Pelaajalauta

Tämä on topiccisarja, jossa keskustellaan ja jossa tuodaan pinnalle pelialan klassikkopelejä. Fiilistellään, mietitään millaisia ansioita pelillä on ja analysoidaan miten aika on k.o peliä kohdellut. Kuvat ja youtube-videot ovat niin ikään ikään tervetulleita.  Aloitetaan Mario Galaxyn lähestymisen kunniaksi Marion 2D-seikkailusta, joka saattaa olla rakastetuin kaksiulotteinen Mario-peli.




Konsoli: Super Nintendo
Ilmestymisvuosi: 1991




Se on joko tämä tai sitten se on Super Mario Bros. 3. Muita vaihtoehtoja ei ainakaan minulla ole heittää pöytään kun mietitään mille pelille kuuluu kaikkien aikojen 2D-tasoloikan titteli.  Molemmat ovat eittämättömän legendaarisia teoksia.  Mutta eipä mennä nyt kinastelemaan näiden kahden paremmuudesta, siihen voidaan luoda omakin aihe joskus. Heitin vaan Mario 3:n soppaan tuodakseni esille, että se on ainoa peli jolla on saumoja SMW:ä vastaan.

En rehellisesti sanoen kykene kertomaan tämän pelin kohdalla pelattujen tuntien määrää. Epäilen, että vahvasti parin sadan puolella mennään. Tunteja on nostanut eritoten mainio kaksinpeli, jossa kuljetaan samalla isolla maailmankartalla kahdestaan ja ns. punaiset maailmat, josta aukenee vaihtoehtoinen reitti kunhan löytää asiaan tarkoitetun avaimen. Kaikki 96 maailmaa olen nähnyt ja muistoissa on Special Worldissa oleva, kolikoilla kirjoitettu "you are a superplayer!!!" -teksti. Itsetunto kohosi ropisten, voin kertoa.

Joidenkin salaisuuksien selvittäminen oli ikimuistoista. Esimerkiksi juustosillalla, jossa Marion (tai Luigin) täytyy lentää läpi samoja reittejä kulkevien sahojen päästääkseen kätkettyyn maailmaan. Lentää pitää siis maaliportin alta, sillä vasta edempänä on kätketty maali. Keksin melko nopeasti tämän, mutta sinne kyseiseen maaliin pääseminen olikin ihan toinen juttu. Sahojen poikki lentämiseen kului hervottoman paljon yrityksiä ja elämiä, mutta lopulta sitketys palkittiin.

Kun miettii miten paljon kaikkea mahtuu vaivaiseen 16 megabitin pelikasettiin, häkeltyy väistämättä. Roppakaualla kätkettyjä maaleja, lisävoimia, Yoshi, kummitustalot, linnat, minipelit ja niin edelleen. Latasin tämän pari päivää sitten Virtual Consoleen. SMW ei vanhene, se on ajaton kappale Nintendon hienosta pelikirjastosta, joka ei pelaamalla kulu eikä vuosien saatossa rypisty. Palaan pelaamaan sitä aina kaverin kanssa ja kokemaan Nintendon taianomaisen pelisuunnittelun uudelleen.  Classic Controller + Super Mario World on aika päällikkö yhdistelmä!

Oletko läpäissyt tämän? Millä tavalla (SNES, emulaattori, GBA, VC)? ja milloin?

Muistan vielä todella hyvin sen, kun saimme siskoni kanssa eräällä etelän kesälomamatkalla SNESin erikoispaketin, jossa oli mukana Super Mario Allstars + Super Mario World -kasetti. Vanhemmat ostivat vielä ylimääräisen (piraatti-) ohjaimen, joten kotiin päästyämme aloimme pelaan kasettia oikein urakalla. En muista, mitä peleistä pelasimme ensin, mutta Worldia kokeiltuamme olimme mykistyneitä: se oli paras peli ikinä.

Ensin pelasimme muistaakseni yhdellä ohjaimella, mutta aloimme pelata kaksinpeliä aika pian. Pelasimme peliä läpi siis kahdestaan kenttä kerrallaan, ja pian olimmekin jo Bowserin linnalla. En muista, kuinka nopeasti kaikki kentät oli löydetty, mutta kaikki kyllä vedettiin läpi.

Super Mario World jäi muistoihin ikuisiksi ajoiksi ja sitä pelasin niin itsekseni, että siskoni ja kavereitteni kanssa. Se toi hupia tunneiksi, viikoiksi ja kuukausiksi, myös jopa viikoiksi. Koko kasetin takia SNES-kokoelmani ei ole koskaan kattanut kolmea kasettia enempää. Sitä tuli pelattua niin paljon, ettei muita pelejä oikeastaan edes halunnut.

En ole kokeillut muita versioita pelistä, enkä tiedä haluankokaan. VC-versio kuulemma toimii paljon tahmeammin.

Vaikka Donkey Kong Countryt menevätkin näin yleiseltä fiilikseltään yli omissa kirjoissani (DKC 2 taisi olla ensimmäinen konsolipelini ikinä. Toisaalta ensimmäinen saattoi hyvinkin olla SMA+SMW, mutta siis jokatapauksessa DCK 2:lla kaikista omistani peleistä suurin tunnearvo ;)), ja originaalista Yoshi's Islandista pidän muuten vain enemmän, on Super Mario World ehdottoman loistava peli. Yhtään kyseenalaistamatta parhaita 2D-hyppelyjä ikinä (itse nostan Yoshi's Islandin korkeimmalle).

En muista kuinka useasti olen pelin läpi pelannut, mutta varmuudella kumminkin yksi useimmin läpipelaamistani peleistä. Pelasinpa tuon joskus yhteen putkeenkin alusta loppuun läpi käyttämättä lainkaan oikoreittejä, tarkoituksena taisi olla mahdollisimman suuren pistemäärän saanti.;D Viimeisimmästä pelikerrasta on kyllä useampi vuosi. Pitänee varmaan jossain vaiheessa pelata uudemman kerran läpi. SNES:llä tietenkin.

Yksi pelin suurimmista valteista tosiaan on tosiaan lukuisat salaisuudet, ja vaihtoehtoisia reittejä tarjoava pelimaailma. Pelinhän pääsee todella nopeasti läpi, jos siltä sattuu tuntumaan. Itse en valitettavasti kaikkia salaisuuksia koskaan ole löytänyt, vaikka niitä ahkerasti etsinkin. Esimerkiksi saarella olevalle tähdelle en koskaan löytänyt reittiä, vaikka tällainenkin mitä luultavimmin on. Mitään muistikuvaa ei ole, mutta löydettyjen kenttien määrä oli luultavasti jossain 93 tietämissä. Älkää siis toki kaikkia alkako paljastelemaan, ties vaikka innosuisi joskus noita etsimään.;)


PS Super Mario Allstars + Super Mario World järjettömän laadukas kokoelma, paras mitä on tähän päivään mennessä julkaistu.

SMW:n musiikki häviää yleisellä tasolla mielestäni Super Mario Bros. 3:lle, mutta Ending theme (http://koti.welho.com/mijas12/miitti/Smwend.mid) on yksi parhaista Mario-musiikeista koskaan.

Juu, tuo oli tosiaan aika vaikea löytää, mutta sekin löytyi lopulta. Tämä oli yksi syy, jonka takia pelistä pidinkin niin paljon.


100% samaa mieltä.

Musiikit olivat todella hyvät. Onneksi XOC on tehnyt pelin soundtrackistä oman versionsa useilla eri soittimilla. Soundtrack on vieläpä ilmainen ja se onkin mp3-soittimeltani kovasta kuuntelusta.  :P
Linkki (http://www.archive.org/details/xoc_SMW)

Tuli muuten mieleen, miten paljon lapsena pelistä piti. Sanat 'kaljamahamaa' ja 'aivopesu' saivat uusia merkityksiä minun ja siskoni "luovassa" mielessä. Ensimmäinen viittaa kenttään, jonka rotkot ovat täynnä ruskeaa nestettä, jälkimmäinen taas dinosaurusten päälle hyppäämiseen.  :rollaus:

Hoi vemmetti, mitä säveliä taivaista! Miten en aiemmin ole kuullut tästä?!  :)

Juuri tämän takia olen niin innoissani miksi Super Mario Galaxyn soundtrack on kokonaan orkestroitu.

Olen pelannut ja nauttinut. Joskus ihan skidinä tätä hakattiin milloin kenelläkin kaverilla, ja myöhemmin karkotin ikävää emulaattorin avulla, mikä tietty syö osan pelaamisen viehätyksestä, mutta ei silti onnistu tappamaan näin klassista loikintaa. Läpipeluukertoja varmaan pari kolme - vaikkakin pelituntien määrä on taatusti moninkertainen kuin mitä moisiin läpäisyihin uppoaa - mutta täysin en peliä ole ikäväkseni koskaan läpäissyt. Ehkä vielä joinain vanhuuteni päivinä...

Soundtrack on luonnollisesti myös hieno, ja palanut minun mieleeni paljon vahvemmin kuin vaikkapa kolmosen tahi muiden.


Hihhih, hassua, mutta tavallaan olen aivan samaa mieltä. Mario, varsinkin World, on pelattavuudeltaan ylittämätön, rakenteeltaan nerokas ja riittoisa, ja kaikin puolin miellyttävää pelattavaa(niin silloin kuin nyt), mutta eritoten ekassa DK Countryssa on silti jotain selittämättömän viehättävää, ja pidänkin pelistä pirusti. Jähmeähkö, mutta skarppi ohjaus toimii tarkoituksiinsa, peli on omintakeisen näköinen ja kestääkin siksi aikaa hyvin, ja myös mussaakit ovat todellista klassikkomateriaalia. King K. Rool -mätön kivasti loppua kohti tunnelmoituva tunnari liikuttaa aina jotain meikäläisessä.

Tuskinpa koskaan osaan valita sitä ylitse muiden 2D-tasoikkaa, sillä niin monesta on niin lämpimiä muistoja, ja niin moni toimii tänäkin päivänä aivan yhtä hyvin kuin back in the day, että mieleni muuttuu joka hetki. Vaan onneksi minun ei ole pakkokaan. Yksi asia on silti varma: Super Mario World on fo' sho' yksi niistä kirkkaimmasta pallista painiskelijoista.

Donkey Kong Countryn suurin ansio oli huima tekninen toteutus. Vuonna -94 todella paljon muita konsolipelejä edellä teknisesti. Pelimediat hullaantuivat tästä ja lätkivät pelille hieman liiankin suuriakin arvosanoja. Ei peli millään muotoa kykene Super Mario Worldia haastamaan, vaikka siinä onkin esimerkillisen paljon salaisuuksia ja loistava audiovisuaalinen toteutus. Kenttäsuunnittelu on kuitenkin pelin heikoin lenkki. Kentät eivät jää mieleen eikä paikoista tule samalla tavoin ikimuistettavia kuin mitä esimerkiksi Super Mario Worldin ympäristöt ovat.

Huolestuttavaa. Olen jo toista kertaa samaa mieltä Ephramin kanssa.

Back in the day, 1991, olin juuri silloin faijan ja isoveljen kanssa automatkalla Ruotsissa. Super Nintendoa ei vielä tuolloin ollut Suomessa saatavilla mutta jossain ruotsalaisessa liikkeessä pääsimme isoveljeni kanssa Super Mario Worldia kokeilemaan ja päätös oli tehty; kotiin päästyämme hankittaisiin NES:in viereen myös SNES.

Super Mario World on 2D-tasohyppelyiden lakipiste. Sen tunnelmaa taianomaisesta ja ympäristöiltään erilaisesta pelimaailmasta ei ole kovasta kopioinnista huolimatta saavutettu. Ohjaus tottelee kuin ajatus. Pelin kulku on selkeä; vasemmalta oikealle pitää päästä kunnes maali saavutetaan, ja näin avataan kartalle uusia reittejä kohti välienselvittelyä Bowserin kanssa. Vaihtoehtoiset ja salaiset reitit lisäsivät muutenkin korkeaa jälleenpeluuarvoa eikä se tuntunut lainkaan keinotekoiselta pidennykseltä.
Kyllä mä muistaakseni sinne pääsin, eikä tainnut olla vielä ihan vaikeimpia. Ensimmäisessä kummitustalossa tuli kyllä etsittyä mystisiä ellei jopa myyttisiä salareittejä aika hel-vetin kauan. Nämä oli vielä niitä aikoja kun salaisuudet piti löytää itse tai korkeintaan koulun puskaradion avulla eikä menemällä heti ensimmäisen esteen kohdalla internetin ihmemaahan katsomaan etenemisohjeita nykyisen pelitaidottoman nynnysukupolven tapaan. Bowseria piti löylyttää aika monta kertaa ihan vaan sen takia että pääsisi katsomaan hienon loppuvideon jossa samalla kerrattiin etenemistä taianomaisessa Super Mario Worldissa kohdattujen vihollisten kautta.

That being said; en ole pelannut Super Mario Worldia sen jälkeen kun myin NES:in ja SNES:in pois Nintendo 64:n alta. Ei nappaa emulaattorit tai käsikonsolit ja Virtua Consolenkin suhteen olen hyvin skeptinen. Ei se ole sama.

Vaniljamaa on maaginen.


DKC: ACM-grafiikkaa pidettiin niin suurena harppauksena ja graafisen kehityksen loppupisteenä (tuli huomattavasti paremmin esiin kuin jossain Killer Instinctissä) että pelimaailma sokaistui ja luukutti täysiä pisteiä. Hyvä peli, ei kuitenkaan kokonaisuutena Super Mario Worldin tasolla.

EDIT: ja vielä Donkey Kong Countrystakin samat mielipiteet. Taidan vähentää crack-annostani.

Tää on meikäläisen ehdoton ykkössuosikki. Muistan tasan tarkkaan kuinka hain elokuussa 1991 (menihän vuosi oikein?) 15:32 postista paketin, jossa oli Super Famicom, Super Mario World, F-Zero ja Final Fight.

Super Mario World on minulle paras videopelikokemus koskaan. Kaikki siinä oli niin tajunnanräjäyttävää. Peli meni läpi noin viikossa, muistaakseni 52 kenttää tuli avattua. Loput kentät avattiin seuraavan kahden kuukauden aikana. Muistan tarkkaan kuinka keräsimme frendin kanssin yhdestä kentästä 1up-sieniä 99 -kappaletta ja sitten lähdimme vyöryttämään loppubossia. Muistaakseni meni 48 henkeä kunnes pääsimme pelin läpi.

SMW:n myötä rakastuin konsolipeleihin ja siksi peli onkin niin lähellä sydäntä.

Minä kuulin vasta vähän aikaa sitten, että mies jonka kanssa menin naimisiin ei koskaan ollut pelannut Mario-pelejä. (minun kanssani kyllä pelasi 64:n muutaman vuosi sitten). Tästä alkoi SMW-sulkeiset, ja nyt on tämä aukko sivistyksessä paikattu.

On se vaan niin hyvä peli.

Olen läpäissyt GBA:lla. Ostin pelin toukokuussa 2006 Gigantista 35 euron hintaan ja armeijan gineksissä tätä mestariteosta oli hauska pelata.

Niin ja pentuna minulla oli vain MegaDrive. :(

SMW liittyy muistoissani vahvasti itse SNES:in hankintaan. Se oli ensimmäinen konsoli jonka hankin ihan itse julkaisupäivänä. Noh, mitä nyt äiskä pikkasen auttoi kun ei NES:istä ja säästöistä saadut rahat meinannut riittää. Koulupäivä meni tuskaisen hitaasti kun tiesin että porukat kävisivät tänään hakemassa odottamani paketin jostain Expertiltä.

SNES oli tyylikäs, mutta voi pojat sitä peliä mikä sen mukana tuli. SMW kuuluu siihen harvinaiseen peliryhmään jota olen hakannut läpi useasti vuosien mittaan. Viimeksi menin pelin läpi veljeni kanssa kun ostin SNES:in uudelleen käytettynä. Peli on kyllä sellaista 2D-hunajasuklaata että heikompaa hirvittää.

En ole pelannut kuin alkuperäisellä Super Nintendolla peliä, mutta suosittelen kyllä että kokemattomat sivistävät itseään vaikka Virtual Consolen avustuksella.

Mitä himputtia?! Otsikosta saa sellaisen kuvan, että olisit hautaamassa tätä peliä! >:( :(
Et varmana.

No joo. Mulla oli SNES ekana konsolina, sain sen... kai se joku joululahja oli. Super Mario Worldia minulla ei kyllä koskaan ollut, ja ihmettelin monesti miksi. Omistuksen puute ei kyllä häirinnyt, sillä sain lainattua pelin ainakin kerran. Ensimmäisen kerran menin SMW:n toden teolla läpi, kun opin, mikä on emulaattori. :rollaus: Ja olikin kyllä mahtavaa. Kenttiä oli nin paljon, ja sitten vielä oli se juttu, jossa vanhoihin kenttiin saattoi palata uusien kytkimien avulla. Ja sitten vielä tähtireitit. Se oli se juttu se.

Seuraavan kerran sitä tuli pelattua, kun lainasin kaverilta GBA-version. Olipahan tekemistä kesätöissä kesämuseovahdin hommassa.

Viimeksi läpäisin VC-version ladattuani, ja kahdessa päivässä oli alkuvalikossa valikossa sinisellä 92. :lol:

Pelissä on kuitenkin yksi suuri virhe. Sen yhden siltakentän salaisen maalin saavuttaminen on kyllä niin kinkkinen homma, että tukka lähtee. Tarkoitan sitä, jossa viitalla pitää kikkailla maalin ALI, ja siitä jatkaa salaiseen maaliin. Olikohan tähänkin sitten joku simppelimpi tapa...

Ehdottomasti paras. Miksei SM3 ole ikinä tuntunut oikeen miltään, kun sitä vertaa tähän?


Yoshin selästä hyppäämällä kun ''ponkaisee'' sinne maalin taakse niin ei tarvitse lentää ollenkaan :P Mitenköhän tuonkin muistin..

Tuttua. Maanalainen jääkenttä FTW! En tosin tarvinnut niitä Bowseria varten, kun se oli muutenkin sen verran helppo. Oli vaan kiva pelata, kun ei tarvinnut pelätä näkevänsä Game Over -ruutua.

Kaverin luona tuli pelattua SNES:illä tämä läpi ja onhan peli maaginen. Salaisuuksia pelissä tuntui riittävän loputtomiin ja en varmaan ikinä ole peliä 100-prosenttisesti läpäissyt. Lempikenttiäni olivat kummitustalot ja sen suuren tähden sisällä olevat salakentät.  :)

Kaikenkaikkiaan uskomattoman hyvä peli, joka kestää pelaamista vielä tänäkin päivänä erinomaisesti. Kaikkien aikojen paras 2D-tasoloikka se ei mielestäni aivan ole, vaan tämä kunnia kuuluu SMB 3:selle tai Castlevania: Symphony of the Nightille. SMW tuleekin sitten erittäin hyvänä kolmosena näiden jälkeen!  ;)

Niin timanttinen peli kuin Symphony of the Night onkin, eikö se pitäisi luokitella kuitenkin 2D-seikkailuksi?

Näiden genrejen välistä rajaa on vaikea vetää, SOTN sisältää kuitenkin selkeitä tasohyppely-kohtia, joissa mokatessaan putoaa piikkeihin etc. Mielestäni SOTN edustaa tasohyppely-genreä vahvasti koristeltuna ja kun miettii sarjan juuria, niin ne ovat juuri siellä tasohyppely-kastissa.
Mielipiteitähän nämä ovat ja eipä tuo Castlevania-sarja ole varmastikaan paras mahdollinen vertailupohja Mario-peleille.  :)

Uuh... arvasin, että tähän oli joku helpompi tapa. :rollaus:

Lisäreitä oikein urakalla? GBA-versiossahan oli se metsäkenttä, josta saa tähden. Sitten vain juoksemalla kentän loppuun, ja matkan varrella saatavat lisärit vain kasvoivat 7UP:iin asti. Vähän rajoitusta. SNES-versiossahan ei ollut mitään tällaista kasvavaa lisärimäärää, vaan jokaisesta sai maksimissaan vain yhden lisärin.

Ainakin SNES-versiossa oli Donut Plainssin vesikentästä johtava polku salaiselle talolle, josta pääsi putken kautta maanalaiseen jäämaahan, jossa oli vielä aika monta tähti-voimaa. Kentän läpi juoksemalla tähtiä keräten ja vihollisia niitaten saattoi helpostikin saada yli 10, ellei jopa yli 20 lisäelämää. Tätä kenttää tulikin pelattua enemmän kuin muita. :lol:

Jonkun mielestä Castlevania SOTN on tasoloikka? Eipä ole ennen tuollaista vastaan tullut. :lol:

SMW on kyllä ehdottomasti paras Mario, mitä tähän mennessä on tullut, enkä usko että saavat enää parempaa 2D-Mariota edes tehtyä. Super Mario Worldissa on kaikkea sellaista, jota toivon myös DS:n New Super Mario Brossilta, mutta se olikin täyttä paskaa. Super Mario 3 taas pääsee aika lähelle monipuolisuudellaan ja haastavuudellaan, mutta SMW:tä on vain jostain syystä hauskempi pelata. Jos Donkey Kong Country 2:sta ei olisi olemassa, niin väittäisin tämän olevan maailman paras tasoloikka.

Ööh... Miksikäs se ei voisi olla? Mm. Gamespot listaa pelin tasoloikkien puolelle, joten ainoa en varmasti ole.   :P

Mutta onhan Symphony of the Nightissa nyt niin paljon muitakin elementtejä. Eikä se tasoloikinta ole kyseisen pelin pääelementti, mielestäni.  Siinä kehitetään hahmoja, ostellaan uusia aseita sekä tutkitaan suurta linnaa, jossa voi liikkua miten tahtoo.  Pudotuksiin kuolee todella harvoin, mutta sen sijaan bosseihin enemmän.

Jos tuo Castlevania olisi tasoloikka, voitaisiin esimerkiksi myös Super Metroid luokitella myös siihen genreen. Ehkä toimintaseikkailu/action adventure on kaikista pukevin lajityyppi noille?  :)

Castlevania ole tasoloikkaa nähnytkään. Metroidvania on aika hyvä genre. :P

Pieni infopläjäys tasoloikista: http://en.wikipedia.org/wiki/Platformer (http://en.wikipedia.org/wiki/Platformer). Artikkelissa myös SOTN on mainittu pariin otteeseen.
Minun puolestani offtopic voidaan kuitenkin lopettaa tähän. Kuten sanoin, mielipideasioitahan nämä.  8)

a) Wikipedia

b) Tässä ei ole mistään mielipiteistä kyse, mutta tokihan jokainen voi pitää vaikka Gran Turismoa tasoloikkana jos haluaa.

c) Peliarvostelusivustoilla nuo pelien kategoriat ovat usein päin sanonko mitä

d) Jatketaan nyt aiheessa

Kaikkein paras 2d-Mario on

eikä vähintään sen takia että pelin takana on Metroidin isä Gunpei Yokoi. Aijai ne musiikit, täydelliset. Ja grafiikkakin ensiluokkaista Game Boyn rautaan nähden. Pelissä on myös Warion ensiesiintyminen.

Ei vaan kyllä se SMW on parempi ja sisällöltään reilusti laajempi, mutta SML2 ajaa meikäläisellä silti sen ohi nostalgia-arvon takia. SMW tuli tutuksi GBA:lla muutama vuosi sitten ja aika nopeasti tuli vedettyä suurin osa koko hoidosta läpi, kaipa sillä savella on jokunen secret vielä löytämättä.

Yhtä hyvä kuin vaikkapa Gears of War ja Silent Hill  :rollaus:

SMW on kieltämättä yksi parhaista tasoloikista ikinä. Todellinen next-gen harppaus aikanaan tosin Mario 3 on tainnut kerätä mulla enemmän peliaikaa. Ja henkilökohtaisesti nostan aina ensimmäisen Marion muiden yli.

Mutta Yoshi oli kyllä maailman siistein juttu. Ja on vieläkin. Varsinkin ne Super Yoshit!

Oli kyllä pikkasen kova juttu päästä lentämään uudenvärisellä Yoshilla ja löytää uusia alueita, joihin ei jalan päässyt. Myös vastustajien syöminen oli miellyttävää puuhaa.  ;)  Mihinkäs Yoshit unohtuivat NSMB:ssä?  :???:

Yoshi oli kyllä minustakin todella hauska veikko. Se teki pelistä vieläkin hauskemman.

En tiedä, olisivatko Yoshit pelastaneet NSMB:ssä mitään. Peli on jo nyt aika hyvä, eikä Yoshit olisi tuoneet siihen muuta kuin lisää helppoutta.

Hauska muisto koskien erikois-Yosheja: pelasimme n. viitisen vuotta takaperin Super Mario Worldia yhden kaverini kanssa läpi. Kamullani oli tuolloin keltainen auto, josta hän piti erittäin paljon.

Noh, löydettyämme nämä erikois-Yoshit kaverini ei suostunut enää käyttämään mitään muuta kuin keltaista Yoshia!  :lol:


Ja pelasimme SMW:ä tuolloin PC:n emulaattorilla läpi. Ns. ajantappona kun samalla pelasimme isolla porukalla jääkiekkoturnausta ja 4 pelaajan maailmanmestaruuskautta Colin Mcrae Rally 2.0:ssa. Aika kivoja muistoja.  :)

Minä taas yritin välttää keltaista Yoshia. ;D Jotenkaan se tömähdys ei ollut tarpeeksi hieno ominaisuus. Käytin siis aina sinistä, sillä sillä saattoi lentää.