Re: Yhden konsolin miehet
« Vastaus #3 : 04.03.2008 04:47 »
Azu
Aivot sanoi ei mutta sielu oli hiljaa, so I did it
Jäsen
Viestejä: 993
Basaaripisteet: 1
Kaikki lähti alkuun yhden konsolin miehenä (tai ennemminkin perheenä). NES ja SNES olivat ainoat 8- ja 16-bittiset konsolit meidän olohuoneessa silloin 80-luvun lopulla/90-luvun alkupuolella. Sitten tapahtui N64:n myöhästyminen ja ostimme sen sijaan aluksi PlayStation 1:n ja sille mitä mainioimman Ridge Racerin (ei taitaisi tänä päivänä oikein toimia, että joutuisi pulittamaan muutaman radan ihmeestä täyttä hintaa). Koska oli kuitenkin pakko päästä pelaamaan Super Mario 64:sta, niin N64:kin yllätti yhtenä iltana ilmestyessään takkahuoneeseen.
Kun nuo kaksi alkoivat tulla tiensä päähän, saimme ensin jouluna Dreamcastin, n. 9kk sen julkaisun jälkeen Playstation 2 ja sittemmin vielä GameCuben. Dreamcasthan kuoli sitten valitettavasti melko nopsaan pois, mikä oli sinänsä harmi. Sen verran laadukasta tavaraa sille julkaistiin (R.I.P. Shenmue *kyynel*).
Nyttemmin tuossa vieressä pörrää taas "vain" kaksi konsolia, elikkä PS3 ja Wii. Oikeastaan Boksit eivät ole henk. koht. kiinnostaneet ikinä sen vertaa, että olisin ne hankkinut. Boksilla oli muutama peli, joita olisin halunnut kokeilla (Ninja Gaiden, Otogi 1 & 2, Galleon ja Panzer Dragoon Orta, lähinnä), mutta muuten sai kyllä melko hyvin pelattua ne Biowaren ropet ja petyttyä Fableen myös PC:llä.
En voisi ikinä nähdä itseäni vain yhden konsolin omistajana, pitää sitä olla vähintään se kaksi konsolia, ettei jäisi vain yhden konsolin omistajana paitsi liian monista hyvistä peleistä. Nykyään on DS:n ja PSP:n myötä alkanut pelata enempi myös käsikonsoleilla. GB(A):t sun muut eivät vain jostain syystä silloin aikoinaan sytyttäneet (tosin Link's Awakening <3), joten tuli enempi harrastettua tuota kotikonsolipuolta. Nythän noilla tosiaan tulee pelattua melkeinpä enemmän kuin kotikonsoleilla.
Nyt/Kohta meneillään: Borderlands (PS3), Bayonetta (PS3), LocoRoco Midnight Carneval
Menneen talven lumia: Uncharted 2: Among Thieves
Me wants: Ratchet & Clank: A Crack In Time, Muramasa: The Demon Blade
tallennettu
Re: Yhden konsolin miehet
« Vastaus #4 : 04.03.2008 08:34 »
zoukka
guli
Jäsen
Viestejä: 5 054
Basaaripisteet: 14
Uuden sukupolven koneista omistan vain Wiin.
Tänä päivänä ei ole varaa olla "yhden konsolin mies", jos oikeasti diggailee videopeleistä yhtä paljon kuin vaikkapa leffoista. Hyvät ja persoonalliset pelit hukkuvat paskaan yhä herkemmin ja jos minulta kysytään, niin niitä on lähivuosina tullut entistä vähemmän. Yksi kone ei siis millään riitä. Olin jo ennakkovarannut PS3:sen eli olin täysillä Hypejunassa parisen vuotta sitten. Mutta onnekseni Sony päätti paskantaa Eurooppalaisten päälle ja peruin tilauksen, enkä ostanut mitään "next-gen" masiinaa, vaan keräsin PS2-sukupolven missatut helmet kasaan. Päätös oli oikea, sillä kaverien luonapa noita uusia "klassikoita" on päässyt testaamaan ja itkuhan niiden äärellä on päässyt. Mitähän helvettiä minä olisin sillä PS3:lla tehnyt tähän päivään asti. Liputetut messiaspelit, kuten Uncharted, R&C, Heavenly Sword olivat karmeita pettymyksiä. Oivallisia esimerkkejä hypellä ratsastuksella... jostain vitun Resistancesta nyt puhumattakaan
Mikkisoftan vehkeet ovat aina olleet eniten luotaantyöntäviä lähinnä pelivalikoiman takia. Haloja on mätetty TK:n luona enemmän kuin tarpeeksi ja ne muutamat helmet on läpäisty lainakoneella. XO on tosin tällä hetkellä huomattavasti kovempi kapistus kuin PS3, vaikka hajoileekin. Tosin tiedän jo varmaksi, että jos HD-masiinan lähiaikoina hommaan niin se on PS3 ja vain ja ainoastaan neljännen MGS:n vuoksi. Minkäs teet.
Joo-o, eli kaikenlaisia pelejä olen aina pelannut (NES:istä ja Megadrivestä se lähti) ja aion jatkossakin pelata. Wii tuli taloon kun sen 100 metrin päästä kotoa sai 199 euroon. Ja on pakko sanoa, että oli helvetin kova ostos. Gamecube kirjasto lähti heti kasvamaan ja Wiin omatkin pelit ovat olleet loistavia. Toki niitä on vielä helvetin vähän, mutta niitä sentään jaksaa pelata.
Niin ja oli Wii sitten miten paska tahansa kenen tahansa mielestä, niin ilman sitä seuraava sukupolvi olisi varmaankin huonoin generaatio ikinä.
EDIT: Niin ja suurimman osan harrastukseni ajasta olen ollut eniten Sony-fanboy. PS3:lla Sony kuitenkin onnistui käännyttämään jopa minut. Oli se kyllä vuosikymmenen floppi. Parrat saattavat jopa muistaa kultaiset ajat alkuperäisiltä Pelaajaboardeilta
"polvillaan nintendon edessä"
tallennettu
Re: Yhden konsolin miehet
« Vastaus #6 : 04.03.2008 11:37 »
JayeizH
Kiistely on turhaa mutta hauskaa
Jäsen
Viestejä: 4 711
Basaaripisteet: 2
Olen ollut enemmän tai vähemmän aina Nintendo miehiä. Vaikka Final Fantasy -sarja iskeekin kampoihin aika hyvin, ja johdattelee Sonyn puolelle, samoin GoW. Tällä hetkellä minulta löytyy Wii, PS2, DS, SNES ja GC. Näiden lisäksi myös peli kelpoinen PC. Joten pelailen kyllä aika monenlaisia pelejä. Ja tällä hetkellä jos rahaa ja aikaa olisi ostaisin varmasti PS3:n ja X360:n. Ilman miettimistä. GeoWin lisäksi Fable2, Ninja Gaiden 2, Too Human ja Banjo tulevista X360:n peleistä kiinnostavat. PS3:n puolelta Heavenly Swordin (mättö on aina mättöä ) lisäksi Final Fantasy (totta kai) ja GoW3 ovat olisi aivan pakko saada. Lisäksi (ilmeisesti) molemmille tuleva Street Fighter 4 nostaa innostusta.
Tähän voi sitten vielä lisätä sen PC kiinostuksen. Civ4 on peli jonka ääressä on tullut viettyä huomaamatta 6h putkeen (okei kokis tölkin varmaan otin jossain välissä). Samoin Half-Life 2 ja Bioshock ovat pelejä joita en edes ajatellut pelaavani konsoleilla. Hiiri+näppis sen pitää noissa peleissä olla. Sam&Maxin ensimmäinen kausi on ollut myös osto harkinnassa kauan. Ehkä uskallan sen kohta jo ostaa.
Wiille on vieläkin kasa pelejä jotka haluaisin hankkia: Galaxy, MP3:C, Zack&Wiki,...
Eli pidemmälti olen kuitenkin aikalailla enemmän pelaaja kuin konsolin fanittaja. Se miksi laitan itseni tuonne Nintendon lokeroon enemmän on se että olen omistanut myös NESin, GB:n ja N64:n, eli olen ollut Nintendon kelkassa alusta asti. Ja kun tämä sukupolvi julkistettiin Nintendon kone oli se mikä eniten kiinnosti alusta asti ja se oli oikeastaan ensimmäinen varma hankinta.
Tosin tällä hetkellä minut voisi silti luokitella korkeintaan satunnaispelaajanksi. Minulla on mieletön kasa pelejä pelaamatta edelleen laatikossa. Hyvän esimerkin antaa Wii ja Zelda: Twilight Princess. Olen pelannut sitä tuolta marraskuusta asti. Pelikello näyttää nyt noin 25h. DS:ää olen pelannut hiukan sivussa. FF3:sta ja Castlevania: Dawn of Sorrow -peliä. Odotan sitä peliä joka pakottaa pelin ääreen. Luulin jo että Zelda: TP olisi se kun se alkoi niin lupaavasti, mutta sitten se laimeni "vain" pelaamikseksi.
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu
Re: Yhden konsolin miehet
« Vastaus #9 : 04.03.2008 13:49 »
Sharkie
Valikoiva pelaaja.
Moderaattori
Viestejä: 3 175
Basaaripisteet: 5
Se elämäni paras peliaika oli silloin joskus, kun en omistanut yhtään konsolia. Kaverin luona NESillä aloitettiin nämä hommat, ja siitä jossain vaiheessa SNESin kimppuun parin muun kaverin luona. Välillä sain varmaan puoleksi vuodeksi Sega Megadriven perhetutuilta lainaan, ja hakkasin kaikki sen hittipelit puhki(jotain Soniciakin monta kertaa päivässä, niin yksin kuin kaksinpelinä).
Sitten saapui se joulu, jona kaveri soitti mökiltään, että paketista oli paljastunut N64 ja Super Mario 64. Kingeintä ikinä, enkä itse ollut saanut mitään niin siistiä. Mutta skidinä sillä ei ollut mitään väliä, kun yhdessä oltiin kaikki päivät kuitenkin, ja suurin osa siitä pelattiin. Fiilis oli aivan sama kuin olisi itse saanut Nipan. Pitkän aikaa ei sitten muuta pelatukaan. Mario, Carmageddon, DK64, Goldeneye, Mario Kart ja monet muut parhauden välikappaleet olivat sen ajan juttu. Kyllä kuusnelonen rispektinsä ansaitsee.
Pikkuhiljaa tuli sitten se PSone-aika, myöskin totaalista parhautta, ja myöskin ainoastaan kavereiden luona. Samaan aikaan hakattiin kyllä Nintendo 64:stakin aktiivisesti, ja jossain vaiheessa sain joululahjaksi tykin tietokoneen, jolloin Änärin ja Tomb Raidereiden hakkaaminen liittyi kuvaan. Vuoden parin päästä koitti PS2:sen lanseeraus, ja sen serkkuni sai heti julkaisussa. Vielä meni siis hetki, kun SSX:ää, Rayman Revolutionia, Crashia ja mitäs lie tauhkaa silloin aluksi oli tarjolla, piti pelailla jonkun muun luona.
Vaan sitten, PS2 ja THPS3, tykein kombo ikinä(njoo, saatan olla puolueellinen), löytyi omista joululahjoistani. Ensimmäinen oikeasti oma konsoli. Muistaria en saanut heti, mutta se ei estänyt Career-moden hakkaamista monta tuntia päivässä, melkein läpi asti. Ja joka kerta konsolin sulkeminen sattui todella, kun ei voinut tallentaa. Pian tämä ongelma kuitenkin hoitui, ja loppu on historiaa. Sen jälkeen olin pitkään yhden konsolin mies, omistuksellisesti ainakin, kunnes oli pakko ostaa DS Lite(PW, beibi) ja pian myös PSP.
Mikä sen "yhkomin" sitten tekee? Vähän häilyvä käsite se minusta on, sillä yhden konsolin omistava ihminen voi pelata monipuolisemmin kuin kukaan. Ja samaten todennäköisesti jokaisella, vaikka omistaisi kaikki mahdolliset konsolit ja pelaisi niillä aktiivisesti, on joku lempi-konsoli, jonka pelit ovat syystä tai toisesta sydäntä lähinnä. Mun kohdalla finanssipolitiikka ja hajallaan olevat intressit määräävät aika pitkälti sen, että useampaa saman sukupolven kotikonsolia en tule koskaan omistamaan. Todella pitkään se oli(ja on) PS2, ja kyllä ne parhaat pelit löytyvät sille, ei siitä pääse mihinkään. Pelijuureni ovat kuitenkin jossain aivan muualla, ja edelleen kaikki uuden sukupolven konsolit ovat kavereiden luona pelattavissa. Tämä lokkeiluhan on mulle koko pelaamisen sydän, jos lapsuuteen katsoo.
Ei tästä äijästä yhden konsolin miestä saa millään.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu