaalla tutkimisella, alueita avautuu jo ekan luolaston jälkeen ihan helvetin paljon ja temppelit voi mennä oman valinnan mukaan eikä pakotetussa järjestyksessä. Käsittämättömän kova peli.

Voi perkele nyt tän 3DS:n kanssa. Pokemonista ei vieläkään malttaisi päästää irti, Phoenixin uusin keissi on juuri aloitettu, 3D-Ocarina on muoveissa laatikossa, Luigi's Mansion 2 roikkuu kesken, DKC Returnsin 100% masterointi kiinnostais, ja kai tässä joku muukin peli oli hankkimatta? Still, uusin Zelda näyttää ihan törkeän hyvältä - ja A Link To the Past on ehkä oma lempi-oldschool-Zelda - joten eiköhän se pidä taas kuun vaihteen palkoista lohkaista. Nolottaa, että tuli joskus epäiltyä konsolin kykyä periä DS:n mantteli.

Onni onnettomuudessa on se, etten omista Wii U:ta. Jos tässä pitäisi vielä uida 3D Worldin parhaudessa, niin saisi kandin viimeistelylle heittää hellät hyvästit. :lol:


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.11.2013 13:49
Uncharted 3

Aikaisemmin tuli pelattua Saint's Row 3 läpi. Nyt on Uncharted noin puolessa välissä ja tuntuu, että vaikka SR3 veti tahallaan överiksi, ei se pärjää Uncharted 3:lle. Ehkä tähän vaikuttaa Unchartedin "realistisuus" ja se, että se ottaa itsensä vakavemmin kuin SR3. Joka tapauksessa kaikki kiipeily-, takaa-ajo- ja räiskintäkohtaukset Unchartedissa lähinnä naurattavat ja aiheuttavat facepalmia. Tässä vaiheessa en yllättyisi, jos Unchartedissa tulisi Saints Rowia vastaava hyppää-lentokoneesta-ja-free-fallaa-koneen-ohjaamon-läpi-tappaen-pahiksen-samalla-kuin-pöllit-laskuvarjon-jonka-jälkeen-pelastat-free-fallaavan-kaverin-kohtaus ennen loppua.

Tuollaisen kuonan jälkeen on hyvä ostaa uusi Zelda ja paistatella puhtaan pelimekaniikan loiston valossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 24.11.2013 14:03
Vois ostella jouluksi on Zeldan. Vaikuttaa ihan saatanan hyvältä ja tollanen vapaampi meno maistuu itselle. Tota venaillessa pitää tykitellä Oracles vielä läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Melfice_ - 24.11.2013 14:04
Freefallaa, voi vittu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.11.2013 14:21
Freefallaa, voi vittu.

zillaa setä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.11.2013 14:32
Kyllä tämä uusi Zelda on räjäyttänyt kalsarit jalasta. En edes tiennyt tarkalleen millainen tämä on, kun olen piilotellut infoa pelistä itseltäni.

Sekoitus Zelda 1:n vapautta ja Majoras Maskin monipuolisuutta Link to the pastin maailmassa. Olen vasta yhden luolan mennyt läpi, koska olen tutkinut maailmaa joka puolesta, käynyt hakemassa Zoran räpylät ja tehnyt sidequesteja. Pelissä ei pakoteta tekemään juuri mitään tietyssä järjestyksessä. Ja soundtrackin parhautta ei voi olla liikaa korostamatta. Parhaita paloja vanhoista peleistä ja päälle kasa uusia. 3D ei myöskään ole mikään päälle liimattu ominaisuus, vaan parantaa kokemusta niin paljon että olen pelannut 3D slider maksimissa alusta saakka. Hero mode olisi voinut olla alusta saakka valittavana, mutta kyllähän tämä on puhdasta peli-iloa.

Taidanpa tässä peruuttaa tuon Ps4:n tilauksen + skipata boxinkin ostaminen vuodeksi ja siirtyä Sharkien polulle, eli keskittyä vain tietyn laitteiden peleihin kunnolla. Ei tule pakkoa ostella joka konsolin pelejä ja tulee pelattua pelit paremmin läpi, eikä kiireellä. Pelkästään 3DS tulee pitämään otteessa kuukausitolkulla ja Wii U:llekin alkaa uhkaavaa vauhtia tulla tautisen hyviä yksinoikeuksia. Lisäksi iso kasa retropelejä jyystettävänä.

Phoenix Wright, Zelda 3DS, Mario 3D world, Pokemon, Fire Emblem, Animal Crossing, Pikmin 3, Wonderfull 101, Wind Waker, Etrian Odyssey IV.. Sitten loppuvuodesta Bravely default, alkuvuodesta uusi Donkey Kong. Ensi vuonna Mario Kart 8, Bayonetta 2, mahdollisesti uusi Xenobladen tekijöiden rope, shin megami tensei IV, Smash Bros.  Ei riitä edes aika näiden kaikkien yksinoikeuksien pelaamiseen, saati sitten johonkin multiplattarijööteihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 24.11.2013 15:40
Itselläni samat suunnitelmat aika pitkälti. Meinasin tämän vuoden keväällä ostaa PS Vitan, mutta sitten tajusin että Nintendo-konsoleille on tulossa aivan liikaa kaikkea, että panostan nyt täysillä 3DS:ään ja Wii U:hun. Sitten vielä jotkut ihmiset kehtaavat väittää, ettei näille konsoleille edes ole pelejä, vaikka itseäni jonkin PS Vitan, PS4:n ja Xbox Onen pelitarjonnasta ei kiinnosta oikeastaan muut nimikkeet kuin Kingdom Hears III ja Metal Gear Solid V.

Ja 3DS on paras konsoli Nintendolta sitten GameCuben. SMT IV:tä odotellessa...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.11.2013 16:52
Freefallaa, voi vittu.
Vapaaputoaa kuulostaa niin paljon järkevämmältä. Molempi paskempi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 24.11.2013 22:28
Total Rupees found: 08701
Times defeated: 00001

ALBW tosiaan meni läpi tässä muutama tunti sitten. Erittäin miellyttävä peli, vaikkei oikeastaan sen vaikeampi minusta kuin esimerkiksi The Minish Cap. Viikon päästä sitten toivon mukaan Super Mario 3D Worldia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 26.11.2013 13:09
Tearawaytä tuli pelattua Vitalla viikonloppu ja alkuviikko. On kyllä loistavaa tasohyppelyä. Kevyesti persoonallisimpia pelejä, mitä on pitkään aikaan ilmestynyt. Tuli myös kaikki kentät vedettyä 100 prosenttisesti, mitä en yleensä jaksa tehdä. Pari trophyä vielä puuttuu. Menee kyllä omalla kohdalla tasohyppelyiden kärkeen Rayman Originsin ja Legendsin kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.12.2013 22:22
ZombiU, Nursery.

Pakko antaa ablodit seisaaltaan; pelottavinta mitä olen kokenut videopelissä sitten Silent Hillin. Äänimaailman loistavuutta ei vaan voi liikaa korostaa kun tämä peli on kyseessä. Tästä on kovaa vauhtia tulossa yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 03.12.2013 09:08
Jep, tuotahan minä olen toitottanut koko ajan. Ainakin Ubin paras peli ihan helposti. Peli paranee loppuaan kohde lähes koko ajan ja tuo mainitsemasi kohta on ehkä pelottavin paikka ikinä. Myös siellä hissitalossa tulee pari kuumottavaa tilannetta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.12.2013 20:59
ZombiU napsui äsken läpi. Ihan parasta loppuratkaisua en tainnut kyllä saada, mutta lähelle meni. Pelissä riitti kirjaimellisesti jännitystä loppumetreille saakka.

Ensimmäiset viisi tuntia (+Nursery) olivat pelin parissa ne kaikkein ikimuistoisimmat. Peli kantoi hyvin loppuun asti ja heitti jännittäviä tilanteita kehiin tuon tuosta, mutta alku vain iski itseeni kaikista parhaiten. Peli antoi pelaajan tutustua maailmaan ja haalia selviytymistarvikkeita ja jokainen pimeä nurkka tuntui hirmuisen epämiellyttävältä. Tämä tunne toki laimeni pelin edetessä jonkin verran, kun alueet tulivat tutuksi ja asearsenaali kasvoi.

Jokainen ase ja siihen saatu ammus tuntui todelliselta mannalta, joka pelin lajityypin huomioon ottaen oli varmasti sellainen tunne, jota kehittäjät olivat hakeneetkin.


En ole ikinä ollut mikään selviytymiskauhun suurin ystävä eikä esimerkiksi ensimmäiset Resident Evilit voittaneet minua koskaan puolelleen. ZombiU:ssa ilahdutti se, että siinä käytettiin ensimmäistä persoonaa ja tunnelma oli niin väkevä. Pelaaja kirjaimellisesti pistettiin selviytyjän housuihin ja koko ajan jyskytti pelko takaraivossa siitä, että seuraava otettu askel saattaisi olla tämän hahmon kanssa viimeinen. Juuri tunnelma teki tästä jotain todella, todella erityistä.


Se yhden elämän survivor-moodi olisi todella siistiä päästä läpi joskus, mutta en mene kyllä lupaamaan että niin tapahtuu. Tämän läpipeluun aikana pelasin kaiken kaikkiaan 21 eri hahmolla ja paras taisi saada n. 4000 pisteen selviytymispojot. Nyt toki tuntee maailman ja eri kikat, joten siinä mielessä on ihan eri tilanne. Mutta on se silti raakaa peliä! Pitää kyllä kokeilla ehdottomasti jossain vaiheessa.


EDIT:  Piti eilen illalla testailla pikaisesti Survivalia vielä ja päädyinkin pelaamaan sitä kaksi tuntia heti alkajaisiksi. Lopetin kun sain tallennettua Buckinghamin sisällä. Hahmoni on vielä elossa ja pisteet lähentyvät ensimmäisen läpipeluun ennätystäni. Kaikki ne kohdat, joita luulin viimeksi lähes mahdottomiksi selvitä, olivatkin nyt kokemuksen myötä mahdollisia. Muutama läheltä piti tilanne oli jo, mutta niistä selvittiin kunnialla. Kaiken kaikkiaan tuo Survival-moodi rokkaa ja kovasti. Todella maaginen peli, josta on vaikeaa irrottautua vaikka hyllyllä on Mariota ja Wind Waker HD:ta. Se todella kertoo jotain!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 13.12.2013 16:51
Oracle of Ages meni tänään läpi. Tykkäsin Seasonsista jo aika paljon, mutta tämä oli enemmän mieleeni siistien vesiominaisuuksiensa, aikateeman ja esineiden ansiosta. The Minish Cap ja A Link Between Worlds ovat kyllä suosikkini 2D-Zeldoista, mutta eivät Oraclet silti kovin kauaksi niistä jää. Suosittelen kyllä lataamaan ihan kaikki eShopista saatavilla olevat Zeldat jos ei löydy jo, vielä kun tulisi loputkin kaksiulotteisista sinne niin olisi aika lailla täydellinen Zelda-konsoli.

Virtue's Last Reward tuli aloitettua myös heti perään. Nähtäväksi jää, onko yhtä syvällistä ja tajunnanräjäyttävää pelattavaa kuin 999.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 14.12.2013 00:52
Itse sain viimein ostettua A Link Between Worldsin. Ei varmaan tule kellekkään enää yllätyksenä, mutta tämä peli on puhdasta nautintoa. Niin kaunis ja sulava, niin vapaa ja valloittava. Viisi tuntia siis vasta takana (parissa istunnossa), parhaat pulmat taatusti edessä, ja jo nyt olen myyty.

Olisin todennäköisesti ostanut ennemmin tähän hätään Bravely Defaultin, hypepäissäni, mutta lähipelikaupassa sattui olemaan vain Zeldaa. Yllättäen ei kaduta yhtään. Juuri näin tämän pitikin mennä. Pitkä viikonloppu Hyrulessa tulossa. Lupaa heikkoa ensi viikon tenteille, mutta so not.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 18.12.2013 04:19
Telltalen The Walking Dead S02E01. Äimän käkenä ja itkun alku kurkussa.

Ykköskauteen rakastuneena ajattelin pelata tämän episodi kerrallaan niiden ilmestyessä, eikä kaduta. Alusta asti kovaa emotionaalista tykitystä ja rujoja tilanteita. Lopputeaseri aiheutti sopivasti jatkon kaipuuta.
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Hyvä alku, mutta 1,5 tuntiin ei paljoa loppujen lopuksi mahtunut. Eiköhän tämä vielä saa aikuisenkin miehen kyyneliin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.12.2013 00:18
Total Rupees found: 08701
Times defeated: 00001

Juuri napsahti läpi. Vastaavat luvut 21259 ja 2. Hirveän vaikeahan tämä ei ollut, mutta kuten sanoit, miellyttävää pelattavaa. Ja tiettyjen kamojen etsimisessä oli kyllä hommaa. Joku piece of heart ainakin puuttuu edelleen, kun toinen sydänrivi on yhtä vaille täynnä. Maiaiamiamaiat piti toki haeskella kaikki. Aikaa läpipeluun livahti 21:44 ja keskimääräinen session pituus 1:16. Se on kohtuullisen paljon kannettavalle pelille, mutta eipä ihme: imua tästä ehdottomasti löytyy. Hero Mode jossain vaiheessa läpi, mutta ei nyt kuitenkaan heti perään.

Himottaisi hankkia Bravely Default heti perään, mutta taidan palata hetkeksi uusintakierrokselle kesken oleviin peleihin, kuten DKC Returnsiin ja Luigi's Mansion 2:een. Haaveissa olisi myös New Leafin talvikylän fiilistelyä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 10.01.2014 14:01
Nyt lomalla on ollut kunnolla aikaa keskittyä pelaamiseen. Tullut lähinnä keskityttyä PS3:n back login vähentämiseen tai sitten valittujen pelien uudelleen peluuseen.

Catherinen pelasin ihan ensimmäiseksi pois alta, kun sain sen joskus taannoin PS+:sta. Ihan kelpo peli kyseessä. Olin lähinnä kiinnostunut tarinasta, joten paahdoin läpi Easyllä. Puzzletkin olivat lopulta ihan mukavia, vaikka olisihan niitä voinut olla vähemmänkin.

Vanquish oli seuraavana vuorossa. Taisi olla jo neljäs kerta kun peli tulee pelattua läpi, mutta on se vaan tiukka. Ja juuri sopivan mittainen.

Eilen tuli taputeltua Mirror of Fate HD. Sopivasti näin ennen Lords of Shadow 2:n julkkaria ensi kuussa. Ihan viihdyttävä paketti eikä hinnalla pilattu, mutta huomaahan tuosta että on tarkoitettu pienelle ruudulle. Lähinnä rasittaa navigoinnin vaikeus, kun kamera on asetettu vähän lähelle hahmoa ja kartan lukeminen vähän hankalaa. Esim. SotN:ssä näkee kätevästi koko kartan kerralla, mutta tässä se on pilkottu pieniin osiin joita sitten pitää plärätä edes takaisin. Navigoiminen linnassa edes takaisin on siis vähän hankalaa, jolloin ei jaksa ruveta keräilemään power uppeja sen enempää. Tarina oli kuitenkin ihan hyvä kokea ennen LoS 2:sta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 10.01.2014 20:58
WiiU, Super Mario Bros U. Aika mitäänsanomaton, ei mitään oikeasti uutta, saati oivaltavaa tai haastavaa. :/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sarkoni - 12.01.2014 17:28
Öhö, Spelunky.

Spelunkyhan on hitsin hyvä peli, joskin täytyy myöntää, että ei se aluksi oikein tahtonut napata. Pelaaminen tuntui jotenkin... pointittomalta. Seikkailet satunnaisesti generoidussa luolastossa ja etsit aarteita, öö, jostakin syystä ja koitat löytää tunnelin joka vie sinut - hahaa! - seuraavaan samanmoiseen satunnaismaailmaan. Ja vielä kun kuolema korjaa niin perkeleen yllättäen ja kaikki on aloitettava uudestaan ihan alusta asti...

Mutta se auttoi, kun spelaili tätä pienessä whiskyssä ja unohti sen ihmismielessä olevan harhan, että etenemiseksikin kutsuttu väline/prosessi/tarkoitus olisi jotenkin muka absoluuttinen totuus. Pitkälti samoin kuin elämässä, niin myös Spelunkyssa jokin, mikä tahansa yksittäinen olento, mieleltään seikkailija hetken harhailee ja sitten - joko kaiken tapahduttua loogisesti ja täten ennalta arvaten, tai tyystin yllättäen - kuolee pois. Siksi on ainakin minulle suurta etua olla ottamatta pelaamista millään muotoa vakavasti, unohtaa etenemispakon harha ja vain nauttia kyydistä, seikkailusta ja kaikesta mitä se mukanaan tuo - ihan sitä viimeistä (ei todellakaan viimeistä) hetkeä, kuolemaa myöten.

That being said, minua tahtoo kovasti naurattaa joka kerta, kun olen vaikkapa päässyt pidemmälle kuin koskaan aikaisemmin ja minä innosta vapisten lähden shifti pohjassa juoksemaan kohti jossakin odottavaa exitiä, ja kun heti ensimmäinen loikka kohti tuntematonta käy erinomaisen tarkasti piikkiansaan ja elämä päättyy sanoihin "I fell on some spikes."

Eikä se kyllä huono peli noin muutenkaan ole.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tatte - 13.01.2014 14:47
StarMadea on tullut naksuteltua jo periaatteessa edellisestä kesästä lähtien aina lyhyinä mutta intensiivisinä jaksoina. Hiljattain löysin uuden aktiivisen palvelimen jolla pelata ja peli-into virkistyi taas.

StarMade (http://star-made.org/) on Minecraftin inspiroima avaruuteen sijoittuva, avaruusaluksiin ja -asemiin keskittyvä palikkapeli. Peli on yhä kehitysvaiheessa ja toistaiseksi ilmainen pelata, halutessaan pelin voi ennakko-ostaa kuudella dollarilla. Varsinaista sisältöä peli tarjoaa vielä vähän, muiden pelaajien lisäksi galaksia asuttaa vain kaksi NPC-factionia: Trading Guild ja Pirates. Pelin ydin onkin rakentelussa ja PvP:ssa. Rakentelua helpottottavat symmetriatyökalut x, y, ja z-akseleilla: parhaimmillaan varsinaisesta työstä joutuu naksuttelemaan vain 1/8. Pelin talous perustuu krediittien hankkimiseen joko mainaamalla planeettoja, asteroideja ja NPC-avaruusasemia tai raidaamalla piraatteja. Ansaituilla krediiteillä saa ostettua palikoita ja blueprint-järjestelmän kautta kokonaisia aluksiakin Trading Guildin ylläpitämistä kaupoista.

Aloitin eilen uuden projektin (http://tathe.org/temp/maryatemp2.jpg), 360 metriä pitkän taistelulaivan. Artistiset lahjani eivät kieltämättä ole kummoisia, lahjakkaammat ihmiset rakentelevat valtavia eeppisiä kopioita suosittujen scifi-sarjojen aluksista  (esim (http://star-made.org/content/dsc-304-class-usaf-odyssey)).


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.01.2014 15:09
Hitman: Absolutionia eli crapsolutionia olen nyt pelannut kun joskus on tullut halvalla hyllyyn hankittua. Hitman-peleistä olen aina tykännyt, mutta valitettavasti tämä omena on pudonnut aika kauas puusta. Menen nyt vasta jossain puolivälissä, joten ehkä tämä tästä vielä muuttuu mutta tehtävärakenne on kyllä ratkaisevan erilainen verrattuna vanhempiin peleihin. Välillä tuntuu, että joka toinen tehtävä on tyyliä pakene tai välttele poliisia jossain kirjastossa/varastossa/sivukadulla. Paljon isoja räjähdyksiä ja Hollywood-meininki.. Aiemmista peleistä tutut hiekkalaatikkomaiset kentät on vähän harvemmassa, mutta onhan niitäkin onneksi. Jotenkin näistäkin vain tuntuu vähän uupuvan se aiemmissa peleissä ollut fiilis.

No ehkä tämä tästä vielä paranee, mutta epäilen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 13.01.2014 15:36
Olen tullut siihen tulokseen että Donkey Kong Country Returns on varmaan yksi vaikempia pelejä vetää 100%, mitä koskaan on tehty. Dark Soulit ja muut eivät ole mitään tämän rinnalla. Peli on muutenkin melkoisen vaikea jo alkupäästä lähtien ja normaali läpäiseminenkin on jo varmasti monelle haaste sinänsä, että monet pelin ostaneet ovat saaneet melkoisen selkäsaunan niskaansa.

Viime päivinä on tullut tahkottua peliä taas pitkästä aikaa ja nuo time trial -haasteet ovat aivan murhaavia. Veikkaan että moni ei ole saanut kultamitalia edes ensimmäisestä kentästä, saati sitten vähänkään noista vaikeammista kentistä. Yhtään maailmaa en ole vetänyt vielä täydellisesti läpi, vaikka en käytä edes mitään vatkausohjaamista, vaan classicilla väännän.

Toivottavasti jatko-osa on vielä vaikeampi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.01.2014 09:39
Don't Starvea on tullut pelattua jonkin verran. Tässä kuva viimeisimmästä leiristä.
(https://www.pelaajalauta.fi/files/7/capturet/ds1.jpg)

Kyseinen pelikerta lähti hyvin käyntiin, mutta talvea myöten alkoi ruoka loppumaan. Päätin lähtä pöllimään pingviineiltä munia ja houkuttelin hämähäkit heidän luo hämäykseksi. Vahingossa kuitenkin mätkäytin kirveellä pingviiniä ja siihen loppui se peli. Pysyin kuitenkin 30+ päivää hengissä, joten eipä se huonosti mennyt.

Seuraavalla kerralla peli kaatui ja peli loppui siihen. Koska peli on ns. roguelike, se tuhoaa tallennuksen kun aloitat pelaamaan. Mikäli peli kaatuu tai sammutetaan muuten kuin "Save and Exit", ei kyseistä tallennusta voi enää jatkaa. Siinä mielessä aika helvetin perseestä, jos peli kaatuu. Nyt ei onneksi mennyt kuin tunnin verran peliä hukkaan.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.01.2014 11:51
Knack on viimein läpäisty ja lopullinen arvio seuraa tässä..

Mistäköhän sitä aloittaisi. Sanottavaa olisi paljonkin ja tuskin muistaa puoliakaan mainita. Pelissä on hyvät ja huonot puolensa. Teknisesti siinä ei sinänsä ole vikaa ja on varsin nätin näköinenkin paikoin (lähinnä orgaaniset esineet/ympäristöt, kaupungit ym. oli meh). Peli ei ole millään tasolla rikkinäinen, kuten joku 3/10 arvosana voisi antaa olettaa. Toimintapuoli toimii hyvin, vaikka onkin niin yksinkertaista. Toisaalta siihen toivoisi lisää syvyyttä, koska ympäristöt ovat hyvin pitkälti samanlaisia (vain ulkonäkö muuttuu). Eli vaihtelua on suhteellisen vähän loppujen lopuksi. Tästä päästäänkin seuraavaan ongelmaan, eli peli on aivan liian pitkä. Harvoin tulee näin sanottua, mutta tarinan olisi voinut kertoa lyhyemminkin. Pelin pituuden takia paha puutuminen iskee jossain vaiheessa ja mekin pelattiin peli käytännössä pätkissä (1h illassa), koska enemmästä olisi mennyt maku. Loppua kohden alkoi melkein toivomaan, että loppuisi jo.

Juoni oli vähintäänkin pösilö ja hahmot ihan idiootteja (ehkä Knackia lukuunottamatta). Tai ehkä perusjuonesta olisi saanut ihan mukiinmenevän, mutta sen kuljetus ontui pahasti. Ihmishahmot tekivät koko ajan ihan järkyttävän typeriä ratkaisuja ja alkoivat viisastua vasta loppupuolella. Perinteinen "päästetään pahis vain menemään, niin se voi myöhemmin yrittää uudestaan" -mentaliteetti vaivasi välillä aika pahasti. Juonenkäänteet olivat vähintääkin ennalta-arvattavia.

Ei tämä kuitenkaan huono peli ole, vähän keskinkertainen vain. Jos olisin saanut ilmaiseksi jostain ja PS4:sta ei olisi vasta julkaistu, niin tuskin olisin vaivautunut kovinkaan pitkälle. Nyt kun tuli ostettua, niin piti vääntää läpi. Onneksi pelattiin tyttöystävän kanssa kaksistaan, niin aika meni huomattavasti viihtyisämmin. Yksin olisi voinut väsymys iskeä aikaisemminkin. Jos tämä olisi noin puolet lyhyempi, niin voisin ehkä nähdä pelaavani tätä uudestaan joskus. Onpa vaan niin liian pitkä, etten taida jaksaa vaivautua.

Onneksi tästäkin saa omansa (melkein kokonaan) pois Huuto.netissä  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.01.2014 10:11
Lego Marvel Superheroes tuli pelattua "läpi". Eli pelin päätarina, jonka pelaamisessa menee varmaankin 5h yhteensä. Itse peliä on n. 30% läpi, joten vielä on tekemistä mikäli jaksaa paskuutta.

Jos lyhyesti summaa pelin hyvät ja huonot puolet:
+Paljon hahmoja...
-... joista suurin osa on toistensa kopioita ja täysin hyöydyttömiä
+Co-op
+Pelin huumori ja viittaukset leffoihin/sarjiksiin
+Paljon tekemistä...
-...mutta kaikki tehtävät/puzzlet ovat käytännössä samaa paskaa

Yleisesti ottaen aika paska peli, mutta toisaalta peli onkin tarkoitettu nuoremmille pelaajille, joten ehkä tämä sopii paremmin vanhempi+lapsi combolle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 12.02.2014 15:56
Viime aikoina on tullut pelattua aika paljonkin pelejä..

Rayman Legends (Vita)

Olihan tämä todella hyvä, mutta jotenkin muistelisin, että Origins olisi ollut fokusoituneempi ja vähän haastavampi. Mielettömän upea graafisesti ja hyvät äänet ja musiikit jälleen. Ja olihan pelissä harvinaisen hauskaa kosketusnäyttötasoloikkaa. Todellinen hyvän fiiliksen peli. En kuitenkaan jaksanut alkaa kerätä tässä kaikkea, toisin kuin Originsissa, josta hankin platinan. Päivä- ja viikkohaasteet tuovat haluttaessa pelille lisää ikää mukavasti. Todella hyvä, mutta Origins oli vähän parempi IMO. Edit: Musiikkikentät unohtu mainita. Ihan mahtavia. Samoin ne 8bit-versiot niistä, vaikka olivat osittain bullshittiä Vitan pienen screenin vuoksi.

Killzone Shadow Fall

Kampanja on hyvä, mutta loistavaksi yltääkseen siinä olisi pitänyt tapahtua enemmän. Räiskintää oli mielestäni liian vähän. Mielettömän upea graafisesti ja erityismaininta musiikille, helvetin tunnelmallista ja omaperäistä räiskintäpelin musiikiksi.
Moninpeli on todella hyvä ja siihen koukuttuu pahastikin, olen vähän yrittänyt irtautua siitä, jotta saisi tuota backlogia pienennettyä.

Knack

Tykkäsin. Peli on liian pitkä, siitä voisi pari, kolme tuntia katkaista pois, mutta pelin pohja on todella kunnossa. Todella viihdyttävää ja napakkaa toimintaa. Kahteen kertaan jaksoin pelata läpi, eli very hardillakin kahlasin, mutta diamond knackia en sentään jaksanut alkaa hankkimaan.

Metro:Last Light

Olipa ihan mahtavan tunnelmallinen peli. Tässä näkee, että kehittäjät ovat venäläisiä, ei kukaan muu osaisi noin likaista maailmaa rakentaa. Jotenkin tosi eletynoloinen ja realistinen maailma, kunnon hämärää undergroundtunnelisettiä. Räiskintä itsessään oli mielestäni hyvin toteutettu (vaikka sitä on käsittääkseni pidetty vähän keskinkertaisena), aseiden ulkonäkö, animaatiot, äänet ja toiminta ym. tuntuivat hyviltä ja tekoäly oli sopivan haastava hardilla (en viitsinyt ranger-modesta erikseen maksaa). Yksi parhaita yksinpeliräiskintöjä, mitä on tullut pelattua.

Aliens: Colonial Marines

Ei voi minkään, tämä on mainettaan parempi. Olen kova etenkin ykkös-Alienin fani ja kakkonen ja kolmonenkin kolahtaa kovaa ja kyllä tässä oli monessa kohtaa tavoitettu hyvin leffojen tunnelmaa. Koko pelin äänimaailma ääninäyttelyä ja musiikkia myöten oli todella laadukasta. Harmi, että graafisella puolella ollaan niin teknisesti paskoja. Peli ei ole erityisen komea teknisesti ja siltikin pätkii. Itse ympäristöt on kyllä mielestäni artin puolesta tehty hyvin elokuville uskollisesti.  Pelaaminen oli mielestäni hardilla mukavaa, ei pystynyt vain rushimaan, mutta ei nyt mikään vaikeakaan. Pelin melee-mekaniikka toi sopivaa lisämaustetta räiskintään ja pidin siitä, että pelin pystyi suurimmaksi osaksi pelaamaan lonkalta ampuen. Jotenkin koko pelissä maistui monessa mielessä hyvällä tavalla old-school.
Pelin alku vaikutti juuri niin paskalta, mitä kaikkialla on puhuttu, mutta tunnin jälkeen olin jo kääntänyt kelkan ja peli oli pakko pelata loppuun asti. Viihdyttävä räiskintä ehdottomasti. Varmasti parempi kuin esim. CoDien kampanja viiteen vuoteen. En sitten tiedä minkä verran patchit ovat auttaneet, oliko alkuperäinen julkaisu niin paska mitä annetaan ymmärtää. Tykkäsin kuitenkin patchatusta versiosta erittäin paljon ajoittain, kokonaisuutenakin maistui melko hyvin. Tarinahan pelissä on aika koominen, mutta eipä tuo haitannut, tunnelma oli kuitenkin kohdallaan.

Useaan kertaan tuli mieleen, että olisi kiva nähdä Guerillan Alien-peli, kun Shadow Fallissa oli aika hienoja kauhumaisia avaruuskohtauksia. Siinä olisi teknologiakin kohdallaan, toisin kuin tässä, jonka suurin kompastuskivi oli nimenomaan teknologia.

Puppeteer

Peli on uskomattoman upea graafisesti, yksi hienoimpia pelejä, mitä on tähän asti tehty. Myös äänet ovat aivan huippuluokkaa. Kaikki muu onkin plääh. En jaksanut pelata edes kahta actia lopppuun asti. Pelissä on aivan liikaa keskeytyksiä itse pelaamiseen, tylsää nukketeatteri"läppää" ja itse pelaaminenkin on liian helppoa ja yksiulotteista. Poistui kovalevyltä nopeasti. Yksi pahimpia pettymyksiä pitkään aikaan.

OlliOlli

Vanhana Tony Hawk-fanina tämä kolahti aivan helvetin kovaa. Tietyssä mielessä vähän Tony Hawk-viboja 2D:nä. Onhan tämä paljon yksinkertaisempi, mutta silti suht haastava peruspelimekaniikka ja mahtava skeittauksen flow koukuttaa. Aivan huippu peli. Ja hyvä soundtrack.

God of War Ascension

En ole vielä läpi päässyt, mutta uskoisin, että loppu häämöttää. Taas näkee, ettei kannata uskoa, mitä internetissä kerrotaan. Mielestäni paras God of War-peli, jos ei ihmeitä lopussa tapahdu. Joo, tarina on lähes olematon ja aika turha, mutta eipä itselleni tarina usein hirveän merkittävä olekaan peleissä. Itse pelaaminen on parasta, mitä GoWeissa on mielestäni nähty. Taistelumekaniikkaa on viety hyvään suuntaan ja puzzlet ovat palanneet. Ykkösessä muistan olleen useampia hyviä puzzleja ja tässä niitä on myöskin todella hyviä ja sopivin väliajoin. Pelin rytmitys on todella onnistunutta. Tasoloikkaosuudet ovat sopivan nopeita ja eeppisessä mittakaavassa. Uncharted voisi ottaa tästä oppia siinä, miten ei pelaajaa kyllästytetä kolmen minuutin loikkaosuuksilla, joissa riiittää pelkkä napin painaminen. Tässä mennään eikä meinata.

Yhteenvetona: taistelu on todella viihdyttävää ja mahtavan brutaalia(graafisesti niin helvetin mahtavan yksityiskohtaista verimättöä hienoilla animaatioilla), puzzlet ovat hyviä ja tasoloikka on tehty sopivan nopeaksi välipalaksi toiminnan ja puzzlejen väliin. Tämä höystettynä käsittämättömällä graafisella tykityksellä (ei voi uskoa, että tämä on PS3-peli, ja grafiikastakinhan nämä idioottivihaajat internetissä kertoivat, että on paljon huonompaa kuin GoW3:ssa :lol:, kuten kaikki muukin, ihan paska peli perseestä) ja hurmeisella äänimaailmalla ja kyllä vaan, mahtava yllätys ja paras GoW-peli. Ja on tässäkin pelissä mahtavan  eeppistä skaalaa. Itse pidin esim. pelin alkua paljon vaikuttavampana kuin GoW3:n alkua, joka on kehuttu kaikkialla maasta taivaisiin. Itse pidin kolmosen alkua koko pelin suunnilleen heikkoimpana hetkenä. Myös ne mekaaniset käärmeet oli tässä ihan helvetin upeita. Kyllä tässä on usein saanut olla monttu auki eeppisyyden edessä ja vain kuvitella, mitä tämä tiimi tulee tekemään PS4:llä. Jotain käsittämätöntä.

Walking Dead - Season 1

Tässä olen nyt suunnilleen puolessa välissä ja tähän asti maistunut oikein hyvin. Saapa nähdä mihin suuntaan menee. Käsittääkseni vain parantaa menoaan.

Battlefield 4 moninpeli (PS4)

Domination on jotenkin koukuttavaa, vaikka aivan aivotonta aimassist-CoD-mättöä tämäkin nykyisin on. Oliskohan 10-15 tuntia tullut pelattua. En tiedä mikä siinä sitten viehättää. Isot pelimuodot vaikuuttaa kyllä ihan random-paskalta open-servuilla, en oikein ymmärrä, mitä tästä saa irti, jos ei pelaa klaanin kanssa toista klaania vastaan. Suosittuja näyttää olevan, ehkä mä en vaan ymmärrä.

Need for Speed Rivals (PS4)

Hyvä peli, mutta kalpenee Hot Pursuitin, Burnout Paradisen ja Most Wantedin rinnalla. Racerilla nähty creditien bankkausysteemi on tosi hieno oivallus ja poliiseilla ajamisessa on mukavaa brutaaliutta. Pelin valikkopohjainen uramoodi ja muutenkin uran rakenne kävivät kuitenkin ennen pitkää häiritsemään, vaikka itse ajaminen onkin riemukasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 12.02.2014 23:41
Pelailin läpi Dead Islandin kun ilmaiseksi sai Xbox livesta. Ihan ok ilmaiseksi peliksi, mutta suurin ongelma oli vain siinä että kaikki oli jo nähty 1-2 tunnissa ja samalla peli oli tehty väkisin sellaiseksi 20h mittaiseksi. Lopussa en muuta kuin juossut zombie laumojen läpi välittämättä sen kummemin mistään. En osaa oiken muuta sanoa kuin ettei tuosta pelistä mitään kannata maksaa eikä sitä välttämättä kannata pelatakaan, kun on vain yksinkertaisesti aika puuduttavaa menoa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.02.2014 14:43
Pelasin huviksen pay2win räiskintää Blacklightiä PS4:llä. Onhan tuo melkoista paskaa, mutta jos sitä ei olisi täysin pilattu P2W-paskalla, voisi sitä ilmaiseksi pelailla. Kuten kaikissa muissakin F2P-peleissä, tässäkin on kaksi "valuuttaa". Toinen maksaa oikeaa rahaa ja toista saa pelaamalla. Ainoa vain, että pelaamalla tienatusta rahasta ei ole kuin väliaikaista hyötyä. Esimerkiksi aseiden lisäosat (tähtäimet ym. parannukset) voi vain vuokrata tietyksi ajaksi. Nyt olisin voinut ostaa pyssyyn red-dot-tähtäimen 3 päiväksi. Oikealla rahalla sen voi ostaa pysyvästi. Hintaa olisi varmaan muutaman euron.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 21.02.2014 10:30
Strideriä pelasin PS4:llä n. pari tuntia. Vaikuttaa ihan perushyvältä "metroidvanialta". PS4:llä ei ole jostakin syystä demoa, mutta PS3:llä pääsee myös testaileen demolla. Yksi iso syy ostaa peli on, että sille ei ole suunniteilla DLC:tä tai muuta rahastuspaskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 06.03.2014 15:27
Pari tuntia takana South Park: The Stick Of Truthia ja hyvältä on maistunut. Peli näyttää ja kuullostaa täysin samalta kuin tv-sarja. Jos South Parkin huumori ja maailma kolahtaa, niin ehdottomasti kannattaa kokeilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 11.03.2014 09:36
Jaahas. Tuli korjattua aukko sivistyksessä ja pelattua Mario Galaxy "läpi"  eli se 61 tähteä. Muutaman vuoden peli seisonut hyllyssä.

Galaxy on erittäin viihdyttävä, mutta ei se täydellinen peli, jota odotin. Se on liian helppo täynnä liikaa "filleriä".  Peli olisi huomattavasti parempi, jos se olisi 60 tähteä isommalla haasteella. Näin tietyt kierrätykset jäisivät pois ja sen jaksaisikin pelata vaikka kahteen kertaan,  eli vielä Luigilla.

Peli on täynnä mielikuvitusta,  mutta jossain vaiheessa vaan heräsi siihen,  että kyllä tässä aika paljon kuitenkin kierrätetään samaa juttua ja liian helppona läpijuoksuna. Jotenkin odotin, että tällainen jumalpeli tuntuisi vähän haastavammalta loikinnalta, että se erottaisi tämän esim. Rayman Legendsistä tai A Crack in Timestä. Nuokin pelit olivat todella hyviä ja viihdyttäviä, mutta niistä puuttui se viimeinen silaus, se haastava tasoloikka, joka nostaisi pelit jumal-asemaan.  Valitettavasti sama puuttui myös Galaxystä.  En jaksa peliä enempää, se oli hyvä tällaisena, erittäin hyvä,  mutta ei mahdu parhaimpien videopelien joukkoon. Vähän parempi kuin Legends, mutta esim. Crack in Time ja Rayman Origins olivat itselleni vielä vähän parempia kokemuksia.

Yllätyin myös siitä, että pelistä löytyi vähän paskaakin sisältöä. Uintikentät ilman kilpparia olivat aika surkeita. Ja yllätyin myös siitä, että Wiin analogitatti on helvetin epätarkka. Ja viimeinen yllätys oli se, että pelin musiikit eivät oikeastaan pahemmin iskeneet, jäivät aika taustapimputteluksi, lukuun ottamatta joitain klassikkokappaleita, jotka iskevät aina. Pelin hubimainen kenttävalikko on myös mielestäni enemmän tiellä kuin parantamassa pelikokemusta.

Vaikuttaa hirveän kriittiseltä, mutta oikeasti pidin pelistä todella paljon. Se vain oli pettymys edellämainittujen seikkojen johdosta. Tiedän,  että pitäisi kerätä se toiset 60 tähteä,  mutta mielestäni se on pelin vika, etten jaksa näin tehdä. Ei vaan huvita enää. Veikkaan, että kuitenkin myöhemmin palaan sen pariin, kunhan aikaa on vähän kulunut ja tuntuu taas sille, että jaksaa loikkia. On se kuitenkin aivan helvetillisen sujuvaa, viihdyttävää ja mielikuvituksellista loikintaa, jotain uskomattoman nerokkaasti suunniteltuja kenttiä joukossa.

9/10 peli.

Ja onhan tuo kakkonenkin hyllyssä, eiköhän sekin tule pelattua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.03.2014 11:50
Joo itseäkin vitutti Galaxyissa lukuisat fillerikentät ja haasteen vähyys. Kuitenkin 3D Worldin jälkeen osaa taas arvostaa galaxyiden edistyksellisempää graffaa, fyssaa ja kontrolleja. Ekan galaxyn soundtrack on myös yksi kaikkien aikojen kovimpia. Nintendon eeppisimmät sävellykset eivät ole zeldoissa tai metroideissa vaan mariossa.


Itse pelasin tossa Killzonea PS4'lla kun sai ilmaiseksi kokeilla. Ihan perus moninpeliräiskintää ja varsin mukiinmenevää sellaista. Graffat ovat hienot ja peli on sulava. Oma identiteetti peliltä kuitenkin puuttuu täysin.

Tuli samalla taas huomattua että FPS't ovat jostain syystä luonteva genre itselle. Ilman mitään kontrollien säätöjä kylmiltään aina servun ykkösenä vaikken tiennyt puoliakaan pelin ominaisuuksista. FPS pelaajia on niin paljon että keskimääräinen taso on luokaton jos vertaa mihin tahansa muuhun genreen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.03.2014 12:03
FPS pelaajia on niin paljon että keskimääräinen taso on luokaton jos vertaa mihin tahansa muuhun genreen.

Jep - pelaajien keskitaso on niin käsittämättömän alhaista, että se oikeasti alkaa jo häiritsemään, vaikka eivät olisi edes omalla puolella. Välillä sitä vaan miettii, ettei vastassa oikeasti voi olla ihmisiä, koska tekevät niin totaalisen idioottimaisia juttuja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.03.2014 12:34
Nyt on paremman puutteessa pelaillut F2P tai P2W peliä, Warframea. Sinänsä tuo ei ole täysin paska, että suurimman osan tavaroista, aseista ym. voi unlockata tai tienata pelaamalla. Aika siinä kyllä kuluu ihan saatanasti. Toisaalta perushahmolla pelailu on ihan mukavaa ja aseita voi hommailla pelin omalla valuutalla. Vähän aktiivisemmalla peliporukalla tuo olisi vielä parempi, mutta nyt on tullut lähinnä pelailtua random-jannujen kanssa.

Järjetöntä tuossa on noiden tavaroiden hinta oikeassa rahassa. Jos haluat ostaa esim. uuden hahmon ja sille kaikki sälät (1. ase, 2. ase, melee-ase ja lentelevän robokamun), joudut pulittamaan lähemmäs 20 euroa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 11.03.2014 17:19
FPS pelaajia on niin paljon että keskimääräinen taso on luokaton jos vertaa mihin tahansa muuhun genreen.

Jep - pelaajien keskitaso on niin käsittämättömän alhaista, että se oikeasti alkaa jo häiritsemään, vaikka eivät olisi edes omalla puolella. Välillä sitä vaan miettii, ettei vastassa oikeasti voi olla ihmisiä, koska tekevät niin totaalisen idioottimaisia juttuja.

13 vuotta vanhaa Ghost Reconia pelatessa huomaa kuinka paskaksi pelaajaksi itse on muuttunut. Heti ollaan korviaan myöten kusessa kun peli ei annakaan enää kaikkea anteeksi. Toisaalta turhauttavaa, mutta myös piristävää. Huomaa ainakin kuinka typeräksi peliala on mennyt kymmenessä vuodessa.

Mitä räiskintään ylipäätään tulee, niin minulla ainakin pahin FPS-ähky on mennyt jo ohitse, ja genren pelejä tekee mieli taas pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.03.2014 04:10
Tuli vihdoin asenneltua Windows 8.1 MacBookiin ja siinä samassa Resident Evil 4: Ultimate HD Edition. Mukavana yllätyksenä peli pyörii täydellisesti plasmatöllöllä 1080p-resoluutiolla 60fps. Retina-resoluutiolla peli tosin yski ja pahasti, mutta tämä ei tullut yllätyksenä.

Ja voi veljet, miten hyvältä tämä peli näyttääkään! Moni varmasti pitää minua hulluna, mutta mielestäni RE4 on yksi kauneimmista videopeleistä mitä on tehty. En aluksi uskonut, että RE4:n kohdalla 60fps tekisi niin suurta vaikutusta, koska peli on suht hidastempoinen, mutta olin väärässä. Korkeamman resoluutionkin hyödyt tuli heti selväksi, kun osuin vihollisten heittämiin dynamiittipötköihin pidemmänkin matkan päästä. Aiemmin noita on saanut räiskiä panostolkulla. Eiköhän tämä tule pelattua jälleen kerran läpi, kunhan saan hankittua Dual Shock 4:n X360-ohjaimen tilalle. Toimiikin vielä näppärästi ilman mitään wireless donglea bluetoothin kautta, toisin kuin Xboxin padi.

Vielä kun saisi asenneltua Dark Soulsin ja Ikarugan PC-käännökset (ja vähän vanhemmat pelit emulaattoreille), niin kaikki lempipelit kulkee aina mukana. Ihmeellistä tämä nykyaika.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 22.03.2014 08:15
Playstation Plus tarjosi Smart As -pelin Vitalle, joten pitihän sitä kokeilla. Pelissä testataan neljää osa-aluetta: kieltä, matematiikkaa, reaktiota ja logiikkaa. Yhdessä pelimuodossa tarvitaan muistiakin, mutta se on laitettu jonkun toisen kategorian alle. DS:n Brain Trainingia ei tullut koskaan pelattua, mutta tämä lienee aika samanlainen. Päivittäin suoritettava testi määrittää  noiden testien perusteella älykkyytesi. Mulla se pyörii jossain 70-86% välillä. Ongelmia tuottaa matematiikka, jossa pelillä on vaikeuksia tunnistaa mun kosketusnäytöllä piirtämää numeroa 9. Tulkitsee sen jostain syystä nollaksi. Turhauttavaa, kun muuten hyvä testi kusahtaa tuohon. Noita osa-alueita voi tietysti harjoitella ihan vapaasti, vaikka testin saakin suorittaa vain kerran päivässä. Aika nopeasti jokainen pelimuoto on kyllä nähty. Vaikeustasoja on kai neljä, joista vaikein vaatii jo oikeasti harjoittelua.

En minä tuosta maksaisi, mutta jos omistatte Vitan tai olette aikeissa hankkia niin napsaiskaa Plussasta talteen, kun vielä voitte. Aamuisin tuota tulee pelattua melkein päivittäin sellaiset viisi minuuttia. Suht helppo Platinakin, joten sen voisi tuosta hankkia ja sitten poistaa peli.  :P

Lataustauoilla peli jakelee tällaisia totuuksia.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.03.2014 09:56
Playstation Plus tarjosi Smart As -pelin Vitalle, joten pitihän sitä kokeilla. Pelissä testataan neljää osa-aluetta: kieltä, matematiikkaa, reaktiota ja logiikkaa. Yhdessä pelimuodossa tarvitaan muistiakin, mutta se on laitettu jonkun toisen kategorian alle. DS:n Brain Trainingia ei tullut koskaan pelattua, mutta tämä lienee aika samanlainen. Päivittäin suoritettava testi määrittää  noiden testien perusteella älykkyytesi. Mulla se pyörii jossain 70-86% välillä. Ongelmia tuottaa matematiikka, jossa pelillä on vaikeuksia tunnistaa mun kosketusnäytöllä piirtämää numeroa 9. Tulkitsee sen jostain syystä nollaksi. Turhauttavaa, kun muuten hyvä testi kusahtaa tuohon. Noita osa-alueita voi tietysti harjoitella ihan vapaasti, vaikka testin saakin suorittaa vain kerran päivässä. Aika nopeasti jokainen pelimuoto on kyllä nähty. Vaikeustasoja on kai neljä, joista vaikein vaatii jo oikeasti harjoittelua.

En minä tuosta maksaisi, mutta jos omistatte Vitan tai olette aikeissa hankkia niin napsaiskaa Plussasta talteen, kun vielä voitte. Aamuisin tuota tulee pelattua melkein päivittäin sellaiset viisi minuuttia. Suht helppo Platinakin, joten sen voisi tuosta hankkia ja sitten poistaa peli.  :P

Lataustauoilla peli jakelee tällaisia totuuksia.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Prkl tämä kostetaan!!

No ei vaan joo. Itsekin olen yrittänyt pelailla päivittäin. Samaa ongelmaa tuon numero 9:n kanssa. Huomasin, että jos sen piirtää vähän erillalailla niin se yleensä toimii. Eli ensin pieni ympyrä, jonka jälkeen suora viiva alas. Parastahan tuossa pelissä on juontaja eli John Cleese.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 22.03.2014 11:24
DKC Tropical Freeze tuli korkattua. Pitkälle en ole ehtinyt, koska ajanpuute, mutta tietääpä mitä tekee kun töistä pääsee illalla kotia. Sen verran konemainen startti pelillä, että tiedän tasantarkkaan mitä teen ens viikon neljän yövuoron aikana.

Olen ehtinyt spoilaantua joillakin arvoisteluilla mitä käyttäjät ovat ladelleet, ja olen jäänyt ymmärrykseen että tämä on lähes saman tasoinen kuin Returns, mutta vähän hiomattomampi versio siitä. Aika näyttää mitä ite tästä pidän. Returnsin pelasin 3DS:llä, kun Wiihin panostaminen ei oikein maistunut ohjattavuuden takia. Eli vois tasapainotuksen vuoksi pelata tämän lystin läpi pelkkää padin näyttöä käyttäen. Anyways, todella lupaava startti pelillä näin ensimmäisen maailman jälkeen. Ainakin usko siihen että vaikeustaso nousee on olemassa ekojen kenttien ollen käytännössä pelkkää konseptiin tottumista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.03.2014 12:17

Olen ehtinyt spoilaantua joillakin arvoisteluilla mitä käyttäjät ovat ladelleet, ja olen jäänyt ymmärrykseen että tämä on lähes saman tasoinen kuin Returns, mutta vähän hiomattomampi versio siitä.


Wut? En tiedä mitä helkkarin Savon Sanomia olet lukenut, mutta Tropical freeze on niin reilusti parempi peli, että saa tuntumaan edellisen pelin suorastaan huonolta. Graafiikka, kenttäsuunnittelu, pelattavuus, time trialit/leaderboardsit, bossit jne. Edeltäjässä ei ole käytännössä mitään parempaa, paitsi latausajat. Lähes kaikki ne alkuperäisen viat on hiottu tässä kuntoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 22.03.2014 16:00
Minusta ekassa osassa ei paljoa hiomisen varaa edes ollut. Käytännössä pelit ovat siis yhtä hyviä. Mitä nyt Tropical Freeze on vielä hitusen parempi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tuulisti - 22.03.2014 21:24
Uusi Yoshi's Island, 3DS. Vanha huippupeli kopioitu, tosin ei silti yhtä hyvä kuin esikoinen. Kiva silti pelata. Kiva, ettei kentistä aina saa täysiä pisteitä ekalla yrittämällä. Mälsää, että heti jos vähänkin hinkkaa samaa kenttää (niiden pisteiden saamiseksi) niin tarjotaan helpostuksia. Ettei vaan tulisi paha mieli, kun pelissä on haastetta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 23.03.2014 00:03
Tuo helpotusten jakeleminen on niin tätä päivää. Kyllä toivoisin että peleisä annettaisiin oikeasti haastetta eikä heti tarjottaisi ilmaista läpipeluuta jos joku kohta vähän tökkii. Pätee kaikkiin aikaisempiin Marioihin ja jopa DKC returnsiin.

Ja TK: Ihan siis käyttäjäarvosteluita mitä olen sieltä täältä ja foorumeilta lukenut. Graafinen elementti nyt on itelleni oikeastaan täysin yhdentekevä, mutta pelin äkillisestä loppumisesta ja maailmojen vähyydestä se ratkaisevin kritiikki on korviini kantautunut. Muodostan oman mielipiteeni sitten ku oon pelannu ekaa maailmaa pidemmälle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.03.2014 10:19
Mistä lähtien enemmän kenttiä = parempi peli?

Pelissä on sitä paitsi vain 8 kenttää vähemmän kuin aiemmassa osassa, joka korvautuu paremmalla kenttäsuunnittelulla ja bosseilla, sekä muilla extroilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 23.03.2014 11:27
Lisäksi Tropical Freezen kentäthän kestävät ikuisuuksia, varmaan tuplasti pitempiä kuin keskiverto Mariossa. Nyt en tosin muista oliko näin myös Returnsissa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 23.03.2014 14:33
Lisäksi Tropical Freezen kentäthän kestävät ikuisuuksia, varmaan tuplasti pitempiä kuin keskiverto Mariossa. Nyt en tosin muista oliko näin myös Returnsissa?
Tämä on muuten totta. En muista olenko pelannut ikinä noin pitkiä tasoloikka kenttiä. Varsinkin kun puhutaan 2D -tasoloikasta. Olen hiukan hämmentynyt joistain arvoteluista jotka valittelevat toistoa, koska vaikka kentät ovat pitkiä, niiden sisälläkin on yllättävän monimuotoisuutta. Kenttäsuunnittelun osalta vähintäänkin. Tietysti SM3DW:n 100 ja 1 pukua uupuu joten pelimekaniikka on enemmän tai vähemmän samanlaista (tietty apurit tuo vaihtelua tähänkin, jos haluaa). Mutta kenttäsuunnittelu on minusta melkein parempaa kuin SM3DW:ssa. En siis mitenkään väitä Marion kenttä suunnittelua huonoksi tai tylsäksi, mutta DKC:TF:n kentät vetoaa meikäläiseen enemmän. Haastekin tuo varmasti oman suolansa touhuun. Yli 10 elämää joihinkin kenttiin ei ole meikällä mitenkään erikoista ;D

Yksi asia on alkanut ärsyttämään TF:ssä. "Raidekentät". Varsinkin tynnyrinlento kentät. Homma ei oikein perustu reflekseihin tai tarkkaavaisuuteen, vaan siihen että etenet ja kuolet, jonka jälkeen tiedät miten ennakoit kohdan. Aika velho saa olla jos näistä on päässyt mitään ensi yrittämällä ilman hengen menetyksiä. No joo, en nyt väitä että itse olisin mitenkään niin hyvä että voisin sanoa että se ei olisi mahdollista, mutta kuolema --> ennakointi taktiikka niistä aika vahvasti paistaa läpi...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 24.03.2014 19:09
Mistä lähtien enemmän kenttiä = parempi peli?

Pelissä on sitä paitsi vain 8 kenttää vähemmän kuin aiemmassa osassa, joka korvautuu paremmalla kenttäsuunnittelulla ja bosseilla, sekä muilla extroilla.

Niin siis, kyseessähän ei ole oma mielipiteeni. Olen pari maailmaa vasta pelannut. Kunhan pelissä on sisältöä koko 40€ edestä, niin oon tyytyväinen. Ihan sama onko kenttiä yksi vai sata.

Mutta so far olen todella tyytyväinen kaikkeen muuhun paitsi siihen, että valtaosa paloista on pitänyt upottaa johonkin "kerää banaaneja kentältä että pala spawnaa" -tilanteisiin. Mielestäni tässä olisi voinut olla paljon luovempi. Toivon todella että se on vain kahden ekan maailman täytepelaamista ja että se paranee eteenpäin mentäessä ja palat on oikeasti piilotettu johonkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.03.2014 09:07
inFamous:SS tuli pelattua läpi hyviksenä. Pitää vielä juosta läpi pahiksena, että näkee onko siinä hirveästi eroa.

+Hienot grafiikat
+Selkeä ja helposti seurattava tarina (joka ainakin hyviksenä toimi hyvin)
+Ääninäyttely ja motion capture
+Sopivan mittainen ~10-15h

-Supervoimissa ja sivutehtävissä olisi voinut olla enemmän vaihtelua
-4. voimaa ei käytännössä tule käytettyä ollenkaan
-Kaupungissa ei ole kaupungin tunnelmaa


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 30.03.2014 12:02
inFamous:SS tuli pelattua läpi hyviksenä. Pitää vielä juosta läpi pahiksena, että näkee onko siinä hirveästi eroa.

+Hienot grafiikat
+Selkeä ja helposti seurattava tarina (joka ainakin hyviksenä toimi hyvin)
+Ääninäyttely ja motion capture
+Sopivan mittainen ~10-15h

-Supervoimissa ja sivutehtävissä olisi voinut olla enemmän vaihtelua
-4. voimaa ei käytännössä tule käytettyä ollenkaan
-Kaupungissa ei ole kaupungin tunnelmaa

Pelasin nyt toisen kerran pahiksena läpi. Oli kuitenkin tarinallisesti enemmän eroa kuin olisin kuvitellut. Lisäksi pelissä ei mennyt montaa tuntia vaikka "Extreme"-tasolla pelasinkin. Jos vedä kaikkia alueita 100% läpi, niin peli on aika lyhyt. Olisikohan mennyt 6h toisella pelikerralla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 02.04.2014 17:09
Nyt on inFamous: SS pelattu läpi kahteen kertaan. Ensin hyviksenä 100%:sti ja nyt uudestaan speedrun pahiksena Expert-vaikeustasolla. Platinum-trophy oli sen verran helposti saatavilla, että pitihän se hoitaa kotio.

Kaiken kaikkiaan todella hyvä peli. Hyvis-tarina oli omaan makuuni paljon parempi ja pahiksena Delsin oli pariin otteeseen kyllä ihan täysi mulkku. Voimista oma lemppari oli selvästi se toiseksi saatu. Sillä oli hauska päästellä pahikset päiviltä ja kaupungilla liikkuminen oli nopeaa. Ensimmäinen voima oli myös ihan jees, mutta jäi aika vähälle käytölle alun jälkeen. Kolmannen voiman avulla liikkuminen ympäriinsä oli kenties kaikista nopeinta, mutta ei ehkä ollut taistelussa mikään oma lemppari. Viimeistä voimaa ei kyllä tullut juuri käytettyä, koska sen sai vasta niin myöhään. Enkä tiedä olisinko muutenkaan käyttänyt.

Onhan tämä nyt aikalailla nähty ja samaa kommentoi Delsinkin kun Platinum-trophy pamahti ruutuun. Lisää sisältöä olisi tulossa ja aika iso patchi myös parin viikon päästä, mutta kyllähän tämä menee myyntiin. Tulee kuitenkin joskus PS+:sta, jos/kun tekee mieli pelata uudestaan..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 04.04.2014 10:05
FTL: Advanced Edition hurautettiin tuossa käyntiin jo, öh, eilen siinä klo 10 "vain yhden pelin" merkeissä, mutta piti pikkutunneilla oikein pakottaa itsensä nukkumaan. Ilmainen päivitys vanhaan peliin siis, tuo aika monia siistejä uusia juttuja ja jippoja mukaan. Hakkerointi on esimerkiksi suhteellisen hauska lisäys, mitä on itsekin ehtinyt käyttämään ja paria uutta eventiäkin on jo ehtinyt näkemään.

Noh, jospa sitä vielä pari ennen luentoa...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 05.04.2014 16:04
PS4:llä pelasin kuukauden PS+ peliä eli Mercenary Kingsiä. Taitaa jäädä pelaamatta ellei jostakin saa sopivaa 2-4 hengen porukkaa pelailemaan. Tuntuu, että yksinpelinä tuota ei hirveän kauon jaksa. Nyt olen noin 2-3 tuntia pelaillut ja pelissä ei tunnu olevan mitään koukuttavaa tekijää. Tehtävät ovat melko saman tyyppisiä, craftaaminen ei innosta ja peli tuntuu liian pitkältä.

Harmittaisi, jos tästä olisi mennyt maksamaan 18€.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 06.04.2014 13:37
Tearaway

Olipa paha pettymys. Vain viimeinen noin tunti oli oikeaa pelaamista (ja hyvää sellaista), sitä ennen mentiin oikeastaan "elokuvaa". Graafisesti mahtava, upea äänimaailma ja musiikit, mutta pelillisesti todella keskinkertainen. 7/10 suunnilleen antaisin arvosanaksi. Todella hauska ja mielikuvituksellinen maailma. Tätä on hehkutettu maista taivaisiin, mutta mielestäni esim. roskiskamaksi tuomitut Knack ja Aliens Colonial Marines olivat paljon parempia pelejä.

Super Mario Galaxy 2

Jatkaa ykkösen tiellä, mutta ehkä vähän vielä hiotumpana ja ehkä myös mielikuvituksellisempana. Olikohan kamera parempi kuin ykkösessä? Ainakin vaikutti siltä. Tässä oli myös mielestäni paremmat musiikit kuin ykkösessä. Yoshi oli mukava lisä. Pidin myös siitä, että ykkösen hubi oli korvattu perinteisemmällä kenttävalinnalla.

Kokonaisuutena marginaalisesti nostaisin tämän ykkösen yläpuolelle, mutta ei tämäkään ole se jumalpeli, jota odotin. 9+/10.

Guacamelee (Vita)

Mahtava peli. Napakat kontrollit, napakkaa tasoloikkaa, viihdyttävä taistelusysteemi, sopiva haaste, loistava soundtrack. Pariin kertaan jaksoi pelata läpi, normalilla ja hardilla ja tulipa kerättyä lähes kaikki lisäsäläkin. Yhtä arkkua en millään löytänyt vikasta kentästä.

inFamous: Second Son

Tätä olen nyt tarinaa varmaan 3/4 pelannut pahiksena expertillä ja onhan tämä hyvä. Helvetillisen upea graafisesti ja nyt kaupunkikin vaikuttaa rakennuksiltaan realistiselta, kun aiemmat oli aika tiilitaloa tiilitalon perään samanlaisella geometrialla. Myös pienempi magneettisuus on hyvä parannus. Eniten on yllättänyt se, kuinka oikeasti jopa kiinnostaa nähdä, mitä tarinassa käy ja kuinka hahmot ovat oikeasti aika hyvin tehdyt. Itse pelaaminen on todella viihdyttävää, mutta ei mitään mullistavan mahtavaa. Varmaan sellanen 8/10, jos nyt ei mitään ihmeitä tapahdu lopussa. Shardit oli mielestäni mukavampia kerätä aiemmissa peleissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 07.04.2014 00:45
Baten Kaitos Gamecube

Yllättäen varsin toimiva. Takana vasta muutama tunti ja touhu maistuu hyvältä. Suurimmat epäilykset kohdistui korttipohjaiseen taistelusysteemiin, mutta se toimii aika hyvin. Vaatii aika paljon taktikointia. Tosin epäilen että jossain vaiheessa homma kusee pahasti, kun alkaa tulemaan oikeaa haastetta. Kortteja kun kuitenkin tulee täysin satunnaisessa järjestyksessä, niin on jonkin verran myös pelkästä säkästä kiinni kuinka hyvin taistelu menee. Ja voin kuvitella kuinka paljon se alkaa **tuttamaan lopulta. Miljöö vaikuttaa varsin toimivalta ja nätiltä. Ääninäyttely on paikoin mitä on (karmeaa), mutta pääosin voi sanoa että on pahempaakin sinänsä kuultu. Ehkä hienoin pieni yksityiskohta on pelaajan rooli. Olet hahmon guardian spirit, eli suojelija joka vetelee naruja taustalla. Ja hahmo kyselee sinulta asioita ja puhuu joskus suoraan sinulle katsomalla ruudusta sinuun päin. En muista onko tälläistä ollut aikaisemmin missään, ainakaan tällä tasolla, mutta mielestäni tämä on hieno veto. Yllättävän hieno. Tulee fiilis että on omana itsenään mukana seikkailussa. Yleensä olet kuitenkin aina vain se joka vetelee naruja taustalla. Nyt sinut tunnistetaan ohjaajaksi ja hahmot tiedostavat sinut sellaisena. Mielenkiintoinen ratkaisu.

Alku on siis varsin lupaava. Vaikkakin epäilen että jossain vaiheessa taistelu kusee kovalla kädellä. Mutta katsotaan, katsotaan...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 07.04.2014 00:59
Maailman parhaimpia JRPG-pelejä, ehdottomasti. Suosittelen nappaamaan jostain Baten Kaitos Originsinkin, jos Eternal Wings and the Lost Ocean tuntuu hyvältä loppuun asti. Täytyy kyllä sanoa, että tässä vasta pelisarja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 07.04.2014 03:48
Baten Kaitos kuuluu itselläni top 5-listalle mitä JRPGeihin tulee, varsinkin korttimekaniikkansa takia. Onhan siinä tuurilla osansa, mutta kuten jokainen joskus keräilykorttipelejä pelannut tietää, tavoite on rakentaa paras mahdollinen dekki, jolla ei pitäisi hävitä. Tämä ei kuitenkaan ole verrattavissa tyypilliseen grindaukseen joka johtaa siihen että olet automaattisesti voittamaton. Mahtava peli.

Baten Kaitos 2 pitäisi saada joskus pelattua, mutta sitä ei tietääkseni koskaan tuotu Eurooppaan, eihän?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.04.2014 08:26
Baten Kaitos 2 pitäisi saada joskus pelattua, mutta sitä ei tietääkseni koskaan tuotu Eurooppaan, eihän?

Ei, mutta kyllä niitä saa ebaysta ostettua.  Eka osa on hyvä ja varsinkin nykyään sitä osaa arvostaa vielä enemmän kuin jrpg:t ovat sellaista jöötiä, mutta Origins on kaikin puolin vielä parempi peli. Kukaan ei tunnu edes muistavan, kun kyseessä on Gamecuben pelin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 07.04.2014 09:16
Tearaway

Olipa paha pettymys. Vain viimeinen noin tunti oli oikeaa pelaamista (ja hyvää sellaista), sitä ennen mentiin oikeastaan "elokuvaa". Graafisesti mahtava, upea äänimaailma ja musiikit, mutta pelillisesti todella keskinkertainen. 7/10 suunnilleen antaisin arvosanaksi. Todella hauska ja mielikuvituksellinen maailma. Tätä on hehkutettu maista taivaisiin, mutta mielestäni esim. roskiskamaksi tuomitut Knack ja Aliens Colonial Marines olivat paljon parempia pelejä.

Kyllä mä antaisin Tearawaylle helposti 8/10. Vaikka pelin alkupuoli oli tosiaan vain sellaista etenemistä, niin se oli kuitenkin ihan hauskaa. Kiinnostaa tietää, mitä mieltä olet Journeysta? Pelissähän ei ole haastetta tai pelimäisyyttä juuri ollenkaan, mutta se on mun mielestä helvetin hieno kokemus. Tearawayssa ja Journeyssa on mun mielestä sen verran yhteistä, että kummatkin ovat enemmän kokemuksia ja matka sen pelimaailman läpi. Ei kovinkaan haasteellista, mutta todella tunnelmallista ja näyttävää menoa kummassakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 07.04.2014 10:38
Hauska, että kysyit, nimittäin Journey oli monesti mielessä Tearawaytä pelatessa. Miksi Journey maistuu, mutta tämä ei? Eihän Journeyssäkään ole haastetta ja siinäkin vain mennään pelimaailman läpi. Pari juttua nousi mieleen.

Ensinnäkin Journey oli monta tuntia lyhyempi kokemus. Näin sen kokeellisuus ja "pelattavan puute" eivät päässeet häiritsemään, toisin kuin Tearawayssä, josta ekan tunnin tai kahden jälkeen odotti, että nyt se peli varmaan vihdoin alkaa. Ja toisin kävi, mentiin vielä pari tuntia lisää ja vasta viimeinen tunti oli peliä eikä kirjaa.

Toiseksi, Journey oli elämää suurempaa fiilistelyä, Tearaway enemmän vain sellaista pikkuhauskaa leikittelyä. Se aiheutti lähinnä hymähdyksiä, kun taas Journey sai aikaan paljon suurempia reaktioita ja tunteita.

Ja Journeyn "co-op" oli mahtavan uusi juttu, joka toi osaltaan vielä lisää fiilistä peliin.

Pidän tosin silti Journeytäkin ehkä ihan lievästi yliarvostettuna, kun sitä hehkutetaan parhaaksi koskaan, mutta kuitenkin pidin siitä itsekin todella paljon.

Tearaway oli mielikuvituksellinen ja hauska, mutta kuitenkin jotenkin niin keskinkertainen. Jatko-osa saisi jatkaa pelillisesti suoraan siitä, mihin ykkönen jäi ja kakkosesta voisi tullakin ihan mahtipeli. Toki kakkosta ei varmaan koskaan tehdä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 13.04.2014 19:28
Tulipahan pelattua tuossa ensimmäinen Donkey Kong Country läpi. Fiilikset ovat jotakuinkin seuraavat: DKC1 oli muuten aika rutkasti paljon vaikeampi kuin muistin, monessa kohtaa joutuu venaamaan useamman kentän, ennen kuin pääsee tallentamaan. Monet kentistä on vielä aikamoisia maratoneja. Hieman huonompi muuten peli kuin muistin: en enää edes muista kuinka monesti tuli vain solahdettua jonkun vastuksen tai esineen läpi. Joskus tästä oli hyötyä, useimmiten se vain ärsytti ja aiheutti kuolemia.

Ehkä sitten voisi tuota kakkosta pelata jonkin ajan päästä. Se oli muistaakseni monta kertaa ensimmäistä parempi noin joka osa-alueella.

FTL:ää on myöskin tullut pelattua jonkun verran. Tiputin vaikeustason suosiolla hardista takaisin normalille, kun alkoi kyrsimään ensimmäisen parin vyöhykkeen jälkeen tuleva varma kuolema. Uudistettu versio on muutenkin hieman vaikeampi: en esimerkiksi ole päässyt vielä kertaakaan uudistetut herkut tanassa lopputaisteluun. Kyllä tämä silti tästä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 13.04.2014 23:16
Tulipahan pelattua tuossa ensimmäinen Donkey Kong Country läpi. Fiilikset ovat jotakuinkin seuraavat: DKC1 oli muuten aika rutkasti paljon vaikeampi kuin muistin, monessa kohtaa joutuu venaamaan useamman kentän, ennen kuin pääsee tallentamaan. Monet kentistä on vielä aikamoisia maratoneja. Hieman huonompi muuten peli kuin muistin: en enää edes muista kuinka monesti tuli vain solahdettua jonkun vastuksen tai esineen läpi. Joskus tästä oli hyötyä, useimmiten se vain ärsytti ja aiheutti kuolemia.

Ehkä sitten voisi tuota kakkosta pelata jonkin ajan päästä. Se oli muistaakseni monta kertaa ensimmäistä parempi noin joka osa-alueella.

Kakkonen on mielestäni sarjan selvästi paras osa, ja samalla yksi parhaista tasohyppelyistä ikinä, ellei jopa paras. Sirlin on kirjoittanut hyvän artikkelin (http://www.sirlin.net/articles/the-secrets-of-donkey-kong-country-2.html) siitä mikä pelistä teki niin hyvän.

Omissa kirjoissani alkuperäinen trilogia menee järjestyksessä DKC 2 > DKC 1 > DKC 3. Järjellä ajateltuna ykkönen on selvästi heikoin osa mutta tunnelma ja kenties nostalgiakin nostaa sen kirjoissani kolmosen edelle. Olkootkin, ettei salareilla ole mitään käytännön merkitystä ja bossit ovat ehkä turhankin simppeleitä, kopiot poisluettunakin.

Kolmonen on toki heittämällä sarjan monipuolisin osa mekaniikoiltaan ja tutkittavalla maailmallaan mutta olen aina pitänyt sen hahmosuunnittelua astetta edellisiä osia heikompana. Lisäksi monipuoliset kentät kääntyvät itseään vastaan, sillä liika kikkailu pistää välillä pikemminkin ärsyttämään kuin ilahduttamaan. Pelistä löytyykin sarjan ehdottomasti ärsyttävimmät kentät.

Kakkosessa kaikki on jotakuinkin täydellisessä tasapainossa. Kentät ja ideat ovat huomattavasti ensimmäistä osaa monipuolisempia mutta eivät missään vaiheessa lyö yli kolmosen tapaan. Salareiden sijoittelu on parasta koko sarjassa. Oikeastaan ainut miinus pelissä on se, ettei mistään voi saada selville mistä kentistä tai edes maailmoista puuttuu löytymättä salareita. Siinähän etsit sitä yhtä viimeistä puuttuvaa ilman oppaita, kun mitään kunnon vinkkejä ei ole. Itsellä meni vuosia viimeisen puuttuvan löytymiseen (toisaalta euforia olikin jotain ihan muuta, kun tajusin sen löytäneeni). Tämä korjattiin kolmoseen mutta toisaalta samalla salarien määrä rajattiin tasan kahteen per kenttä. Tämä taas rajoitti niiden sijoittelua (ei enää kahta tai jopa kolmea(?) ihan lähekkäin) ja jopa himpun verran salareita itsessään verrattuna aiempiin osiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.04.2014 10:15
Kyllähän tuota ykköstä pidetään aika yleisesti sarjan heikoimpana osana ja sitähän se onkin. Toki se oli itselleni ihan eka Donkey Kong ja räjäytti tajunnan aikoinaan, mutta kun läpäisen sarjan pelit vähintään kerran vuodessa vuodesta toiseen, niin ei enää mene sillä "eka peli on sarjan paras" -nostalgiahuuruissa. Lyhyitä kenttiä joiden kenttäsuunnittelu ei ole muiden tasolla ja salaritkin ovat ripoteltu miten sattuu, eikä niitä pysty järkevästi metsästämään samalla tavalla kuin uudemmissa osissa. Musiikit ovat toki 10/10 kamaa ja viimeinen bossi umpileso.

Vanhoista osista kakkonen on paras, kolmonen ei tule kovin kaukana jäljessä ja ykkönen sitten perästä, mutta toki kaikki ovat huippuja pelejä. Kolmonen on vähän aliarvostettu ja moni ei ole siihen edes niin tutustunut, mutta onhan sekin käsittämättömän laadukas peli. Snessille tuli loputtomasti tusinatasoloikkia ja DKC3 pieksää kaikki. Kakkonen on ehkä paras tasoloikka ikinä, tosin uusi Tropical Freeze saattaa puskea rinnalle. Pitää pelata muutaman kerran läpi ja arvioida parin vuoden päästä uusiksi. Mutta on se niin helkkarin kova peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 14.04.2014 11:48
Joo, tästähän on puhuttu ennekin, mutta rikollisen moni dissaa kolmosta marginaalisesti hölmöjen hahmojen tai muiden pikkujuttujen takia, usein edes kokeilematta. Törkeän kova peli sekin. Itsekään en ole tosin pelannut sitä useaan vuoteen, ja nyt vuoden päivät on ollut tarkoitus metsästää peli tuohon SNES-kokoelman jatkeeksi, mutta aina on jännästi tullut jotain muuta. Muut sarjan osat löytyy jo, joten jospa tässä kesällä vaikka saisi viimein aikaiseksi hankkia kolmosenkin. Pääsisi nakuttelemaan pitkästä aikaa läpi.

Omissa kirjoissa DKC 1 ja 2 on vähän niinkuin Arkham Asylum ja Arkham City. Jälkimmäinen on molemmissa sarjoissa pelillisesti kaikin puolin kovempi, mutta yskii tyyliseikoissa. AC:ssä tarina ja yleinen tunnelma jäävät valovuosia ykkösen taakse, ja DKC:ssa viehättää ekan osan taiteellinen suunnittelu, ihana kompaktius ja joissain tapauksissa myös kenttäsuunnittelu enemmän. Useilla läpipeluilla ja aikuisen silmilläkin katsottuna. Biisit tosin ovat kakkosessa helposti parempia, siitä ei pääse mihinkään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 14.04.2014 16:39
Kaipa sitäkin voi pitää jonkin sortin saavutuksena, että DKC lienee ainoa pelisarja minkä taso on pysynyt kokeana kahden vuosikymmenen ajan. Kaikki muut pelisarjat ovat käytännössä ehtineen flopata tässä matkan varrella aika pahoin.

Itse tykkäsin Returnista ja Tropical Freezestä tosi paljon. Kaikkea en oo vielä jälkimmäisestä loottinu kun syöksähdin ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolla Wind Wakerin maailmaan, mutta laadukas peli se oli kaikilla mittapuilla. Ainoana miinuksena nämä 2000-luvun kirot, kuten tuo että rahaa saa enemmän kuin sitä todellakaan tarvii ja lisäelämiä tulee kolme yhtä kuolemaa kohtaan. Noista asioista en pelimekaniikallisesti piittaa tippaakaan, mutta jos ne lukee pois niin DKC TF on todella laadukas. Niin ja pienenä miinuksena myös se, että valtaosa puzzle pieceistä on jonkinmoisen banaanien keruu linjaston palkintona. Tässä olisi voitu käyttää paljon enemmän luovuutta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 14.04.2014 18:42
Ainoana miinuksena nämä 2000-luvun kirot, kuten tuo että rahaa saa enemmän kuin sitä todellakaan tarvii ja lisäelämiä tulee kolme yhtä kuolemaa kohtaan. Noista asioista en pelimekaniikallisesti piittaa tippaakaan, mutta jos ne lukee pois niin DKC TF on todella laadukas.

Miten tämä poikkeaa vanhoista osista? Muistan tasan yhden kerran, kun olen kiinnittänyt huomiota elämien hupenemiseen. Tällöinkin otimme alkuperäisen DKC:n kaverin kanssa pelattavaksi hetken mielijohteesta ja yritimme päästä sen mahdollisimman nopeasti läpi co-opilla (toki kisaillen kumpi läpäisee enemmän kenttiä). Loppupuolen kentissä kuolemat aiheuttivat vain lisää kiirehtimistä ja riskien ottoa johtaen uusiin kuolemiin. Tästä huolimatta game over ei koskaan käynyt lähelläkään, vaan elämät putosivat alimmillaan ehkä viiteen.

En ole uusia osia valitettavasti vieläkään päässyt pelaamaan, mutta kyllä noita lisäelämiä vanhemmissakin jaettiin ämpäreittäin, jos kenttiä jaksoi yhtään tutkia. Ellei ole aivan peukalo keskellä kämmentä, niin eivät nuo pääse millään koskaan loppumaan. Ylipäätään elämät peleissä ovat mielestäni varsin keinotekoinen tapa vaikuttaa vaikeustasoon. Joko ne ovat täysin epärelevantteja (DKC:t,  Mariot paria ensimmäistä lukuunottamatta) tai toimivat lähinnä ärsykkeenä, mahdollisesti muuten lyhyen pelin pituutta lisäämään. Toki myönnän, että voivat toimiakin joissain harvoissa tapauksissa ja kasvattaa onnistumisentunnetta, kun vihdoin pääsee jonkin haastavan asian läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 15.04.2014 10:24
Kaipa sitäkin voi pitää jonkin sortin saavutuksena, että DKC lienee ainoa pelisarja minkä taso on pysynyt kokeana kahden vuosikymmenen ajan. Kaikki muut pelisarjat ovat käytännössä ehtineen flopata tässä matkan varrella aika pahoin.
No helppohan se on ollut pitää korkeana, kun sarja oli lähes 15 vuotta telakalla.  :???:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.04.2014 10:59
Kaipa sitäkin voi pitää jonkin sortin saavutuksena, että DKC lienee ainoa pelisarja minkä taso on pysynyt kokeana kahden vuosikymmenen ajan. Kaikki muut pelisarjat ovat käytännössä ehtineen flopata tässä matkan varrella aika pahoin.
No helppohan se on ollut pitää korkeana, kun sarja oli lähes 15 vuotta telakalla.  :???:
Donkey Konga!

On muuten paras DK peli ikinä. (JPN versio tietekin vielä parempi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 15.04.2014 11:09
InFamous: Second Son tuli tuossa pelattua läpi pahiksena. Keräily veti hieman Arkham -sarjan tapaan mukaansa, joten tuli samalla läpäistyä kaikki alueet 100%. Nyt testaan josko tuosta saisi vielä hupia irti hyviksenä pelattaessa ja täytyy nyt kattoa millanen tuo ilmainen paper trail -lisäri on.

Ei mitään klassikkoainesta, mutta hyvin tehtyä ja rehellistä hupia kuitenkin. Kouluarvosana siihen kasin pintaan.

Graafisesti vähän ristiriitainen. Tavallaan puhutaan tasosta, jota ei olla vielä konsolipeleissä nähty, mutta uskoisin tämän jäävän kevyesti alhaisempaan keskitasoon, kun tämä geni tästä vähän etenee.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.04.2014 10:57
Hearthstone saatavilla tänään ipadille. Nyt kaikki tunnelmoimaan ja koukuttumaan parhaaseen mobiilipeliin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 17.04.2014 13:21
Trials Fusion. Samaa paskaa paskemmalla kuorella.

Huom. paskalla en tarkoita, että peli olisi paska. Hyvä peli kyseessä, mutta ei tarjoa hirveästi uutta. Lisäksi uudet kuoret (futuristisempi teema) on paljon huonompi kuin aikaisempi rokahtava teema. Kaiken kaikkiaan Trials Evolution tuntui paljon hiotummalta paketilta. Ubisoft on varmaankin päässyt hämmentämään RedLynxin tyyppejä sen verran, että samaa tasoa ei pystytty pitämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 17.04.2014 17:45
Hearthstone saatavilla tänään ipadille. Nyt kaikki tunnelmoimaan ja koukuttumaan parhaaseen mobiilipeliin.

Onko noi herot kuinka hyvin tasapainossa? Onko jotain selvästi parempia ja jotain selvästi heikompia?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.04.2014 19:20
Hearthstone saatavilla tänään ipadille. Nyt kaikki tunnelmoimaan ja koukuttumaan parhaaseen mobiilipeliin.

Onko noi herot kuinka hyvin tasapainossa? Onko jotain selvästi parempia ja jotain selvästi heikompia?

Tällä hetkellä constructedissa huonoimmat ovat Priest ja Mage. Kaikilla muilla heroilla on top tier deckejä ja rehellisesti sanottuna kyllä noilla kahdella pääsee huipulle myös. Arenassa Mage, Paladin ja Shaman tuntuvat parhailta, mutta kaikilla heroilla voi voittaa. Kontrolli strategiat tuntuvat arenassa toimivan parhaiten.

Kannattaa pelailla kaikki herot 10 levuun niin saa peruskortit ja rewardin.

zoukka#2754 on nick jos haluaa lisäillä.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 18.04.2014 11:57
Trials Fusion. Samaa paskaa paskemmalla kuorella.

Huom. paskalla en tarkoita, että peli olisi paska. Hyvä peli kyseessä, mutta ei tarjoa hirveästi uutta. Lisäksi uudet kuoret (futuristisempi teema) on paljon huonompi kuin aikaisempi rokahtava teema. Kaiken kaikkiaan Trials Evolution tuntui paljon hiotummalta paketilta. Ubisoft on varmaankin päässyt hämmentämään RedLynxin tyyppejä sen verran, että samaa tasoa ei pystytty pitämään.

Itseäni ihmetyttää myös uusi 20€ hintalappu. Edellinen maksoi vielä sen perinteisen 1200MSP verran (15e?) ja oli täynnä sisältöä myöskin ladattavien kenttien avulla. Nyt jos mitään merkittävää uudistusta ei ole tehty mutta hinta korotettu, niin enpä taida ostaa, vaikka Trialseista nautinkin. Sen verran nopeasti menee nykyään noi arcade-pelitkin alennukseen...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 23.04.2014 21:07
Paper Mario: Sticker Star. Ärsyttävän yksinkertaistettu ja vesitetty paperimario. Kaikki hienot roolipelielementit on karsittu ja tilalla on turhaa mikromanagerointia vaativa tarrasysteemi. Hahmonkehitystä ei ole (HP -mittarin kasvatusta lukuunottamatta), taisteluista ei ole mitään hyötyä ja dialogi on kaukana The Thousand-Year Doorin parhaudesta.

Positiivista tässä on se ettei peli ole turhan helppo ja että pelissä tuntuisi olevan kivasti salaisuuksia ja ongelmanratkontaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 26.04.2014 08:50
Red Orchestra 2: Heroes of Stalingrad sekä Rising Storm-lisäri. Oli Steamissa ilmaisjakelussa 24h ajan.

Onpahan piristävää pelata pitkästä-aikaa kunnollista, haastavaa ja tiimipelaamiseen panostavaa nettiräiskintää. Tai olisi, jos umpisurkea netti antaisi pelata kunnolla, mutta kuitenkin. Kerrankin löytyi peli, jossa et voi juosta aseet laulaen pitkin kenttää ja ampumiseen pitää oikeasti panostaa eikä vain räiskiä sarjalla puoleen kilometriin saakka. Meinasin jo että ostan BF4:n pahimpaan räiskintänälkään, mutta pitääpä tutustua tähän ensiksi, kun kerran ilmaiseksi sai.

Pelihän on siis jo muutaman vuoden vanha, vahvasti realismiin painottuva toisen maailman sodan nettiräiskintä. Esimerkiksi bullet drop on otettu huomioon, aseiden tähtäimiä voi ja pitääkin säätää etäisyyden mukaan, ja hud on huomattavasti normaalia rajoitetumpi. Lippaassa olevien panosten määrää et näe, vaan lipas pitää tarkistaa erikseen, tai yksinkertaisesti vain muistaa montako kutia on jäljellä. Ja kerrankin pelihahmo osaa ottaa aseelle tuen milloin mistäkin pinnasta, ilman että aseeseen tarvitsee kytkeä mitään (unlockattavia) tukijalkoja jne härpäkkeitä.

Jäi kyllä positiivinen ensivaikutelma. Jahka saa paremman nettiyhteyden niin pääsee kunnolla tutustumaan pelin hienouksiin, ja alkaa ehkä ymmärtämään tehtävien tavoitteistakin jotain.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.04.2014 10:12
En ostanut Nes Remix 1:stä koska siinä oli pelkkiä paskoja pelejä. Kakkonen korjasi sen ongelman, joten tuli ladattua peli heti itselle. On muuten ihan tajuttoman kova peli. Hirveä määrä eri peleistä lyhyitä challengeja, joita pitää läpäistä. Koukuttaa välittömästi ja on vielä paljon parempi kuin luulin. Kannattaa kyllä ostaa.

Toivottavasti näitä tulee vielä paljon lisää, joissa pelejä esim. 3rd party valmistajilta (capcom dänks!) tai sitten snes-peleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 26.04.2014 11:47
Ja onhan tuossa vielä super luigi bros. Itse lasken tuon vitosen arvoiseksi joten kaiken muun sisällön hinnaksi jäisi 5e. Ei ollenkaan huono diili.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 26.04.2014 13:30
Tykittelen pitkästä aikaa Final Fantasy IX:ää. Tästä on varmaan 10 vuotta kun olen viimeksi tätä peliä pelannut. Peli jaksaa kyllä yllättää edelleenkin. Yksityiskohtien määrä on aivan käsittämätön, kaupungeissa on joka nurkassa itemeitä tai rekvisiittaa selitettyinä teksteillä. Yhdessä kaupungissa on noita esirendattuja taustoja aivan käsittämätön määrä, varmaan enemmän kuin Bravely Defaultissa yhteensä, sekä taustat ovat jatkuvasti aivan upeita. Toki tällä on ollut budjettikin hieman eri luokkaa. Näin vanhempana osaa arvostaa eri asioita kuin sillon ennen pelatessa ja jotkut kohtaukset on rakennettu upeasti. Myös dialogi on mielenkiintoista ja hahmot ovat oikeasti hauskoja. Ei myöskään hirveästi haittaa, että taustalla soi jatkuvasti yksi pelihistorian parhaimmista soundtrackeistä. Tuskin tällaisia pelejä tullaan enää ikinä tekemään.

(http://i.imgur.com/sUQXKEf.jpg?1)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riepu - 26.04.2014 14:44
Uskomattoman Final Fantasyn IX:stä tekee myös se, miten sen kaiken itsenäisen komeuden ohella peli on vieläpä onnistuneen hienovaraisesti tehty koko pelisarjan tribuutiksi erinäisine toimintoineen ja viittauksineen, jotka toki samalla käsittelevät hieman myös muutakin populäärikulttuuria yleisesti. Square lensi aikalailla aurinkoon kyseisellä pelillä polttavin seurauksin: vaikka tykkäänkin Final Fantasy X:stä, arvostan XII:ta ja diggaan suuresti Kingdom Heartseista, yhtiö ei vain ole ollut entisensä FFIX:n jumaluuden jälkeen.

Hahmoista pitää myös erikseen vielä hehkuttaa, kuinka pirteä tapaus esimerkiksi Zidane oli  myrtsin Cloudin ja Squallin jälkeen. Ja hänkin on vain yksi heppu koko värikkäästä, kehittyvästä kaartista.

Ja se loppu. Mielenkiintoisesti kyseinen kohtaus näyttäisi toimivan myös kenties paremmin jopa englanniksi kuin japaniksi, kun pelaaja helposti johdatellaan ensin ajattelemaan yhtä asiaa, kunnes viimeistään pidemmällä ajattelulla selviääkin, että taustalla tapahtuikin jotain, mihin pelin tarina oli lopulta jopa vähän salakavalastikin itseään aina johdatellut


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 26.04.2014 15:31
Pitäisi kyllä ottaa tuo FFIX työn alle 10 vuoden jälkeen. Onhan se hieno peli ja helposti Top-3:ssa FF -pelien osalta itsellä. FFVII:n ja FFXII:sta seurassa. Olen edelleen sitä mieltä että Vivi on yksi parhaimmista hahmoista mitä tämä sarja on nähnyt. Tai mitä sitä nyt 10 vuoden taakse muistaa...Hitto pitäisi pelata ihan tämän vuoksi uudestaan. Tosin myönnän että Zidanesta ei ole jäänyt mitään makua tai hajua mieleen. Tosin onhan FFXII:stakin "päähahmo" vähintäänkin sivuosassa koko touhussa. Vaikka tämä taisi olla ihan kehittäjienkin mielessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 26.04.2014 15:38
Tuo FFIX jakaa mielipiteitä jonkun verran... itse tykkään pelistä paljonkin, mutta sen hahmot ovat aivan hirveitä. Taistelut ovat turhan hitaita, ja bossimusiikki yksi mälsimpiä.

Toki kyseessä on tautisen kova peli, jos sitä vertaa nyky-Finaleihin. Minkähän takia Square ei osaa enää tehdä edes OK-tasoisia pelejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 26.04.2014 18:36
Tuo FFIX jakaa mielipiteitä jonkun verran... itse tykkään pelistä paljonkin, mutta sen hahmot ovat aivan hirveitä. Taistelut ovat turhan hitaita, ja bossimusiikki yksi mälsimpiä.

Toki kyseessä on tautisen kova peli, jos sitä vertaa nyky-Finaleihin. Minkähän takia Square ei osaa enää tehdä edes OK-tasoisia pelejä.

Minusta hahmot ovat tässä juuri parhaat koko sarjassa. Vivin taustojen selvittäminen ja hahmon kasvu on erittäin mielenkiintoinen stoori. Zidane on rento pleijeri, Steiner ylipatrioottien hölmö ja Garnetkin on hauskan omapäinen. Onhan siellä toki paskojakin hahmoja, kuten Adamant, mutta kyllä noiden keskinäistä dialogia seuraa huvittuneena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 26.04.2014 19:03
Lähinnä Freja, Quina, ja tuo Adamant oli ne jotka eniten taisi häiritä. Olen aina vihannut eläinhahmoja jrpg-peleissä. Zidane ja Dagger oli OK hahmoja, jollaisia tulee ikävä kun nyky-finaleiden oksettavia hahmoja miettii. Mielestäni parhaat hahmot on seiskassa, tosin olen varmaan jonkun verran FFVII-jonne joten mielipiteeni ei ole ehkä ihan objektiivinen :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.05.2014 11:03
(http://nintendoagemedia.com/users/7353/photobucket/CB3C2D1E-0116-A5C7-0D7684DFB924F5ED.jpg)


Joskus kuukausia aiemmin mainitsemani Super Metroid Redesign paukahti aamulla läpi rehellisesti oikealla Snesillä! Ei save stateja, ei hidastuksia, ei mitään paskaa, kuten 99% pelin läpäisseistä ovat käyttäneet. Peli oli välillä koettelemus, mutta ei läheskään niin paha kuin olisi arvostelujen ja kommenttien mukaan luullut. Mitään bugikikkoja tai paskaa ei tarvinnut osata pelin läpäisyyn, vaikka alunperin sellaista pelkäsinkin.

Yleisesti ottaen peli oli aivan loistava ja monin paikoin parempi kuin jopa alkuperäinen, jota pidä ehkä ainoa ns. täydellisenä pelinä mitä koskaan on tehty, mutta ei kuitenkaan pärjää sille kokonaisuudessa muutamien epäloogisuuksien takia. Peli on siis vaikea, täysin alusta saakka Super Metroidin asseteilla uusiksi tehty peli, uusilla fysiikoilla ja jopa muutamilla uusilla tavaroilla. Kyseessä ei ole mikään random hack, vaan Super Metroid speed runner -jehovien tekemä peli, jota on tehty ja testailtu vuosikaudet.

Suurimmat miinukset tulevat siitä, että peli on vähän liiankin suuri ja spacetus kärsii välillä. Varmaan tuplasti suurempi kuin alkuperäinen Super Metroid, mikä varsinkin puolen välin jälkeen alkaa aiheuttaa ongelmia, kun ei enää muista mitä oli missäkin ja monet tavarat ovat vähän liiankin hyvin piilossa. Vastoin kaikkia periaatteina, jouduin parissa kohtaan turvautumaan nettiin, koska en yksinkertaisesti löytänyt mitään, enkä tiennyt mitä piti tehdä vaikka olin kiertänyt kartan varmaan 10 kertaan läpi. High jump boostit löytyivätkin jonkun alkupään alueen huoneesta salaseinän takaa, josta oli jo aiemmin saanut tavaran. En olisi ikinä varmaan tajunnut käydä siellä enää uudestaan. Lisäksi lopussa pitää Metroid Prime 1:n tyyliin aktivoida jotain 12 Chozo-patsasta että reitti viimeiseen paikkaan aukeaa. Tässä tosin sillä erotuksella että mitään vinkkejä niiden löytämiseen ole ja tutkittava maailma on valtava. 10 patsasta löysin itse ja pari niistä oli aivan totaalisen wtf-paikassa, jotka löysin tuurilla vahingossa. Pitkällisten tutkimisten jälkeen jouduin kattomaan pari viimeistä patsasta netistä, koska niiden löytäminen olisi ollut toivoton rojekti.

Mutta muuten ei hirveästi valittamista ole. Peli on puhdasta 2D-Metroidia täynnä tutkimista ja muutamia aivan loistavia tilanteita, joita ei alkuperäisessä ollut. Hell runi Norfairiin ilman tulipukua oli ehdottomasti yksi parhaista ja pelissä on lukuisia aivan loistavasti kehitettyjä salareita. Uudet raskaammat fysiikatkin ovat paremmat kuin alkuperäisen leijuminen.

Nyt voisi pitää pienen tauon Metroideista ja siirtyä sitten joskus tuon Super Metroid Zero mission -pelin pariin, jonka myös ostin Snessille aikoinaan. Onneksi fanit pitävät yllä sellaista, minkä Nintendo tuntuu unohtaneen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 03.05.2014 18:58
Testasin ekaa kertaa Halo-sarjaa kun sain tuon Reachin ilmaiseksi. Ilmeisesti kyseessä pitäisi olla ihan arvostettu osa tätä sarjaa. En kyllä tiedä mikä siinä on, mutta helvetti kun tylsistyin pelin kanssa nopeasti. En yksinkertaisesti jaksanu vetää edes ekaa kenttää läpi. Jotenkin en vain jaksanut kun niitä samankaltaisia räiskintäkohtauksia tuli jatkuvasti eteen ja pelissä ei tapahtunut mitään ihmeitä. Tottakai myöhemmin varmaan tulee jotain eeppisempää kamaa, mutta tuo räiskintämekaniikka ei vain napannut ollenkaan.

Ei vissiin vain ole tämä genre oikein meikäläiselle ja jatkuvat samankaltaiset räiskintäkohtaukset tylsistyttävät kuoliaaksi. Sama homma oli Max Payne 3:sen kanssa. Aina pystyy etukäteen haistamaan milloin alkaa paukuttelu ja homma oli puuduttavaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 03.05.2014 20:17
Child of Lightia joku ekat puolisen tuntia tuossa nopeaan. Demon perusteella vaikutti ihan hauskalta ja ei tässä nyt just ole mitään parempaakaan tekemistä. Nopean testailun perusteella taistelumekaniikka on ihan hauska, graafisesti pelin piirrosmainen grafiikka on todella hienoa ja musiikki aivan upeaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 08.05.2014 19:34
Testasin ekaa kertaa Halo-sarjaa kun sain tuon Reachin ilmaiseksi. Ilmeisesti kyseessä pitäisi olla ihan arvostettu osa tätä sarjaa. En kyllä tiedä mikä siinä on, mutta helvetti kun tylsistyin pelin kanssa nopeasti. En yksinkertaisesti jaksanu vetää edes ekaa kenttää läpi. Jotenkin en vain jaksanut kun niitä samankaltaisia räiskintäkohtauksia tuli jatkuvasti eteen ja pelissä ei tapahtunut mitään ihmeitä. Tottakai myöhemmin varmaan tulee jotain eeppisempää kamaa, mutta tuo räiskintämekaniikka ei vain napannut ollenkaan.

Ei vissiin vain ole tämä genre oikein meikäläiselle ja jatkuvat samankaltaiset räiskintäkohtaukset tylsistyttävät kuoliaaksi. Sama homma oli Max Payne 3:sen kanssa. Aina pystyy etukäteen haistamaan milloin alkaa paukuttelu ja homma oli puuduttavaa.
Älä muuta viserrä. Codien juonet vielä menee känniviihteenä mutta Halojen yksinpelit ovat niin tylsiä  että käyvät kelpo kidutuksesta. Moninpelinä Halo on hyvä peli, ei siinä mitään.

Itse olen pelannut Mario Allstarsin mukana tullutta Lost levelsin SNES-versiota. Ehkä paras Mario.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.05.2014 21:58
No, tervetuloa kerhoon.

Itse olen ihmetellyt Halo-sarjan yksinpelien hehkutusta jo ihan ekasta osasta saakka. Tuntui täysin luokattomalta jöötiltä vuonna kirves ja keppi, kun sitä ekan kerran pelasi ja tuntuu edelleen yhtä surkealta jatko-osissakin. Ihan samaa kaameaa roskaa kuin Codien yksinpelit, joissa juostaan sinne minne maalipiste näyttää ja 10s välein checkpointteja. Ilman loistavaa moninpeliä Halo-sarja ei olisi ollut itselleni yhtään mitään. Aivan luokatonta, seitsemän vuotiaille jenkeille suunnattua saippuaoopperaa.

Tottakai myöhemmin varmaan tulee jotain eeppisempää kamaa, mutta tuo räiskintämekaniikka ei vain napannut ollenkaan.

Ei muuten tule. Ekat kentät ovat parhaita ja sitten vaan huononee.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.05.2014 23:09
Tullut pelattua taas viime aikoina hyviä pelejä. Silent Hill tosiaan meni lähes viikko sitten läpi ja voi että se oli hieno pelikokemus, vaikka mukana saattoikin olla hieman nostalgiaa kun pelasimme tämän kaverin kanssa joskus vuosia sitten puoliväliin. Ehkä suosikkini ihan kaikista kauhupeleistä, pitäisi vain vielä pelata 2, 3 ja 4: The Room että voin tehdä lopullisen arvioni.

Myös EarthBound tuli aloitettua tänään ja vaikuttaa tosi hyvältä. Kiva jenkkimäinen tunnelma, vaikka peli onkin japanilainen. Hulvatonta huumoria ja hauskoja tilanteita. Jotain kymmenen vuotta odotin, että pääsisin pelaamaan tätä, ja tässä sitä nyt ollaan. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.05.2014 23:19
Halo: Combat Evolvedin yksinpelikampanja co-oppina Legendary-vaikeustasolla pelattuna on edelleenkin paras pelaamani fps-kampanja. Kakkosta en jaksanut pelata kuin ehkä tunnin tai kaksi, muita osia en yhtään. Toki pitää myös muistaa, että Halo 2:sen nettipeli oli parasta ikinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 08.05.2014 23:36
Pakkohan se on myöntää, että Halot ovat varmasti puisevaa pelattavaa yksin. Halo 3:n kampanja oli kuitenkin menevää viihdettä co-opissa, varsinkin kun hyvät split-screen pelit ovat nykyään harvassa. Sääli että nettipelit ovat menneet yhä huonompaan suuntaan, niin ei jää enää mitään syitä Haloja jatkossa ostaa :(


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 09.05.2014 00:31
Halon parasta antia oli Split Screen optiot ja sopivilla säännöillä pelatut moninpelisessiot.

Kaikki setit, mitkä antoi option käyttää energy swordia olivat yhtä helvettiä pelata. Muuten ei oo Halo 3:en jälkeen tullut pelisarjaan pahemmin koskettuakaan ku eivät pystyneet parantamaan oikein millään osa-alueella. Oikeastaan päinvastoin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 09.05.2014 00:39
Oikeasti hyvät yksinpeli fps:t osaavat olla joskus kiven alla. Killzone 2 oli hyvä, ja viime vuosilta parhaana mieleen tulee loistava Far Cry 3. Codeista parhaat yksinpelikampanjat löytyvät mielestäni vanhoista, 1 ja 2  osista, toki aika on saattanut kullata muistot. Cod 4:n yksinpeli oli myös varsin jees, ja etenkin tehtävä Al Ghillied Up on jäänyt mieleen yhtenä vaikuttavimmista tehtävistä koskaan, tehtävän loppuosan ramboilusta huolimatta.

Myös Tom Clancyn Rainbow Six Vegas 1&2 sekä Ghost Reconit ovat viihdyttäneet aikanaan, vaikka molemmat sarjat ovat tippuneet kauas parhaista vuosistaan.

En tosin ole pelannut Bioshock-sarjaa demoa enempää, enkä osaa sanoa sen parhaudesta sen enempää.

Niin, ja mitä Haloihin tulee, kerran tai pari olen kokeillut. On mennyt koko pelisarja vähän ohi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 09.05.2014 03:24
Emmätiä ite oon tykänny hakata Gear Of Warien (1-3) co-op modea. Vaikka se nyt ei fps olekkaan. Varsinki kaksi ekaa oli kyllä oikein mukavaa settiä eikä se kolmaskaan mikään huono ollut.

Mutta topic on "Mitä peliä pelasit viimeksi?" eli:

Resident Evil 4 - Wii
Ainoa ressa mitä olen ennen tätä pelannut on ykkönen enkä sitäkään paljoa. Täyttä kamaa tämä peli ja on yllättävän paljon sellainen mitä odotinkin. Ihan en vielä ole lopussa mutta aika pitkällä kuitenkin.
5/5

Zelda: Link's Awakening DX - 3DS Virtual Console
Tämäkin peli tuli sitten vasta nyt koettua. Ei mikään paras Zelda minusta mutta ehdottomasti pelaamisen arvoinen tähän hintaan. Todella kiperiä puzzleja ja mystisiä dungeoneja. Lisäksi  pelin lopusta pitää antaa pongot kun tunnelma livahti siinä jotenkin melankolliseksi ja siten ihan freshi ote tähän Zelda touhuun. Vaikka olihan loppu oikeestaan sama kuin Phantom Hourglasissa mutta silti.
4/5

NES Remix - Wii U
Eli tätä olen uudestaan alkanut hakkaamaan kun jatko osakin tuli jo. Tällä hetkellä noin 560/600 rainbow staria ja kyllästymisen merkkejä ei näy. Kakkonen tulee varmasti hommattua.
4/5

--- sitten pari peliä joiden pelaamisesta on kulunut jo jonkin aikaa mutta kirjotetaan niistäkin nyt kun vauhtiin päästiin ---

Super Mario Bros. Deluxe - 3DS Virtual Console
Sisältää mario ykkösen ja lost levelsin ja vähän ekstroja. En kyllä voi suositella tätä kenellekkään sillä molemmista peleistä on paremmat versiot olemassa ja saatavilla. Kameraa joutuu itse säätämään ja lost levelsistä puuttuu kenttiä. Lisäksi fysiikat ja kentät on hieman poikkeavia alkuperäisistä. Esim. Lost Levelsin tuulikentästä on poistettu se tuuli kokonaan. Jaksoin pelata molemmat läpi ihan mielenkiinnosta, mutta esim. challenget joissa etsitään kenttään piilotettuja punaisia kolikoita ja yosheja ja kaikki muutkin sonnat pistin poikottiin.
2/5

Bayonetta - Xbox 360
Katsoin yli kahdeksantuntisen Kamiyan playthrough/commentary videon (https://www.youtube.com/watch?v=EwvSd4kcfdk) aikani kuluksi ja siitähän tuli himo palata tämän pelin pariin taas. Kerran aiemmin olen normaalilla pelannut läpi ja nyt hardilla koitin edetä jonkin aikaa kunnes totesin että taidot ei riitä. Niinpä ryhdyin normalilla yrittämään parempia rankkeja niistä chaptereista ja  tavoite olisi saada platinumille kaikki. Kun siitä saa vissiin Jeannenkin pelattavaksi. Työmaa mikä työmaa, mutta ainakin taistelu tuntuu todella hyvältä ja mitä enemmän pelaa sitä enemmän alkaa saada juttuja aikaan.
4/5



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 09.05.2014 12:38
Resident Evil 4 on kyllä humalainen peli. Harmi että sen jälkeen koko pääsarja lähti uskottamaan laskuun tasossa. Co-Oppina todella pelattavia, mutta täts about it.

Itse kulutan tuota WiiU:ta aikeissa ehtiä kahlata läpi nuo pelit ennen Mario Kart 8:a

Wind Waker: Aina oon sen uskonut kun porukka kehuu tätä. Majoran pelasin lapsena ja Ocarinan vasta nyt 3DS julkaisuna ja molemmista peleistä kokemus 5/5. En kuitenkaan miksikään suureksi Zelda faniksi itseäni oo aikaisemmin tunnustanut ja siksi tämäkin peli jäänyt välistä. Mutta nyt kun siihen on oikein uponnut niin peli on vain täydellinen. Vapaa ja avara liikkuminen ja täysin oman harkintakyvyn varaan jätetty eteneminen yksistään riittävät tekemään pelistä uskomattoman hyvän

DK Tropical Freeze: Puzzle Piece metsästys menossa

Mario 3D World: Pääpeli on vielä vähän vaiheessa kun oon keskittynyt hamstraamaan noita tähtiä ja tarroja joka kentästä. Hyvä peli tämäkin varsinkin multiplayerinä, mutta jäänyt kahden edellä mainitun varjoon

Silent Hill & Eternall Darkness: Päästiin kaverin kanssa Code Veronica läpi ja tämä peli on nämä seuraavana pelilistalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.05.2014 14:15
Ressa 4 kuuluu Metroid Primen kanssa sellaiseen "kerran 10-15 vuodessa" -luokkaan, joiden veroisista peleistä ei tässä Ps3/Xbox360 -sukupolvessa päästy edes nauttimaan, vaikka valtava määrä huippuja pelejä saatiinkin. Ehkä nyt seuraavilla konsoleilla joku pudottaa taas vastaavan pommin. Kumpikin peli on ehdottomasti kaiken sen järjettömän hehkutuksen arvoinen, sekä edelleen lajityyppinsä kuninkaita vielä vuosikaudet julkaisujensa jälkeen. Käsittämätön määrä onnistumisia, erinomaista pelisuunnittelua ja ideoiden hiomista täydelliseen pakettiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 09.05.2014 15:40
Ressa 4 kuuluu Metroid Primen kanssa sellaiseen "kerran 10-15 vuodessa" -luokkaan, joiden veroisista peleistä ei tässä Ps3/Xbox360 -sukupolvessa päästy edes nauttimaan, vaikka valtava määrä huippuja pelejä saatiinkin.

Souls-sarja ja suurin osa Platinum Gamesin peleistä menevät kyllä itselläni samaan kategoriaan RE4:n kaltaisten huippupelien kanssa. Muuten koko viime sukupolvi oli kyllä heikompi kuin sitä edeltänyt...

RE6 on edelleen pelaamatta ja hankkimatta. Surettaa kyllä koko sarjan kohtalo.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 09.05.2014 15:48
Metroid Prime on yksinkertaisesti paras. Kunpa vielä joskus tulisi yhtä hyvä Metroid-peli. Sitten ei varmaan mitään muuta huvittaisi enää pelata.

Itse kokeilin NES:ssin Legend Of Zeldaa. Luulin etten jaksaisi pelata sitä alkua pidemmälle, mutta huomasin pian hakanneeni jo neljä luolastoa lävitte. Tälläista minimalistista viehätystä saisi olla useammissa nykypeleissäkin. Ei mitään turhia paskanjauhamisia vaan pelaajalle lyödään miekka käteen ja sitten välittömästi vapaassa järjestyksessä tutkimaan maailmaa. Pelin haastetaso saisi olla vakiona kaikissa Zeldoissa.

Zelda-sarja oli kyllä vuodesta 1986- vuoteen 2001, jolloin  Oraclet tuli, videopelaamista parhaimmillaan. Sinä aikana sarjassa ilmestyi 9 täydellistä peliä. Ei varmaan mikään muu pelisarja ole saanut säilytettyä tasoaan noin korkealla noin monen pelin aikana. Harmi että sittemmin sarjan taso on heitellyt vähän mitensattuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.05.2014 15:54
Ressa 4 kuuluu Metroid Primen kanssa sellaiseen "kerran 10-15 vuodessa" -luokkaan, joiden veroisista peleistä ei tässä Ps3/Xbox360 -sukupolvessa päästy edes nauttimaan, vaikka valtava määrä huippuja pelejä saatiinkin.

Souls-sarja ja suurin osa Platinum Gamesin peleistä menevät kyllä itselläni samaan kategoriaan RE4:n kaltaisten huippupelien kanssa. Muuten koko viime sukupolvi oli kyllä heikompi kuin sitä edeltänyt...

Dark Souls 1 on itselleni varmaan genin paras peli ja yksi kaikkien aikojen parhaita, mutta siltikään en nosta sitä aivan samaan luokkaan noiden kanssa, koska se ei ole ole läheskään niin hiottu timantti kokonaisuudessaan. Ruudunpäivitys- ja muita teknisiäongelmia, sekä osa pelialueista selvästi heikompaa tavaraa loppupuolella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 09.05.2014 17:56
Itse nostan tuohon TK:n "kerran 15 vuodessa" -sarjaan lisäksi Paper Mario Thousand Year Doorin. Pelistä en yksinkertaisesti keksi mitään pahaa sanottavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 13.05.2014 00:54
NES Remix
Tähtimittari näyttää 612/612 ja kaikki tietysti sateenkaaren väreissä. Huhhuh mikä viimeinen kenttä. Useampi yritys siinä meni, mutta lopulta kun tulos pamahti ruutuun niin nautinto oli melkoinen. Vähän harmittaa vaan se että vielä kaksi stamppia avaamatta eikä huvittaisi grindata kun kaikki on jo täydellisesti porattu läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 13.05.2014 14:38
Dark Souls 2 meni jo kolmannella hahmolla läpi, ei oikein tunnu siltä että silä olisi tarjottavaa minulle.

Nyt aloitin pelaamaan uudestaan The Last of Usia, huomasin että tähän oli tullut uusi, vaikeampi vaikeustaso. Lisäksi yksinpelin ainoa lisäri on pelaamatta, ja moninpeliin en ole vielä koskenut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.05.2014 14:21
Child of Light on ollut yksi tämän vuoden isoja yllätyksiä. Ehkä jopa vuoden paras peli tähän mennessä.  Kaiken kaikkiaan upea peli: soundtrack, ulko-asu, hahmot, tarina jne..

Hyvin olen saanut jo upotettua aikaakin tähän. Eilen luulin jo lähestyväni loppua, mutta onhan tässä vielä peliä jäljellä näköjään.

Ostakaapa pois, niin saadaan lisää tälläisiä  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Mega8848 - 20.05.2014 20:09
Pistin yhden aikaan päivällä Wolfensteinin lataukseen ja nyt on ladattu melkein puolet. Ensimmäisen kentän pystyy pelaamaan ja sitten peli valittaa, että odota kunnes peli on ladattu. Tämän lisäksi tulee vielä 5:n gigan pätsi päälle. Olisi mukavaa, jos Onella ja 4:lla voisi pistää preorderina pelin esilatautumaan.   >:(


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.05.2014 20:22
Olisi mukavaa, jos Onella ja 4:lla voisi pistää preorderina pelin esilatautumaan.   >:(

PS4:lla tuo ominaisuus on jo, mutta lienee julkaisijasta kiinni että käyttävätkö. WD taitaa olla ensimmäinen, mutta yleistynee toivottavasti.

Edit:

Ei käytäkään WD tuota vaikka näin aluksi kerrottiin. Ensimmäinen peli, joka tukee on Destiny.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 21.05.2014 22:20
Wolfenstein New Ordearia pelaillut nyt n. 2-3h. Jännä, että vasta parin tunnin pelaamisen jälkeen pamahti ns. alkukuvat ruutuun ja tarina alkoi kunnolla. Tällä hetkellä Chapter 3 menossa ja pelissä on näköjään 16 chapteriä. Lisäksi kaksi eri "timelineä". Pelin alussa joutuu tekemään erään valinnan jonka mukaan loppupeli muuttuu tietyiltä osin. En tiedä kyllä kuinka paljon tarina/chapterit muuttuvat, mutta kai se pitää pelata molemmat läpi. Alun perusteella voin suositella, jos hakee hyvää FPS yksinpeliä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 25.05.2014 12:00
Child of Light meni eilen viimein läpi. Kyllä tuohon upposi muutama kymmenen tuntia ihan helposti. Jotenkin vieläkin vaikea uskoa, että tämä on Ubin peli..

Super Mario 3D Worldia on nyt pelattu 1. maailma läpi. On kyllä upean näköinen peli! Onneksi on tuo Pro Controller, koska ainakin omasta mielestäni se on parempi tälläisissä peleissä.

EarthBoundin latasin myös eShopista ja pelasin vähän alkua. Vaikuttaa kyllä aika mainiolta, olen vaan repeillyt pelin omalaatuiselle huumorille  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Retrolordi - 28.05.2014 08:21
Wolfenstein: The New Order (PS4)

Mikä Watch Dogs? Mikä Mario Kart?

Höpsis mokomia, The New Order on ollut vanhalle Wolf-fanille yksi alkukesän odotetuimmista peleistä. Eilen tuli pari tuntia väännettyä ja maistuihan meininki vallan makealle. Kuten arvata saattaa (ja lukuisat previkat ovat kertoneet), edustaa W:TNO vanhan koulukunnan räiskintää - repussa kulkee kätevästi valtava määrä erilaisia pyssyjä, energiat eivät palaudu itsekseen ja näin päin pois.

Onhan se ihan tyydyttävää ottaa raskas konekivääri molempiin kouriin ja tulittaa niillä käytävästä eteen juoksevia natseja. Päät ja raajat tussahtelevat punaisiksi pilviksi ja muutenkin touhu on mukavan suoraviivaista. Ja mikä tärkeintä, ainakin eilisen session perusteella myös pelin fiilis on kohdillaan. Kun vetelee muinaisten natsilinnojen ahtailla käytävillä, poimii kassiinsa matkalla kultaisia pikareita ja muita aarteita, niin huomaa helposti että inspiraatiota on haettu sieltä sarjan alkupäästä.

Eilen tosin lopettelin siinä kohtaa, kun tarina hyppäsi tuolle vaihtoehtoiselle 60-luvulle. Jännä nähdä, miten tämä pääosuus pelistä on toteutettu. Mut eiköhän sekin namia ole!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 28.05.2014 10:22
Itse ihmettelin aikanaan koko pelin julkaisua, kun ei edellinen "uusi" Wolfenstein ollut mikään jättimenestys, eikä muutenkaan kovin mieleenpainuva teos. Mukava huomata, että New Order pärjää paremmin. Mukavahan se on nähdä tämäkin pelisarja edelleen elossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 02.06.2014 20:27
The Last of Us meni viikonloppuna vuosi liian myöhään läpi ja nyt on tullut aloiteltua NG+:kin. 10/10 ja kevyesti edellisen genin paras peli ja henk. koht. yksi parhaista peleistä mitä koskaan on tullut pelattua ellei jopa se paras. Ei tullut tätä silloin julkaisussa hankittua, kun tuli luettua pelistä Gaffista ja muilta saiteilta niin paljon paskaa, mutta nyt ekan läpipeluun jälkeen voi todeta, että tällä kertaa (toisin kuin Unchartedien kohdalla) tämä on todellakin kaikki ne ylisanat sekä GOTY- ja Game of the Generation-tittelit ansainnut. Mitä nyt joku skriptattu kohtaus kusee välillä Unchartedien malliin tai AI on tietyissä tilanteissa todella kaavamaista ja tyhmää, mutta muuten on niin kenttäsuunnittelultaan, pelimekaniikoiltaan, juoneltaan ja tekniseltä puolelta lähes täydellistä tykitystä ihan alusta loppuun asti.

Tästä on ilmeisesti loppukesästä tulossa PS4 Remaster-versio joka pyörisi 1080p ja 60fps. Hyvä syy siis hommata vihdoinkin next gen konsoli. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 02.06.2014 20:33
Tästä on ilmeisesti loppukesästä tulossa PS4 Remaster-versio joka pyörisi 1080p ja 60fps. Hyvä syy siis hommata vihdoinkin next gen konsoli. :)

Jep, ja täytyy kyllä olla aika lailla täysin samaa mieltä kanssasi tuosta pelistä. Jos nyt PS4:n tässä lähiaikoina hommaan, niin Remastered-versio lähtee kyllä myös hankintaan. Aivan upea peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 04.06.2014 12:25
Kahtakin eri nettiräiskintää on tullut pelailtua viime aikoina, kun on pitkästä aikaa päässyt oikean netin äärelle. Battlefield 4 ja Red Orchestra 2: Heroes of Stalingrad ovat olleet pyörityksessä. Into online fps-peleihin on palannut muutaman vuoden tauon jälkeen.

Näistä kahdesta realistinen RO2 on selvästi parempi peli. Se vain tekee niin monta asiaa oikein, ettei siitä voi olla pitämättä, ja monet nykypelien kiroukset loistavat poissaolollaan. Esimerkiksi avattavia aseita ja muita lisähärpäkkeitä ei ole kuin muutama, ja filling the bars-ilmiö (ja pelaajat) loistavat poissaolollaan. Muutenkin pelin statistiikka ja tilastot ovat varsin hillityt nykypeleihin tottuneelle. Eikä niitä osaa kaivatakaan, vaan peli panostaa vanhan ajan malliin itse pelaamisesta nauttimiseen, eikä xp:n perässä juoksemiseen. Ja mikä parasta, pelin pelaajat ovat noin tuhat kertaa cod/bf-pelaajia järkevämpiä ja asiallisempia. Oikeasti, serverilistalta voi poimia melkein minkä tahansa serverin, ja löydät itsesi edes jollain lailla yhteen hiileen puhaltavasta, tehtävään keskittyvästä peliporukasta, joka yleensä vielä kommunikoikin keskenään, parhaimmillaan jonkun johtaessa koko sirkusta team speakin avustuksella. Räiskintäpeli tehty oikein.

Battlefield 4 taas tuntui RO2:n jälkeen kuin codilta nopean temponsa ja 10-vuotiaiden pelaajiensa ansioista, mutta tykästyihin siihen kuitenkin Bf3:a enemmän. Public-servereillä pelatessa pelaaminen on sitä tuttua koheltamista, pelaajien sinkoillessa sinne tänne, eikä kunnollisia hyökkäys-puolustus taisteluita synny juuri lainkaan, ja jalkamiehenä jää helposti ajoneuvojen jalkoihin. Varsinkin laajat kentät kärsivät tästä ilmiöstä, ja ahtaimmissa kentissä peli taas junnaa paikallaan hirveän kranaattispämmäyksen ja kenttien pullonkaulakohdissa jumittavien taisteluiden voimin. Taktiikasta ei ole tietoakaan, vaan tulivoima määrää tahdin. Hyvän ja asiallisen peliporukan kanssa hauskuus nousisi varmasti aivan uusiin lukemiin. Kaikesta huolimatta tätäkin pelaa, ainakin jonkin aikaa. Varsinkin Recon-hahmoluokalla kiikarikiväärin kanssa pelailu on suht tyydyttävää puuhaa. Iloisena yllätyksenä tuli pelin "keveys", oma läppäri jaksaa pyörittää peliä vaivatta high-asetuksilla, ja silmä kiittää. Tästä johtuen jopa Arma III on alkanut pikkuhiljaa houkuttelemaan...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 14.06.2014 10:12
Destinyn alphaa pelattiin eilen kaveriporukalla ja oli kyllä aika keskinkertaista menoa. Toki kyseessä oli erittäin rajoitettu alpha, ja ehkä meno muuttuu betassa viimeistään mutta kovin hyvä maku ei jäänyt suuhun. En ollut pelistäkään edes mitenkään hypettynyt ja ajattelin että nyt kun pääsee pelaamaan, niin innostuu, mutta toisin kävi.

Taisteleminen ei ollut mitenkään erikoista, ympäristöt olivat tylsiä ja geneerisiä, vihollisten tekoäly oli huonoa ja koko ajan oli epäselvää että miksi jotain tehdään tai mitä pitäisi tehdä. Yksi ongelma olikin nimenomaan se, että pelissä ei ollut mitään introa/opastusta pelin maailmaan, vaan hahmo heitettiin suoraan johonkin maailmanlopun Venäjälle taistelemaan jotain ihme örmyjä vastaan. Olisi ehkä auttanut, jos olisi tiennyt että mitä nuo kaikenmaailman Fallenit ja Elderit oikein ovat ja miksi niitä vastaan nyt pitää tapella. Ei tuota lorea sitten jaksanut alkaa googlailemaankaan, kun pelikään ei vaivautunut selittämään yhtään mitään. Peter Dinklage apurobotin roolissa oli aika häiritsevä ja ei sopinut yhtään. Graafisesti ei mikään hirveän hyvän näköinen peli, crossgen-juuret näkyy selvästi. Olisi voinut luulla PS3-peliksi melkein.

Pitää tuota betaa vielä testailla sitten ensi kuussa, mutta näillä näkymin jää ostamatta. Ehkä se auttaa, kun pääsee laajemmin pelin kimppuun. Tässä ei ollut kuin pari tehtävää yhdellä alueella.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 14.06.2014 12:22
Destinyn alphaa pelattiin eilen kaveriporukalla ja oli kyllä aika keskinkertaista menoa.

Yks seikka mikä on nostanut päätään, kun olen vähän katsellut noita alpha videoita ja lukenut pelaajien kommenteja, on että pelattavuus vaikuttaa kuin suoraan Borderlandsista, mikä ei ole yhtään hyvä juttu. Olin niin odottanut tästä Halojen tuntumalla varustettua loottijuhlaa, mutta epäilys alkaa hiipimään pikkuhiljaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 18.06.2014 17:34
Wonderful 101
Vaikuttaa siltä että tämä joko iskee kovaa tai sitten ei lainkaan sillä olen monesta paikasta kuullut että pelin ohjaussysteemi olisi jotenkin huono. Minusta se on pelin parhaita puolia. Pikkuvikoja on paljon ja peliä vaivaa yleinen viimeistelyn puute, mutta ai että kun perus combat tuntuu hyvältä ja läpät varsinkin pelin lopussa saivat hajoilemaan. Aloin myös keräämään normal vaikustasolla platinumeja, katsotaan nyt miten pitkälle kantti kestää. Ensimmäinen bossitaso antoi jo esimakua homman haastavuudesta: jouduin hakkaamaan n. 10min tehtävän ainakin viisi kertaa ennen kuin platinum (vieläpä pure platinum  8)) napsahti. Olin varma että siinä on joku jippo jota en tajunnut, mutta kun netistä koitin etsiä tipsiä, niin eihän siinä mitään ollut. Piti vaan opetella pelaamaan paremmin.

Arvosana 4/5, miinusta pitää antaa pikkubugeista, epäloogisuuksista ja joissain taisteluissa mateluksi putoavasta frameratesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 02.07.2014 23:03
Grandia

(http://i.imgur.com/AoCiOi4.png?1)


Tämä oli ensimmäinen JRPG, jota ikinä pelasin ja siitä lähtien olen tykännyt genrestä huomattavasti. Olen aloittanut tämän pelin useasti, mutta se on jotenkin aina jäänyt kesken. En edes tiedä miksi peli on aina jäänyt kesken, olen nauttinut aina sen pelaamisesta ja maailmasta. Tällä kertaa voisi viimein tykitellä pelin läpi kokonaan. Tällä hetkellä joku 8 tuntia mittarissa ja viimeksi vedin Dom Ruinsin läpi. Mahtava peli kyllä, hyvät hahmot, jumalainen soundtrack, mieletön määrä yksityiskohtia kaupungeissa ja paljon dialogia NPC:iden kanssa. Justinin ja Suen kommentointi eri objekteihin huvittaa.

Onhan tässä paras Theme ikinä: https://www.youtube.com/watch?v=0URaJicEWsw (https://www.youtube.com/watch?v=0URaJicEWsw)

Castlevania Chronicles

(http://i.imgur.com/KnXS3M6.jpg?1)


Remake X68000:n Castlevanian remakesta. Aika vähälle huomiolle jäänyt Castlevania kyseessä, varmaan jäi aika pahasti Symphonyn jalkoihin aikoinaan. Loistavaa vanhan koulukunnan piiskaamista kovilla musiikeilla ja hienoilla 2D graffoilla. Tässä on mukana alkuperäinen X68000-versio sekä uusi PS1:selle tehty Arrange moodi. Vaikeahan tämä on, mutta niinhän näiden Castlevanioiden kuuluukin olla. Levyllä oli mukana myös IGAn haastattelu, jossa mies vihjaili muitakin remakeja, enpä kyllä tiedä saiko mies ikinä tehtyä näitä. Harmi, että tämäkin sarja taitaa olla kuollut.

Viimeistään kun tämä biisi rävähti soimaan, tiesi, että nyt ollaan kovan tykittelyn äärellä: https://www.youtube.com/watch?v=TtR94bqABzk (https://www.youtube.com/watch?v=TtR94bqABzk)

Se hyvä puoli tässä fyrkattomuudessa on, että uusia pelejä ei tule ostettua päättömästi, vaan tulee palailtua pelihyllyyn ja arvostettua näitä omistamia klassikoita. Pelattavaahan olisi omassakin hyllyssä järjetön määrä, mutta jotenkin pelejä tulee silti ostettua aina vain lisää paremmassa rahatilanteessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 03.07.2014 11:06
Loistopeli tuo Grandia. Ääninäyttely vaan vituttaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.07.2014 12:29
FF6:sta GBA:lla tullut jyystettyä tässä sadepäivinä, joita on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Pelissä on aika paljon extra contenttia ja bugeja korjattu verrattuna snes-versioon, mutta soundtrack on huonompilaatuinen gba:sta johtuen.

Sitä on vaikea käsittää, että tämä ja joku FFXIII ovat edes saman firman tekemiä pelejä. Miten paljon peli onkaan edellä aikaansa ollut. Ehkä maailman parasta pikseligrafiikkaa, jota osaa arvostaa nykyään enemmän kuin pelin julkaisussa ja soundtrack tunnetusti ajaton. Kaikki on vaan niin täydellisesti tehty. Tarinakin on niiden ainaisten uskomattomien paskojen jrpg-tarinoiden ohella niitä harvoja, jota oikeasti jaksaa seurata, ilman että pitää olla joku helkkarin anuksensa verellä tahrima animemolopää. 

- grindaaminen on aivan minimaalista ja pelin pystyy läpäisemään äärimmäisen alhaisilla tasoilla, jos osaa kasvattaa hahmonsa oikein
- hahmon kasvatus, jota en aikoinaan tajunnut ollenkaan ja miten espereitä ei kannata nakella ihan miten sattuu
- alun juonivetoisuus ja lopun vapaa tutkiminen, jossa kaiken saa tehdä omassa järjestyksessä
- mahdollisuus ottaa random encounterit kokonaan pois puolen välin jälkeen
- iso läjä oikeasti järkeviä hahmoja, joille on maltettu kehittää tarinaa ympärille
- löytyy isot läjät extra-bosseja ja sidequesteja puuhasteltavaksi

Klassikko.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 16.07.2014 12:44
Paras FF-peli mitä olen pelannut. Jäi aikoinaan GBA-versio kesken ihan loppuun. Pitäisi vääntää tuo SNES-versio läpi, kun kerran löytyy hyllystä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 21.07.2014 00:07
Dotan pelaaminen on taas jäänyt hieman vähemmälle viime aikoina, joten yksinpeleillekin on jäänyt aikaa. Hirveät tekstimuurit tulossa, joten lisäsin loppuun TLDR:t, jos joku haluaa nähdä vain mielipiteen pelistä muutamalla lauseeseen tiivistettynä.

Dishonored

Ostin tämän joskus 2012 lopussa mutta perinteisesti jäi Steam-kirjaston syövereihin odottelemaan. Sain sitten vihdoin keväämmällä aloiteltua ja vähän aikaa sitten pelasin loppuun. Aikamäärää on vaikea sanoa, sillä peli oli niin paljon päällä pausetettuna keräämässä peliaikaa, mutta en edes ihmettelisi, jos 30 tuntia olisi mennyt rikki, 25 vähintäänkin.

Todella hyvä ja miellyttävä peli, mutta samalla todella stressaava. Ajattelin samantien pelata pelin läpi Ghost ja Clean Hands -achievementeilla eli ilmaan yhtään tappoa, hälytystä tai edes vihollisten näkemistä. Kun tähän yhdistetään yliperfektionistinen asenne, jossa joka hiton kulma pitää nuohota miljoonaan kertaan, ettei mitään vaan jää löytämättä (rahaa jäi silti yleensä "huomattavahkosti"). Koska syystä tai toisesta halusin välttämättä myös lamaannuttaa joka ikisen vartijan, jotka luonnollisesti piti myös raahata varmuuden vuoksi piiloonkin, niin tallentelua ja uudelleen latailua tapahtui valtavasti.

Oikeastaan ainoa isompi ongelma pelissä on non-lethalia varten ase- ja taitoarsenaali on aivan liian rajoittunut. Käytännössä aseista oli käytettävissä vain nukutusnuolet, ja koska niidenkään kantomäärää ei voinut päivittää kymmentä suuremmaksi, ei niitä uskaltanut käyttää läheskään niin paljoa mitä loppupeleissä olisi voinut. Ensimmäistä kertaa pelatessa, kun ei tiennyt mitä edessä oli tulossa, oli nuolia pakko säästellä. Esimerkiksi koiriahan ei ilman niitä saa pois pelistä.

Aloitin perään uuden pelikerran vaikeimmalla vaikeustasolla, jossa tarkoituksena murhata joka ikinen vastaan tuleva hahmo, vihollinen tai neutraali, jos heistä ei ole selvää hyötyä elossa. Jännä nähdä miten nopeasti korkea kaaos vaikutti jo ensimmäiseen oikeaan tehtävään. Siviilejä ei näy ja uusia rottalaumoja ilmestyy tappojen kertyessä jo koluttuihin paikkoihinkin. On kyllä huomattavasti helpompaa ja lähestymistavoilta monipuolisempaa juosta aseet laulaen, vaikka vaikeustasokin on nostettu kattoon.

TLDR: Todella hyvä peli, vaikka non-lehtal pelitapa tarvitsisikin monipuolisemman aseistuksen. Peli on myös hauska aseet laulaen, mutta tällöin turhankin helppo. Lähestymistapojen monimuotoisuus kuitenkin korvaa tätä. Mielenkiinnolla odotan, miten korkea kaaos vaikutta tarinan kulkuun.

Tomb Raider

Olin kuullut uudesta Tomb Raiderista varsin paljon hyvää. Ei mikään maailmaa mullistava mutta viihdyttävä 7-8 peli. 5 euroa Steamin kesäaleista kuulosti siis sopivalta hinnalta.

Noh, fiilikset ovat kovin ristiriitaiset. Alun luolasta pääsemisen jälkeen peli vaikutti hyvin lupaavalta. Yksi ensimmäisistä (viimeistään) tässä vaiheessa silmiin pistäneistä asioista oli, että peli on nätti kuin mikä, niin teknisesti kuin tyylillisestikin, ja pyörii käytännössä aina sulavasti 60 fps miltei tappiin asti nostetuilla asetuksilla. Lievät Metroid-vaikutteetkin tuntuivat mukavilta.

Valitettavasti Metroid-vaikutteet jäävät lopulta niin pieniksi ja olemattomiksi, ettei puheet niistä ole mielestäni oikeutettuja. Peli on aivan täyttä putkea, joten ei ole pelkoakaan, että jonkin myöhemmin saatavalla esineellä avattavan esteen takana olisi mitään millään muotoa merkittävää.

Peli on myös helppo kuin mikä, hardillakin. Oikeastaan ensimmäistä kertaa minkäänlaisia ongelmia tuli Shanty Towniin päästessä, kun vihollsia tuli yhdellä kertaa useampia monesta eri suunnasta. Tässä tapauksessa vaikeus tuli sataprosenttisesti käyttämästäni pädiohjauksesta, pädejähän kun ei ole fps-ammuskeluun tarkoitettu. ;) Epätarkkuuden ja hitauden aiheuttaman turhautumisen takia siirryin tuossa kohtaa käyttämään näppistä ja hiirtä hetkeksi, kuten pari kertaa myöhemminkin. Yleensä padi on kuitenkin siedettävä vaihtoehto, kun vihollisia on vähemmän tai tulevat suljetummalla alueella, sillä peli on TODELLA antelias ammusten kanssa, kenties liiankin. Käytännössä ammukset eivät lopu ikinä, jos yhtään tähtää vihollisiin päin eikä pidä koko aikaa nappia pohjassa.

Viimeistään tuossa Shanty Townin kohdalla pelin juoni ja toiminta on myös mennyt niin överiksi, että se aiheuttaa pikemminkin haukottelua. Pelialueet ovat usein henkeäsalpaavan kauniita, mutta tässä vaiheessa on oppinut pelkäämään sitä hetkeä, jolloin kaikki muuttuu taas aivottomaksi Hollywoodnuoleskeluksi/perseilyksi. Juoni on kuin reikäjuusto täynnä kliseitä.  Ammuskelua, räjähädyksiä, tuohutuvia rakennuksia pitkin juoksentelua ja läheltä piti tilanteita on aivan liikaa, ja ne kääntyvät itseään vastaan. Vihollisia spawnaa mitä järkettömämmistä paikoista. Usein sitä vain ihmettelee, mikseivät ne olleet siellä aiemmin. Scriptaus on niin tiukkaa, että uudeleenpeluu arvoa ei löydy nimeksikään. Mainitsinkos muuten jo viholliskatraan yksipuolisuuden? Mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin, mutta alun jälkeen ei nähdä enää edes susia. :(

Mutta on pelissä toki hyvääkin. Pelattavuus ammuskelun ulkopuolella on todella sulavaa ja miellyttävää. Sen vähän perusteella mitä olen Assassins Creedejä nähnyt ja pelannut, vaikuttaa kiipeily huomattavasti niitä tyydyttävämmältä. Pidän myös siitä, ettei tätä ole lähestytty realistisuus edellä, vaan esimerkiksi hypyissä on mukavasti leijuvuutta ja liikerataa pystyy muokkamaan todella paljon. Itse asiassa ammuskelukin on hauskaa silloin, kun sen määrän tasapainotuksessa on onnistuttu. Mahdollisuuksia äänettömään tappamiseen pitäisi olla huomattavasti enemmän. Pelimaailma on todella, todella kaunis ja yllättävän vaihteleva, joten valtavaa määrää piilotettuja tavaraa jaksaa etsiä, vaikka niistä ei mitään aitoa pelillistä iloa olekaan.

Peliä en ole itse asiassa aivan vielä päässyt läpi, mutta en usko lopun muuttavan tämän hetkistä mielipidettäni. Steamin mukaan olen pelannut tähän mennessä kuutisen tuntia ja prosentteja on kertynyt 70%. En tiedä jaksaisinko välttämättä pelata peliä loppuun asti, jos peli ei olisi teknisesti niin äärimmäisen vakuuttava tapaus. Nyt saatan palata jopa etsimään taakse jääneet piilot, jotta saisin 100% läpäisyn. Taitaapahan olla myös ainut vastaan tullut peli, jossa kaikki ruudulla näkyvät näppäinvihjeet vaihtuvat lennosta vastaamaan ohjaustapaa, jota on viimeeksi käyttänyt. Maailma olisi parempi paikka, jos kaikki PC-portit olisi toteutettu yhtä viimeisen päälle hyvin.

TLDR: Epätasainen kokonaisuus, joka on teknisesti ja ulkonäöllisesti täyttä timanttia. Pelimaailman tutkiminen ja siellä liikkuminen on mukavaa, mutta juoni ja toiminta muuttuu pian aivottomaksi Hollywood-elokuvaksi, joka pikemminkin ärsyttää kuin viihdyttää. Tasapainotuksen onnistuessa ammuskelukin on kuitenkin hyvin tyydyttävää. Ehdottomasti viiden euronsa arvoinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.07.2014 20:03
Destinyn beta alkaa olemaan läpipureksittu. Erittäin positiivinen yllätys tämä minun kohdalla. Pelkäsin että kyse on jostain tylsästä halomaisesta räiskinnästä, mutta peli onkin sopiva sekoitus räiskintää, MMO:ta ja RPG:tä. Moninpeli, tarinapeli ja muut hybridipelimuodot on myös nivottu siististi samaan kokonaisuuteen. Ainoastaan suht vahva backträkkäys ja samankaltaiset taisteluskenaariot samoissa paikoissa eivät oikein lämmittäneet. Ennakkotilaukseen meni.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.07.2014 00:07
Todella kingi moninpelikesä menossa!

Kaveri osti ensin alkukesästä WiiU:n, mikä on tietysti tarkoittanut Mario Kart 8 -turnauksia. Erään toisen kaverin kanssa ollaan taas meillä tahkottu muutaman istunnon verran Guacameleetä läpi, jonka PS+ aikanaan tarjoili ilmaiseksi. En olisi uskonut pitäväni tästä näin paljon, mutta ihan järkyttävän kova pelihän tuo on. Varsinkin kaksin. Saman tyypin kanssa aloitettiin myös vastikään Dead Space 3 co-oppina. Kauhupelin sijaan DS3 on melko puhtaasti räiskintäpeli, eikä touhu kantaisi yksin kauhean pitkälle, mutta porukalla pelattuna kaikki nyt vaan on kivempaa.

Tänään otettiin lisäksi extemporee Castle Crashers -nelinpeli-ilta. Hulvatonta kamaa. Erityispropsit siitä, että peliä voi pelata vapaasti yhdistellen lokaalisti ja netissä. Meilläkin oli pari tyyppiä saman telkkarin ääressä ja kaksi muuta erillään. Nettipelin luonnissa oli kuitenkin ensin jostain syystä häikkää, mutta lopulta saatiin matsi pystyyn. Kaikissa moninpeleissä pitäisi olla sama valinnan vapaus, ehdottomasti!

Kaiken muun ohella koti-illat kihlatun kanssa ovat taas pitkästä aikaa kuluneet lähinnä lautapelien parissa. Viime aikojen kulutetuimmat lienevät Dominion ja Mallorca. Jälkimmäisestä olikin muistaakseni joskus laudalla puhetta. Vaikuttaa tosi juntilta tuotokselta päälle päin, mutta on kaksin pelattuna todella viihdyttävää strategista kilpajuoksua. Suuremmalla porukalla homma ei kuitenkaan oikein toimi, menee häsläykseksi.

Yksin en sitten olekaan pelannut ihan hirveästi moneen kuukauteen. Bioshock Infinite matelee varovaisesti ajoittain eteenpäin ja 3DS on toki liekeissä pidemmillä reissuilla, mutta muuten miestä ovat kyllä vieneet työt, kesäkelit ja moninpeli-ilottelu. Parasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 01.08.2014 21:13
Kohta olisi The Last of Us Remastered puolivälissä. Törkeän hienon näköinen ja tuntuinen peli, oli jo sitä PS3:lla kun vuosi sitten pelasin. Edelleenkin yksi parhaimmista lajityyppinsä edustajista - tämä, Resident Evil 4 ja Dead Space ovat sellainen voimakolmikko itselleni että oksat pois.

Olen myös jatkanut Dream Team Brosia. Joko se olen vain minä tai sitten tämä on oikeasti todella tylsä. Etenen aika hitaasti, kun en jaksa pelata kuin sen tunnin tai pari kerrallaan maksimissaan. Unimaailmat ovat ihan hirveitä... vähän masentavaa kritisoida tätä peliä näin, mutta ehkä Mario & Luigi -sarjan peleistä vain joka toinen osa on hyvä. Tiedä sitten, kaipa tämä tästä paranee ajan kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 03.08.2014 18:01
Child of Light oli ensimmäinen peli minkä nyt hankin Ps4:lle. Tajuttoman kaunis, niin graafisesti kuin musiikin osalta. Juoni oli kuin Disneyn elokuvaa olisi katsonut, mutta moinen ei ole miinus. Tänään läpäisin, ja huomasin että kaikki trophytkin on plakkarissa.

Tälle toivoisi jatkoa mieluusti. :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 04.08.2014 10:41
Last of Us tuli korkattua ja vaikuttaa ihan hyvältä. Yksinpelistä on paha sanoa mitään syventävää, kun vasta n. tunnin sitä olen pelaillut. PS3-historia näkyy selvästi, mutta kyllä tuota silti kehtaa katsella. Pelasin myös moninpeliä muutaman matsin. Se yllätti positiivisesti. Ajattelin, että se olisi peruspaskaa run & gun, mutta ainakin Survivors-mode vaikutti hyvältä. Yksi elämä per rundi ja sopivasti toimintaa. Ainoa vain, että tuntui kestävän aika kauon ennen kuin löytyi matseja.

Rogue Legacyä on tullut pelattua myös PS4:llä ja Vitalla. Aikoinaan PC:llä tuli pelailtua, mutta nyt ostin myös PS:lle. Loistava peli, jossa pisaa haastetta. Kannattaa tutustua, jos 2D-toiminta kiinnostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.08.2014 22:38
(http://www.gamepur.com/files/images/2011/shinobi_box_art.jpg)


Shinobi 3DS:n ostin 5 eurolla puolivahingossa, mutta jos olisin tiennyt miten hyvä peli on kyseessä, niin olisi voinut maksaa vaikka täyden hinnan. Käsittämätön hidden gem, josta koskaan muista edes lukeneeni. Vähän kuin Ninja Gaiden Black, mutta sivultapäin kuvattuna.  Super vaikea peli, mutta samalla umpiskilliä pelkästään ja kun oppii, niin parryilla ja seinäkikkailuilla voi lesotella kunnolla. Ulkoasultaan aika karu, mutta ei niin paha luonnossa kuin takakannen kuvissa näytti. Se nykyään täysin unohdettu asia, eli gameplay korvaa kaiken muun. Paljon avattavaa, achiementteja, eri vaikeustasoja, salareita ja hyvä soundtack. En tajua miten olen voinut missata tämän. Jos vähänkään tällaiset pelit herättää mielenkiintoa, niin kannattaa kyllä ostaa ja kokeilla. Ei maksa paljon mitään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 09.08.2014 21:45
The Last of Usin lopputekstit lävähti ruudulle aiemmin tänään. Kestoa pelillä oli arviolta 15 tuntia, joka mielestäni juuri sopiva tälle lajityypille. Oikeastaan tarinaa lukuunottamatta alkoi pelimekaniikka toistaa itseään juuri aivan viimemetreillä. Ei kuitenkaan ehtinyt alkaa häiritä.

Täytyy myöntää ettei Naughty Dogin muut pelisarjat ole koskaan oikein jaksaneet innostaa. The Last of Us vaikutti kuitenkin kiinnostavalta jo PS3 -versiona, mutta olen ihan tyytyväinen että koin pelin vasta nyt PS4:llä.

Ja miten uskomaton kokemus se sitten olikin. Teknisesti ja tuotannollisesti peli on jokaisella osa-alueella hiottu kiitettävälle tasolle, mutta ainutkertaiseksi pelin tekee sen tarina ja hahmot. Tai tarkemmin, tarinan kerronta ja hahmojen kehittyminen tarinan edetessä. Ei tule äkkiseltään mieleen toista videopeliä, joka pääsisi näillä osa-alueilla edes lähelle. En siis yhtään ihmettele että tästä tehdään jo elokuvasovitusta. Odotan mielenkiinnolla.

Tarina ja hahmot oli niin vahvalla tasolla, että pelin viimeinen repliikki kaikuu vieläkin korvissa. Samaan myötäelämisen tunteeseen on pystynyt vain kourallinen parhaita elokuvia - ei yksikään videopeli.

Vahvan tarinallisen kokemuksen kylkeen on lyöty erinomainen videopeli. Ennen The Last of Usia ainoastaan Batman Arkham -sarja on tarjonnut hiiviskelyä, josta olen osannut nauttia. Myös toiminta on viihdyttävää, eikä mene liian räiskimiseksi missään vaiheessa. Oli mukava huomata ettei pelissä juurikaan ollut sarjatuliaseita, vaan aseistus koostui ns. jokaiseen amerikkalaiseen kotiin kuuluvasta aseistuksesta, eli pistooleista, metsästyskivääreistä, jne. Näin tulitaistelut olivat enemmän laukausten vaihtoa, kuin silmitöntä räiskintää.

Pelaajan aseistus ja varusteet eivät koskaan anna ylivoiman tunnetta, vaan tilanteista tulee lähes aina selviytyä omaa päätä käyttäen. Kuitenkaan pelin aikana ei kertaakaan tullut vastaan epäreilua tilannetta, ellet sitten itse hölmöyttäisi sellaiseen mennyt sellaiseen ajautumaan.

Suosittelen kaikille jotka nauttivat hyvistä videopeleistä tai tarinoista.

Seuraavaksi Left Behind sivutarina ja syventyminen moninpeliin, joka vaikuttaa mukavan strategiselta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 10.08.2014 16:07
Eternal Darknessin pariin on tullut palattua monen vuoden tauon jälkeen.

Pakko kyllä sanoa, että aivan harmittoman alhaiselle huomiolle globaalissa suhteessa jäänyt tämä peli. Peli pärjää persoonallisuudessaan ja kestossaan kaikille julkaisunsa jälkeen ilmenneille peleille ja peli toteuttaa tuon neljännen seinän murtumisen aivan käsittämättömän hyvin. Sanityt osaavat vieläkin hämätä, vaikka ne ovat käytännössä kaikki jo tiedossa. Ja vaikka ne eivät hämäisikään, niin ne tuovat aivan oman lisäilmeensä pelin etenemiselle.

Peli on puzzlepainotteinen, mikä on pelkästään hyvä juttu. Taistelutcontrollitkin pyyhkivät vanhoilla resident evileillä lattioita, vaikka onkin kenties pelin heikoin osa-alue. Silti, kun siihen tottuu niin se on todella käyttökelpoinen ja näppärä.

Tarinannälkäisille pelillä on tarjota todella paljon, sillä koko palettihan sitoo monet vuosisadat ja niiden yhteyden piilevään pahuuteen.

Visuaalihuorat varmana osaavat arvostaa pelin äänimaailmaa, mutta veikkaan että joku nostaa myös esiin, että grafiikoissa ei ole otettu edes cuben tehoista kaikkea irti. Ei ehkä ole, mutta vielä tänäkään päivänä, en ole yhtään peliä pelannut grafiikoilla vaan kontrolleilla. Ja visuaalisuus ei tästä alakanttiin vetämisestä ole siltikään huonoa, vaan ihan hyvin kestää ikää eikä omaa pelikokemustani ainakaan muuta kuin kasvattanut tämä visuaalinen ilme. Kontrollit taasen ovat mielestäni oikein sulavat ja sopivan yksinkertaiset.

Peli ansaitsisi kyllä isompaa statusta kuin on ansainnut. Omasta mielestäni tämä kuuluu ehdottomasti Cuben parhaimmistoon, ja siihen kategoriaan ei olekaan ihan helppo päästä


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 14.08.2014 19:44
Tulipa vihdoin korkattua The Last of Us ja mitäpä tästä nyt voisi sanoa. Näyttää ja kuulostaa täydelliseltä, pelattavuus on myös täyttä timanttia. Ehkä vähän turhan putkijuoksumainen ollut tähän mennessä, mutta pelataan nyt loppuun asti ennen sen suurempaa kritisointia.

Pelin ääniasetuksista saa myös onneksi valittua stereokuulokkeet, joten pääsen testailemaan Sennheiser HD800 -luureja ensi kertaa pelikäytössä oikein kunnolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Edgeworth - 15.08.2014 02:24
Tulipa vihdoin korkattua The Last of Us ja mitäpä tästä nyt voisi sanoa.

The Last of Us on oikeasti, rehdisti, suoraan sydämestä sanottuna yksi niitä harvoja pelejä, joissa suomi-tekstit parantavat kokemusta. Saattaa kuulostaa alkuun kornilta, mutta siihen kun tottuu, on teksti huippulaadukasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.08.2014 14:47
Ompas konsolidiablo helppo. Crushaderilla tulee suorastaan jyrättyä vihollisten läpi. Usein sitä vain mätkii viholliset pinoon mahollisimman pian, sen kummemmin itseään suojaamatta. Olen myös tottunut että normaali vaikeustaso on ns lähtötaso lähtötason hahmoille, mutta nyt tuntuisi että hardilla olisi aivan hyvin voinut alottaa. Noh jyräillää nyt tämä normi nopeasti läpi ja katsotaan miten homma kehittyy. Voi olla että 2.0 pätsi vaikuttaa asiaan, uniikkeja ja rareja satelee ihan jatkuvasti, kun PC:llä pelasin vielä 1 -pätsisarjan aikaan ja ekalla läpipeluukerralla ei tullut ainuttakaan uniikkia. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 22.08.2014 15:01
Hardikin on kuulemma vielä todella helppo.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.08.2014 15:11
Pelaajat itki vuosia kun peli oli liian vaikea, mutta en tiedä onko tuossa nyky-Diablossa mitään järkeä kun legendaryja tippuu joka ruukusta. Tuntuuko ne hyvät dropit enää miltään?

Act 2 seinä Infernolla never forget.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.08.2014 15:18
Eihän Diabloa pelata, että sen pääsee "läpi". Toki sen voi paukuttaa läpi normaalilla ja hardilla, mutta eihän siinä tietenkään ole mitään haastetta ja juonikin on ihan turhaa muodon vuoksi lisätty jöötiä.

Koko peli alkaa vasta paljon myöhemmillä vaikeustasoilla ja leveleillä, jolloin vaikeustaso ja lootin paremmuus räjähtää reippaasti ylöspäin. Vasta very hardilla pitää ensimmäisen kerran edes miettiä, että mitä tavaraa käyttää ja se alkaa vaatia alueiden uusinta läpäisyjä paremman lootin toivossa, ennen kuin pääsee eteenpäin. 70 levelin jälkeenhän tulee niitä superhaastavia tasoja, jossa kuolema korjaa jatkuvasti, jos oman hahmon abilityt eivät ole kunnolla hallussa.

Alussa ei kannata edes miettiä miten pelaa ja mitä tavaroita saa, ellei pelaa Hardcorella. Paukuttaa vaan mahdollisimman nopeasti kaikki läpi hardilla ja ehkä very hardillakin, että pääsee varsinaisesti tekemään sitä mikä Diablon idea on. Eli hamstrata aina vain parempaa rompetta ja katsoa miten pitkälle pärjää. Jos ei pärjää, niin sitten hamstrataan parempaa ja aina vaan parempaa varustusta ja lesoillaan niillä muille pelaajille.

Ja Diablo 3 on täydellinen esimerkki siitä miten kaikenmaailman vajareita kuuntelemalla saa pilattua pelejä. Legendaryt eivät tosiaan tunnu enää legendaryilta, kun niitä tippuu sekunnin välein. Se alkuperäinen vaikeustaso oli just parhautta, enkä itse löytänyt kuin yhden legendaryn PC:llä aikoinaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 22.08.2014 15:27
Ne jotka sanoo Diabloa liian helpoksi ei ole tainnut koskaan kokeilla korkeampia Torment vaikeustasoja, saatika ymmärrä Diablon kaltaisten ARPG-loottipelien ideaa. Johonkin Torment 6 -slaughter festiin tarvitaan useampia satoja ellei jopa tuhansia tunteja, ennen kuin vaikeustaso alkaa kunnolla sujumaan ja vihut kaatumaan kivuttomasti.

Alussa se vaikeustaso kannattaakin laittaa helpommalle (normal on levujen grindaukseen jopa sinne lvl 60 tietämille se paras vaikeutaso), että saa nopeasti levuja alle, ja pääsee pelaamaan mahdollisimman nopeasti sitä oikeaa Diabloa, joka alkaa lvl 70:n jälkeen

EDIT: Hidas


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.08.2014 16:17
Ne jotka sanoo Diabloa liian helpoksi ei ole tainnut koskaan kokeilla korkeampia Torment vaikeustasoja, saatika ymmärrä Diablon kaltaisten ARPG-loottipelien ideaa.
Kiitos näistä neuvoista. Taisit lukea mun viestin kuitenki aika pikaisesti läpi?

Tarkoitus oli kuitenkin lähinnä vertailla D3 1.0:n ja 2.0:n eroavaisuuksia vaikeustasossa.


Ja Diablo 3 on täydellinen esimerkki siitä miten kaikenmaailman vajareita kuuntelemalla saa pilattua pelejä. Legendaryt eivät tosiaan tunnu enää legendaryilta, kun niitä tippuu sekunnin välein. Se alkuperäinen vaikeustaso oli just parhautta, enkä itse löytänyt kuin yhden legendaryn PC:llä aikoinaan.
Jep. Nyt tää tuntuu jo ihan eri peliltä. Mä en saanut ekalla munkkirunilla kertaakaan legendarya 1 -pätsien aikaan. =)

Konsolikäännös vaikuttaa muuten kyllä olevan aika rautaa, joten kyllä tätä suositella kehtaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 22.08.2014 16:41
Lähinnä yleisellä tasolla tuon kommentin heitin, naurattaa vaan kun aina välillä saa lukea näitä sankareita jotka luulee että Diablo on joku Dark Souls, laittaa vaikeustason kaakkoon ja kuolee vitoslevusina 15 sekunnin välein. Sama juttu näiden sankarien kanssa jotka jyystää lvl 70 hahmoilla Normal Nephalem Riftejä 4 hengen partyissä, ja on ihan kikseissä kun 50 vihua kaatuu napinpainalluksella. Diablossa parhaintahan on se, että haastetta riittää ihan joka pelaajalle hahmon gearista riippumatta. Saa meinaan grindailla kyllästymiseen saakka ennen kuin peli muuttuu vaikeimmalla vaikeustasolla "liian helpoksi".


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.08.2014 18:08
The Last of Us paukahti läpi. Lähestulkoon täydellinen videopeli, joka herätti meikäläisessä tuntemuksia, joita en muista kokeneeni vuosikausiin pelien parissa. En nyt sen kummemin ala tässä jorisemaan, olen aika pitkälti samaa mieltä miggen postauksen kanssa tällä sivulla. Peli kuuluu jokaisen pelaajan yleissivistykseen ja se nousi heittämällä omaan TOP10:iini. Ainoa asia, jonka olisin vielä toivonut näkeväni, on Rambo II -leffan räjähtävät nuolet jousipyssyyn. Ehkä sitten jatko-osassa.

Seuraavaksi Left Behindin ja myöhemmin vielä Grounded-vaikeustason kimppuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 23.08.2014 00:33
Telltale Gamesin The Walking Dead meni läpi. Olihan tuo koskettava ja raaka tekele kaikenpuolin.

Teknisesti köpöinen, hahmot bugittivat usein ja framet tippui todella alas ajoittain, onneksi ei ole nopeatempoinen peli kyseessä. Lisää valinnanvapauksia olisin toivonut myös.

Kakkoskausi tulee kuulemma ensi viikolla päätökseen, eiköhän siitäkin ole GotY-painos tulossa niin pitää sekin hankkia. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.08.2014 21:34
Tuo P.T demon pelasin. Jotain käsittämätöntä. Ikinä nähnyt mitään yhtä ahdistavaa elokuvaa tai peliä ja tuo oli pelkkä lyhyt demo. Vaimon annoin pelata ja pystyi kävellä kerran käytävän päästä päähän pimeässä huoneessa ja äänet täysillä. Lopetti siihen paikkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.08.2014 21:21
Toivottavasti The Last Of Us paranee myöhemmin, koska alku on ollut aika kehno ja itseään toistava.

Siis audiovisuaalinen puoli on ihan 10/10 tavaraa ulkoalueilla, mutta tähän mennessä olen juossut tuntitolkulla jotain loputtomia pimeitä sortuneita rakennuksia toisensa perään. Tarinapuoli on oikeasti mielenkiintoinen ja mielellään odottelee mitä tulee tapahtumaan, mutta pelaaminen on ollut tähän mennessä pelkkää pisteestä a juoksua pisteeseen b ja välissä aina niitä toistuvia "hiippailuhuoneita", mitkä yleensä aina kiinnostavat peleissä, mutta tässä tietokoneiden tekoäly on ihan toivoton hardillakin. Alkuun jaksoin muka huolella vetää ja olla tappamatta ketään, mutta kun tajuaa miten idiootteja vartijat yms. ovat, niin niistä pääsee suurimmaksi osaksi juoksemalla tai tarvittaessa hakkaamalla. Lisäksi immersiota rikkoo aika lahjakkaasti se, että vihut reagoivat vaan pelaajan liikkeiseen, eivätkä mukana oleviin hahmoihin. Huvittavaa katsoa miten se akka ja likka juoksevat keskellä vihuja miten sattuu ja ne eivät muka huomaa mitään. Lopetin juuri siihen kohtaan, missä astuin sen Billin ansaan ja jäin roikkumaan katosta alaspäin.

Pakko kyllä silti kehaista äänisuunnittelua joka kuulostaa hemmetin hyvältä. Muutamissa paikoissa tunnelma on ihan huippuluokkaa ja se metsäalue on upein metsä mitä on peleissä nähty. Ampuminenkin on selvästi parantunut Uncharted-peleistä, vaikka kaukana ollaan vielä jostain Ressa nelosen tuntumasta.

Moninpeli on ainakin tähän mennessä koetun perusteella parempi kuin tuo yksinpeli. Täysin omanlaisensa, erittäin taktinen ja tiimipelaamista tukeva. Yks parhaista vähään aikaan. Idioottimaisella Cod-sähellyksellä ei voi vaan pärjätä. Harmi että Naughty Dogs on ujuttanut sen luokan rahastusta mukaan, joita yleensä näkee vain kännykkäpeleissä. Toki kaiken saa avattua pelaamalla, mutta osaan tavaroista pitää pelata ihan molosti, että ne saa auki. "yllättäen" ne saa ostettua heti rahalla, jos haluaa. Noh, onneksi ilman niitäkin pärjää.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.08.2014 23:24
Toki kaiken saa avattua pelaamalla, mutta osaan tavaroista pitää pelata ihan molosti, että ne saa auki. "yllättäen" ne saa ostettua heti rahalla, jos haluaa. Noh, onneksi ilman niitäkin pärjää.

Tietääkseni on niin parhautta, ettei edes saa kaikkia aseita/perkkejä pelaamalla. Jos haluaa käyttää custom loadouteissa tiettyjä perkkejä/aseita, niin ne pitää ostaa DLC:nä. Ellei sitten ole joku glitch tai en ole vain huomannut jotakin kikkaa.

Moninpeli on muuten kyllä huippu. Vituttaa vaan nuo rahastukset.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.08.2014 00:24
Itselläni TLoU alkoi juuri siinä Bill-osion kohdilla kolahtamaan ja kunnolla. Jos peli ei ala nappaamaan parin seuraavan tunnin sisällä, niin tuskin se nappaa myöhemminkään.

Itseänikin huvitti välillä se, miten vihut eivät reagoi Joelin porukoihin, mutta toisaalta sekös vasta vituttaisikin, jos niin kävisi. Pelattavuuden kannalta täysin oikea ratkaisu. Ja mitä tulee aseiden tuntumaan, niin mielestäni TLoU vie voiton jopa RE4:stä. Aseet kuulostavat paremmilta (rynkyn lippaan vaihto, aijaijai...), latausanimaatiot pääsevät samalle tasolle ja vastustajat hajoavat kunnolla palasiksi ja niissä on sentään ragdollit. Etenkin pommien viskominen keskelle vihollisjoukkoa on äärimmäisen tyydyttävää puuhaa. Toki TLoU:sta puuttuu RE4:n arcademaisuus ja se överi, mutta maailman munakkain, päiden räjähdysääni, mutta tämä on ihan ymmärrettävää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.08.2014 08:47
Itse en tainnut pyssyjä jouskaria lukuunottamatta monesti laukoa, mutta kyllä se aika munakasta muistaakseni oli. Ja sama juttu kuin TK'lla, alkupää tuntui pettymykseltä ja peli lähti kunnolla tulille vasta kun suurempia vihollisten täyttämiä alueita alkoi tippumaan. Parinkymmenen vihollisen äänetön hoitelu jousella ja paljain käsin oli erittäin tunnelmallista touhua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.08.2014 19:06
Joo, pitää jatkaa tässä kunhan saa taas rauhassa pelata. Eiköhän se tuosta parane.

Tässä välissä testasin Battlefield 4:sta, kun sain sen 10 eurolla, joka sekin on liikaa. Ihan järkyttävää paskaa. Tyypit juoksevat randomilla eikä kukaan välitä mistään tehtävistä, respat ovat ihan mitä sattuu, osumakohdat umpisurkeita ja autoaim järjetön. Näyttääkin vielä ihan perseestä revityltä. Veikkaan että pelin suurin fanikunta jotain 10-vuotiaita jenkkejä. "Pelaan Battlefieldiä, kun se on niin hauska". Tosi hauska, joo. Lähtee suoraan myyntiin tai vaihtoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 25.08.2014 22:55
Joo, pitää jatkaa tässä kunhan saa taas rauhassa pelata. Eiköhän se tuosta parane.

Tässä välissä testasin Battlefield 4:sta, kun sain sen 10 eurolla, joka sekin on liikaa. Ihan järkyttävää paskaa. Tyypit juoksevat randomilla eikä kukaan välitä mistään tehtävistä, respat ovat ihan mitä sattuu, osumakohdat umpisurkeita ja autoaim järjetön. Näyttääkin vielä ihan perseestä revityltä. Veikkaan että pelin suurin fanikunta jotain 10-vuotiaita jenkkejä. "Pelaan Battlefieldiä, kun se on niin hauska". Tosi hauska, joo. Lähtee suoraan myyntiin tai vaihtoon.
BF4 on siitä pirullinen, että noviisille ensimmäiset kymmenenkin tuntia voi olla täyttä kurapaskaa. Kun mapit, mekaniikat ja aseet alkavat tulla tutuiksi, niin pelistä nauttiminen lähtee eksponentiaaliseen kasvuun. Siltikin ainoa oikea tapa pelata Battlefieldejä on hankkia kourallinen kavereita, ventrilo/teamspeak/mumble/skype-keskustelu päälle, kaikki samaan squadiin ja kohti taistelukenttää. Itselle BF on sitä parasta taktista moninpeliräiskintää. (Näin ainakin PC:llä)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 25.08.2014 22:55
Lähtee suoraan myyntiin tai vaihtoon.

Maksan ton 10€. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.08.2014 16:40
NHL 15 -demo.

Valikot ovat ihan hirveätä paskaa, ihan kuin jostain scifi-pelistä. Graafisesti peli näyttää kamalalta, varjot bugaa ja pelipaidat löllyävät pelaajien päällä kuin hyytelö. Aluksi luulin, että silmissäni on jotain vikaa, kun peli näyttää niin utuiselta mössöltä, mutta ilmeisesti se pyöriikin vain 900p-resoluutiolla jollain kuvanparannusjutuilla höystettynä, mikä tekee kuvasta puuroa. Myös osa pelimuodoista puuttuu näistä "next gen" -versioista kokonaan.

Hieno homma, EA. Onkohan kyseinen pulju tehnyt yhtään loppuun asti hiottua peliä viime vuosina?

EDIT: Onneksi pelattavuus on rautaa! (https://mediacru.sh/y60HhqLJx0YM)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 28.08.2014 20:50
D3:n Adventure Mode on kyl aika rautaa ja niistä aukeavat Nephalem Riftit täysin sekopäisiä mättöfestejä. Ruudussa toistasataa vihollista ja seassa useita uniikkeja ja niiden minioneita. Mun 61 levelin Crushader jauhaa Expertillä nämäkin laumat ennemmin tai myöhemmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 28.08.2014 21:31
NHL 15 -demo.

Valikot ovat ihan hirveätä paskaa, ihan kuin jostain scifi-pelistä. Graafisesti peli näyttää kamalalta, varjot bugaa ja pelipaidat löllyävät pelaajien päällä kuin hyytelö. Aluksi luulin, että silmissäni on jotain vikaa, kun peli näyttää niin utuiselta mössöltä, mutta ilmeisesti se pyöriikin vain 900p-resoluutiolla jollain kuvanparannusjutuilla höystettynä, mikä tekee kuvasta puuroa. Myös osa pelimuodoista puuttuu näistä "next gen" -versioista kokonaan.

Hieno homma, EA. Onkohan kyseinen pulju tehnyt yhtään loppuun asti hiottua peliä viime vuosina?

EDIT: Onneksi pelattavuus on rautaa! (https://mediacru.sh/y60HhqLJx0YM)

Voi helvetin helvetti. Olen pelannut EA:n NHL:n eri versioita viime vuosina kaikista peleistä eniten. Viimeiset neljä vuotta vähintään viikoittain. Tuntuu, että pelisarja menee paskemmaksi vuosi vuodelta. Varsinkin toi 2014 versio oli ihan tolkuttoman hidas ja kankea, oli pakko siirtää niitä oletusasetuksia nopeammalle, että peli vastasi oikean matsin nopeutta. Sama ongelma vaivaa myös Fifa-sarjaa. Pelaajat juoksevat ja luistelevat kuin jaloissa olisi lyijyä.

Pakko varmaan silti ostaa ensiliksasta PS4, ohjaimet ja uusin änäri. Meikästä on tullut ihan ultracasual pelaaja. WiiU:lle ostin 4kk sitten kaksi peliä ja vieläkin ovat muoveissa. Duunissa sentään tulee tauoilla pelattua Wiitä, löytyy muuten joka taukotilasta. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 29.08.2014 16:27
Päädyin lopulta ostamaan Rayman Legendsin Wii U:lle ja olen pelaillut sitä nyt pari päivää. Huhheijaa miten hyvä peli. Visuaalisesti upeimpia pelejä ikinä, aivan käsittämättömän kaunista katseltavaa.

Tähän mennessä pelannut ensimmäisen maailman täydellisesti läpi ja satunnaisesti kenttiä sieltä täältä. Monipuolisuus on vakuuttanut vähintään yhtä paljon kuin pelin ulkoasu. Kaikesta paistaa rakkaus, joka kehittäjillä on ollut peliä kohtaan. En tiedä miten kontrollit on toteutettu muilla alustoilla, mutta eipä harmita enää yhtään, että ostin pelin sen alkuperäiselle alustalle, vaikka PC-version omistinkin jo.

Oikeastaan ainut miinus on se, etten tiedä viitsinkö palata enää Originsin pariin. En koskaan pelannut paljoa alkua pidemmälle ja nyt Legendistä löytyy vielä googlauksen perusteella noin 2/3 sen kentistä Back to Originsin alta. Toki Legendsin muottiin muokattuina.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 30.08.2014 15:21
Vähän pätkää D3:n hetki sitten pelaamastani Nephalem Riftistä. Paikoitellen meinaa olla vähän ruuhkaista. :D
http://www.youtube.com/watch?v=9sYE3yZ-P6o


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 02.09.2014 18:55
Sattui hyvä putki Last of Usin moninpelissä ja kerrankin oli nauhoitus päällä. Laitoinpa youtubeen.
http://www.youtube.com/watch?v=O6uxUwuZkKI

Onko tuo PS4:n nauhoitus muuten nykyään niin että se pitää erikseen laittaa päälle. Eikö sen alunperin pitänyt nauhoittaa koko ajan?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 03.09.2014 17:45
Mulla ei taas ipadilla näy noi youtuben videot selaimessa.

PS4:n pitäisi nauhottaa koko ajan, mutta eihän se toimi kunnolla. Kai..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 03.09.2014 17:56
Mulla ei taas ipadilla näy noi youtuben videot selaimessa.

PS4:n pitäisi nauhottaa koko ajan, mutta eihän se toimi kunnolla. Kai..

Juu se bugittaa välillä, mutta joskus se on vain hidas. Esim minulla oli yksi hakkerointi watch dogsissa jonka halusin jälkeenpäin talteen joten painoin share napin pohjaan ja siellä luki vain save screenshot. Hetken jo kirosin, mutta melkein kymmenen sekunnin odottelun jälkeen sainkin sen videon tallennettua eli kannattaa odotella hetki.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 03.09.2014 23:09
Juu se bugittaa välillä, mutta joskus se on vain hidas. Esim minulla oli yksi hakkerointi watch dogsissa jonka halusin jälkeenpäin talteen joten painoin share napin pohjaan ja siellä luki vain save screenshot. Hetken jo kirosin, mutta melkein kymmenen sekunnin odottelun jälkeen sainkin sen videon tallennettua eli kannattaa odotella hetki.

Ok, sitten olen vain ymmärtänyt väärin. Pitääpä kokeilla mennä tuonne menuun asti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.09.2014 16:14
Olen nyt menossa Last of Usissa reippaasti yli puolen välin jo. Ihan mielettömän itseään toistava peli. Ei niin kuin oikeasti mitään uutta tarjonnut enää tuntikausiin ja tällä hetkellä toivon että peli vaan päättyisi. Peli on vähän kuin köyhän miehen MGS tai Splinter Cell. Periaatteessa koko peli on pelkkää hiippailua, mutta paljon yksinkertaisemmassa muodossa ja mitään hienoja kikkailuja on turha etsiä. Ehkä se on juuri sen takia saanut niin paljon hyviä arvosteluja. Se on sama kuin lautapeleissä, että vuoden paras lautapelipalkinnot voittaa aina joku simppeli europeli, jossa asetellaan puunappuloita johonkin.

Hahmot, äänet ja yleiset tuotantoarvot on ihan katossa, mutta peli yksinkertaisesti vaan toistaa koko ajan itseään. Jatkuvasti vaan joku uusi alue, jossa pitää väistellä vähän vihuja ja nakella vähän pulloja, että pääsee selän takaa. Ostin tuossa MGS Ground Zeroesin demon ja pelasin sitä muutaman tunnin. Se koko hiippailu, vihujen tekoäly on loputtomasti parempaa kuin Last of Usissa ja tilanteet pystyy hoitamaan huomattavati monipuolisemmin, sekä Kojiman tyyliin ihan täynnä pieniä yksityiskohtia joita voi hyödyntää. Sanoisin että tuo demo parempi kuin koko Last of Us. Rakastan suuresti kaikenlaisia hiippailupelejä, mutta tässä se hiippailu on yksinkertaisesti kehnoa ja itseääntoistavaa. Koko ajan lähinnä odottaa että milloin pääsee tarinaa katsomaan eteenpäin, eikä niinkään nauti itse pelaamisesta. Ois pitänyt suoraan aloittaa sillä Grounded-tasolla, sillä en taatusti jaksa pelata uusiksi läpi ihan heti, ellei jotain ihan mielettömän mullistavaa tapahtua loppua kohti. Idea on hyvä, mutta yksinkertainen pelimekaniikka ei jaksa kantaa loppuun saakka. Olisi pitänyt olla tiiviimpi ja lyhyempi paketti.

Mutta mitä tulee tuohon uuteen MGS:ään, niin kylläpä odotukset nousi vitosta kohtaan huomattavasti. Yllättävän paljon pelattaa tuossa Ground Zeroesissakin.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.09.2014 08:30
Olen nyt menossa Last of Usissa reippaasti yli puolen välin jo. Ihan mielettömän itseään toistava peli. Ei niin kuin oikeasti mitään uutta tarjonnut enää tuntikausiin ja tällä hetkellä toivon että peli vaan päättyisi. Peli on vähän kuin köyhän miehen MGS tai Splinter Cell. Periaatteessa koko peli on pelkkää hiippailua, mutta paljon yksinkertaisemmassa muodossa ja mitään hienoja kikkailuja on turha etsiä. Ehkä se on juuri sen takia saanut niin paljon hyviä arvosteluja. Se on sama kuin lautapeleissä, että vuoden paras lautapelipalkinnot voittaa aina joku simppeli europeli, jossa asetellaan puunappuloita johonkin.

Hahmot, äänet ja yleiset tuotantoarvot on ihan katossa, mutta peli yksinkertaisesti vaan toistaa koko ajan itseään. Jatkuvasti vaan joku uusi alue, jossa pitää väistellä vähän vihuja ja nakella vähän pulloja, että pääsee selän takaa. Ostin tuossa MGS Ground Zeroesin demon ja pelasin sitä muutaman tunnin. Se koko hiippailu, vihujen tekoäly on loputtomasti parempaa kuin Last of Usissa ja tilanteet pystyy hoitamaan huomattavati monipuolisemmin, sekä Kojiman tyyliin ihan täynnä pieniä yksityiskohtia joita voi hyödyntää. Sanoisin että tuo demo parempi kuin koko Last of Us. Rakastan suuresti kaikenlaisia hiippailupelejä, mutta tässä se hiippailu on yksinkertaisesti kehnoa ja itseääntoistavaa. Koko ajan lähinnä odottaa että milloin pääsee tarinaa katsomaan eteenpäin, eikä niinkään nauti itse pelaamisesta. Ois pitänyt suoraan aloittaa sillä Grounded-tasolla, sillä en taatusti jaksa pelata uusiksi läpi ihan heti, ellei jotain ihan mielettömän mullistavaa tapahtua loppua kohti. Idea on hyvä, mutta yksinkertainen pelimekaniikka ei jaksa kantaa loppuun saakka. Olisi pitänyt olla tiiviimpi ja lyhyempi paketti.

Mutta mitä tulee tuohon uuteen MGS:ään, niin kylläpä odotukset nousi vitosta kohtaan huomattavasti. Yllättävän paljon pelattaa tuossa Ground Zeroesissakin.
Jokseenkin samaa mieltä. MGS on tietenkin pelaamatta paskaa kuten on koko sarjakin, mutta se on toinen juttu.

Toistoa on ja vaihtelu puuttuu. Silti olen ainakin 6 tuntia jaksanut pelailla reippaasti. Tarina kiinnostaa sen verran, että varmaankin läpi asti jaksaa pelata. Moninpeliä on sen sijaan tullut pelattua paljon ja se yllätti täysin. Varmaan jo 30-40 tuntia mennyt pelkkään moninpeliin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.09.2014 12:03
Pelatkaa nyt hyvät ihmiset se peli edes läpi! MasterTK:kin käyttänyt enemmän aikaa näiden valitusviestien kirjoittamiseen, kuin itse pelaamiseen. TLoU on ehdottomasti sellainen peli, joka kuuluu pelata mahdollisimman nopeasti läpi pitkissä putkissa, jotta immersio säilyy. Vähän sama kuin katselisi leffoja pikkupätkissä. Ei se vaan toimi.

Toki, jos pelimaailmaan ei yksinkertaisesti pysty uppoutumaan, niin sitten on parempi pelata jotain muuta. The Last of Us oli kuitenkin minulle se peli, joka palautti uskoni näihin "elokuvamaisiin" peleihin ensi kertaa sitten... en edes muista. Ensimmäisen Metal Gear Solidin?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 08.09.2014 12:12
Toimintahan The Last of Usissa on täysin toissijaista. Immersiokin menee rikki joka kerta kun Ellie juoksee täysin pystyssä vastustajaa päin, ilman seuraamuksia.

TLOU:ssa on kenties paras käsikirjoitus mitä peleissä on nähty, sen takia se kannattaa pelata läpi jollain helpolla vaikeustasolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.09.2014 12:26
Toimintahan The Last of Usissa on täysin toissijaista. Immersiokin menee rikki joka kerta kun Ellie juoksee täysin pystyssä vastustajaa päin, ilman seuraamuksia.

TLOU:ssa on kenties paras käsikirjoitus mitä peleissä on nähty, sen takia se kannattaa pelata läpi jollain helpolla vaikeustasolla.

Siis mitä? Jos pelimekaaniikasta/toiminnasta ei nauti ja haluaa pelkän tarinan takia pelin "pelata" läpi jollain lällärimodella, niin turha siihen on silloin edes koskea. Maailma on pullollaan erinomaisia elokuvia ja kirjoja, jos (paremmista) tarinoista haluaa nauttia, eikä niihin tarvi käyttää kymmeniä tunteja.

TLoUsin toiminta ja pelattavuus ovat nimenomaan erinomaista kamaa, jonka helppo vaikeustaso vesittää täysin. Paitsi MasterTK:lle, jolle Hard-vaikeustasokin on ilmeisesti läpihuutojuttu. Itse kuolin lukemattomia kertoja eikä tekoäly ollut sen tyhmempi kuin muissakaan peleissä.

EDIT: Hassua muuten, MasterTK, että sanoit TLoU:sia köyhän miehen Splinter Celliksi. Splinter Cell on pelisarjana bugisinta paskaa mitä on suollettu ja siinä vihollisten tekoäly on luokkaa ameba. Joten voidaan taas olettaa, että sulla oli tota tekstiä kirjoittaessa överivaihe päällä, koska tossa ei ollut yksinkertaisesti mitään järkeä. TLoU on pelillisesti ihan eri planeetalta kuin yksikään Splinter Cell -peli. Voisin sanoa samaa MGS-peleistä (bugisuutta lukuun ottamatta), mutta en ole vielä pelannut Ground Zeroesia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 08.09.2014 13:25
Toimintahan The Last of Usissa on täysin toissijaista. Immersiokin menee rikki joka kerta kun Ellie juoksee täysin pystyssä vastustajaa päin, ilman seuraamuksia.

TLOU:ssa on kenties paras käsikirjoitus mitä peleissä on nähty, sen takia se kannattaa pelata läpi jollain helpolla vaikeustasolla.

Siis mitä? Jos pelimekaaniikasta/toiminnasta ei nauti ja haluaa pelkän tarinan takia pelin "pelata" läpi jollain lällärimodella, niin turha siihen on silloin edes koskea. Maailma on pullollaan erinomaisia elokuvia ja kirjoja, jos (paremmista) tarinoista haluaa nauttia, eikä niihin tarvi käyttää kymmeniä tunteja.

En sanonut ettei siitä nauttisi, sanoin vain että tarinaan verrattuna toiminta on toissijaista. Toimintaa saa lisää vaikka moninpelistä. Huom. hiipiminen on eri asia kuin toiminta, siinä sitten olikin parantamisen varaa.

Ei TLOU:iin uppoa "kymmeniä tunteja", mutta ei sekään haittaisi, sillä pelit ovat ajanvietettä. Suurin osa pelaajista ei halua vääntää jotain yhtä kohtaa kymmentä kertaa, vaan haluaa pelata pelin läpi. TLOU:ssa miljööt ovat kauniita ja vaihtuvat kiitettävään tahtiin, itselle ei tullut fiilistä että itse pelaaminen maistuisi puulta. Mutta tarinan vuoksi tätä peliä pelataan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.09.2014 14:02
Mutta tarinan vuoksi tätä peliä pelataan.

Ymmärrän pointtisi, mutta jokainen pelatkoon pelejä juurin niiden syiden vuoksi kuin itse haluaa. Minulle TLoU:n hyvyys on monen tekijän summa, joista yksi on onnistunut tarinankerronta ja toinen erinomaiset hahmot. Mutta näitä syitä on myös paljon muitakin.

Jos TLoU olisi ollut pelkästään "tarinapeli", niin en olisi siitä innostunut tällä tavalla. Pelissä on lisäksi erinomainen pelattavuus ja juuri sopivasti tekijöitä, jotka tekevät pelikokemuksesta "oman". Nämä kaksi asiaa, tai ainakin toinen niistä, puuttuu yleensä niistä tarinavetoisista peleistä, joita olen pelannut. En halua ajatella pelatessani, että jokainen pelaaja tekee samat jutut tismalleen samalla tavalla. Se rikkoo immersiota enemmän kuin mikään muu yksittäinen asia.

Ja mitä tulee vaikeustasoon, niin TLoU:n post apocalyptic -miljöö ja pelimekaniikka (ammukset ja aseet aina vähissä, viholliset ovat lähes yhtä kestäviä kuin pelaajakin, hidas healing-systeemi, yms.) mielestäni kannustavat tarttumaan haasteeseen. Mitä realistisemmaksi (eli vaikeammaksi) selviytymistaistelu saadaan, sen parempi. Samalla myös immersio nousee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.09.2014 15:12
Immersiokin menee rikki joka kerta kun Ellie juoksee täysin pystyssä vastustajaa päin, ilman seuraamuksia.

Periaatteessa joo, mutta se se vasta harmittaisikin jos niitä seuraamuksia tulisi. Silloin peli olisi 20h escort mission. Ihan oikean ratkaisun tekivät ND:llä, vaikka tuo immersio nyt muutaman kerran pelin aikana meneekin rikki.

Sanoivat itsekin, että tietävät hyvin tuon ongelman mutta ettei tuota olisi mitenkään muuten voinut tehdä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 08.09.2014 16:07
Periaatteessa joo, mutta se se vasta harmittaisikin jos niitä seuraamuksia tulisi.

Tietenkin. Silloin peli olisi surkea. Mutta ei tuollaista kuulu antaa anteeksi, puhumattakaan Naughty Dogin KEHUMISESTA hyvästä päätöksestä.

Minimissään vihollisten pitäisi reagoida jos Ellie tormää niihin ja minimissään Ellien pitäisi kävellä kyyryssä aina jos Joelkin kävelee kyyryssä. Se voisi luoda hieman edes illuusiota järkevästä toiminnasta. Mutta ei, Naughty Dogilla nostettiin kädet totaalisesti pystyyn, eikä tehty edes tällaisia kosmeettisia asioita. Se, että Ellien pathfinding on niin kujalla, kertoo siitä että tuota ei kovin pitkään ole yritetty viilata.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.09.2014 16:14
Periaatteessa joo, mutta se se vasta harmittaisikin jos niitä seuraamuksia tulisi.

Tietenkin. Silloin peli olisi surkea. Mutta ei tuollaista kuulu antaa anteeksi, puhumattakaan Naughty Dogin KEHUMISESTA hyvästä päätöksestä.

Minimissään vihollisten pitäisi reagoida jos Ellie tormää niihin ja minimissään Ellien pitäisi kävellä kyyryssä aina jos Joelkin kävelee kyyryssä. Se voisi luoda hieman edes illuusiota järkevästä toiminnasta. Mutta ei, Naughty Dogilla nostettiin kädet totaalisesti pystyyn, eikä tehty edes tällaisia kosmeettisia asioita. Se, että Ellien pathfinding on niin kujalla, kertoo siitä että tuota ei kovin pitkään ole yritetty viilata.

Siis tottakai tuo asia olisi pitänyt yrittää korjata mainitsemallasi tavalla. Mutta kun nyt en tämän pelin kehityksestä ole kovin yksityiskohtaisesti selvillä, niin paha sanoa miten helposti olisi onnistunut. Tämä lienee nyt kuitenkin se paras ratkaisu niistä vaihtoehdoista jotka oli kehittäjillä valittavana. Eipä ainakaan aiheuta pelaajalle harmaita hiuksia, kun tekoäly taas pilaa hommat.

Ja eikös Ellie aina kyyristy kun pelaajakin tekee niin? Tai joskus siinä on joku pieni viive, mutta yleensä toimii ihan hyvin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 08.09.2014 16:16
Ja eikös Ellie aina kyyristy kun pelaajakin tekee niin? Tai joskus siinä on joku pieni viive, mutta yleensä toimii ihan hyvin.

Kyllä se siihen seinän viereen tulee kyykkyyn ihan mallikkaasti, mutta jos olet mennyt edeltä ja katsot taaksepäin missäs Ellie luuraa, saattaa se juosta sieltä pää pystyssä suorinta mahdollista tietä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.09.2014 16:21
Se, että Ellien pathfinding on niin kujalla, kertoo siitä että tuota ei kovin pitkään ole yritetty viilata.

Kun mietitään, miten hiottu paketti TLoU loppujen lopuksi onkaan, niin tämä lause kuulostaa kyllä ihan paskapuheelta. Eiköhän siellä ND:llä olla käyty läpi aika monta eri tapaa toteuttaa Ellien ja kumppaneiden tekoälysysteemit. Itse kiinnitin Ellien touhuihin muistaakseni kaksi kertaa huomiota koko pelin aikana. Ihan yhtä lailla sitä voi tehdä kärpäsestä härkäsen miljoonasta muustakin asiasta, jos välttämättä haluaa. Pääasia on, etteivät nämä jutut vaikuta PELATTAVUUTEEN.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 08.09.2014 17:30
Se, että Ellien pathfinding on niin kujalla, kertoo siitä että tuota ei kovin pitkään ole yritetty viilata.

Kun mietitään, miten hiottu paketti TLoU loppujen lopuksi onkaan, niin tämä lause kuulostaa kyllä ihan paskapuheelta.

Kun mietitään, miten hiottu paketti TLoU loppujen lopuksi onkaan, ei yhden täysin retuperällä olevan asian selitykseksi oikein muuta keksi. Nimenomaan KOSKA Naughty Dogilla osataan.

Tietenkin jos vain pelaa ruudinkatkuista räiskintäpeliä, niin asiaa ei ehkä huomaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.09.2014 18:05
Se, että Ellien pathfinding on niin kujalla, kertoo siitä että tuota ei kovin pitkään ole yritetty viilata.

Kun mietitään, miten hiottu paketti TLoU loppujen lopuksi onkaan, niin tämä lause kuulostaa kyllä ihan paskapuheelta.

Kun mietitään, miten hiottu paketti TLoU loppujen lopuksi onkaan, ei yhden täysin retuperällä olevan asian selitykseksi oikein muuta keksi. Nimenomaan KOSKA Naughty Dogilla osataan.

Tietenkin jos vain pelaa ruudinkatkuista räiskintäpeliä, niin asiaa ei ehkä huomaa.

En pelannut peliä kuin ruudinkatkuista räiskintäpeliä, eikä asia vaivannut minua paria tapausta lukuunottamatta lainkaan. Kyseessä on videopeli, jossa on videopelimäisiä ratkaisuja. Joissain peleissä ei pysty hyppäämään ollenkaan, vaikka moinen on mahdollista oikeassa elämässä. Joissain ei pysty ylittämään tai ohittamaan kämäisiä esteitä, vaikka oikeasti se olisi lastenleikkiä. Meneekö sulla näissäkin peleissä immersio totaalisesti? Ei tämä nyt herranen aika ole mikään iso juttu.

Entäpä ne Ellien apurina mukanaan tuomat hyvät puolet pelissä? Mun mielestä ainakin oli hienoa huomata, miten Ellie viskoi kimpussani olleiden vihujen niskaan pulloja, auttoi huudoillaan paikantamaan sivustalta hyökkäävät viholliset kriittisillä hetkillä, antoi vinkkejä etenemiseen liittyen, yms. Ja kyllä ne viholliset tarrautuivat myös Ellieen (ja muihin apureihin) kiinni lukuisia kertoja. Ehkä näin ei tapahdu helpommilla vaikeustasoilla.

Muutenkin tekstisi huokuu siltä, kuin sinulla olisi jotain hampaankolossa Naughty Dogiin liittyen. Enkä mielestäni ole nostanut yhtiötä missään vaiheessa jalustalle. TLoU on ensimmäinen ND:n peli, josta olen nauttinut ensimmäisten Crash Bandicoottien jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 08.09.2014 19:10
Entäpä ne Ellien apurina mukanaan tuomat hyvät puolet pelissä? Mun mielestä ainakin oli hienoa huomata, miten Ellie viskoi kimpussani olleiden vihujen niskaan pulloja, auttoi huudoillaan paikantamaan sivustalta hyökkäävät viholliset kriittisillä hetkillä, antoi vinkkejä etenemiseen liittyen, yms. Ja kyllä ne viholliset tarrautuivat myös Ellieen (ja muihin apureihin) kiinni lukuisia kertoja. Ehkä näin ei tapahdu helpommilla vaikeustasoilla.

Kyllä, Ellielle (ja muille apureille) tapahtuu juttuja silloin kun on täysi tohina päällä. Ja vaikka se ei tähän asiaan liitykään, niin kyllä, on mukavaa että toinen osallistuu toimintaan, ettei ole vain pelkkä koriste. Mutta nyt puhuttiin nimenomaan hiippailusta, ja silloin jostain syystä apurit käyttäytyvät tyhmästi ja toisaalta ovat näkymättömiä vihollisille. Tämä on hyvin epätavallista ison studion isolle pelille. On ihan ok myöntää tämä.

Ei tämä nyt herranen aika ole mikään iso juttu.

Siis... eihän se minulle olekaan. Sinä vain vedät johtopäätöksiä siitä, että joku kritisoi pelin yhtä osa-aluetta. TLoU oli viime vuonna Top 3:ssani (http://www.pelaajalehti.com/blogit/vuoden-2013-parhaat-pelit-janne-kaitila), tykkään siitä kaikesta huolimatta kokonaisuutena todella paljon. Toimintapelejä on kolmetoista tusinassa, mutta TLoU:ssa on onneksi jotain enemmän. Naughty Dogin paras peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.09.2014 19:31
Mutta nyt puhuttiin nimenomaan hiippailusta, ja silloin jostain syystä apurit käyttäytyvät tyhmästi ja toisaalta ovat näkymättömiä vihollisille.

Okei, nyt vasta tajusin, mistä tässä oli kyse. Käsitin alunperin, että tässä maristiin ihan yleisesti Ellien tekoäly(ttömyyde)stä. Olen toki samaa mieltä, että hiippailu-AI olisi voitu paremminkin toteuttaa. Kaipa nuo MasterTK:n "köyhän miehen Splinter Cell / MGS" -ja "kahden tunnin MGS5-demo oli parempi kuin koko The Last of Us, vaikken ole pelannut edes koko peliä läpi" -jutut sokaisivat minut överiydellään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.09.2014 20:06
Destiny vaikuttaa ihan hauskalta. Ei kannata odottaa mitään eeppistä tarinaa tai hienoa yksinpeli räimettä. Peli pitää nähdä lootti-arpakoneena tai pettymys iskee päin naamaa kuin kymmenen kilon turska. Tarina ja "kentät" ovat budjettikamaa (mikä on hieman ironista ottaen huomioon pelin valtavat tuotantoarvot).

zoukka_FIN jos ette ole jo lisänneet. Olisi kiva pelailla lautalaisten kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 09.09.2014 20:54
Destiny vaikuttaa ihan hauskalta. Ei kannata odottaa mitään eeppistä tarinaa tai hienoa yksinpeli räimettä. Peli pitää nähdä lootti-arpakoneena tai pettymys iskee päin naamaa kuin kymmenen kilon turska. Tarina ja "kentät" ovat budjettikamaa (mikä on hieman ironista ottaen huomioon pelin valtavat tuotantoarvot).
Eli ei ole paljoa betasta muuttunut. Mihinkä ne kaikki rahat ovat mahtaneet mennä?

Borderlands on lootti-arpakone, mutta tekee kaiken paremmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.09.2014 20:56
Kyllä tässä pelissä fiilistä löytyy, toinen tarinakenttä oli jo helvetin siisti ja melko suurikin. Musat ja graffat ovat todella hyvää tavaraa. Halon ja Metroidin välimaastoa!

Ja always online näyttää hampaansa. Disconnectia kesken tehtävän...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 09.09.2014 20:57
Destiny vaikuttaa ihan hauskalta. Ei kannata odottaa mitään eeppistä tarinaa tai hienoa yksinpeli räimettä. Peli pitää nähdä lootti-arpakoneena tai pettymys iskee päin naamaa kuin kymmenen kilon turska. Tarina ja "kentät" ovat budjettikamaa (mikä on hieman ironista ottaen huomioon pelin valtavat tuotantoarvot).

zoukka_FIN jos ette ole jo lisänneet. Olisi kiva pelailla lautalaisten kanssa.

Pitääpä lisäillä. Ei tälle päivää paketti kerennyt perille mutta huomenna vois alkupäivästä tai myöhäisillasta korkkailla peliä. En ole mitään matskua pelistä nähnyt sitten viime vuoden E3:sten, pitäisi olla tuore kokemus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.09.2014 20:59
Joo itsekin menin peliin täysin sokeana, en ole yhtään traileria edes katsonut  :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 09.09.2014 21:14
Olis tällä viikolla tarkoitus hommata tuo bundle jos jostain löytyy, ihan samalla tavalla heräteostos koko peli, ei oikeastaan minkäänlaista hajua mitä odottaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.09.2014 23:41
Joo siinähän se päivä vierähti Destinyn parissa. Plussat ja miinukset:

+ Aivan mahtavat grafiikat niin tyylillisesti kuin teknisestikin. Kesti hetki huomata että pelissä on myös vuorokauden vaihtelu  :o
+ Tunnelmalliset musat
+ Loottihammasta kolottaa
+ Räiskiminen on kivaa

- Tarina (tai siis mikä tarina?)
- Jos satut törmäämään itseäsi kovempiin vihuihin niin et voi edes tappaa niitä... mitä vittua Bungie?
- Grindaaminen on turhaa sillä expua valuu tehtävien ulkopuolelta niin maan hitaasti
- Ei treidaamista
- Hunterin "golden gun" peruskyky on uskomattoman tylsä
- Osa pelistä tietenkin PS+'n takana. Onneksi tätä ei tarvitse ostaa nauttiakseen PS4 peleistä. Tai näin ainakin kuulin pelaajalaudalta.


Kannattaa hankkia jos ei rahoilleen mitään järkevää tarkoitusta keksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 10.09.2014 07:54
+ Aivan mahtavat grafiikat niin tyylillisesti kuin teknisestikin. Kesti hetki huomata että pelissä on myös vuorokauden vaihtelu  :o
+ Räiskiminen on kivaa
Mun silmään ja käteen nämä aspektit ovat enemmänkin keskinkertaista. Grafiikka on aika rosoista ja tuntuu ettei tekstuuritkaan ole kovin tarkkoja. Vanha geni näkyy vielä ekassa Destinyssä. Tyyli on toki ihan magee. Gunplay vaikuttaa myös ensimmäisten tuntien perusteella hyvin hyvin tutulta, vaikka en ole edes haloja juuri hakannut. Toivottavasti avautuvat kyvyt antavat vielä jotain muutakin kivaa kuin mitä Titanin kranaatti, charge ja teholyönti.  :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.09.2014 11:29
Betan perusteella Destiny näytti mun mielestä tyylillisesti käsittämättömän tylsältä, teknisesti ihan ok. Eniten harmitti se supertylsä vihollisdesign. Ei mitään kiinnostusta räiskiä niitä random kaaputyyppejä, joita respaa loputtomasti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 10.09.2014 11:37
Tyylillisesti mun mielestä oli ihan hienoa katseltavaa, mutta teknisesti ei vakuuttanut.

Joka tapauksessa jää varmaankin hankkimatta. PSN:stä ei löydy samanlaista kaveriporukkaa kuin mitä Xbox Livestä aikanaan, joten nykyään moninpelit ovat aika harvinaista herkkua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 11.09.2014 00:37
Jopas mielipiteet vaihtelevat kovasti tuon graafisen ilmeen osalta. Itse katselin eilen mielenkiinnosta jonkin verran streamia Twitchistä ja jatkuvasti kiinnitin huomiota siihen, että jokin tyylissä tökkii. Maailma on sinänsä hieno mutta jokin puuttuu. Häiritsevämpiä ovat kuitenkin hahmomodelit, jotka olivat poikkeuksetta todella tylsiä. Peli on selvästi Bungien käsialaa ja yhteneväisyydet Haloon selviä. Samalle tasolle se ei kuitenkaan yllä. Teknisesti vaikutti ihan pätevältä, vaikka itse pelatessa 60 fps puutteen varmasti huomaisikin.

Muuten peli vaikutti todella keskinkertaiselta eivätkä striimaajatkaan erityisen innoistuneilta vaikuttaneet. Epäilemättä peli toimisi paremmin itse kaverin kanssa pelatessa mutta kaiken näkemäni ja lukemani perusteella Destinyllä ei pienintäkään vaikutusta uuden konsolin ostamiseen olisi, jos sellaista harkitsisin. PVP on kyllä ilmeisesti ihan toimivaa hupia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 11.09.2014 01:58
Pelasinpa eilen toiseksiviimeistä Wonderful 101:n bossia ja tavoitteena oli platinum rankin saaminen (eli ei pure platinum). Aluksi oli tarkoitus pelata vain tunti pari koska sen verran ajattelin siihen bossiin maksimissaan menevän. Aika meni kuin siivillä ja pelasin sitten 7h 30min yhdeltä istumalta. Siitä minulla ei ole mitään käsitystä että miten siinä niin kauan kesti.

Tuon pelaaminen vaan tuntuu uskomattoman hyvältä. Siis kun 100 miehinen vasara survoo kilpikonnaotuksen panssarin palasiksi parilla pyöräytyksellä. Tai kun ampuu sillä ilmatorjuntatykillä parikymmentä jamppaa puolen sekunnin burstilla kerrostalon kokoisen iigorin hanuriin ja sitten salamana "teleporttaa" sen viereen aloittaa jugglecombon - joka päättyy jättimäisen hautakiven losahtaessa taivaalta murskaten kaiken. Enkä varmaan ikinä kyllästy siihen miekan sivallusääneen ja animaatioon. Sitä pyörittelee ilokseen.

Yhteensä pelitunteja on jo jotain 70-80h siellä Wii U:n system logissa. Sitten kun platinat on hommattu ni voin siirtyä hardin läpäisyyn ylipäätään millään rankeilla. Sitten vielä hardin jälkeen aukeava vaikeustaso. Ja jos sitten ei vieläkään kyllästytä niin sitten voi alkaa harkitsemaan niitä hardin ja sitäkin vaikeamman tason parempia rankkeja. Kyllä tässä työmaata piisaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.09.2014 09:04
Meinasin ostaa eilen julkaisuhumussa Destinyn, mutta taisipa olla oikea päätös jättää hyllyyn, kun foorumit täyttyvät jo nyt valituksista. Ilmeisesti hyvin keskinkertainen tapaus, johon kiinnostut lopahtaa alkuinnostuksen jälkeen hetkessä. Idea hyvä, mutta varmaan menee sinne Titafallin joukkoon pelinä, jota lähinnä myydään äärimmäisellä ylimarkkinoinnilla, kuin pelin varsinaisella laadulla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 11.09.2014 09:38
Itse en ymmärrä valitusta Destinystä alkuunkaan. Diablo on hyvä, Halo on hyvä, joten miksei niiden love childikin olisi. Jotai 12h takana tätä ja parempi Halo tämä on mielestäni kuin pari edellistä ja tässä on lisänä vieläpä addiktoiva loottitsydeemi ja skillit, kelpaa. Graafisesti peli on myös kermaa, ainakin ympäristöjen osalta.
 Peliyhteisö voisikin kokonaisuutena (tai ainakin se äänekäs ja negatiivisin osuus) mielestäni ottaa sen päänsä pois perseestä, varsinkin tässä genissä, kun tuntuu, että heille ei enää mikää kelpaa. Joka välissä vaan jäätävää elitismiä ja vanhat pelit on parempia mantraa, jne.Tuntuu, että moni ostaa pelejä nykyään vain sen takia, että voi "legitisti" paskoa niiden päälle internetissä. Eli in my humble opinion, Pelaajat ovat perseestä, pelit ei.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 11.09.2014 11:52
Isoin ongelmahan tuossa pelissä vaikuttaisi olevan se, että se on kuolettavan keskinkertainen. Ihan kivaa kaverin kanssa joo mutta ei yhtään sen enempää. Voimakkaat vastareaktiot taas tulevat jälleen kerran valtavasta hypestä, jota ei lunasteta millään muotoa. Peli ei tuo aidosti mitään uutta mutta on silti onnistunut kusemaan puolia, joiden mainostuksen mukaan pitäisi olla sen vahvuuksia. Räikeimpänä esimerkkinä muiden pelaajien sosiaalisen interaktion täydellinen mahdottomuus jossain määrin MMO-tyyppisessä pelissä.

Kritiikkiä kuuntelemalla ja peliä patchaamalla voivat varmasti ainakin osan ongelmista korjata. Esimerkiksi grafiikathan ovat loppupeleissä täysin subjektiivinen ja toisarvoinen seikka muihin osa-alueisiin nähden. Tällä hetkellä Halo tekee kuitenkin tarinallisen scifi-räiskinnän ja Borderlands fps-loottauksen selvästi paremmin, joten Destinyn tarkoitus jää jotenkin torsoksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.09.2014 12:05
Isoin ongelmahan tuossa pelissä vaikuttaisi olevan se, että se on kuolettavan keskinkertainen. Ihan kivaa kaverin kanssa joo mutta ei yhtään sen enempää. Voimakkaat vastareaktiot taas tulevat jälleen kerran valtavasta hypestä, jota ei lunasteta millään muotoa. Peli ei tuo aidosti mitään uutta mutta on silti onnistunut kusemaan puolia, joiden mainostuksen mukaan pitäisi olla sen vahvuuksia. Räikeimpänä esimerkkinä muiden pelaajien sosiaalisen interaktion täydellinen mahdottomuus jossain määrin MMO-tyyppisessä pelissä.

Kritiikkiä kuuntelemalla ja peliä patchaamalla voivat varmasti ainakin osan ongelmista korjata. Esimerkiksi grafiikathan ovat loppupeleissä täysin subjektiivinen ja toisarvoinen seikka muihin osa-alueisiin nähden. Tällä hetkellä Halo tekee kuitenkin tarinallisen scifi-räiskinnän ja Borderlands fps-loottauksen selvästi paremmin, joten Destinyn tarkoitus jää jotenkin torsoksi.

Mitäs nyt Giant Bombin juttuja kuunnellut, niin kritiikeistä on tehtävien tylsyys.

Löydä tietokone
Robokamu skannailee
Puolusta kamua

Kieltämättä tuo kuva jäi Betasta itselle. Mutta uskon, että hyvällä kaveriporukalla Destinyäkin jaksaisi pelailla paljon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 11.09.2014 12:18
Aikamoista backlashia peli on saanut, varsinkin kun arvostelujakin venytettiin vasta julkaisun jälkeiselle ajalle. Peliala on sen verran nuori vielä, että yleisölle on helppo myydä massiivisella hypekoneistolla ja markkinointibudjetilla lähes mitä tahansa, ilman että lopputuotteen laadusta on mitään takeita. Toki tämä näkyy muuallakin viihteen maailmassa kuten elokuvissa ja musiikissa, mutta kuluttajan investointi ei ole yhtä iso kuin peleissä, joten kelkkaan on helpompi hypätä mukaan. Ilmiö on itseään ruokkiva ja kun kaikki ovat hypettämässä peliä nousee mielikuva pelistä itsestään positiivisemmaksi. Tässä vaiheessa myös arvostelijoiden on vaikeampi nähdä peliä objektiivisesti, sillä tietty odotustaso on jo saavutettu ilman varsinaisia kokemuksia.

No joo en ole peliä ikinä testannut enkä tule testaamaankaan, pelaamatta paskaa jne. Tämä ilmiö tulee toistumaan niin kauan kuin Destinyn kaltaiset pelit tulevat tekemään tuntuvia voittoja hypekoneistonsa avulla.

EDIT: Pitää vielä lisätä, että toki tällaisilla myynneillä on positiivinen vaikutus itse alaan ja markkinoihin. Konsoleita menee hurjasti eteenpäin ja yleisö lisääntyy mahdollistaen erilaisten pelielämysten syntymisen. Tämä voidaan nähdä siis myös rikkautena. Loppupeleissä siis ihan positiivinen asia niin kauan kun markkinat eivät ylikuumene ja pelaajien pettymys ei käänny kyynisyydeksi alaa kohtaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 11.09.2014 14:01
Ehkä minä sitten vain pidän keskinkertaisista peleistä, kuten Diablo 3, phantasy star online, halo 2 ja destiny... Mikä peli ei ole keskinkertainen :D, kun kaikki pelit ovat pohjimmiltaan itseääntoistavia gameplay-perspektiivistä katsoen?

Edit: Minua huvittaa myös tuo Borderlands 2:n ylistäminen Destinyä paremmaksi joka välissä. Olen pelannut pelin ja kaikki sen dlc:t, mutta tunnelma ja gunplay on paljon huonompaa kuin destinyssä. Myös lootti alkaa potuttamaan kun 95% ajasta se on täysin paskaa toisin kuin destinyssä, jossa löytää oikeasti parempaa kamaa koko ajan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.09.2014 14:46
En osaa sanoa Destinystä itse vielä mitään, mutta Diablo 3 oli erittäin puutteellinen kun se tuli ja ansaitsi kaiken kritiikin. Nyt monta vuotta julkaisun jälkeen vasta korjattiin. Halo 2 ja PSO taas eivät ole koskaan keskinkertaisia olleetkaan, joten aika huono vertaus siinä mielessä. Molemmat olivat uskomattomia uranuurtajia nettiominaisuuksissa ja muutenkin loistopelejä. Minusta lajityyppinsä parhaimmistoa tänä päivänäkin.

Pelaajat ovat perseestä, pelit ei.

Tässäkin täysin eri mieltä. Toki sellaista turhaa fanipoikien itkemistä on toisten alustojen peleistä ja hipsterit morkkaavat suosittuja pelejä luonnostaan, mutta monet suuret multiplattarit ovat kyllä haukkunsa ihan surutta ansainneet.  Viime aikaisista Titanfall ja Watch Dog ovat oikein malliesimerkit, miten varsin keskinkertaisista peleistä koitetaan suurella rahalla saada eeppisiä julkaisuja, joita mainostetaan vuosikausia ennen niiden julkaisua. Päälle vielä ihan härskejä dlc-rahastusjuttuja ja ties mitä.

En väitä etteikö ennen olisi tullut paskoja pelejä myös, mutta nykyään pelaajat ovat valistuneempia ja tajuavat antaa enemmän palautetta, eivätkä ihan mitä tahansa paskaa sulata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.09.2014 18:30
Ei se Destiny huono ole. Ihmisten ylisuuret odotukset ja hypetys vain pistävät itse pelin huonoon valoon. Omat odotukset kutakuinkin täyttyivät. Kyseessä vaikuttaisi olevan semmoinen kahdeksikon peli.

Vetäisin ekan Raid -tehtävän eilen (sama kuin betassa) hyvällä fireteamilla. Näissä pelikokemus tuntuisi menevän jo kiitettävän puolelle. =)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.09.2014 18:48
Joo, Destinyn kritiikissä pitää ottaa huomioon, että kaikki MMO-pelit saavat aina paskaa niskaansa.

Kaikki itkevät kun uusi FF-sarjan osa julkistetaan, jos se on MMO, vaikka itse asiassa FFXI ja FFXIV ovat olleen paljon parempia kuin ns. oikeat FF-pelit. Eihän ne toki kaikille sovi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 11.09.2014 19:02
Parin läheisen kaverin kanssa vedettiin eilen kampanjaa muutama tunti headsettien kanssa. Ehkä viihtyvyyteen toi oman lisänsä myös se että Destiny on ensimmäinen current-gen peli mikä porukalla hommattiin, mutta ainakin tähän asti oon kyllä viihtynyt pelin parissa. Competitivea kokeiltiin myös tänään reilun tunnin verran, turhan pitkiä lataustaukoja lukuunottamatta ihan pätevää räiskintää. Pitää enempi pureutua peliin ennen kun uskaltaa antaa lopullista tuomiota, se nyt ainakin on selvää että enempi kyllä olisi odottanut Bungielta. Levelikatto tuntuu tulevan vähän turhan nopeaa vastaan, ei tästä kyllä mitään ikuisuusprojektia saa kyllä tekemälläkään, elleivät keksi DLC:hen jotain isompaa. Nuo raidit kyllä kiinnostaa, pitää niitäkin kokeilla kunhan saadaan isompi porukka kasaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 12.09.2014 01:33
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Oksettavaa ajatella, miten paljon rahaa Activision on tekemässä tällä valehtelulla ja ylihypetyksellä. Pelin budjetti on varmaan ollut 10 milliä ja loput 490 milliä menikin sitten markkinointiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 12.09.2014 02:26
Mutta uskon, että hyvällä kaveriporukalla Destinyäkin jaksaisi pelailla paljon.

Näinpä.

Itse en ole ollut erityisen kiinnostunut Destinysta missään vaiheessa, enkä harkinnut pelin ostoa missään vaiheessa. Varsinkaan, kun PS4:n hankkiminen saa vielä hetkisen odottaa. Täysikäännös tuli kuitenkin tänään, kun pari kaveria kertoivat ostaneensa pelin PS3:lle ja haippasivat yhteispeliin. Viimeinen niitti oli, kun sain tietää, että pelin digilatauksen voi maksutta päivittää next gen -versioon ennen tammikuuta ja oman hahmon siirtäminenkin onnistuu (oletetusti) vaivatta. Hetken mielijohteesta droppasin sikahinnan ladattavalle versiolle ja latasin pelin.

5-6 tunnin ensisetin jälkeen ei harmita yhtään. Yksin en tätä jaksaisi pelata, mutta yksinpeliksi en toisaalta olisi tätä missään nimessä ostanutkaan. Porukalla todella mainiota viihdettä.

Ensinnäkin yllätyin siitä, miten kivalta peli näyttää jo PS3:lla. Tyyliasioista voinee kiistellä, mutta teknisesti peli on ihan okei. Lisäksi jokin tässä muotokielessä viehättää. Toisekseen, pelaaminen on tosiaan hauskaa as far as FPS-genre goes ja mikä tärkeintä, nettiaspekti on todella sujuva ja luonnollinen osa kokemusta. Plus loottaaminen ja varustehifistely nyt vaan on siistiä, aina.

Kolikon kääntöpuolella stoori on tosiaan täysin yhdentekevä, viholliset mitäänsanomattomia ja kehitystä tapahtuu sen verran vauhdilla, että levelikatto tulee varmasti vastaan aika pian. Asiaa voinee halutessaan korjata DLC:llä, mutta siistimpää olisi toki, jos homman laajuuteen olisi panostettu alusta asti. Sinänsä erilaista tekemistä tarinatehtävien ohella löytyy kyllä kiitettävästi, vaikka tehtävätyypeillä ei loistetakaan. Parasta ovat silloin tällöin tehtävien välissä iskevät yllätystapahtumat, joihin voi joko lähteä mukaan tai ei. Yllättävä vihollis-dropshippien aalto ja kourallinen paikalle ilmaantuneita vieraita ihmispelaajia luovat parhaimmillaan ihan mahtavan sekamelskan. Muutenkin on yllättävänkin kutkuttavaa, kun kentissä juoksee muutakin jengiä milloin minkäkin tehtävän perässä.

Katsotaan vielä useampien tuntien myötä, mutta tässä vaiheessa tuomio on aika selvä. Lopputulos saattaisi harmittaa, jos olisi ikinä odottanut peliltä mitään. Onkin perseestä, että peli on haipattu piloille ekan Killzonen tyyliin - mitä nyt ehkä jopa vielä räikeämmin. Expempore-heittäytymisenä Destiny on kuitenkin tosi jees sosiaalinen FPS-kokemus. Uusien pelien digiversioiden hinnat ovat kyllä edelleen naurettavia ja maksoin tästä aivan liikaa, mutta extrahinnalla pääsin pelin ja kavereiden pariin heti. Silloin tällöin näitä tempauksia on hyvällä omalla tunnolla tehtävä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 12.09.2014 03:15
Ensimmäisen tehtävän kerkesin vetämään soolona, enkä vielä oikein osaa sanoa juuta enkä jaata. Jonkin verran mennyt aikaa näihin PS4:n ihmeellisyyksiin totuttelussa, mutta ihmetyttää vain etteikö tosiaan pelin sisältä voi säätää ääniä yhtään? Yleensä olen tottunut siihen että yhdestä paikasta voi säätää oman tason efekteille, musiikille ja äänelle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 12.09.2014 15:23
Ihmiset ovat kyllä hölmöjä, jos uskovat mitä activision suoltaa ulos markkinoinnissaan. Itse kokeilin betaa aikoinaan ja tiesin, että halolla maustettua diablon tyylistä loottilevelifestiä sieltä on tulossa, eikä mitää tajunnan räjäyttävää tarinaa (halossakin tarina kiinnostaa yhtä paljon kuin kaatopaikka) tai överi-isoa MMORPG:tä. Pelistä ei tee paskaa se, jos se ei täytä jonkun naiivin ihmisen päässään kehittelemiä fantasioita prikuulleen. "More than a game" just joo  :lol:
 Joku muuten mainitsi pitkät lataustauot ja se on tosiaan itsellänikin ainut valituksen arvoinen asia pelissä. Pituudella ei ole väliä, kun samat jutut tulee kuitenkin pelattua uudelleen ja uudelleen a la diablo/pso. PSO:kin helvetin lyhyt peli, jos sen haluaa vain rushaa nopeasti normalilla läpi. Levelien keruu ja legendary gearin haaliminen on parhautta, vaikka pelialueita olisikin vain pari.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 12.09.2014 15:53
Eli loppupäätelmänä että Destinyn suurin ongelma on sen markkinointikampanja ja julkaisija. :)

Tänään ja viikonloppuna taas kiertoradalle. Tuleeko kukaan messiin?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 12.09.2014 15:59
Viikonloppu bookattu täyteen. Sunnuntaina-illasta ehkä kerkiää taas. Lisäilkää tetsuoFIN kaverilistalle, tiiä vaikka törmäillään onlinessa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 12.09.2014 16:25
Jengi pelaa varmaan pääasiassa PS4:lla, mutta jos joku elää menneisyydessä, niin huudelkaa. Mä rokkailen tätä PS3-versiota vielä hyvän tovin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 12.09.2014 16:33
PS4:llä itse pelailen. PSN id on Agutski, jos joku haluaa jostain syystä pelailla meikän kanssa  :) Olis kyllä ihan hienoo saada lisää suomalaisia kavereihin, tällä hetkellä on vaan joku neljä kaveria Destinyä paukuttamassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 13.09.2014 13:00
Piti hommata tuo PSN+, kun oli niin pakotettu ettei fireteamiinkaan päässyt ilman sitä joinaamaan. Destinya on tullut nyt joku 10h varmaan pelattua ja vaikuttaa vähän sellaiselta scifi Skyrimilta, eli pelaa ihan mielellään sen minkä pelaa kunnes kyllästyy, eivätkä grafiikatkaan ole niin hirveästi paremmat. Tähän mennessä ihan jees meininki kuitenkin enkä ole edes vielä kaikkia kunnon moodeja päässyt kokeilemaan. Käyttääkös porukka mikkiä? Mietin vaan kun käytän vaan kuulokkeita tuossa PS4 ohjaimessa, niin en ole kuullut kenenkään puhetta missään vaiheessa, ajattelin vaan että huomaako sitä sitä mistään kenellä on mikki käytössä ja kenellä ei? Niin ja Perkuta on toi minun PSN tunnus jos jotain kiinnostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.09.2014 15:12
Ärsyttää noi Destinyn uudelleen spawnaavat vihut. Ei tarvitse kuin pari kymmentä metriä kävellä ni sama poppoo ilmestyy taakse, minkä olit hetki sitten lahdannut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Taist0 - 13.09.2014 15:22
Joo tulee ihan PS1 ajat mieleen, spawnaus tapahtuu vielä täysin identtisesti joka kerta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.09.2014 18:21
Kaverien kanssa kyllä aika tiukkaa tavaraa tämä destiny. Moninpeli on hubaa ja linkittyy yksinpeliin lootin avulla. PvP tuntuu hieman löysemmältä halolta mikä ei ole yhtään huono homma. Avasin vasta uuden sub-classin joten opettelua taas riittää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: LeFwee - 14.09.2014 12:51
Steamin Capcom-alesta tuli hommattua vihdosta viimein RE4 HD ja DMC Reboot. Tullut vähän molempia aloiteltua ja varsinkin RE4 vaikuttaa ihan jumalaiselta ainakin näiden alun villagechapterien perusteella.

DmC:nkin ensivaikutelmat todella positiiviset. Tarina nyt on mitä on (eli kauheaa paskaa) mutta gameplay on hemmetin viihdyttävää, mikä tämäntyyppisissä peleissä on tärkeintä.

Harmi että Capcomin taloustilanne on niin heikko, kun kuitenkin näinkin laadukkaita julkaisuja tuntuu löytyvän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.09.2014 13:37
Wipeout HD:ta uusin voimin aloin paukuttamaan, kun tajusin että Ps4:n ohjain toimii nykyään PS3:llakin. Tulee varmaan pelattua muutama muukin Ps3-peli sittenkin läpi tästä syystä, kun ohjaimen takia jätin aikoinaan pelaamatta.

Ei tämä mikään F-Zero ole, mutta ihan superhyvä pelisarja kuitenkin. Mitä maksaisinkaan että joskus saisimme uuden Wipeoutin PS4:lle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.09.2014 14:20
Last of Us ja sen DLC Left Behind tuli pelattua nyt läpi. Olisi pitänyt aloittaa pääpeli suoraan Hardilla tai Survivorilla, kun normaali oli niin helppo. DLC:n pelasin suoraan Survivorilla ja se oli sopivan vaikea. Kaiken kaikkiaan hyvä paketti (SP ja MP). Toiminnan ja hiipimisen toisto ei sinänsä haitannut, mutta puzzlet alkoivat ärsyttämään. Varsinkin "etsi Ellielle lautta ja työnnä veden yli".

Nyt pitää vielä keräillä muutaman trophyt ja sitten myydä peli pois. Näyttää siltä, että moninpelikin kuolee lopullisesti kuukauden sisään. Destiny vei jo varmaan 80% pelaajista ja kun ensi kuussa alkaa paukkumaan uusia pelejä, ei moninpeliä pelaa enää kukaan.

Edit: pitää vielä erikseen mainita, että ääninäyttely ja facecap ym. oli erittäin hyvin tehty. Enpä tiedä onko missään muussa pelissä näin hyvin onnistuttu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 14.09.2014 14:58
Pelaajalaudan virallista Game of the Yearia eli Watch Dogsia tuli testattua, kun kaveri sai sen jostain melkein ilmaiseksi.

Aika tyypillinen open world-peli. Sekamelska jossa jotain yksittäisiä juttuja on toteutettu hyvin, mutta monet olennaiset asiat on ihan juosten kustu. Juoni ja hahmot on jäätävintä paskaa sitten Splinter Cellin.  Oksennan jos yritän enää pelata yhtään tämäntyyppistä peliä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 15.09.2014 15:47
Destiny ja sen ongelmat: http://www.vg247.com/2014/09/15/destiny-review/


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 15.09.2014 16:57
Destiny ja sen ongelmat: http://www.vg247.com/2014/09/15/destiny-review/

5/5 lukisin uudestaan


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.09.2014 18:43
PES 2015 -demo PS4:llä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Joskus muinoin tuli hankittua kaikki PES:sit International Superstar Soccer Pro Evolutionista aina PES6:een asti, minkä jälkeen sarjan laatu alkoi laskemaan pikkuhiljaa. Sen jälkeen en ole futispeleihin koskenut. Nyt tähän tulee muutos, sillä PES 2015 vaikuttaa hemmetin hyvältä: peli näyttää jumalaiselta, pyörii todella sulavasti ja pelattavuus on saatu vihdoinkin kohdilleen. FIFA-peleihin en ole koskenut enkä koske, koska niiden pelattavuus ei vaan tule samalla tavalla selkärangasta, joten PES 2015 menee ostoon, kunhan lopullinen versio saadaan joskus pihalle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 03.10.2014 10:51
Kai tämä tänne menee, vaikka en ole vielä pelannut. Mutta kohta pelaan! Voi sitten illalla jatkaa keskustelua tässä ketjussa.

Täytyy sanoa, että ihan käsittämätön hype noussut Shadow of Mordoria kohtaan. Pääsyyllinen tähän lienee GAFin virallinen ketju, mitä olen seuraillut ja lueskellut pelaajien kertomuksia Nemesis-systeemin luomista tilanteista ja tarinoista. Uskomattoman siisti systeemi, miten tälläistä ei ole ennen osattu tehdä? Kaikki örkit vielä ihan random generoituja, mutta silti täynnä jokaikinen on luonnetta ja eroaa täysin toisistaan. Ja se tunne, kun saat viimeinkin sen pitkään piinanneen ja moneen kertaan sut voittaneen örkin hengiltä.

Täytyy toivoa, että vastaava systeemi yleistyy muissakin open world -peleissä. Olisi hienoa vaikka jossain GTA:ssa: mukiloit jonkun random jengiläisen, joka tulee myöhemmin kostamaan kaveriensa kanssa. Ja jos kyseinen jengiläinen toimittaa sut lasarettiin, niin se ylenee ja voi lopulta päästä koko jengin pomoksi  ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 06.10.2014 10:19
Eilen tuli pelattua jokunen tunti illalla ja yöllä. Olisi voinut pelata lisääkin, kun koukuttaa, mutta ei nyt sentään koko yötä viitsi pelata. Pääsin toiselle alueelle, joka on miellyttävän erilainen. Nemesis-systeemi alkaa pikkuhiljaa avautumaan nyt kun tein pääjuonen tehtäviä eteenpäin. Tosin ainakin örkkien alistamista ja manipuloimista en pysty vielä tekemään, joten aika paljon on vielä lukittuna. Saisi melkein avautua aikaisemmin, niin pääsisi kunnolla leikkimään tuon kanssa. Kannattaa siis melkein vääntää niitä pääjuonen tehtäviä heti alkuun, vaikka ovatkin varmaan pelin tylsin osa-alue.

Ei ole myöskään vieläkään kukaan palannut "kuolleista" mua vainoamaan, vaikka en olekaan kovin montaa päätä irrottanut (http://i4.minus.com/ipo73YxwZTOUw.jpg) kapteeneilta vielä. Tässä kai pitää olla tarpeeksi kovatahtoinen heppu, että onnistuu palaamaan taisteluun haavoittumisen jälkeenkin. Ilmeisesti melkein mistä vaan voi palata, mutta jos pää lähtee niin sitten se on menoa. Paitsi jollain on bugittanut ja nämä päänsä menettäneetkin ovat joskus palanneet, pään kera  ;D

Oma lemppariörkki lienee tällä hetkellä sellainen ihan sairaan näköinen heppu, joka ei sano mitään koskaan. Hihittää ja huohottaa vaan tosi pelottavalla tavalla ja napsuttaa teräviä hampaitaan, kun näkee mut  :???:


Migge oli kanssa mennyt kuolemaan jollekin rääpäleelle, mutta päästin sen päiviltä  ;D

Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Pää tosin jäi kiinni hartioihin, eli kenties Grublik vielä palaa..


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.10.2014 12:13
Pelailin myös Mordoria. Hyvä ja viihdyttävä peli. Huomattavasti parempi kuin mikään Assassin's Creed. Tuo Nemesis-systeemi ei ole kuitenkaan iskenyt niin paljon, mitä sitä on hypetetty. Ei siinä mitään vikaa ole ja muutenkin mielenkiintoinen systeemi, mutta mitään GAFfimaisia tarinaintoiluja ei herää.

Edit: Suurin ongelma pelin kanssa on haasteen puute. Aika paljon on tullut pelattua, mutta vielä ei ole tarvinut taktikoida. Toki on paljon eri juttuja jota voi tehdä, mutta kun vihut kaatuu helposti ilmankin, niin se monipuolisuuskin kärsii.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 06.10.2014 21:25
Migge oli kanssa mennyt kuolemaan jollekin rääpäleelle, mutta päästin sen päiviltä  ;D

Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Spoileri (osoita katsoaksesi)

Pää tosin jäi kiinni hartioihin, eli kenties Grublik vielä palaa..
Höhöö. Henki tosiaan lähti alkuun aika tasaiseen tahtiin, kun en ollut niin sinut pelimekaniikan kanssa. Tämäkin rääpäle piiritti aikamoisella laumalla. En oikein alkuun hiffannu että peli on näinkin suora kopio pelattavuudeltaan Bättiksistä, mikä nyt ei lähtökohtaisesti ole lainkaan huono juttu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 07.10.2014 13:12
Guacamelee! Super Turbo Championship Edition
Wii U download


Tuli läpäistyä kyseinen peliohjelma tänä aamuna. Voin kyllä sanoa että olipahan yksi parhaista koskaan pelaamistani peleistä! Aluksi suhtauduin peliin tyypilliseen "ei miulla oo aikaa tämmöseen" -tapaani. Onneksi vääntäydyin pelaamaan vielä pariin otteeseen, sillä toiminta ja huumori alkoikin upota. Tuotantoarvot ovat kohdallaan. Huumori, pelattavuus, värikkäät grafiikat, musiikit - kaikki osa-alueet toimivat keskenään hienosti. Päähahmo-Luchadorin juoksemisanimaatiosta lähtien kaikessa on sopiva hauska vire päällä. Musiikit ovat hauska sekoitus espanjola-juttuja ja elektronisia saundeja, äänitehosteet tuhteja.

Ainoa varoituksen sana tulee kaksinpeli co-opista, joka ei meillä toiminut ollenkaan niin mukavasti. Sanotaanko että pelissä ei ole mielestäni riittävästi tekemistä kahdelle pelaajalle, ja homma menee lopulta kilpailuksi siitä kumpi ehtii ensin mihinkin uuteen haasteeseen. Oikeastaan peli alkoikin maistua vasta sen jälkeen kun jätin menemättä co-op -peleille ja jatkoin yksin. En osaa sanoa olisiko normal-moden jälkeen avautuvassa hardissa enempi tekemistä kahdelle pelaajalle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 07.10.2014 14:48
Bugbearin Next Car Gamea eli nykyään Wreckfestiä tuli eilen hakattua useampi tunti. Peliin julkaistiin uusi päivitys, jossa tuli mukana moninpeli ja ai että oli hauskaa. Täysin ongelmittahan se ei vielä toimi, mutta toimiessaan uskomatonta hubaa. Kun 18 autoa kaasuttaa ekaan mutkaan, niin ei siitä hyvää seuraa. :D

Odotan kyllä innolla pelin valmistumista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2014 11:58
20h on nyt Mordoria takana ja peli alkaa olemaan kohta 100% läpi. Ihan kiva peli, jonka pelaa kerran läpi, mutta naurettavaa jos tuo saa mitään GOTY-palkintoja. Pelin Nemesis-systeemi on uutta ja hauskaa, mutta mielestäni tärkein osa, taistelut, eivät ole kunnossa. Muutaman levelin upin ja taistelusysteemin sisäistämisen jälkeen, pelissä ei ole enää mitään haastetta. Samalla tämä tekee Nemesis-systeemistä turhan, koska pahimmatkin vihut voi naputella kumoon ilman kummempaa taktikointia. Taistelut ei tarvitse mitään taitoa, riittää että naputtelet nappia. Sitäkään ei tarvitse painaa ajoitetusti vaan voit mashata niin kuin TK mashaa Fleshlightiään.

Eli tarpeeksi kun pelaa, niin tämähän olikin hillomunkki. Ainoa vaan, että hillo oli jäänyt pois ja tilalla oli ripuli.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 08.10.2014 12:09
20h on nyt Mordoria takana ja peli alkaa olemaan kohta 100% läpi.
Hitto. Pituushan on pidetty inhimillisissä rajoissa. Tämän voisi jopa hommata joskus tulevaisuudessa PS4:lle kun sen kotio joskus hamassa tulevaisuudessa saa. Onko muuten kukaan pelannut tätä PS3:lla tai X360:llä? Onko mistään kotoisin?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2014 12:11
20h on nyt Mordoria takana ja peli alkaa olemaan kohta 100% läpi.
Hitto. Pituushan on pidetty inhimillisissä rajoissa. Tämän voisi jopa hommata joskus tulevaisuudessa PS4:lle kun sen kotio joskus hamassa tulevaisuudessa saa. Onko muuten kukaan pelannut tätä PS3:lla tai X360:llä? Onko mistään kotoisin?

Jep, ihan sopivan mittanen peli. Menee varmasti paljon nopeamminkin läpi, jos ei tee kaikkia tehtäviä. 20h tunnissa alkaa kuitenkin puuduttamaan ja pelin paskuus paistaa suoraan naamaan. Eli ehkä tämä olisi ollut parempi kokemus, jos olisi pelannut nopeammin läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.10.2014 12:17
20h on nyt Mordoria takana ja peli alkaa olemaan kohta 100% läpi.
Hitto. Pituushan on pidetty inhimillisissä rajoissa. Tämän voisi jopa hommata joskus tulevaisuudessa PS4:lle kun sen kotio joskus hamassa tulevaisuudessa saa. Onko muuten kukaan pelannut tätä PS3:lla tai X360:llä? Onko mistään kotoisin?

Ei ole julkaistu vielä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.10.2014 12:19
Miten kuulostakaan niin... Assassins Creediltä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.10.2014 12:29
Miten kuulostakaan niin... Assassins Creediltä.

Paitsi että Mordorin taistelumekaniikalla ei ole mitään tekemistä AC:n kanssa  :rollaus:

Mites Rocky muuten kun noi pahimmat vihut, kun nehän on aikalailla immuuneja kaikille normihyökkäyksille pelin loppupuoliskolla? Käsittääkseni joku yksi heikkous, mitä pitää sitten hyödyntää. En ole päässyt sinne asti, mutta näin olen kuullut. Kun jo puoliväliä ennen alkaa warchiefit olemaan immuuneja iskuille ja nuolille. Meneekö nekin alas nappia rämpyttämällä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.10.2014 12:33
Kipeenä kohta viikon putkeen ja voin kertoa, että Diablo 3:n Ultimate editionia on tullut hakattua Ps4:llä enemmän kuin tarpeeksi siitä syystä. Hahmo on jo maksimilevelissä ja paragon-leveleitä on jotain 30. Peli on kyllä aivan erilainen verrattuna, mitä se oli julkaisussa. Huomattavasti parempi ja sanoisin että tällä hetkellä paras peli mitä Ps4:lla on. Oikeasti erilaisia legendary-tavaroita, eikä vaan random-paskaa ja kaikenlaista puuhasteltavaa riittää loputtomiin.

Torment-vaikeustasoja olen kokeillut netissä parin tyypin kanssa, mutta ei vielä mitään mahdollisuuksia pärjätä. Eipä siihen auta muu kuin kerätä vieläkin parempaa tavaraa. Peli on vasta alkanut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2014 12:57
Paitsi että Mordorin taistelumekaniikalla ei ole mitään tekemistä AC:n kanssa  :rollaus:

Mites Rocky muuten kun noi pahimmat vihut, kun nehän on aikalailla immuuneja kaikille normihyökkäyksille pelin loppupuoliskolla? Käsittääkseni joku yksi heikkous, mitä pitää sitten hyödyntää. En ole päässyt sinne asti, mutta näin olen kuullut. Kun jo puoliväliä ennen alkaa warchiefit olemaan immuuneja iskuille ja nuolille. Meneekö nekin alas nappia rämpyttämällä?

"Pahimmat" Warchiefit on menneet melkein samalla taktiikalla. Tuntuu, että O-napin stun-toimii niihinkin aika hyvin tai sitten X-napilla hyppy yli (ellei ole immuuni). Tai vaihtoehtoisesti voit rämpyttää nappeja niitä perusvihuja vastaan ja brandata ne sun puolelle. Sitten ne hakkaa sen pomon aika nopsaan. Käytännössä näissä ei kuitenkaan haastetta ole vaan mätöt hoituu aika nopeasti. Lisäksi Warchieffejä vastaan laitoin yleensä oman brandatyn kapteenin/warchieffin mättämään, joten siinä ei tarvitse juuri mitään tehdä. Tässä mielessä taisteluun tulee vaihtelua, mutta edelleenkään se ei ole mitenkään palkitsevaa.

Olen kyllä eri mieltä tuosta Ass Creed != Mordor. Tietenkin niissä on eroja, mutta itse perusmätöissä tulee samaa fiilistä. Naputa nappia ja vihut kaatuu. Ass Creedissä oli tosin se, että suurin osa vihuista kaatu yhdestä napista. Tässä pitää sentään painaa kahta nappia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.10.2014 13:17
Sikäli vaan huono verrata johonki AC:hen, kun pelin taistelu on huomattavasti lähempänä Batmania. Käytetän sitä yhtä nappia Batmanissakin, tosin huomattavasti paremmin tuloksin kuin AC:ssa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 08.10.2014 13:20
Olen kyllä eri mieltä tuosta Ass Creed != Mordor. Tietenkin niissä on eroja, mutta itse perusmätöissä tulee samaa fiilistä. Naputa nappia ja vihut kaatuu. Ass Creedissä oli tosin se, että suurin osa vihuista kaatu yhdestä napista. Tässä pitää sentään painaa kahta nappia.

Pointti olikin varmaan se, että Mordorin taistelumekaniikka on (käsittääkseni) varsin suoraan uusista Bättiksistä. (despire ehti ensin, mutta menkööt.) Eri asia toki on, että ovatko AC:t ja Arkhamit keskenään saman oloisia.

Toki, jos Mordorissa ei syystä tai toisesta ole Arkham-Bättiksien erikoismuuveille vastineita, niin homma voi jäädä yksitoikkoiseksi. Ne tuovat jälkimmäisissä kivasti syvyyttä ja tilanneherkkyyttä mättöihin, eikä massataisteluita voi millään sanoa tylsiksi tai helpoiksi, vaikka perusmekaniikka onkin todella yksinkertainen.

Omaa Mordoria odottelen saapuvaksi lähipäivinä, niin katsotaan sitten, miltä se maistuu. Edelleen on kova luotto siihen, että jos taistelut toimivat läheskään yhtä hyvin kuin Batmaneissa, niin ne Nemesis-kikkailun kanssa kantavat varmasti pelin loppuun asti. Ja ilolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.10.2014 13:25
Taisteluhan on enemmän Batmania kuin AC:tä. Moni asia, mitä näkee ja kuulee pelistä (esim. se, että pintapuolisesti on kyllä monipuolisuutta ja paljon tekemistä, mutt millään ei kuitenkaan ole mitään väliä, kun peli ei haasta pelaajaa lainkaan) kuitenkin muistuttaa myös todella paljon AC:tä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.10.2014 13:31
Taisteluhan on enemmän Batmania kuin AC:tä. Moni asia, mitä näkee ja kuulee pelistä (esim. se, että pintapuolisesti on kyllä monipuolisuutta ja paljon tekemistä, mutt millään ei kuitenkaan ole mitään väliä, kun peli ei haasta pelaajaa lainkaan) kuitenkin muistuttaa myös todella paljon AC:tä.

Hasteesta en ole ihan varma, kun tähän mennessä on saanut kuolla ihan tarpeeksi montaa kertaa. Yksittäiset örkit ovat ihan iisejä, mutta kun niitä on 40 kimpussa, niin kyllä sitä hittiä tulee väkisinkin. Mutta ehkä loppupuolella helpottuu, kun saa lisää skillejä tms..


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2014 14:46
Taisteluhan on enemmän Batmania kuin AC:tä. Moni asia, mitä näkee ja kuulee pelistä (esim. se, että pintapuolisesti on kyllä monipuolisuutta ja paljon tekemistä, mutt millään ei kuitenkaan ole mitään väliä, kun peli ei haasta pelaajaa lainkaan) kuitenkin muistuttaa myös todella paljon AC:tä.

Joo nimenomaan näin. Itse mekaniikka on lähellä Batmania. Puhuin aikaisemmin tulee sama fiilis kuin Ass Creediä pelatessa.

Alussa Mordor on hieman haastavampi kun ei ole tiettyjä skillejä. Tosin silloinkin pelkkää X-naputtamalla olet käytännössä kuolematon, kun hahmo pomppii (lähes) jokaisen vihun yli ja silloin ei voi ottaa osumaa. Siinä vaiheessa kun saa ylihyppyyn stunnin yhdistettyä, muuttuu peli todella helpoksi. Tietty tuota voi hieman vaikeuttaa, jos ottaa kaikki mahdollisesti button-promptit ym. pois päältä, mutta itse ongelmaa se ei poista.

Muistaakseni Dragon's Dogmassa oli huomattavasti paremmat taistelut. Siitä saisikin tulla joku NextGen masterointi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 08.10.2014 14:50
Muistaakseni Dragon's Dogmassa oli huomattavasti paremmat taistelut. Siitä saisikin tulla joku NextGen masterointi.

Siinä onkin kyllä loistava peli! Toki koko premissi niin taisteluista pelin kulkuun yleensä on tosi erilainen, eli en tiedä kuinka järkevä vertaus tässä tapauksessa on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2014 14:57
Siinä onkin kyllä loistava peli! Toki koko premissi niin taisteluista pelin kulkuun yleensä on tosi erilainen, eli en tiedä kuinka järkevä vertaus tässä tapauksessa on.

Siitä on jo jonkin aikaa kun viimeksi Dogmaa pelailin, mutta mielestäni sen taistelut sopisi hyvin myös Mordorin tyyliseen peliin. Ei tietenkään suora kopio, mutta ainakin perusteet. No joka tapauksessa se jää haaveeksi. Deep Downissa on varmaan paljon samaa kuin DD:ssä, mutta ennakkotietojen perusteella en ole hirveän hypettynyt siitä.

IMO Mordor jää peliksi, jonka pelasi mielellään läpi mutta ei ole kaiken sen hypen arvoinen mitä pelimediassa/boardeilla on näkynyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.10.2014 15:01
Mulla on toi hyppy stunni -ominaisuus käytössä ja tällä hetkellä peli on ihan sopivan haastava. Ei kaikkien pelien tarvikaan olla mikään Dark Souls tai Ninja Gaiden. Taisteleminen Mordorissa on hauskaa. Musta veri lentää, päät irtoilee ja örkkejä lakoaa. Ympärillä on 30 örkkiä ja niiden keskellä telmiminen ja tuhon kylväminen tuntuu sopivan badassilta. Ja lisää örkkejä virtaa joka raosta, jos et kerkeä estämään hälytystä.

Jos sitä vaikeutta haluaa, niin sitten ne avut pois päältä ja jokaiselle bossiörkille tappouhkaus päälle ennen rynnäkköä, niin haalivat peloissaan lisää apuvoimia ja henkivartijoita.

Tosin olen vasta puolivälissä mutta joo...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2014 15:05
Mulla on toi hyppy stunni -ominaisuus käytössä ja tällä hetkellä peli on ihan sopivan haastava. Ei kaikkien pelien tarvikaan olla mikään Dark Souls tai Ninja Gaiden. Taisteleminen Mordorissa on hauskaa. Musta veri lentää, päät irtoilee ja örkkejä lakoaa. Ympärillä on 30 örkkiä ja niiden keskellä telmiminen ja tuhon kylväminen tuntuu sopivan badassilta. Ja lisää örkkejä virtaa joka raosta, jos et kerkeä estämään hälytystä.

Jos sitä vaikeutta haluaa, niin sitten ne avut pois päältä ja jokaiselle bossiörkille tappouhkaus päälle ennen rynnäkköä, niin haalivat peloissaan lisää apuvoimia ja henkivartijoita.

Tosin olen vasta puolivälissä mutta joo...

Puolessa välissä oli minullakin vielä samanlainen mielipide. Loppua kohden huomasin paremmin ongelmia ja alkoi puuduttamaan sen verran, että mieli muuttui. Nemesis-systeemi on kuitenkin loistava ja toivottavasti se kopioidaan moneen muuhunkin peliin. Lisäksi, jos niissä peleissä on vielä muut osa-alueet kohdillaan, niin hyvä tulee.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 08.10.2014 15:37
Batmanissa normalilla pärjäsi koko pelin läpi kahden napin aivottomalla hakkaamisella, Hardilla oli jo ajoituksellakin väliä ja eri kykyjä ja aseita tuli hyödynnettyä enemmän. Jos Mordorissa on vaikeustasoja niin kannattaa valita hard että saa peliin lisää haastetta. Tosin Batmanissa oli myös hyvä kenttäsuunnittelu, siisti asevalikoima,  hauskat bossit ja viihdyttävä tarina, enkä tiedä mikä on asianlaita näitten suhteen Mordorissa. Pelattavuuden rip-offaaminen kokonaan  toisesta pelisarjasta tuntuu kyllä aina vähän halvalta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 08.10.2014 15:43
Rip offaamisesta tuli mieleen, että joidenkin huhujen mukaan Mordor aloitti kehityksen Batman-pelinä. Selittäisi aika paljon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.10.2014 15:47
Batmanissa normalilla pärjäsi koko pelin läpi kahden napin aivottomalla hakkaamisella, Hardilla oli jo ajoituksellakin väliä ja eri kykyjä ja aseita tuli hyödynnettyä enemmän. Jos Mordorissa on vaikeustasoja niin kannattaa valita hard että saa peliin lisää haastetta. Tosin Batmanissa oli myös hyvä kenttäsuunnittelu, siisti asevalikoima,  hauskat bossit ja viihdyttävä tarina, enkä tiedä mikä on asianlaita näitten suhteen Mordorissa. Pelattavuuden rip-offaaminen kokonaan  toisesta pelisarjasta tuntuu kyllä aina vähän halvalta.

Tässä ei tietääkseni ole vaikeustasoja, mikä oli aika ihmeellistä. Uskoisin, että noista Mordorin-mätöistä saisi suht helpostikin haastavammat, jos viilailisivat skillejä ja systeemeitä. Toisaalta tällä nykytyylillä mennään sen ADHD-massan ehdoilla, että saadaan mahdollisimman laaja yleisö. Ymmärrettävää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 08.10.2014 16:11
Shadow of Mordoria pelattaessa tulee tosiaan jo uutta Bättistä ikävä. Ei sen takia että tappelu olisi jotenkin sössitty (se on hyvin pitkälti identtinen esikuvaansa nähden), vaan että kenttädesign on täysin eri tasoa Arkham -sarjassa, joten hiiviskely tylsillä tasangoilla tuntuu hölmöltä. Arkhamien hiiviskelyhaasteet olivatkin yksi niiden pelien parhaita puolia. Kyllä tämän kuitenkin pelaa. Keskitasoa hieman tasokkaampi tekele.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 09.10.2014 08:39
Shadow of Mordor:
Eilen pelailin viimeisenkin tehtävän ja läpi pamahti. Vielä olisi kai 3 trophyä hommaamatta, mutta pitää katsoa jaksaako niitä vääntää. Huuto.nettiin laitoin jo myyntiin toissapäivänä, mutta olisi tässä vielä muutama päivä aikaa.

Kokonaisarvosanaksi voisi antaa 3/5 eli ihan OK peli. Kuitenkin huomattavasti parempi kuin Ass Creed.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.10.2014 17:17
Bayonetta 2:sta jyystänyt. Siis hajoilen vaan koko ajan, kun niin yliampuvaa meininkiä kuin vaan olla ja voi.  :lol: Ei tätä pysty edes sanoin kuvailla, vaan kannattaa itse testata. Demoneja hakataan pilvenpiirtäjien seinistä läpi ja puolet maanpallosta räjähtää ympärillä. Tästä ei kyllä toimintapeli enemmän toimintapeliksi muutu. Näyttääkin ihan molon hyvältä, kun värejäkin saatu mukaan harmaan ykkösen jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 12.10.2014 22:19
(http://i.imgur.com/Ax3XiBX.jpg)


Destinyä tullut jyystettyä aika urakalla julkaisusta asti. Hyvä peli, loottihammasta kolottaa aina ja pelin parhaat dropit on oikeasti työn ja tuskan takana. PvP'tä voi nyt pelata statsien ja varusteiden tasoitusten kera tai sitten Iron Banner moodia jossa varusteet siis oikeasti vaikuttavat ja noobit sekä ihmiset joilla on elämä saavat turpaansa nörteiltä niin että tukka lähtee (TK tykkäisi).

Blind watch kartta on melko rikki Control pelimuodossa, mutta muuten tykkään melkeinpä kaikista kartoista. Jotain hyvää on Halojen kehittäjien kokemuksesta tähän peliin valunut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 13.10.2014 10:08
Mitäh. Mikä kuva tuo on. Ihan tahalleen iskit  minun kiusaksi ja houkutukseksi.

PSO on itselleni äärimmäisen heikko kohta ja en ole vieläkään löytänyt peliä joka onnistuisi paikkaamaan sen. Jos noilla peleillä on oikeasti jotain yhtäläisyyksiä, niin menee muuten ostoon ja lujaa. Suurimmassa osassa loottipeleistä se lootti on vaan paskaa ja joko liian helposti löydettävissä, tai sitten sitä ei ole tarpeeksi, tai sitten Diablon tyylistä geneeristä sontaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 13.10.2014 10:30
Koukussa Destinyyn ollaan täälläkin. Valtaosa huonoista arvosteluistahan tuli sellaisilta, jotka pelasivat pelin paskan tarinan läpi, vähän moninpeliä ja sitten totesivat että tässähän pitäisi pelata samoja juttuja uudestaan jos haluaa edetä. Puolet arvosteluista tuli vielä edes näkemättä pelin ensimmäistä Raidia.

Grindaaminen ei haittaa yhtään jos itse pelin mekaniikat (ampuminen) ja lootti on kiinnostavaa, ja näin Destinyssa tosiaan on. Raidit ja Nightfall Striket ovat niin vaikeita, että ei tule edes mieleenkään päivitellä alueiden tai vihollisten tuttuutta.


Paljon pikkujuttuja oli pielessä julkaisun aikaan, joista iso osa on sittemmin korjattu. Aina löytyy viilattavaa, mutta tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Eka expansiokin tulossa joulukuussa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 13.10.2014 10:37
Noh, oli hyvä tai ei, niin zoukan postaamaan kuvan takia peli on jo tilauksessa. Huomenna varmaan saapunee.

Ja se että arvostelijat "pelasivat pelin läpi" ja se oli siinä ei paljon yllätä. Ihmiset eivät vaan tajua loottipelejä. "Pelasin Diablon läpi"-juttu on tälläkin foorumilla nähty moneen kertaan. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.10.2014 15:54
Diablo 3 ei nyt ole aivan vertailukelpoinen Destinyn kanssa, kun Destinyn laajuus on tällä hetkellä yhden D3 actin luokkaa. Kyllä siinä ainakin minulla kyllästyminen iski melko nopeasti. Sääli myös että peli ei oikein toimi minunkaltaiselleni ad hoc -pelaajalle, kun osassa pelimuodoista ei ole match makingia.

Ei kuitenkaan huono peli millään mittarilla.

Voisikin jossain välissä keskittyä tuohon moninpeliin. Mukavasti se hahmo kehittyy siinäkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 13.10.2014 16:27
Melkein päivittäin tulee tehtyä noita daily bounteja ja ollaan koitettu se weekly heroic saaha tehtyä porukalla. Vielä levelillä 24 liikutaan, mutta ei ole enää pitkään että saan tuon Dead Orbitin sille levelille että saa sitä legendary gearia ostettua. Zoukalla oli kaikki varusteet legendaryä ja exotic, vissiin sitä luolaglitchiä hakkasit vai miten tuo on mahdollista?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.10.2014 17:47
Shadow of Mordor paukahti läpi pääjuonen osalta. Vielä olisi tekemistä, jos haluaisi vähän keräillä ja päivittää aseet yms yms.

Mitäs tästä nyt sanoisi, ihan vähän ristiriitainen tapaus tavallaan. Pelissä on erittäin paljon hyvää, mutta muutama huono osa-alue vähän nakertaa pisteitä. Pääjuoni on aika köykäinen eikä juuri kanna peliä eteenpäin. Tuntuu että tehtävät ovat enemmänkin irrallisia tapahtumia, kuin osa jotain suurta jatkumoa. Loppu oli kanssa vähän kökkö, vaikka olihan siellä pari ihan hyvää ylläriä. Talion on vähän mitäänsanomaton kaikinpuolin ja mukana pyörivä kaveri on paljon kiinnostavampi loppujen lopuksi.

Mutta sitten ne hyvät puolet. Rohkenen olla eri mieltä taistelusta Rockyn kanssa. Totta, se on koko pelin läpi käytännössä aika helppoa. Mutta sitten toisaalta se on myös erittäin antoisaa tavallaan. Itse en ainakaan kaivannut missään vaiheessa sen enempää haastetta, koska taistelu oli kivaa ja siinä oli munaa. Örkkien rankaisu oli hauskaa ja tyylikästä. Päät lenteli ja veri roiskui. Meno oli kuin Batmanissa, paitsi paljon brutaalimpaa. Olen itse asiassa sitä mieltä, että taistelut muuttuivat hauskemmiksi sitä mukaa kun pelissä eteni. Alussa suurten vihollisjoukkojen tappaminen oli työlästä ja hidasta, mutta kun puolivälin tienoilla pystyi lopetusliikkeitä jakelemaan aikamoista tahtia, niin homma rupesi rullaamaan ihan eri tavalla. Tavallaan peli helpottui, mutta samalla muuttui myös hauskemmaksi. Toisaalta viholliset vaikeutuivat, joten kai se tasottaa hieman..

Nemesis-systeemistä on jo kaikki varmaan sanottu. Koko pelin sielu ja ilman sitä peli olisi paljon turhempi tapaus. Toivon totisesti, että vastaavaa systeemiä nähdään tästä lähin muissakin peleissä. Huomattavaa myös se, että kertaakaan koko pelin aikana ei tullut vastaan samaa dialogin pätkää örkeiltä. Aina joku uusi herja. Lisäksi örkit olivat aina erilaisia ja erittäin siistin näköisiä ollakseen random generoituja.

Ei tätä juonen takia jaksaisi uudestaan läpäistä, mutta Nemesis-systeemin kanssa on kiva pelleillä. Hyvä peli.

Lopuksi vielä nätti kuva pelin maisemista:
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.10.2014 19:34
Destiny tuli ja vähän ehdin testaamaan. Mitään sen tarkempaa en osaa pelillisesti sanoa, mutta miten hemmetistä tämä voi olla niin ruma? 30fps ja aseäänet kuin jostain ps1:n Star wars -pelistä. Ei näköjään Bungie ole kehittynyt noissa paljoa Halo-ajoista.  Halo3 varmaan maailman rumin peli. :lol:  Arttityyliltään toki jees, ei siinä mitään, mutta ei voi mitenkään käsittää miten tämä voi olla 30fps Ps4:llä. Tuntui alkuun ihan diashowlta, kun pelannut viime aikoina pelkästään 60fps-pelejä.

Plussaa kyllä heti siitä että turhat juonipaskat jätetty vähemmälle ja pääsi nopeasti grindaamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.10.2014 15:28
Perun pahoja puheitani Last Of Usista. Peli parani loppua kohti niin paljon, että uskallan sanoa kyseessä olevan melko erinomainen peli sittenkin. Saatan jopa jaksaa pelata grounded tasolla läpi tässä joskus. Eka puolisko oli vaan niin itseään toistavaa tuubaa, että meinasin olla pelaamatta edes läpi, mutta toinen puolisko pelasti lähes kaiken.

Kyllähän tämä tällaisen elokuvamaisen pelityylin pelinä on varmaan yksi parhaimpia ellei paras. Yleensä vihaan tällaisia, mutta ei näistä hahmoista ja dialogeista voi olla pitämättä. Äännille ja grafiikoille myös plussaa. Ps3:n pelistä kevyt remake ja silti yksi hienoimmista peleistä koskaan. Varsinkin rakennusten sisätilat ovat jotenkin niin upeita sen realistisen valaistuksen ansiosta, kun yleensä peleissä ulkoaslueet ovat paljon hienompia. Ja 60fps merkitystä ei vaan voi liikaa korostaa, kun on se vaan niin sulava. Jos joskus saadaan jatko-osa ja siinä onkin vaan 30fps hienompien grafiikoiden takia, niin taaksepäin mennään.

Samalla pelimoottorilla kun saisi jonkun oikean selviytymiskauhun, niin ostaisin heti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 19.10.2014 15:52
No Zoukka onko se TEW hyvä vai ei?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.10.2014 16:48
Joo alku oli vähän omituinen, mutta jo kolmos-chapterissa alkoi tapahtua. Mustat palkit rasittavat tässä kyllä enemmän kuin RE4'ssa ja peli ei ole lähellekään yhtä hiottu timantti. Pelialueet ovat kuitenkin hyvää käsityötä ja tunnelma mukavan hyytävä. Pitää vielä pelata hieman enemmän ennen kuin voi varauksettomasti suositella.

Chapter nelosessa valui jo sopivasti ripuli lahkeesta. Kyllä tätä voi suosiolla jo suositella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 21.10.2014 10:48
Mitähän helvettiä, Alien: Isolation on ihan pirun hyvä. Survival horror-peli, ei autosavea vaan tallennus tapahtuu old school-tyyliin kuten Ressoissa ja Silent Hilleissä. Aivan vittumaisen vaikea,  mitään ei ole tehtävissä jos alien huomaa. Aina kauhun sekaiset tunteet kun jännittää ehtiikö seuraavalle tallennuspaikalle. Yksi parhaista lisenssipeleistä koskaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 21.10.2014 11:59
Alien: Isolation on tosiaan aika huikea. Olen vissiin pelannut joku 2/3 ja hyvin maistuu. Olen ihan positiivisesti yllättynyt, että peli ei mielestäni toista itseään kuten pelkäsin. Edes itse alien ei ole koko aikaa paikalla jahtaamassa, vaan välillä menee pitkiä aikoja ettei siitä ole tietoakaan. Tai se on kyllä melkein koko ajan "läsnä", eli sen voi kuulla yläpuolella ryömimässä ja koko ajan on pieni kuumotus että milloin se tulee. Peli ei todellakaan ole sellaista jatkuvaa ja rasittavaa kuuropiiloa, jossa alien on koko ajan niskassa ja komerosta ei pääse mihinkään ilman että kuolee. Tuollainen odotus mulla vähän oli, mutta olin onneksi väärässä.

Alienistä tekee hyvän juuri se, että sitä ei voi tappaa. Jos se näkee, niin kuolet. Peli vaatii siis suunnitelmallisuutta ja koko ajan on jännää, kun savet tosiaan on manuaaliset. Muut viholliset on melkein yhtä kuumottavia, koska niiden tappaminen ei aina edes ole mahdollista ilman että alien kuulee.

Graafisesti peli on upea ja kaikenmaailman efektit saa maailman näyttämään tosi aidolta. Ylipäätään voisi sanoa, että ehkä paras leffalisenssipeli ikuna. Niin hyvin ja tunnollisesti se käyttää alkuperäismateriaalia.

Ehdottomasti suosittelen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 21.10.2014 12:16
Itse olen koukkuuntunut täysin Shadow of Mordoriin. Peliä on vaan ihan törkeän hauska pelata. Liikkuminen ympäriinsä on joustavaa, orgaanista ja kiitettävän tarkkaa. Maailma näyttää hyvältä ja elää itsekseen jatkuvasti. Lisäksi tekemistä ja skaalaa on sopivasti niin, että tylsää ei tule missään vaiheessa mutta ei myöskään iske se hiekkalaatikkoja helposti vaivaava kokoluokkapaniikki.

Ja se Nemesis. Taustalla pyörivää laskentaa ei voi liiaksi arvostaa. On ihan päätä huimaavaa, miten luonnollisesti ja tarkasti vastaantulevat Urukit kommentoivat menneitä tapahtumia. Yllätyin myös siitä, että tarina kiinnostaa ihan oikeasti. Ratbag on huikea hahmo ja jos loppua ei kurauteta ihan täysin, pitäisi haamukaverin identiteetistä saada kans hyviä pärinöitä irti.

Ymmärrän täysin pelin saaman kritiikin tietyillä osa-alueilla, mutta pelatessa kaikki tämä varsin kliseisesti unohtuu, kun on vaan niin hauskaa. Taistelu maistuu, uusia jippoja tippuu sopivaa tahtia ja valtavia hälytysjoukkoja tekee edelleen mieli ennemmin juosta karkuun kuin alkaa pistämään tasaiseksi. Monen Warchiefin kaataminen on äitynyt ihan eeppiseksi selviytymistaisteluksi, kun viimeisillä voimillaan kurauttaa lopetusiskun ja pitää ahdistavien kilpimiesten keskellä naputella puolet kaverin heloista uudelleen alas. Voi elämä sitä riemun määrää, kun pää viimein lentää. Mistä tulikin mieleeni, että aika monelta kaverilta on jäänyt pää irtoamatta, mutta yhtään comebackia ei ole vielä tullut. Toivottavasti näitäkin sattuu, siellä on muutama sellainen tyyppi jonka naamavärkin yllätysnäkeminen räjäyttäisi fiilispotin saman tien.

Pari despiren niputtanutta örkkiä kävin kans kostoksi leikkelemässä paloiksi. Eipä kestä. ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 21.10.2014 12:58
Hyvä että maistuu jollekulle. Ei mennyt suositukset aivan hukkaan  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 21.10.2014 15:57
Oon digannu myös. En tosin ole varma jaksaako keräillä kaikkea, nyt kun pääjuoni on läpi. Torphytki vähän tylsiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 22.10.2014 02:52
Evil Within tuli pyöräytettyä ensimmäistä kertaa koneessa kavereiden kesken ja sen verran mahtavaa menoa, että 5h ei meinannut riittää ja heti tekisi mieli mennä jatkamaan.

Shinji Mikamin kädenjälki näkyy todella selkesti ja parhaimmillaan peli on Resident Evil 4 all over again ft: enemmän survivalia ja vähemmän actionia. Ympäristöt ovat upeasti totetettuja, liikkuminen ihanteellisen vapaata ja tunnelma korkealla. Kontrolleihin tottuminen vei aikansa, mutta kokonaisuudessaan oikein hyvin toteutettu paketti. En hirveästi piittaa näihin stick-buttoneihin trickeröidyistä valikoista, mutta onneksi senkin sai muutettua perinteisemmin select ja start nappeihin.

Ainoa nipottamisen arvoinen asia ensimmäisen viiden tunnin perusteella on alkupelin uskomattoman pitkäkestoinen johdanto / cutscene / miksi sitä ikinä kutsuukaan. Yli puolet ekasta chapterista meni katsoessa CGI-elokuvaa, mikä ei todellakaan ole omaan makuuni hyvä asia. Tämän jälkeen homma onneksi tasaantui ja päärooli jäi itse pelaamiselle.

Innolla odotan, miten peli tulee kehittymään ja päättymään mutta alkutuntuma ekasta chapterista eteenpäin on ollut ainakin itselleni sellainen "kerran kymmenessä vuodessa"-elämys.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.10.2014 14:59
Alien: Isolation on tosiaan aika huikea. Olen vissiin pelannut joku 2/3 ja hyvin maistuu. Olen ihan positiivisesti yllättynyt, että peli ei mielestäni toista itseään kuten pelkäsin. Edes itse alien ei ole koko aikaa paikalla jahtaamassa, vaan välillä menee pitkiä aikoja ettei siitä ole tietoakaan. Tai se on kyllä melkein koko ajan "läsnä", eli sen voi kuulla yläpuolella ryömimässä ja koko ajan on pieni kuumotus että milloin se tulee. Peli ei todellakaan ole sellaista jatkuvaa ja rasittavaa kuuropiiloa, jossa alien on koko ajan niskassa ja komerosta ei pääse mihinkään ilman että kuolee. Tuollainen odotus mulla vähän oli, mutta olin onneksi väärässä.

Alienistä tekee hyvän juuri se, että sitä ei voi tappaa. Jos se näkee, niin kuolet. Peli vaatii siis suunnitelmallisuutta ja koko ajan on jännää, kun savet tosiaan on manuaaliset. Muut viholliset on melkein yhtä kuumottavia, koska niiden tappaminen ei aina edes ole mahdollista ilman että alien kuulee.

Graafisesti peli on upea ja kaikenmaailman efektit saa maailman näyttämään tosi aidolta. Ylipäätään voisi sanoa, että ehkä paras leffalisenssipeli ikuna. Niin hyvin ja tunnollisesti se käyttää alkuperäismateriaalia.

Ehdottomasti suosittelen.

Voitkin myydä pelin minulle halvalla sitten kun olet kyllästynyt sen pelaamiseen. En kyllä täyttä hintaa lähde maksamaan, vaikka kuinka kiinnostaisi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 23.10.2014 15:59
Alien: Isolation on tosiaan aika huikea. Olen vissiin pelannut joku 2/3 ja hyvin maistuu. Olen ihan positiivisesti yllättynyt, että peli ei mielestäni toista itseään kuten pelkäsin. Edes itse alien ei ole koko aikaa paikalla jahtaamassa, vaan välillä menee pitkiä aikoja ettei siitä ole tietoakaan. Tai se on kyllä melkein koko ajan "läsnä", eli sen voi kuulla yläpuolella ryömimässä ja koko ajan on pieni kuumotus että milloin se tulee. Peli ei todellakaan ole sellaista jatkuvaa ja rasittavaa kuuropiiloa, jossa alien on koko ajan niskassa ja komerosta ei pääse mihinkään ilman että kuolee. Tuollainen odotus mulla vähän oli, mutta olin onneksi väärässä.

Alienistä tekee hyvän juuri se, että sitä ei voi tappaa. Jos se näkee, niin kuolet. Peli vaatii siis suunnitelmallisuutta ja koko ajan on jännää, kun savet tosiaan on manuaaliset. Muut viholliset on melkein yhtä kuumottavia, koska niiden tappaminen ei aina edes ole mahdollista ilman että alien kuulee.

Graafisesti peli on upea ja kaikenmaailman efektit saa maailman näyttämään tosi aidolta. Ylipäätään voisi sanoa, että ehkä paras leffalisenssipeli ikuna. Niin hyvin ja tunnollisesti se käyttää alkuperäismateriaalia.

Ehdottomasti suosittelen.

Voitkin myydä pelin minulle halvalla sitten kun olet kyllästynyt sen pelaamiseen. En kyllä täyttä hintaa lähde maksamaan, vaikka kuinka kiinnostaisi.

En laskisi sen varaan. Tämä peli voi hyvinkin jäädä kokoelmiin  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 23.10.2014 22:21
Alien:Isolation on paras lisenssipeli ikinä, pakko-ostos kaikille Alien-faneille ja muittenkin survival horrorin ystävien kannattaa tämä joskus hankkia. Peli tarjoaa sellaisia ihania terveen vitutuksen aiheuttavia raivostuttavia kohtia, tällasia pelejä ei nykyään ole liikaa. Miljöö, grafiikat ynnä muut tekniset ominaisuudet on laatua kanssa.

Resident Evil 4:sta olen nyt pelannut ekaa kertaa elämässäni. Aiemmin olen  vaan varhasempia ressoja pelannut. Ihan erilainen tää on kuin mitä ne, mutta "hiottu timantti" on kyllä osuva nimitys tälle pelille. Ilmiömäinen artstyle, jokainen osa-alue on vaan totaalista parhautta. Myös juoni ja hahmot! Kaikkein hauskin peli.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 24.10.2014 20:58
Evil Withiniä ehdin pelata 3. chapterin alkuun, eli joku puolitoista tuntia yhteensä. Käytännössähän peli alkaa vasta tokassa chapterissa. Toistaiseksi vaikuttaa ihan hyvältä. Teknisesti kyllä aika last gen -peli, ei sinänsä millään näytä PS4-peliltä. Art direction on kuitenkin hieno ja korvaa hieman. Oli kuitenkin aika huikea ero, kun vaihdoin heti suoraan Alieniin, joka oikeasti näyttää uuden sukupolven peliltä.

Mustat palkit peittää kyllä aika paljon, mutta eivät enimmäkseen haittaa. Välillä kuitenkin jää button promptit huomaamatta ja ympärilleen näkee aika huonosti.

Vaikuttaa kuitenkin toistaiseksi ihan hyvältä ja sopivan kuumottavalta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.10.2014 16:35
PS Vitaa on tullut pintapuolisesti räplättyä:

- 2000-sarjan laite näyttää ja tuntuu pirun hyvältä käsissä. En vaihtaisi vanhempaan OLED-näytölliseen malliin.
- Käyttöliittymä on liioittelematta kamalinta paskaa, mitä olen ikinä käyttänyt. Pakollinen kosketusnäytön sörkkiminen vituttaa ja valikoissa navigointi d-padilla on yhtä tuskaa.
- Pelit ovat helvetin kalliita PSN Storessa, mikä ei tosin tullut yllätyksenä, joten Vita-pelit pitää hankkia varmaan Jenkeistä, vaikka haluaisinkin kaikki pelit digitaalisena muistikortille.
- Ilmeisesti laitteeseen ei saa sekä US- että EU-tiliä samanaikaisesti, joten PS1/PSP-pelit pitää ostaa euroversioina. Perseestä. Ei paljoa napostele pelata esim. Symphony of the Nightia surkeana 50Hz-euroversiona.

Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen laittteen potentiaaliin; suurin osa PS1- ja PSP-klassikoista sekä muutamia PS2-klassikkoja pelattavana yhdellä käsikonsolilla. Tulevaisuudessa pitää vielä hankkia 64Gb-muistikortti ja venailla, että PS1/PSP-pelejä saa pikkuhiljaa hankittua alennusmyynneistä. Vita-pelejä tällä tuskin tulee hirveästi pelattua muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ei sillä, että niitä nyt muutenkaan hirveästi olisi. :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.10.2014 17:11
Kaiken kaikkiaan olen kuitenkin erittäin tyytyväinen laittteen potentiaaliin; suurin osa PS1- ja PSP-klassikoista sekä muutamia PS2-klassikkoja pelattavana yhdellä käsikonsolilla. Tulevaisuudessa pitää vielä hankkia 64Gb-muistikortti ja venailla, että PS1/PSP-pelejä saa pikkuhiljaa hankittua alennusmyynneistä. Vita-pelejä tällä tuskin tulee hirveästi pelattua muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Ei sillä, että niitä nyt muutenkaan hirveästi olisi. :lol:

Itsellä on tullut pelattua lähinnä indie-pelejä ja crossbuy-pelejä. Tosiaan Vita-only pelit on jääneet aika vähiin. PS+:sta on kuitenkin kertynyt sen verran pelejä, ettei oel tarvinut juuri ostoksia tehdä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 28.10.2014 10:10
Alien: Isolation kantoi loppuun asti. Matkan varrella oli sopivasti tilanteita, jotka muuttivat asetelmia sen verran että koko aikaa ei tehty samoja juttuja samalla tavalla. Myös muutama aika huikea juttu, joita en kuitenkaan aio spoilata tässä. Kaikki voi ihan itse nähdä ne.

Jotkut ovat valittaneet että peli on aivan liian pitkä. Ei ole. Se olisi toki voinut puolestani olla jonkun verran lyhyempi, eikä olisi haitannut, mutta ainakaan mulle ei tullut sitä "loppuispa jo"-fiilistä. Loppuun asti oli kivaa ja yhtä kuumottavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.10.2014 23:37
Bayonetta 2. Ihan kerta kaikkisen tajuton peli ja spektaakkeli samaan jöötiin pakattuna. Ei voi edes tajuta ennen kuin itse pelaa. Ihan helposti paras tämän genren peli mitä olen koskaan pelannut, vaikka en olekaan alan asiantuntija. Ostakaa nyt hyvä ihme sentään, jos tykkäätte hyvistä peleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 31.10.2014 00:08
Bayonetta 2:sta myös pelannut ja on kyllä ollut tajutonta tykitystä. Eteen tuupataan eeppistäkin eeppisempää taistelua. Graafisestikin ihan mukavaa katseltavaa. Värejä käytetty kivasti. Välillä kyllä ruudulla on niin paljon tapahtumaa, että saa ihmetellä missä se Bayonetta viilettää. :D Uudelleenpeluu arvoakin löytyy, jos haluaa availla asuja ja muita ekstrajuttuja. Varmaan parasta, mitä tänä vuonna pelannut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 31.10.2014 09:05
Sain sen Bayonetta 2 FPE:n keskiviikkona vihdoin. Enkä voi olla pelaamatta ensimmäistä uudestaan ennen kuin siirryn kakkoseen ;D Lievästi huvittavaa kun aluksi ei edes pitänyt tätä ensimmäistä hankkia, vaan keskittyä täysin kakkososaan.
Ensimmäinen ilta oli pieni antikliimaksi kun ei ehtinyt pelata kuin 30min, likan tyytymättömyyden ja WiiUn päivitysten vuoksi. Vitutti. Eilen sitten valvottiin vähän pidempään kun talossa oli (vähän) rauhallisempaa. Ja onhan tuo ykkönenkin rautaisa teos. Hiukan orastelee jopa halu saada joka kentästä platinum pysti, mutta saa nyt nähdä... voisi mennä ensi vuoden puolelle että pääsisi sen kakkosen pariin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 31.10.2014 14:02
Bloodbornea testasin Digiexpoilla. Kivan väljää oli, kun pääsi ennen yleisömassojen ryntäystä tutustumaan peleihin. Vaikuttihan se aika perhanan tiukalta, kuten nyt olettaa saattoi. Ehta Souls-peli kyseessä.

AC: Unity oli lyhyen testin perusteella aika jöötiä. Ihan samaa AC:ta kuin tähänkin asti, vaikka kuinka ovat yrittäneet selittää että uudistaa niin ja näin. Graafisesti ulkoasusta ei oikein voinut sanoa mitään, kun telkkarin säädöt oli niin päin honkia, että hyvä että pystyi pelaamaan. Hahmon ympärillä oli liikkessä koko ajan sellainen rosoinen "verkko", joka näytti ihan hirveältä. Far Cry 4 toimi jollain saksankielisillä koneilla, joiden kieltä ei voinut vaihtaa.

The Order: 1886 piti olla pelattavissa, mutta kuulemma peli ja koneet eivät olleet vielä saapuneet jostain syystä. Jäi sitten pelaamatta  :/


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 31.10.2014 14:43
The Order: 1886 piti olla pelattavissa, mutta kuulemma peli ja koneet eivät olleet vielä saapuneet jostain syystä. Jäi sitten pelaamatta  :/
Ei saapunut täksi päiväksi vai ei saavu loppumessuillekaan?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 31.10.2014 14:46
The Order: 1886 piti olla pelattavissa, mutta kuulemma peli ja koneet eivät olleet vielä saapuneet jostain syystä. Jäi sitten pelaamatta  :/
Ei saapunut täksi päiväksi vai ei saavu loppumessuillekaan?

En tiedä. Sonyn/Nordiskin kaveri vaan sanoi, ettei ollut vielä tullut (vaikka piti olla tullut jo) ja odottelee saapuvaksi. Käkäilin siinä ständillä kuitenkin siis siinä kymmeneltä, eli itse messujen avautumiseenkin oli vielä pari tuntia aikaa. Saattaa jopa olla saapunutkin tässä vaiheessa siis. Finngamer tai Tiong varmaan tietäisi paremmin, kun näkyivät olevan duunissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.10.2014 20:20
Spelunky. Otin pelin PS+:sta ilmaiseksi PS4:lle ja Vitalle, ja yllätyksekseni sieltä löytyikin todellinen helmi. On nimittäin paras indie-peli, mitä on tullut koskaan pelattua. Uskomattoman addiktoiva peli! 2d-pelien Dark Souls, tai jotain. Välillä äärimmäisen turhauttava, mutta sitäkin palkitsevampi, kun hommat menee vihdoin nappiin.

Pelin sattumanvaraisuus vituttaa välillä, mutta nopea pelitempo ja suoritusten lyhyys saavat yrittämään vielä yhden kerran. Ja vielä yhden kerran...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 31.10.2014 20:49
Kauhupainotteisia pelejä tullut nyt lähiaikoina yöt pelailtua sattuneesta syystä. Outlast tuntui aluksi pätevältä jatkolta Amnesian tyyliselle pelille, äkkiä huomasin kyllä että kauhu luodaan halvoilla jumpscare säikytyksillä. Aika pitkälle pääsin, tuskin tulee silti loppuun asti pelattua.

Alien Isolation on ainakin ensimmäisen 5 tunnin aikana luomaan oikeanlaista jännitettä. Kyllä siinä kiireellä tulee ovikoodeja naputeltua kun tietää että jossain se olio lähistöllä hönkii. Audiovisuaalinen anti on kyllä täyttä parhautta, tuli katsottua kaikki Alienit tässä parin päivän sisällä uudemman kerran ja todella hyvin kyllä saatu ensimmäisen Alienin tunnelmaa peliin. Ei ole vielä tullut vastaan tilannetta jossa Alienin dynaaminen AI kusee niin pahasti ettei tilanteesta olisi millään selvinnyt elossa, mitä nyt satuin lukemaan uusimmasta Pelaajasta arvostelijan valitukset. Jos vaan kohtaamiset pysyy tuoreina niin en usko että pelin pituus tulee olemaan ongelma, sen verran iso Alienin fani satun olemaan. Kuumotukset jatkuu tänä yönä.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 01.11.2014 21:51
The Order: 1886 piti olla pelattavissa, mutta kuulemma peli ja koneet eivät olleet vielä saapuneet jostain syystä. Jäi sitten pelaamatta  :/
Ei saapunut täksi päiväksi vai ei saavu loppumessuillekaan?

En tiedä. Sonyn/Nordiskin kaveri vaan sanoi, ettei ollut vielä tullut (vaikka piti olla tullut jo) ja odottelee saapuvaksi. Käkäilin siinä ständillä kuitenkin siis siinä kymmeneltä, eli itse messujen avautumiseenkin oli vielä pari tuntia aikaa. Saattaa jopa olla saapunutkin tässä vaiheessa siis. Finngamer tai Tiong varmaan tietäisi paremmin, kun näkyivät olevan duunissa.
Ei näkymyt tänäänkään.
Bloodborne tuli testattua. Odotin toisenlaista. Taistelu on nopeatempoisempaa kuin odotin. Tai sanoisiko nopealiikkeisempää. Ei huonon tuntuinen missään tapauksessa. Tämä voisi olla se peli minkä vuoksi PS4:n ostaisi, jos ei FFXV:tä odota. Tosin veikkaan että raha, puhumattakaan ajasta, ei riitä uuden konsolin ostoon. Saa nähdä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 02.11.2014 09:16
PS4:n yksinoikeuspelit ovat olleet poikkeuksetta historiallisen surkeita tähän mennessä. Driveclub, Infamous, Knack.. u-huh, mitä äärimmäisen keskinkertaista roskaa. Toivottavasti tuo Bloodborne korjaa asian viimeinkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 02.11.2014 11:46
Miltäs tuon Bloodbornen framerate vaikutti? Tällähetkellä ainut kysymysmerkki on saako Fromsoft ja SCEJ pelin pyörimään tasaisella 30fps:llä. Muilta osinhan  lienee laatupeli luvassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 02.11.2014 11:47
(http://giant.gfycat.com/GroundedUnrulyKatydid.gif)


Tässä saattaa olla potentiaalia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 02.11.2014 12:11
Miltäs tuon Bloodbornen framerate vaikutti? Tällähetkellä ainut kysymysmerkki on saako Fromsoft ja SCEJ pelin pyörimään tasaisella 30fps:llä. Muilta osinhan  lienee laatupeli luvassa.

En nyt tarkemmin tarkastellut peliä siltä kantilta, mutta mielestäni oli ihan sulava. En huomannut mitään putoiluja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 02.11.2014 14:32
Yllätyin kyllä miten hyvin minun PC:llä pyörii tuo Evil Within, latasin sen demon Steamistä. Kaikki herkut päällä eikä mitään ongelmia pysyä 60 fps:ssä. Helvetin hienoa kyllä pelata tätä ilman mitään yskimisiä. Kunhan saan purettua pelikuormaa niin tämäkin kyllä lähtee varmasti ostoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 03.11.2014 17:37
Spelunky. Otin pelin PS+:sta ilmaiseksi PS4:lle ja Vitalle, ja yllätyksekseni sieltä löytyikin todellinen helmi. On nimittäin paras indie-peli, mitä on tullut koskaan pelattua. Uskomattoman addiktoiva peli! 2d-pelien Dark Souls, tai jotain. Välillä äärimmäisen turhauttava, mutta sitäkin palkitsevampi, kun hommat menee vihdoin nappiin.

Pelin sattumanvaraisuus vituttaa välillä, mutta nopea pelitempo ja suoritusten lyhyys saavat yrittämään vielä yhden kerran. Ja vielä yhden kerran...

Otetaanpa vähän sanoja takaisin. Spelunky on nimittäin paskin peli, mitä on koskaan tehty. Neloskentässä hommat menee niin sadistiseksi trial and error -paskaksi, ettei peliä yksinkertaisesti voi pelata menettämättä hermojaan joka helvetin kerta. Jokaisen kentän (joissa on kaikissa neljä eri tasoa) väliin on mahdollista hankkia sopivia itemejä keräämällä oikoreitti, jottei jokaista kenttää tarvitse aina pelata putkeen edetäkseen pelissä. Neloskenttä tosin tarvitsee oikoreittiä varten kultaisen avaimen, joka löytyy vasta tasosta 4-2. Tästä syystä pelaaja joutuu pelaamaan AINA KOLMOSKENTÄN LÄPI (eli tasot 3-1 -> 3-4) ja SEN LISÄKSI kentän 4-1, että pääsee edes tonne saatanan tasoon 4-2. Eli suomeksi joudut vetämään KUUSI tasoa putkeen ja rukoilla, että tähtien asennot sattuvat juuri sillä kertaa olemaan suotuisat, ettet kuole jonkin vitun, pelaajasta riippumattoman tapahtumasarjan seuraksena ensin. Ja sitten tosiaan pääset etsimään sitä avainta, JOTA EI LÖYDY MISTÄÄN. Jos satut menemään väärään suuntaan, niin et pääse enää takaisin, ellei repussa satu olemaan köysiä ja pommeja, JOTKA ON JO KULUTETTU NIISSÄ EDELLISESSÄ VIIDESSÄ KENTÄSSÄ. Ja vaikka löytäisinkin sen avaimen joskus, niin joku homo todennäköisesti ampuu heti seinän läpi laserpallon, joka tappaa yhdestä.

Kerroinko jo, että pelissä kentät generoituvat randomisti?

VITTU. MITÄ. PASKAA.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 03.11.2014 17:49
Spelunky. Otin pelin PS+:sta ilmaiseksi PS4:lle ja Vitalle, ja yllätyksekseni sieltä löytyikin todellinen helmi. On nimittäin paras indie-peli, mitä on tullut koskaan pelattua. Uskomattoman addiktoiva peli! 2d-pelien Dark Souls, tai jotain. Välillä äärimmäisen turhauttava, mutta sitäkin palkitsevampi, kun hommat menee vihdoin nappiin.

Pelin sattumanvaraisuus vituttaa välillä, mutta nopea pelitempo ja suoritusten lyhyys saavat yrittämään vielä yhden kerran. Ja vielä yhden kerran...

Otetaanpa vähän sanoja takaisin. Spelunky on nimittäin paskin peli, mitä on koskaan tehty. Neloskentässä hommat menee niin sadistiseksi trial and error -paskaksi, ettei peliä yksinkertaisesti voi pelata menettämättä hermojaan joka helvetin kerta. Jokaisen kentän (joissa on kaikissa neljä eri tasoa) väliin on mahdollista hankkia sopivia itemejä keräämällä oikoreitti, jottei jokaista kenttää tarvitse aina pelata putkeen edetäkseen pelissä. Neloskenttä tosin tarvitsee oikoreittiä varten kultaisen avaimen, joka löytyy vasta tasosta 4-2. Tästä syystä pelaaja joutuu pelaamaan AINA KOLMOSKENTÄN LÄPI (eli tasot 3-1 -> 3-4) ja SEN LISÄKSI kentän 4-1, että pääsee edes tonne saatanan tasoon 4-2. Eli suomeksi joudut vetämään KUUSI tasoa putkeen ja rukoilla, että tähtien asennot sattuvat juuri sillä kertaa olemaan suotuisat, ettet kuole jonkin vitun, pelaajasta riippumattoman tapahtumasarjan seuraksena ensin. Ja sitten tosiaan pääset etsimään sitä avainta, JOTA EI LÖYDY MISTÄÄN. Jos satut menemään väärään suuntaan, niin et pääse enää takaisin, ellei repussa satu olemaan köysiä ja pommeja, JOTKA ON JO KULUTETTU NIISSÄ EDELLISESSÄ VIIDESSÄ KENTÄSSÄ. Ja vaikka löytäisinkin sen avaimen joskus, niin joku homo todennäköisesti ampuu heti seinän läpi laserpallon, joka tappaa yhdestä.

Kerroinko jo, että pelissä kentät generoituvat randomisti?

VITTU. MITÄ. PASKAA.

nautin tästä tarinasta. ite olen päässy spelunkyssä (ilmainen pc versio) viidakkoon ja sitten tulee kuolema. 5/5 peli, pitäis hommata konsoli versio kun pc pelit on poikkeuksetta sontaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 03.11.2014 18:08
nautin tästä tarinasta. ite olen päässy spelunkyssä (ilmainen pc versio) viidakkoon ja sitten tulee kuolema. 5/5 peli, pitäis hommata konsoli versio kun pc pelit on poikkeuksetta sontaa.

Noi kentät on kanssa tosi hyvin tasapainoitettu. Ensimmäinen kenttä on helpohko, toinen kenttä (viidakko) on vaikeahko, kolmas kenttä on helppo, neljäs kenttä on vaikea. Viides ja viimeinen kenttä on sitten varmaan mahdoton. Löytäisi nyt vaan sen helvetin kultaisen avaimen, niin ei tarvitsisi porata tota kolmoskenttää turhaan, ennen kuin pääsee neloskenttään. Tosin leaderboardsien mukaan porukka on vetänyt koko pelin yhteen putkeen läpi ilman oikoteitä, joten kaipä tätäkin voi jotenkin oppia pelaamaan. Tai sitten ihmiset vaan ovat jyystäneet niin kauan, että kentät ovat sattuneet generoitumaan juuri sopivalla tavalla. Kyllähän lotossakin joku aina voittaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bugista - 03.11.2014 18:36
Spelunky. Otin pelin PS+:sta ilmaiseksi PS4:lle ja Vitalle, ja yllätyksekseni sieltä löytyikin todellinen helmi. On nimittäin paras indie-peli, mitä on tullut koskaan pelattua. Uskomattoman addiktoiva peli! 2d-pelien Dark Souls, tai jotain. Välillä äärimmäisen turhauttava, mutta sitäkin palkitsevampi, kun hommat menee vihdoin nappiin.

Pelin sattumanvaraisuus vituttaa välillä, mutta nopea pelitempo ja suoritusten lyhyys saavat yrittämään vielä yhden kerran. Ja vielä yhden kerran...

Otetaanpa vähän sanoja takaisin. Spelunky on nimittäin paskin peli, mitä on koskaan tehty. Neloskentässä hommat menee niin sadistiseksi trial and error -paskaksi, ettei peliä yksinkertaisesti voi pelata menettämättä hermojaan joka helvetin kerta. Jokaisen kentän (joissa on kaikissa neljä eri tasoa) väliin on mahdollista hankkia sopivia itemejä keräämällä oikoreitti, jottei jokaista kenttää tarvitse aina pelata putkeen edetäkseen pelissä. Neloskenttä tosin tarvitsee oikoreittiä varten kultaisen avaimen, joka löytyy vasta tasosta 4-2. Tästä syystä pelaaja joutuu pelaamaan AINA KOLMOSKENTÄN LÄPI (eli tasot 3-1 -> 3-4) ja SEN LISÄKSI kentän 4-1, että pääsee edes tonne saatanan tasoon 4-2. Eli suomeksi joudut vetämään KUUSI tasoa putkeen ja rukoilla, että tähtien asennot sattuvat juuri sillä kertaa olemaan suotuisat, ettet kuole jonkin vitun, pelaajasta riippumattoman tapahtumasarjan seuraksena ensin. Ja sitten tosiaan pääset etsimään sitä avainta, JOTA EI LÖYDY MISTÄÄN. Jos satut menemään väärään suuntaan, niin et pääse enää takaisin, ellei repussa satu olemaan köysiä ja pommeja, JOTKA ON JO KULUTETTU NIISSÄ EDELLISESSÄ VIIDESSÄ KENTÄSSÄ. Ja vaikka löytäisinkin sen avaimen joskus, niin joku homo todennäköisesti ampuu heti seinän läpi laserpallon, joka tappaa yhdestä.

Kerroinko jo, että pelissä kentät generoituvat randomisti?

VITTU. MITÄ. PASKAA.

Voisin kutsua itseäni Spelunky-veteraaniksi (useita kymmeniä tumteja niin Xboxilla kuin PS4:llä, peli läpäisty muutamaan otteeseen vaikeamman kautta sekä myös alle 8 minuuttiinkin on tullut läpäistyä alusta loppuun), joten kyseinen viesti vähän hämmentää. Eli 4. maailman/kentän oikoreitti tarvitsee itseasiassa sen ekasta maailmasta löytyvän kultaisen avaimen, joka pitää kiikuttaa 4. maailman alkuun. jossa se pitää sitten antaa sille avainta pyytävälle hepulle. Ei sen kummempaa. :P

Sanoisin jopa että kannattaa mielummin aloittaa aina ekasta kentästä, sillä alkupään kentistä saadut tavarat helpottavat huomattavasti loppupään kenttiä. Oikoreitit on toki oiva keino tutustuttaa itsensä uusiin vihollisiin ja ansoihin, mutta varsinainen pelaaminen on helpompaa aloittamalla alusta. :)

PS. Paras indiepeli koskaan. ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 03.11.2014 18:46
Voisin kutsua itseäni Spelunky-veteraaniksi (useita kymmeniä tumteja niin Xboxilla kuin PS4:llä, peli läpäisty muutamaan otteeseen vaikeamman kautta sekä myös alle 8 minuuttiinkin on tullut läpäistyä alusta loppuun), joten kyseinen viesti vähän hämmentää. Eli 4. maailman/kentän oikoreitti tarvitsee itseasiassa sen ekasta maailmasta löytyvän kultaisen avaimen, joka pitää kiikuttaa 4. maailman alkuun. jossa se pitää sitten antaa sille avainta pyytävälle hepulle. Ei sen kummempaa. :P

Sanoisin jopa että kannattaa mielummin aloittaa aina ekasta kentästä, sillä alkupään kentistä saadut tavarat helpottavat huomattavasti loppupään kenttiä. Oikoreitit on toki oiva keino tutustuttaa itsensä uusiin vihollisiin ja ansoihin, mutta varsinainen pelaaminen on helpompaa aloittamalla alusta. :)

PS. Paras indiepeli koskaan. ;D

Siis joudunko raahaamaan sitä avainta mukanani ykköskentästä aina kolmoskentän loppuun asti? :lol: Jos näin on, niin loppuu pelaaminen siihen. Ei riitä kärsivällisyys siihen, että sitä avainta saa viskoa ympäriinsä ja sitten se tippuukin jonnekin rotkoon tai itse kuolen johonkin one hit kill -paskaan. Ja sitten koko homma alusta.

Luulin, että 4-2 tasossa oleva kultainen ovi, jossa on avaimenreikä, olisi se ovi, joka pitää avata ja sen takaa löytyisi tämä oikotiehyypiö, jolle avain annetaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bugista - 03.11.2014 19:06
Siis joudunko raahaamaan sitä avainta mukanani ykköskentästä aina kolmoskentän loppuun asti? :lol: Jos näin on, niin loppuu pelaaminen siihen. Ei riitä kärsivällisyys siihen, että sitä avainta saa viskoa ympäriinsä ja sitten se tippuukin jonnekin rotkoon tai itse kuolen johonkin one hit kill -paskaan. Ja sitten koko homma alusta.

Luulin, että 4-2 tasossa oleva kultainen ovi, jossa on avaimenreikä, olisi se ovi, joka pitää avata ja sen takaa löytyisi tämä oikotiehyypiö, jolle avain annetaan.

Se kultaisen ovi ei aukea sillä kultaisella avaimella, vaikka se tuntuisikin loogisimmalta vaihtoehdolta (kokeiltu on, silloin vähän ketutti :lol:), vaan siihen tarvitsee lyhyesti sanottuna löytää jokaisesta maailmasta löytyvä uniikki esine, joiden saamisen jälkeen pääsee vasta siitä ovesta sisään salakenttään, mikä on välttämätön päästääkseen salaiseen 5. maailmaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 03.11.2014 19:32
Se olikin yllättävän helppoa, ekalla yrityksellä sain raahattua avaimen sille hyypiölle. :lol: Peli tosiaan helpottuu aivan jumalattomasti, kun aloittaa suosiolla alusta joka kerta.

Eli paras indiepeli ikinä siis!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 03.11.2014 22:45
Diablo 3 Reaper of Soulsia on tullut tykiteltyä 360:sellä. Yhtäkkiä teki mieli pelailla jotain loottipeliä ja tämä tuntui aika loogiselta valinnalta. Itsellä ei ole aikaisempia kokemuksia pelisarjasta, joten ei oikein ollut mitään odotuksia tätä kohtaan. Aikamoista aivot narikkaan-kyntämistähän tämä on ollut, mutta ihan hauskaa puurtamista. Plussaa myös, että peliä voi pelailla pienissä annoksissa hektisen arjen keskellä. Itse tarina tai lore ei kiinnosta vittuakaan, mutta muilta osin pelaaminen on addiktoivaa. Vaikuttaisi myös, että tästä saa ihan hyvin rahoille vastinetta pelitunneissa. Katsotaan nyt kauan tätä jaksaa painaa ennen kuin väsähtää tohon toistavaan tykittelyyn.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.11.2014 00:17
Diablo 3 Reaper of Soulsia on tullut tykiteltyä 360:sellä. Yhtäkkiä teki mieli pelailla jotain loottipeliä ja tämä tuntui aika loogiselta valinnalta. Itsellä ei ole aikaisempia kokemuksia pelisarjasta, joten ei oikein ollut mitään odotuksia tätä kohtaan. Aikamoista aivot narikkaan-kyntämistähän tämä on ollut, mutta ihan hauskaa puurtamista. Plussaa myös, että peliä voi pelailla pienissä annoksissa hektisen arjen keskellä. Itse tarina tai lore ei kiinnosta vittuakaan, mutta muilta osin pelaaminen on addiktoivaa. Vaikuttaisi myös, että tästä saa ihan hyvin rahoille vastinetta pelitunneissa. Katsotaan nyt kauan tätä jaksaa painaa ennen kuin väsähtää tohon toistavaan tykittelyyn.

Itse tykitellyt ps4-versiota jotain 200h kohta. Loistava peli ja käytännössä ihan eri peli kuin pc:n julkaisuaikoina. Vanhoille konsoleille ei tosin tullut tai tule sitä isoa patchia ja ominaisuuksia, joka on varsin valitettavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 04.11.2014 06:49
Diablo 3 Reaper of Soulsia on tullut tykiteltyä 360:sellä. Yhtäkkiä teki mieli pelailla jotain loottipeliä ja tämä tuntui aika loogiselta valinnalta. Itsellä ei ole aikaisempia kokemuksia pelisarjasta, joten ei oikein ollut mitään odotuksia tätä kohtaan. Aikamoista aivot narikkaan-kyntämistähän tämä on ollut, mutta ihan hauskaa puurtamista. Plussaa myös, että peliä voi pelailla pienissä annoksissa hektisen arjen keskellä. Itse tarina tai lore ei kiinnosta vittuakaan, mutta muilta osin pelaaminen on addiktoivaa. Vaikuttaisi myös, että tästä saa ihan hyvin rahoille vastinetta pelitunneissa. Katsotaan nyt kauan tätä jaksaa painaa ennen kuin väsähtää tohon toistavaan tykittelyyn.

Itse tykitellyt ps4-versiota jotain 200h kohta. Loistava peli ja käytännössä ihan eri peli kuin pc:n julkaisuaikoina. Vanhoille konsoleille ei tosin tullut tai tule sitä isoa patchia ja ominaisuuksia, joka on varsin valitettavaa.
Reaper of Souls tuli vanhoille konsoleille myös, eikös se sisällä pachit sun muut normaalisti?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.11.2014 09:25
Diablo 3 Reaper of Soulsia on tullut tykiteltyä 360:sellä. Yhtäkkiä teki mieli pelailla jotain loottipeliä ja tämä tuntui aika loogiselta valinnalta. Itsellä ei ole aikaisempia kokemuksia pelisarjasta, joten ei oikein ollut mitään odotuksia tätä kohtaan. Aikamoista aivot narikkaan-kyntämistähän tämä on ollut, mutta ihan hauskaa puurtamista. Plussaa myös, että peliä voi pelailla pienissä annoksissa hektisen arjen keskellä. Itse tarina tai lore ei kiinnosta vittuakaan, mutta muilta osin pelaaminen on addiktoivaa. Vaikuttaisi myös, että tästä saa ihan hyvin rahoille vastinetta pelitunneissa. Katsotaan nyt kauan tätä jaksaa painaa ennen kuin väsähtää tohon toistavaan tykittelyyn.

Itse tykitellyt ps4-versiota jotain 200h kohta. Loistava peli ja käytännössä ihan eri peli kuin pc:n julkaisuaikoina. Vanhoille konsoleille ei tosin tullut tai tule sitä isoa patchia ja ominaisuuksia, joka on varsin valitettavaa.
Reaper of Souls tuli vanhoille konsoleille myös, eikös se sisällä pachit sun muut normaalisti?


Ei sisällä mitään. Siinä on mukana se Reaper of souls lisäosan, mutta kaikki 2.1-patchin tuomat tavarat, muutokset ja parannukset puuttuvat. Blizzardia ei kiinnosta päivitellä vanhojen konsolien versioita jostain syystä. Toki niissäkin riittää pelattavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 04.11.2014 14:52
Diablo 3 Reaper of Soulsia on tullut tykiteltyä 360:sellä. Yhtäkkiä teki mieli pelailla jotain loottipeliä ja tämä tuntui aika loogiselta valinnalta. Itsellä ei ole aikaisempia kokemuksia pelisarjasta, joten ei oikein ollut mitään odotuksia tätä kohtaan. Aikamoista aivot narikkaan-kyntämistähän tämä on ollut, mutta ihan hauskaa puurtamista. Plussaa myös, että peliä voi pelailla pienissä annoksissa hektisen arjen keskellä. Itse tarina tai lore ei kiinnosta vittuakaan, mutta muilta osin pelaaminen on addiktoivaa. Vaikuttaisi myös, että tästä saa ihan hyvin rahoille vastinetta pelitunneissa. Katsotaan nyt kauan tätä jaksaa painaa ennen kuin väsähtää tohon toistavaan tykittelyyn.

Itse tykitellyt ps4-versiota jotain 200h kohta. Loistava peli ja käytännössä ihan eri peli kuin pc:n julkaisuaikoina. Vanhoille konsoleille ei tosin tullut tai tule sitä isoa patchia ja ominaisuuksia, joka on varsin valitettavaa.
Reaper of Souls tuli vanhoille konsoleille myös, eikös se sisällä pachit sun muut normaalisti?


Ei sisällä mitään. Siinä on mukana se Reaper of souls lisäosan, mutta kaikki 2.1-patchin tuomat tavarat, muutokset ja parannukset puuttuvat. Blizzardia ei kiinnosta päivitellä vanhojen konsolien versioita jostain syystä. Toki niissäkin riittää pelattavaa.
No jo on melkoisen iso keskisormi vanhan platformin omistajille. Ei riittänyt se, että lisäriä ei erikseen laitettu Liveen/Marketplaceen myyntiin, vaan jo pääpelin kertaalleen ostanut joutuu ostamaan RoS-paketin kokonaisuudessaan jos mielii pelata lisäosaa.

Itse vein Ps3-version myyntiin ja ostin Ps4:lle tuhdimman painoksen.

Jotta ei menisi ihan asian sivusta, niin pelailen Dark Souls II:sta, kun lisäritkin ovat jo ulkona. Huhua tosin on neljännestäkin lisäristä.

Ukkoni level on 50, kädessä on Zweihander +10 tuli-infusiolla, ja Flame Sword-pyromancykin löytyy. On melkoisen hauskaa kiusata kellotorniin meneviä pelaajia tällä buildilla. :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.11.2014 01:06
Tämä uusi, muka niin paljon kehuttu codi on nyt sisäänajettu ja ylivoimaisesti randomein Codi ikinä. Tämä on käytännössä Mario Karttia fps-formaatissa. Voin kertoo, että jos joku pelaa yksinään moninpeliä, niin kannattaa varautua mielenterveyden menettämiseen.  :lol:

Peli on suunniteltu niin, että paskimmatkin pelaajat saavat lähes väkisellä tappoja respawn-systeemin vuoksi. Uudet hienot hyppytekniikat jaksavat kiinnostaa sen muutaman tunnin ja sen jälkeen ne lähinnä aiheuttavat totaalista kaaosta, kun kaikki hyppivät ympäriinsä miten sattuu ja respailevat vuorotellen toistensa selkään. Edellistä Ghostia muka pidetään jossain gafissa huonoimpana, mutta johtuu lähinnä siitä, että se oli kaikken eniten taitoa vaativa peli sitten ekan MW:n jälkeen. Kukaan huonompi pelaaja ei voi yksinkertaisesti pärjätä siinä. Tässä kaikilla pelleillä on mahdollisuus saada tappoja.

Kannattaa pelata vähintään kolmella normaalin aivokapasiteetin omaavan pelaajan kanssa, tai moninpeli on totaalista kaaosta. Toki jos sellaista tykkää, eikä välitä siitä miten pelaa, niin varmasti maistuu. Seuraavaa päivitystä odotellessa, joka toivottavasti korjaa lagia ja spawneja. Luulis kyllä että hiljalleen saisivat nuo perusasiat kuntoon julkaisuun, mutta on näköjään liikaa vaadittu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.11.2014 01:58
Hyvä peli, ite diggailen. Mutta olenkin huono ja pelaan yksin. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.11.2014 20:28
Vuorokauden kestänyt kuherruskuukausi COD:in kanssa on nyt ohi ja täytyy kompata MasterTK:ta. Vaikka peli onkin lähes kaikinpuolin täydellinen paketti, niin ei tätä vain pysty pelaamaan menettämättä hermojaan jatkuvasti. En tiedä johtuuko tämä niistä respoista, mapeista vai uuden pelattavuuden mukanaan tuomasta nopeatempoisuudesta, mutta pelissä ei yksinkertaisesti pysy hengissä kuin kaksi sekunttia kerrallaan. Menit minne tahansa, niin aina jostain sivulta/ylhäältä/takaa tulee vihollinen joka ruippii hernepyssyllään sinut kuoliaaksi, etkä voi tehdä mitään. Jokaiseen houneeseen on vähintään kaksikymmentä sisäänkäyntiä, joten turvallista ei ole missään. Ja vaikka olisikin, niin parin sekunnin päästä taivaalta iskee jokin lasersäde tai pommi niskaan. Miinat ja C4:set on postettu, joten selustaa ei voi turvata niilläkään. Peli muistuttaa enemmän Quake III Arenaa kuin COD4:sta, joka on edelleen sarjan paras peli. Paitsi, että Quakessa tappaminen vaatii taitoa, ei sitä että näet vihollisen ennen kuin se näkee sinut.

Mutta kaikesta huolimatta en pysty lopettamaan pelaamista. Silloin kun käy tuuri ja saa tappoja, niin peli on kuin huumetta. Mitä antaisinkaan samoilla ominaisuuksilla (pois lukien tuplahypyt ja muut riehumiset) varustetusta COD4 remakesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 05.11.2014 20:35
Ite en ees osta uutta codia ennenkuin edellisestä ostamastani codista on servut suljettu  :lol: Pelaan edelleen Black Ops 2:sta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.11.2014 20:59
En tiedä johtuuko tämä niistä respoista, mapeista vai uuden pelattavuuden mukanaan tuomasta nopeatempoisuudesta, mutta pelissä ei yksinkertaisesti pysy hengissä kuin kaksi sekunttia kerrallaan.

https://www.youtube.com/watch?v=6lTAvRW9DPI&index=1&list=UUBDebzmczp_cyyqRb_k90sA

Ja tuo on varmasti ihan tahalleen tehty, jotta surkeimmista surkeimmatkin pelaajat saisivat tappoja. Todennäköisesti noita kuitenkin korjataan jossain vaiheessa. Ainakin yleensä on korjattu, mutta jurppii ihan suunnattomasti että aina pitää palata joka pelissä takaisin nollapisteeseen. Myös mappi-designeilla on osuus asiaan, koska niistä tehdään tarkoituksella randomeja.  Tosin tässä uudessa on jopa muutama hyväkin kenttä. Se vankila on helkkarin hyvä, kun oppii sen layoutin.

Osa noista järkyttävistä respoista aiheutuu myös siitä, kun kaikki juoksevat ihan miten sattuu ja kukaan ei yritä edes liikkua järkevästi puolustaen alueita. Tästä syystä uudet Codit ovat mielestäni pelikelvottomia yksinpelillä. Ne ovat supersuosittuja, mutta pelitaso on myös superpaska, koska jokainen jeppe 10v-idiootti pelaa peliä maailmassa. Jo parin järkevän kaverin kanssa pelatessa ero todella dramaattinen ja kuolemat selän takaa vähenevät 80%.

Lisäksi pelintekijöille annan armahdusta sen takia, koska suurin osa pelaajista oikeasti haluaa Codien olevan totaalisen tautista sähellystä, jossa ei ole järkeä. Ghost yritti palata Mw4:n juurille, mutta haukuttiin maan rakoon, kun hahmot liikkuvat liian hitaasti ja kentissä ei voi juosta päättömästi. BO 2:ssa oli alkuun respa timer, niin että aina kuoleman jälkeen joutui odottamaan muutaman sekunnin ennen henkiin heräämistä, mikä rauhoitti ja auttoi huomattavasti huonoihin respoihin, mutta pelaajat valittivat siitä koko ajan, kun se oli liian "boring".  Minkäs siinä sitten teet. Codeja pitää ajatella, että ne on puzzle-pelejä. Pitää oppia tajuamaan sen järjettömyyksiä ja keksiä tapoja kiertää ja välttää paskan tippumista niskaan.

Sitä mukaan kun suuri yleisö valtaa jonkun pelisarjan, niin se ei voi mennä kuin paskempaan suuntaan. Halo-sarja koko täysin saman kohtalon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 05.11.2014 21:10
Wii U tulille pitkän tauon jälkeen. Bayonetta 2:kin tuossa odottelisi, mutta päätin ensin jatkaa keskeneräisiä pelejä. Super Mario 3D Worldia tuli kesällä pelailtua viidentaan maailmaan saakka. Ai piru että onkin kova peli. Peli heittää koko ajan eteen uudenlaisia kenttiä ja vaikeustaso nousee kivan tasaisesti. Vaikeaksi tuota ei kuitenkaan voi kutsua. Ainakaan vielä. Lyhyiden kenttien vuoksi voi pelata silloin tällöin yhden. Tosin toistakymmentä niitä tulee melkeinpä aina tahkottua yhden pelisession aikana.  :P

Wind Wakerissa tuli myös edettyä pidemmälle kuin Gamecube-versiossa aikanaan. Tuntuu oudolta pelata vuonna 2014 peliä, joka on suunniteltu yli 10 vuotta sitten. Tällä tarkoitan, ettei peli tosiaankaan pitele kädestä ja hirveästi kaikkia salaisuuksia ja mystisiä juttuja tuntuu tulevan vastaan tasaisesti. Ehkä osaan noihin palataan jossain vaiheessa peliä väkisinkin. Sellainen fiilis kuitenkin, että osaa niistä ei ole pakko ratkaista/löytää pelin läpäisemiseksi. Varmasti ihan peruskauraa Zeldassa, mutta Zelda-noob kun olen...

Hyvä konsoli kyllä tuo Wii U. Olen myös huomannut, ettei sen pelejä raaski myydä kun taas PS4:n pelit lähtevät kiertoon. Kyllä se Nintendo jotain osaa tehdä oikein. Sääli vaan, ettei laite ole saanut massoja kiinnostumaan.

Omistan nyt:

Bayonetta 1 ja 2
Mario Kart 8
Nintendoland
Super Mario 3D World
Wii Fit U
Wii Party U
Wind Waker
Zombi U

Tarkoituksen hankkia vielä ainakin:

Donkey Kong
Pikmin
Smash Bros

Rutkasti pelejä eShopista

Vieläkö suosittelette jotain..?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 05.11.2014 23:30
Jaahas, mitäs sitä nyt on tullut pelailtua viime aikoina, ehkä viimeisen puolen vuoden aikana..

Ridge Racer Unbounded PS3

Olen todella kova RR-fani, joten odotukset olivat, että peli tuntuu sarjan raiskaukselta. Huoleni olivat turhia, sillä kyllä tässä loppujen lopuksi oli paljon Ridge Raceriakin. Oli tässä toki paljon Flatoutia, Burnoutia, Need for Speediä, Split Secondia, mutta kyllä tämän pystyy Ridge Racerina hyväksymään. Pelin driftimekaniikka on nimittäin todella maukas.

Uratila oli viihdyttävä. Enemmän olisi saanut olla Drift eventejä, mutta hyvin jaksoi kuitenkin. Domination racet, joissa kiilaillaan muita ulos ja tuhotaan seiniä oikoreiteiksi, ovat pääosassa ja ne ovat mukavaa kaaosta tai sitte välillä vittumaista trial and erroria.

Kokonaisuutena todella positiivinen yllätys, meni heittämällä arcade-ajelujen eliittiin.

Stealth Inc Vita

Tuli muistaakseni ilmaiseksi plussasta joskus. Iso yllätys. En yleensä jaksa pulmanratkontapelejä ihan hirveästi, koska olen niissä huono. Tämä koukutti kuitenkin totaalisesti. Audiovisuaalisesta toteutuksesta lähtien kaikki jotenkin mahtavassa harmoniassa. Ei pystynyt pelaamaan mitään muuta, ennenkuin oli peli läpi, sen verran koukutti. Täydellisesti en kuitenkaan jaksanut hakata.

Driveclub

Jo betassa pääsin näkemään, että ihan helvetin hyvä ajopeli. Ajomalli on todella maukas. Yhteisöominaisuudet (jotka eivät edelleenkään toimi koko pelissä) saavat koukuttumaan. Graafisesti aivan helvetin upea. Äänimaailma toimii. Vauhdintunne mieletön. Yksi parhaita arcade-ajeluja, kunhan yhteisöominaisuudet saadaan toimimaan. Eli lähinnä haasteet.
Tosin olen nyt viime päivinä yllättynyt siitä, kuinka helvetin kivaa itse moninpelikisatkin ovat, joita en itse odottanut betan perusteella yhtä paljon kuin haasteita. Vauhdintunne yhdistettynä upeisiin grafiikoihin, tiukkaan ajomalliin, hyviin ääniin ja sopivaan pellinkolisteluun (nimenomaan sopivaan, kun on hyvä porukka, joka ei tahallaan kiilaa, vaan taistelee vain sijoituksistaan peittämällä ja vaihtamalla maalipintaa) luo helvetin hyviä kisoja.

Call of Juarez Gunslinger PS3

Jumankauta, kun on mahtava FPS. Mahtava humoristinen tarinatila, tiukat mekaniikat ja viihdyttävä arcade-mode. Jos olisi enemmän aikaa pelata, niin hakkaisin kyllä arcade-modessa scoreja kaksi kuukautta putkeen. Yksi viime generaation parhaita FPS-pelejä.

Table Top Racing Vita

Ihan mukava ajelu. Moninpelinä olisi varmasti helvetinkin hyvä, mutta tyydyin nyt pelailemaan vaan yksinpelin suunnilleen läpi ja kyllä tämä nyt sen muutaman euron arvoinen oli helposti. Etenkin drift-eventit maistuivat.

Metrico Vita

Erikoinen puzzlepeli, joka kyllä kolahti minulle. Aika lyhyt, sellainen yhden istuman peli. Viimeistä maailmaa en jaksanut pelata, kun olisi pitänyt alkaa värejä ottamaan kameralla ilmeisesti mukaan ja muuta hölmöä.

Final Fantasy XIV PS4

Eka MMO, jota olen pelannut. Koukuttanut huolella jostain kesäkuusta lähtien. Pikku hiljaa pelaillut. Story on läpi (tankilla, Warrior) ja lisäksi armorerin olen kehittänyt levelille 50. Item level jossain 90 paikkeilla, eli jonkun verran olen kerännyt endgame-tavaraa, en kuitenkaan ole jaksanut grindata 100-levelisiä tai yli. Kun kaveri saa pikku hiljaa item levelin tarpeeksi ylös, olisi tarkotus pelailla vielä mahdollisimman paljon hard-versioita dungeoneista läpi ja niin paljon muutenkin endgamea, kun nyt taidot antaa myöten.

On kyllä todella hyvä peli. Tykkään siitä paineen tunteesta, kun muut dungeonissa ovat riippuvaisia siitä, miten itse suoriudut. Nerokkaasti sovitettu padille tuo skillien käyttäminen. Upeat grafiikat ja mahtava soundtrack tuovat omalta osaltaan FF-tunnelmaa.

Tuntuu kuitenkin sille, että tämän kun on kolunnut niin pitkälle kuin nyt tulee koluttua, niin seuraavaa MMO:ta ei tarvitse pelata ainakaan viiteen vuoteen.

Killzone Mercenary Vita

Pelasin tarinan läpi ja lisäksi kokeilin jonkun verran moninpeliä. Huhhuh, on kyllä melkoinen tuotanto Vita-peliksi. Graafisesti näkee, mitä Vitalla pystyy samaan aikaan, kun pistää rahaa tarpeeksi. Ja muutenkin täysin "legit" FPS kannettavassa muodossa.

Tehtäväsuunnittelu oli mielestäni ihan helvetin hyvin tehty. Sanoisin, että yksi parhaita tarinatiloja, mitä on FPS-peleissä nähty. Aim assist olisi saanut olla mielestäni vähän pienempi, niin olisi vielä parempi fiilis pelaamisessa, mutta oli tämä tällaisenaankin todella hyvä. Moninpelikin vaikutti sellaiselta, että sitä jaksaisi enemmänkin, jos olisi aikaa pelata.

Mercenary Kings PS4

Tätä tullut veljen kanssa silloin tällöin kenttä pelattua ja mielestäni hyvä peli. Cooppina nimenomaan. En usko, että yksin jaksaisi. Neljällä pelaajalla voisi olla vielä parempi. Harmi vaan, kun nykyisin on niin vaikea saada isompaa porukkaa linjoille (tai edes kahta).

Real Boxing Vita

Pari euroa oli storessa ja piti se ostaa ja testata, kun aina välillä on nyrkkeilypelit iskeneet. Ja tämähän iski. Uratila, ei mikään hirveän pitkä tosin, tuli pelattua ihan putkenaan läpi. Naseva tuntuma turpaan mättämisessä. Oli kahden euron arvoinen.

Muramasa Vita

Plussasta ilmaisena saatu. Pelasin läpi sillä naisella tai tytöllä. Ei nyt mikään mahtava, mutta hyvä peli kuitenkin. Sopivan viihdyttävä taistelusysteemi ja sopivan mittainen peli.

Hearthstone ipad

Tätä on tullut ipad-julkaisusta lähtien pelattua on ja off tyyliin, välillä pari päivää putkeen niin, ettei muuta teekään ja välillä kolmen viikon tauko. Jäin peliin alussa aivan totaalisesti koukkuun, niin pahasti, että se tuli muun elämän tielle ja pahasti. Oli pakko rajoittaa pelaamista. Kyllä tämä toimii tällä on ja off tyylilläkin. Helvetin hyvä peli, vaikka toisaalta raivostuttava ja tietyllä tavalla paskakin (mielestäni tuossa "klassi"systeemissä on vaan jotain, mikä on toisaalta helvetin hyvä, mutta toisaalta myös helvetin huono, tuntuu, että se rajoittaa ja toisaalta antaa sopivat raamit, ristiriitainen).

Ascension ipad / android

Deckbuilder, johon ei kyllästy ja joka on varmasti parhaiten asynkroniseen moninpeliin soveltuva peli koskaan. Pelistä on fyysisenä julkaistu muistaakseni seitsemän eri julkaisua, joita voi pelata kaikkia sekaisin tai ihan miten vaan yhdistellä tai pelata yksitellen ja ios ja android ovat nyt päässeet kuuteen julkaisuun, eli vain uusin puuttuu.
Tulee pelattua vähän kaikkia julkaisuja, jonkun kanssa on menossa matseja alkupään julkaisujen kanssa ja toisen kanssa myöhempiä julkaisuja. Taitaa olla joku 20 matsia menossa jatkuvasti ja joka päivä tulee moneen kertaan tehtyä omat vuorot. Sopivasti taitoa ja tuuria mukana, varsinkin viimeisillä julkaisuilla tulee ihan eeppisiä vuoroja välillä. Alkupään julkaisut on suunniteltu enemmän tasapainoisesti, loppupään julkaisut painottavat vähän enemmän tuuria ja uskomattomia comboja.

En näe, että tätä tulisi ihan heti lopetettua. Ihan täydellinen välipala mihin tahansa tyhjään hetkeen, kun oma vuoro kestää vain sen kolme sekuntia (paitsi kiperimmissä tilanteissa, joissa joutuu vähän kauemmin harkitsemaan).

Guacamelee Vita

Perkeleen hyvä peli. Napakat kontrollit, hyvää tasoloikkaa, hyvä taistelusysteemi, hyvät musiikit jne. Ihan huippukamaa.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.11.2014 23:42
Itse olen eri mieltä drive clubista.
Moninpeli on niin surkeasti toteutettu, että vaikka ne serverit toimisi niin ei sitä pelata halua koska homma on pelkkää odottamista. Ensin on tarjolla muutama event joissa on ne samat muutamat autot ja radat. Sitten rekisteröidyt johonkin ja odotat, että se helvetin aula aukeaa. Sitten odotat kun peli "kommunikoi" muiden pelaajien kanssa. Tuossa vaiheessa on voinut kulua jo vaikka 4 minuuttia jos olet halunnut eventtiin jonka aula aukeaa vasta kolmen minuutin päästä.
Sitten toivotaan sormet ristissä ettei ne paskat serverit näytä taas erroria. Viimeksi pelasin likemmäs kaksi viikkoa sitten jolloin peli oli ollut jo pari viikkoa pihalla ja edes haasteita ei voinut lähettää.

Lisäksi silloin harvoin kun pääsi ajamaan niin pelaajat on pahempia kiilaajia ja kusipäitä kuin gta onlinessa joka on jo aikamoinen saavutus ja gta:ssa jos joku tulee mutkassa kunnolla päälle niin kyllä senkin auto menee pihalle ja kunnolla. Drive clubissa noin ei käy koska alle 30cm päässä tiestä on joko kaide tai näkymätön seinä.
Millainen raakile tämä oli vuosi sitten kun peli oli alunperin tarkoitus julkaista ja mitä helvettiä se vuosi oikein tehtiin?

Myös pelin "uramoodi" on torso. Jos ei ole niin paska kuin minä niin kaikki tähdet kerää yhdessä päivässä. Minulta puuttui alle 12 tunnin jälkeen ehkä 20 tähteä. Tuon jälkeen pelasin ehkä kolme tuntia ja puuttuu enää yksi. Eli yksinpeli on torso ja siinä on paska kuminauha tekoäly ja moninpeli on myös paskasti tehty eikä vieläkään toimi. Lisäksi pelissä on täysin mahdotonta ajaa esim priva kisoja kaverin kanssa netissä.
Ei minua silti harmita, että ostin tämän verkkiksestä 29e hintaan. Oli tämä sen arvoinen, mutta täydellä hinnalla ansaitsee lähinnä naurua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.11.2014 23:45
Kannattaa muuten MasterTK:nkin ottaa COD:issa suosiolla toi ensimmäinen hernepyssy käyttöön, on nimittäin ylivoimaisesti pelin paras ase. :lol: Sen kun pomppii ympäriinsä välittämättä mistään, hernarilla tappaa kenet tahansa, jos vastustajalla on käytössä jokin muu ase. Kun muilla aseilla ei ehdi edes tähdätä, niin tällä on jo ehtinyt ampua pari lippaallista, käydä vessassa ja syömässä. Attachementit tekevät tästä varmaan vieläkin ylivoimaisemman, kunhan noita saa avattua. Turhaan olen räiskinyt jollain myöhemmin avattavalla pyssyllä, kun sillä ei voita yhtäkään lähitaistelua. Sniperit ja muut ovat tässä myös yhtä tyhjän kanssa, kun porukkaa lappaa sisään ovista ja ikkunoista koko ajan.

Uskomatonta, miten komen vuoden kehitysaikana näitä aseita ei ole osattu pistää balansiin, kun itse huomaa epäbalansin päivässä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 05.11.2014 23:52
Uramoodi on tosiaan torso, minullakin oli täydet tähdet vuorokauden kuluttua julkaisusta. Mutta jotenkin en Driveclubilta itse edes odottanut uramoodia. Se oli sellainen hyvä alkupala varsinaiseen sisältöön, jota nyt sitten edelleen odotellaan.

Moninpelissä pidän itse aulasysteemistä, mutta sekin on vielä vittumainen, kun peli heittää online-ongelmien vuoksi pelistä jatkuvasti pois. Välillä on päässyt ajamaan viisi kisaa samassa aulassa, mutta yleensä se on se kaksi ja sitten lennät pihalle. Itse systeemi on kuitenkin mielestäni hyvä. Tuossa oppii radat kivasti  ja tulee pelattua vaihtelevasti eri ratoja ja eri autoilla. Nopeampi synkronointi saisi tosin olla, toivottavasti siihen tulee parannusta.

Onlinessä on järkyttäviä kiilaajia, siis totaalisen järkyttäviä. Nyt kuitenkin parin viime päivän aikana on tullut tosi hyviä kisoja, eikä kiilailijoita juuri lainkaan. Lisäksi vaaratilanteita on oppinut välttämään, jolloin ne muutamat ehkä kiilailijatkin on saanut vältettyä sopivilla jarrutuksilla.

Toki peliin toivottavasti tulee myös privalobbyt, se kuuluu tällaiseen peliin, mutta pidän tästäkin systeemistä, poislukien sen hitaus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.11.2014 23:59
Itse kaipaan drive clubiin samaa systeemiä joka oli esim wrc 4:ssa. Peliä hakiessa näki mitä pelejä on pystyssä ja millä säännöillä. Esim itse laitoin pelin pystyyn ja luokaksi wrc ja seuraava ek tuli aina randomilla. Porukkaa tuli ja meni ja parhaillaan minulla oli sama peli pystyssä 4-5 tuntia.
Varsinkin drive clubiin tuo sopisi koska siinä on muutenkin paljon point to point kisoja. Nyt on aina koko päivän ne samat muutamat eventit samoilla autoilla tarjolla ja sitten menee odottamiseen vaikka se 5 minuuttia ja kisa kestää usein vähemmän. Jos sitä edes pääsee ajamaan. Välillä yritin yli 30 minsaa ja pääsin ajamaan pari kisaa.

Itsehän tiesin heti mitä moninpeli tulee olemaan kun näin millaisia ratoja tässä on. Kapeita teitä joissa on kaiteet heti vieressä. Tilaa siistiin ohittamiseen on niukasti joten kyllä sen tajuaa mitä se ajaminen randomeiden kanssa tulee olemaan. Siksi en odottanut moninpeliltä mitään, mutta luulin, että edes se koko systeemi olisi järkevämmin tehty.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 06.11.2014 00:06
Joo, kyllä serverilistauskin olisi hyvä, ihan totta. Varmasti pidemmän päälle enempien pelituntien kerryttyä parempi kuin tuo nykyinen. Nyt alkutaipaleella kuitenkin pidän tuosta event-systeemistä. Toivottavasti tuovat serverit peliin.

Pelin ydin on kuitenkin täyttä rautaa. Saa nähdä pidemmällä aikavälillä, mihin suuntaan se menee ominaisuuksiltaan. Haasteet ovat itselleni se isoin ja odotetuin juttu kuitenkin ja mielestäni pelin sydän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.11.2014 11:54
Kannattaa muuten MasterTK:nkin ottaa COD:issa suosiolla toi ensimmäinen hernepyssy käyttöön, on nimittäin ylivoimaisesti pelin paras ase. :lol: Sen kun pomppii ympäriinsä välittämättä mistään, hernarilla tappaa kenet tahansa, jos vastustajalla on käytössä jokin muu ase. Kun muilla aseilla ei ehdi edes tähdätä, niin tällä on jo ehtinyt ampua pari lippaallista, käydä vessassa ja syömässä. Attachementit tekevät tästä varmaan vieläkin ylivoimaisemman, kunhan noita saa avattua. Turhaan olen räiskinyt jollain myöhemmin avattavalla pyssyllä, kun sillä ei voita yhtäkään lähitaistelua. Sniperit ja muut ovat tässä myös yhtä tyhjän kanssa, kun porukkaa lappaa sisään ovista ja ikkunoista koko ajan.

Uskomatonta, miten komen vuoden kehitysaikana näitä aseita ei ole osattu pistää balansiin, kun itse huomaa epäbalansin päivässä.

Joo, se on ihan loistava. Itse olen siirtynyt pelaamaan enemmän tuota hardcore-modea. Siinä kuolee vielä hiukan nopeampaa, mutta lagien takia käytännössä samalla tavalla kuin normaaleissa modeissa kuolee lanissa. Lisäksi kun mitään kill cameja ei ole, niin revenge-respoja ei tule jatkuvasti. Ei voi vaan suoraan viidessä sekunnissa juosta tappamaan tyyppiä, joka juuri tappoi sinut. Muutenkin yleinen pelitaso on vähän korkeampaa kuin normiseteissä.

Kannattais tulla joskus messiin pelaamaan!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.11.2014 18:25
Nyt hopi hopi kaikki ostamaan Shin Megami Tensei IV eShopista kun sen sinne vihdoin ja viimein saimme. Olen tänäänkin pelannut koko päivän tätä ja koukku on aika tiukasti kiinni, jo pelkästään demonien kanssa jutustelu ja niiden fuusioiminen saavat minut pitämään 3DS:n aktiivisena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.11.2014 18:56
Ostaisin heti mutta digital only. En ole edes Phoenix Wrightia ostanut sen takia. Haistakoot paskan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 06.11.2014 20:08
Nyt hopi hopi kaikki ostamaan Shin Megami Tensei IV eShopista kun sen sinne vihdoin ja viimein saimme. Olen tänäänkin pelannut koko päivän tätä ja koukku on aika tiukasti kiinni, jo pelkästään demonien kanssa jutustelu ja niiden fuusioiminen saavat minut pitämään 3DS:n aktiivisena.

Meinasi palaa käämit moneen kertaan tokan kunnon pomon,
Spoileri (osoita katsoaksesi)
kanssa.  Muutenkin tuntuu henki lähtevän pelissä varsin helposti, usein jopa ihan vaan huonon tuurin myötä. Persona 4:n pelaamisen jälkeen SMT4 tuntuu aikamoiselta hardcore-meiningiltä.
Demonien värmääminenkin on aikamoista tuuripeliä, jossa ei aina tunnu oleman mitään kunnollista logiikkaa.

Hurjan vaikea peli Shin Megami Tensei IV on, mutta silti pelikello näyttää jo kohta yhdeksättä pelattua tuntia. Kuolemien kanssa mukaan tulisi varmaankin yksi tai kaksi lisätuntiakin.

Eilisen Nintendo Directin myötä julkaistiin Shovel Knight'kin vihdoinkin täällä puolen maailmaa! Kiva saada näitä pelejä pelattavaksi pitkän odotuksen jälkeen!

Ostaisin heti mutta digital only. En ole edes Phoenix Wrightia ostanut sen takia. Haistakoot paskan.

Höpsön syyn takia jätät hienon pelin väliin :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 06.11.2014 21:06
Ostaisin heti mutta digital only. En ole edes Phoenix Wrightia ostanut sen takia. Haistakoot paskan.

Höpsön syyn takia jätät hienon pelin väliin :)

Tosiaan. PW:nkin tapauksessa digipolitiikka johtuu nimenomaan siitä, että parhaus ei fyysisenäkään ole länkkäreille kelvannut. Asiaa ei ainakaan paranna se, että jättää ostamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 06.11.2014 22:26
Eilisen Nintendo Directin myötä julkaistiin Shovel Knight'kin vihdoinkin täällä puolen maailmaa! Kiva saada näitä pelejä pelattavaksi pitkän odotuksen jälkeen!
Aijaa?! Olen odotellut tuota peliä viikkotolkulla ja vaikka katsoin Directin niin en tajunnut asiaa. Pitääpä ladata hetimiten 3DS-versio.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.11.2014 12:01
Binding of Isaac Rebirthiä pelailin eilen. Kannattaa testata jos tykkää Roguelike-tyyppisistä peleistä. Ilmainen PS+:ssa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 07.11.2014 12:07
Eilisen Nintendo Directin myötä julkaistiin Shovel Knight'kin vihdoinkin täällä puolen maailmaa! Kiva saada näitä pelejä pelattavaksi pitkän odotuksen jälkeen!
Aijaa?! Olen odotellut tuota peliä viikkotolkulla ja vaikka katsoin Directin niin en tajunnut asiaa. Pitääpä ladata hetimiten 3DS-versio.

No kyllä, tämä lähtee ostoon! Kiva saada 3DS:ään taas hieman elämää, mennyt pitkälti kotikonsolipelaamiseksi viime aikoina.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.11.2014 14:27
Pix the Cat PS4:llä ja Vitalla. En muista, koska olisi ollut yhtä paha "vielä yksi "-peli. Ihan mahtava, Pacmanin ja Snaken sekotus. Tähän asti olen hakannut main gridiä. Tavoite olisi 2 miljoonaa ennenkuin siirtyy dessertiin ja nostalgiaan, mutta veikkaan, ettei taidot riitä. 1,7 miljoonaa tällä hetkellä, loput vaatii melkoista parannusta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.11.2014 15:51
Pix the Cat PS4:llä ja Vitalla. En muista, koska olisi ollut yhtä paha "vielä yksi "-peli. Ihan mahtava, Pacmanin ja Snaken sekotus. Tähän asti olen hakannut main gridiä. Tavoite olisi 2 miljoonaa ennenkuin siirtyy dessertiin ja nostalgiaan, mutta veikkaan, ettei taidot riitä. 1,7 miljoonaa tällä hetkellä, loput vaatii melkoista parannusta.


Jep loistopeli. Ainoa huono vaan, että vielä ei ole cross-savea PS4:n ja Vitan välillä. Pitää odotella sitä, että voi alkaa Vitallakin pelaileen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.11.2014 16:38
Joo hölmö tuo cross-saven puute. Ilmeisesti sitten tulossa? Nyt on main grid 1,8 miljoonaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.11.2014 22:02
Driveclub. Ei näyttänyt hyvältä eikä tuntunut hyvältä. Äänet oli todella lussut. Äkkiä vaihtoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.11.2014 22:16
Tykkään tästä uudesta CODista koko ajan enemmän ja enemmän. Saattaa jopa nousta COD4:n ohi. Mistä moinen mielenmuutos? No noi jossain lvl 40:ssä avattavat seiniin liimautuvat miinat (joita pelissä on siis sittenkin) ovat helvetin siistejä! Niillä saa aika hyvin ratkaistua pelin suurimman ongelman, eli jatkuvasti niskaan ruippivat vastustajat. Jos kikkailee perkit oikein, saa kaksi miinaa (ja yhden kranaatin), joilla saa yleensä kolmesta sisäänkäynnistä kaksi hoidettua, viimeistä voi sitten kytätä tähtäimellä.

Ja kun kerran koitin peliä Hardcore-moodissa, ei ole enää takaisin menemistä. Vähän sama, kuin vertaisi Halo 2:ssa Team Hardcorea Rumble Slayeriin vai mikä olikaan. Yhtä kidutusta. Hommassa on myös paljon enemmän fiilistä, kun HUD häviää. Peli on myös jumalainen kunnon kuulokkeilla pelatessa; äijät spottaa melkein mistä vaan, jos juoksevat ja exoavat kuin idiootit. Miinan napsahtaessa tietää myös, mistä vihut rynnivät sisään.

Saa nyt nähdä kuinka kauan tätä jaksaa pelata näin pienellä mappimäärällä, mutta ainakin nämä ensimmäiset 20h ovat lentäneet kuin siivillä. Erinomainen peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.11.2014 22:30
Minähän sanoin. Siis hardcore-mode on ollut Codeissa iät ajat se ainoa järkevä tapa pelata näitä pelata. Itsellä nyt jotain 25h pelitunteja takan tässä ja ihan hyvin on maistunut. Spawnit ovat edelleen järkyttävän huonoja, mutta jospa niitä korjataan. Eka patchi tuli jo tänään ja korjasi vähän nettiyhteyksiä.

Mutta noista äänistä en kyllä tiedä, että miten molossa olet saanut ne toimimaan. Minulla yhteensä 5000e kajarijärjestelmät, joilla saa tarvittaessa itikan pieraisutkin kuulumaan, mutta tässä pelissä äänet yksinkertaiseti bugaavat ja puuttuvat välillä kokonaan. Omistan myös erinomaiset kuulokkeet, joilla aiemmin on aina kuulunut vihujen aseiden latausäänetkin seinien läpi, mutta nyt hyvä jos kuulee edes omia. Toivottavasti asia korjataan, koska selvästi toimivat tällä hetkellä väärin. Hyvä jos sinä olet saanut ne toimimaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.11.2014 22:38
Kuulokkeilla kyllä luulisi ainakin kuulevan jutut tarkemmin, koska ne kuulokkeiden "kaiuttimet" ovat ihan korvan juuressa. Mun kuuloke + kuulokevahvistin -kombolla on hintaa 2,800e (hirveetä virtuaalipippelin venytystä) ja nämä Sennheiserin HD800:t ovat sen verran analyyttiset, että kaikki kuuluu juuri niinkuin pitääkin. Mutta kyllä mullakin ne äänet joskus bugaavat, jolloin ympäristön äänet häviävät hetkeksi.

Mitään vertailukohtaa muihin netti-fps:iin ei tosin ole, koska en ole tällä setillä TLOUR:ia lukuun ottamatta mitään vielä pelannut. Voi toki olla uutuudenviehätystäkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.11.2014 22:42
No joo, voi kyllä olla että tuon hintasella kuulokesetillä saa äänet kuulumaan, vaikka niitä ei olisi. Kyllä kuulokkeista kuitenkin aina kuulee paremmin pienet yksityiskohdat kuin kajareista, koska ovat nimenomaan korvissa kiinni. Tosin kyllä niissä silti on jotain vialla, koska aiemmin vastaavaa ongelmaa ei ole ollut ja monen muunkin olen kuullut valittavan asiasta. Omien askeläänet kyllä kuuluvat täysin normaalisti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 12.11.2014 16:28
Eipä noi "miinat" kovin tehokkaita taidakaan olla. Selittääkin aika hyvin, miksi porukka joskus juoksee läpi mun ansoista. :lol:

http://www.youtube.com/watch?v=VROAdmgBbX8

En edes tiennyt, että ne lähtevät maasta surrailemaan pelaajien perässä. Idioottimaista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.11.2014 22:14
Joo, ihan paskaa ne on verrattuna aiempiin miinoihin, mutta kun käyttää tuplana, niin kyllä niillä oikeissa paikoissa tappoja joskus saa + voi blokata respapaikkoja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 13.11.2014 22:44
Ressa 4 tuli joku aika sitten hakattua loppuun, oli kyllä tasasta parhautta loppuun saakka, mitä nyt Ashleyllä pelattavia kohtia ois saanu olla useampi ja Saddler-matsista ootin vähän jännempää. Pelin loputtua sitä halusi vain lisää, harmi että loput ressat on ilmeisesti ihan paskoja :(


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 13.11.2014 22:46
Ressa 4 tuli joku aika sitten hakattua loppuun, oli kyllä tasasta parhautta loppuun saakka, mitä nyt Ashleyllä pelattavia kohtia ois saanu olla useampi ja Saddler-matsista ootin vähän jännempää. Pelin loputtua sitä halusi vain lisää, harmi että loput ressat on ilmeisesti ihan paskoja :(

REmake on loistava ja RE5 on köyhän miehen RE4. Siltikin hyvä peli varsinkin co-opilla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 13.11.2014 23:34
RE5 on mainettaan parempi, myös yksinpelinä. Pitää vaan muistaa antaa sille muijalle oikeat aseet (kivääri/konepistooli), niin tekoäly toimii ja osuu. Muuten ei tule yhtään mitään.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 14.11.2014 06:39
RE5 on mainettaan parempi, myös yksinpelinä. Pitää vaan muistaa antaa sille muijalle oikeat aseet (kivääri/konepistooli), niin tekoäly toimii ja osuu. Muuten ei tule yhtään mitään.
Sheva pärjäsi mielestäni kiikarikiväärillä myös hyvin. Vai olikohan sattumaa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 14.11.2014 07:43
Kun RE5:n oli kerran pelannut co-opilla, sitä ei pystynyt enää sietämään yksinpelinä. Peli on heikko kun mikä, mutta propseina sille todella pelikelpoinen co-op ja ehdottomasti paras mercenaries-moodi resident evilin lyhyessä historiassa.

Ja muista hyvista re:ista juurikin REmake on konemainen, mutta nostaisin esille myös Revelationsin ja Zeron. Ja vähän Evilin vierestä menevän Evil Withinin, joka alkoi mahtavasti mutta pakko sanoa, että loppua kohden se koko shown alussa otettu suuntaus alkoi karata pelin tekijöiden käsistä. Hyvä peli silti.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 14.11.2014 10:25
RE5 on mainettaan parempi, myös yksinpelinä. Pitää vaan muistaa antaa sille muijalle oikeat aseet (kivääri/konepistooli), niin tekoäly toimii ja osuu. Muuten ei tule yhtään mitään.
Sheva pärjäsi mielestäni kiikarikiväärillä myös hyvin. Vai olikohan sattumaa?

Kiikarikivääriä tarkoitinkin.

Itse asiassa alkuperäinen viestinii vuodelta nakki:

Hyvältä vaikuttaa ekan tunnin perusteella, mutta ei tuota kyllä yhtään huvita yksin pelailla. Tekoälykaveri käy hermoille vähän väliä. Voiko sille kaverille mitenkään määrittää, että "Älä perkele tuhlaa paukkuja, kun yritän puukottaa tätä zombia". Tietty voin ottaa kaikki kudit itselle, mutta ei sekään loppujen lopuksi hirveän järkevä ratkaisu ole.

Aina olen Ressut. Silent Hillit ym. yrittänyt pelata säästämällä paukkuja, mutta tässä tuon kaverin kanssa se alkaa pikkuhiljaa käymään hermoille.

Paras keino hallita Shevan ammusten käyttöä on oikeastaan ottaa se pistooli siltä poies heti alkuunsa. Se tykkää siitä aivan liikaa, muttei kuitenkaan osu mihinkään ja ampuu koko ajan. Paras combo on todellakin kivääri + rynkky Shevalle. Sitten kun itse pitää pistoolin ja haulikon, niin ei tarvitse kilpailla ammuksista. Voisi luulla, että rynkylläkin Sheva vain viljelisi ammuksia ympäriinsä mutta yleensä se osaa kyllä ampua säästeliäästi yhden kudin/lyhyitä bursteja kerrallaan. Ja kiväärillä se osuu tosi hyvin. Noilla kahdella aseella se osaa myös paljon paremmin päättää, että mikä ase sopii mihinkin tilanteeseen. Ostettuani Cattle Prodin kokeilin myös sen antamista Shevalla, ajatellen että niin tehokkaalla melee-aseella se varmaan tekisi pahaa jälkeä. Harmi vain, että ei se osaa lyödä kuin joka kolmannessa tappelussa. Lopun aikaa se yrittää lyödä, mutta päättääkin sitten tehdä jotain muuta  :(

Itseäkin korpesi pelin alkupuolella, kun Sheva koko ajan paukutti menemään pistoolillaan ja oli jatkuvasti out of ammo, mutta vaihdettuani aseet "oikeisiin", ei hältä loppunut loppupelin aikana vissiin kertaakaan kudit ja tuloksetkin paranivat selvästi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 15.11.2014 15:06
No niin, Shadow of Mordorin viimeinen tehtävä kääntyi juuri suoritetuksi. Kaiken muun olinkin jo kompliitannut ensin, eli sai mukavasti tarinan ohella päätöksen pelin pelaamiselle toistaiseksi. Aikaa meni lähes tasan 40 tuntia.

Pääasiassa ihan hemmetin hieno reissu. Loppua kohti parin trophyn metsästäminen meni vähän kuivan duunin puolelle, mutta samalla aikaa kului usein ihan vaan maailmassa kikkailuun ja satunnaiseen terrorisointiin. Jokin tässä selvästi siis on viehättänyt.

Viimeisistä bosseista tulee kyllä noottia.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Vaan kuten sanottua, ala-arvoista lopetusta lukuunottamatta mitä mainioin syyspeli. Sitten kirjastossa eteenpäin. Dust: An Elysian Tale asentuu juuri koneelle ja Rogue Legacy on koukuttanut jo pari iltaa. Mennään näillä toistaiseksi, Destinyn ja satunnaisen Trials-hajoilun ohella.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 17.11.2014 20:24
Just kerkesin pelaamaan Evil Withinin läpi ennen GTA:ta ja Far Cryta. Olihan se varsin kelpo peli. Pari huonoa kohtaa ja yksi tosi vittumainen bossi, mutta muuten oikein viihdyttävä. Ei kuitenkaan mikään RE4, mutta parasta genressään muutamaan vuoteen. Lopullinen aika rapiat 17h ja 48 kuolemaa. Pelasin ns. normalilla (survivor).

Tavallaan odotan enemmän tuota NG+:ssaa, kuin tätä ekaa runia. Ensi kerralla on aseet vähän päivitetympiä, jolloin menokin lienee jouhevampaa. Näköjään muutama unlockattava asekin löytyy, jotka olisi kiva saada.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 19.11.2014 15:52
Destinyä tulee kyllä edelleen pelailtua. Suunnitellaan nyt tuota Raidin pelaamista. Ihan kuuteen tyyppiin asti ei ainakaan vielä saada porukkaa. Ilmoitelkaa vaan jos kiinnostaa osallistuminen, olisi hienoa saada suomalainen porukka kasaan. Tarpeen mukaan pitää kysäistä Neogafista vahvistuksia jos näyttää että porukkaa ei ole riittävästi. Alustavasti ollaan suunniteltu että lauantaina kokeiltais yhdentoista jälkeen illalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ilkimys - 19.11.2014 16:20
Destinyä tulee kyllä edelleen pelailtua. Suunnitellaan nyt tuota Raidin pelaamista. Ihan kuuteen tyyppiin asti ei ainakaan vielä saada porukkaa. Ilmoitelkaa vaan jos kiinnostaa osallistuminen, olisi hienoa saada suomalainen porukka kasaan. Tarpeen mukaan pitää kysäistä Neogafista vahvistuksia jos näyttää että porukkaa ei ole riittävästi. Alustavasti ollaan suunniteltu että lauantaina kokeiltais yhdentoista jälkeen illalla.
Voisin ainakin näin alustavasti tulla messiin!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 19.11.2014 16:30
Destinyä tulee kyllä edelleen pelailtua. Suunnitellaan nyt tuota Raidin pelaamista. Ihan kuuteen tyyppiin asti ei ainakaan vielä saada porukkaa. Ilmoitelkaa vaan jos kiinnostaa osallistuminen, olisi hienoa saada suomalainen porukka kasaan. Tarpeen mukaan pitää kysäistä Neogafista vahvistuksia jos näyttää että porukkaa ei ole riittävästi. Alustavasti ollaan suunniteltu että lauantaina kokeiltais yhdentoista jälkeen illalla.
Voisin ainakin näin alustavasti tulla messiin!

Nice! tetsuoFIN nickillä liikun psn:ssä, saa lisäillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.11.2014 16:34
Uuteen Smashiin tuli päivitys ja mitä siinä tulikaan. Poistettiin comboja, nerfattiin Little Macin recoverya joka oli muuten maailman paskin tuote, sekä heikennettiin eri hahmojen iskuja, jotta hahmot kestävät entistä enemmän osuma. Nintendon idea tasapainolle on se, että millään hahmolla ei voi tehdä mitään, niin kaikki ovat tasapainossa. Jos tämä ei olisi paljon nopeampi, niin varmaan Brawlinkin ois parempi peli kuin tämä höyryävä kasa paskaa. Sitten Nintendo muka yrittää sponsoroida jotain turnauksia, vaikka ei niitä oikeasti kiinnosta pelin kilpailullisuus pisarakaan. :lol: Pelin pelattavuus on uskomattoman surkeaa tavaraa ja sitä koitetaan peitellä kaikella lisäkrääsällä, modeilla yms. joita kyllä riittää loputtomiin.

Noh, onneksi Nipan pelit säilyttävät arvonsa, niin saa vaihdettua vaikka Dragon Agesiin huomenna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 19.11.2014 18:13
Liekkö mitään toivoa siitä että tuo Wii U:n smashi ois vähän parempaa tavaraa? Jätin tän 3ds-version jo siksi väliin että 3ds littanatatilla ohjaus ei houkuttanut, mutta eipä tuo pelattavuuskaan näköjään mistään kotoisin ole...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 19.11.2014 22:54
Evil Within meni kanssa tuossa viikko nurinperin lävitse ja lopputulos oli suhteellisen nautinnollinen, mutta kuitenkin jäi vähän orastavaa pettymystä päälle.

Ikävintä pelin annissa oli se, että juonenkerronta joka rakensi koko ajan jonkinasteista suurta lopetusta niin lässähti totaalisesti ja lopussa jäi enemmän kysymyksiä kuin selityksiä. Ei hyvä. Ensimmäinen peli kuitenkin vuosikausiin, jossa loppuratkaisun vuoksikin koko ajan halusi pelata peliä eteenpäin.

Toinen todella ikävä asia oli pelin punaisen langan todellinen katoaminen pelin edetessä. Hiippailu ja optioinaalinen ja survivalpohjainen lähestymistapa poistuivat chapter chapterilta ja peli rupesi muistuttamaan perinteistä zombiräiskintää. Todella ikäv draw back joka piti sisällään ne kliseiset turretkohtaukset ja rappioituneen kaupunkimaiseman jossa zombeja oli laumoittain. Myös pelin final boss oli aika hirveä toteutus. Joskin aika perinteinen Mikamin ratkaisu: Lopussa taistelu perustuu nopeasti eteneviin kohtauksiin ja lopussa paahdetaan rocket launcherilta joka siunaantuu pelaajalle hädän hetkellä.

Peli siis tuli pelattua vaikeimmalla tarjolla olleella tasolla ja noh... haastetta olisi voinut olla enemmänkin. Toki kuolemiakin tuli se 58kpl, että jonkun verran tuli tyräyteltyä.

Peli oli pelaamisen arvoinen ja parasta sarjansa antia vuosiin, mutta sitä suuremmalla syyllä harmittaa, että anti on parhaimmillaan ehkä ensimmäisen kuuden chapterin aikana, jonka jälkeen paletti alkaa etenemään huonompaan suuntaan. Suosittelen silti kaikille jatkamaan loppuun asti. Siellä on välissä monta todella mahtavaakin kohtausta.

Ja oletan että Despiren mainostama vittumainen bossi on se jossain kumman autohallissa taisteltava autojen raiskaaja-epäjumala?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 19.11.2014 23:02
Aika täsmälleen samat mietteet itse asiassa mullakin.

Ja juuri samasta bossista puhutaan  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.11.2014 23:22
Alien ja tuo Evil Within himottaa suuresti, mutta en niin millään ole viitsinyt maksaa vielä täyttä hintaa, kun varmasti ihan pian hinta tippuu ainakin puoleen. Soon.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 20.11.2014 00:55
Aika täsmälleen samat mietteet itse asiassa mullakin.

Ja juuri samasta bossista puhutaan  ;D

Noista 58 kuolemasta varmaan 30 tuli siinä parkkihallissa koettua. Uskomattomalla pullalla se kerran bugagti paikoilleen ja saatiin kaikessa rauhassa tutkia sen weak spotteja ja jakaa runtua sille. Harmi vaan, että bugi esti myös sen kuolemisen. Itse loppupeleissä kyllä tykkäsin ko. bossista aika paljon sen tarjoaman haasteen takia ja siinä hiippailu ja piilottelu palkittiin aika hyvin. Joskin turhautumistakin tuli paljon, kun sen iholle kun joutu niin pois ei päässyt. Myös välistä se sai sneakit täysin omasta patternistaan poiketen kiinni.

Ja TK: Uskon että tykkäät pelistä, joten osta pois vaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.11.2014 09:59
Tuo bossi oli vittumainen, koska se oli ainoa kohta pelissä kun tuntui ettei mulla ole tarpeeksi keinoja sen tappamiseen. En pystynyt stunnaamaan sitä ja sillä oli se instant kill-isku.

Pääsin läpi kun bugitti mullakin paikoilleen ja pystyin ampumaan sitä vapaasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 20.11.2014 12:28
Sniper oli kovassa käytössä tuota vastaan. End gamessa sitten freeze bolt + explosive bolt oli taktiikka. Ja siis oikeasti tarkoitan tuota Freezebolttien roolia. Muuten pelissä niille löytyi todella vähän käyttöä, mutta tätä rumilusta vastaan oli todella käytännöllinen kapines. Sai rauhassa aikaa vaihtaa sijaintia freezen aikana ja nakata yhden explosiven kiinni.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.11.2014 12:58
Destinyä tulee kyllä edelleen pelailtua. Suunnitellaan nyt tuota Raidin pelaamista. Ihan kuuteen tyyppiin asti ei ainakaan vielä saada porukkaa. Ilmoitelkaa vaan jos kiinnostaa osallistuminen, olisi hienoa saada suomalainen porukka kasaan. Tarpeen mukaan pitää kysäistä Neogafista vahvistuksia jos näyttää että porukkaa ei ole riittävästi. Alustavasti ollaan suunniteltu että lauantaina kokeiltais yhdentoista jälkeen illalla.
Voisin ainakin näin alustavasti tulla messiin!

Nice! tetsuoFIN nickillä liikun psn:ssä, saa lisäillä.

Oliko teillä jo jengi täynnä? Itsekin lähtisin mielelläni messiin, lauantai sopivasti ihan vapaa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 20.11.2014 13:04
Destinyä tulee kyllä edelleen pelailtua. Suunnitellaan nyt tuota Raidin pelaamista. Ihan kuuteen tyyppiin asti ei ainakaan vielä saada porukkaa. Ilmoitelkaa vaan jos kiinnostaa osallistuminen, olisi hienoa saada suomalainen porukka kasaan. Tarpeen mukaan pitää kysäistä Neogafista vahvistuksia jos näyttää että porukkaa ei ole riittävästi. Alustavasti ollaan suunniteltu että lauantaina kokeiltais yhdentoista jälkeen illalla.
Voisin ainakin näin alustavasti tulla messiin!

Nice! tetsuoFIN nickillä liikun psn:ssä, saa lisäillä.

Oliko teillä jo jengi täynnä? Itsekin lähtisin mielelläni messiin, lauantai sopivasti ihan vapaa.

Hyvin mahollisesti täynnä. Ilmoittelen kyllä hetimiten jos näyttää että ei saada riittävästi porukkaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.11.2014 13:07
Hyvin mahollisesti täynnä. Ilmoittelen kyllä hetimiten jos näyttää että ei saada riittävästi porukkaa.

Chikidicheck.

Yleisesti, olen varmaan lauantaina aika paljon konsolin ääressä. Jos jengiä kiinnostaa pelailla Destinyä muuten vaan tai vaikka Trials Fusionia (eiks tähän tullut jo se verkkomoninpeli?), niin olen peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.11.2014 15:42
Liekkö mitään toivoa siitä että tuo Wii U:n smashi ois vähän parempaa tavaraa? Jätin tän 3ds-version jo siksi väliin että 3ds littanatatilla ohjaus ei houkuttanut, mutta eipä tuo pelattavuuskaan näköjään mistään kotoisin ole...

En pistäisi rahoja sen puolesta. Peli julkaistiin usa:ssa ja nyt selvisi, ettei kumpaakin tattia voi käyttää yhtä aikaa kuten aikaisemmin. Eli et voi liikkua eteenpäin vasemmalla tatilla ja samalla tehdä vaikka jotain aerial-iskuja c-tikulla. Koska jos käytät c-tikkua johonkin iskuun, niin vasentatti ei reagoi sinä aikana enää liikkeisiin. Vähän kuin fps-peliin laitettaisiin, että jos liikut, niin et voi samalla liikuttaa oikealla tatilla tähtäintä. Uskomattoman loistavaa pelisuunnittelua. Oikein yrittämällä yritetään saada kaikki mahdollinen syvyys pelistä pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 21.11.2014 17:26
Tämä korjaantuu sillä kun painaa nopeasti sitä c-tikkua tai vaihtamalla c-tikkuun normaali hyökkäyksen. Liittyy ilmeisesti jotenkin siihen kun niitä smash-iskuja pystyy lataamaan sillä c-tikulla nykyisin. Perseestä joka tapauksessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 21.11.2014 17:39
Voisiko liittyä myös siihen että ohjainvaihtoehtoja on niin saatanasti. Tupla-analogitikkuohjaimia käyttävät olisivat lähtökohtaisesti etulyöntiasemassa pelkällä Wii Remotella tai Remote-nunchuck -kombolla pelaaviin nähden.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 21.11.2014 20:37
On tuo Super Mario 3D World kyllä paras peli mitä voi pelata tyttöystävän kanssa. Varmaan jo neljäs läpipeluukerta menossa ja vieläkin jaksaa hyvin pelailla. Puhtaana yksinpelinä Galaxy 2 on silti parempi peli, toivottavasti tulee vielä jatkoa yksin pelattavalle Mariolle jossain vaiheessa.

Alien Isolation on kyllä lisenssipelien parhaimmistoa, ei kyllä äkkiseltään tule parempaa mieleen. Olisi vaan pitänyt rohkeasti pelata sillä hardilla, vähän jännitystä katosi sen jälkeen kun liekinheittimen sai ja bensaa tuntui riittävän Alienin estämiseen. Tuli kyllä useamman kerran aidonoloisia säikäytyksiä. Vähän turhan pitkä peli vaan tähän syksyn pelisumaan, pitää paremmalla ajalla vielä tuolla vaikeammalla vaikeusasteella mennä ja se ennakkovaraajan etuna tulleen Nostromon saa vissiin DLC:nä erikseen.

Nyt pitää kumminkin keskittyä tuohon Bayonetan läpipeluuseen, kunhan vaan saan tuon Iron Bannerin level neloseen Destinyssä ensimmäiseksi ja saan ne hyvät hanskat ostettua sieltä käyttöön, saa nimittäin jokusen tunnin porailla ennen kuin tuohon rankkiin pääsee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 21.11.2014 22:00
vähän jännitystä katosi sen jälkeen kun liekinheittimen sai ja bensaa tuntui riittävän Alienin estämiseen.

Itse asiassa tavallaan nautin tästä, koska tämä tapahtui vasta ihan loppupuolella ja näin saatiin loppuun kunnon
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 21.11.2014 22:41
Se oli kyllä hyvä tahdinvaihdos tosissaan. Ehkä mahdolliseen jatko-osaan saadaan sitten enempi tuon tyylistä matskua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 22.11.2014 12:00
 Jatko-osa Alienille saattais olla hyväki idea, potentiiaalia saattais olla ehkä jopa johonki vieläki parempaan. Lisää vaan metroidvaniamaisuutta, mitä tässäkin jo oli. 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.11.2014 12:32
Far Cry 4:ssa on kyllä kivasti imua. Ainakaan ei tuntuisi tekeminen loppuvan kesken kun tuota massiivista karttaa katselee. Naurattaa vaan pelin asenne eläimiin. Kaikki elukat on pelin mielestä vihollisia, jotka pitää tappaa mahdollisimman nopeasti.  :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 22.11.2014 12:34
Far Cry 4:ssa on kyllä kivasti imua. Ainakaan ei tuntuisi tekeminen loppuvan kesken kun tuota massiivista karttaa katselee. Naurattaa vaan pelin asenne eläimiin. Kaikki elukat on pelin mielestä vihollisia, jotka pitää tappaa mahdollisimman nopeasti.  :lol:

Mäyrät yrittää kovasti näyttää söpöiltä, mutta on oikeasti ihan kusipäitä. Kenties pelin vaarallisin eläin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 22.11.2014 13:01
Far Cry 4:ssa on kyllä kivasti imua. Ainakaan ei tuntuisi tekeminen loppuvan kesken kun tuota massiivista karttaa katselee. Naurattaa vaan pelin asenne eläimiin. Kaikki elukat on pelin mielestä vihollisia, jotka pitää tappaa mahdollisimman nopeasti.  :lol:

Mäyrät yrittää kovasti näyttää söpöiltä, mutta on oikeasti ihan kusipäitä. Kenties pelin vaarallisin eläin.

:lol: Pelin ympärillä pyörii kyllä ihan huikea meininki tällä hetkellä. Aiemmat Far-Cryt eivät ole kiinnostaneet lainkaan, mutta tämä pitäisi melkein poistaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 22.11.2014 13:53
Osta pois, erittäin koukuttavaa kamaa. GTA:nkin pelaaminen jäänyt vähälle tämän takia.

Kuinkas monella löytyy tämä PS4:lle? Voisi testailla cooppia jossain välissä, kun kehuvat kovasti. Ilmeisesti koko pelin pystyy pelaamaan cooppina kampanjatehtäviä ym. lukuunottamatta. Esimerkiksi linnoitusten valtausta voisi testata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 22.11.2014 22:05
Mikäs nelosesta niin hyvän tekee? En ole seurannut ollenkaan, kun FC3 oli niin mitäänsanomaton loistavan kakkosen jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 23.11.2014 01:12
FC2 oli omalla tavallaan hyvä, mutta FC3 teki kaiken paljon paremmin. Yksi viime vuosien parhaista yksinpeliräiskinnöistä. Neljättä osaa en ole odotellut juuri ollenkaan, koska en usko sen pääsevän yllättämään samalla lailla kuin FC3 teki.

Perustelkaa, miksi olen väärässä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 23.11.2014 10:31
Yritin moneen kertaan päästä jyvälle kolmosen hienouksista, mutta tuntikausia pelattuanikaan ei sisuskaluissa liikahtanut yhtään mikään. Pidin kagosesta todella paljon, yksi harvoista 360-peleistä mihin tuli laitettua reilusti yli 10 tuntia (eli vähän vajaa 70).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 23.11.2014 21:46
Ei teidän varmaan kannata Far Cry 4:sta ostaa. Pelatkaa niitä pelejä mitkä kiinnostaa.


Lisää pelin luontovastaisuudesta:

http://kotaku.com/far-cry-4s-devil-birds-are-the-worst-1661858066

https://twitter.com/kirkhamilton/status/536589657497034752

Voittaa varmaan jonku PETA awardin.  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.11.2014 19:10
GTA V:sta tuli kokeiltua. Ihan törkeän hyvin tehty peli. Pitkästä aikaa tuli havahduttua siihen, miten paljon pelit ovatkaan kehittyneet vuosien saatossa.

Mutta en kyllä tiedä, jaksaako tätä pelata. Tuntuu, että GTA III:n ja Vice Cityn järjetön hakkaaminen joskus nuoruudessa on aiheuttanut elinikäisen ähkyn näihin peleihin. Ei vaan jaksa näitä sandbox-pelejä enää; liikaa tekemistä, mikä menee aina lopulta siihen, että hakkaan tunnin jalankulkijoita ja leikin ragdollien kanssa.

Telkkarin kaiuttimilla pelattuna ihmettelin myös, miten aseiden äänet voivatkin olla niin lussut. Alkukohtauksesta tuli kunnon Heat-leffan fibat, kunnes piti ammuskella, eikä aseet pitäneet juuri minkäänlaista ääntä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 28.11.2014 10:41
Costume Quest 2 (Wii U)

Meni läpi tuossa reilu viikko sitten. Kokonaisuudessaan varsin hauska ja toimiva lite-rooliseikkailupeli. Systeemi on aika lailla sama kuin Paper Mariossa, Badge-systeemiä lukuunottamatta. Niiden sijaan taisteluihin saa vaihtelua noin tusinan erilaista Halloween-asua vaihtamalla. Lisäksi taisteluihin voi ottaa kolme toimintokorttia joilla voi saada erilaisia efektejä aikaan. Mutta esimerkiksi action-napin painelu taistelun aikana on kuin Paper Mariossa. Costume Quest ykkösen huonoin puoli eli pitkäksi venyvät taistelut on korjattu ja sen ansiosta peliä jaksaa oikein pelatakin.

Tykkään tosi paljon Costume Questin tyylistä, hahmoista, jutuista ja oikeastaan kaikesta. Äänissä oli jonkun verran epämääräisyyksiä, esim ambient-looppi alkoi ja katkesi oudosti tai rätisi. Musiikit ok.

Pituus oli siinä vajaa kymmenen tuntia, eli ihan sopiva näillä eväillä.

Paper Mario (Virtual Console)

Muistin Costume Questin pelattuani että minulla jäi tämä peli kesken jokunen vuosi sitten. Kolme Chapteria oli jäänyt pelaamatta joten muisteltuani missä mentiin, pääsin hommaan taas kiinni. Onhan tämä loistava peli, ja kiinnostavaa oli verrata tätä 13 vuotta (?) vanhaa peliä Costume Quest 2:n. Todella hiottu ja toimiva peli, erittäin hauska ja Mario-lorea eteenpäin kehittelevä.

Grafiikat ovat alkuun pieni shokki N64-reson takia, mutta aika nopeasti siihen tottuu ja huomaa että pintakuoren alta on aikaa kestävää graafista suunnittelua.

Eilen meni läpi ja noin 27 tuntia tuli pelikelloon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 28.11.2014 18:09
Far Cry 4 meni läpi. Itse loppu jätti vähän kylmäksi siinä mielessä, että millään pelin aikana tehdyillä ratkaisuilla ei oikein loppujen lopuksi ollut juurikaan väliä. Oli kuitenkin erittäin viihdyttävä peli, ja vaikka tarina menikin läpi, niin olisihan tuossa vielä tekemistä. Aika pitkältihän tämä oli FC 3.5, eli vähän jotain uudistuksia toivoisi jo seuraavaan osaan toisaalta.

Katsastin myös äsken sen paljon puhutun vaihtoehtoisen lopun, joka oli kyllä aika nerokas:
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 29.11.2014 14:30
Far Cry 4 meni läpi. Itse loppu jätti vähän kylmäksi siinä mielessä, että millään pelin aikana tehdyillä ratkaisuilla ei oikein loppujen lopuksi ollut juurikaan väliä. Oli kuitenkin erittäin viihdyttävä peli, ja vaikka tarina menikin läpi, niin olisihan tuossa vielä tekemistä. Aika pitkältihän tämä oli FC 3.5, eli vähän jotain uudistuksia toivoisi jo seuraavaan osaan toisaalta.
Ilmeisen nopeaa juoksit läpi. Omalla kohdalla saattaa mennä tunteja ihan vain luonnon tutkiskeluun (eläinten lahtaamiseen). Yhtäkään linnnoitusta en ole vielä vallannut. Huippupeli kyllä ja epäilemättä maistuu nyt paremmalta, kun kolmosen jätin väliin.

Uusi smässikin kävi jo koneessa. Hyvässä ja huonossa tutunoloinen peli. Pahoin pelkään että tämän pelaaminen jää melko vähälle, kun yksinpeli on kokemuksena melko ontto ja nettipeli vaikutti aika lagaavalta. Samalla sohvalla varmasti tutun toimivaa hupia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 29.11.2014 15:37
Nooh jotain 25h siinä meni eli en nyt tiedä kovin nopeasta  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 29.11.2014 16:10
Nooh jotain 25h siinä meni eli en nyt tiedä kovin nopeasta  :)

Jep, mutta kyllähän sulla on aika intensiivinen tuntitahti monen pelin kanssa. Pojilla ei esim. Mordorin kanssa nokka montaa päivää tuhissut, kun mulla meni pari viikkoa, ellei enemmänkin. :b


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 29.11.2014 16:32
Nooh jotain 25h siinä meni eli en nyt tiedä kovin nopeasta  :)

Jep, mutta kyllähän sulla on aika intensiivinen tuntitahti monen pelin kanssa. Pojilla ei esim. Mordorin kanssa nokka montaa päivää tuhissut, kun mulla meni pari viikkoa, ellei enemmänkin. :b

No nyt on ollut aika sopivasti aikaa pelata, niin on tullut jyystettyä tuota FC:tä. Useamman tunnin päivässä parhaimmillaan. GTA-parka jäänyt toistaiseksi vähän jalkoihin :(

Mutta onhan siitä nyt jo 1,5vk kun tuo tuli ulos. Te ootte vaan liian hitaita :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 29.11.2014 19:33
Mutta onhan siitä nyt jo 1,5vk kun tuo tuli ulos. Te ootte vaan liian hitaita :)
Joo. Oon kyllä todella hidas pelaajana. Ehkä se johtuu siitä että tykkään pelata lyhyemmissä pätkissä - 1h kerralla on ihan riittävästi. Sitten kun arkena ei välttämättä ehdi tai jaksa pelata, niin kuukausien projektejahan nämä usein on. :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.11.2014 17:32
Uus Smash on pelattavuudeltaan lähes ala-arvoinen, mutta soundtrackin kermaisuutta ei voi kieltää. Jotain 500 kipaletta survottu saman levyn sisään ja niitä voi customoida kuulumaan haluamallaan tavalla kentissä. Kyllähän pelin ostaa jo pelkän soundtrackin takia. Pari tuntia meni tuossa, kun pikaisesti selasin kipaleita läpi, enkä edes kuunnellut kuin vähän jokaista ja skippasin osan.

Lisäksi Nintendo tuntuu olevan ainoa, joka tajuaa 60fps:n päälle. Kuinka ironista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 30.11.2014 20:12
Uus Smash on pelattavuudeltaan lähes ala-arvoinen
Köh köh no nyt tulee aika kärkevää mielipidettä ilman perusteluita. Itse en ole pelannut, mutta kiinnostaa kyllä. Ymmärtäisin ala-arvoisen tosi huonoksi.

mutta soundtrackin kermaisuutta ei voi kieltää. Jotain 500 kipaletta survottu saman levyn sisään ja niitä voi customoida kuulumaan haluamallaan tavalla kentissä. Kyllähän pelin ostaa jo pelkän soundtrackin takia.
Sama ominaisuus on jokseensakin jo Brawlissa(?). Siis jokaisessa kentässä on tietty settilista ja kappaleiden esiintymistiheyttä voi säätää. Täysin omavaltaista miksailua ei kylläkään saa tehdä. Onko tätä paranneltu vielä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 30.11.2014 23:43
Uus Smash on pelattavuudeltaan lähes ala-arvoinen
Köh köh no nyt tulee aika kärkevää mielipidettä ilman perusteluita. Itse en ole pelannut, mutta kiinnostaa kyllä. Ymmärtäisin ala-arvoisen tosi huonoksi.

Lue: "hieman erilainen kuin Melee".

Sanoisin että 95%:lle pelaajista SSBWU on sarjan paras osa. Lopuille 5%:ille kaikki muutokset Meleestä ovat huonoja muutoksia, eli heidän onnekseen ovat päässeet pelaamaan täydellistä peliä jo vuodesta 2001.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 01.12.2014 00:08
Lue: "hieman erilainen kuin Melee".

Sanoisin että 95%:lle pelaajista SSBWU on sarjan paras osa. Lopuille 5%:ille kaikki muutokset Meleestä ovat huonoja muutoksia, eli heidän onnekseen ovat päässeet pelaamaan täydellistä peliä jo vuodesta 2001.
Sanoisin että 95% pelaajista pelaa Smashia fiiliksissä koska pelissä voi pelata eri Nintendo hahmoilla. Jos Smash4:stä poistettaisiin kaikki Nintendoon liittyvä ja vaihdettaisiin hahmojen grafiikoiksi jotain geneerisiä ukkeleita niin sitä ei pelaisi kukaan. Ja miksi pelaisikaan kun kaiken sen Nintendo fanservicen (olen fani) ja kermamusiikkien ja kermagrafiikoiden alla oleva peli on pelkkä tunkkainen läpsyttelykisa.

Olen valmis syömään sanani siinä äärettömän epätodennäköisessä tapauksessa että peliin tulee jotain järkeä sitten kun olen päässyt kunnolla porautumaan ja pohtimaan metagamea ja mekaniikoita. Enpä kyllä jaksa uskoa, sillä tämänhetkinen näkemykseni perustuu parhaiden(tm) smashin pelaajien puheisiin. Pelataan nyt kuitenkin vielä itse ja todetaan läjän tunkkaisuus.

Niin ja mehän puhuttiin pelattavuudesta. Ei grafiikoista, hahmoista, nintendofanservicestä, contentin määrästä eikä musiikeista. Pelattavuus kusee, kaikki muu on 5/5.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 01.12.2014 09:49
En sanoisi pelattavuuttakaan nyt "ihan ala-arvoiseksi". Toki vähän mihin vertailukohtaansa vetää niin määrittää tätä ajatusta. Omana pelinään se on sellainen, jota jaksaa tahkoa varmaan pari kuukautta ihan perehtymismentaliteetinkin kautta ja omat kokemukset vanhasta kunnon cubeohjaimesta pelin pelaamisessa ovat enemmänkin positiivisesti yllättyneet.

Jos pelin antia vertaa kilpailullisena pelaajana tai pelin tarjoaman haastetason kautta Meleeseen, niin kokemus on 0/5. Ei tämä tule pystymään samanlaiseen sisältörikkauteen, kun kaikki sisältörikkaus on juurikin tuota fanservicea, mikä on parin kuukauden aikana täysin koettu. Syvempi sisältörikkaus taas olisi tapa pitää tämänkin pelin suosio elossa vuosikymmenet eteenpäin, mutta tähän mennessä en ole pelistä sellaista aarretta löytänyt.

Jos taasen vertaa edeltäjäänsä eli Brawliin, niin peli on täydellinen parannus kilpailullisella puolella, mutta aika heikko suoritus hupipuolella. Kentät ovat ihan hirveitä jopa partypelaamiseen, mikä on mielestäni todella iso pettymys. Aivan överilaajoja walkoffkenttiä joissa sitten on kaiken maailman pelibosseja joihin pitäisi siinä taistelun lomassa keskittyä... niinku wtf.

Jos pelin taas koittaa nähdä omana kokonaisuutenaan, niin se on viihdyttävä paketti ja jos pelikavereita löytyy,  jotka ei ota asiaa turhan vakavasti niin tätä jaksanee sen vuoden max pelailla. Jos olet satunnaispelailija niin pelaillet peliä pari kk, koska se on "kivaa" ja kuherruskuukaudesta pitää nauttia.

Ite annan varovaisen 2/5 arvosanan. Peli on parempi kuin edeltäjänsä ja pelaaminen on tällä hetkellä ihan hauskaa. Mutta ennustan pelille kuitenkin ennenaikaista kuolemaa, sillä se ei pysty kilpailupuolella / sisältöpuolella lähellekkään Meleen tasoa (ja sisältöpuolella siis en todellakaan tarkoita kerättäviä trophyja yms) ja partypuolella se ei alkuhuuman jälkeen pysty tarjoamaan minkäänlaista kilpailijaa brawlilla, jossa oli eittämättä todella vahva hupipuoli kenttien, itemien ja yleisen överileijuvuuden vuoksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.12.2014 10:23
Sanoisin että 95% pelaajista pelaa Smashia fiiliksissä koska pelissä voi pelata eri Nintendo hahmoilla. Jos Smash4:stä poistettaisiin kaikki Nintendoon liittyvä ja vaihdettaisiin hahmojen grafiikoiksi jotain geneerisiä ukkeleita niin sitä ei pelaisi kukaan.

Juurikin näin. Sen tietää, kun Neogafissa ennen julkaisua oleva keskustelu keskittyi suurimmaksi osaksi siihen, että mikä hahmo on mukana ja mikä ei. "Onhan pelissä varmasti trophy 3DS:n sukellusvenepelistä mukana tai muuten en osta". Ketään ei kiinnosta Pleikkarin All Stars -mättö, vaikka pelattavuudeltaan kanssa lähes samaa tasoa, kun siinä nyt ei satu olemaan niin suosittuja pelihahmoja. Lisäksi samat 95% pelaajista olisivat tykänneet uudesta Smashista ihan yhtä lailla, vaikka kaikkea ei olisi yksinkertaisesti ihan tarkoituksella ja peli olisi myynyt ihan samalla tavalla.

Katsotaanpa mitä mieltä porukka on vuoden päästä. Mario Kartiakaan pelaa enää kaverilistalta melkein kukaan, vaikka niin hehkutettiin. Peli kärsii Nintendon yleisestä nykyongelmasta, että yksinkertaistetaan kaikkea ihan liikaa ja kaikki pelaajat koitetaan saada väkisellä aina samalle viivalle vaikka väkisin. Uudessa Mario Kartissa moni kyllästyi siihen hyvin äkkiä. Ei todellakaan tarvitse olla uusi Melee, eikä edes turnauspeliksi sopiva. Haluan vaan pelin, jota jaksaa pelata kavereidenkin kanssa ja joka ei ole täynnä typeriä pelimekanisia ratkaisuja, joilla ei ole mitään muuta merkitystä kuin rajoittaa pelattavuutta.

Mutta katsotaan miten pelin käy. Toivon todella että patchataan tai löydetään jotain kiertoja kaikille rajoituksille ja yksinkertaistuksille. Pelin saisi korjattua täydellisesti 2kb:n updatella, jossa säädetään vaan kaikkea kuolemattomuutta ja automaatista paskaa pois. Kyllähän peliä kuitenkin pelaa, koska soundtrack on tosiaan hunajaa ja peli näyttää upealta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.12.2014 10:34
Älytön päätös Nintendolta jokatapauksessa se etteivät tietoisesti halua tukea mitään e-sportsiin liittyvää. Jos siellä kerran tiedetään että Melee on vieläkin kova sana ja kerää ihmisiä turnauksiin ja striimien ääreen, niin mikä helvetti saa devaajat tietoisesti muokkaamaan pelisarjaa siihen suuntaan että kyseiset ihmiset vievät rahansa ja huomionsa muualle? Mitä se on pois niiltä party-pelaajilta jotka Meleetäkin hakkasivat ihan mielellään? Käsittämättömän lyhytnäköistä toimintaa ja kertoo jotain firman kalkkeutuneesta johtoportaasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.12.2014 10:41
Älytön päätös Nintendolta jokatapauksessa se etteivät tietoisesti halua tukea mitään e-sportsiin liittyvää. Jos siellä kerran tiedetään että Melee on vieläkin kova sana ja kerää ihmisiä turnauksiin ja striimien ääreen, niin mikä helvetti saa devaajat tietoisesti muokkaamaan pelisarjaa siihen suuntaan että kyseiset ihmiset vievät rahansa ja huomionsa muualle? Mitä se on pois niiltä party-pelaajilta jotka Meleetäkin hakkasivat ihan mielellään? Käsittämättömän lyhytnäköistä toimintaa ja kertoo jotain firman kalkkeutuneesta johtoportaasta.

Meleehän teki viime vuonna paluun Evoon, maailman suurimpaan tappelupeliturnaukseen ja oli valtavan suosittu, sekä keräsi enemmän katsojia kuin Street Fighter IV. Valtavasti ilmaista mainosta ja huomiota ympäri maailmaa. Nintendo kuitenkin yritti estää pelin pelaamisen vain paria päivää ennen turnausta ilman mitään järjellisestä syytä. Siis ilmaista mainosta ihan molosti ympäri maailmaa. Siellä tosiaan viiraa pahemman kerran päässä joillakin.

Ja vaikka miten pääyleisö olisi party-meiningillä, niin se ei todellakaan ole keneltäkään pois miten muut sitä pelaavat. Tuskin Nintendolle on ollut siitä hirveää haittaa, että pieni osa (mutta aika valtava silti) pelaajista on yli 12 vuotta paukutta samaa peliä, tehny siitä miljoonia videoita, järjestäneet tapahtumia jotka ovat päässeet uutisiin saakka ja ihmiset löytäneet loputtomasti kavereita sen kautta.

Miten kävi Halo-sarjan lopulta kun pelintekijöille tuli pakollinen päähän pinttymä hidastaa sitä ja saada kaikille sopiva? Kenttät lisättiin ylimääräistä krääsää täyteen, vähät välitettiin tasapainosta ja heiteltiin random-elementtejä mukaan peliin. Taas alkuun se 95% ihmisistä hehkutti peliä julkaisuviikolla hulluna parhaaksi Haloksi ikinä, mutta parin kuukauden päästä ei ollut enää edes Liven top10-listalla pelatuimpien pelien joukossa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 01.12.2014 10:47
Eikös se nyt ollut niin, että Melee oli tyyliin ihan puhdas vahinko? Ei siitä yritetty tehdä mitään turnajaispeliä, mutta käytännössä vahingossa ja parin bugin takia siitä tuli suosikki? Todennäköisesit porukka Nipalla ei edes osaa tehdä sitä uudestaan vaikka haluaisivatkin.

Tuli tuossa vaan mieleen, että eikö onnistuisi ottaa Meleen pelimoottori kaikkineen ja rakentaa uusi peli uusilla grafiikoilla siihen päälle? Meinaan lähinnä samanlaista tilannetta, kuin tuon X1:n MCC:n kohdalla. Taustalla pyörii alkuperäinen pelimoottori, joten peli ohjautuu aivan samalla tavalla kuin alkuperäinenkin, uusilla silmänkarkeilla vaan. Tosin ehkä porukka ei halua uutta Meleetä, kun sellainen on jo.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.12.2014 10:54
Eikös se nyt ollut niin, että Melee oli tyyliin ihan puhdas vahinko? Ei siitä yritetty tehdä mitään turnajaispeliä, mutta käytännössä vahingossa ja parin bugin takia siitä tuli suosikki? Todennäköisesit porukka Nipalla ei edes osaa tehdä sitä uudestaan vaikka haluaisivatkin.

Siis täysin vahinko, ainakin osittain, kun hirveällä kiireellä tehtiin.

Mutta se ei ole uuden Smashin ongelma, ettei tässä ole jotain Meleen jippoja käytettävänä. Tästä nimittäin paistaa täysin läpi, että on oikein nähty vaivaa siihen, ettei taatusti olisi kuin Melee ja on vedetty täysin överiksi. Jos olisivat vaan tehneet uuden Smashin normaalisti, niin olisi taatusti ollut paljon parempi. Ei tarvitse ollakaan uusi Melee, koska aina voi pelata Meleetä jos haluaa samanlaisen pelin, tai vaikka Brawlista tehtyä modia Project M. Ihmiset vaan tykkäävät aina syyttää Meleetä, jos joku kritisoi pelin vikoja.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 01.12.2014 11:00
Eikös se nyt ollut niin, että Melee oli tyyliin ihan puhdas vahinko? Ei siitä yritetty tehdä mitään turnajaispeliä, mutta käytännössä vahingossa ja parin bugin takia siitä tuli suosikki? Todennäköisesit porukka Nipalla ei edes osaa tehdä sitä uudestaan vaikka haluaisivatkin.

Siis täysin vahinko, joo.

Silti kyse ei vissiin ole kuitenkaan siitä, ettei osattaisi tehdä samaa uusiksi. Kehitystiimihän on käsittääkseni uudemmissa osissa tietoisesti poistanut monia Meleessä toimivia tekniikoita, kuten L-cancelingia ja erilaisia liukuja, jotta kukaan ei voisi oppia pelaamaan peliä huomattavasti paremmin kuin joku muu. Jotta kaikilla olisi hauskaa, kun kukaan ei pärjää. Ajatus on vähän niin kuin kommunismi - kaunis paperilla, mutta ei välttämättä takaa iloa ihan hirveän pitkäksi aikaa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.12.2014 11:11
Silti kyse ei vissiin ole kuitenkaan siitä, ettei osattaisi tehdä samaa uusiksi. Kehitystiimihän on käsittääkseni uudemmissa osissa tietoisesti poistanut monia Meleessä toimivia tekniikoita, kuten L-cancelingia ja erilaisia liukuja, jotta kukaan ei voisi oppia pelaamaan peliä huomattavasti paremmin kuin joku muu. Jotta kaikilla olisi hauskaa, kun kukaan ei pärjää. Ajatus on vähän niin kuin kommunismi - kaunis paperilla, mutta ei välttämättä takaa iloa ihan hirveän pitkäksi aikaa.

L-cancel nyt on ihan N64:n Smashissakin ja tarkoituksella tehty juttu. Wavedash oli meleessä se juttu, joka loi paljon mahdollisuuksia eri tilanteissa, mitkä ehkä muuten eivät olleet mahdollisia. Uuden Smashin ongelmat ovat kuitenkin perusjutuissa ja ilman noita teknisiä juttujakin peli olisi loistava, ellei...

Kaikessa on vedetty nupit täysin kakkoon. Tyypit tarrautuvat uskomattomalla magneetilla reunoihin metrien päästä, ihan sama miten päin niihin tulee. Fysiikoissa ei ole mitään järkeä ja hahmot saattavat hypätä nopeati ylöspäin, mutta leijata alaspäin miten sattuu. Idioottimainen pelaaminen on sallittua ja kentälle pääsee lähes mistä vaan suurimmalla osalla hahmoista. Kaikkeen on lisätty ylimääräistä lagia ihan vaan sen vuoksi, ettei voi saada kerralla paria iskua enempää vastustajaan. Lisäksi iskuista tulee viholliselle äärimmäisen vähän mitään stunnia, joten peli on käytännössä yksittäisten iskujen läpsyttelyä. Peli on myös äärimmäisen puolustusvoittoinen. Suoja on lagiton ja väistöt nopeita+niissä on kuolemattomuutta hirveästi. Seuraavassa Finngamerin miitissä joku voisi rollata kentän päästä päähän vaan loputtomasti, eikä kukaan saisi osumaa, jos ei ole enemmän pelannut. Aiemmissa osissa osuman tullessa lentorataan pystyi vaikuttamaan, tässä kaikki on automaattista tai hyöty lähes olematon. jne.

Eli täysin tuollaisia perusjuttuja, jotka on päin persettä tehty ja täysin tarkoituksella vielä. Ei tarvitse olla edes mikään turnauspelaaja, että monet noista huomaa jo lyhyen pelaamisen jälkeen. Kaiken takana vain Nintendon loputon tarve saada kaikki yksinkertaistettua ja pelaajien väliset tasoerot lähelle nollaa. Olen pelannut peliä nyt jotain 100h+ ja tuntuu etten ole parin ekan päivän jälkeen enää oppinut mitään, kun ei oikein ole mitään. Luulisi Party-pelaamisenkin olevan hauskempaa, jos olisi järkevämmät fysiikat, osumat yms.

Ei peli todellakaan ole mikään 0/5 paskakasa, mutta voisi olla niin loputtoman paljon parempi, ellei Nipan ajatusjuoksu olisi niin uskomattoman jääräpäistä. Contenttia kyllä löytyy enemmän kuin muista party-, ja tappelupeleistä yhteensä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 01.12.2014 11:15
meleestä kaipaan kyllä muutakin kuin niitä bugeja.Täydelliset fysiikat ja nopeus nyt esimerkiksi. Ei tosiaankaan tarttisi uuuden smashin olla melee kaikkine bugeineen, kuhan liikkumista ei pyrittäis tietoisesti rajoittamaan niin saatanan paljon yms kaikin keinoin pyritään estämään kilpailullisuus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 01.12.2014 22:50
Tuli pelattua Klonoa: Door To Phantomile läpi ekalle pleselle. Aivan mahtava tasoloikinta kyseessä ja mielestäni rikollisen aliarvostettu. Kaikki toimii pelissä, grafiikat ovat geninsä hienointa ja upean värikästä, musat loistavat ja sopivat kenttiin. Pelimekaniikka on simppeli, mutta peli tuo jatkuvasti uusia haasteita simppeliydestä huolimatta, tämä on asia, joka kertoo hyvästä kenttäsuunnittelusta sekä mielikuvituksellisuudesta. Käytännössä pelissä on kaksi toimintanappulaa, hyppy ja vihollisten kaappaus. Näillä mennään loppuun asti, mutta ikinä ei tule tylsää. Loppubossit ovat kaikki uniikkeja ja hienosti toteutettu.

Peli kestää helposti vertailua Nintendon klassikoihin. Harmittavasti pelisarja on unohtunut ja tuskinpa sarjan pelejä tullaan enää ikinä näkemään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 02.12.2014 00:50
Eikö noita ole tullut GBA:lle useitakin ja joku taisi olla hyväkin. Meinasin juuri ostaa, kun näin divarissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 02.12.2014 01:46
Eikö noita ole tullut GBA:lle useitakin ja joku taisi olla hyväkin. Meinasin juuri ostaa, kun näin divarissa.
Missä divarissa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 02.12.2014 06:14
Eikö noita ole tullut GBA:lle useitakin ja joku taisi olla hyväkin. Meinasin juuri ostaa, kun näin divarissa.
Missä divarissa?
TK näkee divarissa sitä mitä TK sattuu tarvitsemaan. Meidän tavallisten kuolevaisten ei tarvitse samasta haaveilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 02.12.2014 10:21
Eikö noita ole tullut GBA:lle useitakin ja joku taisi olla hyväkin. Meinasin juuri ostaa, kun näin divarissa.

En ole noita GBA:n pelejä testannut, mutta pitäisi olla ihan jeppistä nekin. Taitavat olla hieman puzzlepainotteisimpia kuin nämä konsoliversiot. Kannattaa ottaa talteen jos tulee vastaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 02.12.2014 14:05
TK näkee divarissa sitä mitä TK sattuu tarvitsemaan. Meidän tavallisten kuolevaisten ei tarvitse samasta haaveilla.
Joo, olen pannut merkille TK:n viestit. TOSIN, veikkaanpa että hän on vain _todella_ ahkera kiertämään paikkoja läpi, säännöllisesti.

Oma kokemukseni on että Tampereen kokoisessa kaupungissa, kun käy markettien/pelikauppojen hyllyt läpi _joka ikinen_ kerta kun kohdalle sattuu vaikka olisi jo myöhässä töistä tai vain hakemassa hiivaa leipätaikinaan, ja hyödyntää koko kaupungin apajat tasaisesti, niin silti niitä oikeita löytöjä osuu kohdalle ehkä 4-5 koko vuoden aikana. Ei niitä Metroid Prime Trilogyja ole Koivistonkylän Prismassa ihan vakiona alennuksessa, kuten TK:n jostain aikaisemmasta jutusta olisi ehkä voinut ymmärtää, vaan siellä oli kenties se yksi kappale pienen hetken ennen kuin joku poisti.

Itse olen käynyt ruokaostoksilla työpaikan vieressä marketissa päivittäin ja aina edes silmäillyt pelit läpi - tuloksetta... KUNNES juuri sinä päivänä kun minulla ei ollut lompakko mukana ja silmäilin silti, oli Pokemon Y poistossa ~24 euroa. Mielestäni ei Poksusta enää paha hinta ollenkaan ja olisin todellakin ostanut sen X:n kaveriksi. Tulin myöhemmin luottavaisin mielin takaisin, mutta eipä ollu Poksua enää.

Toisaalta, yhden kerran päätin nälkäisenä ja sateessa pyöräillä töistä 10km lenkin väärään suuntaan ihan vain säännöllisen tsekkauksen vuoksi, ja juuri silloin alelaari pursuili Wii U -aarteita ja mitä vielä. Kerran satuin samalla tavalla Stockmannin elektroniikkaosaston Nintendo-pelipoistoon, kun olivat laittaneet täysin logiikanvastaisesti 2vkoa ennen Hullujen Päivien alkamista Zeldat, Kirbyt, Mariot, S&P:t, Animal Crossingit jne 5-15 euron poistoihin. Piti käydä välissä kotona tankkaamassa käyttötiliä että sain ostettua kaiken haluamani.

Sen jälkeen en ole löytänyt Stockalta yhtikäs mitään pistäytymisistä huolimatta, vaikka siitäkin on jo pari vuotta aikaa.

Usein itsellä käy tuuri juuri silloin kun vähiten odottaa ja on jo häipymässä tiehensä ennen kuin KUITENKIN VIELÄ PÄÄTTÄÄ käydä katsomassa, varmuuden vuoksi. Omistautuminen on kai tässä se avainhomma jos löytöjä meinaa saada. Varmaan asuntokaupoissa myös.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.12.2014 15:11
Lords of Shadow 2:sta. Huh huh kun sattuu silmään nämä sahalaidat. Peli on 720p, mutta vissiin ilman mitään reunanpehmennystä. Tottunut viimeisen vuoden pelaamaan 1080p-pelejä, niin aika karu ero..


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 12.12.2014 16:05
Lords of Shadow 2:sta. Huh huh kun sattuu silmään nämä sahalaidat. Peli on 720p, mutta vissiin ilman mitään reunanpehmennystä. Tottunut viimeisen vuoden pelaamaan 1080p-pelejä, niin aika karu ero..
Ilmankos sen saikin 5€:lla Keravan Citymarketista ;D

Ensimmäinen Bayonetta WiiU:lla pärähti läpi toissa päivänä (ensimmäinen peli varmaan yli kymmeneen vuoteen joka on vedetty toistamiseen läpi, PS3:lla oli ensimmäinen kerta). Nyt oli tarkoitus ottaa Bayonetta 2 paremmin tulille, mutta hitto kun koukuttaa tuon ensimmäisen Platinum mitalit. Tekisi mieli kerätä ne joka kentästä. Ja tietty kaikki itemit jne. On mulla ennenkin ollut pientä keräilijän tautia näissä peleissä, mutta ei kyllä ikinä tälläistä. On se kova vaan peli, ei voi muuta sanoa. Itku meinaa tulla kun miettii kuinka huonosti SE -versiokin myy/myi maailman laajuisesti. Toivottavasti edes jouluna tulisi pientä boostia. Helposti vuoden parhaimpia pelipaketteja ja pelejä.

Muuten huomasin että vaati hiukan totuttelua näppäimiin ProControllerilla kun näitä hack'n slash -pelejä on tottunut pelaamaan X360:llä tai PS3:lla. Peukalo mene eri asentoon ja muutaman kerran mm. hyppynapista eksyi johonkin muualle. Harmillinen valinta Nintendolta, kun on aivan varma että tilanne on taas sama kun on esim. LoS2:sta pelannut PS3:lla. Muuten ProController kun on onnistuneesti käsien jatke. Mutta ne prkl nappien sijoitukset... No, ei sillä että tämä nyt suuri ongelma olisi, mutta joskus peukalo vaan eksyy vanhasta tottumuksesta väärälle napille.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.12.2014 11:54
Plants VS Zombies Garden Warfare:
On kyllä ihan hyvää nettiräiskintää. Varsinkin kun ilmaiseksi sai. Olisi tästä voinut 20e maksaakin. Ainoa miinus, kuten niin monessa muussakin nykyajan nettipelissä, on se, että pingiä/latencya ei ole ilmoitettu millään tavalla. Saatanan perseet.

Injustice PS4:
Yksinpeliä olen pelaillut ja mätkintäpeliksi varsin hyvä yksinpeli. Itse pelaaminen on Mortal Kombatin systeemillä tehty, joka ei ole koskaan pahemmin maistunut. Kyllä tätä kuitenkin jonku verran pelailee paremman puutteessa. Järkyttävän paskaa teknistä toteutusta välikuvissa. Grafiikka on keskinkertaista, mutta framerate putoilee ja tahmaa.

Shadow Warrior PS4:
Peli alkaa Stan Bushin biisillä The Touch. Jo sen takia oli hyvä ostos.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.12.2014 23:25
Pelasin Mega Man Legendsin läpi ensimmäistä kertaa. Todella nasta pieni seikkailu hieman Metroidin hengessä. Graffat ovat charmikkaat ja muistuttavat cel-shadingiä, mielestäni ovat kestäneet aikaa todella hyvin. Saarella pyöriminen ja parempien kamojen keräily ja kehitys on koukuttavaa ja haastettakin peli tarjosi kiitettävästi. Soundtrackilla on myös muutama todella hyvä biisi ja melodiat jäävät pyörimään pitkäksi aikaa päähän. https://www.youtube.com/watch?v=JrCnzkAGRsY (https://www.youtube.com/watch?v=JrCnzkAGRsY)

Bossit olivat myös hienoja ja vaikuttavan kokoisia tämä aikakauden peliksi. Pelissä on myös paljon erilaisia minipelejä ja sidequesteja. Osa jäi tekemättä, kun oli hinku nähdä pelin stoori loppuun.

Siirryin suoraan Mega Man Legends 2:seen ja jatko-osa vaikuttaisi jopa vielä paremmalta. Kontrollit ovat paremmat, musat hienompia, pelialueet yksityiskohtaisempia ja pelissä on enemmän tutkittavia objekteja. Peli tuntuu myös enemmän perinteisemmältä ropelta vaikka itse taistelut ovatkin reaaliaikaista räiskintää. Loistomeno.

Se hyvä puoli tässä että tuli aikanaan hankittua näitä pelejä kokoelmaan aika huolella, että on jatkuvasti klassikkoa pelaamatta, jotka jäivät silloin aikanaan pelaamatta. Nyt kun ei ole oikein rahaa ostella hirveästi uusia pelejä tulee syvennyttyä olemassaolevaan kokoelmaan ja löydettyä mahtavia kokemuksia, jotka ovat jostain syystä jäänyt kokematta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.12.2014 14:47
Evil Within etenee kohti loppuaan ja koko ajan peli on parantunut. Tämä on selvästi kunnianosoitus vanhan liiton kauhupeleille ja varsinkin RE4'lle. Ihan samoihin sfääreihin ei päästä millään osa-alueella mutta se on ymmärrettävää. Parasta pelissä ovat uniikit ympäristöt, mitään ei kierrätetä eikä kahta samanlaista huonetta tule vastaan. Viholliset on aseteltu käsin juuri mahdollisimman jänniin paikkoihin ja ansat välillä mukavan vittumaisiin rakoihin. Peli on täynnä salareita niin kuin kunnon japsipeleiltä sai ennen odottaa. Kuumottavia tilanteita on joka chapterissa kun bossi jahtaa ja samalla pitää säätää jotain puzzleja ja purkaa ansoja. Teknisesti peli on vaatimaton mutta toimiva PS4'lla. Pelin tyyli kuitenkin huokuu puhdasta RE4 meininkiä aina päähahmosta vihollisiin ja ympäristöihin asti. Legendaarisista capcomin kauhupeleistä tutut tallennuspisteet ovat mahtavasti osa tarinankerrontaa ja niihin törmäämisestä on aina mielissään.

Jos ei nykypelit ole hemmotelleet täysin pilalle niin kannattaa laittaa peli hankintaan. Evil Within edustaa sukupuuttoon kuolevaa pelityyppiä missä kaikki on käsin suunniteltu ja rakennettu alusta loppuun. Tämän lähemmäksi RE4'sta ei muualla pääse, vaikka samanlaiseksi klassikoksi tuskin peli muodostuu ihan vain siksi, että peli tuntuu pienemmältä ja vähemmän hiotulta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 30.12.2014 20:05
Ekaa Silent Hilliä. Tätä ennen olen vain testannut sitä MGS:än mukana tullutta demoa silloin aikanaan ja aika puhtaalta pöydältä lähin tämän kanssa liikkeelle. Ai hemmetti kyllähän tämä kuumottaa edelleen aika helvetisti. Tunnelma on vitun ahdistava jatkuvasti ja noita mestoja ei todellakaan tee mieli tutkia. Silti uteliaisuus voittaa ja jatkuvasti on pakko tsekata mitä seuraavan kulman tai oven takana luuraa. Kuumottavimmissa kohdissa menee kylmät väreet selässä. Pelin audio luo hienosti tunnelmaa jatkuvasti ja tekee ahdistuneen tunteen ja koko ajan on vähän epämukava olla. Pelin karut graffat toimivat hyvin ja saattavat jopa lisätä kuumotuksen tunnetta. Toistaiseksi on vain puolitoista tuntia takana ja saavuin juuri koulurakennukseen.

Aina kun pelin lyö koneeseen ja tämä pärähtää soimaan niin kyllähän se kohottaa tunnelman nopeasti. https://www.youtube.com/watch?v=W2ksIfv8QCg

Loistava loistava peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 30.12.2014 22:27
Jep, toi on kyllä yksi parhaimmista peleistä edelleen. Nimenomaan koulurakennus oli pentuna aivan sanoinkuvaamattoman kuumottava paikka juuri äänimaailmansa ansiosta. Tässä (https://www.youtube.com/watch?v=NXVV1fkCz6A) todennäköisesti suosikkikappaleeni koko pelistä, kyseinen kohtauskin on aika masentava.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.12.2014 00:20
Ensimmäinen Silent Hill on kyllä edelleen paras pelaamani kauhupeli (REmakea en nyt laske mukaan, koska se ei ole lähimainkaan yhtä painostava). Muistan, kun kersana piti pelata peli alusta loppuun serkun kanssa, kun ei yksinkään pystynyt. Serkkukin oli aina lukevinaan jotain Roope Setää pelottavimmissa kohtauksissa. Myöhemmin sain enolta satikutia, koska serkku menetti yöunet pitkäksi aikaa. :lol:

Se vaihtoehtomaailmaan joutuminen oli kyllä kuumottavinta koko pelissä. Joka kerta. Mutta vastapainona normaalimaailmaan takaisin pääseminen sumutorven säestyksellä oli aina yhtä taivaallinen kokemus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 05.01.2015 16:25
Kumppanille ostin joululahjaksi Rayman Legendsin Wii U:lle, kun innostui siitä niin paljon demon myötä. Itse olin pelin pelannut aikaisemmin Vitalla läpi, mutta erittäin hyvältä se on näin isolta ruudultakin maistunut. Pelihän on oikeastaan täydellinen tasohyppely. Grafiikat ovat mahtavat, hyvät musiikit, sisältöä löytyy. Kentät ovat myös hyviä ja monipuolisia. Ei tästä oikeastaan mitään valittamisen aihetta löydy. Tai no, musiikkikenttiä saisi olla enemmän, ne ovat olleet ihan törkeän hauskoja. :)

Toivottavasti vielä jatkoa tulee jossain vaiheessa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 05.01.2015 16:30
Ryu ga Gotoku Ishin tuli hommattua PS4:lle. 1-2 tuntia ehtinyt pelaamaan, mutta hyvältä vaikuttaa. Pitää yrittää ainakin läpi asti pelailla, mutta ehkä minipelit ym. sivujutut voi jäädä vähemmälle.

Farcry 4:ä on myös ollut pelilistalla. Aika paskaahan tuo on, mutta varmaankin tulee koluttua läpi.

Lisäksi tullut iPadilla pelailtua Vainglorya, joka on melko yksinkertainen MOBA. Yllättävän mukava pelailla ja pelissä ei ole p2w paskuuksia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 05.01.2015 16:40
LoS 2:sta olen pelannut nyt jotain puolenvälin yli. Ja ikävä todeta, mutta on tämä enemmän tai vähemmän sössitty tunnelmallisen ykkösen jäljiltä. Peli tapahtuu suuremmalti osin nykypäivässä ja ympäristöt ovat täten huomattavasti tylsempiä, kuin ykkösen goottimiljööt. Toki tässäkin niihin palataan, mutta aika paljon tapahtuu jossain lääkefirman labroissa ja takakujilla. Ei kiinnosta. Tylsää ja rumaa. Graafisesti peli voisi olla ihan jees, mutta aivan hirveät sahalaidat iskevät silmään koko ajan. Sanoisin, että peli on oikeastaan huonomman näköinen kuin ykkönen mikä on aika jännää.

Vähän väliä on tungettu jotain ihme stealth-kohtia, joissa pitää harhauttaa jotain kuolemattomia örmyjä muuttumalla rotaksi. Eivät nuo kauaa kestä, mutta vituttavat silti. Lisäksi pari bossia on kanssa ollut tollaisia insta kill -kohtia, joissa pitää hiippailla. Joutuu tässä silti varmaan ostamaan sen DLC:n, että pääsee pelaamaan Alucardilla. Ehkä siellä meno on perinteisempää.

Sääli sinänsä, koska pidin kovasti ykkösestä vaikkei se mikään täydellinen ollutkaan. Carlyle-Dracula on kyllä kiinnostava. Harmi että sössivät lopun.


Captain Toad on sen sijaan taattua laatua. Hauska pikkupeli ja nätti kuin mikä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 06.01.2015 01:10
Olen innostunut pelaamaan PS1:llä. Juuri meni reilussa 30 tunnissa läpi Shadowman. Tätä PS-versiotahan pidetään pelin paskimpana versiona, mutta mun mielestä tää oli ihan pelattava versio, vaikka välillä vähän tökkikin. Mitä pelistä sanoisikaan? Aliarvostettu, unohdettu, loistava.. Yksi tunnelmallisin peli (miljööt, musat..) mitä olen koskaan pelannut. Juoni oli videopeliksi ihan hyvä. Vaikeustaso oli sopiva. Tallennussysteemi hyvä. Pelialue oli laaja, mutta onneksi oli pelin mukana tullut kartta ja pelissä oli myös hyvä warppisysteemi. Ja ennen kaikkea hyvän tästä pelistä se, että tässä ei kyllä paljon neuvottu, että mitä sun pitää tehdä - toisin kuin tämän päivän pelit, joissa kaikki neuvotaan kädestä pitäen ihan kuin olisit joku pikkuvauva. Aikaisemmin en tämän tyyppisistä peleistä ole tykännyt, mutta Shadowmanista jäi helvetin hyvä fiilis.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 06.01.2015 02:53
Olen innostunut pelaamaan PS1:llä. Juuri meni reilussa 30 tunnissa läpi Shadowman.
Sarjakuvaan pohjautuvaksi peliksi oli ihan ok-tasoa, mitä muistelisin. Viime pelikerrasta tosin on jo vuosia aikaa.

Itse pelailen Evil Withiniä tällä hetkellä. Mustat palkit häiritsi aluksi itseänikin, mutta niihin tottui. Nämä vituttavat ainoastaan kun pitäisi maatakin osata katsoa karhunrautojen varalta. Mahtaako konsoliversioon päivittyä ollenkaan vaihtoehtoa mistä nämä palkit saisi pois?

Kaikenpuolin todella kuumottava peli. Kahdesta vaikeusasteesta otin sen vaikeamman, ja turpaan on tullut huolella. Nihilistinä olen yrittänyt säästellä kaikki mahdolliset luodit, ja toistaiseksi olenkin kaksi vihulaista saanut meleellä hengiltä, loput stealthina. Yhtäkään checkpointtien välistä aluetta en ole saanut puhtaasti läpäistyä edes viidellä pelikerralla.

Pieniä lapsuksia riittää paljon. Soihdulla et saa maassa makaavia ruumiita poltettua, mutta tulitikulla onnistut siinä. Seinässä voi törröttää sirppi tai maassa voi maata isompi kirves, mutta näitä et saa aseeksi. Sen sijaan tomahawkin kalibeeria olevan kirveen saat aseeksi viereisestä seinästä.

Todella lähellä neljättä Resident Eviliä tosiaan mennään kaiken puolin. Kyllä tästä pelistä sen 40€ mieluusti maksoi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 06.01.2015 12:01
Olen innostunut pelaamaan PS1:llä.

Itellä on samanlainen meininki päällä. Viime kuukaudet on mennyt lähes yksinomaan ekan plesen parissa. Tällä hetkellä on työn alla mm. Silent Hill, Ape Escape, Crash 3, Star Ocean 2, Megaman Legends 2.

Näiden jälkeen hyllyssä venailee jäätävästi pelejä, jotka on aikanaan jäänyt pelaamatta. Seuraavaksi lähtee myllyyn varmaan Legacy of Kain Soul Reaver, Resident Evilit, Spyro 3, Breath of Firet, Saga Frontier 2. Pelattavaa on niin saatanasti ettei ole tarvetta millekään uusille peleille tässä vaiheessa. Vuoden tavoitteena onkin, että saisi tuota backlogia pienemmäksi.

PS1-rupeaman jälkeen voisi roudailla Cuben himaan ja pelata sille jääneet klasarit pois alta. Sielläkin olisi Baten Kaitos, Fire Emblem, Metroid Primet ym. pelaamatta...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.01.2015 12:19
Ei kai se ole ihmekään, jos tykkää hyvistä peleistä. Itse pelaan suurimman osan vanhempia peleje ja klassikoita, joita riittää loputtomiin. Vaikka monessa asiassa ollaan menty eteenpäin nykypeleissä, niin vähintään yhtä monessa asiassa olla menty myös taaksepäin.  Hyvä pelisuunnittelu ei vanhene ja sääliksi käy pelaajia, jotka eivät näe pintaa syvemmälle. Eniten myös vituttaa jotkut valopäät, jotka pistävän kaiken vanhemmän tykkäämisen nostalgian piikkiin. Lukemattomia vanhoja snes, n64- ja ps1-klassikoita olen läpäissyt vasta ihan nyt ekan kerran, eikä ajanhammas ole yhtään vähentänyt niiden loistoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 06.01.2015 13:26
Pleikka ygösen pelien hinnat saattavat muutaman vuoden kuluessa lähteä pieneen kasvuun, veikkaisin. Meikä on ihan samalla lailla innostunut taas PS1-klassikoista ja varsinkin sen ajan 3D-grafiikasta joka on tullut ikään jossa se näyttää taas tosi hyvältä. Ja jos meikä, average joe, on siitä innostunut, niin varmasti on pian moni muukin. Olenhan aika hyvä (tai huono, miten sen ottaa) kuuntelemaan kollektiivista alitajuntaamme. Spyro The Dragon, eli "timanttipeli" kuten parivuotiaamme sitä kutsuu, on ollut meillä koneessa monena iltana. Copeland on kyllä vääntänyt helvetin hyvät musat siihen peliin.

Muita viime aikaisia ovat olleet Transformers: War for Cybertron 360:lle, jonka ahmaisin läpi melkein yhdeltä istumalta about viikko sitten. Kävin kerran nukkumassa jossain välissä. Varsin hyvä räiskintäpeli ja jätti kiinnostuksen jatkaa Fall of Cybertronilla kunhan sopiva hetki taas löytyy. Harmittaa hieman bugi, minkä ansiosta ansaitsemani Achievementit eivät näy dashboardilla. Mistä lie johtuu, onko kellään tapahtunut vastaavaa?

Transformersin jälkeen aloitin melkein samantien Metal Gear Rising: Revengeancen, joka jäi vuosi sitten kesken jossain neljän tunnin kohdalla. Aloitin alusta ja tahkosin senkin aika lailla yhdeltä istumalta läpi. Loppubossi vei jostain syystä melkein viidesosan koko peliajasta. Ehkä aamuyön väsymys alkoi jo painaa siinä kohtaa, mutta ei tohtinut mennä nukkumaankaan ennenkuin bossi oli silvottu. Loppukelloon tuli aika 7:28 ja Rank C. En tosin ottanut hirveästi stressiä mistään combat rankista, koska olisin sillä vain pilannut pelinautintoni. Täytyy katsoa jos jaksaisi vetäistä vielä uudemman kerran joku kerta. Todella hyvä peli kyseessä joka tapauksessa!

Super Smash Bros for Wii U:a pelasimme maratoonihengessä kokonaiset 12 tuntia yhtä mittaa uudenvuoden päivänä. Hyvin kaverit jaksoivat, vaikka osa kärsikin krapulasta.

Nyt on menossa No More Heroes 2: Desperate Struggle, joka on myös jäänyt ilmestyessään kesken ja himottanut takaraivossa siitä lähtien. Nyt viimein sain sen koneeseen asti ja eipä tuotakaan tee mieli alas laskea. Halo: Combat Evolvedin og-versiota pelasimme kampanja co-opina viime yönä sellaset neljä tuntia. Tämäkin peli on jäänyt minulta kokematta. En ole Halon uusimmista osista juurikaan innostunut, eikä tämäkään nyt ihan napakymppi ole, mutta kuitenkin mieluisampi kuin esimerkiksi kolmonen ja Reach kun niistä yritimme nauttia.

Mukavaa taas pelata oikein urakalla kaikkia keskenjääneitä ja unohtuneita pelejä mitä komerot ovat kuitenkin pullollaan :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 06.01.2015 13:43
Pleikka ygösen pelien hinnat saattavat muutaman vuoden kuluessa lähteä pieneen kasvuun, veikkaisin.

Kyllähän noissa tuntuu olevan painetta hinnannousulle kun Pleikan brändi porskuttaa ja ihmisten nostalgiannälkä on kasvanut. Symphony of The Nightin spessu ja Suikodenit pyörivät siellä 100-200 euron hujakoilla ja aika monta 100€+ peliä näkee nykyään (mm. Megamanit, Legend of Dragoon, Tombi, harvinaisemmat ropet ja muut julkaisut)

Sama pätee toki N64 ja Saturnin peleihin kun retrostatus alkaa vakiintumaan ja pelien kysyntä kasvaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.01.2015 15:05
Ps1-pelien hinnat ovat kyllä nousussa, mutta eivät ole keskimäärin vielä mitään verrattuna esim. Snes-peleihin, eikä varmaan edes gba-peleihin, joiden keskihinta on pelottavan korkea jo nyt CIB:nä. Muutama arvokas peli, mutta suurin osa ainakin toistaiseksi todella halpaa tavaraa. Siksi nyt viimeistään niitä kannattaa keräillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 06.01.2015 16:47
Shadowman.
Tosiaankin aliarvostettu peli. Omasta läpipeluusta on se 15 vuotta aikaa, mutta mieleen jäi erittäin hyvä tunnelma ja lore. Kontrollit eivät ainakaan N64 -versiossa olleet mitenkään erikoiset. Ehkä hieman samaa fiilistä tässä kuin Eternal Darknessissa.


Tässä Destinyssä on kyllä hyvin imua. Aika koukuttavaa kun saa hahmoa kovan duunin eteen kehitettyä jollain harvinaisemmalla esineellä. Ainut mikä vaan harmittaa, ettei peliä oikein ole tehty yksinpelaajalle, joten joutuu tyytymään Strikeihin ja muuhun perusmättöön. En oikeastaan edes ymmärrä miksei esim Nightly Strikeissä voi olla matchmakingia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 18.01.2015 14:02
Uusin Dragon Age alkaa olla läpi. Enää viimeinen tehtävä pelaamatta ja peli ilmoittaa ettei paluuta enää ole. Pelikello näyttää 80 tuntia tällä hetkellä ja vielä tulee varmaan jonkin verran lisää, kun on tarkoitus olisi piestä nuo kaikki dragonit vielä ja metsästää vähän trophyja.

Kokonaisuuten sellainen ihan kohtuullisen hyvä peli, mutta ei kyllä mitään tajuntaa räjäyttävää. Itse pääjuoni on ihan totaalista huttua ja parhaat palat on piilotettu sidequestien taakse, jotka voivat hyvin helposti jäädä huomaamatta, koska pelissä on niin paljon filleriä. Lähes jokaisella alueella on joku hieno paikka ja isompi sidequest, mutta niiden löytäminen voi olla vaikeaa ja kaikki eivät välttämättä löydä niitä, kun joka paikkaan on survottu miljoona filleriquestia. Eipä noita ole mikään pakko pelata, vaan 90% pelin sisällöstä voi skipata ja läpäistä pelin varmaan 15 tunnissa, mutta en tiedä onko siinäkään järkeä.

Parasta pelissä oli rajallinen level scale vihuissa ja paljon käsin piilotettua staattista loottia, eikä mitään random generoitua paskaa oman levelin mukaan pelkästään. Tappelusysteemi ja hahmojen customointi oli myös aika hyvin tehty. Hahmojen statsit pystyy resetoimaan loputtomasti, joten erilaisia yhdistelmiä voi testata milloin vaan. Lisäksi dragoneiden voittaminen on parasta, koska niissä on oikeasti haastetta ja joutuu miettimään oman partyn rakennetta ja varustuksia. Myös hahmojen dialogit ja keskenäiset suhteet on kyllä hyvin tehty. Ihan mieletön määrä pitänyt kirjoittaa ja äänittää puheita.

Ihan jees tähän ps4:n alkuun, mutta veikkaan että Witcherin ja muut pyyhkivät tällä lattiaa. Sen verran hyvä kuitenkin että jaksoi pelata läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 18.01.2015 16:16
Mulla meni 50h rikki Inquisitionissa joku aika sitten. Periaatteessa suurin osa  TK:n kirjoittamasta on kyllä totta enemmän tai vähemmän munkin mielestä, mutta kyllä tää vaan koukuttaa ihan perkeleesti. 10h tullut pelattua putkeen joinakin päivinä ihan helposti. Joka paikka tulee nuohottua ja tähän asti olen tehnyt kaikki  hommat,  mitä vastaan on tullut. Kaksi loharia vasta kaadettuna.

Kaveri veti tämän just kanssa läpi ja pelikello oli yli 180h. Huh huh..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 22.02.2015 00:20
Vaikka olinkin lukenut paljon haukkuja nettipelin toimivuudesta julkaisun aikoihin, uskaltauduin kuitenkin ostamaan Halo: Master Chief Collectionin kun halvalla sain. Viimeisimmät pelaamani nettiräiskinnät ovat olleet Advanced Warfare, sekä Black Ops 2 ja auta armias kun jäi hyvä maku suuhun nettipelaamisesta pitkästä aikaa! Muutaman pelin ehdin vasta ottaa, nekin luonnollisesti Halo 3 puolella, sitähän tuli aikoinaan lukemattomat tunnit tahkottua, mutta vielä ei ainakaan tullut mitään valittamisen arvoista vastaan. Tuli koettua palkitsevimmat spreet, multikillit ja otteluvoitot miesmuistiin! Onneksi pelaajiakin tuntuu olevan paljon, ottelut ainakin löytyivät hetkessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 06.03.2015 23:22
The Last of Us Remastered meni läpi. Onhan tämä todella taitavasti rakennettu putkijuoksu. Peli on todella viimeistelty ja hienosti tuotettu. Näyttely on loistavaa, hahmojen reaktiot maailmaan ovat uskottavia, grafiikat ovat loistavat, soundtrack on hyvä ja tilanteisiin on usein monia eri lähestymistapoja. Peli on erittäin viimeistelty ja väistää monet pelien tarinankerronnan ongelmat luomalla uskottavat hahmot ja maailman. Myös juoni pysyy kasassa pelin pitkän keston. Eipä tästä hirveästi kritisoitavaa löydy loppupeleissä, mitä nyt satunniset AI-ongelmat latistavat siellä olon tuntua aika ajoin. Eipä tätä tosin ihan heti jaksa pelata uudestaan nyt kun juoni on nähty ja maailma koettu.

Tämä peli vie pelit tavallaan laadullisesti uudelle tasolle ja peli on uskottava koko kestonsa ajan. Yleensä pelit menevät aivan överiksi tarinansa puolesta tai tapahtumat tai hahmot eivät ole uskottavia, mutta tässä pelissä taso säilyy. Ei tämä silti mikään lempipelini ikinä ole, mutta viihdytti hyvin kestonsa ajan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 06.03.2015 23:28
Jos vaan kiinnostaa niin kannattaa myös katsoa se extroista löytyvä making of dokkari jolla taisi olla pituutta likemmäs tunti. Varsin jees pätkä eikä perus mainostamista mitä jotkut noista on.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 09.03.2015 12:08
Kokeilin Sherlock Holmesin peliä PS3:lla kun sai ilmaiseksi PS+:sta. Tekninen toteutus voisi olla parempikin, mutta itse peli vaikuttaa hyvältä. EN ole vasta pelannut kuin 1-2 tuntia ensimmäistä keissiä, mutta kyllä tuossa Sherlock Holmes -fiilikseen pääsee. Vielä kun olisi saanut PS4-version, niin ei tarvitsisi kärsiä PS3:n paskuuksista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 18.03.2015 11:36
Sleeping Dogsia on tullut pelailtua PS4:lla, kun ostin 80% alennuksesta sen. Alkuun tuntuu hauskemmalta kuin GTAV, mutta vielä on vähän aikaista sanoa. Teknisestihän tuo ei kyllä ole lähelläkään, mutta ei pääse häiritsemään asti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 19.03.2015 11:00
Sonic and allstars racing tranformed: Sonic on ollut minulle aina täysin yhdentekevä, mutta tämä onkin yllättäen todella hyvä Kart-peli. Parempi kuin yksikään Mario Kart sitten Mario Kart DS:n. Peli vaan tekee kaiken viimeisimpiä mariokartteja paremmin: on paremmin tasapainotetut aseet ja radat, tiukat musat, taito merkkaa enemmän kuin tuuri. 

Resident Evil 6: Jaksoinpa yllättäen ppelata kokonaan läpi tämänki. B-luokan ressaahan tämä, mutta ressan b-luokkakin on parempaa  kuin suuri osa nykypeleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.03.2015 23:10
Abe's Oddysee tuli väännettyä läpi PS4:llä, kun kerran ilmaiseksi sai PS+:sta. Erinomainen remake erinomaisesta pelistä, jossa on sitä entisaikojen taikaa.

Myhäilin jo tyytyväisenä, että nyt saan jokaisen helvetin mudokonin vihdoinkin pelastettua, koska en moiseen ikinä kyennyt, kun alkuperäisversiota tuli kersana väännettyä joskus niska limassa. Paskanmarjat. Mulkeroita jäi jonnekin matkanvarrelle lähemmäs 50, vaikka tutkin mielestäni jokaisen mahdollisen paikan. Pitää palata vielä joskus pelin pariin Hardilla, joka ilmeisesti vastaa aika pitkälti alkuperäisen infernaalista vaikeustasoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.03.2015 22:36
MGS V Ground Zeroesia olen hakannut aika paljon parina päivänä pitkästä aikaa. Ei kyllä pysty tajuamaan ihmisten itkuja siitä, että peli ei tarjoa mitään vastinetta rahoille. Ostin käytettynä, mutta olisi ollut helposti koko hinnan arvoinen. Tuon ns. päähtehtävän lisäksi on iso kasa muita tehtäviä, hard modet ja voi yrittää vetää vielä S-rankilla. Tehtävät voi myös pelata hyvin erilaisilla tavoilla läpi ja on tullut löydettyä ihan uskomattomia piilojuttuja vahingossa. Tänään pelasin pelkästään ekan tehtävän kolme kertaa läpi ja joka kerta oli täysin erilainen, riippuen mitä reittiä pitkin meni. Piilotettuja asevarastoja, vihujen juttuja ja kikkoja on siellä täällä. Hard modella vihujen tekoäly on kyllä täydellisessä sweet spotissa. Ei mitään idiootteja, eikä myöskään kilometrin päähän näkeviä robotteja.

Täytyy kyllä myöntää, että odotukset vitosta kohtaan ovat yllättävän kovat tämän jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 24.03.2015 01:26
Jep, minusta on suorastaan rikollista väittää sitä peliä vain "30 euron demoksi", kun siinä kuitenkin riittää kaikenlaista näperreltävää loppujen lopuksi ihan sopivasti.

Vedin Bloodbornen julkaisua odotellessa viimein Silent Hill -sarjan kolmannen osan.

Tätä ymmärtääkseni sanotaan usein sarjan toista osaa huonommaksi, mutta itse väittäisin ennemminkin, että Silent Hill 3:ssa vain tietyt asiat ovat heikompia ja tässäkin tapauksessa ne liittyvät vähän siihen, ettei pelissä ole yhtä paljon tulkinnanvaraisia asioita kuin kakkosessa. Lisäksi kakkonen on tavallaan "oma tarinansa", kun taas ykkönen ja kolmonen liittyvät toisiinsa todella paljon sekä edustavat ehkä itselleni näistä neljästä Silent Hill -pelistä sellaista niin sanottua "pääjuonta".

Mitä taas tulee kolmoseen, niin pidin siitä todella paljon ja sanoisin sitä vähintään yhtä hyväksi kuin kakkosta. Hahmot olivat jälleen kerran loistavia, tapahtumapaikka mainio (
Spoileri (osoita katsoaksesi)
) ja tunnelma sellainen, mitä voisi odottaa juuri Team Silentin peliltä. Minulla ei oikeastaan ole pelistä hirveästi mitään pahaa sanottavaa, mitä nyt pulmanratkonta saattoi olla hieman helpompaa kuin kahdessa aikaisemmassa pelissä, mutta muuten erittäin loistava kauhupeli.

Se on kyllä surullista, miten kehnosti Konami nykyään kohtelee pelisarjojaan. Kojiman lähdettyä Konamilta olen melkeinpä jo täysin varma siitä, että tuli Silent Hillsistä mitä tahansa, niin ei se tule olemaan välttämättä niin hyvä peli, mitä se olisi voinut olla jos Kojima olisi kehittänyt sitä Guillermo del Toron kanssa. Ehkä parempi kuin nämä viime sukupolven konsoleille ilmestyneet Silent Hill -pelit, kuka tietää, mutta siitä olen varma, että Silent Hillin liekki sammui lopullisesti sen jälkeen, kun Team Silent lakkasi olemasta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.03.2015 14:39
En pelannut vielä, mutta tulipahan huomattua, että kovasti odotettu Hotline Miami 2 on ollut jo hyvän aikaa pihalla. Taas 5/5 tästä alan seuraamisesta. Menee tämänkin pelaaminen itsellä pääsiäisen jälkeen, mutta mites muut? Onko joku tyypannut? Maistuuko pelaaminen ja soundtrack yhtä paljon kuin ekassa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 24.03.2015 14:45
Maistuu. Soundtrack on itseasiassa vielä kovempi kuin ygösessä IMO. Meininki vähintään yhtä häröä kuin aiemminkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.03.2015 14:47
Maistuu. Soundtrack on itseasiassa vielä kovempi kuin ygösessä IMO.

Shit, sieltä ne odotukset nousee.

Aiempi raita on ollut tosi aktiivisessa kuuntelussa pitkään. Ihan ehdoton anthem aina, kun liikkuu kaupunkiympäristössä esim. pyörällä tai autolla pimeän aikaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 24.03.2015 14:48
Pitäisi varmaan joskus pelata noi. Molemmat löytyy kuitenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fyysinen Preesens - 24.03.2015 16:45
Mario Kart 8:ia on tässä tullut aika paljon pelailtua emännän kanssa. DLC:kin tuli hankittua. Sanoisin, että selkeästi paras Mario Kart mitä olen koskaan pelannut. Ja huikea tasonnosto Mario Kart Wiistä, joka on edellinen, jota olen pelaillut. Mutta sitten vaihtelun vuoksi päätettiin kokeilla Battle Modea. Miten hemmetissä Nintendo on onnistunut kusemaan tuon Battle Moden ihan täysin? Siihen ei ole panostettu yhtään, ei ole tehtyä omia kenttiä siihen, vaan pistetty tavallisia ratoja kahdeksan kappaletta. Sitten Nintendolla selitellään, että kuinka hieno uudistus tämä on Mario Kartiin, mutta paskanmarjat sanon minä. Vaikuttaa vaan laiskalta ratkaisulta. Todella hölmöä ajaa Battle Modessa samoja ratoja kuin kilpailuissa, ja välillä siä et näe yhtään vastustajia missään, kun on niin iso alue.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Bugista - 24.03.2015 17:59
Itsellä on Hotline Miami 2 menty lävitse jo pariin otteeseen hard-vaikeustaso mukaanluettuna, juuri sopivasti ennen Bloodbornen julkkaria. :) Komppaan Doinkkia musan suhteen, kovaa kamaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 29.03.2015 02:49
Resident Evil Revelations 2 tuntuu jääneen aika heikolle huomiolle kun samaan aikaan kokonaispakettina on lyöty pelihyllyyn muuan Bloodborne.

Itselleni näistä kahdesta Revelations 2 oli paljon keskeisempi hankinta ja syykin oikeastaan sama kuin muissakin viime aikaisissa (joskin pettymyksen täyteisissä) ressoissa 5&6. Tämä oleellisuus on tietenkin 2 pelaajan split screen Co-Op. Lisäksi alkuperäinen Revelations oli mielestäni paljon lähempänä sellaista laatua, jota Resident Evileiltä toivoin jo Resident Evil 4:n läpipeluun jälkeen.

Peliä on nyt lähestulkoot toisen episodin edestä alla ja pakko sanoa, että peli on todella mahtava! Onnistuu oikeastaan kaikilla niillä osa-alueilla, joilla sen toivoinkin onnistuvan ja se yhdistää modernista resident evil -teemasta parhaat puolet ja jättää ne pois, mitkä johtivat siihen että ressat 5 ja 6 ovat aivan uskomatonta soopaa.

Peli on poiminut elementteihinsä Resident Evil 4:n avoimuuden tarjoten samalla hyvin tunnelmallista ja paikoitellen hyvin horrorfuelimaista ympäristöä. Tutkittavaa riittää, zombi-invaasiot vaihtelevat lievistä massahyökkäyksistä sneakkauksiin ja pääpaino on enemmän taktikoinnilla, vetäytymisellä, hiiviskelyllä ja suunnitelmallisuudella kuin päättömällä räimimisellä. Turhauttavat cut scenet ja kuolemattomat bossit, joita RE6 viljeli on syövytetty pois ja peli etenee kevyellä, joskin mielenkiintoisella tarinankerronnalla. Pelissä on aika paljon optionaalisuutta ja etsittävää. Kahden storylinen risteymät ovat myös paljon paremmin toteutettuja kuin tuossa jo vertaukseksi nostamassani re6:ssa.

Revelations korjaa edeltäjäänsä nähden myös monstereiden innovatiivisuuden. Päättömiä pomotaisteluja ei ole ja pelin viholliset ovat monenlaisia erilaisia zombi-pohjaisia olioita. So far gunpowder Zombeja ei onneksi ole tullut vastaan, mutta muuten on tullut hitaita RE 1:n ajan laahustajia ja Re4:n tyylisiä Ganadoja pienine huitoma-aseineen. Sekaan pari isompaa ja häjympää mörköä jotka pysyvät kuitenkin inhimillisyyden mitoissa niin paketti alkaa olla todella palkitseva.

Item customisaatio on kanssa tuo oma suosikkini. Eli aseiden päivitysten sijaan aseita tuunataan modattavilla customparteilla, joilla saa aseista juuri mieleisensä. Rahalla (battlepoints) voi ostaa skillejä, mikä sekin on ihan kiva persoonallinen lisä, olematta kuitenkaan överin dominoiva. Enimmäkseen kyseessä on vain pieni lisäbonus.

Visuaalisesti ja äänimaailmallisesti peli on itselleni enemmän kuin riittävä. Valonsäätely tekee co-operatiivisesta pelaamisesta entisestä palkitsevampaa ja tuo oman paineistuksensa tilanteisiin. Ja tästä aasinsiltana pelin selkeästi vahvimpaan puoleen, mitä kuuleman mukaan moni aluksi epäili. Kaksi täysin erilailla roolitettua hahmoa tekee pelistä aivan erinomaisen co-op-kokemuksen. Rajaa jo itsessään pelin sisällön pelkän paukuttelun sijaan taktiseen suunnitteluun. Aivan mahtava asia!

Tällä hetkellä on osaa sanoa pelistä oikeastaan yhtään negatiivista sanaa. En usko, että syrjäyttää RE4:sta omana suosikkipelinäni, mutta voi hyvinkin nousta Ressatierini kakkossijalle, jos loppupeli on yhtä suurta hurmosta. Ikävänä muistona lähimuistissani on Evil Within in, joka oli alussa kategoriaa "game of the decade" mutta loppua kohden latistui teemaan "aika hyvä kokonaisuus". Toivon, että tälle master piecelle ei käy niin. Mutta toivon todella, että Revelations nousee tuon "pääsaagan" edelle suosiossa, sillä ne menevät osa osalta enemmän yliteatraaliseksi kuraksi, kun taas tämä kaksiosainen sarja vie resident eviliä todella hyvään suuntaan. 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 30.03.2015 20:03
Donkey Kong:Tropical Freezeä kaverin Wii U:lla  hakkasin 6 tuntia putkeen tuossa. Eipä ole mikään tasoloikk ennen saanut koukutettua tälleen.  Tai kiroilemaan,  kun melkein joka kenttää saa hampaat irvessä suorittaa.Noihi bosseihinki meinaa järki mennä lopullisesti. Metroid Prime on minusta edelleen paras seikkailupeli  ikinä, ja nyt Retro Studios on näköjään saanut aikaan ehkä kaikkien aikojen tasoloikanki. Odotukset ei voisi olla korkeammat Retron seuraavaa peliä kohtaan. Tuntuu tekevän nyt  yhtä kovia pelejä kuin mitä Nipa ja Rare silloin kultaisina vuosinaan.

Mario 3D Worldia tuli myös kokeiltua.Tämäki peli meinasi tuhota mielenterveyden, mutta ei niinkään vaikeuden vaan järkyttävien musiikkien vuoksi.  Ei silti huono peli, mutta laatukuilu Retron ja Nipan itse tekemien pelien  välillä  on kasvanut nii suureksi, ettei tätä kovin kauaa jaksanu kun oli DK:ki pelattavana, joka on niin pelimekaniikan, musiiikkienkuin kenttäsuunnitelun osalta superior näistä kahdesta..

Wii U taitaa mennä ostoslistalle viimeistään uuden Xenobladen myötä, varmaa paras kkotikonsoli yksinoikeuspelivalikoiman osalta sitten Gamecuben.Niin paljon  ainaki  muita tämän genin konsoleita parempi laadukkaiden yksinoikeuspelien kirjasto, ett ihan   naurattaa. Boxille ei ole mitään ja Ps4:llä vain Bloodborne.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.04.2015 12:15
Hearthstone ninjajulkaistiin tänään puhelimille. Ainakin iphonella pyöri mainiosti ja käyttis oli muokattu onnistuneesti pienelle ruudulle. Vetäisin jo pari matsia palkallisella paskannustauolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 15.04.2015 13:50
Skyrim on niitä pelejä, joita tulee vähintää kerra viikossa pelattua, vaikken ees ymmärrä miksi. Pelissä on kaikkien aikojen tylsimmät tehtävät, luolat, juoni ja  hahmot. Joku vaa kietoo pelaamaan, kai se on ne kauniit maisemat ja musat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.05.2015 11:15
Pelailen tässä parin vuoden tauon jälkeen Resident Evil Remakea ja on tämä vain edelleen aivan tolkuttoman hyvä peli. Miten Capcom onnistui aikoinaan tekemään juuri ensimmäisestä Resident Evilistä parhaimman remake-pelin, mitä on koskaan julkaistu? Nykyään kun katsoo Capcomin touhuja, niin aika alas ollaan tultu REmaken ajoista.

Yllättävän hyvin peli on myös muistissa, vaikka olen sen "vain" jotain 2-3 kertaa pelannut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 10.05.2015 23:19
En malttanut vastustaa kiusausta, vaan ostin Cities: Skylinesin steamista. Ensimmäinen kaupunginrakentelupelini ikinä, joten mitään syvällisempää en siitä osaa sanoa, mutta mielenkiintoiselta (ja koukuttavalta) vaikuttaa. Tosin epäilen että tässä käy niinkuin monen muunkin naksuttelun kohdalla, eli pelaan hetken aikaa alkuinnostuksen voimin, jonka jälkeen unohdan koko pelin. Katsoo nyt.

Civ5:n tapaan peliin sisälle rakennettua wikia vähän kaipailen. Vaikka Skylines ei hillittömän vaikealta (oletusasetuksilla) tunnukaan, niin aina välillä tulee eteen tilanteita, joissa ei oikein tiedä että mitä pitäisi tehdä. Peli ei oikein jaa tietoa kaikista ominaisuuksistaan. Zonet ja erilaiset rakennukset ovat suht selkeitä, mutta teiden rakentaminen tuntuu ainakin aloittelijalle hieman hankalalta.





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 11.05.2015 18:21
Sonic and SEGA-allstars racing: tämä onkin vielä parempi peli kuin se jatko-osa, josta jo aiemmin kirjoitin. Jos hyvää Kart-peliä etsii niin tällä ei voi mennä pieleen. Shenmuen Ryokin löytyy hahmojen joukosta :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.05.2015 22:53
Elikkä Star Ocean: The Second Storya olen nyt porannut aika huolella. Pelikellossa 17h ja tällä hetkellä tokalla discillä menossa. Enpä ole aikaisemmin syventynyt tähän peliin mitenkään älyttömästi, mutta nyt olen rävähtänyt peliin aika huolella. Pelin skillisysteemi on naurettavan syvä ja monimutkainen. Pelissä on mahdollista luoda craftaamalla hemmetin ylivoimaisia aseita, mutta tuo, miten nostat niiden luomisen mahdollisuutta, lähtee aivan näpeistä. Pelissä on myös addiktoiva pickpocketing-systeemi, jolla pystyt varastamaan jokaiselta vastaan tulevalta NPC:ltä tavaraa. Pelkästään tuon pickpocketing-skillin kunnollinen oppiminen vaati kunnon valikkosäätöä. Pelissä pitää myös varautua kunnon valikkogrindailuun, mikäli haluaa onnistua parhaiden kamojen kanssa. Turhauttavaa, mutta niin addiktoivaa.

Peli on aikansa tuote. Hämmästyttävää miten paljon tämä muistuttaa Squaren pelejä samalta ajanjaksolta, vaikka lafkat ovat aivan eri. Maailmankarttakin on hyvin samanlainen kuin esim. FF VII:ssä ja esirendatut taustat ovat samaa kaliiberia. Pelissä on myös Gold Sauceria muistuttava hupikaupunki. Kyllä tämä peli menee PS1:sen ropejen kärkikastiin helposti ja ei paljon jää esim. Final Fantasyille. Tämähän oli mielestäni näiden JRPG:iden kulta-aikaa.

(http://i.imgur.com/5ADLovI.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.05.2015 23:36
Star Ocean 2 on selvä klassikko ja yksi snes/ps1-kultakauden helmistä, vaikka ei ihan sinne parhaimpien tasolle yllä. Myös Snessin Star Ocean on hyvä ja varmaan kyseisen laitteen yksi hienoimmista peleistä. Mieletöntä pikselitaidetta. Tuokin sarja kokenut kohtuullisen rajun pudotuksen noiden aikojen jälkeen. 15 vuotta vanhat pelit ovat edelleen kauniita ja uusin osa saa voimaan suorastaan pahoin.

(http://www.sector.sk//files/novinky/2009-2-26-22-6-73/pict-174.jpg)


Jrpg:t on kyllä varmaan keskimäärin huonoin genre mitä on. Järkyttävillä hahmoilla ja dialogeilla kyllästettyä huttua. Luulin aikoinaan olevani joku jrpg-fani, mutta satuin vaan osumaan sille kultaiselle kaudelle ja löytämään ne pelit, jotka ovat edelleen genren parhaita vielä vuosikymmenet jälkeenpäin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 16.05.2015 23:44
Joo tuo Star Ocean 4 vaikuttaa aivan hirveältä kuralta, sitä ei edes tee mieli testata. PS4:lle on tulossa Star Ocean 5 jostain kumman syystä, eihän sarja ole ollut vuosiin edes kovin suosittu. Olisihan se mukava yllättyä, jos sieltä tulisi kova JRPG, mutta tuntuu olevan nuo japanilaiset kehittäjät aivan kujalla nykyään, joten odotukset eivät ole kovin korkealla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.05.2015 10:08
Witcher 3:sta tuli eilen muutama tunti pelattua. Ainakin alun kokemuksen perusteella sidequestit ovat loputtomasti Dragon Agen vastaavia parempia ja monipuolisempia. Myös crafting-systeemi on paljon paremmin toteutettu ja tässä jopa näkee statsien muutokset ilman loputonta valikkokikkailua. Aloitin suoraan vaikemmalla death march -vaikeustasolla ja vaikeustaso on tosiaan aika murhaava. Pelkällä huitomalla ei tosiaan pärjää ja energiat eivät regeneroidu meditoimalla ollenkaan. Pitää oikeasti yrittää suojata, väistellä ja käyttää abilityja jos meinaa voittaa edes perusvihuja. Eipähän mene ihan huitomiseksi peli ja jokainen tapettu kanakin on arvokasta ruokaa. Vaikka peli onkin open world -tyylinen, niin se ei silti ole mitenkään Skyrim-tyylinen sandboxi, jossa voi puuhastella kaikenlaista kivaa. Tässä et voi napata mitä tahansa tavaroita itsellesi, rakentaa niistä vaikka kaatopaikkaa jonnekin, pölliä tavaroita taskuista, leikkiä rikollista jne. Peli on aika Witcher 2, mutta avoimessa maailmassa.

Pelillä on myös tyyppillisen nykygenin vaivat. Crashailua, epämääräistä nykimistä animaatioissa ja muuta sellaista. Myös ohjaus on aika kiikkerä vaikka siihen alkoi jo tottuakin. Mikähän siinä on kun Nintendon lisäksi hyvin harva pelifirma tuntuu osaavan tehdä hyvän tuntuman 3rd person -kuvakulmasta pelattaviin peleihin? Nintendo voi olla monessa asiassa ihan pihalla nykyään, mutta niiden pelit toimii lähes aina pommin varmasti  ja niiden peleistä ei koskaan löydä tällaisia samanlaisia ongelmia.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.05.2015 16:04
Siis mitähän persereiän veristä persettä. Yhtäkkiä Driveclub kunnon hidden gemi.  :lol: Ostin sen eilen ihan läpällä, kun puoli-ilmaiseksi sain.

Siis pelihän on suora Project Gotham, Metropolis Street Racer -klooni, mikä on siis erinomainen juttu. Ei liian arcade, mutta ei myöskään liian simulaattori ja yksinpeli on juuri samalla tavalla toteutettu kuin noissa. Ei mitään ylipitkiä kisoja, vaan lyhyitä mutta haastavia ja vaihtelevia challengeja, joita saa hyvin vapaassa järjestyksessä pelata. Lisäksi moninpeli toimi eilisen muutaman tunnin testailin perusteella todella hyvin.

Kai tätä "vähän" korjailtu julkaisun jälkeen, kun ekana oli 10.5 gigan patchi ladattavana, joten lienee ihan oikeaan aikaan tuli hankittua. 30fps on ainoa anteeksi antamaton miinus, mutta minkäs teet. Monessa muussa asiassa peli osuu kyllä niin napakymppiin omaan ajopelimakuuni, että annettakoon anteeksi. Peliä on yksinkertaisesti hauska pelata.

Zombi U, Alien ja tämä. Kaikki saaneet aika paskoja arvosanoja, mutta vahvistaa taas sitä ettei niitä pitäisi koskaan lukea.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.05.2015 16:12
Seuraavaksi TK'lle Order ja Knack tilaukseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 26.05.2015 20:38
Kannattaa ostaa season pass, ihan helvetisti sisältöä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 26.05.2015 20:50
Joo on itelleki toiminu tuo Driveclub ihan hyvin. Kiva käydä silloin tällöin ajamassa noita haasteita.

Ja vaikka on 30fps niin vauhdin tunnetta tuosta ei puutu. Ai hitto, että oli komiaa, kun ekan kerran ajoi räntäsateessa ohjaamokuvakulmasta. Niin pirun vaikeaa. Fiilistelyn jälkeen tuli vaihdettua puskurikameraan, että sai ajettua sen pätkän kunnolla läpi.  :P

Oisko muuten joku Pelaajalauta-clubi poikaa? Tarttis johonkin liittyä, että saa sitäkin kautta autoja avattua. En tosin tiedä, onko niitä enempää kuin se yksi ihan alussa, tyyliin kun jo perustaa clubin. No perustin Pelaajalauta-nimellä. Jätin avoimeksi, joten halukkaat voivat käydä liittymässä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.05.2015 21:06
Joo on itelleki toiminu tuo Driveclub ihan hyvin. Kiva käydä silloin tällöin ajamassa noita haasteita.

Ja vaikka on 30fps niin vauhdin tunnetta tuosta ei puutu. Ai hitto, että oli komiaa, kun ekan kerran ajoi räntäsateessa ohjaamokuvakulmasta. Niin pirun vaikeaa. Fiilistelyn jälkeen tuli vaihdettua puskurikameraan, että sai ajettua sen pätkän kunnolla läpi.  :P

Oisko muuten joku Pelaajalauta-clubi poikaa? Tarttis johonkin liittyä, että saa sitäkin kautta autoja avattua. En tosin tiedä, onko niitä enempää kuin se yksi ihan alussa, tyyliin kun jo perustaa clubin. No perustin Pelaajalauta-nimellä. Jätin avoimeksi, joten halukkaat voivat käydä liittymässä.

Vauhdin tunne on tosiaan aivan loistava ja jotakin jippoa tuohon 30fps:ään on tehty, ettei se tunnu läheskään niin nykivältä paskalta kuten monet 30fps pelit yleensä. Ekoilla kottikärryilläkin meno tuntuu hurjemmalta kuin Gran Turismoissa koskaan. Lisäksi menut ovat hyvin tehtyjä ja latausajat todella nopeat. Ahkerana time trial -pelaajana myös tuo puoli hoidettu varmaan paremmin kuin missään muussa autopelissä. Enää ei tarvitse pelkästään pelata niillä muutamilla huippuautoilla, vaan voi pelata omilla suosikeilla ja verrata muiden samalla autolla ajamiin aikoihin. Myöskin kesken time trial -ajon peli päivittää leaderboardseilla seuraavana olevan pelaajan ghostin sinulle haastajaksi automaattisesti. Kummasti tuli vedettyä just 50 kierrosta yhtä rataa, kun aina piti ohittaa se seuraava. Missään arvosteluissa ei mainita näistä sanallakaan. Ilmeisesti lisätty jossain vaiheessa mukaan. Lisäksi se ettei pelissä ole aina vaan niitä samoja virallisia tylsiä ratoja, joita jokaisessa ajopelissä yleensä on, on pelkkää plussaa itselleni.

Voisinpa liittyä tuohon pelaajalauta-clubiin. Hyvin Despomainen olotila tällä hetkellä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 26.05.2015 21:20
Joo pelin latausajat on aika käsittämättömän lyhyet. Ja se challenge-systeemi on koukuttava.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 26.05.2015 21:38
Muistan jotain arvosteluita tosta Driveclubista, mitkä oli tyyliin: "Ei ole open world. 6/10".


Vauhdin tunne on tosiaan aivan loistava ja jotakin jippoa tuohon 30fps:ään on tehty, ettei se tunnu läheskään niin nykivältä paskalta kuten monet 30fps pelit yleensä.

Ei ole mitään jippoa. Oikeasti lukittu 30fps on tuollainen. Yleensä kun sanotaan, että peli on 30fps, niin se pomppii 25-30fps:n välillä ja nykiminen johtuu siitä. Harvat 30fps pelit on oikeasti 30fps koko ajan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 26.05.2015 21:50
Se ei ainakaan ole ihme jos driveclubin arvosteluissa ei pahemmin ole mainittu mistään mikä vaatii nettiyhteyden sillä pelin serverit oli aivan jatkuvasti alhaalla useamman viikon ajan julkaisun jälkeen. Yhden kisan aikana saattoi yhteys katketa ja muodostua uudelleen pari kolme kertaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 26.05.2015 22:15
Käsittääkseni nuo ominaisuudet toimivat kuitenkin hyvin ennen pelin julkaisua, servuongelmat tulivat julkaisun jälkeen.  Arvostelijat nyt ei koskaan kiinnitä huomiota tärkeisiin seikkoihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 26.05.2015 22:34
En muista mikä video revikka se oli jossa sanottiin, että ongelmia oli arvostelu version kanssakin vaikka pelaajia ei edes hirveästi ollut  ja ongelmista kuulemma ihan tekijöillekkin mainittiin, mutta silti jullkarista tuli kunnon clusterfuck online ominaisuuksien osalta.
Olisi kiva tietää mihin se vuosi meni kun tuota peliä "hiottiin paremmaksi"  ja sen takia julkkari viivästyi, kun vasta 6kk julkkarin jälkeen alkaa paketti olemaan kasassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.05.2015 17:31
Ei hyvää päivää tuota Bayonetta 2:sta. :lol: Ensimmäinen taso vasta vedetty läpi ja nyt jo voi sanoa, että onneksi Wii U tuli hankittua. Taas osoitus siitä, miten 60fps, hyvä art design ja onnistunut värimaailma takaa näyttävän pelin. Bayonetta 2 meni heittämällä näyttävimpien 3d-pelien kärkikastiin.

Tässä on myös jotenkin paljon enemmän munaa kuin ykkösosassa, jota en jaksanut pelata kuin ensimmäisen kentän, vaikka X360:lla peli tulikin joskus useita kertoja vedettyä läpi. Jos taso pysyy samana prologuen jälkeen ja ensimmäisen Bayonettan latteudet on onnistuttu karsimaan, niin TOP10-listalleni nousee jo toinen peli tämän vuoden aikana.

Pelin arvo tulee aivan varmasti nousemaan, kun Wii U on kuollut ja kuopattu, joten kannattaa peli hankkia vielä kun sitä saa uutena kaupasta, vaikkei konsolia omistaisikaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 31.05.2015 17:38
Jännää, minusta kakkonen oli ihan sama peli kuin ykkönen, mutta useammilla turhilla pomomatseilla varustettu. Ehkä aika on mullannut sun muistot ekasta bayonettasta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.05.2015 18:50
Joo, ehkä aika on mullannut mun muistot. Tai sitten ne muistot eivät ikinä olleet mitään superpositiivisia. Muistan ensimmäisestä Bayonettasta lähinnä jatkuvan screen tearingin, tylsän hahmo- ja vihollisuunnittelun (muutamaa örkkiä lukuun ottamatta, kakkosessa toki edelleen pääosin samaa hahmokaartia), nopeasti hermoja raastavan soundtrackin, loppupuolen bossikierrätyksen, sen turhan minipelin, jota joutui hakkaamaan jokaisen kentän jälkeen ja ne tympeät spesiaalitasot (After Burner -klooni ja joku toinen), jotka halusi vain skipata toisella läpipeluukerralla.

Pelattavuudeltaan Bayonetta on toki parasta ikinä genressään, jos ei lasketa Ninja Gaiden II:sta, jota on vain yksinkertaisesti hauskempi pelata, vaikka liikearsenaali onkin murto-osa Bayonettan vastaavasta. Munakkuus all the way.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 01.06.2015 12:55
Ei hyvää päivää tuota Bayonetta 2:sta. :lol: Ensimmäinen taso vasta vedetty läpi ja nyt jo voi sanoa, että onneksi Wii U tuli hankittua. Taas osoitus siitä, miten 60fps, hyvä art design ja onnistunut värimaailma takaa näyttävän pelin. Bayonetta 2 meni heittämällä näyttävimpien 3d-pelien kärkikastiin.

Tässä on myös jotenkin paljon enemmän munaa kuin ykkösosassa, jota en jaksanut pelata kuin ensimmäisen kentän, vaikka X360:lla peli tulikin joskus useita kertoja vedettyä läpi. Jos taso pysyy samana prologuen jälkeen ja ensimmäisen Bayonettan latteudet on onnistuttu karsimaan, niin TOP10-listalleni nousee jo toinen peli tämän vuoden aikana.

Pelin arvo tulee aivan varmasti nousemaan, kun Wii U on kuollut ja kuopattu, joten kannattaa peli hankkia vielä kun sitä saa uutena kaupasta, vaikkei konsolia omistaisikaan.
Todellakin. Kun ottaa huomioon pelin tason ja se että se on tällä hetkellä myynyt alle 700 000 kpl maailmanlaajuisesti, tämä tulee olemaan valuuttaa joskus. Tosin veikkaan että kun hyllyistä tätä löytyy edelleen niin monet muutkin ovat tämän tajunnet, jolloin tarjontaa varmasti on.

Mutta pelihän on helvetin hyvä, eli häviölle siinä ei jää vaikka pelistä ei saisi mitään jos/kun sitä myy eteenpäin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 05.06.2015 01:17
Project Cars PS4:lla. Tuon käväisin jokusen päivän sitten hakemassa, nyt testailin ekaa kertaa. Otin yli kymmenen kertaa uusiksi ekan kisan, kun en päässyt edes toista mutkaa pidemmälle ilman ulosajoa ja auton paskomista. Aivan liian realistinen ja haastava omaan makuun. Vaatii kyllä runsaasti treenaamista, ennen kuin tästä voi nauttia realistisilla asetuksilla.

Pitää tuo Driveclubi hommata, kuulostaa paljon enempi meikän peliltä. Mietin ensin sitä, mutta kaveri jotain inisi että ihan paska, ei olisi pitänyt uskoa sitä kun ei edes omista PS4:sta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.06.2015 10:35
Pohdiskelin kauan Driveclubin ja Project Carsin välillä ja pääsyin Driveclubiin. Kyllä kannatti. Ei vaan meinaa jaksaa noita simuja ja aina niitä samoja ratoja, varsinkin kun ei Pleikkarille ole edes Forzaa. Jos haluan simulaattorin niin ajan oikealla autolla, joka on paljon hauskempaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 05.06.2015 13:53
Sleeping Dogs tuli pelattua läpi PS4:lla. Ihan jees peli ja jostakin syystä tuota jaksoi pelata paljon paremmin kuin GTA5:tä. Paska porttaus tuo kuitenkin on. Bugeja, kaatuilua ja järjettömiä framerate ongelmia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: echoes - 06.06.2015 10:47
Löin PS TV:n tulille. Tein jenkkiaccountin ja latailin ensimmäiseksi FF Tacticsin ja Chrono Crossin. Aukesi ihan uusi maailma kun pääsee pelaamaan noita jenkkieksklusiivisia PS1-pelejä halvalla. Seuraavaksi pitää hommailla mm. Wild Arms 2, Legend of Mana, Xenogears, Shadow Tower, Zanac x Zanac, Persona 2 ym.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.06.2015 20:53
Donkey Kong: Tropical Freeze. Järjettömän hyvä peli, mutta mitä helvettiä noi uintikontrollit? Enkö vain sisäistä tuota logiikkaa, vai onko kontrollit tosiaan niin surkeat, miltä vaikuttaa? Donkey pyörii täysin järjettömästi ympäriinsä, tekee jotain 180 asteen käännöksiä eikä missään ole mitään järkeä. Pää hajoaa joka kerta, kun pitää mennä veteen pulikoimaan. Toivottavasti kyse on vain omasta osaamattomuudestani, sillä muuten peli on kyllä täyttä timanttia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.06.2015 21:20
Donkey Kong: Tropical Freeze. Järjettömän hyvä peli, mutta mitä helvettiä noi uintikontrollit? Enkö vain sisäistä tuota logiikkaa, vai onko kontrollit tosiaan niin surkeat, miltä vaikuttaa? Donkey pyörii täysin järjettömästi ympäriinsä, tekee jotain 180 asteen käännöksiä eikä missään ole mitään järkeä. Pää hajoaa joka kerta, kun pitää mennä veteen pulikoimaan. Toivottavasti kyse on vain omasta osaamattomuudestani, sillä muuten peli on kyllä täyttä timanttia.

En kyllä tiedä mitä ongelmia sinulla on uimisen kanssa. Kuullut lähinnä kehuja, että kerrankin onnistuneita uintikenttiä. Harvoja niitä pelejä, joissa uiminen on silkkaa nautintoa. Oma suosikkimaailmani pelissä.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 11.06.2015 02:19
Otin Scarfin vinkistä vaarin ja tilasin itsekin Tropical Freezen. Peli ei ole vielä saapunut, mutta ajattelin vihdoinkin pelata alkuperäisen Returnsin läpi.

Tämä olisi oikeasti pitänyt tehdä jo vuosia sitten, mutten jaksanut säätää Wiin homebrewejä kuntoon, joten koko roska jäi pelaamatta. Syynä yksinkertaisesti waggle-paska, joka olisi vienyt pelaamisesta kaiken ilon. Aivan käsittämätön emämunaus olla sallimatta rollailua näppäimen avulla. Epäilemättä tullut Nintendon puolelta tämä määräys. Kun konsolista löytyy gimmick, niin sitä on pakko käyttää sielläkin missä se ei toimi.

Nyt pelaan peliä tietokoneella Xbox 360-padilla (heiluttelu bindattu olkanäppäimeen) Dolphinin avulla, ja on kyllä yhtä juhlaa. Kaikki graafiset avut tappiin nostettuna ja 1080p:nä peli on nätti kuin mikä. On tuo Dolphin vaan uskomattoman hyvä emulaattori. Spoilereissa esimerkkikuvaa.

Kenttiä en ole ehtinyt läpäistä kuin kolme ensimmäistä, kun piti heti lähteä time attackia vetämään. On kyllä aikamoinen työmaa yrittää saada kaikista kentistä kiiltävät kolikot (tähän mennessä saanut yhdestä), kun kultakin tuntuu olevan jo aikamoisen työn takana. Tietyllä tapaa pitää arvostaa niitä, jotka tuossa onnistuvat ihan peruskontrolleilla. Itse en siitä selviäisi ilman vakavia henkisiä (ja fyysisiä?) vammoja. :lol:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Wii vs. Dolphin asetukset tapissa vs. Dolphin perusasetukset mutta 1080p venytettynä:

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 11.06.2015 09:49
Itse olen takonut waggle kontrolleilla alkuperäisessä dkcr montakin goldia ja shiny goldia. Totuin kontrolleihin niin etten jaksanut tropical freezeen opetella uusiksi joten wagglella ollaan menty molemmat. >_>

Muistaakseni ainakin dkcr eka maailma + satunnaisia kenttiä sieltä täältä goldille vedetty.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 11.06.2015 13:54
Tuo Returnsiin Nintendon käskystä väkisin tungettu waggleroll on edelleen raivostuttavin juttu missään pelissä koskaan :lol:
 
Pelasin tuossa Metroid Prime 3: Corruptionia Wiillä. Tämä peli todistaa, että wagglekontrollit eivät ole täysin tuhoon tuomittu ajatus vaan nekin on mahdollista tehdä oikein. Retro does what Nintendon't.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 15.06.2015 17:02
Mitäs helvettiä, MGS Ground Zeroeshan on täyttä timanttia?! Tuli peli napattua nyt vihdoin, kun PS Plussassa tätä tarjotaan ilmaiseksi. Ensimmäistä kertaa ikinä MGS-pelissä on hyvät kontrollit ja pelihän pyörii vielä kaiken kukkuraksi 60 kuvaa sekunnissa. Fox Engine on myös uskomattoman hieno pelimoottori, harmi että Konami kusi hommat, eikä tätä varmaan nähdä muualla kuin PES-peleissä.

MGS5 meni heittämällä odotuslistan kärkipäähän. Ainoa miinus David Hayterin poissaolosta, ei tota Jack Baueria vaan pysty ottamaan tosissaan (puspus Rocky_Balboa).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.06.2015 21:25
Mitäs helvettiä, MGS Ground Zeroeshan on täyttä timanttia?!

No, Tuotahan minä olen sanonut täällä varmaan 100 kertaa jo aiemmin. Uskomaton läppä, että meinasin jonkun Gafin inisijöiden takia olla ostamatta peliä. Pelattavaakin ihan molona, toisin kuin moni on valittanut. Ja kermainen 60fps!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 16.06.2015 12:39
Ai nykygenin peli joka pyörii 60fps? Mitäs helvettiä todellakin. 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.06.2015 13:04
Kojima on kova jätkä. Toivottavasti kickstarttaa tämän jälkeen henkisen jatkosarjan MGS'lle ja perustaa oman tiimin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.06.2015 13:14
Kojima voisi alkaa tekemään leffoja. Saisi Uwe Bollkin kilpailijan.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 16.06.2015 13:22
Kojima voisi alkaa tekemään leffoja. Saisi Uwe Bollkin kilpailijan.

:lol: Mietin vähän samaa, kun katselin noita MGS5:n uusia trailereita. Ei päätä eikä häntää missään. Noh, onneksi pelattavuus on tällä kertaa täyttä timanttia, niin välivideot voi hyvillä mielin skippailla, jos ne venyvät taas 1,5h mittaiseksi sillisalaatiksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.06.2015 13:27
Kojima voisi alkaa tekemään leffoja. Saisi Uwe Bollkin kilpailijan.

:lol: Mietin vähän samaa, kun katselin noita MGS5:n uusia trailereita. Ei päätä eikä häntää missään. Noh, onneksi pelattavuus on tällä kertaa täyttä timanttia, niin välivideot voi hyvillä mielin skippailla, jos ne venyvät taas 1,5h mittaiseksi sillisalaatiksi.

Kyllä MGS5 vaikuttaa ensimmäistä kertaa pelattavalta MGS:ltä. Jaksoin jopa vääntää normitehtävän läpi ja kokeilla jotain lisätehtävääkin. Sitten tulikin parempaa pelattavaa ja peli katosin PS4:n libraryn syvyyksiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 16.06.2015 13:34
Onhan se toki niin, että MGS3 oli viimeinen Metal Gear jonka juonessa säilyi se punainen lanka. Sen jälkeen ei ole näitten pelien juonipuolessa ollut enää mitään järkeä missään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 16.06.2015 14:40
Loppujen lopuksi Metal Gearien pääjuoni on kyllä pysynyt siihen nähden kohtalaisen hyvin kasassa, että ainekset suurempaan katastrofiin on ollut läsnä melkein aina. Kaikenlaisia plotholeja löytyy sieltä täältä, jopa uusimmasta pelistä (Ground Zeroes) kun Chico ei pystynyt pulttien takia kävelemään, mutta sitten helikopterikohtauksessa hän jo seisoi ja käveli hieman. Ymmärtääkseni tuo on vähintään sellainen kidutusmenetelmä, jolla varmistetaan ettei uhri ole enää koskaan kykeneväinen seisomaan kahdella jalalla tai ainakaan niin kauan, kun uhrilla on jalassaan ne perhanan pultit.

MGS3 on huippuhyvä juoneltaan mielestäni, vaikka sekin toi plotholeja ja rebooteja juoneen. Jos nyt oikein muistan, niin Big Bossin oikea silmä tuhoutui alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan MSX:n Metal Gearin lopputaistelussa, mikä taas johti siihen, että Metal Gear 2: Solid Snakessa hänellä oli se ikoninen silmälappu. MGS3 taas kertoo tämänkin tarinan aivan eri tavalla ja MGSV tuo jälleen lisää rebootia Big Bossin hahmoon, kun

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mistään tällaisesta ei ollut vielä MGS4:n aikana edes puhettakaan, kun taas Peace Walker saattoi hieman enteillä tulevaa, koska Zadornov-nimisellä hahmolla oli hyvin samankaltainen kyborginen käsiproteesi. Master Millerin aka. McDonell Benedict Millerin aka. Kazuhira "Kaz" Millerin hahmo on myös kirjoitettu vähän uudestaan Peace Walkerin, Ground Zeroesin ja The Phantom Painin myötä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Siegmeyer - 16.06.2015 14:50
MGS3 on todellakin mestariteos sekä juonellisesti että pelillisesti. Tekisi mieli taas kerran pelata se lävitse. Kolmen ekan MGS:n uudelleenpeluuarvo on edelleen jotain ihan käsittämätöntä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 16.06.2015 19:17
Resident Evil 6.

Puhhuijjaa miten unettava peli. Alun älytön epilogi kaikessa epäuskottavuudessaan sai haukottelemaan, ja hetken aikaa Leonin skenaariota kokeilin. Miten umpitylsäksi tämä on oikein voitu tehdä? Teknisesti raskas ja kömpelö Ps3-papalle muutenkin. Sekavat valikot ei myöskään auttanut asiaa.

Zeron HD-painosta odotellessa, siinä on sitä ehtaa Ressaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 17.06.2015 18:02
Ihan hauskaa ajantappoa tämä Fallout Shelter on, varsinkin kun ilmaiseksi sai. Ihan kiva tuon kanssa on näprätä vaikka nyt julkisissa kulkuneuvoissa.


Pitäisi saada lisää porukkaa, joten kaikki naiset on paksuna. Tässä on toki se riski, että hätätilanteessa eivät voi tehdä mitään.
(http://i.imgur.com/VSqNohc.jpg)

Näin Wastelandissa toimitaan herkän hetken jälkeen:
(http://i.imgur.com/pAUcU9Q.png)



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.06.2015 13:16
Ihan hauskaa ajantappoa tämä Fallout Shelter on, varsinkin kun ilmaiseksi sai. Ihan kiva tuon kanssa on näprätä vaikka nyt julkisissa kulkuneuvoissa.


Pitäisi saada lisää porukkaa, joten kaikki naiset on paksuna. Tässä on toki se riski, että hätätilanteessa eivät voi tehdä mitään.
Tuli pelailtua aika paljonkin tuota. En tiedä miksi. Kyllä tuo Fallout-miljöö auttaa paljon asiaan, mutta alkaa pikkuhiljaa puuduttamaan. Kaikki huoneet on nyt unlockattu ja n. 105 asukasta löytyy. On sitä vaan niin saatanan tyhmä ja yksinkertainen olento.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 22.06.2015 13:20
Shadow of Mordoria tässä on tullut nyt työstettyä. Ei sinänsä vikaa, alkaa vain puuduttamaan örkkilaumojen lahtaaminen isommalla miekalla, melkoisen yksitoikkoisen oloista. Sneakkina on ollut paljon jännittävämpää mennä, ja kun tässäkin lähestymistavassa yrittää juosta minkä ehtii niin jännitys pysyy voimissaan.

Tarinamoodissa menen nyt siinä kohtia kuin Klonkku tavataan toisen kerran, ja yksi uusi lisäjippo aukesi käytettäväksi lähitaisteluun.

Hyvin lainaa Rocksteadyn Batmaneista pelimekaniikkaa, ja vielä fantasiateemaan sopivaksi. Isot plussat siitä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.06.2015 13:32
Shadow of Mordoria tässä on tullut nyt työstettyä. Ei sinänsä vikaa, alkaa vain puuduttamaan örkkilaumojen lahtaaminen isommalla miekalla, melkoisen yksitoikkoisen oloista. Sneakkina on ollut paljon jännittävämpää mennä, ja kun tässäkin lähestymistavassa yrittää juosta minkä ehtii niin jännitys pysyy voimissaan.

Tarinamoodissa menen nyt siinä kohtia kuin Klonkku tavataan toisen kerran, ja yksi uusi lisäjippo aukesi käytettäväksi lähitaisteluun.

Hyvin lainaa Rocksteadyn Batmaneista pelimekaniikkaa, ja vielä fantasiateemaan sopivaksi. Isot plussat siitä.
Kannattaa mennä tarinaa eteenpäin vauhdilla sen verran, että pääset toiselle alueelle. Sitten on mukavempi pelailla.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 22.06.2015 13:37
Shadow of Mordoria tässä on tullut nyt työstettyä. Ei sinänsä vikaa, alkaa vain puuduttamaan örkkilaumojen lahtaaminen isommalla miekalla, melkoisen yksitoikkoisen oloista. Sneakkina on ollut paljon jännittävämpää mennä, ja kun tässäkin lähestymistavassa yrittää juosta minkä ehtii niin jännitys pysyy voimissaan.

Tarinamoodissa menen nyt siinä kohtia kuin Klonkku tavataan toisen kerran, ja yksi uusi lisäjippo aukesi käytettäväksi lähitaisteluun.

Hyvin lainaa Rocksteadyn Batmaneista pelimekaniikkaa, ja vielä fantasiateemaan sopivaksi. Isot plussat siitä.
Kannattaa mennä tarinaa eteenpäin vauhdilla sen verran, että pääset toiselle alueelle. Sitten on mukavempi pelailla.
Mietinkin että tuossako se koko alue nyt on, kun karttaa vilkaisin. Vain vaihtuvilla eventeillä. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 23.06.2015 21:57
No onhan se pirun kova, Batman: Arkham Knight meinaan. Ensimmäiset tunnit pelin parissa suorastaan lensivät. Pienen totuttelun jälkeen tutut kontrollit palautuivat mieleen. Alku on tuntunut hieman lineaarisemmalta kuin aikaisempien pelien. Mukava yllätys oli batmobile/tankki, joka tuo kivasti uuden kerroksen pelimekaniikkaan, vaikkakaan tankkitaistelut eivät sovikkaan bättiksen tyyliin. Myös fear takedownit ovat viileä uudistus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 24.06.2015 08:14
No onhan se pirun kova, Batman: Arkham Knight meinaan. Ensimmäiset tunnit pelin parissa suorastaan lensivät. Pienen totuttelun jälkeen tutut kontrollit palautuivat mieleen. Alku on tuntunut hieman lineaarisemmalta kuin aikaisempien pelien. Mukava yllätys oli batmobile/tankki, joka tuo kivasti uuden kerroksen pelimekaniikkaan, vaikkakaan tankkitaistelut eivät sovikkaan bättiksen tyyliin. Myös fear takedownit ovat viileä uudistus.

Joo, onhan tuo kova! Auto tuo tosiaan mukavasti uutta ja on räiskinnän/kaahailun lisäksi kivasti integroitu myös perinteisiin bättistoimiin. Eritoten itsensä glideen ampuminen vauhdista palkitsee valtavasti! Plus, olivat sentään kiertäneet nuo tappohommat miehittämättömillä tankeilla. Vähän hupaisaa, mut loren kannalta tärkeää.

Jännä nähdä, millaiseksi tarina muotoutuu. Asylumin veroista tarinankerrontaa ja Cityn veroisia bosseja jos saan samaan aikaan, niin huh.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.06.2015 18:16
Vissiin aika gaggensplaadia tuo uuden bättiksen autolla ajelu? Melkein vois odottaa aleja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 25.06.2015 18:19
Vissiin aika gaggensplaadia tuo uuden bättiksen autolla ajelu? Melkein vois odottaa aleja.

Ihan hauskaa se minusta on. Kauhian simppeliä toki, mutta ihan hauskaa.

Eri asia on, että onko sen kanssa intouduttu liikaa. Ainakin alussa on meinaan aika paljon noita autohommia. Katellaan, jääkö vapaaehtoiseksi herkuksi myöhemmin vai pidetäänkö pakolla biiliä muistissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.06.2015 18:32
Ihan mukavaa juu ja aika saumattomasti liitetty peruspelimekaniikkaan. Liikkumisen voi jokatapauksessa hoitaa lentäen tai autolla, oman maun mukaan.

http://kotaku.com/i-am-in-love-with-the-batmobile-1713776181


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 03.07.2015 13:16
Driveclubin PS Plus-versiota tuli pelattua pari rataa. Olen kyllä ihan paska tälläisissä peleissä, mutta onpa ainakin pirun hienon näköinen sääefektit päällä. Hyvä peli grafiikkademoukseen, joskaan ei pelitaitojen esittelyyn  ;)

Photomode on kanssa ihan kiva, sais olla joka pelissä..
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 04.07.2015 18:38
Jahas, Batman Arkham Knight pääjuonen osalta läpi ja en nyt tiedä. Pääosin oli kyllä ihan mukavaa mäiskettä, ja Lepakkomobiililla oli ihan mukava kurvailla.. Paitsi ne tankkitaistelut. Oli kyllä loppua kohti niin väsyttävää puurtamista se. Arkham Knight hahmostakin odotin jotain parempaa, mutta senkin paljastus oli aikamoinen antikliimaksi.

Oli kyllä vähän väkisin keksitty käyttöä tuolle autolle lopuksi.

Tekniseltä toteutukselta kyllä hienoa työtä. Peli näyttää ja kuulostaa helvetin hyvältä. Pelinä ei kyllä kympin luokkaa, mitä arvosteluissakin näkynyt. Ehkä joku 8.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 08.07.2015 10:46
PS4:lla olen pelaillut Planetside 2:a. PC:llehän tuo on ollut jo parisen vuotta, mutta nyt pari viikkoa sitten tuli PS4-versiokin. Kyseessä on F2P Battlefield tyyppinen sotapeli, jossa kamppaillaan isomman pelialueen hallinnasta kolmen tiimin kesken. Ilmaiseksi peliksi hyvää menoa, mutta pitäisi saada hieman aktiivisempi peliporukka kun random-tyyppien kanssa harvoin menee hyvin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 09.07.2015 00:32
Ostin pelin Steamin alesta ja menin sen läpi, harvinaista. Uusin Wolfenstein. Ei tämä ollut niin rehellinen räiskintä kuin mitä oletin a'la Serious Sam 3 mutta ei tämä huonokaan ollut. Räiskintä itessään oli kyllä tyydyttävää, mutta typerät fetch questit ynnä muut jonninjoutavuudet pisti välillä vituttamaan urakalla. Suosikkiaseina tuplahaulikot ja se sähköllä toimiva konekivääri, näillä sai kunnon tuhoa aikaan. Seuraavaksi varmaan tuo Evil Within pitäis pistää tulille, sekin tuli ostettua Steamin alesta kun halvalla sai.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 14.07.2015 23:16
Batman Arkam Knight on siirtynyt seesteisempään vaiheeseen kun pääjuoni on paketissa ja jäljellä oikeastaan Riddlerin tehtäviä ja AR -haasteita. Nautin kyllä erittäin paljon tästä. Playstation 4:n paras peli. Goty ja sen sellasta.

Hieman tekisi mieli laittaa jopa season pass tulemaan vaikka pitääkin sisällään melko turhia skinejä, vaikkakin aika makoisia (http://www.vg247.com/2015/07/14/batman-arkham-knight-michael-keaton-dlc-august/) sellaisia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 17.07.2015 17:28
Pieni yhteenveto viime kuukausien peleistä.

Hearthstone (ipad, PC, puhelin)

Olin kuukauden pari taas täysin koukussa, ei pystynyt muuta ajattelemaankaan kuin pakan muokkausta vielä vähän paremmaksi ja loputon määrä pelejä, kaikki vapaa-aika meni tähän. Nyt olen taas toistaiseksi irti ja käyn vain silloin tällöin pelaamassa pois daily questit. Vaarallinen peli. Helvetin hyvä ja samaan aikaan kuitenkin raivostuttava. Puhelimelle julkaistu versio on uskomattoman hyvin toteutettu, kaiken oleellisen näkee täydellisesti.

Ascension (ipad, puhelin)

Tämä pyörii minulla varmaan iäisyyden. Täydellinen asynch-peli. Koukuttavaa deckbuildingia. Viimeisin lisäri, Realms Unraveled, on mielestäni parasta, mutta tykkään kaikista vanhemmistakin julkaisuista.

Batman: Arkham Knight (PS4)

Pidin Asylumista todella paljon, pelasin siitä platinan. Cityä en jostain syystä jaksanut kuin pari tuntia, joten suhtauduin epäileväisesti tähän. Ehkä oli kulunut tarpeeksi aikaa ja pidin tästä todella paljon.

Batmobiili on ihan täydellinen lisä peliin ja se, miten saumattomasti se on tuotu mukaan, on hienoa. Toi todella hyvin vaihtelua kokonaisuuteen. En keksi mobiilista mitään pahaa sanottavaa. Pidin myös tankkibattleista ja jopa niistä stealth-osioista. Odotin jotain aivan karmeaa varsinkin neogafin kommenttien perusteella, mutta stealth-osiotkin olivat pari jotain muutaman minuutin kestävää ihan hyvää osiota. Uskomatonta, miten isoksi tämäkin on paisunut, joidenkin mielestä pilaa koko pelin..

Ihan huippu peli kaikin puolin ja paljon rahoille vastinetta, ei mikään pieni peli.

The Evil Within (PS4)

Alelaarista kaivettu helmi. Juuri sopivasti tuli letterboxin poisto, kun olin aloittamassa peliä. Ihan törkeän hyvä survival horror-peli. Peli vain parani, mitä pidemmälle mentiin. Kerrankin on normal vaikeusaste tuunattu todella hyvin, antoi haastetta ja loi painostavaa tunnelmaa, kun koko ajan on vaara nurkan takana. Pidin itse RE4:stä, mutta en yhtä paljon kuin sitä yleisesti hehkutetaan. Evil Within oli huomattavasti enemmän mieleeni. Yksi muistettavimpia pelikokemuksia. Sinne RE1:n, Silent Hill kakkosen, Alien Isolationin ja Dead Space ykkösen sarjaan mentiin. Ehdottomasti pelaajien peli, ei pitele kädestä.

Akumu-vaikeusasteen läpäisijät ovat aika mestareita.

Helldivers (PS4)

Huikeaa cooppia. Varmaankin paras coop-peli, mitä on tullut pelattua. Ostin tämän puoliksi siksi, että olen pitänyt twinstickshootereista, puoliksi coopin vuoksi. En tiennyt kuitenkaan kunnolla, millainen peli on, luin vaan kehuja netistä. Peli ei olekaan aivan sellainen twinstick kuin mistä olen itse pitänyt, esim. tähtäin tulee vähän jäljessä, hahmon pitää ensin kääntyä kunnolla tähdättyyn suuntaan. Onneksi en tiennyt tätä etukäteen, koska olisin varmaan jättänyt ostamatta luullessani peliä kömpelöksi. Normaalina twinstickinä tämä onkin kömpelö, mutta kaikki on tehty tarkoituksella. Peli on nimittäin oikeastaan enemmän strategiaa kuin twitchiä.

Uskomattoman hyvin tehtyjä pieniä pelimekaanisia ratkaisuja. Kun saa hyvän ryhmän kasaan, on tunnelma katossa. Ja vähän huonommallakin ryhmällä, kun kaikki ei mene putkeen, örkit vyöryvät joka puolelta päälle ja jollain viimeisillä millimetreillä kuitenkin porukka saa tehtävän kasaan. Ihan mieletön peli.

Wolfenstein The New Order (PS4)

Hyvä sekoitus oldschoolia ja nykyaikaista pelisuunnittelua. Vähän turhan pitkä, tunnin tai puolitoista olisi voinut leikata ja loppubossi kävi vituttamaan ennenkuin alkoikaan. Pelasin uberilla muuten, mutta loppubossilla heitin ekan yrityksen jälkeen easylle, vaikutti niin veemäiselle. Ehdottomasti positiivinen yllätys kuitenkin, hyvin viihtyi pelin parissa.

Driveclub

Aina, kun uudet DLC-packit tulee, ne pitää ajaa. Ja silloin tällöin osallistuu virallisiin Evolution-haasteisiin, hyvä lisä peliin. Moninpeliä en ole alun jälkeen ajanut, pitäisi sitäkin käydä välillä testaamassa. Kyllä tämä vaan on yksi parhaita ajopelejä koskaan.

Destiny (PS4)

Helvetin hyvä peli ja paljon pelattavaa. Tarinamoodi oli ihan ok, mutta eniten olen pitänyt yksittäisistä haasteista strikeissä ja cruciblesta. Cruciblessa on aika omaperäinen toteutus, sopivan erilainen moninpeli. Tänään tulikin uutisia tasapainomuutoksista, mm. hand cannoneita nerfataan, erittäin tervetullut päivitys.
Raideihinkin olisi kiva päästä joskus käymään. Prison of elders vaikuttaa myös muutaman testikerran perusteella hyvältä, jossain vaiheessa sitäkin pitää pelata korkeammilla vaikeusasteilla.

En kuitenkaan ymmärrä niitä, jotka pelaavat peliä aamusta iltaan ja grindaavat samaa contenttia uudelleen ja uudelleen, että saavat vielä sen yhden puuttuvat aseen tai armorin palan. Ei mitään järkeä. Ilman cruciblea en olisi jaksanut kyllä hankkia parempia varusteita. Lähes kaikki haluttavat aseet olenkin jo saanut. Eli siis sellaiset, joita tulee oikeasti käytettyä. Thorn, Last Word, Bad Juju, Against All Odds. Olisi vielä ihan hyvä saada noihin vaikeampiin PvE-juttuihin joku Gjallahorn tai sitten joku hyvä legendary heavy weapon.

En myöskään ymmärrä sitä, että raidia pelaa uudelleen ja uudelleen (kuten moni kuulemma tekee), ellei tarkoituksena ole tehdä maailmanennätys nopeudessa tai kuolematon runi. Itse haluaisin lähinnä nähdä kaiken pelin haastavimman sisällön ja pelata ne kertaalleen läpi. Ei mitään järkeä grindata jonkun vaultiin menevän tavaran vuoksi.

Valiant Hearts: The Great War (PS4)

Erittäin hyvä ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva latauspeli. Sopivan mittainen, koskettava tarina, mielenkiintoista historiallista nippelitietoa.

OlliOlli 2 (Vita)

Tämä on vielä aika kesken. Amatöörihaasteista on kaikki tähdet, mutta prohaasteet vasta alussa. Mahtava peli. Pidin jo ykkösestä ihan helvetisti ja tässä on tehty pari hyvää lisäystä mekaniikoihin (revert, manual), jotka tekevät ykkösestä vanhentuneen. Ihan suosikkipelejä.

The Order 1886

Helvetin ristiriitainen peli. Toisaalta tarina piti otteessaan ja pidin osittain räiskintäkohtauksista (koko peli olisi saanut olla sellaista kuin lopun pylväshuoneen räiskintäkohtaus), toisaalta liikaa pakotettua kävelyä ja muuta cinematic-epäpeli-bullshit-sontaa. Graafisestihan peli on järkyttävän hieno. Pelasin mielelläni, mutta harmitti pelin hukattu potentiaali. Toisaalta tosi hyvä, toisaalta ihan paska. En ole kyllä näin ristiriitaista peliä toista pelannut.

FFXIV (PS4)

Sorruin ja hankin expansionin, Heavenswardin. En ole sitä vielä kuin aloittanut, mutta on tämä vaan kova peli. Maksanut jo aika paljon, kun tainnut olla tilaus voimassa jo yli vuoden. Alkuperäisestä pelistä olisi vielä muutama primal extremellä kaatamatta, kaikkein vaikein sisältö (coil of bahamut) jää kuitenkin varmaan pelaamatta, kun ei ole vakituista ryhmää, jonka kanssa pelaisi. Heavenswardia ajattelin nyt alkaa pelaamaan enemmän, kun paketoin Batmanin ja Evil Withinin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 18.07.2015 17:43
P.T. :o

Juuri niin kovaa kamaa, kuin väitetään. Meinasin taas saada sydärin ja oli pakko lopettaa 10min pelaamisen jälkeen. Pelottavin kokemus ikinä, mikään kauhupeli tai -elokuva ei vedä tälle vertoja.

Silent Hillsin peruminen on suurin vääryys, mitä videopelien historiassa on tapahtunut. Katsokaa nyt tuota konseptivideota:

http://www.youtube.com/watch?v=gY91vV0rWr4&


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 18.07.2015 17:48
P.T oli kyllä hienoin next-gen maistiainen mitä on. Voisin vaihtaa TLG'n tähän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.07.2015 11:02
Jep, P.T. oli ihan älytön ja Konami voi haistaa verisen paskan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.07.2015 14:52
Tullut nyt jyystettyä jotain 15h Ground Zeroesia, enkä ole vieläkään kyllästynyt. Oikeastaan ainoat valituksenaiheet ovat joskus tyhjästä (ja loputtomasti?) ilmestyvät vahvistusjoukot, paskat ajelukontrollit sekä tökerö animointi / liiallinen kestävyys, jos sattuu osumaan vihollista muuta kuin päähän. Muuten kyllä 5/5-kamaa, jossa on yllättävän paljon syvyyttä, kunhan jaksaa kaivella.

Pelistä löytyy myös nostalginen MGS1-aiheinen tehtävä, jota on mukava vetää S Rankilla, koska vihuja ei tarvitse nukuttaa kymmenittäin eikä sotavankeja tarvitse raahata turvaan jumalattomasti, että pojot nousevat tarpeeksi:

http://www.youtube.com/watch?v=0LIon160RwY

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 06.08.2015 20:21
Arkham Knight on kyllä paskin "10/10 peli" mitä olen pelannut. Kaikki ajokohtaukset on kertakaikkiaan raivostuttavan huonosti tehty. Tankkibattlet nyt vielä jotenkuten kestää, mutta bossit ja Riddlerin haasteet on ihan hirveää paskaa. Rupeaa vaan vituttamaan. Miten tälläistä skeidaa on tungettu tähän peliin? En muista milloin viimeksi on pitänyt joku peli lopettaa vitutuksen takia. Pääjuoni on sentään läpi, mutta olisi ollut kiva pelata noi kaikki sivutehtävätkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 06.08.2015 20:41
^Itsekin tuosta eilen kirjoitin blogiini: http://partaziisus.blogspot.fi/2015/08/olen-batmaaaaaan.html (http://partaziisus.blogspot.fi/2015/08/olen-batmaaaaaan.html)
Varoitus: En osaa kirjoittaa ja mielipiteeni ovat vääriä.

Itsehän en edes mitenkään hypettynyt tuosta. Odotin sitä samaa mitä ennenkin ja jopa se batmobile ajelu oli ihan jees kun tajusi vaihtaa ohjauksen niin, että jarru on neliön sijasta L2. Kaikki muu sitten olikin enemmän tai vähemmän perseestä. Oikeasti huvittaa kun kaikki haukkui kuinka paska origins oli ja rocksteady tekee kaiken paremmin ja sitten ne tunkee tämän pökäleen pihalle. Toki silti vahvat rocksteady fanilasit päässä tämä on 10/10 ja game of the year.

Omalla arkham listalla asylum -> origins -> city -------------------------> knight.

Lisätään vielä, että origins tuli pelattua WiiU:lla joka on se bugittomin versio ja kahden läpipeluun aikana ilmeni tasan yksi bugi eli joku Riddlerin "antenneista" ei muka ollut tuhottu vaikka sen olinkin rikkonut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 06.08.2015 22:45
Onneks teillä argumentit heikkoja ja mielipiteetkin vääriä. ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 07.08.2015 05:49
Kyllähän noi pelin pakolliset ajo-osuudet, tankkibattlet, challenget ja bossitappelu(t) on ihan universaalisti parjattuja osa-alueita tässä pelissä. Ihan kiva sillä bätmobiililla on kurvailla Gothamin kaduilla vapaasti, mutta nuo yllämainitut nyt on vaan totetutettu ihan paskasti ja laskee peli-ilon nolliin.

Eihän tässä muuta vikaa ole, joten nuo heikot osa-alueet nakertaa sitäkin enemmän. Ei olisi uskonut Rocksteadyn pelissä olevan tälläistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.08.2015 10:34
Ei kai tuo nyt mikään 10/10 peli ole koskaan ollutkaan. Ei edes ysiäkään näytä keskiarvo olevan metassa.

 Itse en ole ollut sarjan aikaisempienkaan pelien ykkösfani, mutta tämän skippasin jo suosiolla, kun lähes jokainen sarjan fanittaja on parjannut tätä osaa, mitä kaveripiiristä löytyy.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 07.08.2015 12:04
Knight on 1000 kertaa parempi kuin origins, mutta se nyt ei kerro pelin laadusta vielä mitään. On se silti trilogian heikoin osa ihan vaan sen takia, että kaikkea on liikaa ja fokus täysin kateissa. Ja challengemode on vakiona köyhä verrattuna cityyn. Tai sitten muistikuvat pettää kun siihenkin olen ostanut kaikki lisächallenget.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 07.08.2015 12:51
Eihän se toki täydellinen ole, mutta tyypillisiä perttiperuspelaajan arvioitahan nuo "...ihan hirveetä paskaa" ja "...enemmän tai vähemmän perseestä", kun tarkoituksena on ollut ilmeisesti korostaa osa-alueen heikkoutta yleisesti hyväksi arvioidussa pelissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.08.2015 13:00
Toisaalta mikä tahansa AAA-pökäle on nykyään "hyvä" ja "vähintään kasi" jos siihen on survottu vaan tarpeeksi rahaa. Hyvä vaan että ihmiset puhuu asioista niiden oikeilla nimillä, jos se autolla ajelu on paskaa ja sitä tehdään pelissä erittäin paljon, niin onhan se peli paskaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 07.08.2015 13:33
Eihän se toki täydellinen ole, mutta tyypillisiä perttiperuspelaajan arvioitahan nuo "...ihan hirveetä paskaa" ja "...enemmän tai vähemmän perseestä", kun tarkoituksena on ollut ilmeisesti korostaa osa-alueen heikkoutta yleisesti hyväksi arvioidussa pelissä.

Niin no voisihan sitä aina artikuloida hienommin, mutta noi nyt oli päällimmäiset fiilikset sillä hetkellä. Ja sen verran iso osa pelistä on tuota pakkopullaa tuon auton kanssa, että se vaikuttaa jo fiiliksiin koko pelistä. Nyt ei puhuta kuitenkaan mistään parista minipelistä, vaan tuntuu että pelistä varmaan kolmannes on tähän mennessä kulunut auton ratissa.

Peli on yleisesti arvioitu ysin arvoiseksi, joten ilmeisesti arvostelijoita ei tuo autoilu ole haitannut. Pelaajat siitä on kyllä purnanneet ja ihan syystä. Onhan siinä pelissä hienot hetkensä, mutta on helposti trilogian huonoin osa. Ykkösestä saisi tulla joku remasteri.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 07.08.2015 13:36
Meikä on melkein alkanut seuraamaan enemmän noita 8/10 pelejä. Tuntuu että noissa 10/10 peleissä on aina ne samat kriteerit: Naurettavan laaja, pirun pitkä, aseita joka sormelle ja varpaalle, geneerisen realistisen näköinen ja moninpeli. Nuo kun on kunnossa pelimekaniikan lisäksi 9/10, joskus jopa 10/10, on taattu. Meikäläistä kun ei kiinnosta noista oikein mikään. 8/10 peli missä pelimekaniikka on kunnossa, hakkaa meikäläisen kirjoissa useimmiten 10/10 pelit. Okei Bayonetta 2 on se säännön vahvistava poikkeus. 8/10 peliin kun saadaan vielä persoona, on käsissä aika kova teos. DKC:TF parhaimpana esimerkkinä. Hyrule Warriors voisi olla myös, mutta pari lapsusta ja fps ongelmat pilaa nousemasta kovimpaan kärkeen.

Ja kyllä, tämähän tarkoittaa juurikin Live ja PSN indie valikoimaan. En tiedä miksi, mutta jotenkin se on mennyt itseltä aivan ohi. Todennäköisesti johtuu ajan puutteesta ja aukasemattomista peleistä. Joita alkaa olemaan jo niin paljon, että herkempää kaveria alkaisi nolottamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 07.08.2015 14:55
Batmobiili on ihan helvetin cool ja isoin tekijä siinä, että Arkham Knight tuntui tuoreelta ja hyvältä. Jo City tuntui Asylumin jälkeen siltä, ettei Battista jaksa toista peliä, vaikka Asylumista tykkäsin ihan helvetisti, joten Knightkaan ei kiinnostanut paljoa. Onneksi annoin mahdollisuuden. Batmobiili toi peliin juuri sopivasti vaihtelua.

Batmobiilin kokonaistoteutus on mielestäni mahtava, niin saumattomasti tuotu osaksi toimintaa. Miten pystyt kutsumaan sen ja taas pomppaamaan pois siitä ja miten tankki/ajo-moodien vaihtaminen on toteutettu. Ajomalli oli kolme minuuttia outo, mutta sen jälkeen todella toimiva. Tankkibattlet oli omaperäinen ja hyvin toteutettu ratkaisu räiskintäosuuksiksi. Pidin jopa takaa-ajo-osuuksista ja bossibattletkin oli hyvät. Se maanalainen osiokin oli hieno. En allekirjoita oikeastaan mitään kritiikkiä, mitä batmobiili on saanut osakseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.08.2015 00:27
Tuli pelattua Dark Soulsia kunnolla tunti. Aloitin alusta, viime kerran pikarykäyksen vuoksi. Ja aika mielenkiintoinen tapaus, myönnettäköön. Vähän meni edes takaisin tarpomiseksi ja alue oli jotenkin ärsyttävä. Meinasin lopettaa jo ensimmäiseen isompaan demoniin, kun hommassa ei oikein tuntunut lopulta olevan mitään järkeä. Menen kielekkeelle, demoni iskee meikäläisen sieltä alas ja sitten kuolettava isku. En näe vieläkään sitä hienoutta kohtauksessa mitä kehittäjät. Mutta kun pääsi toipumaan tiputuksesta ja pääsi liikkeelle, pomoa vastaan otteli mielellään, vaikka ei se nyt niin vaikea ollut mitä olisi voinut kuvitella. Kuolin varmaan 3 vai 4 kertaa kun en tajunnut miten selviän pudotuksen jälkeen, mutta siitä kun selvisi, pomo kaatui laakista.

Mutta vaikka ensikohtaaminen (tai oikeastaan toinen) ei mennyt ihan parhaalla tavalla, pelin tunnelma vanhasta kuningaskunnasta on kohdillaan. Mekaniikkakaan ei ole huonoa, mutta olen kyllä ottunut erilaiseen (Bayonetta). Lisäksi nappien asettelu tuottaa ongelmia. Pari kertaa kuolin kun vaihtelin otetta aseesta kovaa tahtia vaikka piti lyödä. Täytyy katsoa jos sitä layouttia vaihtaisi jos saa vaihdettua. Kaikesta huolimatta pomon kaato ja siitä siirtyminen korpin jaloissa antoi sen verran kivan fiiliksen, että kai sitä pitää peli käynnistellä vielä muutaman kerran. Saa nyt sitten nähdä jaksaako tätä useampaa kymmentä tuntia, minkä verran pääjuonen ilmeisesti pitäisi kestää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 17.08.2015 01:22
Tuli pelattua Dark Soulsia kunnolla tunti. Aloitin alusta, viime kerran pikarykäyksen vuoksi. Ja aika mielenkiintoinen tapaus, myönnettäköön. Vähän meni edes takaisin tarpomiseksi ja alue oli jotenkin ärsyttävä. Meinasin lopettaa jo ensimmäiseen isompaan demoniin, kun hommassa ei oikein tuntunut lopulta olevan mitään järkeä. Menen kielekkeelle, demoni iskee meikäläisen sieltä alas ja sitten kuolettava isku. En näe vieläkään sitä hienoutta kohtauksessa mitä kehittäjät. Mutta kun pääsi toipumaan tiputuksesta ja pääsi liikkeelle, pomoa vastaan otteli mielellään, vaikka ei se nyt niin vaikea ollut mitä olisi voinut kuvitella. Kuolin varmaan 3 vai 4 kertaa kun en tajunnut miten selviän pudotuksen jälkeen, mutta siitä kun selvisi, pomo kaatui laakista.
Jos Asylum Demonia meinaat, niin sieltä kielekkeeltä on ikään kuin tarkoitus hypätä demonin niskaan ja lyödä samalla, jolloin tämä menettää ison osan energioistaan. Kielekkeelle jääminen päätyy aina tuohon, mitä kävit läpi.

Witcher 3 edelleen työn alla. Alkaa jo tulemaan korvistakin ulos. Tehtäviä satelee sitä mukaa kun saat yhden ratkaistua, ja perfektionistina pääjuonta ei meinaa ehtiä pelaamaan juuri ollenkaan. Huh.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.08.2015 08:28
Jos Asylum Demonia meinaat, niin sieltä kielekkeeltä on ikään kuin tarkoitus hypätä demonin niskaan ja lyödä samalla, jolloin tämä menettää ison osan energioistaan. Kielekkeelle jääminen päätyy aina tuohon, mitä kävit läpi.
Aa no kappas :D Ei tullut mieleen :lol: Yritin sitä kyllä tulipalloilla teilata suoraan kielekkeeltä, mutta ei ne osuneet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.08.2015 09:08
Pelaat vaan vielä hetken niin jäät melkoiseen koukkuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.08.2015 13:01
Black ops3:n betaa jotain kuutisen tuntia putkeen ja taitaapi tulla paras codi ikuisuuksiin. Jo pelkkä beta on parempi kuin kaksi aiempaa osaa yhteensä. Enpä olisi uskonut että yhtäkkiä sarja palaa takaisin järkevään kenttäsuunnitteluun (ainakin betan perusteella), jossa ei ole 15 ovea joka huoneeseen ja kentät ole labyrintteja joissa ei ole mitään järkeä. Poissa on AW:n aivoton sähellys ja hyppely, sekä Mario Kart -tyylinen meininkin, jossa pelaajille annetaan randomilla tavaroita. Sen huomaa myös tuloksissa. Yksi häviö koko iltana ja ihan järjetön hurmosta matsista toiseen, kun peli ei anna vajareille enää armoa.  Voin vain kuvitella mitä on tulossa, kun pääsee koko versiota pelaamaan oikealla peliporukalla. :lol:

Ja taitaa olla eka konsoli-fps, jossa näkyy pingit tarkasti ja jopa packet lossit numeroina. Pitäisi olla itsestään selvyyksiä, mutta monissa räiskinnöissä ei näe enää edes pingejä konsoleilla.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 20.08.2015 13:39
Ja taitaa olla eka konsoli-fps, jossa näkyy pingit tarkasti ja jopa packet lossit numeroina. Pitäisi olla itsestään selvyyksiä, mutta monissa räiskinnöissä ei näe enää edes pingejä konsoleilla.
Toivottavasti ei ole vain Betan ominaisuus.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.08.2015 14:10
Ja taitaa olla eka konsoli-fps, jossa näkyy pingit tarkasti ja jopa packet lossit numeroina. Pitäisi olla itsestään selvyyksiä, mutta monissa räiskinnöissä ei näe enää edes pingejä konsoleilla.
Toivottavasti ei ole vain Betan ominaisuus.

Ei yllättäisi vaikka poistettais, jottei joku herkkä ja yksinkertainen konsolipelaaja vaan järkyttyisi datan määrästä. Nintendon Splatoonissahan ei voi edes valita regionia kenen kanssa pelata, saati sitten nähdä pingejä.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.08.2015 14:28
Joo ihan hyvältä vaikuttaa tuo beta, vaikka joissain mapeissa tuota respalle ampumista oli havaittavissa siinä missä AW:issakin.

Saakohan tuossa kaikki specialistit auki, jos saa leveliä nostettua, vai ovatko nuo loput betassa lukossa? Spectrellä olisi mukava päästä pelailemaan, kun en itse osaa pelata nopeatempoisesti, mitä nämä nyky-COD:it vaativat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.08.2015 18:42
Black Ops 3:n betaa tuli pelattua ja samalla testattua PS4:n omaa videokaappaussysteemiä.

Ihan hauskaa oli testata verkko-FPS:ää taas piiiiitkästä aikaa. Killzone 2:ta taisin näissä merkeissä pelata viimeksi aktiivisemmin? Se kyllä näkyy taidoissa. Tämä Black Ops 3 voisi vaikka loppuvuodesta ollakin se fps, jota räimisi silloin tällöin.

http://www.youtube.com/watch?v=N6NPDQSprFE http://www.youtube.com/watch?v=aJrFqxx_hoo


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 22.08.2015 18:55
Hyvä Epi! Sitte vaa sprintti ja vasemman liipasimen tähtäys haltuun. :)

Itekki testasin pikasesti. Menee hankintaan. Vaikuttaa mukavan freesiltä, vielä kun pelimekaniikkaan viime-codissa lisätty wall jumpit yms on mulle uutta huttua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.08.2015 19:18
^ Ei edellisessä mitään wall jumppeja ollut. Siinä vaan hypättiin korkeammalle ja pidemmälle mitä ennen.
Itse jaksoin tuota betaa yhden matsin ajan. Ei vaan jaksanut enää tuota "ravaa ympäri kenttää ja etsi joku tapettava" settiä. Tulee tuo silti yksinpelin takia ostettua kuten kaikki muutkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.08.2015 20:58
Aina hajoilen kun ihmiset koittaa muka hienosti juosta seiniä pitkin ja hyppiä. Pelkkiä helppoja namuja poimittavaksi. Pelin paras puoli että noita sähellysjuttuja nerfattu ihan kunnolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.08.2015 21:37
Uusi COD on kyllä erinomainen, kyllähän tämä tulee ehdottomasti hankittua marraskuussa. Harmi, että joutuu venailemaan vielä monta kuukautta, että pääsee kunnolla jyystämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.08.2015 23:13
Jep. Mitä enemmän pelaan, sitä paremmalta tuntuu. Tässä betassa on jo enemmän pelikelvollisia kenttiä kuin kahdessa aiemmassa Codissa oli ikinä. Hyvin vahva paluu edes jonkin verran sinne Cod 4 ja Black Ops 1 -aikoihin. Ei enää päämäärätöntä haahuilua ja random  romua joka paikassa, vaan kentissä on selkeitä kiintopisteitä ja alueita joita kannattaa pitää hallussa. Lisäksi kerrankin ajateltu eri aseiden käyttäjiä, eikä pelkästään aivottomia räkäuzi säheltäjiä. Esim. Hunted-kentässä on erinomaisia snipupaikkoja, olematta kuitenkaan sellainen ettei kukaan pysty liikkumaan mihinkään. Lisäksi monta herkullista asetta joissa on munaa. Pulttilukkosnipulla ja semiauto-kiväärillä on kyllä ilo jyskytellä.

 Ai niin, pelissä on myös värejä jopa tällä kertaa, eikä näytä mustavalkoiselta!

Onneksi tulee MGS V ja Falloutti tässä välissä, niin jaksaa odotella koko versiota. Ehkä se yksinpelikin tulee pelattua läpi ekan kerran Cod4:n jälkeen, kun voi pelata kavereiden kanssa co-oppina.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Dr. Scientist - 23.08.2015 04:50
Olihan se odotettavissa että Black Ops 3 tulee olemaan kova; onhan Blops 1 ja 2 helposti parhaimmat codit tähän mennessä. On kyllä jotenkin hassua miten paljon parempia Treyarchin codit ovat Infinity Wardin ja Sledgehammerin peleihin verrattuna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.08.2015 14:12
Korkkasin Dark Souls kakkosen. Alkukankeutta oli havaittavissa kun peli näytti aika vaatimattomalta BB:hen verrattuna paremmasta ruudunpäivityksestä huolimatta. Maailma tuntui heti kättelyssä vähän irralliselta kun BB:ssä oli tottunut täydelliseen tyyliin, yhtenäisyyteen ja animaatioihin. No muutama tunti myöhemmin olen jo syvällä jäniksenkolossa jossain Lost Bastionissa ja eka haastavampi bossi löydetty (kolme ritaria). Mahtavaa tässä on monipuolisempi lootti-systeemi kuin BB:ssä ja hieman enemmän vapautta tutkia mestoja. Tunnelmakin alkaa paranemaan koko ajan ja sarjasta tuttu kuumotus on läsnä.

Se covenant ilmeisesti vaikeuttaa peliä huomattavasti, onko siitä luvassa jotain hyvää rewardia jos sille tielle lähtee?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.08.2015 19:51
Se covenant ilmeisesti vaikeuttaa peliä huomattavasti, onko siitä luvassa jotain hyvää rewardia jos sille tielle lähtee?

Elä mene sitä virhettä tekemään niin kuin minä tein.  :lol: Peli on kyllä taatusti tarpeeksi haastava ilman sitäkin ja ei siitä vissiin edes ole mitään palkintoa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 23.08.2015 19:58
Ei mut onhan se hieno fiilis kun vihdoin löytää sen bonfiren ja voittaa pomon kun on sitä väliä tarpeeksi monta kertaa ravannut ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.08.2015 21:49
Ei mut onhan se hieno fiilis kun vihdoin löytää sen bonfiren ja voittaa pomon kun on sitä väliä tarpeeksi monta kertaa ravannut ;)

On tietty, siksi harkitsenkin tuota covenantia vaikka pelissä muutenkin haastetta piisaa. Ilman palkintoa se kuitenkin tuntuu enemmän new game+ ominaisuudelta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 23.08.2015 22:14
Se covenant ilmeisesti vaikeuttaa peliä huomattavasti, onko siitä luvassa jotain hyvää rewardia jos sille tielle lähtee?

Elä mene sitä virhettä tekemään niin kuin minä tein.  :lol: Peli on kyllä taatusti tarpeeksi haastava ilman sitäkin ja ei siitä vissiin edes ole mitään palkintoa?

Palkitsee se, mikäli saat farmattua Awestoneja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.08.2015 13:29
Saakeli että oli hauska paikka se Warffi. Tuli kuoltua muutama kerta ja kymmeniä tuhansia sieluja menetettyä, mutta kun oikkarin viimein avasi niin tunne oli hieno. Todella hyvää kenttäsuunnittelua ja tähän asti pelin hauskin mesta. Aloin älytä kilven tärkeyden tässä pelissä vasta nyt, sain yhden bossinkin alas ihan vaan torjumalla kaikki sen lyönnit. BB:n jäljiltä olen lähinnä vain pyörinyt vihollisten jaloissa mikä ei ole tässä läheskään niin helppoa kuin BB:ssä. Forest of Old Giantsin loppupäässä tulee invaasio joka kerta, en tiedä onko se pelaaja vai AI hahmo. Ei pärjää millään, eikä karkuun pääse. Pitää vissiin myöhemmin palata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.08.2015 14:49
Se on AI-hahmo, joka tulee siellä Forestissa. Itsekin kävin yrittämässä monta kertaa, mutta en voittanut alussa, kun siinä on niin paljon muitakin vihuja samassa.

Pitäis itsekin tässä jatkaa DS2:n pelaamista. Ois vielä lisäosat pelaamatta ja vois sitten new game plussaa. Ois niin paljon vielä kaikenlaista kokeiltavaa ja nähtävää jäljellä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.08.2015 16:02
Hauskin kuolema oli kun olin jo saanu kutsuttua jonkun kummituslaivan vivusta vetämällä, lähdin menemään alas ja osuin johonkin helvetin ruukkuun josta tuli poisonus. En omistanut yhtään esinettä millä olisi saanu poisonin veke ja koitin vain täysillä juosta avaamaan oikkaria. Kuolin metrin päähän sitä laskusiltaa 20k sielua mukana...



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 06.09.2015 10:49
Gears of War Ultimate Edition ollut viimepäivinä jyystettävänä. Vieläkin ihmettelen että miksi juuri tästä piti tehdä remake, kun parempaakin (2&3) olisi ollut tarjolla. Jatkuvasti kaipailee uudempien osien tiettyjä pelimekaanisia kehitysaskeleita, aseita ja pelimuotoja (horde). Vaikka moninpeli pyörii sulavasti 60fps on yksinpeli teknisesti yllättävän kehno, kun taustalataus tuo ihmeellisistä pätkimistä ja tekoäly on ala-arvoinen. Kyllä tämän silti meni HC:llä läpi ja kaverin kanssa tulee vielä co-op viimeisteltyä. Muutoin ei näiden versus-moninpelit ja ne gnasher-hipat oikein jaksa innostaa, vaikka ajoittaiset onnistumiset (https://www.youtube.com/watch?v=nlFRePS51PM) onkin ihan kivoja.


Xbox Onen ohjain voisi olla muuten paras ohjain, mutta liipasimet on kyllä suunniteltu puolivaloilla. Ainakin omat etusormet ovat luontaisesti liipaisimen terävällä kärjellä, jolloin sormet kipeytyvät herkästi räiskintäpeleissä. Muu rakenne onkin sitten priimaa. Tällä voisi hyvin tehdä keittiörempan ja palata takaisin pelaamaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 06.09.2015 13:17
Luulin pitkään, että tossa GeoW Ultimatessa olisi koko trilogia mukana. Hassua, että tekivät vain ekasta. Tosin jos muistakin tulee, niin mikäs siinä mutta olisi ehkä kannattanut paketoida koko setti yhteen pakettiiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 07.09.2015 11:51
Luulin pitkään, että tossa GeoW Ultimatessa olisi koko trilogia mukana. Hassua, että tekivät vain ekasta. Tosin jos muistakin tulee, niin mikäs siinä mutta olisi ehkä kannattanut paketoida koko setti yhteen pakettiiin.
On luvattu vain että muut sarjan pelit tulee maksutta ladattaviksi, kun taaksepäinyhteensopivuus lanseerataan, näin ollen muista ei ole tulossa remakea. Keväällä jo Gears4 betaa luvassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.09.2015 15:32
NHL 16.

Ensimmäinen ottelu takana. Todella tarkkaa ja realistista pelaamista puolin ja toisin, kuminauhatekoälykin loistaa vihdoin poissaolollaan. Eiku...

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Ensimmäisenä kuitenkin kiinnitin huomiota valikkoihin, jotka ovat jälleen kerran hirvittävää lagipaskaa. Onneksi itse peli sentään näyttää hyvältä, toisin kuin NHL 15, jossa oli joku järjetön filtteri, jonka takia peli näytti huonommalta kuin viime genin änärit. Pelattavuus tuntuu myös ihan hyvältä, vaikka onkin vielä liian aikaista sanoa juuta tai jaata. Pelimuotojakin on tällä kertaa enemmän kuin yksi, toisin kuin viime vuoden versiossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.09.2015 20:19
Joo-o, EA näköjään taas vääntänyt yhden pökäleen lisää pelimarkkinoille. Aivan sekaisin tämä NHL 16. Toinen pelattu matsi, default-vaikeustaso default-säännöillä 10 minuutin erillä, suht tasavertaiset tiimit vastakkain:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Miten helvetissä kahdessa ottelussa voi tulla 42 maalia? Tietokone rykii joka helvetin paikasta rannelaukauksia sisään melkein 30% maalintekoprosentilla. En muista ikinä pelanneeni NHL-peliä, jossa tietokone olisi tehnyt lähellekään 10 maalia yhden ottelun aikana, 15 maalista puhumattakaan.

Mukaan mahtuu toki myös tällaisia yksilösuorituksia:

http://www.youtube.com/watch?v=98MjdqZbaGA

EDIT: Nostin vaikeustasoa, jotta maalivahdit tulisivat paremmiksi eivätkä pelit päättyisi koripallolukemiin:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Ensimmäistä erää pelattu alle 5 minuuttia ja tietokoneella on 5 vetoa ja 4 maalia. Minulla ei ole vetoakaan. On tää hieno peli! Enkä nyt ihan paska änäripelaaja kuitenkaan ole, koska näitä on tullut vuosikausia jyystettyä kaveriporukalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 19.09.2015 19:38
Itsellä tekoäly toimi ihan hyvin. Kolme matsia tuossa ehdin pelata, niin 2-1, 4-5 ja 4-6 päättyivät laukausten ollessa sellaista 30 pintaan.. 

Muuten ei kyllä mitään hyvää sanottavaa. Ostin pelin storesta, latasin ja nyt olen asentanut joku yli 10h, vielä olisi 30min jälellä. Kaksi ekaa kertaa poistin latauksen ja aloitin uudelleen kun en uskonut että tuossa voi oikeasti kestää vittu yli 10h.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 19.09.2015 19:44
Ota se nostalgian kannalta ja muistele lämmöllä aikoja jolloin latauksia seurailtiin kalenteri kourassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 19.09.2015 20:29
Ota se nostalgian kannalta ja muistele lämmöllä aikoja jolloin latauksia seurailtiin kalenteri kourassa.

Ei pysty. Kärsivällisyys on nykyään muisto vain. Hermot menee samantien, jos ei klikkaamalla tapahdu asiat. Harmi kun konsolipelaaminen on mennyt tähän samaan päivitys ja latausrumbaan, kuin PC:llä. Tästä syystä varmaan nykyään pelaakin puhelimella enemmän kuin konsoleilla, se on vaan niin pirun helppoa avata hetkeksi peli ja sulkea se ilman venausta.

Alkoi noita maalejakin syntyä Scarfin tapaan kun vähän oppi pelaamaan. No en itse ole änäreitä ikinä pelannut yksin, aina tulee ihmisiä vastaan pelattua. Siksi tekoälyn munaukset ei sinänsä haittaa itseä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 22.09.2015 14:50
Onko kukaan kokeillut tuota SOMAa? Vähän kiinnostaisi, mutta hintaa on sen verran ettei ihan randomilla uskalla ostaa. Onhan se aika hyviä arvosteluja saanut, mutta pitänee lukea enemmän pelaajien kommentteja.

Eli siis mm. Amnesian kehittäjien uusin tuotos. Tosin mitään tiimin pelejä ei ole tullut pelattua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 05.10.2015 21:14
Ei viitsinyt aloittaa mitään isoa peliä, joten olen viime aikoina pelannut Hotline Miamia. Sain joskus PS3- tai Vita-version Plussasta ilmaiseksi ja täten myös PS4-versio oli ladattavissa, kun se myöhemmin julkaistiin. Ihan kiva. Enive peli on ehkä sellainen, joita harvemmin tulee pelattua mutta onhan tämä aika hemmetin tiukkaa toimintaa. Ja ne musat <3

Ärsyttää vaan kun kakkonen oli vastikään jollain vitosella alessa muttei tajunnut silloin tarttua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.10.2015 15:07
Ei viitsinyt aloittaa mitään isoa peliä, joten olen viime aikoina pelannut Hotline Miamia. Sain joskus PS3- tai Vita-version Plussasta ilmaiseksi ja täten myös PS4-versio oli ladattavissa, kun se myöhemmin julkaistiin. Ihan kiva. Enive peli on ehkä sellainen, joita harvemmin tulee pelattua mutta onhan tämä aika hemmetin tiukkaa toimintaa. Ja ne musat <3

Ärsyttää vaan kun kakkonen oli vastikään jollain vitosella alessa muttei tajunnut silloin tarttua.
5,98€ ois tällä hetkellä PSN Storessa Hotline 2.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 07.10.2015 15:25
Jees kiitoksia tiedosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 11.10.2015 21:05
Ei viitsinyt aloittaa mitään isoa peliä, joten olen viime aikoina pelannut Hotline Miamia. Sain joskus PS3- tai Vita-version Plussasta ilmaiseksi ja täten myös PS4-versio oli ladattavissa, kun se myöhemmin julkaistiin. Ihan kiva. Enive peli on ehkä sellainen, joita harvemmin tulee pelattua mutta onhan tämä aika hemmetin tiukkaa toimintaa. Ja ne musat <3

Ärsyttää vaan kun kakkonen oli vastikään jollain vitosella alessa muttei tajunnut silloin tarttua.
Kappas. Samaa peliä ollaan pelattu samaan aikaan. Pelasin tämän viime viikolla läpi. Oli kyllä kehujensa arvoinen. Hyvää musiikkia, brutaalia toimintaa, tykkäsin pelin grafiikasta. Häiriintynyt juoni oli kuitenkin se kiinnostavin osa pelistä. Oli sopivan pituinenkin. Voin suositella.

Kakkonen on ymmärtääkseni jotenkin oleellisesti huonompi kuin ykkösosa. Tai sitten olen saanut väärää tietoa. Kuitenkin, tämä eka osa riitti itselleni mainiosti. Joskus voisin pelata uudestaankin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 13.10.2015 20:18
NHL 2016 on tullut jonkun verran pelailtua. Ainoa miinus oikeastaan pelissä menee PS4 ohjaimen suunnittelijalle, joka on ehkä suurin autisti ikinä. Mikä järki on ollut tehdä keskelle ohjainta puolet ohjaimesta vievä kohta jota hipaisemalla joutuu alkuvalikkoon. Kiva pelata netissä matsia ja olla tyhjässä vetopaikassa kun joka kerta lipsahtaa johonkin vitun alkuvalikkoon koko peli. Onko tuota ominaisuutta mahdollista kytkeä pois?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 13.10.2015 21:13
Vika ei ole ohjaimessa tai sen suunnittelijassa vaan pelin koodaajissa jos oikeasti hipaisu heittää valikkoon. Jos sitä touchpadia täytyy oikeasti klikata jotta tuo tapahtuu niin vika on ihan käyttäjässä. Ikinä en ole vahingossa tuota painanut ja kuitenkin pian jo kaksi vuotta ollut ps4 käytössä.
Tosin änärin pelaajat saavat ihan "normi pelaamisella" jopa xbox onen tatit paskaksi muutamassa kuukaudessa joka sekin kuulemma on ohjaimen vika ja paskaa laatua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 13.10.2015 21:17
Olet oikeassa vika on koodaajissa. Tuohon ongelmaan törmää kokoajan NHL:llää pelatessa. Todella vittumaista, varsinkin jos pelaa useammalla ihmispelaajalla, ainakin pari kertaa matsissa peli valikoissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 13.10.2015 21:40
Far Cry 4:ää pelatessa mulla hipaisi peukalo jatkuvasti touchpadia, minkä seurauksena hahmoni vaihtoi aseita weapon wheelillä. Onneksi tuon ominaisuuden sai kytkettyä pois. Heti parani pelikokemus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.10.2015 23:20
Tuo ongelma voi olla pelin vika, mutta se että Ps4:n ohjain on todella surkeaa laatua, ei ole mikään pelaajien vika. Pitäisi just lähteä kolmas ohjain ostamaan kaupasta, kun pari ensimmäistä alkaa olla paskana. Ekasta meni R2 ajat sitten ja toisesta menee varmaan rikki hetkenä minä hyvänsä. Lisäksi toinen tatti menossa varmaan rikki, kun ei tuo kestä ollenkaan fps-pelien l3- ja r3-nappien naksuttelua. Sony saisi äkkiä tuoda laadultaan paremman kapulan kauppoihin näiden romujen sijaan. Samalla voisivat parantaa tuota luokattoman huonoa akun kestoa. Lähes joka kaverilla alkaa olla samoja ongelmia, kenen kanssa tulee pelailtua enemmän. Sama juttu oli vähän Xbox 360 -ohjainten kanssa, mutta ei ne sentään näin nopeasti menneet rikki.

PS4 oli todella halpa julkaisussa, mutta se näkyy sitten valmistuslaadussa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.10.2015 08:29
Tuo ongelma voi olla pelin vika, mutta se että Ps4:n ohjain on todella surkeaa laatua, ei ole mikään pelaajien vika. Pitäisi just lähteä kolmas ohjain ostamaan kaupasta, kun pari ensimmäistä alkaa olla paskana. Ekasta meni R2 ajat sitten ja toisesta menee varmaan rikki hetkenä minä hyvänsä. Lisäksi toinen tatti menossa varmaan rikki, kun ei tuo kestä ollenkaan fps-pelien l3- ja r3-nappien naksuttelua. Sony saisi äkkiä tuoda laadultaan paremman kapulan kauppoihin näiden romujen sijaan. Samalla voisivat parantaa tuota luokattoman huonoa akun kestoa. Lähes joka kaverilla alkaa olla samoja ongelmia, kenen kanssa tulee pelailtua enemmän. Sama juttu oli vähän Xbox 360 -ohjainten kanssa, mutta ei ne sentään näin nopeasti menneet rikki.

PS4 oli todella halpa julkaisussa, mutta se näkyy sitten valmistuslaadussa.

Taitaa olla molemmat tällä kertaa kusseet laadussa. Kuulemma Xbonen ohjaimetkin hajoilevat helposti. PS3:n ohjain on kestänyt kyllä hyvin, mutta muuten se on aika paska.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.10.2015 08:46
Paras ohjainhan tuo on mitä konsoleilla on nähty.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 15.10.2015 10:03
Paras ohjainhan tuo on mitä konsoleilla on nähty.

Niin varmaan onkin. Todella hyvä, kunhan vain kestäisi paremmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 15.10.2015 10:05
Tuo ongelma voi olla pelin vika, mutta se että Ps4:n ohjain on todella surkeaa laatua, ei ole mikään pelaajien vika. Pitäisi just lähteä kolmas ohjain ostamaan kaupasta, kun pari ensimmäistä alkaa olla paskana. Ekasta meni R2 ajat sitten ja toisesta menee varmaan rikki hetkenä minä hyvänsä. Lisäksi toinen tatti menossa varmaan rikki, kun ei tuo kestä ollenkaan fps-pelien l3- ja r3-nappien naksuttelua. Sony saisi äkkiä tuoda laadultaan paremman kapulan kauppoihin näiden romujen sijaan. Samalla voisivat parantaa tuota luokattoman huonoa akun kestoa. Lähes joka kaverilla alkaa olla samoja ongelmia, kenen kanssa tulee pelailtua enemmän. Sama juttu oli vähän Xbox 360 -ohjainten kanssa, mutta ei ne sentään näin nopeasti menneet rikki.

PS4 oli todella halpa julkaisussa, mutta se näkyy sitten valmistuslaadussa.
Jep, itse ostin juuri neljännen ohjaimen. Eka meni silloin pian julkkarissa takuuvaihtoon kun oikea liipasin meni heti poikki. Vaihto-ohjain kesti ihan kivasti, mutta nyt siitäkin hajosi liipasin ja tatit samoihin aikoihin - täysin pelikelvoton. Kaksinpelejä varten ostettu punainen ohjain nyt käytössä ja siihenkin tehty nyt R2:een vastusjousen poisto. Voi vielä pelata, mutta uusi valkoinen ostettu jo varalle. Etenkin tateille ja liipasimille rankat FPS -pelit rikkovat näitä.

Ohjain itsessään on erinomainen, mutta todella heikkoa tekoa. Onen ohjain ei ole ollut niin kovassa käytössä, mutta ainakin tuntuu huomattavasti kestävemmältä ja materiaaleiltaan parempilaatuiselta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.10.2015 10:15
Pitäisi periaatteessa kaivella Xbox360 ohjaimet esiin, kun ostin muutama kuukausi sitten adapterin jolla saa ne myös PS4:ään kiinni. Ainoa paska on tuo touchpad, jota ei pysty useimmissa ohjaimissa emoloimaan mitenkään.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 15.10.2015 10:45
Pitäisi periaatteessa kaivella Xbox360 ohjaimet esiin, kun ostin muutama kuukausi sitten adapterin jolla saa ne myös PS4:ään kiinni. Ainoa paska on tuo touchpad, jota ei pysty useimmissa ohjaimissa emoloimaan mitenkään.

Ja 360 ohjaimen ristiohjain...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.10.2015 11:00
Ja 360 ohjaimen ristiohjain...

Paskahan se on, mutta aika harvassa pelissä se on enää pääsääntöisessä käytössä. Siksihän Xboxin ohjaimissa on alunperin suunniteltu vasen tatti oikeaan paikkaan. Onneksi on noita ohjaimia moneen käyttöön, ristiohjainta vaativat pelit voi pelailla vaikka tikulla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 15.10.2015 11:55
Ja 360 ohjaimen ristiohjain...

Paskahan se on, mutta aika harvassa pelissä se on enää pääsääntöisessä käytössä. Siksihän Xboxin ohjaimissa on alunperin suunniteltu vasen tatti oikeaan paikkaan. Onneksi on noita ohjaimia moneen käyttöön, ristiohjainta vaativat pelit voi pelailla vaikka tikulla.

Joo, olin kyllä taas kiitollinen tuosta PS4-ohjaimesta, kun laitoin Super Meat Boyn tulille. Palkitsee, kun tarjolla on sekä hyvin sijoitellut tatit että erittäin toimiva D-pad, ei tartte vaihdella ohjainta pelien välillä.

En ole myöskään onnistunut hajottamaan yhtään ohjainta, mutta oma käyttö nyt ei olekaan päivittäistä FPS:äilyä, eli verrattain hellässä kodissa asuvat. Akkukesto sin sijaan on tosiaan varsin ankea.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 15.10.2015 12:52
Mulla on Ps4-ohjain tippunut lattialle jo huomattavan monta kertaa, ja itse omaehtoisesti nakkasin Bloodbornen takia mokoman menemään. Hyvin toimii edelleen, ja hyvä ohjain onkin. Ainoa mikä vituttaa, on tattien klikkausten kautta aiheutuvat toiminnot. Evil Withinin parissa lyhtyä tulee klikattua päälle-pois-päälle-pois-komboa sitä mukaa kun yrittää liikuttaa ukkoa paniikissa poispäin hirviöistä.

Siitä sitten jatketaankin ketjun varsinaiseen aiheeseen, elikkä nääs Evil Within työn alla. Mustat palkit loistaa poissaolollaan, joten pelaaminen on tajuttoman paljon mukavampaa.

Sekoitus Resident Eviliä ja Silent Hilliä, ja mielestäni ihan toimiva kaikilla osa-alueilla näin pääpiirteittäin. Ärsyttää vain tavaroiden puute, ainakin kohtauksessa missä harppuunoita sataa niskaan, ja zombeja vyöryy loputtomiin kunnes tietyt kriteerit on tällä alueella täytetty. Vihollisten väistely ja meleetaistelu kun tässä pelissä on yhtä tyhjän kanssa, niin alkoi hampaita kiristämään aivan julmetusti. Onneksi tekoälyn siivittämä kolleega osasi edes suht hyvin heilutella kirvestään.

Tuntuu että peli antoi alussa varsin hyvät puitteet hiiviskelyyn ja stealth-tappoihin, nyt tässä kohtaa homma on mennyt kaaoottiseksi räiskinnäksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.10.2015 13:13
Joo, olin kyllä taas kiitollinen tuosta PS4-ohjaimesta, kun laitoin Super Meat Boyn tulille. Palkitsee, kun tarjolla on sekä hyvin sijoitellut tatit että erittäin toimiva D-pad, ei tartte vaihdella ohjainta pelien välillä.

En ole myöskään onnistunut hajottamaan yhtään ohjainta, mutta oma käyttö nyt ei olekaan päivittäistä FPS:äilyä, eli verrattain hellässä kodissa asuvat. Akkukesto sin sijaan on tosiaan varsin ankea.

Jeps, SMB on kyllä juuri oikea peli dpadille. Tuntui vaan, että tuo PS4-porttaus olisi kustu. Jotenkin vaikutti ettei framerate ollu tasainen 60 fps.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.10.2015 16:00
Mulla alkoi kulumaan yhdestä ohjaimesta toisen tatin päällyste joskus viime vuonna, mutta se meni suoraan takuuseen ilman mitään selityksiä. Toinen ohjain on vielä ihan ok, eli jotain yksilöllisiä eroja on tossa päällysteen kestävyydessä. Yksi liipaisin vähän natisee, mutta mitään ei ole vielä hajonnut. Akun kestosta puheen ollen, en ole saanut sitä kuukausiin loppumaan kesken kaiken kuin kerran tai kaksi. Molemmat näistä olivat vielä jonkun koko päivän kestäneen session päätteeksi. Olin kanssa aluksi sitä mieltä, että akun kesto on huonohko mutta ei siitä kummasti ole ongelmia aiheutunut pitkiin aikoihin. Kaksi ohjainta, toinen käytössä ja toinen aina lataustelakassa niin ei tule mitään ongelmia. Ohjaimen vaihto kestää about 20s joten en näe tässä mitään ongelmaa, ellei sitten kesken bossitappelun katkea (kuten kävi MGS5:n kanssa. Peli ei edes tajunnut pausettaa..)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.10.2015 18:18
Kannatti kyllä ostaa tuo Divinity. Aika helposti PS4:n paras rpg ja pyyhkii Witcher 3:n jälkeisen pettymyksen kasvoilta. Aloituskynnys oli aika korkea ja meni jotain 10-15h että pääsi kunnolla sisään, mutta sitten jysähti ja kovaa. Tällainen semiavoin, täynnä piilotettuja juttuja ja erilaisia tapoja toteuttaa asioita (Deus-EX, Bloodborne jne.) on kyllä niin loputtomasti parempi tapa, kuin ne ainaiset tyhjät avoimet maailmat, jotka vielä ryssitään kaikenmaailman levelin skaalauksilla. Niissä vaan juostaan quest markerin perässä kilometreittäin paikasta toiseen. On vaan niin parasta, kun pelaajalta itseltään odotetaan jonkinlaista aivojen käyttöä, eikä suoraan kerrota mitä pitää tehdä. Samasta syystä From Softwaren pelitkin ovat niin konemaisia.

Kaiken sen hehkutuksen arvoinen, jonka peli sai aikoinaan PC:n julkaisussa. Toivottavasti tällaisia tulee konsoleille enemmänkin, vaikka jäävätkin suurimmalta osalta unholaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 30.10.2015 19:04
Vähän kiinnostaisi tuo peli, mutta en oikein ole vielä päässyt jyvälle miten sitä pelataan ja millainen se on. Mitä pelejä se lähinnä muistuttaa? Ilmisesti kuitenkin täysin vuoropohjainen RPG?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 01.11.2015 02:27
Transformers Devastation. Ei mikään Bayonetta, voisi sanoa. En nyt huonoksi sano, mutta se "jokin" puuttuu. Se ei ns "vangitse" ja samojen asioiden toisto on aika huimaa. Transformers fanit saavat varmasti enemmän irti kuin meikäläinen.

Pelimekaniikka on kyllä tuttua ja laadukasta platinumia, mutta peli on vain liian ponneton. Yksi juttu mekaniikassa on: Ei pysty lukittautumaan vastustajaan. Varsinkin pomotaistoissa suuri osa onnistumista on, että osaa pitää kameran mukana menossa. Ei ehkä paras tapa tuoda haastetta.

Tietty takana on vasta pari tuntia, niin peli voi muuttua vielä parempaan, mutta puheet pelin lyhyydestä ei anna kauheasti uskoa parannukselle.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 04.11.2015 10:17
Kannatti kyllä ostaa tuo Divinity. Aika helposti PS4:n paras rpg ja pyyhkii Witcher 3:n jälkeisen pettymyksen kasvoilta. Aloituskynnys oli aika korkea ja meni jotain 10-15h että pääsi kunnolla sisään, mutta sitten jysähti ja kovaa. Tällainen semiavoin, täynnä piilotettuja juttuja ja erilaisia tapoja toteuttaa asioita (Deus-EX, Bloodborne jne.) on kyllä niin loputtomasti parempi tapa, kuin ne ainaiset tyhjät avoimet maailmat, jotka vielä ryssitään kaikenmaailman levelin skaalauksilla. Niissä vaan juostaan quest markerin perässä kilometreittäin paikasta toiseen. On vaan niin parasta, kun pelaajalta itseltään odotetaan jonkinlaista aivojen käyttöä, eikä suoraan kerrota mitä pitää tehdä. Samasta syystä From Softwaren pelitkin ovat niin konemaisia.

Kaiken sen hehkutuksen arvoinen, jonka peli sai aikoinaan PC:n julkaisussa. Toivottavasti tällaisia tulee konsoleille enemmänkin, vaikka jäävätkin suurimmalta osalta unholaan.

On kyllä hyvä peli ja hyvä porttaus. Ohjaimella voi pelailla ihan hyvin. Pienoinen paskuus on co-opissa, koska ainoastaan Host saa Trophyt. Tiedä onko sama XBonella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 06.11.2015 05:15
Transformers Devastation.

Itse pelailin juuri tuon Legend of Korran joka on siis toinen Platinumin käpybudjetilla tehty mätke. Pelin alussa meno on todella tunkkaista kun ei ole kuin ihan pari eri iskua. Oikeastaan taistelusysteemiin tulee edes jotain järkeä vasta ihan loppupuolella kun kaikki skillit on auki. Eli käytännössä hommassa on mieltä vasta toisella läpipeluukerralla. Pelin läpäisystä aukeavalla vaikeustasolla on kuitenkin kokonaan uudet viholliskombinaatiot ni ei ihan samaa tarvi uudestaan takoa. Kyllä tuosta sen 6-7e maksoi, varsinkin kun tiedosti etukäteen ettei kyseessä ole mikään mestariteos ja osasi siten asennoitua oikealla tavalla. Ja olihan Korra ihan siisti hahmo kuitenkin. B)

Kai se Transformerkin tulee joskus alekorista kaavittua. Ei näihin platinumin mättöihin kyllästy koskaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 07.11.2015 17:04
BlOps3 ollut tässä pelattavana. Nettikoodi oudon buginen, kun betassa se toimi vielä täydellisesti. Muuten maistuu ihan hyvältä ja raikkaalta codimeiningiltä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 10.11.2015 17:27
Wind Waker HD:ta jatkoin yli puolen vuoden tauon jälkeen. Jäi aikoinaan kesken ostettuani PS4:n ja Destinyn. Silloin tällöin olen hetken pelannut, mutta maaliskuun jälkeen peli unohtui kokonaan. Tajusin tuossa yksi ilta muutama viikko sitten, kuinka paljon mulla onkaan pelejä kesken. Lähempänä kymmentä veikkaisin. Eikä peleissä ole välttämättä edes mitään vikaa. Joskus joutuu vaan pakosta pitämään pidempää taukoa, jolloin on tiettyjen pelien pariin aika vaikea palata. Päätin nyt läpäistä keskeneräiset pelit. On ihan hyvin pelattavaa pitkäksi aikaa. Ihan hyvä juttu nyt kun opiskelen taas. Ei rahan kanssa nyt tiukkaakaan ole, muttei sitä ihan samalla tavalla tule kuin 40h/viikko töitä tehdessä.

Enivei, Order 1886 ja Far Cry 4 olivat listalla ensimmäisenä. Order nyt ei ollut kummoinen tekele. Helvetin komean näköinen, muttei tuota kukaan muista, kun listataan nykyisen sukupolven parhaita pelejä. Kuten ei myöskään Far Cry 4:ää. Siis aivan täydellinen kopio Far Cry 3:sta. Naurettavaa, miten pahiksia johtava pääpirukin on kopio Far Cry 3:n Vaasista. Peli on kyllä muutenkin niin hengetön kuin vain olla voi. Minne ikinä menetkin, tuntuu kuin olisit jo ollut siellä. Kaikki rakennukset ja ihmiset ovat enemmän tai vähemmän copy/pastetettu ja isketty ympäri karttaa. Joka hemmetin Outpostissakin on niitä tismalleen samoja tehtäviä. Löytämisen fiiliskin puuttuu, kun kaiken näkee kartalla jo valmiiksi. No mitäs Ubi nyt toimivaa kaavaa muuttaisi, kun pelit kuitenkin myyvät. Assassins Creed ja Call of Duty saavat nyt kyllä seuraa boikottilistalle. Katsellaan muutaman vuoden kuluttua uudelleen.  :)

Mutta Wind Wakeria on ollut ilo pelata. Olen tainnut aiemminkin kehua, miten kauniilta peli näyttää. Helppokin se on, ainakin taisteluissa. Noin muuten WW on ollut hieman "järkyttäväkin" kokemus. Peli ei paljon neuvo ja kädestä pitele. Alussa tuli usein vastaan paikkoja, joihin ei vielä päässyt. Nyt kun suurin osa Linkin härveleistä on löydetty, niin ongelmaksi muodostuu muistaa, missä ne aiemmin saavuttamattomissa olleet paikat sijaitsevatkaan. Tämä ei missään nimessä ole huono asia. Hyvä muistutus siitä, miten helpotettuja iso osa peleistä nykyään on. Aika paljon tulee Wind Wakerissakin turhaa seilailua, mutta melkein aina tulee löydettyä jotain uutta ja kivaa. Moni asia voi myös mennä täysin ohi, jos ei ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan tai kuuntele tarkkaan neuvoja, joita sinulle annetaan. Nytkin olen monesti kuullut juttua jostain aavelaivasta, mutta eipä ole ainakaan vielä tullut vastaan. Hienoa tällaiset mystiset vihjailut. Innolla odotan, mihin kaikkeen tulen vielä törmäämään.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.11.2015 07:09
Wind Waker HD oli kyllä mainio kokemus sellaisellekin joka oli läpäissyt pelin aikoinaan Cubella useita kertoja. Graafinen puoli on pitänyt pienen hionnan ja suuremman tarkkuuden ansiosta hienosti pintansa. Yksi näteimpiä pelejä ikinä. Itse pidin myös monista muutoksista, jotka sutjakoittivat pelikokemusta originaaliin nähden. Kun olisi vielä sisältänyt ne pari temppeliä jotka jäivät aikoinaan tiukan aikarajan vuoksi kokonaan pois pelistä...

On ollut vähän Twilight Princessin HD-versiosta huhuja ilmassa viime aikoina. Olisi aika houkutteleva itselleni tuo kyllä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 11.11.2015 08:24
On ollut vähän Twilight Princessin HD-versiosta huhuja ilmassa viime aikoina. Olisi aika houkutteleva itselleni tuo kyllä.
Huomenillallahan se varmaan selviää. Tulossa uusi direct.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.11.2015 15:41
Divinity on nousemassa kovaa vauhtia Ps4:n suosikkipelikseni. Kohta 40h takana ja meno paranee vaan. Pelissä on jotain sellaista Majora's Maskin tyylistä semivapaata seikkailua, jossa kaikkien npc-hahmojen tarinat/questit nitoutuvat hienosti yhteen, Elder Scroll -tyylisiä juttua että on vapaus tappaa kenet tahansa, ryöstellä taloja, ihmisiä jne. Lisäksi vanhojen Fallout-pelien tyylistä taistelua ja läppää. Parasta on ettei tehtävillä ole mitään helvetin quest markkereita pisteestä A pisteeseen B, vaan oikeasti pitää vähän miettiä minne pitäisi mennä tai mitä pitäisi tehdä, tiedustella ihmisiltä jne. Moni simppeliltä vaikutta tehtävä saattaakin olla monen tunnin sidequest esim. merirosvoluoliin, joka vaikuttaa moneen muuhunkin tehtävään. Peli jättää paljon asioita pelaajan itse kokeiltavaksi ja craftauksessakin on niin paljon erilaisia yhdistelmiä, että voi vahingossa löytää ties millaisia reseptejä, ilman että niitä pitää erikseen ensin löytää jostain.

Kerrassaan hieno peli ja loistava PS4-versio. Hitaasti lähtee käyntiin, mutta kun oppii pelimekaniikat, selailemaan valikkoja nopeasti ja tuntemaan maailmankarttaa ulkoa, niin ai että mitä herkkua.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.11.2015 17:09
Pitää kyllä ostaa kun tulee tarjoukseen. Nyt ei ole enivei aikaa pelata, vaikka fyysinen kopio kyllä houkuttelisi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 18.11.2015 11:56
Tulee pelattua useita kertoja viikossa New Super Mario Bros. Wiitä... 3-vuotiaan kaverina. Hän on tykästynyt Marioon, mutta kun ei vielä oikein itse osaa/halua pelata. Osaa mennä eteenpäin, hyppiä goombien päälle ja matalien esteiden yli, mutta esimerkiksi ojien yli hyppääminen ei onnistu. Ei oikein ymmärrä vielä vauhdin ottamisen konseptia. Minä sitten hänen mielikseen pompin kenttiä läpi ja ei siinä kai mitään, samalla tavalla minäkin kiinnostuin seitsemän vuotiaana SMB3:sta - katsomalla kun kokeneemmat pelaa. Mutta, harmillisesti ainoa ilo mitä konsolipelaamisesta saa tänä päivänä on kun katsoo vierestä pentujen pelaavan ja olevan innoissaan.

Muuten olen siirtynyt melkein kokonaan lautapelaamisen puolelle, johon tutustuin uudestaan pari vuotta sitten ja johon olen sukeltanut entistä syvemmälle viime kuukausina. Nykyjään istumme muutaman kerran viikossa iltaa lautapelaamisen äärellä, kun jälkikasvu on mennyt nukkumaan.

Tästä on seurannut se ettei konsolimaailman uutisiin ei ole tullut paneuduttua juurikaan. En tiennyt Project Zero 5:n tai Fallout 4:n olemassaolosta ennen kuin menin eräänä päivänä verkkokaupan nettisivuille ja näin ne siellä myynnissä. Tai siis Project Zero 5 oli jo loppuunmyytykin joten se siitä.

Olen tyhjentänyt komerosta yli sata konsolipeliä tänä vuonna (viime vuonna 60) ja ostanut niistä saamillani rahoilla uuden signature telecasterin, joka soundaa varsin hyvältä. Mietin että pitäiskö kuoria vielä kolmas kierros joutavia pois. Nyt siellä alkaa olla enää ns. "hyviä" pelejä, mutta tuleeko niitäkään enää pelattua. Epäilen että jälkikasvua ne tuskin kiinnostavat.

Olihan se mahtava tunne kun joskus lapsena peli jossain vaiheessa klikkasi niin ettei sitä voinut laskea käsistään! No, tuota ihanaa euforista koukuttumisen fiilistä ei ole tapahtunut minulle varmaan vuosikymmeneen. Kymmenen vuoden peli-misery!! Edes monet yleisesti mestariteoksiksi luokitellut tekeleet eivät ole saaneet minua siniseen liekkiin. Ehkä edellinen kerta kun peli on antanut sellaisen oikean goddamn hyvänolon euforiarushin elimistöön oli Zack & Wiki tai Call of Duty 4, en muista kumpi ilmestyi viimeksi. Sitten oli Far Cry 2, joka oli niin brutaalin armoton että olin iloinen että peli tuntuu edes JOLTAIN (Far Cry 2 on mahtava)! Deus Ex Human Revolution MELKEIN aiheutti hyvät fiilikset mutta laukeaminen jäi tapahtumatta.

Lautapelaaminen tarjoaa ainakin juuri tällä hetkellä enemmän sosiaalista ja älyllistä stimulia, paremmin omaan vuorokausirytmiin sopivissa chunkseissa. Aivan sama onko pelaaminen äänekästä pöydän yli huutelua vai sitä että jokainen viettää ne kaksi tuntia pelistä oman päänsä sisällä otsa rutussa, antoisaa hommaa joka tapauksessa. Viime aikaisia omia suosikkeja ovat olleet Mage Knight, AquaSphere, Orleans, Roll for the Galaxy, Shadowrun Crossfire ja Pandemia. Suosittelen kyllä kaikille jotka saattavat painiskella samantyyppisten fiilisten kanssa!

Jonain päivänä kun on kerennyt vähän tuulettua irti noista asioista ja pelimaailmassa on ehkä tapahtunut pari vallankumousta niin homma on toivottavasti taas kiinnostavaa (vähän aikaa).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 18.11.2015 14:48
Tulee pelattua useita kertoja viikossa New Super Mario Bros. Wiitä... 3-vuotiaan kaverina. Hän on tykästynyt Marioon, mutta kun ei vielä oikein itse osaa/halua pelata. Osaa mennä eteenpäin, hyppiä goombien päälle ja matalien esteiden yli, mutta esimerkiksi ojien yli hyppääminen ei onnistu. Ei oikein ymmärrä vielä vauhdin ottamisen konseptia. Minä sitten hänen mielikseen pompin kenttiä läpi ja ei siinä kai mitään, samalla tavalla minäkin kiinnostuin seitsemän vuotiaana SMB3:sta - katsomalla kun kokeneemmat pelaa. Mutta, harmillisesti ainoa ilo mitä konsolipelaamisesta saa tänä päivänä on kun katsoo vierestä pentujen pelaavan ja olevan innoissaan.
Meikäkin on yrittänyt 3,5 vuotiaalle hiukan opettaa pelaamista, mutta ei se ole sitä oikein tajunnut ideaa vielä. Lisäksi esim. WiiU procontroller on sen verran iso, että ei se mahdu oikein pojan käteen. Täytyisi ottaa Wii:n NSMB ja WiiMote esiin ja testata sillä. Hyppynappia on osannut jotenkin painaa kun itse liikun. Hienointa pojasta on rämpätä Home-nappia. Kai siinä tapahtuu niin paljon enemmän verrattuna siihen että mario vaan hyppii ruudulla...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 18.11.2015 16:35
Olen tyhjentänyt komerosta yli sata konsolipeliä tänä vuonna (viime vuonna 60) ja ostanut niistä saamillani rahoilla uuden signature telecasterin, joka soundaa varsin hyvältä. Mietin että pitäiskö kuoria vielä kolmas kierros joutavia pois. Nyt siellä alkaa olla enää ns. "hyviä" pelejä, mutta tuleeko niitäkään enää pelattua. Epäilen että jälkikasvua ne tuskin kiinnostavat.
Nykäisehän hihasta sitten, niin tulen loottireissulle (ja samalla juon teidän kahvit). Olen taas vähän rikkaampi nyt opiskelijana.

Offtopickin välttämiseksi, pelaan uusinta Fallouttia. Vielä pitäisi ostaa tuo Mininuken muotoinen spessuopainos, mikä sisältää aikaisemmat osat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 18.11.2015 21:12
Meikäkin on yrittänyt 3,5 vuotiaalle hiukan opettaa pelaamista, mutta ei se ole sitä oikein tajunnut ideaa vielä. Lisäksi esim. WiiU procontroller on sen verran iso, että ei se mahdu oikein pojan käteen. Täytyisi ottaa Wii:n NSMB ja WiiMote esiin ja testata sillä. Hyppynappia on osannut jotenkin painaa kun itse liikun. Hienointa pojasta on rämpätä Home-nappia. Kai siinä tapahtuu niin paljon enemmän verrattuna siihen että mario vaan hyppii ruudulla...
meillä on ihan viime aikoina oppinut sen että kun hyppää niin voi samalla liikkua, siis painamaan oikeat napit. pystytään kyllä pelaamaan jonkinlaista co-oppia mariossa, mutta enimmäkseen se on vielä sitä että minun täytyy kantaa vaikeiden esteiden yli ja tappaa vasaraveljet. enemmän olenn tehnyt tosin sitä että pelataan vain sitä ihan pelin alkua koko ajan, vaikka jjoskus mentäiskin vähän pidemmälle niin en ikinä seivaa vaan aina samaa alkua vain kun haluaa pelata. ja sehän toimii siinä että näkymä tulee tutuksi ja saa kokeilla eri asioita samaan kohtaan.

mario on yllättävän vaativa peli ja näppäryys ja reaktiokyky ei vain vielä riitä. ei ole itsestäänselvää että osaisi hypätä samalla kun painaa saman sormen eri osalla toista nappia ja vielä toisella kädellä kolmatta nappia.

me aloitettiin yhdessä pelailu melkein heti kun 1-2 vuotiaana oppi puhumaan. en kuitenkaan ikinä ole yrittänyt opettaa mitään "pelaamista" tai sääntöjä tai mitä missäkin pelissä tehdään. ei sellaisilla asioilla ole mitään väliä sen ikäiselle. enemmän ollaan leikitty napeilla ja sillä kun nappia painaa niin telkkarissa jokin värikäs kuvio liikahtaa ja usein kuuluu vielä äänikin. monesti "pelattiin" myös vain joitakin minuutteja, kunnes se toinen ihan yhtä kiinnostava lelu tai asia kiinnitti huomion muualle.

pieni käännekohta tapahtui kun hommiin alkoi tulla tarinallisuutta mukaan. pelattiin puolenvuoden sisällä, noin yksi kenttä per pelikerta, spyro ykkönen yhdessä läpi, niin että minä sain siinä sivussa tahkota 100% mittariin, mutta enimmäkseen vain luotiin kaikenlaisia tarinoita siitä maailmasta ja hahmoista pelaamisen aikana. katseltiiin maisemia ja paikkoja ja puheltiin vuorosanoja sammakoille jotka kohta saavat selkäänsä spyrolta ja kaikki sellainenhan oli lapsen mielestä pelin varsinainen pointti. munarosvojen metsästys oli tietenkin parasta ja se kun sanottiin keijulle moi (save point). keijun vaatetusta monesti ihasteltiin ja lohikäärmeille keksittiin tosielämän vastaavuuksia tutuista ihmisistä. sai kokeilla joka kerta ohjaamista itse ja loppuvaiheessa hahmotti jo milloin kävi ehkä huonosti.

siitä kun siirtyi takaisin marioon ja aloitti tarinoimisen, niin ei tarvinnut enää lähteä liikkeelle home-nappulasta  ;)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 18.11.2015 23:26
Noista jutuista tulee mieleen kuinka äitini on kertonut minun aloittaneen peliharrastuksen 386 & Windows 3.1 -combon pasianssilla 3-vuotiaana. Sitä seurasivat sitten mm. Commander Keen, Duke Nukem ja Stunts varsin pian. Konsolit tulivat aktiivisemmin kehiin vasta joskus 6-7 vuoden iässä. En sitten tiedä kuinka tyytyväisiä vanhemmat (äiti) jälkipeleissä olivat, kun niin nuorena aloitin. Meinaan aika paljon kului aikaa koneen äärellä siitä eteenpäin. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: ZepKi - 19.11.2015 22:13
Halo 5.
TK:n ainakin muistan aiempia Haloja pelanneen, joten voisin tästä tekeleestä muutamia mietteitä kirjata. Jonkun pelin halusin siis tästä moninpelisumasta (uusi codi, battlefront, sekä halo) ostaa, ja Halo tuntuu ainakin nyt olevan oikea valinta. Kampanjaan en ole koskenut, joten siitä paha mitään sanoa, eipä se puoli oikein kiinnostakaan ja siinä se splitscreenin puuttuminen eniten latistaakin.
Mutta moninpeli sen sijaan toimii reippaasti paremmin kuin kolmosen jälkeen tulleissa tekeleissä! Paha sanoa, kuka siellä tuotantotiimissä uskalsi sanoa, että voisi jättää kaikki turhat supersuojat ja jetpackit pois, mutta hyvin pelittää. Sprintistä voi olla montaa mieltä, mutta ainakin kenttäsuunnittelun kanssa toimii sen verta hyvin, että äkkiä siihen tottuu. Ranking-systeemi ei tunnu koskaan antavan samantasoisia vastustajia vastaan, mutta se onkin sitten ainoita epätasapainossa olevia asioita pelissä. Vaikka verrattuna H2 ja H3 nettipeleihin muuttujia on enemmän, silti kunnon 1v1-taisteluita battle riflejen kanssa on paljon. Ja vanhan kunnon Halon peluun tuntu on taattu.

Todella kova yllättäjä nettipelien saralta, sitten pitäisikin odottaa joululomaa jotta pääsisi Fallout neloseen käsiksi, kun ei opiskelujen ohella viitsi sitä aloittaa...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 29.11.2015 13:41
Dirt Rally (steam early access)

Ovatkos muut lautalaiset seurailleet pelin kehitystä? Itseltäni oli mennyt vähän ohi, ennen kuin kaverin luona pääsin testailemaan muutama viikonloppu sitten.

Ja johan kolahti ja kovaa. Peli hyppäsi suoraan rallipelien top3:een RBR:n ja CMR2.0:n kanssa. Ei aivan niin realistinen kuin RBR, mutta hyvin, hyvin lähellä. Ajomallia on viilattu juuri sen verran, että ajaminen on hauskaa, mutta tuntuu silti haastavalta ja todentuntuiselta. Peli myös näyttää ja tuntuu todella komealta, mikä lisää mukavasti todentuntua. Kokeilkaa ihmeessä.

Alkoi harmittamaan että menin myymään oman rattipoljin setin muutama vuosi sitten.

http://www.youtube.com/watch?v=vrr3oxLHIsE


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 10.12.2015 17:50
Sen verran kutkutti, että tuli hankittua Gravity Rush Remastered Hong Kongin storesta. Pelihän on jo Vitalta tuttu ja kertaalleen läpi pelattu, mutta oli sen verran hyvä peli, että pelaahan tuon toistamiseenkin. Huomaa kyllä, että on Vitalta käännetty, tekstuurit ovat vähän suttuisia. Peli kuitenkin näyttää liikkeessä hyvältä ja ruudunpäivitys pysyy tasaisen sulavana kuudessakympissä.

Edit: Dirt Rallyä myös on tullut pelattua ja menee kyllä parhaimpien rallipelien joukkoon. Ilmestyy muuten PS4 ja XONE konsoleille 5.4.2016.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 11.12.2015 15:14
Master Chief Collectionia on tullut kokeiltua. Tai no, pelitunteja lienee jo toistakymmentä, mutta tuossa paketissa on niin paljon sisältöä, että olen vasta raapaissut pintaa.

Paketti sisältää jokaisen numeroidun Halon (1-4) eli Master Chiefin sisältävät kampanjat. Kaikki paitsi Halo 2 pyörivät 1080p-tarkkuudella 60fps. Halo 2:ssa käytetään jotain mutanttiresoluutiota. Ensimmäisessä ja toisessa pelissä voi nappia painamalla vaihtaa uusitun ja alkuperäisen grafiikan välillä. Vaihdos tapahtuu silmänräpäyksessä. Paremmaltahan nuo uusitut grafiikat näyttävät, mutta ei niistä ole kilpailemaan esim. Halo 5:n kanssa. Xbox 360:lläkin on paremman näköisiä pelejä. Kaikissa on myös online co-op, joka tuli Halo-sarjaan vasta kolmannessa pelissä.

Moninpeli sisältää käsittääkseni kaikki Master Chiefin peleissä julkaistut moninpelikartat, myös Halo 1:n PC-versiosta. Tämä onkin ensimmäinen kerta, kun konsolilla voi virallisesti pelata Halo 1:n moninpeliä verkossa. Onnistui kyllä jo aikoinaan kikkailemalla. Alkuperäinen Xbox Live on suljettu, joten Halo 2:n moninpeli on myös jäänyt historiaan, mutta nyt sitäkin pääsee taas pelaamaan. Moninpelissä on tuhottomasti erilaisia playlistejä. Taitaa olla jokaiselle pelille omansa, mutta myös tiettyyn pelimuotoon keskittyviä paketteja, joissa voi pelata kenttiä jokaisesta pelistä. Julkaisussahan tuo verkkopuoli oli ihan umpisurkea. Tiimijaot saattoivat olla 5vs3, pelin jälkeen joutui aina alkuvalikkoon yms yms. Ongelmia oli todella paljon. Peliä on paikkailtu useasti, mutta nyt taitaa olla ongelmana peliseuran puute. Muutaman minuutin odottelun jälkeen pääsin Halo 2 -playlistin kautta pelaamaan ja mitäpäs muuta kuin legendaarista Team Slayeria Lockoutissa. Toi kyllä hymyn huulille. Oli virkistävää pelata ihan simppeliä räiskintää, joissa vahvoilla on taitava pelaaja, joka tuntee kentät ja osaa liikkua niissä. Ei ole enää ikävä Destinyn pariin. Sain pelattua muutaman matsin, jotka kaikki toimivat ongelmitta. Peliseuraa joutui vaan etsimään jonkun aikaa. Vaikea sanoa, onko syynä pelaajien puute vai ongelmat matchmaking-systeemissä. Todella sääli, jos noin hieno paketti kärsii pelaajapulasta surkean julkaisun vuoksi. Tietysti hiljattain julkaistu Halo 5 (joka muuten toimii loistavasti) vetää pelaajat puoleensa.

Yksinpeli toimii muuten hyvin, mutta kampanjan playlistit sekoilevat. Playlistit voivat sisältää vaikkapa jokaisen pelin viimeisen kentän, mutta pisin niistä on 45 tehtävän pituinen eli kaikki kampanjat putkeen. Tallennus onnistuu kyllä. Tarkoituksena oli tietysti läpäistä jokainen kampanja, joten aloitin tuon pitkän playlistin. Kaikki meni ihan hyvin, kunnes oli eilen tarkoitus jatkaa pelaamista Halo 2:n ensimmäisestä kentästä. Yllättäen peli latasikin ensimmäisen Halon toisen tehtävän. Luin netistä, että tuo on ihan yleinen ongelma. Voi tapahtua missä vaiheessa vaan.

Vitutti, mutta minkäs sille mahtaa. Yhden Achievementin tuosta vain menettää, mutta taitaa jäädä haaveeksi saada kaikista Haloista kaikki saavutukset. Toivottavasti korjaavat, mutta en yllättyisi vaikka eivät korjaisi. Imagosyistä olisi kuitenkin syytä saada peli kuntoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.12.2015 17:46
Minulle olisi riittänyt, että Master Chief Collection olisi pitänyt sisällään vain Halo 2:n moninpelin. Edelleen paras nettiräiskintä, mitä on tullut pelattua. Those were the days...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.12.2015 08:29
Perfect Darkin remake.

Olin jo unohtanut miten hauskaa pelkkien Combat Simulator -haasteiden pelaaminen botteja vastaan on. PD:ssä on varmaan parhaat botit ikinä kun eri persoonallisuuksia voi laittaa toisiaan vastaan ja katsoa mitä siitä syntyy. Näin kahdella pelaajallakin saa aikaan jo varsin viihdyttävää moninpeliä.

Varmaan iso osa tästä on nostalgian syytä, mutta tuntuu että monet asiat PD:ssä on tehty aivan saakelin hyvin. Esimerkiksi aseiden käyttäminen on tyydyttävää, niiden toissijaiset toiminnot hauskoja ja monesti kekseliäitä ja kentät ovat juuri sopivan kokoisia.

Ohjaus toimii X360:n padilla paljon, paljon paremmin kuin odotin. Jos nostalgian heittää roskalaatikkoon, voisi sen sanoa olevan jopa originaalia parempi ohjaustapa, ainakin minulle. 60 kuvan vakaa ruudunpäivitys on tietty huikeutta, varsinkin kun alkuperäinen PD mateli pahimmillaan diashown tasolla kun ruutu oli täysi tapahtumista.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.12.2015 09:12
Perfect Darkin remake.

Olin jo unohtanut miten hauskaa pelkkien Combat Simulator -haasteiden pelaaminen botteja vastaan on. PD:ssä on varmaan parhaat botit ikinä kun eri persoonallisuuksia voi laittaa toisiaan vastaan ja katsoa mitä siitä syntyy. Näin kahdella pelaajallakin saa aikaan jo varsin viihdyttävää moninpeliä.

Varmaan iso osa tästä on nostalgian syytä, mutta tuntuu että monet asiat PD:ssä on tehty aivan saakelin hyvin. Esimerkiksi aseiden käyttäminen on tyydyttävää, niiden toissijaiset toiminnot hauskoja ja monesti kekseliäitä ja kentät ovat juuri sopivan kokoisia.

Ohjaus toimii X360:n padilla paljon, paljon paremmin kuin odotin. Jos nostalgian heittää roskalaatikkoon, voisi sen sanoa olevan jopa originaalia parempi ohjaustapa, ainakin minulle. 60 kuvan vakaa ruudunpäivitys on tietty huikeutta, varsinkin kun alkuperäinen PD mateli pahimmillaan diashown tasolla kun ruutu oli täysi tapahtumista.


Tuo remake on erinomainen ja korjaa käytännössä ne kaksi ainoata vikaa alkuperäisestä pelistä. Vanhan tyylisen ohjauksen ja frameraten. Kannattaa vaan muistaa laittaa ohjausasetuksista päälle se sight lock, joka päivitettiin mukaan myöhemmässä vaiheessa. Se lukitsee tähtäimen keskelle ruutua, kuten nyky-fps peleissä on.

Itselleni Perfect Dark on kaikkien aikojen paras peli ja varmaan samalla myöskin eniten pelatuin peli. N64:lla tuli pelattua aikoinaan vuosikausia ja Xboxin remakekin on niin täysin puhki pelattu kuin vain mahdollista.

Moninpeli on käytännössä ajaton ja aina joku kaveri haluaa pelata sitä kylään tullessaan.  Peli oli aikoinaan aivan naurettavan paljon edellä omaa aikaansa ja siitä kyllä näkee, miten sen tekijöillä oli lähes rajattomasti aikaa ja rahaa iskeä kaikki mukaan. Mikään nykyaikainen fps-peli ei tarjoa vieläkään yhtä monipuolisia säätömahdollisuuksia tai yksilöllistä asevalikoimaa, saati sitten sen ajan muut fps-pelit. Joka saatanan aseelle omat yksityiskohtaiset latausanimaatiot, joiden luodinreiät seinissä vaihtelevat ammutun asetyypin mukaan, tai customoitava soundtrack/hahmo moninpeliin, rikki ammuttavat valaistukset yksinpelissä ja ties mitä muuta. Voit antaa boteille vaikka käskyn jäädä nurkkaan camppimaan ja pistää yhden hyökkäämään pelkästään tietyn pelaajan kimppuun.

Perfect Darkissa on tehty valtavasti asioita ihan hemmetin hyvin, eikä siihen tarte olla mitään nostalgialaseja huomatakseen. Perfect Dark Zero taas on yksi ihmiskunnan historian suurimmista vitseistä. Ei pelkästään umpipaska jatko-osa, vaan aivan surkea pelinä muutenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 31.12.2015 02:42
Tuli "pelattua" Tomb Raideriä PS4:llä. Aikoinaan kun pelaili PS3:lla Uncharted 3:a, mietti kuinka paljon ihan pelkkää liikkumista on animoitu ja skriptattu. Mutta se ei ollut kyllä mitään tähän verrattuna. Koko pelin ajan oli jotenkin fiilis että ohjaa videopätkää. QTE kohtia vilisee ja pelituntuma on jotenkin outo. Sinänsä ihan hyvin totteli, mutta se heiluminen, ähinä ja vilkuilu rikkoi jatkuvasti tunteen että olisi jotenkin hallinnut pelitilannetta. Eli tietyllä tavalla illuusion huonosta pelattavuudesta. Sinänsä hieno saavutus. Väistöliikekin oli niin animoitu, että ensimmäisellä kertaa en tajunnu mitä hittoa se oikein tekee.

Haastetta tässä on yllättävän vähän. Mielenkiinnosta tekisi mieli testata easy vaikeutta, kun jo normal tasolla jaetaan joka paikassa lisää nuolia. Saa olla aika inkkari että hukkaa kaikki nuolet. Toki kuolemia on tullut, mutta tämä johtuu enemmän QTE:n yllätyksellisyydestä, kuin varsinaisesta haasteesta. Mutta sinänsä näin ensi pelaamisella ihan jees. Juoni on varsin kiinnostava, niin sen vuoksi saattaa pelin pariin jossain vaiheessa palata kun tulee sopiva hetki ja pelattavuuskin on lopulta ihan ok, kun pääsee yli Laran hervottomasta liikkumisesta ja animoinnin paljoudesta. Itse vika voi olla kyllä siinäkin että olen tulossa vanhaksi, eikä itse pelissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 31.12.2015 02:52
Olet vissiin kohtuu alussa koska sen jälkeen nuo QTE viljelyt katoaa melkein kokonaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 31.12.2015 08:10
Olet vissiin kohtuu alussa koska sen jälkeen nuo QTE viljelyt katoaa melkein kokonaan.
Joo vasta vajaa pari tuntia tuli pelattua. Eli sinänsä meno voi muuttua, mutta pelituntuma on varmaan se mitä se on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.01.2016 20:28
Näin juuri kun oma 3.5 vuotias kakara veti Mario 3D worldin Wii U:lla itse läpi. Pointtina lähinnä se, miten naurettavan ja idioottimaisen helpoksi Nipa tekee nykyään pelinsä, että se saa minut kerta toisensa jälkeen pimahtamaan. Lopetin itse pelamiseen aikoinaan joskus 5 maailman kohdalle, kun peli oli yksinkertaisesti täysin tylsä ja halvalla tehty tekele, ettei siitä saanut mitään iloa irti.

Mario Galaxyt olivat helppoja pelejä myös, mutta ainakin niissä oli kunnon eeppisen meiningin makua ja todella mahtava graafinen tyyli. Tämä uusi 3D World näyttää jonkun indie-firman tekemältä unity-peliltä niiden rinnalla ja vuosikausia vanhat Galaxyt näyttää paljon paremmalta. Kaikin puolin aika kuppainen tekele ja en kyllä yhtään ihmettele, miksi monet luulivat tämän olevan vain väliaikainen bonus-Mario, eikä mikään viralinen lippulaiva Wii U:lle.

Siis tämä tyyli vaan saa oksentamaan:
(http://www.mariowiki.com/images/7/71/SM3DW_waterlevel.jpg)


Mario 3D world 3ds:lle oli paljon parempi ja haastavampi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 08.01.2016 20:55
Omakin poika käyttää kyllä valkoista Tanooki-pukua aina kun sellainen tarjolla on, minusta on vain hyvä että lapsetkin voivat päästä pelin läpi.

Mutta tuossa vaiheessa olette ehkä nähneet noin puolet pelistä, kaikki vaikeat kentät aukeavat lopputekstien jälkeen (jos on kerännyt tarpeeksi kamaa). :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.01.2016 23:38
Ihan oikeassa olet, että onhan tuo ihan superhyvä tavaraa lapsille, mutta ei aina jaksaisi itse pelata peliä läpi ja kerätä jotain krääsää, ennen kuin peli varsinaisesti alkaa. Ehkä tuota tulee läiskitty lisää ja kerättyä tähtiä, jos kerran puolet vielä pelaamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 09.01.2016 00:15
Noo, ei nyt ihan puolia, mutta ehkä jotain kolmasosa. Lupaan että kuolet viimeisessä kentässä useita kertoja. ;)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 15.01.2016 15:14
Pari tuntia nyt tätä Wolfensteinia väännetty ja aika kovaa kamaa kyllä. Pelimekaniikat ym. on kunnossa ja räiskintä on hauskaa, mutta sen lisäksi tarina ja hahmot vetää mukaansa. Harvinaista herkkua räiskintäpeleissä.


Edit:

Kovaa kamaa loppuun asti. Seuraavaksi The Old Blood -esiosa käsittelyyn.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.02.2016 13:41
Grim Fandango Remastered.

Ihan hyvältähän tämä vaikutti, ainakin aluksi. Puzzlet ovat aika hit or miss - joskus nerokkaita, joskus aivan epäloogista paskaa, joka ratkeaa vain kokeilemalla tietyissä kohdissa kaikkia mahdollisia esineitä. "Remasterointi" on myös vähintään kyseenalaista - joskus tärkeät esineet häviävät kokonaan, jos on tuo remasterointi päällä:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Originaalissa näkyy tuo kyltti selvästi, remasteroidussa ei ollenkaan. Ja oletettavasti tuo kyltti on aika tärkeässä osassa ko. kohtaa peliä. Varmaksi en tosin osaa sanoa, hermot meni tuon rotiskon kanssa ajellessa, koska ajettavuus on ihan järkyttävää ripulia. Ilmeisesti olisi liian loogista, että kun iskee kyltin maahan ja se näyttää suuntaan X, niin silloin pitäisi myös mennä suuntaan X. Kaipa tuolla on taas jossain nurkassa jokin esine piilossa, jota pitää sitten käyttää vastoin kaikkea logiikkaa ennen kuin homma taas etenee.

Tätä kohtausta edeleltänyt tulimajavaepisodi oli kyllä rimanalitus, mitä tulee pelin puzzleihin:

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 06.02.2016 14:43
Tosiaan puzzlet olivat monesti hyvin epäloogisia ja enemmän tuli walktroughia selattua kuin missään toisessa pelissä. Tunnelman takia peliä jaksoi pelata. Ei tämmöistä toista vaan ole koskaan tehty. Toki lapsuuden nostalgialla oli myös suuri merkitys. Skidinä kun ratkaisi noita pulmia, niin vieläkin muisti tarkalleen miten ne ratkaistaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.02.2016 21:49
Huhhuh, tulipahan vedettyä P.T. vihdoin läpi. Vaikka netistä lopulta joutuikin juttuja katsomaan, eikä joissain ratkaisuissa ollut lievästi sanottuna järjen hiventä...

Spoileri (osoita katsoaksesi)

... niin kaiken kaikkiaan tämä oli kyllä parhaita pelikokemuksia ikinä. Eipä ole mikään asia tai tapahtuma tähänastisessa elämässä saanut tällaisia fiiliksiä tai pelkotiloja aikaan. Kertakaikkisen nerokas demo, jonka läpäisy oli katkerainsuloista, kun Silent Hills -teksti pärähti lopulta ruutuun tutun themen säestämänä. Jos ja kun VR ottaa kunnolla tuulta alleen, niin vastaavanlaisen pelin pelaaminen olisi kyllä yhtä helvettiä. Hyvällä tavalla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 09.02.2016 20:31
Enpä keksinyt parempaakaan ketjua ja vähän liian aikaista "Vuoden 2016 peli"-ketjulle, joten laitetaan tänne.

Noin viikko sitten aloin leikkimään pelintekosoftalla ja nyt viikonloppuna väänsin yhden pelin "valmiiksi". Ensimmäiseksi projektiksi tuli ihan hyvä. Otin ideaksi tehdä pikkupelin, jotta sen saisi myös varmasti valmiiksi. Pitäisi vielä kokeilla tehdä iOS paketti iPadille ja kokeilla kuinka se pelittäisi sillä.

Peli löytyy alla ja jos testaatte, niin Fullscreen-modessa ehkä parempi pelailla.
https://www.scirra.com/arcade/action-games/planetpong-5442


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.02.2016 20:39
Pari tuntia nyt tätä Wolfensteinia väännetty ja aika kovaa kamaa kyllä. Pelimekaniikat ym. on kunnossa ja räiskintä on hauskaa, mutta sen lisäksi tarina ja hahmot vetää mukaansa. Harvinaista herkkua räiskintäpeleissä.

Sain ilmaiseksi kaverilta tämän ja tuli pelattua parissa päivässä 10h. Tällä menolla läpi varmaan tässä viikon sisällä. Peli on kyllä niin umpihidden gemi kuin olla ja voi. Ei voi vaan tajua miten tästä ei ole paljon missään mainittu mitään. Tuli kyllä täysin puskista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 09.02.2016 20:56
Pari tuntia nyt tätä Wolfensteinia väännetty ja aika kovaa kamaa kyllä. Pelimekaniikat ym. on kunnossa ja räiskintä on hauskaa, mutta sen lisäksi tarina ja hahmot vetää mukaansa. Harvinaista herkkua räiskintäpeleissä.

Sain ilmaiseksi kaverilta tämän ja tuli pelattua parissa päivässä 10h. Tällä menolla läpi varmaan tässä viikon sisällä. Peli on kyllä niin umpihidden gemi kuin olla ja voi. Ei voi vaan tajua miten tästä ei ole paljon missään mainittu mitään. Tuli kyllä täysin puskista.

Lisärikin on ihan hyvää kamaa, vaikkei emopelin tasolle ylläkkään. Itse tosin vedin molemmat putkeen läpi ja loppupuolella alkoi jo vähän tulla ähky. Mutta kybällä kun sai, niin ihan hyvä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 12.02.2016 09:59
Firewatch tuli ostettua ja pelattua eilen läpi yhdessä sessiossa. Sopivan mittainen, 4-5h makupala kaikkien pitkien pelien keskellä. Tykkäsin kyllä kovasti. Tarina ja tunnelma rakentuu aika uniikilla tavalla, kun koko pelin ajan pelihahmo on yksin metsässä kartan ja radiopuhelinen kanssa. Juoni etenee radiopuhelinkeskustelujen välityksellä koko ajan. Olisin ehkä toivonut hieman erilaista loppua, mutta kaikki sinne asti johtava oli todella hienoa. Dialogi/hahmot on erittäin hyvin kirjoitettu ja tunnelma on aika tiivis. Visuaalisti peli on kanssa erittäin hieno. Teknisesti nyt ei mikään kummoinen, välillä nykii, mutta ihan pelattava koska on sen verran hidastempoinen.

Pikku vinkkinä, kannattaa laittaa pois päältä sijainnin näyttäminen kartalla. Siinä vaiheessa saa ihan tosissaan suunnistaa kartan ja kompassin avulla ympäri karttaa. Peli lähinnä kertoo, että pitäisi mennä järvelle mutta pelaajan tehtävä on selvittää missä itse on ja miten sinne kohteeseen pääsee. Immersio on aika vahva.

Jos haluaa jotain vähän erilaista peliä, jossa on vahva tarina ja ei ole liialla pituudella pilattu, niin voin suositella. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Epille varmaan maistuisi ainakin..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.02.2016 09:54
Tässä ehkä vähän tuntemattomampi helmi lautalaisille, on nimittäin tullut pelattua pari kuukautta Darkest Dungeonia. Peli oli pitkään early-accessissa ja nyt se on "julkaistu", eli viimeinen dungeon on pelissä.

(http://i.imgur.com/lXOlkaF.jpg?1)


Peli on pohjimmiltaan hyvin simppeli dungeon-crawleri, mutta äärimmäisen hyvin tasapainotettuna ja pelistä on karsittu kaikki turha pois. Taistelut ovat vuoropohjaisia ja hahmot voivat kuolla lopullisesti. Ainoa varmasti pysyvä kehitys tapahtuu kaupungissa kun sinne aukeaa uusia palveluja, kauppoja ja näiden parannuksia. Hahmot keräävät silti kokemusta ja parhaita hahmoja kannattaa suojella viimeiseen asti, sillä vaikeammat luolastot vaativat korkean tason hahmoja. Pelin nerokkuus on taistelujen ja kaupungissa maleksimisen tasapainossa. Taistelut ovat erittäin taktisia ja brutaaleja, hahmoilla on elämäpisteet, mutta myös stressitaso joka nousee jokaisesta vastoinkäymisestä. Kun stressi on tarpeeksi korkealla, hahmo pimahtaa ja vaikeuttaa jo muuten haastavaa luolastoa. Joskus harvoin pimahtamisen sijaan hahmo saakin positiivisen heräämisen ja nämä harvat hetket ovat herkkua. Luolaston läpäisykään ei jätä seuruetta yleensä hyvään kuntoon vaan seuraava "viikko" menee kaupungissa parannellessa hahmoja, niiden tauteja ja stressiä. Tällöin on taas mentävä luolastoon eri tiimillä.

Pelistä tekee niin koukuttavan sen loistava presentaatio kuin äärimmilleen hiottu vaikeustason balanssi. Harvassa pelissä on näin makeita onnistumisen kokemuksia ja uusia vihollisia tulee vieläkin vastaan. Graafinen tyyli on suoraan Mignolalta pöllitty, mutta hyvä niin, tässä on yksi vuoden siisteimmän näköisistä peleistä. Samat kehut menevät äänimaailmalle ja musiikille sekä varsinkin kertoja-äänelle, joka kommentoi jokaista onnistumista ja tietenkin kämmiä.

Hinta on tietenkin alhainen kuten PC-peleissä aina ja peli soveltuu laudan papoillekin, koska pelin voi lopettaa vaikka kesken luolastoa ja se jatkuu sitten samasta pisteestä.

http://store.steampowered.com/app/262060/


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.02.2016 11:09
Tässä ehkä vähän tuntemattomampi helmi lautalaisille, on nimittäin tullut pelattua pari kuukautta Darkest Dungeonia. Peli oli pitkään early-accessissa ja nyt se on "julkaistu", eli viimeinen dungeon on pelissä.

(http://i.imgur.com/lXOlkaF.jpg?1)


Peli on pohjimmiltaan hyvin simppeli dungeon-crawleri, mutta äärimmäisen hyvin tasapainotettuna ja pelistä on karsittu kaikki turha pois. Taistelut ovat vuoropohjaisia ja hahmot voivat kuolla lopullisesti. Ainoa varmasti pysyvä kehitys tapahtuu kaupungissa kun sinne aukeaa uusia palveluja, kauppoja ja näiden parannuksia. Hahmot keräävät silti kokemusta ja parhaita hahmoja kannattaa suojella viimeiseen asti, sillä vaikeammat luolastot vaativat korkean tason hahmoja. Pelin nerokkuus on taistelujen ja kaupungissa maleksimisen tasapainossa. Taistelut ovat erittäin taktisia ja brutaaleja, hahmoilla on elämäpisteet, mutta myös stressitaso joka nousee jokaisesta vastoinkäymisestä. Kun stressi on tarpeeksi korkealla, hahmo pimahtaa ja vaikeuttaa jo muuten haastavaa luolastoa. Joskus harvoin pimahtamisen sijaan hahmo saakin positiivisen heräämisen ja nämä harvat hetket ovat herkkua. Luolaston läpäisykään ei jätä seuruetta yleensä hyvään kuntoon vaan seuraava "viikko" menee kaupungissa parannellessa hahmoja, niiden tauteja ja stressiä. Tällöin on taas mentävä luolastoon eri tiimillä.

Pelistä tekee niin koukuttavan sen loistava presentaatio kuin äärimmilleen hiottu vaikeustason balanssi. Harvassa pelissä on näin makeita onnistumisen kokemuksia ja uusia vihollisia tulee vieläkin vastaan. Graafinen tyyli on suoraan Mignolalta pöllitty, mutta hyvä niin, tässä on yksi vuoden siisteimmän näköisistä peleistä. Samat kehut menevät äänimaailmalle ja musiikille sekä varsinkin kertoja-äänelle, joka kommentoi jokaista onnistumista ja tietenkin kämmiä.

Hinta on tietenkin alhainen kuten PC-peleissä aina ja peli soveltuu laudan papoillekin, koska pelin voi lopettaa vaikka kesken luolastoa ja se jatkuu sitten samasta pisteestä.

http://store.steampowered.com/app/262060/

Tulossa myös PS4/Vitalle keväällä. Ajattelin hommata jossakin vaiheessa, kunhan löytyy sopiva hetki.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 21.02.2016 16:52
Onko tuota The Divisionin betaa kukaan pelannut? Tänäänhän tuota pääsee vielä pelaamaan. Tai onko joku suunnitellut hankkivansa itse peliä? Itse vähän testailin ja vaikutti sinänsä ihan mielenkiintoiselta, vaikka en edelleenkään ole ihan satavarma että mitä pelissä käytännössä tehdään. Yksin tuli pyörittyä tuolla pelialueella tekemässä jotain random-tehtäviä basen rakentamiseksi, mutta ilmeisesti muiden pelaajien kanssa pääsee tekemisiin vain tuolla Dark Zonessa? Ja siellä sitten on ilmeisesti sekä PVP:tä että PVE:tä? Enivei olihan se ukon aseiden päivittely ja varustaminen ihan hauskaa. Pitää harkita, jos olisi aikaa pelata. Kai tätä pitäisi pystyä vääntämään kavereiden kanssa, niin saisi kaiken irti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.02.2016 17:31
Onko tuossa Rayman Legendsissä minkä verran noita murphy-kenttiä, vai pelkästään alussa? Kiinnostaisi pelata peli läpi, kun hyllyssä maannu vuosia, mutta heitän koko pelin lepikkoon jos noita kenttiä joutuu enemmänkin pelaamaan. Taas pitänyt "hyödyntää" Wii U:n gamepadia lisäämällä peliin jotain gimmick-paskaa, joka pilaa koko pelin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 21.02.2016 17:36
Oiskohan niitä 1/maailma tai jtn sen suuntaista. Äkkiäkös ne pelaa ja itse ainakin pidän tuota parempana ratkaisuna mitä muilla konsoleilla. Niillä Murfy toimii omasta napistaan jota täytyy sitten painaa oikeaan aikaan siinä loikkimisen lomassa.
WiiU versio sentään tuo hieman vaihtelua ja noita tosiaan on hyvin vähän.

Mutta heitä vaan se peli ikkunasta pihalle jos pari kenttää joissa pitää styluksella pari narua katkaista oikeaan aikaan jne pilaa kokonaan muuten helvetin loistavan pelin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 21.02.2016 18:44
Onko tuota The Divisionin betaa kukaan pelannut?

En, enkä varmaan osta peliäkään. Periaatteessa varmaan ihan kiinnostava peli, mutta on käsittääkseni Destinyn tapaan periaatteessa tarkoitettu pelattavaksi kavereiden kanssa. Nykyään pääsee niin epäsäännöllisesti pelailemaan, että vaikea sopia mitään moninpelisessioita.

Itse pelasin Until Dawnin läpi. Tai oikeastaan kolmen kaverin kanssa samalla sohvalla. Vaihdeltiin ohjainta aina sopivan paikan tullen. Oli ihan kiva tapa läpäistä peli. Spekuloitiin tapahtumia ja pohdittiin yhdessä valintoja, mutta ohjainta pitelevällä oli kuitenkin oikeus päättää, mitä tehdään. Neljältä aloitettiin ja yhdeltä yöllä rullasi lopputekstit. Pari 20 minuutin taukoa pidettiin. Tekninen toteutus ihan ok, mutta olisin toivonut parempia kasvoanimaatioita. Parempaankin on pystytty ja tällaisissa peleissä olisi tärkeä saada ne kasvot näyttämään aidolta.

Loput spoilereihin.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Jatkoa toivottavasti tulee. Hyvä kokemus tämä oli pienistä ongelmistaan huolimatta. 30€ maksoin ja 23€ sain vaihdossa, joten ei paha hinta tälle kokemukselle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Discokuningas - 22.02.2016 11:16
Onko tuossa Rayman Legendsissä minkä verran noita murphy-kenttiä, vai pelkästään alussa? Kiinnostaisi pelata peli läpi, kun hyllyssä maannu vuosia, mutta heitän koko pelin lepikkoon jos noita kenttiä joutuu enemmänkin pelaamaan. Taas pitänyt "hyödyntää" Wii U:n gamepadia lisäämällä peliin jotain gimmick-paskaa, joka pilaa koko pelin.

Oiskohan niitä 1/maailma tai jtn sen suuntaista. Äkkiäkös ne pelaa ja itse ainakin pidän tuota parempana ratkaisuna mitä muilla konsoleilla. Niillä Murfy toimii omasta napistaan jota täytyy sitten painaa oikeaan aikaan siinä loikkimisen lomassa.
WiiU versio sentään tuo hieman vaihtelua ja noita tosiaan on hyvin vähän.

Mutta heitä vaan se peli ikkunasta pihalle jos pari kenttää joissa pitää styluksella pari narua katkaista oikeaan aikaan jne pilaa kokonaan muuten helvetin loistavan pelin.

Itse muistelisin että Murphy kenttiä on ehkä kaksi per maailma. Voin olla väärässäkin. itsehän pidän noita hyvänä vaihteluna. Siis Wii U:lla. Mutta toisaalta myös pelasin ne kentät moninpelinä myös usein jolloin niiden arvo nousee huimasti. Ne voi sitä paitsi skipata. Itse skippasin siihen asti kun oli seuraa paikalla. On niitä ehkä vähän liikaa, mutta muuten vain hyvää vaihtelua. Varsinkin kaksinpelinä ne voi pelata lähes normaalin kentän tavoin paitsi toinen pelaaja auttelee mukana. Toisaalta olen myös ilmeisesti ainoa ihminen maailmassa joka pitää Legendsiä parempana pelinä kun Originsia että tiedä sitten minun mielipiteeni arvosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.02.2016 12:05
Kyllä minustakin legends oli parempi jo pelkästään niiden loistavien musiikki kenttien ansiosta. Tuossahan on myös aika läjä originsin kenttiä mukana bonuksena.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.02.2016 14:08
Divisionin Betaa pelasin vkloppuna. 10-15v sitten olisi ollut aika hyvä peli, kun oli aikaa ja peliseuraa tarjolla. Nyt odotellaan Dark Soulsia, jota voi pelata yksin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 22.02.2016 20:02
Pelasin tänään aamulla vähän lisää ja kyllä oli ihan hauskaa yksinkin edelleen. Varmaan 5-6h tuli kulutettua tähän betaan. Dark Zonessa tietty kuumotus päällä koko ajan, kun epäilee kaikkia muita ja back uppia ei ole. Pitänee nyt pitää vähän silmällä, että mitä tuosta yksinpelaamisesta kuullaan ennen julkkaria.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.02.2016 12:16
Onko tuossa Rayman Legendsissä minkä verran noita murphy-kenttiä, vai pelkästään alussa? Kiinnostaisi pelata peli läpi, kun hyllyssä maannu vuosia, mutta heitän koko pelin lepikkoon jos noita kenttiä joutuu enemmänkin pelaamaan. Taas pitänyt "hyödyntää" Wii U:n gamepadia lisäämällä peliin jotain gimmick-paskaa, joka pilaa koko pelin.

Oiskohan niitä 1/maailma tai jtn sen suuntaista. Äkkiäkös ne pelaa ja itse ainakin pidän tuota parempana ratkaisuna mitä muilla konsoleilla. Niillä Murfy toimii omasta napistaan jota täytyy sitten painaa oikeaan aikaan siinä loikkimisen lomassa.
WiiU versio sentään tuo hieman vaihtelua ja noita tosiaan on hyvin vähän.

Mutta heitä vaan se peli ikkunasta pihalle jos pari kenttää joissa pitää styluksella pari narua katkaista oikeaan aikaan jne pilaa kokonaan muuten helvetin loistavan pelin.

Itse muistelisin että Murphy kenttiä on ehkä kaksi per maailma. Voin olla väärässäkin. itsehän pidän noita hyvänä vaihteluna. Siis Wii U:lla. Mutta toisaalta myös pelasin ne kentät moninpelinä myös usein jolloin niiden arvo nousee huimasti. Ne voi sitä paitsi skipata. Itse skippasin siihen asti kun oli seuraa paikalla. On niitä ehkä vähän liikaa, mutta muuten vain hyvää vaihtelua. Varsinkin kaksinpelinä ne voi pelata lähes normaalin kentän tavoin paitsi toinen pelaaja auttelee mukana. Toisaalta olen myös ilmeisesti ainoa ihminen maailmassa joka pitää Legendsiä parempana pelinä kun Originsia että tiedä sitten minun mielipiteeni arvosta.

Jännä huomio. Itse kun olen ollut vahvasti sitä mieltä, että yleisen konsensuksen perusteella Legends on kiistatta kovempi. Helpompihan se on, ehkä se sitten painaa joillain vaakakupissa, mutta samalla luovuus, kenttäsuunnittelun monipuolisuus ja pelaamisen yleinen sulavuus on nostettu ihan uudelle asteelle. Plus nettihaasteet olivat aika pitkään parasta huumetta.

Ainoaksi harmittavaksi tekijäksi jäi parin viimeisen saavutuksen/trophyn korkea kynnys. Vaikka peli on läpäisty 100-prosenttisesti and then some, ei korkeimpiin leveleihin ole mitään asiaa. Olisi pitänyt grindata ihan järkyttävä määrä nettikamaa siihen päälle, ja pelasinkin niitä sekä läpipeluun aikana että sen jälkeen tooooooodella paljon. Mutta jossain vaiheessa motivaatio ei enää riittänyt. Vähän nihkeää.

Anyways, TK lopettaa itkun ja nauttii tämän vuosituhannen kovimmasta tasoloikasta uusien Donkkareiden ohella. Wii U:lla en ole Murphy-kenttiä pelannut ja menetelmä kuulostaa tosiaan hieman ahdistavalta (pleikkarilla näistä kehkeytyi superkivoja reaktiojumppia), mutta tokkopa ne nyt niin huonoja ovat. Eikä niitä tosiaan superusein ole.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 23.02.2016 12:56
rayman legends hehkutus
Viesti mukailee aika lailla 1:1 omaa mielipidettä kyseiseen peliin. Ainoat erot on siinä, että pelasin xboxilla, en muista välittäneeni achievementeista ja nostaisin vielä new mario u:n tuonne viime aikojen kovimpien tasoloikkien kastiin. Rayman Legends on aivan jäätävän timanttinen peli ja edustaa vielä suosikkigenreäni.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 23.02.2016 18:03
rayman legends hehkutus

Viesti mukailee aika lailla 1:1 omaa mielipidettä kyseiseen peliin. Ainoat erot on siinä, että pelasin xboxilla, en muista välittäneeni achievementeista ja nostaisin vielä new mario u:n tuonne viime aikojen kovimpien tasoloikkien kastiin. Rayman Legends on aivan jäätävän timanttinen peli ja edustaa vielä suosikkigenreäni.

On se. Ja joo, eipä noilla trophyilla oikeasti ole väliä, mutta kun aika harvoin jaksaa pelin koluta pohjia myöten tyhjäksi, niin olisi ihan kiva saada siitä muistoa pankkiin ilman tuntikausien irrallisia grindausvaatimuksia päälle. Awesome-tasokin jäi vajaaksi.

Still, ihana peli. Tekisi melkein mieli supportin vuoksi ostaa PS4:lle uudestaan ja läpsytellä taas läpi, vaikka kolmosen versio onkin edelleen helposti pelattavissa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Discokuningas - 24.02.2016 00:09
Jännä huomio. Itse kun olen ollut vahvasti sitä mieltä, että yleisen konsensuksen perusteella Legends on kiistatta kovempi. Helpompihan se on, ehkä se sitten painaa joillain vaakakupissa, mutta samalla luovuus, kenttäsuunnittelun monipuolisuus ja pelaamisen yleinen sulavuus on nostettu ihan uudelle asteelle. Plus nettihaasteet olivat aika pitkään parasta huumetta.

Tämä perustuu aika pitkälle neogaffin keskusteluihin, jossa lähes kukaan ei tunnu pitävän Legendsiä parempana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.02.2016 09:51
Tykkäsin Legendsistä. Varsinkin Eye of the Tiger kenttä oli parhautta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 18.03.2016 00:20
Kävinpä 2½h pelailemassa Helsingin (ainoassa?) pelihallissa Sugoissa.

http://www.sugoi.fi/

Oli kyllä hyvin pelejä tarjolla, mutta klassikot koukutti eniten. Soul Calibur 2, Tetris Grandmaster ja Windjammers oli kyllä huippuja. Kannattaa käydä, jos löytyy sopiva hetki.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 18.03.2016 10:48
Ei voi muuta sanoa kuin huhhuh. Axiom Verge on käytännössä täysiverinen kaksiulotteinen Metroid, mutta vain sillä erotuksella, että siinä on entistä hullumpia power-upeja kuten esimerkiksi kauko-ohjattava hyönteinen ja outo sädetyspyssy, jolla voi hyödyntää ympäristössä olevia virheitä. En voi uskoa sitä, ettei Nintendo ole vieläkään itse tehnyt jatkoa kaksiulotteisille Metroid-peleille, tämä kun on juuri sitä mitä ainakin itse olen kaivannut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 03.04.2016 19:51
World Of Tanksia on tullut naputeltua semmonen ~150 matsia. Oikein hauska strateginen mättöpeli. Toki tässä pärjää parhaiten ne, ketkä maksamalla ostavat itselleen parhaat lelut, mutta kyllä tota ilmaisversionakin pelailee.

Onko laudalla muita Rommeleita?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 03.04.2016 21:12
World Of Tanksia on tullut naputeltua semmonen ~150 matsia. Oikein hauska strateginen mättöpeli. Toki tässä pärjää parhaiten ne, ketkä maksamalla ostavat itselleen parhaat lelut, mutta kyllä tota ilmaisversionakin pelailee.

Onko laudalla muita Rommeleita?
Pelasin World of Tanksia ehkä parikymmentä tuntia pari vuotta sitten. Väsyin aika nopeasti, kun meno oli ainakin siihen aikaan suht pay-to-win painoista.
Olin intissä vaununjohtaja, niin jäi pieni tankkifetissi päälle niistä ajoista. Pelasin alkuvuodesta serkun kanssa Armored Warfaren betaa joku 30 tuntia, ja se maistui aika hyvin. Modernit telavehkeet on myös enemmän omaan makuun kuin toisen maailmanrähinän purkit. Obsidian on päivittänyt peliä ahkerasti, joten voisi palata taistelukentille tässä lähiaikoina.

https://aw.my.com/gb


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 03.04.2016 23:03
Pelailen ajoittain War Thunderia, sekä tankeilla että lennokeilla. World of Tanksia ei ole tullut kokeiltua. Täyttä hutilointiahan se pelaaminen on, varsinkin lennokeilla kun ilmailupelikokemus on käytännössä nolla, mutta siitä huolimatta ihan mukavaa ajanvietettä se on ollut. Formaattinsa mukaisesti peli on ilmaisversiona aivan kammottava grindaushelvetti, mutta muuten f2p ei ole häirinnyt.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.04.2016 11:23
http://hyotynen.iki.fi/relaatiot

Sanapeli. Tätä on tullu "pelailtua" työnohessa. Ensimmäinen setti lienee paras ja laajin.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 07.04.2016 12:08
http://hyotynen.iki.fi/relaatiot

Sanapeli. Tätä on tullu "pelailtua" työnohessa. Ensimmäinen setti lienee paras ja laajin.

Rupesin ratkomaan muumivisaa ja taidan olla koukussa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 02.05.2016 23:27
Änäriä tullut edelleen pelattua ahkerasti, HUT-pelimuotoa. Nyt tuntuu, että sai tarpeekseen. 11 1. Divarin voittoa tuli yhteensä, loppuun 4 putkeen, tyhjä fiilis jotenkin. Helvetin hyvä peli, missä kuitenkin todella paljon korjattavaa. Joku 1300 matsia taisi tulla yhteensä. Muutama maalikooste tullut tehtyä :

Hauskoja maaleja:
https://youtu.be/5SAMP7ZRsyE
https://youtu.be/H9k3fjRLaUI

Maalikoosteita:
https://youtu.be/y-F16aaFRFM
https://youtu.be/M9g1gMyI7X0

Alienationia aloitellut nyt, vaikuttaa taas mahtavalta. Taattua Housemarque-laatua. Sekoitus Diabloa, Dead Nationia ja Helldiversia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 10.05.2016 22:21
Pieniä Uncharted 4 -spoilereita chapterista 4(?):

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2016 09:21
Vuoden yllättäjä: DOOM

Ei välidemoja, ei Uncharted-walking-simulator kohtauksia, ei selityksiä, ei lataamisnappia aseille... pelkkää miehekästä tappoa ja nopeaa liikkumista. Peli on noin 10x nopeampi ja parempi kuin viimeisen kymmenen vuoden sisällä tulleet FPS:t yhteensä. Ja vissiin alussa hahmo on vielä hidas kuin etana :lol:

Pelissä on myös oikeasti salareita mitä metsästää kunhan tappamiselta ennättää. Konsoliversio on vissiin todella hyvä, mutta ei tätä pädillä ole tarkoitus pelata. Pitää kyetä ilmassa tekemään 180-asteen käännöksiä ja vaihtamaan kohdetta salamannopeasti jos pelistä haluaa kaiken irti. 

Käykäähän tukemassa oikeita pelejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.05.2016 12:15
Jep, ostoon menee itselläkin varmaan jo tänään.

Tietää jo pelkästään siitä että hyvä peli, kun arvostelujen keskiarvo menee alle ysin, eli ei ainakaan voi olla sellainen geneerinen jööti, joka yrittää miellyttää kaikkia vajareita joita maan päältä löytyy.

Olen tässä pelaamassa juuri ekan kerran elämässäni Doom 2:sta läpi tuota uutta Doomia odotellessa ja on kyllä uskomatonta miten hyvin peli on kestänyt aikaa. Aivan täyttä kamaa. Itse asiassa tuntuu paremmalta kuin Doom 1 aikoinaan, kun on joutunut sietämään vuosikaudet putkimaisia fps-pelejä. Jos uudi Doom on uskollinen alkuperäisille peleille, niin varma hitti itselleni.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 16.05.2016 13:15
Wolfensteinin jälkeen heräsi uusi kiinnostus FPS-peleihin, kun on jäänyt hieman vähemmälle viime vuosina. Siinä on kova peli kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.05.2016 13:39
Joo, Wolfenstein oli yllättävän kova, tosin kärsi myös "modernisoinnista", eli vedetään yhtä putkea koko peli, ettei vahingossakaan joudu miettimään mitään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2016 20:03
http://s32.postimg.org/t9m49lykz/379720_20160516194335_1.png

http://s32.postimg.org/vml7ya2j7/379720_20160516192111_1.png

Kolmannen kentän kartta ja random shotti. Kaikkia salareita en vielä löytänyt. Pyörii ihan hyvin muuten ikivanhalla PC:llä, jossa tosiaan GTX 970. Ei ole vielä kertaakaan tippunut alle 60fps kaikki graffa-asetukset täysillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.05.2016 22:27
Eniten huolettaa lähinnä, että onko tuo nyt täynnä jotain "tapa kaikki ennen kuin pääset seuraavaan huoneeseen" -tyylistä meininkiä. Vanhoissa doomeissahan ei tarvinnu tappaa melkein mitään edetäkseen. Sai räiskiä mitä huvitti, tai olla tappamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 16.05.2016 23:19
On tässä semmosia arenoita. En osaa vielä sanoa paljonko suhteessa nopeampaan etenemiseen kun kuitenkin nuohoan kaikki paikat aika huolella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: tetsuo - 17.05.2016 07:10
Tuo Doom pistää jo aika tiukille että pysyis 60 fps tällä meikäläisen koneella. Hyvä peli kyllä mutta nämä dipit alle 60 fps:n ei oikeen uppoo meikäläiseen ja taidan jättää pitoon toistaiseksi. GTX 1070 lähtee ostoon heti julkkarissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 08.06.2016 10:48
South Park: The Stick of Truthin Xbox 360 -versiota on tullut pelailtua viime aikoina. Ostin pelin joskus ennen joulua Xboxin kauppapaikalta muutamalla eurolla, sillä peli toimii myös Xbox Onella. Hyvin on pyörinyt. Ei minkäänlaista hidastumista, kaatuilua tai muitakaan ongelmia. Pelin ulkoasu on täysin uskollinen sarjan ulkoasulle, mikä miellyttää minun kaltaista South Park -fania. Ääninäyttelijätkin ovat tietysti samat.

Pelissä pelataan naapurustoon muuttavalla uudella muksulla, jonka ulkoasun saa muokata haluamakseen. Heti alussa päästään mukaan sarjasta tuttujen hahmojen leikkiin, jossa haltiat ja ihmiset taistelevat jostain risusta, Stick of Truthista. Pelin edetessä tavataan erilaisten sattumien ja tapahtumien kautta varmaan jokainen South Parkin asukas. Taistelut hoidetaan vuoropohjaisesti. Toistaiseksi kamppailut ovat olleet lähinnä hidaste, eivät este.

Jos sarjassa nähty huumori ja tyyli kiinnostavat, niin suosittelen pelaamaan. Ne ovat ainakin minut saaneet palaamaan pelin pariin ilta toisensa jälkeen. Itse sarjan taso on mielestäni ollut viime vuosina heikompi, mutta Stick of Truth on niin sanotusti iskenyt ja kovaa.

Jonkinlainen jatko-osakin on tulossa. En ole kyllä yhtään perillä siitä, onko suora jatko-osa, vai onko pojilla taas joku uusi leikki.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 08.06.2016 11:01
South Park: The Stick of Truthin Xbox 360 -versiota on tullut pelailtua viime aikoina. Ostin pelin joskus ennen joulua Xboxin kauppapaikalta muutamalla eurolla, sillä peli toimii myös Xbox Onella. Hyvin on pyörinyt. Ei minkäänlaista hidastumista, kaatuilua tai muitakaan ongelmia. Pelin ulkoasu on täysin uskollinen sarjan ulkoasulle, mikä miellyttää minun kaltaista South Park -fania. Ääninäyttelijätkin ovat tietysti samat.

Pelissä pelataan naapurustoon muuttavalla uudella muksulla, jonka ulkoasun saa muokata haluamakseen. Heti alussa päästään mukaan sarjasta tuttujen hahmojen leikkiin, jossa haltiat ja ihmiset taistelevat jostain risusta, Stick of Truthista. Pelin edetessä tavataan erilaisten sattumien ja tapahtumien kautta varmaan jokainen South Parkin asukas. Taistelut hoidetaan vuoropohjaisesti. Toistaiseksi kamppailut ovat olleet lähinnä hidaste, eivät este.

Jos sarjassa nähty huumori ja tyyli kiinnostavat, niin suosittelen pelaamaan. Ne ovat ainakin minut saaneet palaamaan pelin pariin ilta toisensa jälkeen. Itse sarjan taso on mielestäni ollut viime vuosina heikompi, mutta Stick of Truth on niin sanotusti iskenyt ja kovaa.

Jonkinlainen jatko-osakin on tulossa. En ole kyllä yhtään perillä siitä, onko suora jatko-osa, vai onko pojilla taas joku uusi leikki.

Stick of Truth on kyllä loistava peli. Uusi osa on tosiaan tulossa nimellä Fractured But Whole (hehe). Leikit jatkuvat, mutta teemana on "Coon and Friends". Kehittäjä on vaihtunut Obsidianista Ubisoft San Franciscoon.

http://www.youtube.com/watch?v=m5sJrLw6X0o


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.07.2016 14:59
Onpas taas hiljaista.

Pelailen Dragon Age: Inquisitoria kun sai 9 dollarilla jenkki PSN-storesta. Aikamoisen keskinkertaista paskaa. Saa MasterTK hävetä, kun on joskus mennyt kehumaan tätä. Silti jostain syystä tätä on pelannut eteenpäin ja kai läpikin asti jaksaa vääntää. Kai tämä vähän sama kuin katsoisi jotain 70's Showta telkkarista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 01.07.2016 18:27
Pelasin viikonloppuna VVVVVV:n läpi. Pakkohan tuo oli alle parilla eurolla Steamista ostaa kun kaikki aina ovat tuota kehuneet ja ihan hyvä vain etten tätä enempää siitä maksanut, oli nimittäin mielestäni aika jäätävä pettymys. Okei, pieni indiepeli, mutta kumminkin. Ehkä tällaiset pelit eivät sitten ole minua varten, kun kerran on tottunut FEZin tasoiseen tykitykseen. :(


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 01.07.2016 19:19
Itse olen paukuttanut muutaman päivän tuoreinta project divaa joka julkaistiin japanissa viime viikolla. On se vaan edelleen parasta rytmipelaamista jos tykkää vocaloid musiikista.
Tuohan julkaistiin kahtena pakettina joista molemmat maksaa hieman yli 40e / kpl jos ostaa japsi storen rahakortit play-asiasta. Pelattavaa kuitenkin yli 220 biisiä.

Uusin mirror's edgekin tuli pelattua ja paska se oli. Ykkösestä tykkäsin todella paljon, mutta tässä mentiin metsään.
Tyhjä avoin maailma, pakotettua paskaa taistelua ja paskoja sivutehtäviä. Ei se nätti visuaalinen tyyli ja toimiva parkour peliä pelasta. Lähinnä alkoi vaan enemmän vituttamaan kun pelistä olisi sillä vanhalla kaavalla saanut niin paljon paremman.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 04.07.2016 00:04
Tropico 5 (PS4) tuli hakattua läpi. Kirjaimellisesti hakattua. Peliä pelataan japsiropemaisesti X-nappia hakaten. Peli nimittäin kertoo jatkuvalla syötöllä mitä pitää rakentaa, jotta pääsee seuraavaan tavoitteeseen. Ainoa strateginen elementti tulee siitä, ettei noudata aivan kaikkia pelin antamia päämääriä ja osaa asetella sotilaalliset rakennukset rantaan vastaanottamaan jatkuvalla syötöllä hyökkäävät vihut. Ei sillä etteikö peli olisi ollut ihan viihdyttävä. Kevyttä hupia, kun pelasi tehtävän silloin tällöin, mutta mikä siinä on että nykypeleissä pitää kädestä pitäen kertoa kaikki mitä tehdä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 04.07.2016 23:03
Ollaan neljävuotiaan tyttären kanssa pelattu maaliskuusta lähtien Zelda: Skyward Swordia. Molemmille oli uusi kokemus ja päätin ihan vain kokeilla mitä tapahtuu jos vähän pelaillaan sitä alusta. Sain pelin emännältä joululahjaksi vuonna 2011, eli ennen kuin tyttö oli edes syntynyt! Meikän backlog on melkoinen.

Tänään sitten kuukausien jälkeen läpäistiin loppuvastus ja olihan se melkoinen seikkailu! Ainakin tyttö on nyt ihan Zelda-fani. Itse en ihan hirveän pulassa ollut missään vaiheessa ja aika "nähtyä" oli kaikki, mutta mukavinta oli pikkuihmisen riemu kun löydettiin salaisuuksia ja tuli isoja hirviöitä ja hauskoja hahmoja ja tilanteita vastaan. Impa ja Zelda olivat hänen mielestään kaikkein kovimmat, vesilohikäärme siellä seuraavana. Eniten ahdisti kun rikottiin Pumpkin-majatalosta kattokruunu ja omistaja suuttui. Oli monta asiaa jotka kantoivat läpi pelin, hahmot ja juonenkäänteet olivat hyvin suunniteltuja. Suomensin siis vapaasti kääntäen tekstit alusta loppuun "voimakkaasti eläytyen".  Melkein joka päivä tässä kevään/kesän aikana pyysi pelaamaan, mutta kun ei vain iskä prkl aina kerkeä töiltään ja se on välillä vähän surullista.

Tämä oli nyt toinen peli jonka olemme läpäisseet yhdessä pelaten. Ensimmäinen oli PS1 Spyro the Dragon, mutta on ne pienen ihmisen aivot jännät sillä hän ei muistanut enää koko peliä. Siitä on nyt jo pari vuotta kun aloitimme sen, ja joskus vuosi sitten läpäistiin.

Onko kenelläkään ehdottaa jotain seuraavaksi peliksi? Itse ajattelin kaivella varastosta GameCuben ja yrittää jos Luigi's Mansion ykkönen vangitsisi mielikuvituksen. Itselläni on moinen jäänyt myöskin pelaamatta, mutta kakkosen olen pelannut ja veikkaan että sellaisesta pelistä saisi jännittäviä pelihetkiä aikaan :)

Muutoin täällä jatkuu jo pari vuotta sitten alkanut trendi, eli lautapelit ja lautapelaaminen on vallannut kaiken sellaiseen touhuun liikenevän ajan. Konsolipelikokoelmaa on karsittu myymällä sitä pois sitä mukaa kun isot lautapelilaatikot vievät pääpaikan olohuoneen hyllyssä. Samaan hyllyyn kun mahtuu noin tusina lautapeliä samanlaiselle alueelle johon mahtuisi noin sata konsolipeliä :D Kovimmat viime aikoina ovat olleen Arcadia Quest, Shadowrun Crossfire, Terra Mystica, Mage Knight. Ensimmäistä kertaa jopa aloin backeriksi kickstarter-pelille nimeltään Massive Darkness, joka on siis dungeon crawl -miniatyyripeli ja näyttää aivan helvetin hyvältä. Saman julkaisijan pelejä olen pelannut (ja omistan) muitakin ja laatu on ollut kohdallaan.

En ole silti aivan totaalisesti konsoleita unohtanut, kuten aloituskappaleesta voi päätellä. On tullut hankittua Nintendo DS:lle kokoelman puuttuvia osasia, ja pelejä onkin hiljattain kertynyt yli sadan kappaleen rajapyykin. Muun muassa The Dark Spiren tilasin kalliilla jenkeistä, ja koneessa on muutaman kuukauden ajan pyörinyt Final Fantasy: The 4 Heroes of Light, joka on mielestäni loistava peli!

Uutta Zeldaa odottelen myös kohtuullisen hypeytyneenä, mikä ei ole ollenkaan meikän tapaista. Tulee mieleen aivan ensimmäinen NESin Zelda, mutta nykypäivään tuotuna 3d-grafiikoin jne. Originaalihan oli open world -peli jo sinällään, eikä silloinkaan kukaan kertonut mitä tarkalleen ottaen täytyisi tehdä kun pelinäkymä aukenee silmien edessä. Vähän siis menty väärään noissa uusimmissa Zeldoissa kun kaikki on niin ennalta määrättyä ja hypitään scenestä toiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tan - 05.07.2016 01:26
Onko kenelläkään ehdottaa jotain seuraavaksi peliksi? Itse ajattelin kaivella varastosta GameCuben ja yrittää jos Luigi's Mansion ykkönen vangitsisi mielikuvituksen. Itselläni on moinen jäänyt myöskin pelaamatta, mutta kakkosen olen pelannut ja veikkaan että sellaisesta pelistä saisi jännittäviä pelihetkiä aikaan :)
Jos PS3 löytyy, niin Puppeteer ehdottomasti.
http://www.youtube.com/watch?v=bk-a7We07Bk

Harmi ettei Sony ole julkaissut pelistä PS4-versiota. Sai nimittäin rikollisen vähän huomiota julkaisussa, ja sen jälkeen. Muistaako tätä edes kukaan muu vaikka tältäkään laudalta?  :lol: Jos löytyy myös Move-kapula ja PSEye, niin napero voi sohia ja auttaa seikkailun varrella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 05.07.2016 12:16
Ihan kiinnostavalta näyttää Puppeteer, meillä ei vain ole ollut yhtäkään Sonyn konsolia PS2:n jälkeen :) Kiitos vinkistä kuitenkin!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 06.07.2016 11:46
Olen viime aikoina tehnyt paluuta (jälleen) pelisarjoihin, joiden suunta on syystä tai toisesta mennyt vapaapudotuksen lailla kohti pohjaa.

Töissä tuli pelattua läpi Resident Evil 4 (kun siitä lystistä kerta palkkaa maksettiin), joka on tähän päivään asti ollut oma henkilökohtainen BGE (Best Game ever). Ja pelin taso jaksoi ties kuinka monennen pelikerran ja samalla korosti tämän seuraajien aivan luvattoman suurta pudotusta tasossa. RE6 ollen roskakasan alimpana. Ei sekään peli nyt läpeensä mätä todellakaan ollut, mutta verrattuna neloseen, niin ero on huima.

Vastaavasti olen hiljan pelaillut Paper Mario Thousand Year Dooria (jälleen kerran). Tämä vastalauseena oikeastaan kaikille tämän jälkeen julkaistuille paper marioille, jotka ovat sanalla sanoen aivan luokattomia väännelmiä. Super Paper Mario, Sticker Star ja nyt julkistettu Color Splash... miten kauas voikaan Sienimaan omena Sienimaasta pudota?.

PM TTYD onnistuu oikeastaan kaikilla osa-alueilla, mitä peleillä on tarjota, ja jos tämä tahti olisi jatkunut, niin kuolemattomana pidetyn OoT:n titteli "maailman parhaana pelinä" olisi voinut olla uhattuna. Mutta kun ei.

Joskin itselläni on tullut viboja, kun tätä klassikkoa olen pelaillut, että olisiko sittenkin niin, että tämä on se oikea henkilökohtainen BGE:ni. Sen verran nautinnollinen ja mahtava kokemus tämä TTYD on kerta toisensa jälkeen. Todella absurdia ajatella että tämäkin peli on jo tän päivän mittakaavassa "vanha" kun on yli kymmenvuotias.

Niin tai näin. Jatkan varmaan retrommalla linjalla ja käyn Cubehyllyni läpi klassikko toisensa jälkeen. Sivussa jonkun verran Hearthstonea, että on sitten tikissä marraskuun Dreamhackissa 8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.07.2016 13:37
Olen itsekin huomannut viime aikoina pelaavani yhä uudestaan ja uudestaan vanhoja pelejä. Ei niihin omiin suosikkeihin koskaan kyllästy, nytkin mietin josko pelaisi taas Resident Evilin Remaken ties kuinka monennen kerran läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.07.2016 22:01
Viime kuukausien pelejä:

Tales from the Borderlands

Olipa hiton hyvä. Walking Dead Season ykkösen olen pelannut Telltalesilta aiemmin ja pidin siitä. Kakkonen ei sytyttänyt ja jäi kesken. Tämä taas vei mukanaan heti alusta asti ja pientä keskivaiheen suvantoa lukuun ottamatta oli todella viihdyttävää settiä. Hyvin kirjoitettu, kiinnostava tarina ja kiinnostavasti kerrottu, hyvät ääninäyttelijät ja musiikit ja "peli" soljui hyvin eteenpäin. Tälle haluaisi kyllä ehdottomasti jatkoa.

The Swapper

Puzzle-pelit ei ole oikein mun juttu, mutta tämä oli kyllä ihan älyttömän hyvä. Kiinnostava tarina, todella tunnelmallinen audiovisuaalinen toteutus ja nerokkaat puzzlet. Peli oli myös juuri sopivan pituinen, ei käynyt toistamaan itseään tai turhauttamaan. Kolmessa puzzlessa jouduin turvautumaan youtuben ihmeelliseen maailmaan ja en kyllä tiedä, olisinko itse keksinyt ratkaisua. Mutta siis, ihan älyttömän hyvä peli!

Alienation

Housemarque vaan osaa. Koukuttavaa loot-pohjaista coop-menoa. Ei voi kuin kehua.

Shovel Knight

Kunnon nostalginen fiilistelypeli nykyaikaisella otteella kuitenkin. Erittäin hyvä tämäkin.

Uncharted 4

Huonoin Uncharted, paha pettymys. Aivan liikaa aivotonta "seikkailua", aivan liian vähän räiskintää. Uskomattoman hieno kyllä graafisesti.

Uncharted Collection

Pelasin kaikki läpi nelosen läpipeluun jälkeen, oli ihan mielenkiintoinen kokemus. Kolmonen on paras, vaikkakin sen eka puolisko on aivan liikaa "seikkailua" ja liian vähän räiskintää, ykkönen on kakkonen ja kakkonen on huonoin kolmesta ensimmäisestä. Kakkonen on kuitenkin hiukan parempi kuin mitä muistin. Ja collection on todella laadukasta jälkeä, että jos yhtään on halua pelata kolmea ekaa Unchartedia, niin ehdottoman suositeltava teos.

Dishonored Definitive Edition

Pelasin sillä periaatteella, että tilanteet menee kuten menee, improvisoidaan tilanteen mukaan. High chaos oli lopputuloksena. Pidin todella paljon. Hieno, tunnelmallinen maailma ja hyvät mekaniikat, jotenkin tosi omalaatuinen teos. Kakkonenkin pitää ehdottomasti pelata sitten joskus.

Driveclub

Ajelin DLC-kiertueita, mitä oli jäänyt väliin. Kyllä tämä vaan on niin helvetin kova. Muutamia haasteita tuli myös pelattua. Pelin drift-kisat on päivitetty huomattavasti järkevämmiksi, enää ei voi vetää älyttömiä ympyröitä, vaan pitää ajaa järkevästi.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.07.2016 14:52
Joko täällä pelataan gotya eli Pokemon GO:ta?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 17.07.2016 15:32
Joko täällä pelataan gotya eli Pokemon GO:ta?
Arvaappa vain. :lol:

Aika hyvin kotisohvalta on tullut napsittua moneja, neljä meni hukkaan vaikka sain pallon osumaan, mutta siinä kohtaa peli jumahti. Pallot kyllä hävisi inventaariosta, mutta pokemoneja en saanut.

Kohta ulos luontoon metsästämään lisää!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 17.07.2016 16:00
Joko täällä pelataan gotya eli Pokemon GO:ta?

Tuli tesmailtua eilen. Ihan hauskaa vaikkapa lenkkien tai kauppamatkan ajaksi. Kai tässä avautuu pikkuhiljaa uusia juttuja mitä enemmän leveleitä saa. En ole vielä päässyt ottelemaan, mutta pokemoneilla on vain kaksi iskua käytössä sen neljän sijaan, ja ottelut käydään eri tiimien saleihin asettamia pokemoneja vastaan, ei siis reaaliajassa muita pelaajia vastaan, eikä pokemoneja voi vaihdella keskenään. Onhan tämä siis ihan äärettömän kasuaali peli, ja kaukana mistään MMORPG Pokemon-unelmasta, mutta potentiaalisesti koukuttavaa keräilymielessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 17.07.2016 21:37
Onhan tuota tullut pelattua. Peli vaan vaatii sen, että jaksaisi käppäillä tuolla pihalla enemmän, muuten kehitys tyssää nopeasti. Lisäksi itsellä on toi APK filuna puhelimessa, onko kuinka suuri riski? Pitääkö toi poistaa / forkata koko paska ja ladata virallinen versio?



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.07.2016 23:29
Sama save toimii vaikka vaihdat versiota.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 18.07.2016 15:26
Sama save toimii vaikka vaihdat versiota.

Näin juuri, ja APK:llakin asennetun pelin päälle voi heittää päivityksen suoraan Playsta, eli ei tarvitse poistaa alta.

Itsekin siis ihan jo akateemisesta mielenkiinnosta latailin GO:n viime viikolla. Pelillisesti tosiaan aika nonsensea, kun esimerkiksi salitaistelut ovat kiistatta pelin huonoin osa-alue. Aivotonta naputtamista ilman mitään tsäänssiä taktikoida tai väistää onnistuneesti. Sen sijaan Pokémon-teemaisena geokätköilynä aivan mukava tekele. Useita pyörä- ja juoksureissuja on tullut tehtyä ihan vaan keräilyn vuoksi, ja tuttujen kanssa on ollut hauska vertailla löydöksiä. Lisäksi itse olen kokenut viihdyttäväksi sen, ettei peli kerro mistään ominaisuuksistaan oikein mitään, mikä on johtanut vastaavaan teorisointiin kuin joskus ekojen Pokémonien aikaan. Se on aika virkistävää.

Kauaahan tuo ei tämän tason ilmiönä jaksa, ellei peliin tuoda merkittäviä uudistuksia sopivaan tahtiin. Nykyisellään keräily- ja tasoseinä tulee mielekkään etenemisen tielle aika nopeasti, enkä itse usko ainakaan jaksavani kaivella luuria esille enää, kun uusien kaverien löytäminen alkaa olla todella epätodennäköistä.

Niin, ja teknisestihän tämä on ihan hirveä, vaikka serverit toimisivatkin. Käytettävyyspuolen työstö jäi Nianticilla suhteellisen vähäiseksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 18.07.2016 16:35
Onhan tuota tullut kokeiltua. Harmillisesti peli toimii silloin kun olen töissä ja prakaa kun olisi aikaa tallustella ympäriinsä.

Pokemonien vaihtaminen kavereiden kanssa on kai tulossa jollain aikavälillä. Olisi myös ihme, jos ei taistelut kavereiden kanssa olisi myös jossain vaiheessa mahdollista. Tärkeää olisi tiedottaa ajoissa suunnitelmista, jotta porukka saataisiin pysymään pelin parissa. Varmasti jaksaisi itsekin paremmin pyydystää sen sadannen Rattatan kehittääkseni omaa Rattataani paremmaksi taistelijaksi. Onhan tuossa tietysti jo nyt syytä kehittää Pokemoneja salitaistelut mielessä, mutta riittääkö se..?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 18.07.2016 16:46
Jonkunverran tullut pelailtua. Eilen melkein joka kerta, kun pokemonin sai palloon jämähti peli siihen. Eiköhän se rupea toimimaan, kun isoin massa kyllästyy ja hype lakkaa. Akkuahan toi vie ihan tuhottomasti, sais olla koko ajan latingissa. Varavirtalähteiden kauppa on kyllä varmasti moninkertaistunut. :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 18.07.2016 21:07
Kiinnostaa ilmiönä enemmän kuin pelinä. Ja mukava nähdä Nintendon osakkeen nousevan noinkin rajusti.

Sharkien sanoin Pokemon teemaisena geo-kätköilynä ihan kiva.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 19.07.2016 17:36
Kiinnostaa ilmiönä enemmän kuin pelinä. Ja mukava nähdä Nintendon osakkeen nousevan noinkin rajusti.

Sharkien sanoin Pokemon teemaisena geo-kätköilynä ihan kiva.
Joo pelinä ei mikään niin ihmeellinen, mutta kiva nähdä miten toi vaikuttaa ihmissuhteisiin. Itsekin sovin viikonlopuksi metsästysreissun kaupunkiin.

Maistuu myös toi osakkeen nousu kun salkusta sitä toki löytyy. Ohitti eilen Sonyn markkina-arvossa.


Edit: tänää  20.7 on osake tippunut yli 10% lähinnä serveriongelmien ja Japanin julkaisun peruuntumisen johdosta. Nyt on imo hyvä droppi hypätä kyytiin jos pitää Pokemon Go mahiksia hyvinä jatkoa ajatellen. Japanihan on vielä valloittamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.08.2016 13:03
migge taannoin vinkkasi, että saattaisin pitää Last of Usista, joka oli syystä ja toisesta jäänyt minulta aikoinaan PS3:lla väliin.

Ai pidinkö? Kun PS4:ssä surrasi hienosti tehokkaammalle alustalle käännetty (ainakin vertailuvideoiden perusteella) Remastered-versio, kysyin 15 minuutin jälkeen miksi ihmeessä en ollut pelannut vielä tätä peliä; alku sisältää tunnetta enemmän kuin sata tavallista videopeliä, enkä liioittele tippaakaan.

Tiukat, tyydyttävät pelimekaniikat katkovat kävelysimulaattoria, tarinankerronnan sekä vuorovaikutuksen välinen suhde toimii. Parhaimmillaan Last of Us on silti kokemuksena, matkana ja kasvutarinana, videopeliteollisuuden kerronnallisena graalin maljana.


Seuraavaksi Left Behind ja sen vanavedessä Uncharted 4.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 08.08.2016 17:34
Hyvä Epi! Pitäs varmaan pelata uusiks toi joku päivä, kun ei jatko-osastakaan kuulu mitään.

Itse olen nyt pelannut Fire Emblem Awakeningia. Aloitin kokonaan alusta kun joskus julkaisun aikaan jäi pahasti kesken. Ja piru kun menee vaikeaksi tämä tossa kahden kymmenen chapterin / tunnin kohdalla. Classicilla pelaan, joten hahmon kuoleminen meinaa pysyvää menetystä. Parissa kohtaa ollut kato niin kovaa ettei ole auttanut muuta kuin vetää virta pois konsolista.  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 08.08.2016 21:25
Tuli ostettua PS4:lle ABZÛ. Journeyn jalanjäljissä kulkeva ja veden alle sijoittuva seikkailu. On ihan törkeän hienon näköinen ja Austin Wintoryn musiikki kruunaa kokemuksen. Kestoahan tällä ei ole kuin pari kolme tuntia, mutta toimii kivasti usein pelattuna niinkuin Journeykin. Mukavan rentouttava ja hieno kokemus kaikinpuolin.

Alla linkki soundtrackiin.

https://austinwintory.bandcamp.com/album/abz


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 31.08.2016 19:27
Forza 6 on kyllä uskomattoman hyvä autopeli. Naurattaa oikein miten paljon parempi kuin esim Driveclub. Onen ohjain toimii pelissä kuin unelma kun kaasua ja jarrua osaa säädellä juuri oikein liipaisimien omien värinöiden palautteen perusteella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 31.08.2016 21:54
^ Tuntuu, että olen ainoa joka ei saa mitään irti noista liipaisimien tärinöistä. Siinä ajon tiimellyksessä en oikeasti erota, että täriseekö ohjain vai liipaisimet koska pelkän ohjaimen tärinänkin tunnen sormissa.

Itse olen ajellut rallia viime aikoina. Anttilan verkkokaupasta tuli ostettua dirt rally ennen konkurssia 29.95e hintaan ja sitä aikani pelattua päätin ostaa ratin ja polkimet ja lisää rallia.
Nyt on thrustmasterin T150 ratti, t3pa polkimet ja wheel stand pro v2 sekä sebastien loeb rally evo ja wrc 5.

Loebbi tuli jo pelattua ja se oli ihan kivaa vaihtelua dirt rallylle. Dirt oli aikamoista suorittamista ja vaikka se ajaminen onkin helvetin kivaa kun se onnistuu niin aina kun sitä pelasi niin jonkin asteinen vitutus oli läsnä. Pieni virhe -> auto metsään -> restart.
Tuli tuota silti arviolta 70 tuntia pelattua ja kunhan saan monthly eventin tehtyä niin platinaa on taskussa.

Loebissa valitsin sen rennon tavan pelata eli tekoäly helpoimmalle, mekaaniset vauriot kevyeksi ja ajan taaksepäin kelaaminen maksimiin. Oli mukavan rentoa vaikka peli häviääkin dirt rallylle oikeastaan kaikessa muussa paitsi uramoodissa.

Seuraavaksi vuorossa WRC5 joka ainakin demon perusteella oli ihan täyttä arcade kaahausta ja sen takia tuntuikin hauskalta pelata. Nuo molemmathan oli alessa storessa vielä muutama päivä sitten. Loeb + season pass oli 29.95e ja WRC5 24.95e. Ainakin loeb oli täysin hintansa arvoinen.
Tuli myös vaihdettua mirrors edge: catalyst project carsiin joten ajettavaa riittää. Täytyy varmaan myös ps3 käynnistää pitkästä aikaa kun sillekin tuli joskus ps+ pelinä grid autosport ja tuo ratti on myös ps3 yhteensopiva.

Project diva: future tonen pariinkin tuli palattua yli kuukauden tauon jälkeen ja on se vaan edelleen rytmipelaajan taivas jos vaan vocaloid musaa sietää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.09.2016 22:49
Ostin viime perjantaina tuon Doomin Ps4:lle ja äsken paukahti läpi Ultra-Violence vaikeustasolla.  Oli kyllä aivan törkeän kova peli! Tuli pelattua koko peli läpi parilta istumalta. Ekana iltana vaivaiset 8h putkeen ja lauantaina lähes saman verran uusiksi.   :lol:  Ei vaan malttanut laskea ohjainta kädestä ennen lopputekstejä. Muutama vähän haastavampi kohta oli, mutta ei kyllä kannata yhtään alemmalla vaikeustasolla pelata. Ei olisi ollut läheskään yhtä kova meno. Oikeastaan ainoat napinan aiheet olivat loppupuolen pari heikompaa kenttää ja enemmän olisin toivunut "ei-arenamaisia" -kohtia, mutta ei mitään suurempia.

ID sentään osaa panostaa oikeisiin asioihin. Kermaiseen ruudunpäivitykseen, 110 asteen field of viewiin ja timanttiseen pelattavuuteen. En kyllä oikeastaan edes tajua miten koko peli edes pyörii Ps4:lla. Tulee olemaan kyllä taas vaikea pelata jotain muuta.  

(http://i.imgur.com/mgq2t0c.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 20.09.2016 21:30
Tänään tuli haettua metroid prime: federation force postista ja paukuteltua läpi. Hyvä pelihän se oli ja näyttääkin ihan kivalta orkkis 3ds:n pienellä ruudulla.
Tehtävissäkin on kivasti vaihtelua. Välillä tutkitaan paikkoja ja vihuja on kohtuu vähän, pari kertaa taistellaan kohtuu isoa bossia vastaan ja välillä pitää suojella jotain kohdetta.
Planeettoja on kolme ja niissä käydään vuorotellen jos pelaa tehtävät numero järjestyksessä ja samaa kenttää ei koskaan käytetä kahdesti.

Alunperinhän tämä vaikutti ihan paskalta kun pelin esittelyssä vaan demottiin co-op muotoa ja minulle tuli sellainen mielikuva, että ei tässä mitään yksinpeliä olekaan. Todellisuudessa tämä on täysin pelattava soolona ja onpa yksin pelaaville tarjolla lone wolf mod joka tuplaa hyökkäyksen aiheuttaman damagen ja puolittaa vihujen tuottaman damagen.
Lisäksi mukaan saa kolme pientä leijuvaa robottia jotka hieman ampuvat vihuja.

Noita modejahan on vaikka kuinka monta ja aluksi niitä voi ottaa vain yhden käyttöön. Kun tehtävistä saa kolme mitalia niin aukeaa toinen mod slotti ja 19 mitalin jälkeen kolmas. Jos henki lähtee niin nuo voi hajota. Lone wolf ei kuitenkaan hajoa koskaan.
Itse en lone wolfin lisäksi käyttänyt muita modeja kuin kahdessa tehtävässä. Noillahan saa esim boostattua aseiden vahinkoa, puolustusta tai vaikka korjaus itemeiden tehokkuutta. Ilmeisesti noissa on sitä isompi boosti prosentti mitä harvinaisempi modi.
Noitahan löytää tehtävistä piilotettuina ja tuon takia kannattaa esim jääplaneetalle ottaa edes yksi satsi tuli ammuksia messiin koska noita on laitettu jääseinien taakse.

Tässä on myös varia suit Samus amiibosta hyötyä sillä sitä käyttämällä saa tupla määrän ohjuksia messiin. Pakko myöntää, että ilman tuota olisin ollut muutaman kerran aika kusessa. Toki charge beam ajaa saman asian jos vaan osaa tähdätä. Minä en osaa :D
Lisäksi tuo amiibo avaa varia suit maalauksen mechiin joka antoi kivasti lisää metroid fiilistä.

Pituuttakin oli vähintään tarpeeksi. Ainoastaan yhtä tehtävää ja viimeistä bossia jouduin yrittämään kahdesti ja onnistuin kuluttamaan aikaa n.8 tuntia. Melkein kaikista tehtävistä tuli vain yksi mitali eli jos haluaa kaikista tehtävistä kerätä täydet kolme mitalia niin aikaa saa kyllä kulumaan.
Nyt tämä oli varsin hyvän pituinen eikä käynyt tylsäksi.

Tuossa vielä varsin hyvä gamexplainin revikka joka herätti kiinnostuksen peliä kohtaan:

http://www.youtube.com/watch?v=doICKWY6pIo

edit:

Hype triidistä lainattua:

Tämän Federation Forcen videoita katsellessa ei näytä olevan kauhean paljon mielenkiintoisempi, kuin esimerkiksi takavuosien erittäin keskinkertaninen Metroid Prime Hunters. Voin olla väärässä, mutta Federation Forcessa näyttäisi olevan sama ongelma, kuin Huntersissa, eli pelaaminen on erittäin pelkistettyä ja puzzlet itseääntoistavia. Mitä olen nähnyt, niin melkein jokainen puzzle on jotain pallon pyörittämistä koloihin. Toki tämäkin voi muuttua haastavammaksi pelin edetessä, mutta se copypasten maku, joka Huntersissa oli, tuntuu myös tässäkin olevan.


Olet oikeassa. Jokainen puzzle on pallon pyörittämistä koloihin. Siis niissä kahdessa tehtävässä jossa tuota harrastetaan :D Tuon enempää tuota ei pelissä ole. Taistelu on pääosassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.10.2016 00:34
Nyt kun Doomi tuli vedettyä platinumilla ja tongittua kaikki mahdolliset salaritkin, niin löysin pelikaupasta Resident Evil 4:sta fyysisen version PS4:lle. Pitkään pitänyt pelata peli uudelleen läpi, mutta digitaalisena en hanki mitään kunnon pelejä, vaikka ilmaiseksi saisi.

Viimeksihän olen pelannut pelin läpi silloin kun se julkaistiin USA:ssa 2005, jolloin importtasin sen itselleni, eli aikaa päässyt kulumaan reippaasti yli 10 vuotta. Siis aivan kuin kokonaan uutta peliä pelaisi, sillä sen verran pahasti on päässyt unohtumaan kaikki. En muista suoraan sanoen ensimmäisen kylän jälkeen juuri mitään muuta kuin yksittäisiä kohtia pelin verrelta. Se oli kyllä muistissa takaraivossa, että peli oli aivan maagisen hieno ja hyvä aikoinaan, mutta onhan tämä edelleen täyttä timanttia. Jotenkin vaikea tajua, miten muut pelitalot eivät vaan osaa päästä samalle tasolle tässä touhussa vieläkään, vaikka lineaarisia toimintapelejä tulee jatkuvalla syötöllä nykyään. Varsinkin rytmitys on täydellistä. Siinä missä jostain Last Of usista saisi leikata 50% pelistä pois ja puolet alkupelistä on yhtä haukotusta huonosti tehtyjen hiippailualueiden kanssa, niin Ressa nelosessa ei tunnu olevan juuri ollenkaan samaa ongelmaa.

Suurin miinus on lähinnä Capcomin umpilaiska porttaus ja ettei pro-vaikeustasoa ole heti alussa auki. Tehty taas kaikki niin minimaalisella vaivalla kuin mahdollista.

Tuli myös ostettua uusin Deus-Ex, mutta Doomin jälkeen 25 ruudun framerate ja suppea field of view oli kuin nyrkin isku persereikään. Saa jäädä sen läpipeluu myöhemmäksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.11.2016 21:23
Joo tuli pelattua Rez Inifinite PSVR:llä tuossa. Pelihän on käytännössä se sama vanha Rez joka on tahkottu monia kertoja aikojen saatossa, VR lisää peliin jotain oikeasti merkittävää ja area vitosen lopussa oltiin taas parhauden kyynelissä.

Mutta sitten pankin räjäytti Area X, en ollut nähnyt tästä kentästä mitään matskua ja on todettava, että kenttä tarjosi tähän asti parhaan VR kokemukseni. Pähkinänkuoressa Area X on "mini Rez" mutta nykyaikaisella pelimoottorilla. Partikkeleja puskee joka reiästä ja nauroin yksin ääneen kämpässäni kentän aikana kun aistit räjäytettiin kerta toisensa jälkeen. Käsittämätön kokemus jollaista en edes muista pelien ääressä kokeneeni vuosiin.

Harmi, että Area X on lyhyt, mutta joka pennin arvoinen kuitenkin.

Joko finngamer on päässyt testaamaan?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 09.11.2016 11:23
Joko finngamer on päässyt testaamaan?

Olen testannut ekan kentän, mutta en omista peliä itse vielä. Hankin kyllä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.11.2016 19:08
COD4 Remasteredia on tullut väännettyä reilu 40h ja kyllä tämä on nyt viimeistään sementöinyt paikkansa kaikkien aikojen TOP10-listalla. Ihan uskomaton peli. Täydellinen esimerkki ajattomasta pelattavuudesta, jossa ei ole mitään ylimääräistä ja josta ei puutu mitään.

Oikeastaan ainoa selvä heikkous on Bog, joka on kenttänä aivan paska. Respat määrittelevät selviätkö sekunnin vai minuutin, mutta ennemmin tai myöhemmin joku respaa taakse ja ruippii hengiltä. Ympäristöä on aivan mahdoton hallita, vaikka pelaisi kuin Jeesus. Kaikilla on myös sniperit, mikä lisää kaaosta.

Toivottavasti loput mapit tulevat pian ja nekin on tehty samalla huolellisuudella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 28.11.2016 21:47
Tuli Final Fantasy XV tänään kotiin. Täydellisesti vielä eukon vuoro nukuttaa kakarat, joten kun kakarat oli sänkyssä, peli sisään, TV asetukset kuntoon, pelin asetukset kuntoon ja: New Game.
...
...
...
New Game
...
...
...
Oikeassa yläkulmassa: Installing 20min time left. No sillalailla... Ja näissä alkujutuissahan oli mennyt jo melkein vartin verran, eli pelin alkuasennus on reilu puolituntia. On taas nykyaikaa. Katselin vähän tarkemmin, niin peli lataa laakista 9 GIGAN PÄIVITYKSEN! Ei nyt jumaLAUTA! Ymmärrän kyllä päivitykset jne. mutta en pääse edes katsomaan helvetti pelin alkuanimaatioita, joita varmasti FF-pelissä riittää. Miten voi olla?! Eikö oikeasti osata yhtään ajatella? Vai onko se koodaustaidoista kiinni? Vai onko tämä vedetty trollina tähän kun peli on kuitenkin ollu yli 10 vuotta kehityksessäkin, niin heitetään vielä tähänkin miehekäs odotus vaikka levy on jo sisällä. Vielä oikein vittuuksissaan sanoo ennen kuin aloittaa pelin, että päivityksiä asennetaan, mutta jos et tarvitse verkko-ominaisuuksia, niin voit käynnistää pelin heti. Hitto ei voinut kyllä olla hymähtämättä, kun peli kyllä käynnistyy, mutta oikeasti pelaamaan ei pääse :lol:

Nintendolta on muuten aika helvetin nerokas veto laittaa SD kortit NS:ään. Päästään vihdoin 20 vuotta takasinpäin tekniikassa siihen aikaan kun pelitkin käynnisty silloin kun koneen laitto päälle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 28.11.2016 22:26
Toisinaan tunnen olevani ainoa, jota eivät isot päivitykset haittaa. Melkeinpä peli kuin peli saa jonkinlaisen päivityksen julkaisussa, joten sen kanssa on oppinut elämään. En vaan oleta, että levy sisään ja pelaamaan toimii enää. Peliala on muuttunut. Tiedostan hyväksyvän asenteen olevan periaatteessa väärin. Ei asioissa tapahdu muutoksia, jos epäkohtiin ei puututa. Räikeimmissä tapauksissa suunnilleen koko peli on ladattu julkaisupäivän päivityksellä, mutta yleensä piuhoja pitkin valuu vain bugipäivityksiä.

Olen viimeisen kahden vuoden aikana ostanut muistaakseni kolme peliä julkaisupäivänä. Niistäkin kaksi digitaalisessa muodossa, joten peli on asentunut ja päivittynyt hyvissä ajoin ennen julkaisupäivää. Fyysisenä kappaleena ostettujen pelien kanssa olen tottunut laittamaan levyn konsoliin, ja sinä aikana tekemään muita askareita. PS4 Pron tultua taloon, oli selvää ettei ensimmäisenä iltana pelata. Download-listiltä kaikki mielenkiintoiset pelit lataukseen ja konsoli kiinni. Jossain välissä oli kaikki asentunut ja päivittynyt.

Eipä siinä, Nintendolle toki nostettava hattua, että edes jossain käytettävyyteen liittyvässä asiassa onnistuvat. Eipä se silti mulle konsolia myy.

Ymmärrän kyllä, että perheellisellä on peliaika hieman rajallisempaa kuin minulla, mutta valittamisen ja vitutuksen keräämisen sijaan suosittelisin järjestämään asiat niin, että peli on pelikelpoinen kun on vihdoinkin aikaa pelata. Onnistunee kaikilta. Olisi silkkaa tyhmyyttä hermostua tästä ja olla ottamatta opiksi. Ja konsolihan on rest-moodissa, jotta konsoli lataa ne myöhemmätkin päivitykset työpäivän aikana?

Peace.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 28.11.2016 22:46
Tuli Final Fantasy XV tänään kotiin. Täydellisesti vielä eukon vuoro nukuttaa kakarat, joten kun kakarat oli sänkyssä, peli sisään, TV asetukset kuntoon, pelin asetukset kuntoon ja: New Game.
...
...
...
New Game
...
...
...
Oikeassa yläkulmassa: Installing 20min time left. No sillalailla... Ja näissä alkujutuissahan oli mennyt jo melkein vartin verran, eli pelin alkuasennus on reilu puolituntia. On taas nykyaikaa. Katselin vähän tarkemmin, niin peli lataa laakista 9 GIGAN PÄIVITYKSEN! Ei nyt jumaLAUTA! Ymmärrän kyllä päivitykset jne. mutta en pääse edes katsomaan helvetti pelin alkuanimaatioita, joita varmasti FF-pelissä riittää. Miten voi olla?! Eikö oikeasti osata yhtään ajatella? Vai onko se koodaustaidoista kiinni? Vai onko tämä vedetty trollina tähän kun peli on kuitenkin ollu yli 10 vuotta kehityksessäkin, niin heitetään vielä tähänkin miehekäs odotus vaikka levy on jo sisällä. Vielä oikein vittuuksissaan sanoo ennen kuin aloittaa pelin, että päivityksiä asennetaan, mutta jos et tarvitse verkko-ominaisuuksia, niin voit käynnistää pelin heti. Hitto ei voinut kyllä olla hymähtämättä, kun peli kyllä käynnistyy, mutta oikeasti pelaamaan ei pääse :lol:

Nintendolta on muuten aika helvetin nerokas veto laittaa SD kortit NS:ään. Päästään vihdoin 20 vuotta takasinpäin tekniikassa siihen aikaan kun pelitkin käynnisty silloin kun koneen laitto päälle.

Olisithan sä nyt päässyt pelaamaan ennen tuota patchin lataamistakin. Millaisia verkko-ominaisuuksia jossain FFXV:ssä voi olla? Nyt ei ole kyse mistään verkkomoninpelistä kuitenkaan.

Tässäkin olisi kannattanut tehdä taktisesti ja heittää peli koneeseen heti töistä kotiin päästyä tai ainakin vähän etukäteen. Antaa sen rauhassa asentaa itsensä, niin kaikki pelaa heti alusta ja patchit olisi ladattuna. Ei olisi edes tarvinnut tehdä mitään, sen kuin vaan levy koneeseen ja kone hoitaa hommat. Kaikissa peleissä kun on nykyään jonkunlainen asennus, ja vaikka ne onkin PS4:lla hoidettu aika fiksusti, niin menee siinä ainakin pieni hetki. Jos on rajallisesti aikaa, niin kannattaa ennakoida.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.11.2016 22:59
Toisinaan tunnen olevani ainoa, jota eivät isot päivitykset haittaa. Melkeinpä peli kuin peli saa jonkinlaisen päivityksen julkaisussa, joten sen kanssa on oppinut elämään.

Sama homma täällä. Vaikka joku haluttu peli tulisi julkkariksi niin sen päivän aikana en edes suunnittele pelaavani vaan asentelen kaiken valmiiksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 29.11.2016 08:01
Ymmärrän kyllä, että perheellisellä on peliaika hieman rajallisempaa kuin minulla, mutta valittamisen ja vitutuksen keräämisen sijaan suosittelisin järjestämään asiat niin, että peli on pelikelpoinen kun on vihdoinkin aikaa pelata. Onnistunee kaikilta. Olisi silkkaa tyhmyyttä hermostua tästä ja olla ottamatta opiksi. Ja konsolihan on rest-moodissa, jotta konsoli lataa ne myöhemmätkin päivitykset työpäivän aikana?

Peace.  :)
Tässäkin olisi kannattanut tehdä taktisesti ja heittää peli koneeseen heti töistä kotiin päästyä tai ainakin vähän etukäteen. Antaa sen rauhassa asentaa itsensä, niin kaikki pelaa heti alusta ja patchit olisi ladattuna. Ei olisi edes tarvinnut tehdä mitään, sen kuin vaan levy koneeseen ja kone hoitaa hommat. Kaikissa peleissä kun on nykyään jonkunlainen asennus, ja vaikka ne onkin PS4:lla hoidettu aika fiksusti, niin menee siinä ainakin pieni hetki. Jos on rajallisesti aikaa, niin kannattaa ennakoida.
Myönnän, että ei käynnyt edes mielessä että kyseessä olisi yli puolentunnin alkuasennus, mikä oli sinänsä naiivia itseltä. Mutta lopulta ei se mitään olisi auttanut, vaikka olisikin käynyt mielessä. Käytännön järjestelyt ei anna myöden että olisin laittanut pelin sisään ennen kuin illalla.

Olisithan sä nyt päässyt pelaamaan ennen tuota patchin lataamistakin. Millaisia verkko-ominaisuuksia jossain FFXV:ssä voi olla? Nyt ei ole kyse mistään verkkomoninpelistä kuitenkaan.
No tätähän juuri huvittuneena naureskelinkin. Peli sanoo että jos ei verkko-ominaisuuksia tarvi, voit käynnistää pelin, mutta ei sitä silti pelaamaan pääse :) Todennäköisesti tämä johtui siitä, että siinä pyöri ilmeisesti kaksi eri asiaa taustalla: Pelin asennus ja se 9GB päivitys. Asennus piti odottaa loppuun asti, mutta sitä 9GB päivitystä ei. Ja se ilmoitus verkko-ominaisuuksien tarpeettomuudesta koski sitä päivitystä. Tosin siltikin vähän mietityttää, miten helvetissä peli on tehty, kun asennus kestää yli 30min. Steamistäkin pelit on aina asentunut muistaakseni about 10min sisään ja niissä ladataan koko peli verkosta. Joku ei vaan osaa Square-Enixillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 29.11.2016 15:26
Joo tuli pelattua Rez Inifinite PSVR:llä tuossa. Pelihän on käytännössä se sama vanha Rez joka on tahkottu monia kertoja aikojen saatossa, VR lisää peliin jotain oikeasti merkittävää ja area vitosen lopussa oltiin taas parhauden kyynelissä.

Mutta sitten pankin räjäytti Area X, en ollut nähnyt tästä kentästä mitään matskua ja on todettava, että kenttä tarjosi tähän asti parhaan VR kokemukseni. Pähkinänkuoressa Area X on "mini Rez" mutta nykyaikaisella pelimoottorilla. Partikkeleja puskee joka reiästä ja nauroin yksin ääneen kämpässäni kentän aikana kun aistit räjäytettiin kerta toisensa jälkeen. Käsittämätön kokemus jollaista en edes muista pelien ääressä kokeneeni vuosiin.

Harmi, että Area X on lyhyt, mutta joka pennin arvoinen kuitenkin.

Joko finngamer on päässyt testaamaan?

Mitä mieltä zoukka oli Area X:stä ilman VR:ää, jos olet sitä niin pelannut?
Itse tosiaan en omista vielä PSVR:ää (melkein omistin, mutta vaimolta tuli sellainen katse, että ehkä sitten vasta joskus tulevaisuudessa) ja Area X tuntui harmittavan. . . vaisulta. REZ on minulle täydellinen peli, jota voisi pelata koska vaan enkä siitä haluaisi vaihtaa mitään ja aiemmin REZ HD ja nyt Infinite tuntuvat vain parantavan sitä kivoimmilla grafiikoilla. Mutta Area X tuntui enemmänkin Child of Edeniltä kuin REZ:ltä, kummassakin ohjaus tuntuu vähän hataralta ja epätarkalta ja en pitänyt Area X:ssä tippaakaan siitä että pelaaja joutuu itse liikuttamaan hahmoaan!
No, ehkä (toivottavasti) kokemukseni on toinen kun pääsen joskus vihdoinkin kokeilemaan kenttää VR-laseilla.

Itse pääpeli tosiaan onneksi on Infinitessä yhtä ihana kokemus kuin REZ on aina ollutkin!

On ollut ihana innostus videpelejä kohtaan koko syksyn ajan. On tullut vaikka mitä kivoja pelejä, Dragon Quest VII on 3DS:llä pienenä ikuisuusprojektina työnalla, muutama tunti siellä täällä tulee pelattua. Aivan mahtavaa ja hämmentävää päästä vihdoinkin pelaamaan tuota peliä! Kiva fiilis kun on päässyt pelaamaan jokaista Dragon Quest-pääpeliä, jos kymppiä ei lasketa.
Kaverin kanssa pelattiin Destinyä yhdessä, joka osoittautui hauskaksi peliksi, joka antoi innon pelata jotain kunnon moninpeliräiskintää pitkästä aikaa (viimeksi sellaista olen edes jotenkin tosissani pelannut on ehkä Modern Warfare 2?) ja Tifanfall 2 ilmeistyi juuri sopivasti oikeaan kohtaan!
Kampanja ei ehkä ollut niin hyvä kuin NeoGaf antoi uskoa, mutta moninpelin kanssa on ollut älyttömän hauskaa. Titanit ja useissa moodeissa pyörivät gruntit ja muut ei-pelaaja-tyypit tuovat peliin sitä, että tälläinen jo vähän vuosien saatossa räiskintä-taitojaan menettänyt vanhuskin saa pelissä jotain aikaan.

Final Fantasy XV:kin tuossa nyt latailee päivitystään. Onpa kivaa!



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 29.11.2016 15:38
Joo sinällään area X ei ole kovin haastava eikä niin tiukka paketti kuin Rezin vanhat kentät, mutta kokemus on aivan totaalisen eri kun kellut itse siellä pelissä. Täysin tajunnanräjäyttävä kokemus ja se liike toimii myös paremmin VR:ssä kun voit liidellä keskelle jotain partikkelipilveä ja saada valolastin naamalle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 07.12.2016 19:01
Jokos The Last Guardian on hankittu? Kävin tänään hakemassa ihan fyysisen kappaleen. Tutultahan tuo tuntuu, jos on ICOn pelannut, mikä ei minua haittaa. Virkistävää pelata peliä, joka ei vaihteeksi kerro kaikkea tai ohjaa kädestä pitäen. Kauhean monta tuntia ei jaksa pelata putkeen, sillä aika paljon saa miettiä ja tutkia etenemismahdollisuuksia. Samalla kuitenkin todella rentouttavaa pelaamista. Mihinkään ei ole kiire, musikki on kaunista ja ulkoasu miellyttää silmää vaikka pelin PS3-juuret vähän paistavatkin läpi. Valaistus on erittäin nätti. Saa maailman ja etenkin Tricon näyttämään todella elävältä.

ICOn ystäville suosittelen. Vihaajille en.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 08.12.2016 00:30
Pari tuntia tullut pelattua täälläkin The Last Guardiania. Onhan tuo tuttuun tapaan haikean kaunista pelattavaa, jokainen alue palkitsee ihan vain jo omalla tunnelmallaan, ja Trico on erittäin sympaattinen otus josta oikeasti välittää ja johon varmasti pelin edetessä tunneside vain vahvistuu. Toimii kyllä hyvin juuri pienissä erissä pelattuna ja fiilistellen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 10.12.2016 23:08
Pelailin vähän PS4:llä uutta F2P peliä, Let It Die. Grasshopperin tekemä. Vaikutti ihan hauskalta ainakin alkuun. Kyseessä on Dead Souls tyyppistä menoa roguelike ominaisuuksilla. Kuulemma aika paljon saa pelailla ennen kuin F2P rajoittaa menoa.

Lisäksi tuli pelattua Dragon Age Inquisition läpi. On muuten paskaa tuutin täydeltä. Ei kannata koskea.

Nyt pitää vielä yrittää pelailla MGSV loppuun tälle vuodelle. Välikuvat nostaa vaan verenpainetta, kun pitää kestää Kojiman adhd-kameraa ja paskaa dialogia. Sentään itse pelaaminen on hauskaa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 12.12.2016 08:06
Pelailin vähän PS4:llä uutta F2P peliä, Let It Die. Grasshopperin tekemä.

Tämä ei taida vieläkään olla suomi-Storessa?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 12.12.2016 09:14
Pelailin vähän PS4:llä uutta F2P peliä, Let It Die. Grasshopperin tekemä.

Tämä ei taida vieläkään olla suomi-Storessa?

En löytänyt ainakaan vkloppuna. Itse pelissä oli jotain mainintaa EU-storesta, mutta ei siellä vissiin mitään ole. Jenkkitilillä latasin ja pelailin omalla suomitilillä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 13.12.2016 04:05
Kauhean monta tuntia ei jaksa pelata putkeen, sillä aika paljon saa miettiä ja tutkia etenemismahdollisuuksia. Samalla kuitenkin todella rentouttavaa pelaamista. Mihinkään ei ole kiire. . .

Tällä tavalla the Last Guardian tuliskin pelata, eikä tavalla jolla minä sen pelasin: kahdessa pitkässä maratoonissa kahtena peräkkäisenä päivänä. Onneksi jälkikäteen sitä osasi arvostaa Tricon uskomatonta olemusta ja muutenkin koko pelin kaunista tunnelmaa ja maailmaa, mutta itse pelatessa lähinnä raivosin Pojan heilunnalle ja epävarmoille liikkeille.

Olinpahan vaan liian täpinöissäni että ihan oikeasti pääsi tuota peliä pelaamaan vuosien odottelun jälkeen. Toisella pelikerralla mennään sitten hissukseen ja maailmaa tutkien. Kovasti kyllä alkoi Pro'n ostaminen kiinnostamaan, sen verran fps:ät matelivat monessakin kohtaa.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.12.2016 15:35
Itse pelannut tässä lyhyen ajan sisällä kohta 200h Rainbow Six Siegeä netissä kavereiden kanssa. En voi vaan käsittää, että kusen ja paskan vuonna 2016 on vielä moninpelejä, jotka eivät yritä miellyttää väkisellä kaikkia, olla elokuvamaisia elämyksiä, eikä joka välissä yritetä rahastaa karttapaketeilla. Pelimuotoja on vain kaksi, ranked ja casual, uudet kentät ja operaattorit jaetaan ilmaiseksi, sekä peliä kehitetään jatkuvasti oikeasti järkevään suuntan, eikä vain mikromaksut mielessä. Tuki vuodelle 2017 on jo vahvistettu, joten nyt on erinomainen aika vielä hypätä messiin. Alun ongelmien jälkeen peli on käytännössä muuttunt täysin.

Meinasin olla ostamatta, koska kannessa lukee Ubisoft, mutta kun joka paikasta sai lukea kommentteja parhaasta fps-moninpelistä ja suurin osa CS:n nimeen vannovista kavereistakin siirtynyt pelin äärelle, niin pitihän se itsekin hankkia. Ja onhan se kova. Niin hemmetin kova peli, että aivan koukussa. Ei vaan oikein ole enää mitään syytä itsellä pelata Codeja ja kaikenmaailman Battlefieldejä tämän jälkeen.  Aloituskynnys on aika korkea, mutta se jännä kutkuttava tunne, mikä oppimisen ilona on joskus peleissä tunnettu, on erittäin vahvasti läsnä.

Jos vähänkään kiinnostaa vaativampi, kilpahenkinen moninpeli ja löytyy vähintään pari pelikaveria, niin vahvat suosittelut. Toki peliä pystyy pelata kohtuullisen hyvin randomeiden kanssa, koska keskimääräinen pelitaso on jotenkin poikkeuksellisen korkea, kun vähänkään nousee pohjarankeista ylöspäin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 21.12.2016 22:04
Hmmm, tuo Partajeesuksen pelaama Federation Force on kiinnostanut itseänikin. Pitäisi ostaa useampi kopio että voi pelata lokaalina.

Kuten heinäkuun postauksessa jo mietin, kaivelin GC Luigi's Mansionin varaston pohjilta jos perheen pienimmät innostuisivat sitä pelaamaan kanssani. En ole koskaan tuota ykköstä pelannut, mutta Luigi's Mansion 2:n vetäisin silloin joskus läpi ja se oli aivan loistava peli!

Zelda: Skyward Swordin jälkeen tuli kokeiltua useitakin pelejä, jotka eivät ole lopulta maittaneet joko minulle tai sitten lapsille. Testattuja pelejä olivat mm:

Little King's Quest (Wii) - itse tykkäsin. Lapset tylsistyivät ja muutaman pelikerran jälkeen päätin säästää parempaan aikaan ja paikkaan.
Klonoa (Wii) - Lapset tykkäsivät hahmoista ja meiningistä. Itse en saanut mitään irti pelistä paitsi tylsistymistä ja lopulta ärsytystä. Eivät kuitenkaan halunneet jatkaa ominpäin pelaamista.
Zelda: Wind Waker HD - Alkoi loistavasti. Kidnappaustarina kolahti kovaa jälkikasvuun, mutta jokin yleinen sekavuus pelissä latisti meininkiä koko ajan. Huomasin esimerkiksi että toisin kuin Skyward Sword, tämän pelin tarinalliset käsitteet ja jotkut vuorosanat ovat hankalampi kääntää lennosta neljävuotiaalle ymmärrettäväksi. Ainakin minun tulkkaajantaidoillani. Pelattiin Windfall Islandille saakka ja jäi vähän niiinku siihen se.

Luigi's Mansion taas sitten oli juuri niin sopiva peli kuin arvelinkin. Hyvässä suhteessa tarinallisuutta, huumoria, seikkailua ja jännittäviä hetkiä. Paikoitellen peli oli kyllä pienemmille vähän pelottava, esimerkiksi kummitusten harrastama säikyttely ihan oikeasti toimi vieruskavereihin aivan loppumetreille saakka. Monta kertaa sanoin että voidaan lopettaa jos on liian pelottava, mutta halusivat silti jatkaa. Nuorempi järkyttyi todenteolla lopussa, kun King Boo kääntyi Mario-maalausta katsottuaan kohti kameraa punaisine silmineen :( Kummitukset ovat olleet paljon puheissa viime viikkoina ja vieruskavereita on löytynyt extramäärä yöaikaan, joten en tiedä... ehkä mokasin tämän kanssa. Vaikea tietää kun niin innoissaan halutaan aina pelata Luigi-peliä.

Mitä tästä sitten itse sai irti...? Pelillisesti ei paljoakaan. Jos olisin yksikseni ja itselleni tätä pelannut niin en olisi jaksanut vetäistä läpi, oli sen verran nähtyä hommaa. Kakkonen teki kuitenkin kaiken jo niin paljon paremmin että tämä on vähän turha peli nykyjään. Ehkä ainoa iso pluspiste tulee siitä että toimii isolta ruudulta ja voi porukalla pelata.

Muun liikenevän ajan olen pelannut lautapelejä, mm. The Gallerist on ollut paljon pöydällä. Five Tribesia, Agricolaa, Mage Knightia... Tämä aika vuodesta on ollut perinteisesti hyvää lautapeliaikaa kun voi tahkota ensin veljen kanssa joulun ylitse, ja ensi viikolla torstaista alkaen muu perhe lähtee reissuun ja meillä koittaa eeppinen lautapeliuusivuosi jolloin pelataan lautoja kolme päivää aamusta iltaan 4-5 hengen porukassa. Sopivasti tullut nelisen kappaletta uusia pelejäkin joita en ole vielä edes testannut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 23.12.2016 11:30
10p / 10p koska Mage Knight ja Five tribes. Aivan loistavia tuotoksia molemmat ja vastaavat jo kahdestaan kahta eri tarvetta lautapelaamisessa: Eurogame -kilpailua tai eeppistä pitkän sarjan seikkailupeliä. Agricola on muuttunut omassa maailmassa täysin turhaksi peliksi Cavernan tulon myötä

Luigi's Mansionista tosin olen eri mieltä. Dark moon oli hyvä, mutta ykköseen verrattuna persoonattomampi, suoraviivaisempi ja sen vuoksi astetta huonompi. Ykkönen sen sijaan on henkilökohtaisen elämäni selkeitä pelaamisen kulmakiviä.

Joulun kunniaksi pelaaminen on keskittynyt Pokemon Mooniin, mikä on hitaan alun ja lopun raameissa osoittautunut oikein kelpoksi peliksi. Ohessa Hearthstonen metagameen perehtyminen ja siinä eSports tason tavoittelu on jatkunut turhankin intensiivisesti. Tästä kiitos työvuoroille, joiden aikana ehtii pelailla parhaillaan useita tunteja


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 24.12.2016 02:34
The Last Guardian tuli täälläkin nyt pelattua tuossa muutama päivä sitten läpi. Edelleen uniikki kokemus Uedan omaperäisellä kosketuksella, vaikka tuntuu että tämä on varmaankin massaystävällisin teos "sarjassa". Miljöö on hieman selkeämpi ja fiilis ehkä vähemmän alakuloisempi, mutta jälleen asioiden taustat ja merkitykset jätetään pitkälti mielukuvituksen varaan. Henkilökohtaisesti tietynlainen katarsis jäi vaimeammaksi tässä, varsinkin loppu oli itselleni pieni pettymys. Trico on kyllä teknisesti yksi vaikuttavimmista NPC-hahmoista ikinä, ja vaikkei kuitenkaan täydellinen olekaan, tuntuu todella elävältä.

Teknisyydestä muutenkin puheenollen, voidaan olla montaa mieltä pelin kamerasta ja kontrolleista. Itse olen aina tykännyt Team Icon pelien vaivalloisesta ja "realistisesta" tuntumasta, vaikka vaatiikin hieman totuttelua ja kärsivällisyyttä päästä niihin sisään. Kuitenkin yksi virhe minkä menivät TLG:ssa tekemään, oli laittaa tarttuminen automaattiseksi. SotC:ssa manuaalinen tarttuminen toimi äärimmäisen hyvin, joten en ymmärrä muuta syytä tähän, kuin yrittää tehdä peli yksinkertaisemmaksi, mutta lopputulos on mielestäni askel taaksepäin tuntumassa ja pelattavuudessa. Kamerasta olen vähän kahta mieltä. Toisaalta sen hitaat ja laajat liikkeet luovat tiettyä "taiteellista" tunnelmaa, mutta nopeampi ja tarkempi kamera olisi säästänyt monessa kohtaa hermoja. Ongelmaa oli myös tiiviimissä osuuksissa, kun kamera yrittää jotenkin näyttää jotain Tricon ja seinän välistä. Näitä ei onneksi kauheasti ollut, mutta mieluummin olisin sitten katsellut vaikka läpinäkyvän Tricon läpi, että missä mennään.

Täytyy vielä pelata uudelleen jonkun ajan päästä, että saa kunnolla kokonaiskuvan. Ja onhan tässä varmaan, niinkuin tiimin aiemmissa peleissä, jonkinnäköinen new game+.
Tällähetkellä tuntuu ettei ihan ylltä Icon, ja varsinkaan SotC:n tasolle, mutta ehdottomasti jälleen yksi sulka hattuun Uedalle tiimeineen.

Kovasti kyllä alkoi Pro'n ostaminen kiinnostamaan, sen verran fps:ät matelivat monessakin kohtaa.

Kyllä se Pro'llakin nyki muutamassa intensiivisemmässä kohdassa, vaikka voi olla toki että patcheilla saadaan tasoiteltua näitäkin. Vaikka nätti peli onkin, en näe mitään syytä miksi framejen pitäisi putoilla missään vaiheessa, edes normi PS4:lla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.01.2017 20:07
Tuli ostettua tuo Darkest Dungeon ja on kyllä kova peli. Piti hiukan testailla ja katsoa millainen peli on kyseessä, mutta monta tuntia katosi hujauksessa, kun ei malttanut lopettaa. Peli antaa kyllä hienosti kusen nousta päähän ja sitten vetää suoraan perseeseen.

Lisäksi tuli ostettua Stardew Valley. Aina tykännyt Harvest Mooneista, mutta niiden tekijä on täysin mätisäkki, eikä ole pystynyt tekemään kunnollisesti toimivaa peliä GBA:n Harvest Moonin jälkeen. Aivan kämäisiä 3d-viritelmiä 10fps ruudunpäivityksellä. Stardew Valley on parempi Harvest Moon kuin Harvest Moonit vuosikausiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.01.2017 20:53
Joo Dankest Dunkku oli itselleni vuoden peli 2016. En päässyt peliä koskaan läpi, mutta pitää jossain vaiheessa kokeilla vielä kertaalleen. Pelissä on myös ylivoimaisesti paras äänimaailma  vuoden 2016 peleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.01.2017 21:22
Itse aloitin Shovel Knightin PS4:llä. Hyvää kakkaa!

EDIT: Enköhän jo tässä vaiheessa uskalla sanoa, että kyseessä on yksi parhaimpia 2D-pelejä ikinä. Lähtee samat vibat kuin Super Metroidista ensimmäisellä läpipeluukerralla. Spelunkyn ohella suurimpia yllätyksiä, jos ajatellaan ennakko-odotuksia. Timanttia!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 10.01.2017 09:18
Itse aloitin Shovel Knightin PS4:llä. Hyvää kakkaa!

EDIT: Enköhän jo tässä vaiheessa uskalla sanoa, että kyseessä on yksi parhaimpia 2D-pelejä ikinä. Lähtee samat vibat kuin Super Metroidista ensimmäisellä läpipeluukerralla. Spelunkyn ohella suurimpia yllätyksiä, jos ajatellaan ennakko-odotuksia. Timanttia!

Shovel Knight on kyllä huikea. Yksi niistä harvoista peleistä, jotka livahtivat omissa käsissä suoraan lopputeksteistä toiselle läpipeluukerralle - pelaaminen on vain niin koukuttavaa.


Muissa aiheissa, olen tässä syksyn Destiny-contentin taas loputtua palannut viimeistelemään kesken eräisiä projekteja. Viimeisimpänä ostin Broken Agen uusiksi pleikkarille, kun oon niin huono pelaamaan PC:llä. Traagista kyllä, että aikanaan hemmetin odotettu seikkailupeli on ollut näin kauan paitsiossa, mutta toisaalta nautinto on myös säästynyt. Todella rentouttavaa ja hurmaavaa kampetta iltoihin. Samalla olen mutustellut uusiksi Double Fine Adventure -dokkaria, jota katselin aikanaan melko pitkälle projektin edetessä, mutta lopetin kun pelin julkaisu alkoi lähestyä ja spoilereita oli vaikea välttää. Alkuvuosi menee siis DF-päissään.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 10.01.2017 11:57
Titanfall 2:
Pelailin yksinpelin läpi ja jonkun verran tullut moninpeliäkin jauhettua. Yllättävän hyvä ja yksinpelinkin jaksoi pelailla miellellään läpi. Joku kaveriporukka olisi tietty hyvä olla, mutta nykyään niin vaikea järjestää pelisessioita porukalla.

Salt and Sanctuary
Tuli hommattua PSN-alesta ja kyllä tämmöinen 2D Dark Souls klooni maistuu. Tässä olisi local coop myös, mutta se jää minulla kyllä pelaamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 17.01.2017 15:31
(http://img.photobucket.com/albums/v237/Omenarosvo/20170117_000447_zpsq1ax7e5i.jpg)


Final Fantasy: 4 Heroes of Light (Nintendo DS)

Viime yönä tuli viimein läpäistyä tämä peli, jonka ostin käytettynä vuonna 2012. Mittariin tuli ~37h ja loppupahikseen kului sen lisäksi vielä ainakin tunti.

FF:4HoL on perinteisellä fiiliksellä tehty FF-peli, johon on työnnetty hieman uusiakin ideoita sekaan. Perusajatuksena ensin tulee vähän juonta, sitten mennään dunskuun ja siellä taistellaan pomoa vastaan, saadaan jokin esine/asia jolla juoni etenee jne. Pidin tämän pelin selkeistä pelimekaniikoista joista riitti myös sopivasti syvyyttä. Pientä parannettavaakin löytyi (näistä myöhemmin lisää), mutta ei mitään mikä olisi estänyt minua pääsemästä loppuun.

Hahmoilla on neljä eri perusominaisuutta (HP, Str, Int, Spr) sekä varusteiden antamat att-def-elementaali-ynnämuut arvot. FF-pelien Job-systeemi kulkee tässä pelissä nimellä "Crown". Toimii pitkälti samalla idealla kuin Job-systeemi (Black Mage, Fighter, Merchant, Paladin...). Hahmo saa kruunusta erikoiskykyjä ja stattibonuksia. Erilaisia kruunuja pelissä on melkein kolmekymmentä.

Pidin erityisesti selkeästä taistelusysteemistä. Kaikki taistelu-, erikoiskyky- ja taikuustoiminnot hoidetaan yhdellä samalla action point -systeemillä, jossa jokaisella hahmolla on max 5 pallukkaa ja näitä sitten käytetään toimintojen tekemiseen. Esimerkiksi Fight ja Item kuluttavat yhden pisteen, Cure 1 ja Fire 1 kuluttavat kaksi pistettä, voimakkaimmat loitsut voivat kuluttaa kaikki viisi pistettä. Taistelukierroksen alussa jokainen hahmo kerryttää yhden pisteen, ja lisää voi saada jos hahmolla on fiilikset katossa. Välillä hahmo joutuu keräämään voimia kierroksen ajan jotta voi seuraavaksi lasauttaa kalliimpia hyökkäksiä. Hahmoluokan valinnalla vaikutetaan myös toimintopisteiden kulutukseen, esimerkiksi Black Magelle hyökkäystaikojen castaaminen maksaa yhden palluran vähemmän.

Jos action point -systeemillä on kuorittu läskit pois pelimekaaniikasta, niin samalla on laitettu pelaaja puntaroimaan mitkä esineet ja kyvyt ovat tarpeellisia tulevassa dunskussa. Taiat ovat hankalia sikäli, että ne vievät tilaa sekä esinevalikosta että taistelutoimintona. Cure 1 on siis mukana pidettävä... kirja(?), ja lisäksi se täytyy aktivoida abilityvalikossa mikäli haluaa käyttää sitä taistelussa. Melko nopeasti tulee ahdasta, koska esineitä voi kantaa mukana vain noin tusinan verran. Abilityjä voi aktivoida kerrallaan kuusi.

Tässä kohtaa oli ehkä yksi pelin huonommista puolista. Pidin näistä rajoituksista, mutta valikot olisivat voineet ehkä vähän paremmin palvella hahmojen managerointia. Usein oli vaikea muistaa ja hahmottaa mitä oli kenelläkin tai kenelle tämä toinen esine pitikään antaa.

Viholliset jakelevat hävittyään perusmeiningillä esineitä ja expaa, sekä uutena juttuna erilaisia jalokiviä (Gem). Näitä gemejä käytetään kruunujen kehittämiseen. Jokaisella kruunulla on neljä tasoa. Kruunun seuraava taso vaatii tietyn setin erilaisia gemejä ja ne maksettuaan saa avattua seuraavan erikoiskyvyn. Kruunut ovat hahmokohtaisia joten jos yhden hahmon fighter-kruunua kehittää, sen voimakkaammat kyvyt eivät siirry toiselle hahmolle.

Jos pelin mielii päästä läpi, joutuu lähes pakosti kehittämään myös varusteita, ja tähän käytetään gemejä samalla tavalla. Pelkkä levelien grindaaminen ei tässä pelissä auta, koska kuten minulle karvaalla tavalla selvisikin, ainakin loppupelin pomotaistelut skaalautuvat hahmolevelien mukaan. Täytyi lähteä vielä viimeisestä dunskusta farmaamaan gemejä random vihollisilta, vieläpä niin että saisi mahdollisimman vähän experienceä suhteessa ansaittuihin gemeihin. Täytyi päivittää suojukset tappiin asti että olisi realistiset mahdollisuudet final bossissa.

Peli oli, ainakin nykyisiin AAA-peleihin totuttautuneena, vaikeahko. Opin kyllä hyvin nopeasti ostamaan aina kylästä mukaani Dragon Wingin, jolla pääsee pakenemaan takaisin edelliseen kylään jos näyttää pahalta.

Musiikki oli todella hyvää ja syntetisaattorisoundit paikoin todella hunajaisen ja rapean kuuloisia. Pienenä miinuksena täytyy sanoa että ainoastaan kaksi biisiä alkoi hieman kyllästyttämään, ja ne olivat kaksi eniten kuultua biisiä pelissä, eli yleinen dunskubiisi joka soi joka luolastossa, sekä yleinen random battle -biisi. En usko että toiston määrällä oli kyllästymiseen vaikutusta, koska totesin tämän jo ensikuuntelulla silloin vuonna 2012. Kaikki muu äänimaailma oli mielestäni erinomaista sopivan rupista soundia.

Juoni oli ok. En minä tätä juonenkäänteiden takia pelannut, mutta oli ihan menettelevä eeppinen "pienestä isoksi ja pelastetaan maailma"  -stoori.

Grafiikoissa oli miellyttävä satukirjalook. Peliä on työstänyt sama konseptitaiteilija kuin Bravely Defaultissa. Itse pidän kyllä hänen tyylistään. Erilaisia vihollisia olisi voinut olla hieman enemmän. Samat kolmekymmentä random-vihollista kiersi dunskuissa pelin alusta loppuun asti. Modernien lautapelien harrastajana tämän kestää kyllä, sillä niukkuus heijastelee hieman sitäkin maailmaa.

Voin suositella Final Fantasy 4 Heroes of Lightia mikäli etsii vanhemman tyylistä FF-peliä uusilla mausteilla. Ainakin itse jaksoin kahlata tämän läpi mieluusti ja silloin kun en kahlannut, mietin että koskahan ehtisi jatkamaan.

Kasi puol / hyvä peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.01.2017 21:54
NeoGAFissa oli jossain ketjussa kunnon rinkirunkkaukset PS4:n Niohista, joten oli pakko ladata tuo last change -demo. No, täyttä paskaahan se oli, kuten veikkasinkin, koska Team Ninja ei saa mitään aikaan ilman Itakagia.

Yritetty kopioida Souls-sarjan idea ymmärtämättä, mikä niissä peleissä oikein viehättää. Vinkki: ei ainakaan ankeat animaatiot, surkeat fysiikat ja fiilis kuin kulkisi metrin levyistä putkea eteenpäin. Pelattavuuskin oli sekavaa sähellystä ja HUD:it ärsyttävästi koko ajan tiellä. Päähenkilökin otettu suoraan Witcheristä, kun mitään omaa ei keksitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.01.2017 13:11
FFXV reipas kymmenen tuntia takana. Ja jos tätä tahtia jatkaa en saa koluttua peliä millään siihen mennessä kun Nier: Automata tulee ja sen jälkeen on Zelda parin viikon päässä. Mario Odysseya voi olla jo mahdollista. Alkaa tulemaan vähän sellainen fiilis, että pitäisi rajoittaa rankasti tätä kokeilun halua pelaamisessa. Keskittyy vain yhteen konsoliin tai muutamaan julkaisijaan. Vaikka ei sillä, sama ongelma olisi silti, koska rajaaminen menisi pitkälti Nintendo, PlatinumGames ja Square-Enix linjalla... Mutta saisihan nekin sentään pelattua, eikä löytyisi kaiken maailman Tomb Raidereita tai räiskintöjä kummittelemassa laatikossa tai kovalevyllä. Se ironia on niin käsin kosketeltavaa, kun nyt olisi rahaa palkankorotuksen myötä ostaa vaikka molemmat NS ja XBone S (tämä fiilis on kyllä ihan helvetin hieno) mutta aikaa ei riitä edes nykyiselle konsoli- ja pelikokoelmalle.

FFXV on ehkä selvin ylilyönti nykytrendissä mielestäni. Keskitytään niihin sivujuoniin ja extratehtäviin niin pirusti, että sitten itse päätarina on vähän mitä on mutta sivutehtävissä löytyy hienompia juttuja. Eli käytännössä vapaaehtoisesta extrasta, on tullut pelin pointti. Ja periaatteessahan tällä ei olisi merkitystä, kunhan on vaan kivaa pelattavaa josta saa jotain irti. Mutta itse saan siitä eniten irti että pääsen pelin loppuun jne. mutta jos sivutehtävissä on mielenkiintoa, sinnehän sitä tulee suunnattua. Ja sen jälkeen edessä on vähintään 100h pelattavaa. Ja kun FFXV julkaistiin jo melkein kaksi kuukautta sitten ja meikä on pelannut sitä reilu 10h tässä ajassa (no okei useamman päivän tai jopa viikon voi ottaa pois kun en edes ajatellut pelaamista), niin tyhmempikin huomaa että 100h on aika vitusti peliaikaa.

Sinänsä nykytrendihän tuntuu olevan, että yhden pelin parissa vietetään enemmän aikaa kuin ennen, joten veikkaan että trendi vain syvenee, jolloin sarjat vähenee ja menestyneimmät saa lisäosia jne. Yksi vaihtoehto olisi tämän "harrastamisen" lopettaminen pelaamisen ympärillä ja keskittyisi vain pelaamiseen. Ei lukisi lehtiä, eikä saitteja, eikä varsinkaan palstoja, niin voisi keskittyä yhteen peliin kerrallaan. Niin kuin silloin kakarana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.01.2017 15:09
En tiedä mitä Scarf on pössytellyt, sillä itselle Ni-Oh upposi ja kovaa. Tämähän on herranen aika ensimmäinen vakavasti otettava Souls-klooni! Peli pyörii 60fps, kontrollit ovat tarkat, viholliset mukavan haastavia ja bossit totuttuun tapaan todella vittumaisia. Soulseista on lainattu todella paljon ja joitakin asioita on onnistuttu parantamaan. Menut ovat nopeammat ja helppokäyttöisemmät, esineiden statseja on helppo verrata (toisin kuin soulseissa) ja lataustauot ovat olemattomat (toisin kuin soulseissa).

Kun kentän on läpäissyt siitä aukeaa tuplasti vaikeampi "Twilight" versio missä on paremmat lootit. Viholliset on täysin korvattu uusilla joten käytännössä kokonaan uutta sisältöä. Vasta demon läpäistyäni huomasin taiat ja ninjutsun, eli pelisysteemeistäkin on koettu vasta pieni osa. Enkä kerennyt vielä testata kuin yhtä asetta.

Jos Soulsit on uponneet niin testatkaa ihmeessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.01.2017 17:12
Millään noilla jutuilla ei ole väliä, kun animaatiot, liikkuminen ja tökeröt viholliset sekä niiden päällä vilahtelevat, ärsyttävät hit point -numerot muistuttavat enemmän Dynasty Warriorsia (Koei Tecmon logo alkuteksteissä selittänee tämän) kuin Souls-sarjaa. Koitin peliä vielä uudelleen, mutta ei vaan pysty. Liian hapokasta.

Vähän sama kuin pelaisi 3rd Striken jälkeen uusia Street Fightereita; kun on tottunut jumalaiseen pelattavuuteen ja sulaviin animaatioihin, ei mikään muu enää kelpaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.01.2017 17:28
Joo on se kauheaa kun on jotain erojakin Soulseihin. Ne numerot on hyödyllisiä kun niistä näkee sen aseen damagen osuuden suhteessa muihin modifireihin. Animaatioista nillitystä en ymmärrä ollenkaan, oikein hyvät ja monipuoliset animaatiot niin pelihahmolla kuin vihollisilla.

Yksi iso ero myös soulseihin löytyy ja siitä on paha sanoa onko se parannus vai huononnus, eli lootti on oikeasti satunnaista. Pelissä voi siis periaattessa "farmata" parempaa kamaa toisin kuin soulseissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.01.2017 19:54
Päähenkilön kävely/juoksuanimaatio on ihan kamala, samoin kun kielekkäältä hyppääminen vihujen niskaan. En pitänyt myöskään lyöntianimaatioista ainakaan perusmiekalla. Lyönneistä puuttuu myös tietty munakkuus, vaikka irtoilevat päät ja raajat onkin hyvä juttu. Munakkuudella tarkoitan siis sitä, että ukoilla ja aseilla on massaa.

Erilaisuus on ok, mutta jos peli muistuttaa Dynasty Warriorsia, niin silloin ollaan kaukana meikäläisen mukavuusalueelta. Ko. sarja on kamalinta sontaa, mitä hack n slash -genre tajoaa. Hahmot ovat höyhenenkevyitä eikä taistelusta saa minkäänlaista tyydytystä.

Tosin en pidä Diabloista tai Witchereistäkään samoista syistä, vaikka varmasti ihan hyviä pelejä ovatkin, joten ei näitä horinoita niin tosissaan kannata ottaa. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.01.2017 21:18
Joo kyllä soulseissa on parempi tuntuma. Tässä on kuitenkin todella kelvollinen korvike sitä tarvitseville. Witcherissä oli ihan hirveää paskaa se taistelu ei voi samassa lauseessa mainita niohin kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 22.01.2017 22:39
Mistä Witcheristä te puhutte? Kolmonen on ainoa mitä itse olen sarjasta pelannut, mutta omasta mielestäni sen taistelumekaniikassa ei ole mitään moitittavaa. Parhaimmillaan on kuin tanssisi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 22.01.2017 23:20
Itsekin Niohn demoa tesmailleena hahmon keveys liikkuessa ja hyökätessä tuntui aluksi vähän muoviselta, kun on tottunut Soulsien raskaaseen liikkuvuuteen. Kenttäsuunnittelukin vaikutti aika yksiulotteiselta ja mielikuvituksettomalta, taas verraten Soulseihin. Mutta muuten pelattavuuden suhteen haastetta ja monipuolisuutta riittää ja aseita sekä muuta sälää on tarjolla ruhtinaallisesti eri pelityylejä mahdollistaen. Rehellinen loottailu on kanssa ihan virkistävää vaihtelua. Kyllä tässä vähän on sellaista juustoisuuden tuntua mitä Koein peleissä yleensä on, mutta teknistä syvyyttä tuntuu olevan kompensoimaan pahimpia latteuksia designissä. Eipä tässä samanlaisa seikkailun ja kuumotuksen tuntua ole mitä Soulseissa, mutta puhtaana action-rpg -pelinä varsin muikea.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.01.2017 09:42
Nioh tulee varmasti hommattua jossakin vaiheessa. Ymmärrän kyllä Scarfin asenteen, mutta se on kyllä oma syy, jos ei pääse irtautumaan Soulsin/SF3:n kokemuksesta ja nähdä muita pelejä erillisinä kokonaisuuksina.

Tuskin tuo Soulsia parempi ole, mutta kyllähän tuota pelaa mielellään.

Edit: Dynasty Warrioria tuosta ei saa millään...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.01.2017 15:26
Resident Evil 7 tänään tai huomenna. My PSVR is ready!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.01.2017 19:49
Resident Evil 7 tänään tai huomenna. My PSVR is ready!

Haistan pettymyksen!

EDIT: Kuulostanpa taas negatiiviselta. Toivottavasti peli on hyvä, mutta jotenkin tosta on lähtenyt mitäänsanomattomat vibat. Mielenkiinnolla odotan kokemuksia, koska noihin arvosteluihin on nykyään vaikea luottaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.01.2017 19:52
Pyh demo oli jo loistava ja VR:ssä samankaltainen kokemus kuin joku Mario 64 ekaa kertaa. Tällaisia hetkiä ei viihteen saralla usein tule vastaan.

86 metacritic, eli aika hemmetin hyvä vaikken arvosteluista välitäkään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.01.2017 12:21
Ressa 7 ostettu. Eipä ole vähään aikaan tullut ostettua mitään peliä täydellä hinnalla heti julkaisussa. Yksi vuoden odotetuimmistsa peleistä itselleni! Demo vaikutti jo aivan hemmetin hyvältä ja paikkaa PT:n aiheuttamaa puutosta. VR ei sinällään kiinnosta yhtään, kun hyvä että pelit saadaan muutenkaan pelittämään PS4:lla kelvollisesti, mutta jos se pakottaa kehittäjät tekemään pelinsä pyörimään 60fps, niin kelpaa mulle. Taitaa muuten olla ainoa kelvollinen VR-peli tähän mennessä.

Ainoa miinus, että pitäisi aina malttaa odotella iltaan, että voi pimeässä huoneessa pelata tykillä ja äänet täysillä. Menee vähän hukkaan tunnelmaa, ellei ole optimaaliset olosuhteet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.01.2017 13:06
PSVR pelit on siitä kivoja, ettei niissä ole mitään huitomista, pelaaminen on ihan samanlaista kuin ilmankin, eli istut paikallasi ja ohjaat kaikkea ohjaimella. Immersio vain on 10x kovempi mitä parhaallakaan kotiteatterilla.

Toki hintana on huonommat graffat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.01.2017 13:39
Toki hintana on huonommat graffat.

Ja 450 euroa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.01.2017 13:52
Toki hintana on huonommat graffat.

Ja 450 euroa.

Joo monille varmasti olikin epäselvää onko PSVR ilmainen lisäosa pleikkariin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.01.2017 13:58
Toki hintana on huonommat graffat.

Ja 450 euroa.

Joo monille varmasti olikin epäselvää onko PSVR ilmainen lisäosa pleikkariin.

Joo.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.01.2017 15:05
Zoukka voi testata, että toimiiko tuo VR:llä päin persettä ja tippuuko reso naurettavan huonoksi. Koska on nimittäin niin sairas ja brutaali peli, että saattaa joutua ostamaan VR:n tämän takia, jos toimii hyvin. Ei perse mitkä ekat 2h.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.01.2017 15:34
Tuostahan on jo VR demo ja ihan pelattava se on. Resoluutio on tosi hyvä Prolla, eli lähinnä tekstuurit ja objektit kärsii huononnusta. Kannattaa kokeilla jossain itse jos vain mahdollista.

https://www.youtube.com/watch?v=dT7XX4dleRQ

Tuossa on PSVR gameplayta, en aio itse katsoa spoilerien pelossa mutta jos on pelannu niin vilasee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 24.01.2017 16:27
Lukittu 60fps vissiin PS4:lla ainakin. Ei huono.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.01.2017 18:05
Joo puoli tuntia peliä VR:ssä pelanneena voin sanoa, että 90% ihmisistä ei tähän kykene. Epäilin jo hetken itseänikin kun paskat oli housussa vaikkei yhtään vihollista ollut edes näkynyt. Graffat on tosiaan aika karua settiä alussa, mutta kun päästään sisätiloihin niin unohdin edes tarkkailla tekstuureja. Peliin immersoituu nopeasti.

Melkoista settiä luvassa.

Eka kohtaaminen vihollisen kanssa oli kyllä järkyttävää settiä. Sydän tykyttää vieläkin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 24.01.2017 19:00
Miten paljon tässä on taistelua? Käsittääkseni painottuu enemmän tutkimiseen ja GAFissa joku vertasikin Alien Isolationiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.01.2017 19:12
Jep, mitään yhtä kauhumaista peliä en ole koskaan pelannut, jos PT:tä ei lasketa. Vanhat ressat on sellaista kevyttä huumorikauhua, jossa vähän säikyttelyä, mutta tämä on todella ahdistava ja riipaiseva peli. En ainakaan itse pysty pitkiä pätkiä pelaamaan, kun olen maailman huonoin kauhuelokuvienkin katsoja.  :lol: Ja normaalisti pelattuna peli näyttää kyllä todella hyvältä + tosiaan se kermainen 60fps. Kunnon handcraftet-ympäristöjä, joita jää tarkastelemaan ihan omaksi ilokseen. Toivottavasti peli jatkaa yhtä vahvasti kuin alkoikin.

En ole juuri mitään lukenut pelistä, mutta vissiin pelin jälkeen avautuu vielä se haastavampi vaikeustaso, jossa itemit ja vihut ovat eri paikoissa, sekä savet rajoitettuja vanhojen ressojen ink ribboneiden tyylillä. Ehkä sitä varten tulee ainakin hommattua lainaan ne VR-lasit. PS4 pro ja vr-lasit yhden pelin takia ostettuna on vähän tunkkaista.

Miten paljon tässä on taistelua? Käsittääkseni painottuu enemmän tutkimiseen ja GAFissa joku vertasikin Alien Isolationiin.

Vaikea sanon parin tunnin perusteella. Eihän vanhoissa Ressoissa ole paljon yhtään taistelua ja tämä on paluu sellaiseen suuntaan.  4-6 oli lähinnä toimintapelejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 24.01.2017 20:19
Eniten kiinnostaa mahdolliset kytkökset sarjan muihin osiin muutenkin kuin pelkän nimen puolesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.01.2017 08:09
On tavaralaatikot, on yhdistelypuzzleja, herbit, save roomeissa omat musiikit jne. Välillä tulee hyvin remaken kartanomaiset tunnelmat. On tunkkaisia huoneita, kaappikellon naksutuksia, toiselta puolelta lukittuja ovia ja kaikkia hyvin tuttuja elementtejä. Tähän mennessä ollut kyllä kova peli. Suoraviivaisen alun jälkeen homma rauhoittuu ja muuttuu enemmän first person Ressa remakeksi, jossa haahuillaan tuttuun tapaan kartanossa etsien tavaroita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.01.2017 20:03
Hyvä peli tähän mennessä jonka VR nostaa kyllä aivan uudelle tasolle. Tähtääminen päätä kääntelemällä on luonnollista ja tarkkaa vaikka kuulostaakin hassulta. Kahnaukset vihollisten kanssa meinaa aiheuttaa sydäreitä joka kerta. Kaikki oksettavat kohtaukset ovat 10x pahempia kun veri ja mätä on sentin päässä silmistä. Haulikolla pitää mennä metrin päähän vihollisesta vahingon maksimoimiseksi ja tämähän on VR:ssä etenkin helvetin ahdistavaa touhua.

Vähän kuin unesta (painajaisesta) heräisi kun lopettaa pelisession.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.01.2017 07:47
Tuli pelattua uutta Ressa viime yö ja ei voi kuin sanoa, että hyvä ettei taaskaan tullut kuunneltua homogaffin ennakkoulinoita. Se paikka on kyllä nykyään kuin Tiltin foorumit aikoinaan, mutta huonompi. Tapellaan onko peli 900p vai 901p ja tykätään postailla runkkugiffejä enemmän kuin pelata itse pelejä.

Tämä peli on niin Resident Evil kuin Resident Evil voi vaan olla. Paljon enemmän Resident Evil minulle kuin 4-6 ja monet extraosat vuosien varrella. Peli ei vain muistuta sarjan vanhoja osia, vaan on käytännössä aivan kuin sarjan vanhat osat, mutta first person -kuvakulmasta. Tunnelma ja miljöö ykkösestä, Re3:sta Nemesiksen tyylistä superpahista jne. Pelkäsin korkeintaan että peli tyritään VR:n takia, jos tehdään jotenkin liikaa sen ehdoilla ja yksinkertaistetaan, mutta sekin oli turhaa. En oikein tiedä, voiko tästä olla tykkäämättä, jos pitää sarjan vanhoista peleistä. Toki jos se Re6 sattuu olemaan oma suosikki, niin varmaan kannattaa sitten vältellä peliä.

Ensin tämä ja kohta uusi Zelda. Vuosi 2017 alkaa kohtuullisen mahtavasti pelien puolesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 26.01.2017 08:22
Uudelle Ressalle voisi tehdä irrallisen ketjun kohta.

Avatkaas lorea vähäsen, joku muu kuin T-virus tällä kertaa syypäänä mörköihin. Mikä? Miten Bakerit liittyvät asiaan?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 05.02.2017 20:57
Battlefield1


Uusinta Bäfää on nyt reilu 50h takana. Kampanjan puristaa läpi hetkessä ja ihan tunnelmallinen sekin oli, mutta toimii lähinnä tutoriaalina itse pihviin eli nettimoninpeliin. Hyvin näyttää pyörivän jopa 64:n pelaajan nettipelit PS4:lla. Todella makeeta vetää kaveriporukalla samassa tiimissä mikit päässä juoksuhaudassa rokkana. En ole tainut TimeSplitters 2:n ja CS:n jälkeen paljoa FPS:siä pelata, mutta ovat nämä kyllä menneet eteenpäin ihan pirusti jos miettii visuaalisuutta. Talot hajoilevat suht realistisesti ja mortari iskee monttua minne osuukin. Myös audiovisuaalisuus on ihan eri levelillä kuin 15 vuotta sitten, kuten pitääkin. Voi vaan kuvitella kuinka siistejä näistä peleistä tulee kunhan saadaan VR-lasit toimimaan kunnolla. Jos laudalla on muitakin jotka tätä pelaa, niin pistetään ihmeessä pelit pystyyn joku ilta!

Ostin myös Logitechin G633 kuulokkeet PS4:lle ja ihan ok hintaansa nähden. Bäfää varten ne ostin ja ajavat asiansa. Hieman bassoa toivoisi lisää noihin, mutta alle satkun kuulokkeilta tuskin voi enempää odottaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 20.03.2017 00:04
Täällä taisi joku tuomita Horizon: Zero Dawnin peliksi, joka näyttä hyvältä giffeissä, mutta itse peli olisi paskaa. Se oli väärä olettamus.

Pelin julkaisusta tulee pian kuluneeksi kolme viikkoa. Äsken lopetellessani pelaamista, näytti tallennus 48 tuntia peliaikaa. Tuossa ajassa olen kolunnut noin 70% pelistä. Viimeisen parin vuoden aikana on pelaamisesta kadonnut se suurin ilo. Aloitan monia pelejä, mutta usein ne jäävät kesken. Ihan kehuttujakin pelejä tuossa joukossa, mutta Horizon on siis kohdallani iso poikkeus. Edellisen kerran muistan kokeneeni tämän fiiliksen pelatessani Last of Usia. Juuri tätä fiilistä haen videopeleistä.

Horizon on avoimen maailman peli, mutta siitä huolimatta ruudulle pusketaan sellaista grafiikkaa, ettei sitä meinaa uskoa todeksi. Teknisen toteutuksen lisäksi vakuuttaa se tyyli, jolla Guerilla on pelimaailman toteuttanut. Kotoisan tunteen tuovat ruskan väreissä olevat koivut ja tuuhea nurmikko huojuvat hiljaa tuulessa. Erämaassa hiekkamyrsky heikentää näkyvyyden nolliin, kuten myös sankka lumisade vuoristossa. Viidakossa aurinko pilkistelee tiheän puuston läpi, kunnes alkaakin rankkasade. Ja sitten näet nämä samat alueet eri aikaan vuorokaudesta, ja taas ei voi kuin ihmetellä, miten upealta peli näyttää. Ainoa miinus pitää antaa hahmojen kasvoanimaatioille. Pelailen itse PS4 Prolla, ja valitsin supersamplingin sijaan paremman ruudunpäivityksen.

Tarina on mielestäni mielenkiintoinen. Pelaajalle annetaan juuri sopivan tasaisin annoksin lisätietoa siitä, mitä maailmallemme onkaan tapahtunut. Osa tuputetaan ihan tarinan kautta, loput pitää itse löytää maailmaan piiloteltujen keräiltävien muodossa. Sivuhahmot ovat välillä vähän outoja, mutta onneksi päähenkilö Aloyta jaksaa kuunnella. Hyvin kirjoitettu hahmo.

Parasta on kuitenkin taistelu robotteja vastaan. Pelaajalle annetaan melko nopeastikin työkalut, jolla voi monella eri tavalla selvitä taisteluista. Esimerkkinä vaikkapa korruptionuolet, jotka saavat robotit kääntymään toisiaan vastaan. Piileksin jossain pusikossa lähellä härältä näyttäviä robotteja. Korruptoin yhden niistä ja seurasin taistelua vierestä. Korruptoimani robotti sai sen verran osumaa, että se pökertyi. Viimeinen minua kohtaan vihamielinen oleva robotti lähti juoksujalkaa laukkaan kohti minua. Juoksin karkuun minkä jaloistani pääsin ja valmistauduin syöksymään sivuun ihan viime hetkillä. Juuri ennen hyppyäni se aiemmin pökertyneenä ollut robotti lähestyi tätä toista robottia kyljestä. Vauhtia oli sen verran, että sehän oli sitten entinen robotti. Kiitin tappamalla tämän minut pelastaneen robotin. Hymähdin ja mietin, "mitä helvettiä äsken oikein tapahtui?" Täysin käsikirjoittamaton tilanne, joka oli kuitenkin upeampi kuin monessa muussa pelissä käsikirjoitetut kohtaukset. Ja näitähän Horizon: Zero Dawnissa tähän mennessä riittänyt. Jokainen taistelu ei tietystikään näin hienosti pääty, mutta varsinkin isompien robottien kaataminen tuntuu aina upealta.

Suosittelen ehdottomasti tutustumaan, kunhan Zeldan pelailuiltanne ehditte. Toivottavasti ette saa yliannostusta avoimen maailman pelejä sen aikana.

Linkkaan alle jonkun Youtubesta revityn videon, jossa fiilistellään Horizonin maailmaa ilman hudia. Upean näköinen peli.

https://www.youtube.com/watch?v=WZApnyolGS4&feature=youtu.be


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 20.03.2017 05:46
+1

Mun on pitänyt kirjoittaa Horizonista täälläkin, mutta ei ole pelaamiselta kerennyt. Aika lailla must have yksinoikeuspeli, jos pleikkarin omistaa. Itsellä vielä OG-malli ja peli näyttää silti upealta ja on sulava.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.03.2017 10:50
Olen kyllä ilahtanut, ettei pelistä tullutkaan taas kerran tusinakamaa hienolla ulkokuorella. Guerrilla pääsi viimein irtautumaan siitä jatkuvasta Killzone-putkestaan ja onnistui jopa. Seuraavaksi jos Naughty Dogs oppisi tekemään jotain muita kuin helvetin Uncharted-jöötejään.

Menee varmaan tuo Horizon ostoon jossain vaiheessa, mutta saattaa venähtää aika pitkälle. Zeldassa menee varmaan loppuvuosi että saa pelattua kokonaan ja muutenkin sen jälkeen tekee mieli varmaan pelata jotain ihan muunlaista. Niin paljon hyviä pelejä, eikä tuo ole prioriteettilistalla siellä kärjessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.05.2017 21:28
Horizon: Zero dawn

Julkkarissa tämä tuli hommattua ja viimein sain aikaiseksi aloittaa pelaamisen ja tulihan se kahdesti pelattua läpi.
Ensin tuli vedettyä easylla rauhallisesti edeten. Ihan kirjaimellisesti sillä enimmäkseen etenin kyykyssä ja kierien. Eihän sitä koskaan tiedä mitä puskan takana odottaa ja parempi olla itse se joka tekee ensimmäisen osuman.
Tuli myös oikeastaan aina mentyä täysin eri suuntaan mihin quest markeri osoitti ja otettua n.70 kuvaa jotka löytyy tästä. (https://1drv.ms/a/s!AlBtcPj9UfXkix-3dUhQo1xFlxDB)

Lopulta kun lopputekstit oli ohi ja niiden jälkeen tuleva cliffhanger lopetus hieman latistanut muuten hyvän lopun tunnelmaa niin kellossa oli 60 tuntia.
Kaksi sivutehtävää tuli missattua.

Heti seuraavana päivänä tuli aloitettua hardilla ihan uteliaisuudesta, koska moni on sanonut tämän olevan kohtuu haastava.
Nyt kun tiesi mitä aseita kannattaa käyttää ja mihin perkeihin panostaa niin aikaisin kuin mahdollista niin itselle peli oli jopa helpompi kuin eka kerta easylla.
Easylla en tosin kuollut kertaakaan ja hardilla kuutisen kertaa ja kaikki samassa paikassa.
Kyseessä tietenkin se corrupted zone jossa tapellaan kahta rock breakeria vastaan.
oki olisin voinut tehdä tuon pelin parhaan armorin kanssa, mutta käytin sitä joka antaa 30 pojoa melee suojausta ja laitoin vielä hieman lisää melee suojausta + corruption suojausta.

Itse tarina siis meni ihan kuolematta. Pari kertaa tuli kuoltua myös parissa hunting trialissa, koska ne on vaan paskasti suunniteltu.
Esim se jossa pitää tappaa kaksi ravageria thunderjawn disc launcherilla.
Toki voit vaan tehdä siitä thunderjawista sun kaverin, mutta ei se niitä ravagereita hengiltä saa siinä ajassa mikä vaaditaan parhaaseen mitaliin.
Tuossa on oikeastaan pakko vaan ampua se disc launcher irti ja lähteä sen kanssa ravagerien perään samalla kun kaikki muut ampuu ja mätkii niin perkeleesti.

Nyt kun päästiin valittamisen makuun niin en tajua miksi guerilla on nerffannut tätä. Kyseessä kuitenkin on puhdas yksinpeli.
Tuorein päivitys nerffasi sen parhaan armorin ja nykyään se kestää hardilla 40% ja very hardilla 60% vähemmän mitä ennen.
Tuon lisäksi nerffattiin stealth armorit. Ennen nora silent hunter heavy armorilla oli stealth arvo 50 ja nyt 30.
Medium versiolla oli stealth arvo 40 ja nyt 20.
Tuo ilmeisesti muutettiin sen takia, että pelaajat laittoi heavy versioon pari kunnon stealth modia jonka jälkeen olit käytännössä näkymätön vihollisille.
So what? Se on yksinpeli joten antaa niiden tehdä noin jos siitä iloa saavat.
Myös thuderjawn disc launcherit nerffattin ja nykyään niissä on 8 ammusta vanhan 12 sijaan.
Itse poistin koko pelin ja asensin uudestaan jotta sain pelata hardilla ilman nerffausta.
En kuitenkaan tehnyt mitään uber stealth armoria vaan käytin sitä medium versiota jossa on 40 stealth arvo ja laitoin siihen vaan suojausta meleetä vastaan.
Isoin syy sille, että halusin pelata ilman päivityksiä oli tietenkin se, että sain viimeisessä tehtävässä käyttää sitä parasta armoria sellaisena kuin se alunperinkin oli.
Tuon jälkeen en sitä sitten käyttänytkään.

Kaikista typerin muunnos on stealth tehtäviin keskittyvän hunting trialin yksi tehtävä jossa pitää lootata neljä sellaista laatikkoa jota ne shell walkerit kantaa selässään.
Alunperin noita laatikkoja on kahdessa paikassa 3kpl joten voit nopeasti vaan juosta ja lootata.
Tuo kuitenkin muutettiin niin, että nyt niissä paikoissa on enää yksi laatikko ja loput on jo niiden rapujen selässä.
Aikaa toki on se sama hieman päälle minuutti kuin ennenkin. Sanomattakin selvää, että tuossa on stealth täysi mahdottomuus.
Tosin sitä se on siinäkin trialissa jossa pitää tappaa kaksi stalkeria kahdessa minuutissa. Blast sling käteen ja paukkumaan.
Ei niitä muuten ehdi tuossa ajassa tappamaan kun et edes tiedä missä ne on eikä niitä muutenkaan huomaamatta tappaa voi noin nopeasti mitenkään.

Noh tuosta päästäänkin taas iloisempiin asioihin eli aseisiin.
Siitä harvinainen peli, että ainakaan minulle tässä ei ollut yhtään turhaa asetta.
Joku rattler esim saattaa vaikuttaa aivan turhalta, mutta esim wellowbackit ja corruptorit tippuu aika mukavasti kun ne ensin jäädyttää ja sitten tuolla menee ampumaan läheltä.
Tuo oli yksi asia jonka opein easy läpipeluun aikana ja nyt hommasin heti perus jää pommeja ampuvan slingin ja rattlerin. Ne on molemmat vielä halpojakin.
Samoin shadow ropecaster on silkkaa parhautta kun siihen laittaa kolme kovaa handling modia. Tänäänkin tapoin kaksi stormbirdia ennen kuin ne ehti hyökkäämään kertaakaan.
Ropecasterilla maahan -> jäädytys -> stickyja blast slingilla jossa kolme kovaa damage modia = bye bye birdie.

Tekemistä tässä on kyllä ihan tarpeeksi. Tarinan lisäksi on 36 sivutehtävää (14 errands / 22 side quests), viisi paikkaa joissa on jokaisessa 3 metsästys trialia, viisi rosvojen leiriä vallattavaksi ja korruptoituneita alueita taisi olla yli 10.
Sitten on läjä kerättävää joista tärkeimpiin saa ostettua kartat. Suosittelen sieltä collectibles valikosta lukemaan kaikki vantage pointien tekstit.
Varsin kiintoisaa juttua ja noitahan ei siis mainita siinä vantage pointin audio logissa ollenkaan joten moni saattaa missata nuo.

Ei tämä silti minulle täyden kympin peli ole.
Tässä on kaksi ongelmaa joista toinen korjautui omaa asennetta muuttamalla.

Ekana se jatkuva focuksella jälkien seuraaminen. Sitä on siis melkein joka tehtävässä. "Maybe I should use my focus". "I can follow these tracks with my focus". "Lets focus on following these tracks with my focus".
Okei tuon viimeisen keksein itse, mutta tuota on aivan liikaa. Aluksi tuo häiritsi niin paljon, että vaikka monissa sivutehtävissäkin on tavallaan oma pikku tarinansa ja ihan kiintoisaa settiä niin tuo jälkien seuraaminen saa ne tuntumaan itseään toistavilta.
Sitten kun alkoi vaan olettamaan, että seuraavaksi taas seurataan focuksella jälkiä niin tuo lakkasi häiritsemästä ja jos tehtiinkin jotain muuta niin se oli suorastaan positiivinen yllätys.

Toinen vika on se, että maailma on vaan kaunis kulissi ja siellä ei oikeasti ole mitään tutkittavaa ja löydettävää.
Esim se yksi alue on täynnä isoja pilvenpiirtäjien raunioita, mutta ei niissä mitään ole. Koko tuolla alueella on neljä pientä vihujen leiriä jotka käydään läpi yhdessä tehtävässä sekä neljä niitä collectibleja joihin voi ostaa kartan.
Loput alueesta on vaan pelkkää (erittäin nättiä) kulissia. Ei mitään löydettävää. Tai voi jossain olla yksi luettava tekstin pätkä joka on pizza mainos (tuo oikeasti löytyy metsästä yhden ison ruostuneen robotin alta).

Olisi ollut kiva jos tässä olisi ollut edes jotain pieniä luolia joista voisi löytää vaikka randomisti arvotun violetin modin.
Tai on tässä yksi luola kohtuu lähellä aloitus aluetta. Siellä on 4-5 scrapperia ja sieltä saa violetin modin. Tuo onkin sitten ainoa.
Jotain kertoo sekin, että olin ihan aidosti yllättynyt kun jonkun lammen vieressä oli joku pieni puinen vaja ja siellä oli sisällä kaksi lootattavaa laatikkoa.
Tuokin taisi olla ainut kerta kun tuollaiseen törmäsin. Yleensä jos näkee jonkun random mökin jossain keskellä metsää niin siinä on ovi kiinni.

Nyt ainoa löytämisen ilo oli se, kun löysi paikan josta saa otettua hienon kuvan.
Toki jos oikein valittamaan haluaa alkaa niin on tässä muutama asia kuten se, että npc hahmot ei reagoi mitenkään siihen jos pelaaja juoksee niitä päin. Voit vaikka hypätä vartijan päälle seisomaan jos haluat.
Nuo asiat oli kunnossa jo ekassa assassins creedissa.
Josta päästäänkin seuraavaan ihmetyksen aiheeseen.

Itselle tuli yllätyksenä se, että tämähän on tehty täysin "ubi kaavalla".
Otetaan verrokiksi vaikka far cry 4.

Far cryssa kiivetään radio torneihin ja tässä tallneckin päälle.
Far cryssa on ne vallattavat outpostit ja tässä bandit campit.
Myös inventaarion kasvattaminen on tehty täysin samalla tavalla. Far cryssa tarvitaan sarvikuonon (?) nahka jotta voi tehdä isomman lompakon ja tässä tarvitaan 500 palaa metallia (vai mitä ne shardit on), 300 oksaa ja kalanruoto(!), jotta voi tehdä uuden isomman pussukan ammuksille.
Samoin jatkuva kasvien noukkiminen parannus ja suojaus juomia varten tuo kummasti far cryn mieleen.
Tietenkin hiipiessä piiloudutaan maagisesti pitkään ruohoon ja vihelletään vihuille jotka tulevat varmaan kuolemaan kerta toisensa jälkeen. Melkein kuin assassins creedia pelaisi.

En siis sano, että tuo on vika, mutta ihmetyttää kuitenkin kun ubin pelejä haukutaan juuri siitä kun niissä on aina sama kaava, mutta tässä se ei haittaakaan tai sitten sitä ei edes tajuta kuinka samalla kaavalla tämäkin on tehty.
Itsehän en ole vieläkään tuohon ubi kaavaan kyllästynyt joten en laske sitä miinukseksi, mutta tuo vaati kyllä yhden nukutun yön ja asenne muutoksen, että peli alkoi kunnolla maistumaan.
Sen jälkeen olikin aina pakko hakea vielä tuo collectible ja vallata vielä tuo leiri jne.

Ai niin oli tässä se tarinakin joka toimi ainakin itselle ja se oli hienoa, että tässä tavallaan kulkee kaksi tarinaa rinnakkain eli noihin eri heimoihin liittyvät jutut ja sitten otetaan selvää, että mikä se zero dawn oikein olikaan.
Menneisyyden tapahtumat kerrotaan audio ja teksti logeissa joita löytyy vähintään tarpeeksi vanhan maailman bunkkereista. Suurella mielenkiinnolla tuli luettua ja kuunneltua kaikki mitä löysin.
Edelleen harmittaa se, että tämä olisi toiminut erittäin hyvin tällaisena itsenäisenä pelinään ja lopetus olisi ollut erittäin hyvä ja tunnelmallinen, mutta tietenkin oli taas pakko laittaa se perinteinen cliffhanger sinne loppuun.
Kyllä sen jatko-osan olisi voinut tehdä ilman tuotakin. Noh tämä ainakin on myynyt niin hyvin, että se jatko varmaan tullaan myös saamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.08.2017 10:24
Ostin Sonic Manian Switchille heti aamulla ja pelasin kolme ensimmäistä maailmaa läpi. Sonic ei ole ollut minulle koskaan erityisen rakas, mutta silti siniselle siilille osoitetun rakkauslaulun charmi välittyy ja tarttuu. Erityisesti soundtrack kuulostaa huikealta. Teknisesti peli on niin jouheva kuin pitääkin, ja co-op pelaamisen ystävänä pidän siitä, että apuhahmolla pelaaminen on mahdollista kakkosviulun soittajalle. Chaos Emerald löytyi kahdesta ensimmäisestä maailmasta suht helposti, mutta kolmannesta se jäikin jo välistä – ehkä läpäisyn jälkeen palaan metsästämään niitä.

Kenttien loppuvastukset ilmentävät myös kekseliäitä ideoita, eikä tähän mennessä mitään ole kierrätetty bossirintamalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 18.08.2017 22:12
Symphony of the Night "läpi". Enpä olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta peli pesee jopa Super Metroidin. Huomaa, että peli on ollut vaikutteena lukemattomille nykyklassikoille. Aikaansa edellä oleva mestariteos, jonka olisin halunnut kokea jo 20 vuotta sitten.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Lopuksi pitää vielä antaa erikoismaininta pelattavuudelle, joka on ihan omaa luokkaansa ja syy, minkä takia tämä nousee Super Metroidinkin yläpuolelle. Muistaakseni jo Neonomide paasasi joskus muinoin Pelaaja-lehden foorumilla SotN:n pelimekaniikasta. Liikkuminen on nopeaa ja sulavaa. Voit dashata takaperin tai tehdä dive kickejä vastusten tai kynttilöiden kautta ja pomppia vastusten yläpuolella koskematta maahan ollenkaan. Itse huomasin vasta monen tunnin jälkeen, että dive kick on edes olemassa, koska pelissä ei ole mitään turhia introja. Oikeastaan mitään liikkeitä ei selitellä mitenkään. Opettele ja keksi itse, saatana. Aseillakin on erikoislyöntejä, joita ei selitetä erikseen. Myös taiat pitää itse keksiä eri näppäinyhdistelmiä kokeilemalla. Samoin sen, miten jotkut relicit toimivat.

Ainiin, pelissä on ihan helvetisti avattavaa ja kerättävää. Ja spritet ovat jumalaisen kauniita, kuten animaatiotkin. Soundtrackikin on täydellinen.

Kannattaa pelata!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 17.09.2017 12:32
SpeedRunners PS4:lla. Löi aivan ällikällä. Aivan mahtava seurapeli illanistujaisiin ja en ollut ikinä kuullutkaan. Pakollista kamaa seuraavaan miittiin. Tätä tuli pelattua eilen useampikin tunti.

Peli on 2D sidescroller ja ideana on siis kisata toisiaan vastaan juosten/hyppien erilaisilla radoilla. Tavoitteena on päästä muiden edelle niin paljon, että muut putoavat ruudun ulkopuolelle. Erilaisia power uppeja löytyy ja kilpakumppaneile voi tehdä jäynää. Ja mikä parasta, tuurilla ei tässä pärjätä vaan taidolla.  


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 19.09.2017 15:15
Symphony of the Night "läpi". Enpä olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta peli pesee jopa Super Metroidin. Huomaa, että peli on ollut vaikutteena lukemattomille nykyklassikoille. Aikaansa edellä oleva mestariteos, jonka olisin halunnut kokea jo 20 vuotta sitten.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Lopuksi pitää vielä antaa erikoismaininta pelattavuudelle, joka on ihan omaa luokkaansa ja syy, minkä takia tämä nousee Super Metroidinkin yläpuolelle. Muistaakseni jo Neonomide paasasi joskus muinoin Pelaaja-lehden foorumilla SotN:n pelimekaniikasta. Liikkuminen on nopeaa ja sulavaa. Voit dashata takaperin tai tehdä dive kickejä vastusten tai kynttilöiden kautta ja pomppia vastusten yläpuolella koskematta maahan ollenkaan. Itse huomasin vasta monen tunnin jälkeen, että dive kick on edes olemassa, koska pelissä ei ole mitään turhia introja. Oikeastaan mitään liikkeitä ei selitellä mitenkään. Opettele ja keksi itse, saatana. Aseillakin on erikoislyöntejä, joita ei selitetä erikseen. Myös taiat pitää itse keksiä eri näppäinyhdistelmiä kokeilemalla. Samoin sen, miten jotkut relicit toimivat.

Ainiin, pelissä on ihan helvetisti avattavaa ja kerättävää. Ja spritet ovat jumalaisen kauniita, kuten animaatiotkin. Soundtrackikin on täydellinen.

Kannattaa pelata!
Millä aparaatilla olet pelannut? Olen vakavasti harkinnut jonkin skaalaimen hankkimista (esim. XRGB-mini) vanhoja konsoleita varten, mutta erityisesti sitä varten, että hankkisin PS1:n ja juuri tätä peliä varten.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.09.2017 15:56
Symphony of the Night "läpi". Enpä olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta peli pesee jopa Super Metroidin. Huomaa, että peli on ollut vaikutteena lukemattomille nykyklassikoille. Aikaansa edellä oleva mestariteos, jonka olisin halunnut kokea jo 20 vuotta sitten.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Lopuksi pitää vielä antaa erikoismaininta pelattavuudelle, joka on ihan omaa luokkaansa ja syy, minkä takia tämä nousee Super Metroidinkin yläpuolelle. Muistaakseni jo Neonomide paasasi joskus muinoin Pelaaja-lehden foorumilla SotN:n pelimekaniikasta. Liikkuminen on nopeaa ja sulavaa. Voit dashata takaperin tai tehdä dive kickejä vastusten tai kynttilöiden kautta ja pomppia vastusten yläpuolella koskematta maahan ollenkaan. Itse huomasin vasta monen tunnin jälkeen, että dive kick on edes olemassa, koska pelissä ei ole mitään turhia introja. Oikeastaan mitään liikkeitä ei selitellä mitenkään. Opettele ja keksi itse, saatana. Aseillakin on erikoislyöntejä, joita ei selitetä erikseen. Myös taiat pitää itse keksiä eri näppäinyhdistelmiä kokeilemalla. Samoin sen, miten jotkut relicit toimivat.

Ainiin, pelissä on ihan helvetisti avattavaa ja kerättävää. Ja spritet ovat jumalaisen kauniita, kuten animaatiotkin. Soundtrackikin on täydellinen.

Kannattaa pelata!
Millä aparaatilla olet pelannut? Olen vakavasti harkinnut jonkin skaalaimen hankkimista (esim. XRGB-mini) vanhoja konsoleita varten, mutta erityisesti sitä varten, että hankkisin PS1:n ja juuri tätä peliä varten.

Macin OpenEmulla. Siitä löytyvä Mednafen-niminen emulaattoriydin pyörittää PS1-pelejä melko täydellisesti, tarkemmin kuin Sonyn omat emulaattorit.

Jos emulaattorit eivät kiinnosta, niin kannattaa tutustua OSSC:n. Se skaalaa vanhat pelit ilman input lagia ja on vieläpä jonkun suomalaisen kehittelemä vehje. Itsekin hankin laitteen, kunhan saan aikaiseksi.

https://www.videogameperfection.com/2016/07/08/source-converter-verdict/ (https://www.videogameperfection.com/2016/07/08/source-converter-verdict/)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 19.09.2017 17:29
Symphony of the Night "läpi". Enpä olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta peli pesee jopa Super Metroidin. Huomaa, että peli on ollut vaikutteena lukemattomille nykyklassikoille. Aikaansa edellä oleva mestariteos, jonka olisin halunnut kokea jo 20 vuotta sitten.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Lopuksi pitää vielä antaa erikoismaininta pelattavuudelle, joka on ihan omaa luokkaansa ja syy, minkä takia tämä nousee Super Metroidinkin yläpuolelle. Muistaakseni jo Neonomide paasasi joskus muinoin Pelaaja-lehden foorumilla SotN:n pelimekaniikasta. Liikkuminen on nopeaa ja sulavaa. Voit dashata takaperin tai tehdä dive kickejä vastusten tai kynttilöiden kautta ja pomppia vastusten yläpuolella koskematta maahan ollenkaan. Itse huomasin vasta monen tunnin jälkeen, että dive kick on edes olemassa, koska pelissä ei ole mitään turhia introja. Oikeastaan mitään liikkeitä ei selitellä mitenkään. Opettele ja keksi itse, saatana. Aseillakin on erikoislyöntejä, joita ei selitetä erikseen. Myös taiat pitää itse keksiä eri näppäinyhdistelmiä kokeilemalla. Samoin sen, miten jotkut relicit toimivat.

Ainiin, pelissä on ihan helvetisti avattavaa ja kerättävää. Ja spritet ovat jumalaisen kauniita, kuten animaatiotkin. Soundtrackikin on täydellinen.

Kannattaa pelata!
Millä aparaatilla olet pelannut? Olen vakavasti harkinnut jonkin skaalaimen hankkimista (esim. XRGB-mini) vanhoja konsoleita varten, mutta erityisesti sitä varten, että hankkisin PS1:n ja juuri tätä peliä varten.

Macin OpenEmulla. Siitä löytyvä Mednafen-niminen emulaattoriydin pyörittää PS1-pelejä melko täydellisesti, tarkemmin kuin Sonyn omat emulaattorit.

Jos emulaattorit eivät kiinnosta, niin kannattaa tutustua OSSC:n. Se skaalaa vanhat pelit ilman input lagia ja on vieläpä jonkun suomalaisen kehittelemä vehje. Itsekin hankin laitteen, kunhan saan aikaiseksi.

https://www.videogameperfection.com/2016/07/08/source-converter-verdict/ (https://www.videogameperfection.com/2016/07/08/source-converter-verdict/)
OK. Joo, itse mielelläni pelaisin alkuperäisellä laitteella. Kiitos OSSC-vinkistä! Olinkin unohtanut, että sellainenkin on markkinoilla. Joskus olen lukenut siitä jotain arvostelua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 08.10.2017 19:18
Laitetaampa ihan peleihin liittyvää viestiä välillä. Saanut vähän käytyä backlogia viime aikoina läpi. Tai ainakin testattua onko tietyistä peleistä mihinkään.

Darksiders 2 vihdoin läpi X360:llä. Tämä on kyllä ollu aikamoinen ikuisuusprojekti. Ostin pelin heti julkaisussa ja maksoin täyden pelin hinnan (jota ei todellakaan tule tehtyä usein), mutta peli jäi aikoinaan kesken. En muista miksi peli jäi kesken, mutta jäi kuitenkin. Kun siirsin vanhat konsolit maalle viikonloppuviettopaikkaan, päätin ottaa tämän työn alle. Ja alusta uudestaan. Ja olihan se aivan liian pitkä. Tosin myönnän silti että peli on oikeasti hyvä. Kun pelin sai tulille, sen parissa kyllä viihtyi, vaikka lopussa odotti jo lopputekstejä. Se mikä sai pelin aina laittamaan kuitenkin päälle oli se miljöö ja tyyli. Varsin värikäs ja monipuolinenkin maailma. Ja tekemistä tuntui löytyvän. Pelin tyyli oli siis varsin kutsuva. Tähän vielä toimiva pelimekaniikka, niin kyllähän sen parissa viihtyi yllättävänkin hyvin, vaikka lopussa olikin hiukan puurtamisen merkkejä.

Kun Darksiders 2 oli suoritettu, seuraavaksi päätin tehdä kulttuuriteon. Laitoin pyörimään ensimmäistä kertaa Modern Warfare -sarjan pelin. Tarkemmin sanottuna Modern Warfare 2. Tämäkin X360:lle. Ja pelaaminen oli yllättävän toimivaa. Vauhtia, toimintaa, räiskettä jne. Koko ajan tapahtui ja tapahtumien kulku oli varsin Hollywoodmainen. Kuten kaikki sanoo. Mutta jos Darksiders 2:n maailma oli kutsuva, tämä oli aivan päinvastainen. En vain pidä sodasta aiheena. En sotapeleistä, en sotaelokuvista, en sotadokumenteista,... en vaan pidä siitä. Joten vaikka pelaaminen oli ihan jees ja myönnän että se toimi, niin ei sitä jaksanut toista kertaa laittaa sisään. Kyllä sitä pari tuntia pelasi. Nythän on sillekin annettu mahdollisuus ja tietää vähän mistä puhutaan.

Sitten seuraava. Myöskin X360:lle. Lollipop Chainsaw. Sanalla sanoen pettymys. Lähtökohdat oli ok, genre oli se mistä nykyään tuntuu eniten nauttivan ja vielä tehty sopivan kieliposkessa. Mutta,.. meh. Pelasin pari chapteria, mutta ei vaan jaksanut laittaa enää sitä levyä sisään. Ongelmana on yllättäen tyyli ja pelattavuus. Tai tietyllä tavalla pidin tyylistä. Mutta vihut oli onnettomia. Jotenkin ne vain vitutti :lol: Niitä ei ykinkertaisesti jaksanut katella. Kaikista pahin oli chapter 2:n pomo. Taistelin sen väkisin läpi, ihan sen vuoksi että se ärsytti niin helvetisti, että se oli pakko teilata. Sen jälkeen mietin että vitut, ei enää.
Toinen oli se pelattavuus. Kankeaa, toistavaa, tylsää ja osin tehotonta. Käytännössä joka kohta mentiin kahta hyökkäystä tekemällä, vaikka vaihtoehtoja olisi ollut. Sinänsä taistelu ei ollut parhaimmillaan tylsää. Esim. vihun halkaiseminen kahtia lähikuvassa toi sopivasti menoa ja vaihtelua touhuun, mutta kun ei sitä kannattanu tehdä. Ensinnäkään se ei onnistunut läheskään joka kerta ja oli paljon tehokkaampaa käyttää muita iskuja. Sitten oli vielä se väistönappi. Joka ei käytännössä ollut väistö. Jotenkin tuli sellanen fiilis että sen osalta suunnittelu meni näin:
-Hitto! Eikö kukaan tehny väistöä?!
-Voi vi**u ei! Mitä nyt tehdään?!
-Onko kaikki napit käytössä?
-No on!
-Voi saatana!
-Mut hei, meillä on hyppy! Tehdään siitä väistö!
-Mutta entäs hyppy sitten?
-Tehään siitä sellanen että ajaa kummankin, hypyn ja väistön.
-Hei toi on hyvä! Tehdään niin!
No ei ollut hyvä. Ihan apinan raiskausta. Väistö meni minne sattui ja toimi miten sattui. Varsinkin kun pelaillut Bayonetta-balettia, Lollipop Chainsaw oli vain turhauttavaa.
Ehkä jossain vaiheessa voisi ottaa taas tulille, kuitenkin mättö kyseessä ja sellanen on aina vähän hauskaa ja peli on kai yhteensä 6-7h pitkä. Tarinakin on sen verran aivoton ja oppiminen sen verran simppeliä (käytännössä kaksi hyökkäystä), että ei ole väliä vaikka olisi vuoden tauko, niin 10min sisään tilanne olisi kuin vuosi sitten. Jos se vaikka paranisi jossain vaiheessa. Mutta nyt kun muutakin pelattavaa on (paljon), niin ei.

Seuraavaksi X360:een meni Thief. Sanalla sanoen yllätti! Maailma on cool, ääninäyttely sopii siihen, pelimekaniikka toimii (suurimmilta osin) ja tarina on alun perusteella mielenkiintoinen. Lisäksi ainakin alun jälkeen tuntuu että tässä olisi keskitasoa parempi välipätkien ohjaus. Oikeasti ainakin alussa varsin komeaa ja toimivaa. Kuvakulmat, ajoitukset, jopa hahmojen liikkeet ja eleet kertoo yllättävän paljon. Paljon parempaa kuin keskimäärin. Tunnelma on siis kohdillaan ja päähenkilöstä ja muista hahmoista on saatu vähän.. sanoisinko toimivampia tjsp. Mutta maailma ja hahmot kiinnostaa. Ainoa mikä itseä vaivaa, on etenemisvaihtoehtojen puute tai niiden selvittämisen vaikeus. Siis kun katsoo kaupunkia, tuntuu että voisi mennä määrän päähän vaikka mistä, mutta lopulta päätyy menemään katua pitkin kun muita reittejä ei löydy. En tiedä kummassa on vika, minussa vai pelissä, mutta jommassa kummassa. Mutta tämä tuntuu hyvältä. Menee varmasti uudestaan koneeseen kun X360:n ääressä on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.10.2017 23:54
^ Itse tykkäsin lollipopista todella paljon ja muistaakseni pelasin sen neljästi läpi.
Huumori, pelimekaniikka ja musat iski joten mikäs siinä zombeja sahatessa.


Switchin Golf story tuli eilen paukuteltua loppuun ja sellaiset 16 tuntia siinä meni. Viimeiseltä alueelta jäi kaksi haastetta tekemättä.
Kolopalloa sai mäiskiä tarpeeksi, mutta jäin haluamaan lisää kaikkea muuta.
Tidy park alueen "mysteeri" oli hauska ratkoa ja sellaista olisi saanut olla enemmänkin.
Samoin frisb...siis disc golfia olisi saanut olla lisää vaikka se simppeliä olikin. Lisää vaan ratoja joissa on enemmän esteitä.

Eniten kuitenkin kaipasin sitä, että pelaajan (ex) vaimo olisi saanut kunnolla ns. näpeilleen. Nyt se vaan tulee ekaan turnaukseen haukkumaan pelaajan ja vie puolet voitoista ja siinä se.

Tämä ei kuitenkaan ole negatiivinen viesti vaan merkki siitä, että peli ja varsinkin hahmot oli niin hyviä, että sitä tarinaa olisi kiva saada lisää.
Tällaisenaankin peli on todellakin ostamisen arvoinen vaikka ei pahemmin golfista välittäisi.
Omaan golf peli historiaan kuuluu ps2 ja vita everybodys golf pelit sekä gta 5:n golf jota tulee pelattua joskus ja silti tykkäsin tästä paljonkin.

Sisältöäkin on ihan kivasti sillä perus golfin lisäksi löytyy muutama minigolf rata, kolme drone lennätys tehtävää, disc golf ja tietenkin galf.
Galf on kunnon retro golfia jo valmiiksi retrossa pelissä. Vertausta en osaa antaa, mutta jopa joskus aikoinaan pelaamani c-64 golf oli edistyneempi mitä tuo

Toki pelissä on myös paljon keskustelua ja haasteita. Melkein kaikki tarinaan liittyväkin ratkaistaan luonnollisesti lyömällä pallo johonkin.
Tarinan lisäksi löytyy quick play jota voi pelata kahdestaan ja siinä voi valita kuinka hyvät mailat on käytössä, kuinka tasaisia viheriöt on, tuulen voimakkuuden ja jopa reiän koon.
Jos haluaa kiduttaa kaveria niin toki myös galf kuuluu valikoimaan.

Kaikki tämä vain 14.99e



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.10.2017 20:19
DOOM.

Ihan naurettava peli, joka tekee kaiken täydellisesti. Ostin Doomin yli vuosi sitten, mutta korkkasin sen vasta hiljattain. Olin kyllä tietoinen kaikesta hypestä, mutta eihän se nyt niin hyvä voi olla. Yksinpelattavat FPS:t alkavat aina puuduttamaan nopeasti (ensimmäisen Deus Exin ollessa ainoa poikkeus sääntöön): Call of Dutyt, Half Lifet, Crysikset, Bioshockit ja kumppanit, yhtäkään peliä en ole jaksanut pelata läpi asti.

Voi pojat kuinka väärässä olinkaan! Doom on ensimmäinen FPS-peli, jonka pelattavuus on niin orgastista, että AI-hahmoja jaksaa räiskiä loputtomiin. Kun olet saanut hahmon ja aseet päivitettyä tappiin asti, on pelattavuus täysin saumatonta. Lisäksi viholliset on suunniteltu niin hyvin, että jokainen räiskintäkohtaus nostaa hymyn korviin. Napakat päälaukaukset räjäyttävät demonien päät muusiksi ja järemmät aseet räjäyttävät kaikki raajat irti toisistaan. Veri ja suolenpätkät maalaavat käytävät punaisiksi.

Jotenkin vihollisten animointikin on niin orgaanista, ettei yksikään tappo erotu joukosta vaan on osa jumalaista tappo-orgiaa. Pelaajan liikehdintä on parhaimmillaan kuin balettia, kun hypit tuplahypyillä korokkeelta toiselle, ammut parilta rivivihulta rynkyllä päät irti (rynkyn päivitetyllä kiikaritähtäimellä ampuminen muistuttaa netistä löytyviä videoita, joissa Apache-helikopteri tuhoaa talibaneja palasiksi), räjäytät rail gunin kanssa kolme vihua palasiksi yhdellä kudilla ja lopuksi viimeistelet demonin glory killillä hakkaamalla sen pään paskaksi omalla irtirevityllä jalallaan. Tai sahaat demonin moottorisahalla viipaleiksi, valinta on sinun. Glory killit ja moottorisaha on saatu fiksusti osaksi pelimekaniikka, koska niillä pelaaja palkitaan lisäammuksilla ja -energialla. Kaikki on saumatonta.

Pelatessa mietin kovasti, että mitä vikoja pelissä on. Heti ensimmäisenä ajattelin, että ei tämä kuitenkaan vedä vertoja COD4:ssä tottumaani sulavaan pelattavuuteen, kun on tottunut korkeaan senssiin eikä padilla pelaaminen ole enää minkäänlainen kynnyskysymys. Nopeasti löysin myös Doomista täydelliset ohjainasetukset, joilla saa nopeasti lahdattua porukkaa menettämättä tarkkuutta pääosumiin (Horizontal Sensitivity 85, Vertical Sensitivity 45, Look Smoothing 80, tähtäimeksi pieni pistetähtäin). Lisäksi HUD:in saa kokonaan pois, joten sekään ei ole tiellä häiritsemässä.

Seuraavaksi ajattelin, että hitto jos tässä olisi jonkinlainen pisteytyssysteemi, joka takaisi loputtoman uudelleenpeluuarvon, kun kaikki salaisuudet on löydetty ja tasot läpikoluttu. No, siellähän olikin päävalikossa erillinen Arcade Mode nettirankingeineen, mitä juuri kaipasinkin.

Pelin edetessä mietin, että kolme vaikeustasoa eivät ole tarpeeksi haastavia. No, niitä vaikeustasoja olikin vielä kaksi lisää, viimeinen vaikeustaso on ilmeisesti jo sadistisen vaikea.

Aina kun mietin, että olisipa tämä ominaisuus pelissä, niin se tulee seuraavaksi vastaan. Kuten sanottua, ihan naurettava peli. Oikeastaan ainoa moite on PS4:n kusiset latausajat, mutta sekin on annettava anteeksi, koska peli näyttää paljon paremmalta, kuin kukaan voisi ikinä pyytää tällä raudalla. En tiedä mitä mustaa magiaa id Software on käyttänyt, että peli pyörii konsoleilla 60 kuvaa sekunnissa. Naurettavaa!

Videot eivät tee tälle pelille oikeutta, pelattavuus ja sen sulavuus pitää kokea itse. Doom on oodi väkivallalle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.10.2017 00:32
Mainitsin asiasta jo ajat sitten, mutta parempi pelata myöhään kuin ei milloinkaan. Ainoa ps4 peli, josta olen jaksanut vetää platinum trophyn ja sen jälkeenkin vielä monta kertaa läpi. Ei mitään turhaa paskaa, vaan pelkkää täyttä kamaa alusta loppuun. Ei voi kuin kiittää ID:tä, että oli munaa katkaista kokonaan Doomin alkuperäinen kehitys kesken ja aloittaa alusta. Ois tullut ihan geeneristä fps-humppaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.10.2017 01:05
Juuri kun pääsin kehumaan. Pelasin Arcade Modea Ultra-Nightmarella, joka on siis vaikein vaikeustaso. Pelaajan kuollessa peli päättyy ja joudut aloittamaan koko pelin alusta, koska pelitallennus häviää. No se saatanan vaikeustaso oli jotenkin ihmeellisesti siirtynyt kampanjaan (joka on siis eri asia kuin Arcade Mode), vaikka koko vaikeustasoa ei ollut ennen edes valittavissa, koska mulla oli muutama kenttä vielä pelaamatta. Jatkoin kampanjaa ja kuollessani tuli teksti, että se oli sitten siinä, aloita koko paska alusta. Kaikki tallennukset, asetukset, salarit ym. hävinneet, koska peli poisti tallennuksen.

Eli haista DOOM paska.

EDIT: Luojan kiitos PS+ varmuuskopioi tallennukset automaattisesti pilveen. :lol: Pääsen sittenkin jatkamaan siitä mihin jäinkin, olisi peli jäänyt kyllä pariksi kuukaudeksi hyllyyn, jos koko paska olisi pitänyt aloittaa alusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 23.10.2017 01:22
 :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 31.10.2017 11:06
Symphony of the Night "läpi". Enpä olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta peli pesee jopa Super Metroidin. Huomaa, että peli on ollut vaikutteena lukemattomille nykyklassikoille. Aikaansa edellä oleva mestariteos, jonka olisin halunnut kokea jo 20 vuotta sitten.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Lopuksi pitää vielä antaa erikoismaininta pelattavuudelle, joka on ihan omaa luokkaansa ja syy, minkä takia tämä nousee Super Metroidinkin yläpuolelle. Muistaakseni jo Neonomide paasasi joskus muinoin Pelaaja-lehden foorumilla SotN:n pelimekaniikasta. Liikkuminen on nopeaa ja sulavaa. Voit dashata takaperin tai tehdä dive kickejä vastusten tai kynttilöiden kautta ja pomppia vastusten yläpuolella koskematta maahan ollenkaan. Itse huomasin vasta monen tunnin jälkeen, että dive kick on edes olemassa, koska pelissä ei ole mitään turhia introja. Oikeastaan mitään liikkeitä ei selitellä mitenkään. Opettele ja keksi itse, saatana. Aseillakin on erikoislyöntejä, joita ei selitetä erikseen. Myös taiat pitää itse keksiä eri näppäinyhdistelmiä kokeilemalla. Samoin sen, miten jotkut relicit toimivat.

Ainiin, pelissä on ihan helvetisti avattavaa ja kerättävää. Ja spritet ovat jumalaisen kauniita, kuten animaatiotkin. Soundtrackikin on täydellinen.

Kannattaa pelata!

Tuli hommattua PSP:n Castlevania: The Dracula X Chronicles Halloween-alennusmyynnistä 3 eurolla. Ei ollenkaan paha hinta, kun miettii että mukana tulee osittain remasteroitu SOTN. Itse Rondo of Bloodista en kyllä niin innostunut, mutta SOTN tulee pelattua läpi. Lisäksi toimii erittäin sulavasti PSVitalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.11.2017 13:24
Switch tekee melkein pelistä kuin pelistä houkuttelevamman minulle. Rocket League näyttää telakoimattomana ajoittain lähes N64-peliltä (http://i.imgur.com/am8L7JB.jpg) (no eikä näytä), mutta taika rätisee, kun pitää sohvalla löhötessään käsissään peliä joka vain hetki sitten pyöri suuren television paneelilla. Steve Jobs iskosti talvella 2010 iPadin konseptia ihmisille kuuluisalla lauseellaan: "It's phenomenal to see a whole web page right in front of you that you can manipulate with your fingers." Switch vetoaa samanlaiseen, mukavuuden ilosanomaa levittävään teesiin.

Kun mainoksissa laite telakoidaan ja sitten otetaan takaisin käsiin pelikuvan siirtyessä saumattomasti ruudulta toiselle, se on kultainen "wow"-hetki, joka keventää talouksissa rahapusseja.

Ai niin... Yritin pelata Rocketia kyllä aiemminkin, jopa tehokkaalla tietokoneella 4K-resoluutiolla, mutta ei... Tämä suttuinen ja joidenkin mielestä koiranoksennuksen näköinen versio sen sijaan kutsuu, vaikka en tiedä alkuunkaan mihin suuntaan siellä kentällä kulloinkin pyörin ja hyörin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.11.2017 13:53
Kun mainoksissa laite telakoidaan ja sitten otetaan takaisin käsiin pelikuvan siirtyessä saumattomasti ruudulta toiselle, se on kultainen "wow"-hetki, joka keventää talouksissa rahapusseja.

Mikä Rocket Leaguen kohdalla ei ilmeisesti ole saumatonta nähnytkään :b


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.11.2017 13:59
Kun mainoksissa laite telakoidaan ja sitten otetaan takaisin käsiin pelikuvan siirtyessä saumattomasti ruudulta toiselle, se on kultainen "wow"-hetki, joka keventää talouksissa rahapusseja.

Mikä Rocket Leaguen kohdalla ei ilmeisesti ole saumatonta nähnytkään :b

Totta! Peli ei osaa vaihtaa Pro-ohjaimesta Switchiin kytkettyihin joykkareihin ilman valikossa vierailua. Psyonix varmasti handlaa tämän aikanaan, nyt se on kieltämättä rikka rokassa.

EDIT: Vähän lisää Rocket League -nipotusta hehkutuksen vastapainoksi.

Jaetulla ruudulla online-pelin pelaaminen kaverin kanssa on tehty tarpeettoman vaikeaksi. Mario Kartissa ja ARMSissa ei juuri tarvita muuta kuin toinen joy-con, sillä pelit luovat automaagisesti vierailijapelaajan tyylillä "pelaajannimi2". Rocket League vaatii ensinnäkin toisen tilin samaan Switchiin kuin myös sen, että tili on linkitetty Nintendon online-järjestelmään. Tämän on oltava lipsahdus, en suostu uskomaan että online split screen -matsit olisi suunniteltu näin hankaliksi aloittaa, jos peli myös tukee pieniä joy-con-ohjaimia.

Graafisesti vaikuttaa siltä, että RL on kiirehditty. Onneksi ruudunpäivitys matsien aikana pysyy silminnähden hyvin kuudessakympissä (en kuitenkaan ole DF), mutta sahalaitaisuus ja matala resoluutio kielivät siitä, että aitoja on saatettu juosta nurin matkalla kohti ihanaisia joulumyyntimasseja. Psyonix tosin lupasi Redditissä, että tulevissa päivityksissä tullaan tavoittelemaan suorituskykyparannuksia. Tosin "jätämme pelin tähän tilaan, sori" -lausonto se vasta karvat pystyyn nostaisikin ja katkaisisi ehkä sen muovisen kamelinselänkin.

Täytyy myös ottaa huomioon, että Rocket League on fysiikkakalkuloinneiltaan melko vaativa peli (testatkaapa suunnilleen Switchin tehoisella PC:llä paljonko ruudunpäivitysnopeutta saatte samantapaisella resoluutiolla) kuin myös, että peli on UE3-pohjainen sen sijaan, että se käyttäisi Switchille suoraan tuettua nelosversiota.

Peli on kuitenkin helkkarin hauska ja sopii aivan täydellisesti käsikonsolimoodiin kuin myös crossplay-järjestelmään. Tulevaisuudessa samassa huoneessa pelataan PC:llä ja Switcheillä yhteisessä partyssä! Freaking sweet.

OMG! Katsoin äsken Redditin ja:

Lainaus
Hi everyone! We’ve seen your feedback in regards to splitscreen online multiplayer in Rocket League and we're actively working on a solution to what we have identified as a bug. It wasn't our intention to require a Nintendo Account for each splitscreen online player, and we're working on addressing this in a hotfix by the end of the year. We are still investigating, but our goal is to eventually require only one Nintendo Account for splitscreen online play, with additional players joining as Guests. Thank you, all!
Devin Connors
Community Manager, Rocket League and Psyonix Studios


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 16.11.2017 19:17
Doom multiplayer ( switch )

No nyt on muutama tunti pelattu ja on tuo varsin hauskaa mättämistä.
Edellinen online räiskintä mitä olen pelannut oli uncharted 4 silloin julkaisun aikoihin joten senkin takia tämä tuntuu tuoreelta vaihtelulta.
Jotkut on ehtineet jo pelata kolmos "prestigelle" vaikka peli ollut ulkona vasta viikon.
Ainakin oletan, että se pelaajan tason edessä oleva roomalainen kolmonen tarkoittaa sitä, että ollaan maksimi taso saavutettu jo pari kertaa ja kolmas kierros on menossa.

Yleensä pelaan näissä vain team deathmatchia, mutta tein poikkeuksen ja kokeilin team play playlistia jossa on kaikki muodot mukana ja siellä oli vain kaksi matsi tyyppiä joita en suostu pelaamaan.
Clan arena ja freeze tag. Ekassa jokaisella on yksi elämä ja kuoleman jälkeen vaan odotellaan. Freeze tagissa oma hahmo jäätyy kuolemisen sijasta ja jos tiimi kaveri tulee viereen niin hahmo alkaa sulamaan.
Varsinkin jälkimmäisessä pelaaminen oli itselle vaan jatkuvaa odottamista ja tuota pelataan maksimissaan yhdeksän kierrosta.
Lisäksi peli tyrkyttää tuota väkisin. Jos se valitaan äänestyksessä ja lähden aulasta pois niin vaikka etsin uutta matsia 10 kertaa niin aina se heittää siihen samaan matsiin.
En nyt oikein usko, että se on ainoa käynnissä oleva matsi koko euroopassa.
Onneksi tuossa tilanteessa voi sitten mennä tdm playlistiin hetkeksi.

Mitä pelin visuaaliseen puoleen tulee niin onhan se kohtuu suttuinen jopa meitsin 32" full hd ruudulla jota katselen n.2.5m päästä.
Vaikka ruudunpäivitys on vain 30fps niin modatun konsoli fallout 4:n jälkeen tuo oli aivan hunajaista katsottavaa. Fallout kun rullaa kaupungissa 0-20 framea yleensä :D
Itseä ei pelin visuaalinen anti haittaa ollenkaan, koska en mitään ps4 tasoa edes odottanut. Lisäksi ainakin moninpelin kentissä tuntuu olevan jostain syystä paljon vaihtelua visuaalisen annin kanssa.
Jotkut kentät näyttää ihan selvästi suttuisilta ja jotkut sitten taas näyttää hienoilta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 17.11.2017 06:31
DOOM saapui eilen. Pelasin 1,5 tuntia kampanjaa ja muutaman moninpelimatsin (se oli kuin viattoman linnunpoikasen lehähdys pesästään, joten siitä ei vielä sen enempää).

Scarf naputteli pelistä tällä samaisella sivulla sen verran etevästi, että keskityn ainakin aluksi kommentoimaan pelin teknistä puolta, joka on ollut yksinpelin alkupuolella – alustan huomion ottaen – lähellä kiitettävää. Ruudunpäivitys ei nyi eikä pauku, kolmellakympillä pelatessa ei ole mitään outoa, kun ei ole koskaan saanut kokea puolet sulavampaa Doomia. Rikollista tai ei, näin minä pelin nyt pelaan, eikä se vaikuta yhtään hullummalta tavalta, vaikka pelaan peliä pääosin suurella televisiolla melko muikean skaalausurakan jäljiltä. Vaikuttaako kenties asiaan, että samalla ruudulla pyörivät säännöllisesti X360-pelit, joiden resoluutio on usein sama kuin Switchin DOOMissa. En minä niitäkään reson takia karsasta.

Tekstit tosin kavaltavat tilanteen. Ne ovat yhtä suttua, ja fontti on liian pieni. En pelin tiimellyksessä edes jaksanut vilkuilla niitä, ja ehdinkin jo ihmettelemään "mihin se moottorisaha nyt meni", kun inventaario ei näyttänytkään jokaisen demonintappajan vakiotyökalua. Yksi vahinkopainallus nosti myöhemmin virneen huulille.

Käsikonsolimoodissa mennään reilusti alta 6,2 tuumaisen ruudun natiivireson, kun viidelläsadalla alkavat peet tekevät näkymistä pehmeämpiä kuin niiden pitäisi olla. Tämä kuitenkin unohtuu nopeasti, toiminta imaisee, raskas musiikki pauhaa kuulokkeissa ja sormenpäissä kihelmöivä toiminta tunkee iholle ehkä voimakkaammin kuin suurenkaan television ruudulta. Kokemus on erilainen, muttei aina myönteisessä mielessä, sillä joy-conit häviävät sooloräiskintää pelatessa paljon Pro-ohjaimelle.

Mutta onhan tämä kyllä hieno.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 18.11.2017 03:20
(https://media.giphy.com/media/B3nATT4FPkb3G/giphy.gif)

”Kokeilen nopeasti Resident Evil HD Editionia, niin näen, miltä se näyttää Xboxilla”, ajattelin. No, sehän jälleen kerran imaisi mukaansa, vaikka peli on tullut jyystettyä läpi lukemattomia kertoja.

Yllätyksekseni uudistettu default-ohjattavuus vaikuttaa pirun hyvältä, vaikkei minulla ole ikinä ollut mitään tankkiohjattavuutta vastaan - ovathan molemmat sekä REmake että RE4 ihan siellä lempipelieni kärkipäässä. Hahmo liikkuu sihen suuntaan kuin tattikin, eikä vauhtia tarvi lisätä tavalliseen tapaan ”kaasulla”. Onhan tämä systeemi järkevämpi, koska ei kukaan muutenkaan liiku pelissä normivauhdilla, vaan tankkiohjauksessa pitää koko ajan pitää turhanpäiten yhtä nappia pohjassa.

Lisäksi vihollisten väistely on sata kertaa helpompaa, kun ei tarvi rukoilla joka kerta, että hahmo liukahtaisi juuri sopivassa kulmassa ja nopeudella vihollisen ohi. Tärkeä ominaisuus korkeammilla vaikeustasoilla ja speedruneissa, joihin tässä on myös omat leaderboardsit.

Uskomaton peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.11.2017 10:14
DOOMin salaisuudet on piilotettu hyvin. Missaan järjestäen melkein kaikki salapaikat. En kuitenkaan stressaa siitä liiemmin, palaan kyllä mieluusti läpäisyn jälkeen kenttiin metsästämään missaamiani juttuja. Ymmärränkö oikein, että jos pelaan jonkun levelin kampanjan jälkeen "mission select" -ruudun kautta, tällöin peli antaa minun pelata kentän kaikilla löytämilläni ase- ja pukupäivityksillä? Jos näin on, niin awesome!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 18.11.2017 14:51
Kyllä se noin toimii.
Vanhoja kenttiä on kätevä hyödyntää myös weapon master haasteissa joiden avulla avataan viimeiset modit aseisiin.
Jos kerää puuttuvia salaisuuksia niin kenttää ei tarvitse edes pelata loppuun vaan riittää kun odottaa pari sekuntia collectiblen jälkeen, että peli ehtii varmasti tallentaa ja sitten ottaa quitin.
Noin se ainakin muilla versioilla toimi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 25.11.2017 10:45
DOOM läpi. Jos joku vielä miettii, onko tämä pelaamisen arvoinen Switchillä, niin minun vastauksena kaikuu riemukas KYLLÄ! EHDOTTOMASTI! Nautin yksinpelikampanjasta suuresti, sillä se tarjosi rehellistä mättöä n. 15 pelituntia. Huoneiden puhdistaminen demoneista toimi aina porttina seuraavaan kohteeseen, mutta pelattavuus oli niin addiktoivaa, että vasta loppupuolella peliä toisto nosti negatiivisessa mielessä päätään.

Aseet on mallinnettu herkullisesti, niissä on massan tunnetta, ja niiden päivitykset tuovat mukavaa kehittymisen fiilistä. Sama pätee pelaajaankin; jos alussa on varaa luottaa nykyaikaisen perusräiskinnän "paukuta tuonne ja suojaudu tänne" -teeseihin edes pikkuriikkisen, ollaan viimeisissä vaiheissa köntsät housuissa, jos touhu menee liian suojelevaksi. Hyökkäys on paras puolustus. Pelin vauhti on ajoittain hirmuinen, metalli pauhaa, kun suorittaa sydämen kurkkuun nostavan liikesarjan; tuplahyppy, haulikolla kaksi alemman tason demonia mössöksi, vaihto raketinheittimeen ja muutama ammus pirulliseen Summoneriin. Takaa kimppuuni rynnii hirmuinen Pinky, jonka moottorisaha leikkaa kuin monitoimikone tomaatin. Tämä kaikki voi tapahtua parissa sekunnissa, joten ei ihme jos älykello ilmoittaa leposykkeen käyvän parikymmentä lyöntiä tavallista korkeammalla!

Kenttäsuunnitteluun viitataan yleensä yhdessä Metroid Primen kanssa. Ihan niin avoimia kentät eivät kuitenkaan ole, vaikka salaisuudet sijaitsevatkin yleensä muualla kuin yhden pääreitistä eroavan tienpätkän päässä. Hyvä näin, kenttiin tulee ehkä palattua uudestaankin uusin voimin ja asepäivityksin.

Switch-versio on myös teknisesti kelpoa jälkeä. Toki, se menee puolikontilleen muutaman kerran varsinkin lopussa, kun huoneissa jyllää kymmeniä hirviöitä, mutta onneksi dippaukset ruudunpäivityksessä jäävät silti poikkeuksiksi eivätkä säännöksi. En tunne menettäneeni mitään. Hyvä motion blur maskaa sekin 30 fps:n ruudunpäivityksestä sulavamman tuntuisen kuin se oikeasti onkaan.

Olen kiitollinen siitä, että DOOM on pelattavissa niillekin, joille Switch on syystä tai toisesta pääalusta. Se on yksinkertaisesti "riittävän hyvä", niin kuin Polygon muutaman päivän takaisessa artikkelissaan pohti: https://www.polygon.com/2017/11/22/16689870/nintendo-skyrim-doom-rocket-league-graphics


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 29.11.2017 16:27
Nyt olen itsekin saanut pelattua doomia ihan tarpeeksi eli 50+ tuntia joista yli 30 moninpelissä.

Tosiaan grafiikan suttuisuuteen kesti tottua se pari tuntia ja sen jälkeen tuohon ei kiinnittänyt enää huomiota.
Ruudunpäivitys notkahtelee yksinpelissä  muutamia kertoja. Hektisimmissä kohdissa peli ei sinänsä nyi vaan hidastuu joka vaan helpottaa ampumista :D
Toki peli myös ihan nykii välillä joista eka kerta on ekan kentän lopussa kun ruudulla on pölyä, räjähdyksiä ja ammuskelua. Heti kun sen pölypilven läpi kävelee niin nykiminen loppuu.
Tuon tapaisia nytkähdyksiä on myös kourallinen. Oikeasti noihin tuli harvoin kiinnitettyä huomiota ja paljon enemmän minua on häirinnyt esim breath of the wildin fps ongelmat.

Ääni bugit sitten häiritsikin kunnolla eli kyseessä on monen arvostelijankin mainitsema voimakas BZZZZZZZZZ ääni jonka jälkeen äänet muuttuu todella hiljaiseksi.
Ekan kerran kun pelasin yksinpelin läpi niin tuo tuli melkein kerran tunnissa. Toisella kerralla tuo ilmeni vain kerran ja silloin äänien voimakkuus ei muuttunut.
Bugin iskiessä äänet palautuu normaaliksi kun lataa edellisen checkpointin.

Photo modea tässä ei vissiin ole ollenkaan tai sitten oma peli bugaa. Options valikossa kun tsekkaa kontrollit niin siellä lukee, että vasemman tatin klikkaus aktivoi photo moden. No ei aktivoi.
Koitin etsiä googlella ja ainoa tulos jonka löysin oli yksi reddit postaus jossa todettiin tuon toimivan vain mission selectin kautta. No ei toimi.
Koitin vielä ihan varmuudeksi handheld moodissa sekä muistikortilla, että ilman. Ei toimi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 29.11.2017 18:07
Resident Evil 7 (PSVR)

Eniten kylmiä väreitä koskaan. Residen Evil-fanina maistui. Samaan aikaan uudenlainen, mutta kuitenkin tietyllä tapaa aivan samanlainen kuin vaikka RE1. VR toi lisäulottuvuuden ja kylmät väreet mukaan vielä vahvemmin, mutta ei tämä mielestäni parasta VR:ää ollut, mitä on tullut koettua. Ehkä top viiteen pääsee kuitenkin.

Voi helposti suositella kaikille, jotka pitävät kauhupeleistä ja/tai Resident Evilistä.

Everybody's Golf (PS4)

Sarjan uusin osa tarjoaa jälleen aivan järkyttävän koukuttavaa ja tyydyttävää golfia. Kyllä tämä vaan on yksi parhaita urheilupelisarjoja ja yleensäkin pelisarjoja koskaan. Ehkä vähän harmittaa, ettei kenttiä ole enempää kuin 5 + DLC:t. Se on pelin huonoin puoli. Etenkin, kun ensimmäinen ja toinen ovat ylihelppoja. Mutta toisaalta, jos vielä pari DLC-rataa tulisi, niin tarpeeksi ratoja siinä vaiheessa ja tähän asti (50-100 tuntia varmaankin takana) on pärjätty näilläkin hyvin.

Toinen, jota toivottavasti tuodaan peliin enemmän, ovat online-turnaukset. Juuri tuli international tournament, mutta vaikka toteutus on toisaalta hieno, kun on muutaman päivän kestävät karsinnat (yksi yritys) ja muutaman päivän kestävä lopputurnaus (yksi yritys), niin toisaalta aika vähän pelattavaa tuollaisella toteutuksella.

Peruspelaaminen on kuitenkin niin jäätävän viihdyttävää, sujuvaa ja täydellistä, että kyllä tästä tunteja saa irti.

Sparc (PSVR)

Jos pitää mailapeleistä ja urheilusta, ei voi olla pitämättä tästä. Käytännössä uusi urheilulaji, joka on mahdollinen vain VR:n ansiosta. Mahtava träkkäys myös move-kapuloilla (PC:llä varmasti vielä parempi) ja hienot yksinkertaiset, mutta taitoa ja taktiikkaa vaativat mekaniikat ja säännöt. Aivan mielettömän hieno. Sääli, että VR-pelit eivät ole käyneet CCP gamesille tarpeeksi kaupaksi, sillä pelin isompi päivittäminen ja kehittäminen jäi haaveeksi, kun CCP jätti ainakin toistaiseksi VR-pelit taakseen.

NHL 18

Tiettyjä parannuksia tuli NHL17 verrattuna (etenkin tekoälyn puolelle 1v1-pelejä pelattaessa), mutta ei lähellekään tarpeeksi. Pari kuukautta netissä hakkaamista riitti (varmaankin noin 100 tuntia meni peliaikaa, eli jonkun verran kuitenkin jaksoi). Liikaa rikkinäisiä osa-alueita. Silti itse perusta (skillstick-pelaaminen) on kyllä aivan mahtavaa. Ehkä ristiriitaisin peli koskaan, kun pelissä on niin paljon raivostuttavaa paskaa ja toisaalta se pelin aivan core-pelaaminen on niin helvetin tyydyttävää.

Knack 2

Oli silloin julkaisussa vähän aikaa ilmainen. Olisin kyllä muutenkin ostanut jossain kovassa alessa, kun ykkösestäkin pidin. Ristiriitainen peli. Tietyssä mielessä parantanut paljon ykkösestä (tasoloikka on parempaa ja taistelu on monipuolisempaa, muttei kuitenkaan ehkä niin paljon parempaa kuin ykkösessä), toisaalta liian pitkä kuitenkin. Jos tarina ja välinäytökset olisi tehty parhaiden Ratchetien tasolla, niin olisi kyllä kovempi kokonaisuus. Nythän tuo tarinapuoli ja cutscenet on aivan täyttä kuraa pelissä. Platinoin kuitenkin pelin, sen verran maistui. Graafisesti peli on kyllä välilllä aivan tajuttoman upea ja musiikit oli todellinen yllätys. Oli nimittäin helvetin hyvää musaa, mitä ei kyllä ykkösestä löytynyt oikeastaan pätkääkään.

Trackmania Turbo (PSVR)

Varsinainen pelihän on varmasti aivan mahtava, en vaan ole vielä jaksanut alkaa hieromaan sitä. VR-puolen osuuden kuitenkin jo pelasin ja tarjosi kyllä todellisia vatsanpohja ympäri fiiliksiä. Huikeita loikkia ja kieppejä. Tietyt hypyt olivat yksiä vahvimpia VR-kokemuksia tähän asti.

Rez Infinite (PSVR)

Rez on helvetin hyvä ja se on helvetin hyvä myös VR:ssä. Etenkin VR-versioon tehty uusi kenttä on upea kokemus.

Tiny Trax (PSVR)

Miksihän näitä nyt sanotaankaan suomeksi.. autoradalla pikkuautot kaahaa ja kaasutetaan ja jarrutetaan, tässä versiossa lisäksi ohjataan, driftataan. Pelinkehittäjä FuturLab on tunnettu tiukoista mekaniikoista ja myös Tiny Trax on mekaanisesti todella hyvin toteuttu. Hankin kaikki trophyt, mitä pelissä on ja olisin erittäin mielelläni pelannut peliä vielä tuhottamasti lisää verkossa, mutta valitettavasti peli on myynyt todella huonosti, eikä vastustajia saa. Kuin tehty moninpelaamiseen. Harmi, että VR on vielä niin pieni markkina.

Farpoint (PSVR)

Aim-ohjaimella todella hieno peli. Ja myös erittäin hyvin toteutettu ihan pelinä. Ei pelkkä VR-gimmick. Tarinatila oli viihdyttävä, mutta pelin paras sisältö löytyy haastetiloista ja coop-haasteista, joissa pääsee toden teolla VR FPS:n makuun ja highscore-jahtiin. Joku VR FPS 4v4-moninpeli olisi ihan älyttömän siistiä, sen huomasi jo tiettyjen AI-vihollisten tullessa pelissä vastaan. Ja nimenomaan tuolla AIM-ohjaimella. Toivottavasti toteutuu.

Nex Machina

Housemarque ei osaa tehdä kuin parasta laatua. Highscore-jahdista tykkääville 100% suositus.

3on3 Freestyle

Tämä peli saa minulta "eniten koskaan puun takaa tullut mestariteos"-palkinnon. Yksi parhaita urheilupelejä, mitä olen pelannut. Mikään muu peli ole saanut niin hyvin toteutettua sitä fiilistä, mikä kentällä on itse pelatessa. Jokainen tilanne tuntuu siltä, kuin miltä se tuntuu itse kentällä pelatessa oikeaa koripalloa. Siihen päälle hyvä art, animaatiot ja musiikit sekä äänitehosteet, niin mestariteos on valmis. Katukoriksen henki kaapattuna videopelin muotoon.

Headmaster (PSVR)

Todella koukuttava. Jalkapalloa pusketaan erilaisissa haasteissa maalitauluihin. Haasteiden vaikeustaso nousee todella tasaisesti ja herkullisesti. Kaikista piti saada kolme tähteä, ennenkuin pystyi jatkamaan seuraavaan. Todella hyvin tasapainotettu niin, että koko ajan tiedät pääseväsi sinne kolmeen tähteen, mutta vaatii todella hyvän onnistumisen. Poikkeuksellisen hyvin tasapainotettu. Ehkä suosikkini kaikista VR-peleistä, vaikkei sinänsä kaikkein paras showcase VR:lle olekaan.

Thumper (PSVR)

Rytmipelien rytmipeli. Nimenomaan rytmipeli, ei musiikkipeli. En yleensä ole tällaisissa reaktiopeleissä kovin hyvä, mutta niin mahtavan rytmisen toteutuksen ansiosta pahimmatkin kohdat menivät aika lailla selkärangasta, kun vaan sai kentän rytmistä kiinni ja S-rankkien hankinta oli tyydyttävää (ja mahdollista, toisin kuin tosin yleensä tällaisissa peleissä itselleni). VR nostaa kokemuksen seuraavalle tasolle. Tuli myös jotenkin Wipeout-fiilistä, vaikka tässä mennäänkin kiskoilla. Yksi parhaita VR-pelejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 04.12.2017 09:15
Tuli laitettua Bloodborne tulille viikonloppuna. Onhan se pitkälti aika perseestä. Ja älkää käsittäkö väärin, itse pelaaminen on mahtavaa ja todella hienoa. Mutta ne vitun save pointit. Peli ei ole mikään läpi huuto juttu (itselle ainakaan) joten kuolema korjaa suht vakituiseen. Ja sitten joudun taas kauemmaksi ja lahtaamaan joka saatanan mörisijän siinä matkalla uudestaan. Ja samalla kaikki energian palauttajat, pommit ja luodit on tuhlattu. Kai se sitten on niin saatanan väärin kun käytin niitä, kun käytännössä siitä rankaistaan.

Eli en vain tajua tälläisen pelimekaniikan "hienoutta". Ihan VMP kamaa itselle. Eilisen illankin jumitin yhdessä kohdassa ihan sen takia kun turhauduin ravaamaan save pointin ja etenemisen väliä ja lopulta kuolin ihan 1vs1 tilanteessa kun hätäilin. Lopulta pelin fiiliskin kaikkosi, kun vain menin automaatilla takaisin sinne missä tuli heitettyä veivi viimeksi. Pelaamisesta tuli "pelkkää pelaamista". Toki sekin viihdyttää, mutta se maailman tunnelma nostaa pelaamisen yleensä ihan eri tasolle, kuin "vain pelaaminen".

Ja siis en tarkoita, etteikö peli voisi kysyä kärsivällisyyttä. Ja Bloodborne osaa kysyä kärsivällisyyttä oikeallakin tavalla. Eli pitää hiukan suunnitella kuinka kohtaa viholliset ja ajoittaa hyökkäys, eikä syöksyä vain joukon keskelle. Joskus vihut on jopa parempi kiertää. Jos näitä ei huomioi korjaa kuolema aivan varmasti. Ja se on erittäin cool. Se että saat lopulta pistettyä porukkaa matalaksi, on hieno tunne. Mutta se *itun save point...

Saa nyt nähdä tuleeko tähän kulutettua aikaa. Peli itsessään iskee minuun paljon paremmin kuin Dark Souls -sarja ja pelaaminen tuntuu hyvältä. Tässä on taistelussa jotenkin enemmän sulavuutta ja hallinnan tunnetta. Joten voi ollakin että tätä tulee pelattua vastaisuudessakin. Kuten sanoin, pelaaminen kuitenkin tuntuu hyvältä. Mutta kovin kauaa ei vain viitsi pelata vaikka haluaisikin, jos joka kerta lopettaa pelaamisen siihen että vaan *ituttaa ihan saatanasti.



Ja näytti muuten aika saatanan hyvältä kun sai heitettyä HDR asetukset kuntoon. Ehkä vähän turhankin hyvältä, kun kontrasti oli oikeasti sellainen että vähäkin realistisuus lensi roskiin. Mutta oli se silti pirun komeaa katsottavaa ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.12.2017 09:25
Ajattelet vaan että ne savepointit on etappeja ja haet ruumiilta ne sielut aina varovasti, niin et oikeasti menetä progressiota. Bloodbornen alku on vaikein kaikista Soulseista, ekan loparin jälkeen helpottaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.12.2017 17:54
Miksi pelata pelejä, jotka eivät ole sinulle? Suosittelen suosiolla lopettamaan ja vaihtamaan peliä. Ehkä muutenkin vaihtamaan koko harrastusta.

Jos ei pysty ymmärtämään, miksi kuolemisesta rangaistaan, toisin kuin peleissä nykyään yleensä, niin silloin on jo pelaamassa väärää peliä. Koko homman juju piilee siinä, että uusilla alueilla aina saa pohtia, että uskaltaako mennä vielä eteenpäin, löydänkö kohta kiertoreitin savepointille takaisin, teleporttaanko suoraan takaisin vanhalle savepisteelle suosiolla ja pelastan kerätyt soulit ja palautan tapetut vihut samalla takaisin, vai puskenko vain eteenpäin soulien menettämisen pelossa (joiden menettäminen on oikeastaan ihan sama). Siinä on koko hemmetin pelisarjan ydin, jonka viehätys katoaisi savuna ilmaan, jos vähän väliä olisi save pointteja.

Sitä paitsi bosseille pystyy lähes aina juoksemaan ja ohittamaan kaikki vihut juoksemalla. Yleensä takapakkia ei juodu edes minuuttiakaan. Ja tosiaan Bloodbornen alku on se vaikein.

Suurin paskuus Bloodbornessa on toki se, että joutuu keräämään aina uusiksi ne perus health-itemit joka kerta, jos ne onnistuu tuhlaamaan. Ne joutuu sitten grindaamaan aina takaisin, jos haluaa kokeilla bossia. Dark Souleissa ne generoitu vaan suoraan täyteen kun istahti nuotiolle. Muutenkin se, että sinne helvetin talolle pitää aina siirtyä, on uskomattoman typerää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.12.2017 18:12
Bloodbornessa on loppujen lopuksi aika hyvä määrä checkpointeja. Dark Souls II:ssa (ja ehkä hieman sarjan kolmannessakin osassa) sen sijaan niitä saattaa tulla pahimmillaan vastaan jopa muutaman minuutin välein, mikä liittyy samalla kenttäsuunnittelun ongelmallisuuteen.

Bloodbornessa pelaajaa palkitaan vihollisten kukistamisesta. Aina se ei kuitenkaan edes ole tarpeellista, jolloin ne pystyy halutessaan ohittamaan helposti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 04.12.2017 22:22
Meikä on myös tutustunut tässä Bloodborneen ja hyvältä vaikuttaa. Jotenkin tuntuu, että pärjään tässä jotenkin paremmin kuin Dark Soulsissa, jota höyläsin aikanaan vajaat 30 tuntia. Kuumottavaa meininkiä ja krapulassa aiheuttaa fyysistä pahanolontunnetta.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 04.12.2017 22:56
Miksi pelata pelejä, jotka eivät ole sinulle? Suosittelen suosiolla lopettamaan ja vaihtamaan peliä. Ehkä muutenkin vaihtamaan koko harrastusta.
Tämäkin on vaihtoehto. Mutta useimmiten meikällä tähän harrastukseen kuuluu pelien testaus ja puntarointi onko se paskaa vai jotain mitä pelaa. Toki joillain on suoraviivaisempi tapa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.12.2017 06:54
Ikaruga.

Siitä on pitkä aika. Ihka ensimmäisen Pelaaja-lehden loppupuolella oli yhden sivun pituinen arvostelu jostakin omituisesta japanilaisesta Dreamcast-pelistä, jonka idea pyörii mustavalkoisen polariteettimekanismin ympärillä. Pelaajan alus ampuu joko mustia tai valkoisia ammuksia samanvärisiin vastustajiin, joiden ammuksia pelaaja voi puolestaan imeä. Nuo imetyt ammukset voi käyttää uudelleen ohjusten muodossa.

Tämä polariteettimekanismi ja tyyli, jolla arvostelu oli kirjoitettu, sai minut pauloihinsa, vaikka jutussa ei ollut yhtä ainutta kuvaa koko pelistä. Minun oli yksinkertaisesti päästävä pelaamaan tätä peliä. Ei mennyt kauaa, kun hallussani oli modattu japanilainen GameCube ja Ikaruga. Se kesä menikin pääasiassa Ikarugaa hakatessa, koska mitäpä muutakaan viriili teinipoika voisi kesälomallaan tehdä.
 
Tuosta on aikaa reilut 14 vuotta. Nyt latasin pelin Xbox Onelle ja on hämmästyttävää huomata, miten lihasmuisti on vieläkin olemassa - liikkeet tulevat jostain syvältä alitajunnasta. Peli on siis jättänyt jälkensä.

Ikaruga on mielestäni täydellisin videopeli, mitä on koskaan tehty. Se on peli, jota pelatessa tunnen suurempaa onnistumisen tunnetta kuin missään muussa pelissä. Sen pelattavuus sekä väri- ja äänimaailma saavat minut zen-tilaan, jossa olen parhaimmillaan yhtä pelin kanssa. Se on täydellisyyttä alusta loppuun. Peli kestää noin 20 minuuttia, mutta siinä on syvyyttä eliniäksi. Tiedän siis, että tulen aina palaamaan Ikarugan pariin, kuten pelin Game Over -ruutukin sen jo ennustaa:

We’ll meet again someday soon...

EDIT: Sattui olemaan 2000. viestini Pelaajalaudalle ja se koskee kaikista maailman peleistä juuri Ikarugaa.

(https://media.giphy.com/media/9WXyFIDv2PyBq/giphy.gif)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 10.12.2017 19:04
Onko porukka pelannut Batman: The Telltale seriesiä? Pelasin tuossa episodi 2:n läpi PS3:lla ja luulin että ensimmäinen episodi oli bugista, niin toisen episodin loppu oli jotain aika järkyttävää. Nykiminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus, joskus tuli jopa ihan pysähdys ja ääniraita myöhässä paikoitellen. Ja molempien episodien lopussa kävi tiltti. Siinä vaiheessa jo nauroin. Onko Telltalesin Batmanit kaikki versiot näin umpisurkeasti toteutettu? Tai yleensäkkin Telltalesin pelit? Olin kuullut ongelmista, mutta mitään tälläistä en osannut odottaa. Kävi mielessä sekin olisiko asennus vain jotenkin epäonnistunut...

Pelin idea on hieno ja mukavan erilainen verrattuna muihin Batman peleihin. Joten sen parissa kyllä viihtyisi enemmänkin ja suunnittelin ensimmäisen episodin jälkeen jo jatko-osan hommaamista kun tämä on menty läpi, mutta jos tekninen toteutus on tätä tasoa, ei tästä kymppiä enempää viitsi maksaa, jos sitäkään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 12.12.2017 17:42
PUBG Xboxilla. Näyttää paikoittain ihan hyvältä, animaatiot ovat kuin jostain ensimmäisen Xboxin pelistä ja näppäinten kanssa saa tosissaan tapella, kun niiden taakse on suoraan väännetty kaikki PC-version ominaisuudet sellaisenaan. Mikäli Microsoft haluaa, että tästä tulee kunnon hitti Xboxilla, niin peliä pitäisi mielestäni suoraviivaistaa. Peruspelaajat eivät jaksa näitä ohjainasetuksia sisäistää, mitä vaaditaan, että peliin pääsee kunnolla sisään.

Tällä hetkellä pelaaminen muistuttaa vähän MGS2:n hirveää pelattavuutta, kun joutuu painelemaan monia nappuloita samanaikaisesti sormet ristissä ja joillain napeilla on kaksi ominaisuutta riippuen siitä painatko sen pohjaan vai näpäytätkö sitä nopeasti.

Lisäksi monet pikkujutut ärsyttävät. Miksi kartassa pelaaja näkyy valkoisena ikonina, joka ei erotu sieltä mitenkään? Hirveä kiire siirtyä seuraavan pelialueen sisälle, etkä saatana löydä itseäsi kartalta. Lisäksi on vaikea hahmottaa, juokseeko hahmo täyttä vauhtia tai onko se kyykyssä. ”Juoksin” seuraavalle alueelle varmaan 10min 1st person modessa, kunnes tajusin, että hahmo juokseekin kyykyssä, kun pistin 3rd person moden päälle. Myös sivuille kuikuilu on ärsyttävän vaikeaa tattipainalluksilla (vasemman tatin painallus nojaa vasemmalle ja oikean oikealle) ja sen voisi ihan hyvin poistaa helvettiin konsoleilta viemästä kallisarvoisia näppäinpainalluksia - tai ainakin jättää vapaaehtoiseksi.

Onneksi tämä on kuitenkin vasta Game Preview, katsellaan mihin suuntaan peli muotoutuu.

EDIT: Ai saatana kyllä tuota fiilistä, kun pääsee top 10:iin. :lol: Olin kolmen parhaan joukossa ja piiri sen kuin pienenee - kaksi muuta pelajaa myös jossain kytiksellä. Saan yhden tyypin tähtäimeeni, mutta osun vain kerran ja se livistää jonnekin. Pian tuleekin panosta toisesta suunnasta ja peli oli siinä. Ihan huikeeta! Eipä tällaista fiilistä ole tullut kuin ehkä joskus teinivuosina joissain klaanimatseissa viimeksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 19.12.2017 15:38
Onko porukka pelannut Batman: The Telltale seriesiä? Pelasin tuossa episodi 2:n läpi PS3:lla ja luulin että ensimmäinen episodi oli bugista, niin toisen episodin loppu oli jotain aika järkyttävää. Nykiminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus, joskus tuli jopa ihan pysähdys ja ääniraita myöhässä paikoitellen. Ja molempien episodien lopussa kävi tiltti. Siinä vaiheessa jo nauroin. Onko Telltalesin Batmanit kaikki versiot näin umpisurkeasti toteutettu? Tai yleensäkkin Telltalesin pelit? Olin kuullut ongelmista, mutta mitään tälläistä en osannut odottaa. Kävi mielessä sekin olisiko asennus vain jotenkin epäonnistunut...

Pelin idea on hieno ja mukavan erilainen verrattuna muihin Batman peleihin. Joten sen parissa kyllä viihtyisi enemmänkin ja suunnittelin ensimmäisen episodin jälkeen jo jatko-osan hommaamista kun tämä on menty läpi, mutta jos tekninen toteutus on tätä tasoa, ei tästä kymppiä enempää viitsi maksaa, jos sitäkään.

Kyllähän nuo Telltale-pelit aina ovat pikkuglitchejä sisältäneet, mutta PS4:llä Bättis ei kyllä pätkinyt mitenkään suuremmin. Lukuun ottamatta päävalikkoa, joka oli jostain syystä ehkä raskain ja verkkokauppamaisin asia ikinä - ei vaan voi käsittää.

Itse peli oli kyllä todella kova!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 06.01.2018 20:10
(https://www.rockpapershotgun.com/images/14/may/spintires.jpg)

Spintires: Mudrunner (PS4)

Ensiksi täytyy antaa mad respect ja propsit porukalle joka on tällaiseen ideaan alkanut; tehdään harrastuksesta jota harrastaa vain pahimmat bensalenkkariautistit peli ja tehdään se vielä helvetin hyvin. Tunnen tasan yhden frendin joka harrastaa samaa oikeassa elämässä. Rakentelee siis noita jeeppejä ja metsäkoneita joilla voi sitten kokeilla päästä pahimmista ryteiköistä yli vinssien, nelivedon ja lukkojen avulla. Välillä mennään ympäriämpäri ja ollaan kurkkua myöten hautautuneena mutaan ja pitää traktorilla käydä vetämässä romu ylös. Fysiikanmallinnus ja realismi on tällaisten pelien suola. Tässä on onnistuttu kohtuu hyvin. Jopa ryömintävaihde on mallinnettu tarkasti ja monesti saakin hinkata sitä ykköstä millintarkkuudella, jotta pääsee jonkun nousun ylös. Grafiikatkin on ihan ok. Kuvissa ja videoissa näyttää paljon paremmalta, kuin itse pelissä. Ainoa asia mikä on hieman kustu, niin tukkien kerääminen nosturilla. Aivan liian tarkkaa puuhaa ja monesti tuli hoettua vittua kun ei meinannut tukki osua oikeaan koloon.

Peli on nyt alennuksessa PS Storessa (alle 30e), joten se kellä se toimii ja tällainen bensalenkkarieräjormailu voisi napata, niin suosittelen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 08.01.2018 12:36
Tein radikaalin peliliikkeen peliharrastuksessa ja siirryin PC-pelaajaksi. Tulossa on vielä näyttö ja GPU kokonaan valitsematta, mutta ohjelmisto on kasassa ja Xbox One -ohjain hankittu. Sivuhuomiona tähän, kun olen nyt seurannut pelijulkaisuja ihan eri silmin, niin PC:lle tulee itseasiassa aika helvetisti pelejä. Kaikki Xbox One yksinoikeudet ja päälle vielä osa PS4-peleistä joita ei Xboxilla nähdä. Alkaa tuntumaan että paras yhdistelmä pelata on Switch ja PC.

Mutta asiaan. Korkkasin samantien pelin joka on houkutellut Xbox Onen julkaisusta asti, eli Killer Instinct. Ilmaiseksi kun sai. Tällä hetkellä ilmainen hahmo on Battletoadista tuttu Rash. Peli on... erilainen mitä kuvitteli. Alkuperäinenhän oli kovaa kombojen ulkoa opettelua ja sitä ultra komboa harjoiteltiin viimeiseen asti ja hiottiin alkukombosarjaa että saatiin kovin kombo luku. Tämä on ihan leikkiä siihen verrattuna. Komboja saa aikaiseksi vaikka silmät kiinni ja liikkeitä vahingossa. Rashilla sain esim. vahingossa, siis vahingossa Ultra kombon sisään. Olihan se ihan jees mättöä ja kiva oli yhdistellä iskuja, mutta ei siinä mitään samanlaista tavoitteellisuutta ollut kuin ennen. Toki otin helpoimman vaikeustason heti alkuun, joten voi olla että vaikeustason noustessa pitäisi alkaa miettimään liikesarjaa enemmän. Mutta olen silti yllättynyt liikesarjojen helppoudesta. Pelkkää nappuloiden hakkaamista ja kombot lähtee iskutoisensa jälkeen. Vai vaikuttaako vaikeustaso nykyään näihinkin? Siis kombojen helppouteen.

Eihän sitä montaa matsia tullut pelattua, mutta tämän perusteella aika kauaksi on tultu SNESin ja N64:n klassikoista (siis meikälle nämä on klassikoita. Muut kun pelasi Tekkeniä, meikä takoi KI:tä N64:llä). Katsoo nyt jos pari hahmoa viitsisi ostaa (Jago ainakin) kun ne ei paljoa kustanna ja testata vielä niillä. Mutta Quantum Brake vähän houkuttelisi testaamaan. Tosin sen kanssa pitää varmaan olla se parempi GPU jo, kun tällä hetkellä koneessa on vain GTX1060 3GB. Tai kyllähän se tuollakin varmaan pyörii, mutta voi pilata ensireaktion jos ei toimi kunnolla :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 08.01.2018 13:19
Mutta asiaan. Korkkasin samantien pelin joka on houkutellut Xbox Onen julkaisusta asti, eli Killer Instinct. Ilmaiseksi kun sai. Tällä hetkellä ilmainen hahmo on Battletoadista tuttu Rash. Peli on... erilainen mitä kuvitteli. Alkuperäinenhän oli kovaa kombojen ulkoa opettelua ja sitä ultra komboa harjoiteltiin viimeiseen asti ja hiottiin alkukombosarjaa että saatiin kovin kombo luku. Tämä on ihan leikkiä siihen verrattuna. Komboja saa aikaiseksi vaikka silmät kiinni ja liikkeitä vahingossa. Rashilla sain esim. vahingossa, siis vahingossa Ultra kombon sisään. Olihan se ihan jees mättöä ja kiva oli yhdistellä iskuja, mutta ei siinä mitään samanlaista tavoitteellisuutta ollut kuin ennen. Toki otin helpoimman vaikeustason heti alkuun, joten voi olla että vaikeustason noustessa pitäisi alkaa miettimään liikesarjaa enemmän. Mutta olen silti yllättynyt liikesarjojen helppoudesta. Pelkkää nappuloiden hakkaamista ja kombot lähtee iskutoisensa jälkeen. Vai vaikuttaako vaikeustaso nykyään näihinkin? Siis kombojen helppouteen.

No jaa, uusimmassa KI:ssa vastushan voi reagoida tai arvata kesken combon, mitä nappia painat ja päästä combosta ulos. Näin oli vanhemmissakin peleissä, mutta uusimmassa se on sen verta keskeinen osa peliä, että vaikeat combot ei oikein sen kanssa toimisikaan. Sen takia combot itsessään ei ole vaikeita vaan vaikeus tulee siinä, että on mahdollisimman luova järjestelmän kanssa. Ja niihin ezmode-combojatkoihinhan voi suhteellisen helposti reagoida, jolloin vihollinen ei kauheasti pääse niillä mylläämään.

EDIT: Unohtui kokonaan, että pelissähän on ns. "combo assist"-moodi, mikä on automaattisesti kai päällä. Se taitaa suorittaa sulle jonkun mömmöcombon, jos hakkaat vaan nappeja. Semmoset combot on kyllä naurettavan helppoa rikkoa, kun tietää aina mitä sieltä tulee.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 09.01.2018 13:23
Olen erittäin positiivisesti yllättynyt, nimittäin Resident Evil 7 tuntuu aidosti hyvältä peliltä. Rehellisesti sanoen parasta Ressaa sitten nelosen, ehkä jopa joiltain osa-alueiltaan parempaakin, sillä klassiset RE-pelit ovat aina olleet enemmän mieleeni. Toivon, että peli kantaisi loppuun asti yhtä hyvin, mitä se on kantanut tähänkin asti. VR-kokemuksena varmaan vielä kiintoisampi tapaus.

Viime vuoden suurin yllättäjä. Vihdoinkin Ressa, jossa ei tarvitse räiskiä jatkuvasti jotain lonkerohirviöitä ja siirtyä tylsästä toimintakohtauksesta toiseen. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että tämä uusin Resident Evil saattaa olla pelinä esimerkiksi Zeroakin parempi, mikä on todella kunnioitettava saavutus omasta mielestäni, kun pidän kaikkia sarjan osia nollasta neloseen asti päräyttävinä. REmaken ja RE2:n tasolle ei tietenkään päästä, mutta tästä on oikein hyvä jatkaa eteenpäin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.01.2018 06:18
Forza Horizon 3.

(https://i.imgur.com/5z0Z0qP.gif)


Ilmeeni viiden minuutin välein, kun pelaan tätä peliä ja yritän samalla uskotella itselleni, ettei 30 kuvaa sekunnissa pyörivä ajopeli voi olla näin hyvä.

Mutta on se. Ehkäpä paras ajopeli, mitä olen pelannut. Xbox One X Enhanced -patchin jälkeen peli näyttää hämmästyttävän hyvältä, ja pelialueella kruisailu omien lempibiisien tahdissa on ihan tolkuttoman hauskaa puuhaa.

Yritä siinä nyt sitten imeä hymyä perseeseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.01.2018 07:19
Selasin Forza Horizon 3:n autovalikoimaa, kun Toyotan kohdalla silmään pisti valkoinen kottero. Voisiko se olla... Ei se voi se olla... Ehkä sittenkin?!

*Eurobeatin sulosoinnut alkavat soimaan päässä*

http://www.youtube.com/watch?v=Gah8FnYSypk

KYLLÄ SE ON SE! Legendaarinen Toyota Sprinter Trueno GT-Apex AE86 Initial D -animesta! Sisäinen animehomoni tuli juuri kaapista!

(https://i.imgur.com/Vr0XZop.gif)


Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tämä peli senkun jaksaa hymyilyttää. En ole edes ehtinyt pelaamaan peliä eteenpäin, kun ympäriinsä ajelu ilman päämäärää on niin nautinnollista. Kun yöllä iskee sadekuuro ja playlististä sattuu tulemaan juuri se täydellinen biisi, on fiilis jotain sanoinkuvaamatonta. Forza Horizon 3 on häkellyttävän kaunis peli. Ja kun auton tuunaa mieleisekseen ja heittää kaikki avut ja HUD:it helvettiin, on pelattavuus jumalaista.

Videoita:

1 (https://streamable.com/gq84y) | 2 (https://streamable.com/qaeqb) | 3 (https://streamable.com/ggduq) | 4 (https://streamable.com/2jx55) | 5 (https://streamable.com/tmwro)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.01.2018 08:21
Spelunker Party

Yllääääätyyys. Täältä tulee peli, jonka laatua en uskoisi, jos en itse pelaisi. Kunnon vanhan koulukunnan armotonta tasoloikkaa, jossa pienikin virhe johtaa halpaan, mutta toisaalta reiluun kuolemaan. Oma virhehän se on, jos tippuu viidennen kerran liian korkealta. Spelunkerissa on kyllä yritystä ja erehdystäkin, mutta jotenkin pelin tunnelma musiikkeineen on niin pirun leppoisa ja old-school, ettei edestakaisin sahaaminen ärsytä. Mittauspisteet ovat aina hyvin lähellä toisiaan.

Spelunker Party on parhaimmillaan co-oppina, jos jokin. Melkeinpä jokaisesta kentästä löytyy lisäherkkuihin tien avaava kytkin, jota täytyy pitää alhaalla, jotta toiset saavat mahdollisuuden napata nämä hyvyydet. Myöhemmin saa lisävoimia, joilla pääsee aiemmin mahdottomiksi luultuun paikkoihin. Kenttiin on siis mukava tulla takaisin suuremman lössin kera, vaikka ne olisi läpäissyt aiemmin ypöyksin.

Tämähän ei millään voi vedota enää nuorempaan pelaajapolveen, eihän? Niin minä vähän pelkäsin, mutta ilmeisesti turhaan. Kävin nimittäin lauantaina siskoni luona ja pelasimme siellä siskontyttöjen kanssa Spelunkeria. Sunnuntaiaamuna sitten huomasin, että peli oli ilmestynyt myös heidän Switchiinsä. Mission accomplished!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.01.2018 18:46
Selasin Forza Horizon 3:n autovalikoimaa, kun Toyotan kohdalla silmään pisti valkoinen kottero. Voisiko se olla... Ei se voi se olla... Ehkä sittenkin?!

KYLLÄ SE ON SE! Legendaarinen Toyota Sprinter Trueno GT-Apex AE86 Initial D -animesta! Sisäinen animehomoni tuli juuri kaapista!


Hae nyt ihmeessa storefrontista jonkun tekemä initial d maalaus tuohon. 
Itselle muiden tekemät maalaukset forza sarjan peleissä on jo pitkään ollut ainoa syy pitää live gold voimassa.
Ainakin toivon, että noiden lataaminen edelleen vaatii goldin tai olen maksanut turhasta :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.01.2018 20:00
Selasin Forza Horizon 3:n autovalikoimaa, kun Toyotan kohdalla silmään pisti valkoinen kottero. Voisiko se olla... Ei se voi se olla... Ehkä sittenkin?!

KYLLÄ SE ON SE! Legendaarinen Toyota Sprinter Trueno GT-Apex AE86 Initial D -animesta! Sisäinen animehomoni tuli juuri kaapista!


Hae nyt ihmeessa storefrontista jonkun tekemä initial d maalaus tuohon. 
Itselle muiden tekemät maalaukset forza sarjan peleissä on jo pitkään ollut ainoa syy pitää live gold voimassa.
Ainakin toivon, että noiden lataaminen edelleen vaatii goldin tai olen maksanut turhasta :D

Juu, tarvii etsiä. Harmi, että konepeltiä ei saa vaihdettua hiilikuituversioon kuten animessa. Ostin myös jonkun tekemät säädöt autoon - hevosvoimat moninkertaistuivat eikä autolla pysty ajamaan edes suoraa tietä ilman dfiftausta. :lol:

Tuli myös pelattua ensimmäinen Midnight Battle, joka tottakai ajettiin 1vs1-periaatteella yöllä vuoristotietä pitkin. Tämä on vihdoin kunnon Initial D -pelin korvike, koska acadepelisarjaa ei koskaan saatu Eurooppaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.01.2018 00:13
Täytyy vielä mainita yksi hieno ominaisuus horizon 3:ssa eli blueprint kisat ja bucketlist haasteet.
Kuten olet varmaan huomannut niin tuon avulla voi tehdä kisan mieleisekseen ja community bucketlist paikoissa voi tehdä omia haasteita.
Se mikä tuossa on hienoa on se, että jos "seuraat" jotain pelaajaa niin sen tekemät kisat ja haasteet näkyy myös sulla automaattisesti.

Huomasin tuon kun tykkäsin jonkun maalauksista ja valitsin "follow creator" niin sen tekemät blueprint kisat ilmestyi valikoimiin.
Alunperin luulin, että tuo näyttää vaan kavereiksi hyväksyttyjen tyyppien tekemät kisat ja haasteet, mutta pelkkä seuraaminen riittää.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.01.2018 01:22
Pelissä on kyllä ihan järjettömästi tekemistä, olen vasta raapaissut pintaa. Harmittaa, etten tuota Season Passia tajunnut ostaa, kun oli joulualessa. Ilmeisesti Blizzard Mountain etenkin on täyttä timanttia.

AE86:stakin löytyi custom-versio helposti:

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.01.2018 07:14
Monster Hunter: World

Nopeasti tuli testailtua ja hyvältähän tämä vaikutti. Animaatiot miellyttivät silmää ja liikkuminen tuntuu todella napakalta. Performance modessa ei päästä 60 kuvaan sekunnissa, mikä on pettymys, koska peli ei ole mitenkään erikoisen näköinen. Art style on kuitenkin kohdillaan, lupsakkaa seikkailun tuntua ilmassa. Ääninäyttelyn saa japaniksi, mikä lämmittänee animehomojen sydäntä.

Hahmoeditorillakin saa komeita metsästäjiä väsättyä:

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.01.2018 23:19
Monster Hunter: World

Nopeasti tuli testailtua ja hyvältähän tämä vaikutti. Animaatiot miellyttivät silmää ja liikkuminen tuntuu todella napakalta. Performance modessa ei päästä 60 kuvaan sekunnissa, mikä on pettymys, koska peli ei ole mitenkään erikoisen näköinen. Art style on kuitenkin kohdillaan, lupsakkaa seikkailun tuntua ilmassa. Ääninäyttelyn saa japaniksi, mikä lämmittänee animehomojen sydäntä.


Kymmenisen tuntia takana PS4:llä, ja eihän tätä malttaisi käsistään laskea. Komeita maisemia, ajoittain käsittämättömän elävästi toimivia hirviöitä, monipuolista pelattavuutta ja tietty addiktoivinta grindiä hetkeen. Muutaman isomman kaverin ehtinyt vasta kellistää - ja tietty farmailla siinä ohessa - eli herkkua on jäljellä vielä reilusti. Ja lisää on tulossa. Vahvaa goty-matskua heti vuoden kärkeen.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.01.2018 23:44
Vahvaa goty-matskua heti vuoden kärkeen.

Sama. Jos sarja ei ole ennestään tuttu, mutta esim. Souls-pelit maistuvat, niin tämä kannattaa ostaa NYT. Tosin Monster Hunter -sarja ei vaikuttaisi olevan yhtä raastava pelikokemus, vaan meininki on rennompaa. Ei sillä, etteikö minulla olisi valahtanut paskat housuun, kun se ensimmäinen t-rexiä muistuttava jättiotus lävähti ruutuun ensimmäisessä sivutehtävässä. :lol:

Pidän erityisesti pelin rakenteesta, jossa tehtäville annetaan 50 minuutin aikaraja, eivätkä pelialueet ole turhan suuria. Pelin voi pistää aina silloin tällöin tulille ja pelata vaikka tehtävän kerrallaan. Ei yhtään jaksa open world -pelejä tällä hetkellä, kun ne jäävät aina kuitenkin kesken. Dynaaminen sää ja vuorokaudenajat takaavat myös sen, että pelialueet pysyvät tuoreina.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Huikea peli, ostakaa!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 29.01.2018 00:01
Sama. Jos sarja ei ole ennestään tuttu, mutta esim. Souls-pelit maistuvat, niin tämä kannattaa ostaa NYT. Tosin Monster Hunter -sarja ei vaikuttaisi olevan yhtä raastava pelikokemus, vaan meininki on rennompaa. Ei sillä, etteikö minulla olisi valahtanut paskat housuun, kun se ensimmäinen t-rexiä muistuttava jättiotus lävähti ruutuun ensimmäisessä sivutehtävässä. :lol:

Hahhah, tämä on nimenomaan MHW:ssä parasta! Saatat olla jonkin ihan muun kaverin perässä, kun yhtäkkiä nurkan takaa laukkaa pari kertaa isompi ja siihen mennessä ennennäkemätön monsteri, ja alkaa riepottelemaan pelaajan pääkohdetta pitkin kallionseinämiä. Siinä on tosiaan parhauden kyynel silmäkulmassa ja pikkukakka kalsareissa yhtäaikaa. Ja mikä parasta, periaatteessa on ihan mahdollista laittaa vaikka molemmat tällaisessa tilanteessa nippuun, jos pelaa korttinsa oikein - vaikka kannattavampaa meneillään olevan tehtävän puolesta lienee istahtaa hetkeksi pensaaseen ja tulla napsimaan rojut maasta tilanteen rauettua. :b

Souls-sarjaan Monster Hunteria verrataan kyllä usein (vaikka tavallaan pitäisi ehkä tehdä toisin päin), ja onhan tässä samaa siinä mielessä, että nappiräimeellä ei oikein pärjää. Sen sijaan huolelliset hyökkäykset, väistöt, ja vastuksen liikkeiden ennakointi ovat avainasemassa. Mutta yhtä julmaa peli ei tosiaan silti ole. Itsekään en ole ikinä kokenut Soulsborneja omakseni, mutta MHW iski heti ensikokeilulta - kunhan vain malttaa alun ottaa rauhassa ja tutustua aseiden toimintaan. Niin, ja siinäpä toinen pääpointti. 14 aivan fantastisen erilaista asetyyppiä takaavat sen, että jokaiselle pitäisi löytyä Monster Hunterista jotain. Itse kikkailen tällä hetkellä vuoroin ilmojen sankarina Insect Glaivella, ja vuoroin jumalatonta fantasiakirvestä heiluttelevana hulluna Charge Bladella. Unlimited power, indeed.

Allekirjoitan ehdottomasti myös tuon pointin kompaktiudesta, sillä itselläkin tulee helposti ähky valtavien avointen alueiden kanssa. Tämä muutaman vapaasti vaellettavan, mutta kohtalaisesti hallussa pysyvän pelialueen kokonaisuus ja quest-pohjaisuus toimii ihan loistavasti. Jopa vauva-arjessa saa järkevästi peliä eteenpäin.

Monster Hunter: World ansaitsee ainakin tähän mennessä kaiken saamansa suitsutuksen, sekä pelaajien rahat. Jos jonkinlaista pelisuunnittelua kannattaa näillä markkinoilla tukea, niin tätä. Ostakaahan siis tosiaan pois, ja liittykää metsästäjien remmiin, niin saadaan tätä herkkua isoille konsoleille ja länteen myös tulevina vuosina.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 29.01.2018 06:54
14 aivan fantastisen erilaista asetyyppiä takaavat sen, että jokaiselle pitäisi löytyä Monster Hunterista jotain. Itse kikkailen tällä hetkellä vuoroin ilmojen sankarina Insect Glaivella, ja vuoroin jumalatonta fantasiakirvestä heiluttelevana hulluna Charge Bladella. Unlimited power, indeed.

Itse valitsin ensin sen kaikkein isoimman melan, joka osoittautui lopulta liian haastavaksi. Ei vaan taidot riitä. Ei muuta kuin harjoitusareenalle kokeilemaan muita aseita. Ensimmäisenä kokeilin myös tuota hyönteiskepakkoa ja JUMALAUTA TÄTÄ PELIÄ (https://streamable.com/samby)! Nyt tiedän, miltä Star Wars -kersalta tuntui aikoinaan.

(https://media1.tenor.com/images/36e50f9e08e0226464bb1ae5be1e9081/tenor.gif?itemid=4818355)


Tässä pelissä on ehkä parhaat animaatiot, mitä olen nähnyt. Tai ainakin viileimmät. Samaa tasoa Souls-pelien kanssa, eli hahmoissa ja lyönneissä on massaa, mutta mukana on myös väriä ja makeita välähdyksiä. Eikä tietoakaan mistään frame pacing -ongelmista.

Pelissä on tosiaan myös mahdollisuus hillua ilmassa ja tarrautua hirviöihin Dragon’s Dogma -tyyliin. Ja ampua jousella tai tykeillä sekä tehdä ansoja ja heitellä kaikenmaailman räjähteitä. Kun ammut jousella superlaukauksen (https://streamable.com/hgtve), hahmo liukuu sen voimasta taaksepäin ja heinikko pölähtää ympärillä.

Bloodborne jää myös kakkoseksi aseidensa kanssa, sillä lennosta miekasta kirveeksi muuttuva härveli (https://streamable.com/razx1) on ehkä siistein ase ikinä! Niin, ja se ladataan kilvellä, joka muuttuu kirveeksi (https://streamable.com/ggsid).

Sellainen kutina ahterissa, että tämä saattaa olla koko genin paras peli tähän mennessä. Katsellaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 29.01.2018 09:41
Bloodborne jää myös kakkoseksi aseidensa kanssa, sillä lennosta miekasta kirveeksi muuttuva härveli (https://streamable.com/razx1) on ehkä siistein ase ikinä! Niin, ja se ladataan kilvellä, joka muuttuu kirveeksi (https://streamable.com/ggsid).

Joo, tämä juuri! Koko konsepti animaatioineen on ihan huikeaa kampetta. Charge Blade lienee pelin teknisin ase, ja esitelty koko sarjaan vasta Monster Hunter 4:ssa, mutta perusteet saa kyllä silti suht. varovaisella treenillä haltuun.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Plus, kun homma alkaa kentällä sujua ja superiskut läpsyä kunnolla monsterin kaaliin, ei tule tyydyttävämpää pelihetkeä ihan heti mieleen. Todella palkitseva ase.

(Mutta silti pitää kyllä välillä päästä ilma-akrobatioimaan myös.)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 29.01.2018 11:12
Saa nähdä miten paljon itse jaksaa. Odotin isompia muutoksia, mutta peli on käytännössä samaa Monster Hunteria hyvässä ja pahassa kuin ennenkin, hienommalla ulkokuorella. Sisältöä vaan paljon aiempaa vähemmän. Toivottavasti G-rank lisätään dlc:nä, eikä vuoden päästä taas uutta osaa.

Kun on tykitellyt jokaista aiempaa osaa kyllästymiseen saakka, niin pientä puutumista havaittavissa. Toki kolmen kaverin kanssa grindaus maistuu aina, mutta ei tiedä miten saa peliporukka kasaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 29.01.2018 11:53
Näin varmasti. Itselle taas ihan täydellinen osa hypätä mukaan, kun kaikki turha kankeus on striimlainattu pois ja graffat ovat paremmat kuin koskaan. Aiemmin on tullut lähinnä fiilisteltyä meininkiä etäältä, ostamatta koskaan peliä oikeasti.

Varmistustahan tuolle G-rankille ei tosiaan vielä ole, mutta suoraan sanottuna yllätyn, jos eivät panosta tähän nyt tovia ihan kaikessa rauhassa. Sen verran suurella hypellä peli saateltu ulos, ja otettu hyvin myös vastaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 29.01.2018 12:21
Itse skippasin aiemmat kun 3DS:llä pelaaminen tuntui kidutuspenkissä istumiselta.

Todella vahva GOTY ehdokas, en muista milloin viimeksi olisin näin pahasti jäänyt uuteen peliin koukkuun. Destinyn jättämä ripulinmaku huuhtoutui välittömästi suusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 29.01.2018 17:43
Peliä on shipattu kolmessa päivässä 5 miljoonaa kipaletta, joten ei tämä floppi ainakaan ole. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 29.01.2018 22:37
Axiom verge tuli viimeinkin hommattua. Switchin multiverse paketti (julkaisu oli 26.1.) tuli hommattua, koska siinä tulee soundtrack cd kaiken muun lisäksi.

No nyt se on koettu. Jopa kahdesti.
Ennen ostamista katselin tubesta joidenkin tekemiä arvosteluita ja monet sanoi kuinka pelissä tulee kuolemaan paljon ja backtracking on hidasta ja vaivalloista, koska pelissä ei ole fast travellia.
Yksi tyyppi valitti äkkinäisistä vaikeustason nousuista ja oli kuollut normalilla 84 kertaa joten hieman oli pelonsekaiset odotukset.

No ensinnäkin se paljon peloteltu vaikeus. Olen mielestäni kohtuu paska pelaamaan tällaisia tavallaan old school henkisiä 2d toimintapelejä ja ekan läpipeluun aikana henki lähti 16 kertaa ja toisella kierroksella 3.
Jos tässä onnistuu kuolemaan normalilla 84 kertaa niin yrittää kyllä pelata vauhdikkaammin, kuin mihin taidot antaa myöden.
Tai sitten on jättänyt sen "glitch gunin" täysin huomiotta. Se kun helpottaa hommaa melkoisesti.
Kun etenee varovasti ja käyttää aseita monipuolisesti niin peli on kohtuu helppo kahta viimeistä aluetta lukuunottamatta.

Sellaista perus warppaus fast travelia kaipasin tasan kerran kun omaa tyhmyyttäni lähdin hortoilemaan ympäri maailmaa etsien paikkaa johon kuuluu mennä.
Se oikea paikka oli ihan siinä naaman edessä alunperin eli Kur maailmassa oleva paksu laserseinä johon pitää käyttää päivitettyä "glitch gunia". Muistin, että olin jo sitä kokeillut ja oletin, että tarvitaan vielä uusi päivitys.
Oikeasti olin kokeillut poistaa sen seinän sillä perus versiolla. Pässi mikä pässi.
Jos ei ole tuollainen idiootti kuin minä niin se leijuva pää kyllä hoitaa ihan tarpeeksi hyvin fast travelin tarpeen.

Jo ekan läpipeluun jälkeen oli ihan hyvät fiilikset ja mietein, että koitanko etsiä kaikki loput kerättävät vai aloitanko uudestaan alusta ja kerään taas ne mitä löydän.
Valitsin tuon jälkimmäisen ja hyvä niin sillä nyt jäi vielä paremmat fiilikset kun tiesi mihin pitää mennä ja pelaaminen oli sujuvaa alusta loppuun.
Aikaa meni hieman päälle 7 tuntia joka on melkein kuusi tuntia vähemmin kuin ekalla rundilla.

Soundtrack ansaitsee kyllä kaikki kehunsa. Siis aivan timanttisen hyvä levy.
Itseasiassa kuuntelin tuon kolme kertaa tubesta ja sitten oli pakko heittää tuo paketti tilaukseen.
 Vaikka pelin parissa kului yhteensä parikymmentä tuntia niin silti tuohon ei ole kyllästynyt vaan tälläkin hetkellä se soi repeatilla.

Muutenkin extrat oli hyvät. Making of documentary levyllä on yli viisi tuntia matskua.
Axiom verge documentary 25min 54s
Tom Happ interview 1h 54min 15s
Tom Happ & Dan Adelman play axiom verge 2h 39min (tässä keskustellaan samalla pelin taustoista ja tekemisestä)
Speedrun w/ commentary by Tom Happ and Dan 37min 46s

Taidevihkonen oli vähäisestä sivumäärästään huolimatta mielenkiintoinen ja voittaa ihan heittämällä esim ubisoftin räpellykset.
Julisteen toisella puolella on kartta johon on merkattu tärkeimmät kerättävät tavarat. Itse tein niin, että etsein ihan itse kamat ja aina merkitsin karttaan minkä olen kerännyt jos vaikka sitten lopuksi haluaa kerätä kaikki niin pääsee helpommalla.
Pelin oma karttahan ei super metroid tyyliin näytä mitenkään tavaroiden sijaintia.

39e hintaan erittäin hyvä paketti. Muut versiot on kympin halvempia mitä switch versio, mutta niissä ei tosiaan tule soundtrack levyä mukana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 04.02.2018 13:00
PS3 Batman Telltale Series. Ihan hurveetä paskaa. Teknisesti. Peli olisi hieno, mutta pätkii koko ajan ja nyt kolmannessa episodissa tilttaa täysin samaan kohtaa jatkuvasti. Miten vittu voi olla peli näin päin persettä kasattu. Ja kyseessähän ei ole edes mikään teknisesti vaativa peli. Ihan peruskauraa. Saatana!


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.02.2018 20:54
Sellainen kutina ahterissa, että tämä saattaa olla koko genin paras peli tähän mennessä. Katsellaan.

Reilu 30h peliä takana ja sama kutina on perseessä edelleen. Bloodborne on ollut minulle tämän genin ylivoimainen ykkönen, mutta Monster Hunter tulee näillä näkymin menemään ohi. Kumpikin peli koukuttaa ja pahasti, mutta Monster Hunterissa grindaaminen on miellyttävämpää  ja pelattavuus on paljon monipuolisempaa. Kun Bloodbornessa tuli huidottua lähinnä yhdellä aseella, näen itseni tulevaisuudessa opettelemassa suurimman osan Monster Hunterin aseista, koska ne oikeasti eroavat toisistaan. Itemeitäkin on älytön määrä ja niillä voi kikkailla ja kokeilla kaikennäköistä. Pidän myös siitä, että hahmoa ei kehitetä, vaan aseita sekä varusteita. Et voi siis ryssiä hahmoasi kehittämällä sitä väärään suuntaan.

Monster Hunter on idealtaan hyvin yksinkertainen: tapa tai pyydystä pomovastustajia erilaisilla leikkikentillä, yksin tai porukalla, ja grindaa samalla aseita sekä varusteita paremmiksi. Pelimekaniikka on kuitenkin niin nautinnollista ja taitopohjaista, että samojen kenttien ja monstereiden grindaaminen ei käy vanhaksi - aina löytyy jokin uusi tapa kokeilla asioita. Valinnaiset questit myös sekoittavat pakkaa lisäämällä haastetta eri keinoin. Metsästä yhden sijaan kolme eri monsteria tai pyydystä monsteri kuolematta (tai kuten peli sen ilmaisee, pyörtymättä) kertaakaan. Joissain questeissa on vain yksi yritysmahdollisuus, mikä nostaa panoksia ja saatavia palkintoja.

Pelissä on myös jotain taianomaista charmia, vaikka vain haahuilisit päämäärättömästi pelialueella tai päämajassa. Pelin audiovisuaalinen anti saa mielen lepäämään, olit sitten ongella juuri löytämälläsi rauhaisalla kalapaikalla tai keräämässä yrttejä tunnelmallisessa luolastossa, jossa kaikuu vesipisaroiden ropina.

Jos jotain huonoja puolia pitää keksiä, niin juoni on täysin päälleliimattua jöötiä ja hahmojen lip sync on tehty aivan päin persettä. Pelimekaniikassa en pidä siitä, että jos esim. katkaisen monsterin hännän, en saa siitä saatavaa rompetta automaattisesti, vaan pitää se mennä erikseen kaivelemaan maasta manuaalisesti. Aina ei muista tai huomaa, että jokin monsterin palanen on tippunut tantereelle, jolloin jokin tavara saattaa jäädä kokonaan saamatta.

Kun monsteri on lopulta kukistettu, on sen jälkeinen minuutin aikaikkuna jotenkin epämääräisesti toteutettu. Miksi aikaa kuvaava tiimalasi näyttää jäljellä olevan ajan kymmenissä sekunneissa eikä suoraan sekunneissa? Oikeastaan koko aikaikkuna tuntuu turhalta. Miksen vain saisi omassa rauhassa noukkia kaiken haluamani tavaran pelialueelta? Kaipa tähänkin on olemassa jokin järkevä selitys, jota en ole hiffannut.

Mutta nyt takaisin metsästämään!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.02.2018 21:16
Jotakuinkin saman verran tunteja takana, Hunter Rank 9 vissiin lasissa. Rauhassa on siis tullut otettua, asetaitoja varsinkin alkuun treenattua ja tiettyjä hyödyllisiä sivutehtäviä liiskailtua. Palicolle uusia hyödyllisiä työkaluja, kotikylän farmitoiminta kunnolla käyntiin, leirit auki kartoilta ja vähän parempaa kampetta päälle. Nyt sietääkin jatkaa tovi vauhdikkaammin eteenpäin, kohti stoorin loppua ja High rank -monssuja! Onhan tämä parhia.

Kannattaa muuten muistaa ne Event-tehtävät katsella läpi. Palicolle Horizon: ZD -teemaisen varustekokonaisuuden antava Lessons of the Wild -questi häviää käsittääkseni sieltä ensi viikolla.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.02.2018 21:37
Kannattaa muuten muistaa ne Event-tehtävät katsella läpi. Palicolle Horizon: ZD -teemaisen varustekokonaisuuden antava Lessons of the Wild -questi häviää käsittääkseni sieltä ensi viikolla.

Xbox Master Race ei noihin pääse käsiksi. Kuten ei myöskään matchmakingiin, joka on edelleen rikki. :lol: Myöskin 5 miljoonan myydyn pelin bonus item pack bugittaa, eikä sitä saa lunastettua.

Onneksi peli on kuitenkin myynyt hyvin myös Japanin ulkopuolella - ilmeisesti Xboxin tuottavin peli kirjoitushetkellä - joten toivottavasti Capcom ei nyt täysin haistattaisi paskoja Xbox-pelaajille, vaan mekin saisimme jotain muutakin kuin muruset.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.02.2018 22:30
Miten hitossa matchmakin ei toimi? Eikö voi muiden kanssa pelata? Toisin sanoen peli, jonka päätarkoitus on pelata neljän partylla ja grindata vihuja hengiltä mahdollisimman nopeasti, ei ole mahdollista. Varmaan nautinnollista koittaa saada joku gemi ja grindata 50 kertaa putkeen yksin. Nopeeta touhua. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.02.2018 22:43
Miten hitossa matchmakin ei toimi? Eikö voi muiden kanssa pelata? Toisin sanoen peli, jonka päätarkoitus on pelata neljän partylla ja grindata vihuja hengiltä mahdollisimman nopeasti, ei ole mahdollista. Varmaan nautinnollista koittaa saada joku gemi ja grindata 50 kertaa putkeen yksin. Nopeeta touhua. :lol:

Mulla on ollut huisin hauskaa yksin, joten ei se varmaan ole enää mikään sarjan ”päätarkoitus”. Pelihän on optimoitu nimenomaan niin, että sitä voi huoletta pelata yksinkin.

En siis yritä puolustella Capcomin perseilyä, tottakai matchmakingin pitäisi toimia kunnolla. Ei vaan itseäni kiinnosta pelata tätä kenenkään kanssa, sama juttu Souls-peleissä. Muuten olisin ostanut pelin PS4:lle, jossa suurin osa porukasta kuitenkin pelaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.02.2018 22:52
Kannattaa muuten muistaa ne Event-tehtävät katsella läpi. Palicolle Horizon: ZD -teemaisen varustekokonaisuuden antava Lessons of the Wild -questi häviää käsittääkseni sieltä ensi viikolla.

Xbox Master Race ei noihin pääse käsiksi. Kuten ei myöskään matchmakingiin, joka on edelleen rikki. :lol: Myöskin 5 miljoonan myydyn pelin bonus item pack bugittaa, eikä sitä saa lunastettua.

Onneksi peli on kuitenkin myynyt hyvin myös Japanin ulkopuolella - ilmeisesti Xboxin tuottavin peli kirjoitushetkellä - joten toivottavasti Capcom ei nyt täysin haistattaisi paskoja Xbox-pelaajille, vaan mekin saisimme jotain muutakin kuin muruset.

Ai niin, unohtui jo tuo sun konsolivalinta kaiken tämän parhauden keskellä. :lol: Otan osaa, tuo matchmaking-tilanne on kuulemma tosiaan aika levällään. Pleikkarilla ei onneksi ole vastaavia nähty, mutta saisivat kyllä pikkuhiljaa hoitaa ongelmat boksiltakin veks.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.02.2018 22:59
Käväisin pelin kotisivuilla ja ilmeisesti ongelma on ainakin osittain fiksattu:

http://www.monsterhunterworld.com/us/topics/notice/ (http://www.monsterhunterworld.com/us/topics/notice/)

En ole edes kokeillut tuota ominaisuutta, joten ehkä se siis toimiikin nykyään. Toivottavasti Capcom ottaa opiksi ja seuraavassa pelissä betatestaa molempia versioita.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.02.2018 01:29
Voi olla pelin tarinamoden nyt vielä voikin vetää yksin läpi vanhaan tuttuun tyyliin, enkä yhtään epäile etteikö sekin voisi olla hauskaa.

En vaan tajua miten tuollainen elintärkeä ominaisuus voi edes olla pois käytöstä. Koko peli on suunniteltu moninpeliä varten ja se ei toimi.  :???: Vähän kuin MMO-pelissä ei voisi pelata muiden kanssa. Jos pelissä on puoliksikaan samaa vaikeustasoa kuin aiemmissa, niin voi olla aika tunkkaista pelata suurinta osaa sisältöä läpi, tai ainakin uskomattoman aikaa vievää. Ideanahan on aina ollut oppia ensin voittamaan hirviöt ja sitten oppia voittamaan niitä mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Yksi takoo lekalla tajun kankaalle, toinen katkoo miekalal hännät poikki ja yksi tekee stunnia yms. Parempien armor settien ja aseiden saaminen vaatii monesti useiden kertojen yksittäisen vihun farmaamista. Yksin pelaamalla ei voi saada monstereista edes kaikkia osia millään, ellei aina vaihda classia joka välissä.

Toivottavasti tosiaan korjataan kokonaan asap.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.02.2018 05:16
Kuten sanoin, peli on optimoitu siten, että sitä voi pelata hyvin yksinkin. Monsterit skaalautuvat sen mukaan, pelaatko questeja yksin vai porukalla. Tähän mennessä vaikeustaso on ollut oikein passeli. Capcom on tehnyt pelistä helpommin lähestyttävän, luojan kiitos. Voin pelata peliä silloin kun siltä tuntuu, omaan tahtiini ja pitää taukoja kun haluan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 05.02.2018 08:39
Vaikuttaisi tosiaan siltä, että late gameakin voi takoa itsekseen, jos näin haluaa, kiitos skaalausten. Toki neljällä henkilöllä homma on aina helpompaa kuin yhdellä, mutta esim. kahdella pelaajalla työtä onkin yhtäkkiä soolomissiota enemmän, sillä skaalaus vetää ns. kerralla tappiin - käsittääkseni pienillä eroilla enää 2-4 pelaajan välillä.

Mitä boksin ongelmiin tulee, nähtävästi ihan puhdas tekninen aliarviointi tai jotain. PS4:llä oli kolme betakierrosta, joista viimeisellä kehitystiimi keskittyi nimenomaan serverien rasitukseen pakottamalla kaikki pelaajat onlineen. Boksilla näitä kierroksia ei ollut yhtään, jostain syystä. Lisäksi peli on varmasti levinnyt laajemmalle kuin yksikään MH ikinä. Kasvukivut is a bitch, it seems.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.02.2018 09:02
Vasta nyt iskin näppini Doomin moninpeliin Switchillä. Aika näpsäkkää shittendaalia, mutta kaipaisi kyllä ainakin yhtä kunnon patchia, ja jos oikein ymmärsin, niin sellaista myös tekevät (lähde epämääräinen reddit-kommentti panic buttonissa työskentelevältä kehittäjältä).

Etenkin Clan Arena -pelimuoto toi virneen huulille; yksi laiffi, ei lisävoimia, parannuskamoja eikä muitakaan erikoisominaisuuksia. Jengi tuntuu tykkäävän, kun äänestyksissä nousee melkeinpä aina suosituimmaksi. Siistiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.02.2018 20:57
Kuherruskuukausi Monster Hunterin kanssa senkun jatkuu ja tunnit vain lentävät pelin parissa. High Rankin avauduttua peli tuntuu vasta oikeasti alkavan. Peli on heittämällä menossa lempipelieni joukkoon ja olen pirun onnekas, että vasta nyt kokeilin pelisarjaa. En osaa kuvitellakaan, miten porukka on pystynyt pelaamaan näitä käsikonsoleilla. Yksi tatti ja vähemmän nappeja käytössä? Tsiisus. Täytyy taas antaa erityismaininta Xboxin Elite Controllerille, jonka paddle-kytkimille konffasin sekä A- että B-napit. Käytännössä voin siis noukkia itemeitä ja tehdä väistöliikkeitä nostamatta peukaloita tateilta. Sujuvoittaa pelaamista huomattavasti.

Vaikka olen pelannut peliä reilut 50h, niin löydän edelleen ihan perusjuttuja, koska peli ei selitä kaikkea kädestä pitäen. Netistä en ole katsonut mitään tietoja, eikä toivottavasti tarvitsekaan, koska Souls-sarjan tasoista kryptistä paskaa ei ainkaan vielä ole tullut vastaan.

Esimerkki:

Siirryin takaisin heiluttelemaan jättimelaa, kun pelimekaniikat ovat alkaneet pikkuhiljaa hahmottumaan, eikä ase tunnu enää niin vaikealta käyttää. Harjoitusareenalla peli kertoo muutaman perusliikkeen, joita käyttää. Valikoista löytyvästä Hunter’s Guidesta löytyykin sitten enemmän nippelitietoa, jotka saattaisivat muuten jäädä huomaamatta. Esimerkiksi Great Swordin tackle-liike toimii vähän parryn tavoin ja sitä voi käyttää myös puolustusliikkeenä.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Vasta hiljattain tajusin, että lähes kaikki Great Swordin liikkeet voi ladata charge-tekniikalla tehokkaammaksi. Tätä ei ole missään mainittu. Huomasin myös, että liukuessa voit tehdä iskuliikkeen ja että ilmaiskunkin voi ladata tehokkaammaksi! Charge-iskujen tehokkuuteen vaikuttaa myös se, kuinka tarkasti painat iskunappia muutaman framen ikkunassa, jonka aikana hahmo välähtää punaisena ja isku saavuttaa maksimitehon. Huikeita juttuja.

Astetta viisaampana kehittelin seuraavanlaisen iskusarjan harjoitusareenalla (https://streamable.com/sfp5f):

Liukuessa käytin charge-liikettä, joka singautti hahmon ilmaan. Ilmassa tein lyöntiliikkeen ja maassa jatkoin sitä vielä kunnon huitaisulla. Tämä huitaisu rekisteröityy samalla aseen tehokkaimman lyöntisarjan ensimmäisenä liikkeenä. Jatkan sarjaa charge-liikkeellä, jonka canceloinkin lopussa tacklella, kun hahmo välähtää punaisena. Seuraa lyöntisarjan viimeinen osuus, jossa painan lyöntinappia juuri kun hahmo välähtää punaisena. Affinity Sliding lisää samalla hetkeksi critical hitin todennäköisyyttä. Ei tuo varmaan kovin kummoiselta näytä videolla, mutta perkele että se tuntuu hyvältä, kun losautat onnistuneella sarjalla monsteria kuonoon!

Tai sitten kaikki menee vituiksi, kuten tässä klipissä kävi (https://streamable.com/cfcgt). Olin aavikolla vääntämässä Anjanathin kanssa ja juuri kun olin liukuliikkeen jälkeen lyömässä mulkeroa ilmaiskulla, paukahtaakin paikalle pommikonetta muistuttava monsteri, joka sattuu iskemään meikäläiseen juuri, kun olen ilmassa. :lol: Olin siis sivullinen uhri, joka oli väärässä paikassa väärään aikaan. Ei muuta kuin häivekaapu niskaan ja nuolemaan haavoja. Anjanath hävisi kuin pieru Saharaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.02.2018 22:20
Tai sitten kaikki menee vituiksi, kuten tässä klipissä kävi (https://streamable.com/cfcgt). Olin aavikolla vääntämässä Anjanathin kanssa ja juuri kun olin liukuliikkeen jälkeen lyömässä mulkeroa ilmaiskulla, paukahtaakin paikalle pommikonetta muistuttava monsteri, joka sattuu iskemään meikäläiseen juuri, kun olen ilmassa. :lol: Olin siis sivullinen uhri, joka oli väärässä paikassa väärään aikaan. Ei muuta kuin häivekaapu niskaan ja nuolemaan haavoja. Anjanath hävisi kuin pieru Saharaan.

Ahaha! Bazeliin voi kyllä aina luottaa.

http://www.youtube.com/watch?v=HcblGkAsgzc

Itsekin sain siis High Rankin auki, peliajallisesti nihkeästä viikosta huolimatta. Vajaa 50h vissiin lasissa täällä. Mahtavaa, miten ihan perus expeditioneistakin tuli yhtäkkiä taas jännittäviä, kun monsteripakkaa on laitettu sekaisin ja panokset nousevat. Ja kuola valuu jo, kun alkaa pikkuhiljaa kasailemaan wishlistiä kaikki parhaat skillit ja viimeisimmät muodit yhdistelevästä HR-armorisetistä.

Pelaan edelleen Charge Bladea, jonka käyttö on kyllä yhtä iloa ja muuntuu jatkuvasti sujuvammaksi. Jossain vaiheessa pitänee kyllä kokeilla jotain uuttakin (IG ja CB nyt suhteellisen mukavasti hanskassa). Bow kiinnostelee eniten range-aseista, ja ihan vastavirtaan uimisen nimissä aion kyllä tyypata Hunting Horniakin. Tuostahan löytyy oikeasti kovaa hammer-henkistä mättöä ja erittäin vahvoja komboja, ei pelkkää supporttilurittelua kuten Capcomin markinointimateriaalit helposti antaa ymmärtää. HH-pelaajia tulee myös ihan rikollisen vähän nettisessareissa vastaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.02.2018 20:40
Sata tuntia Monster Hunteria takana, eikä loppua näy. Enpä muista, milloin olisin viimeksi jaksanut pelata jotain yksinpeliä näin paljon. Bloodbornekin hyytyi jonnekin 90 tunnin paikkeille.

Edes Souls-sarjan pelit eivät ole saaneet aikaan samanlaista onnistumisen tunnetta, mitä Monster Hunter: World parhaimmillaan tarjoaa. Kun vihdoin saat sen ison körmyn kaatumaan puolen tunnin vääntämisen jälkeen, on olo huumaava. Monsterien energiapalkin poissaolo on myös nerokas konsepti, joka tuo omanlaisen jännityksen peliin. Sydän hakkaa ja kämmenet hikoavat, kun monsterin eleistä on huomattavissa, että se vetelee viimeisiään ja jokainen isku voi olla viimeinen. Samalla pelikello tikittää ja omat potionit ovat vähissä, joten virheisiin ei ole varaa. High Rankilla voit kuolla yhteenkin virheeseen.

Toki tässä ajassa on joitain epäkohtiakin tullut eteen. Hermot menevät joka kerta, kun monsteri lähtee karkuun jonnekin korkealle tasanteelle. Ancient Forestissa ja Coral Highlandsissa on todella tympeää nousta korkeimmille paikoille köynnöksiä pitkin h-i-t-a-a-s-t-i, kun monsteri loikkii tai lentää saman etapin sekunnissa. Etenkin lentävien mulkeroiden perässä on ärsyttävää juoksennella. Tai kun se sähköinen yksisarvinen kiipeää köynnöksiä pitkin ylös. Ei hevoset kiipeä seiniä ylös, saatana. Muutenkin ylivoimaisesti paskin monsteri koko pelissä, näyttää typerältä ja animaatiot ovat hirveitä.

On myös ärsyttävää seurata pakenevaa monsteria tulikärpästen perässä, kun jokin helvetin rivivihollinen tulee samalla vastaan. Tulikärpäset häviävät, etkä tiedä yhtään mihin suuntaan mennä. High Rankilla myös muut monsterit sekoittavat välillä pakkaa liikaakin. Olet mättämässä monsteria, kun yhtäkkiä paikalle tunkeekin kaksi muuta jättimäistä örmyä, jotka tunkevat kameran eteen ja rääkyvät pelaajan toimintakyvyttömäksi vuoronperään. Tähän malliin (https://streamable.com/spodm). Onneksi näitä tilanteita voi vältellä häivekaavulla tai ottamalla hatkat farcasterilla, mutta silloin menetät kallisarvoista aikaa vain koska peli päätti haistattaa sinulle paskat.

Kaiken kaikkiin peli on kuitenkin menossa TOP10:iini kovaa vauhtia. Lähinnä pelottaa, että tuntuuko tämän tyyliset pelit enää Monster Hunterin jälkeen miltään. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.02.2018 20:50
Pakenevia monstereita varten on pari kikkaa: teleporttailu camppien välillä ja R3 napilla mapissa pinnaat sen monsterin niin tulikärpäset eivät enää sekoile. Paon voi myös estää ampumalla monsuja ritsalla jos sattuu olemaan jotain parempia ammuksia kuin kiviä.

Dung podilla saa sitten häädettyä häiritsevät isot monsut luotaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.02.2018 20:54
Pakenevia monstereita varten on pari kikkaa: teleporttailu camppien välillä ja R3 napilla mapissa pinnaat sen monsterin niin tulikärpäset eivät enää sekoile. Paon voi myös estää ampumalla monsuja ritsalla jos sattuu olemaan jotain parempia ammuksia kuin kiviä.

Dung podilla saa sitten häädettyä häiritsevät isot monsut luotaan.

Thanks!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.02.2018 21:38
Pakenevia monstereita varten on pari kikkaa: teleporttailu camppien välillä ja R3 napilla mapissa pinnaat sen monsterin niin tulikärpäset eivät enää sekoile. Paon voi myös estää ampumalla monsuja ritsalla jos sattuu olemaan jotain parempia ammuksia kuin kiviä.

Dung podilla saa sitten häädettyä häiritsevät isot monsut luotaan.

Thanks!

Toki ne kartalla monsteriin pinnatut kärpäsetkin katoavat, jos joutuu kesken träkkäämisen taistelutilanteeseen. Mutta jo nähty hirviö näkyy silti toki kartalla, eli näissä tilanteissa on helppo jatkaa juoksua about samaan suuntaan, ja kun pääsee selville vesille, saa taas scoutit käyttöön.

Karttaa kannattaa kyllä muutenkin käyttää aktiivisesti. Siltä on helppo filtteröidä pienet hirviöt, kerättävät ynnä muut asiat erikseen, pinnata tatilla haluamansa kaman, ja sitten vaan seurata kärpäsiä kohteeseen. Tekee hanttihommaquesteistäkin suht. suoraviivaisia.

Niin, ja High Rankilla dung podeista tulee kyllä suht. kullanarvoisia. Flash podeja tulee kanssa käytettyä paljon, eritoten lentäviä vihuja vastaan, mutta melkein mieluummin silti pitää paskat ranteessa vähänkään tärkeämmällä metsästysreissulla. Bazelihan iskee takuuvarmasti kamikazea kesken mission, oli melkein millä kartalla vaan, joten se nopea tortun flengaaminen ja nurkan taakse hetkeksi kipaiseminen pelastaa erittäin usein. Ei tarvitse lähteä kauemmas, koettaa selvitä ristitulessa tai kuolla turhaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.02.2018 22:16
Miten muuten valitsette itemeitä pelissä? Tämä on yksi asia, jota en vain millään saa lihasmuistiin.

Heti alkuunsa vaihdoin sen ympyrän muotoisen, tatilla toimivan tavaravalikon default-asetuksen niin, että tattia pitää klikata halutun itemin kohdalla. Defaulttinahan tuo taisi olla niin, että oikea tatti pitää vain kohdistaa itemiin. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että pitää siirtyä takaisin tuohon default-asetukseen, koska itemien käyttö rikkoo aina pelirytmini, ja usein valitsen itemit mielummin pläräämällä sitä oikean alakulman valikkoa vasemmalle ja oikealle, mikä on yhtä helvettiä taistelun tiimellyksessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 20.02.2018 23:27
Ite pläräilen dpadilla edelleen. Mukana on yleensä parannusesineet, power/armor-charmit (näitä voi ostaa vendorilta ja upgradettaa craftaamalla kunhan ovat boxissa). Flash ja dung podit ja buildista riippuen eri mantlet. Aika nopeasti sen järjestyksen oppi. Item boxissa ja equipment menussa saa starttia painamalla tallentaa loudoutteja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.02.2018 23:41
(näitä voi ostaa vendorilta ja upgradettaa craftaamalla kunhan ovat boxissa).

Enpä tätäkään tiennyt. :lol:


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 21.02.2018 08:10
(näitä voi ostaa vendorilta ja upgradettaa craftaamalla kunhan ovat boxissa).

Enpä tätäkään tiennyt. :lol:

Joo, itsekin huomasin tämän sattumalta. Ne craftilistojen kysymysmerkit kannattaa välillä kurkkia, sillä selvisi tuokin. Vahvemmat charmit myös stackaa normiversioiden kanssa, eli kannattaa hakea uudet nyyppächarmit rinnalle mukaan, kun saa vanhat päivitettyä vahvempiin.

Itemejä käytän molemmista. Wheeliin olen asettanut tärkeimmät potionit, antidoten, mantlen ja muita työkaluja. Menetelmänä pelkkä tatin heilautus oikeaan suuntaan, tottumisjakson jälkeen hoituu ryyppäys taistelussakin nopeasti. Plus, aseen voi teroittaa laittamatta sitä piiloon, kunhan teroituksen tekee rengasvalikolla. Normivalikosta plärään sitten ei-niin-kiireelliset tavarat, kuten voimajuomat kentän alussa. Taistelussa pidän neliön alla esillä Ancient potionia hätätilanteita varten.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.02.2018 19:26
Tuli dung ja flash podia testailtua tunkeileviin ja lentäviin mulkeroihin - vaikeustaso muuttui ihan easy modeksi noiden myötä. :lol: No ei ehkä sentään, mutta olinpa idiootti, etten noita aikaisemmin älynnyt käyttää. Ei tarvi enää odotella puolta vuotta, että Rathalos suostuu tulemaan maan kamaralle.

Jokaisen itemin selitykset olen toki tarkkaan syynännyt, mutta jotenkin en uskonut, että toimivat näin tehokkaasti isompiinkin monstereihin. Toki flash podilla voi onneksi ohikin ampua, eli ei se ihan pomminvarmasti aina toimi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.02.2018 08:01
Mitäs persettä, Gathering Hubissa onkin offline-sisältöä: erilaisia haasteita leaderboardseineen. Yli sata tuntia tätä vääntänyt ja nyt vasta tajusin. :lol: Kuuntelin GiantBombin podcastia ja tästä ohimennen mainittiin, en olisi muuten ikinä tajunnut tuonne yläkannelle edes mennä, koska luulin, että siellä on muita pelaajia, enkä halua spoilaantua pelin aseista ja haarniskoista ennen aikojaan.

Tämä peli senkun paranee vanhetessaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 22.02.2018 09:10
Tuli dung ja flash podia testailtua tunkeileviin ja lentäviin mulkeroihin - vaikeustaso muuttui ihan easy modeksi noiden myötä. :lol: No ei ehkä sentään, mutta olinpa idiootti, etten noita aikaisemmin älynnyt käyttää. Ei tarvi enää odotella puolta vuotta, että Rathalos suostuu tulemaan maan kamaralle.

Jokaisen itemin selitykset olen toki tarkkaan syynännyt, mutta jotenkin en uskonut, että toimivat näin tehokkaasti isompiinkin monstereihin. Toki flash podilla voi onneksi ohikin ampua, eli ei se ihan pomminvarmasti aina toimi.

Lisäksi flash podeja voi pitää mukana vain kolme, eli ei niitä voi loputtomiin spämmätä, ellei kuole tai kipaise itse leiriin restockaamaan. Mutta joo, hyviä ovat! Also, flashit toimivat muuten parhaiten, kun ampuu ne maahan hirviön eteen.

Tuohon haastepuoleen en ole itsekään vielä pureutunut, vaikka olen kyllä käynyt Hubin puolella kurkkimassa meininkiä. Sisässä 70+ tuntia, ja olen edennyt hyvin rauhassa, eri aseita testaillen ja meiningistä nautiskellen. Nyt on sellainen elämästä suht. vaivatonta tekevä armorkokonaisuus niskassa (reippaasti evade window'ta ja divine blessingiä) ja Rathian-linjan päätyä lähentelevä CB käytössä, joten voi taas tovin jatkaa reippaammin päätehtäviä eteenpäin, aukoa uusia hirviöitä, ja keskittyä sitten taas uusien aseiden ja kamppeiden haalimiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.02.2018 17:03
Lentävät monsut saa alas myös erilaisilla ammuksilla kunhan osuu päähän. Stonet ja redberryt (mitälie) poikkeuksena. Esim dragon podit tiputtavat pelin loparin iloisesti parilla osumalla maahan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 23.02.2018 12:53
Bloodborne lisärineen paukahti läpi tuossa hiljattain. Olen kyllä ylpeä, että kaltaiseni tumpelokin oppi pärjäämään pelissä varsin mukavasti. Kyrsii vain, että ryssin endingin kun hätäilin liikaa ja valitsin sen erään mukavan dialogivaihtoehdon... No ei siinä muu auttanut kuin tehdä uusi hahmo erilaisella buildilla ja alkaa kairaamaan alusta.

Huikea peli. Harmi, että tutustuin vasta nyt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 05.03.2018 10:37
Mielestäni Dirt Rally on aika lähellä täydellistä rallipeliä. Sadistisen vaikea, vaatii tonneittain opettelua ja kärsivällisyyttä. Ja kaiken opettelun jälkeen kun hyppää takavetoisen 70-lukulaisen kyytiin ja mutkan jälkeen hipaisee kaasua pikkaisen liian lujaa, tuntee hyppisissä miten renkaat rouhaisevat soran alta pois ja kylki lähtee omille teilleen, ja tiukalla vastakäännöksellä ottaa hirviön haltuunsa... Täydellisyyttä!

Nyt kun peliä pääsee pelaamaan VR:llä, voi vain todeta sen muuttuneen yhtäkkiä loistavasta pelistä jumalallisen hyväksi rallikokemuksensi. En voi edes tajuta miten autopelejä pystyi pelaamaan TV:n ruudulta, niin helvetisti parempaa se on VR-laseilla. Siinä voi tuntea Lancia Stratoksen ahtaat sisätilat, kun päätä kääntämällä näkee kartan lukijan pään ihan oman pään vieressä. Parasta on se, että tiet ovat oikeasti niin leveitä tai kapeita kun ne oikeassakin elämässä olisivat. Kaikki on oikeassa mittasuhteessa. 50 tuumaisessa tv:ssäni vierelle ajava ralliauto on vain muutaman sentin kokoinen, mutta VR-laseilla se auto on oikeasti moni metrinen satoja kiloja painava kuin oikea auto.

Mutkien etäisyydet näkee täydellisesti jo kaukaa ja sivuluisutkin onnistuvat, sillä pienellä vilkaisulla tietää heti milloin eturengas tipahtaa pientareelle.

Ei minulla muuta varsinaista pointtia ollut kuin se, että Dirt Rally VR 10/10.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 06.03.2018 15:46

Ei minulla muuta varsinaista pointtia ollut kuin se, että Dirt Rally VR 10/10.

Kyllä, todellakin huikea peli. Ostin rattipenkin ja G29:n puoliksi GT Sportsia, puoliksi VR-ajelua silmällä pitäen. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että Dirt Rallyn kokemisen jälkeen ruudulta pelattavien autopelien kiinnostavuus katosi kyllä aika täysin. Aivan käsittämätön fiilis, kun vedät kaasu pohjassa metsien keskellä, heität sivuluisuun ja katsot sivuikkunasta eteenpäin. Jokaisen mutkan ja pinnanmuodon pystyy tuntemaan ja arvioimaan TOTAALISEN eri tavalla verrattuna flatilta ruudulta pelaamiseen. Vihdoin pystyt oikeasti hallitsemaan autoa perstuntumalla.

Kolme sekuntia häiritsi reso ja rosoisuus, vauhtiin päästyä se kaikki unohtuu välittömästi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 09.03.2018 21:35
Monster Hunteria jyystetty kohta 170 tuntia, joten eiköhän tämän jo uskalla nostaa omaan TOP10:iin.

En vain millään kyllästy lyömään monstereita kalloon täydellisesti ajoitetulla Great Swordin charge-lyönnillä. Upeat animaatiot, rapeat kallonrusahdusäänet, critical hit -efektit ja numerosarja, joka kertoo, että nyt tehtiin massiivista vahinkoa heikkoon kohtaan - ahhh, dopamiini vain virtaa aivoissa!

Pelattavuudessa on jotain samanlaista ajatonta viehätysvoimaa kuin Resident Evil 4:ssä, joka on minulle yksinpelien kruunaamaton kuningas. En ikinä kyllästy RE4:n pelattavuuteen, koska se on jollain alitajuisella tavalla niin tyydyttävää.

Ei peli kuitenkaan täydellinen ole:

- Flash Pod on turhan tehokas melkein kaikkia monstereita vastaan ja niitä pystyy craftaamaan lennossa
- Coral Highlands -kentässä on huono flow, liian korkeita paikkoja ja liian vähän leirejä
- Rotten Vale on muuten vain ankea ja ahdas kenttä, johon Bezelgeuse ei sovellu monsterina ollenkaan
- Elder’s Recessin laava-alueet puskevine biisoneineen ovat paskaa, eikä siellä rämpiminen Lavasiothin perässä ole hauskaa millään mittarilla mitattuna
- Suurin osa roinasta on täyttä roskaa eikä niitä tarvitse edes myydä, koska rahaa saa questeista muutenkin enemmän kuin ehtii kuluttamaan, mikä tekee samalla Tailraider Safarista ja Argosyn kapteenilta ostamisesta aivan turhia ominaisuuksia
- Suurin osa haarniskoista näyttää typerältä
- Viimeinen bossi on mekaniikoiltaan umpitylsä ja sen taustalla soi uskomattoman epäeeppinen ränkytys

Toivottavasti saadaan tulevaisuudessa lisähaastetta G-Rankin myötä, lisää pelialueita ja paljon uusia monstereita metsästettäväksi.

Monster Hunter: World on minulle sukupolven paras peli.

EDIT: Pakko jakaa taas yksi juttu pelistä. Kaikkien näiden pelituntien jälkeen sain taas uuden itemin, jolla pystyy tekemään siistejä asioita.

Evasion Mantle antaa väistöliikkeeseen joitain lisäframeja, joiden aikana pelaaja on haavoittumaton. Toimii siis vähän kuin Bayonettan väistösysteemi. Joskus mietin, että pystyykö harjoutusareenalla olevan räjähtävän tynnyrin väistämään jotenkin. Aina posahdin räjähdyksen voimasta, mutta nyt se perkele vihdoin onnistui (https://streamable.com/q37fn)! Ajoitus on todella tiukka muttei mahdoton. Lisäksi Evasion Mantle antaa onnistuneen väistön jälkeen n. 20% lisäboostin iskuihin. Great Sword tekee ihan törkeää jälkeä.

Rakastan tällaisia teknisiä pikkujuttuja. Osaava pelaaja voi periaatteessa väistää vaikka kaikki monsterin iskut niin kauan kuin kaapu on voimassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 12.03.2018 11:06
Pistin Zeldan pitkästä aikaa Switchiin ihan vain katsoakseni, mihin jäin Master Modessa.

Ai Vah Naborikseen sitten jäin... Kokeilenpa vähän.

No tietäähän sen! Pelasin koko aavikkopedon yhdeltä istumalta läpi, ja jonka jälkeen suuntasin vielä Hyrulen linnalle etsimään DLC 2:n mukana tulleita uusia kamppeita. BoTW on aivan yhtä vetovoimainen kuin vuosi sitten, ja sen maailma on niin valtava, että näiden kuukausien jälkeen monet asiat löytää taas ikään kuin uudestaan. Pelejä tosin on niin valtavasti tarjolla, ettei nyt välttämättä haluaisi upottaa itseään täysillä tähän peliin.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 12.03.2018 12:11
Itselläni antia on riittänyt ko. pelissä kyllä tasaisesti nautittuna koko vuodeksi. Korokeja uupuu vieläkin about 200kpl. Viimeisen Shrinen löysin eilen. Ja noita DLC Shrineja on vielä 5 tekemättä. + Kaikki lisävarusteet mitkä siinä tuli. Niin ja Trial Of The Swordinkin viimeinen vaihe vielä korkkaamatta.

Näitten jälkeen sitten voiskin käydä sen ganonin pieksemässä ja niin sanotusti paketoida pelin uusintakertaa varten.

Mutta enpä muista, koska viimeksi olisin pelannut peliä, jossa riittää pelitunteja kokonaiseksi vuodeksi kertaakaan kyllästymättä. Härregyd. Ei ehtinyt Odyssey siinä välissä paljoa konsolin sisällä käydä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.03.2018 07:54
Herranjumala, mitä pelaamisen nirvanaa Forza Horizon 3 on parhaimmillaan!

Otin manuaalivaihteisto + kytkin -asetuksen käyttöön: Elite Controllerin paddle-napeilla vaihdetaan vaihteita ja A-nappi toimii kytkimenä. Lisäksi säädin tattien deadzonet kuntoon pelin asetuksista, mikä toi ohjaukseen lisätarkkuutta. Hetki meni kytkimeen totuttautumiseen, mutta nyt sen käyttö alkaa tulla jo suoraan takaraivosta.

Lisäksi löysin silkinpehmeästi rullaavan unelma-Porschen, johon latasin jonkun tekemät huipputuunaukset. Sanat eivät pysty kuvaamaan sitä fiilistä, kun olet melkein jossain zen-hurmoksessa yhtä auton kanssa ja pujottelet liikenteen seassa kohti auringonlaskua. Tämä peli pitää itse kokea.

Lisäksi täytyy vielä painottaa sitä, miten sulavasti peli rullaa. ”Smoothest 30fps ever” sanoi joku joskus ResetErassa. Pitää kyllä paikkansa. Latasin nimittäin Forza 7:n demon, eikä pelien välinen ero liikkeen sulavuudessa ollut kovin suuri, vaikka Forza 7 pyörii 60 kuvaa sekunnissa. Ymmärrän nyt hyvin, miksi MasterTK ja saska kehuivat joskus Driveclubia, joka kanssa pyörii 30fps.

Mutta joo, paras ajopeli ikinä ja Xbox Onen todellinen killer app. PC:llä tästä pääsee nauttimaan vielä 60 kuvaa sekunnissa, mutta PC-versio ilmeisesti kärsii input lagista ja stutteringista, eikä HDR-tukea myöskään löydy.

EDIT: Huonot jutut unohtui mainita:

- Kaikki muut kuvakulmat paisti ns. bumper view ovat kuraa, vauhdintunne häviää totaalisesti
- Forza Motorsport 7:ssa on paljon munakkaammat äänet
- Pelissä saisi olla mahdollisuus ajella ilman liikennettä - joskus tekisi mieli vain kruisailla 350km/h ilman pelkoa siitä, että joku helvetin sunnuntaiköröttelijä tunkee eteen 10 sekunnin välein


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.03.2018 06:49
Monster Hunter sai juuri ensimmäisen kunnon päivityksen.

Kävin pikaisesti pieksemässä Deviljhon ja samalla huomasin, että peli näyttää paremmalta ja pyörii sulavammin. Näin ainakin performance modessa.

(https://media.giphy.com/media/y9EayOkRK1WN2/giphy.gif)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 22.03.2018 09:18
Tää on just tätä, ku Babylonin rattaissa ei ehdi näiden asioiden äärelle välittömästi.  :lol:

Viikonloppuna taas parit kunnon sessarit MHW:tä ja Suolakurkku tutuksi!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.03.2018 06:25
Päivityksen myötä Monster Hunter: World näyttää upealta! Eihän peli ikinä ruma ole ollut, mutta ennen päivitystä tuntui kuin pelaisi paskaisen suihkuverhon läpi - värit olivat utuiset ja kuvasta puuttui terävyys. Nyt väreissä on roppakaupalla kontrastia ja pienet yksityiskohdat näkyvät selvästi. Ruudunpäivityskin on parantunut.

Siellä on myös meneillään event quest, jossa saa keräiltyä tempered elder dragonsien jälkiä. Hoitelin Teostran, jossa oli kyllä jo ihan hyvin haastetta. :lol: Ajatus superaggressiivisesta Nergigantesta saa polvet tutisemaan. Ehdottomasti haastavin monsteri itselleni.

Luojan kiitos peli on jättihitti, mikä takaa sen, että tätä parhautta saadaan vielä lisää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 26.03.2018 06:49
Resident Evil Revelations kuului minulla niihin sarjansa osiin, joita en ollut kokeillut kuin demolla. Revelations kakkosen pelasimme viime vuonna jaetun ruudun co-oppina. Tiesin kuitenkin, että tämä ensimmäinen on hieman erilainen eikä välttämättä pelinä niin hyvä.

Ensin myönteisesti osuu silmiin Revelationsin ulkoasu, sillä ajoittain on vaikea uskoa, että tällä pelillä on 3DS-juuret. Switch-versio näyttää teknisesti hyvältä, vaikka ruudunpäivityksen vakaus ei taida yltää PS4 ja XBox One -versioiden tasolle. Peli on yksin käytävillä käppäillessä yleensä pehmoinen 60 fps, mutta toiminnan yltyessä tai efektien lisääntyessä ruudut puolittuvat.

Pelattavuus ei ole RE6:n kaltaista hullua Red Bull -akrobatiaa, muttei myöskään niin kankeaa kuin vanhemmissa osissa. Kyllä siitä silti kauhua syntyy, kun edestä, takaa ja sivuilta vyöryy harmaita örmyjä kuin suomalaisia tammikuussa. Peli tukee ilmeisesti gyroa, mutta sillä pelatakseen täytyy ottaa Joy-conit käteen tai grippiin, sillä Capcom on ilmeisesti unohtanut tyystin Pro-ohjaimen olemassaolon. Nyyh, miksi pakotatte tällaiseen valintaan?

Näiden osien kehutuin juttu – Raid-moodi – menee myös tutustumiseen. Olen ilmeisesti missannut mitä parhainta yhteistyöviihdettä, jota voi pelata onlinenkin kautta, jos vain Switch-versiossakin löytyy sitä peliseuraa.


Tämän perusteella ostan kyllä Rev. kakkosenkin. Saan pelata sen nyt apuhahmon sijasta pääroolissa ja paremmalla teknisellä toteutuksella kuin X360-version.

Capcom! Eikun kaikki Ressat Switchille. Nelosen peluusta esimerkiksi on vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta, vitosen co-op parhaudesta ottaisin hymyillen vastaan hyvän version ja kutonen... Ei kiirettä.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 30.03.2018 12:32
Dead Space tuli korkattua, kun jostain syystä omistan sen digitaalisena Xboxille ja kakkonenkin on tulossa ilmaiseksi Live Gold -tilaajille.

Ensimmäisenä huomio kiinnittyi ääniin, sillä ne on todella hyvin miksattu. Jotenkin hämmentävää, että ikivanhassa Xbox 360 -pelissä on parempi äänimaailma kuin suurimmassa osassa pelaamiani nykypelejä. Esimerkiksi Monster Hunter: Worldissa äänet oli miksattu ennen 2.0 patchia aivan päin persettä.

Toiseksi huomio kiinnittyi tattien deadzoneen, joka on usein yksi vitsaus konsolipeleissä. Tatteja voi hyvin liikutella puoleen väliin ennen kuin ruudulla tapahtuu mitään liikettä. Olo on kuin yrittäisi ohjata jotain pultsaria eteenpäin. Capcom ryssi samalla tavalla Resident Evil 4 HD Editionin ohjauksen laittamalla deadzonet perseelleen, eikä niitä pysty mitenkään säätämään. Deadzonen pitäisi olla joka pelissä nollassa.

Muuten peli vaikuttaa kyllä oikein mainiolta mielenkiintoisine pelimekaniikoineen. Aseilla on äärimmäisen tyydyttävää silpoa vihollisten raajoja irti, vaikka vihut ovatkin geneeristä The Thing -jöötiä. Minkäänlaista kauhuelementtiä tässä ei tosin ole, koska viiden peliminuutin jälkeen tulee selväksi, että jokainen alue toistaa samaa kaavaa: siirry uudelle alueelle, näe vilahdus jostain / kuule jotain epäilyttävää, triggeröi seuraava skriptattu tapahtuma, jokin örkki pärähtää naamalle jostain helvetin ilmastointikanavasta / ikkunasta ja rääkyy rasittavasti.

Tarinaa en jaksanut edes seurata. Yritän nopeasti juosta pelin läpi, että pääsen pelaamaan jatko-osaa, joka on kuulemma genrensä helmiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 30.03.2018 21:48
Taidan olla jonkin sortin poikkeus, mutta pidin ensimmäisestä Dead Spacesta huomattavasti enemmän kuin sen jatko-osasta. Jatko-osassa muistaakseni pakotettiin liikaa juonta ja valmiiksi skriptattuja kohtauksia, vaikka osa näistä olikin kieltämättä ihan siistejä. Pelasin sen tosin joskus vuonna 2012, joten muistikuvat eivät ole enää kaikista kirkkaimmat. Kolmatta osaa tulen tuskin koskaan pelaamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 30.03.2018 22:52
Siis eka Dead Space on mestariteos, kakkonen 7/10 putkiräiskintä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 31.03.2018 10:34
Jep, ykkönen on ainoa ns. hyvä osa sarjassa, tosin ei sekään nyt mitään maata mullistava, mutta äänimaailma on mahtava. Kakkonen oli muistaakseni rapaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.04.2018 08:18
Jahas, Resident Evil Revelations 2:n Raid-moodi tuntuu kypsäksi paistetulta tuotokselta, verrattuna siihen raakileeseen, minkä Revelations 1 tarjoaa. Ihan kuin pelin sisään olisi kätketty pienenpieni RPG, hahmonkehityksineen ja avautuvine kykyineen. Nyt tiedän, kumpaan Raidiin sijoitan mieluummin pelituntini.

Vaihdoin myös näiden pelien kohdalla Pro-ohjaimen gripissä istuviin joy-coneihin gyro-tähtäyksen vuoksi, eikä sitä päätöstä ole tarvinnut katua. Sniputtaminen kyyryssä hiippaillen ei kovin paljon siistimpää voisi olla, kun mikrosäädöt ristikossa menevät juuri sinne, minne ne komentaa. Tässä hemmotellaan pelaajaa piloille, samalla tapaa mitä Splatoon ja Switchin DOOM on omalla panoksellaan tehnyt. Pro-ohjaimen tukemattomuus jää kuitenkin kauneusvirheeksi, mikä olisi patchattavissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 03.04.2018 19:55
Super bomberman R

Tämä tuli pari viikkoa sitten ostettua verkkiksestä 29e hintaan.
Ajattelin, että tämä olisi varsin hyvä peli ryyppy iltaa varten, mutta valitettavasti broidi ei jaksanut kovin montaa matsia pelata.
Onneksi kuitenkin netistä löytyi la-ma välillä seuraa ihan mukavasti. Asiaan vaikutti varmasti se, että peli oli eshopissa tarjolla 25e hintaan.
Luonnollisesti hävisin varmaan 90% matseista, mutta online pelissä häviäminen ei ole koskaan ollut niin hauskaa kuin tässä.
Edes se ei haitannut yhtään, että monessa matsissa oli pienempää tai isompaa lagia joka pahimmillaan aiheuttaa tuntuvaa viivettä ohjaukseen.
Pelaaminen oli vaan niin julmetun hauskaa ja tuota tuli pelattua yhteensä 8-9 tuntia jonka jälkeen iski jo ähky.

Yksinpelikin tuli pelattua kahdesti läpi ja uusin (jo yli 6kk sitten tullut) päivitys lisäsi myös kokonaan uuden maailman pelattavaksi sekä uusia hahmoja kuten silent hillistä tutun pyramidheadin joka voi tappaa vihollisia miekallaan.
Kyllä tämä helposti oli hintansa arvoinen ostos.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 03.04.2018 22:09
En varsinaisesti itse pelannut läpi, mutta osin tyttärelle uusimman Kirbyn. Pelasi parissa päivässä läpi. Siis niin lyhyt ja ylihelppo, ettei mitään järkeä. Muutekin koko graafinen tyyli ihan levotonta tusinatavaraa, kenttäsuunnittelu luokatonta ja 30fps kruunasi kokonaisuuden. Kun puhutaan keskinkertaisuuden huipentumasta, niin uusi Kirby sopii siihen kategoriaan oikein hyvin. Jos pelisi ollut joku 20e halppis indiesetti, niin olisin vielä hyväksynyt. Vaikka onkin suunnattu nuoremmille, niin joku raja silti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.04.2018 20:43
Resident Evil VII paukahti heittämällä läpi. Missään vaiheessa ei peli päässyt ihon alle, mikä oli valitettavaa. Ehkä olen vain liian kova jätkä. Ihan ok peli kuitenkin.

No ei vaan, lopetin pelaamisen heti ensimmäiseen tallennuspisteeseen, koska olin aivan paskat housussa. :lol: Ja porukka hokee, että tämä pitää kokea VR-laseilla, kun itse ei pysty edes perusversiota pelaamaan. Jotenkin nämä ensimmäisen persoonan kauhupelit ovat ihan liian intensiivisiä verrattuna The Evil Withineihin ja Dead Spaceihin, jotka eivät tuota mitään ongelmia.

Pitää kokeilla joskus uudelleen, kunhan saan kerättyä itseni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.04.2018 20:48
Itselläkin olisi tuo seuraavaksi vuorossa. Toivon, että nämä sateiset paska ilmat jatkuu vielä pari päivää niin ei tule pahemmin valo häiritsemään peli nautintoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 05.04.2018 20:48
Resident Evil VII paukahti heittämällä läpi. Missään vaiheessa ei peli päässyt ihon alle, mikä oli valitettavaa. Ehkä olen vain liian kova jätkä. Ihan ok peli kuitenkin.

No ei vaan, lopetin pelaamisen heti ensimmäiseen tallennuspisteeseen, koska olin aivan paskat housussa. :lol: Ja porukka hokee, että tämä pitää kokea VR-laseilla, kun itse ei pysty edes perusversiota pelaamaan. Jotenkin nämä ensimmäisen persoonan kauhupelit ovat ihan liian intensiivisiä verrattuna The Evil Withineihin ja Dead Spaceihin, jotka eivät tuota mitään ongelmia.

Pitää kokeilla joskus uudelleen, kunhan saan kerättyä itseni.
Ostin itsekin karvalakkimallina edellispäivänä tietokoneelle. Jo alkupää on ilkeä ja intensiivinen, oma pelaaminen loppui siinä kohtaa kun nousin varsin vieraanvaraisesta ruokapöydästä ylös ja menin väärää käytävää pitkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 05.04.2018 21:30
Ressa VR:nä on kyllä melkoinen kokemus. Saattaa olla jopa tämän hetken paras VR-peli. Pelailin useina iltoina VR-Ressaa ennen nukkumaanmenoa ja näin jokainen yö unia siitä, enkä hyviä unia :D

Mietin jopa välillä, että miksi teen tätä :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.04.2018 16:45
RE7 on kieltämättä mainio peli ja haluaisin kovasti itsekin kokea sen joskus VR:nä. Ikävä kyllä peli lässähtää hieman loppua kohden, muttei onneksi erityisen pahasti. Parasta RE7:ssä on ehkä se, miten tuntuvan pesäeron se ottaa näihin toimintapainotteisiin Ressoihin. Suoraan sanottuna menetin toivoni pelisarjan suhteen pelattuani Revelationsin ja RE6:n demon, sillä en oikein tykkää näistä toimintapainotteisista Ressoista. RE4 on ainoa poikkeus, koska siinä rytmitys on luontevaa, tunnelma erinomaista ja lukuisia muita tekijöitä, joiden ansiosta siitä ei voi olla pitämättä. Mielestäni nämä myöhemmät osat kalpenevat sille 100-0.

Tulen silti olemaan aina näiden klassisten Ressojen suosija, minkä ansiosta RE7 varmaan iski lopulta niin hyvin. Ja kun puhutaan ylipäätään omasta mielestäni parhaimmista kauhupeleistä, niin lista pitää sisällään ainakin seuraavat teokset:

  • Silent Hillit 1-3
  • Eternal Darkness: Sanity’s Requiem
  • REmake
  • RE2


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 07.04.2018 12:55
Titanfall 2.

Ensimmäinen kerta, kun kosken Respawn Entertainmentin tekemään peliin, ja heti käy selväksi, ettei Call of Duty 4:n tekijöiden rautainen ammattitaito ole vuosien saatossa hävinnyt mihinkään. Missään ei olla tingitty ja kaikki asiat on tehty juuri eikä melkein. Titanfall 2:n pelattavuus on kermaisenpaa kuin yhdenkään aikaisemman konsoli-FPS:n ennen sitä. Oikeastaan kuilu kilpailijoihin on valtava, enkä tiedä, miten pystyn pelaamaan mitään konsoliräiskintää tämän jälkeen.

Xboxin Elite Controller on kuin luotu tätä peliä varten. B:llä hahmo tekee vanquishmaisen slaidauksen ja A:lla hypitään ja tuplahypitään. Kun slaidaus mapataan vasempaan paddle-nappiin ja hyppiminen oikeaan paddle-nappiin, voit poukkoilla vapaasti seinillä ja räiskiä samalla, koska peukalot pysyvät tateilla. Liikkuminen tuntuu täysin intuitiiviselta. Juoksusta voit siirtyä slaidaukseen ja samalla momenttumilla heittäytyä ilmaan, tuplahypätä seinälle juoksemaan ja hypätä sieltä vihollisen niskaan.

Ohjausta voi myös säätää loputtomasti, kuten alla olevasta kuvasta näkee. Miksei kaikissa peleissä voi olla tällaista mahdollisuutta? Kun heität deadzonen nollaan ja löydät oikean sensitivityn, tuntuu kuin ohjaisit hahmoa mielen voimalla. Elite Controllerilla pystyy myös lukittamaan liipasimien liikeradan pienemmäksi (ohjaimen takana on namiskat, joilla tämä tapahtuu siis fyysisesti), mikä nopeuttaa ampumista ja tähtäämistä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tässä vielä omat asetukseni:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Yksinpeli on myös erinomainen ja se on rytmitetty paljon paremmin kuin esim. DOOM. Aika näyttää kumpi on kirjoissani parempi peli, mutta se on ainakin selvää, että Titanfall 2:n pelattavuus on genrensä uusi kultainen standardi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.04.2018 21:54
Titanfall 2 oli kyllä hyvä peli. Tuli myytyä pois aikoinaan kun yksinpeli oli läpi ja moninpeliä jauhoin jo tarpeeksi. Yksinpeli oli kyllä yllättävän hyvä. Pitäisi varmaan joskus tuo Doom hommata ja pelailla läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 20.04.2018 10:31
Mad Max tuli pelattua läpi. Olipa keskinkertaisuudessaan paska peli. Käytännössä peli on samaa 15 minuutin pätkän toistoa. Tekemistä riittää, mutta kun se ei ole erityisen haastavaa tai hauskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.04.2018 13:50
Red Dead Redemption. Nopea ensipuraisu. Peli näyttää kertakaikkisen upealta Enhanced-päivityksen ansiosta. Eipä tästäkään voisi uskoa, että kyseessä on vanhempi peli. Maailma on immersiivinen ja Euphoria Engine herättää hahmot henkiin. Peli ei ole vanhentunut päivääkään.

Panzer Dragoon Orta. Tuntuupa virkistävältä pelata näin yksinkertaista peliä pitkästä aikaa! Ortakin näyttää liikkeessä upealta Enhanced-päivityksen ansiosta, vaikka ruutukuvia katsellessa pelin ikä alkaakin näkyä. Kun verkkokalvoille isketään 60 kuvaa sekunnissa, nuorentuu peli silmissä. Näitä vanhoja Xbox-pelejä pelatessa tulee jotenkin kotoisa olo - kuin palaisi takaisin vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin kaikki oli yksinkertaista ja helppoa. Kukaan ei ole jatkuvasti tuputtamassa jotain maksullista sisältöä, eikä pelejä ole tarkasti optimoitu koukuttamaan pelaajaa.

Kunpa Sonyllakin näkisivät sen potentiaalin, mikä PS1- ja PS2-pelien emuloinnissa on olemassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 22.04.2018 12:22
Jahas, Resident Evil Revelations 2:n Raid-moodi tuntuu kypsäksi paistetulta tuotokselta, verrattuna siihen raakileeseen, minkä Revelations 1 tarjoaa. Ihan kuin pelin sisään olisi kätketty pienenpieni RPG, hahmonkehityksineen ja avautuvine kykyineen. Nyt tiedän, kumpaan Raidiin sijoitan mieluummin pelituntini.

Pakko sanoa, että en vaan ymmärrä tuota Raid-moden pointtia. Pelasin cooppina varmaan ehkä viitisen tuntia tuota tässä ihan hiljattain ja missään vaiheessa ei pienintäkään haastetta. Ei tuollainen levelöinti ja skillien kehitys nappaa yksinään, kyllä joku haastekäyrä pitäisi olla samalla.

 Loppujen lopuksi kyllästymisen iskiessä googletin pelin tarjoamasta haasteesta (kun nytkin oli koko ajan pelaaminen ollut sitä, että "kyllä se kohta vaikeutuu ja joutuu jo taistelemaan, ihan pakosti jossain vaiheessa se haaste avautuu, eikö?") ja jossain steamin keskusteluissa sanottiin, että käytännössä haaste pitää itse tehdä jättämällä hahmo kehittämättä tai jotain tuollaista paskaa. Sitten poistin pelin. Kyllä haaste pitää suunnitella peliin, ei sitä saa jättää pelaajan käsiin. Se, joka haluaa pelata ilman haastetta, voi valita easyn ja se, joka haluaa haastetta, valitsee oikein toteutetun hardin.


Otsikko: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 22.04.2018 13:19
Mielestäni on uskomattoman tyhmää, että RE5:ssa täydelliseksi hiottu alternatiivinen pelitila, Mercenaries lähdettiin vaihtamaan tällaiseksi erittäin puolivillaiseksi jääneeksi Raid-tilaksi.

Pelimuodosta olisi voinut rakentaa ihan "ok" -tasoisen minirope -elementeillä varustetun koukuttavan kilpailutilan mutta hyvin heikoksi jäi toteutuksen saralla.

Mercenariesin paras puoli oli kerta sen itse pelimoodin sisään istutettu vahva kilpailullinen aspekti: Chainien, respawnien, horde trickereiden ja hidden bonusten sisäistämiseen ja hyötykäytön maksimoimiseen sai nimittäin tuhlattua todella useita erittäin koukuttavia pelitunteja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 22.04.2018 14:26
Kyllä. Itse ostin koko pelin raid-moden vuoksi, en kampanjaa edes ajatellut. Pettymyshän se oli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.04.2018 19:51
En viitsi postata hirveää teksti seinää joten kirjoitan lyhyen kuvauksen ja videot löytyy spoilerin takaa.
Nykyisin noihin tulee kirjoitettua teksti valmiiksi joten ne on varsin kompakteja 2-4 minuutin pätkiä.
Se katsokoon jota kiinnostaa. En minä mitään näillä tienaa joten mitään mainostusta tämä ei ole.

Resident evil 7 oli pettymys. Paljon hehkutettu painostava tunnelma oli lähinnä alussa ja siinäkin se johtui outlastista kopioidusta piilottelu ja karkuun juoksu leikeistä.
Eniten kuitenkin ärsytti pieni inventaario ja aivan helvetin hitaasti liikkuva hahmo.

Yonder: The cloud catcher chronicles oli suorastaan terapeuttista pelattavaa parin viikon bayo putken jälkeen.
Ei taistelua, ei vihollisia vaan kauniita maisemia (jos visuaalinen tyyli iskee) ja rentoa puuhastelua. Hintaakin vain hieman yli 7e vielä 26.4. asti.

Rabi-Ribi on oikeasti varsin mainio metroidvania joka on esim steamin foorumeilla ja arvosteluissa kerännyt kehuja.
Peli yhdistää retro graffoilla tehdyn metroidvanian ja bullet hell bossit.

Kaikki pelattu ps4:lla ja kaikki löytyy myös pc:lle. Ressa tietenkin myös boxille.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.04.2018 16:19
Voi pyhä Sylvi näitä God of Warin grafiikoita. :lol: Aloin oikeasti hykertelemään, koska peli näyttää niin hyvältä. Ajattelin, että Xbox One X:n pelit näyttävät hyvältä, mutta GoW on ihan eri planeetalta. En ole pelannut Horizonia tai uusia Unchartedeja, joten tämä on ensikosketus näihin hunajaisiin graffoihin alustalla. Sonyn 1st party studioiden koodarit ovat kyllä velhoja.

Kaiken huipuksi missaan vielä HDR-setitkin vanhalla plasmallani. Voi vaan kuvitella, miltä tää näyttää niillä teidän OLED:lla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.05.2018 19:03
God of War eteni taas vähän eteenpäin yli viikon tauon jälkeen, eli ei tämä minulle ainakaan mikään jeesuspeli ole.

Souls-sarjasta ja etenkin Resident Evil 4:stä on otettu vaikutteita, mutta pelissä ei ole samanlaista flowta kuin RE4:ssä ja se vääntää asioita liikaa rautalangasta, mikä tappaa oivaltamisen tunteen useasti. Rasittava pikkupentu alkaa vihjailemaan ratkaisuja puzzleihin ennen kuin pelaaja on edes ehtinyt kunnolla tutkimaan uutta aluetta. SHUT THE FUCK UP, BOI!

Taistelusysteemiä on kehuttu, mutta mielestäni se on liian jäykkä verrattuna japanilaisiin peleihin. Mikä siinä on, ettei lännessä osata näitä ikinä tehdä oikein? Ehkä kyse on animaatioista? Vaikea sanoa tarkalleen, mikä tässä mättää. Perusvihollisetkin ovat ainakin tähän asti olleet uskomattoman tylsiä ja mitäänsanomattomia designiltaan.

Grafiikat ovat upeat ja kenttäsuunnittelu on paikoitellen nerokasta. Lataustauot on fiksusti peitetty, mikä luo illuusion, että peli on yhtä putkea ilman taukoja. Vähän kuin katsoisi elokuvaa ilman leikkauksia. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa, koska joudut ”pelaamaan” näiden lataustaukojen aikana, eli toisin sanoen painat tattia eteenpäin samalla kun hahmot kulkevat hitaasti eteenpäin jalan tai veneellä.

Saa nähdä, jaksanko vetää pelin läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.05.2018 11:43
PS4:n Racthet and Clank tuli pelattua läpi. En ollut koskaan aikaisemmin pelannut sarjan pelejä ja tuon perusteella en ole kyllä missannut mitään. Olipa keskinkertainen paska, jonka unohtaa saman tien kun lopetti pelaamisen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.05.2018 06:25
Kovin usein en päivittele ääneen pelin tarjoaman sisällön runsautta, mutta Hyrule Warriors: Definitive Edition sen todellakin teki; pelissä on satojen, kenties tuhansien tuntien edestä pelattavaa, jos haluaa kerätä ja tehdä kaiken mahdollisen. Absurdia!  :lol:

Mutta miten laadukasta se sisältö sitten on? Dynasty Warriors -tyyli on minulle uutta, ja se vaikuttaa ensipuraisun jälkeen hitusen monotoniselta; peliä voi ainakin alkuvaiheessa pelata melkein autopilotilla. Se ei tarkoita, etteikö vihollislauman pläsäyttäminen superliikkeellä kentän halki tuntuisi makealta. Puolet viehätyksestä rakentuu minulle Zelda-teemasta ja soundtrackista, joka vaikuttaa uskomattomalta. HW fanipalvelee yltäkylläisyyteen asti.

Co-oppaamaan toinen Zelda-fani, ja pelistä tulee varmasti nautittavampi. Kun tunteja kertyy ja pikkujipot avautuvat (kartan kanssa uhkien suuntaan navigoinnissa olen välillä vähän ulallla), voi peli taas Splatoon 2:n tavoin kolahtaa niin lujaa, että hittiä ottaa jo oikeakin elämä.

Teknisesti Definitive Edition vakuuttaa, sillä telakoituna ruudunpäivitys tuntuisi olevan lähempänä kuuttakymmentä kuin alempaa ääripäätä. Teksti on pientä kuin pölynimurikauppiaan työehdoissa, joka korostunee vielä enemmän handheldinä. WiiU-versio näyttää vertailuvideoissa hämärältä, kun uuden version valaistus mukailee miellyttävästi enemmänkin BotW:ia.

http://www.youtube.com/watch?v=MMEnIN_8CUI


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.05.2018 20:44
Vanquish

Tähän alkuun mietteeni pelistä reilun seitsemän vuoden takaa. On kyllä niin hävettävät edgelord-setit, että pitää ihan laittaa spoilereiden taakse. :lol:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Peli on ladattavissa ilmaisena Xbox Live Gold -pelinä, joten tätä on tullut väännettyä oikein urakalla. Mietteeni nyt? Vanquish on paras third person shooter, mitä olen pelannut Resident Evil 4:n ohella. Pelattavuudeltaan tämä on jotain sanoinkuvaamatonta parhautta. Peliin kiteytyy kaikki, mitä videopeleissä rakastan. Jeesuspeli ja TOP10-kamaa.

Ja vaikka olen jo kyllästymiseen asti jankannut Elite Controllerin eduista, niin kertaan vielä: tämäkin peli nousee toiseen potenssiin, kun saat taka-paddleihin mapattua sliden ja latauksen sekä lukita liipasimet puolitiehen, mikä nopeuttaa ampumista ja tähtäämistä. Ja kun löydät sopivat sensitivity-asetukset, on pelaaminen ihan käsittämättömän tyydyttävää.

Ainoa huono puoli pelissä on se, että joudun hankkimaan peli-PC:n, koska tätä on pakko päästä pelaamaan kunnon resoluutiolla 60fps.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 21.05.2018 21:48
Tuli itsekin haettua switchille hyrule warriors tänään ja olin jo unohtanut kuinka julmettu kiire tässä jatkuvasti on johonkin.
En tiedä miten olen tätä wiiu:lla pelannut kun nyt ei meinaa ehtiä edes pöllö patsaiden avulla joka paikkaan.
Olisi myös kiva jos peli jotenkin näkyvästi ilmottaisi, että tiimi kaveri on päässyt päämääräänsä. Tulee siitä se pieni ilmoitus, mutta ei sitä huomaa sen kaiken mäiskeen keskellä.

WiiU:lla tuli eka adventure karttakin pelattua läpi ja dlc ostettua, mutta sen adventure kartat oli jo liian vaikeita. Muistaakseni twilight kartassa ei päässyt paria ruutua pidemmälle ilman A-rankeja ja muutenkin se oli vissiin tarkoitettu jollekkin 100+ tasoiselle hahmolle.
Tässä pitäisi olla kaikki paremmin tasapainossa ja keijut varmasti helpottaa myös.
Saisi nyt ensin tuon legend moodin pelattua ja kerättyä kaikkien sydämet sieltä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.05.2018 06:17
Tuli itsekin haettua switchille hyrule warriors tänään ja olin jo unohtanut kuinka julmettu kiire tässä jatkuvasti on johonkin.

Aloin eilen feilata oikealta ja vasemmalta Legends-moodin tehtäviä siksi, että juoksentelin liian innokkaasti kentillä paikoista toiseen aarrearkkujen perässä. Jos jostain asioista en pidä videopeleissä, niin ne ovat juurikin tiukoilla aikarajoilla vaikeutetut tehtävät. Täytyy vaan ottaa hyöty irti mahdollisuudesta lähettää taistelutovereita kentän halki, ja myös kiintopisteeksi Legendsin läpipelaaminen ilman kaiken mahdollisen esiin penkomista ensimmäisellä kerralla. Suurin hauskuus vaikuttaa asustelevan Adventuren kartoissa, ainakin sen perusteella, mitä  olen ensimmäisen alueen tehtäviä kokeillut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.05.2018 22:24

Aloin eilen feilata oikealta ja vasemmalta Legends-moodin tehtäviä siksi, että juoksentelin liian innokkaasti kentillä paikoista toiseen aarrearkkujen perässä. Jos jostain asioista en pidä videopeleissä, niin ne ovat juurikin tiukoilla aikarajoilla vaikeutetut tehtävät. Täytyy vaan ottaa hyöty irti mahdollisuudesta lähettää taistelutovereita kentän halki, ja myös kiintopisteeksi Legendsin läpipelaaminen ilman kaiken mahdollisen esiin penkomista ensimmäisellä kerralla. Suurin hauskuus vaikuttaa asustelevan Adventuren kartoissa, ainakin sen perusteella, mitä  olen ensimmäisen alueen tehtäviä kokeillut.

Itse keräsin sydämet legend moodissa ihan suosiolla guiden avulla.
Silti pääsi kirosanoja kun pitäisi paria paikkaa puolustaa, tappaa joku gohma toisaalla ja skulltulla pitäisi myös ehtiä hakemaan ja sydän tietenkin on täysin toisella puolella karttaa kiven alla.
Pöllö patsaistakaan ei aina ollut hyötyä ja monessa kentässä niitä ei ollut lainkaan.
Onneksi adventure moodissa sydämet on aina linnoituksissa. Ne kun vallataan muutenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 29.05.2018 12:41
Hyrule Warriors osaa koukuttaa Adventure-moodilla, missä seuraava palkinto tuntuu olevan aina kulman takana, ja jonka tehtävät ovat pääjuonen vastaaviin verrattuna mukavan lyhyitä rypistyksiä. Palaan Legendsiin etsimään sydämenpalat ja skulltulat, kun hahmoni nousevat korkeammille tasoille. Juuri nyt minulla ei ole hinkua palata siihen, kun Adventuren kartat vetävät tällä tavoin puoleensa.

On tämä aika järjetöntä mättämistä, mutta myös ihmeellisen palkitsevaa. Tuntuu voimaannuttavalta rynnätä vihollisterritoorille manat ja erikoispalkit täynnä ja lennättää sata punaista sikapossua ilmojen halki kohti tuhoaan. Automatisoitua, helppoa, heti tyydyttävää. Pienissä annoksissa erinomaisesti toimiva peli voikin salakavalasti siirtää kellon viisareita tuntikaupalla eteenpäin.

Pelaisinko tätä, jos pelillä ei olisi tukenaan rikasta Zelda-universumia? Hyvä kysymys, sillä olenhan jättänyt toistaiseksi väliin Fire Emblem Warriorsin odottamaan alhaisempaa hintalappua.

Minun piti muuten kirjoittaa myös siitä, miten Ganondorfilla pelaaminen sai kutkuttavasti pelaajan tuntemaan itsensä pahaksi maailmanvalloittajaksi, jolle kampoihin voisi  laittaa vain sykleissä esiintyvästä uhasta sikiävä sankari; pois tieltä riviörkit, nyt tulee salamaa ja tappuraa. Hei, Zant, Hei Ghirahim, pidättekö potioniani, kun hoidan isojen poikien hommat?

Ja tämä taitaakin vastata kysymykseeni, miten suuri merkitys Zelda-teemalla itselleni on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 29.05.2018 16:35
sillä olenhan jättänyt toistaiseksi väliin Fire Emblem Warriorsin odottamaan alhaisempaa hintalappua.

Verkkiksessä 39.9e
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/20093/hqsdb/Fire-Emblem-Warriors-peli-Switch (https://www.verkkokauppa.com/fi/product/20093/hqsdb/Fire-Emblem-Warriors-peli-Switch)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.06.2018 19:18
Rainbow Six Siege

Pistin pelin latautumaan, minkä aikana on mahdollista pelata jotain tutoriaalia tietokonetta vastaan. Heitin asetuksista deadzonen minimiin, sensitivityn kattoon ja VSyncin pois päältä. Elite Controlleriin mappasin kyykyn ja latauksen taka-paddleihin ja olkapäänapit vaihdoin keskenään - flash-kranu on paljon helpompi heittää oikealla olkapäänapilla samalla kun tähtää vasemmalla liipasimella. Aisssssssssaatana! Ohjauksessa on samanlaista jumalaista tarkkuutta kuin Titanfall 2:ssa. Ampumisessa on myös kunnolla munaa.

Maltan tuskin odottaa, että pääsee netissä ottamaan kunnolla turpaan!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.06.2018 00:18
Paras FPS moninpeli ikinä ja minulle koko genin paras peli ihan helposti.  Käytännössä jokainen fps-pelejä, tai kilpailullisista peleistä tykkäävät kaverini ovat myös siirtyneet tähän, kun ei oikein ole mitään syytä pelata mitään muuta, jos vähänkään haluaa jotain syvällisempää kuin normaalit tusinaräiskinnät. Casuaaliin ei kannata koskea edes yksin pelattaessa. Heti kun on pelannut vaadittavat aloituslevelit pois alta, niin suoraan vaan rankedia. Casualin ylipitkissä aikarajoissa ja randomisti tulevissa kohteissa ei ole mitään järkeä.

Taitaa olla myös itselleni yksiä eniten pelatuimpia pelejä koskaan. 700h näyttää pelikello ja noin 2000 pelattua matsia takana. Hiljalleen alkaa tuntua, että tajuaa jotain, mutta joka pelikerralla oppii silti aina jotain uutta. On se vaan niin kova. Ei ois uskonut että Ubilta tulisi jotain tällaista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 09.06.2018 16:15
Ei ois uskonut että Ubilta tulisi jotain tällaista.

Ei tosiaan. Peli vihdoin asentui, joten ei muuta kuin pelaamaan!

Eiku eipä pelatakaan. Pitää ensin asentaa joku helvetin Ubisoft Club -sovellus ja tehdä sinne käyttäjätunnus.

Eiku eipä tehdäkään. Sovellus herjaa rekisteröityessä epämääräistä virhettä, jossa ei kerrota, että mikä mättää. No kokeillaan selaimen kautta.

Eiku eipä kokeillakaan. Sain tehtyä käyttäjätunnuksen, mutta mailiosoitteen verifiointi ei onnistu, paska vain jää loputtomasti lataamaan sivua.

Kannatti odottaa ensin kaksi päivää, että joku vääntää kunnon ripulipaskat niskaan. Edes Terrorist Huntia ei voi pelata ilman tota vitun UbiClubia.

Rupisoft ei petä koskaan.

EDIT: No nyt tuli ”Ubisoft Club -palvelu ei valitettavasti ole nyt saatavilla.” :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.06.2018 11:06
Varoitus: Hyrule Warriorsin Adventure-moodi sisältää peli-iloa pilaavan ansan, johon on sitä helpompaa luisua, mitä enemmän perfektionisti on. Pyristelin siitä ulos, ja pelistä tuli heti nautittavampi.

Ansa on, että yrittää saada jokaisesta ruudusta kaikki A-rankilla avautuvat bonukset saman tien. Mätkin jonkun aikaa Fin kaltaisella kuonahahmolla Imprisonedin (pelin rassaavin vihollinen) varpaita tohjoksi, vain nähdäkseni hirviön voimapalkin putoavan h i t a a s t i. Enough! HW on suorastaan hermolepoa, kun areenalla myrskyää hyvin kehitetyllä suosikkihahmollaan, mutta vastakkaisessa skenaariossa se voi lietsoa kunnolla ragea. Palaan napsimaan bonuksia sitten joskus, mutta en anna niiden häiritä etenemistäni ruuduissa. En edes tiedä, kuka hullu tässä avaa kaiken mahdollisen tavaran kaikille hahmoille, sillä sydämenpalasia, kultalukkeja ja asuja on aivan helkkaristi tarjolla!

Pelattavuus on niin itseään toistavaa, ettei peli houkuttele monen tunnin sessioihin – sen sijaan lyhyemmät, alle tunnin pelituokiot tuntuvat Adventuren parissa mukavilta, varsinkin co-opatessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 12.06.2018 20:17
Preylle yritin antaa uuden mahdollisuuden, kun peli sai vihdoin Xboxilla resoluutiopäivityksen.

Vaikka kuinka yritän pitää tästä pelistä, niin ei vaan pysty - liian hapokasta. Kontrollit ovat ihan uskomattoman paskat, lagiset ja jäykät. Hahmo liikkuu kuin tervassa ja tähtääminen on yhtä helvettiä. Oli muutenkin oikea älynväläys käyttää jotain rupista CryEngineä pelissä. Vihollisetkin ovat tähän asti olleet tympeitä mustia mömmöjä, jotka teleporttautuvat ympäriinsä tai piiloutuvat ympäristöön.

Harmi, sillä näitä System Shock / Deus Ex -tyylisiä pelejä olen normaalisti tykännyt pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 13.06.2018 11:04
Fortnite toimii Switchillä hienosti, vaikka peli pyöriikin tällä hetkellä 30 ruutua sekunnissa. Kokemus on täysin erilainen kuin muissa mobiiliversioissa; ohjauksesta nauttii enemmän, kun voi pelata fyysisillä näppäimillä, ja vielä kun Epic hioo suorituskykyä päivittäen Switch-version tukemaan gyro-tähtäystä, niin meillä on pelistä kerrassaan mainio versio.

Ehkäpä kesän killer app tälle alustalle? Tämän hetken kuumin peli ja kuumin konsoli ovat lyöneet hynttyyt yhteen, eikä se ole pikku juttu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 14.06.2018 14:25
RE:Revelations 2 tuli pelattua läpi ja oli se vaan paljon parempi mitä seiska.
Pelaaminen on mukavampaa kun ei jatkuvasti tarvitse olla viemässä tai hakemassa jotain säilytyslaatikolta, koska inventaario ei ole luokattoman pieni.
Pelattavuuskin on luontevampaa kun hahmot osaa jopa tehdä ihan kunnon väistöliikkeen jos joku meinaa päästä iholle. Seiskassa on pakko kääntyä 180 astetta "sprintata" pari metriä ja taas kääntyä 180 astetta.
Lisäksi tässä hahmot tuntuu jopa kyykyssä kulkevan samaa vauhtia mitä seiskan ethan maksimi kävely nopeudella jostain juoksusta nyt puhumattakaan.

Lisäksi peli on pidempi, siinä on co-op jos haluaa kaverin kanssa pelata sekä vielä raid moodi.
Edes yksin pelatessa hahmojen välillä vaihtaminen ei päässyt ärsyttämään vaikka arvostelujen perusteella niin pelkäsinkin ja tuon takia tämän aloittaminen vaan jäi ja jäi kunnes ehti jo switch versiokin tulemaan.
Onneksi tätä ei tullut pleikalla pelattua vaikka joskus alle kympillä ostinkin sillä switchin gyro tähtäys on ihan hemmetin hyvä.
Normaalistihan en gyro tähtäystä käytä kuin zeldan jouskarilla ampumisessa. Doomia testasin, mutta se oli ihan liian hektinen. Ressa sitten taas on sopivan rauhallinen ja ampuminen eri raajoihin tai heikkoihin kohtiin ei ole ainakaan minulla koskaan ennen ollut näin helppoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 15.06.2018 12:06
Enter the Gungeon

Ostin pelin jo muistaakseni lähemmäs kaksi vuotta sitten alennusmyynnistä, kun luin kehuja ja vaikutti sellaiselta, joka saattaisi kolahtaa, kun pidän twinstickeistä ja vähän bullethell-tyylisistäkin peleistä. Pelasin silloin tutoriaalin ja yritin muutamia kertoja, mutta alkoi turhauttaa, kun roguelike-tyyliin jouduit aina aloittamaan alusta. Tuntui, ettei tätä jaksa, mutta toisaalta jotain kiehtovaakin siinä oli. Jätin hautumaan ja ajattelin, että kyllä mä vielä joskus pelin pariin palaan.

Pari kuukautta sitten palasin pelin pariin ja onneksi palasin. On nimittäin niin jäätävän hyvä ja koukuttava peli, etten olisi ikinä uskonut kuinka pahasti tästä koukutun. Pelasin ennen tätä toista roguelike(-lite)-peliä, Flinthookia (loistava peli sekin, mutta ei Gungeonin tasoinen lähellekään). Siinä sain aivot väännettyä uuteen asentoon , jonka tämä genre vaatii, eli ettei aina uudelleen aloittaminen enää vituttanut, vaan oikeastaan päinvastoin, sitä aina odotti, kuinka selviää haasteista, kuinka pitkälle tällä kertaa pääsee, millainen runi tästä tulee.

En keksi pelistä juuri mitään kritisoitavaa. Hienoa, miten pelissä pystyy kehittymään jatkuvasti ja miten pitkään runit pysyvät vaihtelevina. Alkuun tuli myös  mieleen ihan samantyyliset fiilikset kuin ekaa Zeldaa tai LttP:tä pelatessa. Enpä muista, että mikään nykypeli olisi 15 vuoteen ainakaan saanut sitä aikaan, että oikeasti tulee se sama tunne kuin silloin lapsena pelatessa. Seikkailun fiilis tuntemattomaan ja oikeasti mahtava mystinen tunnelma. Sitten myöhemmässä vaiheessa peli kehittyi omien taitojen hiomiseen ja tietynlaiseen suorittamiseen ja sekin oli yhtä mahtavaa. Varmaankin 150-200 tuntia tuli yhteensä mittariin. Jotkut pelaavat ilmeisesti tuhansia tunteja tätä, mutta itselleni tuli tässä vaiheessa kylläinen olo. Ilmeisesti vielä muutamia salaisuuksia jäi näkemättä ja kokematta. Ja unlockattavien hahmojen menneisyyksiä en enää avannut, meni tuon toisen avaamisessa sen verran hermot, että tarvii ainakin vähän taukoa pelistä.

Graafinen tyyli miellyttää. Musiikit, toisin kuin ehkä kuvittelisin, jos vain kuuntelisin soundtrackia ennen pelin pelaamista, ovat järkyttävän hyvät kauttaaltaan, tukevat pelin tunnelmaa todella hyvin. Hubi, josta lähdetään gungeoniin, tuo oman fiiliksensä peliin. Vihollisuunnittelu, gungeonin eri kerroksien audiovisuaalinen toteutus ja vihollisten asteittainen vaikeutuminen, kaikki pomot, kaikki miljoonat itemit ja aseet ja niiden luoma gameplay, jossa aina joudut improvisoimaan tilanteen mukaan mitä satut saamaan, eri NPC:t joita pelastat, kaikki pienet mekaniikat ja systeemit cursesta arkkujen avaamisiin tai hajottamisiin ym. Kaikki tuntuu jotenkin niin täydellisesti suunnitellulta ja toteutetulta. Järkyttävän kova peli.

Tämä pari kuukautta meni kyllä kuin sumussa pelin parissa. Jatkuvasti mielessä, jatkuvasti teki mieli pelata. Ehkä ihan viimeinen viikko meni pakkopullaksi, kun tapojeni vastaisesti aloin grindata puuttuvia trophyjä, jotta saisin platinan, pari hölmöä trophyä nimittäin oli. Nythän peliin on juuri tulossa ilmeisesti aika laaja ilmainen päivitys, eiköhän se pidä tarkastaa jossain vaiheessa.

Kyllä tämä on ihan parhaita pelejä koskaan. Jos pidät twinstick-shootereista (vaikkei ihan puhdas sellainen olekaan, vähän enemmän harkitsevuutta kuin yleensä genren peleissä, suojan käyttöä ym.) ja roguelike-genre menee alas, niin tätä peliä ei missään nimessä kannata ohittaa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.06.2018 13:45
Indiana Jones and the Fate of Atlantis
(https://www.retrogamer.net/wp-content/uploads/2013/10/indy4.jpg)


GOG.comissa on alennukset ja ostin huvikseni Indiana Joneksen, kun en ole koskaan tuota läpi pelannut. Olipa mukava pelailla vanhaa kunnon point 'n click seikkailua ja vieläpä ääninäyttelyn kera. Toki tuon ajan peleissä ei hirveästi ole panostettu ääninäyttelijöihin, mutta olihan tuo silti hyvä lisä. Muutaman kerran joutui turvautumaan hintbookiin, mutta läpi meni. Olisi vielä kaksi vaihtoehtoista tapaa mennä peli läpi, mutta niin paljoa ei jaksa/ehdi nyt pelailemaan.

Seuraavaksi Curse of Monkey Island tai ehkä testaisi Ultima VII:aa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 16.06.2018 15:59
Forza Motorsport 7

Pelikelvotonta roskaa. Turn 10 Studios saisi hävetä, että kehtaavat myydä tällaista paskaa ihmisille. Itse ajaminen on mahtavaa ja audiovisuaalinen puoli on kaikin puolin kohdillaan, mutta ihan kaikki muu on pielessä. Peli on ollut ulkona reilut puoli vuotta ja silti nämä apinat eivät ole saaneet tätä peliä korjattua kuntoon.

Peli bugittaa ja kaatuilee, käyttöliittymä on ruma, hidas ja epälooginen, HUD:it on tehnyt joku idiootti, joka ei tajua graafisesta suunnittelusta mitään ja koko peli on rakennettu siten, että pelaajat laittasivat peliin vielä enemmän rahaa, vaikka peli on täysihintainen. Kirjoitushetkelläkin odotan, että valitsemani Driver’s Cup latautuisi, mutta mitään ei tapahdu. Tätä ennen peli kaatui samassa kohdassa kahdesti.

Autot on jaettu ”Tiereihin”, jotka avautuvat, kun olet saanut kerättyä tarpeeksi autoja edellisestä Tierista. Käytännössä joudut keräämään jotain helvetin autonromuja, joita et halua, koska millään muulla tavoin et pääse käsiksi parempiin Tiereihin ja sieltä löytyviin autoihin. Lisäksi peli tyrkyttää jotain vitun lootboxeja vähän väliä. Voit voittaa asusteita, joita et edes näe, koska tämä on autopeli. Nerokasta, 10 Turn Studios!

Missään ei ole mitään järkeä ja kaikki on yhtä sillisalaattia. Joudut ajelemaan milloin milläkin rotiskolla, jotta pääset kampanjaa eteenpäin. Kiinnostaa ihan helvetisti ajella esim. rekoilla. Vittu rekoilla! Kaiken huipuksi en enää pysty vuokraamaan autoja, mikä onnistui vielä joitain viikkoja sitten. Tämä mahdollisti sen, että pystyit ajelemaan millä tahansa autolla Free Playssä, mutta et saa tienattua XP:tä ollenkaan. Eli sait nauttia siitä ainoasta asiasta, jonka peli tekee oikein: ajamisesta nopeilla autoilla. Ilmeisesti kesäpäivitys poisti tämän mahdollisuuden, jotta pelaajat joutuvat väkisin grindaamaan tuota helvetillistä kampanjaa hampaat irvessä. No fun allowed here!

Luojan kiitos Microsoft osti Playground Gamesin, niin saadaan nauttia Forza Horizon -sarjasta. Forza Motorsport -sarja on pilattu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.06.2018 23:26
Tuli korkattu vihdoin Nier: Automata. Alustana PC. Ensimmäisenä iski vasten kasvoja porttauksen taso. Input lagi oli aika jäätävää. Ja osa vekossa raportoiduista ongelmista tuli myös esiin (esim. hiiri ilmestyy valikossa käynnin jälkeen aina keskelle ruutua).
Otin pois jonkin verran silmäkarkkia tms. niin sain laskettua sen siedettävällä tasolle, mutta edelleen tuntuu että siinä on pieni viive. Ironia on kova, kun ajattelin että PC-version kanssa tästä ei tule ongelmaa ja sen vuoksi sen hommasin.

Ja ilmeisesti 3440x1440 reso ei ole ihan ideaali. Peli näyttää ihan hyvältä sinänsä, mutta siinä on jotain outoa. En tiedä onko kuva zoomattu vai litistetty 21:9 suhteen vuoksi, mutta se tuntuu jotenkin oudolta. Varsinkin välipätkät.

Pelaaminen sinänsä toimi, kunhan tottui pieneen input lagiin, mutta sekavaa se oli. Bayonettassakin tapahtuu kaiken näköistä ruudulla, mutta ei se ikinä näin sekava ole ollut (no okei joissain kohdissa toki, mutta ei pääsääntöisesti). Idea on hieno, että tuodaan shump elementtejä tähän, mutta joissain tilanteissa se on aivan liian sekavaa. Joissain tilanteissa toimii jees. Tosin sekavuus voi johtu siitä lagistakin. Väistöt pitää aina ennakoida ja esim ensimmäisen pomon kanssa leikkiminen on aika räpeltämistä kun tuntuu että pitäisi tehdä väistiöjä putkeen reippaan luonteisesti.

Mutta haluan antaa pelille kuitenkin mahdollisuuden vielä. Parhaimmillaan taistelu oli kuitenkin erittäin toimivaa ja viihdyttävää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.06.2018 06:24
Ostin Fortniteen Battle Passin, ja pelistä tuli pikkutehtävineen mukavampi sellaisellekin mämmikouralle, joka vielä usein sattuu potkaisemaan tyhjää ensimmäisessä viholliskontaktissa. Pelaajien taso on tosin vielä Switch-poolissa alhainen verrattuna vastarintaan, jota kohtaa cross play aktivoituna. Hiljalleen tässä kuitenkin oppii. Rakentamisesta voin sanoa, että otin vinkistä onkeeni ja opettelin heti alkuun "pro builder" -kontrollimetodin. Paniikin keskellä oikeiden palojen löytäminen ei vielä tapahdu silmänräpäyksessä, joka loppukahinoissa vie taatusti Manulta illallisen.

On siinä pentele sentään vaan fiilistä, kun jäljellä on kaksi tiimiä, ja on mukana toisessa niistä. Kuulokkeet korvissa, lähelle ammuttu snipun luoti hätkäyttää, missä ihmeessä liikutaan ja rakennetaan? Askelia yläpuolella, hyppääkö se nyt tuolta? Kiivaan tulitaistelun syntyessä voikin ohjastaa ristikon viholliseen, painaa liipaisinta ja... mitä, eikö muka osunut? Miksi?! RNG:llä on osuutensa lopputuloksessa, mutta se ei ole läheskään niin suuri, kuin vaikkapa rakentamalla saavutettu korkeusetu viholliseen.

Battle Passin hinta, 9,5 €, ei 10 viikon jaksolta tunnu suurelta, kun maksan vaikkapa Netflixin 4K-tilauksesta 13,99 €. Jos peliin kunnolla hurahtaa, rahat voi jopa tienata kokonaan takaisin kipuamalla palkintotiereissä tarpeeksi korkealle.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 18.06.2018 08:06
Fortniten ampuminen on suuren luokan paskaa. RNG-damage juttuja ja suurin osa aseista toimii hitscanilla vielä, eli luodeilla ei ole varsinaista lentorataa, vaikka peli muka yrittää näyttää luodin lentämisen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 21.06.2018 18:47
Nappasin eilen Fortniten Solossa ensimmäisen voittoni, mutta tyylipisteet jäivät siitä ansaitsematta. Napsin neljä tyylikästä tappoa ennen finaalia, josta tuli todellinen noobien yhteenotto; ei rakentelua, ei taidokasta ampumista, ei minkäänlaista suunnitelmallisuutta. Paniikissa vihollista kohti aseet laulaen, toivoen että luoteja napsuu viholliseen enemmän kuin omiin. Kieltämättä tilanne tuntui hektiseltä, kun mielessä oli vain "hittolainen, voin todella voittaa tämän!"

On se vain perkeleellisen koukuttava tekele.

http://www.youtube.com/watch?v=9b9HbvPn5aY


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 21.06.2018 19:59
Pakko taas todeta, että on tuo RE: revelations 2 vaan helvetin hyvä.
Nyt on tarina vedetty casual, survivor ja no escape tasolla läpi ja raid moodissa pelattu kaikki Clairella läpi ja se on nyt tasolla 100.
Tänään aloitin raidin Moiralla ja sille tuli hommattua Cipherin katana joka sopii kuin nenä päähän Moiran urban ninja asun kanssa ja Weskeriltä tuli otettua evade cancel jonka avulla voi vaikka aseen latauksen lopettaa kesken väistöliikkeen avulla.

Raid moodissahan voi siis "periä" muiden hahmojen skilleja kun ensin kehittää ne maksimiin ja sitten vielä kerran päivittää ne.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 23.06.2018 13:09
PS3:lla Batman: Telltale Series läpi. Todella...erikoinen tapaus.

Todella hyvä idea, tarina on kiinnostava, hahmot luonnollisesti hyviä,... lähtökohdat ja pelin runko on hyvällä tasolla siis. Päälle vielä toimiva ääninäyttely. Ja nämä kantoi pelin loppuun asti, mikä on kova saavutus, kun nykyään tulee harvemmin ja harvemmin pelattua pelejä loppuun asti. Tosin onhan peli ainoastaan Batmanin ystäville. Jos Batman ei kiinnostanut aikaisemmin, en usko että tämä asiaa muuttaa, vaikka hiukan erilaisesta tapauksesta onkin kyse. Tämän vuoksi jatko-osa Enemy Within kiinnostaa yllättävän paljon. Olen miettinyt jo vähän aikaa uskaltaako sitä hommata.

Sitten se toinen puoli. Jos pelin suunnittelu, käsikirjoitus jne. on kunnossa, niin se mikä on ihan perse raiskattu, on pelin tekninen toteutus. Tämä tuskin tulee kenellekkään yllätyksenä, kun kyseessä on suht vanha peli, enkä uskonut että se itsellekkään tulisi, mutta silti se iski lattialle useamman kerran. On oikeasti hämmästyttävää kuinka huonosti peli on teknisesti tehty. Koko ajan oli fiilis että peli pysyy kasassa maalarin teipillä ja sinitarralla, joista jompi kumpi voi revetä tai irrota koska vaan. Ja kyllä, käytin noita vertauksena, koska "jeesusteippi" ja pikaliima olisi pitänyt homman sentään kasassa vaikkakin venyen, mutta nyt pakka hajosi tasaisin väliajoin. Jos en väärin muista niin ensimmäinen episodi taisi olla ainoa kun peli ei tiltannut kertaakaan. Muuten niitä tuli ihan joka episodissa. Kolmas episodi tilttasi niin pahasti että jouduin asentamaan koko pelin uudestaan. Joka lievästi vitutti, koska vaikka multa löytyy levy peliin, se silti ladattiin verkosta. Mikä tuntuu hämmentävältä laiskuudelta. Näiden päälle vielä että peli nitisi ja ratisi kokoajan tökkimällä, huonolla ruudun päivityksellä yleisesti, huvittava huonolla animoinnilla, oudon epäselvillä kasvoanimaatioilla (eivät sopineet tilanteeseen) ja paikoitellen quicktime eventien ryssimisellä (painallukset eivät menneet perille, miten tämän voi edes ryssiä?!). Ei voi kuin ihmetellä mistä Telltelen koodarit on revitty. Peruskoulun harrastepajasta?

Mutta... silti se vain meni läpi. Olen itsekkin tästä todella hämmästynyt. Peli vain koukutti. Kaikesta teknisen toteutuksen naurettavasta tasosta huolimatta. Mutta tämän vuoksi peliä ei voi suositella todellakaan kuin niille joita Batman kiinnostaa ja joita kiinnostaa peleissä ennen kaikkea tarina. Muu kun pelissä on todellakin ihan silkkaa paskaa. Siis tälläinen toteutus ei varmasti pääsisi parhaimmilla julkaisijoilla hyllyyn asti.

Tämän vuoksi olenkin kahden vaiheilla, onko Enemy Within ostamisen arvoinen? Kahta kymppiä enempää en siitä kyllä suostu maksamaan (jo tämän ensimmäisen kauden perseilyn vuoksi). Ensimmäisestä kaudesta maksoin kympin. Oikeasti tuli useammin kuin kerran kiroiltua tekijoiden perseilyn takia. Jos Enemy Within on samaa tasoa, kiitos ei. Mutta jos edes tilttailuista ja uudelleen asennuksista pääsisi eroon...

Mutta tämän pelin arvosana... tekninen toteutus 1/5 ihan hirveetä paskaa. Muuten 4/5. Telltale, yrittäkään nyt *ittu vähän, niin olisi aika helmiä kädessä.



Onko joku pelannut muita Telltalen pelejä? Tai Enemy Withiniä? Onko ne teknisesti näin paskaa?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 25.06.2018 09:12
Onko joku pelannut muita Telltalen pelejä? Tai Enemy Withiniä? Onko ne teknisesti näin paskaa?

Telltalen pelit on kaikki teknisesti ja yleensä muutenkin paskaa. Ilmaseksi ehkä jaksaa naputella läpi, mutta ei niihin rahaa kannata laittaa. Tales of Borderlands taitaa olla ehkä poikkeus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 25.06.2018 09:46
Tales of Borderlandsista tykkäsin kyllä paljonkin. Ja teknisestikin se oli ainakin omalla kohdalla ihan ok. Siis ei huippu, mutta toimiva.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 25.06.2018 10:50
No vähän epäilinkin... Ja eihän ne varsinaisesti kai pelejä olekkaan, vaan ehkä lähempänä niitä "Visual Novel"...ömmm tuotteita. Jos olen ymmärtänyt oikein. Mutta jos tarina toimii, niitä naksuttelee ihan mielellään. Tai naksuttelisi mielellään jos ne toimisi.

Mutta steamin kesäale iski puun takaa ja otin vastoin vaistoja Enemy Within sieltä about 13€:lla. Vaikka pahinhan näissä on se koukutus, ei se menetetty raha, jos peli toimii kuten aiempikin. Tarina tekee mielikatsoa loppuun, mutta itse "pelaaminen" on pelkkää kiroilua teknisen toteutuksen takia. Varsin harmillista... jota en itse kyllä auta ostamalla näitä..


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 25.06.2018 12:38
No vähän epäilinkin... Ja eihän ne varsinaisesti kai pelejä olekkaan, vaan ehkä lähempänä niitä "Visual Novel"...ömmm tuotteita. Jos olen ymmärtänyt oikein. Mutta jos tarina toimii, niitä naksuttelee ihan mielellään. Tai naksuttelisi mielellään jos ne toimisi.

Jeps tottahan tuo. Niitä tosin pelaisi paljon mielummin, jos olisivat hienompia ja edes jotain mahkuja vaikuttaa tarinaan. Suurimmassa osassa eri repliikit ja valinnat ei vaikuta loppujen lopuksi hirveästi tarinaan. PS4:lle tullut Until Dawn pesee Telltalen pelit ihan helposti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 26.06.2018 10:30
Sattuipa sopivasti: Telltale luopuu nykyisestä enginestä ja ottaa tilalle Unityn (https://www.eurogamer.net/articles/2018-06-25-finally-telltale-is-ditching-its-old-engine).

Nyt samalla tajusin että tällä moottorilla on tehty kaikki Telltalen pelit vuodesta 2005. Siis vuodesta 2005!! Ja tämä ensimmäinen peli oli Telltale Texas Hold'em :lol: Toki päivityksiä tms. moottori on saanut, mutta jos pohjana on edelleen engine vuodelta 2005, niin eihän se nyt voi toimia enää. Varsinkin kun tuo on tehty alunperin PC:lle. Ollu rahat ilmeisesti hiukan tiukassa...


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.06.2018 10:37
Sattuipa sopivasti: Telltale luopuu nykyisestä enginestä ja ottaa tilalle Unityn (https://www.eurogamer.net/articles/2018-06-25-finally-telltale-is-ditching-its-old-engine).

Nyt samalla tajusin että tällä moottorilla on tehty kaikki Telltalen pelit vuodesta 2005. Siis vuodesta 2005!! Ja tämä ensimmäinen peli oli Telltale Texas Hold'em :lol: Toki päivityksiä tms. moottori on saanut, mutta jos pohjana on edelleen engine vuodelta 2005, niin eihän se nyt voi toimia enää. Varsinkin kun tuo on tehty alunperin PC:lle. Ollu rahat ilmeisesti hiukan tiukassa...

Sitten voi antaa uuden mahdollisuuden, jos sieltä tulee jotain hauskalla teemalla. Esim. Fallout-peli voisi olla ihan hyvä mikäli tekevät siten, että valinnat vaikuttavat oikeasti. Ongelmana on se, että Telltale haluaa usein jatkaa tarinaa eikä jätä sitä ns. yhteen kauteen. Sen takia eivät pysty panostamaan haarautuviin tarinoihin.

Edit: Toisaalta Unity ei ole mikään huippu myöskään varsinkaan laiskojen koodareiden käsissä.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 26.06.2018 12:49
Edit: Toisaalta Unity ei ole mikään huippu myöskään varsinkaan laiskojen koodareiden käsissä.

Eipä mikään moottori ole hyvä siinä tilanteessa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.06.2018 13:30
Eipä mikään moottori ole hyvä siinä tilanteessa.
Eipä tietenkään. Meinasinkin vaan, että Telltalen tyypit vaikuttaa panostavan enemmän johonkin muuhun kuin koodaukseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.06.2018 13:24
Nautin jostain syystä Fortniten pelaamisesta eniten yksin. Squadissa tuntuu olevan aina liikkeillä pro-tiimejä, jotka osaavat rakennella ties mitä tukikohtia puolessa minuutissa ja käyttää niiden suomia korkeuseroja lopputaistoissa täydellisesti hyväkseen. Yksikseen hiippailu ja paikkojen loottaus tuntuu ainakin tällä hetkellä kivemmalta.

Nyt noin 35 tuntia pelattuani pelin tarttuvin koukku alkaa kuitenkin jo hellittää, johon osasyynä on gyro-tähtäyksen puute; tuntuu todella rajoittavalta siirtyä Splatoonin kermaisen pelattavuuden jälkeen sohimaan tällä antiikkisella tattisysteemillä tarkkoja hienosäätöjä. Tähän peliin kun tekisitte gyron samaan tapaan kuin RE: Revelations kakkoseen, niin hoh hoijakkaa sentään... siinä voisi olla PC:llä pelaavilla näppäimistöniiloillakin vielä ihmettelemistä.

V-Bucksit seuraavan kauden Battle Passiin on kuitenkin jo melkein tienattu, ja uskoni Epicin päivitystahtiin on rautaista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 29.06.2018 23:42
Pari tuntia takana Telltalen Batman: The Enemy Within ensimmäistä episodia PC:llä. Hahmojen, ääninäyttelyn ja tarinan osalta ollaan yhtä hyvällä mallilla kuin aikaisemmassakin kaudessa, eli toimii omaan makuun varsin hyvin. Ääninäyttely on ehkä jopa hivenen parempaa kuin aikaisemmin.

Todellinen parannus kuitenkin on teknisessä puolessa. Tässä ei tunnelma hajoa joka 5 sekunti enginen hajoamiseen tai muuten tökeröön tekniseen toteutukseen. Pelin voi oikeasti sanoa toimivan. Parin tunnin sisään ehkä kolme kertaa kuva on töksähtänyt ja QTE:n toiminta ei jää arvoitukseksi. Simppelisti, se toimii \o/
Hahmojen animaatioitakin parannettu rutkasti. Nyt liike ei näytä koko ajan siltä että joka jannu pidättelisi paskaa suolessa tai että kukaan ei voisi liikuttaa kuin muutamaa niveltä tai nikamaa kerralla. Toki viilausta on vielä, mutta parannus on silti selvä eikä se häiritse enää.
Samoin kasvojen animaatiossa on tapahtunut selkeä askel parempaan. Paikoitellen huomaa että animaattoreiden pitäisi käydä vielä muutama ilmaisutaidon (tms.) kurssi tunnetilojen hiomiseksi, mutta nyt sentään naama kertoo yleensä samaa kuin puhe ja tapahtumat.

Kausi voi kokonaisuudessaan olla vielä ihan mitä vaan, riippuen kuinka Telltale on jaksanut pitää pallon käsissä, mutta alku on varsin lupaava.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.07.2018 06:48
Panic Button on jälleen vetänyt kaniinin hatustaan:

http://www.youtube.com/watch?v=g6b8FUSB89s&t=0s

Wolf II ei ole niin hyvämaineinen kuin DOOM. Päinvastoin; sen ajoittain sekava kenttäsuunnittelu ja armoton vaikeustaso nousivat julkaisun aikoihin esiin, ja vaikka tarina saikin kiitoksia, moni koki silti pettyneensä raskaasti peliin. Nyt se saa Switchillä uuden elämän – alustalla, jolla sooloshootereita ei Wolf II:n ja DOOMin lisäksi juurikaan ole.

Heti aluksi säväyttämämpään asiaan: kun tätä peliä pelaa portablena, se todella tekee vaikutuksen. Tässä hyrrää varmasti edistyksellisin kannettavan konsolin peli, joka koskaan on tehty. HD Rumble potkii käsille tyydyttävästi, ja kompaktit kentät sopivat parin kymmenen minuutin pelisessioihin oivallisesti. Ongelmat resoluutiossa ja tekstuureissa kätkeytyvät pieneen näyttöön.

Tämä hyvä, mutta entäpä docked? Portablena pelaaminen on minulle bonus, mutta suurin osa ajasta katson suurta televisiotani ja pelaan Pro-ohjaimella. Siedän todennäköisesti paremmin alhaisia resoluutioita kuin moni muu, sillä toistaiseksi olen nähnyt ruudulla siedettävän näköistä jälkeä. Panic Button on vielä priorisoinut ruudunpäivitystä DOOMia enemmän, kun peli tuon DF:n videonkin perusteella ei juurikaan heilahtele freimeissään.

Itse peli on parin ensimmäisen tunnin perusteella sellaista tarinallista sooloräiskyttelyä, jonka kentät ovat olleet tähän asti DOOMiakin putkimaisempia. Pelattavuus on napakkaa, ohjausavun voi kytkeä gyron ansiosta heti hemmettiin pääosumia pilaamasta, mutta aseet eivät tyydyttävistä äänistään ja muikeasta tärinäpalautteestaan huolimatta tunnu munakkailta. Syy lienee vihut, jotka hörppivät luoteja pesusienimäisesti niiihin kunnolla reagoimatta. Onneksi Saksaksi lausutut "Hei, senkin sika! Se oli veljeni!" lausahdukset nostavat tunnelmaa.

Panic Button sai kuulemma DOOMin jälkeen niin suuren vyöryn työtarjouksia, että joutui kieltäytymään suurimmasta osasta Switch-käännöksiä. Talon on kuitenkin määrä paljastaa jo tässä kuussa (http://www.nintendolife.com/news/2018/06/panic_button_boss_says_another_major_switch_port_will_be_announced_next_month) uusi merkittävä Switch-portti. Mikähän se on? Youngbloodin tai Eternalin kaltainen "no tottakai"-luokan itsestäänselvyys vai jotakin, joka saa foorumit repimään pelihousunsa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 01.07.2018 23:34
Trials Fusion (PS4)

Tää peli oli kesäkuun PS4:n Plussapelinä ilmaisena jaossa. Taitaa vieläkin olla ladattivissa ja suosittelen. PS4:n elastomania eli trial/crossipyörällä vedetään ratoja läpi sivusta kuvattuna. Hyvät fysiikat, kontrollit, musiikki, kaikki toimii. Mitään paskaa ei ole vielä pelissä tullut vastaan. Kavereita vastaan pelaaminen tuo myös oman suolansa tähän, kiva biittailla frendien rekordeja time trialissa. Suosittelen varsinkin Cactus Challengen Sunrise Dash kenttää. Enpä olisi uskonut miten siistin fiiliksen tällainen peli pystyy tuottamaan. Loistavasti on vangittu hiljainen auringonnousu kenttään ja tuotu juuri hämyinen fiilis ja hiljaisuus. Todella hieno tunnelma kentässä.

Pelille 5/5. Sopii hyvin 20min pelisessioihin, kun koittaa kenttää pari kertaa ja lopettelee jos ei onnistu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 02.07.2018 00:36
Lomaviikon ja juhannuksena saapunen koiranpennun takia pitkälti kotona jumittamisen kunniaksi pelailin pitkästä aikaa useampaakin eri yksinpeliä. Pelausjärjestyksessä siis pelejä kuluneelta viikolta. TL;DR: Jos omistat Switchin tai PC:n, osta Hollow Knight. Jos pidät metroidvanioista, osta Hollow Knight!


Rise of the Tomb Raider

Tämä tuli jossain vaiheessa jonkun Humble Monthlyn mukana. Tomb Raiderin reboot oli ihan pätevä tapaus, mutta itseäni häiritsi juoni ja ennalta-arvattava Hollywoodmaisuus. Odotukset eivät siis olleet aivan huipussaan tämän suhteen.

Peli oli kuitenkin erittäin positiivinen yllätys. Hyvät asiat toimivat yhä, mutta heikommat osat eivät olleet yhtä heikkoja.

Juoni oli tällä kertaa jopa ihan mukiinmenevä. Tärkeimpänä erona tällä kertaa Lara ei ollut jatkuvasti "haavoittuvainen" nuori seikkailija, joka on jatkuvasti itku kurkussa, mutta heti välipätkän jälkeen AK-47 kourassa listimässä generiisiä vihollisia, joiden määrälle saarella ei ole mitään selitystä. Vihainen ja ilkeä pahisjermu lähettämässä yksityisarmeijaansa on geneerinen, mutta paljon uskottavampi syy saada pelaajalle tykinruokaa ammuttavaksi. Toisin sanoen juoni johdatti peliä eteenpäin sen kummempia häiritsemättä. Kirjeistä, kääreistä sun muista taustajuonta tuovista asioista skippasin reilusti yli puolet, kun ei vaan kiinnostanut.

Peli-iloon vaikutti varmasti merkittävästi myös hiiren ja näppäimistön käyttö ohjaimen sijaan. Itse asiassa suunnittelin aluksi jonkinlaista hybridipelaamista, mutta laiskuuttani en jaksanut kiinnittää ohjainta koneeseen. Ongelma Tomb Raiderin kanssa oli, että vaikka pelimaailmassa hyppely ja liikkuminen olikin mukavaa, pilasivat isommat taistelukohtaukset täysin peli-ilon. Ohjaimella ammuskelu on yksinkertaisesti toivottoman kankeaa, kun on tottunut hiiren tarkkuuteen.

Hiiren kanssa toiminta pääsi oikeuksiina, sillä lähtökohtaisesti ammuskelu vaan yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. Pääosumien ammuskelu on kivaa puuhaa niin jousipyssyllä, revolverilla kuin kiväärilläkin. Aseissa ja vihollisten ragdolleissa on juuri sopivasti potkua.

(Turhaan) pientä kerättävää kentissä on ehkä liikaakin. "Kaikki kerätään" -mentaliteetista kärsivänä yksittäisten pikkukätköjen noutamiseen meni ehkä liikaakin aikaa. Kohtuullisen paljon noita jäi vielä jäljellekin, mutta pelin läpäistyä noiden perään tuskin jaksaa lähteä. Ekstrahaasteet voisivat olla mielenkiintoisia, mutta niihin liittyvä päälleliimatun oloinen korttisysteemi ja muut "voit avata myös mikromaksuilla" varusteet yms tuntuivat kahdelta yöllä niin luotaan poistyöntäviltä, että tuskin jaksan tarkemmin tuohon puoleen enää perehtyä.


Blossom Tales

Tämä tarttui Switchin E3-alennuksista, osittain Partajeesuksen tarjoustredin ostoviestin innoittamana. Muistelisin ohimennen kuulleeni pelistä myös aiemmin, kuinka Switch-versio pelasti studion, koska Steamiin "pääsy" ei ole enää mikään menestymisen tae. Pikainen googlaus myös vahvisti (https://nintendowire.com/news/2018/03/16/sales-blossom-tales-switch-saved-developers-closing-shop/).

Odotin ihan kivaa pientä seikkailua ja noh. Ihan kivahan tämä on... parhaimmillaan. Eli pettymyshän tämä oli.

Zeldan kopiointi on aivan ilmiselvää, ja vaikka konsepti paperilla vaikuttaakin toimivalta, niin jokin tästä vain puuttuu. Seikkailun tuntua ja uuden löytämisen iloa ei oikein ole. Perus miekansivallus ei tee mitään vahinkoa. Y-namiskaan olisi mahtunut vielä yksi pikanäppäin esineelle (nyt paljon menurumbaa). Pomot ovat onneksi sentään olleet varsin hyviä.

Grafiikat eivät herätä innostusta ja musiikit ovat pahimmillaan jopa huonoja. Esimerkiksi Haven Villagen (https://www.youtube.com/watch?v=qBp5X2DKdbk) musiikista ei jäänyt mieleen kuin väärältä kuulostava Zelda's Lullaby -viittaus. Oikeastaan ainut muu edes mieleen jäänyt kappale oli Frost Zone (https://www.youtube.com/watch?v=elXQ03fMChQ). Se onneksi positiivisena yllätyksenä, jota pelatessa kuunteli oikein mielellään.

Viimeinen linna olisi vielä jälellä. Eiköhän se jossain vaiheessa tule vielä pelattua. Tässä vaiheessa kuitenkin fiilis, ettei ollut 10,9€ hintansa arvoinen. Valitettavasti. Kiva silti, että tarpeeksi menestystä sai lopulta, sillä monelle muulle tämä on vaikuttanut toimivan paremmin.


Hollow Knight (!!!)

Viime vuoden alussa julkaissun, paljon hypetetyn pelin Switch-porttaus julkaistiin E3-viikon aikana. Porttaus on ilmeisen hyvin menestynyt, sillä parissa viikossa sitä on myyty 250 000 kopiota. Oikeastaan tuon uutisen, joidenkin kommenttien ja Blossom Talesin pettymyksen jälkeen päätin ostaa tämän hetken mielijohteesta. PC-version olisi ollut halvempi, mutta tämä jos jokin toimii kannettavassa moodissa. Porttaus on myös erinomainen.

Ja voi että mitä herkkua tämä peli onkaan! Olen metroidvania-genren suuri ystävä, vaikkeivat Castlevaniat minua lainkaan kiinnostakaan (Dawn of Sorrow on ainut pelaamani). Super Metroid on parhaita pelejä ikinä ja rakastan Ori and the Blind Forestia. 12 tuntia pelattua yleinen fiilis pelistä on aivan meganomaalisen mahtava. Suoraan sanoen en tässä vaiheessa keksi yhtään poikkipuolista sanaa peliä kohtaan.

Pelimaailma on vaikuttaa olevan valtava ja äärimmäisen hyvin suunniteltu. Usein nimittäin tuntuu, että tutkittavia suunita olisi vaikka kuinka monta, mutta silti jotenkin maagisesti päätyy aina suuntaan, joka jollain tapaa tuo konkreettista etenemisen tunnetta. Oikeastaan ensimmäinen pieni jumittaminen tapahtui jossain 10 tunnin kohdalla, kun en keksinyt minne enää lähtisi tutkimaan, ja olin unohtanut yhden puoliksi kolutun alueen kokonaan.

Jokaisella alueella on selkeä oma ilmeensä vihollisista lähtien. Vaikka viholliset vaikuttavatkin välillä olevan pelimekaanisesti samoja, on niiden graafinen ilme kuitenkin muokattu alueeseen sopivaksi. En varmasti ole käynyt vielä kaikilla alueilla, mutta 12 tunnin kohdalla pelin sisäinen journal näyttää jo reilut 100 eri vihollista. Jos alkuun pohdinkin graafisen tyylin ja etenkin värimaailman toimivuutta, niin pelin edetessä ne epäilykset ovat tyystin kadonneet.

Äänimaailmakin on erinomaisesti suunnitelta. Musiikki huokuu tunnelmaa. Eri vihollisilla ja NPC:illä kaikilla on omat tunnistettavat äänimaailmansa. Monta salaisuutta on tullut löydettyä niiden avulla. Uusilla alueilla ei näe karttaa ennen kuin moisen on NPC:ltä kulloisellakin alueella ostanut. Joskus pidemmänkin aikaa seikkailtua onkin uskomaton helpotus kuulla kartturin lauleskelu. Vihdoinkin suunnistamiseen saa lisää säännöllisyyttä. Tämänkään jälkeen kartta ei täyty automaattisesti, vaan vasta tallennuspiseentä toimivalle penkille istuttua. Jos on ostanut välineet kartan täydennystä varten.

Kuitenkin tärkeintähän on pelattavuus, ja se jos jokin on kunnossa. Variaatio vihollisten ja pomojen suhteen on aivan eri maailmasta kuin yhdessäkään muussa pelaamassani genren pelissä. Toisaalta taistelulla onkin paljon suurempi rooli kuin vaikka Metroideissa tai Orissa. Jo riviviholliset voivat aiheuttaa suurta vahinkoa huolimattomalla pelaamisella. Hienoimmat hetken ovat kuitenkin pomojen kanssa, jotka ovat hyvällä tapaa haastavia selkeine hyökkäyskuvioineen. Etenkin joistain pomoista voittamisen jälkeen aukeavat haastavammat versiot ovat kutkuttavia haasteita voitettaviksi.

Harmi, että ostin pelin vasta eilen. Huomenna alkaa taas työt viikon loman jälkeen ja tekisi mieli vain pelata. Paras metroidvania ikinä?


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 02.07.2018 12:13

Blossom Tales

Tämä tarttui Switchin E3-alennuksista, osittain Partajeesuksen tarjoustredin ostoviestin innoittamana. Muistelisin ohimennen kuulleeni pelistä myös aiemmin, kuinka Switch-versio pelasti studion, koska Steamiin "pääsy" ei ole enää mikään menestymisen tae. Pikainen googlaus myös vahvisti (https://nintendowire.com/news/2018/03/16/sales-blossom-tales-switch-saved-developers-closing-shop/).

Odotin ihan kivaa pientä seikkailua ja noh. Ihan kivahan tämä on... parhaimmillaan. Eli pettymyshän tämä oli.

Zeldan kopiointi on aivan ilmiselvää, ja vaikka konsepti paperilla vaikuttaakin toimivalta, niin jokin tästä vain puuttuu. Seikkailun tuntua ja uuden löytämisen iloa ei oikein ole. Perus miekansivallus ei tee mitään vahinkoa. Y-namiskaan olisi mahtunut vielä yksi pikanäppäin esineelle (nyt paljon menurumbaa). Pomot ovat onneksi sentään olleet varsin hyviä.

Grafiikat eivät herätä innostusta ja musiikit ovat pahimmillaan jopa huonoja. Esimerkiksi Haven Villagen (https://www.youtube.com/watch?v=qBp5X2DKdbk) musiikista ei jäänyt mieleen kuin väärältä kuulostava Zelda's Lullaby -viittaus. Oikeastaan ainut muu edes mieleen jäänyt kappale oli Frost Zone (https://www.youtube.com/watch?v=elXQ03fMChQ). Se onneksi positiivisena yllätyksenä, jota pelatessa kuunteli oikein mielellään.

Viimeinen linna olisi vielä jälellä. Eiköhän se jossain vaiheessa tule vielä pelattua. Tässä vaiheessa kuitenkin fiilis, ettei ollut 10,9€ hintansa arvoinen. Valitettavasti. Kiva silti, että tarpeeksi menestystä sai lopulta, sillä monelle muulle tämä on vaikuttanut toimivan paremmin.



Itse pelasin tuon vloppuna ja tykkäsin kyllä.
Samalla peli todisti, että ehkä en sittenkään ole kyllästynyt perinteiseen zelda kaavaan kuten phantom hourglassin jälkeen ajattelin vaan vika oli phantomin toteutuksessa. Minulle blossom tales on ihan heittämällä parempi zelda mitä phantom hourglass.
Visuaalinen anti miellytti myös silmää ja musiikit oli ihan ok. Ei mitään mahtavaa, mutta ei ne taustalla häirinneetkään.
Omaan mielipiteeseen varmaan vaikuttaa myös se, että en ole pelannut link to the pastia alkua pidemmälle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.07.2018 11:20
Ei jumankekka, miten tyydyttävää Wolf kakkosta on pelata portablena! Jotain siinä vain on, kun tämän luokan pelin voi nostaa hyppysiin ja paukutella natseja palasiksi haulikolla kuulokkeet korvilla. Haluan kaikki mahdolliset sooloräiskinnät tälle laitteelle, uudet ja vanhat, jos porttaukset vain tehtäisiin näin huolella.

Jotkut pässinpäät yrittävät 360p-kuvankaappauksillaan todistella pelin Goldeneye-tasoisia grafiikoita, mutta kun siinä ei ole mitään järkeä. Liikkeessä tämä näyttää Switchin 6,2" ruudulta vaikuttavalta, kuten aiemminkin totesin.

Pelin tarina on hyvinkin vetovoimainen, enkä oikein ymmärrä, mistä Wolf II on saanut kehnohkon maineensa. Kenties se johtui julmasta vaikeustasosta, joka ennen patchia kiristi pelaajien hermot äärimmilleen? Virneen huulille tuovaa räiskintää tämä on ollut, parhaina hetkinään ihan DOOMin tasoista huoneiden siivoamista vihuista kovan luokan tulivoimalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.07.2018 13:32
Kenttäsuunnittelua taidettiin ainakin parjata. Pakko myöntää, että pelaamatta jäi ihan vaan noiden valitusten vuoksi ja olipa siinä julkaisun kohdalla paljon muitakin pelejä tulossa. Pitää ehkä antaa mahdollisuus jos pelin saa hyvällä alennuksella.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 08.07.2018 15:27
Hollow Knight (!!!)

Itsekin pitkään tätä kuumotellut ja viimein tälläviikolla tuli hommattua. Nyt noin 14 tunnin pelaamisen jälkeen aika lailla samat fiilikset itsellänikin: Jokainen osa-alue pelissä on suunniteltu ja hiottu huolella niin lähelle täydellisyyttä kuin vaan voi. En tiedä olenko missään aiemmassa pelissä tuntenut niin paljoa tyydytystä ohjattavuudesta, jotka tuntuvat Hollow Knightissa kuin ajatuksen voimalla toimivilta, ja osumista sekä kuolemista ei voi syyttää kuin joko omaa osaamattomuutta tai huolimattomuutta. Varsinkin pomotaistelut tuottavat niin suuria adrenaliini- ja dopamiiniryöppyjä, että vaikka turpiin tulisi kuinka monta kertaa, palaa aina innolla yrittämään uudelleen ja hiomaan strategiaa, varsinkin Soul Bladen Dream Nailin saamisen jälkeen avautuvat haastavammat versiot pomoista, joista saa palkkioksi myös muutakin kuin kunniaa.

Peli heittää kokoajan jotain uutta tutkittavaa ja tekemistä eteen siihen tahtiin, että et oikeastaan koskaan jää jumittamaan tai haahuilemaan. Porkkanaa heilutellaan nenän edessä mitä vain päätät tehdä. Pelattavuus ja audiovisuaalinen ilme on suunniteltu myös niin hyvin, että backtracking eri NPC:den tai muiden tärkeiden alueiden luo ei koskaan tylsistytä. Myöskään en ole aiemmin missään 2D-pelissä tuntenut samanlaista kuumotuksen tunnetta, kuin tässä. Kun saavut uudelle aluelle, josta sinulla ei vielä ole karttaa, ja näet edessäpäin vilauksen jostain itseäsi kolme kertaa suuremmasta möllistä, tulee samanlaisia "nope" elämyksiä, kuin mitä parhaimmillaan Souls -sarjan peleissä on ainoastaan tullut.

Tästä pelistä voisi kirjoittaa vaikka kokonaisen kirjan, mutta jätetään näihin tunnelmiin tälläkertaa. Jo tähänmennessä voin silti sanoa, että Hollow Knight on yksi parhaista pelaamistani peleistä koskaan, ja ylittää kaikki genrensä sisaret helpolla, jopa Pyhän Super Metroidin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.07.2018 19:28
Olen nyt jyystänyt Vanquishin läpi varmaan viisi kertaa putkeen, koska en vain ole pystynyt lopettamaan.

Kun huomasin, että rahkeet riittävät leaderboardsien Total Rankingissa sadan parhaan joukkoon suht löysällä pelillä, päätin ottaa silmätikukseni ”Taisto prkl” -nimisen pelaajan, joka oli 26. sijalla. Näin olisin ainakin oletettavasti paras suomalainen ko. listalla. Homma meni lopulta melko tiukille, mutta irtosihan se voitto lopulta 18. sijalla.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Nyt on vähän tyhjä olo, koska noita pisteitä en jaksa enää alkaa parantelemaan. Pelattavuus on niin jumalaista, että edelleen tekisi mieli jatkaa. Onneksi on vielä sentän Tactical Challenget vetämättä, mutta jostain idioottimaisesta  syystä niissä ei ole online-pistetaulukkoja ollenkaan.

Mutta joo, peli sementöi paikkansa TOP10-listallani.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 08.07.2018 21:10
Vanquish hehkutus

Aijai. Itse kyllä nautin pelistä vaikka en sitä koskaan jaksanut varsinaisesti jyystää. Jos saataisiin konsolillekin 60fps porttaus niin kyllähän se olisi pakko taas vähintään läpi pelata. Vanquish on kuitenkin IMO ehkä kaikkien aikojen ”tyylikkäin” peli: kaikki hahmon liikkeistä menujen typografiaan ja yleiseen meininkiin on pelkkää hurmosta ja herkuttelua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 08.07.2018 23:34
Jos saataisiin konsolillekin 60fps porttaus niin kyllähän se olisi pakko taas vähintään läpi pelata. Vanquish on kuitenkin IMO ehkä kaikkien aikojen ”tyylikkäin” peli: kaikki hahmon liikkeistä menujen typografiaan ja yleiseen meininkiin on pelkkää hurmosta ja herkuttelua.

Säästä osa kaiutinbudjettirahoista ja liity PC herrarotuun. Ei tarvitse odotella aataminaikaisia 60fps porttauksia, vaan voi heti hypätä kiinni 120fps sulavuuteen. ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 09.07.2018 00:11
Säästä osa kaiutinbudjettirahoista ja liity PC herrarotuun. Ei tarvitse odotella aataminaikaisia 60fps porttauksia, vaan voi heti hypätä kiinni 120fps sulavuuteen. ;)

https://youtu.be/YsifLPFAxjE

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 09.07.2018 21:29
Hollow Knight (!!!)

Jo tähänmennessä voin silti sanoa, että Hollow Knight on yksi parhaista pelaamistani peleistä koskaan, ja ylittää kaikki genrensä sisaret helpolla, jopa Pyhän Super Metroidin.

Sen verran kova väite, että piti ihan pyyhkiä pölyt Switchistä ja käynnistää vehje ensimmäistä kertaa varmaan koko vuotena ja ostaa peli.

Esteettisesti peli näyttää ainakin kuvissa omaan silmään hirveältä, mutta toisaalta niin näytti Spelunkykin ja se osoittautui lopulta mestariteokseksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 10.07.2018 00:18
Tuli vertailtua Nier: Automatan PC ja PS4 versioita, kun latasin PS4:lle demon. Ja totuus löi aika kovaa vasten kasvoja: oman PC:n rauta ei vain riitä. PS4:llä meno koko peli tuntui ihan erilaiselta, kun fps ja input lag oli kohdillaan. Parhaimmillaan todellista mättöbalettia Bayonetta tyyliin ;D Vaikka myönnänkin, paikoitellen meni todella sekavaksi. Mutta ei mitään sellaista mitä koki PC version tapauksessa.

Hitto olisi pitänyt testailla ennen kuin menee PC:lle hankkimaan. Nyt joko odottelen syksyyn että ostan uutta rautaa koneeseen tai ostan PS4 -version. Aika 50-60 kuinka tekisi. PS4 versio toimii hyvin, niin voi olla että jostain alesta tämän otan vielä PS4:lle. Toisaalta taas kiinnostaisi kyllä pelata PC:n 3440x1440 resolla tämä ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 10.07.2018 00:24
Metroidit ja Castlevaniat ovat itselleni yksiä parhaita pelisarjoja ja aina niiden kaavaa matkivia pelejä on tullut pelattua hitosti. Valitettavasti lähes kaikki rapaa tai korkeintaan ihan jees. Axiom Verge oli loppupeleissä just tuohon ihan jees sarjaan kuuluva peli vielä, mutta suurin osa paljon huonompia. Siinä missä joku Stardew Valley on reippaasti esikuviaan parempi peli, en ole löytänyt vielä lähellekään Metroidin tai Castlevanian tasoisia virityksiä.

Hollow Knight on kyllä tähän mennessä niistä helposti paras, mutta en laittaisi edes samalle lähtöviivalle klassikoiden kanssa, ainakaan ensimmäisen 20h pelitunnin perusteella. Vihudesign on ulkonäönsä puolesta suorastaan häiritsevän huonoa ja niiden random-äänitööttäilyt lähinnä ärsyttää pidemmän päälle. Alueiden visuaalinen tyyli on ihan tarpeeksi hyvää ja paikoin oikein tunnelmallista, mutta varsinainen kenttäsuunnittelu ei oikein iske. Tuntuu liian usein kasalta randomeita käytäviä, joita ei millään meinaa muistaa, kun jossain Super Metroidissa Ja SOTN-kaltaisissa peleissä taas lähes jokainen alue pureutuu päähän jo ekan kerran jälkeen, sekä muutenkin ovat täynnä ikimuistoisia yksittäisiä huoneita ja tiloja. Musiikit ovat kans liian geneeristä "tunnelmamusiikkia", mikä ois iskenyt ehkä joskus, mutta vastaavia ambient-tunnareita on nykyään joka toinen peli täynnä.

Mutta bossitaisteluissa ja vihollisten varsinaisessa liikkumisessa mennään kyllä vahvasti edelle. Selvästi Dark Souls -tyylisiä viitteitä. Vaikeustaso on mukavan korkean eivätkä bossit ole vain kasa hp:ta, joista ei ole mitään vastusta. Ylipäätään hahmon liikuttelu on täydellistä ja tyydyttävää. Oikeastaan hyvin lähellä Megaman X -sarjan pelejä, joten liikkuminen tulee ihan selkärangasta, varsinkin kun sai dashin yms.. Pitää läpäistä peli, niin osaa sanoa tarkemmin, että nouseeko mielipide ylöspäin vai laskeeko alaspäin. Ihan hyvä peli, mutta ei mitään tajuntaa räjäyttävää tähän mennessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 12.07.2018 16:56
Täsmälleen samat fiilikset MasterTK:n kanssa. Eniten häiritsee juurikin kamala vihollisdesign ja ihme ölinäkielimölötys, joka ei ole yhtään niin charmanttia kuin mitä pelintekijät ovat ehkä hakeneet.

Muuten kyllä oikein pätevän oloinen peli, mitä nyt sain taas huomata, miksi en tykkää Switchillä pelaamisesta: oikean käden nimetön ja pikkurilli puutuvat jatkuvasti, kun yrittää pitää tuosta kääpiökäsille tarkoitetusta epäergonomisesta rakkineesta kiinni. Pro Controllerilla pelatessa kyseistä ongelmaa ei onneksi ole.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 12.07.2018 19:36
Juu vakuuttava peli pienen porukan tekeleeksi. Kenttäsuunnittelu ei pääse genren kuninkaiden tasolle ja samankaltaiset graffat useimmissa mestoissa eivät tee niistä yhtään selkeämpiä. Bossit ovat hauskoja ja haastavia. Dockedina huomasin input lagia enemmän kuin handheldinä. En vain nykyään jaksa pelata mitään Switch peliä kannettavana, koska näyttö on niin paljon surkeampi kuin telkkarin kuvanlaatu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.07.2018 19:59
Forza Motorsport 7

Pelikelvotonta roskaa. Turn 10 Studios saisi hävetä, että kehtaavat myydä tällaista paskaa ihmisille. Itse ajaminen on mahtavaa ja audiovisuaalinen puoli on kaikin puolin kohdillaan, mutta ihan kaikki muu on pielessä. Peli on ollut ulkona reilut puoli vuotta ja silti nämä apinat eivät ole saaneet tätä peliä korjattua kuntoon.

Peli bugittaa ja kaatuilee, käyttöliittymä on ruma, hidas ja epälooginen, HUD:it on tehnyt joku idiootti, joka ei tajua graafisesta suunnittelusta mitään ja koko peli on rakennettu siten, että pelaajat laittasivat peliin vielä enemmän rahaa, vaikka peli on täysihintainen. Kirjoitushetkelläkin odotan, että valitsemani Driver’s Cup latautuisi, mutta mitään ei tapahdu. Tätä ennen peli kaatui samassa kohdassa kahdesti.

Autot on jaettu ”Tiereihin”, jotka avautuvat, kun olet saanut kerättyä tarpeeksi autoja edellisestä Tierista. Käytännössä joudut keräämään jotain helvetin autonromuja, joita et halua, koska millään muulla tavoin et pääse käsiksi parempiin Tiereihin ja sieltä löytyviin autoihin. Lisäksi peli tyrkyttää jotain vitun lootboxeja vähän väliä. Voit voittaa asusteita, joita et edes näe, koska tämä on autopeli. Nerokasta, 10 Turn Studios!

Missään ei ole mitään järkeä ja kaikki on yhtä sillisalaattia. Joudut ajelemaan milloin milläkin rotiskolla, jotta pääset kampanjaa eteenpäin. Kiinnostaa ihan helvetisti ajella esim. rekoilla. Vittu rekoilla! Kaiken huipuksi en enää pysty vuokraamaan autoja, mikä onnistui vielä joitain viikkoja sitten. Tämä mahdollisti sen, että pystyit ajelemaan millä tahansa autolla Free Playssä, mutta et saa tienattua XP:tä ollenkaan. Eli sait nauttia siitä ainoasta asiasta, jonka peli tekee oikein: ajamisesta nopeilla autoilla. Ilmeisesti kesäpäivitys poisti tämän mahdollisuuden, jotta pelaajat joutuvat väkisin grindaamaan tuota helvetillistä kampanjaa hampaat irvessä. No fun allowed here!

Luojan kiitos Microsoft osti Playground Gamesin, niin saadaan nauttia Forza Horizon -sarjasta. Forza Motorsport -sarja on pilattu.

Syntisi on anteeksi annettu. Forza 7:n asennus oli korruptoitunu, mikä aiheutti pelin kaatuilun. Uudelleenasennus korjasi ongelmat, vaikkakin joitain bugeja pelistä edelleen löytyy.

Lisäksi huomasin, että Rivals-moodissa saa tienattua rahaa ja XP:tä, joten kamalaan yksinpelikampanjaan ei tarvitse edes koskea. Rivalsissa ajat muiden pelaajien haamuaikoja vastaan eri radoilla ja autoilla, mikä on paitsi äärimmäisen palkitsevaa, mutta myös  hevosenpotku palleille, kun saat huomata, miten paska oikeasti oletkaan.

Free Playn kautta sain myös huomata, että aiemmassa postauksessani mainitsema autojen lainaus toimii taas. Voit siis ajella millä tahansa pelin +700 autosta haluamallasi radalla. Olen ajellut mm. Ayrton Sennan McLaren MP4/4:llä sateisella Nürburgringilla ilman ajoapuja, mikä oli huumaava kokemus. Lempiautoni on kuitenkin toistaiseksi ollut Ferrari F40 Competizione, jolla ajaminen Manual + Clutch -asetuksilla on äärimmäisen palkitsevaa. Maltan tuskin odottaa, että saan vaadittavat rahat kasaan, jotta saan auton omakseni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 26.07.2018 07:01
Paladins on nyt Switchilläkin ilmainen. Pelasin eilen pari matsia (botteja vastaan?), enkä kyllä ensipuraisun jälkeen tykännyt. Pelissä ei sinänsä ole teknisesti mitään suurempaa vikaa, mutta se tuntuu vähän sellaiselta sekametelisopalta, johon on heitetty niin paljon kaikkea, että focus on sumentunut. DOOMissa on alkukantaista armottomuutta ja vanhan koulukunnan räiskintöjen tyydyttävää tyyliä, Fortnite on rakennuspiipertelystään huolimatta omistautunut täysin Battle Royale -komponentille. Splatoon 2 taas on yksi parhaita tiimishoottereita ikinä täysin uniikkien pelimekaniikkojensa kanssa, joten en ikävä kyllä näe tuntimittarini paisuvan Paladinsin kanssa kovinkaan suureksi.

Mutta muistetaan kuitenkin, että vale, emävale, ensivaikutelma, pitää joskus paikkansa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.07.2018 20:43
Splatoon 2 taas on yksi parhaita tiimishoottereita ikinä täysin uniikkien pelimekaniikkojensa kanssa.


Voiko siinä vieläkään edes tiimata kavereiden kanssa, järkevät lobbyt ja toimivat voice chatit? Viime kokemusteni perusteella varmaan yksi huonoimpia tiimipohjaisia räiskintöjä. Kaiken kruunaa varmaan alhaisimman tick raten servut, joita peleissä on nähty.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.07.2018 22:24
Splatoon 2 taas on yksi parhaita tiimishoottereita ikinä täysin uniikkien pelimekaniikkojensa kanssa.


Voiko siinä vieläkään edes tiimata kavereiden kanssa, järkevät lobbyt ja toimivat voice chatit? Viime kokemusteni perusteella varmaan yksi huonoimpia tiimipohjaisia räiskintöjä. Kaiken kruunaa varmaan alhaisimman tick raten servut, joita peleissä on nähty.  :lol:

Kahden tai neljän porukassa voi pelata Team Battlea (joka on periaatteessa tiimien oma Ranked), mutta voice chat toimii ainoastaan privaattipeleissä kännykkäapin kautta. Omituista hommassa on se, että LAN-tilassa voi kommunikoida asettamalla kuulokemikrofoni Switchiin, samalla tapaa kuin Fortnitessa. Ratkaisu on omituinen, ja tulee toivottavasti uuteen harkintaan jossain vaiheessa. Alhainen tick rate kuuluu myös pelin kiistämättömiin ongelmiin, samoin kuin tuplasti suurempi input lag, kuin mitä Splatoon ykkösessä oli.

Mutta peli todella vaatii hyvää tiimityötä, ilman sitä ei voi pärjätä. Splatoonissa suurin haaste onkin pelata korkealla rankilla (S+ tai X) yksin randomeiden tiimikavereiden kanssa, silloin yksikin kehnompi ja huonolla menestyksellä sooloileva voi vetää koko joukkueen tuhoon. Harvassa pelissä 3vs4-asetelmassa joutuu uimaan niin vahvaan vastavirtaan kuin Splatoonissa. Itse pelaan tällä hetkellä S+-tasolla, ja vähänkin tunnelinäköön sorruttuani olen heittämällä kivireki tiimissäni. Focuksen on oltava jatkuvasti kohdallaan tai takkiin tulee ja kovaa

Ottaen huomioon, että peliin vahvuuksiin kuuluvat mm. monipuoliset, mutta silti erittäin hyvin tasapainotetut aseet, timanttisen jouheva (input lagia siis voisi kuitenkin parantaa) pelattavuus, joka tarjoaa pro-kansalle Squid-dashin kaltaisia juttuja, joilla saa peruspelaajan pään pyörälle, helppo oppia, vaikea masteroida -tyyli (olen pelannut 360+ tuntia, enkä viekäkään käsitä miten jotkut X-rankin kovikset temppunsa tekevät) plus peli on harvinaisella tavalla positiivisen energinen, kun osa verkkopeleistä haalii ympärilleen niin suolaisen auran loputtomine valittajineen, ettei voi kuin jättää tuo myrkyttynyt jengi potemaan omaa pahaa oloaan, jäävät pelin miinukset ainakin minun mielestäni pisaraksi meressä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 24.08.2018 13:20
Resident Evil 6 co-op (PS4)

Leonin kampanja takana cooppina. Ekat pari tuntia oli hyvää toimintaa, jossa pääsi ampumaan ja pieksemään zombeja, vaikka sielläkin välissä oli aina kaikkea turhaa. Viimeiset pari tuntia kampanjasta olikin sitten turhaa Uncharted setpiece-välideo-hidaspakotettukävely-setpiece-kopiointia ja vielä todella amatöörimäisesti tehtynä. Eka kampanja siis alkuun lupaava, mutta loppupuoli oli kyllä aivan jäätävää paskaa, pelillistä sisältöä ei ollut nimeksikään. Toivottavasti muissa kampanjoissa keskitytään vähemmän tuohon Uncharted-kopiointiin, muuten jää kyllä peli kesken.

Diablo 3 co-op (PS4)

Siis mitä vittua. Aivan jäätävää paskaa. Vaikeusaste tapissa ja ei haastetta pätkääkään. Vaikeusasteen tiputus, jotta kampanja menee nopeammin ja pääsee "itse sisältöön". Silti kampanja kestää aivan jäätävän kauan, kun pelaaminen on niin puuduttavaa. Kampanjan läpipeluun jälkeen oli jo niin puutunut olo, että aika pian piti alkaa jo tulla se "itse sisältö" vastaan. Riftiä kokeiluun ja samaa paskaa, bountyt turhaa paskagrindausta. Paljonkohan olisi vielä pitänyt pelata, että se Diablon sisältö tulee. En tiedä, en jaksanut alkaa netistä etsiä tai muutenkaan kokeilemaan enää mitään, peli helvettiin kovalevyltä. Jos Nintendon pelit ovat nykyään liian helppoja pääpelin osalta, eivät ne kuitenkaan ole MITÄÄN verrattuna tähän paskaan. Ja kun koko peli nimenomaan perustuu pelaamiseen ,ei tarinaan, ei fiilistelyyn, ei seikkailuun, niin jos vaikeustaso on näin kauan täyttä zombia, niin ei helvetti.


Gravity Rush 2 (PS4)

Olipa matka! Niin uniikki peli, niin uniikki. Mahtavat liikkumismekaniikat ja liikkumisen vapaus, jotka yhdistetään vielä hienosti taisteluun ja challengeihin, mahtava maailma, mahtava OST, mahtava tyyli, tyydyttävä tarina, etenkin viimeinen tunti tai pari fiilistelyn puolesta, Kat, positiivisuus, joka huokuu pelistä ja hahmosta, värit, kaikki.

Jos verrataan ykköseen, niin ykkönen oli fokusoituneempi ja sitä kautta virheettömämpi, mutta tämä oli taas massiivinen paketti ja huomattavasti kunnianhimoisempi kokonaisuus. Väliin mahtui enemmän turhauttavia, itseääntoistavia ja suoraan sanottuna todella huonosti suunniteltuja sivutehtäviä, mutta kokonaisuutena ajateltuna (vielä enemmän viimeisen parin tunnin mahtavan tykityksen ansiosta) peli tuntuu huomattavalta harppaukselta ykkösestä, joka sekin oli jo yksi suosikkipelejäni. Tämä oli TEOS, josta huokuu kehittäjän visio ja rakkaus visiotaan kohtaan.

https://www.youtube.com/watch?v=GZK6sL4-y_Y

Tuo kappale soi päässä varmaan viikon putkeen pelin pelaamisen jälkeen. Kiedotaan niin hienosti kokonaisuuteen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: bËst - 24.08.2018 16:55
Resident Evil 6 co-op (PS4)
Toivottavasti muissa kampanjoissa keskitytään vähemmän tuohon Uncharted-kopiointiin, muuten jää kyllä peli kesken.

Harmikseni joudun toimimaan suru-uutisten sanansaattajana ja toteamaan, että toivettasi ei kuulla. Leonin osuus (ja oikeastaan Adan) oli pelin parasta antia ylivoimaisesti.

Oma pelailuni on viimeisen kuukauden aikana painottunut Switch-julkaisun myötä South Park: Fractured but Wholeen.

Ja voi että onkin laadukas peli. Asiaa auttaa paljon, jos kyseinen tv-sarja on yhtään tuttu mutta ilman sitäkin peli tarjoaa hyvän pelituntuman ja nokkelaa huumoria. Puzzlet ovat yhtä askeettisia kuin missä tahansa pelissä tänä päivänä, mutta silti niitä mielellään ohimennen ratkoo. Ja onhan teemana supersankari -överit missä lasten leikit sekoittuvat hyvällä väripaletilla aitoon taisteluun. Kaltaiselleni Marvel-fanille oikein tuntuvaa fanservicea. Myös combat mekaniikka on alun sekavuuden jälkeen oikein mainio.

Toisin sanoen erittäin onnistunut tekele, jonka pelaaminen on ollut suoranainen ilo ja ainakin itselleni tarjonnut paljon mieluisia pelitunteja


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.08.2018 14:58
The Master Chief Collection

Halo: Combat Evolved on edelleen tajunnanräjäyttävää parhautta, niin yksin, kaksin kuin porukalla netissä. 4K/60fps pelattuna peli näyttää upealta ja äänimixausta kelpaa edelleen kuunnella. Rynkyssä ja pistoolissa on enemmän munaa kuin melkein missään muussa genren pelissä. Heroic on täydellinen vaikeustaso, enkä ikinä kyllästy Elite-vihujen kanssa käytäviin kissa-hiiri-leikkeihin. Kivi-paperi-sakset-pelimekaniikka ei vanhene ikinä: plasma-aseilla saa vihujen suojat pois ja pistoolilla voi viimeistellä tapon. Plasmakranaatin osuminen kohteeseensa on parhaimpia tunteita, joita peleissä voi saada. Pislalla on äärimmäisen tyydyttävää ammuskella pääosumia myös netissä. Legendaarinen peli, jonka ikää on vaikea uskoa. Anniversary-grafiikkapäivitykselle en lämpeä, mutta sen voi onneksi vaihtaa lennosta alkuperäiseen.

Halo 2 Classic on juuri niin hyvä kuin muistelinkin. Netissä siis, kampanjaan en ole ikinä koskenut eikä oikeastaan kiinnostakaan.

Halo 2 Anniversary näyttää uskomattoman hyvältä, mutta vihollisia on vaikea hahmottaa kentistä, jotka ovat liian pimeitä. Peli ei tunnu yhtä hyvältä kuin alkuperäinen - pääosumat eivät tunnu rekisteröityvän kunnolla ja muutenkin pelattavuus tuntuu jotenkin jähmeältä. Tätä tuskin tulee pelattua, joten toivottavasti porukka löytää alkuperäisen Halo 2 Classicin, vaikka se onkin huomattavasti ankeamman näköinen.

Halo 3:lle en oikein ikinä lämmennyt. FOV on perseestä ja pelissä on liikaa kaiken maailman härpäkkeitä.

Ihan hyvä päivitys, mutta kokoelmassa on edelleen paljon idioottimaisuuksia. Neljä vuotta aikaa tehdä kokoelmasta täydellinen, eivätkä silti ole saaneet edes erillistä button mappingia saati ääni- ja kirkkausasetuksia jokaiselle pelille erikseen. Esim. H2 Anniversaryn äänet ovat paljon kovemmalla kuin Halo 3:ssa, jonka äänet ovat todella tuhnuiset. H2A:n kirkkautta et myöskään pysty erikseen säätämään, vaan sama asetus koskee jokaista peliä. Saatanan tunarit.

Minkäänlaista luottoa ei minulta enää löydy 343 Industriesin sekoiluihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 31.08.2018 15:39
Harva asia ottaa päähän yhtä paljon kuin Halon kohtalo. Oikea malliesimerkki miten käy, kun lähdetään raiskaamaan pelisarjaa koittamalla väkisin yrittää miellyttää kaikia massoja. Lopulta pelisarja ei kiinnosta oikein ketään.

343 Industries on firmana ihan täyttä rapaa, mutta kyllä niin on Bungiekin. Halo 3 oli minusta vielä hyvä, mutta jo selvä askel taaksepäin monessa mielessä + että 30fps ja paska nettikoodi ei auttanut asiaa yhtään. Teknisesti naurettavan huono ja ajastaan jäljessä. Sitten tuli vielä Reach, jossa mentiin jo metsään pahemman kerran. Bungien oma näkemys pelisarjaansa kohtaan oli ihan eri kuin mitä pelaajat halusivat ja sama tuntuu jatkuvan Destinyn kanssa. Piti rueta lisämään kaikkea uskomattoman typerää paskaa moninpeliin ja ei jaksettu enää edes tehdä kunnollisia mappeja, vaan suoraan laiskasti yksinpelistä irroitettiin huoneita, sekä jotain naurettavia mappieditorilla tehtyjä virittelyjä. Ei ihme, että pelaajamäärät romahtivat. Suositusta ja mainetta niittäneestä kilpapelista tulikin yhtäkkiä aivan kuin party-peli, jossa kaahaillaan jeepeillä, lennellään jet packeilla ja ties mitä.

Muistan kun ostin Halo Reachin ja miten vihainen ja pettynyt olin sen paskuudesta. Oli vaikea uskoa todeksi. Valikoita myöten ihan täyttä rapaa, tosin mikään ei vetänyt vertoja nelosen paskuudelle. En jaksa edes kirjoittaa, kun niin pelikelvoton tekele. Pelasin muutaman päivän, enkä enää koskaan koskenut koko peliin. Vitosessa oli askelia parempaan suuntaan, mutta siinä vaiheessa Halo ei enää jaksanut kiinnostaa.








Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 01.09.2018 00:03
Halo 5 on helvetin hyvä moninpeli. Se ei vain ole Halo. Mutta jos pääsee yli siitä, että nyt pelataan oikeasti vain saman nimistä peliä joka on ihan erilainen, saa Halo 5:stä paljon irti. Ainoa huono puoli on se, että kaikkien päivitysten jälkeen pelin koko on yli sata gigaa. Siis miten helvetissä peli voi olla sadan gigan kokoinen?

Halo Reach oli myös ihan mukiinmenevä Halo-peli. Palasinkin sen pariin kun olin muutaman kerran väkisin Halo 4:ää yrittänyt pelata. Halo Reach tuntui jumalalliselta nelosen surkeuden jälkeen.

Mutta Master Chief Collection on jo oma lukunsa. Tässä oli käsissä yksi kaikkien aikojen parhaista kokoelmista, ja se on niin täynnä käpyjä, että kaikki pelaajat ovat kadonneet servereiltä, eikä peliä kannata edes korjata. Ihan hukkaan meni kaikki. Olisinhan minä tätä pelannut, mutta välillä piti 15 minuuttia odottaa että saadaan neljän pelaajan tiimit kasaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 09.09.2018 16:35
Doom2016
Tää vaikuttaa aika kovalta. Olen nyt pelannut joku 4-5 kenttää ja kyllä pistää hymyilemään. Kuitenkin: ei tätä kerralla kyllä yhtä kenttää enenpää jaksa jostain syystä. Sama homma kuin esim. vanquishin kanssa: jotenkin menon adrenaliinipitoisuus on liian korkea. Eli rytmitys puuttuu ja hommaan puutuu. Mutta siitä viisastuneena olennin pelannut max 1 kentän päivässä ja näin homma toimii kuin tauti. Hyvän pelattavuuden ja yleisen designin riemuvoitto. Suosittelen pelaamaan.

Snake pass
Tätä testasin kun oli ilmaisena game passissa ja luki tuoteselosteessa david wise. Nyt kun peli on melkein pelattu läpi niin kyllä soundtrack on itseasiassa pelin mitäänsanomattomimpia osa-alueita. Tuli ihan puskista mutta tämä on oikeasti hyvä. Käärmeen liikuttelussa on paljon syvyyttä ja nyanssia ja vaikka välillä se käyttäytyykin ärsyttävästi niin suurimman osan ajasta se on pelkkää nautintoa. Paljon plussaa myös siitä että mario odyssey tyyliin kenttiä voi ratkaista oikoen mikäli hallitsee liikkumisen jipot.

Horizon zero dawn + dlc
Pelasin tästä kaikki trophyt ja en halua enää koskaan kuullakkaan tästä pelistä. Sen verran alkoi loppua kohden puuduttamaan. Oli se alkuun hauskaa ja tarinan scifi osuus oli jopa mielenkiintoinen. Minusta tämä on doomin täydellinen vastakohta siinä että tämä koukuttaa pelaamaan tuntitolkulla (jotenkin) mutta ei tarjoa vastapainoksi hirveästi mielenkiintoa. Siis ainakaan sadaksi tunniksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.09.2018 08:29
God of War 3 Remastered tuli pelattua läpi. Melko keskinkertaista paskaa. Koko pelin ajan tuli mieleen, että olisipa mukava pelata Ninja Gaiden Blackia tai Devil May Cryta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.10.2018 10:34
Super Mario Party

Paluu klassiseen tyyliin, eli juuri sitä, mitä sarjan fanit odottivatkin. Ei ole montaakaan hauskempaa asiaa kuin neljä pelaajaa saman television äärellä kasvattamassa hektisen Mario Party -pelin laukaisemaa koston kierrettä. Pistä paha eteenpäin, ja katso minne se sinut vie. Auto on pois, pakotettu yhteistyö on pois, kerää-eniten-tähtiä pelimekaniikan puhtaus on palannut. Ai että.

Pelilaudat eivät ole kahden ensimmäisen perusteella niin räiskyviä ja laajoja kuin ennen, ja se on sekä hyvä että huono juttu. Matseissa tapahtuu enemmän, kun ei voi hairahtua kymmeneksi kierrokseksi omille poluilleen. Neljä lautaa on kuitenkin hieman liian vähän, mutta ottaen huomioon Nintendon sitoutumisen GaaS-tyyliin, voi melkein olettaa niitä tulevan lisää.

Mutta vihdoinkin, ehta MP hiotuilla minipeleillä ja HD-grafiikoilla. Tänään jatketaan bileitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.10.2018 16:46
Megaman 11 on kyllä oikein hyvä peli. Täytyy sanoa, että reippaasti yli odotusteni kaikin puolin. Pelattavuus on just niin hyvää kuin aina ennenkin ja kenttäsuunnittelu sarjan parhaasta päästä. Vaikeustaso on haastavaa jo normaalilla, tosin tässä on kaksi normaalia vaikeustasoa helpompaakin. Toki pelissä voi kusettaa, jos haluaa ja ostella E-tankkeja, mutta jos pelaa rehelliseen vanhaan Megamanin tyyliin, niin varmasti riittää haastetta veteraaneillekin. Lisäaseet ovat erinomaisia ja pelissä on extra-sisältönä myös erilaisia Challengeja, time trialeita yms.

Lisäksi tykkään kyllä soundtrackistakin.  Ehdottomasti sarjan paremman pään pelejä siellä kolmosen, nelosen ja ysin kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 12.10.2018 23:51
Metal Gear Solid 2 (HD Collection)

Peli näyttää tolkuttoman hyvältä ja sen graafinen ilme on ajaton. Xbox One X:n 16x anisotropic filtering auttanee - grafiikka on veitsenterävää eikä uskoisi, että resoluutio on vain 720p. Upeimpia 3D-pelejä, mitä on tehty. Audiovisuaalisisuuden kruunaa upea äänimailma, joka oli sekin aikaansa edellä.

Default-asetukset kontrolleille ovat täysin perseestä, mikä ei sinänsä yllätä, koska sitä ne olivat jo PS2:lla. Luojan kiitos Xboxilla ei tarvitse sentään tapella analoginappien kanssa, kuten PS2/PS3-versioissa. Elite-ohjain onneksi pelastaa tämänkin pelin, ja taka-paddlejen ansiosta aikaisemmin päänvaivaa aiheuttanut L2/R2-napeilla kikkailu on historiaa. Vaihdoin nappien paikkaa niin, että taka-paddleilla kuikuillaan ylös ja sivuille, jolloin ei tarvitse ikinä pitää etu- ja keskisormia liipasimilla/olkapäänapeilla.

Tanker on parhaimpia tasoja ikinä, mutta valitettavasti alamäki alkaa heti Olga-pomotaistelun jälkeen. Kuvien ottaminen Raystä aina yhtä puuduttavaa - puhumattakaan loppupelistä, kun pitää ravata Raidenilla edestakaisin ankeaa Plantia.

Niin, ja sitten se rytmitys... MGS2:n täytyy olla huonoiten rytmitetty videopeli historiassa. Kojima ei osaa kiteyttää asioita, vaan kaikki pitää vääntää juurta jaksain rautalangasta. Rytmin rikkoo joka helvetin minuutti jokin Codec-puhelu tai ylipitkä välivideo, jonka voisi kertoa minuutissa.

Voi kun koko peli olisi ollut tankerin tasoinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.10.2018 14:43
Tuli pelattua tuo Hollow Knight nyt läpi ja olihan se nyt aika hiton hyvä peli tuollaisen pienen firman tekeleeksi. Parani huomattavasti vähän keskinkertaisen alkupuoliskon jälkeen. Vertailut Super Metroidiin on aika turhia, sillä loppupeleissä pelillä ei ole paljoakaan tekemistä Super Metroidin kanssa. Hollow Knight on  aika tarkalleen 2D Dark Souls. Ensimmäinen Dark Souls on ihan selvästi ollut suora inspiraation lähden pelille niin monelta osin, että se paistaa täysin läpi.

Täynnä epämääräisiä npc-hahmoja, tehtäviä ja salaisuuksia piilossa eri puolilla maailmaa, joista ei oikein meinaa tajua aina mitään. Sitten löytyy oret, joilla voi sepällä takoa asettaan paremmaksi, täynnä tiukkoja, hyvin Dark Souls -tyylisiä bossitaisteluja ja koko "soul"-systeemi suoraan pöllitty Dark Soulsista. Penkit on myös käytännössä Souls-pelien nuotioita ja hissit yms. kuin suoraan From Softwaren peleistä. Koko maailma ja eri alueiden teemat jatkaa samaa kaavaa.

Peli oli yllättävän vaikea, enkä todellakaan suosittelisi ihan kaikille. Monia bosseja, joita sai yrittää lukemattomia kertoja ja opetella tarkkaan niiden liikkeet, jotta pääsi läpi. Mitään ei ohjata kädestä pitäen ja moneen kertaan tuli oltua täysin hukassa, että mitähän seuraavaksi. Pelistä sai irti hyvin vahvasti sitä samaa saavuttamisen tunnetta kuin Dark Soulseista. "Vikan" bossin jälkeen näytti vasta 61% ja paljon alueita oli vielä lukossa, joten pelattavaa riittää. Ei todellakaan mikään pieni yhden illan pläjäys, vaan peli on kyllä ihan täynnä sisältöä ja paljon piilotettuja juttuja.

Suurimmaksi miinukseksi jäi vihujen umpipaska design-tyyli. Aivan ala-arvoista suurimmaksi osaksi loppuun saakka. Ei niitä pysty ottamaan vakavasti. Lisäksi soundtrack oli aivan unohdettavaa huminaa ja kenttäsuunnittelu paikoin keskinkertaista ja sekavaa, mutta eipä kaikkea voi saada. Joka tapauksessa paras läpäisemäni peli pitkiin aikoihin. Saa näyttämään isot pelitalot, jotka keskittyvät lähinnä lootboxeihin ja hienoihin ulkokuoriin, ihan naurettavilta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 25.10.2018 19:40
Hollow Knightiin pitää itsekin perehtyä kyllä lähiaikoina. Ootkos Salt & Sanctuaryyn tutustunut? Varsin mukiinmenevä tapaus tuokin samalla meiningillä, mutta miellyttävämmällä lookilla. Valitettavasti pelin viimeinen neljännes on melko paska muuhun sisältöön verrattuna: rytmitys on pielessä, bosseja tunkee toinen toisensa perään ja alueetkin muuttuvat jokseenkin tylsiksi. Liekö fyrkat loppuneet kesken tai aikataulukiireet painaneet päälle, tiedä häntä.

7-8 arvoinen peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.10.2018 23:23
Piti tuo Hollow Knight hankkia uudelleen Xboxille, koska Switchillä en sitä jaksanut pelata. Josko peli nyt klikkaisi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 26.10.2018 10:18
Edellisestä viestistä täällä on joku 4 vuotta, vois taas postata ja aiheuttaa paheksuntaa.  :)

Tällä hetkellä itselläni on kaksi peliä pelityksessä: Black Ops 4 ja Soul Calibur VI. Call of Duteja pelasin viimeksi BLOPS 2 aikaan. Jossain ihmeen kännipsykoosissa päädyin kuitenkin hommailemaan tuon uuden Codin, ehkä enimmäkseen Blackoutin takia. Noh, Blackoutia hiukan pelanneena voin sanoa, että ei minuun iske nuo Battle Royalit edelleenkään. Silti, jos pitäisi valita näistä kolmesta isosta nimikkeestä (Blackout, Fortnite ja PUBG), niin kyllä Blackout vie voiton helposti. Codissa on sentään hyvä tuntuma (köh PUBG) ja visuaalinen puoli, joka ei saa minua repimään silmiä päästä (köh Fortnite).

Huomattavasti enemmän olen viettänyt aikaa normimultin parissa. Aikamoista adhd-meinikiähän se on välillä tuon infinite sprintin ja super op:n tupla SAUG:n kanssa (ilmeisesti riivaa enemmän PC-versiota, konsoleilla SMG:t kuulemma paskaa). Silti olen kohta vääntänyt itseni ensimmäiselle prestigelle. Joku tuossa Codin formaatissa on vaan niin addiktoivaa, kun matsista toiseen pääsee tosi nopeasti ja koko ajan unlockaa jotain skinejä, modeja, aseita jne. Zombie-moodi vaikuttaa kanssa erittäin eeppiseltä, jos co-op kinostaa. En olisi kyllä alkuvuodesta uskonut, että tulen vielä joskus hehkuttamaan jotain Codia.  :lol:

Sitten muutama sana Soul Caliburista. Olen pelannut sarjaa cuben SC2:sta asti ja täytyy sanoa, että tämä uusin on ehkä lähimpänä sitä klassista Soukkaa tähän mennessä. Peli on nopeatempoinen, hahmokastissa on sopivasti uutta ja vanhaa ja mekaniikat toimii. Se kivi-paperi-sakset-juttu (reversal edge tjsp.) on vielä itselleni vähän kysymysmerkki, että pidänkö, mutta ainakaan vielä se ei ole häirinnyt pahemmin. Tulee joku SF4:n focus attack ehkä ensimmäisenä mieleen. Hahmon kustomointi on kyllä taas 5/5 kamaa. Kun nettiä plärää, niin ihmiset on saanut aikaan ihan uskomattomia taideteoksia. Noista kustomeista tulee ehkä myös pelin isoin viba, eli kustomit vaikuttavat hahmojen hitboxeihin. Voit ilmeisesti tehdä jonkun maailman pienimmän hahmon, jolla on ison mörön statsit ja damage outputti. Ehkä tuo jossain vaiheessa pätsätään...  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.10.2018 17:09
Red Dead Redemption 2

Vihdoinkin saatiin Rockstarilta peli, joka on kaiken suitsutuksen arvoinen. Ihan tajunnanräjäyttävää kamaa, kunhan saa tylsät tutoriaalit pois alta. Kymmenen tuntia takana, minkä perusteella voi jo sanoa, että tämä on kaikkien aikojen upein open world -peli, mitä on tehty.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.10.2018 18:08
Itsekin nappasin tuon tänään prismasta mukaan vaikka ainoa asia josta olen hypettynyt on juurikin pelin visuaalinen puoli.
Se kaikki syöminen ja hepan / leirin hoitaminen ja ruokkiminen ja muu kuulostaa aivan helvetin pakkopullalta, mutta saa nähdä.
Piti aloittaa eka rdr tänään, mutta parempi pelata ensin kakkonen pois. Ykkösestä kuitenkin puuttuu kaikki tuollainen ja siinä on vapaampi fast travel. Toki paljon rumempi se on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.10.2018 18:46
Itsekin nappasin tuon tänään prismasta mukaan vaikka ainoa asia josta olen hypettynyt on juurikin pelin visuaalinen puoli.
Se kaikki syöminen ja hepan / leirin hoitaminen ja ruokkiminen ja muu kuulostaa aivan helvetin pakkopullalta, mutta saa nähdä.
Piti aloittaa eka rdr tänään, mutta parempi pelata ensin kakkonen pois. Ykkösestä kuitenkin puuttuu kaikki tuollainen ja siinä on vapaampi fast travel. Toki paljon rumempi se on.

Ykköstä jaksoin lopulta ehkä viitisen tuntia pelata. Se oli keskinkertaista Rockstar-jöötiä, johon kyllästyy nopeasti. Kannattaa vaan suoraan siirtyä kakkoseen, ellei nyt välttämättä halua juonikuvioita seurata. Itseäni ei juoni kiinnosta pätkääkään, vaan skippaan kaikki lätinät, koska niitä on aivan liikaa.

Itsekin ajattelin tutoriaalien kohdalla, että jaksaakohan kakkostakaan kauaa pelata, kun kaikkea tekemistä on ihan liikaa. Leiriä en ole juurikaan joutunut huoltamaan ja hevosellekin voi antaa sapuskaa satulasta käsin muutamalla napinpainalluksella. Kaikki valikkosysteemit on äärettömän hyvin tehty. Kaukana ollaan jostain MGS3:n valikkohelvetistä, joka pilasi koko pelin.

Ja vihdoin Rockstarin pelissä ampuminen tuntuu hyvältä! Kontrolleja saa kunnolla muokata (deadzone nollaan ja look acceleration täysille) ja päät saa amuttua palasiksi (https://streamable.com/jjf2u). Ragdollit kruunaavat kokonaisuuden.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.10.2018 18:51
Kyllä mä ykkösen pelasin jo vuosia sitten kokonaan. Silloin siitä jäi aika meh fiilikset ja nyt päätin pelata uudestaan x:lla paremman näköisenä ja testata iskeekö se nyt paremmin.
Jos peli olisi tällä kertaa iskenyt kunnolla niin tarkoitus oli vasta sitten hommata kakkonen, mutta nyt kävi näin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.10.2018 20:10
Odottelen vielä kuukauden tai pari, että mitä mieltä ihmiset ovat sen jälkeen pelistä, ihan sama miten kovia arvosanoja saanut. Liian monta kertaa mennyt samaan ansaan.

Toistaiseksi olen tullut siihen tulokseen kerta toisensa jälkeen, etteivät Rockstarin pelit ole ollenkaan meikäläiselle. Jostain syystä aina on tullut ostettua se uusin GTA ja aina tuntunut yhtä kehnolta. Tuntuvat aina kasalta minipelejä, joita joutuu etsimään ympäri kyliä, kehnolla pelattavuudella höystettynä. Hetken pelleilyn jälkeen ei tee mieli koskea tikullakaan. Toki RDR peleissä teema on paljon mielenkiintoisempi, mutta ykkönenkin noudatti lopulta GTA-peleistä tuttua kaavaa ja jäi aivan kesken.

Jospa tämä rdr2 ois askel parempaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.10.2018 22:10
Alku on ollut ainakin taattua modenia huttua. Keskinkertaista tarinaa ja hitaiden animaatioiden ryydittämää pakollista kävelyä ja yksinkertaista suojan takaa räiskimistä. Toivottavasti peli paranee kun avoin maailma aukeaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.10.2018 23:14
Alku on ollut ainakin taattua modenia huttua. Keskinkertaista tarinaa ja hitaiden animaatioiden ryydittämää pakollista kävelyä ja yksinkertaista suojan takaa räiskimistä. Toivottavasti peli paranee kun avoin maailma aukeaa.

Veikkaan, että noilla hitailla kävelykohdilla piilotellaan lataustaukoja. Perseestähän ne silti ovat. Suojan takaa ampuminen on myös kehnosti toteutettu ja vastustajia on välillä vaikea hahmottaa ympäristöstä. Peli ei ylipäätään loista kohtauksissa, joissa pitää lahdata kerralla paljon porukkaa. Toivottavasti homma helpottuu ja muuttuu hauskemmaksi, kun saa perkkejä auki ja Dead Eyeta paranneltua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 03.11.2018 16:44
The Last of Us

Jep, edelleen mestariteos, joka saa Red Dead Redemption 2:n tuntumaan hevonperseeltä, vaikka eri genreissä painivatkin.

Muistatteko kun sanoin, että RDR2:ssa ampuminen tuntuu vihdoin hyvältä? Olin väärässä. Euphoria Engine on yksinkertaisesti surkea pelimoottori, jossa pitkät animaatiot ovat ykkösprioriteetti. The Last of Us on täysi vastakohta tälle - kaikki tapahtuu rivakasti, ja ampuminen on yhtä juhlaa. Tähtäyssysteemi on todella sulava ja itemit noukitaan nanosekunneissa. Rytmitys on myös kunnossa, enkä hamuile koko ajan Skip the Cutscene -napille. Varmaan ainoa elokuvamainen peli, jonka juonta jaksaa oikeasti seurata. Pelissä on oikeasti tunnetta mukana.

Taidanpa pelata pelin pitkästä aikaa läpi ja jättää RDR2:n tauolle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.11.2018 16:57
Samaa mieltä siitä, että The Last of Us on selkeä ykkönen, mitä tulee näihin niin sanottuihin elokuvapeleihin. Yleensä pidän elokuvapelejä ihan viihdyttävinä tapauksina, mutta The Last of Us painii kyllä ihan omassa sarjassaan. Jopa soundtrack (https://www.youtube.com/watch?v=mLuPQfIZDSs) on täyttä tykitystä, tulee kuunneltua joskus samalla kun lukee vaikkapa kirjaa.

Olen edelleen vähän sitä mieltä, etten ehkä haluaisi tälle jatko-osaa, mutta jos siitä tulee ykkösen veroinen tai jopa parempi, niin olen tyytyväinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.11.2018 10:27
The Last of Us on paras Naughtyn peli helposti. Ja samaa mieltä, että Scarfin kanssa, että ainoa elokuvamainen peli, jota jaksaa seurata. Itselleni ainoa tällainen peli, jonka olen jaksanut pelata edes läpi. Harvoja pelihahmoja, jota ei ala vihaamaan pelin aikana ja toivo niiden kuolemaa lähinnä. Unchartedit yms. ei vaan pysty.

Peli on vähän liian pitkä ja hiippailun toisto alkaa myöhemmin puuduttamaan, kun se on sen verran yksinkertaista, mutta melkein voisi itsekin kokeilla pelata pelin läpi uudestaan ja tällä kertaa grounded-tasolla, vai mikä jööti nyt olikaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 04.11.2018 11:10
grounded-tasolla
Tää on ollut yksi vaikeimmista läpipeluista josta olen suoritunut loppuun asti *missään* pelissä. Että onnea matkaan. :o


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.11.2018 08:20
En tiedä miksi siihen näin kauan meni, mutta pelasin eilen illalla periaatteessa ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla (en laske muutaman minuutin pituisia Pocket Edition -hölmöilyjä kunnon pelaamiseksi) Minecraftia. Pelistä voi kiistellä, muttei siitä, etteikö se kuuluisi jokaisen pelaajan koettavaksi jossain vaiheessa, sillä jos jotakin vihaa, pitäähän se tietää, että mitä!

Switch-versio tukee kaikkien muiden konsoliversioiden tavoin neljän pelaajan jaettua ruutua, mikä on itselleni mieluisin tapa pelata peliä. Loimme maailmamme, yhdistimme Switchiin kaksi Pro-ohjainta ja kaksi paria Joy-coneja, ja pian tupsahdimme ulkoasultaan jo ikoniseen palikkamaailmaan. Maksullisen Onlinen jälkeen jaetun ruudun peliä ei voi kuitenkaan viedä verkkoon, jos kaikilla profiileilla ei ole Nintendo Switch Onlinea käytössään. Se on toki harmillista.

Tuntuu huikealta, että jaetulla ruudulla yksi pelaaja voi lähteä haahuilemaan niin pitkälle kuin mieli halajaa, ja vaikka eksyä muusta porukasta täydellisesti. Survival antaa sopivasti lisäkuumotusta sekä motivaatiota rakennella määrätietoisesti, sillä kuolema on tavaroiden mahdollisine menettämisineen tuntuva rangaistus, joka tekee yhteenotoista ja öistä jännittäviä. Hetkinen? En kai minä vain nauti tästä? Myönnettävä se on, että Minecraftin pelaaminen on neljän pelaajan kesken yllättävän mukavaa ja rentouttavaa puuhaa. Oivaltamisen iloa riittää, ja tutkittavaa näkyy joka puolella loputtomasti.

Kaikille alustoille saapuvaksi julkistettu Super Duper -grafiikkapaketti ei taida ilmestyä vielä tänä vuonna, koska se vaatii koko pelin pohjan mylläämistä, mutta tuo varmasti Minecraftiin saapuessaan uuden tuulahduksen:

http://www.youtube.com/watch?v=W1WHYJH-JGk


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 21.11.2018 23:55
Battlefield V PS4

Aijjaij, 400h on takana ykköstä ja heti ekan matsin jälkeen huomasi jo kuinka paljon parempi vitonen on. Ollaan menty selvästi enemmän HC-suuntaan vs. täysin casuaaleille tehty BF1. Ei tästä mitään esports kilpapeliä tule, mutta taidolla on nyt enemmän merkitystä. Ei voi enää tägäillä tyyppejä ja odotella energian palautumista maximeihin. Pirun hyvä äänimaailma ja aidon oloiset räjähdykset, maastokin ottaa lukemaa ihan eri tavalla kuin ykkösessä. Huikee peli, käykää hakemassa niin laitetaan laudan squadi pystyyn  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.11.2018 19:44
Pelasin kasuaalisti The Master Chief Collectionissa Halo 1:n social slayeriä, kun yhtäkkiä vastaan tuli tiimi, joka pieksi tiimini pahemmin kuin yksikään tiimi koskaan aikaisemmin. Kahdella pelaajista oli gamertageina jokin Ogre1/Ogre2-variantti. Ogre1 ja Ogre2 ovat siis kaksi universumin kovinta Halo-pelaajaa, joten olivat varmaan vain jotain fanipoikia. Pakko oli kuitenkin tarkistaa pelaajien profiilit, joista löytyi tämä linkki:

https://m.twitch.tv/ogre2 (https://m.twitch.tv/ogre2)

Siellä ne perkeleet pelaavat parhaillaan samaista peliä ja pyyhkivät vastustajilla lattiaa. :lol: Pelin skill ceiling on kyllä jäätävän korkea, ja huomaa, että pojat ovat pelanneet Combat Evolvedia sen 17 vuotta putkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.12.2018 06:37
R-Type Dimensions EX

http://www.nintendolife.com/reviews/switch-eshop/r-type_dimensions_ex

Helkkarin kova setti; kaksi sivuttain scrollaavaa shmupia, jotka kuuluvat ilmeisesti genrensä valioihin (en todellakaan tunne tätä lajityyppiä erityisen hyvin). Pelissä voi vaihtaa yhtä nappia painamalla alkuperäisen tyylin ja remasteroidun välillä, infinite-moodissa voi näitä pelejä casuaalistikin pelaava läpäistä kaikki kentät, ja yrittää pelata paremmin seuraavalla kerralla, tähdäten vähempiin kuolemiin ja suurempaan pistemäärään. Infiniten myötä peliseuraakin saa vierelle vähän helpommin, kun peli ei ole niin itkettävän vaikea, että P2 tippuisi leikistä pois heti ensimmäisessä kentässä.

Soundtrack pauhaa mahtipontisesti, kontrollit tuntuvat viiveettömiltä ja tarkoilta 8Bitdon SN30-padin erinomaisella d-padilla, omat ammukset tuhoavat vihollisia niin tyydyttävän tuntuisesti, kuin tässä genressä pitääkin.

EX (uusina juttuina tässä versiossa pelinopeuden manipulointi ja Infinite-moodi) on julkaistu tällä viikolla Steamissa ja eShopissa. Ainakin viimeksi mainitusta sen saa 4.12. asti -20 prosentin alennuksella (11,99 €).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 02.12.2018 23:51
Pelasin muutaman tunnin Lords of Shadow 2:sta PS3:lla tuossa lauantaina. Tai oikeastaan pelasin muutaman tunnin jo pari viikkoa sitten ja nyt palasin siihen. Ja ei voi mitään, on se vaan paska. Ensimmäisen osan pelasi vielä ja se oli ihan ok viihdettä, mutta tässä on vain yritetty liikaa. Ihan liikaa. Se kertoo mielestäni aika paljon että nyt jotain reilun 3h pelaamisen jälkeen ohjaimessa ei ole yhtäkään nappia jota ei käytetä. Ei yhtäkään. Ihan kuin joku olisi väkisin halunnut kaikki napit käyttöön. Ja ei sillä, toki eri tiloja ja juttuja saa olla paljonkin, mutta ei ne kaikki tarvi omaa nappia ja ei niitä nyt heti isketä naamalle kaikkia. Muutenkin touhu on suhteellisen sekavaa, niin siihen kun heittää kaksi kourallista toimintoja, turhautuminen on aika konkreettinen asia.

Tähän kun lisää sen että toinen osa on viety selkeästi syvemmälle kohti tuskaista tai "häirisevää" (en nyt löydä oikeaa sanaa...) kauhua (joka ei ole oikein omaan mieleen), syyt laittaa peliä koneeseen kolmatta kertaa on suht vähissä.

Parempi miljöö, ohjaus asetelma uusiksi ja rauhallisempi tahti uusille jutuille, niin tätä jaksaisi pelatakkin. Mutta näin,... se on pidemmälti ajan hukkaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.12.2018 20:48
Dead Cells kolahtaa ainakin alun perusteella minuun lujempaa kuin Hollow Knight, joka ei enää jostain syystä reilun 15 tunnin jälkeen onnistunut vetämään minua takaisin maailmaansa. Peli jäi siis toistaiseksi kesken, mutta aion kyllä palata jossain vaiheessa viimeistelemään sen. HK:n alueiden pimeys ja samankaltaisuus oli itselleni niiden suuresta tunnelmallisuudesta huolimatta tervanjuontia, enkä tykännyt pelin karttasysteemistäkään.

Dead Cellsissä itse taistelu "rivivihollisten" kanssa on PALJON kiinnostavampaa ja jännittävämpää kuin Hollow Knightissa. Muutama paha virhe, ja pelikerta voi olla niin pahasti sotkussa, ettei siitä enää pysty vetämään itseään kuiville. Jo kymmenen minuutin jälkeen kohtaa vihollisia, joihin ei voi suhtautua pelkällä nappien summittaisella räpytyksellä. Maailma muuttuu jokaisella kerralla Rogueliten tyyliin, eikä kuoleman jälkeen alkuun palaaminen ärsytä, kun tuntee edistyvänsä sekä pelitaidossa että celleillä avattavien uusien tavaroiden ja kykyjen haalimisessa. Vaikeustasoltaan peli on armoton, eikä todellakaan pidä pelaajaa kädestä millään tavoin.

Suuri plussa myös erilaisten lähestymistapojen sallimiselle, sillä pelissä voi aivan hyvin keskittyä heiluttamaan miekkaa, pitämään etäisyyttä vihuihin pitkän kantaman aseilla tai toimia taktikkona ja viljellä tappavia ansoja ympäriinsä – tai sitten olla jokapaikanhöylä, joka hyödyntää tasaisesti näitä kaikkia tyylejä. Johonkin koriin munat pitää silti latoa, kun on aika päättää, mitä kykyä kehittää paremmaksi.

En tiedä, onko mikään indie-peli tuntunut lähtöviivalla yhtä hyvältä. Toivottavasti DC jatkuukin yhtä kovalla tasolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.12.2018 17:35
Devil May Cry 5:n demo on kova, vaikka pelattavaa onkin todella vähän.

Ensimmäisenä huomion herättää RE Engine, joka on täyttä mustaa magiaa. Samassa kastissa Fox Enginen kanssa, eli pelit pyörivät 60fps näyttäen samalla upeilta. Animaatiot ovat myös sulavat - erityismaininta naamoille, jotka herättävät hahmot eloon. Tein Nerolla jatkuvasti eri tauntteja vain nähdäkseni virnistyksiä, jotka luovat sitä sarjan hahmoille ominaista ylimielisyyttä ihan eri tavalla kuin pelkät one linerit.

Kontrolleihin kesti hetki päästä sisään, mutta eivät ne siltikään tunnu sataprosenttisen hyviltä. Yksi ongelma on Xbox-padi, joka ei yksinkertaisesti toimi DMC-sarjassa yhtä hyvin kuin Dualshock parempine olkapäänappeineen. Exceedin käyttö vasemmalla analogiliipasimella tuntuu myös epätarkalta, koska se vaatii tarkkaa ajoitusta. Mappasin toiminnon ensimmäisenä digitaalinäppäimeen, mikä helpotti asiaa. Parhaiten tämä peli toimisi lienee Switchin Pro Controllerilla, jossa ei ole ollenkaan analogiliipasimia.

Muutenkaan kontrolleja ei ole hiottu tarpeeksi, koska oletuksena oikealla liipasimella ei tehdä mitään. Mitä vittua? Taunt on myös typerässä paikassa (Xboxilla mikälie selectiä vastaava nappi), koska joudut sitä painaaksesi nostamaan vasemman peukalon tatilta. Voit esimerkiksi tauntata juostessa, joten joudut kurkottelemaan selectiä oikealla peukalolla. Täyttä idiotismia. Devil Breakerin käyttö on myös järjettömän momimutkaista, koska et voi vaihtaa niitä lennosta.

Myös kameran liikuttelu on todella kankeaa, kun on tottunut täydellisen sulavaan kameraliikutteluun Monster Hunterissa. Kamera myös haahuilee oudosti hahmon ympärillä. Tatin deadzone on myös päin persettä. En myöskään pidä siitä, että vihollisia vaihdetaan lock onissa vasenta tattia klikkaamalla. Kaiken kaikkiaan DMC-sarjan kontrollit ovat vanhentuneet verrattuna moniin nykypeleihin.

Äänistä pistin heti japaninkielisen ääninäyttelyn päälle. Luojan kiitos tuo vaihtoehto on olemassa. Musiikkiraita vaikuttaa paljon paremmalta kuin DMC3:n ja DMC4:n edgyt emomölötykset.

Pomotaistelu oli erinomainen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 15.12.2018 12:09
Tuli tehtyä itselle erikoinen herätysostos: Tetris Effect. Ollu pelaaminen niin satunnaista herkkua nykyään, että ajattelin ottaa tämän, kun sillä pystyisi ottamaan helposti pieniä 10-20min pelisessioita pitkin päivää. Ja peli näytti varsin erikoisen vangitsevalta.

Ensimmäinen olettama 10-20min pelisessioista suli aika hyvin. Ei siksi että siihen juutuisi, vaan siksi että kenttiä vedetään käytännössä "maailma" kerrallaan, eli vähintään kolmen kentän ryppäissä. Tai voi vetää pienemmissäkin, mutta pisteet, suortus jne. lasketaan oudosti näiden "maailmojen" mukaan. Ja jos lasketaan PS4:n käynnistäminen (kuten pakko on) menee yhteen pelisessioon melkein se 20min vähintään. Eli siinä mielessä vähän epäonnistunut ostos. Mutta myönnän että on tällä helpompi niitä pieniä sessioita ottaa kuin seikkailupeleillä ja pelaamisen määrä on noussut ainakin.

Maailmoja on kuusi ja päälle viimeinen yksi kenttä, eli jotain reilu 25 kenttää. Joka oli yllättävän vähän. Olisin kuvitellut että kenttiä olisi ollut kymmeniä. Niitä sitten kai kaupataan lisää DL:nä.

Peli itsessään on varsin viihdyttävä. Pitkälti sitä mitä ajattelinkin. Parhaimmillaan jopa ylittää odotukset. Tosin huonoimmillaan alittaakin ne.
Jotkut kentät ovat suoraan sanottuna uskomattoman hienoja ja niissä pääsee ennen kokemattomaan "flowhun" pelaamisessa. Musiikki, palikoiden äänet, tausta jne. on sovitettu niin täydellisesti toisiinsa, että tuntuu että musiikki seuraa täydellisesti peliä ja sen etenemistä. Välillä tuli jopa painettua vahingossa turhan hätäiseen nappia, kun musiikin ja palikoista tulevan äänen tahti määräsi päässä painamaan nappia. Ja kun pelimenee täydellisesti, tuntuu että ollaan taiteen äärellä.
Mutta osa kentistä on sitten vähän mitä on. Tosin myönnän että tämä on varmasti mielipidekysymys. Esim. ensimmäinen kenttä alkaa toistaa itseään pahasti. Kolmannella kerralla toivoo että vaihdettua musiikin toiseen. Mutta jos siitä pitää, niin varmasti sekin maistuu paremmin. Osat kentistä taas tuntuu ehkä hiukan hätäisiltä. Niistä ei sitä parhaimpien kenttien tahtia löydy ja vetovoima häviää. Toki sitä mukaa mitä haaste nousee, eli palikoiden nopeus kasvaa, tahdista tulee toissijainen asia ja silloin sitä ei enää varsinaisesti huomaa, vaan silloin kyse on selviytymisestä. Yhdessä kentästä tosin jäi mieleen tahdin ja musiikin yhteensopivuus. Vaikka meno oli jo aika kovaa, musiikki myötäili sitä aika hyvin. Läheskään kaikissa se ei onnistunut tahdin kasvaessa.

Visuaalisuudella on periaatteessa aika vähän merkitystä, koska sitä ei näe. Sielä voisi siis pyöriä melkein mitä vaan. Mutta yhtenäinen liike, värit ja se tahti, ne kumpuavat sieltä sivusilmällä ja tuovat sitä fiilistä ja tekevät kentistä yksilöllisempiä ja kiinnostavampia.

Kokonaisuutena parempaa keskitasoa. Osa kentistä on todellisiä helmiä, mutta suurin osa geneerisempää ja ehkä vähän unohdettavaakin huttua. Tosin uskon tämän olevan jopa enemmän mielipidekysymys, kuin peleissä yleensä. Mutta taustalla on kuitenkin edelleen se nerokas ja toimiva Tetris joka toimii. Eli sinänsä yksikään kenttä ei ole sysipaska, vaikka osassa tuntuukin tulevan pientä kyllästymisen suht nopeasti kun taustamusiikki ei vain jaksaisi kuunnella. Ehkä "vähän" oli pöhelöä maksaa tästä sen 40€. Reilu 10€ pois niin oltaisiin oikeassa hinta luokassa. Varsinkin kun kenttiä on suhteellisen vähän. Alle viikossa menin kaikki läpi normal tasolla ja se on pirun nopeasti. Muilla ei varmasti mene muutamaa tuntia kauempaa. Mutta kuten sanoin, parempaa keskitasoa silti: 3/5. Pari pistettä pois kenttien laadun hajonnasta ja kenttien vähyydestä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.12.2018 07:10
Ostin Firewatchin Switchille, pelaten siitä ensimmäistä kertaa kaksi alkutuntia (pelin päivää). Ennen aloittamista kytkin tarkan sijainnin kertovan karttapisteen ja päänheilumisefektin pois, koska kaikki Redditissä tuntuivat suosittelevan sitä.

Firewatch on kävelysimulaattori, todella tunnelmallinen sellainen. Konseptina "murtuva mies lähtee luonnon keskelle unohtaakseen julman maailmaan" kiehtoo, ja jo alkunäytös naulaa, että tulossa on tarinallisesti jotakin poikkeuksellisen väkevää. Ilmapiiri levittäytyy ylle paksuna; takaisin valvontatorniin suunnistaessa ukonilma rakentaa itseään, ja uppoan kuulokkeineni äänimaailmaan, Wyomingin metsiin, jotka auringonlaskussa ylimaallisesti hohkaavina tuntuvat vakuuttavan, ettei maailmassa kauniimpaa olekaan. Firewatch on silti taustalla vaanivan pahaenteinen, maalaileva, ehkä lusikalla Twin Peaksista ammentava?

"Peli, joka kestää tunteja, mutta jonka muistaa vuosia", sanotaan. Tähän mennessä olenkin pitänyt tästä hirmuisesti.

Olly Moss ei ole tehnyt enempää eikä vähempää kuin yhdet hienoimmista videopelipostereista koskaan:

(https://blurppy.files.wordpress.com/2014/03/screen-shot-2014-03-13-at-12-27-29-pm.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 23.12.2018 16:08
Hyvä juttu Ephramilta Firewatchista, pitää pleikkarille tuo ostaa. Harmittaa etten napannut sitä ilmaisena PS+ pelinä aikoinaan.

Itse olen hakannut Battlefield V:tä ja sen viat alkavat paljastua ensihuuman jälkeen. Ensimmäinen vitutuksen aihe on medicin lääkelaatikot, olen noin 40h pelannut ja tasan kaksi kertaa joku on tankannut energiaa jakamastani laatikosta. Eli näistä ei ole tasan mitään hyötyä.  Hauskaa tässä on (ei ole), että pelaajayhteisö on toistuvasti antanut palautetta asiasta Dicelle, mutta tässä paljastuu pelinkehittäjien ylimielisyys. Nykyään kun yritykset mainostavat olevan asiakaslähtöisiä, niin Dice menee 200km/h vastakarvaan eikä laita tikkua ristiin parantaakseen peliä. BF1:ssä Medicalcratesta sai healtit kun makasi sen vieressä ja tämä toimi erinomaisesti.

Toinen vitutuksen aihe on lentäminen. Jostain syystä autistikoodari on koodannut oikean tatin niin, että jos erehdyt sitä hipaisemaan liian voimakkaasti katselee pilotti yhtäkkiä 90 astetta johonkin aivan perseeseen ja oma koneesi syöksyy kallion seinään vihun kadotessa tähtäimestä. Onneksi tämän vissiin saa poistettua käytöstä, mutta huomaa kuinka puolitiessä peli on puskettu ulos. 
Dice on myös jatkuvasti hinkannut TTK koodia aivan päin mäntyä, onneksi nyt nöyrtyivät edes sen verran ettei muutoksia otettu lopulliseen versioon vaan palautettiin alkuperäiset asetukset. Dicen mielestä pelissä pitäisi käyttää neljä luotia pulttilukkokiväärillä sotilaan tappamiseen. Siinäpähän 10 ammuksen lippaalla tapat juuri sen yhden ukon ja odotat omaa kuolemaasi ladaten asetta.
Pelissä on myös lukuisia bugeja joita en jaksa edes luetella sen enempää, mutta hauska kun kuolemasi jälkeen spawnaat johonkin laatikon sisään ja mietit että ketä vittua samalla kun työnnät kranaatin suuhusi ja sylkäiset sokan.

Jotenkin tällainen paskojen ja keskeneräisten tuotteiden ulos puskeminen vituttaa kyllä ihan huolella. Jos mietitään aikaa tasan sata vuotta sitten, niin silloin tehtiin hehkulamppuja jotka palavat vielä tänäänkin. Joku kommari syyttää tästä kapitalismia ja voitontavoittelua ettei nykyään saada laadukasta ja kestävää tavaraa, mutta jos oikein katsotaan peiliin niin syy on kuluttajissa jotka haluavat ostaa halvalla paskaa. Hinta on se jonka maksat ja arvo on se jota saat. Halvalla ja nopeasti ei saa hyvää. Siksi onkin ilahduttavaa nähdä kuinka pelaajat nostavat infernaalisia paskamyrskyjä milloin mistäkin pelintekijöiden tempuista. Heidät pitääkin laittaa koville. Mehän maksamme heidän palkan. Ugh!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 23.12.2018 16:37
Firewatch oli kyllä erittäin hyvä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 23.12.2018 22:12
Hetkinen, eihän Firewatch ole ollut missään vaiheessa plussapeli?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 23.12.2018 23:42
Hetkinen, eihän Firewatch ole ollut missään vaiheessa plussapeli?

Okei, sitten mulla on vaan valemuisto tosta. Muistin että kaveri joskus hehkutteli peliä ja muistin että olisi sanonut ladanneensa PS+ -palvelusta.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.12.2018 00:25
Itsellä se on ainakin ladattuna ja en muistaakseni ole mitään maksanut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 24.12.2018 10:47
On se varmaan joskus ollut mutta itse ostin julkkarissa, niin en muista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 24.12.2018 10:52
Onpa jännä, mulla on menny ohi ja luulin, että en ole skipannut yhtään plussapeliä. Monta kertaa olen katsonut alessa raaskisiko ostaa.

Mutta mutta, hyvää joulua kaikille!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.12.2018 23:14
GT Sport

Ihan älytön ero Forza Motorsport 7:aan. :lol: Kaikki on tehty tinkimättömällä asenteella ja hyvällä maulla. Valikot ovat elegantit ja sulavan nopeat - taustalla soi mielyttävät musat eikä mikään kusinen kikkelirock. Peli näyttää ja kuulostaa myös paljon paremmalta. Padiohjaus on myös täydellisesti toteutettu, vaikkakin kaipaan Xboxin väriseviä liipasimia, joilla tuntee renkaiden pidon paremmin.

Ainoa järjettömyys pelissä on Time Trialin global leaderboardsien puute. Miksi ihmeessä en voi vertailla paskoja aikojani muiden pelaajien aikoihin kuten Forzassa? Olisi ihan eri motivaatio parantaa aikoja, jos näkisi konkreettisesti, miten sijoitus paranee maailmanlaajuisesti. Autoja olisi myös kiva koeajaa eikä ostaa sikaa säkissä tuntikausien grindaamisen jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 27.12.2018 14:17
Joulupukki toi Xbox One X:n. Asensin siihen Halo Master Chief Collectionin. Tätähän on aika paljon rukattu ja korjattu. Halo 2 on maistunut melko hyvälle välipäivinä. Pitää varmaan Halo 5:nkin iskeä laitteeseen jossain vaiheessa. Tuli tuota moninpeliä pelattua yllättävän paljon jokunen vuosi sitten, mutta poistin sen sitten kun se kahmaisi melkein puolet kovalevystå.

Forza Horizon 4 -demo piti toki myös ladata ja vissiin se on pelikauppaan lähdettävä. Ei ollut hullumman näköinen 4K:na tämä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 27.12.2018 15:18
ADOM:ia eli Ancient Domains of Mysteryä on tullut nyt pelattua ~400h tässä talvella. Kyseessä on siis 25 vuotta vanha peli, josta monet nykyiset roguelike-pelit ovat ottaneet vaikutteita. Uusi (2015) deluxe versio sisältää ASCI grafiikan lisäksi myös spritet. Muilta osin ei isompia muutoksia ole tullut. "Normi"-version saa ilmaiseksi, jos kiinostaa kokeilla.

https://www.adom.de/home/index.html


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 27.12.2018 18:58
Forza Horizon 4 -demo piti toki myös ladata ja vissiin se on pelikauppaan lähdettävä. Ei ollut hullumman näköinen 4K:na tämä.

Gigantista 37.95e
https://www.gigantti.fi/product/gaming/pelit/pelien-ennakkomyynti/XONEFORZAH4/forza-horizon-4-xone (https://www.gigantti.fi/product/gaming/pelit/pelien-ennakkomyynti/XONEFORZAH4/forza-horizon-4-xone)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.12.2018 18:34
Joulupukki toi Xbox One X:n. Asensin siihen Halo Master Chief Collectionin. Tätähän on aika paljon rukattu ja korjattu. Halo 2 on maistunut melko hyvälle välipäivinä. Pitää varmaan Halo 5:nkin iskeä laitteeseen jossain vaiheessa. Tuli tuota moninpeliä pelattua yllättävän paljon jokunen vuosi sitten, mutta poistin sen sitten kun se kahmaisi melkein puolet kovalevystå.

Forza Horizon 4 -demo piti toki myös ladata ja vissiin se on pelikauppaan lähdettävä. Ei ollut hullumman näköinen 4K:na tämä.

Kannattaa Combat Evoledia myös kokeilla netissä, olen nyt täysin hurahtanut peliin. Halo: CE on mekaniikoiltaan yksinkertaisesti paras räiskintä, mitä olen pelannut. Paljon parempi peli kuin Halo 2. Ja minä elin ja hengitin tuota peliä aikoinaan - ryssin samalla lukion ja ylioppilaskokeetkin, koska en muuta tehnytkään, kuin hinkkasin Halo 2:sta.

Combat Evolvedissa ampuminen on äärettömän palkitsevaa ja hahmo on juuri sopivan raskas. CE:n jälkeen Halo 2 tuntuu kuin leijailisi jossain kuussa. Skill ceiling on myös paljon korkeampi ja syvyyttä löytyy enemmän. Olen katsellut Ogre2:n striimejä, ja ällistyn joka kerta, mitä kaikkea pelissä voi tehdä.

Fysiikat ovat myös siitä ainutlaatuiset, että aseita voi räjäytellä kranaateilla ympäri kenttää. Esimerkiksi momenttumin kääntävän (Halo is a momentum game!) raketinheittimen voi saada itselleen heittämällä toiselta puolelta kenttää millintarkan kranaatin, joka räjähdyksen voimasta lentää suoraan kouraan. Tässä pätkässä Ogre2 räjäyttää raketinheittimen itselleen, ottaa sen kiinni ilmasta ja ampuu vastustajan saman ilmalennon aikana (https://clips.twitch.tv/ClearBoringLadiesPeoplesChamp).

Muutenkin noiden ns. power weaponien hallinta tuo oman sävynsä peliin. On helvetin kuumottavaa, kun näet pelikellosta, että raketinheitin on juuri respannut (tämä tapahtuu 2 min välein), eikä asetta näy missään. Tai kun itse saat raketinheittimen ja heti perään näkymättömyyden. Tällä kombolla voidaan kääntää peli vielä ympäri. Kaiken kaikkiaan Combat Evolvedin 2vs2 on yksi kuumottavimpia pelikokemuksia, mitä olen kokenut. Parhaan kokemuksen takaa tietenkin se, että pelaat kaverin kanssa split screeniltä muita vastaan.

Ei peli silti täydellinen ole, koska respasysteemi on uskomattoman huono, ellet ole eliittipelaaja. Moninpeli on optimoitu 2vs2-peleihin (OG Xboxilla aika harva pääsi pelaamaan peliä lanissa useammalla pelaajalla), joten 4vs4 on välillä kaoottista riehumista, koska respat määräytyvät tiimipelaajan mukaan. Voit siis respata suoraan vastustajan eteen, kranaatin päälle tai vastustaja voi jättää tiimistä yhden pelaajan henkiin ja respatappaa viereen ilmestyvät pelaajat uudestaan ja uudestaan.

2vs2:ssa respasysteemi ei ole lähellekään yhtä huono, koska eliittipelaajat osaavat määritellä olinpaikallaan alueen, johon kaveri tulee respaamaan. Respasysteemiä varten on olemassa oma nettisivu (https://www.halospawns.com/), josta pystyy opettelemaan, miten respapaikat määräytyvät. Peliin tulee ihan uudet mindgamet, kun joudut miettimään minne respaat kaverisi - vastustajien miettiessä samaa. Itse en ole jaksanut noita respasysteemejä kuitenkaan opetella, menee turhan autistiseksi.

Mutta joo, ajatus alkaa harhailemaan enkä jaksa listata kaikkia niitä syitä - joita tulee sitä enemmän esiin, mitä enemmän peliä pelaa - miksi Combat Evolved on vanhentunut kuin hyvä viski. Ei huonosti peliltä, joka käytännössä mullisti konsoliräiskinnät 17 vuotta sitten.

Legendaarinen peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 29.12.2018 18:49
Pitänee ottaa sitten CE:kin testiin. Eipä ole oikeastaan tullut edes mieleen sitä kokeilla, kun Halo 2 on vaan ollut niin ilmiselvä valinta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 29.12.2018 19:24
Pitänee ottaa sitten CE:kin testiin. Eipä ole oikeastaan tullut edes mieleen sitä kokeilla, kun Halo 2 on vaan ollut niin ilmiselvä valinta.

Muutama vinkki vielä peliin:

- Pisla on tärkein ase ja assault rifle kannattaa vaihtaa siihen 99% ajasta: kolme pääosumaa tappaa shieldillisen pelaajan tai vaihtoehtoisesti kaksi osumaa ruumiseen + lopuksi pääosuma
- Bullet magnetismin takia kannattaa ampua vähän pään yläpuolelle
- Kaukaa ampuessa pitää tähdätä hieman ennakoivasti liikkuvaan kohteeseen
- Aseet kannattaa tietyissä tilanteissa ladata ”backpack reloading” glitchillä: ladatessa painetaan kaksi kertaa latausnappia ja vaihdetaan toiseen aseeseen, jolloin ladattavan aseen lipas vaihtuu, vaikka se ei ole käytössä (kätevä etenkin sniperia tai raketinheitintä ladatessa)
- Kun lataat aseen painamalla latausnappia kahdesti, voit heittää kranaatin samalla, jolloin saat pidettyä paineen yllä etkä ole ladatessa täysin kuolevainen
- Tikkaat kannatta nousta painamalla hyppyä niiden vieressä, jolloin voit nousta tikkaat vaikka takaperin ja katsoa samalla selustaa
- Tippuessasi korkealta, paina kyykkynappia juuri ennen maahantuloa, mikä pienentää otettua damagea
- Voit tehdä kaksi peräkkäistä melee-lyöntiä painamalla kombon melee, kranunheitto, melee
- Kun otat näkymättömyyden, ammu assault riflellä kerran, jolloin näkymättömyys aktivoituu nopeammin
- Pistä mieleesi power weaponien ja power uppien olinpaikat ja respausajat


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 30.12.2018 10:59
Shadow of the Colossus. Jumalauta miten komea peli. Ja ne musiikit. Miksi en tajunnut kokea tätä jo Ps2:lla?

Mutta herää kysymys, että oliko hevosen ohjaaminen yhtä perseestä jo originaalissa? Tankillakin on helpompi kääntyä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 02.01.2019 13:21
Shadow of the Colossus. Jumalauta miten komea peli. Ja ne musiikit. Miksi en tajunnut kokea tätä jo Ps2:lla?

Mutta herää kysymys, että oliko hevosen ohjaaminen yhtä perseestä jo originaalissa? Tankillakin on helpompi kääntyä.

Jos tykkää 15fps peleistä, niin kannattaa kokea mielummin PS2:lla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 02.01.2019 17:39
Kaivoinpa Donkey Kong Country Returnsin Wiille esiin ja aloin pelaamaan ekstrakenttiä. Voiko joku kertoa, mitä teen väärin, kun etenkin autonrenkailla en saa tuota korkeaa hyppyä tehtyä luotettavasti, vaan usein jää normaaliksi loikaksi? Laitan A:n pohjaan ilmassa, kuten käsittääkseni pitäisi, mutta ei helvetti, aivan random tuleeko korkea loikka vai ei. Muistan, että en saanut sitä ennenkään aina luotettavasti toimimaan, mutta nyt tuntuu vielä vaikemmalta.

On muuten kyllä edelleen maistuva peli, mutta eipä noita ekstrakenttiä kauaa jaksa pelata, jos ei saa tuota toimimaan 100%


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.01.2019 12:52
Aloitin välipäivinä vihdoin Switchillä Okamin, ja nyt ensimmäisen seitsemän pelitunnin jälkeen voin varovaisesti pelistä jotain sanoakin. Ainakin sen, miten leukoja pudottavan kaunis seikkailun graafinen tyyli on! 12 vuotta mittarissa, ja peli näyttää jopa Wind Wakeria ajattomammalta, HD-resoluution vielä pudottaessa viimeisen kirsikan tämän silmäkarkkikakun päälle.

Okami vaikuttaa pistävän myös tyylikkäästi nippuun pelimekaniikaltaan kaikki ennen Breath of Wildia ilmestyneet 3D-Zeldat, joista peli ammentaa kumartaen vaikutteensa. Ja koska pelissä pelataan sudella, löytyy verrokiksi Twilight Princess, joka on suttuinen, ruskealla paletilla päällystetty mikrojämä Hideki Kamiyan peliin verrattuna. Pelimaailmaan taikasudilla jälkensä jättäminen on tyydyttävää, ja kauniissa ympäristöissä sen ja vihollisten kurmotuksen myötä tapahtuvat muutokset ovat palkitsevia samoissa määrin kuin ne ovat vaikkapa Majora's Maskissa.

Nyt pelkään hullunkurisesti sitä, että peli on liian pitkä, kuten se monien mielestä onkin. Näin alkyvaiheessa hymyilyttää, sillä pelaan niin Zeldamaista peliä, etten paikoitellen voi uskoa sitä todeksi – eikä tämä ole pelkästään sielutonta apinointia, sillä vertauksista huolimatta peli omaa lämmintä viehätysvoimaa omasta takaakin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.01.2019 12:59
Nyt pelkään hullunkurisesti sitä, että peli on liian pitkä, kuten se monien mielestä onkin. Näin alkyvaiheessa hymyilyttää, sillä pelaan niin Zeldamaista peliä, etten paikoitellen voi uskoa sitä todeksi – eikä tämä ole pelkästään sielutonta apinointia, sillä vertauksista huolimatta peli omaa lämmintä viehätysvoimaa omasta takaakin.

Itse pelasin tämän kanssa aikanaan kahdessa osassa. Osittain intin vuoksi tuli pitkä tauko, ja palasin pelin jälkeen uusin silmin sitten hieman myöhemmin. Mitta riippuu kyllä ihan siitä, kuinka viimeisen päälle maailmaa lähtee koluamaan, eikä tämän vaikkapa BotW:iin laittamiesi tuntien rinnalla pitäisi olla juuri mitään. :b Vahva suositus, että nautit vain matkasta ja mieluummin preferoit tarinaa keräilyn sijaan, jos tuntuu aika olevan kortilla. Okami on ehdottomasti läpäisyn arvoinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.01.2019 13:08
Näin ajattelin tosiaan tehdä, eli seuraan aika lailla suoraan pääjuonta sivupoluille eksymättä. Joskus ennen olisin varmaan jäänyt jokaiseen lokaatioon hinkkaamaan kaikki pienetkin jutut valmiiksi, mutta siitä tavasta eroon pääseminen oli peleistä nauttimisen kannalta VALTAVA juttu minulle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.01.2019 20:57
Luulen, että Ōkami tuntuu monien mielestä venytetyltä/raskaalta juuri siksi, koska sen tarina koostuu melko pitkistä "story arceista". Niitä on siis muutama, mikä saattaa antaa tunteen siitä, ettei peli pääty koskaan. Liittyy kai jotenkin siihen kerrontatyyliin, jota näkee monissa japanilaisissa animaatioissa.

Itselläni menee Ōkamin läpäisyyn yleensä se 25-30 tuntia. Yksi niistä peleistä, jotka pelaan läpi muutaman vuoden välein. Ōkamidenista sen sijaan en tykännyt, joskin se OST (https://www.youtube.com/watch?v=JyDJPLQ-nRU) on lähes Ōkamin vastaavanlaisen veroinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.01.2019 07:46
Itse muistan okamista vain sen, että jälkimmäisellä puoliskolla peli alkoi kierrättämään pomo matseja jonka takia se alkoi tuntumaan venytetyltä.
Tekisi silti mieli ostaa uudestaan switchille kun alunperin pelasin wii version joka ei erityisen nätiltä näytä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.01.2019 23:12
Fitness boxing (switch)

Tätä on tullut nyt pelattua viisi päivää putkeen joka on jo pieni ihme kun kuntoilu ei muuten kiinnosta ollenkaan. Toki kesällä fillaroin joka paikkaan ja talvisin kävelen, mutta se on sitä hyötyliikuntaa.
En minä liikuntaa harrasta pelkästään liikkumisen takia.
Tätä on kuitenkin tullut pelattua ja nyt on jopa pieni morkkis kun ryyppäämisen takia menee "kombo" poikki. Pelin kalenteri kun näyttää kuinka monena perättäisenä päivänä on kuntoillut.
Varmasti vaikuttaa sekin kun tästä on 50e maksanut niin pelaamatta jättäminen on rahan heittämistä hukkaan.

Suosittelen kyllä pelaamaan ainakin aluksi niitä yksittäisiä biisejä päivittäisen ohjelman sijaan sillä sitä kautta uusia biisejä ja liikkeitä avautuu nopeammin.
Lyöntien lisäksi löytyy kyyristymiseen perustuvia väistöjä jotka tehdään lähinnä jalkoja joustamalla ja mulla on vieläkin reidet kipeänä eilisen jälkeen :D
Treenaaminen on myös helpottunut huomattavasti enkä edes tiedä mistä se johtuu.
Kahtena ekana päivänä olin ihan loppu 40 min treenin jälkeen ja nyt menee tunti ihan huomaamatta. En kuitenkaan usko, että kunto voi noin paljon kohentua noin lyhyessä ajassa.

Hiki tämän kanssa tulee varsin hyvin sillä 40-50 minuutin treeni sisältää yleensä 1600-1800 lyöntiä ja muut liikkumiset siihen päälle.
Jos kiinnostus herää edes hieman niin eshopista löytyy demo testattavaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 08.01.2019 13:05
Lumines Remastered on hieno, meditatiivinen kokemus – kaikkea sitä, mitä toivoin Puyo Puyo Tetriksen olevan. Sonic Teamin pelimekaniikaltaan lähes täydellinen ja äärimmäisen syvällinen peli kyllä kutsuu välillä neljän pelaajan moninpeliin, mutta samalla se tuntuu hektiseltä ja kiireiseltä, peliltä, jonka kautta vertauttaa itseään muihin. Se ei ole ollut minulle koskaan hyvän puzzle-pelin sokeri.

Kun tarrasin aikoinaan alkuperäiseen Game Boyhin tuijottaen mustavalkoiselta ruudulta alas tippuvia tetriminoja, viehätyin tavasta miten peli ympäröi minut, se loitsi ylleni keskittyneen auran. Tunnuin jatkuvasti pääsevän parempiin ja parempiin pisteisiin. Toki keskustelin joskus isoveljeni kanssa hänenkin pisteistään, mutta kilpailullisuus ei ollut koskaan Tetriksen pääjuju.

Lumines rakentaa tämän varaan; challengessa edetään koko ajan pidemmälle, eikä sama skenaario väreineen ja musiikkeineen kestä kuin korkeintaan muutaman minuutin. Peli lumoaa, rytmi kietoo otteeseensa, ja peli myös tarjoaa yhden tähän asti parhaimmista HD-rumblen käyttökokemuksista. Luminesia pelaa enemmän ajattelematta, intuitionsa varassa. Kokemus ei väsytä, vaan se voimauttaa.

Voin vain toivoa, että monessa paikassa viime vuoden parhaaksi peliksi äänestetty Tetris Effect saapuu muillekin alustoille kuin PS4:lle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.01.2019 22:40
Resident Evil 2

30 minuutin 1-Shot-demo meni juuri läpi, ja samat tuntemukset ovat perseessä kuin ensimmäistä kertaa Resident Evil 4:ää pelatessa: tämä peli tulee olemaan legendaarinen.

Kontrollit ovat täydelliset, grafiikat taivaalliset (kunhan ottaa film grainin pois päältä) ja kaikki tapahtuu rivakasti, oli kyse sitten itemien hallinnasta tai ampumisesta / kakkosaseen käytöstä. Ja ne pääosumat, huhhuh!

Mukavana yllärinä peli tukee myös Dolby Atmosta, eli Xbox-pelaajien (jotka käyttävät kuulokkeita) kannattaa hankkia Dolby Atmos for Headphones -appi Xbox Storesta.

Kaksi pitkää viikkoa edessä, niin pääsee uppoutumaan tähän kunnolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 12.01.2019 23:44
Resident Evil 2

30 minuutin 1-Shot-demo meni juuri läpi, ja samat tuntemukset ovat perseessä kuin ensimmäistä kertaa Resident Evil 4:ää pelatessa: tämä peli tulee olemaan legendaarinen.

Kontrollit ovat täydelliset, grafiikat taivaalliset (kunhan ottaa film grainin pois päältä) ja kaikki tapahtuu rivakasti, oli kyse sitten itemien hallinnasta tai ampumisesta / kakkosaseen käytöstä. Ja ne pääosumat, huhhuh!

Mukavana yllärinä peli tukee myös Dolby Atmosta, eli Xbox-pelaajien (jotka käyttävät kuulokkeita) kannattaa hankkia Dolby Atmos for Headphones -appi Xbox Storesta.

Kaksi pitkää viikkoa edessä, niin pääsee uppoutumaan tähän kunnolla.
Itsekin käytin mahdollisuuteni tuon parissa, ja voi pojat! Ennakkovarasin koko version heti sen jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.01.2019 12:29
En edes ole ladannut demoa. Automaattisesti vaan ennakkotilauksessa ollut jo kauan. Ehdottomasti vuoden odotetuin peli itselleni. En oikeastaan tiedä, mitä muuta edes odottaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.01.2019 22:21
Parhauden kyyneleet vaan valuvat poskille, nimittäin 343 Industries päivitti The Master Chief Collectioniin modernin tähtäyssysteemin - alkuperäinen Legacy-moodi löytyy toki edelleen valinoista. Nyt voi pelata kaikkia Haloja identtisellä ohjauksella.

Ensimmäinen Halokin tuntuu nyt täydelliseltä ohjata, sillä alkuperäisessä pelissä vertikaalinen tähtäysnopeus oli hieman hitaampi kuin horisontaalinen tähtäysnopeus. Tämä vaikeutti etenkin sniperilla ampumista. Marraskuun päivitys lisäsi myös peliin ajan, joka on pelissä elintärkeä. Ennen tätä pro-pelaajat joutuivat katsomaan aikaa erillisestä kännykkäsovelluksesta. :lol:

Yksinpelikampanjaan lisättiin uusimmassa päivityksessä myös lisää skulleja, joilla voi vaikeuttaa peliä eri keinoin. Pelistä löytyy myös score ja time attack modet, eli tulen pelaamaan tätä peliä hautaan asti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 23.01.2019 07:20
Switchin uutiskanavalle pomppasi pari päivää sitten artikkeliksi naamioitu mainos otsikolla "15 Rogue-likea, jotka tulet vielä ostamaan". No ei ihan, mutta melkein kuitenkin.

Löysin sieltä oitis kaksi mielenkiintoista peliä: Wizards of Legendsin ja Caveblazersin. Ensiksi mainittua jään odottamaan alennusmyynteihin, mutta vasta julkaistu Caveblazers oli pakko ostaa, vaikka pelattavasta ei todellakaan ole hetkeen pulaa.

Peli on sekoitus Spelunkya (jota en ole pelannut), Dead Cellsiä, Enter the Gungeonia ja onpahan siinä havaittavissa vähän Minecraftinkin henkeä. Parasta on kuitenkin co-op, joka on toteutettu täydellisesti, sillä dynaaminen split screen jakautuu puoliksi aina, kun pelaajat eksyvät toisistaan, ja kuva sulautuu takaisin yhtenäiseksi heti, kun ympäri käydään ja yhteen tullaan. Tämän genren peliin jaetun ruudun co-opia ei enää voisi paremmin toteuttaa, josta annan valtaisat pisteet.

Rogue-like-tyyliin Caveblazers näyttää tissiposkipelaajalle kaapin paikan. Jo kaksi ensimmäistä tasoa tuottavat vaikeuksia, ja niitä seuraava bossi voi olla mitä vain valtavan hämähäkin ja pahaksi muuttuneen Tetris-palikan väliltä. Emme ole päässeet vielä kolmostasoa pidemmälle, mutta hinku yrittää vielä "yksi kerta" on suunnaton. Jokaisella kerralla kartuttaa ns. pistekassaa, joka avaa uusia perkkejä ja kuteita pelaajalle. Näin syntyy tunne progressiosta, vaikka pelaisi kuinka huonosti.



http://www.youtube.com/watch?v=8f-VD_4eNEQ


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 01.02.2019 23:58
RDR2



Hieno peli kaikin puolin, mutta aivan helvetin buginen ja paskasti tehty. Peli kärsii todella usein open world peleille tyypillisestä epätarkkuudesta ohjauksen kanssa. Pikkutarkkoja juttuja ei vaan pysty mitenkään hoitamaan pelissä. Monesti joku laatikko pitäisi avata, mutta hahmo ei vaan suostu kävelemään laatikolle niin että saisi sen neliöllä avattua. Sama sen saatanan hevosen kanssa. Kuljetin pelin kalleimmat vaunut kartan toisesta päästä ostajalle ja noin puoli senttiä ennen latoon ajamista yksi neljästä hevosesta hipaisee ladon ovea ja pääse jollain Rockstarin logiikalla vapaaksi. Vaunuista juntteinari maksaakin enää 25 usd. Sitten yhden boynty hunter -tehtävän suorittamiseen meni potion x 10 ja lipas jos toinenkin, vihdoin ja viimein kun olen saanut vihut lahdattua ja pääjehun raahattua takaisin sheriffin toimistoon ja palkan saatuani päätän hypätä hevosen selkään, mitä tekee Arthur Morgan? Hyppää ohi ajavan hevoskärryn kyytiin 10 sheriffin edessä ja minut lahdataan alle viidessä sekunnissa seulaksi. Palkka + hilut päälle meni kuollessa.

Jotenkin naurattaa tuo kuinka huono ohjattavuus pelissä paikoitellen on. PC:llä tuskin samaa ongelmaa nähdään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 02.02.2019 08:18
^ Perus rockstar ohjaus. GTA 5 on ihan samanlainen ja siksi mua huvittaakin kun monet arvostelijat on tuota ohjauksen kankeutta puolustelleet sillä, että se on realistisempi koska Arthurilla on niin painavat vaatteet ja aseet.
Samalla unohdetaan, että gta oli samanlainen jo viisi vuotta sitten. Itselle ohjaus ei tuottanut ongelmia juuri tuosta syystä kun olen gta onlinea pelannut kaikki nämä vuodet.
Homma myös helpottuu huomattavasti kun pelaa kaikki räiskimiset ja sisätiloissa kulkemiset first person moodissa ja käyttää third personia lähinnä maisemien fiilistelyyn.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 02.02.2019 12:54
Rockstarin pelien ohjaus ja pelattavuus on ollut aina jotain ihan uskomatonta roskaa, että ei pitäisi tosiaan tulla yllätyksenä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 02.02.2019 14:40
No toki kokemukset GTA:sta oli alla, mutta 2019 ja tyyliin maailman kallein peli? Niin eikö voisi palkata edes yhtä halpaa intialaista miettimään kuinka pelattavuudesta saisi sujuvan. Mikä vittu siinä on niin vaikeaa? Tuntuu ettei ihmisillä ole tarpeeksi kunnianhimoa, aina tehdään keskinkertaista vaikka kykyä olisi tehdä priimaa. Rajoittaako PS4 vanha rauta ja tallennuskapasiteetti?

Kaikesta huolimatta on tuo itselle ainakin pirun kova peli ja jonka ääreen on tullut aina työpäivän jälkeen uppouduttua tunneiksi. Mieletön määrä pieniä yksityiskohtia. Metstästys ja kalastus tehty hyvin, pokerissakin oli haastetta ja vaikuttivat ihan ok boteilta vihut kun nopeasti 10 kättä pelasin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 04.02.2019 11:16
No toki kokemukset GTA:sta oli alla, mutta 2019 ja tyyliin maailman kallein peli? Niin eikö voisi palkata edes yhtä halpaa intialaista miettimään kuinka pelattavuudesta saisi sujuvan. Mikä vittu siinä on niin vaikeaa? Tuntuu ettei ihmisillä ole tarpeeksi kunnianhimoa, aina tehdään keskinkertaista vaikka kykyä olisi tehdä priimaa. Rajoittaako PS4 vanha rauta ja tallennuskapasiteetti?

Siis Rockstarin työntekijäthän veti yötä päivää pelin äärellä (huhut kertoo joistain 12h päivistä, mikä on omanlaistaan hölmöyttä.) Laiskuudesta on oikeasti turha väkeä syyttää. Ongelmana harvemmin näissä on se, etteikö pelattavuuteen voisi panostaa, vaan kuinka korkealla se on prioriteettina noin lopulta. Hinku simuloida oikeata maailmaa kaiken muun ohi aiheuttaa juuri moisia ongelmia. Pikatestauksen perusteella suurin ongelma on lähinnä se, että on ollut pakko laittaa piiiiiitkiä animaatioita joka ikiseen asiaan, mikä saa pelin tuntumaan huomattavasti kankeammalta kuin sen tarvitsisi olla. Esimerkiksi simppelissä loottaamisessa on pitkä animaatio vrt. melkein mikä tahansa muu peli, missä moinen olisi täysin välitöntä.

Ison budjetin peleissä tunnutaan arvostavan "realismia" kun taas pienemmän budjetin peleissä saattaa paradoksaalisesti olla jopa etuna, ettei ole aikaa eikä rahaa tehdä kalliita pitkiä animaatioita ymv.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.02.2019 11:38
http://www.youtube.com/watch?v=MvJPKOLDSos


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 05.02.2019 11:25
No toki kokemukset GTA:sta oli alla, mutta 2019 ja tyyliin maailman kallein peli? Niin eikö voisi palkata edes yhtä halpaa intialaista miettimään kuinka pelattavuudesta saisi sujuvan. Mikä vittu siinä on niin vaikeaa? Tuntuu ettei ihmisillä ole tarpeeksi kunnianhimoa, aina tehdään keskinkertaista vaikka kykyä olisi tehdä priimaa. Rajoittaako PS4 vanha rauta ja tallennuskapasiteetti?

Siis Rockstarin työntekijäthän veti yötä päivää pelin äärellä (huhut kertoo joistain 12h päivistä, mikä on omanlaistaan hölmöyttä.) Laiskuudesta on oikeasti turha väkeä syyttää. Ongelmana harvemmin näissä on se, etteikö pelattavuuteen voisi panostaa, vaan kuinka korkealla se on prioriteettina noin lopulta. Hinku simuloida oikeata maailmaa kaiken muun ohi aiheuttaa juuri moisia ongelmia. Pikatestauksen perusteella suurin ongelma on lähinnä se, että on ollut pakko laittaa piiiiiitkiä animaatioita joka ikiseen asiaan, mikä saa pelin tuntumaan huomattavasti kankeammalta kuin sen tarvitsisi olla. Esimerkiksi simppelissä loottaamisessa on pitkä animaatio vrt. melkein mikä tahansa muu peli, missä moinen olisi täysin välitöntä.

Ison budjetin peleissä tunnutaan arvostavan "realismia" kun taas pienemmän budjetin peleissä saattaa paradoksaalisesti olla jopa etuna, ettei ole aikaa eikä rahaa tehdä kalliita pitkiä animaatioita ymv.

Noi 12h työpäivät sinänsä ei ole mikään ongelma tai ratkaisu, vaan se juuri mitä itsekin sanoit ettei oikeisiin asioihin ole panostettu. Laiskuudesta syytän edelleen, koska pelattavuuteen ei ole viitsitty panostaa. Tämä ei toki ole työntekijöiden vika, jotka tekevät vain sitä mitä pomo pyytää tai olettaa työntekijöiden tekevän. Tavoiteasetanta on ollut väärä. Hyvin tyypillistä isoissa firmoissa joissa johdolla on hyvin sumea kuva siitä mitä ruohonjuuritason tekeminen on.

Pitää toi Sharkien megapitkä video katsoa kunhan sopiva väli tulee, kommentoin sitten.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.02.2019 13:05
Suosittelen hyppäämään mukaan ilmiöön nimeltä Apex Legends, Free to Play Battle Royale (I know) Titanfallin kehittäjiltä, joka ilmestyi yhtäkkiä tyhjästä ja keräsi parissa päivässä 10 miljoonaa käyttäjää.

Tämä tuntuu ensimmäiseltä AAA BR-peliltä. Liikkuminen on sulavaa ja nopeaa, pelissä voi liukua ja kiivetä lähes minne tahansa ja samalla tietenkin ampua. Ampuminen tuntuu todella munakkaalta ja tyydyttävältä, aseäänet saattavat olla jopa genren parasta antia. Erilaisia aseita riittää tusinakaupalla opeteltavaksi. Peli on "hero-pohjainen" Overwatchin tyyliin, eli jokaisella hahmolla on erilaisia kykyjä kuten osittainen näkymättömyys, vihollisten lokaation haistelu ja iso shieldi, jolla voi suojata tiimiään. Oma suosikki tällä hetkellä on Wraith, joka voi osittaisella näkymättömyydellä koukata vihollisten selustaan ja ultimatella teleportata koko tiimin paremmille paikoille. Ja niin tosiaan tässä pelissä pelataan kolmen hengen tiimeillä.

Peli on saanut uskomattoman yksimielistä ylistystä ja heti ensimmäisen matsin jälkeen ymmärsin miksi. Pyörii sulavasti ja nopeasti konsoleillakin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.02.2019 13:18
20h takana ja voin yhtyä edelliseen. Titanfall 2 räjäytti jo tajuntani pelattavuudellaan ja Apex Legends jatka samaa rataa. Respawn Entertainment näyttää jälleen, miten hommat hoidetaan.

Viikko sitten en tiennyt pelin olemmassaolosta ja nyt en mitään muuta pysty edes ajattelemaan. :lol:

EDIT: Niin joo ja noista zoukan mainitsemista peliäänistä. Kannattaa training modessa ottaa Kraber-kiikarikivääri (Legendary-tason droppi pelissä, tappaa yhdestä pääosumasta aina) kouraan ja painaa liipasimesta. Laukaukset kajahtavat kuin ukkonen jossain kanjonissa. Munakkain ase videopelien historiassa.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 10.02.2019 16:19
Ja niin tosiaan tässä pelissä pelataan kolmen hengen tiimeillä.

Unohdit mainita miten loistavasti pelissä pystyy kommunikoimaan ryhmänsä kanssa ilman mikkejä. Kun painat jonkun aseen kohdalla R1:stä, niin huikkaat muille tiimiläisille että siinä olisi tarjolla ase. Kun painat R1:stä jonnekin kaukaisuuteen niin ilmoitat tiimillesi että jospa mentäisiin sinne. Kun muut tiimiläiset katsovat tuota kohtaa ja painavat R1:stä, niin he huikkaavat sillä myönteisesti. Kun painat kahta kertaa R1:stä niin ilmoitat että tuolla taisi olla vihollinen. Ihan älyttömän loistava systeemi!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.02.2019 18:27
Apex Legendsin ping-systeemi on tosiaan ”miten kukaan ei ole keksinyt tätä aiemmin?!” -tason idea. Randomien kanssa pelaamisessa on kerrankin järkeä.

Tavaravalikoissankin tuota pingaamista voi muuten käyttää. Kypärä puuttuu? Klikkaa ping-nappia valikoissa ko. ikonin kohdalla, niin tiimikaverit tietävät, mitä tarvitset.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 13.02.2019 20:19
Apexi on kyllä huikea yllätys. Omissa kirjoissani on ainakin likellä tuupata Fortniten valtaistuimeltaan. Katsotaan nyt kuinka käy alkuhuuman jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.02.2019 13:22
Tetris 99

Aivan hullu idea, joka kuitenkin toimii. En tiennyt haluavani tällaista, mutta nyt kun se pyörii koneessa... Tässähän on todiste, että Battle Royalea voi soveltaa aivan hyvin myös muihin peligenreihin kuin räiskintöihin. Pyörin yleensä sijojen 15-20 tuntumassa (paras sijoitus 13 so far), mutta en todellakaan tiedä, miten paljon salattua aivokapasiteettia pitäisi vapauttaa voittaakseen matsin rehellisesti. Ei voi piiloutua puskiin tai kalikkaa sataa kuin vihapostia Suomi24:ssä.

Pro-ohjaimen keskinkertainen d-padi ei ole tässä omiaan, mutta Horin ristiohjain-joykkarilla napostaa, napostaa niin nautittavasti että! Muuten toki pelaisin 8bitdo:n SN30:llä, mutta oikeanpuolimmaista tattia vaaditaan hyökkäyskomentojen antamiseen.

Jotenkin olen mieltänyt Tetriksen ja Nintendon aina kuuluvan yhteen, vaikka legendaarinen puzzle-peli onkin ollut tuttu näky muilla alustoilla. Mutta ne muistot, upeat muistot Game Boyn Tetriksestä, ne vain kumpuavat esiin, kun tällaista hienoa palikkafestivaalia tykittää handheldinä, lokoisessa asennossa sohvalla.


http://www.youtube.com/watch?v=Ajkg237pKGU&feature=player_embedded

Video näyttää, mitä parhaimmillaan (pahimmillaan?) voi olla vastassa, kun Tetris-Ninjat saapuvat...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 14.02.2019 13:56
Tetris 99

Aivan hullu idea, joka kuitenkin toimii. En tiennyt haluavani tällaista, mutta nyt kun se pyörii koneessa... Tässähän on todiste, että Battle Royalea voi soveltaa aivan hyvin myös muihin peligenreihin kuin räiskintöihin. Pyörin yleensä sijojen 15-20 tuntumassa (paras sijoitus 13 so far), mutta en todellakaan tiedä, miten paljon salattua aivokapasiteettia pitäisi vapauttaa voittaakseen matsin rehellisesti. Ei voi piiloutua puskiin tai kalikkaa sataa kuin vihapostia Suomi24:ssä.

Pro-ohjaimen keskinkertainen d-padi ei ole tässä omiaan, mutta Horin ristiohjain-joykkarilla napostaa, napostaa niin nautittavasti että! Muuten toki pelaisin 8bitdo:n SN30:llä, mutta oikeanpuolimmaista tattia vaaditaan hyökkäyskomentojen antamiseen.

Jotenkin olen mieltänyt Tetriksen ja Nintendon aina kuuluvan yhteen, vaikka legendaarinen puzzle-peli onkin ollut tuttu näky muilla alustoilla. Mutta ne muistot, upeat muistot Game Boyn Tetriksestä, ne vain kumpuavat esiin, kun tällaista hienoa palikkafestivaalia tykittää handheldinä, lokoisessa asennossa sohvalla.


http://www.youtube.com/watch?v=Ajkg237pKGU&feature=player_embedded

Video näyttää, mitä parhaimmillaan (pahimmillaan?) voi olla vastassa, kun Tetris-Ninjat saapuvat...
Aika sekopäistä menoa. Tuollaseen reatiokyvyn tasoon tulee jo muutaman vuoden vajaa 40v ikä vastaan...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.02.2019 15:21
99:n konseptissa on hienoa, että sadan pelaajan joukkoon mahtuu aina iso läjä niitä, joiden taitotaso on lähellä omaa. Jos pelaan Puyo Puyo Tetristä onlinessa, TUHOUDUN 90% todennäköisyydellä puolessa minuutissa, jopa nopeamminkin. Tässä tuntuu mukavalta päihittää kymmeniä vastustajia, tuntea kamppailun huumaa, jota tavallisen peasantin ja Tetristä natiivisti puhuvan välille harvoin syntyy. Se pehmentää sitä kaunaa, mikä minulla on kilpailulliseen Tetrikseen – en vain ole riittävän hyvä haastaakseni korkean tason pelaajat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 15.02.2019 14:55
Pelasin eilen tetristä ja on kyllä kova. Pääsin peräti toiseksi kerran. 8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 15.02.2019 18:50
Tiesin olevani huono tetriksessä, mutta meitsihän on aivan paska kun teidän viestejä lukee. Paras sijoitus 41 :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.02.2019 19:28
Pelasin eilen tetristä ja on kyllä kova. Pääsin peräti toiseksi kerran. 8)

Paras sija meikällä napsui eilen, olin yhdeksäs. Sydän takoi hulluna  :o

Tetris 99 on NSO:n Killer app.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 15.02.2019 20:45
Tetrislauta?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 17.02.2019 07:01
Daemon X Machina

Pelissä on runsaasti potentiaalia, mutta myös fiksattavaa ja parannettavaa. Hyvä, että Nintendo/MARVELOUS! haluaa palautetta, jonka perusteella viedä peli viimeisinä kehityskuukausina maaliinsa.

Läheisin vertailukohde lienee Armored Core -sarja, jota en kuitenkaan ole pelannut. Yksinkertaisen tutoriaalin jälkeen pelaaja istuu suorittamassa ensimmäistä oikeaa tehtävää, ja ampuu Mechallaan vihollisia, jotka vyöryvät aaltoina kaupungin ilmatilaan. Välillä puolustetaan kohteita, välillä hyökkäillään. Painavalla Mechalla on siistiä kiihdyttää katutasolla, sitten nousta ilmaan kurmottamaan vihuja. Ongelmat kuitenkin tulevat, kun luodit alkavat viuhua: oman Mechan aseet eivät tunnu miltään, eivät sitten yhtään miltään – ihan kuin ilmakiväärillä paukuttelisi takapihalla mustavalkoisia maalitauluja. Ruudunpäivityskin harhailee pahasti, varmaan ajoittain parinkymmenen tienoilla, eikä se anna pelistä kovin vakuuttavaa kuvaa tässä vaiheessa. Kyntävän ruudunpäivityksen myötä tähtääminen on vaikeampaa kuin pitäisi. Huudamme Gyron nimeä, mutta tällä hetkellä – moisella ruudunpäivityksellä – silläkin olisi vaikea tehdä ihmeitä. Vakaa 30fps tarvitaan.

Kun DXM toimii, se toimii mainiosti, ja pelaamisesta voimakkaan robotin puikoissa nauttii kovasti. Ne hetket ovat kuitenkin enemmän auringonpilkahduksia synkällä taivaalla.


Final Fantasy IX

Kylmän tekniikan aikakausi väistyy, kun miekka ja magia tekevät paluun. Final Fantasy IX kurottaa sinne, missä syntyivät SNES-aikakauden osat, ja peli tekee sen yhtä mielikuvitusta kutkuttavasti, kun taitavasti kerrotut ja toteutetut alkutunnit polkaisevat käyntiin veijarimaisen tarinan, jossa on myös synkkää syvyyttä. Hironobu Sakaguchin Final Fantasyissä kuultaa omanlaisensa taika. Kultainen kehä, josta PS1:n omistajat olivat hyvästä syystäkin ylpeitä.

Switch-käännös pohjaa niin hyvässä kuin pahassa PS4-versioon: taustat ovat yhtä suttuisia kuin aiemminkin, vaikka yhä taiteellisesti erittäin kauniita. Hahmomallit on onneksi nostettu korkeampaan tarkkuuteen ja ysissä ne näyttävätkin jo oikein hyviltä. Välillä vaikutelma on isolla ruudulla kummallinen, kun tarkat hahmot tarpovat suttuisen kulissin päällä, mutta tarinaan tempautuessaan tämäkin unohtuu nopeasti. Peliin lisätyt QoL-ominaisuudet mahdollistavat nopeuttamisen, ilman satunnaistaisteluita tutkimisen ja suoranainen huijaamisen maksimaalisella vahingontuotolla, jos tuntee seinän nousevan jossain vaiheessa vastaan.

FF IX kantaa ikänsä melko arvokkaasti, kuten hyvät RPG:t yleensä tekevät.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 08.03.2019 22:53
Vuosi 2019 on kyllä alkanut ihan sairaalla tavalla. Ensin saatiin REmake 2, sitten tuli Apex Legends ihan puskista, nyt ilmestyi DMC5 ja parin viikon päästä julkaistaan Sekiro.

Apex Legendsiä olen jyystänyt Xbox Appin mukaan 120 tuntia. :lol: Apex on jo nyt yksi parhaimmista peleistä, mitä olen pelannut, vaikka edes ensimmäistä Battle Passia ei ole vielä julkaistu.

Titanfallin pelattavuus sopii täydellisesti isoon battle royale -mappiin: mapissa liikkuminen slaidaten ja hyppien on äärimmäisen palkitsevaa, vaikka mitään ei varsinaisesti tapahtuisi. Asebalanssi on kohdillaan, mitä nyt Mozambique sopii lähinnä internet-meemiksi. Enpä muista toista fps-peliä, jossa olisi näin monta asetta, joilla on kiva ampua. Hahmobalanssi on myös ihan ok, mutta Wraith vituttaa pienen hitboxinsa takia.

Elite Controllerin parhaus nousi myös jälleen esiin, kun tajusin kokeilla ohjaimen mukana tulleita pidempiä vaihtotatteja. Pidempi tähtäykseen käytetty tatti tuo ihan helvetisti lisää tarkkuutta ampumiseen pidemmän vipuvarren ansiosta. Deadzonet voi pitää nollassa ja sensitivityn tapissa ilman, että tähtäin heiluu kuin löysä mulkku boksereissa. Slaidauksen ja hypyn mappaaminen takapedaaleihin toimii sekin täydellisesti. Toivottavasti ensi genissä jokaisen puljun ohjaimista nämä takanapit löytyisivät - ilman niitä ei enää pystyisi pelaamaan.

”Vielä yksi peli!” on ajatus, joka on viime viikot hakannut takaraivossa, vaikka yöunet ovat menneet vituiksi kerta toisensa jälkeen. Respawnin poppoo osaa tehdä fps-pelejä paremmin kuin kukaan muu.

EDIT:

DMC5 alkoi todella lupaavasti, mutta mitä vitun paskaa tää V:llä pelaaminen on? Ihan fiiliksissä pelaat Nerolla, kunnes yhtäkkiä pitääkin vaihtaa johonkin paskahahmoon, joka on kuin revitty jostain ihan eri pelistä. Ja toi hirveä biisi joka soi taustalla, korvat vuotaa verta. Tekisi mieli lopettaa pelin pelaaminen tähän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.03.2019 18:57
Vuosi 2019 on kyllä alkanut ihan sairaalla tavalla. Ensin saatiin REmake 2, sitten tuli Apex Legends ihan puskista, nyt ilmestyi DMC5 ja parin viikon päästä julkaistaan Sekiro.

DMC5 alkoi todella lupaavasti, mutta mitä vitun paskaa tää V:llä pelaaminen on? Ihan fiiliksissä pelaat Nerolla, kunnes yhtäkkiä pitääkin vaihtaa johonkin paskahahmoon, joka on kuin revitty jostain ihan eri pelistä. Ja toi hirveä biisi joka soi taustalla, korvat vuotaa verta. Tekisi mieli lopettaa pelin pelaaminen tähän.

Onneksi en lopettanut, vaikka V tekeekin kaikkensa pilatakseen pelin.

Mission 11:n bossin jälkeen ei voi muuta sanoa kuin, että tämä peli on ihan vitun käsittämätöntä tykitystä. :lol: Paras videopelibossi, jonka olen ikinä kohdannut - ennen tätä se oli DMC3:n loppuvastus, joka oli sekin Itsunon käsialaa.

Danten liikearsenaali antaa loputtomasti erilaisia lähestymistapoja taisteluihin, eikä Nerollakaan kauaksi jäädä. DMC-pelit ovat lisäksi ainoita Street Fighter III: 3rd Striken lisäksi, jotka tekevät parryttämisen oikein: parryttäminen ei tunnu vetelältä paskalta housuissa, vaan siinä on oikeanlaista jämäkkyyttä.

Kaiken kruunaa RE Engine, joka saa pelin paikoitellen näyttämään CGI-leffalta (reaaliaikaiset välivideot siltä jo näyttävätkin). Ei voi ymmärtää, miten tämä pyörii 60 kuvaa sekunnissa konsoleilla.

Toivottavasti pelin loppupuoli ei lässähdä, kuten REmake 2:n kohdalla tapahtui. Tällä hetkellä arvosanani on Smokin’ Sick Style!!!.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.03.2019 19:32
DMC:issä pelkkä lyöminenkin tuntuu jämäkältä ja painavalta. Asia, joka on aina puuttunut Bayonettasta, vaikka muutenkin hieno pelisarja onkin.

Ja kyllä, DMCV taitaa olla teknisesti hienoin peli konsoleilla. Tyylikin lähentelee pelisarjan parhaita hetkiä, mutta dynaaminen valaistus jättää välillä viholliset mustiin varjoihin, mikä ei todellakaan palvele pelattavuutta. Tästä pieni miinus graffoihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 11.03.2019 13:07
DMC V saa kyllä nelosen näyttämään ja tuntumaan ihan jöötiltä, ihan huikeaa settiä alusta loppuun. Oon kerennyt vetää pelin läpi jo humanilla, devil hunterilla ja son of spardalla, eilen illalla alotin dante must dien (on muuten perkeleen tiukkaa settiä, vähän väliä ollaan ihan henkihieverissä).

En kyllä vieläkään hiffaa miten tuolla V:llä kuuluisi pelata, puolet ajasta rämppään vaan nappeja ja luen sitä kirjaa. Devil Triggerissä SSS-combot tuleekin sitten aivan itsestään  ;D.  X versio näyttää muuten aivan syötävän hyvältä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 13.03.2019 00:44
Jackpot! Capcom ja Itsuno korjasivat lopulta koko potin, sillä DMCV on helposti genin peli ja paras character action -peli, mitä on tehty. Ei videopelien pitäisi näyttää ja tuntua näin hyvältä.

Peli on myös tajunnanräjäyttävää tavaraa DMC-fanille, jolle DMC1 ja 3 ovat pyhiä pelejä. Sellaista fanipalvelua, josta Kojima voi vaan haaveilla. V:kään ei enää vituta niin paljoa, kun juonikuviot selittivät asioita.

Miinusta lähinnä turhan sekavasta rakenteesta ja soundtrackista, joka oli sillisalaattia.

Tätä tulee varmasti hinkattua pitkään ja hartaasti. Saa nähdä tuntuuko Sekiro miltään tämän jälkeen. Epäilen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: sleepy - 17.03.2019 23:06
(https://pbs.twimg.com/media/D14wcPnUcAAnqht.jpg)


Tulihan se sieltä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.03.2019 11:34
Turok on kyllä vieläkin erinomainen vanhan tyylin fps, ja Switch-käännös on tervetullut. Pelasin vähän yli tunnin tänä aamuna sitä. Heti alkuun kytkin ohjausta napakammaksi ja otin pois päältä hahmon huojunnat ja kallistelut kävellessä, joka teki liikkumisesta heti sulavamman ja paremman tuntuista, vähän kuin vaikkapa vanhoissa Quake-peleissä. Mukavasti peli tukee gyroa, mutta puolivillaisesti, sillä se on tehty "rullaavaksi", eikä samalla tyylillä reagoivaksi kuin Splatoon 2:ssa tai  RE Revelations -peleissä. Tuntuu luonnollisemmalta handheldinä kuin pro controllerilla. Turokissa on muutenkin niin hurja auto aim, ettei peli vaadi timantintarkkaa tähtäysmetodia ollakseen nautittava.

Voisi kuvitella monien N64-pelien vanhentuneen peruuttamattomasti, mutta kummasti tästäkin nauttii, kun sumua on siivottu, resoa nostettu ja FOVinkin saa laajemmaksi, modernisoidun kontrollityylin viimeistellessä paketin. Respaantuvat viholliset toki rasittavat, mutta eivät häiritse liikaa, kun mainiosti suunnitelluissa kentissä puskee jatkuvasti eteenpäin. Ja eivät tämän tyylin laadukkaat fps:t puissa kasva, vaikka DOOM 2016 jonkinlaisen lahtausräiskintöjen minirenesanssin taisi menestyksellään käynnistääkin.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.03.2019 10:33
Final Fantasy XV läpi. Kyllä se ottikin aikansa. Pelimittari näytti reipas 59h ja oman muistin kuvaan aloitin pelin alusta syyskuussa (edellisestä peli kerrasta oli niin kauan että aloitin suosiolla alusta).

Huvittavaa tässä on että ei peli edes ollut mitenkään erikoinen FF-peliksi. Pelimekaniikka vain koukutti ja joten siksi jaksoi suoritella sivutehtäviä ja pelata yleensäkkin. Pelillisesti se toimikin ihan hyvin. Paremmin miltä aluksi tuntui. Tosin itseä ärsytti (ja ärsyttää kaikissa peleissä) jonkinlainen sattumanvaraiset erikoisliikkeet. Yhtäkkiä saattoi tulla jotain Link hyökkäyksiä ja joskus team hyökkäyksiä. Ja oli ihan randomia kuinka näitä tuli.
Toisekseen varsinkin suurimmat taistelut oli vedetty selveästi visuaalisuus edellä ja silloin koko touhu on käytännössä yksi iso QTE. Esim. Leviathan taistelu oli ihan vitsi. Pahin moka oli oikeastaan pääpomo, peli viimeinen vihu. Se oli ihan samanlainen. Taktiikkaa oli aika turha miettiä, kun ruutu oli niin täynnä roinaa että ei saanut oikein minkäälaista tuntumaa kumpi sai iskua. Katsoin omaa energia palkkia niin siitä tiesin että ei itse saa pataan. Todellinen antikliimaksi.

Toki sinne mahtui enemmän hyviä pomoja, varsinkin sivutehtävissä, mutta varsinkin viimeisen pomon munattomuus oli outoa. Jotenkin yleisesti lopun taso oli erikoisen huono tai vähintäänkin erilainen. Huomaa että peli oli tahdissaan siinä 1-7 chaptereiden, ehkä vähän pidemmällekin (en muista enää missä vaiheessa ne vaihtu), mutta sitten tuli selkeästi kiire. Viimeiset kolme chapteria oli käytännössä yksi ja sama. Ja kun ensimmäiseltä alueelta lähdettiin pois, pelin luonne muuttui aika täysin. Aikaisemmin kun se oli seikkailua ja sitten siitä tuli köykäinen putkijuoksu. Ja minulla ei ole putkijuoksuja mitään vastaan. Nekin on ihan jees, mutta kontrasti pelin aikaisempaan osaa oli niin kova että vähän ihmetteli mitä nyt tapahtui. Ja se ei ollut lopulta edes kovin hyvä putkijuoksu. Varsinkin kun se oli osin oikeaa putki juoksua junan käytävällä. Myönnän että osin tämä johtui siitä että tein sivutehtäviä aluksi paljon. Mutta osa syy siihen miksi en niitä tehnyt lopuksi oli se että niitä ei enää tullut lopussa. Varsinkin ihan lopussa yllätyin että mitään Hunteja tms. ei enää ollut vaikka niihin olisi ollut vaikka kuinka paljon mahdollisuuksia. Mutta yli 10 vuoden kehitysajan jälkeen oli ilmeisesti vain aika pistää peli pakettiin.
Sinänsä se oli erikoinen tunne, kun tuntui että sen kohdan tiesi kun kehitystiimi vaihtui, pelin nimi muutettiin pääsärjaan ja tuli käsky "nyt peli kaupan hyllyille". Eli pitkä kehitysaika ja tiimivaihto näkyy.

Juonesta olin aika kujalla jo jossain vaiheessa, vähintäänkin yksityiskohtien osalta kun pelin läpäisyssä meni tosiaan se about 6kk. En tosin missään vaiheessa tuntenut suurta mielenkiintoa sitä kohtaan. Tai no alussa, kun olin katsonut Kingsglaiven juoni kiinnosti paljonkin.


Mutta kokonaisuudessaan ihan jees. Taistelumekaniikka pelasti oikeastaan kaiken. Sitä jaksoi yllättävän hyvin vaikka se ja taistelut oli paikoitellen hyvinkin sekavia.


Ja sitten.. seuraava peli. Puoli vuotta yhtä peliä on pitkä aika tällä backlogilla (tai missä tilanteessa vaan). No okei tulihan siinä Tetris Effecteä paukutettua välissä aina silloin tällöin ja Nieriä testattua. Olisi hyllyssä useampi mitkä on kiinnostanu vähintäänkin testata jo kauan. Mirrors Edge Catalyst, Nioh, Darksiders 3, viimeisein Deus Ex ( :lol: ), Nieristä en ole pelannut kuin alun ja muutama vielä vanhempi. Ostin Nierinkin PC:lle mutta testien jälkeen tuntuu että se toimisi PS4:llä paremmin. Pitää varmaan ostaa uudestaan,... Tai sitten olisi vielä kaupan hyllyssä DMC5 ja Sekiro! Ei! Pois ne ajatukset! Ensin joku hyllystä, edes yksi, sitten pääset kauppaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.03.2019 14:08
Juonesta olin aika kujalla jo jossain vaiheessa, vähintäänkin yksityiskohtien osalta kun pelin läpäisyssä meni tosiaan se about 6kk. En tosin missään vaiheessa tuntenut suurta mielenkiintoa sitä kohtaan. Tai no alussa, kun olin katsonut Kingsglaiven juoni kiinnosti paljonkin.

Jos tarinasta ja hahmoista haluaa saada kaiken irti niin ennen aloittamista kuulemma kannattaa katsoa myös tubesta löytyvät brotherhood videot ja pari dlc lisäriä pelata myös juuri tiettyjen chapterien jälkeen.
Kovin on vaikeaksi tehty.
Itsellä on royal edition hyllyssä odottamassa. Alunperin ostin perus version pleikkarille, mutta koskaan en sitä aloittanut ja ehdein kaikkien niiden kuukausien aikana päivittämään boxinkin x versioon joten tuli ostettua royal versio kun sen sai alle 30e hintaan ja siinä on kaikki dlc mukana.
Kyllä mä sen vielä joskus aloitan :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 22.03.2019 14:41
DMC:tä tullut hakattua (vähemmän kuin haluaisin) ja juuri avasin Danten. Ei tätä peliä voi oikein mistään moittia. Ehkä V:llä pelattavat kohdat ovat vähän tylsiä (liian helppoja), mutta tuovat toisaalta vähän vaihtelua siihen "oikeaan" mättämiseen. Peli on täydellinen niille, joilla on aikaa ja motia masteroida peli. Nerolla ja Dantella tuntuu olevan loputtomasti syvyyttä. Pelkästään Nerolla pitää muistaa kombojen ja väistelyn lisäksi aseen lataaminen, miekan "kaasuttelu" ja mekaanisen käden kyvyt ja ylipäätään mikä käsi on milloinkin käytössä. Hullua! Sama syvyys näyttäisi löytyvän Danten arsenaalistakin.

Juoni on suoraan 2000-luvun alun videopeleistä (eli ihan jees) ja presentaatio aivan järjettömän siistiä. RE-engine sopii näköjään genreen kuin genreen, peli pyörii sulavasti ja hahmot sekä ympäristöt tihkuvat seksiä! Tykkään myös musiikkivalinnoista, pääpahiksen theme on hieno ja Devil Trigger (https://www.youtube.com/watch?v=YV5IheNfK54) on tietenkin aivan mahtava klubibängeri.

Aika näyttää pysyykö meininki yhtä kovana loppuun asti, vähän kiire meinaa tulla kun Sekiro kuumottelee jo perstaskussa. Saa myös nähdä tuntuuko uusi Bayonetta enää missään, kun vanha kuningas on palannut genreen ja alustalle, jolla pyöri päin persettä (heh).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.03.2019 16:18
Aika näyttää pysyykö meininki yhtä kovana loppuun asti, vähän kiire meinaa tulla kun Sekiro kuumottelee jo perstaskussa. Saa myös nähdä tuntuuko uusi Bayonetta enää missään, kun vanha kuningas on palannut genreen ja alustalle, jolla pyöri päin persettä (heh).

Meininki pysyy mulkunkovana loppuun asti. ;)

Sekiro pitäisi itsekin korkata huomenna, ja kauhulla odotan, miltä From Softwaren kusinen pelimoottori tuntuu kermaisen RE Enginen jälkeen. Digital Foundryn mukaan peli on suorituskyvyltään sitä samaa paskaa konsoleilla kuin aina ennenkin. Hämmästyttävää, miten siellä ei olla mitään opittu vuosien saatossa. Hienosti myös Xbox One X -versio ollaan saatu pyörimään Prota huonommin (samalla resoluutiolla), koska japanilaislafkoja ei tunnu kiinnostavan Xbox-versioiden optimointi. Sama juttu Ace Combat 7:n, Monster Hunter: Worldin ja kumppaneiden kanssa.

Kun joskus hankin peli-PC:n, niin en taatusti maksa senttiäkään niistä peleistä, jotka hankin (eli waretan) uudelleen PC:lle juostenkustujen Xbox-versioiden takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.03.2019 18:24
Capcom tuntuu olevan tällä hetkellä pelialan kuningas, joka osaa yhdistää pelattavuuden, sisällön, ja teknisen toteutuksen, eikä vain yhtä osa-aluetta. Pakko nostaa hattua, kun tajuavat miten tärkeä se 60fps on peleissä. Re Engine on ihan sairas ja saivat sillä käsittämätöntä jälkeä jopa 3DS:llä.

Kai siinä puljussa, kuten monessa muussakin, suurin ongelma tuntuu olevan paska ja manageritason puoli, joka välillä saa vetämään asioita persereikään huolella, mutta osaamista siellä edelleen on.

Tässä Dragon's Dogma 2:sta odotellessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.03.2019 18:47
Juuri tänään tuli pohdiskeltua junassa, kuinka paljon Capcom on nostanut tasoaan viimeisen parin vuoden aikana. Ehdin jo jossakin välissä menettää toivoni ainakin Ressojen suhteen, kun nelosen jälkeen ovat käytännössä julkaisseet täyttä sekundaa kerta toisensa jälkeen. Resident Evil 7 toi onneksi kauan toivotun muutoksen, vaikkei sekään täysin ongelmaton peli ole. Silti aika kova saavutus kun miettii, että pidän seiskaa parempana kuin Zeroa ja kolmosta, jotka ovat mielestäni vielä sarjan ehdotonta parhaimmistoa. Joissakin asioissa seiska on mielestäni jopa nelosta parempi, vaikkei kokonaisuudessaan ehkä pääsekään ihan samalle tasolle.

Mutta nämä kaksi peliä – Resident Evil 2 ja Devil May Cry 5 – ovat aika käsittämätöntä tykitystä Capcomilta, jos ajattelee tuota julkaisuaikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 23.03.2019 07:40
Pystyin välttelemään DMC5:n houkutusta ja korkkasin Darksiders 3:n PC:llä Xbox One ohjaimen kera.

Ensimmäisen parin tunnin perusteella fiilis on pitkälti samanlaista kuin muissakin osissa. Mättöä fantasia mausteella.
Omasta mielestä koko sarjan suurin plussa, hahmosuunnittelu, tuntuu olevan entisellään ja yhtä hienoa. Pidän vain siitä. Hyvin satumaisia vaikkakin selvästi väkivaltaisia ja lisäksi ne ovat suht persoonallisia ääniä myöten. Tuo paljon tunnelmaa ja imaisee tarinaan.

Pelimekaniikan osalta pelissä voi valita classic tyylin ja uuden väliltä. Itse otin suosiolla classicin, kun on toiminut muissakin osissa. Ja toimiihan se siinä missä muutkin. Kun hetken totuttelee animaatioon jne. Ihan perusmeininkiä sinänsä.

Souls vaikutteista en ole varma, kun en ole niitä juurikaan pelannut, mutta ilmeisesti kyse on siitä että pomoissa ei ole check pointteja. Mikä on ihan perseestä. Kentät ovat kyllä tiiviimpiä kuin aiemmissa osissa ja aina ei joudu ihan kentän alkuun. Mutta ei tässä silti mitään järkeä ole. Kuolen pomoon niin joudun kauemmas vain siksi että juoksen sinne takaisi? Wtf. Käytännössä se on kuin lataus tauko jossa voit liikuttaa hahmoa. Ei mitään muuta järkeä kuin vitutus. Onneksi takaisin juoksemisessa ei tosiaan mene kauaa, mutta kyrsii se silti. Rikkoo pelin flowta aika paljon.

Myönnän toki että tämä on vaikeampikin kuin aikaisemmat. Kuolin ensimmäiseen pomoon aika nopeasti nun vedin vähän "vasemmalla" kädellä. Piti oikeasti olla hereillä. Tästä en kyllä valita. Varsinkin kun ohjaus tuntuu tottelevan suht hyvin.

Mutta ihan lupaava alku. Tunnistaa sarjan edustajaksi, pelimekaniikka toimii ja pyörii ihan hyvin. Plussana ilmeisesti vielä lyhyempi kuin aikaisempi, eli noin 15h kun aikasempi otti yli 20h muistaakseni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.03.2019 20:34
Tuli pari päivää sitten tehtyä neljä "arvostelua" lisää. Vieläkään en kehtaa näitä arvosteluiksi kutsua vaikka kaikki on käsikirjoitettu ja editoitu niin, että kuvassa yleensä näkyy se mistä puhun.
On nämä ainakin parempia mitä joku perkeleen tilt, jos sitä edes tehdään enää. Mulla ei ole ollut antennijohto enää telkkarissa kiinni moneen vuoteen joten en tiedä.

Ekana trials rising.
Tuttua trialsia joka on melkein onnistuttu pilaamaan uudistuksilla.
Pari esimerkkiä mainitakseni uudet radat ei enää avaudu mitaleja keräämällä kuten ennen vaan ne avautuu hahmon tason mukana ja paras tapa saada kokemusta on tehdä itseääntoistavia sponsori sopimuksia.
Lisäksi peli kohtelee jokaista rataa kuin olisit ajamassa kilpaa jotain random tyyppejä vastaan joten parempi tottua siihen, että jonkun hahmo heiluttaa ruudulla persettä, koska hävisit sille..ai niin, tässä on myös fortnite tyyliset tanssit.

Pelattu: xbox one x
Saatavilla: xbox one, ps4, pc, switch

http://www.youtube.com/watch?v=v84Zy3MfAss&t

Forgotton Anne on se peli jota ihan oikeasti haluan hehkuttaa.
Kyseessä on hieno seikkailu joka sijoittuu maailmaan johon kaikki unohdetut tavarat päätyy.
Peli näyttää kuin pelaisit animaatio elokuvaa, tarina on hyvä ja perus seikkailua piristää kevyet pulmat ja tasoloikinta.
Sanoinko jo kuinka hyvältä peli näyttää :D
Vielä muutaman päivän ajan tämän saa switchille ja xbox onelle 12e hintaan ja ainakin switchille on myös demo tarjolla. Testatkaa ja ostakaa.
Puhun pelistä ihan tarkoituksella epämääräisesti videolla, koska en halua spoilata mitään ja samasta syystä kaikki matsku on pelin alusta.

Pelattu: switch
Saatavilla: xbox one, switch, ps4, windows, mac OS

http://www.youtube.com/watch?v=p5EzWnluHi8&t

Dirt rally 2.0 on parasta rallia pitkään aikaan, mutta lähinnä loistavan ajettavuuden ansiosta.
Uraa ei oikeasti voi edes uraksi kutsua ja sen pelaaminen vaatii myös yhteyden codemastersin racenet palveluun eli jälleen yksi always online yksinpelimuoto.
Sentään free playn puolelta löytyvät custom mestaruudet, time trial ja historic rally toimii ilman nettiyhteyttä ja historic tuntuu oikeasti enemmän uralta kuin se varsinainen ura itse.

Pelattu: xbox one x
Saatavilla, xbox one, ps4, pc

http://www.youtube.com/watch?v=QvI0iHRMXCc&t

Taiko no tatsujin: drum 'n' fun

Japanilaista rytmipelaamista yli 70 biisin verran ja lisäksi mukana on todella monta minipeliä jota voi pelata neljän pelaajan voimin samalla sohvalla.
Tämähän siis perustuu taiko rummun lyömiseen.

Ostin pelin gigantista 18e hintaan kuukausi julkkarista, pelasin alle 10 tuntia, koska ilman rumpua se oli varsin meh omasta mielestä.
Viikko sitten laitoin rumpu paketin tilaukseen ja nyt pelaaminen on hemmetin hauskaa. Edellinen kerta kun mulla on ollut rytmipelin kanssa näin hauskaa oli ekan dj heron julkaisu.
Tähän tuli myös ostettua vocaloid dlc enkä olisi koskaan uskonut, että joskus pelaan Mikun biisejä rumpua hakkaamalla hymy naamalla.

Saatavilla / pelattu: switch

http://www.youtube.com/watch?v=vT98wnZsg_8&t


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.03.2019 20:50
Sekiro pitäisi itsekin korkata huomenna, ja kauhulla odotan, miltä From Softwaren kusinen pelimoottori tuntuu kermaisen RE Enginen jälkeen. Digital Foundryn mukaan peli on suorituskyvyltään sitä samaa paskaa konsoleilla kuin aina ennenkin. Hämmästyttävää, miten siellä ei olla mitään opittu vuosien saatossa. Hienosti myös Xbox One X -versio ollaan saatu pyörimään Prota huonommin (samalla resoluutiolla), koska japanilaislafkoja ei tunnu kiinnostavan Xbox-versioiden optimointi. Sama juttu Ace Combat 7:n, Monster Hunter: Worldin ja kumppaneiden kanssa.

Fromin vahvuus ei vaan ole se pelien tekninen toteutus. Genre on myös jo lähtökohtaisesti haastava suorituskyvyn kannalta. Jos kuitenkin mietin vain pelimekaniikkaa ja tunnelmaa, en epäile hetkeäkään, etteikö Sekiro pieksäisi DMC:tä satanolla  8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.03.2019 21:52
Sekiro pitäisi itsekin korkata huomenna, ja kauhulla odotan, miltä From Softwaren kusinen pelimoottori tuntuu kermaisen RE Enginen jälkeen. Digital Foundryn mukaan peli on suorituskyvyltään sitä samaa paskaa konsoleilla kuin aina ennenkin. Hämmästyttävää, miten siellä ei olla mitään opittu vuosien saatossa. Hienosti myös Xbox One X -versio ollaan saatu pyörimään Prota huonommin (samalla resoluutiolla), koska japanilaislafkoja ei tunnu kiinnostavan Xbox-versioiden optimointi. Sama juttu Ace Combat 7:n, Monster Hunter: Worldin ja kumppaneiden kanssa.

Fromin vahvuus ei vaan ole se pelien tekninen toteutus. Genre on myös jo lähtökohtaisesti haastava suorituskyvyn kannalta. Jos kuitenkin mietin vain pelimekaniikkaa ja tunnelmaa, en epäile hetkeäkään, etteikö Sekiro pieksäisi DMC:tä satanolla  8)

Fromilla on ollut tässä aika monta peliä aikaa tehdä asioita toisin. Sekiro näyttää parin ensimmäisen tunnin perusteella jopa rumalta (etenkin hahmojen naamat ovat kuin viime genistä, eikä niitä Souls-pelien tavoin peitellä armoreilla, jotka From osaa sentään tehdä oikein), joten miten ihmeessä peli pyörii edelleen näin paskasti? Jos konsoleilla prossutehot ovat pullonkaula, niin miksei peliä voi alusta alkaen suunnitella niin, ettei tämä ole ongelma?

Tunnelma on toki From-pelien vahvuus, mutta pelimekaniikoiltaan Sekiro ei ainakaan alun perusteella eroa aikaisemmista From-peleistä juuri mitenkään. Liikkuminen, hyppiminen ja kielekkeillä roikkuminen/poukkoilu on tönkköä ja epäintuitiivista, kun taas DMCV:ssä (ainakin Nerolla) voit liikkua ja toteuttaa itseäsi 3D-tilassa luovemmin kuin missään tähän asti pelaamassani tämän tyypin pelissä - ja olen vasta raapaissut pintaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.03.2019 21:59
Se "tönkköys" kuuluu asiaan. Eihän Souls-peleissä olisi mitään haastetta, jos niitä pääsisi pelaamaan DMC-tyylisellä ohjauksella ja liikkuvuudella. Ja hyvä vaan, että Fromilla laitetaan massit aivan muualle, kuin hienoihin välidemoihin ja hahmomalleihin. Niitä kyllä arvostaa DMC:ssä, koska siinä on paljon välidemoja. DMCV on genrensä parhaimmistoa, en yritä vähätellä sitä laisinkaan, mutta itselle Soulsit (ja BB) ovat olleet aina sukupolviensa parhaimmistoa. Nioh oli teknisesti vakaampi, mutta tuntui kyllä selvästi rajoittuneemmalta ja "pienemmältä" kuin Souls, mikä varmasti mahdollisti paremman ruudunpäivityksen ja kuvanlaadun.

DMCV läpi hieman yllättäen! Yllättäen siksi, että loppu tuli omituisessa kohtaa, luulin oikeasti, että pelit vielä jatkuisi ja "spoilerihahmo" olisi pelattavana. Noh hyvä peli ja sopivan mittainen siinä mielessä, että nykyään puolet peleistä jäävät kesken. En sanoisi, että nousidi kolmosen ohi, sillä pomot eivät olleet kaikki ihan parhaasta päästä ja pelissä oli yllättävän tuhnut pomomusiikit jopa loppumätössä. Tarinakaan ei väräyttänyt viisareita niin kovaa kuin odotin, vaikka hyvät nostalgiapärinät välillä saatiinkin. Ehkä tämä johtui siitä, että tarina koettiin kolmen hahmon kautta ja näkökulma vaihtui koko ajan. Jokainen olisi varmasti toivonut lisää aikaa, taisteluja ja tarinaa "spoilerihahmon" kanssa. Syvyyttä pelistä löytyy kyllä varmasti vuosiksi, mutta jotain tästä jäi itselle uupumaan, että voisin täyden kympin peliksi kutsua.

Iso käsi Capcomille, DMCV on uusi mestariteos, joka herättää jälleen yhden homeisen pelisarjan henkiin. Mitä seuraavaksi?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.03.2019 22:19
Niin, sinähän noita pelimekaniikoita lähdit rankkaamaan. Jos pelimekaniikasta puhutaan, niin silloin mielestäni peli, jossa on enemmän syvyyttä ja uudelleenpelattavuutta, ”voittaa”.

En jaksa uskoa, että vuonna 2018/19 naamamallien tekeminen edes vähän sinne päin vaatii hirveästi resursseja. Nuo ovat olleet Fromin pelien kirous alusta alkaen. Ei tarvi kuin avata minkä tahansa Souls-pelin hahmoeditori, niin sieltä lävähtää naamalle ihan järkyttäviä röllejä.

Dark Souls Remastered ei tunnu pieneltä, mutta se kuitenkin pyörii 4K / lukittu 60fps Xboxilla.

Ja muistutan, että itselleni Dark Souls oli viime genin peli ja Bloodborne oli ilmestyessään tajunnanräjäyttävä kokemus ja ainoa peli, josta olen jaksanut kerätä platinum trophyn. Kyllä näitä pelejä voi silti kritisoida, ja mielestäni Bloodborne on vanhentunut kuin viikoksi pöydälle unohtunut maito, juurikin teknisen toteutuksensa vuoksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 23.03.2019 23:12
Vaikka kasvoissa onkin parannettavaa, pidän silti erityisesti Bloodbornea visuaalisuutensa ja taiteellisuutensa puolesta nerokkaana. Tunnelmallisia alueita kerta toisensa jälkeen, minkä lisäksi vihollisdesign on hyvällä tavalla ehkä karmeinta, mitä olen tähän mennessä kokenut missään videopelissä. Graafisesti myös edelleen todella miellyttävä, jossei nyt kameraa käännä väkisin epätarkkoihin objekteihin kiinni. Unenomaisuus ja utuisuus ovat läsnä pelin alusta asti, joten ei voi muuta kuin tykätä.

Harmi, että se tekninen puoli tahmaa. Toivottavasti tuosta julkaistaan joskus jollekin myöhemmälle konsolille korjattu versio.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.03.2019 12:18
Juu kyllä DMC vanhenee paremmin kuin 20fps Soulsit. Toki se suorituskyvyn hinta näkyy esimerkiksi jatkuvissa lataustauoissa, mutta ne ovat vain kohtalainen vaiva.

EDIT: Tulipa korkattua Sekiro tai ehkä toisinpäin... Sekiro tais korkata vanhan Souls-veteraanin heti kättelyssä. Eka "juoppo" mid-bossi ja varmaan 20 kuolemaa. Sen jälkeen eka "oikea" bossi ja ei mitään jakoja päästä läpi. En muista Bloodbornesta kuin ehkä yhden näin vaikean bossin ja se ilmestyi noin 40 tunnin pelaamisen jälkeen. Tämä tuli ekan 5 tunnin sisään  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.03.2019 23:04
Vaikea peli tosiaan, mutta ainakin Xboxilla suorituskyky tekee pelistä vaikeamman, mitä sen pitäisi olla.

Lainaus ResetERA:sta:

Lainaus
So I have terrible problem with input latency (input delay) on X. It’s clear as day that it is very bad.

At first, I thought something is wrong with me, but then i realized that “the game” is not listening to me at all, or it “listens” when it wants.

I played only till Chained Ogre, but damn I died 20+ times. I know how to beat him, the problem is that the game and input delay or variable framerate is betraying me. I just cant find sweet spot for controls at all. In one second it is good, in the other im clicking and character reacts obviously at later time, what results to my death.

I was (like a noob) testing on a smaller mobs and training, when I timed parry or dodge in the same time but it is nonconsistent at all.

I really want to like this game but input latency or variable framerate or both are just not letting me enjoy this game at all.

I’ve never had a problem with Nioh on PS4 for example or Dark Souls 1,2,3 on X like here... I really dont know what to do, because I dont want to play a game with roll of a dice (latency, frame) chance of a winning pretty precise moments, because the game revolves around being on time and precise

Jos (ja kun) From ei patchaa peliä, niin tuskin tätä jöötiä jaksan pelata. Ehkä sitten seuraavan Xboxin backwards compatibilityn kautta, kun peli pyörii siedettävästi. Hieno juttu myös, että demosivat peliä jollain buildilla, joka pyöri paremmin. Demokin olisi ollut kiva, niin ei olisi tullut ostettua sikaa säkissä. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.03.2019 23:25
Vaikea sanoa johtuuko se vaikeus pelkästään, noh vaikeusasteesta vai lagista. Ainakin viholliset ja bossit käyttävät huomattavasti enemmän erilaisia hyökkäyksiä eri nopeuksilla. Tähän lisätään se fakta, että kuperkeikoilla ja blockilla ei tässä pelissä pärjää toisin kuin kaikissa Soulseissa, vaan niiden lisäksi on pakko opetella parry, hypyllä väistäminen ja ehkä vielä se spessuparry ympyrällä. Pointtina siis, että jos lagia ei mietitä, niin peli olisi silti huomattavasti vaikeampi kuin mikään Souls tai BB. Jonkun pitäisi mitata se lagi, niin nähtäisiin onko se pahempi kuin muissa Fromin konsoliversioissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.03.2019 23:39
Itsehän en näistä jutuista mitään oikeasti ymmärrä, mutta käsittäkseeni input lag määräytyy frame pacingin mukaan. Jos ruudunpäivitys hyppelee jatkuvasti, niin input lag vaihtelee myös jatkuvasti. En tiedä paljonko Sekirossa on iFrameja dodgessa/hypyssä, mutta parry-ikkuna ainakin on suht tiukka ja parryttäminen on olennainen osa peliä. Yritä siinä sitten parryttää, jos ajoitus heittelee koko ajan.

Tai sitten en vain osaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.03.2019 23:53
Itse olen vielä ainakin vahvasti ”en vain osaa” -linjalla. Peli on selvästi räätälöity Souls veteraaneille, sillä jokainen osa-alue on tuttu, mutta vaan vaikeampi kuin aiemmin. Perus trash mobejakaan ei saa hengiltä ilman, että välillä käy haukkaamassa happea ja stealthia. Sillä helvetin Drunkardilla oli varmaan kymmenen eri nopeuksista iskua, joista suurin osa tiputti helat heti nolliin. Kymmenien kuolemien jälkeen alkoi oppia mikä isku piti parryttaa, hypätä, väistää taakse, sivulle jne. Silti missään vaiheessa ei tuntunut, että homma olisi muuttunut helpoksi koska pelissä ei käytännössä ole blockia ja helaa on naurettavan vähän.

Saa nähdä onko meno pitkällä tähtäimellä hauskaa jos jokainen minibossi vastaa Soulsien DLC pomoja :o

Veikkaisin, että suurin osa kuolemista aiheutuu siitä, että sivulle rollaaminen on niin syvällä selkärangassa. Sen poisoppiminen voi kestää koko pelin ajan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.03.2019 16:10
Joo, hermot menee Sekiroon totaalisesti. Nykivää ja lagaavaa paskaa. En ole eläessäni pelannut peliä, jossa samojen kohtien loputtomassa hinkkaamisessa ei opi mitään. Tuntuu, että taistelu on pelkkää nopanheittoa koko ajan. Vastustajia on helvetin vaikea lukea: tuleeko sieltä nyt alasweeppi, heitto vai jotain muuta? Kuka vittu tietää. Omat liikkeet tulee järjettömällä viiveellä, kuten aikaisemmissakin Souls-peleissä, joten välillä on mahdotonta tehdä enää väistöliikettä, kun viisi tuntia sitten painettu miekan sivallus tapahtuu vasta nyt.

Aikaisemmista peleistä tuhanteen kertaan kierrätetyt viholliset/animaatiot alkavat olla myös nähty. Chained Ogre on käytännössä Father Gascoignen beast-muoto, mitkälie kanat ovat korppeja Bloodbornesta, koirat ovat samoja tönkösti ilmassa akselinsa ympäri kääntyviä paskoja kuin aina ennenkin jne. Ja olisiko sille mieskuoron hoilotuksella pomotaisteluissa voinut kenties keksiä jotain muuta tilalle? Sama kappale pyörinyt näissä peleissä kohta kymmenen vuotta.

Miyazakilla on myös jokin pakkomielle tunkea peleihinsä epämääräisiä systeemejä, joita ei selitetä mitenkään. Mikä helvetin Dragonrot tai Unseen aid? Nämäkin pitää ilmeisesti taas googlettaa, kuten aikaisempien pelien turhat Hollow/Humanity- ja Insight-systeemit, jotka olivat käytännössä täysin turhia. Resurrection-systeemikin tuntuu turhalta. Miksen vain saa sitä lisähelaa sen sijaan, että pitää ”kuollessa” herätä uudelleen henkiin?

Huvittavaa myös, miten arvosteluissa miekkailua ylistetään parhaaksi ikinä. Ninja Gaiden Black teki ninjailun oikein 14 vuotta sitten, ja siinä pelissä sentään hahmo tekee liikkeet nyt eikä viidestoista päivä.

EDIT: Ja minkä takia joudun painamaan X:ää pohjassa, jotta hahmo kerää lootin maasta? Miksei tämä voi tapahtua automaattisesti?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.03.2019 16:41
Itsellä homma etenee päinvastoin. Sekiro ajoi meikät viimein sisään. Madame Butterfly tuntuu aivan mahdottomalta bossilta kunnes lopulta rauhoitut ja alat ajatella. Taistelun alussa jopa sanotaan suoraan miten pomo täytyy tappaa: rikkomalla sen posture ja käyttämällä dodge-counteria (shurikeneja ei edes tarvitse jos on tarpeeksi aggressiivinen posturen tuhoamisessa). Pään seinään hakkaaminen on muutenkin huono strategia Sekirossa, peli on todella avoin. Luulin, että minulla on vain yksi reitti (Butterfly), vaikka backtrackaamalla olisin löytänyt paljon aiemmin uuden pääreitin ja monta missattua mid-bossia, joista saa lisää kokemusta, healthia ja vaikka mitä. Aiemmissa Soulseissa ei muistu mieleen montaakaan kohtaa, jossa olisi niin nopeasti päässyt "liian vaikeisiin" mestoihin testaamaan kykyjään.

Juttelin tänään työkavereille pelistä ja huomattiin, että melkein kaikki olimme pelanneet bossit eri järjestyksissä ja suurin osa oli missannut isoja pelialueita ja bosseja. Kenttädesign on kyllä jotain ihan käsittämättömän hyvää varsinkin kun siinä pääsee leikkimään Tenchua. Salamestat on myös hienosti vihjailtu esineissä ja NPC:itten/vihollisten dialogeissa, joten niiden löytäminen on oikeasti palkitsevaa.

Hillittömän hieno peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.03.2019 19:36
Oli pakko laittaa pelistä musiikit kokonaan pois päältä. Eihän tuota samaa taisteluränkytystä jaksa hullukaan kuunnella koko ajan. Yksi tunnelmanluojista Dark Soulseissa on nimenomaan ollut ambient-äänet ja minimaalinen soundtrack, joka ei todellakaan soi taustalla joka taistelussa. Tälläkin osa-alueella ollaan siis menty metsään oikein huolella.

En myöskään pidä pelin kontrolleista. Dodge-napille pitäisi olla oma nappi tai ainakin mahdollisuus erotella juoksu ja väistely toisistaan (ja mielellään ”toggle to run”-vaihtoehto). Juokseminenkin tuntuu paljon huonommalta kuin Dark Soulsissa, hahmo paahtaa liian nopeasti eikä lock on jaksa aina pysyä kiinni vihollisessa.

EDIT: Musiikin laittaminen pois päältä (ja Sound effectsien laittaminen täysille) parantaa peliä selvästi, sillä on paljon helpompi kuulla vihollisten hyökkäykset.

Siltikään en ymmärrä, miten voit erottaa, tekeekö vihollinen thrust-hyökkäyksen (jonka vastahyökkäys tapahtuu painamalla B:tä) vai alasweepin (jonka vastahyökkäys tapahtuu painamalla A:ta). Kummassakin hyökkäyksessä on sama äänivihje ja epämääräinen punainen kanji-merkki. Miksei äänivihje voi olla erilainen eri hyökkäyksissä tai kanji-merkki eri värinen? Kuten sanottua, taistelu on nopanheittoa.

EDIT2: Sound and Display -valikossa on näköjään ”Picture Quality Adjustment” -kohta, jota ei voi klikata. :lol: Enpä tätä haluisikaan pelata paremmalla ruudunpäivityksellä.

EDIT3: No nyt tämä peli alkoi vihdoin klikkaamaan. :lol: Silmät alkavat tottumaan paskaan ruudunpäivitykseen ja pelissä on ihan eri fiilis, kun kuulet vain ympäristön äänet etkä surkeaa soundtrackia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 25.03.2019 23:48
Se kanji kertoo vain, että tulossa on unblockable isku, se pitää vain tunnistaa ja opetella, että mikä niistä kolmesta :)

Purple Ninja opetti parryttamalla posturen rikkomisen. Aluksi taas ihan mahdottoman vaikea mid-boss, joka sitten lopulta kaatui yllättäen, kun sen posture meni nollaan. Samalla opin käyttämään hyppyä ja potkua ilmasta (jota en ollut ennen tätä taistelua edes tajunnut).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.03.2019 00:27
Eli nopanheittoa, jos sinun pitää käytännössä lukea vihollisen nopeasta animaatiosta (jota kanji-merkki vielä peittää hienosti) millisekunnissa painaakko B:tä vai A:ta. Vielä mahdottomampaa, jos pitää taistella viittä vihollista vastaan samanaikaisesti. Kokeilin training modessa pitkään harjoitella tuota, enkä varmaan kertaakaan osannut lonkalta erottaa vihollisen sweeppiä ja thrustia.

Stealth-meininki on kyllä tässä pelissä kunnon immersiontappaja. Kirjoitushetkellä ”pelaan” Shinobi Hunter Enshin of Misenia vastaan. Sniikkasin yhden deathblown, minkä jälkeen luikin karkuun talon katolle. Kaikki rivivihut kadottivat minut, mutta Shinobi Hunter on pyörinut 10min paikallaan tietäen tarkalleen koko ajan missä olen, vaikka olen piilossa. Ilmeisesti tätä ei saa voittaa liian helposti, vaikka pelintekijät ovat antaneet siihen kaikki avaimet. Henkinen jatko-osa tosiaan Tenchuille, joissa oli ihan samanlainen tekoäly.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.03.2019 08:48
Kyllä se arvailu on itselläni koko ajan parantunut. Vaatii kuolemia, että animaatiot ja liikesarjat oppii näkemään/muistamaan, mutta siinä nyt ei ole mitään uutta.

Menin eilen sinne linnaan ja törmäsin bossiin, joka meni ekalla yrityksellä läpi. Ilmeisesti tämä oli se suositeltu ensimmäinen mesta jota tutkia sen muiston sijaan.

Ja hyvä vaan, ettei bosseja voi nitkuttaa hengiltä stealthilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 26.03.2019 11:08
Onpas Scarffilla nyt kaikki huonosti. :lol:

Itsehän en ole hyvä pelaaja, mutta ei kauhean montaa videota tarvitse pelistä katsoa onko taistelu "arpapeliä".

Aika moni on sanonut, miten Sekiro toi sen vanhan Dark Souls -fiiliksen takaisin, nimenomaan siten että veteraanitkin oikeasti kuolevat tässä taas, ja joutuvat opettelemaan uusia asioita. Kevyesti vaikein From-peli, mutta yli puolen välin mennään jo.

Jeesaa kyllä paljon että saa mennä pelissä todella vapaasti joka paikkaan. Jos jää bossiin jumiin, voi aina edetä jossain muualla ja grindata vähän kykyjä ja kerätä tavaroita. Parhaimmillaan olin tilanteessa jossa minulla oli seitsemän eri bossia/mid-bossia kesken, sitten piti vaan alkaa ratkomaan niitä helppousjärjestyksessä. Koko ajan menee eteenpäin vitalityssä ja attack powerissa, kannustaa palaamaan jo lannistavien bossien pariin. Vaikka aseita on vaan yksi, tekevät proteesit, skillit ja Combat Artit loputtoman yhdistelmän aseita, joista pitää selvittää se sopivin kullekin bossille.

Stealth-meininki on kyllä tässä pelissä kunnon immersiontappaja. Kirjoitushetkellä ”pelaan” Shinobi Hunter Enshin of Misenia vastaan. Sniikkasin yhden deathblown, minkä jälkeen luikin karkuun talon katolle. Kaikki rivivihut kadottivat minut, mutta Shinobi Hunter on pyörinut 10min paikallaan tietäen tarkalleen koko ajan missä olen, vaikka olen piilossa. Ilmeisesti tätä ei saa voittaa liian helposti, vaikka pelintekijät ovat antaneet siihen kaikki avaimet.

Jos saat bossin kadottamaan itsesi, se saa kaikki isketyt deathblowt takaisin, pitää aloittaa nollasta. Ei, se ei ole negatiivinen asia että et voi istua 10 minuuttia paikallasi ja sitten juustottaa 100% jotain bossia.  :lol:

Bossit koostuvatkin käytännössä kahdesta vaiheesta. Stealth-vaiheessa pitää selvittää reitti ja tapa millä saa iskettyä ekan osuman. Sitten toinen vaihe on matsia siitä toisesta osumasta. Suurin osa toimii noin, toki on sitten niitäkin bosseja joita ei voi yllättää ollenkaan.

Juttelin tänään työkavereille pelistä ja huomattiin, että melkein kaikki olimme pelanneet bossit eri järjestyksissä ja suurin osa oli missannut isoja pelialueita ja bosseja. Kenttädesign on kyllä jotain ihan käsittämättömän hyvää varsinkin kun siinä pääsee leikkimään Tenchua. Salamestat on myös hienosti vihjailtu esineissä ja NPC:itten/vihollisten dialogeissa, joten niiden löytäminen on oikeasti palkitsevaa.

Hillittömän hieno peli.

Jep, kentät ovat kyllä tutkimisen riemua, aina missaa jotain. Ja niin monta eri reittiä että melkein vaikea muistaa minne palata kun jonnekin muualle lähtee seikkailemaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.03.2019 12:45
Onpas Scarffilla nyt kaikki huonosti. :lol:

Itsehän en ole hyvä pelaaja, mutta ei kauhean montaa videota tarvitse pelistä katsoa onko taistelu "arpapeliä".

Aika moni on sanonut, miten Sekiro toi sen vanhan Dark Souls -fiiliksen takaisin, nimenomaan siten että veteraanitkin oikeasti kuolevat tässä taas, ja joutuvat opettelemaan uusia asioita. Kevyesti vaikein From-peli, mutta yli puolen välin mennään jo.

Jeesaa kyllä paljon että saa mennä pelissä todella vapaasti joka paikkaan. Jos jää bossiin jumiin, voi aina edetä jossain muualla ja grindata vähän kykyjä ja kerätä tavaroita. Parhaimmillaan olin tilanteessa jossa minulla oli seitsemän eri bossia/mid-bossia kesken, sitten piti vaan alkaa ratkomaan niitä helppousjärjestyksessä. Koko ajan menee eteenpäin vitalityssä ja attack powerissa, kannustaa palaamaan jo lannistavien bossien pariin. Vaikka aseita on vaan yksi, tekevät proteesit, skillit ja Combat Artit loputtoman yhdistelmän aseita, joista pitää selvittää se sopivin kullekin bossille.

Stealth-meininki on kyllä tässä pelissä kunnon immersiontappaja. Kirjoitushetkellä ”pelaan” Shinobi Hunter Enshin of Misenia vastaan. Sniikkasin yhden deathblown, minkä jälkeen luikin karkuun talon katolle. Kaikki rivivihut kadottivat minut, mutta Shinobi Hunter on pyörinut 10min paikallaan tietäen tarkalleen koko ajan missä olen, vaikka olen piilossa. Ilmeisesti tätä ei saa voittaa liian helposti, vaikka pelintekijät ovat antaneet siihen kaikki avaimet.

Jos saat bossin kadottamaan itsesi, se saa kaikki isketyt deathblowt takaisin, pitää aloittaa nollasta. Ei, se ei ole negatiivinen asia että et voi istua 10 minuuttia paikallasi ja sitten juustottaa 100% jotain bossia.  :lol:

Bossit koostuvatkin käytännössä kahdesta vaiheesta. Stealth-vaiheessa pitää selvittää reitti ja tapa millä saa iskettyä ekan osuman. Sitten toinen vaihe on matsia siitä toisesta osumasta. Suurin osa toimii noin, toki on sitten niitäkin bosseja joita ei voi yllättää ollenkaan.

Juttelin tänään työkavereille pelistä ja huomattiin, että melkein kaikki olimme pelanneet bossit eri järjestyksissä ja suurin osa oli missannut isoja pelialueita ja bosseja. Kenttädesign on kyllä jotain ihan käsittämättömän hyvää varsinkin kun siinä pääsee leikkimään Tenchua. Salamestat on myös hienosti vihjailtu esineissä ja NPC:itten/vihollisten dialogeissa, joten niiden löytäminen on oikeasti palkitsevaa.

Hillittömän hieno peli.

Jep, kentät ovat kyllä tutkimisen riemua, aina missaa jotain. Ja niin monta eri reittiä että melkein vaikea muistaa minne palata kun jonnekin muualle lähtee seikkailemaan.

Sekiro on ollut minulle suurimpia pettymyksiä vuosikausiin, en minä huvikseni täällä vingu.

https://www.resetera.com/threads/souls-veterans-what-are-your-initial-thoughts-after-playing-sekiro.107490/ (https://www.resetera.com/threads/souls-veterans-what-are-your-initial-thoughts-after-playing-sekiro.107490/)

Tuolta löytää paljon samaa kriitikkiä siitä, että peli saisi ilmaista selkeämmin, minkä kolmesta unblockablesta vihollinen tekee. Kerro ihmeessä, miten tämä ei ole validi pointti? Miten se helpottaisi peliä liikaa, jos kanji-merkki olisi eri värinen hyökkäyksestä riippuen? Shinobi Hunterissa esimerkiksi rivivihut huitoivat kuvan ulkopuolelta unblockableita, etkä voi mitenkään tietää punaisen kanjin perusteella, mitä sieltä tulee. Äläkä nyt vastaa tähän, että ”Olisit tappanut rivivihut ensin yksi kerrallaan”.

Miten helvetissä voisin tietää, että noita deathbloweja voi tehdä vain yhden, kun missään sitä ei sanota? Ja menkää nyt vittuun noiden git gud / höhö, älä yritä juustottaa -settien kanssa. Mulla ei ole mitään ongelmaa, jos peli tehdään vaikeaksi. Sekiro on tähän asti lähinnä ärsyttänyt keinoillaan, joilla se on tuota vaikeustasoa luonut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lohari - 26.03.2019 13:17
Taitaa Scarfin suurin ongelma Sekiron kanssa olla se, ettei se ole DMCV. Huomasithan ettei kyseessä ole edes saman pelityypin peli?

Shinobi Hunterissa esimerkiksi rivivihut huitoivat kuvan ulkopuolelta unblockableita, etkä voi mitenkään tietää punaisen kanjin perusteella, mitä sieltä tulee. Äläkä nyt vastaa tähän, että ”Olisit tappanut rivivihut ensin yksi kerrallaan”.

Olisit tappanut rivivihut ensin yksi kerrallaan.

Sekiro on shinobi eikä Dante, joka taikalerssillään huitoo viholliset kumoon sillä aikaa, kun vieressä olevat viholliset lähinnä hytkyvät edestakaisin. Viimeistään peliä pelaamalla pitäisi olla aika itsestään selvää, että et halua kohdata isoja vihollismassoja lähitaistelussa, koska pataan tulee. Olen itse pelannut aiemmin vain ensimmäisen ja kolmannen Dark Soulsin ja nekin tankkimaisella pelityylillä, mutta heti alusta asti tuli selväksi, että Sekiro vaatii ihan toisenlaisen lähestymistavan.

Miten helvetissä voisin tietää, että noita deathbloweja voi tehdä vain yhden, kun missään sitä ei sanota?

Öö, miten olisi että päättelet sen itse, kun pelaat peliä? Aika äkkiä tuo ainakin itselleni kävi selväksi ihan vain peliä pelaamalla. Perustelut sille miksi näin on finngamer jo tuossa kertoikin.

finngamerin ja zoukan linjoilla täysin: huikea, huikea peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 26.03.2019 13:29
Joo, todella erikoista "miksei kaikki ole valmiiksi pureskeltu?" -mentaliteettia, jo ennen kuin on itse kokeillut asiaa kertaakaan. :???:

Ei edes ole kyse git gudista (vaikka sekin toki auttaisi), vaan ihan oikeasta videopelistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.03.2019 14:05
Hehe, joo en huomannut, että Sekiro ei ole DMCV. :) Hauska juttu.

Okei, otetaan esimerkki. Ollaan siellä Shinobi Hunterissa jälleen, koska tähän lopetin eilen vittuuntuneena. Minun mielestäni koko tuo kokonaisuus checkpointilta minibossille on paskaa pelisuunnittelua alusta loppuun.

Kuinka moni vetää tän ekalla yrittämällä läpi? Aika harva. Ne kaikki muut pelaajat joutuvat tekemään ne samat rutiinit uudelleen ja uudelleen ja uudelleen:

1) Juokse ensimmäisten vihollislaumojen ohi, koska niiden tappamisesta et hyödy mitään. Perus Souls-kauraa, siis. No big deal. 2) Hyppää viereisen talon katolle ja sieltä heinikkoon, niin pääset tekemään deathblown Shinobi Hunteriin. 3) Tapa rivivihut yksi kerrallaan. 4) Nyt voit vihdoin taistella sitä saatanan minibossia vastaan. 5) Kuole parin epäonnistuneen dodgen/hypyn/parryn jälkeen.

Kohdat 1-3 eivät tuo peliin mitään. Teet ne samat pakkopullatoimet autopilotilla, jotta pääset harjoittelemaan itse minibossia pariksi sekunniksi. Soulseissa bosseihin juokseminen vielä menee, kun kuolema ei korjaa niin nopeasti, mutta Sekirossa tämä kaikki vain ottaa päähän.

finngamer: Juu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 26.03.2019 14:15
finngamer: Juu.

Jep.

Miten helvetissä voisin tietää, että noita deathbloweja voi tehdä vain yhden, kun missään sitä ei sanota?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.03.2019 14:40
finngamer: Juu.

Jep.

Miten helvetissä voisin tietää, että noita deathbloweja voi tehdä vain yhden, kun missään sitä ei sanota?

Tajusin kyllä jo ensimmäisellä kerralla, mutta yritä nyt vielä uudestaan saada mut näyttämään idiootilta. Miltä kyllä varmasti näytänkin, eipä siinä.

Mutta selvennän nyt vielä ajatuksenjuoksuani, jos haluat tähän kerran takertua:

Pelasin eilen Shinobi Hunteria vastaan. Sniikkasin deathblown. Menin viereiselle katolle piiloon. Katsoin huvittuneena, miten kaikki muut viholliset menivät seisomaan takaisin paikoilleen, kun Shinobi Hunter pyörii paikallaan kuin idiootti. Otin siitä videonkin! (https://streamable.com/ype2k) Tämä on mielestäni immersiontappaja. Kirjotin tänne vihaisen foorumipostauksen. Ilmeisesti minun olisi pitänyt ymmärtää, että peli rajoittaa sniikkailu-deathblow’t yhteen, eikä peliä saa kritisoida, jos siitä alkaa saumat hajomaan silmien alla.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 26.03.2019 14:54
1) Juokse ensimmäisten vihollislaumojen ohi, koska niiden tappamisesta et hyödy mitään. Perus Souls-kauraa, siis. No big deal. 2) Hyppää viereisen talon katolle ja sieltä heinikkoon, niin pääset tekemään deathblown Shinobi Hunteriin. 3) Tapa rivivihut yksi kerrallaan. 4) Nyt voit vihdoin taistella sitä saatanan minibossia vastaan. 5) Kuole parin epäonnistuneen dodgen/hypyn/parryn jälkeen.

Kohdat 1-3 eivät tuo peliin mitään. Teet ne samat pakkopullatoimet autopilotilla, jotta pääset harjoittelemaan itse minibossia pariksi sekunniksi. Soulseissa bosseihin juokseminen vielä menee, kun kuolema ei korjaa niin nopeasti, mutta Sekirossa tämä kaikki vain ottaa päähän.

Tämä on minulle perinteistä Soulsia ;D Eli omaan makuun paskaa. Pelasin jonkin aikaa Soulseja juurikin noin ja lopetin, koska se oli vain saatanan typerää.

Tämän perusteella siis voisi sanoa että et vaan osaa, koska itse myönnän että en vaan osaa Soulsia pelata. Turhautuminen vain tulee ennen kuin ehdin opetella pomon heikkoudet.

Mutta taitaa jäädä tämä hyllyyn tai korkeintaan alelaarista noukittavaksi. Mietin että ottaako seuraavaksi DMC5:n vai Sekiron, mutta valinta taitaa olla aika selkeä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 26.03.2019 14:55
Eli se, että koulutettu sotilas unohtaisi tyystin olemassaolosi sen jälkeen kun olet kerran tuikannut sitä miekalla selkään olisi parasta immersiota. Gotcha.

Noh, oikeastihan Sekiron tekoäly on suorastaan huvittavan huonoa ja sokeaa. Mutta ihan hauska noita on edelleen hassuttaa. Ja kyllä, se bossi unohtaa sinut jos vain menet tarpeeksi kauas, mutta peli ei vain palkitse sellaisen yrittämisestä, vaan vähän pitäisi taistellakin.

Tietenkin se vituttaa tappaa niitä rivivihuja joka kerta, mutta se on se panos siinä taistelussa. Jos voisi vaan juosta pomon luo, se olisi liian helppoa.


Mutta jos haluat oikeita tipsejä, niin oletko kokeillut thrustia? Pidät hyökkäysnappia pohjassa. En nyt muista oliko tuo niitä bosseja jotka imee sitä kerta toisensa jälkeen, mutta aika moni imee.

Rivivihut kannattaa tappaa ensin pois, houkuttele vaikka heittotähdellä. Ja jos bossi on huomannut sinut tätä tehdessä, niin juokset tosiaan kauemmas ja resettaat sen. Katon päälle pääsee huilimaan jos haluaa ottaa Pelletin rauhassa kesken taistelun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.03.2019 15:05
Nää, lähinnä odotin, että vihut noudattavat samoja lainalaisuuksia. Olen aina vihannut sniikkailupeleissä sitä kun tekoäly flippaa ja jää johonkin kyttäysmodeen ikuisuudeksi. Splinter Cellit olivat tästä surullisenkuuluisia, samoin kuin ne Tenchut.

Kiitos tipseistä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 26.03.2019 15:16
Ja paras tipsi toki se että lähtee sieltä kokonaan helvettiin!

Tuo muistelumesta on ihan erillinen kokonaisuus, ja jossain vaiheessa se pitää vetää läpi, mutta sitä ennen voi seikkailla ties missä muualla. Kerätä tavaroita ja katsoa josko olisi sopivampia bosseja tarjolla.

Et varmaan ole tappanut vielä ratsumiestä? Se taitaa olla virallisesti eka OIKEA bossi, jonka voittamisesta saa damageboostin (toinen sellainen on tulossa siellä Hirata Estaten lopussa). Ratsumiehen jälkeen pääsee myös ekan kerran kauppaan ym. mukavaa. (Kunnes pääset kauppaan asti, kannattaa aina ostaa koko rahalla Spirit Emblemejä, turha niitä rahoja menettää kuollessa. Jos Spirit Emblemejä kertyy satoja, hyvä.)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.03.2019 15:25
Olen suoraan sanottuna aivan kujalla, missä edes olen. :lol: En tiedä meneekö sen piikkiin, että olen ollut kipeänä oikestaan siitä asti kun peli julkaistiin (mikä saattaa selittää myös sitä, miksi näen pelin niin negatiivisessa valossa ja miksi on vaikea keskittyä kunnolla), vai mitä, mutta minulla on ollut vaikeuksi hahmottaa, mikä paikka on mikäkin. Tai minne kuuluisi ensiksi mennä.

Mutta joo, muistelumestassa taidan tosiaan olla tällä hetkellä. Sitä läskiä känniläistä kävin myös kokeilemassa, mutta siitä ei tullut mitään. Shinobi Hunter kuitenkin on ihan voitettavissa, jos vaan jaksaisi hakata ne kätyrit ensin pois alta.

EDIT: No nyt se menikin läpi tokalla yrityksellä. :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: finngamer - 26.03.2019 15:40
EDIT: No nyt se menikin läpi tokalla yrityksellä. :rollaus:

Nice!

Joo, suurin osa mini-bosseista on skipattavia, mutta niistä saa Prayer Beadeja eli lisää Vitalitya. On kieltämättä varsinkin alkuun varsin nihkeää että ei vaan voi grindata lisää helaa, vaan pitää tappaa vaikeita bosseja saadakseen helaa. Skillejä kyllä voi grindata jos on umpikujassa.


Läski juoppo varsinkin tykkää thrustista. Tapa rivimiehet aloittaen sniikkaamalla vasemmalta bossin vieressä olevan kilpimiehen taakse, ja kun kaikki ovat kuolleet juokse samaa sniikkausreittiä uudestaan bossi perässä. Puun taakse piiloon, bossi nollautuu, puukota selkään ja matsi voi alkaa. Tässä vaiheessa aktivoi rannassa seisova NPC taistelemaan puolellasi, ja thrustaa menemään kun bossi keskittyy siihen.

Tätä en edes katsonut mistään opasvideosta, vaan kikkailin vaan tarpeeksi sillä alueella että huomaa mikä toimii ja mikä ei. Juustoa toki tämäkin, mutta omaa juustoa. ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 26.03.2019 19:12
Juustoa se juoppo kaipasikin, se oli eka bossi mihin jäin (siihen aikaan kahdella gourdilla ja 0 upgradea) jumiin. Voi sitä riemua, kun siltä lopulta lähti henki, en ollut edes tajunnut, että yhden deathblown saa sniikkaamalla. Ja tosiaan se Shinobi Hunter kaatuu helposti kun vain unlockaa sen mikiri-counter liikkeen, joka on tarkoitettu thrusteja vastaan.

Kaikki nämä Scarfin vitutukset ovat minulle aina olleet soulsien ikimuistoisimmat puolet, eksymisen tunne, pomoihin jumittaminen ja lopulta niiden päihittäminen... vituttaa, kun tietää että vastaavaa saa nauttia taas Sekiron jälkeen vasta vuosien päästä, kunhan Miyazaki saa seuraavan pelin tuuttiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.03.2019 18:16
Kyllä tuo Xbox-versio on niin luokatonta kuraa teknisesti, että jätän pelin kesken. PC:llä pelaava työkaveri sanoo koittaneensa peliä myös Xboxilla, ja huomasi kanssa jäätävän eron parry-ajoituksissa. Ei viitsi pilata pelikokemusta, jos kyseessä on tosiaan niin kova peli, mitä täälläkin hehkutetaan.

Pitää nopeasti selvittää, mitkä komponentit kannattaa hankkia ja kasata peli-PC. Pääsee myös pelaamaan PS4-padilla, joka soveltuu tähän peliin paremmin.

EDIT: Fuck it, douple dippasinkin pelin PS4:lle jenkkistoresta.  :lol: Noh, saapahan pelata peliä paremmilla olkapäänapeilla, ja ilmeisesti input lag -ongelmakin on vähäisempi.

Olen nyt pistänyt peliin satasen, joten tästä on jo vähän pakko alkaa pitämään...

EDIT2: Joo, ihan järjetön ero pleikkarilla ja boxilla. Peli ei nyi läheskään yhtä paljon ja parryt tulee ulos just eikä melkein. Värien kontrastikin on paljon parempi.

EDIT3: Heräsin juuri henkiin kuolleista! Olen kaksi kertaa ollut videopelien kohdalla — ainakin tietoisesti — todella, todella väärässä. Ensimmäinen kerta oli, kun haukuin Vanquishin pystyyn ja vuosien jälkeen rakastuin siihen. Onneksi Sekiron kohdalla ei tarvinnut odottaa vuosia nähdäkseni valon. Kiitos siitä kuuluu finngamerille, Loharille ja zoukalle, pahoittelut tympeästä vinkumisestani. Olin väärässä.

Ja ihan oikeasti: Xbox- ja PS4-versioiden ero on kuin yöllä ja päivällä. Välttäkää Xbox-versiota kuin ruttoa. On myös jännä huomata, miten paska ensivaikutelma saa kaiken näyttämään... noh, paskalta. Nyt kun aloitin pelin uudelleen, niin ei ne naamat, musiikit ym. olekaan niin kamalia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 28.03.2019 14:22
Joo ilmeisesti muutama muukin japsidevi (uus ace combat tulee ekana mieleen) on kussut X-käännöksen pelistään, on se nyt saatana. X:lle kehittäminen ei pitäis olla kuitenkaan mitenkään ihmeellistä, laiskuus tuoksahtaa.

Ehkä sitten ens genissä, kun PS5 floppaa ja XBOX 2:sta tulee uusi the console  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.03.2019 16:21
Noh noh, jos PS5:n sloganiksi tulee "High 5 for all gamers!", niin se on sitten kyllä siinä kilpailijoiden osalta.

Pitkävedot menemään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 28.03.2019 20:07
From softwarehan on ollut vuosia (vai oliko alunperin) PS kehittäjä. Oliko DS3 ensimmäinen muille alustoille tullut peli. Ei se kummoinen ihme ole että taidot PS4:n kanssa on paremmalla tasolla kuin Xboxilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.03.2019 20:53
Demon's Souls ja Bloodborne ovat ainoat Sonyn ekslusiivit. Näistä ainakin jälkimmäisessä ilmenee teknisiä ongelmia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.03.2019 22:16
Kyllä ne PC-versiot ovat olleet Dark Souls 3:sta lähtien laadukkaita (ja Xbox One X on arkkitehtuuriltaan hyvin pitkälti PC), joten jotain välinpitämättömyyttä tuon on oltava, kun Japanissa Xbox ei kiinnosta ketään, niin miksi optimoida sen versioita sen kummemmin.

Helvetin epäkunnioittavaa jopa mielestäni, että paskotaan joidenkin käyttäjien niskaan. Toki yksi syy voi myös olla se, että Microsoft painostaa vääntämään XBX-versiot liian suurella resoluutiolla, jolloin suorituskyky laskee. Tosin Sekiroa, Ace Combat 7:aa tai Monster Hunter: Worldia ei voi laittaa tämän syyn piikkiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 28.03.2019 22:19
Piti oikein tarkistaa ja ihan täysi multiplat kehittäjähän se onkin. I stand corrected. Jännä juttu kuinka oli jäänny takaraivoon että olisi vähän Sonyn porukkaa. Ilmeisesti Bloodbornesta johtuu...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 01.04.2019 01:36
Walking Dead - Final Season Erottelin spoilerit tuonne loppuun. Eli siihen asti voipi lukea huoletta jos juonipaljastukset pelottaa.

Eka peli oli hyvä. Kaksi seuraavaa oli aika turhia vaikka kyllä nekin mielellään pelasi kun kerran oli jo hahmoihin (eli lähinnä Clementineen) kiintynyt ekan osan myötä. Jos väliosat olivat turhia, niin tämä viimeinen osa kuitenkin redeemasi koko tarinan omalla kohdallani.

Tämä on ensimmäinen peli ikinä joka on saanut silmäni vuodattamaan kyyneleitä (ja toinen tarina kun mukaan luetaan *kaikki* mediat) En tiedä mikä näissä tietyissä tarinapeleissä (tämän lisäksi myös Life is Strange sarja) on viime vuosina iskenyt juuri minuun niin kovaa. Olen kyllä huomannut että kyse on todella syvällisesti henkilökohtaisesta kokemuksesta, sillä kun vertaan omaani kriitikoiden arvosteluihin niin ero on voi olla kuin yöllä ja päivällä. Peli vetelee minun kohdalla oikeista naruista - jollain toisella on erilaiset narut. Tai jotain.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mega Man 10 Erottelin spoilerit tuonne loppuun. Eli siihen asti voipi lukea huoletta jos juonipaljastukset pelottaa.

Pelasin tämän vasta hiljattain ja oli kyllä kova. Varmaan paras pääsarjan peli. En tosin ole vielä pelannut 11:tä. Bossit ovat mielestäni menneet joka osassa keskimäärin parempaan suuntaan ja tässä ne on selvästi sieltä paremmasta päästä. Grafiikat olivat parasta sitten kasin ja musiikeissakin on haettu vähän uutta kulmaa, joka ainakin itseeni upposi. Lisähahmot olivat hyviä boonuksia - jos tämä tulee vielä pelattua hardilla niin aion pelata Bassilla jolloinka meno on ehkä vähän inhimillisempää.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.04.2019 17:12
Ikaruga.

Siitä on pitkä aika. Ihka ensimmäisen Pelaaja-lehden loppupuolella oli yhden sivun pituinen arvostelu jostakin omituisesta japanilaisesta Dreamcast-pelistä, jonka idea pyörii mustavalkoisen polariteettimekanismin ympärillä. Pelaajan alus ampuu joko mustia tai valkoisia ammuksia samanvärisiin vastustajiin, joiden ammuksia pelaaja voi puolestaan imeä. Nuo imetyt ammukset voi käyttää uudelleen ohjusten muodossa.

Tämä polariteettimekanismi ja tyyli, jolla arvostelu oli kirjoitettu, sai minut pauloihinsa, vaikka jutussa ei ollut yhtä ainutta kuvaa koko pelistä. Minun oli yksinkertaisesti päästävä pelaamaan tätä peliä. Ei mennyt kauaa, kun hallussani oli modattu japanilainen GameCube ja Ikaruga. Se kesä menikin pääasiassa Ikarugaa hakatessa, koska mitäpä muutakaan viriili teinipoika voisi kesälomallaan tehdä.
 
Tuosta on aikaa reilut 14 vuotta. Nyt latasin pelin Xbox Onelle ja on hämmästyttävää huomata, miten lihasmuisti on vieläkin olemassa - liikkeet tulevat jostain syvältä alitajunnasta. Peli on siis jättänyt jälkensä.

Ikaruga on mielestäni täydellisin videopeli, mitä on koskaan tehty. Se on peli, jota pelatessa tunnen suurempaa onnistumisen tunnetta kuin missään muussa pelissä. Sen pelattavuus sekä väri- ja äänimaailma saavat minut zen-tilaan, jossa olen parhaimmillaan yhtä pelin kanssa. Se on täydellisyyttä alusta loppuun. Peli kestää noin 20 minuuttia, mutta siinä on syvyyttä eliniäksi. Tiedän siis, että tulen aina palaamaan Ikarugan pariin, kuten pelin Game Over -ruutukin sen jo ennustaa:

We’ll meet again someday soon...

EDIT: Sattui olemaan 2000. viestini Pelaajalaudalle ja se koskee kaikista maailman peleistä juuri Ikarugaa.

(https://media.giphy.com/media/9WXyFIDv2PyBq/giphy.gif)


Ikaruga oli alennuksessa PS Storessa, joten pitihän se ostaa. Taas. Omistan pelin nyt Dreamcastilla, GameCubella (japsi- ja kamala euroversio), PC:llä, Xbox 360 / Onella ja PS4:llä. :lol:

Peliä ladatessa hymähdin, sillä latausruudussa oli melko täydellinen kuvaus:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

PS4-versio vaikuttaa erinomaiselta. PS4-padin olematon input lag takaa sen, että pelattavuus on äärimmäisen responsiivinen, ja yllätyksekseni tatilla pelaaminen on ihan pätevä tapa pelata peliä — poislukien viivasuora liikkuminen ylös tai sivulle, jolloin kannattaa melkeinpä vaihtaa ristiohjaimeen lennosta. PS4-ohjaimen ristiohjain on noin muuten shmuppeja ajatellen täyttä roskaa, koska viistoon liikuttelu on todella epätarkkaa. Toki, jos tätä ihan tosissaan haluaa pelata, niin kannatta hankkia arcade-tikku Seimitsun LS-32-joystickillä.

Leaderboarseilla oli luonnollisesti kovia tuloksia, koska se on täynnä japanilaispelaajia. 36 miljoonan pisteen haamurajaa ei tosin ole rikottu (T3-CYR-WIZ rikkoi tämän rajapyykin arcade-koneella jo yli vuosikymmen sitten), mutta se voi johtua siitä, ettei nämä HD-versiot pelistä ole ihan arcade perfect -käännöksiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.04.2019 18:46
Ninja Gaiden II on edelleen sulavin, nopein ja verisin character action game, mitä on tehty. On järjetöntä, miten hyvältä peli näyttää Xbox One X:llä. Minun silmissäni peli näyttää paremmalta, kuin suurin osa tämän genin tarjonnasta. Silkinpehmeä lukittu 60fps, joka ei hyydy, vaikka päitä ja muita ruumiinkappaleita lentelee pitkin seiniä. Mielenkiinnolla odotan, jaksaako peli pyörittää surullisenkuuluisan porraskohtauksen köhisemättä — Xbox 360:llä tuo kohta oli yhtä diashowta.

Toivottavasti tämä Itakagin joutsenlaulu (Devil’s Thirdiä ei lasketa!) saa vihdoin arvoistaan huomiota.
 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.04.2019 22:43
Paljon vanhempia klassikoita ollut tässä työn alla.

Ensinnäkin MGS2 ja Metroid Prime 1 ovat edelleen niin tajunnaräjäyttävää tavaraa, ettei sitä voi mitenkään ymmärtää, miten kyseiset pelit ovat tulleet 2001-2002.

Siis jumaliste, kun joutuu vähän väliä ihan pysähtyä ihailemaan maisemia välillä Metroidissa. Jokainen huone ja alue tuntuu jokaista polygonia myöten käsinrakennetulta ja orgaaniselta, eikä mitään copy pastea ja toistoa. Peli oli 10/10 tavaraa 18 vuotta sitten ja se on 10/10 kamaa edelleen. Supersulava 60fps kruunaa kaiken. Tekninen ja pelillinen mestariteos. Viime läpäisystä on yli 10 vuotta ja moni asia on täysin unohtunut ajan kanssa. Ihan kuin uutta peliä pelaisi. Pitkään odottelin HD-versiota, mutta nyt kun tuli aloitettua, niin peli ei oikeastaan ole vanhentunut yhtään, eikä varsinaisesti vaadi mitään remakea. Wii U:lla Gamecuben pelejä voi pelata vielä widescreenin kera, joten ei tarvitse sortua lapselliseen Metroid Prime Trilogiaan ja sen wiimote-törttöilyihin, vaan saa pelata rehellisellä Cuben ohjaimella. Tämän jälkeen vois siirtyä myös Metroid Prime kakkosen pariin.

Ja sitten MGS2... Mitenköhän tämäkin peli on tullut muka lähes 20 vuotta sitten? Tässä kun ensin pelaillu ns. nykypelejä ps4:lla, niin MGS2 pyyhkii lattiaa hyvin monelta myös ulkoasun puolesta, koska pelin ajaton tyyli ei juuri vanhene. Ja miten molossa tämäkin voi olla 60fps? En yhtään ihmettele, jos pelin eka traileri sai ihmiset paskomaan alleen, kun meinaa edelleenkin vähän lirahtaa. Kontrollit kaipaisivat jonkin verran uudistusta ja MGS3 parantaakin siinä roimasti, mutta muuten MGS2 on omalla kierolla tavalla aina ollut oma suosikkini. Ihan piripäissäänhän Kojiman on pitänyt peli tehdä.

Bonuksena asensin Wii U:lle Super Mario Sunshinen co-op version. Totaalisen hajottavaa kaaosmaista menoa, kun samalla ruudulla juoksee kaksi marioa ja toisen juostessa kauemmaksi, kamera ei mitenkään splittaa, vaan zoomaa kauemmaksi. Mutta kerta kaikkien hieno viritys ja en tajua miten joku on saanut tällaisen tehtyä. Jos 2. pelaaja eksyy todella kauaksi toisesta, niin se teleporttaa Mario 3D worldin tapaan lähelle. Keskinkertainen Mario-peli muuttui heti huomattavasti paremmaksi, tosin samalla entistäkin haastavammaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 21.04.2019 23:01
MGS2 on joo paras Metal Gear heittämällä. Grafiikat, juoni, pelattavuus... kaikki on jotenkin niin täydellisessä harmoniassa keskenään. En tiedä, oletko pelannut Zone of the Enders: The 2nd Runneria, mutta kehuisin sitäkin tismalleen samoilta osa-alueilta.

PS2:lle ja GameCubelle tuli kyllä aivan naurettavan hyviä toimintapelejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 22.04.2019 01:40
Otin tässä juuri dmc sarjan käsittelyyn. En ole näitä ennen pelannut mutta koska bayonettat ja muu platinum kama on uponnut niin koin velvollisuudekseni perehtyä tähän genren alkupisteeseen. Ja tietty 5 osan julkaisu sai tämän rojektin lopullisesti liikkeelle.

Devil may cry
Tähän on kyllä aika puraissut pahasti. Kamera on ihan hanurista (ja olen kuitenkin vanhojen ressojen fani) ja lisäksi kombosysteemi ja movesetti vaikutti tosi yksiulotteiselta eikä tämä siksi imaissut sisäänsä. Pelasin vain normalilla läpi eikä varmaan jaksa enempää. Mielenkiintoisesti huomasin että pelissä on tosi paljon samoja juttuja kuin zelda ocarina of timessa. Esim: aavelaiva luolassa, taulusta tuleva kummitusmörkö, lost woods tyylinen puzzle, jabu jabu tyylinen alue, neljä ”sydämenpalaa” tekee yhden kokonaisen, targettaussysteemi, jne. Liekö ollut inspiraationa?

Devil may cry 2
Juuh. Tämä olikin aika tuhtia bassea. Pelasin molemmat kampanjat normalilla ja en kyllä saanut mitään irti. Mitään ekan osan ongelmia ei olla korjattu ja tilalle on saatu ihan käsittämättömän yksitoikkoinen ja mitäänsanomaton räpellys.

Devil may cry 3
Noniin. Ensimmäinen sarjan peli josta voin valehtelematta sanoa pitäväni. En ole pelannut ihan vielä loppuun, mutta suunnitteilla on lähteä heti uusintakierrokselle kun pääsen siiheen vaiheeseen. Tässä on taistelumekaniikoissa selvästi enemmän syvyyttä ja vaihtoehtoja kuin aiemmissa osissa. Lisäksi osumat ovat todella tyydyttäviä ja meiningissä on ylipäätään enemmän munaa. Lisäksi tarina ei aiheuta ihan yhtä pahoja facepalmeja kuin aiemmissa osissa - ja onpa mukaan eksynyt jopa pari ihan viihdyttävää välipätkää. Kaikin kaikkiaan vaikuttaa kovalta. Kyllä tähän jämähdettiin nyt joksikin aikaa ennen kuin käyn nelosen kimppuun.

E: Tulipa tuossa juuri pelattua tuo kolmonen kolmannen kerran läpi (nyt hardilla, toka kerta oli vergil/normal/yellow) ja on kyllä aivan tajuton peli. Vika bossi aiheutti taas semmoset fiilikset että piti oikeen tulla vielä hehkuttamaan. Tämän osan ei tarvitse hävetä laisinkaan genren uudempien pelien kuten bayojen ja w101 rinnalla. Parhaimmillaan jopa ylittää ne. Tässä oma mielipiteeni genren tarjonnasta (siltä osin kuin siihen olen tutustunut) tiereihin jaoteltuna:

1. Parasta
Bayonetta
Bayonetta 2
DMC3
W101

2. Toiseksi parasta
Metal gear rising
Ninja gaiden black

3. Näissä on jo selviä puutteita, mutta tarpeeksi hyvääkin seassa.
Transformers
Legend of korra
DMC
Nier Automata

4. Ihan rapaa, pysy kaukana
Anarchy Reigns
DMC2


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 02.05.2019 10:35
Darksiders 3 pelattu läpi. Tai "läpi". En nykyään pääse täysin läpi yhtäkään peliä. Jotain 66% taisi olla kaikista palkinnoista saatu steamin mukaan.

Pidin yllättävän paljon. Pelaaminen oli suhteellisen rentoa, miljoo oli hieno ja vaihteleva, ohjaus toimi ja haastetta löytyi mukavasti. Peli loppupomo oli tosin yllättävänkin heikko. Odotin kymmeniä kertoja vaativaa opettelua ja vähintään kolmea vaihetta, mutta ei tainut vaatia kuin about kourallisen yrityksiä.

Pidin tästä oikeastaan jopa enemmän kuin edellisestä osasta, vaikka kaikki puhuvat kuinka edellinen oli parempi. Kertoo hyvin siitä mikä on nykyään standardi peleissä. Pitää olla helvetin laaja ja avoin, perkeleesti tekemistä ja pelimekaniikkaa pitää vaihdella suuntaan jos toiseen eri tehtävissä. Darksiders 3 on paljon kompaktimpi kuin edellinen ja todellakin pidin tästä. Pitkälti jokainen hetki oli itse asiaa, eli joko mättöä tai pikku puzzlea. Suvantoja ei ollut. Lopussa tuli suvantoja enemmän kun alkoi etsimään salaisuuksia sieltä täälltä ja siinä vaiheessa ne oli jo ihan mukavaa vaihtelua. Toiseen osaan verratuna voisi todellakin sanoa että vähemmän on enemmän. Konkretisoitui jopa hassusti niin että taisin käyttää tähän jopa enemmän tunteja kuin toiseen osaan, vaikka toinen osa on pelinä suurempi. Toinen osa vain alkoi tuntumaan puurtamiselta jossain vaiheessa, toisin kuin kolmas osa.

Haaste puolikin oli minusta todellinen. Ei tarvinnut koluta samoja kavereita läpi pitkien save pointtien takaa, tai olisi annettu vihulle mielettömiä voimia, vaan keskityttiin olennaiseen, eli haastaviin vastustajiin tai tilanteisiin. Lähes joka pomolta sai ensi yrittämällä 5-10s sisään pataan, mutta lopulta ne aina taipui kun vähän aikaa opetteli. Ja sen huomasi rivivihuissakin jos ei pitänyt huolta siitä missä ne on, pataan alkoi tulemaan suht helposti. Rivivihuihinkin siis sai tuhlattua parannuksia jos vain näpytti iskua ja huolehti vain edessä olevasta vihusta.

Toisaalta myönnän että taistelu ei hyökkäysten osalta ollut kovinkaan monipuolista. Käytännössä menin koko pelin läpi käyttämällä väistön tuomaa counter iskua (vai mikä olikaan) ja perus komboa. Aseita oli lopulta 5kpl, joten niistä tuli ihan mukavaa vaihtelua kuitenkin. Tosin jostain syystä hiukan yksitoikkoinen taistelu ei häirinnyt.

Maailma oli mielestäni tehty aika loistavasti. Maan alla munia täynnä olevissa luolissa alkoi vähän puutumaan, kun kaikki paikat näyttivät samalta ja oli kokoajan ihan pihalla missä meni, mutta muuten reittejä oli paljon ja ne kutsuivat tutkimaan. Toki tämä oli käytännössä putkea ja uusille alueille mennään käytännössä eri aseiden ominaisuuksia käyttämällä (joita ei paljoa tarvitse miettiä), mutta silti se toi tutkimisen ja seikkailun fiilistä.

Hahmoista sanoinkin jo muistaakseni aikaisemmin, että pidän niistä. Ja edelleen, pidin niistä. Ääninäyttely varsinkin on hyvin persoonallista ja jokaisella on oikeasti omanlainen ääni. Lisäksi hahmot on suunniteltu hienosti. Synneistä ja sivuhahmoista kaikki näyttivät ja kuulostivat erilaisilta ja persoonallisilta. Välillä oltiin tosin vähän rajoilla onko ne vain pöhelöitä ja varmasti joillain ne menee yli, mutta meikä piti.

Pidin sen verran että tästä voisi jopa ostaa elämäni ensimmäisen DLC:n. Katselin jo steamista hintoja niin reilulla parilla kympillä saisi kaksi. Voisi hyvinkin lunastaa nuo. Pelistä tosin tuli Plus versiokin (tai mikä onkaan) heti esiin, eli pääsee aloittamaan pelin alusta jo kerätyillä parannuksilla ja peliin on lisätty extra juttuja. Tämäkin hiukan kiehtoisi. Tosin se vähän kyrsi että aseet täytyy kerätä uudestaan, kun ne on sidottu tarinaan sen verran vahvasti.

Mutta hieno peli, itselle 3,5/5 helposti. Ei tästä Bayonetan pelaamisen riemuun ja monipuolisuuteen päästä, mutta viihdyttää hyvin ja pitkään. Parempi kuin Darksiders 2.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.05.2019 12:29
Tuli ostettua Cdonista kympillä tuo Horizon PS4:lle. Vajaa 10h takana ja ihan hyvä, etten maksanut penniäkään enempää. On kyllä oikea keskinkertaisuuden multihuipentuma kaikin puolin. Pitäisihän se jo hiljalleen uskoa, että Guerilla on enemmänkin tech demo -pulju Sonylle.

Horizon täyttää hyvin kaikki nykyajan AAA-pelin tyypilliset tunnusmerkit. Kohtuullisen hienon (mutta loppupeleissä aivan tylsän) ulkokuoren alla on superyksinkertainen peruskikkare, jollaisia Ubisoft on suoltanut ulos jo vuosikausia ennen tätä. Ei huono, mutta niin tusinatavaraa, että saa pohdiskella, jaksaako jatkaa eteenpäin, kun paljon parempaakin on tarjolla. Joka paikassa vaan markkereita ja paikkojen tutkimiseen ei herää oikeastaan minkäänlaista kiinnostusta. Plussaa ihan järkevästä päähahmosta ja ison budjetin äänimaailmasta. Muutaman vuoden päästä ei varmaan muista, että on edes koskaan edes pelannut koko peliä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.05.2019 13:06
Joo ei Horizonia kyllä jaksanut ekaa missionia pitempää. Masentavan isolla rahalla tuotettua tylsyyttä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 10.05.2019 12:54
Windjammers

Tämäkin osui silmään juuri alkaneessa eShop-alennusmyynnissä. Katselin sitä jo viime vuoden lopulla, mutta 15 euron hintalappu oli silloin liikaa. Nyt taksasta putosi puolet pois, ja annoin mennä.

NEO GEO -faneille peli onkin varmasti hyvin tuttu. Lyhyesti sanottuna Windjammers on kuin syvällisellä pelimekaniikalla toteutettu Pong. Pelirytmi on nopea, eivätkä matsit ole puolustusvoittoisia. Hyvän kiertopallon iskeminen maaliin tuntuu tyydyttävältä, tai syöksyn ajoittaminen juuri oikein vastustajan lyöntiin ehtiäkseen. Kaikkia kikkoja ei sisäistäkään ihan hetkessä. Harmi, että pelin online-populaatio tuntuu kuolleelta. Ehkä alennusmyynnit virvoittavat vähän sitä, tai sitten jengi katsoo jo kohti kakkososaa, joka julkaistaan jossakin vaiheessa tätä vuotta. Odotettavissa on kuitenkin makoisia taistoja lokaalissa moninpelissä, se on varma.

Ei myöskään voi kuin ällistellä, miten hyvin NG-pelit ovat grafiikoiltaan kestäneet aikaa. Laadukkaalta SD-kuvaputkeltahan näitä tulisi optimiolosuhteissa pelata, mutta suurelle 4K-töllöllekin skaalattuna peli miellyttää raikkaalla estetiikallaan.  


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.06.2019 16:53
Apex Legends on jo nyt yksi kaikkien aikojen lempipeleistäni. Olen täysin koukussa. Pelitunteja on takana jotain 250-300. Kaikki muut pelit ovat jääneet taka-alalle.

On huvittavaa, miten ympäri nettiä porukka marisee, ettei pelissä ole tarpeeksi sisältöä, vaikka pelattavuus on timantinkova. Nykyään peleissä pitää ilmeisesti olla koko ajan jokin porkkana turvan edessä roikkumassa.

Apexin jälkeen kaikki muut räiskintäpelit tuntuvat jotenkin tönköltä. Slaidaamiseen ja hyppimiseen on mahdotonta kyllästyä, ja gunplay on taivaallista. Aivojen palkitsemisjärjestelmä syttyy aina ilmiliekkeihin, kun näet pääosumasta nousevan keltaisen hitmarkerin tai kuulet tyydyttävän rusahduksen, kun kypärä rikkoutuu. Äänimaailma on kaiken kaikkiaan parasta, mitä genrestä löytyy.

Ainiin ja ne latausanimaatiot! Sama kaveri pääsi muistaakseni Respawnille töihin näiden videoiden perusteella (ja on nyt harmillisesti siirtynyt Infinity Wardille tekemään seuraavaa COD:ia):

http://www.youtube.com/watch?v=9WasgRxx6r4

Pelissä on myös tolkuton määrä aseita, joilla ampuminen on yksinkertaisesti mielettömän hauskaa ja ne ovat todella hyvin tasapainossa. Voisin helposti luetella kymmenkunta asetta, jotka menevät heittämällä kaikkien aikojen lempiaseideni joukkoon. Mozambique ja P2020 ovat ainoat aseet, jotka voisi poistaa pelistä kokonaan, koska niistä ei saa mitään irti. Onneksi kakkoskaudella on luvattu jonkinlaista buffausta häntäpään aseille.

Entäpä se Battle Royale -aspekti? PUBG oli paskaa, mutta Apex osoittaa, mikä potentiaali pelimoodilla on. Vaikka pelissä onkin vain yksi mappi, on se erinomaisesti suunniteltu. Pelit kestävät 10-20 minuuttia, joten ”vielä yksi peli”-fraasi huutaa takaraivossa aamuyön pikkutunneille saakka. Välillä vituttaa huono onni lootatessa heti kartalle laskeutuessa, mutta uuteen peliin pääsee noin minuutissa. BR-moodi mahdollistaa sen, että jokainen peli on erilainen ja niissä tapahtuu jatkuvasti eeppisiä tilanteita, joita ei muissa moodeissa tapahtuisi. Mikään ei tunnu niin hyvältä kuin se, että onnistut yksin kääntämään mahdottoman tilanteen mahdolliseksi.

Legendat ovat myös suht hyvässä tasapainossa, kun Miragea vihdoin buffattiin. Miragen ultilla on hauska koijata vastustajia, kun voit hetkeksi muuttua kokonaan näkymättömäksi ja juosta vihollisrintaman taakse. Suurin ongelma pelissä on kuitenkin hitboxit, jotka jostain käsittämättömästä syystä eivät ole samankokoiset. Kenen mielestä tämä on ollut hyvä idea? Ongelmaa on mahdoton enää korjata, ellei Respawn suunnittele legendoja kokonaan uusiksi. Etenkin Pathfinder on tällä hetkellä täysin rikki — tähän mulkeroon on tuplasti vaikeampi osua kuin vaikka Wraithiin, joka on sekin rikki naurettavan pienen hitboxinsa takia.

Muutenkin meta pyörii liikaa Wraith-homoilun ympärillä — kaikki wannabe striimarit vain juoksevat Wraithilla tulitaustelusta tulitaisteluun R99 kourassa. Kakkoskaudella saadaan onneksi Wattson-legenda, jonka sähköaidoilla pitäisi tätä ongelmaa saada ainakin vähän kuriin, kun viholliset eivät pääse niin helposti yllättämään selustasta.

Toivottavasti Season Pass 2 ei ole ensimmäisen kaltainen katastrofi, jotta peli pysyisi hengissä tässä raadollisessa nykymaailmassa. Switch-versio crossplayllä auttaisi myös asiaa, niin saadaan ainakin Ephram tänne hypettämään peliä mulkku huurussa.

Apex Legends ei saa kokea Titanfallien kaltaista kohtaloa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 10.06.2019 17:32
Ei voi kyllä aliarvioida tyydyttävän liikkumisen merkitystä (toiminta-)peleissä. Juuri tuon aspektin takia Apexista jäi hyvä maku suuhun vaikka itse genre ei voisi vähempää kiinnostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.06.2019 06:59
Turokin lopputekstit lipuivat eilen ruudulla, ja sen jälkeen puollan niitä kommentteja, jotka puoliväliin päästyäni täällä kirjoitin: peli on vanhentunut kevyen remaster-kuorrutuksen saaneena kuin Red Bull pommisuojassa, tarjoten sellaista mutkatonta pelisuunnittelua ja räiskimisen juhlaa, jota nykyään on saatavilla häpeällisen vähän, kun indie-puolellakin keskitytään tahkoamaan lähinnä pikseligrafiikkaisia rogue-liteja (kärjistettynä).

Kenttädesign osuu maaliin kuin gyrolla tähdätty laukaus, sillä niissä piisaa lääniä juuri sopivasti kätkeä salaisuuksia, joita löytyy kulmien takaa, pudotusten kätköistä ja kiipeämisreiteiltä vähän samaan tyyliin kuin uudessa DOOMissa. Erinomainen, ja yhden näppäinpainalluksen takana oleva karttasysteemikin edistää tunnetta räiskimisen sivujuonteena kulkevasta tutkimisesta, ja sen takia jotakin missattuaan toisella kierroksella löytää taatusti aina jotakin uutta. Turok on salamannopea jannu, liikkuen kuin luonnonvoima, niin vedessä kuin maallakin. Tämä oli hyvin tyypillistä 90-luvun sooloräiskinnöille, jotka alkoivat hidastua ja tarinallistua vasta Half-Lifen menestyksen myötä.

Bravo!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 30.06.2019 06:57
Super Mario Maker 2 on jumalainen peli pelattuna yksin tai lokaalina moninpelinä, mutta hoh hoijakkaa, missä kunnossa online jälleen kerran on. Eihän kenttiä voi edes pelata vakavalla naamalla, kun lagi on niin hirmuinen, että kaikki hankitut 2D Mario -taidot sulavat kuin jäätelö autiomaassa. En tosin osaa adaptoitua hidasteluun tarpeeksi hyvin. Ärsyttää, sillä moninpeliä verkossa pelaisin varmasti älyttömyksiin asti, jos se toimisi teknisesti.

En ole mikään rakentelija, ja aionkin jättää paitsioon kenttien kanssa näpertelyn melkeinpä kokonaan. Tähän peliin voi tulla joka päivä katsomaan, mitä uutta siihen on tullut ja kokeilla muutamaa kenttää. En tosin käsitä, miksi Nintendo ei ole Smashin tavoin tehnyt mobiiliappiinsa SMM2:lle osiota, joissa kenttiä voisi selata ja ladata valmiiksi seuraavaa pelikertaa varten. Sehän toimisi vielä paremmin kuin Smashissa, kun omat kentät ovat tämän pelin koko pointti.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.06.2019 13:47
Nettipelin sössimisestä yllättyneiden määrä: 1


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.06.2019 17:22
Ostaa Mario Makerin, eikä välitä kenttien tekemisestä ja valittaa lisäksi paskasta co-opista netin yli.  :???:

Nintendolla on muuten kyllä jotain käsittämätöntä touhua, miksi joka pelissä pitää olla niin vaikea olla yhteydessä kavereihin. Miksi en pysty hakea tai nähdä suoraan kavereiden tekemiä kenttiä? On kyllä mahdollista filteröidä sitä sun tätä, mutta ei kavereiden kenttiä. Pitää jotain numerosarjoja lähetellä, jos haluan pelata niiden kenttiä. Miten perseenreiässä tämä voi olla aina niin vaikeaa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 30.06.2019 19:50
Ostaa Mario Makerin, eikä välitä kenttien tekemisestä ja valittaa lisäksi paskasta co-opista netin yli.  :???:

Pelissähän on hemmetisti pelattavaa, vaikka ei ikinä tekisi itse yhtään roinakenttää, joita kukaan täysijärkinen ei halua pelata (jossei oikeasti osaa tehdä laadukasta jälkeä). Joka päivä pelistä tulee kuitenkin löytymään mielenkiintoisia ja taitavasti suunniteltuja leveleitä, sillä peli pääsee kunnolla kukoistamaan Switchillä suosion puolesta. Peli on lähes ehtymätön kultakaivos sellaiselle, joka kasvoi 2D-Marioiden parissa.

Ja kuten sanoin, lokaali co-op toimi onneksi loistavasti SMM2:ssa!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.07.2019 15:25
Realm Roaylea olen pelannut siitä asti, kun sen beta alkoi ilmaisena Switchillä. Ostin Battle Passinkin huomattuani, että crownit pystyy tienaamaan päivän tehtävillä ja päivittäisillä sisäänkirjautumisilla runsaan voiton kera takaisin. RR maistuukin minulle paremmin kuin Fortnite koskaan, sillä sen yhteenotot ilman rakennuselementtejä tuntuvat reiluilta, mutta Overwatch/Paladins-tyylisten kykyjen ansiosta myös arvaamattoman jännittäviltä. Kykypalloja haalissaan voi matsin aikana satsata puolustukseen tai hyökkäykseen, eli kantaako mukanaan itselleen ja tiimilleen hetken suojan antavaa Abilityä vai satsaako tulikalloon, joka vihollisten keskelle viskattuna kylvää damagea ympärilleen. Liikkumistakin voi jouhevoittaa kyvyillä, jotka antavat hetkeksi käyttöön kierähtämisen, syöksyn eteenpäin tai jopa lentokyvyn!

Realmin sankarit eivät myöskään ole mitään laskuvarjoja käyttäviä uuvatteja, vaan nämä pahatakamukset tulevat ilmalaivasta alas tyylikkään supersankarialastulon™ siivittämänä. Matsinkin aikana on mahdollista pudota miten korkealta tahansa ottamatta vahinkoa. In your face Fortnite!

En koskaan päässyt edes yhdeksänkymmentäprosenttisesti sinuiksi sen jonnepelin kanssa. Realmissakin on toki ongelmansa, sillä jotkut aseet tuntuvat epätasapainoisilta (heippa Shredder), ja sadan pelaajan matsit miehitetään tällä hetkellä osittain boteilla pelinhakunopeuden varmistamiseksi. Peli oli aluksi vuosi sitten PC:llä todella suosittu, mutta hiipui pian, kun Hi-Rez oli konseptin kanssa hieman hukassa. Nyt se yrittää uutta tulemista, ja toivottavasti onnistuukin nakertamaan muiden BR-pelien yleisöä itselleen, sillä potentiaalia tässä on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 10.07.2019 16:21
Cuphead tuli ostettua ja pelattua parilta istumalta läpi. En edes tiennyt, että peli on käytännössä pelkkiä pomotaisteluja. Hyvä peli kyllä, mutta aika lyhyt. Tosin nyt voi vielä vetää expertillä ja koittaa S-rankkeja saada.

Kuullut juttuja että peli olisi muka helvetillisen vaikea, mutta aivan läpihuutojuttu, vaikka olen yleensä aivan paska shmup-peleissä. Voi suositella kyllä ihan jokaiselle huoletta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 16.07.2019 12:57
Sea of Thieves

Julkaisussaan sisällön puutteesta paljon parjattua, mutta ilmeisesti myöhemmin (paljonkin) paranneltua merirosvoilua. Kaveri patisteli peliporukkaamme latailemaan, kun Microsoftin game passilla eurolla kuukaudeksi saa. Ja hyvä, että patisteli. On nimittäin päräyttävän viihdyttävää pelailua neljän hengen kaveripoppoolla. Peli tasapainoilee juuri sopivasti totisen suorittamisen ja täyden perseilyn välillä, molemmat ääripäät välillä saavuttaen. Tosin suorittamisenkin yhteydessä on aina pilke silmäkulmassa.

Yksinkertaisesti peli pursuaa hyvää mieltä. Ei sillä etteikö moni muukin peli tässä onnistuisi sopivalla porukalla mutta silti harva yhtä hyvin. Vai kuinka monessa muussa pelissä pääsee säestämään muiden ankkurin nostoa kampiliiraa soittamalla? Tai viettämään laatuaikaa olutta ryystämällä ja muiden päälle oksentamalla samalla, kun nämä koittavat lukea kartasta seuraavaa kohdetta? Omia suosikkejani on haistatella heipat hyppäämällä tykin sisään ja ampumalla itseni saarta tutkimaan samalla, kun muut jäävät parkkeeraamaan vielä liikkuvaa laivaa.

Mahdollisista ongelmistaan huolimatta peliä on selkeästi tehty rakkaudella. Meri lienee hienoimpia ja uskottavimpia peleissä toteutuksia ikinä. Sääefektit myrskyine, auringonlaskuine ja revontulineen ovat parhaimmillaan henkeäsalpaavan kauniita. Graafisessa tyylissä on juuri sopivasti omalaatuista henkeä, joka erottaa sen geneerisyydestä. Ääniefekteissä on tilan tuntua. Saaren toiselle puolelle jätetyn laivan kohtalo alkaa kummasti jännittämään, kun sieltä päin alkaa kuulumaan tykin laukauksia. Tai laivan kunnosta, kun liian likelle jätetty käsijarru(=ankkurinpudotus)käännöspysähdyn päätyy rytinään, kitinään ja natinaan. Ensimmäisen "Tuota, meidän (ankkuroitu) laiva muuten uppoo..."-yllätyksen jälkeen joku on aina muistanut tarkistaa sisäkansien tilanteen ennen lopullista rantautumista. :lol:

Aika näyttää kuinka paljon viihdykettä peli lopulta tarjoaa. Eilen kolmantena peli-iltamana testattu ensimmäinen tarinatehtävä ainakin vaikutti sen verran mukavalta puuhastelulta, että eiköhän tämän parissa vielä hyvän aikaa seilailla. Suurin ongelma tällä hetkellä laivojen koko. Kiinnostuneita pelaajia tuppaa välillä olevan enemmän kuin isoimpaankaan neljän laivaan mahtuisi. Samalle peliserverillekään ei useammalla ryhmällä pääse kuin tuurilla.


P.S. Pelin toimimaan saaminen oli muuten huonoin käyttäjäkokemus vuosikausiin. Suorastaan hämmästyttävää kuinka surkean systeemin Microsoft on saanut luotua siihen nähden, kuinka paljon heidän konsolipuoltaan on kehuttu.

Nettisivut ovat epämääräiset kuin mitkä. Kirjautumisien ja palveluiden aktivoimisen välillä tunnutaan pyörivän kahden kolmen täysin erilaisen sivun kautta. Kavereiden kanssa peliä pelatakseen pitää ladatta betassa oleva Xbox-app. Appia varten pitää ladata Windowsin uusimmat feature-päivitykset, joita automaattipäivitykset eivät ole ladanneet tai ehdottaneet. Kaksi ensimmäistä latausta epäonnistuvat. Kolmas latauskerta vie lähemmäs tunnin, kun kukin prosentti välillä 80%-87% vie viisi minuuttia ladata. 40 gigan pelin lataamisen jälkeen menee pari tuntia saada ylimääräiset kilkkeet toimimaan niin, että pääsee pelaamaan kavereiden kanssa.

Xbox-appissa ei (ilmeisesti) voi lisätä kavereita, vaan se pitää hoitaa nettisivujen kautta. Käyttäjänimeä ei voi muuttaa. Harmi homma, jos typotit tai olet linkittänyt tyhmän nimen sähköpostiisi 15 vuotta sitten.

Minä kun luulin, että Nintendo elää kivkaudella nettipalveluidensa kanssa... :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.07.2019 16:02
Pakko sanoa, että Wolfenstein: Youngblood on erilainen peli, kuin mitä odotin sen olevan. Luulin saavani 6-8 tunnin tarina-DLC:n Wolf kakkoseen, mutta tämä onkin eräänlainen looter shooter, jossa samoja kenttiä kolutaan uudelleen ja uudelleen kokemuspisteiden ja rahan takia. Hahmoja voi kehittää paremmiksi ja aseisiin hankkia päivityksiä. Arkane Studiosin viilaamissa kentissä on onneksi rutkasti vaihtoehtoisia kulkureittejä ja korkeuseroja, tuplahyppy taas mahdollistaa soljuvan etenemisen kentissä sekä korkealla lymyävien reittien (kuten vaikkapa parvekkeiden) hyödyntämisen.

Kyllä, vihuilla on levelit, ja kyllä, viisi tasoa korkeampi vihollinen hörppii kuteja ja nauraa. Se on tällaisten shootereiden kirous ja toisaalta riemu, kun vihdoin kehittää hahmonsa paremmaksi ja palaa kostamaan. Ja toki Youngbloodin tapauksessa on mahdollista jättää peli avoimeksi vieraille ja toivoa, että kylään tupsahtaa kovine tussareineen korkean levelin eksoskeletonvelho, joka kipeyttää selkänsä kantaessaan matalan levelin peasanttia.

Design luo taisteluihin aika-ajoin siis ikävän luotisieniefektin, mutta muuten pelattavuus on niin kohdallaan kuin se äfpeeässässä ylipäätään voi olla. Tätä puolta edistävät vielä Switchin tekniset ominaisuudet, sillä Youngblood omaa tähän asti huikeimman HD Rumblen – tai ainakin vaikuttavimman, mitä minä olen kokenut. Haulikko paukkuu käsittämättömän herkullisella säröllä, ja konepistoolin röpöttäessä rekyylin voi todella tuntea käsissään! Jostain syystä efekti on vahvimmillaan handheldinä, sillä Pro-ohjaimen HD Rumble ei ole läheskään niin vääntävä kuin joykkareiden.

Ja miltä peli Switchin ruudulla näyttääkään! Karkilta. Räjäytäpä DF:n portable-moodista kuvattu video 50" töllölle ja mene haukkumaan kuvanlaatu täydeksi sudeksi foorumeille. Tässä kohtaa off-screen matsku pitää hallussaan paljon enemmän totuutta.

http://www.youtube.com/watch?v=vQ4QQ7h9TXE


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 31.07.2019 08:42
Nyt paukahti 1000h eilen mittariin R6 Siegen rankedissa. Muutaman muunkin kerran kirjoitellut pelistä tässä vuosien varrella ja ei mielipide ole mennyt kuin koko ajan positiivisempaan suuntaan. Ubin, alunperin pienen poppoon pelistä, jonka ei pitänyt edes olla mitään tällaista, vaan jotain ihan muuta, on kasvanut kaikkien aikojen FPS-peli sitten Counter Striken. Kaikkien aikojen paras fps-moninpeli ja ihan helposti tämän genin ykköspeli itselleni muutenkin.

Siinä missä muut fps-pelit menevät koko ajan entistä enemmän kasuaalimpaan adhd-suuntaan suuria massoja kosiskellen, tai joissa höselletään kuin aivottomat kanat paikasta toiseen, Ubi on Siegellä uskollisesti vetänyt koko ajan omaa, rauhallista ja taktikointia vaativaa kilpailuhenkistä linjaansa, kehittänyt peliä jatkuvasti ja näin kasvattanut tasaisen varmasti pelaajakuntaansa vuodesta toiseen. Nyt peli pyörii jatkuvasti pelatuimpien moninpelien joukossa ja pompahtelee myyntilistoillakin korkeilla sijoilla vaisun alun jälkeen. Eikä syyttä. Peli on ihan uskomattoman palkitseva jokaiselle, joka jaksaa nähdä vähän vaivaa ja opetella jotain, eikä anna aloituskynnyksen lannistaa.

Lisäksi peli taitaa olla ainoa fps konsoleilla, jonka tekijät tajuavat että automaattitähtäystä ei todellakaan tarvita, kunhan osataan tehdä ohjaus kuntoon + tinkimätön 60fps. Pelissä ei ole edes mahdollista käyttää autoaimia rankedissa. Nyt kun on välissä läiskii jotain Halo 5:sta, Titanfallia, Apexia yms. monia muita yksinpeli fps-pelejä, joiden ohjaus on kuin panssarivaunulla, niin ei voi ymmärtää, mikä siinä kunnollisen ohjauksen tekemisessä on niin vaikeaa. Naurettavan suuret dead zonet analogisissa tikuissa, joita ei voi säätää läheskään kaikissa peleissä, yleistä input lagia, tai pahin syöpä kaikista, mikä piinaa useita konsoliräiskintöjä, eli look acceleration. Ja noita sitten paikkaillaan karmeilla autoaim-avustomilla, jotta pelaajat osuvat johonkin.

Jotenkin outoa miten Ubisoft on osunut maaliin Siegessä niin monella osa-alueella, vaikka yleensä lapioivat pelkkää sontaa. Ei pay to win -roskaa, kaikki lisämapit ja hahmot ovat ilmaisia, jatkuva kehitys pelaajien toiveiden mukaan ja eivät edes yritä kosiskella kaikkia pelaajia. Lisäksi avoin kommunikaatio ja keskusteluyhteys suoraan foorumeilla menneistä ja tulevista päivityksistä, sekä perusteluja miksi on tehty jotain mitä on tehty yms.


Lisäksi löysin viimein Shoot 'Em Upin, joka ei näytä, tunnu ja kuulostaa täysin halvalta roskalta Ikarugan jälkeen. Piti hommata Switchille tällainen:

(https://cdn.shopify.com/s/files/1/0912/7444/products/Danmaku-SW_540x.png?v=1546540866)


Peli lähentelee Ikarugan tavoin lähes taidetta ja on mukavan erilainen Ikarugaan verrattuna. En ollut koskaan kuullutkaan pelisarjasta, mutta vahingossa törmäsin youtubessa videoihin ja piti heti tilata positiivisten kommenttien perusteella. Eikä pettänyt! Bullet Hellejä nyt on miljoona erilaista eri alusteilla, mutta ei niitä vaan jaksa, kun lähes kaikki tuntuu niin halvoilta viritelmiltä joiden ideana on vaan survoa päälle mahdollisimman paljon sontaa. Tässä ideana on lentää mahdollisimman läheltä vihujen ammuksia ja näin kerätä enemmän pisteitä, sekä päästä ns. trance modeen, jossa saa vielä enemmän pisteitä. Ja ammuksiahan tosiaan tulee niin paljon, että melkein alkaa naurattamaan välillä, mutta ei kuitenkaan miten sattuu, vaan koko peli näyttää välillä kuin taideteokselta, jossa kaikki on tarkasti mietitty väreineen ja kuvioineen, mitä sitä nyt pelatessa kerkee katsomaan kun pitää keskittyä miljoonaan asiaan yhtä aikaa. Peli näyttää kannettavassa modessa todella hyvältä ja toimii supersulavasti, eikä youtube-videot todellakaan kerro totuutta. Lisäksi pelin todella raskas soundtrack uppoo itselleni kyllä hyvin. Kunnon takomoa eikä mitään lapsellista kikkeliheviä. Peli maksaa vain muutaman vaivaisen euron eshopissa, jos ei halua fyysista master race linjaa vetää, joten kipinkapin ostamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.07.2019 12:41
Lainaus
Lisäksi peli taitaa olla ainoa fps konsoleilla, jonka tekijät tajuavat että automaattitähtäystä ei todellakaan tarvita, kunhan osataan tehdä ohjaus kuntoon + tinkimätön 60fps. Pelissä ei ole edes mahdollista käyttää autoaimia rankedissa. Nyt kun on välissä läiskii jotain Halo 5:sta, Titanfallia, Apexia yms. monia muita yksinpeli fps-pelejä, joiden ohjaus on kuin panssarivaunulla, niin ei voi ymmärtää, mikä siinä kunnollisen ohjauksen tekemisessä on niin vaikeaa. Naurettavan suuret dead zonet analogisissa tikuissa, joita ei voi säätää läheskään kaikissa peleissä, yleistä input lagia, tai pahin syöpä kaikista, mikä piinaa useita konsoliräiskintöjä, eli look acceleration. Ja noita sitten paikkaillaan karmeilla autoaim-avustomilla, jotta pelaajat osuvat johonkin.

Öö? Siege on hidastempoinen taktinen räiskintä, jossa liikutaan ahtaissa sisätiloissa ja jossa ei voi hyppiä. Aika paljon helpompi pelata tällaista peliä ilman auto aimia.

Apexin ja Titanfallin ohjaus kuin panssarivaunulla? :lol: Tää on ehkä mastertkmaisin kommentti ikinä. Kummassakin pelissä on monipuolisimmat ohjauksenviilaamisasetukset, mitä olen nähnyt. Respawnin pelien tuntuma on jo oletuksena täydellinen, kunhan laskee deadzonen nollaan (jonka saa halutessaan ihan oikeasti niin nollaan, että pelkällä tattiin pieraisulla pystyy liikkumaan) ja senssit ylös.

Kuva Apexin Advanced Look Controls -asetuksista:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Auto aiminkin saa siis pois päältä, jos välttämättä haluaa kiduttaa itseään.

Muuten kyllä uskon MasterTK:n horinoihin, Siege vaikutti äärimmäisen lupaavalta peliltä. Harmi, että skene on niin syöpäinen, että edes casualia ei voi aloittelija rauhassa pelata ilman, että pitäisi tietää heti kaikki kaikesta. Ei vaan jaksanut opetella pelaamaan.





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 31.07.2019 13:47
Ite käytin juuri kesälomastani 2 kokonaista päivää metroid ykkösen läpäisyyn. Olin joskus ennenkin tätä koittanut mutta ei ole tullut mitään, koska peli käyttää kaikki pakissa olevat keinot pelaajan henkisen murentamiseen. Joitakin esimerkkejä:
- Kulku moneen (pakolliseen) alueeseen on piilotettu jonkun tavalliselta näyttävän, mutta kuitenkin rikkoutuvan,  lattian/seinän/katon taakse. Kun tämän tajuaa niin loppupeli kuluukin seinien/lattioiden/katon järjestelmällisessä läpikäynnissä joka toisessa huoneessa.
- Peli on myös täynnä hämysalaisuuksia: salareittejä jotka eivät johda mihinkään. Todella rasittavia.
- Monet huoneet ovat identtisiä kopioita toisistaan. Ja loput on sitten samoja huoneita mutta pienillä muutoksilla. Vaikka piirsin samalla karttaa niin eksyin silti vähän väliä. Tämä on ehkä koko pelin musertavin voimakeino pelaajan psyykettä kohtaan.
- Kuoleman jälkeen (ja ”tallentamisen” yhteydessä) hp:t tippuvat takaisin 30:een pisteeseen vaikka maksimi olisi 500. Pelissä ei ole myöskään mitään keinoa saada hp:ta kerralla täyteen vaan pitää grindata perusvihuja minuuttikaupalla ennen kuin pääsee taas itse asiaan.
- Pelissä voi myös eksyä alueille jotka ovat aivan liian vaikeita ilman tiettyjä poweruppeja, jotka löytyisivät toisaalta jos vain osaisi etsiä. Pyörin tuntitolkulla yhdellä alueella pelkän kärsivällisyyden ja huolellisuuden voimin vain todetakseni lopuksi ettei siellä ole vielä mitään saavutettavaa. Kun myöhemmin palasin vähän tymäkään arsenaalin kanssa, niin homma oli huomattavasti helpompaa.
- Pelin bossit ovat aivan käsittämättömiä. Paras taku (ja ainoa toimiva) lienee juosta bossin sisään ja tykittää siihen raketteja nopeammin kuin se tappaa sinut. Tämän havaitsin useiden kuolemien ja yritysten jälkeen, joihin joka kerralla sisältyi minuuttien hp grindaus. Pelissä kun ei voi ”tallentaa” täysissä hp:ssa.

Semmosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 31.07.2019 13:55
Tiedän kyllä varsin hyvin, että noissa kahdessa voikin säätää deadzonea ja ovat ehkä vielä siitä paremmasta päästä ohjattavuudelta, mutta puhuinkin lähinnä yleisesti fps-peleistä konsoleilla. Toisaalta minusta noissakaan tuntuma ei ole lähelläkään silti samaa tasoa Siegen tai Codin kanssa, ei ainakaan Ps4:lla. Sen tuntee välittömästi, kun vähänkään pidempään pelaa noita pelisarjoja rinnakkain. Xbox onesta ja Elite controllerilla pelaamisesta en tiedä. Osa kavereistakin lopetti kokonaan Apexin pelaamisen Ps4:lla ohjauksen takia ja siirtyi suosiolla PC:lle, vaikka yleensä ovatkin vannoutuneita konsoliukkoja. Siegessäkin tuntuma oli juuri samanlaista alkuvaiheessa, mutta saivat hoidettua sen kokonaan pois päivityksillä.

Respawnin peleissä on se tietty jähmeä tuntuma niiden peleissä aina ollut, joka varmaan input lagista, eikä niinkään deadzoneista, vaikka ovatkin nopeatempoisia pelejä. Ainakin TF2:ssa oli aika reilusti esim. Codia suurempi, toisaalta Cod onkin aina ollut konsoleilla se ohjauksen ja tuntuman ykkösnimi, jonka varassa sarja on roikkunut vuosia. Kaikki muu pilattu. Miljoona ongelmaa, mutta pelituntuma ei ole yksi niistä. Digital Foundryn mukaan esim. Infinty Warissa:ssa alle 40ms kun Titafall 2:ssa 71. Päälle kun iskee TV:n input lagin, niin pyöritään siinä sadan tuntumassa, minkä alkaa tuntemaan juurikin pienenä viiveenä. Toki siihen tottuu, jos ja kun pelaisi vaan samaa peliä, mutta kun pelailee ristiin eri pelejä, niin ottaa pannuun ja kiihottaa.

Toisaalta noiden vaivat ovat vielä pieniä verrattuna esim. Halo 5:een... Tai vielä pahempaan Killzoneihin..  :lol: Halo 5 on käytännössä pelikelvoton muuten kuin hupailumielessä. Se on sellainen joka iskee namaalle samalle sekunnilla kun hahmoa liikuttaa ja ihmettelee, miksi sitä ei ole korjattu ajat sitten. Ei sinällään haittaa, kun ovat vetäneet koko sarjan persereikään muutenkin. Ei yllättänyt että pelille ei koskaan kehittynyt enää suurempaa peliskeneä.


Öö? Siege on hidastempoinen taktinen räiskintä, jossa liikutaan ahtaissa sisätiloissa ja jossa ei voi hyppiä. Aika paljon helpompi pelata tällaista peliä ilman auto aimia.

Tietenkin, mutta ovathan uusimmat coditkin pahimman luokan sähellystä ja hyppelyä ja ei niissäkään tarvitsisi ollenkaan auto aimia, koska ohjaus on timanttista. Ongelmat tulevatkin auto aimista itsestään, kun auto aim saattaa monesti paljastaa vihujen paikan tai lähteä seuraamaan jo ennakkoon kulman takaa tulevaa vihollista. Haloissa oli aikoinaan samaa roskaa jatkuvasti hirveän auto aimin takia. Auto aim on syöpä, joka pitäisi saada kitkettyä pois konsoleilta vähänkään "virallisemmista" moninpeleistä tai ranked modeista. Yksinpeleissä ei niin tarkkaa, mutta otan niihinkin mieluummin supertarkan ohjauksen kuin auto aimin varassa roikkuvan sähellyksen.

Dual padeja on jaksettu morkkailla iät ajat fps-peleissä, mutta olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että täysin vääristä syistä. Ei tietenkään pääse tarkkuudessa hiiren ja näppisen tasolle, mutta ohjaimillakin pystyy todella koviin suorituksiin, jos pelattavuus sen sallii.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.07.2019 20:17
Titanfallia en ole netissä pelannut, mutta Apexissa en ole input lagia huomannut - sekä PS4- että Xbox-versioita olen hinkannut yhteensä satoja tunteja.

Apex-servereiden tick rate on kuulemma kehno moniin muihin BR-peleihin verrattuna, mutta tuokaan ei selitä sitä, miksi kavereillasi peli lagaa PS4:llä muttei PC:llä. Peli ei ole konsoleilla lukittu 60fps, joten ehkä kyse on sitten tuosta. Mene ja tiedä.

Mutta joo, viestisi viimeiseen kappaleeseen yhdyn täysin. Hyvin pystyy padilla pelaamaan, olenhan sillä pelannut näitä pelejä ekasta Halosta asti, mutta toivon todella, että seuraavassa genissä olisi Sonyn ja Microsoftin perusohjaimissa takanamiskat Elite-ohjaimen tapaan (Elite Controller 2 toimii onneksi myös seuraavassa Xboxissa).

Siirryin pelaamaan Apexia Xboxilta PS4 Prolle, kun huomasin, että osun PS4-padin tateilla tarkemmin vastustajaan, koska Elite-ohjaimestani ovat tatit löystyneet pahasti n. 1000 pelitunnin jälkeen. Oikeastaan olen tykästynyt PS4-padiin täysin, sillä L1- ja R1-napeilla tähtäys ja ampuminen on paljon tarkempaa, kuin analogisilla liipasimilla räiskiminen, vaikka Apexissa saakin myös liipasimien deadzonet nollaan. Rekyylin hallinta on myös nautinnollisempaa, kun voi R1:stä naputtamalla ampua juuri sopivan pituisia sarjoja.

Kuitenkin niiden Elite-ohjaimen takanappien poissaolo vituttaa, koska Apex pääsee kunnolla oikeuksiinsa vasta sitten, kun saat kontrolloida liukumista ja hyppelyä ilman, että otat peukalot pois tateilta. Olen yrittänyt vaikka mitä custom settingsejä (hyppy ja liukuminen liipasimilla, liukuminen oikean tatin painalluksella, jne.) mutta yksikään asetus ei tunnu täysin toimivalta. Tuntuu kuin pelistä häviäisi yksi ulottuvuus tämän takia.

Onneksi Elite Controller 2:ssa on mahdollisuus säätää tattien jäykkyytä ja liipasimien liikeradan saa vielä astetta pienemmäksi, jolloin liipasimilla ampuminen vastaa jo lähes digitaalisten nappien nopeutta ja tarkkuuta.

Niin ja voisin tosiaan sanoa samat sanat Apexista, mitä MasterTK sanoi Siegestä. Alkaa tuntumaan, että tämä on minulle genin paras peli. Pelitunteja en osaa tarkasti arvioida, koska PS4:llä ei niitä voi mitenkään seurata, mutta Xbox-versiota olen pelannut 130h ja PS4-versiota ainakin tuplat tuosta. Aina kun on aikaa pelata, niin pistän pelin tulille, ja kun pitäisi lopettaa, niin en haluaisi. Toivon todella, että tästä saadaan nauttia Overwatchin ja Fortniten tavoin vuosia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 01.08.2019 16:42
Mielenkiintoista keskustelua.  8)

Toi R1/L1 -huomio, kyllä. En koskaan ymmärtäny, kun porukka hehkuttaa "realistisia" liipaisimia. Pelattavuuden kannalta aina kaikissa peleissä, kun vaan pystynyt, vaihtanut liipaisimista ampumisen R1 ja L1. PS4:llä onneksi vielä tuli accessibilityt, niin ei haittaa, vaikka peli ei tätä mahdollisuutta antaisi.

Toi Rainbow Sixin suosio on kyllä hieno juttu. Naurattaa Sonyn idioottien puolesta vielä lisää, kun luulivat, että CoD-kopiot ovat ainoa, jolle enää markkinoita löytyy. Ja toisaalta itkettää, kun menivät mokaamaan niin käsittämättömän kovan sarjan niin käsittämättömän totaalisesti, kuin mitä Socomin kanssa tekivät.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.08.2019 18:40
Ostin Rainbow Six Siege Ultimate Editionin pleikalle, ja totta tosiaan Apex tuntuu tämän jälkeen jähmeältä paskalta käsissä. :lol: Jännä, ettei tästä ole sen kummemmin maristu foorumeilla. Kokeilin heti perään Xbox-versiota, joka tuntui sulavemmalta, mikä voi sekin kyllä olla pelkkää placeboa. Googlestakaan ei tunnu löytyvän mitään kunnon infoa.

Mukavana yllätyksenä Siegessä on nykyään oma pelimuoto meille vasta-alkajille, niin voi rauhassa harjoitella ilman, että joku mulkku on heti potkimasta pois pelistä. Ärsytystä sen sijaan aiheuttaa alkeelliset kustomointimahdollisuudet: ei FOV-säätöä eikä button mappingia, joten L1/R1 pitää vaihtaa liipasimien kanssa pleikkarin valikoista, mikä sekoittaa samalla kaikki muutkin pelit.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 05.08.2019 19:52
ei FOV-säätöä

Disclaimer: en tiedä competitive fps peleistä mitään. Enivei:

Eikö tämä ole competitive pelissä ihan yhdentekevä seikka koska kaikki pelaa kuitenkin maksimiasetuksella. Eli lopputulos on ihan sama kuin ei olisi säätömahdollisuutta ollenkaan.

 :???:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.08.2019 20:04
ei FOV-säätöä

Disclaimer: en tiedä competitive fps peleistä mitään. Enivei:

Eikö tämä ole competitive pelissä ihan yhdentekevä seikka koska kaikki pelaa kuitenkin maksimiasetuksella. Eli lopputulos on ihan sama kuin ei olisi säätömahdollisuutta ollenkaan.

 :???:

Itse pelaan Apexia FOV:in ollessa 90, joka on minulle juuri passeli. 110 on maksimi, mutta siitä syntyy typerä kalansilmäefekti, minkä lisäksi on vaikeampi hahmottaa yksityiskohtia ruudulta. Suorituskykykin laskee (minkä takia varmasti konsoleilla tuota asetusta harvemmin nähdään), mitä enemmän ruudulla näkyy pelikuvaa. PC-peleissä tuo maksimiasetus on järkevämpi, kun ruutua tuijotetaan läheltä. Tärkeimpänä asiana itselleni on kuitenkin esteettisyys — alhainen FOV saa ruudun näyttämään liian ahtaalta.

EDIT: Kokeilin vielä Apexia PS4:llä ja input lag tuntuu taas siedettävältä. Ei näköjään kannata pelata Siegeä ja tätä samana päivänä, muuten jähmeys vituttaa. Perus Xbox-padilla pelatessa huomasi myös, miten paljon vaikeampi on ampua G7 Scoutilla liipasimien kanssa, kun joutuu muljuttamaan sormea löysän liipasimen päällä. Ihmekään, kun porukka ei ikinä käytä ko. asetta, vaikka se on yksi pelin parhaimmista. Hemlockillakin ampuminen on paljon tarkempaa digitaalisten nappien kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 05.08.2019 23:01
eikä button mappingia, joten L1/R1 pitää vaihtaa liipasimien kanssa pleikkarin valikoista, mikä sekoittaa samalla kaikki muutkin pelit.

En tiedä käytätkö muissa peleissä joitain asetuksia pleikkarin valikon kautta, mutta jos et, etkä ole tutustunut featureen, niin accessibilityn saa quick menuun, josta sen voi rastittaa päälle tai pois, jolloin saat helposti tuon näppäinten vaihdon päälle vain silloin, kun pelaat Rainbowta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.08.2019 21:36
Dragon Quest XI S

Demo kesti kahdeksan tuntia, vaikka pidin etenemisessä hyvän höyryn päällä. SquareEnix onkin saattanut tehdä videopelihistorian laajimman demon. Vai muistatteko vielä pidempiä?

DQXI omaa hieman samanlaisen graafisen tyylin kuin Breath of the Wild. Joidenkin kuvien perusteella ehdin myös mielessäni kehitellä, että peli olisi edes hieman uusimman Zeldan kaltainen. Niinpä petyin, kun jokaisen kielekkeen alle ei voinut hypätä, vesissä kahlata ja etenemisen pysäyttivät pienet esteet. Monet kiintoisat paikat ovat olemassa vain silmänruokana ja -lumeena. BotWin vaikutuksen alaisena suhtaudun kaikkiin peleihin hieman eritavalla kuin aiemmin, vaikka lopulta ymmärränkin, ettei juuri tämä peli ole ihan sellainen, mitä sen kuvitteli olevan. Ei sen tarvitsekaan olla.

Mitä siis pöytään juuri saapui? No, mitä perinteisin JRPG tietenkin! Pidän niistä älyttömästi, ja Switch on ehkäpä maagisin alusta tahkota kunnon ropea. Ehkä "eikö tämä olekaan vapaampi?" -väärinkäsitys syntyy siitä, että tässä pelissä suuri budjetti todellakin näkyy verrattuna viime vuosien yltiöperinteisiin ropeihin. Siinä missä Final Fantasyt ovat jo vuosikausia sitten irronneet JRPG:n kahleista, syvät hankauma-arvet jättäen, hahuilee DQXI yhä vankina tyrmässään, jonka huonosti kätketty pakotie johtaa aina tuttuuden taikametsään.

Tämä sarja ei itselleni ole tuttu, mutta siihen on tällä kertaa ihan pätevä syy. DQ-pelejä ei nimittäin ole Japanin ulkopuolella mitenkään liikaa näkynyt. FF:t löivät seiskalla läpi länsimaissa, muta DQ:t ovat täällä melkoista nappipeliä verrattuna Japaniin, jossa sarjan pelit käärivät aina hirmuiset miljoonamyynnit. Miksi se ei sitten kelpaa täällä samalla tavoin? Ehkä syy on se, että DQ ei ota itseään kovin vakavasti hilpeän näköisine vihollisineen. Siinä on vekkulimaista kepeyttä, ilmavaa sielua, joka hohkaa suurten tuotantoarvojenkin läpi. Se on mitä se on, ja leuka pystyssä.

Mikäli yhtään itseäni tunnen, valmisversio tulee kolahtamaan aivan helkutisti. Kahdeksan tuntia tuntuu pelkältä ruokahalun nostattavalta makupalalta. Tarina tulee olemaan varmaan hyvää peruskamaa, mutta gameplay loop sitäkin vetovoimaisempi: turinoi, taistele, opi, nostata statseja, mene uuteen lokaatioon. Tämä AAA-tuotantoarvoilla tehty JRPG tulee taatusti viihdyttämään monena syksyisenä iltana.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 06.09.2019 11:10
Hollow Knight napsahti "läpi". Läpäisyä noin 75 pinnaa, tunteja takana reilut 30. Olen nauttinut joka hetkestä! Salaisuuksien kaivelu ja missattujen bossien/unien silvonta jatkuu tästä ihan suoraan.

Yleisesti voin vinkata: jos voi vapaasti valita, että saako lisää lapsia samana syksynä jolloin julkaistaan Iceborne, Shadowkeep ja Switch Lite, niin ei kannata välttämättä saada. Voi vaikuttaa negatiivisesti saatavilla olevaan peliaikaan. Tai siis ihan vaan aikaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 13.09.2019 17:13
Testasin heti Daemon X Machinassa co-op-tehtäviä. Fiilis on vähän kuin pelaisi Monster Hunteria Mechoilla! En tiedä, miten paljon yksinpelistä irtoaa tunteja tai hupia, mutta nämä yhteistyötehtävät onlinessa (ja tulossa oleva PvP) nostavat paketin arvoa kummasti.

Siellä oli muuten ensimmäisenä vastassa se keväisen demon mölli, jota oli suorastaan hekumallista kurmottaa neljällä ihmispelaajalla. Keväällä se imi luoteja kuin sieni vettä, eivätkä omat aseet tuntuneet hernepyssyjä paremmilta. Nyt räiskintätuntuma on parempi, vaikkei vieläkään valioluokkaa.

Kaikki tärkeimmät jutut voi kustomoida: ärsyttääkö HUDissa esimerkiksi liian iso energiapalkki? Ei hätiä, sillä sen voi uudelleensijoittaa mihin kohtaan tahansa ja muuttaa myös elementtien kokoa ja läpinäkyvyyttä. Kaikkea ruudulla näkyvää informaatiota voi muokata. Gyronkin saa onneksi niin napakaksi, etten edes vienyt sen herkkyyttä maksimiin. Hemmetti, miten hyvältä pelattavuus alkaa tuntua nyt, kun tähän alkaa päästä kunnolla sisään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 15.09.2019 11:52
Kun pistin Zeldan pois (ainakin toistaiseksi), pistin tulille Niohin PS4:lle. Ja joo, se on ironiaa täynnä että Nioh rakentuu kokonaisuudessaan sen idean päälle minkä takia laskin Zeldan käsistäni pois.

Ei peli silti huono ole. Oikeastaan pidän aika paljon. Nopea tempoisempi kuin Souls -sarja, väistö toimii ja pelaaminen on kivaa. Säädettävää riittää ihan helvetisti. Vähän turhankin paljon. Tuntuu että jo ensimmäisen parin tunnin aikana on tullut ähky kaikesta säädön mahdollisuuksista. Se toimisi paljon paremmin jos näitä tiputeltaisiin pitkin peliä, mutta nyt ne iskee vähän turhan suuresti naamalle.

Save systeemi on edelleen perseestä. Nioh on kuitenkin suht nopea tempoinen peli ja ainakin aluksi vihut ovat suht helposti kaadettavissa, joten sinänsä takaisin samoaminen ei ole pitkä juttu. Ja kun vihut eivät ole "tyhjiä" silloinkaan kun ne hakkaa uudestaan, niin siihen on pieni motivaatiokin. Mutta kun peli etenee ja vaikeustaso nousee (joka ilmeisesti tarkoittaa save pointin etäisyyden kasvattamista), en jaksa uskoa että tätä kovin kauaa jaksaa sen jälkeen pelata.

En vain tajua tuon save pointtien kitsauden hienoutta. En näe siinä mitään järkeä. Ehkä se johtuu siitä, että saan kiksini haasteiden voittamisesta, en siitä että kuolema oikeasti rankaisee tms. Itselle riittää tieto että en ollut tarpeeksi hyvä. Siinä on helposti motivaatiota pelaamiseen ja tarpeeksi rangaistusta josta saa motivaatiota rauhalliseen pelaamiseen eikä päättömään mäiskimiseen.

Mutta, onhan peli varsin hyvä, joten varmaan tulee ainakin hetki pelattua. Ja pidän vielä muuten fiiliksestä pelissä. Plussat oikeastaan aiheuttaa sen että typeryydet kyrsii vielä enemmän Nioh olisi oikeasti helvetin hyvä peli ilman typeryyksiä. Souls -sarja oli muutenkin vähän turhan harmaa meikäläiselle, eikä ritari tarinat ole muutenkaan iskeneet itseen ihan niin kovaa. Joten Soulsit tuskin olisi iskeneet suuresti vaikka save systeemi olisikin parempi. Mutta samurait ja aasian mytologia,... ne uppoo aina. Täytyy varmaan selvittää olisiko PC versiolle jotain modia joka antaisi tallentaa koska vaan. Menisi hankintaan heti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.09.2019 13:19
http://www.youtube.com/watch?v=xNcxjo7a_b4

DxM on alkutuntien perusteella ehkä suurin positiivinen yllätys alustalla tähän asti. Arvostelijat rokottivat peliä surkeasta juonesta ja itseääntoistavuudesta, mutta onneksi jätin epäilyksille sijaa. Pelattavuus on teräksenkova, ja pelin tyyli valikoita ja musiikkia myöten viiltävän cool. Gameplay loop on myös koukuttava, sillä jättibosseja porukalla kurmottaessaan tulee samalla hankkineeksi tietotaitoa uusien ja parempien osien kehitystyöhön.

Tänään myös vasta ymmärsin (olin pelannut kaksi demoa, enkä silloinkaan tajunnut asiaa!), että voin varustaa Mechani yhteensä neljällä aseella. Nyt kannan mukanani snipua, konsua, sinkoa ja haulikkoa. Käyttötarkoituksen ja ammuttavan kohteen mukaan niitä voi vaihdella lennosta.

Kihisin kateudesta, koska minulla ei ollut ideaa eikä todennäköisesti vielä kärsivällisyyttäkään toteuttaa tällaista:

(https://pbs.twimg.com/media/EEGQA0RUYAAUwUo.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 18.09.2019 12:35
Joo ei, eilen lensi Nioh melkein seinään :lol: Niin kova vittuilun maku jäi että vitutti hetken aikaa. Mutta hei, uutta putkeen. Lista vähenee koko ajan jos kaikki on paskaa. Horizon varmaan seuraavaksi tulille, joka on kiitettävien arvostelujen perusteella on geneeristä open world paskaa, mutta pakkohan se on testata. Juonta on kehuttu niin se on aina plussaa.

Tai jos julistaisi kesän päättyneeksi ja ottaisi Nierin vihdoin PC:n ruudulle...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 18.09.2019 17:01
Elä helevetti koske Horizoniin, loppuu geimerin ura siihen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 18.09.2019 17:52
Elä helevetti koske Horizoniin, loppuu geimerin ura siihen.
Täh?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.09.2019 00:01
Se on niin surkea peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 20.09.2019 18:03
Se on niin surkea peli.

No jaa, jaksoin itse vedellä läpi, vaikka olikin aika pilkulleen matkittu Ubi-kaava. Edellinen vastaava minkä jaksoi oli tyyliin Far Cry 2. Ehkä se premissi kiehtoi.

Mut nyt voi taas pitää kymmenen vuoden sapatin tosta genrestä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 21.09.2019 11:54
Muutama tunti takana, päässy vähän samoilemaan, kiipeilemään ja metsästämään. Ei Horizon nyt huono ole. Maailma on hieno, taustatarina mielenkiintoinen, animaatio nättiä,... mutta siinä on oikeastaan asiat jotka toimii niin kuin pitää.

Jousella ampuminen on toimivaa ja se tuntuu tarpeellisesta aseelta. Keihään kanssa huitominen toimii hyvänä vastapainona, mutta ihmettelen ratkaisua jättää lukitus pois. Se on hidas tempoisempien ja läheltä kuvattujen 3D seikkailujen peruskauraa minusta ja ilman sitä kohde katoaa väkisin jossain vaiheessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että jos et kaada vihollista nopeasti, se on hei hei. Ainakin näin aluksi. Toki se voi olla valintakin, mutta lukituksen kanssa taistelu toimisi paljon paremmin. Nyt haaste tulee siitä että saa vihun ruudulle, ei siitä että vastus olisi oikeasti mitenkään vaikea.

Kiipeämisestä tulee mieleen joku "köyhän miehen Uncharted". Idea on sama mutta se ei ole läheskään niin soljuvan tuntuista kuin Unchartedissa. Kiipeilyä nyt ei vielä ainakaan ole kauheasti niin ei sinänsä häiritse, mutta yksi turhauttava osa-alue.

Yleisesti animaatio on nättiä, mutta yksi on aivan karmeaa: Kasvoanimaatio. Se on niin hirvetää että tulee myötähäpeän tunteita. Kaikki näyttää siltä että naama olisi täynnä botoksia tai puutunut. Ja jotenkin tästä kaikesta huomaa että Guerrilla on yrittänyt kovasti saada sitä toimvaksi, koska kasvoissa on paljon liikettä kuten pitää, mutta taito ei ole selkeästi vain riittänyt. Huomasin tämän jo alussa lapsen kasvoanimaatiossa, mutta luulin että tämä johtui siitä että kyseessä oli lapsi. Mutta ei, se tuntuu jatkuvan samanlaisena joka hahmon kohdalla. Parta auttaa sentään :)

Niohin jälkeen oli helvetin hienoa kun on autosave, eikä joudu samoamaan pitkiä matkoja takaisin jos käy köpelösti. Varsinkin kun se johtuu useimmiten kamerasta. Kun save heitti kerran kamerakuoleman jälkeen suoraan melkein vihujen viereen, ajattelin lähes ääneen "Helvetin hienoa!" ;D Dark Soulsin tyyli on vain perseestä.

Ainakin vielä tulee palattua pelin pariin ja varmaan vastaisuudessakin. Jos kamera ja botoksi naamat ei ala etomaan liikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 05.10.2019 11:12
Dragon Quest XI S on kaltaiselleni RPG-fanille lähellä unelmien peliä. Perinteinen, mutta häikäiseväksi puunattu. Square Enix on tehnyt porttauksen kanssa fantastista työtä, sillä peli pursuaa aiempiin versioihin verrattuna käteviä QoL-ominaisuuksia (esimerkiksi hevosen voi kutsua melko alussa saatavalla esineellä luokseen missä tahansa, sekä nikkaroida esineitä milloin huvittaa leirinuotion etsimisen sijaan). Orkestroitu soundtrack on tasaista laatutyötä, ajoittain korvia hivelevää eikä haittaa yhtään, että keskusmaailmassa samoillessaan tunnusbiisiksi voi vaihtaa miellyttävämmän kuuloisen teeman DQVIII:sta. Silmänikin tykkäävät siitä, mitä ne näkevät, oli peli sitten telakoituna tai kätösissä. RPG:t varsinkin viihtyvät hyvin portable-moodissa, koska pelityyppi ei ole kilpailullinen tai nopeita refleksejä vaativa. Voi vain uppoutua tarinaan lokoisassa asennossa.

On myös aika käsittämätöntä, että halutessaan koko pelin voi läpäistä myös uudessa 2D-moodissa, ja moodeja voi vaihtaa koska tahansa. Tällöin joutuu tosin chapterin alkuun. Kyseessä on muikea lisäys, joka nostaa arvoa varsinkin mahdolliselle toiselle pelikerralle.

Toivottavasti tämä myy myös länsimaissa helkkaristi. DQ XI ansaitsee sen. Hienoon porttaukseen on laitettu rakkautta, aikaa ja vaivannäköä. Teknisestikin kyseessä on hieno suoritus, sillä PS4:llä DQ XI on resoluutioltaan 900p ja ruudunpäivitykseltään 30.

(https://live.staticflickr.com/65535/48845864806_abc44bb2b1_o.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.10.2019 12:15
On kyllä aivan sairas versio pelistä. Nähty käsittämätön määrä vaivaa. Erityisesti tuo 2D-mode on mieletön, mutta muitakin pieniä parannuksia on valtava määrä.

Suurin miinus on vaan musiikit, jotka tuttuun DQ tapaan on niin karmeeta tööttäilyä, että joutuu pelata välillä mutella. Kun pelaa 50-100h ropea, niin sitä toivoisi vähän enemmän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.10.2019 14:57
Ei ne musiikit varmasti ole yhtä kamalat kuin tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=04kJYqdWyy8

En tiedä mitä sieniä tuolla on vedetty kun päätetty tehdä biisi joka koostuu koiran haukunnasta ja kissan maukumisesta. Saattaa mennä kyllä mutelle kun tuossa paikassa viettää aikaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.11.2019 14:18
A Hat in Time (Switch)

Mikä tekee tästä porttauksesta poikkeuksellisen mielenkiintoisen? Se, ettei koko peliä pitänyt julkaista tällä alustalla. A Hat in Time -kehittäjä joutui Twitterissä vastailemaan faneille moneen otteeseen jopa aggressiiviseen sävyyn uteluista NS-porttaukseen. "Peliä ei ikinä julkaista Switchille."

Mitä tapahtui? Pyörsivätkö Nintendon hurjat myyntiluvut tämän päätöksen? Vai hankittiinko porttaukseen niitä lisäresursseja, joita ilman tämä tuskin olisi ollut mahdollista. A Hat in Time on UE3-peli, eli teknisesti käännös on ollut paljon monimutkaisempi kuin nelosversiolla kehitetyn pelin tuominen Switchille. Mutta, tässä ollaan, ja onneksi ollaan, oikein fyysisen version kera vieläpä.

Olen saanut silloin tällöin lukea hehkutusta siitä, miten indie-kehittäjä on onnistunut tekemään pelin, jota voi verrata suoraan Nintendon parhaimpiin 3D-tasoloikkiin. Ja mitäs perkelettä, se on täysin totta! Teknisesti Switch-porttaus ei ole vielä maalissa (kehittäjätkin sen myöntävät, ja ovat luvanneet patcheja), mutta upealta pelattavuudelta eivät nykyiset ruudunpäivitysnotkahtelut silti täysin kunniaa vie; Hat in Timessa hyppyjen tähtääminen, ketjuttaminen ja ylipäätään loikkiminen kolmiulotteisessa tilassa tuntuu jopa paremmalta kuin Mario Odysseyssa, joka on aivan megalomaaninen kehu. Peli on myös enemmän old school kuin viimeisin 3D Mario, sijoittuen ehkä Mario 64:n ja Sunshinen väliin tehtävien rakenteellaan.

Harmittaa, että superpitkä tämä ei ole. Olen kolunnut toistaiseksi pelkästään ensimmäistä maailmaa, tutkien sitä läpikotaisin. Silti olen suorittanut pelistä jo 20%. Se kaikki on kyllä ollut hurjan nautinnollista. Ja onhan pelissä myös lokaali co-op, jota voi hyvin pelata yksinpelin päälle. Tässä pelimuodossa ruutua ei tosin jaeta (niin kuin PC-versiossa), joka on 3D-tasohyppelyssä todella ongelmallista, kun kaksi pelaajaa eivät voi saada optimaalista kameraa käyttöönsä yhtäaikaa, ellei suunta ole täsmälleen sama. Voi kunpa optimoinnin myötä Switchikin saisi split screenin.

Switch on tasoloikkapelien edustajana mörssäri, ehkä koviksin koskaan. Samalla laitteella voi pelata Tropical Freezeä, Odysseyta, Yooka-Laylee-sarjaa, Celestea, Spyroa, Crashia, Super Mario Worldia, SMB3:a, Mario Makeria, Sonic Maniaa ja nyt Hat in Timea. Tämä käsittämätön kattaus vain kasvaa ja entisestään venyttää tasoloikkapelien ystävien virnettä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 01.12.2019 17:20
Niin ja voisin tosiaan sanoa samat sanat Apexista, mitä MasterTK sanoi Siegestä. Alkaa tuntumaan, että tämä on minulle genin paras peli. Pelitunteja en osaa tarkasti arvioida, koska PS4:llä ei niitä voi mitenkään seurata, mutta Xbox-versiota olen pelannut 130h ja PS4-versiota ainakin tuplat tuosta. Aina kun on aikaa pelata, niin pistän pelin tulille, ja kun pitäisi lopettaa, niin en haluaisi. Toivon todella, että tästä saadaan nauttia Overwatchin ja Fortniten tavoin vuosia.

Apex Legends oli minulle genin paras peli. Sitten tuli Season 3 ja pilasi kaiken. Tai Respawn Entertainment pilasi.

Ensin tuli uusi mappi, joka vaikutti aluksi hyvältä. Visuaalisesti upeaa tykitystä tylsähkön Kings Canyonin jälkeen. Paljon eri tyyppisiä alueita ja tapoja taistella vihollisia vastaan. Uusi hit scan -ase, Charge Rifle, jolla pystyy ampumaan juuri sinne minne tähtäät. Uusi legenda, Crypto, joka vaikutti ihan coolilta.

Pian sain kuitenkin huomata, että jokin mättää. Ei tämä tunnu enää siltä peliltä, johon olin tulisesti rakastunut ja johon olin upottanut ainakin 500h vapaa-ajastani. Uuden kartan flow ei vain yksinkertaisesti ole lähelläkään sitä mitä se oli Kings Canyonissa. Liikaa tyhjää tilaa sekä ahtaita ja monikerroksisia rakennuksia, joissa taistelu on helvetin tökeröä ja joissa on mahdotonta paikallistaa vihollisten sijainti, koska askelet kuulostavat identtisiltä, kuuluivat ne sitten mistä kerroksesta tahansa. Taistelut käydään nyt pääosin räiskimällä snipereilla, koska etäisyydet ovat liian pitkiä ja rakennusten päällä on helppo kämppiä.

Sitten se Charge Rifle. Hit scan -aseilla ei pitäisi olla mitään sijaa BR-peleissä. Charge Riflea on nerfattu muistaakseni nyt kaksi kertaa, mutta se on edelleen täyttä syöpää, joka pitäisi poistaa pelistä. Joka kerta kun kuulen sen korviariipivän BFFF-TSHUU-äänen, tekisi paiskata ohjain seinään. Charge Riflellä ei enää helposti tapa ketään, se on lähinnä raivostuttava ärsyke, jolla lypsetään vastustajilta shieldit nolliin järjettömien etäisyyksien takaa, koska hit scan -aseella sinun ei tarvitse ajatella etäisyyksiä tai ennakoida vastustajan liikkeitä. Sen kun klikkaat pitkänmatkan scopella vastustajaa ja imet sen shieldit tyhjäksi. BFFF-TSHUU, BFFF-TSHUU, BFFF-TSHUU! Vittu mitä paskaa.

Crypto osoittautui myös turhakkeeksi, jota juuri kukaan ei enää käytä. Hahmo-META pyörii edelleen Wraithin ja Pathfinderin ympärillä, koska Respawn ei osaa tai uskalla nerfata noita hahmoja kunnolla. Gibraltar nousi sentään TOP3:een uusien buffien ansiosta, mikä sekoittaa edes vähän pakkaa.

Unohdinko mainita, että Respawn poisti Kings Canyonin kokonaan pelistä? Aivan järjetön idea. Tässä ollaan nyt jouduttu siis väkisin pelaamaan uutta mappia kaikkine lieveilmiöineen, koska pelattavia mappeja on siis vain yksi. Olen aidosti nostalginen Kings Canyonia kohtaan, vaikka siitä on vain muutama kuukausi, kun pääsy sinne evättiin.

Mutta ei tässä vielä kaikki! Pari viikkoa sitten Respawn iski viimeisen naulan arkkuun lisäämällä SBMM-systeemin (Skill Based Matchmaking) myös casual modeen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että casual mode on nyt vaikeampi kuin ranked mode. SBMM:n tarkoituksena oli helpottaa peliä vasta-alkajille ja keskivertoa huonommille pelaajille, jotta he saisivat pelata samantasoisten pelaajien kanssa. Samalla kuitenkin pilattiin keskivertoa parempien, etenkin soolopelaajien pelit, koska me joudumme pelaamaan samantasoisia - tai parempia - pelaajia vastaan. Käytännössä lobby täytetään eri servereiltä hyvistä pelaajista ja loput paikat täytetään niillä huonommilla pelaajilla, jos sillä hetkellä peliä ei ole aloittamassa tarpeeksi hyviä pelaajia.

Ennen kaikki pelaajat valittiin sattumanvaraisesti samalta serveriltä, taitotasosta huolimatta, minkä lisäksi premade-joukkueet pelasivat vain toisiaan vastaan. Nyt premade-joukkueet pelaavat sooloilijoiden kanssa samassa pelissä ja pelaajat tulevat eri servereiltä. Tämä tarkoittaa sitä, että joillakin pelaajilla on paskemmat pingit ja tiimit jaetaan täysin epäreilusti. Näin sooloilijana voin saada kaksi täysin paskaa pelaajaa tiimiini, samalla kun vastassani on kolmen hengen premade-kaveriporukoita, jotka kommunikoivat keskenään ja joilla on aivan järjettömät statsit. Joudut siis usein taistelemaan käytännössä yksin kolmea yhtä hyvää tai itseäsi parempaa vastustajaa vastaan.

Kun ennen pelasin Apexia ”vielä yksi roundi” -mentaliteetilla aamuyöhön asti, niin nyt pystyn pelaamaan ehkä maksimissaan kolme matsia ennen kuin mitta tulee täyteen ja peli on pakko sulkea. Enkä mä pysty pelaamaan mitään muutakaan FPS-peliä, koska kaikki muut pelit tuntuvat Apexin jälkeen rupiselta persereiältä pelimekaniikoiltaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 04.12.2019 23:50
VR tuli hommattua pleikalle move ohjaimineen. Onneksi, vaikka tätä on haukuttu.

Astro Bot

Ihan 5/5 settiä. Tunnelmallisia kenttiä ja VR hyödynnetään todella hyvin. Jatkuvasti myös yllättyy tekijöiden oivaltavista ratkaisuista. 3D Mariot on Sunshinen jälkeen jääneet kesken, mutta tämä ei varmasti jää. Varmasti yksi parhaista VR peleistä

Wipeout VR

Tää oli eka VR peli jota testasin. Kyllähän fiilis oli mitä aktuaalista vittua kun iski lutkun tiskiin ja antoi mennä. Hieman oli aivoilla totuttelemista nopeuteen. Nopeasti tosta pääsy jyvälle ja jatkossa pelaan vain VR:nä tätä.

Call Of Duty Jackal Assault VR


Lyhyt demo, mutta jos Wipeout loksautti leuat niin tämä räjäytti aivot. Huh huh. 3D oli leffoissa paskaa ja onneksi nykyään ei enää sitä tehdä, mutta peleissä VR tulee kyllä jyräämään kaiken. Jumalauta tää tulee olemaan siistiä seuraavassa genissä jos nyt jo pystytään tekemään näin vaikuttavia tekeleitä.

Everybodys Golf VR

Tarkkuus, se jäi ekana mieleen. Hitto miten hyvin tehty peli. Varmasti tulee hakattua, vaikka Golf lajina ei kiinnosta. Virtuaalisti toi kyllä nappasi.

Vielä olisi Skyrim ja RE7 testaamatta. Dirt Rally Vr pitää kans hommata. Kaiken kaikkiaan oon todella tyytyväinen pleikkarin VR - laseihin. Onko muita VR suosituksia?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 04.12.2019 23:53
Rezzin Area X on edelleen itselle se kovin VR kokemus. Jos uskallat ressaa pelata edes puoliväliin, niin nostan hattua. 10x pahempi kuin silent hillit aikoinaan :o


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 05.12.2019 00:03
Rezzin Area X on edelleen itselle se kovin VR kokemus. Jos uskallat ressaa pelata edes puoliväliin, niin nostan hattua. 10x pahempi kuin silent hillit aikoinaan :o

Ressa ahdistaa jo etukäteen, kaikki sanoneet ettei sitä pysty pelata VR:nä kun paskoo suoraan housuun. Pitää testaa tossa huomenissa kun vapaat alkaa. Ei näin nuori varmaan sydänkohtaukseen kuole  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 05.12.2019 00:41
VR-kokemus Ressa seiskasta on varmasti paljon intensiivisempi kuin tavallinen pelityyli, mutta että Silent Hillejä kuumottavampi... :rollaus: no, onhan se ällöttävämpi ja tietyllä tapaa shokeeraava, mutta itse kyllä pidän edelleen neljää ekaa Silent Hilliä tuon genren hallitsijoina. Ainoastaan P.T. aka. Silent Hills on päässyt niiden tasolle ahdistavuudessaan ja olisi ollut varmaan muutenkin aikamoinen kokemus VR:nä.

Mutta yhtään RE7:aa vähättelemättä on kyllä sanottava, että onhan se ihan käsittämättömän hyvä kauhupeli. Yksi parhaimmista Ressoista mielestäni, harmi ettei ole tällä hetkellä mahdollisuutta kokea VR:nä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.12.2019 11:41
Tuli itsekin aloitettua vr testailut tänään.
Astro botia kovin kehutaan, mutta omasta mielestä koko vr gimmick tulee vaan pelaamisen tielle.
Kun minä pelaan 3d tasoloikkaa niin tykkään istua mukavasti, mutta koska tätä pelatessa pelaaja tavallaan on se pelin kamera niin tuo on mahdotonta.
Jatkuvasti pitää olla katsomassa ja kääntelemässä päätä johonkin suuntaan ja sohvalla istuessa esim selän taakse katsominen on aika helvetin epämukavaa.
Muutenkin pelissä on ihmeellisiä kuvakulma valintoja sillä monesti itse ollaan alhaalla ja katsellaan ylöspäin kun robotti kävelee jossain korkealla.

Ja pelissä on oikeastaan pakko aivan jatkuvasti katsella jokapuolelle sillä vaikka eteenpäin vievä reitti on selvä niin piilossa olevia robo kavereita on pakko kerätä tietty määrä, että pomo matsi aukeaa.

Resident evil sitten taas on vanha tuttu, mutta tällä kertaa suttuisella ulkoasulla varustettuna.
Headtrackingia käyttävä tähtäys kyllä on reippaasti parempi ja ne outlast tyyliset piilottelutkin on paljon mukavampia kun nyt voi vapaasti katsella kulmien takaa.
Mitään sen kummempia säväreitä tuosta ei saanut. Ne samat jump scaret säpsäyttää kuin ennenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 05.12.2019 16:26
VR-kokemus Ressa seiskasta on varmasti paljon intensiivisempi kuin tavallinen pelityyli, mutta että Silent Hillejä kuumottavampi... :rollaus: no, onhan se ällöttävämpi ja tietyllä tapaa shokeeraava, mutta itse kyllä pidän edelleen neljää ekaa Silent Hilliä tuon genren hallitsijoina. Ainoastaan P.T. aka. Silent Hills on päässyt niiden tasolle ahdistavuudessaan ja olisi ollut varmaan muutenkin aikamoinen kokemus VR:nä.

Mutta yhtään RE7:aa vähättelemättä on kyllä sanottava, että onhan se ihan käsittämättömän hyvä kauhupeli. Yksi parhaimmista Ressoista mielestäni, harmi ettei ole tällä hetkellä mahdollisuutta kokea VR:nä.

Ei se normaalisti ole lähelläkään silent hillejä, mutta VR muuttaa ihan kaiken. Peli jäi itsellä kesken kun en pystynyt pelaamaan sitä yksin VR:ssä loppua kohti. Ainoa kauhupeli joka on paskahousuna jääny kesken!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 05.12.2019 17:56
Kyllä RE7 on täysin eri peli VR:nä. Kylmät väreet selässä ja olkapäät nousee korviin, kun juokset jotain monsteria karkuun. Ne paikat tuntuu myös jotenkin niin eläville, tuntuu pelin läpäistyä kuin olisit oikeasti käynyt helvetissä ja kaikki nurkat jäävät mieleen verkkokalvoille.

Astro Bot on kyllä aivan järjettömän viihdyttävä peli. Jos ei halua liikkua yhtään pelatessa, niin joo, ei varmasti nappaa, mutta silloin ei kyllä varmasti nappaa 90% VR:n ideasta, enkä suosittelisi tällaiselle VR:ää kyllä kovinkaan vahvasti.

Dirt Rally VR on itselleni kokonaisuutena vaikuttavin VR-elämys tähän asti. Aivan tajuton se "perstuntuman" mahdollistaminen, mitä ei flattina pelatessa saa.

Headmasteria suosittelen, jos yhtään kiinnostaa suorittamispelaaminen ja pallon pukkaaminen tähdättäviin kohteisiin kuulostaa yhtään mukavalta. Oikeestaan, jos tykkää pallopeleistä, niin uskon, että Headmaster maistuu. Suorituspelaamiseen viittaan sillä, että mielestäni eniten pelistä saa irti tavoittelemalla maksimitähtiä jokaisesta haasteesta, ovat nimittäin todella hyvin tasapainotettuja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.12.2019 18:09
Dirt Rally VR on itselleni kokonaisuutena vaikuttavin VR-elämys tähän asti. Aivan tajuton se "perstuntuman" mahdollistaminen, mitä ei flattina pelatessa saa.

Tämä onkin se peli jonka takia olen halunnut vr laseja testata. Toki samalla tulee testattua myös gt sport vaikka siinä voikin ajaa vain time trial kisoja tai sitten yhtä AI kuskia vastaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 08.12.2019 06:50
Ressa 7 VR on kyllä tajuton kokemus. Monesti ajattelen, että täytyy pelailla tänään, pelihän se vain on. Mutta sitten kun on lasit päässä, niin tuntuukin oikeasti todella pahalta ja melkein tekee mieli vain lopettaa, kun ahdistaa niin paljon. Täysin mielenvikaisen hyvä siellä olon tuntu.

Pelailin Ressa VR:ää useamman illan putkeen, ja se meni pahasti minun uniin. Joka yö tuli nähtyä jotain painajaista aiheeseen liittyen. Minulle mikään peli ei ole koskaan aiheuttanut samaa.

Ja Dirt Rally VR on toki myös aivan uskomaton peli. TV-ruudulta en halua pelata oikein mitään rallia tämän koettuani.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 08.12.2019 11:28
Pari tuntia pelannut driveclub VR:ää ja nyt on fiilis kohdillaan.
Autojen ohjaamot tuntuu oikean kokoisilta ja kun oma ratti on vielä samassa kohdassa kuin virtuaalinen ratti niin immersio sen auton ratin kääntämisestä on aika vahva.
Pirun sumeahan tämä visuaalisesti on ja joku arvostelija sanoikin, että peli näyttää siltä millaisena silmälaseja tarvitseva näkee maailman ilman laseja ja olen aika samaa mieltä.
Jos otan lasit pois niin joku forza horizon 4 näyttää samalta mitä tämä lasien kanssa.
Kovin lyhythän tämä on. Olen korkeintaan 3.5 tuntia pelannut ja alle kymmenen kisaa jäljellä. Eipä tällä ollut hintaakaan kuin 19e prismassa ja kyllä tämä sen arvoinen on.

Fiksuna aloitin tästä karuimman näköisestä autopelistä. Seuraavaksi sitten dirt rally ja sen jälkeen gt sport.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 09.12.2019 20:53
Kannattaako Turismon hankkiminen jos lähinnä pelkkä VR kiinnostaa?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 09.12.2019 20:58
Riippuu siitä kuinka paljon lasket arvoa sille, että VR moodissa on vain time trial ja 1 vs 1 kisa helppoa ai kuskia vastaan.
Toisaalta eipä tuosta tarvitse paljon yli kymmentä euroa maksaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 11.12.2019 00:11
Tuli pelattua Ori and the Blind Forest PC:llä "läpi". Hieno peli. Todella hienosti suunniteltu pelimekaniikka. Useamman kerran tuli vastaan tilanne jossa mietti "ei helvetti, ei tästä voi päästä", mutta niin sitä vaan pääsi kun hetken mietti. Todella hyviä kenttiä.

Fiilis oli myös rakennettu hienosti ja tuntui että tarinassa on sisältöä yksinkertaisuudesta huolimatta. Kokonaisuus oli kasattu niin hyvistä palasista, että harva peli osaa pitää fiiliksen näin intensiivisesti koko pelin ajan. Haikeaa, surulllista, mutta pienen toivon tuntee. Todella upea tunnelma koko pelin ajan. 35" 21:9 näytö imaisi myös sisään kun silmäkarkkia oli koko ruudun leveydeltä. Tulee olemaan vaikeaa siirtyä PC:llä enää ikinä kapeampaan tai pienempään näyttöön.

Ainoa selkeämpi miinus tuli omasta varustelusta. Pelasin peli Xbox One ohjaimella. Tatilla. Vaikkeimmat kohdat hoidin ristiohjaimella, mutta siinä oli vain niin paska tuntuma, että peukalo meni huomaamatta aina takaisin tatille. Täytyy miettiä toista ohjainta jos jatko-osan hommaa.

Mutta peli on sanalla sanoen upea: 4,5/5


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.12.2019 13:00
http://www.youtube.com/watch?v=aqaSVS-L_fQ

Kysymys kuuluu: kuka ihme haluaa pelata tätä Monster Hunter Liteä, kun alustalla on jo MHGU/MHW, joissa on kymmenen kertaa syvällisempi pelimekaniikka kuin Dauntlessissa, ja joita voi pelata käytännössä loputtomasti?

Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, mutta mieleni alkoi nopeasti muuttua, kun testasin Dauntlessia pikaisesti tänä aamuna.

Fakta: en tunne ketään, jonka kanssa voisin pelata Monsua säännöllisesti samassa tiimissä. Toinen fakta: tunnen moniakin, jotka tulevat lataamaan Dauntlessin sen ilmaisuuden vuoksi ja antamaan sille ainakin mahdollisuuden, vaikka Monster Hunterin tyyppiset pelit eivät olisi aiemmin napanneet. Toki siitä löyhkää Fortnite-estetiikka, eikä "annas rahnaa, niin saat nää makeet sukkahousut jalkaan" -tyyppinen kiusaus ole herkkujen herkkua.

Mutta pentele, huonommastakin pelistä voi tulla roimasti parempi, kun sitä pelaa samassa squadissa tuttujen kanssa. Se on tämän vahvuus. Saa tosin nähdä, kuinka kauan tämä jaksaa viehättää, jos ei suunnittele käyttävänsä oikeaa rahaa Hunter Passiin.

Löytyykö Laudalta ketään, jolla on enemmänkin kokemusta Dauntlessista?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 05.01.2020 18:27
Jatkettiin tänään taas Resident Evil vitosta kaverin kanssa.

Excuuuuuse meee, boomer, mutta ei helkattilainen mikä jälkkäri! Toinen pelaa isolla telkulla, toinen Litellä samalla sohvalla (minä). Sniper+gyro ne yhteen soppii, eikä nautinnolla ole rajoja. Olen niin perhanan kiitollinen siitä, että Capcom porttasi tämän pelin NS:lle oikein (uudet kontrollimetodit paikkaavat minun kirjoissani jotkut puuttuvat efektit korkojen kera). Ruudunpäivityskään ei joitakin harvoja kohtia lukuunottamatta ole ollut pöljempi (mennään chapterissa 5-1). Demo pyörähti takkuisemmin.

Jumankauta, että on hienoa!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.01.2020 11:37
Ostin kans Ressa vitosen parille Switchilleni tuossa muutama päivä sitten. Tuli aikoinaan pelattua läpi veljen kanssa professional vaikeustasolla ilman mitään new game plus -aseita ja varusteita, eli täysin puhtaalta pöydältä, mikä oli niin haastavan riipaiseva elämys sekä koettelemus samanaikaisesti, ettei ole ollut suurempia himoja sen jälkeen. Tuli olo että kaikki saavuttamisen arvoinen elämässä on saavutettu.  :lol: Mutta kylläpähän taas maistuu! Kymmenisen tuntia tullut jo paukuteltua, eikä millään malta laskea peliä alas. Mercenariesiakin tuli vähän testailtua ja siihen tulee varmasti upotettua lukuisia tunteja. Ei mitään valittamista tämän porttauksen kanssa. Ei voisi olla parempaa kuin iskeä pienet co-opt mätöt tulille missä vaan. Toimii lokaalisti, netin kautta tai vaikka samalla ruudulla split screeninä hätätilanteessa.

Kyllähän Resident Evil 5 on edelleen helposti paras co-op ammuskelu. Capcom sai paljon paskaa niskaa vitosesta aikoinaan, mutta onneksi niillä oli munaa tehdä peli. Nyt uskallan nostaa tämän jo sarjan toiseksi parhaaksi peliksi Remaken jälkeen, vaikka tietysti nämä kaksi peliä ovat täysin erilaiset kaikin puolin, eivätkä varsinaisesti verrattavissa keskenään. Jo se että peli ymmärtää pitää molemmat pelaajat yhtä arvokkaina, eikä toinen ole vain lisäpelaaja, jonka tavarat ja varustukset häviää heti kun lopettaa pelin, on asia jonka moni muu co-op peli unohtaa. Voin hyvin pelata vaikka Epin kanssa välillä ja jatkaa pelaamista toisen kanssa ilman, että menetän mitään tai mitään menee sekaisin. Mutta ylipäätään pelin rytmitys, teema, aseet, niiden päivitykset ja vastaan tulevat tilanteet ovat vain täyttä kamaa. Lisäksi mukana on Platinum games -pelien tyylistä uudelleen läpipeluuarvoa loputtomiin, kun aina voi parannella omia rankkeja ja kokeilla erilaisia runeja.

Capcom tuntuu taas olevan iskussa, joten jospa tekisivät vielä vastaavan tasoisen co-op Resident Evililin isolla budjetilla, eikä mitään Revelation 2 tyylisiä kikkailuja. Kutosessa Capcom sekoili ihan mitä sattuu ja oli muutenkin hukassa peliensä kanssa. Tosin ei se kutonenkaan nyt niin huono ole. Sen surkea peli- ja kenttäsuunnittelu lähinnä korostuu vaikeammilla vaikeustasoilla pelatessa, mutta normaalisti pelattuna ihan kelpo viihdettä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.01.2020 22:40
Itse taas aloitin tuossa pari päivää sitten Resident Evil 2:n remaken. Onhan tämä aika kova tekele, joskin hämmentävän helppo normaalilla vaikeusasteella. Olisi pitänyt aloittaa heti vaikeimmalla. Olen kohta nuohonnut koko poliisiaseman läpikotaisin ja sanoisin ainakin näiden pelituntien perusteella, ettei pelissä sinänsä kummempia vikoja ole. Mutta jos sitä vertaa alkuperäiseen, niin suosin kyllä vanhaa klassikkoa. Pääasia, että puzzlet ovat mukana ja peli on edelleen selviytymiskauhua. Toivon, että Resident Evil 3:n remake on vähintään yhtä hyvä. Pelin julkaisu on toisaalta hämmentävän lähellä ottaen huomioon sen, kuinka vähän aikaa Resident Evil 2:n julkaisusta on kulunut, minkä lisäksi se Nemesiksen uusi design on suoraan sanottuna hirveä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.01.2020 23:51
Re2 Remake on kova, mutta sen jälkeen kun tajusin miten vihujen kestävyys on täysin siitä kiinni miten hyvin itse ampuu, tunnelma latistui reippaasti. Jos et tuhlaile panoksia, zombiet alkavat imeä kuteja hullun lailla. Jos taas räiskit miten sattuu ja panokset lopussa, kaikki alkaa kuolla parista osumasta. Tuollainen teennäinen ”selviytymistunnelman”luominen jurppii niin hemmetisti. Jos ampuu paskasti, niin sitten joutais selviytyä pelkällä puukolla tai väistellen kuten ennen. Nyt ihan sama mitä tekee. Capcom harrasti dynaamisen vaikeustason tekemistä jo Ressa nelosessa, mutta siinä se ei ota niin paljoa päähän, kun se ei edes yritä olla mikään selviytymiskauhu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 09.01.2020 12:43
Uusin God of War pistetty tulille. Miljööstä meinaa tunkea Horizon väkisin läpi. Ilman fantasia elementtejä koko touhu tuntuisi Horizonin maailmalta eri aikakaudelta. Tämä meinaa pistää väkisin läpi pitkin peliä. Ihan maisemat periaatteessa hienoja, mutta jotenkin tylsiä. Kasvoanimaatio on sentään parempaa kuin Horzonin botoksi naamoilla.

Peli on ihan toimiva. Aika paljon hidas tempoisempi ja strategisempi kuin vanha systeemi, mutta toimiva silti. Henkilökohtaisesti pidin vanhoista enemmän. Niissä oli hektisempää menoa ja koko touhu oli vedetty sopivasti yli. Uusin osa yrittää tuoda hiukan realistisempaa otetta vähän kaikkeen, vaikka helvetin isoja käärmeitä ja jumal olentoja löytyykin. Oikeastaan ensimmäinen isompi taistelu kuvaa hyvin peliä. En nyt ole varma kuka jumal olento se oli, kun mätkittiin puolin ja toisin niin että maa kirjaimellisesti halkesi, mutta jotenkin se tuntui laimealta. Itse taistelu oli jees ja tulihan siinä kaiken näköistä skriptattua tapahtumaa joka näytti varsin coolilta, mutta ei siinä aikaisempien osien hurmokseen mättämisestä ja toiminnasta päässyt.

Näperrettävääkin on ihan saatanasti. Niin saatanasti että melkein ajattelin että siirryn seuraavaan peliin. Varusteita on 3 vai 5 kpl ja jokaiseen saa lisäpalikoita ja jokaista pystyy upgradeen ja jokaista varustetta tulee koko ajan lisää. Ja pojalla on omat varusteen jotka toimii samalla tavalla (niitä tosin taisi olla vähemmän). Ja tähän vielä päälle skilli puut... en edes muista miten ne meni. Näprättävää on siis aika helvetisti. Tämäkin muistuttaa Horizonista.


Mutta voisi sanoa että tämä on kuin Horizon mutta tässä on,.... en edes tiedä mitä tässä on parempaa mitä Horizonissa, mutta jokin siinä on. GoW on ehkä kuitenkin nopeatempoisemi, vaikka aikaisempiin GoW peleihin verrattunahidas tempoinen. Ja onhan tämä selkeästi lähitaistelua vaikka kirvestä voikin heittää.

Horizon: God of War edition. Ihan jees. Parempi kuin Horizon: Zero Dawn.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 11.01.2020 00:52
Re2 Remake on kova, mutta sen jälkeen kun tajusin miten vihujen kestävyys on täysin siitä kiinni miten hyvin itse ampuu, tunnelma latistui reippaasti. Jos et tuhlaile panoksia, zombiet alkavat imeä kuteja hullun lailla. Jos taas räiskit miten sattuu ja panokset lopussa, kaikki alkaa kuolla parista osumasta. Tuollainen teennäinen ”selviytymistunnelman”luominen jurppii niin hemmetisti. Jos ampuu paskasti, niin sitten joutais selviytyä pelkällä puukolla tai väistellen kuten ennen. Nyt ihan sama mitä tekee. Capcom harrasti dynaamisen vaikeustason tekemistä jo Ressa nelosessa, mutta siinä se ei ota niin paljoa päähän, kun se ei edes yritä olla mikään selviytymiskauhu.

Pistin jotain samantapaista merkille labrassa, kun aloin ihmettelemään sitä, miksi saan yhtäkkiä ammuttua zombieilta päitä tohjoksi kertalaakista. Tämä on ihan selkeä miinus ja allekirjoitan täysin tuon dynaamisen vaikeusasteen hölmöyden. Sille on varmaan paikkansa joissakin peleissä, mutta ei todellakaan tämäntyyppisissä Ressoissa. Pitää vielä tarkistaa, josko mokoman saisi vaihdettua johonkin muuhun asetuksista.

Seuraavaksi Clairen skenaario. Hemmetin kova pelihän tämä on. Harmi vain, että pelintekijät tosiaan kikkailivat mukaan joitakin turhuuksia. Pelien visuaalinen anti ja kaikenlainen tunnelmointi menevät kyllä jatkuvasti eteenpäin, mutta sitten taas jotkin pelimekaaniset asiat jätetään joko puolitiehen tai toteutetaan jotenkin väärin. Tämän huomasi jopa The Witcher 3: Wild Huntin kohdalla, joka siis on mielestäni aivan fantastinen peli, muttei loista ollenkaan combatinsa puolesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.01.2020 15:35
Arvostan, miten paljon rakkautta DOOM 1:n ja 2:n uudet porttaukset ovat saaneet. Moni julkaisija olisi unohtanut 5 dollarin pelit heti lanseerauksen jälkeen, muttei Bethesda. Aluksi molemmissa oli ties minkälaisia ongelmia: musiikit toistuivat väärillä nopeuksilla, kuvasuhde oli pielessä, valaistus liian kirkas. Nyt tämä kaikki on korjattu, ja pelit on vieläpä saatu pyörimään kaikilla konsoleilla ja mobiililaitteilla 60 kuvaa sekunnissa! Kannattaa muistaa, että DOOMin pelimoottori käsittääkseni koodattiin alunperin toimimaan 35 fps:n nopeudella, muun hajottaessa pelilogiikan. Sen muuttaminen ei kuulosta pikkujutulta ainakaan maallikon korviin.

Olikos tässä nyt sitten kaikki? No ei todellakaan! Hyvä-kaveri Bethesda taisi nyt antaa jo vähän liikaakin, sillä peleihin voi ladata jopa laajennuksia suoraan niiden sisältä. Yksi niistä on mm. Romeron viime vuonna julkaisema, sikavaikea SIGIL.

Peasanttikin voi tuntea olonsa hetkeksi ruhtinaalliseksi saadessaan viidellä eurolla kipale klassikkopeleistä tällaiset versiot!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 11.01.2020 16:23
Juu onhan tuo hieno teko, mutta bethesda ei silti ansaitse yhtään kehuja kaiken sen paskan jälkeen joka kulkee nimellä fallout 76 + kaikki muu siihen liittyvä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.01.2020 19:16
Ainahan minä olen pitänyt Draqon Quest -sarjan musiikkeja ala-arvoisen huonoina, mutta DQ11 vetää kyllä uuden ennätyksen. Alkoi ottamaan niin pahasti aivoon se tööttäily, että piti iskeä kaikki musiikit kokonaan nollille ja jättää pelkästään äänitehosteet päälle. Peli-ilo parani sen 500% välittömästi.

Ja ei... Orkesteroitu soundtrack Switch-versiossa ei auta yhtään. Aivan luokatonta tööttäilyä, joka alkoi jurppimaan suunnattomasti jo 15 minuutin pelaamisen jälkeen ja 10h jälkeen teki mieli jättää koko peli kesken, mutta onneksi oli mahdollista ottaa musiikit pois päältä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 13.01.2020 14:43
Korkkasin nyt Collection of Manan, ja siitä sarjan toisen pelin, eli Secret of Manan aka Seiken Densetsu 2. Aikomuksena on pelata myös Trials of Mana ennen huhtikuun loppua, jolloin julkaistaan pelin remake.

Olin toki jonkin verran pelannut Secretiä jo teininä, mutta en minä silloin pelin hienouksia ymmärtänyt. Halusin sen olevan Zelda, ja kun se ei taistelusysteemiltään ihan sellainen ollut, jätin pelin telakalle. Joskus sitä vain haluaisi mennä karttakepin kanssa kovistelemaan nuorempaa itseään ja kysymään, miten hemmetissä sinä jolppi olet vielä HP-pisteissä kiinni.

Jumantsuikka, miten tämä nyt iskee! Siis ensinnäkin, peli on lumoavan kaunis. Jos ei kaunein 16-bittisen ajan rope/seikkailu, niin ainakin yksi niistä. Nämä vehreät metsiköt, kimaltelevat järvet ja kuluneet kallioseinämät laittavat mielikuvituksen laukkaamaan.

(http://24.media.tumblr.com/48de5e5a74b93eeb66464dea2fda96b7/tumblr_mn19tyEQtT1rvp5ygo1_500.gif)


Soundtrack ei tosin jää yhtään jälkeen visuaalisesta laadusta, sillä esimerkiksi Vesipalatsin teema kilahtelee kauniin mysteerisenä:

http://www.youtube.com/watch?v=4DWo4K7pfpA

Pelin alku oli yllättävän tukala. Hahmot ovat vielä äärimmäisen heikkoja (varsinkin companionit), kuolevat parista osumasta, eikä kukaan osaa vielä taikoa vahingoittavasti eikä parantavasti. Jouduin kohtaamaan jo alussa niin armottoman bossin (Spiky Tiger), että minun oli pääkille johtavissa huoneissa grindattava hetki, jotta pystyin puskemaan raa'alla voimalla läpi oliosta, joka on päättänyt monen pelaajan taipaleen lopullisesti. Tuolloin en toki ollut vielä täysin hiffannnut kaikkien esineiden käyttötarkoitusta. Enkä sitä, että on äärimmäisen tärkeää pitää koko tiimi hengissä. Usein onkin sanottu, että hassusti Secret of Manasta tulee sitä helpompi, mitä pidemmälle pelissä etenee. Reilun kolmen tunnin jälkeen ainakin vielä allekirjoitan tämän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Anders Helevete - 13.01.2020 15:38
Ressa ykkösen ja kakkosen remakeja olen pelaillut tässä taas vaihteeksi. Kakkosen remakeen ei vaan kyllästy, vaikka miljoona kertaa olen sen jo läpäissyt. Ykkönen tarvitsisi kyllä melkein uuden remaken, tuo vanha kamera ei vaan nappaa enää ollenkaan. Pelissä ketuttaa myös äärettömän rajattu inventory (tästä aiheutuu jatkuvasti aivan täysin turhaa backtrackaamista) ja huoneesta toiseen siirtymisen hitaus.

Muuta viime aikoina pelattua:

- Horizon Zero Dawn. Ihan jees peli, mutta härregod, kun tää formula on jo niin nähty. Niin geneerinen tripla A peli kuin olla ja voi. Ihan nätti kyllä PS4 Prolla.
- Mega Man X4. Tää on kyllä kova. Jumalaiset ysärisynat ja Zero eka kertaa pelattavana. Kentät on myös mukavan suoraviivaisia. Tämä ja ensimmäinen X on kyllä selkeesti sarjan parhaimmistoa.

Seuraavaksi ajattelin ottaa Bloodbornen taas työn alle. Kaveri lupasi vähän couchata, jos pääsisi tässä jopa eteenpäin  ;D.


EDIT: Ephram, tuo Seiken Densetsu 1 on kans aika kiva peli, jos vaan jaksaa vähän sietää sitä luolastojen kryptisyyttä. Pitäis itsekin jatkaa tuota Collections of Manaa, vasta 1 pelattuna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 13.01.2020 17:26
Jaksoin itse pelata Secret of Manaa viime vuonna johonkin puoliväliin asti. Loppujen lopuksi annan sille aika paljon anteeksi siitä, että kyseessä on 90-luvun SNES-peli. Jos peli julkaistaisiin tuollaisenaan nykyään, niin en tiedä, suhtautuisinko näin suopeasti esimerkiksi pelin valikkosysteemiin. Kyseessä ei nimittäin ole kovin käyttäjäystävällinen sellainen, minkä lisäksi se on muutenkin rakennettu vähän tyyli edellä.

Osa kappaleista lähentelee kyllä täyttä madnessia, esimerkiksi tämä (https://www.youtube.com/watch?v=M-qplpaL6vA). Mutta voiton puolelle jäädään tässäkin asiassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.01.2020 10:11
Jos peli julkaistaisiin tuollaisenaan nykyään, niin en tiedä, suhtautuisinko näin suopeasti esimerkiksi pelin valikkosysteemiin. Kyseessä ei nimittäin ole kovin käyttäjäystävällinen sellainen, minkä lisäksi se on muutenkin rakennettu vähän tyyli edellä.

Valikot toimivat todellakin omituisella logiikalla. Alan vasta nyt ymmärtämään sen kunnolla, ja se on aika hupaisaa, kun miettii miten yksinkertainen systeemi loppujen lopuksi on.

Secret of Mana olisi varmasti vieläkin parempi peli, jos sen pääsisi pelaamaan co-oppina alusta loppuun jonkun kanssa (2P pääsee tosin mukaan vasta, kun partyyn liittyy toinen hahmo, eli noin ensimmäisen tunnin jälkeen). NPC:t voi onneksi säätää esimerkiksi toimimaan varovaisesti, mutta eivät ne silti vedä vertoja kohtuullisesti pelaavalle ihmiselle.

Sekin vähän hämää, miten paljon varsinkin pomotaisteluissa homma keskeytyy jatkuvasti valikoissa käynnnin takia: käytä taikaa, mene valikoihin. Lyö yksi lyönti pahikseen, joka tekee sinulle tai kanssahahmolle statukseen vaikuttavan ilkeyden. Peli taas paussille, medical herb kehiin. Taas pari sekuntia pelaamista, ja sitten valikoihin etsimään taikuuksia. Rinse and repeat. Tämän takia peli ei tunnu A Link to the Pastin tapaiselta toimintaropelta. SoM ei ole vuoropohjainen, mutta valikoissa ramppaaminen saa sen paikoittain vähän tuntumaan siltä. Onneksi tämä vaikuttaa vähentyvän koko ajan perustaistelussa, kun hahmojen levelit nousevat ja ne tulevat kestävämmiksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.01.2020 12:19
Mitä perseenreikää. Just kun pääsin valittamasta että DQ11:ssä on niin paska sountrack, että oli pakko mutettaa kokonaan, niin löysin jostain Redditin syövereistä, että Switchille on olemassa joku ilmainen dlc-paketti, jolla saa DQ8:n musiikit overworldiin yms. TOTAALINEN pelastus. Ei sillä, että kasissakaan olisi mitenkään erityiset musiikit, mutta mikä tahansa menee tämän edelle.



Muuta viime aikoina pelattua:
- Horizon Zero Dawn. Ihan jees peli, mutta härregod, kun tää formula on jo niin nähty. Niin geneerinen tripla A peli kuin olla ja voi. Ihan nätti kyllä PS4 Prolla.


Olen tullut siihen lopputulokseen että Horizon Zero Dawn on ollut surkein ostamani peli koko genissä. Ei todellisuudessa paskin, mutta niin keskinkertaisuuden multihuipentuma, että keskinkertaisempaa peliä ei voisi enää tehdä, ei vaikka kuinka yrittäisi. Suorastaan sietämättömän keskinkertainen. Ei edes paskalla tavalla hyvä, vaan kaikki on totaalisen harmaata massaa, jonka olemassaoloa ei enää muista minuutin jälkeen kun sen on nähnyt. Koko gameplay looppi on pelkkä musta-aukko, joka imee kaikki muistot pelistä. AAA-pelit kärsivät ylipäätään tällä hetkellä niin totaalisesta keskinkertaisuudesta, ettei ole jäänyt pienintäkään muistikuvaa lähes mistään. Horizon, FF15, UC4, Gears of War 5, uusin God Of War... Tosin noistakin keskinkertaisuuksista Horizon on kaikkein keskinkertaisin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 16.01.2020 16:39
AAA-pelit kärsivät ylipäätään tällä hetkellä niin totaalisesta keskinkertaisuudesta, ettei ole jäänyt pienintäkään muistikuvaa lähes mistään.

Minusta on tuntunut tältä jo kauan. Harmaata ja samantyylistä vakavaa taapertamista alusta loppuun ja tässä välissä pitäisi innostua miljoonasta pikkutehtävästä ja hilusta johon käyttäisi puolet enemmän aikaa kuin itse juoneen. Myönnän että uusin GoW on paremmasta päästä keskinkertaisuuden kasassa, mutta pelistä saa aina paikoitellen samanlaisia fiiliksiä kuin Horizonista. Ihmettelin vähän tuleeko tämä vain maailman tietystä samantyyli syydestä, mutta se paistaa hahmon liikkumisessakin läpi aika usein. Tuntuma on jotenkin ihan samanlainen.

Ja ei sillä, en varsinaisesti voi haukkua kumpaakaan. Se kaikki toimii. Mutta se on niin... sitä samaa. GoW tuo sentään ihan mukavaa vaihtelua ja isä poika suhde on toteutettu yllättävän hyvin, kuten pojan toimiminen toiminnan keskellä yleensäkkin. Mutta en oikein näe miten tästä saisi vuoden pelin. Niin innotonta menoa. Vaikka onhan se komea, kuten Horizonkin.

Mutta tosiaan, itse olen ajatellut AAA-peleistä pahaa jo jonkin aikaa. CoDin ja sen kloonien ja GTA:n ja sen kloonien tulo tuossa 2010 luvun taitteessa taisi olla pahinta aikaa. Ehkä siksi WiiU:kin iski aluksi niin kovaa. Jotain muuta kuin pumpum ja/tai hiekkalaatikon miljoona hiekan jyvää.

Mut hei, FFVII Remake tulee 3.3... (ei kun vitun vittu) 10.4. Siinä tulee jotain uutta ja erikoista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 16.01.2020 16:45
samantyyli syydestä

Olen huomannut ennenkin että heinzillä ei ole nämä yhdyssanasäännöt vahvimpia osa-alueita mutta nyt kyllä ei voi muuta sanoa kun hattua nostaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 16.01.2020 20:33
Olen huomannut ennenkin että heinzillä ei ole nämä yhdyssanasäännöt vahvimpia osa-alueita mutta nyt kyllä ei voi muuta sanoa kun hattua nostaa.
No eihän tässä voi muuta sanoa kun kiittää ja kumartaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 30.01.2020 15:02
Enpä olisi ikinä uskonut, että Assassin's Creed Origins olisi näinkin hyvä peli. Ei toki päästä ihan kaikista vakuuttavimpien avoimen maailman pelien tasolle, muttei olla toisaalta älyttömän kaukanakaan niistä. Pelin miljöö on täyttä voittoa ja mikäli historia on aiheena vähänkin tuttu, niin tästä saa todella paljon irti. Oikeastaan ainoa asia, joka erottaa tämän selvästi The Witcher 3:n kaltaisista mestariteoksista on se, etteivät sivutehtävät ole kovinkaan kummoisia. Mukaan mahtuu muutamia helmiä, mutta muutoin suurin osa on luokkaa "ihan hyvä".

Jos miettii muita samantyylisiä ympäristöjä sisältäviä avoimen maailman pelejä, niin kyllä esimerkiksi MGSV jää varjoon maailmansa osalta. Hemmetin kova ja syvällinen hiiviskelypeli, joka ei kuitenkaan hyödy juuri millään tapaa maailmansa avoimuudesta. Se ei ole tarpeeksi elävä ja tarkkaan suunniteltu, minkä lisäksi siinä ei ole ihmisten asuttamia kyliä tai muitakaan paikkoja, joissa olla vuorovaikutuksessa muiden kuin sotilaiden kanssa. Rehellisesti sanottuna koko pelin olisi pitänyt koostua pelkästään yksittäisistä Ground Zeroesin tyylisistä tehtävistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 30.01.2020 15:36
Saatuani vähän aikaa sitten Secret of Manan pakettiin, aloitin pelin jatko-osan, eli Trials of Manan.

Ja tässä on yksi selkeimmistä esimerkeistä, miten loistavaa peliä on onnistuttu parantamaan jokaisella osa-alueella, joillakin jopa kunnon harppauksin. Graafisesti pelin pixel art on kuin toisesta maailmasta. Nyt voin sanoa, että Octopath Traveler – joka mielestäni on yksi kauneimpia pelejä alustallaan – edustaa tyylillisesti tietynlaista jatkumoa Trials Of Manasta. Square tiesi vuonna 1995 SNESsin läpikotaisin, ja tulokset puhuvat puolestaan.

Soundtrackiltaan SoM oli pääosin mainio, mutta myös hieman yksitasoinen. Melodiat eivät olleet kovinkaan kompleksisia. Trials of Mana tykittää introssaan tämän (https://www.youtube.com/watch?v=E2NfDAcuyII&t=9s), ja jättää pelaajansa suu ammolleen ja korvat hörölleen. Tämäkin on siis paremmalla mallilla.

Kaikeksi onneksi suurimmat parannukset pelien välillä asuvat pelimekaniikoissa ja siinä, miten mukavaa peliä on pelata kahden CPU:n kanssa. Alussa companionit eivät tunnu paperista tehdyiltä, eli ne kestävät juuri niin paljon enemmän vihollisten tekemää vahinkoa, ettei parannustaikoja ja -tavaroita tarvitse joka käänteessä. Ne eivät myöskään jumita enää kulmissa. Valikkojärjestelmää on selkeytetty, mutta sen haittapuolena on tietynlainen verkkaus. SoM:n logiikka oli merkillinen, mutta valikot tulivat aina ruudulle näpsäkästi ilman viiveitä. Trials ei tässä onnistu niin hyvin, joka ehkä johtuu siitä, että silmäkarkin tasoa on nostettu.

Level up! Nyt voi valita itse, mihin piirteeseen hahmossaan satsaa. Voimaa miekkamiehelle, mentaliteettia maagille. Tätä tosin holhotaan, sillä edes halutessaan peliä ei voi rikkoa satsaamalla kerta toisensa jälkeen vain yhteen ominaisuuteen. Harmi, sillä olisi ollut mukavaa kokeilla tehdä vaikkapa älyttömän voimakas taikuri osumapisteiden kustannuksella.

Juonenkuljetuksen puolesta peli muistuttaa jo ihan oikeaa RPG:tä, sillä siinä missä SoM edusti yksinkertaista, Zeldamaista dialogia, nyt kanssakäymistä on enemmän, eikä huumoriakaan ole unohdettu. Kovin syvällistä kamaa en kuitenkaan odota, vaan kokonaisuus taitaa olla enemmän Dragon Questien tapaista lämminhenkistä seikkailua kuin Final Fantasyjen synkistelyä. On ihan uskomatonta, miten peli eli reilut pari vuosikymmentä pelkkien fanikäännösten varassa. SquareEnix kattoi kunnolla pöydän, kun julkaisi tämän vihdoin englanniksi lokalisoituna, eikä huhtikuussa ilmestyvä remakekaan näytä pahalta. Odotan todella näkeväni, miten nämä ympäristöt ja hahmot luodaan kolmiulotteisena.

Jos ei jokin mene alkupuolen jälkeen vikaan, voinen vielä kirjata Trials of Manan siihen loisteliaaseen joukkoon, missä ovat Super Metroid, A Link to the Past, Super Mario World ja Final Fantasy VI.

Mitäs sitten seuraavaksi? No Chrono Trigger+Cross tietenkin! Eikö niin, SE?



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 02.02.2020 13:43

Creed: Rise to Glory - PS VR


VR linjalla jatketaan. Tää on eka videopeli konsolilla, joka on saanut itsellä hien pintaan ja fyysisesti rankin peli mitä oon pelannut. Testailin pari pv sitten ekaa kertaa ja vieläkin on kädet ja yläselkä kipeänä. Toimii todella hyvin esim. alkulämmöiksi kovemmalle treenille. Varjonyrkkeilyähän toi on. Nyrkkeily itsessään on hauskaa ja hienoa miten koko kroppaa saa käyttää mukana. Päällä ja keholla väistellään lyöntejä ja käsillä suojataan ja tietenkin lyödään. Ihan täydellisesti tuota lyömistä ei ole toteutettu, vaan välillä nyrkkeily on melkoista hutilyömistä ja lyönnin kovuudella ei juuri ole vaikutusta tai sitä ei ole kovin hyvin saatu mallinnettua peliin. Creed tarjoaa kumminkin hyvän kurkistuksen siitä mikä potentiaali VR:ssä tulevaisuudessa oikeasti on. Myös treenaaminen salilla on mukavaa ja aika fyysisesti uuvuttavaa puuhaa varsinkin jos laittaa koko kropan peliin täysillä. Tämä ei tosiaan sovi pelaajille jotka haluaa maata sohvalla. Peliä kuuluu pelata seisten.

Suosittelen jokaiselle VR:n omistajalle, todellakin peli joka kuuluu kokea. Hintakin on halpa 25e Storesta ja fyysisenä saa vieläkin edullisemmin.

Katso tää video pelistä! (https://www.youtube.com/watch?v=fU55mMwCuB8)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.02.2020 13:16
Palasin piiiiiiitkästä aikaa ajopelin pariin, kun hankin viime vuoden loppupuolella Switchille WRC 8:n. Tuen mielelläni 3rd partyjen julkaisuja, jotta konsolille saataisiin pitkässä juoksussa muitakin kuin Nintendon omia pelejä.

Tämä kyllä yllätti positiivisesti. Sarja on tullut aika pitkälle siitä, missä jamassa sen viimeksi näin. Tekijäkin on nyt toki eri, mutta silti. Uudempia DIRT-pelejä pelaamattomana voin sanoa, että tämä on ajomalliltaan heittämällä tyydyttävin rallisimu, mitä olen koskaan pelannut. Juuri oikea mixi realismia ja ajamista helpottavaa yksinkertaistusta.

NS-versiossa ei ole minkäänlaista moninpeliä (ei netissä eikä lokaalisti), mutta WRC kasissa koko pääjuttu onkin uramoodi. Pikkusarjoista noustaan aina WRC-luokkaan asti, ja siinä sivussa täytyy pitää huoli, että tallikin pyörii. Välillä voi käydä kaahaamassa klassikkokisoja Lancia Stratoksen kaltaisilla hirviöillä, ja todeta itsensä pieneksi, kun pamauttaa itsensä rotkon pohjille Turkin tuskaisan kapeilla kinttupoluilla. Mitään mikromanagerin hommia ei sinällään ole luvassa, mutta taitopisteillä voi unlockata erilaisia tiimin toimintaan vaikuttavia taitoja, kuten nopeamman työskentelyn huoltotoimenpiteissä. Ajan kanssa tiimiin saa houkuteltua jopa paremman meteorologin, joka pystyy laatimaan ralleihin tarkemmat sääennusteet.

Ja siitä päästäänkin uramoodin ohella siihen toiseen ominaisuuteen, mistä ennen julkaisua kohistiin: säämalliin. Jostain syystä sitten ikivanhan Colin Mcrae Rally 2.0:n rallipeleihin ei ole toteutettu kunnolla dynaamista säätä. On ollut kyllä vaihtelevia, ennalta määrättyjä skenaarioita, mutta ne eivät ole toimineet oikeasti dynaamisesti. Se on merkillistä, sillä se on ollut iät ja ajat formulapelien (F1 97, GP3) tunnelmaa kohottava vakio-ominaisuus.

WRC 8:ssa voi vihdoin nähdä, kun pätkän alussa Ruotsin kiiltävillä hangilla kimalteleva aurinko vetäytyy pilvimassaan, joka alkaa hiljakseltaan pudotella lumihiutaleita. Asvaltti- ja soraralleissa tielle muodostuu lätäköitä, ja sääefektit ovat muutenkin todella hienon näköisiä, vaikka NS-versio ei pystykään graafisesti samaan kuin muut konsolit ja PC. Tämä on rallipelien saralla aika iso juttu, ja onkin aika käsittämätöntä, että sen saamiseen on mennyt näinkin kauan.

Viihdyttäväähän tätä on pelata ralli silloin tällöin, ja yrittää raivata tietä kohti WRC-mestaruutta.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.02.2020 07:21
Kirjoitinkin jo Trials of Manasta jonkin verran, mutta nyt on kirjoitettava lisää, sillä kyseessä on kuin onkin jumaltason SNES-peli. Siis katsokaa nyt, ja piehtaroikaa talvikaupungin levollisessa tunnelmassa:

(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/trials_of_mana.gif)


Jään usein 3D-peleissä katsonaan monttu auki erityisen upeita maisemia. Samaa tapahtuu kaksiulotteisissa verrattain vähän, mutta kuitenkin tapahtuu. Trialsissa pixel artin taso on vain niin uskomatonta, että sitä ihmetellessä ei voi kuin hiuksia nostaa. Lokaatiot pursuavat tunnelmaa, yksityiskohtia ja kaikkea sälää niin paljon, että niitä voisi jäädä tutkimaan pitkiksi tuokioiksi.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/trials2.gif)


Trials of Mana sisältää jopa päivä/yö-syklin. Hiljalleen voi nähdä, miten varjot ottavat maailmastaan vallan, vain muuntuakseen pikkuhiljaa sysipimeydeksi. Zombit tulevat koloistaan kuin rotat Helsingin Kalliossa, sankariemme odottaessa aamun valkenemista. Vähissä energioissa majatalosta pilkottava valonloiste vetää puoleensa, kun he tietävät vihdoin pääsevänsä koisimaan lämpimissä vuoteissa. Sankarit/sankarittaret ottavat jopa kengät pois nukkumaan mennessään ja vaihtavat kevyempään vaatetukseen. Yksityiskohdat todella tekevät tämän pelin.

Collection of Mana vaatisi kylkeensä ohjekirjaa, sillä monet ominaisuudet ovat ns. piilossa. Google laulaa, ja pelaaja tyytyväistyy. Mitä ovat esimerkiksi mystiset ????-siemenet? Sitä peli ei ikinä kerro, vaikka ne ovat läpäisyn kannalta oleellinen asia. Tod.näk ohjekirjassa aikoinaan sanottiin miten ne toimivat. Remakessa tämä varmastikin korjattaneen.

ToM on kerrassaan fantastinen peli, täpötäynnään charmia, lämpöä ja sitä ihanaa voimaannuttavaa naiiviutta, jota parhaat JRPG:t ilmentävät. Se olisi yksinään Mana-kokoelmasta pyydetyn hinnan arvoinen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 18.02.2020 12:01
Kun PSVita on jo käytännössä kuollut alusta, päätin haxoroida omani ja laittaa vähän eloa masiinaan. Oli kyllä erittäin helppo projekti. Nyt on kone täynnä kaikenlaisia emuja ja pelejä. Nykyään vaikea löytää kunnolla peliaikaa, niin tuolla vitalla pääsee pelailemaan sopivasti. Musapelejä on varsinkin tullut pelailtua.

Seuraavaksi sitten PS3-haxoroinnit ja kikkailut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 18.02.2020 16:02
PS4:n God of War pelailtu "läpi". Valkyrit vielä saalistamatta, mutta voi olla että jää saalistamattakin. Mutta yllättävän viihdyttävää alusta loppuun. Taistelu oli kivaa, yhteistyö pojan kanssa oli toteutettu loistavasti, maailma oli hieno, sivuhahmot persoonallisia jne.
Ainoa mikä häiritsi aika-ajoin oli nappien helvetinmoinen määrä. Pidän suht simppelistä ohjauslayoutista (vai miksi sitä sanookaan) koska pelaamisen välillä voi tulla pitkiäkin taukoja, niin se on joka kerta uudelleen opettelun aika jos nappeja on perkeleesti. Ja tässä kyllä oli. Ihan jees ne kyllä iskostu sinänsä, vaikka suurimman mäiskeen keskellä menikin joskus sekasin.

Juonessa häiritsi hiukan se kuinka lopulta simppelin asian (tuhkat pitää heittää vuorelta alas) takia pistetään vihua pinoon ja oikeastaan vasta lopussa selviää miksi matka pitää kulkea. Hieno sinänsä, mutta vähän turhan kevyt lähtökohdiltaan. Lisäksi loppu tuli todella yllättäen. Odotin että tarina lähtee ihan muille linjoille lopulta, mutta loppu tulikin alkuperäisen mission jälkeen. Tämän vuoksi tuntui myös että todella moni asia jäi leijumaan ilmaan. Varsinkin kun pää vyötäisillä laajensi tarinaa ja maailmaa koko ajan (loistava idea muuten, ehkä paras toteutus kuinka äänien lisäys peleihin voi oikeasti lisätä syvyyttä peliin eikä ole olemassa vain siksi kun ihmiset nyt puhuu normaalisti), niin kuvittelin että jossain vaiheessa pätkitään jotain astetta isompaa kaveria. Jatko-osassa sitten.

Komea peli kyllä on. Juuri kun toisaalla mietittiin miltä uusi WRC näyttää, niin ei voisi uskoa että GoW tulee samalle konsolille. Toki ääriesimerkki, mutta ei siitä pääse ympäri että GoW on komea peli.

Kokonaisuudessaan 3,5/5. Pelin lore jaksaa pitää kiinni, poika&faija yhteistyö pysyy sopivan yksinkertaisena joten se on mukava lisä, sivuhahmot toimii, ääninäyttely on hyvää, pelattavuus toimii ja meno on komeaa katsottavaa. 1,5 pistettä lähtee oikeastaan omista mieltymyksistä. Pidän enemmän vähän taaempaa kuvatusta ja vauhdikkaammasta toiminnasta (vanhat GoWit), kuin olan takaa kuvatusta eteen-taaksekävelystä. Mutta ymmärrän kyllä että jotkut pitää tätä vuoden pelinä. Onhan se hyvä peli, mutta ei se nyt sellaista hurmiota saanut aikaan kuin vanhat GoWit aikanaan. Tissitkin puuttu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.02.2020 22:28
Switchille ilmestyi eilen, täysin puskista, peli nimeltä Warface. En aluksi juuri korvaani lotkauttanut tälle, mutta sitten puolivahingossa näinkin videolta, miten peli on periaatteessa CoD-klooni, joka pyytää rahhoo joka käänteessä. Ilmainen aloittaa, toki. Toooki, pikku Timmy, toki.

On siinä yksi toinenkin mielenkiintoinen juttu: Warface pyörii CryEnginellä, joten se saa kunnian olla ensimmäinen k.o pelimoottorilla tehty NS-käännös. En usko, että jää viimeiseksi.

No, minähän tänään sitten vähän kokeilin tätä peliä. Niin uskomatonta kuin se onkin, yli 50 miljoonaa myyneellä konsolilla on vieläkin pelikirjastossaan CoD:in mentävä reikä. Eikö Activision oikeasti halua rahaa? Olisiko Sotanaamasta sitten astumaan vakavalla naamalla sota-areenalle, niin ettei tarvitsisi tässä codittomuudessa naamattomaksi joutua?

Kaikki alkaa mitä parhaimmin, sillä tekijöillä on ollut munaa asettaa ohjaustavassa gyro oletukseksi. Käännös on 30fps, ja gyron toteutus on ihan pikkuisen vikuroiva ja haparoiva, mutta on sitä pahempaakin nähty. Ei mennyt kauaa, kun ampumaradalla headshotteja alkoi putoilla. Tässä best off, joka ei tietenkään näytä missauksia.

http://www.youtube.com/watch?v=2qlWLJ3fbR8

Sitten Team Deathmatchin kimppuun. Tässä on mukana kyllä kunnon nostalgiaa, sillä en sitten Killzone 2:n ole juurikaan tähän pelimuotoon koskenut. Muutamien matsien jälkeen pelimekaniikka alkaa tulla tutuksi. Huomaan, että vauhdista maahan voi tehdä syöksyjä, ja jäädä sinne jopa ampumaan. Rynnäkkösotilaan rooli päättömästi ammuskelevana ei tunnu kiintoisalta, mutta sniputtaminen on sen sijaan tyydyttävää. Jos peliä vielä tästä enemmän pelaan, aion erikoistua tark'ampujaksi.

http://www.youtube.com/watch?v=K-EFTx3t8v0

Lets face it! Pelaan tätä, koska valinnanvaraa Switchillä ei ole. Bethesdan ansiosta laadukkaita yksinpelisooloräiskintöjä löytyy, mutta moninpelipuoli on jätetty täysin hunningolle. Eikä tämäkään niin kirkkaasti tuiki, että tyhjiö sillä täytettäisiin. Pitäisin sitä mieluummin alkupalana.

EDIT:

Pelissä voi ilmeisesti vuokrata (ei siis omistaa) oikealla rahalla tietyksi ajaksi käyttöönsä parhaita aseita. Kosmetiikat ja muut ulkonäköön vaikuttavat jutut ovat minulle täysin fine, mutta ei kilpailuedun saavuttaminen mikromaksuilla.

Miten kamalaa olisi, jos esimerkiksi Splatoonissa voisi ostaa itselleen pienellä summalla viikoksi aseen, jonka kantama on pidempi kuin perusversiolla? Kylmää hikeä pukkaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 23.02.2020 00:05
Vanquish tuli vedettyä läpi PS4:llä, ja onhan peli edelleen TOP5-kamaa. Etenkin kun pääsee pelaamaan 60 kuvaa sekunnissa. Shinji Mikami on jumala, ja voisin kuvitella, että Vanquishilla on mahdollisuudet mennä vielä jonain päivänä RE4:n ohi uudelleenpelatuimpana pelinäni. Kumpikin peli on koulukirjaesimerkki siitä, miten videopeli kuuluisi rytmittää.

Pääsin myös ensimmäisellä yrityksellä Normal-vaikeustason rankingin kärkeen suht paskalla scorella:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Ainoat moitteet tulevat oikeastaan hieman kömpelöstä väistömekaniikasta (voit väistää vain ylös/alas/oikealle/vasemmalle, muttet viistoon) ja oikean tatin deadzonesta, joka nyt vain valitettavasti on olemassa 99,9% peleistä. Olisi pajon helpompaa saada headshot bonukset, jos antiikkisella tähtäystuntumalla ei tarvitsisi sahata edestakaisin päiden kohdalla.

Pakko hankkia peli-PC, jotta voi erillisellä softalla tehdä kaikkien tähtäystä vaativien pelien tuntumasta identtisen. ReWASD-niminen softa on ilmeisesti paras vaihtoehto. Ei oikein huvita pelata millään muulla kuin täysin lineaarisella response curvella, johon olen tottunut Apex Legendsissa. Tällöin tähtäin liikkuu samassa suhteessa kuin tattikin, mikä tuntuu taivaalliselta, kun siihen tottuu harjoittelun jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.02.2020 00:58
Pakko hankkia peli-PC, jotta voi erillisellä softalla tehdä kaikkien tähtäystä vaativien pelien tuntumasta identtisen. ReWASD-niminen softa on ilmeisesti paras vaihtoehto. Ei oikein huvita pelata millään muulla kuin täysin lineaarisella response curvella, johon olen tottunut Apex Legendsissa. Tällöin tähtäin liikkuu samassa suhteessa kuin tattikin, mikä tuntuu taivaalliselta, kun siihen tottuu harjoittelun jälkeen.

Asensin Windows 10:n Boot Campilla Macbookiin, latasin Steamin sekä kokeiluversion reWASD:ista ja pistin alkuperäisen Counter-Striken tulille, koska se ainakin toimii nuhapumppukoneessani. Säädin DualShockin vasempaan tattiin näppiksen WASD:in ja oikean tatin emuloimaan hiirtä ja pistin response curven täysin lineaariseksi mahdollisimman pienellä deadzonella. Tähtäystuntuma tuntui lähestulkoon siltä, miltä toivoinkin! Auto aimia ei luonnollisestikaan ole, joten ei noita vanhempia pelejä pysty pelaamaan, kun et voi hidastaa tähtäystä COD-tyyliin painamalla vasenta liipasinta.

Vanquish minulta löytyy PC:llekin, joten pitää katsoa josko se pyörisi Macbookilla edes sen verran, että pääsisi kokeilemaan, miltä peli tuntuu reWASD:in säädöillä. RE4 HD Edition on toinen peli, jota en pysty enää pelaamaan, koska HD-versioissa on järkyttävä deadzone oikeassa tatissa, vaikka moista ei ollut GameCube-versiossa. RE4:ssä ei muistaakseni ollut auto aimia ollenkaan edes padilla pelatessa, joten sitä pystyy pelaamaan ilmankin. Vanquishin auto aimista en ole varma.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 03.03.2020 22:05
Resident Evil Revelations Xbox One X

Enpä muista että olisin koskaan aikaisemmin jättänyt peliä kesken tämän takia mutta kerta se on ensimmäinenkin. Eli: pelissä on aivan jäätävät deadzonet ja ohjaus noin muutenkin. Liikkumisessa on analogitatille mäpätty kolme eri nopeutta seuraavalla logiikalla:
(Prosentit kuvaavat kuinka paljon tattia on liikutettu keskiasennosta)
0-33% ukko seisoo paikallaan(!)
34-66% ukko kävelee
67-100% ukko juoksee

Tämä logiikka nyt ei yksinään vielä mikään ongelma ole, mutta lisäksi juoksu toimii vain eteenpäin ja etuviistoon liikkuessa. Kun tattia kiertää yläasennosta sivulle reunaa potkin niin jossain siinä puolivälin paikkeilla vauhti vaan töksähtää hitaammaksi täysin vastoin kaikkea analogitatin logiikkaa.

Tämäkään ei kuitenkaan ole varsinaisesti vielä niin iso ongelma että pitäisi jättää koko peli kesken. Sen sijaan tähtäys pilaa pelin totaalisesti. Se toimii seuraavasti:
0-33% tähtäin ei liiku mihinkään (deadzone)
34-100% tähtäin liikkuu (sentään ns. analogisesti). Tosin vaikka tatti olisi tuossa minimiarvossa eli 34%, niin se miniminopeuskin *tuntuu* liian nopealta. Tähän vaikuttaa sekin että jos peukalo liikahtaa nanomillin eteenpäin kohtaan 35%, niin tähtäin tykittää jo tuplavauhtia ties minne.

Eikä siinä vielä kaikki! Tämä viimeinen vitsi kruunaa koko komeuden: tähtäyksen deadzonet ovat akselikohtaisia. Visuaalisesti ajateltuna koostuu kahdesta suorakaiteesta jotka muodostavat tatin liikkuma-alueen korkuisen ja levyisen plusmerkin. Ja merkin paksuus on tosiaan se 33% koko tatin halkaisijasta. Suorakaiteiden leikkauksessa keskellä on ns. kokonaisvaltainen deadzone ja lisäksi ne ”plussan sakarat” ovat deadzonea sille vastakkaiselle akselille.

Tästä seuraa se, että sitten kun olet saanut tatin siihen kaikkein tarkimman hienosäädön mahdollistavaan 34% kohtaan, sanotaan nyt vaikka keskikohdasta suoraan ylös 34%, niin vaakasuunnassa yhtäaikaisesti hienosäätäminen onkin sitten kirjaimellisesti sanottuna mahdotonta. Jos haluat hienosäätää ensin ylös ja sitten ylävasemmalle, tattia pitäisi siirtää tuota samaista nanomillin paksuista 34% linjaa pitkin vasemmalle samaiset 34% jotta päästään yhteen maagiseen nanomillin pisteeseen, jossa tähtäin liikkuu ”sopivaa” vauhtia ylävasemmalle. Ja mikäli tähtäsit kohteesta yli millinkin, niin saat haeskella vastaavaa maagista pistettä tatin toiselta puolelta.

Semmosta. Prosentit on arvioita mutta ainakin lähellä totuutta.

Edit: nyt kun otin vielä ohjaimen käteen ja testasin, niin tuollahan deadzonekuviolla on mahdollista pyörittää tattia siinä liikkuma-alueen keskivaiheilla siten, että vaikka tatti pyörii täyttä ympyrää niin tähtäin tekee neliötä. En mä oikeen edes tiedä että miten tollaseen pitäisi reagoida. Mä oon ihan sanaton.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 03.03.2020 22:54
Pelasin tuon 3DS:llä joskus ja petyin karvaasti. En tosin muista, oliko sen pelin kontrollit noin oudot, mutta eniten Revelationsissa häiritsi tietynlainen yksitoikkoisuus ja se, että peliä oli markkinoitu "klassisen Resident Evilin paluuna". Minusta Revelations on vain jälleen eräänlainen kehnompi variaatio neljännestä Ressasta, minkä lisäksi niitä samoja vetisiä käytäviä pitkin kulkeminen alkoi käydä aika pian puuduttavaksi. Ei nyt varsinaisesti surkea peli, odotin vain paljon enemmän tältä ja suoraan sanottuna kyllästyin tämän jälkeen sarjaan aina siihen asti, kunnes julkaistiin Resident Evil 7. Tämä on minulle se aito ja oikea paluu kunnollisen selviytymiskauhun äärelle, kuten myös aivan loistava Resident Evil 2:n remake.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.03.2020 00:06
Ah, deadzonet, nuo ihana jumalan lahja maailmalle.

Niistä puheen ollen, ostin koko lisenssin aiemmin mainitsemalleni reWASD-näppäinkonffaussoftalle ja asensin Vanquishin, joka pyörii MacBook Prollani 60 kuvaa sekunnissa! 720p-resoluutiolla kaikki asetukset minimissään... Eli sama kuin pelaisi Switchillä siis. Mutta ei se mitään, sillä reWASD muuttaa pelin täysin. Sain hiottua response curven lineaariseksi ja deadzonet nolliin, kuten toivoinkin. Ja voi luoja, mitä hunajaisen kermaista täydellisyyttä peli nyt onkaan! Osut juuri sinne minne haluatkin joka kerta. Ilman v synciä input lagikin on olematon jopa Macin näytöllä.

Kaivoin huvikseni pari vuotta pölyttymässä olleen Switch Pro Controllerin, kun muistin, että siinä ei ole paskoja liipasimia, vaan vanhat kunnon digitaalinapit niiden tilalla. Kokeilin huvikseni myös, miten PS4-padin KontrolFreekin Inferno-tatinpidennys istuu ohjaimeen, kun padien tatit ovat lähes identtiset. Se istui melko hyvin, muttei täydellisesti. Kaivoin Pro Controllerin myyntipakkauksesta padin ympärillä olleen pehmustemuovin ja pistin sen tatin ja tatinpidennyksen väliin ja leikkasin ylimääräiset muovit pois. Tatinpidennys pysyy paikallaan, kuten PS4-padissakin. Saa luvan kelvata, kunnes saan tilattua jostain Switchin omat tatinpidennykset, kun Inferno-mallia ei tahdo löytyä enää mistään.

(https://abload.de/img/498576c7-9a0f-450c-bw8koz.jpeg)


Tattipidennetty Pro Controller ja Vanquish ovat yksinkertaisesti täydellinen yhdistelmä. Boosti vasempaan olkapäänappiin ja Tactical Evade oikeaan. Boost dodge onnistuu täydellisesti. Tähtäys ja ampuminen digitaaliliipasimilla. Pro Controllerin tatit ovat yhtä hyvät kuin PS4-padissa ilman niitä PS4-padin umpipaskoja liipasimia, joiden painelu aiheuttaa infernaalista vitutusta. Face buttonit ovat huonommat kuin PS4- ja Xbox-padeissa, mutta se annettakoon anteeksi.

Pelasin Vanquishin samantien kolmesti läpi, kun en vain saa tarpeekseni. En tule enää ikinä koskemaan konsoliversioihin juurikin deadzonejen ja muutenkin paskan tattiohjauksen takia. Oikeastaan sama pätee suurimpaan osaan räiskintöjä, eli on pakko vaihtaa mestarirotuun. Tosin - kuten olettaa saattaa - PC-version leaderboardsit olivat täysin pilalla. TOP50:ssä pelkkiä 999,999,999 scoreja, jotka ovat täysi mahdottomuus. Sama juttu Ikarugassa.

reWASD:illa en kuitenkaan saanut RE4 Ultimate HD Editionia pelastettua, koska PC-näppäinasetukset ovat niin vammaiset eikä niitä saa reWASD:illa konffattua mitenkään järkeviksi. DS4Windows-softalla tuo tosin onnistui, koska siiinä on anti deadzone -asetus, joka ikäänkuin miinustaa noita pelin natiiveja deadzoneja pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.03.2020 07:54
Täytyy kyllä nyt pahasti jälkimetrossa kehaista, että Metro 2033: Redux on tykkiä kamaa. Saavuttaa kirjan synkän tunnelman hienosti. Runneltujen ympäristöjen yllä leijuu tiivis fiilis, ja se tunne, että pimeydestä voi hetkellä minä hyvänsä tulla kimppuun jotakin ikävää, on jatkuvasti läsnä. Olen pelaillut mekaniikat oppiakseni ensimmäisen kerran normalilla, jolloin ammuksia on saanut jopa hutilointeja varten, mutta pelaan varmaan heti perään Hardcorella, joka riisuu pelistä HUDit, tekee pelaajasta ja vihollisista herkempiä kuolemaan, hidastuttaa lippaanvaihtoja ja muuttaa ammuksien ja parannustavaroiden löytämisen vaikeammmaksi.

4A Games on tehnyt gyron vielä paremmin kuin Panic Button (Wolfensteinit ovat tässä asiassa DOOMia laadukkaampia), enkä ole vielä pelannut toista sooloräiskintää, missä se tuntuisi yhtä hyvältä. Täydellinen se ei silti ole: riisuin pelistä kaiken tähtäysavun, minkä peli antaa pelaajan tehdä, mutta ilmeisesti näkymättömiin jää silti jotain (aim smoothing?), sillä ristikko tykkää vaeltaa aavistuksen paikaltaan, mikä haittaa lievästi varsinkin ADSin läpi kiikaroiduilla aseilla ampumista. Tämä hakeutuminen on vähäistä, mutta eron kuitenkin huomaa Splatooniin, jossa ei ole minkäänlaista tähtäysapua. Olen pelannut kuitenkin vain television kautta, joten en tiedä, millaiselta tähtäys tuntuu portablena.

Yleensä ärsyynnyn hiippailusta, joka epäonnistuessaan johtaa pelin loppumiseen ja tallennuspisteelle palaamiseen. Metrossa se tuntuu orgaaniselta osalta itse peliä, eikä seikkailua pistetä poikki, vaikka tulisikin nähdyksi. Tuntuu mainiolta kuunnella pimeyden keskellä vihollisjoukon keskustelua, miettien onko noiden napsaiseminen äänenvaimennetulla aseella täältä piilosta juuri nyt sen arvoista... vai odotanko, että yksi lähtee tännepäin ja otan sen pois pelistä ilman häläkkää? Se on kuitenkin varmasti niin, että realistisemmalla vaikeustasolla äänettömyydestä ja hiljaisista eliminoinneista tulee paljon, paljon tärkeämpiä kuin normalilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.03.2020 00:49
Mulla on aivot ihan solmussa Apexin jälkeen. Raivostuttavaa yrittää saada lihasmuisti resetöityä, kun on tottunut pelaamaan nopealla senssillä ilman deadzoneja (kyllä, taas se sama valitusvirsi alkaa).

Resident Evil 3:n demo tuli ulos Uudessa-Seelannissa, joten se tuli ladattua Xboxille. Hirveät deadzonet ja hidas sensitivity ja response curve miten sattuun. Osu mihinkään. Demo oli todella lyhyt, mutta sinänsä ihan lupaava. Samaa kauraa kuin RE2. Nemesis ei jostain syystä aiheuttanut ripulinkarkailua ollenkaan, toisin kuin Mr. X. Johtunee siitä, että tällä kertaa voit väistellä kätevällä dodge-mekaniikalla, niin ei tarvitse juoksennella ympäriinsä, kun iso mulkku sattuu seisomaan edessäsi.

Halo: Combat Evolvedistakaan ei tullut mitään. Vaikka sensitivity olisi kympissä (Insane-asetus), tähtäys tuntuu hitaalta. Aim accelerationiakaan et saa täysin nollaan (slideri menee alimmillaan ykköseen, ei nollaan).

Forza Horizon 4:n kanssa ei voi mennä pieleen, eihän? No vittu voi näköjään. Ajattelin, että rentoudun ja ajan kohti auringonlaskua Ferrarin kanssa samalla kun hyvä biisi soi taustalla. ”You qualified for the winter season!” Mitä jos en halua ajaa sillä mun Ferrarilla kinoksissa? Tämä pakotettu vuodenaikasykli on täyttä idiotismia. Myös kaikki turha peliin tungettu paska ärsyttää. En halua ostella jotain taloja ja keräillä lippiksiä. En myöskään halua mitään hipsteri alter egoa, vaan se olen minä siellä Ferrarissa ajamassa kohti auringonlaskua. Pelaan mielummin Forza Horizon 3:sta 30 kuvaa sekunnissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.03.2020 06:51
Vielä vähän syvemmin Trials of Manan demosta:

En osaa tarkalleen määritellä miksi, mutta silmääni peli näyttää graafisesti paremmalta kuin Dragon Quest XI S. Ehkä efekti johtuu siitä, että se on hyvin onnistunut remake 2D-pelistä? Varsinkin kaupungit ovat upean näköisiä ja yksityiskohtaisia, vaikka arkkitehtuuri onkin simppeliä ja suoria viivoja käytetään paljon. Kuvittelin teininä tulevaisuuden roolipelin näyttävän tältä, enkä uusilta Final Fantasyilta. Ehkä siinä syy, miksi ulkoasu kiehtoo minua niin paljon?

Vaikeustasosta on ehditty jo valittamaan, ja helppohan se on. Taistelusysteemi on kyllä mukavan moninpuolinen, mutta ainakaan alussa sitä ei vaadita käyttämään kokonaisuudessaan, vaan hitit voi ottaa vastaankin. En kuitenkaan pelaa roolipelejä vaikeustason takia. Ne ovat minulle elämyskeitaita, joissa on koukuttavaa hahmonkehitystä, statsien nostamista ja eskapismin voimaa. Oikeasti vaikea taso voisi silti olla valittavissa niille, jotka sitä haluavat. Haittaa ei ole siitäkään, jos halutessaan pelissä voi kehittyä yliluonnollisen vahvaksi tekemällä oikeat satsaukset ja valinnat kykypisteiden sijoittamisessa; oikeassa elämässä minä olen vain hölmö peasant, mutta näissä maailmoissa minä haluan puhkua voimaa ja vaarallisuutta.

SNES-versiossa aarrearkkuja sai yleensä aina taisteluiden päätteeksi, mutta remakessa niitä on sijoiteltu runsaasti talojen nurkille, paksurunkoisten puiden taakse, kallionkoloihin ja muihin piiloihin. Hyvä uudistus, joka tekee paikkojen tutkimisesta mukavaa ja vähentää tyhjää tilaa, joka ei palvele peliä samalla tavalla kuin esim. Breath of Wildissa se tekee. Aarrearkuista saatavat kamat ovat yleensä parannustavaroita, mutta ihan demon lopussa löysin myös päähahmolle tavaran, joka nosti sen suojausta. Vähän tutkimalla pitäisikin päästä käsiksi parempiin aseisiin ja suojiin ennen kuin ne voi ostaa kaupasta. Se on palkitsevaa.

Olen niin mielissäni, että tämä genre on taas pulpahtanut näin hyvin pinnalle. On vain niin leppoisaa käpertyä sohvannurkkaan ja pelata Trials of Manan kaltaista peliä. Toivottavasti perinteiseen kumartavia roolipelejä on luvassa tulevaisuudessa rutkasti lisää. Ja ai niin: aasinsiltana siihen todetaan, että Octopath Traveler on myynyt Switchillä nyt 2 miljoonaa kappaletta!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.03.2020 16:51
Kaikki pelaa nyt Eternalia, mutta minä latasin DOOM 64:n. Pelasin juuri kolme kenttää. Vaikuttaa mainiolta. Pelissä on erilainen, creepympi tunnelma kuin ykkösessä ja kakkosessa. Musiikki on tiivistunnelmaista ja vähäeleistä. Klassinen "N64 estetiikka" skaalautuu teräväpiirroksi pätevästi. Kuusnepa-käännöksiin erikoistunut Nightdive (Turok 1 ja 2) on siis tehnyt taaskin hyvää jälkeä porttauksen kanssa. Gyrollakin voi liikutella asetta sivuttaissuunnissa. Työstävät muuten parhaillaan myös Shadowmania!  


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 21.03.2020 21:00
Call of Duty: Warzone

Enpä muista milloin oon viimeksi CODeja pelannut, taitaa olla yli 10 vuotta sitten. Onneksi tuli tämä ilmaisversio ladattua, nyt on tällä viikolla varmaan melkein 30h jo pelikellossa frendien kanssa. Todella addiktiivinen Battle Royale - peli, ei ihme että 30 miljoonaa pelaajaa jo kasassa ja servut juntturassa. Nyt vielä karanteenissa koko maailma, niin peliseuraa löytyy jatkuvasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 21.03.2020 21:17
Ite hakannu Plunderia BR:n sijaan, jotenkin paljon enemmän tekemistä ja mayhemia tässä pelimoodissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 26.03.2020 10:31
Vielä vähän syvemmin Trials of Manan demosta:

En osaa tarkalleen määritellä miksi, mutta silmääni peli näyttää graafisesti paremmalta kuin Dragon Quest XI S.

Itsellä syy ainakin on ihan puhtaasti tekninen. Mana näyttää huomattavasti tarkemmalta ja sahalaitoja ei ole oikeastaan ollenkaan ainakaan handheld moodissa.
Muutenkin tykkäsin demosta ja heti alussa oli kiva huomata, että peli tarjoaa useamman vaikeustason joten tietenkin otin sen helpoimman :D
Pelasin vain siihen asti kun alkutekstit rullaa ruudulla ja päästiin uuteen kaupunkiin.
Mitä sitä sen pidemmälle pelaamaan kun tuossa vaiheessa oli jo osto päätös lyöty lukkoon.
Sitä en tiedä koska tuon ostan tai alan pelaamaan. Voi mennä vaikka 6kk joten mieluummin sitten aloittaa ihan alusta asti uudestaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 27.03.2020 11:58
Vedin viimein FFVII Remaken demon läpi. Mielipiteeni lienee vähemmistössä, mutta en kyllä tykännyt tyylillisesti monistakaan asioista. Cloudin ylicoolit angstista täyttyvät "olen liian cool välittämään" ilmeet ja asenteet aiheuttivat suurta myötähäpeää ja jopa huvittunutta naurua.

Myös taistelut tuntuivat puuduttavilta. Tuntuivat ne siltä kyllä alkuperäisessäkin kun läjähtivät ruudulle randomisti, mutta tässä tämä mätkiminen oli mielestäni ylipitkää ja heikosti rytmitettyä. Ei mitään ihan kamalaa missään nimessä, mutta ei kuitenkaan ihan minun juttuni.

Ehkä olen vain asennoitunut väärin tähän. Tämä ei ole sama peli samoin mekaniikoin, vaan uusittu tuotos.

Graafisesti tämä on erittäin upeaa tykitystä. Cloudin ja Barrettin hahmot eivät iskeneet tyylinsä puolesta, mutta ehkä muiden kanssa on onnistuttu paremmin. Projektina tämä vaikuttaa aika haastavalta ja epäonnistuminen tällaisen kanssa on samaan aikaan helppoa ja täysin anteeksiantamatonta.

Sekavin fiiliksin nyt odottelen, että pääsen pelaamaan koko versiota. Tuolle Cloudille ja sen ärsyttävälle naamalle olisivat saaneet tehdä kyllä jotain vielä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 27.03.2020 20:00
Joo, itse en edelleenkään tajua miksi kukaan tuosta hypettyisi ihan hirveästi, varsinkin kun ottaa huomioon Squaren umpisurkean viimevuosien historian. Tyypit eivät osaa portata edes vanhoja pelejään ehjänä ja peli on muutenkin ihan pelkkä pieni palanen kokonaisuutta. Toki sen ymmärrän, että kun kyse on ikonisesta kulttipelistä, niin monelle pelkkien tuttujen hahmojen näkeminen ja vanhojen musiikkien kuuleminen saa anuksen löystymään.

Hyvin vielä muistissa, kun sai lukea hehkutusta FFXV:n demon jälkeen, miten mahtavat sen pelimekaniikat tulevat olemaan ja mitä kaikkea se mahdollistaisi. Lopputulos olikin suoraan persereikään. Toki FF7:n tapauksessa niillä on kohtuullinen onnistumispaine. Varmaan porukat menevät ovella kirveen kanssa, jos pelistä tulee huono.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.03.2020 13:26
Joo ei tämä toisella pelikerralla enää maistunut läheskään niin hyvin kuin ekalla kertaa. Pistän nostalgiapärinän piikkiin. Taistelussa pitäis olla reippaasti enemmän syvyyttä ja pelaajalle pitää antaa isoja alueita, missä saa rauhassa tutkia ja grindata, että tästä kalu saataisiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 28.03.2020 15:50
Ori and the Will of the Wisps - PC

Ensimmäinen Ori oli aikamoista pelaamisen riemua. Rautaista pelattavuutta, upeaita maisemia, mahtavaa musiikkia, fiilis katossa. Nyt on jatko-osaa muutama tunti takana ja se on ehkä mennettänyt fiiliksestä hiukan, mikä johtuu lähinnä tarinallisista asioista, eikä siitä että audiovisuaalisuus olisi millään tavalla heikompaa. Mutta peli itsessään on edelleen rautaista pelattavuutta, upeaita maisemia ja mahtavaa musiikkia.

Pelillisiltä ansioiltaan peli tuntuu jopa paremmalta kuin ensimmäinen osa. Liikkuminen on monipuolisempaa heti alusta ja erikoistaitoja on paljon enemmän. Monessa kohtaa tulee pelillisesti mieleen Bayonetta vibat (joo erikoinen vertaus), kun siinä pomot tuntuvat alussa aivan mahdottomilta, mutta kun tutkit pomoa löydät sen kikan jolla pomokaatuu. Uudessa Orissa on sama kenttien kanssa. Tulee aika paljon kohtia että mitä nyt teen, eihän tonne pääse, mutta kun tutkit ympäristöä ja vihujen liikkeitä hetken, jutun juju aukeaa. Paras esimerkki on ehkä time trial/kisa paikasta a paikkaan b. Kun näet reitin ensin mietit miten helvetissä toi muka on mahdollista. Mutta kun teet sen muutaman kerran, reitti iskostuu selkärankaan ja suoritat kisan.

Erikoistaitojen ja päivitysten osalta, niitä vaivaa ehkä edelleenkin hiukan niiden turhuus. Ensimmäisessäkin osassa tuli usein otettua päivityksiä ihan siksi kun niitä sai, ei varsinaisesti siksi että niitä tarvisi. Nyt niitä on vielä enemmän ja sama epäkohta vaivaa. Monet taidot ei istu omaan pelityyliin oikein ollenkaan. Ja taitoja ja "päivityksiä" on PALJON enemmän kuin ennen.
Lisäksi taitojen vaihtaminen ja käyttö on ehkä vähän turhan laiskasti mietitty. Eli taidoilla on kolme nappia joihin niitä asetetaan. Niitä voi vaihtaa valikosta missä vaiheessa tahansa joksikin muuksi. Joka tapahtuu valikon kautta. Tähän olisi voinut keksiä jonkin sujuvamman tavan vaihtaa taitoja tai vaikka ottaa niitä useamman käyttöön kerrallaan. Vaikka ei sillä että tämä suuri ongelma olisi, mutta rikkoo joskus peliä hiukan kun täytyy valikoissa pyöriä.

Sivutehtäviä on myös enemmän. Ihan kivoja sinänsä, mutta niitä on ehkä turhankin paljon, kuten peleissä yleensä. Eihän niitä pakko ole tehdä, mutta itse saan niiden paljoudesta pientä ahdistusta. Jää vaivaamaan kun jokin juttu odottelisi jossain mutta tekisi mieli mennä pää juonta jne. Ehkä se on tämä osin joka rikkoo pelin fiilistä, kun pääjuoni jää huomattavasti useammin taka-alalle, kuin ensimmäisessä osassa.

Pelistä on kuulunut myös arvoisteluissa juttua teknisistä ongelmista. Ja nämä pitää ikävä kyllä paikkansa. Ruudun päivityksen hidastumista ei tapahdu jatkuvasti, mutta joka kerta kun pelaa, niin kyllä sellainen eteen tulee. Ja yleisyys tuntuu nousevan mitä pidemmälle pelissä menee. Ääni ongelmia on taas, jos ei nyt jatkuvasti niin usein. Peli siis jumahtaa soittamaan äänitehosteen alkua eikä soita tehostetta kokonaan. about 20 vuotta sitten tälläiset oli yleisempia kun oli erillisiä äänikortteja, mutta nykyään todella harvinaisia. Näitä ei tapahdu jatkuvasti, mutta tietyittyjen äänitehdosteiden (esim. otat jonkun erikoisesineen) kohdalla se melkein hirttää useammin kuin toistaa itse äänen.

Pienet bugit harmittaa näin täydellisessä pelissä. Uskoisin että jossain vaiheessa tulee päivitys joka nämä korjaa. Ja en näitä nyt niin isoiksi ongelmiksi sanoisi, että esim. keskeyttäisin pelaamisen ja odottaisin niitä. Mutta loistava peli tähän asti pieniä bugeja lukuunottamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 01.04.2020 23:03
Ite hakannu Plunderia BR:n sijaan, jotenkin paljon enemmän tekemistä ja mayhemia tässä pelimoodissa.

Noin 50h tullut hakattua, Plunderia kokeilin vasta kun se nimettiin Blood Moneyksi. Ei itseen ihan niin napannut, liikaa menoa ja perseilyksi menee koko pelimuodon pelaaminen ainakin omien kavereideni kanssa.BR rakentaa sopivan hitaasti tarinan lopun jännitystä täynnä olevaan lopputaisteluun.

Kannattaa muuten säätää asetukset kuntoon pelistä:

Scarface TM Linear ohjaus - kiitokset Scarfille muutenkin tinkimättömästä vinkkien jakamisesta, moni peli muuttunut pelattavaksi, kun on säätänyt pelin herran viestien perusteella.

Brightness –Having this higher than normal is going to help you out in maps that are quite dark.
Film Grain –Turn this down.
Tooltips – Off.
World Motion Blur –Disabled.
Weapon Motion Blur – Disabled
ADS Sensitivity (Low Zoom): 1.00
ADS Sensitivity (High Zoom): 1.00
Aim Response Curve Type: Linear
Horizontal Stick Sensitivity: 13-15
Vertical Stick Sensitivity: 13-15
Värit: värisokea versio, kokeile millä näet parhaiten

En edes muista kaikkia ulkoa, juoksu kannattaa olla tactical sprint jotta ukko juoksee heti eikä peukalo rasitu painaessa tattia ja tavaran ottaminen kannattaa olla "tap" jolloin nopealla neliön täppäämisellä saa aseen maasta napattua ja ovet avattua

Jos lautalaiset tätä pelaa muutenkin niin voidaan ottaa pelit joku pv  :)

edit: ja mappi kannattaa muuttaa neliöksi, enemmän pinta-alaa ja audioista kaikki musiikit sun ohjaimen äänet hiuksista vittuun niin kuulee puheen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 02.04.2020 08:27
Caves of Qud on ollut nyt kovassa pelityksessä. Maailmanlopun jäilkeiseen maailmaan sijoittuva roguelike. Ehkä vähän Fallout-tyyppinen maailma, josta löytyy mutantteja, robotteja ja kaikkea siltä väliltä. Sopii kyllä hyvin näin etätyön ohelle, kun on täysin vuoropohjainen ja voi odotella taustalla sopivaa hetkeä varten. Tällä hetkellä vielä early accessissa ja virallinen versio tulee kuulemma loppuvuodesta.

Grafiikatkin ovat hienot!
(https://www.pelaajalauta.fi/files/7/capturet/qud.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 03.04.2020 20:27
Verkkokauppa toimitti jostain syystä jo aamulla FF7 remaken. Voikohan tulla jotain runtua, jos aloittaa pelaamaan näin paljon etuajassa? Toki voi offlinessa pelata, mutta nehän näkee myöhemmin milloin ekan kerran pelattu. Ei ainakaan kiinnosta saada bännejä psn:stä jonkun pökäleen takia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 03.04.2020 21:05
Miten vittu voi olla että samalle kaverille käy näitä "sattumia" :lol: TK on kyllä todiste siitä että jotain suunnitelmallisuutta tässä universumissa on oltava :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 03.04.2020 21:10
Onhan tuon saanut konsolifinin ja io-techin puolella monet jo.
Kuulemma jossain liikkeessä oli sanottu, että tuota saa nyt ihan luvan kanssa myydä jo tässä vaiheessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.04.2020 21:13
Tekisipä SquareEnix Trials of Manan kanssa saman linjauksen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 03.04.2020 23:44
Aaa no niin tietysti se johtuukin vaan minusta :lol: Loka- vai marraskuussa ennakkotilattu, tarkasti tilan: matkalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.04.2020 16:37
Ainakin kajaanin prismassa hyllyt täynnä peliä. Myös keräilyversiota.

(https://i.imgur.com/pYxBXGs.jpg)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 05.04.2020 17:47
Ori and the Will of the Wisps vedetty lopputeksteihin PC:llä. Tuli kahlatua pari aluetta 100%:sti läpi jopa. Salaisuuksia jäi silti paljon vielä katsomatta. Epäilen kuitenkin että niitä lähtisin enää koluamaan. Ei sillä että peli ei olisi loistava, mutta loppu oli jotenkin niin lopullinen, että ei tee mieli pilata sitä aukasemalla peliä lopusta enää ;D
Loppu oli kyllä hieno. Riipaiseva, haikea, kuitenkin hieno ja tietyllä tavalla onnellinen. Harva peli riipaisee tällä tavalla. Lopussa eteen tuleva tuska, lopullisuus, ilo ja haikeus oli huimasti toteutettu. Todella hieno ja moniulotteinen. Lisäksi ensimmäisen osan tapa laittaa pahikset enemmän olosuhteiden uhriksi kuin varsinaisesti pahoiksi, toimi loistavasti. Ehkä riipaisevin "pahiksen" loppu mitä olen ikinä nähnyt.

Ylistyssanoja tulee monelta suunnalta ja lopun vaikutus oli kova, mutta se on enemmän "piste iin päälle" kuin se, miksi peli on niin hieno. Se mitä kerroin aikaisemmin nimittäin kesti loppuun asti ja olisi varmasti jatkunut edelleen. Hienoin tunne oli kun pakenin jotain jättiläismatoa maan luolastoissa ja hiekan seassa, loppu meni niin tiukille että en ajatellut enää yhtään mitä painan, kaikki tuli selkärangasta paniikkipainalluksina samalla kun oma selkä suoreni ja kaula kurkotti ylös ja mielessä kaikui "MENEEEEEE". Mahtava fiilis kun pako onnistui ;D

Ongelmatkin kyllä pysyi loppuun asti. Ruudun päivitys nyki ja äänet sekoili. Ei ratkaisevasti, mutta kuitenkin. Ei se peliä rikkonut, mutta rikkoo ikävästi muuten pitkälti täydellisen 2D tasoloikan.

Saa nähdä mitä Moon Studios tekee seuraavaksi. Orin tarina kuitenkin oli tässä (ei, ei se kuollut. Vai kuoliko...), vaikka ei se estäisi tekemästä lisää samassa miljöössä pelejä.
Wikipedia kertoo että tulossa olisi "action role-playing game" seuraavaksi. Pelimekaniikan ja tarinan kannalta peli tulee kiinnostamaan varmasti. Moon Studiosin tapa tehdä kerrontaa ja rautaisa pelattavuus voi sopia huiman hyvin sellaiseen peliin (tai mihin nyt ei sopisi). Ainoa mikä siinä mietityttää on ne itse RPG ominaisuudet. Orissakin niitä aineksia oli ja kuten sanoin jo aiemmin, uusilla erikoistaidoilla ja ominaisuuksilla ei suurimmalla osalla oikeasti tee mitään. Myönnän kyllä että lopussa tuli silti vielä sellainen joka antoi uusia ulottuvuuksia pelattavuuteen. Eli vaikka turhia oli paljon, merkitsevät erikoistaidot oli aika hyvin ripoteltu pelin varrelle. Tasapaino niiden kanssa oli siis kuitenkin aika hyvin kunnossa, vaikka niistä moni olikin turhia.

4,5/5


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.04.2020 21:17
Päälle 10h takana tuota FF7: Remakea ja olen ihan positiivisesti yllättänyt toistaiseksi. Odotin siis ihan totaalista paskaa, mutta pelissä on kieltämättä aika paljon kaikkea hyvääkin, vaikka eihän tällä ole paljoakaan tekemistä enää Final Fantasy 7:n kanssa

Ensinnäkin alkuperäisiä hahmoja ei varmaan olisi paljoa paremmin onnistuttu vääntämään realistiseen muotoon. Jrpg jossa hahmot eivät herätä pelkkää vihaa ja välipätkät vain myötähäpeää, ovat hyvin harvassa. Välipätkiä katsoo jopa ihan miellään, onhan ne ihan siistejä. Lähinnä Sephirothin ääninäytelijä on tyritty täysin. Kiintiöanimevajarin ääni, joka kuulostaa siltä kuin ois joku parru perseessä. Mutta yleisesti ottaen dialogi on järkevää, lukuunottama ns. "siistejä" heittoja, jotka saavat lähinnä 13-vuotiaat kiihottumaan. Ja tietenkin alkuperäiseen soundtrackiin perustuvat kipaleet ovat aika jumalaisia. Onhan kyseessä yksi pelihistorian parhaista osteista, joten sen munaaminen olisi ollut melkoinen saavutus. Kelpaa kävellä slummeissa ja kuunnella kauniita kipaleita. Oikeastaan parasta pelissä onkin katsella tuttuja paikkoja ja nähdä miten ne on luotu uudestaan.

Myöskin taistelusysteemi on ihan jees, ainakin toistaiseksi. Ei ainakaan huononna kokonaisuutta, vaikka poikkeaakin alkuperäisestä täysin. Tulee mieleen ensimmäinen Xenoblade 1 ja Xenoblade X. Kelpaa mulle, jos systeemi jaksaa kantaa loppuun saakka.

Tykkään myös valikoista ja UI:sta ylipäätään. Mukavan tyylikkäät, pelimäiset ja toimivat.

Mutta sitten kun lähdetään hakemaan miinuksia, niin Nomuran kädenjälki alkaa erottua kaikesta ja tunnetusti kaikkeen mihin tyyppi koskee, muuttuu paskaksi. Tyyppi on joku vammaisempi versio Kojimasta ja tuntuu, että haluaa enemmän tehdä elokuvia kuin pelejä. Oikeastaan kaikki sellainen mitä ei ole alkuperäisessä ollut mukana, on huomattavasti tasoltaan heikompaa tavaraa. Midgari on lähinnä täynnä uutta turhaa filleriä ja kaikki uusi ei-Uematsun musiikki on aivan geneeristä hömppää. Uudet sidequestit eivät todellakaan elävöitä Midgaria paljon paskan vertaa, vaan ovat luokkaaa "etsi kolme kissaa, tapa rottia jne" Myöskin uudet keksityt hahmot ovat juurikin sitä sontaa, mitä uusissa FF-peleissä yleensä on ollut. "Jee, jee - otetaanko 1 v 1 ja heitetään vähän samalla b-luokan heittoja, jotta Cloud-fanit samalla runkata television ruudulle. Ja välipätkiähän riittää. 80% ajasta ei tarte koskea edes ohjaimeen. Aidossa AAA/Uncharted-hengessä kävellään eteenpäin ja katsellaan lähinnä maisemia. Koko peli on jaettu chaptereihin ja taaksepäin ei pääse kävelemään montaakaan metriä. Alkuperäinenkin on alkupuolella putkimainen, mutta antakaa minun hyvänen aika edes juosta nopeammin eteenpäin, jos niin haluan! Se on aivan varma, että jos ikinä Square saa pelinsä valmiiksi, niin se on pelkkä murto-osa alkuperäisestä, ellei jotain käsittämätöntä ihmettä tapahdu.

Josta päästäänkin siihen suurimpaan miinukseen, eli tässä on edelleen kyse vain Midgarista. Jo tieto siitä, että koko peli sijoittuu samaan harmaaseen kaupunkiin, saa masentumaan. Midgar oli itselleni koko FF7:n huonoin vaihe. Kaikkine vikoineenkin tämä olisi oikein hyvä paketti, jos kyseessä olisi siis koko hemmetin peli, eikä vaan pitkitetty demo. Aivan käsittämättömän kauan meni tämän julkaisuun. Käyttäisivät enemmän aikaa pelin pelattavan sisällön tekemiseen, eivätkä yritäisi tehdä elokuvaa, jossa välipätkiä joka toinen minuutti.

Mutta onhan FF7:n maailma on mukavan synkkä ja mielenkiintoinen. Yhtäaikaa fantasiaa, sekä jotenkin kieron realistista ja ajankohtaista. Kyllä siellä viihtyy.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 07.04.2020 21:47
Olen pelannut seiskaa vasta viitisen tuntia ja kyllä tämä on parasta mitä Square-Enix on ulos pullauttanut yli kymmeneen vuoteen. Oikeastaan mikään ei ole vielä ärsyttänyt ollenkaan, mikä tuntuu aivan ällistyttävältä ottaen huomioon mitä paskaa firmalta on tottunut nykyään ottamaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.04.2020 17:53
Olen pelannut seiskaa vasta viitisen tuntia ja kyllä tämä on parasta mitä Square-Enix on ulos pullauttanut yli kymmeneen vuoteen. Oikeastaan mikään ei ole vielä ärsyttänyt ollenkaan, mikä tuntuu aivan ällistyttävältä ottaen huomioon mitä paskaa firmalta on tottunut nykyään ottamaan.

Huhhuh, nyt on kyllä historiallista tekstiä zoukan kynästä. Pitääkö loppuun asti vai tuleeko mutkia matkaan? Mielenkiinnolla odotus ;)

Eihän Square tosiaan ole älyttömän hyvin pitkään aikaan onnistunut. FFXIV on kyllä mestariteos. Tosin täydellisen MMORPG-nyypän kulmasta katsottuna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.04.2020 21:26
Joo se MMO on jäänyt testaamatta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 08.04.2020 23:00
Niin eikös se ollut sen verran mestariteos, että koko peli laitettiin alun backlashin jälkeen kiinni ja tehtiin uusiksi? Ja toisella yrittämällä sitten natsasi.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.04.2020 23:04
Niin eikös se ollut sen verran mestariteos, että koko peli laitettiin alun backlashin jälkeen kiinni ja tehtiin uusiksi? Ja toisella yrittämällä sitten natsasi.


Joo alkuperäinen taisi olla aivan totaalinen katastrofi kaikilla mittareilla. Tekivät todellisen ihmeen, kun rakensivat koko homman uudelleen vielä niin lyhyessä ajassa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.04.2020 00:45
FFXIV on helposti parasta Squarelta sitten Ps1-päivien. Jospa Square saisi tehtyä jotain vastaavaa ihan yksinpelattavaan muotoon.

FF7 sen sijaan on viiden tunnin demo, joka on venytetty 25-30h peliksi. Ja se alkaa näkyä, kun lähestyy pelin puolta väliä ja sen ohi. Siinä missä alkuperäisessä siirrytään hyvin nopeasti toisen reaktorin pommitukseen, niin uudessa versiossa joutuu tekemään sitä sun tätä turhaa tuntitolkulla. Vähän avainkortteja etsitään copy/paste-huoneista ja koitetaan ratkaista typeriä puzzleja. Tarina ei oikeastaan laajene tai etene juuri millään tavalla ja tuntuu kuin koko ajan tulisi jotain "esteitä" sen etenemiselle. Odotin oikeasti, että Midgariin olisi tuotu lihaa luiden päälle, siellä olisi paljon paikkoja mitä tutkia, joista saada uutta mielenkiintoista tietoa kaupungin historiasta jne. Oletus oli täysin väärä.

Peli on kyllä niin tyyppillinen sekasotku kuin mitä odottaa sopii Squarelta, ettei edelleenkään voi sanoa, että mitä mieltä pelistä olen. Tuotantoarvot ihan tapissa, osa bossitaisteluista aivan 5/5 tavaraa, sekä mieletöntä katsottavaa ja kuunneltavaa. Sitten yhtäkkiä vedetään täysin järjettömiä muutoksia tarinaan, survotaan typerää fillerisisältöä, alueita ja puzzleja. Pelistä huokuu rakkaus alkuperäistä kohtaan, mutta samalla se, että liian ison palan haukanneet, eivätkä ole päässeet maaliin saakka.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 09.04.2020 12:13
Sain kuin sainkin maanantaina sen perkeleen. Nyt 6h takana ja olihan se alotus aikamoinen.. sanoisko jopa nostalgia orgasmi :lol: Kyynel tuli väkisin silmäkulmaan title ruudussa ja kun ruudussa oli vain alotusvalikot ja buster sword ja taustalla tuttu sävel. Oli se hienoo. Vieläkin joka pelikerralla pysähtyy fiilistelemään 10s ajaksi "vittu tää on oikeasti tässä" :lol:

Itse pelikin on napannu ;D Sivutehtävät on tosiaan vähän mitä on, mutta on siellä pari ihan hyvääkin. Uusista asioista,... no joo, onhan ne vähän sitä sun tätä paikoitellen. Varsinkin kun pääsee prätkän kyytiin ja matkalla tulee puskista...."joku jostain syystä" ilman mitään selitystä ennen tai jälkeen tuli mieleen että joku oli ottanu jotain ainetta pari henkäsyä liikaa. Varsinkin kun "joku" (en oikeasti muista nimeä, eikä hajuakaan kuka) oli helvetin ärsyttävä.

Kokonaisuudessaan tosiaan parasta Final Fantasya pitkään aikaan. Nostalgiakin tekee tosin osansa, mutta pitäähän tätä pelata enemmän tosiaan Remakena kuin alkuperäisenä. Onneksi en ole pelannut alkuperäistä vuosiin, niin juonen yksityiskohdat on aikahyvin unohtuneet, niin menee varmasti jotain juttuja ohi jopa jotka on muutettu alkuperäisestä.

On muuten pakko kehua myös ääninäyttelyä. Varsinkin Barret on englanninkielellä huomattavasti parempi kuin nipponiksi. Aloitin japanilla, mutta ei oikein jaksanut kuunnella sitä alkua enempää ja vaihdoin jo toiselle pelikerralle englantiin. Enkä aio vaihtaa takasin.

Ja pakko sanoa sekin, Cloud on tehty helvetin hyvin. Ainakin toistaiseksi tuntuu siltä. Todellakin homma hoidettu täydellisesti. Tifan kasvoanimaatiot näyttää... sanoisiko erikoiselta joskus. Ja siis ihan puhuessa. Suu paisuu välillä jotenkin oudosti ja tuntuu että se liikuisi hiukan paikaltaan kasvoilla paikoitellen. Muilla ei tätä ongelmaa ole. Ei tuokaan nyt jatkuvaa ole, mutta välillä huomaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 09.04.2020 16:13
Ei tämä mikään täydellinen peli ole ja niille, jotka eivät tiedä pelinkehityksestä mitään ja odottivat koko FFVII kokemusta, mutta saivat vain Midgarin, niin onhan tämä varmasti kova pala nieltäväksi.

Itselle peli on ollut pelkkää nautintoa. Varsinkin kun laittoi odotukset heti aluksi maltillisiksi. Peli kertoo VII-tarinasta Midgar-osan ja en myöskään odota, että seuraavat remake-pelit kattaisivat 100% alkuperäisen pelin maailmasta, olisin yllättynyt jos päästäisiin edes 50%:iin. Tässä kontekstissa tarina on ollut hemmetin viihdyttävä. Mitättömistä sivuhahmoista, kuten Jessie on saatu kiinnostavia persoonia ja tiedän jo valmiiksi, että tietyt juonikuviot tulevat iskemään kuin tonnin leka :) Peli näyttää paljon enemmän Midgarin asukkaiden elämää ja myös Shinran työntekijöiden näkökulmaa päähenkilöiden terroristitouhuihin. Simppeliä tarinankerrontaa, mutta se tuo yllättävän paljon lisäarvoa pelin vanhoille faneille. Midgar tuntuu helvetin isolta paikalta tässä pelissä. Käytävissä juoksua ja ryömimistä on vähän liikaa, mutta koska dialogia tulee samalla, niin se ei päässyt haittaamaan. Hahmojen kielenkäyttö aiheuttaa välillä hyvää repeilyä ja pelissä on sitä samaa mustaa huumoria, mitä alkuperäisessäkin.

Pelattavuus on todella sujuvaa. Taistelut etenevät nopeasti ja skillejä on tyydyttävää käyttää. Eihän nää dungeonit nyt mitään mestariteoksia ole, mutta on niissä kuitenkin salareita ja mukavasti taisteluja. Bossit ovat olleet hemmetin siisteja ja hauskoja. Mitään PS1 Final Fantasy -luokan syvyyttä ja grindia tältä peliltä ei uskalla odottaa. Tämä on kuitenkin enemmän putkijuoksua. Haastetta on ihan sopivasti normalilla ja koska kyseessä on reaaliaikainen peli, niin liian vaikeaa tästä ei haluaisikaan. Vuoropohjaisessa pelissä vaikeusastetta saa olla paljon enemmän, kun on aikaa miettiä optimaaliset linjat.

Audiovisuaalisesti peli on aivan tajunnanräjäyttävä, tästä kaikki ovat varmasti samaa mieltä. Välillä peli näyttää ihan animaatioleffalta ja dynaaminen musa samalla uudistaa ja kunnioittaa legendaarisia vanhoja biisejä. Peli on myös helvetin sulava niin ruudunpäivitykseltään, kuin käyttökokemuksena. Menut, dialogikohtaukset, välidemot kaikki sulautuvat nopeaksi kokonaisuudeksi. Tätä on vaikea käsittää kankean ja hitaan XV:n jälkeen. Ilmeisesti Squarella on opittu ihan helvetisti tuosta painajaisprojektista.

Alkuperäistä peliä ei voi ohittaa, mutta en olisi ikinä uskonut Squarelta lähtevän vielä näin hyvää rutistusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.04.2020 07:54
Sain jo jokunen viikko sitten Tokyo Mirage Sessions ♯FE Encoren pakettiin (kaikki pää- ja sivutehtävät suoritettu ja paras loppu nähty), mutta halusin koota ajatuksiani pelistä, varmistakseeni sen, että nämä tuntemukset todella ovat aitoja!

Pidän pelistä nimittäin aivan hemmetisti. Ja tätä en sano helposti. Tai sanon. Mutta ei se minun syyni ole, joten antakaa minun nyt selittää.

Ensinnäkin: TMS on niin japania, kuin olla ja voi, mutta sen itsetietoinen vire waifu- ja digifanitus-kulttuuria kohtaan saa ainakin minut katsomaan juonta, hahmoja ja repliikkejä täysin uudenlaisella asenteella. En minä normaalistikaan tälle touhulle kiroile, mutta nyt koko peli tuntuu enemmän lämminhenkiseltä sitcomilta, joka iskee pelaajalle silmää juuri silloin, kun sen luulee menneen vakavuudessaan liian pitkälle. Sen hahmoissa on kaikissa jotain pientä uniikkia, ja vaikka kukaan heistä ei olekaan supersyvällinen, ei kaartista ärsytä kukaan. Ainakaan minua. Tämä ei päde sinuun, jos mielestäsi hyvä ja ajatteleva hahmo on yrmiö, jonka perhe on listitty ennen syntymää, jolla on pääkallon muotoinen syntymämerkki ja ikuinen geelitukka sojottaa kuin viha lapsuuden hiekkalaatikkokiusaajaa kohtaan.

(https://live.staticflickr.com/65535/49759709832_096dda9b58_o.jpg)

TMS:n kaunispoika Itsukin puhelin on jälleen mennyt tukkoon flirttailevista viesteistä.

Voit sanoa, ettet pidä pelin estetiikasta, mutta et voi sanoa, että vihaat sen taistelusysteemiä. Tarjolla on nimittäin sellainen helmi, että genren veteraanikin putsaa ilon kyyneleitä poskiltaan. Koko homman juju on hyökkäysten ketjutus ja satunnaisesti starttaavat erikoisiskut, joilla ajoittain saa kunnon vahinkomyrskyn aikaan. Parasta on, että koko prosessia voi halutessaan nopeuttaa selvästi verrattuna Wii U -versioon, jonka taistelut kulkivat paljon hitaammin. Atlus on myös fiksusti latonut kasvaneet tekniset resurssit resoluution noston sijasta latausaikojen pienentämiseen. Kaksi sekuntia per taistelu -tason nopeutus ei ole RPG:ssä pikkujuttu, vaan jättiläisen loikka, joka nirhaa tunteja ja taas tunteja ilmaa kokonaisläpäisyajasta. Tämä vielä korostuu loppua kohden, kun casti kasvaa ja kombot pitenevät.

(https://live.staticflickr.com/65535/49759709622_49fdd3b225_o.jpg)

Pelin luolastoissa on aika jokin erikoiskikka, kuten tasanteet, joita pitää kääntää ylös ja alas päästäkseen oikeisiin huoneisiin.

Peli on jaettu episodeihin, joiden välillä on otollinen aika suorittaa sivutehtäviä. Nämä syventävät hahmoja, ja antavat myös aivan erinomaisia kykypalkintoja niiden suorittamisesta. TMS ei anna palkinnoksi viittäkymmentä rahaa ja kosmeettista riipusta, joka ei vaikuta mihinkään, vaan oikeasti hyödyllisiä ominaisuuksia, kun hahmot "löytävät" uusia puolia itsestään, kehittyen taistelukentällä hyödyllisemmiksi. En olekaan pitkään, pitkään aikaan kokenut sidequesteissa ravaamista niin mielekkääksi kuin tässä pelissä.

(https://live.staticflickr.com/65535/49758855798_9870bcb215_o.jpg)

Kun norjanjapanilainen Ellie antaa nuoltensa puhua, kannattaa juosta. Niin pitkälle kuin antidote kasvaa.  

Jos pitää genren peleistä, eikä tyyli vaivaannuta, tämä on ehdotonta 6/5 kamaa. Peli, joka nukkui Wii U:lla, saa nyt onneksi uuden mahdollisuuden. Eihän se ole massojen herkkua, mutta kyllä se monta uutta sydäntä pakahduttaa.

Ainakin minun.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 18.04.2020 15:23
Persona 5 royal tuli ennakko tilattua heti kun mahdollista ja pari päivää sitten sain sen päätökseen.
Vaikka peli helvetin hyvä onkin niin olin tässä kolmen vuoden aikana unohtanut kuinka raskasta sen pelaaminen olikaan sillä dialogia on aivan helvetisti.
Parhaimmillaan (pahimmillaan?) 8 tunnin sessio sisälsi melkein 6 tuntia vaan keskustelua muiden kanssa.
Toisaalta pelaajasta kiinni miten pelaamisensa rytmittää. Itse pelasin aina palatsit läpi niin nopeasti kuin mahdollista jotta jää enemmän aikaa hengata kavereiden kanssa ja nostaa niiden rankia.

Royalin uudistukset on varsin jees.
Esim. kaksi uutta hahmoa ja myös Akechin kanssa pääsee hengaamaan. Aseiden ammukset täyttyy joka matsin jälkeen, uusi palatsi, lisää mementosta ja n. kuukausi lisää kouluelämää.
Perus p5:n parissa mulla meni 86 tuntia ja tämä kesti 104.5 tuntia.

Tuossa vielä gamespotin spoilerivapaa video uudistuksista.

http://www.youtube.com/watch?v=ehs0jAK9lak


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.04.2020 00:26
FF7 Remake varmaan aika kohta läpi ja peli on ollut suurimmaksi osaksi aivan totaalista roskaa. Square pitäisi räjäyttää.

Ensimmäiset 5-6 chapteria tuli pelattua aivan muna huurussa, että tämähän on yllättävän hyvä. Sen jälkeen lähtee sellainen alamäkiputki, joka ei vaan pääty millään. Muutama kiva nostalginen kohtaus välissä ei pelasta peliä. Siis aivan uskomatoman määrä surkeaa filleriä ja paddingia täynnä. Ihan vihaksi pistää mitä ajanhukkaa survotaan joka väliin. Chapter 11 oli tähän mennessä surkein kaikista. Juostaan parituntia viemäreissä ja seurataan kummituksia junahalleissa. Taistelusysteemi on ihan jees, mutta sitä ei oikein koskaan päästä hyödyntämään kunnolla, koska suurin osa pelistä on siis aivan diipadaapa jutustelua ja kävelyä turhissa luolissa, jotka höystetty typerillä puzzleilla ja olemattomilla vihuilla. Siis puzzleja joita ei tarvitse miettiä, vaan paina nappia sieltä ja paina nappia täältä. Kerää avain vedestä ja sen sellaista. Ja kas näin saimme taas lisää pelille pituutta tunnin verran.

Tuntuu että jokaisessa kolmen tunnin pelisessiossa on "järkevää" peliä max vartin verran. Tarinahan itsessään ei etene juuri yhtään, eikä pelin alkupuoliskon jälkeen sitä rikasteta mitenkään järkevästi. Square on myös halunnut tuoda mukaan loppua kohti enemmän ja enemmän uutta musiikkia, joka on aivan ala-arvoista. Lähes kaikki uusi sisältö pelissä on muutenkin turhaa. Jos peli olisi julkaistu uutena FF-pelinä ilman mitään tuttuja hahmoja ja musiikkeja, niin olisivat saaneet niin paljon paskaa niskaansa enemmän. Nyt pystyvät ratsastamaan tuttujen hahmojen voimalla hyvin pitkälle. Wall-Martin colosseum on varmaan ollut ainoa uusi hyvä lisäalue, jossa on ollut pelattavuutta. En tajua miten kukaan ns. uusi pelaaja saisi pelistä paljoakaan irti. Peli on ihan samaa tasoa kuin FFXIII aikoinaan, eikä yhtään sen parempi kuin FFXV, mutta ratsastaa nostalgian voimalla.

Nyt väännän pelin väkisin vaan loppuun, enkä koske enää ikinä tikullakaan. Peli olisi ollut paljon parempi, jos olisi tiivistetty siihen max 10 tuntiin. Nyt siinä on 15 tuntia lisänä pelkkää ajanhukkaa. Kuulemma loppu on pelin paskin osa-alue, joten innolla odotan sitäkin. Tätä kelpasi odotella vuosikaudet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 20.04.2020 14:35
Joo. Putkessa meno on välillä vähän turhankin selvää ja sivutehtävät on.. no joskus aivan perseestä. Jakelet mahalääkettä kylillä tai etsit kissoja tms. Tulee välillä vähän FFXV vibat sivutehtävien turhuudesta. Periaatteessa vain edes takaisin samoamista. En tiedä mikä yhteinen nimittäjä näillä peleillä olisi josta tämä samatunne johtuu. Nomura? Vai onko se vain Square-Enixin tapa nykyään tehdä pelejä.

Chapter 11 meni itselläni juuri läpi (jos se nyt oli se viemäri&junarata chapter) ja siinä kyllä oikein korostui pelin putkimaisuus. Mennään putkessa, käännetään kytkimiä ja joskus kaadetaan joku vihu. Viemärissä oli hyvä kohta kun piti sulkea vesisulkuja tai aukasta niitä. Se oli jotenkin niin geneerisen näköinen ja kello lähenteli 23:00, niin ei jaksanut koluta joka nurkkaa vaan menin putkessa eteenpäin eikä ollut mitään hajua missä kohtaa ollaan, kunnes yhtäkkiä lähdettiinkin jo alueelta pois. Katsoin karttaa ja poukkoiluahan reitti oli, mutta putkessa. Siinä vaiheessa mietti mitä järkeä siinä oli. Ja sen jälkeen tuli lisää putkea. Hommassa olisi voinut olla jotain järkeä jos olisi pitänyt edes käyttää vähän päätään, mutta eihän siinä muuta ollut kuin kääntää vain jokainen vipu mikä tulee vastaan.

Juna-asema oli toinen. Muistelen että alkuperäisessä siinä taisi olla jees puzzle (vaikkakin helppo), millä junat järjestellään paikalleen että saa muutaman itemin, materian ja lopulta pois. Nyt siellä vain mentiin putkessa junien seassa. Ja kun tietysti kolusin joka nurkan, lopussa alkoi jo miettimään kuinka pitkän ne on siitä tehnyt.

Itse en sinänsä putkea vastusta, sekin voi olla ihan jees, mutta jotenkin Chapter 11 oli todella puuduttava. Se oli vain tylsää.

Mutta sanon senkin, että jos tuossa oli pohjat, tulen olemaan tyytyväinen. Olihan se tylsät 2-3h, mutta joka kerta kun hahmojen kanssa tuli pientä vuorovaikutusta tai pätkää, mielenkiinto heräsi ja taas jaksoi. Eli sinänsä rytmityksessä ja kerronnassa on tehty jotain oikein.

Siitä on paha sanoa miten tämän kokevat ne jotka eivät ole peliä pelanneet. Itselle kyseessä vain on sen verran ikoniset hahmot, että niitä seuraisi varmasti hetken typerämmässäkin toiminnassa. Vaikka toki venytyksen tunnetta sieltä täältä toki löytyykin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 25.04.2020 06:56
Trials of Mana, ai että mikä remake tämä onkaan! Osa pelaajista ei varmasti tykkää, koska modernisoinnin alta paljastuu SNES-rope. Ja juuri se onkin parasta; ääniefektit, karttojen rakenne, pelilogiikka – nämä kaikki tulvahtavat 25 vuoden takaa. Tämä ei ole mikään elokuva, vaan videopeli, se kehtaa reilusti myöntää sen, ja siitä peliä kunnioitan.

Mutta miten paljon loppujen lopuksi onkaan näinä vuosina muuttunut? Pelin alussa Angela vaeltaa valtakuntansa hylkiönä, lumisilla seuduilla päällään pikkubikinit. Asu on toki uskollinen alkuperäiselle, mutta yhtä hyvin hahmo voisi olla peräisin Xenoblade kakkosesta, ja vuodelta 2017. Kiima ei mihinkään muutu, vaikka terafapit kasvavat. Päinvastoin.

Mikä ihmeellisintä, vaikka pelin budjetti on ollut silminnähden rajallinen, se on silti mitä miellyttävin kokemus audiovisuaalisesti. Soundtrack on tulta, tappuraa ja jäätä, enkä voi täysin käsittää vielä, miten laadukas se uudelleentuotettunakin todella on. Samoin  valikoiden "Bling"-vahvistusääniefektit riemastuttavat. Ympäristöt eivät matki tosielämää, vaan ne on rajattu pelimäisesti ja kumartavat originaalille, hyvin pienin, mutta loogisin muutoksin.

Ääninäyttely on englanniksi paikoin aivan pöljää, mutta se nousee minulla pikemminkin plussaksi kuin miinuseksi. Vahvistaa vain sitä fiilistä, että ei tämä nyt niin vakavaa ole. Olen tosin siinä määrin pelin pauloissa, että en vain pysty katsomaan tätä kovin objektiivisesti; suurin piirtein kaikki Trials of Manan remakessa kiehtoo minua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 07.05.2020 19:21
Streets of Rage 4 oli yllättäen Game Passissa pelattavissa, joten pitihän se ladata, kun on kerran saanut ihan hyviä arvosteluja.

Tuli pelattua ensimmäiset neljä tasoa ja olen ihan häkeltynyt, miten hyvä tämä peli onkaan. Art style on rautaa, soundtrack kuulostaa hyvältä, peli potkii jo Normal-vaikeustasolla kasseille, pelissä ei ole mitään turhaa paskaa vaan kunnon old school arcade -meininki, valikot ovat superresponsiiviset, hahmoissa on mukavasti eroja ja pelattavuus on sitä samaa hiottua timanttia kuin aikaisemmissa peleissä pienillä twisteillä.

Ja ennen kaikkea mätkiminen tuntuu hyvältä. Tulee vähän Street Fighter III: 3rd Strike mieleen, mitä en olisi ikinä uskonut sanovani mistään pelistä. Jotenkin se tapa, miten iskut osuvat kohdilleen ja miten hahmoilla on juuri sopiva paino, tuntuu äärimmäisen tyydyttävältä. Niin ja onhan Adam liikkeiltään ja animaatioiltaan kuin ilmetty Dudley 3rd Strikestä.

Intuitio sanoo, että tässä on todellisen klassikon ainekset. Nyt takaisin leipomaan turvat rullalle.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 07.05.2020 19:40
Streets of Rage 4 oli yllättäen Game Passissa pelattavissa, joten pitihän se ladata, kun on kerran saanut ihan hyviä arvosteluja.

Tuli pelattua ensimmäiset neljä tasoa ja olen ihan häkeltynyt, miten hyvä tämä peli onkaan. Art style on rautaa, soundtrack kuulostaa hyvältä, peli potkii jo Normal-vaikeustasolla kasseille, pelissä ei ole mitään turhaa paskaa vaan kunnon old school arcade -meininki, valikot ovat superresponsiiviset, hahmoissa on mukavasti eroja ja pelattavuus on sitä samaa hiottua timanttia kuin aikaisemmissa peleissä pienillä twisteillä.

Ja ennen kaikkea mätkiminen tuntuu hyvältä. Tulee vähän Street Fighter III: 3rd Strike mieleen, mitä en olisi ikinä uskonut sanovani mistään pelistä. Jotenkin se tapa, miten iskut osuvat kohdilleen ja miten hahmoilla on juuri sopiva paino, tuntuu äärimmäisen tyydyttävältä. Niin ja onhan Adam liikkeiltään ja animaatioiltaan kuin ilmetty Dudley 3rd Strikestä.

Intuitio sanoo, että tässä on todellisen klassikon ainekset. Nyt takaisin leipomaan turvat rullalle.

Tämä ei kyllä helpottanut yhtään odotusta! Fyysiset versiot kun liikkuvat Euroopassa ilmeisesti vasta heinäkuussa, joten... sitä odotellessa täytyy lukea joka paikasta, miten peli on tod.näk yksi tämän vuoden parhaita. Mutta hyvä kun on, ei siinä mitään.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.05.2020 07:13
Seikkailuni Sevastopolin hämärillä käytävillä päätyi eilen loppuunsa. Alien Isolation päättyi. Fantastinen kokemus, jota ei ehkä halua kokea enää koskaan uudelleen...

Juuri mitkään ylisanat eivät pysty kuvaamaan, miten vahva pelin ilmapiiri tiheimmillään on. Iso televisio, pimeä huone ja kuulokkeet – ne tekevät sinulle portaalin, joka kuljettaa sinut alukselle kökkimään pelko perseessä kaapeissa. Olen hemmetti sentään käynyt oikeasti tuolla aluksella. Vaikuttavin läsnäolon tunne kihisi niissä kohdissa, kun isoista ikkunoista pystyi näkemään Sevastopolin hienot yksityiskohdat ja sanattomaksi jättävän mittakaavan. Tässä on myös katsottu Ridley Scottin mestariteosta ja H.R. Gigerin hirmuisia luomuksia freimi freimiltä ja toistettu Alien-estetiikka peliin mitä suuremmalla rakkaudella.

Äänimaailma raastaa hermoja enemmän kuin Naapurin Jarin tenorikurssin pääsykokeeseen valmistautuminen. Joka puolella kolisee, ja saa jännittää koska putkistosta eteen laskeutuu jotain hampaissaan happohyökkäystä kantavaa. Kauhuleffatyyliin ensimmäistä kohtaamista pidetään varjoissa juuri sopiva aika. Sen tullen peli heittääkin Alienin rymyämään vapaasti käytävillä ja saalistamaan pelaajaa, joka oppii kantapään kautta ettei tässä pelissä sovi ryntäillä yhtään minnekään. Jokainen elementti on tehty peloittelemaan pelaajaparka suunniltaan. Esimerkiksi tallennuspiste on aina tervetullut näky, mutta senkin aktivoitumista joutuu odottelemaan pari hirveää sekuntia, jotka tuntuvat piiiitkiltä, jos jokin hengittää niskaan.

Ja niin koitti hetki, kun minä pudotin pelin vaikeusasteen Normalilta Novicelle, tuolle tuttisuille räätälöidyille vaikeustasolle. "Idiootti! Miksi pilaat kauhupelikokemuksesi tällä tavalla? Mikä sinua vaivaa? Nintendo-hauskaako tästä pelistä etsit?!"

Ehei, kuoma. Minä juuri pelastin kauhupelikokemukseni, ja tein siitä muistettavamman. Mutta miksi?

Mitä vähemmän Alienia näkee, sen paremmalta peli alkoi tuntumaan. Äkkikuolemien väheneminen johti suoraan pelinautinnon kasvamiseen. Hirviö on yhä tappava, mutta virheitä sai tehdä enemmän. Kuolemat myös tuntuivat kammottavilta, kun ne eivät runsaudellaan ärsyttäneet minua. Moni pullamössöarvostelija kirjoitti pelistä, että kauhu karisee, kun Alien seivästää sinut viidennenkymmenen kerran saman käytävän päässä. HC-pelaajan mainettaan TOP10-sapeleillaan varjelevat prot älähtävät, mutta on medialla pointtikin – tai sitten pullamössöt vain suojelevat toistensa selustaa.

Kokemus on kuitenkin minun. Arvotan sen juuri sellaisena, eli vahvana pakona todellisuudesta. Oikea maailmakin on nyt mullin mallin, mutta enpähän sentään ole hämärällä aluksella juoksemassa Alienia pakoon ja keräämässä reserviä liekinheittimeen.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.05.2020 17:23
Final Fantasy 7 Remake läpi.

Olihan nostalginen reissu. Sain kulutettua siihen epänormaalin kauan, yli 50h :lol: Nuohosin kyllä osan paikoista turhankin perusteellisesti, enkä montaa pahvia jättänyt silpomatta. Fanille, tämä voi hyvin olla 9/10. Fiilis on saatu loppumetreille asti säilytettyä hienosti klassikon kaltaisena vaikka osin lopussa tuntui vähn rönsyilevän. Mutta tämähän on todettu monelta taholta monta kertaa. Mutta itselle, peli oli kaikkea muuta kuin pettymys, vaikka paria asiaa jäikin kalvamaan.

Muille, 7/10. Olihan tämä JRPG peliksi pitkälti putkea. Jollain tasolla pääsi samoilemaan ympäriinsä, mutta eihän siellä mitään oikeaa tekemistä oikein ollut, kun sivutehtävät oli lopulta aika naurettavia. Osa oli kyllä ihan jees. Mutta kyllähän tästä se paistoi että alkuperäisessä pelissä Midgar vain oli reippaasti pienempi. Turhia pidennyksiä ja turhaa hidastamista. Ja en olisi uskonut näin sanovani, mutta varsinkin lopussa, ns. "välivideoita" alkoi olemaan aivan liian paljon. Viimeisestä chapterista pelaamista oli aivan varmasti vähemmän kuin pätkien katsomista. Lisäksi lopussa tuli outo fiilis että se oli jotain isoa quick time eventiä. Mätit, välipätkä, juoksit, välipätkä, mätit lisää, välipätkä. Se ei oikein tuntunut pelaamiselta enää. Lisäksi petyin hiukan lopun vihuihin. Se meni juurikin siksi mitä kaikki lopulta pelkäsi, napin rämpyttämiseksi. Olihan siinä taktista ulottovuutta, mutta taistelujärjestelmä toimi alussa paremmin, kun vastustajat oli heikkompi ja niitä oli vähemmän kerralla ruudulla. Nyt se meni aika helposti rämpyttämiseksi, koska ruudulla tapahtu niin helvetisti. Ja siltikin tuntui että ryhmän muiden palkit nousi liian hitaasti. Voisi testata huvikseen jos classic tyyli olisi mukavampi.

Sitten, summonit. Kyllähän ne vähän ryssittiin. Käytännössä niiden ja aseiden mekaniikka vaihdettiin päikseen. Ennen kehitettiin summoneita, nyt kehitettiin aseita. Olisin todella toivonut että summonit olisi pidetty samantyylisen kuin ennen. Nyt ne tuntui enemmän pelisuunnittelulta tyyliin "heitetään siihen summon niin saadaan periaatteessa vihun kokonais healthia pois ton verran". Ne eivät tuoneet mitään muuta kuin silmäkarkkia, ei pelattavuutta ollenkaan. Taitaa olla mukana vain ja ainoastaan siksi kun ne on aina ollut, ei siksi että niillä olisi aitoa merkitystä. Ja nämä olisi ollut aika helppo lopulta upottaa pelattavuuteen. Ensinnäkin ne olisi pitänyt laittaa normi materia slottiin. Toiseksi kun sellainen on, ATB mittaariin olisi tullut esim. 1-4 palkkia lisää ja/tai näiden latautumisen hitaammaksi tms. jota voisi mm. parantaa levelien noston yhteydessä (kuten aseilla) ja kun kaikki on täynnä sitten saisi antaa palaa. Tällä olisi saanut ihan erilaisen tyyli taisteluun ja sillä olis ollut merkitystä. Lisäksi tässä olisi voinut vielä jakaa kehitys pisteitä, eli joku olisi selvästi summon kaveri, kun toinen olisi selvästi aseella heiluja. Kuten alkuperäisessäkin. Mutta ei. En tiedä kuka S-E:llä näitä miettii, mutta FFXII jälkeen siellä on ollu joku joka ei halua tajuta summoneita tai niiden arvoa ollenkaan.
Ja näiden summoneiden ryssimisen takia tästä(kin) muuttui se "ultimaattisen iskun" fiilis. Muistan kaikkien PSOne FF-pelien ja FFX:n tapauksessa kuinka tuollaiset maailman räjäyttäjä iskut toivat fiilistä ja toivoa vaikka taistelu olisi kuinka hilkulla. Nyt sellaista ei ole. Limit breakit vielä sentään olivat, mutta nekin tuntuivat aika munattomilta, ja lopulta niitä pääsi käyttämään todella harvoin.

Vaikka ei sillä, myönnän kyllä että taistelu oli toteutettu yllättävän hyvin ja siihen oli saatu syvyyttä ja vanha fiilis säilyi hyvin. Lisäksi aseiden kehitys oli hyvä juttu. Mutta silti siitä tuli vähän nykymaailman "ADHD-tyylistä" rämpytystä. Seuraavaan osaan hiljennetään vähän tahtia ja summonit uusiksi.

Lopussakin iski vähän mattoa alta viimeisellä lauseellaan "The Unknown Journey Will Continue". Viittaa niin vahvasti siihen että koko juoni kaari pistetään uusiksi, että pelottaa ryssivätkö nyt koko tarinan. Siis siinä mielessä että ryssivät alkuperäisen hyvät ratkaisut nyt kokonaan ja tekevät ihan uuden tarinan kaaren vanhaan kehykseen ja maailmaan.


Mutta, enhän nyt voi noilla tunneilla ketään huijata. Kyllähän peli mulle oli vähintään 8/10. Mutta 9/10 numeroon en kyllä taivu. Peliä kantoi ennen kaikkea tunnelma. Kun se lopussa alkoi katoamaan, alkoi myös epäilykset heräämään. Ja se rikkoi myös mätöt loppuvihujen kanssa. Part 2:sta kyllä odotetaan suurella mielenkiinnolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 25.05.2020 16:54
Ostin Diablo III:n kolmannen kerran, tällä kertaa Switchille (prev PC > PS4), kun mietin että saattaisi toimia hyvin käsikonsolillakin. Ja toimiihan se. Käytännössä ainoastaan tekstuurien alhainen tarkkuus pistää alussa silmään. Muuten aikalailla identtinen isompien konsolien kanssa. Hyvä porttaus yhdistettynä Switchin älyttömän hyvin toimivaan sleep modeen (pelin voi keskeyttää ja jatkaa sekunneissa milloin vain) meinasikin sitten sitä että hyvin pian sitä oltiinkin taas Drifteissä.

Switch on kyllä laitteena erinomainen. Keksisiköhän sitä jotain muutakin pelattavaa tälle...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 29.05.2020 04:16
Jostain syystä nautin suuresti Death Strandingin pelattavuudesta. Peli on ollut tähän mennessä melkeinpä pelkästään pakettien kiikuttamista, mutta jokin tässä jaksaa silti koukuttaa. S rankejakin pukkaa jatkuvasti, minkä lisäksi mukaan on mahtunut jo nyt vaikka kuinka hulvattomia tilanteita. Maailma tuntuu todella vihamieliseltä ja armottomalta – varsinkin maaston ja ympäristön suhteen. Ei tule mieleen toista avoimen maailman peliä, jossa jo pelkkä joen ylitys voi koitua kohtaloksi. Siksi pelaajan onkin suositeltavaa miettiä reittivaihtoehtonsa tarkkaan, sillä muuten saa olla varma siitä, että kohta kolisee ja kunnolla. Tosin tämä piirre varmaan hälvenee jonkin verran, kun saa lisää työkaluja ja päivityksiä.

Näistä ylistyksen sanoista huolimatta ymmärrän täysin, mikseivät jotkut pidä tästä. Death Stranding on varmasti monille turhan itseään toistava ja tönkkö tapaus. Itse olen sen verran sekaisin, että saatan käyttää esimerkiksi Breath of the Wildissa tunteja ihan vain maailmassa talsimiseen ja fysiikkapelleilyyn. Tässä pelissä on vähän samanlainen fiilis.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 29.05.2020 09:12
Pelasin vähän Uncharted 4:ää. En tiedä mitä odotin, kun olen aikaisempiakin jonkun verran pelannut. Samaa paskaa. Pelissä ei ole mitään onnistumisen tunnetta. Hienot grafiikat ja siihen se sitten jääkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 29.05.2020 13:06
The Messenger oli hieno perinteinen tasoloikka about puoleen väliin asti, kunnes päätettiin vaihtaa genreä ja siirryttiinkin saman kolmen tai neljän koluamiseen. Sääli, sillä siihen mennessä peli oli about 9/10 kamaa. Huumori toimi, tasoloikka oli varmaan top 5 indieloikista mitä pelannut ja musiikki olisi ollut tämän hetkisessä KO:ssakin mukana, jos en olisi jo valinnut biisejä ennen raadin alkua. Surullinen esimerkki siitä, ettei pelin n. 4h pelin pituuden viisinkertaistaminen välttämättä ole se viisain ratkaisu.

FF7: Remakea tuli myös pelattua läpi aika paljon aiemmin. Fiilis oli, että pelissä oli about 15h verran sisältöä joka tuplattiin tekemällä aiemmin lyhyistä osuuksista piiiiiiitkiä. Jos aiemmassa pelissä oli parin ruudun viemäriseikkailu, oli se remakessa vähintään sen 4-5h. Taistelu on sentään pääasiassa hyvin toteutettua ja hard modella toimi yllättävää kyllä vielä paremmin. En ole siinä pahimmassa nostalgiaköörissä, mutta kyllähän tämän oikean mieluusti pelasi. Voisi jopa miettiä kakkoskierrosta, kunhan se saadaan raudalle joka ei renderöi osaa tekstuureista PS2-tasosina. Ilmeisesti joku Unrealin bugi se, kun tehot loppuvat.

Torment: Tides of Numeneraa en jostain kumman syystä ehtinyt julkaisussa oikein aloittamaan, mutta nyt sattuneesta syystä ei ole ollutkaan muuta kuin aikaa. Hitaasti lähtenyt käyntiin. Varsinkin kun piti aloittaa hahmolla, jonka karisma ja älykkyys tapissa, joten jokainen taistelu on vaivan takana. Muikeata tarinaa ja outoa tunnelmaa on riittänyt senkin edestä kyllä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 30.05.2020 15:50
Call of Duty: Modern Warfare ja sen Warzone pelimuotoa on nyt takana frendien kanssa vajaa 300h. Pelaajamäärät ova räjähtäneet käsiin ja kaikki kaveripiirissä pelaa tätä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Onneksi ostin koronasta Activisionia salkkuunkin, kun tajusin millaisesta huumeesta on kyse. En yhtään ihmettele jos joku 100 miljoonan pelaajan raja menee kohta rikki. On myös hienoa nähdä kuinka aktiivisesti peliä kehitetään ja virheelliset uudistukset vaihdetaan lennosta kuntoon. Aseita nefrataan ja buffataan. Nyt kun tuli vielä kaikista odotetuin pelimuoto Duo Battle Royale, niin peli on melkein täydellinen. Toimii myös hyvin paikkana kohdata frendejä näin korona-aikoina, kun f2f kohtaamisia tulisi välttää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 31.05.2020 06:44
Ei hemmetti, kun nautin Xenobladen definitiitisestä editioniista! Monolith on sitten Xenoblade kakkosen mennyt syvälle itseensä ja miettinyt valikkosuunnittelun ja karttajärjestelmät kokonaan uudelleen. Lopputulos nostaa pelinautintoa enemmän kuin syvään uurrettu rintavako. Xeno 2 omasi sekavimmat ja kummallisimmat valikot genressä ihmismuistiin, ja kaiken lisäksi pelissä oli monia turhia, monimutkaisia järjestelmiä, joiden kanssa näpertely ei a)  tuntunut siistiltä ja b) se ei tuonut pelikokemukseen mitään lisää. Tämä on tislattu Xeno-kokemus. Ihan kuin palaverissa Monon kaverit olisivat miettineet jossain vaiheessa, että "no, kakkosesta tehdään kyllä sitten monimutkaisempi? Sehän on siistiä." Aina löytyy toki niitä, jotka haluavat kontrolloida hevosensa pallikarvojen pituutta millilleen, mutta kamoon.

Uusi quest-järjestelmä rutkasti parempien karttojen (pelissä on Witcher 3 -tyylinen pallotettu reitti kohteeseen) kanssa tekee rutiinistakin kivempaa.

Questeista puheenollen:

"Hei, Shulk! Kävisitkö nirhaamassa nuo toukat biitsiltä? Kannan niille ikuista kaunaa, koska ne tappoivat vaimoni."
"Enoni kälyn koira on sairas. Hakisitko lääkkeen nurkan takaa?"
"Koirani enon käly on sairas. Hakisitko miekan nurkan takaa?"
"Shulk... rintani ovat kipeät... tarkastaisitko tilanteen? Tiihii, mutta en kyllä tykkää siusta. Tiihii."

Shulk: "Ai jaa."

EDIT:

http://www.youtube.com/watch?v=lzbH2F0DXg4

What?! Hahmon silmistä voi pelata ilman modeja? Menee tänään testiin.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.06.2020 11:04
(https://i.imgur.com/aytzZWo.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 01.06.2020 11:30

What?! Hahmon silmistä voi pelata ilman modeja? Menee tänään testiin.


Tuo sama kameran siirto toimi jo xcx:ssa ja xc2:ssa. Noin mä kaikki maisemakuvatkin otin, koska peli ei mitään photo modea tarjonnut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.06.2020 11:27
Voi hyvä luoja tätä peliä...

(https://live.staticflickr.com/65535/49962943332_fecb280814_o.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/49962943907_ff1e31f15e_o.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 02.06.2020 12:35
No man's sky tuli viimeinkin aloitettua. Joskus pari vuotta sitten sen ostin kun sai alle kympillä ja ajattelin, että kai siitä nyt varmasti tuon verran hupia saa.
Sitten tuli joku päivitys mikä pilasi monen pelaajan kotiplaneetan joten päätin odotella, että peli on kunnossa, mutta niitä päivityksiä vaan tuli ja tuli.
Viime viikolla sitten tuli aloitettua psvr:n kanssa eve valkyrie ja se avaruudessa lentely sai viimeinkin aikaan halun aloittaa myös NMS.

Nyt sitä  on 50 tuntia tahkottu vr:n puolella ja vaikka se pirun suttuinen onkin niin ei tuo pelaamista ole haitannut. Fiilis aluksen ohjaamossa istumisessa on kuitenkin huimasti parempi mitä telkkarin kautta.
Julkaisu versioon verrattuna tämä on kuin eri peli kun on tukikohdan rakentamista, ajoneuvoja, oman laivaston hankkiminen jne.
Ennen jos halusi freighterin niin se vaati grindausta, koska ne maksoi 20-50 miljoonaa. Nyt tuollaisen saa ihan tarinassa etenemällä ihan ilmaiseksi.
Tukikohdan rakentaminenkin oli kivampaa mitä modaamattomassa fallout 4:ssa ja jopa veden alle voi rakentaa oman asumuksen.
Myös uusia questeja löytyy kun alunperin ainoa tarkoitus oli päästä sinne universumin keskellä olevaan mustaan aukkoon ja siinä se.

Sama gameplay loop tässä kyllä on edelleen eli paljon kerätään eri materiaaleja jotta saadaan taas rakennettua jotain lisää, mutta ei tuo vielä ole alkanut kyllästyttämään kun välillä pelaa tarinaa eteenpäin.
Mulla oikeastaan on juuri päinvastainen ongelma ja usein jämähdän tutkimaan planeettoja vaikka piti sinne tarina tehtävään mennä seuraavaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.06.2020 19:11
Läpäisin tällä viikolla Resident Evil 2:n remaken jo toistamiseen. Toinen pelikerta oli jopa ensimmäistä parempi ja jäi muutenkin vähän sellainen tunne, että tuon voisi läpäistä vielä kolmannenkin kerran. Lukeutuu todennäköisesti TOP 3 tämän sukupolven parhaimmat pelit -listaukseen. Fantastinen paketti, josta ei vain saa tarpeekseen ja jossa yhdistyvät klassisten sekä modernien Resident Evilien hyvät puolet. Poliisiasema ja Mr. X ovat tämän teoksen kiistattomia päätähtiä.

Death Stranding puolestaan on edennyt johonkin puoliväliin. Pelissä avautuu edelleen uutta sisältöä ja vempaimia, jotka pitävät huolen siitä, että pakettien toimittaminen pysyy mielenkiintoisena. Löydettyäni komean sääaseman vuoristosta en voinut muuta kuin jäädä ihailemaan pelin kauniita ja tunnelmallisia maisemia. Täydellinen fiilistelypeli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.06.2020 22:42
Street of Rage 4 tuli pelattua ensin hardilla ja sitten very hardilla läpi veljen kanssa. Yleensä tällaiset pelit alkavat puuduttamaan 10min pelaamisen jälkeen, mutta kerrankin pelattavuudessa oli sen verran syvyyttä, että jaksoi takoa aika monta tuntia putkeen. Vois seuraavaksi koittaa rankkeja parannella. Taitaa olla genrensä paras peli, tosin se ei nyt hirveästi vielä kerro mitään, kun taso on vähän mitä se on.

Pelissä taisi olla jotain 13 kenttää, joiden taso heitteli kyllä aika rajusti. Puolen välin jälkeen oli muutama ihan lyhyt kenttä, joissa kierrätettiin samoja bosseja ja vihuja uudetaan ja muutenkin kenttien teemat meni vähän persereikään alkupuolen jälkeen. Vihollisten design tuntui aika halvalta kauttaaltaan, eivätkä edes aina sopineet hyvin taustoihin. Musiikit olivat alkupään kentissä hyvät, mutta suurimmaksi osaksi aivan hanurista, sekä vika kenttä ja vika bossi, joka oli ylivoimaisesti surkein osa koko pelistä.

Mutta hyvä pelimekaniikka jaksaa kantaa peliä ja jäi suuri hinku pelata lisää. Pelasin Xboxilla, mutta vois melkein ostaa myös Switchille fyysisena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 17.06.2020 20:11
Death Stranding meni tosiaan läpi viime viikolla. Pidän pelistä edelleen ja olen myös sitä mieltä, että se on kokonaisuutena huomattavasti eheämpi kokemus kuin MGSV. Vaikkei Death Strandingin perusidea vetoakaan aivan kaikkiin pelaajiin, on se kuitenkin yllättävän hyvää vaihtelua muihin ison budjetin peleihin nähden. Erilaisia ideoita pitäisi kokeilla enemmän nykyaikana, mihin viitaten uskonkin monen klassikkopelin perustuvan juuri siihen, että on uskallettu toteuttaa jotakin tavallisesta poikkeavampaa. Tähän sisältyy toki myös omat riskinsä, minkä lisäksi Death Stranding on loppujen lopuksi kaukana täydellisestä pelistä. Laitan seuraavat mietteeni varmuuden vuoksi spoilertagien taakse.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Toisin sanoen 50 pelituntiin mahtui runsaasti hyvää, mutta myös kehnompaa sisältöä. Loppujen lopuksi en tiedä ketään, jolle Death Strandingia voisi suositella varauksetta. Viime joulukuussa pelin PS4-versiota sai Prismoista 30 eurolla, joten jos hinta on pudonnut tuosta lisää, saattaa kokeilukynnys olla matalampi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 20.06.2020 12:06
The Last Of Us 2

Juhannuskrapulasta selvittyäni availin pelikotelon ja iskin tupla Bly-Rayt PS4:n sisään ja aloitin pelaamisen. Paitsi etten aloittanutkaan. Peli vaatii 95 Gt tilaa kovolta ja ensimmäisen levyn 25 Gt asennus vie 30 minuuttia. Fyysisiä pelejä ei tule enää ostettua, joten olin unohtanut kokoaan kuinka kauan levyltäkin nykypelit asentaa. Diginä pelin hinta storessa 69.95 vs liikkeestä 49.95 pakotti kumminkin fyysisen pelin ostamiseen, tuosta saa vielä helposti 30e takaisin, joten ei ole paha maksaa AAA - pelistä julkaisussa 20e.

Palataan joskus kun olen itse peliä päässyt pelaamaan.  :)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 20.06.2020 21:46
Haha, levyasennukset on kyllä kovia. Itse kans pitkästä aikaa olin fyysisissä hommissa kun lainasin kaverilta God Of Warin. Se ei onneksi ollut kovin iso projekti laitella valmiiksi, mutta olin silti unohtanut, ettei pelin sisään iskemällä pääse suoraan pelaamaan.

Last of Us 2 lähtee ostoon ja peluuseen meillä alkuviikosta. Ykkönen pelattiin kokonaan vaimon kanssa niin, että mä roplasin ohjainta ja hän myötäeli sekä kuumotteli vieressä. Yksi kaikkien aikojen kivoimpia yhteisiä pelikokemuksia, joten kakkonen pusketaan läpi samalla tyylillä. Mikä toki tarkoittaa, että ei tule menemään ihan viikossa läpi, kun aikataulut on vähän erit nyt kuin seitsemän vuotta sitten, mutta c'est la vie ja haste makes waste.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.06.2020 12:43
Eletään vuotta 2017. Switch on julkaistu, ja lyhyen ajan sisään Nintendo tykittää ulos sellaisia pelejä kuin Breath of the Wild, MK8: Deluxe, Splatoon 2 ja Mario Odyssey. Tämä järkyttävän laadukas putki huipennetaan joulukuussa 2017, kun pelifanien yllätykseksi Monolith onnistuu kuin onnistuukin saamaan ulos Xenoblade kakkosen. Moni oli pitänyt varmana, että peli olisi vasta seuraavan vuoden julkaisu.

Joulukuisena ja lumipyryisenä aamuna minä noudan Xeno 2:n Gigantista. Nautin pelistä RPG-fanina suuresti, mutta huomaan myös, että siinä olisi parantamisen varaa. Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten hyviä kaksi muuta osaa ovat. Ilmeisesti todella, todella hyviä.

Siitä hyppy tähän päivään: olen läpäissyt Xenoblade Chronicles: Definite Editionin pääjuonen ja pelannut myös uutta Future Connected -epilogia sen loppupuolelle.

Uskoin, että peli olisi parempi kuin kakkososa, mutta että näin paljon? Sitä en uskonut.

Lähdetään siitä, että Xeno 1 omaa tod.näk parhaimman hahmogallerian ikinä genrensä pelissä. Tai ei niin voi sanoa, pikemminkin niin, että minua miellyttävimmän. Nämä kaverit ovat todella pidettäviä, ja alkavat nopeasti pelaamaan toistensa kanssa hyvin yhteen. Esimerkiksi Torasta tulee Xenoblade 2:ssa nopeasti ärsyttävä, kun taas Riki on hyvä tunnelmankeventäjä, olematta kuitenkaan liian suuressa ja suulaassa roolissa.

Juoni on myös yleensä arvaamaton, ja tykittää twistejä twistien perään. Jotkut käänteet on toki helppoa arvata, mutta toiset taas lähes mahdoton. Tunteikkaita kohtauksia riittää, ja on kyllä ihme, jos ei herkisty yhtään, kun puolivälin juonikuviot tulevat esiin piiloistaan, ja alkavat toden teolla nostaa Xeno ykköstä legendojen joukkoon. Mikä peli on "Nintendon Final Fantasy VII"? Olen aina mieltänyt sen olevan Ocarina of Time, mutta ihan yhtä hyvin kunnian voisi myöntää Xenoblade Chroniclesille. Siinä on samanlaista auraa ja viehätysvoimaa, eeppisyyttä ja suuria käänteitä.

Ympäristöjen mittakaava on itsetarkoituksellisen massiivinen. Se saa pelaajan tuntemaan itsensä pieneksi, vaikka välillä tuntuu hassulta kävellä minuuttikaupalla seuraavaan lokaatioon. Tämä kuitenkin luo niin henkeäsalpaavia hetkiä ja maisemia, etten voi kuin nyökkäillä ja hyväksyä tämän ratkaisun. Sille on syynsä, että Monolithin sisältä monet olivat auttamassa BotWin maailman luomisessa. Tyypit todella osaavat asiansa.

Pelillisesti Monolithin perusteellinen QoL-käsittely on paljastanut todellisen jalokiven. Valikoissa ei tarvitse taistella, kaikki on parin painalluksen päässä, ja sidequestien trackaaminen ei voisi olla enää helpompaa. Minun makuuni myös Xeno kakkosta yksinkertaisempi taistelusysteemi on parempi. Kakkonen heitti pelaajalle tutoriaaleja vielä 40 pelitunnin jälkeenkin, joka kertoo mielestäni siitä, että homma oli pistetty vähän liian monimutkaiseksi. Kyseessä on kuitenkin makuasia, mutta en olisi lainkaan pahoillani, jos tulevan Xenobladen systeemi muistuttaisi enemmän ykköstä kuin kakkosta.

Xeno: DE on timantinkova lisäys Switchin superlaadukkaaseen pelikirjastoon. Se on tod.näk paras roolipeli alustallaan. Sarjaa aloittaville on tuotu pöytään herkkujen herkku, josta on hyvä lähteä taas kasvattamaan sarjan suosiota ja mainetta entisestään.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.06.2020 20:15
Minulla ei ole aavistustakaan siitä, miten hyviä kaksi muuta osaa ovat.

Xenoblade Chronicles X on pelillisesti oikein miellyttävä, jos pystyy hyväksymään Skellin rikkinäisyyden ja itseään toistavuuden. Lisäksi Noctilum on alueena ehkä koko sarjan huipentuma, sen musiikkiin ja visuaaliseen antiin ei vain kyllästy koskaan. Muutoin peli kalpenee ainakin ensimmäiselle Xenobladelle 100-0. Sanoisin, että sen suurin synti on juoni. Tarinan eeppisistä puitteista ja pätevästä lähtöasetelmasta huolimatta kyseessä on ehdottomasti yksi genrensä hajuttomimmista tekeleistä. Puolivälin jälkeen en ollut enää lainkaan kiinnostunut siitä, mikä on todella sääli, sillä Miran taianomainen maailma ja hahmot eivät ansaitsisi mielestäni tällaista kohtelua. Jos peli joskus löytää tiensä Switchille, niin ei kannata odottaa liikoja siltä.

Itsellä on pelityksessä tällä hetkellä NieR: Automata. Peli näyttää aikaisekseen rupuselta ja halvalta, mikä menee tässä tapauksessa täysin budjetin piikkiin. Kenttäsuunnittelu on myös rehellisesti sanoen suoraan PS2-ajoilta revitty. Tämä tosin ei haittaa yhtään, sillä olen tottunut tällaisiin peleihin. Suurimmat paukut on pistetty selvästi NieRin upeaan ääniraitaan, minkä lisäksi peli huokuu persoonallisuutta ja sympaattisia hahmoja. Olen aloittamassa nyt kolmatta läpipeluukertaa C endingiä varten ja nautin tästä edelleen valtavasti. 2017 oli kyllä yksi sairaimmista pelivuosista, kun tuolloin julkaistiin tämä, Breath of the Wild, Persona 5, Super Mario Odyssey ja Resident Evil 7. :o


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 23.06.2020 10:55
Uskoin, että peli olisi parempi kuin kakkososa, mutta että näin paljon? Sitä en uskonut.

Olen sanonut sen sata kertaa ja sanon vielä toiset sata kertaa. Xenoblade 2 on sarjan surkein pökäle ja totaalinen pettymys kaikin puolin. Peli epäonnistui lähes kaikessa, jopa tyrimään henkeäsalpaavat maisemat, sillä niissä suunnistaminen on lähes painajaismaista, eikä hommaa auta käsittämättömän surkea kartta, jota ei osattu korjata edes päivityksellä. Kakkonen toi sarjan tutuksi monelle uudelle pelaajalle, joilla ei ollut vertailukohdetta aiempiin ja näin ollen eivät osanneet napista sen laadusta. Ykkönen on lähes joka osa-alueella parempi peli.

Pelillisesti Monolithin perusteellinen QoL-käsittely on paljastanut todellisen jalokiven. Valikoissa ei tarvitse taistella, kaikki on parin painalluksen päässä, ja sidequestien trackaaminen ei voisi olla enää helpompaa. Minun makuuni myös Xeno kakkosta yksinkertaisempi taistelusysteemi on parempi. Kakkonen heitti pelaajalle tutoriaaleja vielä 40 pelitunnin jälkeenkin, joka kertoo mielestäni siitä, että homma oli pistetty vähän liian monimutkaiseksi. Kyseessä on kuitenkin makuasia, mutta en olisi lainkaan pahoillani, jos tulevan Xenobladen systeemi muistuttaisi enemmän ykköstä kuin kakkosta.

En tiedä oletko pelannut alkuperäistä Xenoblade 1:stä, mutta eihän remasterissa edes ole mitään perusteellisiä Qol-käsittelyjä? Vai luuletko vain niin, koska pelissä kaikki toimii niin paljon paremmin. Toki sidequesteja on vielä helpompi trackata, mutta ykkösessä muutenkin niitä pystyi vain niputtamaan ja juosta läpi, jolloin ne automaattisesti menivät välittömästi completed tilaat, usein suoraan questin saatua. Kakkosessa mentiin yhtäkkiä takapakkia ja piti aina palata takaisin juttelemaan hahmojen kanssa, vaikka sidequestien taso ei ollut yhtään sen parempaa. Lisäksi UI-suunnittelusta nyt ei tarvitse edes puhua. Kakkonen oli täysi katastrofi niiden kanssa. Hirveän sekavat valikot olivat kaiken lisäksi aivan lagiset ja jokaista siirtymää sai odotella. Näyttivät lisäksi aivan hirveän rumilta.

Kakkosen taistelusysteemi on täydellinen esimerkki ylisuunnittelusta. Isketään kerroksia kerrosten päälle, mutta loppupeleissä ei ole yhtään sen syvällisempi. Sen hidassysteemi menetteli vielä bossitaisteluissa, mutta kun jokaisen normaalin lepakonkin tappamiseen menee minuutti, niin itse aloin ainakin juoksemaan vain kaikista ohi aina kun pystyin. Xenoblade 1:n taistelusysteemi on niin huomattavan paljon parempi, että vaikea uskoa edes saman sarjan peliksi. X:ssä ykkösen taistelusysteemiä on kehitetty vielä paremmaksi ja monipuolisemmaksi, unohtamatta kuitenkaan sen nopeatempoisuutta.



Xenoblade Chronicles X on pelillisesti oikein miellyttävä, jos pystyy hyväksymään Skellin rikkinäisyyden ja itseään toistavuuden. Lisäksi Noctilum on alueena ehkä koko sarjan huipentuma, sen musiikkiin ja visuaaliseen antiin ei vain kyllästy
koskaan. Muutoin peli kalpenee ainakin ensimmäiselle Xenobladelle 100-0. Sanoisin, että sen suurin synti on juoni. Tarinan eeppisistä puitteista ja pätevästä lähtöasetelmasta huolimatta kyseessä on ehdottomasti yksi genrensä hajuttomimmista tekeleistä. Puolivälin jälkeen en ollut enää lainkaan kiinnostunut siitä, mikä on todella sääli, sillä Miran taianomainen maailma ja hahmot eivät ansaitsisi mielestäni tällaista kohtelua. Jos peli joskus löytää tiensä Switchille, niin ei kannata odottaa liikoja siltä.

Minulle X on sarjan paras peli. Ykkösessä on paremmat hahmot ja tarina, se on selvä, mutta yleinen pelattavuus ja sen monipuolisuus on vaan hiottu niin pitkälle, että voisin takoa peliä loputtomiin pelkästään sen voimin. Ja Skelleissä ei ole todellakaan mitään rikkinäistä. Päinvastoin, saisivat olla paljon parempia, sillä niiden rajat tulevat vastaan paljon nopeammin kuin jalkaisin taistellessa, lukuunottamatta ihan muutamia superskellejä, joiden avaaminen vaatii niin paljon näpräämistä, että harvat pääsevät edes kokeilemaan. Toki päätarinan saa saa niillä hakattua nopeasti läpi hakkaamalla paria liikettä, mutta skellien rajat tulevat nopeasti vastaan, kun siirtyy isompiin taisteluihin. Ja niitähän pelissä riittää. Sanoisin että ainakin puolet pelistä on kaikkea muuta kuin varsinaista päätarinaa, josta siitäkin avautuu osa vasta tekemällä sivusisältöä. Extrabosseja on kymmenittäin ja niistä jokainen vaatii täysin erilaisen lähestymisen. Päälle 200 pelitunnin aikana en kyennyt voittamaan läheskään kaikkia. Mutta sain pelistä Monster Hunterin kaltaista tyydytystä kun viimein tuntien varustelujen jälkeen onnistuin kukistamaan jonku superörmyn, joka ensin tappoi koko partyni yhdellä katseella. Peli oli itselleni enemmänkin mmo:n, diablon ja monster Hunterin sekoitus toisin kuin Xenoblade 1, joka on huomattavasti perinteisempi tapaus. Tästä syystä ymmärrän täysin miksi monet suosivat sitä.

Se on kyllä harmi, että tarinapuoli pelistä jäi vajaaksi, sillä potentiaalia olisi aivan mielettömästi. Toivottavasti X saisi jatko-osan, jossa massiivinen idea vietäisiin loppuun. Eeppisempää jrpg-peliä ei vaan ole.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.06.2020 14:59
Mun mielestä XC2 sitten taas oli paljon parempi mitä ykkönen.
En voinut sietää Shulkia ja sitä teki useamman kerran mieli läimäistä.
Sille sanottiin monta kertaa, että jos niissä sen tulevaisuuden näyissä käy jollekkin huonosti niin kerrot sitten välittömästi, mutta eihän se pässi koskaan saanut mitään sanotuksi ennen kuin joltain melkein lähti jo henki.
Myös se gem systeemi oli varsin meh ja wii versiossa oli sivutehtävien tekeminen niin perseestä ettei niitä suorita erkkikään ilman guidea, koska et voi tietää mihin aikaan joku hahmo jossain on.
Tarinakin alkoi kunnolla kiinnostamaan vasta sitten kun mentiin mechoniksen puolelle ja tunnun olevan aika yksin tämänkin mielipiteen kanssa sillä kaikki sanoo, että juuri se bionis puolisko on pelin parasta antia tarinallisesti.

Siitä olen sentään samaa mieltä, että X on sarjan paras osa ja itse jaksoin sitä ja kakkosta tahkota niin paljon, että kaikki extra bossitkin tuli voitettua.
X tuli muutenkin vedettyä 100% läpi ja palkinnoksi tuosta saa jopa yhden kiitos kuvan :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 23.06.2020 15:20
Tarinakin alkoi kunnolla kiinnostamaan vasta sitten kun mentiin mechoniksen puolelle ja tunnun olevan aika yksin tämänkin mielipiteen kanssa sillä kaikki sanoo, että juuri se bionis puolisko on pelin parasta antia tarinallisesti.

Et ole yksin. Juurikin vasta ihan loppua kohden pelissä alkoi olla mieltä. Se alkupuolisko oli ihan huuhaata minusta ja oikeasti mielenkiintoiseksi se meni vasta niissä ihan loppupuolen sekoiluissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 25.06.2020 07:09
En tiedä oletko pelannut alkuperäistä Xenoblade 1:stä, mutta eihän remasterissa edes ole mitään perusteellisiä Qol-käsittelyjä? Vai luuletko vain niin, koska pelissä kaikki toimii niin paljon paremmin.

Kokeilin Xenoa Wiillä ehkä jonkun tunnin. Pelasin kymmenen vuotta sitten pelejä hyvin laihalla skaalalla, enkä saanut siitä mitään irti. Tyhäm parikymppinen juippi, mene kasvamaan ja karvoittumaan!

Traileri sai minut uskomaan, että valtaosa pelin toiminnallisuuksista olisi uusia QoL-juttuja. Olin siis väärässä. Sidequesteissa on toki mielestäni iso juttu tietää, mistä jokin asia tai henkilö tarkalleen löytyy. Niitä on pelissä niin valtavasti, että lähes kokoajan on sidequest työn alla. Osa helpoista sivutehtävistä toki suorittaa itse itsensä, kunhan ei ihan suorinta reittiä kävele pääjuonta.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.06.2020 03:14
The Last of Us Part II

Hampaat irvessä yritän tätä pelata läpi, kun kerran maksoin pelistä 70 vitun euroa, mutta ei vaan pysty. Liian hapokasta. Ykkönen oli aikanaan erinomainen peli, mutta tämä tuntuu olevan taas sitä perinteistä Naughty Dog -laatua eli skriptattua skeidaa paskalla pelattavuudella.

Herranjumala, en muista milloin olen viimeksi pelannut peliä, jonka ohjaus on tätä luokkaa. Tuntuu kuin ohjaisit jotain valtamerilaivaa. Käsittämättömät deadzonet kummassakin tikussa yhdistettynä laahaavaan ohjaukseen saavat verisuonet räjähtämään ohimoilta. Etkä tietenkään pysty muokkaamaan tuota ohjausta mitenkään, vaikka kaikkea muuta voi muokata taivaan ja maan väliltä. Tähtäinkin poukkoilee ruudulla miten sattuu. Ainoa tilanne jossa pyörittämällä tattia tähtäin oikeasti pyörii ympyrää ruudulla, on kun tähtää makuuasennossa.

Tämä on varmasti tehty tasapainoitusmielessä, koska Naughty Dog ei halua, että vihollisten ampuminen on liian helppoa. Ei kiinnosta. Mitä jos pelaaminen olisikin oikeasti hauskaa, eikä tällaista tervassa pyörimistä? Tehkää niistä vihuista sitten nopeampia tai jotain, älkääkä pakkosyöttäkö paskaa pelattavuutta.

Hirveä hypetys oli myös siitä, miten vihollisilla on oikeat nimet ja miten ne kutsuvat toisiaan nimillä. Hekin ovat ihmisiä siinä missä pelaajakin! Vaikea ottaa peliä tosissaan, kun samoja hahmomalleja ja ääninäyttelijöitä kierrätetään vähän väliä. Kuulin ainakin kuudesti, kun sama ääninäyttelijä - joka ääninäytteli myös Apex Legendsin Bangalore-hahmoa, mahdoton olla huomaamatta - huuteli omiaan eri tilanteissa. Immersio huipussaan.

Tekoälykään ei päätä huimaa, vaikka odotukset olivat kovat sen E3-trailerin jäljiltä. Ja jos homma kusee, niin ei ole mitään syytä olla ottamatta restarttia edellisestä checkpointista. Sitten vaan trial and error -tyyliin kokeillaan, mikä on se yksi ja ainut reitti, jota pitkin pitää kulkea, että tilanne on ohi. Jos haluat räiskiä, niin mene maahan makaamaan ja ammu vihut yksi kerrallaan pääosumilla. Ihan turha yrittää sihdata mihinkään missään muussa tilanteessa. Lähitaistelu väistelymekaniikalla on sentään ihan hauskaa.

Entä ne tartunnan saaneet Infected-vihut? Tismalleen samaa kauraa kuin ykkösessä. Nopeasti kävi vanhaksi. Stalkerit taisivat olla sentään uusi vihutyyppi, mutta eivät nekään tuoneet mitään lisämaistetta peliin.

Juoni? Jäätävää poukkoilua edestakaisin. Seattle neljä vuotta sitten. Seattle toisena päivänä. Seattle kaksi vuotta sitten. Seattle silloin ja Seattle tällöin. Muistatko tämän kohdan ykkösestä? No kerrotaan se vielä toisen ja kolmannen kerran. Kiinnostus lopahti täysin siinä vaiheessa kun...

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Puzzlet olivat myös perseestä. Jo ykkösessä oli sitä samaa tikkaiden siirtelyä, mutta kakkosessa tikkaat korvataan roskiksella. Jaahas, siinä se roskis taas on, mihis se tällä kertaa pitää runtata! Ja ne kassakaapit. Ja ne loputtomat käsinkirjoitetut laput. Ja ne ”työnnä este pois kolmiota painamalla, että seuraava pelialue latautuu” -tilanteet. Ja ne ”siirry ovesta tai kolosta eteenpäin samalla kun kamera laahaa perässä hitaasti” -säpsähdyskohtaukset, joita et todellakaan osannut odottaa. Ja ne ”jokin teline tai rakennelma tai ilmastointikanava romahtaa alta” -tilanteet. Mukana oli tottakai myös jokaisesta Unchartedista tuttu jeepillä ”ajo”, eli istu pelkääjänpaikalla ja ammu kaikki ammukset ohi, ihan sama, ei vaikuta mitenkään kohtaukseen.

Mutta joo, grafiikat olivat paikoitellen sykähdyttävän upeita (paitsi silloin kun ruudulla on liikaa hahmoja, jolloin ne näyttävän ihan perseeltä), väkivalta oli toteutettu esimerkillisesti ja äänimaailma on yksi parhaista. Voi kun olisivat vain jatkaneet ykkösen tyyliin ilman järjetöntä rönsyilyä ja miljoonia eri hahmoja, joista pitäisi muka yhtäkkiä alkaa välittämään.

Ehkä vielä yritän rykäistä pelin loppuun, mutta epäresponsiiviset kontrollit ja loputtomat ”elokuvamaiset” kävelykohtaukset pitävät huolen siitä, etten koske peliin tikullakaan, kun lopputekstit ovat rullanneet ohi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 27.06.2020 11:33
Ihmettelin tuossa jokunen aika sitten kun pelasin Uncharted 2:n ja 3:n läpi, että miten ne sai niin paljon kehuja mitä sai. Onhan molempia ihan kiva pelata, hahmojen kanssa käyminen toimi ja seikkailun tunnetta on saatu hienosti molempiin. Mutta eihän sillä ohjauksen epävarmuudella kumpikaan ole vuoden peli materiaalia oikein millään. Ampuminen toimi ihan hyvin, mutta kun lähti liikkumaan, harha askeleet pelotti enemmän kuin ohi menevät luodit. Lisäksi välillä tuntui että peli helpotti tiettyjä kohtia salaa, varsinkin 3. Muutaman kerran kun jäi jauhamaan jotain kohtaa kohta olikin yhtäkkiä paljon helpompi. Ja ei, en tarkoita että olisi itse tehny jotain, vaan vihuja katosi, ne käyttäytyivät erilailla tms. Hienoja viihdetuotteita kyllä ja kyllähän niitä mielellään pelasi, mutta GotY? No ei. Ilmeisesti LoUP2 menee samalla linjalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 27.06.2020 11:56
Luin vahingossa Last of Us 2:n suurimman juonispoilerin. Sen jälkeen lipesin syvemmälle ja syvemmälle kaninkoloon, ja pian olinkin selvillä koko tarinasta! Hupsista.

Pelimekaniikoista en osaa sanoa mitään, mutta juonen suhteen en ihmettele, että se on saanut faneilta osakseen GoT S8 / Rise of Skywalker -käsittelyn.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 27.06.2020 12:45
Uncharted 3:n räiskintäkohtaukset on parhaiden yksinpeliräiskintöjen joukossa Crushingilla. Ihan mahtava se liikkuvuus, lonkka/tähdätty ampuminen yhdistettynä kenttäsuunnitteluun ja tekoälyyn. Kakkonen on liian suoraviivainen ja helppo, nelosessa on taas liian isoiksi suunniteltu niin, että niissä on pakko Crushingilla käyttää ensin stealthia.

Ehkä se liikkuminen on "liukasta", mutta siihen kyllä tottuu nopeasti. Siinä pitää yhdistellä lonkalta ampumista, suojaa, liikkumista jne ja se on ihan älyttömän tyydyttävää. Toki siinäkin, kuten 99% konsolien räiskintäpeleistä, on ongelmana juurikin Scarfin mainitsema liian iso deadzone, mutta siihen tottuu yksinpelissä niin, että homma on nautinnollista. Moninpeli on kuitenkin ongelman takia liiallista kompromissia. Tietää, että voisi pelata niin paljon paremmin, jos deadzonea (ja liiman hidastumista) voisi säätää itse.

Hauskaa kyllä, että vihdoin deadzonen säätö alkaa ilmestymään joihinkin peleihin. Socom kakkosesta asti sitä on kaivannut. Aina ihmettelin, miten päin helvettiä tähtäimen säädöt isossa osassa pelejä on. Iso deadzone = lähes mahdoton tehdä pieniä liikkeitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 27.06.2020 14:33
Spoilaannuin itsekin The Last of Us Part II:n juonesta. Paperilla muutama asia kuulostaa aika kamalalta, mutten tuomitse käsikirjoitusta kuin vasta sitten, kun olen pelannut pelin. Jäi tosin tunne siitä, että tässäkin pelissä juoni olisi automaattisesti parempi, jossei sen rytmitys kusisi liikaa. Mistään The Rise of Skywalkerin kädenlämpöisyydestä tuskin on kyse, sillä se teos on täysin mielikuvitukseton ja ylivarovainen kaiken suhteen.

Toivon kyllä nauttivani The Last of Usin jatko-osasta. Näistä ensimmäinen on edelleen Naughty Dogin paras peli ja muutenkin erittäin hyvä juonellisesti. Outoa sinänsä, että ykköstä kehutaan nimenomaan aina sen tarinasta ja pelattavuudesta, mutta kukaan ei mainitse koskaan Gustavo Santaolallan säveltämää tunnelmallista musiikkia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 27.06.2020 16:18
Joku muuten kommentoi jossain, että kakkosen musiikit olisivat olleet pettymys loistavan ykkösen jälkeen. Sanoi, että olivat jotenkin aivan taka-alalla huomaamatonta ja pliisua settiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.06.2020 19:09
Jonkun 10 tuntia pelanneena tämä on kaikin puolin parempi kuin eka TloU. En ole lukenut tai seurannut mitään nettiraivon taustoja. Incelit todennäköisesti paskana kun pelissä seurataan kahta lesbomuijaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.06.2020 01:22
Hauskaa kyllä, että vihdoin deadzonen säätö alkaa ilmestymään joihinkin peleihin. Socom kakkosesta asti sitä on kaivannut. Aina ihmettelin, miten päin helvettiä tähtäimen säädöt isossa osassa pelejä on. Iso deadzone = lähes mahdoton tehdä pieniä liikkeitä.

Tähän vielä palatakseni - ja TLoU2:n laahaavista paskakontrolleista vittuuntuneena - aloin etsimään ratkaisua näihin suurinta osaa pelejä vaivaaviin deadzone- ja response curve -ongelmiin. Löysin lopulta Titan Two -nimisen ohjainadapterin (https://www.consoletuner.com/products/titan-two/), joka tuntuisi olevan kaikkea sitä, mitä olen kaivannutkin konsoleilla.

Voit käyttää mitä tahansa ohjainta millä tahansa konsolilla, adapteri on käytännössä input lagiton ja sen avulla saa Xbox One -ja PS4-ohjainten USB polling ratea nostettua (USB-kaapelilla kytkettäessä Xbox One -ohjaimen lagi laskee 8ms > 1ms ja PS4-ohjaimen 4ms > 1ms), adapteriin saa erikseen ostettua Bluetooth 4.1 -moduulin ja mikä parasta, voit luoda adapterille skriptejä, joilla voi poistaa deadzonet, muuttaa repsonse curvea, tehdä makroja, muuttaa näppäinasetuksia ym. Käytännössä voit siis tehdä ohjauksesta juuri sellaiset kuin haluat. Makroilla pystyy myös kikkailemaan vaikka mitä, voit konffata esim. napin tuplapainallukseen eri komentoja tai juoksun tapahtumaan kun liikutat vasenta tattia ääriasentoon, jolloin juoksunappi jää muuhun käyttöön.

Tilasin adapterin ja pistän tänne fiiliksiä, kunhan pääsen säätämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 28.06.2020 11:50
Kuulostaa suorastaan uskomattomalta. Hauska kuulla, toimiiko!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 29.06.2020 12:43
Call of Duty Warzonea on tullut pelailtua jonkun verran. Hirveästi en ole BR-genreä pelannut, mutta kyllä tämä ilmaisena pelinä toimii. Fortnite oli sellaista paskaa, mutta tässä on sentään vähän enemmän järkeä. Ainoa vaan, että olisi vielä aikaa ja kunnon peliporukka niin pystyisi pelaamaan paremmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 29.06.2020 22:36
Ensinnäkin täytyy todeta, että miten helkkarissa porukka spoilaa itseään isojen julkaisujen kanssa. Itse noudatan aina nollatoleranssia oli kyse kirjasta, tv sarjasta tai pelistä. En tuota Scarfin viestiäkää uskaltanut lukea ennen kuin läpäisin itse pelin. Onneksi en lukenutkaan, samoihin ongelmiin kiinnitin huomiota, mutta päätin nauttia hyvästä tarinasta ja erinomaisesta äänimaailma hyväksyen, että itse peliä ei ole olemassa, vaan kyse on enemmänkin tarinan kokemisesta interaktiivisessa muodossa.

Pelinä TLoU2:n ei tarjoa mitään älyllistä haastetta, puzzlet tosiaan ovat tehty hutaisten ja oivalluksia niistä on turha hakea. Pelattavuus on kuten Scarf jo totesikin, niin laiskasti tehtyä ja tähtäyksestä tuli sama mieleen, että sillä on yritetty vaikeuttaa peliä. Vihut on sokeita ja käyttäytyvät epä-älyllisesti eivätkä tosiaan omaa mitään sellaista inhimillisyyttä, että kokisi tunnontuskia kun pääsee haulikolla ampumaan metrin päästä pään irti. Se onkin yksi asia joka pelissä on tehty todella hyvin, raajat lentää irti kun Rambossa ja äänimaailma on uskottava. Peli kannattaa ehdottomasti pelata pimeässä ja kuulokkeet päässä.

Tarinasta lisää spoileritagien alla. Älä lue jos et ole pelannut peliä läpi.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Täytyy tuo Scarfin tilaama adapteri pitää tulemaan, mikäli pitää lupauksensa. Kuulostaa melkein liian hyvältä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 30.06.2020 13:40
Itselle TLoU2 kontrollit ovat ihan ok tasoa, ei pääosassa, muttei niiden tarvitsekkaan olla. Tähtäyksen heijaus tuo mukavasti realismin tuntua.

Jännä - muistan kun itse kritisoin täällä varmaan 10v sitten Resident Evilien teennäistä paskoilla kontrolleilla luotua kauhutunnelmaa ja nyt asenteet päälaellaan. ;D Vähän kuten Gba:n kirjotus TV-langalle, ehkä meidän kannattaisi keskittyä olennaiseen sen sijaan että keskitytään dead zonen kokoon tarinavetoisessa pelissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 30.06.2020 13:51
Jännä - muistan kun itse kritisoin täällä varmaan 10v sitten Resident Evilien teennäistä paskoilla kontrolleilla luotua kauhutunnelmaa ja nyt asenteet päälaellaan. ;D
Jeps. Mäkään en vaan osannu (osaa) pelata niitä oikein.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 30.06.2020 14:24
CronusMaxilla on vastaava adapteri. En tiedä sitten kumpi on parempi. Muistaakseni näillä kahdella oli jotakin riitaa jossakin vaiheessa ja molemmat alkoivat tekemään samaa tuotetta eri nimellä. Itsellä on tuo CronusMaxin vanha versio, jottai sai toimimaan Xboxin ohjaimet pleikassa. Ihan OK vehje, mutta siihen aikaan ei vielä ollut niin kehittynyt. Eli piti yhdistää xboxin ohjaimen rinnalle vielä PS4-ohjain.

https://cronusmax.com/

Edit: Ilmeisesti Titan Twossa on paremmat latenssit, joten se varmasti vie voiton.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 30.06.2020 14:47
Call of Duty Warzonea on tullut pelailtua jonkun verran. Hirveästi en ole BR-genreä pelannut, mutta kyllä tämä ilmaisena pelinä toimii. Fortnite oli sellaista paskaa, mutta tässä on sentään vähän enemmän järkeä. Ainoa vaan, että olisi vielä aikaa ja kunnon peliporukka niin pystyisi pelaamaan paremmin.

Itsekin olen joitain matseja pelannut ja onpa outoa pelata CoDia, jossa ei kuole yhdestä kudista varvassivuosumaan. Ja tämä toki vain hyvä asia. Itse CoD4:n jälkeen jo kyllästyin siihen "superliima/targethaku+kuti johonkin suhaistu sivuosuma=vainaa"-pelimekaniikkaan.

Siinä mielessä tämä oli positiivinen yllätys, ihan maistuvaa räiskintää. Tosin, itse olen pelannut lähinnä sitä pelimuotoa, missä pitää kerätä rahaa, eli respat mukana. Mutta tosiaan se, että ei pääse usein pelaamaan porukalla, estää nykyisin tällaisista peleistä täysin nauttimisen. Kunpa elämässä ei olisi velvollisuuksia. Eikä paskaa EA:n NHL-peliä, joka jostain syystä silti koukuttaa


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 30.06.2020 14:59
Siinä mielessä tämä oli positiivinen yllätys, ihan maistuvaa räiskintää. Tosin, itse olen pelannut lähinnä sitä pelimuotoa, missä pitää kerätä rahaa, eli respat mukana. Mutta tosiaan se, että ei pääse usein pelaamaan porukalla, estää nykyisin tällaisista peleistä täysin nauttimisen. Kunpa elämässä ei olisi velvollisuuksia. Eikä paskaa EA:n NHL-peliä, joka jostain syystä silti koukuttaa

Juu, tuossa kun katselin työkaverin tekemää WZ-koostetta lanipeleistä, niin olihan se hauskan näköistä. Eri juttu kun itse yksin kököttää ja kuolee vähän väliä. Random-tiimikaverit quittaa heti alkuunsa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 30.06.2020 15:02
Jep. Randomeiden kanssa yhteispelin löytäminen vaikeaa. Toki niitäkin mukaan silloin tällöin mahtuu, joiden kanssa peli onnistuu siis. Mutta kun ei onnistu ja vastassa tiimejä, jotka liikkuvat yhdessä, niin ei siinä yksin juuri tehdä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 30.06.2020 19:33
COD:ssa tosiaan tiimikaverit on se juttu miksi sitä pelataan. Solona olen pelannut kaksi matsia. Warzonen Battle Royale joka seasonissa vaihtuvine mausteineen on se juttu, blunderisssa jännitystä vie juuri tuo respawn. BR:ssä sydän hakkaa tuhatta ja sataa kun on enää yksi tiimi jäljellä ja kuolleet kaverit huutelee ohjeita korvaan. Tuo on peli joka Mario Kartin tavoin rikkoo kaverisuhteet ja vittuilu on suoraa mikäli suunnitelmasi ei toimi. Silti nyt vajaata 500h jälkeen alkaa jo hieman vaihtelu maistua.

Loistava seurapeli silti, täyden 10 ansaitsee. Ei oikeastaan mitään puutteita ellei Battlefield fanina nyt maailman tuhoutumisen puutetta sellaiseksi laske. Seuraavalta geniltä toivonkin, että pelimaailman fysiikkaan kiinnitetään huomiota. Sama vaivasi Last Of Us 2:stakin. Täysin kuollut ja staattinen maailma(varsinki talojen sisällä kaikki pultattu seinään kiinni) , tästä tuli mieleen kun 20v sitten luin uutisia
Red Faction 1:stä ja kuinka sitä hehkutettiin pelinä jossa voi tuhota kaiken.
Edelleenkin pelimaailmat ovat kovin staattisia.


Luin mielenkiintoisen jutun TLoU2:n ludonarratiivisesta dissonanssista(hyi vittu mikä sana). Eli pelin gameplay ja tarina ovat ristiriidassa keskenään. (kuten monessa muussakin seikkailupelissä) Tätä juuri yritin sanoa aiemmassa viestissäni, eli peli pakottaa pelaajan tekemään asioista joita pelaaja ei muuten tekisi. Valinnanvapaus puuttuu täysin. Silti kaikista puutteista ja putkijuoksuna suoritetusta interaktiivisesta elokuvasta huolimatta pidin kyllä pelistä.

https://www.inverse.com/gaming/ludonarrative-dissonance-meaning-video-games-origins-definition/amp

Tuosta Resident Evilin tankkiohjausksesta. Muistaakseni itse olisin ollut sitä puolustavassa poterossa silloin ensimmäisten konsolimaailmansotien aikoihin ja huudellut ettei porukka vaan osaa pelata tai ajaa tankkia. Silti juuri siinä pelissä se tankkiohjaus jotenkin tuntuu kuuluvan peliin. :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 30.06.2020 22:43
Ensimmäinen konsolimaailmansota :D Niitä aikoja..


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.06.2020 23:03
Helposti on vihollisiin osunut Tloussa  ;)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 02.07.2020 03:52
Pelasin viimein Shovel Knightin muutkin kampanjat. Voi pojat, tämä peli nousi kyllä itselläni parhaimmistoon hetkessä. Niin täydellä rakkaudella tehty, ettei mitään rajaa. Aivan älytöntä, että nämä lisärit ovat kaiken lisäksi ilmaisia. Täydellinen paketti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 02.07.2020 13:02
Last of Us part 2. Alkujaan piti odotella PS5:n julkaisuun, jotta voin sillä pelailla Last of Usin, God of Warin, Spidermanin + muita PS4-yksinoikeuksia ja muitakin pelejä, jotka tässä reilun parin viime vuoden aikana ovat jääneet pelkkänä Switchin omistavana pelaamatta. Kaveri, jonka kanssa meillä on aika lailla samanlainen peli-, leffa- ja sarjamaku alkoi Last of Usia hehkuttamaan ja harmitteli, ettei voi mun kanssa pelistä keskustella. Piti sitten pyytää veljeltä PS4-konsoli lainaan ja eikun peliostoksille. Sopivasti kesälomakin menossa, joten aikaa on.

Veljellä on pleikkarista ihan perusversio, joten vähän huoletti, miten Last of Us sillä pyörii. Hyvinhän se rullaa. Ei ollut ruudunpäivityksen kanssa ongelmia, muutama notkahdus, mutta ei mitään häiritsevää. Peli näyttää ihan uskomattoman hyvältä, vaikka maailma tosiaan on melko staattinen. Staattisuus on ongelma oikeastaan vain taistelukohtauksissa, kun räjähdykset ja ohilaukaukset eivät saa maailmaa reagoimaan täysin uskottavasti. Onneksi ruohikko ja muut kasvusto reagoi nätisti hahmoihin. Pelissä on aika paljon tunnelmallista etenemistä ja tutkimista, joten ei maailmaan staattisuus kuitenkaan minua häirinnyt. Suurin osa huoneista ja alueista sai ainakin minut ajoittain pohtimaan, mitä täällä on tapahtunut. Huolellisesti ja kauniisti rakennettu, vaikkakin sitten hieman staattinen maailma oli ainakin minulle toimiva ratkaisu.

Jos johonkin tuli kiinnitettyä huomiota, on animaatiot. Sellainen "pelimäisyys" pistää välillä silmään, kun hahmo tekee nopeita ja kevyeltä näyttäviä liikkeitä. Parempi tämä kuin Rockstarin yltiöraskaat animaatiot. Pystyn kuitenkin nauttimaan molemmista tyyleistä. Olen kiitollinen siitä, että pystyn uppoutumaan peleihin ja nauttimaan tunnelmasta ja tarinasta, vaikka kokemus ei olekaan täydellinen. En minä vaikka kontrolleista keksi mitään nillitettävää. Taistelukohtaukset olivat enimmäkseen miellyttäviä ja vaihtelua oli tarpeeksi. Helvetin siistinä yksityiskohtana oli ihmishahmojen "yksilöllisyys". Sotilaat huutelevat kauhuissaan kadonneiden ja menehtyneiden kavereidensa nimiä. Pieni kikka, jolla rivisotilaiden listiminen tuntui ainakin minusta hieman ikävämmältä. Immersio inhimillisistä ja ajattelivista vihollisista kuitenkin rikkoontuu ajoittain, kun olet riistänyt viideltä sotilaalta hengen samaan heinikkoon. Enimmäkseen pelasin kuitenkin ihan tahallani melko vaihtelevasti käyttäen pelin mahdollistamia kikkoja, vaikkei peli tähän pakota. Peli on näin pelattuna parempi kokemus.

Vaikeustasoksi valitsin toiseksi vaikeimman. En käyttänyt mitään apuja, joilla näkee seinien läpi ja tutkin alueet aika perusteellisesti. Pelikello pysähtyi lopulta reiluun 30 tuntiin. Olihan tuo aikamoinen matka ja kokemus. Ensimmäisen osan kantava voima minulle oli maailma, hahmot, taustatarina ja nykyiset tapahtumat. Jatko-osa jatkoi tästä ja paransi monella osa-alueella. Teknologian edistyminen luonnellisesti auttaa, sillä visuaalisesti peli on upea. Pelin maailma sai jo kehut. Välikohtauksissa pelin upea animaatiotyö pääsee oikeuksiin. Teknisen suorituksen lisäksi kiitos menee kyllä myös näyttelijöille. Hahmot ovat uskottavia ja ainakin minä välitin niistä. En kaikista, mutta niistä, joihin sai tutustua kunnolla. Peli sai minut käymään läpi tunteita, joita peleissä harvemmin tulee vastaan.

Ensimmäinen peli on ainakin omissa muistikuvissa aika eheä kokonaisuus, joka pysyi hyvin kasassa alusta loppuun. Jatko-osaa kohtaan oli isot odotukset ja enimmäkseen se ne täyttikin. Paketti pysyy loppua lukuunottammat hyvin kasassa ja pidän pelintekijöiden rohkeista valinnoista. Loppuosan toteutuksesta en tosiaan ihan pitänyt, mutta en minä peliä sen vuoksi lyttää. Peli teki paljon asioita oikein ja täytti kyllä isot odotukseni erittäin hyvin. Onko jatko-osa sitten parempi kuin ykkönen? En tiedä, ja sinäänsä ihan sama minulle. Pidän kokonaisuudesta, jonka ne muodostavat. Jään myös innolla odottamaan, millaisen TV-sarjan saavat kasaan HBO:n kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.07.2020 01:42
Tilasin adapterin ja pistän tänne fiiliksiä, kunhan pääsen säätämään.

Olen Titan Two -adapterilla nyt pari päivää säätänyt.

The Last of Us 2 + Xbox One -ohjain ja KontrolFreek Galaxy -tattipidennykset + nolla deadzone oikeassa tatissa = ihan eri peli. On järjetöntä, minkä eron deadzonen puute tähtäyksessä tekee.

Samalla huomasin, että perus Xbox One -ohjain (tai tarkemmin Phantom Magenta -malli, jossa on normiohjainta paremmat komponentit) sopii tarpeisiini parhaiten. Olen täälläkin hehkuttanut, miten jäykemmät tatit ovat paremmat, mutta nykyään olen täysin toista mieltä. Xbox One -ohjaimen tatit ovat juuri sopivan löysät. Yksi syy tuohon TLOU2:n laahaavaan ohjaukseen jäätävien deadzonejen lisäksi oli juurikin PS4-ohjaimen jäykemmät tatit. Toivottavasti Microsoft ei muuta seuraavassa genissä tatteja ollenkaan.

Monster Hunter: Worldista - jonka ohjaus on jo sinällään absurdin hyvä - sain myös skriptillä pienen deadzonen pois. Pelin pelaaminen on nyt puhdasta nirvanaa. Clutch claw osuu paremmin kohdilleen, samoin kuin slingerin panokset, eikä tarvitse käyttää auto aimia tai lock-onia asetuksista.

Konsoli-Vanquish on myös pelastettu. Deadzonet helvettiin ja peli tuntuu paljon paremmalta.

Reilu kymmenen vuotta vanha, legendaarinen Sega Saturn USB-padikin (ei se RetroBitin vastaava, jossa ei ilmeisesti ole yhtä hyvä tuntuma kuin alkuperäisessä) toimii kuin unelma. Enpä olisi uskonut, että tämän kapulan saan toimimaan tämän genin konsoleissa. Nyt onnistuu Radiant Silvergunin ja Battle Gareggan peluu Xboxilla kuin pelaisi alkuperäisellä konsolilla. Vihdoin pääsen myös pelaamaan japanilaisesta PS Storesta ostettua M2:n tekemää Ketsui-porttausta ja Ikarugaa kunnon ohjaimella. Input lagista ei ole tietoakaan.

Bluetooth-moduulia en ole vielä hankkinut, mutta Microsoftin virallinen langaton Xbox One -adapteri toimii ilman ongelmia, kun sen yhdistää Titan Twon USB-porttiin. Tämä vaatii tosin microSD-muistikortin, johon ladataan tarvittava softa. Jos haluaa pelata ristiin vaikka Xbox One -ohjaimella PS4:sta, täytyy toisessa USB-portissa olla kiinni konsolin oma ohjain todennusta varten, mikä on perseestä, jos ei halua kaapeliviidakkoa olohuoneeseen.

Adapterin voi liittää USB-kaapelilla suoraan PC:n tai Maciin, jolloin voit koodailla skriptejä ja kokeilla niiden toimivuutta vaikka lennossa samalla kun pelaat peliä. Kätevää. Bluetooth-moduulilla tämänkin voi tehdä tosin langattomasti.

Kaiken kaikkiaan adapteri on juuri sitä mitä toivoinkin. ConsoleTunerin porukka myös päivittelee tuotettaan aktiivisesti (toisin kuin CronusMaxin tekijät) ja saitin foorumit ovat aktiiviset. Titan Two toiminee myös ilman firmware-päivitystä Series X:llä, koska Microsoft on luvannut, että vanhatkin ohjaimet toimivat uudella konsolilla. PS5:stä on vaikea vielä sanoa mitään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 06.07.2020 01:48
Sain viimein itsekin läpäistyä TloU2:sen. Lieviä spoilereita tekstissä:

Muutamaa epäkohtaa lukuunottamatta pelin tarina iski todella kovaa. En oikeastaan odottanut tällaista tunnesidettä hahmoihin, sillä vaikka eka osa oli hyvä ei se mikään meikäläisen top-10 peli ollut. Jatko-osa petraa jokaisella osa-alueella ja varsinkin tarinankerronnassa kokeiltiin aivan uusia keinoja ja käsiteltiin teemoja, mitä ei ole peleissä ennen nähty. Oikeastaan välillä tuli flasbackeja jostain MGS2:sesta, sillä niin harvoin saavat pelit pelaajan kyseenalaistamaan tekojaan tai pelihahmojen motiiveja. Tässä pelissä sukellettiin välillä todella synkkiin vesiin tarinan ja hahmojen osalta. Jopa niin, että teki mieli laskea ohjain maahan ja pistää pleikkari tauolle.

Peleissä voidaan parhaimmillaan tehdä asioita, joita on vaikea toteuttaa muissa medioissa. Itse aina nuorempana meuhkasin, että pelit tulevat vielä joku päivä olemaan hienompi tarinankerronnan muoto, kuin leffat tai kirjat. Kaikille on varmasti selvää, että veikkaus meni metsään, sillä suurin osa peleistä yrittää olla joko kuin leffat eivätkö pääse edes lasten piirrettyjen tasolle käsikirjoituksen tai ohjauksen osalta. Silloin tällöin sääntöön tulee poikkeuksia, kuten Kojiman pelit (kässäristä voi olla mitä mieltä tahansa, mutta niissä on paljon kokeilevaa tarinankerrontaa) tai indie puolelta joku INSIDE:n tyylinen peli, jossa tarina aukenee täysin gameplayn lomassa ilman välidemoja. TloU2 on valtavan budjetin peli, jossa kokeiltiin uusia asioita ja tällaisia tulee vuosikymmenessä vastaan vain muutama.

Se miten totutuilla ja arkisilla pelimekaniikoilla kerrottiin hienovaraisesti hahmojen luonteesta oli nerokasta. Asioita näytettiin eri näkökulmista, mikä on perus kauraa kaikissa medioissa, mutta pelaaminen toi tässä tapauksessa siihen jotain, mitä leffoissa ei voi tehdä. Muiden hahmojen teot ja niiden seuraukset sai kokea monesta vinkkelistä, välillä kostonhimoisesti ensimmäisestä persoonasta ja välillä kauhun sekaisin tuntein uhrin näkökulmasta. En muista aiemmin nähneeni peleissä mitään vastaavaa. Peli pakottaa pelaajan tekemään irvokkaita ja hirveitä juttuja, jotka kuitenkin pelin maailman sisällä käyvät järkeen. Tarinan kantava teema on aivan selvästi väkivallan ja koston kierre ja miten se on melkein mahdoton katkaista. Tarinan "twisti" tulee yllättäen päin pläsiä ilman mitään pehmittelyä aivan kuten vastaavat tapahtumat tulisivat oikeassakin elämässä. Asioita jää liikaa sanomatta ja tekemättä ja kaikki tuntuu hyvin epäreilulta. Eipä pelin post-apokalyptisessä maailmassa mikään olekaan reilua. Pelaaja suorittaa tehtäväänsä määrätietoisesti ja tehokkaasti ilman mitään tunnon tuskia. Tai ainakin niin sitä luulisi.

Tarina oli niin voimakas, että pelattavuudesta ei jaksa paljoa jauhaa. Minusta se oli oikein sujuvaa ja tyydyttävää. Ei mitään japsipelien täydellisyyteen hiottua tasoa, mutta ei se haitannut yhtään. Peliä kuitenkin pelaa hyvin pitkälti nähdäkseen, mitä tarinassa tapahtuu. Oikeastaan huomasin jossain vaiheessa, että tämä on yksi hauskimpia stealth-pelejä pitkään aikaan. Jokainen taisteluskenaario oli hyvin suunniteltu eikä kahta samanlaista tullut vastaan. Välillä teki mieli sniikkailla ja hoidella viholliset ilman kiinnijäämistä ja joskus teki mieli räiskiä kaikki hengiltä. Molemmat olivat omalla tavallaan hauskoja tapoja kiitos mahtavan presentaation ja tyydyttävien aseiden. Pari kertaa tuli myös sniikattua ja juostua vihollisten ohi täysin. Sekin tuntui saavutukselta. Ohjaus oli mielestäni loistava ja hahmojen animaatio parasta mitä on peleissä nähty. Varsinkin hahmojen kasvonilmeet kesken lähtitaistelun olivat aivan ennennäkemättömän hienoa katseltavaa.

Lopulta pitää sanoa pari sanaa pelin presentaatiosta. Tässä genissä ei moni peli ole graffoillaan saanut sukkia pyörimään jaloissa, mutta nyt se genin kruununjalokivi vihdoin saatiin. Peli näytti OLED:illa aivan käsittämättömältä. Siis oikeasti siltä, että assettien ei tarvitse PS5:lla enää tästä parantua jos kaikki vain pyörisi paremmin ja tarkemmin. Peligraffa ei ole vain teknologiaa ja TloU2 on näennäisestä realismistaan huolimatta mahtavan tyylitelty peli. Jokainen valonlähde, vuorokaudenaika, kivenmurikka, vesitippa ja tuulessa hiljaa heiluva kankaanpala on jonkun artistin käsin asettelema. Pelissä on satoja taloja, joiden sisustat ovat uniikkeja. Kenenkään ei tarvitse ihmetellä, miksi ND:llä porukka on crunchannut vuosia. Ei tällaista yksityiskohtaisuutta ja vaihtelua voi saavuttaa, kuin orjatyöllä. Ja kun lopulta paljastui miten iso ja pitkä peli tämä oli... ei saatana. Sama yksityiskohtaisuus ja hallinta ulottuu joka paikkaan. Hahmomallit ovat käsittämättömän uskottavia, mutta kuitenkin tyyliteltyjä. Uncanny valley loisti poissaolollaan. Se, että vihollisilla oli kaikilla uniikit naamat ja nimet teki niiden lahtaamisesta hyvin epämukavaa. Paitsi tietenkin muutaman... Musiikki ja äänimaailma olivat hyvin hienovaraisia ja toimivia. Ääninäyttely varmasti alan parhaimmistoa.

Vältyin aika hyvin kaikilta spoilereilta ja en lukenut paljoa miksi porukka on peliä vihannut. Peliä pelatessa tajusin sen melko nopeaa. Pelissä on paljon erinäköisiä ja oloisia hahmoja, jotka tekevät joidenkin ihmisten olon epämukavaksi. Se on harmi, sillä jos pelin olisi vain pelannut kylmiltään ilman spoilereita, olisi itkua ja parkua ollut varmasti huomattavasti vähemmän. Kaikki päähahmot kuitenkin alustetaan todella hyvin ja niistä alkaa melkein väistämättä pitää. Nyt peli on joutunut kiistakapulaksi internet-soturien poliittiseen vääntöön. Ei ihmekään, että pelinkehittäjät ovat olleet hermoraunioina juonen vuotamisen jälkeen.

Suosittelen.

Luin mielenkiintoisen jutun TLoU2:n ludonarratiivisesta dissonanssista(hyi vittu mikä sana). Eli pelin gameplay ja tarina ovat ristiriidassa keskenään. (kuten monessa muussakin seikkailupelissä) Tätä juuri yritin sanoa aiemmassa viestissäni, eli peli pakottaa pelaajan tekemään asioista joita pelaaja ei muuten tekisi. Valinnanvapaus puuttuu täysin. Silti kaikista puutteista ja putkijuoksuna suoritetusta interaktiivisesta elokuvasta huolimatta pidin kyllä pelistä.

Mietin tätä samaa muutamassa kohdassa. Tulin sitten lopulta siihen tulokseen, että peli antaa parissa kohdaa näennäisen valinnan, joka kuitenkaan ei ole valinta koska sillä viestitään, että se mitä pelihahmo aikoo nyt tehdä ei ole se mitä kukaan normaali ihminen turvallisessa maailmassa tekisi. Pelihahmon tilanteessa ei kuitenkaan ole enää mitään valinnanvaraa. Tämä sama tilannehan tulee ekan pelissä lopussa vastaan ja on iso vaikutin siihen miten tämän pelin tarina lähtee käyntiin. Itseasiassa nyt kun muistelen, niin muistaakseni tästä kyllä valitettiin ekan pelin kohdalla arvosteluissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.07.2020 02:27

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 06.07.2020 13:05
Tilasin adapterin ja pistän tänne fiiliksiä, kunhan pääsen säätämään.

Olen Titan Two -adapterilla nyt pari päivää säätänyt.

Kiitos kokemuksista. Tätähän pitää alkaa harkita, huhhuh.

Liian jäykät tatit tosiaan haittaa tähtäämistä. :D

Last of Us kommentit täällä saa kyllä harkitsemaan, että ehkä se pitää kuitenkin pelata. Olin jo päättänyt, ettei jaksa.


Tuosta ludonarratiivisesta dissonanssista taas olen joissain podcasteissa kuullut päinvastaisia kommentteja. Eli ovat sanoneet, että hahmo todellakin vastaa gameplayssä tehtyjä toimia. Toisin kuin vaikka Unchartedissa, jossa hahmo on muuten kevyt läpänheittäjä ja "hyvis", mutta sitten muuttuu massamurhaajaksi gameplayssä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 06.07.2020 14:38
Tlou2 ottaa meikän mielestä varmaan parhaiten tarinassa huomioon, mitä gameplayssa tapahtuu ja on aiemmin tapahtunut. Ei kannata liikaa kuunnella internetsin vihakampanjaa tätä peliä kohtaan. Kriittinen pitää olla, mutta nyt selvästi tarinan teemojen kritisointi on levinnyt jokaiselle osa-alueelle pelistä. Kaikki on paskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 06.07.2020 18:23
Tilasin adapterin ja pistän tänne fiiliksiä, kunhan pääsen säätämään.

Olen Titan Two -adapterilla nyt pari päivää säätänyt.

Kiitos kokemuksista. Tätähän pitää alkaa harkita, huhhuh.

Liian jäykät tatit tosiaan haittaa tähtäämistä. :D

Last of Us kommentit täällä saa kyllä harkitsemaan, että ehkä se pitää kuitenkin pelata. Olin jo päättänyt, ettei jaksa.


Tuosta ludonarratiivisesta dissonanssista taas olen joissain podcasteissa kuullut päinvastaisia kommentteja. Eli ovat sanoneet, että hahmo todellakin vastaa gameplayssä tehtyjä toimia. Toisin kuin vaikka Unchartedissa, jossa hahmo on muuten kevyt läpänheittäjä ja "hyvis", mutta sitten muuttuu massamurhaajaksi gameplayssä.

Ehdottomasti kannattaa pelata, selkeistä puutteistaan huolimatta hieno kokemus. Se on vaan, että minkälaista painoarvoa kukin antaa eri osa-alueille pelissä. En ole vielä löytänyt oikein yhtään kritiikkiä johon voisin samaistua, ellei Scarfin postausta pelimekaanikoista lasketa sellaiseksi. Siksi on vaarallista mennä täysin kriitikoiden tai muiden kokemusten mukaan ostaako peliä vai ei. Sama myös toiseen suuntaan, mitä enemmän jotain hehkutetaan sitä helpommin siinä alkaa nähdä itse virheitä ja etsiä perusteista sille miksi sitä muka hehkutetaan.

Aloin jo epäillä itsekin tuota ludonarratiivista dissonanssia. Muistikuvat alkaa vääristyä jo, kun pelin läpäisystä on viikko. No pääpointti siinä edelleen itsellä on, että omat kädet olivat liian lukitut ennalta päätettyihin päätöksiin ja ei annettu edes sellaista illuusiota, että pelaajalla olisi jotain valinnanvaraa ja usein pitkinhampain tuli tehtyä päätös, jota ei olisi halunnut tehdä ja koin ettei pelihahmokaan.Lisäksi osa pelihahmon reaktioista ei mielestäni ollut linjassa sen brutaaliuden ja kostonhimon kanssa, mitä muuten edustettiin.

Tarina tosiaan on, kuten zoukka sanoikin - parasta mitä pelimaailmassa on melkein nähty. Ihan naurattaa miten paskoja tarinoita yksinpelit on täynnä, siksi niitä ei oikein jaksa ikinä edes pelata.

Täytyy itse laittaa tuo Titan Two tilaukseen myös. Pääsee korjaaman ohjauksen pelissä kuin pelissä. FPS -peleissä tuo liian jäykkä tatti tosiaan haittaa tähtäystä, Cuben löysä C-tatti on yksi parhaista FPS-pelien tateista. Siihen vielä keskelle palauttava ristitähtäin ja TimeSplitters II, niin voiko enää pelattavuus olla parempi? Ei voi.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.07.2020 18:40
TimeSplitters II

Missä viipyy TimeSplitters Trilogy HD? Kaikille konsoleille saisi tästä vaikkapa cross playn ja verkkopelin kanssa komean version – ja tietenkin kruunattuna ultimaattisella boomeriherkulla: 60fps:n neljän pelaajan split screenillä.

Ei olisi pitänyt kirjoittaa tätä, sillä nyt tulin hieman vihaiseksi, kun tämä ei ole todellisuutta.

Mutta, onneksi kaikkea toivoa ei tarvitse vielä heittää... (https://screenrant.com/timesplitters-new-game-planned-thq-nordic-creator/)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.07.2020 07:23
Kaiken kaikkiaan adapteri on juuri sitä mitä toivoinkin. ConsoleTunerin porukka myös päivittelee tuotettaan aktiivisesti (toisin kuin CronusMaxin tekijät) ja saitin foorumit ovat aktiiviset. Titan Two toiminee myös ilman firmware-päivitystä Series X:llä, koska Microsoft on luvannut, että vanhatkin ohjaimet toimivat uudella konsolilla. PS5:stä on vaikea vielä sanoa mitään.

Toimiiko muuten tuota adapteria käyttäessä ohjaimen ääniportti? Eli saako äänet tulemaan ohjaimen kautta kuulokkeisiin. Lisäksi toimiiko mikki myös.

Varmaankaan ei toimi, jos käyttää Xbox-ohjainta PS4:lla, mutta entäs saman konsolin ohjaimissa?


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 07.07.2020 07:45
Kaiken kaikkiaan adapteri on juuri sitä mitä toivoinkin. ConsoleTunerin porukka myös päivittelee tuotettaan aktiivisesti (toisin kuin CronusMaxin tekijät) ja saitin foorumit ovat aktiiviset. Titan Two toiminee myös ilman firmware-päivitystä Series X:llä, koska Microsoft on luvannut, että vanhatkin ohjaimet toimivat uudella konsolilla. PS5:stä on vaikea vielä sanoa mitään.

Toimiiko muuten tuota adapteria käyttäessä ohjaimen ääniportti? Eli saako äänet tulemaan ohjaimen kautta kuulokkeisiin. Lisäksi toimiiko mikki myös.

Varmaankaan ei toimi, jos käyttää Xbox-ohjainta PS4:lla, mutta entäs saman konsolin ohjaimissa?

Pitäisi toimia, kunhan käyttää uudempaa v2-ohjainta PS4-padista ja se on USB-kaapelilla kytketty adapteriin.

http://www.youtube.com/watch?v=4jRR3XHVQFg&

Jos pelaa ristiin vaikka Xbox-padilla PS4:sta, täytyy kuulokkeet olla kiinni PS4-padissa, joka on kiinni adapterissa (Xbox-padin lisäksi) todennusta varten.

http://www.youtube.com/watch?v=OMWIZOiDDgE

En tiedä, miten homma toimii, jos käyttää Bluetooth-moduulia.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.07.2020 07:53
Jees, pitää katsoa, jos jossakin vaiheessa tulee hommattua. Vanha CronusMax ajaa tällä hetkellä asiansa satunnaisena arcade-tikkuadapterina, mutta ehkä seuraavassa genissä tulee enemmän tarvetta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 08.07.2020 22:40
Tänään tuli myös itse saatua The Last of Us Part II päätökseen. Omat tuntemukset pelistä ovat päällisin puolin positiiviset, minkä lisäksi en vain tajua tämän ympärillä pyörivää kohua. Odottivatko ihmiset jotakin Joelin ja Ellien matkan toisintoa vai mistä oikein kiikastaa?

Pelillisestihän The Last of Us Part II on hyvin vaikuttava kokemus. Varsinkin yhteenotot ihmisten kanssa ovat aidosti kuvottavia, mistä iso kiitos kuuluu pelin audiovisuaaliselle toteutukselle. En usko törmänneeni tätä väkivaltaisempaan tapaukseen koskaan aikaisemmin, sillä monessa muussa pelissä ihmisviholliset tuntuvat tavalla tai toisella jotenkin epäinhimillistetyiltä. Tässä sen sijaan huomasin aika ajoin miettiväni, haluanko nyt välttämättä ampua nuolen kurkkuun, vaikka se nopeuttaisikin etenemistä merkittävästi. Toinen huomionarvoinen piirre oli ympäristöjen yksityiskohtaisuus, mikä teki paikkojen nuohoamisesta miellyttävää. Sama vaivannäkö korostui taloihin jätetyissä viesteissä ja Ellien päiväkirjassa, mitä pidän luonnollisesti hyvänä kerrontatapana. Pelkäsin samoin tartunnan saaneiden jäävän liikaa taka-alalle, mutta onneksi tämä pelko osoittautui vääräksi. Pelistä löytyy itse asiassa eräs varsin irvokas ilmestys, jonka suunnittelija ansaitsisi kyllä jonkin tunnustuksen. Kyseessä on nimittäin luonnossa esiintyvä ilmiö, jota tavataan ainakin rotilla.

Ja sitten varsinaisiin spoilereihin:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Kaiken kaikkiaan The Last of Us Part II on aivan törkeän hyvä peli. On sääli, että jotkut tyrmäävät tämän valmiiksi siksi, koska pelin juonenkäänteet eivät ole välttämättä mieluisia paperilla. Olen törmännyt paljon kehnompiinkin videopelitarinoihin ja tässä ei edes ollut kyse mistään sellaisesta. Etenkin loppu on säväyttävä ja herättää ajatuksia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.07.2020 16:55
(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/ns_borderlands1.jpg)


Ostin aikoinaan GameStopista Xbox 360:lle ison läjän potentiaalisia co-op-pelejä parilla eurolla kappale. Näihin peleihin kuului myös Borderlands. En kuitenkaan ehtinyt pelaamaan sitä ennen kuin tieto Switch-portista kiiri korviini. Sen jälkeen aloinkin odottamaan pelin julkaisua suosikkialustalleni.

Borderlands-kokoelmaa kääntäessään Virtuous on puolittanut ruudunpäivityksen kolmeenkymppiin PS4- ja XBox One -versioista. Peli on edelleen peräisin viime sukupolvelta, mutta NS-konversiossa onneksi kuitenkin säilytettiin valtaosa niistä graafisista parannuksista, jotka uudempiin versioihin aiemmin tehtiin. Nyt on mahdollista mm. säätää näkökulman laajuutta (fov), ja se onkin tällaisessa pelissä tervetullut ominaisuus. Oudosti kakkososassa säätöä ei ole, vaikka graafisesti vaativampi Pre-Sequel sen sisällyttää. En ihmettelisi, jos se ilmestyisi jossain vaiheessa päivityksen mukana myös kakkoseen. Toivon niin.

(https://live.staticflickr.com/65535/50100865552_8ccd5decab_o.jpg)

Kuvakaappaus Switch Litestä.

Kokoelman käsiin saatuani tein suunnitelman: pelaisin ykköstä enimmäkseen yksin, ja jatko-osasta nauttisin co-oppina kaverini kanssa, kahdella laitteella pelattuna. Suurin piirtein kaikki sanovat, että toisessa osassa asuu paljon suurempi hauskuus kuin ykkösessä – se on yksinkertaisesti laajempi, hiotumpi ja vaihtelevampi peli, kaikin tavoin.

Mutta, en kuitenkaan halunnut jättää ykköstäkään pelaamatta. Tämä oli selvää jo ensipuraisun jälkeen. Pelissä väreilee ihan oma tunnelmansa, sillä lokaatiot ovat aina sidottuja aavikkoteemaan. Hyvässä ja pahassa. Tiedän, että kakkosesta saan mielin väärin vaihtelua ympäristöihin, joten aavikolla shoottaaminen ja loottaaminen ei ole sen takia alkanut jurppia ykkösessä.

(https://live.staticflickr.com/65535/50100865447_6f1be0c814_o.jpg)


Kun aloin paukutella aseilla, joita voi käskyttää onneksi myös hieman liian laiskaksi säädetyllä gyrolla (tarvitsen puolet enemmän säätövaraa), minua ärsytti paljon, että varsinkaan alussa aseilla osuminen ei ole aina taidosta kiinni. Kamoon, onhan se ristikko pään kohdalla, mutta silti napsuu ohi. 80% osumatodennäköisyydellä pilattu snipu ei kuitenkaan armoa anna, vaan osa laukauksista viuhuu surutta harakoille, vaikka tähtäisi miten hyvin. Aloinkin nopeasti syöttää itselleni pajunköyttä siitä, miten nämä alkupään aseet ovat ruosteisia ja öljyämistä kaipaavia. Sen takia näin tapahtuu! Kun pelissä etenee ja osumatarkkuudet nousevat reilusti yli yhdeksänkympin, ei ominaisuus tunnu enää niin häiritsevältä. Täytyy myös muistaa, että Borderlandsissa kiertää RPG:n verta. Siinä on kykypisteitä ja kokemustasoja, jotka määrittelevät paljonko elinvoimaa hahmolla on. En vain oikeastaan ollut pelannut aiemmin mitään, joka olisi ollut täysin tämän pelin kaltainen mekaniikoiltaan. Sopeutumiseen meni siis hetki.

Borderlands on kuin kotonaan Switchillä. 1080p30fps on mallikelpoinen esitys Docked-moodissa, mutta peliä on melkeinpä vielä lystimpi tykittää kannettavana. Varsinkin, kun co-opissa kaveri pelaa isolta televisiolta ja minä Litellä. Tässä on kyllä myös yksi NS:n suuri vahvuus, kun Lanit voi halutessaan pistää pystyyn ilman kahta televisiota. Peliä voisi pelata toki myös jaetulla ruudulla, mutta omassa pienessä näytössä on aina viehätyksensä: oma näkymä, omat valikot, oma rauha. Ja suurena bonuksena peli toimii yleensä teknisesti aina paremmin Lan-moodissa kuin jaetulla ruudulla.

Jos olen ymmärtänyt oikein, Borderlands 1 on eräässä mielessä vähän samanlainen tapaus kuin Dark Souls. Se paukutti peruspilarit omaan aligenreensä, tai toi sen ainakin massojen tietoon. Looter Shooter ei välttämättä ole yhtä arvostettu juttu kuin pahaenteisesti resonoiva Souls-like. Silti, nämä ovat mielestäni kohtuudella pelattuna viihdyttäviä pelejä. Ehkä kolmonenkin aikanaan ilmaantuu alustalle, mutta sitä odotellessa tässäkin paketissa riittää vielä paljon nähtävää ja tehtävää.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 12.07.2020 23:26
Olen viime kuukausina jatkanut kesken jääneitä rojekteja. Viimeisimpänä:

Fallout 4

Pelasin ensinnäkin pääjuonen loppuun (joka olikin taas totaalisen yhdentekevä) ja sitten vielä nuo dlc tehtävät. Pelihän on keskimäärin ihan hauska ja lisämausteena pelasin vielä survival vaikeustasolla joka lisää vielä kaikenlaista mielenkiintoista: pitää esim. nukkua, syödä ja juoda säännöllisesti, ei fast travelia eikä quick savea. Dlc paketeista paras (parempi kuin päätarina) oli far harbor jossa oli kyllä hyvää tunnelmaa. Muut paketit oli yhdentekeviä ja/tai rasittavia.

Pelissä pahinta on kyllä bugisuus ja muu ”jankki”. Peli randomisti kaatuilee (ps4) ja joskus questit/hahmot menee bugitilaan eikä niitä voi enää suorittaa. Jatkuvasti sai googlailla että teenkö jotain väärin vai onko taas vaan joku bugi.

Wipeout omega collection

Tässähän on kolme peliä samassa joista kaksi ekaa (2048 ja hd) tuli pelattua jo pari vuotta sitten. Nyt rullasin tuon furynkin pakettiin ja nakutin myös pari lisähaastetta että tuli platinum trophy. Tämä oli oma ensikosketus sarjaan (jos ps1 aikaista demolevyä ei lasketa  :lol:) ja pakko sanoa että on kyllä harvinaisen erinomainen ”f-zero klooni” jonka ei tarvitse hävetä ”esikuvansa” edessä yhtään. Todella kovaa, koukuttavaa ja ennen kaikkea tyylikästä arcademenoa.

Se pitää vielä mainita että pelimuodoissa on kyllä melkoista vaihtelua, sekä mekaniikoissa että laadussa. Pakettiin mahtuu semmoisia rasittavia pökäleitä kuin eliminator, detonator ja zone battle. Kaiken kuitenkin korvaa se että perushyvien time attack ja race muotojen lisäksi paketissa on aivan maaginen zone muoto. Pelkkää hurmosta ja nautintoa on päästä zonessa pitkälle niin että silmissä ja aivoissa sumenee mutta kilpuri vetää rataa tajutonta vauhtia kuin autopilotilla ja transsissa. Tai jotain. Nautintoa kuitenkin.

Fez

Tämä oli ekoja ps4 pelejä mitä tuli silloin aikanaan hommattua ja jäi ärsyttävästi todella lähelle 100% läpäisyä. Avasin saven monen vuoden tauon jälkeen ja kaivoin muistiinpanot naftaliinista. Aika nopeasti löysinkin yhden puuttuvan anti cuben jonka löytämiseen minulla oli jo ennestään aavistus (jonka vieläkin muistin!). Pelissähän on yhteensä 64 tuollaista kerättävää kuutiota ja nyt puuttuu enää kaksi. Hemmetin lähellä ollaan mutta kaksi seuraavaa onkin sitten niin kipeitä pähkinöitä ettei mitään rajaa. Mulla on enemmän kuin 2 huonetta ”incomplete” tilassa ja niissä on toinen toistaan mystisempiä juttuja. Esimerkiksi nyt mulla on työn alla joku ihan pimeä sana-arvoitus jota olen pähkinyt jo monta tuntia. >_>

Tämä on kyllä witnessin ohella parhaita (ja mystisimpiä) mysteeripelejä mitä on. Kunnon salapoliisityötä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 17.07.2020 17:22
Saskalla on erinomainen pelimaku. Fallout 4 ja Wipeout PS-pelien aatelia.

Fallout pelien ominaisuus on ainainen bugisuus. Vieläkin on taas 40:ttä kertaa Fallout 2 kesken, kun tarinassa on nyt varmasti viisi eri bugia jotka estävät etenemisen ja mitään vanhempaa latausta ei ole josta olisi mielekästä aloittaa uusiksi. Viimeisin tallennus antaa tappaa koko Fallout maailman ilman, että kukaan hyökkää kimppuun. Fallout 4 jatkaa tätä perinnettä. Jos maailmassa on yksi firma, jota ei kiinnosta tehdä asioita kerralla kuntoon, niin se on Bethesda. Mutta siinä onkin osa Fallouttien viehätystä, sama kun vetäisi crack-kokaiinia, tietää että se on jatkettu ruokasoodalla, mutta se on silti vittu koksua. Pelasin pelin itse läpi vasta, kun pahimmat bugit oli jo korjattu ja siltikin tunnisti pelitalon joka on pelin tehnyt - niin hyvässä kuin pahassa. Huikea peli.

Wipeoutia olen pelaillut sen jälkeen kun hankin VR -lasit. Peli on niitä ainoita pelejä joihin jaksaa palata aina silloin tällöin tauon jälkeen ja jatkaa siitä mihin jäi. Muuten jos pidän 1kk tauon pelistä, voit olla varma etten enää ikinä koske peliin. Ainoana poikkeuksena lapsuuden 8bittisen pelit, joita voi pelata aina vuoden välein päivän verran ja fiilistellä aikaa jolloin oikeasti pystyi pelaamaan samaa peliä uudestaan ja uudestaan. Miettikää nykypäivänä, että pelaisi tarinan omaavan pelin edes kaksi kerta läpi? Ei ikimaailmassa. Nuo DLC -osien pelaamisetkin on vähän niin ja näin, tuntuu ainakin itsellä tarinan läpi vedettyäni, ettei samanlaista fiilistä enää ole. Tunneyhteys katoaa samantien ja se nälkä pelata peliä. Se vähän niin kuin oli siinä, en Fallout 4:ssakaan syttynyt noista DLC -paketeista. 'Ehkä tuo Far Harbor pitäisi pelata - tiedän etten koskaan tule pelaamaan sitä, mutta ajatuksena vaikutti hieman kiehtovalta.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.07.2020 11:31
(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/papermario_ns.jpg)


Origami King on paluuni Paper Marion pariin. Erinomainen N64-originaali ja vielä parempi GC:n Thousand-Year Door opettivat faneille sarjan korkean laadun, joka kuitenkin alkoi Wii-osasta lähtien mitä ilmeisemmin laskea osa osalta, kun siitä revittiin pois RPG-elementtejä. Origami King kuitenkin herätti toivonkipinän siitä, että sarja palaisi kohti alkulähteitään, vähän kuin Mario Party uudella alustallaan vuonna lokakuussa 2018 jo teki.

Suurin valituksenaihe on jälleen se, että taisteluilla ei ole juurikaan pointtia, koska pelissä ei ole kokemuspisteitä tai -tasoja. Hahmo kehittyy kyllä vahvemmaksi, mutta tämä tapahtuu aikalailla lineaarisesti, tarinan määräämissä paikoissa, kun eteen ilmestyy esimerkiksi HP-pisteitä nostava sydänhyödyke. Mätöistä kilahtaa toki reilu määrä kolikoita tilille, joita tarvitsee hyökkäystavaroiden ja erikoisesineiden hankkimiseen. Aseet kuluvat, joten niitä pitää säännöllisesti ostaa lisää. Jonkinlainen tunne kehittymisestä on siis läsnä, mutta se ei yllä lähellekään kahden ensimmäisen osan fiiliksiä. Liikkumisrinkuloiden kieputtamiseen perustuva taistelusysteemi tuntuu aluksi erikoiselta, pyörän keksimiseltä uudestaan. Bossitaistot etenkin tuntuvat enemmän puzzleilta kuin vuoropohjaisilta taisteluilta, joka lienee ollut tarkoituskin. En vielä tässä vaiheessa osaa ottaa kantaa siihen, kuinka onnistunut järjestelmä loppujen lopuksi on, ja leipäännynkö siihen loppua kohden. En ainakaan juokse suinpäin jokaiseen vapaaehtoiseen taisteluun sen takia.

Paper Marion suurin vahvuus on ollut jo pitkään tarinankuljetus ja pelien viljelemä erinomaisen hauska huumori. Origami King ei alun perusteella petä, sillä hilpeää dialogia on tarjolla joka käänteessä. Pelin ympäristöihin on kätketty tolkuttomasti pelastamista odottavia Toadeja, jotka vitsailevat aina Mariolle apua saatuaan. Ne ovat vähän kuin tämän pelin versiot BotWin Korokeista. Mitään pakkohauskaa tämä dialogi ei kuitenkaan ole vaan oikeasti hersyvän riemukasta. Se kuljettaa peliä eteenpäin kepeällä tunnelmallaan, jota avittaa myös helposti kuunneltava soundtrack. Musiikki ei ehkä ole ikimuistettavaa, mutta hyvää seikkailupelien perustasoa kuitenkin.  

Peli tuntuu nojaavan miellyttävän paljon pelimaailman tutkimiseen. Vaihtoehtoista löydettävää riittää, ja usein pääjuonessakin eteneminen vaatii huolellista alueiden läpikäyntiä. Olen aina pitänyt tämän kaltaisissa peleissä jokaisen sopukan taakse kurkistamisesta, joten tämä kyllä sopii minulle. Ensimmäisen "chapterin" aikana vieraillaan jo värikkäässä Toad-kaupungissa, kävellään läpi mystinen metsä, suunnistellaan synkän luolan uumenissa ja lopulta annetaan korkean tornin huipulla värikynistä koostuvalle bossille putkimiehen kädestä. Siis värikynistä. Nintendo ei kuulemma halua, että sarjaan luodaan liian paljon originaaleja Mario-hahmoja muistuttavia alkuperäisiä vihulaisia ja seuralaisia, joten ideoita niihin on haettu todellakin laatikon ulkopuolelta – tai siis tässä tapauksessa värikynäboksin sisältä!

Ai niin, peliä on todella ilo katsellakin; grafiikat ovat paperinteräviä ja näyttävät hienoilta Liten ruudulla. Sillä tätä enimmäkseen pelaankin, kuten useimpia roolipelejä tällä alustalla.

(https://live.staticflickr.com/65535/50140129327_6156346c75_o.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/50139891356_3df06b85a4_o.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/50140129872_e6e0dc0dfa_o.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 23.07.2020 09:42
Ghost of Tsushimaa on nyt pelattu pari tuntia ja tykkään kyllä kaikin puolin. Johan tässä on feodaaliajalle sijoittuvaa samurai-/ninjapeliä odotettukin jostain Tenchu 2:sta lähtien eli vain 20 vuotta :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 24.07.2020 16:20
Crysis on mainio sekoitus uutta ja vanhaa. Karttasuunnittelu on leveää, muttei kuitenkaan avointa maailmaa. Se kuitenkin sallii monenlaisia lähestymistapoja mitä tulee yhteenottoihin, ja pelin fysiikkamoottori tuo vielä taisteluihin yhden kerroksen lisää. Se on wanha kunnon fps ilman mitään loputonta sivutehtäväskeidaa. Tehkää nyt hemmetti lisää tällaisia!

On nimittäin perkeleellisen riemukasta viskata räjähtävä tynnyri pahiksista täyttyneeseen kojuun, tulittaa tynnyriä ja katsella, miten koko laitos ukkoineen räjähtää tuhannen pillun päreiksi. Fysiikkamoottorin ja AI:n tehdessä laskelmiaan Switch menee polvilleen ja fps:t dippaavat oikein kunnolla nykivien animaatioiden kera – eli Crysis on Crysis, vaikka Remaster-käsittelyssä paistaisi. On myös huikeaa kaahottaa parhaaseen actionleffatyyliin autolla kohti pahiksia, hypätä viime hetkellä kyydistä ja nähdä miten auto paiskautuu päin vihulaisia liekkeihin räjähtäen. Sitten syntyy uudenlainen kaaos, kun takavasemmalta joku nakuttaa konekivääripesäkkeestä niskaan, ja joku vielä nakkaa lähelle kranun! Häiveasu aktiiviseksi ja piiloon rauhoittamaan tilanne. Siinä tuntee itsensä oman elämänsä Predatoriksi! Juuri valinnanvara pitää ainakin pelin alkupuolella pelin hyvin viihdyttävänä. On tosin peloteltu, että laatu dippaa tästä selvästi pelin edetessä kohti loppuaan. Oli miten oli, näitä alun seikkailuja saarella voi hyvin pelata vaikka miten moneen kertaan erilaisia lähestymistapoja testaillen.

Aseiden äänet vääntävät myös suun virneeseen. Varsinkin snipu pamahtaa niin syvältä, että ihan pelästyin ampuessani sillä ensi kertaa.

Ja vielä pakollinen gyroraportti: antaisin sille arvosanaksi 7/10. Gyron herkkyyttä ei voi säätää erikseen, mutta onneksi se on kuitenkin reagoivampi kuin esim. Borderlands 1:ssä, jossa gyro soveltuu oikeastaan vain hienosäätöihin. Saber ja Crytek kuitenkin varmasti kuuntelevat molemmat pelaajilta tulevaa palautetta, joten eiköhän tähänkin vielä lisää säätöjä patchin kautta saada. Taistellessani ja manatessani BioShock 1:n kanssa (miksi hitossa siinä ei ole gyroa?!), tuntuu hienolta viskata auto aimit helvettiin Crysiksessa, ja tuntea olevansa kokonaisvaltaisesti kontrollissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 24.07.2020 16:55
Crysikset on mielestäni ihan huippu FPS-pelejä. Tosin kolmonen taisi olla pieni pettymys ykkösen ja kakkosen loistavuuden jälkeen. Ykkösen loppupuoli on aika erikoinen, mutta mielestäni ihan siisti twisti. Kakkosta haukuttiin paljon suoraviivaisuudesta, mutta mielestäni oli aivan huippu peli. Vaikeimmalla vaikeusasteella ehdottomasti pelattava.

Itse tuli pelattua Days Gone tässä intensiivisesti parin viime viikon aikana. Kirjoitin KFINiin pidemmän tekstin ja kopsaan sen tähän sellaisenaan.

Peli ei varsinaisesti hirveästi kiinnostanut koskaan. En lukenut siitä paljoa. Videoita en peleistä nykyisin katso kuin minuutin tai pari, haluan kokea pelit ilman paljoa etukäteistietoa siitä, mitä on tulossa. Peli vaikutti vähäisen lukemani ja näkemäni perusteella melko geneeriseltä avoimen maailman hötöltä, jossa on vielä päälle huonot hahmot ja tarina. Lainasin pelin kuitenkin veljeltä ja pelasin sen läpi. Ja pakko sanoa, että "what in the actual fuck"! Tämähän on, ei enempää eikä vähempää, mestariteos.

Aivan jäätävän upea teos alusta loppuun. Tunnelmallinen matka. Vaikka peli oli kokonaisuutena aivan totaalinen yllätys siinä, kuinka hyvä se onkaan, niin isoin yksittäinen yllätys olivat kyllä hahmot ja tarina. Siis aivan helvetin hyvä ja muistettava matka tässä maailmassa, tällä tarinalla, näillä hahmoilla. En muista pelanneeni pitkään, pitkään aikaan peliä, jossa olisin välittänyt hahmoista yhtä paljon. Tai, että olisin nauttinut yhtä paljon tietyn pahiksen nitistämisestä, siinä oli oikeasti tunnetta mukana, paskiainen
Spoileri (osoita katsoaksesi)
. Jos koskaan olisi halunnut sen viimeisen napin painalluksen tehdä itse "QTE-tyyliin" (kuten MGS3:ssa), eikä cut-scenenä, niin tämän hahmon kohdalla. Ääninäyttelijät tekivät osaltaan aivan mahtavaa työtä ja herättivät hahmot todella henkiin. Paljon myös hyviä sivuhahmoja. Vaikka itselleni tuollainen "infinite brotherhood" Boozerin ja Deaconin välillä on vähän koominen konsepti tietyllä tapaa, niin todella hyvin se oli toteutettu. Noita veljeksiä on maailma täynnä. Eli pidin myös tästä "suhteesta". Myös flashbackit Sarahin suhteen ja muistelut/pohtimiset tämän kohtalosta ja miten tilanne pikku hiljaa etenee, oli todella hyvin toteutettu.

Deacon helposti yksi suosikkihahmoja peleissä koskaan. Pienenä, mutta melko merkittävänä yksityiskohtana Deaconin taisteluiden aikana hokemat piruilut vihulaisillle nostivat adrenaliininsävyistä tunnelmaa entisestään. Nämä "itsekseen puhumiset" ovat nykyisin yleisiä peleissä, aloittikohan Uncharted nämä, mutta yleensä ne ovat sellaista "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" -hommaa. Mutta se, miten Deaconin ääninäyttelijä pursusi vihaa kaikkia rikollisia kohtaan, joita kurmotti, nosti taisteluiden tunnelmaa kaiken muun loistavan (aseiden äänet, latausanimaatiot ja -äänet, musiikit, taistelun yleinen tuntuma) lisäksi vielä entisestään. Deacon on selvä "oikeuden puolustaja" ja siksi nuo "miltä nyt tuntuu saatanan murhaaja, kun joku ampuukin takaisin" heitot olivat täydellisen osuvia taistelun tiimellyksessä, sellaista omaa sisäistä vuoropuhelua, jolla kerää adrenaliinia taistelun tuoksinassa. Luin tämän ketjun pelin läpäisyn jälkeen ja Omier oli kritisoinut tuota, että se olisi jotenkin ristiriidassa hahmon cutscene-roolin kanssa. Oli hauska lukea tuo kanta, kun itse olin fiilistellyt koko pelin ajan Deaconin oikeudentajun mukaista murhaajille kostamista ja sitä, miten hyvin se kuului ääninäyttelijän kautta ja miten se sopii hahmoon mielestäni täydellisesti. :D Samoin muuten esim. se, kun Deacon lähestyi friikkereiden pesää, se hajun kuvottavuus tuli todella hyvin läpi ääninäyttelijän kautta. Ensimmäinen peli, jossa päänsisäinen puhe tuo kokemukseen jotain merkittävää plussaa, mielestäni.

Myös tarina ja esim. erilaiset pienet pohtimiset siitä, millainen asema tuollainen postapokalypsi on, mikä on merkittävää, mitä "vanhassa maailmassa" tapahtui jne. kolahtivat kyllä. Armeijasysteemi oli myös hyvä lisä peliin. Samoin pidin ihan älyttömästi Radio Free Oregonin tuomasta lisämausteesta, aivan loistava keksintö tuoda salaliittohommat mukaan tähän maailmaan ja Copelandin ääninäyttelijä sopi täydellisesti osaan. Koko NERO-hässäkkä ja tutkimukset sekä lopun ylläri jäävät myös takaraivoon. Huikea matka.

Mutta, tarina ja hahmot yksin eivät voi kantaa näin pitkää peliä, vaan itse avoin maailma ja pelin mekaniikat tulee olla hyvin toteutettu, jotta se jaksaa viihdyttää. Ja kyllähän lähes kaikki on pelissä kohdallaan.
Oikeastaan itse pelaamisen puolelle sanoisin ainoana kritiikkinä, että vaikeustaso olisi saanut olla esim. leirejä vallatessa korkeampi. Aloitin Hard 2-tasolla, joka ilmeisesti tuli päivityksenä myöhemmin peliin, mutta silläkään ihmisvihollisten tekoäly ei antanut tarpeeksi vastusta. Tekoäly on liian passiivinen siihen nähden, että pelaajalla on käytössään jopa Focus-tila, jolla hidastaa aikaa. Tekoäly olisi saanut vyöryttää agressiivisemmin päälle.
Lisäksi framerate tippui välillä pahasti avoimessa maailmassa prätkällä mentäessä, jonkinlaiselta maailman striimaukseen liittyvältä ongelmalta vaikutti. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut kokonaisuuteen paljoa, niin harvoin sitä tapahtui, eikä sitä tapahtunut kriittisissä pelaamiseen vaikuttavissa kohdissa koskaan.
Muuta moitittavaa en juuri keksi. Toki jotkut siviilien pelastamiset autosta friikkereiden kynsistä on halvasti ja nopeasti tehtyjä, mutta nämä on niin pieni osa kokonaisuudesta, että ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Oikeastaan ne oli aika hauskoja koomisuudessaan. Ei pysty käsittämään, miten nämä voi olla jollekin joku koko pelin pilaava tekijä.

Muuten sitten kaikki toimii. Taistelussa on mahtavaa tunnelmaa, oli kyse sitten hordeista tai pienemmistä taisteluista. Stealthin ja toiminnan suhde on saatu mielestäni kohdilleen. Toki se vihollisten agressiivisempi tekoäly leirejä vallatessa olisi tehnyt taistelusta vielä herkullisempaa. Melee-animaatiot on hyviä ja tuntuma kohdillaan, kun kurkut auki ja muuta vastaavaa kirveellä/lekalla/puukolla. Aseiden äänet, latausäänet ja animaatiot, hahmon liikkuminen, aseiden rekyylit, kaikki tuntuma kohdillaan, todella tyydyttävän tuntuista. Pelin musiikki luo tunnelmaa täydellisesti, oli tilanne mikä hyvänsä, niin musiikki on aina kohdillaan. Avoin maailma ja koko peli on mielettömän upea graafisesti ja tuo säätilojen vaihtelu oli itselleni ainakin todella vaikuttava tekijä. Sekin loi maailmaan tunnelmaa todella paljon, ihan omassa luokassaan koko systeemi. Hordet nyt on varmaankin universaalisti kehuttu ominaisuus pelissä, uskoisin, niistä ei tarvitse sen enempää mainita. Todella mielenkiintoinen konsepti ja teknisesti upea toteutus. Veikkaan, että jatko-osassa nousee vielä tämäkin uudelle tasolle. Ensimmäisellä yrityksellä näin vaikuttava setti.

Lisäksi tuo, miten maailmassa ei ole liikaa tehtävää, vaan sitä avataan sopivasti ja merkityksellisesti, on mielestäni tärkeä yksityiskohta, joka vaikuttaa pelaamisen mielekkyyteen. Myös bensan kanssa tasapainoilu ja muut resurssisysteemit oli mielestäni hyvin tasapainotettu. Fast travel-pisteiden avaaminen samoin, sekä infestationit, jotka häiritsivät fast travelia, sellaisia hyviä pikkuisia juttuja, joita tulee pelaamalla avata.
Survival-vaikeustasohan poistaa fast travelin ja siinä on varmasti aivan oma tunnelmansa, jonka haluaisin kokea, mutta peli on kyllä liian pitkä, että viitsisi uudelleen sen kokonaan pelata.

Tarina piti vetää 100%, oli vaan pakko ahmia kaikki. Tarinan jälkeen pelasin vielä challenge-moodia jonkin verran ja sekin on todella hyvin toteutettu. Haastemoodissa nuo prätkäosuudet saavat erilaisen merkityksen, ovat jopa yllättävän viiihdyttävää settiä. Toivoittavasti myös jatko-osaan tulee challenget. Näiden pariin tulee varmasti vielä palailtua, jos luultavasti hankin joskus todella halvalla digiversion kirjastoon. Suosittelen, jos et ole pelannut näitä, mutta tykkäsit pelin toiminnasta.


Days Gone on mestariteos. Menee suosikkipelieni listalla korkealle. Tämä peli, matka, jää muistiin. Syphon Filter oli aikoinaan älyttömän tunnelmallinen ja jotenkin jännällä tapaa omaperäinen teos ja Days Gone menee aivan samaan kategoriaan.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 24.07.2020 20:28
Mä kuulun siihen sakkiin joka piti ekasta Crysiksestä vain puoliväliin saakka, loppu meni överiksi. Läpipeluusta on tosin 9-10 vuotta, en tiedä miten pelin parissa nykyään viihtyisi. Alku oli oikein erinomaista räimettä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 27.07.2020 15:38
Nyt täytyy kyllä kirjoittaa pieni ylistysviesti, kun en sitä jo tuon aikaisemman The Last of Us Part II -viestin yhteyteen sisällyttänyt...

Olen pelannut tässä kuussa jo kaksi kertaa ensimmäisen The Last of Usin ja tänään aion aloittaa uuden pelitallennuksen myös kakkosessa. Tiedän, että tämä on aikamoinen klisee nimenomaan sarjan ensimmäisestä osasta puhuttaessa, mutta pidän sitä tarinallisesti parhaimpana videopelinä. Se on yksinkertaisesti nerokas ja aivan täydellisesti rytmitetty. Viimeistään syksyn lopussa sitä aina jotenkin tajuaa, miten uskottava ja hiottu pelin käsikirjoitus on. Kyseessä ei ole myöskään mikään kovin mutkikas tarina, jossa ilmenisi suuria juonenkäänteitä, vaan nimenomaan tarkkaan suunniteltu ja johdonmukainen kokonaisuus, joka etenee määrätietoisesti alusta loppuun saakka. Melkein kuin hyvä kirja tai elokuva, jota seuraa laadukkaan dialogin ja hahmojen välisen dynamiikan vuoksi. Jo yksinään tällaiset kohtaukset (https://youtu.be/V29RMhOoNQ8?t=216) onnistuvat olemaan jotenkin niin tunnerikkaita, kun tietää, mitä kaikkea hahmot ovat ennättäneet kokea tuohon mennessä. Varsinkin Ellien puheesta välittyy tässä kohtaa selvä väsymys, epätoivo ja turhautuneisuus.

Mitä taas tulee pelin maailmaan, niin onhan se varmaan paras omassa lajityypissään. Resident Evil -sarjassa on ihan hauskaa lueskella välillä niitä T-virusta käsitteleviä viestejä, muttei edellä mainittu tunnu silti konseptina kovin realistiselta. The Last of Us sen sijaan käyttää zombi-ideoidensa lähdemateriaalina meidän maailmassa esiintyviä oikeita ilmiöitä, mikä sopii myös täydellisesti yhteen sen kanssa, millä tavoin ihmisyys tuodaan esiin näissä peleissä. Kaiken kaikkiaan pidän sarjaa todella fiksusti kirjoitettuna, mihin liittyen toivonkin hartaasti, ettei mukaan ahdeta koskaan mitään korkealentoisia juttuja, kuten yliluonnollisuuksia.

Tähän loppuun on vielä pakko kehua (taas kerran) Gustavo Santaolallan musiikkia. Ei kyllä varmasti kukaan muu olisi osannut säveltää yhtä osuvia kappaleita näihin peleihin. Esimerkiksi Beyond Desolation (https://www.youtube.com/watch?v=OB09mmZvlsw) korostaa täydellisesti kakkosen lopun jättämiä tuntemuksia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 27.07.2020 23:25
Joo ei kyllä mikään varmaan ihan hetkeen säväytä samalla tavalla kuin Last of Us -sarja. Naughty Dog asetti riman korkealle niin monella osa-alueella, eikä näköpiirissä ole ketään, joka pääsisi edes lähelle. Kaikki hahmoihin liittyvä on niin paljon muita edellä. Missään muussa pelissä en ole hahmojen kohtaloista välittänyt niin paljon.

Ja tuosta pelin maailmasta olen samaa mieltä. Se on mulle taustatarinan kanssa lähes yhtä tärkeä kuin hahmot. Varsinkin jatko-osassa pelialueet on rakennettu huolella ja jokainen paikka kuhisee historiaa. Taustatarina on huolella mietitty ja sen verran uskottava, että pelimaailmaan uppoaa ihan eri tavalla. Kaikki on mietitty niin huolella infectedien eri mutaatiovaiheista lähtien.

Naughty Dog on pistänyt itsensä kyllä tiukkaan paikkaan. Seuraavalta projektilta odotetaan paljon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.07.2020 08:41
BioShock Remastered ei parin ensimmäisen tunnin aikana vielä vakuuttanut. Pelin gunplay on auttamatta vanhentunutta, kömpelöä ja epätyydyttävää. Ja mitä tämä kenttädesign oikein on? Mennään radioviestien perässä sinne tänne ja kohdataan hölmöjä vihollisia, joilla ei ole tekoälyä nimeksikään. Ei jatkoon.

Mutta pian kävi selväksi, että pelasin peliä kuin ajatusmaailmaltaan ahdas idiootti – pelasin sitä kuin mitä tahansa sooloräiskintää, kuin vedenalaista Crysistä, ampuen kaikkea ja kaikkia. Heti kun aloin kokeilla ja testailla mitä pelimaailman manipuloinnilla voi saada aikaan, BioShockista avautui aivan uudenlainen hauskuus; valvontalaitteet, terveysasemat ja konekivääripesäkkeet voi hakkeroida "natiiveja" vastaan, IsotIsukit hypnotisoida mukaan auttamaan, ja käyttää ympäristöä luovalla tavalla taisteluissa hyväkseen (vesi+sähkö=nyt sattui). Jatkoon!

Pelistähän tulee tätä myöten melkoinen leikkikenttä, jossa kokeilu on täyttä iloa! Heti kun aseet alkavat laulaa, BioShock kääntyy pois vahvuuksistaan. Supervoimia kombottamalla ammuskelustakin tulee tosin siedettävää, ja siihen toki rohkaistaankin joka käänteessä.

Varmaan tämäkin sanottu sentiljoonaa kertaa eri foorumeilla, mutta hyvä hemmetti tätä Rapturea ympäristönä. Yksi tunnelmallisimmista lokaatioista koskaan. Kaikki on toki silmänlumetta, mutta äärimmäisen tiheästi pelaajan ylle kiertyvää sellaista. On painostavaa tietää, että yläpuolella vesimassat painavat niskaan, kun katsoo ikkunoista avautuvia näköaloja mystiseen vedenalaiseen kaupunkiin. Lorekin on äärimmäisen kiehtovaa ja vilisee hyvin kirjoitettuja henkilöhahmoja, joilla on kaikilla omat mielenkiintoiset motivaationsa. Tarinaa ei kuitenkaan survota kurkusta alas, vaan siihen voi halutessaan perehtyä enemmän.

Läpäisyyn meni reilut 15 tuntia fiilistelemällä näitä ympäristöjä ja kiehtovaa pelimaailmaa. Törkeän hyvä peli, enkä malta odottaa jatko-osien pelaamista. Otan kuitenkin joitakin viikkoja taukoa ennen kuin pistän kakkososan tulille tuoreemmilla silmillä. Näin osaan paremmin jäsennellä ykkösestä saamaani kokemusta enkä sorru ähkyttämään itseäni BioShockilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 28.07.2020 12:43
Until Dawn oli hyvää viihdettä. Kiinnostaisi pelata uudelleenkin ja muuttaa hahmojen kohtaloita, mutta etenkin kävelyosuudet ovat liian pakkopullaa. Noihin pitäisi saada joku ratkaisu, jolla ne saataisi nopeammaksi. Vaikka hahmoille kunnon juoksuvauhti uudelleenpelatessa tai jotain. Nyt se, että viiden metrin matkan kulkemiseen menee minuutilta tuntuva aika, tappaa kyllä pelihalut.

Tuli monta kertaa ajateltua sitä, kuinka paljon tehokkaampi kokemus vielä olisi VR:ssä pelattuna. Tällainen "kävely-tarina"-genre ylipäänsä varmasti toimii VR:ssä todella hyvin, kun pääsee tarinan keskelle paremmin ja lisäksi pelin erilaiset kauhuelementit vahvistuisivat huomattavasti VR:n kautta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 28.07.2020 13:02
Until Dawn oli hyvää viihdettä. Kiinnostaisi pelata uudelleenkin ja muuttaa hahmojen kohtaloita, mutta etenkin kävelyosuudet ovat liian pakkopullaa. Noihin pitäisi saada joku ratkaisu, jolla ne saataisi nopeammaksi. Vaikka hahmoille kunnon juoksuvauhti uudelleenpelatessa tai jotain. Nyt se, että viiden metrin matkan kulkemiseen menee minuutilta tuntuva aika, tappaa kyllä pelihalut.

Tuli monta kertaa ajateltua sitä, kuinka paljon tehokkaampi kokemus vielä olisi VR:ssä pelattuna. Tällainen "kävely-tarina"-genre ylipäänsä varmasti toimii VR:ssä todella hyvin, kun pääsee tarinan keskelle paremmin ja lisäksi pelin erilaiset kauhuelementit vahvistuisivat huomattavasti VR:n kautta.

En muista kirjoitinko tänne aikanaan mutta pakko mainita kun peli tuli puheeksi:

Eli itse en pysty kauhupelejä/leffoja ollenkaan pelaamaan/katsomaan. Olen esimerkiksi yrittänyt katsoa Hohdon 3 kertaa ja joka kerta olen päässyt lyhyemmälle ennenkuin alkaa selkäpiitä karmia liikaa. Until Dawn tuli silti aikanaan aloitettua koska oli ilmaisena PS+:ssa ja vaikutti kertomusten perusteella laadukkalta.

No kerta tuli aloitettua niin pitihän se väkisin loppuunkin pelata. Muistan vieläkin elävästi kuinka piinaava tunnelma alkoi heti session alettua. Pelasin aina kerralla vain niin paljon kuin uskalsin eli en paljon mitään. Hommaan kesti muistaakseni viikko, jonka aikana (ja vähän jälkeen) En nukkunut yhtenäkään yönä yli 5h, koska aina niillä paikkeilla heräsin hikisenä jostain aivan järkyttävästä painajaisesta.

Semmosta. >_>


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 28.07.2020 16:57
Eli et varmaan saisi unta enää koskaan, jos astuisit VR:ssä kauhun maailmaan. :D Oikeasti en ole sen tason kylmiä väreitä kokenut, mitä VR-kauhussa tulee. Tai sellaista, että olkapäät vaan vetää väkisin jännitykseen, kun tietää vihollisen tulevan takana. Kauhu saa todella paljon lisää VR:stä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 28.07.2020 20:07
Until Dawn on huippu peli. Pelattiin kavereiden kanssa sitä. Erinomainen takapenkkipelaajalle. Toki nämä Heavy Rainit, Until Dawnit ja Detroitit eivät miellytä kaikkia ymmärrettävästi.

Itselleni iskee aina silloin tällöin pelattuna tosi lujaa. Juuri nyt pelauksessa Detroit ja olen siitäkin innostunut.

Mutta tosiaan mitä kauhuun tulee, ja monesti itsekin sanonut, RE7 VR:nä on kyllä aika pirun kamala kokemus. Yksi vahvimpia videopelikokemuksia ikinä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 28.07.2020 20:20
Eli itse en pysty kauhupelejä/leffoja ollenkaan pelaamaan/katsomaan.
Sama homma. Etenkin kauhuleffat olen jättänyt tyystin rauhaan, ei viitsi kiusata itseään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 29.07.2020 15:30
Voi perseensuti, miten hyvä räiskintä Ion Fury onkaan! Sanottakoon, että Duke Nukem 3D ei herätä minussa nostalgisia fiiliksiä lainkaan. Harvalle konsolipelaajalle se tekee niin. Sen sijaan Goldeneye 007 ja Perfect Dark. Oh yeah!

Digital Foundryn John Linneman nosti Ion Furyn (silloin peli tosin kulki vielä nimellä Ion Maiden) esiin jo pari vuotta takaperin, ja jo silloin kiinnitin huomioni siihen, miten peli näytti ulkoasultaan hieman Perfect Darkilta. Pelin koukku oli se, että Ion Fury oli suunniteltu ulkoasultaan klassiseksi (toteutettu Build Enginellä), mutta sutjakkaalta pelattavuudeltaan hyvin moderniksi räiskinnäksi, jonka ei tarvitse kumartaa edes genrensä parhaita.

Eikä Shelly “Bombshell” Harrison kumarrakaan. Ketään. Toksisen maskuliinisuuden aika on ohi, kun Shelly reagoi pelaajan käskyihin kuin ajatus, ampuu vihollisen seulaksi ja täräyttää ilmoille erään ah niin ihanista onelinereistaan. Pelattavuus suorastaan sulaa käsiin, kunhan sen saa säädettyä mieleisekseen, ja silloin nappiosumien tykitys palkitsee hervottomasti. Switch-versio on virallisesti tällä hetkellä vain 30fps, mutta onneksi sen saa muutettua "60fps"-tilaan yksinkertaisella koodilla! Droppeja tapahtuu toki äksönin kiihtyessä, mutta otan kyllä kernaasti tämän semikuudenkympinkin vastaan. Sulavammasta ruudunpäivityksestä hyötyy myös gyro, jonka toteutuksesta huomaa, että kehittäjät ovat todella opiskelleet, miten toiminto tulisi toteuttaa oikein.

(https://live.staticflickr.com/65535/50165467113_ec78906fbb_o.jpg)

Ion Furyn ulkoasussa on kiistatta jotakin sellaista, mikä herättää N64-estetiikasta pitävän huomion.

Peli pitää huolen siitä, että liian nenäkkääksi ei silti kannata tuudittautua. Pari virhettä ja energiavarastot sulavat silmissä, eikä niitä voi palautella kökkimällä paria sekuntia varastokollien takana. Jokainen yhteenotto merkitsee, jokaiseen tulitaisteluun on keskityttävä kuin viimeiseensä. Jos on turhautunut nykyisten fps-pelien "hälläväliä"-mekaniikoihin, tuntuu Ion Fury kuin raikkaalta tuulahdukselta kesähelteellä. Se on tiukaksi jalostettu ja vaatii pelaajaltaan jatkuvaa huomiota. Kenttiä on pakko tutkia kunnolla, sillä reitti eteenpäin ei ole koskaan täysin suora. Päästäkseen etenemään on koluttava joka nurkka löytääkseen kentissä eteenpäin vievät avainkortit. Puhumattakaan salaisuuksista, joita on kaikkialla, mutta äärimmäisen ovelasti kätkettynä.

Pelattavuudessa ei ole juuri mitään ylimääräistä. Joillakin aseilla on toissijainen moodi, mutta siinäpä se. Turhuuksien sijaan pelattavuus on hiottu niin tiukaksi kuin ikinä mahdollista. Tässä on yksinpeliräiskintä, jossa itse räiskiminen nostaa hymyn huulille.

http://www.youtube.com/watch?v=IVVP0-wzBRI

So, so good.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 03.08.2020 10:54
Crysis meni läpi eilen. Olen yleisen mielipiteen kanssa samaa mieltä: kolme viidesosaa pelistä on erinomaista fps-toimintaa, josta löytyy myös äärettömästi uudelleenpeluuarvoa. Loppupuoli taas taantuu sellaiseksi setiksi, joka kerran pelattuna on toimivaa ja näyttävää, mutta toista kertaa sitä ei ole niin kivaa pelata läpi. Crysis muuttuu siis tusinaräiskinnäksi. Peli jää kuitenkin reilusti plussan puolelle, ja palaan varmasti sen ääreen myöhemmin pelaamaan vaikeammalla tasolla. Odottelen jonkun aikaa, jos saavat ulos patchin, joka antaisi mm. lisää säätöjä ohjausasetuksiin.

Paper Mario: Origami King on muuttunut jatkuvasti paremmaksi ja paremmaksi, mitä pidemmälle pelissä on edennyt. Taistelusysteemi hiertää edelleen, mutta lähes kaikki muu onkin pelissä melkeinpä platinaa. Musiikillinenkin puoli on antanut jatkuvasti biisejä, joita kelpaa kuunnella pelin ulkopuolellakin.

Olen pelannut pelistä arviolta 65%, ja nyt pääsin tutkimaan laivalla isoa merta, joka on jaettu Wind Wakerin tyyliin merikartastoon, jonka jokaisen neliön voi tutkia läpi. Kyllä tämä peli jaksaa vain yllättää positiivisesti kerta toisensa jälkeen, ja jos loppu pitää yhtä nousujohteisen linjan, TOK nappaa tänä vuonna komean sijan Vuoden Peli -äänestyksessä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 11.08.2020 21:36
Resident evil 5 & 6 tuli hommattua switchille kun ne oli tarjouksessa 15e/kpl. Capcom on laskenut myös normi hintaa kympillä ja nykyään nuo maksaa 20e.

RE5 oli julkaisunsa aikoihin itselle melkein koko sarjan huonoin peli.
Isoimpana ongelmana oli inventaario systeemi ja tähtäys joka ei vaan sujunut kuten pitää ja huteja tuli aika paljon.
Jopa niin paljon, että muistan pari kertaa palanneeni kakkos chapterin ekaan kenttään, koska heti alusta sai pistooliin ammuksia kätevästi lisää.
Samasta syystä mulla oli käytössä myös vähintään toinen niistä suojaliiveistä joka tietenkin teki inventaariosta vieläkin ahtaamman.

Päätin kuitenkin hommata tuon switchille ihan vaan gyro tähtäyksen takia ja kyllä kannatti sillä nyt vihollisiin osuu kuten kuuluu eikä edes aiemmin vihaamani koirat olleet mikään ongelma.
Sanomattakin selvää, että ammukset riitti ihan eri tavalla eikä extra suojavarusteillekaan ollut tarvetta.
Shevan toiminnassa ei ollut valittamista julkaisun aikoihin eikä nytkään. Ainakin cover moodissa se ei lähtenyt ramboilemaan ja annoin sille kiväärin sekä smg:n joita se osasi käyttää ihan hyvin.

Lisäritkin oli hyviä, mutta lyhyitä.
Lost in nightmares tarjosi mukavaa fanipalvelua alussa sillä Spencerin linnan alkuosuus on melkein 1:1 kopio ykkösen kartanosta.
Jos alussa kääntyy ympäri ja yrittää pari kertaa lähteä ovesta pihalle niin saa aktivoitua vielä perinteisen kameran ja hahmokin saa tankkiohjauksen.
Pituutta lisärillä on vain n.tunti.

Desperate escape sitten onkin täyttä toimintaa Jillin ja Joshin näkökulmasta ja kestää vajaa 30 minsaa.
Kovin lyhyitä siis ovat, mutta ihan kiva extra kun samassa paketissa tulevat.
Nyt tämä meni omalla listalla jopa nelosen edelle.

RE6 tuli ostettua vasta vitosen pelaamisen jälkeen kun se tähtääminen oli gyrolla niin mukavaa.
Tämä tuli pelattua alunperin vissiin ps3 versiona kahdesti läpi aika pian julkaisun jälkeen ja joitakin kuukausia sitten ostin xbox one version kun se oli alle 8e.
Olin siis aika varma, että tämä saattaa tuntua jo tylsältä, mutta olin väärässä sillä switchillä peli on saanut uuden henkäyksen tuoreutta pikku uudistuksilla.
Gyro tähtäyksen lisäksi tästä saa kaikki QTE kohdat pois joten voi vaan ihan rauhassa katsella niitä välivideoita ja jos zombi tarttuu kiinni, niin edes silloin ei tarvitse rääkätä ohjaimen tattia hakkaamalla sitä reunasta toiseen.
Myös mercenaries moodissa avattavat bonus asut saa tarinan puolelle käyttöön ja tuon takia sitäkin moodia tuli jopa pelattua.
Vaikka tämä rullaa puolet huonommalla frameratella mitä ps4 ja xbox one versiot niin kyllä nuo asiat tekee tästä mulle ihan heittämällä parhaan version.

Muutenkin tykkäsin tästä edelleen ja ainoa asia joka oikeasti ärsyttää on Simmons joka on kuin joku helvetin transformers ja muuttuu vaikka dinosaurukseksi.
Siinähän ei ole mitään uutta, että sarjan pahikset jotenkin muuttuu melkein talon kokoisiksi mutanteiksi, mutta kun Simmons muuttuu monta kertaa tuosta vielä takaisin ihmiseksi.

(https://abload.de/img/2020081114414400-c165yrj0r.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 14.08.2020 12:12
Evil Within on muuten varmaan yksi kaikki aikojen aliarvostetuimmista peleistä Alien Isolationin ohella. Ostin pelin joskus PS4:lle aikoinaan, mutta en oikeastaan koskaan aloittanut pelaamaan muuta kuin alkuintron, koska arvostelijat mollasivat peliä.

Peli oli vähän aikaa sitten Steamissa tarjouksessa, joten päätin antaa uuden mahdollisuuden. Ja onneksi annoin. Joo, toki Ps4:llä peli pyöri aika perseesti, mutta varsinainen pelihän on ihan täyttä timanttia. Kuin puhdas ja oikea jatko-osa Ressa neloselle. Huomaa kyllä, että sama mies tekemässä. Ja kaiken lisäksi toimii supersulavasti PC:llä, joten pelin loistavat miljööt, sekä tunnelma pääsee oikeuksiinsa. Pelihän on täyttä Resident Eviliä eri nimellä.

Ei vaan saa ikinä, ikinä luottaa ollenkaan arvostelijoihin ja jättää jotain sen takia pelaamatta. Olin kyllä lueskellut, että kyseessä on vähän kuin hidden gem, mutta silti pääsi yllättämään.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 14.08.2020 13:04
Kyllä! Evil Within ykkönen JA Alien Isolation ovat molemmat todellisia mestariteoksia. Mikä ei todellakaan käy ilmi arvosteluista.

Evil Within ei ole rytmitetty "perinteisellä mestarillisella tavalla", vaan se teki asioita todella erityisellä tavalla. Mielestäni nimenomaan EW on rytmitykseltäänkin mestariteos, toisin kuin moni arvostelijoiden maasta taivaaseen kehuma totaalisen kaavamaisesti toteutettu teos.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 19.08.2020 10:51
Last of Us part II viimein läpi. Savotassa kesti odotettua pidempään, kun myös täällä mentiin yhdessä puolison kanssa stooriin eläytyen, VASTA kun oma muksu oli unten mailla (itsellekin väkivalta oli ajoittain liki liikaa).

Tykkäsin kyllä kovasti ja itselleni tämä oli ehkäpä nyky-genin kruununjalokivi. Tarina ja teemat jäävät ensimmäisen osan tapaan kummittelemaan mieleen. Pidin hahmoista, rytmityksestä ja pelattavuudesta. En myöskään muistaakseni heräillyt öisin hikisenä huutoon deadzone-säätöjen uupumisesta.  ;) Audiovisuaalisesti käsittämättömän upea tapaus.

Läpäisin vieläpä muistin vetreyttämiseksi ennen tämän korkkaamista alkuperäisen Last of Usin + lisärin. Näiden lumo oli siis tuoreeltaan mielessä ja koitin koko läpipeluun ajan saada selvyyttä mistä peliyhteisö on tämän kohdalla vetäissyt herneen niin pahasti perseeseen. Pari tuntia olisi kokonaiskestosta ehkäpä voinut karsia pois, mutta siinäpä se. Todellinen syy väen möksähtämiseen piilee todennäköisesti tyttörakkaudessa ja Abbyn lihaksikkaissa käsivarsissa (omg onko olemassa pelihahmo ilman anorektikon BMI:tä ja silareita!??)

Vahvan ysin peli. Ei ihan kympin arvoinen sentäs.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 19.08.2020 15:48
Todellinen syy väen möksähtämiseen piilee todennäköisesti tyttörakkaudessa ja Abbyn lihaksikkaissa käsivarsissa (omg onko olemassa pelihahmo ilman anorektikon BMI:tä ja silareita!??)

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 19.08.2020 15:58
Todellinen syy väen möksähtämiseen piilee todennäköisesti tyttörakkaudessa ja Abbyn lihaksikkaissa käsivarsissa

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 19.08.2020 16:01
Haha. Näköjään itsekin olen pelannut ihan eri peliä.  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.08.2020 17:52
En myöskään muistaakseni heräillyt öisin hikisenä huutoon deadzone-säätöjen uupumisesta.  ;)

Mainitsiko joku deadzonet?!?

Pelihän sai uuden päivityksen, jossa ohjainasetuksia pystyy paremmin säätämään. Mutta tuttuun Naughty Dog -tyyliin ne ovat edelleen päin persettä. Ei deadzone-säätöä eikä kameraohjauksen kammottavaa aim accelerationia saa vieläkään pois päältä. Kokeilin peliä 5 minuuttia ja suljin pelin.

Todennäköisesti en tule ikinä pelaamaan tätä loppuun asti. Peli on ylipitkä, taistelukohtaukset itseääntoistavia, rytmitys huono ja ohjaus umpipaska.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.08.2020 19:33
Gotyhan se on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.08.2020 18:41
Miten pilata Apex Legends yhdellä päivityksellä? Tee siitä Call of Duty! Season 6 korvasi perinteiset suojat EVO-suojilla — mikä sinällään on hyvä idea, koska se vähentää RNG-paskaa — minkä johdosta suurimman osan ajasta pelaajalla on 25 HP:ta vähemmän kuin ennen.

Tämän lisäksi Respawnin mielestä oli hyvä idea tuoda peliin uusi ase, Volt, joka tekee aivan järjetöntä tuhoa olemattomalla rekyylillä. Pelin paras ase, Devotion, päätettiin myös tuoda takaisin peliin — ennen se oli harvinainen Care Package -ase. Päättivät myös buffata Hemlockin ja Prowlerin, jotta nekin tappavat pelaajan alle sekunnissa.

TTK on siis tällä hetkellä samaa syöpää kuin COD:issa, jotta paskemmillakin pelaajilla olisi kivaa, kun saa helppoja tappoja kuka näkee toisen ensin -mentaliteetilla. Kaikkien aseidenkin pitää olla helppoja käyttää, jotta pelaajille on helpompi myydä aseiden skinejä.

On aivan järjetöntä, että Respawn puskee näitä päivityksiä ulos ja sitten saa viikkotolkulla taas odotella muutoksia, kun pelaajakunta onkin aivan raivoissaan pelin nykytilasta.

Mikäli eivät nosta tuota TTK:ta takaisin, niin siihen jää meikäläisen Apex-pelailut. Pilasivat yhden lempipeleistäni tekemällä siitä aivottoman COD:in.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 22.08.2020 10:14
Uusi Battletoads on niin raastavaa paskaa suoraan Sakurain persereiästä, että ylitti villeimmätkin ennakko-odotukseni, joita ei siis ollut. Mikään muu peli ei ole saanut muutamassa sekunnissa herämään sisälläni niin sanoinkuvaamatonta vihaa kuin tämä.

Visuaalisen tyylin paskuus oli jo tiedossa trailerien perusteella, mutta kun pelin käynnistää ja naamalle isketään ei skipattavissa välipätkiä, tutoriaaleja, teennäisiä vitsejä, sekä äärimmäistä vihaa ja myötähäpeää herättävää ääninäyttelyä, niin ollaan vasta syvän paskakuilun alkumetreillä.

Pelin tempo on laskettu alkuperäisestä pelistä murto-osaan, jotta varmasti vajareinkin pysyy perässä temmellyksessä, joten mistään Nesin Battletoadsin tyylisestä nopeatempoiisesta rymistelystä on turha haaveilla. Pelin alku saa Bill Clintonin kynttäleikitkin tuntumaan kirjan kirjoittamisen arvoiselta tempulta, sillä ensimmäinen kenttä on täysin mielikuvituksetonta mättöä, kyllästettynä ihan mielettömän surkeilla vihuilla, jotka on varmaan napattu jostain Wordin Clip Art -tiedostoista. Vastaan tulee lisäksi kolme kertaa sama bossi, jota saa nakuttaa ikuisuuksia, sekä samalla nauttia loputtomasti spawnaavista perusvihuista. Ei siis mitään haastavaa, vaan äärimmäisen tylsää ja luokatonta pelisuunnittelua. Kenttä ei tunnu loppuvan koskaan ja on vähintään tuplasti niin pitkä kuin se saisi olla.

Nooh, toisessa kentässä päästään turbo tunneliin, joka on ikoninen kenttä alkuperäisessä pelissä. Tällä kertaa ikonisuus on kaukana ja saa Tarja Halosen kaksoisleuankin irtoamaan juurineen paikoiltaan. Nyt ajellaan verkkaisesti putkea eteenpäin ja väistellään muutamia seiniä. Vauhti ei missään vauhdissa nopeudu , eikä kentässä ei ole lähes mitään vaihtelua. Ajelu tuntuu loputtoman pitkällä, sillä rytmitys puuttuu täysin. Onneksi sen jälkeen saa nauttia minuuttitolkulla hienoista tekovitseistä, sekä välipätkistä ja minipeleistä, joita ei voi skipata.

Kolmannessa kentässä jatkuu ensimmäisen kentän tyylinen mät... sadfsgf fsdjkddshghewpIGjo sdfsdF




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.08.2020 16:00
En oikein tiedä, mitä ajatella tästä Luigi's Mansion 3:sta. Ehkä tämä tästä paranee vielä. Ongelmana on siis se, että E. Gadd paljastaa ainakin alussa pelaajalle kokonaisia puzzleja eikä tykkää kauheasti, jos jää tutkimaan paikkoja itsenäisesti. Tutoriaaleja tungetaan jatkuvasti kurkusta alas ja jopa Gooigi oli pakko vääntää rautalangasta. Koirakin älähtää, jossei kulje suoraan "oikeaan paikkaan". Lisäksi yhtä osiota oli pitkitetty keinotekoisesti, kun haamulta saatu hissinappi varastettiin hiirien toimesta kahteen kertaan ja sitä sai tämän myötä etsiä siitä samaisesta kerroksesta sen kymmenisen minuuttia. Tuo ei tuonut pelattavuuteen yhtään mitään, koska hiirien olinpaikka oli aina tiedossa.

Yleensä en käytä tätä termiä edes haasteettomista peleistä, mutta kolmatta Luigi's Mansionia tekisi jo vähän mieli morkata lastenpeliksi. Ei se nyt voi olla oikeasti niin, että tästäkin on pitänyt vääntää tällainen valmiiksi pureskeltu hömppäpeli. Luulin tämän pelisuunnittelun jääneen Wii-aikakaudelle, jolloin Nintendo-pelien mukana saattoi tulla pahimmillaan jotain opetus-DVD:eitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 23.08.2020 10:06
Pääsin juuri läpi Paper Mario: The Origami Kingin. Aiemmin kirjoittamani kehut pitävät, ja peli tuntui vain paranevan mitä pidemmälle se eteni. Taistelusysteemiä lukuun ottamatta peli hipoo lähes täydellisyyttä siinä, mitä se yrittää genressään tehdä. Minun kirjoissani se seisoo rinta rinnan originaalin ja Thousand year doorin kanssa, sillä minkä peli taistelusysteemissä niille häviää, se kuroo umpeen etumatkaa laadukkaammalla tarinankerronnalla.

Peli myös twistaa perinteisiä Nintendo-kaavoja ja sisältää yllättävän synkkiä kohtauksia näin söpöön peliin. Seuraavaksi VALTAVIA spoilereita, jotka ulottuvat pelin loppuhuipennuksiin saakka. Älä missään tapauksessa lue, jos haluat pelata jossain vaiheessa tämän pelin ja säilyttää suuret yllätykset.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Tämä on kaltaiselleni Nintendo-fanille GOTY, ainakin tähän asti. TOG tarjoaa 30-35 laadukasta pelituntia ja vielä vähän päälle, jos haluaa löytää kaikki salaisuudet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 11.09.2020 16:15
Tony Hawk 1+2 Remake. TÄMÄ on videopelaamista puhtaimmillaan ja parhaimmillaan. Taidot ruosteessa niin totaalisesti kuin voi olla, mutta siltikin tämä on vaan niin parhautta. Toivon todella, että tulee DLC:nä kaikki parhaat kentät myöhemmistä peleistä ja mekaniikat nostetaan vastaamaan THUGia. Tämä on sellainen peli, jonka mekaniikat mahdollistavat loputtoman kehittymisen. Et ole koskaan valmis.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.09.2020 19:33
Onkin ollut tarkoitus hehkuttaa, vuoden kovimpia pelitapauksia. Ja kun vastikään ollut remastereista puhetta, niin ne voi joko tehdä laiskasti, tai sitten ne voi tehdä näin. Puhdasta liikkeen taikaa rakkaudella uusituissa vaatteissa. Paketin ainoa "ongelma" on, että THPS3 olisi kuulunut mukaan pakettiin ainoan jäljelle jäävänä kahden minuutin arcade-haukkana. Mutta, ei tuota oikein osaa surra, niin hyvää kamaa tämä silti on.

Johtajalaudoilla nähdään, pojat!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 11.09.2020 20:51
Veikkaan, että parin vuoden päästä saadaan 3+4  ja sehön kelpaa. Tämä 1+2 on aivan jumalattoman kova tuotos. En olisi ikinä uskonut, että näin hyvin klassikko Haukka toteutetaan vuonna 2020.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.09.2020 20:15
Huomenna pääsee kans itse tykittelemään, kun pääsee reissusta kotiin. Vanhat Tony Hawkit ovat ihan tautisen kovia pelejä edelleen ja hienoa, että viimein osattu tehdä oikeanlainen remaster. Aiempi "remake" on yksiä historian pahimpia munauksia ja kaikken hirveintä oli huomata, että liian moni ei edes tajunnut miten totaalista paskaa se oli. Ensimmäisen 15 sekunnin aikana huomasi, että täysin pelikelvoton.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 14.09.2020 19:43
Ihan totta. Gameplay on niin saatanan smooth ettei ole tottakaan. Tämä pelisarja on jotain uskomatonta kyllä. En ymmärrä, miten koko pelin mekaniikat on tullut kehittäjille alunperin mieleenkään ja sitten vielä niin mestarillinen toteutus. Smooth. Se on se sana, joka tulee tästä remakesta mieleen.

On tässä mokia. Mm. freeskaten/lobbysysteemin puuttuminen onlinestä on iso moka. Siihen ilmeisesti tulee korjausta. Mutta itse pelaaminen. Huhhuh. Aika häviää tämän parissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.09.2020 20:30
Luigi's Mansion 3 on yksi joutavimmista peleistä miesmuistiin. Minulla olisi jäljellä enää muutama kerros enkä ole koko pelin aikana kokenut vielä ainuttakaan hetkeä, joka vastaisi arvostelijoiden nostattamaa hypeä. Twisted Suites ja Tomb Suite ovat olleet tähän mennessä parhaimmat alueet, mutta niissäkin on omat ongelmansa. Kehno ratkaisu myös tuo, että nämä kerrokset pitää aina suorittaa pelin haluamassa järjestyksessä. Koko hotelliteema on sekin turha, kun nämä kerrokset ovat vain jotain maailmoja, jotka ovat niputettu yhteen kokonaiseen rakennukseen. Periaatteessa se ja sama, vaikka koko peli jatkuisi aina E. Gaddin laboratoriosta, josta professorimme sitten teleporttaisi Luigin jonnekin huitsin Nevadaan.

Ja ne pelin kontrollit. Luigilla tähtääminen tuntuu irvokkaalta joka kerta, kun pitäisi suorittaa jotain vauhdikasta pomotaistelua tai ylipäätään tainnuttaa ja pyydystää kummituksia. Ei tätä kyllä voi suositella; pelissä on kustu niin monta perusasiaa, että kehotan korkeintaan nappaamaan jostakin alelaarista mukaan. Tai ehkä tämä toimii sellaisena koko perheen pelinä paremmin, muuten ei kyllä tarjoa edes pulmanratkonnan osalta oikein mitään ainakaan tylsälle aikuiselle.

Ai niin, ja pelissä joutuu välillä palaamaan takaisin vanhoille alueille, mutta niissä ei ole koskaan mitään uutta, vaan lähinnä jotain puuttuvan imurinosan etsimistä tai haamukissan metsästämistä. Turhaa pitkittämistä, kuten myös ne jatkuvat yhteenotot kummitusten kanssa. Hohhoijaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 03.10.2020 14:14
Ei olisi vaikea päättää, jos pitäisi valita yksi peli autiolle saarelle loppuelämäksi. Itse asiassa helpoin päätös koskaan. Se olisi Tony Hawk 1+2 höystettynä kuvitellulla tulevalla DLC:llä, jossa peliin lisätään vielä pari mekaniikkaa ja kenttiä myöhemmistä peleistä. Pelin pelaaminen on suorastaan meditatiivista. Tuntuu, että muut pelit ovat jopa turhia tämän jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 04.10.2020 14:52
DOOM Eternal tuli Game Passiin, joten se tuli ladattua. Jaksoin jotain 10 minuuttia pelata. DOOM on juurikin se peli, jossa haluan ammusten olevan koko ajan lopussa. Helvetin hyvin suunniteltu.

Apex Legends on myös ollut viime aikoina yhtä kärsimystä. Serverit ovat olleet jo viikkoja aivan järkyttävässä kunnossa. Tuntuu kuin hahmo liikkuisi veden alla input lagin takia. Äänet ovat myös huonommassa jamassa kuin koskaan aiemmin. Kokonainen tiimi saattaa tulla selustasta kimppuun, etkä kuule pihaustakaan. Season 6:n uusi legenda, Rampart, on täysi turhake, eikä sillä pelaa enää kukaan. Skill Based Matchmakingin algoritmi on huhupuheiden mukaan tehty manipuloimaan pelaajaa siten, että peli mätsää tarkoituksellisesti pelaajat epäreiluihin tiimeihin. Kyseessä on EA:n patentoima EOMM (https://wccftech.com/ea-matchmaking-algorithm/), jolla yritetään uhkapelien tavoin saada pelaaja koukuttumaan voittoihin, kun on ensiksi hävinnyt tarpeeksi monta kertaa. Vittu mitä paskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 04.10.2020 18:11
DOOM Eternal tuli Game Passiin, joten se tuli ladattua. Jaksoin jotain 10 minuuttia pelata. DOOM on juurikin se peli, jossa haluan ammusten olevan koko ajan lopussa. Helvetin hyvin suunniteltu.

Apex Legends on myös ollut viime aikoina yhtä kärsimystä. Serverit ovat olleet jo viikkoja aivan järkyttävässä kunnossa. Tuntuu kuin hahmo liikkuisi veden alla input lagin takia. Äänet ovat myös huonommassa jamassa kuin koskaan aiemmin. Kokonainen tiimi saattaa tulla selustasta kimppuun, etkä kuule pihaustakaan. Season 6:n uusi legenda, Rampart, on täysi turhake, eikä sillä pelaa enää kukaan. Skill Based Matchmakingin algoritmi on huhupuheiden mukaan tehty manipuloimaan pelaajaa siten, että peli mätsää tarkoituksellisesti pelaajat epäreiluihin tiimeihin. Kyseessä on EA:n patentoima EOMM (https://wccftech.com/ea-matchmaking-algorithm/), jolla yritetään uhkapelien tavoin saada pelaaja koukuttumaan voittoihin, kun on ensiksi hävinnyt tarpeeksi monta kertaa. Vittu mitä paskaa.

Tää on kyllä syöpää. Toinen minkä olen huomannut EA:n NHL:ssä jo. Ihan kuin paskemmille pelaajille annettaisiin kuminauhatekoälyn puolelta avustusta. Voi olla itsellä 30 laukausta pelissä ja 4 maalia. Vihulla 6 laukausta ja 5 maalia. Annetaan paskojenkin voittaa ja koukutetaan peliin. Voi toki olla myös mutua, mutta olen pelannut ainakin 5 vuotta putkeen noita ja tuntuu että joku tasoitussysteemi pelin sisällä on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 04.10.2020 20:45
The Last Of Usissa, parissa uudemmassa Codissa, sekä muutamassa muussa roskassa oli tämä hieno innovatiivinen systeemi, jossa peli oikein hakemalla haki totaalisen paskoja pelaajia omalle puolelle, mikäli sinun k/d oli korkea, tai voitit edes muutaman matsin putkeen. Se teki pelaamisesta käytännössä täysin mahdotonta, ellei pelannut täydellä partylla kavereiden kanssa. Peli vaan alkaa syöttämään omalle puolelle kaikenlaista pohjasakkaa, jotka ampuvat toisiaan, tai eivät monesti edes ymmärrä mitä pelissä kuuluu tehdä.

Se on hienoa, kun eivät tee peleihin ranked modea, mutta casualia on myös täysin mahdoton pelata ellei täyttä partya. Miksi ihmeessä ne täysin kädettömät tyypit eivät pelaa toisiaan vastaan? Koska tällä systeemilla ne vajareimmista vajareimmatkin saada edes joskus voittamaan. Sehän on fakta, että varsinkin ensimmäiset pelitunnit ratkaisevat hyvin paljon ja uusille pelaajille halutaan antaa voittamisen tunteita. Pitäähän sitä keskittyä tukemaan vain kaikenlaisia vajareita, jotta ne innostuvat ostamaan lisää mikromaksusisältöä. Kaiken takana piilee taka-ajatus, että saadaan pelaajia koukuttumaan ja tämä vetää monissa peleissä kaiken järkevän pelisuunnittelun edelle.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 17.10.2020 13:16
Syysloman kunniaksi piti järkätä rehelliset Halo-lanit. Raahasin paikalle kasan Xbox Oneja ja Halon MCC -versioita. Paria päivää ennen laneja lataisin jokaiseen laitteeseen muutaman tunnin ajan uusimmat patchit, jotta kaikki olisi valmiina ja ei tarvitsisi säätää hetkeä ennen pelejä. Olin väärässä.

Ensinnäkin juuri samalle päivälle peliin oli tullut 35 gigan patchit, jotka oli pakko ladata jokaiseen konsoliin puhelimen netin yli, koska ei ollut käytettävissä muutakaan. Sen jälkeen etsin valikoista vaikka kuinka kauan system link -toimintoa, mutta jostain syystä en sellaista löytänyt, kuten alkuperäisissä peleissä oli. Niissä riitti että iski vaan konsolin kaapelilla yhteen ja alkoi pelaamaan. Noh, netistä selvisi jostain artikkelista, että peliä ei voi edes pelata lanissa. Piti sitten luoda jokaiselle konsolille Xbox Live -tunnukset, jonka jälkeen loput pelaajista pääsivät guest-hahmoina mukaan. Sitten oli suunnaton työmaa saada konsolit löytämään toisensa ja kutsua pelaajat yhteen. Ensin luulin, että vika on nettiyhteydessä, mutta pikaisella googlauksella selvisi, että koko peli on tehty aivan päin persettä ja kyseinen toiminta vaan bugaa.

Neljän tunnin säätämisen jälkeen päästiin viimein pelaamaan ja olihan se hiton hauskaa, mutta miten ihmeessä 20 vuotta vanhassa pelissä on voinut olla asiat paremmin kuin nyt. Kaiken lisäksi Halo 2:n anniversary versio on kaameinta roskaa pitkiin aikoihin. Split screenillä pelaajien field of view oli täysin rajallinen, peli tahmaili ja näytti ylikäytetyn bloominsa kanssa huomattavasti huonommalta kuin vanhempi versio, johon siirryttiinkin heti parin matsin jälkeen.

Voin kertoa, että ei ole ihan odotukset katossa uuden Halon suhteen. Jälleen yksi pelisarja, joka laahaa jossain limbossa ja pitäisi saada parempiin käsiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.10.2020 09:25
Bioshock 2 sekä Minerva's Den DLC läpäisty.

En odottanut, että Bioshock 2 olisi näin saatanan hyvä. Useimmat tuntuvat pitävän originaalia sarjan parhaana osana – ehkä sen takia, että se tuntui aikoinaan niin uudenlaiselta –, mutta minun mielestäni jatko-osa tekee useimmat asiat paremmin ja virtaviivaisemmin. Tarina kokonaisuudessaan ehkä toimii ykkösessä paremmin, mutta Bio 2 tuntuu kuitenkin eeppisemmältä ja mekaniikoiltaan mietitymmältä. Ykkösessä esimerkiksi hakkerointi katkoi pelikokemusta, enkä oikein missään vaiheessa tykännyt putkiensiirtely-minipelistä. Tässä se oli nopeampaa, mutta silti keskittymistä vaativaa. Se tuntui yksinkertaisesti hauskemmalta.

Jos Bio 1 olisi Alien: Kahdeksas matkustaja, Bio kakkosen voisi sanoa olevan Aliens. Peli pistää toiminnan suuremmalle vaihteelle ja antaa pelaajalle naurettavan siistin arsenaalin raskasta rautaa ja supervoimia. En ole varmaan koskaan ennen tuntenut oloani missään pelissä näin voimakkaaksi, oikeaksi luonnonvoimaksi. Loppupuolella seikkailua voi vain astella uuteen huoneeseen, sormiaan näpsäyttämällä sytyttää vihut liekkeihin ja viimeistellä homma raskaalla konekiväärillä. Peli on helpompi kuin ykkönen (tai ehkä siksi, että tiesin jo mekaniikat), mutta myös niin siisti miten se tekee pelaajasta puolijumalan. Ja käyhän se toisaalta järkeen, jos tässä pääsee pelaamaan ykkösen kovinta uhkaa, eli Big Daddya. Poralla on mahdottoman hauskaa syöksyä vastustajien kimppuun ja muistella, miten k.o liike nosti ykkösessä niskavillat pystyyn. Nyt osat ovat vaihtuneet. Ai että.

Yksi kaikkien aikojen suosikkipeleistäni in the making? Todennäköisesti kyllä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 21.10.2020 11:07
Aloitin Darksiders: Warmastered Editionin.

Aika hyvää Zelda-apinointia viiden ensimmäisen tunnin perusteella. Taistelu heti kertaluokkaa parempaa kuin esimerkiksi Wind Wakerissa ja TP:ssä. Siinä ilmeisesti lainannut paljon God of War -sarjasta?

Ulkoasultaan tosin todella tyypillinen HD Twin -aikakauden tekele. Harmaa kuin graniitti. Tämä sukupolvi omaa todella tunnistettavan jalanjäljen, joka onneksi karisi tiehensä uudemmilla laitteilla. Syy oli toki sekin, että näillä konsoleilla yritettiin tehdä mahdollisimman hyvän näköistä jälkeä ja se aikoinaan johti tietynlaiseen ulkoasuun. Harmaa ja synkkä on helpompi saada näyttämään uskottavalta, ja se myös tavallaan piilottaa teknisiä ongelmia.

Tätä Switch-porttia olikin jo kehuttu runsaasti siinä, miten pelistä löytyvät pätevät quality- ja performance-moodit. Kokeilin hetken molempia, performance meni heittämällä päälle. Näyttää ainakin 5,5" ruudulla ihan tarpeeksi hyvältä myös silloin ja sulavuus onkin ihan toiselta planeetalta, vaikka tuskin peli ihan sataprosenttisen lukittu kuuteenkymppiin silloinkaan on. Lähelle kuitenkin ja tuntuu erinomaiselta kontrolloida. Telkulla pelatessa hyppy tuntuisi varmaan selvästi suuremmalta, sillä silloin quality antaa natiivin 1080p:n ja performance 720p:n.

EDIT: DF:n mukaan high performance -asetus antaakin docked-moodissa 810p-reson. Eli pienempi ero, mitä väitin.  

Kuvat eri moodeista (otettu Switch Litellä):

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 21.10.2020 16:57
Jännä, että edellisessä genissä valitettiin, kun Gearsit ja Killzonet on harmaita, ruskeita ja synkkiä.

Nykyään valitetaan Fortniten värikkyydestä.

Yhteistä on, että aina pitää valittaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 26.10.2020 03:29
Eipä oikein jaksanut Pokémon Sword kiinnostaa. Tavallaan suunta on oikea, mutta pelistä paistaa silti tietynlainen vanhanaikaisuus etenkin aluesuunnittelussa. Pelin huonoin puoli on kuitenkin köyhä hirviövalikoima ja tylsät jättipokémonit, jotka eivät erityisemmin hetkauta suuntaan tai toiseen. Tiesin, mitä todennäköisesti oli luvassa, mutta onhan tämä sarja myös ihan kaavoihin kangistunut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 29.10.2020 10:24
Hyrule Warriors: Age of Calamityn demosta pelasin kaiken mahdollisen ja vielä vähän sen päälle!

Otetaanpa haukut ensin pois alta: teknisesti peli (tai ainakaan tämän demon versio) ei ole kovin vakaa. Välillä ruudunpäivitys tippuu diashowksi, kun räjäyttää ruutitynnyrin ja sen ympäriltä rakennuksia ja kasan Moblineita. Kolmessakympissä pysytään lähinnä silloin, kun samoaa yksin kentän ulkolaitoja. Peli kyllä on tyylillisesti paljon parempi kuin mikään aiempi Hyrule Warriors -peli, mistä on kiittäminen että Nintendo on ilmeisesti antanut assettinsa Koei Tecmon käyttöön.

Siitä päästäkin siihen, miten kiehtovaa pelkkä alueilla kiertely BotWin vetovoiman takia on: kylät, rakennukset ja puistot on mahdollista nähdä ennen sotaa, ennen romahdusta. Esimerkiksi Lon Lonin farmi seisoo juuri siellä, missä sen pitääkin ja täydessä loistossaan.

Ainakin päätehtävissä Koie Tecmo myös antaa pelaajalle hulppeasti lisäaikaa kierrellä kentissä, eikä kokoajan joku ole huutamassa apua. Näin sen tulisi ollakin. Pistäkää kernaasti hahmoja kehittäviä, pienien alueiden erikoistehtäviä aikarajoilla, mutta pitäkää päätehtävien suuremmat kartat juuri tällaisina.

Pelattavuus on tuttua aiemmista osista, mutta Runet tuovat siihen kivan twistin ja ne on sisällytetty peliin ihan fiksusti. Tämä antaa kivasti vaihtelua pelkkien YYYYYY- ja XXXXX-kombojen hakkaamiseen. Enkä malta odottaa, miten esimerkiksi Urbosalla voi pelata.

Kyllähän tätä tulee varmasti pelattua ensi kuun lopussa todella paljon. Co-op-mahdollisuus myös loistava juttu, vaikka en tiedä miten koville se pelimoottorin ajaa. Viikonloppuna varmaan pääsee kokeilemaan ensi kertaa kunnolla sitä tässä demossa.

Ja voi ei... aloin jo etsimään niitä perkuleen Korok-siemeniä! Tähän mennessä löydettynä kymmenkunta.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.10.2020 01:25
Latasin tuon Control-pelin demon switchille. Kyseessä on siis pilvipalvelun kautta toimi jööti ja odotukset olivat niin pohjalla kuin olla ja voi.

Itse pelistä nyt voi olla mitä mieltä tahansa, mutta olen täysin kuin puulla päähän löyty kaikesta muusta. Suorastaan taikuutta. Peli toimi loputtomati paremmin kuin PS4 ja Xbox-versiot, jotka olivat hidastelevia diaesityksiä. Performance modella 60fps ja toisella modella 30fps tray racingillä. Eniten hämmästytti input lagi. Tai oikeataan sen puute. Odotin sekunnin viiveellä tapahtuvaa liikettä, mutta en käytännössä erota juuri mitään, mitä ei lähes kaikissa 3rd-person peleissä muutenkin olisi luonnostaankin. Jos en tietäisi, että peli pyörii striimininä, niin en olisi ikinä arvannut.

Olen aina ollut äärimmäisen skeptinen kaikenlaisten tällaisten suhteen. Mutta pakko myöntää.. Ehkä MS oli sittenkin oikeassa, että tässä pilvpelaamisessa voi olla tulevaisuutta. Mikä estäisi tuomasta Switchille käytännössä mitä tahansa tällä tavalla, jos ei muuten ole teknisesti mahdollista? Onko tässä jotain uudenlaista tekniikkaa käytössä, kun Stadiallakin se pelaaminen on perseestä, vai mitä ihmettä. Harmi että itse peli ei voisi paljoa vähempää kiinnostaa. Muussa tapauksessa olisin varmaan ostanut koko version ihan tieteelliseksi testiksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 01.11.2020 18:15
Olisi mielenkiintoista tietää mistä jakavat tuota "could controllia". Siitähän se kiinn kuitenkin lopulta on. Jos palvelimet on lähellä, homma toimii kuin rasvattu, mutta ala nyt jenkeistä jotain streamaamaan, niin onnea sille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 02.11.2020 10:50
Hyvä pointti, enkä ajatellut asiaa ollenkaan. Pelihän on suomalaisen Remedyn tekemä, joten voi olla servut hyvinkin lähellä. Toisaalta reddit oli ihan täynnä positiivisia kokemuksia pelistä ympäri maailmaa, joten kiinnostaisi tosiaan tietää, että miten ovat toteuttaneet homman. Joka tapauksessa selkeästi paras cloud-kokemus aivan heittämällä, mitä olen itse päässyt kokeilemaan. Huvittavaa että Control on striimattuna huomattavasti parempi kokemus kuin natiivisti Pleikkarilla pelattuna.

Ilmeisesti Capcom on kiinnostunut tuomaan Resident Evil 3 remakenkin pilven avulla Switchille ja Resident Evil 7 taitaa olla jo japanilaisille, joten mielenkiinnolla jään odottelemaan parempia pelejä testattavaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 02.11.2020 12:09
Tuskimpa mikään pilvipelipalvelu on toteutettu yhdellä nodella. Aina varmasti joku globaali CDN edessä. Tiedä vaikka tuo Control palveltaisiin Googlen Haminan salista Suomalaisille. Xboxin pilvipalvelua en ole saanut vielä toimimaan ja se melko varmasti Azuren päällä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 02.11.2020 14:06
Oli pakko käydä vähän vilkasemassa mikä on homma nimi ja portin on tehnyt kehittäjä nimeltä Ubitus. Jos ymmärsin oikein tarjoavat alustan pilveen. Eli news flash, markkinoilla on uusi "pelilaite" Ubitus GameCloud! ;D
Ubitus GameCloud. World most scalable and flexible end-to-end cloud gaming system. (http://www.ubitus.net/en/ugamecloud.html)
Aivan kuin Stadia, mutta bisnes on B2B. Eivät brändää sitä, toimivat taustalla ja ovat todennäköisesti tehneet diilejä kaikkien suurien pilvitarjoajien kanssa. Aika erikoinen veto.

Ja kun tätä ajattelee, sehän on aika nerokasta. Google, M$ (sori MS) ja Amazon (kyllä sekin sieltä tulee) ovat aikalailla naitettuja omiin pilviympäristöihinsä. 3rd party voi rakentaa oman alustan niin että se toimii joka palvelimella ja myydä sitä muille. Kattavuus on ihan eri tasolla kuin yksittäisillä toimijoilla. Lisäksi skaalautuvuus on eri luokkaa, koska jos joku on ruuhkainen, voi heittää kokonaan toiselle pilvelle. Vaikka joo, sitten kun pelaajia on enemmän, silloin sujuvuus oikeasti testataan.

Saa nähdä tuleeko näitä lisää. Voisi kuvitella että tulee ja tämä voisi jakaa koko alan kortit kovemmin sekasin mitä heti uskoisi. Mitä jos EA tekisi oman pilvialustan ja jakaisi kaiken sitä kautta? Tai Ubisoft? No, vielä täytyy odottaa käytännön suorituskykyä. Yli vuoden vanhan pelin demo ei välttämättä vielä kerro sitä mihin rasitukseen uusi Cod pilven laittaisi.




Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 02.11.2020 14:10
M$ (sori MS)

Moden voimalla offtopicciin, mutta tämä nyt ei ainakaan tullut selkärangasta ja veikin moninkertaisen ajan kuin esim. kirjoitusasun korjaaminen. Sanonpa vain. :b


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 02.11.2020 14:20
M$ (sori MS)

Moden voimalla offtopicciin, mutta tämä nyt ei ainakaan tullut selkärangasta ja veikin moninkertaisen ajan kuin esim. kirjoitusasun korjaaminen. Sanonpa vain. :b
Joo ei, nyt halusin vain hiukan vittuilla takasin, kun sattui muistiin että se jotain niin paljon häiritsi :) Siis sanonpa vain jos se jäi epäselväksi, kun sitä offtopicilla ihmetellään :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 02.11.2020 15:00
Oli pakko käydä vähän vilkasemassa mikä on homma nimi ja portin on tehnyt kehittäjä nimeltä Ubitus. Jos ymmärsin oikein tarjoavat alustan pilveen. Eli news flash, markkinoilla on uusi "pelilaite" Ubitus GameCloud! ;D
Ubitus GameCloud. World most scalable and flexible end-to-end cloud gaming system. (http://www.ubitus.net/en/ugamecloud.html)
Aivan kuin Stadia, mutta bisnes on B2B. Eivät brändää sitä, toimivat taustalla ja ovat todennäköisesti tehneet diilejä kaikkien suurien pilvitarjoajien kanssa. Aika erikoinen veto.

Ja kun tätä ajattelee, sehän on aika nerokasta. Google, M$ (sori MS) ja Amazon (kyllä sekin sieltä tulee) ovat aikalailla naitettuja omiin pilviympäristöihinsä. 3rd party voi rakentaa oman alustan niin että se toimii joka palvelimella ja myydä sitä muille. Kattavuus on ihan eri tasolla kuin yksittäisillä toimijoilla. Lisäksi skaalautuvuus on eri luokkaa, koska jos joku on ruuhkainen, voi heittää kokonaan toiselle pilvelle. Vaikka joo, sitten kun pelaajia on enemmän, silloin sujuvuus oikeasti testataan.

Saa nähdä tuleeko näitä lisää. Voisi kuvitella että tulee ja tämä voisi jakaa koko alan kortit kovemmin sekasin mitä heti uskoisi. Mitä jos EA tekisi oman pilvialustan ja jakaisi kaiken sitä kautta? Tai Ubisoft? No, vielä täytyy odottaa käytännön suorituskykyä. Yli vuoden vanhan pelin demo ei välttämättä vielä kerro sitä mihin rasitukseen uusi Cod pilven laittaisi.



Oho, tämä oli oikeasti hyvää ja mielenkiintoista tietoa! Ja vielä Heinziltä!  :o Odotin Bayonetta 3 odotus-hypeä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.11.2020 07:38
Pikmin 3:n storya nyt takana kymmenisen tuntia. Peli on jälleen yksi porttaus WiiU:lta, mutta miettikää nyt, jos tällainen peli olisi jäänyt alisuorittaneen konsolin pelikirjaston vangiksi ikuisuuksiksi! Pidin kyllä myös ykkösestä aikoinaan ja paljon pidinkin, mutta tässä kolmosessa koko konsepti on jalostettu paremmaksi, sisältäen vielä ilmeisen paljon elämänlaadullisia parannuksia jopa WiiU-versioon nähden.

Pelattavaakin on reilusti, sillä läpäisyn jälkeen voi parannella suorituksiaan haaste-kentissä ja pelata kokonaan uusia sivutehtäviä. Challenget ovat varmaan se todellinen aikaimuri, jos niistä innostuu. Ovat vielä käsittääkseni ihan erilaisia kenttiä kuin pääpelin kartat. Myös koko kamppis on pelattavissa jaetun ruudun co-oppina, mikä on tietenkin mainiota. Vähemmän mainiota on, jos kädetön kaveri tapattaa puolet ihanista Pikmineistä hölmöyttään...

Shigge keksi Pikminin tarkkailtuaan puutarhassaan hyönteisten menoa ja meininkiä. Cuben tehot tuskin antoivat mahdollisuutta realisoida pelimestarin visiota täydellisesti, mutta kolmosessa jo ulkoasunkin puolesta ollaan varmasti jo paljon pidemmällä: luonto, hyönteiset ja ympäristöt piirtyvät kauniisti ja tunnelmallisesti, puhkuen orgaanisuutta. Voin melkein tuntea huoneessani ilmankosteuden nousevan, kun tihkusateisena päivänä seikkailen Pikmin 3:n vehreässä maailmassa ja näen miten sillat, kivet ja sammaleet kiiltelevät kosteudesta, nahkeuden peilaantuessa ympäristöistä nätisti. Heijastus- ja valoefekteiltään tämä saattaakin olla Nintendon kehittyneinen peli koskaan.  Oletkos kloppi Luigis Mansion 3:sta ikinä kuullut?

(https://live.staticflickr.com/65535/50572092442_297bdcc43a_o.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/50571225228_d2f0a138ba_o.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 08.11.2020 21:52
Pelasinpa Switchillä Controlia, kun sitä on nyt kehuttu. Controlin pelattavuus kyllä oli täysin lagitonta, eikä siinä mitään valittamista, mutta kyllä grafiikka oli aika rakeista. Resoluutionsa puolesta jää kauas PS4- ja Xbox -peleistä. Ruudunpäivitys toimi hyvin onneksi koko ajan.

Pelin käynnistyminen kesti useita minuutteja ja jouduin jonoon, että servulle saatiin tilaa. Varmaankin trial-version juttuja nämä kuitenkin.

En nyt ihan tässä vielä näe Switchin tulevaisuutta, mutta varmasti on siisti ainakin joitakin pelejä saada tätä kautta. Tekniikassa näyttää olevan vielä hiomista kuitenkin.

Switch on wifin kautta kiinni ja netin nopeus 200 megaa, tosin pelaushetkellä Switchin testin mukaan 60:een jäi nopeus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 16.11.2020 14:27
Need for Speed: Hot Pursuit Remasterediä Switchillä.

On kyllä kelpoa kaahausta ja runttausta. Tuli tosiaan silloin kymmenen vuotta sitten missattua tämä, niinpä yllätyin että ylipäätään näin hyvä modernihko Hot Pursuit -peli on olemassa. Soveltuu täydellisesti lyhyisiinkin pelisessioihin, kun haluaa vaan kymmenen minuutin adrenaliinipaukkunsa.

Cross-play pitää myös huolen siitä, että peliseuraa varmasti riittää mihin kellonaikaan tahansa. Nyt siellä selvästi pyörii ensikertalaisten lisäksi myös niitä veteraaneja, jotka ansaitsivat kannuksensa jo takavuosina. Eipä silti, peli on varsin hauska vaikka onnistuisi möhlimään itsensä kisasta ulos ensimmäisenä.

Täytyykin kuikuilla myös Burnout Paradisen suuntaan, kun peli tulee vastaan sopivaan hintaan – näin hyviä kaahauspelejä on todellinen ilo tykittää etenkin portablena menemään.  


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.11.2020 15:17
Kyllä Hyrule Warriors: AoC maistuu! Ettei vaan kyseessä olisi loppujen lopuksi genrensä paras tuotos? Yksi parhaista nyt ainakin.

Tykkään siitä, että mitään erillistä adventure-moodia ei pelissä tunnu olevan, vaan kaikki päätehtävät alitehtävineen on sidottu yhteen jättimäiseen maailmankarttaan, joka avautuu pikkuhiljaa yhä runsaammaksi. Kaikki tämä on vielä kuorrutettu BotW-estetiikalla, niin kyllä fanin kelpaa. Musiikitkin on ymmärtääkseni säveltänyt peliin itse isoherra Nintendo. Kovaa kamaa, luonteeltaan suurieleisempää ja eeppisempää kuin BotWin hiilitympi musiikki. Hyvästä syystä.

En tiedä yhtään viekö tarina oikeasti siihen pisteeseen mitä odotettiin, mutta vaikka se paljastuisi fanipalveluksi, on silti hienoa nähdä näiden alikäytettyjen hahmojen vuorovaikuttavan toistensa kanssa enemmän. Välinäytöksiä on paljon ja ne ovat yhtä laadukkaita tai jopa laadukkaampia kuin Zeldassa.

Todella hyvältä siis vaikuttaa!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 21.11.2020 15:32
Tuli se Cold War tylsyyksissä hommattua sitten kuitenkin. Meinasin jo heittää pelin levyltä, kun ei alkuun ollut Aiming Response Curvea säädettävänä lainkaan. Onneksi tuli kuitenkin eilisessä päivityksessä niin sai dead zonen ja lineaarisen response curven avulle pelin kelvolliselle tasolle.

Visuaalisesti peli ottaa jopa takapakkia MW:een verrattuna. MW:n realistinen presentaatio on korvattu perinteisemmällä arcade-CoDittelulla. Äänimaailma kuulostaa flipperiltä ylikorostetuilla hitmarkeilla ja ääniefekteillä. Ray tracing + 4K/60 TAI 1080p/120 tekee hommasta kuitenkin visuaalisesti tietyllä tapaa miellyttävää. Ja PC -pelaajille tuttu FoV -säädin on sekin ihan tervetullut lisä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 22.11.2020 15:49
Tuli se Cold War tylsyyksissä hommattua sitten kuitenkin. Meinasin jo heittää pelin levyltä, kun ei alkuun ollut Aiming Response Curvea säädettävänä lainkaan. Onneksi tuli kuitenkin eilisessä päivityksessä niin sai dead zonen ja lineaarisen response curven avulle pelin kelvolliselle tasolle.

Visuaalisesti peli ottaa jopa takapakkia MW:een verrattuna. MW:n realistinen presentaatio on korvattu perinteisemmällä arcade-CoDittelulla. Äänimaailma kuulostaa flipperiltä ylikorostetuilla hitmarkeilla ja ääniefekteillä. Ray tracing + 4K/60 TAI 1080p/120 tekee hommasta kuitenkin visuaalisesti tietyllä tapaa miellyttävää. Ja PC -pelaajille tuttu FoV -säädin on sekin ihan tervetullut lisä.

Itsellä täysin päinvastaiset fiilikset. Hienoin tähän asti tehty COD, äänimaailma huikea ja FoVsäätö täysin turha pelaamisen pilaava lisäke. Testailin säätää pelin siihen 120:n ja vaikka rekyyli tippuu nollaan, niin peli muuten muuttuu aivan pelikelvottomaksi. Tykkään nopeasta toiminnasta ja se oletus FoV on tähän paras. Toki tietenkin hyvä mitä enemmän peliä voi säätää, jokainen voi sitten omaan makuun säätää asetukset.

Vaikka ostinkin PC:n puoliksi jotta pääsen pelaamaan parhailla asetuksilla pelejä, niin enemmän on peliaikaa vienyt vanhemmat strategiat. Pelikellossa on nyt 10h Hearts Of Iron IV:tä ja eiköhän tänään tulee 5h lisää. Samanlainen peli-ilo on palannut, kuin teininä Age Of Empires II:n ja Red Alertin kanssa. Näitä pystyi nakuttamaan ilman ruokaa ja taukoja tuntikausia, ilman että huomasi mitä ympärillä tapahtuu. Seuraavaksi varmaan Civ ja Crusaders Kings. 3.

Tänään tuli muuten tieto Steamin Dual Sensen täydestä tuesta, eli mikäli ohjaimella haluaa pelailla, niin jatkossa onnistuu PC:lläkin PS5 viboilla.  


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 22.11.2020 17:05
AoE2:n taika ei ole paljoa ajan saatossa kadonnut, hyvin se toimii edelleen.

Itse olen fiilistellyt taas pitkästä aikaa Enemy Territoryn parissa. Et Legacy modi toimii hyvin nykykoneilla ja vähintään viikonloppuisin löytyy hyvin peliseuraa. Sama juttu siinäkin, taika ei ole kadonnut mihinkään, samat fiilikset nousee pintaan kuin 14 vuotta sitten. Siitäkin huolimatta että otan turpaan 100-0, ei vaan pärjää enää nuor...nopeammille. (Enkä minä tässä koskaan erityisen hyvä ollutkaan, seuran takia sitä silloin pelailtiin).

Et:n kiväärikranaattia on kyllä ollut ikävä lähes jokaisessa räiskinnässä mitä vastaan on tullut. Paras toteutus ikinä missään pelissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 24.11.2020 12:31
Tuli se Cold War tylsyyksissä hommattua sitten kuitenkin. Meinasin jo heittää pelin levyltä, kun ei alkuun ollut Aiming Response Curvea säädettävänä lainkaan. Onneksi tuli kuitenkin eilisessä päivityksessä niin sai dead zonen ja lineaarisen response curven avulle pelin kelvolliselle tasolle.

Visuaalisesti peli ottaa jopa takapakkia MW:een verrattuna. MW:n realistinen presentaatio on korvattu perinteisemmällä arcade-CoDittelulla. Äänimaailma kuulostaa flipperiltä ylikorostetuilla hitmarkeilla ja ääniefekteillä. Ray tracing + 4K/60 TAI 1080p/120 tekee hommasta kuitenkin visuaalisesti tietyllä tapaa miellyttävää. Ja PC -pelaajille tuttu FoV -säädin on sekin ihan tervetullut lisä.

Itsellä täysin päinvastaiset fiilikset. Hienoin tähän asti tehty COD, äänimaailma huikea ja FoVsäätö täysin turha pelaamisen pilaava lisäke. Testailin säätää pelin siihen 120:n ja vaikka rekyyli tippuu nollaan, niin peli muuten muuttuu aivan pelikelvottomaksi. Tykkään nopeasta toiminnasta ja se oletus FoV on tähän paras. Toki tietenkin hyvä mitä enemmän peliä voi säätää, jokainen voi sitten omaan makuun säätää asetukset.

Makuasioita osakseen nämä. Teknisesti melko tasaviivalla ovat vaikka ilmeisesti Cold Warissa on käytetty pohjana jotain vanhempaa pelimoottoria. Itselle ainakin MW:n jälkeen osuu pahasti silmään tönköt hahmoanimaatiot ja yleinen videopelimäisyys.

Mitä muuten meinaat että rekyyli tippuu ja peli pelikelvottomaksi jos on 120Hz? Ja että laajempi FoV tekee pelistä hitaamman? Juuri sillä kalansilmämoodillahan ne maisemat vilkkuu nopeammin taustalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 24.11.2020 14:39
Tuli se Cold War tylsyyksissä hommattua sitten kuitenkin. Meinasin jo heittää pelin levyltä, kun ei alkuun ollut Aiming Response Curvea säädettävänä lainkaan. Onneksi tuli kuitenkin eilisessä päivityksessä niin sai dead zonen ja lineaarisen response curven avulle pelin kelvolliselle tasolle.

Visuaalisesti peli ottaa jopa takapakkia MW:een verrattuna. MW:n realistinen presentaatio on korvattu perinteisemmällä arcade-CoDittelulla. Äänimaailma kuulostaa flipperiltä ylikorostetuilla hitmarkeilla ja ääniefekteillä. Ray tracing + 4K/60 TAI 1080p/120 tekee hommasta kuitenkin visuaalisesti tietyllä tapaa miellyttävää. Ja PC -pelaajille tuttu FoV -säädin on sekin ihan tervetullut lisä.

Itsellä täysin päinvastaiset fiilikset. Hienoin tähän asti tehty COD, äänimaailma huikea ja FoVsäätö täysin turha pelaamisen pilaava lisäke. Testailin säätää pelin siihen 120:n ja vaikka rekyyli tippuu nollaan, niin peli muuten muuttuu aivan pelikelvottomaksi. Tykkään nopeasta toiminnasta ja se oletus FoV on tähän paras. Toki tietenkin hyvä mitä enemmän peliä voi säätää, jokainen voi sitten omaan makuun säätää asetukset.

Makuasioita osakseen nämä. Teknisesti melko tasaviivalla ovat vaikka ilmeisesti Cold Warissa on käytetty pohjana jotain vanhempaa pelimoottoria. Itselle ainakin MW:n jälkeen osuu pahasti silmään tönköt hahmoanimaatiot ja yleinen videopelimäisyys.

Mitä muuten meinaat että rekyyli tippuu ja peli pelikelvottomaksi jos on 120Hz? Ja että laajempi FoV tekee pelistä hitaamman? Juuri sillä kalansilmämoodillahan ne maisemat vilkkuu nopeammin taustalla.

Omaan makuun tuo 120 fov vaikutti nopealla testillä juuri hitaammalta fiiliksen osalta kuin default asetukset. Tuosta rekyylistä, selvitin asiaa vielä lisää ja ads affected + 120 fov saattaisi vaikuttaa vain visuaaliseen rekyyliin, eli näyttäisi ettei aseessa ole rekyyliä niin paljon vs ineffected. Toki helpottaa tähtäämistä. Ja ilmeisesti tuo 120 fov ei edes itsessään vaikuta siihen, eli täysin väärä oletus itsellä siitä mikä siihen vaikutti.


edit: nyt alkoi epäilyttää et pelasinkohan saatana jollain 60hz asetuksilla kun tein ton testin, vaihdoin nimittäin näyttöä kun strategiat tulee pelailtua mieluimin tolla 27" vs Oledi 55" - huh huh mitä autismia taas :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 24.11.2020 15:08
Tuli se Cold War tylsyyksissä hommattua sitten kuitenkin. Meinasin jo heittää pelin levyltä, kun ei alkuun ollut Aiming Response Curvea säädettävänä lainkaan. Onneksi tuli kuitenkin eilisessä päivityksessä niin sai dead zonen ja lineaarisen response curven avulle pelin kelvolliselle tasolle.

Visuaalisesti peli ottaa jopa takapakkia MW:een verrattuna. MW:n realistinen presentaatio on korvattu perinteisemmällä arcade-CoDittelulla. Äänimaailma kuulostaa flipperiltä ylikorostetuilla hitmarkeilla ja ääniefekteillä. Ray tracing + 4K/60 TAI 1080p/120 tekee hommasta kuitenkin visuaalisesti tietyllä tapaa miellyttävää. Ja PC -pelaajille tuttu FoV -säädin on sekin ihan tervetullut lisä.

Itsellä täysin päinvastaiset fiilikset. Hienoin tähän asti tehty COD, äänimaailma huikea ja FoVsäätö täysin turha pelaamisen pilaava lisäke. Testailin säätää pelin siihen 120:n ja vaikka rekyyli tippuu nollaan, niin peli muuten muuttuu aivan pelikelvottomaksi. Tykkään nopeasta toiminnasta ja se oletus FoV on tähän paras. Toki tietenkin hyvä mitä enemmän peliä voi säätää, jokainen voi sitten omaan makuun säätää asetukset.

Makuasioita osakseen nämä. Teknisesti melko tasaviivalla ovat vaikka ilmeisesti Cold Warissa on käytetty pohjana jotain vanhempaa pelimoottoria. Itselle ainakin MW:n jälkeen osuu pahasti silmään tönköt hahmoanimaatiot ja yleinen videopelimäisyys.

Mitä muuten meinaat että rekyyli tippuu ja peli pelikelvottomaksi jos on 120Hz? Ja että laajempi FoV tekee pelistä hitaamman? Juuri sillä kalansilmämoodillahan ne maisemat vilkkuu nopeammin taustalla.

Omaan makuun tuo 120 fov vaikutti nopealla testillä juuri hitaammalta fiiliksen osalta kuin default asetukset. Tuosta rekyylistä, selvitin asiaa vielä lisää ja ads affected + 120 fov saattaisi vaikuttaa vain visuaaliseen rekyyliin, eli näyttäisi ettei aseessa ole rekyyliä niin paljon vs ineffected. Toki helpottaa tähtäämistä. Ja ilmeisesti tuo 120 fov ei edes itsessään vaikuta siihen, eli täysin väärä oletus itsellä siitä mikä siihen vaikutti.


edit: nyt alkoi epäilyttää et pelasinkohan saatana jollain 60hz asetuksilla kun tein ton testin, vaihdoin nimittäin näyttöä kun strategiat tulee pelailtua mieluimin tolla 27" vs Oledi 55" - huh huh mitä autismia taas :lol:
Itellä tuo FoV 100:ssa nyt, ehkä enemmän näin konsolipelaajan uutuudenviehätystä tuossa, mutta ihan kiva kun näkee paremmin ympärille. Veikkaamma että tuo parempi virkistystaajuus/fps on sullekkin parempi - kunhan kunnolla testailet. Series X:llä nopea vaihto/testaus vähän kankeaa kun pitää systeemin asetuksista vaihtaa ja buuttia koko konsoli sen jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 24.11.2020 15:38
Apex Legendsissä ainakin, kun on tottunut maksimi-FOV:iin, tuntuu pienempi FOV aivan helvetin hitaalta ja klaustrofobiselta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.11.2020 16:07
Danmaku Unlimited 3:a tyrkytetään tällä hetkellä eShopissa puoli-ilmaiseksi, joten nappasin vihdoin tämän shumperoisen, jota TK:kin on ehtinyt Laudalla ylistää. Ja onhan se ensivaikutelman perusteella hienonhieno. Pelistä nauttiminen on genren amatöörillekin heti alussa mahdollista, kun helpoin vaikeusaste tarjoaa sopivasti siimaa mutta toisaalta myös haastetta, jotta tuntee saavuttavansa asioita ja kehittyvänsä piste-ennätyksien ropistessa tilille.

Alun perusteella myös tuntuu, että tämä on visuaalisesti hienompi kuin Ikaruga. Siis ihan julmetun hieno peli, joka on kuin uudenvuoden valoshow. Sen ansiosta erotan pelin ammukset paremmin kuin yhdessäkään toisessä genren pelissä, jota olen pelannut. Tämä kahlitsee pelaajan flow-tilaan, jossa alustaan komentaa vaistojensa varassa eikä ajatuksella. Ja jälleen, ensimmäistä kertaa tässä genressä koen tätä näin voimakkaasti.

DU3 soveltuu myös mainiosti FlipGripillä pelattavaksi TATE-moodin ansiosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 29.11.2020 14:14
Hearts of Iron IV

Jumakauta onko tämä digitaalista heroiinia? Aivan tajuttoman koukuttava peli. Kello näyttää noin 25h peliaikaa ja muutaman kerran olen aamuun asti pelannut. Lueskelin naureskellen yhden yli 200h pelanneen kommentteja, ettei vielä ole oppinut kuinka joukkoja siirretään satamasta toiseen. Pelin oppimiskäyrä on älyttömän korkea, joskus jopa liiankin. Mitään ei oikein selitetä kunnolla ja pelin ympärille rakennettu Wikipedia (https://hoi4.paradoxwikis.com/Hearts_of_Iron_4_Wiki), sekä Youtube videot pelistä ovatkin olleet ahkerassa käytössä. Ymmärrän hyvin miten monella ei maltti pelin opetteluun riitä, mutta itselle homma ei tunnu mitenkään epämieluisalta vaan jatkuvia dopamiinia tuottavia "ahaa" -elämyksiä tulee kun tajuaa miten prosessit toimivat. Olen pelannut lähinnä Suomella ja se on sama kuin alottaisi pelin extra hardilla, mutta tämä tuo peliin samanlaisia viboja kuin lapsena 8-bittistä hakatessa, kokoajan samaa kohtaa uudelleen ja uudelleen. Peli myös noudattaa historiallisia faktoja suht kivasti, joten etua historian tuntemuksesta on jonkin verran. HOI4 julkaistiin 2016, mutta edelleen tulee päivityksiä ja yhteisö on hyvin voimissaan. Huh huh mikä peli. 100/100 mikäli autisti tason strategia kiinnostaa. Steamissa hintaa 9,99e nyt ja jatkuvasti noita tarjouksia pyörii. Itse maksoin 40e kun en jaksanut venata tarjousta, vaikka tiesinkin sen tulevan. Ei kaduta yhtään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 29.11.2020 23:13
Gears of War 4 tulille PC:llä. On ollu helvetin jännittävät tunnit kun katselen latauspalkkia ja jännitän saanko ohjainta käteen tänään ollenkaan. Saatana ja luulin vielä olevani fiksu ja päätin laittaa ajoissa latautumaan heti kun pääsi tänään ilta puolella kotio. No, koko onkin 133gigaa, joka pitää ladata kokonaan ennen kun pääsee pelaamaan. 100Mbit/s netti löytyy, mutta teoriassakin se imee sitä melkein kolme tuntia. Päälle se että kakarat katsoo ties mitä pätkää tableteillaan, niin odottelen vieläkin 23:00 jälkeen reilua kymmentä gigaa.

Mitä tästä opimme? Ei ole tulossa all-digital konsolia ihan heti tähän talouteen. Myönnän toki senkin että rutisen tästä yhtä usein ja antaumuksella kuin vanhempikin rusina. Mutta ironia on kyllä jos ei koskettavissa niin haistettavissa, kun puhe on kova kuinka latausaikoja saadaan olemattomaksi tässä sukupolvessa. Ongelma kuitenkin se että kun pelin koko on tätä tasoa, 20 vuotta sitten pelikokemus oli siinä vaiheessa jo korkealla kun nykysukupolven kanssa puristetaan ohjainta rystyset valkosena seuraten viimeisiä gigoja.

Mutta toivon kyllä oikeasti että fyysinen media peleissä ei ole katoamassa mihinkään. Muutenkin aika ja tilaisuudet pelaamiseen aika kortilla, niin siinä on kiva katella palkkeja vielä. Tulee PSOnen latausaikoja ikävä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 30.11.2020 01:44
Gears of War 4 tulille PC:llä. On ollu helvetin jännittävät tunnit kun katselen latauspalkkia ja jännitän saanko ohjainta käteen tänään ollenkaan. Saatana ja luulin vielä olevani fiksu ja päätin laittaa ajoissa latautumaan heti kun pääsi tänään ilta puolella kotio. No, koko onkin 133gigaa, joka pitää ladata kokonaan ennen kun pääsee pelaamaan. 100Mbit/s netti löytyy, mutta teoriassakin se imee sitä melkein kolme tuntia. Päälle se että kakarat katsoo ties mitä pätkää tableteillaan, niin odottelen vieläkin 23:00 jälkeen reilua kymmentä gigaa.

Mitä tästä opimme? Ei ole tulossa all-digital konsolia ihan heti tähän talouteen. Myönnän toki senkin että rutisen tästä yhtä usein ja antaumuksella kuin vanhempikin rusina. Mutta ironia on kyllä jos ei koskettavissa niin haistettavissa, kun puhe on kova kuinka latausaikoja saadaan olemattomaksi tässä sukupolvessa. Ongelma kuitenkin se että kun pelin koko on tätä tasoa, 20 vuotta sitten pelikokemus oli siinä vaiheessa jo korkealla kun nykysukupolven kanssa puristetaan ohjainta rystyset valkosena seuraten viimeisiä gigoja.

Mutta toivon kyllä oikeasti että fyysinen media peleissä ei ole katoamassa mihinkään. Muutenkin aika ja tilaisuudet pelaamiseen aika kortilla, niin siinä on kiva katella palkkeja vielä. Tulee PSOnen latausaikoja ikävä.

Tuo on täyttä totta. Vasta kun kaikilla on gigaset liittymät voidaan puhua digin läpimurrosta. Kateellisena katsoin kun frendin giganen imaisi pelin, latausnopeus oli 600mb/s. Suomi on vielä ihan ok tasolla, jos miettii liittymien nopeuksia, muu maailma tulee vielä perässä. Parikymmentä vuotta sitten asensin Duke Nukemin (muistaakseni) 30 disketiltä ja sekin meni nopeammin, kuin useamman pelin lataaminen on mennyt nykypäivänä. Kun warettamalla saa pelin nopeammin kuin virallisesti - on jossain on menty vikaan.

Ps. tänään 11h HoI IV  - huh huh, pakko alottaa joku pakollinen 1h päivittäinen lenkkeily tähän kylkeen. ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 30.11.2020 07:36
Digi-onlyssa on joo se huono puoli, että ei pääse heti pelaamaan jotain 100 gigan peliä. Jos se fiilis iskee kesken työpäivän, voi ainakin konsoleilla laittaa pelin latautumaan lepotilassa olevaan konsoliin. Ihan hyvin olen all-digitalilla pärjännyt jo pitkään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 30.11.2020 09:47
Switchillä homma toimii valtaosassa pelejä kuin NES:illä konsanaan: kassu sisään ja olet pelissä puolessa minuutissa. Parhautta.  :)

Tosin ei ihan suoraan verrannollista, kun tässä ei kuitenkaan puhuta AAA 4K superdupermättöräiskintäläiskintä Vol kolmosista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.11.2020 12:16
Switchillä homma toimii valtaosassa pelejä kuin NES:illä konsanaan: kassu sisään ja olet pelissä puolessa minuutissa. Parhautta.  :)

Eli kuten kaikilla muillakin konsoleilla jos on päättänyt hommata fyysiset versiot peleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 30.11.2020 12:19
Switchillä homma toimii valtaosassa pelejä kuin NES:illä konsanaan: kassu sisään ja olet pelissä puolessa minuutissa. Parhautta.  :)

Eli kuten kaikilla muillakin konsoleilla jos on päättänyt hommata fyysiset versiot peleistä.

Eli pelejä ei tarvitse asentaa kovolle/SSD:lle, jos omistaa fyysisen? Jostain syystä minulla oli se mielikuva edellisistä konsoleista ja uudemmista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 30.11.2020 12:26
Joo kyllä asennukset levyiltäkin on edelleen pitkäkestoista hommaa. Switch vie tässä kyllä muita, ja niin se käsikonsolin pitääkin viedä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 30.11.2020 12:27
Juu toki pelit asennetaan ekalla kerralla ja kaipa se voi joillekin olla ongelma jos joka kerta yllättyy sen viemästä ajasta  ;D

Ja tosiaankin switchin kohdalla puhutaan jo kahden sukupolven erosta pelien koossa/laadussa, vaikka käteviä ne kassut ovatkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.11.2020 13:25
Digitaalisena Sony ja kumppanit voivat ryövätä ylihintaan kuukausia vielä sen jälkeen, kun fyysisena hinnat tippuneet jo puolella ja jälleenmyyntiarvo on aina nolla. Ja nyt kun tulevaisuudessa pelien koot alkavat olla 100-200gigaa per lurjus, niin siinä ei montaa peliä enää kerralla mahdu sisään ja joutuu varmasti useita kertoja asennella ristiin rastiin, jos nyt oikeasti pelejä pelaa. Onnea vaan paskanettisille tyypeille. Tosin kaverilistaa kun katselee, niin ainakin trophyjen perusteella suurin osa ostaa jonkun pelin, käy pelaamassa tunnin, valittamassa/ylistämässä siitä nettiin ja siihen jää. Ei aiheuttane sellaisille ongelmaa.

Mutta on se Blu-Ra formaattina myöskin täysin paska. Todella hidas ja kestää ikuisuus asentaa siitä mitään, vaikka onkin nopeampaa kuin digitaalisen version lataaminen. Levyasemat ovat vanhentunut jäänne, mutta puhdas digitaalisuus on myös totaalista sontaa, eikä edes kovin realistinen vaihtoehto monissa paikoissa maailmaa, varsinkin kun konsolivalmistajat ovat vielä valovuosia Steamia jäljessä kaiken suhteen.

Nintendon käyttämät (Ja Sony Vitan kanssa) muistikortit ovat täysin ylivertainen media lukuunottamatta kalliimpaa hintaa, niin tiedonsiirrossa kuin säilytysformaattinakin. Toivottavasti ei enää ikinä nähdä näiden konsolien jälkeen Blu-Ray asemia, vaan muutkin tajuavat/haluavat siirtyä korttipohjaisuuteen. Kortit / edistynyt digitaalinen pelien lataaminen / jakaminen jotenkin paloissa olisi kova. Liian usein edelleen joutuu lataamaan pelistä ihan kaiken paskan, eikä vaikka esim. vain moninpeliä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 30.11.2020 22:27
Ei se asennus mitään erikoista sinänsä ole ja siihen on jo totuttu sanoisiko... viimeisen 15 vuoden aikana. Ja ymmärrän levyltä ja jopa kestän sut rauhallisena pelaamisen day one ja muut päivitykset kunhan pysytään 50GT kieppeillä. Silloin pääsee jo pienellä ennakoinnilla pelaamaan (ei sillä että se ei tuntuisi erikoiselta kehityssuunnalta). Mutta eilenkin taisi ladata sitä GeoW4:n 133 gigaa PC:lle jotain 4-5h kun muutkin käytti verkkoa. Ja konsoliversio ymmärtääkseni vie digitaalisena saman verran. Joten meni vähän reisille sanoisinko.

Ja kyllä, Switchin kasettipohjainen pelaaminen alkoi sinänsä kyllä kiinnostamaan. Peli sisään ja go. Olisihan se hienoa jos muutkin ottaisivat kortit käyttöön, mutta sitähän ei tule ikinä tapahtumaan. Niin paljon rahaa kiinni kauppapaikoissa ja verkossa ostaminen konsoleilla on kuitenkin monopoli bisnestä.

Pääsikö tänään pelaamaan? No just lopetin duunit kun jäi tunnist hiukan vajaaksi päivällä ja seuraavaksi olisi kai pakko syödä jotain. Eli jää tältäkin illalta. Vois alkaa taas herättelemään kiinnostusta GC:hen. Saisikohan sen jotenkin kiinni tohon CX:ään... On muuten sekin vielä paketissa :lol: En olisi tilannut vielä mutta kun black friday niin oli pakko. Pitäisi saada lattia ensin paikoilleen niin ei viitsisi laittaa sitä paikoilleen ennen sitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.12.2020 07:27
Age of Calamity on kyllä törkeän hyvä musou. Eikä pelkästään hyvä siinä aligenressä, vaan myös fantastinen peli yleensäkin.

Hyrule Warriors: DE oli hauska mättösetti, mutta sisälsi myös ongelmia, jotka Koie Tecmo on onnistunut pääosin korjaamaan sovittaessaan sarjaa BotW-estetiikkaan ja tyyliin. Käydäänpä läpi:

1) Tehtävien pituus: varsinkin sivutehtävät ovat nyt sopivan pituisia rypistyksiä, jotka tuovat enemmänkin mieleen BotWin pyhäköt. Viidessäkin minuutissa voi saada yhden suoritettua. Niiden tekeminen on koukuttavaa eikä tunnu työläältä.

2) Arvosana-systeemi on viskattu huitsin Nevadaan. Kyllä, minä haluan saada vahvasti taitopohjaisessa pelissä palautetta suorituksestani, mutta Age of Calamityn kaltaisessa rökityksessä en siitä niin välitä. Paljon parempi, kun palkintoja ei ole sidottu teennäisiin S-arvosanoihin, joiden yrittäminen vain kiristää hermoja.

3) Magnesis, Stasis, Cryonis ja pommit ovat erittäin luonteva osa pelimekaniikkaa, ja ne tuntuvat monin verroin hyödyllisimmiltä ja voimakkaammilta kuin Hyrule Warriors: DE:n apuvälineet. Mättö soljuu ja on ihan eri tavalla hauskaa kuin aiemmin.

Siinä kolme pääasiaa, joiden korjaaminen on tehnyt musoulle ihmeitä.

Ai niin, ruudunpäivitys on paikoin aivan koomisen nykivää, varsinkin jaetun ruudun co-opissa, jolla pelasin pääjuonen ensimmäistä kertaa läpi. Kun molemmat pelaajat käyttävät speciaaleja yhtä-aikaa ruuhkaisissa paikoissa, lopputuloksena on diashow, jollaista en ole nähnyt moniin, moniin vuosiin videopeleissä. Mieleen tulee lähinnä N64-aikakauden pelit.

Mutta guess what, se oli silti hauskaa. Laittoivat split screenin peliin ongelmista huolimatta, sillä vaihtoehtoinenhan se on. Kaksi Zelda-fania tahkoamassa Age of Calamityä on niin siistiä, että monet tekniset ongelmat jäävät taka-alalle.

http://www.youtube.com/watch?v=fzyM_PCicnQ



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 02.12.2020 12:09
Missasin aikoinaan Hollow Knightin täysin ja olen nyt pelaillut sitä hiljalleen kuukauden ajan switchillä. Ajattelin, että tässä olisi hyvä peli kannettavaan pelaamiseen, mutta päinvastoin tämän pelin refleksipohjainen taistelu ja uskomattoman hieno presentaatio saavat oikeutta vain isolta ruudulta ja kotiteatterilla. Sain myös kramppeja käsiini kannettavasta pelaamisesta, sillä peli vaatii välillä melkoista sorminäppäryyttä ja switchin ergonomia on lähellä kolmea yhteen teipattua N-Cagea.

Pelasin peliä muutaman tunnin viime vuonna ja se jäi jostain syystä kesken. Onneksi aloitin pelin uudelleen, sillä pelistä on kuoriutunut loppua kohti yksi parhaita metroidvanioista ikinä. Monilla osa-alueilla peli pieksee jopa Super Metroidin, vaikka kokonaisuus jää aika tasaiseksi väännöksi. Suurin nautinto pelissä tulee siitä, että jossain kohtaa pelimaailma aukeaa oikein kunnolla ja sitä saa tutkia omaan tahtiin. Jotkut bossit ovat liian vaikeita riippuen siitä miten aikaisin satut ne löytämään, mutta ne on aina mahdollista voittaa. Jos selkäsauna ei kiinnosta voi vaan vaihtaa maisemaa ja parannella hahmoaan revanssia varten. Peli on myös täynnä todella merkittäviä salareita ja vaihtoehtoisia paikkoja, mikä tekee tutkimisesta niin palkitsevaa.

Pelaaminen itsessään on nautinnollista hyvien kontrollien ja pelisuunnittelun ansiosta. Pelihahmo liikkuu nopeasti ja kentät/kyvyt antavat yleensä jonkun keinon oikaista tylsempiä maisemia. Yleensä backtrackaaminen ei harmita, sillä pelimaailma on täynnä salareita ja reittejä, jotka aukeavat uusien kykyjen avulla. Pelissä voi myös farmata vihollisia resurssien ja ötököistä aukeavien tarinoiden toivossa. Pelissä on myös hieno "unimekaniikka", minkä avulla voi saada lisää tietoa pelimaailmasta ja hahmoista. Genrensä peliksi Hollow Knightissa on todella paljon erilaisia hahmoja ja vihollisia ja niillä kaikilla on joku koherentti taustatarina tai yhteys pelimaailmaan. Pelin hitaasti avautuva tarina on yhdistelmä Dark Soulseja ja Metroideja ja sitä on ilo tutkia. Tunnelma vaihtelee kiehtovista ympäristöistä ja kauniista melodioista, karmeisiin pimeisiin tunneleihin, joita asuttavat inhottavat hämähäkit ja parasiitit. Jotkut viholliset aiheuttavat varmasti hyönteiskammoisille painajaisia.

Pelin yksi kohokohta ovat mahtavasti suunnitellut bossit. Osassa taisteluissa päästään todella eeppisiin tunnelmiin, kun bossilla on monta phasea ja hieno taustamusiikki joka yltyy JRPG-mäisiin urku ja kuorotilutuksiin. Syke on yleensä korkealla, kun bossi lopulta kaatuu sillä näkyvää HP-mittaria niillä ei ole ja osa bosseista on todella haastavia. Pelistä on jäljellä vielä varmaan 5-10 tuntia ja suru ryömii jo puseroon ajatuksesta, että tämä herkku loppuu. Olisi varmasti ollut vuoden peli materiaalia julkaisuvuotenaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.12.2020 12:17
En ole ikinä oikein ymmärtänyt HK-hehkutusta. Pelin sinänsä tunnelmalliset ympäristöt ovat susiharmaita eikä minulle syntynyt kunnon fiiliksiä etenemisestä, kun kaikki näytti samalta. Karttasysteemi sai etenemisen tuntumaan työläältä, mitä vielä korosti rajoittunut fast travel -verkosto.

Todennäköisesti annan sille mahdollisuuden vielä, mutta tällä hetkellä mielestäni uusista genren peleistä esimerkiksi Axiom Verge on parempi, Bloodstained: RotN on parempi, ja Super Metroidista ei nyt voi edes puhua samassa lauseessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 02.12.2020 12:24
Muutama eka ympäristö on tosiaan aika samannäköisiä ja koin samanlaisen reaktion parin ekan tunnin aikana. Peli kuitenkin avautuu jossain vaiheessa todella laajaksi ja vaihtelu maailmojen välillä kasvaa. Karttakin muuttuu näppäräksi, kun ostaa kaupasta markkerit tärkeille asioille (penkit, fast travel, shopit jne). Tarinakin alkaa avautua jossain välissä, kun ensimmäiset oikeasti eeppiset bossit tulevat vastaan...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.12.2020 12:30
Muutama eka ympäristö on tosiaan aika samannäköisiä ja koin samanlaisen reaktion parin ekan tunnin aikana. Peli kuitenkin avautuu jossain vaiheessa todella laajaksi ja vaihtelu maailmojen välillä kasvaa. Karttakin muuttuu näppäräksi, kun ostaa kaupasta markkerit tärkeille asioille (penkit, fast travel, shopit jne). Tarinakin alkaa avautua jossain välissä, kun ensimmäiset oikeasti eeppiset bossit tulevat vastaan...

Annoin pelille vajaa 20 tuntia, mutta se ei oikein kolahtanut kunnolla missään vaiheessa. Nyt olen pitänyt siitä jo niin pitkän tauon, että on vaikeaa muistaa enää missä oli ja mitä oli tekemässä. Ehkä HK olisi kaivannut pientä tiivistystä? Välillä tunsin sen niin... päämäärättömäksi, mikä ei yleensä ole minulle ongelma eikä mikään. Breath of Wildissa rakastin eksyä koko ajan syvemmälle ja syvemmälle suunnitellulta reitiltä.

Ehkä yritän uppoutua tuohon synkkään maailmaan uudestaan kun Silksong tulee ja jos se natsaa, niin sitten palaan Hollow Knightin ääreen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 02.12.2020 13:15
Sama täällä. Hollow Knight ei uponnut oikein niin hyvin kuin olisin kuvitellut. Hyvä peli, mutta paljon mielummin pelasin Salt & Sanctuarya.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 02.12.2020 15:47
Nyt kun viime kuussa sai Hollow Knighting ladattua ilmaiseksi pleikkarille päätin aloittaa toisen läpipeluukertani. Olin alunperin epäileväinen että iso osa pelin viehätystä katoaisi uusintakierroksella, mutta oikeastaan päinvastoin nyt vasta pystyy kunnolla arvostamaan kokonaisuudessa pelin estetiikkaa, suunnitttelua ja pelattavutta. Olen tänne jo itse aikoinani hehkuttanut peliä, ja tuo zoukan arvostelunkin voisi olla yhtälailla omasta suustani.

En täysin ymmärrä kritiikkiä siitä, että peli olisi ympäristöiltään liian samanlaista. Jokaisella alueella on oma ”väri”, tarina ja tunnelma, joskin ne avautuvat ehkä vasta kunnolla koluamalla jokaisen nurkan ötököiden ja salaisuuksien myötä. Peli antaa myös suht alussa melko vapaat kädet etenemiselle, joten maailma voi tuntua turhan monisyiseltä ja labyrintttimaiselta. Varsinkin Deepnest voi olla monelle liikaa kymmenien mahdollisten reittien, vittumaisten vihujen  ja kartan epäselvyyden takia, mikä on kuitenkin tarkoituksellista alueen fiiliksen kannalta.

Koin itsekin ekalla peluukerralla ajoittain ”päämäärättömyyttä” ja välillä pelin jatkaminen tuntui hyvin työläältä. Tämä johtuu kuitenkin mielestäni pelin antamasta vapaudesta ja siitä, että pelin lore jää hyvinkin pitkälti pelaajan mielikuvituksen varaan, eikä välttämättä ennen ekaa läpipeluuta ole niin merkityksellinen pirstaileisuutensa vuoksi. Hollow Knight kuitenkin palkitsee jatkamista ja etenemistä, jokaisessa nurkassa on aina jotain löydettävää ja koettavaa. Kaikki markkerit tosiaan kannattaa ostaa, että kartasta saa selkeämmän.

Itse en tällä toisella peluukerralla edes ostanut sitä kompassia, joka näyttää oman sijainnin kartalla, vaan suunnistan pelkän alueiden muistamisen ja markkereiden avulla. Ei se kenttäsuunnittelu niin harmaata massaa voi olla, jos muistaa 2 vuoden jälkeen aikalailla miten mikäkin alue muodostuu ja pitää sisällään.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 02.12.2020 16:12
Voin itse ainakin hyvin uskoa, että kaikille ei maistu. Taide jakaa varmasti mielipiteitä, pelaajaa ei pidetä kädestä, tunnelma on todella melankolinen ja kuten zoukka sanoi, turpiin tulee helposti jos ei ole varovainen/jumala.

Omissa kirjoissa kaikki nämä kääntyvät kuitenkin positiivisiksi. Peli näyttää upealta, pelaajalla on ihana vapaus avata maailmaa juuri siinä järjestyksessä kuin haluaa, tunnelma on kiehtova ja jännittävä, ja kuten zoukka sanoi, haastetta saa todella reilusti jos vaan lähtee hakemaan - mutta rauhallisella tutkimisella hommaa voi purkaa myös olematta jumala. Yksi kovimpia koskaan, ja Silksong saisi tulla jo.


En täysin ymmärrä kritiikkiä siitä, että peli olisi ympäristöiltään liian samanlaista. Jokaisella alueella on oma ”väri”, tarina ja tunnelma, joskin ne avautuvat ehkä vasta kunnolla koluamalla jokaisen nurkan ötököiden ja salaisuuksien myötä. Peli antaa myös suht alussa melko vapaat kädet etenemiselle, joten maailma voi tuntua turhan monisyiseltä ja labyrintttimaiselta. Varsinkin Deepnest voi olla monelle liikaa kymmenien mahdollisten reittien, vittumaisten vihujen  ja kartan epäselvyyden takia, mikä on kuitenkin tarkoituksellista alueen fiiliksen kannalta.

Myös vahvasti tämä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 03.12.2020 10:40
Onhan se nyt hiton kova peli. Pitäisi melkein pelata uudestaan läpi. Eniten häiritsee lähinnä vihujen paska design-tyyli ja ekan puoliskon huonommin suunnitellut alueet, mutta nekin paranee huomattavasti kun saa uusia skillejä, joilla liikkuminen mukavampaa. Itse ohjaaminen ja taistelu on ihan priimaa. Tuo Aiviksen mainitsema Deepnest oli omia suosikkejani. Tuli juurikin samanlainen tunne kuin Dark Soulin Blighttownin kanssa aikoinaan. "Pääseeköhän täältä persereiästä koskaan enää ihmisten ilmoille". Myöhemmin kun koko pelin maailma hahmottuu ja siitä alkaa saada jonkinlaisen käsityksen, niin peli klikkaa todella kovaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 03.12.2020 17:42
OLED saapui taloon.

- Halo: Combat Evolved 4K/120Hz/HDR-tuella on kova juttu, mutta 120Hz ei kuitenkaan aiheuttanut mitään "en enää ikinä palaa takaisin 60fps:ään" -fiilistä
- Sekiro VRR:llä ilman jäätävää input lagia HDR-tuella näyttää miljoona kertaa paremmalta kuin plasmalla
- samoin Monster Hunter: World
- Ninja Gaiden: Black ja Ninja Gaiden 2 näyttävät upealta ja niissäkin on selvästi vähemmän input lagia, HDR-tuen ansiosta etenkin Ninja Gaiden 2:n Venetsia-taso on ihan eri kokemus
- eniten kuitenkin sykähdytti yli 20 vuotta vanha peli, Street Fighter III: 3rd Strike, RetroArchin kautta

Siis ei jumalauta! Ei mitään järkeä, miten hyvältä 3rd Strike näyttää ja tuntuu, kun saa asetukset kuntoon. Heitin V-Syncit helvettiin ja Run-Ahead-asetuksen myötä input lagia ei ole ollenkaan. CRT-shaderin ansiosta peli näyttää jumalaiselta 4K-resoluutiolla. Ei tässä vaan ole mitään järkeä. Mutta onhan tämä vain liian hyvää ollakseen totta, sillä ei noita CRT-Royale Shadereita uskalla OLED:lla käyttää, koska kuvassa on käytännössä koko ajan staattisia pikseleitä, jotka yhdessä bloomin kanssa jättävät aivan varmasti jälkensä paneeliin. Harmi, sillä tämän kokemuksen jälkeen on mahdotonta pelata vanhoja pelejä ilman kunnon shadereita. Tätä lähemmäs ei alkuperäistä kokemusta ilman CRT-monitorilla pelaamista pääse. Eikä tarvitse kikkailla vanhan raudan, jäätävien CRT-monitorien, kulahtaneiden ohjainten, adapterien ja konvertterien kanssa.

Kuvat otettu plasmalla 1080p:nä, mutta peli näyttää vielä tarkemmalta nelinkertaisella pikselimäärällä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 04.12.2020 19:50
Mutta onhan tämä vain liian hyvää ollakseen totta, sillä ei noita CRT-Royale Shadereita uskalla OLED:lla käyttää, koska kuvassa on käytännössä koko ajan staattisia pikseleitä, jotka yhdessä bloomin kanssa jättävät aivan varmasti jälkensä paneeliin. Harmi, sillä tämän kokemuksen jälkeen on mahdotonta pelata vanhoja pelejä ilman kunnon shadereita. Tätä lähemmäs ei alkuperäistä kokemusta ilman CRT-monitorilla pelaamista pääse. Eikä tarvitse kikkailla vanhan raudan, jäätävien CRT-monitorien, kulahtaneiden ohjainten, adapterien ja konvertterien kanssa.

Ihan turhaan tuota palamista pelkäät, ellet joka päivä montaa tuntia putkeen pelaa. Muutaman tunnin sessiot silloin tällöin ei näy vielä missään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 05.12.2020 16:27
Tuo näytönpalaminen kyllä jakaa ihmisiä todella isosti. Siis se kuinka riskiin suhtaudutaan. Itse kun työskentelee joka päivä nimenomaan riskin ja riskinhallinnan parissa, tuntuu tuo 1000e paneelin suojeleminen hullunkuriselta riskiin nähden. Varsinkin jos on ne vakuutukset vielä siihen päällä. Sanotaan et jos näyttö kestäis 3 vuotta ja pamahtais paskaksi, niin siitä ei tule edes euroa per päivä näytölle hintaa, vaikka ei saisi edes takuusta uutta. Mutta jokainen toki vetää omalla riskinottohalukkuudella.  :)

Itsellä 50h tuli täyteen Hearts Of Iron IV:tä. Vaikka oppimiskäyrä tuntui alkuun todella suurelta ja monta kertaa turhautuneena luin pelin wikipediaa läpi miten eri mekaniikat toimii, niin nyt 50h jälkeen peli alkaa olla jo hallussa. Ei oikein ole enää asioita joita ei ymmärtäisi riittävän hyvin, että pystyy tekemään strategisia valintoja niiden pohjalta. Peli vaikuttaa jopa suhteellisen simppeliltä, vaikka tietenkin Red Alertit ja muut ABC -tason strategiat nyt on ihan asia erikseen. Erittäin hienoja pelejä nekin, mutta niissä voi enemmän pohtia vain taktiikkaa vihun suhteen vs HOI, jossa kokoajan saa balansoida mikro- & makromanageeramisen kanssa.

Ainoa mikä huvittaa on atomipommien teho, tiputin Japanin hallitsemaan provinssiin 6 atomipommia. Itsellä 32 divisioonaa hyökkääjänä ja Nipponilla 1 divisioona. Pystyi vielä puolustamaan onnistuneesti. Myös toiselta foorumilta nappaamani kommentti kuvaa hyvin ruotsalaisten mentaliteettia tehdä pelejä "Paradox isn't going to make nukes that cause civilian casualties because they don't want to show that aspect of war."

Youtubesta kun on katsellut strategiavideoita peliin liittyen, niin osa tubettajista ei uskalla sanoa edes fasismi sanaa ääneen, ettei Youtuben algoritmi bannaa heitä palvelusta. Läppää tai ei, niin kuvaa hyvin maailmaa missä eletään. Käyttävät sanaa "brown ideology"  :lol:



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 05.12.2020 16:33
https://www.reddit.com/r/RetroArch/comments/am6ji8/retroarch_crt_shaders_are_getting_extremely/ (https://www.reddit.com/r/RetroArch/comments/am6ji8/retroarch_crt_shaders_are_getting_extremely/)

Lainaus
Left Tony Hawk 3 on dolphin be paused for 30min with CRT royale shader. Now left with a persistent pattern of stuck pixels, i don't know how this is possible I assume the micro flicker caused by the 480i interlaced video wrecked havok on my screens subpixels or something.

Jos joku on saanut LCD-ruudun tohon kuntoon RetroArchin shadereilla, niin en kyllä lähde kokeilemaan OLED:lla onneani "se on vaan 1800 euron kapistus" -mentaliteetilla.

Normipelien kohdalla en jaksa enää stressata kiinnipalamista, mutta tuon RetroArchin kanssa aion kyllä olla varuillani, eli pitää pelitunnit kurissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 05.12.2020 16:35
https://www.reddit.com/r/RetroArch/comments/am6ji8/retroarch_crt_shaders_are_getting_extremely/ (https://www.reddit.com/r/RetroArch/comments/am6ji8/retroarch_crt_shaders_are_getting_extremely/)

Lainaus
Left Tony Hawk 3 on dolphin be paused for 30min with CRT royale shader. Now left with a persistent pattern of stuck pixels, i don't know how this is possible I assume the micro flicker caused by the 480i interlaced video wrecked havok on my screens subpixels or something.

Jos joku on saanut LCD-ruudun tohon kuntoon RetroArchin shadereilla, niin en kyllä lähde kokeilemaan OLED:lla onneani "hällä väliä" -mentaliteetilla.

Normipelien kohdalla en jaksa enää stressata kiinnipalamista, mutta tuon RetroArchin kanssa aion kyllä olla varuillani, eli pitää pelitunnit kurissa.

No okei toi on aika paha  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.12.2020 16:25
On kyllä ollut paras päätös ikinä Ubisoftilta muuttaa Assassin's Creed -sarja tällaiseksi täysiveriseksi avoimen maailman seikkailuksi. Pelasin vuoden alussa Originsin ja tykästyin siihen kovasti, nyt sama voittokulku jatkuu Odysseyn parissa. Kumpaakin toki edesauttaa se, että molempien pelien tapahtumapaikka ja teema ovat melko kovaa settiä. Odysseyn ensimmäisellä saarella meni lähes yhteen pötköön viitisen tuntia ja nyt avautui sitten ilmeisesti koko muu maailma komeudessaan. Laivamiehistön laulun raikuessa ja aaltojen pauhutessa ei voi muuta kuin fiilistellä Kreikan maisemia sekä tunnelmaa. Näillä näkymin myös Valhalla tulee eksymään tähän talouteen jossakin vaiheessa.

Maksoin molemmista peleistä yhteensä varmaan 30 euroa, mikä on aika naurettava summa, kun miettii kontentin määrää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 08.12.2020 13:38
Kun kirjoitin fiiliksiä Hollow Knightista, luulin olevani pelissä jo pitkällä. Noh 25 tuntia pelikellossa ja avasin juuri kaksi uutta pelialuetta (toinen todella jäätävä Gigermäinen kauhumesta), kaksi uutta isoa sidequestia (joista ainakin toinen on varmaan yksi peliin täydellisesti integroiduista lisäreistä) ja pari taisteluareenaa, joissa voi hakata päätä seinään pelin vaikeimmissa haasteissa. Peli alkaa nousta vuoden pelistä, yhdeksi parhaiksi 2D peleiksi ikinä. Siis jos tämän pelin olisi saanut lapsena lapasiinsa, siihen olisi mennyt varmaan 100 tuntia ekalla pelikerralla ja peliä muisteltaisiin kiistämättömänä klassikkona.

Harva peli myöskään palkitsee näin mukavasti vanhojen mestojen uudelleenkampaamista. Juurikin yhdestä vanhasta alueesta, jossa ei ollut mitään tekemistä löytyi uusi pitkä quest-line aivan sattumalta. Pelin hahmot myös kommentoivat kaikkia pelin tapahtumia ja niille on varmasti kirjoitettu kymmeniä rivejä dialogia riippuen missä kohtaa olet pelissä. Ja pelissä on paljon hahmoja... erään kuolleen NPC:n ruumis löytyi viemärialueen pohjalta. Ei siitä ollut mitään pelillistä hyötyä, mutta kertoo jotain pelinkehittäjien autismin tasosta yksityiskohtien suhteen.

Pudotan vielä yhden biisin pelin loistavalta soundtrackilta eräästä vaihtoehtoisesta bossista. Ihan samaa laatua kuin parhaat JRPG nostatusbiisit tai Platinumin hypeveisut!

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 08.12.2020 18:52
Pitäisi se ilmeisesti tuo Hollow Knight pelata sitten ennemmin kuin myöhemmin. Rehellisesti Ephramin kommentit olivat ensimmäiset negatiiviset kommentit mitä pelistä on koskaan tullut vastaan. Onhan niitä varmasti, mutta omiin silmiin osuneet ovat aina olleet ylistäviä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 08.12.2020 19:52
Ihan hirveät niksat palata pelin pariin pitkästä aikaa, kun noita zoukan fiiliksiä lukee. Itselläkin vaikka mitä löytämättä, vaikka endgame jo hyvässä vauhdissa.

Ehdottomasti yksi parhaita 2D/indiepelejä koskaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.12.2020 18:28
Cyberpunk yllätti alun perusteella positiivisesti. Peli näyttää todella hyvältä Series X:llä jo nyt, enkä ainakaan VRR:llä huomaa, että ruudunpäivitys tippuisi alle 60fps performance modessa. HDR sopii myös tähän peliin kuin nenä päähän.

Odotin, että ampuminen olisi aivan perseestä, mutta tämähän pesee lattiaa suurimmalla osalla padiräiskintöjä, koska Project Red on käytännössä kopioinut ohjainasetukset Respawn Entertainmentin peleistä. Kaikki aim accelerationit ym. paskuudet saa pois päältä ja response curven voi valita mieleisekseen. En tiedä mitä raw-asetus tekee (kuvittelisi, että se olisi yhtä kuin lineaarinen), mutta dynamic-asetus tuntuu samalta kuin Apex Legendsin lineaarinen tähtäys. Deadzonea ei ainakaan Xboxilla saa niin alas kuin haluaisin (nolla-asetus ei ole oikeasti nollassa), mutta se annettakoon anteeksi.

Mutta jostain järjettömästä syystä zoomatessa sensitivityä ei saa kunnolla laskettua, jos pelaa korkealla sensitivityllä. Oma sensitivity on 50 (100 on maksimi), ja zoom sensitivityn saa asetuksista kertoimella vain puoleen tuosta varsinaisesta sensitivitystä. Toisaalta tuo tekee ampumisesta kivan haasteellista, mutta voi olla että pitää tehdä Titan Two -adapterilla jokin skripti, jolla tuon zoomaussensitivityn saa alemmas, kunnes pelinkehittäjät tajuavat patchata ongelman kuntoon.

Äänimaailma on myös kunnossa, ja mikä tärkeintä, aseet jytisevät munakkaasti. Hitmarkerit ovat myös hyvä lisä, joka antaa jotain outoa tyydytystä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 10.12.2020 18:49
Hetkinen..? Cyberpunkissa on 60fps tila Series X:llä? Ehkä jumala onkin olemassa!

Itsellä menee hankintaan jossain vaiheessa joka tapauksessa. Odottelen nyt kuitenkin hetkisen koska on hemmetisti pelattavaa muutenkin ja tuo varmasti paranee patchien myötä huomattavasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 10.12.2020 21:56
Cyberpunk yllätti alun perusteella positiivisesti. Peli näyttää todella hyvältä Series X:llä jo nyt, enkä ainakaan VRR:llä huomaa, että ruudunpäivitys tippuisi alle 60fps performance modessa. HDR sopii myös tähän peliin kuin nenä päähän.

Odotin, että ampuminen olisi aivan perseestä, mutta tämähän pesee lattiaa suurimmalla osalla padiräiskintöjä, koska Project Red on käytännössä kopioinut ohjainasetukset Respawn Entertainmentin peleistä. Kaikki aim accelerationit ym. paskuudet saa pois päältä ja response curven voi valita mieleisekseen. En tiedä mitä raw-asetus tekee (kuvittelisi, että se olisi yhtä kuin lineaarinen), mutta dynamic-asetus tuntuu samalta kuin Apex Legendsin lineaarinen tähtäys. Deadzonea ei ainakaan Xboxilla saa niin alas kuin haluaisin (nolla-asetus ei ole oikeasti nollassa), mutta se annettakoon anteeksi.

Mutta jostain järjettömästä syystä zoomatessa sensitivityä ei saa kunnolla laskettua, jos pelaa korkealla sensitivityllä. Oma sensitivity on 50 (100 on maksimi), ja zoom sensitivityn saa asetuksista kertoimella vain puoleen tuosta varsinaisesta sensitivitystä. Toisaalta tuo tekee ampumisesta kivan haasteellista, mutta voi olla että pitää tehdä Titan Two -adapterilla jokin skripti, jolla tuon zoomaussensitivityn saa alemmas, kunnes pelinkehittäjät tajuavat patchata ongelman kuntoon.

Äänimaailma on myös kunnossa, ja mikä tärkeintä, aseet jytisevät munakkaasti. Hitmarkerit ovat myös hyvä lisä, joka antaa jotain outoa tyydytystä.

Pelotti päivällä ladata tämä, kun arvosteluissa ulistiin ettei edes RTX 3090 pyörittäisi sulavasti ultra asetuksilla. Ja paskat. Kaikki asetukset heti alusta kaakkoon RTX 3080 + Oled B9 ja ei mitään heikkoutta. Ainakin alun perusteella toimii loistavasti. PC:llä sai deadzonetkin niin alas, että jopa uudehdo PS4 ohjain alkoi driftaamaan. Tuon zoomauksen kanssa tein kompromissin ja laitoin 2 kertoimella hidastumaan zoomit + tiputin normaalia herkkyytä sietokyvyn rajoille, jotta osuu zoomatessa liikkuviin kohteisiin. Tämä ongelma taisi alun takaa-ajo kohtauksessa konkretisoitua, mutta normaalissa taistelussa en huomannut, että zoomatessa olisi liian herkkä.

Pitää autisteilta selvittää vielä kumpi noista on oikeasti lineaarinen tuo raw vai dynamic, mutta ainakin raw vaikutti siltä ettei rallia tarvinnut ajaa.

Hienolta kuulosti ja näytti. Äänimaailma munakas, kuten Scarf jo mainitsikin. Tämä oikeasti on helkkarin tärkeä tämän tyylisissä peleissä, luo sen immersion uskottavasta maailmasta. Jotain twitter videoita katselin PS4 versiosta ja kävi naurattamaan, odottelisin suosiolla kunnes alla on joko uusin konsoli tai pelikelpoinen pc.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 10.12.2020 23:32
Konsoliversiot on last gen versioita vaikka niitä pelais uusilla konsoleilla. Ne näyttää aivan ripulilta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.12.2020 00:27
Konsoliversiot on last gen versioita vaikka niitä pelais uusilla konsoleilla. Ne näyttää aivan ripulilta.

(https://media1.tenor.com/images/f48d05dff1ce06758fe42a5cbc26d33c/tenor.gif?itemid=4486668)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.12.2020 00:39
Ei mun tarvii spekuloida ku pari kaveria teki tymästi ja osti XBX versiot.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.12.2020 09:21
Oikein hyvin pelittänyt itselläkin 3080:lla. En säätänyt alkuun mitään, vaan peli heittää asetukset automaagisesti tappiin. 4k resollakin ja kaikki asetukset maksimissa framerate on pyörii hyvin lähellä sitä 60fps koko ajan. Mutta jos tiputtaa reson 1440p:hen, jonka eroa 4k:hon en erota edes isolla telkkarilla, niin framerate on lähellä sataa koko ajan. Vastaavasti voi säätää pois jotain motion blurreja ja muuta paskaa, jolla saa nostettua frameratea sen verran kuin haluaa. Latasin ennen pelaamista suoraan uudet ajurit, mitä suositeltiinkin. Aika moni vissiin ei ollut ladannut, mikä on voinut aiheuttaa ongelmia. Kiitosta tulee myös monipuolisista ohjausasetuksista. Advanced-valikon kun täppää päälle, niin kaikkea voi säätää mieleisekseen.

Tyylillisesti peli iskee kyllä niin lujaa, ihan kuten Deus-Ex. Toistaiseksi ei mitään valittamista ja äänimaailma on kyllä umpimehe. Hyvä kun ei astiat tipu kaapista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 11.12.2020 10:35
Ei mun tarvii spekuloida ku pari kaveria teki tymästi ja osti XBX versiot.
Mikä konsoli on XBX? Komppaan kyllä Scarfia että peli näyttää oikein hyvältä Series X:llä. Ainoastaan pelin sisäiset bugit hieman laskee immersiota. Käy kattomassa youtubesta base PS4 ja Xbox One pelien kuvaa niin näet mikä on ripulia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.12.2020 11:48
Tässä vertailua konsoliversioista. PS4/XboxOnella pelaaminen on ilmeisesti aika luokaton kokemus. Paska framerate ja käytännössä 720p resolla. Ilmeisesti framerate tippuu jopa 15fps joissakin tilanteissa. PS4 Prollakin heiluu suurimmaksi osaksi 20-30 välillä.

http://www.youtube.com/watch?v=yvtPgetQ0VI


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 12.12.2020 21:48
Sinällään hauskaa, että Cyberpunkin Xbox One ja PS4 -versioista huokuu ihan näiden mahdottomien Switch-käännösten vibat. CD Project on ilmeisesti jossain vaiheessa kehitystä kääntänyt homman suuntaa ja alkanut tähtäämään pelillään uuteen sukupolveen, tai sitten rakentanut sen ensisijaisesti PC mielessä.

Ovat varmaan tehneet Switchillä testailuja, että pyörisikö se. Varmaan aika kaurapuuroa ollut. No, ehkä uudella mallilla sitten.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 12.12.2020 22:45
Itsekin katselin digital foundryn videota ps4 / ps4 pro vertailusta ja siitä perus pleikan kuvan sumeudesta tuli kyllä ihan switchin doom mieleen jo  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 13.12.2020 12:39
Cyberpunk. Tuli vielä testattua Series X:llä quality modea ja ei kyllä vaan pysty, vaikka aika tasaisen 30 fps tarjoaa. Silmä on vaan tottunut 60 fps:ään, joten performancella mennään. Ihan kiva kuitenkin että Xboxilla tämä on valittavissa.

Itse peliin pääsee pikkuhiljaa pääsemään enemmän sisään. Mukavan syvälliseltä vaikuttaa vaikka lajityypille ominaista epärelevanttia sälää on paljon. Melko paljon tullut vietettyä aikaa valikoissa tutkien kehityspolkuja, taustoja ja detaljeja - mikä on ihan mukavaa vaihtelua viimeaikoina pelattuun verrattuna. GTA vaikutteet ja ihan dynaamisen oloinen fps-action pitänevät imun "loppuun" asti. Toivottavasti tulisi pian pahimpia bugeja korjaavia päivityksiä lisää. Kontrolleja en ole aivan vielä saanut kohdalleen. Harmi ettei näissä uusissa konsoleissa ole järjestelmätason asetuksia fps-peleille, niin riittäisi että laittaisi response curvet, dead zonet kerralla kuntoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 13.12.2020 13:45
Toivottavasti tulisi pian pahimpia bugeja korjaavia päivityksiä lisää. Kontrolleja en ole aivan vielä saanut kohdalleen. Harmi ettei näissä uusissa konsoleissa ole järjestelmätason asetuksia fps-peleille, niin riittäisi että laittaisi response curvet, dead zonet kerralla kuntoon.

Eilen tuli 16Gb patchi, tiedä sitten mitä teki. Ja sanopa muuta. On raivostuttavaa, että jokaisessa konsolipelissä olet käytännössä pelinkehittäjien armoilla sen suhteen, miten päin persettä ohjausasetukset milloinkin ovat. Cyberpunkia on kehitelty melkein 10 vuotta, eikä sinä aikana kenelläkään käynyt mielessäkään, että pitäisiköhän meidän laittaa ADS-tähtäykseen kunnon slideri, jolla sensitivityä voi säätää jotenkin järkevästi. Eikä tehdä sitä riippuvaiseksi lonkaltatähtäyksestä.

Jouduin tekemään Titan Two -adapterille skriptin, jolla laskin ADS-tähtäyksen sensitivityä 70 vitun prosenttia vielä sen jälkeen, kun pelin omista asetuksista laskin tuon ADS-tähtäysherkkyyden niin alas kuin mahdollista. Ilman tällaista skriptiä peliä on täysin mahdotonta pelata korkealla sensitivityllä ilman, että se paskoo ADS-tähtäyksen täydellisesti. Skannaaminenkin on yhtä helvettiä, kun siinä on sama herkkyys kuin ADS-tähtäämisessä.

Eniten kuitenkin vituttaa, että Photo Modessa hahmolla on aina kalsarit jalassa, vaikka olisit oikeasti munasillasi. Pistin kaasunaamarin päähän, otin rynkyn käteen ja aloin räiskimään mulkku heiluen, mutta Photo Modessa tätä parhautta on mahdotonta ikuistaa kaikkine yksityiskohtineen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 13.12.2020 15:47
Eniten kuitenkin vituttaa, että Photo Modessa hahmolla on aina kalsarit jalassa, vaikka olisit oikeasti munasillasi. Pistin kaasunaamarin päähän, otin rynkyn käteen ja aloin räiskimään mulkku heiluen, mutta Photo Modessa tätä parhautta on mahdotonta ikuistaa kaikkine yksityiskohtineen.

 :lol:

Todellisten ongelmien äärellä. Mutta tuo ADS-juttu on täysin käsittämätön. Miten ihmeessä tuollainen on voinut jäädä huomaamatta? Tai että en voi disabloida sitä valtavaa keltaista markeria, joka kertoo koko ajan etäisyyden, mihin pitää mennä. Tajuan kyllä, että suurin osa ihmisistä on niin apinantasolla, että sellainen on pakko olla, eikä voi katsoa minimapista tai kartasta, mutta ettei anneta mahdollisuutta edes ottaa pois päältä. Sitä ei pysty tajuta. Ei näitä ison budun pelejä enää edes yritetä suunnitella niin, että pelaajan pitäisi itse osata tai hoksata löytää jotain.

Vasta 10h pelannut itse, niin vaikea sanoa vielä mitään sen tarkempaa. Melkein mitään bugeja ei ole tullut vastaan, peli ei ole crashaillut kertaakaan, vaikka monet sellaisesta valittaneet ja peli pyörii muutenkin PC:llä todella hyvin. Ray-Tracingin hyötyjä edelleen pohdiskelen. Välillä tuntuu, että peli näyttää paremmalta ilman sitä.

Tehtäviä olen vasta muutaman nakutellut ja ne ovat hyvin maistuneet. Aloitin pelin very hardilla, joka vaatii vähän abilityjen käyttöä ja vaikeustaso tuntuu juuri sopivalta. Ei voi ihan ilmaiseksi juoksennella ja tappaa kaikkia matkalla. Normaalilla ei kuulemma tarvitse yrittää edes oppia hyödyntämään pelin systeemejä.

Itse tutkiminen ja seikkailu on sitä sitä täysin samaa, mitä GTA-peleissä, tai Witcher 3:ssa, mikä oli odotettavissa. Käytännössä mitään tutkittavaa ei siis ole ja on parempi pysyä vain tiukasti kiinni tehtävissä. Iso kaupunki, joka näyttää mielettömän hienolta, mutta kaikki on illuusiota. Witcher 3:ssa Novigradissakin oli vain kourallinen tyyppejä, joiden kanssa pystyy tehdä yhtään mitään. Kauppiaat eivät myy mitään, melkein mihinkään taloon ei pääse, ihmisillä ei ole mitään sanottavaa jne. Deus-Exen tyylinen tiiviimpi meininki on loputtomasti paremmin tehty.  Tosin Cyberpunkin visuaalinen tykitys on antaa hyvin paljon anteeksi. Välillä kaupungin kujilla kävelee ihan muuten vain maisemia katsellen. Parempaa ei ole peleissä nähty.





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 13.12.2020 19:29
Tekoäly on aivan umpipaska, juonta jaksoin seurata ehkä ensimmäiset puoli tuntia, GTA-tyylinen riehuminen on turhaa, koska poliisit vaan ilmestyvät tyhjästä (pahimmillaan selän takaa, kun olet jossain kujalla, josta kukaan ei pääse selustaan), normi NPC:t lähinnä bugailevat, molottavat samoja one linereita ja seisoskelevat H. Moilasena paikallaan tai istuvat pelokkaana kyykkypaska-asennossa, dialogi on vähän välillä cringeworthy-kamaa jne.

Mutta jokin tässä pelissä vetoaa silti. Kun saa sopivat perkit auki (voit ladata ja ampua juostessa/väistellessä/liukuessa) ja mappaa väistö/liukuliikkeen oikeaan olkapäänappiin (mitä ei harmillisesti voi tehdä pelin valikoiden kautta), niin räiskiminen on helvetin tyydyttävää. Ampuminen ja aseäänet ovat yksinkertaisesti todella tyydyttäviä. Vielä kun saa enemmän tehoa hahmoon ja aseisiin, niin voi paukuttaa päitä ja raajoja hajalle suuremmalla todennäköisyydellä.

Tulee ihan RoboCop-fiilis (tuo leffa on varmasti ollut esikuvana pelille monella tapaa), kun ajelee jollain teollisuusalueella ja skannailee autosta, löytyisikö alueelta likaista pohjasakkaa, jota käydä lahtaamassa. Kun homma on tehty, niin loottaa ruumiit tyhjiksi. Pidän myös siitä, miten aseissa on eri skinejä ja niissä on eri ominaisuuksia.

Mikäli peli kunnolla tempaisee mukaansa, niin en näe mitään syytä, miksei tätä voisi pelata lukemattomilla eri tavoilla läpi. Ja Project Red varmasti patchaa pelin kuntoon ajan kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 14.12.2020 18:12
Vielä on peliä niin vähän alla etten osaa sanoa alkaako pinnallinen maailma haitata, vai riittääkö juoni ja tyyli pitämän illuusion yllä syvällisemmästä maailmasta. Tietenkin jos sitä hakemalla hakee jokaisen hahmon kohdalla syvällisiä keskustelupuita, niin nopeasti karisee illuusio syvällisemmästä hiekkalaatikosta. Menee varmaan sukupolvi vielä ennen kuin sellaisia saadaan.

Silti onhan tää  immersio (https://www.pelaajalauta.fi/files/68/Cyberpunk.mp4) nytkin jo aika vitun päräyttävä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 20.12.2020 00:26
Cyberpunk on GOTY. Helposti. Vaikka peli on bugista ja keskeneräistä jöötiä monilta osin, niin pelattavuus on parhaimmillaan jotain aivan tajunnanräjäyttävää kamaa.

En olisi ikinä uskonut tätä sanovani, mutta CD Project Red meni sitten tekemään kovimmat FPS-mekaniikat ikinä peliinsä. Kun saat hahmoa kehiteltyä tarpeeksi, peliä voi pelata kuin turboahdettua Vanquishia ensimmäisestä persoonasta. Tuplahyppy, väistömahdollisuus sekä maassa että ilmassa sekä slidaus — slidauksen ja väistön yhteydessä voit Vanquish-tyyliin tähtäysnapilla hidastaa aikaa. Voit myös ampua omat tai vihollisen kranaatit Vanquishin tavoin ilmasta hidastettuna. Parhautta!

Tämä tosin vaatii jäätävää kikkailua, jos normipadilla pelaa. Itse pelaan 90 (vertikaalinen) / 60 (horisontaalinen) sensitivityllä dynamic response curvella, millä saa tarpeeksi nopeutta tähtäykseen. Lisäksi skripteillä laitoin automaattisen juoksun (kun vasen tatti on ääriasennossa ylhäällä) päälle, poistin loputkin deadzonet, alensin ADS-tähtäysnopeutta, mappasin hypyn oikeaan ja väistön vasempaan olkapäänappiin (skannaus menee päälle kun vasen olkapäänappi on 300ms pohjassa), kranaattien heiton oikeaan tatinpainallukseen ja X:n tuplapainallus käynnistää Sandevistan-moodin (normaalisti LB + RB). Elite-ohjaimella ei tarvitsisi kikkailla, mutta sen tatit ovat surkeat.

Voit leikitellä vihollisten ympärillä kuin jokin väkivallan jumala, joka jättää jälkeensä vain päättömiä ruumiita ja irtoraajoja. Toki tätä voi muullakin tavoin pelata, mutta itse otin ensimmäisellä pelikerralla käyttöön ”tapa kaikki” -lähestymistavan.

Mutta muutaman esimerkki eri lähestymistavoista mainitakseni:
 
1) Piti tunkeutua raskaasti aseistautuneiden vihollisten baseen hakkeroimaan jokin tietokone. Vastustajien levelit oli sitä luokkaa, että päätin kokeilla jotain muuta kuin väkivaltaa tällä kertaa. Uin vedessä basen takapuolelle, hyppäsin piikkiaidan yli tuplahypyllä ja pistin Sandevistan-moodin päälle. Sandevistan-moodissa ympäröivä maailma hidastuu vähäksi aikaa, mutta pelaaja liikkuu normaalilla nopeudella. Juoksin kuin päätön kana konehuoneeseen, hakkeroin koneen ja juoksin samaa reittiä ulos basesta. Kukaan ei ehtinyt huomata minua ajan hidastumisen ansiosta, vaikka vihuja oli joka puolella.

2) Eräässä yökerhossa oleva kohde piti eliminoida, joten pääsin puhelahjoillani portsareiden ohi kerhoon sisälle. Tanssilattialta skannasin kohteen toisesta kerroksesta ikkunasta mulkoilemasta, joten merkkasin skannerilla kohteen, jotta tämä näkyy ruudulla punaisin ääriviivoin. Poistuin yökerhosta ja hyppäsin lafkan katolle. Otin railgunia muistuttavan kiikarikiväärin kouraan ja losautin kohteen katon ja seinien läpi muutamalla pääosumalla. (Kyseinen ase on aivan ylivoimainen ja sillä voisi periaatteessa tappaa kenet tahansa levelistä huolimatta, koska tekoäly on niin umpipaska.)

Niin ja ne aseiden äänet! Kävin tappamassa parkkihallista flipanneen Cyberpsychon, jolta löysin suoraan DOOM:sta kopioidun Legendary-tason haulikon. Tuolla aseella kun mäjäytät, niin kaiku kaikuu aamunkoittoon asti Night Cityn kaduilla. Ja vaikka Night City onkin suht kuollut kaupunki verrattuna Rockstar Gamesin tuotoksiin, niin olen saanut suurta tyydytystä ihan vain hyppimällä ja kiipeilemällä talojen katoille, vaikkei sieltä yleensä mitään löydäkään.

Kerran huvikseni lähdin kiipeämään paloporta pitkin, kunnes portaita ei enää voinutkaan kiiveyä ylemmäs. Portaikko olisi jatkunut seuraavassa kerroksessa, mutta rappuset puuttuivat ”välistä”. Ei syytä huoleen! Hyppäsin tuplahypyllä seuraavaan kerrokseen ja jatkoin matkaa katolle, jossa oli penthouse, jonne olisi päässyt myös aulan hissistä. :lol: Olen myös löytänyt muutamat Legendary-tason kamat ihan vaan seikkailemalla paikoissa, jotka on suht hyvin piilotettu. Enemmän noista saa tyydytystä kuin joidenkin tyhjänpäiväisten keräilykamojem löytämisestä GTA-tyyliin.

Mutta joo, hiomatom timanttihan tämä peli on, jos jaksaa sieltä paskan seasta tarpeeksi kaivella. Mikäli CD Project Red tätä vielä kunnolla hioo, niin kyseessä saattaa olla jotain todella, todella spesiaalia.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 20.12.2020 23:51
Toistaiseksi ei minulla ole ollut paljoa valittamista Cyberpunkista. Tuntuu kuin suurin osa napisijoista pelaisi täysin eri peliä, mikä taitaa ollakin totta Ps4-version kanssa. GTA-pelien vouhokaaminen ja kaupungissa ajelu ei kiinnosta pätkääkään. En olisi edes tiennyt huonoista poliiseista, ellen olisi lukenut valitusta netistä, koska en ole kertaakaan saanut niitä perääni.

Kuten Scarf tuossa mainitsi, ampuminen on jotenkin mielettömän tyydyttävää ja miekoilla voi halkoa päät irti yms. Lisäksi kaikki animaatiot, siirtymät, liikkuminen, kiipeily ja muu on täysin omassa sarjassa verrattuna muihin first person -kulmista pelattaviin seikkailu/rpg-peleihin. Parempaa kuin monissa fps- ja toimintapeleissä. Asia, jolta odotin kaikkein vähiten, onkin varmaan pelin parasta antia, koska first person rpg-pelien taistelusysteemit on kyllä nähty ennenkin.  :lol:

Cyberpunkin suurin ongelma taitaakin olla sama kuin uusimassa Zeldassa. Pelattavuus, sen eri mahdollisuudet ja rakennettu maailma antaa loputtomasti potentiaalia vähän kaikkeen, mutta pelin sisältö ei kuitenkaan pysty tarjoamaan tai hyödyntymään sitä kaikkea. Mukana voisi erilaisia liikkumistapoja, paljon random npc-dialogia, loputtomasti tutkittavia taloja, tarinaa joka muokkaantuu täysin pelaajan valintojen mukaan, loottia, pieniä salaisuuksia, vihut varustettuna MGS:n tekoälyllä, oman talon sistustamista. jne.  Mutta En tiedä, onko sellaista edes realistista odottaa. Ehkä lukemattomien patchien ja lisäosien, sekä modausten myötä. Silti jää fiilis, että kaupungin suunnitteluun on käytetty liikaa aikaa suhteessa muuhun, mikä on sääli. Mielettömän siisti ympäristö menee hukkaan.

Palaisia siis löytyy johonkin uskomattomaan, mutta ne eivät ole ihan paikoillaan. Ainakaan vielä. Peli yrittää olla tarinallinen-rpg, seikkailua, toimintaa, GTA ja kaikkea siltä väliltä. Ei mikään helppo paketti punoa kasaan. Se että vihujen tekoälyä, ajelua, tai ampumista edes vertaillaan minkään fps-sarjan tuotoksiin, GTA-peleihin, tai mgs-pelien solttuihin, kertoo jo mielestäni jotain onnistumisesta. Katuvat varmaan katkerasti että ovat lähteneet edes yrittämään pelin tekemistä vanhoille alustoille. Nyt saavat sieltä paskaa niskaansa ja joutuvat käyttämään resursseja pelien korjailuun.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.12.2020 00:15
Ajelukin alkoi itselleni maistumaan, kun pääsin aavikkomaisemiin ja löysin ympäristöön tarkoitetun menopelin. Hemmetin hauska ajella noilla aavikkoautoilla ja ovat myös törkeän hienosti suunniteltu ulkoasultaan.

Liikkuminen ylipäätään on tolkuttoman hauskaa, kun huomasin, että tuplahypyn jälkeisen ilmaväistön canceloiminen hidastuksella antaa jonkinlaisen nopeusboostin (en tiedä vaikuttaako evade-statsi tähän, clothing modeilla saa ainakin tuota evadea nostettua). Tämä tapahtuu käytännössä näppäinkombolla: hyppy, hyppy, väistö, väistö, tähtäys. Tarvittavat cyberwaret tarvii toki myös olla käytössä.

Tätä nopeusboostia pystyy maahan laskeutuessa käyttämään bunny hoppingin tavoin parin lisähypyn verran. Nopeuttaa ”jalan” liikkumista huomattavasti ja voit lisäksi tehdä talojen katolta katolle sellaisia hyppyjä, jotka eivät muuten onnistuisi.

Käytännön hyödyn huomasin, kun piti pölliä yhden pilvenpiirtäjän kattohuoneistosta kitara. Hain kitaran, mikä käynnisti hälytyksen. Kun olin menossa hissille, tuli puhelimeen viesti, että ala-aulassa odottaa vartijoita. Meninkin siis talon katolle ja hyppäsin saatanallisen superloikan viereisen pilvenpiirtäjän katolle ja tehtävä oli sillä selvä. En usko, että edes pelinkehittäjät tiesivät tuosta mahdollisuudesta. :lol: Oli meinaa aika tuskaista päästä alas hengissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 21.12.2020 19:19
Yritän saada rahat takaisin Steamin kautta Cyberpunkkia koskien, koska pelitallennus voi korruptoitua, mikäli tallennustilan koko on liian suuri. Ja mitä pelifirma sanoo? "äLä KeRäÄ lIiKaA tAvArAa!"

Mutta Steam ei anna rahoja takaisin, koska peliaika on jo yli 2h. Nyt on kyse bugista, jota ei saa selville tuossa ajassa. Saatana kun sylettää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 21.12.2020 20:20
CD:lle vaan suoraan viestiä, niillä on ihan dedikoitu maili nyt kans noita palautusasioita varten tapauksiin, joissa jälleenmyyjä ei suostu/osaa auttaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.12.2020 20:28
Ihmettelen suuresti jos eivät korjaa tuota asap. Katselin tuosta ongelmasta vähän videoita. Ilmeisesti siihen kahdeksaan megaan pitää sitä rompetta olla ihan tuhottomasti? Ainakin noi muutamat, mitkä katselin, olivat duplikoineet tavaraa tuhansia kappaleita itselleen erilaisin tavoin. En tiedä, miten paljon pitää pelata normaalisti, että tuota voi tapahtua. Otin silti varmuuden vuoksi varmuuskopiot saveista talteen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 21.12.2020 21:59
Itse kerään ainakin ihan kaiken roinan talteen. Enkä suostu ottamaan sitä perkkiä, joka laittaa junkit lihoiksi, sillä 3 eurodollarin rihkaman joukossa on myös 750 eurodollarin arvoista kamaa. Menee hyvät fyrkat hukkaan. Panoksia, komponentteja, roskaa jne. on itsellä siis melkoiset määrät jo.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.12.2020 23:47
Itellä oli yli 100Mt tallennustiedosto, ennen kuin luin tuon uutisen. :lol: Tosin taitaa koskea vaan PC-versiota tuo bugi, mutta myin kaikki ruokatarvikkeet varmuuden vuoksi, eipä niillä mitään tee muutenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.12.2020 11:17
Immortals: Fenyx Rising vaikuttaa yllättäneen monet. Onko Ubi tehnyt parhaan open world -pelinsä vuosiin? En ole oikea henkilö kommentoimaan sitä, mutta hyvältä peli kyllä alun perusteella vaikuttaa. Kreikan mytologia ja tyylitelty ulkoasu iskevät todella kovaa meikäläiseen. Maailma tuntuu rikkaalta ja joka puolelta löytyy pieniä aarteita, kerättävää ja tehtäviä. Tämä on tietenkin hyvin tyypillistä Ubisoftin pelille. Tyhjää tilaa ei ole samalla tavalla kuin Breath of the Wildissa, mikä on sekä hyvä että huono asia. Mutta eihän tämä Zeldan korvike toisaalta olekaan, vaikka paljon lainattua pelissä tuleekin vastaan.

Fenyx Rising on heittämällä nätein Switchin avoimen maailman peli toistaiseksi. Siis voi vitsi mikä herkkujen herkku 5,5" ruudulla! Ruudunpäivitys jättää toivomisen varaan tosin. Peli on Youtube-videoiden perusteella parantunut patcheilla selkeästi, joten siinäkin saattaa vielä tapahtua käännettä parempaan.

(kuvat handheld-moodissa otettuna)
(https://live.staticflickr.com/65535/50746713322_a930f72212_c.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/50746609146_90b18d819d_c.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/50745871303_6354e0577d_c.jpg)




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.12.2020 23:48
Pikmin 3:sta on tullut pelattua viime aikoina co-oppina. Ei kyllä pelinä minua mitenkään ole vakuuttanut, ellei peli yhtäkkiä 20 päivän jälkeen parane merkittävästi. Tyypillisen jatko-osan tavoin kaikkea on pitänyt tuoda mukaan hiukan enemmän, mikä lähinnä aiheuttaa turhaa kikkailua ja harmaita hiuksia. Eniten vihaksi pistää eri hahmot, joita joutuu vaihtelemaan silloin tällöin pulmissa, mutta jotka ovat niin päivän selviä, ettei niitä tarvitse miettiä. Lähinnä ajanhukkaa, kun joutuu vaihdella Pikminejä eri kapteenien välillä. Pelistä puuttunut täysin Pikmin 1:n tyylinen "paine" suoriutua hengissä. Ilmeisesti tehtävä-modessa joutuu jotain yrittämäänkin, koska tarinassa ei ainakin Pikminejä voi heitellä vaikka kaivoon ihan miten sattuu.

Lisäksi porttaus on teknisesti hyvin laiska. Hyvä jos 720p ja 30fps. Kauniit luonnon yksityiskohdat eivät pääse oikein oikeuksiinsa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 25.12.2020 23:55
Pikmin 3:n challenge mode on parasta mitä koko pelisarjalla on annettavana. Eli kannattaa ainakin kokeilla se.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 27.12.2020 16:03
Ori and the Blind Forest on kyllä täyttä parhautta. Jostakin syystä nämä pienemmät studiot hallitsevat tällä hetkellä ehkäpä parhaiten koko metroidvania-genren, mikä välittyy varsinkin tästä pelistä. Moon Studiosin ensimmäiseksi peliksi Ori on äärimmäisen vaikuttava ja sympaattinen teos, jossa on sopivasti haastetta ja josta välittyy pelintekijöiden intohimo työtään kohtaan. Keksin tästä ainoastaan yhden negatiivisen puolen ja se on lähes olemattomat pomotaistelut. Jos tämä puoli olisi kunnossa, Ori olisi aika lailla täyden kympin tekele. Toivottavasti jatko-osa korjaa tämän ongelman.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 27.12.2020 18:08
Ei muuta ku Hollow Knight perään tulille ja pomoparhaudesta nauttimaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.12.2020 08:43
Jatketaanpa pienen Immortals-hehkutuksen parissa:

Peli on jopa parempi, kuin miltä se alun perusteella vaikutti. Kytkin suuren osan HUDista pois (etenkin kaikkitietävän kompassin), ja nyt asioiden löytäminen tuntuu paljon orgaanisemmalta. Halutessaan oikean suunnan näkee silti Farsight-moodiin siirryttäessä, joten HUDia ei tätä varten tarvitse käydä kytkemässä valikoissa hetkeksi päälle ja pois näitä hetkiä varten.

Pelissä liikkuminen tuntuu miellyttävän rivakalta. Fenyx osaa juosta, kiipeillä ja lentää siivillään kestävyytensä rajoissa, ja sitähän voi BotWin tyyliin kasvattaa haalimalla Zeuksen salamoita "haastekammioista", jotka tuovat –yllätys yllätys – kovasti mieleen Zeldan pyhäköt. Niissä saa kyllikseen pyöritellä palloja oikeisiiin kohtiin ja ampua jouskarilla triggeröidäkseen tikittäviä aikaikkunoita. Tämän lisäksi maailmasta voi löytää erilaisia mounteja, jotka saa nopeasti alleen yhtä nappia painamalla. Pelin maailmassa on siis todellinen ilo luovia eteenpäin kohti seuraavaa kiinnostavaa maamerkkiä.

Breath of the Wildia kuvailtiin huvipuistoksi, jossa seuraavat atraktiot odottivat näkijäänsä uuden kulman takana. Ubisoft on tutkinut tätä gameplay loopia tarkkaan ja tiivistänyt sitä omaa peliänsä varten; jokaisen sadan metrin päässä on jotakin. Aarrearkku, soitin, haastehuone, taistelu, outo maanmuoto... Hengähdyshetket puuttuvat kokonaan. Miltä tuntui samoilla Zeldassa metsässä ja nähdä samalla kaunis auringonlasku? Tai miten levähdys talvisissa maisemissa tulen äärellä sitoi osaksi pelimaailmaa. Näitä pieniä, mutta minulle tärkeitä hetkiä peli ei tarjoa, ja se on yksi iso syy miksi peli eroaa "esikuvastaan" melko laillakin. Uskon, että loppujen lopuksi tässä on enemmän Assassins Creediä kuin Zeldaa, tyyliin suhteella 25/75. AC ei kuitenkaan sarjana ole minulle vielä kovinkaan tuttu, joten tämä kannattaa ottaa varauksella.

Mutta jos tykkäsi yhtään uudemmasta Zeldasta, näkisin pelaajan viihtyvän vähintäänkin hyvin Immortalsin maailmassa, jonka fiilis on kepeä, huumori hersyvää ja tutkimusmatkailu anteliasta. HUDin riisuminen kesyttää maailman "tehtävälistamaisuutta" ja tekee vaeltelussa kivempaa. Annankin tälle pelille ISON suosituksen!

(https://live.staticflickr.com/65535/50769965147_711bc97a5d_b.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/50769922287_d2b596c671_b.jpg)

(https://live.staticflickr.com/65535/50769093668_e80279aeb2_b.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 02.01.2021 20:23
Resident Evil 3. Aloitin tämän tänään ja olen jo kohta melkein pelannut pelin läpi. Mitä tästä nyt sanoisi? No ainakin sen, että älkää tästä täyttä hintaa maksako, sillä peli on tuntunut koko ajan joltakin kakkosen DLC:ltä. Ja kun miettii sen lyhyyttä, olemattomia puzzleja sekä jatkuvaa, skriptatusta kohtauksesta toiseen etenemistä, niin aikamoinen pettymyshän tämä on. Ihan rehellisesti sanoen tällä olisi pitänyt olla ainakin puolet enemmän pituutta. Voisin melkeinpä lyödä vetoa, että pelin mukaan on pistetty (kuulemani mukaan melko köykäinen) Resistance ihan vain siksi, että sitä voitaisiin myydä täydellä hintalapulla.

Ei RE3 tavallaan huono ole, sisältöä on vain todella niukasti ja presentaatio hyvin vaisu, jos vertaa kakkosen remakeen, joka on ehkä lajityyppinsä paras edustaja tällä hetkellä. Se kuitenkin, mikä tekee tästä melkein jopa häpeällisen tuotoksen on sen julkaisuvuosi – siis sama vuosi, jolloin ilmestyi The Last of Us Part II. Tällainen peli ei hirveästi kilpaile TLoU:n jatko-osaa vastaan, jos siinä on kohtalaista pelattavaa joitakin hassuja tunteja. TLoU2 on valovuosia edellä niin combatin, etenemistapojen, kenttäsuunnittelun kuin puzzlejenkin osalta. Eihän RE3:lla ole lopulta kauheasti saumaa olla millään muotoa muistettava, kun samana vuonna julkaistiin kaikin puolin parempi zombiepeli. Tämä on sääli, koska myös RE3:ssa on joitakin asioita, joista välittyy selvästi pelintekijöiden intohimo sarjaa kohtaan. Tarpeeksi tuntuvilla muutoksilla ja lisäyksillä tästä olisi saanut vähintään alkuperäistä paremman pelin. Tällaisenaan kokemus ei todellakaan saavuta mitään TLoU2:n vuoristorataa, vaikka jostakin syystä Capcom on hakenut jotakin sellaista jatkuvilla yllärpipylläriosioilla ja lineaarisella kenttäsuunnittelulla.

Jos RE2:n remake jätti nälän, ostakaa tämä korkeintaan alennuksesta ja käsitelkää sitä jonakin kakkosen DLC:nä. Ei kannata odotella liikoja.

EDIT: Läpäisyaika: 04:46:41. Lyhyt peli, jonka pelaa yhden hassun lauantain aikana.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 02.01.2021 23:23
Pari viikkoa sitten tuli pelattua brutal legend joka tuli viimeksi pelattua vissiin julkaisu vuonna yli 10 vuotta sitten.
Peli on edelleen aivan helvetin loistava vaikka mun muistoissa peli ei kärsinyt näin pahoista teknisistä ongelmista.
One x:lla pelattuna peli nykii välillä melkein yhtä pahasti kuin cyberpunk vanhoilla perus konsoleilla ja sopivassa kohdassa kun autolla ajellessa kääntää kameraa niin fps tippuu diashow tasolle sekunniksi tai kahdeksi.

Siinä ne ainoat miinukset minulla sitten olikin.
Edes ne rts matsit ei haitanneet silloin eikä haitanneet nytkään sillä niitä on vain kuusi koko pelin aikana ja jos tarinan aikana tekee muutaman sivutehtävän ja kerää collectibleja joista saa uusia kykyjä, kestävyyttä sekä muita bonuksia niin sen parissa menee ihan helposti yli 10 tuntia.
Muutenhan pelin taistelu on aika simppeliä hack 'n' slash mäiskettä kohtuu simppeleillä komboilla joka ei kuitenkaan käy ainakaan easy tasolla tylsäksi, koska vihut ei kestä tuhottomasti osumaa.

Mukavan isossa ja avoimessa maailmassa saa ajella komealla hotrodilla paikasta toiseen ja siihen saa myös pultattua lisää nitroa, isompaa moottoria ja parempaa aseistusta.
Ajellessa radiosta tietenkin pauhaa judas priest, megadeth, accept ja monta muuta.
Muutenkin koko peli on niin ehtaa metallia kuin olla voi.
Omasta mielestä edelleen yksi parhaita seitsemännen konsolisukupolven pelejä.

Tämähän löytyy EA play palvelusta joka kuuluu gamepass ultimateen joten jos on ultimate tilaaja ja metalli musiikki sekä Tim Schaferin huumori iskee niin ei muuta kuin kokeilemaan.

http://www.youtube.com/watch?v=Sa5G12GKSA4


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 06.01.2021 23:45
Ostin Switchille fyysisena myös tuon Ori Will of the Wispin. Skippasin suoraan jatko-osaan, koska kuulemma parantaa lähes jokaisella mahdollisella osa-alueella ja tuskin jaksan muutenkaan molempia pelejä pelata läpi.

Mutta pakko myöntää. Kyseessä on kyllä ihan naurettavan hyvin tehty ja kaunis peli. Ja yleensä ns. kauniit viulu- ja pianodiipadaapa-musiikit ovat täysin geneeristä tuubaa minun mielestäni, mutta tässä pelissä nekin on kyllä ihan kuningastasoa. Peli on selvästi taiteellinen elämys. Ja minähän vihaan taidepelejä, mutta jostain syystä tässä on ihan hemmetin hyvä pelattavuus ja kenttäsuunnittelua sen taiteellisuuden mukana. En olisi ikinä uskonut, mutta sanoisin että pelissä on paremmat ja tyydyttävämmät taistelumekanismit kuin jopa Hollow Knightissa. Toki lainaa suoraan ideoita kyseisestä pelistä.

Peli on aavistuksen liian ylimodernisoitu, eli checkpointteja on sekunnin välein, kuoleminen ei merkkaa mitään, josta syystä upgradetkaan ei tunnu ollenkaan niin palkitsevilta kuin pitäisi, eikä mistään Hollow Knightin kaltaisesta "selviänköhän tästä" -tunnetta pääse koskaan syntymään. Pelissä on myös loppupeleissä aika vähän varsinaisesti mitään tutkittavaa, eikä siinä tule sellaista Metroidin kaltaista eksymisen tunnetta.

Mutta kokonaisuudessaan kyllä superhyvä peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 07.01.2021 01:19
Täysin samaa mieltä. Itsellä on tuo samainen teos pelityksessä nyt ja menen tällä hetkellä jossakin puolivälissä. Ensimmäinen Ori oli mielestäni loistava, tämä sen sijaan suorastaan fantastinen. Heittämällä vähintään viime vuoden kärkikolmikossa ja todennäköisesti myös yksi kauneimmista kaksiulotteisista peleistä, mitä on koskaan tehty. Switch-versio pyörii loppujen lopuksi melko hyvin siihen nähden, että peli taisi olla julkaisussaan vähän rikkinäinen Xboxilla ja PC:llä. Ainoa marmatuksen aihe on se, että taustat ja hahmot näyttävät välillä hieman rakeisilta ainakin television ruudusta katsottuna. Tätä ongelmaa ei kai ole Xboxilla ja PC:llä, joskin niillä ei voi tietenkään pelata kannettavassa muodossa Oria.

Mutta aivan tolkuttoman hieno peli, joka saa Nintendon kalpenemaan. Eivät ole mielestäni julkaisseet kunnollista Metroidia enää Echoesin jälkeen. Jos kerran ollaan ihan kädettömiä sarjan suhteen, niin solmisivat jonkin sopimuksen Moon Studiosin kanssa. :lol: He ainakin tietävät selvästi, miten käsitellä tämän genren pelejä. Maailman rakenne ei ehkä ole kaikista sokkelomaisin, mutta kuitenkin ihan riittävä tällaiseen peliin, minkä lisäksi ohjaustuntuma on täyttä kermaa. Etenkin nämä nopeushaasteet pistävät taidot koetukselle ja vaativat sopivasti sorminäppäryyttä.

Ai niin, ja kunniamaininta vielä Niwenin persoonallisille NPC-hahmoille. Tämä lukeutuu niihin jatko-osan parannuksiin combatin lisäksi, joka sekin on nyt enemmän kuin kunnossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 07.01.2021 07:46
Sain eilen Darksiders 1:n läpipeluun pakettiin, ja ehdin jo miettiä että seuraavaksi otan Immortalsin rinnalle Bioshock 3:n. Mutta nämä viestit saivat minut niin hypettyneeksi, että taidan napsauttaa tänään ah-niin-tyydyttävän kliksahduksen saattelemana Blind Forestin kassun Liten uumeniin. Pelit eivät kuitenkaan erityisen pitkiä taida olla (about kymmenen tunnin kokemuksia), joten pelaan ehdottomasti molemmat, mutta en peräperää.

HYPED!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 10.01.2021 23:56
Tuli Pelattua Tuo Ori Will of the Wisps läpi. Melkein kaikki salaritkin kaivelin siinä samalla. Mittari näyttää 98% ja peliaika noin 18 tuntia.

Eipä tuosta voi sanoa muuta kuin, että paras pelaamani peli pitkiin aikoihin, enkä keksi juuri mitään moitittavaa. Audiovisuaalisesti jotain mieletöntä ja itse pelaaminen on vähän myöhemmässä vaiheessa silkkaa hurmostelua. Pelin pääpaino on tasoloikassa, johon on yhdistelty toimintaa ja seikkailua. Puolet pelistä sai pelata haluamassaan järjestyksessä läpi, mikä oli oikein hyvä juttu suoraviivaisen alun jälkeen.

Ulkoasussa on jotain sitä samaa tyyliä, mitä vanhoissa Donkey Kong Country -peleissä, eli siis täyttä parhautta. Jos joskus saadaan uusi Donkey Kong, niin toivottavasti se on visuaaliselta anniltaan jotain Orin tyylistä, eikä mitään Tropical Freezen kaltaista, josta puuttui minusta vanhojen pelien tunnelma täysin. Tällaisena vakavasta unettomuudesta kärsivänä ja yön pimeinä tunteina pelatessa, pelin visuaalinen ilme ja soundtrack iski jotenkin tautisen lujaa. Kuin ois transsiin vaipunut. Ja kyseessä sentään oli vain pelkkä Switch-versio.

Huonointa oli lähinnä ylikäytetty "nappaa vihujen ammus ja kimmota se johonkin seinään, jolloin se hajoaa" - puzzle, jota käytettiin ihan liikaa. Ja hiukan harmittaa kunnollisten taistelujen puute, sillä itse taistelusysteemi oli niin hyvin tehty, että olisi mahdollistanut ihan mitä tahansa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.01.2021 23:58
Cyberpunk tuli hinkattua läpi niin perusteellisesti kuin se oli mahdollista. Yksi sivujuonihaara bugitti totaalisesti, mutta sitä ja autojenkeräilyä lukuunottamatta kaikki tuli tehtyä. Pelikello näyttää reilua 140 tuntia.

Moni juttu on hämmästyttävän päin persettä pelinkehitykseen kulutettu aika huomioon ottaen, mutta siitä huolimatta peli oli minulle paras open world -kokemus tähän asti. Enkä muista milloin olisin jaksanut pelata yksinpelattavaa FPS-peliä kymmentä tuntia pidempään — 140 tunnista puhumattakaan. Yksi syy tähän lienee pelattavuus, joka osoitti mihin sfääreihin tattiohjauksella voi oikeasti päästä, kun vain totuttautuu aina vain haastavampiin asetuksiin. Pelasin peliä lopulta täydellä sensitivityllä (horisontaalinen 100 / vertikaalinen 64), joka saa oikeastaan kaikki muut padiräiskinnät tuntumaan ankean köykäiseltä. Jopa Apex Legends tuntuu kuin tervassa pyörisi maksimaalisella sensitivityllä.

Tähän kun vielä lisätään Cyberpunkin höyhenenkevyeltä tuntuva pelimoottori minimaalisella input lagilla ja supernopean liikkumisen mahdollistavat hypyt/väistöt/liikkumisnopeus + hidastusefektit, niin peli on parhaimmalta tuntuva FPS-peli mitä olen pelannut.

Harmi, ettei tässä ole New Game+:aa, sillä olisin heti aloittanut pelin alusta täysillä statseilla. Nyt se on aika ankeaa, kun joudut aloittamaan hitaalla liikkumisnopeudella ilman kunnon perkkejä. Noh, odotellaan sitä kunnon Series X -päivitystä.

Ps. Peli näyttää ajoittain ripulilta jopa Series X:llä. Zoukka oli oikeassa, myönnetään...

Ketsui on monen mielestä maailman paras shoot ’em up -peli. RetroArchilla on tullut kyseistä peliä hinkattua, ja alan pikkuhiljaa ymmärtämään, miksi moni on tätä mieltä. ”Voitko oikeasti tuntea eläneesi, ennen kuin olet pelannut Ketsuita?” tuli minulle ajatuksena mieleen pelin äärellä. Sen verran kovat euforiapiikit Ketsui aiheuttaa.

Pelaaja, ohjaussauva ja kaksi nappia vastaan loputon ammushelvetti, jollaista et ole ennen nähnyt. Nuo ammuskuviot ovat suoraan kuin Jumalan vasta-ajellusta anuksesta ammuttu — on äärettömän tyydyttävää väistellä joka puolelta sinkoutuvia,  pastellinvärisiä ammusjonoja, jotka muuttavat alati muotoaan. Poetry in motion. Niin joo, ja ne musat ja äänitehosteet, huhheijaa! Kun lukitat tähtäyksen vihollisiin ja keräät ”5 chip multiplierit”, korvat saavat jatkuvia orgasmeja.

Ja tässä tippuu kovin pommi: pelaan peliä Xbox-padin tatilla! Kyllä, ja se on muuten helvetin hyvä valinta. Voittaa jopa Saturn-padin dpadin mennen tullen. Seimitsu-arcadetikku, joka arcade-kabineteistakin löytyy, olisi varmasti paras vaihtoehto, mutta ei vaan jaksa enää kikailla noiden tikkujen kanssa, ellei mättöpelejä pelaa. Vasemmassa Xbox-tatissa on se lyhyempi KontrolFreek Galaxy -tattipidennys, joka tuo juuri sopivasti vipuvartta shmuppeihin. Ikarugassanin pystyn tekemään juttuja, jotka aiheuttivat ristiohjaimella aina harmaita hiuksia, kuten nopeat viistoon tehtävät zik-zak-liikeet. Tatilla ohjaus on koko ajan ikään kuin yhtä ja samaa liikettä, kuten Seimitsun kaltaisella arcadetikulla.

Homman kruunaa RetroArchin input lagi, jota ei käytännössä ole. Vielä kun saan CRT-scanlinet kuntoon, niin tässä voi hyvinkin olla uusi TOP10-peli. Täydellistä ajanvietettä parinkymmenen minuutin pätkissä. Skill ceilingkin on sitä luokkaa, että tätä voi hakata lopun ikäänsä, eikä kädet silti yletä kattoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.01.2021 07:49
Olen itse pelannut Ori: Blind Forestia vähän vajaa viisi tuntia, ja sen perusteella peli tarjoaa juuri sitä, mitä oikeastaan odotin Hollow Knightilta. Ensinnäkin, henkeäsalpaavan hienoja ympäristöjä, joissa värejä on käytetty näyttävästi ja luomaan jokaiselle alueelle selkeästi oma identiteetti. Tässä syntyy minulle vahva tunne progressiosta, että olen suuressa seikkailussa. Peli ei myöskään ole niin melankolinen, vaikka upeissa pienomusiikeissa onkin usein reilusti surullista sävyä.

Pidän myös tutkimusmatkailusta. Maailma ei ole niin rönsyilevä kuin HK:ssa, mikä johtaa väistämättä kompaktimpaan (ja lyhyempään) kokemukseen. Minä pidän, ja tutkiminenkin palkitsee. Oli esimerkiksi hienoa alkaa löytämään maailmasta lisää "elinvoimapalloja" uusilla kyvyillä sen jälkeen, kun oli alkutunnit sinnitellyt vain kolmella HP:lla. Kuolin. Paljon.

Kun sielu jättää ruumiin, syntyminen uuteen mahdollisuuteen on yhtä salamannopeaa kuin Celestessä. "Voiko noiden piikkien yli hypätä? Näillä kyvyillä?" Voit rohkeasti kokeilla sitä, koska mitään ylimääräistä ei kuoleman jälkeen joudu katselemaan. Celestellä oli sama massiivinen vahvuus. Mielestäni Moon Studios on myös löytänyt äärimmäisen hyvän tasapainon samoilun ja taistelujen välille. Rauhaa ja kaaosta on sopivassa suhteessa. Olen kuitenkin enemmän fiilispohjainen pelaaja eikä minua haittaa vaeltaa näin kauniissa ympäristöissä, vaikka joka hetki ei olisikaan suurta kuolemanvaaraa.

Ymmärrän, että joidenkin mielestä Ori(t) on kuin Babbys Hollow Knight. Peli antaa tallentaa käytännössä missä vain, eikä se ole hardcorea. Onneksi molemmat pelit ovat kuitenkin olemassa, pelimaailma on parempi paikka siten. Tämä vain osuu makuuni tällä hetkellä paremmin. Ja kakkonen on siis vielä parempi... huh huh. Kaikki aikanaan, nyt nautin sataprosenttisesti tästä niin kauan kuin riittää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.01.2021 10:00
Aktivoin tuon All Accessin Game Passin Xboxille. Onpahan pelattavaa. Ei hitto miten hyvä palvelu.

Forza Horizonia tuli testailtua ja sitten seuraavaksi varmaan Gears5.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 11.01.2021 12:45
Olen itse pelannut Ori: Blind Forestia vähän vajaa viisi tuntia, ja sen perusteella peli tarjoaa juuri sitä, mitä oikeastaan odotin Hollow Knightilta. Ensinnäkin, henkeäsalpaavan hienoja ympäristöjä, joissa värejä on käytetty näyttävästi ja luomaan jokaiselle alueelle selkeästi oma identiteetti. Tässä syntyy minulle vahva tunne progressiosta, että olen suuressa seikkailussa. Peli ei myöskään ole niin melankolinen, vaikka upeissa pienomusiikeissa onkin usein reilusti surullista sävyä.

Pidän myös tutkimusmatkailusta. Maailma ei ole niin rönsyilevä kuin HK:ssa, mikä johtaa väistämättä kompaktimpaan (ja lyhyempään) kokemukseen. Minä pidän, ja tutkiminenkin palkitsee. Oli esimerkiksi hienoa alkaa löytämään maailmasta lisää "elinvoimapalloja" uusilla kyvyillä sen jälkeen, kun oli alkutunnit sinnitellyt vain kolmella HP:lla. Kuolin. Paljon.

Kun sielu jättää ruumiin, syntyminen uuteen mahdollisuuteen on yhtä salamannopeaa kuin Celestessä. "Voiko noiden piikkien yli hypätä? Näillä kyvyillä?" Voit rohkeasti kokeilla sitä, koska mitään ylimääräistä ei kuoleman jälkeen joudu katselemaan. Celestellä oli sama massiivinen vahvuus. Mielestäni Moon Studios on myös löytänyt äärimmäisen hyvän tasapainon samoilun ja taistelujen välille. Rauhaa ja kaaosta on sopivassa suhteessa. Olen kuitenkin enemmän fiilispohjainen pelaaja eikä minua haittaa vaeltaa näin kauniissa ympäristöissä, vaikka joka hetki ei olisikaan suurta kuolemanvaaraa.

Ymmärrän, että joidenkin mielestä Ori(t) on kuin Babbys Hollow Knight. Peli antaa tallentaa käytännössä missä vain, eikä se ole hardcorea. Onneksi molemmat pelit ovat kuitenkin olemassa, pelimaailma on parempi paikka siten. Tämä vain osuu makuuni tällä hetkellä paremmin. Ja kakkonen on siis vielä parempi... huh huh. Kaikki aikanaan, nyt nautin sataprosenttisesti tästä niin kauan kuin riittää.
Ori on kyllä kovimpia MS yksinoikeuksia. Tai, ömmm... ei-sonylle tulevia yksinoikeuksia. Itse turhaudun usein Metroidvanioissa juurikin jatkuvaan edestakaisin menoon, mutta Orin ohjastaminen on vain pelkkää riemua ja kun päästää niin pitkälle että mennään edestakaisin, Ori soljuu niin luontevasti ja hetkessä paikasta toiseen,... todellakin parhaimpia 2D -tasoloikkasarjoja mitä on tehty ikinä. Toinen osa tekee liikkumisesta vielä upeampaa ja monipuolistaa taistelua. Myönnän että (ainakin PC:llä) tekninen toteutus oli ensimäisessä parempaa, mutta pienet ja harvinaiset ongelmat eivät peliä pilanneet. Eikä peli kuitenkaan kaatunut kertaakaan.

HC-peli nurina on taas ihan paskaa. En tajua mikä ihmeen HC vaatimus on saada Soulsien paskuus peleihin. Kuolemasta rankaiseminen vitutuksella on niin teennäinen vaikeus peleihin, että en ole ikinä tajunnut sitä. Kuoleman pelkoa se toki tuo, mutta sillä ei ole vaikeustason kanssa mitään tekemistä. Kun pomo on vaikea, sitä joutuu jauhamaan pitkään ja se palkinto juuri HC-pelaajalle pitäisi olla hieno joka tapauksessa. Varsinkin Orissa jossa liikkuminen on kuin balettia hienoimmillaan ja sen handlaamisesta saama tyytyväisyyden tunne on hunajaista. Aluksi miettii miten helvetissä tästäkin voi muka selvitä, mutta sitten useiden, ellei kymmenien yritysten jälkeen päihität tilanteen,... se on hieno tunne, vaikka sitä saa yrittää joka kerta heti uudestaan, ilman että joutuu samoamaan takaisin.
Save pointtien sijoittaminen jonnekin helvettiin on tämän hetken paskin trendi pelaamisessa.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 11.01.2021 14:00
Tuossa menee nyt vähän puurot ja vellit sekaisin, sillä vaikeustasoa ja kuolemasta rankaisemista voi toteuttaa aika monella lailla. Esim. Hollow Knightissa ehdottomasti siisteimpiä hetkiä olen kokenut silloin, kun on uskaltautunut pitkälle uudelle alueelle, kartta pimeänä ja seuraavasta savepointista ei tarkkaa tietoa, mutta lähellä pitäisi jo olla. Ihan huikea seikkailun tuntu, kun jokaisen nurkan takana voi olla kuolema ja pitkä matka takaisin rahojaan hakemaan. Mennäkö eteenpäin? Vai palaisiko samaa reittiä takaisin tutummille kentille? Kun eihän sekään ihan täysin turvallista ole. No jos nyt vielä vähän kurkk...ei saatana, mikä tuo on!?

Absoluuttisen parasta.

Siitä taas olen samaa mieltä, että jos vaikeaan pomoon on seiviltä pitkä matka, alkaa homma nopeasti maistumaan puulta. Tällöin joutuu vain polttamaan turhaa aikaa päästäkseen treenaamaan sitä todellista haastavaa kohtaa. Tämä on kuitenkin ihan eri tilanne ja mekaniikka, jonka voi "Souls-tyyppisessä" pelissäkin toteuttaa helposti "oikein", jos haluaa. Yleisen seikkailun puolella Hollow Knight, esimerkiksi, ei kuitenkaan olisi läheskään niin upea ja kuumottava kokemus ilman tuota ankaraa risk-reward-järjestelmää. Tutkiminen voi aina mennä reisilleen, ja hinta voi olla erittäin kova, mutta onnistuessaan siitä myös palkitaan lähes poikkeuksetta kunnolla.

Ja varmaan joku myös tykkää puolen tunnin rämpimisestä pomon luo seitsemän kertaa putkeen. Sekin heille ehdottomasti sallittakoon! Ei ole onneksi minulta pois.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.01.2021 14:47
Ei kyllä tule montaa tilannetta mieleen oikein missään Souls-pelissä, jossa joutuisi kovin kauaa bossille juosta. Lähes aina oikkari tai tallennuspaikka ihan vieressä. Ja Sharkien kanssa ihan samaa mieltä, että jonkinlainen kuolemanpelko pitää olla varsinkin seikkaillessa. Hollow Knightissa aika ihanteellinen tasapaino sen kanssa.

Automaattisesti generoituvat energiat erityisesti uusissa FPS-peleissä, checkpointit 10s välein jne. lähinnä tukevat pelintekijöiden laiskaa suunnittelua. Ei tarvitse miettiä tilanteita fiksusti ja tai tasapainottaa kentän/alueen tilanteita, kun aina voi olettaa että pelaajalla energiat katossa, joita se voi yrittää hinkata uusiksi miten haluaa. Joissakin tietynlaisissa peleissä se vielä menee, mutta liian usein sillä paikkaillaan lähinnä paskaa peli- ja kenttäsuunnittelua.

Viime aikoina on tullut pelattua vanhoja pelejä uusin tavoin Esim. Super Metroid ilman energiatankkeja, tai Zelda ilman mitäään lisäsydämiä tekevät peleistä täysin erilaisen. Mielestäni jopa reippaasti paremman. Ensimmäistä kertaa Zeldassa joutuu hyödyntämään täysin linkin eri kykyjä ja tavaroita. Tyhjät pullot ja energiajuomat, sekä monet muut tavarat eivät olekaan enää turhia. Se kun ei voi vaan juosta Metroidissa huoneesta toiseen surutta, tai kuolema korjaa nopeasti ja joutuu aloittamaan jonkinlaisen matkan päästä, luo alueista huomattavasti ikimuistoisempia ja hyvä pelisuunnittelu pääsee loistamaan. Olen täysin eri mieltä siis Heinzin kanssa tästä(kin) asiasta. Souls-pelit toivat takaisin vanhan pelitrendin, joka on parhautta.

Ori tosin on enemmänkin helppo elämyspeli, niin siinä kuolemisen pelon puute ei niin haittaa. Mutta samalla se myös piilottaa pelin virheitä aikalailla. Pelihän on siis ihan täynnä täysin ennaltaodottamattomia äkkikuolemia ja tilanteita, joita ensimmäisellä yrityksellä on lähes mahdoton välttää. "Ai, alhaalla oli piikkejä, mutta enpä nähnyt" tai "oho, kylläpä katosta pamahti alas ansa silmänräpäyksessä, johon ei pystynyt reagoida". Ja kuten aiemmin mainitsin,  lisäksi se tekee suurimman osan hahmon päivityksistä ja löydettävistä charmeista turhiksi. Miksi jaksaisin hyödyntää jotain skilliä, jolla vihuilta tippuu enemmän energiaa, tai konvertoin spiritiä energiaksi, kun joka tapauksessa voin koittaa tilannetta uudestaan suoraan samasta pisteestä energiat lähes täynnä? Jopa bosseissa saattaa olla 2-3 checkpointtia. Kun taas Hollow Knightissa joutui koittamaan ja käyttämään vähän kaikkea.

No, onpahan ainakin Heinzin kaltaisille pelaajille, joilla on kerran kuussa aikaa se 15min, mikäli muksut eivät ole hakanneet telkkaria paskaksi, mahdollisuus pelata peli läpi, ilman että joutuu mennä muutaman minuutin taaksepäin. Mutta kaikkien pelien ei tosiaan tarvitse olla sellaisia. AAA-pelit erityisesti on jo täysin ylivirtaviivaistettu sellaisiksi. Tuli pelattua veljen kanssa Halo Reachia vaikeimmalla tasolla co-oppina. Monet tilanteet olisivat mukavan haastavia ja mielenkiintoisia, ellei peli tallentaisi ihan jatkuvasti jostain syystä. Miksi koittaisin yrittää edetä huolella ja suojien välissä, kun voin juosta keskelle vihuja, ampua kuoliaaksi miten haluan ja peli tallentaa heti perään. Halo 2 ja 3:ssa vielä joutui sentään kuollessaan aloittamaan aina sentään sen kyseisen encounterin alusta. Ei siis kentän alusta, mutta peli sentään antoi pientä painetta yrittämiselle. Mutta Reachissa peli tallentaa encounterien välissäkin heti, jos vihollinen ei ole ihan naamalla. Ammuksia ei tarvitse säästellä tai poimia vihuilta, koska herätessään saa ne heti täyteen. Tappoi täysin motivaation pelata peli loppuun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 11.01.2021 15:43
En tarvitse vitutusta tai kuoleman pelkoa siihen että pelissä olisi haastetta. Se että joudut jonnekkin saatanan kauas siksi kun varjoista tulee joku joka pistää sut siltaan, vain vituttaa. Tai huomaat että vihu tulee, valmistaudut ja sitten se heittääkin sua kuin rättiä jotenkin niin mitä et osannut aavistaakkaan ja save pointti pirun kaukana. Ihan sama kuin kulman takaa kirves päähän tai ansa katosta, eri tavalla vain esitetty.
Mulle riittää se että kun tulee pataan, se tarkoittaa sitä että olit paska. Peli nauraa paskaset naurut "vitun pelle et osaa". Se riittää. "Ja uudestaan. Prkl tapan sut." Tai vaihtoehtoisesti: "5-15min sinne missä kuolit ja prkl... en mä jaksa. Pidä tornis.".

Ymmärrän kuumotuksen siitä että mennään tuntemattomassa ja tulee jännitystä kuinka mistä tahansa voi tulla jotain joka voi teilata. Mutta se on erilaista pelaamista mitä itse haen. Sanoisinko jopa että se on sitä ns. "tunnepelaamista". Haluan kiinni siihen peliin ja pelata, edetä ja käyttää sitä mekaniikkaa joka peliin on rakennettu, enkä hiiviskellä niska jäykkänä samoja kulmia uudestaan peläten kuinka kohta taas vituttaa. Joissain peleissä se toki voi olla se juttukin, kuten monissa kauhupeleissä on. En pelaa niitäkään.

Kuolemisen pelolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa onko pelihaastava vai ei. Tietty peli pitää läpäistä, eli jos saat porukkaa kumoon kamikaze tyyliin silloin pelissä ei ole oikein mitään järkeä. Jos kuolet haasteeseen, sitten yritetään (heti) uudelleen.


Tietty tekosyynä voi käyttää kakaroita ja ainutlaatuista tilannetta pelata. Ei sitä hetkeä halua jauhata samaa paskaa ja haluaa oikeasti pelata. Se kun joillain on helppoa ja joillain ei.
Tosin jos aletaan puhumaan paskaa, voihan jokainen ottaa säännöksi alottaa chapteri alusta joka kuoleman jälkeen. Tai vielä kovempi, koko peli alusta! Ollaan NESin TMNT parhaudessa. Jokainen peli muuttuukin yhtäkkiä taiteeksi :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 17.01.2021 07:38
Switch on pyörittänyt viime päivinä taas Metro 2033:n Redux-versiota. Täydellinen peli kipakoiden pakkassäiden fiilistelyyn!

Aloitin toisen läpipeluun Ranger-Hardcore-vaikeuasteella, joka riisuu pelistä HUDin, tekee lippaiden vaihtamisesta hitaampaa, rajoittaa ammusten jakelua ja ottaa pois elinvoimaa sekä pelaajalta että vihollisilta.

Mitä syntyy? Ehkä immersiivisin videopeli ikinä. Tai ainakin yksi niistä.

Ensimmäisellä pelikierroksella pelasin keskitasolla, ja silloin yksi harvoja ärsytyksen aiheita oli se, että viholliset kestivät liikaa osumia, jopa ylävartaloon ammuttuna. Ranger-Hardcore korjaa täysin asian. On myös äärimmäisen tyydyttävää napsia alueelta kaikki valonlähteet sammuksiin ja yksi toisensa jälkeen harventaa viholliskunta minimiin. Ampuminen on harvinaista herkkua, mutta todella tyydyttävää, kun luodit alkavat viuhua pimeissä ja likaisissa tunneleissa.

Valaistukseltaan hämärä peli on kuin tehty OLEDille. Jopa NS-versio näyttää aivan mainiolta, suurimman eron ollessa 30fps verrattuna kuuteenkymppiin. En osaa selittää miksi, mutta nämä pelit ovat kuitenkin melkeinpä sulavimman tuntuisia (hyvä frame pacing+alhainen input lag?) kolmenkympin pelejä, joita olen pelannut. 2033 ja Last Light ovat likaisia, rujoja ja aika harmaita. Kylmiä – mutta tällä kertaa se onkin kehu, ei moite; 2033:n lumisissa ulkokentissä purevan pakkasen ja kylmäävän tuulenvirin voi melkein tuntea kasvoillaan.

Olen fani. Pelit on sovitettu kirjoista hienosti interaktiivisiksi kokemuksiksi. Toivottavasti tuleva leffakin naulaa maailnan oikein. Metro: Exodus pitää pelata heti, kun siihen aukeaa tilaisuus.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tingle - 17.01.2021 17:00
Paper Mario: the Origami King tuli korkattua. En osaa sanoa pidänkö tästä vai en. Maailma on söpö ja sitä on kiva tutkia, eivätkä mekaniikat ole yhtä rikkinäiset kuin Sticker Starissa. Mutta muistelisin Sticker Starin olleen ainakin rivakka ja tiivis seikkailu. Origamikunkku sen sijaan haluaa koko ajan haaskata pelaajan aikaa johonkin. Mario kävelee hitaasti ympäristön kokoon nähden, lataustaukoja on kaikkialla ja taistelut keskeytetään ilmoituksilla että nyt on muuten Marion vuoro pelata (aijaa). Taistelut eivät oikeastaan edes rpg-taisteluja, vaan enemmänkin pulmia, joissa pelaajan pitää asettaa viholliset muodostelmaan lyödäkseen ne yhdessä vuorossa. Taistelun alussa viholliset vielä näyttävät miten tämä tehdään. Taisteluiden lisäksi myös muut mikrohaasteet toistavat itseään nopeasti: koko ajan pitää olla heittelemässä konfetteja (useita kertoja), jättigoombaa pitää hakata selkään viidesti ja Toadit pitää nuijia edustuskuntoon. Tarina on ihan symppis, mutta puuduttavassa dialogissa kerrataan mitä juuri äsken tapahtui. Eikä tekstinopeutta voi säätää.

Ainakin Paper Marion fanit saavat olla tyytyväisiä, sillä pelissä on taas jonkin muistettavaa persoonallisuutta, kaheleita hahmoja ja outoja sattumuksia. Rehellisesti minua ei kiinnosta, minne mennään ja mitä tapahtuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.01.2021 01:15
Tulipa itsekin aloitettua Ori and the Will of the Wisps. Joo-o, onpa kyllä mielettömän näköinen peli 4K/HDR/120Hz-kombolla. Ihan kuin pelaisi jotain animaatioleffaa. Onnistuin jopa herkistymään ensimmäisen viiden minuutin aikana, mikä on äärimmäisen harvinaista pelien kanssa. :lol:

Tämän genin pelit tulevat kyllä olemaan sellaista silmänkarkkia, että maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea sieltä on tulossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 21.01.2021 10:03
Tulipa itsekin aloitettua Ori and the Will of the Wisps. Joo-o, onpa kyllä mielettömän näköinen peli 4K/HDR/120Hz-kombolla. Ihan kuin pelaisi jotain animaatioleffaa. Onnistuin jopa herkistymään ensimmäisen viiden minuutin aikana, mikä on äärimmäisen harvinaista pelien kanssa. :lol:

Tämän genin pelit tulevat kyllä olemaan sellaista silmänkarkkia, että maltan tuskin odottaa, mitä kaikkea sieltä on tulossa.

Näyttää kyllä upealta, mitä hyvälaatuista 4K HDR -videota katsoin. Pelaan ekan kierroksen Switchillä portablena, mutta täytyy varmaan kokea peli myöhemmin vielä uudestaan Series X:llä.

Juuri sain Ori: Blind Forestin taputeltua 100%:n lukemalla. Todella loistava peli, omaan makuuni lähes täydellinen. Ymmärtääkseni ensimmäinen osa on enemmän eksploraatio- ja tasoloikkapainotteinen, Will of the Wispin sisältäessä runsaammin taistelua sekä myös monipuolisemman taistelusysteemin. Ainakin Moon Studiosin mukaan yhtäläisyydet Hollow Knightin kanssa ovat täyttä sattumaa, sillä Will of the Wispin pelimekaniikat listattiin kehitysdokumenttiin ennen kuin HK:n ensimmäinen traileri julkaistiin. Blind Forestissakin Orin oli jossain vaiheessa tarkoitus käyttää toisenlaista asetta, mutta tämä idea jätettiin vielä kypsymään, kun aikarajat painoivat päälle.

Yllätyksekseni juonen läpäisyn jälkeen huomasin, että minulla oli jäänyt kartalla eräs alue kokonaan tutkimatta, ja sen mukana kaksi kykyä saamatta, joista toisen voi lukea pelin hyödyllisimpiin (dash). Mahdollisella toisella pelikerralla voikin hyödyntää tätä tietoa. En uskonut, että noin iso alue olisi pääjuonen kannalta täysin vapaaehtoinen, mutta kyllä se vain oli.

NS-portti on aivan briljantti. 1080p/60fps docked, mutta peli todella loistaa kannettavassa (720p/60fps) muodossa, niin kuin Metroidvaniat yleensä tekevät. Pelasinkin koko pelin alusta loppuun Litellä. On kyllä hienoa, että Microsoft on yleensä sallinut näiden pelien käännökset Switchille.

Nyt vähän gäppiä väliin ja sitten Will of the Wisps tulille.  :)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 21.01.2021 16:56
Moon Studiosin kaverit ovat puhaltaneet upeasti henkeä peliin. Joka kerta kun pelin aukaisi se imaisi mukaan ja immersio oli mahtava. Peliin katosi. Aloitin tuossa joulun jälkeen Assasin's Creed Odysseian ja tässä on juuri päinvastainen fiilis. Geneeristä, latteaa, ilmeetöntä, "sielutonta" puurtamista. Pelissä ei sinänsä ollu mitää vikaa, mutta se oli täysin "ilmeetön". Jaksoin pelata peliä varmaan 5-7h ja huomasin kuinka aloinkin kiinnostumaan sarjoista enemmän ja illat tulikin katsottua sarjoja ja leffoja jne. ja pelaaminen jäi. Peli ei enää koneeseen eksy. Orin pariin halusi joka päivä uudestaan ja uudestaan. Ehdottomasti sukupolven parhaita pelejä/sarjoja.

Innostuin kun kuulin että Moon Studiosin seuraava on ilmeisesti "3D action RPG" josta ilmeisesti sanotaan että "This new project would be fully 3D and be inspired by the likes of Diablo 3, Zelda: Breath of the Wild, and the Dark Souls series". Moon Studiossin tuoma fiilis ja omaperäisyys Dark Soulsin ja Zeldan kaltaisessa pelissä kuulosta upealta. Mutta hiukan olen silti harmissani, koska tämä tarkoittaa että Moon Studiossilta ei uutta 2D tasoloikkaa tai metroidvaniaa tule. Mikä on sääli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.01.2021 14:31
Olen jo jonkun aikaa miettinyt, kuuluuko Resident Evil 4 enää TOP3-peleihini. Peli on ollut listani kärkisijoilla käytännössä siitä asti, kun se ilmestyi. Sitten tuli "Ultimate" HD Edition ja myöhemmin iski ohjainasetusautismini, joka sekoitti pahasti pakkaa. En vain enää osannut pelata räiskintäpelejä kuin tietyillä tähtäysasetuksilla. "Ehkä RE4 ei vain ole kestänyt ajan hammasta niin hyvin kuin luulin", ajattelin.

Noh, nyt kun olen pelaillut RetroArchin kautta Wiin RE4:stä Xbox-padilla, niin voin sanoa, että peli kuuluu ehdottomasti sinne TOP3:een edelleen. Aiemmin jo manasinkin Ultimate HD Editionin umpipaskaa tähtäystä ja hervotonta deadzonea, mutta tähtäyshän on totaalisesti pilattu ko. versiossa. Pelasin alkuperäistä ja Ultimate HD -versiota peräkanaa ja ero on kuin yöllä ja päivällä. GameCube/Wii-version tähtäys tuntuu modernilta ja tarkalta, ei deadzonea ja kun pyörität tattia, niin lasertähtäimen piste liikkuu ympyränmuotoisesti kuten kuuluukin. Ultimate HD Editionissa tähtäin taas tekee neliönmuotoista liikettä. Tähtäys on hidas, epätarkka ja kömpelö. Mitä helvettiä siellä Capcomilla ollaan oikein ajateltu?

Dolphin-emulaattorilla RE4 näyttää myös paljon paremmalta, kuvassa on oikeilla asetuksilla (4K reso ja reunanpehmennys-shaderit) pehmeyttä ja utuisuutta, joka maskeeraa hyvin pelin ryppyjä. Ultimate HD Edition taas näyttää tylsän kliiniseltä. Dolphinilla pitäisi saada peli myös pyörimään 60fps, mutta en ainakaan Xboxilla tuossa onnistunut. Peli hidastelee myös pahasti Xboxilla tietyissä kohdissa jopa alhaisimmilla mahdollisilla resoluutioilla, joten joko asetukseni ovat pielessä tai RetroArchin Dolphin-ydin ei vain ole kunnossa.

Joka tapauksessa alkuperäinen RE4 on ajaton klassikko, jonka pelaamista on mahdoton lopettaa kesken, kun on kerran aloittanut. Harmi, että Capcom meni ryssimään tuon HD-version totaalisesti. Ilmeisesti kukaan porttaustiimistä ei ole pelannut alkuperäistä peliä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 22.01.2021 16:35
Pelasin kanssa viime vuonna tuon PS4 version RE4:stä. Motivaatio oli itelläkin ihan nollissa juuri tuon deadzone sekoilun takia mutta ajattelin että pelaanpa kuitenkin ”väkisin” vähän aikaa jos vaikka tottuisi siihen. Noh, peli kyllä imaisi mukaansa samaan tapaan kuin vuosia sitten. Tuli pelattua normalilla ja hardilla läpi muutamassa päivässä. Samaten ne lisätehtävät joita en ollut koskaan ennen pelannut.  :???:

Se kyläosuus on kyllä yksiä parhaita alkuja missään pelissä. Kuten sanoin, imaisee mukaansa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 22.01.2021 23:41
Itse olen RE4:n Switch-versioon muuten kohtuullisen tyytyväinen, mutta kun Capcomin retkut eivät suostu päivittämään gyroa ohjaustavaksi, eivät sitten millään. En vaan ymmärrä. Revelations 1 ja 2 sisältää sen, samoin RE 5 ja 6. Naurettavaahan tämä on, mutta ostaisin vaikka koko pelin uudelleen "gyro editionina", jos vain herranen aika sentään jaksaisivat siirtää sen yksi yhteen peliin vaikka Ressa femmasta.

Mutta todella kova se silti on, ei siitä mihinkään pääse. Pitäisi kyllä taas minunkin vetäistä peli läpi päivitetyillä aseilla ja keräillä yhden pelikierroksen verran lisää rahnaa vielä puuttuviin aseisiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.01.2021 23:57
Itku pitkästä ilosta: kun pelissä sataa, emuloidun RE4:n ruudunpäivityksen voi laskea yhden käden sormin. :lol: En usko, että mikään asetus tuota pystyy pelastamaan, eli pitää odotella, jos saavat joskus päiviteltyä Dolphin-ytimen kuntoon.

PC:llä pelin saa varmasti Dolphinilla hyvin toimimaan (ilman RetroArchilla säätämistä), joten sitä odotellessa, kunhan joskus saan PC:n kasattua. Pääasia on, että alkuperäistä peliä pystyy pelaamaan 4K-ruudulta niin halutessaan. Tai no, voihan GameCubeen hankkia kalliin HDMI-adapterin, mutta resoluutio on silloin mitä on. Enkä kyllä jaksaisi pelata rämisevillä GameCube-ohjaimen liipasimilla yhtään mitään enää nykypäivänä.

EDIT: En kyllä ymmärrä, miten hyvältä tämä peli voi edelleen näyttää. Tuntuu, että kaikki GameCube-version efektit loistavat poissaolollaan Ultimate HD Edionissa. El Gigante -pomotaistelussa salamat välkkyvät taivaalla ja soihtujen liekit väpättävät tuulessa, ilmassa on paksu sumupeite. Oikeanlaisilla efekteillä on luotu tunnelmaa, vaikka silloinen rauta on nykymitapuulla nuhapumppu-tasoa. Voi kun PC-versioon fanityönä tehdyt HD-tekstuurit saisi jotenkin Dolphiniin syötettyä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 24.01.2021 01:23
Mukava huomata, että muutkin ovat huomanneet asian. Minua jurppii niin suunnattomasti, että pelimedia ei ikinä mainitse mitään tuollaisista aivan päivänselvistä asioista. Kamalan input lagin huomaa välittömästi ja lisäksi en halua edes tietää, kuinka paljon näistä "remakeista" puuttuu noita tehosteita. Täysin naurettavaa, etteivät ole saaneet omaa peliään portattua kunnolla Gamecuben jälkeen, vaikka peli julkaistu jokaiselle mahdolliselle laitteelle. Capcom julkaisi myös lähes pelikelvottoman Megaman Collectionin, jonka massiivisen input lagin huomaa samalla sekunnilla, kun pelin käynnistää. Jo suoraan valikoissa. En pysty ymmärtämään, miten tuollainen voi päästä julkaisuun.

Orin jälkeen otin työn alle uusiksi Doom Eternalin. Pakko antaa toinen mahdollisuus, vaikka julkaisussa petyinkin peliin. Eternal on edelleenkin täydellinen malliesimerkki ylisuunnittelusta. Puolet eri mekaniikoista olisi voinut karsia surutta pois ja peli olisi ollut parempi, mutta pakko myöntää, että parin kolmen surkean aloituskentän jälkeen homma paranee ihan hemmetin paljon. Suosittelen muitakin yrittämään, jotka ovat jättäneet pelin kesken. Meininki on vaan yksinkertaisesti niin överiä ja eeppistä, että en voinut olla tykkäämättä. Yhtäkkiä tiputaan säkkipimeään kuiluun ja liekinheittimet syttyvät valaisemaan ympäristöä, samalla kun tulitetaan demoneita riekaleiksi, jonka jälkeen mennäänkin jo tuhatta ja sataa jonkun hissin katolla suoraan helvettiä kohti.

Peli näyttää myös ihan typerän hyvältä Oledilla ja HDR päällä pienin kalibroinnin jälkeen. Ensimmäinen peli, joka saa uskomaan, että HDR ei ole pelkkä turhake. Käytännössä ero on niin valtaisa, että hyvin vaikeaa siirtyä pelaamaan PC:n näytöllä enää, vaan joutuu jättämään tietokoneen olohuoneeseen. Pelaan PC-versiota Boxin ohjaimella ja peli pyörii ihan heittämällä 120fps ja maksimiasetuksilla. Toki peli toimii ihan konsoleillakin todella hyvin, sillä ID tietää mitä tekee. Nappailin himoissani muka screenshotteja talteen, mutta huomasin jälkeenpäin että nehän ovat ihan ylikompressoituja jöötejä ja saavat näyttämään Switchin peliltä. Varmaan taas joku hieno Windows 10:n asetus päällä tilan säästämiseen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 26.01.2021 03:41
Aloitin viimein Sekiron. Poltin aikoinaan itseni loppuun Fromin peleillä, sillä olen pelannut näitä jo sen kymmenisen vuotta. Etenkin Dark Souls on tullut läpäistyä niin monta kertaa, ettei taida kahdenkaan käden sormet riittää. Tiesin myös, ettei Sekiro ole helppo edes veteraaneille. Olen kuollut tässä jo monta kertaa ja vasta muutaman tunnin pelaamisen jälkeen taisin sisäistää kunnolla, miten iskuilta suojautuminen kannattaa ajoittaa etenkin comboissa. Sekiro on melko hardcore tapaus, joskin myös armollinen ainakin sen suhteen, ettei pomojen luo ole kovin pitkä matka. Tätä on ilo pelata, vaikka mukana onkin muutamia nihkeämpiä juttuja. En esimerkiksi ymmärrä, miksi peleihin pitää ahtaa sitä Ö-luokan hiiviskelyä. AC Originsissa ja Odysseyssa on tämä sama ikuinen ongelma: vihollisia ei ole kovin nautinnollista tappaa tällä tyylillä, jos niiden tekoäly on tönkkö eikä yllättämisestä saa mitään kiksejä. Ehkä olen vain tottunut liian hyvään, kiitos MGSV:n ja TLoU2:n, joissa hiiviskely on parhaimmillaan äärimmäisen intensiivistä. Toinen nihkeys onkin sitten se, ettei Sekirossa vihollisten jättämät jutut siirry automaattisesti Wolfille, vaan ne pitää erikseen imeä itseensä. Montakohan kertaa olen jo unohtanut tehdä tämän? Ei oikein avaudu tuon ominaisuuden pointti.

Muuten pelissä ei ole mitään valitettavaa, ja taivas varjelkoon niitä, jotka valitsevat tämän ensimmäiseksi pelikseen tältä studiolta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 29.01.2021 02:07
Ei huhhuh. Pistin juuri Guardian Apen lihoiksi Sekirossa. Minua kuumoteltiin joskus, että joillakin on mennyt tuossa pahimmillaan viikko tai ovat jopa lopettaneet pelaamisen kokonaan. Phase 1 on tosi helppo, mutta jo siitä tulee sen verran paha väsymys, että phase 2:een tulee väistämättä paineita. Jos tämä olisi Dark Souls, olisin jatkanut etenemistä suoraan tuon jälkeen, mutta koska yritin kaiken kaikkiaan nirhata päälle tunnin tuota körmyä, niin voimat menivät siinä. Hiemanko stressaava peli? :lol:

En osaa vielä sanoa, pidänkö tätä parempana kuin Fromin muita pelejä. Tässä on kyllä asioita, jotka ovat selkeästi parempia, kuten äärimmäisen nautinnollinen ja palkitseva combat. Jos olisi pakko sijoittaa nämä pelit paremmuusjärjestykseen, niin ykkönen olisi edelleen Bloodborne ja kakkossijan jakaisivat sitten yhdessä Demon's Souls, Dark Souls, Dark Souls III ja tämä. Viimeisenä Dark Souls II, joka sekin on pätevä peli.

Jos matka tyssää johonkin pomoon lopullisesti, olen jo tyytyväinen tähän pelikokemukseen. Mutta yritetään nyt kuitenkin vielä sinne viimeiselle pomolle asti. Johan se Guardian Apekin kaatui suht kivuttomasti, kun ymmärsi homman jujun! :)

Edit: Ja sieltä se tuli, isompi jumitus nimittäin. True Monkin phase 3 pistää hyvin vastaan, vaikka tuo on meinannut jo kaatua pariin otteeseen. Saa nähdä, kuinka helvetillinen loppupomo on...

Edit 2: Läpi. Olipa tuskastuttava tuo Monk!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.02.2021 08:21
Olen tykännyt parin ensimmäisen tunnin jälkeen The Mediumista. Peli palaa tietyllä tavalla OG Resident Evilin ja Silent Hillin tunnelmiin. Kuvakulmat ovat nimittäin ennaltamäärättyjä ja luovat samalla tavalla painostavan tunnelman. Ympäristöt ovat syksyisiä, sumuisia ja "siellä toisella puolella" hyvin painajaismaisia.

Jaa missä toisella puolella? Pelissä on hyvin kekseliäs mekaniikka, joka jakaa pelin ajoittain kahtia, jaetulle ruudulle. Toisella ruudulla pelaaja näkee tavallisen maailmansa, toisella jotakin aivan muuta. Idea tuntuu yhtä tuoreelta videopelissä kuin split screen -tekniikka 20 vuotta sitten sarjassa 24 (mitäh, 20 vuotta sitten?!).

Mainitsin RE:n ja Silent Hillin, mutta vain tyylillisesti. Toimintaa pelissä ei juuri ole, sillä pelaaminen perustuu paikkojen tutkimiseen, pienien esineiden keräämiseen ja niiden kevyeen yhdistelyyn. Vahvasti tarinapohjainen peli click&point-twistillä, siis. Eikä kauhukaan ole liian päällekäyvää, vaan peli palaa hitaalla liekillä – mutta kyllä niitä hyviä säpsähdyksiäkin on silti luvassa... Äänimaailmakin on mainio, ja kenties parhaimmillaan hyvillä kuulokkeilla.  


(https://live.staticflickr.com/65535/50903690728_5f1124839f_b.jpg)


(https://live.staticflickr.com/65535/50903690648_8c5d4bbe93_b.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.02.2021 14:44
Pääsin Sekiron viimeiseen pomoon muutama päivä sitten. Onko kukaan täältä läpäissyt sitä? Iski pieni hajotus, kun kinkkisen True Monkin jälkeen pistettiin vastaan tällainen tapaus. :lol: Pääsen Isshinin tokaan phaseen ja sen jälkeen olenkin aika lailla vainaa. Asiaa ei auta se, että tuota ennen on aina pakko kurittaa Genichiroa, mikä on alkanut jo käydä pikkasen tylsäksi taisteluksi. No, ei auta muuta kuin jatkaa yrittämistä.

Se True Monkin jälkeinen Fountainhead Palace on muuten ihan heittämällä upein pelialue, jonka From Software on koskaan tehnyt. Jopa Majula jää toiseksi. Helkkarin upea palkinto tuskastuttavan pomon jälkeen.
 


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 04.02.2021 15:53
Työkaveri on kahden lapsen isänä tuon läpäissyt, eli kai se tehtävissä on. :D Itsellä ei toki olisi toivoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.02.2021 17:10
Peli on kieltämättä aivan julmetun murhaava, jos vertaa Fromin edellisiin tuotoksiin. Yhtäkään isoa pomoa en ole voittanut ensimmäisellä yrittämällä (lukuun ottamatta niitä, joissa on jokin tietty gimmick) ja vaikka jo lähes legendaksi muodostunut Guardian Ape pistikin hanttiin sen tunnin, kaatui se lopulta yllättävän vaivattomasti. Hoitelin jopa sen taistelun, jossa on kaksi tuollaista yhtä aikaa eikä siinäkään oikeastaan ollut enää mitään ongelmia, kun patternit olivat iskoistuneet tajuntaan. Viimeisessä pomossa on se ongelma, ettei sitä voi opetella kovin tehokkaasti, kun ensin pitää kaataa Genichiro ja seuraavaksi jo kuumotella Isshinin ensimmäistä phasea, jossa pomon posture damaget tipahtelevat hetkessä alas, jos ei satu olemaan koko ajan sen iholla tai erehtyy parantamaan itseään. Ei helvetti, tämä on ainoa liki mahdottomalta tuntuva pomo pelissä ja silti aion yrittää sitä vielä, kunhan tulee parempi hetki. ;D

Minua on sanottu joskus hyväksi videopeleissä, mistä iso osa johtuu kyllä puhtaasti siitä, että kasvoin joidenkin samantyyppisten SNES-pelien parissa. Pelasin esimerkiksi paljon ActRaiseria, jossa on vähän samaa filosofiaa kuin Sekirossa. Ilman sadistiseen pelisuunnitteluun tottumista olisin jo varmaan luovuttanut hyvissä ajoin, mutta minkäs teet, kun jääräpäisyys ei anna periksi.

Hajotuksesta huolimatta Sekiro on oikeasti aivan törkeän erinomainen tekele, jossa riittää tyylitajua miltei joka suhteessa ja jonka pelaaminen tuntuu palkitsevalta. Vielä kun pääsisi näkemään, mitä Wolfille ja kumppaneille käy tarinan lopussa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 04.02.2021 19:13
En ole From Softwaren pelejä ikinä kokeillut mutta näitä kommentteja lukiessa alkaa kiinnostus heräillä. Ehkä sitä jossain vaiheessa pitää niihinkin tutustua.

Pistetääs pitkästä aikaa pientä koostetta kun on tullut Series X:n tultua pelattua ihan tajuttomasti eri pelejä. Kun sain laitteen niin laitoin suorilta joku parikymmentä peliä GamePassista latinkiin. Eli tässä mitä on tullut tähän mennessä pelattua:

Touryst
Tämä tuli ekana pelattua ihan siitä syystä että oli pienin tiedostokoko ja latautui todella vikkelästi. Pääsi myös heti next genin makuun kun pelissä on 120fps mode. Lyhyt ja ytimekäs tasoloikkasekkailu joka muistutti ehkä vähän Earthboundia tunnelmaltaan. Juurikin tunnelma ja chilli meno sopi täydellisesti omaan makuun ja pelasinkin 100% läpi.

Streets of Rage 4
Melkein yhtä hyvät musiikit kuin alkuperäisissä! Pelasin kertaalleen kahden pelaajaan co-oppina läpi ja pistin förbi. Ei imaissut niin että jaksaisi paneutua. Ihan hyvä kuitenkin.

Gears Tactics
En ihan tajunnut mitä "Ironman" asetus pelin alkuvalikossa tarkoitti ja pistin sen kylmästi päälle. Useamman tunnin pelaamisen jälkeen kuolin ekaan bossiin jolloinka selvisi että se tarkoittaa permadeath moodia. Noh, muutaman viikon tauon jälkeen palasin pelin pariin ilman Ironman asetusta ja kyllähän se ihan hauska peli oli. Pelin edetessä ukoille voi valita uusia skillejä ja niiden kanssa kikkaillessa ja hyviä komboja miettiessä saa kyllä ajan kulumaan. Eli on siis riittävästi monipuolisuutta siinä. Jaksoin pelata loppuun ja pelasin vielä lopun jälkeen aukeavia lisätehtäviä muutaman kun halusin testailla kuinka rikkinäisiä komboja saan aikaan.

Star Wars Jedi: Fallen Order
Tämä oli hyvää jatkumoa Disney+:n aiheuttamaan Star Wars huumaan. Olin justiin katsonut kaikki 11 leffaa ja Mandalorian oli kesken. Eli ainakin tähdet oli oikeassa asennossa tästä nauttimiseen. Tässä oli jotenkin tosi "pelimäinen" tunnelma verrattuna vaikka Uncharted peleihin, eli selvästi oltiin menty enemmänkin mekaniikat eikä "immersio" tms. edellä. Ihan hyvä peli joskin vähän hiomaton. Hommasin kaikki achievementit.

Forza Horizon 4 lisäosat
Tämä oli jo One ajoilta tuttu peli mutta nyt hommasin rahalla myös nuo lisäosat. En oikeen koskaan lämmennyt tähän Forza Horizon meininkiin - yleensä haluan ajopeliltä vain hyvät ajomekaniikat, suoraviivaiset radan ja jonkun time trial moden jossa voi jyystää parempia aikoja. Ei paljoa motivoi jyystämiseen kun pelissä on loputtomasti eri ratoja ja vielä loputtomampi määrä erilaisia autoja ja niiden asetuksia. Puhumattakaan siitä että ihan ensimmäisenä pitäisi päättää millä assisteilla pelaa - ilman niitä peli on (minulle) ihan liian vaikea. Eli vaikka peli on "arcade" niin käytännössä ollaan kyllä kaukana siitä.

Mutta ne lisäosat. Peliin aukeaa kaksi uutta aluetta jotka oli molemmat parempia kuin alkuperäinen peli. Fortune Islandissa on yllättävän hauska aarteenetsintätehtävä jossa pitää vihjeen perusteella löytää oikea ratkaisu. Saarella on kanssa hyvät maisemat joissa jaksoi kisojen lisäksi rellestää muuten vaan. Legohommelin palikkahaasteet oli kanssa ihan ok. Parasta koko paketissa on kuitenkin Legoalueen ympäri menevä tie jota on yksinkertaisesti hauska ajaa. Täydellisiä kaarteita monta kilometriä joissa nopeutta ei tarvi edes nopeimmilla autoilla tiputtaa juuri lainkaan. Rehellistä paahtoa eikä mitään nysväämistä.

---

Ehkä kirjoitan lisää mietteitä myöhemmin. Siinä oli vasta pintaraapaisu siitä mitä on tähän mennessä tullut tahkottua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.02.2021 16:56
SEKIRO
Shadows Die Twice

- Director -
Hidetaka Miyazaki

Niin se vain on, että kovalla keskittymisellä ja ankaralla pomojen patternien opettelulla voi kaatua jopa Isshinin tasoiset koitokset. Peli on nyt läpi ja fiilikset suorastaan euforiset. En ihan heti uudelle kierrokselle lähde, mutta eiköhän sekin vielä joskus tule eteen. Silloin voisi myös kaataa nuo vapaavalintaiset pomot.

Vaikka tuo viimeinen pomo kaatuikin lopulta niin, että Genichiro ja Isshinin kaksi ensimmäistä phasea menivät täydellisesti, niin olen kyllä silti sitä mieltä, että olisihan tuo voinut olla vähän kevyempi taistelu. En yrittänyt sitä läheskään yhtä monta kertaa kuin True Monkia, mutta kyllä se lähemmäs kaksi tuntia kaiken kaikkiaan vei. Monesti kävi niin, että viiden kuoleman jälkeen suljin vain konsolin ja mietin, pääsenkö tuota vanhuksen kutaletta koskaan läpi. ;D

Ja todellakin suosittelen Sekiroa erityisesti niille, jotka etsivät sellaista peliä, jossa combat on pakko sisäistää hyvin ja jossa riittää haastetta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 07.02.2021 22:50
Ajattelin pelata Ocarina of Timen ja Majora's Maskin läpi pitkästä, pitkästä aikaa. Viime läpipeluusta aikaa varmaan yli 10 vuotta jo. Mietin, että mikä voisi olla paras tapa pelata näitä klassikoita ja latailin testiksi Citra-emulaattorin, jolla voi pelata 3DS-pelejä. Kyllä kannatti. Ai, että miten hyvältä pelit näyttävät 4k-resolla. 3DS-versioissa on jo valmiiksi todella hyvät assetit (vaikkakin tyyliltään vähän liian pirteät verrattuna alkuperäiseen), mutta laitteen umpisurkealla resoluutiolla ne eivät pääse koskaan oikeuksiinsa. Latasin vielä netistä kumpaankin 4k-tekstuuripaketit, niin kyllä kelpaa. Ylä- ja alaruudun välillä pääse nopeasti vaihtamaan vaikka l3-napista, joka korvaa 3DS:n tuplaruudut. Missä helkkarissa viipyy Switch-porttaukset?

Nyt kun olen puolivälissä menossa, niin täytyy kyllä myöntää, että 3D-Zeldojen huippu oli mielestäni jo N64-aikoina, eikä Nintendo ole päässyt enää samalle tasolle. Niin paljon kuin tykkäänkin esim. uusimmasta Zeldasta, niin heti tuli sellainen fiilis, että nämähän ovat reilusti parempia pelejä, vaikka uudessakin osassa on hirveän paljon loistavia juttuja. Mutta uudessa Zeldassa kaikki sydämen palat löytyvät aina vaan shrineistä, jotka ovat tyyliltään identtisiä, eikä shirinejen lopusta koskaan voi löytää mitään uutta siistiä tavaraa tai jotain muuta. Vanhoissa niitä oli ripoteltu ympäriinsä piiloihin ja sidequesteihin. Lisäksi Majora's Mask erityisesti on ihan täynnä kaikkea pientä löydettävää ja tutkittavaa. On maanalaisia pieniä luolia, jotka puuttuvat uudesta kokonaan, voi kalastella, sukeltaa, sekä tietenkin perinteisempiä luolia, jotka ovat kaikki täysin erilaisia. Jo ensimmäinen luola Ocarina of Timessä on parempi kuin yksikään Breath of the Wildin Shrine. Lisäksi tajusin yhden asian, mikä puuttuu melkein kokonaan uusimmasta Zeldasta. Musiikit. Vanhat Zeldat pursuvat erilaisia mieleenpainuvia kipaleita. Joka hemmetin kaupassakin tuntuu olevan joku pieni oma theme soimassa. Botw:ssa en muista lähes mitään muuta kuin vikan alueen musiikin ja uskomattoman ärsyttävän taistelumusiikin.

Toivottavasti Nintendo saisi jotenkin tuota vanhojen Zeldojen parhaat puolet Botw:n tyyliseen maailmaan. Botw tuntuu ihan tekniikkademolta Ocarina Of timen ja Majora's Maskin jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 13.02.2021 14:04
Cyberpunk 2077

Sain tämän päätökseen pari päivää sitten.
Alunperin mun ei pitänyt edes ostaa koko peliä ennen sitä ihan kunnon ps5 päivitystä, mutta verkkis myi sitä patsaan sisältävää erikoisversiota 90e hintaan ja unboxaus videon katsomisen jälkeen se oli pakko ostaa.
Toki vielä tuolloin ajattelin edelleen odottaa sitä päivitystä, mutta kun paketin sai haettua niin tietenkin se kiekko meni heti pleikkarin sisuksiin.

Tuli siis pelattua ps4 pro:lla ja pelin versio oli 1.11.

Jos vaikka listaisin ne tekniset ongelmat ekana.
-Peli kaatui jokaisen pelisession aikana, mutta mä pelasin 8-10 tuntia kerralla ja tuo kaatuminen tuli aika kellontarkasti kuuden tunnin jälkeen joten jos olisin pelannut vaikka vaan neljä tuntia niin peli ei olisi kaatunut kertaakaan.
-Kerran tipuin kartan läpi.
-Kämpille tullessa tiestä puuttui kaksi autoin mittaista palaa ja siitä näkyi läpi. Tämä tapahtui vain kerran.
-Radiosta hävisi ääni kunnes teki seuraavan ihan kunnon tehtävän. Tämäkin tapahtui vain kerran.
-Hahmomalli ilmeisesti sekoilee jotenkin aina kun nousi prätkän selästä pois sillä ruudun reunoilla näkyy jotain ihme vilkettä ihan kuin hahmon eri kohdat venyisi ja palaisi ennalleen tai jtn. Tuota kestää yleensä sekunnin tai kaksi eli lähinnä kosmeettinen haitta.
-Pari kertaa minimapin alapuolella luki hostile area vaikka kävelin keskellä toria. Tuo poistui kun latasi tallennuksen.
-Pari kertaa tehtävää tehdessä vieressä istuvan hahmon dialogin ääni katosi yhden lauseen ajaksi ja sitten taas kuului katosi.
Noin kävi kahdessa tehtävässä kahdella eri hahmolla.

Sitten on toki se ihan perus ruudunpäivityksen notkahtaminen ja popup tietyissä paikoissa kaupunkia.
Kuulostaa paljolta, mutta tuo kaikki tapahtui 63 tunnin aikana joten hyvin pitkälti ainoa ongelma joka toistui usein oli tuo ruudunpäivitys ja popup joka ei vaikuttanut mun pelinautintoon mitenkään.

Hyvää tässä sitten onkin todella paljon.
Ensinnäkin peli näyttää jopa ps4 pro:lla erittäin hyvältä kunhan käy heti aluksi vetämässä chromatic aberrationin, film grainin ja motion blurin pois päältä.
Varsinkin päivällä night city näyttää helvetin hienolta ja kuva on puhdas eikä edes kaukaisissa rakennuksissa ole sahalaitaa.

Tarina oli myös hyvä kuten myös hahmot.
Varsinkin ne isommat sivuhahmot kuten Judy, Panam, River ja Kerry on ihan witcher 3 tason settiä.
Noihin liittyvät tehtävät on ihan helvetin hyviä ja väärällä päätöksellä koko quest ketju voi loppua lyhyeen, etkä välttämättä edes tajua sitä jos et katso jotain tube videoita tai keskustele foorumeilla.
Myös Keanun näyttelemä Johnny Silverhand on loistava ja vaikka aluksi äijä on aivan täys kusipää niin sekin kehittyy huomattavasti pelin edetessä ja sen kanssa saa myös pelin parhaat naurut.

Tekemistä riittää muutenkin ja ilmeisesti niistä lukuisista fixerien antamista keikoista ne kaikki nimetyt hommat on sellaisia joissa voi tavata uusia ihmisiä ja niissä on muutakin kuin "mene tuonne ja tapa kaikki" mentaliteetti.
Yksikin homma alkoi sillä, että mun piti tappaa jonkun tyypin vaimon murhaaja ja homman voi toki hoitaa ampumalla sen kun tilaisuus koittaa, mutta jos et ammu sitä niin se pyytää sua auttamaan sitä.
Äijähän on siis tullut uskoon ja oikeasti uskoo olevansa suurinpiirtein uusi jeesus ja haluaa kuolla myös samalla tavalla joten tietenkin minä hymy huulilla ristiinnaulitsen sen samalla kun koko komeus kuvattiin.

Ai niin, mutta eihän niillä valinnoilla ole väliä kuten niin kovin netissä itketään.
Tällä tietenkin tarkoitetaan sitä, että kaikki pienetkin valinnat ei vaikuta lopetukseen, mutta missä pelissä noin on?
Mulle tulee lähinnä mieleen witcher 3 jossa jotkut sivutehtävän valinnat vaikutti myös päätarinaan.
Tässä kuitenkin on päätöksiä ja niillä on myös seuraamuksia.
Esim yhden mun päätöksen takia yhden jengin johtajat pääsi hengestään tai jos teet väärän päätöksen yhdessä Judyn tehtävässä niin missaat yhden pelin tunnelmallisimmista tehtävistä.

Ilmeisesti nyky pelaajat ei osaa uppoutua pelin maailmaan kunnolla ja jos joku päätös ei suoraan dramaattisesti vaikuta tarinan lopetukseen niin se on turha.
Jos vertauksen haluaa vetää tosimaailman puolelle niin oletetaan, että joku narkkari on ryöstämässä vaikka r-kioskia ja paikalle tulevalla poliisilla on vaihtoehtona joko puhua se antautumaan tai ampua siihen paikkaan.
Ei välitön narkkarin tappaminen vaikuta mitenkään tämän maailman kulkuun, mutta sen poliisin elämään se varmasti vaikuttaa.
Mulle ainakin tulee jo pelkästään siitä paska omatunto jos menen pettämään Judya jonkun huoran kanssa, puhumattakaan jostain isommista päätöksistä.

Poliiseista puheenollen mulla ei ollut mitään ongelmia niiden kanssa, koska en riehunut kaupungilla.
Koko 63 tunnin aikana mulle tuli alle kymmenen kertaa yksi wanted tähti, koska pärrä lähti lapasesta ja joku onneton jäi alle.
Jos en olisi katsonut lukuisia valitus videoita niin en edes tietäisi, että ne vaan teleporttaa selän taakse.
Samojen videoiden ansiosta tiedän myös, että npc hahmot lähinnä kävelee samaa katua päästä päähän tai joku voi kiertää korttelia vaan ympäri.
En mä pelatessa tuollaista huomaa, koska mun tapoihin ei kuulu jonkun random hahmon seuraaminen.
Yksikään npc hahmo ei myöskään kävellyt seinän läpi tai ollut t-posessa ja vihollisetkin tuntui toimivan kuten jossain far cry:ssa eli ne osasi käyttää suojaa ja ampui sieltä.
Mitään tuon kummempaa tekoälyä en odottanutkaan.

Hirveästi ei kuitenkaan tullut räiskittyä sillä alusta asti keskityin kehittämään netrunner buildia joka pystyy tappamaan kaikki kaukaa ja jos joku tulee lähelle niin sitä varten oli monowire.
Aloitin suoraan hardilla ja hitaasti mutta varmasti hahmosta tuli ylivoimainen joka pystyy tyhjentämään isoja alueita yhdellä contagion hackilla kun se leviää pitkälle.
Samalla joka tappo antaa lisää cold blood stackeja jotka puolestaan lyhentää quick hack cooldownia ja antaa muita hyötyjä.
Sitten tulee joku bossi joka palauttaa mut maanpinnalle tappamalla mut suurinpirtein kahdella iskulla, koska kaikki perkit on menneet hakkerointiin ja cold bloodiin.
Loparia lukuunottamatta nuokin tuli vedettyä quickhack+monowire combolla joten karkuun sain juosta monesti.

Ajaminen on mun mielestä myös ihan ok ja ainoa ongelma on liian lähelle zoomattu minimap.
Siinä vaiheessa kun gps käskee kääntyä oikealle ja vedät jarrut pohjaan niin auto menee risteyksestä ohi ihan heittämällä ja siksi tulikin ajettua moottoripyörillä, koska ne voi näpsäkästi vetää ympäri.

Tekemistä olisi vielä vaikka kuinka ja takaisin tulee palattua kunhan olen pitänyt pari päivää taukoa.
Sitten kun joskus saan ps5:n ja tähän tulee ihan kunnon ps5 päivitys niin tarkoitus olisi vetää uudestaan räiskintä+mantis blade combolla.

Jos tekniset ongelmat olisi poissa niin tämä olisi ihan heittämällä 9/10 peli.
Nyt täytyy antaa vain 8.5/10 ja tuo extra puolikas tuli oikeasti hienosta lopusta joka nosti fiiliksiä vielä hieman lisää. Otin siis Panam lopetuksen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 13.02.2021 16:10
Nyt se viimein tapahtui. Nimittäin God Hand klikkasi. Ostin pelin aikoinaan heti, kun se ilmestyi Japanissa PS2:lle, enkä ikinä päässyt peliin kunnolla sisälle. Myöhemmin ostin pelin PS3:lle, eikä se silloinkaan oikein maistunut. Mutta nyt RetroArchin kautta, kun sain vaihdettua vasemman tatin liikkeet dpadiin (mikä ei jostain järjettömästä syystä onnistu alkuperäisversiossa, sillä dpadia ei käytetä mihinkään, et voi edes liikkua valikoissa sen kanssa), niin peli aukesi kunnolla.

Dpadilla juoksu (ylös, ylös) ja tärkeät liikkeet (ylös, ylös, X/neliö/kolmio) on miljoona kertaa helpompi tehdä, kun ei tarvitse sörkkiä tattia epämääräisesti ylöspäin. Skriptillä pistin vielä 180 asteen käännöksen dpadiin (alas, alas), niin tämä alkaa tuntua jo melkein 3D-mättöpeliltä.

On se Shinji Mikami kyllä uskomaton ohjaaja. Toivottavasti miehen alaisuudessa saadaan vielä yksi peli, nyt kun Tango Gameworks on Microsoftin leivissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 13.02.2021 16:39
Kirjoitin vähän aikaa sitten The Mediumista. Peli meni läpi tänä aamuna.

Positiiviset fiilikset jäi. Tarinallisia pelejä inhoavien kannattaa pitää näppinsä tästä erossa, mutta hyvää ja ei-niin-itsestäänselvää-tarinankerrontaa ja tiheää ilmapiiriä arvostava löytää varmasti pelistä mainion väylän käväistä epämiellyttävällä, mutta kiehtovalla matkalla Itä-Euroopan kolkissa osissa. Vajaan kymmenen tunnin kestollaan peli ei myöskään ole pahin aikarohmu.

Indie-projektiksi The Medium on paikoin uskomattoman hieno. Uuden sukupolven ominaisuudet pääsevät esittelemään muskeleitaan useissa kohtauksissa. Valon kanssa läträtään niin kuin tällaisen pelin sopiikin tehdä (salamat+pimeys+HDR oikein tehtynä=Dude!). Kunniamaininta luonnon ja metsähallituksen mallintamisesta, sillä nämä ympäristöt olivat ainakin minulle eniten tunnelmaa puhkuvia osuuksia koko pelissä.

Uudelleenpelattavuusarvoa on pyöreä nolla, mutta tarvitseeko sen aina sanella pelin hyvyyttä? Eiköhän The Medium kummittele mielessä pitkään läpäisyn jälkeenkin...

(https://live.staticflickr.com/65535/50939092992_cda2f3589a_b.jpg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 14.02.2021 19:45


Forza Horizon 4 lisäosat
Tämä oli jo One ajoilta tuttu peli mutta nyt hommasin rahalla myös nuo lisäosat. En oikeen koskaan lämmennyt tähän Forza Horizon meininkiin - yleensä haluan ajopeliltä vain hyvät ajomekaniikat, suoraviivaiset radan ja jonkun time trial moden jossa voi jyystää parempia aikoja. Ei paljoa motivoi jyystämiseen kun pelissä on loputtomasti eri ratoja ja vielä loputtomampi määrä erilaisia autoja ja niiden asetuksia. Puhumattakaan siitä että ihan ensimmäisenä pitäisi päättää millä assisteilla pelaa - ilman niitä peli on (minulle) ihan liian vaikea. Eli vaikka peli on "arcade" niin käytännössä ollaan kyllä kaukana siitä.

Mutta ne lisäosat. Peliin aukeaa kaksi uutta aluetta jotka oli molemmat parempia kuin alkuperäinen peli. Fortune Islandissa on yllättävän hauska aarteenetsintätehtävä jossa pitää vihjeen perusteella löytää oikea ratkaisu. Saarella on kanssa hyvät maisemat joissa jaksoi kisojen lisäksi rellestää muuten vaan. Legohommelin palikkahaasteet oli kanssa ihan ok. Parasta koko paketissa on kuitenkin Legoalueen ympäri menevä tie jota on yksinkertaisesti hauska ajaa. Täydellisiä kaarteita monta kilometriä joissa nopeutta ei tarvi edes nopeimmilla autoilla tiputtaa juuri lainkaan. Rehellistä paahtoa eikä mitään nysväämistä.



Ekat fiilikset Forza Horizonista oli vähän samat. Tullut jotenkin ähky näistä peleistä, joissa tyrkätään pelaajalle valtava määrä tekemistä, informaatiota ja opittavaa heti alkuun. Syyttää tietysti voi itseä, kun pelaa Paradoxin raskaita strategiota, mutta sama se on monessa muussakin pelissä. Siksi hieman himottaa ostella joku switch jotta voi helposti napata ohjaimen käteen ja nakuttaa 30min ilman Youtube tutoriaaleja.

Autopeleistä nyt muuten ei ole ähkyä, joten kyllä Horizon on myös napannut. Varsin näyttävä peli kun iskee asetukset kaakkoon ja pelailee telkkarista PC:llä. Olen myös oppinut itsestä, että vaikka kuinka sitä haluaisi olla simulaattorimies, niin kyllähän sellainen semiarcade meininki on se oma juttu. Se myös  täyttää sen kaikki heti nyt tarpeen, kun haluat vaan päästä ajamaan nilkka suorana ilman jatkuvaa restarttia, kun auto on katollaan jorpakossa tuhannetta kertaa. Vielä kun tän saa edullisesti osana Xboxin PC game passia, niin hinta/laatu -suhde on aivan helkkarin kova. Yksi asia mikä buustaa vielä ajofiilistä on omat musiikit, jo ekan boxin aikoihin sai lyötyä oman soundtracin Forzaan ja nyt PC:llä tietenkin voi luukuttaa spotifyta taustalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.02.2021 08:33
Läpäistyäni Series X:llä The Mediumin otin seuraavaksi kunnolla peluuseen Gamepassista Jedi: Fallen Orderin. Siitä on muuten kulunut hemmetisti aikaa, kun tahkosin viimeksi kunnolla SW-peliä. Taisi olla Rogue Squadron II GameCubella? Saisivat kyllä herättää KOTORit henkiin uusilla laitteilla, ne tuli aikoinaan missattua.

Okei, Fallen Order käyntiin. Pelistä löytyy onneksi nykysuuntauksen mukaisesti performance-moodi, jossa reso seilaa 1080p:n ja 1440p:n väliä, ruudunpäivityksen pyöriessä melko hyvin kuudessakympissä. Muuten peli pyörii kolmellakympillä ja on lähempänä 4K-resoa. Se vaan menee niin, että huomaan ja tunnen tuplaantuneen sulavuuden kymmenen kertaa enemmän kuin resoluutiobumpin – peli kun näyttää todella hyvältä performance-moodissakin.

Saska kirjoittikin jo aiemmin, että tämä tuntuu enemmän pelimäiseltä kuin Uncharted-sarja. Minullekin on tullut puolivälin ilmeisesti ohitettuani monesti mieleen Nathan Draken seikkailut, mutta kartat on tosiaan pistetty kasaan enemmän itse peli edellä. Tämä on tavallaan vanhan liiton pelisuunnittelua, jossa realismi jää takapenkille. Rakastin tätä mm. Trials of Manan remakessa, joka oli käännetty suoraan kolmiulotteiseksi alkuperäisen SNES-pelin layoutteja syvästi kunnioittaen. Lopputulos oli "pelimäinen."

Suurin juhlakalu eli valomiekka on tehty pelissä mainiosti. Pelaaja tuntee itsensä voimakkaaksi heti alusta lähtien, mutta taistelusysteemi tarjoaa silti sopivasti opittavaa. Siinä on ripaus Dark Soulsia, mikä tulee esiin myös tallennuspaikkojen toteutuksessa.

Kyllä tämä sitä Voimaa omaa. Hyvää seikkailua tähän asti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 20.02.2021 13:10
Miksi hyviäkään pelejä ei pelata loppuun?
 (https://muropaketti.com/pelit/red-dead-redemption-2-oli-viiden-tahden-peli-jonka-moni-jatti-kesken-miksi-hyviakaan-peleja-ei-pelata-loppuun-toimittajan-puheenvuoro/)
Laitetaan nyt vaikka tänne.

Muropaketti kirjoitti hyvin aiheesta, joka on varmaan nykypäivänä yleistynyt vs 8-bittisen kulta-ajat. Silloin kun pelit jäävät kesken, ei niiden seuraan tee mieli palata. Jos Nintendolla hakkasi jotain peliä 860+ kertaa aina uudelleen ja uudelleen, niin 2000 -luvulla kun peli jää kesken se jää kesken, eikä sen pariin palata enää koskaan.
Tämä on varmasti eniten AAA -pelien ja taito vaativien pelien ongelma. Tripla A-pelien kohdalla on vaikea päästä enää takaisin pelin tunnelmaan, jos tauko vierähtää pidemmäksi. Varsinkin joku avoimen maailman peli tuntuu niin ylitsevuotavan ahdistavalta aloittaa uudelleen viikkojen jälkeen, kun ei enää muista mitään koko pelistä. Taitoa vaativissa peleissä taas vitutuskäyrä pärähtää tappiin nanosekunnissa mikäli tulokset romahtavat ja tietää, ettei pysty pelaamaan entisellä tasollaan.

Ylipäätään mikäli peli ei ole viikottaisessa rotaatiossa, niin harvoin tulee enää palattua pelin pariin.
Artikkelissa nostetaan ongelmaksi pelien pituus. Mun mielestä tossa ammutaan osittain ohi samalla tapaa kuin burnout keskustelussa työpäivien pituudessa. Jos pelaat jotain oikeasti addiktiivista peliä, ei pelin pituudella ole mitään väliä ja sama koskee mielenkiintoista työtä.
Pelasin HOI4:sta usein aamuun asti, menin 2-3h unilla töihin ja tein vielä 9-10h päivän siellä. On onni tehdä työkseen asiaa jota harrastaa ja pelata pelejä, jotka ovat heroiiniakin addiktiivisempia.  Vaihda siis työtä tai peliä, jos ei maistu. Tietenkin jossain vaiheessa on myös nukuttava, mutta pelien pituus ei ole ongelma jos mielenkiintoista pelattavaa on tarpeeksi. Mielenkiintoisella pelattavalla tarkoitan, että jätät mieluummin kaiken muun sivuun ja pelaat peliä. Ongelma ei ehkä olekkaan pelien pituus, vaan tasainen laatu. Esimerkiksi nostettu RDR2 oli ainakin hyvin ailahteleva laadun suhteen, välillä tunnelma oli aivan kuin parhaimmista lännenelokuvista ja välillä mentiin X-nappulaa hakaten karttamarkkerin perässä haukotellen.

Eli tietenkin pelien pituus on ongelma, mikäli huonoa pelattavaa löytyy -> tämä luonnollisesti pitää leikata pois. Kyse on huonosta pelisuunnittelusta, ei pelin pituudesta. Sama koskee myös paskaduunia, jos tekee työtä jolla ei ole merkitystä (monet paperinpyörittelyt/hr duunit, joissa istut huonelihana viisi kertaa päivässä teams -kokouksessa) niin ei ihme jos tulee burnout, vaikka ei oikeasti tekisikään mitään raskasta.

Mietteitä, jääkö teillä pelit kesken ja miksi?



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 20.02.2021 16:10
Mietteitä, jääkö teillä pelit kesken ja miksi?

Jää. Pelejä on liikaa ja liian helposti saatavilla. Game Passista on niin helppo ottaa jotain kokeiltavaksi + alennuksesta tulee ostettua pelejä, joita joskus haluaa pelata. Oon nyt kyllä yrittänyt skarpata ja pelaan loppuun asti aloittamani pelit, enkä osta uusia, vaikka halvalla saisi. Tulee se joskus uudelleenkin alennukseen ja kenties vaikka Game Passiin. Toki jos peli on ihan paska, en sitä väkisin ala pelaamaan. Paljon tulee pelattua "ihan OK" -pelejä, joissa ei kuitenkaan sellaista maagista imua pelin pariin. Monesti on fiilis, ettei nyt huvittaisi jatkaa sellaista peliä, mutta kun vaan aloittaa, niin kyllähän siinä taas vierähtää tunteja.

Last of Us 2 on viimeisin peli, jota en vaan voinut jättää kesken tai olla ajattelematta peliä, kun tein jotain muuta. Siitä syystä menikin se noin 30 tuntia pelin parissa ihan muutamassa päivässä. Luigi's Mansion 3 ja Super Mario Odyssey varmaan sitä edeltävät, eli pitäisi varmaan useammin pelata Nintendon pelejä.  :lol: Pikmin 3:akin aloittelin. Pelasin heti putkeen aika monta tuntia, mutta sitä tuli pieni tauko ja palasin pelaamaan jotain muuta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.02.2021 16:26
Todella harvoin jää kesken. En osta pelejä hyllyntäytteeksi vaikka saisin eurolla kappale, minun täytyy olla varma/lähes varma etukäteen tehdyllä tutkimustyöllä, että peli on mieluinen ja tulen sen pelaamaan jossain vaiheessa läpi. Gamepass on toki kysymysmerkki tässä asiassa ja suhtaudun ehkä siihen hieman eri tavalla. Tyyliin, että kokeilen joitakin pelejä puolisen tuntia, mutta en ota kunnolla peluuseen. Jos mennään sen yli, niin silloin varmaan pelaan loppuun asti. Fyysiseen versioon ainakin itse suhtaudun vähän eri tavalla, näen sen arvokkaampana ja se tulee ehkä pelattua läpi varmemmin kuin latauspalvelussa oleva peli. Sama juttu tapahtuu, jos yritän pelata mitään epävirallisilla emulaattoreilla; kokeilen peliä hetken, enkä yleensä jatka pidemmälle. Hassua, sillä Switchin NSO-pelit pyörivät emulaattoreilla – mutta niissä on alkuperäisine ohjaimineen virallisuuden taikaa, joka saa yleensä minut pelaamaan enemmän. Mutta valehtelisin toki aika räikeästi, jos sanoisin pelaavani läpi kaikki NSO-julkaisut...  ;D

Peli voi kyllä jäädä tauolle useaksi kuukaudeksi, mutta nykyään en enää näe suurta estettä tehdä paluuta pitkänkään tauon jälkeen. Osittain tämä menee ehkä Switchinkin ansioksi, sillä pelit tuntuvat minulle jotenkin lähestyttävämmiltä kannettavina.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 20.02.2021 18:28
Suurin osa peleistä jää kesken. Mutta minulla pitää olla fiilis mukana pelaamisessa jo ennen kuin aloitan pelaamisen, että pääsen peliin mukaan. Tämän vuoksi joskus aloitan pelejä uudestaan alusta. BotW on ehkä paras esimerkki. Aloitin pelaamaan sitä tyyliin "testataampa" asenteella. Pelasin peliä varmaan about 10h ja siihen jäi. Ei jaksanut. Kului about vuosi ja tuli fiilis että haluan pelata peliä ja testata uudestaan. Janosin pelin tunnelmaa. Ja loppu tulos oli mahtavimpia pelihetkiä sitten OoT:n tai FF7:n.

Tämän vuoksi myös ostan nykyään paljon hetken mielijohteesta pelejä. Jos on fiilis että haluan pelata tuota, jätän kaiken muun kesken ja otan pelin tulille. Jos peli toimii, se kantaa jos ei toimi, jätän sen nopeasti. Liian vähän aikaa keskinkertaisuuksiin tai puurtamiseen. Lisäksi on jotain pelejä joista haluan pitää ja uskon että jos pääsisin peliä tarpeeksi pitkälle, pitäisin siitä. Mass Effect on tästä loistava esimerkki. Olen aloittanut ensimmäisen osan varmaan kolme kertaa, mutta jotenkin alku tuntuu tylsältä. Todennäköisesti tämä johtuu siitä että yritän tehdä kaikkea liikaa, jolloin punainen lanka katoaa ja silloin myös tarina ja usein fiilis. Nyt kun tulee Legendary Edition, en yllättyisi yhtään vaikka ostaisin sen ja antaisin pelille uuden mahdollisuuden jos tulee hetkellinen inspiraatio pelata sitä.

Tämän hetkellisen inspiraation vuoksi ostan myös pelejä aika huolettomasti. Vaikka se olisi ns. "huono diili". Tästä on ihan tältä viikolta esimerkki. Nintendo Directin ja siinä olleen Project Triangle Strategy herätti mielenkiinnon ja pelin tunnelma oli loistava joka iski takaraivoon. Eikä se lähtenyt seuraavanakaan päivänä pois. Ja lopulta se suuntautui kohti Octopath Travelleria. Missä myynnissä mihin hintaa --> Joka paikassa 59.99€ PC:lle --> Fuck it, haluan pelata. Ostin pelin.

Inspiraatiokaan ei korjaa kaikkea. Jokin aika sitten ostin tällä mentaliteetilla Assassins Creed Odysseyan. Peli alkoi hyvin ja oli mukana ja pelaaminen tuntui kivalta. Lopulta kyllästyin vajaan 10h jälkeen geneeriseltä tuntuvaan kokonaisuuteen ja outoihin random tapahtumiin. Paras oli kun huitasin vahingossa kanoja. Ne helvetin kanat tappo mut kun en tajunnu että ne itseasiassa nokkii aika kovaa :lol: Mutta pointtina se, että fiiliksen mukaan menolla tulee paljon kesken eräisiä pelejä.

Pelien pituus on itselle joissain tapauksissa deal braker. Pelien pituus on silloin huono puoli jos pelin idea ei kanna loppuun asti. Tiettyjä asioita jaksaa tehdä jonkin verran, mutta jossain vaiheessa kyllästyy. Toinen pelien pituudessa on se, että niihin ei halua kuluttaa aikaa niin paljoa jos/kun backlokista löytyy pelattavaa vaikka kuinka. 10-15h keskinkertaisuus menee, mutta 100-150h keskikertaisuutta on liikaa ja jossain vaiheessa tulee aina fiilis että menettää jotain kun pelaa vain sitä. Lisäksi, jos peli on keskinkertainen 100h:n sisään tulee jossain vaiheessa se inspiraatio pelata jotain muuta jolloin pitkä peli jää kesken. AC: Odyssey oli juuri tälläinen. Mietin että haluanko oikeasti peleta tätä kymmeniä tunteja? 15h olisi ehkä mennyt, mutta kymmeniä? Ei.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 20.02.2021 22:40
Series X + Game Pass saaga jatkuu!

Tetris Effect
Ei tässä mitään tajunnanräjäyttävää ole mutta Tetris on aina Tetris. Yksinpelikampanja on kuitenki ihan hyvä tekosyy pelata Tetristä. Paras yllätys oli kuitenkin co-op mode, joka oli hauska jopa kahdella pelaajalla (jolloin botti pelaa kolmatta). Harmillisesti ei pysty pelaamaan netissä samalla vehkeellä tuota co-oppia niin joudutaan tyytymään bottiin. Pelasin yhden kaverin kanssa joka on minua pykälän parempi Tetriksessä ja saatiin hyvät co-op sessiot. Ollaan nyt neloskentässä ja seinä nousi vastaan eli eipähän ainakaan haasteesta ole puutetta. :/

Resident Evil Revelations (rahalla maksettu, ei taida olla Game Passissa)
Tästä kirjoittelinkin jo aiemmin että meni Onella boikottiin deadzonejen takia. Nyt oli kuitenkin hyvä väli antaa uusi mahdollisuus koska 1. olin juuri muutamaa kuukautta aikaisemmin tottunut juuri samoihin deadzone ongelmiin RE4:n parissa ja 2. minulla oli RE3 jonossa odottamassa ja sen kermaisen pelattavuuden jälkeen ei varmasti pystyisi enää tähän koskemaan. No, kannatti antaa mahdollisuus koska kaikesta huolimatta tykkäsin pelistä. Tai ainakin enemmän kuin kakkosesta, jonka pelasin co-opilla joskus aikapäiviä sitten. Vaikka meno on suoraviivaista niin pelissä on kuitenki pieni mauste klassista kartan ravaamista ja avaimien keräilyä. Myöskin tarinan twistit oli hauskoja. Ei mikään mestariteos mutta meni näin
RE-sarjan fanille ihan mukisematta. Kokeilin myös mercaneries tilaa mutta se ei innostanut muutamaa peliä enempää.

Guacamelee! 2
Ei olisi varmaan koskaan tullut pelattua jos ei olisi ollut Game Passissa - osittain siksi että olin kokonaan unohtanut että tämmöinenkin on. Näytti niin kuin samalta kuin ykkönen (laatupeli!) että julkaisun aikoihin peli meni suoraan johonkin tietoisuuden mappi ö:hön. Mutta onneksi pelasin! Huikea elämys jossa *juuri* sopivasti haastetta omaan makuun. 100% läpäisyyn piti ratkaista toinen toistaan vaikeampia haasteita joihin sai kyllä aikaa kulumaan mukavasti. Taistelumekaniikat ovat myöskin erinomaiset: iskua on jos jonkinlaista ja niitä yhdistelmällä saa aikaan meheviä komboja. Lisäksi iskut ovat jämäköitä ja viholliset reagoivat ja pomppivat niiden seurauksena tyydyttävästi. Läpäisyn jälkeen aukesi myös Hard vaikeustaso, jonka pelasin lopputeksteihin lähes yhdeltä istumalta. Ehdoton suositus jos Game Pass löytyy.

Outer Wilds
Ekana silmille kopsahti 30fps mutta sepä ei hirveästi häiritse koska peli on rauhallinen seikkailupeli ilman sen kummempaa tomintaa. Rocky saikin juuri toisessa ketjussa haukuttua pelin pystyyn, mihin itse en kyllä yhdy. Mukava mysteeri Majora's Maskin aikalooppisysteemillä ja keskivertoa älykkäämmillä puzzleilla. Tämä oli yllättävän pitkä projekti (pelasin ilman pelin sisäistä hint systeemiä) ensinnäkin tutkia kaikki paikat ja sitten kun kaikki oli mukamas tutkittu niin ruveta pähkäilemään lokiin jääneistä tiedonpalasista ratkaisua. Ja sehän oli pelin paras vitsi: pelissä ei jää ajan resetatessa mukaan *mitään* tavaroita tms. kuten vaikka Majora's Maskissa vaan ainoastaan edellisen kierroksella kerätyt tiedot. Kun olin lopulta keksinyt ratkaisun niin oli pakko kokeilla vielä uudestaan että onko tosiaan mahdollista läpäistä peli sen ensimmäisen n. 20 minuutin loopin aikana. Ja kyllä oli! Kaiken muun hyvän lisäksi raketilla lentely oli yllättävän hauskaa. Hyvä peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 21.02.2021 04:46
Tuohon aikaisempaan keskusteluun liittyen: pelaan kyllä pelit yleensä läpi, mutta osa tästä menee hieman oman jääräpäisyyden piikkiin. Auttaa toki kummasti haasteellisissa peleissä, mutta negatiivisena kääntöpuolena onkin se, että samalla tulee tahkottua nekin pelit, joista ei oikein nauti. Meikäläisen "kun kerran aloitin, niin viedään loppuun" -ajattelu on peruja lapsuudesta, jolloin kaikki viihde ei ollut parin klikkauksen päässä ja vuodessa saatiin maksimissaan muutama peli tai väännettiin hampaat irvessä lainapeli nopeasti läpi, jottei vain jäisi kesken. :lol: Muualla elämässä tuo on korostunut sitten tunnollisuutena, mikä on ihan jees ainakin opintojen ja työelämän suhteen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 21.02.2021 16:27
Outer Wilds
Ekana silmille kopsahti 30fps mutta sepä ei hirveästi häiritse koska peli on rauhallinen seikkailupeli ilman sen kummempaa tomintaa. Rocky saikin juuri toisessa ketjussa haukuttua pelin pystyyn, mihin itse en kyllä yhdy. Mukava mysteeri Majora's Maskin aikalooppisysteemillä ja keskivertoa älykkäämmillä puzzleilla. Tämä oli yllättävän pitkä projekti (pelasin ilman pelin sisäistä hint systeemiä) ensinnäkin tutkia kaikki paikat ja sitten kun kaikki oli mukamas tutkittu niin ruveta pähkäilemään lokiin jääneistä tiedonpalasista ratkaisua. Ja sehän oli pelin paras vitsi: pelissä ei jää ajan resetatessa mukaan *mitään* tavaroita tms. kuten vaikka Majora's Maskissa vaan ainoastaan edellisen kierroksella kerätyt tiedot. Kun olin lopulta keksinyt ratkaisun niin oli pakko kokeilla vielä uudestaan että onko tosiaan mahdollista läpäistä peli sen ensimmäisen n. 20 minuutin loopin aikana. Ja kyllä oli! Kaiken muun hyvän lisäksi raketilla lentely oli yllättävän hauskaa. Hyvä peli.

Ensin ihmettlin, että pelasinko edes samaa peliä. Enpä ihmettele enää. Kyseessä on nimittäin ihan eri peli :). Puhuin The Outer Worldsistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 21.02.2021 18:55
No niinpä tietysti. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 23.02.2021 20:24
Mietteitä, jääkö teillä pelit kesken ja miksi?

Jää. Pelejä on liikaa ja liian helposti saatavilla. Game Passista on niin helppo ottaa jotain kokeiltavaksi + alennuksesta tulee ostettua pelejä, joita joskus haluaa pelata. Oon nyt kyllä yrittänyt skarpata ja pelaan loppuun asti aloittamani pelit, enkä osta uusia, vaikka halvalla saisi. Tulee se joskus uudelleenkin alennukseen ja kenties vaikka Game Passiin. Toki jos peli on ihan paska, en sitä väkisin ala pelaamaan. Paljon tulee pelattua "ihan OK" -pelejä, joissa ei kuitenkaan sellaista maagista imua pelin pariin. Monesti on fiilis, ettei nyt huvittaisi jatkaa sellaista peliä, mutta kun vaan aloittaa, niin kyllähän siinä taas vierähtää tunteja.

Last of Us 2 on viimeisin peli, jota en vaan voinut jättää kesken tai olla ajattelematta peliä, kun tein jotain muuta. Siitä syystä menikin se noin 30 tuntia pelin parissa ihan muutamassa päivässä. Luigi's Mansion 3 ja Super Mario Odyssey varmaan sitä edeltävät, eli pitäisi varmaan useammin pelata Nintendon pelejä.  :lol: Pikmin 3:akin aloittelin. Pelasin heti putkeen aika monta tuntia, mutta sitä tuli pieni tauko ja palasin pelaamaan jotain muuta.

Tuo Game Pass piti itsekin mainita, mutta adhd aivot unohti kesken kirjoituksen. Eli on sitä itselläkin moni peli kesken tilassa, passilla on helppo testata pelejä ja jättää kesken. Game Passin peleihin ei tule Ephram tyylistä velvoitetta pelata peliä läpi. Toista se oli GameCuben aikoihin, jolloin jokaisen ostetun pelin kyllä pelasi varmasti läpi, vaikka ei edes huvittanut. Tuo tarjonnan määrä on myös johtanut siihen, ettei oikein viitsi pelata peliä yhtään ellei se iske todella kovaa. Sama elokuvissa, sarjoissa ja kirjoissa. Jätän yleensä heti kesken, jos laatu tipahtaa kunnolla.

Cyberpunk jäi kesken myös ja pitäisi aloitella uudelleen, nyt kun tauko on vierähtänyt jo pidemmäksi. Kuten Heinz totesi, niin pelin pelaamiseen tarvitseen oman fiiliksensä, siksi on parempi melkein aloittaa peli alusta, kuin jatkaa viikkojen älkeen kesken jäänyttä peliä.

Viimeisimmät pelit, joita on ollut pakko pelata on itsellä Last of Us 2 ja HOI4. Huomaan myös Forza Horizonin lievästi koukuttaneen. Viikonloppu meni oikeastaan vain ajellessa erinäisiä kisoja. Itse peli on todella sekava ja täynnä kaikkea turhaa moskaa, mutta ajaminen on helvetin nautinnollista. Varsinkin S900 ja paremmilla luokilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 24.02.2021 08:43
Toi GamePass on mielenkiintoinen palvelu, mutta mietityttää kuinka se toimisi. Nyt kun tuntuu elokuvien ja sarjojen osalta siltä että monet jää katsomatta koska tarjontaa on vain niin saatanasti saatavilla napin painalluksella. Valintaan menee liian kauan aikaa ja lopulta laittaa sen tutun leffan pyörimään kun tietää että siitä saa sitä mitä haluaa: Rentoutua ja viihtyä.

Toisaalta juuri fiilispelaamiseenhan GamePassin palvelu tuntuu täydelliseltä. Aina saatavilla juuri se tai sellainen peli mikä tuntuisi sopivalta sillä hetkellä. Mutta GC:n aikoihin tai itsellä oikeastaan aikaan sitä ennen tuli pelattua juuri siksi kaikki pelit koska silloin niitä pelejä ei saanut ihan joka nurkalta. Ennen pelaaminen oli siis todellakin tekemistä rakkaudesta lajiin, jos joku liikkui ruudulla, se oli vain helvetin cool joka kerta. Nykyään on tullut nirsoksi kun valikoimaa on niin saatanasti ja töissä käyvänä 50-80€ liikenee suht helposti jos pelissä kyrsii yhdenkin hahmon piipitys tai tyyli. Joten mitä GamePass tekisi tälle? Tulisiko sitä vielä kärsimättömämmäksi ja jokainen peli saisi kenkää kovalevyltä pienestäkin epäkohdasta. Siinä vaiheessa omasta pelaamisesti voisi jopa kadota jotain oleellista. Lopulta GamePass voi olla hyväksi koko alalle, koska todennäköisesti se kuitenkin kannustaa kokeilemaan pelejä enemmän, koska se ei maksa kuin aikaa. Ja gigatavuja hetkellisesti.

Mutta tällä hetkellä tulee pelattua niin verkkaisesti, että GamePass tulisi helposti kalliimmaksi kuin nykymalli. Varsinkin kun joka peli ei GamePassissa ole. Ei myöskää Octopath johon tuli juuri laitettua 60€.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 24.02.2021 08:58
Gamepass on itselleni mainio palvelu tukemaan pääasiallista pelaamista Switchillä. Mutta siinä piilee tosiaan runsaudensarven ongelmia. Tutkimuksetkin puoltavat sitä, että kun ihmisellä on liikaa mistä valita, tämä ei kasvavalla todennäköisyydellä valitse yhtään mitään; mitä jos nurkan takana on jotain vielä parempaa? Miksi laitan tähän aikani?

Palvelu on aivan mainio ja hinta/laatu-suhteeltaan vailla vertaansa ja ymmärrän, miksi monilla se on tullut pelaamisessa ykkösjutuksi. Itsekään en meinaa oikein tajuta, miten on mahdollista pelata Netflixiä pienemmällä kuukausimaksulla tuosta vain Mediumin ja Jedi: Fallen Orderin kaltaisia pelejä, tai Xbox Studiosin omia nimikkeitä vaikka heti julkaisupäivänä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 24.02.2021 10:22
Pistää myös miettimään mikä on GamePassin tulevaisuus. Se vaikuttaa pirun halvalta kun vertaa että pelit maksaa uutena 50-60€ tai jopa 70€. Tuntuu että hinnan korotus on kulman takana. Tosin voi olla sekin että MS on kaikessa viisaudessaan pyöräyttänyt excelin jossa on käytettyjen ostajat, pari peliä vuodessa pelaavat jne. ja viivan alle tulee enemmän plussaa kuin perinteisellä mallilla. Ja tuleehan se maksu nyt suoraan MS:lle ilman välikäsiä joka kuukausi. En tiedä. Riippuu toki tilaajien määrästä, mutta äkkiseltään sanoisin että jaettava kakku pienenee.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.02.2021 14:32
Kovasti se Spencer sanoi, että ei ole korotuksia suunnitelmissa. Saapa nähdä. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä nuo Game Passin tuottavuuslaskelmat ja sopparit mitä tarjoavat muille julkaisijoille/kehittäjille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 24.02.2021 14:33
Subit unohtuu päälle. Tekee ihan varmasti isoo tiliä normaalien pelimyyntien lisäksi. Ne myös sitoo helposti yhden alustan asiakkaaksi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 24.02.2021 14:45
Subit unohtuu päälle. Tekee ihan varmasti isoo tiliä normaalien pelimyyntien lisäksi. Ne myös sitoo helposti yhden alustan asiakkaaksi.

Lisäksi ei sieltä ehdi oikeasti pelaamaan kovin paljoa pelejä. Jos niillä on esim. latausmääriin perustuva maksusysteemi julkaisijoille, niin voi tulla jotkut pelit halvaksikin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.02.2021 15:57
Sainpa vihdoin korjattua RE4 Ultimate HD Editionin pilatun ohjauksen EternalDakatan (joka on vielä suurempi deadzone-autisti kuin allekirjoittanut) Titan Two -skriptillä. Alla olevalla videolla näkyy, kuinka kammottavat deadzonet pelissä oikeasti onkaan:

http://www.youtube.com/watch?v=xkiHCURKqVU

Kameraohjauksen deadzone on 80% prosenttia ja liikkumisen/tähtäyksen deadzone on lähemmäs 60%. Lisäksi deadzone on neliönmuotoinen (alkuperäisessä pyöreä). Paitsi että tähtäys on tehty HD-versiossa aivan päin vittua, niin myös liikkuminen on pilattu. Liikkuminen on HD-versiossa hidasta ja kulmikasta, juurikin tuon neliskanttisen deadzonen takia. Joudut liikuttamaan tattia paljon enemmän sivulle, ennen kuin Leon kääntyy vasemmalle tai oikealle.

Samalla kokeilin voiko RE4:n aloittaa pelaamatta sitä kokonaan läpi. En onnistunut nytkään. :lol: Pelin erinomaisuus on jotain järjenvastaista.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.02.2021 08:26
Ihan vihaksi pistää nähdä tuollaista paskaa. Kertoo lähinnä, ettei kyseisen portin tekijöitä kiinnosta pätkän vertaa mitä tekevät.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 26.02.2021 20:58
Ihan vihaksi pistää nähdä tuollaista paskaa. Kertoo lähinnä, ettei kyseisen portin tekijöitä kiinnosta pätkän vertaa mitä tekevät.

Tämä ihmetyttää yhteiskunnassa muutenkin, oon miettinyt mistä se tulee että tyydytään keskinkertaiseen ja jopa heikkoon laatuun. Yksi on tietenkin laatutietoisuus, massoille kelpaa kun tekee sinnepäin. Meitä, jotka tilttaavat näistä asioista on loppupeleissä hyvin vähän, suurinosa ihmisistä ei edes osaa tiedostaa tuota ongelmaa tuossa. Neliönmuotoinen deadzone on melkein jo tietoista vittuilua, eihän tollasta paskaa oikeasti voi olla olemassa, mikä logiikka siinä edes olisi? Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tällaisesta teloitettaisiin ilmatorjuntatykillä 1m etäisyydeltä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.02.2021 21:07
Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tällaisesta teloitettaisiin ilmatorjuntatykillä 1m etäisyydeltä.

Hetken aikaa luulin tätä itseni kirjoittamaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 26.02.2021 21:11
Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa tällaisesta teloitettaisiin ilmatorjuntatykillä 1m etäisyydeltä.

Hetken aikaa luulin tätä itseni kirjoittamaksi.

Myönnettäköön, pohdin hetken mielessäni "olipa MasterTK -mainen lipsahdus".


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 27.02.2021 07:22
Olen kiitollinen valittajista. Teidän ansiostanne asiat kehittyvät ja pulmia ratkotaan, eikä tyydytä riittävään. Jos kaikki olisivat kaltaisiani haaveilijoita, parhaiden puolien näkijöitä, niin meillä ei olisi vielä perskarvatrimmereiden ja shake weightien kaltaisia hienouksia. Joten... te kaikki ihanat takamukseen ammutut karhut... teihin uskotaan, teette tärkeää duunia!  ;D

Ja sitten asiaan:

Dirt 5.

Pelasin tosiaan eilen puolisen tuntia tätä uutta osaa sarjasta, joka tuntuu olevan Codemastersille vähän sellainen sivujuttu. Ihan hauska ajopeli, mutta tästä on vaikeaa varsinaisesti innostua, kun alustalla on tarjolla parempaakin.

Mutta, tällä hetkellä pelin mielenkiintoisin elementti uuden sukupolven laitteilla on se, että performance-moodissa höngitään menemään 120 ruudun voimalla.

Ja voi pojat, sanoisinko että ajopelissä se on aika lähellä gamechangeria.

Sain heittää kaikki ajoavut veks ja pelin vaikeimmalle ja silti painelin menemään koko ajan ykkösenä. Hetken päästä ajoin samat radat grafiikkatilassa ja 60 fps:n ruudunpäivityksellä ja tein jatkuvasti virheitä, vaikka minulla oli se etu, että tunsin rataa jo hieman ensimmäisestä ajosta. Olin silti sekuntikaupalla hitaampi.

Mietin, että tämähän tuntuu melkein huijaukselta, jos vastapuolella on käytössä 60hz – ja suurimmalla osalla onkin.

Eli ei kyllä tarvitse miettiä kahta kertaa, antaako resoluutiossa ja grafiikassa vähän pois. Paino sanalla vähän: en huomannut katseluetäisyydelle juuri mitään eroa 60fps ja 120fps:n visuaalisuudessa. On ihan eri asia katsoa DF:n 300% suurennoksia ja nähdä niissä eroa. Oikea pelitilanne omalla sohvalla, omalla katseluetäisyydellä on hyvin erilainen skenaario.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 27.02.2021 10:49
Dirt 5 on kiva, mutta Dirt Rally ja Dirt Rally 2.0 ovat ne rallipelit, joita pelataan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 27.02.2021 12:11
Tommi Mäkinen Rally tai get rekt.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 27.02.2021 17:48
Palasin pelaamaan Sekiroa PS5:n voimilla. Viimeksi peli jäi kesken jonnekin loppuvaiheille. Peli näyttää next-gen raudalla aivan jumalaiselta ja pelaa todella hyvin. Deflectit on helpompi saada osumaan paremmalla ruudunpäivityksellä ja pelin assetit ovat selvästi next-genin kestäviä. Sekiro on Bloodbornen kanssa helposti FROM Softwaren paras peli. Armottomat bossit, uskomaton worldbuilding tarinan ja loren osalta ja täydellisyyteen hiottu pelattavuus takaavat tälle pelille ikuisen klassikon aseman. Peli oli parin vuoden tauon jälkeen vain parantunut kuin hyvä nakkikeitto jääkaapissa viikonlopun aikana.

Dark Soulseissa homman nimi on vapaus valita miten viholliset ja bossit juustottaa. Bloodborne pakotti pelaajat paljon aggressiivisemmiksi koska pelissä ei käytännössä ole blockia vaan ainoastaan dodge ja pyssyllä suoritettava parry. Sekiro vie tämän filosofian vielä askeleen pidemmälle ja pelissä ei käytännössä kannata dodgettaa kuin harvassa tilanteessa. Viholliset ja bossit trackaavat pelaajaa paljon tarkemmin ja i-frameja ei ole dodgessa nimeksikään. Kun pelaajalle lopulta kolahtaa miten peliä pitää pelata alkaa sellainen gamer-nirvana mitä ei olla AAA toimintapeleissä aiemmin nähty. Alkupelin maajussien kuokaniskut, keskivaiheen samuraiden parimetriset hilparit ja loppupelin valtavien demonien katulamppujen kokoiset tulimiekat. Kaikki nämä voi deflectata pelihahmon omalla miekalla. Aluksi idea tuntuu hullulta ja pelaaja vain säntäilee ympäri bosseja koittaen väistää iskuja henkensä edestä, mutta lopussa taistelut näyttävät ja tuntuvat kuin muiden toimintapelien välidemoilta. Tätä designia tukee pelaajan ja vastuksien posture mittari, joka on niiden "oikea" HP-mittari. Kun posture menee täyteen pystyy pelaaja suorittamaan finisherin jolla pomolta lähtee yksi hp-palkki ja tavalliset viholliset kuolevat kerrasta.

Pelin viimeinen vastus on elegantisti suunnitteltu mittaamaan ainoastaan pelaajan kykyä käyttää pelin perustavanlaatuisia kykyjä. Deflect, mikiri-counter ja vastuksen posturen kasvattaminen riittävät. Toki pomolla on neljä HP-palkkia ja komboja jotka tappavat yhdenkin virheen jälkeen, mutta tämä on pelin henki. Pomon voittaminen ilman vippaskonsteja on yksi hienoimpia hetkiä mitä olen modernien yksinpelin parissa kokenut.

Erityismaininta pelin lorelle. Yhden pelikerran jälkeen se ei vielä kovin hyvin aukene, mutta nämä Vaatin videot saivat leuan putoamaan lattiaan. Pelin jokainen vihollinen, rakennus, esine, NPC ja ympäristö kertovat samaa kiehtovaa tarinaa. Yksityiskohtien määrä on aivan tajunnanräjäyttävää Kojima-kamaa. Kannattaa ehdottomasti vilkaista jos FROM:in pelit maistuvat.

https://www.youtube.com/watch?v=9OmfWCvwM9g&list=PLWLedd0Zw3c6U1WRZBx6eZ-BXprlfQelv&ab_channel=VaatiVidya


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 27.02.2021 20:31
Tommi Mäkinen Rally tai get rekt.
Tommi Mäkinen Rally ja sen Haasta Tommi -pelimuoto. Siinä on silkkaa timanttia!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.02.2021 02:46
Kun pelaajalle lopulta kolahtaa miten peliä pitää pelata alkaa sellainen gamer-nirvana mitä ei olla AAA toimintapeleissä aiemmin nähty.

Hyvin pitkälti samat mietteet. Yksi niistä peleistä, joissa aivot menevät johonkin ihme transsiin ja kaikki ajoitukset tulevat lopulta selkäytimestä. Tiedän, että tämä on klisee, mutta pelin lähes täydellisen combatin jälkeen tuntuu jopa hieman etovalta palata esimerkiksi uusien Assassin's Creed -pelien vastaavan pariin. Viimeinen pomotaistelu on myös äärimmäisen kova mittelö ja olen oikeastaan vieläkin aivan ihmeissäni siitä, kuinka onnistuin lopulta pelaamaan kaikki paitsi kolmannen phasen lopun täydellisesti. Tästä huolimatta muuttaisin ehkä siitä sen alun Genichiron sellaiseksi, ettei sitä tarvitse hakata joka kerta ennen varsinaista pomoa, vaikka se meneekin minuutissa.

Ja voin vain kuvitella, miten upealta Fountainhead Palace näyttää PS5:llä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.02.2021 13:16
Pelasin vasta nyt Astro’s Playroomin viimeisen bossin... ei helvetti. Miten pelitiimi on saanut tällaisen budjetin ja luovan vapauden päräyttää vanhojen Sonyfanien housut jalasta kertoo paljon miksi Sony vaan aina tuntuu paremmalta vaihtoehdolta persoonattomaan xboxiin nähden. Älkää spoilatko itseänne jos leveli on jotain syystä vielä pelaamatta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.03.2021 00:07
Palasin pelaamaan Sekiroa PS5:n voimilla. Viimeksi peli jäi kesken jonnekin loppuvaiheille. Peli näyttää next-gen raudalla aivan jumalaiselta ja pelaa todella hyvin. Deflectit on helpompi saada osumaan paremmalla ruudunpäivityksellä ja pelin assetit ovat selvästi next-genin kestäviä. Sekiro on Bloodbornen kanssa helposti FROM Softwaren paras peli. Armottomat bossit, uskomaton worldbuilding tarinan ja loren osalta ja täydellisyyteen hiottu pelattavuus takaavat tälle pelille ikuisen klassikon aseman. Peli oli parin vuoden tauon jälkeen vain parantunut kuin hyvä nakkikeitto jääkaapissa viikonlopun aikana.

Dark Soulseissa homman nimi on vapaus valita miten viholliset ja bossit juustottaa. Bloodborne pakotti pelaajat paljon aggressiivisemmiksi koska pelissä ei käytännössä ole blockia vaan ainoastaan dodge ja pyssyllä suoritettava parry. Sekiro vie tämän filosofian vielä askeleen pidemmälle ja pelissä ei käytännössä kannata dodgettaa kuin harvassa tilanteessa. Viholliset ja bossit trackaavat pelaajaa paljon tarkemmin ja i-frameja ei ole dodgessa nimeksikään. Kun pelaajalle lopulta kolahtaa miten peliä pitää pelata alkaa sellainen gamer-nirvana mitä ei olla AAA toimintapeleissä aiemmin nähty. Alkupelin maajussien kuokaniskut, keskivaiheen samuraiden parimetriset hilparit ja loppupelin valtavien demonien katulamppujen kokoiset tulimiekat. Kaikki nämä voi deflectata pelihahmon omalla miekalla. Aluksi idea tuntuu hullulta ja pelaaja vain säntäilee ympäri bosseja koittaen väistää iskuja henkensä edestä, mutta lopussa taistelut näyttävät ja tuntuvat kuin muiden toimintapelien välidemoilta. Tätä designia tukee pelaajan ja vastuksien posture mittari, joka on niiden "oikea" HP-mittari. Kun posture menee täyteen pystyy pelaaja suorittamaan finisherin jolla pomolta lähtee yksi hp-palkki ja tavalliset viholliset kuolevat kerrasta.

Pelin viimeinen vastus on elegantisti suunnitteltu mittaamaan ainoastaan pelaajan kykyä käyttää pelin perustavanlaatuisia kykyjä. Deflect, mikiri-counter ja vastuksen posturen kasvattaminen riittävät. Toki pomolla on neljä HP-palkkia ja komboja jotka tappavat yhdenkin virheen jälkeen, mutta tämä on pelin henki. Pomon voittaminen ilman vippaskonsteja on yksi hienoimpia hetkiä mitä olen modernien yksinpelin parissa kokenut.

Erityismaininta pelin lorelle. Yhden pelikerran jälkeen se ei vielä kovin hyvin aukene, mutta nämä Vaatin videot saivat leuan putoamaan lattiaan. Pelin jokainen vihollinen, rakennus, esine, NPC ja ympäristö kertovat samaa kiehtovaa tarinaa. Yksityiskohtien määrä on aivan tajunnanräjäyttävää Kojima-kamaa. Kannattaa ehdottomasti vilkaista jos FROM:in pelit maistuvat.

https://www.youtube.com/watch?v=9OmfWCvwM9g&list=PLWLedd0Zw3c6U1WRZBx6eZ-BXprlfQelv&ab_channel=VaatiVidya

Pitäis jaksaa opetella pelaileen tätä. Nyt on nimenomaan mennyt väistelyksi hyppimiseksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 01.03.2021 04:12
Kyllä se väistelykin kannattaa aina välillä. Varsinkin, jos tulee isku, jota ei voi mitenkään mikiri counteraa. Hyppiminenkin toimii erinomaisena väistönä tietyissä liikesarjoissa ja sillä voi myös pomppia vihollisen päällä niin, että se menee hämilleen sekunniksi. Peli on loppujen lopuksi äärimmäisen hienostunut sekoitus muutamia ydinmekaniikkoja, joiden kanssa vuorotellaan ja joita on osattava hyödyntää oikeissa kohdissa samalla, kun lukee vihollista. Eräänlaisena nyrkkisääntönä sanoisin, että jos vain pakka pysyy kasassa, niin pyrkii ainakin miekkataisteluissa siihen, että deflectaa kaikki mahdolliset iskut, hyökkää samalla päälle tasaisin väliajoin ja mikiri counteraa aina oikealla hetkellä.

Sekiro on myös niitä pelejä, joissa osalla tietyt pomot saattavat tipahtaa melko vaivattomasti ja osa taas jumittaa pitkään niissä. Monet varoittelivat Guardian Apesta minulle etukäteen, mutta itse pidin sitä lopulta vain Bloodborne-pomona, joka sekoaa pelaajan yliaggressiivisesta pelityylistä. Phase 2 on vielä helpompi ja se wonkyjen iskujen deflectaaminen pistää apinan kirjaimellisesti anelemaan armoa. ;D Jopa se kahden apinan taistelu on peruskauraa, kun ymmärtää jujun.

Mutta sitten taas on True Monk, joka oli itselleni selkeästi pelin vaikein tapaus. Jotkut kuulemma vetävät sen muutamalla yrityksellä. Minulla siihen meni varmaan 30 siitä syystä, että kyseinen pomo muuttuu niin epävakaaksi viimeisessä phasessa. Sillä on toki edelleen tuossa vaiheessa ne tietyt jutut, joita osaa ennakoida valmiiksi, mutta se kaikki oksentelu ja muu perseily... tuon nitistäminen tuntui lopulta taivaalliselta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 01.03.2021 10:20
Itsellä juurikin päinvastoin, eli apinaan meni tuntitolkulla aikaa (tupla-apina meni helpommin), mutta Corrupted Monk tokalla yrityksellä läpi eikä edes hikoiluttanut :b


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.03.2021 16:55
Bravely Default II

Tällaisten pelien takia Switch on pääalustani. Yksinkertaisesti mainio perinteinen RPG, jossa loistava taistelusysteemi, upeat musiikit (varsinkin bossitaistot, wow!), koukuttavaa grindausta ja ainakin vielä tuttuun tapaan aika mitäänsanomaton juonivyyhti. Tuntuu ah niin tutulta, turvalliselta ja Squaremaiselta. Diggaan paljon myös ammattisysteemistä, josta huokuu vähän FFV. En osaa kuitenkaan vertailla peliä edeltäjiin, koska en ole niitä pelannut.

Hauskana jippona peli on mahdollista jättää vaikka yöksi sleep-moodiin ja antaa Sethin seikkailla merillä aarteita etsien. Aamulla pelaajaa odottaa kasa herkkuja, kuten rahaa sekä ammatin ja expankartutuspalloja. Tästä tulee lämmin fiilis, että BD II:n maailma jatkaa hönkimistään myös silloin, kun ohjaimen laskee alas ja menee itse yöpuulle. Pieni kikka, mutta kiva sellainen (ja oli ilmeisesti jollain tavalla käytössä myös edeltäjissä).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 06.03.2021 02:14
Itsekin aloitin Sekiron uudelleen alusta ja vielä olisi ilmeisesti viimeinen bossi jäljellä.

Ainiin, ja tuo kuvottava, jostain Bloodbornen hyllytettyjen paskabossien joukosta kaiveltu vaihtoehtobossi Demon of Hatred. Kuka vitun älykääpiö tämän on peliin oikein lisännyt? Yhtäkkiä pitää unohtaa kaikki pelin opit ja palata johonkin Bloodbornen väistelymekaniikoihin, sillä Demon of Hatredin liikkeitä on ihan turha parryttää, koska otat joka kerta chip damagea tulesta. Muutenkin designeltaan ala-arvoinen räpellys (animaatiot näyttävät välillä siltä kuin hahmo lagaisi paikallaan eikä hahmo liiku luontevasti maastossa vaan leijailee tyhjän päällä), hitboxit ovat naurettavat ja iskujen väistely on yhtä helvettiä. Damageakin saa tehdä niin helvetisti.

Ensimmäinen bossi, jonka kohdalla tekee mieli heittää pyyhe kehään. Täysin epänautinnollista pakkopullaa.

Muuten on kyllä ollut erinomainen peli. Etenkin Guardian Ape oli yksi upeimmista pomotaisteluista, joita olen ikinä kohdannut, vaikka harmillisesti tiesin twistin etukäteen. Ja se ruutuun lävähtävä SHINOBI EXECUTION -teksti ja taustalla kuuluva, täydellinen KSHHHINGGG-ääniefekti... AISSSSSSSSAATANA!

Pelimekaniikatkin saavat muut Miyazakin pelit kalpenemaan rinnallaan. Ihan mahdotonta palata johonkin Souls-peleihin tai Bloodbornen laiskaan tussuttelu-parryyn. Ja kuten zoukka jo sanoinkin, pelin assetit ovat ensiluokkaista kamaa, joten peli näyttää taivaalliselta edelleen.

Jos jotain moitittavaa pitää keksiä, niin kamera on paikoitellen aivan luokattoman surkea. En tiedä onko minua ikinä vituttanut mikään elämässä yhtä paljon kuin sen yksikätisen lilanvärisen minibossi-ninja kohtaaminen kapeassa luolassa. Kamera näyttää kaikkea muuta kuin sitä mitä sen pitäisi näyttää, eikä kameralukitus pysy kunnolla kohteessa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 06.03.2021 03:02
Itse jätin Demon of Hatredin kokonaan ensi kertaan ja jotakuinkin samoista syistä. Myös Owlin vaikeampi versio jäi kokematta, kun sen voi ilmeisesti missata jotenkin. En tiedä, kuinka vaikea se pomo olisi ollut. Siinä tavallisessa Owl-taistelussa minulla ei ollut ainakaan mitään ongelmia.

Tuo mainitsemasi ninja kaatui vasta joskus pelin puolivälissä, kun en sitä heti ensi yrittämällä saanut nirhattua. Eikä minulla vielä tuossa vaiheessa tainnut olla mikiriäkään. Chained Ogre lienee ainoa minibossi, jonka kohdalla iski pieni vitutus. Tuolla vihollistyypillä on se ärsyttävä grab-mekaniikka, ja jos pelissä olisi ollut isompia pomoja tällä liikkeellä varustettuna, olisin varmaan tuskaillut niissä jonkin verran.

Onnea viimeiseen koitokseen!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 16.03.2021 23:08
Viimeksi olen pelannut suosituksen pohjalta Iconoclastsia (http://www.playiconoclasts.com/). Kyseessä on metroidvania-tyyppiseksi luokiteltava peli. Olen pelannut niitä aika paljon viimeisen parin vuoden aikana. Ehkä kyllästymiseen asti. Iconoclasts on kuitenkin piristävän tarinavetoinen metroidvania. Tarina ja sen hahmot ovat hauskoja. Pelimaailma on mielikuvituksellinen ja kiinnostava. Musiikki on hyvää. Pelihahmon ohjattavuus on erityisesti miellytävän ripeää ja napakkaa. Suosittelen lämpimästi, jos metroidvaniat tai toimintatasohyppelyt kiinnostaa. Vaikka olisi vähän kyllästynyt niihin.

(http://www.playiconoclasts.com/images/chrome.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 16.03.2021 23:34
Itse seurasin Iconoclastsin kehitystä vuosia pelkästään graffojen takia. Pelin tekijä on aivan totaalinen ja tinkimätön pixelart- ja animaationero. Ja noin muutenkin hyvin mielenkiintoinen persoona Twitterin perusteella.

Itse peli oli kyllä itselle pienoinen pettymys. En keksi siitä mitään muuta erityisen hyvää visuaalisen puolen lisäksi.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.03.2021 10:17
Ainiin, ja tuo kuvottava, jostain Bloodbornen hyllytettyjen paskabossien joukosta kaiveltu vaihtoehtobossi Demon of Hatred. Kuka vitun älykääpiö tämän on peliin oikein lisännyt? Yhtäkkiä pitää unohtaa kaikki pelin opit ja palata johonkin Bloodbornen väistelymekaniikoihin, sillä Demon of Hatredin liikkeitä on ihan turha parryttää, koska otat joka kerta chip damagea tulesta. Muutenkin designeltaan ala-arvoinen räpellys (animaatiot näyttävät välillä siltä kuin hahmo lagaisi paikallaan eikä hahmo liiku luontevasti maastossa vaan leijailee tyhjän päällä), hitboxit ovat naurettavat ja iskujen väistely on yhtä helvettiä. Damageakin saa tehdä niin helvetisti.

Demon of Hatred oli itselle se vaikein bossi. Siitä ei vain ole mitään oikotietä ohi (paitsi yksi Shinobi equipment jolla vastuksen saa stunnattua kolme kertaa, auttaa viimeisessä vaiheessa mutta ei tee taistelusta kuulemma helppoa). Vaikeinta tuntui olevan oppia väistämään charget, joissa pitää hypätä sivulle. Sen kun oppi ja sai selkärankaansa ne hyökkäykset mitkä pitää deflectata (lähinnä potkut) ja mitkä kannattaa väistää (tulimiekan iskut), niin homma alkoi sujua. Käytin bossiin aluksi kaikki punaiset candyt ja confettit (yritin siis rushata kolmannen vaiheen isolla damagella ennen kuin bossi kerkeäisi riehua), mutta tämä vain lisäsi stressiä niin paljon, että lopulta tapoin Demonin natuna. Ja tosiaankin bossi poikkeaa muista Sekiron pomoista ja on onneksi täysin optionaalinen. Muistaakseni pomon tappamista ei tarvitse mihinkään endingiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 17.03.2021 11:08
Pelasin hiljattain BioShock-kokoelman läpi PS4:llä. Olin toki läpäissyt jo kaksi ensimmäistä osaa kymmenisen vuotta sitten ja pitänyt niistä jo tuolloin, mutta muistikuvat alkoivat olla sen verran hämäriä, että ajattelin uudelleenpeluun olevan tarpeen. Molemmat BioShockit maistuivat edelleen, eikä menoa haitannut edes se, ettei sarjan räiskintä ole välttämättä ihan sieltä parhaimmasta päästä. Sen sijaan miljöö, hahmot ja ympäristöön jätetyt viestit... näiden parissa viihdyn varmasti vielä tulevaisuudessakin. Kovaa settiä.

Sarjan kolmas osa taas oli jäänyt joskus kokonaan pelaamatta, kun muistaakseni Infinite sai hieman ristiriitaisen vastaanoton aikoinaan, jolloin lykkäsin koko pelin hankintaa vuositolkulla. Tämähän osoittautuikin sitten pahaksi virheeksi, sillä rakastin pelin jokaista hetkeä näin kahdeksan vuotta myöhässä! ;D Kaunilla Columbialla sekä Elizabethillä ja Bookerilla on nyt erityinen paikka sydämessäni, mihin liittyen saatan pelata koko pelin uudelleen ihan lähiaikoina. Suoraan sanoen jäi kaipuu tätä charmikasta ja suorastaan hellyyttävää seikkailua kohtaan, vaikka mukaan mahtuikin niin paljon surua ja haikeutta (varsinkin Burial at Sean myötä). Menee heittämällä suosikikseni tämän sarjan peleistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Riffe - 18.03.2021 15:14
Divinity: Original Sin 2 työn alla, kera muutaman modin. Vähän harmittaa vanillaversion skillien määrä, mutta modeilla saa melkein kaikkiin skilliluokkiin uusia jippoja.

Lähdin työstämään kaksi erillistä tallennusta, toisessa hahmot tekevät puhdasta physicalia, toisessa puhdasta elementalia. Elementalilla en pitkälle pötkinyt, kun sitä kautta ei juuri ole tarjolla mitään knockdownia vihuihin, mikä on vaikemmalla tasolla pelattaessa helvetin iso apu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.03.2021 12:07
Divinity 2 on erinomainen peli, joka on saatu lähes täysin pilattua uskomattoman typerällä vihujen fyysinen / magic armor-systeemillä. Edelleen peli kesken sen takia.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.03.2021 09:21
Nier Automata tuli pelattua läpi. Luulin alunperin, että se olisi enemmän DMC-tyyppinen, mutta olikin hieman perinteisempi toimintaroolipeli. Joka tapauksessa jaksoin pelata läpi ja täytyy myöntää, että 2B:n pylly antoi pelille lisäboostia. Suosittelen.

Ilmeisesti löytyy joku 28 eri endingiä, mutta en jaksa enempää.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 26.03.2021 09:44
Ilmeisesti löytyy joku 28 eri endingiä, mutta en jaksa enempää.

Ilmeisesti peli alkaa vasta kolmannella läpipeluulla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.03.2021 09:50
Ilmeisesti löytyy joku 28 eri endingiä, mutta en jaksa enempää.

Ilmeisesti peli alkaa vasta kolmannella läpipeluulla.

Joo, ymmärsin että tarinaa on paljon vielä ekan endingin jälkeen. Itse pelaaminen ei kuitenkaan ollut niin hauskaa, että jaksaisi upottaa 20h lisää tuohon. Pitää siirtyä Game Passissa jo seuraaviin peleihin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 26.03.2021 12:26
Ensimmäiset kaksi läpipeluukertaa ovat sama tarina kahden eri hahmon silmin. Sitten alkaa se juonen viimeinen vaihe, jolla oli muistaakseni vähintään yhtä paljon pituutta kuin kahdella ensimmäisellä endingillä. Muut endingit ovat vapaaehtoisia ja lyhyitä, esimerkiksi osa voi aktivoitua jo kuollessaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 26.03.2021 14:09
Nier automata oli kyllä rapaa siihen nähden mitä hehkutettiin. Ei varsinaisesti huono peli mutta odotin kyllä paljon enemmän. Myös se vitsi että pitää pelata kaikki loput on ihan huuhaata. Tarina on yhdentekevää animesekoilua alusta loppuun ja gameplay on siinä vaiheessa käynyt tylsäksi jo moneen kertaan. Musiikit on sentään 5/5.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 26.03.2021 14:24
Yoko Taron peleille lienee tyypillistä alhaisempi budjetti. NieR: Automata on selkeä PS2-ajan peli, josta paistaa vaatimattomuus hyvin monelta osa-alueelta. Jostakin syystä jaksoin pelata sen silti läpi innolla.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.03.2021 15:22
Yoko Taron peleille lienee tyypillistä alhaisempi budjetti. NieR: Automata on selkeä PS2-ajan peli, josta paistaa vaatimattomuus hyvin monelta osa-alueelta. Jostakin syystä jaksoin pelata sen silti läpi innolla.

Jostain syystä... innolla...
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 28.03.2021 21:20
Remedyn Controlin läpäisin. Alustana Xbox Series X ja peli pyöri performance-moodissa, eli 60fps. Aiemmat konsoliporttaukset eivät juuri loistaneet, joten panttasin läpäisyn next-gen -päivitettyyn Ultimate Editioniin. Pääpeli ja kaikki lisurit tuli alennuksesta ostettua 20 eurolla. Aika haistapaska-meininki muuten, että aiemmin pelin ja lisurit sisältäneen paketin ostaneet eivät saaneet peliä päivitettyä PS5/Series X -versioon, vaan sitä varten piti ostaa sama setti uusiin Ultimate Edition -kuoriin paketoituna. Syy varmaan julkaisijassa eikä Remedyssä, mutta silti.

Itse pelistä. Federal Bureau of Controlin yliluonnollisessa päämajassa asiat ovat vähän hassusti. Paikalle tulee Jesse Faden pelastamaan päivän, kunhan ensin selvitetään, mitä helvettiä täällä tapahtuu. Meno muistuttaa Alan Wakea, joka vuorostaan haki inspistä Twin Peaksista ja sen sellaisista. Hauskana yksityiskohtana Remedyn aiemmat pelit ja Control jakavat saman maailman. Alan Wakeen varsinkin viitataan paljon. Periaatteessa pidän kaikesta tuollaisesta oudosta ja mystisestä. Samalla kuitenkin ärsyttää, että kaikki on niin korkealentoista, eikä oikein mistään saa tarttumapintaa. Maailma ja kaikki taustajutut ovat mielenkiintoisia, mutta juuri itse pelin tarinan kertominen vähän ontuu. Sama vaivasi Alan Wakea.

Pelimaailma on todella nätti. Siis sekä graafisesti, että taidetyyliltään. Pääasiassa arkkitehtuuri on betonibunkkeria höystettynä todella upeilla ja värikkäillä yksityiskohdilla. Mirror's Edge tulee monin paikoin mieleen. Pelissä on paljon kauniita hetkiä ja paikkoja. Pelimaailma myös tuhoutuu upeasti, kun Jesse ja viholliset räiskivät ja heittelevät kyvyillään tavaroita ympäriinsä. Taisteluiden jälkeen todella näyttää siltä, että täällä on taisteltu. Pyssy on periaatteessa yksi ja sama, joka kykenee muuntautumaan eri muotoihin, jotka vastaavat pistoolia, haulikkoa jne. Jesse saa kaverikseen kykyjä kuten levitaatio ja kyky nostaa ja heittää tavaroita ajatuksen voimalla. Taisteluiden lisäksi kykyjä käytetään kevyissä puzzleissa. Välillä tuli jotain ärsyttäviä äkkikuolemia, kun hahmo jää vähän jumittamaan johonkin maassa makaavaan romuun samalla kun pelihahmoon osuessa räjähtävä vihollinen syöksyy kohti. Ja tietysti vieressä oli vielä jokin räjähtävä esine.

Peli on käytännössä metroidvania. Päämaja aukeaa hiljalleen tutkittavaksi, kun pelaaja saa uusia kykyjä tai kulkukortteja. Peli on rytmitetty hyvin. Missään vaiheessa ei tule puuduttavan pitkiä kohtauksia ja sopivaan tahtiin esitellään uutta, joko alueita tai kykyjä. "Jos nyt vielä hetken", huomasin ajattelevani usein. Parina iltana menikin yöllä kahteen asti pelatessa.

Jos pitäisi arvosana antaa niin 4/5 varmaankin. Suosittelen pelaamaan, jos ei vähän lynchimäinen tarina haittaa ja kiva metroidvaniamaisesti etenevä räiskintäpeli yhtään kiinnostaa.

Seuraavaksi sitten lisäreiden kimppuun. Jälkimmäinen niistä kai antaa vahvoja vihjeitä, ettei Alan Wake ole vielä kuopattu...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 28.03.2021 21:52
Digimon Story: Cyber Sleuth. Eipähän ole tullut pelattua aikoihin näin tavattoman keskinkertaista peliä. Huonoksi tätä ei voi morkata, muttei erityisen hyväksikään. Koko peli on eräänlainen riisuttu ja yksinkertaistettu versio Personasta, mikä saattaa toki toimia silloin, jos kaipaa rentoa roolipeliä Switchille. Täs siul on sellane.

Eniten Digimon Storyssa häiritsee ehkä tuo taistelujärjestelmä, sillä siinä ei ole mitään syvyyttä. Pelaajalle tarjotaan vaihtoehdot item, guard, skill, change ja attack. Jos hirviöiden statistiikat ovat tarpeeksi hyvät ja ne ovat viimeisellä tai toiseksi viimeisellä asteella, ovat taistelut melko pitkälti sitä, että tykitetään erikoishyökkäyksiä putkeen sekä odotellaan vastustajan häviötä. Pelissä on myös eräs ABI-niminen stat, jonka kasvattaminen vaatii pahimmillaan hirviön palauttamista aikaisempaan muotoonsa useita kertoja, mikä taas on silkkaa grindaamista. Tätä statia kuitenkin tarvitsee, jos haluaa saada ne parhaimmat muodot itselleen. Saavutin pelissä äskettäin puolivälin ja kohta minulla on kolme mega-tason hirviötä. Toisin sanoen pelissä ei ole enää muuta "saavutettavaa" kuin seurata juonta.

Ai niin, ja mukaan on ahdettu irrallisen oloinen DigiLine, jonka ideana on kai kasvattaa hirviöiden CAMia. Ihan hölmö järjestelmä tämäkin. Viestit ovat satunnaisgeneroituvia eikä koko konseptia ole muutenkaan viety sille asteelle, että se lisäisi vuorovaikutusta ja immersiota. Oikeastaan Digimon Story on täynnä tällaisia raakileideoita, joissa olisi potentiaalia, mikäli ne toteutettaisiin kunnolla. Toisaalta peli on myös mielestäni kivempi kuin nämä uudemmat Pokémonit, mikä taas kertoo jotakin jälkimmäisen sarjan alennustilasta.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 28.03.2021 23:47
Remedyn Controlin läpäisin. Alustana Xbox Series X ja peli pyöri performance-moodissa, eli 60fps. Aiemmat konsoliporttaukset eivät juuri loistaneet, joten panttasin läpäisyn next-gen -päivitettyyn Ultimate Editioniin. Pääpeli ja kaikki lisurit tuli alennuksesta ostettua 20 eurolla. Aika haistapaska-meininki muuten, että aiemmin pelin ja lisurit sisältäneen paketin ostaneet eivät saaneet peliä päivitettyä PS5/Series X -versioon, vaan sitä varten piti ostaa sama setti uusiin Ultimate Edition -kuoriin paketoituna. Syy varmaan julkaisijassa eikä Remedyssä, mutta silti.

Itse pelistä. Federal Bureau of Controlin yliluonnollisessa päämajassa asiat ovat vähän hassusti. Paikalle tulee Jesse Faden pelastamaan päivän, kunhan ensin selvitetään, mitä helvettiä täällä tapahtuu. Meno muistuttaa Alan Wakea, joka vuorostaan haki inspistä Twin Peaksista ja sen sellaisista. Hauskana yksityiskohtana Remedyn aiemmat pelit ja Control jakavat saman maailman. Alan Wakeen varsinkin viitataan paljon. Periaatteessa pidän kaikesta tuollaisesta oudosta ja mystisestä. Samalla kuitenkin ärsyttää, että kaikki on niin korkealentoista, eikä oikein mistään saa tarttumapintaa. Maailma ja kaikki taustajutut ovat mielenkiintoisia, mutta juuri itse pelin tarinan kertominen vähän ontuu. Sama vaivasi Alan Wakea.

Pelimaailma on todella nätti. Siis sekä graafisesti, että taidetyyliltään. Pääasiassa arkkitehtuuri on betonibunkkeria höystettynä todella upeilla ja värikkäillä yksityiskohdilla. Mirror's Edge tulee monin paikoin mieleen. Pelissä on paljon kauniita hetkiä ja paikkoja. Pelimaailma myös tuhoutuu upeasti, kun Jesse ja viholliset räiskivät ja heittelevät kyvyillään tavaroita ympäriinsä. Taisteluiden jälkeen todella näyttää siltä, että täällä on taisteltu. Pyssy on periaatteessa yksi ja sama, joka kykenee muuntautumaan eri muotoihin, jotka vastaavat pistoolia, haulikkoa jne. Jesse saa kaverikseen kykyjä kuten levitaatio ja kyky nostaa ja heittää tavaroita ajatuksen voimalla. Taisteluiden lisäksi kykyjä käytetään kevyissä puzzleissa. Välillä tuli jotain ärsyttäviä äkkikuolemia, kun hahmo jää vähän jumittamaan johonkin maassa makaavaan romuun samalla kun pelihahmoon osuessa räjähtävä vihollinen syöksyy kohti. Ja tietysti vieressä oli vielä jokin räjähtävä esine.

Peli on käytännössä metroidvania. Päämaja aukeaa hiljalleen tutkittavaksi, kun pelaaja saa uusia kykyjä tai kulkukortteja. Peli on rytmitetty hyvin. Missään vaiheessa ei tule puuduttavan pitkiä kohtauksia ja sopivaan tahtiin esitellään uutta, joko alueita tai kykyjä. "Jos nyt vielä hetken", huomasin ajattelevani usein. Parina iltana menikin yöllä kahteen asti pelatessa.

Jos pitäisi arvosana antaa niin 4/5 varmaankin. Suosittelen pelaamaan, jos ei vähän lynchimäinen tarina haittaa ja kiva metroidvaniamaisesti etenevä räiskintäpeli yhtään kiinnostaa.

Seuraavaksi sitten lisäreiden kimppuun. Jälkimmäinen niistä kai antaa vahvoja vihjeitä, ettei Alan Wake ole vielä kuopattu...

Aloittelin Controllin myös. Tykkäsin paljon Alan Wakesta ja kyllä tämäkin maistuu toistaiseksi. Isot bonukset talonmies Ahdista. Pelaan GamePass versiota, joten ilmeisesti jää nämä nextgen parannukset pois, joka kyllä hieman latistaa tunnelmaa. Varsinkin kun ei toimi 60fps.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 02.04.2021 11:35
Descenders (https://www.youtube.com/watch?v=zG-dBYtbPNA&t=59s)

Alamäkipyöräily kuulostaa lajina ja varsinkin pelinä melko tylsältä. Mieluummin sitä ajaisi KTM:llä motocrossia, kuin munamankelilla alamäkeä. Toisin on, peli hyvin addiktoiva ja sopii sellaiseen "pelaan 30min" hetkiin, kun ei jaksa syventyä tarkemmin taas yhteen liian suureen open world -peliin. Pelin myös oppii samantien, eli flow -tiloihin pääseminen ei vaadi mitään 200h harjoittelua, vaan 15min jälkeen pyörä on sormien jatke ruudulla. Toimii ohjaimella täydellisesti. Löytyy mm. Xboxin/PC Game Passilta.

 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.04.2021 12:10
Ei saatana, Bravely II:n ainoa vika on se, että peli on jo liian hyvä!

No ei nyt ihan, mutta kaltaiseni JRPG-fani pelaa tätä suuressa hurmoksessa. Takana nyt yli 50 tuntia niin, että en ole kiirehtinyt mihinkään. Olen opetellut kaikille hahmoille aina uusien ilmaantuessa ammatit, grindannut laittomasti ja siinä sivussa nostanut hahmojeni leveleitä melkein seitsemällekymmenelle. Lopputulos on se, että olen tällä hetkellä pelissä täysin OP, jopa kätkettyjä bosseja vastaan. Tämä on se ihana tunne, jota monesti haen hyvistä vuoropohjaisista roolipeleistä – mahdollisuutta rikkoa peli, jos tekee asioita oikein.

Graafinen tyyli on kasvanut silmissäni, mitä pidemmälle peli on edennyt. Ensimmäisissä demoissa en voinut sietää sitä, mutta nyt jopa hahmodesign on alkanut monessa kohtaa jopa miellyttämään. Toisaalta hyväkin asia, ettei peli ole visuaalisesti samanlainen kuin Octopath Traveler. Ja pehmeys, mitä tässä on haettu, toimii juonen puitteissa mainiosti.

Arvaatteko mistä huomautan seuraavaksi? Ei, en siitä ettei gyrolla voi antaa valikkokomentoja, vaan pelin musiikista:

https://www.youtube.com/watch?v=H9P293LMMhE

Emme ansaitse tällaista. Emme kertakaikkiaan.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 02.04.2021 12:21
Descenders (https://www.youtube.com/watch?v=zG-dBYtbPNA&t=59s)

Alamäkipyöräily kuulostaa lajina ja varsinkin pelinä melko tylsältä. Mieluummin sitä ajaisi KTM:llä motocrossia, kuin munamankelilla alamäkeä. Toisin on, peli hyvin addiktoiva ja sopii sellaiseen "pelaan 30min" hetkiin, kun ei jaksa syventyä tarkemmin taas yhteen liian suureen open world -peliin. Pelin myös oppii samantien, eli flow -tiloihin pääseminen ei vaadi mitään 200h harjoittelua, vaan 15min jälkeen pyörä on sormien jatke ruudulla. Toimii ohjaimella täydellisesti. Löytyy mm. Xboxin/PC Game Passilta.

 

Sä saat tuon kuulostamaan suorastaan rentouttavalta peliltä joten mä voin antaa toisen näkökulman.
Peli on teknisesti ottaen roguelike sillä pätkät generoidaan aina uudestaan ja jokainen läpipeluu yritys aloitetaan myös nollista ja pieniä päivityksiä tarjoavat tyypit pitää hommata uudelleen messiin.
Elämiä taisi olla aluksi 3-4 ja yhden menettää aina kun kaatuu ja jos viimeisellä radalla menettää viimeisen elämän vittumaisessa hypyssä (ja niitä on monta) niin koko homma aloitetaan täysin alusta.
Lisäreitä voi toki saada lisää suorittamalla joitakin haasteita, mutta niissä on aina omat riskinsä joten usein on parempi keskittyä vaan pääsemään ehjänä maaliin.

Itse pelasin career ja career+ (tai millä nimellä ne olikaan) moodit läpi joskus varmaan yli vuosi sitten ja sen jälkeen en ole peliin koskenut.
Hyvä peli se on, mutta kannattaa tietää mitä on aloittamassa jos sen haluaa päästä myös läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 02.04.2021 15:52
Descenders (https://www.youtube.com/watch?v=zG-dBYtbPNA&t=59s)

Alamäkipyöräily kuulostaa lajina ja varsinkin pelinä melko tylsältä. Mieluummin sitä ajaisi KTM:llä motocrossia, kuin munamankelilla alamäkeä. Toisin on, peli hyvin addiktoiva ja sopii sellaiseen "pelaan 30min" hetkiin, kun ei jaksa syventyä tarkemmin taas yhteen liian suureen open world -peliin. Pelin myös oppii samantien, eli flow -tiloihin pääseminen ei vaadi mitään 200h harjoittelua, vaan 15min jälkeen pyörä on sormien jatke ruudulla. Toimii ohjaimella täydellisesti. Löytyy mm. Xboxin/PC Game Passilta.

 

Sä saat tuon kuulostamaan suorastaan rentouttavalta peliltä joten mä voin antaa toisen näkökulman.
Peli on teknisesti ottaen roguelike sillä pätkät generoidaan aina uudestaan ja jokainen läpipeluu yritys aloitetaan myös nollista ja pieniä päivityksiä tarjoavat tyypit pitää hommata uudelleen messiin.
Elämiä taisi olla aluksi 3-4 ja yhden menettää aina kun kaatuu ja jos viimeisellä radalla menettää viimeisen elämän vittumaisessa hypyssä (ja niitä on monta) niin koko homma aloitetaan täysin alusta.
Lisäreitä voi toki saada lisää suorittamalla joitakin haasteita, mutta niissä on aina omat riskinsä joten usein on parempi keskittyä vaan pääsemään ehjänä maaliin.

Itse pelasin career ja career+ (tai millä nimellä ne olikaan) moodit läpi joskus varmaan yli vuosi sitten ja sen jälkeen en ole peliin koskenut.
Hyvä peli se on, mutta kannattaa tietää mitä on aloittamassa jos sen haluaa päästä myös läpi.

Tuo rentouttavuus varmaan johtuu just siitä näkökulmasta millä peliä pelaa. Mulle tuo kenttien generoituminen ja roguelike tyyli, että saa aina aloittaa puhtaalta pöydältä ilman edellisen session taakkaa antaa juuri sen vapaudentunteen, että tän voi aloittaa ja lopettaa milloin vain. Tarkoituskaan ei ole läpäistä peliä, vaan nautiskella juuri siitä hetkestä joka vääjäämättä tällä asenteella päätyy niskat nurin bossjumpin jälkimainingeissa. Haastetta pelistä löytyy ja se on hyvä se. Helppo aloittaa ja vaikea masteroida, juuri oikein rakennettu oppimiskäyrä, tästä voisi ottaa monet isommatkin pelit mallia. Jos tähtäin tosiaan on siinä läpäisyssä, niin ohjain varmasti lentää seinään kerran kerrasta.  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 02.04.2021 16:21

En ole mikään grafiikoiden perässä juoksija, mutta Bravely Default 2 on paikoin niin syntisen ruma ja halvalla tehty, että voisi olla joku vuoden 2010 mobiilipeli. Ihan uskomatonta, etteivät yhtänä jaksaneet enempää nähdä pelin eteen.

Tämä on se ihana tunne, jota monesti haen hyvistä vuoropohjaisista roolipeleistä – mahdollisuutta rikkoa peli, jos tekee asioita oikein.

Emme ansaitse tällaista. Emme kertakaikkiaan.


Mutta tässä asiassa täysin samaa mieltä. Nykyään tekijöillä joku suunnaton pakonomainen tarve rajoittaa ja ohjata kaikkea rpg-peleissä, että on todella virkistävää saada vapauksia tehdä ja rikkoa mitä vain.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 03.04.2021 11:15
Ilmeisesti löytyy joku 28 eri endingiä, mutta en jaksa enempää.

Ilmeisesti peli alkaa vasta kolmannella läpipeluulla.

Joo, ymmärsin että tarinaa on paljon vielä ekan endingin jälkeen. Itse pelaaminen ei kuitenkaan ollut niin hauskaa, että jaksaisi upottaa 20h lisää tuohon. Pitää siirtyä Game Passissa jo seuraaviin peleihin.
Nier: Automata on niitä harvoja pelejä, jotka toimii itselleni paremmin niin, että katson YouTubesta, kun joku muu on pelannut, kommentoinut ja leikannut videoon vain parhaat palat, tarinaosuudet ja välivideot. Päälle parin tunnin tarina-analyysivideo ja homma on paketissa. Mielenkiintoisimpia pelejä, joita en jaksa tai halua pelata. No, demon pelasin läpi ja se riitti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 03.04.2021 21:00
Series X + Game Pass - Part 3

Yooka-Laylee and the Impossible Lair
Tämä oli pakko testata koska oli huhujen mukaan samanlainen kuin uudet DKC pelit, jotka ovat loistavia. No, pelihän onkin täysin suora kopio niistä - ja vielä hyvällä tavalla! On tämä kyllä mielestäni huonoin tästä kolmikosta, mutta ei merkittävästi. Eli todella mehevä pakkaus. Erityisesti viimeinen taso oli mukava yllätys. Kerrankin reilusti haastetta eikä mitään nössöilyä. Kannattaa kokeilla jos tykkää uusista DKC peleistä.

Resident Evil 3 Remake (ei Game Pass tuote)
Päällisin puolin aika samanlainen edeltäjänsä kanssa mutta kyllä selvästi huonompi. Pelasin silti 100% (lukuunottamatta niitä piilotettuja patsaita) ja oikestaan koko ajan oli hauskaa. Ihan ok jatkopala täyttämään RE2 Remaken jättämää tyhjiötä sielussa. Tämä myös sai arvostamaan vielä enemmän RE2 Remakea joka lukeutuu omiin viime vuosien suosikkeihini.

Bloodstained: Ritual of the Night
En tiedä mitä odotin mutta ei kyllä napannut yhtään. Tämä oli legitisti huonoin peli mitä olen pelannut aikoihin. Rämmin ekaan loppuun (käytännössä vaan game over) asti jonka jälkeen en keksinyt mitä piti tehdä. Juoksin linnan ympäri pariin otteeseen ja hakkasin kaikkia seiniä, puhuin kaikille tyypeille jne jne. enkä vaan löytänyt mitään. Poistin pelin ja googlasin vielä että miten pääsee eteenpäin: olisi pitänyt jossain random huoneessa jotain random vihollista grindata tarpeeksi paljon että siltä olisi saanut jonkun random itemin jolla pääsee eteenpäin. En ole aiemmin metroidvania-tyylisiä Castlevania pelejä pelannut ja tämän jälkeen ei kyllä tarvitse edes kokeilla.

Enter The Gungeon
Kaverin kanssa ollaan tätä hakattu mutta ei vaan päästä läpi. Plussaa siitä että aseita, perkkejä, mysteereitä sun muuta vaihtelua on kyllä kunnolla. Ihan ok co-op sekoilua. Ei tätä kyllä yksin jaksaisi.

Resident Evil Code: Veronica X (ei Game Pass tuote)
Oli pakko napata alennuksesta koska RE pelit kiinnostaa ja puhututtaa. Ensimmäisenä taas kopsahti silmille 30 framen ruudunpäivitys, joka kyllä ei haittaa tässä pelissä yhtään mitään. Jälkeenpäin ajateltuna peli oli täynnä mielenkiintoisia vastakohtia. Peli on ihan tajuttoman helppo lukuunottamatta bosseja, jotka on ihan tajuttoman vaikeita. Pelin välipätkät ja ääninäyttely ovat infernaalisen huonoja mutta juuri sen takia tarinan sekoilu on ihan nautinnollista - jollain kierolla tavalla. Suurin osa pelin alueista on unohdettavia betonikomplekseja mutta alkupuolen kartano juonenkäänteineen jäi kyllä mieleen.

Yksi iso miinus pelissä kyllä on: pelissä on pari kohtaa jossa pelattava hahmo yllättäen vaihtuu ja sen jälkeen ei enää pääse käsiksi tavaroihin jotka edelliselllä hahmolla sattui sillä hetkellä olemaan equipattuna. Esimerkiksi viimeinen bossi oli melkoisen työn takana koska kaikki kunnon aseet oli jääneet eri hahmolle. Tietysti ongelmaa ei ole seuraavilla pelikerroilla kun tietää etukäteen milloin hahmo vaihtuu. Mutta eipä tämä niin hyvä ollut että jaksaisi uudestaan pelata.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 13.04.2021 08:52
Bravely Default II läpi.

BD II on yllättävä peli sellaiselle, joka on jättänyt väliin aiemmat osat. Juuri kun luulee tarinan asettuvan perinteisiin uomiin, se heittääkin kehiin mielenkiintoisen kierrepallon, jonka tuomalla myllerryksellä tarinaan uppoutuu entistäkin keskittyneemmin. Lopulta kuitenkin tuntuu, että perinteistä, puhuvien kristalleiden avulla eteenpäin kuljettuvaa tarinaa on yritetty vain rikkoa pienellä määrällä hämmennystä – twistit lilluvat sopassa, mutta vain mausteena.

BD II:n todellinen tähti on sen ammattisysteemi ja sen kautta avautuva pelimekaaninen runsaus. Pelaaja voi viedä neljän tiimiään haluamaansa suuntaan ilman rajoituksia, ja hyvin monenlaiset kombinaatiot toimivat. Itse esimerkiksi panostin eri ammattien oppimiseen niin paljon grindausaikaa, että lopulta Freelancer-ammatin "nosta hahmon kaikkia statseja opittujen ammattien määrän mukaisesti" -taito teki hahmoistani puolijumalia, jotka 9999/9999-osumapisteillään kävelivät suoraan läpi lopun bosseistakin, tuottaen vahinkoa yhdellä osumalla kymmeniätuhansia pisteitä. Se ei ole kuitenkaan ainoa reitti olla pelissä täysin ylivoimainen, mikä on todella hienoa.

Hyvät RPG:t tempaavat minut aina mukaansa, ja hahmot kasvavat siinä määrin matkan aikana, että lopputekstien tullen liikutusta ei voi välttää. BD II sisältää myös nipun hetkiä, jotka sytyttävät jotakin sisimmässä, mutta silti tuntuu, että SE on toppuutellut suurten tunteiden kanssa. Asioita saa toki jäädäkin pimentoon ja pelaajan itsensä kuviteltavaksi, nyt olisin vain toivonut viimeistä silausta hahmojen välisille suhteille.

Pelin visuaalinen toteutus kasvoi matkan aikana, mutta en ole vieläkään sen suurin fani. Octopath Traveleria taas pidän yhtenä viime vuosien kauneimmista videopeleistä. BD II ei pääse samaan, mutta omaa kuitenkin persoonallisuutta ilmeikkäine hahmoineen. Ympäristöt jäävät usein harmittavan valjuiksi ja jopa mielikuvituksettomiksi. Musiikin suhteen tilanne on tasaisempi, mutta OT:n soundtrack on silti kokonaisuutena parempi.

Tämä on kova JRPG, ei siitä mihinkään pääse. Alustalla on toki tarjolla parempaakin, mutta se ei tarkoita, etteikö BD II olisi pelaamisen arvoinen. En tiedä tulenko joskus palaamaan sen ääreen New Game Plussan takia, mutta sen tiedän, että jos joskus pelin edeltäjät tuodaan Switchille, olen heti valmiina pelaamaan ne.

Tai sitten Bravely III:n. Kyllä sekin kelpaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 13.04.2021 10:23
Octopath Traveller PC

PS5 istuu TV:n vieressä ja DMC5 SE hyllyssä kun PC hyrrää ja Octopath Traveller on vuoroin näytöllä ja TV:n ruudulla tulilla. Noin 30h nyt takana ja... peli on oudon vangitseva. Mietin yllättävän usein kuinka huono pelin rakenne on, mutta silti palaan siihen aina uudestaan ja uudestaan. Ensinnäkin tekstiä on aivan helvetisti. Onhan sitä aina JRPG peleissä, mutta jotenkin tuntuu että tässä pelissä sitä on todella paljon ja pelin tahti on todella verkkainen. Lisäksi rytmitys ja seikkailun rakenne on jotenkin todella tiukka ja kärjistetyn toistuva. Mene kaupunkiin ja taistele matkalla, lue helvetisti tarina tekstiä, "dungeon" jossa loppupomo, lue lisää helvetisti tarina tekstiä ja sama uudestaan. Välissä on toki sivutehtäviä, mutta tuntuu että niissäkin on kaksi ääripäätä: Itsestäänselvyyksiä tai ihan arpaa mitä pitää tehdä".
Lisäksi pelin heikkoudesta on tehty oudosti koko pelin idea. Hahmojen tarinoista. Kaikissa JRPG peleissä on paljon hahmoja ja niillä kaikilla on tarinansa. Ja nämä tarinat on vaihtelevalla menestyksellä kirjoitettu lomittain niin että ne kohtaavat ja yhteinen päämäärä löytyy. Octopath ei mene aidan matalasta kohdasta vaan pistää koko aidan poikki. Tarinoilla ei käytännössä ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Ja tämä on ovelasti naamioitu koko pelin ideaksi. Tietty se on annettava että jokaisen hahmon tarina on ns. "päätarina". Mutta kun ne ovat erillisiä päätarinoita, sen vuoksi niistä jokainen tuntuu enemmän tai vähemmän sivutehtävältä lukuunottamatta alussa valitun päähahmon tarinaa. Voi toki olla että tarinat nivoutuu toisiinsa lopussa, mutta ymmärtääkseni ei. Ja onhan pitkin matkaa jonkinlaisia keskusteluja hahmojen välillä, mutta ne on vähän päälle liimatun oloisia. Lisää "retkikunnan" tuntua vain sen verran että hahmot sentään tiedostavat toisensa. Eli vaikka tässä lähestymistavassa on omat puolensa, ne jäävät ainakin itsellä sen alle että peli tuntuu siltä kuin jotain olisi jäänyt tekemättä tai että kehitystiimi on vain yhtäkkiä päättänytkin liimata kaikki hahmot samaan peliin.

Siinä huonot puolet. Pelin tähtiä ovat taistelusysteemi ja tyyli. Miljöö vetää yllättävän hyvin sisäänsä ja tunnelma on toimii. Yllätyin jopa tästä kun yleensä en ole 2D JRPG peleistä juurikaan välittänyt. Sen verran olen visuaalisen loiston perään, että jään harmittelemaan kuinka peli jää vajaaksi pikseligrafiikkana. Mutta Octopathissa se toimii, omaksi yllätykseksi, todella hyvin. Ei ole kertaakaan tullut sellainen olo että "hitto kun tästä tehtäisiin uusi versio". Väitän että peli on jopa hieno visuaalisesti.
Toinen tähti oli taistelusysteemi. Se on todella hyvä. Hahmot eroavat paljolti toisistaan ja monelta löytyy vähintäänkin se yksi juttu miksi se kannattaa pitää mukana. Lisäksi pidän BP pisteistä. Ne tuovat uutta taktikointia peliin. Vielä kun olisivat laittaneet summoneita niiden alle ;D
Vielä yksi ovela juttu on hahmojen ominaisuudet taistelun ulkopuolella. Ne tekevät kaupunkien hahmoista paljon moniulotteisimpia. Yleensä JRPG peleissä hahmojen kanssa juttelu tuntuu enemmän pakko pullalta jossa suurin osa on merkityksetöntä ajan tuhlausta, mutta viimeksi huomasin pettyväni kun olin kolunnut aika nopeasti kaikki hahmot läpi ja mietinyt varastaako, urkkiiko tietoja, ostaako vai pyytääkö taistelutoveriksi. Todella hieno oivallus ja tekee kaupungin "tusina hahmoista" paljon merkityksellisempiä. Lisäksi myös hiukan rikkoo tiukkaa pelikaavaa josta kirjoitin aikaisemmin.

Toistaiseksi jaksaa vielä kiinnostaa ja 30h on mennyt yllätävän nopeasti. Hahmojen tarinoiden välillä tuntuu olevan hiukan laatueroja (onneksi "päähahmoni" tarina tuntuu mielenkiintoiselta), mutta menee ne vähintäänkin "sivutehtävänä". Mutta myönnän että lähdin ehkä hiukan väärällä tyylillä liikkeelle, kun aloin käymään kaikkia tarinoita vuorotellen. Nyt 30h jälkeen ( :lol: ) ajattelin muuttaa taktiikkaa ja keskityn muutamaan mielenkiintoisempaan ja käyn sitten loput läpi jos jaksan. Pysyy muistissakin paremmin mitä tarinoissa tapahtui, kun sitä tekstiä on niin jumalattoman paljon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 15.04.2021 22:27
Kymmenen tuntia Yakuza 0:aa takanapäin enkä ole edes vielä läpäissyt neljättä chapteria. Tässä on taas yksi niistä peleistä, joihin saa kyllä halutessaan upotettua useita tunteja sisällön määrän ollessa niin vaihtelevaa ja rikasta. Osa mininpeleistä on toki sellaisia, joita en ehkä tule kokeilemaan kuin muutaman kerran, mutta onhan tämä silti aika hullua. Pelin maailma on kuin revitty suoraan jostakin PS2-ajan videopelistä, mutta silti siellä on enemmän tekemistä ja vaihtelevuutta kuin esimerkiksi avoimen maailman Assassin's Creedeissä. Ennustan, että tällainen tiivis ja sisältörikas pelisuunnittelu tulee olemaan isompi juttu joskus tulevaisuudessa, kun ihmiset alkavat kyllästyä jättimaailmoihin.

On tässä silti eräs aivan järkyttävän kehno puoli, nimittäin pelin taistelusysteemi. Siinä ei ole mitään syvyyttä, minkä lisäksi se on pahimmillaan animaatiosta toiseen hyppimistä. Melkein samanlaista sekoilua kuin jonkin Death Strandingin tai Arkham-pelien vastaava, ehkä hitusen parempi niiden eri taistelutyylien ansiosta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 22.04.2021 23:21
Tukku EA:n pelejä sai Xboxilla 120Hz-tuen, joten piti ladata Titanfall 2 pitkästä aikaa, koska siinä on edelleen parhaat ohjausasetusten muokkausmahdolisuudet (Apex Legendsin ohella), ja peli on ohjaukseltaan identtinen Apexin kanssa. Mielenkiintoista siis kokeilla, miltä Apex tuntuu, jos ja kun se saa 120Hz-tuen next gen -konsoleilla.

Noh, Titanfallin kuvanlaatu on ripulia 120Hz-moodissa, mutta PYHÄ JEESUS SENTÄÄN, miten sulavalta ohjaus tuntuu! Halo Master Chief Collectionia olenkin jo kokeillut 120Hz-moodissa, mutta ohjaus ei tuntunut silloin mitenkään erikoisen hyvältä 60Hz verrattuna. Tämä kuitenkin johtui varmasti pelin paskasta ohjauksesta, sillä lineaarinen ohjaus korkealla sensitivityllä Titanfall 2:ssa on jotain tajunnanräjäyttävää kamaa. Ohjauksen täydellisyys on jotain sellaista, mitä en ole ennen tateilla kokenut. Olen nyt nähnyt valon 120Hz suhteen.

Jos hyvin käy, niin Apexin ysikausi tuo mukanaan myös 120Hz-moodin. Voin vain kuvitella, miten epäreilua se on niitä kohtaan, jotka pelaavat 30:n tai 60:n hertzin kuvataajuudella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 23.04.2021 07:35
Halossa en itsekään ollut kovin vaikuttunut korkeammasta kuvataajuudesta. Niissä peleissä on myös aivan järjetön määrä tähtäyshelpotusta, minkä takia on vaikea arvioida miten paljon oma tähtääminen on todella parantunut 120hz:n ansiosta.

Mutta kuten aiemmin kirjoitin, Dirt femma käänsi kelkan. Peli on itsessään aika keskinkertainen, mutta 120hz tuntuu jumalaiselta ja saa ohjauksen sulamaan käsiin. Kilpailuetu onlinessa on selvä. Tulisipa WRC 9 Gamepassiin kesällä (niin kuin 8 tuli viime vuonna), niin saisi kokeilla simulaatiomaisemmassa ajopelissä tuplasulavuutta. Kehuvat ainakin, että ysi tuntuu mahtavalta pelata 120 freimillä.

Respawn taisi myös ilmoittaa virallisesti, että todella tekevät cross progressiota Apexiin. Hienoa! Tilini ei ole ikuisesti Nintendo Switchiin lukittu, eli voin jatkossa pelata välillä Boxillakin accountilla, johon olen laittanut eniten tunteja.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 24.04.2021 16:15
Toivottavasti nämä korkeammat ruudunpäivitykset saavat kunnolla tuulta alleen konsoleillakin. Kun on parempaan tottunut, niin 30 fps tekee suurimmasta osasta pelejä suorastaan pelikelvottomia.

Tuli ladattua PS4 uusiolämmittely Ratchet & Clankista, kun sitä ilmaiseksi tarjoilivat. Olin nähnyt otsikoita 60hz-päivityksestä, mutta sehän koski vain PlayStation 5:sta. PS4 Prolla peli pyörii yhä 30 fps. Ihan sama kuinka paljon karkkia ruudulle tykitetään, kun alkuperäinen PS2-versio näyttää ja vielä kriittisemmin tuntuu paremmalta nimenomaan sulavuutensa ansiosta.

Meinasin ehdottaa rentoa yhteispeluuta tyttöystävän kanssa, mutta annoin suosiolla hänen pelata koko roskan. Katson itse sitten joskus uudestaan, jos PS5 tähän talouteen jostain syystä ilmestyy.

Kymmenen tuntia Yakuza 0:aa takanapäin enkä ole edes vielä läpäissyt neljättä chapteria. Tässä on taas yksi niistä peleistä, joihin saa kyllä halutessaan upotettua useita tunteja sisällön määrän ollessa niin vaihtelevaa ja rikasta. Osa mininpeleistä on toki sellaisia, joita en ehkä tule kokeilemaan kuin muutaman kerran, mutta onhan tämä silti aika hullua. Pelin maailma on kuin revitty suoraan jostakin PS2-ajan videopelistä, mutta silti siellä on enemmän tekemistä ja vaihtelevuutta kuin esimerkiksi avoimen maailman Assassin's Creedeissä. Ennustan, että tällainen tiivis ja sisältörikas pelisuunnittelu tulee olemaan isompi juttu joskus tulevaisuudessa, kun ihmiset alkavat kyllästyä jättimaailmoihin.

On tässä silti eräs aivan järkyttävän kehno puoli, nimittäin pelin taistelusysteemi. Siinä ei ole mitään syvyyttä, minkä lisäksi se on pahimmillaan animaatiosta toiseen hyppimistä. Melkein samanlaista sekoilua kuin jonkin Death Strandingin tai Arkham-pelien vastaava, ehkä hitusen parempi niiden eri taistelutyylien ansiosta.

Itsellänihän näyttää pelikello reilua 40 tuntia, vaikka olen hätäiseen neljännen chapterin vasta läpäissyt. :lol:

Aivan liikaa aikaa käyttänyt kaikkeen ylimääräiseen pyörimiseen. Muutaman kerran olen nollat taulussa tykittänyt Mahjongia, ja samalla esim. kuunnellut pelimusiikkikisan biisejä. Samalla ensikosketukseni koko sarjaan. Kyllä tuota suosiota alkaa ymmärtämään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 24.04.2021 18:23
Toivottavasti nämä korkeammat ruudunpäivitykset saavat kunnolla tuulta alleen konsoleillakin. Kun on parempaan tottunut, niin 30 fps tekee suurimmasta osasta pelejä suorastaan pelikelvottomia.



Tämä. Kuten Scarf ja Ephram yllä kertoivat esimerkkejä, niin omalla kohdalla on tapahtunut sama. Ennen en oikein kiinnittänyt tähän riittävästi huomiota, mutta kun on päässyt 120hz makuun, niin downgraden huomaa helpommin. Hommasin myös uuden luurin 120hz näytöllä ja onhan se ero aivan järkyttävä sulavuudessa. Tää on myös huono asia, koska nyt videoautismi nostaa aina päätään liikkuvan kuvan kohdalla ja nykivät reunat pistävät otsasuonen pullistumaan.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.04.2021 00:20
Halossa en itsekään ollut kovin vaikuttunut korkeammasta kuvataajuudesta. Niissä peleissä on myös aivan järjetön määrä tähtäyshelpotusta, minkä takia on vaikea arvioida miten paljon oma tähtääminen on todella parantunut 120hz:n ansiosta.

Mutta kuten aiemmin kirjoitin, Dirt femma käänsi kelkan. Peli on itsessään aika keskinkertainen, mutta 120hz tuntuu jumalaiselta ja saa ohjauksen sulamaan käsiin. Kilpailuetu onlinessa on selvä. Tulisipa WRC 9 Gamepassiin kesällä (niin kuin 8 tuli viime vuonna), niin saisi kokeilla simulaatiomaisemmassa ajopelissä tuplasulavuutta. Kehuvat ainakin, että ysi tuntuu mahtavalta pelata 120 freimillä.

Respawn taisi myös ilmoittaa virallisesti, että todella tekevät cross progressiota Apexiin. Hienoa! Tilini ei ole ikuisesti Nintendo Switchiin lukittu, eli voin jatkossa pelata välillä Boxillakin accountilla, johon olen laittanut eniten tunteja.



WRC 9:ä voi tämän viikonlopun kokeilla ilmaiseksi Xbox Live Goldilla ja Game Pass Ultimatella. On kyllä järjettömän responsiivinen ohjaus 120Hz-moodissa. :lol: Melkein voisi ostaa koko pelin, kun on sopivasti alennuksessakin.

EDIT: Ostin Deluxe-version samantien. Eipä tämän jälkeen tee hirveästi mieli pelailla autopelejä 60Hz-kuvataajuudella. Ohjaustuntuma on aivan absurdin hyvä, kun pistää vasemman tatin deadzonen 5%:iin pelin asetuksista ja heittää KontrolFreek Galaxy -tattipidennyksen ohjaimeen kiinni. Kytkimenkin saa padiin mapattua asetuksista (itse pistin kytkimen A:n, ylösvaihdon X:ään, alasvaihdon B:n ja käsijarrun Y:n).


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 25.04.2021 10:28
Toivottavasti nämä korkeammat ruudunpäivitykset saavat kunnolla tuulta alleen konsoleillakin. Kun on parempaan tottunut, niin 30 fps tekee suurimmasta osasta pelejä suorastaan pelikelvottomia.

Tämä. Kuten Scarf ja Ephram yllä kertoivat esimerkkejä, niin omalla kohdalla on tapahtunut sama. Ennen en oikein kiinnittänyt tähän riittävästi huomiota, mutta kun on päässyt 120hz makuun, niin downgraden huomaa helpommin. Hommasin myös uuden luurin 120hz näytöllä ja onhan se ero aivan järkyttävä sulavuudessa. Tää on myös huono asia, koska nyt videoautismi nostaa aina päätään liikkuvan kuvan kohdalla ja nykivät reunat pistävät otsasuonen pullistumaan.

Tästä syystä kaverinikaan ei ole halunnut 60hz nopeampaa näyttöä ostaa. Pelkää, että sulavampaan kuvaan totuttuaan kaikki muu näyttäisi roskalta. Itselläni tätä ongelmaa ei ole onneksi vielä kovin pahasti tullut.

30 fps tuntuu jotain poikkeuksia lukuunottamatta todella karulta, mutta noin niin kuin muuten joku minimissään 50 fps on minulle aivan toimiva. Toki jossain peleissä saattaa tulla hetkiä jolloin kiivaimman toiminnan keskellä voi laskea tuon allekin, jos ei ole viitsinyt tarpeeksi alas kuva-asetuksia laskea. PC:llä harvemmin täysin staattisia ruudunpäivityksiä näkee, ellei sitä itse jollain tapaa lukota. Itse en ole kokenut tarvetta. Kunhan keskiarvon saa tarpeeksi korkealle, niin matalimmat pudotuksetkaan eivät yleensä ole hirveän pahoja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.04.2021 15:09
Pelasin Doomin ja Orin läpi 120fps:llä ja paluu 60fps:ään ei ole todellakaan mikään 30fps--->60fps tyylinen hyppy, mutta ohjauksessa on puolet enemmän lagia ja sen huomaa heti! Tuntuma on ihan selvästi parempi 120 fps:llä. Varsinkin fps-peleissä moni pelintekijä ei tunnu osaavan tehdä kunnollista ohjattavuutta, mutta tuolla asiaa saa ainakin korjattua ikään kuin itsestään jonkin verran.

Tästä päästääkin siihen, että saa nähdä mitä uusien konsoleiden pelien frameratet lopulta ovat, kunhan saadaan varsinaisia next gen -pelejä. Ei yllättäis vaikka palaisivat jälleen kerran 30fps paskaan, jotta saavat vähän hienommaksi ulkokuorta. Vai oisko viimein tullut jotain järkeä tuohonkin touhuun?Huvittavintahan on ollut lukea vuosikausia, miten ihan liian monet pelaajat puolustelevat paskoja framerateja kaikenmaailman foorumeilla ja miten 30fps (johon siihenkään ei usein päästy) on mukamas riittävä. Framerate >>>> kaikki muu visuaalinen krääsä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 25.04.2021 15:47
Olen pelaillut Titanfall 2:n yksinpelikampanjaa 120Hz ilman minkäänlaista auto aimia, täydellä sensitivityllä, eikä räiskiminen ole ikinä ollut näin nautinnollista ja hauskaa. Kuten Ephramilla Halon kanssa, niin myös Titanfall 2:ssa tuo auto aim korostuu älyttömästi 120Hz-kuvataajuudella. Mihin helvettiin minä auto aimia tarvitsen, kun osuu ilmankin?

Muutenkin näin toisella läpipeluukerralla osaan arvostaa Titanfall 2:n yksinpelikampanjaa vielä entistäkin enemmän. Etenkin Apexin jälkeen, kun tuntee aseet paremmin ja lore-puolikin avautuu ihan eri tavalla. Esimerkiksi Apex Legendsin viimeisimmässä YouTube-teaserissa nähdyn Ashin sain juuri vastaani Titanfall 2:ssa.

Huikeita pelejä, jotka todistavat, että Respawn osaa tehdä räiskintäpelejä paremmin kuin kukaan muu tässä universumissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 30.04.2021 21:32
Series X + Game Pass trilogian neljäs osa on saapunut.

Celeste
Tätä oli kehuttu ja 2d tasoloikkien ystävänä pitihän testata. Ja herranjestas sentään olisi pitänyt testata jo aikaisemmin, koska peli on loistava! Tässä on parhaat 2d tasoloikkamekaniikat ikinä: päällisin puolin todella simppelit mutta vähän Mario Odysseyn tapaan syvyyttä ja kikkoja löytyy erilaisia liikeyhdistelmiä tekemällä. Uskomaton elämys joka vielä kymmenien tuntien jälkeen opetti uusia liikkumistekniikoita. Monesti tuli vastaan tilanne että piti oikein miettiä miten kenttä läpäistään vaikka pelissä on käytännössä vain hyppy ja dash. >_> Myös kenttien gimmickit olivat hyviä ja viimeisen (ilmeisesti alunperin dlc-) kentän laskuvarjosekoilu oli suorastaan nerokas. Vaikeustasoakin piisaa niin paljon kuin haluaa. Viimeinen keräilyitemi(?) aukeaa kun pelaa tuon viimeisen kentän ilman kuolemia. Vertauksena minulla tuli niitä siinä vajaa 4000 ekalla yrityksellä. Loistava peli ja paras 2d tasoloikka Dustforcen ja nintendon klassikoiden ohella. Myös musiikit ovat tässä hyvät. Iso suositus.

Tell Me Why
Vaikka Life is Strange 2 ei ykkösen lailla napannut niin ajattelin tälle kuitenkin antaa mahdollisuuden. (Tämähän on Life is Strange kaikessa muussa paitsi nimessä.) Ja olipa taas enemmän omaan makuun ja myös palautti uskon kyseisen sarjan jatkoon. Nimeomaan se ykkösen ja BtS:n nostalgiahuuruinen tunnelma oli saavutettu + tarinassa varsinkin alkupuolella hyvät käänteet.

Doom (1993)
Ei olisi varmaan ikinä tullut pelattua jos ei olisi ollut Game Passissa. Mitä olisinkaan missannut! Olin aina olettanut että tämä on enintään Wolfenstein 3D (jonka shareware versiota penskana pelasin) vähän hienommilla graffoilla ja että pelin ansiot olisivat lähinnä aikaansa edellä olevassa teknisessä toteutuksessa. Mutta tämähän onkin ajaton klassikko! Pelattavuus on (60fps porttauksessa) sulavaa ja nopeatempoista. Viholliset ja aseet ovat monipuolisia ja pelimekaanisesti mielenkiintoisia. Mikä parasta: kenttäsuunnittelu on timantinkovaa eikä juuri kalpene *vuosia* myöhemmin tulleelle Ocarina of Timelle jonka olen aina olettanut olleen aikansa huipentuma 3d-kenttäsuunnittelussa.

Doom II
Tämähän lähti samantien peluuseen ykkösen jälkeen. Käytännössä samat kommentit kuin siihen mutta hyvien uudistusten lisäksi mukaan on mahtunut myös pari munausta: kokonaisuudessa (pääkampanja + master levels lisäri) on kaksi kenttää joista jouduin kymmenien minuuttien haahuilun jälkeen googlettamaan miten pääsee eteenpäin. Molemmat olivat typeriä juttuja joita tuskin olisin tajunnut vaikka olisin haahuillut tuntikausia. Loppubossiakin sai vähän pähkäillä mutta sen sentään tajusin kun tarpeeksi hakkasin päätä seinään. Lisäksi porttauksen ongelmana on se että kahdessa viimeisessä kentässä (juuri niissä vaikeimmissa) peli kaatui muutaman kerran. Ei paljon naurattanut kun muutenkin pitkä ja vaikea kenttä meni sen takia reisille.

Doom 64 menee myös peluuseen jossain vaiheessa kuten myös kolmonen ja Eternal. Doom (2016) tuli pelattua jo pari vuotta sitten mikä olikin ensikosketukseni sarjaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 02.05.2021 16:47
Football Manager 2021

Kyllä luit oikein. Hommasin 2000e koneen (jonka hinta muuten korttipulan vuoksi on noussut jo 2700 euroon) ja olen pelannut sillä lähinnä 20 vuotta vanhoja strategiapelejä ja tekstiseikkailuun verrattavaa FM2021. Piti hommata vielä Logitech G502 Lightspeed -langaton pelihiiri, jotta saa ne tekstiseikkailun valinnat naputeltua riittävän nopeasti. Suosittelen, hiiressä on myös FPS pelaajille tärkeä herkkyyden hidastaminen hetkellisesti nappi, jolla voi helposti sniputtaa jonnelta pään irti codissa pitkiltä matkoilta.

Pelihän on SEGAn julkaisema, mikä voi olla yllättävää ellei tunne pelisarjaa. Poikkeaa aika hyvin kaikesta muusta, mitä SEGA tekee. Idea on siis toimia jalkapallomanagerina täysin realistisessa maailmassa oikeilla joukkueilla, oikeilla pelaajilla. Myös suomen sarjat on hyvin edustettuina. Itse aloitin Hongalla -> potkut -> Hakaan -> potkut -> Hifk - potkut ja lopulta ykköseen KTP:hen, jonka nostin liigaan takaisin ja nyt ollaan pari kautta pelattu kärkikahinoissa. Pelissä on valtavasti opeteltavaa, nyt jonkun 100 tunnin jälkeen tuntuu, että hahmottaa perusasiat ja osaa jo hieman hienosäätää taktiikkaa vastapuolen mukaan, niin että tulostakin tulee. Yksittäisten pelaajien treenauttaminen tiettyjen ominaisuuksien parantamiseksi, välien parantaminen valmentajaan, motivoivan palkkamallin luominen jne, pelissä on loputtomasti pieniä yksityiskohtia joita voi viilata tai vastaavasti delegoida vaikka fysioterapeutin vastuulle jos ei itse kiinnosta. Hauskaa miten sitä eläytyy aina pelipäivänä pelin tapahtumiin ja huutelee ruudun tuomareille vittua kun kortti nousee "väärin" puhalletusta.

Sopii hyvin, mikäli jalkapallomaailma ja sen ekosysteemi kiinnostaa, hyvin niche peli siis. Faneille 10/10, muille 1/10. Löytyy gamepassista, joten voi kokeilla "ilmaiseksi".


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tingle - 06.05.2021 15:52
Pelasin hiljattain läpi suomalaisen puslepelin Puddle Knights. Käytin pelaamiseen ammattilaisten suosittelemaa Nintendo Switch -viihdejärjestelmää, jolla pelinautinto olikin verrattoman välitön käyttäen hyväkseni konsolin uraauurtavaa kannettavuusteknologiaa. Pelin voi lunastaa itselleen myös Valven höyrymyymälästä (https://store.steampowered.com/app/1180540/Puddle_Knights/).

Bakteerikammoinen aatelisen pitäisi kulkea maaliin, mutta matkan katkaisevat kuraiset lätäköt, joille astuminen ei käy arvoon. Onneksi hänellä on kätyrinään ritari, jonka takana viilettävä viitta on sopiva peittämään sotkuiset paikat. Viitta seuraa ritarin perässä, ja ohjattavaa hahmoa vaihtamalla on aika kuljettaa aatelinen liepeiden päältä turvaan. Perusmekaniikat ovat hyvin luontevat, eikä niitä tarvitse pelaajalle erikseen selittää. Kentissä on hyvä selkeä focus ja ne opettavat pelin jipot pikku hiljaa.

Pääkampanjassa maailmoja on kahdeksan kappaletta, ja niistä jokainen esittelee uuden villin idean. Uudet mekaniikat ovat enimmäkseen keinotekoisia, mutta toimivat hyvin vaihteluna. Maailman alussa myös vaikeusaste nollautuu, mikä antaa pelaajalle palkitsevan hengähdystau'on ja tilaa leikkiä uusilla vempaimilla. Kikoista eniten inhosin viitan repimistä. Tämä jekku on käytettävissä jokaisessa radassa, jossa on kaksi ritaria, ja se avaa aivan liikaa mahdollisuuksia. Pelaajaa kiusoittaa koko ajan repiä viitasta pala avuliaaseen kohtaan, mutta ylimääräinen liike tekee radan läpäisystä mahdottoman - ilman että pelaaja saa tästä välitöntä palautetta. Jokainen ruutu, johon kangas repeytyy tekee kartasta erilaisen, mikä tekee mahdollisten liikkeiden määrästä tolkuttoman suuren. Jäinkin pari kertaa kunnolla jumiin, kun olin pyörinyt ympyrää väärin leikatun palan kanssa. Muita vaikeuksia pelin kanssa ei oikein ollut. Mikään läpihuutojuttu ei yksikään rata ollut, mutta pelaamisessa on jatkuva etenemisen tunne. Palaset loksahtavat varsin sujuvasti paikoilleen kun hetken pohtii ja leikkii.

Audiovisuaalisesti peli kaipaisi pientä silausta, vaikka se nyt ei ole pusslepeliltä kaikkein oleellisinta. Maali on vain abstrakti valokeila, jonne päästyä peli vinguttaa kanteleella pari nuottia. Tästä ei jää minkäänlaista saavutuksen tunnetta. Kokonaisuutena pelin ilme on funktionaalinen, joskin laskusiltojen hahmottaminen vaatii useamman hetken. Taustojakin on pari erilaista, mutta ne eivät näy kenttien rakenteessa mitenkään. Vaikka steriiliin puzzleiluun kuuluu panostaa, voisi peli tarjota myös enemmän vaihtelua. Pelasin hiljattain erinomaisen NES:n pulmapelin Solomon's Key 2:n. Siinä oli kenttiä, jotka ensisijaisesti olivat siistin näköisiä pelata, sekä reaaliaikaisia haasteita tarjoavia pomotaisteluita. Lätäkköritareiden kenttäpalikkapakki tarjoaisi mahdollisuuden vaikka hienon sillan tai linnakkeen tekemiseen, mutta ainoat muistettavat radat ovat pari abstraktia kuviota.

Kun pelaamisen makuun pääsee, hurahtaa lätäkköritareiden parissa nopeasti maailma jos toinenkin. Vaikka jotain juttuja jäi hampaankoloon, ne voi kaikki ohittaa indiepelin kehitysajan ja budjetin rajallisuudella. Kehitystiimi ansaitsee siis pelkästään kehuja. Suosittelen peliä puzzlennälkäisille pikku vintiöille :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 08.05.2021 03:38
Huhuh, miltä Resident Evil 8 näyttää PC:llä. 120fps, Ray-tracing tehosteet ja LG:n telkkarilla tykittelin HDR päällä. Tuo televisio itsessäänkin on ollut kyllä 5/5 ostos, joka saa kaiken näyttämään niin hyvältä.  Jälleen yksi peli, mikä räjäyttää HDR:llä pankin, eikä voisi edes kuvitella että voisi pelata millään kusisella PC:n monitorilla tämän jälkeen.

Tuli ekan kerran sellaiset next-gen fiilikset sitten Xbox 360:n aikojen. Niin ja onhan peli itsessäänkin varsin hyvä. Sekoitus Resident Evil 4:sta ja Seiskaa. Capcom pörrää omalla tasollaan tällä hetkellä.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 09.05.2021 20:57
Tuli itsekin haettua heti perjantaina seitsemän jälkeen aamulla prismasta village ja pelattua kerralla läpi.
Loppu ruudussa luki 9.5 tuntia, mutta oikeasti meni yli 11 tuntia.
Ihan helvetin hyvä alusta loppuun, mitä nyt lopussa meni tarina taas "pikkasen" överiksi, mutta eipä ressoja ole voinut oikeastaan koskaan ottaa vakavasti tarinan osalta.
Visuaalisesti hemmetin hieno, pahikset paljon parempia mitä seiskassa ja tapahtumissa sekä paikoissa mukavasti vaihtelua.
Demon jälkeen kitisin inventaariosta, mutta silloin en huomannut ettei crafting kamat ja key itemit vie sieltä tilaa ollenkaan joten mulla ei ollut koskaan inventaario täynnä.
Toivottavasti tämän jälkeen luovutaan lopullisesti niistä item boxeista ja pidetään tämä systeemi.

Just torstaina tuli pelattua re3 remake joten tämän pelaaminen oli yhtä juhlaa kun ei tarvinnut ravata item lootalla jatkuvasti eikä aina puukottaa tapettuja vihollisia ihan vaan varmuudeksi jos ne ei olekaan kuolleita.
Vihut tuntui myös kuolevan helpommin mitä re3:n zombit jotka otti välillä 4-5 pääosumaa, kaatuivat, nousivat taas kuin huidoit puukolla ja otti vielä yhden osuman lisää.
Pulmat oli helppoja eli toivat lähinnä vaihtelua eikä niissä tarvinnut koskaan jumittaa.

Toimintaa oli just sopivasti. Reippaasti enemmän mitä seiskassa, mutta millekään re5-6 tasolle ei mennä paitsi yhdessä kohdassa.
Itse pelasin casual tasolla joten aina tapoin kaikki kun kerran ammuksia riitti ja usein huomasin taistelun jälkeen, että siinä olisi voinut vaan juosta ohi jos olisi halunnut ja sama pätee myös moneen kovempaan vastaan tulevaan vihuun, mutta noilta saa aarteita joista saa parhaimmillaan 30 000.
Koska re8 tuntuu jakavan mielipiteitä aika hyvin niin sanotaan vielä, että mun mielestä re7 oli aikoinaan äärettömän keskinkertainen ja suorastaan tylsä ja mun mielestä se laiva osio oli se parempi osa peliä.
Tähtäys oli huono, hiiviskely kohtaukset perseestä ja inventaario liian pieni.
Vasta sitten kun pelasin tuota vr moodissa niin jopa tykästyin siihen kun tähtäys oli headtrackingilla niin alkoi jo osumaankin ja hiiviskely kohdissa pystyi kurkkimaan kulman taa tai katsomaan vaikka pöydän alta.
Jostain syystä tämän kanssa mulla ei ollut tähtäämisessä ongelmaa vaan se sujui jopa paremmin mitä re3:n remakessa eli jotenkin tuota on parannettu.
Tylsä tämä ei ollut missään vaiheessa ja kylän tutkiminen alueiden välissä toi kivaa vaihtelua kun uusilla tavaroilla sai taas jonkun uuden oven auki tai viimeinkin katsottua mitä niistä kaivoista löytyy.

Seuraavana päivänä tuli vedettyä vielä new game+ vetäisy hardcore tasolla ja huomenna varmaan vois pelata vielä kerran rynkyn ja loputtomien ammusten kanssa.
Mercenaries moodia jaksoin yhden matsin verran joka oli aika odotettavaa sillä tuo ei ole koskaan pahemmin iskenyt. Kutosessa sitä tuli tahkottua bonus asujen takia.
Toisaalta tässäkin saisi valosapelin, mutta se vaatii vähintään SS rankin joka kentässä joten annan olla.
Se kyllä harmittaa ettei sitä re:verse moninpeliä saatukaan nyt julkaisussa vaan se on lykätty kesälle.
Olisi ollut kiva vloppuna ottaa alkoholia ja räiskiä muutama tunti ja olisi se muutenkin ollut hyvä saada nyt pihalle sillä tuskin siitä kukaan kiinnostuu enää parin kuukauden päästä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 09.05.2021 23:02
Toimintaa oli just sopivasti. Reippaasti enemmän mitä seiskassa, mutta millekään re5-6 tasolle ei mennä paitsi yhdessä kohdassa.

Tämä on suurin pelkoni Villagen suhteen. Videoissa se on näyttänyt erittäin pätevältä peliltä, mutta kun ei näistä koskaan voi olla täysin varma. Resident Evil 3 Remakekin näytti hyvältä trailereissa, mikä selittynee sillä, että ne keskittyivät enimmäkseen pelin alkuun. Muu peli on selvästi tasapaksua roskaa ja kyhätty kasaan lyhyessä ajassa. Lisäksi siinä on aivan liikaa räiskintää, mihin liittyen se sairaalan ammuskeluosio aulassa on yksi kamalimmista kohdista koko sarjassa. Räiskinnässä ei sinänsä ole mitään vikaa, jos kyseessä on lähtökohtaisesti räiskintä- tai toimintapeli. Toisinaan edellä mainittujen genrejen peleihin annetaan myös vaihtoehto hiiviskelylle, mikä on aina plussaa, jos se on tehty oikein. Jatkuva ammuskelu kauhupelissä sen sijaan ei toimi mielestäni, kun usein siinä joutuu sitten räiskimään jollakin clunkylla hahmolla. Tai ainakaan Remake-peleissä se ei toimi, koska viholliset ovat HP spongeja ja hahmot suunniteltu animaatioita myöten sellaisiksi, jotka sopivat paremmin selviytymiskauhupeliin.

Seiska on erittäin kovaa settiä laivanhylylle asti. Sekin menettelee vielä, mutta jää mielestäni toiseksi Bakerien perheen murjulle. Muistaakseni laivanhylyn jälkeen tulee jokin lyhyt kaivososio, jossa saa räiskiä niitä punkeroita aivan liikaa. Tässä sarjassa on kyllä muodostunut vakiovitsiksi se, että loppu on heikointa antia ja kaikki päättyy johonkin räjähdykseen. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 09.05.2021 23:12
No sanotaan niin, että village on toiminnan suhteen aika samalla tasolla re4:n kanssa mun mielestä.
Toki sillä erolla, että tässä ei viholliset ammu takaisin eikä heittele dynamiittia.
Yksi kokonainen alue myös muistuttaa lähinnä escape room tyylistä pulmailua eikä siellä ammuta laukaustakaan, mutta tunnelmaa on sitäkin enemmän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 10.05.2021 00:57
Ilmeisesti ihan pelin loppupuolella tässä itse menossa. Pari yötä tullut pelattua ja itseä ei haittaa yhtään, että meno muuttuu välillä enemmän Resident Evil 4 -tyyliseksi toiminnaksi, sillä välissä oli aikamoista paskat housuun -meininkiä. Hyvää vaihtelua vaan ja ampuminen on oikein viihdyttävää, kun viskasi pelin umpipaskat default-asetukset mäkeen. Peli etenee hirveää tahtia ja ei kyllä missään vaiheessa ehdi päästä kyllästymään. Rytmitys on timanttista. Lisäksi ollut yllättävän paljon kaikenlaista sivututkittavaa ja piiloalueita.

Peli on monessa suhteessa reippaasti parempi kuin seiska ja tämän jaksaa varmasti paremmin pelata useammin läpi. Peli ei ihan nouse seiskan parhaiden juttujen tasolle, eikä myöskään ole läheskään yhtä karmiva, mutta kokonaisuutena selkeä loikka. Capcom on oikeaan suuntaan menossa tämän pelisarjan kanssa. Klassisesti jonkun verran lässähtää loppua kohden, kuten jokainen Resident Evil, mutta eipä mulla ole oikeastaan juuri mitään suurempaa valitettavaa.

Visuaalisesti ihan älytön ainakin PC:llä. Varmaan puolet peliajasta mennyt valokuvaamiseen.


mun mielestä se laiva osio oli se parempi osa peliä.


Jep - samaa mieltä tästä. Alkupää oli yliscripattua kamaa, vaikkakin karmivaa. Laivapuoli huomattavasti enemmän perinteistä ressaa ja edes takas kikkailua tavaroiden kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 10.05.2021 08:06
Peli on monessa suhteessa reippaasti parempi kuin seiska ja tämän jaksaa varmasti paremmin pelata useammin läpi.

Varsinkin kun tässä on new game+ ja siinä siirtyy mukana kaikki muu paitsi key itemit ja vaikeustasonkin saa valita vapaasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 13.05.2021 15:08
DMC5 SE

PS5 korkattu ensimmäisellä läpipeluulla.  Itse laitteesta, niin toimi lähes moitteettomasti. Ainoat miinukset tuli että konsoli kaatui yhdessä vaiheessa lähes joka peluu kerralla. Itse peli tosin pysyi pystyssä ja pääsin joka kerta palaamaan peliin. Eli error tapahtui taustalla ja iski vain pelin "alas" siksi aikaa kun ilmoitti virheen. Nämäkin virheet tosin katosivat viimeisimmän system updaten myötä.
Konsolin Valikko -nirvana on edelleen hiukan hämmentävää. En oikein ymmärrä miksi valikot on jaettu PS -nappin alle ja yläreunaan. Lisäksi kun kaikki on yritetty naittaa suoraan käyttöliittymään, välillä nopeasti selailella päätyy ihan eri paikkaan kuin oli tarkoitus :lol: Mutta joo, eli olisi ikinä uskonut että konsoliin saataisin näin helvetisti valikoita. Kyllä siihen nyt alkaa tottumaan eikä sammutus -toimintoa tarvitse enää etsiä. On muuten hiukan huvittavaa että viimeiset 15 vuotta PC:n on saanut sammutettua helpommin ja nopeammin (Alt+F4 --> Enter) kuin konsolin (PS5: PS-nappi --> aivan oikealle --> kuinka sammutetaan --> sammuta). Voi tietty olla että en nyt muista PS3:n aikoja tai en ole löytänyt PS5:stä helppoa tapaa sammuttaa sitä. Mutta yleisesti konsoli on toiminut hyvin.

Ja itse peliin. Lähtökohdilta DMC:t ei ole ikinä iskeneet yhtä kovaa kuin... no, mikä tahansa muu hack'n slash. En oikein tiedä miksi, mutta en ikinä innostu niistä. Eikä tämäkään mitään parhauden kyyneliä herättänyt. Vaikka ei sillä, teknisesti peli on täydellinen. Frame rate notkahduksia ei tullut mielestäni yhtään, meno oli komeaa ja ohjaus tarkkaa. No, tasohyppely osuuksissa meni kyllä pari kertaa hermo. Mutta ymmärrän kyllä mistä kaikki kehut tulee. Kaikki vain toimii. Lisäksi hahmot ovat todellakin erilaisia. Ja hahmoissa itsessäänkin on enemmän valinnan varaa kehittää kuin joissain JRPG peleissä. No okei, V oli vähän simppelimpi hahmo.
Lopulta, minulle tämä hahmojen monipuolisuus oli melkein enemmän miinus. Olisin mieluusti pelannut koko pelin joko Dantella tai Nerolla. V:lläkin jos sitä olisi hiukan monipuolistettu. Mutta nyt, pelissä oli vähintään kaksi todella laajalla liike ja tyylivalikoimalla olevaa hahmoa ja päälle yksi vähän yksinkertaisempi. En ole vieläkään perillä mitä kaikkea hienoa Neron eri käsillä olisi saanut aikaiseksi. En vain jaksanut keskittyä niihin. Jos peliä pelaa joka päivä useamman tunnin, hahmojen eri tyylit ja ominaisuudet pysyisi muistissa, mutta jos tulee päivien tai viikonkin tauko (kuten itsellä tuli parikin kertaa), hahmojen liikkeitä ja ominaisuuksia ei muista millään. Tuhosin jopa Neron pari kättä ihan vahingossa kun piti testata mitä se tekikään, mutta painoin vahingossa käden tuhoamisnappia :lol: Eli joo, peli olisi ollut paljon parempi jos sen olisi voinut läpäistä yhdellä hahmolla. Myönnän että valinta kyllä palveli tarinaa hyvin, mutta peli vähän kärsi siitä.

Mutta, kaikesta huolimatta peli tuli läpäistyä, ja pelaaminen oli sinänsä mukavaa, kunhan opetteli hahmon liikevalikoiman uudestaan joka kerta kun se vaihtui tarinan myötä. Hyvin tehty ja toimiva, mutta olisin toivonut erilaista lähestymistapaa eri hahmojen käyttöön. Ja Bayonetta hakkaa edelleen koko perhe katraan ainakin 100-70.
3,5/5


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 13.05.2021 17:11
Samaa mieltä tuosta DMC hahmojen määrästä. Koko pelisarjan ajalta ainoa hahmo josta olen erityisesti pitänyt on Dante. Vergil ja V tuntuvat kummatkin epämääräiseltä nappien hakkaamiselta. Nerossa en tykkää siitä ajoitusmekaniikasta että joka iskun jälkeen pystyy lataamaan miekkaan lisävoimaa. Muut bonushahmot sitten ylisimppeleitä.

Varmasti saisi enemmän irti jos harjoittelee ja asiaan enemmän perehtyneet ovat luultavasti eri mieltä. Mutta eipä ole itseä juuri motivoinut harjoittelemaan kun kampanjassa pitää osata pelata kolmella eri ukolla. Ihan hyvin riittäisi yksi ukko jolle läjä erilaisia aseita kun niissäkin on jo merkittävästi vaihtelua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 14.05.2021 17:04
RE Village läpi. Olipahan geneerinen peli, joka ei oikein tiedä, mitä se yrittää olla. Kaikki mahdollinen on apinoitu muista peleistä, etunenässä Resident Evil 4:stä ja The Evil Withineistä.

Suurin ongelma minulle oli aivan kammottava ohjaus sekä liikkumisen tönkköys. Neliskanttinen deadzone, hidas sensitivity, paska response curve - eli sitä samaa skeidaa kuin melkein kaikissa padiräiskinnöissä. Hahmon hitbox on myös massiivinen, minkä takia hahmo törmäilee milloin mihinkin kulmiin ja tavaroihin. Kaiken kruunasi se, että menin myymäämään ensimmäiset löytämäni kalat ennen kuin peli kertoi, että niistä voikin tehdä aterian, joka parantaa liikkumisnopeutta. Mitä jos se hahmo liikkuisikin nopeasti alusta alkaen ilman jotain tyhjänpäiväistä keräilymekaniikkaa? Asiaa ei myöskään auta naurettavan pieni FOV, joka saa liikkumisen tuntumaan entistäkin hitaammalta.

Vihollisdesign oli sekin jöötiä ja pomotaistelut paikoitellen surkuhupaisia. Miksi ainoastaan ihmissusien päät räjähtävät, mutta ei muiden perusvihujen? Mitä ne geneeriset Dark Soulsista pöllityt miekkoja heiluttelevat örkit edes olivat olevinaan? Miksi jokainen pomotaistelu seurasi sitä samaa "pyöri ahtaassa huoneessa ja ammu pomoa, kunnes se kuolee" -kaavaa? Iron Man -sydänreaktoriörkit olivat nekin surkeita RE4:n Garrador-klooneja.

Ethan Wintersin kymmenen tuntia putkeen jatkunut ähinä vitutti myös suunnattomasti, ja ääninäyttelijä noin muutenkin oli ei-hyvällä-tavalla surkea. Samoin steroidi-Chrisin "puhun tälleen tosi kovismaisella tavalla, koska oon sotilas ja kovis" -ääninäyttely oli ärsyttävää. Kaukana oltiin RE4:n Leonin one liner -letkautuksista. Pelissä oli myös liikaa sktriptattuja kohtauksia ja turhaa lässytystä etenkin loppua kohden. Viimeinen pomo oli juuri niin antiklimaattinen kuin arvata saattaa:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Mitäs muuta? RE4:n aarteiden etsintä oli aikoinaan pirun hauskaa hommaa! RE Village kopioi tämänkin osa-alueen epäonnistuneesti. Aarteiden etsiminen ei ole aarteiden etsimistä, jos tiedät, missä aarteet ovat. Näet prikulleen, missä kaikki isommat aarteet ovat kartalla, etkä voi missata pienintäkään jalokiveä, koska tutkimattomat huoneet helottavat punaisena kartalla. Myös yhdisteltävät aarteet on pitänyt vääntää rautalangasta, ettei kukaan vaan missaa niitä. Vrt. RE4, jossa aarteiden yhdisteltävyydestä lähinnä vihjaillaan hienovaraisesti.

Mercenaries-moodia jaksoin kerran kokeilla. Aivan liian monimutkaista sähellystä: en halua pelata kolmea eri roundia tai alkaa miettimään, millä aseilla tai päivityksillä pelaan. Simplicity is the ultimate sophistication.

Hyviä puolia: graafisesti aivan tajunnanräjäyttävää kamaa. Pelin pimeys OLED:in mustilla ja raytracing-valaistuksella luo aidon next gen -viban.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 14.05.2021 19:38
RE Village
Ethan Wintersin kymmenen tuntia putkeen jatkunut ähinä vitutti myös suunnattomasti

Niin vitutti minuakin kun ekan kerran demoa testasin. Toisella kerralla päätin sitten kokeilla jos se vaikka hiljenisi kun laittaa optionseista puheen äänenvoimakkuuden pienemmälle ja hiljenihän se.
Puheet oli vitosella ja muut täysilla niin oli kiva pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 25.05.2021 18:04
Korkkasin tuossa äsken Shin Megami Tensei III:n, ja samalla koko SMT-sarjan ensimmäistä kertaa. Ja koska olen tissiposki, latasin eShopista tähän remasteriin tehdyn "merciful"-vaikeusasteen.

Heti silmille ja korville tulvi pelin tiheä ilmapiiri; tunnelma on alakuloisen pahaenteinen, ulkoasu kliininen, ja sanoisinko jopa hieman samalla tapaa kuin mitä se on esimerkiksi MGS2:ssa. Yllättävän hyvin kantaa pelkkä HD-remasterointi tätä peliä, vaikka monet tekstuurit toki antavat ilmi, ettei PS2-aikakauden peliä ole juuri resoluution noston lisäksi muuten kaunisteltu.

Pelin idea, demonien värvääminen omaan tiimiin vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Menen ihan sokeana tähän enkä lue mitään siitä, miten eri päätökset vaikuttavat loppupeliin. Ai että, varmasti saman laatutason settiä kuin Tokyo Mirage Sessions reilu vuosi sitten, ja parempaakin jos diggaa enemmän synkemmästä fiiliksestä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 25.05.2021 21:48
SnowRunner (pc, gamepass)


Ekaa osaa MudRunneria tuli hakattua PS4:lla. Nyt lumisempiin maisemiin siirtynyt jatko-osa SnowRunner on ilmestynyt Xbox Game Pass PC:lle. Peli on varmaan football managerin ohella autistisinta marginaaliosastoa mitä tulee hakattua, mutta iskee kyllä todella kovaa. Jotain hienoa siinä on, kun 4,4 litran V8 maastoautolla taiteilee erämaassa lukot päällä nelivedolla ja vinssillä, lopulta saaden koko paskan katolleen. Peli on parhaimmillaan juuri hitaassa ajossa ja kikkailussa, kun tulee spidermanina vuorelta alas pelkkää vinssiä käyttäen flengaamalla puusta toiseen. Mikäli vauhtia on yhtään enemmän pelin ajomalli ei toimi enää ollenkaan, vauhdin tuntu katoaa ja nopeimmatkaan menopelit eivät kulje juuri 20km/h kovempaa fiiliksen osalta, vaikka mittarissa suurempi lukema olisikin.

Visuaalisesti ei päästä Forzan tasolle, mutta sen korvaa fysiikanmallinnus jota parempaa ei ajopeleissä maaston lumen ja mudan osalta ole nähty. Löytyy myös jopa 4 pelaajan co-op mode.
Spoileri (osoita katsoaksesi)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 26.05.2021 08:52
Mass Effect Legendary Edition.

Tuli sitten ostettua fiiliksen pohjalta :lol: Sinänsä ihan onnistunut ostos, kun peli on vajaan 10 tunnin edestä kiinnostanut ja tuntuu vieläkin kiinnostavan. Tosin vähän turhan vähän illassa aikaa tälläiselle pelille, kun tekstiä ja keskustelua on niin saatanasti, että illan aikana ei kovin kummoisia edistysaskeleita tule. Tällä tahdilla saatan pelata ensimmäistä osaa vielä joulunakin, kun joka ilta ei kuitenkaan tule pelattua. Menen muutenkin aika verkkaiseen tahtiin. No parin viikon päästä tulee FF7R PS5:lle niin saattaa vaihtua peli jo silloin ;D

Mutta ME LE on toimiva remake. Perus PS4:n ja Xbox One S:n kanssa on kai ollut jotain ongelmia, mutta PS5:llä toimii tasaisesti, ilman bugeja tai muitakaan teknisiä ongelmia. Paikoitellen ihan hienojakin parannuksia, vaikka kyllähän sen pääasiallisesti näkee että kyseessä on vanha peli. Ihmettelen että eivät viitsineet rakentaa jotain algotimia joka olisi muuttanut hahmojen silmät. Muistan että ne olivat jo alkuperäisessä pelissä hiukkasen erikoisen oloiset ja samanlaiset ovat edelleen. Rikkovat immersion kuin huono näyttelijä elokuvassa. Mutta kyllä se nyt vielä menee.

En tosin vieläkään ole päässyt pelin sisään kunnolla. Jotenkin en saa kehitys systeemistä oikein kiinni, kun muutosta ei havaitse kunnolla konkreettisesti, kun parantelet hahmoja tai vaihdat aseta tms. Lisäksi uusien varusteiden läpikäynti tuntuu todella työläältä. Tämä voi tosin olla että siinäkin että en vain osaa. Toisena aseiden tuntuma on jotenkin outo. Perusaseen tuntuma on aika nolla ja kun taas sniperissa on tuntumaa, tunnun ampuvan usein ohi syystä jota en tiedä. En nyt laittanut näitä teknisiksi ongelmiksi, koska tuntuu että peli ja minä ei nyt vain (vielä) sovita yhteen. Tämä onkin vielä vähän se tunne mikä pelistä tulee, se toimii jollain tasolla hyvin erilailla kuin oma intuitio ja ajatusmaailma toimii. Tämä voi tosin olla siitäkin että pitkiin sessioihin ei ole ollut aikaa. Mutta pelin juoni ja maailma on tuntuu kuitenkin mielenkiintoisilta, joten ne pitää ainakin toistaiseksi mielenkiintoa yllä. Mutta jos kahdessa viikossa ei pääse paremmin peliin sisään, se todennäköisesti saa tehdä 10.6. tilaa FF7R:n PS5 versiolle.

Mutta teknisesti peli on hyvinkin toimiva. Jos yhtään kiinnostaa ennakkoon, suosittelen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 07.06.2021 00:15
Ensimmäinen Mass Effect oli mielestäni vähän kulahtanut tapaus jo silloin, kun sen ensi kertaa pelasin joskus kymmenen vuotta sitten. Toki peliä on varmaan hiottu nyt teknisesti, mutta tämä ei toisaalta poista vähän kökköä rytmitystä ja pelialueisiin tympääntymistä. Ihan hyvä peli, mutta kakkonen oli itselleni se, joka vasta herätti innostuksen kunnolla sarjaa kohtaan. Ykkönen tulee pelattua uudestaan jo juonen takia, mutta erityisesti odotan kakkosen peluuta. Jos ykkönen tuntuu kamalalta, ei kannata jättää sarjaa siihen. Melkein jopa suosittelisin aloittamaan kakkosesta ja katsomaan jonkin tiivistelmän ykkösen tapahtumista.

Viime aikoina on tullut myös mietittyä taas Sekiroa. On se vain kermainen peli, josta ei saa tarpeekseen. Pelatkaa ja kokekaa tämä upea mestaripala. Itse harkitsen uutta läpipeluukertaa jo nyt ja ihan vain siksi, koska missasin vapaaehtoisia pomoja.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 16.06.2021 00:58
Guilty Gear Strive

Harvemmin tulee ostettua tappelupelejä mutta nyt tein poikkeuksen koska näytti videoiden perusteella olevan visuaalisesti tyylikästä menoa. Edellinen Arc Systemin peli oli itselle Blazblue Continuum Shift joka jäi vähälle peluulle pitkälti peliseuran puutteen takia. Samoin kävi aikoinaan ekalle Blazbluelle, GGXXAC:lle ja monelle muulle mättöpelille. Eipä niihin myöskään juuri tullut perehdyttyä. Parin viime vuoden aikana olen kuitenkin olen palannut genren pariin kun yksi kaveri jaksaa antaa minulle turpaan niissä kuukaudesta ja vuodesta toiseen. Ja olen jopa harjoitellut netissä alan porttihuumeen, Fantasy Striken, parissa.

Eli se Strive. No, enpä muista koska viimeksi olisi ollut yhtä hauskaa perinteisen tappelupelin kanssa. Takomo ja mättö on ihan tajutonta. Kaikki animaatiot, efektit sun muut on väännetty kaakkoon ja sen yli. Ainoastaan Metal Gear Rising pääsi aikanaan lähelle vastaavaa adrenaliinihurmosta. Tässä on myös selvästi mietitty että saa jo vaatimattomalla osaamisella siistejä juttuja aikaan. Motivoi myöskin lähestymään peliä analyyttisesti ja harjoittelemaan tekniikoita kun jo pelkkä amatööritason sekoilu tuntuu hyvältä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.06.2021 10:09
Tuli ladattua Stranger of Paradise Final Fantasy Origin demo. Ja vähän ristiriitaiset fiilikset. Ensinnäkin pelimekaanisia toimintoja on aivan saatanasti. Tuntui että menin jo sekasin enkä muistanut lopulta puoliakaan mitä hahmolla oikeasti voi tehdä. Joka napista tapahtuu jotain ja päälle vielä monella on eri toiminto kun R2 on pohjassa. Välillä tuntui että pelasi simulaatiota kun muisteli mitä mistäkin tapahtui. Ja päälle vielä Jobia pystyi vaihtamaan lennosta. Vaatii pientä perehtymistä ja viikon tauon jälkeen on varmasti unohtunut puolet. Ja ainakaan vielä ei ollut mitään pelimekaniikkaa ryhmän muihin jäseniin. Melkein toivon että ei tulekkaan, vaikka nyt jäävätkin vähän statikseiksi.

Ja tuli ne Souls vaikutteetkin taas selväksi. Kuolin ja jouduin edelliseen "palluraan" (muistutti muuten FF8:n save palloja). Lopetin pelin siihen. Kello oli jo niin paljon, enkä jaksanut samota enää takasin. Jos olisin tullut lähemmäs olisin todennäköisesti pelannut "vielä tämän kohdan".
En vain vittu tajua tätä. Peli voi olla vaikea ja haastava ilman että heitetään useiden minuuttien päähän teloituspaikasta. Ja tätä voi yrittää perustella sillä että "pääset helposti takaisin samaan paikkaan". Tämähän tekee koko asiasta vielä turhemman. Sillä ei ole mitään muuta ideaa kuin vitutus ja pidennetään peliä keinotekoisesti. Saatana kun pistää vituttamaan niin helvetisti. Ja kun tästä alkaa tulemaan jo trendi! Peli ei voi olla oikeasti vaikea jos ei joudu saatanan kauas siitä missä potkasi tyhjää. Voi nyt vittu mitä paskaa!

Itse mättö oli ihan mukavan tuntuista. Heiluttelussa oli tuntumaa ja perusmättö tuntui olevan koko ajan käsissä, kun muisteli mitä napeista tapahtui. Sitten kun porukkaa alkoi tulemaan lisää, homma meni vähän sekavaksi, varsinkin kun kuva oli aivan liian tumma ja toiminnot ei tullu selkärangasta. Kahden kaverin mukana roikkuminen oli vähän mitä oli. Kyllä ne useimmiten hoiti hommansa, mutta välillä oli ihan tykin ruokaa. Todennäköisesti paranee loppu peliin, enkä yllättyisi jos näillekkin tulisi jotain pelimekaanisia ominaisuuksia.

Kokonaisuudessaan ihan ok. Paljon luonnollisesti voi pistää demon piikkiin, mutta toivon että tuovat uusia asioita suht rauhalliseen tahtiin, koska nyt tuntuu että sormet meni vähän solmuun. Tosin voihan olla että alkaa oma ikä tulemaan jo vastaan, ei pysty enää kaikkeen :lol: "Souls vaikutteet" oli ihan perseestä. Tai se yksi. Ihmettelen kuinka tämä yksi ominaisuus yksilöitynyt Soulsiin ja se jotenkin tekee pelistä paremman. Heikossa on pelin viehätys jos tämä on se selkäranka.

Ja siis enhän pelannut edes demo kokonaan :) Mutta kuvittelisin että se käsittää tämän yhden alueen, josta kuvittelin näkeväni jo jonkin verran. Toivottavasti ainakaan uusia pelimekaanisia ominaisuuksia ei enää tungeta kehiin. Vaikka no joo, ryhmän muita jäseniä voisi ehkä osallistaa hiukan paremmin ja voi olla että demon edetessä näin käykin, vaikka vielä sitä ei tapahtunut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 07.07.2021 13:35
Monster Hunter Stories: Wings of Ruin (Switch, demo)

Missasin ekan Monsu Storiesin täysin, koska en ole missään vaiheessa omistanut 3DS:ää. Tämä jatko-osa herätti ensin maltillista kiinnostusta, ja nyt lähempänä julkaisua odotukset ovat vain nousseet – eikä mainio demo ole tähän syistä vähäisimpiä.

Wings of Ruinsista haiskahtaa Pokemon enemmän kuin vähän; pelaaja löytää satunnaisesti maailmaan ilmestyvistä luolista hirviöiden munia, joista kuoriutuu Monster Hunter -pelisarjan pelaajille tuttuja otuksia. Välillä saa sekundaa ja välillä laatua, kun maailmaan sikiää kultainen, harvinaisempi luola.

Tämä on RPG, joka omaa "kivi-paperi-sakset"-taistelumekaniikan. Hyökkäyksistä on valittavissa voimaan, nopeuteen ja tekniikkaan perustuva rynnistys. Onneksi systeemi ei ole aivan niin satunnainen kuin aluksi kuulostaa, sillä eri hirvöiden tyyli eroaa toisistaan ja on jokseenkin pääteltävissä. Jos siis kaataa tietyn hirviötyypin, osaa jo toisen kohtaamisen tullessa tietää mitä liikkeitä kannattaa käyttää.

Ohjattavuus tuntuu omituisen kankealta. Pelissä on aivan hirmuiset deadzonet sekä hahmon liikkeissä että kameran liikuttelussa. Ensimmäistä kertaa ikinä käytin tässä pelissä 8Bitdo Pro 2:n deadzone-säätöä tateille, joka tekikin ohjauksesta välittömästi reagoivamman ja nautinnollisemman.

Ulkoasu on omiin silmiini nätti ja maltillisen anime, mutta suorituskyky jättää vielä toivomisen varaan, sillä laajemmissa ympäristöissä peli nykii ja pykii silminnähden. Toivottavasti kokoversio toimii paremmin. Peliä pääsenkin jatkamaan jo perjantaina suoraan demon tallennuksesta.

(https://live.staticflickr.com/65535/51295885421_5a578f662c_c.jpg) (https://live.staticflickr.com/65535/51295885231_e8b92866f0_c.jpg)


Subnautica (Switch)

Game Passista löytyi Subnautica, ja kokeilinkin sitä tunnin ajan. Kuultuani NS-version saamat kehut laitoin pelin ja sen jatko-osan sisältävän tuplapackin tilaukseen.

Tässä on tehty aivan erinomaisen hyvää työtä. Peli ei pyörinyt tietääkseni aina kovin hyvin PS4:llä ja Onella, joka sai monet ihmettelemään, kun pelit julkistettiin Switchille. Kehittäjä kuitenkin kertoi, että se teki pelit alustalle käytännössä uudestaan vahvoilla Switch-optimoinneilla, ja se todellakin näkyy. Ainakin Subnautica (eli ensimmäinen osa) pyörii vakaasti ja näyttää mainiolta sekä handheldinä että docked-moodissa. Ero on hämmästyttävän pieni, vaikka Series X - ja NS-versiot käynnistäisi peräjälkeen. Nintendolla pelaava ottaa takkiin tietenkin resoluutiossa eniten, mutta pelin melko simppelistä tyylistä johtuen ero ei ole niin suuri kuin mitä raa'at luvut kertovat – tälläkään kertaa.

Subnautican vedenalainen maailma vetää puoleensa huimalla tunnelmallaan. Sukellusretkillään löytää yleensä aina hyödyllisiä materiaaleja ja vihjeentynkää siitä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Pelkkä päämäärätön sukeltelukin tuntuu kiehtovalta. Ensituntuman perusteella tämä on aivan erinomainen seikkailu/selviytymispeli ja erityisen suositeltava, jos meri/sukellusteema kiehtoo tavallista enemmän.

(https://live.staticflickr.com/65535/51295885096_8a4dee4e44_c.jpg) (https://live.staticflickr.com/65535/51295885816_5e5790e93e_c.jpg)





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 17.07.2021 07:28
Mietteitä Skyward Sword HD:stä intron ja ensimmäisen luolaston jälkeen (noin 5 tuntia pelaamista).

Graafisesti peli on aivan helvetin hieno ja tuntuu supersulavalta (ensimmäinen 60fps:n 3D-Zelda!). Maailma on kotoisa, värikäs ja siinä yksinkertaisesti haluaa viettää aikaa. Peli räjähtää 1080p:n ansiosta samalla tavalla uuteen kukoistukseen kuin mitä Super Mario Galaxy viime syksynä 3D All-Starsin ansiosta. Uskomatonta, miten Nintendon art stylet kestävät tällä tavalla aikaa.

Fin jatkuva neuvominen ei ole enää ongelma. Fi tulee todella harvoin enää esiin "pakotetusti", valtaosan jorinoista voi jättää omaan arvoonsa eikä niitä edes implikoida mitenkään erityisen häiritsevästi. Miekka vain hienovaraisesti vilkkuu, viestittäen että Fillä olisi sanottavaa.

Entäs kontrollit? Miekanheiluttelu on ujutettu oikeaan tattiin niin hyvin kuin mahdollista, ottaen huomioon että tämä oli alunperin sataprosenttinen liiketunnistuspeli, on se kelpo suoritus. Varsinkin lento-Beetlen ja linnun käyttäminen tatilla kallistelun sijaan on paljon tyydyttävämpää ja helpompaa. Kompromissina perinteisillä kontrolleilla joutuu kameraa kääntääkseen painamaan ensin L-nappia pohjaan, joka sotii vuosien saatossa hankittua lihasmuistia vastaan oikein kunnolla. Liiketunnistusohjauksella kameraa voi veivata kuten BotWissa, koska oikeaa tikkua ei tarvitse jättää miekalle. Onneksi perinteisillä kontrolleilla voi silti käyttää gyroa esineillä tähtäilyssä, se on monille tärkeää!

Noh, vapaa kamera sentään on pelissä, ja se on hieno uudistus. Se avartaa tätä hienoa maailmaa entisestään.

Tantalus on tehnyt ainakin alun perusteella hienoa duunia tämän remasterin kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.07.2021 17:21
The quiet man, tuo square enixin mestariteos jossa päähenkilönä on kuuro Dane ja sen takia koko peli on ekan läpipeluun ajan varsin hiljainen kokemus.
Dialogia ei kuule eikä myöskään tekstejä ole ruudulla kuin yhdessä kohdassa ihan alussa ja myös taistelun äänet on vaimeaa kuminaa.
Onneksi pelillä on pituutta vain n.3 tuntia, mutta äänimaailman puute saa sen kyllä tuntumaan pidemmältä.

Muutenkin tämä on enemmän leffa kuin peli sillä live action videota on todella paljon kuten myös ihan pelimoottorilla tehtyjä välivideoita.
Varsinainen pelaaminen koostuu pelkästä tappelusta eikä niitä matsejakaan kovin montaa ole.
Visuaalisesti peli on aika kaksjakoinen sillä hahmot näyttää tietyssä valaistuksessa ihan hyvältä, mutta useimmiten aika rumilta, mutta ympäristöt sitten taas on enimmäkseen varsin komeita.

Läpäisyn jälkeen tämän voi sitten pelata uudestaan ihan kaiken audion kanssa.
Olisi kyllä kiva tietää millä myyntipuheella pelin idea on johtoportaalle saatu myytyä.
"Hei mulla ois uus loistava idea pelille. Tehdään elokuvamainen peli jossa puolet pelistä on oikeasti elokuvaa, laitetaan pari tappelua sekaan ja sitten se paras asia. Päähahmo on kuuro joten pelaajakaan ei kuule mitään. Eiks oo siistiä mitä häh!!1!"

Toki pelintekijöillä on oikeus oman visionsa toteuttamiseen, mutta olisi luullut sen julkaisun aikaisen paskamyrskyn jälkeen, että peliin olisi laitettu mahdollisuus pelata se heti alusta asti kaiken audion kanssa sillä noin tämä oli ihan viihdyttävä.
Toisaalta kai sekin jotain kertoo, että mä kuitenkin pelasin tän kahdesti läpi yhdeltä istumalta. Myönnän kyllä alkoholilla olleen osuutta asiaan ja jos tätä olisi alkanut vaikka heti aamulla selvinpäin pelaamaan ja kuunnellut...no ei mitään niin aika tylsää olisi varmaan ollut.

Ehdottomasti kuitenkin hintansa arvoinen sillä tää maksoi hong kong psn storessa 2.5e


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 18.07.2021 12:19
Switcher 3

Visuaalisesti tämä on mitä on, mutta muuten ihan ehta witcher tietenkin. Pikaisesti koitin myös telkkarin kautta ja paremmalta tuo koneen omalla näytöllä näytti.
Mulla on antialisointi päällä, sharpening täysillä, foliage high ja kaikki muu off asennossa, koska inhoan sitä voimakasta bloom efektia ja depth of field vaikuttaa jo ruudunpäivitykseenkin ja jopa nyt se vaeltelee enimmäkseen jossain 30fps alapuolella.
Pelaaminen on kuitenkin ollut ihan sujuvaa varsinkin nyt kun ostin split pad pron niin saa kunnon otteen ja on kunnon tatit. Takanappeihin tuli laitettua tattien klikkaukset eli lähinnä viholliseen lukittuminen ja hevosen kutsuminen.
Ei tätä silti hyvällä tahdollakaan voi suositella jos taloudesta löytyy joku muukin laite jolla pelata ja peli on vielä kokematta.

Ihan pieni harmituksen aihe oli se, että ilmeisesti se tarroja ja muuta sälää sisältävä versio oli vaan joku day one julkaisu sillä ainakin oma dischopista tilattu versio oli vaan ihan perus switch kotelossa jossa ei ollut mitään extraa.
Ei tuo silti pahemmin haittaa kun hyllyssä on jo ps4 versio ja sille on myös ne gwent kortit sisältävät fyysiset paketit lisäreistä.
Sitä en tiedä tuleeko tätä switchilla pelattua koskaan loppuun sillä olen pelannut tätä vaan välillä sängyssä makoillen pari tuntia kerrallaan ja tuolla tahdilla tämä olisi läpi joskus jouluna.
Oli vaan joku pakko päästä testaamaan tätä switchin ruudulta pelattuna sillä onhan siinä tavallaan oma viehätyksensä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.07.2021 10:31
Juu, Switcher 3:n extrasälät sisältävä versio hävisi jossain vaiheessa myynnistä, mutta niin taisi käydä PS4/Xbox-versioillekin? Jos nyt ostaisi, ei enää saisi ekstroja? En ole ihan varma.

Minulle Switcher 3 on paras versio pelistä. Olen pelannut sitä PS4:llä, Switchillä ja Series X:llä (Game Pass). Silti hämmästyttävintä on pelata sitä Liten kokoisella laitteella, niinkin hyvin säilytettynä kokemuksena, varsinkin sen ison patchin jälkeen. Saa nähdä, keikauttaako "next gen" -päivitys vielä vaakakuppia. W3 on sen verran hieno peli, että täytyyhän se varmaan hankkia niinkin  (tai sitten One-versio, senhän voi päivittää maksutta, kun aika tulee).


Mutta tosiaan, tällä hetkellä olen aivan tohkeissani Skyward Sword HD:stä. 20 pelitunnin jälkeen alan olla melko vakuuttunut siitä, että Nintendo ei ole koskaan aiemmin julkaissut tämän tason remasteria. QoL on tehnyt SS:stä jokaisella kuviteltavissa olevalla tavalla paremman, ja visuaalisuus pudottaa leukoja. Saavuin juuri Lake Florialle enkä meinaa oikein löytää sanoja tälle. Uusi rakkaus on syntynyt.

Nappikontrolleihin meni kieltämättä hetki päästä täysin sisään, mutta ai hemmetti, kun homma klikkasi, kaikesta tuli niin nautinnollista. Lentämisestä, uimisesta, vastustajan heikkoihin kohtiin iskemisestä. Pistin vielä 8bitdo Pro 2:n takanäppäimiin L:n (helpottaa vapaan kameran kääntelyä) ja vasemman tatin klikkauksen (iisimpää käyttää kilpeä ja kuperkeikkaa), joka sutjakoittaa nappikontrolleja vielä entisestään.

Sekin on mielenkiintoista, että kuten Links Awakeningin kanssa jo huomasin, tuntuu klassisen Zeldan konsepti BotWin Open Air -tyylin jälkeen niin paljon raikkaammalta ja paremmalta kuin, no sanotaanko nyt, kymmenen vuotta takaperin, jolloin Zelda tuntui väsähtäneen ainakin jonkin verran. Nyt tämä on niin jumalaista herkkua, että oksat pois.

Kun pelaan tätä peliä, niin tulee fiilis, että olen saanut jonkun taikavoimaa sisältävän asiaan pelikoneeseen ja hyllyyn. Olen saanut oikean, pienen, hengittävän ja charmia pursuavan maailman, johon pääsen sujahtamaan aina halutessani. Tämä on sokeaa fanitusta, mutta sitä en häpeä lainkaan. Omistan sen ja nautin siitä.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 19.07.2021 19:05
Ratchet & Clank 2016 (PS4)

Sony tarjosi tätä ilmaiseksi keväämmällä. Tuolloin jäi vielä pelaamatta, koska 30 fps Ratchet & Clankissa on pyhäinhäväistys. Sitten ehdin jo hieman innostua, kun näin uutisen 60 fps päivityksestä, mutta se olikin tarjolla vain PS5:lle. PS5 kuitenkin saapui talouteen paljon "suunniteltua" aikaisemmin (eipä tuo suunnitelmissa ollut, vaan ajatuksella ehkä joskus), kun yht'äkkiä sitä saikin ilman jonotuksia parin tunnin ajan Powerin verkkokaupasta 600 eurolla lisäohjaimen kera.

Ratchet & Clank oli suosikkipelisarjojani PS2 aikoihin. Neljän ensimmäisen pelin jälkeisiä osia en kuitenkaan koskaan pelannut. PS3:sta en koskaan omistanut enkä enää vuosia myöhemmin jaksanut pelejä metsästää, kun konsoli lopulta tyttöystävältä löytyi.

Pitkän tauon jälkeen pelisarjaan paluu kiinnosti siis ekstrapaljon, vaikka hieman poikkupuolittaista kommenttia tästä uusintaversiosta olinkin kuullut. Palataan noihin poikkipuuksiin myöhemmin.

Pelillisesti tämä remake tuntui melkoisen timanttiselta. Aseita on tarpeeksi ja niillä on mukava ammuskella. Nimenomaan tämä puoli vanheni hyvin nopeasti heti ensimmäisten jatko-osien myötä. Alkuperäisessä aseet eivät kehittyneet lainkaan, joten niiden hyödyllisyystaso vaihteli valtavasti loppua kohden. Ilmeisesti sivuttaisliikkumistakaan ammuskellessa ei ollut, joka rajoittaa pelaamisen sulavuutta huomattavasti. Itse en tätä muista. Raritariumilla erikseen päivittely normaalin ammuskelun päälle lisättiin ilmeisesti PS3-aikakaudella. Itse pidin tästäkin puolesta. Mukaan mahtui oikeastaan vain pari turhaketta. Muuten arsenaali oli oikein hyvä. En osannut harmitella, vaikka se ei yksi yhteen alkuperäisen kanssa ollutkaan.

Kenttien vähempi määrä alkuperäiseen nähden ei pelatessa haitannut lainkaan. En olisi osannut sanoa mitä planeettoja matkan varrelta oli pudotettu tai suurimmalta osilta jäljellä olevien kentistäkään miten niitä on rakenteellisesti muutettu. Jokaisen jälkikäteen videoilta näkemäni planeetan olen kyllä muistanut, mutta en ole osannut niitä erityisesti kaivata. Pelissä on tällaisenaankin tarpeeksi laadukasta sisältöä.

Aseiden ja kenttien toimivuus on loppuviimein tärkein osa Ratchet & Clankeja. Nämä toimivat, joten kokonaisuus oli itselleni ehdottoman positiivinen. Vielä kun Qvarkin typerät kommentoinnit olisi saanut poistettua ja toisella kerralla Clank-osuudet skipattua, niin kokonaisuus olisi toiminut vielä paremmin. Jossain arvion kaltaisessa kuulin, että Rift Apartissa Clank-puzzlet voisi vihdoinkin ohittaa. Jos tämä on totta, niin on kyllä pelisarjan parhaita uudistuksia. Clankilla peluu on aina ollut ihan ok ja jopa mukavaa ensimmäisellä kerralla, mutta jatkopelikerroilla haluisi keskittyä laajemman asearsenaalin mahdollistamaan tuhovoimaan.

Sitten niitä miinuksia... Pelissä on käytännössä kaksi asiaa, jotka häiritsevät oikeasti: juoni on paskaa ja musiikki roskaa. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta aika huonoa höttöä se kuulemma on. Ehkä juuri ja juuri pienille lapsille sopivaa sellaista. Tämä näkyy pelissä valitettavasti todella pahasti.

Eiväthän Ratchetit koskaan ole erityisesti juonien erityislaatuisuudestaan muistettuja, mutta ne ovat ajaneet asiansa enemmän kuin hyvin ja kuljettaneet peliä eteenpäin mukavan huumorin kera. Uusintaversion juonessa ei ole kuitenkaan punaista lankaa eikä sielua. Toisaalta mitä muuta voikaan odottaa, kun pelin juoni pohjaa elokuvaan, jonka juoni pohjaa alkuperäiseen peliin? Tässä tapauksessa käytännössä kaikki muutokset juoneen ovat mielestäni huonoja. Raskauttavampaa kuitenkin on, että osa juonesta jää täysin vaille minkäänlaisia taustoja, kun elokuvasta pätkitään klippejä mukaan sieltä täältä. Tästä syystä etenkin uusioversioon lisätty Dr. Nefarious vielä päälleliimatumman tuntuinen kuin mitä se ilmeisesti elokuvassa on.

Mikä pahinta pelin omissa välipätkissä hahmot pönöttävät paikoillaan täysin elottomana lasittunein katsein. Näin jälkikäteen olen katsellut mielenkiinnosta videopätkiä alkuperäisestä pelistä, koska vahvoja suoria muistikuvia ei ole. Onhan alkuperäisten pelaamisesta ~15 vuotta jo aikaa. Huhheijaa mikä ero pelien välillä onkaan. Alkuperäiseen peliin verrattuna 2016 on kuin ala-arvoista amatöörin räpeltelyä. Joko kehittyneempien hahmomallien animointi on eksponentiaalisen eksponentiaaliseti haastavampaa tai sitten uusioversion kanssa ei ole jaksettu edes yrittää. Surullista, koska välipätkien ulkopuolella Ratchetin ja vihollisten animaatio on niin eläväistä.

Musiikit eivät ole juonen tapaan surkeat, mutta alkuperäisiin nähden loukkaavan mitäänsanomattomat. Pelasin pelin läpi kaksi kertaa ja aloitin kolmannen viimeisiä trophyja varten. Koko tältä ajalta en muista ainuttakaan melodiaa tai kappaletta. Ainoa konkreettinen huomio minkä jossain välin tein, että onpas muuten hengetöntä taustamusiikkia. En suoriltaan muistanut ainuttakaan alkuperäistä kappaletta mutta sen kuitenkin, että tyylillisesti PS2-pelien musiikit olivat paljon omatakeisemmat. Sitten kuuntelin alkuperäisen pelin kappaleita Youtubesta ja kas kummaa, osa muistui mieleen välittömästi. Metropoliksen (https://www.youtube.com/watch?v=D60HTdBckxM) kahdessa ensimmäisessä sekunnissa on enemmän tunnistettavuutta kuin koko remaken soundtrackissa yhteensä.

Kaiken kaikkiaan tästä on hyvä jatkaa Rift Apartin pariin sitten joskus. Ilmeisen laadukas paketti sekin, eikä sitä ole olleet turhake-elokuvat heikentämässä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 20.07.2021 22:17
TLOU2

Täähän oli hyvä. Tarinan käänteet kummittelee päässä vielä näin läpäisyä seuraavanakin päivänä. En tule mieleen toista peliä joka oli päätynyt näinkin synkkään ja alakuloiseen lopputulokseen. Yleensä pelin lopussa - vaikka kaikki muu olisi mennyt päin seiniä - edes joku mörkö saadaan hengiltä (tms.) ja sitä kautta saavutetaan jonkinasteinen katarsis. Tässä tuntui että kirjaimellisesti kukaan hahmoista ei saanut mitä halusi tai päässyt edes lähelle sitä.

Pelimekaniikoissa oli hyviä uudistuksia. Köysikikkailut oli kaikessa yksinkertaisuudessaankin virkistäviä. Myös koirat oli erinomainen lisä hiippailuosuuksiin. Pelissä on kanssa monia visuaalisesti hienoja tai muuten mieleenpainuvia osuuksia: pimeä sairaala ja sitä seurannut megahirviö, pilvenpiirtäjästä alas kiipeily oranssissa auringonlaskussa, tunneli punaisessa flare valossa, kohtaamiset seraphitejen kanssa iltahämärässä soihtujen kera. Monia yhdistää korostettu volumetric valaistus joka näyttää vaan hemmetin hyvältä.

Peli oli kyllä hardilla turhan helppo. Pitänee pelata myös vaikeammalla tasolla. Ykkösen kohdalla ainakin peli parani mitä vaikeammalla pelasi.

Onnistunut jatko-osa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 21.07.2021 03:22
TLOU2

Täähän oli hyvä. Tarinan käänteet kummittelee päässä vielä näin läpäisyä seuraavanakin päivänä. En tule mieleen toista peliä joka oli päätynyt näinkin synkkään ja alakuloiseen lopputulokseen. Yleensä pelin lopussa - vaikka kaikki muu olisi mennyt päin seiniä - edes joku mörkö saadaan hengiltä (tms.) ja sitä kautta saavutetaan jonkinasteinen katarsis. Tässä tuntui että kirjaimellisesti kukaan hahmoista ei saanut mitä halusi tai päässyt edes lähelle sitä.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Ja joo, kyllähän tämä pelisarja on lunastanut itselläni sen ykkössijan. Myönnettäköön, että alkaa olla fanipojan vikaa. Mutta enpä olisi uskonut silloin vuonna 2013 ensimmäisen TLoU:n hankkiessani, että näin kävisi. Pelin teema ja ideat vaikuttivat jo ennen julkaisua hyvin mielenkiintoisilta, mutta suhtauduin siihen silti samalla tapaa kuin Unchartedeihin: peli tulee hankittua ja se varmaan tarjoaa riittävästi hupia. No, sitä hupia on parhaimmillaan riittänyt niin, että peli on läpäisty kaksi kertaa putkeen antaumuksella ja harkittu vielä kolmattakin kertaa perään. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 27.07.2021 12:12
Skyward Sword HD läpi, ja tämä nostaa pelin omassa asteikossani helposti ysin, ysipuolikkaan Zeldaksi. Aivan törkeän hieno remaster kaikin puolin.

Itse peli lienee sarjassaan kaikkein puzzle-painotteisin koskaan. Koko overworldissa eteneminenkin on periaatteessa kasattu ongelmanratkaisun ja apuvälineiden käyttämisen varaan. Se, mikä Wii-versiossa tuntui pitkitetyltä, nousi Switchillä todella nautinnolliseksi. SS heittää uusia ideoita kehiin koko ajan ihan loppuun asti, vähän kuin Super Mario Galaxy.

Harva varmaan Zeldaa juonen takia pelaa, mutta jos pelaa, tässä pelissä sekin on sarjansa mittapuulla tip top. Silmätkin hikoilevat lopun tullen ja upean audiovisuaalisuuden noustessa huippuunsa moneen otteeseen. Soundtrack soi maagisen hienosti, ja uusi 5.1-miksaus on myös laatutyötä.

Perinteisen Zeldan ystävät tulevat lähivuosina palaamaan Hyruleen vielä monet kerrat, sillä tulevaisuudennäkymät ovat lupaavat: Nintendolla on heittää WW HD, TP HD sekä Ocarinan ja Majoran remasterit sopiviksi näkemiinsä väleihin, enkä ihmettelisi jos Grezzo työstäisi tällä hetkellä Links Awakeningin remaken pelimoottorilla Oracle of Ages / Seasons -pelejä vuodelle 2023.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.07.2021 11:42
Koko overworldissa eteneminenkin on periaatteessa kasattu ongelmanratkaisun ja apuvälineiden käyttämisen varaan.


Ja juurikin tästä peli on sarjan huonoin. Kaikenlainen tutkiminen heitetty kokonaan mäkeen, eikä mistään seikkailupelistä enää voi puhuakaan. Kasa putkessa olevia pulmia, joita Wii-versiolla joutui vielä kikkailemaan Wiimoten mätillä. Vieläkin traumoja siitä. Lisäksi overworld-pulmat ovat niin päivänselviä suurimmaksi osaksi, ettei niissä ole mitään ratkaistavaa. Fi tuli kertomaan vielä ratkaisut puoliin, halusi tai ei. Peli on myös ihan täynnä paddingia TP:n tyyliin, jota remaster ei ilmeisesti ole korjannut.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 28.07.2021 12:00
Mielestäni on hienoa, että SS ja BotW ovat niin erilaisia. Vaati vain Open Air Zeldan, että aloin arvostamaan enemmän edellistä, todella lineaarista osaa. Tämä on vähän kuin perinteinen Zelda-sykli, paitsi että nyt uusin osa ei saakaan vihaa päälleen, vaan sitä rakastetaan yhä 4,5 vuoden jälkeen intohimoisesti – tai ainakin enemmistö rakastaa.

Mainitut "täytejaksot" ovat totutun tiukasti suunniteltua Nintendo-gameplaytä, ja istuvat kokonaisuuteen paremmin kuin Wiillä, johtuen pelin paljon paremmasta rytmityksestä nopeampien tekstilaatikoiden ja vähempien keskeytysten ansiosta. Minuakin ne alkoivat pännimään hieman Wiillä pelatessani, mutta nyt sen sijaan nautin jokaisesta sekunnista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.07.2021 12:43
Kävin hakemassa huvikseni mustan DualSensen Xboxille, kun tuo kerran toimii Titan Two -adapterilla.

Mietteitä:

- Erinomainen ristiohjain
- Parhaat face buttonit, mitä olen näpytellyt: ne ovat supernopeat ja -responsiiviset, toisin kuin Series X:n napit, joita saa painaa helvetin syvälle, ennen kuin toiminto rekisteröityy - Symphony of the Nightin shield dashing onnistuu kunnolla, mikä on minulle ultimaattinen face button -testi
- Kevyt ja mukava kädessä
- Jälleen kerran Sony vie Microsoftia kuin pässiä narussa deadzonejen suhteen: Apexissa voin laittaa deadzone-asetuksen vaikka 2% ilman sen suurempaa driftiä, Xbox-ohjaimella driftiä alkaa ilmaantua selvästi jo yli 5% jälkeen
- Titan Two -adapterilla saa nostettua USB:in polling ratea 1000Hz:iin, joten ohjaimen input lag saattaa olla jopa 1ms luokkaa Xboxilla, mutta tästä en mene takuuseen
- Vaikka Xbox-pelit eivät luonnollisesti tue PS5-ohjaimen liipasimia, niin jostain syystä Apex Legendsissa jokainen ase tuntuu erilaiselta PS5-liipasimilla
- Outer Worlsin liipasintärinät eivät toimi ollenkaan PS5-padilla, Xbox-padilla ne tuntuvat oikein hyvältä
- Padin peruspärinät ovat huomattavasti Xbox-padia erottelevammat, esim. Monster Hunter: Worldissa greatswordilla lyödessä oikeasti erottaa pärinämoottorin eri vahvuudet tosiin kuin Xbox-padilla
- L1-nappi pitää aivan järkyttävää räminää ja muistuttaa jotain mekaanisen näppäimistön nappia (R1 on hiljaisempi), muutenkin olkapäänapit ovat huonommat kuin PS4-padissa


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 28.07.2021 12:48
- Parhaat face buttonit, mitä olen näpytellyt: ne ovat supernopeat ja -responsiiviset, toisin kuin Series X:n napit, joita saa painaa helvetin syvälle, ennen kuin toiminto rekisteröityy

Ottaa muuten pannuun tuossa uudessa Xboxin ohjaimessa tuo. Välillä painallus jää kokonaan rekisteröitymättä ja jos nappia painaa reunasta se ei välttämättä ota ollenkaan vaikka sitä survoisi kuinka. Itellä on kaksi ohjainta ja molemmissa sama ongelma. Ihan käsittämätöntä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.07.2021 12:52
- Parhaat face buttonit, mitä olen näpytellyt: ne ovat supernopeat ja -responsiiviset, toisin kuin Series X:n napit, joita saa painaa helvetin syvälle, ennen kuin toiminto rekisteröityy

Ottaa muuten pannuun tuossa uudessa Xboxin ohjaimessa tuo. Välillä painallus jää kokonaan rekisteröitymättä ja jos nappia painaa reunasta se ei välttämättä ota ollenkaan vaikka sitä survoisi kuinka. Itellä on kaksi ohjainta ja molemmissa sama ongelma. Ihan käsittämätöntä.

Juu, samaa paskaa se on kaikissa Xbox-padeissa. Elite-ohjaimella ei onneksi tarvitse hirveästi face buttoneihin koskea, mutta silläkin on ko. ongelma olkapäänapeilla.  :lol: Olisi mielenkiintoista tietää, mihin ne tuotekehitysrahat ovat oikein menneet.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 01.08.2021 19:41
Kesän viimeisiä päiviä tuhlannut Skyward Swordin parissa Switchillä. Onhan tämä nyt ihan suunnatonta rapaa. Oikeastaan vielä surkeampia kuin muistelin Wii-ajoilta. Oli aika kullannut muistot, niin painajaisia kuin ne olivatkin. :lol:  Pelatessa tuntuu siltä, että Nintendon piti tehdä joku peli hyödyntämään kaikin keinoin Motion + -palikkaa Wiille. Tekivät ensin kasan pulmia pötköön ja iskivät lopuksi Zeldan nimen päälle ja vähän diipa daapaa tarinaa, jotta pelille saataisiin myyntejä.

Ensimmäiset 10 tuntia olivat varmaan kaameinta roskaa, mitä olen peleissä vuosiin kokenut. Kymmenessä tunnissa ehtii pelata jo jonkun oikeasti hyvän pelin läpi tai parikin pienempää, mutta mitäs tässä. Ensin skannaillaan metsässä vähän jotain elukoita, jotta päästään eteenpäin. Sitten vuoristossa skannaillaan avaimen paloja, jotta pääsee eteenpäin ja sen jälkeen tulee aavikko, joka piti pelata läpi pienissä paloissa läpi, koska peli alkoi horjuttamaan jo mielenterveyttä paskuudellaan. Jokainen 10 metrin eteneminen alueella on täynnä jotain roskaa. Upottavaa lentohiekkaa, pitää heitellä jatkuvasti pommeja reikiin hitaasti liikkuvalla kauko-ohjattavalla elukalla, samalla kun jotain random vihuja puskee päälle ja lopuksi yllätys, yllätys, skannailla lisää ja löytää vähän random vipuja, jotta saadaan hiukan vielä aikaa tuhlattua enemmän. Pulmat itsessään ovat äärimmäisen yksinkertaisia, mutta aikaavieviä ja joka välistä paistaa läpi, että tehty pelkästään aikoinaan motion gimmick-sonnan vuoksi.

Sitten kun on kahlannut kaiken tuon läpi, pääsee varsinaiseen temppeliin, jotka ovat tuttua Zelda laatua, mutta niistä ei enää jaksa nauttia, koska kaikki muu pelissä on pelkkää elämänhukkaa.  Peli olisi parempi jos luolastot olisi julkaistu erikseen pelattavina osioina ja kaikki muu poistettu. Muutenkin moni alueista näyttää ihan keskeneräiseltä, suorastaan häiritsevän rumalta. Sisätilat näyttävät ihan jees, mutta visuaalinen tyyli ulkoalueilla on jotenkin aivan kaameaa. Haaleat värisävyt, suttuinen vesivärifiltteri ja alueiden yleinen mielikuvitukseton teema saa Nintendo 64:n pelit näyttämään paljon paremmalta. Vähän aikaa sitten pelasin 3DS-emulaattorilla 1080p resolla Ocarina of Timen ja se on tähän verrattuna kuin Next gen -peli.

(https://i.imgur.com/zwRClXN.jpeg)


(https://i.imgur.com/q0URF9I.jpeg)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 01.08.2021 23:13
Skyward Sword on juuri niitä pelejä, jotka eivät todennäköisesti maistu sellaisille pelaajille, joita ärsyttää kaikenlainen niin sanottu "turha bullshit". Tuota samaa pelisuunnittelua on esimerkiksi Okamissa, jossa Issun kimittää muistaakseni ehkä jopa Fitä enemmän. Silti se peli onnistuu olemaan ainakin itselleni hyvin taianomainen kokemus, vaikka tiedostankin sen puutteet. Samaa voisi kai sanoa SS:stä.

Ainoat Zeldat, joista en ole erityisemmin nauttinut ovat Four Swords ja DS:n kaksikko. Spirit Tracksia kehutaan usein, mutta itselläni se kaatuu hieman siihen maailman epäkäytännöllisyyteen ja kaiken maailman mikrofoniin puhalteluun.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.08.2021 19:02
Skyward-helvetti jatkuu.

Viimeksi tuli läpäistyä joku vesitemppeli ja täytyy sanoa, että kaikki sitä edeltävä oli ehkä huonointa pelisuunnittelua, mitä on tullut vuosiin nähtyä. Täysin aivotonta random-puuhastelua vailla mitään logiikkaa.

Ensin piti tappaa joku typerä imprisoned hirviö, joka nousi maan sisästä. Olen kuullut huhuja, että kyseinen monsteri pitää tappaa uudestaan vielä useamman kerran. Ei jäänyt oikein mitään selkeyttä, että mistä oli kyse, mutta tuo nyt vielä menetteli. Sen jälkeen piti etsiä jonkun random tuulimyllyn osa, joka oli  kadonnut. Tuulimyllyn osa piti etsiä skannailemalla samoja alueita kuten aiemmin, mutta jotta osan sai nostettua, piti mennä juttelemaan jonkun tyypin kanssa, joka rakensi robotteja. Mutta robotista puuttui osia, joten niitä piti käydä etsimässä ensin, jotta sen sai toimintakuntoon. Sitten sai nostettua robotin avulla tuulimyllyn osan ylös. Tuulimyllyä pyörittämällä maasta nousi joku random-peili, joka valaisi uuden saaren, jonne piti lentää oppimaan uusi harppulaulu. Ensinnäkään ei aavistukstakaan, että miksi jostain epämääräisestä kohdasta nousee joku valopeili, eikä enää tässä vaiheessa jaksa miettiäkään, mutta kun uusi laulu on opittu, piti lentää TAAS kerran sinne samaan hemmetin metsään etsimään skannerilla jotain täysin sattumanvaraista "pyhää" kohtaa. Piip piip piiip - juostiin muna ojossa pitkin pusikkoja samalla kun FI kommentoi että 95% todennäköisyydellä ollaan menossa oikeaan paikkaan. Ei jumalauta.

Lopulta keskeltä metsikköä löytyi oikea paikka. Joku täysin normaalilta näyttävä kohta, jonka yli tullut juostua lukemattomia kertoja. Skanneri piippailee siihen malliin, että otin harpun hanurista esiin ja töräytin soinnut taivaalle. Maahan ilmestyy joku hitlerin merkki ja Link siirtyy johonkin "spirit"-maailmaan, joka on itseasiassa vain värivariaatio samaisesta metsästä. Noh, nyt sieltä piti kerätä joku 15kpl jotain spirit-pökäleitä syystä tai toisesta. Sen jälkeen metsästä pitää vielä etsiä maasta joku kuu-symboli ja piirtää se edessä olevaan oveen, jotta viimein pääsee uudelle alueelle.

Noh, mitäpä uudella alueella on. Ei yhtään mitään, paitsi hahmo, joka kertoo, että pitää etsiä pyhää vettä ennen kuin pääsee eteenpäin. Ja mistä sitä kusenkatkuista lientä löytyykään? Ei muuta kuin skanneri käteen ja kuuntelemaan piip piip ääniä siitä samasta kirotusta metsästä, josta juuri pääsi eroon. :lol: Mutta ei siinä vielä kaikki. Jälkiä tovin seurattua huomaa, että peli ohjaa pelaajan takaisin pelin ekaan temppeliin ja paljastuu että pyhää vettä on ihan perinmäisessä bossihuoneessa, joka on läpäisty pelin alussa. Mutta ei siinäkään vielä kaikki! Sinne huoneeseen ei tietenkään pääse ihan suoraan juoksemaan, vaikka sen onkin läpäissyt aiemmin. Ei suinkaan. Yhtäkkiä maan alta nousee hahmo, joka sanoo että on lukinnut oven ja tiputtanut avaimen jonnekin maahan. Piti ihan oikeasti kaivella eri huoneiden maassa olevia reikiä, kunnes avain löytyi. En tiedä, että itkettikö vai naurattiko enemmän tässä vaiheessa. Nämä touhut saa MMO-pelien geneeriset tehtävätkin kalpenemaan.  Jos tulivuorella ja aavikolla joutuu tekemään uusiksi samalla tavalla gimmick-paskaa kuin mitä metsässä, niin pelin läpäisyn jälkeen isken kasetin kirveellä keskeltä poikki, tulostan pelintekijöiden kuvat netistä ja paskannan niiden päälle suorassa lähetyksessä.

Wiimoten poistaminen ei pelasta peliä, eikä peli ole vain huono Zeldaksi. Taitaa olla huonoin ostamani peli vuosiin. Jos peli olisi julkaistu mille tahansa muulle alustalle ilman Zelda-nimeä, niin kukaan ei olisi varmaan kuullutkaan koko pelistä. Nyt aina löytyy Nintendo-faneja, jotka ostavat kuuluisalla nimellä ratsastavan pelisarjan osan. Itsekin siihen syypää. Pakko pakko pelata läpi, koska ainoa Zelda, joka pelaamatta.

Skyward tarinoideni osa 3.0 - tulossa pian.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 05.08.2021 21:36
Eikö kannattaisi pelata jotain toista peliä mikä on enemmän itselle mieleen.  :rollaus:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 05.08.2021 22:16
Ennustan, että nämä tulevat nostamaan verenpaineita: (https://i.imgur.com/gDLE9PB.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.08.2021 10:26
Mario Golf: Super Rush sai aamuyöllä aika mehevän päivityksen: Ranked-moodi, jossa eteneminen antaa joka kuukausi palkinnon, uusi hahmo (Toadette) ja yksi uusi 18 reiän ratakokonaisuus (New Donk City).

Hankin tämän pelin pääasiassa lokaalia moninpeliä varten, enkä ole pettynyt. Tässä on yhtä rautaisat pelimekaniikat kuin Mario Tennis Acesissa, ja syvyyttä riittää. Ja peli on tietenkin aivan huippuhauska, tavalla millä Nintendo-moninpeli voi parhaimmillaan olla. Peli oli vain sisältököyhä julkaisussa, mutta onneksi päivityksiä on luvassa lisää. Ranked antaa myös syyn pelata peliä lokaalin moninpelin ulkopuolellakin.

Nintendo-urheilut ovat kyllä Switch-aikakaudella olleet kultaa. Camelot on kovassa lyönnissä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 06.08.2021 12:43
Meitsi on pelannut sellaisia mestariteoksia kuin disaster report 4 ja deadly premonition.

Disaster reportin demoa tuli kokeiltua ja tykkäsin siitä todella paljon ja yhden arvostelun katsottuani päätin ostaa kun peli oli tarjouksessa 30e psn storessa.
Pelihän alkaa hahmon saapuessa bussilla kaupunkiin kun maanjäristys iskee ja seuraavaksi ollaankin ryömimässä bussista pihalle ja varotaan päälle kaatuvia liikennemerkkejä ja taloja.
Kaikki on tietenkin skriptattu, mutta ekalla kerralla on mahdotonta tietää tärinän alkaessa, että meneekö se vaan ohi vai tuleeko vieressä oleva rakennus niskaan.
Vaikka kaikki on aluksi kohtuu maanläheistä ja sun pitää löytää esim kolme kadoksissa olevaa oppilasta niin aika pian homma muuttuu aika erilaiseksi.
Esimerkiks yhdellä alueella joudutaan etsimään pyromaania ja seuraavaksi oletkin värväämässä porukkaa johonkin hämärään kulttiin.
Peli ei missään vaiheessa ota itseään vakavasti ja tämä on selvää alusta asti kun voit vaikka myydä laastari paketin helvetin kovaan hintaan väittämällä niiden olevan jotenkin ihmeellisiä ja yhden tehtävän lopussa voit valita palkkioksi vaikka pelin nimen muuttamisen.

Peli näyttää joltain ps3 peliltä ja sellaisena sen kehitys alkoikin ja ohjaus sekä mekaniikat on hieman tönkköjä paikoitellen, mutta mua nuo asiat ei haitanneet yhtään ja tämä onkin omalla "tämän vuoden aikana pelatut parhaat pelit" listalla top kolmosessa ja tämä tuli pelattua heti uudestaan läpi.
Switch versiota en suosittele sillä se tuntuu rullaavaan enintään 20fps ja yksi alue joka nykii aika pahasti jopa ps4 prolla, on switchilla melkein kirjaimellinen diashow.

Koska tuota on lähinnä haukuttu ja mun mielestä se oli helvetin hyvä niin aloin miettimään jos sama pätisi myös deadly premonitionin kohdalla ja niinhän siinä kävi.
Mun on todella vaikeaa käsittää miksi peli on saanut niin paljon haukkuja ja joku ign antoi aikoinaan 2/10 jonka pitäisi tarkoittaa jo täysin rikkinäistä peliä.
Tarina ja hahmot on helvetin hyviä ja oikeasti ainoat viat jota keksin on grafiikat jotka on kieltämättä aika paskat. Open world osiot näyttää joltain aikaiselta ps2 peliltä, mutta sisätilat on jo ihan ok.
Myös animaatiot on todella kankeita ja autojen ajettavuus on mitä on eli switchilla pirun herkkiä ja ps3:lla melkein kaikki autot sitten taas aliohjaa aivan helvetisti.
Lisäksi tämä oli jo julkaisussa silloin 2010 vuonna 20$ halpis julkaisu ja sen mukaan tätä myös pitäisi tarkastella.

Itsehän ostin tämän ensin switchille ja se perustuu directors cut versioon jossa on jo vapaa kamera kun taas orkkis xbox 360 versiossa tuota ei ollut vaan se kääntyy hahmon mukana kuten vaikka re4:ssa ja muutenkin hahmon ohjaus ilmeisesti oli myös re4 tyylinen.
Directors cut:ssa ohjaus sitten taas toimii kuten missä tahansa third person pelissä nykyään, mutta tähdätessä ei voi vieläkään liikkua.
Switchilla open world osiot tuntuu rullaavan jossain 20fps tuntumassa ja autolla ajaessa se tippuu vieläkin alemmas jos ruudulla on rakennuksia, mutta sisätiloissa se sitten onkin likemmäs 60fps.
Ps3 versio ei tunnu koskaan yltävän edes tasaiseen 30fps lukemaan ja välillä se ihan oikeasti pysähtelee n.puolen sekunnin ajaksi ihan jatkuvasti.
Itse jo ajattelin, että eihän tuo voi olla oikeasti tuollainen ja mun vanha plese on vaan hajoamassa, mutta kyllä se pelin vika on.
Lisäksi tuo tuntuu vaihtelevan sen mukaan mikä chapter on menossa sillä välillä saa pelata vaikka 30 minsaa ilman pysähtelyä ja jossain toisessa chapterissa se tekee tuota 20s välein.
Lisäksi pleikkarin audio miksaus on ihan perseellään sillä dialogin voimakkuus vaihtelee jatkuvasti ja välillä siinä on joku outo kaiku efekti. Switchin ainoa ongelma oli liian kovat musiikit joten kun ne tiputti puoleen niin kaikki oli ok.
Teknisesti paras versio on se xbox 360 versio joka jo sillä oli enimmäkseen tasainen 30fps ja nyt sitä voi pelata myös xbox onella taaksepäin yhteensopivuuden kautta joten se on täysin lukittu 30fps.
Peli ei siis ole ollut ennen paskaa pleikkari porttausta jatkuvasti nykivä ja pätkivä vaikka nykyään kaikki siinä luulossa onkin.

Tämä tuli pelattua 100% läpi ja sen jälkeen kaivoin pleikkarin esille ja ostin tämän myös sille, koska switchille ei saa bonus asuja ja mun oli ihan pakko saada cat girl asu Emilylle ja pian sekin on 100% läpi.
Myös deadly premonition 2 tuli heitettyä alkuviikosta tilaukseen coolshopista kun se maksoi 30e.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 06.08.2021 20:22
Deadly Premonition on vissiin se Lowkey Twin Peaks: The Game? Käsittääkseni kyllä erittäin rakastettu oman yleisönsä parissa, mutta taitaa olla sen verran erikoinen ja monilta osin vinoutuneilla visuaaleilla varustettu kokonaisuus, että tavan kriitikko ei pääse sisään.

Omissa aiheissa. Samalla kun Scarf rännäsi puolivahingossa Apexia suoraan suoneen ja laittoi taas elämänsä tauolle, itse ajauduin katsomaan tämän SmallAnt-videon (https://youtu.be/yow4_-BsigU) Hollow Knightista ja kohtasin välittömästi aivan älyttömän ikävän Hallownestin maisemiin. Viimeisen päälle kova peluri kun kohtaa yhden kovimmista peleistä, niin ai ettien että. Käy taas välittömästi ilmi tuo HK:n pelisuunnittelun upeus: normikansaa johdatellaan lempeästi about oikeisiin suuntiin lainkaan kädestä pitämättä tai ilman tarvetta näkymättömille seinille, mutta jos pokkaa ja pelisilmää on, käytännössä minne vaan pääsee ja ihan endgame-kontenttiakin voi testailla skillivalikon huutaessa tyhjyyttään ja miekan ollessa edelleen mallia "mummolta peritty". "That was a late game boss? Should I try to beat him anyways, though? I think that would be funny." Frigging chef's kiss, miten hienoa.

Noh, yksi asia johti toiseen ja nyt on taas useampi tunti seulottu Hollow Knightin nurkkia pitkän tauon jälkeen, ja kylläpä maistuu edelleen. Alla jotain fiilistelyä, varuiksi jemmattuna, vaikka pelin rakenteen takia on tietty ihan mahdotonta sanoa, että mikä yksityiskohta olisi kellekin "spoileri". Jos on about perusstoorin läpäissyt ja/tai ei väkisin halua pelata peliä 116% läpi ilman ainuttakaan ulkopuolelta tulevaa tiedonmurusta, pitäisi olla turvallista luettavaa.

Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 07.08.2021 18:14
Napsaisin äsken 3D All-Starsin Super Mario Galaxyssä tähden numero 120 ja samalla unlockasin yhden parhaimmista post game -anneista maailmanhistoriassa. (Pahoittelut, sekoitin SMG:n ja SMG2:n post gamet. Mielipiteeni tässä asiassa koskee kakkos-Galaxyä, eikä ykköstä).

SMG ei ole ikääntynyt päivääkään sitten Wii-aikojen. Vaikka arvostankin SMG2:n hivenen korkeammalle kokonaisuutena, on SMG 1 silti helvetin kova peli, jonka ajattomuus tulee lähelle Marion parhaita 2D-pelejä. Kenttäsuunittelu on villiä, tiukasti suunniteltua ja soljuu eteenpäin virheettömästi. Peli tuntuu Switchin Pro-ohjaimella palalta taivasta.

Nintendo on selvästi suunnitellut pelin pieniin annoksiin, sen kertoo kenttädesign, jossa ei tarvitse haahuilla. Hiekkalaatikko-Mariolla on omat etunsa, mutta näin tiukkaan suunnitteluun ne kokomaisuutena harvoin pääsevät. Tai ehkä pitäisi sanoa, että niiden design on erilaista, muttei välttämättä huonompaa. Makuasia. Ja tämä tulee pelaajalta, joka rankkaa Mario Odysseyn molempien SMG-pelien edelle.

Nintendohan tavallaan antoi Odysseyssä myös lyhyisiin pelihetkiin paljon löydettävää, kun se tunki maailman täyteen kuita, mutta samalla näistä tarunhohtoisista ja addiktiota herättävistä objekteista katosi hieman taikaa. Niistä tuli hieman liian yleisiä ja helposti saatavia.

SMG:n ideologiaa sovellettiin myös TK:n suosikkipeli Skyward Swordissa, jossa sen ympäristöihin siijoiteltiin pieniä puzzleja jokaisen kulman taakse, ja vielä loppupuolellakin nakattiin twistejä kehiin tutuista jutuista. Yleensä puolen tunninkin sessiossa saa jotain palkitsevaa aikaiseksi, mikä monesti voittaa täyteen ahdetussa open worldsissa haahuilun. Yleinen mielipide onkin, että Skyward ja SMG ovat pitäneet nykypäivänä hyvin pintansa ja jopa nostaneet arvoaan – Wiistä voi olla montaa mieltä, mutta sen upeimmat pelit ovat totutun briljanttia Nintendoa.

Enkä kyllä voi olla mainitsematta Galaxyn soundtrackia. Mario-peli ei ole koskaan ennen kuulostanut näin eeppiseltä. Nostalgiset teematkin ampuvat napakympit, sillä SMB 3:n erästä tunnetuinta biisiä varioimalla ei voi mennä metsään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.08.2021 12:54
En odottanut tätä pelin saaman ristiriitaisen palautteen perusteella, mutta viiden ensimmäisen kentän jälkeen DOOM Eternal tuntuu jopa paremmalta kuin DOOM 2016!

Ensinnäkin, diggaan kovasti siitä, että taisteluissa on ammuspulan vuoksi hienoinen puzzle-elementti. Samalla tavalla kuin BotW pakotti rikkoutuvine aseineen käyttämään kaikkea hyväksi mitä Linkin ympäriltä löytyi, laittaa Eternal pelaajan käyttämään säännöllisesti koko arsenaaliaan. Näin peli ei mene pelkällä yhdellä aseella räiskyttelyksi. Kaikki eivät tästä ilmiselvästi pidä, mutta minulle suunnitteluratkaisu osuu ja uppoaa.

Pelin kontrollit ovat myös maagisen hyvät, etenkin sen jälkeen kun unlockasin hahmolle lisää ketteryyttä ilmassa (otin tämän omaa tyhmyyttäni vasta kolmantena päivityksenä Doomguyn pukuun). Taistelusta tulee vieläkin nätimpää väkivaltabalettia kuin aiemmassa osassa, ja se on paljon sanottu se. PB on myös toimittanut Switch-pelaajille aivan erinomaisen gyro-toiminnallisuuden, jonka ansiosta voin säätää analogitatit äärimmäisen reagoiviksi gyron toimiessa tähtäyksen hienosäätäjänä. Päivitin heti ensitöikseni Heavy Cannoniin Precision Boltin ja snaippasin pikaisesti 75 pääosumaa, jotta sain akvitoitua tähän tehokkaimman toiminnallisuuden, eli räjähdyksen, joka tapahtuu aina pääosuman ampumisen jälkeen – ja tämä kaikki tietenkin ilman minkäänlaista aim assistia. Mahtavaa!

Gyro on "suoraan paketista otettuna" paras, minkä PB on koskaan duunannut. Apexiin voi saada paremmin itseä miellyttävän gyron, mutta se vaatii enemmän säätämistä ja kokeilua. Ymmärrettävää, koska pelit ovat luonteeltaan hyvin erilaisia.

DOOM 2016 ei ollut ympäristöiltään kovin vaihteleva, Eternal taas korjaa tämän kokonaan. Vastaan on tullut niin lihasta valettuja luolia, synkkiä palvontahuoneita, lumisia maisemia ja vehreitä vuoristoja. Tämä on teknisesti yksi vaikuttavampia NS-pelejä koskaan ja tulee olemaan yksi ensimmäisistä, jotka käynnistän OLED Switchillä. Tämä on vielä vaikuttavampaa siksi, että peli on käytännössä lukittu kolmeenkymmeneen ruutuun sekunnissa (tämän vahvistaa myös DF). Käännös myöhästyi roimasti, mutta onneksi lopputulos on loistava porttaus.

(https://abload.de/img/ekascreenshot13.8.20235ju2.png)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 19.08.2021 02:41
Tulipa tehtyä elämäni ensimmäinen rahanpalautus Steamissä.  :lol:

Pelinä siis oli Zool Redimensioned, joka siis oli Amigalla kova juttu aikanaan. Remake on muuten ihan pelattava, semmoista 6 tai 7/10 -osastoa, mutta pelattavaa oli sen tunnin edestä senkin jälkeen, kun kolusi kaiken joka kentästä ja pelasi vaikeammalla asetuksella ilman tuplahyppyjä ynnä muita helpotuksia.  Kuolemia tuli vasta vikassa maailmassa, jossa peli mulkuttaa piikeillä suoraan, mutta vika pomo taisi myös mennä ykkösellä. :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.08.2021 07:57
Jättiyllätyksenä remasteroitu Quake pudotettiin eilen illalla kaikille alustoille. Ostin pelin 10 euron hintaan luonnollisesti myös Switchille, vaikka se Gamepassistakin löytyy.

Ja voi pojat, mikä porttaus tämä onkaan! Vaikka en ole koskaan mikään PC-kaveri ollutkaan, niin kyllä minäkin aikoinani tätä tuhnu-PC:llä pelasin 640x480-moodissa, ja kokemus on siksi hieman nostalginen. Konsoliporttauksia en kuitenkaan koskaan juuri pelannut.

Ensinnäkin, NS- ja PS-versioista löytyy gyro-tähtäys, ja se on toteutettu tuttuun Nightdive-tyyliin laadukkaasti (sama lafka oli vastuussa myös mainioista Turok- ja DOOM 64 -käännöksistä). Graafisia yksityiskohtia voi säätää päälle ja pois ja FOV taipuu aina asetukseen 125. Tämä mahdollistaa sen, että Switch-versiota voi pelata yksinpelillä aika lailla FOV tapissa ja kaikki herkut kaakossa 60 fps:n ruudunpäivityksellä, mutta neljän pelaajan moninpelillä graafista loistoa voi tiputtaa, jolloin päästään silmämääräisesti aikalailla kuuteenkymppiin myös. Jokainen split screen -räiskijä voi myös säätää herkkyydet ja kontrollit mieluisikseen ilman, että kaikki joutuvat pelaamaan samoilla säädöillä. Aivan hemmetin jees.

Ja tämä tuo Switchille sitä kunnon 3D:nä toteutettua jaetun ruudun räiskintämäiskettä, mitä olen kaivannut jo vuosia. En voi kuin hurmostella ajatuksella, että Quake II ja III ovat myös tekeillä nykylaitteille yhtä laadukkaasti (PC Gamepassiin ne jo tuotiinkin).

Ja ovatpa laittaneet samaan pakettiin myös Quake 64:n, eli hinta/laatu-suhde on tässä paketissa todellakin kohdallaan. Kerrassaan hekumallinen porttaus!



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 27.08.2021 12:16
Monsu Hunter Stories 2:n pääjuoni pamahti eilen läpi, ja siihen meni rauhallisella tahdilla pelattuna n. 40 tuntia. Oikein mukava JRPG, jossa kukkii juuri sellainen kevyt huumorin kukka, joka tekee pelin tunnelmasta ja maailmasta hyvin kevyitä ja helposti sulavia. Sen ääreen oli helppoa sukeltaa iltaisin tunniksi ja kokea miellyttävää seikkailua värikkäässä, Ghibli-tyylisessä maailmassa. Mitään uutta ei yritetä, mutta perusasiat tehdään hyvin. Ja se riittää tässä genressä pitkälle.

Suorituskyky Switchillä on vähän mitä sattuu, sillä Capcom antaa pelin rullata lukitsemattomalla ruudunpäivityksellä. Ahtaissa tiloissa (kuten hahmon kotona) MHS 2 rullaa kuudellakympillä, kun taas sen avoimimmilla alueilla liikutaan ajoittain silminnähden kympin, viidentoista freimin tuntumassa. Ei takkuisuus roolipeliä pilaa, mutta hyvin optimoidun Risen jälkeen odotin vähän parempaa suoritusta tällä osa-alueella.


Quakeakin on tullut pelattua nyt enemmän, tarkalleen ottaen varsinaisen kampanjan viimeiseen "maailmaan", ja onhan se aivan helvetin hyvä käännös. Monet tosin tuntuvat haukkuvan konsolikontrolleja täysin kelvottomiksi, mutta ainakaan Switchillä en ole niistä löytänyt juurikaan valittamista. Laitoin herkkyydet sekä tikuista että gyrosta maksimiin ja homma skulaa komeasti. Sapiskaa tosin siitä, että handheld-moodissa gyro-tähtäystä tulisi voida säätää vieläkin herkemmäksi, sillä nykyinen maksimi tuntuu selvästi parhaimmalta ohjaimen kanssa.

Katsotaan josko sitä pääsisi tulevana viikonloppuna iskemään yhteen nelinpelillä jaetulla ruudulla. Odotukset ovat korkealla ja fiilis lapsenomaisen innostunut; parhaimmillaan tämä voi olla jotakin todella huikeaa!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 30.08.2021 09:50
Nyt läpäistyäni Doom Eternalin Nintendo Switchillä voin sanoa sen olevan heittämällä vaikuttavin NS-portti, mitä toistaiseksi on tehty. En vain ymmärrä, miten peli voi pysyä vakaasti omassa fps targetissaan lopputaistelussa, missä pelaajan niskaan rysäytetään taivas, tuhat demonia ja kerrostalon kokoinen päävihu. Tämä on optimoinnin mestarinäyte. Pelin aikana ruudunpäivitys notkahteli vain muutamaan otteeseen, samoissa paikoissa, missä peli nytkähtelee myös tehokkaammilla laitteilla. Tämä on kuitenkin aika pieni kauneusvirhe ottaen huomioon miten hyvin peli rullaa 98% ajasta.

Rakastan tätä versiota pelistä. On todella sääli, jos jatkossa DOOM tuodaan vain Xboxille. Ymmärrän sen, mutta näiden porttien jälkeen jäisin todella kaipaamaan ID Softwaren Nintendo-versioita. Näissä vain on sellaista taikaa, mitä haluaa kokea ja minkä pariin palata säännöllisesti.

Jään odottamaan 6.66-päivitystä ja sopivaa hetkeä, kun nappaan DLC:t alennuksesta. Ja toki palaan kenttiin handheld-moodissa etsimään salaisuuksia ja kätkettyjä haasteita, jotka ensimmäisellä kerralla missasin sekä uskaltautumaan joissain vaiheessa Master-leveleille. Ja jos todella haluaa laittaa homman överiksi, voi kytkeä huijauskoodit päälle ja pitää kunnolla hauskaa. Ihanaista old school -pelisuunnittelua!



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.08.2021 14:46
Ei helvettiläinen sentään! :o Pelailin ensimmäisen Resident Evilin remakea Xboxilla Auto HDR päällä.

Aiemmin jo sanoinkin, että tuo HDR-implementaatio on mielestäni pelissä onnistunut, mutta tällä kertaa säädin pelivalikoista brightnessin 50:stä 35:een prosenttiin  (alemmas ei pääse), ja LG CX -töllön valikoista "Fine Tune Dark Areas" -asetuksen -10:iin. Pistin myös pelin laajakuvamoden käyttöön. Odotin, että tuo laajakuvamode on jotain FOX:illa pyörivien Simpsons-uusintojen kaltaista kuvanraiskausta, jossa 4:3 -> 16:9 -käännös näyttää kamalalta, mutta tämähän on aivan mainiosti toteutettu! Kamera ikään kuin "leijailee" hahmon mukana, mikä luo kuvaan dynaamisuutta - ja jotain unenomaista David Lynch -fiilistä, sillä leijailevasta kamerasta tuli ensimmäisenä mieleen yksi Mulholland Drive -elokuvan parhaimmista kohtauksista (https://youtu.be/UozhOo0Dt4o).

Niin ja tosiaan, se Auto HDR + OLED:in mustat mustat. Peli näyttää yksinkertaisesti aivan järisyttävän hyvältä! Lamput, kynttilät ja salamanvälähdykset hohkavat tuhannen nitsin voimalla (no ei OLED:issani ihan noin moneen nitsiin taideta päästä...) samalla kun ympärillä tanssahtelevat varjot ovat mustat kuin kuuton keskiyön taivas. Auto HDR boostaa myös staattisissa taustoissa olevia valon heijastumia upeasti. Lisan mökiltä Spencereiden kartanoon kävely metsätietä pitkin on yksi järisyttävimmistä pelikokemuksista, joita olen audiovisuaalisesti kokenut.

Peli tippui omasta TOP10:stä jonnekin 20 vuoden matkalla, mutta taidan noukkia sen takaisin kelkkaan tämän läpipeluukerran jälkeen. Aivan mieletön peli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 31.08.2021 19:31
Tuli elokuun alussa hetken mielijohteesta hommattua PS5, kun satuin olemaan oikeaan aikaan liikkeellä. Olin laittanut (kakkos)sähköpostini ps5suomessa.comiin ja eräänä päivänä kilahti viesti, että nyt saisi Prismasta levyasemallista konsolia. Tuo saitti siis skannaa verkkokauppojen varastosaldoja. Tilaus sisään ja seuraavana päivänä oli konsoli pakettiautomaatissa. Pisteet Prismalle erittäin nopeasta toiminnasta! Piti ostaa konsolista digimalli, mutta mennään nyt tuolla.

Laitetaan lyhyet ensimietteet konsolista. Helvetin iso, ei yhtä hiljainen kuin Series X:ni, mutta siis käytännössä lähes äänetön. Konsolin UI näyttää modernilta ja toimii sulavasti. Vähän pitää jotain asetuksia jne hakea, mutta kyllä tuon kanssa elää. Tottumiskysymys varmaan. Store on saumaton osa UI:ta, eikä lagaa yhtään. Ohjain on todella laadukas ja jämäkän oloinen. Näppäinten painaminen ei juurikaan tuota ääntä. Xboxilla kaikki kliksuu ja naksuu, etenkin D-pad. Akunkesto kuitenkin ihan hirveä. Kyllähän tuolla yhden pidemmän pelisession pelaa, mutta aina pitää muistaa ladata, ja akun kunto tulee varmasti jossain vaiheessa ongelmaksi.

Tässä on nyt muutama vuosi menty ilman pleikkaria, joten backlogiakin oli. Aloittelin kuitenkin ensin konsolin mukana tulevalla Astro's Playroomilla. Hauska aikamatka pleikkarin historiaan ja samalla esitellään konsolin toimintoja, lähinnä ohjainta. Ja sen se tekee hienosti. Hyvin kyllä lähti mielikuvitus laukkaamaan, mitä kaikkea tuolla voikaan saada aikaan. 3,5/5. Tuli platinoitua.

Ratchet & Clank (PS4) jäi joskus kesken. Pilvestä löytyi vielä tallennus, mutta päätin aloittaa alusta. Edelleen tosi nätti ja pyörii nykyään myös 60 fps. Maailma tosin on hyvin staattinen. Juuri mikään ei reagoi mihinkään, mutta väliäkös tuolla. Pelinä ihan ok, 3/5. Tämäkin tuli platinoitua.

Horizon Zero Dawnin Frozen Wilds -lisäri oli jäänyt pelaamatta. Emopelin arvosana oli omissa muistikuvissa 4,5/5. Tämä lisäri ei nyt oikein iskenyt. Pelasin vain pari viikkoa ennen kuin tuo 60fps -patchi tuli, joten ruudunpäivitys varmaan osaltaan vaikutti kokemukseen. En myöskään jotenkin nauttinut pelaamisesta samalla tavalla, kuin muistin nauttineeni pääpelistä. Tarinallisesti ei jäänyt sellainen olo, että olisin jänyt jostain paitsi, vaikka olisin jättänyt pelaamatta. Vaikea sanoa, antaisinko 3,5 vai 4/5. Odotukset jatko-osaa kohtaan ehkä jopa hieman laimenivat tämän kokemuksen myötä.

God of War. Takana about 20 tuntia, mutta huhheijaa! Aiemmat olivat ihan ok, ei ihan mun juttu, mutta pelasihan ne kerran läpi. Tämä uusi tyyli on iskenyt ihan kympillä. Hahmo- ja maailmasuunnittelu todella onnistunutta. Taistelumekaniikat toimivat ja peli rytmittyy todella nätisti. Todella vaikea laskea ohjainta, sillä koko ajan tekee mieli seikkailla ja tutkia lisää, tai ihan edetä stoorissa. Näyttää helvetin hyvältä edelleen, ja pyörii 60 fps. Miinusta surkeasti suunnitellusta haarniska- ja varustesäätämisestä. Liikaa aikaa menee valikoissa säätämiseen ja kikkailuun. Peruspeli menee varmaan kevyellä säädöllä, mutta vaikeampia vapaaehtoisia bosseja varten pitänee jo ihan miettiä varusteita. 4,5/5.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.09.2021 08:07
Tomb Raider (2013) Definite Edtionia takana reilut viisi tuntia.

Ensimmäinen ajatus oli se, että hemmetti, onpa peli upea audiovisuaalisesti. Pelissä saa seikkailla pimeissä loukoissa, joita valaisee soihdunlepatus, samalla kun tuulenpuuskat täyttävät monikanavaäänillä koko huoneen. Aseiden äänet paukkuvat komeasti, rankkasade piiskaa kallioita ja salaman välähdys maalaa maailmasta sekunniksi kirkkaan.

Haulikko kyllä tärisyttää koko huonetta, mutta eikös shown varastakin jouskari. Luoja sentään, olen aina rakastanut näitä aseita peleissä. Miljoona kiitosta sille, kuka suunnitteli Apexiin supertyydyttävän Bowcekin, ja kumarrus sille, joka loihti nämä makeat jouskari-mekaniikat tähän peliin. On aina yhtä tyydyttävää piileskellä varjoissa hiljaisena tappajana ja napsia vihut kumoon nuolten suhahduksilla yksi toisensa jälkeen. Välillä tosin pelaaja pakotetaan keskelle kovaa tulitaistoa, tavalla, josta ei voi selvitä hiippailulla, ja sekin on komeaa nähtävää ja kuultavaa. Lara tykittää konsulla jengiä hiljaiseksi ja vihut huutavat kauhuissaan piiloistaan "Hemmetti! Hän tuhoaa meidät!". Ei siinä voi kuin hymistellä.

Ja Larasta puheenollen; miten hemmetissä hahmo onnistuu olemaan miljoona kertaa kiinnostavampi pelin ensituntien aikana kuin eräs Nathan Drake NELJÄN KOKONAISEN PELIN jälkeen. No, Laralla on toki historia takanaan, ja sen voi kytkeä tähän reboot-hahmoon, se lienee yksi selitys. Mutta ehkä sekin vaikuttaa, että Drake tuntuu kylmäveriseltä murhaajalta, joka lahtaamisen lomassa latelee one-linereitaan, kun taas Lara on ainakin tässä ensimmäisessä pelissä joutunut tahtomattaan kovaan paikkaan ja tekee vain kaiken sen, minkä selviytyminen edellyttää. Low key masokisti-simppinä diggaan näitä kovapintaisia naishahmoja, joille ei kettuilla tai muuten tulee kuonoon!

Tuntuu myös siltä, että pelin alueisiin on laitettu juuri oikea määrä vapaaehtoista tutkittavaa. Nämä niin sanotut "kätketyt hautakammiot" on kätketty niin hyvin, että ne on laitettu viisi metriä pääjuonen kulkureitin ulkopuolelle, samalla kun ruutuun ponnahtaa "HIDDEN TOMB NEARBY!". Eli niiden löytäminen ei palkitse, mutta läpikäyminen kyllä. Kivaa vaihtelua pääjuonen pelaamiselle. Uskon, että saatan palata taaksepäin etsimään pelistä kaikki itemit, varsinkin kun saan perkin, joka saa ne näkymään kartalla.

Siitä on niin paljon aikaa, kun olen viimeksi pelannut tällaista suuren budjetin elokuvamaista rymistelyä, ja kenties siksikin nautin tästä pelistä tällä hetkellä suuresti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 03.09.2021 08:14
Unchartedithan ottaa tyylinsä Hollywoodin toimintaelokuvista. Niissähän lahdataan huumorin keinoin ihmisiä aika sokkona. Ja mitä lähemmäs 80-lukua mennään, sitä räikeämpää se on. Uncharted menee jonnekkin välimaastoon. Tomb Raider tuntui paljon vakavammalta teokselta. Tosin pelasin sitä vain muutaman tunnin ennen kuin jäi kesken. En muista mikä siinä oli, mutta ei sitä jaksanut. Unchartedit olen menny kaikki läpi.

Palasin eilen Mass Effectin pariin PS5:llä kesätauon jälkeen. Ja tuntuihan tervaiselta. Vähän joka suunnalta. Eteneminen on hidasta, juttelua helvetisti, varustekikkailu loputonta ilman että siitä saa mitään kiksejä. Saa nähdä kuinka tähän palaa. Pitäisi saada jostain fiilistä vähän mukaan, niin ehkä tuota jaksaisi pelata. Nyt poltteli PSN:ään tullut Hades tai FF7Remake Intergrade ja PC:llä Gear5, Octopath (edelleen kesken :lol: ) ja Bravely Default 2:kin tuli jakoon,... Varsinkin tuo varusteiden kanssa kikkailu tuntuu jotenkin rasittavan... merkityksettömältä. Tiedän että siitä on hyötyä ja se parantaa hahmoa mutta en näe tai "tunne" sitä. Joten fiilis uudesta varusteesta jää vähintäänkin puolitiehen. Ja hahmojen silmät alkaa olemaan jo vähän häiritsevät... Niin haluaisin pitää pelistä ja juoni kiinnostaa, mutta saa nähdä kuinka pitkälle se enää kantaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 04.09.2021 07:15
Unchartedin korkealentoisuus pistää kyllä aina huvittamaan, kun tietää, että saman studion toinen jättimenestyssarja on täysi vastakohta sille melkein joka suhteessa ja pistää pelaajan kiemurtelemaan penkissään tiukkaakin tiukempien moraalisten kysymysten edessä. :lol: Ovat kirjaimellisesti kuin yö ja päivä; toisessa paistaa lähes koko ajan aurinko ja tykki laulaa iloisesti, toisessa taas pulahdetaan koko ajan sakeampiin vesiin sekä koetaan suorastaan epämiellyttäviä hetkiä vastustajan koristessa tai anellessa armoa. No, samaan synkkyyteen ovat kyllä myös elokuvat ja televisiosarjat menneet. Realismi on erittäin jees ja on hienoa, että tällaisia vaikeita aiheita uskalletaan käsitellä videopeleissäkin eikä vain esimerkiksi kirjoissa. Mutta joskus on myös kiva istua aloilleen ja pelata ihan vain jotakin lennokasta mättöä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 04.09.2021 11:58
Tropico 5 (PS4) tuli hakattua läpi. Kirjaimellisesti hakattua. Peliä pelataan japsiropemaisesti X-nappia hakaten. Peli nimittäin kertoo jatkuvalla syötöllä mitä pitää rakentaa, jotta pääsee seuraavaan tavoitteeseen. Ainoa strateginen elementti tulee siitä, ettei noudata aivan kaikkia pelin antamia päämääriä ja osaa asetella sotilaalliset rakennukset rantaan vastaanottamaan jatkuvalla syötöllä hyökkäävät vihut. Ei sillä etteikö peli olisi ollut ihan viihdyttävä. Kevyttä hupia, kun pelasi tehtävän silloin tällöin, mutta mikä siinä on että nykypeleissä pitää kädestä pitäen kertoa kaikki mitä tehdä?

Tropico 6 (PC, Xbox Game Pass)

Onneksi kehittäjät lukee aktiivisesti lautaa. Kutonen on nimittäin kuin peilikuva vitosen vaikeusasteesta. Haastetta riittää ja monia tehtäviä on tullut yritettyä 10-20 kertaa ennen kuin läpimeno on onnistunut. Palkitsevaa ja addiktoivaa kun ei heti onnistu. Tarinaan taas ei ole panostettu niin paljon, mikä on harmi, sillä Tropicojen suola on ollut myös diktaattoreiden ja alamaisten läpänheitto. Paradoxin hyvin raskaiden strategioiden jälkeen Tropico tuntuu 6 raikkaalta, ei tarvitse mikromanageerata yhtä paljon ja voi keskittyä vain suuriin linjoihin, mutta samaan tapaan yksi pullonkaula saaren kehityksessä tappaa koko oman strategian. Kassavirran, infran ja tuotantoketjujen viilaajille Tropico on hyvin viihdyttävä peli.

Game Pass Ultimaten kokeiluhinta 1$, joten jutkut ja muut penninvenyttäjät kannattaa ensin ottaa Game Pass ja sitten Game Pass Ultimate, kuukausiksi edullista hupia muutamalla dollarilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 04.09.2021 21:05
Quake

Pitihän sitä "remasteria" testata hetki kunnes tuli palattua Quakespasmin pariin moottorin osalta. Ei hirveästi mitään tyhjentävää osaa sanoa kun on tullut peli pelattua valehtelematta sen kymmeniä kertoja läpi niin että lähes joka vihun paikka on syöpynyt muistiin. Plussaa toki uudesta lisäristä, missä on semmosta avoimen maailman tuntua. Tosi jees, vaikkei pääkampanjalle pärjääkään.


Naraka Bladepoint

Pelissä on paljon vikaa: sen valikoissa on tuhottomasti rampattavaa, peli rahastaa oikein kunnolla vaikka maksaa sen 20e ja palvelimien toimivuus on välillä kyseenalaista. Mutta silloin kun se toimii... Ah, en ole mistään battle royalesta innostunut tähän asti, mutta lähitaisteluun painottuva oikeasti taktikointia vaativa mättöjärjestelmä kolahti ja kovaa. Aivan varma en ole, pystynkö varauksetta suosittelemaan, mutta viikossa hurahtanut se vajaa 40h.

The Great Ace Attorney

Ässäjuristia 1900-luvun taitteen Lontoossa! Tässä on paljon mikä toimii: uusi hahmo kaarti on kovaa kakkaa ja taustalla on sitä samaa tuttua Phoenix Wrightia kuin aiemmin. Ongelmana on vain se, että pulmat on vähän liiankin valmiiksi purettuja pitkän aikaa ja dialogia on vähän jo liiaksikin. Ensimmäisen pelin tutoriaaliksi tarkoitettu osuus oli yhtä pitkä kuin ensimmäisen trilogian vikat keissit käänteineen ja homma lähtee vain kovempaa lapasesta sen osalta. Silti tätä nauttii ihan tarinan vuoksi, kunhan vetää vain keissin kerrallaan. Muuten tulee pikavauhtia ähky.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 05.09.2021 06:33
Väännettiin Quakea eilen jaetun ruudun nelinpelillä hyvä tovi. On se vaan herkkujen herkku! Tuli melkein tippa linssiin. Melkeinpä ainoa miinus tulee siitä, että Switch ei pysty pitämään ruudunpäivitystä vakaana jokaisessa tilanteessa, ja esimerkiksi kun neljä tyyppiä eksyy rakentinheittimineen samaan huoneeseen, voivat pudotukset olla merkittäviäkin. Mutta toisaalta, jos on elänyt Perfect Darkin split screenin kanssa aikoinaan, ei tämä ole yhtään mitään sen rinnalla. Aivan saakelin hauskaa touhua, suuri kenttävalikoina pitää rakettihipat pitkään tuoreen tuntuisina.

Quake on myös noussut eShopissa heittämällä myyntilistan ykköseksi! Jumankauta, nyt niitä split screen -räiskintöjä lisää koneelle ja sassia! Switch käy viidettä vuotta ja genren kohdalla on vieläkin ammottava aukko. Ehkä ne TimeSplitters HD:t aikoinaan tulevat ja tiedä vaikka Nipa saisi Microsoftin kanssa jotakin sovittua, että PD:kin pääsisi takaisin kotiin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 05.09.2021 09:55
The Great Ace Attorney

Ässäjuristia 1900-luvun taitteen Lontoossa! Tässä on paljon mikä toimii: uusi hahmo kaarti on kovaa kakkaa ja taustalla on sitä samaa tuttua Phoenix Wrightia kuin aiemmin. Ongelmana on vain se, että pulmat on vähän liiankin valmiiksi purettuja pitkän aikaa ja dialogia on vähän jo liiaksikin. Ensimmäisen pelin tutoriaaliksi tarkoitettu osuus oli yhtä pitkä kuin ensimmäisen trilogian vikat keissit käänteineen ja homma lähtee vain kovempaa lapasesta sen osalta. Silti tätä nauttii ihan tarinan vuoksi, kunhan vetää vain keissin kerrallaan. Muuten tulee pikavauhtia ähky.

Aijai, tämän pariin pitää kyllä ehtiä jossain välissä. Kiitos muistutuksesta!

Itsellä lähti tuo Hollow Knight -homma taas vähän lapasesta, kun erehdyin palaamaan pelin pariin. Lopulta sellaiset 70 tuntia sisällä pelissä, läpäisyprosentti 107. Pari trophya vaatisi vissiin tarinan pelaamista uusiksi eri ratkaisuin, mutta sen lisäksi taitaa jäljellä olla enää niitä Godhomen pomohurjasteluja, mitä olen vähän neppaillut, mutta en ole jaksanut alkaa täysiä suorittamaan. Ja noista vaikeimmat ovat nähtävästi sitä luokkaa, että tuskin tarvitsee koskaan haaveilla läpäisystä. Pähkinänkuoressa kaiken tämän jälkeen: helposti Top 10 Of All Time -tavaraa, saattaa mahtua Top 5:eenkin. Nyt olisi varmaan aika hyvä aika Silksongille alkaa tipahdella saataville (ei ole ihan heti tapahtumassa).

Sen sijaan päädyin laittamaan roguelike-vaihteen päälle. Ensin tyyppasin viimein Enter The Gungeonia, ja fiilikset on vähän ristiriitaiset. Pohjimmiltaan tykkään tosi paljon, mutta prosessi pelissä edistymiseen ei oikein taida olla mua varten. Alkuun oli useamman tunnin hyvä tekemisen meininki, mutta sitten peli jäi ainakin itsellä vähän polkemaan paikoilleen. Hissimies lupasi alkaa hommiin, mutta siellä se vaan seisoo aulassa vaikka kuinka paljon pelaa. Pikku hiljaa avautuvat uudet aseet ovat ihan siistejä, kun sattuvat kohdalle, mutta eivät silti tunnu tekevän suurta muutosta pelisuoritukseen. Homma siis tuntuu junnaavan vähän paikallaan: tasaisia 3-4 kerroksen mittaisia rykäisyjä, jotka harvoin avaa mitään uutta hahmoa tai muuta, ja juuri koskaan nuo eivät nyt alun jälkeen tunnu tekevän mitään merkittävää tai mielenkiintoista. Voi olla, etten vaan osaa, tai sitten peli on juuri nytkähtämässä eteenpäin ja märisen vaan vartin liian aikaisin. Pitänee koettaa vielä jossain vaiheessa, mutta saa olla vähän aikaa tauolla - ja uhkaa jäädä kesken.

Sen sijaan Hades, jonka ostin PS4:lle heti julkaisun jälkeen mutta starttasin vasta lähipäivinä, maistuu heti ihan erilailla. Jo pelkästään tarina- ja dialogipuoli tekee grindaamisesta mielenkiintoista, minkä lisäksi kunkin yrityksen vaikutukset pelikokemukseen ovat paljon Gungeonia konkreettisempia - muutenkin kuin vain omien taitojen karttumisessa. Tämä taas pitää ainakin omalla kohdalla pelaamisen merkittävästi mielekkäämpänä. Odotin hyvää, eikä toistaiseksi peli ole pettänyt. Ja ihan alussa vasta ollaan. Tähän keskitytään nyt toistaiseksi.

(Tässä ohessa koetan palailla God of Warin pariin, mikä jäi varmaan melkein pari vuotta sitten kesken. Lainapeli kaverilta, niin olisi vähän velvollisuudentuntoa pelata jossain vaiheessa läpikin, mutta ei ole oikein koukuttanut. Näyttää upealta, tuntuu keskiverrolta.)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 05.09.2021 14:01
Tomb Raider (2013) Definite Edtionia takana reilut viisi tuntia.

Unchartedeja en ole pelannut mutta Tomb Raider reboot jätti itselleni aikanaan jotenkin todella ristiriitaisen fiiliksen. Laran ohjattavuus, yleinen pelattavuus ja pelialueet olivat varsin miellyttäviä. Juonesta ja tarinankuljetuksesta en kuitenkaan lämmennyt lainkaan, koska ne olivat täysin ristiriidassa itse pelattavuuden kanssa. Lara ottaa osumaa minkä ehtii ja uikuttaa miten elämä on kauheaa. Sen jälkeen siirrytään ohjastamaan itse Laraa, jolloin ollaankin jo taas täysissä energioissa juoksemassa, hyppimässä ja lahtaamassa loputtamalta tuntuvia vihollislaumoja ilman mitään omantunnon tuskia. Pelit ovat pelejä, mutta onhan tuo silti vähän huvittavaa miten ensin ollaan kauhuissaan siitä miten tappoi ihmisen ensimmäistä kertaa, ja seuraavaksi ollaankin jo ase-experttejä, joka on ammattilainen jokaisen uuden eteen tulevan aseen kanssa. Valtavat geneeriset vahvasti aseistetut vihollislaumatkin jäivät jotenkin täysin selittämättä siihen nähden, että pelialue on mystinen saari, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään ja josta ei ole mitään kontaktia ulkomaailmaan.

Tomb Raiderin selkeä jaksotus myös harmitti. Peli tarjoili huikeita maisemia, mutta oli samaan aikaan kovin ennalta-arvattava. Oikein häiritsi miten uuteen paikkaan päästessä näki missä tulee taas seuraava vihollisaaltopaikka tai läheltä piti, kaikki hajoaa alta -esterata. Jos vaikka Pelaaja-lehden arvosteluasteikkoa käyttäisi, niin kaikki edellä mainittu laski oman arvosanani johonkin 6 tietämille: pelaamisen arvoinen.

Rise of the Tomb Raider sen sijaan oli huomattavan paljon parempi. Toki pelien pelaamisen välillä oli neljä vuotta aikaa eikä siksi edeltäjä ollut enää tuoreessa muistissa (ja Risestäkin on nyt jo kolme vuotta). Mikään osa-alue ei kuitenkaan jako-osassa häirinnyt, joka oli erittäin positiivinen muutos, koska pohjalla oleva perustus oli jo hyvin vahva. Sen verran hyvin piti hyppysissään, että kolusin suurimman osan sisällöstä ja keräiltävistä tavaroista. Ei mestariteos mutta ehdottoman positiivinen kokemus. Heittämällä arvosanan tai pari parempi kokonaisuus kuin ensimmäinen. Ehkä pitäisi joskus tsekata trilogian viimeinen osa mistä kotoisin, kun sekin pelikirjastosta löytyy.

Deus Ex: Human Revolution

Ostin tämän joskus vuosikausia sitten ennen kuin Director's Cutiakaan oli julkaistu. Peli jäi kuitenkin tuolloin kokonaan korkkaamatta. Jokunen aika sitten kaveri kehui peliä taivaisiin erään saunaillan aikana. Taustaraina oli kuulemma niin mielenkiintoinen, että itselleen poikkeuksellisesti oikein etsimällä etsi kaiken mahdollisen pelin sisäisen luettavan tavaran. Hetken mielijohteesta päätin sitten kesälomalla korjata pienen murto-osan nykypelaajien perisynnistä ja vähentää yhden nimikkeen loputtomasta alennuksista täydennetystä koskemattomasta pelikirjastosta.

Olihan se hyvä. En osaa sanoa onko alkuperäisen klassikon tasoinen. Sen pelasin aikanaan huomattavan karuna PS2-versiona aikana, jolloin en niin paljoa keskittynyt juoneen ja pelialueetkin olivat huomattavan paljon pienempiin paloihin pilkotut. Kyllä tämä silti aivan omilla jaloillaan seisoo.

Parasta pelissä on ehkäpä juurikin tuo tarina ja maailma, joka on ikäisekseen pelikseen yllättävänkin elävä. Ihmiset toki seisovat suurimmaksi osaksi paikoillaan ja mahdolliset keskustelut on erittäin selkeästi sriptattu tapahtumaan, kun pelaajan on tarpeeksi lähellä. Tämä onkin hyvä sillä suurin osa noista keskusteluista tuo hyvin lihaa luiden ympärille taustatarinan suhteen. Suurimmalta osalta NPC:itä voi käydä kuuntelemassa enemmän tai vähemmän pelimaailmaa värittäviä juttuja pari kertaa. Samojen puheiden toistoa eri hahmojen välillä tulee yllättävän harvoin. Toistonkin tapauksessa kuulosti välillä siltä, että kyseessä oli eri ääninäyttelijät, joka on piristävää vaihtelua. Tämä kaikki on mielestäni paljon parempaa ja rehellisempää suunnittelua kuin vaikkapa Cyperpunk-videoissa nähdyt (itse en ole pelannut) NPC:t, joiden toiminnassa ei tarkemmalla tarkastelulla ole päätä eikä häntää. Päinvastoin rikkovat immersiota pahemmin kuin jos seisoisivat vain paikoillaan.

Pelimekaanisesti peli on ihan ok. Ei huikea mutta ei mitenkään erityisen häiritseväkään. Tämän tyyppisissä peleissä minulle nousee usein ongelmaksi pakottava halu pelata peli läpi täysin hiippailemalla ketään tappamatta. Tällä kertaa päätin vain pelata kunkin tilanteen ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan, joka osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi. Osittain tähän ratkaisuun päädyin myös pomotaistelujen takia. Pelin suurin murhekryyni eli päätöntä ammuskelua sisältävät pomot olivat hyvin tiedossa etukäteen. Jokseenkin turhauttavaa roskaa ne olivat kunnollisella asearsenaalillakin valmistautuessa. Voi vain kuvitella kuinka epämotivoivia tapauksia nuo ovat aikanaan olleet yllätyksenä tulleina hiippailuun keskittyneellä pelityylillä. Director's Cutissa noita on ilmeisesti järkevöitetty mahdollistamalla vaihtoehtoisetkin läpäisytavat.

Tekoäly on vähintäänkin epätasainen. Suurimmaksi osaksi kuitenkin jotenkin sympaattisella ja huvittavalla tavalla. Välillä varoittelevat pitkään kielletyllä alueella olosta, välillä taas avaavat tulen välittömästi. Jos vaikka juokset avaat oven ja juokset kielletyltä backstage-alueelta sallitulle puolelle, niin tuntuu olevan aivan fifty-sixty alkaako ovea vartionut vartija välittömästi ammuskelemaan vai kovaan ääneen ihmettelemään mitä juuri tapahtui ja kertomaan pelaajan edessä kuinka syyllinen kyllä löytyy varmasti. Vihollisia voi pudotella suojasta käsin yksitellen vaikka loputtomasti kunhan osuma tappaa yhdestä. Ympärillä olevat kaverit alkavat vain kävelemään ympäriinsä varautuneina. Mutta auta armias jos ensimmäinen luoti ei tapakaan. Se on välitön hälytys ja kaikki tietävät pelaajan sijainnin.

Ehkä huvittavin esimerkki tekoälystä oli valvontahuone, jossa oli kolme vartijaa. Avasin oven ja heitin kranaatin sisään tappaen vartijoista kaksi. Välittömän hälytyksen sijaan jäljelle jäänyt vartija käveli ovesta olkapäät kyyryssä ihmettelemään tilannetta vastakkaiseen suuntaan, josta kranaatti oli lentänyt. Vartijoiden aiheuttaman hälytykset toivat myös nostalgiset MGS-vibat. Täyteen hälytykseen riittää usein sekunnin murto-osan näköyhteys pelaajaan. Vaikka vartijan eliminoisikin välittömästi tämän jälkeen, ovat kaikki muut alueen vartijat täysin tietoisia pelaajasta. Tätä mystistä suurhälytys kykyä ei kuitenkaan käytetä kun kaveri ammutaan vierestä, vaan silloin on käveltävä seinässä olevan hälytyspaneelin luo. Vastaavasti kun jokin tila on tulitaistelun jälkeen kokonaan lahdattu vihollisista, käytävän päässä seuraavassa huoneessa olevat viholliset eivät tiedä mahdollisesta juuri tapahtuneesta verilöylystä mitään.

Oikeastaan suurin yllätys pelissä oli se, että kaikki sisältö tuntuu olevan täysin koluttavissa yhdellä pelikerralla. Lähestymistapoja on kyllä aina pari kolme kappaletta (poislukien pomot), mutta valinnat eivät tuota kovinkaan konkreettisesti eroja. Valintojen vaikuttavuus tuntuu osittain näennäiseltä. Hiukan Telltale Gamesin Walking Deadin tapaan. Sinänsä kyllä pidän tästä, sillä toiseen läpäisykertaan ei jäänyt nyt mitään pakottavaa tarvetta. Useamman kerran kyllä tallentelin ja latailin peliä, jotta näkisin mahdollisia välittömiä sävyeroja esim. jonkun sivutehtävän ratkaisutavoissa.

Aluksi ajattelin keskittyä lähinnä raa'an tulivoiman kehittämiseen ja jättää suurimmat hakkeroinnit mahdolliseen tulevaan pelikertaan. Sitten tajusin suurimman osan hahmonkehitysvaihtoehdoista olevan suhteellisen merkityksettömiä. Pidemmän päälle augmentaatioiden kehitykseen käytettäviä Praxis-pisteitä sateli myös yllättävän avokätisesti. Hakkeroinin maksimoimalla käytännössä kaikki hakkeroinnit muuttuivat triviaaleiksi. Samalla hakkerointi on tehokkain tapa päästä käsiksi tarinaan ja maailmaan taustoja luoviin sähköpostikeskusteluihin ja maailmaan piilotettuihin tavarakätköihin. Tämä on valtava ero alkuperäiseen Deus Exiin, jossa ainakin lyhyeksi jääneellä uusintapeluuyrityksellä tuntui paljon vahvemmin tulevan vastaan raastavia valintoja, kun kaikkeen ei yksinkertaisesti voi päästä käsiksi.

Kaiken kaikkiaan kelpo tuote. Human Revolutionhan täytti pari viikkoa sitten 10 vuotta, jolloin moni tuntui muistelevan peliä lämmöllä, ja kuinka se toteuttaa rajoitetummassa maailmassa paljon paremmin sen mitä Cyperpunkilta odotettiin. Mene ja tiedä. Itselleni jäi kytemään ajatus alkuperäisen Deus Exin pelaamisesta PC:llä sellaisena kuin se olisi pitänyt kokea. Ja olisihan tuolla kirjastossa Mankind Dividedkin jatkoksi...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 13.09.2021 04:55
Vedin ikuisuusprojekti Yakuza 0:n pari päivää sitten läpi. Olihan se helkkarin kova, vaikka meinasikin tulla harmaita hiuksia umpisurkean combatin vuoksi. Onneksi pelillä on niin paljon muutakin tarjottavaa ja tulen varmasti pelaamaan muutkin osat sitten, kun iskee taas isompi Yakuza-kuume.

Aloitin heti perään Persona vitosen. Tässä on kyllä peli, joka näyttää jo pelkästään valikoissa taivaalliselta. Uskomattoman tyylikäs.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.09.2021 07:18
Vedin ikuisuusprojekti Yakuza 0:n pari päivää sitten läpi. Olihan se helkkarin kova, vaikka meinasikin tulla harmaita hiuksia umpisurkean combatin vuoksi. Onneksi pelillä on niin paljon muutakin tarjottavaa ja tulen varmasti pelaamaan muutkin osat sitten, kun iskee taas isompi Yakuza-kuume.

Aloitin heti perään Persona vitosen. Tässä on kyllä peli, joka näyttää jo pelkästään valikoissa taivaalliselta. Uskomattoman tyylikäs.

Yakuzat on kyllä hyviä, mutta perkele kun niitä on niin paljon. Yhteen saa uppoamaan sen 50+ tuntia ja sen jälkeen ei teekään mieli aloittaa seuraavaa ihan heti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 13.09.2021 07:58
Sanopa muuta. Nämä ovat ainakin itselleni selvästi sellaisia pelejä, että pelaan korkeintaan yhden per vuosi. Toista en jaksaisi heti perään, mutta tiedän henkilöitä, jotka ovat sitäkin tehneet. Hemmetin hyvä ja kreisi pelisarja, joka kuitenkin vaatii tietynlaisen mielentilan. Jos nuo taistelut olisivat parempia, niin en keksisi paljoakaan moitittavaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 16.09.2021 06:39
Persona 5 potkii ja lujaa. Uusi hahmokaarti pääsee jo nyt lähes Persona 4:n vastaavan tasolle, eikä sekään vaivaa, että Ryuji on eräänlainen Yosuken ja Kanjin fuusio. Tämän hetken suosikkini on ehdottomasti Morgana, joka kissamaisen olemuksensa vuoksi ymmärretään jatkuvasti väärin. :lol: Pelissä on kyllä omanlaisensa taika muiden sarjan pelien tapaan ja vähän on myös herännyt mielenkiinto Shin Megami Tensein seuraavaa tulokasta kohtaan. SMTIV:n pelasin aikoinaan ja tykkäsin kovasti, mutta vitonen ja kolmonen pitäisi ehdottomasti laittaa myös pelitykseen.

On se Atlus vain epeli näiden peliensä suhteen. SMT/Persona on heittämällä varmaan paras pinnalla olevista JRPG-sarjoista ja en voi muuta kuin kiittää heitä siitä, että julkaisevat kumpaakin. P5 pitäisi saada Switchille ja PC:llekin ehdottomasti, puhumattakaan P4:n (ja miksei muidenkin Personien) konsolijulkaisusta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 16.09.2021 07:13
Persona 5 potkii ja lujaa. Uusi hahmokaarti pääsee jo nyt lähes Persona 4:n vastaavan tasolle, eikä sekään vaivaa, että Ryuji on eräänlainen Yosuken ja Kanjin fuusio. Tämän hetken suosikkini on ehdottomasti Morgana, joka kissamaisen olemuksensa vuoksi ymmärretään jatkuvasti väärin. :lol: Pelissä on kyllä omanlaisensa taika muiden sarjan pelien tapaan ja vähän on myös herännyt mielenkiinto Shin Megami Tensein seuraavaa tulokasta kohtaan. SMTIV:n pelasin aikoinaan ja tykkäsin kovasti, mutta vitonen ja kolmonen pitäisi ehdottomasti laittaa myös pelitykseen.

On se Atlus vain epeli näiden peliensä suhteen. SMT/Persona on heittämällä varmaan paras pinnalla olevista JRPG-sarjoista ja en voi muuta kuin kiittää heitä siitä, että julkaisevat kumpaakin. P5 pitäisi saada Switchille ja PC:llekin ehdottomasti, puhumattakaan P4:n (ja miksei muidenkin Personien) konsolijulkaisusta.

Atlus istuu kultakaivoksen päällä. Luulivat käsittääkseni, että P4:n PC-versio ei kiinnostaisi juuri ketään, nyt se on myynyt yli miljoonan (https://www.nme.com/news/gaming-news/persona-4-golden-has-sold-over-1-million-steam-copies-since-pc-port-2983143).

Switchiä ja Personaa parempaa komboa on vaikea kuvitella. En ole pelannut yhtään sarjan peliä, mutta uskoisin tykkääväni niistä paljon. Ainakin Tokyo Mirage Sessions maistui minulle helvetin hyvin. SMT III on ollut "työn alla", siihen on kieltämättä ollut vaikeampaa päästä sisään kuin ensin mainittuun. Peli ei juurikaan ohjaile minne pitäisi mennä ja siinä on helppoa jättää puhumatta jollekin hahmolle ja jäädä jumiin. Tunnelma on kuitenkin aivan huiman alakuloinen ja synkeä. En pistä itseäni väkisin läpäisemään peliä ennen sarjan viiidettä osaa, ehkä se parikymmentä vuotta tuoreemmalla suunnittelulla nappaa minut mukaansa ja saa palaamaan myös SMT III:n pariin. Tai sitten joku päivä saan inspiksen palata siihen ja olenkin yht´äkkiä aivan pelin pauloissa. Tyypillistä minulle pitkienkin taukojen jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 16.09.2021 08:03
En ole pelannut yhtään sarjan peliä, mutta uskoisin tykkääväni niistä paljon. Ainakin Tokyo Mirage Sessions maistui minulle helvetin hyvin.

Voin jo tämän perusteella todeta, että Persona 3, 4 ja 5 olisivat teikäläisen pelejä helposti. Varsinkin nelonen on melkeinpä synonyymi sanalle "comfy", vaikka toki siinäkin tapahtuu jännittäviä asioita ja tarina rakentuu synkän mysteerin ympärille. P4 Goldenin julkaisu pelkästään Steamissa ihmetyttää kyllä kovasti, toivottavasti Nintendo ottaa tästä kopin ja peli saadaan Switchillekin. Toimisi meinaan aivan perhanan hyvin sillä laitteella, kun sitä peliä pystyy poraamaan myös pienissä paloissa.

Jopa P4:n tapahtumapaikka (Inaba) (https://i.imgur.com/Cr0apUY.jpg) on täyttä rautaa ja ehdoton suosikkini koko sarjasta. Olen myös katsonut Persona 4: The Animationin ja tykkäsin siitäkin, vaikkei se olekaan kuin hyvin karsittu "kokemus" varsinaisesta teoksesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 23.09.2021 02:35
Tämä on ihan tajutonta. Kaikki ylimääräinen aikani menee Persona 5:n parissa ja pelisessiot sen kuin venyvät välillä jopa viiden tunnin mittaisiksi. Minulla on aina ollut japanilaisten roolipelien kanssa se ongelma, että niiden läpäisemiseen voi mennä pahimmillaan jopa useampi kuukausi. Sen sijaan tässä sarjassa käy joka pelin kohdalla niin, että vastaan tulee jokin asia tai tehtävä, joka saa minut etenemään Personan omassa kalenterissa. Esimerkki: olen juuri läpäissyt luolaston kolmen tunnin koluamisen jälkeen ja lopettelemassa pelailuja, kunnes joku päähenkilön kavereista lähettää viestin ja pyytää hengailemaan. Tämän tehtyäni menen illaksi kotiin eli kahvilaan (päähenkilö asuu siis rakennuksen yläkerrassa), missä paikan pitäjä kysyy apua askereisiin. Kun olen auttanut häntä, alkaa uusi päivä ja jotkin muut jutut vievät taas kokonaan huomioni. Sitten sitä jo tajuaakin, että on kulunut yli viikko ja uppouduttua taas antaumuksella P5:n maailmaan. Täyttä huumetta koko peli.

Kaikkien japsiropejen ystävien tulisi vähintään kokeilla tätä. Teos on niin täydellä rakkaudella tehty, ettei mitään järkeä. Ja kun ajattelee vuotta 2017 pelien suhteen, niin tuntuu aivan sairaalta, että silloin julkaistiin tällaisen viiden tähden tekeleen lisäksi Breath of the Wild, Resident Evil 7, NieR: Automata, Yakuza 0, Super Mario Odyssey ja muita hyviä pelejä. Varmaan paras pelivuosi ikinä, mikäli 2013 ei olisi niin lähellä omaa sydäntä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.09.2021 11:48
Pelailin Shenmuen HD-porttausta Xboxilla, ja vittu että vituttaa tämä jatkuva klassikkopelien raiskaus osaamattomirn tunareiden toimesta. En ole eläessäni kuullut näin kammottavaa äänenlaatua missään pelissä. Aloitin pelin pelaamisen RetroArchin Dreamcast-emulaattorilla, kunnes siirryin Xbox-versioon, jonka ajattelin olevan ihan kelvollinen - onhan siinä kuitenkin Auto HDR -ominaisuus. Mutta ei, täysin pelikelvotonta roskaa emuloituun versioon verrattuna. Äänet kuulostavat siltä kuin joku puhuisi johonkin alumiinitölkkiin ja äänet suhisevat ja napsuvat jatkuvasti.

Devil May Cry HD Collection tuli myös hankittua ja myös siinä pelien äänet on täysin ryssitty. RetroArchin PS2-emulaattorilla DMC1 kuulostaa juuri siltä kuin pitääkin, HD Colllection -version äänet ovat hiljaiset ja paskalaatuiset, äänitehosteet myös looppaavat ihan päin persettä. Tekstuuritkin näyttävät kammottavilta tuossa ”HD”-porttauksessa vrt. ylöspäin skaalattuun grafiikkaan emulaattorilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.09.2021 13:26
Oliko sulla boxin shenmuessa enkku vai japsi ääninäyttely käytössä?
Enkku dub meinaan on paljon huonommalla laadulla mitä japsi versio.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.09.2021 13:35
Japsi, uskomatonta jos enkkudubbaus on äänenlaadultaan vielä tuotakin huonompi. :lol:

Tuossa selitetäänkin porttausstudion sekoiluja tarkemmin:

Lainaus
When D3T ported this game, they converted all of the audio from the Yamaha AICA ADPCM Stream format, to the xWMA format.  For this use, xWMA is wholly unsuitable, and completely destroys any semblance of audio quality.  Beyond that, while the xWMA encoder they used (more on how I know what specific encoder they used in a minute) encodes audio at 48kbps by default, D3T opted to encode (most of) the voice files in the game at 20kbps.  In the case of Shenmue, this is especially bad because the audio quality for the voices was already pretty poor (understandable for the time, but still poor).

Eipä nykyään kannata luottaa muuta kuin M2:n - ja varauksella Bluepointin - tekemiin porttauksiin. Kaikki muu on paskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.10.2021 11:40
Olin vähän epäileväinen, kun luin foorumeilta, että Cruis'n Blast olisi monelle tähän mennessä vuoden paras peli.

Mutta en ole enää.

Peli huokuu taikaa 90-luvun puolivälistä. Silloin pelit olivat yksinkertaisempia ja niiden visuaalisuudessa oli kokeiltu vaikka mitä, koska täysin realistiset grafiikkatyylit olivat vielä täysin mahdottomia toteuttaa. Cruis'n Blast kulkee samaa tietä kuin parhaat kolikkopelirymistelyt, ja julkaistuna vuonna 2021 se tuntuu raikkaalta peliltä. Se ei yksinkertaisesti yritä yhtään enempää kuin mitä se on, eikä sen tarvitsekaan. Peli on omilla ansioillaan fantastinen, jos tämän kaltaiset arcade-ajopelit kolahtavat yhtään.

Se on myös malliesimerkki pelistä, jonka graafinen tyyli on enemmän kuin osiensa summa. Paljon enemmän. Olen nähnyt aika monta Switch-peliä, ja tämä menee tod.näk niiden top kymppiin visuaalisesti. Värit ovat äärimmäisen räikeitä, mutta paletti on silti nautinnollinen, kuin karkkia söisi silmillään. Läheltä tarkasteltuna peli on toki teknisesti melko yksinkertainen, mutta kuten totesinkin, kokonaisuus on hämmentävän makea ja myös sulava, muutamaa kauneusvirhettä lukuunottamatta (nitroja käytettäessä pelillä on tapana pudottaa joitakin freimejä kuudenkympin targetistaan).

Jokainen sekunti Blastin parissa on puhdasta nautintoa, korvasta korvaan hymyn nostavaa. Tarjoaako peli satoja tunteja pelattavaa? Ei, mutta se mitä on tarjolla, on aivan ylivetoa. Ja jos haluaa voittaa kaikki kullat vaikeimmilla asteilla, ei se todellakaan ole läpihuutojuttu. Moninpeli on myös toinen nautinnon jatke, jota en kuitenkaan ole vielä päässyt kokeilemaan toden teolla. Ruudunpäivitys takkuaa pikaisen testin perusteella siinä kunnolla, mutta se on toisaalta kaikille sama ja pelin ollessa niin hauska kuin se on, tekniset ongelmat saattavat pian unohtua.

En tiedä pystyykö tämä päihittämään tänä vuonna esim. Metroid Dreadia, mutta helvetin kovasta pelistä tässä on todella kysymys. Nipan E3-Directissa pelistä taidettiin ekaa kertaa puhua, mutta silloin se meni kokonaan ohi silmieni. Suusta suuhun levinnyt palaute oli kuitenkin niin erinomaista, että Cruis'n nousi tutkalleni alta aikayksikön sen julkaisun jälkeen.

Älkääkä hyvänen aika piitatko 70 pisteen arvosteluista paskan vertaa. Jos kolikkopelikaahailut miellyttävät, niin hankkikaa tämä peli. Ette tule katumaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 05.10.2021 14:03
Pelailin Shenmuen HD-porttausta Xboxilla, ja vittu että vituttaa tämä jatkuva klassikkopelien raiskaus osaamattomirn tunareiden toimesta. En ole eläessäni kuullut näin kammottavaa äänenlaatua missään pelissä. Aloitin pelin pelaamisen RetroArchin Dreamcast-emulaattorilla, kunnes siirryin Xbox-versioon, jonka ajattelin olevan ihan kelvollinen - onhan siinä kuitenkin Auto HDR -ominaisuus. Mutta ei, täysin pelikelvotonta roskaa emuloituun versioon verrattuna. Äänet kuulostavat siltä kuin joku puhuisi johonkin alumiinitölkkiin ja äänet suhisevat ja napsuvat jatkuvasti.

Devil May Cry HD Collection tuli myös hankittua ja myös siinä pelien äänet on täysin ryssitty. RetroArchin PS2-emulaattorilla DMC1 kuulostaa juuri siltä kuin pitääkin, HD Colllection -version äänet ovat hiljaiset ja paskalaatuiset, äänitehosteet myös looppaavat ihan päin persettä. Tekstuuritkin näyttävät kammottavilta tuossa ”HD”-porttauksessa vrt. ylöspäin skaalattuun grafiikkaan emulaattorilla.

Tällaiset asiat kyllä ottaa pannuun ja kiihottaa niin hemmetisti itsellekin. Ei osata tehdä jo-olemassa olevista peleistä järkeviä porttauksia tai remastereita. Final Fantasy 8:ssa pystyy liikkumaan vain kahdekaan eri suuntaan kulmikkaasti, eikä voi tehdä sulavia käännöksiä. FF9:ssä äänet oli kustu aivan täysin ja resetoituu alusta joka näkymässä, sekä valikoissa jäätävät lagit. Myös Megaman Collectionit on vedetty ihan persereikään input lageineen. Miten ei pystytä edes ikivanhoista Nesin romeista porttaamaan kunnollista versiota uusille konsoleille?

Lisäksi jurppii, miten arvostelijat eivät usein mainitse näistä mitään. Xbox 360:n Tony Hawk Remake oli puhdasta paskaa Sakurain persereiästä revittynä, mutta suurin osa arvostelijoista ei maininnut mitään, että fysikkat ja pelimekaniikat ryssitty täysin. Huomasi ensimmäisellä sekunnilla kun pelin käynnisti ja siihen pelaaminen jäikin. Meni 15 euroa suoraan kaivoon ja pysyvät traumat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 06.10.2021 17:06
PS5:n Ratchet & Clank pelattu ja olihan se upea graafisesti, mutta muuten tällaisenaan peli itsessään ei luultavasti olisi säväyttävä puolessa välissä generaatiota. Eli lähinnä next-gen kiilto säväyttää. Jotenkin tuntuu, että R&C on nähty, vaikka ehdottomasti pelin parissa viihtyi todella hyvin. Liikkuminen on keskellä taisteluita vähän monipuolisempaa kuin muistan aiemmissa olleen, mutta vaikeinkaan taso ei juuri haasta pelaajaa, joten liikkumisesta ei oteta lähellekään kaikkea irti. Hyvä peli, tavallaan todella hyvä peli, mutta silti jotenkin todella nähty.

Wipeout Omega Collection

Onhan nämä edelleen kovia pelejä. 2048 en muistaakseni Vitalla pelannut ihan täydellisesti läpi, nyt tuli koluttua. Yllättävän paljon haastetta oli alkuun vaikeimmissa A+ luokan kisoissa. Kun pelaili zoneja enemmän, nousi tuntuma ohjaukseen reilusti ja kisoista tulikin helpompia, mutta haastetta oli joka tapauksessa ihan kivasti. On kyllä todella kova paketti tämä, pelaamista riittää. Verkossakin saa jonkin verran kisoja, vaikka ei pelaajia paljoa ole.

Guilty Gear Strive

Olen pelannut joskus vuosia sitten jotain Guilty Gearia ja tavallaan pidin siitä, muttei sitten tullut kuitenkaan hankittua itselle. Nyt tätä olen pelannut enemmän ja on aivan helvetillisen hyvä tappelupeli. Hahmoissa on erityylisiä hyvin. Jotenkin sopivan yksinkertainen lista liikkeitä ja pidän eri hahmojen liikkumistavoista, air dashit, lentelyt ym. Tuntuu, että tässä on tavoitettu hyvin sellainen tasapaino, että menee todella hyvin kasuaaleille (kuten minä) kuin myös kilpailullisemmallekin pelaajalle. Tämä nousee omalla listalla parhaiden Tekkenien ja Street Fightereiden tasolle. Suosittelen!

Splitgate

Tätä olen vasta nopeasti testannut, mutta pakko suositella tätä kaikille, jotka haluavat vähän vanhanaikaisempaa räiskintää. Haloa paljon fiiliksessä. Ei hahmonkehitystä, ei mitään unlockattavaa pelaamiseen vaikuttaa tauhkaa, kaikki aseet nostettavissa kartalla, lonkalta pystyy ampumaan hyvin. Puhdasta nautinnollista räiskintää. Erottuvana tekijänä portaalimekaniikka, jolla pystyt siirtymään nopeasti paikasta toiseen ja ampumaankin portaalin läpi.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 10.10.2021 21:48
Persona 5 tuli pistettyä tänään pakettiin haikein mielin. Olisin halunnut fuusioida vielä Alicen, mutta eihän siinä olisi ollut mitään järkeä, kun kyseisen personan saa vasta aivan pelin lopussa ja olisin joutunut hankkimaan leveleitä lähemmäs kymmenen. Ihan sen arvoisena en pitänyt sitä.

Tuskin lakkaan koskaan ylistämästä tätä jumalten JRPG:tä. Viisi tähteä viidestä, helposti. On todella harvinaista herkkua, että pelaan japanilaisen roolipelin yhdessä kuukaudessa läpi. Tämänkin kanssa tuli pidettyä välillä muutaman päivän taukoja kiireiden vuoksi, puhumattakaan keskimääräisten pelisessioiden maltillisuudesta. Mutta parhaimmillaan – silloin kun tämä oikeasti imaisi mukaansa – laskin ohjaimen käsistäni vasta useamman tunnin jälkeen. Pieniä säröjäkin löytyy toki, kuten se, ettei P5:n juoni pysynyt mielestäni läheskään yhtä eheänä kuin kahdessa aikaisemmassa ja etten aivan ymmärrä pelin soundtrackin hehkutusta. En tiedä, asetinko liian suuren riman, kun Rivers in the Desert oli kulutettu puhki jo kaksi vuotta ennen peluuta ja Shoji Meguron jammaavat sävellykset ovat tuttuja jo aikaisemmista peleistä. Tässä nyt kävi vähän niin, että samoja rallatuksia kierrätettiin liikaa ainakin taisteluissa, minkä lisäksi arkisten aherrusten aikana soivat musiikit ovat vähän liian valjuja siihen nähden, millaista tykitystä (https://www.youtube.com/watch?v=y7nIywla0DU) sarjassa on tullut vastaan. Kokonaisuudessaan soundtrack on ihan muikea, mutta koska vertailukohtaa aikaisempiin löytyy enemmän kuin tarpeeksi, jättää se hieman kylmäksi.

Nyt vain odottamaan sitä kuudetta Personaa. Minun puolestani siihen voi mennä vaikka kymmenen vuotta, kunhan laatu pysyy yhtä korkeana. Pitää varmaan katsella se vitosen animaatiokin jossakin välissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 13.10.2021 23:18
Totanoinniin. Asensin Titan Two -ohjainadapteriin scriptin, joka käyttää PS5-padin gyroa tattiohjaukseen, eli käytännössä saat gyron kaikkiin peleihin Xboxilla. REmake 2:ssa se toimii täydellisesti, Monster Hunter: Worldissa kuten MH: Risessä Switchillä, Alien Isolation ja Prey muuttuivat pelikelvottomasta roskasta ihan pelattaviksi peleiksi padilla, Psychonauts 2 tuntuu kuin peli olisi tehty gyroa varten, jne. Resident Evil 7/8:n karseaa paskaohjausta ei pysty edes gyro-scriptillä pelastamaan, koska tattiohjaus hitaalla sensitivityllä ja neliödeadzonella ei vain konvertoidu oikein gyro-ohjaukseen. Sama juttu The Evil Withinin kanssa. PC:llä noikin saisi gyrolla toimimaan, kun hiiriohjaus on väännettävissä gyro-muotoon.

Apex Legends? Gyro-ohjaus on tässä kaukana täydellisestä: pienetkin tärinät näkyvät ruudulla kun on tottunut pelaamaan korkealla sensitivityllä (oikean liipasimen ”täppääminen” myös liikuttaa gyroa) ja aivan pienimmät mikroliikeet ovat vaikeita tehdä gyrolla esim. kiikarikiväärillä tähdätessä. Tähän vaikuttaa tähtäyksen response curve (lineaarisella response curvella pelaaminen gyrolla on täysin mahdotonta), pelin käyttämät deadzone-asetukset, scriptin käyttämä inner/outer deadzone gyrolle/tatille, sensitivity, gyron ”jitter” ja miljoona muuta asiaa, enkä tiedä pystyykö noita yhdellä scriptillä edes saamaan 100%:sti kuntoon ilman jotain smoothingia, jota varmasti natiivit gyro-pelit käyttävät.

Mutta niin, miltä se Apex sitten tuntui gyrolla? Tunne oli huumaava, veikkaan että Ayrton Senna tunsi jotain tämänkaltaista ajaessaan Monacon katuradalla McLarenillaan (https://youtu.be/auXfAHHNSFo). Olin yhtä hahmon ja aseen kanssa. Tuntui kuin jokainen liikeeni siirtyi ruudulle reaaliajassa. Osuin R99:n kanssa paremmin harjoituskentän kohteisiin kuin yksikään pelkällä tattiohjauksella pelaava maailmanluokan pelaaja tällä planeetalla - ilman minkäänlaista auto aimia. Pystyin liikkumaan kuin rasvattu salama, ilman että jokin antiikinaikanen muovinysä oli pullonkaulana sille, mitä olisin oikeasti halunnut tehdä. Kokemus oli lähes uskonnollinen.

Olen vihdoin nähnyt valon!

(https://c.tenor.com/N5RUSETuDaYAAAAC/hugh-jackman.gif)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 14.10.2021 06:39
Scarf hehkuttamassa Xboxin gyroa laudalla! Kaikkea sitä tulee heti aamusta luettua!   8)

Veikkaan, että suurimmalle osalle pelaajia kävisi noin, jos tiputtaisi ennakkoluulot ja antaisi gyrolle oikean mahdollisuuden. Microsoftin pitäisi ympätä toiminto ehdottomasti myös virallisesti ohjaimeen, jotta sen sisällyttäminen lähtisi leviämään muuallakin kuin Switchillä.

Gyrolla räiskintöjen pelaaminen ei ole pelkästään tarkempaa, vaan yksinkertaisesti hauskempaa ja enemmän immersiivistä. Tuntuu helvetin siistiltä siirtää ohjainta millejä, jotta saa ristikon pään kohdalle. Sitä tunnetta ei voi (ainakaan minun mielestäni) kokea tattiohjauksella. Gyron ansiosta räiskinnät ovat oikeasti pelattavia Switchillä handheld-moodissakin perus joykkareilla.

Mietipä Scarf kun saat tuohon Apexiin vielä next gen -päivityksen ja 120fps:n tilan...  :) Äijästä tulee suomen kovin redatori!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 18.10.2021 20:54
Frostpunk (pc)

Steamissa oli alennuksessa 8,99e ja nappasin. Tämän jälkeen katsastin Xbox Game Pass PC:n valikoiman ja olihan se siellä maksutta. Viimeksi mokasin saman homman Hearts Of Iron IV:n kanssa ja maksoin pelistä täyden hinnan. Hyvät pelit toki on mukava omistaa tai ainakin niiden digitaaliset oikeudet. Molemmat tekeleet on myös sellasia joiden pariin voi palata vuosienkin jälkeen. Frostpunk iski kuin pakkotyö lapseen. Ihan huikea post-apokalyptinen Sim City. PC:llä tätä näiden kovien pelien katalogia riittää. Vaikeusaste on aivan jäätävä ja niin on meininkikin kun lämpö laskee alle 70 asteen. Pelissä kolahtaa ihan kaikki, pelimekaniikka, kaupunginrakentaminen, resurssien kanssa pelaaminen, selviytyminen jäisessä ydintalvessa viimeisinä eloonjääneinä. Toki jo tässä vaiheessa näkee myös pelin ongelmat, kuollessa aloitat tismalleen saman skenaarion pelaamisen ja mitään variaatiota ei tule, eli homma on ns. aikuisten palikkatesti ja ennenpitkää tiedät mikä palikka missäkin vaiheessa pitää valita ja mitä mistäkin tapahtuu. Yllätykset loppuvat.

Hommasin myös PS5:n joku kolme viikkoa sitten läpällä kun kaveri noita trokasi, mutten ole vielä jaksanut käydä hakemassa. Onko sille edes mitään pelattavaa? NHL2022 ainakin.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 19.10.2021 13:24
Hommasin myös PS5:n joku kolme viikkoa sitten läpällä kun kaveri noita trokasi, mutten ole vielä jaksanut käydä hakemassa. Onko sille edes mitään pelattavaa? NHL2022 ainakin.
Pirusti PS4 pelejä :lol:

Tuo oli kyllä vain puoliksi vitsi. Pelit toimii paremmin ja hiljaisuus verrattuna PS4:ään on todellinen QOL parannus. Vain asennuksessa asema huutaa kuin hyeena, mutta muuten on todella hiljaista. Tietty jos mukaan lähti digital versio tämä ei päde mitenkään :)

Rachet&Clankia ne kehuu teknisesti, mutta itseltä se on jäänyt testaamatta. Mutta kyllähän pelejä sinänsä on. Jopa ihan PS5 leimoilla. Vaikka multiplat pelejähän ne kaikki sinänsä on, eli eihän ne laitteesta kaikkea irti luonnollisesti ota.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 20.10.2021 21:24
Hommasin myös PS5:n joku kolme viikkoa sitten läpällä kun kaveri noita trokasi, mutten ole vielä jaksanut käydä hakemassa. Onko sille edes mitään pelattavaa? NHL2022 ainakin.
Pirusti PS4 pelejä :lol:

Tuo oli kyllä vain puoliksi vitsi. Pelit toimii paremmin ja hiljaisuus verrattuna PS4:ään on todellinen QOL parannus. Vain asennuksessa asema huutaa kuin hyeena, mutta muuten on todella hiljaista. Tietty jos mukaan lähti digital versio tämä ei päde mitenkään :)

Rachet&Clankia ne kehuu teknisesti, mutta itseltä se on jäänyt testaamatta. Mutta kyllähän pelejä sinänsä on. Jopa ihan PS5 leimoilla. Vaikka multiplat pelejähän ne kaikki sinänsä on, eli eihän ne laitteesta kaikkea irti luonnollisesti ota.

Rachet & Clankit eivät ole oikein ikinä kiinnostaneet. Varmaan oikeasti tuleekin pelattua PS4 pelejä aluksi. Mukaan lähti levyasemallinen versio parilla ohjaimella. Eiköhän tuo NHL2022 koneeksi tule ja PC:llä sitten muut pelit. Uusi Battlefield 2042 kiinnostelee tietty, kun nykyään ei FPS -pelejä enää hiirellä osaa pelata ja kaverit pelaa muutenkin vain konsoleilla, tuo voisi sopia Warzonen korvikkeeksi nyt kun pitkä tauko näistä alla. Oikeasti ainoa peli jota odotan on Hogwarts Legacy, tuossa on niin vitusti potentiaalia hyvään peliin, ettei mitään rajaa ja oikeasti kiinnostava taustatarina pelimaailmaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.10.2021 00:37
Itse pari Pleikkari vitosta tilannut ja molemmilla kerroilla jättänyt lopulta noutamatta, kun en ole keksinyt vielä(kään) syytä ostaa. Milloinkohan tämä next-gen alkaa oikeasti?

Mutta mitä tulee ketjuun, niin Hadesta tykitellyt viime aikoina. Ihan sairaan kova peli kyllä. Kerrankin Epi oli oikeassa! Toki kun hehkuttaa kaikkia Switch-pelejä, niin väkisinkin osuu välillä oikeaan.  8) Peli ei napannut ihan heti ensimmäisten tuntien aikana, mutta yhtäkkiä koin valaistuksen ja ymmärsin kaiken sen ylistyksen, mitä peli on saanut osakseen.

Suurimpana yllätyksenä loistavasti ääninäytelty dialogi, joka on ihan parhauden parhautta. Jotain 30h pelannut ja koko ajan puskee vaan uuttaa settiä. Tuntuu että tekijät ovat keksineet puhetta kaikkiin mahdollisiin tilanteisiin ja hahmoilla tuntuu olevan joka kerta uutta sanottavaa. Ikinä ei ota päähän kuolla ja aloittaa alusta, koska palkinnoksi saa uusien tavaroiden lisäksi kommentteja omasta yrityksestä, uusia tarinanpätkiä ja käänteitä, jotka naurattavat oikeasti. Random npc-hahmot tuntuvast kuin vanhoilta kavereilta muutaman pelitunnin jälkeen. Nyt kun on päässyt pelin loppuun jo muutaman kerran, niin uutta sisältöä puskee vaan lisää ja lisää. Tämän merkitystä ei voi riittävästi korostaa yleisen tunnelman kannalta. Tekijöiden mukaan peliin on äänitetty yli 20 000 riviä puhetta, joka on käsittämätöntä tämän genren pelissä.

Sitten kun peli on visuaalisesti aika herkkua, eikä näytän markan peliltä, (kuten genren pelit yleensä), soundtrack iskee lujaa ja vihujen tappaminen on vaan tyydyttävää, niin en oikein keksi mitään valittamisen aihetta pelistä. Ei oikein ole edes vertailukohteita, kun peli on sen verran omaperäinen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 21.10.2021 11:51
Oikeasti ainoa peli jota odotan on Hogwarts Legacy, tuossa on niin vitusti potentiaalia hyvään peliin, ettei mitään rajaa ja oikeasti kiinnostava taustatarina pelimaailmaan.
Samat fiilikset sinänsä, mutta olen... sanoisiko varovaisen innostunut tästä. Todennäköisesti valtavan budjetin omaava lisenssi peli joka on jo vuoden myöhässä, joka tehdään myös vanhalle sukupolvelle... pieni pelko on että peli kiirehditään markkinoille ja näyttää alusta rasitteiden vuoksi vanhalta jo tullessaan. PS4 tukea ei olisi varmasti tullut jos 2022 julkaisupäivä olisi ollut alunperin tiedossa.
Mutta myönnän kyllä, jos onnistuvat peli voi olla ensi vuoden kovimpia pelejä meikällekin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.10.2021 12:48
Pitääpä antaa Hadesille itsekin uusi tilaisuus. Pikaisen kokeilun perusteella tuli aika meh-fiilikset.

Resident Evil 7 tuli vihdoin pelattua vihdoin läpi, kun vain puskin alun housuunpaskomisosuudet läpi. Ei peli lopulta niin kuumottava ollutkaan ja nautin siitä jopa enemmän kuin REmake 2:sta - RE Villagesta puhumattakaan.

Peli oli lähellä erinomaista, mutta muutamat pikkuviat nakersivat kokemusta. En voi edelleenkään sietää tuota RE7/8:n tarkoituksellista paskatähtäystä, eli sitä miten Ethanin kamera/tähtäysohjauksessa on käytetty jotain raivostuttavaa sensitivity curve -asetusta, jossa tähtääminen on kömpelöä ja hidasta. Ymmärrän, että se on tasapainotussyistä tehty, mutta en voi silti sietää ko. ominaisuutta. Tehkää niistä vihollisista haastavampia tai nopeampia, älkääkä keinotekoisesti paskoko pelattavuuden sulavuutta. Not a Hero -lisärissä ampuminen oli tuhat kertaa nautinnollisempaa, kun Chrisillä pelattaessa tuo sensitivity curve -oli vähemmän tökerö. Sama juttu Mian peliosuudessa.

Toinen ongelma pelissä oli umpipaskat pomotaistelut, eli sama ongelma kuin kaikissa muissakin moderneissa Ressoissa. Ei noi vaan toimi, kun pelihahmo liikkuu niin kömpelösti. Samaa ympyrässä pyörimistä ja oransseihin weakspotteihin ampumista, samalla toivoen, ettei bossin jäätävä hitbox osu pelaajaan. RE4:ssä on vieläkin kömpelömpi liikkuminen ja jumalaiset pomotaistelut, koska QTE soveltuu erinomaisesti väistelyyn tällaisissa peleissä.

RE7:n homemosterit olivat myös perseestä ja niitä oli muutamassa kohdassa aivan liikaa. Muuten kaikin puolin erinomainen peli, josta välittyi ensimmäisen Resident Evilin vibat uudessa miljöössä.

DOOM Eternalia yritin taas pelailla - tällä kertaa gyrolla. Gyro + 120Hz:n sulavuus on tajunanräjäyttävää kamaa, mutta itse peli ei vain toimi padilla. Ominaisuuksia on aivan liikaa ja padissa on nappeja aivan liian vähän. Koko ajan on energiat/panokset/panssarit lopussa ja saat vekslata liekinheittimen, olkapääraketinheittimen, weapon wheelin, moottorisahan, lyönnin, hypyn ja dashin kanssa, samalla kun pitäisi ampua viittä eri vihollistyyppiä tiettyyn kohtaan tietyllä aseella. Pianonsoittokin on varmaan helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin tämän pelin pelaaminen.

Visuaalisesti peli on ihan järisyttävää kamaa ja HDR on parasta missään pelissä tähän mennessä.

Gyroa olen testaillut myös mm. Alien Isolationissa, Dishonoredissa, Preyssä, Gears 5:ssä, Panzer Dragoon Ortassa, Perfect Darkissa, Dead Space 2:ssa, Quakessa, Red Dead Redempiton 2:ssa, Superhotissa, Mystissä, The Outer Worldsissa, The Witnessissä,  Portalissa ja monessa muussa pelissä. Kaikki pelit paranivat selvästi ja olen aidosti innostunut sellaisista peleistä, joihin en muuten koskisi.

Immersio Alien Isolationissa ja Mirror's Edgessä on ihan eri luokkaa gyron ansiota. The Witnessin ja Mystin kaltaiset puzzlet/klikkailupelit ovat kuin tehty gyroa varten. Panzer Dragoon Orta tuntuu yhtäkkiä pirun modernilta, kun voitkin tähdätä gyrolla. Portalin, Superhotin ja Dead Space 2:n ampumis/tavaroidenviskelymekaniikat ovat kuin omiaan gyro-ohjauksella. Quaken pelaaminen tuntuu kuin pelaisi hiirellä, jne.

Eli iso kiitos Ephramille vuosia kestäneestä gyro-paasauksestasi! Voi olla, että gyro-parhaus olisi jäänyt minulta kokonaan kokematta ilman Epiä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 22.10.2021 16:04
Aloitin viimein Red Dead Redemption 2:n. Ei näitä avoimen maailman pelejä jaksa yleensä kuin maksimissaan kaksi per vuosi, vaikka viime vuonna taisinkin pelata jopa kolme sellaista läpi. AC Odysseyn jälkeen oli melkein vuoden pituinen tauko, joka kieltämättä teki erittäin hyvää, sillä nyt tähän jaksaa uppoutua. Olen pelannut varmaan sellaiset 15 tuntia tätä eikä pelin toinen chapter taida olla vielä lähellekään lopussa. Pitkä "projekti" siis tiedossa, jälleen kerran. Se ei varsinaisesti haittaa, sillä RDR2:lla on tarjottavanaan lukuisia eri asioita, jotka kahlitsevat television ääreen kasvattamaan pelitunteja. Minun on turha edes luetella niitä erikseen; sisällön ja yksityiskohtien määrä on niin päätä huimaava, että tätä voisi pelata vaikkapa ihan vain tutkimusmielessä – siis kartoittaen, mitä kaikkea Rockstar on saanut aikaiseksi peliinsä.

Pidän juonesta ja hahmoista. Niihin liittyen tässä on monta aspektia, joiden ansiosta maailma tuntuu elävältä. Parhaiten se tulee esiin pelin leirissä, missä elämä jatkuu päivästä toiseen ja mihin palatessaan saattaa löytää itsenä vaikkapa keskeltä ryyppyjuhlia. Arthur on todella lupsakan oloinen hahmo, minkä lisäksi häneltä löytyy myös se vakavampi puoli. Iso peukku tälle osa-alueelle, peli varmaan toimisi samalla kokoonpanolla ihan vain lineaarisena tarinapelinä. Tämä, TLoU-sarja ja muut vastaavanlaiset teokset asettavat pelien tarinankerronnan rimaa koko ajan ylemmäksi, mikä on hieno asia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.10.2021 20:00

Resident Evil 7 tuli vihdoin pelattua vihdoin läpi, kun vain puskin alun housuunpaskomisosuudet läpi. Ei peli lopulta niin kuumottava ollutkaan ja nautin siitä jopa enemmän kuin REmake 2:sta - RE Villagesta puhumattakaan.

Peli oli lähellä erinomaista, mutta muutamat pikkuviat nakersivat kokemusta. En voi edelleenkään sietää tuota RE7/8:n tarkoituksellista paskatähtäystä, eli sitä miten Ethanin kamera/tähtäysohjauksessa on käytetty jotain raivostuttavaa sensitivity curve -asetusta, jossa tähtääminen on kömpelöä ja hidasta.

Tämän takia psvr moodi onkin helvetin hyvä kun se käyttää headtrackingia tähtäykseen.
Melkein inhosin koko peliä kun pelasin ekan kerran telkkarin kautta läpi, mutta vr moodi teki pelaamisesta niin helvetisti parempaa, että olen pelannut sen vr moodissa jo 7 kertaa läpi ja platinakin tuli kerättyä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 24.10.2021 19:52
Eli iso kiitos Ephramille vuosia kestäneestä gyro-paasauksestasi! Voi olla, että gyro-parhaus olisi jäänyt minulta kokonaan kokematta ilman Epiä.

Tämän takia keskustelufoorumit ovat olemassa, ja hienoja paikkoja  :)

Palatakseni vielä gyroon: luin Reseterasta tuoretta gyro-topicia, ja sieltä bongasin, että Hori on tuomassa Switchille myös sellaista ohjainta, joka muuntaa tatin liikkeet liiketunnistukseksi: https://stores.horiusa.com/horipad-for-nintendo-switch-1/

Tätä kiinnostaa kokeilla, mutta epäilen, ettei se välttämättä toimi omalla kohdallani lainkaan niin hyvin kuin natiivi gyro. Siitä syystä, että joystickien ja gyron herkkyyksiä ei voi säätää erikseen. Pelityylini on Splatoon 2:sta asti ollut se, että käytän pääsääntöisesti ympärille katseluun oikeaa tattia, mutta tarkempaa tähtäystä hakiessani otan ohjat gyrolla – ohjaaminen on jatkuvaa pallottelua näiden kahden ohjaustyylin välillä. Kuulostaa ehkä vähän vaikealta, mutta harjoittelun jälkeen siitä tuli automaattista.

Joissain peleissä pidän siitä, että tatit toimivat salamannopeasti ja gyro on hitaampi, ja toisissa toisinpäin. Ilman erillisiä säätöasetuksia omaan tyyliin sopivaa herkkyyttä olisi siis ehkä vaikea löytää. Tämä siis ihan mutu-tuntumalta, ja voi olla että todellisuus on erilainen.

Mutta luulen myös, että ottaisin kikkailun kautta saadun gyron lähes kaikkiin peleihin mieluummin kuin pelkän tattiohjauksen. Näin äkkiseltään Switch-versioista tulee mieleen ainakin RE4, Bioshockit ja Bulletstorm, joissa sitä haluaisin kokeilla.

Pistän tuon Horin tulevan padin korvan taakse. Tuossa Scarfin vaihtoehdossa on varmasti enemmän säätövaraa, mutta siitä en mukavuudenhaluisena oikein ole ikinä välittänyt  :)

Ja sitten tietenkin erikseen on sekin, että handheld-moodiin tarvitaan natiivi tuki. Ja juuri siinä toiminnosta on kaikista suurin hyöty, ainakin minulle. Pelasin mm. valtaosan Wolfenstein: Youngbloodista handheld-moodissa, ja nautin kokemuksesta, vaikka kyseessä ei ihan mestariteos olekaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 25.10.2021 21:56
PS5 tuli korkattua ja NHL2022 siinä samalla.

Ehkä huonoin osa jota olen pelannut. Pelaajat ovat edelleen täysiä idiootteja aiempien osien tapaan. Ylivoimalla kukaan ei ymmärrä mennä maalin kulmalle poikittaissyöttöön ja ylivoimahyökkäyksessäkin mennää sinne kulmaan hieromaan tai pahimmillaan leikataan omalle luistelulinjalle. Tekisi mieli lähettää EA:n kehitysvammaisille suunnittelijoille kirje, että voisiko edes jossain NHL:ssä ylivoimakuviot itse manuaalisesti säätää. Toinen asia mikä vitutti ensipeleistä lähtien oli ohjaimesta kuuluva molotus, EA:n neropatit ovat keksineet että pelaajia kiinnostaa kuunnella jotan molotusta 2 euron mikistä kesken oman pelin. Kiinnostaa ihan helvetisti kuunnella jonkun ruotsalaisen diskattikimitystä koko peli.

Toinen asia mikä alkoi vituttamaan sysipaskan NHL2022 lisäksi oli Sonyn suunnittelijan neronleimaus piilottaa sammutusnappi johonkin kalkuttaan. Millä vitulla sammutan koneen etänä piti googlettaa ihan ensitöikseni. Tästä idioottien suunnittelemasta laitteesta on näemmä kirjoitettu lukuisia artikkeleita otsikoilla "Why is it so hard to turn off the PS5? Turning off the PS5 illustrates Sony’s frustrating UI decisions"

TL;dr Ensivaikutelma PS5:sta: täyttä paskaa. Palaan PC Master Racen pariin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 26.10.2021 08:49
Toinen asia mikä alkoi vituttamaan sysipaskan NHL2022 lisäksi oli Sonyn suunnittelijan neronleimaus piilottaa sammutusnappi johonkin kalkuttaan. Millä vitulla sammutan koneen etänä piti googlettaa ihan ensitöikseni. Tästä idioottien suunnittelemasta laitteesta on näemmä kirjoitettu lukuisia artikkeleita otsikoilla "Why is it so hard to turn off the PS5? Turning off the PS5 illustrates Sony’s frustrating UI decisions"

Taisin laittaa samaan tyyliin ensitunnelmia reilu 6kk sitten. Käyttöliittymässä on valikoita vähän joka lähtöön ja sammuttaminen on ihan eri paikassa kuin mistä sitä automaattisesti etsisi. Ja kun tulee pelattua suht harvoin tällä hetkellä PS5:lla (tai oikeastaan millä vaan), melkein joka kerta saa miettiä että mistä helvetistä otankaan taas levyn ulos laitteesta. Menee lähes joka kerta ensin väärin  :lol: Että joo, odottelen jo koska Sony päivittää käyttiksensä vähän simppelimmäksi.


Voisihan tässä nyt peleistäkin hiukan sanoa.
Bayonettan PS4 versio tuli korkattua PS5:llä B3 odotus huumassa. Itse pelihän on loistava, eli ei siitä enempää. Mutta PS5:llä tuntuu olevan yksi ongelma. Väistönappi on analogisessa R2 napissa ja se ei vain toimi. Jotenkin sen ajoittaminen on todella hankalaa. Tuntuu että väistö ei lähde heti kun nappia painaa, eli liike ei lähde napin heti ensi milleistä, vaan vasta kun nappia on painanut enemmän. Näitä nappeja ei pitäisi ikinä käyttää mihinkään oikeasti nopeutta tai ajoitusta vaativaan toimintoon. Aikaisemmilla ohjaimilla tämä on toiminut ihan hyvin, esim. PC:llä ja X1 ohjaimella. Mutta tässä se tuntuu jotenkin epätarkalta ja hitaalta.
Tosin en pidä näistä napeista oikein muutenkaan. Koska se on analoginen, sen painaminen on meikällä hitaampaa, koska refleksit painaa napin pohjaan tai ainakin pidempään kuin olisi tarpeen, ennen kuin itse rekisteröi että painallus on mennyt. Se siis hidastaa meikällä painallus tahtia kun sen painaminen ei ole yhtä nopeaa kuin digitaalisen napin. Tuntuu vielä että PS5:ssä liikerata olisi suurempi kuin monissa muissa ohjaimissa, joten se rikkoo peli flowta jonkin verran. Tosin tämän kaikenhan voi vain ohittaa "et vain osaa" lauseella. Koska en vain osaa käyttää niitä nappeja. Vanha ei enää opi uusi temppuja samalla tavalla :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 26.10.2021 09:26
Kaiutin ohjaimessa on kyllä vammaisen surkea keksintö. Se toimii ihan hauskasti, jos siitä kuuluu esimerkiksi radiopuhelimen äänet, koska silloin huono äänenlaatu kuuluu asiaan, ja ohjain on kädessä radiopuhelimen tavoin. Kaikissa muissa käyttötarkoituksissa kajari on roskaa.

Ostin 120hz tv:n ja oli yllättävän vaikeaa saada 120fps päälle PS5:llä. Ensin PS5:llä joutuu useammasta paikasta säätämään, että 120fps-asetus on päällä, ja sitten vielä pelin omasta valikosta laittamaan sen päälle.

Xbox suoriutuu tällaisista asioista todella paljon paremmin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 26.10.2021 17:17


Ostin 120hz tv:n ja oli yllättävän vaikeaa saada 120fps päälle PS5:llä. Ensin PS5:llä joutuu useammasta paikasta säätämään, että 120fps-asetus on päällä, ja sitten vielä pelin omasta valikosta laittamaan sen päälle.

Xbox suoriutuu tällaisista asioista todella paljon paremmin.

Tämä niin vitusti. Tässä kiteytyy Sonyn palvemuotoilu tai sen puute. Kaikki toiminnot on valikoiden takana. En yhtään ihmettele, miksi boomerit tippuu kelkasta kun tällaiset keski-ikää lähestyvät diginatiivitkin on kokovartalovitutuksen riivaamia heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen.

Pelasin eilen myös Hell Let Loosea PS+ pelinä ja meni 20min saada äänichat toimimaan. Lopulta ongelma ratkesi, kun kaveri hostasi chatin minun sijaan. Konsolien pitäis olla juuri plug & play tyylisiä, mutta nykypäivänä ollaan enempi ja enempi mallia tee se itse ja kuole vitutukseen matkalla. Tätä voidaan joskus porukalla pelata mikäli kiinnostusta autisti tason sotaan riittää. Esim. Panzerilla kruisailu vaatii 3 hengen miehistön, vaununjohtaja, kuski ja tykkimies. Lopulta 30min ajelu metsässä päättyy panzerfaustin osumaan.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.11.2021 08:52
Mario Party Superstars vaikuttaa olevan juuri se peli, jonka Super Mario Partyn olisi pitänyt olla. Ei SMP huono ollut, se oli iso askel oikeaan suuntaan uuden ajan Mario Partystä, jossa pelaajat istuivat samassa autossa, mutta MPS tekee useimmat asiat paljon sitä paremmin:

- Lautojen design pohjaa N64-aikoihin. Ne ovat kautta linjan mielenkiintoisempia ja paremmin suunniteltuja kuin SMP:n laudat. Mukana on oikeastaan vain yksi vähemmän kiinnostava (Peach birthday cake).
- Minipelit on poimittu osista 1-10, eikä tätä ole mokattu. Todella hyviä, klassisia, näppäimillä pelattavia rypistyksiä kaikki. Bowserin pommipeli? Löytyy. Dungeon Duos? Oi kyllä! MP5:n legendaarinen Ice Hockey? Kyllä vain!
- Pelissä on jopa asetuksia, jotka puuttuivat edellisestä pelistä kokonaan. Nyt voi esim. kytkeä bonustähdet pois päältä tai pelata klassisilla bonustähdillä.
- Kyseenalaisena puolena pelin ekonomia on vahvasti kallellaan siihen, että kolikoita syydetään kaikille. Osissa 1-3 oli välillä köyhä olo, eikä tähtiin aina ollut rahaa. Tämä peli palauttaa tähden hinnaksi 20 (edellisessä 10) ja tähden pöllimisen hinnaksi 50, joten oikeaan suuntaan mentiin, mutta kolikoita tulee mm. hyvän onnen ruuduista paljon enemmän kuin aiemmin.
- Viimeisenä muttei vähäisempänä: peli tukee täysin online-matseja, myös tuntemattomia vastaan. Onlinen toimivuutta on kehuttu myös muualla, ja ainakin yhden matsin perusteella voin vahvistaa tämän: en huomannut siinä juuri mitään eroa lokaaliin peliin. Mario Party on toki parhaimmillaan lokaalisti pelattuna, mutta välillä on kivaa pelata matsi verkossakin, kun aina ei saa porukkaa kasaan sopivaan aikaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.11.2021 12:27
Forza Horizon 5

Forza Horizon 4:sta jaksoin pari tuntia pelata huikean FH3:sen - maailman parhaan ajopelin - jälkeen. Kuka helvetti haluaa ajella jossain loskaisessa Englannissa? En minä ainakaan. Meksiko muistuttaa lokaatioltaan paljon Australiaa, mikä tekee pelistä automaattisesti paremman. Ohjaamonäkymä on vihdoin myös Forza Motorsport -sarjan tasolla, eikä ohjaamo näytä enää muoviselta. Autojen äänetkin kuulostavat korvaani pirun hyvältä. Pientä pop-uppia lukuun ottamatta peli on huikeaa silmänkarkkia jopa performance-moodissa, valokuvatilasta puhumattakaan.

Kun otat HUD:in pois päältä, valitset ohjaamonäkymän ilman rattia, suljet radion, pistät ajoavut pois päältä ja "cockpit drift camera" -asetuksen päälle ja kruisailet tuunatulla Ferrarilla kohti HDR-auringonlaskua samalla kun lempibiisit soivat Spotifystä/SoundCloudista, on fiilis just eikä melkein! Veikkaan, että tässä on se uusi ajopelien kruunaamaton kuningas.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 11.11.2021 09:52
Tullut pelattua uutta Forza Horizonia itsekin ja onhan se hyvä. Aika mieletöntä mitä vauhtia saavat tehtyä näitä pelejä, kun Polyphonylla kestää vuosikaudet hinkata Gran Turismojaan ja julkaisevat lopulta keskeneräisen pelin. Ainoa marinan aihe on visuaalinen ulkoasu, joka on lievä pettymys. PC:llä pelailen ja jopa extreme-asetuksilla heikohko piirtoetäisyys on liian silmiinpistävä ja muutenkin ympäristöjen tekstuurit kauempana eivät ole ihan sillä tasolla kuin pitäisi. Varsinkin RDR2:n maagisen loputtomalta tuntuvan piirtoetäisyyden jälkeen häiritsee selvästi. Muuten kyllä peli on optimoitu erinomaisesti ja toimii ihan heittämällä kaikki asetukset maksimissa 120fps.

Ajattelin myös muuten tilata ekan kerran elämässä itselle Fanatecilta kunnon ratin ja polkimet, niin saa jatkossa autopelien kiinnostavuuden ihan eri tasolle. En tässä kuitenkaan Epin ralliblogia ajatellut alkaa kirjoittamaan..



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.11.2021 12:11
Monen pelin välillä on tullut palloteltua viime aikoina:

Legend of Zelda: Ocarina of Time (NSO)

Enää aavikkotemppeli jäljellä. On kyllä kova peli edelleen, ei siitä mihinkään pääse. Temppeleiden ilmapiiri on sarjassa vertaansa vailla, enkä ikinä kyllästy Forest Templen hienoon musiikkiin. Vesitemppeli taas muuttuu läpipeluu läpipeluulta silmissäni paremmaksi ja tätä nykyä se on yksi suosikeistani. Klassista on myös, että siellä tulee aina missattua yksi avain, vaikka pelaisi kymmenettä kertaa läpi!

OoT on NSO:ssa täysin pelattava. Sen pitäisi olla toki täydellinen, koska peli on yksi Nintendon kruununjalokivistä.

LA Noire

Peli olisi pitkissä sessioissa varmaan itselleni vähän puuduttava, mutta handheld-moodissa ja lyhyissä sykäyksissä tämä toimii mainiosti. LA Noire on leppoisaa tutkiskelua ja ajelua kaupungilla. Peli on myös monessa kohtaa aivan tavattoman huvittava, tahattomalla tavalla; kuinka monta kertaa olen lähtenyt konnajahtiin renkaat ulvoen, paloposteja kaataen ja kävelyteitä pitkin ajaen niin, ettei ketään kiinnosta tekemiseni, vain sen takia että olen LAPD:n rivietsivä  :o Myös päähenkilön tekemät kuulustelut ovat välillä ratkiriemukkaita, kun keskusteluiden sävy voi muuttua sekunnissa miellyttävästä uhkaavaksi. "Murhatun vaimo!!! Etkö saatana muka tiedä kuolleen miehesi kengännumeroa!!!? Kerro se jo horo!!". Olen nauranut ääneen pelin parissa enemmän kuin moneen vuoteen.  :lol:

Ori: Will of the Wisp

Jumantsuikkeli mikä peli! Pidin jo ensimmäisestä Orista, mutta tässä vähän kaikkea on hiottu ja QoL-puoleen kiinnitetty huomiota. Esimerkiksi pikamatkustaa voi mistä tahansa kaivojen luokse, mikä sutjakoittaa tutkimista ja paljon. Taistelu on hauskaa ja monipuolistakin, mutta samalla helpompaa kuin ensimmäisessä Orissa. Nautinnollista silti, enkä itse vedä hernettä nenään, jos peli on enemmän helpon puolella mitä taisteluihin tulee.

Moon Studios on tehnyt kovan tempun pelin optimoinnissa. Switch-versio on hieno, etenkin OLED-mallilla ja pyörii pääsääntöisesti kuudellakymmenellä freimillä. Ympäristöt uhkuvat tunnelmaa eivätkä näytä liian staattisilta, heinänkorret heiluvat ja oksat taipuvat Orin painosta. Maailma on jotenkin kotoisan tuntuinen, lämmin ja jatkuvasti saa uusia kykyjä, joilla pääsee tutkimaan uusia alueita. Mestariluokan peli omassa genressään.

Ja sitten harvinainen kehu: peli on suomennettu mainiosti. Valitsen aina kotimaisen vaihtoehdon, jos se peleissä on mahdollista. Tässä käännös on kaunista ja peliin hyvin sopivaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 13.11.2021 21:52
Tullut pelattua uutta Forza Horizonia itsekin ja onhan se hyvä. Aika mieletöntä mitä vauhtia saavat tehtyä näitä pelejä, kun Polyphonylla kestää vuosikaudet hinkata Gran Turismojaan ja julkaisevat lopulta keskeneräisen pelin. Ainoa marinan aihe on visuaalinen ulkoasu, joka on lievä pettymys. PC:llä pelailen ja jopa extreme-asetuksilla heikohko piirtoetäisyys on liian silmiinpistävä ja muutenkin ympäristöjen tekstuurit kauempana eivät ole ihan sillä tasolla kuin pitäisi. Varsinkin RDR2:n maagisen loputtomalta tuntuvan piirtoetäisyyden jälkeen häiritsee selvästi. Muuten kyllä peli on optimoitu erinomaisesti ja toimii ihan heittämällä kaikki asetukset maksimissa 120fps.

Ajattelin myös muuten tilata ekan kerran elämässä itselle Fanatecilta kunnon ratin ja polkimet, niin saa jatkossa autopelien kiinnostavuuden ihan eri tasolle. En tässä kuitenkaan Epin ralliblogia ajatellut alkaa kirjoittamaan..



Hyvä kun totesit tuon 120 fps. Suunnittelin hetken jo iltalehden etusivulle pääsyä, kunnes muistin tuon polun mistä saa aktivoitua pc to oled 120 fps. Konsolimiehelle ei vielä tule ulkomuistista kaikki tämä säätäminen.

Helkkarin nätti peli pc + oled ultra asetuksilla. Valokuvien ottaminen todisteeksi aiheutti hieman päänvaivaa. Kuvakaappaus ylivalotti ja pelin oma valokuvausmode alivalotti kuvat. Joko en osaa (tod. näk.) tai sitten nuo eivät taivu pc + hdr telkku komboon. Otin luurilla muutaman kuvan suoraan TV:n näytöltä ja jumalauta ollaan lähellä jo täydellistä. Luonto toki samaa tasoa Nintendo 64 aikakauden kanssa, mutta auto ja sade-efekti 5/5. Vielä kun fysiikat saadaan 100% reaalimaailman kanssa niin alkaa naurattaa + VR kylkeen.


https://www.pelaajalauta.fi/files/68/20211113_213758.jpg

https://www.pelaajalauta.fi/files/68/20211113_213525.jpg

edit: jotain vitun viivoja alkoi parin h pelaamisen jälkeen näkyä ruudussa, fixi tähän https://www.youtube.com/watch?v=GnCMOTagaq4

Eli lyhyesti Settings -> Graphics -> SSAO Quality -> OFF -> viivat lähtee veks

Pelästyin jo paskoneeni näyttiksen, kun sama ongelma oli PC:n ja TV:n näytöillä.  ;D



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 15.11.2021 12:30
Ephram läpäisi juuri Ocarina of Timen Nintendo 64 -ohjaimellaan ja odottelee kuumeisesti Perfect Darkin julkaisua. Allekirjoittanut on nyt pelannut ICO:n kerran läpi ja ensimmäisen Devil May Cryn useamman kerran sekä aloitellut Devil May Cry 3:sta. Silent Hill 2 ja 3 pitäisi myös pelata. Shin Megami Tensei III: Nocturne on sekin kesken ja GTA III:sta tuli myös kokeiltua. GTA:n hahmomallit näyttävät upeilta PS2:lla!

On vuosi 20... 2021.

On aika hullua, että RetroArchin ansiosta on tullut pelattua vanhoja pelejä paljon enemmän kuin uusia. :lol: On myös aika absurdia pelata PS2-pelejä Xboxilla ja PS5-ohjaimella, mutta minkäs teet. Olen aivan täpinöissäni joka kerta! Siihen vielä CRT-shaderit ja natiiviresoluutio päälle, niin otan joka kerta aikamatkan 20 vuotta ajassa taaksepäin. ICO ja Silent Hill 2 julkaistiin syyskuussa 2001, GTA III lokakuussa 2001 ja DMC1 joulukuussa 2001.

Itse peleistä:

ICO on aivan järjetön peli. Täysin ajaton peli, joka oli vuosikymmenen aikaansa edellä. Animaatiot ovat edelleen upeat ja rakastan sitä, miten höyhenenkevyt päähahmo on ohjata vrt. kaikkiin muihin tuon aikakauden peleihin. ICO:han oli myös syy miksi Hidetaka Miyazaki alkoi tehdä pelejä - ja se näkyy. Demon's/Dark Soulsien animaatioiden keveydessä on paljon samaa ICO:n kanssa. Ympäristöistä ja niiden ambient-äänistä puhumattakaan.

Ainoa miinus välillä ärsyttävistä vihollisista, joiden mätkiminen puumailalla käy nopeasti vanhaksi.

Devil May Cryn olen pelannut nyt varmaan lähes viidesti läpi. Pari kertaa PCSX2-emulaattorilla ja kolme kertaa DMC HD Collection -versiolla. Dante Must Die! -vaikeustasolla kolmas Vergil-pomotaistelu on viimeisin kompastuskivi, mutta eiköhän sekin vedetä läpi.

DMC1 on edelleen sarjan paras peli. Parhaat miljööt, parhaat rivivihut, parhaat musat, parhaat bossit ja lyönneissä sekä aseissa on kunnolla voimaa. DMC HD Collection -version äänet ovat tunkkaiset vrt. alkuperäiseen peliin ja grafiikoiden ylösskaalaus on tehty paskasti, mutta tykkään pirusti DMC1:stä Auto HDR -tuella ja sen takia ko. versio on minulle ns. definite-versio. HDR boostaa monia efektejä upeasti, etenkin pomotaisteluissa.

Devil May Cry 3 puolestaan näyttää ihan ripulilta DMC HD Collectionissa. Peli näyttää rumemmalta kuin DMC1 eikä Auto HDR näytä ollenkaan hyvältä silmääni. Pelissä on liikaa bloomia, joka saa kaiken näyttämään ylivalottuneelta mössöltä. PCSX2:lla natiiviresoluutiolla pelatessa CRT-shadereilla kuvanlaatu on sitä mitä pitääkin.

Pelattavuus on edelleen timanttista, välivideot parhaita ikinä missään pelissä, Dante on hahmona parhaimmillaan, ääninäyttelijät sopivat täydellisesti rooleihinsa ja osa bosseista on parhampia videopelipomoja, joita on tehty. Tuttuun Hideaki Itsuno tyyliin kentät ovat kuitenkin hirveää ripulia ja niitä joutuu ravaamaan jatkuvasti edestakaisin, eikä ikinä oikein tiedä, minne helvettiin sitä pitäisi mennä, vaikka olen pelannut pelin aikoinaan läpi lukemattomia kertoja. Rivivihut ovat myös designiltaan kammottavaa sontaa ja muutama bossi on luokattoman huonoja. DMC3:n kammottava taistelubiisi saa korvat vuotamaan verta surkuhupaisalla örinällään.

Peli on siltikin edelleen mestariteos, jota pelaa paljon mielummin kuin esim. ylisuunniteltua Bayonettaa, jossa on aivan liikaa liikkeitä, tympeitä napinhakkaus-finishereitä kymmenen sekunnin välein ja surkeita minipelejä. DMC5 on taas täysin pilattu V:n olemassaololla, ja sekin on pelinä enemmänkin jokin kombovideosimulaattori.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 15.11.2021 18:09
Suosittelen Scarfia tsekkaamaan sellaisen kanavan YouTubesta kuin Nomad Colossus, mikäli kiinnostaa oppia lisää Team Icon peleistä. Kyseinen asiantuntija tietää aivan kaiken Fumito Uedan peleistä ja löytää niistä edelleen uutta sisältöä käsiteltäväksi. Taisi jopa saada nimensä Shadow of the Colossusin remaken lopputeksteihin. Muistaakseni hänen kanavaltaan löytyy mukavat määrät ICOa koskevaa betamateriaalia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.11.2021 12:05
Korkkasin äsken Shin Megami Tensei V:n. Vaikuttaa loistavalta todelliselta ensiaskeleelta sarjaan. Shin III:ssa olin aika ulalla siitä, mitä kaikki toiminnot merkitsevät, tässä niitä avataan hyvin ja otetaan huomioon myös ensikertalaiset. Veikkaan, että femman jälkeen on paljon kivempi lähteä pelaamaan myös vanhempia osia, joissa QoL ei ole samalla tasolla. Hyökkäysten ikonit on esitetty samalla tavalla kuin Tokyo Mirage Sessionsissa, joka helpottaa taistelusysteemin ymmärtämistä entisestään. Aloitin pelin Normalilla, mutta on kätevää, että vaikeustasoa voi pudottaa lennossa, jos vastaan tulee ylitsepääsemätön seinä.

Pelin tyyli ja tunnelma iskevät jo alussa kuin miljoona taivaalta tippuvaa lekaa. Varsinkin soundtrack! Päähenkilö on kaunis. Ja komea. Luulin sitä pitkään naiseksi, mutta onkin kai mies. Lähettäkää apua, ennen kuin päädyn Devianartiin "fiilistelemään".  :o

Tämä ja Pokemon Brilliant Diamond tarjoavat aika hyvät RPG-setit loppuvuoteen.  8)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 19.11.2021 19:27
SMT V korkattu täällä myös. Ei oikeastaan muuta valitettavaa kuin, että peli on teknisesti järkyttävän ruma ja framerate ei ole varmaan lähelläkään edes 30 ruutua suurimman osan ajasta. Jopa valikot tuntuu aivan lagisilta, mikä oikein korostuu supersulavan Disgaea V:n jälkeen, jota tykittelen Switchillä eri pelien välissä. Pelin tyylikäs teema ei pääse ollenkaan oikeuksiin, kun peli tahmailee ja poppuppeja metrin päässä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.11.2021 10:48
Ei oikeastaan muuta valitettavaa kuin, että peli on teknisesti järkyttävän ruma ja framerate ei ole varmaan lähelläkään edes 30 ruutua suurimman osan ajasta.

Switchin UE4-kirous jatkuu. Alustan parhaat UE4-julkaisut lienevät Dragon Quest XI ja Yoshi's Crafted World. Goodfeel sai jälkimmäisen pyörimään jopa lukitulla 60fps:llä, mutta todella isolla kustannuksella; peli tippuu dockedina 570p:n tuntumaan, mitä ei tosin niin helposti huomaa, koska pelin art style antaa aika paljon anteeksi matalalla resoluutiolla.

Silmiini SMT V näyttää parhaimmalta 24" Samsungin VA-monitorilla. UI lienee 1080p, skaalausta tulee vähemmän ja kuvakoko suitsii matalan tarkkuuden tuomaa vaikutusta. Pop in on läsnä, mutta itse en yleensä häiriinny siitä. Pystyn uppoutumaan hyvään roolipeliin niin syvälle, että tekniset ongelmat on helppo laittaa takapenkille.


Peli on kyllä viiden ensimmäisen tunnin jälkeen aivan loistava. Lähinnä grindaillut ja pyydystellyt demoneita, omaksunut pelin systeemejä. Harmillisesti fuusioita ei kuitenkaan pysty tekemään vapaasti, ne on rajoitettu tiettyyn leveliin (menee päähahmon tason mukaan?). Voi toki aueta myöhemmin vielä.

Pelin koodista löytyi muuten viitteitä siitä, että se saattaa olla tulossa myös PS4:lle ja PC:lle. Nintendolla on ehkä siihen samanlainen ajastettu yksinoikeus kuin Monster Hunter Riseen. Jos ei siis ole kiire ja haluaa herkullisemmat ja sulavammat visuaalisuudet, niin ehkä odottaminen palkitaan.  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 21.11.2021 10:02
SMT V on varmaan teknisesti huonoimpia ostamiani pelejä Switchille. Mikä on todella sääli, sillä pelin hirviöiden keräily, yhdistely ja taistelut ovat parhauden parhautta, enkä ole meinannut pystyä laskea peliä käsistäni, mutta pelin ruudunpäivitys vain laskee entisestään myöhemmillä alueilla, joka alkaa jo tappamaan kiinnostuksen peliin. Keskimääräinen 20fps ei varmaan ole kaukana totuudesta ja kyseessä ei siis todellakaan ole mikään visuaalisesti hieno peli. Jopa valikoissa demoneiden tekstuurit latautuvat välillä sekunnin viiveellä ja tekstuurit, sekä liikkuessa monet elementit ilmestyvät aivan naaman eteen. Edes sidequestin 2d-markerit eivät näy kaukaa, vaan pitää kartasta katsoa ja juosta viiden metrin päähän, jotta ne löytää. Ja miksi UI:n pitää olla Switchin peleissä aina kuin sokeille tehty? Ollaanko niin laiskoja, ettei jakseta tehdä sitä skaalautumaan oikein kannettavan ja tv-pelaamisen välillä?

Miten ihmeessä näin on päässyt käymään? Kyseessä on kuitenkin kohtuullisen tunnetun sarjan uusin, joka varta vasten tehty Switchille ainakin alkuun? Peliä ei todellakaan olisi saanut julkaista tällaisessa kunnossa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 21.11.2021 10:36
Miten ihmeessä näin on päässyt käymään? Kyseessä on kuitenkin kohtuullisen tunnetun sarjan uusin, joka varta vasten tehty Switchille ainakin alkuun? Peliä ei todellakaan olisi saanut julkaista tällaisessa kunnossa.

Muistan lukeneeni jostakin, että myös sarjan kolmannen osan Switch-portissa olisi joitakin ongelmia. Taitaa olla kyseessä vanha kunnon From Software -syndrooma eli pelit ovat täyttä rautaa, mutta pyörivät sitten miten sattuu.

RDR2 lähestyy loppuaan. Erään nimeltämainitsemattoman antagonistin väsähtänyttä juonikaarta lukuun ottamatta peli on ollut niin tarinallisesti kuin hahmojensakin osalta täyttä rautaa. Pientä väsymistä olen havaitsevinani jo itsessäni, mutta jollakin perverssillä tavalla se myös tekee järkeä tämänhetkisen juonen suhteen. Pelin pelanneet tietävät, mistä puhun. Pitää varmaan varata kohta nenäliinapaketti käden ulottuville.

P.S. Arthur my boah. Niin hieno mies.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 21.11.2021 13:40
Battlefield 2042

Traileri sai odotukset korkealle, josko nyt saataisiin legendaarisen BF1:n tai BF4:n kaltainen peli. Pari tuntia verkkopeliä kaverin kanssa alla ja vaikka ihan hauskaa perseilyä ilmatyynyaluksella olikin, niin pelissä on valtava määrä virheitä. Mikään päälle liimattu diversiteetti hölynpöly niiden rinnalla ei tunnu missään. Steamissa on jo yli 25k negatiivista arvostelua.

EA on keskittänyt valtavat resurssinsa isoon pelimaailmaan ja 128 pelaajan moninpelin toimivuuteen unohtaen itse Battlefieldin sielun. Tuntuu, että tarkoitus on ollut myydä mahdollisimman paljon mielikuvilla. Traileri oli kuin Wishin mainoskuvat ja lopputuote se kiinalainen lapsityövoiman lopputulos. Sääilmiöitä lukuunottamatta kaikki pelissä on tehty aiemmin paremmin. Ampuminen ei ole hauskaa, tappaminen ei ole palkitsevaa, äänimaailma on todella geneerinen ja pelimaailma staattinen, vaikka juuri paikkojen tuhoaminen on ollut se mikä BF:n on erottanut markkinoilla. Yksin tätä ei jaksaisi pelata tuntiakaan.

Steamissa oli rankattu most helpfull alla oleva listaus pelin virheistä:

https://www.pelaajalauta.fi/files/68/Screenshot_20211121-132413_Steam.jpg



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 23.11.2021 11:07
Minä todella rakastan Red Dead Redemption 2:sta. Tämä ei myöskään varsinaisesti yllätä minua siksi, koska tiesin pelissä olevan valtavasti juuri niitä elementtejä, joista pidän. Moni tämän pelin ystävistä tykkää myös The Last of Us -sarjasta, mikä käy erittäin hyvin järkeen; näissä on niin paljon samaa, vaikka ovatkin lopulta melko erilaisia kokemuksia ja loistavat hieman eri osa-alueissa. Se tärkein asia, joka kuitenkin yhdistää molempia, ovat aivan törkeän hienot ja realistisesti toteutetut hahmot. Hitto, näistä saa parhaimmillaan samoja viboja kuin hyvistä kirjoista. Tällaiset spektaakkelit nostavat videopelien kerronnan tason rimaa huolella ja haastavat jopa elokuvat. Jonkun mielestä tämä varmaan kuulostaa todella hölmöltä ja liioitellulta, mutta minulle RDR2:ssa on niin pieniä kuin suuriakin hetkiä, jolloin tuntee oikeasti elävänsä Rockstarin fiktiivisessä maailmassa.

Seuraava tekstinpätkä sisältää juonipaljastuksia:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Iso kiitos ja kumarrus Rockstarille tästä hurjasta matkasta. Vielä olisi pelattavana epilogin toinen osa, mutta se tärkein etappi matkasta on jo takanapäin. Tämä tarina on todella kaunis ja toivon, että yhä useampi antaisi mahdollisuuden sille siitäkin huolimatta, ettei sen tempo ole mistään nopeimmasta päästä. Tuon ratkaisun ymmärtää sitten, kun peli alkaa lähestyä loppuaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 23.11.2021 12:13
SMT V on L-O-I-S-T-A-V-A! Kohta 12 tuntia kellossa ja olen vieläkin ensimmäisellä alueella! Joka nurkan takana melkein jotain uutta, demoneita, sivutehtäviä tai löydettävää, joka auttaa seikkailussa kasvamaan vahvemmaksi. Maailma on rakennettu miellyttävän tutkimuspainotteiseksi ja on vähän Xenoblade-pelien tapaan korkeuseroiltaan välillä todella monipuolinen. Kivaa ihmetellä välillä "miten ihmeessä tuonne ylös pääsee?" ja sen jälkeen etsiä tietä jonnekin kielekkeelle. Tähän on saatu löytämisen iloa, vaikkei mistään avoimen maailman pelistä varsinaisesti puhutakaan.

Huono frame pacing on ilmeisesti pelin suurin tekninen kompastuskivi. Sen korjaaminen auttaisi pelituntumassa selvästi, kuten Minecraft Dungeonsin NS-version kanssa aiemmin nähtiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 23.11.2021 16:41
Itsekin pelasin muutaman tunnin uutta SMT:tä. Ihan jees peli kuten aiemmatkin osat. Pelisarjan vahvuus on aina ollut sen omalaatuinen ja tyylikäs presentaatio, eikä tälläkään kertaa olla menty metsään. Musat ovat hyvin omaperäistä kitarasekoilua ja visuaalinen tyyli upea. Tykkään pelimaailman hieman avoimemmasta leiskasta kolmoseen verrattuna. Pelialuetta on kiva tutkia.

Miinuksia kuitenkin löytyy. Kuten jo yllä mainittu peli on teknisesti todella ruma ja kankea. Kaikessa tuntuu olevan tahmainen lagi ja ruudunpäivitys takkuaa koko ajan. Sarjan veteraanille on myös todella väsyttävää nähdä aina se samat demonit samassa hemmetin järjestyksessä. Voitte kuvitella mitä olisi pelata kaikkia Pokemon pelejä aina sillä samalla 151 pokemonin listalla. Untuvikoille tämä ei tietenkään ole samanlainen ongelma.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.11.2021 23:56
Aloitin Silent Hill 3:sen mairea hymy kasvoillani. Kjeh kjeh, onpa hauska pelata nykyään näitä pelejä, jotka aiheuttivat valtaisaa housuunpaskomista aikoinaan! Eipä paljoa enää nykyään pelota tuommoiset 2000-luvun alun… MITÄ VITTUA?!

Kuulen aivan selvää töminää jostain yläkerrasta, kun menen yhteen ihan alussa olevaan safe roomiin. Aivan jäätävän kylmät väreet kulkevat pitkin kehoa. Minun piti useamman kerran putkeen triggeröidä tuo ääni uskoakseni, että se tulee tosiaan tästä pelistä, eikä yläkerran naapurista.

Aivan maagista äänisuunnittelua, joka luo tunnelmaa enemmän kuin mitkään raytracingit tai virkistystaajudet voisivat ikinä luoda. Suljin pelin ja pyyhin sen mairean hymyn kasvoiltani. Huhhuh.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kraidi - 27.11.2021 02:01
Itse kuulun niihin, joiden mielestä Silent Hill 3 on sarjansa paras osa. Se ja kakkonen toki kalpenevat kuumottavuudessaan ykköselle, mutta onhan kolmonen silti aika karu tapaus. On muuten myös ehdottomasti konsolinsa komeimpia pelejä; muistaakseni hahmomallinnukset ja -animaatiot olivat aikansa parhainta antia silloin joskus, kun muutkin kuin Capcom jaksoivat tehdä hyytäviä kauhupelejä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.12.2021 16:10
On kyllä suunnatonta rapaa nämä pelien adaptive difficultyt. Nyt pelaamassa pitkästä aikaa Resident Evil 2:n remakea ja ihan vihaksi pistää, miten pystytään pilaamaan peli tällaisella. Ihan sama paljonko keräät panoksia ja säästelet luoteja, niin lopulta joutuu pariin vihuun upottamaan kaikki, koska zombiet muuttuvat lähes kuolemattomaksi. Äärimmäisen typerä keino mukamas saada pelaaja elämään jännityksessä, mutta käytännössä pilaa lähes koko pelin tunnelman, koska on niin ilmiselvää ja laiskaa pelisuunnittelua. Aivan sama, vaikka tuhlaisit panokset seinään, sillä muutamalla vikalla panoksella kaikki zombiet kuolevat lähes kerrasta ja peli alkaa antamaan ammuksia enemmän.

En ole ihan varma, mutta Resident Evil 4:ssa tuo taidettiin tehdä paljon fiksummin, sillä vihut vaan alkavat tehdä enemmän damagea ja liikkua vähän nopeammin, jos pelaaja osaa pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 27.12.2021 21:30
Ostin itselleni joululahjaksi paljon kehutun Hollow Knightin. Olen pelannut sitä nyt muutaman tunnin. En ole toistaiseksi päässyt pelin imuun. On ollut vähän pakkopullaa. Ihmettelen tätä hieman, koska pidän kuitenkin metroidvanioista ja pelin pitäisi paperilla olla muutenkin mieleeni. Sinänsä peli on hieno ja sen toteuttamiseen on selvästi käytetty vaivaa. Viimeksi pelaamani vastaavanlaiset pelit ovat Metroid Dread, Iconoclasts, Shinsekai Into the Depths ja SteamWorld Dig 2. Kukin niistä imaisi mukaansa varsin nopeasti. Mutta jokin tökkii Hollow Knightin kohdalla. Olen onnistunut tunnistamaan ainakin pari asiaa, jotka silittävät vastakarvaan.

Ensinnäkin pelihahmo liikkuu mielestäni liian hitaasti. Huoneesta toiseen taapertaminen on raskaan tuntuista. Moni vihollinen on aika ärsyttävä ja lähinnä tiellä. Vihollisten lyöminen tuottaa rekyylin, joka potkaisee pelihahmoa taakse päin. Se korostaa liikkumisen raskautta, kun jokainen isku täytyy ajoittaa ja iskun jälkeen täytyy siirtää pelihahmoa eteenpäin, ettei tipahda kapealta alustalta rekyylin mukana. Päihitin juuri Hornetin ja sain syöksykyvyn. Se on auttanut vähän tekemällä liikkumisesta nopeampaa.

Toisekseen pelin musiikki on kieltämättä kaunista, mutta musiikki, pelin värimaailma ja pelin muukin tunnelma on kuitenkin hyvin melankolinen. Se ei oikein herätä intoa tai mielenkiintoa tutkia pelin maailmaa. Tunnelma muistuttaa mielestäni aika paljon Don't Starve -pelisarjan pääpeliä, joka ei myöskään houkuta minua pelaamaan. Don't Starven pelimekaniikassa ei kuitenkaan ollut vikaa, koska Don't Starve Shipwrecked on paljon innostavampi, koska sen tunnelma on erilainen. Sinänsä kyllä pidän tummemmasta tunnelmasta peleissä.

En tiedä, pitäisikö minun yrittää jatkaa Hollow Knightin pelaamista. Muuttuuko meno paremmaksi, kun pelissä pääsee pidemmälle? Tottuuko pelihahmon raskaaseen liikehdintään vai saako pelihahmo myöhemmin lisää kykyjä, joiden myötä se alkaisi liikkumaan sulavammin ja jouhevammin? Entä muuttuuko pelin tunnelma tai saako se muita sävyjä?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Aivis - 28.12.2021 13:27
Tuon iskujen recoilin saa katoamaan Steady Body charmilla, jonka voi ostaa jo suht alussa peliä charmikauppiaalta. Hahmo alkaa mielestäni tuntumaan sulavalta viimeistään seinähyppykyvyn saatua, suht alussa peliä sekin.

Tunnelmaltaan peli pysyy melko samanlaisena, mutta menee ehkä vielä synkempään ja kryptisempään suuntaan loppuakohden. Kuitenkin pelin loresta kiinnostuneet saavat laittaa palaset paikalleen aika itsenäisesti, sillä kerronta on pitkälti visuaalista ja dialogi viittailevaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Joel-san - 28.12.2021 15:17
Kiitos vinkistä! Yritänpä saada ton Steady Body charmin.

Jatkoin eilen peliä ja pääsin sieniluolastoon. Meno alkoi maistua paremmin, koska se alue on tunnelmaltaan satumaisempi. Sain myös seinähyppykyvyn. No nyt pelihahmoa alkaa olla kiva liikutella. Pelin potentiaali alkaa näkymään. Jatkan vielä eteenpäin puskemista.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 28.12.2021 16:43
Tosiaan, sekä ajoittain saatavat lisäkyvyt että nuo charmit muokkaavat ohjattavuutta ja pelattavuutta sekä yleisesti monipuolisemmaksi että tietysti valintojen perusteella pelaajan toivomaan suuntaan. Pienestä ritaristamme kasvaa ajan kanssa paketti, jonka ohjaaminen on erittäin sulavaa niin taistelussa kuin sen ulkopuolellakin, ja homma rullaa tiukoissakin paikoissa kuin ajatus. Ja vauhdilla pääsee tarvittaessa. Eli en olisi huolissani tästä.

Pelin tyyli muuten onkin sitten aika vahvasti makuasia. Juuri tuo Fungal Wastes on hyvä esimerkki alueesta, jolla fiilis on hieman kepeämpi/eloisampi, ja useimmat alueet onneksi erottuvat jo ihan visuaalisesti todella hyvin toisistaan. Samoin hahmokaartissa nähdään vienoa huumorihelpotusta ajoittain ja sekä hahmodesignin että ääninäyttelyn "söpöys" vähentää pelikokemuksen raskautta. Mutta, onhan tämä silti kokonaisuutena erittäin melankolinen peli, jossa aiempien tapahtumien ja kaatuneiden kuningaskuntien paino tuntuu kaikkialla, minne pelaaja meneekin. Ja tietyillä alueilla kulkeminen on tarkoituksellisesti todella synkkää ja raskasta. Eli jos tämä tyyli ei vie mukanaan, iso osa pelin tarjoomaa uhkaa jäädä valjuksi. Omaan makuunhan tämä on ollut yksi kauneimpia ja kiehtovimpia videopelimatkoja niin visuaalisesti kuin tunnelmaltaan ja teemoiltaan, mutta kaikki ei tykkää kaikesta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 28.12.2021 18:45
Itsellä jäi kans HK kesken parin ekan tunnin jälkeen. Onneksi palasin myöhemmin pelin pariin sillä siitä tuli minulle yksi vuoden parhaita pelejä. Reilusti Dreadia parempi Metroidvania vaikkei Dreadikaan huono ollut!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 10.01.2022 09:28
Pakko kyllä sanoa, että tämä Saints Row IV on Switchillä aika viihdyttävä paketti. Ihan överiksi vedetty GTA-klooni, jossa kuitenkin omia ideoita riittävästi, että pelaaminen pysyy viihdyttävänä. Hahmolla pystyy loikkimaan, juoksemaan ja temppuilemaan siinä määrin, että autoilla ajaminen tuntuu tylsemmältä kuin jaloin matkaaminen. Kaupunki on myös aika kompakti eikä mitenkään överin iso. Tehtävät voivat kyllä alkaa toistamaan itseään nopeasti, onneksi räiskiminen on hauskaa ja gyro toimii hyvin. Efektit ovat paikoitellen niin näyttäviä, että ihme että tämä pyörii Switchillä näinkin hyvin. Välillä tosin raskaiden räjähdysten aikana peli voi nytkähdellä tuntuvastikin.

Huumori on halpaa, mutta puree minuun. Mieshahmon ääninäyttelijäksi pystyi valitsemaan Nolan Northin, ja kyllä huomaa että äijällä on ollut hauskaa äänityskopissa tätä tehdessä. Ja mikäs siinä, kun Murican Presidentti kurittaa singolla alieneita, jotka laittoivat pressan simulaation vangiksi. Kyllä siinä tekee mieli jo vähän perseilläkin.

Täydellistä hulluttelua fyysistä GTA-kokoelmaa vielä odotellessa. Onko tämä se laadukkain peli? No ei, mutta viihdearvoa löytyy varmasti 10-15 tunniksi helposti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 10.01.2022 19:07
Lainasin kirjastosta Switch-version Hollow Knightista. Nyt taputan itseäni selkään siitä etten antautunut silloin himoilleni ja ostanut ylihintaista spessueditiota.

Metroidvania on yksi suosikkigenreistäni, ja odotukset oli kovat kun laitoin pelin koneeseen. Tyyli on hieno ja periaatteessa kaikki onkin tosi hyvin, mutta...ei.

Asia ei ehkä vaivaa kaikkia versioita, mutta ainakin Switch-versiossa on joy-coneilla pelatessa häiritsevä input lagi joka aiheuttaa tuskastumista ja jatkuvia kämmejä tarkkuutta ja nopeutta vaativissa kohdissa.

Sama ongelma oli Crash trilogian remakessa, jonka lopetin ja palautin heti Ripper Roon jälkeen kirjastoon. Testasin vielä perään alkuperäistä PS1-peliä OSSC:n läpi ja ohjaus oli aivan eri maailmasta.

Ainoa hyvä pelikokemus lähiajoilta on Zelda: Link's Awakening Switchille, joka olikin sitten erinomainen ja ahmaisin sen suurella innolla. Frameraten nykiminen ehkä kummastutti mutta ei häirinnyt toimintaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 11.01.2022 07:26
Ostin itselleni joululahjaksi paljon kehutun Hollow Knightin. Olen pelannut sitä nyt muutaman tunnin. En ole toistaiseksi päässyt pelin imuun. On ollut vähän pakkopullaa. Ihmettelen tätä hieman, koska pidän kuitenkin metroidvanioista ja pelin pitäisi paperilla olla muutenkin mieleeni. Sinänsä peli on hieno ja sen toteuttamiseen on selvästi käytetty vaivaa. Viimeksi pelaamani vastaavanlaiset pelit ovat Metroid Dread, Iconoclasts, Shinsekai Into the Depths ja SteamWorld Dig 2. Kukin niistä imaisi mukaansa varsin nopeasti. Mutta jokin tökkii Hollow Knightin kohdalla. Olen onnistunut tunnistamaan ainakin pari asiaa, jotka silittävät vastakarvaan.

Ensinnäkin pelihahmo liikkuu mielestäni liian hitaasti. Huoneesta toiseen taapertaminen on raskaan tuntuista. Moni vihollinen on aika ärsyttävä ja lähinnä tiellä. Vihollisten lyöminen tuottaa rekyylin, joka potkaisee pelihahmoa taakse päin. Se korostaa liikkumisen raskautta, kun jokainen isku täytyy ajoittaa ja iskun jälkeen täytyy siirtää pelihahmoa eteenpäin, ettei tipahda kapealta alustalta rekyylin mukana. Päihitin juuri Hornetin ja sain syöksykyvyn. Se on auttanut vähän tekemällä liikkumisesta nopeampaa.

Toisekseen pelin musiikki on kieltämättä kaunista, mutta musiikki, pelin värimaailma ja pelin muukin tunnelma on kuitenkin hyvin melankolinen. Se ei oikein herätä intoa tai mielenkiintoa tutkia pelin maailmaa. Tunnelma muistuttaa mielestäni aika paljon Don't Starve -pelisarjan pääpeliä, joka ei myöskään houkuta minua pelaamaan. Don't Starven pelimekaniikassa ei kuitenkaan ollut vikaa, koska Don't Starve Shipwrecked on paljon innostavampi, koska sen tunnelma on erilainen. Sinänsä kyllä pidän tummemmasta tunnelmasta peleissä.

En tiedä, pitäisikö minun yrittää jatkaa Hollow Knightin pelaamista. Muuttuuko meno paremmaksi, kun pelissä pääsee pidemmälle? Tottuuko pelihahmon raskaaseen liikehdintään vai saako pelihahmo myöhemmin lisää kykyjä, joiden myötä se alkaisi liikkumaan sulavammin ja jouhevammin? Entä muuttuuko pelin tunnelma tai saako se muita sävyjä?
Hahmon leppoisa vauhti ei ehkä muuten olisi huono juttu, mutta kun ukko hyppää viiveellä. Se ei vain tunnu hyvältä ja olet ehkä tuntenut sen selkäkarvoissasi. Itse osasin kiinnittää tähän huomiota nyt kun olen tuskaillut ensin Crash remaken kanssa ja sen jälkeen mennyt nettiin lukemaan keskusteluja. Monen mielestä Crashissakaan ei ole mitään vikana mutta samalla sanotaan miten "huonolla tavalla vaikeita" ne pelit ovat nykystandardeilla. Mutta alkuperäinen Crash onkin yhä erinomaisen pelattava peli (kunhan telkku tukee)...  toisin kuin remake.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.01.2022 07:16
Aloitin eilen Hollow Knightin uudelleen. Kokonaan alusta, koska alkuperäisessä n. 15 tunnin seivissä olen ties missä enkä tiedä yhtään minne pitäisi seuraavaksi mennä. Parempi aloittaa puhtaalta pöydältä.

Olen tietoinen siitä, että tein ensimmäisellä pelikerralla monia virheitä. Yksi niistä mielestäni oli, etten käyttänyt ollenkaan kustomoituja karttamarkereita. Nyt ostin ne heti kaupasta ensimmäisen tilaisuuden tullen. Tämä maailma on niin iso ja polveileva, että siitä on todellista hyötyä merkitä reittejä, jotka olivat alunperin kiinni.

Toisekseen, en oikein tykännyt niitä, miltä peli aikoinaan tuntui Pro-ohjaimella, jonka ristiohjain on kehnohko ja ergonomisesti väärässä paikassa. Otin 8Bitdo:n Pro 2:n käyttöön ja johan alkoi lyyti kirjoittaa: hahmo menee erinomaisella dpadilla millintarkasti minne sen käskenkin. Tämänkaltaiset pelit on kuin tehty Pro 2:lle. Takanapeillekin varmaan tulee käyttöä, kunhan liikearsenaali tästä kasvaa.

OLED-näytöille/telkuille HK on aika referenssikamaa. Vielä kylkeen mClassic, niin peli näyttääkin paljon paremmalta kuin muistin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 15.01.2022 15:35
Muistan sen kuin eilisen, kun Metroid Primen arvostelut pärähtivät ulos. Täysiä kymppejä toinen toisensa perään. Mitä helvettiä, miten tämä ole mahdollista?!, tuumasi varmasti moni. Pian hype oli itselläkin sitä luokkaa, että peli piti saada hyppysiin nyt eikä viidestoista päivä. Tilasin siis Hongkongista modatun GameCuben, joka pyöritti jenkki- ja japsipelejä, joten pääsisin pelaamaan Metroid Primeä kauan ennen eurojulkaisua. UPS toimitti konsolin heti aamutuimaan, joten koko koulupäivän sain odotella paskat housussa, tuleeko Panasonicin kuvaputkitöllöni edes pyörittämään noita import-pelejä, jotka vaativat televisiolta 60Hz-tuen toimiakseen. Koulupäivän lusittuani heitin Metroid Primen koneeseen, ja pian tuo legendaarinen intromusiikki, jonka jokainen meistä varmasti tietää, alkoikin soimaan. Kaikki oli sen arvoista, ajattelin.

Tuosta – ja pelin edellisestä läpäisystä – on nyt 19 vuotta aikaa. Olen pelaillut Metroid Primeä RetroArchilla ehkä puoleen väliin ja ainakin tähän asti peli on ollut käytännössä virheetön. Mitä helvettiä, miten tämä on mahdollista?!, on edelleen kysymys, joka juolahtaa mieleen, kun puhutaan Metroid Primestä. Jos mietitään pelejä, joiden ei yksinkertaisesti pitäisi edes olla olemassa, niin Metroid Prime on Resident Evil 4:n ohella tuon listan kärkipäässä. Kummankin pelin erinomaisuus on vain jotain sellaista, mitä on vaikea käsittää.

Peli on visuaalista silmänkarkkia alusta loppuun, ympäristöissä on sellaista kolmiulotteisuutta, jota ei näe edes nykypeleissä, peli pyörii lukitut 60 kuvaa sekunnissa, musiikit sopivat peliin täydellisesti, pelattavuus toimii paremmin kuin 99%:ssa viimeisen kolmen genin aikana ilmestyneissä ensimmäisen persoonan konsolipeleissä, Samuksen ja Morph Ballin fysiikat ovat täydellisyyttä ja mikä järjettömintä, kenttäsuunnittelu ja puzzlet ovat Super Metroidin tasoista parhautta.

Metroid Prime tai paremminkin Metroid Prihme, sillä sitä tuo peli oli ja on edelleen. Ihme.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.01.2022 15:57
Muistan sen kuin eilisen, kun Metroid Primen arvostelut pärähtivät ulos. Täysiä kymppejä toinen toisensa perään. Mitä helvettiä, miten tämä ole mahdollista?!, tuumasi varmasti moni. Pian hype oli itselläkin sitä luokkaa, että peli piti saada hyppysiin nyt eikä viidestoista päivä. Tilasin siis Hongkongista modatun GameCuben, joka pyöritti jenkki- ja japsipelejä, joten pääsisin pelaamaan Metroid Primeä kauan ennen eurojulkaisua. UPS toimitti konsolin heti aamutuimaan, joten koko koulupäivän sain odotella paskat housussa, tuleeko Panasonicin kuvaputkitöllöni edes pyörittämään noita import-pelejä, jotka vaativat televisiolta 60Hz-tuen toimiakseen. Koulupäivän lusittuani heitin Metroid Primen koneeseen, ja pian tuo legendaarinen intromusiikki, jonka jokainen meistä varmasti tietää, alkoikin soimaan. Kaikki oli sen arvoista, ajattelin.

Tuosta – ja pelin edellisestä läpäisystä – on nyt 19 vuotta aikaa. Olen pelaillut Metroid Primeä RetroArchilla ehkä puoleen väliin ja ainakin tähän asti peli on ollut käytännössä virheetön. Mitä helvettiä, miten tämä on mahdollista?!, on edelleen kysymys, joka juolahtaa mieleen, kun puhutaan Metroid Primestä. Jos mietitään pelejä, joiden ei yksinkertaisesti pitäisi edes olla olemassa, niin Metroid Prime on Resident Evil 4:n ohella tuon listan kärkipäässä. Kummankin pelin erinomaisuus on vain jotain sellaista, mitä on vaikea käsittää.

Peli on visuaalista silmänkarkkia alusta loppuun, ympäristöissä on sellaista kolmiulotteisuutta, jota ei näe edes nykypeleissä, peli pyörii lukitut 60 kuvaa sekunnissa, musiikit sopivat peliin täydellisesti, pelattavuus toimii paremmin kuin 99%:ssa viimeisen kolmen genin aikana ilmestyneissä ensimmäisen persoonan konsolipeleissä, Samuksen ja Morph Ballin fysiikat ovat täydellisyyttä ja mikä järjettömintä, kenttäsuunnittelu ja puzzlet ovat Super Metroidin tasoista parhautta.

Metroid Prime tai paremminkin Metroid Prihme, sillä sitä tuo peli oli ja on edelleen. Ihme.

Tämä! Hirmuinen hype ja teki eetvarttia saada konsolille "superpeli aikuisille", kun Cube-pelaajia haukuttiin tuolloin keskenkasvuisiksi. Retro teki Nintendon kovalla tukemisella jotakin ikimuistoista ja aikaa kestävää.

Insider-tietojen mukaan Retro on käyttänyt pari, kolme vuotta Metroid Primen Remasterin/Remaken tekemiseen. Pelimekaniikat säilyvät samanlaisina, mutta grafiikat on pistetty täysin uusiksi. Vaikka kyseessä on uudelleenjulkaisu, se on ns. huhutuista peleistä minulle tämän vuoden odotetuin peli. Ja pitäähän nyt paras julkaisu Primesta olla Nipalla, eikä millään Xboxilla!11!! Prkl.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 16.01.2022 00:17
Hauskinta on, että Metroid Primeä väheksyttiin ennen julkaisua ja yleinen mielipide oli, että peli tulee olemaan huono. Miksi se on FPS, miksi sitä tekee joku tuntematon jenkkistudio jne. Peliä suoranaisesti vihattiin ennen julkaisua.

Siinä saivat ennakkoluulot kyytiä, kun peli pamahti hyllyille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 16.01.2022 17:44
Hauskinta on, että Metroid Primeä väheksyttiin ennen julkaisua ja yleinen mielipide oli, että peli tulee olemaan huono. Miksi se on FPS, miksi sitä tekee joku tuntematon jenkkistudio jne. Peliä suoranaisesti vihattiin ennen julkaisua.

Siinä saivat ennakkoluulot kyytiä, kun peli pamahti hyllyille.

Muistan tämän myös. Kovasti oli keskustalua miksi ihmeessä FP. 2D ja 3rd person oli useammalla toiveissa.
Meikään tämä ei iskenut kovinkaan kummoisesti. FP pelien osalta olin pitkälti "Master Race" lokerossa tuohon aikaan ja ainoa ikinä konsoleilla iskenyt FP oli Goldeneye. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan viehättänyt. Taisin kyllästyä ympäristöjen skannailuun ja tekstin lukemiseen mitä oli aika pirusti. Hatun nosto Retrolle maailman rakentamisesta ja tekstin määrästä, mutta olin tuohon aikaan aika vahvasti CGI:n kelkassa, joten sellaisen tekstimäärän lukeminen juonen vuoksi tuntui rasittavalta.
Annoin pelille kyllä mahdollisuuden vielä Wiillä ohjauksen takia ja silloin se iski vähän paremmin, mutta en sillointaan pelannut ensimmäistäkään läpi asti. Hyllystä tosin löytyy edelleen Wiin Metroid Prime Trilogy paketti. Oikeastaan harmittaa kun aukasin sen kun en pelannut edes ensimmäistä osaa läpi :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Solid Snake - 16.01.2022 20:10
Itselle Wii-ohjaus pilasi Primet täysin. Hirveää kuraa tähtäillä kaukosäätimellä. Ainoa peli, jossa Mote-tähtäys toimi täydellisesti oli Resident Evil 4. Varmasti siksi, kun ruutua ei tarvinnut kääntää Wiimotella, vaan ammuttaessa ollaan paikallaan ja ruutu kääntyy tatilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.01.2022 23:01
Joo, se Wii-ohjaus oli totaalista rapaa, kuten Wii-ohjaus peleissä yleensäkin. Metroid Prime Trilogy oli käytännössä lähes pelikelvoton, eikä widescreen-tuki sitä pelastanut. Ja klassisesti eivät tietenkään voineet antaa vaihtoehtoja pelaajille käyttää normaalia ohjausta, mistä Donkey Kong Country Returns on varmaan vielä surullisempi tapaus. Onneksi tuo pelihistorian synkin aikakausi on ohi, vaikka Iwatan kuoleman se vaatikin.

Toinen huvittava juttu tuohon aikoihin oli vertailu Halo 1:n ja Metroid Primen välillä. Vieläkään en tajua, mistä pelaajien mielisairauksien syövereistä se nousi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.01.2022 12:50
Bah. Wii ohjaus teki noista helvetisti parempia ja sujuvampia pelata, toki samalla myös huomattavasti helpompia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 19.01.2022 17:27
Pakotetut Wii-ohjauksen takia itselläni jäi Trilogia ostamatta. Alkuperäisen Metroid Primen ohjattavuus GameCube-ohjaimella on yksi täydellisimmistä ohjauksista ikinä. Se ei toimisi järkevästi luultavasti mihinkään muuhun peliin, mutta samalla en ole törmännyt yhteenkään ohjattavuuteen, jonka mieluummin juuri Primeen ottaisin. Jotenkin Primessä ohjattavuus, pelisuunnittelu ja pelimaailma kohtaavat niin fundamentaalisella tasolla, etten haluaisi muuttaa niistä mitään. Riisuttu yhden tatin liikkuminen tekee maailmassa liikkumisesta jollain tapaa levollisempaa. Kun ohjattavuuteen tarvitsee käyttää minimaalinen vaiva, jää tunnelman sisäänimemiselle enemmän aikaa.

Olen muutaman kerran kaverille kehunut kuinka hieno kokemus Metroid Prime on. Hän ei ole koskaan Primeihin koskenut, vaikka muuten onkin metroidvanioiden suuri ystävä. Pitäisi ihmetellä mikä olisi paras tapa emuloida tuota tietokoneella ja antaa GC-ohjain ja adapteri lainaan, jotta pääsisi pelaamaan pelin niin kuin se on tarkoitettu pelattavaksi. On monta peliä, joihin ns. perinteisempi ohjain toimii paremmin kuin GameCuben, mutta silloin kun GC-ohjain toimii niin se todellakin myös toimii. Smash Bros on pelikelvoton millään muulla ohjaimella ja niin on myös kokeilematta Metroid Prime.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.01.2022 21:03
Paper Mario NSO:ssa läpi. Hienosti on kestänyt aikaa tämä peli, joka saattaa olla edelleen kokonaisuutena sarjansa paras osa. Cuben Thousand Year Door ehkä pelimekaanisesti vähän parempi, mutta Paper Mario on muistikuvien perusteella paremmin rytmitetty peli. Siinä ei ole kovin paljoa mitään ylimääräistä eikä pidäkään. Pidän tästä yksinkertaisuudesta, ettei ole tarvinnut yrittää keksiä vielä väkipakolla uutta. Se johtaa joskus erinomaiseen lopputulokseen.

Toivottavasti Nipa saa SquareEnixin kanssa kuviot kuntoon ja myös Super Mario RPG:n Onlineen, sitä en ole vielä pelannut ollenkaan.

Tästä onkin hyvä jatkaa N64-tykitystä viikonloppuna Banjo Kazooiella.

EDIT: Ja Majoras Maskilla helmikuussa! (https://twitter.com/NintendoAmerica/status/1484332483160072194?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E1484332483160072194%7Ctwgr%5E%7Ctwcon%5Es1_&ref_url=)  8) Ai saakeli, tämän pelin uudelleenpelaamista olen odottanut kuin kuuta.... tai no.  :P


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 26.01.2022 00:31
Käykääs pelaamassa Cyber Shadow Game Passista vielä kun kerkeette. Bongasin  sen tuolta poistuvien pelien listalta ja kyllä kannatti tarttua. Aivan timanttista toimintaa erinomaisella musiikilla ja tyylikkäillä visuilla höystettynä. Koko paketin sinetöi yleinen tunnelma josta huokuu NES-aikakausi myös cyberpunk teeman ja tarinan puolesta. Tärkein eli pelattavuus on täydellinen yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Vähän ihmetyttää miten vähälle huomiolle peli on jäänyt. Ehdoton suositus.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.01.2022 10:27
Käykääs pelaamassa Cyber Shadow Game Passista vielä kun kerkeette. Bongasin  sen tuolta poistuvien pelien listalta ja kyllä kannatti tarttua. Aivan timanttista toimintaa erinomaisella musiikilla ja tyylikkäillä visuilla höystettynä. Koko paketin sinetöi yleinen tunnelma josta huokuu NES-aikakausi myös cyberpunk teeman ja tarinan puolesta. Tärkein eli pelattavuus on täydellinen yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Vähän ihmetyttää miten vähälle huomiolle peli on jäänyt. Ehdoton suositus.

Vaikuttaa kyllä hyvältä. En tiedä ehtiikö tuota läpi pelailla ennen kuin lähtee GamePassista, mutta pitää kokeilla. Ensimmäisen 1h perusteella suosittelen myös.

Itse pelasin Yakuza: Like a Dragonin läpi. 40-50h meni ja hyvä oli. RPG-taistelusysteemi oli ihan jees ja hyvää vaihtelua aikaisempiin peleihin. Jotku minipelit ja juonet tuntui jäävän vähän tyngäksi, mutta muuten taattua Yakuza-laatua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 30.01.2022 10:51
Rocket League

Olen jäänyt tähän aivan totaalisesti koukkuun. Pelasin peliä ehkä kymmenen tuntia silloin kun se tuli, mutta jotenkin ei ollut aikaa pelille vaikka huomasin kyllä, että todella laadukas teos kyseessä.

Nyt on muutama kuukausi tullut pelailtua ja pakko sanoa, että tämä on minusta paras videopeli koskaan. Jos Tetris on omalla tavallaan videopelien shakki ja täydellinen videopeli, niin tästä voisi sanoa samalla tavalla. Pelissä ei ole vikoja. Se on uskomattoman syvä mekaniikoiltaan ja mielettömän hienoa joukkue"urheilua". Pelin mekaniikoissa riittää opeteltavaa loppuelämäksi. En tiedä, tätä ei voi ylistää tarpeeksi. Huikea idea, vielä huikeampi toteutus.


NHL22

Sorruin ostamaan pelin heti julkaisussa. Monia parannuksia etenkin mailapuolustuksessa, silti edelleen lukuisia virheitä etenkin mm. tekoälyssä (joka puolella kenttää, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä) ja pelaajanvaihdossa. Ei olisi pitänyt ostaa, paha koukku kehittyi heti. Onneksi Rocket League sai vieroitettua lopulta pois. Ei mikään muu peli saa aikaan niin paljon raivoa kuin EA:n NHL (toisaalta toki myös paljon aivan huippuhetkiä, koska parhaimmillaan peli on todella upeaa vääntöä). On uskomaton kontrasti pelata Rocket Leagueta, jossa jokainen tilanne on omissa käsissäsi, verrattuna NHL, jossa puolet pelistä menee taistellessa itse pelin ärsyttävyyksiä vastaan. Ensi vuoden versio jää hyvin luultavasti hyllylle. Ainakin uskottelen itselleni niin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 30.01.2022 22:29
Rocket League

Olen jäänyt tähän aivan totaalisesti koukkuun. Pelasin peliä ehkä kymmenen tuntia silloin kun se tuli, mutta jotenkin ei ollut aikaa pelille vaikka huomasin kyllä, että todella laadukas teos kyseessä.

Nyt on muutama kuukausi tullut pelailtua ja pakko sanoa, että tämä on minusta paras videopeli koskaan. Jos Tetris on omalla tavallaan videopelien shakki ja täydellinen videopeli, niin tästä voisi sanoa samalla tavalla. Pelissä ei ole vikoja. Se on uskomattoman syvä mekaniikoiltaan ja mielettömän hienoa joukkue"urheilua". Pelin mekaniikoissa riittää opeteltavaa loppuelämäksi. En tiedä, tätä ei voi ylistää tarpeeksi. Huikea idea, vielä huikeampi toteutus.


NHL22

Sorruin ostamaan pelin heti julkaisussa. Monia parannuksia etenkin mailapuolustuksessa, silti edelleen lukuisia virheitä etenkin mm. tekoälyssä (joka puolella kenttää, niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä) ja pelaajanvaihdossa. Ei olisi pitänyt ostaa, paha koukku kehittyi heti. Onneksi Rocket League sai vieroitettua lopulta pois. Ei mikään muu peli saa aikaan niin paljon raivoa kuin EA:n NHL (toisaalta toki myös paljon aivan huippuhetkiä, koska parhaimmillaan peli on todella upeaa vääntöä). On uskomaton kontrasti pelata Rocket Leagueta, jossa jokainen tilanne on omissa käsissäsi, verrattuna NHL, jossa puolet pelistä menee taistellessa itse pelin ärsyttävyyksiä vastaan. Ensi vuoden versio jää hyvin luultavasti hyllylle. Ainakin uskottelen itselleni niin.

Samat huumeet itsellä käytössä. Sitä yrittää aina kokeilla ties mitä "laatu"-pelejä, uutta Forzaa, Crusader Kingsiä tai vielä uusi yritys Cyberpunkin kanssa, mutta ne jää aina kesken 30 min jälkeen.

Rocket League 1-3 kaverin kanssa helkkarin hauskaa, loistava ryyppypeli. Baarin jälkeen (nyt kun pilkku tulee jo päivällä), niin jatkot kotona, olut & PS5 auki. Peruspeli melkeinpä parasta, mutta Rumble tuo mukavaa vaihtelua taitoeroihin, kun saa PowerUpilla vedettyä huonommatkin helppoja maaleja ja lisää varianssia matseihin.

NHL22 huomasin eilen kotipippaloissa, että eihän se paska taivu local co-oppiin. Eli entinen nettipeli vihuja vastaan kaverin kanssa kotisohvalta kaveri(t) "questina" ei onnistu enää. EA pakottaa kaikille PS -tilin, jotta online peliä on mahdollista pelata. Ei sitten pelattu. Muuten kyllä vittumainen peli ja tuntuu tekoäly edelleen olevan lähinnä kehitysvammaisten kehittämää. Kaikesta huolimatta tuo on lätkäfaneille parasta mitä markkinoilla on tarjolla. Jos muuten joku tietää jonkun hyvän NHL managerointipelin, niin saa vinkata. Football Manager 22 on myös ollut ahkerassa käytössä.

Tässä vielä HC-pelaajille videolla mikä EA:n NHL-pelien tekoälyssä mättää ja nostattaa verenpainetta enemmän, kuin alepan kassan johtama hallitus:
https://vm.tiktok.com/ZMLNJvKYB/



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 02.02.2022 18:43
Joo, Rocket Leaguessa on ehdottomasti tuokin hyvä, että siihen on helppo hypätä koska vain, eli juuri vaikka baari-illan jälkeen. Ja matsit ovat sopivan pituisia. Tosin melkeinpä petollisen sopivia, koska AINA voi pelata vielä sen yhden. AINA. Nimimerkillä "ei helvetti, taas kello on viisi aamulla".

Ja tosiaan rumble on todella hyvää vaihtelua ja sopii hyvin nimenomaan (myös) niihin hetkiin, kun on eri taitotasoisia pelaamassa. Kehittäjät tuntuvat olevan aika kekseliäitä näiden eri moodienkin kanssa. Rumble, dropshot, hoops, NFL, lätkä, jne todella vaihtelevia, mutta toimivia.

Pitääkin katsoa tuo video NHL:n tekoälystä. Minulla on tallennettuna noin 1000 klippiä joista pitäisi jaksaa koostaa video, mutta joku onkin jo tehnyt. Jännä nähdä, käyttääkö samanlaisia esimerkkejä kuin mitä itselläni on.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 02.02.2022 19:29
Vaatiiko Rocket League välttämättä peliseuraa vai voiko sitä pelailla myös yksin?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 03.02.2022 00:40
Cyrus, ei ole ihan niin syväluotaava video kyseessä. Huumoria aiheesta.

Vaatiiko Rocket League välttämättä peliseuraa vai voiko sitä pelailla myös yksin?

Voi hyvin, randomien kanssa pelaamisen ainoa ero on kommunikoinnin niukkuus. Voit kommunikoida ennaltamäärättyjen sanojen kautta, mutta se on suhteellisen köykäistä mikin välityksellä kommunikoimiseen. Suosittelen kyllä kokeilemaan, luultavasti jäät koukkuun. Peli siis arpoo sulle kaverit niihin 3 vs 3 matseihin. Lataa ihmeessä peli ja testaa, tosin sen jälkeen jää muut pelit pelaamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 03.02.2022 14:38
No joo, se olikin huumoripätkä. Mutta tuossakin kuitenkin näki hyvin yksittäisessä esimerkissä sitä tekoälyn sekoilua.

Joo, soolona on ihan hyvä pelata Rocket Leagueta. Pelissähän voi pelata sitten 1v1, 2v2, 3v3 ja 4v4 otteluita. Todella erilaisia luonteeltaan. 3v3 on se "standardi", itse pelaan eniten 2v2 matseja, mutta tykkään paljon myös 3v3 ja 1v1.
Tietysti peli on hauskimmillaan voicen kanssa tuttujen kanssa pelatessa, mutta tosi hyviä pelejä saa ihan soolonakin hakien. Kannattaa tosin varautua siihen, että tiimikavereissa on välillä melko toksisia tapauksia. Niistä ei vain kannata välittää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 06.02.2022 17:32
Dying Light: Platinum Edition on kyllä yksi parhaimpia Switch-käännöksiä, mitä on tehty. Tietyllä tavalla vielä vaikuttavampi kuin Witcher 3, sillä uhraukset visuaalisella puolella ovat maltillisempia, vaikka lähtökohdat ovat aika samanlaiset (puhdas 30fps:n PS4/XboxOne-peli, avoin maailma). Näyttää erityisen vaikuttavalta OLED Switchillä yöaikaan. Ovat saaneet visuaalisuudesta todella paljon säilytettyä ja pelaajien pyynnöstä lukitsivat ruudunpäivityksen patchilla myös kolmeenkymppiin, kun aiemmin sen risteily 30-40:n välillä ei ollut optimaalista. Kiinnostuneet voivat tsekata DF:n videolta, miten yllättävän pieniä uhrauksia tässä on jouduttu tekemään: https://www.youtube.com/watch?v=Iku4GQCYAz4

Kymmenisen tuntia olen pelaillut, ja niiden perusteella aikalailla unelmien Zombie-peli meikälle. Rapistunutta ja elävien kuolleiden valtaamaa kaupunkia on ilo tutkia selviytymistarvikkeiden toivossa, kun kontrollit sallivat näyttävän ja tyydyttävän parkourin. Tuliaseilla ampuminen on harvinaista, mutta herkullista meleetä pääsee harrastamaan senkin edestä. Päivällä Dying Light ei vaikuta niin uhkaavalta, mutta yön tullen peli luo kunnolla pakokauhua, kun alfa-Zombit tulevat kaduille. Jos ne saa peräänsä, meno menee tuli hännän alla juoksemiseksi, sillä niitä ei pahemmin mätkimään jäädä.

Varmaan moninpeli-co-oppi on monille pelin SE juttu, mutta minulle yksinkin seikkailu kaupungissa on ollut jännää. Tietyllä tavalla varmasti myös kuumottavampaa, kun ei voi turvautua kaverin apuun. Ehkä pitäisi joskus availla peliä kuitenkin randomeille, niin pääsisi testailemaan sitäkin.

Saisivatpa tuon DL2:nkin pyörimään Switchillä jotenkin natiivisti. En oikein usko kuitenkaan tähän, pilviversiokin myöhästyi syksyyn. Tulee kyllä joka tapauksessa XBoxilla jossain vaiheessa varmasti pelattua kakkonenkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.02.2022 11:14
GTA III Docked-moodissa Switchillä varmaan yksi rumimpia pelejä, joita olen alustalla nähnyt. Todella sumea ja pop in iskee isommalla näytöllä silmään kuin miljoona vasaraa. mClassic 1440p-skaalauksineen on voimaton tämän edessä!

Mutta pelistä tulee onneksi ihan erilaisen tuntuinen ja näköinen, kun Switchin ottaa käsiinsä. Ollaan aika lähellä NS:n näytön natiiviresoa, eivätkä tekniset ongelmat nouse samalla tavalla esiin 7" ruudulla. Ja tämän takia minä nämä tälle alustalle hankinkin, siistiä jatkaa peliä parikymmentä minuuttia silloin tällöin ja suorittaa tehtävä tai pari. Pelien konsepti soveltuu kannettavaksi hyvin.

Mutta murr murr, ovat sitten sössineet portable-moodissa gyron! Pro-ohjaimella toimii oikealla akselilla, mutta portablena akseli ei vaihdu, jolloin tähtäyksestä tulee luonnoton (ainakin minulle, jotkut saattavat toki suosia tätä vaihtoehtoa). Toivottavasti korjaavat tai ehkä fiksummin sisällyttävät "yaw, roll" -valinnat patchissa, niinkuin Epic teki Fortniten Switch-versiossa. Ei tämä nyt peliä kuitenkaan pilaa, kun mistään laaturäiskinnöistä ei todellakaan ole kysymys.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 13.02.2022 16:33
Ratchet & Clank 2016 (PS4)

Ratchet & Clank: Rift Apart

Seuraa avautumista, joka saa pelin kuulostamaan paljon huonommalta kuin se todellisuudessa on. Odotukset Rift Apartille olivat remaken heikkouksien jälkeen korkealla ja lopputulos oli... suurehko pettmys. Odotin peliltä enemmän, kun kokonaisuudessa ei ole mukana pakotettua yhteyttä huonoon elokuvaan. Tämä ei näköjään ollut kaikkien ongelmien juurisyy, sillä Ratchetista on yhä hiottu kaikki särmä pois. Ulkonäkö on jotenkin liian pyöreä ja pörröinen, mutta kriittisemmin täysin ilmeetön verrattuna alkuperäisiin PS2-peleihin eikä persoonaa löydy enää nimeksikään. On kuin hahmo olisi täysin sivuosassa omassa pelissään. Uusi lombax Rivet on huomattavasti mielenkiintoisempi ja moniulotteisempi hahmo.

Juoni on onneksi ihan mukiinmenevä. Ei herätä suuria tunteita mihinkään suuntaan, mutta kulkee sentään loogisesti. Vähän kuitenkin kaipaan vanhojen pelien rennompaa ja leikittelevämpää meininkiä. Huumori ei vaan meinaa iskeä samalla tapaa. Ehkä syy on osittain pääpahiksessa, vanhassa tutussa Dr. Nefariouksessa, joka ei omaan makuuni kanna useampaa peliä.

Pelin abosluuttisesti suurin synti on kuitenkin sen bugisuus ja maailmasuunnittelu. Paperilla peruspalikat ovat aivan loistavassa asennossa. Pari vanhaa Clankin kykyä on poistunut, mutta tilalla on uusia. Lisätty juoksumahdollisuus on loistava lisä alkupelissä. Hyppelytuntuma on kuitenkin jotenkin onnistuttu sössimään. Jo aivan perushyppelystä tuntuu sellainen tarvittavaa viimeinenen tatsi. Pahempana syntinä hyppely tuntuu jatkuvasti epäluotettavalta.

Jo normaalit neliöt laatikot ovat lottokoneita. Sitä kuvittelisi, että sopivat korkuisen laatikon päälle onnistuisi helposti tuplahyppäämään tai vähintään ottamaan reunasta kiinni. Todellisuudessa hahmo päätyy seinähyppyhalaamaan laatikkoa säädyttömän usein. Peliin on myös lisätty jonkinlainen antijumitusmekanismi, jossa liian pitkään putoamisanimaatiossa oltua peli lennättään hahmoa taaksepäin tehden hieman vahinkoa. Joskus (ja aivan liian usein) tämä mekanismi aktivoituu sillä nanosekunnilla, kun hahmo koskettaa jonkin tason reunaa. Kun mukaan lisätään vielä hillitön määrä näkymättömiä seiniä selkeästi käveltä näyttävien tasojen ja pinnanmuotojen edessä, niin lopputuloksena on soppa, jossa perustavan laatuinen osa peliä on sössitty täysin.

Alkuperäisissä peleissä ei muistaakseni voinut seinähyppiä kuin ennalta määrätyissä kohdissa. Jo tämä helpottaisi paljon. Yhtään liioittelematta 99% ajasta seinähyppyhalauksista Rift Apartissa on ollut enemmän harmia kuin iloa. Jotenkin ne oikein korostavat esimerkiksi noita näkymättömiä seiniä.

Peli on myös audiovisuaalisesti levoton. Pelihän on nätti kuin mikä, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Vastapuolena toiminnan luettavuus kärsii silloin tällöin. Tämän takiahan ammattipelaajat karsivat asetukset (PC-)peleissä aina minimiin. Asioita tapahtuu yksinkertaisesti niin paljon ja efektit ovat hienostuneempia kuin aiemmin. Puolena ja puolensa siis enkä todellakaan osaa sanoa mikä olisi paras tapa ratkaista tämä. Niin paljoa asia ei häirinnyt, että olisi esimerkiksi vihollisia korostavia helpotuksia lähtenyt päälle laittamaan. Todella suuret propsit kuitenkin mahdollisuudesta ja monipuolisista asetuksista.

Audiopuoli häiritsee enemmän. Hahmot yksinkertaisesti puhuvat liikaa välipätkien ulkopuolella. Suurin osa siitä on täysin turhaa ja pitkällä tähtäimellä suorastaan rasittavaa. Kun musiikki soi ja ruutu on täynnä toimintaa ja siihen liittyviä ääniä, niin hahmojen puuroutuva dialogi aiheuttaa lähinnä puutumista. Rasittavin hetki koko pelissä oli alkupuolella, kun oli iso alue tutkittavana ja Ratchet muistutteli minuutin välein siitä miten pitää löytää paikka X. Päätehtävä, jonka näkee kartasta ja jonka sijainnin saa halutessaan suoraan ruutuun jatkuvasti näkyviin.

Audioon liittyen musiikki jatkaa edellisen linjaa ollen suorastaan syntisen mitäänsanomatonta ja geneeristä. Rift Apartia pelatessa vihdoin tajusi kuinka iso vaikutus sillä on koko pelin tunnelmaan. Remaken kanssa pelialueiden tuttuus auttoi. Nyt kaikki alueet ovat uusia eikä niihin saa muodostettua samanlaista sidettä, koska musiikki on aivan surkeaa ripulia. Tämä on todella suuri sääli, koska alkuperäisten pelien soundtrackit olivat loistavia ja ennen kaikkea tunnistettavia. Jos nyt kuulisi uuden samalla tyylillä sävelletyn kappaleen, osaisi sen välittömästi yhdistää Ratchet & Clankiin. Rift Apartin kappaleista en muista nuotin nuottia eikä niillä ole mitään yhteyttä nimenomaan Ratchet & Clankiin. Copy paste materiaalia, jonka voisi sellaisenaan siirtää vähän minne tahansa.

Viimeisenä murhekryyninä mainittakoon tuo bugisuus. Peli tuntuu bugisemmalta kuin kaikki aiemmat pelaamani sarjan osat (PS2 x4 + PS4 remake) yhteensä. Tämä liittyy suurelta osin aiemmin mainitsemaani antijumitusmekanismiin. Tuo yhdistettynä epäluotettavaan maailmasuunnitteluun, jos näkymättömät seinät estävät tutkimisen ja hyppelyn alueille, jotka selkeästi vaikuttavat saavutettavilta ja toisaalta saavutettavien paikkojen todella epäluotettavat hitboxit saavat kokonaisuuden tuntumaan todella viimeistelemättömältä. Kerran olen jopa onnistunut kävelemään aivan normaalilla pelialueella seinän viereen niin, etten ole enää ilman tallennuksen latautumista pois, koska seinässä kiinni olleet "koristeet" eivät päästäneet enää takaisi toiseen suuntaan. Kaksi kertaa olen spawnannut välipätkän jälkeen maan alle joutuen välittömästi lataamaan viimeisimmän check pointin. Onneksi noissa tapauksissa ei sentään menetä oikeastaan mitään. Ei edes aikaa, kiitos supernopeiden latausaikojen.

Pahin bugi saattaa kuitenkin olla yksien kenkien rekisteröimättömyys. En tiedä estäisikö tämä platinum trophyn saantia. Sen riski kuitenkin vähentää kiinnostusta uudelleenpeluuseen. Pelissä on siis julkaisusta asti tiedossa ollut bugi, joka aiheuttaa yhden kosmeettisen kengän katoamisen, jos keräät sen riftialueella mutta onnistut kuolemaan ennen alueelta poistumista. Ilmeisesti itse tässä onnistuin. Aivan kuten moni muukin. Ainut tapa tuon korjaamiseen on ladata tallennus välittömästi uudestaan. Käytännössä bugi pitää siis tietää etukäteen, koska miten kenenkään pitäisi tuollainen itse toiminnan tohinassa tajuta? Ei anna kovin hyvää kuvaa, että pelin julkaisusta on yli puoli vuotta ja noin konkreettinen ja yleinen bugi on yhä sisässä...

Koitetaan nyt kuitenkin lopettaa positiivisempaan puoleen. Taistelu on yhä erinomaista. Ehkä osittain jopa parempaa kuin koskaan aiemmin, kiitos uuden phantom dashin, joka on vähän kuin Dark Soulsien rollaus, mutta anteeksiantavampi ja ketterämpi. Voihan sitä käyttää ilmassa ja maailmassa liikkumiseenkin. Aseet ovat ihan päteviä. Kaikista en ollut yhtä tasaisesti innostunut, mutta eipä tämä haittaa niin kauan kuin miellyttäviä aseita löytyy. Hyvää perustasoa Ratchet & Clankin arsenaaliksi, ja se perustasohan on varsin korkealla.

Perustaisteluiden toimivuus ja tyydyttävyys onkin se suurin syy miksi kaikesta huolimatta luultavasti vähintään koitan uudelleenpeluuta. Hahmojen hölinät ja tekstitykset pois päältä ja keskittyy pelkkään toimintaan. Tällä kertaa kaikki Clankin puzzleminipelitkin ovat täysin skipattavissa, joka tekee ihmeitä uudelleenpeluulle. Ne ovat miellyttäviä kerran (ensimmäisenkin peluukerran voi toki skipata), mutta eivät seuraavilla läpipeluilla tarjoa enää mitään. Iso plussa siis skippausmahdollisuudesta!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: saska - 14.02.2022 03:27
Doom Eternal

Olen nyt pelannut pääkampanjan ja kaikki neljä master leveliä ja huhheijaa mikä hurmos ja ryminä tässä pelissä on. Kuten edeltäjässään, myös tässä parhaat elämykset tulevat kun zen tilassa paahtaa ympäri taistelukenttäö samalla havainnoiden ja prosessoiden sekunnin murto-osissa seuraavaa liikettä. Parhaimmillaan siis puhdasta nautintoa.

Pelasin ultra violence vaikeustasolla (3. vaikein) ja sillä kampanja oli yhtä vaikea kuin Doom 2016 nightmarella (2. vaikein). Eli haastetta on hilattu ylöspäin ihan selvästi. Master leveleissä nupit vedetään vielä totaalisen kaakkoon ja muutamat encounterit tuntuivat aluksi suorastaan epäreiluilta. Rautainen pelattavuus (120fps Series X:llä!) auttoi kuitenkin jaksamaan kovankin esteen edessä.

Pelimekaniikkoihin on tuotu paljon lisää sälää ja nyansseja perinteisen ”shoot cyberdemon until it dies” meiningin päälle: vihollisten heikkoudet, liekinheitin jne. Se on ihan hyvä koska Doom 2016 oli jo aika täydellinen toteutus ”simppelimmästä nykyaikaisesta Doom pelistä”. Niin tämä on jo ihan eri peli ja jälleen erinomainen toteutus omassa tyylilajissaan.

Eipä sillä että lore olisi mitenkään tärkeässä osassa pelisarjaa mutta pelin tarina myyttisistä jumalolennoista sun muista oli kyllä haukotuttavaa tavaraa. Saa nähdä meneekö se puoli DLC:ssä mielenkiintoisemmaksi.

Nyt on lähes* koko Doom pääsarja pelattuna n. yhden vuoden aikana. Kannatti.

*Pelaamatta vielä Eternalin DLC:t, Sigil, Plutonia Experiment ja TNT Evilution.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 04.03.2022 07:29
Nintendo laittoi eilen ulos Kirby and the Forgotten Landista demon vakuuttaakseen pienen pinkin palleroisen epäiilijät. Suurella todennäköisyydellä se onnistuu myymään tämän ansiosta peliä lisää hurjasti, sillä peli vaikuttaa hienonhienolta.

Tässä on sitä kaikkea, mitä hyvältä Nintendo-peliltä odotan: värikkyyttä, kekseliäitä ja vaihtuvia pelimekaniikoita, erinomaista kenttäsuunnittelua sekä puhtainta riemun tunnetta. Mielestäni näinä masentavina maailman aikoina on tärkeää, että tällaisia pelejä on; jotenkin nyt haluaisi mieluummin paeta Kirbyn maailmaan kuin Elden Ringin synkkyyksiin. Näitä kahta vuoronperään pelatessa Kirbyn värit hyppäävät näytöltä suorastaan silmämunia halaten ja suukotellen, iloisia laulujaan laulaen.

Muttan kuten sanottua, uusi Kirby tuntuu riemukkaalta pelata. Se on vähän kuin low key Mario Odyssey, mutta rajatuimmissa maailmoissa (ainakin demo-kenttien perusteella). Kirby voi tässä ottaa haltuunsa ties mitä autoja ja erilaisia rakenteita, jotka ovat sallineet pelintekijöille entistä enemmän pelisuunnittelullisia asioita. Esimerkiksi vahingoittuneen vesiputken rei'ittäminen kartio-Kirbyllä ja siitä tulevan vesisuihkun mukana ulos kohoaminen nostaa hymyn suupielille!

Myyntipuolella ja suosiossa taivas on rajana Forgotten Landin menestykselle. Jos oikein pamahtaa, uusi Kirby voi puhkoa kymppimiltsin. Rutiinilla tehty Star Allieskin on myynyt 3 miljoonaa, ja Forgotten Land on siihen verratessa omassa luokassaan.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 09.03.2022 11:44
(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/triangle.png)


Triangle Strategy ei ihan parin ensimmäisen tunnin aikana iskenyt täysillä, mutta siinä viiden tunnin jälkeen tarina alkoi vetää puoleensa ja pääsin täysillä sisään loistavaan taistelu- ja strategiasysteemiin. Puhtaana strategiapelinä varmasti vielä parempi kuin esim. Three Houses, jossa on paljon ylimääräistä suhteiden rakentelua mukana. Trianglessakin on paljon juonenkuljetusta, mutta se on esitetty aika samalla tavalla kuin 16-bittisissä roolipeleissä.

Rakkauteni HD-2D-tyyliä kohtaan ei varmastikaan ole enää mikään salaisuus: Octopath Traveler ja Triangle Strategy näyttävät molemmat tyrmäävän upeilta varsinkin OLED-mallin näytöllä. Ja vielä parempaa on tulossa, sillä Live a Live käyttää pelimoottorin uusinta versiota ja ainakin trailerin perusteella ovat onnistuneet nostamaan tarkkuutta ja visuaalisuuden tasoa vielä entisestään näistä kahdesta. HD-2D on visuaalisesti herkullisinta antia, mitä olen peleissä nähnyt viime vuosina, heittämällä.

Mutta ei Trianglen anti siihen jää, onneksi. Taistelusysteemi on mainio ja paljon erilaisia mahdollisuuksia tarjoava. Taisteluissa merkitsevät niin korkeuserot, mihin suuntaan hahmo on kääntynyt, sääolosuhteet, onko maa jäätynyt vai tulessa... hahmoja on paljon ja kaikilla on tietenkin oma vahvuutensa. Oma suosikkini on tällä hetkellä Assassins-luokan Anna, joka pystyy tekemään kaksi iskua yhdellä vuorolla ja mm. piilottamaan itsensä kahdeksi vuoroksi vihollisilta. Loistava hahmo hiipiä vihollisen selustaan ja iskeä tikarilla takaapäin kunnolla damagea.

Enemmän kuin suositeltavaa kamaa hyvien strategiapelien ystäville!


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 09.03.2022 13:13
Cyberpunk 2077 on kohta läpi. Vielä sivutehtäviä pitää tehdä ennen kuin alkaa final showdown. Kaiken kaikkiaan hyvä peli. FPS RPG genren huippua. Fallout New Vegas on yltänyt samalle tasolle, mutta muut (Skyrim ym.) paskuudet ei lähellekään. Bugeja kyllä löytyy vielä 1.5 versiostakin, mutta omalla kohdalla olleet lähinnä visuaalisia glitchejä.

Hyvällä tuurilla voisi jaksaa pelata vielä toisenkin kerran läpi.

Ainoa valittamisen aihe on Keanu Reeves. Ei sovi tuohon pelin rooliin ollenkaan. Ja paska ääninäyttelijä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 15.03.2022 11:21
Halon kampanjakin tuli pelattua läpi.

Olihan tuo aika mitäänsanomaton. Pelattavuus oli tietty rautaa, mutta kaikki muu keskinkertaista.

*Grafiikat ei mitenkään erikoiset
*Koko open-world mekaniikka vaikutti turhalta - ei hirveästi tutkittavaa ja paikat samannäköisiä
*Chiefin lisäkyvyt (grappling hook, suoja ym.) turhia - käytin koko pelin ajan ainoastaan grappling hookkia.
*Sisätilat kaikki samanoloisia "putki - arena - putki"-comboja
*Ei cooppia


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.03.2022 10:06
Tuli otettua ensimaistiainen MK8: Deluxen Booster Packin ensimmäisestä ratasetistä. Nämä radat lisätään ymmärtääkseni yleiseen online-pooliin ensi viikon tiistaina (22.3), jolloin kuka tahansa (perus Online-jäsenyydenkin omaava) voi päästä kisailemaan niissä, kunhan valinta vain osuu tiettyyn rataan. Nytkin riittää, että kisan hostilla on oikeus ratoihin, mukaan voi kutsua sellaisiakin, joilla ei ole. Fiksusti tehty.

Itse radoista huomaa, että niiden geometria on pykälän yksinkertaisempaa ja tekstuurit ajoittain rujompia kuin vanhoissa MK8:n radoissa. Tämäkin vaihtelee, esimerkiksi Ninja Hideaway näyttää upealta. Tuli muutenkin yllätyksenä, että Tourin radoissa on näin hyvää ratasuunnittelua. En nimittäin ole pelannut Touria sekunnin sekuntia ja olenkin hyvin tyytyväinen, etteivät näin hyvät radat jääneet mobiilipeliin.

Soundtrackitkin on tehty kokonaan uusiksi. Levisi muuten hymy korviin asti, kun kuulin N64:n Choco Mountainin uuden sovituksen. Muuten hieno rata ja näyttää mainiolta tässä paketissa.

Vasta eka wave ja todella, todella hyvältähän tämä vaikuttaa.

EDIT:

Pitää myös sanoa, että Triangle Strategy on jo ylittänyt kaikki odotukseni. Pistin jopa Elden Ringin tauolle tämän pelin takia. Juonikin pitää otteessaan ja siinä on ollut samanlaisia käänteitä ja tapahtumia kuin esimerkiksi Game of Thronesissa. Yllättävän synkkää. Pelin aikana joutuu myös tekemään ajoittain todella kiperiä valintoja, jotka määrittävät täysin sen, mihin suuntaan juoni ajautuu. En ole vähään aikaan pähkäillyt videopelin valintojen kanssa näin paljon.

Hienonhieno rooli- ja strategiapelin kombinaatio, jossa pääpaino on silti jälkimmäisellä. Enkä voi olla ihastelematta kerta toisensa jälkeen miten hienoja näkymiä HD-2D tekee pelin maisemista.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 18.03.2022 14:03
Switch ollut nyt tulilla muutaman pelin voimin. Kannettavana kaikilla.

Haven on tylsä. Olisiko rytmitys pielessä tai jotain. Kaikkeen vain tylsistyy. Keskustelut on pitkiä ilman valintoja, samoilut on pitkiä ilman kunnon tekemistä... ehkä peli paranee alun jälkeen, mutta alku on vain tylsä.

Luigis Mansion 3 on tutun turvallinen. Alussa vasta mutta peli tuntuu jo tutun mukavalta. Ihan alussa tosiaan vasta mutta tuntuu että peli etenee nopeasti. Uutta juttua koko ajan käsillä.

Kirby and the forgotten land demo. Otin tämän likan kanssa tulille kun arvasin että pinkki pallero on mieleinen. Ja olihan se aika hitti. Kolme demo kenttää tuli pelattua tabletop modessa co-oppina aika nopeasti ja ruinaus koko peliin alkoi heti. Vaikka ei sillä, on peli omastakin mielestä huolettoman toimiva. Ei mitään ihmeellistä, mutta toimii. Yksin tuskin tulisi silti pelattua, mutta saahan likan hiljaseksi ja onhan pelaaminen aina ihan kivaa. Ainakin kun vertaa esim. Disney Barbien pukemiseen.

Likan kanssa pelatessa Switchistä tuli esiin yllättävä plussa. Likalla kun on 7 vuotiaaksikin suht pienet kädet, joten esim. PS5:n pelaaminen ei ikinä kiinnostanut. Mutta tabletop mode, toinen joy-con vaakatasossa, ohjaimen koko on juuri sopiva. Itse luulin että omat kädet taas ei niin pieneen taivu, mutta se toimi käytännössä ongelmitta. Pienistä käsistä on siis etua(kin :rollaus:). Mutta alkoi vähän epäilemään ohjaimen paremmuuden merkitystä, kun tuollaisella palikalla pystyi pelaamaan ilman ongelmia. Vaikka myönnänkin, Orin tms. hektisemmän 2D tasoloikan pelaaminen sillä tuskin onnistuisi meikäläiseltäkään.

Alkaa toi backlogikin poltteleen kovasti. Otin kaupasta mukaan Luigis Mansion3:n ja Astral Chainin, joista en ole jälkimmäistä edes testannut vielä. Mutta silti polttelee mielessä jokin JRPG, kuten Xenoblade, Bravely Default 2, Triangle Strategy,... Ja kun näihin menee 50-200h per peli... eihän niitä ehdi pelaamaan. Ainakaan toistaiseksi. Vaikka voisihan nykymaailman menosta saada tekosyyn, että nyt kannattaa ostaa pelejä varastoon jos toimitusongelmat pahenee tai inflaatio räjähtää täysin käsiin ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 26.03.2022 10:20
HAL on tehnyt aikamoisen laatutason noston uudella Kirbyllä aiemmasta osasta. Olen tykitellyt ensimmäisen maailman 100% läpi ja aloitellut kakkosmaailmaa (trooppinen vesimaailma). Tuntuu kuin olisin se viaton pikkupoika, joka pelasi joululahjaksi saamaansa NES:sin Kirbys Adventurea ensimmäistä kertaa – juuri niin hyvin Forgotten Land kapturoi sarjan taian ja siirtää sen ensimmäistä kertaa aidosti kolmiulotteiseksi. Ja vaikka kyseessä ei aivan olekaan OoT:n, Metroid Primen tai SM64:n laatuinen siirros, on tämä silti kova temppu HALilta. Korostan myös sitä, että nautin kyllä myös Star Alliesista, joka oli parhaimmillaan neljän pelaajan moninpelinä.

Peli on aivan mielettömän hienon näköinen, varsinkin handheld-moodissa. Värit ovat julmetun herkullisia, ja lasimaisia läpinäkyvyyksiä hyödyntyvä UI yksi tyylikkäimmistä mitä olen videopeleissä ikinä nähnyt. 30fps on pieni miinus, mutta Kirby ei ole täydellistä ajoitusta vaativa tasoloikka, joten se ei peliä ainakaan minulta pilaa. Aivan riittävän reagoivalta tämä silti tuntuu. Kyseessä on yksi Switchin visuaalisesti kauneimmista peleistä.

Kenttädesign ei oikein voisi olla enempää minua miellyttävä: usein ensimmäisellä kerralla kentästä ei löydä kaikkea, vaan sinne pitää palata etsimään missattuja juttuja. Kentät ovat sillä tavalla sopivan kannustavia tutkimaan jokaisen nurkan. Ensimmäisellä peluukerralla tavoitteet ovat kysymysmerkin takana, mutta niiden nimet paljastetaan, jos kenttiin palaa uudemman kerran. Omaan makuuni täydellistä pelisuunnittelua.

Kirby on kuin berliininmunkki: sitä ei syödä joka päivä, mutta kun syödään, se maistuu taivaalliselta ja seuraavaa kertaa odottaa aina vesi kielellä.

Loistavaa duunia, HAL ja Nintendo! Ihme, jos Forgotten Land ei popsi myyntilistoilla tänä vuonna.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.04.2022 08:04
Triangle Strategy

TS meni viime viikolla läpi. Pelattuna yksi juonilinja, aikaa kellottui n. 50 tuntia.

Minulla ehkä alkuvuoden paras peli, ja Switchin hienoin strategiapeli toistaiseksi. Kaikki aiemmin sanomani säilyi loppuun asti, kritiikkiä voisin antaa hieman siitä, että tarinankuljetuksen ja pelaamisen välinen suhde ei ajoittain ollut kohdallaan (eli keskustelua oli liikaa). Onneksi juoni kuitenkin on oikeasti laadukkaasti kirjoitettu ja siten sen etenemistä on ilo seurata. Harvoin pelissä päähenkilöiden motiivit ja tekemiset on mietitty niin tarkoin, kuin Trianglessa.

Viis kautta viis, ja kahvin kanssa kuus kautta viis.

Kirby And the Forgotten Land

Tykitellyt vajaa 20 tuntia tätä ja se on tuonut pelitallennukseen n. 40% suorituslukemat. Pelin voi kyllä juosta läpi tyyliin viidessä tunnissa, mutta jään aina mielelläni koluamaan kentistä kaiken esiin ja tekemään ylimääräiset haasteet vaativimmat ajat rikkoen. Parasta Kirbyä minulle sitten NES:sin Adventuren, siitä ei ole enää epäilystäkään.

Haasteen puutteesta voisi tietenkin vähän napista. Post game ilmeisesti tuo myös sitä puolta enemmän kehiin, ja se minulla onkin kokonaan vielä edessä.

Final Fantasy VIII Remastered

Aloitin tämän vihdoin, saadessani Triangle Strategyn pakettiin. Vanhojen FF-pelien pariin on aina mukavaa palata, tuntuu kuin tulisi takaisin lapsuudenkotiinsa kaakaomukin ja uuden Aku Ankan odottaessa keittiönpöydällä. Aika, jona Square teki näin täydellisiä AAA-pelejä ilman mikromaksuja ja bugeja, ei todennäköisesti enää koskaan palaa.

Remastered on ainakin handheld-moodisa ihan pätevän näköinen: uudet hahmomallit ovat pääosin kivan näköisiä eikä niiden iso kontrasti suttuisempiin taustoihin haittaa niin paljon pienellä ruudulla. 3x-tason nopeutus taas on FFVIII:n kaltaisessa pelissä jumaltason QoL-ominaisuus.

FF kasi on niin lämmin peli, ja minulle myös henkiökohtaisista syistä hyvin, hyvin tärkeä peli. Aina Balamb Gardenin rauhoittavasta teemamusiikista yllättäviin juonenkäänteisiin, se onnistuu olemaan erityinen RPG.

Täytyy myös muistaa, että Squall Leonhart on todennäköisesti suomalaisin pelihahmo, mitä olemme taidemuodossa koskaan nähneet. Hiljainen ja vaatimaton kaveri, jonka sisäisestä maailmasta voi löytää valtavasti vivahteita. On huimaa, miten paljon enemmän kasvaneen elämänkokemuksen myötä Squaren klassisista roolipeleistä saa irti. Monet jutut iskevät nyt ihan eri tavalla kuin teini-ikäisenä.

Halo Infinite (moninpeli)

Pelaajakato uuden sisällön puutteessa on ollut todella kovaa. Onneksi crossplay-asetuksella Rankediin löytyy yhä peliseuraa (ainakin viikonloppuisin) alle minuutissa. Halo Infinite on yhä pelattavuudeltaan aivan erinomainen peli, mutta kaipaa uusia kenttiä. Season 2 tuo onneksi pari uutta areenaa. Se tuskin riittää palauttamaan pelaajamäärän julkaisua vastaavalle tasolle, mutta ehkä ei tarvitsekaan. On selvää, että nykymuodossaan 343i ei kykene samanlaiseen päivitysvauhtiin kuin Respawn tai Epic omien live service -kullannuppujensa kanssa.

Mutta on tärkeää, että Infinite on olemassa. Se on yksinkertaisesti hienoa käynnistää, kun kuolee viidennen kerran peräkkäin Apexin Rankedissa kolmannnen osapuolen yllätyshyökkäykseen Kuninkaiden Kanjonissa. Battle Royale tarvitsee vastapainonsa, ja Halo Infinite on mitä mainioin siihen rooliin.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 11.04.2022 20:10

Kirby And the Forgotten Land

Tykitellyt vajaa 20 tuntia tätä ja se on tuonut pelitallennukseen n. 40% suorituslukemat.


Mulla oli 20 tunnin jälkeen 100%. Tosin ne haaste kentät pelasin vaan läpi enkä yrittänyt alittaa niitä aikoja.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 21.04.2022 11:33
Sekiro ja eka Dark Souls tuli pelailtua läpi. Hyviä pelejä oli, mutta kyllä Sekiro vie voiton Souls peleistä. Lähes kaikki siinä on paremmin tehty ja muutenkin mukavampi pelata. Viimeiseen bossiin meni kyllä liian monta yritystä, mutta olihan se hieno tunne kuin vihdoin sai sen kaadettua.

Pitää ottaa hieman taukoa näistä ennen kuin aloittaa Elden Ringin. Odotan innolla kuinka paljon George Martin on peliin panostanut :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tingle - 21.04.2022 14:54
Kirby and the Forgotten Land

Forgotten Landia hehkutetaan ensimmäisenä kolmiulotteisena Kirbyseikkailuna, mitä se tavallaan on ja tavallaan ei ole. Parhaan Kirbyn, Planet Robobotin minipelinä nähtiin jo 3D Rumble, josta kehitettiin lopulta oma tuotteensa Kirby's Blowout Blast. Kopiokykyjä näissä ei ollut, ja kentät koostuivat irrallisista pikkuhuoneista. Nyt kun on täysiverisen seikkailun aika, on fiilis kahtiajakoinen, sillä kolmiulotteisuutta ei lopulta hyödynnetä hirveästi. Korkeuseroja tai tasohyppelyä on läsnä lähinnä triviaalisti, eikä Kirby pysty edes hyppäämään kovin korkealle. Enemmän seikkailu tuntuu ylhäältäpäin kuvatulta 2d:ltä. Sinänsä homma toimii ja on kiitettävää vaihtelua kaavaan, mutta lopulta kyseessä on juurikin sellainen peli mitä modernilta Kirbyltä on totuttu odottamaan niin rakenteen kuin sisällön osalta. Raskaampi irtiotto jäi nyt toteutumatta.

Totutusti iso osa Kirbyn viehätystä ovat monipuoliset taistelutaidot. Vauvojen leikkikalusta saa ilon irti, kun saa toteuttaa itseään omalla pelityylillään. Valitettavasti tällä kertaa kopiokykyjen liikevalikoima on tavallista suppeampi. Hyökkäyksiä on korkeintaan neljää sorttia: normaali, rämpytys, lataus ja ilma-isku. Neljän sivun tappelupelikombot ovat jääneet historiaan, joille oli aiemmin ilo hekumoida - ja pelata lopulta vain hakkaamalla perusiskuja. Kykyjen suppeutta korvataan sillä, että tällä kertaa kopiokyvyt pitää kehittää korkeammille tasoille, jotta ne alkavat oikeasti tappaamaan porukkaa ja ovat hauskoja käyttää. Suosikkikykyni olivat uusista mörssäri, jolla tähtääminen todella hyödyntää kaikkia kolmea tilan ulottuvuutta, sekä vanha kunnon vasara. Kankea ja järeä moukari, joka täyteen ladattuna pistää pomot päiviltä yhdellä osumalla. Pomotaisteluissa pelin vahvuudet pääsevätkin parhaiten esiin. Ehkä Kirby onkin aina ollut enemmän tappelupeli kuin tasoloikka.

100% läpi tuli tahkottua myös, eli kai Forgotten Landin pitää top 5 kirbyihin kuulua. Vaikka peliä ei pystykään pelaamaan kuin yhden radan kerrallaan ennen sokeriähkyä. 3,5/5

Gunvolt Chronicles: Luminous Avenger iX

Luulin jo pelanneeni tämän, mutta enpäs sitten ollutkaan. Ja nyt tästä on jo toinenkin osa! Menen jo ihan sekaisin näissä turhissa megamankopioissa hyvien megamanien tekijöiltä. Kyseessä siis on Gunvoltin poikaystävän Copenin oma peli, jossa puolirobottipoika ampuu ja syöksyy tiensä läpi kahdeksan alueen ja ryöstää pomojen aseet itselleen. Jos kuolet pelissä, puolialaston teini-idoli palauttaa pelaajan henkiin. Tämä on niitä pelejä joissa ohitetaan suosiolla kaikki animedialogi, muuten ei mielenterveys kestä.

Kenttäsuunnittelua joko ei ole tai se vaan kierrättää ideansa suoraan Mega Man -sarjasta. Tasohyppelyn sijaan keskiössä on ennätyspisteiden kerääminen. Tehdäkseen kunnolla runtua Copenin tulee ensinnä tähdätä kohteeseensa syöksymällä tätä päin. Ruutu välkkyy ja kertoimet paukkuvat, mutta mitään järkeä ei touhussa ole, eivätkä rpg-hölynpöly ja ladattava panoslipas kehitä kaavaa mielekkääseen suuntaan. Pomotaistelut ovat onneksi ihan mainioita.

En kokenut pelin aikana mitään tunteita, mutta tavallaan olin siihen ihan tyytyväinen. Kestoa räiminnällä on vain pari hassua tuntia. Se on enemmän kuin tarpeeksi.

Earthbound Beginnings

Sympaattinen klassikkopeli, jota en suosittele kenellekään. Earthbound ja Mother 3 olisivat parempia pelejä ilman mitään RPG-humpuukia, mutta ensimmäinen peli käy jo työstä. Taisteluissa ei ole mitään mieltä, mutta onneksi autobattlella voi kytkeä aivot pois pelistä. Eikä grindaus ole pahin osa peliä. Jos haluaa palata kauppaan ostamaan porukalla varusteita, pitää kiertää kahden luolaston kautta. Rajallinen inventaario tuottaa hämminkiä, ja kesken seikkailun joutuu peruuttamaan takaisin kaupunkiin tyhjentämään kasseja, jotta taskuihin mahtuu taas kymmenen kuittia. Kenttäsuunnittelu on roskaa, suorilla reiteilläkin voi eksyä kun tyhjää tilaa on joka puolella. Toki muistettavia kommelluksia ja söpöä dialogia on tarjolla runsaasti, mutta eivät ne tee kokonaisuudesta wörttiä. Parhaat ideat kuitenkin kierrätetään suoraan Earthboundiin.

Peliaika: 14 ja puoli tuntia
Arvosana: 2/5

Celeste

Oli ihan ok tasohyppels. Kenttäsuunnittelu on aika yksiulotteista kapteeni käskee -temppurataa, jossa luovuudella ja vaihtoehdoilla ei ole sijaa, mutta temput eivät onneksi ole mahdottoman pikkutarkkoja suorittaa. Keräilyrihkama ja salareitit tuovat sitten oman variaationsa soppaan. Lähintä verrokkia Super Meat Boyta en jaksanut oikeastaan yhtään, mutta Celesten tilskutin ihan mielelläni pienissä erissä.

Pelin keskeinen mekaniikka on tuplahyppy/syöksy. Se on ihan ok, mutta liike on niin välitön, ettei sitä pysty kesken korjaamaan kuten hyppyä. Tämä tekee pelaamisesta vähän turhauttavaa, sillä kantomatkan arviointi on vaikeaa ja pienet virheet johtavat helposti kuolemaan.

3/5. Switchillä pelasin.

The Legend of Zelda: A Link to the Past

Keräsin kaikki esineet, muutaman ohi jääneen sydämenpalasen sijainnin lunttasin netisä. Aikaa urakkaan kului 14 tuntia.

Zelda Kolmosta pidetään usein sarjan merkkiteoksena ja kaavan määrittäjänä. Minulle se on enemmän välimuoto ensimmäisen osan avoimen toimintaseikkailun ja Link's Awakeningin rajatun esinepulmailun välillä. Vähän tökkii miten koko peli kannattaa pelata valmiiksi pureskellussa järjestyksessä, mutta sen voi aina luntata kartasta, ettei tarvitse umpikujissa hakata päätään seinään. Suoraviivaisuus ja toiminnallisuus riemastuttavat, myös luolastoissa. Persoonallisten labyrinttien suurimmat pulmat liittyivät navigaatioon huoneiden välillä, mikä on hauskaa, paitsi silloin kun lopussa joutuu pelaamaan koko sokkelon uusiksi päästäkseen vääntämään yhtä vipua.

Mainio kaksoismaamekaniikka esitellään ensimmäistä kertaa, ja toteutuskin on keskivertoa parempaa. Kertaamalla kartan kahteen kertaan jäävät maamerkit mieleen, ja pienien erojen bongaaminen johtaa salaisille aarrekätköille. Portaaleja Ganonin hallitsemaan Pimeyden Maailmaan olisin kaivannut enemmän liikkumisen helpottamiseksi. Se, ja moni muukin asia on toteutettu paremmin A Link Between Worldsissa, mutta eipä ALLTP varsinaisia virheitäkään sisällä. Arvosanaksi 5/5 ja kuudenneksi parhaan Zeldan titteli. Nyt olenkin kahlannut jokaisen legendaarisen pelisarjan osan läpi, hyvissä ajoin ennen Breath of the Wildin jatko-osaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 01.05.2022 12:26
Crysikset on mielestäni ihan huippu FPS-pelejä. Tosin kolmonen taisi olla pieni pettymys ykkösen ja kakkosen loistavuuden jälkeen. Ykkösen loppupuoli on aika erikoinen, mutta mielestäni ihan siisti twisti. Kakkosta haukuttiin paljon suoraviivaisuudesta, mutta mielestäni oli aivan huippu peli. Vaikeimmalla vaikeusasteella ehdottomasti pelattava.

Itse tuli pelattua Days Gone tässä intensiivisesti parin viime viikon aikana. Kirjoitin KFINiin pidemmän tekstin ja kopsaan sen tähän sellaisenaan.

Peli ei varsinaisesti hirveästi kiinnostanut koskaan. En lukenut siitä paljoa. Videoita en peleistä nykyisin katso kuin minuutin tai pari, haluan kokea pelit ilman paljoa etukäteistietoa siitä, mitä on tulossa. Peli vaikutti vähäisen lukemani ja näkemäni perusteella melko geneeriseltä avoimen maailman hötöltä, jossa on vielä päälle huonot hahmot ja tarina. Lainasin pelin kuitenkin veljeltä ja pelasin sen läpi. Ja pakko sanoa, että "what in the actual fuck"! Tämähän on, ei enempää eikä vähempää, mestariteos.

Aivan jäätävän upea teos alusta loppuun. Tunnelmallinen matka. Vaikka peli oli kokonaisuutena aivan totaalinen yllätys siinä, kuinka hyvä se onkaan, niin isoin yksittäinen yllätys olivat kyllä hahmot ja tarina. Siis aivan helvetin hyvä ja muistettava matka tässä maailmassa, tällä tarinalla, näillä hahmoilla. En muista pelanneeni pitkään, pitkään aikaan peliä, jossa olisin välittänyt hahmoista yhtä paljon. Tai, että olisin nauttinut yhtä paljon tietyn pahiksen nitistämisestä, siinä oli oikeasti tunnetta mukana, paskiainen
Spoileri (osoita katsoaksesi)
. Jos koskaan olisi halunnut sen viimeisen napin painalluksen tehdä itse "QTE-tyyliin" (kuten MGS3:ssa), eikä cut-scenenä, niin tämän hahmon kohdalla. Ääninäyttelijät tekivät osaltaan aivan mahtavaa työtä ja herättivät hahmot todella henkiin. Paljon myös hyviä sivuhahmoja. Vaikka itselleni tuollainen "infinite brotherhood" Boozerin ja Deaconin välillä on vähän koominen konsepti tietyllä tapaa, niin todella hyvin se oli toteutettu. Noita veljeksiä on maailma täynnä. Eli pidin myös tästä "suhteesta". Myös flashbackit Sarahin suhteen ja muistelut/pohtimiset tämän kohtalosta ja miten tilanne pikku hiljaa etenee, oli todella hyvin toteutettu.

Deacon helposti yksi suosikkihahmoja peleissä koskaan. Pienenä, mutta melko merkittävänä yksityiskohtana Deaconin taisteluiden aikana hokemat piruilut vihulaisillle nostivat adrenaliininsävyistä tunnelmaa entisestään. Nämä "itsekseen puhumiset" ovat nykyisin yleisiä peleissä, aloittikohan Uncharted nämä, mutta yleensä ne ovat sellaista "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" -hommaa. Mutta se, miten Deaconin ääninäyttelijä pursusi vihaa kaikkia rikollisia kohtaan, joita kurmotti, nosti taisteluiden tunnelmaa kaiken muun loistavan (aseiden äänet, latausanimaatiot ja -äänet, musiikit, taistelun yleinen tuntuma) lisäksi vielä entisestään. Deacon on selvä "oikeuden puolustaja" ja siksi nuo "miltä nyt tuntuu saatanan murhaaja, kun joku ampuukin takaisin" heitot olivat täydellisen osuvia taistelun tiimellyksessä, sellaista omaa sisäistä vuoropuhelua, jolla kerää adrenaliinia taistelun tuoksinassa. Luin tämän ketjun pelin läpäisyn jälkeen ja Omier oli kritisoinut tuota, että se olisi jotenkin ristiriidassa hahmon cutscene-roolin kanssa. Oli hauska lukea tuo kanta, kun itse olin fiilistellyt koko pelin ajan Deaconin oikeudentajun mukaista murhaajille kostamista ja sitä, miten hyvin se kuului ääninäyttelijän kautta ja miten se sopii hahmoon mielestäni täydellisesti. :D Samoin muuten esim. se, kun Deacon lähestyi friikkereiden pesää, se hajun kuvottavuus tuli todella hyvin läpi ääninäyttelijän kautta. Ensimmäinen peli, jossa päänsisäinen puhe tuo kokemukseen jotain merkittävää plussaa, mielestäni.

Myös tarina ja esim. erilaiset pienet pohtimiset siitä, millainen asema tuollainen postapokalypsi on, mikä on merkittävää, mitä "vanhassa maailmassa" tapahtui jne. kolahtivat kyllä. Armeijasysteemi oli myös hyvä lisä peliin. Samoin pidin ihan älyttömästi Radio Free Oregonin tuomasta lisämausteesta, aivan loistava keksintö tuoda salaliittohommat mukaan tähän maailmaan ja Copelandin ääninäyttelijä sopi täydellisesti osaan. Koko NERO-hässäkkä ja tutkimukset sekä lopun ylläri jäävät myös takaraivoon. Huikea matka.

Mutta, tarina ja hahmot yksin eivät voi kantaa näin pitkää peliä, vaan itse avoin maailma ja pelin mekaniikat tulee olla hyvin toteutettu, jotta se jaksaa viihdyttää. Ja kyllähän lähes kaikki on pelissä kohdallaan.
Oikeastaan itse pelaamisen puolelle sanoisin ainoana kritiikkinä, että vaikeustaso olisi saanut olla esim. leirejä vallatessa korkeampi. Aloitin Hard 2-tasolla, joka ilmeisesti tuli päivityksenä myöhemmin peliin, mutta silläkään ihmisvihollisten tekoäly ei antanut tarpeeksi vastusta. Tekoäly on liian passiivinen siihen nähden, että pelaajalla on käytössään jopa Focus-tila, jolla hidastaa aikaa. Tekoäly olisi saanut vyöryttää agressiivisemmin päälle.
Lisäksi framerate tippui välillä pahasti avoimessa maailmassa prätkällä mentäessä, jonkinlaiselta maailman striimaukseen liittyvältä ongelmalta vaikutti. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut kokonaisuuteen paljoa, niin harvoin sitä tapahtui, eikä sitä tapahtunut kriittisissä pelaamiseen vaikuttavissa kohdissa koskaan.
Muuta moitittavaa en juuri keksi. Toki jotkut siviilien pelastamiset autosta friikkereiden kynsistä on halvasti ja nopeasti tehtyjä, mutta nämä on niin pieni osa kokonaisuudesta, että ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Oikeastaan ne oli aika hauskoja koomisuudessaan. Ei pysty käsittämään, miten nämä voi olla jollekin joku koko pelin pilaava tekijä.

Muuten sitten kaikki toimii. Taistelussa on mahtavaa tunnelmaa, oli kyse sitten hordeista tai pienemmistä taisteluista. Stealthin ja toiminnan suhde on saatu mielestäni kohdilleen. Toki se vihollisten agressiivisempi tekoäly leirejä vallatessa olisi tehnyt taistelusta vielä herkullisempaa. Melee-animaatiot on hyviä ja tuntuma kohdillaan, kun kurkut auki ja muuta vastaavaa kirveellä/lekalla/puukolla. Aseiden äänet, latausäänet ja animaatiot, hahmon liikkuminen, aseiden rekyylit, kaikki tuntuma kohdillaan, todella tyydyttävän tuntuista. Pelin musiikki luo tunnelmaa täydellisesti, oli tilanne mikä hyvänsä, niin musiikki on aina kohdillaan. Avoin maailma ja koko peli on mielettömän upea graafisesti ja tuo säätilojen vaihtelu oli itselleni ainakin todella vaikuttava tekijä. Sekin loi maailmaan tunnelmaa todella paljon, ihan omassa luokassaan koko systeemi. Hordet nyt on varmaankin universaalisti kehuttu ominaisuus pelissä, uskoisin, niistä ei tarvitse sen enempää mainita. Todella mielenkiintoinen konsepti ja teknisesti upea toteutus. Veikkaan, että jatko-osassa nousee vielä tämäkin uudelle tasolle. Ensimmäisellä yrityksellä näin vaikuttava setti.

Lisäksi tuo, miten maailmassa ei ole liikaa tehtävää, vaan sitä avataan sopivasti ja merkityksellisesti, on mielestäni tärkeä yksityiskohta, joka vaikuttaa pelaamisen mielekkyyteen. Myös bensan kanssa tasapainoilu ja muut resurssisysteemit oli mielestäni hyvin tasapainotettu. Fast travel-pisteiden avaaminen samoin, sekä infestationit, jotka häiritsivät fast travelia, sellaisia hyviä pikkuisia juttuja, joita tulee pelaamalla avata.
Survival-vaikeustasohan poistaa fast travelin ja siinä on varmasti aivan oma tunnelmansa, jonka haluaisin kokea, mutta peli on kyllä liian pitkä, että viitsisi uudelleen sen kokonaan pelata.

Tarina piti vetää 100%, oli vaan pakko ahmia kaikki. Tarinan jälkeen pelasin vielä challenge-moodia jonkin verran ja sekin on todella hyvin toteutettu. Haastemoodissa nuo prätkäosuudet saavat erilaisen merkityksen, ovat jopa yllättävän viiihdyttävää settiä. Toivoittavasti myös jatko-osaan tulee challenget. Näiden pariin tulee varmasti vielä palailtua, jos luultavasti hankin joskus todella halvalla digiversion kirjastoon. Suosittelen, jos et ole pelannut näitä, mutta tykkäsit pelin toiminnasta.


Days Gone on mestariteos. Menee suosikkipelieni listalla korkealle. Tämä peli, matka, jää muistiin. Syphon Filter oli aikoinaan älyttömän tunnelmallinen ja jotenkin jännällä tapaa omaperäinen teos ja Days Gone menee aivan samaan kategoriaan.



Tää viesti jäi aikoinaan mieleen ja aina välillä kun Days Gone vilahti PS+ Collectionissa, niin mietin lataamista. Lopulta PS5:n kohdalla latasin tuon maksuttoman version ja aloitin pelaamaan. Aluksi tuli vain testattua ja lopulta peli unohtui muiden kiireiden jalkoihin. Nyt olen pelannut tarinaa kunnolla eteenpäin ja täytyy kiittää Cyrusta tästä postauksesta, nimittäin hyvä että pelasin. Itselle kolahtaa hyvin, eikä vähiten prätkäilyn vuoksi. Iso prätkäkuume ollut jo kuukausia ja tuossa pääsee vähän fiilistelemään jo ennakkoon, pitää se kesäksi varmaan joku custom pyörä ostaa. Itse peli antaa kuvan open worldista, mutta todellisuudessa antaa aina tehtävän tehtävän perään ilman, että tarvitsee itse arpoa mihin nyt keskittyisi, sopii hyvin tällaiselle avoimen maailman peleihin kyllästyneelle. Ei tuosta oikein mitään valittettavaa ole, eikä pidemmätkään tauot ole pelatessa haitanneet. Hyvin pääsee uudelleen tarinaan kiinni ja sopii sellaiseen 1h per päivä pelailuun. Vaikeusaste nykypeleille tyypilliseen tapaan suht helppo, mutta en tästä mitään HC-kokemusta ole hakenutkaan. Arvosteluista sai aikoinaan sellaisen kuvan, ettei tätä kannata ostaa, mutta ilmeisesti joko peliä on päivitetty tai sitten arvostelijoilla on ollut liian kiire peliä pelatessa. Ehdottomasti seikkailun ja mielenkiintoisen juonen ystäville peli pelattavaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.05.2022 12:44
Nintendo Switch Sports ilmestyi toissapäivänä. Raikas tuulahdus, varsinkin kun harva peli NS:n pelivalikoimassa keskittyy waggleen. Ja onhan siitä melkein 16 vuotta, kun Sportsia viimeksi pelattiin. Kokemus oli silloin lähes taianomainen, eikä uusi Sports pysty tietenkään kapturoimaan alkuperäisen luomaa alkuhuumaa. Silti tuntuu siltä, että olisi tullut takaisin paikkaan, josta poistui vuosia sitten hieman väsähtäneenä, mutta nyt vanhan energian pulputessa takaisin on pelaaminen jälleen nautinnollista.

Paras uusi lisäys peliin on jalkapallo, joka tuo mieleen vahvasti Rocket Leaguen. Sportsin vastineessa vauhtia on vähemmän ja taitokatto matalampi, mutta onneksi peli kuitenkaan tunnu liian yksinkertaiselta. Tämä on todella kivaa onlinessa pelatessa.

Keilaus on myös säilyttänyt kaiken vetovoimansa ja toimii erityisesti neljällä pelaajalla lokaalisti kilpailtaessa. Online-puolella 16 pelaajan "Bowling Royale" on tosin tehty sekin esimerkillisesti ja aika lentää kuin siivillä kärkisijoituksia jahdatessa.

Motivaattorina pelissä on joka viikko päivittyvä kattaus kosmeettista avattavaa, kuten vaatteita, titteleitä, urheiluvälineitä. Onneksi nämä eivät maksa oikeaa rahaa, vaan unlockaaminen tapahtuu peliä pelaamalla. Olisin toki ottanut kaiken rihkaman mieluusti heti kättelyssä käyttöön, mutta nykyaika on nykyaikaa – on julkaisijan etu, jos pelaajat saadaan sitoutumaan peliin, ja juuri sitä tässä haetaan, Nintendo-tyyliin toteutulla "semi service game" -mallilla.

Kyllä tästä tulee säännöllinen kassu meikän Switchiin. Mainio peli illanistujaisiin ja muutenkin puolen tunnin sportti-rypistyksiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Cyrus - 05.05.2022 11:15

Tää viesti jäi aikoinaan mieleen ja aina välillä kun Days Gone vilahti PS+ Collectionissa, niin mietin lataamista. Lopulta PS5:n kohdalla latasin tuon maksuttoman version ja aloitin pelaamaan. Aluksi tuli vain testattua ja lopulta peli unohtui muiden kiireiden jalkoihin. Nyt olen pelannut tarinaa kunnolla eteenpäin ja täytyy kiittää Cyrusta tästä postauksesta, nimittäin hyvä että pelasin.

No mutta, sitten ei tullut kirjoitettua pelkästään tyhjään bittiavaruuteen. Hauska kuulla! On se kyllä huippu peli.


Minulla on jatkunut Rocket League addiktiona, johon tuli kuitenkin sadan tunnin mittainen tauko, kun hankin Elden Ringin, joka oli pakko ahmia käytännössä ilman taukoja. Se tasan sata tuntia tuli maailmassa pyörittyä, halberdilla tuli hakattua käytännössä koko peli. On kyllä harvinaislaatuinen teos. Upea maailma täynnä tutkittavaa, eeppiset bossit, upea design kauttaaltaan, haastetta, mysteerejä. Peli on todellakin ansainnut korkeat arvosanansa. Tuo avoimen maailman tutkiminen on todella harvinaisen tyydyttävää, sieltä löytyy loputtomasti uutta ja ihmeellistä ja jokainen bossin kaataminen tuntuu aina yhtä hienolta. Ja pelihän on kuin maalaus. Kuinka paljon työtä tähän on kehittäjiltä mennytkään.. Kuinka aikovat ylittää tämän? Mielenkiintoista nähdä, mitä sieltä seuraavaksi tulee.

Olen pelannut Fromin peleistä vain Demons Soulsin ensin PS3:lla, sitten remaken PS5:llä ja nyt Eldenin. Kyllä noille muillekin pitää aikaa raivata. Niin upeita teoksia väsäävät.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 07.05.2022 17:57
Jumankauta, tämä Switch Sportsin jalkapallo on todennäköisesti paras "minipeli", minkä Nintendo on pakertanut aikapäiviin. Ihan hiton addiktiivista tahkota Rankedia onlinessa. Ja tämä on vain pieni palanen suurempaa pakettia, melkein yksinään pelin hinnan arvoinen.

- 4vs4-pelit sopivat kentän kokoon ja vauhtiin täydellisesti. Vauhtia ei ole liikaa, peleissä täytyy miettiä oikeaa sijoittumista ja sitä, koska kuluttaa kestävyyttä juoksuspurteilla. Jotkut pelit menevät yliajalle ja huikeiksi jännäreiksi, kun ensimmäinen maalin tekevä vie rankkipojot kotiin.
- Ihan varmasti ovat Rocket Leagueta pelanneet ja miettineet, mikä tekee pelistä hauskan. Pallossa on aika samankaltaiset fysiikat, ja ohjainta sivuille kampeamalla potkuihin saa jopa kierrettä. En edes osaa vielä kaikkia hienouksia erityisen hyvin, mikä on mainiota, koska se kertoo että pelistä todella löytyy syvyyttäkin.
- Itse olen Rocket Leaguessa sen verran noob, että tekemäni maalit tuntuvat melkein aina onnenkantamoisilta. Tai läsnä on tunne, että pallo vain kimposi autostani ja satuin olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tässä on jo alusta asti tunne, että jokainen maali on hieno ja syntyi oman taidonnäytteen kautta. Hemmetti sitä riemua, kun ennakoi vastajoukkueen syötön ja potkaisee aivan tolpan vierestä upean maalin!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 08.05.2022 22:19
Tänään meni Luigi's Mansion 3:n tarina läpi.

Olihan se ihan jees ja sen parissa viihtyi. Tuli jopa metsästettyä kaikki Boot. Siitä tosin ei muuta saanut kuin tekstin "Metsästit kaikki Boot". Pieni antikliimaksi. Vaikka ei sillä, en nyt oikeasti mitään odottanutkaan, mutta olisi joku palkinto olisi ollu jees. Mm. tämän vuoksi kaikkia hidden gemsejä ei tullut etsittyä, vaikka useampi kyllä.

Mutta peli siis toimi. Puzzlet oli paikoitellen ihan näppärästi keksittyjä, kun joskus taas mentiin vain nurkkia läpi lampulla. Muistelisin että pääasiallisesti mentiin päätelmillä, eikä haravoinnilla. Hidden gemsien etsiminen tosin oli suurimmilta osin haravointia, vaikka näissäkin oli pari hienoa oivallustakin. Osassa oli kyllä liian paljon edes takaisin kentässä pyörimistä (se saatanan kissa...), mutta ei näitä montaa ollut.

Pelissä tuotiin hienosti kaikki ominaisuudet vähitellen ja kouluttaen. Nykyään tuntuu että monessa pelissä ähky tulee jo pelkästään toimintojen määrästä ja kun ne vielä isketään naamalle kaikki melkein kerralla. LM3 piti tässä tasapainon aika täydellisesti. Tahti oli mukavan verkkainen ja toimintoja ei unohdettu ensimmäisen kentän jälkeen, vaan niitä käytettiin aika hyvin läpi koko pelin. Mikä toi vaihtelua mukavasti. Vaikka myönnänkin, että aika paljonhan sitä vain tuli paiskottua tavaroita.

Rivivihujen paiskominen alkoi jossain vaiheessa hiukan kyllästyttämään. Ne kun meni alusta loppuun pitkälti samalla tyylillä, ilman suurempaa haasteen lisäystä. Pomot oli ihan mielenkiintoisia ja loppupuolella tuli haastettakin. Ainakin meikäläisen tasoiselle pelaajalle. Ei nyt mitään mieletöntä, mutta haastetta kuitenkin. Ja nämä oli ihan mukavia pelata.

Ulkoasu toimi kannettavana todella hyvin ja yllättävän hyvin jopa 65" OLEDissa. Tietty sahalaitaa näkyi, mutta värikkään karkkimainen väripaletti antoi anteeksi paljon. Yllätyin. FPS oli ilmeisesti 30fps, joka ei itseä haitannut, enkä huomannut mitään suurempia dippejä missään vaiheessa. Tosin meikällä FPS liittyy paljon siihen mitä viimeksi on pelannut. Jos on ollut 60fps peli tulilla, menee hetki että 30fps materiaaliin tottuu. Mutta jos ei ole esim. pelannut hetkeen (kuten tätä ennen), 30fps ei häiritse.

Mutta ihan kiva. Vähän alkoi puutumaan, kun peli kello näytti yli 20h pelin jälkeen. Meikäläisen pelitahti on muutenkin aika verkkainen, eikä LM3:a voi nopea tempoiseksi muutenkaan sanoa, joten vierähti kauemmin mitä suunnittelin. Muutaman kerran kyllä joutui seisottamaan peliä päällä, kun tuli äkillinen tarve kiinnittää huomita muualle. Mutta aika lepposta pelaamista ja etsittävääkin sinänsä löytyy jos siitä tykkää. Kyllä meikä LM4:nkin hommaa ja todennäköisesti pelaa läpikin jos sellaisen Nintendo ulos työntää.

Jos seuraavaksi Astral Chain. Tai sitten voisi vihdoin ottaa PS5:llä sen FF7R:n lisäosan tulille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 10.05.2022 08:47
Tänään meni Luigi's Mansion 3:n tarina läpi.

Olihan se ihan jees ja sen parissa viihtyi. Tuli jopa metsästettyä kaikki Boot. Siitä tosin ei muuta saanut kuin tekstin "Metsästit kaikki Boot". Pieni antikliimaksi. Vaikka ei sillä, en nyt oikeasti mitään odottanutkaan, mutta olisi joku palkinto olisi ollu jees.

Saa siitä uuden taskulampun. Taisi löytyä sieltä labran extras valikon takaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 11.05.2022 08:45
Tänään meni Luigi's Mansion 3:n tarina läpi.

Olihan se ihan jees ja sen parissa viihtyi. Tuli jopa metsästettyä kaikki Boot. Siitä tosin ei muuta saanut kuin tekstin "Metsästit kaikki Boot". Pieni antikliimaksi. Vaikka ei sillä, en nyt oikeasti mitään odottanutkaan, mutta olisi joku palkinto olisi ollu jees.

Saa siitä uuden taskulampun. Taisi löytyä sieltä labran extras valikon takaa.

Aaa. Menikös tuollainenkin nyt kokonaan ohi kun keräsin ne... Jotenkin olin lukevinani että ilmoitus sanoi vain että kaikki boot on metsästetty tms. Hyvä jos tuollainen pitää vain tietää :lol: Vaikka ei sillä, en yllättyisi jos olisi mennyt vain ohi. Ei tullut sen jälkeen valikkojakaan selailtua, kun menin käytännössä pelin Bossiin heti sen jälkeen. Mutta tuo on sinänsä ihan jees palkinto.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 12.05.2022 00:00
Ei se muistaakseni siitä mitään ilmoitakaan. Mä olin lukenut tuon gamefaqsista jo etukäteen.
Myös kaikki timantit keräämällä saa uuden imukupin, mutta ei sillä mitään tee kun peli on siinä vaiheessa 100% läpi eikä mitään new game+ moodia ole.
Tai no on siellä myös iso määrä niitä haasteita ja kaikki ne suorittamalla saa uuden imurin. Kaikki nämä on kuitenkin vain kosmeettisia asioita.
Mulle peli alkoi muutenkin maistumaan vasta tarinan läpäisyn jälkeen kun sai omaa tahtia ratkoa pulmia ja kerätä timantteja ja jos et jotain tajunnut niin sitten vaan seuraavaan kerrokseen.

Mutta vielä pelin lopussakaan ohjaus ei tullut selkärangasta.
Se default ohjaus oli aivan kamala joten laitoin sen niin, että oikealla tatilla Luigi katsoo sinne mihin tattia kääntää eli periaatteessa perus twin stick shooter ohjaus.
Tuossa moodissa tähtäys ylös/alas kuitenkin hoidetaan gyrolla ja mä en koskaan tottunut siihen, että mun pitää kallistaa ohjainta ylöspäin jos haluan tähdätä ylös samalla kun kävelen "alaspäin" kohti kameraa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 13.05.2022 10:51
SSX (ps2)

Kuten ostosketjussa kirjoitin niin tämä oli aikoinaan ihan huikea kokemus kun ekan pleikkarin cool boarders 4:sta hyppäsi ssx:n demon pariin.
No nyt 21 vuotta myöhemmin pelin ongelmat iskee aika selvästi joista isoin on ruudunpäivitys joka nykii aina kun kamera kääntyy mutkissa ja mesablanca radalla ruudunpäivitys nykii muutenkin todella usein.

Ratoja on vain kuusi ja ilmeisesti sen takia kisa moodissa jokainen lasketaan kolmesti eli ensin on karsinnat ja sitten semi finaali ja finaali.
Kisoissa ei myöskään ole tarjolla restart toimintoa joten ne on pakko laskea loppuun ellei vaan palaa alkuvalikkoon takaisin.
Finaalin jälkeen on restart mahdollisuus, mutta se aloittaa sitten koko homman alusta eli taas lasketaan kolmesti.
Siinä vaiheessa kun ekat pari laskua menee hyvin ja kolmannella melkein kaikki mahdollinen pieleen niin peli alkaa muuttumaan kivasta nostalgia tripistä turhauttavaksi.
Silti tuli vedettyä Kaorilla kaikki kisat ja showoff temppuilut kullalla läpi poislukien pipedream joka on viimeinen temppuilu kisa joten ei siinä montaa tuntia mennyt. Ehkä joku nelisen tuntia.

Soundtrack on kyllä edelleen rautaa ja tässä ei myöskään tarvitse kuunnella sitä jatkuvaa "TRICKYY, IT'S TRICKY TRICKY TRICKY" toistoa.
Se alkoi vasta seuraavassa pelissä ja sitä saa kuunnella vielä jopa siinä uusimmassa ps3 pelissäkin eikä sitä voi ottaa pois päältä.
Kuinkahan paljon EA on tuon käyttämisestä maksanut kun sitä on pakko käyttää joka pelissä ykkösen jälkeen.
Niin paljon kuin mä run dmc:sta tykkäänkin niin tuo yks sample kyllä jaksaa ärsyttää kun sitä joutuu kuuntelemaan yli kymmenen kertaa yhden laskun aikana.

Pelattavuuden haastavuus tuli yllätyksenä uusimpien sarjan pelien jälkeen.
Ekat pari kisaa kannattaa lähinnä tehdä spinnejä, koska jo pelkkä frontflip lähtee todella hitaasti ja todennäköisesti pääset syömään lunta.
Hahmot myös kaatuu reippaasti helpommin joten ekat kisat oli suorastaan surkuhupaisaa katsottavaa.
Vasta ihan lopussa kun statsit alkoi olemaan maksimissa, alkoi pelattavuus tuntumaan "normaalilta".


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 16.05.2022 11:52
Fallout 4 on aika erilainen peli survival-vaikeusasteella! Kyse on jonkinlaisesta selviytymissimusta, jossa jokaista yhteenottoa joutuu ainakin alkupuolella suunnittelemaan ja miettimään "onko tämä todella fiksuin tapa?". Vesi, ruoka, antibiootit ja muut lääkkeet muuttuvat tärkeiksi eivätkä ne ole enää pelkkää turhaa painoa repunpohjilla. Kuumotusta luo myös se, että tallentaa voi vain nukkumisen yhteydessä. Tämän rajoituksen voi halutessaan kiertää modilla, mutta en tiedä... vapaa tallentaminen voisi syödä survivalista pohjaa siltä, että vaara on kokoajan läsnä, jos ei pysy valppaana. On toki melkoista menettää tunti pelaamista siksi, että miina yht'äkkiä räjähtää vieressä, mutta minkäs teet kun menit nuuskimaan tuntematonta rakennusta ilman huolellista tutkimista. Pelaamiseen täytyy suhtautua niin, että oikeasti samoilisi tällaisessa vaarallisessa maailmassa. Ja sekös nostaa tunnelmaa ruudun takana.

Muistan, miten räiskin ensimmäisellä pelikerralla ilmeenkään värähtämättä esimerkiksi "zombilauman" kumoon melkein paikallani seisten, mutta kun niitä lähtee survivalilla katras perään, niin tulee kiire kotiin katsomaan jäikö kahvipannu liedelle.  :) Vihut toki ottavat vastaan tällä vaikeusasteella myös paljon enemmän vahinkoa, joten yhteenotot ovat lyhyitä kun viholliset eivät ole luotisieniä. Tästä tykkään myös.

Peli on survivalilla hyvin erilainen kokemus kuin normaalilla vaikeusasteella. Jos en hermojani tyystin menetä, tällä tiellä myös jatkan. Ja jos menetän, modaan mieluummin tuon vapaan tallennuksen peliin kuin vaihdan survivalista tavalliseen pelityyliin.

Ja on muuten Series X:llä aiemmin linkkaamallani 4K/60fps/ultra textures -modilla hienon näköinen peli tänäkin päivänä. Ja 5/5 gyro-tähtäys Xim Nexuksella on tietenkin myös tässäkin pelissä huikea juttu!




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 16.05.2022 21:55
Kyllä mulla oli tallennus modi, mutta 90% ajasta tallensin aina sängyn vieressä koska jos sä oikeasti nukut tunnin päikkäreitä niin siitäkin tuli joku sairaus.
Jos olin pelannut vaikka jo 30 minsaa ja olin menossa johonkin sisälle niin silloinkin tuli jo välillä tehtyä tallennus sillä mulla se oli aina yleisin tilanne pelin kaatumiselle ja mä olisinkin menettänyt yhteensä tunteja tuon takia ellen olisi tallentanut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.05.2022 14:27
(https://abload.de/img/fb21f54e-8e45-4a99-9jokm2.jpeg)


Ostin GOD HANDin japsiversion heti julkaisussa syksyllä 2006. Hype oli kova ja trailereissa peli näytti mahtavalta - olihan kyseessä Mikamin uusin tuotos. ”Ball busting hard but fair!”, luvattiin trailereissa, eli vaikustasonkin pitäisi olla kohdillaan.

Kun peli vihdoin tipahti postiluukusta, oli pettymys valtava. En voinut sietää peliä. Graafisesti GOD HAND oli helvetin ruma, art styleltään ja musiikiltaan roskaa ja pelattavuus tuntui jäykältä ja itseääntoistavalta. Taisin lopettaa pelin toiseen tasoon.

Nyt reilun puolentoista vuosikymmenen jälkeen läpäisin pelin RetroArchissa. Kuten kävi Vanquishinkin kanssa - Shinji Mikamin peli siis sekin - muuttui mielipiteeni GOD HANDista täysin. Peli on ehkäpä lempipelini PS2-katalogista ja genren ehdotonta eliittiä, paras brawler-tyyppinen peli nyt ainakin. Videopelimäisin videopeli mitä olen pelannut.

Resident Evil 4, GOD HAND ja Vanquish ovat kuin Isä, Poika ja Pyhä henki - videopelien pyhä kolminaisuus ja Shinji Mikami niiden jumala.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 21.05.2022 16:06
Heh taidan muistaa tuon julkaisun ja ehkä mekin väiteltiin asiasta jollain boardilla. Tuntui, että koko maailma inhosi God Handia mutta minulle se oli heti kympin peli. Todella innovatiivinen taistelusysteemi, jollaista ei ole vieläkään nähty missään muussa pelissä. Huumori on todella omituista jopa Mikamilta ja kun päähahmo kiemurteli ja kumarteli vihollisille, jotka alkavat nauraa ja menettävät rage-mittariaan tiesin, että peli on ikuinen klassikko. Ja homma vaan eskaloituu mitä pidemmälle peliä pelaa. Liikevalikoimaan saa ball busteria, pimp handia ja drunken fistiä. Vihollispomojen teemabiisit muistaa vielä vuosienkin jälkeen. Kääpiöistä koostuvalla power rangers tiimillä se oli erityisen psykedeelinen. Tällaisia pelejä ei enää tehdä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 26.05.2022 10:09
Taas on muutama ps1 ja ps2 peli pelattu ja telkkarina 21" crt joka kannattaa ottaa huomioon kun puhun pelien graffoista.

Dino crisis

Tämä oli edelleen varsin toimiva tuotos vaikka ressa 3:n jälkeen tämän kartta tuntui huonolta sillä se ei näytä missä kohtaa olet ja mihin suuntaan katsot.
Tuon kun yhdistää vaihtuviin kuvakulmiin ja mun paskaan suuntavaistoon niin sitä sai olla availemassa aika usein.
Easylla aloitin ja sillä pelatessa taskuista löytyy heti alussa myös haulikko ja kranaatinheitin, mutta eipä noita pahemmin tullut käytettyä.
Kranuja tuli käytettyä vasta viimeisessä trex matsissa ja haulikkoa muutamaa kovempaa vihua vastaan.
Yleensä juoksin vaan dinojen ohi ja käytin niitä laser aitoja pitämään ne kurissa ja sen jälkeen varsinkin säästelin ammuksia kun huomasin niiden spawnaavan välillä takaisin.
Muutaman kerran jopa päätin ladata edellisen tallennuksen kun olin tuhlannut liikaa ammuksia etsiessäni mihin pitää mennä seuraavaksi.
Tästä johtuen mulla tietenkin oli niitä aika iso kasa lopussa ja olisin varmaan voinut vaan ampua kaikki vastaantulleet dinot.

Pulmia tässä oli paljon enemmän mitä muistinkaan sillä edes ovet ei aukea avaimilla vaan niihin tarvitaan kaksi koodilevykettä jonka jälkeen murretaan salasana.
Miinusta lopussa olevasta laatikoiden työntely pulmasta joka pitää ratkaista just kuten tekijät on halunneet sillä ilmeisesti jokaista laatikkoa voi työntää vain yhden "ruudun" eteenpäin joten se loogisin vaihtoehto ei toimi vaikka laatikon edessä ei mitään estettä olisikaan.
Visuaalisesti tämä on kestänyt aikaa ihan hyvin, mutta sisätilat on huomattavasti yksinkertaisempia mitä ressoissa sillä nyt ollaan luovuttu esirendatuista taustoista.
Alueelta toiselle siirtyessä myös käytetään edelleen sitä vanhaa tuttua oven avaamis animaatiota, mutta tässä se ei haittaa sillä samalla saa katsella Reginan mukavan muodokasta persettä.

Dino crisis 2

Tämä oli pettymys sillä mä muistin tämän olleen erittäin hyvä ja rento räiskintä ykkösen jälkeen ja räiskiä tässä tosiaan saa sillä sä tapat jo ekan 30 minsan aikana dinoja enemmän mitä ykkösessä yhteensä koko pelin aikana.
Tapoista saa pisteita ja komboista vieläkin enemmän ja niillä sitten ostetaan parempaa asetta, lisää ammuksia ja parannuskamoja.
Se mitä mä en muistanut oli jatkuvasti spawnaavat dinot ja ne tosiaan spawnaa aina kun kuvakulma vaihtuu joten jos tulet vaikka käytävään ja sun selän takana on vain suljettu ovi, niin kuvakulman vaihtuessa sieltä selän takaa hyppää 90% varmuudella dino kimppuun.
Sama homma vaikka jossain isommassa huoneessa joka koostuu nejästä eri kuvakulmasta. Joka kerta kun kuvakulma muuttuu niin dinoja hyppää kimppuun.
Tuo alkoi ärsyttää jo ekan tunnin aikana ja loppua kohden se suorastaan vitutti.

Vaikeahan tämä ei ole sillä aina on varaa ostaa se mitä tarvitaan, mutta silti umpikujasta selkään hyppäävä dino saa veren kiehumaan.
Lisäksi käytössä on vanhat kunnon tankkikontrollit ja staattiset kuvakulmat ja nuo ei vaan sovi näin hektiseen peliin ollenkaan.
Visuaalisesti tämä sentään oli ihan helvetin hieno.

Strider 2

2.5d hack & slash jossa vaan edetään ja laitetaan vihollisia paloiksi. Toiminta on jatkuvaa ja peli kestää ehkä 40 minsaa ekalla kierroksella.
Asetuksista saa säätää kuinka paljon sulla on kestävyyttä ja kuinka vaikeita viholliset on.
Elämiä on tasan yksi, mutta käytössä on loputtomat continuet ja jatkaessa hahmo ilmestyy takaisin just siihen missä se oli.
Silti tämä onnistui paikoitellen ärsyttämään aika kovaa sillä ensinnäkin hahmo pysähtyy aina kun lyöt, paitsi jos juokset niin silloin voit jostain syystä kyllä huitoa samalla, mutta silloin etenemis vauhti on niin kova, että sun kannattaa tietää mitä on tulossa.
Ohjaus tuntuu aivan liian tönköltä kun ottaa huomioon kuinka hektinen peli on ja lisäksi peli hidastelee todella paljon kun ruudulla on edes pikkasen enemmän toimintaa.

Strider

Tätä en aloittanut kovin positiivisella asenteella sillä tämähän on porttaus 80 luvun arcade pelistä joten kakkosen tupla hyppyä ei ole eikä hypyn suuntaa voi muuttaa ilmassa. Elämiä on useampi, mutta kuolema heittää aina edelliseen checkpointiin.
Voitte kuvitella kuinka yllättynyt olin kun huomasin tykkääväni tästä ihan helvetisti enemmän mitä kakkosesta sillä sä voit kävellä ja huitoa samaan aikaan, pelin 2d sprite grafiikka näyttää aivan helvetisti paremmalta mitä kakkosen polygoni suttu eikä ruudunpäivitys hidastele koskaan.
Myös kentät on ihan kunnon kenttiä kun taas kakkosessa koko peli tuntui välillä joltain boss rush moodilta kun ensin oli mini boss ja sitten ehkä pari vihollista ja toinen mini boss ja lopulta se oikea pomo.
Näiden kombo paketti maksoi jenkki storessa 6$ ja ykkösen ansiosta se oli hintansa arvoinen. Oikeastaan pelkkä ykkönen olisi jo tuon arvoinen.

Road trip adventure

Vähemmän tunnettu ps2:n ajopeli joka tunnetaan japanissa choro q nimellä, mutta täällä lännessä nimet vaihtelee jokaisen pelin kohdalla.
Tämähän on siis open world ajelu jossa pelin kaikki hahmot on puhuvia autoja ja tässä on jopa huikea tarina...
Presidentti on kyllästynyt olemaan presidentti ja aikoo antaa paikkansa sille joka voittaa grand prixin joten pelaajan tehtävä on osallistua kisoihin ja pärjätä tarpeeksi hyvin jotta saa paremman lisenssin jolla pääsee parempiin kisoihin ja lopulta grand prixiin.

Tämä ei myöskään ole pelkkää kisojen ajamista sillä tarjolla on myös aika perus fetch questeja sekä monta minipeliä.
Tarjolla on niin golfia, curlingia, mäkihyppyä kuin kalojen pyydystämistäkin ja golf oli oikeasti hyvä, joka on paljon sanottu kun sitä palloa tökitään autolla.
Kerättävänä on myös 100 choro q kolikkoa joita keräämällä saa pelin parhaita osia ja löydettävä on myös 100 valokuvaus kojua.
Mulla on enää muutamat valokuvaus paikat löytämättä ja aikaa mennyt likemmäs 20 tuntia varmaan.

Autoihin saa myös uutta osaa ja heti ekana kannattaakiin ostaa nopeampi ohjaus jotta auto alkaa kääntyä edes jotenkin järkevästi.
Ajofysiikat on niin ja näin sillä välillä joku perus pomppu saattaa pompauttaa auton korkealle ilmaan ja muuta vastaavaa, mutta nuo ei koskaan aiheuttanut häviötä joten ei ne pahemmin haitanneetkaan.
Visuaalisesti tämä on todella vaatimaton jopa ps2 standardeilla ja joku gt3 näyttää ps4 peliltä tähän verrattuna.
Mulle pelin ainoa miinus on tiimi mekaniikka josta ei aluksi tarvitse välittää ollenkaan sillä jos sun tiimikaverit pärjää tarpeeksi hyvin niin saat extra rahaa, mutta muuten niiden ajamisella ei ole mitään väliä.
Kunnes tulee se grand prix jossa jokaisen kuskin pisteet lasketaan yhteen joten jos ne tiimikaverit on jossain jonon häntäpäässä niin sä et voi voittaa.
Ne choro q kolikot kannattaa kerätä ihan vaan jo tämän takia jotta voi toiselle antaa parhaat palikat mitä on tarjolla ja sille toiselle toiseks parhaat palikat niin ne alkaa pärjäämään.

Kolikoiden kerääminen oli myös hyvin tehty sillä yhdestä sivutehtävästä saa skannerin joka näyttää ne minimapissa ja jokaisen kaupungin baarista saa vinkin missä yksi kolikko on joten noiden etsimiseen sai nähdä hieman vaivaa, mutta turhauttavaa se ei ollut.
Tämä maksaa ps3:n storessa vaivaiset 5e ja oli varmaan paras käyttämäni vitonen tämän vuoden puolella.

24 the game

Heti alkuun voin sanoa etten ole katsonut sarjaa kuin ehkä yhden satunnaisen jakson verran joskus ja silti tykkäsin tästä varsin paljon ja voin vaan kuvitella kuinka paljon tämä iskisi johonkin sarjan faniin.
Mukavana yllätyksenä peli antoi valita pelaako 50hz/60hz moodissa ja tarjolla oli myös 480p valinta.
Mä otin tietenkin ntsc valinnan sillä pelin ruudunpäivitys on välillä jossain 20-25 tuntumassa joten jokainen extra frame on tärkeä.

Tämähän on pohjimmiltaan third person toimintaa, mutta mukana on myös muutama ajotehtävä sekä monta minipeliä aina hakkeroinnista kuulusteluun ja nuo tuo mukavasti vaihtelua ja ne on hyvin hoidettu.
Itse räiskintä ajaa asiansa kunhan siihen tottuu parin tunnin jälkeen sillä pohjimmiltaan se toimii kuin gta 5:n assist moodi eli sä lukitut viholliseen, mutta voit vielä vapaasti liikuttaa tähtäintä, mutta jos heilautat nopeasti tähtäimen sen lukitus alueen reunaan niin se lukitus lähtee pois päältä tai vaihtaa vieressä olevaan viholliseen joten oikean tatin kanssa saa olla varsin tarkkana.
Toinen mainittava asia on se kuinka peli haluaa jatkuvasti myös keskittää sen tähtäimen ja sama koskee myös kameran kääntämistä korkeus suunnassa ihan normaalisti kävellessä.
Mulla meni ehkä joku kolmisen tuntia kunnes alkoi headshotteja napsumaan ihan hyvää tahtia.

Tässä ei myöskään pelata pelkästään Jackilla vaan myös Tonyn, Kimin, Michellen ja Chasen saappaisiin hypätään välillä.
Tarinakin kulkee kuten sarjassa eli tunti kerrallaan, mutta ei sentään reaaliajassa vaan mulla tais mennä n.8 tuntia läpäisyyn.
Lähinnä siitä kellosta näkee kuinka lähellä loppua ollaan.
Myös splitscreen efekti on usein käytössä vaikka ei sille sinänsä tarvetta olisi sillä jos vaikka jahtaan jotain autolla niin ei siitä ole mitään iloa jos ruutu jakaantuu ja näen eri kulmasta kuinka joku rekka on tulossa naaman eteen, koska se katse on aika pakko pitää tiessä ja lisäksi nuo kohtaukset kyykyttää ruudunpäivitystä varsin tehokkaasti.
Visuaalisesta puolesta olin ihan positiivisesti yllättynyt ja varsinkin välivideoiden hahmomallit saattaa olla parasta mitä olen ps2 peleissä nähnyt.

Airblade

Tästä tuli aikoinaan pelattua demoa ja tykkäsin siitä ihan helvetisti ja mun mielestä jo pelkkä demo oli paljon parempi peli mitä burnout.
Molemmat siis oli criterionin tuotoksia jotka muistaakseni julkaistiin aika samoihin aikoihin ja burnout oli se joka sai kaiken huomion ja kehut.
No nyt kun vuosia myöhemmin pääsin pelaamaan ihan koko pelin niin mun mielipide ei ole muuttunut mihinkään ja tämä on yks ps2:n aliarvostetuimpia pelejä.

Tämähän on siis lähinnä tony hawk kopio jossa rullalaudan sijasta jalkojen alla on hoverboard.
Pelin tarina moodi eroaa myös haukan kaavasta siinä, että sulla ei ole mitään pisteiden keräämisiä vaan sä keskityt aina ison pahan firman (joka on kaapannut sun kaverin ja luonut jalkojen alla olevan laudan) sabotoimiseen eli tapat vartijoita, tuhoat kameroita ja etsintäkuulutuksia ja muuta vastaavaa.
Kaikki hommat on myös tehtävä yhden session aikana ja jos aika loppuu niin koko kenttä aloitetaan alusta.
Aikaa on kuitenkin heti alussa useampi minuutti ja lisää saa aina kun tuhoaa tai tekee jotain ja ruudun yläreunassa on myös seuraavaan kohteeseen osoittava nuoli joten sokkona näitä ei tarvitse löytää.

Koska lauta leijuu niin sillä voi tehdä perus flippejä ihan milloin vaan ilman hyppäämistä ja näillä täytetään boost mittaria jonka avulla voi kasvattaa nopeutta ja hypätä korkeammalle.
Sä voit myös ottaa katulampuista ja muista tangoista kiinni ja hypätä niiden avulla korkeammalle.
Mikään kovin pitkä tuo tarina moodi ei ole sillä varsinaisia kenttiä on viisi ja lopuksi vielä yksi pakenemis kenttä jossa pitää vaan päästä perille ennen kuin aika loppuu.
Mulla taisi mennä n.3 tuntia ja tuota viimeistä kohtaa yritin varmaan yli 30 minsaa.

Tarinan läpäisyn jälkeen avautuu stunt attack joissa sitten onkin se vanha tony hawk kaava eli sulla on 2 minsaa aikaa ja sun pitää saada tietty määrä pisteitä, kerätä jotain vihreitä ja punaisia logoja tai jtn tai vaikka grindata 10 sekuntia putkeen ja muuta vastaavaa ja tässä moodissa ei ole pakko tehdä kaikkea kerralla vaan voit keskittyä yhteen asiaan kerrallaan.
Tätä moodia en jaksanut paria kenttää enempää pelata, mutta se ei ole pelin vika sillä mulla tuo vanha kaava alkoi maistumaan pakkopullalta jo haukan 1+2 remasterissa ekan parin tunnin jälkeen.
Tuon lisäksi on vielä score attack ja free ride moodit ja extroista löytyy making of haastatteluja, musiikkisoitin ja konsepti taidetta.
Visuaalisesti tämä näytti just niin hyvältä mitä muistinkin ja on edelleen yks hienoimpia ps2 pelejä mun mielestä.

Aggressive inline

Extreme rullaluistelua joka tekee oikeastaan kaiken paremmin mitä tony hawk.
Tämä siis tuli ennen tony hawk 4:sta ja tässä on isot avoimet kentät ilman aikarajaa joten sä voit rauhassa tutkia alueita.
Toki sulla on kestävyys mittari joka tyhjenee kun kaatuilet, mutta se myös täyttyy kun tekee temppuja ja niitähän tulee ihan luonnostaan tehtyä ihan jatkuvasti joten mä en ole koskaan nähnyt game over ruutua.
Lisäksi hahmojen statsit kasvaa ihan vaan pelaamalla joten mitä enemmän grindaat tai hypit niin sitä nopeammin statsit kasvaa.

Kenttien haasteet noudattaa tuttua kaavaa eli "grindaa nuo" ja "hyppää tuo gap", mutta on siellä myös tehtäviä jotka hieman muokkaa kenttää kuten vaikka huvipuisto jossa grindaat siipimutterin joka pitää maailmanpyörää paikoillaan joten se pääsee irti.
Joissakin kentissä on myös skatepark haasteita joissa sulla on muutama minuutti aikaa ensin muokata aluetta siirtelemällä ja kääntelemällä osia ja sitten saada vaadittu pistemäärä.
Kentissä on myös piilotettu avain joka avaa jostain toisesta kentästä uuden alueen jossa on vielä lisää haasteita tehtävänä joten pelattavaa riittää.

Mä myös tykkään siitä kuinka tässä on huomattavasti rauhallisempi vauhti mitä haukoissa joissa meno on ihan naurettavaa muutaman grindaus kombon ja rampin jälkeen.
Tässä ehtii oikeasti katsomaan mitä on tulossa ja edes hieman suunnittelemaan mitä meinaa tehdä sensijaan, että kaiken pitää tulla 0.2s aikana lihasmuistista.
Tämäkin oli edelleen just sellainen mitä muistin.

Rayman 2 the great escape (ps1)

Eka pelaamani rayman oli origins joten tämä oli uusi kokemus ja varsin mainio olikin.
Toisin kuin ykkönen joka oli niin masokistisen vaikea, että hyvin harva varmasti pelasi sen huijaamatta läpi niin tämä tarjoaa loputtomat elämät ja varsin leppoisan tasoloikkaseikkailun.
Videoita katsomalla kuitenkin selvisi kuinka tästä versiosta puuttuu iso määrä sisältöä dreamcast versioon verrattuna ja hahmot puhuu ihan englantia kun taas dreamcastilla ne puhuu jotain keksittyä siansaksaa.
Kumpikaan ei sinänsä haitannut ja tuo jälkimmäinen asia oli suorastaan plussaa sillä mua se keksitty mongerrus alkoi ärsyttää jo videoita katsoessa.

Pelattavuus toimii varsin hyvin ja nyt reiska ampuu jotain maagisia ammuksia käsillään ja nämä tähdätään kohti vihollista ihan automaattisesti.
Lisäksi voi painaa L2:n pohjaan jolloin normaalin liikkumisen sijaan vasen tatti liikuttaa reiskaa eteen, taakse ja sivuille ja tuossa moodissa onkin varsin helppoa väistellä vihollisten hyökkäyksiä.
Kamera tietenkin aiheuttaa omat ongelmansa välillä, mutta ei tässäkään sen enempää ongelmia ollut mitä toy story 2:ssa.

Mulle ainoa miinus oli viimeisen pomon toinen vaihe joka on lentely kenttä ja välillä sun pitää väistellä piikkipalloja jotka se heittää sun naaman eteen.
Näissä on yleensä vapaa kohta jossain neljästä kulmasta, mutta varsin usein otin osumaa vaikka olin just niin paljon vaikka ylävasemmalla kuin vaan on mahdollista ja kun tuo tapahtuu kolmesti peräkkäin niin alkaa se kuuluisa vitutuskäyrä nousemaan.

Tuota lukuunottamatta pelaaminen oli mukavan sujuvaa ja reilua ja aikaa taisi mennä joku viitisen tuntia joka vitosen hinnalla oli ihan ok, mutta jos tästä olisi aikoinaan maksanut sen yli 300 markkaa niin olisi saattanut hieman harmittaa.
Jos kerää vähintään 90% collectibleista niin pääsee pelaamaan rayman 2:n beta versiota joka on samanlainen 2d peli mitä eka rayman.
Onneksi tuo jäi vaan beta tasolle.

Ridge racer type 4

Mä ostin tän aikoinaan heti julkaisussa kun sitä arvosteluissa hehkutettiin ja peli oli pettymys ja vieläkään mä en vaan voi käsittää miten tätä edelleen pidetään erittäin hyvänä ja jotkut jopa sarjan parhaana.
Pelin päämoodi on real racing roots 99 grand prix jossa ajetaan kahdeksan kilpailua, kyllä, kahdeksan.
Kun nuo on ajettu niin peli oli sitten siinä.
Toki voit pelata uudestaan eri tiimillä ja jokainen neljästä vastaa eri vaikeustasoa, mutta ainoa asia joka muuttuu on auton ajettavuus ja expert tason autot onkin huomattavasti hitaampia mitä muut ja kääntyy myös paljon huonommin.

Lisäksi on duel moodi jossa voi saada neljä uutta autoa voittamalla ne. Tässä on se kaikki varsinainen sisältö joka on varsin minimaalista jopa ps1 pelien standardeilla.
Toki kerättävänä on yli 300 autoa, mutta oikeasti pelissä on vain muutama eri auto ja niistä on monta eri varianttia joiden nopeus saattaa vaihdella +/-5km/t ja muuta vastaavaa eli oikeasti tässä ei todellakaan ole yli 300 eri autoa.
Lisäksi noiden saaminen on tehty niin typerästi kuin vaan mahdollista sillä jos sä voitat kaikki kahdeksan kisaa niin sulla on kaikki sen tiimin parhaat autot.

No miten ne muut autot saa? Sijoittumalla huonommin.
Tässä on esimerkki jossa on jokaisen kahdeksan kisan sijoitukset:

11 11 1111=parhaat autot
12 11 1111=Yksi uusi auto
12 12 1111=yksi uusi auto

Sun täytyy yhden videon mukaan ajaa vähintään 78 kertaa tuo grand prix läpi jos jostain syystä haluat ne kaikki ja tuolla tavalla aina vaihdella sijoituksia. Tähän sopisi se klassinen "WHAT WERE THEY THINKING?!?" jonka avgn aina sanoo jossain vaiheessa.
Lisäksi pelin soundtrack on ihan paska vaikka sitäkin kehutaan ihan kaikkialla.
Tai ei se huono ole, mutta se ei vaan sovi arcade kaahailuun mitenkään sillä enimmäkseen musiikki on varsin rauhallista ja usein hieman jazz tyylistä menoa jossa välillä on pianokin mukana.
Tuollainen sopisi vaikka persona vitoseen kun yöllä kävelet kaupungilla, mutta ei tällaiseen sitten mitenkään.

Ridge racer 5

Tämä oli eka ps2 peli jonka ostin koneen yhteydessä 21 vuotta sitten ja onhan se edelleen hyvä ja sellainen mitä muistinkin.
No okei sahalaitaa on reippaasti enemmän mitä muistin ja tuostahan peli sai kritiikkiä jo julkaisussa.
Neloseen verrattuna kisoja on enemmän, ajettavuus parempi, uudet autot ja moottorit saa järkevästi ja soundtrack on helvetisti parempi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 29.05.2022 07:55
Mario Strikers: Battle Leaguesta julkaistiin demo, jossa pääsee pelaamaan jo nyt tutoriaalit ja ensi viikolla testaamaan matseja onlinessa muutamassa aikaslotissa.

Ensipuraisun jälkeen vaikuttaa siltä, että tästä tulee ehkäpä paras Mario-urheilupeli alustalla toistaiseksi. Next Level Gamesin (Luigis Mansion 3) animaatiojälki on tässäkin pelissä mykistävän hienoa; kaikki hahmot liikkuvat persoonallisesti, elävästi ja hauskasti. Yoshi pinkoo esimerkiksi Yoshi's Islandista tutulla kirmailullaan kentällä eteenpäin. Myös esimerkiksi taklasten lopputulokset ovat hykerryttävää katsottavaa, kun joku DK runnoo kevyemmän hahmon kentän pintaan. Yksityiskohtien määrä on älytön, kanukkikehitystalo on ollut jälleen kovassa lyönnissä.

Mutta pelattavuushan se tärkein on tällaisessa pelissä. Syvyyttä löytyy erikoissyöttöjen, potkujen, väistöjen ja muun ansiosta. Itemit pois laittamalla tämä on melkein kuin Fifa, hemmetti sentään.

Ja kahdeksan pelaajan lokaali moninpeli! Näitä on aina kiva saada lisää perinteisten Bombermanien jatkoksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 02.06.2022 17:54
Halo Reach

Aloitin Halo-kamppisten peluun kronologisesta järjestyksestä. Olen tottunut pelaamaan näitä lähinnä jaetun ruudun co-oppina, viimeksi kokonaan yksin pelaamani Halo taisi olla Halo 2. Ja siitä on todellakin kulunut aikaa ja paljon!

Reach onkin aika jännän tuntuinen Halo siinä mielessä, että MC ei ole päähahmo. Tykkään kyllä tästä ratkaisusta, vaikkei Chiefissä mitään vikaa ole. Kiva nähdä silti meininkiä myös toisenlaista näkökulmasta.

Toiminta on totutun laadukasta, pelattavuus tiukkaa ja... juoksunappi?! Kaikki eivät kuulemma tykkää, mutta ainakin kamppiksessa tuntuu toimivan, sillä kentät ovat mukavan laajoja, vaikkakin Halo-tyyliin silti lineaarisia.

Teknisestä puolesta olen vieläkin aivan liian huumaantunut pystyäkseni artikuloimaan muuta kuin ylisanoja; XIM NEXUSin gyro, 120fps AOCin 27" 1440p-näytöltä, 120 FOV... olen taivaassa!

Ainoa miinus, ettei päähahmon paljasta takapuolta näytetä alussa. Ainoa miinus.



Rise of the Tomb Raider

Jos eka Tompan rebootti oli hyvä, niin tämä on hemmetin hyvä. Maailman tyyli flirttailee hieman Ubisoftin avoimille maailmoille, mutta mittakaava on Tomb Raiderissa onneksi paljon maltillisempi eikä se tunnu laisinkaan uuvuttavalta. Sanoisinko, että vapautta mennä ja ihmetellä on tarjolla juuri sopivasti. Hienoa, ettei pääjuonta tarvitse heti puskea eteenpäin vaan voi etsiä parempia osia aseisiin ja nuuskia rauhassa luolia. Siperian kylmät, neuvostoaikaiset tukikohdat tarjoavat mielenkiintoinen lokaation ja kontrasti on mitä herkullisin sarjan ensimmäiseen osaan.

Lara on hieman seesteisempi tässä osassa, verrattuna siihen villikissaan, miksi hän trilogian avausosan lopussa muuttui. Muiduli räiski raivoissaan niin ihmiset kuin muinaiset olennot palasiksi ilman tunnontuskia. Mikähän oli bodycountti Draken ensimmäiseen Unchartediin verrattunaP Veikkaan kuitenkin, että pienempi.

Ja on se jouskari vaan aseiden ase, kun mekaniikat tehdään näin tyydyttävästi.

Mutta kummaa sen sijaan on se, että vaikka pistooleita löytyy vaikka muille jakaa, ei tapahdu sitä mitä sarjan fanit odottavat ja mille rebootin ensimmäisen osan lopussa jo silmää iskettiin. Ehkä myöhemmin? Älkää spoilatko.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 05.06.2022 16:26
Halo Reachin kampanjalle arvosanaksi rouheat 4/5.  Oli jopa yllättävän hyvä odotuksiini nähden. Olin toki kuullut joitakin juttuja Reachin juonenkäänteistä, mutta silti jotkut twistit vetivät maton jalkojen alta aika lujaa. Viimeinen tehtävä oli briljantti ja hyvin, hyvin mieleenjäävä. Onhan näitä tehokeinoja käytetty jo aikaisemminkin, mutta kun tällainen tehdään hyvin, niin vaikuttavuus on taattu.

Haloissa on kyllä parhaimmillaan sellaista kenttäsuunnittelua, joka uppoaa täydellisesti minuun. Vähän sama homma kuin Crysiksessakin, mutta ei niin suuressa mittakaavassa. Avoin lineaarisuus toimii ja taisteluita voi lähestyä monilla eri tavoilla riippuen mistä lähtee etenemään, mitkä vihut ensimmäiseksi ampuu ja mitä ajoneuvoja ottaa haltuunsa. Toimii vielä paremmin kaverin kanssa, ja siksi nämä ovatkin co-opissa erinomaisia, jopa parhaita genressään. En ole vielä pelannut Infiniteä yksinpelillä, mutta voisiko olla että avoin lineaarisuus toimii Halossa sittenkin paremmin kuin vielä avoimempi maailma? En kuitenkaan vielä ota kantaa siihen.

Seuraavaksi Halo: Combat Evolved, joka on minulle tutuin kaikista Haloista, ainakin kampanjan puolesta.

MCC on kyllä yksinpeli-Haloistakin diggaaville nykyään kova paketti, ei siitä mihinkään pääse.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.06.2022 14:36
Tuli otettua heti TMNT Shredder's Revenge Switchille, kun peli julkaistiin. Onhan se nostalgista. Ja ihan jees mättöä. Ei mitään mihin tarvisi suuremmin keskittyä, pelailee vain "Kasuaaliin" tapaan. Tosin jotenkin tuntuu että ohjaus ei olisi ihan niin "tiukka" mitä sen haluisi olevan. En nyt ole ihan varma onko tämä lagia vai animaatiosta johtuvaa. Vai ihan vain siitä että tuli vasta illalla pelailtua. Mutta ei se niin paha ole että pelin pilaisi täysin.

"Kasuaalista" pelaamisesta vielä, että oli pakko alkaa pelaamaan yksinkin uutta Kirbyä Switchillä. Pelasin sen likan kanssa pitkälti lähes viimeseen pomoon asti, mutta jäi takaraivoon polttelemaan niin paljon se määrä "suorittamista" mitä jäi suorittamatta että oli pakko pistää yksin tulille :lol: Pelasin ensimmäisen maailman ja keräsin siitä kaikki Waddle Deet ilman kunnon yritystä ja päälle vielä raja-arvot rikki kaikkiin ns. haaste ratoihin (tms.) ;D Se vähän helpotti polttelua, ja jatkoin vielä toisenkin maailman pelaamista. Kaikki Waddle Deet kerättynä tähän asti tietty ja haaste radat viimesen päälle. Ja siis vieläkään ei suurempaa yritystä ole tarvinnut, eli tämä ei ole todellakaan kummoinen haaste. Mutta on jotenkin todella rentouttavaa vain löhötä ja pelata tälläistä (turhan päiväistä?) perushyppelyä, kun vaihtelua löytyy ja pelimekaniikka toimii. Joskus on kiva pelata muuten vain simppeliä peliä ilman että naama on irvistyksessä :lol:

Lämpenen koko ajan kyllä enemmän Switchille. Se vain on profiililtaan niin eri laite kuin PS5, XSX tai PC. Esim. PS5:llä hakee ehkä enemmän ns. kokemuksia peleistä, tyyliin juonta, fiilistä, ajatusta, leuan lattiaan tiputtavaa visuaalisuutta. Mutta Switchillä on tarkoitus vain pelata. Ei sillä onhan Switchilläkin tälläisiä pelejä, mutta näistä jää aina se viimeinen viilaus vajaaksi, koska tehoja vain puuttuu. Mutta se pinkki pallo vain toimii. Se ei herätä tunteita mihinkään suuntaan, mutta on suunnattoman rentouttavaa vain pistää kaikki ajatukset ja puristukset sivuun ja vain pomppia sen pallon kanssa pitkin kenttiä, kun voi vain pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 21.06.2022 12:28
Rise of the Tomb Raider meni tuossa läpi. Olipa tosiaan erinomainen jatko-osa, menee varmaan yhdeksi parhaista kakkososista koskaan minun listoillani. Vähän kaikkea oli paranneltu ja lokaatiot kiinnostavampia monilta osin kuin alkuperäisessä. Taisteluiden suuresta määrästä tunnutaan monessa paikassa valittavan, mutta minun mielestäni niitä oli juuri sopivasti. Lara voi kuitenkin hoitaa ne niin monella eri tavalla: aseilla, hiippailulla, heittoesineillä, harhautuksilla... Työkaluja ja erilaisia lähestystapoja riittää!

Korkkasin myös aika nopeasti Risen läpäisyn jälkeen Shadown, ja olin oitis mielissäni mm. vesikontrollien parantumisesta ja uimisen toteutuksesta. Nyt vedenalaisessa tutkimisessa on jo kunnolla fiilistä. Turhat "pyöritä tattia ja köysi kiertyy" -mekaniikatkin voi nyt yksinkertaistaa helpommiksi niin, ettei tikkuja tarvitse turhaan veivailla.

Shadow on myös todella hieno graafisesti. Taitaa pyöriä Series X:llä natiivina 4K:na melkeinpä lukitusti 60 kuvaa sekunnissa! Viidakkoympäristöt tihkuvat elämää ja tunnelmaa, Uncharted-vaihdetta on omalla tavallaan laitettu pykälä suuremmalle.

Ellei Shadow sitten ihan surkeaksi muutu, tulen nostamaan tämän trilogian heittämällä Uncharted-pelien edelle. Hienonhienoja seikkailupelejä, jotka tahtoo varmasti pelata uudemmankin kerran, toisin kuin Draken seikkailut.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.06.2022 13:29
Pelasin jonkun verran Assassins Creed Originsia kun oli game passissa. Kiva huomata, että johonkin voi aina luotaa... nimittäin AC:n paskuuteen. Viimeisestkin rippeet stealthista ja salamurhaamisesta heitetty pois ja jatkettu perusmätkintämenolla. Helvetisti näyttää olevan tekemistä, mutta kun niistä mikään ei ole haastavaa tai mukavaa.

1.7. tulee näköjään Far cry 5 GamePassiin. Siinä varmaan jatkuu sama Ubisoftin paskakaava. Kerää materiaalia -> craftaa -> vallota leiri > kiipeä torniin -> repeat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 30.06.2022 22:26
En tiedä, oliko se hikeä vai parhauden kyyneliä, joita vuodatin äsken, kun sujautin tatinpidennyksen päälle ja pistin Ikaruga tulille - kirjaimellisesti, koska Series X käy aika kuumana näillä keleillä. Niin joo, deadzonet myös nolliin, sillä edes gyro ei ole saanut minua irtautumaan ikuisesta deadzone-vänkäämisestä.

Tosiaan, joskus aikaisemminkin jo paasasin siitä, miten yllättävän hyvältä tuo shmuppien pelaaminen KontrolFreek-tatinpidennyksellä tuntuu, mutta Apexin myötä olen alkanut pelaamaan gyrolla niin, että laitan pisimmän tatinpidennyksen vasempaan tattiin - siis lähes kaikissa peleissä. Tämä tuntuu jotenkin vakauttavan padia ja vasen peukalo on neutraalimmassa asennossa kun juokset eteenpäin. Mutta takaisin Ikarugaan. En ole koskaan, en vittu koskaan, tuntenut noin silkkistä ohjaustuntumaa tässä pelissä. Pienikin hipaisu rekisteröityy ruudulla samantien, kun tattia ei tarvi väännellä puolta päivää suuntaan tai toiseen ilman deadzoneja. Pidempi vipuvarsi antaa muutenkin tarkemman tuntuman. Ainoa huono puoli on tikkujen ikuinen kirous, eli driftaaminen - alus lähtee joskus laukalle oikealle vaikkei tattiin koskisi. Mutta eiköhön tuonkin saa selätettyä kun muuttaa deadzonea hieman.

Driftaamisesta puheen ollen: OutRun 2 SP on paras arcade-kaahailu, mitä on tehty. On tullut tykiteltyä pelin time attackia PCSX2:ssa. Tämänkin pelin tilasin joskus Japanista, joten on aika siistiä päästä pelaamaan peliä English patchilla Xboxilla. Nolla-deadzone ja tatinpidennys antaa mahtavan tuntuman tienreunusten nuolentaan, eikä tarvi alkaa sähläämään ratin ja polkimien kanssa. Pelin syvälliset driftausmekaniikat, loputtoman siniset taivaat, puhdas "easy to play, hard to master" arcade-meininki ja rikkoutuneen ennätysajan kilahdusäänet antavat loputonta dopamiinipörinää aivoille. Erityismaininta myös DualSensen terävälle tärinämoottorille, joka aiheuttaa joka kerta euforiaa, kun driftatessa takapyörät slaidaavat kanttarille tai takapuskuri kaataa tiellä olevat oranssit liikennekartiot kumoon. Enhän minä ikinä legendaarisen Team Marubakun (https://youtu.be/xhr3jVFe-s4) aikoja tule rikkomaan, mutta kiva silti yrittää.

Ja koska en jaksa kirjoittaa erikseen RetroArch-monologiketjuuni: RetroArch sai päivityksen, jonka myötä DirectX-renderöinnin input lagi tippui Vulkanin ja OpenGL:n tasolle. Hehkutin, miten retropelejä voi pelata vähemmällä input lagilla, mitä alkuperäislaudalla. Noh, Xboxilla se ei ollut oikeasti edes mahdollista, luulin vain, mutta nyt on. :lol: Street Fighter III: 3rd Strike ilman input lagia (ja tismalleen oikealla arcade-version virkistystaajuudella 59.59Hz) on suorastaan uskonnollinen kokemus.

RetroArchilla on tullut pelattua muutenkin vaikka mitä. Esimerkkinä kerrottakoon vaikka Monkey Ball, eli se alkuperäinen Naomi-kabinetin arcade-versio, johon Super Monkey Ball perustuu. Ja peli tukee muuten Retro Achievementseja. :lol: Suht huikeeta heittää jokin random Naomi- tai Atomiswave-peli päälle 4K-resoluutiolla (+ AMD:n FidelityFX Super Resolution -shaderi terävöittämään tekstuureita) laajakuva-hacksilla, kun saavutukset vielä pärähtävät ruutuun. Näin kävi myös Metal Slug 6:n kanssa. Samainen emulaattori pyörittää nykyään myös Naomi 2 -pelejä. Virtua Fighter 4: Final Tuned ei ole vanhentunut päivääkään.

Eli ei se hikeä ollut, olen kyynelehtinyt parhaudelle vain niin saatanasti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 01.07.2022 17:53
LIVE A LIVE (demo)

SquareEnix ei näköjään voi epäonnistua näiden 2D-HD-peliensä kanssa. LIVE A LIVE saattaa olla jopa kolmikon (Octopatch, Triangle, LIVE) paras peli, kun kaikki on tehty.

Peli sisältää useita pieniä tarinoita, jotka sijoittuvat omille aikakausilleen. Tapahtumia on niin villissä lännessä, vanhassa Japanissa kuin kaukana tulevaisuudessakin. Vaihtelua pelissä tulee ympäristöjen puolesta olemaan siis hurjasti. En vielä tiedä miten pitkiä nämä yksittäiset tarinat ovat, mutta jos ovat edes lähellä 10 tuntia, pelissä olisi jo silloin mukavasti sisältöä.

Pelimoottori on kehittynyt; LIVE A LIVE yltää Switchin natiiviresoihin molemmissa moodeissa, mikäli silmäni näkee oikein. Peli on aivan mykistävän hieno, etenkin OLED Switchin omalla näytöllä. Törkeän siistit värit ja upea pikselitaide, jonka vaikuttavuutta depth of fieldin kaltaiset nykyaikaiset tehosteet vielä lisäävät. Pelaaminen on ajoittain vaikeaa, kun peli on niin hieno katsella.

Varmasti GOTY-kisassa mukana, jos peli on vielä niin hyvä, mitä SNES-version pelanneet siitä sanovat.


Mega Man: The Wily Wars (Mega Drive NSO)

Siis tämä koko juttu tuli oikeastaan niin puun takaa, kuin olla ja osaa. Mikä ihmeen Wily Wars? Olin kuullut nimen ohimennen, mutta olin jotenkin olettanut kyseessä olevan jonkun vanhan Mega Man -strategiapelin. Nimen takia siis.  :lol:

Mutta tämähän on periaatteessa kuin Super Mario All-Stars, mutta kolmen ensimmäisen Mega Man -pelin kanssa. Tyyli on lähellä SNES:in Mega Man seiskaa, mutta tämä ei ihan niin hieno graafisesti ole kuitenkaan. Mitään ei sisällään ole liikaa muutettu. Pelit tunnistaa yhä.

Pelaan tätä 8Bitdo:n erinomaisella M30-padilla, jolla pelituntuma on hurmoksellinen. M2 on kääntänyt nämä pelit palveluun, eikä emulaation suhteen taida olla kenelläkään pahaa sanottavaa. Hahmon liike on kuitenkin hieman erilaista kuin originaaleissa, mihin vie aikaa tottua. Ei välttämättä huonompaa kuitenkaan.

Olo on epätodellinen; miten voi olla mahdollista, että Mega Man -fani saa pöytäänsä tällaisen kattauksen "uutta" vuonna 2022?! Olen näköjään hyvin sivistymätön fani, kun en tiennyt tästä setistä. No, nyt korjataan ongelma ja odotellaan jännityksellä, miten hienoa kakkonen ja kolmonen on pelata Wily Wars -versioina, kunhan heikomman ykkösen saa pelattua läpi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.07.2022 22:53
Ei varsinaisesti pelejä, mutta laitteilla on tullut leikittyä.

PS Vita: On kyllä kova laite. Custom Firmwarella homebrew:t on vedetty kyllä niin mahtavalle tasolle, ettei vielä muilla laitteilla ole tullut vastaan. Löytyy esim. App jonka kautta voi ladata melkeinpä minkä tahansa Vitalle julkaistun pelin, demon, dlc:n jne. Lisäksi SNES emulointi on ihan hyvällä tasolla, joten soveltuu myös 8/16-bit laitteiden emulointiin hyvin. Tietty PSP/PSX emu toimii myös mahtavasti.

3DS: Laitteenahan tämä on paska ja täysin turha 3D-efekti perseestä. Kuitenkin hyviä pelejä löytyy ja haxoroituna ihan hyvä. Varsinkin kun normiDS-pelitkin toimivat hyvin. Kuitenkin tämän ja DS:n tapauksessa olisi toivonut enemmän tehoja ja yksi isompi hyvä kosketusnäyttö. Ei tuosta kahden näytön menosta ole ollut koskaan iloa.

Wii: Tämäkin piti hommata, kun veljenpoika haluaa pelata Punch-outia. No jailbreikkaus oli ainakin helppoa, mutta onhan tämä aivan kauhea laite. Kohta saa HDMI-adapterin postissa niin katsotaan miltä pelit näyttää sitten. Kuitenkin en ymmärrä miten tuolla Wiimotella on jaksanut kukaan pelata mitään peliä. Vaikka on motionplus, niin osoittelu on silti niin perseestä. Lisäksi sitä on väkisin tunnettu joka pelin valikkoihin, joita olisi 100 kertaa helpompi navigoida ristiohjaimella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.07.2022 11:22
Itse sain tuossa kesän alussa Steam Deckin vihdosta viimein ja on ollut kovalla käytöllä siitä lähtien. Steamin loputon pelikirjasto kulkee mukana kaikkialla ja vielä ei ole tullut vastaan yhtään ei-yhteensopivaa peliä. Jopa kaikkein vanhimmat klassikkot, kuten Tomb Raiderit ja Morrowindit toimii täysin ilman mitään säätämistä. Vehje pyörittää jopa Red Dead Redemption 2 luokan isoja pelejä 60fps, jonka vuoksi kokemus on huomattavasti konsoleita parempi. Resoluution ei tarvitse olla 4k:n luokkaa, vaan näyttää pienellä ruudulla terävältä alhaisillakin resoilla. Luksusta on, että voi valita hetkessä eri ohjaustyylejä ja laite suosittelee jopa emulaattoripeleille parhaat ohjainasetukset. Sitten on vielä tarjolla pelaajien tekemiä ohjausvaihtoehtoja, jotta itse ei tarvitse alkaa mitään virittelemään.

Mutta kaikkein parasta on Steam Deckin kyky pyörittää emulaattoreita. Toki Retro Arch toimii täydellisesti laitteella, mutta homman saa vietyä vielä pidemmällä asentamalla Emu Deckin, joka tekee pelien emuloinnista vielä helpompaa. Se on kuin välikerros Steamin ja Retro Archin yläpuolelle ja yhdistää vielä mukaan Dolphinit ja muut emulaattorit kaupan päälle. EmuDeck hakee kaikkiin peleihin kansikuvat, viralliset nimikkeet yms. ja iskee ne suoraan näkymään automaattisesti Steamin kirjastoon muiden pelien kanssa. Mikäs sen mukavampaa, kun mukana kulkee vaikka kaikki N64, PSP, PS1, DS, 3DS, PS2 ja Gamecube pelit ja ovat nätisti esillä heti alkuruudussa. Laitteen avoimuuden vuoksi pelejä voi modata miten huvittaa ja kaikki mikä toimii PC:llä, toimii myös tällä. Esim. Metroid Primeen saa widescreen tuet ja HD-tekstuurit samalla tavalla. Tarvittaessa voi iskeä kaapelilla kiinni telkkariin ja pelata kavereiden kanssa moninpelejä.

Kun on tottunut pelaamaan kaikenlaisilla 3DS:n, Vitan ja Switchin umpipaskoilla analogisilla tateilla, niin onhan Steam Deck täysin eri sarjassa siinäkin mielessä. Laite ei ehkä ole mikään maailman nätein, mutta ei tunnu siltä että hajoaa käsiin.

Suurimmat miinukset annan bugisesta käyttöliittymästä. Välillä tulee random crasheja ja joku peli ei suostu sulkeutumaan, ellei pakottamalla sulje. Ei mitään vakavaa, mutta sellaista pientä sekoilua. Onhan kyseessä kuitenkin Linuxin päälle rakennettu kikkare, jossa enemmän ominaisuuksia ja vapauksia kuin normaaleissa konsoleissa yhteensä. Tästä syystä en myöskään lähtisi suosittelemaan laitetta ihan uunoille, vaan PC:n tyyliin kannattaa olla vähän ymmärrystä näpertämisen päälle.

Jos Valve saa seuraavaan malliin lisättyä Oled/HDR-näytön ja korjattua lastentauteja, niin onhan tämä aika kermainen laite.

(https://i.imgur.com/At427eV.jpeg)






Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 15.07.2022 14:50
En viitsi ihan kaikkea kirjoittamaani kopsata konsolifinin puolelta tänne tai siitä tulisi ihan julmettu teksti seinä joten tässä on hieman matalampi seinä.


Deus ex (ps2)

Tätä aloittaessa oli pelko siitä kuinka aika on varmasti kullannut muistot eikä tämä enää iske, mutta olihan tämä edelleen ihan helvetin hyvä eikä tekniset ongelmatkaan haitanneet.
Ruudunpäivityshän tässä on usein varsin tökkivä ja jos tulee tulitaistelu vaikka neljän vihollisen kanssa niin aletaan olemaan jo diashow tunnelmissa joten vaikka teknisesti sä voisit pelata räiskimällä niin ei se ps2 versiossa ole mikään oikea vaihtoehto.
Sama pätee myös tähtäämiseen ja mä oikeasti suosittelen jokaista ottamaan hiiren käteen kun tätä pelaa tai muuten aika varmasti menee tärkeät headshotit ohi ja taas on hälytys päällä.
Itsehän pelasin tämän jo 20 vuotta sitten padi+hiiri kombolla eli normaalisti vaan paikkoja tutkiessa käytän pelkkää padia ja jos kuulen tai näen vihollisen niin sitten otan hiiren käyttöön.
Toki näppistäkin voi käyttää, mutta mä käytän mieluummin ohjainta liikkumiseen koska kahdeksan eri suunnan sijaan sulla on täysin portaaton liikkuminen ja nopeus.
Se kannattaa muistaa, että jos tän ostaa ps3:n storesta niin siinä ei sitten hiiri ja näppis toimi.

Latausruutuja on myös varsin paljon ja esim se alun liberty island on jaettu neljään eri alueeseen kun pc versiossa se on yks alue ilman latausruutuja.
Nuokaan ei pahemmin häirinneet kun yleensä tulee edettyä varsin hitaasti, mutta kohtuu hidas tallennus kyllä hieman häiritsi.
Toisaalta ei kukaan pakottanut mua tallentamaan minuutin välein.

Tämä oli myös ihan pirun pitkä ja mietinkin miten ne tyypit tätä on pelanneet joiden videot katsoin ennen aloittamista kun toinen sanoi, että sillä kestää nykyään sellainen kasuaali läpäisy 9 tuntia, mutta ekakertalaisella voi mennä jopa 20 tuntia ja toinen valitti kuinka sen energiamiekan saa jo pelin alkupuolella ja se tavallaan rikkoo koko pelin jos sitä käyttää, koska se tappaa laakista melkein kaikki ihmis viholliset.
Mulla meni melkein 30 tuntia ja tuon miekan sain 13 tunnin jälkeen.

Half-life (ps2)

Tämä ei varmaan esittelyä kaipaa sillä onhan kyseessä peli joka mullisti fps genren tarjoamalla pelaajalle yhtenäisen maailman erillisten kenttien sijaan.
Nykyään tämä ei kylläkään enää niin kovin iske mitä 20 vuotta sitten eikä tämä silloinkaan ollut mulle mitenkään maailmaa mullistava peli sillä mä olin pelannut jo red factionin joka teki saman homman, mutta laittoi sekaan vielä ajoneuvo osioita ja pari hiippailu osuuttakin vaihtelua tuomaan.

Ei halfis nytkään huono ollut, mutta varsin geneerinen putki joka paikoitellen kyllä iskosti päähän sen, että peli tuli alunperin 90 luvun lopulla sillä varsinkin loppupuolella tulee paljon vastaan asioita jotka tappaa laakista. Esim parkkihallissa kun juokset eteenpäin vievälle ovelle niin katto romahtaa niskaan. Toivottavasti muistit tallentaa sillä ps2 versiossa ei ole checkpointeja.
Onneksi normaalin vapaan tallennuksen lisäksi löytyy myös quick save joka on mukavan nopea käyttää ja tuolle tulee kyllä monta kertaa tarvetta.
Ellei katto romahda niskaan niin kuolet tikkaita kiivetessä sähköön tai random sotilas ampuu sua kranaatilla ennen kuin ehdit edes reagoimaan tai sitten kuolet yhdessä monesta tasoloikka kohdasta.
Kuten sanottu, 90 luvun pelidesign.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että quick save tallentaa koneen muistiin joten jos peli kaatuu tai sähköt menee poikki niin samalla katoaa se tallennuskin joten välillä kannattaa tallentaa ihan muistikortille.
Sitten on tietenkin se lopun xen osio joka ei vieläkään mun mielestä sovi peliin ollenkaan ja silloin 20 vuotta sitten se myös latisti erittäin hyvät fiilikset jotka mulla oli tuohon asti.

Deus exän tapaan tässäkin on paljon latauskohtia pc versioon verrattuna ja sen alun junamatkan aikana peli lataa vähintään kolmesti.
Myös deusin tapaan tässäkin on näppis ja hiiri tuki joten pelasin padi+hiiri kombolla ja tämä osaa hyödyntää myös rullan käyttämisen joten napit voi laittaa niin ettei otetta tarvitse koskaan muuttaa sillä kaiken voi määrittää itse.
Gordonin tarinan parissa mulla taisi mennä kymmenisen tuntia.
Se missä ps2 versio ottaa etumatkaa pc versioon on decay moodi joka tarjoaa yhdeksän co-op tehtävää jonka pääosassa on Colette Green ja Gina Cross ja nämä tehtävät tapahtuu Gordonin tarinan rinnalla.
Esim yhdessä tehtävässä autetaan dr.Rosenbegia ottamaan yhteys armeijaan joten nyt tiedätte kenen vika sekin oli :D

Decay tehtävät voi pelata myös yksin jolloin hahmosta toiseen vaihdetaan selectia painamalla.
Tekoäly osaa kyllä ampua jos näkee vihollisen, mutta muuten se seisoo siinä mihin sen toisen hahmon jätit, mutta varsin sujuvasti nuo meni silti.
Siis jos unohdetaan se fakta ettei näissäkään ole checkpointeja eikä tallennusta joten jos toisesta lähtee henki likemmäs 30 minuutin pelaamisen jälkeen niin alusta vaan uudestaan.
Ei tuo silti koskaan vituttamaan päässyt sillä seuraavalla yrityksellä aikaa meni puolet vähemmän kun tiesi mitä odottaa.
Yhteensä mulla taisi mennä aikaa viitisen tuntia.
Jos kaikki yhdeksän tehtävää pelaa A-arvosanalla niin aukeaa kymmenes tehtävä jossa pelataan vortigauntilla eli sillä perus alienilla joka ampuu niitä vihreitä salamoita.
Jos tuosta saa A-arvosanan niin cheat valikkoon aukeaa alien mode jolloin koko perus tarinan voi pelata tuolla läpi.
Tuon alien moden ja sen bonus decay tehtävän voi avata myös ihan koodeilla kuten minä tein.
Niin ja nuo decay tehtävät saa myös pc versioon modilla ja sen pystyy pelaamaan ihan netin kautta cooppina.

Red faction (ps2)

Pakkohan tämä oli pelata melkein heti halfiksen perään jotta saa tehtyä pientä vertailua ja oikeastaan tekisi mieli sanoa, että oli tämä edelleen hieman parempi juurikin sen takia, että peli tarjoaa enemmän vaihtelua.
Lisäksi tässä ei ole tasoloikkaa, mutta äkkikuolemia tulee lopussa railgun vihollisten takia, koska sillä pystyy ampumaan seinien läpi etkä voi tietää missä tuollainen vaanii. Joskus sellainen voi olla oven takana ja sä kuolet välittömästi kun avaat oven.
Onneksi tässäkin on vapaa tallennus joten ei nuo vituttamaan pääse ja nuo olikin oikeastaan se ainoa miinus koko pelissä edelleen.

Liikkuminen on sujuvaa eikä Parker ole niin liukas ohjattava mitä Gordon ja vihollisetkin tippuu nopeammin kun halfiksessa sai välillä upottaa puolen rynkkylipasta sotilaan naamaan ennen kuin se kuoli.
Pituutta tällä olikin reippaasti vähemmän sillä aikaa meni vajaa kuus tuntia. Toisaalta tässä ei tarvinut myöskään harrastaa save/load rumbaa läheskään niin paljoa mitä halfiksessa.
Edelleen mainio yhden iltapäivän räiskintä kokemus ja muistaakseni tämä löytyy jopa ps4:n storesta.

The bouncer (ps2)

Tämä kyllä ansaitsee oikeastaan kaikki haukut mitä tube videoissa yleensä sanotaan.
Kaikki vaan on niin hidasta ja tönkköä. Kuvitelkaa vaikka joku perus kierrepotku tekkenissä, kuvitelkaa se nyt 20% hitaampana ja tuo pätee oikeastaan kaikkiin liikkeisiin.
Pelatessa myös ihmettelin miksi mun hahmo tekee välillä kolme kertaa kolmiota painamalla kolmen potkun kombon ja välillä kolmen iskun kombon.
Läpäisyn jälkeen gamefaqsia lukiessa opein, että peli käyttää niitä analogisia nappeja ja hyökkäyset määräytyy sen mukaan kuinka kovaa niitä runnoo.
Ihan kuin tuo itsessään ei olisi jo äärimmäisen typerää niin peli ei edes opeta tuota sulle. Ei tutoriaalia, ei practice moodia, ei mitään.
Katsoin vielä ohjekirjan uudestaan, koska mun mielestä sielläkään ei lukenut tuosta mitään. No tavallaan luki, tavallaan.

Tässä on siis x= low attack, neliö = med attack, kolmio= high attack ja ympyrä=jump attack.
Ohjekirjassa on esim high attackin kohdalla pieni H ikoni ja sen vieressä lukee light ja sitten on isompi H ikoni jonka vieressä lukee heavy ja tästä pitäisi siis päätellä, että tuo tarkoittaa napin painamisen voimakkuutta.

Tämä on saanut kritiikkiä siitä kuinka peli kestää korkeintaan kaks tuntia ja silloinkin videoiden katsomista on varmaan tunti, mutta tässä tapauksessa se on vaan hyvä asia.
Ainoa hyvä asia koko pelissä on visuaalinen puoli ja tämä näyttää oikeasti hyvältä kun ottaa huomioon kuinka tämä oli ps2:n ekoja pelejä ja silloin ei oltu nähty vielä mitään tällaista.

Death by degrees (ps2)

Tekkenin Nina Williamsin oma peli joka ajallisesti sijoittuu ennen ekaa tekkeniä.
Tämähän on aikamoinen sekoitus eri elementtejä sillä enimmäkseen tutkiskellaan pelin alueina toimivaa risteilijää ja vankilaa ja ratkotaan resident evil tyylisiä pulmia ja tietenkin tapellaan niin perkeleesti.
Myös vaihtuvat kuvakulmat tuo mieleen ressat, mutta yleensä kameran saa myös selän taa pitämällä r2 pohjassa, mutta tämä aiheuttaa myös omat ongelmansa sillä tuossa moodissa voi pelkästään juosta joten jos haluat hiipiä vihollisen taa jotta voit vaan taittaa sen niskan niin se kuulee sut, mutta sitten taas se vakio kuvakulma saattaa piilottaa koko vihollisen.

Taistelu hoidetaan oikealla tatilla ja firman kokouksessa se varmaan on kuulostanut hyvältä kun voit helposti potkaista vaikka selän takana olevaa vihollista.
Vaihtuvat kuvakulmat vaan aiheuttaa omat ongelmansa ja usein kuvakulman vaihtumisen myötä huomaatkin huitovasi ilmaa.
Kombot on vielä oma asiansa ja hattua nostan jokaiselle joka nuo sisäistää sillä ne voi olla vaikka seuraavanlaisia:
L1 pohjaan, vasemman tatin näpäytys kohti vihollista, klikkaa oikeaa tattia ja kaksi oikean tatin näpäytystä kohti vihollista.
Eri komboja ja liikkeitä on myös iso määrä ja mä en opettelut niistä ensimmäistäkään vaan käytin tappeluista saatavat pisteet melee aseiden kestävyyden parantamiseen joka oli paljon hyödyllisempää.

Nina voi siis löytää useampiakin eri aseita kuten katanan, sähköistetyn pampun, konepistoolin ja railgunin ja kaikilla näillä on oma kestävyys.
Yleensä näitä löytää koodilukoilla varustetuista laatikoista ja kaapeista jotka avatakseen pitää laittaa numerot järjestykseen ja parin ekan pulman jälkeen mä lunttasin kaikki oppaasta sillä mun älykkyys ei noihin riittänyt ja nuo aseet on aika must have jos haluaa sujuvasti edetä.
Taistelun lisäksi päästään pari kertaa suojaamaan kaveria sniperilla ja käyttämään dronea.
Molemmat näistä toi varsin tervetullutta vaihtelua.

Aikaa mulla meni n.13 tuntia ja läpäisyn jälkeen aukeaa vielä kymmenittäin haasteita niin taistelun, tarkka-amppumisen kuin drone lentelyn muodossa ja nuo olisi ollut ihan kivoja ellei aikarajat olisi niin naurettavia.
Jos oikein ymmärsin valikoista niin esim sniper ja drone haasteita on 30, mutta niistä on vain 10 aluksi pelattavana.
Jos ekassa sniper haasteessa haluaa kultaa niin sun täytyy tappaa vihollinen headshotilla 1.7 sekunnissa ja se kävelee tornissa jonka valot sokaisee sun näkökentän täysin jos zoomaat liikaa.
Drone lentely toimii hyvin tarinan aikana, mutta kun sulla on tiukka aikaraja kerätä kristalleja jotka on ympäri huonetta niin sen ohjaus on aivan liian kankea ja epätarkka.
Ajattelin kokeilla jos saisin lisää kenttiä auki vaikka en mitään mitalia saisikaan, mutta tuolla tyylillä mulla sitten loppui jo akku vissiin viidennessä kentässä joten päätin antaa olla.

Sitten on vielä Anna moodi jossa pitää kerätä kuolleilta tekken force sotilailta 12 jotain koodikorttia ja päästä evac pisteeseen.
Nuo raadot voi olla missä vaan kunnes opit niiden sijainnit ulkoa ja lisäksi tässä ei ole tallennusta eikä checkpointeja ja mä onnistuin aika äkkiä löytämään ns. ansa huoneen jossa varmaan 10 vihollista kävi laumana päälle ja tässä moodissahan ei voi avata ovea ennen kuin kaikki on voitettu.
Katsoin tubesta jonkun läpäisy videon ja se näytti tietävän mitä teki ja silläkin meni 45 minuuttia.
Joo en ala tuhlaamaan aikaani tuollaiseen.

Itse tarinan pelaaminen oli paria pomoa lukuunottamatta ihan viihdyttävä ja oli tämä aivan helvetisti parempi mitä the bouncer.
New game+ moodissa saisi jopa muutamasta aselaatikosta loputtoman aseen ja meinasin pelata tämän vielä uudestaan läpi ja ampua vaan kaikki, mutta yhtäkään tuollaista asetta ei saa koko laiva osion aikana joten muutama eka tunti menisi ihan kuten viimeksikin. Tai no nyt koko pelin vois pelata bikinit päällä joka on aina plussaa.

MGS 2 (ps2)

Edelleen täyden kympin peli.
Tarina on edelleen hemmetin kiinnostava ja informaation sensurointi ja valikointi siitä mitä ihmisille kerrotaan on todellisempaa kuin koskaan.
Ohjaimen analogisia nappeja hyödyntävät kontrollit toimii edelleen hemmetin hyvin ja niiden ansiosta tämä on mulle edelleen se paras versio.
Myöskään visuaalisesti peli ei ole vanhentunut oikeastaan ollenkaan sillä just edeltävänä päivänä katsoin gmanin videon tubesta jossa se pelasi hd versiota ja oikeastaan ainoa ero ps2 versioon oli se kuinka ps2 versiossa on enemmän sahalaitaa.
Mä tietenkin edelleen pelaan crt töllön kanssa joten ero tietenkin on paaaljon isompi jos kuvan heittäisi isolle 4k ruudulle.

Dirge of cerberus - final fantasy 7 (ps2)

Tämä on saanut aika paljon haukkuja, mutta mun mielestä tämä oli varsin jees third person shooter.
Hiiren kanssa pelaamisen sai kyllä unohtaa sillä se käyttää myös jotain outoa liikkeen kiihdytystä ja paras ratkaisu olikin laittaa hiiren herkkyys minimiin ja kameran herkkyys täysille, mutta silloin 180 asteen käännös vaati jo hiiren nostamista ja siirtämistä kun hiirimatto ei enää riitä.
Jos hiiren herkkyyttä nosti niin oikeastaan mikään ei muuttunut tuon kiihdytyksen takia.
Onneksi tässä on todella antelias auto aim joten padilla pelaaminen sujuu paremmin kuin hyvin.

Jotain pientä hahmon kehitystä tässä myös on sillä aina chapterin lopussa voit valita käytätkö expan Vincentin statsien parantamiseen vai muutatko sen rahaksi.
Rahalla sitten taas päivitetään aseita paremmaksi ja niiden päivitys onkin se pääasiallinen tapa nostaa tuotettua vahinkoa.
Aseisiin saa myös muutamia uusia osia kuten eri piippuja sekä kiikaritähtäimen ja nämä vaikuttaa siihen kuinka hyvin sillä osuu eri etäisyyksille.
Myös materian voi liittää aseeseen jolloin voi käyttää myös loitsuja, mutta niitä on vain kolme erilaista.

Tarina oli myös kiinnostava sillä se keskittyy Vincentin menneisyyteen, mutta on siinä pari ongelmaa.
Eka on se kuinka peli olettaa, että sä muistat final fantasy seiskan tapahtumia vaikka peli julkaistiin melkein 10 vuotta sen jälkeen ja mä olin pelannut sen silloin 90 luvun lopulla joten mulla meni muutamat asiat täysin ohi.
Se isompi ongelma on ääninäyttely sillä vähintään puolet hahmoista puhuu niin tylsän monotonisesti, että ne saa kiinnostavan tarinan tuntumaan tylsältä ja niitä välivideoita sitten riittää.
Mulla taisi mennä kymmenisen tuntia kun pelasin tämän läpi ja tubessa on video jossa otsikon mukaan on kaikki välivideot ja se kesti melkein neljä tuntia.
Visuaaliseti tämä näyttää hyvältä ja mukaan on tungettu myös muutama esirendattu cgi pätkä jotka on suoraan kuin advent childrenista napattu eli erittäin komeaa katsottavaa.




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 15.07.2022 17:18
Deus ex (ps2)

Tätä aloittaessa oli pelko siitä kuinka aika on varmasti kullannut muistot eikä tämä enää iske, mutta olihan tämä edelleen ihan helvetin hyvä eikä tekniset ongelmatkaan haitanneet.
Ruudunpäivityshän tässä on usein varsin tökkivä ja jos tulee tulitaistelu vaikka neljän vihollisen kanssa niin aletaan olemaan jo diashow tunnelmissa joten vaikka teknisesti sä voisit pelata räiskimällä niin ei se ps2 versiossa ole mikään oikea vaihtoehto.
Sama pätee myös tähtäämiseen ja mä oikeasti suosittelen jokaista ottamaan hiiren käteen kun tätä pelaa tai muuten aika varmasti menee tärkeät headshotit ohi ja taas on hälytys päällä.
Itsehän pelasin tämän jo 20 vuotta sitten padi+hiiri kombolla eli normaalisti vaan paikkoja tutkiessa käytän pelkkää padia ja jos kuulen tai näen vihollisen niin sitten otan hiiren käyttöön.
Toki näppistäkin voi käyttää, mutta mä käytän mieluummin ohjainta liikkumiseen koska kahdeksan eri suunnan sijaan sulla on täysin portaaton liikkuminen ja nopeus.
Se kannattaa muistaa, että jos tän ostaa ps3:n storesta niin siinä ei sitten hiiri ja näppis toimi.

Latausruutuja on myös varsin paljon ja esim se alun liberty island on jaettu neljään eri alueeseen kun pc versiossa se on yks alue ilman latausruutuja.
Nuokaan ei pahemmin häirinneet kun yleensä tulee edettyä varsin hitaasti, mutta kohtuu hidas tallennus kyllä hieman häiritsi.
Toisaalta ei kukaan pakottanut mua tallentamaan minuutin välein.

Tämä oli myös ihan pirun pitkä ja mietinkin miten ne tyypit tätä on pelanneet joiden videot katsoin ennen aloittamista kun toinen sanoi, että sillä kestää nykyään sellainen kasuaali läpäisy 9 tuntia, mutta ekakertalaisella voi mennä jopa 20 tuntia ja toinen valitti kuinka sen energiamiekan saa jo pelin alkupuolella ja se tavallaan rikkoo koko pelin jos sitä käyttää, koska se tappaa laakista melkein kaikki ihmis viholliset.
Mulla meni melkein 30 tuntia ja tuon miekan sain 13 tunnin jälkeen.

Ei voi kuin hattua nostaa, että joku jaksaa vetää nostalgiapärinät niin pitkälle, että pelaa selkeästi köppäisempää versiota pelistä, joka nykyään pyörii vaikka leivänpaahtimella. Ei sillä, Deux Exin PS2-versio on yhä ainoa, jonka olen läpi asti pelannut. PC:llä olen kerran pari koittanut aloitttaa, mutta on jäänyt aina nopeasti kesksen.

Tämän kaltaisessa pelissä pitäisi päästä eroon pakottavasta tarpeesta optimoida kaikki tavaroiden yms käyttö, jotta saisi nähtyä ja löydettyä maksimaalisen paljon sisällöstä. Itse asiassa onnistuin tässä vihdoin kohtuullisesti Human Revolutionin kanssa, joten ehkä pitäisi joskus koittaa uudestaan alkuperäistä. Vaikka HR hyvä peli olikin, niin luulen, että pitäisi alkuperäisestä yhä enemmän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 15.07.2022 17:26
Videoita katsoessa totesin, että ainakin mulle ps2 versio on edelleen se paras versio, koska siinä numero koodien käyttö on kätevämpää kun J.C. muistaa ne ihan itse ja lisäksi inventaario on kätevämpi.
PC:lla sulla on re4 tyylinen ruudukko josta vaikka se energia miekka taisi viedä 8 paikkaa vaikka oikeasti se terä ei ole edes esillä jos se ei ole käytössä.
Pleikkarilla sulla vaan voi olla tietty määrä melee ja ampuma aseita ja sama pätee kaikkeen muuhunkin joten koko inventaario säätö puuttuu kokonaan.
Samoin augmentien käyttö on yksinkertaisempaa. Moni varmaan kutsuu tuota ns. tyhmennykseksi konsolipelaajia varten, mutta mun mielestä tuo vaan sujuvoittaa pelaamista.

Peli myös näyttää paikoitellen paremmalta mitä vanilla pc versio vaikka se varmaan onkin vaikea uskoa.

DF Retro: Deus Ex is A PC Classic - But What About PlayStation 2?
https://www.youtube.com/watch?v=nWWrBt6xlWA (https://www.youtube.com/watch?v=nWWrBt6xlWA)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 17.07.2022 11:49
Muistaakseni kirjoitin näistä vähän aikaisemminkin, mutta pakko taas nostaa uudelleen esiin boomer shootereiden rautakaksikko Dusk ja Ion Fury. Palasin nimittäin pitkän tauon jälkeen näiden pariin, ja näin tähtiä, voxelimössöä ja mitä upeinta kenttäsuunnittelua.

Dusk alkaa Quake-fiiliksissä, mutta kehittyy siitä ja paljon. Pelin edetessä maistellaan Unrealin ja jopa Half-Lifen tyylejä. On henkeäsalpaavaa, kun ahtaan kenttäputken jälkeen eteen avautuu mittakaavaltaan valtaisa kenttä, joka ei olisi ollut millään tavalla mahdollinen sillä aikakaudella, mille peli syvään kumartaa. Kenttien design on nerokasta, yksinkertaista mutta äärimmäisen toimivaa. Vanhat "hae värilliset kortit tähän ja tähän oveen" tehtävät ovat nautinnollisia, kun pelaajaa ohjataan hienovaraisilla kikoilla oikeaan suuntaan. Kenttien yllä leijuu paksu, tiivis tunnelma, josta varsinkin alussa tulee vähän mieleen RE4:n legendaarinen fiilis. Äänimaailman tekijät ovat onnistuneet yhtälailla kuin visuaalisen puolen rakentaneet.

Teknisesti todella hyvä käännös PC-versiosta, vaikka heittäisi FOVit naurettaviin 150 asteen lukemiin. Tähtäimen väriä voi säätää ja myös aseen fyysistä kokoa ruudulla. Kaikki vaan yksinkertaisesti toimii.

Itse gunplay on koukuttavaa kuin kokkelia Big Macin välissä vetäisi; superhaulikko laakaisee vähän isommankin vihun kerrasta palasiksi, metsästyskiväärillä on upeaa nappailla kaukaa tulipallojaan viskelevät paskiaiset kylmäksi ja Mortar hoitaa suuret vihekeskittyvät tyylikkäästi. Virheettömän pelattavuuden myötä asekokoelmaa on siistiä käyttää, eikä luodeissakaan pihistellä. Ei niitä loputtomasti jaeta, mutta kyllä osuva ja osaava pelaaja ammusdopeilla hyvin toimeen tuleen, ainakin keskivaikeustasolla pelattaessa.

Miljoonakertainen suositus vanhan tyylin FPS-peleistä pitäville. Dusk on ihan Must.



Entäpä Ion Fury sitten? Tämä on vaikeampi kuin Dusk (quick save on ystäväsi), eikä teknisesti ole läheskään niin sulava ja hiottu konsoleilla (ruudunpäivityksessä on ongelmia ja tähtääminen on vähän raskasta) kuin ensin mainittu, mutta on tälläkin pelillä meriittinsä.

Kentät ovat ensinnäkin monimutkaisempia kuin Duskissa, ja ne sisältävät valtavasti pieniä yksityiskohtia. Tauluja, kytkimiä, juoma-automaatteja, valotauluja, valvontakameraruutuja... Energiaa voi palautella pieniä välipaloja napsimalla, mitä en ensin edes hoksannut.

Pelissä kuolee hyvin nopeasti vaikka suojat ja energiat olisivat täynnä, jos ei ole varovainen. Vihollisten keskelle juokseminen päättömästi ei ole fiksu idea, kun kulman takana palautuviin heloihin ei voi turvautua. Fiksuinta on napsia vihuja yksitellen ja kahden ryhmissä ja vaihtaa välillä suojasta toiseen. Liikkeessä täytyy pysyä, mutta harkitusti.

Jotkut vihulaiset ovat silti melkoisen ärsyttäviä, kuten leijuvat robotit. Tuntuu, että tässä ollaan menty ehkä liiankin uskollisesti perinteitä kunnioittaen. Siinä missä Duskin yhteydenotot tuntuvat aina reiluilta, tässä monesti ensimmäistä kertaa pelattaesa suurta tulitaistelua on vaikea voittaa menettämättä valtavasti energiavarantojaan. On avainasia tietää, miten viholliset ovat sijoittuneet alueella.

Aivan upea boomer shooter tämäkin, mutta Ion Furyyn heijastuu myös se fakta, että aikoinaan pidin enemmän Quakesta kuin Duke Nukem 3D:stä. Jos taas Duke oli parasta ikinä, on Ion Furyn pelaaminen todennäköisesti uskonnollinen kokemus. Minulle ei ihan, vaikka todella kova peli tämä onkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.07.2022 23:01
TMNT Shredder's Revenge kaikki kentät pelattu collectionitkin kerätty lähes huomaamatta. Ihan jees. Liikevalikoima oli yllättävän laaja ja toi mukavaa syvyyttä mättöön pelkän napin hakkaamisen lisäksi. Haastettakin tuli hiukan lisää lopussa, mutta eihän se mitään ihmeellistä ollut. Pitää varmaan testata vielä kovemmalla vaikeustasolla (muistaakseni siinä oli sellainen...). Vaikka ei sillä, kyllähän sitä energiat muutaman kerran meni nolliin. Mutta jokaisen hahmon "superisku" on aika voittamaton ja varsinkin lopussa kun pystyt lataamaan kerrat täysiin nappia painamalla jokaisen aallon jälkeen, se helpotti peliä ehkä turhankin paljon. Toki senkin jälkeen piti ajoitus olla kunnossa, että ei tuhlaa kaikki heti.

Vaihtelua tuli hahmoista ja vihuista. Hahmoissa on selviä eroja ja niillä on erilaista pelata. Omiin käsiin soveltui parhaiten Rafael, tosin Splinter, April ja Casey Jones on kokonaan testaamatta. Vihujakin tuli erilaisia lähes loppumetreille asti ja jokaiseen ei tuntunut sama kikka toimivan, joten piti jälleen ajatella muutakin kuin nappien hakkausta, jos superiskut oli loppu.

Lopulta aika simppeliä pelaamistahan tämä oli, vaikka yllätyin hiukan kuinka paljon vaihtelua pelistä löytyy. Sinänsä helppo aloittaa ja lopettaa, joten sopii aika hyvin kiireisenkin arjen kevennykseksi. Saa nyt nähdä kuinka vielä innostaa.

Ohjaukseenkin lopulta tottui. Ilmeisesti animaatiot eivät ole ihan niin salaman nopeita, niin siitä tulee fiilis että peli lagaisi tms. Mutta oli tottumiskysymys.

Jos nyt jotain oikeasti negatiivistä pitäisi sanoa, niin pomot oli hiukan munattomia. Varsinkin loppupomo(t). Ratking oli ainoa joka tuntui hiukan haastavammalta, mutta muut oli enemmän kiinni kärsivällisyydestä kuin taidosta. Tämä ongelma tosin varmasti osin korjaantuu kovemmalla vaikeustasolla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 23.07.2022 09:26
Tulipa hommattua Wreckfest Switchille. Näin tämän pelin vilahtavan juhannuksena eShopia selatessani tulevien pelien listalla ja samalla veljeni kommentoi, että kyseessä on muuten todella hyvä ajopeli. Vähän sen jälkeen DF Nosti NS-käännöksen esiin (https://www.youtube.com/watch?v=iCq-kezIm9k), ylistäen sitä loistavaksi versioksi pelistä.

Arvatkaa, kuka kiinnostui!

BugBear on legendaarinen kehittäjä ajopelien ystävien keskuudessa: Rally Trophy ja Flatout olivat (ja ovat) loistavia racing-pelejä. Wreckfest on henkistä jatkoa Flatoutille. Sen ajotuntuma on kaikki ajoavut poistettuna hienoa simcadea, joka saa kisaamisen soljumaan mutkasta toiseen tyydyttävästi. ROMU-pelimoottori mallintaa jokaisen hiuksenhienonkin muutoksen autojen jousituksessa suoraan autojen perstuntumaan.

Switch-käännöksissä on opittava tekemään älykkäitä leikkauksia, mutta ne ovat aina erityisen haastavia, kun käännettävä peli pyörii tehokkaammallakin raudalla (PS4, Xbox One) kolmellakymmenellä ruudulla sekunnissa. Ällisyttävästi NS-portti säilyttää pelissä kaiken sen, mikä tekee Wreckfestistä Wreckfestin: vahinkomallinnuksen, ajotuntuman pienintä yksityiskohtaa myöten ja ulkoasun pääpiirteissään.

Peli on letkeä, muuta sanaa en oikein keksi sitä kuvaamaan. Tässä kisataan hyvin suunnitelluilla jokkis-radoilla, joista suuri osa ihan selvästi sijoittuu Suomen kesään. Moottoriöljy haisee ja sikailusta palkitaan, ei rangaista. Uramoodia on hauska pelata, koska vaihtelua kisojen välillä on paljon. Nousu kohti tehokkaampia autoja on GT-mäinen, kun omaa nuhapumppua voi tuunailla nopeammaksi eikä pelkästään visuaalisesti hienommaksi.

Doubledippaan tämän kyllä Boxillekin sopivaan hintaan. Hieno peli!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 23.07.2022 19:19
Tulipa hommattua Wreckfest Switchille. Näin tämän pelin vilahtavan juhannuksena eShopia selatessani tulevien pelien listalla ja samalla veljeni kommentoi, että kyseessä on muuten todella hyvä ajopeli. Vähän sen jälkeen DF Nosti NS-käännöksen esiin (https://www.youtube.com/watch?v=iCq-kezIm9k), ylistäen sitä loistavaksi versioksi pelistä.

Arvatkaa, kuka kiinnostui!

BugBear on legendaarinen kehittäjä ajopelien ystävien keskuudessa: Rally Trophy ja Flatout olivat (ja ovat) loistavia racing-pelejä. Wreckfest on henkistä jatkoa Flatoutille. Sen ajotuntuma on kaikki ajoavut poistettuna hienoa simcadea, joka saa kisaamisen soljumaan mutkasta toiseen tyydyttävästi. ROMU-pelimoottori mallintaa jokaisen hiuksenhienonkin muutoksen autojen jousituksessa suoraan autojen perstuntumaan.

Switch-käännöksissä on opittava tekemään älykkäitä leikkauksia, mutta ne ovat aina erityisen haastavia, kun käännettävä peli pyörii tehokkaammallakin raudalla (PS4, Xbox One) kolmellakymmenellä ruudulla sekunnissa. Ällisyttävästi NS-portti säilyttää pelissä kaiken sen, mikä tekee Wreckfestistä Wreckfestin: vahinkomallinnuksen, ajotuntuman pienintä yksityiskohtaa myöten ja ulkoasun pääpiirteissään.

Peli on letkeä, muuta sanaa en oikein keksi sitä kuvaamaan. Tässä kisataan hyvin suunnitelluilla jokkis-radoilla, joista suuri osa ihan selvästi sijoittuu Suomen kesään. Moottoriöljy haisee ja sikailusta palkitaan, ei rangaista. Uramoodia on hauska pelata, koska vaihtelua kisojen välillä on paljon. Nousu kohti tehokkaampia autoja on GT-mäinen, kun omaa nuhapumppua voi tuunailla nopeammaksi eikä pelkästään visuaalisesti hienommaksi.

Doubledippaan tämän kyllä Boxillekin sopivaan hintaan. Hieno peli!

Itsellä on tuo PC:llä ja PS4:lla, PS5:lle päivittäminen kustantaa 9,99e. Tämä pelihän koki uuden renesanssin Twitchin kautta, kun suomistriimaajat alkoivat järjestää yhteispelejä. Niin Lärvinen kuin PaulinPelivideot sun muut järjestää cuppeja, joihin kaikki saa osallistua, yleensä taidetaan pelata pleikkarilla. Ura-modea en ole tainut ikinä edes kokeilla, mutta moninpeli netissä on ihan hauskaa.

Pauli järjestää myös Pro Pilkki 2:sta 100 pelaajan yhteispelejä, niihin tulee itse osallistuttua myös. Laudan yhteiset pilkit voisi joku päivä pistää tulille  ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 25.07.2022 11:14
Xbox Game Passiin tuli Power Wash Simulator. Vuoden paras peli tuli jo nyt. :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 31.07.2022 22:07
Nyt on valopyssy pelejä lukuunottamatta pelattu kaikki ps2:lle ostetut pelit joten se saa hetken levätä ja sen tilalle tuli ps3 jolla oli myös pari ps2 peliä pelaamatta ja wii jonka kohdalla aloitin gamecube peleistä.

Ekana tuli pelattua seek & destroy (ps2) joka on japanissa osa choro q sarjaa joten nyt puhuvien autojen sijasta meillä on puhuvia tankkeja jotka on muotoiltu samalla söpöllä tyylillä mitä road trip adventuren autot.
Muutenkin realismi on kaukana sillä tankkiin voi ostaa vaikka siivet ja ilmasta käsin sitten tiputtaa pommeja vihollisten niskaan.
Eri aseita ja varusteita voi muutenkin huoletta ostella sillä myydessä niistä saa aina täyden hinnan takaisin.
Eri tehtäviin ja paikkoihin mennään kartan kautta, mutta silti peli etenee hyvin lineaarisesti.

Kaupungeissa on aina tarjolla myös areena jossa voi taistella kolmea tankkia vastaan joista jokainen on eri tasoinen ja voitosta saa aina kyseisen tankin itselle.
Myös jotain minipelien tapaisia haasteita vissiin löytyy, mutta mä en kokeillut niistä ensimmäistäkään ja sitten kun meinasin tarinan läpäisyn jälkeen mennä katsomaan millaisia ne on niin koko tarina alkoi taas alusta, mutta sulla kyllä säilyy kaikki ostetut kamat sekä rahat joten kokeilematta jäi.
Aikaa mulla taisi mennä n.5 tuntia.
Tämäkin taisi maksaa ps3 storessa vain vitosen.

Fatal frame 2: crimson butterfly (ps2)

Maiden of black water oli mun eka project zero / fatal frame kokemus ja sen jälkeen olen halunnut kokeilla aiempiakin pelejä ja katsottuani nitro radin arvostelut kaikista, päädyin ostamaan kakkosen muutamasta syystä.
Ykkönen on sarjan vaikein peli, siinä ei ole vaikeustaso valintaa ja kameran kontrollit vetää varmasti aivot solmuun sillä normaalisti liikutaan vasemmalla tatilla, mutta kameralla tähdätessä vasen tatti tähtää ja oikea tatti liikkuu eikä tuota voi muuttaa.

Kolmonen sitten taas sisältää ihan järkyttävät määrät päämäärätöntä harhailua kun peli ei kerro mihin pitää seuraavaksi mennä.
Kakkonen on ilmeisesti helpoin peli ja tämänkin pelasin easylla jolloin parannuskamoista tai filmistä ei ollut pulaa, mutta muutaman kerran oli pakko luntata oppaasta mihin pitää seuraavaksi mennä joten mä sain tässäkin jo hortoilla ympäriinsä aivan tarpeeksi.

Ei tämä huono ole, mutta tuo hortoilu kyllä rikkoi tunnelman aika tehokkaasti kuten myös taistelut haamuja vastaan pienissä huoneissa joita oli myös liian monta.
Tässä kun haamut tykkää viettää aika paljon aikaa seinien sisässä ja kameraa pystyy kääntämään varsin hitaasti niin niiden löytäminen oli turhauttavaa vaikka peli ei vaikea ollutkaan.
Pakko sanoa, että mun mielestä dreamsissa tehty Yurei: the sacred bells oli vähintään yhtä laadukas mitä tämä ellei jopa parempi sillä siinä eteneminen oli sujuvampaa ja taisteluissa oli vähintään yhtä hyvä tunnelma.
Mä olen siitä tehnyt video arvostelunkin: https://www.youtube.com/watch?v=xXUhShF1ShQ (https://www.youtube.com/watch?v=xXUhShF1ShQ)

Jos kuitenkin haluaa päästä koko trilogian pelaamaan halvalla niin oletan näiden olevan edelleen usa ps3 storessa tarjolla 10$/kpl

Kim Possible: What's the switch (ps2)

Hei jälleen yksi lasten animaatioon perustuva lisenssipeli ja tätäkään en ole koskaan katsonut jaksoakaan.
Metal jesus rocks on pari kertaa tämän maininnut hidden gems videoissaan ja en mä tätä nyt noin hyvänä pidä, mutta varsin ok 2.5d toiminta tasoloikka tämä oli.
Tässähän on pelattavana sekä Kim, että Shego ja kumpikin saa kolme eri varustetta jotka maustaa etenemistä. Kimillä on heittokoukku, purkka jolla saa viholliset pysymään hetken paikoillaan ja sitä käytetään myös katkaisijoihin sekä ase joka paljastaa näkymättömät vihut ja tasot.
Shegolla on heittokoukun virkaa toimittava energiasäde, emp jolla tuhotaan lähinnä muutama generaattori sekä magneettivoima jolla se voi vetää viholliset ja metalliset laatikot viereensä.

Visuaalisesti tämä matkii sarjan tyyliä, mutta sahalaitaa on kohtalaisesti eikä tuo tyyli muutenkaan mikään kovin hieno ole ja mua suorastaan huvitti kun tämän jälkeen heitin emulaattorilla mega driven Mick & Mack as the global gladiators pelin päälle ja se näytti ihan helvetisti paremmalta mitä tämä.
Tämäkin taisi olla ps3 storessa 7e

Star fox adventures (gamecube) oli mun muistoissa aivan helvetin hyvä peli, mutta ei se enää kovin ihmeellinen ollut.
Visuaalisesti kyllä kestänyt aikaa hyvin ja varsinkin vesi ja foxin turkki näyttää erittäin hyvältä ja ruudunpäivitys on sulavat 60fps 90% ajasta.
Muistoissa tämä kuitenkin oli rento seikkailu jossa oli hieman pulmia mukana, mutta eihän tässä melkein mitään muuta olekaan kuin pulmia parin ekan alueen jälkeen.
Välillä joku pääalue tuntuu jo lähinnä luolastolta kun pitää etsiä vipuja, räjäytellä seiniä ja aktivoida ilmavirtoja ja sitten tuon jälkeen mennään vielä varsinaiseen luolastoon.

Sitten on tietenkin se tähtäys.
Jokainen switchin omistaja voi helposti kokeilla millainen se on ihan vaan menemällä tattien kalibrointi ruutuun ja liikuttamalla tattia sillä tämän tähtäys on just sellainen ja keskittääkin itsensä yhtä nopeasti.
Kuvitelkaa sitten tuollaisella osuvanne kaukana olevaan katkaisijaan tai lentävään viholliseen

1080 avalanche (gamecube) oli täysin uusi tuttavuus ja videoiden perusteella olin jo varma, että tämä on taas sellainen peli jonka parissa saa kiroilla ääneen.
Päämoodi on match race joka tarjoaa aluksi kolme vaikeustasoa: beginner, hard ja expert ja expertin voittamisen jälkeen aukeaa extreme.
Beginner tarjoaa neljä kisaa ja jokainen seuraava vaikeustaso lisää aina yhden kisan enemmän ja sulla on jokaisella vaikeustasolla kolme elämää.
Jos häviät vastustajalle tai otat vaan liikaa osumaa niin elämä meni.

Oikeasti tämä olikin aika helppo sillä mä laskin time trial moodissa radat kertaalleen läpi ja sen jälkeen voitin kaikki ekalla yrittämällä expert tasoon asti ja mulla oli koko pelin hitain hahmo ja lauta.
Extreme tasolla sitten tulikin jo turpaan joten päätin kokeilla muita moodeja joista gate attack tarjoaa porttien välistä laskemista ja trick attack tarjoaa kolme temppurataa.
Gate attack radoista kun sai kultaa niin saa laudan jolla se extreme tasokin meni ihan mukavasti sillä se on kirjaimellisesti raketti jalkojen alla :D

Trick attackia en kokeillut yhtä laskua enempää sillä tän temppusysteemi vaatisi harjoittelua.
B,X ja Y tekee grabeja ja ne vaihtuu sen mukaan mihin tattia kääntää ja jos haluat tehdä flipin tai spinnin niin sitten pitää painaa vielä oikea liipaisin pohjaan ja tuo sotkee mun aivot aina, koska mikään muu snoukkapeli ei toimi noin.
Onneksi normi laskuissa ei ole mikään pakko temppuilla sillä mitään boost mekaniikkaa ei ole vaan temput täyttää power mittaria ja kun se on täynnä niin saat suojan joka suojaa vahingolta ekaan osumaan asti tai sitten voit kaataa vastustajan laskemalla sitä päin.
Mulla ei ollut tarvetta tuolle oikeastaan koskaan joten keskityin vaan laskemaan mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti.

Visuaalisesti peli on ihan nätti ja yleensä rullaa sulavasti, mutta sitten kun päästään siihen rataan jossa lasketaan lumivyöryä karkuun niin ruutu tärisee ja peli nykii varsin ikävästi. Välillä on vaikea jo hahmottaa mihin on laskemassa ja tuossa tilanteessa ei voi kameraakaan siirtää kauemmas.
Kyllä tämä sellainen oli, että jos joskus iskee fiilis retroilla niin kyllä tämän kanssa voi fiilistellä pari tuntia. Eipä tuon match race moodin läpäisyssä pidempään menekään.
 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 12.08.2022 12:03
LG:n CX oli saannu Stadia tuen (tai mainosti sitä kesällä, en tiedä oliko se vain tullut nyt) kesän aikana, niin päätimpähän kokeilla.

Kokeilu ei tosin alkanut hyvin. Ohjaimen liittäminen oli opastettu todella oudosti. Siinä oli ilmeisesti geneerinen ohje joka ei toimi oikein kuin PC:lle. Ensimmäinen vaihtoehto oli tehdä liitos USB:llä. Ajattelin että en ala hakemaan 23:00 aikaan enää usbia laatioista. Toinen oli että liitä ohjain kännykän kautta. Ihmettelin hiukan mutta ajattelin että olkoot, testataan. Samaan wifiin, xbox ohjain käteen ja siitä. Eihän siitä tullut mitään. En oikein tajua mikä tässä oli pointtina. Kyllä ohjain kännykkään tuli, mutta ei telkkuun.
Sitten lisäsin ohjaimen vain TV:n BT:iin suoraan ja kaikki toimi ok. Kuvittelin että Stadia olisi ottanut TV: BT:n haltuunsa ja liittäny ohjaimen mutta ei kuitenkaan. Ei vaan maininnu tätä. Tiedä sitten olisiko liitoksen jälkeen joutunut tekemään lisäyksen vielä Stadiaan erikseen kännyn kautta. Joka tapauksessa, ei ehkä parhaat ohjeet, vaikka hiukan iltamyöhään tulikin tehtyä.

Sitten pelaamaan. Ei kun ei. Täällä ei näy pelilistaa. Enkä löydä sitä mistä mistään... paitsi tekstin pätkä joka keskellä on ".... browse from you mobile phone..." tms. Eli joudun selailemaan pelejä kännystä. Lisää hienoa insinöörityötä. No, känny takasin käteen ja selailemaan demoja. Löytyi Immortals Fenyx Rising demo. Ja peli käyntiin ja viimein pelaamaan.

Vähän niin ja näin. Kyllä siinä ihan vähän alkoi input lagia ennakoimaan. Varsinkin valikkojen "hiiren" liikuttelussa ja hektisemmissä tilanteissa input lagin huomasi. Mutta toistaalta peli toimi yllättävän hyvin ja kyllä sillä pelaamaan pystyi.
Suurempi ongelma oli kun iskut ei tullu selkärangasta. Lyönnit kun oli R-napeissa. En oikein tajua miksi ne laitetaan sinne, kun päällä olevat napi on kuitenkin ns. "päänappeja". Tosin myönnän että uudemmalla sukupolvella voi olla eri tilanne, kun liipasin on ymmärtääkseni ollut R-napeissa jo kauan, kun meikä on näpyttänyt A, B, X, Y tms. nappeja yli 30 vuotta.

Mutta tekniikan kokeiluna ihan ok. Ei se edelleenkään ole lokaalipelaamisen tasolla ja edelleen pelaan nopea tempoisemmat pelit kyllä PC:llä tai konsolilla tai en ollenkaan, mutta yllätyin silti kuinka pieni lagi oli. Se ei kuitenkaan ollut silmiin pistävän karmeaa, ja voisin kuvitella että hidastempoisemmat pelit toimivat ihan hyvin. Ja varsinkin strategia painotteiset ja vuoropohjaiset.

Lieventävänä asiana tosin täytyy sanoa että olin wifissä kiinni. En tiedä toisiko piuha sen pienen eron. Tosin CX:ssä on ymmärtääkseni luokaton ethernet verkkokortti, joten sitä ei kuitenkaan kannata käyttää. Mutta en tiedä toimisiko jollain toisella laitteella paremmin kiinteällä yhteydellä.

Mutta ihan jees. Ei pääpelikoneeksi, mutta ihan jees. Käytettävyys on aika paskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 26.08.2022 19:40
FF7: Crisis core (psp)

Tämä oli se isoin syy miksi tuli ostettua playstation classic sillä ppsspp emulla voi pelata tämän isommalla resolla.
En edes tiedä kuinka monta vuotta tämä on ollut hyllyssä enkä aikoinaan tainnut edes käynnistää koko peliä kun silloin ei tullut muutenkaan pahemmin roolipelejä pelattua.
Tulipahan vaan aikoinaan ostettua kun halvalla sai ja näytti ihan kivalta.

Vaikka pelin alku sujui ihan mukavasti tupla resolla niin aika äkkiä tuli selväksi ettei classicin tehot ihan riitä sillä aina kun siitä "hedelmäpelistä" tulee joku erikoishyökkäys joka täyttää ruudun räjähdyksillä niin peli rullaa muutaman framen sekunnissa ja äänet rutisee niin perkeleesti, mutta silmäkarkista en luovu :D
Enkä kadu hetkeäkään sillä vaikka pari kertaa mietti, että miks mä odotin näin pitkään tämän pelaamista enkä pelannut jo silloin kun mulla vielä psp oli niin kyllä tämän pelaaminen oli nyt paljon kivempaa sillä vaikka peli hyytyi välillä niin sen pelaaminen ei näyttänyt eikä tuntunut psp peliltä, koska mulla oli ds4 käytössä joten kameran kääntämisenkin sai oikeaan tattiin joka teki siitä paljon luonnollisempaa.

Mitä itse pelaamiseen tulee niin taistelu toi tavallaan mieleen xenobladet, koska sulla on valikko josta valitaan hyökkäys, haluttu taika tai tavarat kuten vaikka parannusjuomat.
Toki sitä hyökkäys nappia täytyy painaa jatkuvasti toisin kuin xenobladessa, mutta silti tuo listan selaaminen tuntui kovin tutulta.
Se isoin asia tässä kuitenkin on se jatkuvasti vasemmassa yläkulmassa rullaava "hedelmäpeli" joka ihan randomilla voi antaa jonkun kovemman hyökkäyksen tai nostaa vaikka jonkun taian tasoa ja ne erikoishyökkäykset on aina pakko katsoa kokonaan ja ne on välillä melkein yhtä pitkiä mitä vanhempien final fantasy pelien summonit.
Ei tuo kuitenkaan päässyt ärsyttämään jostain syystä joten sen suhteen olen ihan neutraali.

Tarina tehtävien lisäksi tarjolla on ilmeisesti 300 sivutehtävää joissa aina ollaan jossain muutamasta ympäristöstä ja tapetaan tietty vihollinen.
Näitä ei ole mikään pakko tehdä, mutta joistakin tehtävistä saa erittäin hyviä varusteita.
Itse tein sen mikä kiinnostavalta tuntui ja sen jälkeen keskityin tarinaan kun luotin siihen, että nyt mulla on tarpeeksi hyvät kamat.
Myös materiaa voi yhdistellä toisiinsa ja näin luoda entistä parempaa materiaa, mutta tuo on niin sekava, että päätin vaan luntata netistä mitkä pitää yhdistää sillä yhdistelmiä on ihan järjetön määrä, koska myös sun materian taso vaikuttaa siihen mikä lopputulos on ja lisäksi niitä voi boostata vielä jollain tavaroilla eikä peli anna pienintäkään vinkkiä mikä vaikuttaa mihinkin.

Tarina oli kiinnostava eikä edes Genesiksen runoilut häirinneet ollenkaan ja Zack oli muutenkin paljon parempi hahmo mitä Cloud.
Vaikka orkkis FF7 on tullut pelattua joskus 90 luvulla niin silti nyt oli kiva rakentaa Aerikselle kärryt kukkia varten ja ostaa sille se rusetti joka sillä on seiskassa.
Ja mulle se on aina Aeris, koska sen niminen se oli pal alueen FF7:ssa ja Aerith kuulostaa muutenkin siltä kuin joku purisi huuleensa kesken nimen lausumisen tai jtn.
Iso plussa pelin viimeiselle taistelulle joka onnistui kunnolla nostamaan tunteet pintaan.

Mitään en odottanut kun tämän aloitin, mutta nyt tämä on mun goty listalla sijalla 3, mutta mulla on vielä monta uutta peliä pelaamatta joten eiköhän se tuosta vielä tipu.

Resident evil survivor (ps1)

Yksi paskimpia ps1 pelejä jos internettiä on uskominen, mutta mä oikeasti tykkäsin tästä.
Erittäin lyhyt tämä kyllä on sillä mulla meni 1t 45min läpäisyyn, mutta nautein melkein joka hetkestä jopa ohjaimella pelaten.
Ääninäyttely on huonompaa mitä ekassa ressassa ja juoni ei mikään ihmeellinen ole, mutta ne kerättävät tekstit on ehkä synkintä ja sairainta mitä näissä on nähty.
Muutenkin tämä tuntui ressalta sillä vaikka peli on ekasta persoonasta kuvattu niin tässä on perinteinen tankkiohjaus ja sun täytyy myös pysähtyä tähtäämään.
Jotenkin ihmetyttää miksi tässä tuo on yleisen mielipiteen mukaan paskinta ikinä, mutta muissa ressoissa se on vain hyvä asia sillä tässä sentään näkee mitä sun ympärillä on.

Lollipop chainsaw (xbox 360)

Tuli tämäkin vaihteeksi pelattua ja olihan se edelleen yhtä hyvä mitä muistinkin.
Tässä on ainoastaan kaksi asiaa jotka haluaisin muuttaa.
Eka on latausruudut joita tulee kohtuu usein ja monesti ne on vielä vaikka just pomon voittamisen jälkeen joka tuntuu extra tympeältä.
Toinen on ne puhelinsoitot joita Juliet välillä saa. Ne on kyllä lyhyitä ja niitä on vain muutama, mutta kun ne ei lisää yhtään mitään peliin eikä niitä voi edes skipata.
Samalla tuli myös todettua, että se remake on varmasti sensuroitu sillä jo eka pomo käyttää Julietista niinkin nättejä termejä kuin cunt ja whore.
Lisäksi melkein kaikki asut on sellaisia joissa automaattisesti näkee hameen alle kun vaan juoksee normaalisti ja mitään tuollaista ei varmasti ainakaan sonyn koneilla nähdä.
Ja ennen kuin kukaan sanoo mitään niin kyllä. Tuo on iso juttu ja helvetin iso osa koko pelin identiteettiä. Ihan sama jos kaikki senran kagura tytöt puettaisiin kauluspaitaan ja housuihin niin se ei olisi enää senran kagura.

Megaman legends (ps1)

Tästä tuli yllättäen mun suosikki megaman.
Mukavaa luolaston tutkimista ja kaupungissa on muutama sivutehtävä ja muille asukkaille voi myös jutella.
Tässä ei myöskään tarvitse koskaan miettiä ja arpoa, että mikä kakkosase on se oikea valinta tulevaa pomoa varten sillä se perus mega buster on tarpeeksi hyvä aina. Varsinkin kun siihen pulttaa parempaa osaa kiinni.
Tämän pelaaminen oli oikeasti hauskaa ja mukavan rentoa ja tuo on lause jota en koskaan olisi kuvitellut megamanista sanovani.
Samalla tämä varmasti on monelle paskin megaman.

Resident evil: operation raccoon city (ps3)

Jälleen yksi pystyyn haukuttu ressa, mutta *sanokaa nyt kaikki yhdessä* mä tykkäsin tästä :D
Nyt ollaan umbrellan erikoisjoukkojen ohjaksissa joten tämä on enemmänkin aika perus third person cover shooter, mutta ei noille tyypeille mikään ammusten kitsastelu survival horror sopisikaan.
Lisäksi tämä sopisi erittäin hyvin kakkosen ja kolmosen rinnalle sillä pelin tutoriaalissa mennään Hunkin kanssa hakemaan se virus sample Birkinilta ja kaikkihan sen tietää miten siinä kävi.

Sitten tuhotaan umbrellaan liittyvää todistusaineistoa ja jopa korjataan yksi nemesis joka korjaamisen jälkeen nappaa vieressä olevan raketinheittimen mukaansa ja tämäkin sopisi hyvin siihen kun se kolmosessa ilmestyy tuollaisen kanssa paikalle.
Mutta tietenkin homma piti ryssiä sillä yhdessä kohtaa nähdään kun Leon ja Claire saapuu raccoon cityyn eikä siinä vielä mitään, mutta ihan lopussa sun tehtävänä on tappaa molemmat ja tuoda Sherry umbrellan haltuun ja tässä vaiheessa peli on lähinnä varsin kiva "what if" skenaario ja tuollaisena mä sen otinkin joten vaikka peli tarjoaa mahdollisuuden mennä Leonin puolelle niin mä päätin tappaa molemmat, koska se nyt vaan sopii paremmin koko "what if" ajatusmaailmaan sillä viimeinen tehtävä sijoittuu johonkin ratapihalle jossa ei koskaan RE2:ssa edes käyty joten mahdollinen juonijatkumo meni jo siinä pieleen ja lisäksi Leon ja Claire ei koskaan törmännyt näihin tyyppeihin ja Leon ei varsinkaan ampunut niitä tarkkuuskiväärillä.

Kuitenkin varsin kiva ja toimiva spin off jota nykyään saa varsin halvalla.

Gunnm: Kasei no Kioku (ps1)

Jos tuo nimi ei kerro mitään niin ehkä Alita battle angel: Martian memory kuulostaa paremmalta.
Pelihän julkaistiin japanissa vuonna 1998 eikä sitä koskaan nähty muualla, mutta muutama kuukausi sitten ilmeisesti joku fani sai viimeinkin käännösprojektinsa siihen kuntoon, että koko pelin pystyy pelaamaan alusta loppuun ihan englanniksi vaikka onhan siellä vihreitä vaikka kuinka kuten myös rivitys ongelmi
a, mutta noita pystyy kuitenkin ihan hyvin sietämään. Asia joka mua eniten häiritsi oli se kuinka hahmojen nimiä käytetään jatkuvasti "you" sanan tilalla.
Jos vaikka Alita, tai siis Gally kuten se japanissa tunnetaan kysyy Idolta "did you know that person" niin ruudulla lukee "did Ido know that person" ja aluksi oli epäselvää puhutaanko tässä nyt toiselle hahmolle vai onko nuo jotain päänsisäisiä ajatuksia.

Tarinallisesti tähän on ahdettu kaikki ekan mangan tärkeimmät jutut ja vielä hieman extraa päälle sillä tässä on hieman samoja asioita jotka oli myös last order mangassa vaikka tämä on tehty ennen sitä.
Mun mielestä tämä olisi kyllä voinut loppua siihen mihin alkuperäinen mangakin loppui sillä nyt tämä tuntuu jo liian pitkältä.
Mä olen nyt pelannut tätä n.16 tuntia ja vissiin pari tuntia olis vielä jäljellä.
Ongelma ei sinänsä ole pelin pituus vaan se kuinka varmaan yli puolet tuosta ajasta on sitä tekstin lukemista samalla kun katsellaan varsin vaatimattomia ps1 graffoja.
Mitä pidemmälle peli etenee niin sitä ärsyttävämpiä vihollisia tulee myös vastaan ja muutama pomo on myös sellaisia, että oikeastaan ainoa tapa vahingoittaa niitä on torjua just oikeaan aikaan jolloin Alita tekee counterin ja niitä pääsee mättämään kunnolla turpaan.
Tuon ajoitus on vaan niin tarkka, että mä joudun välillä lataamaan save staten 10 kertaa uudestaan jotta onnistun tuossa kerran.

Sä voit myös parantaa alitan statseja, mutta aina kun se saa uuden vartalon niin päivittäminen täytyy aloittaa alusta ja tuon takia mä aloinkin säästelemään rahoja sillä jokaisen uuden vartalon päivitykset on reippaasti kalliimpia mitä edellisen.
Myös pari asetta on tarjolla kuten myös kakkos aseita kuten molotoveja, ohjuksia tai sähköistettyjä piikkejä.
Myös motorball on mukana, mutta siinä on aina tarkoituksena vaan tuhota kaikki vastustajat ja ihan kuten mangassa niin tässäkin sen parissa vietetään hitusen liian pitkään.

Sinänsä ihan kiinnostavaa päästä tämäkin kokemaan kun kohtuu kova alita fani olen, mutta kun jopa näin paksujen fanilasien kanssa alkaa ajattelemaan, että peli olisi saanut loppua jo likemmäs 7-8 tuntia sitten niin ei tätä oikein suositella voi.

Disaster: Day of crisis (wii)

Tämä oli erittäin hyvä.

Joitakin kuukausia (vai jopa vuosi sitten) tuli pelattua disaster report 4 ja tässä on niin paljon samaa, että olen aika varma ettei tätä olisi koskaan edes tehty ellei disaster report sarjaa olisi olemassa.
Tässäkin on siis jos jonkinlaista katastrofia. On maanjäristys, tsunami, romahtavia taloja, tulitornado ja tulivuorikin perkele purkautuu ja kaikki saman päivän aikana.
Tämä kuitenkin eroaa disaster report sarjasta siinä, että tässä on aika perus toimintapeli juoni jossa päähahmon on tarkoitus pelastaa entisen työkaverinsa kidnapattu sisko ja sitten mukaan heitetään vielä ydinaseetkin. Ai niin. Peli myös ottaa itsensä täysin vakavasti :D

Toimintaakin on luvassa sillä aina välillä tulee räiskintä osioita jotka toimii ihan kuten time crisis peleissä eli sä voit napin painalluksella mennä suojaan ja tilaisuuden tullen tulla pois sieltä ampumaan pari headshottia ja mennä taas piiloon ja liikkuminen paikasta toiseen menee ihan automaatilla.
Näistä saa myös pisteitä joilla voi ostaa uusia aseita sekä kehittää vanhoja paremmaksi ja mukana voi olla neljä asetta kerrallaan.

Sitten on se rauhallisempi puoli jossa kävellään pitkin alueita ja autetaan ihmisiä ja koska kyseessä on wii peli niin oikeastaan kaikki tehdään liikeohjauksella.
Jos joku vaikka roikkuu jostain niin sun pitää heilauttaa kapulaa just sopivasti kun se kurottaa sua kohti jotta saat siitä otteen.
Kaikki kannattaa tietenkin pelastaa sillä siitä saa hahmon kehitykseen käytettäviä pisteitä.
Tietenkin myös melee iskut tehdään kapulaa heiluttamalla kuten myös quick time eventit ja ovetkin avataan kääntämällä kapulaa joka on simuloivinaan nupin kääntämistä.
Välillä päästään myös auton rattiin eikä tämäkään tietenkään käytä tattia ohjaamiseen vaan kapula käännetään poikittain ja sitä sitten käännellään.
Ajamisessa mulle oli ainoa ongelma 90 asteen käännökset sillä mistä mä voin tietää kuinka paljon sitä kapulaa täytyy kääntää jotta auto kääntyy maksimit.
Sinänsä ihme, että liikeohjaus ei koskaan tullut pelistä nauttimisen tielle vaikka monesti tuli kyllä todettua "miksei tätäkin voi tehdä vaan nappia painamalla".

X-files (ps1)

Tämä on ollut odottamassa vuoroaan varmaan 20 vuotta.
Kyseessä on siis point & click seikkailu jossa jokainen ruutu on joko valokuva tai videokuvaa ja tämä viekin 4 levyä.
Tämä on myös siitä harvinainen tapaus, että tätä ei voi pelata ps2:lla tai ps3:lla. Tai kyllä tämä päälle lähtee, mutta se pelin kursori on täyttä suttua joten on aika mahdoton tietää meinaatko käyttää jotain, puhua jollekkin vai kävellä ovesta pihalle.
Onneksi vanha pleikkarin raato suostui vielä pyörittämään tätä kunhan sen laittoi vasemman kyljen varaan pystyyn.

Mä olen elämäni aikana katsonut ehkä yhden jakson koko sarjaa joten en tiedä kuinka monta sarjan hahmoa tässä on mukana.
Ainakin Mulder, Scully ja Skinner, mutta Mulder ja Scully nähdään vaan alussa ja lopussa sillä koko pelin juoni keskittyy niiden katoamisen selvittämiseen ja Skinnerin kanssa käydään tutkimassa kahta tapahtuma paikkaa jonka jälkeen sitä ei enää nähdä.

Koska pelin alueet koostuu vaan joko kuvista tai videosta niin navigointi tietenkin on aika tönkköä eikä aina oikeen hahmota, että mihin nyt oikein siirryttiin ja välillä myös johtolangan löytäminen on aikamoista arpapeliä josta on pari esimerkkiä alla olevassa videossa.
Onneksi ainakin pleikkari versiossa on vinkki systeemi joka näyttää kuvina ne kohdat joihin pitäisi seuraavaksi suunnata ja välillä se antaa mahdollisuuden suoraan hypätä sinne.
Esim tuossa alla olevalla videolla mainitaan kuinka naurettavan vaikeaa yhden tupakantumpin löytäminen oli niin mä hyppäsin tuon vinkki systeemin avulla toisesta huoneesta suoraan poimimaan sen talteen.

Peli siis eteni tuon ansiosta varsin sujuvasti vaikka välillä tulikin jumitettua hetki jos toinenkin jossain, mutta lopussa sain itseni umpikujaan.
Siellä siis hyppää yks tyyppi aseen kanssa kimppuun ja mä tietenkin ammuin sen välittömästi sillä koko pelin ajan tuo on ollut se oikea ratkaisu tai susta on lähtenyt henki parissa sekunnissa.
Nyt olisi kuitenkin pitänyt huomata tainnutin jossain pöydän kulmalla ja käyttää sitä sillä jos sä tapat tuon tyypin niin peliä ei voi päästä läpi eikä peli edes kerro tuota joten voit luulla tehneesi jotain muuta väärin.
Jokainen kolmesta tallennuksesta oli tehty myös tuon jälkeen joten se siitä sitten.
Menin sitten katsomaan loput tubesta ja missasin jopa kolme minuuttia pelin lopusta tuon takia joten ei se vituttamaan jäänyt, mutta typerää suunnittelua silti.

https://www.youtube.com/watch?v=YP41bEhCEIE (https://www.youtube.com/watch?v=YP41bEhCEIE)

Ja nyt mun retroilut on saapuneet päätökseensä.
Mun oli tarkoitus pelata vielä parasite eve ja ps classicin valikoimista eka ressa ja ainakin testata jumping flash, wild arms ja persona, mutta mä olen nyt neljä kuukautta pelannut pelkkiä retropelejä ja sinä aikana pelannut kohtalaisen määrän näitä läpi joten viimeinkin iski ähky.

PS1 - 23 peliä
PS2 - 35 peliä
Wii - 4 peliä
Gamecube - 3 peliä
PS3 - 6 peliä
Xbox 360 - 2 peliä
3ds - 2 peliä
GBA - 3 peliä
Virtual boy - 1 peli
PSP - 1 peli


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 28.08.2022 20:07
.....
 mä olen nyt neljä kuukautta pelannut pelkkiä retropelejä ja sinä aikana pelannut kohtalaisen määrän näitä läpi joten viimeinkin iski ähky.

PS1 - 23 peliä
PS2 - 35 peliä
Wii - 4 peliä
Gamecube - 3 peliä
PS3 - 6 peliä
Xbox 360 - 2 peliä
3ds - 2 peliä
GBA - 3 peliä
Virtual boy - 1 peli
PSP - 1 peli
= 80

(https://thumbs.gfycat.com/HorribleHarmlessAngwantibo-max-1mb.gif)


Mä en saa pelattua tollasta määrää edes neljässä vuodessa  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 29.08.2022 10:27
No noista on monet todella lyhyitä. Varmaan 10 ps1 peliäkin on sellaisia joiden läpäisyssä menee n.2 tuntia ja yllättävän moni ps2 pelikin oli ohi 4-5:ssa tunnissa.
Sitten nykyään valitetaan pelin olevan lyhyt jos se ei kestä vähintään 20 tuntia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 29.08.2022 11:45
Sitten nykyään valitetaan pelin olevan lyhyt jos se ei kestä vähintään 20 tuntia.

Tää on muuten huvittava yksityiskohta. Pelien pituuksien pieni, ok, pitkä, helvetin pitkä, määritykset tuntuu vaihtelevan paljon sukupolven mukaan. Muistan kun tuli pelattua NESillä ja pelit tuntu niin pirun pitkiltä. Mutta kun useampi vuosi sitten otti pienen retro projektin NESillä, ne oli ihan max 3 tunnin sessioita. Silloin niissä vain viihtyi paremmin ilmeisesti tai jotain.

Mutta joo, nykyään pelien pituus on menny ihan yli. Toki RPG:t tms. saakin kestää satoja tunteja, koska se kuuluu genreen, mutta jos toimintapelit on +15h, se vaikuttaa jo pelaamiseen meikällä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 30.08.2022 10:22
= 80

(https://thumbs.gfycat.com/HorribleHarmlessAngwantibo-max-1mb.gif)


Mä en saa pelattua tollasta määrää edes neljässä vuodessa  :lol:

Itse olen tänä vuonna petrannut ja pelannu jopa 20+ peliä läpi. Warzonessa, Street Fightereissä ym. on se ongelma, että niitä tulee jauhettua koko ajan. Jää muut pelit pelaamatta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 30.08.2022 14:53
Nykyään tarjontaa on niin paljon, että kesken jääneitä on vaikea aloittaa uudelleen. Varsinkin jos pelimekaniikka vaatii paneutumista ja rutiinia. Tästä syystä on tullut läpäistyä hyvin vähän pelejä tänä vuonna, mutta aloitettuja on liuta hyllyssä. Meikälle kelpaisi nuo retrovuosien 4-5h pelit ihan hyvin, tuntuu ahdistavalta aloittaa joku 75h projekti jossa tietää tällä nykytahdilla menevän se 2-3kk ja usein jää vielä kesken kun ei pysty palaamaan parin viikon tauon jälkeen enää samaan fiilikseen. Siksi Warzonet, Rocket Leaguet ja muut vastaavat varmaan iskeekin niin kovaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 31.08.2022 09:12
Nappasin eilen Konsolinetistä Switchille Cowabunga Collectionin. Tämä on rakkaudella luotu setti, ja Digital Eclipse näyttää ottaneen opiksi Mega Man -kokoelman kritiikistä. Ihan M2-tasoista emulaatiota, josta voi halutessaan poistaa originaalien pelien ongelmat (pikselien välkynnät ja pelin hidastumisen). 10 sekunnin taaksepäin kelaamista eivät oikeat hardcore-pelaajat varmaan käytä, mutta NES:sin Turtles ykkösen kaltaisissa peleissä ne ovat minulle hermojen rauhoittaja ja yksi syy, miksi nykypäivänä on kiva pelata näitä. Pelasin eilen sen pahamaineisen pomminpurku-vesikentän, ja tällä kertaa se tuntui jopa hauskalta. USKOMATONTA!

Pelästyin vähän aluksi, kun virallinen NES-ohjain ei toiminut Turtles 1:n kanssa oikein, mutta onneksi kokoelmassa voi mäpätä näppäimet miten haluaa. Padit saa siis toimimaan ja fiiliksen autenttiseksi. Enää puuttuu takapihalta ikkunaa kivittävä naapurin nulikka, joka kinuaa suutuksissaan peliä lainaksi. Mitäs menit ostamaan Dragon's Lairin.  8)

Ja lisäsälää riittää: sarjakuvia, konseptidokumentteja, kansiskannauksia, ohjekirjoja, strategiaoppaita... järkyttävä määrä fiilisteltävää. En ole varmaan missään kokoelmassa nähnyt tällaista määrää ja laatua. Ovat tehneet sarjalle kunniaa, joten voimme huokaista helpotuksesta ja nauttia näistä peleistä yksin ja hyvässä seurassa pitkän, pitkän aikaa. 35 euroa fyysisestä julkaisusta ja 13 pelistä mittavine ekstroineen on reilu diili.

COWABUNGA!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: migge - 31.08.2022 09:45
Oho, kuulostaapa hyvältä. Ja täydellinen juuri Switchille. Vielä kun olisivat ympänneet Shredder's Revengen mukaan pakettiin. Pitää kyllä hommata jossain kohtaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 31.08.2022 13:45
Täytyykin varmaan mennä varmaan Prisman kautta tänään, jos löytyisi hyllystä. Jäänyt vielä aina ensimmäinen TMNT pelaamatta läpi. Se vain oli ja on yksinkertaisesti liian vaikea meikäläiselle  :lol: Ja tämä kun oli niitä pelejä kun continuetkin on rajallisia, eli kun tuli tarpeeksi monta kuolemaan, se oli siinä. Ja alusta. Jos nyt olisi jonkinlainen save kermapersepelaajille, niin pääsisi ensimmäisen TMNT:n vihdoinkin läpi  ;D


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.09.2022 10:07
Pelasin uutta Game Passiin ilmestynyttä Immortalityä. Kyseessä sama tekijä kuin Her Story ja Telling Lies eli FMV-pelejä. Telling Liesistä en niin välittänyt, mutta tämä oli paljon parempi. Ärsyttää vain kun huomasin yhden pelimekaniikan niin myöhään, niin nyt pitää käydä läpi jo katsottuja videoita, että saa puuttuvat tarinan palaset selville. Pelissä siis selvitetään erään näyttelijän kohtaloa. Lisäksi taitaa olla The Guy Gamen jälkeen ensimmäinen pelaamani peli jossa näkyy oikeita tissejä!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 01.09.2022 13:50
Immortality on tulossa Netflixiinkin (https://www.thegamer.com/sam-barlow-immortality-very-soon-netflix-subscribers/). Voisi korkata Netflixin peliominaisuudet tuolla. Vaikka paskonkin varmaan housuuni viikon putkeen, kun kauhujännärit ei ihan ole mun juttu.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 01.09.2022 18:43
Immortality on tulossa Netflixiinkin (https://www.thegamer.com/sam-barlow-immortality-very-soon-netflix-subscribers/). Voisi korkata Netflixin peliominaisuudet tuolla. Vaikka paskonkin varmaan housuuni viikon putkeen, kun kauhujännärit ei ihan ole mun juttu.

Ei tuo oikeastaan kauhua ole. Enemmän mysteeri kuin kauhu. Tietty hieman creepy välillä, mutta ei kauhua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 16.09.2022 12:37
Crash Bandicoot Trilogy Switchillä.

Päätin korjaa aukon sivistyksessä ja pistää Sonyn maskotin tulille Nintendon konsolilla (hihi). En ole tätä käytännössä ennen palannut, pieniä pikaisia testejä lukuunottamatta. Ja nyt on pakko kysyä: Onko Crash Bandicoot itseasiassa vain paskaa? Ensimmäinen siis. En vain saanut ohjaukseen minkäänlaista kunnon tuntumaa. Hyvä tasoloikka menee yleensä parin ensimmäisen kentän jälkeen selkärankaan ja reflekseihin. Nyt useamman kentän jälkeen tuntui että menin koko ajan arvalla hyppäänkö oikein tai pyörähdänkö oikein. Kerrankin jäin pyörimään apinan viereen niin että animaatio jopa osui apinaan, mutta huidoin silti ilmaa.

Ohjaus tuntuu muutenkin todella löysältä. Esim. Mariossa ohjaus on tiukka ja asiat tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa. Crash tuntuu yhtä laiskalta kuin alkuesittelyjen jälkeen voisi kuvitellakin. Hyppiminen esim. bonus kentissä laatikoiden päällä on... erikoista. Tuntuu että koko homma pitäisi hoitaa silmät kiinni, niin ruutu ei häiritsisi rytmiä. En ehkä pistäisi input laginkaan piikkiin, mutta ohjaus on vain tahmea. Lähimpänä tulee mieleen ohjainten rikkoja SNES ajoilta: Bubsy. Se oli samanlaista tervaista arvailua.

Voihan olla että vika on nyt Switch versiossa. Jos se on ryssitty. Tuntuu vähän ajan tuhlaukselta käyttää tähän tunteja elämästä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.09.2022 13:55
Kohta Microsoftin omistaman Sonyn maskotin tulille Nintendon konsolilla

:D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 16.09.2022 20:22
En muista, montako minuuttia jaksoin Niohin demoa aikoinaan pelata, ennen kuin laitoin demon kiinni, enkä ikinä koskenut yhteenkään Nioh-peliin uudelleen. Team Ninjan Sekiro-apinoinnin, Wo Long: Mikälien, demo on nyt pelattavissa, ja jaksoin pelata varmaan suurinpiirtein yhtä kauan kuin Niohin demoa. Animaatiot ovat Niohin tavoin jäykkää jöötiä, äänet ovat tuhnuiset ja graafisestikin peli näyttää Xbox Onen julkaisupeliltä. Oli aika huvittava kokeilla heti perään Sekiroa, jossa lyönnit ja parryt kolahtavat miehekkäästi perille kunnon OOOMPH-ääniefektien sävyttämänä.

Nämä vain ovat niitä pelinautinnon kannalta olennaisia asioita, jotka pelinkehittäjät joko sisäistävät tai sitten eivät. Team Ninja osoitti jälleen, ettei siellä mistään mitään tajuta. Ihan sama vaikka millä kengännauhabudjetilla peliä tekisivätkin From Softwareen verrattuna - hyvä pelisuunnittelu tuskin on rahasta kiinni.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.09.2022 20:24
Ja nyt on pakko kysyä: Onko Crash Bandicoot itseasiassa vain paskaa? Ensimmäinen siis.

Lyhyt totuus: Kyllä on.

Pidempi totuus: En nyt sanoisi että ihan paskaa, mutta hyväksyn kyllä senkin mielipiteen. Oikeastaan ykkösosa on noista mielestäni paras, koska siinä on eniten puhdasta tasoloikkaa. Kaksi seuraavaa jatko-osaa menevät vielä enemmän reisille, koska niihin piti tunkea kiintiömäärä uudenlaista krääsää. Kolmosta en jaksanut pelata edes läpi. Luonnollisesti uudet remasterit on vielä ryssitty hitboxien ja reunojen osalta, mutta ei ne kyllä olleet alkuperäisissäkään mitenkään maagisen hyviä. Turha kuvitella niiden kestäneen aikaa samalla tavalla kuin monet Nipan tai Capcomin vanhat klassikot.

Team Ninja osoitti jälleen, ettei siellä mistään mitään tajuta.

Onko siitä pumpusta tullut ulos yhtään hyvää peliä ensimmäisen Ninja Gaidenin jälkeen? Eikö senkin jatko-osat olleet haukuttuja? Jostain syystä kyseinen pelitalo saa suunnattomasti aina hypeä heidän julkaisulleen, mutta ratsastaako edelleen Ninja Gaidenin voimalla. En tiedä, enkä oikeastaan välitäkään tietää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 16.09.2022 21:10
Onko siitä pumpusta tullut ulos yhtään hyvää peliä ensimmäisen Ninja Gaidenin jälkeen? Eikö senkin jatko-osat olleet haukuttuja? Jostain syystä kyseinen pelitalo saa suunnattomasti aina hypeä heidän julkaisulleen, mutta ratsastaako edelleen Ninja Gaidenin voimalla. En tiedä, enkä oikeastaan välitäkään tietää.

Itagakin ensimmäinen Ninja Gaiden on tosiaan legendaarinen ja kakkososan combat system on ehkä parasta ikinä, molemmat pelit olivat myös sukupolven aikaansa edellä graafisesti ja animaatioiltaan. Kaikki muu onkin sitten ollut paskaa. Kaipa siellä peräsimessä tarvitsee aina olla joku tyyppi, joka tietää, miten hommat hoidetaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.09.2022 13:06
Crash Bandicoot Trilogy Switchillä.

Päätin korjaa aukon sivistyksessä ja pistää Sonyn maskotin tulille Nintendon konsolilla (hihi). En ole tätä käytännössä ennen palannut, pieniä pikaisia testejä lukuunottamatta. Ja nyt on pakko kysyä: Onko Crash Bandicoot itseasiassa vain paskaa? Ensimmäinen siis. En vain saanut ohjaukseen minkäänlaista kunnon tuntumaa. Hyvä tasoloikka menee yleensä parin ensimmäisen kentän jälkeen selkärankaan ja reflekseihin. Nyt useamman kentän jälkeen tuntui että menin koko ajan arvalla hyppäänkö oikein tai pyörähdänkö oikein. Kerrankin jäin pyörimään apinan viereen niin että animaatio jopa osui apinaan, mutta huidoin silti ilmaa.

Ohjaus tuntuu muutenkin todella löysältä. Esim. Mariossa ohjaus on tiukka ja asiat tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa. Crash tuntuu yhtä laiskalta kuin alkuesittelyjen jälkeen voisi kuvitellakin. Hyppiminen esim. bonus kentissä laatikoiden päällä on... erikoista. Tuntuu että koko homma pitäisi hoitaa silmät kiinni, niin ruutu ei häiritsisi rytmiä. En ehkä pistäisi input laginkaan piikkiin, mutta ohjaus on vain tahmea. Lähimpänä tulee mieleen ohjainten rikkoja SNES ajoilta: Bubsy. Se oli samanlaista tervaista arvailua.

Voihan olla että vika on nyt Switch versiossa. Jos se on ryssitty. Tuntuu vähän ajan tuhlaukselta käyttää tähän tunteja elämästä.

Siis mulla oli ihan sama PS5:lla. Todella tahmainen ja laginen ohjaus vei kaiken ilon muuten ihan lupaavasta pelistä.

Edit: luin väärin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.09.2022 13:51
Mulla paloi tuon trilogian kanssa käämit niin pahasti, että vedin alkoholin voimalla kaikki läpi kahdessa päivässä jatkuvasti kiroillen.
Onneksi crash 4 sitten olikin ihan helvetin loistava. Paitsi jos sen haluaa pelata 100% läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 17.09.2022 13:58
Äh meinasin siis Crash nelosta PS5:lla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 17.09.2022 18:31
Mulla paloi tuon trilogian kanssa käämit niin pahasti, että vedin alkoholin voimalla kaikki läpi kahdessa päivässä jatkuvasti kiroillen.
Tää oli hyvä :lol: Mulla ei riitä kunto kahden päivän ränniin että pääsen pelit läpi ;D Joten voin hyvällä syyllä ja omatunnolla jättää hyllyyn tunnin testin jälkeen :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 18.09.2022 12:47
Mulla paloi tuon trilogian kanssa käämit niin pahasti, että vedin alkoholin voimalla kaikki läpi kahdessa päivässä jatkuvasti kiroillen.
Tää oli hyvä :lol: Mulla ei riitä kunto kahden päivän ränniin että pääsen pelit läpi ;D Joten voin hyvällä syyllä ja omatunnolla jättää hyllyyn tunnin testin jälkeen :)

Alkoholi kyllä buustaa peli- tai leffakokemusta välillä huomattavasti. Tulee itsekin joskus pari olutta juotua samalla kun pelaa, tylsät putkijuoksentelut ja dialogit menee kuin siivillä pienessä sievässä. Partajeesus tosin taisi ainakin aikoinaan itse tehdä kiljunsa. Tässäkö on syy siihen miten niin monta peliä menee läpi kuukausittain?  :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 18.09.2022 12:54
[Partajeesus tosin taisi ainakin aikoinaan itse tehdä kiljunsa. Tässäkö on syy siihen miten niin monta peliä menee läpi kuukausittain?  :lol:

Teen edelleen  ;D
Sen voimalla tulee tosin pelattua vaan moninpelejä joskus. Esim jotain splatoon 2:sta en olisi jaksanut tahkota ollenkaan selvinpäin jo pelkästään sen typerän mappi rotaation takia joka pakotti muistaakseni pelaamaan kahta kenttää aina pari tuntia kerrallaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 18.09.2022 14:30
Menee ehkä vähän oman ymmärryksen yli, että pitää juoda että jaksaa pelata :lol: Tietty jos siitä saa hyvä fiiliksen niin miksipä ei :) Itse vaan saa nykyään niin kovat krapulat, että harvemmin tulee juotua muutenkaan juuri mitään. Ns. arjessa yhden juominen taas sopii omaan makuun enemmän saunaan ja nykyään pääsee saunaankin aika harvoin yksin. Ei sillä että ei nyt voisi kakaroiden edessä yhtä juoda, vaan pikemminkin että idea jäisi vähän puolitiehen. Ja kun ei ole saunassa juo mieluummin sen Colan kuin siiderin ;D

Kun tarkemmin ajattelee, niin en muista koska olisi kännissä pelannut. Tai se ei ole kuulunut ikinä sen porukan tapoihin joissa on pyörinyt. Omissa polttareissa tuli pelattua NESin SMB:tä kun äijät rakensi juomapelin sen ympärille. Se on petollista, koska salmaripaukun jälkeen ei voinut sanoa että keskittymiskyky tai suoristus yleensä olisi ainakaan parantunut...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 18.09.2022 14:41
[Partajeesus tosin taisi ainakin aikoinaan itse tehdä kiljunsa. Tässäkö on syy siihen miten niin monta peliä menee läpi kuukausittain?  :lol:

Teen edelleen  ;D
Sen voimalla tulee tosin pelattua vaan moninpelejä joskus. Esim jotain splatoon 2:sta en olisi jaksanut tahkota ollenkaan selvinpäin jo pelkästään sen typerän mappi rotaation takia joka pakotti muistaakseni pelaamaan kahta kenttää aina pari tuntia kerrallaan.


Nyt kun mainitsit moninpelit, niin kyllähän tuossa koronakieltojen aikaan, kun baariin ei päässyt, niin tuli usein pelattua kaveriporukalla Warzonea jokaisen juopotellessa samalla. Läppä lensi ja nauru raikasi aamuun asti. Baarien auetessa tuo on vähentynyt, mutta edelleen silloin tällöin kun perjantai-iltana peliporukkaa saa kasaan, niin kyllä siellä tölkkien sihahtelut kuuluu taustalla. Alkoholi buustaa fiiliksiä ja jos on hauskaa on entistä hauskempaa parin juoman jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 18.09.2022 14:41
Kun tarkemmin ajattelee, niin en muista koska olisi kännissä pelannut. Tai se ei ole kuulunut ikinä sen porukan tapoihin joissa on pyörinyt. Omissa polttareissa tuli pelattua NESin SMB:tä kun äijät rakensi juomapelin sen ympärille. Se on petollista, koska salmaripaukun jälkeen ei voinut sanoa että keskittymiskyky tai suoristus yleensä olisi ainakaan parantunut...

No en minäkään sanoisi kännissä pelaavani.
Mullakin on vaan sellaista kivaa tissuttelua jotta on hyvä fiilis eikä jatkuva turpaan ottaminen online peleissä vituta. Ihan sama juonko kiljua tai vaikka vahvaa viiniä niin optimi tahti on sellainen 1dl/tunti.
Mulla kestää yleensä yks 0.5 lonkerokin 40 minuuttia.

Mitään juomapelejä en ole koskaan tajunnut missään muodossa ja jos tarkoitus on saada mahdollisimman äkkiä pää sekaisin niin jotain on vialla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 18.09.2022 14:50
Kun tarkemmin ajattelee, niin en muista koska olisi kännissä pelannut. Tai se ei ole kuulunut ikinä sen porukan tapoihin joissa on pyörinyt. Omissa polttareissa tuli pelattua NESin SMB:tä kun äijät rakensi juomapelin sen ympärille. Se on petollista, koska salmaripaukun jälkeen ei voinut sanoa että keskittymiskyky tai suoristus yleensä olisi ainakaan parantunut...

No en minäkään sanoisi kännissä pelaavani.
Mullakin on vaan sellaista kivaa tissuttelua jotta on hyvä fiilis eikä jatkuva turpaan ottaminen online peleissä vituta. Ihan sama juonko kiljua tai vaikka vahvaa viiniä niin optimi tahti on sellainen 1dl/tunti.
Mulla kestää yleensä yks 0.5 lonkerokin 40 minuuttia.

Mitään juomapelejä en ole koskaan tajunnut missään muodossa ja jos tarkoitus on saada mahdollisimman äkkiä pää sekaisin niin jotain on vialla.

Tämä. Pelatessa oikea tahti on nimenomaan tissuttelu ja pieni euforia jonka maltillisesta tiputtelusta saa. Samaan tapaan kuin pihvin kanssa lasi viiniä jne. Mitään tiukkoja ei tulisi mieleenkään vedellä, jos tarkoitus on edelleen pelata jotain. Eri asia tietty polttarit jne, joissa tapana on sekoilla. Tosin itse pidän iltaa yleensä epäonnistuneena, jos seuraavana aamuna on armoton kanuuna. Hyvin harvoin on krapulan arvoista ryypiskely.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 18.09.2022 19:55
En ole koskaan ollut mikään alkoholin suurkuluttaja, mutta krapulan pelko vie nykyään loputkin juomahalut. Ennemmin maistelem oluen tai kaksi ja jätän siihen. Päänsärkyherkkänä tuokin on joskus liikaa jos ei muista juoda vettä päivän mittaan.

Vittu mikä virhe oli täyttää 30. Yhtä alamäkeä siitä lähtien  ;D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 01.10.2022 19:54
Pari päivää sitten tuli aloitettua game passin kautta disney dreamlight valley ja se oli aika pitkälti just sellainen mitä videoiden perusteella olettikin eli aika suora animal crossing kopio joka tekee melkein kaiken todella paljon paremmin.

- Pelissä on päätarina ja hahmot antaa myös uusia tehtäviä kuten vaikka Moanan laivan korjaaminen jne
- Oikeastaan kaikkea voi siirtää. Talot, puut ja jopa pikamatkustamiseen käytettävät kaivot siirtyy helposti ja nopeasti ihan vaan kursoria käyttämällä
- Oikeastaan kaikki huonekalut mattoja myöten voi laittaa pihalle jos haluaa
- Kaikki kaupasta ostettavat kamat on välittömästi inventaariossa
- Jos sulla on iso pelto ja haluat istuttaa vaikka 30 porkkanaa niin sun täytyy vaan pitää nappia pohjassa ja hahmo siirtyy kohdasta toiseen ihan itse
- Sama pätee myös niiden porkkanoiden ylös nyppimiseen
- Arkkuja voi rakentaa niin monta kuin haluaa ja kaikilla on oma inventaario
- Kokatessa ja rakentaessa ei ole väliä onko ne kamat taskussa vai kotona arkussa vaan peli näyttää suoraan kuinka paljon sulla on eri materiaaleja
- TYÖKALUT EI HAJOA
- Jos vaikka louhit mineraaleja niin sun tarttee vaan kävellä niiden yli sen sijaan, että täytyy aina pysähtyä ja painaa nappia jokaisen kohdalla
- Hahmolle saa paljon enemmän vaatteita. Sulla voi olla vaikka housut hameen alla, t-paita jonka päällä vielä takki, korvikset, rannekoru, kaulakoru ja joku päähine
- Tämä myös arvostaa pelaajan aikaa ihan yleisesti ja esim kaikki kasvit kasvaa vartista pariin tuntiin kun animal crossingissa menee kolme päivää
Tätä voi pelata helposti ihan niin paljon kerralla kuin haluaa eikä koskaan tule tilannetta, että et vois enää tehdä mitään ennen seuraavaa päivää.

Oikeastaan isoin miinus mulla onkin se kuinka tässä ei saa koskaan omasta kylästä siistiä sillä uusia kukkia ja muuta krääsää ilmestyy jatkuvasti lisää.
Ei tartte kuin käydä kotona tekemässä pari ateriaa niin ulos tullessa on taas uusia kukkia ja puuta pitkin pihoja.
Animal crossingissa tuon pystyi kiertämään kun vaan piilotti tietyn määrän oksia talojen taakse niin niitä ei ilmestynyt enää lisää ja kukkien ympärille kun laittoi läpinäkyvän custom kuvan niin nekään ei levinneet.
Toisaalta eipä tässä kannata edes miettiä mitään koristelua ennen kuin tehtävät on tehty ja siinä taitaa mennä vielä monta kymmentä tuntia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 09.10.2022 22:15
Overwatch 2 on ihan hauskaa sekoilua hiostavan Apexin jälkeen, eikä ainakaan vielä tuossa Quick Matchissa ole rasauttavaa Skill Based Matchmakingia, niin saa rauhassa dominoida gyrolla porukkaa. Ohjaus on tuttuun tapaan Martta-kerhon tekemä, eli sensitivity on kammottavan alhainen, jotta mummotkin pystyvät pelaamaan. Deadzone-asetustakaan ei tietenkään ole, mutta tämä nyt on jo sanomattakin selvää. Ja onhan toi pelattavuus muutenkin aika koomista, kun et pysty juoksemaan kuin ehkä yhdellä hahmolla, vaan matelet ympäriinsä kuin etana suolassa. Hahmot muutenkin koko ajan jumittuvat kenttien geometriaan.

Widowmaker sopii hahmona meikäläiselle, äärimmäisen tyydyttävää nakutella gyrolla pääosumia ja koijailla porukkaa myrkkypommeilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.10.2022 07:57
NieR ja No Mans Sky liittyvät molemmat lähes uskomattomien Switch-porttausten joukkoon; toimivat hienosti ja näyttävät todella hyviltä portable-moodissa.

NieRiä en ollut koskaan aiemmin pelannut enkä tiennyt siitä etukäteen mitään. Kolmen ensimmäisen tunnin jälkeen tuntuu siltä, että tässä ollaan jonkun ikimuistoisen äärellä. Ainoa asia minkä olen kuullut, on kehotus pelata peli läpi lopputekstien jälkeen useammankin kerran, sillä se ilmeisesti muuttuu jonkin verran. Kerrassaan upea porttaus, joka ei videoiden perusteella liikkeessä häviä paljon visuaalisesti edes PS4-versiolle.

No Mans Sky taas on ikuisuuspeli, jotka eivät yleensä ole ihan minun juttuni. Uusin päivitys toi kuitenkin mukanaan paljon virtaviivaistusta tähän syvään peliin ja Relaxed-moodin, joka vähentää grindaamista ja tekee tutkimisesta helpompaa ja nopeampaa – ja juuri se on tyylini pelata tätä peliä; kun otan NMS:n tunniksi käsiini, en halua kuluttaa sitä aikaa resurssien etsimiseen ja louhimiseen, vaan haluan nähdä minkä planeetan seuraavaksi löydän. Relaxed on omiaan tällaiseen pelityyliin.

Switchin pelikirjasto on näiden kahden lisäyksen jälkeen taas piirun verran aiempaa maagisempi.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Tingle - 11.10.2022 16:02
Crash Bandicoot Trilogy Switchillä.

Päätin korjaa aukon sivistyksessä ja pistää Sonyn maskotin tulille Nintendon konsolilla (hihi). En ole tätä käytännössä ennen palannut, pieniä pikaisia testejä lukuunottamatta. Ja nyt on pakko kysyä: Onko Crash Bandicoot itseasiassa vain paskaa? Ensimmäinen siis. En vain saanut ohjaukseen minkäänlaista kunnon tuntumaa. Hyvä tasoloikka menee yleensä parin ensimmäisen kentän jälkeen selkärankaan ja reflekseihin. Nyt useamman kentän jälkeen tuntui että menin koko ajan arvalla hyppäänkö oikein tai pyörähdänkö oikein. Kerrankin jäin pyörimään apinan viereen niin että animaatio jopa osui apinaan, mutta huidoin silti ilmaa.

Ohjaus tuntuu muutenkin todella löysältä. Esim. Mariossa ohjaus on tiukka ja asiat tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa. Crash tuntuu yhtä laiskalta kuin alkuesittelyjen jälkeen voisi kuvitellakin. Hyppiminen esim. bonus kentissä laatikoiden päällä on... erikoista. Tuntuu että koko homma pitäisi hoitaa silmät kiinni, niin ruutu ei häiritsisi rytmiä. En ehkä pistäisi input laginkaan piikkiin, mutta ohjaus on vain tahmea. Lähimpänä tulee mieleen ohjainten rikkoja SNES ajoilta: Bubsy. Se oli samanlaista tervaista arvailua.

Voihan olla että vika on nyt Switch versiossa. Jos se on ryssitty. Tuntuu vähän ajan tuhlaukselta käyttää tähän tunteja elämästä.
N.Sane Trilogyssä jokainen peli on samasta muotista, joka on lähimpänä alkuperäistä Crash 3. Ykkösen ja kakkosen kenttäsuunnittelu ei ole tehty sen ehdoilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 21.10.2022 19:10
Mario+Rabbids: Sparks of Hope ollut tulilla n. 6,5 tunnin verran. Tässä ajassa ehdin suorittaa pelistä n. 19% sen kokonaiskontentista.

Kingdom Battle oli vuoden 2017 suurimpia yllätyksiä. Se oli (ja on) hieno kevytstrategia tip top -luokan teknisella kuorrutuksella. Nintendokin oli Ubisoftin tuotokseen niin ilmeisen tyytyväinen, että ei ihme että jatkoa alettiin pian suunnitella.

Ja onhan tämä alun perusteella aivan timanttista jälkeä taas:

- Grafiikat ovat aiempaa yksinkertaisempia, mutta pelin mittakaava ja tyyli on "monimutkaisempi". Maailmassa kameraa voi pyöritellä vapaasti ja alueet ovat varsin avoimia. Mikään avoimen maailman peli tämä ei ole, mutta edeltäjään verrattuna paljon vapaamman oloinen. Ubi-tyyliin sivutehtäviä löytyy joka puolelta, mutta mitään hengästyttävää määrää ikoneita kartalla ei onneksi näy. Peli ei ole missään tapauksessa ruma, mutta Kingdom Battle on visuaalisesti hienompi ja vieläkin yksi alustansa graafisesti näyttävimpiä pelejä.

- Taisteluiden aikana korostetaan myös vapauden ilosanomaa: gridiä ei enää ole, ja tietyn alueen rajoissa hahmot voivat liikkua eri paikkoihin vapaasti. Peli tuntuu tämän takia todella raikkaalta ja uudenlaiselta. Sanoisin, että uusi systeemi on hauskempi kuin Kingdom Battlen vastaava ja myös varmasti helpompi ensimmäistä strategiaansa pelaaville. Haastetta tässäkin tosin on, sillä yhdellä huonolla kierroksella voi saattaa tiiminsä sellaiseen pulaan, josta ei enää ketkutella itseään ulos.

- Sparks of Hopessa voi vihdoin pelata täysin sellaisella kokoonpanolla kuin haluaa, eli Mariota ei ole lukittu tiimiin eikä muitakaan hahmoja (paitsi tietyissä sivutehtävissä). Olen itse tykitellyt menemään triolla Mario+Luigi+Peach ja tavallaan puolittain unohtanut, että tämä on myös Rabbids-peli! Mutta ihan vekkuleita otuksiahan nekin loppujen lopuksi ovat, eivätkä ainakaan minua ärsytä. Heittävät jopa hauskoja one-linereita tällä kertaa, kuten Rabbids Peachin "So satisfying!", kun hahmolla taklaa Goombajonon kumoon.

Davide Soliani on saanut käsiinsä erityisen franchisen, ja tämä kiittää Ubisoft Milan -tiiminsä kanssa tälläkin kertaa luottamuksesta julkaisemalla todella kovan tason pelin, jonka ei tarvitse hävetä edes Nipan omaa tuotantoa vastaan laitettuna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 21.10.2022 21:20
Persona 5 Royal tuli aloitettua Game Passissa, ja täytyy sanoa, että tämä on kyllä yksi tyylikkäimmistä peleistä, mitä on kuunaan tullut pelattua. Yleensä en lämpeä tällaiselle animetyylille, mutta P5 näyttää kyllä järisyttävän hyvältä, kiitos 4K-reson (assetit näyttävät taivaallisen hyvältä) ja OLED:n - pelissä on pikimustaa ja paljon, sekä kontrastina paljon räikeitä värejä.

Saa nyt nähdä, jaksanko pelata peliä paria tuntia enempää (Persona 4:n aloitan aina silloin tällöin ja luovutan tappavan tylsyyden ja turhanpäiväisen lässytyksen takia ennen kuin peli ehtii kunnolla edes alkamaan), mutta jo tämän visuaalisen tykityksen voimalla uskon, että saan annettua pelille kunnon mahdollisuuden.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 25.10.2022 20:28
Horizon Forbidden West
Tuli ostettua, kun halvalla sai. Oisko Verkkis tyhjennellyt jossain vaiheessa varastojaan ja hintalapuksi lätkäisty 20€. Ekasta osasta tykkäsin. Lisärin kohdalla oli jo fiilikset hiipuneet, kun sen pelasin muutama vuosi emopelin jälkeen. Olis vaan pitänyt luottaa vaistoihin ja jättää jatko-osa ostamatta. Eipä oikein lähtenyt. Sitä samaa kuin ensimmäinen peli, niin hyvässä kuin pahassa. Edes stoori ei jaksanut oikein kiinnostaa.

Last of Us Part 1
Horizon vaihtoon ja sain siitä saman vaihtoarvon kuin uutena ostettaessa. Tilalle yhden suosikkipelini remake. Sen tarpeellisuudesta voi olla montaa mieltä, mutta ymmärrän, miksi Sony sen teki. Täytettä pelivalikoimaan + tulevan tv-sarjan kyljessä ei vaan voi mainostaa graafisesti vanhentunutta versiota. Mulle remake siis on ihan fine. Helvetin nättihän se on. Peli noin muuten on oikeastaan 1:1 alkuperäiseen. Jos siitä piti, pitää tietystä tästäkin. Part 1:n pelaamisen jälkeen täytyy sanoa, että part 2 menee edelle. Ero on pieni, mutta kuitenkin loistavia pelejä molemmat.

Quarry
Supermassive Gamesin interaktiivinen elokuva käytännössä. Teinikauhua, läjä hahmoja, joiden kohtaloon pelaaja(t) voi(vat) vaikuttaa. Until Dawn pelattiin aikanaan kaveriporukan kanssa. Vaihdeltiin ohjainta ja tehtiin valintoja. Tässä tehtiin samoin, paitsi että nyt sai valittua ihan erillisen sohva co-op -moodin, minkä kautta sai lisättyä jopa kahdeksan pelaajaa, ja jokaiselle sai määriteltyä oman hahmon. Meitä kun oli pelaamassa kolme, jouduttiin ottamaan useampi hahmo. Oli ihan kiva kokemus, kun samalla nautiskeli viinipullollisen ja hyvää ruokaa. Kuten kuvailin, niin interaktiivinen elokuvahan tuo oli. Yksin jäisi varmaan pelaamatta, mutta kavereiden kanssa kiva kokemus. Yhdessä spekuloitiin stooria ja hahmojen kohtaloita. Onnistuu myös verkon yli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 25.10.2022 20:57
Persona 5 Royal tuli aloitettua Game Passissa, ja täytyy sanoa, että tämä on kyllä yksi tyylikkäimmistä peleistä, mitä on kuunaan tullut pelattua. Yleensä en lämpeä tällaiselle animetyylille, mutta P5 näyttää kyllä järisyttävän hyvältä, kiitos 4K-reson (assetit näyttävät taivaallisen hyvältä) ja OLED:n - pelissä on pikimustaa ja paljon, sekä kontrastina paljon räikeitä värejä.

Tämän kommentin jälkeen odotin jännittyneenä, miltä Persona 5 Royal näyttäisi Switch OLEDin ruudulla.

Ensimmäisen tunnin jälkeen; vau, todella hyvältä! UI on 720p, eli natiivi ja siten veitsenterävä. Tekstuurit toki häviävät Series X -versiolle, mutta jälleen kerran pienempi näyttökoko antaa paljon anteeksi.

Peli on kannettavaan muotoon niin ideaali kuin olla ja voi, enkä voi ilmaista enempää kiitollisuuttani siitä, että tämä melkein yksisarviseksi osoittautunut Switch-versio ylipäätään ilmestyi. On aivan mahtavaa käpertyä pimeässä huoneessa ambient-valaistuksen loisteessa kylmänä syksyiltana ja kaakaomuki vieressä Persona 5:n ääreen.

Aloituskin on kuin malliesimerkki siitä, miten tämän genren peli potkaistaan superkiinnostavasti käyntiin. Turhan monet JRPG:t syttyvät liekkiin vasta 10-15 pelitunnin jälkeen. Persona 5 vetäisi minut välittömästi mukaansa ja sai myös kiinnostumaan sen maailmasta kertarysäyksellä.

Tämä on ollut intohimoiselle Switch-pelaajalle USKOMATON kuukausi, eikä siitä tule loppua ennen kuin Bayo 3 saapuu!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 31.10.2022 23:08
A Plague's Tale: Requiemia kannattaa myös kokeilla Game Passissa. Ensimmäinen peli Xboxilla, joka alkaa jo oikeasti näyttää "next gen" -peliltä, vaikka taitaakin pyöriä vain 40fps VRR-töllöllä (tai ehkä juuri siksi). Pelattavuus on sitä perinteistä cinematic-jöötiä, eli kävellään putkea pitkin ja kuunnellaan teennäistä dialogia koko ajan (joka on muuten miksattu todella surkeasti ainakin näin kuulokekäyttäjän korvin, tuntuu kuin puhe kuuluisi koko ajan jostain kilometrien päästä), välillä ammuskellaan käpyjä ritsalla. Tuskin tätä sen enempää tulee pelattua, mutta antaa vähän toivoa, jos konsolille tulisi vielä jotain aidosti hyvännäköisiäkin pelejä - geniä ollaan kuitenkin jo kohta kaksi vuotta menty.

EDIT: Omat ääniasetukset olivatkin persiillään. :lol: Nyt peli kuulostaa yhtä hyvältä kuin näyttääkin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 08.11.2022 12:26
Sonic Frontiersin Switch-versiota pelasin tuossa äsken ensimmäisen tunnin. Sen perusteella kiinnostavimman ja tuoreimman tuntuinen Sonic-peli tyyliin pariin vuosikymmeneen. Tätä on verrattu sarjan uudistajana Pokemon Legends: Arceusiin, ja vaikka en olekaan mikään suurin Sonic-asiantuntija, näen näen kyllä tämän vertauksen jo alun perusteella aika osuvana.

Myös "Sonic of the Wild" on ollut joidenkin huulilla. Ehkä turhaankin, mutta kyllä yhtymäkohtiakin on sinällään helppoa nähdä. Voidaan esimerkiksi ajatella, että perinteisiä Sonic-kenttiä sisältävät tornit – joita on ripoteltu pitkin avointa maailmaa – ovat kuin BotWin pyhäköitä. Ne rikkovat kivasti pelin kulkua ja antavat maistaa tutumpaa Sonic gameplayta isommassa maailmassa juoksemisen sijasta.

Switch-versiosta mainitsemisen arvoista lienee, että Sonic Team lähti tekemään Frontiersia ensin Switchille ja vasta sitten skaalasi peliä ylöspäin tehokkaammille alustoille. Yleensähän homma menee päinvastoin. Sonicin myyntiluvut ovat olleet kuitenkin Nintendon alustoilla niin ylivoimaisia, että Sega on tehnyt tässä fiksusti. Peli pyörii ensimmäisen tunnin perusteella hienosti 30 fps:n targetissaan ja tuntuu reagoivammalta kuin keskiverto kolmenkymmenen fps:n tasohyppely. Peliä ei voi kauniiksi kutsua Switchillä, vaan lähinnä riittävän hyväksi, varsinkin jos sitä pelaa handheld-moodissa, niin kuin minä aion tehdä. Olin vähän huolissani nähdessäni ensimmäiset teaserit pelistä, mutta onneksi se oli turhaa ja Sega on tehnyt hyvän version pelistä tärkeimmälle segmentilleen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 08.11.2022 17:33
MW2 (PS5)

Pelasin koko viikonlopun. Lauantaina lopetin klo 8.30 aamulla. Onhan tää moninpeli aivan puhdasta Mendellinin kokkelia. Tarinaa en ole kokeillut, mutta ehkä sekin pitää pelata läpi koska serverit ovat jo toista päivää alhaalla. Vai toimiiko muilla?

Yksinpelistä luin, että woke väki oli pahoittanut mielensä asenteellisesta kampanjasta. Lupaa hyvää siis normaalimiehelle.

Edit: ongelma selvisi, luurin netin kautta ei suostunut yhdistämään, mutta kaapelilla toimi. Jännä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 11.11.2022 21:33
Vampire Survivors (Xbox/PC). Aika kova peli. Kannattaa kokeilla, jos löytyy Game Pass. Tai no eipä tuo maksa kuin muutaman euron muutenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 16.11.2022 07:39
Aika huvittavaa on ollut nähdä Sonic Frontiersin jakavan täysin pelaajien mielipiteet, aina "täydestä fiaskosta" jopa "parhaaseen tasohyppelyyn koskaan" asti. Tähän väliin mahtuu toki vaikka miten monta erilaista mielipidettä.

No, minä olen pelannut Switch-versiota kymmenisen tuntia. Niiden perusteella tämä tuntuu parhaimmalta 3D Sonicilta toistaiseksi. Pelissä on kyllä ongelmia ja vähän sitä kuuluisaa teknologiademon makua, mutta toisaalta myös paljon hyvääkin. Frontiers on nimittäin niitä pelejä, jotka ovat hauskoja sanan jokaisessa merkityksessä. Avoimilla alueilla Sonicia on myös ilo ohjata. Kontrolleja voi myös säätää vapaasti esimerkiksi todella herkiksi tai laiskemmiksi. Jokainen varmaan löytää mieluisat säädöt.

DF kuumotteli vähän Switch-versiota, mutta ei tämä käsikonsoli-moodissa nyt niin huono ole. Varsinkin suorituskyvyn osalta on olemassa paljon huonompiakin Switch-pelejä. Tai ehkä olen vain vähään tyytyväinen. Minulle ei ole kuitenkaan mikään ongelma vaihtaa 120fps:n Series X -pelistä suoraan Sonic Frontiersiin Switchillä.

Tästä on tulossa sellainen rouhea kasin peli, jos loput Open Zonet tuntuvat yhtä kivoilta kuin kaksi ensimmäistä.

Ja ai niin, Frontiersin soundtrack iskee kovaa ja korkealta, sekä yllättää monipuolisuudellaan – parasta Xenoblade Chronicles 3:n ohella, mitä olen tänä vuonna peleissä kuullut.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.11.2022 00:11
Joo, hyvästi Apex ja tervetuloa CoD. :lol: Aivan absurdi tämä gyro-ohjaus Warzone 2.0:ssa verrattuna Apexiin. Sensitivity Insane 20 -asetuksella on vihdoin sopivan nopea gyro-käyttöön, kun ei tarvitse koko ajan olla tökkimässä oikeaa tattia, kun ohjauksen voi hoitaa lähes kokonaan gyrolla. Tähän asti ainoastaan Dying Light on tarjonnut vastaavanlaista sensitivity-skaalaa Xbox-peleistä. Aivan tajunnanräyttävää kamaa. Siihen vielä päälle 120Hz-moodin superalhainen input lag ja 120 FoV. Näin se kuuluisi hoitaa joka pelissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 17.11.2022 12:11
Kova tää Warzone 2.0. Caldera oli ripulia alusta alkaen ja pelituntien määrä väheni Verdanskiin verrattuna arviolta 90% tässä vuoden aikana. Lensi heti roskiin kun uutukainen oli ladattavissa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 17.11.2022 16:20
Warzone 2.0:n Pleikkari- ja PC-versioista löytyy muuten natiivi tuki gyro-tähtäykselle! Upeaa nähdä, miten pelimaailman kelkka kääntyy hitaasti mutta varmasti hyväksymään tulevaisuus. CoDin ja Fortniten gyro-tuki on ISO juttu valtavirran kannalta. Olisi tietenkin kiva tietää, miten iso osa pelaajia on ottanut sen käyttöön esimerkiksi Fortnitessa. Osa ehkä luovuttaa alkuunsa, jos se ei ensimmäisen 15 minuutin aikana tunnu hyvältä. Ja tämän ymmärrän, sillä minullakin meni aikoinaan Splatoon 2:n kanssa aikaa tämän omaksumiseen. Tärkeää on myös vapaaehtoisuus, eli gyron ei pitäisi tulla tattiohjauksen tilalle. Mitä enemmän valinnanvaraa, sitä parempi.

Ehkä Microsoftin saa vielä lähivuosina tuotua oman gyroa tukevan ohjaimensa markkinoille! Uskon, että ovat avanneet jo silmänsä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 17.11.2022 19:22
On tämä Warzone 2.0 sen epäonnistuneen edellisen viritelmän jälkeen virkistävän positiivinen ylläri. Tokalla yrittämällä tuli voitto, ehkä jopa liian helposti. Oli Grenade Launcheria ja kaikki tiimin neljä henkeä elossa, muilla yksinäiset soturit. Kahden hengen Gulakki on myös ihan toimiva, ainakin kasuaalit diggaavat.

Kannattaa muuten aluksi säätää ihan huolella graafisia parannuksia veks ja muuttaa pingin väri heti valkoisesta itselle sopivammaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 18.11.2022 23:09
Alkoi itseä hieman myös kiinnostamaan tuo gyro-ohjaus kun tästä moinen nyt löytyy. Käytetäänkö gyroa siis pikkutarkempaan sihtaamiseen ja oikealla tatilla tehdään karkeat liikkeet? Vai mitenkä? Vertikaalisuunnassa tuo tuntuu tosi sulavalta, mutta horisontaalisuunnassa jotenkin tönkön oloinen mitä tänään testailin. Tubestakaan en mitenkään hirveästi löytänyt matskua.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.11.2022 00:01
Alkoi itseä hieman myös kiinnostamaan tuo gyro-ohjaus kun tästä moinen nyt löytyy. Käytetäänkö gyroa siis pikkutarkempaan sihtaamiseen ja oikealla tatilla tehdään karkeat liikkeet? Vai mitenkä? Vertikaalisuunnassa tuo tuntuu tosi sulavalta, mutta horisontaalisuunnassa jotenkin tönkön oloinen mitä tänään testailin. Tubestakaan en mitenkään hirveästi löytänyt matskua.

Itse vihaan tuota gyrolla tapahtuvaa pikkutarkkaa sihtaamista, mikä on kai monille juurikin se oikea tapa pelata gyrolla. En voi sietää sitä gyron ja tattiohjauksen kontrastia. Mitä enemmän pystyn tähtäämään gyrolla, sen parempi - tämä tosin vaatii sen korkean sensitivityn, joka löytyy todella harvasta pelistä (MW2 ja Dying Light, Apexin sensitivity on vielä siedettävä). Tattia käytän lähinnä silloin kun tähtäys pitää "resetoida", koska käsiä ei voi luonnollisesti loputtomiin liikuttaa oikealle tai vasemmalle ja joskus kädet ovat vain yksinkertaisesti epämukavassa asennossa. Sitä en tiedä, miten tuo natiivi gyro-tuki on MW2:ssa toteutettu. Voi olla ihan eri kokemus, kuin käyttämälläni scriptillä.

Flick Stick olsi varmaan minulle toimivin tapa pelata (oikea tatti kääntää tähtäimen 360-asteisesti siihen suuntaan mihin tattia liikutat), mutta sillä ei voi Xboxilla scpirteillä pelata, vaan se vaatii natiivin tuen peliltä.

Kun oikeaa tattia ei tarvitse koko ajan hipelöidä, vapautuu oikea sormi samalla face buttoneiden paineluun, niin ei ole varsinaisesti tarvetta edes Elite Series 2:n kaltaisille takapainikkeille. Korkealla sensitivityllä pelatessa antaa myös aika helvetisti tasoitusta peruspadipelaajille, sillä auto aim ei nappaa kiinni vihollisiin läheskään yhtä helposti. Apexissa etenkin on äärimmäisen vaikeaa voittaa lähietäisyydellä tattiohjaajia, koska auto aim on aivan naurettava. Ei mikään ihme, että porukka on PC:lläkin alkanut pelaamaan antiikkisella tattiohjauksella hiiri/näppiskombon sijaan.

Mutta harjoitteluahan tuo gyro aluksi vaatii, mutta itse koin valaistumisen käytännössä heti, kun tunsin miten höyhenenkevyeksi tähtäys muuttui Apexissa. Toki minulla oli alla vuosikausien deadzone-psykoosit, mikä saattoi vaikuttaa asiaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 19.11.2022 07:01
Kyllä, juurikin "suuret liikkeet tateilla ja tarkempi sihtaus gyrolla" on suosituin tapa pelata sillä. Käytän varmaan jokaisessa pelissä mahdollisinnan paljon samaa pelityyliä, minkä opin Splatoon 2:ssa lähes 1000 pelitunnin aikana. En ole koskaan tykännyt superherkistä kontrolleista, mutta en myöskään kilpikonnanlaiskoista. Jotain siltä väliltä toimii minulle.

Jokaisella ihmisellä lienee käsissään (ja aivoissa) oma määrä tarkkuutta, ja niin ollen yksi herkkyysasetus ei gyrollakaan pelattaessa toimi kaikilla. Itse koen, että säädettäessä gyroa superherkäksi se alkaa syömään mikrotähtäyksen potentiaalia, eli en enää pysty esimerkiksi Apexissa ampumaan Wingmanilla (revolveri) tarkasti. Vaihtokauppana voin toki tehdä todella nopeita ja näyttäviä flickejä sivulta sivulle. En tosin näe tämän olevan itselleni niin hyödyllistä kuin perinteinen gyro-pelityyli, missä tatit ja gyro pelaavat sopivassa suhdanteessa toistensa kanssa.

Ehkä helpointa on lähteä todella matalalla herkkyydellä liikkeelle ja nostaa sitä pikkuhiljaa, kunnes ohjaus vaikuttaa itselle hyvältä. Itsekään en pysty testaamaan Warzone 2:n natiivia gyroa ja antamaan suosituksia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Doinkki - 19.11.2022 09:11
Pitää siis vain testailla. Oli vain jotenkin positiivinen yllätys tuo varsinkin vertikaalisen rekyylin hallintaan. Ja sniputtamisessa tuo on myös varmaan aika bueno.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Lanttu - 23.11.2022 23:49
Warzonea on pelailtu täälläkin tässä parina iltana. PC:llä tietenkin. Alkuun olin aika hukassa, koska en ole alkuperäistä Warzonea tai Call of Dutyja ylipäätään koskaan ennen pelaillut. Aseista ei ole oikein vieläkään mitään käryä mikä on minkäkin tyyppinen ja mikä sopii mihinkin tarkoitukseen. Asetuntuma on "jokseenkin" erilainen kuin vaikkapa Counter Strikessä. Näppäimet eivät ole vieläkään selkärangassa.

Mutta kyllähän tämä silti aika hyvältä tuntuu. Melkolailla sitä mitä odotin ja toivoinkin. Tähän asti olen pelannut pelkästään soolona, koska moninpeli tuntemattomien kanssa ei ole napannut. Tänään tuli vihdoin ensimmäinen voittokin. Vieläpä melko rehdillä ja monipuolisella pelisuorituksella. Tappoja tuli lopulta neljä. Usein tuntuu menevän pitkiäkin aikoja ettei näe ketään muita pelaajia, ja sen näkemisen jälkeenkin pääsevät helposti luikahtamaan johonkin piiloon.

Pelin pyörimisessä on vielä toivomisen varaa. Tein itselleni karhunpalveluksen ja menin päivittämään 2560x1440 näytön 3440x1440 näyttöön viikko sitten. Alkaa 1080ti jo köhimään tämän kanssa. Natiivia pienempi reso tekee kuitenkin helposti kaikesta sellaista mössöä, että peli-ilo menee jo sen takia. Aivan minimiasetuksillakaan en ole koittanut. Kuvittelisi, että tällaisessa pelissä aivan kaikkia asetuksia ei yksinkertaisesti nolliin kannata pistää, koska sitten alkanee kärsiä jo asioiden eroteltavuus. Nyt minimi fps:t pyörivät jossain 40 tietämillä ja keskiarvo lähempänä 60. Pääsin myös kätevästi testailemaan prosessorisukupolvien eroja, kun pari viikkoa sitten tilaamani osat saapuivat vasta maanantaina. Ruudunpäivitys nousi siirryttäessä 2013 julkaistusta i7-4820K 2022 julkaistuun 5800X3D kevyet 50%. Vielä, kun näytönohjaimen uusisi. Yhtä aikaista black friday tarjousta ehdin jo hieman pohtimaan, mutta siinä pohtiessa menivät nenän edestä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 07.12.2022 19:37
PS+ premiumin kautta tuli pelattua ape escape ja resident evil directors cut pari viikkoa sitten.

Ape escape oli edelleen yllättävän hyvä vaikka kameraa ei voi vapaasti kääntää vaan sen voi ainoastaan keskittää hahmon taakse.
Tämähän taisi myös olla eka peli joka oikeasti vaati dual shock ohjaimen joten kaikki hyökkäyksistä lähtien tehdään tateilla ja olkanapit on varattu kameran keskittämiseen ja hyppäämiseen.

Tehtävänä on siis pyydystää apinat eri aikakausilta käyttäen mitä erilaisimpia apuvälineitä.
Heti alussa on valomiekkaa muistuttava pamppu sekä verkko, mutta myöhemmin saadaan esim. rc auto, hulavanne, ritsa ja muuta mukavaa.
Kentät on jaettu muutamaan pienempään osaan ja niihin on piilotettu myös kolikoita joita keräämällä aukeaa kolme minipeliä: laskettelu jossa on muistaakseni kolme eri rataa ja kumpikin suksi tietenkin tottelee eri tattia, nyrkkeily sekä avaruus räiskintä joka on perus dual stick shooter nyky mittapuulla.

Peliin käytetty aika riippuu ihan siitä tyytyykö ekaan lopetukseen vai haluaako kerätä jokaisen apinan jotta saa uuden pomomatsin ja sen todellisen lopetuksen.
Uskaltaisin sanoa, että jos haluaa kerätä kaikki apinat ja kerätä kaikki kolikot niin kai tämän parissa saa kymmenisen tuntia kulumaan ja onhan tämä tavallaan sellainen osa pleikkarin historiaa joka jokaisen tulisi kokea.

Resident evil directors cut sitten olikin aika meh.
Siis on tämä paljon parempi mitä se orkkis versio jossa ei ollut edes auto aimia joten pelkästään tuon olemassa olo on iso parannus.
Japsi versiossa tuo siis oli alunperinkin, mutta länsimaalaisten versiosta se poistettiin ja lisättiin vasta directors cutin myötä.
Voitte arvata kuinka ankeaa sen orkkis version pelaaminen oli tällaiselle jonka eka ressa oli kakkonen jossa hahmo osasi ihan itse tähdätä ruudun ulkopuolella olevaa vihollista.

Lisäksi tässä on valittavissa helpompi vaikeustaso jolla ei ammuksista tule pulaa sillä jo siltä ihan ekalta ruumiilta saa kaksi lipasta joissa kummassakin on 30 ammusta ainakin Jillilla pelatessa.
Oi kunpa se orkkis versiokin olisi ollut tällainen 90 luvulla niin mulla olisi ollut paljon kivempaa sen parissa.
Muutenkin tykkään tästä enemmän mitä remakesta jo pelkästään sen takia, että tässä ei ole niitä helvetin crimson head zombeja joita tulee jos et polta tapettujen zombien raatoja.
Silti tuo kartano on edelleen erittäin sekava ja mä sain jatkuvasti ravata arkulla, koska en tiennyt mitä seuraavaksi tarvitaan.
Mun suosikki versio on edelleen ds versio sillä siinä on jatkuvasti kartta toisella ruudulla joka on ihan huikea parannus.

Myös ekan doomin kolme ekaa episodia on tullut pelattua ja on tämä vaan klassikko joka ei pahemmin vanhene.
Pari kertaa kyllä pääsi ne sokkeloiset kentät hieman ärsyttämään joista varsinkin infernon toiseks viiminen kenttä sisälsi jo jatkuvaa teleporttereiden kautta ravaamista kun yritti löytää sen oikean katkaisijan tai avaimen.

Myös visuaalinen ilme toimii edelleen hienosti ja pelaaminen on kahden tatin ohjauksella parempaa kuin alunperin.
Mä olen siis niitä jotka aikoinaan pelasi doomin ihan vaan näppiksellä jolloin muistaakseni täytyi pitää control pohjassa jos halusi liikkua sivuttain joten standardi kahden tatin ohjaus on huikea parannus tuohon.
Thy flesh consumed episodi jäi vielä pelaamatta. Muistelen kyllä tuonkin joskus pelanneeni, mutta en tykännyt siitä tai sitten olen lopettanut parin ekan kentän jälkeen.
Tuo kuitenkin julkaistiin vasta ultimate doomin mukana doom 2:n jälkeen ja on myös vaikeampi mitä doom 2 jota en myöskään ole nuoruudessa pelannut ilman huijauksia läpi ja muistaakseni siinäkin oli kentät jo liian sokkeloisia.

Tämä on nyt ainakin kolmas kerta kun nuo alkuperäiset kolme episodia on tullut pelattua läpi.
Alunperin pc:lla joka oli huikea 386/25mhz joten loppua kohden oli pakko vetää se ruudun koko minimiin jotta peli toimi pelattavasti :D
Sitten orkkis xboxin doom 3:n mukana tullut versio ja nyt tämä uusin versio joka löytyy konsoleiden kauppapaikoilta.
Mulla tosin on boxille fyysisenä se slayer collection jossa tulee doom 1, doom 2, doom 3 ja doom 2016.
Valitettavasti kolme ekaa on kuitenkin vaan latauskoodin takana.

Ratchet: Gladiator tuli myös pelattua ps+ premiumin kautta tai siis Ratchet: Deadlocked kuten se euroopan ulkopuolella tunnetaan ja mä en ole koskaan tajunnut miksi meillä on eri nimet.
Oliko ne orkkis trilogian pienet kaksmielisyydet muka oikeasti niin paha juttu?
Tämän kohdalla ei ole enää edes tuosta kyse ja lisäksi hahmojen kaulassa olevista räjähtävistä kaulapannoista käytetään nimeä deadlocked collar joten nyt tuo nimi muutos on entistäkin typerämpi.

Tämä siis heittää vanhan tutun Ratchet & Clank kaavan roskiin ja nyt keskitytään vaan areena räiskimiseen.
Toki tässä on myös omat planeettansa, mutta niissäkin on vain lineaarinen putki jossa pitää saavuttaa yks tietty asia joten mitään vapaampaa tutkimista ei ole ja tasoloikkaa on myös olemattoman vähän.

Silti tämä oli yllättävän viihdyttävä ja kyllä tämän mielellään läpi pelasi.
Vaikka tämän voi pelata vaan pilviversiona niin paria yksittäistä tilannetta lukuunottamatta en koskaan huomannut viivettä ohjauksessa ja muutenkin peli toimi kuten kuuluu, tai no niin hyvin mitä se ps3 remaster alunperin toimii eli varsinkin välivideoissa on animaatio virheitä ja yhden hahmon lasit saa koko kyseisen hahmon pään läpinäkyväksi eli kun se laittaa lasit silmiensä etten niin sä näet sen pään takana olevan kentän niiden läpi.
Suorastaan loistava porttaus kertakaikkiaan.
Kovin montaa tuntia tämä ei kestä ja ihan hyvä niin sillä muuten jatkuva lineaarinen räiskintä olisi käynyt tylsäksi.

Tämän jälkeen tuli myös testattua q-force tai siis full frontal assault kuten se muualla tunnetaan, mutta sen tower defense mekaniikkaa en jaksanut edes yhden kentän vertaa ja tuota tehdään koko peli viimeistä kenttää lukuunottamatta.
Kentissä siis täytyy puolustaa omaa tukikohtaa rakentamalla turretteja ja muuta vastaavaa käyttämällä kerättyjä pultteja ja samoilla vähäisillä pulteilla ostetaan myös aseet joita on vain pari tarjolla joka kentässä eikä niitä saa edes pitää kentän läpäisyn jälkeen. Tai näin mulle arvosteluissa sanottiin.
Muutenkin peli ilmeisesti kestää 4-5 tuntia joten tämän skippaaminen oli erittäin helppo päätös.

Nyt mulla on sarjan peleistä enää tänään hommattu secret agent clank pelaamatta. Jotkut tuntuu tykkäävän ja jotkut pitää sitä koko sarjan huonoimpana.
Ei se kuitenkaan voi olla huonompi mitä q-force ja saman tiimin tekemä size matters oli mun mielestä oikeasti hyvä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.12.2022 13:50
Assetto Corsa Competizione tuli hankittua alle 5 eurolla Xboxin joulualesta (Unkarin kauppapaikka, vaihda vain alueeksi Unkari, pelin saa ostettua ihan suomikortilla), kun pelistä jäi ihan hyvät fiilikset jostain taannoisesta ilmaisesta kokeilusta. PC:llähän Assetto Corsa on supersuosittu peli modiskenen ja realisminsa ansiosta. Perus Assetto Corsa konsolilla taitaa pyöriä vain 30fps, eikä se muutenkaan ole saanut Competizionen tavoin mitään next gen -päivityksiä. Modeista puhumattakaan.

Competizione pyyhkii lattiaa Forzan ja Gran Turismon kaltaisilla semisimulaatioilla. Äänimaailma on aivan huikea. Autot karjuvat kuin gorilla ja tiikeri suljetussa häkissä. Itse ajaminen on superpalkitsevaa, kun pikkuhiljaa alkaa oppia käsittelemään kaasua, jarrua ja ohjausta arvoisellaan kunnioituksella, eikä vähän sinne päin, kuten noissa edellä mianituissa semisimuissa.

Tattiohjaus on perusasetuksilla täyttä sontaa, mutta kun ottaa kaikki filtteröinnit ja deadzonet pois sekä laskee "steering gamman" alas (mitä ikinä tuo tarkoittaakaan), tattiohjaus alkaa tuntua taivaalliselta. Ratti ja polkimet olisivat toki se paras tapa pelata näitä pelejä, mutta tiedän, etten ikinä jaksaisi alkaa sellaisella setupilla säätämään tunnin, parin ajelusessioita varten. DualSensen vasen tatti on yksinkertaisesti silkkisen sulava ja tarkka KontrolFreek Galaxy -tattipidennyksellä. Padin tärinät ovat myös erinomaiset, vaikka pelaankin Xboxilla, eikä tärinät ole "natiivit". En tiedä, miten PS5-version pörinät on toteutettu.

Immersio on myös läsnä, kun noita ajokuvakulmia saa vapaasti säädettyä loputtomiin. Kun möllötät 65-tuumaista töllöä tarpeeksi läheltä, säädät FOV:n 90-asteiseksi ja siirrät näkökentän oikeaan kohtaan, on auton ja radan mittasuhteet hyvin lähellä oikeita. PC Master Race toki vetää tässäkin pidemmän korren VR-laseilla, mutta kyllä minä sinne pelimaailmana siirryin näinkin. Kun saa pidettyä auton radalla ilman mitään apuja pidempiä aikoja eikä vauhtikaan enää ole ihan mummotasolla, alkaa vaipua jonkinlaiseen transsiin.

Muistan kun aikoinaan kuolasin Dreamcastin F355-ajosimua ja ajattelin, että tuosta eivät ajopelit enää parane! Assetto Corza Competizione on juuri se peli, mitä kersana ajattelin F355:n olevan. Voisin hyvin kuvitella opettelevani yhtä rataa yhdellä autolla satojen tuntien ajan. Ainakin, jos nuo leaderboardsit vain toimisivat. En ainakaan vielä saanut niitä toimimaan. :lol: Toisaalta en ole vieläkään saanut ajettua edes yhtä kierrosta Spa-radalla puhtaasti, joten tästä on vielä aika pitkä matka siihen, että tarvitsee vertailla omaa tekemistä muihin. Se on se matka eikä määränpää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Vin - 26.12.2022 18:36
Ihan uteliaisuuttani, millaisella layoutilla pelaat ajopelejä? Itse pelailen vähät ajeluni siten että kaasu/jarru on liipasimilla, ohjaus vasen tatti, vaihteet oikea tatti ylös/alas ja jos käytän manuaalikytkintä niin se oikeaan olkanappiin, käsijarru vasempaan. Muut härpäkkeet miten sattuu. Opin tuohon joskus Gran Turismo 5:n aikaan ennen ratin ostoa enkä ole oppinut tuosta pois.

Rallipelejä ja Wreckfestin kaltaista arcadea tuolla pelaa suht sulavasti mutta joku Automobilista vaan tuntuu kankealta. Etenkin jarru/kaasu on joko päällä tai pois, en oikein osaa liipasimilla annostella kumpaakaan ja olen tyytynyt käyttämään tarvittavan määrän ajoapuja sulavan kokemuksen saamiseksi. Ohjaimena vanha xbox onen kapula.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.12.2022 21:37
Ihan perus: vasen tatti ohjaukseen, liipasimilla jarru/kaasu ja vaihteet neliö/X. Vaihteiden vaihtoa voisi kyllä myös kokeilla oikealla tatilla. Muistaakseni Forzaa pelasin juuri noin.

Harmi, etten yhtään tykkää DualSensen liipasimista. Joku niissä vain tökkii, muoto ehkä. Saisipa jotenkin modattua Xboxin liipasimet tilalle. Forza-peleissä on myös erinomainen liipasimien rumble-tuki, jolla on paljon helpompi jarruttella ja kaasutella, kun tietää heti jos pito on loppumassa. Competizionessa pitää koko ajan kuunnella korva tarkkana, jos renkaat alkavat ulvomaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 08.01.2023 19:17
MW2

Aloitin tarinan eilen ja vedin sen viimeiseen tehtävään asti läpi, kunnes tekniset ongelmat pakottivat lopettamaan. Kehittäjille tuli ilmeisesti kiire puskea peli ulos. Viimeinen tehtävä on lähes pelikelvoton bugeineen. Omia ukkoja on haettava takaisin ja "käynnistämällä" kohtaus uudelleen aloittamalla taaempaa itse myös. Pahinta on kumminkin valoefektit jotka loistaa silmään tehden pelaamisesta mahdotonta. Pahimmillaan näet koko kentän valonlähteet seinän läpi ja linssiheijastus efekti peittää näkökentän tehden liikkumisesta ja tähtäämisestä mahdotonta. Konsolilla tätä on mahdoton korjata, PC:llä voisit säätää enemmän itse. Pitää kai odottaa päivitystä joka korjaa tuon tai yrittää rämpiä jollain helpoimmalla vaikeusasteella sokkona tehtävä loppuun. Huutista kyllä sille pomolle kuka tämän on hyväksynyt.

Moninpeliä/Warzonea on 170h alla. Eli rahalle on kyllä saatu vastinetta, joten ei tässä valittaa voi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 11.01.2023 18:04
Persona 5 Royalia tullut pelattua Switchillä rauhalliseen tahtiin sitten julkaisun, yleensä noin puolen tunnin sessioissa. Kellossa nyt tunteja 26 ja risat. Oletettavasti edessä on vielä aikamoinen seikkailu!

Ja onhan tämä ehdottomasti genrensä valioita, se on jo tässä vaiheessa selvää. Dialogi, musiikit, hahmojen väliset suhteet, ilmapiiri... kaikki timangia. Peli luo upeasti fiiliksen, jossa tuntee oikeasti sujahtavansa Tokion lukioelämään aina kun pelin laittaa päälle. Siellä se odottaa, ihan toinen maailma ja paikka, aina halutessani – tätä tunnetta en voi saada roolipeleistä liikaa.

Peli on myös täynnä tärkeitä ratkaisuja, joita kaikkia tuskin voi edes tehdä ensimmäisellä läpipeluulla. Suorittava pelaaja voi helposti olla jopa hämmentynyt siitä, että kaiken näkeminen ja kokeminen vaatii suunnittelua ja todennäköisesti läpipeluuopasta. Itse menen fiiliksellä, ja teen taatusti hahmobuildeissa ja suhteissa virheitä, mutta se on osa pelin viehätystä mielestäni.

Ja onneksi en ole vuosien jälkeenkään spoilaantunut pelin mysteereiltä; mikä kumma on Morgana? Onko sillä ihmismuoto? Kulttuurin kaveri tuntuu olevan kyllä noin muuten...  8)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 18.01.2023 11:55
Dying Light: Platinum Editionia tullut taas jatkettua Switchillä. En voi kuin ihmetellä, miten hyvin tämä porttaus on onnistuttu tekemään, peliä on ilo (varsinkin päivitysten jälkeen) pelata niin käsikonsoli- kuin docked-moodeissa. Alan kallistua sille linjalle, että kyseessä on paras 3rd party -portti ikinä, ainakin sen suhteen, miten hyvin alkuperäisten versioiden kuvanlaatu on onnistuttu säilyttämään Switchillä. Muutenkin hieno peli. Alussa tunsin itseni aika voimattomaksi ja hauraaksi pelissä, mutta pikkuhiljaa pääsi käsiksi parempiin kykyihin ja aseisiin. Parkouri ja lopulta Grapple tekevät pelimaailmassa liikkumisesta todella hauskaa. Sanovat, että kakkonen olisi huonompi kuin originaali, mutta siitä en vielä lähde sanomaan juuta enkä jaata.

Siitä puheenollen: Dying Light 2:n cloud-version piti ilmestyä NS:lle jo viime vuoden helmikuussa, mutta siitä ei ole myöhästymisen jälkeen kuulunut enää yhtään mitään. Elättelen toiveita, että löysivät jotakin, jolla ovat saaneet työstettyä kakkosesta natiivia versiota Switchille. No, jos ei nykyiselle konsolille, niin sitten ainakin seuraavalle.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/dl_switch.png)

(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/dl_switch_2.png)




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.01.2023 19:53
Warzone 2

Tuli pelattua jonkun verran neljän hengen köörissä kunnes kaksi meidän porukasta käytännössä spammattiin shadowbanneihin. Nyt matseja ei löydy sen porukan kanssa ja peli mennyt käytännössä roskiin. Muina hienoina fiitsöreinä todettakoon, että vaikka on tullut naureskeltua erinäisten moninpelien toimivuudelle, en ole kyllä hetkeen pelannut peliä, jonka toimivuus olisi näin huonoa. Kaatuilua, jatkuvaa mikrostutteria, mikropäivityksiä, graafisia bugeja, ihan suoraan pelin pissiviä bugeja kuten Gulagissa kuolemista ennen kuin 2v2 edes alkaa. Paras taisi olla, että dronen käyttämisellä on suhteellisen suuri mahdollisuus jumauttaa pelaaja, joten ainoa mahku on vain lähteä pelistä helvettiin. Ei jatkoon. Ehkä se on sitten sen Apexin paikka.

Grim Dawn

En muista koska viimeksi olen pelannut ihan suoraa hack & slashiä ala Diablo (ehkä Diablo 3 ennen kuin RMAH poistettiin oli edellinen). Kolmen köörillä peli on kyllä maittanut, vaikka onhan tämä nyt aika itseään toistavaa touhua. Hardcorella peli tosin olisi vain tympeämpi, sillä pelillä on paha tapa olla älyttömän helppo ja sitten bosseilla on kerrasta tappavia iskuja. Voisi periaatteessa kai pelata Diablo 2:sta, mutta se tuli koluttua lukioikäisenä kaluttua niin läpikohtaisesti ettei uudelleenlämmittelyä jaksa. Eikä viitsisi tukea Activisionia muutenkaan näillä hetkillä.

Cleopatra Fortune, Vampire Survivor

Ajantappopelejä. Vampire Survivor vaatii about 0% ajattelua ja ehkä 5% refleksejä. Cleopatra Fortunessa on hauska scorettaa, ihan hauska puyopuyo-henkinen puzzleilu.

Third Strike

Snackbox Micron kun ostin, on joutunut vähän hiomaan eri peleissä taas miten homma menee. Tämä ja King of Fightersit vaatii sen verran tarkkaa inputtia, että kestää vielä hetken ennen kuin on taas terässä.

(https://external-preview.redd.it/xjhvOYOa6uFBdz_pbo3levAAAhIFNAScY_h1tvKtKz0.png?width=640&crop=smart&format=pjpg&auto=webp&s=738b2c729550d924deb40928e461c486eecd0814)




Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 19.01.2023 23:29
Pistähän enemmän tuntemuksia Snackboxista - kiinnostaisi myös tietää, että mistä ostit ja mihin hintaan? Olen aina pitänyt arcade-tikkua suht epätarkkana värkkinä monissa liikkeissä (tosin ennen tätä Hitbox-buumia ajattelin, että se on varmasti lähinnä omaa huonoutta) ja muutenkin alkoi jossain vaiheessa kyrpimään se hirveä ryskytys, jota joutuu tikun kanssa harrastamaan, minkä takia olen kanssa tuumaillut ko. laitteen hankintaa. Viimeistään ennen Street Fighter 6:n julkaisua. Tossahan taitaa olla myös Brookin Fighting Board sisällä, niin pääsisi sinne alle 1ms input lagiin.

Mitä aiheeseen tulee, niin olen täysin flipannut OutRun 2 SP:n PS2-emulaattorilla. Ohjainpsykoosit ovat myös päällä, kun olen yrittänyt miettiä, että miten helvetissä tätä voisi padilla pelata kuten legendaariset arcade-ajajat tekivät tupakansavuisissa pelihalleissa Japanin uumenissa. Tässä on video ehkä parhaasta OutRun 2 -pelaajasta, joka pelaa luonnollisesti ratilla: https://youtu.be/4piVmHMtvEo (https://youtu.be/4piVmHMtvEo).

Huomasin, että Elite 2 -ohjaimella pystyy tekemään nopeampia drift-käännöksiä kuin DualSensellä, koska Elite 2 -ohjaimen löysin tikkuasetus on nopeampi - siitä yksinkertaisesta syystä, että pystyt fyysisesti liikuttamaan tattia nopeammin sivulta toiselle, koska siinä on vähemmän resistanssia. DualSensellä on mahdoton tehdä yhtä nopeita liikkeitä, vaikka olisi kaikki herkkyysasetukset täysillä. Muutenhan nuo Elite 2 -tatit ovat niin umpipaskat, ettei niillä mitään pysty pelaamaan.

Sitten keksin, että muutan scriptillä tatin ulkoista deadzonea niin, että täyskäännös tapahtuukin jo puolessa välissä liikerataa. Pelaaminen on heti helpompaa, kun pystyy tekemään liikkeitä, jotka pystyy tekemään ratilla helposti. Tai no helposti ja helposti, ilmeisesti arcade-pelaajat säätivät pelin asetuksia niin, ettei ratissa ole ollenkaan "Steering Resistance" -asetusta päällä, mikä mahdollistaa videolla näkyvät nopeammat liikkeet.

No joo, en tiedä mitä horisen. OutRun 2 on joka tapauksessa helvetin kova peli!


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.01.2023 20:04
Napsuu kyllä tämä Fire Emblem Engagen tyyli paremmin meikäläisen makuhermoon kuin Three Housesin vastaava. Tässä on käytetty värejä makeasti ja maailma on muutenkin kiintoisamman ja kauniimman näköinen. Suhdesompailua ja muuta mikrotekemistä on myös vähemmän kuin edeltäjässä, joten itse pääkattaukselle (strategialle) on aikaa enemmän. Painotan kuitenkin, että Three Houses oli minulle periaatteessa ensimmäinen sarjan osa, jota pelasin kunnolla, eli en osaa suoraan verrata Engagea esimerkiksi Gamecube-osiin, mutta ymmärrän että tämä on enemmän perinteisempi FE-peli kuin mitä Three Houses luostari-meininkeineen oli.

Yksi asia, missä tämä varmasti ottaa pataan Three Housesilta on juoni. Edeltäjässä oli aivan briljantti tarina, makeita käänteitä ja muutenkin tunne kokoajan läsnä, että pelissä on ja paljon. Tämä on taas perinteisempää, kepeää fantasiahöttöä tuhatvuotisine lohikäärmeineen. Three Houses on tummasävyinen, vakavammin otettava ja tarinaltaan koukuttavampi. Engage taas todennäköisesti vie pelillisesti helposti voiton, kun kaikki on sanottu ja tehty.

Ja kuka sitä Switch Prota muka tarvitsee, kun on mClassic!  8)

(https://www.pelaajalauta.fi/files/40/fe_en.png)






Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 27.01.2023 21:53
Piti ostaa Dead Space kun on saanut ihan kelpoarvostelut, eikä Callisto Protocol lunastanut odotuksia. Tämä on next gen only -peli, mutta näyttää silti ihan jöötiltä 60fps-moodissa. Nojoo, eipä sillä kuvanlaadulla sinänsä ole väliä, mutta ei tämä nyt ainakaan hyvää lupaa tulevilta next gen -peleiltä, jos näin paljon pitää tehdä kompromisseja performance modessa. Toki realiteetti on se, että puhutaan 500 euron konsolista, kun huippunäyttikset maksavat kolmin-nelinkertaisen määrän ja tarvitsevat ydinvoimalan toimiakseen. Mutta silti.

Ja sitten taas ne ohjainasetukset. Kaikki tehty pisin vittua. "Stick sensitivity" -asetus koskee molempia tikkuja samaan aikaan ja tuo arvo skaalautuu muutenkin ihan järjettömästi. Kuka helvetti nyt haluaa sen vasemman tikun sensitivityä vaihdella yhtään mihinkään, ei tämä ole mikään ajopeli. Sensitivity muuttaa myös samalla deadzone-arvoa, en tiedä, minkä helvetin takia. Deadzone-asetuksen laittaminen nollaan ei suinkaan tarkoita nollaa vaan 10%:ia - ei muuten ole ensimmäinen Xbox-peli, jossa olen tätä nähnyt. Varmasti todella vaikeaa pistää se arvo sinne minimiin. En yhtään yllättyisi, vaikka tämä olisi jokin ohjeistus Mircrosoftilta, ettei kuluttajat vahingossakaan saa stick driftiä paskoista tikkumoduuleista.

Monster Hunter Riseä olen kanssa tykitellyt jotain 20 tuntia, ja onhan tämä pelattavuudeltaan aivan taianomaista settiä. Siis ei tälle vain ole olemassa mitään vastinetta. Monster Hunter: World oli minulle viime genin paras peli ja muutenkin yksi parhaimmista peikokemuksista ikinä. Rise ei yllä pelinä samalle tasolle, mutta gameplay loop on kuitenkin sitä samaa kamaa ja pettavuus gyrolla 120 kuvaa sekunnissa on yksinkertaisesti jotain sanoinkuvaamatonta parhautta. Ei missään olan takaa kuvatussa pelissä pysty liikkumaan yhtä sulavasti 3D-tilassa kuin tässä. Gyrolla voit nakuttaa wirebugilla itsesi mistä vain minne vain - ilman että tarvii tapella oikean tatin kanssa - ja losauttaa monstereita lättyyn Greatswordilla. Samalla kun neonväriset HDR-efektit välähtelevät ruudulla, saavat liskoaivoni jatkuvia mielihyväryöppyjä. Äänimiksaus on myös ensiluokkaisesti tehty.

Erinomainen peli, joka tulee varmaan taas liian nopeasti vedettyä "läpi" Switch-version tavoin, mutta toivottavasti Sunbreak-lisärissä olisi parempi end game, niin pääsisi edes kolmilukuisiin tuntimääriin.

EDIT: GoldenEyeta tuli myös kokeiltua tyylillä, joka saa Epinkin tolaltaan: Xboxilla ja PlayStation-ohjaimella, gyro tottakai lisämausteena. Toimii yllättävän hyvin, vaikka tuo perusohjauksen acceleration-hyppy vähän tönköltä tuntuukin nykypäivänä. Ja onhan tässä jotain sanoinkuvaamatonta charmia, vaikkei minulla mitään N64-tunnesidettä olekaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 28.01.2023 12:32

Ja sitten taas ne ohjainasetukset. Kaikki tehty pisin vittua. "Stick sensitivity" -asetus koskee molempia tikkuja samaan aikaan ja tuo arvo skaalautuu muutenkin ihan järjettömästi. Kuka helvetti nyt haluaa sen vasemman tikun sensitivityä vaihdella yhtään mihinkään, ei tämä ole mikään ajopeli. Sensitivity muuttaa myös samalla deadzone-arvoa, en tiedä, minkä helvetin takia. Deadzone-asetuksen laittaminen nollaan ei suinkaan tarkoita nollaa vaan 10%:ia - ei muuten ole ensimmäinen Xbox-peli, jossa olen tätä nähnyt. Varmasti todella vaikeaa pistää se arvo sinne minimiin. En yhtään yllättyisi, vaikka tämä olisi jokin ohjeistus Mircrosoftilta, ettei kuluttajat vahingossakaan saa stick driftiä paskoista tikkumoduuleista.



Kaikkein järjettömintä, että niin monet "isot" pelit kärsivät jatkuvasti tällaisista aivan naurettavista ongelmista ja puutteista. Asioita, jotka huomaa ensimmäisen viiden sekunnin pelaamisen jälkeen. Eikö niitä oikeasti kiinnosta pisaraakaan, vai onko pelien tekeminen suuremmissa firmoissa oikeasti sellaista, että joku yksittäinen vajaaälyinen pomo päättää jokaisen käytetyn sekunnin, eikä mitään muuta tehdä, piste. Kun tämä nyt ei ole mikään yksittäistapaus todellakaan. Luigi's Mansiossa ei voi vaihtaa ohjausta invertiksi, Crysis 2:ssa ei voi säätää erikseen X ja Y -senssiä gyrolle ja vastaavia esimerkkejä loputtomiin. Nähdään ensin vaivaa tehdä peli, mutta tehdään pitkin poikin persettä aivan perusasioita, jotka voisi korjata yksittäinen devari muutamassa minuutissa. Jurppii ihan uskomattoman paljon tällaiset.

Piti hommata tuo uus Dead Space PC:lle, mutta meni ajatukset vielä jäihin. Muutenkin vissiin täynnä naurettavia teknisiä ongelmia. Ei ole enää montaa isoa firmaa, joiden pelejä oikeasti kannattaa odotella ja ostaa julkaisussa. Capcom ja From Software niitä harvoja. On se sääli.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 28.01.2023 22:24
Nopeasti unohtui Dead Spacen rupinen 1080p-resoluutio, kun pelissä on kohtaus, jossa voit katkaista pelialueelta valot kokonaan pois. Musta on mustaa eikä mitään viikkokausia kesähelteessä kuivettunuttu koiranköntsän harmaata haaleutta niin kuin Callisto Protocolissa tai REmake 2:ssa. Mikään ei tapa tunnelmaa kauhupelissä niin pahasti kuin tämän yksinkeraisen asian sössiminen.

Vielä kun tumman eri sävyt ja hohkavat valonlähteet erottuvat hienosti HDR:nä, niin peli imaisee maailmaansa vimmatulla voimalla. Toki äänimaailmakin on kaiken hehkutuksen arvoinen. Tuntuu kuin pelaisit jotain leffaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 29.01.2023 16:17
Warzone 2

Tuli pelattua jonkun verran neljän hengen köörissä kunnes kaksi meidän porukasta käytännössä spammattiin shadowbanneihin. Nyt matseja ei löydy sen porukan kanssa ja peli mennyt käytännössä roskiin. Muina hienoina fiitsöreinä todettakoon, että vaikka on tullut naureskeltua erinäisten moninpelien toimivuudelle, en ole kyllä hetkeen pelannut peliä, jonka toimivuus olisi näin huonoa. Kaatuilua, jatkuvaa mikrostutteria, mikropäivityksiä, graafisia bugeja, ihan suoraan pelin pissiviä bugeja kuten Gulagissa kuolemista ennen kuin 2v2 edes alkaa. Paras taisi olla, että dronen käyttämisellä on suhteellisen suuri mahdollisuus jumauttaa pelaaja, joten ainoa mahku on vain lähteä pelistä helvettiin. Ei jatkoon. Ehkä se on sitten sen Apexin paikka.




Itsellä on toiminut paremmin. Nyt 240h takana. Eniten Warzonea ja monipeliä sitten aseiden levutukseen ja kullitukseen. Alussa tosiaan drone jumitti pelin pari kertaa, mutta enää ei tuota ongelmaa ole esiintynyt päivityksien myötä. Mikropäivitykset ei haittaa kun tietää, että siellä oikeasti korjaillaan bugeja. Hyvä kysymys tietenkin saisiko niitä olla alunperinkään, mutta ymmärrän kyllä tekijöitäkin kun kyseessä iso multiplatta. Itse alan kallistumaan jatkuvan päivittämisen puolelle, varsinkin "Season" -päivitykset tasapainottavat peliä ja Activision oikeasti jopa kuuntelee pelaajia, mikä on harvinainen ominaisuus yritys- tai pelimaailmassa. Itse pelaan siis PS5 versiota, PC:llä toki ongelmia voi olla enemmänkin jo sekavan raudan ja ohjelmistojen myötä (sen helvetin pienen määrän mitä pelinkehityksestä ymmärrän).

Sain myös ensimmäisen varoituksen pelissä. Ilmeisesti kullatuilla Basilisk Akimboilla tehty teloitus meni veetin tunteisiin tai sitten joku soijapoika pahoitti mielensä vitusta. Niin tai näin, huvitti kyllä kun luin raporttia. Pohdin ettei tästä voi edes valittaa, hyvin tehty raportointisysteemi. Varmaan joku edes osaa suomen kieltä Activisionilla, eiköhön siellä automaattinen botti tuon varoituksen ole antanut. Ennen sai NHL:ssä jakaa tappouhkauksia puolin ja toisin, ennen oli kunnollista.


(https://www.pelaajalauta.fi/files/68/Soycuck.jpg)


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 29.01.2023 18:42
Itse jäin toissa päivänä dronen kanssa jumiin eli vieläkin bugittaa. Tosin en ollut pitkään aikaan jäänyt jumiin, että ehkä ovat hitusen sitä korjanneet tai sitten se on aivan tuurista kiinni.

En ole myöskään saanut potkuja servulta pitkään aikaan, että en tiedä ovatko korjanneet sysipaskan raportointisysteeminsä. Tai sitten olen pelannut vain paskasti :D


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 29.01.2023 20:17
Itse jäin toissa päivänä dronen kanssa jumiin eli vieläkin bugittaa. Tosin en ollut pitkään aikaan jäänyt jumiin, että ehkä ovat hitusen sitä korjanneet tai sitten se on aivan tuurista kiinni.

En ole myöskään saanut potkuja servulta pitkään aikaan, että en tiedä ovatko korjanneet sysipaskan raportointisysteeminsä. Tai sitten olen pelannut vain paskasti :D

Käytitkö dronea sisällä vai ulkona? Jos käyttää sisällä niin suurempi riski jumittua. Ulkona ei ole jumittanut enää kertaakaan. Harmi myös kun pommidronet poistettiin. Toki olihan ne täysin ylivoimaisia osaavissa käsissä. Onneksi sain elää sen aikakauden, mikään ei voita sitä fiilistä  kun viimeisessä ympyrässä räjäyttää joko vihun armeijaa käymättömän tiimin kuin ryssät Buchassa. Kaikki yhdessä läjässä kuin odottamassa kuolemaansa. Täytyy katsoa jos onnistun siirtämään videon voittopelistä laudalle. Yksi tällainen jalokivi tallentui linssille tuossa kun vielä oli mahdollista Bomb Dronella alistaa väkeä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 30.01.2023 08:00
Itse jäin toissa päivänä dronen kanssa jumiin eli vieläkin bugittaa. Tosin en ollut pitkään aikaan jäänyt jumiin, että ehkä ovat hitusen sitä korjanneet tai sitten se on aivan tuurista kiinni.

En ole myöskään saanut potkuja servulta pitkään aikaan, että en tiedä ovatko korjanneet sysipaskan raportointisysteeminsä. Tai sitten olen pelannut vain paskasti :D

Käytitkö dronea sisällä vai ulkona? Jos käyttää sisällä niin suurempi riski jumittua. Ulkona ei ole jumittanut enää kertaakaan. Harmi myös kun pommidronet poistettiin. Toki olihan ne täysin ylivoimaisia osaavissa käsissä. Onneksi sain elää sen aikakauden, mikään ei voita sitä fiilistä  kun viimeisessä ympyrässä räjäyttää joko vihun armeijaa käymättömän tiimin kuin ryssät Buchassa. Kaikki yhdessä läjässä kuin odottamassa kuolemaansa. Täytyy katsoa jos onnistun siirtämään videon voittopelistä laudalle. Yksi tällainen jalokivi tallentui linssille tuossa kun vielä oli mahdollista Bomb Dronella alistaa väkeä.

Olin sisällä. Yleensä aina käytän sisällä. Tosiaan nyt on harvemmin bugittanut, mutta en vielä usko että olisivat tehneet asialle mitään. Eivät ole korjanneet vielä pahempiakaan bugeja kuten birdseye perkiä joka käytännössä rikkoo koko pelin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 30.01.2023 16:25
Juu sisällä ei oman mielenterveyden kannalta kannata edes kokeilla tuota. Munat turpeeseen ja drone taivaalle. Hirveä huuto alkaa aina jos joku edes harkitsee dronea sisällä, vaikka ei tuo nyt enää pariin viikkoon ole jumauttanut kertaakaan. Season 2 todennäköisesti korjaa myös Birdseye perkin, siihen asti sitä on vaan yhden tiimistä käytettävä.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 30.01.2023 16:28
Olisi kyllä kiva tietää mitä siellä devujen puolella oikein tapahtuu. En voi käsittää miten tuo perk on voinut olla alusta asti pelissä rikkinäisenä. Jos eivät osaa sitä heti korjata, niin pois pelistä siksi aikaa.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 31.01.2023 09:00
Olisi kyllä kiva tietää mitä siellä devujen puolella oikein tapahtuu. En voi käsittää miten tuo perk on voinut olla alusta asti pelissä rikkinäisenä. Jos eivät osaa sitä heti korjata, niin pois pelistä siksi aikaa.

Eilen oli poistettu kokonaan.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 31.01.2023 09:35
Olisi kyllä kiva tietää mitä siellä devujen puolella oikein tapahtuu. En voi käsittää miten tuo perk on voinut olla alusta asti pelissä rikkinäisenä. Jos eivät osaa sitä heti korjata, niin pois pelistä siksi aikaa.

Eilen oli poistettu kokonaan.

Jep. Eipä siinä mennyt kuin 3kk. Oli muuten ihan erilaista pelata esim. soloa kun ei ollut enää birdseye kaikilla käytössä.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 31.01.2023 09:49
Olisi kyllä kiva tietää mitä siellä devujen puolella oikein tapahtuu. En voi käsittää miten tuo perk on voinut olla alusta asti pelissä rikkinäisenä. Jos eivät osaa sitä heti korjata, niin pois pelistä siksi aikaa.

Eilen oli poistettu kokonaan.

Jep. Eipä siinä mennyt kuin 3kk. Oli muuten ihan erilaista pelata esim. soloa kun ei ollut enää birdseye kaikilla käytössä.

Joo, muuttaa pelin täysin. Itse käytän yleensä High Alerttia., mielestäni hyödyllisin kun aina välähtää ja antaa aikaa reagoida. Toinen resupply varsinkin loppuympyrässä saa useamman kerran flashin ja drillin uudelleen ja pystyy niiden kautta pakottamaan vihun tekemään siirtoja. Tietty solo ihan oma pelinsä, kerran olen pelannut. Eniten menee trio/quadsia.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 11.02.2023 15:35
Hogwarts Legacy

Varmaan suurimmalle osalle ainakin kasuaaleista se odotetuin peli oikestaan koko videopelimaailman historiassa. Pohdin pitkään ostanko PS5 vai PC. En ole oikeastaan hyödyntänyt PC:tä pelaamisessa ollenkaan. Mitä nyt Forza näyttänyt karkilta ja on ollut paine ostaa pelit mieluummin koneelle, ettei parin tonnin panostus valu täysin hukkaan. Ostin pelin siis PC:lle ja väänsin asetukset ultraan. Motion blurin otin sentään pois, kuten kaikissa muissakin peleissä aina. Täysin turha ominaisuus itselle.

Ensivaikutelmat; eihän tämä nyt niin hienolta graafisesti näytä. Valaistusefektit rumia ja selvää puhkipalamista havaittavissa. Sama ongelma kuin uudessa COD:ssa, mutta lievempänä. Pitää vielä testata OLED:lla ja luulen sen parantavan huomattavasti värimaailmaa ja tietenkin mustia alueita. Nyt Hogwarts Legacyn yleisilme on valjuhko.

Teknisesti peli pyörii muuten hyvin PC:llä, vaikka pelkäsin nimenomaan surkeaa porttausta konsoversioista. Konsolien ehdoilla pelit vissiin nykyään kehitetäänkin, kun parin tonnin näytönohjaimia eivät osta enää muut kuin ikuista teini-ikää elävät hedonisnit. Mitään freimien tippumista ei ole havaittavissa ja muutenkin performanssi vaikuttaa napakalta.

Paradoxin pelejä nyt pitkään jyystäneenä pelin jatkuva kädestä pitäminen ja kaitseminen vähän turhauttaa, mutta ehkä vapautta tulee alun jälkeen lisää. Peliä siis vasta alkutestin verran alla, joten vielä ei mitään lopullista tuomiota anneta. Alkufiilistelyä.

Audiovisuaalisesti peli on hyvin miellyttävä ja Potter tunnelmaan pääsee heti. Tämä onkin nykypeleissä yleensä se parhaiten toteutettu puoli.

Lisää fiiliksiä jahka tunteja enemmän alla.

Edit: pari h lisää ja pelasin TV:n kautta. On kuin eri peli. Säteenseurantaa on turha käynnistää tai peli ei pyöri enää sulavasti, mutta muuten graafisesti sama kuin hyppäisi sukupolvelta seuraavalle. 4k + OLED saa kuvan näyttämään karkilta. Jonkun verran saa säätää asetusten kanssa, että pyörii sulavasti. Eiköhän joku päivitys tule lähikuukausina, että saa säteenseurannat pyörimään täydellisesti. Selkeästi kannattaa konsoliversio ostaa mikäli pohtii kahden vaiheilla. Pitäisi ainakin pyöriä telkkarilla 5/5.

Edit2.0

Ilmeisesti pleikkarilla samat ongelmat. PC:llä ainakin voi säätää asetuksista performanssia paremmaksi.

"That immersion can occasionally be broken by Legacy’s dicey performance, though, which suffered from just about every issue that makes IGN’s performance review team cry during my time playing on PlayStation 5. Those greatest hits include framerate inconsistency, weird issues where the lighting switches from too dark to too bright, aggressive pop-in while moving around the map quickly, and more."


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.02.2023 16:04
Juu sisällä ei oman mielenterveyden kannalta kannata edes kokeilla tuota. Munat turpeeseen ja drone taivaalle.

Voin sanoa, että jumittaa edelleenkin ulkona. Olipas kiva.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 14.02.2023 03:40
Juu sisällä ei oman mielenterveyden kannalta kannata edes kokeilla tuota. Munat turpeeseen ja drone taivaalle.

Voin sanoa, että jumittaa edelleenkin ulkona. Olipas kiva.

Tää on kyl jännä. Onko PC ja PS5 pelin koodissa eroa, vai onko vaan helkkarin huonoa tuuria. Meikällä tuo ei ole kertaakaan kaatunut enää alun jälkeen droneen ja käytän joka matsissa Dronea. 250h peliä alla nyt. Nihkee bugi kyllä muuten, mikäli edelleen esiintyy.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 14.02.2023 08:52
Crash Bandicoot Trilogy Switchillä.

Päätin korjaa aukon sivistyksessä ja pistää Sonyn maskotin tulille Nintendon konsolilla (hihi). En ole tätä käytännössä ennen palannut, pieniä pikaisia testejä lukuunottamatta. Ja nyt on pakko kysyä: Onko Crash Bandicoot itseasiassa vain paskaa? Ensimmäinen siis. En vain saanut ohjaukseen minkäänlaista kunnon tuntumaa. Hyvä tasoloikka menee yleensä parin ensimmäisen kentän jälkeen selkärankaan ja reflekseihin. Nyt useamman kentän jälkeen tuntui että menin koko ajan arvalla hyppäänkö oikein tai pyörähdänkö oikein. Kerrankin jäin pyörimään apinan viereen niin että animaatio jopa osui apinaan, mutta huidoin silti ilmaa.

Ohjaus tuntuu muutenkin todella löysältä. Esim. Mariossa ohjaus on tiukka ja asiat tapahtuu juuri silloin kun nappia painaa. Crash tuntuu yhtä laiskalta kuin alkuesittelyjen jälkeen voisi kuvitellakin. Hyppiminen esim. bonus kentissä laatikoiden päällä on... erikoista. Tuntuu että koko homma pitäisi hoitaa silmät kiinni, niin ruutu ei häiritsisi rytmiä. En ehkä pistäisi input laginkaan piikkiin, mutta ohjaus on vain tahmea. Lähimpänä tulee mieleen ohjainten rikkoja SNES ajoilta: Bubsy. Se oli samanlaista tervaista arvailua.

Voihan olla että vika on nyt Switch versiossa. Jos se on ryssitty. Tuntuu vähän ajan tuhlaukselta käyttää tähän tunteja elämästä.
Vika on siinä remasterissa. En omista peliä, mutta lainasin Switch -version kirjastosta männäaikoina ja ihmettelin samaa. En tiedä onko muillakin alustoilla sama ongelma, mutta ohjaus on joy-coneilla laginen paska ja siksi varsinkin Crash 1 on pelikelvoton, kun se vaatii aika tarkkaa ohjaamista. Mielestäni ykkönen on sarjan paras, ja ainoa jota yhä tykkään pelata. Sääli että remasteri tuhrii hyvän pelin maineen ehkä lopullisesti. Uusille kokeilijoille jää vähän epämääräinen fiilis käteen.

Omat viime päivien rimpuiluni Crash ykkösen kanssa liittyy tallennusongelmiin. En koskaan muista että PS2 slim ei pysty kirjoittamaan savetiedostoa ps1-muistikortille ja korruptoi vanhankin saven jos yli yrittää kirjoittaa. Olen taas pelannut Crash ykköstä orkkis-pleikkarilla ja skaalaimella, eilen olin mittarissa oli 79%. Sitten hölmönä siirsin pelin PS2 slimiin ja lopulta korruptoin saven äsken mainitulla tavalla. Ja hittolainen että siinä pelissä on hankalia kenttiä jos timantteja yrittää metsästää (Sunset Vista, Slippery Climb, ...). Mutta joo, pelaaminen muutoin toimii loistavasti vaikka onkin haastavaa. Tuo tallennusasia pitäisi kai kirjoittaa isolla muistilapulla johonkin ettei tätä enää tapahtuisi.

En ole kokeillut miten se pelaa jos kytkee PS1:n suoraan hd-telkun scarttiin ja antaa telkkarin hoitaa "skaalaukset". Luultavasti toimii ihan yhtä huonosti kuin remaster.

Muita viime kuukausien pelejä:
Witcher 3 (Switch) - loistava. Pelasin samantien toiseksi vaikeimmalla tasolla. Porukka haukkuu taistelua, joka on kieltämättä simppeliä, mutta eipä tuo puoli zeldassakaan kovin syvällistä koskaan ole ollut ja tässä on sentään kunnon seikkailua tukena.
Zelda Link Between Worlds (3DS) - Liian helppo, tuntui kuin olisin terminaattori joka puskee pelin läpi hakaten kaiken tielleen tulevan. Taisin kuolla vain kerran koko pelin aikana jossain ihan alussa, random hölmöilyyn.
Kirby Forgotten Land ja Kirby's Adventure Wii - läpäisty tenavan kanssa co-oppina. Kevyttä meininkiä. Salaisuuksien tonkiminen on minulle se paras anti näissä.
Sonic Rush (DS) - Eka läpäisty sonic-pelini sitten lapsena naapurissa pelatun master system sonic 1:n jälkeen. Tässä oli hyvää meininkiä, eritoten soundtrackissä.
Dragon Quest Hand of the Heavenly Bride (DS) - Kesken vielä, noin reilu 30 tuntia kellossa. Kelpo peli, en ole silti varma onko tämä lopulta ihan minun tyylistäni settiä. Musiikit ainakin ovat yksitoikkoisen perseestä ja sillä on tietysti iso vaikutus kokonaisuuteen.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.02.2023 08:55
Tää on kyl jännä. Onko PC ja PS5 pelin koodissa eroa, vai onko vaan helkkarin huonoa tuuria. Meikällä tuo ei ole kertaakaan kaatunut enää alun jälkeen droneen ja käytän joka matsissa Dronea. 250h peliä alla nyt. Nihkee bugi kyllä muuten, mikäli edelleen esiintyy.

Jaa-a, todella harvoin sitä käy nykyään. Itsekin käytän koko ajan, mutta nyt ei ollut pariin kolmeen viikkoon tullut jumitusta. Lähes joka päivä tulee pelattua kuitenkin vähintään muutama matsi. Pelailen Xboxilla, mutta en ole lukenut mistään että tuo keskittyisi vain yhdelle alustalle. Samaahan tapahtuu myös sen heitettävän kameran kanssa, joten todennäköisesti siinä "kameramekaniikan" koodissa on joku bugi.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 18.02.2023 17:58
Tää on kyl jännä. Onko PC ja PS5 pelin koodissa eroa, vai onko vaan helkkarin huonoa tuuria. Meikällä tuo ei ole kertaakaan kaatunut enää alun jälkeen droneen ja käytän joka matsissa Dronea. 250h peliä alla nyt. Nihkee bugi kyllä muuten, mikäli edelleen esiintyy.

Jaa-a, todella harvoin sitä käy nykyään. Itsekin käytän koko ajan, mutta nyt ei ollut pariin kolmeen viikkoon tullut jumitusta. Lähes joka päivä tulee pelattua kuitenkin vähintään muutama matsi. Pelailen Xboxilla, mutta en ole lukenut mistään että tuo keskittyisi vain yhdelle alustalle. Samaahan tapahtuu myös sen heitettävän kameran kanssa, joten todennäköisesti siinä "kameramekaniikan" koodissa on joku bugi.

Vieläkään en ole saanut peliä jumiin droneilla, tuota kameraa en ole edes käyttänyt, en vaan keksi sille järkevää käyttöä. Oman tiimin tyyli muutenkin on hyvin aggressiivinen ja ensimmäisen tulikosketuksen jälkeen kuuluukin tuttu "push push push" - huuto kuulokkeista. Solossa ehkä enempi käyttöä, mikäli joutuu kämppimään enemmän. Helvetin nihkeä homma silti etteivät korjaa tuota bugia.

Uusi Resurgence pelimuoto (tuttu toki vanhoista) on todella hauska ja toimintaa on kokoajan. Levyt on kokoajan lopussa ja kaikkiin tulitaisteluihin ei kannata lähteä, sillä levyjen säästäminen on tärkeämpää. Pelimuoto vaatii neljän hengen tiimin jotta voi edes pelata ja näin ollen ei ihan kokoajan voi olla mättämässä, mutta kun porukan saa kasaan on se sen arvoista. Muutenkin päivitys toi selkeän parannuksen siihen miten peli pyörii. Nyt toiminta huomattavasti suluvampaa ja nopeampaa. Levyttää voi juostessa ja aikaa ei mene liivien etsimiseen. Uusivanha loottaussysteemi on myös tervetullut, vaikkakin opin jo ekan kauden tapaan ja nyt tää uusivanha tuntuu taas oudolta. Yksi vs yksi Gulag taas olisi voinut jäädä unholaan, tykkäsin itse taktisemmasta 2 vs 2, mutta kyllä tähänkin taas tottuu.

Muuten säädin peliä vielä lisää:

First-Person Camera View: Least 50%
Inputs Deadzone:
Left Stick Min: 0.05
Right Stick Min: 0.05
Left Stick Max: 0.99
Right Stick Max: 0.99
L2 Button: 0.01
R2 Button: 0.01

Ainakin pleikkarilla ohjaimet on jonkun pienen ja pahasti hakatun lapsityöläisen tekemiä ja mitään nollan deadzonea kun turha edes kuvitella käyttävänsä kun alkaa driftaamaan niin perkeleesti, silti tollanen viiden sadasosan deadzone tuskin on ihmisen aisteilla edes havaittavissa (pl. Scarf) itse pelatessa. Kaveri vinkkasi tuon First-Person Camera View: Least 50% ja nyt kun tutkin niin kaikki tubettajat käyttää tätä myös, ei nyt tuntunut hirveästi vaikuttavan omaan peliin, mutta mitään tasotusta ei pidä antaa kun kyse on vakavista asioista eli Warzone voittojen saavuttamisesta.

Uudessa Warzonessa Meta-aseeksi on nopeasti muodostunut Sakin MG38

Omat lisäkilkkeet:

Muzzle: ZLR Talon 5.
Barrel:20″ Bruen Silver Series Barrel
Optic: SZ Holotherm (Thermalin voi kytkeä pois päältä tatista kirkkaissa taisteluissa), käytän myös paljon Corio RE-X Pro ja Aim OP-V4
Underbarrel: Bruen Warrior LMG.
Ammunition: High Velocity (korostuu paljon Warzonessa kun etäisyydet ovat pitkiä, moninpelissä täysin tarpeton lisä)

Moni suosittelee Laseriksi FSS V-OLEa nostamaan ADS:ssää, mutta mielestäni tärkeintä Warzonessa on panostaa aseen kantamaan ja rekyyliin. Moninpelissä tai ehkä jopa Resurgencessä sitten ADS on tärkeämpi, mutta tätä voi kompensoida kakkosaseella.

Näitä sitten hienosäätää oman maun mukaan, Warzonessa rekyyli tärkein. Kakkosaseeksi sitten joku sähäkkä Fennec tai Lachmannin Subi.





Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 19.02.2023 01:20
Joo tosi harvoin jumittaa, mutta kuitenkin. Bomb dronessa on sellanen bugi, että se saattaa räjähtää naamalle. Itselle käynyt kerran ja kaverille myös.

Itsekin tykkäsin enemmän 2vs2 gulagista. Se oli jotenkin helpompi ja sai usein kaksi tappoa. Pistoolit sopii hyvin gulagiin.

Säädin headshot-down sniperin niin on ollut mukava paukutella porukkaa yhdellä osumalla alas.

https://www.youtube.com/watch?v=Rjfry0UfXvo


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 19.02.2023 20:13
Hogwarts Legacy

Day 1 Patch paransi performanssia, ja nyt pyörii suht hyvin omalla setupilla myös säteenseurannan kanssa (RT low asetuksella). Mikään välttämättömyys tuo sinänsä ei ole, mutta onhan se kiva näin Potterfanina katsella kaunista Tylypahkaa ja muita 1:1 mallinnettuja paikkoja. Tätä ei välttämättä kannata millään ihan nuhapumpulla edes yrittää pelata, vaan suosiolla ostaa sitten konsoliversion. Oma 16GB:n rammi ei edes riitä, vaan ulta-asetuksilla 4k vaatisi vähintään 21GB rammia. Onneksi nuo muistien hinnat ovat tulleet alas niin ehkä voi sen 100e uhrata päivitykseen. Olen pelaillut sekaisin sekä PC:n näytöllä 1080p ja 4k peliä OLED:lla, kun aina ei vaan jaksa siirtyä TV:n ääreen (#First World problems).

Kävi myös ilmi, että Ryzen arkkitehtuurin prosessorit eivät hyödynnä täysin kaikkia ytimiä, joten ylikellotin oman Ryzen 7 3700x:n ja perffi parani hieman. Netissä on lisäksi modauksia, jotka parantavat pelin toimivuutta jonkun verran. Itse en niitä ole vielä asentanut, mutta muutamia fixejä olen tehnyt.

Nvidian control panelista  -> Adjust desktop colour settings -> Vibrance 70-80% ja väreistä saa elävämmät. Sopii sadunomaiseen tylypahkaan paremmin, kuin alkuperäiset valjut värit. Näin peli näyttää myös normaaleilla näytöillä karkkimaailmalta kuten OLED:lla, toki musta ei ole yhtä mustaa.

Toinen modi minkä asensin oli Sironan muuttaminen transusta oikeaksi naiseksi. Tai tarkemmin Sironan äänen muuttaminen miehen äänestä naisen ääneksi. Nyt ei enää tarvitse kuunnella kehittäjien WOKE -pakotusta. Nexusmodien joukosta tämä modi poistettiinkin nopeasti, kuten myös pale skin modi (: D). Olivat liikaa herkkänahkaisille oikeamielisille kirkasotsaisille norsunluutornilaisille. Eläinten kanssa seksi ok, mutta valkoinen iho tai äänen muuttaminen haram.

Tämä kannattaa tosiaan siis asentaa, mikäli Potterfanina häiritsee poikkeamat loresta.

Kaikki Nexusesta poistetut modit voi ladata Täältä (https://rentry.org/Non-NewtonianMods#hogwarts-legacy)

Näyte nais-Sironan äänestä (https://vocaroo.com/1oxKbcMr8qVu)

Modin asentaminen oli todella helppoa, eli purkaa vain ladatun tiedoston -> SteamLibrary\steamapps\common\Hogwarts Legacy\Phoenix\Content\Paks ja homma rokkaa. Disclaimer: en ota mitään vastuuta mikäli hommat menee vituiksi, mutta itsellä toimi välittömästi.


Ps. Mikäli kirjat ei ole tuttuja, niin suosittelen lukemaan vaikka ei enää lapsi / nuori olisikaan, kyllä nuo uppoavat myös aikuisille ja sitä kautta Hogwarts Legacystakin saa enemmän irti. Onhan Potterit varmasti Lotrin jälkeen yksi hienoimmista ihmiskunnan luomista fantasiamaailmoista. Täytyy silti olla kiitollinen mutsille, että osti nämä kirjat ja sain elää koko kirjojen kehityskaaren saman ikäisenä, kuin itse päähenkilökin. Varmasti yksi hienoimmista kokemuksista elämässä.


Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 19.02.2023 23:30
”Herkkänahkaisille” sanoo aikuinen mies joka modaa pelejään jos niissä on tiettyjen vähemmistöjen edustajia :lol:


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 19.02.2023 23:41
”Herkkänahkaisille” sanoo aikuinen mies joka modaa pelejään jos niissä on tiettyjen vähemmistöjen edustajia :lol:

Nyt oletit meikäläisen mieheksi, sieluuni sattuu.

Luetun ymmärtäminen on myös koetuksella zoukkalla, alkuperäisessä loressä ei mitään woketusta ollut. Tiedät hyvin itsekin, että transut on päälle liimattu tähän peliin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 20.02.2023 07:41
Nakutin eilen Octopath Traveler II:n 3 tuntia peliaikaa antavan demon läpi. Alkuperäinen oli minulle vuoden 2018 paras peli, ja tässä SE on lähtenyt demon perusteella lähinnä laajentamaan maailmaa ja parantamaan pelin yksityiskohtia. Se on aikalailla sitä, mitä jatko-osalta toivoinkin. Pelaaja pystyy nyt esimerkiksi etenemään vesistöissä kanootilla ja laivalla (jälkimmäistä en tosin demossa vielä käyttänyt), joka luo lisää kutkuttavia tutkimismahdollisuuksia. Kahdeksan päähahmonkin pitäisi nyt olla paremmin toistensa kanssa tekemisissä, mikä oli juonessa edeltäjän suurin puute. Demossa ei tosin millään ehdi kolmen tunnin puitteissa nähdä edes viitteitä tästä.

Taistelusysteemi lähes ennallaan, samoin kykysysteemit, joilla kekseliäs pelaaja voi laittaa pelin aika piankin polvilleen. Edellisessä nämä olivat loistavia, joten onneksi niitä ei ole lähdetty turhaan väkipakolla uudistamaan.

Audiovisuaalisuus on tip top, ja tämä tuntuu premiumilta HD 2D -pelien luokassa. Live a Livessa oli toki saavutettu Switchillä korkeampi resoluutio, mutta Octopath II:n maailma on paljon yksityiskohtaisempi ja efektirikkaampi kuin Live a Liven vastaava. Vuorokausisykli tekee maailmasta myös dynaamisemman ja se vaikuttaa muutenkin peliin ja siihen, mitä eri hahmoilla voi kulloinkin tehdä. Halutessaan voi vaihtaa napin painalluksella vaikka päivän yöksi, jos tietty questi vaatii spesifiä vuorokaudenaikaa.

Musiikit ovat jotenkin mystisempiä ja toismaallisempia kuin edeltäjässä, ainakin niissä maailmanosissa joista itse lähden liikkeelle. Otin ensimmäiseksi hahmoksi tietenkin näpsäkän varastytsyn, jolla viettelen ja ryöstelen jengiä oikealta ja vasemmalta; oi sitä jännitystä, kun kaupungin hämyisältä takakujalta löytää jonkun tyypin, jonka taskun pohjilla piilottelee harvinainen ja voimakas tikari 5%:n ryöstömahdollisuudella!

Menen asioiden edelle, mutta sanon nyt kuitenkin: jos Tears of the Kingdom alisuorittaa vähänkin, on Octopath Traveler II valmiina pistämässä sille hanttiin! En usko että niin käy, mutta se kertoo jotain siitä, millaisia odotuksia tälle pelille lataan.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 24.02.2023 20:45
Elden Ring tuli vihdoin kutakuinkin taputeltua, muodikkaasti myöhässä. Salaisuuksia ja bosseja jäi varmasti kokematta, mutta taisteluväsymys vei tältä erää voiton.

Vaikka ei peliä millään järjellä voi huonoksi saati edes keskinkertaiseksi kutsua, jotain jäi uupumaan ja jopa kevyt pettymys jäi kaivelemaan. Ensimmäiset 30-40 tuntia olivat maagisia ja ajoittain yllettiin Dark Soulsin korkeuksiin ja ohikin. Mutta kun ensihuumasta selviää ja alkaa kaivella vähän pintaa syvemmältä, paras loiste karisee ja kaavamaisuus alkaa vääjäämättä kuultaa läpi, vaikka peli olisi miten täyteen ahdettu tauhkaa. Aivan kuin Fromilla olisivat vähän poikkeuksellisesti pelänneet, että mehukkaimmat pomot ja muut yllärit jäävät pelaajalta kokematta, joten miltei kaikki kierrätetään useampaan kertaan varmuuden vuoksi. Olisin mieluusti ottanut vaikka puolet pikaruokaluolastoista ilman pakollista pomomatsia tyrmän lopussa, jos sillä olisi saatu toistoa vähemmäksi. Täysin uusia pelimekaanisia ylläreitä ei kovin montaa jäänyt mieleen, miltei kaikki vuosien varrella Souls-sarjan peleissä koetut temput tekivät paluun. Monet niistä, kuten Storm Ruler, alkavat tuntua jo nähdyiltä ja syövät jo aikaisempien pelien tenhoa. Naurattihan se loputtomiin jatkuva maanalainen superruttosuo absurdismissaan, vaikka ensimmäisen kerran jälkeen vain tankkasin vahingon ja juoksin surutta suoraan armonotskille. Annetaan erikoismaininta myös "looppaavalle" katakombille, tietäjät tietää.

Avoin maailma toimi paperilla paremmin kuin lopputulemassa. Kieltämättä tutkimiseen tulee tuoretta tenhoa, kun alueet alkavat olla todella massiivisia ja salareita on entistä helpompaa missata. Palkkiot vaan jättävät usein toivomisen varaa, ellei satu saamaan luvattoman paljon kiksejä lukemattomista loitsuista tai tekoälysummoneista. Ruukku- ja uurnapäivitykset olivat yllättävän mukava lisä, toivat vähän eloa muuten aneemiseen minecraftingiin ja puskien nuohoamiseen. Jälleenpeluuarvo kärsii, kun samat kaivokset saa kaluta kerta toisensa jälkeen, jos haluaa päästä mahdollisimman nopeasti jalalle asepäivitysten kanssa.

Uusi uljas ratsu toki auttaa ympäriinsä juoksentelua, mutta kaakki tuntui enemmän pakolliselta pahalta kuin täysin loppuun asti mietityltä osalta peliä. Ratsastus kun korostaa erityisesti taistelun heikoimpia piirteitä, jotka ovat aiemmista peleistä tuttuja: vihollisia on joko aivan liian helppo jallittaa tai sitten voi vaan juosta karkuun, koska pakkopullamobeista harvoin kostuu mitään. Kai pitää antaa vähän krediittiä siitä, että revenantit, riimukarhut, katkaravut ja mätänevät puuhenget onnistuivat tuottamaan ongelmia jopa ratsailla taistellen siinä määrin, että opettelin kiertämään ne kaukaa lähes välittömästi.

Lopulta parasta antia olivat tutut ja turvalliset legacyluolat. Olisin toivonut enemmän oikoreittien hyödyntämistä, turhan monessa paikassa meno muistutti liikaa checkpointilta toiselle etenemistä. Mutta ovat tyrmätkin niin valtavia ja täynnä salaisuuksia, että vaikea tuota minään isona ongelmana on pitää - löysin vasta kolmannella pelikerralla tieni velhokoulun katolle ja siellä sai pööpöillä ainakin tunnin nurkkia nuohoten. Pääkaupungin viemäristö oli ehkä hauskinta tahkoamista, mitä olen näissä peleissä kokenut ja harvoja paikkoja, joissa tasosuunnittelu onnistui todella yllättämään kerta toisensa jälkeen. Kun olin saanut tarpoa paskassa tuntikaupalla ja sitten ovien takaa paljastui taas sama nuotio, jolla lepäilin aikaisemmin, tuntui kuin olisi palannut kotiin Firelink Shrinelle.

Harmi, että bossit eivät olleet erityisen mieleenpainuvia loppuhuipennuksia. Visuaalisesti usein näyttäviä sekä mekaanisesti ihan päteviä, mutta kuten moni muukin asia, kovin tutun oloisia. Voihan niitä hyökkäyskomboja koodata yhä pidemmiksi ja pidemmiksi, mutta samalla lailla sitä dodgerollia spämmitään Malenia, Blade of Miquellan kanssa kuin pelin alussa Margitia vastaan, jos ei mitään älyttömiä juustobuildeja satu kokkailemaan. Jotain tarttis tehrä, voi muuten olla seuraavassa pelissä aika ohkaiset eväät.
Omalta osaltani asteen pidempi sapattivapaa tästä formaatista lienee joka tapauksessa ihan paikallaan - tai kunnes vääjäämätön dlc tipahtaa niskaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 10.03.2023 13:54
RE4 Remaken demo on todella uskollinen alkuperäiselle (Ultimate HD Editionille, siis), sillä onnistuivat laittamaan peliin 40 prosentin deadzonen ohjaukseen (kamera ja tähtäys) ainakin Xbox-versiossa - normaalisti tuo deadzone on peleissä 20% luokkaa. Eli tämä tuntuu lähes yhtä kamalalta pelata, kuin Ultimate HD Edition. Alkuperäisessä GameCube-versiossa ei ole mitään deadzoneja nimeksikään.

Onneksi scripteillä tuosta pääsee eroon, mutta ei vain voi käsittää, miten vuodesta toiseen pitää mennä rajoitettujen ohjausasetusten ehdoilla. Muutama devaaja käytännössä päättää, miltä ohjauksen pitää tuntua miljoonille pelaajille. Ohjaus on sentään deadzone-sekoiluja lukuun ottamatta parempi kuin Dead Spacessa, jossa on aivan järkyttävä kiihtyvyys ohjauksessa.

EDIT: Joo, tämä ohjaus on niin kammottavaa jöötiä, että peli jää hankkimatta. Muistuttaa enemmän jotain Red Dead Redemption 2:sta tai The Last of Us 2:sta kuin Resident Evil 4:sta. Jotenkin ovat onnistuneet ryssimään jopa tuon juoksemisen. Ihan kuin jotain hevosta yrittäisi ohjata.

Huvittavana yksityiskohtana deadzone vaihtelee eri paikoissa. Tavaravalikossa se on 30%, tavaroita tarkastellessa 25% ja esim. kiikareilla katsellessa vähemmän kuin tähdätessä. Jos skriptillä poistat deadzonen pelistä, menee deadzone ”miinukselle” valikoissa ja kiikaroidessa, jolloin kuva sahaa edestakaisin. En yllättyisi vaikka kiikarikiväärilläkin tuo deadzone menisi miinukselle, jolloin peli olisi kirjaimellisesti pelikelvoton gyro-skriptilläni. Ainoa peli, jossa olen vastaavaa sekoilua nähnyt, on Dragon’s Dogma. Siinäkin deadzone vaihtui lennosta, jos taistelit jotain kyklooppia tai vastaavaa isoa vihua vastaan. Aivan käsittämätöntä.

Mutta hyvä, että demo tuli pelattavaksi, niin en tehnyt virhettä ja ostanut sikaa säkissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 25.03.2023 13:30
Medal of honor underground (ps1) alkoi mukavan rentona räiskintänä sillä hahmo liikkuu varsin hyvää vauhtia ja jopa ohjauksen saa toimimaan ihan kahden tatin standardilla.
Pelin viimeinen kolmannes kuitenkin alkaa nostamaan vkäyrää aika huimaa tahtia sillä esim metsä kentässä sä et näe edes pienen puskan läpi, mutta viholliset kyllä ampuu sua ihan ilman ongelmia sieltä toiselta puolelta.
Vihollisia on myös kulmien takana odottamassa joten lyijyä tulee naamaan ennen kuin ehdit edes tähtäämään sillä normaalisti tähtäys on aivan liian herkkä joten on pakko käyttää erillistä tähtäys moodia jolloin jalat liimautuu maahan.
Viholliset osaa myös ampua aika pirun tarkasti sokkona kulman takaa ja välillä niitä spawnaa myös jo putsatuille alueille josta ne pääsee ampumaan selkään.
Oma hahmokin jää varsinaisen helposti kulmiin kiinni ja paniikissa ei meinaa aina edes ovesta päästä suojaan kun se jää nytkyttämään ovenkarmia vasten.

Kaiken kruunaa se ettei peli tarjoa ensimmäistäkään checkpointia ja savestatea tulikin käytettyä melkein jokaisen tapon jälkeen viimeisissä tehtävissä.
En tiedä oliko se orkkis peli sen paremmin tehty, mutta kyllä mä sen aikoinaan läpi pelasin ja tykkäsin todella paljon.
On siinäkin kyllä kaikenlaista paskaa kuten sisätiloissa olevia vihuja singon kanssa ja sehän on sitten laakista henki pois tai sitten jossain voi olla kk pesäke jota et edes näe huonon piirtoetäisyyden takia, mutta ne kyllä ampuu sua.
Joku voisi sanoa kuinka checkpontien puute on vaan tuon ajan juttu, mutta tänään tuli myös pelattua quake 2:sta (ps1) joka tuli vuosi ennen undergroundia ja siinä on checkpointit joissa voi myös tehdä ihan pysyvän tallennuksen ja lisäksi siinä on parempi pelattavuus ja näyttääkin paremmalta.

Rollcage. Tuo ekan pleikkarin legendaarinen ajopeli. No oikeasti ei ole joten jos jollain on kultaiset muistot niin älkää vaan ikinä pelatko tätä uudestaan.
Autot on aivan kamalia ajaa sillä jos ne tulee hiukankin huonosti hypystä alas (ja noin käy todella usein) niin ne spinnaa välittömästi, jos ne osuu edes hiukan johonkin niin ne spinnaa välittömästi ja jos vastustaja osuu suhun niin sä spinnaat välittömästi.
Lisäksi tässä ei ole oikeastaan yhtään sisältöä sillä tarjolla on perus single race, time attack ja liiga joka on koko pelin pihvi.
Ongelma on vaan siinä, että vaikka eri liigoja on kolme niin ajettavia kisoja on tasan kymmenen joten pelin läpäisee noin 30 minuutissa.
Tuon jälkeen aukeaa hard vaikeustaso jossa on ne samat kisat, tekoälyn kärkiauto katoaa horisonttiin heti startissa ja kun tuohon yhdistää pelin ajettavuuden niin en näe mitään järkeä kiduttaa itseäni.
Lisäksi tuosta saa vain yhden uuden hahmon.
Miten ihmeessä tämäkin on aikoinaan saanut hyviä arvosanoja kun pleikalle oli tarjolla myös colin mcrae rallyt ja muut jotka oikeasti tarjosi pelattavaa sen täyden hinnan edestä.

Oikeasti firebugs on paljon parempi ja se on käytännössä rollcage 3 sillä sen on edelleen tehnyt attention to detail, autoilla ajellaan seinillä ja katossa jne.
Nyt autot vaan on erinäköisiä ja visuaalinen tyyli simppelimpi ja värikkäämpi, mutta samalla peli myös näyttää puhtaammalta tuon ansiosta.
Se tärkein eli ajettavuus on kuitenkin huimasti parempi.

The misadventures of Tron Bonne on megaman legends sarjan spinoff jonka pääosassa on legendsissä nähty piraatti Tron Bonne jonka veli kaapataan pelin alussa, koska se on koronkiskurille miljoonan velkaa joten sun tehtävä on kerätä massit kasaan.
Siinä missä legends keskittyi luolastojen koluamiseen niin tämä on kooste useampaa eri pelityyliä.
Ekana mennään ryöstämään pankki, mutta Tronin pikku apuri robotit (jotka muistuttaa mun mielestä hyvin paljon lego hahmoja) tipputaakin sut eläinsairaalan eteen.
No mitä pienistä sillä sitten putsataan se ja samalla kaikki lähistöllä olevat talot ja kun poliisit tulee paikalle niin voit käskeä niitä apureita viemään niiden autoista renkaat ja vilkunkin katolta :D

Sitten satamasta tavaran varastaminen onkin pulmapeli sillä sä voit nostaa vain tietyn määrän laatikkoja ja myös liikkua niiden kanssa vain tietyn määrän ruutuja.
Sitten on ekasta persoonasta kuvattu luolan tutkiminen joissa on ansoja ja muutama aarre löydettäväksi.
Myöhemmin mennään vielä varastamaan jonkun eläimetkin pihasta.
On tässä myös yksi legends tyylinen luolasto koluttavaksi.

Niitä pikku apureita on yhteensä 40 ja nekin oppii uusia asioita kuten tekemään sulle pari uutta asetta tai vaikka paremman panssarin.
Jotkut oppii myös heittämään pommeja tai ampumaan singolla joka onkin hyvä asia sillä niihin räiskintä kenttiin voi ottaa kuusi apuria mukaan ja extra tulivoima on aina plussaa.
Mulla meni hiukan vajaa 10 tuntia läpäisyyn, mutta jätin puolet niistä pulmakentistä tekemättä kun mun aivot ei enää riittäneet niiden ratkaisemiseen.
Tämä oli niin hyvä, että ihan mielelläni hommaisin fyysisen version hyllyyn, mutta ei näillä hinnoilla kun tästä saa maksaa reippaasti yli 100e ellei enemmän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 26.03.2023 13:36
Tuli palattua työmaalle Ghosts 'n Goblins Resurrectionin merkeissä. Jonkin verran tätä koettelin jo julkaisussa ja osoittautui ihan positiiviseksi yllätykseksi, jos ei nyt täysin lähtemätöntä ensivaikutelmaa antanutkaan. Nyt astetta tiiviimpien sessioiden jälkeen tuntuu oudolta: mitä helvettiä, onko tämä parasta toimintaloikkaa vuosikymmeniin???

Lisänimestä saa vähän sellaisen ennakkokuvan, että klassikkosarjan jämät olisi lätkäisty lautaselle ja lämmitelty mikrossa. Paljon on toki tuttua. Hyppykaaren kanssa vaihdetaan kihlasormuksia ja ainoa kuolemaa karmeampi kohtalo on, jos sattuu vahingossa poimimaan jonkin muun aseen kuin heittoveitsen. Noin muuten kaikki nupit on vedetty taso- ja vihollissuunnittelua myöten kaakkoon sellaisella röyhkeydellä, johon on vaikea olla suhtautumatta pelonsekaisella kunnioituksella. Demoneja puskee ruudulle jatkuvasti ja usein kirjaimellisesti ovista ja ikkunoista, höystettynä roimalla annoksella RNG-suolaa eli pelkkään ulkoaopetteluun on aivan turha turvautua. Jokainen sentti kohti seuraavaa checkpointtia on ansaittava tappavan tasaisella suorituksella. Vaikeustaso huitelee jo introtasoissa lähempänä sarjan muiden pelien loppupäätä, mutta noutajan korjatessa on vaikea olla katsomatta muualle kuin peiliin. Aiemmista peleistä tuttu toinen looppikin on pakollisen pahan sijaan aivan uusi koitos, jossa kaikki tasoelementit on viskelty blenderin kautta uusiin sadistisiin muodostelmiin. Oikean pääperkeleen kohtaaminen tosin edellyttää sen verran hämäriä tanssiaskeleita, että varmaan olisi helpompaa manata Saatana esiin ihan vaan tosielämässä.

Ehkä ainoa elementti joka tuntuu menneen aavistuksen verran liian pitkälle on sarjan vanha tuttu Red Arremer, jota on käytännössä mahdotonta tappaa ilman äärimmäisen optimaalisia olosuhteita. Pirulainen lukee häpeilemättä pelaajan inputteja, eikä edes pysty ottamaan vahinkoa kuin tiettyjen hyökkäysanimaatioiden aikana. Onneksi pakolliset kohtaamiset möllin kanssa ovat hyvin harvassa ja lähinnä kyseinen vihu ilmestyykin kuvaan, kun kaikki on mennyt jo peruuttamattomalla tavalla pieleen.

Tarjolla on myös kattava kokoelma nykypäivän trendejä mukailevia oljenkorsia. Lisäelämistä ei tarvitse kantaa huolta ja kentistä keräiltävillä taikamehiläisillä voi avata taitopuusta uusia taikoja ja kykyjä, joilla puntteja saa tasoitettua aavistuksen verran pelaajan eduksi. Vaikeustasojakin on tarjolla peräti neljä ja jos tarpeeksi pitkään hakkaa päätä seinään, tarjoaa peli armollisesti mahdollisuutta laskea haastetta väliaikaisesti ilman mitään seuraamuksia. Ihan tämänkin vuoksi suosittelen aloittamaan Legend vaikeustasolla (pelin tarjoama default) vaikka vähän hirvittäisikin, tasosuunnittelun julkeus ja julmuus aukeaa täysin eri tavalla kun alkaa sisäistää, mitä kaikkea peli kehtaakin pelaajalta vaatia. Pakko nostaa hattua Tokuro Fujiwaralle, joka palasi ohjaajan penkille vuosien tauon jälkeen aivan kuin ei olisi koskaan lähtenytkään.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 26.03.2023 14:17
Itsekin ostin tuon GnG Resurrectionin alesta. Pelin art style on täydellinen (vaikka jostain syystä porukka on tuosta marissut), ääniefektit ovat supertyydyttäviä ja vaikeustaso on vedetty tappiin heti ensimetreiltä lähtien. Hyvä, että uskoin intuitioon enkä arvosteluihin tällä kertaa.

Peli on ehkä aavistuksen raskaan tuntuinen pelata, kun on tottunut alkuperäisen arcade-version keveyteen RetroArchin input lagia vähentävien ominaisuuksien ansiosta (PC:llä toki voi laittaa VSyncit pois ja ongelma on poissa), mutta muuten tästä ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa. Xboxin Quick Resume -toiminto ei myöskään tässä valitettavasti toimi - juuri tämänkaltaiset pienissä erissä pelattavat pelit hyötyisivät eniten ko. toiminnosta


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Soukyugurentaiotokuyo - 26.03.2023 19:05
Trailerit eivät tee kyllä yhtään oikeutta pelin graafiselle ilmeelle. Erityisesti taustat ovat pullollaan yksityiskohtia ja myös mukailevat toimintaa ajoittain yllättävän dynaamisilla muodonmuutoksilla. Sarjan ajaton hahmosuunnittelu on loistanut pikselitaiteessakin vaivatta ja nyt tuntuu kuin konseptitaide olisi herännyt henkiin ruudulla. Joitain pieniä kauneusvirheitä voi bongailla yksittäisissä animaatioissa, mutta ei mitenkään häiriöksi asti. Pisteet myös soundtrackille (https://www.youtube.com/watch?v=mUhcAkXagmk), aika hyvin näiden renkutusten täytyykin kestää toistoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 26.03.2023 19:26
Uusien pelien ohella olen pelaillut vanhoja Nes-pelejä läpi. Monia sellaisia, joita en ikinä ennen nuorena päässyt läpi.

Nesin Batmanin pelasin viimeksi. En koskaan aiemmin päässyt peliä läpi, koska vaikeustaso nousee kohtuullisen jyrkästi toisen kentän jälkeen, mutta menipähän nyt  aika kivuttomast läpi. Ehkä nykyään osaa vaan paremmin miettiä tilanteita, eikä vaan väkisin puskea läpi. Paria viimeistä kenttää sai kyllä yritellä useampaan otteeseen, mutta ei niissä silti ollut oikein mitään epäreilulla tavalla vaikeaa, kuten Ninja Gaidenissa. Ohjaus ja seinähyppymekanismi on parhautta, soundtrack on parhautta ja visuaalisesti koko peli on Nesin parhaimmistoa. Ehdottomasti yksi konsolin parhaista peleistä ja muutenkin paras Batman peli edelleen. Tekee mieli heti pelata joku päivä uudestaan läpi.

Seuraavaksi vuorossa Snake Rattle 'n' Roll...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 06.04.2023 21:13
Ghost rider (ps2)

Voisi sanoa, että tämä on ottanut inspiraation devil may cry ja god of war peleistä, mutta kyllä tämä on ihan täysi klooni.
Hahmoa seuraava kamera ja ovet tukkivat voimakentät on varsin tuttuja ihan kuten ruudun yläkulmassa oleva tyylimittarikin ja perus taisteluun käytettävä ketju sekä oikealla tatilla tehtävä väistö on kuin suoraan god of warista.
Käytössä on myös devil triggeria vastaava moodi sekä erikoisliike joka vahingoittaa kaikkia ruudulla olevia vihollisia.

Tämä ei kuitenkaan ole huono asia sillä kaikki toimii varsin hyvin ja on tässä jotain omaakin sillä välillä mukana on vihollisia joilla on suoja jonka saa rikki vain silloin kun sulla on tarpeeksi kova kombo menossa ja alueelta toiselle mennään moottoripyörällä jonka kanssa saa hyppiä esteiden yli ja luisua niiden alta, ampua vihollisia tai mätkiä niitä jos ne tulee lähelle.
Oikeasti ainakin 30% pelistä on noita prätkä osioita ja nekin toimi mun mielestä varsin mainiosti.

Myös uusia liikkeitä voi ostaa kerätyillä sieluilla ja niillä voi myös päivittää vaikka kestävyyttä ja haulikon tuottamaan vahinkoa.
Ostettavana on myös making of videoita, sarjakuvia ja konsepti kuvia, mutta sieluja kertyy sellaista tahtia, että kaikki hahmon päivitykset on saanut ostettua jo pelin puolivälissä ja kaikki bonus kamatkin vielä ennen loppua.
Läpäisyn jälkeen aukeaa vielä muutama cheat, uusi skini ja mahdollisuus pelata koko peli bladella läpi ja sillä on myös omat liikkeensä ja se saa kestävyyttä takaisin imemällä verta stunnatusta demonista kun taas ghost rider voi vaan mennä vaikka palavan tynnyrin viereen hoitaakseen saman asian.
Bladella ei myöskään ole sitä devil triggeriä eikä muutakaan maagista kykyä vaan sun pitää pärjätä sen normi iskujen ja miekan avulla.
Mitään kykyjä ei voi myöskään päivittää.

Mun ainoat odotukset tälle oli se ettei tän kanssa mene hermot, mutta tämä olikin ihan helvetin hyvä.
Pelasin helpoimmalla ja läpäisyyn meni nelisen tuntia ja tulen aivan varmasti pelaamaan vielä bladella myös.
Yks parhaimpia ostoksia seitsemällä eurolla tämän vuoden puolella.

Matrix: path of Neo (ps2)

Se parempi matrix peli ainakin jos nettiä ja metacriticia on uskominen ja mä taas mietin, että miten helvetissä tuo on mahdollista.
Ensinnäkin tarina on ihan mitä sattuu. "Mutta eikös se vaan kertaa leffojen tapahtumat?" joku jo miettii. Tavallaan joo.
Jostain syystä Wachowskien oli pakko mennä lisäilemään asioita joissa ei ole mitään vitun järkeä ja koska pelin lopputeksteissä lukee heti ekana "written and directed by Wachowski brothers" niin mä syytän tästä kaikesta niitä enkä pelin kehittäjiä.

Ekana se ekan leffan alku jossa Neo yrittää paeta sieltä toimistolta, mutta sillä ei riitä rohkeus mennä sitä seinän reunusta pitkin joten päättää vaan antautua.
Tässä sitten mennään siellä ulkona pitkin reunoja ja roikutaan käsien varassa kuin mikäkin Sam Fisher ja tuo pariminuuttinen kohtaus leffassa on tässä varmaan vartin.
Tuon jälkeen pelataan pari tuntia tutoriaaleja sillä eihän se käy päinsä, että ne kung-fu taidot vaan ladataan kuten leffassa sillä nyt opetellaan eka hiipimään ja tekemään stealth tappoja, joita ei käytetä enää tämän jälkeen, sitten perus liikkuminen, ampuminen ja melee aseet, joita myös käytetään vasta pelin lopussa.
Yhtään lioittelematta ainakin neljännes pelin 7 tunnin kestosta on noita tutoriaaleja.

Sitten se kaikista idioottimaisen asia tulee Merovingianin kartanossa josta mennään johonkin toiseen ulottuvuuteen jossa osa paikoista on mitenpäin sattuu ja sun täytyy aina mennä oikeasta ovesta jotta pääset etenemään. Mä olin jo valmiiksi lukenut kuinka perseestä tuo alue on joten seurasin heti vaan opasta.
Mutta tuo ei ole se idioottimaisin asia, ehei. Siellä on vihollisena isoja muurahaisia jotka osaa kung-fua.

Jopa lopetus on muutettu sillä sen kolmannen leffan lopussa nähdyn Smith tappelun jälkeen ne kaikki kloonit kasaa talon romuista ja muuta kamasta pilvenpiirtäjän kokoisen mega monster smithin.
Kenttien välissä on myös pätkiä leffasta, mutta niissäkin on pilkottu kohtaukset muutaman sekunnin mittaisiksi pätkiksi ja laitettu ihan randomilla sekaisin jolloin mikään ei sovi mihinkään.

Sitten on se tekninen puoli.
Peli näyttää rumalta, aseiden lukitus pysyy lukittuna vaikka kohde olisi jo kuollut, kamera on ihan paska sisätiloissa ja niissä ollaan todella paljon ja lisäksi koko komeus rullaa todella usein jossain 10-15fps välimaastossa.
Yhdessä kohtauksessa teki mieli kameran ja kontrollien takia heittää jo ohjain lattiaan ja mainostenjakajakin varmasti kuuli mun kiroilut rappukäytävään.
Monta kertaa tuli todettua ääneen "ei enter the matrix voi olla tätä huonompi, en mä sellaisesta olis voinut tykätä. Ei se vaan voi olla näin paska"

Enter the matrix (ps2)

Mulla meinas leuka loksahtaa kun aloin pelaamaan tätä.
Toki esim seinien tekstuurit on varsin simppeleitä, mutta vastapainona kuva on puhtaampi ja tarkempi ja peli rullaa 90% ajasta silkinpehmeästi.
Myös hahmot näyttää paremmilta mitä path of neossa.
Jopa pelattavuus toimii paremmin vaikka tässä on vielä strafe olkanapeissa sillä erillistä lukittumista ei ole vaan jos sulla on ase esillä niin tähtäin hyppää näkölinjaa lähimpänä olevaan viholliseen ja kun se kuolee niin se hyppää seuraavaan. Homma toimii kuin ajatus ja vaikka tässä ei mitään monipuolisia liikkeitä olekaan niin max payne tyyliseen syöksymiseen tai kärrynpyörän tekemiseen samalla ampuen ei ehtinyt kyllästymään kertaakaan.
Kameraakaan ei tarvinnut kirota kertaakaan.

Tarinakin on paljon parempi sillä jos joku on elänyt kiven alla eikä tiedä mistä tässä on kyse niin tämä näyttää mitä Niobe ja Ghost teki matrix reloaded leffan aikana sillä siinähän niitä ei pahemmin näy.
Tässä on myös paljon videota joka on kuvattu samalla kun leffatkin kuvattiin joten niissä on täysin sama laatu.
Lisäksi myös animatrix leffan last flight of osiris liittyy tähän sillä niiden jättämä paketti käydään noutamassa heti pelin alussa ja siitä saadaan tieto, että koneet on hyökkäämässä Zioniin isolla massalla.

Aikaa tämän parissa meni viitisen tuntia joka tuntui menevän yhdessä hujauksessa kun taas path of neon seitsemän tuntia tuntui vähintään kymmeneltä tunnilta.
Tässä saa myös valita pelaako Ghostilla vai Niobella ja vaikka ne onkin samoissa paikoissa niin ne tekee hiukan eri asioita joten tässä on myös hyvä syy läpäistä peli toisenkin kerran.
Tämä oli oikeasti edelleen yhtä hyvä mitä 20 vuotta sitten.

Path of neon meta score on 69 ja tämän 65. Ei iso ero, mutta oikeasti path of neon pitäisi alkaa nelosella.
Vielä käsittämättömämpää on ghost riderin 54 meta score.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 15.04.2023 07:23
Titanfall kakkosen pamautin eilen läpi. Kiva vihdoin paremmin perehtyä peliin ja universumiin, josta Apex Legends sai alkunsa. Yksinpelikamppis on täyttä timanttia alusta loppuun ja mielestäni parasta genressä, mitä olen pelannut sitten Half-Life 2:n. Seinälläjuoksu-mekaniikat ovat todella viileitä. Nythän on liikkellä huhu, että seuraava kartta Apexissa toisi seinälläjuoksun myös Legendsiin ja niin, että se päivitettäisiin myös kaikkiin muihin mappeihin. Jännittävää!

Peli myös tuntuu 120fps:n ansiosta Series X:llä superhyvältä. Tämä jos jokin saa unelmoimaan siitä, että Apex Legends pyörisi nykykonsoleilla joskus vastaavalla frameratella. Tämä ja XIMin gyro nostivat nautinnon uudelle tasolle.

On myös hämmästyttävää, että Titanfall 2:sta on olemassa pätevä versio Xbox 360:lle. Olisi kiehtovaa saada tuo peli käsiinsä ja katsoa sitä tarkemmin.

EDIT: Titanfall ykkönen on tehty 360:lle, ei kakkosta. Vaikuttava portti varmasti silti.


Seuraavaksi boksiin lähtee pelaukseen tod.näk yltiökehuttu Wolfenstein: The New Order. Olen pitänyt uudemmistakin Wolfeista, niin eiköhän tämäkin uppoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Ephram - 21.04.2023 18:33
Wolfy: New Order viittä vaille taputeltu, ja se on ollut erinomainen tarinavetoinen FPS, jopa verrattaessa Titanfall 2:n kaltaiseen jumaluuteen. Gunplay tuntuu tyydyttävältä aseiden ollessa sopivan potkivia ja myös kenttäsuunnittelussa on sopivasti vapautta mennä halutessaan vähän vaivihkaisempaan tyyliin. Peli jakaa perkkejä sen mukaan, miten pelissä etenee, eli oma pelityyli vahvistuu ilman erillisiä valintoja. Erinomainen suunnitteluratkaisu.

Xboxin auto HDR ja Dolby Atmos for Headphones myös taikovat pelin eloon tavalla, että paikoitellen on hankalaa uskoa tämän olevan alunperin X360/PS3-sukupolvelle suunniteltu peli. Monet seikat sen antavat toki ilmi, mutta silti tämä on kestänyt aikaa mielestäni hyvin.

Boxilla pelaaminen siis heräilee kunnolla henkiin täällä suunnassa! Redfallia odottelen kovasti seuraavaksi, vaikka se tuleekin ulos aluksi pelkästään 30fps:n moodilla. Se ei kuitenkaan minulle ole koskaan ollut mikään kynnyskysymys. Parasta on, että tulee suoraan Gamepassiin.

Myös Advance Wars: Re boot-camp tuli aloitettua. Tämä on ihan ensimmäinen sukellukseni tähän sarjaan. Alku on juuri sellainen kuin odotinkin, eli kunnon HC-strategiaa ilman Fire Emblemin suhdekiemuroita ja höpötystä. Välillä sillekin on toki paikkansa, mutta joskus pelkkä tinkimätön strategia on enemmän kuin tarpeeksi. Tässä riittää pelattavaa aika saakelisti, ottaen huomioon mitä on kesken ja mitä on tulossakin.

Ulkoasu on tainnut jakaa vähän mielipiteitä, mutta itse kyllä tykkään. Alkuperäisten pikselitaide on toki näkemäni perusteella lähes vertaansa vailla, mutta kyllä nekin varmasti saapuvat ajallaan GBA NSO:n tarjontaan. Kiva saada myös pelit sopivasti modernisoituna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 30.04.2023 00:48
Street Fighter 6:n demo on ihan jeesuskamaa. Peli on superresponsiivinen Input Delay Reduction -asetuksen ollessa päällä (tämä kaiketi pistää vsyncin pois päältä), näyttää tolkuttoman hyvältä tyylilllisesti (HDR boostaa vielä hienosti efektejä) ja pelittää noin muutenkin kuin unelma.

Modern-kontrolliasetuksen ansiosta vihdoin pystyy pelaamaan Street Fighteria ihan peruspadilla. Puristit - joka minunkin kai pitäisi varmaan olla, kun 3rd Strikeä on tullut kuitenkin tahkottua vuosia - varmasti pudistelee päätään, mutta ei kiinnosta. Street Fighterin tuplaneljännesliikkeet ovat täysin luonnottomia tehdä dpadilla, eivätkä ne kyllä edes tikulla ole minusta koskaan tuntuneet hyvältä. Sataprosenttisen tarkkuuden toki saisi hitbox-tyyppisellä nappiratkaisulla, mutta nyt voit tehdä ne superit painamalla vain kahta face buttonia samaan aikaan. Klassinen kuuden eri painikkeen näppäinasettelu on myös jöötiä, etenkin DualSensellä, jonka olkapäänappien liikerata on pidempi, jolloin painellusten ajoittaminen face buttonien kanssa on yhtä helvettiä. Tätäkään ongelmaa ei ole modern-asetuksella, koska viides ja kuudes nappi tarvitaan vain Drive Parryyn/Impactiin. Face buttoneilla onnistuu (toivottavasti) kaikki muut liikkeet.

Capcomilta on näillä näkymin tullut tai tulossa minulle kolme vuoden (tai jopa genin) parasta peliä: REmake 4, Monster Hunter Rise (+ juuri julkaistu Sunbreak-lisäri) ja Street Fighter 6. Puhdasta pelaamisen nirvanaa kaikki.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 04.05.2023 11:39
Street Fighterin tuplaneljännesliikkeet ovat täysin luonnottomia tehdä dpadilla, eivätkä ne kyllä edes tikulla ole minusta koskaan tuntuneet hyvältä. Sataprosenttisen tarkkuuden toki saisi hitbox-tyyppisellä nappiratkaisulla, mutta nyt voit tehdä ne superit painamalla vain kahta face buttonia samaan aikaan. Klassinen kuuden eri painikkeen näppäinasettelu on myös jöötiä, etenkin DualSensellä, jonka olkapäänappien liikerata on pidempi, jolloin painellusten ajoittaminen face buttonien kanssa on yhtä helvettiä. Tätäkään ongelmaa ei ole modern-asetuksella, koska viides ja kuudes nappi tarvitaan vain Drive Parryyn/Impactiin. Face buttoneilla onnistuu (toivottavasti) kaikki muut liikkeet.

Tuossahan on muuten vielä bonarina se, että sen sijaan että itse varmistaisit osuiko nappi blokkiin, normisti vai counterhitinä, peli ikään kuin valkkaa puolestasi optimimman vaihtoehdon käyttämällä autocomboja. Mm. Daigot ja muut kovan luokan pelaajat jo miettivät, että tämä olikin se paras tapa pelata. Modernit kontrollit kun on varmistettu sallituiksi Capcomin omissa turnauksissa.

Onhan se 20% lämästä pois tyyristä, mutta kovatkin ovat valmiita vaihtamaan sen ihan suoraan konsistenssiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 04.05.2023 19:22
Deus ex: invisible war (xbox)

Tämä on saanut paljon paskaa niskaansa ja onhan tämä heikoin deus ex sarjan peli, mutta mun mielestä silti edelleen erittäin hyvä peli.
Ne muut, varsinkin eka on vaan niin paljon parempia.
No mikä tässä sitten on vialla jos verrataan edelliseen?

Tarina on heikompi sillä tekijät päätti, että kaikki kolme ykkösen mahdollista loppua tapahtui, koska eivät ilmeisesti osanneet päättä mikä on se oikea.
Eri dialogi vaihtoehtoja on myös varsin vähän ja suurimman osan ajasta keskustelut rullaa automaattisesti.
Eri skilleistä ollaan kokonaan luovuttu joten nykyään on enää augmentit eikä kokemuspisteitäkään ole.
Lisäksi sulla on viisi paikkaa augeille ja jokaisessa on kolme vaihtoehtoa. Toki niitä voi myöhemmin vaihtaa käyttämällä niitä kanistereita, mutta jos sun edellinen kyky on päivitetty maksimiin ja vaihdat sen toiseen niin jos päätät vielä myöhemmin vaihtaa takaisin siihen mikä sulla alunperin oli niin se on taas tasolla yks.
Näistä muutoksista johtuen sun on esim pakko valita haluatko näkymättömyyden vai hakkeroinnin, koska molemmat käyttää samaa slottia.
Ykkösessä hakkerointi oli paranneltava taito eikä augment.

Heitetään listaan vielä aseet joista kaikki käyttää samoja ammuksia, pieniin osiin pilkotut alueet ja koska skillejä ei enää ole niin sä olet heti alusta asti hemmetin hyvä ampumaan ihan joka aseella.
Boxilla ruudunpäivitys myös vaihtelee enimmäkseen nykivän ja diashown välillä riippuen siitä kuinka paljon ruudulla tapahtuu.
Aika moni muistaa aina syyttää xboxia näistä muutoksista, mutta aika moni tuntuu unohtavan (tai ei vaan tiedä), että se eka peli oli myös ps2:lle ja toki siinä oli yksinkertaisempi inventaario ja augment valikko, mutta kaikki muu oli ennallaan ja se myös näytti paremmalta mitä vanilla pc versio.

Kaikista vioista huolimatta tämä on silti parempi mitä oikeastaan mikään xboxin first person peli haloa lukuunottamatta.
Maailma on edelleen kiinnostava, edetä voi useammalla tavalla ja monet hahmot on kiinnostavia.
Mulle tulee väkisin mieleen eräs toinen rakastetun pelin jatko-osa, jossa oli paljon huonompi tarina, universaali ammus systeemi, mutta toisin kuin invisible war niin tämä ei noudattunut edes omaa logiikkaansa, pelissä oli pakko tehdä tylsää itseään toistavaa asiaa saadakseen päivityksiä ettei tiimikaverit kuole välivideon aikana ja myös koko hahmon kehitys oli reippaasti tyhmennetty.
Jostain syystä tämä on kuitenkin yleisen mielipiteen mukaan koko sarjan paras peli. Ai mikä? Mass effect 2.

Thief: deadly shadows (xbox)

Aloitin tämän joskus ja muistaakseni lopetin varmaan ekan kunnon tehtävän aikana, mutta nyt kun ostin uudestaan niin pelasin jopa läpi.
En mä kyllä tiedä miks mä tän aikoinaan lopetin heti alkuunsa sillä kyllä mä muitakin hiiviskely pelejä silloin pelasin ja tässä on vapaa tallennuskin joten turhautumiselta vältytään enimmäkseen.

En mä tästä silti erityisemmin tykännyt.
Varsinaiset tehtävät oli ok ja jotku jopa oikeasti hyviä, mutta ne zombit ja muut yliluonnolliset olisi voitu jättää kokonaan pois mun puolesta ja lisäksi tehtävien välillä päästään kävelemään kaupungin kaduille ja tämä voisi olla hyvä asia ellei sun olisi jopa tuolloin pakko vältellä vartijoita.
Nyt koko peli tuntuu 20 tuntia kestävältä hiiviskely tehtävältä kun taukoa ei tule oikeastaan koskaan.
Toki sä voit vaan juosta kaupungilla paikasta toiseen sillä ne vartijat hengästyy kohtuu nopeasti, mutta ei tuokaan hauskaa ole ja kun karttana on vain joku paperiin piirretty kuva joka on hieman sinnepäin niin usein tuli mentyä väärään paikkaan.
Tämä olisi ollut parempi jos koko kaupunkia ei olisi tai sitten siellä saisi olla rauhassa sillä sun täytyy kuitenkin käydä myymässä tehtävästä varastettu kama jotta voit ostaa lisää varusteita, koska kaikki, mukaanlukien sun kestävyys siirtyy aina tehtävästä toiseen.
Sä et tietenkään voi myydä kaikkea vain yhdelle tyypille joten sun täytyy juosta eri kaupunginosien välillä.

Myös vaikeustaso on tyhmästi tehty sillä jos haluat fiksummat vartijat nostamalla vaikeutta niin sitten sun pitää myös kerätä enemmän kamaa.
Vaikeimmalla täytyy kerätä 90% kaikesta minkä voi tehtävässä varastaa sekä kaikki kolme uniikkia tavaraa jotka on usein enemmän tai vähemmän piilossa.
Mua tuo ei haitannut, koska pelasin helpoimmalla, mutta jos joku meinaa tämän joskus pelata niin pelatkaa pc:llä joka tarjoaa tuon asian korjaavan modin.

Teknisesti tämä on aika samaa tasoa mitä invisible war ja molemmat on myös ion stormin pelejä.
Onneksi tässäkin on pääosassa hiiviskely joten ei nykiminen peliä pilaa jos sitä vaan kestää katsella.
Tätä voi pelata sekä first, että third person kuvakulmalla joista jälkimmäisellä pelaaminen nyki selvästi pahemmin, koska silloin aluetta myös näkyy enemmän.

R racing evolution (xbox)

Ridge racer sarjan spinoff joka on olevinaan realistisempi ajopeli ja jotkut tubettajat jopa kehtaa käyttää tästä termiä racing sim, mutta ne on varmaan pelanneet sitten eri peliä sillä autot reagoi ohjaukseen herkemmin mitä rc auto, mutta ne myös aliohjaa todella rankasti jos vauhtia on hitunenkin liikaa mutkaan mennessä.
Tuo ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi huono. Siinä vaan on varsin omalaatuinen ajettavuus ja tähän todellakin kannattaa suhtautua vaan ridge racer spinoff pelinä.
Sen voin kuitenkin sanoa, että jos kuuluu niihin jotka käyttää tattia lähinnä on/off tyylisesti niin sellaiselle tämä on varmaan mahdoton ajettava.

Tarjolla on tarinan sisältävä racing life moodi joka kestää vissiin vajaa neljä tuntia ja sen yrittää käsitellä kilpa-ajon korruptiota jossa isot herrat määrää kuka voittaa jotta saavat eniten tuottoa.
Hyvä yritys, mutta nyt tarinan parasta antia oli tissit.

Sitten on toinen moodi joka tarjoaa yli 160 eventia ajettavaksi.
On yksittäistä kisaa, time trialia, 1vs1 ja turnausta ja vaikeustaso määritetään sen mukaan kuinka hyvällä autolla ajat ja jos haluat kultaa niin sun pitää yleensä ajaa jollain huonommalla.
Taas kerran idea on hyvä, mutta tässä ongelmaksi muodostuu ratojen vähyys sillä perus katu/kilpa-autoille on tarjolla vain seitsemän rataa joista yksi on ovaali. Ralliin on kaksi pätkää jotka ajetaan molempiin suuntiin ja sitten on suora kiihdytyskisoja varten ja jostain syystä sekin ajetaan molempiin suuntiin.
Kiihdytyskisoista kyllä plussaa sillä ne on paljon parempia mitä nfs sarjan peleissä.
Startissa pidetään kaasu ja jarru pohjassa ja kun valo muuttuu vihreäksi niin mennään. Ei liikennettä, ei mutkia, ei mitään vitun työmaata tai muita esteitä vaan just se mistä koko hommassa on kyse.

Mä taisin pelata tätä joku päälle 10 tuntia kunnes ratavalikoima alkoi puuduttaa niin paljon ettei enää jaksanut.
Silti 15e hintaan hyvä ostos kunhan ajamiseen tottui.

NFS: underground (xbox)

Tämä tuli ostettua ihan vaan nostalgian takia hyllyyn sillä tästä on kultaiset muistot ja pelasin tän aikoinaan kolmesti läpi, mutta joka kerta hermot meni aina vaan enemmän joten nyt päätin olla koskematta tarinaan kokonaan.
Quick race moodissa oli kuitenkin vain pari rataa joten päätin kuitenkin nopeasti testata sitä tarinaa ja lopetin melkein välittömästi ja ihmettelin miten helvetissä sitä on pystynyt pelaamaan sillä eihän tässä meinaa nähdä mihin on menossa kun koko ruutu on vaseliinin peitossa sitä enemmän mitä kovempaa menet ja sitten kun käytät nitroja niin et näe enää mitään.

Onneksi tähän löytyi kuitenkin koodit joilla sai kaikki radat auki joten niitä tuli ajettua ihan vakio mazda mx-5:lla joka sekin tarjosi jo ihan tarpeeksi vauhdintunnetta, mutta ruutu sentään pysyi kohtuu normaalina.
Mutta jo näissä kisoissa pelin tekoäly muistutti kuinka rikki se voi olla sillä mä pelasin easylla, liikenne pois päältä ja myös catch up pois päältä jotta voi vaan rennosti fiilistellä.
Sitten parissa kisassa tekoäly tulee ohi kuin luoti ja jatkaa samaa vauhtia likemmäs kolmanneksen kierroksesta kunnes vissiin muisti mitkä asetukset on päällä.
Miettikää mikä kombo tuollainen on. Tuo tekoäly kunnon kuminauhalla varustettuna, helvetin sumea kuva ja liikenne siihen vielä päälle.

Def jam: fight for N.Y. (xbox)

Toinen mikä tuli ostettua vaan sen takia, että sen sai hyllyyn ja tätäkin tuli vain nopeasti testattua.
Tämän kanssa kyllä yllätyin kuinka helvetin hyvältä peli vieläkin näyttää ja jos pelissä olevat hahmot on tuttuja niin ne kyllä tunnistaa välittömästi.
Tämä tietenkin selittyy sillä kuinka areenat on pieniä ja hahmojakin taitaa olla enimmillään vain neljä ruudulla.
Tappelu on kuitenkin mukavan brutaalin näköistä ja tässähän oli ihan kunnon tarinakin ja tätä oikeasti tekisi mieli pelata lisää vaikka siinä toisessa vaakakupissa on ne kultaiset muistot jotka saattaa mennä pilalle.

The getaway (ps2)

Peli joka on jakanut mielipiteet aika jyrkästi jo julkaisusta asti. Itse kuulun niihin jotka tykkäsi pelistä ja oli tämä vieläkin hyvä vaikka tekijät onkin menneen liian pitkälle cinemaattisuutensa kanssa.
Tässähän ei ole minkäänlaista hudia ruudulla eikä edes pause valikko tarjoa karttaa joten autolla suunnistaminen hoidetaan vilkkujen avulla sillä ne näyttää mihin suuntaan pitäisi seuraavaksi mennä ja kun molemmat vilkkuu niin olet perillä.
Joskus vaan perille päästyäkin saa hetken etsiä mihin on tarkoitus mennä sillä kadun molemmin puolin voi olla taloa talon vieressä ja sitten huomasin kuinka yhden talon vierestä pääsee sinne taakse ja se oli just oikea paikka.
Samoin kun pitää vaikka mennä johonkin clubille niin ainoa apu on vaan katsoa minkä rakennuksen ovet on auki, koska muualle ei pääse.

Samoin melkein jokainen hiiviskely tehtävä tulee mokattua heti kun ainoastaan pause valikon mission briefing kertoo mitä pitää tehdä joten yleensä menet heti ampumaan ekan vihollisen ja eikun uudestaan.
Myös autojen ajettavuus vaatii tottumista sillä ne on erittäin herkkiä kääntää ja jos käännät yhtään jyrkemmin kovassa vauhdissa niin ne lähtee luisuun kuin käsijarrusta vedettynä.
Lisäksi pienikin osuma voi aiheuttaa ohjauksen puoltamista ja muutenkin ne kestää vain pari-kolme osumaa kunnes alkaa savu nousta ja on aika vaihtaa autoa.
Varsinkin loppupuolen tehtävissä Hammondilla pelatessa sun autoa runnoo sekä poliisi, että muut jengit joten ei ole mitenkään epätavallista vaihtaa autoa vaikka viidesti seuraavaan paikkaan matkatessa.
Onneksi tekoäly ei ole sellainen kuin gta:ssa jossa kytät tai jengiläiset tappaa sut kahdessa sekunnissa kun tulet autosta ulos ja voitkin vaikka suoraan poliisien edessä mennä toiseen autoon ja ajaa pois.

Pelattavia hahmoja on kaksi.
Ensin pelataan Hammondilla joka kuului Collinsin jengiin, mutta jätti sen taakseen pari kuukautta sitten ja peli alkaa kun tämän vaimo tapetaan ja lapsi kidnapataan kilpailevan jengin johtajan toimesta ja näin saa sut tekemään mitä haluaa.
Kun Hammondin tarina saadaan loppuun niin päästään pelaamaan päivän tapahtumat etsivä Frank Carterin näkökulmasta ja sillä pelaaminen on siitä mukavaa, että ajaessa poliisit ei ole enää riesana.

Itse räiskintä sitten toimiikin paljon paremmin kuin gta 3:ssa sillä viholliseen lukittuessakin voi liikkua ja kierähtää ja millä tahansa aseella voi tähdätä myös manuaalisesti joka on paljon tarkempaa, mutta silloin jalat on liimautuneet maahan kiinni ja lisäksi tässä on invertoitu Y akseli johon en ehtinyt koko läpipeluun aikana kunnolla tottua.
Myös kamera toimii kuten gta:ssa eli se seuraa hahmoa eikä sitä voi kääntää oikealla tatilla ollenkaan.
Itselle tuo ei tuottanut ongelmia kun olen jo muutaman viikon pelannut vanhoja pelejä, mutta jos tähän hyppäisi suoraan jostain modernista pelistä niin tuo voisi olla aika shokki.
Visuaalisesti tämä sitten olikin huikea julkaisun aikaan ja jos tätä vertaa gta 3:een niin tämä näyttää melkein seuraavan sukupolven peliltä ja tämähän siis tuli vuosi gta 3:n jälkeen. Myös tarina ja hahmot on hyviä.
Vaikka tässä omat vikansa onkin ja varsinkin nykyään ne huomaa entistä helpommin niin ei mikään silti turhauttamaan päässyt.

Atari 50th anniversary collection (switch)

Mun piti kirjoittaa tästä vasta kun olen pelannut kaikki, mutta en mä jaksa odottaa.
Tästä ei kuitenkaan voi paljon retrommaksi enää mennä ja jos mä vielä joskus joudun pelaamaan missile commandia tai centipedea niin se on liian pian sillä noista kummastakin on tässä aivan liian monta versiota.
Onko nuo muuten ekat remasterit ikinä sillä kyseessä on lähinnä sama peli paremmilla graffoilla ja joku hyvin pieni muutos mahdollisesti mekaniikoissa.

Tässähän on siis pelejä ihan atarin alusta, lynxin kautta jaguaariin asti.
Itsehän en edes ostanut tätä pelien takia vaan mua kiinnosti se kaikki extra mitä niiden lisäksi on sillä peleistä löytyy markkinointi materiaalia, konsepti kuvia ja selityksiä ja mukana on myös videoita ihan sieltä atarin alkuajoilta lähtien sekä myös tuoreita haastatteluita joista kuuluisin on varmasti se jossa käsitellään huumeiden käyttöä.

David Crane sanoo ettei sen osastolla käytetty mitään ja pari muuta sanoo, että ne ihan avoimesti poltteli pilveä töissä ja yhden postitushuoneessa työskentelevän ainoa työ oli toimittaa sitä kautta tulevat huumeet muille :D
Switch näyttää edelleen mun pelanneen "viisi tuntia tai enemmän", mutta eiköhän se pian muutu kymmeneen tuntiin.
Mä päätin jo ennen aloittamista lähteä etenemään sitä aikajanaa alusta asti ja vähintään kokeilen jokaista peliä ja luen niiden oheismateriaalin jos sellaista on ja nyt olen päässyt ninja golfiin asti ja parin pelin jälkeen alkaa lynx pelit.
Jokaisesta pelistä on myös ohjekirja, mutta niitä olen lukenut vain silloin kun ei ole ollut mitään hajua mitä pitää edes tehdä.

Jos yhtään pelien historia kiinnostaa niin ehdottomasti suosittelen vaikka sitten kun hinta on 20e.
Tämähän on myös pleikalle, boxille ja pc:lle ja normaalisti hintaa on 40e.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 07.05.2023 23:14
Enpä tiiä, parikymmentä tuntia Monster Hunter Risen Sunbreak-lisäriä takana, ja tämä on jo nyt heittämällä omassa TOP5:ssä. Monster Hunter World oli minulle paras peli varmaan viimeiseen 10 vuoteen (tai 20 vuoteen, helvetti aika kuluu nopeasti), eikä se pärjää oikeastaan millään mittapuulla Sunbreakille.

Tuntuu, että kaikki peruspelin ongelmat on korjattu: uusi satamakaupunkiteema Hubissa pieksee fiiliksellään sen nopeasti tympiinnyttävän Japani-teeman ärsyttävällä hoilotusmusiikillaan, uudet kartat ovat upeaa väriloistoa, sisältöä on niin julmetusti, monsterit ovat äärettömän siistejä, kaikenlaisia skilejä on loputtomasti ja se pelattavuus… Rise oli jo minulle tyydyttävin videopeli mekaniikoiltaan ikinä, mutta tämä pistää vieläkin paremmaksi. Siis kaikki, ihan kaikki, on yhtä täydellisyyttä. Ja olen pelannut vain ja ainoastaan Greatswordilla. :lol: Kirsikkana kakun päällä 120Hz-moodin sulavuus ja responsiivisuus sekä gyron luomat mahdollisuutet liikkua 3D-tilassa Wirebugeilla ihan miten lystää tekevät tästä pelistä minulle jotain todella erityistä.

Äänimiksaukselle jälkeen myös erityismaininta - parasta settiä, mitä minä olen kuulokkeillani kuullut. HDR sopii myös kuin nenä päähän tälle jatkuvalle värien ilotulitukselle.

Vaikeustaso nyt on mitä on, mutta toisaalta se on lienee ongelma aina näissä peleissä, kun niitä oppii pelaamaan. Eiköhän end gamea lähestyttäessä monsterit vedä pataan, kuten ihan peruspelin Apex-versiot minulle jo osoittivat.

Mikäli Sunbreak ei hilaa itseään kaikkien aikojen lempipelikseni, niin sitten sen kunnian vienee Worldin jatko-osa. Sen verran korkeissa sfääreissä Capcomin Monster Hunter -tiimit huitelevat. Pelottavan pelattavia pelejä tekevät.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 16.05.2023 13:23
Jurppii suunnattomasti, kun Capcom julkaisi ensin niin keskeneräisen pelin. Nyt vuoden tauon jälkeen ei meinaa olla enää motivaatiota hypätä mukaan jatkamaan Sunbreakin myötä, kun päässyt jo unohtumaan kaikki, eikä jaksaisi uuttakaan hahmoa aloittaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.05.2023 23:52
Obscure (xbox)

Varsin perinteinen kauhupeli jossa muutama teini jää koulupäivän päätteeksi etsimään ystäväänsä jonka ne oli viimeksi nähneet edellisenä päivänä liikuntasalilla.
Kaavasta poiketaan hieman sillä, että sulla on aina kaveri mukana ja hahmojen välillä vaihdellaan napin painalluksella tai sitten tämän voi pelata läpi myös cooppina.
Jokaisella hahmolla on myös omat kykynsä joita peli ei kuitenkaan kovin tarkkaan kerro.
Esim Ashleyn kohdalla mainitaan vain kuinka se pärjäsi ammunnassa tai jtn yhtä pintapuolista, mutta kun asioita meni lukemaan steamin foorumilta niin selvisi, että se tekee ampuma aseilla 50% enemmän vahinkoa ja sen erikoiskyky on ampua nopeasti kaks laukausta jotka tekee vielä enemmän lämää jos käyttää pistoolia eli toisinsanoen ihan helposti pelin paras hahmo.
Kaveriksi otin Joshin jonka erikoiskyky on sanoa jos huoneessa on vielä jotain löydettävää joten kaikki mahdolliset ammukset, medpackit ja muut tuli kerättyä.

Vihollisina toimii jos jonkinlaiset mutantit jotka on herkkiä valolle ja aluksi tuota voikin hyödyntää houkuttelemalla nuo ikkunan lähelle jonka sitten lyö palasiksi jolloin ne kuolee välittömästi.
Tai noin sen pitäisi ilmeisesti toimia, mutta en mä tuossa koskaan onnistunut kun jos itse olet siinä ikkunan edessä niin sitten ne käy sen kaverin kimppuun. Sama sinänsä sillä parin tunnin jälkeen tulee jo yö.
Muuten vihujen ympärillä on aina myös joku musta "verho" jonka saa pois osoittamalla niitä taskulampulla tarpeeksi pitkään ja vasta kun tuo lähtee pois niin ne alkaa ottaa kunnolla vahinkoa.

Myös pulmia löytyy ja mä jouduinkin katsomaan pari kertaa apua netistä.
Eka kerta oli kun piti laittaa kompassin nuolet kartalle ja oikeaan asentoon ja vaikka mielestäni luin kaikki laput mitä löysin niin mun mielestä missään ei ollut mitään vihjettä siitä mihin asentoon ne kuuluu. Kai mä sitten vaan missasin jotain.
Toinen oli lähellä loppua kun en vaan löytänyt reittiä ulos kirjastosta ja kun menin katsomaan tubesta videota niin yläkerran ovessa oli vaan iso riippulukko joka leikataan pihdeillä. Okei, mutta mulla ei ollut mitään lukkoa joten latasin tallennuksen, vielä aiemman tallennuksen ja käynnistin pelin uudestaan, mutta se lukko ei vaan ilmestynyt.
Olin jo varma, että kyseessä on joku pelin rikkova bugi, kunnes törmäsin ps2 ohjeisiin jossa puhuttiin avaimesta, siis hetkinen.
No ei kun uudestaan huoneet läpi ja yhdessä huoneessa oli kirjahylly joka peitti 80% sen takana olevasta ovesta ja sieltä löytyi avain jolla ovi aukesi.
Tästä on siis kaks eri versiota jostain syystä.

Alunperin mä pelasin tätä joskus ikuisuus sitten ehkä tunnin kunnes lopetin enkä taaskaan tajua, että miksi.
Ehkä mä olin tätä ennen pelannut code veronica x:n joka poltti mut loppuun ja kun tässä oli taas kiinteä kamera ja rajoitetut tallennukset niin mielenkiinto lopahti ja kyllä nytkin kirosin kun huomasin miten tallennus on hoidettu.
Tässä siis kerätään cd levyjä mustenauhojen sijasta ja ne on kertakäyttöisiä. Onneksi tallentaa sentään voi koska vaan, mutta kyllä aina oli pakko edetä tallentamatta pidempään kuin olisi halunnut kun ei voi tietää kuinka paljon noita löytyy.
No lopulta niitä oli yli 10 jäljellä kun peli meni läpi joten oli niitä tarpeeksi. Toisaalta mä pelasin easylla jolloin kaikkia kamoja on enemmän.
Tykkäsin kyllä aika paljonkin ja tekisi mieli pelata uudestaan normalilla, mutta en taida ottaa riskiä jos kuitenkin alkaa vituttaa.
Mikään kovin pitkä tämä ei ollut sillä mulla meni kuutisen tuntia.

Marc Ecko's getting up contents under pressure (xbox)

Toinen peli jota aikoinaan pelasin ehkä tunnin eli en pelannut edes tutoriaalia loppuun.
Peli yhdistelee kiipeilyä, taistelua ja graffittien tekemistä joka onkin se asia jota tehdään aivan jatkuvasti.
Pääosassa on Trane jonka isoäiti potkii kadulle kun tyypillä on pakkomielteenä tulla tunnetuksi graffitien tekijäksi tai jtn.
Ei aikaakaan kun mennään yhden jengin alueelle maalailemaan ja saadaan tietenkin turpaan oikein kunnolla ja siitähän Trane vasta motivoituukin.
Oikeasti peli ei mun mielestä mitään tuon isompaa tarinaa edes tarttis, mutta tietenkin mukaan heitetään korruptoitunut pormestari joka liittyy myös Tranen isän kuolemaan ja cck joukot jotka ottaa katujen siistimisen niin vakavasti, että seinällä kiipeilevä tageja taiteileva artisti ammutaan alas.

Varsinkin loppua kohden homma alkaa menemään jo naurettavaksi kun vastassa on kunnon eliitti joukot joilla on haulikot mukana ja ne tekee counterin jokaiseen sun hyökkäykseen, lyö aseenperällä naamaan jotta kaadut ja tyhjentää puolen lipasta sun naamaan.
Taistelu on muutenkin aika keskinkertaista sillä jopa perus jengiläiset kestää kohtalaisesti osumaa, mutta onneksi myös hiipiminen onnistuu jolloin vastustajat voi kolkata lyömällä niitä spraypullolla takaraivoon.
Tuohon kun yhdistää arvostelujen mukaan huonon kameran, stunlockaavat viholliset, epätarkan kiipeilyn ja tasoloikan sekä harvassa olevat checkpointit niin soppa on valmis.
Tai niin mä oletin joten mä yllätyin kun tykkäsinkin tästä kohtuu paljon paria kohtaa lukuunottamatta.

Juu kiipeilyssä on omat kankeutensa, mutta koskaan hahmo ei hypännyt kuolemaansa vaan aina just sinne mihin piti.
Ainakin yhden videon kohdalla oikeasti näki tyypin pelaavan väärin sillä se esitteli aika alussa olevaa kohtaa jossa pitää hypätä seinällä olevasta putkesta sun takana olevaan tolppaan ja se ei vaan onnistunut siinä, koska se ihan selvästi väänsi tattia johonkin suuntaan joka on virhe.
Tuossa pitää vaan kiivetä niin ylös kuin pääsee, painaa x namiskaa kerran jolloin Trane alkaa katsomaan taaksepäin ja toinen painallus hyppää ihan just sinne mihin kuuluu. Sama homma aina jos hypätään taaksepäin tai seinästä toiseen.
Myöskään checkpointit ei turhauttaneet ja taistelukin sujui paljon paremmin mitä oletin, kuten myös hiiviskely.

Sitten on se tagien tekeminen ja aluksi sulla on perus spray maali ja tussi.
Maalatessa valitaan kuva jonka haluaa tehdä ja minkä kokoinen siitä tulee ja sitten vaan maalataan käyttämällä vasenta tattia ja neliötä.
Jokaisesta tagista saa rep pisteitä sen mukaan miten se onnistuu eli jos olet tarpeeksi nopea, teet aina ison kuvan jos sellainen mahtuu maalattavaan paikkaan eikä siihen tule valumia niin saat maksimi pisteet.
Muutaman tehtävän jälkeen opitaan maalaamaan reippaasti nopeammin johon käytetään eri nappia, mutta se myös aiheuttaa valumia herkemmin.
Oikeasti tuolla ei ole niin väliä sillä mä olin saanut kaikki rep pojoilla avattavat asiat auki useampi tehtävä ennen loppua.
Myöhemmin saadaan vielä muutama muu tapa tehdä kuvia ja erilaisia kuvia myös aukeaa pelin edetessä ja sä voi valita mukaan ne jotka haluat, mutta sulla voi kuitenkin olla vain neljä eri kuvaa tai tagia eri kategorioissa joten samoja kuvia saa tehdä aika paljon.
Varsinkin jossain sivutehtävissä jossa pitää vaikka tehdä 10 tagia tussilla isoon oveen aikarajan puitteissa.
Jokaisessa kentässä on myös tietyt kohdat jotka pitää maalata ja useampi vapaaehtoinen kohta joiden luo pääseminen vaatii hieman tutkiskelua sillä välillä ne on jossain kohtuu korkealla.

Pituuttakin tällä oli vähintään tarpeeksi sillä mulla meni yli 10 tuntia.

Transworld snowboarding (xbox)

Edelleen hyvä peli joka sopii just sopivasti amped 2:n ja ssx:n väliin mitä realismiin tulee.
Tämä on mun mielestä myös ainoa hyvä housemarquen peli.
Ennen aloittamista nuo olikin oikeastaan ne ainoat asiat jotka tästä muistin ja jostain syystä muistin myös sen kohdan viimeisestä radasta jossa saa laskeuduttua 115m dropin.
Visuaalisesti edelleen hyvän näköinen, mutta ruudunpäivitys kyllä notkahtelee aika usein eikä kuvan repeilyltäkään säästytä.
Lyhyempi tämä kyllä oli mitä muistin sillä sain tehtyä kaiken yhdellä hahmolla neljässä tunnissa ja siitä varmaan 30 minsaa meni tuon 115m pudotuksen kanssa kun se oikea kohta on vasta ihan ennen maalia ja aina se hahmo kaatui.

Tässähän on siis tony hawkeista tuttu rakenne jossa joka kentässä on kasa haasteita jotka pitää suorittaa ja joka rinteessä on myös aikaraja joka on kyllä aika turha kun kuitenkin kokoajan alaspäin mennään.
Myös komboja voi jatkaa hyppyjen välillä kunhan laskeutuu hyvin ja nopeasti näpäyttää molempia liipaisimia. Tuon jälkeen on joitakin sekunteja aikaa hypätä tai grindata, mutta tuota on helppo jatkaa tekemällä vaan ihan perus hypyn uudestaan ja uudestaan.
Soundtrack on myös ihan ok vaikka englanniksi laulava apulanta ei vieläkään oikein iske.
Oikeasti mä muistin tästä vaan oman soundtrackin jossa oli linkin parkin hybrid theory albumi ja marilyn mansonin holy wood.

Quantum redshift (xbox)

Microsoftin vastaus wipeoutille ja f-zerolle ja mun mielestä tämä on parempi mitä ps2 ajan ja sitä edeltävät wipeoutit.
Radat on leveämpiä ja power up systeemi on mun mielestä parempi.
Radoilla on sinisiä, keltaisia ja punaisia kristalleja joista sininen lataa suoraan ammuttavat aseet, punainen hakeutuvat aseet ja keltainen shieldit joten sä tiedät aina 100% varmuudella mitä saat ja nuo aktivoidaan tietenkin samanvärisistä ohjaimen napeista.
Kisoista saa pisteitä joilla sitten päivitetään aseita, aluksen kestoa ja turboa paremmaksi ja nämä myös säilyy vaikeustasolta toiselle ja on oikeasti pakollisia kovemmilla tasoilla.

Avattavat asiat on kyllä tehty tyhmästi sillä jokaisella hahmolla on ns. nemesis jonka saa auki kun vaan voittaa turnauksen amateur tasolla tietyllä hahmolla. Tuolla vaikeustasolla on vain kolme normi kisaa ja se neljäs on nemesis kisa jossa ajetaan hahmon kotirata väärään suuntaan.
Expert tasolla voittamalla aukeaa master taso, mutta jos haluat kovimman redshift tason auki niin sun täytyy voittaa turnaus master tasolla jokaisella 18 hahmolla ja jos haluat viimeisen radan auki niin sitten täytyy voittaa jokaisella hahmolla redshift taso.
Siis kenen mielestä tämä on ollut hyvä ajatus.
Mä voitin master turnauksen yhdellä hahmolla ja sen kaaottisuus oli jo tarpeeksi.
Lisäksi tässähän on pakko voittaa jokainen kisa tai homma ei etene, mutta sitä nykyistä rataa voi yrittää vaikka 100 kertaa jos siltä tuntuu.
Se on myös tyhmää kuinka pelissä on melkein 10 rataa, mutta jopa master tasolla ajetaan vain viisi kisaa ja ajettavat radat riippuu valitusta hahmosta.

Tästäkin mä muistin lähinnä komeat ruutuun lentävät vesiefektit ja sen kuinka helvetin hyvin tähän sopi prodigyn fat of the land albumi soundtrackiksi. Nyt en jaksanut tuota alkaa kaivamaan esiin joten täytyi tyytyä live taltiointiin ja kyllähän tämä muuttui kuin eri peliksi kun sai kunnon musat taustalle. Ne orkkis biisit kun on varsin tylsiä.
Toisaalta ihan sama homma se on wipeout omega collectionin kanssakin jossa ainoa kunnon kisafiilikset aikaan saava biisi on prodigyn invaders must die.
Onneksi tässä on cheatit joilla saa avattua kaiken ja mä pelasinkin useamman kerran radat läpi ilman aseita ihan vaan fiilistely mielessä.
Siitä miinusta ettei moninpelin ulkopuolella voi valita kierrosten määrää vaan ne määräytyy vaikeustason mukaan.

Halo (xbox)

Tämä oli eka kerta anniversary version julkaisun jälkeen kun tämä tuli pelattua orkkis graffoilla ja pakko sanoa ettei tämä ole kestänyt aikaa.
Anniversary versiossa sentään on silmäkarkkia joka auttaa vanhentuneen kenttä designin kanssa, mutta nyt tämän pelaaminen oli erittäin puuduttavaa.
Varsinkin ne covenantin alukseen sijoittuvat kentät on sitä samaa violettia sokkeloa ja tässähän pelataan melkein kaikki alueet kahdesti.
Sitten oli se hemmetin flood. Mä en todellakaan muistanut, että niillä on loppua kohden myös raketinheittimiä käytössä ja tuollaisia tuli vastaan varmaan kymmenen 20min pätkän aikana ja osa vielä ihan sisätiloissa.
Tämän jälkeen tuli heitettyä doom 3 koneeseen ja halon jälkeen se näytti niin hyvältä, että mulla meni hetki tajuta ettei ruudulla ollutkaan enää latausruutu vaan ihan itse peli. Se näytti oikeasti paremmalta mitä psvr versio jonka pelasin just helmikuussa uudestaan läpi. Nyt siis todellakin puhutaan ihan ekan xboxin pelistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 25.05.2023 10:11
Halo 1 on kyllä hyvin hämmentävä tapaus.

Muistan kun saatiin aikoinaan eka Xbox ja se tuntui aivan paskalta puudutukselta jo silloin. Muistan aina sen alkujärkytyksen ja meni aika kauan, että lopulta veljen kanssa pelattiin se kampanja läpi. En voinut uskoa todeksi kaiken sen lukemani median hehkutuksen jälkeen, kun siinä vaiheessa oli pelaillut jo aika paljon erilaisia FPS-pelejä. Toki ohjaus ja tuntuma oli erinomainen, parasta mitä konsoleilla oli nähty, mutta parin ensimmäisen avauskentän jälkeen kenttädesign on puhdasta copy/paste-jöötiä, jonka muistan jurppineen koko ajan ja piti ihan pakottaa itsenäni, että jaksoin pelata läpi. Ehkä se oli monelle se eka FPS-peli, tai ehkä siinä oli Microsoftin isolla rahalla tuotettua markkinointia kokonaan uuden konsolivalmistajan saapuessa markkinoille. Joka tapauksessa itse pidän Ps1:n Medal of Honoreitakin parempina peleinä ja pelaisin ne paljon mieluummin uusiksi läpi kuin Halo 1:n.

Saatiin myöhemmin sitten toinen Xbox, joten Lanissa pelattava moninpeli nosti pelin arvostusta ylöspäin. Tuli hakattua aikalailla 4 vs 4 pelejä, vaikkakin ehkä vasta kakkososan myötä sitten enemmän.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 27.05.2023 20:26
Kya : the dark lineage (ps2)

Tämä on niitä pelejä josta muistaakseni näin jotain kuvia ja ennakon psm2 lehdessä tai jotain ja siitä asti halunnut pelata kun peli näytti visuaalisesti niin hyvältä.
No nyt on pelattu ja olihan tämä ihan jees ja hyvin pienestä on kiinni etten estoitta kutsu tätä ns. hidden gem peliksi.
Onhan tämä varsin perus tasoloikka seikkailu jonka pääosassa on Kya, nuori mimmi joka ajautuu toiseen maailmaan kun tämän velipuoli Frank löytää taloon piilotetusta huoneesta mystisen alttarin.
Tietenkin myös Frank lentää samaan maailmaan, mutta ei kuitenkaan samaan paikkaan joten se pitäisi löytää.

Kyan kuitenkin herättää maailman paikalliset asukkaat jotka tunnetaan nimellä nativ ja niitä sitten pitäisi auttaa kun pahat wolfen vihut hyökkää.
Nimet on mitä on sillä tietenkin nativ = native eli paikallisia asukkaita ja wolfenit näyttää sudelta, mutta on kuitenkin oikeasti nativeja jotka on vaan muutettu joten Kayn täytyy muuttaa ne takaisin kunhan ensin potkii niitä perseelle... tai munille sillä vaikka Kya muuten käyttää bumerangia niin wolfenia vastaan homma muuttuu perus taisteluksi jossa on eri komboja, heitot, counterit jne kunhan ostaa ne avaavat varusteet kaupasta.
Turpaan vetämisen jälkeen wolfenin voi muuttaa takaisin kunhan hallusta löytyy tarpeeksi manaa ja pelin eteneminen on suoraan sidottu myös tähän.

Pienen ongelman muodostaa kuitenkin tilanne jossa potkaiset wolfenin reunan yli kuolemaansa, koska silloin et voi tietenkään muuttaa sitä takaisin ja tuossa vaiheessa kannattaa heittää itsesuojeluvaisto sivuun ja vaan hypätä perään sillä kun sut spawnataan uudestaan niin myös se wolfen palaa takasin jolloin sitä voi vetää uudestaan pataan.
Läheskään kaikkia wolfeneita ei kuitenkaan tarvitse palauttaa jos haluaa pelata tarinan läpi eikä edes viimeisen kaupan avatakseen.

Pelissä tosiaan tulee välillä esteitä vastaan jolloin pitää palata takaisin kylään ja ostaa tarvittava tavara.
Onneksi jokaisella alueella on useampi fast travel piste joten sun tarttee vaan warpata, ostaa tavara ja warpata takaisin joten tuo ei ole mikään iso ongelma.
Kamera sensijaan yrittää välillä olla isompi ongelma sillä koska kyseessä on vuoden 2003 ps2 peli niin se ei osaa mennä seinien sisään joka aiheuttaa ongelmia ahtaissa tiloissa ja lisäksi molemmat kameran suunnat on inverttinä eli oikea on vasen ja ylös on alas, mutta esim tykkejä käyttäessä ohjaus ei ole invertoitu.

Tasoloikan ja taistelun lisäksi päästään myös laskemaan taikalaudalla (se on oikeasti magic board) kouruja alas joissa saa hyppiä rotkojen yli ja väistellä milloin mitäkin ja välillä myös tiputaan johonkin syvään kuiluun tai mennään jotain tuulista tunnelia pitkin jossa pitää myös vältellä esteitä.
Nuo on ihan kivaa vaihtelua vaikka muutama niistä on ehkä hitusen liian pitkiä.
Myös muutama minipeli on kylässä tarjolla.

Visuaalisesti tämä oli mun mielestä edelleen hemmetin hyvän näköinen putkitelkkarin kautta pelattuna ja muutamaa ärsyttävää kohtaa lukuunottamatta tässä oli varsin hyvä suhdanne tasoloikan, taistelun, pulmien ja lautailun välillä.
Jos mun pitäisi valita pelaanko vaikka heti huomenna uudestaan tämän vai vaikka jak 2:n niin vastaus olisi tämä, se olisi aina tämä.
Ottakaa tuo miten haluatte.

Nitro rad on tehnyt tästä varsin jees videon vaikka se tykkäsikin tästä paljon vähemmän mitä minä.
https://www.youtube.com/watch?v=rLjMB8pTRvw&t=1s



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.09.2023 07:28
Kukaan pelaillut Starfieldiä? Itsellä nyt joku 25h takana ja ihan jees peli toistaiseksi. Varmaan vielä toiset 25h tulee pelattua ja sitten alkaa huomaamaan kuinka paska se oikeasti on. Sama juttu kuin Oblivionin ja Skyrimin kanssa. Yleisesti ottaen kuitnekin yllättänyt positiivisesti. Tosin veikkaan, että No Man's Sky on parempi avaruusseikkailu kuin tämä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 13.09.2023 08:53
Mulla noista isoista tällä hetkellä varmaan eniten kuumottelisi Baldur's Gate 3. Tarttis vaan laittaa perhe pariksi viikoksi johonkin lomalle ja ostaa PS5.

Arjen askareiden välissä olen viime aikoina pelannut OlliOlli Worldia. Oikein mukavaa arcadeneppailua, leppoisa soundtrack, ja sopii loistavasti lyhyisiin sessareihin. Vartti siellä, puoli tuntia täällä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 14.09.2023 02:15
Joo Baldur3 pitää kyllä pelailla kunhan saavat bögä-version ulos. Ostin BG1&BG2 myös jonkin aikaa sitten. BG1 olen joskus pelannut läpi, mutta kakkonen on jäänyt aina kesken. Varmaan 10 kertaa pelannut puoleen väliin. BG1 ja BG2 tullut varmaan ostettua nyt jo 3-4 kertaa. PC:lle ensin alkup. CD versiot, sitten GOG-versiot, iPadille ja nyt vielä Xboxille.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 14.09.2023 12:11
Viimeisimpänä pelinä on tullut hakattua uutta Armored Corea. Aivan loistava peli monestakin syystä. Pelin rakenne on tuulahdus ysäriltä, ei pitkiä välidemoja, ei mitään lässytysdialogia ja pelaaja saa omaan tahtiin pelailla tehtäviä jotka ovat todella lyhyitä. Yleensä tehtävät pääsee läpi jossain 15-30 minuutissa lukuunottamatta isoja bosseja joita tietenkin hinkataan pahimmillaan tuntitolkulla jos buildi ei ole kunnossa. Itse myös koukutuin pelin tarinaan ja loreen, mukavan masentavaa settiä.

Pelin suurin miinus on sen vaikeustaso. Normaalit tehtävät ovat aivan liian helppoja ja pomot hemmetin vaikeita kunnes vähänkään aivosoluja rasittamalla löytää optimaalisen buildin. Sen jälkeen bossitkin on kaatunut ekalla yrittämällä. Siltikin tää on helposti semmonen 9/10 peli ja jokaisen geimerin pitäis ainakin testata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 14.09.2023 12:33
Viimeisimpänä pelinä on tullut hakattua uutta Armored Corea. Aivan loistava peli monestakin syystä. Pelin rakenne on tuulahdus ysäriltä, ei pitkiä välidemoja, ei mitään lässytysdialogia ja pelaaja saa omaan tahtiin pelailla tehtäviä jotka ovat todella lyhyitä. Yleensä tehtävät pääsee läpi jossain 15-30 minuutissa lukuunottamatta isoja bosseja joita tietenkin hinkataan pahimmillaan tuntitolkulla jos buildi ei ole kunnossa. Itse myös koukutuin pelin tarinaan ja loreen, mukavan masentavaa settiä.

Pelin suurin miinus on sen vaikeustaso. Normaalit tehtävät ovat aivan liian helppoja ja pomot hemmetin vaikeita kunnes vähänkään aivosoluja rasittamalla löytää optimaalisen buildin. Sen jälkeen bossitkin on kaatunut ekalla yrittämällä. Siltikin tää on helposti semmonen 9/10 peli ja jokaisen geimerin pitäis ainakin testata.

Itse jaksoin Chpater 1:n bossiin, kunnes lopetin pelaamisen. Alkoi vituttamaan se jatkuva ohjusspämmi, joka peittää 95% näkyvyydestä, lock on -piippailu, stagger-systeemi ja paska kameraohjaus sekä quick turn, joka toimii juuri päinvastoin kuin kaikissa muissa peleissä (pitää ensin painaa B/O-nappia ja sitten vasta alas vasemmasta tatista). Neljällä eri olkapäänamiskalla (liipasimet ja RB/LB) yhtäaikainen räiskiminen tuntuu myös epäintuitiiviselta - ei tule heti mieleen peliä, jossa pitäisi pitää koko ajan neljää sormea varattuna räiskimiseen. Samalla pitäisi kaikkien edellämainittujen ärsykkeiden keskellä pitää mielessään kirjaa, että missä hemmetin aseissa nyt on lataus meneillään, koska HUD:in luettavuus on niin huono, että siitä on mahdoton nopeasti lukea mitään tietoa. Siihen päälle vielä manuaalilataukset, niin peli alkaa tuntua yhtä antiikkiselta kuin jotkut PS2-aikojen MGS-pelit, joissa tarvitaan parhaimmillaan yhtätoista sormea samanaikaisesti joidenkin toimintojen tekemiseen.

Peli on myös graafisesti uskomatonta mössöä ainakin Xboxilla, enkä saanut HDR:stä mitään irti.

Ehkä tässä käy vielä joskus sekirot (onhan tämä samalta tiimiltä) ja havahdun pelin hyvyyteen vasta myöhemmin, mutta epäilen.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 14.09.2023 20:23
Kukaan pelaillut Starfieldiä? Itsellä nyt joku 25h takana ja ihan jees peli toistaiseksi. Varmaan vielä toiset 25h tulee pelattua ja sitten alkaa huomaamaan kuinka paska se oikeasti on. Sama juttu kuin Oblivionin ja Skyrimin kanssa. Yleisesti ottaen kuitnekin yllättänyt positiivisesti. Tosin veikkaan, että No Man's Sky on parempi avaruusseikkailu kuin tämä.

Tämähän löytyy myös Gamepassista, niin pääsee edullisesti kokeilemaan. Piti perua tuo passi, mutta en muistanut salasanaa, niin jäi perumatta ja voimaan. Pitänee testailla, vaikka avaruusteema on aina kiinnostanut kuin kilo paskaa. Ehkä tässä on paikka mennä epämukavuusalueelle.

COD:n peluu ei näytä laantumisen merkkejä. Season 5 menossa ja tunteja noin 600h. Warzone voittoja kasassa 104 kpl :D. Kaikki muut pelit on oikeastaan täysin paitsiossa. Iso kynnys aloittaa mitään uuden opettelua.

Konetta virittelin tuplaamalla RAM:n 16 -> 32GB, kun halvalla sai. Ei tuosta nyt haittaa varmaan ole, vaikka edelleen tuntuu ihan jees pyörivän. Ehkä voisi viimein sen Cyberpunkin (joka takia ostin koko koneen) aloittaa uudelleen alusta ja hakkailla läpi, jäi aikanaan kesken.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kubs - 14.09.2023 23:55
Kohtahan tulee Cyberpunkiin Phantom Liberty lisäri joka tuo paljon korjauksia ja uudistuksia peliin, niin hyvä hetki pelailla taas. Itsekin ajattelin toistamiseen läpi pelailla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 15.09.2023 10:15
Kohtahan tulee Cyberpunkiin Phantom Liberty lisäri joka tuo paljon korjauksia ja uudistuksia peliin, niin hyvä hetki pelailla taas. Itsekin ajattelin toistamiseen läpi pelailla.

Tästä pelin muistinkin ja voisi lisärin poistaa samalla kun alkaa alkuperäistä mättämään. Ehkä pelit on muutenkin parhaillaan siinä vuoden julkaisusta kun kaikki on korjattu. Codikin oli pelikelvoton alkuun, mutta sitten rivakkaa päivittivät toimivaksi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 15.09.2023 12:03
Kohtahan tulee Cyberpunkiin Phantom Liberty lisäri joka tuo paljon korjauksia ja uudistuksia peliin, niin hyvä hetki pelailla taas. Itsekin ajattelin toistamiseen läpi pelailla.

Itse aion jatkaa vaan vanhalla hahmolla. Toivottavasti joku tekee tubeen videon siitä mitkä skillit kannattaa ottaa jotta saa mahdollisimman op hackerin.
Tässähän on vedetty kykypuut kokonaan uusiksi ja joitakin tuohon liittyviä skillejä on muutenkin nerfattu ja mä haluaisin olla jatkossakin sellainen joka voi tappaa melkein kaikki talosta parin hackin avulla.
Sitten vois joskus tehdä vaan räiskintä hahmon joka ei hackeroi koskaan mitään ellei ole aivan pakko.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 15.09.2023 21:24
Latailin Macciin uuden käyttiksen betan, jonka Game Mode vähentää DualSensen kammottavaa input lagia (eikä ohjainta saa kytkettyä pelkällä kaapeliyhteydellä Apple Silicon -koneissa, johtuen jostain Applen sekoilusta). Zeldan pelailu on huomattavasti nautinnollisempaa. AirPodien latenssi häviää myös kokonaan, mutta tuntuu, että input lag nousee, jos laitteessa on useampi bluetooth-laite yhdistetty samanaikaisesti. Deadzonet saa myös poistettua sekä modeilla FOV:ia suurennettua ja kameraohjauksen herkkyyden tuplattua. 60fps-tuki on toki myös mahdollista, mutta valitettavasti MacBookin tehot eivät tunnu riittävän tuon pyörittämiseen kunnolla. Joka tapauksessa emulaattoreilla jälleen saa paremman pelikokemuksen, kuin alkuperäisellä raudalla, koska pelintekijät eivät näitä ohjauksen perusjuttuja ikinä osaa itse tehdä oikein.

Metroid Prime Remasteredia tuli myös kokeiltua, mutta en pitänyt yhtään tuosta gyron toiminnasta. Rotaatio toimii tönkösti verrattuna JoyShockMapperissa tottumaani asetukseen - noista vaihtoehdoista voi lukea täältä (http://gyrowiki.jibbsmart.com/blog:player-space-gyro-and-alternatives-explained). Switchillä kaiketi gyro on toteutettu tuolla local-asetuksella, kun world- ja player-asetukset tuntuvat luontevammilta käyttää padilla pelattaessa.

EDIT: Eipä tuossa gyrossa olekaan mitään vikaa, kun tajuaa nostaa herkkyyttä pelin valikoista ja pistää gyron deadzonea oletusasetusta pienemmäksi. Metroid Prime on kuin luotu tuota hybridiasetusta varten.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.09.2023 04:39
Kohtahan tulee Cyberpunkiin Phantom Liberty lisäri joka tuo paljon korjauksia ja uudistuksia peliin, niin hyvä hetki pelailla taas. Itsekin ajattelin toistamiseen läpi pelailla.

Itse aion jatkaa vaan vanhalla hahmolla. Toivottavasti joku tekee tubeen videon siitä mitkä skillit kannattaa ottaa jotta saa mahdollisimman op hackerin.
Tässähän on vedetty kykypuut kokonaan uusiksi ja joitakin tuohon liittyviä skillejä on muutenkin nerfattu ja mä haluaisin olla jatkossakin sellainen joka voi tappaa melkein kaikki talosta parin hackin avulla.
Sitten vois joskus tehdä vaan räiskintä hahmon joka ei hackeroi koskaan mitään ellei ole aivan pakko.

En tiedä tuleeko paljon uusia skillejä, mutta ainakin nämä oli aika OP:
Contagion
Cyberpsychosis
Weapon Glitch

Nuo kaikki kun laittaa menemään niin vihut tappaa toisensa tai levittävät efektit seuraavaan tyyppiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 16.09.2023 09:54
Juu nuo kaikki oli kovassa käytössä ja yks contagion hyökkäys saattoi tappaa melkein kaikki vihut vaikka niitä olis ollut 20kpl yhdessä rakennuksessa.
Muistaakseni tuo oli nerfattavien skillien kärkipäässä kun kuulemma oli niin ylivoimainen. En vaan tiedä kuinka paljon sitä muutettiin kun pelasin viimeksi ennen noita muutoksia.
Silloin kun ps5 päivitys tuli niin muistan lukeneeni, että ne myös resetoi kaikki skillit eikä mulla nyt enää ole mitään muistikuvaa missä kaikissa mulla oli pisteitä ja kuinka paljon.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 16.09.2023 15:48
Juu nuo kaikki oli kovassa käytössä ja yks contagion hyökkäys saattoi tappaa melkein kaikki vihut vaikka niitä olis ollut 20kpl yhdessä rakennuksessa.
Muistaakseni tuo oli nerfattavien skillien kärkipäässä kun kuulemma oli niin ylivoimainen. En vaan tiedä kuinka paljon sitä muutettiin kun pelasin viimeksi ennen noita muutoksia.
Silloin kun ps5 päivitys tuli niin muistan lukeneeni, että ne myös resetoi kaikki skillit eikä mulla nyt enää ole mitään muistikuvaa missä kaikissa mulla oli pisteitä ja kuinka paljon.

Joo, ilmeisesti tässä 2.0 päivityksessäkin on paljon muutoksia, että enpä tiedä miten nuo enää toimii. Pitää jossain vaiheessa ostaa DLC ja pelailla uudelleen läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 17.09.2023 21:31
Metroid Dread. Vaikuttaa mulkunkovalta: todella tyydyttävät ääniefektit, upeat animoinnit sekä timanttinen ohjaus. En nyt muista, mistä porukka on peliä kirisoinut, mutta alku ainakin vaikuttaa lupaavalta.

Metroid Prime Remastered. Juuri niin hyvä, mitä voi olettaa. En tajua, miten Retro on saanutkin pelistä noin hyvännäköisen. Äänimaailma myös rautaa. Tuskin tätä kuitenkaan jaksan pelata, koska edellisestä läpipeluukerrasta on sen verran lyhyt aika.

Donkey Kong Tropical Freeze. Eipä Retro osaa huonoja pelejä tehdä. Wiin Donkey Kongia ei jaksanut pelata edes Dolphin-emulaattorilla, jossa ei tarvinnut käyttää Wiimoten hölmöä heiluttelua, koska niissä Wiimote-liikkeissä tuntuu olevan väkisinkin viivettä, vaikka liikkeet tekisi digitaalisella napilla. Tropical Freezessä ei tuota ongelmaa ole, joten pelaaminen maistuu. Hemmetin hyvännäköinen ja -kuuloinen peli tämäkin, ja salareita on mukava etsiskellä.

Super Mario Odyssey. Kova tämäkin. Vihdoin tuli peli korkattua, vaikka ostin tämän muistaakseni jo julkaisussa Switchille.

Mutta joo, eipä sitä Switch 2:sta tarvitse odotella, kun noita pelejä voi jo nyt pelata emulla kunnollisella resoluutiolla. Ainoa miinus on shader compilation, joka aiheuttaa tökkimistä, kun shaderit otetaan talteen ensimmäistä kertaa, mutta nopeasti tuohon tottuu.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 09.10.2023 13:54
FF16 tuli pelailtua sen verran, ettei tarvitse enää pelailla. Jostain käsittämättömästä syystä itsellä oli jopa jotain odotuksia tätä kohtaan. Ehkä se johtui FF14 ohjaajasta, tai sitten siitä, että peliä oli kehitetty rauhassa ilman suurempia ennakkohypetyksiä FF15 tapaan, mutta aivan samaa uskomattoman keskinkertaista rapaa kuten monta aiempaa osaa. Nämä megabudun pelit tehdään niin varman päälle nykyään, ettei niissä ole yksinkertaisesti lähes mitään hienon ulkokuoren alla. Kaikki mahdollinen karsitaan, tehdään aivokuolleen virtaviivaiseksi ja "kaikille sopivaksi", etten ihan ole enää varma, kuka näistä lopulta edes tykkää. Pipsa Possujen tarinoissakin on enemmän järkeä kuin näissä. Saa nähdä kuinka pitkälle pelisarja ratsastaa vanhalla maineella.

Seuraavaksi luvassa FF7 Remaken toinen osa, joka kyllä vaikuttaa kieltämättä lupaavalta jälleen kerran, mutta pitäisi takoa seinään taulu ettei Squaren valheisiin pidä uskoa. Todennäköisesti suurin osa kaikesta uudesta sisällöstä täysin typerää filleriä ensimmäisen osan tapaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 09.10.2023 15:01
Olen myös ihmetelly mistä FF16 hype kumpuaa. Onhan se ihan jees, mutta että vanhojen osien kaltainen mestariteos... ei edes lähelle. Lisäksi en tajua S-E:n kerrontaa enää nykyään. Ihan kuin peli ei voisi olla hyvä ilman yksityiskohtaisia poliittisia kiekuroita. Hahmotkin on niin unohdettavia paria hahmoa lukuunottamatta, että tipuin aika varhaisessa vaiheessa yksityiskohdista siitä mitä tapahtuu. Nyt taitaa olla vajaa 60h takana ja porukkaa on kuollu sen verran, että nyt on perillä mitä tapahtuu ja mitä on tapahtunut.

Olen osin sitä mieltä että Game of Thrones pilasi juonet seuraajilta ja tekijöiltä. Niistä tehdään aivan liian rönsyileviä ja punainen lanka menee missä sattuu ja seuraajaa ei yllätä enää mikään. Ei sillä että Square-Enixin juonet olisi ollut enää vuosiin yhtä hyvää kuin aikoinaan, mutta GoT on vain vahvistanut polkua väärään suuntaan.

Erikoisuutena vielä peli on helppo, jopa meikäläiselle. Enkä ole edes käyttänyt varusteissa olevia helpotuksia. Yksi oikeasti hankala pomo on sattunut eteen ja se oli sivutehtästä eteen tullut lohikäärme. Se oli hieno ja siinä kaaduin useamman kerran. Ja oli hienoa kun pääsi jauhamaan tätä kunnolla eikä joutunut samoamaan helvetin kaukaa takaisin. Pomoissa on tainnu pari käydä lähellä, mutta en muista olisinko kuollut kertaakaan. Yhdessä Eikon taistelussa taisi käydä huonosti. Eikon taistelutkin on ihan ok ja skaala ainakin yrittää olla helvetin eeppistä, mutta harva niistä on mieleen jäänny.

Mutta, onhan tätä kohta jo 60h takana ja vielä jaksaa pelata, niin eihän tätä huonoksi voi sanoa. Mutta ei tämä PSOne ajan FF -pelien tasolle mene.

Joskohan FF17 näyttäisi ensimmäiset tissit FF-peleissä. Nyt mennään jo niin lähellä, että alkaa melkein naurattamaan. Tekijät selvästi haluavat tietyn fiiliksen kohtauksiin ja peli on kuitenkin K18, niin rajojen hipominen tuntuu pöhelöltä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 11.10.2023 18:09
Siis ostin itsekin 16:sta sokkona ja se oli kasa höyryävää paskaa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rasteri - 14.10.2023 11:48
Itse olen palannut Starfieldista Cyberpunk 2077 -pelin pariin. Phantom liberty lisärin ja uuden peliä korjaavan pätsin myötä. Kyyberi tuli aikoinaan ennakkotilattua ja eipä se tuolloin launchin aikana oikein maistunut, joten jäi se ensimmäinen Street kid pelikerta sitten siihen.

Aloittelin nyt sitten koko homman alusta ja mielellään on pelattua tullut noin 70 tuntia. Hyvin on pitänyt otteessaan ja huomattavasti paremmin toimii kuin aiemmin. Lisärin tehtäviin en ole vielä kerennyt kovin pitkälle paneutumaan. Lähinnä olen nuohonnut läpi Nightcityn katuja kyyberpsykoista ja muista pienemmistä sivutehtävistä. Ikäviä peliärikkovia bugeja ei ole juuri esiintynyt. Toki Padren tarjoamat keikat on vedetty nyt 11/11 ja hänen hallitsemalla kaupunginosalla on kartan mukaan vielä 1 keikkatehtävä suorittamatta. Mutta tottakai oven takana jonka läpi ei pääse ja kiertotietä ei tietenkään löydy.

Tuota pientä vastoinkäymistä lukuunottamatta pelin immersio toimii, niinkin hyvin että nyt pelottaa sitten se paluu tyhjähköön Starfieldiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 21.10.2023 13:41
Judgment tuli viimein pelattua.
Ostin tämän prisman alelaarista viime vuoden heinäkuussa ennen kuin edes omistin ps5:sta joten ehti se hetken jos toisenkin odottamaan vuoroaan.
Odotukset ei kovin korkealla olleet vaikka peli näytti mulle sopivalta videoiden perusteella sillä niin näytti myös yakuza 0 ja sen pelaamisen lopetin siinä vaiheessa kun hahmo vaihtui.

Onneksi tässä on vain yksi hahmo, kaks taistelutyyliä ja paljon simppelimpi hahmon kehitys.
Puhelimessakin on gps joka näyttää reitin merkattuun paikkaan joka on helvetin hyvä asia sillä mulla on muutenkin huono suuntavaisto ja koska se minimap ei käänny niin mä lähdin oikeastaan aina väärään suuntaan.
Toinen valituksen aihe on kamera joka haluaa aina keskittää itsensä ja jos tuon haluaa pois niin on pakko pitää vasenta liipaisinta pohjassa.
Miksei tuota moodia voi valita defaultiksi sillä se on paljon parempi kuin väkisin keskittyvä kamera.

Tarina oli kiinnostava alusta loppuun ja lopun lähestyessä jätin kaikki sivuhommat odottamaan premium adventuren aloittamista jotta sain keskittyä pelkkään tarinaan.
Myös side case hommat oli hyviä tarinaltaan, mutta ei niinkään pelimekaniikkojen puolesta sillä sitä seuraamista oli aivan liikaa.
Lisäksi tuo seuraaminen on tehty ihan yhtä typerästi kuin jossain vanhoissa ass creedeissa jossa se seurattava äkkiä vaan pysähtyy ja kääntyy ympäri.
Ei kukaan käyttäydy noin, koska niillä ei ole mitään tietoa, että sä oikeasti seuraat niitä.
Entä miten helvetissä ne muka tunnistaa just Yagamin kun siellä kadulla kävelee niiden takana monta muutakin ihmistä.
Koko homma on lähinnä pelaajan ajan tuhlausta eikä lisää mitään positiivista peliin.

Toinen asia mikä lopuksi ärsytti oli tilanteet joissa peli tarjoaa pari vaihtoehtoa, mutta sulla ei oikeasti ole mitään vapautta sen valinnan suhteen.
Tuon tosin huomasin vasta tarinan läpäisyn jälkeen kun tapailin sitä ennustaja muijaa. Yhdessä vaiheessa yakuza pomo tuli toimistolle ja tarjosi mulle kaks miljoonaa jotta en enää näe sitä ja mä olin tietenkin heti ottamassa rahat vastaan, koska tuossa vaiheessa siihen mimmiin liittyvä tarina oli tavallaan jo taputeltu ja mä seurustelin sen muusikon kanssa eikä mun moraali anna edes peleissä peräksi useamman mimmin kanssa seurustelua samaan aikaan.

No Yagami tietenkin vaan toteaa "ehkä ei kuitenkaan ole oikein ottaa rahaa yakuzalta". Koitin vielä kaks kertaa ja aina sama tulos.
No vittuako sitten annetaan mahdollisuus ottaa se lahjus vastaan kun sitä ei kuitenkaan voi tehdä.
Sitten on se yks jengi joka tulee mukaan kuvioihin jossain vaiheessa ja vähintään pari kertaa tunnissa yhden raflan omistaja tekstaa kuinka taas sen jengin johtajat on kaduilla ja ruudulle tulee threat mittari joka laskee hyvin hitaasti tai sitten siitä lähtee iso siivu kun vedät niitä johtajia turpaan.
Tuona aikana sen jengin jäsenet käy myös kimppuun melkein yhtä tiheään mitä vanhoissa final fantasyissa on random tappeluita eli se on aivan jatkuvaa.
Sitten kun vedät kaikkia turpaan niin homma loppuu ehkä 20 minuutin ajaksi kunnes ne tulee taas takaisin.
Jopa sen sivutehtävän jälkeen jossa lopetetaan niiden operaatiot ja vedetään kaikkia turpaan, ne tulee edelleen takaisin.

Kaikki sivutehtävät tuli kuitenkin tehtyä, kaikki ystävät kerättyä ja myös kaikki drone kisat tuli lennettyä vaikka champion tasolla ne nostikin jo vkäyrää, koska restartia ei ole.
Toki voit tallentaa joka kisan jälkeen ja ladata tallennuksen jos kisa menee perseelleen, mutta jopa tuolloin nopein tapa on käynnistää koko peli uudestaan ja katsoa ne skippaamattomat logot ja vasta sitten voi ladata tallennuksen.

Lost judgment on vielä odottamassa vuoroaan ja ehkä pelaan sen ens vuonna, ehkä en.
Nyt alkoi jo koko kaupunki tulemaan korvista ja vaikka tuossa on ainakin se uusi kampus alue niin siinä on myös sama kaupunki, samat drone kisat, pesiksen lyömiset, ne hemmetin seuraamis tehtävät ja muuta mitä tässäkin.
Lisäksi mulle tuli yllätyksenä kuinka paljon tässä on keskustelua ja välivideoita sillä suhdanne niiden ja pelaamisen välillä ei pahemmin vaikka personasta eroa.
Tuo ei kuitenkaan ole miinus, mutta mä tarvitsen kohtuu pitkän paussin sellaisen pelin jälkeen jossa vaikka kahdeksan tunnin session aikana on 5-6 tuntia keskustelua ja tämän kohdalla se loppu aika on lähinnä samojen katujen juoksemista suuntaan ja toiseen.

Seuraavaksi tulikin pelattua gungrave g.o.r.e. joka oli ihan ok aivojen nollaus judgmentin jälkeen.
Easylla pelatessa tämä oli kunnon voimafantasia jossa sai vaan mennä eteenpäin ja kylvää tuhoa.
Loppua kohden teki mieli kyllä vaan skipata välivideot sillä animaatiot ja varsinkin ääninäyttely on niin huonoa ettei sitä meinaa kestää katsella.
Aluksi nuo ei haitannut, mutta mitä pidemmälle etenee niin sitä pidemmäksi nuo muuttuu ja koko pelissä oli lähinnä kaks ääninäyttelijää joiden suoritus oli "iha ok" eli ei mahtavaa, mutta ei se häirinnytkään ja kaikki loput oli aivan kauheita ainakin enkku dubilla.
Ehkä olis pitänyt pelata tämä japsi äänillä kuten jugdment.

Myös visuaalinen puoli oli aika kaksjakoinen sillä alun sisätilat ja neon valojen täyttämä hong kong näytti ihan kivalta, mutta vietnamin viidakko sitten taas näytti lähinnä ylöspäin skaalatulta ps3 peliltä.
Pelattavuus toimi ok ja grave on parempi ohjata kuin koskaan ennen sillä ekassa kahdessa pelissä oli perus tankki ohjaus ja vasta psvr peleissä oli modernimpi ohjaus, mutta niissäkin grave oli kankeampi mitä tässä.

Myös kaikki valitusta keränneet asiat oli muutettu.
Junan päällä piti väistää vain muutama kyltti sivuttain liikkumalla, sitä konttien päällä hyppimistä ei ole ollenkaan ja sama koskee sillä mimmillä pelaamista sillä nyt eri tasojen välillä on lankut ja myös lopun laser käytävä on otettu pois päältä.
Niin kiva voimafantasia kuin tämä olikin niin kyllähän se nonstop räiskintä alkoi puuduttaa loppua kohden ja peli kesti viitisen tuntia kun en kuollut kertaakaan.
Toisaalta tämä myös nollasi aivot varsin hyvin ja seuraavaksi voikin taas aloittaa jonkun openworld pelin.
Ostin tämän nykyisestä tarjouksesta pleikkarille 15e hintaan ja oli tämä sen arvoinen, mutta mulla saattaa olla myös hieman fani lisää kun kaikki aiemmat neljä peliä on tullut pelattua ja hyllystä löytyy myös anime.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: zoukka - 21.10.2023 16:29
Mario Wonder taasen vaikuttaa täysin gotylta. Aivan hymy perseessä saa pelata.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 21.10.2023 22:12
Mario Wonder taasen vaikuttaa täysin gotylta. Aivan hymy perseessä saa pelata.

Perseessä ehkä, kun ei sitä huulille tule. Tai ehkä hetkittäin. Ihan ok tasoloikkaa, mutta Goty..? Juu ei.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 22.10.2023 17:13
No niin. FFXVI läpi. Samanlaisena se kantoi loppuun asti. Taistelu oli ihan viihdyttävää ja sitä jaksoi tahkota. Mutta haaste oli vähän mitä oli. Pelin loppupomo meni ensimmäisellä yrittämällä läpi. En yllättyisi jos olisi ensimmäinen kerta missään pelissä kun käy näin. Tosin myönnän että tuli mentyä aika antaumuksella lisätehtäviä läpi, joten varusteet oli kai (en oikeasti tiedä) aika tapissa. Hahmo oli levelillä 48, eli olisi ollut vielä varaa nousuun. Oli 60lv korkein, jos en väärin muista.
Mutta lisätehtävät tuli koluttua kai aika hyvin läpi, mutta trophyja jäi vaikka kuinka vielä, ja Eikon haasteet jätin parin yrityksen jälkeen omaan arvoonsa. Aikarajan kanssa kikkailu mätössä ei ole meikäläisen juttu. Näistä tulee mieleen aina Bayonettan aikarajalliset haasteet. Tunnen enemmän vihaa kuin parhautta niitä kohtaan. Joten kun näissä oli käytännössä ideana vastuksen voittaminen kasvattavalla jäljellä olevaa aikaa, kyllästyin nopeasti.

Juoni oli ihan ok, vaikka en tajua mikä pelissä oli se suuri "yllätys". Pitkälti aika ennalta-arvattavaa kulkua koko ajan. Ultiman tausta oli hienosti keksitty ja pidin siitä. Juonen yksityiskohtia googletin hitaana ja väsyneenä Googlesta, mutta ei siinä niin paljoa ollutkaan mitä en sisäistänyt. Se oli vain vähän mitä oli. Ihan ok.
Tunne latauksen osalta suurin kuoppa oli kasvoanimaatiot. Vihaan niitä. Varsinkin hymyt, kun tuntuu että jokainen hahmo saa pumpuli tupot poskiin siinä vaiheessa. Ja kun hahmot eivät vain näytä aidoilta puhuessa. Varsinkin silloin kun keskustelut pyörii pelimoottorilla. Tämä on oikeastaan kyrsinyt vähän aina länsimaalaisissa peleissä. Hahmojen fotorealismi "sinne päin" on itselle aika iso miinus. Silloin hahmot vain näyttävät oudolta. JRPG peleissä hahmot on aina vähän piirrosmaisempia anime tyyliin, niin niissä tökerö kasvoanimaatio ei niin iske silmään, jolloin fiilis välittyy paremmin.
Cid vakuutti eniten, mutta saattoi johtua äänestäkin. Se ääni oli muuten hassu juttu. Aluksi kun hahmo aukaisi suunsa, naurahdin että ompas erikoinen tämän näköiselle hahmolle, mutta se tarttui ja tuntui aika korvaamattomalta lopuksi. Ja jos nyt totta puhutaan kun katsot itse ääninäyttelijää Ralph Inesonia videolla puhumassa, ensi reaktio on sama :lol:

Varsinaista Final Fantasy fiilistä oli vaikea löytää tästä. Muutamat musiikit ja still kohtaukset vähän veti sinne päin, mutta ne tilanteet oli aika harvassa. Ei peli huono ollut, mutta oliko se Final Fantasy... eh. Sama fiilis oli oikeastaan jo ensitraileristi asti. Eikä se oikein missään vaiheessa poistunut. Ehkä alkuvalikossa fiilis oli eniten kallellaan FF-peleihin.

Mutta lopulta kritisointi on vähän huvittavaa, kun pelikellossa oli lopulta 71h ;D Harvaa peliä jaksaa pelata näin kauan. Tässä taisi olla Platinum mukana kehittämässä taistelua, niin se kertoo paljon. Onkohan tässä jossain jotain prosetti laskuria kuinka lähellä oli täydellinen läpäisy? Olisi mielenkiintoista vilkasta paljonko jäi sivuun vielä.

Ihan hyvä. 3,5/5.



Olisikohan seuraavaksi Mario Wonder. Hiukan alkanut kuumottamaan. Tosin voi olla että jätän suosiolla hyllyyn toistaiseksi ja etsin kalenterista pari sopivaa päivää että saisi PC-raudan nurkasta koottua, ja ottaisi sitten vihdoin Cyberpunkin "työnalle". Tosin se Wonder olisi mukavan kevyt välipala ennen Cyberpunkia. Tears of Kingdomia ei jaksa alottaa heti perään FF pelin jälkeen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 28.10.2023 16:45
GamePass PC:n uusin lisäys Cities: Skylines II

Jos joku peligenre on lähellä lähellä sydäntä, niin kaupunginrakennuspelit. Taisi Atari Jaguarilla 1994 julkaistu Theme Park olla se joka sytytti sisäisen kaupungin(huvipuiston)rakennusautistin. Sitten ihan oikea kaupunginrakennus SimCity 2000, joka oli toki julkaistu jo aiemmin, mutta mikäli viinalla mädätetyt aivoni muistavat oikein pelasin tätä vasta Jaguarin hommaamisen jälkeen. Niin tai näin, Cities: Skylines II iskee meikäläiseen kovaa. Ykköstä tuli pelattua paljon ja uskon saman jatkuvan kakkosen kohdalla. Tässä on paljon samaa kuin Stardew Valleyssa, mitään uutta ei ole keksitty, vaan on kopioitu vanha hyvä idea ja tehty siitä parempi.

Peli myös pyörii hyvin, vaikka jotain ulinaa on ollut teknisistä vaatimuksista. Ilmeisesti ruudunpäivitys on käpättu 30 fps, mutta tämän tyylisessä pelissä sillä ei mielestäni ole juuri merkitystä. Voin toki olla väärässä, sen näkee sitten kun tunteja alkaa kertyä enemmän. Kone huutaa kyllä kuin venäläinen huora, mutta eipähän tarvise pitää kaukolämmitystä päällä. Kuulokkeet päässä ei haittaa. Odotellaan päivitystä joka optimoi tehon käytön.



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 30.10.2023 11:56
Alkuperäisen MGS 1:n ostin Switchille pelasin läpi ekan kerran ikinä. Tai no Twin Snakesin olen pelannut aiemmin läpi, mutta siinä on sen verran muutoksia ettei ole verrattavissa täysin ja aikaa läpäisystä 20 vuotta etten muistanut enää juuri mitään siitä. Oli muuten ihan tautisen hyvä peli edelleen! Voin vaan kuvitella miten kermaiselta tämä on tuntunut aikoinaan julkaisussa, kun edelleen aiheuttaa kylmiä väreitä. Tyyli itsessään on kestänyt erittäin hyvin aikaa, mutta tarina, hahmot, ääniefektit, ääninäyttely ja musiikki nyt päihittää uudetkin pelit ihan heittämällä. Varmaan yksi niistä yhden käsin sormilla laskettavista peleistä, joissa välittää paskan vertaa mitä pelissä tapahtuu tarinallisesti.

Ainoa mikä estää tätä olemasta paras MGS-peli, on että pelissä ei ole lopulta juuri mitään pelattavaa. Muutama alue alussa, jossa vähän on hiippailua ja pelin mekaniikoita pääsee hyödyntämään, mutta puolet pelistä oli lähinnä tarinaa ja bossitaisteluja, sekä yksi erittäin typerä backtracking-pelleily. Bossitappelut olivat kuitenkin yllättävän hyvin tehtyjä, ottaen huomioon että pelissä ei pysty ihan samalla tavalla tähtäilemään kuin uusissa.

Onko tämä nyt sitten paljon parempi kuin aikoinaan parjattu Twin Snakes? En nyt tiedä. Varmaan jonkin verran, kun peliä ei oltu suunniteltu first personista pelattavaksi, mutta kyllähän sen nyt ymmärtää, että Twin Snakes sai ulinaa lähinnä persekipeiltä Sony-miehiltä, jotka vannoivat alkuperäisen nimeen. Myöskään sen "yliampuvat" välivideot ovat nykyään ihan normikamaa verrattuna uusiin MGS-peleihin.



 


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 30.10.2023 12:09
Ekassa MGS:ssä taitaa edelleen olla paras balanssi Kojima-huuruilun ja jalat maassa -agenttitoiminnan välillä. Todella todella hyvä kokonaisuus tosiaan - vaikka peli selkeästi jakautuukin niin, että alkupuolella hiippaillaan enemmän ja loppupuoliskoa värittää parit backtrackaukset sekä useimmat bossit.

Twin Snakesissa se välivideopolitiikka on aika naurettavaa, mutta on kyllä ihan validi pointti, että Kojimalla itselläänkin on karannut sittemmin mopo käsistä samaan suuntaan. Mutta isoin ongelmahan pelissä tosiaan on se, ettei mekaniikkoja tai kenttiä ole millään muutettu ottamaan huomioon uutta FPS-moodia. Kyseinen fiitsu yksinään rikkoo sen vähänkin pelattavan täysin, kun jonkun hallin alakerrasta voi ammuskella kaikki ylätasanteilla käppäilevät ilman tarvetta mennä lähelle tai luovia vahtikiertojen välissä.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: despo - 30.10.2023 12:44
Jos nyt unohdetaan pelimekaniikat, niin Twin Snakesin isoin ongelma on uusittu soundtrack ja ääninäyttely. Uudet musat on selvästi huonommat ja tunnelma on tiessään. Samaten ääninäyttelijöiden suoritukset eivät ole yhtä hyvät ja muutama oli muistaakseni vaihdettukin (tai ainakin saatu kuulostamaan ihan erilaiselta). Toki myös Snaken supermiesliikkeet eivät istu peliin yhtään, kun Snake on kuitenkin aina ollut se ns. realistinen hahmo kaikenmaailman mehiläismiesten ja vampyyrien joukossa.

Eli näin alkuperäistä julkaisusta asti pelanneena, ja jolle pelin tunnelma ja tarina nimenomaan ovat tärkeimmät, Twin Snakes on kaikilla tapaa epänautinnollinen. Toki jos ottaa pelin vaan mekaanisena suoritteena, niin sitten varmaan nuo asiat eivät ole niin tärkeitä ja päällimmäiseksi nousee tuo pelin ”rikkova” ensimmäisen persoonan tähtäys.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Sharkie - 30.10.2023 12:56
Ai niin, unohdin kokonaan tuon ääninäyttelyn. Sehän on tosiaan alkuperäisessä jonkun random talon olkkarissa porukalla nauhoiteltu aivan huikeaan kondikseen, ja sitten jostain syystä tehty kädenlämpöisesti uudestaan Twin Snakesissa. Kun ottaa huomioon dialogin määrän, tällä on auttamatta ja automaattisesti aika paljon väliä.

Tämä Game Informerin haastatteluerä (https://youtu.be/0Ai1bh-D3K8?feature=shared) ekan MGS:n nauhoituksista lienee edelleen yksi mun lempidokkareita YouTubessa. Aivan ilahduttavaa insightia prosessiin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 30.10.2023 19:48
MGS1 on helposti sarjan paras peli. Tautisen kova soundtrack ja ääninäyttelijäporukka, jonka castingista vastaava henkilö ansaitsisi jonkin Nobelin. MGS2 oli monella tapaa valovuosia aikaansa edellä, muttei sitä peliä jaksa enää pelata, kun rytmitys on järkyttävää paskaa. MGS3:n puolestaan pilaa raivostuttava valikoissa ravaaminen, mikä onkin sitten 50% koko pelistä. MGS4:sta ja MGS5:sta ei tarvitse edes puhua, jöötiä molemmat.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Kabanossi - 31.10.2023 20:01
Alan Wake 2:ta varten piti ihan pelata ekan pelin remasteri muistoja verestääkseni. Olisi toki voinut katsoa vaan juonikoosteen YouTubesta, mutta olen ihan tyytyväinen, että päätin pelata. Olen tässä syksyn mittaan katsonut myös Twin Peaksin pari ekaa kautta ja leffan, sekä melkein koko kolmannen kauden. Jo joskus vuonna 2010, kun peli julkaistiin Xbox 360:lle, tiesin sen ottaneen vahvasti vaikutteita Twin Peaksista, mutta sarjan juuri katsoneena vasta tajusin, miten paljon niillä onkaan yhteistä. Ja molemmista pidän.

Onhan Alan Wake pelillisesti sitä mitä 13 vuotta vanhalta peliltä voi odottaa. Ei se edes silloin joskus ollut mikään pelattavuuden huipentuma. Peli ei oikeastaan esittele mitään uutta ensimmäisen tunnin jälkeen. Sokaise vihollista valolla ja ammu, tai vaihtoehtoisesti juokse karkuun jonkin valonlähteen luokse. Välissä yksinkertaisia puzzleja ja pitkästyttäviä ajo-osuuksia. Meni jo hieman puuduttavan puolelle. Peli oli tosin aikanaan aikamoisessa kehityshelvetissä. Kunnianhimoinen open world -peli olikin lopulta aika lineaarinen peli, mutta jäänteet avoimesta maailmasta ovat nähtävissä. Lisäosissa on onneksi selvästi enemmän vaihtelua ja mielikuvitusta. Tosin ne sijoittuvatkin unimaailmaan, joten meno on sen mukaista. Sopivan lyhyitä myös. Tykkäsin enemmän kuin muistinkaan.

Vahvuudet olivat tarinassa ja tunnelmassa, jotka toimivat yhä edelleen. Periaatteessa aika yksinkertainen tarina, mutta löytyy siitä syvyyttä, kun siihen oikeasti paneutuu. Tarinaa osaa myös arvostaa nyt "kypsemmällä iällä" paljon enemmän. Toki silloin ei vielä ollut olemassa Controlia, joka nivoutuu vahvasti yhteen Alan Wakeen ja ns. Remedyverseen. Ihan mielenkiintoista isompaa kokonaisuutta ovat rakentamassa. Toivottavasti onnistuvat siinä.

Oikein innolla odotan Alan Wake 2:n aloittamista. Toivottavasti hyvät arviot näkyvät myös myyntiluvuissa.

Pelasin myös Tears of the Kingdomin läpi. Aivan helvetin hyvä peli. Pelikellossa lähes 120 tuntia, ja hyvin paljon tuli nähtyä. Ei kaikkea, mutta varmasti tärkeimmät. Kaikkien aikojen pelejä itselleni. Breath of the Wild oli tietysti myös kova, mutta sitä pelasin aikanaan elämänvaiheessa, jossa ei ollut telkkaria. Ei ehkä käsikonsolimoodissa saanut parasta kokemusta. Mutta minulle TotK on silti kovempi. Shrinet ovat paljon parempia, kuten myös maailmassa liikkuminen. Mutta mitä seuraavaksi Nintendo?


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: SuomiGameHUB - 01.11.2023 20:39
Jep Kabanossi, Alan Wake 2:n hehkutus on kyllä ollut tauotonta ja hyvä niin. Remedy ansaitsi 10/10-pelinsä.

Mitä pelasin viimeksi? No Hurvanaa. :D

https://www.youtube.com/watch?v=zfReScfnFNo


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 14.12.2023 12:37
Gears5 oli ensimmäinen mikä meni uudella PC raudalla läpi. En oikein edes tiedä miksi, mutta Gears sarja on niitä harvoja räiskintäpelejä joista oikeasti pidän. Jotenkin siitä on vain saatu niin tyydyttävää. Näissä on minulle jotain samaa kuin Nintendon peleissä, että pelkkä pelaaminen on vain hienoa. Muut on vain täytettä ympärillä. Myönnän että suojasta suojaan liikkumisessa on joskus vähän sanomista, kun tuntuu että hahmo aina joskus käyttäytyy vähän erilailla kuin kuvitteli. Mutta lopulta nämäkään ei varsinaisesti häiritse. Haulikolla tai vastaavalla toisen räiskiminen kirjaimellisesti palasiksi on tyydyttävää silti.
Toinen satunnainen asia oli että vihut jäi joskus jumiin johonkin nurkkaan ja niitä piti lähteä äänen perusteella metsästämään. Ei näitä nyt montaa kertaa sattunut mutta muutama.

Tarinassakin on jotain seurattavaa vaikka myönnänkin että ehdin aina tippumaan ennen kun aloitan seuraavaa. Pitäisi aina käydä joku recap läpi ennen kun alottaa seuraavan, mutta ei sitä yleensä malta. Mutta näitä pelaa mielellään vaikka juonen tietääkin vain "vähän sinne päin". Eli ei nyt ihan ole kyydistä tiputtu.

Gears pelit myös kestää yleensä aika hyvin aikaa visuaalisesti. Tämäkin tullut 4 vuotta sitten, mutta eipä siellä suuremmin kohtia tullut jotka olisi silmiä kirvellyt. Toimii edelleen. Ainoa mistä meinasi tulla päänvaivaa oli screentearing. En tiedä miksi, mutta G-sync ei toiminut tässä ollenkaan. Sain sen vasta pois kun lukitsin näytön 100Hz ja pelin 60Hz lukemille. En tiedä vaihteliko pelin FR niin tiuhaan että G-Sync ei tähän sopeutunut. Tämänkin sai pienen ensi taistelun jälkeen toimiaan ok ja telkusta kaikki toimi ok.

Mutta, hienoja pelejä. Voisivat tuoda Gears6:n jo ensi vuonna, mutta taitaa mennä 2025...

Olisko seuraavaksi Control vai Cyberpunk... vai pistäisikö jouluksi tulille Tears of the Kingdomin kun silloin ei PC:n ääressä ole käyttännössä ollenkaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Omenarosvo - 10.01.2024 04:45
[...]En oikein edes tiedä miksi, mutta Gears sarja on niitä harvoja räiskintäpelejä joista oikeasti pidän. Jotenkin siitä on vain saatu niin tyydyttävää. Näissä on minulle jotain samaa kuin Nintendon peleissä, että pelkkä pelaaminen on vain hienoa. [...]
Gears oli (ja on) kyllä minunkin suosikkeja sen ajan peleistä. Ykkönen ja kakkonen jäivät eniten mieleen ja molemmat tuli tahkottua co-oppina vaikeimmalla tasolla läpi pariin kertaan. Tykkäsin kun niissä oli paikoin aika pitkiä ja ankaria encountereita joissa pääsi kunnolla fiilikseen mukaan. Oma muistikuvani on että Gears 3:n kohdalla taistelut muuttuivat bite size -kokoisiksi murusiksi, siis ne olivat vähän liian lyhyitä ja loppuivat aina kun alkoi päästä kunnolla fiilikseen.

Gears Judgment jäi kesken, samoin Gears 4. Sen jälkeen en ole seuraillut asiaa. Ehkä voisi yrittää uudelleen jos sopiva tilaisuus tulee  :)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.02.2024 16:18
https://haute42.com/haute-pad-t-series/ (https://haute42.com/)

Tuli tuollainen ”Haute 42 T16” hitbox-tyylinen ohjain ostettua Saksan Amazonista, kun porukka noita on hypettänyt. Käytännössä samanlainen ja -mallinen vekoitin kuin kolme kertaa kalliimpi Razer Kitsune. Input lagia on 1000Hz USB polling ratella alle 1ms ja PCB on open source -kamaa, eli päivityksiä tulee koko ajan. SOCD-setit toimii myös suoraan toisin kuin Kitsunella, nappeja on myös enemmän. PS5:llä tarvii adapterin, mutta muilla konsoleilla pitäisi toimia aika kivuttomasti.

Eiköhän tolla Tekken 8:sia (joka on demon perusteella jeesuskamaa) ja SF6:sta pelaa.

Loistava kapistus ollut. Toimii Titan Two -adapterilla tosiaan Xboxissa, ja input lag on niin alhainen kuin se vain voi OLED:illani olla. Nappuloissa on kätevästi ledit, jotka vaihtaa väriä painettaessa, joten tuota input lagia on helppo testailla, kun laskee 240fps-videolta, kuinka monta framea kestää, että värinvaihdosta hahmo reagoi painallukseen. Input lag on samalla tasolla kuin kuvaputkella pelatessa. En ole ikinä nauttinut näin paljon retropelailusta. Tiettyjen liikkeiden - kuten dash jumping / dash canceling miekalla Megaman X4:ssä tai vanhemmissa, shield canceling Symphony of the Nightissa, wall jumping Super Metroidissa, joka on suorastaan naurettavan helppoa padiin verrattuna - on uskomattoman nautinnollista noilla mekaanisista näppiksistä tutuilla low profile -napeilla. Liikkuminen on myös superresponsiivista kun heittää SOCD:n Last Input Wins -asetuksen, jolloin hahmo on tavallaan koko ajan liikkeessä.

Tappelupeleistä kokeilin ekana Tekken 8:sia, jossa leverless toimii hyvin, vaikkakin oikealla pelatessa wavedash on paljon vaikeampaa, eikä yhden framen EWGF-liikkeet tahdo tulla millään ulos. Vasemmalla puolella pelatessa EWGF:n saa tulemaan ulos vaikka joka kerta. Liikkuminen on muutenkin huomattavasti nopeampaa kuin tikulla, koska tikun liikerata on mitä on. Harmaita hiuksia aiheuttaa lähinnä jotkin viistoliikkeet, mutta eiköhän nuokin aikanaan opi kun vain tarpeeksi rämpyttää.

Street Fighter III: 3rd Strikessä tällä ei tee oikein mitään, koska siinä superit vaativat nykypeleihin verrattuna todella nopeaa ja tarkkaa ajoitusta. Ei noita supereita tunnu saavan napeilla tarkasti ulos, vaikka kuinka harjoittelisi, enkä oikein tiedä mistä on kyse. Ehkä emulaattorilla on liian vähän input lagia tai jokin muu asetus on pielessä. Myös puoliympyräliikkeiden tekeminen on yhtä helvettiä, ellei sitten slaidaa sormella vasen, alas, oikea -nappeja nopeasti, mutta tämäkin menee säheltämiseksi oikealla puolella pelatessa. 360-liikkeen tekeminen Hugolla ilman slaidaamista on lähestulkoon mahdotonta, 720-liikkeen tekeminen onkin sitten varmaan jo täysi mahottomuus. Tikulla noiden tekeminen ei ole homma eikä mikään.

Kokeilin tätä myös shmupeissa, ja uskon, että kun joskus saa napeilla liikkumisen selkäytimeen, saattaa tämä olla jopa tarkin tapa pelata näitä pelejä. Aivot kuitenkin meinaa räjähtää, kun Ikarugassa pitäisi samaan aikaan miettiä napeilla liikkumista, ampumista, chainausta ja aluksen värinvaihtoa. Kuitenkin virkistävää, kun on tätä vuosikaudet dpadilla pelaillut.

Kokeilin myös God Handia, jonka pelaaminen ei ole ikinä ollut näin hauskaa! Oikean tatin väistöliikkeet saa mapattua napeille, minkä ansiosta pelissä voi tehdä juttuja, jotka eivät olisi normaalisti mahdollisia. Esimerkiksi vasemmalle/oikealle väistön pystyy canceloimaan jabilla, jolloin liikkumiseen tulee ihan uusi ulottuvuus, kun vain rullailee noita kahta liikettä peräjälkeen. Myös eteenpäin dashaus nopeutuu huomattavasti napeilla. Todella siistiä löytää tällaisia juttuja, joita mahdollisesti kukaan ei ole edes tajunnut kokeilla.

Kaiken kaikkiaan ihan lyömätön diili, jos haluaa leverless-ohjainta kokeilla. Mahdoton pelata 2D-pelejä enää millään muulla laitteella.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Fraeon - 18.02.2024 21:37
Hitboxilla saa 360:n jopa nopeampaa kun totuttaa sormet painamaan vain kardinaalit. Pelaillut itse aika paljon Dudleytä ja Elenaa 3S:ssä hitboxilla eikä se ole ameriikantemppu. Toki tässä on itsellä se ulottuvuus, että pelannut laitteella sen pari vuotta.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 19.02.2024 21:25
Niinhän siinä kävi tänäkin vuonna, että uusimmista vr peleistä tuli hypättyä 20 vuotta vanhoihin peleihin.
Alunperin tarkoitus oli alkaa käymään A500 minin valikoimaa läpi, mutta kaivoinkin taas vanhan putkitelkkarin ja xboxin kaapista.

Eka tuli pelattua fable: the lost chapters jonka pelasin pc:lla joskus 10 vuotta sitten eikä siitä mikään hyvä fiilis jäänyt kun en päässyt sinuiksi näppis+hiiri ohjauksen kanssa.
Nyt pelaaminen oli paljon mukavampaa ja peli näyttikin varsin hyvältä edelleen. Paitsi oma hahmo lapsena kun sillä on oikeastaan aikuisen kokoinen pää joten se näyttää joltain bobble head hahmolta.
Jollain alueilla oli kyllä melkoista nykimistä ja musiikkikin skippasi muutaman kerran samalla.
Oletan vian olevan joko levyssä tai xboxin levyasemassa sillä tuskin se tuollainen alunperin oli kun julkaistiin ja noissa kohdissa asema piti aikamoista nakutusta.

Oli ohjauksessa kyllä ongelmaakin sillä miekka otetaan esille ja laitetaan pois painamalla valkoista nappia, mutta todella usein hahmo laittoi sen pois kun aktivoin loitsun vasen liipaisin + B yhdistelmällä.
Myös lock on systeemi oli mulle melkein käyttökelvoton. Se lukittuu siihen jota tavallaan katsot eikä siihen mikä on sun vieressä.
Lisäksi torjua voi vain lukituksen aikana pitämällä Y namiskaa pohjassa ja väistö tehdään kääntämällä sivulle blockin aikana.
Onneksi physical shield loitsu on ihan ylivoimainen sillä sen kanssa vastaan otetut osumat kuluttaa sun manaa eikä hahmo reagoi osumiin mitenkään eikä mana juomista ole pulaa joten loitsu päälle ja senkus mäiskii vihollisia turpaan.

Tämä oli myös yllättävän lyhyt sillä mulla meni joku 16-17 tuntia vaikka peli näytti 13 tuntia, mutta se ei varmaan laske valikoissa olemista.
Muutama sivutehtävä jäi tekemättä ja muutama demoni ovi avaamatta.
Mä en vieläkään ymmärrä miks sankarien killassa on tehtäviä tarjolla jossa tarkoitus on vaan tappaa kaikki kauppiaat. Ei ole kovin sankarillista mun mielestä.
Muutenhan tässä voi aika usein itse päättää onko paha vai hyvis, mutta se on aina integroitu siihen tehtävään. Sitten suoraan killan kartta pöydältä saa tehtävän "massacre all traders" joka sitten jää sinne kummittelemaan kun en mä tietenkään sitä ottanut.
Edelleen täysin pelattava ja nyt tästä jäi jopa ihan hyvät fiilikset.

Medal of honor: rising sun sitten olikin sellainen jonka olis voinut jättää kokemattakin.
Peli on ruma ja olis ollut sitä jo julkaisussa vuonna 2003.
Tähtäys on helvetin tönkkö ja epätarkka ja vihollisia spawnaa selän taa joissakin kentissä vaikka olet systemaattisesti tappanut kaikki edetessä.
Viidakossa on vihuja jotka kyykkii niissä pikku kuopissaan ja ne on kuolemattomia kunnes ne hyppää esille.
Osa kuolemis animaatoista on niin pitkiä, että mä menin ampumisen jälkeen takaisin kulman taa lataamaan aseen ja kun kurkkasin uudestaan niin vieläkin se piteli muniaan kunnes lopulta tajusi kaatua maahan.

Tehtävissä ei ole mitään markeria mihin pitäisi mennä.
Esim singaporessa lukee "reach the hotel".
No minä menen pitkin katuja, tapan kaikki, käyn joka rakennuksessa, löydän jonkun kapean käytävän mikä vie maan alle, mutta sekin vei vaan huoneeseen jossa oli joku collectible ja ammuksia.
Sitten lopulta jossain random kujalla tuli liittolainen avaamaan oven. Tuon jälkeenkin tehdään vaikka mitä kunnes sut lopulta ajetaan sinne hotellille.
Minkä takia se "reach the hotel" on eka objective jos sinne ei kuulu edes mennä.

Onneksi tässä ei sentään ole mitään paskaa hiiviskely tehtävää kuten niissä ekan pleikan peleissä eikä myöskään mitään sinko äijiä sisätiloissa, eikä kyllä ulkonakaan.
Lisäksi tässä voi jopa tallentaa tehtävän aikana, mutta jos vaan menee suorinta reittiä eteenpäin niin oikeasti missaa suurimman osan tallennuspaikoista sillä ne on usein jossain sivu reitillä.
Myös nappien toiminnot voi vapaasti määrittää mikä on hyvä sillä esim kyyristyminen on vakiona valkoisessa napissa ja vasemman tatin klikkaus keskittää kameran. Voiko turhempaa toimintoa olla fps pelissä.
Paska muinaisjäänne.

Seuraavaksi oli vuorossa orkkis xboxin doom 3 ja oli sitä vaan nautinto pelata medal of honorin jälkeen.
On se kyllä hyvä peli muutenkin ja mä olen aikoinaan pelannut tämän version läpi kun se oli vielä tuore, bfg version ps3:lla ja vr version kahdesti psvr:lla.
Koska tämä on se alkuperäinen versio niin aseissa ei ole valoa kiinni vaan sun täytyy aina ottaa taskulamppu kouraan jos on pimeää.
Yllättäen tuo ei häirinnyt ollenkaan ja useampi kohta oli sen takia paljon tunnelmallisempi.
Lisäksi taskulampun saa käteen valkoista nappia painamalla toinen painallus antaa aseen takaisin joten sen käyttö on varsin vaivatonta.

Muutenkin kontrollit on fiksusti tehty sillä dpadiin saa määritettyä neljä asetta. Asia jota ei jostain syystä ole ainakaan vr versiossa vaan aseet on yhtenä listana.
Lisäksi back nappi toimii quick save nappina ja toisin kuin ps2:n half-life jossa quick save oli vain väliaikainen tallennus joka katosi kun koneen sammutti niin tässä tuo on ihan pysyvä. Tätäkään ei ole vr versiossa joten tallennus täytyy aina tehdä sen valikon kautta.

Jos tästä omistaa limited editionin niin käsissä on varsin tuhti paketti pelattavaa sillä sen mukana tulee myös ultimate doom ja doom 2 ja koska orkkis xboxilla ei kokonaisia pelejä ostettu netistä niin molemmat on suoraan levyllä.
Lisäksi doom 3 tarjoaa myös co-op kampanjan joka tosin toimii vain liven tai system linkin kautta, tai no nykyään vain system linkin kautta.
Muutenkin tämä on varmaan vakuuttavin xbox porttaus kun ottaa huomioon millaista rautaa pc versio vaati.

Colin mcrae rally 04 (xbox)

Tämän mukavan värikkään maisemat oli kivaa vaihtelua doomin pimeiden käytävien jälkeen ja muutenkin peli näytti hyvältä ja tuntuu rullaavan myös sulavat 50 kuvaa sekunnissa.
Alunperin tämä tuli pelattua ps2:lla kun peli oli vielä uusi ja silloin se oli pettymys.
Ei sen takia, että se olisi huono vaan pelit lehden arvostelun takia jossa sanottiin näin:
"Voiton makuun pääsee lähes ensi yrittämällä, mutta kaiken näkemiseen ja kokemiseen ja jokaisen bonusauton keräämiseen pitäisi kulua viikkoja"

Mulla meni kolme päivää.
Tässä kun ei oikeasti paljoa pelattavaa ole.
On 2wd luokka josta on normal ja advanced taso. Normalilla ajetaan neljä rallia joissa on neljä ek:ta. Advanced tasolla viis rallia joissa on viis ek:ta.
4wd luokassa on myös normal taso jossa ajetaan kuus rallia joissa on kuus ek:ta ja advanced tasolla ajetaan kaikki 7 vai 8 rallia.
4wd expert avautuu kun voittaa advanced tason ja siinä oletettavasti on myös kaikki rallit, mutta nyt hud on karsittu ja on pakko ajaa ohjaamosta.
Sitten on enää group b jossa ajetaan viis rallia.

Mitään custom mestaruuksia ei ole joten niitä hankittuja bonus autoja voi käyttää vaan time trialissa tai yksittäisissa ralleissa, joka kyllä tarjoaa custom mahdollisuuden, mutta maksimi ek määrä on se sama kuusi kappaletta.
Tuon takia peli lähtikin heti seuraavalla viikolla vaihtoon.

Nyt tämä oli kiva nostalgia pommi vaikka b ryhmäläisten ajettavuudesta en tykännyt ollenkaan joten ne jäi ajamatta.
Ne ei oikeastaan tunnu sen tehokkaammilta mitä perus wrc autot, mutta niissä on vähemmän pitoa ja ne kääntyy huomattavasti kankeammin joka ei tee ajamisesta mitenkään nautittavaa.
En tiedä miten mä niillä silloin yli 20 vuotta sitten ajoin. Varmaan kirosanojen saattelemana kun halusi vaan voittaa kaikki mestaruudet :D
Samalla tuli todettua, että kyllä tässä todellakin on parempi ajettavuus mitä cmr 2005:ssa jota pelasin viime kesänä. Siinä kun oli ihan joka autolla liian vähän pitoa joten jopa cmr 3:n ajettavuus tuntui paremmalta ja sitähän haukutaan yleisesti siitä kuinka auto tuntuu ilmatyyny alukselta.
Joten jos haluaa kokea jonkun näistä kolmesta niin nelosessa on paras ajotuntuma joten suosittelen sitä vaikka 2005 tarjoaakin enemmän sisältöä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 24.02.2024 09:35
Jade empire (xbox)

No nyt on tämäkin koettu ja olihan se varsin toimiva peli edelleen vaikka ongelmiakin on joka tekee ign aikoinaan antaman 9.9 arvosanan aika käsittämättömäksi.

Eka ihmetys tuli hahmon valinnassa sillä taistelutyyliä valitessa peli ei anna mitään oikeaa infoa vaan kuvailee eri tyylit niin epämääräisesti kuin mahdollista. No olin etukäteen lukenut, että legendary strike on ihan hyvä valinta joten otin sen.
Siinä on vaan se ongelma, että normi iskuja tehdessä hahmo pysyy paikoillaan joten jos vihollinen ottaa yhdenkin askeleen taaksepäin niin sun seuraava isku menee jo ohi.
Taistelu asennossa hahmo myös liikkuu todella hitaasti ja jos koitat väistöliikkeellä päästä nopeasti lähemmäs niin se loikkaa sitten pari metriä jo vihollisen selän taa.
Ei tuo pelaamista pilaa, varsinkin kun pelasin easylla, mutta varsinkin haamuja vastaan taistellessa tuo häiritsi jatkuvasti kun ne tykkää liikkua jatkuvasti susta pois päin. Lisäksi jos ne on ampumassa sua ja luulet olevasi ovela ja hyppäät niiden taa niin se ammus lähtee niiden käsistä, suoraan niiden läpi ja sua päin.
Ilmeisesti leaping tiger tyylillä perus hyökkäykset liikuttaa hahmoa aina hieman eteenpäin joten se olis voinut olla parempi valinta, mutta se on myös hitaampi.
Peli myös kuvailee thousand cuts tyyliä kaikista nopeimmaksi, mutta lukemani perusteella siinä on melkein hitaimmat animaatiot joten se on aivan paska sillä se on myös heikoin tyyli.

Toki pelin edetessä voi hommata vaikka kaikki eri tyylit, mutta sulla riittää kykypisteitä vain muutaman päivittämiseen joten kannattaa päättää ajoissa mihin keskittyy.
Pian alun jälkeen saadaan myös valita tulipallon ja jääloitsun väliltä eikä peli taaskaan kerro mitään. Sulla on tasan vaan valinta tulen ja jään välillä dialogissa.
Onneksi sentään tallentaa voi ihan koska haluaa joten paskan valinnan jälkeen voi kokeilla helposti uudestaan jos on muistanut tallentaa.
Sentään viholliseen lukitus toimii hyvin sillä sä selaat kohteiden välillä liipaisimilla ja jos haluat lukituksen kokonaan pois niin näpäytät molempia samaan aikaan. Tuolle tuli lähinnä yhdessä pomomatsissa tarvetta.
Myös hieman kättä pidempää löytyy ja alussa valitaan miekan ja kepin välillä ja myöhemmin voi ostaa vaikka kaks miekkaa ja yhdestä sivutehtävästä voi saada jopa musketin.

Myöskään tarina ei alkanut kovin vakuuttavasti sillä sun hahmo on ollut kaikista pisimpään opiskelemassa taistelulajeja master Li:n alaisena ja kaikki myös kohtelee sua niin. Eli jos kysyt jostain hahmosta jotain niin vastauksena tulee "kyllähän sun pitäs se ja se asia tietää kun sä ja dawn star olette olleet täällä kaikista pisimpään" ja mä mietin kuka hemmetti on dawn star kun en ole koko hahmoa edes nähnyt.
No nyt tiedän miltä niistä rpg hahmoista tuntuu joilla on aina pelin alussa muistinmenetys.
Onneksi ihan alun jälkeen tuota ei enää tapahdu ja tarina muuttuu muutenkin kiinnostavammaksi.

Keskustelua ja tekemistä sivutehtävien muodossa riittää niin paljon, että kolmos chapterin aikana ihmettelin, että miten hemmetissä tämän muka pelaa läpi 20 tunnissa tehden kaiken kuten yks arvostelu sanoi sillä mulla oli tuossa vaiheessa 17 tuntia kellossa ja tässä on 7 chapteria.
No selitys tuli aika pian sillä kolmos chapterin jälkeen sivutehtäviä ja vapaasti tutkittavia alueita ei enää ole vaan peli viedään aika vauhdilla loppuun ja lopulta mulla meni n.21 tuntia.
Loppuvideokin taisi olla kaikki 20 sekuntia pitkä eikä tässä ole edes mitään fallout tyylistä kuva+kertoja komboa kertomassa mitä kaikille kumppaneille kävi sillä nyt saadaan jokaisesta vain muutama rivi tekstiä.
Sentään lopputekstien aikana tuli hauskaa dialogia joten niitä ei kannata skipata.

Teknisesti tämä ei mikään ihmeellinen orkkis boxilla pelattuna ole.
Ruudunpäivitys tuntuu heiluvan aivan jatkuvasti jossain 20-50 välissä tai siltä se ainakin tuntuu.
Jo pelkästään saman rakennuksen sisällä peli voi jossain kohdassa olla täysin sulava ja sitten kun käännät kameraa niin ruudunpäivitys kyykkää reippaasti.
Latausajat sentään oli maltilliset sillä yleensä alueet on mukavan isoja ja kun mukaan ottaa vielä keskustelun niin ei niitä tartte jatkuvasti katsella.
Poikkeuksena areena jossa on varmaan yli kymmenen matsia ja yleensä se matsi kesti vähemmän aikaa mitä lataaminen siihen matsiin ja sieltä pois.
Kun nuo kaikki teki kerralla niin aloin jo hieman toivomaan, että olisin sittenkin pelannut tän series x:llä.
No seuraavalla kerralla sitten jos tän vielä joskus pelaan.
Mieli kyllä tekisi pelata uudestaan pahiksena ja ottaa vaikka se leaping tiger tyyli sekä miekka ja jää tällä kertaa.

Tämähän löytyy ihan xboxin marketplacelta ja normi hintakin taitaa olla vain 10e


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 28.02.2024 21:40

Amped (xbox)

Yli 20 vuotta sitten en saanut viimeistä rinnettä auki joten nyt tyli kokeiltua uudestaan ja onnistuin joten tämä oli hyvä ostos ja nyt on hyvä mieli.
No ei kuitenkaan sillä mä en oikeastaan nauttinut pelaamisesta missään vaiheessa ja mä viihdyin pari kesää sitten paljon paremmin ekan pleikkarin cool boarders 3:n parissa.

Temppu systeemi on outo sillä sä voit saada vaikka jostain tempusta 5000 pistettä, mutta joskus siitä voikin tulla likemmäs 20 000 eikä kukaan tiedä miksi.
Mä katsoin useamman videon sellaiselta tyypiltä joka on pelannut tän kahdesti 100% läpi eikä sekään tiennyt varmuudella sanoa mikä tuohon vaikuttaa. Hyvä laskeutuminen antaa kyllä boonusta, mutta ei tuollaisia määriä.
Kakkosessahan saa paljon enemmän pisteitä jos temput tekee rauhallisen tyylikkäästi eli vaikka nopeasti hypyn aikana tehty 720 spinni antaa vähemmän pisteitä mitä rauhallinen 540 joka kestää koko ilmassa olon ajan.
Kuka tietää ehkä tässä on joku samantyylinen systeemi, mutta peli ei koskaan kerro noista boonuksista mitään.

Sitten on grindaus joka vaatii varsin tarkkaa laskeutumista railin päälle vaikka tässä on ihan oma nappikin sille.
Aika usein hahmo voi kuitenkin vain kimmahtaa pois vaikka putken päältä tai mennä osittain sen sisään ja muuta mukavaa.
Lisäksi tässä säädellään tasapainoa liipaisimilla ja hahmoa pyöritetään tatilla ja mä menin noissa sekaisin vielä 10 tunnin jälkeen kun toi on ollut päinvastoin jo ps1 peleistä lähtien.

Urassa aloitetaan aloitetaan sijalla 120 rank listalla ja ykköseks olis tarkoitus päästä.
Rinteissä on perus high score haaste, media haaste jossa pitää saada tarpeeksi pisteitä kameroiden edessä, sponssi haaste jossa pitää tehdä sitä mistä sponssi tykkää eli saada tarpeeksi pisteitä.
Jos sen mieltymyksenä on vaikka isot hypyt niin sillä ei ole mitään väliä kuinka paljon saat ilmaa vaan ainoastaan pisteet ratkaisee.
Pro haasteissa seurataan toista hahmoa ja sun pitää saada samoissa hypyissä enemmän pisteitä. Jos epäonnistut neljästi niin homma oli siinä.
Lisäksi useammassa haastessa kannattaa vaan jäädä alussa odottamaan sillä se edellä menevä pöllyttää niin paljon lunta ettet edes näe sitä ramppia mistä pitäs hypätä jos lähdet heti niiden perään.
Myös piilotettuja lumiukkoja on kerättävänä yli 90kpl ja jos haluaa ykköseksi ja sen myötä lopputekstit ruutuun niin ihan kaikki pitää todellakin tehdä ja kerätä joten on aika turvallista sanoa, että kovinkaan moni ei varmaan ole pelannut tätä aikoinaan läpi sillä viimeistään joku yksittäinen lumiukko on niin typerässä paikassa ettei sitä löydä ilman opasta.
Mä sain viimeisen rinteen auki ja suoritin piste tehtävät ja laitan tämän hyvällä omallatunnolla tämän vuoden läpäistyt pelit listalle.

Moto gp: ultimate racing technology 3 (xbox)

Kyseessä siis se climaxin tekemä moto gp sarja jonka lähin kilpailija oli namcon ps2 tuotokset.
Tämä oli edelleen hyvä sillä tarjolla on virallinen moto gp kausi ja joka radan jälkeen nähdään myös kooste 2004 vuoden kisasta.
Tämä on kuitenkin jo kolmas sarjan peli joten se voisi käydä jo liiankin tutuksi joten tähän laitettiin mukaan myös extreme luokka jossa on tarjolla 600, 1000 ja 1200 kuutioiset prätkät joilla ajetaan radoilla jotka koostuu ihan yleisistä teistä joten ajamaan päästään vaikka prahan kaduilla ja tokion motarilla.
Yhteensä ratoja on 16 ja kisoista voitetuilla rahoilla voi joko ostaa uuden prätkän tai virittää nykyistä.
Mitään yksittäisiä osia ei sentään ole tarjolla vaan joka kategoriassa on vaan kolme eri pakettia.

Mä pelasin eilen extreme luokan 600 ja 1000 kuutioiset sekä koko moto gp kauden.
Ajoin vaan kolmen kierroksen kisoja joten ei niissä kauaa mennyt.
Kisojen jälkeen saa myös kuskille kykypisteitä jotka säilyy eri moodien välillä ja niillä voi parantaa kiihtyvyyttä, maksimi nopeutta, ajettavuutta ja jarruja.
Oikeastaan ainoa valituksen aihe on vauhdin kasvaessa ruudulle tuleva varsin vahva motion blur efekti jota ei saa pois päältä.
 
Prince of persia: warrior within (xbox)

Tätä tuli silloin joskus pelattua ehkä joku 30 minsaa kunnes lopetin kun kaikki värimaailmasta lähtien tuntui ihan paskalta sands of timen jälkeen.
Nyt oli ilmeisesti kulunut tarpeeksi pitkä aika kun tuo ei enää häirinnyt ja olihan tämä ihan jees seikkailu, mutta siitä voi oikeastaan eniten kiittää youtuben opas videoita.
Tämä kun on avoimempi mitä sands of time ja peli ei aina kerro mihin pitää seuraavaksi mennä niin sä voit aika helposti lähteä täysin väärään suuntaan ja vielä jopa väärään aikakauteenkin ja sittenpä hortoilet siellä.
On tässä kyllä kartta, mutta se on varmaan turhin kartta mitä missään pelissä on ollut ja sen oikea paikka olisi kuva galleria.

Tässä siis pelialueena toimii island of time ja siitä on kaksi eri versiota, past & present joiden välillä liikutaan hiekkaportaalin kautta.
Menneisyys näyttää ihan kivalta kun kaikki on ehjää ja nykyisyydessä kaikki on raunioina ja harmaata.
Tuosta johtuen samoja huoneita ja käytäviä kävellään aika monta kertaa ja saman kellotorni (tai mikä onkaan) huoneenkin läpi kuljetaan varmaan viidesti.
Joskus peli sentään näyttää mistä ovesta olisi tarkoitus mennä, mutta yhtä usein se ei näytä sitä joten kun olin epävarma niin katsoin tubesta mihin suuntaan lähteä.

Tärkein apu oli kuitenkin video jossa näytettiin mihin kaikki kestävyys päivitykset on piilotettu ja ilman sitä mä olisin saattanut ehkä missata ne kaikki ja ne oli mulle oikeasti pakollisia.
Yhteensä niitä on yhdeksän ja kun kerää kaikki niin sulla on tupla kestävyys. Mä keräsin kahdeksan ja useamman kerran mulla oli kestävyyttä alle neljännes jäljellä kun pääsin juomaan vettä joka parantaa sut. Ja mä pelasin easylla.
Tuon lisäksi susta tulee loppu puolella sandwraith jolloin sun hiekka generoituu itsestään, mutta sun kestävyys tippuu jatkuvasti ja sitten tuon osion aikana sun eteen heitetään vielä iso metallin sulattamo jossa sun pitää laittaa putket oikein.
Siellä on neljä vipua joista jokainen liikuttaa vähintään kahta putken osaa ja minkään kohdalla sä et koskaan näe sitä koko kokonaisuutta.
Heti kun tulin tuohon huoneeseen ja sain viholliset tapettua niin etsein tubesta videon missä tuo ratkaistaan.
En mä ala tuollaista ratkomaan samalla kun kestävyys tippuu jatkuvasti ja taas tuon kohdan jälkeen mulla oli alle neljännes jäljellä kun pääsin juomaan eli ilman päivityksiä olisin kuollut aikoja sitten.

Myös ne kohdat onnistui ärsyttämään missä juostaan dahakaa karkuun sillä ne on pelkkää trial & error jankkausta kunnes tiedät mitä on tulossa ja mihin pitää mennä sillä jos se pääsee tarpeeksi lähelle niin se tappaa sut laakista.
Onneks tästä tuli katsottua useampi arvostelu jo aiemmin joten tiesin mitä on luvassa joten otin jo valmiiksi läppärin viereen ennen kuin aloitin edes pelaamaan ja sama tulee tehtyä myös two thronesin kanssa kun sen aloitan sillä siinäkin ilmeisesti on taas kestävyys päivityksiä piilossa ja jos ne on yhtä hyvin piilotettu mitä tässä niin en mä niitä löydä. Se sentään on taas lineaarinen kuten sands of time.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 02.03.2024 13:41
FF7Rebirth korkattu. Ihan pätevää menoa sinänsä. Taistelu on hauskaa ja hahmomallit viehättää edelleen. Vähän huolestuttaa tarina. Vasta muutama tunti pelattu, mutta mennyt vähän ohi, miten uudet kuviot oikein menee. En oikein edes tajua miksi uusia kuvioita on otettu mukaan. Alkuperäinen tarina on hyvä, joten uudet viihtyisi varmasti ja nostalgian nälkäiset tykkäsivät ennenkin. Ja jo nyt huomaa että peliin on lisätty aika paljon lisää kamaa hahmohen kehityksen ja extratekemisen osalta.

Mutta, se tekninen toteutus... 5/5 tai 10/10 arvostelut on aika käsittämättöämiä. Pelihän on teknisesti paikoitellen ihan karmeaa. Oikeasti en tahallani valehtele jos sanon että osa tekstuureista pyörisi PS3:lla. Eihän FF7Remakekaan näissä loistanut ja paikoitellen oli ihan samanlaisia ongelmia, mutta niitä kohtia ei ollut niin paljon kuin nyt. Todella usein tulee vastaan pintoja jotka on tasaista mössöä.
Ja mikä vielä korostaa tätä kaikkea on outo varjostus. Esineillä ei välillä ole varjoja ollenkaan ja hahmojenkin varjostus menee vähän sinne päin. Ja jos mene Cloudilla varjoon, hahmot kasvot näyttää siltä että sitä vaivaa anemia ja unettomuus.
Ja 60fps tila... sinänsä se kai pysyy aika hyvin 60fps lukemissa, mutta kuvan laatu kärsii oudosti. Kaikesta tulee vähän pehmeää ja rakeista samaan aikaan. Todella hämmentävää.... Toivottavasti paranee edetessä...


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 02.03.2024 15:34
Hitboxilla saa 360:n jopa nopeampaa kun totuttaa sormet painamaan vain kardinaalit. Pelaillut itse aika paljon Dudleytä ja Elenaa 3S:ssä hitboxilla eikä se ole ameriikantemppu. Toki tässä on itsellä se ulottuvuus, että pelannut laitteella sen pari vuotta.

Heitin RetroArchista noi input lagia vähentävät asetukset 3S:ssä pois päältä. Nyt tulee superit ulos just eikä melkein, ilmeisesti aikaikkuna liikkeile väheni helvetisti noiden asetusten takia. Parhautta. Ja onhan tää pelikin nyt varmaan paras ikinä.

Tuli hitboxilla myös pelattua Streets of Rage 4:n DLC-settejä. Aivan tolkuttoman kova peli etenkin kun tätä kokeilee kaikkien patchien jälkeen. Survival-moodi on helvetin siisti lisä kaikkine perkkeineen. Tässä saa triplahypynkin. :lol: Shivalla pelailu on varmaan nautinnollisinta mitä olen yksinpelattavissa 2D-peleissä kokenut. Helvetin siisti ja tyydyttävä liikearsenaali, mukavan ylivoimaisia liikkeitä ja kaiken mahdollisen voi melkein canceloida. Hahmoille voi myös availla lisäliikkeitä Survivalia pelaten — tasoja tossa on loputtomasti. Xboxilla maailman kovin tulos on jossain +700lvl, itellä meni n. 1,5h päästä levelille 34. Onneksi quick resume toimii pelissä, niin voi tykitellä noita tasoja eteenpäin pienissä erissä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 08.03.2024 21:19
Tomb raider: angel of darkness (ps2)

Aloitetaan vaikka ohjauksesta sillä se saa eniten paskaa niskaansa.
PC versiossa on tankkiohjaus eikä kameraa voi liikuttaa erikseen ja se on myös se bugisin versio.
PS2 versiossa Lara menee sinne mihin tattia kääntää ja oikealla tatilla voi kääntää kameraa, mutta koska tämä on aikaisia ps2 pelejä niin tietenkin sekä X, että Y akseli on invertinä.
Ohjaus on silti melko kankea, mutta kunhan siihen tottuu niin ei se mikään kamala ole.
On siinä silti omat ongelmansa sillä jos normaalisti käännät tattia eteenpäin niin Lara ottaa ensin pari varsin tahmeaa askelta ja vasta sitten saavuttaa sen perus hölkkäys nopeutensa.
Jos haluat, että se lähtee nopeasti liikkeelle niin se tatti täytyy lämäyttää eteenpäin änäri pelaajan voimalla.

Sama muuten pätee paikoiltaan tehtävään hyppyyn ja ihmettelinkin miten on mahdollista, että mä teen ihan saman komennon, mutta välillä muija hyppää paljon pidemmälle. No onneksi huomasin tuon jo pelin lopussa, prkle.
Jos olisin tiennyt tuon alusta asti niin pelin pahimmat tasoloikat olisi varmasti vaatineet reippaasti vähemmän tallennusten lataamista.
Pahin paikka koko pelissä on hall of seasons ja siellä olevat neljä testi huonetta jotka perustuu neljään eri elementtiin eli vesi, tuli, tuuli ja maa.
Yllättäen vesi on helpoin sillä uinti kontrolleissa ei ole mitään valittamista, mutta ne loput vaatii joko nopeita hyppyjä, tarkkoja hyppyjä tai molempia.
Onneksi tallentaa voi koska vaan ja noissa huoneissa mä katselin reippaasti enemmän latausruutua kuin sitä itse pelaamista.
Onneksi tuo alue on poikkeus ja suurimman osan ajasta saa tehdä hyppyjä ihan rauhassa ja harkitusti ja niitä todellakin kannattaa tehdä rauhallisesti ja harkitusti.
Myös kaikenlaisia ns. bullshit ansoja on äärimmäisen vähän.
Tallentaa kannattaa silti muistaa sillä checkpointeja ei ole, ei edes uuteen kenttään mentäessä.

Taistelua on myös kohtuu vähän ja se on myös varsin helppoa eikä enää ole tarvetta jatkuvasti loikkia typerän näköisesti ympäriinsä.
Louvreen mennessä saatava sähköshokkeja ampuva tainnutus ase on myös ihan ylivoimainen sillä se tiputtaa jokaisen ihmis vihollisen laakista.
Toki myös esim jotain mutantteja ja luurankoja nähdään ja niitä vastaan tuo on ihan turha.
Mukana on myös hiiviskelyä ja jos haluat niin voit hiipiä vihollisen taakse ja hoitaa ne stealth hyökkäyksellä pois päiviltä, mutta jos ne näkee sut niin sitten vaan ammut ne eikä edes vieressä olevassa huoneessa olevat tyypit tule katsomaan mitä tapahtuu.
Kai tuokin on vaan yks useammasta asiasta joka on jäänyt keskeneräiseksi vaikka mua tuo ei haitannut yhtään.

Ja kun keskeneräisistä asioista puhutaan niin Laran kehittyvät voimat on se kaikista räikein asia.
Välillä kun koitat vaikka avata oven niin Lara vaan sanoo "I'm not strong enough", sitten menet avaamaan jonkun toisen oven ja Lara toteaa "I feel stronger now" ja nyt sen ekan oven voi avata.
Pelissä on useampi tuollainen kohta. Välillä ne lähinnä ohjaa pelaajaa oikeaan suuntaan, mutta välillä niissä ei ole mitään syytä miks asiat muka pitäs tehdä just siinä järjestyksessä.
Alunperin tuon ideana oli, että eri pelaajat tekee eri asioita jonka myötä niiden Lara kehittyy eri tavalla joten ne käyttää hieman eri reittejä, mutta keskenhän tuokin idea jäi ja nyt tilalla on aika huvittava systeemi.
Kaikista huvittavinta on se kuinka Lara oppii sprint kyvyn kun se avaa kaapin jossa pidetään kaasunaamareita.
Lisäksi aika lopussa on alue jossa voi mennä joko tuli teemaiseen tai jää teemaiseen huoneeseen.
Siellä tuli huoneessa Lara taas toteaa "my legs feel stronger now", mutta sitä peli ei kerro, että nyt sä voit tehdä extra pitkän loikan sprinttauksesta.

No entäs ne bugit sitten sillä tämähän on tunnetusti täysin rikki ja pelikelvoton.
Kurtis osiossa tulin ilmastointikanavasta pois ja se jäi roikkumaan käsillä sen reunasta ja koko ruutu meni mustaksi joten oli pakko ladata edellinen tallennus n. 5 sekunnin takaa.
Cleaner tappelussa mä ammuin sitä tyyppiä niin kauan, että ammukset loppui ja menin katsomaan tubesta mitä siinä pitää tehdä ja sen olisi pitänyt aika äkkiä juosta pois asunnosta.
En tiedä oliko ongelma siinä, että mä olin itse sen oven lähellä joten se vaan looppasi kahden eri paikan välillä vai oliko joku muu bugi, mutta kun seuraavalla yrityksellä menin samaan paikkaan mitä videolla niin se meni eteenpäin.
Siinä ne varsinaiset bugit sitten olikin.

Suoraan sanottuna tykkäsin tästä enemmän mitä anniversarysta, koska siinä on julmetun isoja pulmahuoneita toisen perään etkä koskaan tiedä mistä pitäs edes aloittaa sen pulman ratkaisu.
Tämä taas muistuttaa rakenteeltaan enemmänkin uusinta trilogiaa eli pulmat on yksinkertaisempia ja sulle on selvää mihin sun pitää mennä ja sun pitää vaan keksiä miten sinne mennään.
Huomattavasti mainettaan parempi ja jos mun olis aivan pakko joku arvosana antaa niin se olis 7/10.

Fahrenheit (xbox)

David Cagen eka peli joka on enemmän elokuva kuin peli ja jopa päävalikossa komeilee new movie eikä new game.
Tässä pelataan pääasiassa kolmella hahmolla.
Lucas on eka hahmo jonka saappaissa ollaan ja se istuu kahvilan vessassa jonkun ylemmän voiman riivaamana ja tappaa toisen asiakkaan heti pelin alussa.
Sitten on Tyler ja Carla jotka on etsiviä ja alkaa tutkimaan kyseistä murhaa.

Edes tämän kanssa Cage ei voinut tyytyä normaaleihin kontrolleihin sillä esim kaikki dialogi valinnat tehdään kääntämällä oikeaa tattia johonkin neljästä suunnasta ja vaikka aitaa kiivetessä pitää aina tehdä tietty liike tatilla.
Tästä syystä kameraa käännellään liipaisimilla. Siis silloin kun se on mahdollista. Suurimman osan ajasta sä voit vaan vaihtaa muutaman eri kuvakulman välillä.
Tässä sentään kaikki toiminta ikonit ja muut on aina ruudun yläreunassa eikä heilu ja tärise miten sattuu kuten heavy rainissa joten siitä plussaa.
Tietenkin myös quick time eventejä on niin julmetusti ja näidenkin kohdalla on ruudun keskellä isot kuvakkeet jotka näyttää mihin neljästä suunnasta tatteja kuuluu kääntää joten ne on kohtuu sujuvia.

Niitä vaan on vitusti liikaa.
Esim yhdessä kohdassa alkaa asunnossa lentämään irtaimisto päin naamaa ja niitä pitää väistellä. Tämä voisi olla ihan toimiva kohtaus jos se kestäisi vaikka 20-30 sekuntia, mutta se kestää minuutteja kun ensin lentää varmaan kymmenen muuttolaatikkoa yks kerrallaan, sitten tuoli, sohva, pöytä, puhelin ja kun nuo loppuu niin alkaa irtoamaan keittiön kaapit, taas tietenkin yks kerrallaan.
Jopa pelkkää dialogia sisältävissä välivideoissa on jatkuvasti quick time eventejä.

Toinen äärimmäisen hieno kohtaus oli kun Carla kuulustelee Lucasta tämän työpaikalla ja lucas näkee välillä ötököitä joita ei ole edes olemassa.
Tässä pitää oikeasti epäonnistua noissa quick time eventeissä, koska jos onnistut niin Lucas reagoi niihin joka puolestaan kasvattaa Carlan epäilystä.
Siis totta helvetissä tuo olisi pitänyt tehdä niin, että onnistuessa Lucas istuu tyynenä. Tuo on ainoa kohta koko pelissä jossa sua rangaistaan siitä, että onnistut quick time eventissä.
Tietenkin myös dialogi valinnoissa pitää olla nopea eikä niissä ole pahemmin aikaa miettiä minkä ottaa.
Sulla on yleensä myös neljä vaihtoehtoa ja saat valita niistä kaksi kunnes mennään jo seuraavaan kohtaukseen.

Tarina sentään oli hyvinkin kiinnostava ja jopa se yliluonnollinen elementti vaan lisäsi kiinnostusta, kunnes puolvälin jälkeen tapahtumat ottaa todella kovan syöksyn alaspäin sillä yhdessä välivideossa Lucas vaan muuttuu Neoksi ja osaa väistellä luoteja ja hypätä melkein 10 metriä ilmaan ja on sillä joku jedien force push kyky myös.
Siis onko joku harjoittelija päässyt käsiksi kässäriin ja kirjoittanut oman fanfic tarinan eikä kukaan vaan huomannut vai mikä tän selittää.
Pahinta on kuitenkin se, että tuo ei ole edes typerin asia sillä aiemmin sua auttanut sokea ennustaja mummo...
Spoileri (osoita katsoaksesi)


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.03.2024 20:49
Resident evil: deadly silence (DS)

Nimi saattaa olla erittäin tyhmä kun jostain syystä pelin nimeen on ollut pakko saada tungettua DS jollain verukkeella ihan kuten monessa super nintendon pelissä oli aina super liite, mutta mun mielestä tämä on edelleen paras versio ekasta ressasta ja voittaa jopa remaken jo pelkästään sillä ettei tässä ole crimson headeja.

Classic mode on se vanha tuttu ps1 peli, mutta rebirth laittaa vihollisia uusiin paikkoihin ja osa pulmista on uusia tai muuten vaan hieman pidemmälle jalostettuja ja nämä käyttää kosketusnäyttöä.
Esim classic versiossa siinä alun ruokasalissa kun laitetaan kilpi takan yläpuolelle niin se kaappikello siirtyy, mutta rebirth versiossa täytyy vielä laittaa kellon viisarit oikeaan asentoon. Joka tallennus huoneessa on myös uusi arkku jonka avaamiseksi pitää ratkaista pulma ja noista saa joko punaisen yrtin tai paketin ammuksia johonkin aseeseen.
Välillä huoneeseen mennessä peli voi siirtyä myös ekasta persoonasta kuvattuun moodiin jossa vaan seistään paikoillaan ja sun täytyy puukolla hoidella päälle käyvät vihut pois ja sitä tietenkin käytetään kosketusnäytöllä ja jos huitaiset just kun vihollinen valmistautuu hyökkäämään niin teet enemmän vahinkoa ja jos zombit sylkee sitä happoa naamalle niin puhaltamalla mikrofoniin sen voi puhaltaa takaisin niitä päin ennen kuin se osuu.
Samalla tavalla annetaan myös tekohengitystä Richardille kun classic moodissa sille vaan juostaan hakemaan se seerumi.

Mulle kosketusnäyttö pulmat oli kiva lisä kuten myös kolmas yawn tappelu joka käyttää ihan samaa puukko mekaniikka mitä ne muut first person osiot, mutta ne kaikki satunnaiset taistelu osuudet oli aika meh eli ei ne varsinaisesti haitanneet, mutta ei niitä myöskään kaipaamaan jää.
No mikä tästä sitten tekee niin hyvän jos toinen moodi on sama mitä aina ja toisessa on lääppimis gimmick?
Toisella ruudulla jatkuvasti oleva kartta joka näyttää reaaliajassa mihin olet menossa, 180 asteen quick turn joka oli ekan kerran kolmosessa, aseen lataaminen R+juoksu nappi kombolla, puukko löytyy aina L napin takaa eikä vie inventaario paikkaa, karttaruudun tausta näyttää sun terveyden tilan ja kaikki ovi animaatiot voi skipata.

Lisäksi rebirth moodin läpäisystä aukeaa master of knifing minipeli jossa on viiden lyhyen kentän verran sitä first person puukottamista sekä Jillin paras asu koko sarjassa.
No minä en oikeasti saanut kumpaakaan kun pelasin helpoimmalla. Eilen tuli pelattua classic ja tänään rebirth joten hyvin iski.
Lisäksi tässä on vielä moninpelikin maksimissaan neljälle pelaajalle joka tarjoaa versus ja coop muodot ja sitä voi pelata jopa yhdellä pelikortilla, mutta silloin käytössä on vain yksi kenttä ja jos jokaisella pelaajalla on peli niin silloin kenttiä on vissiin kolme.
Muutenkin tuossa on tehty kompromisseja joko pelimoottorin tai ds:n tehojen suhteen sillä jokainen pelaaja näkee muut vaan ilmassa leijuvina tähtinä.

Kokonaisuutena siis aikas kattava paketti ja tämä oli edelleen yhtä hyvä mitä silloin ikuisuus sitten kun peli oli vielä tuore.
Tämä jopa näyttää edelleen hyvältä orkkis 3ds:n ruudulta katsottuna.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.03.2024 14:28
Prince of persia: the two thrones (ps2)

Varsin onnistunut päätös trilogialle ja mun mielestä paljon parempi mitä warrior within vaikka ei sekään huono ollut.
Tässä ei ole enää turhaa synkistelyä joten harmaat ja ankeat maisemat on poissa kuten myös taistelun aikana soiva metalli.
Lisäksi peli on paluu lineaarisempaan tyyliin joten et voi lähteä täysin väärään suuntaan tai jopa aikakauteen eikä tässä myöskään ravata samojen alueiden läpi useampaan kertaan joten peli pysyy tuoreena.

Myös hevoskärryillä päästään ajamaan pari kertaa ja tässä on myös mukana hiiviskely ja speed kill mekaniikka jossa sä menet vihollisen taakse ja painat kolmiota ja sen jälkeen neliötä aina kun aika hidastuu ja tikari vilahtaa valkoisena.
Tuolla tavalla saa monet kohtaukset hoidettua mukavan nopeasti vaikka välillä tuo ajoitus tuntui hieman liian tarkalta ja joskus vaikka joku palmu voi olla suoraan kameran edessä niin vituiksihan se menee.
Onneksi noissakin voi vaan kelata aikaa takaisin jos haluaa.

Yksi asia tässä kuitenkin on josta en niin hirveästi välittänyt. Dark prince.
Pian alun jälkeen tuo on siis osa prinssiä ja ottaa tietyissä kohdissa vallan ja ihan kuten edellisen pelin sandwraith osio niin näissäkin menettää kestävyyttä jatkuvasti ja vielä aikaa kovaa tahtia.
Tällä kertaa sitä sentään saa takaisin ihan vaan tappamalla vihollisia tai löytämällä hiekkaa hajotetuista tavaroista, mutta silti tässäkin olisi pari osuutta ollut aivan mahdottomia mulle ellen olisi kerännyt jokaista kestävyys päivitystä, jotka sentään on nyt sellaisissa paikoissa, että ne voi löytää myös ilman opasta.
Dark prince eroaa myös siinä, että sillä on aseena ketju joka on huomattavasti tehokkaampi mitä se perus tikari tai miekat sillä se osuu laajalle alueelle ja sun oikeastaan tarttee vaan rämpyttää kolmiota ja kaikki kuolee, ainakin easylla.
Myös speed kill tapot hoidetaan vain rämpyttämällä kolmiota sillä tarkan ajoituksen sijaan dark prince vaan kuristaa viholliset sillä ketjulla.

Tätä on haukuttu lyhyeksi, mutta mulla meni n.seitsemän tuntia joka on ihan perus pituus tän ajan peleille eikä se warrior within sen pidempi olis ellei se kierrättäisi samoja alueita uudestaan ja uudestaan kahdessa eri aikakaudessa. Itseasiassa se olis varmaan paljon lyhyempi.

Killzone (ps2)

Mun muistoissa tää oli helvetin komea joskin vaikea räiskintä.
No muistot oli aika paljonkin väärässä sillä visuaalisesti tämä on täynnä sahalaitaa ja ruudunpäivitys ei oikeastaan koskaan ole kovin vakaa vaan nykii enemmän tai vähemmän ihan jatkuvasti.
Vaikeuden suhteen varmaan muistin sen millainen tämä oli Lugerilla pelatessa joka on se stealth hahmo joka ei paljoa kestä osumaa sillä Ricolla pelatessa tämä oli jo melkein ihan kunnon voimafantasia easylla pelatessa.

Silloin aikoinaan mä pelasin tän jokaisella neljällä hahmolla läpi sillä niillä oli pieniä eroja.
Templar on se jolla pelataan aina pari ekaa tehtävää ja on perus sotilas.
Luger voi ryömiä joistakin koloista ja kiivetä vaijereita pitkin ja sillä on lämpökamera sekä vaimennettu konepistooli.
Hakha voi mennä helghastin lasereiden läpi ja Rico on porukan tankki jolla on tehokkain ase, mutta se ei osaa kiivetä edes tikkaita.

Oli tämä edelleen varsin jees ja sitten kun siirryn ps3 pelien pariin niin täytyy tarkistaa jos storessa olis vielä se hd versio tarjolla sillä se on 720p resolla ja ilmeisesti varsin vakaa 30fps.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 22.03.2024 17:10
Pelasin The Calisto Protocolia. Muuten oli ihan hyvä peli, mutta just kun vika chapter oli alkamassa, peli kaatu ja kaikki autosavet katosi. Eipä ollut pilvessä tai koneella enää saveja. Edellinen manual save on pari tuntia taaksepäin. Eipä tule pelattua tätä peliä läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 22.03.2024 17:19
^Mikä alusta oli kyseessä?


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.03.2024 02:50
^Mikä alusta oli kyseessä?

Xbox Series Xllä pelailin. Ensimmäistä kertaa konsoleilla tapahtuu tuollaista. Googlailin ja samaa hommaa on käynyt ilmeisesti Steamin version kanssa. Ajattelin, että ehkä Quick Resume vaikutti asiaan, mutta kun tuota käy myös PC versiossa, niin taitaa olla vaan pelissä vikaa.

Pitää laittaa Dead Space tai Evil West seuraavaksi peluuseen. Ei kiinnosta ja ole myöskään tarpeeksi aikaa, että jaksaisi pelata tuon loppupätkän CP:stä uudelleen. Calisto Protocol olisi ollut juuri hyvä sellainen "pelaa kerran läpi ja unohda" peli, mutta pelattavuus ei ole niin hauskaa, että jaksaisi pelata enempää.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 23.03.2024 13:57
Itsellä on tuo plussasta otettuna. No jos se tulee joskus aloitettua niin tiedän sitten tehdä manuaali tallennuksen muutaman checkpointin välein jos sattuu käymään sama.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.03.2024 14:21
Itsellä on tuo plussasta otettuna. No jos se tulee joskus aloitettua niin tiedän sitten tehdä manuaali tallennuksen muutaman checkpointin välein jos sattuu käymään sama.

Joo kannattaa tallennella. Tuossa on niin paljon turhaa hidastelua, joka alkaa ärsyttämään mikäli pitää pelailla uudelleen. Vähän väliä pitää ryömiä jossain ilmastointikanavassa tai ängätä raon läpi.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 14.04.2024 15:16
Cyberpunk 2077

Ostin aikoinaan pandemian alussa tuliterän master race koneen vain ja ainoastaan tätä peliä varten. Alkuinnostus lässähti hyvin nopeasti, lopulta teknisiä ongelmia, liian hypen aiheuttamaa pettymystä ja muuta elämää vei mielenkiinnon muualle ja jätin pelin Steamin kirjastoon hautumaan. Heti perään neljä vuotta myöhemmin ostin peliin julkaistun lisärin Phantom Libertyn ja päätin antaa uuden mahdollisuuden, tätä vartenhan mylly oli hankittu.

Nyt Cyberpunk pyöri täydellisesti koko pelisession ajan täysillä asetuksilla, vaihdoin myös ohjaimen hiireen ja hetken pelailun jälkeen tuntui hyvinkin luonnolliselta.
Onhan tuo todella tunnelmallinen peli. Ensi kertaa pitkään aikaan hahmot tuntuvat kiinnostavilta ja dialogia ei jatkuvasti skippaile, kuten useimmissa peleissä. Ehkä tämä on tehty aikuisempaan makuun. Pari kertaa olen revennyt nauramaan peliä pelatessa, hemmetin harvinaista. Pelimekaniikka toimii erittäin hyvin.  NPC:t on edelleen statisteja, mutta jos sen hyväksyy, eikä pyri keskusteluihin muiden kuin päähahmojen kanssa pysyy illuusio toimivasta maailmasta ihan hyvin kasasssa.

Pienenä yksityiskohtana täytyy nostaa myös pelin soittolista. Radiot soittavat hyvin laajalla skaalalla laadukasta muusiikia ja varsinkin Phantom Libertyn mukanansa tuoma Growl FM on hyvä lisä peliin. Radioemäntänä toimii muuten kirjailijana ja filosofina tunnetuksi tullut aina viehättävä Sasha Grey. Suurin yllätys oli kumminkin suomalaisen St. Auroran biisin päätyminen soittolistalle. Olen seurannut bändiä alusta asti ja myös Spotifyssa. Hyvin pientä on suksee ollut, mutta Cyberpunkiin päätynyt biisi Going to Heaven on striimannut jo yli 500k. En edes tajunnut, että bändi on tehnyt biisin peliin ja vasta googlessa kun artikkeli tuli vastaan niin tajusin mistä on kyse. Hyvinpä toimii Spotifyn paska algoritmit, kun menee ohi myös seuratut bändit.

Itselle musiikki on tärkein viihteen muoto. Kuuntelen yli 120 000 minuuttia pelkästään Spotifyta vuodessa, siihen päälle Youtube Music, radiot jne. Siksi onkin hemmetin siistiä nähdä miten paljon musiikkiin on panostettu pelissä. Yksi tunnelmallisimpia kohtauksia itselleni pelissä oli ihan vain päämäärätön kruisailu Night Cityn sateisessa yössä samalla kun Body Heat kanavalta lähti soimaan I Really Want to Stay at Your House.
Kaikki pelin kappaleet löytyy muuten Spotifysta.

Itse pelin juonen rakenne taas on rakennettu väärin. Ainakin jos ei ole lukenut arvosteluita pelistä, niin helposti pelaa pääjuonta päätyyn asti huomaten ettei tullut tehtyä juuri mitään muuta ja peli on ohi hyvin nopeasti.
Spoileri (osoita katsoaksesi)
Hyvä analogia kyllä oikeaan elämään, ne sivutehtävät on elämänkin suola, eikä työelämässä grindaus, joka vie suurimman osan ajasta.

Tämän virheen jälkeen aloitin uudelleen aiemman tallennuksen ja tarkoitus on pelata Phantom Liberty ja sivutehtävät läpi ja vasta sen jälkeen pelata joku vaihtoehtoinen loppu peliin.

Pitkästä aikaa tarinavetoinen peli, jota on ollut pakko pelata. Tämä on hyvän pelin merkki.

(https://www.pelaajalauta.fi/files/68/Porsche%20Cabriolet.png)



Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 14.04.2024 19:42
Cyberpunk oli mun vuoden peli silloin pari vuotta sitten enkä malttanut odottaa, että pääsisin jatkamaan mahdollisen dlc:n merkeissä.
No nyt meillä on ilmeisesti varsin kattava dlc ja paljon uusia päivityksiä, mutta juuri niiden päivitysten takia mulla ei ole mitään isompaa mielenkiintoa palata pelin pariin.
Mun hahmo tappoi talossa ja puutarhassa vaikkei edes astunut taloon sisälle. Cyberdeck oli parasta mitä tuollaiselle hackeri hahmolle sai, vaatteet oli hienot ja niissä oli hyvät statsit.
2.0 päivityksen jälkeen kaikki ilmeisesti meni romukoppaan sillä parhaat hackit nerfattiin täysin, vaatteiden statsit vedettiin uusiksi, cyberdeckit vedettiin uusiksi.
Oikeastaan kaikki vedettiin uusiksi joten mun hahmo ei olisi lähellekään sitä mitä alunperin.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 15.04.2024 19:10
Innostuin pelaamaan soniceja.

Ensin testiin meni ps2:n mega collection plus, mutta ekat kolme sonicia oli aika pelikelvottomia sillä ne oli niitä samoja pal versioita mitä tuli ihan mega drivella aikoinaan pelattua eli ne rullaa hitaammin mitä pitäisi ja jopa musiikit on hitaammat.
Päätin sitten kokeilla niitä kokoelman game gear pelejä ja ne olikin ihan kivoja.
Tuli pelattua sonic drift, sonic chaos, sonic blast ja eka sonic joka on porttaus master systemin pelistä.
Joku osaavahan teki tuosta master systemin pelistä myös commodore 64 version jonka pelasin viime vuonna ja vaikka se teknisesti olikin vakuuttava kun ottaa raudan huomioon niin kyllä tätä game gear versiota pelasi mieluummin kun oli kunnon ohjain jota käyttää ja tietenkin se näyttikin paremmalta.

Heikoin noista on sonic blast jossa on ihan julmettu screen crunch ja hahmo vie ison osan ruudusta ja varsinkin vesi kentät oli kamalinta sonicia mitä olen kokenut sillä niissä täytyi tehdä äärimmäisen tarkkoja hyppyjä, äärimmäisen tahmeilla kontrolleilla tai näkymätön virtaus vei sut takaisin osuuden alkuun.
Tuon lisäksi ne kentät oli vielä täynnä putkia jotka myös tuntui aina vievän sut takaisin sinne mistä aloitit ja lopulta katsoin tubesta mitä vittua mun pitää tehdä ja tein jokaisen onnistuneen hypyn jälkeen save staten joka sekin on hidasta, koska se tallennus tehdään ps2:n muistikortille.
Noita kenttiä lukuunottamatta yllättävän ok kun ottaa huomioon kuinka paljon tätä yleisesti haukutaan. Mä odotin jotain täysin rikkinäistä ja pelikelvotonta.

Siitä ps2:n kokoelmalta tuli pelattua myös sonic 3d blast joka on se isometrisestä kuvakulmasta pelattava mega drive peli jossa sun pitää aina kerätä viisi flickya ja viedä ne isolle sormukselle joka avaa reitin eteenpäin.
Oon yrittänyt tätä muutaman kerran ps4:n sega classics kokoelman kautta, mutta koskaan en pelannut paria kenttää pidemmälle kun sonic tuntui liian nopealta, mikä on huvittavaa sillä kaikki valittaa tämän olevan liian hidas peli.
Tuli kuitenkin mieleen, että koska ps2 kokoelman muutkin mega drive pelit on niitä hitaammin rullaavia pal versioita niin ehkä tämäkin sitten on hieman hitaampi ja nyt tän pelaaminen oli ihan ok ja näyttikin erittäin hyvältä kuvaputki telkkarin ruudulla.

Ostin myös sonic origins plus kokoelman switchille kun se maksoi vaan 22e vpd:ssa ja se oli kyllä erittäin hyvä.
Pelit näyttää hyvältä switchin omalla ruudulla, niissä on laajakuva, loputtomat elämät ja jokaisen pelin voi pelata myös knucklesilla tai amylla.
Lisäksi on haastemoodi jossa on monta tehtävää joita suorittamalla saa kolikkoja joilla voi sitten museon puolelta avata paljon musiikkia, kuvia ja videoita.
Tämän kanssa huomasi oikein hyvin kuinka hitaita ne ps2 kokoelman pelit olikaan sillä niissä ihan normaali paikoiltaan lähteminen tuntuu melkein yhtä kankealta mitä näissä veden alla ollessa. Siis aivan järjetön ero.
Mukana on siis sonic 1, 2, 3+knuckles joka pelataan aina kokonaisena pakettina sekä sonic cd jota en ole koskaan ennen pelannut.
Lisäksi tähän on tehty uudet animaatio välivideot jotka hieman sitoo pelejä yhteen.
Mukana on myös 12 game gear peliä joissa onneksi on myös save state tuki. Tuolla hinnalla aika helvetin hyvä paketti.

Nyt pitäis olla postissa tulossa vielä sonic unleashed joka tulee pelattua series x:lla kun sillä on 4k/60fps ehostus, sonic boom fire & ice, sonic superstars ja sonic mania jonka olen jo aiemmin pelannut, mutta se ei silloin pahemmin iskenyt joten läpäisyn jälkeen vein vaihtoon.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 15.04.2024 22:35
Cyberpunk oli mun vuoden peli silloin pari vuotta sitten enkä malttanut odottaa, että pääsisin jatkamaan mahdollisen dlc:n merkeissä.
No nyt meillä on ilmeisesti varsin kattava dlc ja paljon uusia päivityksiä, mutta juuri niiden päivitysten takia mulla ei ole mitään isompaa mielenkiintoa palata pelin pariin.
Mun hahmo tappoi talossa ja puutarhassa vaikkei edes astunut taloon sisälle. Cyberdeck oli parasta mitä tuollaiselle hackeri hahmolle sai, vaatteet oli hienot ja niissä oli hyvät statsit.
2.0 päivityksen jälkeen kaikki ilmeisesti meni romukoppaan sillä parhaat hackit nerfattiin täysin, vaatteiden statsit vedettiin uusiksi, cyberdeckit vedettiin uusiksi.
Oikeastaan kaikki vedettiin uusiksi joten mun hahmo ei olisi lähellekään sitä mitä alunperin.

Tossa tietenkin olisi myös mahdollisuus täysin uuteen lähestymistapaan mikäli aloitat pelin alusta ja luot täysin toisenlaisen hahmon. Lisänä sitten lisärin ja patchien tuomat lisäsisällöt.

PC:llä jos pelaat niin tietty modaus kasvattaa sisältöä suuresti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Real life modi (https://www.youtube.com/watch?v=_toA8lErAHg) näyttää jo melkein liian hyvältä. Tuohon ei kyllä oma kone kykene, mutta joku realismimode täytynee asennella näiden meijeri-modien lisäksi.





Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 16.04.2024 20:38
Ihan pleikkarilla pelasin ja tuolloin vielä ps4 prolla kun silloin ei tainnut edes ps5 olla vielä markkinoilla joten nyt ps5:n kanssa olisi jo kivasti lisää silmäkarkkia.
Tuo modi kuva näytti kyllä aika kamalalta  ;D Ja kyllähän pleikkarillakin sai ainakin photo modessa hahmon olemaan tissit paljaana ja ne näytti paljon luonnollisemmalta mitä tuossa.
En kyllä uutta kierrosta alusta aloita kun olen tyytyväinen kaikkiin päätöksiin mitä tuli tehtyä, mutta ehkä keskityn räiskimiseen ja pelaan lisärin ja muut uudet tehtävät vaan easylla.
Alunperin pelasin hardilla alusta asti joka on mulle erittäin harvinaista ja sen takia olikin kivaa kun hahmosta tuli aina vaan ylivoimaisempi.
Ainakin kunnes tuli pomomatsi joka pakotti suoraan taisteluun ja sitten saikin juosta karkuun jatkuvasti.

Tuo 2.0 päivitys siis myös nollasi hahmojen skillsit joten ne kaikki kykypisteet täytyy kuitenkin määrittää uudestaan.

Tuli pelattua lisää niitä sonic origins kokoelman game gear pelejä.

Sonic 2

Aivan kamala ja suorastaan pelikelvoton.
Tässä on niin paha screen crunch, että usein et näe edes normi hypyn jälkeen mihin olet laskeutumassa ennen kuin on liian myöhäistä.
Sitten vasta kivaa onkin kun hypitään niiden trampoliinien avulla.
Jos tuo ei riitä niin loppupuolella alkaa olemaan aikamosita bullshit kamaa kenttä suunnittelun osalta kuten vaikka verkosto putkia jotka tiputtaa sut suoraan piikkien päälle jos et valitse oikeaa reittiä ja tuossa ei varmasti onnistu ellei tiedä etukäteen mihin pitää mennä.
Tai sitten seinillä on trampoliineja joista viimeinen heittää sut suoraan piikkeihin. Jotenkin sun pitäs vaan tietää heti hypyn jälkeen pitää dpadia oikealle.
Kaiken kruunaa todella liukkaan tuntuinen ohjaus.
Sonic blast on suorastaan loistava tähän verrattuna.

Sonic drift 2

Jos eka peli oli lyhyt, helppo ja kiva niin tämä on lyhyt ja ärsyttävä sillä nyt mukaan on tungettu power upit ja tekoäly joka huijaa minkä ehtii sillä se tulee jatkuvasti ohi, katoaa horisonttiin ja sitten taas hidastaa ja taas tulee ohi.
Jopa silloin kun sulla on turbo aktiivisena niin se tulee ihan normaalisti ohi.
Sitten jos sulla on kuolemattomuus ja ajat vastustajaa päin niin sä menet niistä vaan läpi, mutta kun itse normaalisti edes hipaiset niitä niin sun auto pysähtyy joten miksei ne spinnaa. Ne voi myös tulla suoraan sun läpi vaikka sulla on tuo efekti vielä voimassa.
Sitten on rata gimmeckeja kuten vaikka rata jossa on tyhjää reunoilla ja välillä tulee tuulenpuuska sivulta tai sitten ukkostaa ja aina kun salama välähtää niin koko ruutu menee valkoiseksi. Oi kun kivaa ja hassua.
Edelleen voitin joka cupin ekalla yrityksellä, mutta kiroilin joka kisan alusta loppuun.

Sonic spinball

Tämä olikin oikeasti hyvä joka oli aika iso yllätys sillä mä en koskaan pelannut kakkos kenttää pidemmälle sitä mega drive versiota.
Teknisesti tämä ei kummoinen ole ja ruudunpäivitys tahmaa jatkuvasti, mutta eipä tuo pahemmin pelaamiseeen vaikuttanut kun sä voit kuitenkin aika vapaasti ohjata sonicia.
Olikos tässä neljä eri flipperipöytää jotka on aika isoja ja sun tarkoitus on aina kerätä kaikki chaos emeraldit jonka jälkeen pääsee taistelemaan pomoa vastaan.

Tails skypatrol

Toinen oikeasti hyvä peli jossa vaan lennetään tailsilla ja sillä on aseena sormus jolla voi heittää vihollisia ja jopa niiden ammuksia joten ne ei ole mikään iso ongelma, mutta ympäristö on sillä jos edes hipaiset seinää tai lattiaa niin henki lähtee.
Onneksi kentissä on checkpointeja ja tässä on myös loputtomat continuet.
Sulla on myös lentovoima mittari ja jos se pääsee tyhjenemään niin sitten tails tippuu maahan ja tuo kuluu jatkuvasti ja jos otat osumaa niin siitä lähtee hieman enemmän pois, mutta sitä voi täyttää keräämällä minttukarkkeja.
Eteneminen on aika yritys ja erehdys menoa ennen kuin oppii missä kaikki on, mutta kentät on aika lyhyitä joten ei tämä turhauttamaan pääse.
Lisäksi kaikissa näissä kokoelman game gear peleissä on save state tuki ja sitä tulikin huorattua ihan jatkuvasti sonic 2:n kanssa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 17.04.2024 16:21
Sonic superstars (ps5)

Mitään en odottanut arvostelujen perusteella, mutta kaikista niistä sonic peleistä mitä olen viime aikoina pelannut tämä on ihan helposti oma suosikki.
Peli näyttää erittäin hyvältä ja rullaa silkin sulavasti.
Jo ekasta trailerista lähtien mua häiritsi kohtuu lähellä oleva kamera, mutta game gear pelien jälkeen tuon kanssa ei ollut mitään ongelmaa.
Tämä on myös eka sonic ihan orkkis mega drive pelin jälkeen jossa keräsin kaikki chaos emeraldit sillä bonus kentät oli varsin ok vaikka videoiden perusteella ne näytti aika kamalilta.
Kuten sonic 3:ssa niin tässäkin päästään noihin bonus kenttiin löytämällä iso piilotettu sormus ja sä voit saada yhden chaos emeraldin / maailma ja yhteensä niitä on seitsemän, mutta maailmoja on useampi joten tilaisuuksia kerätä ne kaikki on varsin kivasti.

Jokainen kerätty chaos emerald avaa myös uuden voiman jota voi käyttää milloin vaan, mutta se latautuu uudestaan käyttöön vasta checkpointin ohittamisen jälkeen.
Kaikille muille tuli käyttöä paitsi sille vesi voimalle, koska sain sen vasta vesi maailman jälkeen ja toinen aika turha oli se joka näyttää näkymättömät tasanteet ja sormukset.
Jos sulle on vähintään 50 sormusta kun ohitat checkpointin niin pääsee toiseen bonus kenttään joka muistuttaa ekan sonicin bonus kenttiä ja niistä voi kerätä mitaleita joiden ainoa tarkoitus on ostaa uusia kosmeettisia osia omaan robottiin jota käytetään moninpelissä joten jos tuo ei kiinnosta niin nuo bonus kentät voi ohittaa ihan vapaasti.

Tän voi pelata sonicilla, tailsilla, knucklesilla ja amylla.
Mä pelasin amylla, koska sillä on tupla hyppy ja jälleen kerran sen vasara auttaa monessa tilanteessa.
Tarinan läpäisyn jälkeen aukeaa vielä trip jolla on oma tarinansa.
Se kyllä kierrättää samat maailmat, mutta nyt ne on vaikeampia ja sillä on myös pelin vaikeimmat pomot.

Moninpelikin olis ollut ihan kiva pikku extra jota ois voinut pelata tunnin tai pari alkoholin voimalla, mutta eipä sieltä yhtäkään matsia löytynyt.
Tuota voi myös pelata ihan lokaalisti kavereiden kanssa tai vaikka vaan botteja vastaan.
Matsit koostuu kolmesta erästä ja niissä on mukana esim ihan vaan perus kisaamista jossa pitää ehtiä maaliin ekana, tähtien keräämistä, selviytymistä mahdollisimman pitkään samalla kun taustalla olevat tykit tuhoaa kenttää ja sitten oli joku deathmatchin tapainen.
Pelasin kolmesti botteja vastaan ja nuo tuli vastaan. En tiedä onko eri matsi tyyppejä enemmänkin.

Ostin tähän vielä sen deluxe päivityksen kun se maksoi nyt 9.7e lähinnä mukana tulevan soundtrackin takia.
Valitettavasti siinä on vain 10 biisiä, mutta kestää se silti 40 minsaa. En vaan tajua miksei tuohonkin ole voitu laittaa ihan koko pelin soundtrackia kun ei se ainakaan sen kalliimmaksi tulisi.
Sitten tuossa tuli digitaalinen artbook joka oli ihan ok vaikka sekin oli varsin olematon sisällöltään.
Siinä oli lähinnä muutama kuva joka hahmosta ja joistakin vihollisista eli aika samanlainen mitä vaikka sonic mania / origins plussan mukana tuli kun ne osti fyysisenä.
Sitten tuossa tuli jotain lego skinejä jotka ei kiinnosta ollenkaan. Miks mä haluaisin tehdä hyvän näköisistä hahmoista rumia?

Sitä en vielä tiedä pelaanko sitä tripin osiota läpi sillä sen parissa todennäköisesti alkaa vituttaa pomo matseissa sillä ne on jo toisen maailman perusteella pidempiä mitä perus kampanjassa ja varsinkin parissa matsissa fangia vastaan on sitten laakista tappavia hyökkäyksiä.
Sentään pomojen esittely videot voi skipata joka oli positiivinen yllätys.
Mä olin varma ettei niitäkään voi skipata kun tämän kohdalla on niin paljon valitettu siitä kuinka pomot tuhlaa sun aikaa, mutta perus pelin puolella en huomannut mitään tuollaista.
Joo sä et voi tappaa pomoja yhtä nopeasti mitä vanhoissa peleissä, koska pomosta tulee kuolematon hetkeksi joka osuman jälkeen, mutta ei tuo haitannut ollenkaan.

Nyt kuitenkin annan tuon soundtrackin soida taustalla pari tuntia ainakin ja nautin vaan hyvistä fiiliksistä.
Ihan heittämällä sen 28e arvoinen mitä tämä vpd:ssa uutena maksoi.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 23.04.2024 07:15
Lainaus
Nyt aloitin Survival modella, joten pelaaminenkin on maistunut huomattavasti paremmin. Normimodella peli on vain liian helppo ja menee nopeasti puuduttavaksi. Survivalilla sentään kuolee helpommin ja stimpakeja ei voi spammata aina kun ottaa damagea. Aikoinaan pelasin New Vegasin vastaavalla modella läpi ja ilmankos siitä on jäänyt niin hyvät muistot. Olihan se toki tarinaltaankin parempi.

Oli pakko laittaa Very Hard päälle. Kaatui kolme kertaa putkeen kesken pelin ja neljännellä kerralla paikallaan oleva autonromu tappoi ukon. Kun peli on tuossa tilassa, menee jo liikaa tunteja hukkaan tuollaiseen paskaan. :D


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Gba - 26.04.2024 18:19
Itsellä on Fallout 4:sta täysin eri fiilikset, mutta olen törmännyt samaan ettei se ole monelle uponnut. Itse diggasin kyllä hemmetisti, mutta kaikki dystopiat kyllä iskee kuin tuhat volttia meikäläiseen, ei tarvitse edes olla niin viimeisen päälle. Voisi ehkä kaikki lisärit ostaa ja aloittaa uudelleen.

Cyberpunkkia on modailtu ja fiilistelty. Nyt kun päätarina on vedelty läpi, niin sivutehtäviä naputellaan. Varmaan ainoa peli, jossa näin on tapahtunut. Normaalisti päätarinan pelattua lässähtää täysin oma kiinnostus peliä kuin peliä kohtaan. Audi RS4 alle ja ollaan jo eellä.

https://www.pelaajalauta.fi/files/68/Cyberpunk 2077 2024.04.26 - 18.08.24.01_Trim.mp4


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 26.04.2024 18:28
Pitäisi jossain vaiheessa hommata Cyberpunkin lisäosa. Pääpelin pelasin aikalailla 100% läpi, mutta lisärissä on ilmeisesti sopivasti pelattavaa.

Nyt tuli tuo Fallout 4 Nextgen patchikin, joten se on hieman nätimmän näköinen konsolilla. PC:llähän tuosta on vain haittaa, kun sekoittaa modit joilla sen on saanut jo korjattua aikoja sitten.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 27.04.2024 21:13
Sonic adventure dx (GC)

Olin aika varma etten tule tästä tykkäämään sillä videoiden perusteella vauhti on kova ja pelissä on paljon aikakautensa mukaista kankeutta, mutta olinkin väärässä.
Varmaan kaikkien retropelien pelaaminen myös jotain vaikuttaa, mutta mulla ei ollut mitään ongelmia ohjauksen kanssa edes alussa ja lisäksi tämä on hyvin pitkälle klassista sonicia 3d maisemissa joten kentissä on normaalia tasoloikkaa ja vain muutama speedboosteri.
Mulle tuo sopii paremmin kuin hyvin sillä kuten aina muistan mainita niin mä tykkään pelata sonicini varsin rauhallisesti ja tässä se on mahdollista.

Pelattavia hahmoja on kuusi joista sonicin kampanja on tietenkin se pisin. Tails oli aika turha kun sillä on vain yks tai kaks omaa kenttää ja lopuissa toistetaan samat osiot mitä sonicilla, mutta nyt kisataan sitä vastaan. Tuo ei sovi mun mielestä tarinaan sitten mitenkään.
Knucklesilla sitten on ne aarteen etsimiset eli kentässä on kolme master emerald palasta piilossa ja sulla on tutka joka näyttää kuinka lähellä niitä olet.
Ihan mukavan rauhallista vaihtelua tails kenttien jälkeen.
Amylla on vain kolme kenttää ja niissä sulla on kokoajan zero robotti perässä eli sun pitää jatkuvasti mennä sitä karkuun ja välillä laittaa palikoitakin oikeaan paikkaan kun se on kimpussa.
Sitten on se kaikkien vihaama big the cat jolla on neljä kenttää joissa vaan kalastetaan ja tarkoitus on pyydystää sen lemmikki sammakko, siinä kaikki.
Amyn karkuun juoksemis kenttien jälkeen tuo oli taas vaan hyvää vaihtelua.
Viimeisenä on gamma jolla vaan räiskitään menemään oikein kunnolla ja se on pakollista sillä kello tikittää armottomasti alaspäin ja joka taposta saa lisää aikaa.
Yhteensä kaikessa meni n.10 tuntia.

Monet sonic puristit väittää tätä jopa huonoksi versioksi sillä tässä on joissakin kentissä huonompi valaistus ja muuta pientä visuaalista eroa.
Mä luulin, että tämä on täysin pelikelvoton bugikasa, mutta ei. Ne kaikki valitukset liittyy vaan visuaalisiin muutoksiin.
Tässä tosin on sulava 60fps ruudunpäivitys kun dreamcast versiossa oli vain 30fps eikä se pysy jatkuvasti edes siinä, välivideot voi skipata ja tarjolla on myös mission moodi jossa on 60 tehtävää.
Hieman kaikesta saa emblemeitä joilla ei tehnyt dreamcast versiossa mitään, mutta tässä ne avaa game gear pelejä ja jos kerää kaikki niin saa metal sonic skinin. Mutta joo onhan se valaistus ja pari tekstuuria tärkeämpiä kuin jatkuvasti sulava ruudunpäivitys ja muut extrat.
Tämä pääsi mun 3d sonic listalla kakkoseksi sonic boom: rise of lyricin perään. Ei. Se ei ollut sarkasmia vaan mun mielestä sonic boom oli oikeasti hyvä peli.

Sonic adventure 2 battle (GC)

Tämän kohdalla sitten toteutuikin ihan kaikki minkä oletin olevan ekassa osassa vialla.
Hahmot on ihan helvetin herkkiä ohjata ja ne menee aivan järjetöntä vauhtia ja esim knuckles juoksee kovempaa ja kiihdyttää maksimi nopeuteensa nopeammin mitä sonic ykkösessä ja knucksilla edelleen kerätään niitä aarteita.
Ja siitä puheenollen, koko moodi on aika tehokkaasti pilattu sillä kentät on paljon isompia ja nyt se tutka kertoo vain yhden aarteen läheisyydestä kerrallaan kun ykkösessä kaikki kolme oli aina aktiivisina.
Lisäksi aarteiden paikat on aina randomeita joten et voi ärsyttävimmissä kentissä katsoa edes tubesta apua.

Sitten on ne sonicin kentät jotka on nyt melkein pelkkää boostpadia ja pomppujousia ja muuta vastaavaa.
Mä oikeasti tykkäsin tailsin kentistä eniten vaikka sillä vaan ohjataan sen mechia ja ammutaan kaikkea.
Lisäksi kamera on aivan hirveä ihan jatkuvasti kun taas ykkösessä sen kanssa oli ongelmia vain parissa kentässä ja homing attack vetelee myös omiaan kun ykkösessä sen kanssa ei ollut kertaakaan ongelmia.
Mulla oli oikeasti ekan 30 minuutin aikana enemmän ongelmia, homing attackin, kameran ja kontrollien kanssa mitä ekassa pelissä koko 10 tunnin aikana.
Ei voi käsittää miten loistavasta ykkösestä otettiin takapakkia näin paljon ihan joka osa-alueella.

Hero tarina tuli silti pelattua läpi ja huomenna varmaan aloitan sen dark puoliskon vaikka fiksumpi jättäis pelaamatta kun vielä on edes neutraalit fiilikset.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 29.04.2024 10:47
Sonic 2 Adventure Battle on jollain kierolla tavalla oma suosikki paskapeli.  :lol: Suurin osa kentistä on ihan järkyttävää rapaa, ohjauksessa ja kamerassa ei ole järkeä ja välipätkät aiheuttaa aina syvää myötähäpeää. Silti siinä on vaan jotain sellaista, että tulee pelailtua läpi silloin tällöin ja grindailtua rankkeja paremmaksi.

Taitaa olla kyllä aika tyypillistä Sonic-peleille. Kaikki sarjan pelit parhaimmillaankin keskinkertaisia, mutta silti ne myy ja ihmiset tykittelee niitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 29.04.2024 20:43
Sonic 2 Adventure Battle on jollain kierolla tavalla oma suosikki paskapeli.  :lol: Suurin osa kentistä on ihan järkyttävää rapaa, ohjauksessa ja kamerassa ei ole järkeä ja välipätkät aiheuttaa aina syvää myötähäpeää. Silti siinä on vaan jotain sellaista, että tulee pelailtua läpi silloin tällöin ja grindailtua rankkeja paremmaksi.

Taitaa olla kyllä aika tyypillistä Sonic-peleille. Kaikki sarjan pelit parhaimmillaankin keskinkertaisia, mutta silti ne myy ja ihmiset tykittelee niitä.

Kyllä se paremmaksi muuttui team darkin puoliskolla kun kameraan oli vissiin jo tottunut kun se ei häirinnyt lainkaan niin paljon ja jokaisen hahmon kentät oli parempia mitä hero porukan vastaavat.
Jos ekan puoliskon jälkeen olisin ollut valmis antamaan arvosanaksi vitosen niin nyt se olis seiska. Eka adventure oli sellanen kasin kokemus.

Tänään tuli aloitettua sonic heroes ja se on kyllä just niin kamala mitä olen netissä kuullut.
Grindaus osioissa hahmo voi tehdä ison loikan sivulle ja tippua kuolemaan kun halusit vaan vaihtaa raidetta tai sitten se voi lentää mutkassa pihalle.
Tailsilla lentäessä ei yleensä näe mihin vittuun on laskeutumassa, koska kamera vaan näyttää suoraan eteenpäin.
Knucklesin perus iskut saa sen syöksymään pari metriä eteenpäin joka iskulla joka on hengenvaarallista sillä loppupuolella sulla on yleensä pohjaton kuilu ympärillä joten sillä kannattaa käyttää vain ja ainoastaan ilmahyökkäystä.
Kaivoskärry ajelun päätteeksi siitä lennetään pois ja laskeudutaan jonkun sillan pätkän päälle ja hahmojen pitäisi vaan juosta suoraan eteenpäin. No mun hahmo päätti lähteä täysiä vasemmalle ja kuolemaansa.
Sonicin ring dash toimii kun haluaa. Sä voit seistä suoraan sen ekan sormuksen takana, painaa B namiskaa ja ring dashin sijaan se kierähtää pohjattomaan kuiluun.
Casino kentän flipperi fysiikat on niin paskat, että game gearin sonic spinball on suorastaan simulaatio siihen verrattuna.
On tapahtunut paljon muutakin mitä en edes muista. Huorasin casino kentässä 99 elämää ja nyt vikan maailman alussa niitä on 45 jäljellä vaikka lisäreitä on myös matkalla kertynyt.

Mulla on peluussa vielä gamecube versio jonka pitäisi olla se parhaiten toimiva.
Itseasiassa ostin pari viikkoa sitten tämän ja shadow the hedgehogin ps2:lle, mutta kun luin kuinka ne on just ne paskimmat versiot niin päätin warettaa cube versiot kun pystyn niitä kuitenkin wiillä pelaamaan.
Jos tämä on se paras versio niin en halua edes kuvitella millainen se pleikkari versio on. Toisaalta kai mä sitä ihan uteliaisuudesta testaan.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 05.05.2024 21:35
Shadow the hedgehog (GC)

Tämä sitten olikin aika...hyvä.
Visuaalisesti kyllä häviää heroesille reippaasti enkä tarkoita pelkästään harmaanruskeita maisemia vaan myös tekstuurit on huonommat.
Itse pelattavuus sitten toimiikin paremmin ja melkein kaikki kuolemat on ollut ihan omaa syytä.
Aseiden käyttökään ei haitannut vaan oli lähinnä kivaa vaihtelua sillä olihan tämä jo kahdeskymmenes sarjan peli jonka olen pelannut tässä muutaman viikon aikana.
Sulla on myös kaks palkkia jotka täyttyy sitä mukaa kun tapat porukkaa. Toinen täyttyy kun teilaat ihmisiä ja toinen kun teilaat pahiksia ja kun ne täyttyy niin shadow menee johonkin supermoodiin jolloin olet kuolematon ja sulla on loputtomat ammukset kunnes se palkki tyhjenee.
Sä voit myös aktivoida chaos blastin joka tekee isommalle alueelle vahinkoa tai chaos controllin joka saa sut kirjaimellisesti lentämään kohti kentän loppua. Erittäin hyvä jos vaan haluat kentän nopeasti läpi, mutta jos meinaat niitä tehtäviä suorittaa niin tuon kanssa lentää vaan objectiven ohi.
Joten yleensä kannattaa olla aktivoimatta kumpaakaan ja vaan nauttia niistä loputtomista ammuksista.

Se mistä peli on myös saanut paljon valitusta on sen rakenne.
Pelissä on kymmenen lopetusta ja sun täytyy saada ne kaikki jos haluat avata sen ihan viimeisen pomon ja lopetuksen.
Joten samoja kenttiä saa pelata muutaman kerran ja jokaisessa on myös hero ja dark tehtävä joka päättää mikä kenttä tulee seuraavaksi.
Välillä on myös neutraali vaihtoehto jolloin voi vaan mennä suoraan maaliin ja noin pelasin ekan läpipeluun ja aikaa taisi mennä tunti.
Alunperin mun ei pitänyt edes pelata enempää mutta tänään päätin kumminkin jatkaa ja enää puuttuu muutama lopetus eikä tämä mitään tylsää puurtamista ole ollut sillä sulla on aika hyvin varaa valita miten etenet.
Peli kuitenkin täytyy pelata 10 kertaa alusta loppuun jos haluaa ne kaikki loput sillä sä et voi vaan valita haluttua kenttää ja tehdä eri tehtävää.
Läpäisy kuitenkin kestää vain n.2 tuntia yleensä.

Sonic rivals (psp)

Varsin simppeli peli jossa vaan juostaan toista hahmoa vastaan ja välillä on myös pomomatsi jossa pitää saada 6 iskua perille ennen vastustajaa.
Videoiden perusteella tämä näytti paljon rennommalta mitä oikeasti olikaan sillä tässä ei meinaa ehtiä reagoimaan eteen tuleviin esteisiin ja sitten kun edessä on tukki tai kivi josta voi joko ponnistaa ylemmäs tai ottaa pienen boostin suoraan eteen päin niin sulla on sekunnin murto-osa aikaa painaa oikeaa nappia kun se ilmestyy ruudulle.
Tuohon kun lisää sen, että vastustaja pommittaa sua powerupeilla pahimmallaan kuin mario kartissa niin kisoja sai alottaa aika monesti uudestaan.

Hahmoja on neljä. Sonic, Shadow, Knuckles ja Silver ja ainoa ero on niiden signature kyky jota voi käyttää kun poimii tähden.
Sitten on muutama muu power up kuten tulipallo, jääammus, miina jne. Kaikki toimii myös puolustukseen eli jos olet ekana niin tulipallo antaa sulle flameshieldin ja jos olet toisena niin se heitetään eteenpäin ja se seuraa rataa aika pitkälle. Jotkut jopa osuu vastustajaan aina vaikka ne olisi missä.
On tässä tarinan tapainenkin jossa eggman nega on muuttanut Tailsin ja Amyn jonkun kameran avulla korteiksi ja lopuksi meinaa muuttaa koko planeetan kortiksi. Mitäköhän se sen jälkeen tekis jos onnistuis. Leijus yksin avaruudessa varmaan.
Pelasin Sonicilla ja Silverillä läpi. Oli tää nyt sen 7$ arvoinen mitä psn storessa maksoi ja ostin sitten vielä kakkosenkin kun se maksoi saman verran.

Sonic 06 (xbox 360)

Odotukset ei tämänkään kohdalla ollut kovin kummoiset sillä netin mukaan tämä on pelikelvoton kasa bugista paskaa joka näyttää rumalle, tarina on naurettavan huono, ohjaus on paskaa ja ääninäyttely hirveää.

No tälleen kun on pelannut kaikki 3d sonicit järjestyksessä niin tämä kyllä näyttää aika hemmetin hyvälle ja ääninäyttely on parasta tähän mennessä.
Ohjauskin tuntuu aika samalta mitä ekassa adventuressa eli kaikki liukkaus poissa ja vauhti on just sopiva.
Hypyissä on kyllä hieman ongelmaa sillä hahmo ei oikein osaa pudota suoraan alaspäin joten joskus täytyy tavallaan pyöriä ilmassa jatkuvasti että se laskeutuu just siihen mihin haluaa jos vaikka sellasen jousen avulla hyppää oikein korkealle. Mulle tuo ei ollut koskaan ongelma ja yleisesti pelaaminen oli parempaa mitä kahdessa edellisessä pelissä (heroes ja shadow).

Mulle tämä on muutenkin sonic adventure 3 kaikessa muussa paitsi nimessä.
Sulla on hub alue kuten ykkösessä ja kolme kampanjaa eli sonic, shadow ja silver ja näissä hypätään välillä myös jonkun muun saappaisiin pelaamaan pieni pätkä kenttää.
Sonicin mukana on tails ja knuckles, shadowin mukana rouge sekä omega ja silverin mukana amy sekä blaze ja pari kertaa myös shadow.
Rougella on jopa yks kohta jossa pitää etsiä kolme avainta joka on kuin se aarteen etsintä aiemmista. Tosin nyt ei ole mitään tutkaa, mutta alue on niin pieni ettei sitä tarvita.
Lisäksi jokaisen kampanjan läpäisyn jälkeen aukeaa vielä viimeinen osuus jossa pelataan useammalla hahmolla ihan kuten kakkosen lopussa.

Nyt kaupungissa on myös sivutehtäviä jotka on kyllä varsin yksinkertaisia eli joko taistelua tai rinkuloiden läpi juoksua, ajamista jne.
On siellä mukana pari logiikka pulmaakin. Kaikesta saa sormuksia joilla voi ostaa päivityksiä ja varsinkin sonicin jalokivet on täysin rikki hyvällä tavalla sillä niiden käytön pitäisi kuluttaa alakulmassa olevaa mittaria, mutta se ei koskaan kulu joten sulla voi olla vaikka 50% vihollisten hidastaminen jatkuvasti päällä.

Sivutehtävistä päästäänkin kätevästi puhumaan latausajoista sillä ne on aika pitkiä ja sivutehtävien kanssa niitä on paljon.
Eka sä meet juttelemaan tyypille joka antaa tehtävän kuten vaikka moottoripyörän ajotesti shadowilla.
Ensin se selittää sulle mistä on kyse ja sitten tulee varmaan yli 10s latausruutu jonka jälkeen se vaan sanoo "suorita testi" ja sitten uus lataus kun ladataan se tehtävä. Miksi siinä täytyy olla tuo extra dialogi välissä ja vielä erillisen latauksen takana.
Toisaalta eipä nuokaan mua häirinneet ollenkaan ja jos pelaa vaan ne varsinaiset kentät niin niiden ei pitäis olla ongelma kenellekään.
Ainakaan jos pelaa boxilla jolla pelin voi tietenkin asentaa kovolle. PS3 on sitten onkin ihan toinen asia ja sillä peli hidastelee muutenkin todella paljon.
Boxilla hidastelua on lähinnä silloin kun useampi laatikko tai muu fysiikoita käyttävä tavara menee palasiksi ja myös viidakossa sitä ilmeni. Muuten peli on aika liki 60fps.
Toisaalta silverin hyökkäykset keskittyy juurikin tavaroiden paiskomiseen telekinesialla joten silloin peli hidastelee enemmän.
No onneksi se sentään hidastuu eikä nykiä nylkytä.

Mitään isompia bugejakaan en huomannut. Esim rouge tai knuckles ei koskaan jämähtänyt seinään kiinni vaikka sen pitäisi olla yleinen ongelma kun niillä kiipeilee ja 15 tunnin aikana olen tainnut kuolla ehkä viidesti sen takia kun automatisoitu kohta on heittänyt mut suoraan kuolemaan vaikka tube videoiden perusteella tuotakin tapahtuu jatkuvasti.
Tarinakin on ollut kiinnostavampi mitä aiemmissa vaikka tuostakin jaksetaan kaivaa kaikki epäloogisuudet esiin kuten vaikka se, että jos tyypit voi halutessaan matkustaa ajassa ihan mihin ja milloin vaan niin miksei ne vaan mene tarpeeksi pitkälle ajassa taaksepäin estämään koko paskan.
Ei tommosia kuulu alkaa miettimään. Ei tässä, eikä missään muussakaan pelissä tai elokuvassa missä on aikamatkustus mukana.

Tai jos tuo on joku ongelma niin miten se ei ole, että robotnik käyttää jotain pieniä lintuja robottiensa voimanlähteenä tai jtn. Miten tuo toimii?
Tai miten sillä on aina joku massiivinen tukikohta lähistöllä vaikka pelit sijoittuu mihin milloinkin?
Mistä se oikein aina taikoo satoja robotteja?
Mistä lähtien sonic on asunut maapallolla, koska ekat 2 adventure peliä sijoittuu maapallolle ja mystic ruins ja angel island on siellä kaupungin vieressä.
Ja jos ne on olevinaan oikeita kaupunkeja niin miksi motarilla on silmukoita? Oikeasti kukaan ei vois ajaa edes kauppaan tän maailman kaupungeissa ilman, että tippuu kuolemaansa jostain.
Kyllä näiden pelien logiikassa on paljon pahempia ongelmia kuin joku epäloogisuus aikamatkustuksessa, mutta nuo ei tunnu ketään häiritsevän.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 07.05.2024 05:14
Tales of Arise meni läpi. Ei tästä nyt jäänyt paljoa hyvää sanottavaa. Grafiikka oli ihan jees ja jotain hyviä biisejä. Tarina oli perus muistinmenettänyt chosen one, joka pelastaa maailman. Taistelut olivat alkuun mukavat, mutta 50 tunnin pelissä alkaa puuduttamaan. Lopulta taistelut menivät vain yhden liikkeen spämmäämiseen ja sillä menikin lähes kaikki taistelut.

JRPG:stä siirryin sitten EuroJankRPG-puolelle eli Pirahna Bytesin Elexin pariin. Tämä menee kaikista vioistaan huolimatta helposti Talesin edelle. Joiltain osin myös paremmin tehty kuin Bethesdan pelit. Selvää level-skaalausta ei ole tullut vastaan. Questeja on paljon ja niillä tuntuu olevan vaikutuksia tarinan kulkuun. Nyt on peliä 20 tuntia takana ja vieläkin löytyy haastetta. Falloutissa/Skyrimissä alkaa 20h kohdalla godmode ja kaikki taistelut menevät autopilotilla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 11.05.2024 18:08
Hollow Knightia on vihdoin tullut pelattua eteenpäin ankean alun jälkeen. Vuosikaudet olen yrittänyt jatkaa peliä siinä onnistumatta, koska ei ollut mitään hajua, mihin mennä ja mitä tehdä.

Nyt peli on lähtenyt kunnolla käyntiin, ja eiköhän sen jo voi sanoa edes peliä vielä läpäisemättä, että kyseessä on paitsi paras metroidvania koskaan (kuten täälläkin on jo sanottu) sekä parhaiten kontrolloitava 2D-peli, mitä olen pelannut. Silkkinen 120fps ilman input lagia yhdistettynä leverless-ohjaimen tuomaan tarkkuuteen tekee pelin pelaamisesta silkkaa nautintoa. Täydellisesti toimiva dash, seinähyppy, hahmon paino ja liikeradat, pieni pushback vihuja lyödessä (jonka senkin saa charmilla pois jos niin haluaa) ja ehkä tärkeimpänä tuo vihujen päällä pomppiminen kun niitä lyö alaspäin tullessa. Pelin devaaja on osannut yhdistellä täydellisesti muiden 2D-pelien mekaniikoita toisiinsa. Ääniefektit ja animaatiot ovat myös huippukamaa.

Musiikit piti laittaa 10h kohdilla kokonaan pois, koska eihän noita samoja rinkutuksia jaksa hullukaan kuunnella. Ambient-äänetkin pääsevät samalla paremmin esille ja tunnelma tiivistyy. Visuaalinen anti on sinänsä ihan ok, eikä siltä mitään ihmeitä kolmen devaajan porukalta voi odottaakaan. Sama pätee noihin vihollisten ja hyvisten ölinämölinä-ääntelyihin.

Tätä samaa ”toivottavasti tämä peli ei lopu ikinä” -fiilistä en ole saanut varmaan sitten Monster Hunter Worldin. Hyvät tsäänssit mennä TOP10:iin, jos peli kantaa loppuun asti.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 12.05.2024 21:29
Sonic unleashed (xbox 360 / series x)

Mä en ole koskaan ollut ns. boost pelattavuuden ystävä, mutta ne osuudet oli ihan ok colorsissa, generationsissa ja forcesissa.
No tässäpä ei ollut sillä vauhti on aivan järjetön ja eteen heitetään pohjatonta rotkoa, piikkipalloa ja muuta vastaavaa sellaista vauhtia ettet voi mitenkään reagoida ellet jo valmiiksi tiedä niiden tulevan päin naamaa sekunnin päästä.
Sivulta kuvatuissa osuuksissa tuo vielä korostuu entisestään.
Joku voisi vaan todeta "git gud", mutta yhdellä tyypillä oli täysin samat valituksen aiheet ja se oli hommannut ihan joka kentästä S-rankin joten se osasi pelata, mutta ei siltikään pahemmin noista tykännyt.

No onneksi on warehog kentät joissa saa edetä rauhallisesti ja niissä on ihan normaalia tasoloikkaa ja tappelua, todella paljon tappelua.
Aluksi kyllä näissäkin osioissa paska kamera ärsytti sillä joskus sitä voi kääntää itse, mutta suurimman osan ajasta se on aina jossain staattisessa kuvakulmassa ja kääntyilee silloin kun haluaa. Varsinkin kapeilla lankuilla tasapainoillessa tuo sai kiroilemaan.
Seuraavana päivänä tuo ei haitannut enää niin paljoa joten joko totuin siihen tai sitten niissä ekoissa warehog kentissä oli paskin kamera, joka on mahdollista sillä ne oli aika ahtaita.

Pelaajan kiusana on myös kerättävät kuu ja aurinko mitalit joista kumpaakin löytyy vaatimattomat 200 kappaletta ja näitä on sitten myös pakko kerätä sillä pelin läpäisyyn vaaditaan 120 aurinko mitalia ja 80 kuu mitalia.
Mä sain just ja just kerättyä vaadittavan määrän ilman vanhojen kenttien uudelleen koluamista.
Warehog kentissä noiden etsiminen on ok, mutta en tajua mikä idea noita on ollut laittaa myös niihin boost kenttiin kun ne vilahtaa ohi alle sekunnissa.
Tuon lisäksi niitä on vielä pomo matseissakin.

Tarina on myös ihan pakko mainita.
Sonic 06 kohdalla valitetaan juoniaukoista aikamatkustuksessa ihan jatkuvasti ja muutenkin tarina on paska, mutta tämän kohdalla tarinaa jopa kehutaan.
No mitä siinä sitten tapahtuu?
Heti alussa robotnik räjäyttää maapallon palasiksi. Ei, ei täysin atomeiksi vaan se hajoaa muutamaan isoon alueeseen jotka sitten vaan leijuu irrallaan kunnes viet chaos emeraldin temppeliin jonka jälkeen se pala laskeutuu kiltisti paikoilleen.
Kaiken tämän aikana myös ihmiset jatkaa normaalia elämäänsä. Tämä on sitten ilmeisesti hyvin kirjoitettu tarina. Tämä selvä.
Ai niin. Chip on ärsyttävä, se ei ole hauska ja sillä on typerä ääni.
Kokonaisuutena sellanen "kyllä tän ny pelasi kun tuli ostettua". Rullaa sentään sulavat 60fps series x:lla, mutta mitään reso boostia tämä ei saa.

Sonic generations (xbox 360 / series x)

Tämä tuli joskus pelattua ps3:lla enkä pahemmin tykännyt sillon ja pelasin mieluummin mega driven ykköstä jonka tässä voi myös avata.
Nyt tykkäsin paljon enemmän kun kaikki pelissä olevat alueet on tullut just pelattua alkuperäisessä muodossaan ja kaikki hahmotkin oli tuttuja.
Edellisen jälkeen ohjaus oli myös aivan helvetisti parempi eikä boost osiot ole täynnä äkkikuolemia vaan nyt niitä oli jopa kiva pelata.
Time eater on kyllä edelleen paska pomo, mutta sentään matka siihen oli varsin jees.
Tämä on myös 4k/60fps series x:lla joten senkin suhteen kokemus oli paljon parempi mitä ps3:lla aikoinaan.

Tuli myös palattua sonic 06:n pariin ja pelattua kaikki kentät hard tasolla joka pikkasen muokkaa niitä lisäämällä uusia esteitä ja laittamalla kovempia vihollisia uusiin paikkoihin ja muuta vastaavaa.
Tykkäsin myös silverilla pelaamisesta niin paljon, että ostin sitten myös very hard kentät jotka maksoi alle 3e ja samalla tuli ostettua team attack amigo paketti joka oli alle 2e.
Tuossa on seitsemän muokattua kenttää joissa on käytössä tails, blaze ja omega ja tuo olikin yllättävän haastava ja siinä oli pari perus peliä vaikeampaa kohtaa.
Lisäksi sun täytyy aloittaa ihan alusta asti jos elämät loppuu ja loppuihan ne ekalla yrityksellä.

Tein myös kaikki loput kaupungilla olevat sivutehtävät ja yhteensä niitä on yli 50.
Aikaa tän parissa on nyt mennyt n.30 tuntia ja haluan vielä lisää joten kai mä ostan vielä ne sonicin ja shadowin very hard paketit vaikken varmaan kaikkia kenttiä pääsekään läpi sillä ne muokkaa niitä vielä enemmän.
Esim shadowin crisis city kentässä lennetään yhdessä vaiheessa liitimellä kaikenlaisen romun keskellä ja ammutaan vihollisia.
Very hard versiossa tuo pelataan rougella joten sun pitää hyppiä ja liitää samalla kun paikka on täynnä vihollisia ja nopeasti liikkuvia piikkapalloja.
Tuli myös vpd:sta tilattua fyysinen versio hyllyyn kun tykkään tästä niin paljon. Se kylläkin on ps3 versio, mutta ihan sama mikä versio siellä hyllyssä on koristeena.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 20.05.2024 19:38
Sonic unleashed (ps2)

Se parempi versio pelistä.
Boost kentät on parempia sillä niistä puuttuu ne lukuisat äkkikuolemat ja muu vastaava ja sulla on jopa aikaa reagoida asioihin.
Werehog kentät on yli 20 minuutin kentän sijasta jaettu pienempiin 5-7 minuutin kenttiin ja taistelua on paljon vähemmän ja tästä puuttuu myös ne kapeiden palkkien päällä tasapainoilut.
Silloin kun taistelua on niin se on ohi paljon nopeammin sillä viholliset kestää paljon vähemmän osumaa.
Jos xbox 360 versiossa menee ihan ekoihin werehog kenttiin maksimiin kehitetyn hahmon kanssa niin vihut kuolee samaa tahtia mitä tässä ihan alusta alkaen.

Myöskään niitä mitaleja ei ole mikään pakko kerätä ja muutenkin niitä annetaan suorituksen mukaan.
Kentän läpäisy B-rankilla antaa yhden, A-rank kaksi ja S-rank kolme. Noilla voi sitten avata gaia gate huoneita joissa on aina joku pikku pulma jossa vaihdellaan normi ja werehog sonicin välillä ja noista saa kuva ja musa extroja sekä lisäreitä ja uusia extra kenttiä.
Elämät on tehty eritavalla mitä normaalisti sillä 100 sormusta keräämällä ei saa lisäriä eikä niitä muutenkaan ole kentissä vaan sä aloitat kentät aina tietyllä määrällä elämiä joka alussa on kaksi.
Sitten noista pulmahuoneista lisäreitä keräämällä saa nostettua tuota aloitus määrää ja maksimi taitaa olla 14 elämää.

On tässä pari isoa vikaakin ainakin ps2 versiossa.
Toinen on werehog juoksun aktivoiminen tatin tupla liikautuksella haluttuun suuntaan ja välillä tuo aktivoitui kun vaan normaalisti käänsin tattia ja hahmo juoksi reunalta kuolemaansa.
Ohjaimen liipaisimia ei käytetä mihinkään joten miks helvetissä juoksua ei ole laitettu niihin.
Sitten on boost kenttien homing attack joka onnistui turhauttamaan aivan liian monta kertaa.
Vihollisen päällä on se homing attack kohteen kuvake, minä painan nappia, sonic tekee homing attackin, mutta lopettaa sen parin sentin jälkeen ja tippuu kuolemaan.
Jos noita ongelmia ei olisi niin olisin kutsunut tätä jopa hyväksi. Wii version kohdalla en ole kuullut noista valitusta ja se on muutenkin se parempi versio ja sitä voi pelata myös gamecube ohjaimella.

Sonic rush, rush adventure ja colors (ds)

Rush oli se peli joka esitteli ns. boost mekaniikan eli kunhan boost palkissa on tavaraa niin Y nappia painamalla sonic menee aikamoista vauhtia.
Eka peli esitteli myös Blaze the catin jolla päästään myös pelaamaan.
Itse peli on varsin lyhyt sillä eri maailmoja taisi olla kuusi ja jokaisessa on kaks kenttää ja pomo, mutta tämä onkin tarkoitus pelata molemmilla ja tietenkin kerätä kaikki chaos emeraldit jotta saa sen oikean loparin.
Blazella on omat sol emeraldit, mutta se saa sellaisen aina pomomatsin jälkeen.

Mä pelasin vain Blazella sillä kummallakin mennään aivan samat kentät ja pomot ja mä sain tän kenttä designista aivan tarpeeksi jo sen kanssa.
Kaikki nämä on tehnyt dimps joka suorastaan rakastaa pohjattomia kuiluja ja kuten arvata saattaa niin tuollainen ei oikein toimi boost mekaniikan kanssa.
Aluksi kentät oli ihan hyviä, mutta viimeiset kolme maailmaa on täynnä tuota paskaa ja uskon hyppyjä saa ottaa yhtä usein kuin vanhoissa nes ja amiga peleissä.
Koska kyseessä on ds peli niin tämä tietenkin käyttää kumpaakin ruutua johon kesti hetken tottua ja mä edelleen vihaan sitä kuinka se ruutujen välissä oleva aluekin on tavallaan pelialuetta vaikkei sitä näe.
Eli jos vihollinen tulee alaspäin niin se ei siirry suoraan yläruudun alareunasta alaruudun yläreunaan vaan se on hetken siinä välissä.
Aivan vitun kivaa kun kyseessä on sivuttain liikkuva vihollinen ja sä olet liikkuvan tason päällä josta tiput jos edes hipaiset vihollista tai seinää.
Ja tuo sama ärsytys on ihan jokaisessa ds pelissä joka käyttää kumpaakin ruutua kentän näyttämiseen ja mä olen aina vihannut sitä.

Rush adventure sitten olikin iso parannus sillä kenttä design on paljon parempaa eikä mitään pohjatonkuilu helvettiä ole pilaamassa pelaamista.
Tällä kertaa mukaan heittäytyy myös Marine pesukarhu joka on yli pirteä sekä innokas ja moni tuntuu vihaavan sitä, mutta mun mielestä se oli vaan hauska. Valitettavasti sillä ei päästä pelaamaan vaan pelattavana on edelleen sonic ja blaze.

Uutta on myös ajoneuvot joita on neljä. Vesiskootteri, ilmatyynyalus, isompi laiva sekä sukellusvene ja näillä mennään aina uusille saarille kunhan ensin piirretään haluttu reitti eli homma toimii ihan kuten LoZ: phantom hourglassissa. Matkustamisen aikana jopa ammutaan vihollisia ja niiden ammuksia kosketusnäyttöä tökkimällä.

Ajoneuvojen mukana tulee kyllä myös sellainen uudistus mistä ei pahemmin tykätä eli niiden rakentamiseen tarvitaan materiaaleja ja joka saarelta saa eri materiaalia ja niiden määrä riippuu sijoituksesta.
Mä pelasin ekan pomon varmaan neljä kertaa ekan tunnin aikana, koska mä sain siltä nopeammin tarvittavaa materiaalia kuin niitä normi kenttiä pelaamalla, koska mä saan aina paskan arvosanan joka kentästä.
Jos haluaa vaan perus lopetuksen tarinaan niin tuota ei tarvitse liikoja harrastaa ja jos saa hyvän arvosanan kentästä niin vieläkin vähemmän, mutta jos haluaa sen ns. oikean lopun niin homma on eri sillä sun pitää myös päivittää ajoneuvoja jotka vaatii taas lisää materiaaleja.
Mä tietenkin tyydyin siihen normi loppuun joten tämä oli varsin mainio peli.

Colors jatkaa samalla linjalla, mutta nyt boostin virkaa toimittaa tietenkin valkoinen wisp ja mukana on myös laser, pora, burst ja void wispit.
Tämä on taas perinteisen suoraviivainen peli ja pelattavana on vain sonic itse.
Aluksi tämäkin oli varsin jees, mutta mukana on pari ärsyttävää pomoa ja parissa viimeisessä maailmassa alkaa taas se perus dimps kenttä design nostamaan päätään.
Eipä tästä oikein muuta tavitse sanoa. Pohjimmiltaan eka rush wispeillä varustettuna.

Sonic advance (gba)

Tämän kohdalla huomasi kuinka vainoharhaiseksi noiden ds pelien pelaaminen on mut tehnyt sillä aina kun ei nähnyt mihin on hyppäämässä niin olin varma, että siellä odottaa varma kuolema ja pari kertaa tippuessa jo kirosin, mutta yllättäen alhaalla odottikin vielä maata ja olin iloisesti yllättynyt.
No puolvälin jälkeen se helvetti taas repesi ja joka kenttä ihan täynnä pohjattomia kuiluja.
Se on kivaa kun seisot reunalla ja ruudulla näkyy kaikkialla vaan se kentän tausta grafiikka. Mihin pitää mennä? Odottaako alhaalla maa, piikit vai kuilu? Who the fuck knows. Hyppää ja ota selvää.
Tämä kyllä antaa game overin jälkeen jatkaa siitä kentästä mihin jäit, mutta en mä ala aikaani tuhlaamaan tuollaisen paskan takia joten save statet oli ahkerassa käytössä.

Nämä kaikki tuli siis pelattua WiiU:lla. DS pelit oli hyvä pelata niin, että normi kentissä kumpikin ruutu on telkkarin ruudulla ja sitten kosketusnäyttö osioissa kuten ne ajoneuvo jutut tuli laitettua se pelkkä alaruutu gamepadin ruudulle. Advance tuli pelattua myös gamepadin ruudulta sillä eihän mitään gba peliä kestä 4k telsun ruudulta katsoa.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 29.05.2024 17:47
Sonic and the secret rings (wii)

Mikäs voisikaan mennä vikaan kun tehdään sonic joka on autorunner ja kaikki ohjaaminen tehdään pelkän wiimoten kanssa.
Sä siis kallistelet kapulaa jotta voit liikkua sivuttain ja työnnät eteenpäin homing attackia varten.
Nuo vielä toimii ihan ok ja homing attack oli oikeasti luotettavampi mitä unleashedin ps2 versiossa.
Mutta sitten on se muu pelattavuus.

Perus hyppy on jopa pari senttiä korkea ja jos haluat silleen normaalisti ilmaa niin sun täytyy ladata hyppy pitämällä 2 nappia hetki pohjassa ja tämän aikana sonic luisuu pitkin maata...usein kuolemaansa kunnes tuohon tottuu.
Mä en tottunut koskaan joten mä tein pikku hypyn ja painoin välittömästi napin uudelleen pohjaan jolloin sonic tulee välittömästi alas ja pysyy paikoillaan kunnes hyppäät uudestaan. On sillä kyllä jarru nappikin.
Joskus on myös pakko mennä takaperin joka hoidetaan kallistamalla kapulaa niin, että napit on sua kohti, mutta sonic ei käänny kuten ei kamerakaan joten peruutat vaan sokkona.

Jos tämä ei riitä niin peli myös pakottaa tekemään tehtäviä kuten välttelemään saviruukkuja tai keräämään tietyn määrän sormuksia ennen kuin se päästää jatkamaan tarinaa.
Isoin ongelma on siinä ettei peli kerro mitkä tehtävät sun pitää tehdä jotta se tarina etenee joten kolmannen maailman kohdalla mä otin läppärin viereen ja katsoin mitkä pitää tehdä.

Peli sentään näyttää hyvältä ja tässä on loputtomat elämät ja mukavan reilusti checkpointeja joten kokonaisuutena tämä ei päässyt ärsyttämään edes niin paljoa mitä xbox 360 unleashedin boost kentät.
Pelin parasta antia olikin party mode joka on kokonaan eri tiimin tekemä ja se on aika suora mario party kopio.
Tarjolla on yli 40 minipeliä ja kolme eri tapaa pelata jos ei vaan halua valita niitä valikosta.
Yhdessä on huone täynnä arkkuja ja minipelin voittaja saa avata niin monta kuin uskaltaa.
Melkein kaikissa on tavara joka antaa eri määrän pisteitä, mutta joissakin on ansa joka antaa vuoron toiselle pelaajalle tai vissiin jopa sun pisteet jollekin toiselle. Kun kaikki aarteen sisältävät arkut on avattu niin peli on ohi.

Treasure hunt moodissa on pelilauta jossa on monta arkkua ja peli kertoo mikä aarre pitää löytää ja kolmen aarteen löytäjä on voittaja.
Se kuinka monta ruutua saa liikkua riippuu siitä kuinka hyvin sijoitut minipeleissä.
Sitten on vielä yks jossa jokaisella pelaajalla on oma laiva ja se liikkuu aina tietyn määrän eteenpäin sijoituksesta riippuen ja se joka pääsee ekana aarteelle on voittaja.
Mä jaksoin pelata noita muutaman tunnin jopa ihan yksin tekoälyä vastaan.

Sonic and the black knight (wii)

Aivan huikea parannus vaikka kriitikot muuta väittikin aikoinaan.
Nyt liikutaan ihan tatin avulla joten sonic ei juokse automaattisesti eteenpäin ja motella huitominen käyttää miekkaa. Juu nyt ollaan king arthurin tarinoissa ja sonicilla on miekka ja vielä puhuva sellainen.
Pelissä on edelleen iso määrä erilaisia tehtäviä, mutta sulle on aina selvää mikä vie tarinaa eteenpäin ja tarinakin on parempi ja välivideot hienompia.
Tai no sellaisia aika liikkumattomia kuvia ne on vieläkin, mutta nyt niissä on jopa väriä toisin kuin edellisessä jossa oli joku filtteri joka sai kaiken näyttämään haalealta.
Valitettavasti tässä ei ole mitään party modea vaan sen tilalla on battle mode jossa voi tapella kaveria vastaan.

Sonic chronicles: the dark brotherhood (ds)

Tämä on peli jota moni ei varmaan muista tai edes tiedä, että tällainenkin on olemassa.
Kyseessä on siis biowaren tekemä ja vuoropohjaisella taistelulla varustettu roolipeli.
Internetin perusteella kukaan ei tykkää tästä, mutta mä tykkäsin.
Tarina oli ihan kiinnostava sillä käy ilmi ettei knuckles olekaan viimeinen echidna vaan niitä on ihan kokonainen toinen klaani vangittuna twilight cage nimiseen ulottuvuuteen ja niiden johtaja Ix on nyt kovin tuomassa niitä takaisin aikeinaan valloittaa koko maailma.
Matkan aikana pelattavaksi tulee 10 eri hahmoa ja melkein kaikilla tulee myös pelattua sillä pari kertaa tiimi jaetaan kahteen neljän tyypin porukkaan.
Onneksi kaikki saa aina saman määrän expaa joten voit pelata niillä millä haluat ilman pelkoa siitä, että tuossa tilanteessa puolet porukasta on liian alhaisella tasolla.

Taistelustakin tykkäsin enemmän mitä mario & luigi ropeissa sillä tämä käyttää osusta tuttua mekaniikka jolloin power hyökkäyksiä tehdessä pitää styluksella näpäyttää rinkuloita oikeaan aikaan ja välillä on myös "hold nuotteja" jossa pitää vaan seurata sitä palloa.
Mä oikeasti ihmettelen miksi tuota haukutaan itseääntoistavaksi ja tylsäksi vaikka mario & luigi peleissäkin on käytössä alusta loppuun se sama pomppu, vasara, tulipallo ja pari spesiaalia ja aina sä vaan painat A tai B nappia oikeaan aikaan.

Tätä myös haukutaan rumaksi ja jos tätä pelaa emulaattorilla pc:lla niin ymmärrän valituksen kun kuva on iso, mutta mä pelasin WiiU:lla niin, että kumpikin ruutu oli gamepadin ruudulla ja pidin sitä pystyssä ja varsinkin ne käsin tehdyt taustat näytti oikeasti hienoilta.
Lisäksi taistelu tietenkin toimii paljon paremmin styluksella kuin hiirellä.
Aikaakin meni päälle 20 tuntia

BMX XXX (ps2)

Mä pelasin tätä joskus 20 vuotta sitten ja tykkäsin joten ihan nostalgian takia ostin kun halvalla sai ja tykkäsin edelleen joten tämänkään kohdalla en tajua kaikkia "paskin peli ikinä" videoita ja kommentteja.
Mä kyllä ymmärrän ettei pelin lapsellinen vessa / alapää huumori iske kaikkiin, mutta tuollaiset kommentit tarkoittaa mun mielestä jo sitä, että peli on teknisesti täysin rikki, mutta kun se ei ole.
Mä pelasin tän heti thps 4:n jälkeen enkä huomannut minkään olevan erityisen rikki vaan temput, grindit ja muut toimi kuten pitää.
Isoin ongelma olikin mun oma lihasmuisti joka pakotti aina grindin lopuksi painamaan alas + neliö joka haukassa taitaa olla perus heelflip, mutta tässä se on backflip ja sanomattakin selvää, että voltti fillarin kanssa ei oikein onnistu kaiteen päältä hyppäämällä :D

Kaikkialla myös sanotaan kuinka ps2 versio on sensuroitu, mutta ei mun peli ainakaan ole vaan siinäkin voi pelata naisella jolla on tissit paljaana.
Jopa niissä oikeissa strippi videoissa on pari pätkää jossa ollaan yläosattomissa.
Soundtrack on myös hyvä ja peli rullaa sulavat 50fps toisin kuin thps4, mutta tämä kyllä on myös rumempi.

Turok evolution (ps2)

Mä en käsitä miten olen tämänkin joskus pelannut rehellisesti läpi.
Tai no ehkä se on tavallaan kertovaa, että mun ainoat positiiviset muistot on siitä kun sen ekan kierroksen jälkeen pelasin tän uudestaan läpi kuolemattomana ja loputtomien ammusten kanssa.

Ruudunpäivitys takeltelee ihan jatkuvasti ja taitaa olla enimmäkseen jossain 20fps tuntumassa.
Viholliset ampuu sua paikoista josta niitä ei meinaa erottaa vaikka oikeasti etsit niitä ja välillä kentät on pitkiä eikä checkponteja ole.
Isoin ongelma oli kuitenkin tähtäys joka häiritsi jopa huijausten kanssa sillä jostain syystä viistoon tähdätessä tähtäimen nopeus muuttuu suorastaan matelevan hitaaksi. Siis tyylin codin hitain herkkyys tason hitaaksi.
Mä en vielä tiedä johtuiko tuo siitä kun pelasin sen 8bitdo adapterin kanssa vai ei, mutta aion kyllä testata kun laitan pleikan taas telkkariin kiinni.
Uteliaisuudesta testasin cube versiota eikä tähtäyksessä ole tuollaista ongelmaa vaikka sama adapteri ja ohjain käytössä ja vielä toinen adapteri siinä välissä eli cube ps2 adapteri -> 8bitdo -> dualshock 4.
Lisäksi cube versio on jatkuva 50 fps.

Conduit 2 (wii)

Varsin jees 4-5 tunnin fps räiskintä jossa päähahmon äänenä on duke nukem itse eli Jon st. John.
Onneksi tässä oli classic controller tuki sillä motella tähtääminen olisi ollut aika tuskaa sillä vaikka liikuttaisit tähtäintä vain vähän niin kamera kääntyy aina. Jos se tähtäin olisi lukittu keskelle ruutua niin tuo olisi ok, mutta kun se liikkuu ruudulla kuten wii peleissä aina niin tuo häiritsi äärimmäisen paljon. Yleensähän kamera kääntyy vasta kun tähtäimen vie lähelle ruudun reunaa.
Koitin myös vetää deadzonen maksimiin ja silti ruutu aina liikkui johonkin.

Onneksi mulla oli aikoinaan ebaysta ostettu classic controller kopio tallessa.
Jotain kertoo sekin, että mä pelasin mieluummin tuolla vaikka siinä on tateissa puolet tyhjää. Ei siis niin minkäänlaista vastusta kun niitä heiluttaa puolelta toiselle ennen kuin mennään puolvälin yli. Alle 10e se kyllä vaan maksoikin joten ei ihme :D

Itse räiskintä toimii ihan hyvin, maisemissa on vaihtelua ja kiinan kenttä näytti oikeasti aika hemmetin hyvältä mitä en wii peliltä odottanut.
Aseitakin on perus mp5:sta aina alieneiden hive cannoniin asti jonka sisuksiin hahmo survoo kätensä ja se vinkaisee aina kun sen ottaa käyttöön.
Se vinkuu myös silloin kun sillä lyö jotain :D
Kentissä on myös kerättävää ja niistä voi löytää myös päivityksiä jotka on cod tyylisiä perkejä ja eri asioita skannaamalla saa myös rahaa jolla nuo perkit voi myös ostaa.
Fiksuna päätöksenä rahat saa takaisin jos myöhemmin löytää sen perkin jostain kentästä.

Suorastaan raikas tuulahdus kun nykyään fps pelitkin on jotain open world pelejä.
Joo tiedetään, että tarjolla on nykyään myös miljoona boomer shooteria, mutta niitä mä en kaipaa ja mulla on niistä yliannostus jo pelkästään gmanin arvosteluja katsomalla.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 30.05.2024 20:37
Wave race: blue storm (gamecube)

Videoiden perusteella aina ajattelin tämän olevan huonompi mitä ps2:n splashdown, mutta päätin viimeinkin kokeilla.
No oikeassa olin.

Tässä on kaks varsin isoa ongelmaa. Sisällön puute ja halpamaisin tekoäly hetkeen.
Sulla on championship moodi joista normal tasolla on 5 kisaa, hardilla 6 ja expertilla 7.
Hard ja expert siis lisää aina yhden uuden radan lisää ja muut on samoja mitä jo normalilla, mutta kovemmalla tasolla on enemmän poijuja mitä kiertää ja uusia esteitä radalla ja saattaa se reitti muutenkin hieman poiketa, mutta ei mitään dramaattista eroa kuitenkaan ole.
Ja siinä se sitten olikin. Täydet 60e kiitos.
No on tässä myös time attack ja stunt moodi joka paperilla olis kiva, mutta kun temppu kontrollit ei toimi.
Peli käskee pitää B pohjassa ja kääntää tattia vaikka ylös ja sitten alas, mutta mitään ei tapahdu.
Kun tutoriaali alueella yrittää noin simppeliä asiaa likemmäs 10 kertaa onnistumatta niin jossain on menty pieleen ja googletus paljasti etten ole ainoa joka ei noita saa toimimaan.

Lisäksi stunt moodissa ajetaan vaan yksi lyhyt kierros, siinä on tiukka aikaraja jota voi pidentää menemällä rinkuloiden läpi ja kaiken tuon keskellä pitäs tehdä temppuja kontrolleilla jotka ei puolet ajasta edes toimi.
Typerintä tuossa on se, että ohjaimessa on vielä kaks nappia jota ei käytetä mihinkään.
Nyt esim can can tehdään pitämällä b pohjassa ja kääntämällä ensin oikealle ja sitten vasemmalle jos haluaa tehdä left can canin tai b pohjaan ja kääntää vasemmalle ja sitten oikealle jos haluaa tehdä right can canin.
Miksei tuokin voisi vaan olla oikealle / vasemmalle + Y riippuen siitä kumpaan suuntaan sen haluaa tehdä.
Sitten on tietenkin temppuja joissa pitää pyörittää tattia just oikeaan suuntaan ja muistaa vielä sen jälkeen pitää sitä tattia ylös tai alas.
Tämä kaikki stunt moodissa jossa se kierros kestää ehkä minuutin ja pitäs jatkuvasti olla tekemässä jotain.

Ja voi jessus millainen se tekoäly on.
Mä oikeesti treenasin ratoja time attackin puolella, opettelin oikoreitit ja sen missä kohdissa kannattaa skipata poiju sillä sä voit missata niitä neljä ennen hylkäämistä ja siitäkin huolimatta expert tason tekoäly potkii perseelle. Välillä se tulee ohi just ennen maalia ja välillä et vaan saa kärkeä kiinni millään.
No tubesta katsomaan videota ja se paljasti kuinka räikeästi peli kusettaa pelaajaa.
Videon tekijä voitti arctic bay radan ajalla 2min 18s.
Mun aika oli 2min 6s ja olin neljäs. 12 vitun sekuntia nopeampi ja silti neljäs ja minä kun luulin, että missaan jonkun hyvän oikopolun.
Mikä pointti pelaamisella edes tuossa vaiheessa enää on?

Kun tätä vertaa splashdowniin mitä kukaan ei tunnu koskaan muistavan niin se näyttää paremmalta, siinä on reippasti enemmän ratoja, reilumpi tekoäly, voit tallentaa joka kisan jälkeen (tässä ei voi edes aloittaa nykyistä kisaa uudestaan), paremmat ja toimivat temppu kontrollit ja parempi soundtrack.
Toisinsanoen se tekee ihan kaiken paremmin.

Prince of persia: forgotten sands (wii)

Forgotten sands on siitä mielenkiintoinen, että neljällä eri versiolla on täysin sama nimi, mutta ne on täysin eri pelejä omalla tarinallaan.
PS3 / Xbox 360 versio on ilmeisesti enemmänkin hack 'n' slash mitä perinteisempi persian prinssi, psp versio on sivulta kuvattu ja keskittyy enemmän tasoloikkaan, 3ds versio on oikeasti jatkoa jollekkin sen omalle PoP pelille ja käyttää pelkkää kosketusnäyttöä ja wii versio on lähinnä sands of time sarjan pelejä.
Ainakin se ps3/xbox versio sijoittuu sands of timen ja warrior within pelien väliin joten mä tykkään ajatella, että nämä kaikki tapahtui siinä välissä jonka jälkeen on aika ymmärrettävää miksi prinssi oli niin vittuuntuneen oloinen warrior within:ssa.

Visuaalisesti tämä näyttää erittäin hyvältä ja peli rullaakin sulavasti.
Wii sai paljon varsin huitaisten tehtyjä pelejä joten mä odotin tämän olevan jotain ps2 PoP tasoa, mutta reippaasti paremmalta tämä näyttää mitä two thrones.
Ongelmana tietenkin on se wiin ohjain sillä nuntsalla liikutaan ja taistelu tietenkin hoidetaan motea ja nuntsaa heiluttamalla.
On tässä sentään jotain oikeasti uuttakin tehty sillä prinssi saa uusia kykyjä ja pystyy laittamaan seinään koukkuja joista voi ottaa kiinni ja lattiaan tornadon joka nostaa sut korkeammalle.
Aluksi noita voi laittaa vaan valmiisiin paikkoihin, mutta parin tunnin pelaamisen jälkeen nuo päivittyy ja niitä voi laittaa mihin haluaa kunhan se alusta ei ole punaisten köynnösten valtaama ja nuo tietenkin tehdään ruutua motella osoittamalla.
Vielä myöhemmin saadaan kyky joka muodostaa kuplan prinssin ympärille jonka avulla voi pysyä paikoillaan ilmassa.
Kun nuo kaikki yhdistää niin tasoloikka on vaativampaa mitä ps2 trilogiassa ja varsinkin kun just lähiaikoina on pelannut warriorin ja two thronesin niin pelin logiikka ei vaan mennyt tajuntaan.

Esim välillä täytyy juosta seinää pitkin kahden sirkkelin väliin, hypätä pois seinästä vaikka alhaalla odottaa vaan kuolema, muodostaa se kupla, laittaa koukku toiseen seinään ja hypätä sinne.
Tässä ei myöskään kelata aikaa taaksepäin vaan sulla on muutama life orb joista menettää yhden jos tiput kuolemaan ja maksimi määrä on 6 jos onnistuu löytämään kaikki päivitykset.
Nuo palauttaa sut myös taistelun aikana just siihen missä olit jos henki lähtee joka on hyvä asia sillä vihut iskee varsin usein kameran ulkopuolelta ja kun miekkaa heilutetaan motea vatkaamalla ja kameraa käännetään pitämällä c nappi pohjassa ja osoittamalla motella ruudun reunaa niin kaikki varmaan tietää kuinka hyvin tuo toimii.
Mä en tajua miksei kameran kääntämistä oli laitettu dpadiin sillä nyt ainoa suunta joka on käytössä on alaspäin jossa on kierähdys.
Tuo olisi voitu laittaa sen nuntsan c napin taakse ja kamera dpadiin niin homma toimisi paljon paremmin.


Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 06.06.2024 05:41
Kingdom Come: Deliverancea on tullut pelailtua. Tämä oli se peli, jota mm. Giant Bomb ei käsitellyt, koska studion pääjehu oli twiitannut jotain "ilkeää". Lisäksi moitittiin siitä kuinka keskiajan Bohemiaan sijoittavassa pelissä ei ollut tarpeeksi tummaihoisia.

Tulipa kyllä yllätyksenä miten hyvä peli. Harmittaa vain hieman, että tämä ei koskaan saanut mitään kunnon nextgen patchia, sillä piirtoetäisyys ja framerate on selvästi viime sukupolven tasoa. PC:llä toki olisi ihan eri juttu.

Jännä, että tämmöinen pienemmän budjetin peli tekee monia asioita niin paljon paremmin kuin vaikka Skyrim. Ääninäyttelykin on pääosin parempaa, vaikka mukana on omituisesti jenkkiaksenttia brittienglannin sijaan. En ole vielä kokeillut tsekkiäänillä. Se on kuulemma luonnollisempi ottaen huomioon pelin maailman.

Nykypeleihin verrattuna tässä on paljon erikoisuuksia.
*Taistelut ja jousiammunta on melko realistista. Kummatkin vaativat paljon opettelua.
*Erilaiset minipelit: aseiden teroitus, alkemia, pickpocket, lockpick jne. Nämä kaikki on tehty huomattavasti paremmin kuin esim. Skyrimissä. Alkemiassakaan ei voi tehtailla pulloja liukuhihnalta vaan ne reseptejä pitää seurata ja pullot tehdään vaiheittan.
*Tallennussysteemi. Autosavet toimivat ja nukkuessa tulee tallennus. Normaaliin tallennukseen tarvitsee kuitenkin tallennusdrinkin, joten save/load touhu jää vähemmälle.
*Pelihahmo ei ole mikään supersankari joka hakkaa yksin ison ryhmän vihuja. Jos kimppuun tulee isompi porukka, yleensä on pakko juosta karkuun tai keksiä jotain muuta.

Kannattaa kokeilla. Kakkososa on myös tuloillaan, joten tämän ehtii vielä hyvin ennen sitä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: MasterTK - 12.06.2024 13:23
Joo, Kingdom Come: Deliverance on tosiaan kova peli, jota suosittelen myös lämpimästi. Ehkä jopa paras open world RPG näin jälkeenpäin ajateltuna, vaikka muutamia käytettävyysongelmia onkin ja ei ole ehkä helpoin peli päästä sisään. Palkitsee kuitenkin lopulta pelaajansa ihan eri tavalla kuin tyypilliset massapelit. PC:llä olen pelaillut ja peli toimii ja näyttää erinomaiselta. Piirtoetäisyyden ja frameraten saa just niin hyväksi kuin koneessa riittää potkua.

Plussaa myös tekijäporukasta, jota mielellään tukee. Alunperin ostin lähinnä sen takia, kun ResetEran ulisijat vastustivat peliä, mutta kyllähän tästä maksaa täyden summan ihan muutenkin. Onneksi loukkaantujat olivat jälleen kerran vain pieni ja kovaääninen vähemmistö ja peli möi hyvin, jotta saadaan jatko-osa pian.



Otsikko: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Rocky_Balboa - 13.06.2024 05:23
Jep, saisi tulla enemmän tälläisiä realistisempia roolipelejä. Tarinaakin on paljon mukavampi seurata, kun kyseessä ei ole se vakio "chosen one" amnesialla tai joku muu fantasyrope klisee.


Otsikko: Vs: Re: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 13.06.2024 20:08
*Taistelut ja jousiammunta on melko realistista. Kummatkin vaativat paljon opettelua.
*Tallennussysteemi. Autosavet toimivat ja nukkuessa tulee tallennus. Normaaliin tallennukseen tarvitsee kuitenkin tallennusdrinkin, joten save/load touhu jää vähemmälle.

Tässäpä ne isoimmat turn offit itselle onkin.
Peli näyttää visuaalisesti kivalta ja tainnut olla muistaakseni pleikkarillekin alle kympillä useamman kerran, mutta noiden takia en ole ostanut.
Toisaalta eipä tämän kohdalla kukaan ole pahemmin maininnut sitäkään onko tarjolla useampi vaikeustaso ja jos on niin miten ne vaikuttaa.
Tuo on sellainen asia joka mua edelleen jaksaa suorastaan vituttaa kun arvostelija voi todeta pelin olevan vaikka varsin haastava, mutta ei sanallakaan mainitse muita mahdollisia vaikeustasoja.

Viimeisimpänä crow country josta katsoin pari videota ja kummassakin puhuttiin siitä kuinka peli on survival horroria kuten eka ressa jne, mutta sitten sphere hunter kertoi kuinka pelissä on myös explore moodi jossa voi pelata koko pelin läpi, mutta siinä ei ole ollenkaan taistelua joten voit keskittyä vaan paikkojen tutkimiseen ja pulmien ratkomiseen ja johan meikäläinen kiinnostui pelistä.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Scarf - 02.11.2024 12:26
Monster Hunter Wildsin beta tulille. Ainoa asia, jolla itselleni on merkitystä, eli ohjausasetusten kustomoitavuus: kaikki on täydellistä, paremmin kuin olisin ikinä voinut edes uneksia. Kyllä tämä Capcomin tiimi vaan osaa hommansa, jumalauta! Voit muuttaa deadzonea, laittaa herkkyyden oikeasti korkealle ja muuttaa sensitivity curvea! Siis tässä pelissä on paremmat ohjausasetukset kuin yhdessäkään toisessa olan yli kuvatussa pelissä konsoleilla. Tämä tarkoittaa minulle täydellistä gyro-ohjausta, kun ei ole mitään vammaisia antiikinaikaisia asetuksia tiellä pilaamassa nautintoa. Ilmeisesti myös näppis ja hiiri toimii Xboxilla.

Peli näyttää toki Switch-peliltä Xboxin performance modessa, mutta en tiedä haittaako tuo edes minua. En nyt pelkästään resoluution vuoksi mene hankkimaan tuhansien eurojen PC:tä, joka imee järkyttävän määrän sähköä pistorasiasta.

Helmikuuta odotellessa. Tässä taitaa olla kaikkien aikojen lempipelini.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 02.11.2024 18:58
Sonic x Shadow generations

Tämän pelaaminen oli aikamoinen vuoristorata.
Aloitin Shadow puoliskolla, koska se orkkis tuli just pari kuukautta sitten pelattua.
Välillä oli kivaa ja välillä tuli kirottua oikein kunnolla kun ohjaus tuntui varsinkin 2d osioissa olevan aivan paska kun hypyt vei aina pidemmälle mihin pitäisi.
Monesti totesin ettei se sonicin osio voinut olla tuollainen, eikä se ollutkaan kun seuraavana päivänä kokeilin.
Sonic tuntuu raskaammalta ja varsinkin niitä classic sonic osioita oli ilo pelata Shadow kampanjan jälkeen kun hypyt laskeutui mihin pitää.

Päätin sitten testata Shadow puoliskoa uudestaan ja pelasin kaikki kentät uudelleen läpi ja nyt ne sujuikin paljon paremmin.
Eron kyllä edelleen huomaa, mutta nyt kaikki vaan sujui paljon paremmin.
3d soniceissa on aina se oma tuntuma johon ainakin mulla kestää tottua ja sen takia kesällä pelasinkin melkein yhteen putkeen molemmat adventuret, heroesin, shadowin ja sonic 06:n, joka muuten on edelleen mun vuoden peli listalla kakkosena. Tears of the kingdom tiputti sen ykkös paikalta.
Ehkä mun kannattas seuraavaksi viimeinkin aloittaa se frontiers kun on taas jonkinlainen tuntuma ja monen videon mukaan Shadow osion pelattavuus tuntuu just samalta mitä frontiers.

Mikään pitkä kokemus tämä ei ole.
IGN taisi sanoa arvostelussaan Shadow kampanjan kestoksi 6-8 tuntia ja tiesin heti ettei tuo pidä paikkaansa kun se sonicin puoliskokin kesti vaan 3-4 tuntia jos vaan pelasi tarinan läpi ja tällä on ihan sama kesto.
Toki kerättävää on paljon sillä joka kentässä on kolme tokenia joilla voi avata vapaasti tutkittavalla hub alueella taidetta ja musiikkia sisältäviä arkkuja.
Lisäksi siellä on muitakin haasteita joissa pitää kerätä vaikka tietty määrä sormuksia tai päästä checkpointeihin tarpeeksi nopeasti.
Kaikkia kuitenkin tuntuu yhdistävän yksi asia. Varsin tiukka aikaraja ja kun palkinnoksi saa vaan lisää konseptitaidetta niin annoin noiden olla.
Completionistit kyllä saa pelkän Shadow puoliskon parissa kulumaan varmaan 10 tuntia ellei enemmän.
Shadow puoliskon tarina sentään oli hyvä kaikessa minimalistisuudessaan ja sai jopa hieman tunteikkaaksi lopussa.

Ostin myös tähän sen deluxe päivityksen joka maksaa storessa 12e.
Siinä tulee mini artbook joka on nimensä veroinen kuten olettaa saattaa, mutta mini soundtrack oli paljon parempi mitä oletin.
Biisejä on 24 ja kestoa yli 90 minsaa ja suurin osa biiseistä on niitä vanhemmissa peleissä kuultuja ihan laulua sisältävää kamaa kuten all hail shadow tai live and learn.
Sitten siinä tulee myös terios skini Shadowille joka oli sen ulkoasu alunperin ennen kuin siitä tehtiin sellainen millaisena me kaikki se tunnetaan.
Ihan kuten Sonic oli alunperin jänis ja sen skini oli sonic superstarissa.
Joulukuun alussa tulee vielä sonic 3 leffa teemainen kenttä.
Mä ostin tuon vaan soundtrackin takia joten tyytyväinen olen.


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: Partajeesus - 11.11.2024 18:39
Heitetään nyt tännekin jotain amiga ja c64 peleistä mitä tuli pelattua kesän aikana amiga 500 minillä ja c64 minillä.
Wall of text incoming.

Alien breed 3d (amiga) oli oikeasti hyvä.
Juu varsinainen pelikuva on varsin pieni ja ruudunpäivityskin takeltelee usein, mutta varsinkin jurassic parkin fps osioiden jälkeen tätä arvostaa ihan eri tavalla.
Ohjaaminenkin hoituu näppiksellä ja hiirellä kätevästi vaikka hiirtä käytetäänkin vaan kameran kääntämiseen sillä ylös tai alas ei voi katsoa ollenkaan.
Pelissä on 15 varsinaista kenttää ja 16:sta kenttä on pelkkä pomomatsi.
Save stateja tuli käytettyä todella ahkeraan, mutta varmaan kymmenen kenttää meni niin ettei niitä tullut ladattua ollenkaan.
Kunhan eteni varovasti eikä ottanut ammuksia tai medpackeja mukaan jos niitä ei oikeasti tarvinnut jotta ne voi poimia mukaan sitten kun niitä oikeasti tarvitsee niin homma eteni aika sujuvasti.
Loppua kohden kentissä alkaa havaitsemaan jo välillä ns. bullshit hetkiä, mutta se 15:sta kenttä on suora keskisormi pelaajille.

Siinä on iso huone jonka toisessa päässä on exitille vievä hissi ja koko huone on täynnä pelin kovimpia vihollisia jotka pystyy tappamaan sut sekunneissa.
Sä kyllä pääset teleportterilla huoneeseen jonka ikkunasta voi ampua kranaatinheittimellä niitä vihollisia, mutta sen ikkunan alareuna on niin korkealla, että sä et oikeasti näe missä ne viholliset on joten niitä on pakko ampua sokkona eikä ne tietenkään pysy paikoillaan.
Mulla oli puolet maksimi kranaateista ja parhaimmillaan sain yhden vihollisen hengiltä.
Mä jumitin tuossa varmasti ainakin tunnin ja katsoin tubesta mihin muut ampuu ne naatit ja tein itse ihan samoin ja aina sama homma.
Lopulta vaan päätin kokeilla juosta sinne hissille ja kutsua se alas ja toivoa pysyväni hengissä.
Onnistuin muutaman kymmenen yrityksen jälkeen.
Tässä vaiheessa on varmaan hyvä muistuttaa, että normaalisti sä et voi tallentaa koko kentän aikana eikä niissä ole checkpointeja joten jos tuo sokkona ampumis kohta ei onnistu niin 95% varmuudella saat aloittaa koko kentän uudestaan ja tuo on ainoa kohta koko pelissä jossa on tuollaista.

Gloom (amiga) oli myös ihan ok fps, mutta mä en tajua miten kukaan on pelannut sitä rehellisesti läpi sillä tässä ei ole tallennusta tai edes salasanoja joten koko peli on pakko vetää kerralla läpi ja se heittää sut useamman kerran huoneeseen joka on täynnä vihollisia tai sitten ne on suoraan sun selän takana teleporttauksen jälkeen eikä sillä ole mitään väliä miten päin sä kävelet siihen teleportteriin. Sä katsot aina samaan suuntaan sen jälkeen.
Jos tuossa ei olis jo tarpeeks niin kääntyminen on kohtuu hidasta, sitä ei voi säätää ja lisäksi sä et voi kääntyä silloin kun liikut sivuttain.
Sulla on kolme elämää ja niitä voi saada lisää ainoastaan piilotetusta minipelistä joka on defender klooni ja jos onnistut tappamaan kaikki viholliset niin saat lisärin.
Nuo on niin piilossa, että mä löysin yhden ja luulin sen olevan vaan joku hassu easter egg.
Maailmojakin taisi olla neljä ja jokaisessa neljä tai viis kenttää.
Joku eka doomikin on varmasti helpompi pelata läpi ilman tallennuksia mitä tämä.

Blade runner (se orkkis pc peli jonka pelasin amiga 500 minillä scummvm kautta) oli erittäin hyvä.
Ei inventaarion kanssa sähläämistä eikä pulmia jotka vaatii ns. kuulogiikkaa, koska pulmia ei oikeastaan ole.
Sä tutkit paikkoja, keräät todisteita ja juttelet ihmisille ja tutkit valokuvia yhtä epäloogisesti mitä leffassakin eli jotenkin maagisesti se laite osaa näyttää tyypin naaman vaikka se on selkä kohti kameraa.
Se ongelma noissa kuvien zoomailuissa kyllä on, että peli ei mitenkään kerro kuinka monta tärkeää asiaa niissä on löydettävissä, mutta onneksi monet tarvittavat todisteet voi saada myös toista kautta.

On tässä kyllä yks pohjanoteeraus eli se aika kuuluisa rottasilta kohtaus jossa sun pitää ylittää yks kohta viemärissä lankkua pitkin ja kun lähestyt ovea niin sieltä tulee aika iso rotta vastaan joka aika varmasti tappaa sut välittömästi.
Sitten kun ammut sen niin silti se lankku pettää jalkojen alta.
Tuo ilmeisesti pitäisi ratkaista niin, että odotat sen rotan olevan niin lähellä, että sen lankun alla on kiveä ja ammut sen siihen kuoliaaksi niin se lankku kestää sun painon.
Mä en onnistunut tuossa, mutta onneksi tuo hoitui myös niin, että ammut sen rotan, menet pois ruudusta ja tulet takaisin niin se raato on kadonnut.

On myös hyvä, että mä tapani mukaan katsoin tästä videoita edellisenä päivänä sillä muuten en olis tiennyt, että eri vaikeustasoja on kolme tarjolla.
Peli kun heittää sut välittömästi ratkaisemaan ekaa rikosta alku videon jälkeen ja new game sekä vaikeustason valinta on piilotettu tallennuksen lataamis ikonin taakse.
Easylla sä kestät enemmän osumaa, viholliset vähemmän, aseessa on vähemmän rekyyliä ja sulla on loputtomat ammukset ja rahat.
Tiedä sitten kuinka paljon tuolla oikeasti oli merkitystä sillä koko pelin aikana mä ammuin kolme rottaa, kaks tyyppiä jotka kuoli yhdestä luodista päähän ja sitten lopussa pari tyyppiä jotka otti enemmän osumaa ja ostin vain paremmat luodit ja ilmeisesti rannekkeen.

Tätä voi kuitenkin pelata monella tapaa joten joku muu saattaa räiskiä paljon enemmän ja kun tänään katselin pari videota niin näin kohtauksia jotka mulla ei tapahtunut ollenkaan ja pelissä on muutenkin 12 eri lopetusta.
Tuli myös katsottua pari videota siitä enhanced versiosta ja se on reippaasti rumempi mitä orkkis versio.
Toki nykyään sitä voi pelata myös orkkis graffoilla, mutta silti siinä on ilmeisesti bugeja jäljellä.
Ainoa miinus orkkiksen kohdalla on tekstityksen puute, mutta sen voi korjata lataamalla tekstitys paketin tästä https://www.scummvm.org/games/#addons-bladerunner:bladerunner (https://www.scummvm.org/games/#addons-bladerunner:bladerunner) ja sitten vaan kopsaa sen filut pelin asennus kansioon joten minulta iso suositus sille alkuperäiselle joka, kuten sanottu tulee ainakin gogin enhanced version mukana joka maksaa alle 3e vielä päivän ajan.

Tämä ei ole pelkästään lisenssipelien aatelia, vaan ihan yleisesti point & click pelien parhaimmistoa ja mun mielestä tämä on parempi blade runner mitä se 2049 leffa.
Voi vaan kuvitella kuinka huikea kokemus tämä on ollut vuonna 1997.

Resident evil: dead aim (ps2)

Varsin mainio, joskin lyhyt ressa räiskyttely.
Tämä on niitä harvoja ps2 pelejä jotka tukee hiirtä, mutta mä en ole saanut yhdessäkään sitä tukevassa pelissä hiirtä toimimaan pcsx2:n kanssa.
En tässä, half-lifen tai deus exän kanssa.
No onneksi pcsx2 tarjoaa myös mahdollisuuden käyttää hiirellä gunconia joten tähtäys ja ampuminen hoituu sillä ja sitten laitoin gunconin dpadin ds4:n dpadiin ja ne aseen kolme nappia L1,L2 ja R3 taakse.

Tässä siis liikutaan perinteisellä tankkiohjauksella kolmannessa persoonassa ja ampuminen hoidetaan ekasta persoonasta ja silloinkin voi liikkua vapaasti, mutta se on hieman kömpelöä kun peli on tehty guncon mielessä eli jos painat L1 pohjaan niin voit liikkua normaalisti eteen, taakse ja kääntyä ja jos painat L2 pohjaan niin sitten voit liikkua eteen, taakse ja sivuttain. Tuo ohjaus toimii noin myös silloin jos käytössä olisi ohjain + hiiri ihan oikealla konsolilla.

Pelialuuena on laiva ja myöhemmin saaren viemärit ja labra.
Tavara arkkua ei ole joten kaikki kamat kannetaan mukana. Aseiden ja parannus kamojen määrää ei ole rajoitettu, mutta ammuksille on vain kuusi paikkaa ja pistoolin ammuksia saa aina tallennushuoneesta niin paljon kuin haluaa ja jos sulla on niitä inventaario täynnä kun löydät vaikka haulikon ammuksia niin peli kysyy haluatko tiputtaa yhden satsin pistoolin ammuksia jotta voi ottaa ne haulit. Varsin kätevää.
Myös kartta on hemmetin hyvä ja se merkkaa mitkä ovet on lukossa ja mistä ei voi kulkea koskaan ja sun ei tartte edes kokeilla jokaista ovea sillä jos ovi on pysyvästi lukossa niin peli ilmoittaa sen kun menet oven lähelle ja merkkaa sen karttaan.

Tarinakin oli ihan ok, mutta ääninäyttely ja sen tekninen laatu on aikas karmeaa ja oman komedia lisänsä tarjoaa vielä tektsitys jossa on varmaan 80% ajasta täysin eri dialogi kuin mikä kajareista kuuluu.
Tämä ilmeisesti johtuu siitä, että ne tekstit on käännetty japanin kielisestä käsiksestä, mutta sitten ääninäyttelijöillä olikin eri dialogi ja ilmeisesti joku vaan päätti, että ihan hyvä se noinkin on.

Yleiset c-64 mini kokemukset

No nyt on viimeinkin pelattu tälläkin ihan kunnolla ja 20 peliä tuli pelattua läpi.
Tosin sama homma mitä amiga pelien kanssa eli melkein kaikissa oli traineri käytössä sillä ei näitä muuten läpi pääse.
Poikkeuksena pulteri, snoopy, sam's journey, grand prix circuit ja super cars.

Nyt oli pelaaminen paljon mukavampaa sillä tässä tosiaan saa määritettyä napit uusiksi ja tässä toimi myös se A500 minin padi.
Jonkun videon mukaan myös dualshock 4 toimii, mutta mulla ei toiminut piuhan kanssa eikä 8bitdo adapterin kanssa.
Myöskään playstation classicin mukana tulleet ohjaimet ei toimineet joten silla A500 minin padilla mentiin sitten.

Se nappien määrittäminen ei kuitenkaan ole mikään yksinkertaisin juttu sillä se täytyy tehdä tekstitiedoston avulla ja sun pitää netissä olevasta ohjekirjasta katsoa missä järjestyksessä napit määritellään.
Ongelma on vaan siinä ettei mulla ole mitään hajua mikä nappi tuossa pädissä vastaa mitäkin.
No huoli pois sillä tube videosta löytyi softa jolla voi suoraan määrittää graafisen käyttiksen avulla kaikki...tai sitten ei.
Kyseinen saitti oli suljettu 2020 ja nyt siellä oli joku feikki avast sivu joka osasi välittömästi ilmoittaa, että mulla on muka troijalainen, mutta huoli pois sillä meillä on hyvä viirus skanneri. Jos tuolla olisi jotain klikannut niin sitten mulla aivan varmasti olisikin jotain paskaa koneella joten äkkiä pois koskematta mihinkään.

Löysin sitten foorumilta linkin joka sisälsi ison määrän tuolla softalla tehtyjä määrityksiä napeille. Kun sanon ison määrän niin niitä oli yli 19 000.
Onneksi joiduin käymään läpi vain neljä ennen kuin löysin sellaisen jossa pleikkari termeillä X on hyppy ja neliö fire nappi.
Se määritelmä siis näyttää tältä.

J:2*:JU,JD,JL,JR,JU,JF,JF,SP,SP,F1,F3,F7,RS

Tuo siis vaan laitetaan notepadiin ja sen jälkeen muutetaan päätteeksi .jcm ja annetaan sille sama nimi mitä pelillä.
Sitten jos peli ei toimi niin se voi vaatia käskyn joka saa koneen emuloimaan tarkasti oikeaa levyasemaa ja silloin tuon ohjainkomennon yläpuolelle laitetaan:

X:accuratedisk,driveicon

Ei nyt siis kuitenkaan ihan plug & play laite :D

Nämä tuli pelattua:

Snoopy
Pulteri
Turbo outrun
Super mario bros
Mr robot
Wonderboy
Creatures
Super cars
Power drift
Good kniight
Rocky & co
Lester
A pig adventure
Bruce Lee
Bruce Lee: the return of fury
Bruce Lee 2
Grand prix circuit
Sam's journey
Commando arcade
Zetawing 2

En edes tiennyt, että bruce lee on saanut kaksi peliä lisää fanien toimesta.
Return of fury näyttää täysin samalta mitä orkkis, mutta siinä on uudet ruudut ja se on vaikeampi.
Bruce lee 2 sitten taas on hieman eri näköinen, koska tekijällä ei ollut pääsyä lähdekoodiin, mutta se on myös sulavampi ja nyt bruce osaa myös uida.
Tämä on vieläkin vaikeampi ja siihen tehtiin palautteen jälkeen myös easy taso joka on siltikin reippaasti vaikeampi mitä orkkis ja päävalikosta saa myös suoraan loputtomat elämät.

Sam's journey, good kniight ja rocky & co on sellaisia jotka tuli oikein ostettua.
Olin varma ettei sam's journey ole sen 20e arvoinen mitä se maksaa, mutta kyllä se vaan oli.
Likemmäs 30 kenttää jotka on täynnä salaisuuksia ja kerättävää, mutta mikään pakko ei ole mitään kerätä ellei halua.
Sam löytää myös uusia asuja joista piraatti asu antaa miekan, ninjana voi hyppiä seinästä seinään, pesis asun avulla voi heittää kiviä samalla systeemillä kuin yoshi heittää munia, disco sam voi pyöriä ilmassa näin tippuen varsin hitaasti ja jetpackin avulla voi hypätä korkeammalle ja ylittää isompia kuiluja.
Joissakin kentissä on myös tykkejä jotka toimii ihan kuten donkey kong countryn tynnyrit.

Keräsin sen mitä löysin ja lopussa lähinnä menin jo suoraan maaliin kun kaikki kerättävät alkoi olemaan aika kiperissä paikoissa ja aikaa meni 5.5 tuntia.
Kuoltua tuli monesti sillä henki lähtee laakista, mutta asu antaa yhden hitpointin lisää.
Pelissä on paljon checkpointeja ja loputtomat elämät.

Rocky & co on lähinnä lost wikings indiana jones skinilla eli sulla on kolme tyyppiä joista rocky on se indiana jones kopio, sitten on tyyppi joka voi käyttää isompia katkaisijoita ja mimmi joka juoksee nopeasti.
Pelissä on 11 yhden ruudun kenttää joissa on aina pulma ratkottavana ja se vaatii tietenkin kaikkien yhteistyötä.
Save stateja tuli käytettyä paljon sillä jos joku kolmesta ottaa yhdenkin osuman niin ruutu aloitetaan alusta ja tässä on todella tarkkoja hyppyjä.
Noin pelattuna erinomainen ja olisin voinut pelata vielä muutaman ruudun lisää. Hintaa oli 6e verojen jälkeen.

Lester on viime vuonna tehty metroidvania ja varsin hyvä sellainen onkin.
Sulla on avaruus asema tutkittavana ja sun pitää löytää muutama avainkortti, pimeänäkölasit ja suoja joka antaa sun kävellä radioaktiivisen mönjän läpi.
Joka alueella on myös terminaali josta voi katsoa karttaa, päivittää asetta ja ostaa kestävyyttä kolikoilla jota saa tapetuilta vihollisilta ja ne toimii myös checkpointeina.
Jostain syystä tässäkin lasketaan edelleen elämiä joka ei mun mielestä sovi metroidvaniaan ollenkaan ja mulla olikin loputtomat elämät.
Tosin vielä ennen viimeistä aluetta mulla olis ollut kaks elämää jäljellä jos ne ei olis olleet loputtomat, mutta se alue sitten olikin sellainen piikki vaikeustasossa, että tuli käytettyä save stateja aika paljon.
Tämä myös näyttää erittäin hyvältä ja muistuttaa enemmän nes peliä kuin c-64 peliä.
Tämän voi myös ladata ilmaiseksi tai sitten maksaa sen verran mitä haluaa.
 


Otsikko: Vs: Mitä peliä pelasit viimeksi?
Kirjoitti: JayeizH - 13.11.2024 18:43
Täytyyhän nyt pistää kun vihdoin se tapahtui FFVII Rebirth läpäisty.

Hiukan hämmentävä peli. Pelissä on niin paljon vääriä asioita että niillä voisi helposti jättää monet pelit hyllyyn. Esim. lisätehtävät. Niitä on ihan saatanasti, laatu on hyvin vaihtelevaa ja tuntuu vain harvoista saa oikeasti hyödyllistä kamaa. Lisätauhkaa on liiaksi asti muutenkin kuten itemien generointi joka joiltain osin ihan turhaa, uusia taisteluliikkeitä, summoneita todella paljon vaikka ne on ryssitty edelleen, taikominen on hidasta joka tekee Aerithista vain huonon, materiaa on joka sormelle ja varpaalle mutta eihän niitä kaikkia tarvita. Päälle vielä tekniset ongelmat. Esim. tekstuurit oli paikoitellen ihan karmeita, ghosting oli joskus niin hurjaa että mietin voisiko se olla typerä tehoste.

Juonellisesti loppua jauhettiin ehkä vähän liikaa. Siis Aerithin juonen kaarta. Sinänsä loppu oli hyvä, mutta esim. lopputaistelu oli tarina ja Aerith mielessä vähän turhaa täytettä. Aerith olisi voitu jättää viimesestä taistelusta ulos. Lisäksi monet sivuhahmot oli ihan turhaa. Roche oli pelkkää tauhkaa ja ärsyttävä.

Ja lopulta... käytin peliin about 130h :lol: Yleisesti peruspelaaminen ja taistelu oli kuitenkin kunnossa ja hahmot iskee edelleen. Ja ei ne kaikki lisäykset olleet huonoja. Tifan, Yuffien, Barretin ja Redin omat lisät oli sinänsä ihan tervetulleita ja onnistuneitakin. Ja korttipelikin oli ihan jees. Se oli vähän sellainen lisä joka ärsytti kun se oli hyvä. Sitä ei malttanut oikein jättääkään kun senkin takana oleva juoni tuntui mielenkiintoiselta, mutta pääjuoni kiinnosti enemmän niin... se oli hyvä mutta ärsyttävä :)

Peli on niin ristiriitainen että en osaa antaa sille edes pisteytystä. Jos se ei olisi FF7, todennäköisesti se olisi jäänyt kesken. Mutta luulen että silti palaan peliin jossain vaiheessa pienen tauon jälkeen. Muutama Golden saucer minipeli jäi tekemättä (taistelut), Gilgamesh pitäisi kaataa ja korttipelin juoni mennä loppuun. Pelissä on siis paljon huonoja puolia, mutta silti se pitää otteessaan.