Crysikset on mielestäni ihan huippu FPS-pelejä. Tosin kolmonen taisi olla pieni pettymys ykkösen ja kakkosen loistavuuden jälkeen. Ykkösen loppupuoli on aika erikoinen, mutta mielestäni ihan siisti twisti. Kakkosta haukuttiin paljon suoraviivaisuudesta, mutta mielestäni oli aivan huippu peli. Vaikeimmalla vaikeusasteella ehdottomasti pelattava.
Itse tuli pelattua
Days Gone tässä intensiivisesti parin viime viikon aikana. Kirjoitin KFINiin pidemmän tekstin ja kopsaan sen tähän sellaisenaan.
Peli ei varsinaisesti hirveästi kiinnostanut koskaan. En lukenut siitä paljoa. Videoita en peleistä nykyisin katso kuin minuutin tai pari, haluan kokea pelit ilman paljoa etukäteistietoa siitä, mitä on tulossa. Peli vaikutti vähäisen lukemani ja näkemäni perusteella melko geneeriseltä avoimen maailman hötöltä, jossa on vielä päälle huonot hahmot ja tarina. Lainasin pelin kuitenkin veljeltä ja pelasin sen läpi. Ja pakko sanoa, että "what in the actual fuck"! Tämähän on, ei enempää eikä vähempää, mestariteos.
Aivan jäätävän upea teos alusta loppuun. Tunnelmallinen matka. Vaikka peli oli kokonaisuutena aivan totaalinen yllätys siinä, kuinka hyvä se onkaan, niin isoin yksittäinen yllätys olivat kyllä hahmot ja tarina. Siis aivan helvetin hyvä ja muistettava matka tässä maailmassa, tällä tarinalla, näillä hahmoilla. En muista pelanneeni pitkään, pitkään aikaan peliä, jossa olisin välittänyt hahmoista yhtä paljon. Tai, että olisin nauttinut yhtä paljon tietyn pahiksen nitistämisestä, siinä oli oikeasti tunnetta mukana, paskiainen
. Jos koskaan olisi halunnut sen viimeisen napin painalluksen tehdä itse "QTE-tyyliin" (kuten MGS3:ssa), eikä cut-scenenä, niin tämän hahmon kohdalla. Ääninäyttelijät tekivät osaltaan aivan mahtavaa työtä ja herättivät hahmot todella henkiin. Paljon myös hyviä sivuhahmoja. Vaikka itselleni tuollainen "infinite brotherhood" Boozerin ja Deaconin välillä on vähän koominen konsepti tietyllä tapaa, niin todella hyvin se oli toteutettu. Noita veljeksiä on maailma täynnä. Eli pidin myös tästä "suhteesta". Myös flashbackit Sarahin suhteen ja muistelut/pohtimiset tämän kohtalosta ja miten tilanne pikku hiljaa etenee, oli todella hyvin toteutettu.
Deacon helposti yksi suosikkihahmoja peleissä koskaan. Pienenä, mutta melko merkittävänä yksityiskohtana Deaconin taisteluiden aikana hokemat piruilut vihulaisillle nostivat adrenaliininsävyistä tunnelmaa entisestään. Nämä "itsekseen puhumiset" ovat nykyisin yleisiä peleissä, aloittikohan Uncharted nämä, mutta yleensä ne ovat sellaista "toisesta korvasta sisään, toisesta ulos" -hommaa. Mutta se, miten Deaconin ääninäyttelijä pursusi vihaa kaikkia rikollisia kohtaan, joita kurmotti, nosti taisteluiden tunnelmaa kaiken muun loistavan (aseiden äänet, latausanimaatiot ja -äänet, musiikit, taistelun yleinen tuntuma) lisäksi vielä entisestään. Deacon on selvä "oikeuden puolustaja" ja siksi nuo "miltä nyt tuntuu saatanan murhaaja, kun joku ampuukin takaisin" heitot olivat täydellisen osuvia taistelun tiimellyksessä, sellaista omaa sisäistä vuoropuhelua, jolla kerää adrenaliinia taistelun tuoksinassa. Luin tämän ketjun pelin läpäisyn jälkeen ja Omier oli kritisoinut tuota, että se olisi jotenkin ristiriidassa hahmon cutscene-roolin kanssa. Oli hauska lukea tuo kanta, kun itse olin fiilistellyt koko pelin ajan Deaconin oikeudentajun mukaista murhaajille kostamista ja sitä, miten hyvin se kuului ääninäyttelijän kautta ja miten se sopii hahmoon mielestäni täydellisesti. :D Samoin muuten esim. se, kun Deacon lähestyi friikkereiden pesää, se hajun kuvottavuus tuli todella hyvin läpi ääninäyttelijän kautta. Ensimmäinen peli, jossa päänsisäinen puhe tuo kokemukseen jotain merkittävää plussaa, mielestäni.
Myös tarina ja esim. erilaiset pienet pohtimiset siitä, millainen asema tuollainen postapokalypsi on, mikä on merkittävää, mitä "vanhassa maailmassa" tapahtui jne. kolahtivat kyllä. Armeijasysteemi oli myös hyvä lisä peliin. Samoin pidin ihan älyttömästi Radio Free Oregonin tuomasta lisämausteesta, aivan loistava keksintö tuoda salaliittohommat mukaan tähän maailmaan ja Copelandin ääninäyttelijä sopi täydellisesti osaan. Koko NERO-hässäkkä ja tutkimukset sekä lopun ylläri jäävät myös takaraivoon. Huikea matka.
Mutta, tarina ja hahmot yksin eivät voi kantaa näin pitkää peliä, vaan itse avoin maailma ja pelin mekaniikat tulee olla hyvin toteutettu, jotta se jaksaa viihdyttää. Ja kyllähän lähes kaikki on pelissä kohdallaan.
Oikeastaan itse pelaamisen puolelle sanoisin ainoana kritiikkinä, että vaikeustaso olisi saanut olla esim. leirejä vallatessa korkeampi. Aloitin Hard 2-tasolla, joka ilmeisesti tuli päivityksenä myöhemmin peliin, mutta silläkään ihmisvihollisten tekoäly ei antanut tarpeeksi vastusta. Tekoäly on liian passiivinen siihen nähden, että pelaajalla on käytössään jopa Focus-tila, jolla hidastaa aikaa. Tekoäly olisi saanut vyöryttää agressiivisemmin päälle.
Lisäksi framerate tippui välillä pahasti avoimessa maailmassa prätkällä mentäessä, jonkinlaiselta maailman striimaukseen liittyvältä ongelmalta vaikutti. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut kokonaisuuteen paljoa, niin harvoin sitä tapahtui, eikä sitä tapahtunut kriittisissä pelaamiseen vaikuttavissa kohdissa koskaan.
Muuta moitittavaa en juuri keksi. Toki jotkut siviilien pelastamiset autosta friikkereiden kynsistä on halvasti ja nopeasti tehtyjä, mutta nämä on niin pieni osa kokonaisuudesta, että ei kyllä kiinnosta pätkääkään. Oikeastaan ne oli aika hauskoja koomisuudessaan. Ei pysty käsittämään, miten nämä voi olla jollekin joku koko pelin pilaava tekijä.
Muuten sitten kaikki toimii. Taistelussa on mahtavaa tunnelmaa, oli kyse sitten hordeista tai pienemmistä taisteluista. Stealthin ja toiminnan suhde on saatu mielestäni kohdilleen. Toki se vihollisten agressiivisempi tekoäly leirejä vallatessa olisi tehnyt taistelusta vielä herkullisempaa. Melee-animaatiot on hyviä ja tuntuma kohdillaan, kun kurkut auki ja muuta vastaavaa kirveellä/lekalla/puukolla. Aseiden äänet, latausäänet ja animaatiot, hahmon liikkuminen, aseiden rekyylit, kaikki tuntuma kohdillaan, todella tyydyttävän tuntuista. Pelin musiikki luo tunnelmaa täydellisesti, oli tilanne mikä hyvänsä, niin musiikki on aina kohdillaan. Avoin maailma ja koko peli on mielettömän upea graafisesti ja tuo säätilojen vaihtelu oli itselleni ainakin todella vaikuttava tekijä. Sekin loi maailmaan tunnelmaa todella paljon, ihan omassa luokassaan koko systeemi. Hordet nyt on varmaankin universaalisti kehuttu ominaisuus pelissä, uskoisin, niistä ei tarvitse sen enempää mainita. Todella mielenkiintoinen konsepti ja teknisesti upea toteutus. Veikkaan, että jatko-osassa nousee vielä tämäkin uudelle tasolle. Ensimmäisellä yrityksellä näin vaikuttava setti.
Lisäksi tuo, miten maailmassa ei ole liikaa tehtävää, vaan sitä avataan sopivasti ja merkityksellisesti, on mielestäni tärkeä yksityiskohta, joka vaikuttaa pelaamisen mielekkyyteen. Myös bensan kanssa tasapainoilu ja muut resurssisysteemit oli mielestäni hyvin tasapainotettu. Fast travel-pisteiden avaaminen samoin, sekä infestationit, jotka häiritsivät fast travelia, sellaisia hyviä pikkuisia juttuja, joita tulee pelaamalla avata.
Survival-vaikeustasohan poistaa fast travelin ja siinä on varmasti aivan oma tunnelmansa, jonka haluaisin kokea, mutta peli on kyllä liian pitkä, että viitsisi uudelleen sen kokonaan pelata.
Tarina piti vetää 100%, oli vaan pakko ahmia kaikki. Tarinan jälkeen pelasin vielä challenge-moodia jonkin verran ja sekin on todella hyvin toteutettu. Haastemoodissa nuo prätkäosuudet saavat erilaisen merkityksen, ovat jopa yllättävän viiihdyttävää settiä. Toivoittavasti myös jatko-osaan tulee challenget. Näiden pariin tulee varmasti vielä palailtua, jos luultavasti hankin joskus todella halvalla digiversion kirjastoon. Suosittelen, jos et ole pelannut näitä, mutta tykkäsit pelin toiminnasta.
Days Gone on mestariteos. Menee suosikkipelieni listalla korkealle. Tämä peli, matka, jää muistiin. Syphon Filter oli aikoinaan älyttömän tunnelmallinen ja jotenkin jännällä tapaa omaperäinen teos ja Days Gone menee aivan samaan kategoriaan.