kep
Jäsen
Viestejä: 807
Basaaripisteet: 0
Hemmetin hyvä topic!
Pakko valita vuosi 1998
Tällöin julkaistiin kolme merkkiteosta, jotka muovasivat olennaisesti pelimakuani ja joltain osin muutti peleissä arvostamiani asioita:
Metal Gear Solid
Solid Snaken tarina PS1:llä opetti vaatimaan enemmän peliltä tarinankerronnallisesti kuin "etsi prinsessa, mene linnaan, prinsessa ei ole ensimmäisessä linnassa, mene toiseen linnaan, jne." Yhdisti elokuvallisen tarinankerronnan peleihin ja oli ensimmäisiä pelejä(ellei jopa ensimmäinen?) jotka tekivät välianimaatiot suoraan pelimoottorissa. Graafisesti järkyttävän komea peli aikoinaan, joka käytännössä loi uuden alagenren 3rd-person shootereiden/seikkailupelien alle.
International Superstar Soccer 98 Pro
Kaikki sen tiesivät aikoinaan, Fifat olivat ainoita futispelejä joita kannatti pelata. Saksipotkut puolesta kentästä ja vaparit kolmestakympistä yläpeltiin olivat arkipäivää, kunnes tutustuin Japanin ihmemiehien vaihtoehtoiseen futissarjaan. Fifassa oli lisenssit ja kaikki pelattavuuden ulkopuolinen osa enemmän kuin kunnossa, mutta ISS:ssa oli kunnossa se tärkein: sen pelattavuudesta löytyi aivan uudenlaista syvyyttä ja toimivuutta. Myöhemmin Pro Evolution Socceriksi muuttunut sarja opetti vaatimaan peleiltä korkeiden tuotantoarvojen ja paskojen lisensoitujen menu-musiikkien sijaan ennen kaikkea pelattavuutta.
Half-Life
FPS-pelien merkkiteos opetti että sen genren peleihin pystyi ymppäämään mukaan vahvan tarinan kaiken räiskinnän kylkeen. Kaikki tasohyppely tässä pelissähän on vieläkin sitä vetisintä persepaskaa mitä tältä puolelta Turkua löytyy, mutta kaikki muu tässä paketissa olikin kohdillaan. Tunnelmallinen teos, joka venytti genrerajoja.
Missähän Suomi olisi, jos 1939 olisi ollut rajalla 300 000 dosenttia.
-Gba
Katsoppas kirjoitusasuasi ja vertaa minuun. Itse olen viisitoista vuotias joten älä tule ruikuttamaan, piste.
-IceCold
tallennettu
JayeizH
Kiistely on turhaa mutta hauskaa
Jäsen
Viestejä: 4 711
Basaaripisteet: 2
Tätä piti oikein miettiä. Enkä vieläkään ole oikein varma.
Olen ostanut SNESistä eteen päin joka konsolin itse (SNESin ostaessani taisin olla...11v, ehkä 12v.). Muistan vielä fiiliksen tilanteen kun katsoin auton takapenkillä juuri ostettua konsoli pakettia ja odotin että pääsen kotiin. Samoin muistan GC:n oston ja oikeastaan kaikkien muidenkin. Ironisesti merkitsevin konsoli oli N64, jonka ostoa en muista millään...Mutta sen muistan kun näin TV:stä N64:n mainoksen ensi kertaa. Ohjelma taisi olla Viton peliohjelma, jonka nauhoitin ja sitten tätä N64:n ensimmäistä "traileria" tai demo kokoelma pätkää katsottiin uudestaan ja uudestaan. Tämä varmaan tapahtui -96, mutta -97 tullut konsoli räjäytti potin. Ensi pelinä oli Super Mario 64 ja pelihän oli aivan uskomaton. Sen astisen peliharrastukseni huippu ja yksi sen hienoimmista hetkistä.
Mutta -98 tuli hommattua Zelda: Ocarina of Time ja muistelisin että myös serkulta lainatulle PS:lle Final Fantasy VII. Ja nämä pelit...nämä ovat peliharrastukseni siihen astiset ja tähän päivään asti säilyneet huiput. Samoin kuin Super Mario 64:n kanssa, nyt oltiin jossain aivan muualla kuin TV:n edessä. Ja se missä Super Mario 64 oli pelaamisen ja pelimekaniikan huippu (Ocarina of Timeä yhtään vähättelemättä) olivat OoT ja FFVII tarinallisesti, visuaalisesti ja tunnelmallisesti jotain aivan muuta kuin mikään peli aiemmin.
Joten tässä on oikeastaan kaksi vuotta -97 ja -98 joiden väliltä on todella hankala valita. N64:n ostovuosi -97 oli selvä käänne kohta pelaamisessani ja aloitti... 4-5 vuoden pätkän jona sain pelaamisesta kaikista eniten irti. Ja vaikka olin inoissani jo N64:stä, se kun laite oli vihdoin kotona ja SM64:n sai koneeseen, innostus, omistautuminen ja syventyminen peleihin nousi räjähdysmäisesti. Ja kaksi seuraavaa suurta immersio pyrähdystä tuli -98 kun vuoroon tuli OoT ja FFVII. Näiden pelaaminen oli jotain aivan helvetin hienoa.
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu
Gba
Jäsen
Viestejä: 2 918
Basaaripisteet: 0
Ensimmäisen konsolini ostin omalla rahalla 200mk:lla ollessani 6v tai 7v. Vuosi oli varmaan -94 tai -95. Konsoli oli käytetty NES + 2 ohjainta + Pistooli + Mario/Duck hunt. Konsolin parissa tuli vietettyä satoja tunteja. Muistan kun isäni näki kaupan seinällä ilmoituksen ja kysyi käydäänkö ostamassa. En tiedä mistä olin saanut rahaa(synttärit?), mutta muistan vain että omalla rahalla sen ostin. Faijan ja pikkubroidin kanssa pelattiin monta kertaa yömyöhään. Faija oli aina Mario ja minä Luigi. Chip n Dale II:n meni broidin kanssa helposti läpi co-oppina. Viimeksi pari viikkoa sitten lyötiin kaverien kanssa kone kiinni telkkuun ja otettiin oluet, ei päästy missään pelissä paria tasoa pidemmälle. Tämä siis pelaajilta joilta löytyy satatuhatta+ tappoa CODissa.
SNES oli serkuilla ja kavereilla. International Superstar Soccer, Mariot, Donkey Kongit, Co-op Contra. Kyllähän jokainen nämä tietää. Paras asia elämässä silloin.
Seuraava konsoli oli julkaisussa ostettu Atari Jaguar. "Pieni" update tehoisa 8-bittiseen verrattuna. Blue Lightning räjäytti tajunnan. Varsinkin alkuvideo oli jotain helvetin hienoa. Pelattiin tuota faijan ja broidin kanssa ja leikittiin että oltaisiin kuin JAGin eli Kunnian miesten lenjät. Syndicate, Myst, Theme Park, Alien vs Predator, Zool 2 ja Wolfenstein 3D. Eihän koneella ollut yhtäkään huonoa peliä. Laitettiin kerran 8bittisen muuntajalla Jaguar käyntiin, syttyi tuleen, vietiin takuuseen, uusi tilalle.
PS1:n bongattiin broidin kanssa tekstiteeveestä ja ostettiin kone ohjaimineen ja peleineen muistaakseni johonkin 2000mk:n pintaan. Resident Evil ja paskat housussa. Soul Calibur ja paras tarinamode taistelupelissä ikinä. Lukuisat pelit, tuhannet tunnit ja tuhoutuneet peukalot.
PC aikakausi alkoi, kun faija osti Pentium II:n, 350 megahertsiä. Eivät kaverit uskoneet koulussa kun kerroin. Fallout II, GTA, Counter Strike. Ehkä maapallon koukuttavimmat pelit. Kynäriä tuli hakattua useampi vuosi joka päivä. Juostiin ala-asteella kilpaa koulusta kotiin broidin kanssa useampana päivänä. Muistan kun yhtenä päivänä näin pikkuveljen kävelevän edempänä. Kiihdytin vauhtia ja pikkubrodi huomasi minut kun olin ehkä 50m päässä. Vanhempana juoksin kovempaa, mutta matkaa kotiovelle ei ollut paljoakaan, ehkä 300m. Counter Striken himoissani onnistuin kumminkin ohittamaan broidin ja pääsin käynnistämään koneen ensimmäisenä(kunnia koodi, se kumpi käynnistää ensimmäisenä, sen kone, aamulla piti herätä hiljaa ettei toinen herännyt ja pompannut nopeampaa koneelle).
GameCuben oston muistan parhaiten. Käytiin Justen kanssa julkaisun aikoihin Gigantista musta Cube ja se paska savusi jo kahden tunnin jälkeen. Tilalle hintahtava violetti, koska mustia ei ollut enää jäljellä. Luigi´s Mansion julkaisupelinä oli jotain helvetin hienoa. Harmi ettei pelille ole tullut jatkoa. Tämän koneen kimpussa tuli vietettyä eniten aikaa. Justen äiti sanoi minulle, kun hänet ensikerran tapasin: "Juste viettää teillä enemmän aikaa, kuin omassa kodissaan, vähän niinkuin päivähoidossa olisi" Pelasimme Cubea päivät pitkät, TimeSplitters II:n Co-opissa olimme varmasti maailman parhaat(ja aika kultaa muistot).
Noiden jälkeen on ollut rahaa ostaa mitä ikinä halusi ja mitään tunnesidettä ei ole enää konsoleihin tai peleihin tullut. Niin boxit, kuin wiit ja ds:t on tullut osteltua ja eipä niillä ole tullut pelattua paljoakaan. Mitä rikkaammaksi tulee, mitä enemmän on aikaa pelata, mitä enemmän on mahdollisuuksia sitä vähemmän kiinnostaa ja sitä vähemmän noita arvostaa. Lapsena yhtä peliä jaksoi pelata satoja kertoja läpi vaikka kaikki oli sitä samaa toistoa. Fifasta ja moninpeleistä on tullut itselle paljon tärkeämpiä.
Paras vuosi on nostalgiamielessä se aika kun oli lapsi ja pelasi PC:llä niitä sairaan addiktiivisia pelejä. Counter Striken julkaisuvuosi siis. Tosi vaikea noita on silti paremmuusjärjestykseen laittaa.
Toisaalta tässä etsittiin nyt videopelivuotta, joten sanon vuosi 1992 ja Co-op Contra silloisen parhaan ystäväni kanssa.
Toisaalta se voisi hyvin olla Cuben julkaisuvuosi tai nykyinen 2012, Fifa ja ystävät. Olen PS2:n monipelien ansiosta pelannut enemmän kuin pitkään aikaan.
Erinomainen topic. Ephram on tämän laudan pelastus.
« Viimeksi muokattu: 25.02.2012 01:26 kirjoittanut Gba »
You don’t gamble to win. You gamble so you can gamble the next day.
tallennettu
Fyysinen Preesens
Pakko toistaa
Jäsen
Viestejä: 1 838
Basaaripisteet: 1
En muista tarkempaa vuotta, mutta sanotaan nyt kuitenkin se jona pelasin ekaa kertaa kaverilla Metal Gear Solidia. Oli siinä 8-vuotiaalla ihmettelemistä miten voi olla noin erikoinen peli olemassa.
Et muista milloin olet syntynyt?
My name is Dexter. Unlike many of you believe, I’m not a serial killer. I’m not very much afraid of blood either.
-----
Fyysinen Preesens moderaattoriX.
tallennettu
Sharkie
Valikoiva pelaaja.
Moderaattori
Viestejä: 3 175
Basaaripisteet: 5
Kahden kauppahan tästä tulee, ja niiden välillä on melkoisen vaikea valita. Ilmeisempi vaihtoehto lienee...
Noihin aikoihin PS2 löysi tiensä meidänkin kotiin, ja juhlathan siitä alkoivat. THPS3 oli ensimmäinen PS2-pelini, ja hakkasin sitä päivästä ja tunnista toiseen varmaan kuukausia, hioen ennätyksiä ja keräten salaisuuksia. Jotain omistautumisesta kertoo se, että ehdin pelata yhden hahmon Career-moden useamman kerran ennen kuin edes sain muistikorttia konsolille. Pieni verinen kyynel tirahti aina konsolia sulkiessa, mutta jostain sitä intoa riitti tehdä seuraavalla pelikerralla sama uusiksi. Jak & Daxter: The Precursor Legacy oli toinen timantinkova tapaus tuona vuonna, ja pelin mytologia, yhtenäinen maailma, mainio huumori ja värikkäät maisemat veivät mukanaan täysin. Jopa ennen kouluunlähtöä aamuisin oli pakko saada parikymmentä minuuttia peliaikaa, ja heräsinkin monesti extra-aikaisin jotta varmasti ehtisin. Edelleen maailman paras 3D-tasoloikka.
Muita kovia tapauksia olivat toki edellisenä vuonna julkaistu SSX ja jatkarinsa SSX Tricky, sekä tietty MGS2. Tämän pelin yhden istunnon yömaratoonaus kaverin kellarihuoneessa on painunut mieleeni ikuisiksi ajoiksi, ja jokunen läpipeluu senkin jälkeen on toki kertynyt. PC-puolella Max Payne - ja eritonen sen Matrix-modaukset - olivat kovaa kakkaa, ja Anttilassa piti juosta alituiseen pelaamassa Super Smash Bros. Meleetä, kun kenelläkään kaveripiirissä ei ollut Cubea. Ai niin, kaiken muun hyvän päälle velipoika osti vielä mulle(itselleen) NHL 2001:n sekä WWF SmackDown! Just Bring It -pelin. Jälkimmäisen pelillisistä ansioista en enää tänä päivänä osaa mennä sanomaan, mutta meihin poikiin se upposi kuin kuuma veitsi voihin. Pelimuotoja oli paljon ja Smägäri pyöri myös telkkarissa, joten fanittaminen oli helppoa ja siistiä. Kavereiden kuten The Game, The Rock, Undertaker, Jericho ja Big Show signaturemoovit osattiin luonnollisesti ulkoa, ja franchisen naisista taas kiinnostivat lähinnä introvideot. :b
Kaiken kaikkiaan uskomattoman kuninkaallinen vuosi, jonka mahdollisti single-handedly ensimmäinen oma pelikonsolini, Playstation 2. Vielä tänäkin päivänä tuo samainen laite istuu telkkarin alla ja toimii moitteetta, mikä on kohtalaisen kunnioitettava saavutus. Jos siis yksi vuosi pitäisi valita, olisi se tämä. Haluan kuitenkin nostaa jalustalle myös toisen tapauksen. Tiukasti hopeassa kiinni on nimittäin...
Jos vuoden 2001 parhaus oli PS2:n ansiota, pitää vuodesta 1998 taas kiittää PC-pelaamista. Tällöin vanhempani nimittäin hankkivat meille tietokoneeksi uskomattoman 300MHz Pentium III:n, ja muistaakseni joku semi-HC näytönohjainkin sinne oli tiensä löytänyt. Ennen tätä ei kotonani ollut mitään pelilaitteeksi laskettavaa kapinetta, paitsi joskus lainassa olleet PS1 ja Sega Megadrive. Uuden PC:n kyljessä saapui myös Tomb Rider 3, ja yhtäkkiä kaikki kaverini hengasivatkin meillä. En läpäissyt peliä koskaan eikä englannintaito riittänyt tarinan ymmärtämiseen, mutta kulutin silti pelin parissa lukuisia tunteja seikkaillen sekä raunioissa että Laran kartanossa. Mieleen ovat painuneet useat kerrat, jolloin meinasin saada sydärin yllätysmusiikin ilmoittaessa kuulokkeissa tiikerin olevan lähellä. Paniikinomainen pyörintä ja tulitus, ja peto oli historiaa. Kunhan hengitys tasaantui, saatettiin taas jatkaa. Olin siis vain 10-vuotias tätä pelatessani, ja jännitys oli ajoittain melkoista. Lähes hupaisan suurta vastakohtaa edustikin seuraavaksi hankkimani Croc: Legend of the Gobbos. Ei tätä nykyään pelaisi enää millään, mutta siihen aikaan peli oli aivan mukiinmenevää tasoloikkaa, ja Croc-muistot ovatkin yksiä peliurani rakkaimmista. Lisäksi on mainittava, että Croc oli ensimmäinen peli, jonka nakutin läpi sataprosenttisesti etsien kaikki salaisuudet. Tuntui ihan perkeleen hyvältä.
Kolmas PC-valikoiman kovin peli oli tietty klassikkojen klassikko, NHL 98. Peli julkaistiin kait jo 97-vuoden puolella, mutta ei anneta sen häiritä. Minulle änäri oli todellisuutta vuonna 98, ja tänäkin päivänä ovat harvassa ne pelit, joihin olen upottanut yhtä paljon tunteja. Niin yksin kuin kaverien kanssa, tätä jaksoi hakata aina. Muita kovia tapauksia olivat Disneyn Hercules sekä Grim Fandango. Grimin kohdalla kielimuuri esti jälleen pelin läpäisyn tuolloin, mutta onneksi olen saanut kunnian nauttia pelin alusta loppuun myöhemmin. Upea seikkailu. Pleikkaripuolella taas tärkeitä tapauksia olivat mm. Metal Gear Solid sekä ensimmäinen Spyro The Dragon. Ei minulla toki PS1:stä itselläni ollut, mutta noihin aikoihin sillä ei ollut väliä, sillä pelit koettiin kavereiden kanssa kollektiivisesti; jokaiselta kun löytyi vähän eri laitteisto.
Mahtava vuosi tämäkin, ja jossain määrin nostalgisempi kuin 2001, vaikka pelaamisen laatu oli silloin ihan eri levelillä. Muistot ovat kuitenkin mitä kultaisimpia molemmista.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu