Olen siis pelin puolessa välissä, sillä linna kääntyi juuri ympäri. Käänne (pun intended), joka olisi räjäyttänyt pään, jos en olisi kuullut tästä jo vuosikymmeniä sitten. SotN ei pidä pelaajaa ollenkaan kädestä kiinni, vaan minäkin olisin todennäköisesti luullut, että peli päättyy, kun läpäisyprosentti näyttää satasta ja Belmont on kukistettu. Mutta ehei. Oletkin vasta puolessa välissä! Nerokasta.

Niille, jotka eivät käännettä tiedä, niin pelin viimeiseltä vaikuttava bossi onkin mahdollista kukistaa kahdella tavalla. Perinteisesti mättämällä vastus kuoliaaksi, tai hankkimalla itemi, joka näyttää muuten piilossa olevan orbin, jota pitää hakata. Kyseinen itemi löytyy vasta, kun hahmolla on kaksi eri sormusta sormessa tietyssä kohdassa peliä. Molemmissa sormuksissa on suht kryptinen kahden sanan vihje, joista voi päätellä, missä tuo kohta on. Jos löydät vain toisen sormuksen, et välttämättä tiedä, että on olemassa vielä toinenkin sormus. Jos viimeisen vastuksen kukistaa normaalisti, peli loppuu, etkä pääse enää takaisin. Brutaalia.

Toinen esimerkki nerokkaasta salaisuudesta löytyi vahingossa, kun ostin kauppiaalta tekniikkavideon ensimmäiseen vastukseen (Dracula). Ensinnäkään en edes tiennyt, että nämä tekniikkajutut ovat superplay-videoita, mikä on jo sinällään pirun siistiä. Mutta heti videon alussa pelaaja lyö kentän yläreunassa olevaa seinää, jonka alta paljastuu salainen kytkin, joka laskee katosta rappuset yläkertaan. Monta päivää myöhemmin minulla välähti, että hetkinen, ensimmäinen bossihan on samassa huoneessa kuin viimeinenkin bossi. Eli sen salaisen kytkimenhän on pakko olla samassa huoneessa. Ja niinhän se olikin. Ja koska olin vääntänyt kyseistä kytkintä ennen kuin linna kääntyi ympäri, oli salainen huone auki myös käänteisessä linnassa, ja huoneesta löytyi hirveä kasa hyviä itemeitä. Juuri tällaiset nerokkaat salaisuudet ovat videopelien suola, ja uskon, että Miyazaki on ottanut SotN:sta vaikutteita Souls-sarjaansa.