Death Stranding ei ole juonellisesti mikään mestariteos. Kuvailisin tarinaa ja hahmoja hieman keskitasoa paremmiksi, mutten erityisen nerokkaiksi. Jos tarinan rytmitys olisi toteutettu järkevämmin, se saattaisi olla jopa asteen verran parempi kokemus. Lisäksi pelin lopussa sorrutaan liikaa turhanpäiväiseen ekspositioon sekä melko kuluneisiin juonenkäänteisiin, joista osa on arvattavissa jo alusta lähtien siitä syystä, että pelaajalle tuputetaan liikaa helppoja johtolankoja Death Strandingin maailmasta ja hahmoista. Samin saamat sähköpostiviestit oikeastaan lisäävät tätä piirrettä entisestään, joten päätin säästää niistä ison osan vasta myöhempää pelikertaa varten. Samaten mystistä rantaa, joukkotuhoja ja erikoista kullanväristä ainetta käsittelevät pitkät luennot tekevät kerronnasta raskaanpuoleisen, mikä ei ole välttämättä kovin toimiva ratkaisu videopelille tai varsinkaan elokuvalle. Odotettava kylläkin, nimittäin Kojimalla on ollut pitkään tapana selittää asiat niin, ettei jäisi mitään epäselvyyksiä.

Mielestäni Death Strandingin juonta voidaan tarkastella kahdesta eri näkökulmasta, jotka ovat pääjuoni ja sivuhahmot. Ensin keskitytään pääjuoneen, sitten sivuhahmoihin ja lopuksi käydään vielä perusteellisesti läpi koko pääjuoni. Yhh... toki pääjuoni on aina vähintään jollakin tasolla läsnä, muttei niin vahvasti kuin pelin alussa ja lopussa. Parhaimmillaan juoni oli silloin, kun tavattiin joku uusi sivuhahmo ongelmineen. Ilman Fragilea, Mamaa, Locknea ja Heartmania kokoonpano jäisi aika laihaksi. Pari pääjuonen kannalta olennaisempaa hahmoa sen sijaan jättivät kylmäksi. Näistä toisen tarina päätetään tavalla, jota kummastelen vieläkin. Sekin vain pahentaa asiaa, että hahmon kattavien yksinpuhelujen välissä esitetään tekijöiden nimiä ja kun tämä kaikki on ohi, päätetään homma viimeistellä oikeilla lopputeksteillä, joiden jälkeen esitetään myöhemmin vielä toiset tätäkin pidemmät lopputekstit.

Niin sanottu pelillinen anti toimii hyvin, mikäli ei karta liikaa valikkoja, mikromanagerointia ja kaikenlaisia mittareita. Matkan helpottamiseksi tarjotaan samoin erilaisia työkaluja, jotka tietyltä osin myös poistavat haasteen kokonaan pelistä. Alun jälkeen ei pitäisi esiintyä enää mitään vaikeuksia, ellei ehdoin tahdoin halua mennä jonnekin vuorille miljoonan paketin, täyden rakon ja tyhjän eksoskeletonin akun kera. Death Strandingin taistelusysteemi on samoin täysin aivokuollut tapaus, jossa pelaajan aggressiivinen lähestymistapa ja röyhkeys saavat terroristien jalat tutisemaan pelosta. Toisaalta se sopii pelin luonteeseen, vaikka lopussa alkoikin käydä hieman sääliksi vihollisia, jotka jäävät taustalle ruikuttamaan Samin paetessa alueen läpi varastettu pakettiauto pullollaan resursseja. Suoranainen paskuus on kuitenkin pakolliset räiskintäosuudet, joita pelistä löytyy yhteensä kolme. Näissä kuriirin tehtävät vaihtuvat hetkellisesti itseään toistavaksi lahtaamiseksi, jonka tarpeellisuutta en perustelisi edes Death Strandingin juonella. En myöskään ymmärrä sitä, miksi lopussa täytyy kulkea pelimaailman halki ruma vihreä filtteri päällä. Pidän kyseistä ratkaisua kammottavana siksi, koska upeat maisemat menettivät tämän takia merkityksensä koko loppupelin ajaksi.