Pelaajalauta

Ratchet and Clank: tools of destruction on kerrassaan erinomainen peli. Jatkuvasti uutta pelaajan eteen heittävä räiskintäseikkailu sai pahoilleen siitä, etten ole tutustunut millään tavoin sarjan aiempiin osiin. Jos ne ovat lähellekään niin mainioita kuin tämä osa, niin menetys on suuri jos ne täysin missaan.

Aloitetaan kehuista suurimmasta, eli audiovisuaalisesta toteutuksesta. Se on luokkaa käsittämättömän hieno. Supersulava animointi herättää pixar-henkisen maailman eloon, ja pelaajan ihasteltavaksi tarjotaan jatkuvasti käsittämättömän makean näköistä maisemaa. Kun luo silmäyksen futuristiseen kaupunkiin ja huomaa taivaalla lentelevät leijuautot ja kymmenet vastaavat yksityiskohdat, huomaa miten paljon ympäristöihin on nähty vaivaa. Osaa kentistä vaivaa ajoittain pieni kliinisyys, mutta ongelma ei ole iso ja lähinnä pelin ulkoasun suhteen ainoa asia mistä vähän voi nipottaa.

3D-Marioiden haastajaksi tästä ei ole, sillä vain aniharvoin päästää tasoloikkimaan kunnolla. Peli painii muikeine aseineen ja erikoisesineineen tyystin muussa sarjassa. Mario Galaxyn tietynlaista puhdasta elegenssia ei samoissa määrin löydy, mutta viihdyttävyyasteikossa mennäänkin ohi. Toinen toistaan tulivoimaisemmat aseet avautuvat vähitellen pelaajan käyttöön ja loppupuolella peliä saa jo toden teolla räimiä pysyäkseen hengissä.

Oiva huumori värittää juonta. Kerrankin kotimaista ääninäyttelyä kuuntelee pelissä ilokseen, sillä dubbaus lähes vetää vertoja oikeille piirretyille. Meininki on sopivan kevyttä ja pelin henkeen muutenkin erittäin hyvin sopivaa. Lempihahmoksi nousi vihreässä puvussa mukamas sankaroiva kapteeni Qwark, jolle on kirjoitettu monen monta hauskaa repliikkiä seikkailun varrelle.

Peruspelimekaniikka on enimmäkseen erittäin hyvässä kunnossa, ja seikkailun sekä räiskinnän yhdistelmää jaksaa pelata isommissakin sessioissa. Ärsyynnyin ainoastaan melko harvakseltaan esiintyvissä minipeleissä. Vaikka eivät niin vaikeita olleetkaan, niin mielestäni lentopeli ja hakkerointipeli olisi voitu jättää kokonaan tästä pois. Ei varsinkaan avaruuslentelyn toteutus heikkoa ole, mutta aina moisen kentän kohdalla silti toivoin että se loppuisi mahdollisimman nopeasti ja pääsisi takaisin pääpelimuodon ääreen.

Erillisiä vaikeustasoja ei ole, mistä diggaan aina. Vaikeusaste on vähän helppoon päin kallellaan, sillä oma pelini eteni koko ajan sujuvasti eikä suuria takapakkeja tullut missään vaiheessa. Peli on reilu, ja tallentelee tilannetta tiheään.


Ysihän tälle on ensimmäisen läpipeluun perusteella lätkäistävä. Onko lisäosakin yhtä rautainen paketti?

Suhteessa hieman enemmän puzzleja eikä keskity aivan niin hirveästi siihen ammuskelupuoleen. Tools of Destructionissa on roimasti enemmän uudelleenpelattavuusarvoa. Q4B:n vetää läpi kerran, maksimissaan kaksi ja siinäpä sitä paketin tarjontaa onkin koettu jo tarpeeksi muutamaksi vuodeksi. Tools of Destructionia voisi kuvitella pelaavansa silloin tällöin parin läpipeluukerran jälkeenkin. Lisäosa on sinänsä ihan laadukkaasti toteutettu, mutta olis voinut olla hieman pidempikin ja kenttienkin olisi suonut olla vähemmän suoraviivaisia. Eli on kyllä viihdyttävä, mutta kannattaa yrittää saada mieluummin levyversio jostain halvalla kuin tuhlata enemmän rahaa ladattavaan vastineeseen.



Mikäli vain mahdollista, kannattaa toki pelata aikaisempiakin sarjan pelejä. Deadlocked, joka on siis viimeinen PS2:lle julkaistu Ratchet (jos PSP-to-PS2 -porttausta, eli Size Mattersia, ei lasketa), kannattaa ehkä suosiolla jättää väliin, sillä se on alusta loppuun asti pelkkää räiskintää, ympäristöistäkin puuttuu persoonaa. Eka, toka ja kolmas Ratchet ovatkin sitten PS2:n parhaimmistoa peleinä, ehkäpä jopa jossain määrin parempia kuin Tools of Destruction. Ne muuttuvat asteittain enemmän ja enemmän räiskinnäksi, mutta neljättä osaa edeltävät Ratchetit pitävät kuitenkin hypi-pompi-pelattavuudenkin selkeästi osana kyseisiä pelejä. Henk. koht. suosikki on kolmas Up Your Arsenal, mutta osa pitää ensimmäistä osaa parhaana, koska sen painotus on hieman enemmän siinä seikkailussa (60-40), siinä missä kolmannessa osassa se on ehkäpä toisin päin.

Loistavia pelejähän nuo Ratchet & Clankit ovat, ainakin ekat kaksi peliä. Sarjan ensimmäiset osat on tullut tahkottua läpi, mutta sen jälkeen sarjaa ei ole pahemmin tullut pelattua. Kolmososa oli muistaakseni vielä hyvä, mutta sen jälkeen meno alkoi mennä vähän tylsään suuntaan. Pelit rupesivat painottumaan liikaa taisteluun, ja vaikka se onkin aina ollut suuressa osassa, niin pelkkä gladiaattoriteema ei oikein innostanut. Ekat kaksi peliä kuuluvat tosiaan PS2:n parhaimmistoon, vaikka nykyään hyllystä löytyykin enään se ensimmäinen. Käsittääkseni tämä Tools of Destruction on kuitenkin jonkunasteinen paluu sarjan juurille, joten jossakin vaiheessa se pitäisi kyllä hankkia, varsinkin kun nyt irtoaa kyllä aika halvalla hinnalla.

Qwark on tosiaan aika loistava hahmo ja onhan tämä muutenkin sarja aika täynnä niitä. Kentät ovat myöskin todella hauskoja ja upeita. Parhaiten mieleen on jäänyt varmaan ykkösen Metropolis-kenttä sekä paratiisisaari-kenttä.

Tuota Quest for Booty -lisäriä en ole pelannut, mutta sarjan ensimmäsiä osia voi kyllä varauksetta suositella. Ja eikös Imsomniac suunnittele jatkoa sarjalle taas? Voisi tuon ToD:n demon ainakin latailla taas, ja varmaan ostaa jahka rahatilanne paranee.

Kyllä, tosin jotkut lähteet sanovat, että ennen varsinaista R&C Future 2:sta julkaistaisiin vielä 1-2 pienempää Quest For Bootyn kaltaista lisäosaa, joten tänä vuonna sitä ei vielä nähtäisi. Välttämättä. Mutta tosiaan, Q4B:n lopussa on joku To Be Continued 2009 teksti, joten tänä vuonna tulee kyllä jonkinlaista jatkoa.

Offarina heitän että tuo Quest for Booty tyylinen pikkupeli on ihan paskaa. Tehkää nyt helvetti kunnon peli, eikä mitään pikkupaskaa.

Ainiin melkeimpä unohdin, olen pelaillut viimeksi Kung Fu Pandaa, vitun perseestä.

Ei tuo mitään pikkupaskaa ole. Lyhyempi kuin pääpelit, kyllä, mutta hintakin on periaatteessa vain 1/3-1/4 niiden hinnasta (kestoakin saman verran, eli pääpelit kestävät n. 12-15h, Q4B sen 3-5h, taidoista ja pelitavasta riippuen). Meno on muuten aikalailla yhtä laadukasta.

Kyllä se Q4B oli aika säälittävä "peli". Näkisin, että nuoremmalle pelaajakunnalle ihan passeli kokemus, mutta ei tuota nyt kenellekään silti voi suositella. Todella riisuttu tapaus ja helppoakin helpompi.

Itselle Toolsikaan ei enää auennut kun kaikki muut sarjan osat olin läpäissyt. Hyvä pelisarja ja varsinkin ykkönen oli loistava ja aikanaan yksi hienoimmista peleistä mitä oli nähnyt. Siltikin aina jatko-osat tuntuivat enemmän lisälevyiltä, vaikka niitä mielellään tahkosi kun kaveri osti ne aina uutena kaupasta  :lol:

No kakkonen ei kyllä todellakaan tuntunut miltään lisälevyltä, sehän paransi ykkösestä joka osa-alueella. Kolmonen oli jo kyllä oikeasti lisälevymäinen, mutta silti kova teos. Siinä mentiin kenttäsuunnittelussa heikompaan suuntaan eikä mitään varsinaisia uudistuksia ollut muistaakseni lainkaan, joten kakkonen on kyllä ykkönen PS2:n Ratcheteista. Eikun joo, olihan siinä moninpeli verkkopeliä myöten, joka varmasti oli suurena syynä yksinpelin suoraviivaistumiseen ja ohenemiseen kakkoseen verrattuna.
Gladiaattoria en ole jaksanut pelata puoleen väliinkään, mutta se olikin ihan täysi väliprojekti. ToD oli taas huippupeli ja Quest for Booty erittäin hyvä välipala pilkkahinnalla seuraavaa odotellessa.