Pelaajalauta

Mitä ihmettä! Plarasin koko pelialueen läpi, enkä löytänyt topiceista kasibittisen pelithriidiä. No, luodaanpas nyt sellainen. Ja asia tuli mieleeni, kun huvikseni googlailin 'top nintendo entertainment system games' -hakusanalla, koska minua kiinnosti, mitä ne yleisesti ottaen sisältävät ja kappas kummaa, niistä kymmenistä listoista vain yhdessä mainittiin Bucky O'Hare!

Siis, klassikkomarioita sen kummemin sivuuttamatta, Bucky O'Hare on kyllä tiukka ja laadukas tasohyppely. Olisiko jopa parhain, mitä olen pelannut tai josta on parhaimmat muistot. Äsken niitä muistoja verestin, kun tällä viikolla nostalgianhuuruinen paketti kolahti postiluukusta. :)

Listatkaahan omia suosikkejanne, tai kytkekää tämä johonkin vanhaan trhiidiin, jos sellainen on. Ei epähuomiossa silmääni sattunut.

Yksi parhaista.

Zeldoja, Marioita ja Mega Maneja nyt ei varmaan maksa vaivaa listata, mutta muihin suosikkeihini lukeutuvat:


Shadowgate. Käsittämättömän tunnelmallinen tuotos loistavine grafiikoineen ja musiikkeineen. Missään muussa pelissä kuoleminen ei ole ollut näin tyylikästä.

Gun.Smoke. Se erilainen shmuppi. Kyllä Capcomkin osaa, vaikka ei olekaan tuttu vertikaalisista shootereistaan.

Probotector/Contra. Lajityyppinsä eliittiä Metal Slugin ohella. Täydelliset kontrollit, ja yksi NESin parhaita soundtrackeja Mega Manien ohella.

Battletoads on todellakin yksi parhaista ja totta kai Mariot ja Mega Manit. Mutta sitten vielä:




Kerrassaan hienoja pelejä.

Komppaus. Taitaa olla ainoa peli, missä Game Over ei koskaan vituta.

River City Ransom. Aika paljon oli aikaansa edellä tämä peli.

Super Mario Bros. 3 tulee nyt ekana mieleen.
BTW, muistaako kukaan sellaista NES-peliä, jossa mentiin jollain sinisellä kissalla? Olis kiva löytää kyseisen pelin nimi...

Super Off Road.


Tätä pelattiin kaksinpelinä suu virneessä aikoinaan. Peli tukee jopa neljää pelaajaa lisälaitteen avulla, mutta sitä iloa minulla ei ollut kokeilla.

Hauska ajopeli, jossa menestys perustuu nitrojen oikeaoppiselle käytölle ja hyvin valituille ajolinjoille.

iPadilla Reckless Racing on hieman samankaltainen ja se onkin luppohetkinä ollut usein pyörimässä.

World Cup


En tiedä onko tämä paras, mutta meikä nautti suuresti!



Btw, Kraidi mikä tuon pelin nimi oli? Se oli aivan loistava kaverin kanssa pelatessa.

Joo, kyseessähän on siis vanha kunnon Battletoads (http://en.wikipedia.org/wiki/Battletoads).

Molemmat Turtlesit ja jo mainittu Probotector kuuluvat omaan lapsuuteeni.

Lisäksi mainittakoon että Rare teki jo NES -aikana kultaa; RC Pro-Am: http://www.youtube.com/watch?v=yBKq_nIYdbg

Capcomin Little Nemo oli todella kova ja mielenkiintoinen peli kun snadina pelaili. Loistavat ja mielikuvitukselliset ympäristöt, hienot graffat ja nerokas peli-idea, jossa sai käyttöönsä eläimien kykyjä.



TMNT 2 oli loistava beat 'em up, jota jaksoi jauhaa vuodesta toiseen. Loistavat musat myös.



Bionic Commando. Muistan olleeni suht hajalla ekalla pelikerralla, kun hyppynappia ei ollutkaan. Contraan tottuneelle tämä oli kova paikka. Tottuihan siihenkin lopulta ja peli osoittautui huippuhyväksi.



Life Force Salamander. Hieno shmuppi, jossa Gradiuksesta poiketen myös vertikaalisesti skrollaavia kenttiä. Ja kansi oli hienoin ikinä, meiltä löytyi tuo aikanaan myös Commodore 64:lta ja muistan fiilistelleeni kantta useasti.



Capcom ja Konami olivat kyllä suvereenit kunkut third-party kehittäjistä NES-aikoihin.

Viime aikoina onkin tullut pelattua aika paljon NESiä. Suurin osa loistopeleistä on tässä jo mainittu, mutta yksi oma suokkari on vielä näkemättä:

Dr. Mario


Törkeän kova puzzlepeli nimenomaan kaksinpelinä pelattuna, ja yksi niistä harvoista - puzzle bobblen ja luminesin ohella - joista on oikeasti tullut innostuttua. Simppeli mutta kantava idea, ja tietty törkeät musat.

StarTropics: Zeldan pelimekaniikat, mutta silti luokkaa parempi peli.



Tecmo Cup Football Game: ainutlaatuinen, mutta silti toimiva idea futiksen ja roolipelaamisen yhdistämisestä.



Adventures of Lolo: en tiedä kuinka haastavia pelin puzzlet on tänä päivänä, mutta sillon ~20 vuotta sitten toimi kun naapurin tytön kanssa ratkottiin.

Little Nemo oli kyllä hieno peli. Itse en koskaan omistanut tätä, mutta kun lapsena olin kaksi kertaa sairaalassa, pelasin sen sairaalan koneella molemmilla kerroilla vikaan kenttään asti ja sitten harmillisesti olinkin kunnossa. :/

Hirveästi en tätä ole pelannut, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen peli:

Little Samson

Uskaltaisin väittää, että konsolin yksi kovimmista peleistä. Unohdettu ja melkoisen aliarvostettu peli, joka pitkälti johtuu siitä, että Little Samson julkaistiin jo silloin kun NES:n kulta-ajat oli mennyttä aikaa ja Super Nintendo oltiin julkaistu jo. Hyvä tasohyppely, jossa on neljä ohjattavaa hahmoa, joilla jokaisella on erilaiset kyvyt. Suosittelen tutustumaan, jos mahdollisuus siihen tulee.

Castlevaniassa on aina tunnelmaa, vaikka en ikinä peliä läpi päässytkään. Ninja Gaiden/Shadow Warrior oli mahtava, ja siinäkin jumitin loppukenttään.

Mutta Battletoads meni läpi yhtenä hienona kesäpäivänä. Toki vuoroteltiin kaverin kanssa, mutta silti.



Hienoa oli myös masteroida paskoja pelejä, kun saatavuus oli luokkaa peli puolessa vuodessa. Hyvänä esimerkkinä läpäisty Bart vs the Space Mutants. Tehkääpä pellet perässä.

Peli jota melkein kukaan ei muista.

The Guardian Legend



Aivan loistava peli ja kepona yksi nesin parhaista.


Tecmo Soccer on myös kone.

Guardian Legendissä oli muistaakseni hieno lopetusruutu. Jotain tyyliin "you are the best".

Tosi hyvät popit kans.

Kuten sanottua, turha niitä Super Mario Broseja hehkuttaa. Jokainen niitä on pelannut. Otetaan jotain erikoisempaa.

Faxanadu. Vedin sen itseasiassa uudelleen läpi viime vuoden lopulla. Edelleen täyttä kultaa.

Little Samson. Oli yksi lempipelejäni. Todella hyvä tasoloikkaseikkailu, jossa neljä erilaista hahmoa. Yksi on vahva, mutta hidas, yksi osaa lentää, yksi on pieni nopea, mutta heikko ja tottakai se perushahmo, joka osaa kohtuullisesti kaikkea. Äärimmäisen hyvä peli, erityisesti silloin, kun vastassa on iso lohhari ja ainoa jäljellä olevana hahmona pieni hiiri, jolla homma pitää hoitaa loppuun.

Rygar. Tämä oli aikanaan pirullisen hankala, mutta silti äärimmäisen vetoava ja koukuttava peli.

Little Nemo. Vissin vain kerran pääsin läpi, vaikka tunteja tähän tuli käytettyä todella paljon. Viimeinen maa, painajainen, oli aina yhtä vittumainen. Todella taianomainen seikkailu unimaailmassa.

TNMT2. Kuinka moni selvisi Silppurista? Saakeli se säde, joka muutti kerrasta Turtlesin pikkukilpikonnaksi oli ärsyttävä. Lopulta co-opina päästiin tämä läpi varmaan jonkun sadan yrityksen jälkeen. Ja neljä kuolemaahan vei koko pelin alkuun, joka ei ainakaan helpottanut urakkaa.

DuckTales. Paras Disney-peli ikinä.

Chip'n Dale. Toisiksi paras Disney-peli ikinä.

The Battle of Olympus. Yksi lempipelejä. Seikkailu Kreikan mytologiaan keskittyvässä maailmassa. Uskomaton tunnelma.

Saakeli kun kaikkien nimeä ei enää muista ulkoa. Tuossa nyt päällimmäisenä mielleen tulleet.

NES oli kyllä hieno konsoli. Pelivalikoima on todella laaja ja siinä iässä pelasi KAIKEN täysin kritiikittä fanittaen ihan paskojakin pelejä mielellään. En tiedä onko joku PS3 tai Xbox 360 nyt kasvavalle sukupolvelle joskus samanlainen muistelun aihe, mutta ainakin näin nostalgiasta täysin sokaistuneena on helppoa sanoa, että NESin pelien aiheet olivat kertaluokkaa taianomaisempia kuin nykypelit.

Tuohon aikaan myös pelien pelaaminen oli helppoa. Vaikka ei osannut vielä edes lukea, lähes kaikki tuli väännettyä läpi. Pelit olivat haastavia, mutta niiden pelaaminen oli yksinkertaista, jopa pienelle lapselle.

Batman
Täydelliset musiikit (http://www.youtube.com/watch?v=UCA_msAEn8k) ja tiukka pelattavuus. Ite en ole päässyt kuin johkin 3. maahan, mutta vähän kuumottaisi porata läpi jos vaan saisin nesin jostain.

Double Dragon 2 (YouTube (http://www.youtube.com/watch?v=JtMjEqVQjgc))

Tuli tahkottua kiitettävän paljon. Hienot grafiikat, kiitettävän monipuolinen liikevalikoima (jotain yli kymmennen liikettä) ja olihan siinä hyvät musiikitkin (http://www.youtube.com/watch?v=8_fcip2ncUA). Ehdottomasti yksi NESin suosikkipeleistäni.

Monta loistavaa on jo mainittu, mutta lisenssipelien yhtä hienoimmista ei vielä. Asterix (http://www.coverbrowser.com/image/nes-games/55-1.jpg)

Pikkupilttinä meni läpi helposti, nyt ei päästy kämppiksen kanssa lumikenttää pidemmälle. LOL

Myös Chip'n Dale 2:sen läpi meno oli unohtumaton kokemus. Pikkuveljen kanssa co-oppina. Co-oppien esi-isä. Kansi (http://www.coverbrowser.com/image/nes-games/158-1.jpg)

Simpsons Bart vs the Spacemutants Kansi (http://www.coverbrowser.com/image/nes-games/74-1.jpg)

Näitä kaikkia yhdistää kaksi asiaa, ne kuuluvat konsolin parhaimpiin peleihin ja ne ovat lisenssipelejä.

Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä vaan suurimpana NES:n ylivoimaisesti paras kaahailupeli - Raren tekemä helmi R.C. Pro-Am

Wikipedia artikkeli (http://en.wikipedia.org/wiki/R.C._Pro-Am)


Skidinä en päässyt tätä läpi, nyt löytyi selitys "The green and yellow cars maintain a constant speed, usually slightly slower than the player's current maximum speed, but if the player shoots and destroys an opposing car, the player risks having the yellow car reach the "impossible" constant speed of 127 mph. (The player's absolute maximum is 103 mph)"

Kidding me.  ;D

Blaster Master!

Näitä tuli kyllä tahkottua aika perkeleesti. Pelasin yhden Double Dragon muistaakseni Game Boyllakin läpi, kuten SNESilläkin. Huimia muistoja. En muista pelasinko ensimmäistäkin osaa NESillä, mutta ainakin osia 2 ja 3. Ja näitä sai pelata ihan tosissaan. Kolmannessa osassa taisi olla useampi kaveri kuin Billy ja Jimmy Lee. Ninja ja...sinipukuinen sumotaistelija? Tämä kertoo myös siitä mistä Snakekin jo puhui, että ennen huonot pelitkin saattoivat olla helvetin hyviä :) DD -pelien ohjaus kun oli paikoitellen raivostuttavan huono. Tähän kun lisätään vaikeus taso (3:ssa osassa YKSI elämä!!), niin ei tälläisiä pelejä tule nykyään pelattua. Ja aikoinaan olin oikein sarjan fani. Huimia pelejä, huimia pelejä :)

Ah, Double Dragon 3... tuli broidin kanssa hakattua, mutta olihan se tosiaan aivan älyttömän vaikea, varmaan pisimmillään päästiin ainakin sen sinisen sumojäbän läpi. Nykypäivänä lentäis varmaan NES ikkunasta läpi.

DD2 oli kyllä todella vaikea (muita sarjan osia en valitettavasti ole koskaan pelannut), mutta en minä sen kontrolleja huonoiksi luokittelisi - tai ehkä aika on lisännyt vielä toisen ja kolmannenkin kerroksen kultaa muistoihin. Tarkkuuttaahan ne kyllä vaati, ehkä vähän liikaakiin, mutta se toi siihen haastetta, varsinkin kun ne tehokkaimmat liikkeet ("superpolvi" ja alakoukku) oli kaikkein vaikeimmat tehdä. Riittävällä harjoittelulla nekin alkoi kyllä sujumaan. Esimerkiksi pystyin ketjuttamaan superpolvea aika pitkälti niin monta kertaa kuin halusin. Ja pystyin tietenkin pelaamaan koko pelin yhdellä elämällä läpi.

Mutta se on kyllä totta, ettei DD2:ta tämän päivän pelaajat jaksaisi vääntää. Olihan se aika uskomatonta miten sitä ennen muinoin jaksoi tahkota saman pelin kymmeniä kertoja läpi. Mutta kaipa siihen vahvasti vaikutti se, että NESin pelit oli kohtuu lyhyitä. Esimerkiksi DD2:n läpipeluu kestää reilut parikymmentä minuuttia. Mutta sitä sai tahkota tuntitolkulla, että sen pääsi ensimmäisen kerran läpi. Ja sama esimerkiksi Super Mario Bros. 1:ssä. Kuinka monta kymmentä tuntia lie pelasin, että onnistuin sen ensimmäisen kerran läpäisemään - warppien avulla sen vetää läpi muutamassa minuutissa. Eihän tänäpäivänä kukaan (lue: suuret massat) ostaisi peliä, jonka läpipeluuaika mitataan muutamissa minuuteissa - vaikka sen läpäisemiseen vaikeusasteen takia menisikin useita tunteja. Tai ei siitä ainakaan 60€ maksettaisi.

Taas pistää miettimään että kuinka vitun kova pelaaja olen ollut silloin nuorena kun tämänkin olen läpi vääntänyt ihan yksin. Samoin battletoads meni viimiseen kenttään asti eikä koskaan vituttanut. Nykyään kun koittaa jollain emulaattorilla niin kirosanat lentää ja quick savea käytetään ainakin 200 kertaa.

Olen miettiny ihan samaa ;D Battletoads oli minullekkin liikaa, enkä edes päässyt kovin pitkälle, mutta kaikki DD-pelit mitä aloitin pelaamaan (GB DD, DD2, DD3 ja SuperDD), kaikki meni läpi, YKSIN! Ne oli niitä aikoja kun pelaaminenkin oli pelaamista :)

Aijaijai, onhan pelaaminen nykyäänkin tiukkaa vääntöä, kunhan valitsee pelinsä oikein. Super Meat Boy, shmupit, uudet run n' gunit ym. tarjoavat kaikki samoja tunnelmia, kuin silloin NES-aikoina. Pelaaminen on edelleen yhtä hauskaa ja hermoja riipivää.

Joo eiköhän se pelaaminen ole pelaamista joka pelin tilanteessa, kuten muukin leipä on leipää, ei vain ruispalat :)

Lapsena pelaaminen oli, aivan kuin muutkin aktiviteetit siinä iässä huoletonta.

Siinä se ero.

Niin totta.

Pystyn kyllä edelleen pelaamaan pelejä yötä myöten, mutta aina takaraivossa jyskyttää ajatus "huomenna töihin".

Nytkin voisin kehittää ammattitaitoani.
Nytkin voisin viettää aikaa tyttöystävän kanssa.
Jne...

Jätkät relatkaa vähän. Itse pelaan juuri sen takia, että pelaaminen vie ajatukset pois duuneista ja koulujutuista. Itselle pelaaminen on yksi arjen parhaista rentoutumiskeinoista.

Elämä on aaltoliikettä ja itse olen siellä aallon pohjalla mitä pelaamiseen tulee. Liian moni asia menee edelle.

Niin minäkin. Mutta töiltään ja kotiaskareiltaan et meinaa ehtiä aina pelaamaan. Sitä ajattelee että kunhan saa ensiksi tehtyä tuon homman alta pois, sitten tuon ja tuon, SITTEN ehtii hetken pelailemaan ja sitten taas jotain muuta. Ja pelatessa ajattelee helposti että nytkin pitäisi tehdä jotain muuta.

Äääh, tahtoo takaisin lapsuuteen. Näin jälkikäteen ajatellen ne läksyt ei ehkä ollutkaan NIIN iso vaiva kuin silloin tuntui :lol:

Pelaamisella voin saada ajatukset pois muualta, se on hauskaa, ja se on kerronan muotona omaa luokkaansa. Sen takia pelaan pelejä. Onneksi näin taiteen opiskelijana on paljon aikaa pelailla :) Sitten rahaa ei ole peleihin...
Tästä aiheesta voitaisiin varmaan tehdä ihan oma ketjunsa, kun menee vähän sivuraiteille.