Pelaajalauta

Teki mieli perustaa "ai että tää on hyvä -fiilis" -ketjun vastapainoksi "ai että tää ärsyttää/turhauttaa -fiilis" -ketju. Millaisissa kohdissa kiroatte pelin turhauduttuanne? Millaiset ratkaisut ärsyttävät niin, että peliohjain kohtaa seinän?

Tällä viikolla on tullut tutustuttua ja tahkottua Okamia, joten en pysty olemaan puhumatta mistään muusta. En kuitenkaan ala nyt sepostamaan mitään sen ihmeempiä Issunista, vaan päädyn haukkumaan sen tallennussysteemiä, joka on kohtalaisen tuttu monesta muustakin pelistä. Okamissahan peli tallennetaan taivaallisten peilien avulla, joita on ripoteltu sinne tänne pelimaailmaa.

Tallennusratkaisu on eritoten pelin ensimmäisessä luolassa onnistuttu suunnittelemaan todella huonosti. Ensimmäiseltä peililtä toiselle on matkaa on paljon ja siinä välissä on monen monta pahaa vastusta. Jos pelaaja kuolee juuri ennen peilille pääsyä, on kaikki vedettävä taas uudelleen. Eikä siinä mitään muuten, mutta kun Issun heittää aina vähän väliä läppää, ja välivideoita pukkaa ruutuun muutama. Siinä hermostuu toden teolla.

Ja onhan Okami helppo, mutta tuossa vaiheessa ainakin minä olin ihan uunona ensimmäistä kertaa, kun jouduin kamppailemaan sitä sipulioliota vastaan. Kesti vähän aikaa ennen kuin tajusin, mitä pitää tehdä.

Sama tallennusratkaisuhan löytyy monesta muustakin pelistä. En kuitenkaan itse ole quick saven puolella, vaan pidän enemmän viisaasta tallennusjärjestelmästä. Etenkin sellaisesta, mitä useimmissa Zeldoissa on käytetty. Tallentaa voi missä tahansa vaiheessa, mutta kuoltuasi aloitat joko luolaston sisäänkäynniltä tai viimeisen läpikuljetun oven takaa (jälkimmäinen vain luolastojen ulkopuolella). Se on minusta todella toimiva ratkaisu.

Turhauttavaa. Latasin tänään Worms: Armageddonin -> Viallinen. Latasin toisen kerran. Pääsen peliin sisään jne. Pääsen optionsiin, pääsen valitsemaan joukkueet. Sitten kun itse pelailun pitäisi alkaa, peli jumittuu ja jää vain musta näyttö. Vittu.

kaikki ns. klassikko retro pelit
oli ne kultaa omana aikanaan mutta ei niitä nykyään kestä.

en edes tajua miten olen muksuna vetänyt battletoadsin ihan rehellisesti viimeiseen kenttään asti.
yli kakskymppisenä koitin sitä emulaattorilla ja hermot meinasi mennä vaikka käytin ahkeraan save statea.
no läpi se meni mutta tuli todettua että sillon lapsena olin kyllä perkeleesti parempi pelaaja kuin nykyään.

muutenkin nuo retro pelit on jotain käsittämätöntä.
silloin ei haitannut tippaakaan että pelataan peliä monta tuntia ja kun continuet loppuu niin koko paska vaan alusta hymyssä suin.
sitten nykyään valitetaan että pelit on lyhkäsiä, ei ne ole, ne on inhimillisiä.

kuka nykyään jaksaisi vaikka halossa pelata jollain legendaryllä ja aina kun kuolee niin menisi continue ja kolme continueta ja sitten koko peli alusta.
kyllä haukuttaisiin niin epäreiluksi mutta tuollaisia ne pelit oli 80 ja 90 luvulla ja vieläkin niitä jaksetaan kehua ja itketään kun ennen oli pelattavuus niin timangia.
ei se ollut, aika vaan kultaa ne muistot.

nykypeleissä sitten vituttaa suunnattomasti täysin epäreilut kohdat.
esim sellaiset että oma hahmo kaatuu maahan osumasta ja juuri kun on pääsemässä ylös niin tulee lisää osumaa.
tai sitten sitä omaa hahmoa hakataan silloin kun se makaa maassa eikä mitään voi tehdä.
tuota on useammassakin pelissä ja kyllä pistää vituttamaan.

sitten sellaiset loparit joiden energiaa ei näe mistään niin ei tiedä tekeekö omat hyökkäykset ollenkaan vahinkoa.

autopeleissä kiskoilla kulkeva tekoälyttömyys joka ei välitä pelaajasta.
silloin koko peli on yhtä kärsimystä.
pätee myös moottoripyöriin, pelatkaa moto gp 06:sta xbox 360:llä legend tasolla ja kirotkaa koko peli alimpaan helvettiin.
mestaruus tuli tuollakin voitettua mutta ei siitä kyllä nauttinut, puhdasta masokismia se oli mutta kun oli pakko gamerscorea huorata.

uusimpana tuttavuutena pirates of the caribbean 360:llä.
mikä siinä on että tekoäly ei osaa pitää edes auttavasti hengissä niitä omia tyyppejä.
pakko hyppiä hahmosta toiseen että ne pysyy hengissä kun äijät vaan seisoo paikallaan samalla kun vihollinen antaa miekan heilua.

Tuo vanhojen pelien vaikeus on kyllä jotain käsittämätöntä. Pienenä niitä jaksoi pelata tunnista toiseen yrittäen yhä uudelleen ja uudelleen eteenpäin, vaikka vastustajat kirjaimellisesti potkivat pelihahmon Helvettiin. Nykyään taas niitä ei pysty pelaamaan kovinkaan kauan. Kai siinä on syynä nykyajan helppojen pelien rappioittaminen: kun on tottunut helppoon peliin, olettaa myös, että muutkin pelit on helppoja. Jollain masokistisella tavalla pidän kyllä peleistä, joissa on haastetta, kunhan se ei mene mahdottomuuksiin asti.

Minulle kaikki pelit ovat liian vaikeita. Olen aivan paska pelaaja. T: MasterTK:lle puolella kierroksella MKDS:ssä hävinnyt, joka luuli olevansa hyvä

Sama juttu osittain, vaikken TK:ta vastaan olekaan pelannut. Luulin olevani hyväkin Metroid Prime Huntersissa ja MKDS:ssä, kunnes pelasin niitä netissä. Sen jälkeen en olekaan niihin koskenut. Voi itku, kun kukaan ei enää pelaa Tony Hawk's American Sk8landiä DS:n Wi-Fi-verkossa.

Minua rasittaa vuoropohjaisissa taisteluissa se, kun vastustaja niittää sinulta sen hyökkäyksen avainhenkilön/hahmon juuri kriittisessä vaiheessa ja tiedät, että sitä tulee seuraamaan akuutti läskin tummuminen joukkueellesi. Tällainen tappojuhla vie kyllä pahimmat halut kokeilla uudelleen. Tässä vaiheessa meinaa ohjain kokea kovia. Myös liiallisuuksiin venytetyt luolastot ja tavaroiden loppuminen sen keskellä saavat sen reset-nappulan näyttämään ah-niin-kauniilta.

Kuitenkin jos puhumme ärsyttävistä asioista peleissä, voin kiteyttää kaiken yhteen nimeen: Navi.

"Hey. Listen!"

God of War ykkösen "evil kratoses" kohtaus Godilla.
God of War kakkosen "suojele" kääntäjää kohtaus.

Jos et noihin hajoa niin et sitten mihinkään.

Niin ja se Battletoadsin palloprätkä-ajelu loppuun ajetulla NES-padilla. Hubaa :rollaus:



Ja vaahtoaminen sikseen, mutta onhan nykypelit naurettavan helppoja. Tavallaan se on leppoisaa, mutta välillä palaa käämit kun pelissä ei edes näe kuolinanimaatiota kertaakaan. RE4 oli kiva, sillä lievä "kuole ja opi" käyrä sopi peliin kuin nappi otsaan. DMC-liikehdinnällä ja strafella se sekin peli olisi saatu vituiksi.

Ja vieläpä cooppina...

Battletoads on vielä helppoa kauraa ja pääsin sen läpi vielä näin monen vuoden jälkeenkin... Mutta Nintendon Batman. Sen viimeiset kentät ovat sairaita ja en usko, että sitä voi edes pelata läpi, vaikka näkisin omin silmin jonkun tekevän sen. Huippupeli silti ja edelleen paras ja ainoa hyvä Batman peli.

Ei Batmankaan vielä mitään ole Ninja Gaideniin verrattuna. Ja tosiaan tuo Battletoads oli mahdoton paskan ohjaimeni takia. Muissa peleissä se vielä meni, mutta siinä kohtaa piti painaa millin tarkasti kokoajan eri suuntiin.