Jokainen pienikin dialogin pätkä, jokainen upea sprite-animaatio, jokaisen pienenkin ratkaisun löytäminen, jokainen uusi juonenkäänne ja jokainen kokonaisuuden ymmärtäminen ja arvaaminen nostatti peliä entisestään. Lähes koko ajan oli mielessä juuri tuo lause, "ai että tää on hyvä", eikä se ole lähtenyt mielestä vieläkään, vaikka peli on pelattu läpi. Ja pelihän oli pakko pelata mahdollisimman nopeasti läpi, koska se kuumotteli koko ajan mielessä.
Minulle ne hetket tulivat voimakkaimmin, kun musiikki pyörähti soimaan. Ei mikä tahansa musiikki, yleensä jokin niistä viipyilevistä. Ne viipyvät vielä senkin jälkeen, kun pelin laskee kädestään. En pystynyt pelaamaan Trials & Tribulationsia nopeasti, oli pakko viivyttää sitä vielä hetki...