Pelaajalauta

Varmasti tuttu tunne jokaiselle pelaajalle!

• Colin Mcrae Rally 2.0 (PS1)
  

... Kun hoksasin, että pelin erikoiskokeille tekemät sääennusteet voivat pettää!

• Zelda: Twilight Princess (Wii)

... Alkudemo! Kaikki näytti niin täydelliseltä ja ihanan realistiselta. Mieleen tuli vain voiko tämän parempaa peliä olla edes olemassa. Kertakaikkisen hieno fiilis.

• Metroid Prime (GC)

... Kun astuin Tallon 4:n maaperälle ja huomasin reittejä kaikkialla. Puhdas vetinen vehreys, eeppinen musiikki ja illuusio vapaudesta.

• Resident Evil 4 (GC)

... Telkeän itseni mökkiin sisään. Ulkopuolelta kuuluu moottorisahan ääntä! Ei kai vain....

• Metal Gear Solid (PS1)

... VPL:n demo. Damn....  :o  Hengitys höyryää, vartijat kuulevat lätäkköön osuvat askeleet. "To be continued"... TUOKAA MINULLE TÄMÄ PELI NYT HETI

Hyvä aihe!

Resident Evil 4 Wii Edition
Pitkästä aikaa tänään tunsin tuo tunteen kun aloitin pelaamaan Resident Evil 4 Wii Editionia. Heti aluksi mahtavat grafiikat pistivät silmään ja ensinmäisen taistelun jälkeen olin myyty. Peliä nyt takana ehkä se 5min :)


Tätä edellinen kerta taisi olla Mario Kart Double Dashia pelailessa. Nuorempana noita hetkiä tuli lähes joka pelin parissa mutta nykyään aina vain harvemmin. Prince of Persiat, Keenit, Populous 3...hyviä aikoja.

Rezin viides taso räjäytti pankin täysin, uskomaton kokemus!
Icon lopetus oli erittäin hieno ja tunnelmallinen, haikeat fiilikset jäi läpipeluun jälkeen.
Vanhoja ykköspleikkarin Final Fantasyja pelatessa tuli usein juuri tällainen tunne, kun yksinkertaisesti ei vain pystynyt lopettamaan pelaamista  :lol:

FF8:issa oli integroitu törkeen siististi GCI-videot ja itse pelaaminen. Hemmetti se alun junaosuus oli niin makee. Square teki upeaa työtä pitäessään tyylin niin eheänä! Squall on lisäksi yksi siisteimpiä pelihahmoja koskaan; syrjäänvetäytyvä, surumielinen ja välinpitämätön alussa, mutta kasvaa tarinan edetessä henkisesti aivan älyttömästi.

Kasissa myös "salamurhaa" edeltäneet ja sen jälkeen tapahtuneet asiat toivat "ai että mikä peli" tunteet pintaan. Hyvin, hyvin elokuvamaista.

Rinoa: Gosh, you're such a pessimist. There are no guarantees in the future. That's why TODAY, the time we have now, is important. Squall, we wanna help you, as much as we can, for as long as we can. We all love you. There, I said it. Please don't freak out. We just wanna live, y'know, live through this time with you, together.
Squall: ...Together...?
Rinoa: Keep it in the back of your mind. Call on us whenever you need to. We'll be waiting.

Super Smash Bros. Melee heti alkudemon jälkeen, ja vielä enemmän, kun pääsin pelaamaan. ;)

The Legend of Zelda: WW kun pääsin ensimmäistä kertaa seilaamaan merellä; "Pääseekö tuonne kaukaiselle saarelle oikeasti?".

Shadow of the Colossus kun kohtasin 13. kolossin, paras kolossi koko pelissä.

Half-life 2 kun näin grafiikat, tunsin fysiikat ja kuulin (mahtavat) äänet.

• Halo: Combat Evolved (co-op)

Ensimmäinen kenttä oli ihan perussettiä. Mutta kun päästiin toiseen kenttään. Silmien eteen avautui kauniin vihreä kenttä. Piirtoetäisyyttä oli enemmän kuin laki sallii. Maisemien tuijotus kostautui, sillä ei aikaakaan kun Covenant -lauma oli kimpussa. Ja ah sitä fiilistä kun hyppäsin Warthogin rattiin ja kaveri nappasi lavalla olevan minigunin. Päristeltiin ympäri niittyjä, puroja ja kallion kielekkeitä lahdaten vihuja. Veri lensi ja nauru raikasi. Silent Carthographer, Assault on the control room ja se toinen lumikenttä tarjosivat samanlaiset ihanat fiilikset. En ole pelannut mitään peliä niin paljon elämässäni.

• Grand Theft Auto

Kokeilin tätä ekaa kertaa kaverin luona. Olin ihan ihmeissäni, voiko näin realistista peliä ollakaan? Voinko tosiaan ottaa tuon auton ja ajaa tuon mummolauman yli? Cool! Vice Cityn ilmestyessä ostin sen heti ja kiinnostuin myös juonesta. Vasta näin vanhempana Scarface -elokyvan yms. jälkeen tajuaa kuinka hieno peli Vice City oli. Tapahtumapaikka ja kaikki olivat aivan loistavia.

• Xbox Live

Xbox Live ei ole peli, mutta pakko antaa sille kunniamaininta. Niin suuri asia se on ollut minun pelihistoriassani. Kun reilut kaksi vuotta sitten sain Liven, en täysin ymmärtänyt sen hienouksia. Käsittämättömän hienoa, että istuin aamu viideltä sängylläni ja pelailin jonkun kouvolalaisen tyypin kanssa. Peli-innon lopahtaessa ollaan vaan idlattu jonkun pelin lobbyssa ja puhuttu ties mistä. Klaaniin olen liittynyt ja ollaan oltu pian pari vuotta pystyssä. Jäsenet hajaantuvat lukioikäisistä opiskelijoista reiluun nelikymppiseen opettajaan. Tiiviistä peliporukasta on tullut ihan oikeita kavereita. Ensi kuun alussa järjestetään täällä meillä päin luultavasti pienet ryyppykestit  8) Hienosti on Microsoft tuonut nettipelaamisen konsoleille!

Hyvä esimerkki siitä miten topikkeja ei tulisi nimetä.


Niin, ja jokaisessa pelissä joko topikissa kuvattu tunne tai vastakohta "ei jeesus mitä paskaa" tulee ainakin kerran esiin.

Half Life 2 koko pelin ajan. Koko ajan oli odotettava suurella jännityksellä, että mitä seuraavaksi tapahtuu. Pelissä ei oikeastaan ainuttakaan paskaa kohtaa ja kaikki tuntui minulle todella freshiltä - koko pelin ajan.

Phoenix Wright: Ace Attorney on ihan tajuttoman hyvä peli. Dialogi rokkaa sukan jos toisenkin, hahmot ovat kaikki ikimuistettavia ja... no, kaikki tietävät sen orgastisen tunteen, kun on oikeasti perillä asioista ristikuulustelussa ja tietää mitä tuleman pitää ja miten homma handlataan kotiin. Peli on kirjoitettu todella hienosti, mutta imo en olisi edes välittänyt viidennestä keissistä. Neloskeissin loppu oli yksinkertaisesti niin hieno. Tai eihän siinä mitään niin kovinkaan hienoa ole, mutta loppu tuntui olevan oikeassa paikassa siinä kohtaa. Vitosta en ole edes vielä lopettanut. Ei vaan kiinnosta.

Shadow of the Colossus on peli jota olen pelannut enemmän ilman ohjainta, kuin ohjaimen kanssa.

Well think about that.


Onhan nuita varmaan joka pelissä enemmän tai vähemmän, mutta ei niitä kaikkia jaksa listata.

Varmaanki "kovimmat" tollaset fiilikset on tullu The Wind Wakerin kanssa.

Sitä ku oli niin lujaa haukuttu huonoimmaksi 3d Tseldaksi ja sillai, yllätyin tosi positiivisesti ja kyllähän tämä nyt Twiligh Princessiä ja Majora's Maskia aina vie niin ku huvitta.

Sitte toinen on varmaan ollu God of Warin kanssa, ajattelin ku se nyt oli kuulemma niin mahtava peli niin mäki koitan. Ja aluksi se vähä tuntu pettymykseltä, mutta sitte ku se sitä lähti oikein kunnolla se peli liikkeelle niin oli aivan mahtava. Odotin kyllä hyvää peliä, mutten niin hyvää ku GoW oli.

GTA: San Andreas
- Ensi kertaa pelatessa nappasi Motocross-pyörän kyytiin, talla pohjaan ja ajeli teitä pitkin törmäämättä mihinkään. Tuli tunne kuin olisi tehnyt tätä ennenkin. Vauhdinhurman sai tuossa kyllä hyvin kokea. Aika hyvät fiilikset tuosta sai. Myöhemmin tuota kokeili uudestaan, ei tuntunut enää aivan samalta, ensi kerta oli paras.

Onhan näitä loistofiiliksiä varmasti koettua ennenkin ja monen pelin kanssa, mutta ei nyt kaikkia ehdottomia tule mieleen. Toki jääkiekkoa ja jalkapalloa pelatessa tehdessään aivan loistavan komean maalin, tuntuu että "onpas tämä mahtavaa".

Onhan noita paljon, mutta nyt päällimmäisenä tulee eilinen kokemus mieleen:

Forza Motorsport 2. Pelasin time trialin viimeistä osaa, Nürburgring Nordschleifea ja Porsche kulki niin kovaa että pelotti mutta silti meni sinne minne halusinkin sen menevän. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että peliin uhratut eurot olivat todella hyvä sijoitus!

Täytyy miettiä lisää näitä. Tulee oikein hyvälle tuulelle kun muistelee parhaimpia pelikokemuksia.

Phoenix on oikeasti peli, jossa näitä hetkiä tulee alituiseen, ja edelleen, eikä siitä voi liiaksi toitottaa. Ensimmäisen raon löytäminen tiukasta todistuksesta(musiikki), minkä vain keissin voittaminen(musiikki), mikä vain juonenkäänne(musiikki), juurikin neloskeissin loppu(Edgeyn Whooooooooop-huuto on jollain hassulla tavalla liikuttavinta ikinä) ja moni muu. Tänäänkin pelasin ykköstä pitkästä aikaa junassa, ja olin ihan yhtä fiiliksissä kuin ensimmäisellä pelikerralla(nyt taidetaan mennä kolmatta, ja neloskeissiä pelasin). Oli mukava pitkästä aikaa kuulla aitoa ja alkuperäistä Objection-teemaa, kuten muitakin salibiisejä, kun on pitkään kuunnellut kakkosen musiikkitarjontaa.

Vitoskeissiä ei silti kannata myöskään aliarvioida. Se lähtee hitaasti liikkeelle, ja on aika pitkä, mutta äityy lopussa varsin eeppiseksi ja tuo taattua tyydytystä. Täysiveristä Wright-matskua.

Ace Combat 6:sen demo.

En tiedä mikä tuossa viehättää niin kovasti. Suihkarit ja lentsikat ja suunnilleen kaikki niihin liittyvä tuntuvat typeriltä ja tylsiltä ja Top Gun on aika kamala elokuva. Silti en voi olla pelaamatta tuota puolen tunnin pituista demoa hymy kasvoilla.

Ehkä se juttu on siinä, että Ace Combat-sarja on oikeastaan sitä vihollisten poksauttelua kauniin sinisellä taivaalla. Motivaatiot viholliskoneiden räjäyttämiseen, viholliset, paikat ja sellaisten vaihtelevat, mutta varsinainen peli on sitä samaa, aivan hitsin toimivaa lentelyä ja ammuskelua. Ja nyt pelisarja vihdoinkin näyttää oikeasti hyvälle (tykkään lentää demossa heti alussa parin viholliskoneen ohitse, tehdä täyskäännöksen ja nähdä taivaan täynnää pieniä koneita, ohjuksia ja niiden savuvanoja).

Vielä erikoismainintaa REZin kolmoskentälle, josta löytyy pelin parhain kappale ja se miten Dual Shock lähtee kentän alun jälkeen tärisemään aivan jumalattomasti kappaleen tahtiin.
Ja pakko kuitata vielä Sarkonin jutut Half-Life 2:sta. Tulisi jo lokakuu ja Orange Box.

se kun sain pleikkarin ja laitoin demolevyn koneeseen
kun ne demo valikot tuli ja valitsi jonkun demon niin ohjain tärisi käsissä.
siis whoa.
se oli mahtavaa ja vielä upeampaa kun pääsi pelaamaan tekken 3:n ja gran turismon demoa, perkele kun oli upeaa matskua.
silloin gt voitti pc:n autopelit sekä ajettavuudessa että grafiikassa, oi niitä aikoja.

toinen on se kun sain ps2:n ja koitin ssx:n demoa.
se kyllä loksautti leuan lattiaan, voitte kuvitella miltä se peli näytti minun silmissäni kun oli ennen pelannut jotain kämäistä cool boardersia ykkös pleikkarilla.
pelkästään se radan esittely oli jotain ennennäkemätöntä.
upeat kamera ajot, vielä upeampi grafiikka ja valaistus efektit, fiilikset kattoon nostava musiikki ja se juontaja molottamassa jotain siitä radasta ranskan kielellä.(ainakin luulen että se oli ranskaa)

entäs sitten gran turismo kolmosen pelaaminen.
graafinen hyppy oli niin iso että niitä samoja ratoja joita oli aiemmissa osissa ajanut tuhansia kierroksia ei meinannut enää tunnistaa.
ainakin puolet uramoodista tuli ihmeteltyä että miten se peli voi näyttää niin hyvältä.

tai metal gear solid kakkosen alkuintro ja kaikki välipätkät.
sade ja tunnelma heti alusta lähtien, upeat sisätilat ja se yksityiskohtien määrä oli jotain mahtavaa.
ammu vartijan radiota ja se menee rikki eikä vartija voi kutsua apua, ammu vartijaa jalkaan ja naura paskaisesti kun se yrittää nilkuttaa karkuun.
harhauta niitä naisten kuvilla, vedä leukoja niin voimat kasvaa, ole liian kauan sateessa ja snake saa flunnsan.
lista jatkuu todella pitkään.

Huh. Hankin pelin muistaakseni vasta viime vuonna ja kaikki mainitsemasi tiputti siltikin leuan kerta toisensa jälkeen. Olin sitä paitsi pelannut MGS3:n läpi parikin kertaa, enkä uskonut että kakkonen mitään hämmästyttävää tarjoaisi. Alkudemo. Wow. Se kun pääsi pelaamaan WOW! Sade, kaikki muut animaatiot, yleinen sulavuus... ihan kaikki näytti ja tuntui uskomattomalta.

Ja Okami. Anteeksi että mainitsin, sillä en muista ainuttakaan kunnollista "ai että tää on hyvä" fiilistä. Se fiilis on päällä koko ajan kun pelaa. Audiovisuaalisesti upeinta mitä PS2:lla on, IMO. Piste.

Gears of War
Kun GeoWia ensimmäisen kerran pelasin, mietin, että eipä tylsempää peliä olla keksitty. Tuntui, että James Bond - World is not enough -peli pisti paremmaksi.
Kunnes mukaan tuli moottorisaha. "Press X", vai mikä se nappi nyt olikaan ja.. AI että tää on hyvä!
Se oli kyllä jotain niin brutaalia ja miehekästä. Suorastaan äijämäistä toimintaa! Hype, hype.

RE4
Tarina alkaa Lontoosta, kun löysin vihdoinkin kauan havittelemani RE4-originaaliversion (K15!), kun tuohon platinaan olen niin pahasti jo kyllästynyt.
Takaisin Suomessa peli heti ensimmäisenä Pleikkariin, levykelkka sisään ja rento asento. 

”New game”

Kun epämääräinen ääni mörisee ”Resident Eeeeevil, FOUR.”, tuli kyllä semmoinen olo, että vastassa on mahtavaa tavaraa.

Ja se vielä aseiden ja kyläläisten välinen suhde. Ai että tää (räiskintä) on hyvä! En ole kyllä mahtavampaa peliä pitkään aikaan kokenut.

Silent Hill 2
Peli, joka ei ikinä unohdu. Ensimmäistä kertaa pelattaessa tunnelma oli jotain niin uniikkia ja mahtavaa. Kun konsoli litettiin kiinni kolmen tunnin pelaamisen jälkeen, "Ai että se oli hyvä".

Metal Gear Solid -demo
Kuultuani tästä jostain mahtavasta ja maailmaa mullistavasta pelistä otin itseäni niskasta kiinni ja päätin kokeilla tämän pelin PC-demoa.
Vaikka peli oli jäänyt kokonaan tuntemattomaksi ennen kokeilua, se iski ja kovaa. Sneikin hengitys huurua, grafiikka on mahtavaa, musiikki on jotain ihan muuta aikalaisiinsa verrattuna ja ne niin mahtavat radiokeskustelut.
MGS oli(/on) peli, josta ei voinut olla pitämättä.


Näitä hetkiä voisi luetella vielä Snake Eaterin, Sons of Libertyn ja Silent Hill 3:n muodossa, mutta kyllä kai tämäkin riittää.

Ehdottomasti Pro Evolution Soccer 4. Olin juuri voittamassa jollakin rupumaalla Brasiliaa Cupin finaalissa, kun vanha ja rutiseva PS2:ni tilttasi. Peliä oli pelattu 87 minuuttia.

Mutta jos totta puhutaan, niin enpä ole ihan äskettäin kokenut näitä superfiilareita nostattavia pelejä. LocoRoco, Daxter ja Phoenix Wright tulevat nyt mieleen päällimmäisinä. Piakkoin Super Mario Galaxy on varmasti myös hyvä ehdokas.

Ylistän selvästi tätä peliä enemmän kuin mitään muuta, enkä nähtävästikään puhu juuri mistään muusta. Mutta sehän vain osoittaa, kuinka hyvä peli on kyseessä. Puhun tietenkin Phoenix Wright: Ace Attorney: Trials and Tribulationsistä, joka oikeasti räjäytti DS-pankin. Vielä ei ole tullut vastaan parempaa taskuun mahtuvaa peliä.

On vaikea sanoa yksittäistä hetkeä, jolloin olisi kokenut "ai että tää on hyvä" -fiiliksen, koska sellaisia tuli lähes sekunnin välein. Jokainen pienikin dialogin pätkä, jokainen upea sprite-animaatio, jokaisen pienenkin ratkaisun löytäminen, jokainen uusi juonenkäänne ja jokainen kokonaisuuden ymmärtäminen ja arvaaminen nostatti peliä entisestään. Lähes koko ajan oli mielessä juuri tuo lause, "ai että tää on hyvä", eikä se ole lähtenyt mielestä vieläkään, vaikka peli on pelattu läpi. Ja pelihän oli pakko pelata mahdollisimman nopeasti läpi, koska se kuumotteli koko ajan mielessä. Kokonaisvaltaisesti totaalisen koukuttava ja loistava peli.

Minulle ne hetket tulivat voimakkaimmin, kun musiikki pyörähti soimaan. Ei mikä tahansa musiikki, yleensä jokin niistä viipyilevistä. Ne viipyvät vielä senkin jälkeen, kun pelin laskee kädestään. En pystynyt pelaamaan Trials & Tribulationsia nopeasti, oli pakko viivyttää sitä vielä hetki...

Olen samaa mieltä musiikkien suhteen. Niitä jäi välillä vain kuuntelemaan, kun pelkäsi, että hetken päästä seuraa hiljaisuus. Ei sillä, kyllä ne hiljaisetkin kohdat toimivat äärimmäisen hyvin.

Minun oli pakko pelata peli läpi mahdollisimman nopeasti, sillä en tahtonut, että T&T häiritsisi yo-kokeeseen valmistautumista enempää kuin mitä se jo teki.

Asiaan: Nyt on 8 tuntia Okamia takana ja "ai että tää on hyvä" -fiiliksiä on läjäpäin takana. Heti alkuun alkudemo antoi kyseisen käsityksen ja heti kun näin pelin liikkeessä, ajattelin, että voi mahoton, miten hyvä peli onkaan kyseessä. Amaterasun liikkuminen japanilaisen taiteen maailmassa on jotain uskomatonta ja erittäin hienoa. Neljän tunnin aikana en ole pettynyt kuin alhaiseen vaikeusasteeseen ja Issunin Navimaiseen ärsyttävyyteen. Muutoin on ollut kaikki kohdallaan ja fiilikset pinnassa.

Jokaisen pelin läpäistyäni tunnen saaneni jotakin aikaan ja se tuntuu hyvälle. Myös jokaisen vittumaisen kohdan selvittäminen pelissä saa aikaan hyvän mielen.

Silloin kun hävisin MasterTK:lle puolella kierroksella Mario Kart DS:ssä. :)

Minäkin hävisin TK:lle F-Zero X:ssa... no, aika runsaasti. Tuntui aika hassulta.

Tänään Skaten demon parissa kun FlickIt alkoi viimeinkin sujumaan. Ihan eri fiilis tehdä temppuja kuin Haukoissa kun kunnon temppukombojen tekemisen eteen täytyy tehdä kunnolla töitä. Täytyy mennä ensi viikolla kauppaan ostamaan.

Skate iski täälläkin. Ensimmäinen yli 2000 kombo oli jotain aivan mahtavaa. Peli näyttääkin vielä niin vitun tyylikkäältä hidastuksissa joita voi itse säätää. Nousu ramppia ylös kun aurinko alkaa paistamaan ja älyttömät temput siihen perään niin johan kelepaa. Haukka on tapettu. Ja se kopioi seuraavassa osassa kaiken.

Musakin kuulosti demossa hyvältä.

Twilight Princessissä kun sai vihdoin maistaa Yeton tarjoamaa valmista soppaa.

Shadow of the Colossus oli puhdasta "ai että tää on hyvä" fiilistä loppuun asti. Musiikki, tunnelma, kolossit, joygasms.