Se että ei jotain peliä jaksa, niin ei välttämättä tarkoita että se on huono tai itse on pullamössöpelaaja, vaan kaikki pelit eivät sovi kaikille vaikka kuinka hehkuttettaisiin. En itsekään jaksa juuri yhtään pelata Forzaa/GT:tä tai Street Fightereita, mutta kyllähän ne ovat äärimmäisen kovia pelejä.

Siinä rinnalla lainasin kaverilta ensimmäisen Borderlandsin. Pelin maailmassa on noin sata kertaa enemmän sielua kuin Vanquishin ja huumori kukkii kivasti, mutta itse pelaaminen ei jostain syystä vain maistu. Ammuskelu tuntuu jostain syystä kauhean pliisulta eikä toiminta muutenkaan tyydytä. Viholliskatraskin käy ainakin alussa kovasti tylsäksi, kun vastaan tulee vain perusjantteria ja paikallista koiraa.

Selitys:

Toinen on ehta toimintapeli, toisen taustalla pyörii Diablo-tyylinen naksuttelupeli satunnaisnumerogeneraattoreineen.

Ja toisen jatko-osa on kaikilla osa-alueillaan ylivertainen ensimmäiseen Borderlandsiin nähden. Suosittelen siirtymään suoraan kakkoseen. Toki jos myös erehtyy pelaamaan yksin niin on kokemus suht perseestä.

Lähinnä yllätyin tuossa Borderissa itse pelaamisen ankeudesta, kun peli kuitenkin on käytännössä FPS:ää sivukrumeluurilla.

Päätin korkata tuon mun avaamattoman Battletoadsin ja vihdoin ja viimein mennä tämänkin peli läpi, olihan se jo aikakin. Viikkohan tuossa loppujen lopuksi meni, joka ilta otin 1-2 runia 'toadsia. Kaikista kentistä löytyy monia kohtia missä kuolo voi korjata ja melkein joka pelikerralla sitä löysi uuden tavan kuolla. Tämä kyllä vaatii paneutumista mutta ei tosiaankaan mikään mahdoton peli. Silti ehkä vaikein peli mitä oon koskaan mennyt läpi ja tunne kun Dark Queen vihdoin taipui oli kyllä uskomattoman hyvä. Ostin mä tilalle tohon toisen avaamattoman Battletoadsin joka oli, yllättäen, halvempi mitä oisin loosena ostanut. Done and done.

Tullut väännettyä kohta pari viikkoa Ōkamidenia. Menen varmaan pian jossain pelin lopussa kun löytyy jo kaikki maalaustekniikat paitsi se viimeinen. Jotenkin tämä on vain samalla tavalla pitkäveteinen kuin DS-Zeldat, muuten kyllä olisin jo tämän läpäissyt, mutta ei. Tykkään pulmanratkonnasta peleissä, mutta tässä se on jotenkin niin lapsenkengissä.

Ihan hyvä peli tämä kyllä on, ei vain meinaa jaksaa kun tekisi mieli jo vaihtaa Paper Mario: Sticker Stariin tai Minish Capiin. Jotain kivoja uudistuksiakin tähän ollaan saatu, kuten esimerkiksi sidekickien vaihtuminen ja hyödyntäminen, eikä pelin musiikeissakaan ole mitään vikaa.

Ni No Kunia takanapäin kohta 10h. Kyllä tässä taitaa olla tämän sukupolven graafisesti upein peli