Pelaajalauta

Taas näitä välttämättömiä triidejä. Kerro mitä peliä pelasit viimeksi Mutta älä vaivaudu ilmoittamaan siitä jos mitään erityisempää ei tapahtunut. Ketään ei kiinnosta "Pelasin CSSÄÄ netis ja OWNAGETINZ kaikki siel" -tyyliset viestit.

Listailua teen koska nykyään ei tule kauheasti pelailtua parempien pelien puutteessa näin kesällä.

Tekken DR. Parin kaverin kanssa ollaan otettu suht vakava linja ja lähdetty hakemaan sitä kovatasoista pelaamista. Pelien taso varmasti nousee uusiin sfääreihin jos tuo DR online tulee toimimaan edes puoliksi niin hyvin kuin toivotaan. Parisen kertaa viikossa sitä tulee nykyään pelailtua ja voittocountti on pysynyt vielä jotenkuten meikäläisen käsissä. Yritän myös päästä helsinkiin kesän aikana kokeilemaan suomen parhaimmistoa vastaan.

Splinter Cell: Chaos theory(Versus): Helvetin hauskaa on kaverin kanssa ollut pelailla. Dmää on tullut kiskottua jo paljonkin, mutta storyssa saadaan vielä turpaan pahasti. Peliä pelaavilla sakemanneilla tuntuu muuten olevan joku omituinen syndrooma, "Only noobs" tms nimitetyille servoille on pakko tunkea vaikka olisi peliä pelannut julkaisupäivästä asti. Tai sitten tahvot eivät vain ymmärrä englantia.

Shadow of the colossuksen jaksoin vääntää viimein läpi. Viimeisessä bossissa olin junkannut puolisen vuotta. Jostain syytä ei ollut napannut pelata tuota läpi vaikka peli oli hyllyssä jököttänytkin koko ajan. Läpipeluun jälkeen voin sanoa että eipä ollut edes vaivan arvoista. Viimeinen bossi pääsi nostamaan vitutuskäyrän korkealle toimimalla ärsyttävästi, ja jo oikeastaan pelkän ulkonäkönsä takia. Juonen loppu oli vähintäänkin epätyydyttävä. Ennen viimeistä bossia peli oli silti lähes täydellinen, joten pahalla en enää muistele.

Lisää juttua tulee sitten viimeistään the darknessin myötä.

Ämgeeässää. Yksin.

MGS3:n The Fear on kyllä rasittava. Nuolistahan menettää ihan sikana energiaa, ja sitä saa olla koko ajan menussa niitä haavoja sitomassa. Saisin varmaankin suht helpolla tapettua, mutta kun haluan sen esineen staminataposta, ja stealthcamokaveria ei ole kovin hauskaa tähtäillä nukutuspistoolilla. Mitään vinkkejä olisiko?

edit/ Niin The Fear siis.

Nuolilla ja stealthilla tarkoitat varmaan The Fearia. Mk22:lla tähtäilemisen lisäksi staminatappoon on muitakin helppoja tapoja, joista luultavasti helpoin on seuraava: Heti kun tappalu alkaa, syö FDP elikkä Fake Death Pill. Hetken päästä Fear tulee ihmettelemään mitä tapahtui, jolloin odotat kunnes Fear sanoo sanottavansa ja kääntyy selkä Snakeen päin. Otat revival pillin (L2 "game over" ruudussa) ja välittömästi equippaat Stun Grenaden ja heität sen Fearin jalkojen juureen. Odotat kunnes kranaatti räjähtää ja vaihdat aseeksi nopeimman ja tehookkaimman konekiväärin joka Item Menusta löytyy ja ammut Fearia kunnes vihollinen kuolee ja staminakillin palkinto on sinun. Yhteensä aikaa pitäisi kulua noin 15s.

Tätä voi vielä jalostaa esim. tekemällä tempun ansan lähellä ja käyttämällä ansaa Fearin teilaamiseen aseen sijasta. Tämä tosin vaatii huomattavasti enemmän taitoa ja tuuria, mutta Fear kuolee tällöin yhdestä ja aikaa kuluu vähemmän.

Pelasin viimeksi Killzone Liberationia. pääsin melkein chapter 3 viimesen mission läpi, mutta siinä lopussa tullut pääpomo oli liikaa. No pitääpi varmaan tänään koittaa uudestaan.

Terve vaan kaikille.

Mun kesä on tähän mennessä ollut aika kuiva pelien osalta, kiitos pääsykokeiden ja kesätöiden. Pakko on kuitenkin töitä tehdä, kun tuppaa peliharrastus imemään välillä turhankin isoja siivuja opiskelijan budjetista.
Pakko kyllä kompata tätä, kiroilin nimittäin viimekesänä ihan saman kohdan kanssa. Olin vielä aloittanut pelin vaikeammalla vaikeusasteella. Se loppukolossi ei sopinut muiden kolossien joukkoon oikein mitenkään. Siinä ei ollut mitään loppupomotuntumaa. Tuntu kuin olisi vaan kiivenny kerrostaloa ylös, tehnyt pari reikää kattoon ja sitten peli olikin jo ohi. Loppudemokin jätti aika kuivan maun suuhun. Laimeesta lopusta huolimatta oli kyllä yksi parhaista peleistä mitä oon ikinä pelannu.

Viime aikoina oon jyllänny aika paljon Super Mario Strikers Chagedia. Ykkösosa oli ihan loistava ja Charged tuntuu vielä vaan parantavan joka osa-alueella. Parasta moninpelihubaa sitten SSBM:n. Yksinpeli on vähän ykstoikkoinen, mutta joku siinä silti jaksaa viehättää tunnista toiseen. Vaikeusaste on ihan törkeen kova, mikä on mielestäni erittäin positiivista. Voittojen eteen saa tehdä kunnolla töitä, eikä sekään aina riitä. Onneks Wiimotessa on se ranneremmi. Olis muuten saattanut lentää kapula parikin kertaa päin TV:tä.

Staminakilliä haeskellessa kannattaa myös pyydystää maasta niitä poison dart frogeja ja heitellä niitä pitkin poikin. Kun fearin stamina menee alle puolen se lähtee hakemaan sapuskaa sieltä sun täältä, ja menee tietysti ensin helpon ruuan kimppuun. Poison dart frogeista fear menettää vain lisää staminaa. Näitä sammakoita on tosi paljon siellä sun täällä joten fearin saa jo hengiltä pelkästään tällä taktiikalla.

Onko minulla Shadow of the Colossuksesta joku director's cut, jossa on eri loppu vai mitä ihmettä?
Vaeltajan epätoivoinen loppu ja lopuksi rauhallinen kävely Monon ja sen hevosen kanssa osuivat minun mielestäni aika nappiin ja toimivat vähintäänkin yhtä hyvin kuin ICOnkin loppu, vesimelooneineen kaikkineen.

Minäkin kiroilin ja raivosin SotC:n finaalissa niin perkeleen paljon, mutta kun viimeinen survaisu colossiin oli tehty, unohtui kaikki paha mitä äskeiseen liittyi. Ei se niin upea se loppukaan ollut, mutta vähintäänkin tyydyttävä ja jätti mukavasti spekuloitavaa ICOn ja SotC:n yhteydestä.

Ja henk. koht. Shadow of the Colossus on paras peli ikinä. Myönnän sen kaikki virheet - kameraongelmat, framerate ongelmat, mutta siinä on yksi asia mikä erottaa sen muista. Se ICOn ohessa on ainut peli, joka on aidosti vaikuttanut minun tunteisiin. ICOssa Yordasta oikeasti välittää (ja hyvä mielikuvitus on vain plussaa) ja SotC... siinä kaikki on niin aitoa. Maailmassa on nautinto seikkailla, eikä mikään mitää tekee tunnu turhalta. Pelistä jäi myös yksi hyvinkin mieleenpainuva kohta. Olin liskojenkeruu reissulla siellä jossain viimeisen colossin viheröillä. Ei mennyt kauaakaan, kun ensimmäinen valkohäntä löytyy. Otan sen tähtäimeeni. Mutta kiven takaa tuleekin musta lisko, ikään kuin leikkimään tämän tähtäimessä olevan liskon kanssa. Ne pyörivät hetken aikaa toistensa ympärillä, ja minä jouduin laskemaan jousen ja ihan oikeasti miettimään tapahtunutta. Sitä miten peli voikaan vaikuttaa näin suuresti tunteisiin ja valintoihin. Tuollainen pikkujuttu, mitä ei taatusti ollut koodiin kirjoitettu. Kyllä minä hyvin tiedän ettei niillä liskoilla ollut mitään yhteyttä, mutta ei sitä niiden herkkää hetkeä vain raaskinut keskeyttää.

Ja ei, en sen jälkeen kun liskojen tiet erosivat ampunut kumpaakaan.

Viimeksi tuli kaverin kanssa (SOJ) pelattua Time Splitters Future Perfectiä. Co-Op toimii varsin hyvin, vaikkakin 2 player on aina melko persoonaton sivuhahmo. Pelin vaikeustaso on kyllä yllättävän korkea, joudutaan jyystämään samaa kohtaa monia kertoja todella useasti.

Myös tässä lähiaikona pelasin Sherlock Holmes: The Awakenedia. Tunnelma on loistava, mutta peli on niin vitun buginen että pää repeää. Tunnelma menee vähän pilalle kun astuu mielisairaalaan jossa hoitajat leijuvat ilmassa ja hullut potilaat kirkuvat maan alla.. Muuten kyllä loistava peli, vaikka johtolankojen etsintä on joissain kohdissa harvinaisen rasittavaa puuhaa. Watson on edelleen kova jätkä.

MGS3 puhutaan paljon, vois mennä senkin taas uudestaan läpi. Sekin peli olisi 100 kertaa parempi ilman niitä mauttomia vihollisia.. Perse repee kun näkee jonkun The Pain nimisen ampiaismiehen heittävän voltin takaperin ja huutavan I AM THE PAAAAIN.

Kappas, olen tainnut pelata samaa versiota. Lisäksi itku siitä, ettei viimeisessä jöllikässä ollut loppupomotuntumaa irroitti naurun. Ehkä koolla ei sitten ollutkaan väliä.

Enivei, eihän peli täydellinen ollut, mutta jo se, kuinka mielellään sille jotkut pienet virheet antaa anteeksi, on kympin arvoinen saavutus. Loppu paketoi kokemuksen loistavasti. My precious.

Killer seiskan hommasin takaisin ja tappokamaahan se on. Grafiikka on mahtavaa tyylittelyä ja kikkailua väreillä ja pinnoilla. Hahmomalleissakin on kiitettävästi eloa. Pelaaminenhan tapahtuu oudosti "raiteilla" kulkemalla ja Heaven Smile zombeja mättämällä.  Äänimaailma tekee ehkä sen kaikista suurimman vaikutuksen pelissä. Musa on outoa ja kokeilevaa ja luo tunnelmaa aivan niinkuin pitääkin. Smilet nauravat räkäisesti ennenkuin räjähtävät naamalle ja takaa tullut ensimmäinen Zombie säikäyttää takuulla paskat housuun kaikilta. Juoni on sekavan kiinnostaa kamaa joten aika täydellinen paketti on kyseessä.

Niin ja alussa sai ampua animetyttöä Barretilla päähän.

"Ugh.. But the gameplay sucks."

Mix ?

Tuo on tuttu jostakin...

Ei minulla varsinaisesti mitään killer 7:aa vastaan ole. Gaffia kun lukee, siellä porukka tuntuu jakautuvan niihin jotka rakastavat peliä yli kaiken ja niihin, joiden mielestä ns. huono pelattavuus pilaa koko pelin. Tässä kuten taatusti monessa muussakin pelissä pelattavuus ei ole pääosassa, vaan oikeastaan kaikki muu. Tunnelma, tarina, musiikki etc. Itse - vaikka yksinkertaisista peleistä pidänkin - suorastaan vihaan sitä miten peli toimii. En vaan todellakaan ole päässyt peliin ineen, jotenka minun on niin pirun vaikea nauttia yhtään mistään koko pelissä.

Mutta ei se mitään. Onhan tuossa tusina kärjistäen saman kohtalon kokeineita pelejä, joille vielä olisi tarkoitus joskus antaa mahdollisuus. Gregory Horror Show yksi näistä. :( Siitä minä oikeasti pidän, mutta en vaan jaksa pelata. Peleissäni ei ole vikaa, vaan minussa.

Jaahas.. Terve vaan kaikille.

Tässä on tullut kesän aikana pelailtua näitä LucasArtsin vanhoja kunnon seikkailupelejä.
Pelasin jokin aika sitten Day of the tentaclen ja Sam & Max hit the roadin läpi ja ei voi muuta sanoa kuin että kyllä siihen aikaan osattiin tehdä. Puzzlet olivat molemmissa varsin ovelia ja tarinana seurasi mielenkiinnolla loppuun asti.

Mutta tällä hetkellä pelaan toista kertaa läpi Beneath a steel sky - peliä joka on Broken swordin tekijöiden aiempaa tuotantoa. Se on ehkä tähän asti pelaamistani seikkailupeleistä paras mielenkiintoisten hahmojen ja tarinan takia. Suosittelen kovasti kaikille kiinnostuneille. Se on nykyään täysin ilmainen ja vaatii toimiakseen vain ScummVM - ohjelman.

Yleissivistykseenhän ne kuuluu.  ;)

Viime yönä pelasin Twilight Princessiä Wiillä n. 01:30 asti. Toisen Dungeonin pääsin läpi ja etenin seuraavaan Twilightin peitossa olevaan kylään(?). Täytyy kyllä sanoa, että oli todella loistava dungeon tuo Goron Mines, rautabootseille todellista käyttöä ja puzzlet mukavan ovelia. Pomo oli lievä pettymys helppouden takia, mutta ihan kiva sekin oli.

TP on kyllä ihan käsittämättömän laadukas peli. Itselläni on pelikellossa n. 70 tuntia, peli on läpäisty, mutta vielä menee aikaa loppuja sydämenpaloja, Poe-sieluja etsiskellessä, kalastellessa ja mini-dungeoneita tonkiessa varmasti tuonne sadan tunnin pintaan. Ja joka minuutista olen nauttinut kuin heikkopäinen.

Sulla Jasu on niin herkulliset ajat vielä edessä, sillä TP lähtee sille viitosvaihteelle vasta kolmannen temppelin jälkeen... Ja huh huh millaista peli tarjoaa silloin.. Nauti!  :)

Jostain syystä en itse nauttinut TP:stä läheskään saman verran kuin aiemmista Zeldoista, vaikka luolastot olivat parhaita tähän mennessä. En vaan osaa sanoa että miksi. Jotenkin siinä vaan on liian vähän kaikkea hienoa tekemistä niin isossa maailmassa... Majora's Maskissa pelkästään Clock Townissa on tuplasti enemmän sidequesteja, kuin koko TP:ssä yhteensä. Suurin ongelma on  tunnelmaa laimentaa todella todella huono soundtrack. Kaikkien aikojen huonoin Zelda-sountrack... Muutama muistettava ja hyvä kappale, mutta ei läheskään sellaista kamaa mitä odotin. Loistava peli kyllä, mutta ei läheskään paras Zelda mielestäni. :/


Itselläni on nyt menossa vanhojen ps1-pelien läpäisemiskausi, kun sain PSP:ssä viimeinkin toimimaan ne. Kula World, Tomb Raider 1, Legend of Mana, Alundra ja Final Fantasy 9 näin alkuun. Nyt kesällä tulee hirveästi reissattua, joten junamatkoilla saa kätevästi pelattua pelejä läpi. Tosin PSP:n täysin surkea akku ottaa jo nyt päähän. Ei edes Helsinkiin pääse, kun pitää jo ladata tuota roskaa. Myöskin auringonvalo estää vähänkin tummempien pelien pelaamisen kokonaan, kun oma pärstä vaan heijastuu näytöstä. Aina pitäisi olla joku varjo ja pistorasia lähellä... Muuten kyllä ps1-pelien pelaaminen sillä sujuu loistavasti, sillä lähes kaikki pelit toimivat erinomaisesti. Grafiikkakin on paljon nätimpää PSP:n pikkunäytöllä, kuin isolla telkkarilla pelatessa ja latausajat lyhyemmät.

Siinä on kyllä perää, että iso Hyrule meni tietyllä tavalla "hukkaan" kun sivutehtäviä oli niinkin vähän. Juuri niiden odotin olevan monivaiheisia ja palkitsevia, juurikin Majora´s Mask -tyyliin.

Pidin kyllä itse soundtrackista hyvin paljon. Orkestroitua musiikkia olisin kuullut enemmän kuin mielelläni, toivottavasti sitä saadaan seuraavaan Zeldaan.  Mutta hemmetin hyviä ja tunnelmallisia kipaleita oli nytkin; Hyrule Fieldin teema on minusta paras Zelda Overworld -musa koskaan. Se mukautuu ja muuttuu hienosti sen mukaan onko Link kävellen vain ratsain liikkeellä ja seikkailemisen fiilis on käsinkosketeltava.

En tainnut missään vaiheessa varsinaisesti nauttia killer7:n pelaamisesta. Ei sen pelaaminen ollut koskaan hauskaa, kuten vaikka Animal Crossingin pelaaminen, mutta ei se silti tarkoita, etteikö killer7 olisi ollut pelaamisen arvoinen.
Kai sama juttu taitaa olla Silent Hillien pelaamisellakin: ei kai kukaan pelaa tuota sarjaa, koska pitäisi niiden pelaamista hauskana?

Ihan oikeasti, kiler7:n pelaaminen oli kuin joku olisi tökkinyt jääpiikeillä kehoa, jokainen pelin alue oli kamalan painostava (jopa se aurinkoinen pieni kyläkin). Ja Heaven Smile-otusten naru, varsinkin kun ne pääsivät vahingoittamaan pelaajaa, oli kaamea.

Tässä Metroid Prime kakkosta olen pelannut.

Ostin pelin varmaan noin vuosi sitten, mutta jostain syystä kylästyin siihen melkeimpä heti alussa. Nyt aloitin uudestaan ja tunnelma on eri (en tiedä miksi..). Vaikka ei tämä ole mitään verrattuna ykköseen, on se silti yksi parhaista GC -peleistä, jota olen pelannut. Henk. koht. inhoan pelissä olevaa "pimeää maailmaa" niin pirusti sen ilmapiirin, vihujen ja samankaltaisuuden (kuin valomaailma) takia. Tiedän, se on valomaailman pimeä puoli, mutta olisin silti toivonut ihan uudenlaista maailmaa.

Pelailen myös paremman (Brawl) puuttessa Smash Bros. Meleetä.

Päätin testata, että toimiiko Conker Xbox 360:lla. Tomiihan se. 360 skaalaa pelin nätisti ja sitä pelaili ihan mielellään 50" telkulla, mitä nyt laajakuvatuen puute vähän haittasi, mutta jo hetken kuluttua mustia reunoja ei enää huomannut.

Peli on kyllä täyttä rautaa. Vaikka juoni, dialogit yms. olivat tuoreessa muistissa, hymy nousi väkisinkin huulille kun Conker pääsi vauhtiin. Kiroileva, juopunut orava. Onko hauskempaa pelihahmoa olemassa? Reilun tunnin kerkesin pelaamaan, ja pitkästä aikaa olisin mielummin jatkanut pelaamista kuin seurustellut kylään tulleen naikkosen kanssa. No pakkohan se boxi oli laittaa kiinni, huomenna vois töiden jälkeen jatkaa peliä.

Suosittelen peliä kaikille jomman kumman Xboxin omistajille!

Hyvää jussia kaikille vaan.

Viimeksi pelasin Mega Man ykköstä, jonka olin juuri hankkinut VC:stä. 8)  Pelistä huokuva nostalgia imaisi mut mukaansa niin lujaa, että jylläsin pikku päissäni koko pelin yhteen putkeen läpi. Viimeinen kenttä, missä joutuu taistelemaan neljää robot masteria vastaan putkeen, sai melkein itkemään, mutta ne ja Wilyn klaarattua olo oli mitä miehekkäin. Munani kasvoi juuri viidellä sentillä. Seuraavaksi pitää mennä peli läpi joutumatta Game Overiin kertaakaan.

Joo Killer 7:skassa olen nyt neljännessä tehtävässä (tivoli) ja tämä peli on täysin valehtelematta yksin kaikkien aikojen parhaita pelejä. Ei siksi, että se olisi kehittänyt genreä jotenkin erikoisesti eikä siksi, että joku pelin osa-alue olisi hiottu äärimmilleen vaan tasan siksi, että peli yllättää minut jatkuvasti. Se herättää kysymyksia, ajatuksia ja jokainen pelin osa-alue pursuaa uskomatonta designiä, hulluutta ja näkemystä. Se riittää klassikon asemaan.

En voi liikaa korostaa nykypelien yllätyksettömyyttä. Peli voi olla vaikka kuinka laadukas, mutta jos minä herranjumala tiedän mitä tapahtuu tunnin päästä pelissä etukäteen niin se on KAUHEAA PASKAA. Pelien käsikirjoitukset ovat 99.9999999% peleistä ALA-ARVOISIA kuvatuksia ja hahmoista en edes puhu. Jotenkin pääni on jo niin täynnä pelien arkkityyppejä genrestä riippumatta, että ne alkavat jo kuvottaa.

Killer 7 tekee kaiken vain niin täydellisesti. Liikkuminen menee raiteilla. MAHTAVAA! En olisikaan halunnut tarpoa pelimaailmaa ympäriinsä runkaten äxää löytääkseni esineitä tai vastaavaa. Nyt kuvakulmat ja locationit ovat selkeitä ja tyylikkäitä. Harhailua ei tule vastaan. Taistelu on helvetin yksinkertaista. MAHTAVAA! En olisikaan jaksanut kombotella zombeja ympäriinsä kuin sen tietyn aikaa jolloin se olisi alkanut maistua puulta. Viholliset ovat pelottavia, hulluja ja välillä hauskoja. Jokainen vihollistyyppi kuolee omalla tapaansa ja yleensä encounter kestää vain sekunteja. Ampuminen on tyydyttävää enkä ole siihen kyllästynyt. Harvinaista. Juoni on yksinkertainen, mutta hullu. MAHTAVAA! En olisikaan jaksanut enää kuunnella samoja paskantärkeitä lätinöitä maailmanpelastuksesta tai lukea jonkun hollywood-homon kahvitauolla kirjoittamaa "kässäriä" paskan dialogin välityksellä. Killer 7:skan juoni on nopea, viiltävä ja terävä. Hahmot kiinnostavat minua suuresti mikä on harvinaista ja tarpeettomat hahmot räjäytetään juuri kun ne alkavat vituttaa. Sivuhahmot ovat uniikkeja, dialoginpätkät hersyvän hauskoja ja omaperäisiä, välidemot nopeita ja tyylikkäitä, väkivalta armotonta ja vinksahtanutta eikä naisia onneksi säästetä niskalaukauksilta. Cloudman-episodin loppu-animaatiokin oli jotain kyyneleet silmiin tuovaa.


Tätä tarvitsin. Killer 7 saattoi juuri pelastaa peliharrastukseni lama-kaudelta. Metroid ja Mario sillalta alas sillä No more Heroes on se syy miksi Wii ostetaan jos ostetaan.

Shinji Mikami, Suda51 ja pelin muusikko. Kumarran teille.

Kaverin kanssa pelattiin Sega Saturnin Guardian Heroes kahdesti läpi. GH on kestänyt aikaa uskomattoman hyvin. Ainoa asia mikä pelissä on vanhentunut on grafiikka. Gameplay on perus hack'n slashia johon on lisätty combo- ja level-systeemi. Juggletuksella saa paremmin expiä, joten ei kannata antaa ruumiden pudota maahan mätänemään. Lisäksi pelistä löytyy useita pelattavia hahmoja ja 6 pelaajan arena-mode, jossa voi ottaa mittaa toisistaan. Pelissä on ainaki 5 erilaista loppua ja useita eri reittejä. Läpi pelaamalla voi unlockata 45 eri hahmoa arena-modeen. Ainoat valituksen aiheet nyt 10+ vuotta myöhemminkin ovat framerate ja grafiikat. Luonnollisesti Saturnin grafiikat eivät voi enää nykyään säväyttää, joten niistä on turha valittaa. Framerate putoaa usein aika pahasti, kun ruudulla on 10+ tyyppiä sekä muutama spelli tekemässä tuhojaan. Jos GH tulisi vaikka XBLArcadeen päivitetyllä grafiikalla ja nettipelillä, ostaisin sen heti.
Guardian Heroes Gameplay video (http://youtube.com/watch?v=bl5B8o9Ea9Y)

Shinjistä tulikin mieleen, että tulevaisuudessa ilmeisesti kannattaa pitää silmällä Wiitä ja X360, jos haluaa miehen pelejä pelailla.
Shinji Mikami said, "From the stance of a game maker, if you're looking for visual expression and reality, it's Xbox 360. Otherwise, Wii." Looks like the former Capcom producer still doesn't have a favorable impression of Sony.

Parhain idea koskaan! Jos vaikka dumppaisivat sen Alien Hominid-kehittäjien mätkinnät ja korvaisivat sen Guardian Heroesilla.



Ihan näin pienenä trivia-palana, killer7:n muusikkosetä on säveltänyt biisit GOD HANDiin.

Tiedän. God Handin OST tuolla soi kun viimeksi MTG:tä lätkittiin.

Totta. Se design on jotain todella hienoa. Killer 7:ssa on Interstate ’76:n kaltaista tyyliä, jonka minä jotenkin yhdistän 70–lukuun (onpas outoa). 70–luvulta taas tulee mieleen pari hienoa kaahailuelokuvaa, jossa ei juurikaan mitään puhuttu, mutta tyyli pursui yli laitojen. Killer 7:ssa on sitä samaa. Hymynaamoja ei ammu sen takia, että se olisi jotenkin hauskaa, vaan siksi, että se on niin saakelin tyylikästä. Se äänikin, joka kuuluu, kun ampuu weak spottiin, on niin täydellisen sopiva. Erityisen piristävää pelissä on juurikin ennalta-arvaamattomuus. Minä suorastaan hymyilin, kun se lutka ammuttiin.

Joel osaa. Joko olet Deathproofin käynyt vilkaisemassa. Itket parhauden kyyneliä joka mutkassa.

Zelda: A link to the Past. Olin juuri saanut kolmannen riipuksen haltuuni ja suuntasin hakemaan mestarin miekkaa Lost Woodsista. Ei voi kuin hämmästellä miten tunnelmalliseksi kyseinen paikka on saatu niinkin alkeellisella tekniikalla.  Pienet jutut, kuten pilvien ja puiden varjot rakentavat sinne oikein hienon tunnelman.  Tähän pystyi Super Nintendon tehoisella koneella vain ja ainoastaan Nintendo.



Sitten astuinkin Hyrulen linnaan ja näytin Master Swordilla Agahnimille kuka on da man. 

Tänään ostin DS:än ja New Super Mario Brosista tuli ekat maat pompittua. Tuntuu ehkä hieman liian perinteiseltä, mutta loistoviihdettä silti. Noh en mitään liian mullistavaa odottanutkaan ja tappaahan aikaa tämäkin paremmin kuin hyvin. Pitää vähän säästellä nyt. Joku toinen DS-peli pitäisi hommata ennen Bulgarian reissua marion kaveriksi, sillä aika nopeaahan tuon lätkii lävitse. Joku RPG se olisi tietenkin paras vaihtoehto, vahvimpana tuo FF3. Suurimmat valitukset on tullut tuosta pelisysteemin vanhanaikaisuudesta, mutta retrofinaleitahan on tullut muutenkin mätettyä. Jos parempia vaihtoehtoja on olemassa niin niistä saa informoida!

//edit tuohon ostoketjuuhan minun piti tämä iskeä, mutta tuli nyt tähän.

Gradius V:tä pelailin viimeksi. Defaulteilla pääsin yhdellä krediitillä kolmannen kentän puoliväliin, joten treenailtavaa löytyy vielä paljon  ;D Option Type 2:lla olen pelaillut ja pienen harjoittelemisen jälkeen ruutu tyhjenee hyvinkin äkkiä vihollisaluksista. Tulee kyllä vanhat kunnon NES-väännöt mieleen, pelaaminen tuntuu taas kunnon pelaamiselta. Loistavaa viihdettä lyhyisiin pelisessioihin ja taatusti addiktoivaa.  8)

imutin koneelle nes emun ja blue shadowin joka on ninja kaiden sarjan esikoinen. jos haluat haastetta viiden kentän verran niin kannattaa kokeilla. minulla oli kyseinen peli oikealla nessillä mutta nessi hajosi about 9 vuotta sitten ja oli kova hintu päästä pelaamaan. olen pelannut sitä monta kertää nyt enkä ole vieläkään päässyt sitä läpi, pomot on vaan niin kovia. viimeiseen kenttään pääsin kyllä monen yrityksen jälkeen silloinkin ilman continueita ja yhden osuman hipareilla, kaaduin tokaan vihuun...

Eilen oli monenlaisen pelaamisen päivä. Guitar Hero 2:ta tuli taas pitkästä aikaa pelailtua, mutta jo muutaman biisin jälkeen Psycho-Billy Freakout lannisti sankarin. Pakko treenailla joku päivä tuota ihan erikseen. Sen lisäksi pelaisin bit Generations: Soundvoyageria, joka siis on astetta erikoisempi musiikkipeli. Tarkoituksena tässä on ohjata "alusta" ääntä pitävien porttien läpi(monenlaisissa pelimoodeissa) pelkän kuulon varassa. Portin löytää hakemalla paikan, jossa portin ääni kuuluu samalla volalla sekä oikeasta että vasemmasta kuulokkeesta. Löydetty ääni jää sitten taustalle soimaan, ja pala palalta muodostetaan mitä erikoisempia biisejä. Taattua eufoorimatskua yön pimeydessä.

Olin myös varsin lähellä aloitella jälleen kerran ekaa Phoenix Wrightia, kun tuli netissä soundtrackeja selatessa ikävä. Hillitsin kuitenkin itseni, ja tartuin sen sijaan LocoRocoon. Se on jo pitempään maannut muoveissaan hyllyssä, kun sattui saapumaan pyytämättä ja yllätyksenä Platinumina. Kiitos Play. Uskottelin siis pitkään itselleni, että myyn tämän pois ja ostan jostain originellin, mutta en sitten enää malttanutkaan, vaan korkkasin. Ostetaan se originellikin joskus jostain, jos oikein alkaa ahdistaa.

LocoRoco on kyllä rentouttava peli. Laulua, kauniita maisemia, leppoisaa pelailua. Kesäpeli fo sho'. Heti ensimmäisen kentän biisi vei sydämeni täysin, mutta ikävä kyllä läheskään kaikki kappaleet eivät ole samaa tasoa. Mukavia lurituksia silti, ja vaihtelevat kiitettävän paljon ettei laulu ala kyrpimään. Hieno yksityiskohta on myös se, miten LocoRocojen määrä vaikuttaa taustalaulujen saundiin. Konseptuaalisesti peli on melko lailla täydellinen tuotos PSP:tä ajatellen. Nätti ku MuiMui mutta tarpeeksi yksinkertainen tukemaan täysin kannettavaa luonnetta. Toisin sanoen LocoRoco toiminee paremmin näin kuin vaikkapa PS2:lla. Vain harvasta konsolin pelistä voi sanoa tätä.

Läpihuutojuttuhan LocoRoco olisi muuten, sillä haasteessa ei paljoa löydy, mutta kaikkien Locojen, Muikkareiden ja Pickoriesien keräämisestä heruu jo oikein mukavasti lisäelinkaarta, mikä on erityisen kivaa sillä LR on sen verran ilahduttava peli, että sen mielellään soi olevan mahdollisimman täysi kokemus. Toiset kentät menevät kyllä täydellisestikin ykösellä, mutta toisia taas saa hinkata hetkenkin. Nähtäväksi jää, alkaako touhu missään vaiheessa maistumaan puulta. Jos, niin ehkä sitäkin voi sitten lievittää vaikkapa talonrakennuksen merkeissä.

Ainiin, onnistuin muuten repimään lähes pelottavan paljon hupia siitä, miten ekan kentän kuorolaulajat kuulostavat veisaavan "tyh-mä tyyyh-mä". Kai sitä tällaisen tuotoksen parissa taantuu lapseksi jälleen, ja se on okei!

:D

Metal Gear Solid 2 on aivan jumalattoman hyvä peli. Pitkän aikaa se oli minulla paussilla, mutta nyt kun siihen koskin, enpä päässyt siitä irti ennen kuin peli oli läpi. Eikä se mielestäni mitenkään lyhyt ollut, vaikka muuta väitetään. 12 about meni, mikä on itselleni aika täydellinen mitta. Kokonaisuudesta olen vielä aika täydellisyyden huuruissa, mutta ainakin juonesta tykkäsin aivan saatanasti, paljon enemmän kuin MGS3:n. Lopun ylilyönnit olivat niin helvetin kovaa settiä, että ei voinut muuta kuin nauttia koko sydämen kyllyydestä. Colonel sekoiluille sai jopa nauraa ihan ääneen.

Sori valtavasta määrästä kirosanoja, mutta tämä vaan on vittu yksi parhaista peleistä ikinä.

Colin McRae: Dirt (XBox360) tuli juuri postissa. Pari kisaa takana ja tässä mietteitä.

Ohjaus on yhtä HELVETTIÄ. Auto kääntyy miten sattuu ja todella äkäisesti joten myös kisoista tulee yhtä helvettiä. Usean auton kisoissa kilpailijat puskevat jatkuvasti kylkeen, tämä yhdistettynä ohjaukseen, oman auton löytää jatkuvasti pöpeliköstä.

Demoa kyllä testasin, mutta siinä ohjaus oli mielestäni parempi kuin tässä valmiissa pelissä. En olisi uskonut että huonompaan suuntaan mennään. Jos tuohon ohjaukseen ei jotain päivitystä saada, niin peli lähtee kyllä takas kauppaan.

Plussaa lähtee kyllä grafiikasta ja vauriomallinnuksesta, mutta ohjaus pilaa lähes koko pelinautinnon.

Sinun on oltava väärässä. Tilt antoi pelille kiitettävän ja vielä numeron paremman arvosanan kuin Forza 2:lle!

Forzassa on täydellinen ajotuntuma, Dirtissä ei sellaisesta ole tietoakaan. :) Pitää varmaan kaivaa Colin McRae 2 kaapista ja pelata sitä.

Olihan tämä vitsi? En nyt meinaa "väärässä olemista" vaan, tiltin arvosteluun viittaamista.

Mahtaisikohan olla...(http://jumi.lut.fi/~junousia/hymiot/think/serlokki6ld.gif)

Siis sehän on selvä, että Dirt > Forza 2, koska Forza 2 ei edes sovi bilepeliksi. Tilt oikein listasi tuon miinuksena. ;)

Joo olisi pitänyt heti tietää. "Uusista" naamoista kun ei aina voi olla varma.

Pelasinpa muuten itsekin Blue Shadowia muutama päivä sitten. Yksi parhaista NES:n peleistä ja sisältää jopa CO-OP:n!

Repesin!

Zelda: Twilight Princessin pelasin vihdoin viimein läpi. Peli oli tauolla, kun ei kaveria näkynyt pelaamaan. Yhdessä on aikaisemmat Zeldat pohdittu läpi, mutta nyt sitten otin härkää sarvista ja väänsin puuttuvat mestat loppuun.

Peli on huippukamaa alusta lähestulkoon loppuun asti. Lopputaistelu ensin Zeldaa vastaan; Hei, mä olen nähnyt tän ennenkin. Tästähän Zeldassa aina paljon on kyse, eli ei vielä mitään hätää. Sitten tulikin jo Ganon. Odotin tältä taistelulta paljon hienon lohikärmesvihollisen jälkeen, mutta pettymys olikin sitä suurempi.

Muutenkin koko Ganondorfin osuus pelissä on hävyttömän pieni. Toki sarjaa aikaisemmin seuranneet tietävät odottaa miehen esiintuloa ja tuntevat tämän motiivit, mutta olisi niitä silti voitu edes hieman enemmän pohjustaa ja kertoa.

Wii-ohjauksesta olen sanonut jo aikaisemmin, eli ei siitä sen enempää. Kaikesta huolimatta hieno peli on kyseessä, varmasti tulen pelaamaan vielä useaan kertaan pelin läpi.

Viimeeksi tuli pelattua serkun kanssa GTA San Andreasta. On se vaan niin hauskaa kun ajaa Hodariautolla pitkin kenttää ja menee kentän yläreunasta aivan eteläiseen osaa ykkössaarta. Ja matkan varrella tuli teuratettua jonkunen junttikin...

Zelda Twilightia pelasin taas eilen myöhään yöhän(02:30) asti. Kolmanteen dungeoniin pääsin ja pakotin itseni lopettamaan pelaamisen, koska halusin "säästää" templen täksi päiväksi koluttavaksi. Peli tosiaan paranee koko ajan mitä pidemälle pelaa. Ja hienoja kohtauksia/kohtia on tullut jo mukava määrä kuten,

Spoileri (osoita katsoaksesi)

se missä pitää hevosella saattaa Telma ja Ilia Hyrule Castletownista sinne Kakarikoon

se kohta jäi nyt eilisestä parhaiten mieleen. Viimeiset Dark Insectit tuottivat vähän ongelmia, koska luulin kolunneeni jo koko Lake Hylian mutta eihän ne siellä loppujen lopuksi olleetkaan, tai no, ainakaan se toiseksi viimeinen. Ne kun olin saanut kerättyä olikin loppu helppoa ja kolmas dungeon odotti. Nyt voisikin mennä tästä tutkimaan sitä...

Virtual Consolen SM64:ssa aletaan jo pikkuhiljaa lähestyä 120 tähteä.

Ymmärrän kyllä, että pioneereilla on omat ongelmansa, mutta pelin kamera on kyllä niin ruoska, että putoamiskuolemia on tullut jopa parin gameoverin edestä. >:(
Miltähän lakitusta itse tuntuisi, jos sen pääsisi nakkaamaan loputtomaan kuiluun?
Tähän vielä kun lisätään Marion kumma tapa kävellä ensin eteenpäin ennen kääntymistä paikoillaan (->johtaa pudotukseen), meinaa kontrolli pettää ja kontrolleri lentää.

Mutta joo, muuten hyvää tasoloikintaa.

Naurakaa vain rauhassa, mutta olen viime aikoina vetänyt aivan innoissani Cars-peliä. Eli siis Pixarin Cars-elokuvaan pohjautuvaa peliä. Leffa vain on niin loistava, että on tullut kulutettua aika paljon aikaa kyseisen pelin parissa. Okei, tuleehan siitä ehkä ensimmäisenä mieleen joku lapsille suunnattu peli, mutta entäs jos sisäinen lapsi herääkin henkiin, eikö silloin voi rauhassa pelata? Onpahan ainakin kohtuullisen helppo, saanpahan intoa lisää kun huomaan osaavani  :)

Emme tuomitse.
Peli jota pelasin oli Resistance netissä ja se on ihan kivaa ajan kuluksi netissä jahdata pisteitä ja ownata heppuja. Peli on jo ollut julkaisusta asti ollut koneessa ja peli alkaa pikkuhiljaa maistumaan puurolta, melko tavallista räiskintää mutta sen parissa viihtyy jonkin aikaa...

Täysin lapsille suunnattuja pelejä on joskus ihan hauska pelata. Ne ovat mukavan yksinkertaisia ja helppoja, missään vaiheessa peliä ei pitäisi ainakaan tulla mieleen aatosta, että pääseköhän sitä seuraavaa kohtaa läpi. Tieto siitä, että se on lapsille suunnattu poistaa sen. Täysin paineetonta pelaamista siis. Itsekin joskus kokeilin pikkusiskon Dog's Lifea ja se suorastaan yllätti. Pelaaminen oli ajoittain tietenkin tuskaista; koiramme ei ihan Amaterasun sulavasti liiku, mutta eipä siellä todellista tarkkuutta vaativia kohtia ollut. En siis läpi ole kehdannut pelata. Olisi kova paikka sanoa pelanneeni Dog's Lifen läpi, mutta en vaikkapa hyllyssä edelleen vuoroaan odottavaa Resident Evil 4:ää. ::)

Ja ne Suomidubit rokkaa mun beban. 8)

Nyt kun Wii on saatu taas kuntoon niin on tässä pari päivää mennyt Tiger Woodsin parissa. Ja mikäs siinä hyvä peli höystettynä bugeilla.

Final Fantasy VIII:n pelaaminen jatkuu kolmatta viikkoa. Tunteja on nyt takana about 36 ja vasta 3. levyllä mennään. Juuri paettiin Lunar Basesta vai mikä nyt onkaan.

 Täytyy kyllä sanoa, että aivan saatanan hyvä peli on kyseessä. Harmittaa vain, että en ostanut tätä silloin kun se ilmestyi vaan vasta tämän kuun alussa. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan   ;)

Luulin muuten, että tässä pelissä ei ole ääninäyttelyä ollenkaan mutta kyllä se Rinoa minusta aika selvästi hengitteli siellä avaruuspuvussaan   :)

Mites muuten on näiden FFVII-X- pelien toimivuus PS3:lla?

FFVII taisi olla ainoa, joka ei ps3:lla pyöri.

Tulipas tuolta Steamin kautta hankittua tuo paljon kehuja kerännyt seikkailupeli The Longest Journey. Aika alkuvaiheissa vielä ollaan, mutta vaikuttaa ihan lupaavalta peliltä. Muuta miinusta ei ole vielä tullut muuta kuin grafiikan osalta, joka on aika kököhköä. Mutta sen ymmärtää, koska peli on vanha. Ja hyvä tarina ja kerronta korvaavat muut puutteet.

Pakko taas vähän hehkuttaa: Eli Zelda taas hyrräsi tänään Wiissäni ja voi, että kun peli osaa vain olla parempi ja parempi mitä pidemälle pelaan. Pääjuonen kuljetuksen sijasta harrastin hieman sivuaktiviteettejä kuten viehekalastusta(todella hauskaa puuhaa, siitä kohta lisää...) ja Hidden Skillsien keruuta+paljon muuta.

Viehekalastus on kyllä sumon ohella pelin parhaita pikkupelejä. Mukavan vaihtelevaa ja tuntuu melkein aidolta! (Ei, en harrasta oikeaa kalastusta) Tunnelma on käsinkosketeltava kun istun pikku kanootissa(?) vesisateen ropistessa ja samalla heittelen ihan kuin oikealla virvelillä. Kun kala nappaa on todellisen työn ja tuskan takana saada mokoma veneeseen asti ja mikä riemu ja voitontunne syntyy kun saa sen juuri ja juuri napattua ja huomaa pyydystyäneensä ennätyskokoisen vonkaleen.

Hidden skillejäkin tullut jo kerättyä kaikki paitsi viimeinen. En ole mitenkään järjestelmällisesti niitä metsästänyt mutta aina kun on ulvomiskivi tullut vastaan niin mikäs siinä ulvoessa.

Sen verran kuitenkin pelasin oikeaa tarinaakin eteenpäin, että ehdin päästä

Spoileri (osoita katsoaksesi)

lumiörmyn taloon, jota edeltänyt laskettelukohta oli hyvin viihdyttävä.

Uusin Zelda on kyllä jotain niin laadukasta, että oikein päätä huimaa, kokoajan huomaa, että pelintekijät ovat todella panostaneet tähän. Hyvä tunnelma vallitsee joka hetkellä ja peliä on ilo pelata. Back to Hyrule----->

Okamia pelailin viimeksi. On kyllä täysin kehunsa ansainnut peli, grafiikat ovat jotain uskomatonta. Noin 10h takana peliä ja tällä hetkellä seikkailen Kusa Villagessa, on kyllä hienoa kun pääsee johonkin korkealle zoomailemaan maisemia, alueet ovat erittäin isoja  :) Juoni ei ole toistaiseksi säväyttäny ihmeemmin, mutta eiköhän sekin vielä käynnisty kunnolla. Musiikeista olen pitänyt myös, kunnon Nippon tunnelma  :)

FFXII:n taas kerran aloitin, kun sain takaisin lainasta.

Ottaa nyt vaan aivan pirusti päähän, kun menin Estersandille Vaanilla sooloilemaan. Pari leveliä tuli ja susien chainaamisesta mukavasti loottia, mutta sitten piti mennä kuolemaan. >:(
Täytynee varmaan käytellä niitä pottuja ennen kuin hoopeet ovat punasella.

Itäblokin ihme, Jets'n'Guns on tässä viimeaikoina raastanut hermoja enemmän kuin tarpeeksi. Kyseessähän on Tsekkiläisen indiekehittäjän Rake in Grassin sivusta kuvattu shmuppi, jonka ansiosta hiiri on meinannut tehdä lähempää tuttavuutta seinän kanssa jo vähän liiankin useaan otteeseen, mutta joka koukuttaa juurikin "äh, pakko yrittää vielä kerran"-kierteeseen josta itsensä löytää vielä tuntien päästä.

Vielä kun pelikin on höystetty tämän vuosituhannen toistaiseksi loistavimmalla soundtrackilla (Machinae Supremacyn (http://machinaesupremacy.com) loistotuotos, ladatkaa toki ilmaiseksi pumpun sivuilta ja kokekaa itse) ja aimo annoksella meikäläisen mielenlaatuun uppoalla huumorilla, on se aikaansaanut allekirjoittaneessa samanlaisia sinisilmäisiä väristyksiä puhtaasta fiiliksestä kuin joskus pikkupoikana ekan Marion äärellä, etten edes muistanut niiden olemassaoloa.

Rinnakkaisprojekteina riehuu myöskin Metal Gear Solid Portable ops ja takavasemmalta sosialisoitu FFXII, joihin pitänee syventyä suuremmin joskus tuonnempana, tällä hetkellä kaikki mielenkiinto kohdistuu Zenimäisen Ei-mielentilan saavuttamiseen jotta lentävä toyotani etenee seuraavalla yrittämällä ehkä viisi sekuntia enemmän tulimyrskyn keskellä :)

Killer 7 läpi. Tekisi mieli sanoa, että paras peli ikinä, mutta paskainen analyytikko sisälläni väittää vastaan. Eihän se mitään uutta kehittänyt. Siltkin sen tinkimätön tyyli, uskomaton äänimaailma ja Lynchmäinen juoni tappavat muut pelit aika heittämällä. Silmät seisoivat päässä parin viimeisen kentän aikana ja mukana oli kohtauksia jotka jäävät kyllä päähän loppuelämäksi. Näin eläytyvää heppua osa pelistä häiritsi aivan suunnattomasti. Välillä kädet vapisivat pelatessa, mutta kylmä hiki valui silti hymyilevään suuhun. Tällaista elämän pitää olla. Näin vahvasti minun tuleekin tuntea. Olen etuoikeutettu. Loppuratkaisukin oli jotain... noh pelaa peli läpi niin palataan asiaan.

Onko tässä muuten erilaisia loppuratkaisuja ? Yhdessä kohtaa tuli mieleen, että näinhän voisi olla.

Soundtrack tilaukseen ->

On juu. Siinä aivan lopussahan taitaa tulla muistaakseni jonkinlainen valinta jostain kahdesta jutusta, eikös? Ei noissa kahdessa lopussa tainnut kamalasti eroa olla, mutta yhtä outoja ne taisivat kuitenkin olla.

Space Rangers 2:ta tuolta itärajan takaa. Aloittelin alusta, sillä edellisestä pelikerrasta on jo kauan, ja halusin virkistää muistia. En kerennyt ihmeempiä tekemään. Rahtailin eri tuotteita planeetalta toiselle keräten rahaa uuteen aluksen runkoon, sillä vanhaan ei mahtunut tarpeeksi aseita. Pari tehtävääkin suoritin. Ostin sitten uuden rungon ja pari asetta ja paukautin pari Dominaattoria taivaan tuuliin. Täytyy jatkaa piakkoin, oli nimittäin aika kivaa. :D

Viimeksi tuli pelattua toissapäivänä wiillä the legend of zelda tp:tä joka on kyllä mahtava peli ja sen kanssa aika rientää todella mukavasti. Itsehän olen vasta siellä Gerudo Valleyn vankilassa etsimässä niitä haamutyyppejä ja peliaikaa kulunut noin 25 tuntia.

Track & Field 2000:tta rämppäilin Pleikkarilla. On se perkele, kun keihäässä keppi ei lennä ME:tä 98,48. Satasen sileä kulki hyvin - 8,97. Tosin tuostakin saisi vielä sekunnin nipistettyä paremmalla lähdöllä ja suonet päästä pullistavalla rämpytystekniikalla.

Kaveri heitti aikoinaan 110 metriä ja turhaannuin viikkokausiksi kun yritin sitä tuloksetta rikkoa.  :)

Maailmanennätys lienee 190 metrin heitto: http://www.youtube.com/watch?v=HKYJuvl4Gxg   Tehty N64-versiolla, eivät ehkä vertailukelpoisia.

Tuosta videosta päätellen peli on ihmeellisen erilainen verrattuna PS-versioon (grafiikka parempaa, valikot erilaisia ym.). N64-versiossa on muistaakseni enemmän lajejakin. Eli luultavasti ei vertailukelpoinen, mutta aikamoinen tulos silti.

Hah, T&F 2000 on ihan kuningas peli. Mulla on vieläki ennätykset tallella. Laitan näkyviin, jos haluat haastetta. :p

100m 7,50
Pituus 11,40
Seiväs 8,85
Moukari 106,25
Painonnosto 337,5
Keihäs 106,94
Uimahyppy 399,85
50m uinti 16,78
1km pyöräily 56,326
Melonta 1,18,864
Hevonen ei hyvää tulosta :D
Kokonaispisteet 18148

Itse olen pelannut Ninja Gaiden Sigmaa viimeksi. Läpi normalilla ja hardilla ja nyt pääsee vihdoin itse pelin kimppuun, kun Very Hard on auki. Very Hard ja Master Ninja vasta osoittavat pelin oikean luonteen, joten nyt viihde vasta alkaa. :p

Vaikka E3 olikin hieman pettymys monellakin tapaa, niin Liveen pistetyt demot Ace Combat 6:sta ja Blue Dragonista pelastavat paljon. Kummatkaan demot eivät tuoneet mukanaan mitään yllätyksiä, vaan lähinnä näyttivät pelien olevan aika lähellä sitä, mitä niiden halusinkin olevan.

Blue Dragon toimii loistavasti ulostulollaan. Grafiikka on kaunista pehmeillä pinnoilla, focus-kikoilla ja pirteillä, mutta silti aika hillityillä väreillä. Hahmosuunnittelukin on melkein parasta Toriyamaa, jos yhdistettäisiin Dragon Questin ja Dragon Ballin tyylit, niin Blue Dragon saattaisi olla lopputulos.
Pelasin demosta vain ensimmäisen osion, Fortressin, joten en tainnut kuulla kuin kolme varsinaista kappaletta (itse luolaston kappale ja taistelu- sekä pomomusiikit), mutta kivalta kuulosti. 80-luvun särökitarajutut kiinnostavat yhtä paljon kuin Madden-pelit tai ampumahiihto, mutta silti pelin taistelu- ja pomokappaleita kuunteli. . . aika mielellään, kai. Pomomusiikkia kuuntelee lähinnä siksi, että se kuulostaa niin typerältä ja oudolta valinnalta. Täytyy vielä hieman kehua dubbausta, joka on aika lähellä parhaimpia videopelidubbauksia, mitä on eteen tullut. Edes se naisääni, joka lausuu niitä ‘nothing- ja ‘defeated’-juttujakaan ei päässyt ärsyttämään missään vaiheessa.

Pelaaminen taisteluista luolastoissa hiippailuun on aika kivaa. Jotenkin outo kankeus ja laahaaminen tuntuu vaivaavan kaikkea liikkumista, ehkä tämä johtuu jostain framerateista, en tiedä. Ehkä pitäisi se demon toinenkin alue pelata ensin, ennenkuin viitsin mitään sanoa paikkojen tutkimisesta ja seikkailusta.  Taistelusysteemin ideat ja jipot sentään sain selville ja tuota. . . no, Dragon Quest 8 ja Earthbound ovat hemmotelleet minut piloille, näiden kahden pelin taistelusysteemit ovat aikalailla sitä mitä kaipaan ja haluan roolipeleiltä. Silti ihan kivaa taistelu Blue Dragonissa on, varjot ja niiden erikoisiskut ovat vakuuttavia, vuorosysteemi on aika samanlainen kuin FFX:ssä, josta aikoinaan tykkäsin ja vasempaan yläkulmaan tuleva kuvakulma taistelijoista on oudon tyylikäs.

Ace Combat 6 on täydellinen. Mikään ei ole niin tyydyttävää kuin komean ilmataistelun päätteeksi painaa B-nappi pohjaan ja katsoa kun yksi tappava ohjus kaartaa kauniin savuvanan kera kirkkaansinisen taivaan halki suoraan vihollisen suihkarin perään, josta jää jäljelle vain musta savukasa. Ladatkaa tämä demo.

Täälläpä ärsytti, mutta onneksi sen saa laitetettua myös pois päältä. Ainoa asia mikä pahasti häiritsi oli taisteluiden epävakaa framerate.

Tuliterää Resident Evil 4 Wii Editionia pelailin pari tuntia. On muuten aikas hyvä peli. Ohjaus iskostui selkärankaan hyvin alun haparoinnin jälkeen, eikä se jää Cube-version varjoon. Streiffauksen puute edelleen häiritsee, sillä se helpottaisi joitain kohtia. Tuleepahan sitten koettua sitä kauhua kun joka suunnasta hyökkää kyläläisiä talikoiden kanssa.

Höh, enpähän tajunnut katsoa ollenkaan mitään optionseja.
Mutta on tuota ääntä taidettu hieman muuttaa niistä ensimmäisistä videoista. Nyt ääni on paljon hiljaisempi ja pehmeämpi. Taisteluissa ääni on ihan mukava apu, kun kuulee, jos joku hahmoista kuolee tai myrkyttyy, tai sellaista.

Wind Wakerin päätin pelata vielä kertaalleen läpi ennen DS:n Zeldaa. Jotenkin WW:tä pelatessa tuntuu, että palaan lapsuuteen ja Muumilaakson tarinoihin ;D. Ehdottomasti top 5 -kamaa.

Siinä on nostalgiaa. Nimittäin muistot heräävät, kun ohjastan Excite Truckissa autoa poikittain käännetyllä Wiimotella. Palaan niihin aikoihin, jolloin avustin autopeleissä kääntymistä nojaamalla NES:sin ohjain kädessä vasemmalle ja oikealle. Ero on vain siinä, että nyt se on oikeasti tärkeä osa Excite Truckin pelaamista.

Peli on KÄSITTÄMÄTTÖMÄN aliarvostettu, ainakin median keskuudessa. HC-pelaajat nostavat puheissaan kerta toisensa jälkeen pelin esiin, syntyy uusia tarinoita siitä, miten ennen pelin hankkimista sen hyvyyttä epäiltiin mutta jo muutaman hassun kisan jälkeen peli oli koukuttanut mielettömällä tavalla pauloihinsa.  Jos sinulla on Wii, sinä tarvitset tämän pelin. Niin se vain on.  Sillä ei ole kenties ole Zeldan kestoa etunaan, mutta peli-ilo on niin korkealla ja kontrollit toimivat Wiin ohjaimella niin hyvin, että peli on silkkaa mieletöntä juhlaa jokaisen pelisekuntinsa aikana.

Videoissa ja ruutukuvissa peli näyttää hyvin keskinkertaiselta. Nämä ajatukset katoavat heti kun ohjaimen saa käsiinsä ja ensimmäisen satojen metrien loikkansa hypättyä. Piirtoetäisyyttä on silmänkantamattomiin ja pian pelaaja suorittaa temppuja, joita ei tiennyt racing-peleissä pystyvänsä suorittamaan kuuna päivänä. Excite Truck on todella loistava ajopeli, todellinen yllättäjä!

Pelin kesto? Excite Truck pitää niin monenlaisista asioista kirjaa, että ennätyksiä palaa rikkomaan kun kaikki mahdollinen on voitettu. Jos tykkäsi kilpailla Sega Rallyissa itseään vastaan, tulee peli kestämään kulutusta pitkään.

Hieno homma että osaat arvostaa peliä. Otan sitten haasteita vastaan miitissä. Harmi kun kaksinpeli on hidas.

Tasty Planet http://www.dingogames.com/tastyplanet/

Pelihän kopioi ideansa käytännössä suoraan Katamary Damacystä, tosin peli on suoraan ylhäätäpäin kuvattuna joten pientä eroa sentään. Musiikitkaan eivät ole yhtä ”kahjoja” mutta ihan suht mukaansatempaavia, tosin alkavat toistaa itseään turhan nopeasti.

Leppoisaan pelailuun pieninä annoksina ja hiirikäden heilutteluun suht mukavaa pikkupelattavaa.

Tulipa taas hakattua toi Majora's Mask läpi.

Oli kyllä paljon vaikeampi mitä muistinkaan, varsinki kun on tullu tota Twilight Princessiä pelattua, niin sen vaikeustason eron oikein "tunsi".
Mutta tosiaan vipaa pomoakin sai hakata varmaan sen 5 kertaa, ennen ku se kuoli.

Mutta hyvä peli joo, ei kai tohon nyt muuta oo sanottavaa.

Unlockasin Handcannonin RE4Wiille! Uujaah, olen mestari. Alkoikin jo ottaa hermoon tuo Leon, kaverin varustushan on surkeinta verrattuna muihin merkkuihin.

On kyllä rutosti tasoeroa Mercenariesin hahmojen välillä. Krauserilla saa ekalla yrittämällä kaikista kentistä viisi tähteä, mutta Leonilla taas meinaa kapula välillä lentää. Onneksi on rannehihna. :rollaus:

Twilight Princessiä ja Excite Truckia tullut viime päivät pelailtua. Excite Truckissa kaikki kentät läpäisty, nyt sitten vielä pitäisi saada kaikki loputkin sinne S-tasolle niin saisi Super Excite-moodin auki. Parit autot uupuu vielä mutta katsoo jos ensi viikolla ehtisi hieman pidemmälle. Loistava peli kyllä kyseessä. Ensimmäisen Cupin aikana olin hieman pettynyt peliin, mutta loppua myöten innostus nousi osaamisen kasvaessa. Viimeiset kentät ovat aivan mahtavia.

Enemmän onkin tullut pelattua TP:tä, jossa hain juuri Master Swordin. Aivan loistava peli tunnelmaltaan ja pelattavuudeltaan. 20h on nyt takana ja vielä paljon edessäpäin.

Desp, Excite Truckilla on kyllä hihassaan vielä yllätys pari...  ;)


Mutta damn, että se osaa olla loistava peli. Jos ottaa huomioon että Zelda: TP on julkaistu Cubellakin, pidän Excite Truckia toistaiseksi parhaimpana Wii only -pelinä. Ihan oikeasti.  Ruutukuvien ja videoiden tölläämisen perusteella en olisi ikinä uskonut sanovani näin.

Paras Arcade-ajopeli PITKIIIIIIN aikoihin. Meininki on hektistä jatkuvasti eikä suvantokohtia ole. Pelaaja saa adrenaliinitykitystä sekunti toisensa jälkeen, sitä pelissä rakastan.

Psyvariaria pelailin.

 (http://www.ntsc-uk.com/reviews/ps2/Psyvariar/04.jpg) Erittäin hyvä peli on kyllä, Gradius V:n jälkeen paras shmuppi pleikalle. Vielä on aika kaukana 1CC helpoimmallakin reitillä ja vaikeimpia tasoja en ole päässyt vielä kokeilemaankaan. BUZZ on systeeminä erittäin toimiva ja riskinotto on aivan eri tasolla kuin muissa pelaamissani shmupeissa. Grafiikka on pelissä hienoa ja musiikki on erittäin hyvää. Kunnon Manic Shooter-tunnelmakin löytyy vaikeimmissa bosseissa  ;)

Metroid Primeä olen viime viikot jynkännyt ja kyllähän tämä peli on ollut kaiken hehkutuksen arvoinen, mitä olen siitä kuullut. Tosiaan pääsin vasta nyt Wiin oston myötä nauttimaan GameCuben huippupeleistä, sillä konsolipelaaminen unohtui aikalailla 2000-luvun alkaessa.

Hitto, että on komea peli. Mietin, että onko tämä todellakin viitisen vuotta sitten julkaistu peli. Alussa pelasin sellaisissa tunnin jaksoissa, mutta nyt kun reilun 12 tunnin pelaamisen jälkeen olen jo saanut ison osan power upeista, koukuttaa peli entistä enemmän. Tänäänkin ajan tajuni katosi kokonaan ja pienessä pelipöhnässä huomasinkin, että pelasin Primeä 3 tuntia ilman taukoja. Samoin kävi eilen.

Hämmästyttävää on myös se, miten hyvin Metroidien tunnelma on säilytetty 3D-teoksessa. Ja nimenomaan teoksessa, sillä tämä peli on taidetta. Mestarillista! Pitääpä kohta varmaan jatkaa.

Ai niin, ja soundtrack. Suloisen makeaa hunajaa korville.

jeps. eka prime todellakin on taidetta.
harmi että kakkonen vajosikin sitten syvälle keskinkertaisuuden suohon.
toivottavasti kolmonen palauttaa sarjan loiston.

The Darknessia on muutaman päivän ajan tässä tullut pelailtua. Ihan hyvää täytepelaamista näihin hiljaisiin kesäviikkoihin muttei lähelläkään mitään jeesuspelejä. Pimeyden käyttäminen ja Darkness voimat ovat raikkaita elementtejä, vaikka peli on muuten niin perusräiskintää kuin mahdollista. Aseet ovat sitä peruskauraa. Suurin osa tuntuu käteviltä eikä mikään ole täysin hyödytön, vaikkei tuttuun tapaan shotgunilla tee mitään yli kolmen metrin etäisyydeltä.

Rasittavia pikkujuttuja löytyy hiukan sieltä sun täältä. Vihuilla on tapana tehdä jotain ihme feikkikuolema-animaatioita. Ja nousta heti ylös kun pelaaja on ehtinyt selkänsä kääntää. Checkpointit on melkein aina päin persettä jos kuolema sattuu korjaamaan. Se että onko pelaaja nyt pimeässä vai valoisassa alueessa jää usein epäselväksi(Jackie kuolee valoisalla alueella huomattavasti nopeammin). Ja tietty nyt räiskintäpelissä pitää yksi kuolematon Helikopterikin olla.

Tunnelma taas on kohdillaan. Aidosti synkkä ja maaninen. Pelin alkupuoliskolla

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Jackien muijakaverilta, Jennylta, posautetaan päätohjoksi aivan silmien edessä.

Ja angstilookistaan huolimatta jackie vaikuttaa muutenkin olevan aika "fucked up". Darklingit tuovat jollain synkällä tavalla hiukan huumoria mukaan peliin.

Pähkinänkuoressa: Sellanen ihan ok tähän asti.

Yakuza ei olekaan yhtään hullumpi tekele. Tuntuu oudolta miten vähän siitä puhutaan yhtään missään (NeoGAF). Tarina nappaa mukaansa ihan kiitettävästi kaikkine kidnappauksineen ja ryöstöineen, mutta se ei tunnu olevan nyt tällä hetkellä pääosassa. Eikä edes taistelu. No mikä sitten? "Vapaus." On totta ettei tämä mikään GTA-klooni ole, tai yritä edes olla, mutta siellä kaupungissa räpeltäminen on kummallisen hauskaa. Pikkuinen kaupunki tuntuu ehkä elävimmältä missään pelissä mitä olen pelannut, puolisatunnaistaistelut eivät ärsytä ja kaikki muu toimii. Eilenkin vastaan tuli humalainen mies joka ahdisteli kaunista naista ja sain valita puutunko asiaan, vai jätänkö naisen oman onnensa nojaan. Pitihän minun sitten pelastaa neito pulasta, jonka jälkeen tulikin kutsu drinkille. Irresistable. Jälleen oli aika valita ja tällä kertaa kyseessä oli drinkkien lukumäärä. Herrasmiehenä en voinut jättää naista juomaan yksin, vaan join niin paljon kuin baarimikko eteeni kantoi. Lopuksi löysinkin itseni kadulta 40,000 yeniä köyhempänä. :P

Olen vasta pelannut aika vähän, jonka takia tuntuukin että kaupungista löytyy paljon tekemistä ja random eventtejä. Mutta ainakin toistaiseksi toimii. Taistelusta ei paljoa sanottavaa ole. Löytyy perusiskua, vähän tehokkaampaa sorttiä, väistöä, blokkia ja heittoa, sekä tietysti suuri läjä irtaimistoa jota käyttää aseena. Syvyyttä ei juurikaan löydy (ei mikään GoW), mutta ei tarvikaan sillä mättö on silti hauskaa. Tarina, taistelu ja se kaikki muu on pyritty selvästi pitämään tasapainossa, eikä yksi yritäkään olla parempi kuin toinen. Enkä sano että jotain on tahallisesti huononnettu toisen elementin takia, mutta u nou whad ai miin. ;D

Ja vielä sananen Kazumasta... vittu häähän on KOVA ÄIJÄ! Miksen ole nähnyt hänen nimeään missään top badasses ever -listauksissa?! Juuro sopiva sekoitus kylmähermoista tappajaa ja wanhaa kunnon ritaria. Ja isoja lihaksia. Ja sen ääni on kiva.

Viimeksi tuli hakattua Tales of Phantasia GBA versiota. Pääsin 1 bossin ja tällä hetkellä olen 2x Golem vastuksessa. Kehitystä vain kehiin. Tarina on minulle hyvä ja tarpeeksi selkeä. Grafiikat ovat hyvät GBA peliksi. Kontrolleissa olisi omasta mielestä pientä satsattavan varaa, mutta varmaan uusimmissa Talesseissa on sekin korjattu.

SSX Touria olen tässä tahkonnut tänään. Kylläpäs voikin olla hauskaa. Lumilaudalla tietenkin vetelen, kylläpä voi tehdä kaikkea kivaa. Aika kovaa ja hienoa vauhdin hurmaa tuo peli kyllä tarjoaa. Ensivaikutelma ainakin on aivan loistava.

Yksi syy taitaa olla se, että oikein kukaan ei ostanut peliä.

Mutta Yakuza on oikeasti hyvä peli. Koko peli on mukavan räjähtävä ja brutaali. Harmi vaan, että Sega tuhlasi turhaan rahaa dubbaukseen, johon lätkittiin kasa kohtuu isoja tähtiä. Halvemmalla ja paremmalla tuloksella olisi päästy ihan vain pelkällä tekstityksellä ja originaalilla ääninäyttelyllä.

Jatko-osaakin olisi ihan kiva päästä joskus kokeilemaan, vaikkei se kuulemma kovin ihmeellinen olekaan.

Upo uutta, RE4 WE:tä olen nyt viimeiset ~2h tahkonut. Päihitin juuri Del "Helvetillinen järvimonsteri" Lagon. Tuo pomotaistelu on kyllä yksi hienoimpia KOSKAAN. Tunnelma vain ei voisi olla parempi kun huikea merihirviö syöksyy pelaajaa kohti veden alta huimaavalla vauhdilla. Toki olen pelannut saman pomon läpi myös GC-versiossa mutta Wiillä siinä on jotain tiettyä hohtoa.

Tuli Parasite Eve 2 tänään kokeiltua pitkästä aikaa ja hetihän se piti kokeilla, vieläkö ne loppuörmelöt voittaa, kun siellä tallennus on lähettyvillä, ja eihän siitä mitään tullut. Peli tyssäsi heti siihen isoon örmöön ja piti kait se uskoa, että parempi aloittaa alusta ja opetella taas perusasiat kuntoon. Vaan eipä tuo sinällään haittaa, kun ei enää niin paljoa pelin tarinasta muista, tuleepahan kerrattua sekin.

Excite Truckista ajoin kaikki super excite -tason koitoksetkin S-arvosanalla läpi.  Se viimeinen Crystal-rata on niin makee. Kehittäjätiimin olisi kannattanut tehdä peliin enemmän fantasia-ratoja. Vaikka joku laavarata, jossa tulimeret olisivat virranneet taustalla ja niin edelleen. Jos pelissä olisi ollut sama määrä fantasiakenttiä kuin oikeisiin maihin perustuvia niin pyhä jysäys... Toivottavasti jatko-osa tulee.

Mirror-mode on nyt auki ja challenge-puolella riittää kyllä haastetta. Kaikkiin autoihin vaihtoehtoinen maalipintakin on tietty saatava auki.

Onkos joku pelaillut tuota Athens 2004 peliä ? Jos on niin oliskos vinkkejä miten kiekonheitossa saa varmasti onnistuneen kunnon vauhdinoton, yleensä aine menee aivan pieleen se vauhdin ottaminen, joskus harvoin sitten saa edes jonkin tasoisen heiton lähtemään  :lol:

Aitajuoksu on melkoisen hupaisa laji kun pädillä kun koettaa naputtaa vauhtia epätoivon vimmalla hirveetä vauhtia ja pitäis vielä keritä hyppimäänkin väliin  ;D Onkos joku päässyt testaamaan tuota aitajuoksua tuolla tanssimatolla pelaten ? taitaa jokin muukin laji lisäksi mattoa tukea.

Noista yleisurheilupeleistä aikonaan todella mainio peli oli MSX:lle toi Track and Field II ja sitä tuli urakalla väännettyä samoin Hyper Sports 3 jossa oli mm. curlig lajina jo kauan kauan sitten  :) Tietenkään väheksymättä KuusNepan varsin legendaarista Decathlohia !

Olen pelannut melkoisesti, mutta siitä on jo yli vuosi aikaa. Muistaakseni kiekonheitossa pitää pyörittää analogitattia niin vimmatusti. Kunnon pyörityksellä lähtee ME-kaaret melko helposti. Pitää tässä lähipäivinä testailla tuota ja raportoida sitten lisää...

S.T.A.L.K.E.R:ia tuli taasen hieman pelattua. Hyvä peli vaikka teknisesti hieman väljähtänyt onkin, niin tunnelmaa piisaa ja haastetta löytyy ja miljöö on kertaluokkaa parempi kuin monissa saman genren peleissä. 8)

Virtua Tennis 3   PC:llä

Ensimmäisenä varmasti pistää Silmään uusitut grafiikat. Kaikessa ollaan menty useampi askel hienompaan suuntaan ja peli toimii mainiosti (mukavilla grafiikka-asetuksilla) ja todella sulavasti hieman heikommalakin raudalla.

Muutama peli takana ja muutamia pidempiä palloralleja takana, mainiota. Myös useammin ainakin Virtua Tennis 2:seen verrattuna pallo saattaa osua verkon ylälaitaan ja siitä tuurilla tai toisella joko pysähtyä tai pompata puolelle tai toiselle. Todella Ilahduttavasti nyt tulee myös huomattavasti enempi epäonnistuneita lyöntejä jotka jäävät verkkoon, nuo todella loistivat poissaolollaan aiemmassa ja ainakin meikäläinen niitä kovasti kaipasi(kin) !

Konetta vastaan medium->hard vaikeustason vaihtaminen nostaa rimaa melkoisesti. Elikkä mediumilla voittaa ihan ylivoimaisesti vaikka ei kunnolla edes yritä mutta hardilla saa jo vääntää heti ihan tosissaan jos meinaa pärjätä.

Kannattaa kyllä exhibiton peleissä treenailla tuolla hardilla, harjoitus tekee mestarin ja hiljalleen alkaa silläkin tasolla pärjäämään koko ajan paremmin. Pelisilmä kasvaa ja osaa sijoittua paremmin (eikä kone pääse juoksuttamaan mielinmäärin ja takomaan tyhjään kenttään enää näytöstyyliin) ja samalla oppii käyttämään monipuolisesti noita lyöntejä... mediumilla pärjää vaan (näppäimistöllä pelaillen) z-napilla hutkimalla mutta hardilla tarvitaan jo x ja hyvää sijoittumista / pelisilmää. Tuolla x:llä kun oppii palauttamaan aina sopivaan väliin niin se vastustaja ei pääse myllyttämään niin pahasti (vaikka aina ei palautus ihan optimaalisesta asennosta lähtisikään ja hieman kiire palautukseen olisikin) vaan sitten saat hieman hengähtää ja aloittaa kenties oman hyökkäyksen niin halutessa. Tosin taasen lob kieltämättä tuntuu kusasevan ja pahasti... sille ei hirveästi tunnu käyttöä löytyvän jos vastus on vähänkään kovempaa tasoa, pääsee aina paukuttaa ihan vastustamattomasti kenttää kun se roikku leijailee iät ja ajat ilmassa, tai sitten en vaan osa ! mikä hyvinkin todennäköistä :)

Myös tennisakatemian jutskat auttavat todella mukavasti (oppimaan noita lyöntitaktiikoita jne...), ja ne kannattaa ehdottomasti käydä careerissa läpi.

Minipelit tai treeneiksi kait pitäisi kutsua ovat todella monipuolisia ja hauskoja (paljon tullut uusia sitten edellisten versioiden) koukuttavat todella mukavasti ! välillä liiankin kanssa.

Yksi positiivinen juttu kuitenkin lisää muistuu tässä samalla, kakkosessa joutui välilä pelaamaan sieltä yläreunasta käsin yksinkin pelatessa mutta tässä saa niin että saa olla se etummainen pelaaja itse koko ajan jos haluaa. Itsellä ainakin huomattavasti mukavampi (jo kontrollienkin takia) näin päin pelata että saa olla se lähempänä oleva pelaaja.

Taustamusiikit ovat jotain aivan järkyttävää ”rokkia” olevinaan mutta aivan hirveää kuunneltavaa... jopa PESsin valikkojen/uusintojen taustamusiikit jyräävät nämä täysin puhtaasti 6-0, 6-0, 6-0 eikä niissäkään hirveästi ole aina kehumista ollut.

Varsinkin tietokonepelaajille mukava lisätarjontaa urheilupelien saralla jos tennis vähänkään kiinnostaa ja jos ei niin kelpo hauskaa kavereiden kera kuitenkin arcadepelinäkin ! Peli on melkoisen helppo oppia mutta yllättävän monipuolinen ja haasteellinen hallita kun pidemmälle pääsee.

PC:llä tennispelien tarjonta on todella heikkoa joten tälläinen hyvä tuote kuten Virtua Tennis 3 on aina tervetullut. Varsinkin kun Top Spin 2 on myös PC:lle ilmeisesti saatavilla ja ulkomailla ilmestynyt(kin) mutta jostain syystä sitä ei taideta suomeen maahantuojan toimesta toimittaa ?

Todella p*ska idea että nettipeliä ei ole tiesikalle, olis tosi makea ottaa kunnon rankingilla ihmispelureita vastaan matseja ympäri maailman.

Guitar Hero 2:sta tylsyyksikssäni ja äsken tilutin kaikki hardit viidelle tähdelle. Pari 100% vetoa, mutta en usko että jaksan niitä alkaa sen kummemmin vääntelemään. Experteistäkään tuskin lähden kaikista ***** tavoittelemaan, vaikka se jo aika pitkällä onkin. Enää Rock the 80's ja... Jordan...

 :(

Wii RE4 muka liian helppo? Ei kai.

Olen tässä mercenariessa hakannut ensimmäistä kertaa ja avasin miltei ekoilla yrityksillä jokaisen hahmon, jokaisesta kentästä viisi tähteä paitsi yhdestä neljä. Pari kertaa olen pleikkarilla yhtä kenttää pelaillut, eikä sitä jaksanut juuri sen enempää jankata. Mutta nyt kävi näin.  :o

Paras bonus koko pelissä silti tämä moodi. Krauserilla pelaaminen nyt vaan on siisteintä koko pelissä.  ;D (vaikka HUNK on #1 hahmo, jolla mätetään)

Bloxorz - suht mukavaa "ajantappoa" nettiselaimella suoraan pelaillen.

http://www.albinoblacksheep.com/games/bloxorz

Jälleen Excite Truckia.

Nyt on myös kaikki mirror-moodin kisat kahlattu läpi S-arvosanalla. Palkinto koko homman suorittamisesta oli todellakin vaivan arvoinen:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Valtavan kokoinen crazy monster truck! 

Tsekkasin Wiistä kalenterimerkinnät läpi ja niiden mukaan olen pelannut Excite Truckia jo hieman yli 14 tuntia. Nuo Challenget onneksi vaikuttavat mukavan haastavilta eikä niitä todellakaan mennä läpi toinen käsi selän takana.

ET aiheuttaa sellaista mielihyää jota en aiemmin ole kokenut racing-pelin ääressä.  Syke nousee kun maali lähestyy ja laskee vielä parikymmentä tähteä puuttuvan S-arvosanasta. Sitten yrittää jotakin mahdotonta; koikkelehtii puiden välistä, hyppää kukkulan päältä toisen auton päälle murskaten tämän ja tienaten viisi tähteä tilille... Ja maalissa huomaa sen jälkeen nippa nappa saavuttaneensa tavoitteen. Excite Truck on todellakin JÄNNITTÄVÄ.

Pääsin viimeinkin Lost Planetin läpi pitkän, pitkän tauon jälkeen. Siitä onkin jo tovi kun viimeksi pelasin 360:lla mitään muuta kuin Gearsia. . .

No, mutta Lost Planet. Jostain syystä pelistä tulee kovasti mieleen P.N.0.3. josta taas tuli mieleen 8- ja 16-bittiset räiskinnät. Johtunee kai siitä miten kummassakin pelissä pelaajaa rankaistaan aika kovaa, jos ei huomioi ympäristöään, vihollisia ja omia liikkeitään. Eli kun joku vihollinen osuu kunnolla, niin sitten tosiaankin sattuu. Pomotkin ovat kummassakin peleissä aivan loistavia, omine liikkumis- ja hyökkäyskuvoineen ja weakspotteineen. Jopa Lost Planetin viimeinen pomo, josta olin lukenut kovasti valitteluja, oli aika kokemus, josta tuli väkisinkin mieleen Zone of the Enderss. Eihän tuo pomo ollut ollenkaan se pelin paras, mutta kivaa vaihtelua se ainakin oli.   Pelin mechat, V.S:ät, ovat tasapainotettu aika kiitettävästi, niillä saa älyttömästi vahinkoa aikaan, mutta ne ovat tarpeeksi hitaita ja kömpelöitä, jos ei osaa käyttää liukuja ja hyppyjä oikein, että tavalliset rivimiehetkin saavat ne romuksi.

Tuskin tulisin tätä peliä toistamiseen läpäisemään, mutta kiitos achievementtien on ihan pakko löytää target markit joka kentästä, ihan vain easyllä näin aluksi. Ja Lost Planetista löytyy ehkä parhaimmat achievementit mistään pelistä: Worm Hunter ja Moth Hunter. Kummankin saanti oli pitkän työn ja tuskan takana, mutta hitsin hauskaa silti oli.

Taiko No Tatsujin DS saapui tänään ja aika monta tuntia sitä kerkesin jo pelata. Itse asiassa... pelasin sen läpi kaikilla kolmella vaikeustasolla, jonka jälkeen aukesi neljäs, jota en ole vielä testannut. Tämä-peli-on-hauska.

Niille syntisille jotka eivät tiedä mistä pelistä puhun, katsokaa Bemanistylestä pari videota (http://www.bemanistyle.com/tatsujin/?series_id=42) ja rakastukaa. Video kertoo pelimekaniikasta sen kaiken mitä siitä on kerrottavaa. Oranssilla lyöt rummun keskiosaa, isolla oranssilla lyöt sitä molemmilla kapuloilla. Sinisellä taas hakkaat reunoja + pari muuta juttua. DS versiossa ei tietenkään mitään rumpua toimiteta mukana, vaan kosketusnäyttö hoitaa sen puolen. Hauskat kapulat sentään on pakattu mukaan.

Vaikeustason kanssa homma on vähän niin ja näin. Kaksi ensimmäistä tasoa on niin helppoja, että huteja tulee jo nukahtamisen takia, kolmas oli hauska joskin siinä vaikeustaso tuntui hieman heittelevän. Se neljäs on noiden videoiden perusteella jo aika helvetillinen. Paljoa pahaa sanottavaa tästä ylisöpöstä rytmipelistä ei ole, mutta tuolla vaikeimmalla tasolla voisin yhden kuvitella tulevan vastaan. Meinaan kun se rumpu siinä kosketus näytöllä ei ole mitenkään kovin fyysinen, joten voi olla hieman vaikea sanoa hakkaako reunoja, vai keskiötä. Mutta ne on sitten sen ajan murheita, ihan kohtalaisesti toistaiseksi on mennyt..

Hauskana yksityiskohtana Taikon (tjtn.) ulkoasua voi muokata parillakin tavalla, ja vielä hauskempana rummusta lähteviä ääniä voi vaihdella. Suurin osa on joitain variaatiota normirummuista, mutta totta kai sieltä löytyy myös peräpään ääntelylle omat soundit.

Ihan hemmetin hauska pelata, biisilista IMO talloo Ouendan 2:n vastaavan varpailla, mutta ehkä miinusta on annettava lievästä yksinkertaisuudesta. No eihän se Ouendanin konseptikaan mikään huisinhuikeanhullu ole, mutta enemmän vaihtelua se kyllä tarjoaa. Silti suosittelen, jos DS:n aiemmista rytmipeleistä on pitänyt.

ThreadSpace: Hyperbolin demoa. Steamin erikoisuuksia.

1/3 Wingsin tyylistä luolastolentelyä ja 2/3 reaaliaikastrategiaa, ei tätä muuten voi selittää. Pelaajan tarkoituksena on yksinkertaisesti tuhota toisen pelaajan alus, mutta toisen tuhoamiseen tarvitaan aseita, joita saa vaan ammustehtaasta. Pelaaja rakentaa itselleen ammustehtaan ja on koko ajan liikkeessä, ettei kuolema korjaa. Aseiden lisäksi pelistä löytyy varusteet kaikensorttista pikkujäynää varten. Esimerkiksi EMP-pommeilla ja suojakentillä saa...mielenkiintoisia tuloksia aikaan.

Nykypeleihin tottuneelle tässä on kyllä huikean jyrkkä oppimiskäyrä. Tutoriaalinkin jälkeen asioita opitaan kantapään kautta tyyliin "oho, alus räjähti, noin ei kannata tehdä". Kiinnostaa kuitenkin sen verran, että paneudun peliin vähän lisää. Demoaikaa on vielä paljon jäljellä.

Doppelter Pfosten. Stranglehold Demo. Myönteinen yllätys. Odotukset oli aika lailla pakkasen puolella.

Precision Aim tekee ammuskelusta hauskaa, minkä lisäksi pelistä löytyy Max Paynestä tutut Bullet Timet sun muut. Stranglehold on Max Payne 3.

Toisaalta en kyllä yhtään tykkää, kuinka kontekstisensiivisyys on vedetty aivan kaakkoon. Tykkäisin kyllä hyppiäkin ilman, että se on joku skriptattu tapahtuma jossain tietyssä kohtaa. Tulee semmoinen mieleen, että uudelleenpelattavaa ei ensimmäisen pelikerran jälkeen paljoa ole. Moninpeli sentään löytyy, mutta en oikein usko sen toimivuuteen.

Haen alekorista sitten joskus.

Forza Motorsport kakkosta pelailin. Käytin kaikki säästämäni rahat vuoden -97 E36 M3 Bemariin ja sen viriosiin. Driftauskuntoon koetin saada sitä, mutta ei oikein onnistunut. Joko ei driftaa ollenkaan, tai sitten driftaa ihan liikaa ja auto spinnaa. Vika saattaa piillä myös ohjaimen toisessa päässä.

Eilen ostin tämän pelin (julkaisussa oli ensin tarkoituksena ostaa, mutta rahatilanne esti) ja sen parissahan eilinen päivä sitten hurahti. Auton ulkonäön muokkaaminen on viihdyttävää puuhaa, mutta mielikuvitus saa olla hyvä, jos meinaa käyttää edes puolia layereistä.

Pelasin äsken NES:sin Bad Dudes-peliä. Siinä on kyllä paras juoni ikinä :lol: alkutekstitkin on suunnilleen:


The President has been kidnapped by the ninjas.

Are you bad enough dude to save the president

Sopivasti aamulla pääsin ekan Metroid Primen läpi ennen kuin nettiin alkoi vuotamaan kuvamateriaalia tuosta Metroid Prime 3 -channelista. Tänään oon siis ollut aikamoisissa Metroid-tunnelmissa.

Aika sopivan vaikee oli viimeinen pomo tuossa Primessä. Ehkä hivenen löysähkö, sillä jo toisella yrittämällä pääsin läpi. Fiilikset kuitenkin läpäisyn jälkeen olivat sellaiset, että tätä lisää, muttei aivan heti perään. Tällaisia mammuttipelejä ei jaksa pelata montaa putkeen, joten taidan ottaa hieman etäisyyttä Metroidiin ennen kuin Echoesia alan vääntämään. Kuitenkin ennen Corruptionia pitää ehtiä se pelata.

Joka tapauksessa ensimmäinen Metroid Prime on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista pelikokemuksistani.

Vihdoin viimein tuli vedettyä The Legend of Zelda: Ocarina of Time läpi, eikä siihen kestänyt kuin puoli vuotta. Nyt kyllä ymmärrän, miksi peliä on kehuttu ja ylistetty kaikki nämä vuodet. Edes ajan hammas ja teknologian kehitys ei ole peliä paljon raastanut.

Minun tuli pakostakin verrattua peliä Linkin uudempiin seikkailuihin, sillä Twilight Princess oli ensimmäinen 3D-Zelda, jota pelasin. Sitä taas seurasi Wind Waker. En tiedä, viekö Ocarina of Time voiton, sillä rakastin Twilight Princessin susi-ominaisuutta, sekä monipuolista tarjontaa. Wind Wakerin suurin vahvuus taas oli mielestäni C-tikulla toimiva vapaa kamera -systeemi. Ei sillä, etteikö Ocarina of Time olisi monipuolinen peli. Sehän on pitkä kuin mikä ja upea kuin Kalevala. Sen kertoma tarina oli jotain upeaa, eikä pomotaisteluista luovuutta puuttunut. Temppelit olivat mukavia metsätemppeliä lukuunottamatta. Rakastin myös vesitemppeliä, vaikka kaverilta kuulin sen olevan ärsyttävin luolasto koskaan, ja samaa olen lukenut netistä. Minua siinä ei ärsyttänyt mikään muu kuin rautasaappaiden edestakainen vekslaus pause-valikon kautta. Muutoin mukava ja ehkä jopa TP:n vesitemppeliä parempi luolasto, vaikkakin petyin Shadow Link -taistelun jälkeistä muutosta, joka tapahtui ihanan surrealistiselle huoneelle.

Opin pelin aikana paljon, ehkä päällimmäisenä vihaamaan Navia. Se himputin keiju meni huutamaan Hey Listeniä aivan liian monta kertaa, aivan väärässä paikassa. Muistan yhden kohdan, missä Navi kehotti minua juttelemaan Sarian kanssa. Soitin okarinalla Saria's Songin (joka muuten jää liian pitkäksi aikaa soimaan päähän :o ) ja otin yhteyden Sariaan, joka kehotti minua menemään kohti Zora's Domainia. No, matkustin sinne ja olin aika lähellä vesiputousta, kun Navi päätti taas neuvoa minua juttelemaan Sarian kanssa. Ajattelin, että käsitin Sarian ohjeet väärin, joten soitin taas maailman ärsyttävimmän melodian ja otin yhteyden Sariaan. Tuloksena sama litanja sanoja. Päätin jatkaa matkaa, kunnes Navi hälyytti kolmannen kerran. Päättelin siis, että minun on mentävä Lost Woodsin läpi metsätemppelin juureen juttelemaan Sarialle,joten lähdin kävelemään vesiputouksen läheltä pois Hyrule Fieldin läpi Kokiri Villageen. Ja sitten jouduin taas kerran kuuntelemaan sen kamalan Saria's Songin, koska sitä ilman ei voi Lost Woodsilta välttyä. Ettäkö sapetti, kun perillä Sarian luona sain kuulla samat sanat, jotka olin kuullut tunteja sitten ennen aiempaa luolastoa. Teki mieli keittää Navi omissa kyyneleissään samalla soittaen Saria's Songia 24/7 repeatillä ja volyymit kympillä. Itse asiassa kyseinen biisi soi päässäni koko loppuviikon.

Se on huippu biisi :) Minulla on, tai oli (kun juuri uuden kännyn hommasin), se useamman vuoden soittoäänenä. Sopii mahtavasti siihen  ;D

F1 Challengessa köröttelin vuoden 1999 Minardilla. On se ihmeellistä, että Sonyn PS2-formulat eivät kyenneet lähellekään F1 Challengen PC-version loistokkuutta. En ole testannut vielä PS3:n F1:stä, mutta tuskin sekään tarjoaa mitään uutta.

F1-pelilisenssin jatkosopimuksesta ei ole kuulunut paljon mitään. En pistäisi ollenkaan pahaksi, jos EA kaappaisi sen vaihteeksi itselleen.

PS2:n Formula One 2006 on helvetin hyvä. Paras formulapeli mitä koskaan olen pelannut. Ja olen sentään ajanut kisoja GP3:n ja GP4:n kaltaisilla legendoilla.

Lähes kaikista formulapeleistä löysin ajan kanssa peli-iloa syöviä pikkuvikoja, mutta F106 on omassa genressään lähes täydellinen. Mahtava vaikeustaso, hyvä ohjattavuus, mainio tekoäly ja niin edelleen. 

En lähde tuomitsemaan, sillä en ole perehtynyt tuohon 06:een vielä hirveästi. Pikaisen testailun jälkeen peli on kuitenkin ihan pätevä ja paras PS2:n formuloista.

Onko pelissä muuten turva-autoa? Miten hyvä tekoäly on? Saako esim. Monacossa olla aivan pelko perseessä, ettei Portier-mutkassa (jyrkkä mutka ennen tunnelia) ole spinnanneita autoja tukkimassa tietä?

Formula-fanien kannattaa katsastaa rFactorin (http://www.rfactor.net/) forumula-modi, joka on ilmeisesti paras F1-simulaatio ikuna. rFactor maksaa jotain 30 euroa, jolla saa modeja niin paljon kuin sielu sietää.


Tänään tuli testailtua Strangleholdin Xbox-demoa, ja täytyy sanoa, että tämä on vuoden yllättäjä. Niin järjetöntä mättöä, että meni samantien hankintalistalle. Max Payne potenssiin triljoona.

Strangeholdin demon latasin tuossa jokunen tunti sitten ja siitä pientä juttua. Pelin grafiikka on perusnättiä ja kontrollit toimivat hyvin. Suu loksahti kyllä auki kun pääsi kunnon vihollisjoukkiota tykittämään ja irtaimistoa lenteli ympäriinsä. Lähes kaikki siis on tuhottavissa. Lähitaistelukohtaukset joissa väistellään luoteja ja koitetaan tappaa viholainen ovat myös mukavaa vaihtelua.
  Parhauden tunteet tulivat kohdassa, jossa hyppäsin mahalteen tarjoilukärryyn ja sen rullatessa eteenpäin tapoin vihut. Toisinsanoen munakasta menoa luvassa. Pitää poistaa kaupasta kun ilmestyy.

Jos olisimme tunteneet, kännykkäsi olisi löytynyt järvestä.  ;)
Minä en pidä siitä sitten yhtään. Liian yksinkertainen ja päähänjäävä. Ärsyttää etenkin tuon Navi-seikkailun takia.

Stranglehold pääsi kieltämättä iskemään lapiolla naamaan. En odottanut peliltä mitään ja alussa se tuntui keskivertotekeleeltä kunnes kunnon tulitaistelu alkoi. Damn, että oli hienoa kun luodit pistävät kaiken paskaksi ja porukkaa tippuu aitoon honkkarimeininkiin. Todellista nextgeniä! Tosin nykypäivän peleissä ei saisi enää olla medipakkeja, mutta annettakoon se anteeksi. Ymmärtääkseni peli on region free, joten on rikos, jos tätä ei tilaa reilun kolmen kympin hintaan.

Nintendo DS näyttää taas vahvuutensa omissa silmissäni. Tämän hetkisen tiukan työtahdin takia tulee kotosalla vietettyä vain muutamia tunteja päivässä. DS kouraan ja aivojumppaamaan. Viime päivien ehdoton hitti on ollut Big Brain Academy: "kyllä se tulos paranee vielä... vielä kerran". Myös DS:lle varsin oivallisesti portattu Anno on viihdyttänyt lyhyissä jaksoissa.

Pelasin juuri The Longest Journeyn läpi ja ei voi muuta sanoa kuin että hyvä oli. Keposesti yksi parhaista seikkailupeleistä joita olen pelannut. Tarina ja hahmot oli kiinnostavia ja pituuttakin oli ihan kiitettävästi. Puzzledesignkin oli sopivan vaihtelevaa ja haastavaa. Pisteenä iin päälle oli vielä hyvät ääninäyttelijät ja runsaat dialogit.

Nyt vaan Dreamfall ostoslistalle.

Colin McRae Rally 2.0:aa olen vääntänyt vuorotellen PES6:n Master Leaguen kanssa. Maailman paras futispeli onnistui taas jollain ihmeellisellä tavalla imaisemaan minut sisäänsä, mutta suhteeni peliin on aito viha-rakkaus-suhde. Hienoja fiiliksiä vastaan löytyy nimittäin saman verran paskoja, ohjaimen seinäänheittämisfiiliksiä. Tulipa se ensimmäinen ps2-kapulakin rikottua tämän takia muutamisen päivää sitten. Eli aina kun haluan eroon Master Leaguen huijaavasta tekoälystä, vaihdan Colin 2:een, jossa häviöistä saa syyttää täysin itseään. Ainoa mikä tekisi tästä pelistä täydellisen olisivat keskeytykset, mutta kyllä tämä tällaisenakin menee helposti. Parasta rallausta mitä minä olen kuunaan pelannut.

Kaksi sanaa: Cooking Navi

Bioshockin demo oli kiva yllätys.

En oikein ikinä nähnyt sitä jotain, mikä teki Systemi Shock 2:sta pelin, jota tekee siitä niin kovin hienon, joten en lähtenyt pelaamaan Bioshockiakaan ihan kovalla innolla. Demon läpipelanneena en nyt menisi odottamaan pelistä mitään vuosisadan videopelikohokohtaa, kuten GAFfissä kovin moni taitaa tehdä, mutta taisin mitä kokemuksesta aikalailla tykätä.

Rapture tuntuu yllättävän oikealta ollakseen massiivinen vedenalainen kaupunki. Kaupungin aula tuntui aulalta, kuten baari baarilta ja niin edelleen. En tuntenut pelaavani missään vaiheessa videopelin kenttää, tutkin enemmänkin pelottavaa ja joskus kauan sitten yleellistä maailmaa. Ehkä tämä Rapturen sykkivä tunnelma oli syy siihen, miksi eläydyin oudon paljon pelaamiseen. Päästyäni pois tulen ympäröimästä vedestä, annoin hahmoni kyykkiä hetken portailla ja hengähtää; ja kun katsoin miten yksi Big Daddy-otuksista tappoi brutaalisti erään Rapturen asukkaan, minä katsoin hiljaa ja peloissani pylvään takaa kurkkien.
Tykkäsin kovasti myös tavaroiden asettelusta. Melkein kaikki parantumis-itemit ovat alkoholia tai suklaapatukoita tai vastaavia, jotka löytyvät paikoista joista voisi sellaisten tavaroiden löytyvän. Ne hieman jännemmät, taikavoimia lisää antavat tavarat taas löytyvät vihollisilta, joka tuntuu varsin uskottavalta ratkaisulta. Jopa yksi ase ja taikavoima ovat videopelityylisen jalustalla olemisen sijaan asetettu hieman syrjään. Vain pari vessasta löytyvää medkittiä ja keltaisella valolla valaistettu pistooli rikkovat illuusiota.

Tuskin tulen koskaan hankkimaan mitään Collector's Edition-härpäkkeitä, mutta tuo Play-asiassa oleva Asia-versio ehkä hieman houkuttelisi. Sen verran hienoilta lopun pieni traileri näytti. Tosin nyt taisin missata jotain Bioshockistakin: kovasti ovat ihmiset sanoneet tämän olevan ns. älykäs peli, josta en nyt kovin paljoa nähnyt todisteita. . . Pelin taistelu tosin vaatii muutakin kuin huoneeseen ryntäämistä ja kaiken liikkuvan tohjoksi ampumista jo ihan ammusten määrän ja itse aseiden takia, mutta. . . no, ehkä odotin jotain hieman mullistavampaa, kai.

Vaikka suhteeni peliin on aika olematon vaikka verrattuna veljeeni, olen minäkin muutaman kerran vittuuntunut PESsien tekoälyyn. Muistan ainakin tilanteen, jossa vastustaja hieman turhankin taitavasti vältti paitsion ja josta tietenkin seurasi maali. Täällä ruudun toisella puolen siitä seurasikin rystysen kokoinen reikä kattoon. Myös satakiloinen kaverini kerran hieman hermostui peliin ja hyppäsi ohjaimen päälle. Kahtiahan se meni.

Ja_niin_edelleen........

Eli hankin tuossa Snesin pienen aikaa sitten. Ja totta kai siihen tuli sitten otettua heti klassikko, A Link to the Past. Olin emulaattoreilla peliä testannut ja jotenkin se ei oikein iskenyt. Joten pienellä varauksella sain vihdoin laitettua pelin Snesiin päälle. Ja en oikein meinnannut uskoa sitä tunnelmaa. Tulipas taas todistettua kuinka emulaattorit imevät alkuperäisen pelin taian jotenkin oudosti. Se kun tuntui aivan erilaiselta alkuperäisenä Snesillä pelattuna kuin emulaattorilla. Peli sai jostain aivan uskomattoman tunnelman. En todellakaan tiedä mistä, mutta siinä kun emulaattorilla pelatessa peli tuntuu pieneltä ja halvalta, Snesillä peli on eeppinen seikkailu.

Toki tämä voi olla alkutunnelman tuomaa loistoa. En peliä kovin pitkälti vielä pelannut. Mutta kertaakan en tälläistä intoa ja mielenkiintoa tavoittanut emulaattorilla. Jännä juttu...

Super Smash Bros. Meleetä pelasin pari tuntia sitten. Parin kaverin kanssa Mewtwoilla Kamehameha-pelleilyä. Sekin voi olla hauskaa.

ElastoManiaa, eli Elmaa sitten pelasin sen jälkeen tietokoneella. Netissä on kuulemma kokoversio, mutten löydä sitä, joten pitää tyytyä 19 (?) kenttään. Aivan loistava peli, vaikkei ulkoasultaan loistakaan. Pienessäkin hyppyrissä voi tehdä vähintään yhden voltin tai backflipin. Ei kukaan satu tietämään, mistä kokoversion saa?

En olisi kyllä ikinä uskonut, että pelaisin Track & Fieldiä monta tuntia putkeen.

Siis mitä helkkaria? Track & Field?

Mutta näin kuitenkin kävi. Ja kutsuin sakkia vielä kylään. Ja rikottiin enkkoja. Ja hyvänen aika, kun pelkäsin ohjainten puolesta. Ihan uskomatonta ravistelua menossa. Hahhah. Sadan metrin juoksu tuntuu kyllä mukavalta käsissä eikä world recordeille päästy lähellekään. Päälle 9 sekkaa taisi olla paras saavutus, mutta kaipa tuohonkin on joku hieno tekniikka.

Seuraavaksi voisi kai katsella sitä BioShockin demoa. Pelottaa pelin tyhmentäminen jo vähän etukäteen.

Ja tulihan sitä otettua ruotsalaisilta rankasti takapuoleen Third Strikessäkin, mutta se nyt ei ollut mikään yllätys.

Zelda: A Link to the Past (virtual console)

Geees, miten hyvä peli tämä on! Olen nyt läpäissyt Dark worldista kaksi ensimmäistä temppeliä ja pelin tunnelma on aivan loistava. Zelda III on ikääntynyt melkeinpä paremmin kuin mikään muu peli koskaan.  Peliä ei todellakaan ole tehty 50" LCD-paneelilta pelattavaksi, mutta ulkoasussa on silti röykkiöittäin hurmaavia, pieniä yksityiskohtia, jotka tekevät Hyrulesta kiehtovan paikan. Tarinoinkin jo aiemmin miten tunnelmalliseksi esim. Lost Woods on saatu Super Nintendon tehoisella laitteella.

Uusimmissa 3D-Zeldoissa uusien sydämien saaminen on merkityksetöntä, koska ne olivat niin helppoja.  A Link to the Pastissa lisäsydämille on oikeasti käyttöä, sillä peli on aika-ajoin mukava haastava. Juuri sopivan. 

Soundtrack sulattaa sydämen ja kappaleet jäävät päähän soimaan...

http://www.vgmusic.com/music/console/nintendo/snes/DarkWorld1.mid   <--- paina selaimen osoiteikkunassa uudelleen enter ikkunan avauduttua!

Resident Evil 4 - PS2

Olipa kerran ihminen, joka oli jäänyt pois jostain suuresta ja mahtavasta, minkä muut olivat jo tienneet kauan aikaa. Hän eli pienessä maailmassaan, tietämättään tästä jostain suuresta. Tämä ihminen olin minä ja tämä jokin oli Resident Evil 4.
Mutta nyt pelin hankittuani ja nyt pelattuani ei voi sanoa muuta kuin, että ei hemmetti että tää on hyvä! Kolmas läpipeluukerta on menossa, eikä vauhti näytä hiipuvan. Nyt mennään paljon parjatussa linnakohdassa, Ashley pelastettu ansasta ja eteenpäin menossa. Kaikesta haukkumisesta huolimatta linna on minusta ihan mukava enviroment, vaikkakin muuhun peliin verrattuna heikompi.
Edellinen läpipeluukerta meni kolmessa päivässä läpi, eli n. kuusi tuntia per päivä. Aseet viritetty täysille. Kyläläisiä tapettu yli tuhat. Pelaanko liikaa?

RE4 sisältää monia nerokkaita kohokohtia, mm. puukkotaistelu Krauserin kanssa ja muut ns. näppäilykohtaukset, muita pelejä nerokkaammat pomotaistelut ja Kauppias. Loppuosan saari on myös erityisen hienosti toteutettu ja tehty.

Kaiken kaikkiaan RE4 on kyllä saumattomien kontrolliensa, grafiikkansa ja suunnittelunsa puolesta nostettavissa last-gen -pelien yhdeksi parhaista peleistä, ellei jopa parhaaksi. Hyvä peli, jonka pelaaminen jatkuu nyt ja hamassa tulevaisuudessa.

Siitäs sait Fraeon.

BioShockin demo

Lopullinen tuomio: tyhmennetty. Kaikki tarpeellinen ja tarpeeton on liiankin automaagista. Graafisesti erittäin hieno. Ratkaisujen  järjettömyyttä kuvastaa parhaiten viiden minuutin pelaamisen sisällä tapahtuva välipätkä, jossa päähahmo kävelee suoraan piikille ja iskee sen suoneen tietämättä, mitä koko piikissä edes on. Mmmmahtavaa.

Defcon

Pelasin paria kaveria vastaan. Ensimmäisenä meni kaverin USA, josta ei pelin lopuksi ollut jäljellä yhtään mitään. Moskovani pommitettiin ja Afrikka? Ei ollut muuta jäljellä kuin Kinshasa. Menin kuitenkin häviämään, kun en tajunnut, että mullahan on sukellusveneessä ydinkärkiäkin. Eivätkä ne sukellusveneet olleet lähelläkään Afrikan rannikkoa.


Paha sai palkkansa.

Vai tietääkö sittenkin? Hmm. . .

Myönnän tutustuneeni Bioshockin demoon vain pintapuolisesti, mutta selittäkää nyt joku oikeasti, miksi ne alkoivat siellä kehittää ja jaella jotain "ammu tulipalloja kädestäsi" -piikkejä? Mikä oli se tilaus ja tarve tällaiseen urbaanissa ympäristössä? Hemmetti, jos tuollaisia piikkejä saisi Tampereen kikkareilta, Mansekin menisi viikossa helvettiin ja takaisin ja kaduilla ryömisi vain robotteja ja kliseisiä pelottavia pikkutyttöjä.

Ja ALttP on yksi ainoista Zeldoista, joissa oikeasti kannattaa kerätä potioneja ja keijuja. Usea loppuvastus on siinä pelissä aivan älyttömän paha vastus.

Pelasin eilen illalla Forza 2:sta ratilla. Oli alkuun aika hankalaa. En ole koskaan ennen pelannut ratilla. Hyvältä se kummiskin tuntui ja oli siinä paljon enemmän ajamisen tuntua kuin padilla pelatessa. Itse peli vaikuttaa mahtavalta.

Aloitin urani Mini Cooperilla, koska olen ajanut sillä autokoulussa. Virtuaaliversio käyttäytyi pääasiassa samalla lailla kuin oikeakin, mutta kääntyminen tuotti suuria ongelmia. Aikani pähkäiltyä tulin katsoneeksi nopeusmittaria enkä sen jälkeen enää ihmetellykään, miksi ajoin mutkissa aina ulos. Mittari näytti mutkissa päälle satasta. Tämä kieltämättä kova vauhti ei mittaria katsomatta oikein välittynyt. Vauhdintuntu pelissä on aika olematon. On myös sääli, ettei pelissä ole rattikuvakulmaa. Toisaalta peli taas yllätti yksityiskohtaisuudellaan. Telemetriaa löytyi jos jonkinlaista ja autoa virittämällä sai näkyviä tuloksia aikaan. Oli myös hieno huomata, että ilman ABS:ssää ei todellakaan käännytä jarrut pohjassa toisin kuin muissa autopeleissä yleensä. Kokeilin toki maalata autoani. Mitään ihmeellistä en saanut aikaan, koska päässä löi täysin tyhjää, mutta työkalut vaikuttivat sen verran monipuolisilta, etten ihmettele, että jotkut piirtelevät animenaamoja autoihinsa. Pitänee itsekin tehdä jotain hienoa seuraavilla lomilla.

VC:stä ostettua Mega Mania hakannut. Enpä ole koskaan kunnolla päässyt näitä ensimmäisiä nes-megamiehiä pelailemaan, joten ihan yleissivistyksenkin kannalta parempi 500 pojoa tähän pistää. Ei tämä nyt niin vaikea ole kun aina kaikkialla kuulee.  :rollaus: Kunhan kontrollit iskostuu niin aika hyvin sujuu. Pakko tosin myöntää, että oli ihan pakko testata legendaarista pause-trickkiä Ice Manissa.  :lol:

Niin ja poikittainen wiimote on se paras ohjain vc:n nes-peleihin.  :)

Pelasin juuri Tomb raider: Anniversaryä pc:llä ja täytyy kyllä sanoa, että on kyllä mainio peli. Pelihän on remake pelisarjan ensimmäisestä osasta, jota aikoinaan kaverien luona pelailin, mutten kokonaan ikinä tietenkään läpäissyt.

Nyt mielestäni surkean legendin jälkeen (Legendin ympäristöt olivat kuivia) tämä on todellista herkkua. Simppelit, mutta loistavat puzzlet, uskomattoman hieno ulkoasu ja dinosaurukset tekevät pelistä liki täydellisen. ;D. Peli myös pyörii loistavasti koneellani, vaikkei mikään tehomylly olekaan. Ainut miinuspuoli pelissä on, että vihollisten tekoälyä ei nähtävästi ole juurikaan parannettu, mikä kyllä näkyy selvästi, muttei kuitenkaan pilaa muutoin täydellistä pelikokemusta.

Edit. Ja tietenkin pelasin tätä boxin padilla, näppäimistöllähän ei tällaisia pelata.

Hienoa, löysin sen kokoversion ElastoManiasta ja nyt sitä on tultu pelailtua. On kyllä ollut monia vi***maisia kenttiä, mutta pari on ollut ihan nautittaviakin. Kun olen nuo kentätä päässyt läpi, niin voisin harkita jonkinlaisten hupikenttien tekemistä. Tällä hetkellä suosikkipelini PC:lle, koska se on yksinkertaisuudessaan niin hauska. Pääsin äsken läpi pari ärsyttävää ja skipattua kenttää, mutta siinä samassa skippasin uuden kentän. Nyt menenkin jatkamaan...

Elasto Mania on kyllä mainio peli. Itse väänsin joskun muinoin kauppiksessa kaikki kokoversion kentät läpi. Sitten tajusin, että netistähän näitä saa lisää. Valitettavasti suurin osa kentistä oli pelkkää paskaa. Onneksi kuitenkin pelin kentät ovat lähes kaikki mitä mainioimpia.

Elma on kyllä peli, jota meikäläinen on vääntänyt ihan uskomattoman paljon. Se on peli jonka jokainen kenttä meni silmät kiinni, ilman käsiä - etu ja takaperin, tuhat volttia tehden. Onhan se ihan järkyttävän yksinkertainen kaikin puolin, mutta ne niin kutsutut fysiikat mahdollistivat niin paljon kaikenlaisia trikkejä niin monessa tilanteessa, että harvoin edes tavoittelin huippuaikoja. Ei ehkä yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä tai mitään, mutta yksi legendaarisimmista taatusti.

DS porttausta vaan kehiin.

Mario ja kumppanit - Futisrahastus, Wii

Loistava peli. Hankin perjantaina ja on tullut kaverin kanssa hakattua vastakkain ja netissä tiimimatsia. Yksinpeliäkin vasta yksi cup menty ja joku hassu special missioni. Jos löytyy hyvä kaveri, niin suosittelen testaamaan tiimimatsia netissä, niin hyvää se on. Kaikenlaisia hauskoja jippoja keksii kokoajan, esim. Toadilla hyppää moken yli ja tekee maalin. Myös tiimejä on mukava hioa hyvään tasapainoon ja erilaisia kokoonpanojakin tuntuu piisaavan.

Minun silmissäni tämä on ehkä jopa parempi kuin Mario Kart DS, ainakin nettipelin osalta.

-saska

Live Arcadesta löytyvä Space Giraffe on jännä ilmestys.

Hyvin paljon Tempestiä muistuttava ("vaikka se ei ole Tempest") peli on Jeff Minterin peli. Videopelit ovat aikalailla studioiden tai julkaisijoiden, eivät yhden tai kahden tekijän, tuotoksia, joten Space Giraffe on oikein mukavaa vaihtelua.

Ja, öh. Space Giraffessa liikutaan ilmeisesti kirahvin tapaisella otuksella ja ammutaan kukkia ja jotain outoja väkkyröitä. Välillä pääsee hyppimään ja tönimään vihollisia. 7- ja 8-kenttien musiikit ovat loistavia. Ensimmäisessä kentässä taustalla näkyy hämärästi J. Allardin kasvot. Taustat ja efektit ovat välillä niin psykedeelisiä ja "out there" ettei niiden läpi näe mitä pelissä tapahtuu, mutta se, että kirahvi-otus ampuu jatkuvasti automaattisesti ja ääniefektit auttavat. Ja niin edelleen.

En oikein uskaltaisi vielä maksaa 400 pojoa (joka on hirmuisen mukava hinta pelille, josta nyt kuitenkin löytyy 100 kenttää), enkä oikein tiedä miksi. En ehkä ihan älynnyt combo-mekaniikkaa tai oikein muutakaan, vaikka demon perusteella peli on oikeasti "giraffetastic".

Tuli taas pelattua pitkästä aikaa. Pelinä Deadrising, jonka jo myin pois, mutta lainasin serkulta sitten takaisin. Jäi sen verran huono maku tästä pelistä ensi kerralla. Nyt en keskity juoneen vaan yleiseen sekoiluun ja kokeilemiseen. Oli todella hauska pyöritellä moottorisahaa, ajella pyörällä, keilata ja ammuskella naulapyssyllä. Eiköhän tuosta muutamaksi illaksi iloa irtoa ennen Bioshockia.

Helicopter arrives in 44 hours

En olisi ikinä uskonut, että joku päivä teen sen, mutta eilen pelasin The Legend of Zelda II: The Adventure of Link -pelin GBA-version viimeiset pomotaistelut. Pelihän on eritoten tunnettu järkyttävän suuresta vaikeusasteestaan ja sivuttain skrollaavista taistelu- ja tyrmäruuduistaan. Jälkimmäinen mahdollistaa taktisemman taistelujärjestelmän kuin ensimmäinen Zelda, ja se lisää vaikeusastetta huomattavasti. Etenkin kun 10 ruudulla poukkoilevaa vihollista iskee Linkiin kaikki samaan aikaan, kaikki tietenkin eri suunnista. Tämä oli ehkäpä haastavin peli, jonka olen koskaan pelannut loppuun asti. Tähän verrattuna kaikki 3D-Zeldat ja Jak-trilogia (kuten niin moni muukin peli) on lastenleikkiä.

Nyt on Zeldoista läpipelaamatta enää alkuperäinen seikkailu, Majora's Mask (jota en omista), Four Swords (jota en voi pelata) ja Four Swords Adventures (joka on kesken). Näiden lisäksi pelattavana on vielä Ocarina of Time Master Quest, Link's Awakeningin DX-versio, sekä Oracle of Agesin ja Oracle of Seasonsin linkitetyt versiot. Näillä mennään eteenpäin.

Tuli aloitettua vihdoinkin Final Fantasy III:n DS:llä. Peli iski kuin salama oravaan, mutta pikkasen rupesi vituttamaan, kun hävisi savet 3h pelailun jälkeen(quick save, mutta ei itse savea), noh sitten tuossa 2h pelailtuani loppui akku DS:stä, no helvetin tyhmästä päästä kärsii koko pelaaja, eihän sitä ollut tultu seivailtua, joten saa tuossa taas rämpyttää muutaman random battlen läpite.

Muuten kyllä hieno peli ja ensimmäinen Final Fantasy mitä olen ikinä kunnolla pelannut. Suosittelen, varsinkin kun DS:n pelitarjonta tuntuu viime aikoina olleen jotenkin aika laihaa.

Space Giraffe. Jos haluaa kokeilla lysergihappoja hankkimatta ehtoja aineita, kokeilkaa. Yhtä tavalla tässä aivojaan tuhoaa.

Mulla on nyt päänsärky, kiitos siitä Minterille.

Deadrisingissa muutama pelin tunti jäljellä ja seison heliportilla. Mietin mitä hetkiä olen kokenut pelin kanssa ja katselen valokuva-albumia. Yllätyin miten paljon kaikkea tähän pakettiin on ahdettu. Tarvinee ostaa itselle takaisin, jos peli-into vain riittää toiseen läpäisyyn. Deadrising on ollut hieno kokemus. Todella capcommaiset kontrollit ovat vain hidaste. Tähtääminenkin alkoi vihdoin viimein sujua pelin loppuvaiheessa vaikka en bosseja tappanutkaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi mainio peli 20-30euron hintaan, mutta 70euroa tästä on aivan liikaa. Kirjoittelen seuraavaksi tänne Bioshockin merkeissä.

Zelda-rupeama on kohta puoliin loppusuoralla, sillä pääsin tänään alkuperäisen The Legend of Zeldan GBA-version ensimmäisen questin läpi. Ganon oli tällä kertaa aivan älyttömän helppo vastus.

Hyvä peli, aivan kuten Adventure of Link ja niitä seuranneet sarjan osat. Zeldat eivät ole vielä kertaakaan pettäneet.

Nyt on enää eri variaatioiden lisäksi Majoras Mask, Four Swords ja Four Swords Adventures pelaamatta. Ensimmäistä en omista, toista ei löydy kavereilta ja kolmannen aloittanen kaverin kanssa kirjoitusten jälkeen. Toivottavasti pääsen joskus pelaamaan ne kaikki läpi.

Pokémon Diamondin Eliitti4 ja Champpi on nyt hakattu. No, mikäs siinä, mutta ryhmäni koostui Gyaradoksesta, Infernapesta, Roseradesta ja Staraptorista (loput kaksi olivat HM-orjia), ja kaikki olivat tasoa 50:n molemmin puolin. Siis ryhmäni oli yli 10 leveliä pienempiä kuin vastustajat! Kyllä olivat potut ja revivet kovassa käytössä.

Tuli muuten mestarin identiteetti vähän puun takaa kyllä.

Sain hakattua viimeinkin tuon Final Fantasy 9:n läpi ja vieläpä ihan kohtalaisen huolella. Hahmot olivat kaikki lv.90+, lisäbossit kuten Ozma murjottu ja sidequestejakin tein aika paljon. Peliaikaa kertyi noin 80 tuntia yhteensä.

Hyvä pelihän tuo oli, lukuunottamatta paskaa juonta. Ei ainakaan juonen takia tämä peli jää muistiin, mutta muuta valittamista ei kyllä ole. Ps1:n parhaat grafiikat helposti, musiikit huippulaatua ja muutenkin kaikki pelillisesti kunnossa. Heikompi kuin kolme edellistä osaa, mutta ainakin parempi kuin kolme sen jälkeistä osaa.

Seuraavana Vagrant Storyn pariin--->

Varaa aikaa ja hermoja tai vaihtoehtoisesti läpipeluuopas siihen hommaan  ;)

Niin ja imuta mullekin sellainen versio, että pyörii psp:llä!!! Tekisi mieli pelata pitkästä aikaa läpi.

No niin. Otin vihdoin ensi kosketukseni Metal Gear Solidiin. Pelinä GC:n Twin Snakes. Yllätyin monella tavalla peliä pelatessa. En mitenkään positivisesti tai negatiivisesti, mutta pelin luonne oli erilainen mitä luulin. Jos mahdollisimman yksinkertaisesti pitäisi kuvailla sanoisin peliä tarinan kuljetukseltaan Final Fantasy sijoitettuna amerikkaan (kuulen jo Dragon Snaken kiroilevan ;) ).

Mutta siis peli on todella tarina vetoinen ja välinäytöksiä on paljon. Itse pelaaminen on loppujen lopuksi pienemässä osassa mitä ajattelin. Tähän on varmasti syynä osaltan myös valitsemani easy-vaikeus, mutta itse peli osuudet ovat yllättävän pieniä. En sinänsä valita. Oikeastaan pidän siitä. Mutta jos peliä osaa pelata, tai osaa tehdä tehtävät heti oikein, "pelaamisesta" saattaa helposti tulla enemmän välipätkien katsomista kuin itse pelaamista.

Mutta kuten sanoin ne eivät ole oikeastaan huonoja asioita minulle. Pidän siitä kun juoni ja peli etenee rivakasti, eikä tarvitse odotella tuntia tai jopa tunteja ennen seuraavaa kohtaa että saa juonta selvästi eteenpäin (tämä on mielestäni JRPG-pelien suurin heikous). Ongelmaksi tuli se että, pidemmälti juoni ei kiinnostanut. Ihmettelin sitä, koska jos peli olisi elokuva, se olisi varmasti kiinnostava. Ehkä siihen vaikutti se kun tiesin että en hirveitä aikoja pääse nyt pelaamaan ja seuraavaan kertaan menee kuitenkin taas aikaa (elämän *ittumaisien itsestään selvien "kiireellisyyksien" vuoksi), joten ei ehkä jaksanut keskittyä tai syventyä tarinaan kuten yleensä vaikka se tuntuihin periaatteessa hyvältä.

No, tässä mietteitä ensimmäisten tuntien perusteella. Eli päätelmä voi mennä vikaankin, mutta ensi tuntien perusteellahan aina päätetään pelataanko peliä vai, eikö? Mutta siis peli tuntuu hyvältä, ja "tiedän" että juoni hyvä ja että edessä on vaikka mitä, mutta jotenkin se ei vaan "klikannut". Ehkä tosiaan olisi silloin "klikannut" jos elämässä olisi aikaa viihdyttää itseään enemmän eikä tarvitsisi ajatella niin pirusti aina huomista ja tätä päivää.

Juoni toimi silloin joskus 15-veenä, mutta nykyisin se menee lähinnä ok-tason komediasta.

Peliostokset-ketjusta inspiroituneena päätin viimein läpäistä Dragon Quest 8:in. Viimeinen bossi oli kyllä kohtuullisen hankala ja en olisi pärjännyt enää vuoroakaan, jos pomo ei olisi viimeisistä epätoivoisista iskuistani tipahtanut. Pelin läpäisemiseen kului aikaa lähes 90 tuntia ja oli kyllä pisin perinteinen j-rope, minkä olen läpäissyt.
Pelin lopetus olikin sitten erittäin pitkä ja jätti tyytyväisen olon.  :)  Kaikenkaikkiaan mahtava peli, jonka tulen muistamaan vielä pitkään ja ehdottomasti yksi PS2:sen parhaista peleistä.  8)
Voi olla, että on DS:än hankinta edessä kun DQIX ilmestyy ja taitaapa vielä remaket vanhoista klassisista DQ:ista olla laitteelle tulossa.   :P

Spoileri (osoita katsoaksesi)

 Dragovian Trialsseja en vielä jaksanut testailla, niihin palaan kun en muuta pelattavaa keksi. 

Tulipahan poistettua lähi-Sittarista 19e hintaan seurattuani sen elämää pelihyllykössä jo varmaan puoli vuotta. Ja onpahan tullut pelattua. Mikä helvetti voi viehättää tässä täysin sekopäisessä ideassa höystettynä sekopäisellä ulkoasulla ja yhtä sekopäisellä musiikilla? Pelaaminen osaa turhauttaa, mutta vetää aina takaisin ohjaimen ääreen kuin koko hoito olisi kirottu. Pallo pyörii ja kansa huutaa, poliisit ampuvat paniikissa päin palloa tietäessään viimeisten hetkiensä tulleen. Eläimet, ihmiset, nuoret ja vanhat pakenevat (http://joneskatamari.ytmnd.com/) nähdessään tämän 1UP- ja lsdhuuruissa syntyneen objektin. Nuppineuloista pilvenpiirtäjiin the ball keeps rolling.
King of Cosmos on coolein tyyppi universumissa ja sillee... (http://www.rabbitsnare.com/files/ousama1.jpg)

Gears of Waria.

Pelattiin isoveljen kanssa netissä warzonea jonkun random sällin hostaamana. Pari erää meni ihan hyvin, kunnes yhtäkkiä isoveli potkaistiin pelistä. Ja miksi? <Italialainen aksentti>"Cause he was little kid"</italialainen aksentti>. Sanottakoon nyt kuitenkin, että mies on yli kolmenkymmenen eikä hiiskahtanutkaan pelin aikana.

Ja mitä tapahtui mulle, joka kysyi miksi isoveli sai potkut? Tättärää! Huomaan, että seuraavan erän jälkeen sain itsekin monoa. Mitä helkkaria? Laatuhostit paikalla.

Tulipa hankittua Sherlock Holmes : The Awakened (PC) seikkailupeli (kotisivuilta löytyy demo jos halajaa testata tunnelmaa), joka on ihan kohtuullisia arvosteluita keräillyt.

Elikkäs perinteistä seikkailu mutta kolmiulotteisena FirstPerSon pelinä tehty ja mitä hieman alkua kerinnyt tahkota niin ihan mukava fiilis pelistä välittyy kun yleensä ovat 2D niin vähän vaihtelua kun saa itse tallustella pitkin Lontoon katuja ja tarina vaikuttaa ihan mukavalta, joukkoon sekoitettu Cthulhu-mytologiaa hieman kauhuelenttiä tuomaan. Ääninäyttelijät varsinkin pääkaksikon kohdalla ovat osuneet enemmän kuin kohdilleen.

http://www.sherlockholmes-thegame.com/

Super Bust-a-Move. Maailman paras peli. Kaverilla on tullut pelattua kaksinpeliä lähes loputtomiin. Pelihän on identtinen Bubble Bobblen kanssa (Tässä on myös ne dinot messissä) paitsi että tässä pelataan jollain ihme jätkillä eikä dinoilla. PS2:lla pelataan ja harmittaa kyllä perhanasti ettei ole stickiä. Olisi sitä mahtavuutta.

Tänään valahti Okamin lopputekstit ja ansiolista ruutuun. Mitenkään kummoiset ei statsini olleet, mutta pelikokemus oli kyllä uskomaton.  Todella hyvä peli kyseessä, ja mielestäni joillain tasoilla ehkä jopa parempi kuin Twilight Princess. Tällaisia pelejä tahtoisin nähdään lisää.

Tällä hetkellä on hiukan huono fiilis siinä mielessä, että vedin sen jo läpi, mutta samalla hyvä, ettei tuo jää kummittelemaan mieleeni Ruotsinmatkan ajaksi.

EDIT: En siis kadu hippuakaan, että ostin Okamin.

Rogue Galaxyn aloitin eilen ja kaksi tuntia takana. Alku lupaa hyvää ja peli on minulle simppeli ja paljon helpompi oppia kuin FFXII. Ostin FFXII:n julkaisupäivänä mutta petyin peliin pahasti. Ei tuntunut ollenkaan Final Fantasylta ja liian monimutkaista kamaa minulle. En tykännyt. Tämä Rogue Galaxy on minusta melko samanlainen kuin FFXII, mutta huomattavasti helpompi alku ja omasta mielestäni parempi grafiikka. Parasta roolimättöä ainakin tähän saakka mitä olen pelannut tänä vuonna. Tämä on ensimmäinen Level-5:n peli jota olen pelannut ja olen vakuuttunut. Ensi viikolla Dragon Quest GameStopista ja 16€:llä Dark Chronicle Verkkokaupasta. Siinä on sitten Level-5:sta.

Pitihän sitä PS3-versiota tästä FIFA 08:sta sitten testailla (kotiuttaa) ja mukavan positiiviset tunnelmat näin alkuun olleet, ennakko-odotustani reilusti paremmin iskenyt ainakin meikään toivottavasti jaksaa kantaa myös pidemmän päälle. No turpiin on tullut hieman heikommallakin vaikeustasolla ja pelkkiä tappioita (no ainakin pitäisi haastetta piisata) mutta ei kuitenkaan ole tullut sellainen tunne että kone hirveästi huijaisi tai mitään mahdollisuutta ei olisi pärjätä tässä pelissä vaikkapa heikojen kontrollien takia...

...tai no meikäläistä sekoittaa ihan helkkaristi se että tässä ja siinä toisessa pelisarjassa on toi laukaus sekä korkea keskitys napit niin täysin päinvastoin ei totu millään ja aina lähtee just ”vääränä” selkäytismestä. Tai no kun toisen kontrolleihin just tottunut niin menee toisessa vallan sekaisin.

Kontrollointi tuntuu olevan melkoisen monipuolista mutta toistaiseksi meikäläisellä mennyt aika pelkästään perusnappien opiskeluun ja kikkailut jättänyt suosiolla pois. Tosin vaikuttaa että noi harhautukset/kikat on tehty yllättänkin hyvin ja näppärästi toimiviksi ja vaikuttaa hauskoilta (mitä siinä pelin latauksen aikana voi leikkiä pallon kanssa) toivottavasti niitä toivottavasti aikanaan luontevasti oppii käyttämään. Vaikuttaa kuitenkin hyvin lupaavalta tuolta osin.

Kerrankin saatu oikeasti Kunnollinen kuvakulma mukaan mistä näkee vähän enempikin sitä kenttää. Tää FIFAn peruskuvakulma kelpais kyllä meikäiläisen mielestä todella mainiosti PESsiinkin myös, kiitoksia. Meikäläisen mielestä huomattavasti parempi ja tärkeämpää että näkee keralla hieman enempi kentästä ja missä on pelaajia ja minne päin liikkuvat, kuin se että näkee tarkasti läheltä jonkin nappisten merkin (nää jälkimmäiset sitten uusinnoissa). Tuossa on tässä onnistuttu mainiosti ja toi be a pro muodon kuvakulma kikkailukin vaikuttaa ihan mukavalta ja jopa kätevältä.

Ehkä PESsissä on jotenkin se viimeinen elävyyden tunne varsinkin maalitilanteissa hitusen paremmin läsnä (että jokainen tilainne on täysin ainutlaatuinen ja ennen kokematon vielä vuodenkin päästä). Kaikin puolin vaikuttaa vähintään kuitenkin varteenotettava vaihtoehto ja varmaan tulee tätä pelattua sen jälkeenkin kun PESsin hankkiin eikä mene siinä samassa rytäkässä vaihtoon heti.

Nyt on sitten kaksi suht realismiin pyrkivää hyvää jalkapallopelisarjaa. Tulevaisuutta ajatellen tietänee vielä parempia aikoja virtuaaliviheriöiden ystäville kun kummankin on taas ensi vuodeksi pistettävä parastaan ettei putoa toisen kyydistä.

Oikeasti positiivinen ylläri ja kannattaa paatuneimpien fanittajakuntien pelata myös ”vihulaisleirien” pelejä näköjään ainakin tänä vuonna, avartavat mukavasti ja antavat taatusti kumpikin omalta osaltaan nautinnollisen pelikokemuksen, hieman erityylisen mutta maukkaan.

Jazz Jackrabbit 2:n demoa. En tiennytkään, että Jazz 2:ssa on nettipeli. Harmi, että tällä demolla pystyi netissä vain CTF-pelejä pelaamaan, eikä ollut yhtään CTF-servua, eikä kukaan tullut minun serverille.

Freshly Picked: Tingle's Rosy Rupeeland on kuin Zelda-peli, josta on pyyhitty päältä kaikki turha lumo ja kiilto pois.

Zeldoissa hahmot ovat usein oudon tuntuisia ja pirteitä, Tinglessä melkein kaikki hahmot ovat joko täysin outoja, ahneita ja kumpaakin. Zeldoissa rupeeta löytyy joka nurkasta ja sitä ei tarvitse oikeastaan mihinkään, Tinglessä rupeet ovat elämä ja kuolema ja yhdenkin rupeen eteen täytyy työskennellä.

Rosy Rupeeland on tosiaankin Tinglen oma peli, jossa Tinglen täytyy kerätä käsittämätön määrä rupeeita pilvissä asuvalle hämärälle papalle, jotta Tingle pääsisi Rupeelandiin, joka on ilmeisesti jonkinlainen. . . paratiisi. Rupeet ovat Tinglen vastine Zeldojen sydämille, mutta toisin kuin Zeldoissa, niitä täytyy tuhlata paljon. Hyvin suuri osa pelin hahmoista haluaa rahaa ihan vain pelkästään puhumisesta, mutta useinmiten kukaan ei kerro miten paljon he haluavat rahaa. Tinkaaminen onkin hyvin iso osa peliä ja ymmärrän hyvin miten monet eivät pidä systeemistä ollenkaan, mutta ihan pelkällä järjen käytöllä (tai katsomalla ensin miten paljon hahmo rahaa haluaa ja sen jälkeen pelin resettaamisella) pärjää aika hyvin. Tiedän, että tuollainen tallennus-resettaus-huoraus kuulostaa aika epäreilulta, mutta itseasiassa se sopii varsin hyvin Rosy Rupeelandin henkeen. Hahmojen ahneuden ja ilkeyden vastapainoksi pelaaja voi olla ilkeä ja huijata pelissä: koko pelin voisi periaatteessa läpäistä läpäisemättä yhtäkään luolastoa ja pelkästään myydä älyttömiä kasoja tavaroita ensimmäisessä kylässä oleville kauppiaille.

En oikein tiedä onko Tinglen oma peli oikeastaan hyvä, mutta uskaltaisin väittää pelaavani tätä paljon mieluummin kuin Phantom Hourglassia. Rosy Rupeelandissa on sentään haastetta ja jotain vaihtelun tapaista (ja siltoja korjaava Hard Gay). On aika sääli miten vähän huomiota tämä peli sai, varsinkin kun peli on englanninkielisenä versiona julkaistu vain Euroopassa.

Lisäksi on tullut pelattua hiljalleen PSP:n Brave Storya, joka tuntuu hyvällä tavalla 16-bittiseltä roolipeliltä. Pidän hirveän paljon taistelusysteemistä, joka on älyttömän sulava, öh, "rapea".

Castlevania SOTN ekaa kertaa läpi. Live Arcade versio oli ja hyvä peli on on. Tuttua kauraa oli kun olin ennestään noita DS:än castlevanioita pelaillut, joten sinäänsä ei mitään uutta. Mutta kun vertaa pelin tunnelmaa niihin niin aivan eri sfääreissä mennään. Juonikin oli oikeastaan yllättävän jees, vaikka nuo käännökset olivat vähän koomisia. Yllättävän helppo peli myös.

Oikastaan eilen "läpäisin" ekan kerran ja oli sellanen olo, että olipa paska loppu. Onneksi vaivauduin vähän perehtymään jälkikäteen ja yllätys oli erittäin kiva kun hoksasin laittaa ne holy glassesit päähän Richterissä.  :lol: Tuo loppupuolisko olikin pelin parasta antia. Jäi kai silti välistä tappamatta yksi iso örkki.

Teksti saattoi näyttää vähän laimealta, mutta oikeasti olen ihan täpinöissäni. 

Spoileri (osoita katsoaksesi)

MAAILMAN PARAS PELII UAAAH

Pelihyllystä ei löydy nyt oikein mitään pelattavaa, joten oli pakko turvautua Xboxin Marketplaceen ja latailla muutamia demoa.

Ensimmäiseksi latasin Conanin, jota kehotan välttämään kuin ruttoa. Jos tämän pitäisi olla se boxin äijäseikkailu ja GOWin tappaja, nauraisin. Täysin munaton sankari, pelaamisessa ei tunnu Conanin voimat ja muutenkin todella tönkkö tekele. En suosittele.

Autopeleistä latasin PGR 4 demon ja tykkäilin kovastikki, vaikka en autopeleistä paljoa välitä. Arcademainen ajotuntuma on mielestäni paljon viihdyttävämpi kuin ubervaikea ja realistinen Forza Motorsport. Moottoripyöriä en kerennyt vielä testailla.

Skeittipelejäkin tuli testattua. Skatea. demoilin noin tunnin ja peli on todella hieno ja siinä on skeittauksen fiilistä, mutta ehkä hitusen hankala. Haukkasarja on polkenut paikallaan jo pitkään ja katsotaan jos lataisin vielä tänään demon sarjan uudesta versiosta, mutta anyway haukan kontrollit toimivat ainakin minusta paremmin kuin skaten. Grindailu tuotti etenkin vaikeuksia, samoin manuaalien teko aikamoiseksi pilkun viilaukseksi. Ei tämä huono ole missään tapauksessa ja varmaan ajan kanssa luistaakin paremmin kuin tunnin pelaamisen, mutta THPS 2 ei ole vieläkään löytänyt voittajaansa.

Nyt latauksessa Crash of the Titans ja THPS uusin siihen perään sitten. Crash ihan siitä syystä latauksessa, että pakko kokeilla onko tuo niin paska kun on sanottu. Uusi haukka taas sen takia, että haluan vertailla sitä skateen. Mutta nyt jatkamaan.

EDIT1: Crash of the Titans on ihan pätevä lastenpeli, mutta kun huomio Crash sarjan pelit playstation ykkösellä, on tämä häpeä pilkku sarjaan. 1,2,3 ja Team Racing olivat aikansa ehdottomia kuningaspelejä, tämä vain harmaata massaa. En suosittele muille kuin lapsille, ja heillekkin suosittelisin ennemmin sarjan ensimmäisiä osia.

EDIT2: Skate alkoi sujua kun vielä vähän demoilin. THPS Proving Groundia kokeilin ja voi helvetti kun oli huono verrattuna skateen. Ulkoasu, tuntuma ja kaikki. Kyllä Skate. on uusi skeittipelien kuningas, ei voi muuta sanoa.

Laitoin vielä The Simpsons Gamen demon tulemaan ja heitän siitä tunnelmia jahka se latautuu.

EDIT3: Elikkäs Simpsoneita tuli demottua ja en pitänyt pelistä sitten yhtään. Demossa taistellaan jotain bossi vastaan. Peli ei ole omaperäinen muuta kuin ulkoasultaan. Alelaarikamaa sanoisin.

Motorstorm tuli sitten napsastua kun ajattelin että vois olla ihan rentoa kaahailua sopiviksi välipaloiksi, toinen vaihtoehto ois ollut toi uus Sega Rally mutta tälläinen valinta nyt sit tällä kertaa.

Jonkusen pelin kerinnyt pelata moottorimyrskyä, kun peliin hiljalleen alkaa sisään pääsemään... alku tuntui hieman hankalalta ennen kuin alkoi hahmottaan millä kotterolla kannattaa ajella missäkin ja pelkästään kaasu pohjassa meinigillä ei tässä pärjätäkään... niin hauskalta peliltä vaikuttaa, paremmalta kuin uskalsin odottaa etukäteen.

Ei toki mikään maata mullistavaa mitä ei oltais ennen nähty mutta hubaa menoa kuitenkin. Voi olla että alkaa pidemmän päälle kyllästyttämään ja toistamaan itseään hieman liiaksi mutta pitää nauttia siihen asti menosta täysillä, taustamusat vaikuttivat peliin melkoisen sopivilta ja iskeviltä :)

Muistan, kun itse metsästin sinisiä kolikoita. Siinä oltiin kyllä itkun, raivon, turhautuneisuuden ja onnen sekaisissa tunnelmissa, kun viimein sain ne vihoviimeiset kolikot haaviini sieltä helvetin Noki Baysta. Noki Bayssa on nimittäin kaksi todella pahaan paikkaan piilotettua kolikkoa. Kissat, koirat ja GameFAQsikin pettivät niitä etsiessä. Tämänkin jälkeen etsin niitä päivätolkulla epätoivon partaalla. Olin kirjaimellisesti katsonut jokaisen kiven alta. Siinä vaiheessa oli pakko ottaa käyttöön pahoihin pulmiin aina auttavaan ”kokeile kaikkea kaikkeen”–taktiikka. Ja hupsista keikkaa, johan kolikot löytyivät. Haista paska, Nintendo.

Devil May Cry. Pelasin peliä lähes väkisin, koska olen kyseisen genren fani. Mättö on hauskaa. Mutta se kamera on vain PASKA! Nyt lopussa meni viimein hermo. Nightmare (taisi olla se) tuli vastaan vielä helvetin puolella ja jumalauta kun siinä saa puurtaa ja kirota kameraa. Tietyt vaiheet taistelussa on aivan sama kuinka hoitaa, silmät kiinni vai auki. Aivan sama. Väistely sujuu ihan yhtä hyvin molemmilla kun kamera ei vain näytä itse vihollista. Ja auta armias kun pitäisi sitten hyökätä kimppuun. Se terva jaloissa ja ruoste kamera telineessä vain hidastaa touhua niin että loppu tulos joka kerta sama: "*ITTU, *ERKEL, VOI SAATANA!!!"

Tietysti osansa on sillä että olen huono pelaaja. Mutta jumalauta luulisi nyt edistystä tapahtuvan kun tarpeeksi monta kertaa samaa kohtaa jauhaa. Ja siis tiedän kuinka homma toimii. Jos kamera toimisi ja Dante loikkaisi silloin kuin pitäisi tai löisi sinne suuntaan mihin pitäisi olisi Nighmare ollut kebabbia jo kauan aikaa sitten. Mutta *UMALAUTA kun se demonin metsästäjä ei vaan osaa!

On kakkonenkin hyllyssä, jota en ole edes testannut, mutta taitaa jäädä testaamatta kun se on kuulemma vielä surkeampi.


Mutta, nyt riitti. Dante voi minun puolesta mennä vaikka alempaan helvettiin seikkailemaan. Toivottavasti pysyy sielä.

Ehkä alan seuraamaan animea.....

Easy automatic on siis sinua varten.

Ei kannata. Se on vielä paskempi mitä itse peli on.

Ette kumpikaan vaan osaa. Syleilkää toisianne tästä hyvästä.

(niin oli se anime toki paskaa)

Siis tässä nightmaren tapauksessa on se tuon oikeaan suuntaan lyömisellä että kun yritän lyödä seinässä olevaa "valohärveliä" Dante kääntyy ympäri ja yrittää huitoa itse nightmarea. Ja kun se *itun punahilkka on vielä niin piru hidas. Siinä sitten mietit että alatko väistelemään seuraavaa iskua ja annat "valojen sammua" (eli käytännössä kuolema korjaa helpommin) vai menetkö vain iskemään uudestaan "valohärveliä" ja otat iskut.

Ja joo, nopeuttaa saa kun ottaa miekan käteen, mutta sitten se helvetti on irti kun yrität hypätä ilman "tulikäsiä" nightmaren selkään. Se kun on kerrankin helppoa kun tekee sen hyppypotkun. Yleensä kun alkaa vain hyppimään sinne, kamera tekee homman hiukan haasteellisemmaksi (eihän hyppy helppo saa olla) ja kääntää joko nightmaren kameran sivuun tai minut nightmaren taakse, että en vain vahingossa näkisi mihin *ittuun olen hyppäämässä.

Niin ja auta armias jos menee energiat lähelle nollaa ja pitäisi ottaa valikosta nopeasti lisää energiaa. Kerkiät naputtamaan starttia ainakin 10 kertaa ennen kuin mitään tapahtuu. En ole tavannut tälläistä ilmiötä sitten 16-bit aikojen.

skatea tullut pari päivää väännettyä ja nyt on lauta ja kenkä sponssi hommattu.
tänään tein pikku videon.
http://kuvake.net/user/pelleperkele?image_id=3145500&folder_id=120269 (http://kuvake.net/user/pelleperkele?image_id=3145500&folder_id=120269)

aika tuskaa koittaa pelata kun kuva tulee komposhitti piuhalla tv kortin kautta ruutuun, yritä siinä sitten nähdä mihin olet menossa.
sen lisäksi kontrolleissa on pientä lagia kun kuva tulee tv kortin kautta, tai no se kuvahan siinä myöhässä tulee jos oikein pilkkua nussitaan ;)

Täytyy sanoa että toi Ninja Gaiden Sigma (PS3) on kyllä tehnyt heti ensimetreistä ja kokeiluista asti todella Vakuuttavaa jälkeä.

Peli on tyylikäs ja rullaa sulavasti kuin unelma ! Loistavat kontrollit ja aivan huikeata Action Meininkiä kun jätkä pomppii pitkin seiniä volttien kera viuhuen joka suuntaan. Haastetta tuntuu jo alusta asti piisaavaan ihan riittämään, toivottavasti ei syö pidemmän päälle liiaksi peli-iloa.

Jollain tapaa tulee mieleen mieleen kolmiulotteinen C64 leganda nimeltään The Way of the Exploding Fist II tosin ties kuinka monenteen potenssiin nousten, vaikka upea kokemus tuokin aikoinaan sen ajan vehkeillä.

Vaihdoin tänään jälleen noin miljoonannen kerran kolme PS2-peliä GameStopiin ja tällä kertaa tuli mukaan Crash of the Titans, vaikken sen hankkimista suunnitellutkaan. Pakko sanoa että vaikka peli ei tunnu mitenkään Crashilta eikä varmasti ole Crash-nimen arvoinen niin pelaaminen on helvetin letkeää. Ei mitään turhauttavaa tullut tähän saakka ja muutenkin yksinkertaista ja mukavaa pelaamista kun kerran Rogue Galaxy ja Resident Evil 4 (jotka ovat myös kovassa käytössäni tällä hetkellä) ovat sellaisia kovan luokan pelejä jotka vaativat keskittymistä. Ainoa virheeni mitä tein oli vaikeustason valitseminen. Pelissä on ne tutut kolme eli Easy, Normal ja Hard ja valitsin sen Normalin jonka valitsen aina ensimmäisellä pelikerralla joka pelissä. En tajua miten Normal-taso voi olla näin helppo. Peliä voi pelata silmät kiinni kuolematta kertaakaan. En voi kuvitellakaan millainen Easy on. No ei tämä tietenkään pelin vika ole. Toivottavasti Hard antaa sitten vastusta edes vähäsen. Mukava peli, pakko sanoa. Ja jos joku harkitsee pelin ostamista niin tämän pelin PS2-versio maksaa vain 35€ joten ihan sopiva hinta. Ostakaa ihmeessä. Paljon parempi kuin pari edellistä Crashia vaikkei tätä voi edes vertailla kolmen ensimmäisen osan kanssa.

Jollain tasolla Tiger Woods 08 toimii Wiillä mainiosti. Pelailin tuossa toista kertaa tätä ja ihan hyvältä maistuu. En ole koskaan aikaisemmin edes nähnyt kun joku pelaa mitään Tiger Woodsia, joten kokemus on täysin uusi, varsinkin kun olen kovasti tottunut Mario Golffeihin.

Äkkiseltään voisi luulla että TW on vain monipuolisempi versio Wii Sportsin golffista, mutta tässä pelaamisen ideologiaa ollaan lähdetty tarkastelemaan aivan eri kantilta. Wii Sportsissa pääasia on hauskanpidolla ja yksityiskohdilla ei ole niin väliä. Tiger Woods lähestyy golffia elämäntapana. Siksi peli soveltuukin enemmän niille, joille golf on tärkeä harrastus ja intohimo.

Itse en kuulu tähän ryhmään, mutta voin sanoa että jos kuuluisin olisi Wii-versio tästä pelistä ehdoton hankinta, niin vaikuttavan immersion se luo. On toteutuksessa huonojakin puolia. Puttaamisessa on erittäin vaikea hallita voimiaa ja draivit tuntuvat väkisellään kaartavan oikealle, mutta toisaalta, eikös se ole oikeassakin elämässä niin.

Sega Rally (PS3) ja arcadea sen perinteisimmässä muodossa. Pelissä ei todellakaan ole tietoakaa mistään simuloinnista tai sinne päinkään viittaavasta tai liiemmalti rallista mutta sitä vartenhan onkin RBR tehty. Metsään ei voi ajaa (näkymättömät seinät estävät jos meinaa liian pitkälle mennä) ja autoa ei mitenkään hajoittaa jne... vain rapa sun muut tarttuvat visuaalisenä efektinä pintaan.

Armotonta Tykitystä alusta taatusti hamaan loppuun. Jos haluaa kunnon vanhan ajan kolikkopelin kotiansa niin nykyään se näyttää onnistuvan (kuvakulmista ehdoton suosikki on nokkapelti jossa vauhdintuntu on parhaimmillaan). Grafiikat alkavat olla sitä tasoa ja mennyt heittämällä ohitsekin jotta fiilis on samaa luokkaa kuin joskus ennen muinoin bensa-asemilla ja rattiakin on nykyään saatavilla.

Grafiikat eivät hae kovinkaan realismia vaan enempikin silmille väriloistoa ja siinä on mukavasti onnistuttu. Varsinkin muutamilla radoilla on muutamia todella kauniita kohtia ja suuri ”syy” niistä menee pelin värikarkkikuorutukselle.

Peliin jää joka kierroksella uria sieltä mistä on itse kukin auto ajellut. Kovasti tekijät ovat mainostaneet että niillä on suuri rooli pelissä pidin kannalta. Ei aivan niin suuri ehkä kuin odotin mutta sopivasti kuitenkin... mutavellihan voi myös kulua niin että vesi tulee alta esiin ja se taasen hidastaa ja selvästi menoa.

Pelimuotoja on muutamia, pika-aloituksesta -> timetrialiin (jossa voi tykitellä high score listalle omia aikoja ja kärkiaika ghost kaarana myös) -> championship jolla avautuu hiljakseen (ja vaikeustaso samalla nousee) lisää autoja joita löytyy yllättävän paljon ! (niihin maalauksia), ratoja toistepäin ajettaviksi ja muuta piristävää. Taitanee myös netissä pystyä ajella ja noita aikoja sinne lähetellä vertailtavaksi.

Autoja on mm. normaalit ralliautot, taitanee olla jotain takavetoisia (en ole kerinnyt testaamaan kuinka oleellisesti nämä eroavat noista nelivedoista) ja vanhoja legenda ralliautoja (jotka ovat aivan huikeita !!! menopelejä) Noita on tarpeeksi paljon ja pelin edetessä avautuu mukava satsi vielä lisää.

Ratoja on niin lumella, alpeilla, kanjonissa, safarilla kuin tropiikissa... taitanee noin 16 rataa olla yhteensä oisko neljällä vai viidellä eri teemalla ollut (muista tästä nyt niin tarkkaan, about kolme rataa per paikka ja sitten myöhemmin avautuvat toistepäin ajettavaksi).

Ajaminen on sopivan hulvattoman letkeää jo pädillä ja silläkin ajofiiliksen pääsee hienosti sisäistämään, toki tässä tärinätuki toisi oman lisämausteensa joita ei tuossa SixAxis ojhjaimessa ole mutta DualShock3 on tulossa. Kovasti on myös kehuttu että forceratin kanssa meno on todella hulvatonta ja peli todella rytyyttää täydellä väännöllä ja pahimmissa kuravelleissä ja urissa ajelussa jo suoraan meneminen tekee tiukkaa. Nostaa varmasti ajotuntuman aivan uudelle tasolle parinkin portaan verran. En tiiä onko jaettua ruutua mutta tälläkin tavalla olisi varmasti hulvatonta meininkiä.

Nostalgista arcadea, mukavalla ajotuntumalla, värikkäällä (positiivisella) grafiikalla ja vauhdin tunteella ryyditettynä. Onneksi myös ratoja, autoja mm. eri luokkia on tarpeeksi monta laitettu ja uutta avattavaa jotta peliä jaksaa tahkota sitten pidempäänkin. Genrensä kelpo edustaja mutta hankittaessa kannattaa painaa mieleen minkätyylisestä pelistä kyse muuten voi olla todella suurikin pettymys mutta tästä genrestä nauttivalle mainiota Viihdettä.

Richard Burns Rally?  :???:

Final Fantasy 1 läpi.
Vihdoin ja viimein, voisi kai sanoa. Juontahan pelissä ei pahemmin löydy ja tappeluita tulee senkin edestä, mutta ainakaan tasojen nousu ei tuota ongelmia.
Peli oli kyllä kaikin puolin helppo, ja lopulta vain loppubossi tarjosi jonkin verran haastetta, mutta parempien taikojen ja kokemuksen hankkiminen teki tappelusta suhkoht helpon.
Mutta nytpähän on vähäksi aikaa tämäkin nähty. Seuraavaksi kakkonen... :)

Jade Empiren PC-versiota ja Hellgate: Londonin demoa on tässä tullut pelailtua.

Kakkos Postalia tullut tässä yöllä hetken pelailtua, eikä voi todeta, kuin: Ei jumalauta! :lol:
Härskimpää peliä saa hakea, ihanan paskaa huumoria, joka uppoaa kuin leka kuumaan voihin. :P

Pääsin vihdoin testaamaan ensi kertaa Heavenly Swordia. Ja oli kyllä pieni pettymys. Ehkä suuremmalla pelaamisella hommaan saisi hiukan lisää iloa, mutta nyt ensi testillä peli oli pelkkää rämpyttämistä. Samaa sarjaa. Hommaan sai hiukan eloa kun keksi lisää sarjoa, mutta muiden sarjojen käyttäminen ei ollut tarpeellista. Mutta, kuten sanoin voi olla että peli imaisisi sisäänsä kun sitä pelaisi hiukan enemmän ja saisi suuremman määrän liikkeitä.

Alun jalkajousella ampuminen oli aivan tuskaa. Siitä ei tullut yhtään mitään.

Hah, kuka sanoi tällaisesta jo ajat sitten?  :P Alusta saakka olen sanonut, että HS tulee olemaan sellainen seiskan peli ja ei todellakaan mikään syy hankkia Ps3:sta. Pelaajassakin sai seiskan lopulta, kuten olin ennustanut. Kyseessä on varsin keskinkertainen peli, joka sai paljon huomiota osakseen, kun muutakaan ei ollut tarjolla ja olemalla muka ensimmäinen "AAA"-peli. HS tuli ja meni. Kyllä mää nää jutut tierän.

Peli graffiikakin oli jotenkin paljon huonompaa mitä kuvittelin. Välipätkät oli upeita, mutta ei ne hiuksetkaan nyt niin hienot ollut itse pelitilanteessa...

Tosin, testi oli lyhyt (10-15min) joten...

Ylläri. Tämä sivustakatsojan elämä on niin mukavaa. :)

Vielä kun Azu rekisteröityisi tänne ja tulisi puolustelemaan Heavenly Swordia.


MasterTK, HS on silti kympin peli. Käy vaikka lukemassa konsolifinin arvostelu. Sen jälkeen vielä viper7:n blogin arvostelu.

Jep, kuten Lairikin.  "1080p-KUVA, 60FPS, MILJARDEJA DRAGONEJA KERRALLA = TÄSTÄ TULEE MAAILMAN PARAS PELI KINGDOM HEARTSIN JÄLKEEN, PISTIN VIIS PS3:sta TILAUKSEEN TÄMÄN TAKIA, JEEEEEE!!!!!


Ihmiset menevät liian helposti hypeen, vaikka kaikki 2D ja 3D-pelit ovat ihan paskoja.

Master TK vois laukoa muutaman lisävinkin tulevaisuuden hittipeleistä jotta tietää mihin kannattaa rahansa sijoittaa

Heavenly Swordin omistajana voin sanoa, että ei se ihan pelkkää napin rämppäämistä ole. Kolmella eri stancelle ja countereille on kyllä käyttöä pelin edetessä, mutta kovin monia näppäinyhdistelmiä ei tarvitse opetella, jos ei jaksa. Silti Ninja Gaiden Sigman jälkeen eipä tuo kovin erikoiselta tuntunut. Pelin parasta antia oli välinäytökset ja niiden (englanninkielinen) ääninäyttely. Pelinä ok-tasoa.

Ne jouskarikohdat oli huonoja. Kiitos kuusisuuntaisen paskapökäleen, jonka vispaamisen sai onneksi kytkettyä pois.

Vastaan TeeKoon puolesta:

Mario Kart Wii
Super Smash Bros: Brawl

Azu lopetti todennäköisesti juuri Lairin takia aikoinaan ?! Ei edes monen vuoden dataamisen jälkeen ilmoittanut mitään, että häviää boardeilta kun ekat videot pelistä tuli julki ;)

Ja HS näytti hyvältä ensimmäisessä videossa missä näkyi pelikuvaa. Ja se olikin viimeinen kerta kun se näytti hyvältä. Demo tuntui lähinnä Nightmare Creaturesilta.

[josdissaatsitäniinkuolet]

Päätin tänään kotiin saavuttuani avata Shadow of the Colossus -paketin, enkä sitä siis palauta Stokkalle. Eikä kyllä kaduta yhtään, vaikken paljon vielä ole pelannutkaan. Ensimmäisen kolossin nirhasin ja olen tähän mennessä mykistynyt. Peli on TODELLA kaunis. Ehkä jopa Okamia kauniimpi, vaikken aluksi sitä odottanutkaan.

Colossusta en malttanut pelata kauan, kun DS:ssä polttelee Phantom Hourglass.

Folklore

Elikkäs pelipaikkana on ilmeisesti oikeastikin Irlannissa sijaitseva Doolin ja sen olevat legendat sekä satutarina jolla pääsee niin elävien kuin kuoleiden maailman välissä liikkumaan.

Tarinassa on kaksi päähenkilöä jonka tarinat nivoutuvat hauskasti toisiinsa. Pelin voi pelata kokonaan ensin toisella läpi tai sitten chaptereiden välissä pelata ensin toisella ja sitten heti perään toisella... jälkimmäisellä tavalla olen itse pelaillut ja tuntuu tosi siistiltä tavalta ja tarinassa pysyy kummankin osalta tosi hyvin mukana.

Tarina itsestään lähtenyt melkoisen kiehtovasti käyntiin ja koko ajan tekee mieli sitä selvittää enempi ja nähdä mitä tuleman pitää. Itse peli on todella suora putki ”seikkailu” tai no niin putkea että seikkailua ei ole vaan edetään menemään vähän kuin interaktiivista tarinaa eteenpäin... ainakin mainiota se että ei jää jumiin vaan koko ajan etenee mukavasti. Tarinaa kerrotaan jänskällä sarjiksen tapaisilla videoilla kuin myös lyhyillä mutta hemmetin tyylikkäillä animaatiovideopätkissä.

Taistelu jota alamaailmassa harrastetaan reilumminkin on tehty lopulta mitä pidemmälle etenee jopa taktiseksi mutta todella nopeatempoisesti. Kun otuksen saa henkihieväriin mätkimällä niin sen henki pitää napata ja tässä käytetään hauskasti ohjaimen liikkeentunnista avuksi. Otuksia kun saa itselleen napsastua niin niitä saa käytettyä joko hyökkäämiseen tai puolustamiseen. Jokaisella on omat hyvät ja huonot puolet, toiset tepsivät lentäviin toiset maanpinnalla eläviin, toiset kauas hyökkäämiseen ja toisen lähelle jne... koko ajan voi ja pitää vaihdella mitä neljää ”hyökkäys-/puolustustapaa” käyttää sen mukaan millaisia otuksia vastaan tulee. Erittäin monipuolinen ja pelissä oikeasti joutuu ajattelemaan että mikä sopis mitä vastaan...

...isoja ns. välillä olevia pääbosseja vastaan saa etukäteen pieniä piirretyjä sivuja joissa on suurinpiirtein piirretty tapa jolla sen saa kellistettyä. Todella upeita ja erilaisia nämäkin taistot.

Visuaalinen tyyli (otukset noin yleensä) on jotain käsittämätöntä Tim Burton fantasiaa viety vielä pari tasoa korkeammalle positiivisella tavalla sen verran tyylikkäitä otuksia on peliin väsätty. Musiikki on myös tunnelmallista luritusta ja nostaa mukavasti fiiliksiä.

Jos tarinavetoinen fantasia/tarumaailmaan sijoittuva tyylillä väsätty satu kiehtoo joka myös oikeita legendoja sekaan sekoittaa... sekä todella erikoinen mutta jänskän toimiva erilainen taistelusysteemi todella pelittää niin mukava seikkailu tarjolla. Vatoituksen sanana kuitenkin se että seikkailua ei juurikaan ole vaan todella ohjattua kapeaa putkea mutta pidin, sellainen peli kuitenkin että joku toinen tästä ei taatusti pidä yhtään.

Aikoinaan tuli Geoff Crammond’s Grand Prix pelejä tahkottua (kaverin luona Amigalla 1 sekä kotona erityisesti PC:llä 2 ja 3 osaa, taasen 4 aikoihin ei oikein ollut sopivaa tietsikkaa mikä ois kunnolla pyöritellyt)...

...tuolloin pelissä oli aivan huikeasti toteutettu monipeli saman koneen äärellä. Jokainen pelaaja ajeli vuorotellen pienen pätkän ja sillä aikaa tietokone ajeli niillä muilla ihmispelaajien menopeleillä. Toimi(i) uskomattoman hyvin, varsinkin silloin kun vääntää toisen ihmispelaajan auton kanssa ja saa pelätä että kohtaa kolahtaa kumpikin :) Muutenkin tuohon aikaan grafiikka oli huikeata, ajomallinnus jotain käsittämättömän hienoa sekä virittäminen huikean monipuolista touhua ja sillä virittämisellä oli myös suuri vaikutus ajo-ominaisuuksiin.

Joten pitkä on tovi viimeisimmästä F1 virtuaalisesta kokemuksesta. Nyt sitten piti viimeisintä koklailla elikkäs yhtä ensimmäisistä PS3 peleistä F1 Champhionship Edition

Ensin hyvät puolet... Grafiikka on liikkeessä mainion näköistä ja nopeuden tunne on hienosti luotu. Varsinaisesti peli ei sinällään ole grafiikoilta sitä ns. next-geniä (varsinkaan radanvarren maisemat) mutta toimii, erityismaininta tyylikkäälle sadekeli grafiikan toteuttamiselle (joka toimii todella hyvin !). Uratilassa pitää aloittaa jostain ruputallista (testikuljettajana, kakkos/ykköskuski) ja autoissa on todella eroja, rupukaaroilla ei vaan pärjää vaikka olisi kuinka hyvä ajelemaan kun muut menevät vaan paremmilla menopeleillä sen verran vikkelämpää jo pelkästään suorilla, hyvät suoritukset kuitenkin huomataan ja homma etenee... elikkäs tallien voimaerot ovat tehty hyvin. Varikkokäynnit, pitää itse eri nappuloita painelemalla tankata, ottaa renkaat pois ja pistää takaisin sekä päästää auto radalle... joten sen puolen onnistuminen sekä kuinka nopeasti on todella paljon omasta hereillä ja skarppina olemisesta myös kiinni. Renkaiden lämmöt otettu huomioon pidon suhteen. Äänipuolella kommentoinnit ovat ihan jees, lähinnä kertoilevat kuka johtaa ja muuta pientä infoa. Realistisuus siltä osin että moottoririkkoja sun muita tapahtuu. Kuskit, radat, tallit sekä heidän esittely on tehty melkoisen kattavasti ja suht tyylikkäästi. Helpotuksia/ajoapuja voi säätää todella laajalla säteellä joten meno sopii niin vasta-alkajasta arcadea haikailevasta aina simulaatiomaistakin hakevalle.

Huonot puolet... suuria vaikeuksia tottua pädillä menoon, varsinkin kääntyily tuottaa suuria vaikeuksia meikäläiselle, kaasu /jarru vielä menee mutta kääntyminen tuntuu joten aivan liian herkältä ja poukkoilevalta. Sellainen tasaisen tappavan tunteen menoa ei sitten saa millään päälle, kierrosajat heittelevät aivan järjettömästi (kun aikoinaan GP:ssä niitä pystyi takomaan ja riskejä ottamalla onnistuen parantamaan tai epöonnistumalla mokaamaan)... varmaankin hyvällä ratilla korjaantuisi tässä paljon ? ilmeisesti nyt ollut huhuja että tuo lisättäis peliin. Tietokonekuskien tekoäly ei tunnu liitelevän turhan korkealla ja melkoisen monotonista ja kiskoilla menemistä tuntuu olevan heidän liikehdintä radalla. Alkaa olla jo hieman vanhentunut tiedot joiltain osin kuten kuskit, tallit.

Noin muuten vauriomallinnuksesta en osaa vielä sanoa kuinka laajaa on jos toisia kolhii tai kuinka lujaa uskaltaa täräyttää vaikka Monacon seinävalleihin ennen kuin ripustukset sun muut hajoavat... toistaiseksi sen verran suurilla helpotuksilla pelannut että oppii ajamaan ja pääsis peliin kunnolla sisälle.

Sonylta taisi mennä tämän jälkeen lisenssin tehdä F1 pelejä (meni EA:lle mutta sieltä suunnalta ei vielä olla saatu peliä aihetta koskien tehtyä), harmi tämä vaikuttaa ihan kohtuulliselta tekeleeltä kuitenkin ja varmasti olisi tekijöillä ollut paljon lisää annettavaa uuden sukupolven konsoleille.

Orange Boxin ja Halo 3:n Co-op-läpäisyn väliin olen jotenkin yrittänyt saada ängettyä väliin käsikonsolipelejä, tällä hetkellä Chibi-Robo! Park Patrolia ja Polarium Advancea, jota olen pelannut lähinnä bussissa.

Chibi-Robon DS-seikkailu ei noin parin tunnin pelaamisen jälkeen tunnu yhtä hyvältä kuin ensimmäinsen, Cubelle ilmestynyt Chibi-Robo!, mutta pirteän erilainen se onneksi on.
Ensimmäisessä pelissä Chibi-Robo yritti pelastaa perheen muun muassa avioerolta, yllättävän vakava ja iso asia noin värikkäältä ja "simppeliltä" peliltä, joka oli ehdottomasti yksi niistä jutuista joka minua pelissä puoleensa veti. Park Patrolissa pienen robotin pelastuksen kohteena on kaltoin kohdeltu ja saastunut puisto kaupungin laidalla. Toki ilmaston saastuminen ja sellainen on hyvin tärkeä asia, mutta silti se tuntuu aiheena hieman. . . persoonattomalta.
Ensinnäkin, ensimmäisessa pelissä Chibi toimi hyvin paljon perheen parissa, joka toi peliin kaksi asiaa: kontaktin ihmisten kanssa sekä kokoeron Chibiin ja sen ympäristöön. Pienelle robotille tavallinen omakotitalo oli aivan valtava paikka täynnä koloja ja nurkkia tutkittavaksi ja siellä asuvat ihmiset tuntuivat oudon realistisilta, varsinkin kun muut talossa olevat asukit olivat (usein täysin sekaisin olevia) leikkikaluja. Park Patrolissa tutkittava alue puistoineen ja kaupunkineen on loppujen lopuksi varsin lättänä ja ilmeisesti leikkikalut ovat tällä kertaa paljon isommassa roolissa kuin tavalliset ihmiset, joista näkyy tällä kertaa Peanuts-tyyliin pelkästään jalat, joka hieman kylmältä ja persoonattomalta. . . Ymmärrän toki, että DS:n tekniset rajoitukset ovat suuri osa pelin maailman ja hahmojen suunnitteluun, mutta onhan tuo silti tylsää. . .

Onneksi sentään ihanan värikkäät grafiikat ja hassusti pelitapahtumista muodostuva musiiki* on saatu ahdettua varsin onnistuneesti pienelle DS:n kasetille. Myös pelin isoin uudistus ensimmäisestä pelistä tuntuu hauskalta: pelastettavaa puistoa täytyy tosissaan muuttaa, sekä kukkia kasvattamalla, että myös ihan oikeasti rakentamalla sitä, joka on kuin pieni jumalsimulaattorin tapainen peli hieman Populousin tyyliin. Ja kosketusruutuakin käytetään sekä runsaasti, että hauskasti. Pyörää poljetaan pyörittämällä polkimia, kukkia kastellaan pumppaamalla pumpulla vettä ja kukat kasvatetaan tanssimalla, joka onnistuu pyörittämällä levylautasta!

Polarium Advance taas on juuri niin täydellinen bussi-peli kuin toivoin sen olevankin. Grafiikat ovat kivan simppelit, koneen käynnistämisestä ensimmäisen puzzlen aloittamiseen kuluu tuskin viittä sekuntia ja peliä voi jopa pelata yhdellä kädellä jos Micro tai SP löytyy. Ei siis haittaa vaikka ei istumapaikkaa saisikaan!


Ja loppuun pitää ilmoittaa, että Score Attackin kolmatta ketjua tuskin ehdin tekemään hetkeen. . . Tiedän, että edellisestä taitaa olla jo kolme viikkoa kaiketi, mutta pelattavaa löytyy niin paljon ja jotain sosiaalisiakin juttuja löytyy varsin runsaasti, että en oikeasti tiedä koska ehtisin perustaa uutta ketjua. Joten jos joku kovasti kolmatta ketjua kaipaisi ja haluaisi sellaisen perustaa, niin antaa palaa minun puolestani! Pelinähän taisi olla joku Metal Slug-sarjasta.

Crysiksen demoa. XP:ssä pelasin, kun Vistassa kuulemma kyykyttää koneen aika tehokkaasti. Graffat luonnollisesti niin korkeat kuin XP:ssä saa (lukuunottamatta resoa ja muutamia asetuksia) ja pyöri asiallisesti. Pelin fysiikat on erittäin hyvin tehty ja nanopuku mahdollistaa joko näyttävien tai salakavalien temppujen teon ja ennenkaikkea hauskojen. Näkymättömänä hiippailet vihun viereen, vaihdat puvun lisämään voimaa, lyöt vihua nyrkillä ja lopuksi katso monen metrin ilmalento. Nopeutta lisäämällä pääsee nopeasti vihollisten selustaan. Tällöin tosin puku ei kestä yhtä kovaa kuritusta ja kuolet nopeammin jos jäät tuleen makaamaan. Näkymättömyys kestää vain jonkin aikaa kerrallaan ja puku palautuu normaalitilaan (vahvistettu panssari), joten koko aikaa pelissä ei voi näkymöttämänä hiippailla, parempi niin. Myös lyönti tai ampuminen poistaa näkymättömyyden. Puku myös parantaa pelaajaa, joten taktikoimalla ja suojaa hakemalla pystyy nopeasti parantumaan pitkissäkin taistoissa. Vihollisten joukkoon ei tosin kannata suinpäin syöksyä, ei se puvun vahvistettu panssarikaan kaikkea kestä. Mutta kaikenkaikkiaan nanopuku mahdollistaa aikamoisen leikittelyn vihuilla ainakin siihen asti kunnes ufoja alkaa tulla vastaan. Myös aseeseen liitettävät lisävarusteet on hyvin toteutettu. Kaiken kaikkiaan demon perusteella hauska peli ja teknisesti tyrmäävä, ei toki mikään suoranainen genreuudistaja, mutta kunhan oppii nanopuvun salat, on peli todella hauskaa.

Minäki haluun Crysistä, mutta haaveeksi jää kun kone nykii jo HL2:sta pelatessa. :(

Pelasin Guitar Heroa, Frequencyä, Pro Evo kutosta. Kaikki vitutti. Jo pelihyllyyn katsominenkin vituttaa. Koko peliharrastus vituttaa. GAF vituttaa. Paska vituttaa.

Anteeksi, nyt ei vaan tämä pelaaminen oikein nappaa.

Tänään aamulla kello 11 se tapahtui. PS2:n parhaan nettipelin servut suljettiin Euroopassa. Metal Gear Online oli pystyssä reilun vuoden. Pelitunteja kertyi ~330 tuntia. Pahvilaatikossa vietin tuosta ajasta varmaan puolet.

Majuri Raikovin "crotch strikea" sain kokea monet karvaat kerrat, useimmat disconnectaukset tapahtui tämän jälkeen. Ocelotin Single Action Army osoitti ylivoimaisuutensa ahtaissa käytävissä. Ja se v***n baretti, joka pelasti varmalta kuolemalta päähän kohdistuneen laukauksen jälkeen. Sokolov... no, jos helppoa uhria olit etsimässä.

City Under Siege oli mapeista suosituin. Se sisälsi vähän kaikkea: korkeuseroja, ahtaita käytäviä ja laajoja avoimia alueita. Se myös sopi kaikkiin pelimuotoihin erinomaisesti.  C.U.S nähdään vielä MGO 2:ssa. Killhouseista nopeaa toimintaa etsivät sai kiksinsä. Pillbox purgatorystä retkeilijät tykkäsi, pahimmat stat boosterit löytyivät täältä. Mountain oli vähän epätasapainossa joukkuepohjaisissa pelimuodoissa. High Icen huono näkyvyys teki siitä epäsuositun, itse pidin strategisemmasta lähestymisestä. Brown Townin aavikkoteemasta ja monipuolisuudesta diggasin, MGO:n paras mappi mielestäni.

Snakena pelaaminen Sneaking-pelimuodossa hyvin Sonaria käyttäviä pelaajia vastaan oli melko haastavaa. Chaff kranaatin oikea-oppinen käyttö kannatti opetella. Rescue onnistui hyvin pelimuotona, se ei vaan ollut läheskään niin suosittu kuin olisin halunnut. Team Deathmatch ja Capture toimi, Deathmatchin levottomuus ei sytyttänyt.

Viimeisenä yönä pelaajamäärä lähenteli kahtasataa, normaalisti tuohon aikaan pelaajia on korkeintaan 100. Tunnelma oli melko haikea, kukaan ei jaksanut valittaa mistään. Porukka halusi ottaa kaikki irti viimeisistä hetkistä. Mese osoitteita vaihtui tiheään tahtiin. Kaikki hoki, että toivottavasti nähdään MGO 2:ssa. Joku pelin vasta ostanut valitti hukkaan menneitä rahoja. Muutama serveri keskittyi pelkästään yleiseen sekasortoon ja viimeisiin viesteihin.

Konami onnistui lagisten alkuongelmien jälkeen tekemään MGO:sta erittäin onnistuneen paketin.  Monimutkaiset kontrollit MGS-sarjaan perehtymättömille ei kieltämättä olleet kovin aloittelijaystävälliset, mutta ne tekivät pelistä syvällisen. Persoonallisuus on se juttu, joka erotti tämän muista nettiräiskyttelyistä.

MGO 2 jatkaa tästä puolen vuoden päästä. Rest In Peace MGO.

Tuli tänään vihdoin viimein taas pelattua Colossusta, ja täytyy myöntää, että se oli ehkä paras heräteostos ikinä. Aiemmin en ollut surmannut kuin ensimmäisen kolossin, mutta tänään kukistin neljä lisää. Eliminoiminen on kyllä hauskaa puuhaa, etenkin kun ratkaisut selkään pääsemisestä on välillä aika erikoisia, mutta silti toimivia.

Pelimaailma on kaikessa tyhjyydessään todella kaunis ja tunnelmallinen. Rotkot ovat näyttäviä, ja tasankojen yli on todella mukavaa ratsastaa, vaikkakin Agro välillä niskotteleekin. Tosin kapeiden rotkon ja kallion välisten ledgejen läpi on mukavaa ratsastaa, etenkin kun Agro on viisas ja osaa kulkea itse niillä todella sulavasti ilman ohjeistusta.

Pelikello näyttää jo lähes kahta tuntia, enkä ole peliin pettynyt. Toivon, etten siihen myöskään tule pettymään, mutta toisaalta tilanne ei näytä siltä, että tulisin ostosta missään vaiheessa harmittelemaan.

Tuskinpa tulet pettymään, meininki vain paranee loppua kohden. Pelin lopetus unohtumaton, joten jo sen näkemisen takia kannattaa vääntää peli läpi, ja ilokseenhan sen muutenkin vääntää.
Myös ICO on pakko-ostos, jos et ole sitä jo läpäissyt.  ;)

Jep. 11 kolossia on nyt kaatunut, ja jokaisesta taistelusta olen nauttinut. Aivan käsittämättömän hyvä peli, ja olen täysin ihastunut siihen.

ICO löytyy kaveriltani, jolta saatan saada sen jossain välissä lainaan. Hän ei kuitenkaan siitä niin hirveästi pitänyt, mutta tahtoisin silti koittaa sitä. Toivottavasti sekin osoittautuisi hyväksi.

Hellgate: Londonia tuli tossa pelattua. Guardianilla pelasin, aikamoinen tankki. Demossa pelasin marksmanilla ja kuolin yhteen isompaan örkkiin, niin nyt guardianilla kyseinen mörkö kaatui suhteellisen helposti. Pelissä on omat vikansa, mutta kyllä ne hyvät puolet painaa vaakakupissa sen verta enempi, että peli saavuttaa statuksen "ihan hyvä". Pelin miljöiden ulkönäkö vaihtuu joka pelikerta, vaikka toki ne rakentuvat samoista elementeistä joten täysin erilaisia niistä ei tule. Jo aiemmin tutkitut alueet muuttuvat ja niihin ilmestyy uusia hirviöitä ja tavaroita.

Tästä on jo aikaa...öh...kaksi päivää, mutta enpä silloin päässynnä kirjoittelemaan.
God of War 2 läpite. Joo-o...tykkäsin ja sopiva jatko ykköselle, ainut, että loppu jäi tavallaan ärsyttämään, olisin halunnut pelailla pitempäänkin. Tämä oli kyllä helpompi, kuin ykkönen, vaikka parissa kohtaa yrityksiä kyllä kului, mutta ei tässä ollut mitään verrattuna ykkösen perheensuojelu-tehtävän helvetilliseen vaikeuteen, ja ehkä hyvä niin.
Mutta verta ja paljaita tissejä olikin sitten sopivasti (ja se seksi minipelikin löytyi) niin eihän tämä huonokaan voi olla... :)

project gotham racing nelosta.

se tyyppi pitäisi hirttää munista joka on keksinyt että laitetaan yhteen kisaan ajettavaksi nyrren behemoth versio vääräänsuuntaan.
nyrreä kun on ajettu konsolipuolella jo pgr2:ssa, pgr3:ssa, forzassa ja gran turismossa oikeaan suuntaan niin voitte kuvitella kuinka vittumaista sitä on ajaa väärään suuntaan.
minä kun vielä luulin että kaikki arcade kisat on pakko vetää sekä prätkällä että autolla jotta saa saavutuksen.
pelasin tuota nyrre kisaa sitten prätkällä hopea tasolla ja jumalauta että siinä meni hermot, pelissä kun on muutenkin ne prätkät aivan paskoja autoihin verrattuna ja tuossakin tulee vastustajaa ohi joka puolelta heti ekalla suoralla ja jos kurveissa hiukankin menee ruohikolle niin se huora kaatuu sen prätkän kanssa.
ja noin käy usein kun sitä nyrreä ei vaan osaa ajaa väärään suuntaan ja on yleensäkin pyhäinhäväistys että sitä pakotetaan noin ajamaan.

mitäs siinä sitten, ohjain lentää sohvalle, koitetaan uudestaan, ohjain lentää seinään ja tapetista lähtee pala, ohjain lentää lattiaan ja muovinpalat lentelee, ohjain lentää roskikseen, ohjain tongitaan roskiksesta ja kokeillaan ja perkele sehän toimii vielä.
muovia siitä puuttuu ja teipillä pysyy kasassa mutta kaikki napit ja muut toimii, ei se ollutkaan niin heikko mitä luuli.

kyllä tuokin kisa meni läpi ja sitten yöllä luin foorumilta että se riittää kun ajaa autolla kaikki muut kisat paitsi ne jotka on pakko ajaa pärrällä että saa saavutukset.
tuon kun olisi tietänyt aikaisemmin.
jos saavutuksen kuvauksessa lukee complete every arcade event with silver/gold/platinum difficulty niin totta munassa minä ymmärrän sen niin että jos haluaa vaikka hopea saavutuksen niin kaikki kisat pitää vetää sekä prätkällä että autolla koska molemmille on omat mitallinsa.

Pelaaminen ei nappaa, mutta silti Crysis polttelee?

Hä?

Ei kun, anteeksi, en varmaan lukenut oikein...

Mitä?

EDIT: (http://www.wishingline.com/blogimages/200posts.jpg)

No... juu. Kiinnostus pelaamiseen vähenee koko ajan ehkäpä eniten siksi, että PeeCeeni on aika pelikelvoton ja konsoleista (isoista) löytyy vain Ps2, ei seuraavaa sukupolvea lainkaan. Ja koska minulta ei löydy sitä, mistä nykyään paljolti puhutaan, en jaksa seurata mitään aiheeseen liittyvää, koska se ei minua kosketa ja olen täten aika ulalla kaikesta. Tämä on vähän turhauttavaa, mutta eiköhän se korjaantuisi jos vaan jotain uutta laitetta ostaisi taloon.

Minua siis kyllä polttelee paljon muukin, kuin Crysis, mutta niistä peleistä joita omistamilleni konsoleille on, ei yksikään oikein nappaa. Phantom Hourglass tuli kyllä tilattua ihan siinä toivossa, että pelaamisen koukku taas löytäisi ja solmisi itsensä tiukasti perskarvoihini. Olipa kauniisti sanottu.

Super Mario Bros 3:n ympärille nivoutuu niin suuri osa lapsuusmuistoista että pelin puolueeton käsitteleminen on täysin mahdotonta. Siten tunne oli juhlava kun latasin pelin Virtual Consoleen ja napsautin sen ensimmäistä kertaa päälle moniin vuosiin. Ja mitäpä siitä voisi sanoa: se on sama, pikselintarkasti ohjautuva, yhdet pelihistorian parhaimmista musiikeista omaava ja ikimuistoiset radat sisältävä peli, joka yhdessä Megaman 2:n kanssa on niitä pelejä, jotka sytyttivät pelaajan liekin sisälläni.  Goldeneye 007:n, Super Mario 64:n ja Ocarina of Timen avustuksella sama liekki syttyi ilmiroihuun.

SMB3 tuntuu jopa paremmalta alkuperäisessä asussaan kuin päivitettynä All-Stars painoksena. Kaikki on niinkuin lapsuudessa muistankin niiden olevan.  Kaksi ekaa maailmaa napsahti läpi tuossa äsken ja päällimmäinen tunne oli koko ajan "miten hemmetissä tämä voi olla näin hyvä peli?"



Olin niitä, jotka rankkasivat Resident Evil 4:n vuonna 2005 erityisen korkealle, ja jotka samalla läpäisivät pelin vain ja ainoastaan yhden kerran. Nyt kun asetin Wiin sisään liiketunnistinohjauksella varustetun, päivitetyn version, pelasin itseni saman tien chapteriin 2-1.  Kahden vuoden tauon jälkeen peli tuntuu fantastiselta.

Tässäkin pelissä pelimaailma imaisee sisäänsä entistä napakammin ja se ansio on jälleen ohjaustyylin koriin putoava. En voisi olla tyytyväisempi tavasta, jolla peli on Wiille kontrolliuudistuksineen tuotu.

Viikonlopun ykköspeliä eli Call of Duty 4:sta ja on muuten laadukas peli. Grafiikkaa on hienoa ja pyörii meikän koneella hyvin ja äänet on varsin munakkaat omasta mielestäni. Peli vangitsee sodan sekä taktisen että kaaottisen puolen hyvin (tai ainakin niin luulisin, mutta en ole sodassa ollut joten pelkää mutuilua tämä on). Tekoäly on varsin hyvää ja vihut hakevat suojaa ja tulittavat sieltä eivätkä ramboile suoraan päälle (tätä vikaa oli hieman Crysiksen demossa). Korkealla tulee olemaan listalla kun vuoden parhaita pelejä rankataan, mutta tuskin ihan yltää vuoden parhaaksi, kun kovia nimikkeitä on tullut ja tulossa. Valitettavasti yksinpeli on kuulemma lyhyt.

Viikonloppu hujahti täälläkin Call of Duty 4:n parissa ja jatkuu edelleenkin. Moninpeliä tuli tahkottua tuonne klo 4 saakka kunnes malttoi mennä koisimaan kun nainen sai ylipuhuttua :D ja yksinpelikin vielä kesken kun pienissä osissa sitä pelannut. Kyllä tästä moninpelistä riittää loppu vuodeksi hauskuutta aivan varmasti.

Viimeinen kolossi kaatui tänään, kun pääsin vihdoin Shadow of the Colossuksen läpi. Sinäänsä olisin toivonut hieman vaikeampaa loppuvihollista, mutta kai sitä pitää sitten pelata Hard mode läpi, niin saatan nähdä vilauksen Game Over -ruudusta. Viimeinen kolossi nujertui todella helposti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Lopetus oli aika ennalta-arvaamaton ja surullinen. Todella kaunis ja lämmin, mutta samaan aikaan koskettava, ruma ja surullinen. Koskaan aiemmin mikään pelin loppuepisodi ei ole aiheuttanut tällaisia tunteita.

Tämän pelin takia niitä konsoleita pitäisi ostaa ja pelejä pelata. Pitäisiköhän jossain vaiheessa hommata PS3 ihan pelkästään Team Icon seuraavan projektin takia? :rollaus:

Call of Duty 4:sta edelleen. Sniperitehtävään (One Shot, One Kill) asti olen nyt yksinpeliä pelannut ja moninpeliäkin jonkun verran kokeillut. Todella hienoa menoa ollut tähän mennessä ja peli ei ole raskas vaikkakin grafiikka on hienoa. Se Spectre tehtävä oli hieno sekä samaten sen viimeisen kersantti Jacksonin kentän helikopterista tulittaminen. Epäileville Tuomaille suosittelen peliin tutustumaan jos räiskintä/sota ei aiheuta oksennusreaktiota.

COD4 saapui eilen taloon ja peli on aivan loistava, vaikka vihaankin sotapelejä. Vedin eilen putkeen muutaman tehtävän läpi ja tunnelma 50"-tv:llä ja kotiteatterilla on aika huikea. Tosin olisi pitänyt suoraan aloittaa vaikeimmalla vaikeustasolla, kun ei tämä ole läheskään niin hankala kuin arvostelujen perusteella arvelin. Halo 3:n yksinpeli on edelleen kesken, kun se on täyttä paskaa, mutta tämä kyllä tulee varmasti vedettyä läpi pariinkin otteeseen.

Moninpeli on myös todella kovaa kamaa myös ja paranee koko ajan, kun saa omaa hahmoaan kasvatettua. Muutama eka matsi meni kuollessa koko ajan, kun Halossa ehti tottua siihen, että vihuun saa upottaa lippaallisen luoteja, ennen kuin se kuolee, mutta kyllä siihen aika nopeasti sisälle pääsi. Tässä pelissä aseet sentään tappaa! En kuitenkaan osaa sanoa vielä varmaksi onko tässä parempi moninpeli kuin Halossa, vaikka siltä tuntuukin tällä hetkellä. Molemmissa on hyvät puolensa, mutta Halossa yksilötaidot tulevat paremmin esille kuin tässä.

Olen vihdoin päässyt pelailemaan enemmän kun muutimme kaksioon tyttökaverin kanssa. Vielä kun BB-julistettaisiin pannaan ja kiellettäisiin yleistä olotilaa kirvelevänä ja tuhoavana ohjelmana pystyisin pelaamaan varmaan päivittäin ja usean tunnin. Ehkä toivon liikoja :rollaus:

Mutta siis, Wii ja Zelda ovat olleet tällä hetkellä pelaamisen kohteena. Ja pakko myöntää, Nintendo kyllä osaa. Pelasin yksin ilman häiriöitä noin klo: 22 - 24, pääsin tunnelmaan ja toimintaan todella hyvin sisään. Ja voi voi kun ei olisi malttanut lopettaa ollenkaan. Peli on yksinkertaisesti hieno. Joka kannalta. En tosin ole pelannut kuin alun vasta joten...mielipide voi tietysti muuttua. Tästä huomaa ainakin että minut saa innostumaan pelista kunhan tunnelma on kunnossa. Tämä siis sen perusteella että en ole vielä ehtinyt paljon pelaamaan ja olen jo innoissani.

Ihan alku pelistä tuntui kyllä hiukan tylsältä. Poukkoilin sielä täällä ja ratsastelin Eponalla. Pidin enemmän Ocarina of Timen alusta. Sitten kun päästiin vähän miekan varteen ja susi muotoon alkoi homma kiinnostamaan enemmän. Tunnelma oli hieno kun meni Midnan kanssa torniin jne. Olen yleisesti sen kannalla että grafiikka tuo tunnelmaa todella hyvin, mutta en vieläkään käsitä "HD-ajan" vetovoimaa, varsinkin sen jälkeen kun on pelannut Twilight Princessiä. Ehkä johtuu siitä kun en ole messujen ja pelitilaisuuksien lisäksi "HD-aikaan" tutustunut...

Kaksi telkkaria (salkkareille pieni makkarissa ja peleille suuri olkkarissa) takaa onnen parisuhteessa.  :rollaus:

Ei. Vaan kaksi telkkaria ja kaksi digiboksia. Ja loven lompakossa. Ja nyt muuton jäljiltä lompakossa jo "pienoinen" lovi löytyy valmiina joten ei heti tule uuden TV:en hankinta eteen. Ideana hyvä kyllä.

TP:n alku on tosiaan hitaanpuoleinen. Tyyntä ennen myrskyä. Seikkailu tarvitsi tosin tälläisen alun, sillä Linkin roolissa on mukava maistaa tavallista elämää Ordonin maatilalla ennenkuin helvetti repeää valloilleen.

Kolmannen temppelin jälkeen Twilight Princess näyttääkin sitten terävimmät kyntensä ja passittaa ruudulle järjestäen upeita hetkiä. Olet siis vasta tulossa nanna-vaiheisiin. Lupaa todella hyvää, että jo nyt olet innoissasi pelistä.

Pitää uudelleenpelata TP ehkä jouluna porukoiden luona.

Castlevania: Dawn of Sorrow:ta tuli viimeksi pelattua.
Pelikello näyttää yli 7h ja linnasta on tutkittu nyt noin 70%. Ei ole kyllä tämäkään metroidvania pettänyt. Kaikki toimii pelissä sulavasti, eikä pelistä ole oikeastaan mitään muuta negatiivista sanottavaa kuin uudet paskat anime-videot. Tunnelmassa ja musiikeissa ei aivan Symphonyn tasolle päästä, mutta muuten kyllä ylletään täysin samalle tasolle.  :)

Älä nyt sinäkin ala tätä paskaa viljelemään.


Super Mario Sunshinea olen tässä pari päivää tahkonnut ja noin 70 tähteä takana. Alku oli pelissä loistavaa kun paikat olivat tuntemattomia ja tutkimista riitti. Hyvin nopeasti kuitenkin maailmat kävivät tutuiksi ja peli meni tähtien systemaattiseksi keräämiseksi. Ei tämä täysin huono asia ole, mutta kun peli on helppo kuin mikä ja rakettirepulla pääsee minne vaan nopeasti niin tylsyys alkaa iskeä. Ei todellakaan mikään Mario 64:sen (ja ilmeisesti Galaxynkaan) tasoinen tekele näin kenttäsuunnittelunsa puolesta. Hyvän näköinen ja välillä kuuloinen paketti kuitenkin huipulla ohjauksella. Pari todella homoakin tehtävää on pelissä ollut, mutta ei mitään mistä ei kiroilemalla selviäisi.

Niin ja olihan tuossa vähän aikaansa edellä olevat vesi-efektit :o

Aloitin Wind Wakerin huvikseni lähinnä alkudemoa katsoakseni, mutta on tässä sellainen imu, että saatan jopa aloittaa läpäisyn suorin tein. Paras Zelda.

I agree.

Jep.

Ocarina ei oikein iskenyt kun pelasin sitä ekan kerran Cuben collector's edition-levyltä.

Mäpä pelasin sen Ocarinan siitä paketista ekana ja sitten ihmettelin kun WW ei oikein iskenyt.

EDIT: siis Wind Wakerin bonuslevyä tarkotin.

Ocarina of Timea ei voi oikein ymmärtää jos sitä katsoo pelkästään tämän päivän vinkkelistä. Wind Waker kestää varmasti paremmin aikaa, mutta Ocarina of Time on silti parempi peli.

Nuo kaikki TP:n ohella on lähes samalla viivalla minun henkilökohtaisessa Zelda-hierarkiassa. Twilight Princess oli ensimmäinen 3D-Zelda, jonka pelasin ja sitä seurasi Wind Waker. Viimeisenä pelasin Ocarina of Timen.

Wind Wakerissä plussaa saa vapaa kamera, joka puuttuu OoT:sta ja TP:sistä. Twilight Princessin vahvuus taas on sen pituus ja susi-osuudet. Ocarina of Time taas pesee muut juonellaan ja kahdella aikakaudellaan.

2D-Zeldoja taas on paha tähän vetää, sillä niitä ei oikein voi verrata uudempiin. Niistä paras on kuitenkin ehdottomasti Link to the Past.

OK...

Kaikista muista Zeldoista kyllä puhellaan, mutta se paras aina unohdetaan. Majora's Mask hakkaa nimittäin muut 3D-Zeldat yhdellä kädellä. Ainoa Zelda jossa on jopa haastetta, parhaat hahmot, eniten sidequesteja ja lisäksi niistä saa jopa palkinnoksi hyödyllisiä tavaroita. Pelissä on myös muutakin kuin pelkästään luolastosta luolastoon juoksua. Peli jäi vähän unholaan monilta, kun sattui tulemaan juuri Ps2:n julkaisun aikoihin.

Nolona myönnän että tämä jäi minultakin väliin. Lähinnä sen vuoksi kun se vaati sen extra muistin N64:ään. Harmittaa melkein...Mutta onneksi on VC :) Pitää vain odottella että peli tulisi VC:hen. Toivottavasti tulee...

Ei kai peli muuten vielä sielä ole? En ole kovinkaan tarkasti sitä vielä selaillut :) Muistelin vain että OoT sielä on jo mutta Majora´s Maskia ei vielä ole.

Käsittääkseni ei ole. Luulisin, että serkkuni olisi pitänyt asiasta jonkinmoista metakkaa.

Edit:
Juu, tarkistelin eikä näkynyt.

Majora´s Maskin VC-versiota todellakin odotellaan. Mutta luoja sentään, toivottavasti tulevan virtuaalikonsoli-version emulointi on täydellistä eikä sitä ole tehty niinkuin Cube-Majoraan huitaisten. Pelihän kaatuili paljon, mikä MM:n tallennussysteemi huomioon ottaen oli paha juttu.

Täydellisesti emuloitu Majora VC-versiona on my bueno.

Majoras Mask on jäänyt kokematta, samoin kuin koko N64. Virtual Console -julkaisua odotellaan täälläkin.

Tuli tuossa muutama tunti veivattua Gamestopista poistettua Guitar Hero 3: The Legends of Rockia PS2:lla. Paskat grafiikat, paska käyttöliittymä, homot boss battlet joiden homous vetää jopa vertoja mehiläismariolle. Ohjain on vielä alempaa paskaa kun nuo edellä mainitut yhteensä. Biisilista ja pelattavuus ovat onneksi tuttua parhautta. Se langaton ohjain on ehkä paskin tekele pelimaailmassa heti Wii Zapperin jälkeen. Aivan järkyttävä viive, meinasi lentää roskiin heti tokan biisin aikana. Noh, onneksi löytyy kaksi ohjainta jo valmiiksi niin pääsin rokkaamaan oikee huolelliseST.

Setissä numero 8 asti olen expertillä. Muutama homo biisi vaatinut pari yritystä, mutta aika helppoa kamaa kokonaisuudessaan. Illemmalla vielä Onen kimppuun.

Muistan DigiExpoilta, että frettinappulat ainakin olivat huonoimmat ikinä. Todella huono palaute ja näppäimet olivat liian löysät.

Hoho, mulla ne on taas kireämmät kuin sammunut ysikolmonen. Huonot ne napit silti on.

EDIT: Noniin, nyt on Number of the Beast ja Cliffs of Dover läpi. One ja Raining Blood hinkataan sitten huomenna. Ja kaikkia kiinnostaa. Haloa. Livessä.

Perjantaina Gamestopista hakemaani Guitar Hero 3:sta on tullut pelattua parin kaverin kanssa useampi tunti. Kyseessä on ensikosketukseni koko pelisarjaan, joten mitään päätä huimaavaa ei meno vielä ole. Easylla kaikki meni vielä melko heittämällä, mutta normaalilla viimeinen boss battle tuntui hankalahkolta parin kokeilun perusteella. Tuon läpäisemisen jälkeen on tarkoitus luonnollisesti siirtyä hardille, jonka läpäisemisen uskon olevan jo huomattavasti hankalampaa. Näin aloittelijalle siis...

Biisilista on varsin hyvä, joskin muutama täysin turha ja mitäänsanomaton kappale on eksynyt mukaan. Biisejä, joihin ei career-tilan läpäisyiden jälkeen enää uudelleen halua koskea.

Itse pelasin viimeksi Final Fantasy XII. Olin positiivisesti yllättynyt miltä se näyttää ja tarina on mielestäni maininnan arvoinen. Aloitellessani pelkäsin, että tuleekohan tämä nyt pärjäämään FF X kaltaiselle teokselle ja heti alkuun pisti silmään, että hahmot muistuttavat kyllä kympin hahmoja. Kuitenkin tämä ei osoittautunut liian häiritseväksi ja sain pelistä enemmän intoa irti kuin aluksi oletinkaan. Sarja sai minusta arvoisensa jatkajan.

Ai niin. Taistelemisesta täytyy sanoa, että olipa aluksi surullista katsottavaa kun hahmot ujelsivat laidasta laitaan ja viholliset kuolivat omaan röhötykseensä.

Soldier of Fortune 2: Double Helix:n aloitin eilen ja ihan mukavaa viihdettä mutta yksi asia vain hieman kummastuttaa nimittäin se että kaverini sanovat että he ovat ampuneet joltain tyypiltä pään palasiksi ja sen jälkeen leikannut puukolla kaikki raajat irti. Minulla taas on silleen että kun jotain tyyppiä ampuu, niin ei tule muuta kuin ampumahaavoja. Tietääkö kukaan ongelman alkulähdettä? Ei muuten haittaisi mutta tämä pelihän on kuuluisa sen väkivaltaisuuden takia. Ja kyllä, minulla on full violence päällä.

Elite Beat Agents.

Ensireaktio parin biisn jälkeen oli pettymys. Peli tuntui ihan kivalta, mutta ikävä kyllä vastaan pukkasi pelkkää perus rokkispoppisbiisiä, joka ei heilauttele viisaria suntaan taikka toiseen. Mutta sitten alkoi se oikean musiikin tulva: Y.M.C.A., Earth, Wind & Firen yksinkertaisesti ihana September, Jamiroquain Canned Heat, Material Girl... Selkeästi tällainen funkki- ja discomateriaali sopii peliin kuin hansikas. Toisaalta taas rokkibiisit kuten vegashenkeä huokuva Rock This Town ovat omaan keissiinsä sen verran täydellisiä, että niitä on todella hauska pelata. Yllätyksekseni totesin, että jopa yleensä varsin ärsyttävä Sk8er Boi toimi pelattaessa hyvin.

Stoorit vaihtelevat myös whatever-matskusta varsin hulvattomiin pätkiin. Village Peoplen tahtiin aarteita etsivä merikapteeni jaksaa huvittaa aina - vaikkakin In The Navy olisi ollut jotenkin natsaavampi valinta tähän chapteriin - ja vahingossa Atlantiksen löytävä öljysheikki pudotti myös. Juuri sopivaa dorkahuumoria niin pelitunnelman kuin kepän huolettoman sarjakuvaulkoasunkin huomioon ottaen. Kaikki jutut eivät kylläkään ole niin huikeita, ja itsekin häiriinnyin Pelaajan arvostelijan tavoin siitä keissistä, jossa pikkutytön isä lupaa tulla jouluksi kotiin mutta kuoleekin auto-onnettomuudessa. Mitvit!? Biisi oli kyllä ihan hieno, ja stoorikin muka onnellinen loppujen lopuksi, mutta ei tämä silti sovi joukkoon yhtään.

Paria biisiä vaille olen kaikki pelannut, ja yhden bonaribiisinkin, joita vissiin pari kolme ainakin löytyy. Nämä viimeiset alkavat olla jo aika infernaalisia, vaikkakin sanoitusrytmityksiin nojaava pelimekaniikka takaa sen, että biisi on aluksi todella vaikea, ellet osaa sitä ulkoa. Samalla tämä toimii tietty toisin päin: naputtelu käy kuin ajatus, kun työn alla on joku feivoriklassikko. Tähän asti olen ehdottoman tyytyväinen, ja nyt jää vain nähtäväksi kuinka kauan peli jaksaa pitää otteessaan.

"A fire breathing golem!!"

CoD 4: MW. Yllättävänkin vaikea Hardenedilla. Aika hiki hatussa tullu väännettyä...

Ace Combat 6 on ollut noin 14 tehtävän ajan aika mukava kokemus. Eipä se oikeastaan tarjoa sen enempää mitä pelin demo ja sarjan aiemmat osat ovat tarjonneet nätimmän grafiikan lisäksi, mutta se riittää hienosti.

Juoni ja muu väliosa-puoli on kyllä aika tönkköä, mutta jotain kovasti peli yrittää olla filosofinen, syvällinen ja eeppinen, joka on aika herttaista. Tosin pelin eeppisyys tulee esille kun lentää viholliskoneiden läpi, onnistuu pamauttamaan yhden niistä ohjuskaksikolla palasiksi, lähtee hurjalla vauhdilla karkuun ja katsoo taaksensa, jossa näkyy kaunis sekamelska joka koostuu sinisestä taivaasta, kirkkaasta auringosta, valkoisista pilvistä, miljoonista ohjusvanoista ja pienistä liikkuvista pisteiltä näyttävistä lentokoneista.

13. tehtävä on ollut tähän asti se kaikkein huiken: aluksi pitää lentää matalalla kapeassa solassa vältellen vihollisten tutkia ja posauttaa vastaantulevat tukikohdat mahdollisimman nopeasti, jonka jälkeen perässä onkin melkein kaksikymmentä viholliskonetta yrittämässä ampua ohjuksia pelaajaa kohti. Ja niitä ohjuksia oikeasti tuli kohti; jos lensi suoraan edes hetken, niin pamahti. Jotenkin sitä onnistui selviämään hengissä, monen, monen, yrityksen jälkeen kierrellen ja kaarellen ja ampuen ohjuksia, jos joku vihollinen eteen sattui eksymään, kunnes omat apujoukot tulivat apuun. Oli kivaa huokaista helpotuksesta, kun koneen status vilkkui punaisena ja ohjukset olivat nollassa ja takana omat sinisellä värjätyt koneet pudottelivat punaisen värisiä koneita.

Chibi-Robo! Park Patrolkin meni läpi, mutta siitä olen tainnut kirjoittaa jo tarpeeksi täällä. . . huomenna sitten viimeinkin Psychonautsia!

tuo ei olisi ollenkaan niin paha jollei jotkut tehtävät olisi täynnä niitä loputtomasti spawnaavia vihollisia joita ilmestyy kunnes  ylittää tietyn kohdan kentässä.
yleensä noita spawnaa johonkin taloon eikä ne lopu ennen kuin jossain vaiheessa rushii sinne kämppään sisään ja noin tuleekin kuoltua aivan liian monta kertaa.

Jep, se on nimenomaan se ärsyttävin asia. Tähän mennessä vaikein kohta tuli siinä, kun piti odottaa helikopteria poppoolla Team Ghillie. Onnistu pääsemään jo ärräpäitä.

Cod4:sta on tullut pelailtua jonkin verran ja mitä enemmän pelaan, niin sen paskemmalta tuntuu. Kun alun "ahaa"-elämykset audiovisuaalisen puolen suhteen alkaa laantua, niin pohjalta löytyy aika perus roska.

Ensinnäkin yksinpeli on suurimmaksi osaksi täyttä paskaa, vaikka hyviäkin tehtäviä on. Tuntuu että väkisellä pitää koittaa jaksaa pysyä hereillä, kun sen verran tylsää meno on. Asiaa ei helpota yhtään, niin tekemällä tehty vaikeustaso. Tyhjästä ilmestyy vihuja selän taakse ja ties minne. Kerran sen kuitenkin läpäisee, vaikka välillä puuduttaakin. Onneksi sentään on lyhyt.

Moninpeliä ei jaksa pelata lähes ollenkaan, jos ei ole kunnollista peliporukkaa tiimissä. Random-pelaajien kanssa pelatessa kaikki huitelee missä sattuu ja kyykkii nurkissa odottelemassa helppoja tappoja. Ärsyttävintä on, että aina samat moninpelikentät pyörivät, vaikka kenttiä pitäisi olla aika paljonkin. Lisäksi snipereilla ei tee kovinkaan paljoa vielä, ennen kuin se uusi päivitys tulee, joka korjaa niitä. Vähän aikaa pelattua alkaa myös osata käyttää spawnkillejä hyväksi, varsinkin tietyissä kentissä joissa ne heräämiset kusee pahasti. Moninpeli kuitenkin paranee mitä enemmän pelaa, mutta jotenkin tästä puuttuu sellainen imu.

Vaikka olen niin kaukana jostain Halo-fanista kuin mahdollista, niin pakko sanoa, että kyllä se on silti reippaasti parempi peli ärsyttävine bugineenkin kuin Cod4, vaikka alkuun tuntuikin toiselta. Lisäksi kun kohta kuitenkin tulee jo Cod5, niin kukaan ei muista enää Cod4:sta.

Sellainen korkeintaa kasin peli.


Half-Life 2 tosin on jo reippaasti parempi peli. Pääsin juuri jonnekin kaivokseen sen Ravenholmin jälkeen, vai mikä lie onkaan. Pelissä on kyllä välillä umpipaska tekoäly vihuilla. Otat gravity gunilla laatikon naaman eteen, niin voi kävellä vaikka vihollisen naaman eteen, eikä se ala ampua, ennen kuin pudotat laatikon maahan. Tuolla tavalla olen mennyt monet hankalat "väijytyskohdat", jos on ollut vähän healtia. Lisäksi ampunen ihan älyttömän ankean tuntuista. Aseissa on hyvät äänet ja potkua, mutta niiden osuminen vihollisiin tuntuu niin typerältä. Ne vaan silleen vähän nytkähtävät ja tuntuu kuin ei osuisikaan. Grafiikka on vanhentunutta jo, mutta graafinentyyli on silti niin hyvää, että peli näyttää tietyssä mielessä paremmalta kuin monet uudet. Vesiefekti on liian hyvä. Tulee ihan jano, kun sitä katsoo.. >_> Vähän myöhässä olen pelaamassa läpi, mutta eiköhän tämä peli kuulu yleissivistykseen, joten hyvä että edes nyt tulee pelattua.

Samaa mieltä. Peli on merkittävin saavutus audiovisuaalisesti konsoleilla tähän mennessä, mutta kun tunteja on kulunut, alkaa moninpeli maistumaan samalta harmaalta pölypaskalta. Kuka idiootti on suunnitellut nämä toisiltaan identtisesti näyttävät Irak-betonihelvettimapit? Toinen suurimmista mokista on jonkinlaista realismia hakeva, mutta täysin bugaava osumamallinnus. Tällaiseen nopeatempoiseen sekoiluun ei yhdestä sarjasta kuoleminen sovellu sitten millään. Hedareita on turha edes yrittää ampua, ei vain siksi, ettei niitä ikinä sillä tavalla tunnu saavan bugailun takia, vaan siksi, että vastustaja kuitenkin nirhaa sinut sinne päin ruiskaistulla sarjalla nopeammin. Jos haluaa tappoja, joutuu kämppimään paikassa, jonne kukaan ei pääse selän kautta yllättämään, mikä tosin tuntuu olevan päivän sana. Itse en siihen alennu.

Halo 3 oli parempi, mutta siinäkin on paskat mapit, eikä pelistä saa paljoa irti Matchmakingissa. Team Fortress 2:ta ei voi pelata lagin takia. Unreal Tournament 3 tulee PS3:lle. Sinne meni tämän vuoden live-pelit.

Omituista, sain hullunhuonosta Kane and Lynchistä jälleen intoa pelailuun, ainakin hetkeksi.

Kane and Lynch: kankea, ruma, buginen, tyhmä, huono, paska.

Kontrollit: "Hei poitsut, pistetään kaikki toiminnot täysin epäloogisesti näppäimille siten, ettei missään muussa pelissä ole moista nähty. Eikä sitten mitään kustomointihömppää, nämä toimii."

Tehtävät: "Otetaan kaikki Michael Mannin elokuvissa nähdyt toimintakohtaukset ja liimataan ne sellaisinaan peliin, eihän noita identtisiä ankeanharmaita maisemia, autoja ja vihollisia kukaan edes huomaa kaiken muun loiston alta. Niin ja eikö voitaisi samalla laittaa joku Irakki siihen kanssa, eikö se oo vähän niiku muotia nykyään? Ja koska aseilla mällättään ja paljon, täytyy äänissäkin olla jytyä!"

Tekoäly: "Toimihan se Splinterissäkin, eli copy/pastetaan sieltä."

Juoni ja dialogi: tästä en keksi mitään mukahauskaa juttua, koska skippasin kaiken mitä skipattavissa oli. Jotain perhedRRaamaa siellä yritettiin hakea. Mitä nyt poliisien, siviilien ja vankien teurastuksen lomassa ehti.

Oli miten oli, siinä vaiheessa, kun huomasin olevani Irakissa ampumassa helikoptereita ja satapäistä vihollisjoukkoa pelin loistavasti toimivan osumamallinnuksen höystämänä, päätin että on aika siirtyä eteenpäin!


Vuorossa seuraavaksi, Stranglehold: miten pitkältä kolmetuntinen voikaan tuntua? Kyllä, pidemmältä jopa kuin LotRit. Peräjälkeen katsottuna. EXTENDED EDITIONINA. Eli siis vähän samanlainen kokemus, kuin kivenlohkareen pyöritteleminen merenpohjassa. Ilman sitä kiveä. Tai jotain.


Noniin, nyt on roskapelit saatu pois alta, joten palataanpa Ninja Gaiden Sigman pariin. Mutta mitäs vielä, tämähän olikin yksi surkeimmista porttauksista ikinä! Pelaisin peliä mielummin vaikka 60 framen tuntinopeudella, jos se poistaisi järkyttävät screen tearing -ongelmat. Tai no siis, jos peli ei lataisi joka toinen minuutti. Kesken pelaamisen. Kun kerään jotain maasta. Now loading... please wait. Tallentaessa. Kun aloitan pelin. Uuuden tason. Valikoissa. Mutta hei, onhan tässä kuitenkin lisäsisältöä: lehmän lailla liikkuvan Rachelin tyhjänpäiväiset välitehtävät, joissa liikutaan tismalleen samoissa paikoissa kuin Ryullakin, ja lisävastustajat kuten suoraan hermoraunioiden rippeisiin ajavat, ihanasti renkaittaan vinguttavat moottoripyöräilijäavaruuskommandot. Tuplakatanatkaan eivät onnistu tuomaan mitään lisämaustetta tähän purjosoppaan.

Sen sijaan, että alkuperäisen pelin ongelmiin - kamalan sekava Tairon, tallennuspisteiden viereen respaavat ninjat, ovien avaaminen, scarabien kerääminen ja aarrearkkujen aukominen huitomisnappulalla, itemien kankea käyttö (joojoo, kyllähän ristiohjain on tajuttu ottaa käyttöön, mutta sekin on onnistuttu ryssimään päin persettä), Talisman of Rebirthin käytön pakollisuus kuollessa, pelin lopettaminen vain start + select -kombolla, josta ei edes mainita missään, sekava aseiden vaihtovalikko, vallankumouksellinen kamera, jne - olisi puututtu, on peliä vain viety huonompaan suuntaan.

Ninja Gaiden ei ole Ninja Gaiden, jos Itagaki ei ole messissä. Ikävä kyllä. Black on parempi.

Pari tuntia Psychonautsia takana ja on valitettavasti pakko jatkaa Scarffin linjalla. . .

Kyllä kai Psychonauts on jollain tavalla hyvä peli, mutta se tuntuu hukkuvan kaikenmaailman turhan alle; kerättävää hiluvitkutinta ja pomppivaa möngertäjää löytyy niin naurettavan paljon, että että en oikeasti tiedä mitä kentissä tapahtuu. Lisäkivana on ärsyttävän sekainen grafiikka, josta ei löydy yhtäkään suoraa viivaa tai perusväriä ja hudi, jossa on miljardi eri numeroa ja kuvaa, jotka vilkkuvat jatkuvasti koska tavaraa tulee kokoajan lisää ja en minä oikeasti tiedä mitä yksikään niistä tarkoittaa. Aaaaargh.

Tuntuu oikeasti pahalta, ihan kuin isku johonkin herkkään kohtaan kehoa; minä kun olisin niin halunnut pitää tästä pelistä, koska pelin maailma ja tarina tuntuvat ihan nokkelalta, mutta. . . äh. En voi edes myydä tätä, kun ostin sen tyhmänä Marketplacesta.

Noniin TK:kin heräili paskan keskeltä. Olin jo niissä mietteissä, että pitäisi jopa TESTATA Call of Duty nelosta, mutta paskan vitut minä mihinkään niin epäpyhään koske. Eikä se ole kuitenkaan niin hieno kuin Lifeforce Tenka.

Psychonauts oli alussa mahtava, mutta paska kenttädesign, turha keräily, paskat viholliset ja hirveä viimeinen leveli tiputtivat sen keskikastiin. Juonikin kusi lopussa.


Metroidia on nyt varmaan puolet menty ja tässä on hyvää ja huonoa uutta. Huonoa on pomo-suunnittelu (ne kaikki hyppii vaan päälle), aseiden päälleliimautuminen, hyper-mode ja juonikuviot. Hyvää onkin sitten kaikki muu eli ne tärkeimmät. Kenttädesign, grafiikka, musat, ohjaus, eteneminen ja tutkiminen. Tosin puzzleista ei tähän asti ole voitu vielä pokerilla puhua. Ja vanhat power-upit eivät partaa oikein liikoja enää lämmitä.

Wind Waker jäi tauolle Metroidin takia, mutta ohan se paras Zelda ja paras seikkailupeli ehkä ikinä. Musat ja varsinkin tyyli+animaatio ovat jotain naurettavan siistiä. Ohjauskin on sanalla sanoen täydellistä.

Pomot tosin kuten kaikissa Nipan peleissä aina ovat aivan liian helppoja. Miksi oi miksi...

Cod4 on "täydellinen" arvostelupeliksi, sillä sille antaa niin herkästi loistavan arvosanan alkutunnelmien jälkeen. Pelin vikoja ja puutteita ei ehdi siinä lyhyessä ajassa löytää, mutta kun kaivaa pintaa syvemmälle, niin alkaa kauhomaan paskaa.


Kannattaa muuten koittaa saada WW:ssä se galleria siellä Forest Havenin läheltä tehtyä kuntoon. Niiden valokuvien napsimiseen jää koukkuunn ja hommaa piisaa enemmän kuin hiukan. Ajattelin itse aloittaa kolmannen kerraan pelaamaan WW:n läpi ja tällä kertaa niin 100%:sti kuin mahdollista. Onhan se todella paljon ainakin TP:tä parempi, tosin MM jyrää kuitenkin edelleen ohi.  :P

Jaahas. Se on MasterTK syönyt niin kauon ja paljon paskaa, ettei enää pihvit maistu.

COD4:n yksinpeli on tietty vähintään yhtä paska kuin Metroidit, mutta moninpeliä ei saa haukkua.

Portalia, vuoden yllättäjä. Pelistä puuttui ne Half-Life 2:n kamalat puolet, eli viholliset ja ampuminen, joten loppuun asti jaksoi kerrankin pelata hyvillä mielin.

Mukaan olisi voinut ehkä saada jotain muutakin, kuin niiden sähkömötiköiden siirtelyä, mutta kokonaisuudessaan puzzlet olivat Valven tapaan nerokkaita, eli mitään ei tarvitse selitellä, vaan kaiken takana on puhdas logiikka.

Vielä kun mukana olisi joku hiekkalaatikko, jossa saisi vapaasti riehua, niin pelistä olisi maksanut vaikka täyden hinnan.

No, jos löytyy kymppi lisää, niin voi ostaa Garry's Modin, johon saa portal gunin modilla, eikö?

Threesixty. :/

Tämä olisi tosiaankin kannattanut PC:lle hommata jo Team Fortressinkin takia.

Joomutta, ei se mikään tehosyöppö PC:llä ole, jos nyt ei satu konsolipelaaminen olemaan uskonto. Ymmärsin jotenkin, että halusit vaan Portal-hiekkalaatikon, väliäkös sillä on, millä koneella sitä pelaa.

CONTRA 4!


Täytyy kyllä sanoa, että on uskomattoman kova peli! En ole moneen tuntiin malttanut laskea DS:ääni käsistä, kun peli koukuttaa niin pahasti.
Shattered Soldier petti aikanaan, kun artwork ja grafiikkatyyli sekä musiikki poikkesi niin paljon vanhoista Contra-peleistä, peli ei vain tuntunut saman sarjan peliltä.  Contra 4 palaa taas juurilleen ja meininki on samanlaista kuin ensimmäisessä Contrassa ja Super Contrassa. Jo normal-vaikeustasolla eteneminen on hektistä ja hädin tuskin selvisin toiseen kenttään. Pelissä on myös paljon avattavia bonuksia, kuten

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Challenge-mode sekä alkuperäiset Contra ja Super Contra.

Suosittelen lämpimästi jokaiselle DS:n omistajalle!

DEUS EX PC

En osaa sanoa minkä vuoksi ostin DE:n vuosia sitten, mutta olipahan hemmetin hyvä että ostin. Pelissä on sanalla sanoen sitä jotain. Käsikirjoitus oli oikeasti mielenkiintoinen ja henkilöhahmoja kliksutteli ihan erilaisella mielenkiinnolla kuin tavallisesti dialogin perässä. Peliä pelatessa ei voinut olla ajattelematta että tekisipä tämä tiimi Blade Runnerista pelin; synkkä visualinen ilme ja äärimmäisen osuva ja oivaltava ympäristöjä puhutteleva musiikki nostivat fiiliksen melkoiseksi.

On pelillä omat murheensa tietysti ja se on melko ikävää, että FPS-pelissä juuri taisteleminen on sen kaikkein heikoin osa-alue. Taisteluissa ei ollut minkäänlaista imua saatika intensiteettiä, ja jotenkin koko touhu tuntui pysyvän kasassa juuri ja juuri. Hahmot eivät tunnu olevan ollenkaan tietoisia ympäristöstä ja omakin suojaan meneminen tuntuu suoraan sanottuna turhalta ja on kaikkea muuta kuin hyödyllistä. AI:sta ei voida edes puhua, sillä viholliset tulevat niskaan sokeista kulmista kuten Megamäneissä ja tulittavat paikallaan kunnes yrittävät paskajäykkänä juosta viimoisilla hipareillaan karkuun. Tämä häiritsi helvetisti jo tuolloin ja oli jossain määrin vastuussa siitä että hahmonkehityksessä erikoistuin ns. aseistariisuntaan ja vihollisten kiertämiseen.

(http://img135.imageshack.us/img135/5128/01vm6.th.jpg) (http://img135.imageshack.us/my.php?image=01vm6.jpg)

Harmittaa kun heitin muutossa ison pahvilaatikollisen pelien pahvikoteloita roskikseen. Askartelin DE:lle tuossa tuommoiset DVD-kannet ja alkuperäiskansista olisi saanut mutiloitua hyvää matskua.

Voi kyllä!
Kaikkien FPS-seikkailupelien isä. Aivan tajuttoman syvä eepos, jota pelaaja voi ohjata omaan suuntaansa. Olen nyt pari kertaa pelin läpäissyt ja molemmilla kerroilla kokemus on ollut uskomaton. Pitääkin kaivaa peli taas tuolta naftaliinista...

Castlevania: Symphony of the Night

Pääsin tähän kehuttuun teokseen käsiksi joskus muinoin kesällä kun se USA:n PS Storeen ilmestyi ladattavaksi. Tämä on ensimmäinen pelaamani "Castleroid/Metrovania" (ja taitaa olla ihan ensimmäinen muutenkin) ja tykkäsin kovastikin. Pelailin pelin jo kerran läpi aikaisemmin mutta nyt viime päivinä aloitin uusintakierroksen (ja toisen ja kolmannenkin).

Peli on todella hyvä mutta muutama asia kaihertaa mieltä. Ensimmäinen läpäisykerta on ihan silkkaa juhlaa ja kaiken sälän löytyminen ja vihollisten kurittaminen aina vaan voimakkaammalla Alucardilla on todella mukavaa. Peli on kuitenkin kokonaisuutena melko lailla helppo vaikkei pahemmin sortuisi edes "grindaamaan" leveleitä. Inventaario täyttyy aina vain tehokkaimista aseista ja varsinkin kertakäyttöisistä esineistä, joilla ei ole mitään virkaa. Tämän lisäksi aseissa on piilotettuja ominaisuuksia ja tähän kun yhdistää parit megatemput niin viimeinenkin haaste pelistä katoaa (sanoinkin kaverilleni, että "nyt mulla on noin neljä miljardia tapaa tappaa Dracula sekunnissa") Pelistä pitäisi ehdottomasti löytyä New Game+ jossa pääsisi pieksemään alkupään monstereita ja varsinkin pomoja tehokkaammilla aseilla. Vaikeampi vaikeusaste olisi myös plussaa (DS:n Dawn of Sorrowissa ainakin on). Varsinaisia mokiakin pelissä on pari: inventaario on kömpelö ja täyttyy turhasta sälästä (sort-namiska, missä oot?), teleportteja käyttettäessä kohdetta ei voi valita suoraan vaan mestat täytyy kelata läpi yksitellen ja onnea vaan mikäli aiot kehittää leveleitä paljonkin yli kuudenkymmenen tai jos haluat kehittää Muramasan tappiin...

Haukuista huolimatta peli on silti selkeästi plussan puolella. Ensimmäinen pelikerta on ikimuistoinen, musiikit pääasiassa toimivat loistavasti ja kerättävää kamaa ja uusia ominaisuuksia tienaa kiitettävästi. Vapaahko eteneminen luo suuren seikkailun (tai no... tapporeissun) tuntua. Nyt minulla on, kuten mainitsinkin kolme, versiota Alucardista menossa: yksi on pelattu normaalisti, toinen "99 Luck-koodilla" ja kolmas on "alaston haaste" (ei aseita, suojia, taikoja eikä sub-weaponia. Nyrkeillä mennään ja kertakäyttöesineitä saa käyttää. Vielä en ole päättänyt pidänkö statusta boostaavat reliikit päällä ja sorrunko mahdollisesti käyttämään sub-weaponeita.

Tämä peli teki minusta kertaheitolla Castlevania-fanin ja loppukesästä tulikin sitten ostettua DS ja siihen GBA:n Castlevania Double Pack ja Dawn of Sorrow, joista olen kaikista pitänyt. Mistäpä sitä keksisi lisää vapaan etenemisen 2d-seikkailuja... taitavat Metroidit ja Castlevaniat olla tosiaan pitkälti oma genrensä ihan kahdestaan...

Kai sulla on myös Portrait of Ruins ostoslistalla? Nuo DS:n Castlevaniat on kyllä hieman pilattu animepaskalla, mutta pelimekaniikka ja idea on silti kohdallaan.
Jos lisää tämän tyyppisiä pelejä hakee, niin itsellä tuli ekana mieleen DS:n ja GBA:n Megamanit. Eivät kyllä ole mitenkään niin hyviä kuin Castlevaniat, mutta kuitenkin vähän saman tyylisiä. Megamaneissa on ainakin haastetta vähän enemmän.

DEUS EX PC

Peli kärsii selvästi aikakaudestaan ja tässä jos jossain olisi peli joka suorastaan huutaa uusintaversion tekemistä isolla taalarilla. En usko että peliä onnistuttaisiin pilaamaan jos annettaisiin käsikirjoitus ja suunnittelumateriaali mille tahansa pelipuljulle, sillä rehellisyyden nimissä on sanottava, että pelin miljööt ovat auttamattoman simppelit ja paikkojen design lapsenomaisen palikkamaista ja mielikuvituksetonta. Koko pelattavan osuuden voisi suunnitella surutta uudestaan. En muista että oliko tämän pelin isä joka totesi tuotettaan jälkikäteen tarkastellessa samansuuntaista kuin George Lucas omasta luomoksestaan - vain musiikki täytti ja ylitti odotukset.

(http://img145.imageshack.us/img145/182/03mi4.th.jpg) (http://img145.imageshack.us/my.php?image=03mi4.jpg)

Burnout Paradisessa seiniä ja autoja päin ajaminen oli ihan kivaa, varsinkin kun pääsi ilmaiseksi pelaamaan. Ja onneksi oli kivaa, koska törmäilin jatkuvasti, lähinnä sen takia, että hieman isommilla nopeuksilla ruutu oli autoani lukuunottamatta pelkkää vilkettä ja vauhtiviivaa kunnes autoni oli palasina jossain tien vieressä.
Tekemistä tuntui löytyvän oudon vähän, onnistuin löytämään vain yhden ajotehtävän, mutta en yksinkertaisesti pystynyt samalla ajamaan ilman törmäämistä ja navigoimaan johonkin tiettyyn paikkaan. Jotain ihan peruskilpa-ajamista olisin tykännyt kovasti pelata, kai sellaisia demosta löytyy?

Tykkään kuitenkin Outrunista enemmän; vaikka ajaminen on melkein yhtä hauskaa kummassakin pelissä, on Burnoutissa liian paljon kaikkea oikoteistä kaikenlaisiin tolppiin ja häkkyröihin teillä ja muista autoilijoista. Outrunissa kun taas on pari ajajaa siellä täällä ja iso ajotie, jossa saa mennä hirmu kovaa.

Eilen tuli todistettua myös, että nykyään kaupoista saa muitakin kuin bilepelejä PS2:lle, kun Gamestopista onnistuin löytämään Parappa the Rapper 2:den (ei nyt sillä, että Parappa olisi mitenkään erikoisempi pelattavuudeltaan kuin joku Singstar tai Buzz. . .). Ilmeisesti jatko-osasta ei tykätty ollenkaan niin paljon kuin ensimmäistä Parappaasta, koska se ei tarjonnut paljonkaan uutta? Ykkösosaa en ole pelannut oikeastaan ollenkaan, joten Parappa 2 tuntuu mukavan pirteältä peliltä. Kaikki kappaleet tähän asti ovat olleet loistavia ja tarina aivan järjetön ja grafiikat melkein täydellistä, mahtavaa!


Doshin the Giantinkin onnistuin samasta Gamestopista löytämään, mutta sen taidan jättää loma-pelattavaksi. Onko kukaan sattunut tuota pelaamaan?

Tuossa Burnout Paradisessa voisi olla nuo kilpailut suljetulla radalla kyllä, hieman hankalaa tosiaankin kurkistella karttaan ja koittaa vältellä törmäyksiä liikenteen kanssa. Grafiikka on aika nättiä ja kolarit näyttävät hienoilta. Sisältöä olisi voinut enemmänkin olla, mutta ei tuohon koko versioon ole kuin päälle kuukausi aikaa.

Knights of the Old Republic II PC

Tämäkin peli on tullut aloitettua pariin otteeseen. Xboxilla touhu oli niin korostetun epäpelattavaa, että keskenhän tuo jäi. PC:llä tuli sitten myöhemmin pelailtua ja tarkoituksena oli rakentaa kunnon dark side jannu, mutta hitto vie... ei tuota voi pelata muutoin kuin pyhistä pyhimpänä kun "pahat" dialogivaihtoehdot ovat niin älyttömän vajaaälyisiä että itkettää.

Innocent child: "Please kind sir, could you help me out of this hole?"

1. Of course child [Use Jedi Levitation Powerz]
2. Hold on a minute, I'll go get some rope.
3. Muahahaha! Pitiful child. Ignorant fool. Tell me where you live so that I might steal your money to hire thugs to kill your parents and burn your home.

Se mikä tässä kusee on se, että vaikka Force olisikin mustavalkoinen sen suhteen että korjaako karmansa hyvässä vai pahassa, ovat valinnat aina aivan jotain muuta kuin yksiselkoisia.

Tykkään jedeistä. Valosapeli on muinaisia fallosveistoksiakin mahtavampi symbooli. SW:n ytimessä olevista juitsuista olen tykännyt aina, mutta porsaan näköiset rodut sun muut juosten kusemalla kyhätyt tekeleet saavat voihkaisemaan surkeasti. Kotoreissa on ollut semmoinen melko hyvä maturemainen tatsi touhussa juonen ja tarinan osalta, mutta teknisestihän nuo pelit tuntuvat pysyvän juuri ja juuri kasassa. Ympäristöissäkään ei ole ollut suuremmin hurraamista. Laatikkotaloja ja kalusteettomia huoneistoja. Kloonattuja kansalaisia ja about yksi ääninäyttelijä. Tässä kakkososassa on muutamia ihan mielenkiintoisia juttuja, mutta touhu on ykkösosaa huomattavasti puuduttavampaa askareineen ja miljöineen. Parasta mitä on vastaan tullut on alun tutoriaali jossa alus lipuu avaruudessa vaurioituneena, miehistö loukkaantuneena pitkin sisuksia ja pikkudroidina siinä täytyy sitten touhuilla korjaamassa alusta sisältä ja ulkoa, sekä tuikkaamalla vitamiineja lihasäkkien sisuksiin jotta selviävät hengissä.

Vaikeusaste on tavallisesti lähes olematon, mutta jotkut pomot pistävät niin hanttiin että on suosiolla pakko tiputtaa vaikeustasoa koska se itkeminen ja game of tsäänssi ei maksa vaivaansa. Tarinan takia tätä pelaa, ja kenties saavuttaakseen jonkun verran fiilistä. On kuitenkin kova houkutus katsastaa vain joku SW:n wikipedia ja lukea pelin stoori ja hahmojen salaisuudet.

Joitain kuvia (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132)

(http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/2719181207kotor02.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=1) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/6672181207kotor09.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=2) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/9456181207kotor12.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=3) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/9052181207kotor16.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=4) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/3359181207kotor01.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=5) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/350181207kotor07.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=6) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/3954181207kotor08.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=7) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/7439181207kotor13.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=8) (http://www.filecabin.com/photos/files/t/eca/4218181207kotor03.jpg) (http://www.filecabin.com/photos/view.php?mode=gallery&g=10132&photo=9)

Täysi mustavalkoisuus potutti aikoinaan muakin. Mass Effectissä ollaan sentään onnistuttu jonkin verran vetelemään vähän enemmän harmaata noihin ns. pahiksenkin valintoihin.

Tein itselleni KotOR2:n kanssa sellaisen lupauksen, etten pelaa sitä toista kertaa ennen tämän pätsin ilmoille tuloa. (http://www.team-gizka.org/) Loppua spoilaamatta sen kummemmin pelin juoni töksähtää auttamattomasti kuin seinään. Fanit löysivät kuitenkin tuossa PC-julkaisun yhteydessä paljon peliin pääsemätöntä kässäriä ja alueita, jotka olivat viittä vaille valmiita. Pientä haksailua ja TSLRP oli syntynyt. Julkaisu tapahtuu luultavammin joskus ensi vuoden ihan alussa, kun projekti on nyt suunnilleen viittä vaille valmis.

Golden Sunia aloittelin hieman, pelasin noin tunnin alkua. Peli vaikuttaa oikein mukavalta ropelta ja juoni veti heti alussa mukanaan. Pelin suunnittelussa on otettu myös hienosti huomioon RPG-pelien perusongelmia ja peli tuntuu viimeistellyltä. Esimerkiksi taistelut kestävät parhaillaan muutaman sekunnin ja turhia latailuja ei tarvitse sietää. Pelissä on muitakin oivia peliteknisiä ratkaisuja, joiden olisi pitänyt olla yleistyneet RPG-genreen jo aikoja sitten.

Täytynee koitaa muistaa tuo pätsi. Tuli tosiaan heivattua tuo installaatio jo kuuseen kun tällä pelikerralla kävin eri planeettoja kun aikaisemmalla "pahiksella", että jossain mielessä tuli nähtyä ihan tarpeeksi ja kokonaisvaltaisesti. Silmäilin tuon pääjuonen kuitenkin ja näiden planeettojen jälkeenhän varsinaiset tapahtumat taitavat alkaa, joka on sinänsä melko pöljää kun ajatellaan kuinka kauan joissain mestoissa tosiaan tulee pyörittyä ja kuinka puuduttavia ne ovat.

Saisivat tehdä oikeasti isolla pennillä uuden kotorin. Ovat sen velkaa. Näissä aikaisemmissa on niin surkeasti tasapainoitettu tuo tarina ja miljöö, sillä tässä joutuu puutumisongelman eteen mutta hieman eri vinkkelistä kuin totutusti: juonellista ja tarinankerronnallista sisältöä olisi, mutta pelimekaniikka ja tapahtumapaikat ovat täysin geneeristä scheissea joka saa mielenkiinnon loppumaan.

Formula: One championship edition (PS3)

Kaikki pelaamista helpottavat vimpainet ja moodit OFF-asentoon, haaste kaikista kipakammalle ja hyppy keskikastin (tässä tapauksessa Toyotan) autoon. Ah, silkkaa nautintoa.

Sijat 17-22 ovat tulleet pelissä tutuksi. Olen ajanut 3 ensimmäistä GP-kilpailua ensimmäisestä kaudesta ja ne kaikki ovat päättyneet karuilla ja aidoilla tavoilla keskeytykseen.


Pelin mahtava visuaalisuus ja äänimaailma luo todella realistisen tunteen siitä, että itse ohjastaa oikeaa F1-autoa. Peli on myös täynnä TV:stä tuttuja tilanteita, joita voi jokaisessa F1-kisassa sattua.

- Australian GP:n lähdössä tihuttaa vettä, näkyvyys on heikko. Alonso taistelee kahden ensimmäisen mutkan ajan Kimin kanssa siinä määrin, että Espanjalainen paukauttaa Kimin kylkeen ja vie molemmat keskeytykseen. Itse tarkkailin tilannetta kaukana näiden kahden urhon takana eikä itselläni ollut osaa eikä arpaa tapahtumiin. Tarkkailin uusintojen avulla tapahtumaa kuola valuen. Muistoksi meni uusintagalleriaan tämäkin loistohetki!  Tässä on hyvä tekoäly, joka luo hienoja, arvaamattomia tilanteita. "Kisa elää" sanoisi JJ.

Lämmittelykierros, palkintopallijuhlat, loistavasti toteuttu säänvaihtelu, hienot vahingot. Mutta missä on turva-auto? Se on pelin ainoa pahempi puute.

Ajomallinnus on luistonesto nollille kammettuna ja helpotukset kuuseen viskattuna palkitseva ja hienon tuntuinen. Autoa voi viedä mutkiin snadeissa sivuluisuissa, ja niin tapahtuukin kun ajaa nopeaa aika-ajokierrosta äärirajoilla.


Nettipeliä kansoittavat Montoya-henkiset sikailijat. Se on ärsyttävää. Suomalaisessa, herrasmies-peliseurassa ajettu kisailu voisi olla herkkua. F1 ei ole romurallia, vaan taktista silmää vaativaa kurvailua, jossa nautinto tulee ihan muuta kuin Flatout-tyylisestä rynnimisestä!

Kerrankin onboard-camera on tehty konsoliformulaan täydellisesti. Siis hieman sivuun, ei suoraan kuljettajan pään yläpuolelle. Toki yläpuoli-vaihtoehtokin löytyy, joten valittamista ei tällä saralla ole. Uusinnan kuvakulmat ovat palkitsevia ja täysin  TV-lähetystä vastaavia. Niitä on suoranainen ilo tiirailla.

Portal yhdeltä istumalta plesellä läpi. Hieno peli ja uskomaton tuo koko portaali-idea ja sen toteutus. Sanoisinpa, että yksi siisteimmistä ideoista ikinä. Tämä Halffis kolmoseen ja käsissä on maailman paras räiskintä.

Toki jotain rajoituksia pitää portal-guniin keksiä, ettei meno mene liian villiksi.

Muistin pari päivää sitten, etten ollut ostanut itselleni minkäänlaista joululahjaa, joten pitkän haahuilun jälkeen Gamestopissa, nappasin mukaani Wipeout Pulsen, joka on varsin mainio (en minä sitä nyt jouluun viitsinyt säästää!)

Wipeout taitaa olla salaa yksi suosikkipelisarjoistani, aina kun pelaan ihan mitä tahansa sarjan peliä (no, Fusion ja Wip3out ovat vielä pelaamatta) minulla on hauskaa. Ja vaikka F-Zerosta pidänkin, niin Wipeout tuntuu vain niin paljon paremmalta: F-Zero räjähtää pelaajan naamalle kasan aluksia ajamassa tuhatta ja miljardia, isoja kieppuraratoja, jotka menevät jokapuolelle ja ovat täynnä kaikenlaisia häkkyröitä ja värejä ja musiikki on kovaa rokkirämpytystä. Wipeout on paljon, paljon hillitympi, värimaailma on enemmän jossain pastellin puolella, musiikeissa on aina pieni ripaus ambienttia, alukset leijuvat ja kaarteilevat radoilla, joissa on paljon tiukkoja kurveja.

Pulse ei tuo kovinkaan paljon uutta sarjaan, paitsi sen tärkeimmän, joka on enemmän Wipeouttia.  Uusien ratojen lisäksi uutta on pari asetta Eliminatorissa, joka viimeksi nähtiin Wip3outissa sekä yksi uusi pelimuoto, Speed Lap. Ja nettipelikin löytyy, joka tuntuu ihan kivalta parin kisan jälkeen, joskin itse peliin pääsy on vähän hidasta.

Hieno peli, jossa on onneksi loistava soundtrack, vaikka muuta olin lukenut. Outoa kyllä, pelin huonoin kappale on Aphex Twin-biisi.


Tuo ei ole ollenkaan kaukaa haettu idea. Episode 2:den loppupuolella kun sattui yksi varsin tutunnäköinen logo vilahtamaan. . .

No niin, joulu joululahjapeleineen saa tulla: Open Season on pelattu läpi.

Loppujen lopuksi kyseessä oli oikein pätevä lapsille suunnattu lisenssipeli, sen verran hyvin tehty että sen jaksoi pelata ja se toi huomattavasti uutta sisältöä itse leffaan, ei siis vain seurannut leffan kuvioita. Latausajat olivat ankeat ja sinänsä armelias ohjattavuus kaukana terävästä, mutta pelinä silti ok. Ja niille jotka kuvittelivat että kyseessä on yllätyksetön lällypeli, niin miettikää sitä, että yhdessä kentässä käytetään aseena moottorisahaa ja sahataan sillä metsästäjiä. o_O

Ja kyllä: skunkkeja meni savupiippuihin enemmän kuin laki salli.

Heh, lievä ristiriitaisuus.

Ei suinkaan, pelissä ei ole lainkaan verta tai alastomia tissejä.

*Nyt takaisin jouluruuan valmisteluihin, tauko ohi!*

Baldur's Gate II

Ostin jokusen vuotta sitten tuommoiset paketit Baldureista ja Icewind Daleista. Halpoja olivat ja muinoin pelasin ensimmäiset osat noista lävitse, vaikka roolipelaajana AD&D onkin pääasiassa hevoisen persuiksista.

Nyt Baldur II:sta tekstailin ja onhan tuo auttamattoman epäpelattava monilta osa-alueiltaan. Lähinnä sana "kankea" tulee mieleen. Kakkosbaldurissa kuitenkin vaikuttaisi olevan tekemistä enemmän kuin laki sallii, mutta tokkopa tätä läpi tulee pelailtua. Turhan vaivalloista pelaamista kun joutuu säätämään hahmojen varusteet, spellit ja muut ruljanssit tasaisella syötöllä, eikä mikään hahmo kiinnosta sen ihmeempiä. AD&D miehet varmasti ovat olleet soiro ojossa kun on miljoona spelliä sun muuta mikromanagerointimahdollisuutta, mutta itse kasvoin roolipelaajana tuosta varusteitten tuijottelusta ja kiillottelusta jo kymmenen vuotta sitten ulos.

Naurattaa näissä peleissä tuo kun sattuu saamaan kriittisen osuman, niin vihollinen räjähtää kimpaleiksi ja palaset pomppivat ympäriinsä.

Tuli tuossa mieleen kuitenkin että mitenhän tuonkin seikan hoitaisi hyvin että kyläkaupassa kun on superroju X korkealla hinnalla, niin kuka hitto noitakaan ostelee kun ensimmäinen tiellä vastaan tuleva köpö pudottaa kovempaa roinaa. Ikinä oikein tuo kaupankäynti vaikuttanut järkevältä oikein missään ropeissa.

Final Fantasy Tacticsin hommasin sillä playn tarjouksella ja kannattipa jopa. Pelasin pelin läpi muinoin ps1:llä ja tykkäsin silloin kovasti. Nyt käsikonsolilla peli pelittää vielä mukavammin ja pari junamatkaakin meni ennätysvauhdilla.

Pelin suurimmat saavutukset ovat selkeät. Viihdyttävä, ripeällä kerronnalla ja sympaattisilla hahmoilla varustettu juoni, joka ei missään vaiheessa vituta, eikä mene pelaamisen edelle. Saavutus jo sinänsä nykypäivänä. Sitten tuleekin se tärkein eli HAASTE (kaikuu....). Suurella itsevarmuudella kapsahdin alkukohinoissa useasti kun arvelin, että ei se AI kuitenkaan älyä riskeerata läskien ohi maagien kimppuun, mutta kappas kun game overia heitti ruudulle. Vielä 11 tunnin kohdalla osa tehtävistä vaatii todella paljon keskittymistä, ettei varmasti kukaan hahmoisa makaile kentällä liian kauan ja häviä olemattomiin (niin tässä pelissä kuolleet pysyvät kuolleina, ellei niitä nopeasti animoi). Taistelusysteemi on yksinkertainen ja jobi-systeemi avoimuudessaan loistava. Jobeja voi myös tietyissä määrin yhdistellä, joten liian kankeaksikaan ei meno käy.

Eli siis käsissä on ropetus, jonka juoni ei aja hulluuden partaalle, joka on haastava ja jonka musiikki on jotain uskomattoman hienoa. Kysynpä siis itseltäni, että milloin viimeksi joku Nipponista saapunut roolituspelitys olisi nämä kriteerit täyttänyt. On siitä perkele aikaa...


Ja nyt mä sanon sen. Parempi kuin Final Fantasy XII. VITUN PELINKEHITTÄJÄT TUNKEKAA NE BUDJETTINNE PERSEESEENNE1

Tactics on kuningas. Olisivathan ne saaneet hieman sitä taistelua nopeuttaa (vaikka niitä taikojen latausanimaatioita...) mutta kyllä tuo silti aikaa kestää paremmin kuin juuri mikään muu peli.

Minä olen tahkonnut PSP:n Silent Hill Originssia. Taattua SH-tyyliähän se on, mutta siitä ei pääse yli eikä ympäri, että peli vaikuttaa tasan siltä, että joukko länsimaisia SH-faneja sai tehdä oman SH-pelin, ja siihen sitten ympättiin (tosin osittain oikein onnistuneesti) kaikkea SH-settiä, musaa, puzzleja ja vanhojen tarinoiden elementtejä. Musiikki on pääosin oikein kelpoa, mutta sitä on paikoin käytetty hyvin tökerösti - biisit alkavat ja loppuvat miten sattuu ynnä muuta sellaista. Grafiikka on jotain SH- ja SH2 -pelien välistä, vakuuttaa minut tarpeeksi.

SH on sikäli muuttunut, että pelaajalla on paljon suurempi hallinta ympäristöstään, ja nyt mukana on myös mustaa huumoria comedy relief -meiningillä. En voi väittää pitäväni tästä aivan yhtä paljon kuin edellisistä osista (joo joo, vaikka The Room on monen mielestä sarjan tuho, oli se kuitenkin rehellinen yritys uudistaa ja tehdä jotain erilaista). The Origins on vähän kuin Silent Hill for Dummies, toimii ja esittelee hyvin pelien tyylin, mutta oikeastaan tämän pelin pelaaminen on kuin ostaisi artistin kokoelmalevyn ja kuvittelisi sen kuunneltuaan tuntevansa koko tuotannon ja sen kehityksen.

Annan lopullinen tuomion hieman myöhemmin, siihen saakka ehdotan peliä sarjan faneille ja muillekin kiinnostuneille, mutta en anna täyttä hyväksyntääni.

Niin ja kovin pelottava tämä ei kyllä ole - vaikka hyvähän se on, ettei PSP lennä seinään jokaisessa kauhukohtauksessa.

Ihan niinkuin kaikki muutkin psp:n "non-port" pelit!

Joo-o! Sinne män Baldurit. Uninstallia mielenterveyden nimissä.

1. Saavut huoneeseen
2. Purat kymmenen ansaa
3. Tiirikoit arkut ja laatikot auki
4. Järjestelet puolituntia inventoryjä että roju mahtuu mukaan
5. Toistat saman linnan jokaisessa sadassa huoneessa

Oli se vaan kylmää muinoin kun sormus vie yhtäpaljon invitilaa kuin jokin jalkajousi tai levyhaarniska, ja ryhmäläiset eivät osaa kävellä kiertämättä metsäreittejä tai väistää oviaukon edestä jos jotkut toiset yrittävät kulkea siitä jne. Tyypillistä aikansa peliltä kai. Nyt kun tuommoista katselee niin on aika järkkyä ettei porukka ole pulttaillut enempi. Ehkä sitä vain ollaan oltu tyytyväisiä siitä kehityksestä mitä pikkuhiljaa tapahtui.

Jotkut vanhat pelit ovat yksinkertaisesti vain epäpelattavia.

Gladius (GC) WII

Tämmöisiä pienemmän skaalan strategiapelejä tarvitaan lisää kasvottomien massiivirytkeitten rinnalle. Gladius on ihan hyvä peli; mitään ei varsinaisesti ole tehty väärin, muttei kyllä kovin erinomaisestikaan. Tarjolla on kaksi kampanjaa, barbaari Ursula (beginner vaikeusaste) ja imperiumin Valens (advanced vaikeusaste), joista jälkimmäistä kokeilin nyt Wiillä. Aikaisemmin Ursulalla pelaaminen tyssäsi Kuutiolla siihen että iskujen ajoittaminen ei enää oikein ottanut onnistuakseen - tuntui että peli jökki tai jotain, yksi sen parhaimmista ominaisuuksista sitten jäi kokonaan käytettyä kun oli parempi ottaa varmanpäälle ja saada aikaan edes jonkinlainen osuma ja suorittaa painalukset ennen aikajanan kriittisiä kohtia, jonne ajoittamalla ne kaikkein kovimmat iskut irtosivat. Peli siis hyödyntää melko vankasti nappien painelua - joko ajoittamista tai nopeita painelusarjoja, ja luonnollisesti mitä paremmin naputat niin sitä paremmin tapat.

Samaa ongelmaa on nyt ollut Wiin kanssa, enkä ihan heti lähtisi vaikeroimaan ettei laite jaksa edes Kuution pelejä pyörittää paremmin. Jotain omintakeista koodissa, tms. Muilta osin peli on aika kasvoton tapaus. Varusteilla taistellaan, sekä sitten skilleillä jotka ovat pääasiassa aika samat kaikille. En tykkää kyllä yhtään tästä että varusteet määrittävät tuon taistelutehon. Millä jeesusvoimilla joku on teroittanut massaltaan ja pituudeltaan samanlaisen aseen tuplasti paremmaksi jne, ja tässähän on sitten tuo itemirumbakin kun uusiin paikkoihin päästessä menee yksi pelisessio käytännössä siihen että ostetaan kaikille uudet rojut. Miksei tuollekaan ole voitu luoda jotain automaationappia kun kuitenkin aina tuo on tehtävä - muuten tulee turpaan.

Taistelukentillä ei mitään kovin ihmeellistä ole. Tolppia sun muita laatikoita joitten taakse pääsee heittoaseita piiloon, sekä korkeuseroja juuri sen verran että voi selkeästi sanoa lyövänsä ylempää tai alempaa. Hahmoille on tarjolla tasojen kasvaessa tuommoinen taitolista josta sitten voi lunastaa skillejä, joita kannattaa miettiä kunnolla kokonaiskuvaa silmälläpitäen. Kaikille tyypeille saa suurinpiirtein samat taidot, mutta paremmin touhun saa minmaksattua kun funtsii tyypeille tietyt roolit taistelukentillä - esimerkiksi eräs tietyntyyppinen soturi pystyy käskyttämään muut omat miehet hyökkäämään saman vihollisen kimppuun ekstratoimena jos ovat tämän ympärillä, elikkäs sen sijaan että lyötäisiin pelkästään itse, saa vihu mahdollisesti osumaa takaa ja sivuiltakin. Tämmöisiä taitoja on jonkun verran, muttei älyttömiä määriä. Lisäksi on sitten taikuusjudanssit joita käytellään (myös skillejä siis tällä menetelmällä) taistellessa täyttyvillä mittareilla. Taikajuitsut perustuu neljään elementtiin maa, vesi, tuli ja ilma, ja jotkut ovat heikkoja toisia kohtaan ja vahvoja toisia jne. Samanlaista kivipaperisakset-systeemiä käytellään näissä joukkotyypeissäkin, tarjolla kun on raskasta, keskiraskasta ja kevyttä osastoa, sekä muita tukiluokkia. Hommaa kuitenkin sekoittaa nuo varusteet eikä touhu ole aina niin ennaltamäärättyä. Hyvä fiskarssi leikkaa hyvin.

Tarinat on olemattomia. Ursulan juitsuja en kyllä edes muista, mutta Valens on jonkin edesmenneen suuruuden poika joka talsii ystävänsä ja opettajansa kanssa kisailemassa pitkinpoikin eri areenoilla, rakentaen isänsä taistelukoulua uudelleen. Samaa se oli Ursulalla. Tekosyytä en muista. Matsia matsin perään ja tuo rupeaakin puuduttelemaan. Olisi edes jonkinverran enemmän vaihtelua vihollisissa, tavoitteissa ja kentissä, sillä vaikka muuten ihan vankka kyhäelmä, niin tuommoinen merkityksettömyys painaa aika raskaasti niskassa.  Musiikki (se vähä mitä sitä on) on itseasiassa aika hyvää. Ääniefektit puolestaan raivostuttavia. Valikkoäänet lävistävät kallon ja sotiessa halkomakirveen isku kuulostaa siltä kun läpsäistäisiin märällä munalla poskeen. Monona tietysti. Jotain Hollywoodeja noitten päähenkilöitten ääninäyttelijät enkä toista nyt muista, mutta Valenssinä korisi aneemisesti Smallville sarjan Lex Luthoria näytelevä Michael Rosenbaum.

+ Ihan hyvä ja auttaa pahimpaan taktiikkarope-nälkään
+ Haastaa ja pieksee jos ei keskity
-  Laiha lohtu, mutta helvetisti mielekkäämpi kuin ruttoinen Fire Emblem

Sam & Max Season 1:stä, ensimmäisen episodin verran.

Koukuttaa heti alusta lähtien. Aivoton huumori, järjetön juonikulku, nokkelat, vaikkakin ainakin toistaiseksi melko yksinkertaiset ongelmat - I'm lovin' it. Kombinaatio toimii hyvin, kun älynrippeensä joutuu käyttämään ongelmanratkontaan eikä niitä siis jää paljoakaan arvioimaan heittojen älykkyystasoa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että olisin jo hylkäämässä Phoenixin. Suosikin sija vaatii huumorin lisäksi tiettyä draamallista otetta maailmaan. ;)

Ja mikä toimisto ei muka kaipaisi kevyttä Jesse Jamesin kosketusta...?

Caffeine rush!



Peeäs. Huusin juuri itselleni Sam & Max Hit The Roadin. Jos kaikki menee hyvin, pääsen pian tarinan lähteille.

Jos ei, niin CDON.COM tarjoilee myös peliä Lucas Lina Classic -versiona.

Hieman Sharkien tyyliin pelasin uusia Sam and Maxeja. Season Twon ensimmäisen osan, Ice Station Santan, pelasin läpi Ikean tuoliin liimautuneena. Voi herranjumala kuinka hyvä! Selkeästi paras uusista S&M:stä ja heittää varteenotettavan haasteen Hit the Roadille jos muutkin toisen kauden osat yltävät samalle tasolle. Heti alun filosofioivasta ja popmusiikkilainauksia heittelevästä Maimatron 9000:sta private dick Flint Paperin paluuseen(!!!) ja COPS:n uuteen bisnekseen hirviätä huumoritykitystä. Kun robotti heitti keskustelun lomassa "When a problem comes along, you must whip it. Whip it good." repesin totaalisesti.

Totaalisesti maaliin osuvan huumorin lisäksi kakkoskaudelle itse peliin on tehty myös pari pientä muutosta. Heti kun pelin käynnisti, heitti se eteen setup-dialogin, josta pystyi COPS:ien avulla säätämään pelin itselleen sopivaksi ja tämän jälkeen se tarjosi tutorialia ensikertalaisille. Space-nappia painettaessa peli pausettuu, oli se missä kohdassa tahansa, ja dialogia pystyy ohittamaan oikeata hiiren nappia painamalla.

Ostakaa hyvät ihmiset tämä peli!

RE4

Tulipahan muistettua miksi RE4 jäi tauvvolle. Krauseri pistää proolla hanttiin ikävästi. Vielä kun oli tilanne niin tyhmä, että continuepisteestä kuljettaessa oli hipareita vähän ja kaikki aseet tyhjiä, että ennen yrityksiä täytyi aina hoitaa tuommoinen lataustuokio ja yrtinpurenta. Eipähän tullut nytkään läpäistyä. Jonain päivänä vielä!

Mjoo, sehän se. Enpä ollut aikaisemmin edes kokeillut, vaikka loogistahan se olisi tietysti ollut kun Krauserikin semmoinen manne on moransa kanssa ettei paremmasta väliä.

Seisoin paikallani ja alle puolessa minuutissa koko faitti ohi. Semmosta.

Juu, kyllä minäkin tuota Prolla muinoin manasin ja kauan, ennen kuin pääsin läpi kaikenmaailman singoilla ym. riehuen. Kuulin veitsestä sitten heti seuraavana päivänä.

Joululomalla tuli pelailtua varsin sekalaista joukkoa pelejä. Oltiin serkkujen kanssa eräässä vaiheessa joukolla koolla, ja pistettiin laitteet ja päät yhteen ja saatiinkin ihan muikeaa menoa aikaiseksi.

Aika paljolti tuli pelailtua Meleetä, taas pitkästä aikaa. Sheikkiä kokeilin ensimmäistä kertaa ja tykästyin kovasti, tulikin sitten pelattua vain sillä koko ajan. Mukavan erilainen kuitenkin Marthiin verrattuna, jolla olen lähes aina pelannut. Sen verran harvoin tulee peliä pelailtua, että pelissä kehittymisen kanssa on vähän niin ja näin, mutta tuntuu että tuli taas opittua jonkin verran uutta. Brawlia odotellessa...

Toinen peli mitä tuli aika paljon väännettyä oli Virtual Consolesta ostettu Bomberman '93, joka osoittautui positiiviseksi yllätykseksi. Aika mukava peli näin porukalla väännettynä ja tarjosi ihan kelpo hupia, katsoo jos itsellekin tuon ostaisi.  Pelistä löytyi myös sen verran mukavasti pelaajapaikkoja, että lähes kaikki saattoivat pelata yhtäaikaa.

Jonkinverran tuli myös pelailtua joululahjaksi saamaani Endless Oceania Wiille, joka osoittautui ihan mukavaksi tapaukseksi. Mukavan erilainen peli ja merenelävien katselu on kiinnostavaa puuhaa. Asiaa auttaa myös se että se oikeakin sukeltaminen ja luontodokkarit ovat sydäntä lähellä. Aika paljon eri kalojakin on tullut jo bongailtua ja suurin osa pelialueesta kartoitettuna. Myös pelin tarjoamaa rotkoa tuli tutkittua ja kyseinen syvänmerenalue erottuukin mukavasti pelin muusta ympäristöstä. Iloisena yllätyksenä pelissä on myös haita, vaikka mielestäni jostain olin lukenut kyseisten otusten puuttuvan. Onneksi eivät tunnu olevan kovinkaan aggressiivista sorttia  :)

Resident Evil 4:n uudelleenpeluu Wiillä alkoi myös edetä välipäivien aikana ja alkaa olemaan Pueblo takana päin kohtapuoliin. Ongelmia tuottaa tällä hetkellä puolet inventariosta täyttävä lääkintäkokoelmani. Leonille pistin puvuksi R.P.D. univormun, kun se gangsteripuku on niin korni. Ashleynkin uusi puku on ihan jees, mutta kerkesin jo kyllästymään akan kiljaisuihin ja yninään, ja tulihan niistä kommenttia jo vieressä istuneiltakin. Mitäs muuta, kaikki omistamani aseet: Blacktail, Broken Butterfly, Semi-Auto Rifle ja Striker on jo tuunattu tappiin ja tällä hetkellä säästelenkin Chigago Typewriteriä varten. Kolmasosa rahoista jo koossa!

Tuli myös ostettua Amazonin kautta Resident Evil GC:llä, mutta pelaamista olen vasta ehtinyt hieman kokeilla. Tuottaa vielä vähän ongelmia ajoittain tuo ohjaus, mutta enköhän tuohon pian totu. Jonkun alta puolisen tuntia kerkesin jo kartanoa kiertelemään, mutten viitsinyt savettaa kun ei niiden mustepatruunoiden riittävyydestä oikein ole tietoa.

Umbrella Chroniclesta tuli myös hieman räiskittyä co-oppina, mutta nyt lähinnä ihmetyttää joidenkin chapterien puuttuminen. En tiedä mistä johtuu, mutta jotkin chapterit eivät ota auetakseen. Käsittääkseni pelissä pitäisi päästä pelaamaan Adalla ja Hunkilla, mutta kyseisistä chaptereista ei ole havaintoa. Myöskään Weskerin viimeinen chapteri ei ole auennut vaikka Ivanit selätinkin. En sitten tiedä johtuuko siitä, että olen pärjännyt pelin mielestä vain B- ja C-tasoisesti  ;D Pitäisi vissiin petrata jotain osa-alueita...

Maanantaina tuli myös käytyä Kouvolassa, kun lähiseudulla tuli uutta vuotta vietettyä ja Anttilasta mukaan tarttui Devil May Cry 3 Special Edition 20 eurolla. Pelisarjaan ei ole tullut koskettua aikaisemmin, mutta nelosta odotan aivan törkeästi ja pitäisihän näitä edellisiäkin osia jonkin verran katsastaa. Hintakaan ei päätä huimannut.

Blääh, tiesin tuon puukkokikan, mutta lähtee se ihan magnumillakin ilman sen suurempia vaikeuksia. Krauserin viimeisen muodon liikkeetkin on niin helppo väistää. En oikeastaan koskaan älynnyt, miksi pro:ta oli hypetetty niin paljon, sillä ei tuo eronnut loppuunsa normalista kovin paljoa, kunhan tietää mihin aseisiin panostaa. Luulin, että prolla peli olisi ollut enemmänkin "juokse ja selviä" meininkiä, mutta samalla tavalla ne kaikki zombit tuli teilattua ja salarit koluttua.

Mahtipeli, mutta mä olen henk koht pelannut sen jo niin monta kertaa läpi, että itkettää. Tosin kun se alku on niin vitun kova, niin saatan joskus vielä repsahtaa.

Kyllä tuota on tullut juu jauhettua ja täytyy sanoa, että tauollehan se oli mentävä kun eteen tuli tuo kohta jossa se helitsopperi auttelee. Jotenkin vain niin ylimalkaisen puuduttava sen jatkonsa kanssa siellä laskuseinän takana missä on pari tykkitornia lähietäisyyksillä. Saa nähdä millon jaksaa.

Silti kun tuossa kaverikin Wiin osti, niin tätähän se oli suositeltava. Ei voi muita suositella näin suorasukaisesti. Halpa, Wiimote toimii, hyvä peli ja ekstrasisältöä. Paremmaksi on vaikea panna kun hyllyssä on Mario ja kaivattiin rinnalle "jotain muuta".

The Legend of Zelda: Phantom Hourglass

Peli päätyi kun päätyikin pelihyllyyni vielä vuonna 2007, sillä totesin jättäneeni DS:n pahemman kerran syrjityksi. Nyt pelejä konsolilta löytyy huimat 4 ja lisäksi vielä Metroid demo.

Mutta nyt kuitenkin itse peliin. Ostopäätökseeni vaikutti Zeldan uudet kontrollit, mikä samalla kiinnosti että pelotti, sillä pelkäsin pelin menneen pelkäksi sähläykseksi. Kuitenkin sain kokea taas raakstumisne yhtä peliä kohtaan, sillä tätä on vain niin hieno pelata. Nappeja ei tarvita eikä kaivata. Kaikki juuri sopivan tarkkaa ja ainoana häiritsevänä tekijänä välillä ruudun eteen tunkeva käsi kun edetään vaikkapa oikealta vasemmalle.

Spoilerrus aika

Pelin puzzletkin ovat yksinkertaisesti mahtavia, varsinkin ne, joita ei tehdä perinteiseen tapaan. Jostain syystä pidän siitä, että kynttilät puhalletaan oikeasti puhaltamalla, eikä vain nappia painamalla. Erään puzzlen kanssa olin jo valmis repiminään pelihuosut ja sukat vielä päälle, kunnes älysin ratkaisun olevan yksinkertainen, mutta silti niin ovela. DS:n kannet piti vain sulkea ja avata uudelleen ja homma oli siinä. En tiennyt pitikö itkeä vai nauraa, mutta ainakin nyt se tuntui hienolta idealta.

Tällä hetkellä pelissä olen onnistunut läpäisemään kolme temppeliä ja päässyt "pahamaineiseen" kummituslaivaan, mikä ainakin tällä hetkellä on tuntunut normaalilta temppeliltä, mitä nyt porukkaa pitää saattaa turvaan. Satun myös olemaan eräässä puzzlessa jumissa, mutta eiköhän se mene kohta, huomenna tai vuoden päästä läpi. Hyvä peli on kuitenkin kyseessä, joten sitkeästi yritän.

Se niistä pilaajista

Ratchet & Clank: Tools of Destruction

Toinen joululahjoistani, jonka tarinan läpäisin Unchartedin tapaan hieman vajaa viikko sitten. Odotin peliltä hieman huimempia bonuksia ja muuta, mutta kaikki aseet ja kaikki kultaiset pultit kolmea (vai oliko kahta) lukuunottamatta on onnistuttu saamaan. Onneksi pelissä on sentään vielä Challenge mode, jonka aloitin muutama päivä sitten, mutta ei mene varmaan ihan heti läpi Zeldan takia. Kuitenkin kyseinen moodi on hyvä olla olemassa, että on edes jotain pelaamista. Uusi (ja ruma) armorkin sekä loputton Groovitron ovat myös kiva olla olemassa.

Peli oli kuitenkin viihdyttävä niin kauan kuin se kestikin. Pelailin sitä aina hitusen enemmän kuin Unchartedia, sillä pelin rennohko meininki, kevyet tasoloikat ja hauskat aseet, joita pystyi vielä kehittää veivät mukanaan. Harmi vain, että puolessavälissä olin kuitenkin jo niin ylivoimainen vihollisiin nähden, että haastetta piti hakea omasta takaa, mutta ei se viihtyvyys siitä laskenut.

Itse sain vihdoin läpäistyä tuon Resident Evil 4:n eilen PS2:lla (Vasta ensimmäistä kertaa, hävettää). Täytyy myöntää että aika perseen hyvä peli kyseessä. Alku oli jotain ennennäkemättömän siistiä mutta peli huononi huomattavasti puolesta välistä loppuun asti. Huonontuminen on ehkä hieman rankka sana koska RE4 oli joka tapauksessa mestariteos. Itsekään en tajunnut tuota puukkojuttua Krauseria vastaan, mutta kyllä sillä magnumilla pärjäsi erinomaisesti varsinkin kun oli normalilla. Joka tapauksessa tämä peli oli mukava yllätys (Vaikka onkin saanut erinomaisia arvosanoja) ja tulen mitä luultavammin pelaamaan tämän uudelleen läpi lähiaikoina. En malta odottaa RE5:sta (Vaikken omistakaan PS3:sta)

Ostin tuossa lauantaina ObsCure II:n PS2:lle. Etsin sitä Tiltistä, Anttilasta ja Stockmannilta, mutta missään niissä ei ollut kyseistä peliä. No päätin lähteä serkulle pelaamaan RE4:sta jonka otin mukaan siltä varalta jos OC2:sta ei löytyisi, ja muistin että matkan varrella on uusi GameStop. Suureksi onnekseni heillä oli viimeinen kappale OC2:sta ja ostin sen hintaan 32.90 €. Menin sitten sitä serkulle pelaskelemaan ja oltiin pelattu pari tuntia kun muistin että pelinhän voi palauttaa takaisin viikon kuluessa. No pelattiin sitten peli läpi kahdessa illassa ja kävin tänään palauttamassa. Hieman myyjä kyseli kaikkea mm. miksi halusin palauttaa, johon vastasin hätäisesti että ostin lahjaksi pikkubroidille mutta pelin ikäraja oli liian korkea. Myyjä oli että ''jaahas, no jos ostit lahjaksi niin sitten''. Kiitos MasterTK:lle että ilmoitti tuosta mahtavasta palautusoikeusjutusta toisessa ketjussa. Ilmaiseksi vedettiin läpi. Nhihhihhih...

Ainiin, itse peli oli aika paska.

On nyt ollut perse penkissä suurinpiirtein eilisestä asti tämän Jade Empiren vuoksi, jota nyt sitten viimein pääsin wuxia-leffojen ja Biowaren entisten KotOReitten ystävänä testailemaan. Silmiin sattuu, mutta ei se mitään. Kahvia koneeseen.

Jade Empire on kaikinpuolin simppelimpi ja suoraviivaisempi kuin Knights of the Old Republicit. Rungon roolipelisysteemi on jaettu kolmeen elementtiin hahmojen atribuuttien suhteen: Body (Health), Mind (Focus) ja Spirit (Chi), ja näiden erilaisista yhdisteistä saadaan kolme keskustelutekijää Charm, Intuition ja Intimidation. Body (Health) atribuutti viittaa energiaan, Spirit (Chi) taikavoimiin ja Mind (Focus) hahmon taistelukuntoisuuteen aseiden kanssa - aseitten käyttäminen väsyttää hahmoa ja mittari kuluu. Keskittymistä voi käyttää myös bullet time tilaan, mutten itse ole sitä kertaakaan käyttänyt. Roolipelaajana systeemiä voi pelkästään arvostaa, sillä se on ennen kaikkea looginen sisäistää ja looginen selittää.

Pelaajahahmo aloittaa seikkailut eräästä itsepuolustuskoulusta, jossa on koko koulun ihannoima (ja joittenkin kadehtima) johtotähti ja mestarin silmäterä. Tapahtumat lähtevät käyntiin kun selviää että (tietysti) ollaan jotain muuta kuin mitä on luultu ja mystinen taho sieppaa mestarin ja tuhoaa koulun oppilaineen päivineen. Pelastusmatkalle lähtee mukaan lapsuudenystävä ja koulutoveri, jonka lisäksi mukaan lyöttäytyy jos minkälaista porukkaa.

Pelin simppeliys on sekä hyvästä että pahasta. Keskustelut ovat jaettu jedimäisesti hyvän ja pahan välillä, tarjoten myöskin sitten sen "normaalin" vastausvaihtoehdon. Charm, Intuition ja Intimidation ominaisuuksia voidaan käyttää vain kriittisissä tilanteissa. Siinä missä vastausvaihtoehdot eivät kuitenkaan pääasiassa ole niin aivottomia kuin KotOReissa pahimmillaan, ovat ne aina selkeässä järjestyksessä, eikä ns. hyvää hahmoa pelaavan tarvitse lukea vastausvaihtoehtoja ylimpää vaihtoehtoa enempää. Se olisi tavallaan pelastanut paljon ja kenties imaissut enemmän mukaan jos vastausvaihtoehdot olisivat aina sekoiteltuna ja joutuisi lukemaan ja pohtimaan näitä, eikä se hyvä olisi aina ylhäällä ja paha aina se alimmainen.

Taistelut ovat ihan toimivia. Eivät mitenkään ylihyvin toteutettuja, muttei kyllä täysin kamaliakaan. Hahmo valitsee tyypillisesti kohteen ja tarjolla on kevyt hyökkäys ja vahvempi hyökkäys jolla voidaan murtaa puolustautuvan hahmon puolustus. Sitten on muita erikoisuuksia tietysti. Hahmolla on mukanaan kumppanihahmo joka on taisteluissa melko yhdentekevä eikä tunnu oikein saavan sen kummempia aikaan kuin että sitoo vähintään yhden vihollisen itseensä ja pois pelaajan hahmon jaloista - tuntuikin tavallisesti siltä että sitä piestiin tusina vihua ja käytiin sitten auttelemassa kaveria viimeistelemään oma ensimmäinen vihunsa.

Hahmo oppii erilaisia taistelutyylejä ja näitä voi vaihdella lennossa taistelussa sillä näillä on monilla hyvin erilaiset tarkoitukset ja roolit. Taistelutyyleissä parannutaan sijoittamalla pisteitä taistelutyylin erilaiseen osa-alueisiin jotka ovat tavallisesti teho, erikoishyökkäykset ja nopeus. Taistelutyylejä on melko monta tarjolla ja kannattaa mietiskellä minkälaista taistelijaa haluaa hahmostaan tehdä - nopean lähitaistelijan, pitkänmatkan taikuusvelhoilijan vai hitaan murskaimen, vaiko sitten jotain näitten väliltä. Jotta hahmon persoonallisuuteen voitaisiin vaikuttaa (jollain tasolla), on mukana myös ihan mittari joka heiluu ylös tai alas kriittisten valintojen ja vastailuitten mukaan. KotOReissa tämä oli Light ja Dark Side, ja tässä Way of the Open Palm tai Way of the Closed Fist. Tämä ei kuitenkaan tunnu vaikuttavan oikeastaan mihinkään. Mitenkään merkittävästi.



Ehkä asiaa voidaan selitellä sillä, että siinä missä Star Warsin vakaumusmittarit ovat totutusti ääripäitä - Dark Siden jamppa kun on oikeasti paha olento, niin tässä kysymys tuntuu lähinnä olevan siitä kuinka paljon hahmo on valmis tekemään toisten eteen. Ideologiaa. Paha hahmo tässä maailmassa ei ei ole suoranaisesti paha, mutta ei vain näe vaivaa toisten vuoksi ja asennoituu siten, että vaikeudet ja vastoinkäymiset vahvistavat heikompia. Filosofia on sinänsä erittäin mielenkiintoinen, sillä Open Palmin "hyviksetkään" eivät voi suoraan kieltää sitä, etteikö vastoinkäymiset vahvistaisi ja joskus on pelkästään hyvä antaa toisten taistella omat taistelunsa eikä olla heti auttelemassa takaisin pystyyn.

+ Wuxia jeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!!!
+ Visuaalisesti tunnelmallinen
+ Musiikissa on oikeanlaista fiilistä, muttei kuitenkaan mitään kovin ihmeellistä
+ Hahmodesigni yllättää paikoitellen
- Hahmon hyvyys/pahuus aika olemattomasti läsnä
- Pääjuoni ja sivujuonet melko heppoisia
- Pelimiljöö jokseenkin ponneton

(http://img175.imageshack.us/img175/9747/xfhmfhdhfwl7.th.jpg) (http://img175.imageshack.us/my.php?image=xfhmfhdhfwl7.jpg)

^ Itsekin hakkasin tämän pelin boxilla joku aika sitten läpi ja pidin siitä kovasti vaikka olisin toivonut sen kestävän pitempäänkin. Ja hieman turhan helpot bossit.

Mutta mikä ero on tuolla Special Editionilla ja Xboxin versiolla. Onko ero vain pakkauksessa vai onko pelissäkin jotain ekstra questeja tms. ???

Changes from the Xbox version includes increased resolutions up to 1600x1200 (1920x1200 in Widescreen), new special effects and redrawn textures, two new martial styles named iron palm and viper, a new rhino demon transformation, new monsters, new high level weapons, an improved AI, with enemies able to take cover more often; a new "Jade Master" difficulty level, with ability to import save games; a new world map interface; and keyboard and hotkey support. It also contains a bonus art book and poster

Elikkäs

- Parempi resoluutio (uusia tekstuureja ja efektejä)
- Pari uutta taistelutyyliä
- Uusia monstereita ja aseita
- Parempi tekoäly (köh)
- Uusi vaikeustaso
- Uusi maailmankartta (?)

Sitten tuommoinen ohjekirjan kokoinen paksu arttiläpyskä ja vessapaperiksi kelpaava "juliste"

Ja tuo toisaalla hehkuttama rautakansi on tämmöinen www.steelbook.com

Jaahass... Ihan tiukalta setiltä vaikuttaa...

Silloin kun pelasin rupesi ärsyttämään joidenkin vihollisten "mamoilu". Elikkäs silloin kun hakkasi vihua se laittoi torjunnan päälle ettei peruslyönnit tehoa. Ja sitten kun itse rupesi tekemään tehokkaampaa iskua, joka murtaa suojauksen niin silloinhan se vihu lopettaa suojaamisen ja saa tehtyä omaan hahmoon ns. ilmaista damagea. Toivottavasti tuo parempi AI ei tarkoita sitä että viholliset käyttää tuota kikkaa enemmän.

Suurin ongelma taisteluissa on kamera. Joskus kun nimittäin tulee ajauduttua taistelualueen reunalle, niin taistelusta ei näe yhtään mitään kun kamera kääntyy maata vasten. Yritä siinä sitten tajuta minne suuntaan väistää jos on vastassa useampi vihollinen - monasti kun tilanne vaatii selkeästi semmoista etääntymistä jos on isompi taistelu ja vihollisia on niin paljon persuiksissa kiinni.

Juuri hakkasin tuommoista areenaeventtiä, jossa on toisiksi korkein vastus paikalla, joka on sitten aikaisemmat kovimmat vastustajat peräperää - ilmaantuvat jonkun aikavälin välein areenalle. Korpeaa kun tulee turpaan aina tuossa lopussa viimeisten kanssa nahistellessa ja pari kertaa ihan sen vuoksi kun on kamera kääntynyt päin hevonhelvettiä ja on väistänyt suoraan miekkahelvettiin jossa on laakista vainaa. On niin turhauttavaa kun muuten pystyy vetämään ilman osumia.

Ei tuo suojailu suuremmin ole haitannut. Tietysti vihut iskevät vastaan jos menet naaman eteen lataamaan jotain hidasta megaiskua, mutta kyllä nuo on suojista saatu houkuteltua tavalla tai toisella.

Nyt on sitten tämä DS:n Zelda eli Phantom Hourglass saatu tahkottua tarinan puolesta läpi eikä hetkeäkään ostos kaduttanut, paitsi tietenkin nyt, kun se on ohi ja hieman liian nopeasti. Mielellään olisin jatkanut vielä seikkailuja, vaikkakin vielä yksi visiitti merikuninkaan temppeliin ja olisin raivon partaalla. Onneksi viimeinen visiitti oli jopa ihmeen nautinnollinen ja tuntui täysin erilaiselta kuin muut. Muutenkaan kiirettä ei pitänyt ollenkaan mistä kertoo se, että aikaa jäi vielä vajaat 16 minuuttia.

Peli piti alkujaan jo heti aamusta vetää läpi, mutta se sitten siirtyi myöhemmäksi, sillä innostuin tutkimaan paikkoja ja etsimään aarteita. Vaikka välillä kämäiset aarteet rasittavatkin oli ihan mukavaa hupia kaivella ties kenen ukkelin lanttumaata löytääkseen tämän säästöt, joista kuuli aina ties mistä. Tokihan myös merenpohjalta aarteiden noukkiminen oli mukavaa, mitä nyt välillä pitkähköt purhjehdusreissut rasittivat. Onneksi on kultaiset sammakot.

Loistava ja viihdyttävä peli oli todellakin kyseessä. Tätä tahkotaan vielä myöhemmin.

Itse olen aika usein tuohon törmännyt :rollaus:

Ja SE löytyy.
Pitäisi sitäkin tässä taas joskus jatkaa jäänyt (monien muiden tavoin) pahasti pölyyttymään.

Ouendan 2:sen läpäisin normal-vaikeustasolla. Viimeinen kenttä laittoi jo hieman rypistämään, mutta menihän sekin läpi usean uudelleenyrityksen jälkeen.  8)
Pelissä on loistava biisilista ja lähes jokaisen kentän kohdalla huomaa hyräilevänsä tarttuvia j-pop-melodioita.
Seuraavaksi hard-tason kimppuun. Muutaman kentän jo läpäisinkin ja meininki on huomattavasti haastavampaa verrattun normaliin. Kaikenkaikkiaan todella addiktiivinen ja hauska peli kyseessä!  :)

Wiin Resident Evil 4 tuli läpäistyä toista kertaa tuossa pari päivää sitten. On se kyllä vaan niin loistava peli, että oksat pois. Tällä kertaa meni hieman alle parikymmentä tuntia, joista muutama lienee pelkkää idlausta.

Pelasin peliä Normalilla ja voisin sanoa, ettei tämän toisen rundin aikana ei paljon hankaluuksia ollut. Alusta asti oli kolmanneksen laukusta täyttävä varasto First Aid Sprayta ja vastaavia, kaikki aseeni olivat jo päivitettynä tappiin, joten rahaakaan en saanut oikein kulumaan. Tavoitteena olikin säästää rahaa Chigago Typewriteriä (miljuuna) varten ja sainkin sen hieman ennen pelin puoliväliä. Tämän jälkeen peli tietysti helpottui aivan törkeästi, kun kaikki viholliset kaatuivat muutamasta laukauksesta ja bossejakin saattoi vain kurittaa loputtomilla ammuksilla. Loppujen lopuksi kun pääsin pelin läpi, oli  Leonin lompsaan ilmestynyt toinen miljoona pesetaa joten rahasta ei ainakaan ole puutetta, jos joskus tämän vielä normalilla pelaan läpi.

Suurin ongelma ja päävaivaa tuottanut asia matkan aikana olikin laukun pieni koko. Olin myynyt Strikerin ostaessani Typewriterin, mutta säästin kiväärin, Blacktailin ja Broken Butterflyn. Lisäksi osan matkaa mukana roikkui sinko. Tietysti olisin voinut myydä vaikka Blacktailin, mutten raaskinut - ainakaan vielä.

Seuraavaksi sitten pitäisikin aloitella sitä Professional modea.

Ihan kiva, mutta EBA oli melkein joka tavalla parempi (Ouendanissa nyt joitain ominaisuuksia enemmän). Japsimusiikkia ei tajuu, tarinoitakaan ei tajuu, mutta pelistä nyt jotain tajuaa. Vaan aika paha jos rytmipelissä on paskoja biisejä suurin osa, ei nääs paljoa käteen jää. Sen verran keimailin että kaikilla tasoilla vetelin läpi, rankkien hiominen ei yhtään innostanut juurikin kakanpuoleisen musiikin takia. Ja varma en ole, mutta äänenlaatukin kuulostaisi huonommalta kuin EBAssa..? :???:

Itselle nuo japsimusat kolahtivat todella hyvin, mikään biiseistä ei ärsyttänyt ja kenttiin voin palata pelkästään musiikin kuuntelemisen takia. Tarinat olivat myös mielestäni helpposelkoisia selkeän kuvakerronnan ansiosta. Tekstiä ei tietenkään ymmärrä, mutta joka tapauksessa ymmärtää missä mennään. Onnistuivat tarinat ainakin itseäni viihdyttämään ja naurattamaan.
En ole EBA:ta kokeillut, mutta biisilista ei ainakaan säväytä itseäni: Avril Lavigne, Ashlee Simpson, Destiny's Child ja Hoobastank tuntuvat hirveältä kuralta.  :(
Todennäköisesti peli tulee jossain vaiheessa kuitenkin hommattua, onhan peliä kehuttu paljon ja kun Ouendankin kolahti näin hyvin niin luulisi, että EBA:kin kolisee.

kuraa ne onkin ja kaiken lisäksi aivan umpi paskoja covereita.
minä en elite beat agentsia suosittele vaikka oundan kolahtaisikin, itse en ainakaan tykännyt tippaakaan.
oundania jaksoi tahkota ja biisit oli loistavia mutta eba oli niin paska kuin vaan olla voi.

EBA:ssa on kuitenkin September. Pari muutakin hyvää biisiä, mutta kuten sanottu, suurimmaksi osaksi paskaa.
Biisilistoiltaan se menee näin:
Ouendan > Ouendan 2 > EBA

Look it up.

Lainattu painotusta varten.

Lisäksi siitä löytyy Canned Heat & Let's Dance. Funk on! Samaten lopun Jumpin' Jack Flash ja se sitä edeltänyt biisi ovat pirun tiukkoja, moni muukin biisi yllärihyviä ja nuo jo mainitut heikoimmat mainstream-kuraläikätkin toimivat useinmiten pelattuina hyvin, vaikkei niitä oikeasti kuuntelisikaan. Se eka biisi(Walkie Talkie Man?) on varmaan koko paketin ankein.

EBA on hjuva. Tietty eka Quendanikin on pakko hommata joskus, sen verran sitä on rummutettu, vaikka todennäköisesti japsilan musiikkianti ei aiheuta samanlaisia viboja kuin EBA parhaimmillaan.

Lauloin New Kids on the Blokkia Singstaarissa. Muistin biisin, joka aiheutti huoneessa hilpeyttä. Joskusmuinoin olin saanut joululahjaksi kasetin ja walkmänin. An elephant doesn't forget.

Buzzia ja GHIII:sta tuli myös kammettua.

Partypeleillä on kyllä hetkensä vaikka niitä tuleekin silloin tällöin manattua.

Jade Empiree. (ykkösboxilla) Taitaapa olla ensimmäinen länsimainen-ropetus Diablojen jälkeen.

Koukutus iski kyllä heti alkumetreillä. Pelin teema kiehtoo, taistelu on kivaa kun ukkoa saa liikuttaa ja hyppyyttää miten tahtoo eikä kustomaatiossakaan ole valittamista. Aloitin pelin sillä lohharitatskamiehellä, sillä pidän "nopeista" hahmoista. Thousand-cut tuntuu aika tehottomalta loppuunsa kun vaikkapa miekkailuun vertaa, mutta eipä noilla teräaseilla kummituksia tapeta. Heavenly Wave taasen on hauska, mutta loppuunsa turhan tuntuinen skilli, kun viholliset kyllä lakoavat ilmankin. Kuuden tunnin session jälkeen ehkä suurin ongelma pelissä onkin vihollisten tekoälyttömyys, mitä kuitenkin kompensoi se, että hahmoni kuolee noin kahdesta kombosta. Eli tarkkana pitää olla.

Followerit tunnustavat myös aika turhilta, eli meditoimaan mä ne laitoin. Jonkun kivan demoninkin ehdin saada kaveriksi ennenkuin savequittasin, mutta samanlainen nössö sekin oli. Taistelussa nimittäin ei pärjännyt edes yhdelle piraatille yksinään. Miinanpolkijoita.

Tarina näyttäisi olevan ihan mielenkiintoinen, mutta odotukset tältä osa-alueelta olivat kyllä niin naurettavan suuret, että eihän tässä voi kuin nauraa. Niin monta kertaa olen kuullut porukan dissaavan jotain Final Fantasyja verrattuna länsimaisiin ropetuksiin, mutta pakko kai se on pikkuhiljaa alettava uskomaan, että "länsimaiset roolipelit" tarkoittavat Planescape Tormentia. Eli siis Diablonörtit kuulkaa Final Fantasy on edelleen ykkös-sarja kun juonesta puhutaan. Angstikaan ei vedä sarjaa Jade Empiren tasolle.

Hyvä/paha mittari on meikäläisellä aikas ylhäällä, sillä vaikka yritin, en millään raaskinut vittuilla jokaiselle vastaantulijalle. Kyllä se pelin juoni ja asetelmat vähän menevät vituilleen kun änisee ja angstaa jokaiseen kysymykseen ja kommenttiin. Ehkä sitten KOTOR:issa voisin vetää Sithit, kun ei tässä pelissä onnistu. Toisaalta keskitie näyttäisi tarjoavan sen viihdyttävimmän stoorinkulun, kun nuo "hyvis"-vastaukset pistävät aina melkein nauramaan. Niinkuin Jeesuksella pelaisi kun jokaisen kerjäläisen huolet pitää käydä ratkomassa ja eihän siitä nyt kehtaa edes hopeaa ottaa vaivanpalkaksi  :rollaus:



Muttamutta hyvä peli näyttäisi olevan kaikinpuolin ja tässä sitä nyt odotellaan, että pääsisi kotia jatkamaan avoimen nyrkin tietä. Musaa kun olisi enemmän ja juoni hieman "jännempi" niin eipä olisi paljon valittamista.

Super Mario Galaxy

Melkein 20 tähteä kerättynä, eikä fiilis ole kovin korkealla, koska uiminen on ihan perseestä. ;D

Viime päivinä on tullut pelattua The Mark of Kritä (http://konsolifin.net/arvostelu.php?site=ps2&id=228) PlayStation 2:lla. Peli on itse asiassa ollut ostoslistallani varmaankin jo viisi vuotta, mutta vasta tiistaina sattui käpäliin Asematunnelin GameStopista. Käytettyhän tuo oli, mutta ihan kelvollisessa kunnossa, mitä nyt pientä naarmuuntumista havaittavissa. Hintakin oli kipurajan alapuolella eli karvan alle 6€.

Ihan kaikki eivät varmaan ole pelistä kuulleetkaan (tai eivät ainakaan muista), kun aika pienellä jylinällä ilmestyi silloin vuonna 2003. Kyseessä on siis toimintaseikkailu, jossa ohjataan polynesialaisen näköistä soturia, Rau Utua ja yritetään pelastaa maailma pimeyden voimilta. Aseita löytyy miekasta, jousesta ja keihäästä aina julmetun isoon kirveeseen, jolla tulee jo todella pahaa jälkeä. Raun apuna toimii myös linnunhahmossa liikkuva henki, jonka avulla pystyy tähystelemään kulmien yli, noutamaan esineitä ja vaikka vääntämään vipua, joka olisi muuten sankarimme ulottumattomissa.

Erikoisen pelistä tekee sen graafinen tyyli, joka tuo mieleen lähinnä Disney-leffat ja vähän yli vedetty väkivaltaisuus, eli irtopäät sekä ruuminpalaset ja -puolikkaat lentelevät ympäriinsä. Pelin kentät eroavat myös reippaasti toisistaan, joten kyllästymään ei heti pääse. Välillä mennään lumenpeittämässä linnakkeessa kun taas välillä samotaan synkässä aarnimetsässä. Mukana on myös areena-taisteluita joissa pärjäämällä voi avata vaikka uusia vaatekertoja tai taidekuvia.

Itse lainasin pelin sen ilmestymisen aikoihin kaveriltani ja tykkäsin, joten tuo 6 euroa ei tuntunut kovinkaan pahalta varsinkin kun peli on jossain määrin harvinainen nykyään. Loppuratkaisun näkeminen myös houkuttaa, kun peli jäi aikoinaan kesken viimeiseen kenttään. Vikoineenkin kyseessä on varsin hyvä ja hieman erilainen toimintaseikkailu, jota kannattaisi kokeilla, jos jostain saa käpäliinsä.

Tulihan tuota Mark of Kritä aikoinaan kokeiltua ja mukavasti se rullasi. Vihut "maalattiin" oikealla tatilla ja sitten mätkittiin päät pois. Jatko-osakin tälle julkaistiin, mutta se kai möi 5 kappaletta ?


Jade Empiressä olen nyt imperial-cityssä ja alkaa maistua jo puulta. Juoni on sanalla sanoen aika paska ja taistelut toistavat pahasti itseään. Kekkasin tosin hienon kombon, jolla viholliset saa tapettua yhdestä osumasta kunhan vähän zippailee.

Kyllä mä yritän tämän läpäistä ja mieli tekisi heittäytyä pahikseksi, mutta ei siinä taida tässä vaiheessa olla mitään järkeä. Hyvismittarikin on jo täysissä.

Itsellä jumahti tuonne Impperial Cityyn Jade Empire. Ei ole oikein mitään syytä miksi vaivautuisi laittamaan levyn takaisin asemaan. Paloi kaikenlisäksi kunnolla käpy siellä areenassa - olikohan se toisiksiviimeinen mättö missä tulee syötöllä aikaisempia vastustajia peräperää.

Nyt on tullut taas ihmeteltyä tuolla Wowin puolella ja taas homma maistuu kun oli useamman kuukauden tauko. Saapahan farmata soiro suorana oravanhäntiä että saa romut kuntoon kun on kilta puskenut noihin "viimeisiin" paikkoihin ja itsellä on romut vaiheessa - tuplasti niin kun piti kaivella muinainen pappismies kun semmoiselle oli tarvetta.

En kyllä helvetissä tajua että keneltä se olisi pois jos joka vitun eläimellä nyt olisi sitten se saatanan sisäelin jota lähdetään jostain vitun syystä hakemaan. Ihan mieletöntä tuommoinen että kun pitää etsiä jotain karhuntaljoja tms niin sitten karhun ruhoa loottaillessa paljastuukin ettei karhulla ilmeisesti ole taljaa.

Nooh, paska on paskaa. Milläs muulla ne pelaamista venyttäisivät.

PC:n ilmaistarjontaa on tullut hypyytettyä tuossa jo jonkin aikaa Aquarian ohella. Knytt Stories on erinomainen; läpäisin sen yhdeltä istumalta kahdella eri vaikeustasolla. Mukavan rentouttava peli. Crayon Physics tarvitsisi lisää tasoja, mutta eiköhän Deluxe korjaa potin kotiin. Battleships Forever...noh, oli silkkaa kuolemaa.

Mutta takaisin maksullisiin eli Aquariaan. Peli ei tunnu osaavan päättää haluaako se olla haastava tasouiskentelu vai rentouttava seikkailu. Jo muutamaan otteeseen on tässä käynyt niin, että olen jäänyt ihan rehellisesti jumiin siten, etten tiedä mitä tehdä ja sulkenut pelin. Sitten jonkun ajan päästä jatketaan ja kappas, homma etenee taas kuin rasvattu. Tätä jumituskohtaa tietty edeltää iso kasa räiskettä ja mäiskettä, joten puzzlea ei oikeastaan edes tajua puzzleksi ennen kuin on lopettanut ja katsonut asiaa uusin silmin. Sen takia olen pystynyt pelaamaan peliä vain sellaisissa tunnin pätkissä. Mieluusti ton tosin jättäisi päälle taustalle, sen verran rentouttavia tilutuksia löytyy taustalta.



Öh, köh, täh? Miksi poltit, jos ei niitä ole pakko tehdä? Kaikki silverin jälkeen on vain ekstrarääkkäystä niille, jotka sitä haluavat. Koko areena on ekstraa, jos sattui valkkaamaan inkvisiittoripolun.

Mutta joo, mitäs mä Jade Empirestä sanoin. Olisitte vaan kuunnelleet.

Olishan mulla tuossa PS2, God of War ja pari muutakin tekelettä tuossa lainassa, mutta kattoo nyt.

Nyt on kerääntynyt jälleen kasa PS2-pelejä, jotka on läpäisemättä. God of War-putken aloitin viikko sitten, kun teki mieli pelata molemmat läpi pitkästä aikaa. Ykkösosasta vasta 1/4 pelattu. Scarfilta ostamani Onimusha: Dawn of Dreams on myös pahasti kesken; Aika alussa olen, jotain 4 tuntia takana. Loistava peli kuitenkin. GTA: Liberty City Storiesissa olen tokassa saaressa. Ei sitä oikein jaksa, Liberty City kun on jo melkoisen tuttu paikka eikä LCS tuo pelisarjaan mitään uutta, joten kyllästyminen iski tokassa saaressa. Kyllä minä tämän jossain vaiheessa pelaan läpi. Sitä ei nyt tällä hetkellä vaan jaksa. Kingdom Hearts II:sta jatkoin taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Olen kyllä siinäkin melkoisen alussa, nimittäin vasta Hercules-mestassa. Myös perinteinen Tekken 5-addiktio on iskenyt jälleen. Resident Evil 4:n aloitin heti uudestaan, mutta siinäkin olen vasta alussa ja Seperate Waysissa olen aivan loppusuoralla. RE4 on kyllä PS2:n yksi parhaista peleistä. GoW II ja T5 pääsevät lähelle. MGS3:sta kun en ole pelannut...

KH2 on kuitenkin tällä hetkellä kovimmassa käytössä.

Anteeksi nopeasti sutaistua tekstiä, on vähän kiire.

EDIT: Hups, tarkoitin siis että RE4 pääsee GOW II:n ja T5:n lähelle. Ei nyt mikää peli voi olla parempi kuin Tekken 5 paitsi ehkä kutonen.

mass effect tuli vedettyä tänään loppuun neljännen kerran.
tällä kertaa insanity tasolla joka ei ollut sen kummempi kuin muutkaan kun lvl.60 hahmolla veti 8)

seuraavaksi tarttis jaksaa aloittaa vaikka soldierilla ja repiä sillä ne rynkky ja snipu saavutukset ja koittaa pari ally saavutusta saada myös.
ja onhan jossain vielä muutama sivu tehtäväkin jonka olen onnistunut missaamaan.

Mä en oikeesti ymmärrä RE4:n mieletöntä hehkutusta. Siis olihan se ihan helvetin hyvä, mutta en kyllä saisi sitä luultavasti mahtumaan edes top15-peleihin viime genissä, mahollisesti menis top20 ulkopuolelle..

Itse pelasin viimeksi läpi R&C:TOD ja oli ihan helvetin kova peli. Kevyesti mielestäni paras R&C. Peliä voisi kuvailla sanoilla "uskomattoman viihdyttävä" ja "loppuun asti hiottu".

Lisäksi on tullut pelailtua CoDia netissä vaikkei lähellekään tarpeeksi työn ja koulukiireiden vuoksi. Eye of Judgmentiakin on tullut muutamia matseja pelattua ja tilailin boostereita konsolinetistä, niin pääsee kasaamaan omaa pakkaa. Vaikuttaa helvetin kovalta ja mahdollisesti loputtoman koukuttavalta peliltä.

Mielestäni hehkutus johtuu hyvin pitkälle siitä mitä RE4 on RE-sarjalle. Sarjan ulkopuolisille se voi olla yhtä kryptinen (vaikkakin pelattavampi) kuin sarjan muut osat. RE4 poistaa valtaosan vanhasta hitaudesta ja kankeilusta, ollen ennenkaikkea hyväksyttävä jatko-osa fiiliksen ja miljöön puolesta (joitten laadusta voidaan väitellä toisaalla). RE4 on helvetin hieno RE-peli, vaikka täytyy myös todeta että se on lisämateriaalin (ja pääpelin notkelmakohdat mukaanlukien) silti yksi viihteellisimmistä peleistä mitä itse on koskaan pelannut.

Pelaamista voisi verrata jossain määrin tasohyppelyyn: tulet alueelle, sijottaudut strategisesti otollisesti ja ammut kaikkia naamaan, siinä missä tasoloikissa huomioidaan liike ennen hyppyjä arvioidessa niiden korkeuksia ja pituuksia jne

RE4 oli vuosikymmenen piristysruiske peleille, joissa ammuttiin jotain liikkuvaa.

Sen "parannuksista" edellisiin ressoihin on turha puhua, sillä ei ole edes samaa genreä. Ja saihan peli jopa Nnirvin hehkuttamaan sitä useammassa kuin yhdessä kolumnissakin. Saavutus sekin kun häiskän pelihistorian ottaa huomioon.

Halo 3 nyt legendaryllakin läpi co-oppina. Ei vaan voi tajuta minkälainen homo pitää olla, että ostaa tämän pelin sen yksinpelin takia. Täysin yksinkertaista ja tylsää putkiräiskintää koko ajan alusta loppuun harvinaisella paskalla kenttäsuunnittelulla, eikä missään kohdassa jaksa pahemmin innostaa. A) vihollisia purkautuu kasa päälle b) tapa ne c) jatka peliä d) väliin jotain orgastisia iskulauseita omilta hahmoilta, jotka varmasti saavat Halo-faneilta munan pystyyn neljä kertaa minuutista e) toistetaan kaikkien kenttien ajan.

Pelkästään achiementtien takia tuli porattua läpi, mutta muuten ei varmaan ekaa kenttää pidemmälle olisi jaksanut millään. Jos pelissä ei olisi moninpeliä, niin antaisin jonkun vitosen ehkä arvosanaksi. Koko yksinpeli tuntuu aivan kuin joltain minipeliltä ja turhalta lisältä. Bungie vois kokonaan keskittyä Halo 4:ssa moninpeliin, sillä kelvollista yksinpeliä he eivät osaa tehdä, se on nähty.

Pakko vielä valittaa grafiikasta, vaikka sillä ei olekaan mitään merkitystä. Se on nimittäin osittain ihan helevetin karseaa varsinkin co-oppina. Ei uskoisi, että pelaa XO:lla, kun viereisessä telkkarissa joku Mario Galaxy pyörii ja näyttää miljoona kertaa paremmalta. Lisäksi peli nykii paikoittain pahastikin, niin pistää mietityttämään mihin hittoon Bungien pellet käyttivät aikansa tätä tehdessään.

Wowiawowiawowiawowia

Kolmatta hahmoa kiikutan ylöspäin. Farmausta silmälläpitäen. Alkuperäinen päähahmo priesti siirtyi päähahmoksi ja raidi-irtaimistoksi. Roguella farmaaminen vituttaa kun joutuu ottamaan iskuja vastaan ja on kamat sitten dailyjen ja farminkien jäljiltä siinä kunnossa, että tuotosta lähtee se terävin kärki melkein irti korjauskuluissa. Kolmas hahmo on botti, siis huntari. Ei tarvi korjata kamoja kun petti tankkaa. Jos uuteen lisäosaan mennessä olisi restiekspoilla revitty tappiin, niin saisi questeilla hyvän farmausjouskarin eikä tarttisi tuota instoissa/raideilla kuljettaa romun perässä. Viimeyönä kilta kaatoi neuvoston ja enää on edessä Illidan. Onks peli sitten läpi? No ei tietenkään. Kaikki samat mulkvistit täytyy tappaa viikottain jos vaikka joskus pysyisivät kuolleena.

...

RESPECT!

Lol läpäisin Jade Empiren ja melkoisena yllärinä tuli loppu. Huimat 18 tuntia takana ja luulin, että ainakin vielä 10 edessä. No lopari hyppi nenille ja pistin sen pakettiin luullen, että jotain suurta tämän jälkeen tapahtuu. No se kaatui maahan ja nenän eteen scrollasi tekstinpätkät jokaisesa followerista. Ja loppucreditsit. Ehkä antiklimaksisin lopetus millekään pelille ikinä. Lopari itsekään ei saanut minuun yhtään osumaa mit vit?!

Mulla oli myös tallessa 100 skillpointtia kun odotin jotain mega-tyyliä tai asetta, mutta eipä löytynyt. Rivivihollisetkin räjähtivät verimössöksi aina yhdestä osumasta kun vähän kikkaili.

Sellainen keskivertoropetus mielestäni. KOTOR saa parantaa noin 1000%, että se olisi hypensä arvoinen.

Viime sukupolven paras rpg. Fraeon back me up.

Virtua Tennis 3:sta tullut mätettyä pitkin päivää ja ihmeen hauskalta kyllä tuntunut. Aiemmat Virtuat olivat jo rautaa, joten ei ihme, että tämäkin tuntuu hyvältä. Eipä tätä kyllä missään nimessä jaksa kovinkaan kauaan ja paljoa ilman kunnon taukoja, mutta onpahan hyvää vaihtelua muihin peleiheni. Jos siis vaikkapa Guitar Hero kyllästyttää niin ei kuin palloa lyömään.

Crackdown X0:lle.

Kovat odotukset pelille loistavan livedemon perusteella(tällä tavalla demo pitää toteuttaa!), mutta en yllättäen ole vielä pettynyt. Demossa oli tottakai kiihdytetty agentin kehittyminen, joten vartissa sai agentin potkimaan rekkoja nurin ja hyppimään pilvenpiirtäjältä toiselle, mutta kokonaisessa pelissä kehittymisen hitaus pakottaa pelaajan muokkaamaan pelistrategiaansa varsinkin pelin alussa keskittyen omiin vahvuuksiinsa. Esimerkiksi itse olen keskittynyt aluksi agilityn ja strengthin sekä aseiden kehittämiseen räjähteiden ja aseiden jäädessä taka-alalle. Tällöin looginen lähestymistapa jengipomojen teilaamiseen on käyttää agilityä päästäkseen korkealle tai muutoin otolliselle paikalle pomoon nähden ja ottaa tarkkuuskivääri käteen ja alkaa poimia. Tämän lisäksi pelissä on suunnattoman hauskaa vain kiipeillä taloja pitkin ja hyppiä katoilta toisille.

Yritän kovasti ehtiä pelaamaan Blue Dragonin läpi ennenkuin Lost Odyssey ilmestyy täällä päin maailmaa.

Kovasti BD on ottanut kritiikkiä vaikka mistä, mutta ainoa tylsä osuus pelissä ensimmäisen levyn aikana oli lyhyt ammuskelu-osio. En oikein tiedä mitä ihmiset ovat tältä peliltä odottaneet. . .

Juoni on tähän asti ollut seikkailua kaupungista kaupunkiin pelastaen ja auttaen kaikennäköisiä otuksia; kaikki on mukavan puhdassydämmistä, ystävien kannustamista ja yhdessäolemista, enkä osaa nähdä tässä mitään vikaa. Tylsiä ovat sellaiset, jotka näkevät.
Hahmosuunnittelu on välillä aika tylsää Toriyamaa, mutta itse grafiikka on sen verran kaunista, ettei se nyt niin kamalasti pääse häiritsemään.

Ja tuota, Ace Combat 0 on käynyt pari kertaa PS2:ssa ja tekee aika pahaa pelata tuota Ace Combat 6:sen jälkeen, jota kovasti pelkäsin. Äh.




Ehkä se johtuu siitä, että pelasin pelin läpi co-opissa, mutta strategiani jokaisen pomon kohdalla koostui siitä, että hyppäsin keskelle pomon majapaikkaa ja hypin, juoksin, potkin, ammuin ja räjähtelin kunnes suojani olivat lopussa. Sitten hetki istuskelua ja sama uudestaan.

Hauskaa oli, mutta ehkä tuli riehuttua liikaa. . . ilmeisesti pelissä oli jokaisella pomolla joku tietty rooli, eli yhden pomon teilaaminen olisi vaikuttanut jotenkin seuraaviin pomoihin tai jotain vastaavaa, jota en huomannut koskaan.

The Clubin demoa tullut hakattua lähemmäs kymmenen tuntia. Ihan uskomattoman kovaa arcade-räiskintää. PGR/Tony Hawk arcade-räiskintänä kuvaa tätä parhaiten. Kannattaa kokeilla, löytyy sekä Marketplacelta että PSN:stä (ainakin jenkkilästä).

Hieno konsepti, mutta en saanut millään ohjausta sopivan jouhevaksi PS3-versiossa. En tiedä johtuuko se tottumattomuudesta tatteihin vai mistä. Eikä ampumista saa R1:seen, mikä ärsyttää, koska niihin liipasinrämpäkkeihinkään ei tahdo tottua.

Loistava pisteidenkeruupelihän tästä varmasti kuitenkin tulee.

Ainiin, pelailin tuossa DoDonPachia MAME:lla X360-padin kanssa plasmalta. Oli helvetin hauskaa, vaikka peli onkin brutaali. Tätä voisi alkaa tykittämään ihan kunnolla. Vielä kun saisi hommattua seimitsu-tikun Virtua Stickkiin, niin ei tarvitsisi tuskailla dpadin kanssa.

Joo Clubin ainoa heikkous oli juuri tuo vähän heikko tähtäys, näkee siinä mielessä, että Bizarre tekee ekaa tälläistä räiskintäänsä (kai?). Mutta kyllä siihen tottuu melko hyvin, kun tarpeeksi pelaa ja tähtäys hangoittelee vastaan vain silloin tällöin.

Itse en odottanut peliltä mitään, tiesin kyseessä olevan vain joku arcade-räiskintä ja yllätys olikin melkoinen, kun peli oli niin kovaa menoa. Online leaderboardit tulevat syömään loputtomasti aikaa ja veikkaan, että tulee olemaan koko vuonnakin yksi kovimpia pelejä omalla kohdalla.

halo 3 tuolla parhaillaan pyörii ja käämit on palanu jo ajat sitten.
haluaisin livestä enää sen saavutuksen jonka saa kun on vissiin 70 pojoa expaa.

kuka vitun homo tuon expa systeemin oikein on suunnitellut.
jos pelaa kaikki vastaan kaikki tyylejä niin on pakko olla kolmen parhaan joukossa että saa sen YHDEN vitun pisteen expaa, jos et ole niin et saa mitään.
jos pelaat tiimi pelejä niin on pakko voittaa ja jälleen saa sen YHDEN vitun expa pjon.
siis mitä vittua oikeasti, expa tarkoittaa kokemusta joten sitä pitäisi saada aina, voittaa tai häviää.
cod ja rainbow six :vegas hoitaa tuon homman tyylillä, aina tulee hiukan kokemusta ja ylennyksiä ja uusia leluja.

halossa tuo on vaan täysin vitusta koko paska.
hauskuus häviää täysin kun kokoajan tarttis olla kolmen parhaan joukossa.
äskettäin oli yksi matsi joka oli tosi tasainen, ekalla taisi olla 23 tappoa, seuraavalla 21 ja kolmella seuraavalla 20.
normaalisti olisin ollut tyytyväinen kun oli tosi tasaista, mutta kun minä satuin olemaan juuri se kolmas jolla oli se 20 tappoa eli kokonais tilastossa sijalla viisi niin vitutus oli komia.
nolla pojoa expaa.
kiitti vitusti bungie, ampukaa itsenne saatana tai tehkää vain niitä yksinpelejä tästä lähtien.

Betassa yhestä matsista saattoi saada kymmeniä pisteitä expaa. Muutenkin betasta on otettu takapakkia, miksi helvetissä videoita ei saa enää tallennettua lobbyssa suoraan pelin jälkeen, vaan on poistuttava partysta, käytävä theater-modessa ja tallentaa haluttu peli. Jos pelaat kavereiden kanssa, joutuvat he turhaan odottamaan.

Eipä mitään. Kyllä tota tulee pelattua vielä pitkään. Aivan kuten Halo 2:ta.  :)

Resident Evil GC: Yksi vakuuttavimman näköisistä peleistä vielä tänä päivänäkin. Eipä taida missään pelissä olla vastaavan tasoisia pre-rendered taustoja ja niihin vielä liitettyä valaistusta. Myös pelihahmot sulautuvat harvinaisen hyvin taustoihin. Pitää läpäistä tämä kunhan pelijono vähän lyhenee. Äänille myös suuret kädet... pelkkiin askelten ääniin ollaan panostettu ja se on jotain.

Twin Snakes: Pitihän tämä kaverille demota ja yhtä paska se oli kuin muistinkin. Onhan se aina siistiä nähdä klassikko uusissa kuteissa, mutta ei jeesus noita välidemoja. Ei niitä nauramatta voi katsoa. Peli toimiikin hyvänä action-ruiskeena ja muistutuksena siitä, että jotkut asiat kannattaa jättää rauhaan.


Vagrant Story: Yhdeksän tuntia takana ja olen jo laatimassa pelille RPG-genren kruunua. Todellinen marginaaliväestön peli. Ja hommahan toimii näin; Olet Agentti X, ajassa X ja jahtaat yliluonnollisia voimia omaavaa luurangonlaihaa teiniä jolla on metallikädet. Upean alun jälkeen päädyt Lea Monden pimeään ja hirviöitä pursuavaan kaupunkikompleksiin. Suurin osa peliajasta mennään maan alla luolastoissa ököjä mättäen ja puzzleja ratkoen.

Pelin suurimmat meriitit hyppäävät naamalle heti alussa. Säädettävää on julmetusti. Pelihahmo ei kerää minkäänlaista kokemusta vaan aina lopparin jälkeen saat "rankin" pelityylisi mukaan. Ja randomilla jonkun pienen statusboostin. Pelihahmo pysyy siis alusta loppuun suunnilleen samanlaisena. Juju onkin siinä, että kaikki varusteesi sukista aina Bastard Swordiin keräävät kaikenlaista jännää itseensä. Esimerkiksi kun lyöt miekalla goboa, miekka saa +1 human/demihuman classiin. Ja -1 kahteen muuhun. Eli suomeksi sanottuna jokaista vihollistyyppiä varten pitää olla oma tappoväline tai pääsee itku. Myös aseen tyyppi ja materiaali vaikuttavat lopputulokseen. Pelissä on yli sata uniikkia asetta ja jokainen kerää vieläpä kokemusta myös omaan tyyppiinsä, elementaali-affinityä ja kaikenlaista muuta kivaa. Eli jos varusteiden kanssa säätäminen ei kiinnosta niin painu jo äkkiä karkuun. Jos taas kiinnostaa niin tarjolla on puhdasta parhautta. Ja ehkäpä "länsimaisin" Japanilainen peli.

Mukana ei ole angstia, viholliset droppaavat harvinaisia itemejä, eteneminen ei ole lineaarista ja kaikkia aseita ja varusteitasi voi täysin vapaasti yhdistellä, purkaa ja modata. Ja ikäänkuin siinä ei olisi tarpeeksi ihmeteltävää, niin hahmolleen pitää vielä järjestää hyvä hyökkäyskombojen, puolustusliikkeiden ja taikojen setti, jolla YLLÄTTÄVÄN haastavia vihollislaumoja tapetaan. Niin ja pelihahmon ja vihollisten terveys ja kunto ovat jaettu eri ruumiinosiin. Armoroitua helvetinritaria on kiva mättää käsille. Erityismaininta vielä pomomatseille, jotka saattavat loppua yhteen osumaan, jos et ole kova jäbä. Ei siis mikään vuoristorata-ajelu.

Peli on siis aika jännä tapaus. Se on ilmeisesti suurella budjetilla ja markkinoinnilla aikoinaan lanseerattu ja Famitsukin heitti pelille 40/40 pojot, mutta muistaakseni peli floppasi aika tavalla. Eikä se toki ole mikään ihme, sillä grindaamisen hyödyttömyys, teiniangstin puute ja se fakta, että millään "Ragnarokilla" ei tee paskaakaan jos sillä mättää kaikkia vihollisia, varmistivat sen, että harvojen herkuksihan tämä jäi. Syväluotaava tutoriaali olisi tehnyt pelille aikalailla terää. Mutta enpä valita, sillä ei vastaavaa taida pelimaailmasta löytyä.

Mainitsinko vielä, että pelin audiovisuaalinen puoli saattaa olla parasta mitä ps1:ltä löytyy?






Jos FFXII olisi ottanut tästä enemmän vaikutteita niin olisi maailmakin parempi paikka. Koko varustesysteemin kun olisi sen jättimäiseen maailmaan yhdistänyt niin NGGGGHHHHH....

Oho, ensimmäistä kertaako se zoukka Vagranttia pelailee?

Mainitusta grindauksesta ja pimppauksesta päästäänkin sitten tähän, että wowiahan sitä on tullut itse pelattua. Taas. Eikä edes puuduta kun oli tosiaan suurinpiirtein puolivuotinen tauko. On se aika epänormaalia kun lähtee farmireissulle laukut tyhjänä ja niiden tullessa täyteen tekee voisi tyhjätä ne pankkiin ja auctioniin, ja lähteä uudestaan samanlaiselle reissulle siltä istumalta.

Tuossa pääsin aamupuurolta päivä pari sitten taas mietiskelemästä, että onpahan osunut hyvä porukka peliin kun kaikki ovat aikuisia eikä asennevammaisia itkijöitä, kun sitten jotain draamaa oli killassa tapahtunut. Viina se ei sovi kaikille ja killan kolmivuotisessa historiassa toinen tapaus päätettiin porukasta poistaa - samasta syystä. Känniääliömäisyys, vittuilu ja ihmeellinen uho. Joillekin ei viina todellakaan sovi, sillä muuten aivan hemmetin hauskasta ja avuliaasta tyypistä tulee täysi torspo. Raidikaljat ja känniraidit eivät ole samoja asioita.

Eikai sitä pitäisi tuommoista ihmetellä kun ajatellaan että killassa on lähemmäksi 50 aktiivia ja toiset 50 kasuaalia.

Joukossa tyhmyys tiivistyy.

...hmm... voisikin vähän farmata...

Peliin oli tullut aikalailla uutta tuon puolenvuoden aikana ja yksi mielenkiintoisuus oli uusi raidi-instanssi Zul'Aman, joka oli jo nimenkin paljastaen aika vehreä paikka muinaisen Zul'Gurubin tapaan.

(http://img253.imageshack.us/img253/742/w02ma8.th.jpg) (http://img253.imageshack.us/my.php?image=w02ma8.jpg)
Bossi siellä vartoo selkäsaunaa



(http://img184.imageshack.us/img184/9424/rgrgwegrzw6.th.jpg) (http://img184.imageshack.us/my.php?image=rgrgwegrzw6.jpg)
Siinähän tuo. Contentin viimeinen munapää. Tulipahan muutamat tunnit hierottua ja paras taisi olla 23% Kyllä wipet alkoi taas maistua kakkelilta. Tuli mieleen parhaat päivät hyönteisseksimessuilla ja Ossirianin 7 tunnin yritysputken, joka sitten onneksi kaatui kuin kaatui. No, huomenna kaatuu Illidan ja lootzorit saa kantoon.

Kolmatta. Oli vaan sen parhaus päässyt hieman unohtumaan.

No tota joo, mä tykkään pelaa Third Strikea netissä ja sitä tulee pelattua setti jos toinenkin lähes joka ilta. Sen enempiä siihen puuttumatta:

Castlevania: Portrait of Ruin (DS)

Kuten Rocky joskus mainostikin niin kyseessä on tasaisen laadukas jatko aikaisemmille Taskuvanioille, eli jos tykkäsi aiemmista niin tämäkin varmasti miellyttää. Ja minähän tykkäsin. Olin tuossa pari viikkoa sitten muutaman päivän sairaslomalla ja käytin aikani hyödyksi käymällä Jumbon Tiltin hyllystä noukkimassa viimoisen uudenkarhean Castlevanian hilpeään 20 euron hintaan. Pelin kimppuun pääsin vasta viikko sitten sunnuntaina ja viime lauantaina pelasin sen vahingossa läpi, eli sain nopean ja epätyydyttävän lopun. Ongelma ratkesi uusintayrityksellä ja nyt on peliä kuitenkin ihan kivasti vielä jäljellä.

Kahden hahmon pelikonsepti on ihan hauska vaikka tätä hyödyntäviä puzzleja voisi pelissä kyllä olla. En tiedä onko lopun taulumaailmoissa jotain superyllätyssektoreita mutta tähän mennessä ei vastaan ole tullut montaakaan kohtaa, jossa molempia hahmoja olisi ollut pakko käyttää jotenkin luovasti. Muuten meno on toki mukavaa ja se, että jotkut viholliset toimivat eri tavoin riippuen siitä onko vastassa Jon vai Charlotte on hauska yksityiskohta (mm. Sandy Graven pomotar aiheutti ongelmia kunnes tajusin pistää Jonathanin vilttiketjuun...) Tällä hetkellä edessä on vielä kaikki siskosten jälkeen tulevat taulut ja ruoskan päivittäminen ja matka taittuu rauhalliseen tahtiin kun jään usein uuden vihollisen ilmestyessä peliin takomaan sitä kunnes se suostuu luovuttamaan harvinaisimmatkin droppinsa (eli: "emmä grindaa leveleit sinänsä mutku tolt voi saaha vaik exsalipurin nii pakko tarkistaa...")

Mitäpä muuta... ulkoasu on edellisen DS-vanian tapaan ihan jees mutta alkuun taustoista voi olla hankala nähdä että minkämoisen lankun päällä voi seistä ja mikä on vain taustakuvaa (pieni ruutu, suht värikäs grafiikka). Sama ongelma vaivaa muitakin kannettavia Castlevanioita ja ongelma tietty katoaa kun taustagrafiikat tulevat tutuiksi. Musat ovat kait ihan jees, mulla on paha tapa sivuuttaa taustamusat yleensä kokonaan, elleivät ne häiritse tuhottomasti tai ole poikkeuksellisen hyviä. Dawn of Sorrowista tuttua touch screen -härväystä ei onneksi ole (paitsi jos haluaa kikkailla). Inventaariokin on tähänastisista fiksuin ja releet järjestyvät automaattisesti esimerkiksi tyypin (miekka, ruoska) mukaan eli parannusta Symphonyn "automaattinen kaaossorttaus" -systeemiin on huomattavasti. Kaiken lisäksi kertakäyttöesineet ovat enimmäkseen syötävää, joten resist potioneja ja neutron bombeja ei tarvitse etsiä mistään kilometrin sälälistasta (kun ei niitä kerran ole).

Eipä tässä muuta. Omalla kohdallani grindaus... siis seikkailu jatkuu tässä illan mittaan ja suosittelen mikäli jokin aiempi Castleroid on kolahtanut.

Rarrrhghgh!

(http://img256.imageshack.us/img256/3405/fzfcg7.th.jpg) (http://img256.imageshack.us/my.php?image=fzfcg7.jpg)

Sinne mäni. Melkein kuusi tuntiahan tuota tulikin koitettua. Epätoivo pääsi valtaamaan tunnelman kun kuolo korjasi alle 2% kohdalla ja tulikin vedettyä munat turpeessa useampi tunti. Wowin PVP-sisältö on täysin perseestä, eikä tuota pelailekkaan kuin ainoastaan ihmisten vuoksi joitten kanssa tulee kirottua ja naurettua yhteisreissuilla joilla jutut on toinen toistaan paskempia. Voi kuitenkin kysellä että onkohan tämä vaivannäkö kaiken tuon arvoista, kun ottaa huomioon että tunnollisesti täytyy tappaa vihuja X tuntia jotta saadaan X määrä materiaaleja joista voidaan valmistaa X määrä lääkkeitä sun muita ehostimia, jotta päästään kuluttamaan niitä pahimmillaan X määrä tunteja tappamalla pomoja jotka nousevat aina henkiin viikottaisen maintenancen ja resetin aikana.

Pelissä kun taisteluissa on useasti monta vaihetta ja jokainen täytyy suorittaa melkeinpä täysin virheettömästi että on mahdollisuus päästä seuraavaan vaiheeseen. Kellontarkan toteutuksen lisäksi hommaa vaikeuttaa ajoittainen lagi, ihmisten koneongelmat ja taistelujen pomojen random-tekijäskillit jotka voivat todellakin olla poikkiteloin ja saada itkua ja tuskaa. Päälle kun lätkäistään se, että taitoeroja myös on, vaikka raideilla ei mukana voikaan olla yhtäkään ns. ylimääräistä kuin muinoin 40 hengen reissuilla, jolloin pahimmillaan oli puolet täytteenä. Aika moni kilta koki jonkinmoisen persjärkytyksen ja liitokset ratkeilivat kun ei casual pelaajien päihin mennyt ollenkaan tuo että heidän täytyisi ansaita raidipaikka olemalla sen arvoisia suorituksiltaan.

Nyt se on sitten tuo wowi "läpi". Kilta taisi olla realmin seitsemäs ja alkoi kieltämättä olla kilpailupaineita kun kolme kiltaa tavoitteli tuota paikkaa samaan aikaan. Teamspeakissa oli huuto melko rajua ja sydän tykytti viimeisillä sekunneilla aivan helvetisti, pomon mättäessä megaraivolla tankkia paskaksi ja kassit olivat pumpattu jo vartti sitten tyhjäksi mehuista joilla sai parantavaa balsamia lentoon.

(http://img91.imageshack.us/img91/9183/il01aw2.th.jpg) (http://img91.imageshack.us/my.php?image=il01aw2.jpg)

Super Mario War. Aivan mahtava peli. Harmi kun ei ole nettipelinä.

Shadow of the Colossus tuli juuri läpi pelattua. Ja vetihän se loppu maton alta ja jalat suusta. :o


Kyllä vain.

Viimeistä kolossia veivasin varmaan parikin tuntia kun se hyppy kädestä kaulukseen piti olla just eikä melkein. En jaksa edes arvioida kuinka monta kertaa tipuin alas ja manasin sitä jatkuvaa kapuamista takaisin ylös. Mutta vihdoin, se viimeinen miekan isku tosiaan tiesi paikkansa. Ja sanoisin, että pelin loppu oli arvoltaan puolet pelin hinnasta. Hehkuttaminen sikseen, kyllä varmaan kaikkien pitäisi jo tietää pelin mahtavuus.


Tällaisia lisää.

Lost Odyssey pamahti luukusta. Kahden tunnin pelaamisen jälkeen ei vielä hirveästi ehtinyt tapahtumaan, mutta aika perinteiseltä interaktiiviselta satukirjaltahan tuo vaikuttaa. Grafiikka on välillä oikein hyvää ja välillä vähän paskempaa. Musiikki on sitä vakio Uematsua. Ei tuossa hirveästi ehtinyt vielä tapahtua mitään, että voisi enempää selitellä. Sen voi sanoa, että välillä päähenkilö saa flashbackeja menneisyydestään ja ruutuun isketään pikkutarina tekstin muodossa. Aika piukoilta vaikuttivat. Kaksi ensimmäistä jaksoin ainakin lukea ihan mielellään. Pituudeltaan tarinat ovat suunnilleen sellaisia 10 minuutin pituisia, jos lukee tekstin pelin nopeudella eikä skippailemalla.

Kuinka pitkä Lost Odysseyn pitäisi suunillleen olla?

Oma kappalekin saapui, mutta en tiedä jaksanko alkaa sitä availemaan, kun DMC4 tulee maanantaina, ja kaikki muu pelaaminen loppuu siihen paikkaan.

Millä taikaposteilla teille noi pelit kuljetetaan? Joudun kituuttelemaan ilman Odysseiaa nyt viikonlopun, kun ei tänäänkään kolahtanut, vaikka olin siihen jo henkisesti valmistautunut. Kyllä kiehuu...

Pituutta löytyy kai noin 40 tuntia, eli ihan perussettiä.

Kyllä sen pitäisi aika pitkä olla. n. 50 tuntia ovat kai lupailleet. Kuulemma cutscenejäkin on jo toistakymmentä tuntia. Eli jos nyt aloitat niin sehän ennen maanantaita läpi!

Devil May Cry 4:n demoa on tullut väännettyä Cuben Resident Evilin ohella.

Itselle kävi niin hassusti, että en sarjasta (DMC) ollut ennen viime syksyä järin kiinnostunut mutta annas vain kuin näin sen erään trailerin (http://www.gametrailers.com/player/26663.html), jota myös viime vuoden parhaimmaksi traileriksi äänestettiin.

No joka tapauksessa neljättä osaa on odotettu innolla ja kolmonen on juuri työn alla ja lähenee loppuaan. Pelasin tänään toista kertaa demon Time Attack-modea ja päätin sitten sinne jääpaikkaan päästyäni kokeilla vetää Berialia, jos ehtisin. Bossin olin toki pudottanut pari kertaa siinä toisessa pelimuodossa.  Aikaa taisi olla 01:56 jäljellä kun pääsin bossiin ja kello taisi pysähtyä siinä ajassa 00:06. Taistelun viime hetket olivat aika hektisiä, kun HP:ta ei ollut paljon paskaakaan ja Berialilla oli vielä neljäsosa. Onnistuin sitten kuitenkin pysyttelemään ilmassa, miekan ulottumattomissa ja vetäisemään parit Devil Bringer-heitot ja siihenhän kaatui  :)

Resident Eviliä pelaan Jillillä ja juuri sain Armor Keyn. Ainoa RE, jota olen tämän lisäksi kunnolla pelannut on RE4, joten tuntuu pikkasen oudolta. Hahmolta kun ei taskuja tavalliseen tapaan löydy ja suurin päänvaiva tuleekin tästä kuuluistasta item managementistä. No, eikähän tästä selvitä...

Tänään kokeilin kaverilla noita insta-revejä siinä demossa ja helppojahan nuo ovat. Se ikkuna on melko iso esimerkiksi "Stingerissä". Ei sitä voi huti edes painaa.

Perusvihut leviävät noilla IR:illä kuin kissanpennut kirveellä. Peli saa yllättävän paljon lisämaustetta noiden ansiosta, eli toimii. Ja kokoversiossa saa vielä napitkin kohdilleen.


TF2:sta tuli samalla taas mätettyä ja huomattua susipaska pelaajien taso. Miten tuossa voi etsiä parempia servuja? (PS3)

Yhdessäkin matsissa tapoin spylla noin kolme kertaa koko vihollisen tiimin kun ne puolusti omaa noodia. Joku 20 tappoa ilman kuolemaa. Aina puukolla selkään, cloakki päälle ja piiloon -> takaisin noodin lähelle eri vale-asussa. Spylla on muutenkin niin helppo pelata kun muistaa aina edetä vihollistukkariin päin takaperin kävellen. Ei kukaan epäile mitään.

Sitten on tosin joskus niitä homoja jotka pelaavat pyrolla ja jatkuvasti tykittävät omia paljastaakseen spyt.

Äkspoksilla tuli aina possautettua jokaista omista kerran shotilla tai pistoolilla nassuun, koska noin 30-40% tyypeistä pelasi Spylla. Pitäisi muuten pelailla taas, CoD4 vaan tuppaa viemään kaiken aikani.

Njoo, puuceellä toi pelaajien taso on hiukan parempi sentään (tai sit mä vaan sukkaan), eikä sillä spyllä niin helposti omistele. Pyrot on kyllä yleensä aika valppaina paljastamaan spyt, mikä alkaa nopeasti vituttamaan ;D

Ostin tuossa Fablen heräteostoksena ihan levyllä, vaikka olisi saanut Live Marketplacestakin. On se vaan mukavampi saada kotelo ja muut, kun ei vissiin latausajoissa mitään tappavia eroja ole? Pari tuntia tullut pelailtua.

Splinter Cell: Chaos Theorya.

Jade Empiren ja Jet-Set-Radio Futuren jälkeen xbox sivistäminen jatkuu Kalastaja Sampan seikkailuilla. Juuri läpäisin kakkoskentän ja kivaahan pelaaminen on. Juonikuviot skippaan automaagisesti, mutta pelattavuus on kohdillaan. Samppa tottelee tatteja ja vaikka kaikenlaisia vempaimia ja liikkeitä löytyy, oppi ohjauksen hetkessä. Kamerakin tottelee mikä on ihme näinkin ahtaissa tiloissa mitä pelistä löytyy.

Hardilla aloitin ja hyvä niin, Samppa kuolee osumasta tai kahdesta, joten pelin saa huoleta pelata "ei hälyjä" taktiikalla niinkuin pitääkin. Vartijoiden jallittamisessa olen vähän nubu, eli yleensä kenttään menee kaikki airfoil (mik vit) ja sticky shocker ammukset. Loput hoidetaan sitten otteella unten maille.

Miinuksina lähinnä bugittavat äänet ja tyhmät- tai vaihtoehtoisesti terminaattorin aisteilla varustetut viholliset. Tosin heittävät monesti ihan hauskaa läppää. Ei niitä halua tappaa ;) Plussana ainakin hieno grafiikka ja varsinkin eri suodattimilla pelin visuaalinen anti loistaa.

Hyvä peli ei siinä mitään. Ja Sampalla on vieläpä härski ääninäyttelijäkin!

Musta toi pyrojen riehuminen on friendly firen poiston yksi ärsyttävimpiä piirteitä. Mutta minkäs teet, kun se vaihtoehtokin poistettiin.

Poistaa vaan spynä olon parhaimman puolen eli sen totaalisen vainoharhan. Parhaat TFC-hetket liittyivät juuri tapoihin, joilla sai vastapuolen tiimin jannut tappamaan vainoharhaisina toisiaan.

Ostin viimein yhden niistä ikuisuusprojekteista, elikkäs We <3 Katamarin. Ja on pakko sanoa, että tämä on aika ihana. Pyörittely on paljolti rentouttavaa puuhaa, ja varsinkin kun katamariinsa saa vähän kokoa ja momentumia, on helppoa tuntea olevansa vähintäänkin Cosmoksen prinssi. Graffojen laatikkomaisuutta ei edes ajattele, niin tarkoituksenmukaista se on, ja värien paljous korvaa kaiken. Niin ja välidemojen sun muiden graafinen ilme ja design ovat vertaansa vailla. Musiikkipuolella oli ikävä kyllä joitain ihan hirveitä biisejä, ja vähän mitäänsanomatontakin matskua löytyy. Onneksi jo pelkkä Katamari On The Swing riittäisi.

Se minua kans vähän harmittaa, että miksi tällaisessa hyvän mielen pelissä pitää niiden fanien olla niin pirun nihkeitä. "Yhyy, onpas se pieni, vähän niinkuin prinssin pallit..." Hei, katsotaan vieläkö rassaa kun pyörittelen tuon liekehtivät katamarin sulle perseeseen ja viskaan koko paskan Cosmoksen syvyyteen! >:(


...mutta tuota, muuten tosi kiva peli. :)

Vika tehtävä We <3 Katamarissa on kyllä ihan älyttömän rento, vaikkaakaan yksityiskohtien karsiutuessa se ei tunnukaan siltä, että

Spoileri (osoita katsoaksesi)

sitä oikeasti pyörittelee kiinanmuuria ja napajäätiköitä katamariinsa.

;D

Muttamutta, oli se kaikesta huolimatta ihan sikakiva kokemus. Ja tätä nykyä lähtee halvalla mistä tahansa. Niin, onkos kukaan muuten penaillut Beautiful Katamaria?

Demoa penailin ja näytti, tuntui ja kuulosti aivan samalta peliltä kuin We <3 Katamari. Tai sitten muisti pätkii.

Tuli viikonloppuna pelattua mm. kolminpelinä Mario Strikersia. Siis ihan vitun hyvä peli kolmestaan samalla puolella konetta vastaan. Pelattavuus on silkkaa nautintoa, hahmot on animoitu ihan mahtavasti (myyrä jyrää ja sen taivaalle osottelut on ihan ykkösiä matsin alussa :D) ja musiikit rokkaa. Extreme-tasolla peli tarjoaa myös helvetin kovan vastuksen ainakin näin parin päivän pelailulla.

Muita pelejä oli Sonic&Mario olympics (itse asiassa aika helvetin viihdyttävä ja myös oikeasti rankka suorituspeli), Calling All Cars neljästään split-screeninä (ihan uskomattoman hulvatonta menoa), Tekken 5: DR (pääsi pelaamaan oikeasti hyvää pelaajaa vastaan, todella hyvää reeniä) ja FIFA 08 samalla puolella konetta vastaan Suomella (legendary-vaikeusaste on mahdoton).

Kunnon mättöä oli viikonloppu ja tuli ainakin yksi peli (tai sen jatko-osa) lisää ostettavien Wii-pelien joukkoon eli siis Mario Strikers. Kunhan vaan itse joskus koneen hankin.

Cyrus olet idolini. Mitä minä nyt muistelen postauksiasi, niin sinun mielestäsi varmaan jokainen maailman peli on vähintään ihan vitun hyvä. Anna minulle osa tuosta innosta. :lol:

Mä pelaan vaan maailman parhaita pelejä. :p

Rez HD:ta.

Meni kaikki kentät Lost Area mukaanlukien läpi hulahtamalla, minkä lisäksi kaikissa kentissä vitosta lukuunottamatta on yli 95% vastustajista ammuttu alas.

T: Yhyääh, ekan kentän score attackin listauksissa mulla on 100% kaikesta, mutta sleepy on pisteissä siltikin edellä.

Vau, en edes muistanut, että olin ehtinyt kokeilla Score Attackia!

(http://img258.imageshack.us/img258/585/illleq1.th.jpg) (http://img258.imageshack.us/my.php?image=illleq1.jpg)

Wowia wowia. Lienenkö ainut lautalainen joka pelaa? Tai tunnustaa pelaavansa.

Ihan hyvällä mallilla kilta. Ystäväporukan kanssa perustettiin kun peli tuli ulos vuosia sitten ja vieläkin pystyssä. Samoista ihmisistä valtaosa vieläkin pelailee. Nykyinen pelisisältö on käytännössä tosiaan läpitte vedelty ja pointti onkin gearata ukkoja seuraavaa lisäosaa varten, jotta päästään gearaamaan uudelleen...

Ihmisten takiahan tätä pelataan. Tuota täytyy toistella ihtelle. Ajoittain tulee mitta täyteen, mutta joskus sitten alkaa moninpeluun hammasta kolottamaan eikä parempaa onlineä ole vastaan kävellyt. Warhammeria täytyy ihan kokeilun vuoksi testata, mutta se on sitten joskus. Wowi tuskin kuolee ikinä, vaikka eläin onkin monesta kohtaa vammanen, mutta miksi hienosäätää kun maksavia ihmisiä tulee enemmän kuin vanhoja pelaajia lopettaa.

Ennen seuraavaa lisäosaa tuleva uutuudenkiiltävä raidimesta Sunwell kiinnostaa kovasti siinä mielessä että monensiako ollaan realmilla kun päästään tuo läpitte. Varmaankaan ei ole jakoja noita oikeita no-life kiltoja vastaan, jotka ruoskivat väkeä ties mimmosilla nutipääsäännöillä, mutta taitojen puolesta täytyy kyllä haisevalla omakehulla sanoa, että varmasti aivan kärkeä ollaan, joten eipä sitä koskaan tiedä kuinka nopeasti tuollakin tulee sitten edettyä. Voi olla että tulee turpaankin, mutta eipä tässä varsinaisesti voi sanoa että koskaan on joutunut minkään bossin kanssa hieromaan yhtä tai kahta iltaa enempää, siinä missä joiltain menee viikkoja.

Kyllähän sitä itsekin tullut pelattua jo jonkin aikaa. Illidan ollu nyt farmilla jo nyt muutaman kuukauden ja ihme kyllä ei siihen niin helposti tylsisty. Epicciä on mukavaa saada. Alttiraideillakin jo Kael kaatunut! :D

Muutama 70:kin löytyy, protection warrior ja balance druid. Healearihän se tästä vielä puuttuu. Paladin jossain levelin 36 paikkeilla, saa nähdä jaksaako vielä joskus vetää 70.

Jos tämä ei ole hepreaa, niin mikä sitten!

Tämä.  :rollaus:
עבדאללה השני מלך ירדן השתתף בפרק בסדרת הטלוויזיה מסע בין כוכבים בשנת 1995, כשעוד היה נסיך. המלך, מעריץ ידוע של הסדרה, השתתף בתפקיד אורח, ללא מלל, בפרק בעונה השנייה.

No sehän oli selvää. En tiedä riehaantuivatko porukat HD-graffoista vai mistä, mutta samaa paskaahan tämä on kuin kolmonen. Hitusen hienompana ja monipuolisempana. Eli siis HD-koneiden tämän hetken kiinnostavin peli ;)

Oletko jo masteroinut IR:ää?


Itse olen varmaan jo yli puolenvälin Chaos Theorya ja vielä jaksaa. Juonen haukkuminen jossain Ubin pelissä on naurettavaa, mutta paskan tarinan kirjoittaminen on kyllä taitolaji, jonka se pulju osaa. Siis on ihan sama mitä pelissä tapahtuu, niin hahmojen äänensävy on sama ja Sampan vastaukset kans. Itsekin huomaa aina reagoivansa pelin uutisiin samalla tapaa...

sam, terroristit ottivat naisen panttivangiksi!
-mmhm
sam, he uhkaavat tappaa panttivankinsa!
-mhmh
sam, he tappoivat panttivangin! Epäonnistuit...
-mhmh
sam ydinohjus räjähti juuri New Yorkin keskustassa...
-ZZzzzz


Jees peli, mutta mielenkiinto kieltämättä laskee aina uuden tehtävän kohdalla.

Katamarit sen kun pyörii. Jännää miten se pirulainen kasvaa usein ihan huomaamatta, ja totuuteen herää siinä vaiheessa kun katamariinsa pyöräyttää ensimmäisen lapsen. Tai kun sattuu ajattelemaan, että missäs se pelihahmo on, ja sellainen piiiiieni kärpäsenmälli kipittelee siinä perässä. Viime tehtävässä menikin sitten jo taloja ja muuta bashaa. Se on sitä voimaa.

Fanit hajottaa edelleen, mutta koitan olla välittämättä. Keräillään planeettoja ja pyöritellään aurinkokin, jonain näistä päivistä.

-----

Paskareissuilla taas olen tökkinyt Quendania, ja yllätyin positiivisesti. Tässähän on ihan oikeasti kivoja biisejä! Pari kamalaakin joukossa joo, mutta suurin osa on viihdyttävää matskua. Stoorit olisivat varmasti kivoja, jos niistä ymmärtäisi hevon lerssiä. Graafinen ulkoasu on varsin samanlainen kuin EBA:ssa, eli sen käännöstyö on tehty onnistuneesti Quendanin hengessä. Joistain piirteistä pidän kuitenkin tässä jopa Eliteä enemmän. Piirroksissa on sitä jotain extra-fleivaa. Toisaalta taas pelimekaniikassa, eli lähinnä valikoissa ja muissa, on EBA:ssa uusia ideoita, jotka parantavat peliä. Jälleen tietenkin auttaisi, jos Quendanissa osaisi tehdä muutakin kuin valita yksin- ja moninpelin väliltä ja suorittaa itse pelaamisen. Jos feilaa biisin, pitää joka kerta heittää pitkäveto, että kumpi nappi se jatkaminen taas olikaan. Vasemmallahan se.

Quendan tuntuu muuten myös olevan rutosti helpompi kuin läntinen serkkunsa. Biisejä läpäistynä reilu tusina, ja feilasin vissiin kahdesti. Suurin osa biiseistä A:lle, heti, eikä B:tä huonompaa tunnu voivan saada, vaikka kuinka humalassa pelaisi. Näistä kahdesta pelistä olisi kiva koostaa sellainen Ultimate Musical Poking Experience, jossa yhdistyisivät molempien osien helmeimmät biisit, Elite Beat Agentsin valikkorakenne kaikkine ominaisuuksineen sekä tietysti englannin kieli, ja Quendanin taiteellinen silmä. Se olisi hitti!

Tällaisenaan Quendan kuitenkin jää aavistuksen EBA:in varjoon. Piirun verran heikompi biisivalikoima ja se japania koitui kohtaloksi. Vaan loistopeli tämä silti on.

Blue Dragon on alkanut menettämään otettaan loppupuolella. Monet arvostelut ja sellaiset ovat sanoneet, että pelin ja sen juonen pitäisi parantua ensimmäisen levyn jälkeen, mutta olen vankasti sitä mieltä, että tilanne on juuri toisinpäin.
Ensimmäisen levyn aikana juoni meni kokoajan eteenpäin ja uusia paikkoja oli jokaisen nurkan takana ja pelin maailma tuntui aika isolta.
Kakkos- ja kolmoslevyt ovat taas tuntuneet kovin vaisuilta. Isoja juonikohtia on tullut aika paljon, mutta jokaisen välillä on kamalasti haahuilua ilman, että pelaaja varsinaisesti tietää minne mennä tai miksi. Ja nyt (yllättävän myöhään) maailmankartan auettua kokonaan, selvisi miten pikkuruinen Blue Dragonin maailma on. Viimeisin RPG:ni oli Dragon Quest VIII, jonka jälkeen Blue Dragonin "yksi kohtuu iso kaupunki, kourallinen pikkuisia"-läntti tuntuu aika tylsältä. . .

Silti itse pelaaminen on yhä kivaa ja vaikkei se kovin älykäs olekaan, niin pidän pelin herttaisesta tarinasta.


Ja olen päässyt pelaamaan REZ HD:tä niinkuin sitä pitääkin pelata, eli HD:nä. Kovin sanattomaksi vetää, Direct Assaultin eri versiot kentistä ovat käsittämättömiä!


Se kilparata-kenttä on aivan mahtava! Ja We Love Katamarissa on helposti viime sukupolven ohjekirjanen! Olisivat tosin saaneet tuoda ensimmäisenkin pelin tänne!

Disgaea 2:sta. N. 8 tuntia peliä vasta takana ja jo nyt voi sanoa, että ykkösen mahtavuuteen ei pelissä päästä. Päähahmo Adell on kuiva kaveri ykkösen Laharlin jälkeen ja juoni ei ole napannut otteeseensa samalla tavalla. Huumoria pelissä tosin kyllä riittää yhtä paljon kuin ensimmäisessä osassa.
Pelimekaniikka on kuitenkin pysynyt loistavana ja sitä on kehitetty eteenpäin hieman ykkösestä. Item-worldiäkin on parannettu ja nyt siellä tapahtuu enemmän asioita, uusia asioita ovat mm. aarrearkut, mystical portalit ja piraatit.
Kyllähän nämä Nippon Ichin ropetukset pahasti aina koukuttavat ja laatu on pysynyt tasaisen varmana. Saas nähdä saako tähänkin osaan kulutettua se ykkösen imaisemat sata pelituntia.  :)

Kilparadalla oli kyllä melkoista vauhdin hurmaa. Eniten bookletissa tykkäsin siitä alun selityksestä, että ei tässä muuta tehdä kuin pyöritellään, ja silti kaikki rakastaa peliä. Weird, isn't it? Niin ja screenshoteista, jotka oli itse asiassa piirretty, kuten kaikki muukin kirjasessa. Dope.


Naaa-na-na-na-na-na-na-naaa Katamari Damacyyyy....

DMC4:ää on puolitoista tuntia nyt takana. Aloitin heti sillä vaikeammalla Devil Hunter -tasolla (tjsp), vaikka ei hirveästi ole kokemusta aiemmista osista. Toivottavasti ei liian vaikeaksi mene. Tähän mennessä ei ole mitään liian pahaa tullut vastaan. Toiminnan puolesta on kyllä kelvannut, mutta käytävillä harhailu ja koukkukädellä heiluminen on vähän perseestä. Välipätkien toimintakohtaukset ovat aika tyylikkäitä, mutta kaikki tähän mennessä esitellyistä hahmoista on epäparhautta (Nero, Dante, Gloria, Neron GF jne.). Jopa Nintendokin pystyy parempaan hahmosuunnitteluun... no ehkei nyt sentään.

Warion sydän sykkii Rockyn provoille!

Mutta missä on Nintendon neronleimaus Waluigi?

Kyllä mä olen ainakin valmis myöntämään että Nintendon hahmosuunnittelu on aika huonoa. Ei tota Warion kuosiakaan oikein voi ymmärtää. Hahmot voi tehdä hyvin tai huonosti. Jos ne tekee huonosti niin ne kannattaa tehdä sitten ihan happohuonosti.

Mitäs tuo Wario sitten on ellei sitä? Ja et ilmeisesti ole pelannut Wario Waren "tarina"moodeja? Suosittelen dippaamaan aivot siihen soosiin, et pety.

Ja jotkut Smash Brosin pieruhyökkäykset ovat niin idioottimaisia että ne ovat suorastaan täydellisiä, ja todellakin ovat olleet tietoinen valinta suunnittelijoilta. Siis ihan tietoisen tietoinen.

Eli näinkö?

Lost Odyssey.

Kyllä tuntuu niin hyvältä kun tämä ei osottautunutkaan pettymykseksi. Eipä tule mieleen milloin viimeksi viihtynyt JRPG:n parissa näin... Final Fantasy X maybe? Sielu peliltä löytyy.

Hienoja hetkiä juonenkulun parissa on ~10 tunnin pelaamisen jälkeen tullut useita, joista osa ollut yllättävänkin voimakkaita. Uni-osuudet ovatkin loistavia. Kertaakaan ei ole käynyt skippaaminen mielessä niiden aikana. Hahmot ja tarina = hyvää kamaa. Comic reliefikin osaa olla puolet ajasta ärsyttämättä (kontrasti juonen haikeuteen auttaa).

Satunnaistaisteluruutu ei ole syönyt hermoja kertaakaan ja kaikki toimii kahakassa niin simppelisti kuin pitääkin. Pääosin peli on erittäin kaunista katseltavaa ja Unreal kolmosen probleemat pidetty melkolailla minimissään. Musiikkeja on varmaan turha mainitakkaan. Karvat nousi pystyyn kun ekaa kertaa pärähti se maailmankartan sähkökitara soimaan.

Eihän tässä kaikki ole täydellistä, mutta niistä ei tässä vaiheessa saa vielä valittaa. Nyt pitää keskittyä nauttimaan tästä täysillä. Ei näitä joka vuosi ilmesty. Nykyään tykkään kyllä melkein kaikesta peli-innon ollessa kovempi kuin vuosiin, mutta tämä peli on varmasti Mass Effectin kanssa niitä jotka selviävät tulevasta laskukaudestakin.

HL2 meni X360:lla läpi. Ihan hyvin tuli achievementtejä, mutta pari taisi jäädä puuttumaan. Paljonhan tuossa pelissä olisi parannettavaa, mutta sai kuitenkin tahkottua läpi.

Nyt on episode 1 kesken ja yritän päästä sitä pelkällä gravity gunilla. Tietenkin pitää ampua se yks panos. Reilu tunti on peliä takana eikä ainakaan vielä ole ollut kovin vaikeaa, mutta tuleehan siellä myöhemmin varmasti pikkasen turhauttavampaa kohtaa. Jos tuon achievementin saa niin sitten pitää varmaan vielä käydä jauhamassa mahdolliset loput saavutukset jos enää on yhtään motivaatiota. Aika väkinäiseltä tuntui pelata taas läpi tuota alkuperäistä hl2:ta ja episode ykköstä.

Episode kakkosta en ole vielä ollenkaan aikaisemmin pelannutkaan, joten sitä tässä eniten onkin odottanut. Toisaalta pelimekaniikka on sitä samaa vanhaa.

Hah. Onneksi DMC 4 on susipaska.  :lol: Nyt PLAYSTATION 3:n osto siirtyy MGO 2/MGS 4:n tienoille. Tai sitten jos uusi GTA pääsee yllättämään. This week I've been mostly playing...

Super Mario Bros. 3 Virtual Consolesta. On tämä näistä 2D Marioista se paras. Puvut (Vasaraveljespuku voittoon), kenttäsuunnittelu ja tärkeimpänä musiikit on ihan omaa luokkaansa. Super Nintendoa en koskaan omistanut ja näin tänä päivänä pelattuna Mario 3:een nähden SMW on jotenkin eloton.  :???: Musiikit ei vaan nappaa, eikä yleensäkään äänimaailma. En kyllä muutenkaan ole innostunut näistä SNES pelien musiikeista. En tiedä, jotenkin ne on niin munattomia.  :P Vertaa vaikkapa Contra 2 ja 3. Tai melkeinpä mihin muuhun tahansa sarjaan joka alkoi 8-bittisellä ja jatkui 16-bittiselle.

NES ajoilta mieleen jäänyt peli, jota pelasin aikoinaan mutta en koskaan saanut hankittua, saapui Virtual Consoleen. Kerkesin vuosien saatossa melkein kokonaan unohtaa tämän olemassolon. Kyseessähän on siis kaikkien aikojen paras Zelda klooni heti Okamin jälkeen, StarTropics. Se yhdistelee ensimmäisen Zeldan kuvakulmaa luolastoissa ja toisen Zeldan kartalla haahuilua ilman random encountereita. Paikkana toimii trooppinen saaristo mikä on erittäin virkistävää ainaisen Hyrulen jälkeen. Varsinainen pelaaminen tapahtuu luolastoissa, kartalla liikkumisen ja kylissä vierailun toimiessa hengähdystaukona.  Kontrollit tuntuivat aluksi vähän jäykiltä, päähenkilö kun ei osaa huitaista jojollaan (!) ja liikkua samaan aikaan. Kyllähän tuohon äkkiä silti tottui. Vaikeustaso on vaikeahko, 8-bittisen peli kun on.  En kovin pitkälle ole vielä päässyt, mutta jo ensimmäisten luolastojen perusteella tämä on parempi kuin 2 ensimmäistä Zeldaa, niillä kun ei ole minulle niin paljoa nostalgia-arvoa kuin tällä. Kyllä StarTropics pitäisi kaikille Zeldansa pelanneille maistua.

Ei se DMC4 nyt mikään susipaska ole. Jotenkin sun teksteistäsi saa sellasen kuvan että etsit "oikeutusta" PS3n ostamatta jättämiselle. DMC4 ei ehkä ole sellainen timantti kuin kolmonen oli. Mutta parempi peli kuin 90% muista genren peleistä se on varma.


"Onneksi DMC 4 on susipaska" miten helvetissä te ihmiset voitte toivoa pelien paskuutta ettei tarvitsisi ostaa konsolia? Ketä se haittaa vaikka ne pelit olisivat hyviä ja silti jättäisitte PS3n ostamatta?

DMC4 on oikeasti hyvä peli. Ei vain niin hyvä kuin odotettiin.

Säästyy paalua.

Jätit perin ovelasti huomioimatta lauseen jolla tekstini jatkuu tuosta.

Mielummin minä pleikka kolmosen ostan puolen vuoden päästä paremman pelin kanssa kun tänään hieman kehnomman pelin kanssa. Hintakin saattaa laskea ennen sitä.

// Niin ja onhan tuo God Hand vielä tuossa kesken  :)

// Rocky täällä on jo Wii

Osta Wii. Sillehän on jo monta hyvää peliä ja kolme (3) GotY:a.

KOTOR 2 tullut viime päivinä pelailtua, jotta sen nyt kertaalleen edes saisi läpi. Dark Sidellä mennään ja suurin osa planeetoista on jo koluttu. Eilenhän kaikki näytti vielä hyvältä, mutta sitten. Sanotaanko, että pelin bugisuus oli kyllä tiedossa, joten pitänee kait ihmetellä miten pitkälle päästiin ilman ongelmia, vaan nyt itkettää sitten pahasti. Pyrin tämän nyt esittämään ilman pahempia spoilauksia...
Olen nyt Onderonilla toistamiseen, ja ilkeänä kakkiaisena kun mennään niin tottakai olen taistelemassa sitä prinsessaa vastaan. Skyrampin läpi on jo rynnitty ja matka vei kohti valtaistuinsalia, jossa siis vastukset odotteli. Se iso örmelökin tuli nirhattua, ja tarkoitus oli juosta sen välipätkän jälkeen (ja kun oli valinnut vaihtoehdon Join the battle), sitten sinne viimeiseen huoneeseen, MUTTA...siinä oviaukon kohdalla ruutu kävi mustana ja sen jälkeen antoi viestin "I can't leave battle for this time" tjsp. Ja nyt olen siis jumissa siinä yhdessä huoneessa ENNEN jediä ja prinsessaa ym.
Ilmeisesti peli ei tajua, että minä sen örmelön olen jo teurastanut. Joten jos jollakulla on tietoa, mitä tehdä/olenko tehnyt itse jotain väärin, niin apua saa antaa...

Pistää nämä bugit kyllä ärsyttämään ja paljon, sillä peli voisi olla niin paljon parmepi, jos se vaan olisi ehjempi. Nyt peli-ilot häviää nopeaan, kun ei pysty pelissä etenemään, halusi sitä miten paljon tahansa.

MoH: Heroes 2:sta ja sen eri pelimuotoja tuli sitten muutama tunti pelattua. Kontrollit ovat kyllä oikein mainiot, mutta itse peli on kyllä aika vaisu esitys. Yksinpeli on suorastaan jo pakkopullaa.

Moninpeli on kuitenkin varsin hauskaa, kun se tuntuisi toimivan ilman mitään ongelmia. Lagia en ole huomannut vielä yhtään vaikka pari tuntia ehdin pelaamaan. Pelaamisen aloittaminenkin oli erittäin vaivatonta. Tein vain EA Nation tunnuksen ja aloin sotimaan. Harmittaa vain kun pelin konepistoolit ovat näinkin suuressa roolissa. Ensimmäisessä CoD:ssa (ja ilmeisesti sen jatko-osissakin) konepistoolit olivat epätarkkoja luotiruiskuja, mutta tässä ne ovat lähes kaikilla käytössä niiden tehokkuuden vuoksi. Kun pelissä joutuu melko paljon antamaan osumaa jotta vastustajan saa alas, on konepistoolit ylivertaisia hienovaraisempien aseiden kanssa. Sääli, kun karbine hippaa mitä tältä hain.

Kokonaisuutena nettipeli tuntuu hyvin paljon PC:n 5-10 vuoden takaisilta WWII-räiskinnöiltä. Ohjauksenkin saa niin vikkeläksi että välillä unohdin että pelaan Wiillä enkä tietokoneella. Kyllä tätä kuitenkin pelailee. Suosittelen jos nettiräiskintänälkä on kova, WWII ei niin paljon vielä okseta ja Wii löytyy.

Kovastihan tämäkin himoittelisi, mutta eikös se niin ole että pelissä ei ole yhden koneen moninpeliä? Sinänsä iso miinus, olisi mukava päästä sitä pelaamaan kavereiden kanssa, jotka eivät omista peliä. Tosin WWII on yhä yksi surkeimmista aiheista ikinä. Voisi MOH:kin ottaa mallia COD4:sta.

E: Olisi myös se jonkinlainen voicecom mukava saada wiille, paljon hauskempaahan sitä on pelailla kun saa kavereiden kanssa jutella (tosin samalla harvoin on mitään niin rasittavaa kuin 10-vuotias heliumi huutelemassa käskyjä voicecomin kautta)

Vain nettipeli löytyy. Olisihan se tosiaan ollut ihan kiva lisä.

Arcade on muuten aika hämmentävä kokemus. Natseja ammutaan loppumattomilla ammuksilla ja niiden kuolemisesta kuuluu "pling" -ääni. Hauskaa että tähänkin ollaan saatu ns. Family Play muoto.  :rollaus:

Käsittämättömästi NHL 08 pääsi jostain yllättämään. Vaikka olin jo pariinkin kertaan ehtinyt heittää kirveen (ja melkein pelinkin) kaivoon tämän takia, sain jostain idean sorkkia vielä kerran slidereita ja yrittää muutama peli. Eipä se enempää tarvinnutkaan. Kolme (hyvää) peliä takana ja nälkä pelata lisää kova. Jos laudalta löytyy jotain muitakin, ketkä tuskailevat pelin slidereiden kanssa, kannattaa kokeilla ehdottomasti catchcatch22:n superstar-slidereita, joihin itse tein vielä pari muutosta.

Mistä tällaiset löytyy?

OperationSportsin foorumeilta löysin. Vaatii reggaamiseen, joten pastean ne suoraan tänne. Pitkä postaus tulossa, mutta whatever.
Ainoat muutokset mitä minä olen tehnyt, on penaltiesin laskeminen yhdellä, player accelerationin nostaminen yhdellä sekä AI learningin heittäminen puoleenväliin. Hyviä matseja tullut. Dynastyssa Habseilla alla 3-2 rankkarihäviö Leafsille(2-0 häviöllä ekassa erässä, mutta tasoihin kolmannessa erässä, huikea matsi), 5-2 voitto Floridasta(ylivoimaisesti eniten maaleja mitä olen yhdessä SS-pelissä tehnyt!) ja 3-1 voitto Capitalseista(Lombardin hattutemppu, ensimmäinen SS-peleissä). Pelaan vielä pari näillä asetuksilla, mutta jos näyttää siltä, että voittoja tulee aivan solkenaan, niin tönäisen AI Learningia yhdellä ylöspäin.

EDITTIÄ: Pelasin ne luvatut pari peliä, ja mitä pelejä ne olivatkaan! Ensiksi vieraspeli Thrashersia vastaan, joka oli pelitapahtumiltaan outo. Atlantan Kovalchuk tekee 1-0 ennen kuin ensimmäistä erää oli ehditty edes pelata kolmea minuuttia. Tähän kuitenkin tulee nopea kuitti Saku Koivulta, joka saa mahtitarjoilun Ryderiltä luukulle ja napauttaa kiekon verkkoon. Tästä eteenpäin tehtiin vielä yhdet maalit vuorotellen samalla järjestyksellä ja ensimmäisen erän jälkeen ottelu oli jo 2-2. Tämän jälkeen Atlanta saa maalivahtipelinsä toimimaan, ja kuokkaan tulee peräti 5-2. Kovalchukilla kohtalainen 2+1-ilta.

Toinen ottelu oli Dallas Starsia vastaan, joka oli täysin eri maata Atlanta-kohtaamiseen verrattuna. Tiukan puolustuspelaamisen sekä maagisen maalivahtipelin ansiosta 0-0:ssa mentiin aina kolmannen erän puoliväliin, kunnes Koivu ottaa kaksi minuuttia kampituksesta. Stars myllyttää miltei koko ylivoiman yhteen putkeen alueella kunnes Koivu pääsee vihdoinkin aitiosta pois. Tämän jälkeen tapahtuu magiaa: Koivu kärkikarvaajana riistää omalta siniviivalta kiekon vastustajan pakilta ja lähtee potkimaan toiseen päätyyn. Koivu ylittää vastustajan sinisen, kun Starsin alin puolustaja tulee eteen. Saku haastaa pakin yksi-yhtä vastaan ja ohittaa hienolla kikalla kaverin. Vastassa enää Turco, joka viedään täysin kahville rystyn kautta kämmenelle viedyn harhautuksen jälkeen. 1-0. Habsin puolustus pitää tämän jälkeen loppuun asti ja Columbuksesta kovan luokan treidissä hankittu Pascal Leclaire ottaa kauden toisen nollapelin. Eipä ollut yhtä kovia fiiliksiä ollut urheilupelin pelaamisesta sitten Pro Evolutioneiden parhaiden Master League-hetkien.

Super Paper Mariossa  vissiin viisi sydäntä. Veikeä peli ja mielelläänhän tuota on nakuttanut. Tosin viimeisin leveli avaruudessa vähän vitutti, lähinnä ne leijumis-osiot. Kukahan nekin oli suunnitellut. Itse woah-zone olikin loistava, sillä tasoloikka katossa ja seinissä oli virkistävää.

Narinaa pitää harrastaa hyödyttömien tavaroiden, kokemuspisteiden ja liiallisen helppuden takia. Mutta tämä peli toimiikin rentoutuksena aina seuraavan pelin sydämentykytysten jälkeen ;)


Resident Evil Remake.

Pienissä pätkissä on tullut pelattua, sillä olen näköjään pitkästä aikaa nössöstynyt mitä kauhupeleihin tulee. No asunhan yksin, mutta kaikki Silent Hillitkin on läpäisty aikoinaan, tosin traumojen kera luonnollisesti. Peli on naurettavan upea. Taustat paranevat kokoajan ja onhan niissä ollut aivan älytön työ. Monissa taustoissa on vieläpä muuttuva valaistus ja animaatioita. Hahmot, zombiet ja esineet myös istuvat taustoihin loistavasti. Lähikuvakulmat hahmoista kyllä salpaavat hengityksen. Samat kehut on annettava äänille, sillä vaikka niitä käytetään vähän ne toimivat loistavasti. Pelkkiä askel-sääniä on satoja ja joskus ei muuta kuulukaan kuin pelihahmon hiipiminen paksulla matolla. Tietenkin siihen asti, että koira lentää naamalle tai zombi tarttuu jalkaan.

Peli on tyylitajulla rakennettu ja ylläreitä riittää. Alkuperäisessä versiossa silmille räjähtävä ikkuna vain "räsähtää" kun siitä ohi kävelee. Vastaavia pieniä yksityiskohtia löytyy melkein joka huoneesta. Suurimmat kauhunhetket peli tarjoilee kun zombiet alkavat ensimmäistä kertaa herätä henkiin. Jos et dekapitoi tai polta tappamiasi epäkuolleita, ne heräävät tunnin parin päästä tuplasti nopeampina ja karjuvina pahiksina henkiin. Sanomattakin selvää, että ensimmäinen tällainen kaveri hieman säikäyttää kun menet turvallisin mielin puhtaaksi raivattuun huoneistoon.

Kannattaa hommata tämä mestariteos talteen. Resident Evil Zero menee ostoon kunhan pelin läpäisen.



(HYI SAATANA)




Niin ja SPM:n jälkeen olisi hankinnassa Super Mario Galaxy. Jep en ole vielä nähnytkään kyseistä peliä :o

Resident Evil senkuin kiihtyy. Kauhusta on nyt tukeva niskaote ja kartanon mahtava suunnittelu pitää mielenkiinnon jatkuvasti tapissa. On kyllä yksi maailman kovimpia remakeja, ellei se kovin.

Super Paper Mario taaseen hyytyy ja lujaa. Peli on liian helppo, tasoloikkaa ei käytännössä ole ja valtava määrä kerättävää ei kiinnosta juurikin pelin tasoloikkamaisen ohjauksen takia. En tiedä onko tämä sitten kiireellä kasattu, mutta voi olla jopa, että jää kesken. Sen verran vähissä on pelaamisen motivaatio.

Ja katamarit sen kun pyörii. :)

Viime sessareilla vetelin sen megatehtävän, jossa pitää saada 500 metrin pallero. Ja hajosin siihen, kun papukaija disautti reilusti yli vaatimusten menevää jättiläistäni pieneksi. Ihan niinkuin sillä hinttarilla olisi varaa sanoa, piskuinen prinssikin vetelisi sitä perseeseen mennen tullen ja palatessa kolmesti ihan vain piruuttaan. Ellei se norsu sitten toimi mafiosokaijan gorillana...

Mutta taas, muuten ihan kiva peli. ;) Vielä siellä näytti joku äijä hinkuvan, muistaakseni joku uusikin eikä vain vanhat parempaa suoritusta kaipaavat. Pelaillaan jonain näistä päivistä niitä, ja yritetään taas rullata aurinko. Koirat pistää pahimmat tehtävät.

Skies of Arcadia. En tiedä mitä tämän pelin kohdalla tapahtui, mutta olen virallisesti umpikoukussa. Tänä aamuna laitoin kellon yhdeksältä soimaan, että kerkiäisin pelata ennen illan rientoja. Jokin pelissä viehättää ja pelimekaniikka, tutkiminen ja kaikenlainen ylimääräinen tehtävä ovat täydellisesti tasapainossa. Peli ei edes näytä pahalta, vaan päinvastoin texturointi ensimmäisessä luolastossakin oli mahtavaa. Musiikeista nyt puhumattakaan.

Ehkä pelin suurin vahvuus tänä päivänä on sen konstailematon ja rehellinen meininki. Turha angsti ja mukacoolius loistavat poissaolollaan. Ei tämä ihan turhaan ole kulttiasemaa saavuttanut. Paras 20 euron sijoitus koskaan.

Enkä malta odottaa ensimmäisiä laivataisteluja!

Asiaa, vielä Tuulisti mukaan, niin maailmankirjat on sekaisin.  :P

Patapon

LocoRocon ollessa yksi lempipeleistäni PSP:llä, Patapon on luonnollisesti ollut sen julkistamisesta asti kiinnostuksen kohteena. En kuitenkaan halunnut spoilata peliä sen pahemmin ennen sen pelaamista, joten ainut asia, mitä tiesin Pataponin tarjoavan hienon graafisen tyylin lisäksi, oli pelisysteemi, joka sekoittaa rytmi- ja strategiapelin saumattomasti yhteen.

Tässähän siis ohjataan rytmipeleistä tutulla rytmikkäällä nappienpainelulla sotaisaa heimoa läpi 2d-ympäristöjen. Vastaan tulee harmittomia biisonienkaltaisia otuksia ja jotain strutseja, jotka toimivat ruoanlähteenä, sekä myös vaarallisempia kilpailevia heimoja ja tultasyökseviä dinosauruksia/lohikäärmeitä. Aluksi tämä ei tarjonnut juuri minkäänlaista haastetta, mutta nyt nuo vastaan tulleet lohharit syö aina mun kirves- ja miekkamiehet eikä mulla oo mitään sanomista siihen. :'( Pitäis keksiä joku taktiikka, ettei niin tapahtus, mutten vielä ole aivan sisäistänyt kaikkia pelin strategisia mahdollisuuksia niin hyvin, että keksisin mitä tehdä niinä hetkinä, kun jättiläisen suuaukko lähestyy suloisia pieniä sotilaitani.

Pelaamisessa on monessa mielessä enemmän syvyyttä kuin LocoRocossa. Siinä missä LR oli suhteellisen helppoa kallistelua, Patapon vaatii jo huomattavasti enemmän (strategistakin) ajattelua sekä myös tietyn verran rytmitajua, jotta saisi ihanat pikkupataponit Fever-modeen, joka auttaa näitä heittämään keihäitä tarkemmin ja olemaan muutenkin tuhovoimaisempia. Pitää tietää missä vaiheessa edetä, missä vaiheessa pistää täysvoimanen hyökkäys päälle ja milloin kenties olla puolustuskannalla. Kaikki tämä reaaliajassa pitäen huolen siitä, ettei rytmikäs rummuttelu laahaa perässä tai kiirehdi sen kanssa, samalla kun iso dino talloo joukkosi maan rakoon.

Jos nyt jotain negatiivista täytyisi sanoa, niin alku oli ehkä turhankin hidasta ja yksinkertaista Pata! Pata! Pata! Pon! ja Pon! Pon! Pata! Pon! komentojen vuoronperäistä naputtelua. Samaten tuossa on ehkä liikaakin tuota resurssien keräämistä yhdessä ja samassa metsästyskentässä, ainakin siihen asti, että saa kasaan sellaisen poppoon, jolla saa lohikäärmeet kaadettua ilman liian suuria vaikeuksia.

Kaiken kaikkiaan mitä loistavin peli. Tähän on kehitetty paljon enemmän lihaa luiden ympärille kuin LocoRocossa eikä pelaaminen rajoitu vain sen yhden idean ympärille, kuten LocoRocossa kallistelun suhteen. Suosittelen kyllä kaikille, jotka PSP:n omistavat. Jos peli paranee paranemistaan läpi pelin, kuten se on tähän mennessä tehnyt, taitaa olla kyseessä PSP:n paras peli ja todella vahva Vuoden Peli ehdokas. Ja vaikkei tästä enää paranisikaan (mitä epäilen*), tämä on silti alkuvuoden paras peli.


*olen tehnyt ehkä 10-20%:a pakollisista tehtävistä, minkä lisäksi vanhoista örkeistä voi yrittää tappaa kuolettavammat lvl 2, 3, 4 jne. (?) tason versiot (en ole vielä voittanut yhtäkään lvl2:n örmyä, joten en tiedä miten monta tasoa pahempia hirviöitä pelistä löytyy).



EDIT: Persona 3:kin on tullut aloiteltua, mutta en mene sanomaan siitä vielä sen enempää. Todella lupaavalta kaverisuhde/treffisimulaattori/lukio-RPG:ltä on vaikuttanut tähän mennessä.

Joo samaa mietin kun rupesin postailemaan. Nyt olen siellä aavikkocityssä ja Drachma jätti mut kuin nallin kalliolle. Ei vielä ainakaan mitään kyllästymisen merkkejä ole nähtävissä, vaikka hahmonkehitys on aika simppeliä ja juonikin melko yksinkertainen. Tosin viitteet Gigas örmyihin ja muutenkin ne "maalatut" välidemot ovat crackia.

On muuten jännää miten paljon tässä on ollut yhtäläisyyksiä erääseen toiseen kuuluisaan JRPG:hen. Partasuu mekaanisella kädellä, nuori neito jolla on suuri kohtalo, poikatyttö, junan päällä tapahtuva takaa-ajo, alkupään slummikylä ja niin edelleen. Ei todellakaan mitään häiritsevää tai edes kovin "ilmeistä", mutta välillä tuppaa hymyilyttämään.


Ja Resident Evil eikun paranee. Cabinista löytyi valokuva pienestä tytöstä ja sen vanhemmista ja "journal", jossa luki jotain ihmeellistä mongerrusta, miten kirjoittaja rakasti vanhempiaan ja miten hän "laittoi isän ja äidin kiinni" ja äiti oli sisältä "punaista ja limaista ja valkoista ja kovaa". Cabinissa oli myös sänky ja muuta vastaavaa ja tuli takassa. Sitten kun lähdit sieltä menemään pois niin vastaan asteli elefanttimiehen tyylinen olento, jolla oli naama selässä ja kaksi päässä. Vaikersi naisen äänellä ja kädet ja jalat oli ketjuilla kahlittu. En edes ollut varma halusiko se pahaa, mutta musa oli hirveä ja ammuin olennon maahan. Yritin "parantaa" sitä kaikilla esineillä ja lopuksi polttaa sytkärillä ja kerosiinilla. Ei auttanut. Olento heräsikin kohta henkiin ja oli pakko lähteä lipettiin...

Aika helvetin shokeeraavaa tavaraa noin kahdelta aamulla :( (tosin nerokasta)

Ootkos zoukka pelannut Code Veronican?

Siitä tarvittaisiin pimpattu versio kanssa. Aivan rautainen paketti. X-versio pitäisi itse hommailla ja katsella että josko olisivat viilailleet välidemoja (ja vahingossa poistaneet Leonardodikaprion pelistä kokonaan).

Joo jonnekin loppuun päin, mutta jumin/möin tms enkä koskaan täysin läpäissyt sitä. Pitää melkein se Cube-versio kalastella.

Ja kaverin kanssa kyllä tuumailtiin samaa, että kaikki vanhat Resit vain uusiksi grafiikoiltaan. On tuo remake niin naurettavan upea... Zero ei kuulema ihan yhtä tiukka paketti ole, mutta pakko sekin on ostella. Ihmeellisen virkistäviä tapauksia nämä vanhemmat resit. Nubut ei osaa arvostaa.

Ah, tämä alkoi kiinnostaa heti kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, ja suunnilleen jonkun yhden screenin perusteella. LocoRoco on kyllä maistunut paremmin kuin hyvin täälläkin, joten seuraava proggis tuntui jo pelkästään sen pohjalta mielenkiintoiselta. Ja nyt vielä enemmän.

Poistaisin testiin saman tien, mutta pitäisi saada ensin kalasteltua uusi PSP tuon vanhan näyttövammautuneen tilalle. Projekti joka on viimeaikoina jäänyt, ei ole oikein jaksanut metsästää huokeita paketteja.

Vanhat ressut RE4:n pelimekaniikalla, mutta voitaisiin ahtaitten paikkojen vuoksi tumpata jotain lähitaisteluskillejä lähtien vaikka ihan tönäisystä. Seinään painautumiset ja nurkkien taakse oikeasti kurkkimisesta saisi pelintekijät hyvää karmaa loppuelämäksi. Hyvä käsikirjoitus, sillä RE riittää tekosyydä vain tiettyyn pisteeseen saakka. Tai no, tekosyy lienee Capcom.

Zero on ihan ookoo. Olin melko täpinöissä kun se muinoin ilmestyi. Tilasin läjät niitä Playsta (halpoja kun olivat) kavereille kanssa. Alun synkistelypahis sai vähän inhottavia viboja, mutta kyllähän se sitten ihan totuttua & taattua oli.

Älä ainakaan osta vanhaa mallia, vaikka halvalla saisitkin. Kaverin Slim & Liteä kokeilin viikonloppuna. Ei jumalauta se on kevyt  :o Nythän sitä voi jo kantaa mukanakin ilman, että tuntuu kuin tiiliskiven olisi änkenyt taskuun. Ainoa huono puoli siinä oli hieman löysä akun luukku. En tiedä onko yleinen S&L-vika vaiko vain tuon yksilön?

mitä sitä uutta ostamaan kun ebaysta saa jollain alle 40 eurolla uuden näytön.

Tai kaivelemalla uuden slim & liten 99€

^Tuohon mä jo lähtisin. Onko joku oikeasti nähnyt moisen tapahtuman jossain?

Postaisin kuvan taskustani jos omaisin tällä hetkellä kameran :lol:

Ostin joltain remedyn työntekijältä slim & liten satasella ja mukana tuli vielä kuppanen platinum LocoRoco.

Konsolifinissä noita ainakin näkyy olevan jatkuvasti myynnissä aika halvalla. Otat vielä semmosen missä on takuuta jäljellä ja kuitti mukana.

 :lol: Niinpä tietenkin.

Jep, voisi kyllä taas aktivoitua tähänkin jahtiin. Kiitokseni vinkistä, suatan käydä haistelemassa sielläkin.

Resident iivil vetelee viimeisiään ja olen aidosti yllättynyt kuinka tiivis tarina pelissä oikeasti olikaan. On tämä kevyesti paras Resident Evil ja pelatessa on todella hyvät seikkailuvibat. Ei tässä se räime ole pääosassa vaan kakkulapiolla leikattavan tiivis tunnelma ja kiehtovat puzzlet. Kartano on kenttäsuunnittelun aatelia ja eteneminen on kyllä tehty niin jouhevaksi kuin mahdollista.

Pelin laatu jokaisella osa-alueella kyllä ylitti kaikki odotukseni. Antaa vaan remakejen tulla vielä Wiillekin, jos se tarkoittaa uusia pelaajia ja lisämyyntejä tälle mestariteokselle.

En muista mainitsinko jo läpässeeni Blue Dragonia, joten mainitsen nyt: läpäisin Blue Dragonin. Peli huononi loppua kohden kokoajan, mutta missään vaiheessa ei tehnyt silti mieli lopettaa. Juoni jäi vähän liian taka-alalle ihan viimeisintä, kovin herttaista, mökkikohtausta (josta löytyi hassu pieni cameo Toriyamalta!). Eli kovasti olisin tykännyt enemmän kyliä ja hahmoja ja kaikkea. Nyt tälläisenään Blue Dragonin maailma tuntui kovin pikkuruiselta, vaikka tutkittavaa ja sellaista olikin ihan kiitettävästi.
Naurettavan helppo peli oli, en muista kuin yhden paikan, jossa tietty vihollislauma pisti kunnolla hanttiin. Muuten sai mennä oikeastaan mihin tahansa luolastoon vihellellen ja aina selvytyi voittajana.

Lost Odyssey taas on täysi vastakohta, jossa hyvin moni perusvihu talloo heti varpaille kun silmä välttää, joka ei ole ollenkaan kivaa. Jossain God Handin tapaisessa, suht lyhyessä pelissä korkea vaikeusaste on ihan siisti juttu, mutta en kaipaa kylmää hikeä tuottavaa taistelua pitkissä roolipeleissä.
Muutenkin Lost Odysseyn pelaaminen tuntuu vastahakoiselta, joka on sääli, koska tykkään pelin tarinasta ja maailmasta. No, vasta pari-kolme tuntia tässä ollaan pelattu, että ehkä se siitä paranee.

Space Invaders Extreme taas tuntuu täysin taivaalliselta, vaikka en ole sitäkään ehtinyt kuin pari kertaa kokeilla. Zuntatan musiikin ovat täydelliset, grafiikat tunkeutuvat syvälle aivoihin ja erilaiset perus- ja pomo-invadersit ovat käsittämättömän hauskoja ammuskeltavia. Tykkään!! Kunhan ehdin kunnolla opetelle pelin salat, niin tekisi mieli tehdä ihan oma ketju pelille. Sen nyt sanon ainakin, että jos PSP löytyy, niin pelin demo on ehdottoman pakollista ladattavaa! (http://www.pspfanboy.com/2008/02/18/space-invaders-extreme-downloadable-demo/)

JRPG, jossa haastetta? Mulle! (oletko pelannut DQVIII:n läpi?)

Loppupomo häämöttää hyvin lähellä, eli. . . melkein.
Enkä oikein tiedä onko DQVIII niin vaikea kun sanotaan (vai sanotaanko edes?) Helposti siinä henkensä menettää, jos ihan vaan lähtee haahuilemaan ties minne, mutta ihan perustallustelulla kylästä kylään ja luolasta luolaan saa kyllä tarpeeksi leveleitä, ettei pomot tai perusviholliset pääse ihan kovasti kiusaamaan. Lost Odysseyssä taas viholliset ilmeisesti voimistuvat sitä mukaan mitä pelaajakin.

Ehkä se haaste alkaa tuntumaan mukavammalta, kun vähitellen unohtaa Blue Dragonin karkkimaa-viholliset ja pääsee sisälle Lost Odysseyn maailmaan.

Reipas päivä. Pistelin We <3 Katamarin pakettiin, ainakin noin virallisesti. Parannella ja fiilistellähän siinä voi aina ja ikuisesti, ja tulen sitä varmasti harrastamaan niinä päivinä, kun maailma nakkaa bashaa niskaan. Upea peli(nyt loppumetreillä irtosi faneiltakin jo lähes positiivista palautetta -> my day was made).

Samoin tein lopetin yhden käsittämättömän aikakauden elämässäni, ja jatkoin Okamia. Se on nyt ollut tauolla vajaan vuoden, noin 35 pelituntia alla ja savetus Oni Islandin "eteisessä". Maistuu aika pirun hyvältä taas. Siitäkin huolimatta etteivät saaren ankeahkot sisätilat vielä muistuta täydellä voimalla pelin kauneudesta, tai että parissa ekassa mätössä meinasi tulla heti samoin tein turpaan, kun ne hyödyllisimmät sutitekniikat ovat unohtuneet tyystin. Kyllä tästä kuitenkin vielä vauhtiin päästää.

Tätä tahtia ei enää olla kaukana siitä, että pääsen korkkaamaan God Handin. Siinäpä taatusti ikimuistoinen päivä.

Ja tuohan aloitetaan heti Hard Modella. ;)

Rez HD.

Koitin jälleen direct assaultia, ja menihän se läpi. Yhden osuman otin koko runin aikana, ja sekin typerästi nelosen bossissa. On kyllä loistava peli ja mahtava HD-käännös, ei voi muuta sanoa.

Meinasin pelata Pataponia, mutta akkua ei ollut tarpeeksi enkä saanut päivitettyä PSP:tä, joten pelasin Ridge Racer kakkosta. Ja JUMALAUTA kyllä se vaan niin on, että RR on kuningas. RR7:ssakin ajattelin, että koomista. että tätä peliä pelatessa tulee kylmät väreet. Ja jälleen, kylmät väreet menee, kun Move Me soi taustalla ja maisemat vaihtuu järjettömällä vauhdilla. Ei MGS, ei Halo eikä Zelda saa tällasta fiilistä aikaan.

Täydellinen graafinen tyyli + täydelliset musiikit + täydellinen pelattavuus + mahtava vauhti = Ridge Racer = kuningas.

It's Ridge Racer! Riiiiiiiiiiidge Racer!

Tänään tuli Beautiful Katamari läpäistyä niin kuin sen nyt voi läpäistä, kaikki serkut ja lahjat löydetty. Achievementtejä ei silti saanut, koska niihin tarvitsisi sellaisia serkkuja jotka voi saada vain lataamalla maksullisia lisäkenttiä joita ei ainakaan toistaiseksi vielä voi ladata Euroopassa. Ottaa päähän ja paljon, olen vahvasti sitä mieltä että achievementit pitäisi aina saada itse pelistä, ja ladattavan sisällön achievementit pitäisi olla erikseen. (Ei sillä että tämä minua sikäli edes koskisi, kun lahjoitan pisteet kuitenkin aviomiehen tiliin eikä hänkään niiden perään taida itkeä...) Mutta haluan loputkin serkut!

BK:n "lisä"sisältö on suurinta kusetusta tähän mennessä yhdessäkään (konsolin) nettipalvelussa. Kaikki ladattava lisämateriaali on jo levyllä mukana. Ne vain pitää aktivoida maksua vastaan. Namcolta kyllä aikamoinen pohjanoteeraus.

Mitäs tässä. REmake viimein saatu nautinnolliseen loppuunsa ja olihan se yksi kovimmista kauhu/seikkailu peleistä ikinä. Valitus jostain vitun tankkiohjauksesta kertoo kaiken tarvittavan valittajasta. Ei tästä hiotumpaa pelikokemusta olekaan. 5/5 10+


Skies of Arcadiakin vetelee viimeisiään. Sunnuntain pyhitin kokonaan pelaamiselle enkä edes enää muista milloin viimeksi olisin kirjaimellisesti koko päivän pelannut jotain peliä. Mukavaa toimintaa. Peli alkoi puolivälissä jo vähän haukotuttaa, mutta oman laivan kapteenina homma rupesi taas maistumaan. FFVII:n kanssa tällä on naurettavan paljon noita samankaltaisuuksia, mutta kaipa jokainen RPG sen jälkeen on siitä jotain lainannut. Edelleenkään tämä ei häiritse, eikä mikään näytä liian räikeältä. Ajan hammas on peliä jo jonkinverran kuluttanut ainakin taistelusysteemin kohdalla ja satunnaistaisteluja on PALJON. Onneksi hyvä musa ja vanhojen pelaaja-lehtien selaaminen animaatioiden aikana pelastaa paljon. Tarinasta ei jaksa valittaa, vaikka se on aika kepeä, sillä hyväntuulisuus ja auttavaisuus ovat nykyään kortilla oli genre sitten mikä tahansa.

Vähän sekavat fiilikset pelistä on, sillä siinä on vittumaisia ominaisuuksia, mutta kummasti silti peliä jaksaa tahkota. Uskomaton kokemushan se olisi ilmestymisensä aikaan ollut ja joissain pelin kohtauksissa on SotC:maista skaalaa ja kokoa.


PS1 Final Fantasyihin huomaan kyllä automaattisesti vertaavani kaikkia pelaamiani RPG:itä ja kai ne olivat joku genren lakipiste johon ei enää päästä. Juonesta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta niiden hiottu ja taipuva pelimekaniikka on vain puhdasta kultaa.

Niin ja tällaisia perinteisiä RPG:itä pitäisi kyllä pelata aina pitkissä pätkissä. Palvelee pelikokemusta paljon enemmän kuin muutama tunti sillointällöin.

Ei helvetti jäin niin pahasti koukkuun Ridge Raceriin etten saa Pataponia alotettua lainkaan. :lol:

Move Me, Silver Stream, Pearl Blue Soul, Your Vibe, Naked Glow jne!

Doomia tuli vähän pelattua. On kyllä sellainen klassikko, että oksat pois.

Patapon saapui ja lohharin ehdin kaataa. Hatunnoston arvoinen peli, sillä uusia ideoita ei nykyään liiaksi näe. Rummutuksella ohjattavat okulaari-soturit ovat siistejä ja pelin fiilis oli paljon "eeppisempi" kuin mitä odotin. Pikkusotilaat herjaavat vastustajia ja lohikäärmeen voitettuaan leikkasivat siltä pään irti :o

Tämä on juuri niitä pelejä joita psp:lle olisi pitänyt tulla jo ajat sitten.



Niin ja tuli taas pelattua sohvalla istuen psp yhdistettynä kajareihin :rollaus:

Juuri Pataponin takia tekisi mieli hankkia PSP taas uudestaan. Ja onhan niitä muitakin hyviä. Pitää katsella jos Slim malli tulisi jostain edullisesti vastaan.

Arkanoid DS saapui tänään paddlen kanssa. Hassu vekotin:


(läski-DS näyttää aivan kamalan rumalta, mutta eipähän paddle sentään roikota GBA-kolosta kuin Litessä. . .)

Olisin ollut paljon tyytyväisempi, jos paddle olisi ollut hieman jäykempi. Tälläisenään se on hieman liian herkkä, joka on johtanut pariin turhaan mokaan Arkanoidissa, mutta eiköhän tuo ole ihan totuttelukysymys. Joku muu kuin valkoinen olisi ollut ihan kiva, mutta minkäs teet, kun tuossa Arkanoid DS-paddle-setissä ei muuta väriä taida saada.

Arkanoid DS taas on jumalallinen peli. Arkanoid-klooneja on miljardi ja itse Arkanoidin tekijänä Taito osaa hommansa. Paddle on oikeastaan pelin isoin juju, muuten pelistä ei löydy mitään turhia kikkailuja; poweruppeja on juuri tarpeeksi eivätkä ne ole turhan pröystäileviä (Arkanoid-aluksen isonnusta ja pienennystä, kaksi palloa lisää, tykit alukseen, pallon kiinnitys alukseen). Kentät ovat se missä peli loistaa, vaikkei tässäkään mennä turhaan hienosteluun.
Grafiikat ovat ihan nättejä, tosin taustat ovat alussa todella tönkköjä, mutta sitä varten on optionsista löytyy decoration-ostasto, jossa voi ostamillaan jutuilla tehdä jokaisesta kentästä juuri sellaisen kuin haluaa! Musiikit taas ovat ihan omaa luokkaansa. Taiton oma bändi, Zuntata on aivan käsittömättömässä vedossa ja biisejä löytyy jazzahtavasta kamasta ihan peruspoppiin ja tykkään niin paljon.


Space Invaders Extreme on saanut pari pelikertaa lisää ja mitä ihmettä? Tämähän on vaikea peli. Kokoajan napsahtaa laserista tai jostain pallukasta kun yrittää katsella chainin tilannetta. No, ehkä paddle auttaa asiaan, se kun SPE:ssa toimii!

Metal Gear Solid

Olen MGS-neitsyt, tai siis olin. Sarjan neljäs osa ilmestyy alkukesästä ja minä en ole läpäissyt ensimmäistäkään. Hankin sitten halvalla kokoelmiini huippukuntoisen (ei edes platinum) MGS1:n, kun tuo PS3:kin sitä pyörittää.

En oikeastaan koskaan jaksa innostua ikivanhoista peleistä. Grafiikka kun niin pahasti pistää silmään, varsinkin näin elokuvamaista menoa hakevassa pelissä sen luulisi haittaavan. Yllätyin, sillä olen tässä pari-kolme tuntia pelannut, ja peli todellakin on kova. Ei ole (ainakaan vielä) iskenyt turhatumista, joka yleensä tapahtuu jo vartin jälkeen. Voin vaan kuvitella miten tämä on aikoinaan iskenyt pelaajiin ympäri maailmaa, kun peli oli kaikinpuolin parasta mitä sai. Jotainhan tässä on tehty oikein, kun näinkin alkukantainen peli jaksaa kiinnostaa yhtä paljon - ellei enemmänkin - kuin nykyajan huippupelit. Vielä olisi kesään asti aikaa läpäistä sarjan toinen ja kolmas osa. Ei tule tapahtumaan, sillä myin PS2:ni syksyllä kun joku idiootti maksoi siitä 130€. Pelkästä konsolista ja muistarista siis. Pitää kesällä heti ekasta palkasta hankkia kone takas ja pelit hyllyyn.

Sen verran voisitte kertoa, että eihän pelissä ole mitään joka ei onnistu PS3:lla? Tyyliin siis joku "puzzle" tai jotain joka vaatii rumblea tms. Elkää kuitenkaan spoilatko.  ;)

Itse pelin kymmeniä kertoja läpäisseenä en ainakaan muista mitään tuon suuntaista. Itsekin pelasin pelin lävitse viimeksi tuossa toissa jouluna ja onhan se yhä yksi kaikkien aikojen parhaimpia pelejä. Peli on vanhentunut arvokkaasti ja kaikki tärkeimmät asiat ovat yhä kunnossa ja peliä on edelleen yhtä hauska pelata kuin silloin. Omasta mielestäni PlayStationin paras peli.

Hyvä muuten, että hankit tuon alkuperäisen Metal Gear Solidin, sillä GC:n Twin Snakes häviää sille 6-0 tunnelmassa ja fiiliksessä, vaikka erittäin hyvä peli onkin.

Joo olen kuullut, että välidemoja on vähän muunneltu, monen mielestä huonompaan suntaan. Muista eroista en tiedä. Pelataan tämä alkuperäinen nyt ensin läpi ja hommataan se TS joskus hyllyyn.

Devil May Cryt on jänniä pelejä. Katsotaan ensin mitä paskaa niissä on.

- Juoni täyttä paskaa
- Musiikit suurimmaksi osaksi täyttä paskaa
- Kenttäsuunnittelu täyttä paskaa
- Vihollisten design täyttä paskaa
- Puzzlet niin täyttä paskaa, kuin olla ja voi

Oikeastaan kaikki, paitsi pelattavuus on täyttä paskaa.  Nyt on pelattu ensimmäisen kerran läpi. Seuraavana SSS-rank kaikkiin. >_>

Unohdit, että hahmot ovat täyttä paskaa.

Tuomioni: Pelaamatta paskaa

Älä tuomitse kaikkia osia nelosen perusteella. Siinä tuo pelattavuuskin on jossei nyt paskaa niin ainakin helvetisti karsittua. Musiikit ovat aina toimineet muuten ok, mutta laulun voisi heivata jonnekkin.

Juoni ja välidemot ovat aina olleet kaikessa korniudessaan parhautta(et vain ymmärrä).

Kenttäsuunnittelu oli kolmosessa alun jälkeen aika jöötiä viimeisiin chaptereihin asti. Oli siellä pari aika helmeäkin silti seassa. Liian sekavat ja synkkät edestakasrunkutuskentät tuppaavat olemaan joku capcomin juttu.

Vihollisten design oli aivan mahtavaa aina neloseen asti. Nelosessakin vihujen design on ulkoisesti viihdyttävä mutta vihollisista on tehty aivan liian randomeja poistamalla äänivihjeet ym muuta shittiä jostain käsittämättömästä syystä. Pohjanoteeraus oli ne tavalliset rivivihut joille tungetaan joku kasvimikäliemölli turpaan ja sen jälkeen niistä tulee aivan randomisti huitovia sekopäitä.

Puzzlet on lähinnä "Etsi joku maaginen mötikkä ja tunge se tähän kehykseen" tyylistä paskaa.

Joka kerta kun alkaa miettimään DMC4n pelaamista alkaa vain vituttaa kun muistaa kuinka raiskattua sontaa se verrattuna DMC3een. Kolonen on puutteistaan huolimatta genrensä paras peli, ja helposti omassa top kympissäni.

Sanoinko jossain vaiheessa, etten tykkäisi peleistä? Omistan ykkösen, kolmosen ja nelosen, joten en ole pelkästään minkään nelosen perusteella tuomitsemassa mitään. DMC:t ovat vain loistava esimerkki siitä, miten se pelattavuus on tärkeintä ja muuttaa pelin hyväksi, vaikka kaikki muut osa-alueet olisivatkin täyttä paskaa.

Twin Snakes on ainakin minulle paatoutuneena MGS fanina erinomainen ja muistoja herättävä kokemus pelata vanha peli uusilla grafiikoilla ja järkevämmällä 1st-person systeemillä uudestaan läpi. Kerran nuo esitykset nähneenä, olivat nuo vähän actionmaiset lisäykset ihan tervetullut lisä. Ja kaikki nämä Nintendo-viittaukset läpi pelin naurattivat kovasti. Mielestäni oikein varteenotettava remake, vaikka monet sitä paheksuvatkin.  Onhan siinä, ainakin omasta mielestäni, se vanha kunnon MGS meininki tallella =).

Siis Twin Snakes on todellakin erittäin hyvä peli ja myös hyvä remake, mutta jää se silti jokaisessa osa-alueessa (paitsi teknisesti) jälkeen alkuperäisestä.
Ymmärtäähän sen, että Silicon Knights halusi saada jotain omaa ilmettä peliin, mutta itseä ainakin ärsyttivät mm. nämä muutokset pelissä:

-Välidemoihin ängetty jotain typerää DMC/supermies-paskaa. Mistä lähtien Snake (tai kukaan muukaan ihminen) on onnistunut pomppimaan ohjusten päällä niiden lentäessä ilmassa. Olihan niissä demoissa tietysti hyviäkin juttuja, mutta nuo ns. normaalien ihmisten "supermiesliikkeet" olisivat voineet jäädä.

-Ääninäyttely on nauhoitettu uudestaan, eivätkä kaikki onnistuneet suorituksissaan yhtä hyvin kuin alkuperäisessä pelissä. Tiedä sitten miksi, oliko Kris Zimmerman tässä ääninäyttelyn ohjaajana? Esimerkkeinä Naomi sekä Mei Lingin ja Nastashan aksentin väljennys. Myös Ninjalle piti jostain syystä hankkia oma näyttelijä, vaikka Greg Eagles olisi vetänyt homman ihan hyvin. Mies kuitenkin uusi Andersonin roolin, joten miksei tätäkin? Uusi oli kuitenkin paskaa.

-Kaikki musiikki on tehty uudestaan, lukuun ottamatta lopputestien aikana pyörinyttä kappaletta. Eniten tässä lähinnä pisti silmään se, että monista codec-keskusteluista (mm. Naomin avautuminen), oli poistettu taustamusiikit kokonaan. Ei aivan yltänyt samaan tunnelmaan, kun taustalta puuttui se surullinen piano, Naomin kertoessa veljestään ja menneisyydestään.

Itse pelaan mieluiten alkuperäistä, kun se tuossa kuitenkin on.

Totta turiset Topi. Tosiaan, kuten Blassu muistutti, hahmotkin ovat täyttä paskaa. Varsinkin Dante. Ei DMC4 kuitenkaan niin paska ole kuin monet muut paskat pelit, sillä jaksoin sen jopa Son of Spardalla pelata läpi.

Kun taas mun pointti oli se ettei ne kaikki muut osa-alueet ole paskaa.

Kyllä sun pointti tajuttiin. Olet vain väärässä.

Skies of Arcadia läpi. Aika perus JRPG loppu ei herättänyt sen kummempia tunteita suuntaan tai toiseenkaan. Loppupuolen tapahtuman arvasi ennalta jo niiiiiiiiiin kaukaa.

Kiva peli, mutta myyntiin ja äkkiä ei tuota nyt toista kertaa pelaa erkkikään. Taistelusysteemikin oli aika broken kun viimeisen puoliskon loparit vaativat aina saman taktiikan ja ilmataisteluista lähti into siinä vaiheessa kun kehään astuivat itemit, joilla laivan enkut sai kerralla täyteen.

No nyt pääsee viimeinkin pureutumaan Persona 3:seen ja voisihan tuon Grimgrimoirenkin vetäistä samalla läpi.



Pataponissa pääsin nyt ensimmäisen linnan luo. Menettääkö tässä rahaa/materiaaleja kun Pataponit kuolevat? Nehän heräävät henkiin missionin jälkeen kun saa capin mukaansa. Ei jaksaisi ruveta grindaamaan jos noista kaatuneista pitää maksaakin. Viimeisin Patapon jonka kehitin oli sellainen sarvipäinen jousimies. Maksoi 900 rahaa...

Ja piru, että menee nopeasti tämä peli. 5 tuntia on nyt takana ja tuntuu, että vastahan tässä ollaan lämmitelty.



Oletko varma, että olet pelannut DMC3:sta?

Sain Crackdownin läpäistyä vihdoinkin ja yhdentekevä juonikin sai ihan kivan käänteen lopussa jättäen kivan jälkimaun. Saas nähdä jaksaako vielä tämän jälkeen käydä vierailemassa Pacific Cityssä keräämässä loput Agility ja Secret Orbit sekä ajamassa loput autokisat. Loppuarvosanana pelille antaisin 9+. Vaikka tietyt osa-alueet pelissä ärsyttivätkin hieman, on muun muassa pilvenpiirtäjien kiipeily ja autojen potkiminen aivan liian hauskaa. Kannattaa ostaa jos jossain näkee halvalla.

Olen.

DMC3n vihut eivät ole ehkä visuaaliselta designiltaan mitenkään näyttäviä. Ne ovat kuitenkin parhaiten toimivia nyrkkeilysäkkejä missään action pelissä.

Et ole tainnut vielä tavata psycho mantista...

Niin, miten lienee Psycho Mantiksen kanssa. Saa nähdä miten luonnistuu, kun ei voi oikein käyttää sitä kuuluisaa kikkaa... Kyllähän sen ehkä ilmankin vetää, mutta voi olla kohtuu hankala tapaus.

Onnistuu PS Buttonin kautta "se" kikka.

Onnistuu myös

Spoileri (osoita katsoaksesi)

tuhoamalla patsaat.

Joo tuosta jutusta kyllä tiesin. Oli vielä muistissa kun kaverit hehkuttivat sitä vuosia sitten. Oli muuten huvittavaa kun Mantis käski laittamaan ohjaimen lattialle. Hän halusi näyttää voimiaan. Ilmeisesti ohjain olisi liikkunut tärinän avulla, jota ei Sixaxiksessa ole  :rollaus:

Atm olen jossain towerissa. Liquid kiusaa minua kopterillaan.

Tuumasinpa Wowissa kokkeilla PvP:tä

Jos joku täällä on kova lätkäfani ja seuraa Suomen mestaruusotteluita, niin tilanne Alliancen ja Horden välillä on kutakuinkin sama kuin lätkämatsissa jossa Suomi on voitolla 10-0, mutta häviää lopulta ottelun 100-9. Oikein hyvät fiilikset. Juu, tiedossahan allianssin paskuus oli, mutta on se silti aika typerryttävää todeta kerta kerran jälkeen.

Allianssilla ei ole niin minkäänlaista järkeä yrittää PvP:tä ellei ole perse homeessa jaksanut häviämällä kerätä honoria jolla lunastaa rojunsa. Allianssia vaivaavan ikäkysymyksen vuoksi homma kaatuu koordinaation ja suunnitelman puutteeseen. Battlegroundseilla on hyvin simppelit tarvoitteet, mutta niihin pääsyä hankaloittaa se että jengi:

a) Eivät osaa englantia
b) Eivät välitä käskyistä vaikka osaisivatkin
c) Luulevat tietävänsä aina paremmin kuin muut
d) Kaikki yllämainittu plus muuta

Horden PvP:ssä rojut saa kerättyä arviolta seitsemänkymmentä kertaa nopeammin. Se on paljon se, eikä ole mikään ihme että kaikki rollaa hordet PvP:tä varten. Voisi tehdä melkein itsekin.

Riippuu kyllä aika pitkälti serveristäkin. Itse kun veivasin Hordella Battlegroundsia, niin samat ongelmat vaivasivat pitkälti sielläkin. Ja Alliancen pojat voitti liki aina.

Hauskintahan tässä oli se, että ne kaikki idiooteimmat olivat melkein aina suomalaisia. Ai, mistä tiedän? No, jos killan nimenäkin on joku "Kodo jäätelö OY", niin...

Eihän tuo enää ole serveririippuvaista kun ovat ns. crossrealmeja. 85% vastassa on horden premade tiimejä, ja ilman premadejakin perustajuaminen ja osaaminen tuntuu olevan täysin toisella tasolla  noin yleisesti. Järjestäähän Allianssikin tietysti premadeja, mutta tavallisin vaatimus on että resiliencen on oltava tietyllä tasolla - tasolla, johon nollaresilienssiläisiltä vaaditaan päiväkaupalla häviömatseja jotta saadaan vaadittavat honorit.

Jäi semmoinen oleellisuus sanomatta, että eipä nuo horden tuhatkertaisella nopeudella kerätyt resilenceromutkaan auta jos kiltajengillä pääsee rellestämään kun on teamspeakit sun muut maalaisjärjet käytössä.

Heräsin aikaisin tänään joten aamutokkurassa päätin lahdata ihmisiä Halo 3:ssa:


Tosin. . .


Usein. . .


Se lahdattava. . .


Olin. . .


Minä.



Välillä tosin minä olin se, joka pysyi pystyssä taistelun päätteeksi!


Mutta se ei kauaa kestänyt.

Professor Layton & The Curious Village

Tämäkin tuli tosiaan importattua tualta Atlantin kuuluisalta toiselta puolen.

Mikäs siinä, ihan kivaa puzzlenratkontaa kevyellä juonella höystettynä. Eri ongelmien ollessa niin irtonaisia, en voi sanoa pitäväni tästä yhtä paljon kuin Ace Attorney -sarjan peleistä, vaikka ne ovat sinänsä molemmat murhamysteereillä höystettyjä seikkailupelejä. AA:n ote uppoaa minuun paremmin kuin Laytonin irtonaisempi meininki. Tässä tosin toimii se "vielä yksi" toimintamalli melko tehokkaasti, joten kyllä jotain on tehty oikein. Aina sen yhden puzzlen jälkeen tulee etsittyä & ratkaistua vielä yksi, ja sitten vielä yksi, miksei vielä toinenkin jossei kolmaskin, kunnes tulee vastaan niin vittumainen puzzle, että täytyy antaa aivojen lepuuttaa hetken.

Ainut hieman ärsyttävä piirre joissain puzzleissa on näin suomalaisena se, kun peli esim. etsii jotain tiettyä sanaa, joka pitäisi tajuta vihjeistä. Joskus saattaa tietää mitä sanaa haetaan, muttei esineen/asian englanninkielistä nimeä. Yritä siinä sitten muistaa kaukana sanakirjoista ja tietokoneista, mikä on esimerkiksi

Spoileri (osoita katsoaksesi)

harppi

englanniksi, kun ei tuollaista sanaa tule juurikaan käytettyä... ikinä. Vielä hölmömmältä tietysti tuntuu, kun se onkin niin helppo sana kuin

Spoileri (osoita katsoaksesi)

compass

Eipä sitä ole ikinä tullut ajatelleeksi, että tuo sana tarkoittaa myös Spoileri #1:stä. Ei tuo silti ole ollut tähän mennessä kovin suuri ongelma, kun tuollaisia puzzleja ei ole sattunut eteen hirveästi.


ps. kaikki ne 9x9 puzzlet ovat aina olleet perseestä, olipa pelin nimi Resident Evil 4, Geneerinen Puzzle Peli #3000 tai Professor Layton, se ei asianlaitaa muuta.

pps. Ovat muuten plagioineet sormenosoitteluposeeraukset melkein kuin suoraan Ace Attorney peleistä. ;) Kuvakulma on vain hieman eri.

Tuli vaan se huomattua, että valitettavan monet Laytonin puzzleista voi ihan rehellisesti bruteforcettaa. Jos puzzlessa vaihtoehtoja on 8 eikä viitsi ajatella, niin mielummin käy ne kaikki läpi kuin alkaa kuluttamaan vihjekolikoita.

Nojaah, henk. koht. otan mieluummin täydet pisteet puzzlesta (vaikken vielä oikein käsitäkään mitä niistä on hyötyä?) ja koen sen ratkaisemisen "riemun" kuin tuolla tavalla huijaan. Jos sitten tuntuu siltä, ettei jaksa ajatella niin sitten laitan mieluummin DS:n kiinni ja jatkan pelaamista sitten kun tekee mieli ajatella. :p

Oikeastaan suurempi ongelma tuntuu olevan ns. kompa-puzzlejen (miten hemmetissä tuo taivutetaan?) suhteen. Kun niitä on ratkaissut yhden tai kaksi, loputkin oppii ratkaisemaan suht kivuttomasti.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

U know, last letter of alphabet is ?, jos haluat tehdä näitä asioita blaa blaa blaa yhdellä tulitikulla, niin mikä sytytetään ensin jne.

Alussa niitä tuntui tulevan vastaan vähän joka välissä, nyt ovat jo hellittäneet vaativampien ongelmien saadessa enemmän jalansijaa.

Kaverit pelailivat Skatea ja Own the Jamissa yritin kerran jotain temppua huonolla menestyksellä. Vaikka en osannut, niin kiinnostuin kyllä pelistä. Harmi, että ei ole esimerkiksi Wiille peliä. Älkää ostako Nintendon pelikoneita.

Army of Two läpäistiin kaverin kanssa mediumilla. Aivan mahtava co-op-peli, ainakin aika tiheiden kaljalasien läpi kiikaroituna. Kestoa nyt olisi voinut olla lisää, mutta pelin asenteen takia senkin pystyy antamaan anteeksi. Paikoitellen kentätkin olivat todella tiheätunnelmaisia edellyttäen tiukkaa suunnittelua ja toteutusta. Päälimmäiseksi jäi mieleen pelin loppupuolen lentokentän terminaali, jonka penkkirivit antoivat hyvän suojan ikkunoista jatkuvasti pursuaville vihollisille. Eli ehdottomasti mielestäni parempi(co-opina) kuin Metacriticin 72-pisteen arvosana antaisi odottaa.

gt hd:Ta tuli äsken väännettyä krapula päissään.
skylinellä vedin driftiä 9385 pistettä ja ranking listalla sija 9.
not bad.

MGS3: Subsistencea on tässä tullut tahkottua parisen viikkoa säännöllisen epäsäännöllisesti, ensimmäistä kertaa. Tein pienen valan itselleni etten siirry seuraavaan generaatioon ennen kuin vanhan pakolliset nimikkeet on tahkottu läpi. Lainailin kaverilta pari vuotta sitten Snake Eaterin jota pelasin The Feariin asti, johon se sitten lopahti jostain syystä. Nyt kuitenkin erhettä korjaillaan paraikaa, pelikellon näyttäessä 20 h ja risat. Groznyj Gradiin johtavaan tunneliin savetin ja lopetin äsken session.

Tällainen pieni Metal Gear-kausi on ollut käynnissä jo vähän pitemmän aikaa, tätä ennen tuli läpäistyä Twin Snakes ja SoL. Ne on tietty pelattu ennenkin.

Kolmannen persoonan kamerakulma helpottaa kyllä huomattavasti pelaamista ja nopeuttaa sen tempoa, se on tullut huomattua. Juonipätkät ovat Sons of Libertyyn nähden huomattavasti paremmin tasapainotettu itse pelaamisen kanssa, eikä juonelle pakollista radiokeskusteluakaan ole lähimainkaan yhtä paljon kuin ärsyttävyyksiin asti päässeessä SoL:issa (Let's switch to nano-communication so they can't hear us! <- Animaattorit piti päästää helpommalla). Läppää riittää kaikilla tiimin jäsenillä juuri sen verran mitä sitä itse jaksaa kuunnella, joka on erittäin onnistunut veto. Toisaalta tarina onkin ollut huomattavasti suoraviivaisempaa kamaa ja aika vaisua tähän asti. Toivottavasti loppua kohden sitä sitten saadaan kunnon kauhalla.

Itse viidakossa möyriminen on tosin äärimmäisen viihdyttävää kamaa, ettei tarinaa usein muista edes kaivata. Vaikka kyseessä on MGS.

Viimeksi pelailin Mortal Kombat II:sta kaverin kanssa MK-1601:llä.

Tuli juuri vedettyä Yakuza läpi. Reilusti yli 20h siinä hujahti, mutta olipahan loistavat 20 tuntia. Nautin koko pelistä suunnattomasti. Perjantainahan tuo saapui postissa ja siitä lähtien onkin tullut pelattua tuota suurin osa ajasta.

Pidin pelin tarinasta todella paljon ja hahmot olivat myös hyviä. Kazuma on yksi kovimmista äijistä koskaan.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Lopussa oli vain aika vitun homoa, että Yumi sitten meni vielä kuolemaan 

Oikeastaan ainoat valittamisen aiheet ovat ajoittain todella paska kamera sekä se, että joskus taisteluissa Kazuma ei osaa lukittua kohteeseen ja puolet iskuista menevät tällöin ohitse. Siedän kuitenkin hyvin paskaa kameraa, eikä tuo nyt niin usein haitannut, lähinnä sisätiloissa. Suurin osa taisteluista käydään kuitenkin ulkona, aukeallla paikalla. Yksi juttu myös, joka rupesi lähinnä loppupuolella ärsyttämään ovat randomtaistelut, joihin aina välillä joutuu. Juttu menee niin, että kaikki heput (yakuzat ja muut hömöt) eivät pidä naamastasi ja tulevat haistamaan riitaa. Sitten seuraa lataustauko ja tappelu, josta palkitaan expalla ja rahalla. Loppupuolella nämä rupeavat vähän kyrsimään siksi, että expaa ei enään tarvita ja rahaa on niin ettei paskalle taivu. Nämä on onneksi helppo ohittaa, jos vain hoksaa tarpeekis ajoissa ne kovikset, jotka lähtevät perään.

Kaikenlaisia ylimääräisiä tehtäviä on myös runsaasti pääjuonen lisäksi, ja yritinkin tehdä kaikki. Harmillisesti vain jäi kolme tekemättä, täytyy yrittää saada kaikki ensi kerralla. Yksi mielenkiintoinen juttu on myös pelistä löytyvät hostess-baarit, joihin mentäessä saa sitten valitsemansa pimun seuraksi talon puolesta. Huono juttu näissä on se, että mikäli hommat aikoo viedä loppuun asti, maksaa se aivan saatanasti eikä siitä loppujen lopuksi oikeastaan mitään saa  -  expaa korkeintaan. Halusin kuitenkin nähdä, mitä missäkin tapahtuu joten läpäisin kaikki.

Nojoo, aivan loistava peli silti. Toivottavasti se jatko-osa nyt sitten julkaistaan täällä vielä kevään aikana...

Siis mitä helvettiä, päätit sitten heittää kevyen spoilerin Yakuzasta? Kiitos vaan. :D

Voi nyt helvetti, luulin pistäneeni spoilertagit. Nyt korjattu, mutta anteeksi jos spoilaantui sulle...   :(

God of War COO:n viimeisiä viedään ja rahastustahan tuo paska oli alusta loppuun. Tavallaan pelissä ei ole mitään vikaa varsinkaan käsikonsolipeliksi, mutta ei tuosta nyt voi hyvällä omalla tunnolla pitää.

Kenttäsuunnittelu on käytävä > areena > käytävä > areena... ja niin edelleen. Ei puzzleja, ei tasoloikkaa eikä minkäännäköistä vaihtelua. Vanhat viholliset haukotuttavat ja uudet eivät ole kovin hääppöisiä. Pelin uusi asekin on naurettavan hajalla. Jotkut viholliset kirjaimellisesti kuolevat yhden napin rämpytyksellä. Juonikin tuntuu niin väkinäiseltä, että itkettää.

Ymmärrän kyllä, että tästäkin voi pienissä pätkissä nauttia, mutta tällaiselle GoW-parralle ja fanille peli on sylkäisy päin kasvoja.

Gears of Waria Insanella pelasin eteenpäin.

Olen nyt vakuuttunut, että tällä vaikeusasteella tätä peliä pitääkin pelata. (mielestäni)Loistava suojautumismekaniikka nousee vasta nyt omaan arvoonsa, kun päätä ei pysty pitämään pihalla todellakaan paria sekuntia enempää. Tähän kun vielä lisää sen, että vasta insanella haulikoilla varustetut Locustit ovat sisäistäneet sen oman roolinsa, eli lähtevät armotta lanaamaan samaan suojaan juuttunutta pelaajaa muiden tovereiden antaessa suojatulta. Omien aseiden vahingotkin ovat jotenkin järkevämpiä, koska Lancer ei ole enää se joka paikan absoluuttinen höylä. Olen huomannut, että tähän asti pelissä olen vaihtanut aseita täysin ympäristön mukaan, avariin tiloihin ja pitkiin etäisyyksiin Lancer ja sisätiloihin haulikko. Naatiskellen mennään eteenpäin, viimeksi sain läpäistyä Act 3:n.

Ocarina of Timeä. Water Temple vihdoinkin läpi. Ei mennytkään kun joku vuosi tuon projektin kanssa. Melkosta paskaa. Nyt taas arvailemaan mitä sitä seuraavaksi pitäisi tehdä.

Sain eilen Segan julkaiseman Vikingin ja tykkään pelis-

Ai, mitä? 1up antoi pelille arvosanaksi D+?
(http://i25.tinypic.com/106lild.jpg)
splatt

Kuten olin sanom- . . .IGN antoi pelille 6.5?
(http://i32.tinypic.com/2wqvqlt.jpg)
kerplonk

Mutta, Viking tosiaan on hy- jaahas, Gamespot. 5.0 vai?
(http://i26.tinypic.com/2e4i2ib.jpg)
zgruppp!

Noniin. Viking: Battle of Asgard on Segan julkaisema ja Creative Assemblyn tekemä peli, joka ainakin minulle tarjosi juuri sitä mitä halusin: isolla viikinki-jäbällä örkkien ja muiden otusten palasiksi hakkaamista.
Mätkiminen Vikingissa ei ole millään tavalla parhainta mitä videopeleissä ollaan nähty: A-napilla survaistaan örkkiä vatsaan miekalla ja X-napilla tökätään kirves samaisen örkin naamaan. Lisäksi löytyy blokkia ja jotain uusia liikkeitä ja heiteltäväksi tarkoitettuja pikkukirveitä saa osteltua erikseen. Mitään kovin monimutkaista peli ei tarjoa, mutta ei kai tarvitsekaan; näillä saa oikein mukavasti pistettyä vihollista kappaleiksi ja niin saavat nekin pelaajan, jos ei käytä liikkeitä edes jotenkin järkevästi. Minut tosiaankin tapettiin heti ensimmäisessä tappelussa johon satuin eksymään, koska en tiennyt mitä olin tekemässä.

Satuin eksymään? Viking on, tosin kuin God of Warit ja sellaiset, sandbox-peli. Pelialue ei tosin ole yksi iso overworld, vaan peli on jaettu eri kokoisiin saariin, joissa saa vaellella vapaasti.
Ainakin ensimmäinen saari tuntui melkein täydelliseltä: saari ei ollut liian iso, etteikö sitä olisi jaksanut tutkia, eikä se ollut liian pienikään. Jokaisella vaellusretkellä löytyi joku pieni vihollispartio tai luola, josta sai lisää joukkoja ja rahaa. Mutta löydettävääkään ei ollut liikaa, jokainen löytämäni pieni taistelu oli saaren läpäisyä varten välttämätön, mutta en missään vaiheessa tuntenut olevani millään tavalla johdettuna, vaan satuin löytämään kaiken itse. Joka on hyvän sandbox-pelin merkki.

Se, että Viking on sandbox-peli, poistaa siitä myös God of War-tyylisten pelien pelityylin, jossa kävellään eteenpäin ja mätetään kaikki liikkuva. Ei tämä mikään MGS ole, mutta varjoissa ja suojassa hiljaa liikkuminen on välillä tarpeen. Sen ensimmäisen tapettavan valitseminen ja oikealla hetkellä iskeminen on mukavaa vaihtelua sille tehtävän lopussa olevalle isolle hyökkäykselle. Ja kun hyökkäykset ovat isoja, ne todellakin ovat isoja: ensimmäisen saaren viimeisessä hyökkäyksessä minulla oli mukana satapäinen viikinkilauma ja yksi lohikäärme(!!) apunani. Minä mätkin isoa vihollislauman johtajaa kun ympärilläni viikingit mätkivät pikkuroistoja ja ilmasta lenteli tulipalloja. Miten tuon jälkeen pelille ei voi antaa hyviä pisteitä, en tiedä.

Ei Viking mikään täydellinen peli tosin ole. Creative Assembly ei ole kovin suuri tai nimekäs studio, joten aika ja raha ovat varmastikin olleet käsillä, joten pikkuvirheitä pelistä löytyy. Pelin ensimmäisessä kylässä kokki, jolle puhuin, jumahteli hassusti maasta pari senttiä ilmaan aina parin sekunnin välein ja puhuessani kylän päällikölle, joku random-kyläläinen näki parhaakseen tulla törmäilemään nolosti minun ja päällikön väliin. Äänet ovat tosin iso harmi. . . jopa pienissäkin taisteluissa musiikki ja itse taistelun äänet sotkeutuvat toisiinsa ja mikään ei pääse varsinaisti esille, joten tuloksena on monen eri äänen puuroutuma. Varsinkin isoissa taisteluissa tämä on sääli, koska hieno musiikki, jonka takaa kuuluisi miekan ja kilpien kolinat ja örkkien kuolonkorinat olisi ollut varsin eeppistä.

Hieno peli silti ja vain jotain 45 euroa blahdvd.comissa ja kaiketi vielä halvemmalla asia-versiona play-asiassa. Ostakaa!

Joopa joo, täyttä roskaa koko peli. 2/10

(http://i26.tinypic.com/346waye.jpg)
CHOP!

Ja taas on tullut porattua vähän pelejä. Pikainen infotus:

Final Fantasy VII Crisis Core:
Täysin keskinkertaista hömppää, jolla vain revitään ff7-fanipoppelipoijjilta viimeisetkin pennit pois. Onneksi waretin. >_>
Musiikeista tosin plussaa paljon, joten ostakaa mieluummin soundtrack suoraan ja jättäkää peli suosiolla hyllyyn.

Lost Odyssey:
Astetta parempi jrpg, mutta ei mitään maata järisyttävää. Typerää pakata kaikki sidequestit vasta neljännelle levylle ja sitä aiemmat vain suoraviivaista menoa. Ne uniosuudet olivat parasta.

Uncharted:
En tiedä olenko vain nykyään vähän liian kriittinen, mutta Naughty Dogilta ei oikeastaan ole tullut yhtään erikoista peliä ikinä, eikä tämäkään ole todellakaan sellainen. Kerran pelaa läpi pikaisesti ja myyntiin.

Motorstorm:
 :lol:



Sais äkkiä tulla Mgs4 ja Fallout 3. Muita odottamisen arvoisia pelejä ei olekaan tulossa.

THE PAIN! (no kyllä mä sen tiesin)


Demo kertoi jo kaiken tarvittavan.



Allekirjoitan. Nimittäin juuri eilen vetäisin semmoiset neljän tunnin Excite Truck putket ja onhan se kiva peli. Isommalla budjetilla ja paremmalla soundtrackilla tässä olisi haastaja Wipeouteille, F-Zeroille ja Marti Karteille...

Tuli tuossa pelattua COD4 hardenedilla läpi. Ei ollut kyllä mitään herkkua tuo peli. Siitä pitivät huolen ne ihanat vihut joita tuli loputtomasti kunnes ylitit sen näkymättömän maagisen viivan. All ghilled up oli pelin paras kenttä ihan kevyesti. Oli mukavan rento edetä ja tunnelma oli kyllä aivan loistava.

Joo paljon siis olisi valitettavaa tuosta yksinpelistä. Ne loputtomat viholliset! Kaikki tietenkin maailman tarkimpia ampumaan ja HEITTÄMÄÄN KRANUJA. Omat eivät osanneet mitään. Eivät edes suojata sitä yhtä ovea mitä katsoivat. Eivätkä tietenkään voi edetä ellei itse juokse luotisateeseen ensin. Ja vieläkin kaikkien CODien ihanuus, eli se, että koko vastapuoli on kovin tätä yhtä miestä vastaan. Muita eivät tahdo ampua, ellei itse ole piilossa.

No ainakin sai pelattua läpi kuitenkin. Jotain mukavaa sinne väliin kuitenkin mahtui, vaikka aika vähissä olivat ne tyytyväiset fiilikset. Tuli muuten tuosta chernobyliin sijoittuvasta all ghilled upista mieleen, että pitäisi varmaan aloittaa Stalkkerinkin peluu.

Aloitin muuten vaikeimmalla alusta.. :(
Jospa saisi kerättyä muutaman 40 pojon achievementin ennen kuin lähtee täysin järki. Ei onneksi ole ollut kovin paljoa tuota hardeneddia vaikeampi. Ja ku kentät on niin tuoreessa muistissa niin löytyy helpommin ne vihollisvirrat katkaisevat rajat.

Moninpeliin en ole vielä koskenutkaan vaikka tiedänkin, että se on CODin parasta antia. Ehkä joskus sitten kun ei ole muuta pelattavaa.

Kympillä SD kortti niin saat tehdä oman soundtrackin.

Odotahan kun pääset veteranille, se on niin ihanaa kun kaadut ensimmäisestä kudista jonka juokseva vihu ampuu 25 metrin päästä lattiaa kohti... Ja päähäsi.

Juu huomattu on jo. On se niin ihana peli. Tosiaan menee kuitenkin yllättävän kivuttomasti ku on kentät niin hyvin muistissa. Pari kohtaa vasta ollu jossa meinannut lähteä kunnolla järki. War pig -kentän taisin juuri mennä läpi ennen kärppämatsin alkua.

Mutta onhan siinä kyllä jotain hyvääkin. Kontrollit on kyllä just kohdillaan. Tosi helppo tähtäillä. Jotenkin niin napakka ja nopeasti vastaa ohjaukseen. Jää vaan nuo positiiviset asiat vähän taka-alalle ku on niin paljon valitettavaa.

Huomasin tämän. Mutta kyllä mahdolliseen jatko-osaan pitäisi saada joku F-Zero tyylinen jytäpoppi-soundtrack ehdottomasti.

On kyllä paska peli tuo wowi. Tuumasin kokeilla uutta classia ihan huvikseni ja samat paskuudet läiskyivät päin pärstää mitä muillakin hahmoilla questeja tehdessä, eli ns. levuttaessa.

Vammasinta on tuo kuinka kaikki ohilyönnit ja muut vihollisten torjunnat ajoittuvat siihen kun näillä 10% hipareista jäljellä. Välillä ihan uskomatonta kuinka tulee peräperään MISS, MISS, MISS kun yrittää lätkiä sitä viimeistä iskua. Kaiken lisäksi useat mosat vielä pinkovat pakoon eikä näihin perspuolelta lätkiessä saa tietysti mitään stunnia tai muuta hidastetta, jonka tietysti itse saat heti ensimmäisellä iskulla kun vähän perspuolta vihollisille näytät. Vittu että vituttaa kun mosa ehtii hälyttämään kaikki puolenhehtaarin säteellä sinun kimppuun kun et saanut sitä viimeistä iskua.

Olisi ihan oikeasti mielenkiintoista nähdä jokin prosenttimäärä sille että kuinka suuri osa hahmon ohilyönneistä ajottuu siihen että vihollinen on paria iskua vaille vainaa. Ihan saatanan perseestä tuommonen kun jos niiskuttaa vähän isompilevusempia mosia ylipäätänsä, olet itsekin vihollisalueen rajojen sisällä aika henkihieverissä jatkuvasti ja se on niin perkeleen tavallista että sitä viimeistä iskua ei saa, ja vihu mätkii teikäläisen paskaksi (jos ei siis juokse karkuun ja vedä kimppuun sata uutta) hirveällä iskusarjalla.

Tuommoisesta questauksesta, grindistä tai farmauksesta tulisi heti tuhat kertaa mielekkäämpää jos vihollisilla olisi jokin kuntokäyrä joka vaikuttaisi näiden suorituksiin. Wowissa on kuitenkin aivan päinvastainen tämä, sillä mitä paskemmassa kunnossa vihollinen on, sitä kovempaa sieltä tulee takaisinpäin iskua. Eikai pitäisi mitään logiikkaa yrittää yhdistää wowiin, mutta pelissä on niin paljon kaikenlaista vajaaälyistä kaakelia, että jos joku toinen online onnistuu markkinoinnissa ja tämmöiset huijjausmaiset pelimäisyydet ovat tipotiessään niin varmasti osa pelaajista katoaa noitten pelien ääreen.

Tulevassa Warhammer onlinessä on muutamia ihan mielenkiintoisenkuuloisia "uudistuksia" ja tottahan sitä on sitten kokeiltava, tai sitten joskus tuota Stargate onlineä.

Vittu kun nuo kaverit ei muita onlinejä pelaile.

Jatkoa hieman aiemmin postaamaani Army of Two-viestiin.

Nyt tuli läpäistyä co-oppina koko peli Professional-tasolla ja nyt en vain voi ymmärtää niitä, ketkä haukkuivat, että peli olisi ollut helppo. Varsinkin viimeisessä missionissa oli viitisen paikkaa mitä joutui hankaamaan lukuisat kerrat ennen kuin pääsi etenemään. Vihollisten tekoälyn lytänneitä arvostelijoita en voi myöskään tajuta, totta kai välillä viholliset perääntyvät typerästi kääntäen selän tykkituleen tai juoksevat jonossa suoraan konepistoolin tulen alle, mutta tuntuisi että nämä virheet ovat saman lajityypin peleissä enemmänkin sääntö kuin poikkeus, josta en haluaisi AoT:ta sakottaa. Varsinkin kun vihollisrintamassa on panssaroituja tyyppejä tai korkea-arvoisempia hemmoja, jotka komentavat porukoitaan kiertämään omien palkkisten selustaan, pitää taisteluissa oikeasti valita hyvät asemat ja vaihdella niitä. Tämän lisäksi viholliset osaavat todella hyvin käyttää omaa asemaansa hyväksi räiskien sokkona sieltä vain silloin tällöin pistäen päätä ulos. Tämä puolestaan pakottaa pelaajien tekemään miltei joka taistelussa "Leroy Jenkiiiiiiiiiiiiiiins"-tyylisiä peliliikkeitä ennen kuin omat ammukset loppuvat tai viholliset kiertävät kylkeen.

Loppuarvosanaksi Pro-tasolle ja koko pelille antaisin 9½. Tämä tietenkin edellyttää sitä, että viereltä löytyy taistelutoveri sekä paljon hurttia huumoria ja ehkä hieman pilsneriä, jottei pelaaminen mene täydeksi suorittamiseksi. Ehdottomasti minulle tähän mennessä vuoden kovin yllätys.

Pikminin hommasin ja DUDE mikä klassikko oli jäänyt Cuutiolla väliin. Peli aiheutti suurta ihmetystä kun mitään ei alussa oikeastaan kerrottu. Pikmin maasta *plop*, hakkaa kaikkia nappeja, ohoh nehän liikkuu mun ympärillä C-tikusta, ohoh nehän pieksää kaikki kuoliaaksi kun käsken... SIISTIÄ!

Ja järkytys kun läjä Pikminejä hukkui lätäkköön :(

Aikaraja on mahtava tunnelman luoja ja peli näyttää varsinkin korkealta katsottuna todella hienolta. Äänimaailma on mukavan outo ja Pikminien käskyttäminen on helppoa, tosin sillointällöin muutama jää jumittamaan maastoon.


Hankala oli kammeta ohjain pois kädestä, sillä en halunnut nyt ihan yhdeltä istumalta läpäistä peliä. Svedu miten mukana yllätys. Jos ei ole tuttu sarja, niin äkkiä huutamaan pikkurahalla iso peli!

Pikmin on kyllä yksin Cuben suurista klassikoista. Ja kun se ei kauheasti myynyt, niin uskoisin siitä tulevan tulevaisuudessa aika harvinainen ja arvokas.

Ykkönen on suhteellisen pientä puuhastelua verrattuna kakkoseen, missä on kaikkea enemmän. Kaksinpelikin löytyy, mutta sitä en pahemmin aikanaan tyyppäillyt.


Tulisipa kolmonen pian Wiille, sopisi sille kuin nyrkki silmään.


Pssst... Kun joku meinaa hukkua, heitä veteen sinisiä Pikminejä. Ne hilaavat kaverit rannalle.

Ei ollut vielä sinisiä... ja samaa mieltä kyllä siinä, että Wiille Pikmin 3 on ihan pakollinen. Oliko tämä ihan Shigerun omaa käsialaa? En ihmettelisi.

Kuullut jotain, että Shigerulla välähti Pikmin takapihaansa katsellessa. Tiedä sitten onko tieto aivan täyttä puutaheinää :) Herralla kyllä oli ainakin jollain tapaa messissä.

Secret of Monkey Island hurahti läpi. En ole oikeastaan yhtään pelannut point n' click -seikkailuja joten pitää yrittää ainakin joitan näistä klassisimmista pelata läpi. Ja olihan se muuten laatua. Ihan hauskoja puzzleja ja koomisia henkilöhahmoja. Seuraavaksi sitten Monkey Island 2.

Phoenix Wright 3:sen toinen läpipeluu alkoi tuossa keskiviikkona, kun piti tulla Stadista Ouluun päiväjunalla eikä noita matkoja muuten selvin päin kestä. Pari ekaa keissiä pelattu, ja sitä viimeistähän tässä jo kuumeisesti odotellaan, mutta pakko vähän rääkätä itseään ja kasvattaa momentumia, niin loppuun pääsemisestä saa tälläkin kertaa mahdollisimman suuret vibat.

Niin, ja onhan seuraavassa jutussa my main man, Jean Armstrong. Is it a man? Is it a woman? Oh my god...it's a fairy!!! :lol:

Kaverin luona olen nyt pelaillut yhteensä vähän alle 15 tuntia Brawlia. Alussa peli tuntui hieman oudolta, mutta totuin siihen melko nopeasti. Viiden tunnin pelaamisen jälkeen peli tuntui mahtavalta. Nyt kuitenkin Brawl tuntuu huomattavasti huonommalta kuin Melee. Vituttaa. Grafiikat ovat perseestä. Uudet hahmot ovat perseestä. Uudet kentät ovat perseestä. Ainoastaan soundtrack on loistava, mutta se ei valitettavasti itse peliä pelasta. Kaveri pitää Brawlia parempana, joten sitä on pakko pelata vaikka kuinka haluaisin mieluummin Meleetä :(

Pelailin arcadessa Silent Hill The Arcadea (tjsp.). Paskahan se oli. House of The Deadit vie tätä mennen tullen. Niissä on jopa melkein parempi grafiikkakin.

Kaivoin tuossa viikko pari sitten vanhan Blood Omen 2n naftaliinista ja pistin tulille. Ihan hyvin maittaa vaikka ajan hammas on jo hieman päässyt puremaankin. Juoni ja välipätkät on kyllä tämänkin pelin se juttu. Vaikkei se sisarsarjansa eeppiselle aikamatkailuhärpäkälle pärjääkkään. Kaikkien Legacy of Kain sarjan pelien tapahtumat sijoittuvat kuitenkin samaan aikajatkumoon, ja kaikkien pelien tapahtumat liittyvät tiiviisti toisiinsa vaikkei siltä vaikuttaisi.

Gameplay ja graffat on sitä täysin peruskamaa. Taistelusysteemissä on hiukan "menty siitä mistä aita on matalin" -fiilinkiä, mutta viihdyttää kyllä yksinkertaisuudessaan sen parikytä tuntia ihan hyvin. Synkkä ja pimeä vamppyyriteema toimii hyvin ja äänipuoli on peruslaadukasta,  hahmojen ääninäyttely vetää lähes vertoja jopa MGSille.
Oikeastaan ainoa asia joka pelissä kiinnostaa todella on päähenkilö Kain (http://en.wikipedia.org/wiki/Kain_%28Legacy_of_Kain%29). Blood Omenissa kaverin luonteeseen pääsee tutustumaan hyvin. Kun taas Soul reavereissä ja Defiancissa käsitellään Kainin ja Razielin paikkaa maailmassa(ei muuten ole ihan pieni rooli).

Kain on aika tyly kaveri joka tekee kaiken mahdollisimman tehokkaasti pistämättä tunteita peliin (lähes) ikinä. Oikeastaan pähkinänkuoressa Kain on ylimielinen mulkvisti joka sopii peliin paremmin kuin hyvin.

Vielä on pari chapteria jäljellä ja saas kattoa jos jaksaa taas nuo muutkin Legacy of Kain -sarjan pelit jyystää läpi.

Ensimmäinen Blood Omen on muuten tulossa jossain vaiheessa PSN storeen. Ainoa sarjan peli josta en ole päässyt missään muodossa vielä nauttimaan. Toivottavasti peli on parempi kuin kansitaiteensa:


Onko täällä muuten edes muita jotka olisivat sarjan pelejä pelanneet tai niistä kiinnostunut?

Joskus omistin ensimmäisen PS1 Soul Reaverin joka oli ihan kohtis hyvä ja PS2:lle vissinkin juuri tuon Blood Omen kakkosen joka oli aivan kauhea. Pitää oikeasti olla aika fanaattinen juonen fani, että sitä jaksaisi paria tuntia enempää luukuttaa. Siviilejä oli sentään hauska heitellä ympäriinsä ja mättää turpaan.

Juuh, hyllystä löytyy molemmat Soul Reaverit ja Defiance. Blood Omenit puuttuvat hyllystä, kun ne eivät kuitenkaan ole ikinä vaikuttaneet yhtä hyvältä kuin Razielin seikkailut. Kerran olen päässyt pelaamaan Blood Omen 1:stä pari kuukautta sitten ja olihan se aivan hirveätä paskaa pelattavuudeltaan. Kökkö Diablo-klooni. Juoni vaikutti siinäkin kohtalaisen kiinnostavalta, mutta en kyllä jaksanut hirveän pelattavuuden takia pelata peliä paria tuntia eteenpäin.

Outrun 2006!

Sinisiä taivaita! Hienoja autoja! Magical Sound Shower! Sivuluisuja ja slipstreamia! Täysin olemattomat törmäysfysiikat! Älyttömän hienoja ratoja joissa saa ajaa hurjaa vauhtia kauniissa maisemissa! Sininen taivas!

Pelasin PS2-versiota, joka valitettavasti näytti hieman suttuiselta minun telkkarissani, joten pitää etsiä Xbox-versio jostain. Pelitalossa olisi ollut ihan uutena, mutta hintaa oli yli 50 euroa, mitä ihmettä finngamer? :(

--

Olin hieman yllättynyt zoukan Crisis Core-kommenteista. 1upin Jeremy Parish kun ilmeisesti tykkäsi kovastikin pelistä, vaikka mies ei pahemmin FFVII:stä pidä ja muutenkin suuntautuu hieman vaikeimpien ja öh. . . hc-pelien suuntaan, kai. Olin jo itse ajatellut joskus ostavani pelin kun se alelaareihin päätyy, mutta en ehkä sittenkään.

Ja se ilmiselvä syy pitää Square-Enix pystyssä:

(http://i28.tinypic.com/2pshzy1.png)

Menin COD 4:n veteranilla läpi. Meni yllättävänkin helposti koska juuri olin pelannut sen hardenedilla läpi ennen tuota. Muisti hyvin kaikki vammaset kohdat ja niistä pystyi rynnimään läpi ennen kuin vihollisia ehti kasaantua. Eniten päävaivaa tuotti eräs ihana T-risteys siinä kentässä, jossa piti juosta estämään ydinohjusten lentoa.

Tuli muutenkin kerättyä siinä matkalla kaikki achievementit, paitsi enemy intel itemsit unohtuivat kokonaan enkä enää niiden takia jaksa pelata peliä uudelleen läpi. Mile high club -saavutuksessa menikin melkein täydellisesti järki. Jauhoin sitä varmaan 40 minuuttia ja olin juuri lopettamassa kun pääsin sen läpi. Eipähän tarvi enää koskea yksinpeliin ikinä.

Olen tykännyt paljon kyseisestä sarjasta, varsinkin Blood Omen1 oli pleikkarilla kova juttu. Blood Omen2 oli myöskin hyvää tasoa vaikka sitä ei paljoa arvosteluissa kunnioitettu. Ja Kain on yksi pelimaailman parhaimpia hahmoja (voittaa helposti kaikki nintendon hahmot vaikkei ne ihan samaa sarjaa olekkaan) ja on kiinnostavampi kuin Raziel. Toivottavasti sarja jatkuisi vielä tälläkin konsolisukupolvella. Eidos voisi panostaa enemmin Legacy of Kain sarjaan kuin johonkin tylsään Tomb Raideriin.

Indie-iltama!

Luvassa siis Aquariaa, Noitu Love 2:n uutta demoa ja Defconia.

Piti testata Noitua taas, kun sekin julkaistiin uuden demon kera, enkä pidä. Hienot ja mukavan värikkäät graffat, mutta siihen homma valitettavasti jääkin. Jos pitäisin pelistä yhtään, kaivaisin kuvetta ja laittaisin rahat pöytään ihan vain tukeakseni indiekehittäjiä. Mutta ei, sori.

Aquaria on vielä yllättävästi kesken (vaikka sen viime vuoden puolella aloitin ja pelistä kovasti pidän) ja tuli kaadettua Mithalaksen katedraalissa lymyilevä pomovastus. Valitettavasti muuten mielenkiintoiselta vaikuttava juoni on jäänyt utuiseksi, kun on tullut pidettyä niin pitkiä taukoja pelin parista. Jos nyt jotain kummasteltavaa löytyy, niin demon perusteella kuvittelin pelin olevan semmoista rentouttavaa seikkailua, mutta myöhemmillä tasoilla ruudulla vilisee kaikenlaista, jota pitää väistellä, ampua, syödä ja ties mitä. Hei, mä haluan laulaakin välistä. Toivottavasti pääsen tänkin jossain vaiheessa läpi, että voi sitten leikkiä kenttäeditorin ja modityökalujen kanssa. Vaikuttavat nimittäin mielenkiintoisilta.

Ja sitten ne Defconit. Kahdeksan pelaajan FFA ja voitto kotiin. Kannatti valkata Eurooppa. Sitten ohjussiilot vain britteihin, Suomeen ja pari keskelle Eurooppaa niin koko homma on suht hyvin kasassa. Parit allianssit, että saa selville kavereiden siilojen paikat ja antaa palaa. Instant win. Tai ei nyt ihan instant, mutta peli oli jo aika selvä puolen välin paikkeilla.

Boksikin on tainnut olla Ikaruga päällä koko päivän, mutta menot tyssää nelostason alkuun joka kerta. Kertaakaan en ole kolmostason pomoa edes kaatanut vaan se juoksee karkuun joka kerta ja meno jatkuu sitten neloschapterissa, kun on hassannut ison kasan kredittejä. Fantsua.

http://subject.subtv.fi/videoklipit/1ede7f2f8a419818

Ite tuli pelattua World Cup 98. Chubambwa!

Menihän se MGS sitten vihdoin läpi. Oli kyllä hieno peli, juoni ja hahmot siis. Voin kyllä kuvitella millaiset fiilikset ihmisillä on ollut pelatessaan tuota aikoinaan kymmenen vuotta sitten. Varmasti ollut hieno kokemus. Seuraavaksi metsästän itselleni jostain MGS2:n Xbox-version. Onhan tämä periaatteessa samanlainen kuin PS2-versio? Ei mikään "raiskattu" versio, niin kuin Twin Snakes on monien mielestä. Kesän ekasta palkasta hommaan PS2:n takaisin ja ostan MGS3:n. Sitten vasta pääsen sen nelosen kimppuun.

Nykivä paska, revi jostain PS2-versio.

Jos et PS2:sta omista, niin Xboxin versio on kyllä täysin sama peli. Pelissä on aivan pieniä graafisia parannuksia ja siinä on myös progressive scan, tosin pelissä esiintyy välillä hidasteluja tietyissä tilanteissa (ei nykimistä), mutta ei se oikeastaan haittaa juuri yhtään. Boxin versio sisältää myös Substancen lisätehtävät. Gamestopista pelin saa jollain 9e:lla, joten kannattaa käydä heti ostamassa.

Oliko boxin ohjaimessa analogiset napit? Jos ei niin miten vitussa sitä pelataan?

Osta se PS2:sen Substance. (tai mille koneelle nyt ostatkaan niin SUBSTANCE)

Samalla tavalla toimii, kuin ps2-versiossa.

Universumin parhaan mättöpelin pariin palasin eilen. God Hand skillit ovat jo vähän ruostuneet ja jatkoin vanhaa saveani neljännestä kentästä eli ensimmäisestä loparista ja hardilla. Siis nämä homo-painijat ja eihän siinä mennytkään kuin reilu tunti kun läpäisin tuon kohdan. Ei helvetti, että meinasi pää levitä, mutta on tämä vaan niin hyvä peli, että pakko oli loppuun asti pelata. Hiki valui mukavasti kun enää toinen keikari oli pystyssä ja mulla helaa 1%. Ja ennen kuin noita moloja pääsee pieksämään niin on pakko aina hakata pareissa hyökkäävät neljä eri vihollistyyppiä (mohawk, kipparikalle, läski ja isot pekat).

Dodgea on hardilla pakko opetella käyttämään silmänräpäyksessä ja roulettea ja god handia huoraamalla monista tukalistakin tilanteista pääsee hengissä kotiin. On tämä silti ehkä vaikein peli mitä olen ikinä pelannut, sillä kuolema koittaa fresh-genellä melkeinpä aina yhdestä tai kahdesta kombosta. Vihollisten grabit tekevät myös osuessaan aika hilpeät lämät, mutta ne sentään saa counteroitua suhteellisen helposti.

Musiikki, pelattavuus ja tyyli. Voittamattomia. Oikeasti kun Geneä oppii tanssittamaan vähänkin liukkaammin niin peli herää henkiin ja näyttää kuin parhailta toimintaleffoilta turbovaihteella. Ihan sairaan hieno peli ja eri liikkeiden animaatiot jaksavat ihastuttaa joka pelikerralla. Lesotkaa vaan niillä Ninja Gaideneilla ja DMC:illä, mutta kaikki sen tietää, että on vain yksi ykkönen.

FF2 meni läpi eilen.
Eipähän tuosta nyt niin hirveästi sanottavaa ole. Hahmojen kehityssysteemi ärsytti "uutuuden"viehätyksen jälkeen, eli hyvinkin nopeasti, minkä takia lopputaisto meinasi aluksi tuoda hieman hankaluuksia. Juonestakin jo pientä parannusta ykkösosaan verrattuna löytyi, mutta eihän se mikään kummoinen vieläkään ole.
Mutta joo, nyt on hyvä mieli, kun sai tämänkin koluttua läpi asti. Saa nyt nähdä miten Soul of Rebirthistä jaksaa innostua, joskin epäilen, että pienoiselle tauolle tämä nyt joutaa.

Laina PS3-kone hands-onit näin pähkinänkuoressa.

Uncharted: Yliarvostettu. Komean näköinen ja kuuloinen, mutta toiminta on tylsää, loputonta ja merkityksetöntä. Platformaus ja puzzlet aivan lapsenkengissä.

Ratchet & Clank XXVII: Laadukas ja sulava, mutta jos olet pelannut kaikki edeltävät osat niin täysin turha tekele. Helppous saa myös tämän pelin myötä aivan uuden merkityksen.

F108/HS: ei kiinnosta.

DMC4: Näyttää räkäiseltä, mutta kyllä tätä pelaa. Harmi, että kenttädesign ja kaikki muukin on kauheata paskaa. Seuraavaan osaan sitten jo muutakin hienoa kuin taistelusysteemi. (God Hand esiin)

Orange Box: Koneen paras peli vielä kun MGS4 ja GTA4 eivät ole kaupoissa.

Koneella on varmaan 30 parempaa peliä kuin Orange Box. :D Toisaalta mun mielestä HL:t onkin yliarvostetuimpien pelien joukossa koskaan. Vaikka, täytyy myöntää, en ole paljoa pelannut. Olen monta kertaa yrittänyt aloittaa, mutta kertaakaan ei vaan ole jaksanut pitkällekään. Enemmän olen katsonut vierestä ja samalle paskalle se vaikuttaa. Aion kuitenkin vielä pelata koko Boxin läpi, kun se tossa hyllyssä kuitenkin odottelee.

DMC4:ssä on paljon raivostuttavia ja masentavia puolia, mutta kyllä sun kannattaa se joskus alelaarista ostaa.

Öö.. Ei..?

Öö, kevyesti. :p Siis aika helvetin helposti. Wiilläkin on 30 parempaa peliä.

Whatever.  :) Mun mielestä helvetin tykki peli. Emopeli on jo aika vanhetunut, mutta silti hyvä. Episode 1 ja 2 on sitä samaa, mutta paremmin. Ja Portal on ylitse muiden. Eilen kaverilla seurasin kun hän läpäisi viimeiset chamberit, hymyilytti oikein kun katselin peliä.  :)

Näyttää räkäiseltä? Kannattaa viedä se sun töllö sitten varmaan samantien takaisin.

Mitä nyt olen kuullut ja lukenut, et ole mielipiteesi kanssa yksin. ;) (Siis Kabanossille oli tämä)

Samalta se näytti kaverinkin töllöllä. Tosin pelattiin sitä pelin kauheinta aluetta, eli viidakko-leveliä, jossa ne varjot repeilee joka suuntaan ja se älytön bloomi sattuu silmiin. Next gen to the max.

http://image.com.com/gamespot/images/2007/305/928376_20071102_screen043.jpg

Ja kyllä mä sen hommaan joskus luonnollisesti vaikka kuinka vituttaisi. Pelasin kaverin luona melkein yhdeltä istumalta sinne enkeli-pomoon asti ja se oli mahtava. Yksi hienoimmista bosseista koko sarjassa.


Korjaan edellistä. Orange Box on PS3:sen viisi parasta peliä ;)

Olen vihdoin saanut vaadittua aikaa pelaamiselle ja päässyt mättämään vihdoin kunnolla GoW2:sta (Joo vähän aikaa kesti kun marraskuussako sen hommasin :) ). Mutta mahtava peli kyllä kyseessä. Tasoloikka osuudet hiukan kyrsii kuten ensimmäisessäkin osassa, mutta "liaanihyppelyt" ovat varsin viihdyttäviä.

Siitä mistä hiukan yllätyin niin puzzlet tuntuvat jotenkin raivostuttavilta hidasteilta pelissä. Onhan ne ok vaihtelua, mutta kun olet mättänyt juuri "mörön" turvalleen, on aika vaikea alkaa keskittymään pikku puzzleen. Varsinkin jos tarvitsee alkaa arvailemaan mistä on edes kyse tai jos tarvitsee raahta jotain *irun kiveä hitaalla tahdilla. Joo sitä voi potkastakkin, mutta ei sitäkään aina voi tehdä. Suurin huono puoli pelissä on seinät joissa pitää/voi kiivetä. Ei se kiipeäminen, vaan se että niitä ei huomaa. Muutaman kerran olen ollut ihan pihalla mitä ihmettä pitäisi tehdä, ja nolona katson jostain oppaasta mitä seuraavaksi ja sielä onkin kuva jossa Kratos kiipeää seinää ylös. Siinä tulee pieni  :o -ilme.

Nyt alan olemaan pelin loppupuolella jo eikä ole pienintäkään merkkiä siitä että kyllästyisin menoon. Ehtisin jo hiukan huolestumaan Zeldan kyllästyttävän vaikutuksen vuoksi että onko pelaajan vereni käymässä ohueksi, mutta ei. Kyllä pelaaminen sujuu vieläkin. Kiitos Kratos.

Jo varjothan on yksi isoimpia teknisiä vaikeuksia kehittäjille, ne on aina aika rososia, jos vaikuttavat ympäristön liikkeisiin ja hahmoihin jne. Uncharted taitaa olla yksi ainoita, joka on sellasia dynaamisempia varjoja käsitelly todella hyvin konsoleilla. DMC:ssä ei yleensä käytetä sellasia varjoja, mutta sinne viidakkoon ne päätti niitä laittaa. 60FPS-pelissä erityisesti tosi vaikea niitä toteuttaa ja viidakkohan onki vielä paikka missä FPS pahiten heittelee koko pelin aikana.

Jooppajoo

Tuli muistutettua itteä miksi tuota Super Paper Mariota ei ole pelannut kuukausiin. Vittu tuotakin kenttää mihin jäin, joku vitun puunsisus jossa pitäisi ylittää joku saatanan piikkiestepaska. Pyörin kymmenet gameoverit ympäriinsä. Takaisin hyllyyn.

Nyt on jotain pahasti vialla, jos Super Paper Mariossa vastaan tulee ylitsepääsemätön este.

Sen ylitsepääsemätön paskuus oli mulle ainakin este.

Elaborate.

Ei Paper Mariot huonoja pelejä ole eikä omasta mielestä voida paskuudesta puhua missään asteella. Vankasti kasattuja, jouhevasti ja mietitysti eteneviä (joskin usein ei ole mitään havaintoa mitä pitäisi tehdä ja minne mennä), pirun hyvät musiikit ja melko freesi ote miljööseen. Jos Mariopeleihin on juonta enempi tungettava niin se on tapahduttava juuri tällä tavalla.

Silti en oikein osaa jaksaa pelata näitä lävitse (ja tyhmänä aina ostan). Jotenkin alkaa jossain vaiheessa puuduttamaan kun neliöitten väistely ja pallojen ohittelu jatkuu loppuun saakka, eikä humoristisen epäloogista dialogiakaan jaksa kovin pitkälle seurata, ja näin sitten lopahtaa peli-into kauttaaltaan.

Puskin nyt tuosta puunkiipeämiskohdasta ja kyllä perkeleet lensi pariin otteeseen kun tuli tipahdettua ylhäältä alas ja piti kaikki sivuhuoneet aina koluta että pääsi seuraavalle tasolle. Kuolemiakin tuli ja voi jukoliste että tuo heikon energiatilanteen varoituspiipitys ottaa oikeasti pannuun. Sain kuitenkin 4. kappaleen loppuun ja lopun nörttibossi deittisimulaattoreineen sai naurua aikaan.

NHL 08 on jostain syystä taas XO:n sisuksissa. Rupeaa hiukkasen turhauttamaan tuon pelin ajoittainen huijaaminen, koska kun se haluaa pelaajan häviävän, pelaaja häviää. Case in point: http://www.youtube.com/watch?v=Hz17GreH48w. Ja vielä pelin loppustatistiikat (http://i22.photobucket.com/albums/b325/mamphy/endstats.jpg). Tiedän, ettei vetojen määrä ratkaise voittajaa, mutta herranjumala...

Mjoo se nörtti kameleontti oli pelin kohokohta. Helevetin tylsä peli kyllä ja avaruus-kenttään jäi. Olisivat saaneet oikeasti lisätä peliin vähän tasoloikkaakin.

Missasin sitten GTAIV:t, kun nuokuin klo 20:n yli klo 22:30:een ja päätin sitten pelata Space Invaders Extremeä. Ja oikeastaan lopetin vasta pari minuuttia sitten, kun pääsin vihdosta viimein 5-A-kentän läpi. Yllättävän vaikea peli kyllä, vaikkei pelissä tarvitsekaan väistellä aktiivisesti luoteja kuten nykyshmuppeihin yleensä kuuluu. Ruudulla kuitenkin on kuitenkin sen verran mukavasti tavaraa, että kuolemia tulee pakostikin; PSP-versiossa (jota siis pelaan) taustalla pyörii FMV samalla kun koitat ruiskia parin pikselin kokoisia pikkusittiäisiä.

Mutta joo, mitäpä tästä muuta. Iänkaiken vanhaan peliinkin saa yllättävästi enemmän puhtia, kun lisätään parit powerupit ja pomotaisteluja.

Lainapleikkarilla vedin paremman puutteessa Unchartedin läpi ja loisteliaasta tekniikasta huolimatta, edelleen melko unohdettava kokemus. Räiskintä viilautuu aika nopeasti saman toistoksi, tosin muutamassa kohdassa huomasin hymy perseessä jahtaavani roistoja ympäri taistelukenttää esteiden yli hyppien ja hand to hand kamppailua käyttäen. Harmi, että tuollaiset sykettä nostavat kohtaukset olivat liian vähissä. Lopun "twisti" oli naurettava ja latisti pelimekaniikkaa vielä entisestään ja loppumättö oli melkoisen innotonta paskaa ja restartin rämppäämistä. Ei näin.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

ESPANJALAISIA VAMPYYRI-KONKISTADOREJA!1

Kuitenkin loppujenlopuksi ihan kiva peli ja vaihtelua omaan pelimakuuni. En kuitenkaan ikipäivänä maksaisi tästä rahaa. Graffoja pitää vielä kehaista, sillä jotkut mestat olivat selkeästi hienointa tavaraa mitä olen teknisesti pelien saralla nähnyt. Putki mikä putki, mutta ainakin helvetin hieno putki.


DMC4:sen aloitin myös jo toiseen kertaan ja jospa sen nyt jaksaisi läpäistäkin. Sammakkobossin teilasin viimeksi ja nyt peli sujuu paljon sulavammin kuin viimeksi. Napit vaihdoin heti alkuun niin, että;
 
triangle-hyppää
x-buster
o-lyö
L1-ampuu
R2-EX

Ja johan luistaa kun revohkaakin voi jopa käyttää samalla kun huitoo. Viduttaa vaan vieläkin nuo kentät... tulee mieleen Chains of Olympos :/

Sain vihdoin pelattua GoW2:n läpi tuossa viime viikolla. Varsin viihdyttävä mättö kyllä kyseessä. Vaikka edelleen ne tietyt tasoloikka osuudet sai sapen kiuhumaan, kuten myös ne "piilotetut" seinät josta voi kiivetä. Mutta hieno peli. Zeussia oli kiva röykyttää.

Nyt sitten iskinkin näppini sellaiseen peliin mitä varmasti kadun jonkin ajan päästä. Dragon Quest VIII. Jumalauta peli on minun tasoiselle casual-pelaajalle lievästi vaikea. Hitto ei tarvitse paljon virheitä tehdä niin peli ruoskii perseelle niin paljon kun lähtee. Jouduin jumiin jo ensimmäiseen pomoon vesiputouksilla. Jouduin kiertämään ympyrää ja nostamaan leveleitä viidenteen tasoon ennen kuin selätin sen kyylän. Ja silloinkin tuntui että kuinkakohan käy. Mutta jumankauta mitä onnistumisen tunne sen jälkeen tuli :) Siitä on aikaa kun on saanut sellaista fiilistä. GoW2 ja Zelda TP olivat sellaisia eteenpäin, hiukan ongelmia, eteenpäin jne. Hyviä pelejä kyllä, mutta esim. Zeldassa se alkoi jo maistumaan puulta siinä 25h paikkeilla, eikä suuria "hell yeah" reaktioita tullut.

No, saa nyt nähdä. Alku tuntui Zeldassakin kivalta. DQ alkaa varmasti suoraan sanottuna *ituttamaan jossain vaiheessa jos vaikeustaso on tätä luokkaa. Puhumattakaan siitä että ilmeisesti luolastoissa ei ole save pointteja joten monet HV sanat matkan varrella varmasti pääsee.

Ja siis kyse on vaikeustasosta minulle :) Täällä on varmasti porukkaa jotka menevät pelin puoliunessa läpi ilman ongelmia.

Onhan tuo keskivertoa tiukempi tapaus vaikeustasoltaan, mutta ei siinä muistaakseni mitään kovin pahoja jumikohtia ollut. Mahtipeli ja pelattavaahan tuossa sitten on sinne 80 tuntiin asti...

Tarinaa on niukalti tarjolla, mutta enpä itse aikoinaan sitä siihen kaivannutkaan.

DQVIII on kevyesti yksi viime genin parhaita pelejä. Musiikit erityisesti ihan uskomattoman hyvät, maailmankarttamusiikkiin ei kyllästy ikinä ja lentomusiikki on vielä parempi. Maailma on niin mahtavan vihreä ja sininen ja siihen päälle se musiikki niin aiai.. jo pelkkä tyhjällä kartalla juokseminen on mieletön nautinto. Ja peli on aika helvetin pitkä, pelasin pelkästään juonen (en siis hankkinut oikeastaan mitään extroja tai kikkaillut pelin ominaisuuksilla lainkaan) ja silti peliaika taisi olla yli 60 tuntia. Tarina nyt on melko nollissa, mutta välidemot ovat silti aina viihdyttäviä, kun hahmot ovat niin koomisia. Pelin maailma oli vaan niin täydellinen, että missään vaiheessa seikkailua ei miettinyt, että loppuispa tämä jo.

Jep kyllä nykyään tituleeraan sen itsekin koneen parhaaksi JRPG:ksi. Ja vieläpä heittäen.

Monster arenalle kun pääsee niin siinä on side-quest joka kannattaa vetää loppuun asti. Hyödyttää itse peruspelin pelaamista suuresti ja palkinnot ovat munakkaita.

Täytyykin muistaa. Jos sinne asti jaksan pelata :)

Musiikit ovat kyllä varsin hyvän tuntuisia jo alussa. Tosin välillä tulee jotenkin pieni deja vu -tunne, että tämän lurituksen on kuullut aikaisemminkin. Varsinkin sielä vesiputousluolastossa. Sielä oli niin tutun tuntuinen luritus tietyiltä kohdilta että melkein alkoi häiritsemään missä sen olen kuullut. Ennen kun en ole Dragon Questeja pelannut.

Voisikin tässä töissä alkaa fiilistelemään jo iltaa varten peliä ja lueskella IGN:stä jne juttuja pelistä (juu kiirettä pitää...).

Teekeekin mieli pelata jotain ropellusta taas. Shadow Heartsit ollut korvantakana jo pitempään ja josko nyt sitten tulisi oikeasti metsästettyä. DQ8 oli puitteiltaan ihan kelpoisa ja rankaisevan vaikeusasteenkin olisi sulatellut jos juoni ei olisi ollut paskinta paskaa: pahis varastaa jotain jeesusvoimia sisältävän kepukan ja hyvikset seuraa pahista pitkin maailmaa ja tulevat paikalle aina juuri kun pahis on paikallisia kiusannut ja poistunut paikalta. Huhhei. Siis oikeesti nyt saatana.

Mitäs minä sanoin! Oletko muuten varma ettei noita FMV:itä saa pois päältä? DS-versiossa on muistaakseni tuollainen vaihtoehto, jos oikein muistan.

Mitenkäs musiikit? Nehän taitavat olla täysin erilaiset kuin DS-versiossa.

Ja viime ilta meni tosiaan täysin GTA:n yksinpelin parissa, enkä edes muistanut katsoa olisiko joku ollut valmiina pelaamaan, joten eipä tuo mitään.

DQ VIII, ai että mikä peli. Kirkkaasti viime sukupolven paras japsirope.

90 tuntia pelin läpäisyyn meni, mutta fiilis oli kyllä mahtava, kun loppubossi viimein kellistyi. Kummasti peli piti otteessaan vaikka peli on mekaniikaltaan hyvin old-school ja tarinakaan ei monimutkaisuudella päätä huimaa. Peli on kyllä hyvä osoitus, kuinka peli voi olla nautinnollinen vaikka se ei sisällä "haastavaa" scifijuonta tai tulevaisuuden taistelujärjestelmää. Hyvin toteutettuna vanha kaavakin voi tuntua raikkaalta.

Joo se juonen puute pitää DQ:n kohdalla vain imeä. Loppuunsa niin monen ropelluksen juoni kosahtaa kuitenkin jossain vaiheessa, että en vaivannut asialla päätäni. Pelaamisen motivaatiot tulivat ihan muualta tämän pelin kohdalla ja kaikki muut osa-alueet olivat kyllä hiottu timangiksi.

Tuhis suosittelen tuota Shadow Hearts: Covenantia jos sarja kiinnostaa. Juonesta en muista mitään, mutta pelimekaniikka oli muistaakseni aivan mahottoman hyvä ja melko nopeakin. Mukana on myös hopeanuoli wannabe, jota tottakai pidin possessa ihan loppuun asti. Taistelumusakin oli muistaakseni hyvä.

P3:seen älä koske, ellet oikeasti ole vailla no-life kokemusta ja 70 tunnin dungeon-crawl sessiota.



DMC4:sessa alkoi Dante osuus ja kyllä vituttaa. Nerolla oli kiva pelata ja SSS-pojot sai melkein joka vihollisen kohdalla kiitos busterin. Nyt Dantella pelaaminen tuntuu vammaiselta kun ei ole busteria ja tyylejä pitää vaihdella lennosta. Lusu paska eikä peli olisi todellakaan tarvinnut missään homo bootseissa tepastelevaa sänkiDantea.

Muuten kyllä hyvä peli.

Kannattaa muuten käyttää sankarilla bumerangia pelin alkupuolella. Helpottaa kummasti peliä, mutta kyllä sekin sitten tehonsa menettää, ja kannattaa siirtyä miekkoihin tai keihäisiin.

Ninja Gaiden Black VIHDOINKIN läpi. Menihän siihen aikaa kun joutui viimeisen bossin pelaamaan normalilla ilman health potioneita. Koko levelin uudelleenyritysten määrästä kertoo pelin ilmoittama levelin loppuaika: komeat 11h. En sitten tiedä, että bugasiko vain kone kun ei ollut oikeassa päivämäärässä(ei kiinni verkossa), mutta ei tuo lukema kyllä kauas jää totuudesta.

Saas nähdä jaksaako aloittaa peliä uudestaan hardilla. Mission modea tulee kyllä varmaan vielä katseltua.

Niin sehän ei kästittääkseni laske restartteja mukaan lopulliseen aikaan...

Super Mario 64 tullut vähän pelattua. Vihdoin alan päästä peliin sisälle. Aluksi oli hieman "mitä hittoa?"-fiilis. Vaikuttaa ihan hyvältä peliltä.

Dragon Quest Heroes: Rocket Slimeä tuli väännettyä. Leppoisaa seikkailua DQ-hengessä ja pääosassa on emopeleistä tuttu Slime-vihollishahmo.



Aika helpolta on eteneminen toistaiseksi tuntunut, mutta hyvä fiilis pelissä on päällä kokoajan kaikesta huolimatta. Vaihtelua seikkailemiseen tuo tankkitaistelut, jotka ovat olleet poikkeuksetta hauskoja. Kaikenlaista roinaa heitetään niin paljon kuin vain ehtii vihollistankkia päin, kunnes se hajoaa ja altistuu invaasiolle.

Peli vaikuttaa laadukkaalta väännökseltä ja grafiikat sekä musiikit toimivat erittäin hyvin.

Todella jees lämmittelyä ennen todellisten osien jenkkiversioiden julkaisua.

DMC läpi ja ei kiitos enää ihan vähään aikaan uudestaan. Meinasin jo unohtaa, että kaikki pomothan ne pitää vielä lopussa uudelleen teilata ja viimeinenkin mättö oli sangen epätyydyttävä. Siis jos vertaa vaikkapa kolmosen viimeiseen matsiin, josta ei eeppisyyttä puuttunut.

Nerolla peli on liian helppo kiitos busterin joka jauhaa loparitkin Yamato päällä muusiksi parilla erikoisliikkeellä ja Dantella oli taas vittumainen pelata kun aseita ja tyylejä piti vähän väliä selailla. Tätä olikin sitten kompensoitu sillä, että Dante vain tekee noin tuplasti enemmän vahinkoa kuin Nero mikä on vähän pöljää. Itse Danten rooli pelissä oli täysin turha ja en edessä kolmosessa inhonnut hahmoa, mutta nyt oltiin lähellä. Nero ja Kyrie taasen olivat uusi low Capcomilta...

No kiva peli jokatapauksessa ja ehkä juuri tuon helppoutensa vuoksi aika stressitön kokemus. Kuolin pari kertaa Danteen kun en aluksi älynnyt käyttää busteria ja sitten vielä kerran Saviorin ensimmäiseen muotoon. Vittu, että paska kohtaus ;)


Ainoa realistinen toive mikä minulla on viitosta kohtaan on, että jättäkää se vitun samojen vastuksien ja kenttien kierrätys jonnekin 90-luvulle, minne se kuuluu. Boss Rushin vielä lopussa kestää, mutta camoon... kyllä se näkyi missä tämän pelin kohdalla oltiin rahaa säästelty.

God Handia kokeilin taas puolikunnossa ja eihän siitä mitään tullut. Kolme vihollista yhtäaikaa alkaa olla jo meikäläisen skilleille liikaa ilman roulettea ja god-modea. Tiputus jostain DMC:sta on melkoinen kun viholliset oikeasti hakkaavat sinusta paskat pihalle yhdenkin virheen jälkeen ja aktiivisesti yrittävät ajaa sinut nurkkaan ja päästä selustaan mättämään. Viholliset eivät myöskään varoita millään puolen tunnin animaatiolla, että "hei nyt mä lyön sua" vaan nyrkit ja jalat heiluvat aivan yhtä nopeasti kuin omalla pelihahmolla. Ja tekevät enemmän damagea...

Kyllä mä ajattelin HARD:in läpäistä ennenkuin kuolen, mutta on se perkele vaikea peli :)

Kääpiölauman kyykyttäminen sentään antaa aina uutta virtaa pelaamiseen kun liikaa uupuu. Tosin tuon huoneen jälkeen alkaakin ensimmäinen oikea haaste... ELVIS.





Niin ja Reziä piti pelata pitkästä aikaa kun muut pelit vitutti. Eikä pettänyt tälläkään kertaa. Direct Assaultilla fiilistely-meiningillä ja heilahtihan sieltä se paras loppukin. Game of the forever.

Odin Sphere tuli postissa ja reippaan tunnin tuossa ehdin kokeilla

Onhan se hemmetin upea, mutta se mikä presentaatiossa yllätti oikeasti oli audiopuoli. Äänitehosteista on vastannut selkeästi joku osaava jamppa tai sitten on soitettu Lucasartsille että myykää efektiromppu. Upealta kuulostaa luurit päässä. Musiikki on ihan pirteätä ja toimivaa, muttei vastaan ole tullut mitään ihmeellisiä sävellyksiä ainakaan vielä.

Peli on aika vaikea. Normiasteella aloitin ja Belialin kanssa väänsin varmaan tuosta tunnista 90%, mutta lopulta se menikin sitten niin etten tainut saada juuri ollenkaan osumia. Ongelmallista oli se, että matsi alkoi niin vähillä hipareilla että tuli noutaja hyvin nopeasti harjoitteluvaiheissa ja aina sitten latausten kautta retryt kehiin. Vähän samanlaisia humuja kun kaipirossa (Ninja Gaiden siis), ja miksei Devil May Cryssä, että ensimmäisellä bossilla opetellaan vasta taistelemaan kun ensin otetaan armottomasti pataan lukemattomat kerrat. Olisi tullut heti kättelyssä bossi naamaan eikä näitä turhia tutorialeja :)

Hyvältä vaikuttaa toistaiseksi, mutta vasta alussahan tässä ollaan. Hienoinen jökkiminen tuntui haittaavan eniten tuossa taistelussa, mutta eiköhän sitä opi senkin kanssa touhuamaan kun ei yritä komboja vaan käyttää sitä lääniä taistelussa hyödyksi:

"Float like a floatbot, sting like an automatic stinging machine!"
- Bender

Nyt kun sen uuden telkkarin sait, niin sinun on pakko päästä pelaamaan sillä REZ HD:tä. Kummasti se widescreen ja pikkuinen grafiikan viilaus ison eron ja vaikutuksen tekevät.


Mutta Outrun 2006:ta tuli juuri pelattua, tällä kertaa Xbox-versiota joka tosiaankin näyttää PS2-versiota paremmalta. Kovasti värikkäämpi ja terävämpi, mutta ei silti ihan tarpeeksi ettenkö toivoisi uutta versiota näille nykyisille koneille. . .
Silti Outrun on yksinkertaisesti niin käsittömän hauska peli, ettei hieman vanhentuneet grafiikat kauaa jaksa haitata; kunhan Magical Sound Shower soi sivuluisissa ajaessa kauniilla maisemilla. Välillä näkee Afterburnerin suihkariakin ja jotain lohikäärmeen tapaista lentelemässä.

Widescreen :o

Onko musaa miksattu uusiksi monikanaville? Voisi ostaa koko boxin pelkästään tuon takia.

Pelaan aina kuulokkeilla, etten ole edes huomannut katsoa, mutta ottaen huomioon miten musiikkipainotteinen peli on kyseessä, niin eiköhän.

. . .oikeastaan olen ilman tarkistamista 99% varma että tuossa on jotain 5.1-ääntä tai jotain. Eiköhän tuosta versiosta olisi muuten aikamoinen valitus ja itku tullut. Kyllä Mizuguchi sen verta tarkka mies on.

5.1 äänet löytyy.

(Tekee oikein pahaa postailla näin lyhyitä juttuja, mutta ei mulla muutakaan sanottavaa aiheeseen ole.)

.

Rezin pariin jaksaa kyllä aina vaan palata, on se vaan niin perkeleen hyvä. Ehdottomasti yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä.

Ostin aikonaan pari kappaletta peliä, kun niitä sai halvalla ja vieläkin toinen kappale muoveissa.  8)

Öisin on kyllä mahtavaa chillailla kuulokkeet päässä Reziä pelaten. HD:tä en ole testannut, mutta pakkohan sitäkin on testata jos kokemus on vieläkin parempi.

Voisi kyllä Rezin kohdalla tesmiä, miltä se näyttää PS3:lla 42" Full HD telkulla isoveljen luona käyttäen skaalausta ja pehmennystä. Ei varmastikaan täysin verrattavissa Live Arcaden HD-päivitykselle, mutta voisi kuvitella sen olevan ihan näyttävä näky tuollaisenakin.

Eilen tuli hirveän nostalginen olo  ja piti pistää Grand Theft Auto lataukseen. Äsken vähän pelailin. Huikean kova peli.

Siis ykkönenhän on sarjan paras. Muut osat yrittävät vain päästä samalle tasolle...

Tehtävät on loistavia. Tyyliin "Veljeni tietää, että panen hänen vaimoaan. Sinun pitää tappaa veljeni."

MGS 3: Subsistenceä pelailin. Vissiin kolmas läpipeluukerta menossa nyt.

Kidutus- ja vankilakohdassa mennään tällä hetkellä. Testasin seivatakin sellissä ja koin ekan kerran Snaken

Spoileri (osoita katsoaksesi)

painajaisen.

Erittäin hämärää menoa kyllä ja ihmetyttää miten peliin on moinen rakennettu. Pahat hajoamiset tuli kyllä, kun soitin Sigintille kohtauksen jälkeen ja hän kertoi omista kokemuksista:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Hän oli nähnyt painajaisen paskahirviöstä, joka muutti hänen läheisensä paskaksi.

Tällaiset yksityiskohdat ovat yksi syy miksi peli on niin loistava. Maailmaan on helppo samaistua, koska hahmojen inhimillisyyteen on panostettu valtavasti.

Tämän jälkeen syötin vielä Johnny-vartijalle safkaa ja hänkin avautui kylmän sodan ankeudesta ja perheestään. Loistavaa shittiä.

Kyllä. MGS3: S todellakin pursuaa easter eggejä, joka tekeekin pelistä niin taivaallisen loistavan. The Endissäkin on pari aika hauskaa, mutta ne on koettava itse ;)

Ei vittu pääsin Elviksen God Handissa läpi :o Nyt pientä taukoa, mutta on se vaan ihan älytön peli. Elviksen valtaistuimen takana oli muuten uskomaton "Yes man kablaam" liike, joka aiheutti ulottuvuuksien välisen repeämän aivoihini. Siis mitä vittua :lol:

Vetäisin myös kaikki avatut fighting arena mätöt läpi ja siellä huomaa hyvin miten hardilla pelitaidot kehittyvät. LV1-3 viholliset kaatuvat laumoittainkin kuin heinä ja tuntuu kuin olisit joku Neo mättämässä halvaantuneita ihmisiä nekkuun, kun viholliset liikkuvat puolinopeudella, eivät counteroi kuin harvoin ja eivät edes halpamaisesti hakkaa selkään ja munille. Hardillahan viholliset ovat jatkuvasti DIE-tasoa.


Gunstar Heroesia tuli kans vähän kokeiltua, mutta ei ihan niin kovasti sytyttänyt kuin Metal Slugit ja Contrat. Kerrasta poikki sen pitää tässä genressä olla, eikä mitään healthia... No läpi se pitää toki vedellä jossain välösessä.

No siis... íhan normaalisti....

Piru että tykkään Odin Spherestä. Kohoaa suosikkipeliränkkingillä hullua vauhtia ja vaikka se ei täydellinen olekaan niin on siinä tehty niin hemmetin paljon asioita niin hyvin ettei mitään rajaa. Paras 20 euroa ikinä.

Ja sama tiimi tekee Wiille peliä. Parhautta.

Paper Mariohan on mahtava! Ehkä se on persoonallisemmat spritet, hiotumpi käyttöliittymä (kyllä!), parempi musiikki tai sitten vuoropohjainen taistelu, mutta Super PM kalpenee tämän rinnalla ja pahasti. Eikä mitään vitun Count Bleckejä lähimaillakaan...

Lyökäähän latuuseen.

Se on myös todennäköisesti ainoa peli, jolla on munaa haukkua pelaajaansa kananpaskaksi, jos koettaa lopettaa pelaamisen. Hahhehhuh.

Doom uhkasi kutsua saatanan kovalevyllesi, joten no contest there :lol:

 :lol: Okei, I rest my case.

Muuten hyvä, paitsi se oli eka Quake.

Mutta tästä loukkauksesta mulla on kaikkein hauskimmat muistot:

Oliko se Quake? Vittu voisin vaikka vannoa, että jompikumpi Doomeista... no sattuuhän näitä.

Aah nythän se muistuikin mieleen se oli just siinä "quit y/n" kohdassa ja se slogani vaihtui joka kerta. Olikai Doomissakin DOS:issa jonkinlainen vittuilu?

Joo, Doomissa ja Quakessa oli kummassakin niitä quit-messuvittuiluita.

Miksei nykypelit vittuile pelaajille? Antaisihan se lisää motivaatiotakin.

Koska nykyparadigma on se, että pelin on tarkoitus viihdyttää. Eivätkä liian vaikeat, pelaajalle vittuilevat pelit ole viihdyttäviä.

Ja vaikka mä pidänkin TargetQuakesta, en mäkään haluaisi että jokaikinen peli vaihtaisi kentän nimet "Lamer's Graveyard" ja "Where do campers come from?"-tyylisiksi vain siksi, että satuin valitsemaan normal-vaikeustason hardin sijaan.

Contra 4:sta pelailin pitkästä aikaa.

Helvetin laadukas peli kyllä kyseessä ja kaikkialta paistaa kunnioitus aikaisempia sarjan pelejä kohtaan. Pieniä viittauksia viljellään tiuhaan tahtiin ja kokemus on nostalginen.

Peli on tosin erittäin haastava ja en ole ollut vielä lähelläkään läpäisyä yhdellä krediitillä Normal-tasolla, mutta treenaus jatkuu. On ilahduttavaa huomata kuinka lähes joka yrityksellä pääsee hieman pidemmälle kuin aikaisemmin, paluu NES-aikoihin siis.

Pienenä hauskana yksityiskohtana ekan kentän musiikit vaihtuvat Hard-tasolla pelatessa astetta munakkaammiksi:

http://www.youtube.com/watch?v=2ULlemEm9kI&feature=related (http://www.youtube.com/watch?v=2ULlemEm9kI&feature=related)


Myös Ar Tonelicoa pelailin parisen tuntia ja kohtalaisen viihdyttävältä on peli vaikuttanut. Peli on mekaniikaltaan umpiperinteinen j-rope, mutta ainakin tarina vaikuttaa kohtalaisen hyvältä. Myös musiikit ovat erinomaisia ja grafiikat miellyttävän värikkäitä.

 (http://img329.imageshack.us/img329/3628/artonce8.jpg)

Jumalakädessä pääsin jo kolmanteen kenttään. Vähän hävetti pieksää Elviksen toinen tuleminen kun sain hautakivestä tuplalämä-kortin, niin eihän siinä haastetta ollut. Tosin sitä haastetta kyllä on luvassa ja Elvistä edeltävät kolme veijaria pieksin sentään aika tyylikkäästi. Välillä huomaa ihan refleksinomaisesti väistelevänsä iskuja ja jakavansa kuolemaa monolla. Kolmannen kentän alussa tuli myös taas uusia liikkeitä varastoon ja samalla taas hyviä muistutuksia miksi peli on niin saatanan hyvä. Animaatiot ovat hulvattomia ihan perus-komboissakin ja aion jossain vaiheessa tehdä hahmostani "Drunken Masterin" ;)

Piti pelata yksi scene eteenpäin eilen illalla ja menikin sitten jonnekin puoli yhteen kun ohjainta ei vain saanut käsistä irti. Pari kaveriakin sai kokea pelin jumaluuden ja toinen ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen kommentti oli, että "onko tästä tehty jotain animee...."

VITUT kun se ei voisi ikinä toistaa God Handin voimaa, ellei sitä itse tunne kanavoituvan tateista hermopäihin.


Tässä (http://www.youtube.com/watch?v=MyfbtSyX3mc) muuten video pelin ekasta kentästä HARD:illa osaavan pelaajan käsissä. Tuossa siis pelataan fresh Genellä, eli liikkeet ovat ne millä peli aloitetaan. Eli alle kymmenes-osa vasta lopullisesta kavalkaadista. On se vaan niin pyhä...

Parastahan God Handista on sen mainos (http://www.youtube.com/watch?v=8mp36fk_PhM), mikä hakkaa lähes minkä vain kilpailioistaan.

Tänään muuten pitäisi käydä kurkkimassa jos kyseinen peli löytyisi erään läheisen kaupan hyllyistä enää. Sen verran alkanut kiinnostus heräämään, että vähintään kokoelmiin on peli saatava.

Jos ei löydy niin mulla on yksi ylimääräinen. Tosin jos löytyy jollain vitosella niin osta kaupasta.

Viime kurkkauksella oli kokonainen ylähylly täynnä, tosin hintaan 14.95 :rollaus: Kyllä sen kelvannee maksaa kun pääsee heti pelaamaan.

Outoa miten hyvälle tuulelle tuo peli saa minut. Se järjetön vauhti millä Gene paiskoo vihollisia putken pätkällä ja lekalla, juoksuanimaatio, se pieni ping kun vihollinen lentää kauas taivaalle, se kun ensimmäinen läski vihollinen kompastuu. . .

God Hand on helposti vaikeimpia pelejä jota olen pelannut, mutta se on niitä hyvin harvoja pelejä joille en ole koskaan hermostunut tai suuttunut. Vaikka miten tulee köniin, niin aina tuon pelin parissa on hauskaa.

Se, että God Hand, peli joka tekee niin hyvin kaiken minkä DMC tai Ninja Gaiden tai muut vastaavat pelit haluaisivat tehdä, lakaistiin nopeasti maton alle ja yritettiin unohtaa arvostelijoiden toimesta on kamalan huolestuttavaa.

**

Pitäisi kai ottaa God Hand peluuseen, koska olen täysin jumahtanut GTAIV:n pelaamiseen. En edes tee pelissä mitään järkevää, koska tarina sai päätöksensä jo pari päivää sitten.
Nyt tarvitsisin kovasti jotain virkistävää pelattavaa, kun kaikki Space Invaders Extremet ja muut ovat jo kauan pelattu läpi. . . Onko lähiaikoina ilmestymässä mitään kiinnostavaa peliä?

Kertoo vain karua kieltään nykytilanteesta ja ehkä siitäkin, että mitenköhän paljon sitä peliä on arvostelijoiden puolelta edes jaksettu pelata. Uskon, että monella se on jäänyt kokonaan kesken ja arvostelu onkin sen mukainen. Joskus taannoin oli NeoGAFfissa ehkä universumin legendaarisin hetki kun eräs käyttäjä alkoi lainailla IGN:n arvostelua ja itsekin lähdin leikkiin mukaan, sillä viesteihin katkottuna se arvostelu oli puhdasta trollausta. Kyllä siinä itse kullakin perse repesi kun tajusi, että tämä on palkkaa nauttivan ihmisen tekstiä...


Mutta oli siellä joukossa myös arvosteluja, joissa peliin oli paneuduttu ja muutamassa tekstissä pohdittiin, että peli saattaa hyvinkin kestää aikaa enemmän kuin 99% muista peleistä. Ja olihan se monilla "paras peli jota et ikinä pelannut" listoilla.

Mutta joo turhahan se on itkeä tällaisista asioista, mutta on se vain niin vitun hienoa, että peli-alalla pyörii Mikamin kaltaisia neroja jotka eivät nuole aamiaisella massojen palleja paahtoleipänsä ohella.




Niin ja eikun God Hand koneeseen. Multa saat käyttökelpoisia vinkkejä jos aloitat vaikka Hardilla (käyvät ne normaaliinkin).

Mitä kaikkia vaikeusasteita tuossa God Handissa on? Kiinnostaisi ostaa, mutta kun kerran olen niin helvetin paska pelaaja, niin pelkään että pelissä on liikaa haastetta meikälle.

Easy, Normal ja Hard. Normalilla itse aloitin silloin joskus ja kuolemia kertyi satoja ja kiroilua tarpeeksi. Eli luulisin, että Easylla jokainen voi läpäistä pelin kunhan vain asennoituu niin, ettei vedä hernettä joka kuolemasta. Pelin rakenne ei myöskään rankaise kuolemasta muutenkuin heittämällä pelaajan kentän edelliseen checkpointtiin. Tavarat ja rahat säilyvät.

Kaikista pahimmat vastukset ja mobit on myös helppo hoidella pois pelin erikoisliikkeillä (roulette) ja käyttämällä God Handin lyhyttä kuolemattomuutta.

Mä voisin tässä joku hetki kirjoittaa pienen vinkkipaketin millä pääsee hyvin alkuun.

On se vaan semmonen juttu ettei Mario Karttia kyllä tee mieli pelata yhtään ilman tuttuja. Tuossakin ajattelin että kun kaffit keittelin ja jos vähän kattelisi taas, niin se vitun Mushroom George kentäksi ja pomppusienien kohdalla ekalla kierroksella joku isompi classi kiilaa ilmalennon aikana vittuun, toisella kierroksessa iskee ilmassa olessa salamat ja kolmannella sain vitun kutistuspilven joka antoi niin paljon vauhtia yhtäkkiä että lensin seuraavan pompun yli rotkoon. Joka vitun kierroksella samaan rotkoon. On se vähän liikaa kunon 90% itemeistä kiinni tuo touhu.

Niin sama.

t: MK: Wiitä viimeksi kolme viikkoa sitten

Tässä fiilispohjalta vinkkejä God Handin aloittamiseen. En vastaa virheistä ja niistä aiheutuneista raivokohtauksista ja kaikki termit ja sensellaiset ovat juuri keksittyjä. Jos porukka alkaa tätä nyt pelaamaankin niin tehdään vaikka oma triidikin pelille. Mä spämmään sen yksinäänkin isommaksi kuin keskiverto keskustelut.


Elikkäs, pelin tappelusysteemi on melko uniikki, eli vaikka samassa genressä pelleillään kuin DMC ja NG ym, niin systeemi on ihan oma juttunsa. Geneä (päähahmo) liikutellaan vasemmalla tatilla ja mies liikkuu kankean varmasti eteenpäin ja kääntyy oikealle ja vasemmalle kuten Resident Evil nelosessa. Kaksi kertaa eteenpäin näpyttämällä mies lähtee kipittämään. Oikea tatti on pelin suola ja sillä tehdään väistöt. Väistö tapahtuu siihen suuntaan mihin tattia painaa ja eteenpäin painaessa Gene tekee nyrkkeilystä tuttuja yläruumiin heilautuksia. Molempien tattien yhdistelmällä Geneä siis voi liikuttaa todella monipuolisesti ja nopeasti.

Neliö=1 napilla käynnistetään valikosta muokattava iskusarja. Alussa siihen voi laittaa noin 6 liikettä Genen liikelistasta ja sarja toistuu alusta loppuun niin kauan kuin 1:stä rämpyttää. Esimerkiksi sarjassa voi olla vaikka [lyönti, lyönti, potku potku,lyönti, potku] ja kun painat kolmesti 1:stä niin sieltä tulee lyönti, lyönti ja potku ja niin edelleen. Sarja alkaa alusta kun animaatio loppuu eli voit tehdä pelkkää ensimmäistä ja toista lyöntiä pitämällä pienen tauon 1:sten välissä.

Kolmio ja X= 2 ja 3, napit on varattu yksittäisille liikkeille ja sinne kannattaa heittää jotain tehokkaita potkuja tai mäjäytyksiä, joita voi tarpeen tullen heittää iskusarjan väliin. Alas+1/2/3 komentoihin voi myös heittää liikkeitä ihan samaan tapaan ja pelin alussa esimerkiksi alas+1 taisi olla Guard Break  joka onkin tärkeä osa peliä. Kaikki Guard Break  liikkeet hajottavat vihollisen puolustuksen. Ne ovat normaalisti seisovaan viholliseen tehottomia joten niiden spämmäämisellä ei pääse mihinkään. Vihollisten suojaus-ajoitus onkin asia jota pitää jatkuvasti seurata ja onnistunut Guard Break  pistää vihollisen vähäksi aikaa suojattomaksi. Yleensä Guard Breakin  jälkeen vihollisen saa huonoon kuntoon ja se onkin hyvä hetki tappaa vastus. Vihollisilla on myös erikseen vielä tila "Stun" jolloin niiden päällä leijuu tähtiä. Tämä tila tulee kun tarpeeksi vain osuu viholliseen ja Guard Break  on tehokas tapa saada stunni nopeasti aikaan. Stun-tilassa vihollinen on kuin Mortal Kombat vastustaja odottamassa Fatalityä, eli silloin saa ympyrällä=4 tehtyä niille jonkinlaisen heiton tai scriptatun kombon. Esim ympyrää näpyttämällä hakata ukkoja polvella naamaan ja piledriverilla munat turpeeseen. Stunnattu ukko myös yleensä lentää kaaressa kun siihen lyö jollain jabia kovemmalla iskulla. Eli 4-nappi on siis tilannekohtainen nappi, jolla napataan stunnatut viholliset otteeseen, nostetaan tavaraa maasta ja suoritetaan counter-liikkeitä (näistä joskus myöhemmin lisää).



Kaikki yllä-oleva on siis vain noista pelin perusliikkeistä joilla vihollisia kurmotetaan jatkuvasti. Jokaisen yllämainitun liikkeen voi canceloida väistöllä. Tämä on hyvin yksinkertainen operaatio, eli painat vain oikeaa tattia haluamaasi suuntaan kesken kombon tai liikkeen ja avot. Ei ollut vaikeaa. Tämä on tärkeää jos teet jotain hidasta liikettä ja se näyttää menevän ohi. Tällä voi myös poistaa joidenkin liikkeiden turhat loppu-animaatiot joissa Gene on haavoittuvainen.


Esimerkki vihollisen kohtaamisesta nro 1. Mies hyppii silmille joten alat naputtaa 1:stä. Lyöntejä satelee vastustajan naamaan ja eihän se parka saa mitään aikaan. No yhtäkkiä vihollinen torjuukin lyönnin ja ethän sinä paska kerkeä siihen reagoimaan ja lyöt vielä muutaman mäjäytyksen päin torjuntaa ja hups, Gene lennähtää taaksepäin ja vihollinen lyö munille... perkele. Tämä tilanne on helppo välttää. Esim lyöt kolme kertaa ja teet guard breakin. No eipä vihollinen torjunut joten väistät johonkin suuntaan ja lyöt lisää. Koitat arvailla mihin väliin vihollinen torjuu ja naps guard break osui!!! Nyt vihollinen on heikoilla ja voit hakata vaikka pari iskusarjaa sisään ilmaisella tai ladata kauhean uppercutin jolla vihollinen lentää taivaaseen. Tai vaikka ottaa vähän vauhtia ja tehdä hyppypotkun joka tehdään painamalla nappia 3 kun gene juoksee.






Jatkan tätä lisää myöhemmin ja teksti voi olla ehkä liian monimutkaista, sillä ei se pelaaminen vaadi noin paljoa ajattelua :) Kysykää ja korjatkaa heti jos siltä tuntuu.

Minusta tuolle God Handille kannattaisi tehdä oma triidi, jotta siellä voitaisiin kysellä ja laittaa muita vinkkejä jne. Peli kiinnostaa nyt sen verran että taidan huomenna mennä etsimään sitä pelikaupoista. Mistä saisi halvimmalla pääkaupungista? Anyone?

Itse ostin juuri oman kipaleeni Jumbon Anttilasta hintaan 14.95.

Mä teen sen triidin heti kun kerkeän.

Asematunnelin Anttilan TopTen:stä noita saa 10 eurolla.

Jooh God Hand-triidi ehdottomasti pystyyn! Saisi itsekin hieman motivaatiota pelin läpäisyyn.

Tänään ei ollut mitään parempaakaan tekemistä tai pelattavaa, joten aloitin Metal Gear Solidin pelailun. Neljä tuntia myöhemmin huomasin ensimmäisen levyn loppuneen ja pelin pyytelevän toista, ja päätin lopettaa. Viime kerrasta taitaa olla aikaa reilu vuosi. Toissa jouluna taisin läpäistä tämän viimeksi. Twin Snakesin ostin ja pelasin joskus syksyllä, mutta sitä ei lasketa.

Mukava kyllä huomata, kuinka tätä peliä on aina yhtä hauska pelata ja kuinka se aina onnistuu pitämään otteessaan. Vuosienkin ja lukuisten läpäisyjen jälkeen. Tulee myös tätä pelatessa ikävän selväksi, miten vesittynyt versio se Twin Snakes oikeastaan onkaan. Ei siinä ole puoliakaan tämän pelin viehätyksestä, kun kaikki, mitä ei olisi pitänyt mennä sorkkimaan, piti mennä tekemään uudestaan. Eli lähinnä siis musiikki ja ääninäyttely. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan päätin myös luovuttaa kidutuskohtauksessa. Tämä siksi, että en edes muista milloin olisin viimeksi pelannut pelin huonon ja kaanoniin kuulumattoman lopun  -  ja halusin myös Stealth-puvun. Seuraavaksi pitää pelata oikea loppu, koska tämä on niin ikävä  :)

Yksi syy miksi aloitin pelaamaan tätä nyt, oli se että halusin nähdä miten tämä toimii PS3:llani. MGS4:n läpäisyn jälkeen olisi tarkoitus pelata kaikki sarjan pelit kronologisesti läpi, joten palaan tämän pariin seuraavan kerran silloin. Nyt pitäisi sitten varmaan hankkia jotain pelattavaa ihan PS3:llekin, rahaa ei vain ole  ;D

Edit:
No joo, pistin läpi kun en huomenna ehdi kuitenkaan pelata.

Itselläni on jo menossa MGS putki  ;) Menen kanssa järjestyksessä läpi MGS4:ää odotellessa.

God Hand on tietenkin ollut päivän ehdottomasti kovin sana, eikä syyttä. En ole pitkään aikaan kohdannut peliä, joka johtaa tällaiseen innostukseen heti ensikosketuksesta lähtien. Ennakkoluulot peliä kohtaan olivat suuret, mutta kyllä tämä vain maittaa. Haastetta riittää juuri sopivasti, mikä varmistaa ettei pelaaminen mene silkaksi nappien hakkaukseksi, jota onkin tullut harrastettua aivan liikaa. Vielä kun päälle pistetään hahmon liikkeiden muokkaamisen sekä erikoisliikkeet, niin tämä on kyllä kumman viihdyttävää. Huumorikin on meikäläisen mieleen. Päälle 4 tuntia onkin nyt takana ja kolmas Stage meneillään.

Kuitenkaan pelkkään Jumalakäteen ei ole päivä mennyt, vaan latasin myös jenkkien PS Storesta päivällä Dragon Ball Z: Burst Limitin demon. En ole ollut kyseisen animesarjan fani aikoihin, mutta minun on silti myönnettävä, että pidän paljon siitä tehdyistä peleistä. Varsinki DBZ Budokai 3 iski aikoinaan kovaa, joten pitihän Limittiä vähintäänkin testata, ja kumman hyvältähän se tuntui.

Kyseessä on aikalailla B3:sta muistuttava peli muutamalla uudistuksella. Suurin muutos on tietenkin ulkoasussa, mikä näyttää lähes paremmalta kuin aikoinaan tullut anime, ja sekös kelpaa. Myös efektejä on tullut enemmän, esimerkiksi liikkeessä pientä illuusiota nopeudesta on luotu tekemällä taustasta hetkellisesti epäselvän. Kyseinen kikka häiritsi itseäni aluksi, mutta lopulta siihen tottui.

Taistelu hoituu aikalalla B3 tyylillä, tosin komboja oli paljon helpompi tehdä ja meno tuntui paljon nopeammalta, mikä saikin pelailun näyttämään aikamoiselta sähläykseltä. Samalla heräsi pieni pelko siitä, ettei taisteluista ehkä saada yhtä taktisia, kuin mitä ne olivat kolmannessa Budokaissa. Ainakin torjunta ja väistely tuntui paljon entistä hankalammalta. Kuitenkin demo viihdytti ja sai meikäläisen jopa miettimään pelin ostoa ihan tosissaan. Joskus jos siis rahaa on liikaa eikä mitään tärkeää ostettavaa ole, niin Burst Limit lienee oiva valinta.

Tuli taannoisella Ruotsin matkalla löydettyä The Legend of Zelda: Collector's Edition käytettynä hintaan 20€. Huuto.netistä tuota ei löydy viittäkymppiä halvemmalla ja joku neropatti pyytää siitä 129,90€ (http://huuto.net/fi/showitem.php3?itemid=78341305). :lol: Pääsin sitten vihdoin pelaamaan Majora's Maskiä, jota on tässä tullut hieman pelailtua.

Pitää kyllä sanoa, että kyseessä on hieno peli. Jokunen kameraongelma löytyy, mutta ei sitä kai parempaakaan voi odottaa tältä N64-peliltä. Tallennussysteemi hieman ärsyttää, mutta kai siihenkin vielä tottuu. Muutamat side-questit, jotka voi tehdä vain luolaston läpäistyä ärsyttävät myös hieman, kun ajan resetoitua pitäisi koko luolasto pelata uudelleen läpi. :/ Siitäkin huolimatta koukuttava peli.

Mitä höpötät? Kun kerran on pelannut luolaston läpi, niin sen jälkeen voi suoraan teleportata vastustajalle ja hakata sen maahan, jos on tarvetta tehdä joku sidequest, jonka voi tehdä vain luolaston läpäisyn jälkeen.

Ja kannattaa opetella heti alussa se song, joka hidastaa ajan kulun.

Bangai-O Spiritsiä olen hakannut reilut 100 kenttää. 

Kyseessähän on nopeatempoinen 2d-ohjusräiskintä, jossa pitää tuhota kentälle ripotellut kohteet, jotka ovat joko objekteja tai vihollisia.

Tehtävät ovat todella monipuolisia. On muutaman sekunnin pyrähdyksiä ja minuutteja kestävää selviytymistä isommissa kentissä, on puzzleja, sokkeloita ja flippereitä, on pomotaisteluita ja aikaa vastaan kiirehtimistä. Se mitä 160 kentästä ei löydy, voi sitten itse luoda kenttäeditorilla.

Peli näyttää myös hemmetin hyvältä - tuntuu, että peli tuplaisi DS:n pikselimäärän tai jotain. Yksityiskohtaisuus on hämmästyttävää, kuin myös se, miten kone jaksaa pyörittää kymmeniä ja kymmeniä hakeutuvia ohjuksia, kimpoilevia pommeja, vihollisten tekoälyä ja räjähdyksiä ilman suurempaa hidastelua.

Ainoa valituksen aihe tulee hieman epätarkasta liikkumisesta, kun pitäisi liikkua tarkasti ahtaissa tiloissa. Liian usein tulee jumitettua johonkin pelihahmon levyiseen sisäänkäyntiin samalla kun hahmo jauhaa oviaukon suussa vasemmalta oikealle pääsemättä eteenpäin.

Kaiken kaikkiaan loistopeli, josta löytyy varmasti jälleenpeluuarvoa tehtäväkohtaisten aika -ja pistetulosten ansiosta. Lisää pelaajia, niin saadan laudalle omat rankingit pystyyn.  :)

Ei vittu demosin Metroid Prime 3:sta Faiskalle ja meinasi kallo murtua sen grafiikoiden edessä! Siis tämähän on yksi näyttävimmistä peleistä mitä on koskaan tehty? Enkä nyt katso peliä millään vitun Wii-laseilla kun kerran edelliset pelit mitä läpäisin olivat Uncharted ja DMC4. Todella pysäyttävä taidonnäyte ja osoitus jälleen siitä, mikä on tärkeää pelien visuaalisuuden kannalta.

Varmaan tulee vedettyä parilta istumalta läpi :lol:

Niinkö? Uutta tietoa, sillä en ole vielä palannut vetämään luolastoa uudestaan läpi. Kiitos vain tiedosta, niin ei enää tarvitse olla ettimässä kaikkea mahdollista heti luolaston päihittämisen jälkeen.

Ja ajanhidastuskappale on jo ollut hallinnassa alusta asti.