Pelaajalauta

Kiitos vain Sharkielle mitä mainioimmasta Blogista (https://www.pelaajalauta.fi/blog/deep-blue-sea/miksei-pelaaminen-aina-maistu-vaikka-tykkaa-peleista/), pitkästä aikaa oikeasti hyvä blogi näiden mukahauskojen töräyttelyjen seassa. Tuosta aiheesta, ja seuraavasta kommentista johtuen aloittelin tämän threadin.



Samma här. Ja minä olen vasta 22!
Tästä aiheesta on pitänyt jo pitkän aikaa kirjoitella triidi tuonne boardien puolelle, mutta kun tämä nyt hyökkäsi täällä pinnalle, niin jatketaan juttua sitten täällä.

Millä tavalla pelaamisesi ja pelimakusi on muuttunut vuosien mittaan?

Omalla kohdalla pelaaminen on muuttunut karkeasti ilmaistuna seuraavasti: Satunnaista pelailua kavereiden luona--->"enemy territory vuodet"--->harrasteeksi/rentoutumistavaksi. Enemy territorya tuli pelailtua pienellä porukalla useamman vuotta, ja se oli ensimmäinen nettiräiskintä mitä pelailin. Mukavia aikoja tavallaan, mutta pidän silti eniten pelaamiseni nykyisestä olemuksesta harrasteena ja rentoutumismuotona. Pelaaminen on minusta parhaimmillaan (jos nyt jätetään kavereiden kesken pelailu pois) vaikkapa työpäivän jälkeen muutaman nettimatsin/kentän/tehtävän/erän/kisan jne muodossa, ei kovinkaan vakavasti pelattuna. Toki joihinkin peleihin jää hetkellisesti koukkuun, ja niitä tulee taottua tuntitolkulla, AC:Brotherhood viimeisimpänä. Näissä pelikokemus muuttuukin sitten jo hyvin erilaiseksi.

Entäs se pelimaku sitten?
Joskus silloin muinoin pentuna sitä ei osannut kiinnostua muista peleistä kuin niistä joita kaikki silloiset kaveritkin pelailivat. NHL-sarja, formulat/rallit, silloiset ps1,ps2/pc räiskinnät, gta, ynnä muut "mielikuvituksettomat" pelit/pelisarjat.
Entäs nykyään? Vähän sama, paitsi että kavereita on vähemmän  :P
Viimeaikoina nuo jotkut edellämainitut sarjat ovat vähän ruenneet tökkimään. Änäriin en enää selvinpäin koske, ja FPS rupeaa tippumaan listoilta pois. Moninpelinä hyvä fps-räiskintä toimii edelleen sopivasti annosteltuna, mutta yksinpelinä ei. Näiden pelaaminen tuntuu vain puuduttavalta. Killzone 2:n yksinpeli oli ihan jees kokemus, mutta eipä siihenkään ole tullut uudestaan palattua. Bioshock ynnä muut sen kaltaiset taasen tökkivät koska yliluonnolliset elementit häiritsevät. Tahtoisin hyvän, PELKÄN yksinpelin sisältävän nykyaikaan sijoittuvan fps-räiskinnän oikeasti mielenkiintoisella tarinalla ilman mitään yliluonnollisia turhuuksia, kiitos. (ja ei, cod sarjan yksinpeli kampanjat eivät täytä kriteerejä. Eivät toteutukseltaan eivätkä tarinaltaan)

Autoilut kiinnostavat edelleen, mutta niissäkin painotun realistisempaan suuntaan. Liian arcademainen autoilu ei vain nappaa.

Viimeaikojen parhaat pelikokemukset ovat tulleet seikkailu/tarinapainotteisemmalta osastolta. Red Dead Redemption ja Assassin's Creed  esmers ovat toimineet hyvin. Heavy Rain tekisi mieli ostaa. Dragon Age on pc:llä työn alla. Leveleiden/expan/uusien aseiden tms keräily ei enää samalla lailla iske. Lieko se nyt sitä aikuistumista :)
 Näistä tarinavetoisista peleistä vain uhkaa tulla joksikin aikaa pölynkerääjiä hyllyyn. RDR on vuoden parhaimpia julkaisuja, mutta olenko koskenut siihen juurikaan kesän jälkeen? En, koska muistan tarinan vielä sen verran hyvin ulkoa että ei ole ollut intoa pelailla stooria uudestaan läpi.

Omaa pelimakua tekisi myös mieli laajentaa tuosta nykyisestä, varsin "mainstreamista" vähän laajemmaksi. Nintendon pelit ovat minulle lähestulkoon täysi mysteeri, ja tähän ongelmaan aion puuttua ostamalla 3DS:n sen ilmestyessä. Ja olisihan tuolla PSN storessakin vaikka mitä kiinnostavaa, mutta ei ole vain saanut aikaiseksi ladata mitään pelejä kokeiluun. PC:lle olisi myös osteltavaa, jonkinasteinen strategiapeli kiinnostaisi ottaa testiin. Viimeisin naksuttelu mitä olen pelannut taisi olla Age of Empires 3. Muutenkin pelien suhteen on ennakkoluulottomampi ja uteliaampi kuin ennen.

12 tunnin työvuoron jälkeen aamuyöstä ei ole ehkä kaiken paras aika rueta inspiroimaan keskustelua laudalle, mutta yritetään nyt kuitenkin. Toivottavasti saitte ideasta kiinni.

Meikälläkin oli pelaaminen yhdessä vaiheessa aika paljon vähentynyt. Vähän harmitti, kun ei enää ollut niin HC geimeri fiilis :D Siihen aikaan tuli pelailtua aika paljon noita perus FPS räiskintöjä ja aloin vähän tutkimaan muitakin genrejä. ATM tulee pelailtua lähinnä seikkailuun painottunutta toimintaa ja autopelejä. Autopelien valoisat puolet tuli oikeastaan yllätyksenä, kun ei skidinä napannu lainkaan, mutta nyt on vaikeaa päästää irti ohjaimesta Gran Turismoa pelatessa!

Oma pelimaku on vuosien varrella muokkautunut vain jonkin verran. Käyttäisin ehkä sanaa "jalostunut".

Pienenä nassikkana Mega Man -seikkailut ja Mariot tekivät kauppansa, mutta minulla oli intoa pelata kavereiden kanssa myös EA:n ensimmäisiä NHL-pelejä ja Double Dragonin ja Final Fightin kaltaisia eteneviä mätkintöjä. Lapsuuden suosikkisarja oli silti ehdottomasti Mega Man. Vielä NES-aikakaudella jokainen uusi MM-julkaisu oli suuri tapaus.

Playstation-aikakausi aloitti omalla kohdallani intoilun racing-genrestä. Näin livenä Colin Mcrae Rallyn ja Gran Turismon, ja se oli menoa se. Menoa vauhdittamaan hankittiin vielä Mad Catzin halpisratti, joka siihen aikaan tosin tuntui hyvinkin ylelliseltä kapineelta.

Ajopelien lisäksi PS1/N64-aikakautena pelasin paljon räiskintöjä, näitä tosin lähinnä moninpeleinä. Goldeneye 007 ja Perfect Dark varsinkin varastivat huikean kasan vapaa-aikaa. Varmasti tuttu tarina monelle.

SM64 ja N64-Zeldat säväyttivät myös ja tekivät samalla minusta astetta isomman Nintendo-miehen, joka ryhtyi odottelemaan mieluummin GameCubea kuin uutta Playstatonia.

GC/PS2/Xbox-aikakausi pudotti pelilistaltani melkein kokonaan Racing-pelit. Joitakin formuloita ja Gran Turismoja tuli pelattua, mutta määrät pysyivät edelliseen sukupolveen verrattuna varsin kohtuullisina. Tämä oli aikakausi, jolloin olin lähempänä kultaista HC-pelaajan arvonimeä: monenlaiset genret tekivät kauppansa, omistin kaikki kolme tehokonsolia ja uudet huippujulkaisut piti saada heti vaikka Prismasta seitsemällä kympillä.

Tämän aikakauden merkittävän sarja itselleni lienee Metal Gear Solid. Sekä 2 että 3 olivat hienoja kokemuksia, varsinkin ensimmäistä kertaa pelattuna. Myös Nintendo syyti GameCubelle monta sellaista peliä, joita tänä päivänä voi muistella erityisellä lämmöllä.

Nykyinen aikausi palautti ruokalistalle ajopelit, ja teki sen suurella volyymilla. Se sai hankkimaan myös uuden rattiohjaimen, vuosien ratittoman jakson jälkeen.

Nintendon omat pelit + racing -lienee taikasana, jos minun pitäisi määritellä oma tämän hetkinen pelimaku lyhyesti. Toki poikkeuksia tämän ulkopuolelta löytyy, mutta en ole enää edellissukupolven tapainen "lähes-HC", joka edes yritti pelata jokaista merkittävää peliä kaikilta konsoleilta.

Olen taantunut lähes halveksuttavaksi formuloilla rällästelijäksi, joka silloin tällöin ajamisen tauoilla ohjastaa Mariota liiketunnistusohjaimella heiluen. Olen siis jonkinlaista pelifoorumien pohjasakkaa.

Tärkeintä on, että hauskaa riittää.

Aika paljon on pelimaku muuttunut vuosien varrela. Eka konsolini oli NES, jolla lemppareita olivat tietysti tasoloikat ja run n' gun-toimintapelit. Inhosin roolipelejä yli kaiken, enkä halunnut koskea pitkällä tikullakaan genreen.

PS1:sen saatuani tykkäsin edelleen tasoloikista ja Crashit ja Spyrot maistuivat hyvin. Pleikkarille tuli ajan kuluessa hommattua paljon klassikoita ja en niinkään välittänyt genreistä, pelasin mikä vaikutti hyvältä. Roolipelit eivät vieläkään maistuneet vaan karsastin genreä aivan samalla tavalla, kuin NESin aikoina.

Jossain vaiheessa tuli lainattua kaverilta Grandia PS1:selle, kaveri sai sen tuputettua minulle vaikka en tykännytkään ropeista. Pelailin ensimmäistä kaupunkia ja jotenkin se klikkasi aivan yhtäkkiä. Suunnaton vapaus ja dialogin määrä NPC:den kanssa ilahduttivat ja peli vei täysin mennessään. Valikoissa räpeltäminen oli aluksi pakkopullaa, mutta myöhemmin siihen tottui. Grandiasta innostuneena tutustuin Final Fantasy-pelisarjaan ja olin aivan myyty. Hamstrasin lähes kaikki genren pelit, mitä vain oli saatavilla ja pitkään en tainnut muita pelejä pelaillakaan.

PS2:sella hommasin nostalgiahuuruissa Gradius 5:sen PS2:selle ja se vei minut välittömästi vaikeustasoiltaan karuihuin ja adrenaliinipitoisiin NES-aikoihin. Pelaaminen oli yhtäkkiä jännää ja hermojariistävää taitojen hiomista, aivan niinkuin olin siihen lapsuudessani tottunut. Gradius 5:sesta alkoi shmuppi-innostukseni uudestaan. Vasta Mushihimesaman ostettuani Xbox 360:lle flippasin genreen aivan totaalisesti. Mikään ei tuntunut enää yhtä jännittävältä kuin värikkäiden luotiryppäiden väistely hienojen 2D-grafiikoiden puitteissa. Enpä ole vastaavaa jännitystä kokenut ikinä missään pelissä, kun olin n. vuoden pelaamisen jälkeen satunnaisella runilla kohtalaisen varma, että nyt tulee läpäisy yhdellä krediitillä.

Nykyään pelimakuni on kutakuinkin seuraava: Xbox 360:sellä tulee pelattua pääosin shmuppeja ja DS:llä hakkaan ropeja ja muita omituisempia virityksiä. Mainstream-pelit eivät kiinnosta oikeastaan pätkääkään ja ei sitä oikein enää jaksa hypettää jotain tusina-CODeja ja AAA-suuruuksia, poikkeuksena kuitenkin Nintendon isoimmat tittelit, ne jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen.

Pelaajana olen tullut kyynisemmäksi viime vuosina, mutta onneksi löydän silti vieläkin itseä kiinnostavaa pelattavaa, voisi olla harrastus muuten aika kuollut. Pelottaa vaan kun pelimaku on sen verran pienten tekijöiden varassa, että mitä sitä keksisi jos nuo tekijät menisivät konkkaan. Todennäköisesti alkaisin täysipäiväiseksi retropelaajaksi ja kiroaisin nykypäivän yllätyksettömiä ja överikaupallisia peliteoksia.

Itsellänikin tuntuu pelaaminen muuttuvan. Ei oikein tiedä että mitä koko harrastuksesta pitäisi ajatella. Mielessä on käynyt myös että onko se jäämässä kohta kokonaan pois. Nykyään pelatessa alkaa vain lähinnä tuntumaan levottomalta ja mielessä pyörii että pitäisikö tehdä jotakin muuta. Toisaalta taas jotkut tulevat pelit herättävät kiinnostusta. Tiedä sitten...