Pelaajalauta

No niin, kaikki ovat kuitenkin innoissaan odottaneet, että joku tämän ketjun tekisi (tai sitten ei). Mä en itse lue mangaa, mutta joitain anime-sarjoja seuraan enemmän tai vähemmän silmä kovana. Tietenkin seuraan elitistien kammoksumia Narutoa ja Bleachia, jotka ovat hyvinkin koukuttavia sarjoja. Narutoa en katsonut reiluun 1½ vuoteen, kun tuli pelkkiä fillereitä ja Bleachin kanssa kävi aikalailla samoin. Keväällä molemmista kuitenkin alkoivat taas kunnon jaksot ja Naruton nimikin vaihtui Naruto Shippuudeniksi. Maistuu taas!

Kumpikaan yllämainituista ei kuitenkaan kuulu huippusuosikkeihini. Samurai Champloo on yksi näistä suosikeistani. Loistava hip-hop -kulttuuria samuraiaikaan yhdistävä sarja. Ääniraita on mahtava ja tämä onkin ehkä ainut sarja, jonka loppuvideot olen aina katsonut ja ne lähinnä musiikkien takia. Baseball-jakso on legendaarinen. :) Cowboy Bebob pitäisi varmaan joskus vilkaista, mutta enpä ole vielä saanut sitä aikaiseksi.

Viime aikoina olen katsonut myös Death Notea ja viimeinen jakso paukahtaakin juuri tällä viikolla. Loistava, hmm, psykologinen trilleri? Joka tapauksessa selvästi aikuiseen makuun tarkoitettu sarja. Huumoripuolelta oikeastaan ainoa sarja, mitä olen katsonut on Great Teacher Onizuka, joka vei kyllä mennessään. Suhtauduin ennakkoluuloisesti, sillä olen yleensä juuri toimintamätön ystävä, mutta kyllä kannatti katsoa.

Oikeastaan lopullinen syy, miksi tämän topikin halusin väsätä, on juuri alkanut anime-sarja ja se on nimeltään Devil May Cry. Alkoiko kovenemaan? Ensimmäisen jakson olen vilkaissut ja ihan menevää mättöä oli. Dante oli cool ja naisiin menevä niin kuin hänen pitääkin olla. Näyttäisi siltä, että sarjan 13 jaksossa on eri tehtäviä Dantelle eli mitään älytöntä taustatarinaa ei kai ole, mikä on minulle pieni pettymys. Kyllähän tuota silti katsoo ja ei sitä tiedä, vaikka tulevissa jaksoissa vielä jokin tarina kehittyisikin.

Tartteeko muuta?

Tekstiä vaikkapa ? Mutta onhan se Berserk visuaalisesti paras sarjakuva sitten miesmuistiin.

Animen pahin vika on se, että sen katsojat antavat visuaalisen mahdin takia anteeksi paskan kässärin ja dialogin. Sarjat joita jaksaa katsoa voin laskea yhden käden sormilla. Naruto, Deathnote, Samurai Champloo jne kaikki jäivät kesken edellä mainittujen ongelmien takia. Ei niitä vain kestä. En minä paskaa leffakaan tai tv-sarjaa jaksa katsoa vaikka näyttelijät näyttäisivät kivoilta.

All-around hyviä anime-teoksia on vähän, mutta ne ovatkin hyviä. Raamattu-Ghiblit tottakai ja Oshiin useimmat teokset, NGE, Dead Leaves ja muut kokeelliset animet viehättävät.

Urotsukidojista en ole kuin hyvää kuullut joten se pitänee joku päivä tilata. Toivon mukaan -sairaan- hyvää kamaa.

Death Note on mun mielestä nimenomaan käsikirjotukseltaan parasta animea/mangaa miesmuistiin. Kaikki kikkailut ja juonittelut puolin ja toisin ovat kertakaikkisen nerokkaita. Tai no on tuo ehkä loppua kohden hieman lässähtänyt, mutta jaksaa silti pitää otteesaan.

Samurai Champloossa ei munkaan mielestä tuo käsikirjoitus ollut sarjan vahvin puoli, mutta yleinen meininki kompensoi köyhää kässäriä. :)

Hajime no Ippo! - Komediaa ja eeppisiä matseja.

Yksi parhaista animeista. Mangakin löytyy, mutta en ole sitä lukenut. Ei sekään huono voi olla.
Jokaisen matsin aikana alkaa parhauden kyyneleet valua ja kylmät väreet iskevät.

Heh, tuota Ippoa on kanssa tullut kateltua meidän porukassa. Alussa kyllä kummastelin Ippon alistuvaisuutta, vaikka jätkällä oli jo ennen nyrkkeilyuraa ihan kivat muskelit työn puolesta, mutta silti jäi kiusaajien jalkoihin. Nohh, ainakin jätkien suhtautuminen Ippoon muuttui parin virallisen matsin jälkeen.

Okei, tekstiä siis Berserkistä.

Yhdeksän volkkaa löytyy omana, ja pitemmälle olen lukenut. Japanissa mennään jo noin kolmannessakymmenessä volumessa. Laadukkaampaa sarjakuvaa saa haeskella jonkin aikaa. Miuran artti on aivan käsittämätöntä ja yksityiskohtaista. Hyvä että joku jaksaa nähdä vaivaa kuviinsa. Varsinkin sitten ensimmäinen Pimennys Gutsin muisteloiden lopussa oli aika friikki tapahtuma kuvallisesti, ja en nyt siis tarkoita Apostolien leikkihetkeä Casca-tädin kanssa.

Visuaalisesti loistava ei ole ainoa Berserkin ansio, vaan juoni loistaa myös, ainakin menneisyyden osalta. Muistelot loppuvat aivan täydellisesti Griffithin muuttuessa hajalle kidutetusta mytystä yhdeksi mahtavimmista henkiolennoista maailmassa.

Myöhemmin Berserk tosin muuttuu ehkä vähemmän synkäksi ja yksinäiseksi Gutsin ottaessa Cascan mukaansa retkilleen. Lisää porukkaa liittyy joukkoon, ja pian ydinjoukkona on tyypillinen fantasiaparty. Gutsikin muuttuu jonkinlaiseksi isähahmoksi joukon nuorimmalle jäsenelle. Hyvä näin, mutta uudessa joukossa on pari kaveria, joista en tykkää sitten yhtään. Puck-keiju ja Isidro-poika muodostavat kaksikon, joka toimii välikevennyksenä, ja joka saisi kyllä minun puolestani kuolla. :-\

Artti tosin vain paranee sarjan myötä. Erääseen metsään ilmaantunut henkimaailman osa, Qliphoth, näyttää aika liimahuuruissa piirretyltä.


_{Etsi kuvasta Malboro}

Mitkä olisivat muuten mahdollisuudet siihen, että esim. Punainen Jättiläinen alkaisi suomentamaan Berserkkiä?

Pienet. K-18 nääs.

Harmillista. Berserk anime oli mieleeni. Hiukan yritin lueskella tietokoneelta mangaa mutta ei siinä ssanut sitä samaa tunnelmaa mukaan. Ja ulkomailta tilattuna manga on sen verran tyyristä että se on jäänyt...

Minulle uppoaa jälleen "halpa" viihde. Eli Naruto, Bleach, FMA, jne. GunGrave ja X on hiukan noista poikkeavaa animea mitä olen katsonut. Samoin Hellsing. Hellsing ja GunGrave olivat/ovat mielestäni varsin viihdyttäviä. X meni hiukan ohi...jotenkin se ei vain iskenyt.

Bleach ja Naruto ovat tälä hetkellä ne joita seuraan aktiivisemmin. a nehän ovat mahtavaa viihdettä. Halpaa huumoria, mystisiä "ninjataitoja" ja taistelua, mitä muuta voisi toivoa :) Tosin molemmista juonen etenemisen tahti alkaa muistuttamaan saippuasarjoja joten yleensä kannattaisi olla kuukausi tai pari katsomatta ja katsoa sitten muutama jakso putkeen, niin tarinakin etenee.

Tuohon kun vielä lisätään Hellsing Ultimate ja manga niin pienempi kuin kolme jonka pitäisi kuvastaa sydäntä. Unohtamatta tietenkään Hellsing: The legend of the Vampire Hunteria  :P

Onko muuten muita Yakitate!! Japaniin tutustuneita?

Kerroppa noista lisää. Ultimate on ilmeisesti joku toinen versio TV-sarjasta joka on lähempänä mangaa vai? En nimmittäin ole kuullut kyseisistä teoksista. Pikasella Wikipedia vierailulla sain tuollaista tietoa :)

Hellsing Ultimate OVA menee todellakin mangan tarinan mukaisesti ja kyseistä sarjaa on ilmestynyt 3 noin 45min pituista osaa. Ensimmäinen osa käsittää Serasin muuttumisen vampyyriksi sekä Alucardin ja Andersonin taistelun. Toisessa osassa Valentinen veljekset hyökkäävät Hellsingin päämajaan ja kolmannessa osassa on hotellin verilöyly ja Milleniumin ensiesittely. Sarja on melkoisen verinen ja yksi parhaista animeista joita olen nähnyt. Suosittelen.

Yksi parhaista mangoista myös! Kohta Hirano on varmasti mielisairas.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Natsivampyyriarmeijan hyökkäyksen myötä Lontoo on ilmiliekeissä, "eläviä" lontoolaisia ei juurikaan ole, ja loputkin lontoolaisista teurastanevat Britannian takaisin valtaamaan tulleet Vatikaanin sotajoukot hullaantuneen osasto XIII Iscariotin pomon, (nyk.)arkkipiispan Maxwelllin johdolla. Kovan luokan takinkääntöjäkin löytyy.

Hellsing ja Berserk, siinä ovat mangamaailman Devil May Cry ja God of War. Viisas valitsee molemmat. ;D

Ja Hellsing: The Legend of the Vampire Hunter on ensimmäinen Hellsing koskaan luotu. Yhden chapterin pituinen juoni kuuluu näin: Alucard ilmestyy jonnekin huitsin nevadaan tuhoamaan vampyyreja (jotka muistuttavat "oikean" Hellsingin Valentine-veljeksiä). Paikalla hän huomaa että yksi poliisin erikoisjoukoista ei ole nirhattujen joukoissa. Tämä Seraksen esiaste on tietenkin nurkan takana vampyyrien raiskattavana. Alucard tulee ja rökittää, huomaa Seraksen esiasteen saaneen vampyyrinpureman ja vie mukanaan Hellsingin päämajaan.

Tämähän siis on hentaita, pervo mies kun Kouta Hirano on.

Melkeinpä kaikki Hellsingin tärkeistä hahmoista on alunperin Koutan aiemmista Hentai-töistä.

Nyt testataan Lautalaisten animetuntemus. Pyydän apua erään animen nimen selvittämisessä Jos joku täältä vaikka tietäisi hakemani animen. Olen yrittänyt etsiä sitä, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Eli, muistin tuossa eräänä päivänä ensikosketukseni animeen. Siis jos Muumeja ei lasketa.
Olin tuolloin aika pieni ja kyseinen anime tuli RTL:ltä. Ilmeisesti elokuva on siis kyseessä. Enhän minä siitä saksasta silloin tajunnut, mutta muistan katsoneeni sitä tyytyväisenä.

Laitan tähän nyt pienen juoniselosteen muistini syövereistä. Ottakee huomioon, että tästä on varmaan aikaa lähes 10 vuotta joten en muista mitään yksityiskohtia ja jotain saatan muistaa hieman väärinkin.

Tapahtumapaikkana on jokin saari muistaakseni Tyynellämerellä tai muulla trooppisella merellä. Saarella asuu isä ja hänen lapsensa. Lapsen sukupuolesta ei ole varmaa tietoa. Joka tapauksessa jossain vaiheessa he löytävät dinosauruksen poikasen ja dino oli muistaakseni joutsenlisko tai vastaava vesidino. Elukkaa pidetään aluksi akvaariossa mutta siitä en sitten muistakaan enempää. Muistaakseni isä ei kuitenkaan usko otuksen olevan dinosaurus ja sitä sitten jahkaillaan.

Jossain vaiheessa jotkin pahikset saavat elukasta vihiä ja päättävät hakea sen voimakeinoin. Tästä seurasi muistaakseni taistelua pahikset vs. isä ja joku random nainen. Tämän lisäksi minulla ei ole muuta muistikuvaa kuin että aseet, joita jengi käytti olivat FAMAS:eja (MGS).

Olisi mahtavaa jos joku Lautalainen hoksaisi, mistä animesta puhun. Olisi mukavaa katsoa se uudelleen monen vuoden jälkeen.

Tuplapostaan kun edellisestäkin on niin paljon aikaa.

Viime päivinä on tullut katseltua Death Notea ja Samurai Champloota. Molempia on pitänyt hankkia jo pidemmän aikaa, mutta ei ole vaan jaksanut. Laitetaan sitten hieman fiiliksiä...

Samurai Champloota on kehuttu minulle aika paljon. No, hyvä sarjahan se on. Pidän tyylistä ja oudosti se hip hop- tyylikin sopii vaikka muuten hip hoppia vihaankin. 13 jaksoa olen katsonut nyt mukaan on mahtunut aika monta hauskaakin kohtausta.

Sitten on Death Note, joka on kyllä harvinaisen, miten sen nyt sanoisi, älykäs ja aikuisille suunnattu sarja verrattuna muihin katsomiini animeihin. Katsojia ei hirveästi aliarvioida ja onhan tuo aika jännittäväkin.  :) Molemmat päähenkilöt ovat myöskin aika neropatteja ja heidän kamppailuaan on ollut hauska seurata. Niin ja katsoin juuri jakson 13, jossa oli hieman piilomainontaa. Tutkimusryhmä lueskeli erästä kalenteria (?), jossa oli merkintä: "The PS3 which is supposed to be better than PS2 is coming out. Reminder!"

Olipas surullinen kohtaus jaksossa 14:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

L sanoo, että olisi kiusallista, jos Light olisi Kira, koska Light on hänen ensimmäinen ystävänsä. Light sitten vastasi pitävänsä L:ää hyvänä ystävänään ja kertoi haluavansa pelata tennistä uudestaan. Kävi jotenkin sääliksi L:ää 

Niin ja onnistuin saamaan selville tuon yllä haeskelemani animen. Elokuvan nimi on englanniksi Coo from the Distant Seas (http://www.animenewsnetwork.com/buried-treasure/2007-04-05). Hyvä elokuva joskin siihen on hankala päästä käsiksi. DVD:tä ei ole koskaan julkaistu ja fansubit on harvassa kuin kanalla hampaat. Katsoin sen sitten Youtubesta saksaksi dubattuna. Arvatkaa osaanko saksaa  ;D

Onneksi muistin vielä juonen pääpiirteet ja tuo artikkeli valotti asioiden kulkua hieman lisää, joten pysyin kyllä kärryillä.

No mutta eikös siitä irtoa juuri oikeat RTL–vibat silloin? Se futisanime, jossa vedeltiin sellaisia maalitolppia katkovia superpotkuja, oli aika kovis aikoinaan. Toimi hyvin yhteen NESin Nintendo World Cupin kanssa, jossa pystyi vetämään supersaksareita yms. Maalivahditkin lensi taivaan tuuliin.

Irtosihan siitä aika hyvät nostalgia ja RTL-vibat. Täytyy toivoa, että mokoma julkaistaan joskus DVD:lle, sillä kyseessä on minulle tietyllä tapaa tärkeä animeleffa. Elokuva on kuitenkin sen verran hyvä että se saattaisi olla ihan mahdollistakin. Sormet ristiin.

Noh, tältä saralta täytyy sanoa, että olen huomannut lukevani vain alkuperäisteoksia animesovitusten sijaan. Sarjikset ovat olleet nääs pienestä pitäen kovassa kulutuksessa, joten mangan lähiaikoina isohkoksikin äitynyt kulutus on tälle kai vain luontainen jatkumo. :)

Ensimmäinen mangakosketus taisi olla kaupunginkirjastossa vuonna 2001, Akiran ensimmäisen ja toisen osan muodossa. Ihan mielenkiinnosta luin ne läpi ja niiden jälkeen kirosin varmaan ääneen ettei kirjastosta löytynyt sen myöhempiä osia, sen verran pahasti onnistuivat koukuttamaan. Tetsuon psykovoimat päänräjäyttelyineen saivat teinipojan haltioitumaan.

Elitistien nauraessa minut kumoon uskallan silti rohkeasti sanoa lukevani lähinnä Bleachia (hyllyssä kaikki tähänastiset enkkujulkaisut, 19 kirjaa), suomenkielistä Full Metal Alchemistia, jonka käännös ei olekaan yhtään hullumpi ja jopa -hui- Narutoa. Kyllä, siitäkin kaikki enkkuosat. Anime kun taas on vähän on mitä se on. Sanoisin että näistähän se on yleisesti helpointa aloittaa, viihdyttäviä tekeleitä yhtäkaikki, mutta kun taipale on vielä alkumetreillä (ja hylly silti täyttymässä uhkaavan nopeasti) niin keskityn rauhassa näihin ja myöhemmin sitten uusien sarjojen myötä, yleisen sivistyksen ja maun kehittyessä ostan uuden isomman kirjahyllyn johon mahtuu niitä suitsutetuimpia tapauksia.

Mistäs sitä aloittais...

Naruto
Bleach
One Piece
Chobits
Ikkitousen
Ah my goddess
Green green
Trigun
Fullmetal Alchemist
Initial D
Fullmoon wo shagashite
Disgaea
Lucky star
Excel saga
Grenadier
Ichigo 100%
Kamikaze kaitou jeanne
Negima

Sellasta on tullut katseltua, kaikkia en tosin muista ja mangoista oon lukenu vähän sitä sun tätä.

Satoshi Kon on vaikuttava ohjaaja.
Sekä Paranoia Agent että Paprika
menivät (päivä)uniin oikein kunnolla.

No Mangat on jääny vähäsen vähemmälle, mitä sitä Achemistia, Conania ja One Peacea on tullut luettua. Tällä hetkellä katselen Anime sarjaa nimeltään Bleach ja Death Notekin pitäisi jossain vaiheessa katsastaa...

Death Note anime on tullut katsottuna aika paljon. Olen tällä hetkellä jaksossa 28. Tähän sarjaa jää tosissaan koukkuun. Oikein rakastan tämän sarjan juonenkäänteitä

Spoileri (osoita katsoaksesi)

paitsi sitä missä L kuolee, koska L on koko animen paras hahmo.

Seuraan/luen mangaa suomeksi One Pieceä ja FMA:ta ja englanniksi omistan koko Death Note-mangasarjan. Luen myös kirjastosta Bleachia, GTO:ta ja King of Helliä (manhwaa) Animea katson pelkästään Narutoa koska se on aivan mahtava.

Nyt sitten alkoi Suomessa ilmestymään jo toinen anime ja manga -aiheinen lehti, eli Japan Pop. Kuten nimikin kertoo on Japan Popissa vähän laajemmin käsittelyssä muukin japanilainen popkulttuuri. Sisällön puolesta kuitenkin aika samanlainen lehti kuin Animelehtikin. Anime ja manga arvosteluita suunnilleen yhtä paljon molemmissa. Ehkä suurin ero ensimmäisen numeron perusteella näyttäis olevan että Japan Popissa ei ole teemoja niin kuin Animelehdessä on. Eli Animelehdessä on aina joku tietty teema, esim. videopelit, jrock, cosplay, jne. Japan Popissa näitä kaikkia on sekaisin. Itse asiassa Japan Popin tekijät ovat aika pitkälti samat kuin (entiset) Animelehden tekijä, vain kustantaja on eri (Mimiko Media Oy) ja paperi on laadukkaampaa kuin Animelehden. Sivuja on molemmissa yhtä monta.

Ensimmäinen numero ei tule lehtipisteisiin jonkun sekaannuksen takia. Sen saa ilmeisestikin Animen tilaajat, Fantasiapeleistä tilauksien mukana kaupanpäällisenä tai tilaamalla sen Japan Popin sivuilta. Japan Popin nettisivut (http://japanpop.fi) aukeavat huomenna 2.10.


edit: Laitetaas vielä tarkennus:
En ole varma saako tuollaisen jos tilaa Fantsusta mangaa tai animea, vai pitää käydä paikanpäällä ostamassa. Hintaa lehdellä on muuten 5€/kpl tuon ekan numeron perusteella. Animelehti maksaa 4.95€/kpl.


edit2: Japan Popin sivut on nyt siis auki. Jos tilata ajattelitte niin käyttäkää tätä tarjousta (http://japanpop.fi/tarjous_0034).

Lukeeko kukaan AzuManga Daiohia. Haluaisiko joku kertoa miksi tätä sarjaa jossain arvostetaan ? Kahdessa näkemässäni arvostelussa se on jo vetänyt viisi/viisi...

Lassi & Leevi perseessä syntyneellä on huomattavia vaikeuksia käsittää mitä vittua sarjassa oikein tapahtuu. Pitäisikö tässä nauraa kliseisesti ja huonosti piirretyille hahmoille vai niin huonolle "huumorille", että se on muka hyvää. No ei se kyllä siltikään naurata. Ekan pokkarin ostin ja ehkä huonoin 6 euron sijoitus ikinä. En edes hymyilly kertaakaan, mutta kaipa sarjasta saa jotain irti vain jos yleinen ihqustelu, anime-ilmeet ja surkea artti viehättävät.

Onko olemassa jotain hyvää "ei tappo" mangaa ?


 :rollaus: :rollaus: :rollaus:

Great Teacher Onizuka.

Luin, pidin, vihasin.

Eli siis viisi-kymmenen osaa tuota jaksoi lukea kunnes Onizuka hahmona ei enää kiinnostanut ja koko teinidraama paska otti sarjan valtaansa. Toki pari ekaa pokkaria tuotti nauruun kuolemisia. Sääli silti.

Minä kyllä olen tykännyt Azumanga Daiohista tähän mennessä. En nyt sanois että se 5/5 arvonen on, mutta kyllä siitä naurut aina sillon tällön irtoaa. Kaikkien vitsien ymmärtäminen vaatisi hyvää Japanin kulttuurin ja tapojen tietämystä (ja japaninkielentaitoa että osaisi lukea alkuperäistä teosta).


Yotsuba&! on ihan hauska, mutta päähenkilön yliaktiivisuus on jotenkin rasittavaa. Planetes on vakavamielisempi manga. Pientä väkivaltasuutta tosin esiintyy, muttei kovinkaan paljoa.

Niin ja Berserkin neltästoista pokkari tuli ostettua ja pienehkö pettymyshän se oli. Ensimmäinen osa joka ei oikein hämmästyttänyt millään tavalla. 13 osaa pohjustettiin Gutsin valmistautumista "mustaksi ritariksi" ja se hoidettiin sitten alta pois yhdessä ruudussa jossa koko varustus ja taianomainen rautakäsi ovat paikallaan. MITÄ VITTUA!

Mies ei myöskään nähtävästi liikaa järkyttynyt siitä, että tyttöystävä raiskattiin helvetissä demonin voimin ja sitten neiti synnytti heebon nenän edessä demonilapsen. Niin ja menihän siinä reissussa se käsikin.

No toivottavasti sarja ei tähän jää lepäämään vaan yllätyksiä, shokeerauksia ja suurta epiikkaa löytyisi vielä jatkossakin. Piirrostyylikään ei tässä osassa oikein yllättänyt. Sikademoni ja halloween-puu olivat todella standardi-liukuhihnakamaa.

Vielä tosin sarja pysyy parhaana mangana toki.

Pari mielenkiintoista uutta sarjaa



Seirei no moribito - Guardian of the Sacred Spirit

Perustuen johonkin kirjasarjaan. Palkkasoturi palkataan suojelemaan keisarikunnan nuorempaa prinssiä joka halutaan hengiltä koska on saanut sisuksiinsa vesihengen siemenen/munan, ja legendan mukaan edellinen vastaava tapahtuma taisi tuoda mukanaan pitkäaikaisen kuivuuden ja karunkauden tms. Melko pöljähköstä asetelmasta käynnistyy itseasiassa melko mukava slice of life -tyyppinen arkipäiväisiä tapahtumia kuvaileva sarja, johon tietysti mahtuu mukaan taisteluitakin. Päähenkilö on Balsa niminen naissoturi johon tykästyin itse ainakin välittömästi - melko nukkavierun näköinen ja kokeneen oloinen matroona. Sarjan loppupuoli on itseasiassa parempi kuin alkupuolisko, joka on jokseenkin harvinaista.

Joku galleria (http://www.jamaipanese.com/gallery/?level=album&id=37)

Shigurui

Mikä helvetti. Pari jaksoa katsellut. Puhdasveristä samuraieloa taide-elokuvaohjauksena? Vaikuttaa pirun tiukalta setiltä vaikka ohjauksen venkuroinnin ja minimalismin kanssa mennään vähän liian pitkälle. Ei joka hiton tapahtumaa tarvi kuvata kamera ylösalaisin. Vaikuttaa silti Kurosawamaisen vähäeleiseltä, mutta tärkeältä kertoman suhteen. Pohjautuu johonkun mangasarjaan. Pirun kovat odotukset.

Toward the Terra

80-luvun mangasarjaan pohjautuva toinen adaptaatio. Jonkinlainen ihmisten yhdyskunta seuloo kansalaisiaan eräänlaisella "aikuisuuskokeella", jonka jälkeen lapsi erotetaan vanhemmistaan ja ilmeisesti tarkoitus astua sitten jonkinlaiseen funktionaaliseen rooliin yhteiskunnassa. Kokeen perimmäinen tarkoitus on kuitenkin seuloa kansalaisten parista Mu-roduksi kutsutut, jotka ovat ihmisiä sillä erotuksella, että omaavat telepaattisia ja telekineettisiä kykyjä. Päähahmo Jomy on 14-vuotias ja juuri oman aikuisuuskokeensa kynnyksellä kun salaperäiset Mut ottavat häneen yhteyttä ja pelastavat yhteiskunnalta, joka olisi hävittänyt Jomyn sillä tämä on Mu. Nyt Jomyn on astuttava hänet viimeisillä voimillaan pelastaneen Muitten johtajan saappaisiin ja johdatettava Mut takaisin kotiplaneetta Terraan.

Viisi ensimmäistä jaksoa on tullut tarkasteltua. Odotin näkemieni kuvien perusteella jotain erikoista - johtui varmaan siitä, että hieman omanlainen piirrostyyli toi jossain määrin mieleen erinomaisen sarjan Crest of the Stars. Jonkinlaista yhteyksiä voi linkatusta kuvasta vetää myös muinaiseen lapsuudensarjaan Starzinger, jossa joukko androideja seikkailee avaruudessa prinsessa Aurooran kanssa galaktisella tehtävällään. Toward the Terraa katsellessa tuntui ajattelevan kokoajan, että mangana tämäkin olisi varmasti jopa ihan hyvä.

+ Satunnaisesti kauniita taustamaisemia
+ 5. jakso oli selkeä parannus neljään aikaisempaan
- Animaation taso tyrmistyttävän ala-arvoista
- Hahmot pääasiassa totaalisen persoonattomia
- Tarinankerronta ja tapahtumien kulku lapsellisen yksiulotteista
- Nähty miljoona kertaa

Sen verran mitä sarjasta nyt nopeasti lukaisin, niin tason pitäisi kai nousta loppua kohden eksponentiaalisesti. Ilmeisesti tarinassa tapahtuu jonkinmoisia aikahyppyjä eteenpäin ja tämmöiset ratkaisut voivat olla ihan mielenkiintoisia - harvinaisia ne ainakin ovat.

Palataan astialle

Näin tänään ensimmäistä kertaa Miyazakin Castle of Cagliostron. Huikee. Iski kovempaa kuin yksikään aikaisempi Miyazaki ensimmäisellä katselukerralla. Enemmän seikkailufiilistä kuin missään ikinä koskaan.

Ja Lupin on oikee jannu!

Heroic Age

Kreikkalaisen mytologian ajanjaksojen Jumalten synty ja Titaanien taisto väliin sijoittuvasta ajasta löyhästi lainaava sarja kertoo siitä kuinka Kultaisena heimona tunnettu jumalallinen taho lähetti kutsun läpi universumin johon vastasivat kolme heimoa, jotka tunnetaan nimillä Hopeinen-, Pronssinen- ja Urhea heimo. Näitä nuorempia heimoja Kultainen heimo käski laajentua ja opiskella universumia. Joidenkin tapahtumien kautta kuitenkin Urheana heimona tunnettu taho lietsoi sotaa ja Kultainen heimo vangitsi heimon jäljelläolevat ja pakotti heidät palvelemaan muita heimoja. Juuri kun Kultainen heimo oli jättämässä tämän universumin, vastasi heidän kutsuunsa uusi heimo, ihmiskunta, joka tunnetaan nimellä Rautainen heimo. Nyt Kultaisen heimon poissa ollessa universumia hallitsee Hopeinen heimo, joka on alistanut muut tahtonsa alle. Ennen lähtöään Kultainen heimo kuitenkin sääti ennustuksen jonka avulla heimot voivat löytää pelastajikseen Nodokset, olennot joilla on Urhean heimon olemus. Tarinaa seurataan Rautaisen heimon kotiplaneetan tuhosta selviytyneen prinsessan johtaman avaruusaluksen miehistön myötä, jotka pitkän etsintänsä jälkeen löytävät oman heimonsa pelastajan.

XEBEC ei tuottajana ole varsinaisesti tuottanut mitään sellaista mistä itse olisin erityisemmin välittänyt, vaikka monissa klassikoissa onkin ollut mukana. Viisi jaksoa tätäkin on takana ja ensimmäinen jakso yllätti lähes kaikinpuolin positiivisesti. Päähahmo on yksin eräällä planeetalla asusteleva Nodoksen olemusta kantava ja planeetalle haaksirikkoutuneen avaruusaluksen keskustietokonetta äidikseen kutsuva poikalapsi. Tuotantoarvot näkyvät ihan kiitettävällä tavalla. Miljööt ovat kauniita ja avaruusalusten toimintaa kuvataan melko yksityiskohtaisesti, jolloin touhuun tulee tietynlainen uskottava meininki. Äänipuoli on myöskin keskivertoa pätevämpi orkesteroitune musiikkeineen.

+ Kreikkalaisten myyttien väkevyyden vuoksi touhussa on eräänlainen noste ja eeppinen tuntu
- Mytologiaa ei ole osattu hyödyntää tehokkaasti, vaan se tuntuu olevankin vain nimellisesti läsnä; alennuttu tuttuihin sci-fi kaavoihin ja henkilöhahmoihin mannerismeineen

Jeh, Lupin on. Vaikka Cagliostro tuntuukin olevan tätä nykyä se Lupin mistä miekkonen on kuuluisin, suosittelen muita Lupineja jos enempi kiinnostaa. Klassikkokamaa eikä syyttä suuri nimi. Yuji Ohnon Lupin-soundtrackit ovat täyttä timanttia.

Onko kukaan täällä kuullut sellaisesta kun Afro Samurai (http://youtube.com/watch?v=0JdzlRY48w8)? Tämä on erittäin suuri anime-tuotanto nimittäin yksi jakso(noin 25min) maksoi miljoona dollaria ja jaksoja on ensimmäisessä tuotantokaudessa viisi, joten mistään pitkästä sarjasta ei ole kyse.


Afro Samurain hyviin puoliin kuuluvat tehosteet ja visuaalisuus, hyvin yhdistetty nykyaikaa ja Japanin feodaaliaikaa ja tunnelmaan sopiva soundtrack(made by RZA of Wu-Tang Clan) joka ei kyllä iske kaikkiin mutta itseeni aivan kympillä. Huonot puolet ovat hiuksenohuet hahmot, kammottava, suorastaan koominen englannin dubbaus ja usein dialogissa ei ole järjen häivääkään. Aika monta kertaa tuli mieleen että enkun ääninäyttelijöille oli vaan näytetty jakso japanin kielellä ilman minkäänlaista tekstitysta, ja sitten enkku-näyttelijät vain puhuvat omiaan. Samuel L. Jackson on nimikkoroolissa, tosin itse Afro ei puhu paljon paskaakaan, vaan hänen mielikuvituskaverinsa Ninja-Ninja(näkyy trailerin lopussa, jossa voi myös havaita ääninäyttelyn erinomaisuus) jolla on myös Jacksonin ääni ja hänen suustaan lentelee kokoajan jotain non-senseless bullshittiä. Puutteistaan huolimatta Afro Samurai on tutustumisen arvoinen teos ja jatkoa on jo luvassa.

Rescue Wings 13 jaksoa

Genre: Draama, toiminta

Uchida on halunut lentää lentokonetta pienestä saakka, mutta ennen lentokonekoulutuksen loppumista hänet siirretään pelastusoperaatioitten helikopteriryhmään. Tämä tietää muuttoa tuntemattomaan kaupunkiin, jossa ainut tuttu on myöskin siirron saanut, mutta lentokonekurssin läpäissyt kehuskelija ja piikittelijä. Tyttöystävä jäi Tokioon uran vuoksi ja yhteydenpito tapahtuu pääasiassa puhelin- ja tekstiviestien kautta, kummankin ollessa kiireisiä aamusta iltaan ja öitä myöten. Helikopteriryhmää johtaa entinen hävittäjälentäjä Hongo, joka näkee Uchidan masennuksen ja pettymyksen eikä jätä kertaakaan sättimästä siitä kuinka sitoutumaton Uchida on. Kotopuolessa vanhempien kauppakin tarvitsisi apua isän ollessa pyörätuolissa ja lähelle aukeavan ostoskeskuksen tuomien muutosten myötä.

Pidin kovasti. Jos pystyy katselemaan muutakin kuin robottikopotteja niin eipä tätä voi kuin suositella. Erikoismainintana soundtrackillä pari oikeasti hauskaa ja hyvää kappaletta joista tulee mieleen Kiki's Delivery Servicen menevimmät trallattelut.

Tuhis on kunnon anime-hörhö. Itsellä tulisi noiden sarjojen kohdalla stoppi jo screenien kohdalla :lol:

Mutta hyvä, että joku katsoo noita ja varoittaa ajoissa ihmisiä. Tosin mä en anime-sarjoja katso, vaikka jeesus niitä hypettäisi (kolme poikkeusta) ja ne jotka katsoo, lataa ne netistä ja niille on yks ja paskan sama onko sarja hyvä vai ei.


Berserkin tsiigasin ja viihdytti loppuun asti, tosin pieni fanius sarjaan tarvitaan, että keskiosan animesta jaksaisi seurata. Kaksi viimeistä jaksoa oli odotetusti aivan älytöntä tykitystä ja jopa välillä ahdistuin samalla tapaa kuin mangaa lukiessa. Senverran karua ja epätavallisen hienoa meno siellä on. Suosittelen kuitenkin ensin mangan lukemista. Anime on vain pikakelaus Berserk-saagan eräästä osiosta.

EDIT: Afro Samurai!!1 Hyvän näköinen, mutta jos se muistuttaa edes vähääkään Samurai Champloota niin onpahan saatu hukattua dollareita.

Juu, animea katselen jonkun verran. Nyt on ollut jonkinsortin sesonki taas ja on jonossa aikalailla tuntematonta shittiä. Nappailen esimulkasuun jokusen jakson ja jos sarja ei sykäytä tavalla tai toisella muutaman jakson aikana niin heivaan hiuksista vittuun. Ainoat genret mitä en katsele on varmaan komedia ja tuo generinen chibi-tyylin supersöpöily joka saa raavaan miehen tuskaisiin kyyneliin.

Tuli tuossa takaperin katseltua tuo Howl's Moving Castle enkä nyt muista että sanoinko jo, että yllätyin ihan positiivisesti. Spirited Awayn jälkeen ihan kiva kombo joka luo taas uskoa Ghibliin - Mononoke kun oli helvetin jäädyttävä henkilökohtainen loukkaus.

Berserkkiä en aio katsoa ikinä. Alkaisi vain vituttamaan kun mangasta tykkää niin kovasti.

Zoukka katsonut tuommoista animea kun Claymore? Tuli aika kovat Berserkkivibat. Luultavasti laatuisat verikekkerit. En vain pystynyt pitämään yhdestäkään hahmosta ja tuo ultracool & synkkis päähahmoeukko vitutti sen 20 minuutin ajan armottomasti. Ensimmäinen jakso oli niin yllätyksetöntä ja laiskasti kasaan heitettyä paskaa että otin ihan pultit - joku revitään kaupungissa riekaleiksi, tuntematon tyttö tulee stadiin, tyttö onkin supermegatappaja ja tinttaa örmön, tyttö teki tuttavuutta turhaan mukulaan kaupungissa vieraillessaan ja mukula lähtee tytön mukaan jakson lopussaaposgkdngajnd

Anime on siinä mielessä aika paskaa touhua, että keskimäärin joka kymmenes puraisu maistuu joltain muulta kuin liejupaskalta.

Tuo Rescue Wings tuossa yllä oli se kymmenes puraisu. Ghibli on oma lukunsa kokonaan.

Ostin heräteostoksena Tekkonkinkreetin ja kylläpä kannatti. Simplistinen ulkoasu ei ole itseisarvo, mutta nyt se toimi kyllä loistavasti. Leffa jopa jollain tasolla kosketti minua mikä on erittäin harvinaista animaatioille. Siis ihan henkilökohtaisella tasolla :o

Animaatio rullasi ja musa oli ERINOMAISTA. Juoni ei ollut sitä miltä alussa vaikutti (paska?) ja lopetuskin toimi. Leffa oli myös erikoisen pitkä animaatioksi. Suosittelen kyllä joulukuusen alle. Tosin välillä ahdisti kyllä katsoa leffaa joten ei ihan naskeille.

Nitaboh 2004

WAO! Worldin ensimmäinen elämäntapakatsomuksellinen pitkä animaatio mukaillen Kazuo Daijon romaania. Animaatio kertoo tarinan omaa paikkaansa elämässä etsivästä Nitarohista, joka sokeutuu kahdeksanvuotiaana sairastuttuaan. Nitaroh on aina pitänyt musiikista, mutta koska syntyi köyhään ja alaluokkaiseen perheeseen ei tästä voi tulla soittajaa ylhäisöluokkien koulukuntien kautta. Nitaroh etsii omaa soitintaan jota saisi opetella soittamaan ja jolla ansaitakseen rahaa ei tarvitse välittää luokkarajojen tuomista kielloista. Sattuman kautta Nitaroh ystävystyy isänsä kanssa sokeaan kiertelevään soittajattareen, joka opettaa Nitarohille perusteita tämän edesmenneen äitinsä shamisenilla ja ajan myötä Nitarohin luonnollinen lahjakkuus puhkeaa kukkaan. Ongelmia kuitenkin tuovat mukanaan konservatiiviset soittokunnat jotka eivät katso hyvällä Nitarohia, joka ei kuulu mihinkään soittokuntaan ja on vain maalaispoika, tai tämän soitantaa joka on hyvin poikkeuksellista tyyliltään. Nitaroh etsii omaa tietä ja valaistumista soittonsa parissa.

Tämän olisi pitänyt olla sarja. Pääjuonen lisäksi mukana on pari muuta tarinaa joita olisi seurannut mieluusti pidemmällekin. Uskollinen lapsuudenystävä jäi lähes kokonaan vaille persoonaa, vaikka tämä on ollut läsnä Nitarohin elämässä jo lapsesta saakka toimiessaan jonkinlaisena oppaana ja suunnannäyttäjänä. Oikeastaan tärkein tukihenkilö Nitarohille oli tämän myöhemmin tapaama Tokiosta opiskelemasta palannut nuori mies, joka perheensä panimon perimisen sijasta haaveilee työskentelevänsä sanomalehtipainossa. Nitarohia opettaneella sokealla soittajattarella oli myös Nitarohin ikäinen nuori tytär jolla on myöskin oma sivuosansa Nitarohin varttuessa pojasta nuoreksi mieheksi. Isä kuolee rosmojen kourissa. Jep, juurikin noin pöljästi tuo hoidettiin elokuvassa ja siksipä olisikin kaivannut melkeinpä ihan kunnollista sarjaa, sillä tarinoita ja tapahtumia on aika määrä, eikä hoputuksen fiiliksiltä voi oikein välttyä kun kaikki on tungettu tähän puoltoistatuntiseen.

Animaatio oli myöskin hieman ristiriidassa tarinan kanssa. Hieman eri aaltopituudella. Se oli jokseenkin lapsekasta ja oikein värikylläistä. Tarina oli alussa melko vakava ja miellyttävän arkinen. Hieman realistisempaa tyyliä olisi kaivattu ja sama maku jäi ääniosastoltakin, sillä kun kyseessä on tarina jossa erityinen musiikki näyttelee pääosaa, geneeriset orkesteriponnistelut tuntuivat sopimattomilta ja tulevan yli äyräiden suhteessa vähäeleiseen ja näennäisesti rauhalliseen tarinankerrontaan. Soitinten soittaminen oli kuitenkin animoitu ihan hyvin järjen puitteissa, mutten henkilökohtaisesti voi sanoa nauttivani näin rajusta shamisenin rämpytyksestä paljoakaan tätä puolitoistatuntista enempää.

3 / 5

+ Erottuu edukseen aiheen vuoksi...
- ... muttei oikeastaan muutoin

Juuni Kokki - Twelve Kingdoms 2002 45 jaksoa

Nakajima on täysin tavallinen opiskelijatyttö [facepalm][/facepalm]. Kunniamaininnat ja muiden miellyttäminen saa kuitenkin väystyä kun koulupäivä keskeytyy paikalle ilmestyvän liehutukkaisen mystisen miehen takia, joka polvistuu tytön edessä ja vannoo tämän valtaistuimelle uskollisuutta [facepalm][/facepalm]. Nakajima tempautuu angstailevan ystävänsä ja lapsuudenihastuksensa kanssa toiseen maailmaan, jossa ei mistään opitusta ole hyötyä ja jossa kaikki elollinen tuntuu erittäin vihamieliseltä.

Tutustuin sarjaan siinä vuoden 2002 kieppeillä soundtrackin muodossa jolla oli muutama mahdottoman hieno kappale. Itse sarja ei kuvaustekstiensä perusteella innostanut, mutta nyt tuli sitten mulkoiltua jonkun verran. Yllätti parilla osa-alueella, joista ensimmäinen oli itseasiassa tuo angstaileva ystävä, joka oli syrjäytynyt, vihainen ja yksinäinen meidän maailmassamme ja epätoivoissaan hamusi tätä uutta maailmaa jonne koki kuuluvansa. Tyttö ajautui sitten erinäisiä teitä uuden maailman pahiksen kätyriksi ja into tappaa Nakajima oli siinä mielessä piirun verran uskottavampaa, että on helppo nähdä syy ja seuraus Nakajiman omassa käytöksessä tätä tyttöä kohtaan, joka ei meidän maailmassamme ollut suosittu ja josta puhuttiin pahaa selän takana. Nakajima ei ollut tuntevinaan tyttöä kun muita oli paikalla, mutta muutoin taisivat olla jopa ihan ystäviä.

Tuo on kuitenkin vain pieni alkujuoni. Harmi sinänsä. Kerrankin kun angstauksella oli aakkoset eikä angstaus ollut angstausta pelkästään itsensä angstauksen takia. Alun jälkeen kun Nakajima on alkanut löytämään itseään kaiken sen toisia pakkomielteisesti miellyttävän vyyhdin alta, nostaa päätään sarjan ydin, joka on jonkin kirjailijan luoma mythos ja maailma taikaolentoineen ja jumalineen. Nakajima on kuningatar. Hittoako sitä kiertelemään. Liuhutukkainen hippi joka tämän tästä maailmasta löysi on sitten hallitsijan palvelija. Tässä fantasiamaailmassa on sarjan nimen mukaan 12 kuningaskuntaa ja näillä on eräänlainen kiertokulku, jossa nämä palvelijat löytävät näille maille oikeat hallitsijat.

Tässä on koko sarjan sudenkuoppa. Tarinan alkuperäisen kirjailijan luoman maailman mekaniikkaan keskitytään aivan liikaa ja siitä tulee puuduttava itseistarkoitus, jolla kuitenkaan lopulta ei tunnu olevan mitään sen suurempaa merkitystä, sillä sarjasta huokuu semmoinen life goes on ja destiny voittaa tappelussa. Sarjassa tutustutaan muutamiin eri hallitsijoihin ja näiden palvelijoihin, sekä siihen minkälaisen tien nämä ovat kulkeneet löytääkseen hallitsijat. Nakajiman tarina hukkuu angstausystävän poistuttua kuvioista miltei kokonaan (lopetin katsomisen jossain jakson 22 tienoilla). En tiedä että mitä hittoa animen tekijät ovat ajatelleet tai että onko kirjailija alunperin kirjottanut miljoona kirjaa paskan[köh] Robert Jordan[/köh]jauhantaa, mutta olisi helppoa ajatella että tuon angstiystävän stoorin elinkaari olisi ollut se alkuperäinen tarina ja animen tekijät ovat halunneet venyttää keskittymällä sitten tuohon maailmaan jonka toimivuudesta voisi pukata tosiaan monta kymmentä jaksoa shöytä.

1 / 5

+ Soundtrack
- Fullscreen

Kemonozume - Claws of a Beast 2006 13 jaksoa

Muinaisista ajoista lähtien on keskuudessamme vaeltanut ihmisen valepuvussa hirviöitä ja läpi aikojen näitä on metsästänyt soturijärjestö, pitäen vahtia pimeässä, jotta salariimänit saavat hyvät unet ennen uutta työpäivää. Entäpä sitten kun portinvartijana toimiva järjestö kärsii henkilöstöpulasta vanhojen jäädessä eläkkeelle ja nuorten ollessa osaamattomia vätyksiä, sekä lisäksi painii modernisoitumisen ja pörssiin listautumisen tuomien ongelmien parissa, ja kun kaiken lisäksi järjestön korkeimman pallin perimysjärjestyksessä ensimmäisenä oleva rakastuu hirviöön joiden tuhoaminen on ollut pyhä tarkoitus vuosisatoja?

Apina on mestari!

Sarja kuuluu näihin harvinaisiin helmiin joilla on pelkästään piristävä vaikutus ellei sitten satu olemaan kovemman luokan fanaatikko josta animen pitää näyttää mangalta.. siis niinku... sillai hyvält, tiäks. Sarja yhdistelee erilaisia tyylejä kaikessa surrealistisuudessaan ja absurdiudessaan, mutta onnistuu silti vaikuttamaan paljon inhimillisemmältä ja herkemmältä kuin lukemattomat muut vakavammat melodraamat. Perspektiivit ovat usein "jotain sinnepäin" ja hahmot pysyvät kasassa tuurilla, mutta animointi on kuitenkin tarvittaessa pehmeää kuin pumpuli. Mukana on huumoria. Herkullista jos Monty Pythonin tyyppinen absurdius iskee. Mukana on verta. Suolia ja tissinriekaleita. Laitetaan K18 ettei pienempiä pelota. Väkivalta ei kuitenkaan ole pääosassa, mutta veri tuntuukin kaurapuurolta verrattuna groteskiin rakkaustarinaan ja sessioihin ihmisen ja hirviön välillä. Pornoa, joka vilauttaa valoja tervehdyksen merkiksi viereisellä kaistalla huristelevalle lonkeropornolle. Seksiä lähestytään kuitenkin paljon konkreettisemmasta kuvakulmasta, sillä kuinka helvetissä rakastella olentoa joka innostuessaan muuttuu raajoja repiväksi hirviöksi.

Päähenkilöitten traagisen ja hengenvaarallisen romanssin lisäksi mukana on entiset työtoverit jotka jahtaavat rakastavaisia ja venyvät itsetuhoisesti pyrkiessään oudosti räjähtävällä tavalla lisääntyneitten hirviöitten niittämiseen. Järjestö saakin tarvittavaa apua, mutta kuinka pitkälle voidaan mennä ennen kuin muututaan itse hirviöksi? Pelastaako itsensä vai uhrautuako suuremman hyvän vuoksi. Henkilökohtaisuuksiin kurotteleva stoori saa miekkaa heiluttavan päähenkilön katsomaan kulissien taakse, eikä pakeneminen tunnu enää mahdolliselta koska vaara lähestyy joka suunnasta. On siis etsittävä uudelleen persikoille perso apina ja opittava hallitsemaan petoa ihmissydämessä jos koko sotkusta meinataan selvitä hengissä.

+ Japanin Kirka vetää alkutunnarit jotka on pitkästä aikaa hyvät (http://www.youtube.com/watch?v=ZiSFftcwbxQ), ja musiikki vetää muutenkin päihin lähes kaikkea vuoden sisällä nähtyä
+ Vapautuneelta tuntuva "hei tehääs näin!" fiilis tekijöillä
+ Tyylitajuinen ohjaus
+ Hieno analookinen fiilis animaatiossa

4 / 5

Mitä vittua? Twelve Kingdomshan on aivan loistava animesarja. Yksi suosikeistani. Meinasi jopa kiilata NGE:n ykköspallilta. Taisit etsiä sarjalta aivan vääriä asioita kuin Nakajiman ja hänen ystäviensä tarinoita. Ehei, Twelve Kingdoms on kertomus upeasta fantasiamaailmasta, poliittisesta juonittelusta ja myyttisistä olennoista.  Toisin kuin useissa muissa sarjoissa, maailmaa ja sen asioita tutkitaan kiehtovalla ja jännittävällä otteella. Jokaiselle myyttiselle olennolle on olemassa järkeenkäypä sekä syvällinen tarina. 45 jaksoa pitkäksi sarjaksi, TK onnistuu pitämään otteessaan uskomattoman hyvin. Jokainen jakso tuo mukanaan jotain uutta tietoa. Hahmodesign on myös onnistunutta tarkoitukseensa nähden. Hahmot ovat hyvin uskottavia ja aitoja. Heidän asusteita ja kuvadesigniä muutenkin on pakko kehaista. Kaunista, kaunista.

5 / 5

+ Twelve Kingdoms
- tuhis

EDIT: Jaahass, hehkuviinit ja glögit tekee tehtäväänäs tunnokkaasti. Kirjroitetaanpa silti jotain järkevämpää.

Kirjailijan tekemän työn takia ns. tukikivi on melko vankka ja sille on ollut hyvä rakenata. Päähahmot olivatt omia persooniaan ja nimiviidakosta huolimatta sitä oppi pikkuhiljaa millä tarkoitetaan mitäkin. Geneeristä kaikki tyynni, sanottiinpa sitä mitä tahansa. En etsinyt sarjasta mitään erityistä (vai ennakkoluuloistako puhut), mutta tyypillisesti katsojana sitä jotain jokga saisi kastomaan seuraavan jakson. Slice of laiffiksihan tuota voisi sanoa, mutten itse saanut mistään kulmasta kiinni millään merkittävällä tavalla. Koko Taikin tarinan tumppaaminen, joka oli sen kymmenisen jaksoa?, keskelle varsinaista stooria oli jotenkin puuduttava ratkaisu rytmityksen takia eikä sitä yksinkertaisesti enää kiinnostanut Nakajiman räpellykset kun kaikki oleellinen taivaallisen maailmakuvan åyörinnän eteen oltiiin  jo käyty oleellisesti lvävitse.

Jos jotain kaipasin niin se oli konkreettisesti hallinnollisia asioita, enkä lapsenomaista mielikuvatusta siitä, että kun maa saa jumalten osoittaman oikean henkilön hallitsijakseen niin kaikki on kuin taikaiskusta paremmin. En pitänyt ollenkaan siitä että käytäntö jätettiin kuvaamatta ja heitettiin silmille jotain siitä että nyyh kaikilla on kärsimystä ja tuskaa kun on paha jooseppi ruorissa.

Hyvä että tuli nyt huomattua että jostain syystä olin alkanut jakamaan sarjoille pisteitä, vaikka ajattelin aluksi vain selostaa jotain ylimalkaisesti ja listata perään plussia ja miinuksia jos niikseen tulee. Yhden pisteen (plyssan)annoin kys. sarjalle musiikin takia.

Ai, siellä oli vielä meikäläisestä laitettu miinusta? Misket sitten laskenut sarjan pisteitä, fool

Koska nyt tekee mieli analysoida, niin lähdempä leikkiin mukaan ja pilkon viestiäsi pienempiin ja helpommin ymmärrettäviin paloihin.

Tähän asti ollaan melko samaa mieltä. Geneerisyyteen voin yhtyä sen verran, että onhan samankaltaisia hallitsijahahmoja ja muita sellaisia tavattu monissa länsimaisissakin saduissa. Minusta tämä ei ole mikään miinus ollenkaan, koska hahmot toimivat eikä ne sentään ihan mitään kliseitä ole. Tällaisia hahmoja käytetään hyvin harvoin animeissa. Sehän vasta jotakin olisi ollutkin, jos kaikki olisi aivan originaalia eikä mitään sidoksia aikaisempiin satuihin olisi havaittavissa.

Minulle tuo maailma tarjosi aivan riittävästi kulmia, joihin tarttua. Suorastaan jopa käsinojallisen tuolin.

En nyt kuollaksenikaan muista kuka hitto oli Taiki tai mitä hänen tarinansa jälkeen käsiteltiin, joten enpä sano tähän yhtään mitään.

Hmm.. Ei se maailma mielestäni mitenkään taikaiskusta parantunutkaan. Minusta siinä edettiin ihan realistisesti askel kerrallaan ja aluksi varsin haparoivin askelin. Mihinköhän viittaat tuolla viimeisellä lauseella?

Pisteitä tai ei, olisin joka tapauksessa älähtänyt. Tarinoimistasi sarjoista, TK oli ensimmäinen, jota minäkin olen nähnyt lukuunottamatta Claymorea, jonka mainitsit lyhyesti muutama viesti sitten.

Aarrgh, vihaan megapilkottuja viestejä kun joka hiton sanan olemassaoloa saa perustella sadalla sanalla ja tämmöisenä pihvisilmänä menee tunti ennenkuin noista saa selvänkään. Ei se ole analyyttistä vaan pelkästään vaikeilua. Kyllä sitä sen verran sisälukutaitoa on jokaisella ettei tarvitse äyskäröidä turhia pisteitä ja pilkkuja.

Makuasioitten parissahan tässä ollaan. Lodossin jälkeen ei kovin kaksisia isoja fantasioita ole vastaan tullut ja jos tämän kautta päästään johonkin, on se se että olin melko avoin sarjalle. En mitenkään erityisesti halunnut pitää siitä, mutta kaipasin fantasiaa ja tiesin että kun touhu pohjautuu jonkun kirjailijan työhön, olisi mahdollisuudet ties mihinkä kun se tärkein työ on jo tehty. En kuitenkaan voi sanoa että olisin kokenut mitään odotuksien mukaisia pettymisiä joita on joskus jossain muissa tilanteissa koettu. Sarja oli ihan laatuisa muttei puhutellut millään tavalla. Siinä oli kulmia, mutta olivat ne niin symmetrisiä ja läpi nähtyjä, että ei niihin oikein ollut mitään lisättävää. Eivät saaneet pohtimaan tai miettimään mitään.

Satumaisuudessa ei ole mitään vikaa, mutta korkeafantasiasta luovuttiin jo siinä vaiheessa kun näki kartan (http://www.clho.net/anime/twelve/12-map.jpg), joka oli yhtä lapsekkaan yksioikoinen kuin sarjan koko olettamus siitä, että väärän hallitsijan hallitessa kaikki kärsivät, mutta kun paikalla on oikea henkilö niin taivaat siunaavat kaikkea mitä tämä tekee - ensimmäisenä taisivat tehdä hallitsijasta kuolemattoman. Tavallaan teki turhaa... about kaikesta. Missään ei ollut oikein mitään mieltä kun sen tiesi ettei päähenkilö ole oikeasti vaarassa, vaan kysymys on lähinnä siitä, että kuinka monta jaksoa menee siihen että pahikset tajuavat että voisivat yhtähyvin toivoa auringon sammuvan. Angstiystävän storyarcissa oli paljon hyviä asioita, joista aikaisempien sepostuksien lisäksi voisi mainita sen, että tämä oli epänormaali tekijä muutoin äärimmäisen ennaltalaaditussa yhtälössä. Koun kuningas oli tietyssä mielessä ihan hyvä juitsu myös loppujaan, joka pullikoi päähenkilöä vastaan siksi että

Spoileri (osoita katsoaksesi)

oli rasisti ja ei pystynyt sietämään meidän oikeasta maailmastamme tulleita hallitsijoita, kuten En:in kuningas, ja näin sitten tietysti Nakajima.

Ja tämä on muuten aidosti harvinaista animessa ettei mennä millään tavalla henkilökohtaisuuksiin tyyliin "isäsi tappoi isäni" tms. Harmittaa ettei näitä hyödynnetty kunnolla vaan keskityttiin kuvaamaan tuota turhauttavan tylsää ja ennalta säädettyä jumalallista kiertokulkua.

Originelliutta on vaikea vaatia sarjoilta jotka tuotetaan markkinaseksikkäiksi totutuilla standardeilla. Sepäs se vasta olisikin järkytys jos olisi ollut yksikin kyttyräselkäinen ja ruma henkilö henkilökaartissa, saatika persoonallisen näköinen persoona. Tai edes yksikin joka ei olisi puristettu siitä tusinasarjamuotista. Vain harva uskaltaa kävellä sitä tietä, että hahmon tullessa ruutuun ei tiedä välittömästi kaikkea tämän sielunelämästä ja tarkoituksesta viimeistä piirtoa myöten. Hitto vieköön se olisi tuonut upeasti kontrastia tuon Keikinkin hahmoon, joka oli juurikin niin liuhulettinen ja mystinen kuin luulisi, jos tämä olisi ollut jokin sekasikiö, mutta muuttuisi sitten omassa maailmassaan täksi kauniiksi yksisarviseksi. Plääh. Houn saaren Kirineistäkin huolta pitävä neitoskaarti oli kuin jostain pahaisesta slapstickistä, jossa poika "joutuu" tyttöjen ylläpitämään majataloon *gasp*, ja kaikki on niin mukavaa, pehmeätä ja niin ihanaa että kokoajan nauretaan ja kikatellaan sille kun joku röyhtäisee ja on nolona ruokapöydässä, tai kaatuu portaissa. Nuo eukot alleviivaavat aika hyvin sitä kuinka vähäpätöinen merkitys "oikeilla ihmisillä" on, joitten hallitsemisesta piti kaikessa olla kysymys. Pyörivät vain pumpulissa ja puhuvat Kirineitten pyhyydestä ja puhtaudesta, sekä siitä suuresta tehtävästä joita varten nämä ovat olemassa: löytääkseen hallitsijan ja toimiakseen tämän neuvonantajana, sanomatta halaistua sanaa käytännöstä.

Sarjassa ei ole muuta vikaa kuin se, että siinä ei ole yksinkertaisesti mitään minkä vuoksi jaksaisin katsoa toiset 20 jaksoa - soundtrackistä kun voi nauttia erikseen.

Wou, man. Ei minulla ainakaan riittänyt sisälukutaidot, jotta olisin ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt, mitä milläkin asialla tarkoitit. Vaikket nyt kohta kohdalta vastanutkaan viestiini, kuten minä vastasin sinulle, oli tämä toinen viesti kaipaamani selvitys useaan kohtaan. Kuten vaikkapa tuohon geneerisyyteen, jonka merkitys ei olisi ikinä selvinnyt minulle ”vaikeilematta”.

Joka tapauksessa homma taisi lopulta mennä niin, että minulle TK oli satu. Sinulle epäonnistunut fantasia tjms.

Juu, kenties, vaikka totesinkin jossain tekstinpätkässä ettei satumaisuuksissa ole mitään vikaa. Geneerisyyttä on aikalailla mahdotonta lähteä järkeistämään kenellekään fanille, sillä se olisi jonkinlaisen palkinnon paikka jos joku saisi vakuutettua meikäläisen vaikkapa Jackie Chanin Project A leffan geneerisyydestä, olkoon vaikka jotkut jutut oltaisiinkin tehty aikaisemmin jne - pidän tuosta kuin hullu puurosta eikä muitten mielipiteet sitä muuta. Eikä pitäisikään. En minäkään sitä kyseenalaista että JK on suosittu anime. En vain aikuisten oikeasti itse pitänyt sarjasta ja syyt luettelin mielestäni ihan luettavasti, vaikken askarrellutkaan tekstin kanssa sen enempää kuin mitä sylki suuhun toi.

Ottaen tämän huomioon oli pisteitten antaminen melko kehno juttu. Pelkkiä plussia ja miinuksia tästä eteenpäin.

PS. Taiki oli Tai nimisen maan Kirin, jonka stoorissa tämä nimenomainen paapominen tuli ilmi. Tämän jonkinlainen henkivartija oli se Shanshi tms.

Sain joululahjaksi Ginga Naberoshi Gin eli Hopeanuoli -boksin, tuon jokaisen 80-luvulla Cittarin alelaarin VHS-kasetteja katselleen sunnuntai-otakun suosikin.

En ollut koskaan nähnyt sarjaa kokonaan, sillä minulla oli lapsena vain sarjan pari ensimmäsitä kasettia. Loppu ei ollut yllätys, mutta tarinan kerronnan valinnat ihmetyttivät. Länsimaisena en ole tottunut näin kummalliseen draaman kaareen ja pitkällisiin "sivujuoniin" - vai oliko kaikki muu sivujuonta?

Hopeanuoli on edelleen rautaa, siihen verrattuna kaikki muut koirat ovat puudeleita ja Lassiekin palaa uuniin. Silti, uskallan väittää että mikäli Hopeanuoli ei olisi ollut niiiiiin erilainen kuin kaikki muut lapsille silloin muinoin tarjotut piirretyt, ei se olisi tehnyt Suomen kakaroihin sellaista vaikutusta kuin se teki. Ja olihan siinä momenttia, kun k-11 (!!!) piirretyssä veri ja ruumiinosat lentävät ja elämä on pelkkää hakkaamista ja kärsimystä ja kunnia on vain kuolemaa.

Kun ensimmäiset iskelmätunnarin nuotit kajahtivat, meinasi siinä silkasta nostalgiasta itku tulla. Hopeanuoli on Hopeanuoli, mutta en silti näyttäisi tätä lapsille jos vaihtoehtona on vaikka Pokemon.

Hopeanuolestahan on semmoinen lastenversiokin. Saksittu.

Itsekään en ole vieläkään Hopeanuolta nähnyt vilahduksia enempää. Omat saman ajan lapsuudensarjat olivat Starzinger, Ultraman ja Luolapoika Rai, joista jälkimmäisin oli halutessaan varsin graafinen.

Niin siis se VHS-sarja oli saksittu, mutta ei silti todellakaan mikään lastenohjelma jos minulta kysytään. Jos Hopeanuolesta poistetaan kaikki veri ja "taistelut kuolemaan saakka", jää jäljelle n. tunti kuvaa juoksevista koirista.

No, en usko että piirretyn veren näkeminen pilaa lapset, mutta ei se päiden repiminen näin teemallisestikaan ole mielestäni kaikkein paras idea "lastenohjelmaan".

Jeps. Enpä minäkään sitten tulevaisuudessa anna muksujen katsella tai pelata mitä tahansa, mutta eipä sille oikein mitään taida vanhemmat voida edes nykypäivinä. Tuommoinen anime kun Naruto on aika hyvä esimerkki nykysarjasta joka on ulkoisin avuin juurikin lastensarja, mutta satunnaiset verikohtaukset ynnä aikuisemmat teemat saavat miettimään että noinkohan tätä nuoremmille edes näyttäisi. Sarja kun on juurikin semmoista jota itse olisi mukulana taatusti katsonut aamusta iltaan ja unissaankin.

Hittolainen. Nyt tuli nyt aivan yllättäen mieleen joku tämmöinen (kenties kotimainen) animaatio (nukke/paperianimaatio?) jota tuli kirjastosta nuorempana lainattua, ja tuliko kenties televisiostakin jokusen kerran jopa. Jonkinlainen seikkailusatu. Taisi olla monta jaksoa sarjassa ja se oli paikoitellen aivan älyttömän pelottava kun mukulana kattseli. Mikähän sen nimi oli... täytyy käydä penkomassa paikallista kirjastoa. Nostalgiavibat.

Paras animesarja ikinä. Kyllä.

Menee varmasti aivan metsään, mutta miten olisi Leikkitiikeri Luukas? Ihana söpö nimi, ihana söpö lelutiikeri... ja aivan kaamean ahdistava tarina piinaavalla visuaalisella ilmeellä ja helvetistä lainatulla musiikilla. Sitä kyllä antaisin lapseni katsoa koska teema ei sentään ole tappaminen, mutta olisin itse vieressä istumassa koska niin hyvät vanhemmat tekevät kun lapset tutustuvat pelottaviin asioihin.

Niin siis minä olen loistava kasvattaja mutta vain siihen asti kun saan lapsen, sitten minusta tulee varmaan aika tavallinen kasvattaja.

Edit: Ja kyllä Scarf, voin uskoa että Hopeanuoli on mielestäsi se paras anime. Ikinä.

Se sarja oli hirmu synkeä. Muistaakseni. Hämärästi muistaisin joissain tunneleissa menemistä ja salaovia jossain talossa, jossa asui joitain kalmakkaita isäntiä. Siinä missä tekisi mieli löytää tuo sarja, en tiedä että menisikö tuo pilalle kun katsoisi sen näin vuosien ja vuosien jälkeen.

Täytyy penkoa tuo YLEn lastentallenteitten arkisto lävitse.

Leikkitiikeri Luukas ainakin tapahtuu suurimmaksi osaksi sellaisessa "mansionissa" jota hallitsee ilkeä, olentoja kiveksi muuttava vanha ukko. Lisäksi siellä asuu mm. palvelijoina toimivia kummallisia valkoisia lintu-olentoja. Sarjassa sitten yritetään lähinnä karata tuolta linnasta ja juoksennellaan niitä lintuja pakoon kapeissa käytävissä.

Todennäköisesti sarja ei ole ihan yhtä pelottava kuin sen muistan, mutta ahdistavalta se ainakin lapsena tuntui. Kirjastosta tuo varmaan löytyy VHS-kasettina vieläkin. Ei ole alkujaan suomenkielinen.

Itse katsoisin mielelläni taas uudestaan, vaikka ajan kultaamat muistot kieltämättä hieman siitä rapistuisivatkin... Siinä sarjassa oli jotain hyvin "Silent Hill -lapsille" -maista.

Hmm, ettei olisi sitten ollut tuo. Nuo valkoiset lintuolennot ja kiveksi muuttaminen tuntuu hirmu tutulta, vaikken osaakaan sen tarkemmin sanoa että miksi. Mimmoinenhan prosessi tuo olisi tuupata VHS:ltä digimuotoon...

Heh, nyt vaan ajamaan tuommoista lätkää elokuvatarkastamolle läpi kuin "Lasten SH" :)

Vähän jo kärsi Hopeanuoli kun sen viimeksi läpi katsoin ja allekirjoitan sen, ettei se olisi "maailman paras anime", ellei sitä olisi naperona nähnyt. Mutta siltikin sarjan rehellisyys, tyyli, musiikki ja dramatiikka vetoaisivat tänäkin päivänä ilman ennakkotietoa/katselua.

Säälin ihmisiä, jotka eivät pentuna sarjaa nähnyt. Tosin kyllä nuo muutkin 80-animet ovat kovaa tykistöä, eli jos Starzinger, Grand Prix ja Candy Candy (kylläpä oli ahdistava sarja skidinä) on nähty silloin joskus, niin kannatti herätä.


Hopeanuoltakin kovempi tapaus oli silti Kapteeni Harlock, josta näin vain yhden videon ja sekin oli jostain (ilmeisen hyvästä) "spin-off"-sarjasta. Siinä Harlockin esi-isä lenteli kaksitasolla menneisyydessä. Uskomatonta tavaraa. 

Hopeanuolen ohella Captain Tsubasa oli parhautta aikoinaan.

No jaa, kuten sanoinkin kyllä se musiikki oli todella nostalgista, mutta varsinkin se tunnari on niin suoraan kuin suomalaista iskelmätangoa että ei se nyt ihan objektiivista parhautta ole. Taustat ovat hyviä, mutta aika vähän vaihtelua musiikissa on.

Dramatiikka on kieltämättä omaa luokkaansa, mutta kamoon, kuinka pitkään sitä jaksaa innostua siitä, että kaikki haluavat kaiken aikaa kuolla ja tapattaa itsensä kun se on vaan _niiiiin_ kunniakasta? Joo joo, tajusin jo vähemmästäkin, eläminen on nössöille ja taistelussa kuoleminen on parempi juttu kuin sen voittaminen. Tällaisissa sarjoissa japanilainen ajattelutapa alkaa todella lyödä yli - olen todella todella, todella vahvasti sitä mieltä, että sellaiset yksilöt jotka mielummin kuolevat "kunniakkaasti" kuin kestävät häpeää ja epäonnistumista ovat maailman suurimpia luusereita ja noloja jätkiä. Ei kuoleminen ole vaikeaa, eläminen silloin kun se tuntuu rankimmalta on vaikeaa.

En sääli ihmisiä jotka eivät tätä suolestussarjaa nähneet lapsena. Myönnän että sen katsomisesta silloin aikoinaan on ollut se etu, että se avasi silmät ja aivot toisenlaiselle viihteelle. Hopeanuoli on kuitenkin pelottanut ja antanut painajaisia niin monelle lapselle pelkästään Suomessa, että en voi sanoa sitä hyväksi lastenohjelmaksi tai miksikään kulttuuripläjäykseksi joka on sivistänyt ikäluokkaamme. Ja siksi sitä kaikki lapset tietenkin halusivatkin katsoa, minä mukaanlukien.

Mielestäni vielä parempi, vähemmän monotoninen ja ainakin hiukan vähemmän verinen mutta vähintään yhtä dramaattinen City Market - animesarja oli Galaxy Express 999. Tähän päivään mennessä en ole nähnyt sitä samaa versiota DVD:llä (jos tiedätte mistä sen saa, kertokaa toki, kiitos), mutta jonkin muun version kylläkin ja on se vaan laatua - mutta tämä nyt ei varmaan ole uutinen kenellekään animen suurien nimien ja instituutioiden tuntijoille.

Hopeanuoli on kyllä klassikko. Ainakin minun mielessä. Katselin kakarana animea aina kun sellaisen teoksen käsiini sain (vaikka en tajunnut mitä se oli, tajusin vain että se on jotain erilaista). Ensimmäisiä niistä oli Ultraman (muistaakseni tuon niminen), Cobra ja tietysti Hopeanuoli. Aluksi Hopeanuoli tuntui todella karulta ja surulliselta. Varsinkin ensimmäisen VHS-kasetin perusteella. Mutta sarja muuttui hiukan rennommaksi edetessään (ja minullekkin tietty tuli ikää kun en niitä putkeen kaikkia katsonut) joten olin aika hyvin koukussa ja vakuuttunut.

Mutta ne leikkaukset olivat kyllä aivan naurettavan suuria. Joskus oikeasti tuli näitä "wtf just happend?" tilanteita kun oli aivan pihalla sen vuoksi kun tapahtumien kannalta oli tärkeitä kohtauksia saksittu pois. Tässä huomaa hyvin minkälainen asenne täällä oli siihen aikaan: "Piirretty. Eihän aikuiset tuollaista katso. Saksitaan vain pahat kohdat pois, ja pistetään hyllyyn. Ei ne kakarat kuitenkaan tajua mitä siinä tapahtuu." Vaikka tottahan se oli että aikuiset eivät tuohon aikaan piirrettyjä katsoneet.
Mielenkiinnolla odotankin minkälainen tilanne on 20 vuoden päästä, kun meidän sukupolvi on sielä +- 40v. Kuinka paljon aikuisten piirrettyjä hyllystä silloin löytyy. Tai koska tulee ensimmäinen hentai lehti ärrälle :)

Hopeanuolen kokoelmaboksi pitäisi kyllä joskus hankkia. Nykyisellä hinnalla se vain tuntuu aika suolaiselta vaikka olisi kuinka klassikko. Tosin hinta tuskin kovin nopeasti mihinkään laskee kun se ei vieläkään ole laskenut suuremmin...

Ja jos joku on katsonut VHS-version ja piti sitä sekavana ja outona tarinan kerronnalta kannattaa katsoa tuo alkuperäinen. Siitä saa oikeasti paljon irti vaikka onkin VHS:n katsonut. Kokonaisia kohtauksia ja kohtaloita kun on saksittu kovalla kädellä.

Ehei. Juuri se fakta, että musa on todellakin kornin eeppistä ja iskelmää tekee siitä niin hyvää. Nykyään oikein vältellään digitaalisessa viihteessä vahvoja ja ylilyöviä melodioita, mutta ne oikeasti vain toimivat kun ne on taidolla sävelletty. Juuri 80-luvun animeissa löytyi tätä audio-kultaa joka on nykyään täysin unohdettu.

Pitää mennä, mutta palataan asiaan.

Itseasiassa tuo audio-kulta käy termina ihan mihin tahansa vanhempaan settiin. Silloin kun ei ollut oikein mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä melodikasta musiikkia; toisin kuin nyt kun esim. pelin soundtrackiksi riittää tarpeeksi prosessotu sointu joka täyttää äänispektrin laidasta laitaan. Aikaisemmin oli parempia melodioita. Nykyään niihin törmää harvemmin ja harvemmin, vaikka roskaa on moninverroin enemmän tarjolla.

Macross Frontier

Pitemmän aikaa tullut vartottua sarjan alkamista. Tekijäkaarti on melko oivallinen, mutta niin se oli Macross Zerossakin. Ensimmäisestä jaksosta tuli luodun maailman myötä aika kovat Macross Plus fiilikset, joka on pelkkää plussaa alusta loppuun. Miljöön luomiseen ja tarinan maailmankuvaan on taatusti mennyt hetki jos toinen, sillä hyvin harvassa on tämmöistä elävää ja loogista arkisuuden tuntua - myönnettäköön, että ollaankin melko epäarkisissa puitteissa.

+ Hemmetin upea. Alkaa animessakin olemaan HD-aika konkreettisesti läsnä
+ Piereskelevä sammakkokännykkä
- Tylsät hahmo (paikoin surkeat jopa)
- Macrosseissa on musiikki ollut aina ytimissä, mutta äänen jumalatar Kanno ole todellakaan vireessä (ollut Wolf's Rainin jälkeen)

Moonlight Mile

Monikansallinen avaruusvarustelukilpailu. Kuuhun päätetään rakentaa ydinvoimaloita ja jonkinmoisella energiasiirrolla sitten hyödyntää näitä. Päähahmot Goro ja Lostman ovat ekstremistejä ja eksistentialisteja. Kun Everest on valloitettu, ei maan päällä ole enää mitään tekemistä. Katse nostetaan luonnollisesti taivaisiin ja vuoren huipulta näkyy satelliitti, kuten kaksikon käsiin kuollut menehtyneen seurueen vuorikiipeilijä ennusti. Miekkoset tekevät suunnitelmat ja erkanevat kulkemaan määrätietoisia polkujaan, jotta voivat yhdessä valloittaa avaruuden. Goro erikoistuu mekaaniseen rakennukseen ja Lostman lentäjäksi. He näkivät ennalta mitä tulevaisuus toi tullessaan ja ovat värikkäistä taustoistaan huolimatta kandidaateista parhaimpia tiimiin.

Tekijät ovat Wings of Honneamisensa katsoneet. Jos ei tuo iskenyt, niin ei iske tämäkään. Tässä ollaan elämän suurien kysymyksien äärellä, eikä vastaan kävele jumalallisia taikaolentoja tai mystisiä mahtipersoonia viittoilemaan oikopoluille. Päättäväisyys ja arkinen ahkeruus, sekä sitten onni, luovat tietä kunkin kohtaloon vaikka siitä ei olisikaan matkaa kummoisempia käsityksiä etukäteen. Goro ajautuu epäonnekseen useampaan eri maahan avaruusohjelman äärelle, hänestä riippumattomien epäonnistumisien vuoksi. Lostman joutuu juuri ennen avaruusohjelmaan lähtemistä mukaan Toiseen Persianlahden sotaan, jossa hänet ammutaan taivaalta ja mies joutuu sotavangiksi. Miesten periksiantamattomuuden vuoksi suunta ei kuitenkaan katoa koskaan vaikka kuinka epätoivoiselta tilanteet vaikuttaisivat.

Jos sarja alkaa ryhmäseksillä ja ison pomon tullessa työpaikalle ollaan paneskelemassa näkyvästi nosturin ohjaamossa, niin voiko paremmasta alusta haaveillakkaan!

+ Ihmisen pyrkimys avaruuden valjastukseen
- Visuaalisesti epätasapainossa. Kolmedeet ovat ihan toimivia, mutta perinteinen animaatio jättää toivomisen varaa

Joululahjaksi sain Black Lagoonin (http://imdb.com/title/tt0962826/)

Aikaisemmin en ollut kuullut koko sarjasta mitään, joten mielenkiinnolla tuli katsottua. Eka jakso meni kyllä vähän ohi, kun oli muutakin sähläämistä siinä samalla, mutta kolme seuraavaa jaksoa sain sentään katsottua rauhassa. Voisi kait sanoa, että toimintaa sarjasta löytyy, eikä sitä realismiakaan kannata odotella, vaan useamman metrin loikkia, ja yksi eukko hoitelemassa (tappamassa) useamman kymmenen äijän kokoisen armeijan on odotettavissa, ja vaikka kaikki onkin ennalta arvattavaa niin onnistui se silti viihdyttämään.

Aluksi sarja tuntui aika keskinkertaiselta, mutta meno ainakin omalla kohdalla tuntui paranevan vanhentuessaan ja 4. jakso oli jo varsin viihdyttävä, jäinkin harmittelemaan että se loppui kesken, joten jotain BL teki ilmeisesti oikein.
Siitäkin huolimatta ei tämä sitä kirkkainta kärkeä ole, mutta varsin toimivaa viihdettä kuitenkin.

Millennium Actress lähti 7 eurolla kaupasta heräteostoksena. Mitään ennakko-odotuksia saati tietoja ei ollut joten olosuhteet olivat ihanteelliset. Perfect Bluen ja Paprikan ohjaajan tekele.

Kyseessä siis tällainen takaumien kautta etenevä rakkaus-stoori ilmeisen kuuluisan näyttelijättären-alun ja mystisen kapinallis-taistelija-maalarin välillä. Heppu antaa tytölle avaimen joka kulkeekin tytön mukana sitten koko leffan ajan ja miekkosen perässä juostaan ties kuinka monen stoorin ja aikakauden läpi. Kerronta oli minusta veikeää ja mukavan joutuisaa, joskin mitään edistystä ei oikein missään vaiheessa tunnu tarinassa tapahtuvan. Dokumentoijat jotka ikäänkuin kertovat tarinaa toimivat hyvin ja olivathan symppiksiä vähintäänkin. Nauroin pari kertaa ääneen tämän vanhemman miekkosen rooleille näin niinkuin hyvällä mielellä :)

Animaatio oli kaunista ja musa ilmeisesti tämän saman hepun joka oli Berserkissä ja Paprikassa mukana säveltämää (enpä muista nimeä), eli hyvää shittiä oli audiopuolikin. Yllätyksekseni jaksoin jopa liikuttua tarinasta ja minusta tämä oli vallan hyvä animaatio-raina. Todellakin siellä kaukana keskiverron yläpuolella, vaikka näiden klassikkoelokuvien tuntemus olikin täyttä nollaa. Ja pitkästä aikaa anime-leffa, jossa ei veri lentänyt tai ninjapojat angstannut.




Onko joku tutustunut näihin kyseisen näyttelijän leffoihin, jos hän nyt oikeasti oli olemassa (joku näyttelijän nimeä kantava yhdistys siellä lopputeksteissä kyllä viittaa vahvasti tähän)

Itsellä on sama pätkä tuossa pöydällä. Wikipediasta tsekkasin ihan mielenkiinnosta, niin sanottin ettei näillä segmenteillä ole mitään selkeätä innoittavaa elokuvaa. Ilmeisesti joistian puutauluista valtaosin saanut innoitteensa, sekä Kurosawan Throne of Bloodista, jonka kanssa jollain osiolla on ilmeisesti jotain yhteistä.

Tuosta Susumu Hirasawasta joka nuo musat on tehnyt täytyy kyllä sanoa, että Berserkin levy on hyvä, mutta miehen omat levyt melko hirveitä. Monet pitävät Berserk animen soundtrackia suoraan sanottuna paskana, mutta itse tykkään, sillä siinä on ihastuttavan omituisia äänimaisemia onnistuttu luomaan erikoisine melodioineen jotka sopivat tuohon Berserkin maailmaan hienosti. Paprikasta en muista sen ihmeempiä kuin alun menevämmän tunnarin joka oli ihan hyvä. Paprika oli kuitenkin ensimmäinen anime jonka jätin kesken. Kyllä sen vielä katselen, mutta tuntui niin tuhatmiljoonaa kertaa nähdyltä etten tuolloin vain malttanut toista tunninpuolikasta istua.

En ole miehen muuta tuotantoa kuunnellut, mutta allekirjoitan tuon Berserkin laadun. Todella omaperäinen raita ja mitään perusturvallisia sävellyksiä en olisi ikinä halunnut sarjaan, olivat sitten miten laadukkaita tahansa. Konemaisuus pelottaa monia, mutta vahva syntetisaattorin käyttö toimii kun se osataan.

Ja Paprikan juoni oli kyllä täyttä paskaa. Ilman ongelmia kuitenkin sen katsoin, sillä en minä animelta ole ikinä juonta saati hyvää kässäriä hakenutkaan. Ilmoitan kyllä jos elämäni aikana sellaiseen tuotokseen törmään.

Stand Alone Complexia kun kaikki kehuivat niin nyt sain lainaan ja kolme episoodia tsekkasin. Ja paskaahan se oli.

Animaatio oli kökköä.
CGI oli kökköä.
Hahmot näytti kököltä.
Hahmot kuulosti kököltä.
Juonessa ei (vielä) ole mitään jännää.
Alkuperäiset hahmot on raiskattu niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.
Roboteilla on pikkutyttöjen äänet ja persoonallisuus.
Musiikki oli paskaa.


Meinasin postailla jo NEOgafiin, mutta banaanithan sieltä olisi automaagisesti tullut. Niin ja tsekkaan kyllä kaikki kolme levyä mitkä mulla on lainassa niin voinpahan haukkua sarjaa lisää. Tosin alkudemon popitus oli tarttuva.

Triple Triad!

Eli ei tuo SAC niin ihan täyspaska ollutkaan kun neljäs jakso osui kohdalle. Nyt olen 8 jaksoa katsonut ja ihan viihdyttävää ja erikoisen mättövapaata kamaa on kyseessä. Hahmotkin saivat jo vähän eloa ja "caset" ovat suhteellisen mielenkiintoisia kiitos runsaan dialogin.

En vielä kyllä ostaisi, mutta sieltä paremmasta animepaska päästähän tämä onkin.



Onko kukaan tsekannut muuten Curren Lagannia ? Vissiin Dead Leavesin ohjaajalta ainakin trailerin perusteella joten ei voi olla täysin huono.

Gurren Lagann on ylieeppistä mahtavuutta jaksosta toiseen ja Dead Leavesin tapaan vauhti ja meininki on ajottain niin hurjaa, ettei perässä tahdo pysyä. En voi muuta kuin suositella katsomaan, vaikka vaarana onkin, ettei mikään muu anime tuota katselukokemusta tule ikikuuna päivänä ylittämään.

Joo hyväähän tuo kuuluu olevan. Dead Leaves oli vakuuttava esitys, mutta sanotaanko, että ei se kyllä muita katselukokemuksia näin jälkeenpäin häiritse. Siltikin jos jollain animaatiolla haluaa ihmisiä saada vakuuttumaan nimenomaan "animoinnista" niin Dead Leaves esiin.


Paranoia Agentit löyty Anttilasta halvalla ja olipa tiukka sarja. Loppu vähän lässähti, mutta ensimmäinen puolikas oli kyllä ehkä parasta anime-sarjaa mitä olen katsonut. Juoni joka aidosti kiinnosti mitä.

Kekseliästä kerrontaa.

Tähän liittyen, tuossa yksi päivä Filmifriikissä bongasin pitkästä aikaa Hopeanuoli-boksin, ja varmaan ensimmäistä kertaa edes vähän halvemmalla. Jostain syystä lootan kannen yläreunaan oli lisätty sellainen törkeä hopeinen hehkutus-palkki(millaista mulla ei ainakaan ole), ja hinta oli "vain" kuuden kympin tienoilla. Omanihan ostin back in the day kahdeksaan kymppiin. Vaikka eipä tuota ole tarvinnut katua, kun kyseessä on kuninkaallisinta matskua koko universumissa.

Pitäisi kyllä saada nautiskella taas tämäkin sarja alusta loppuun. Fiilasin eilen huvikseni, kun oli sellainen hankala puolen tunnin tyhjä rako elämässä, yhden Weed-sarjan kingeimmistä jaksoista(vitonen, btw) ja herättelihän se taas himoa hopsuunkin. Noh, onhan ensi viikko hiihtoloma. Kanske då...

Prismoissa tuota Hopeanuoli-boksia oli ainakin joulun aikoihin 49,95€. Sen halvemalla ei ole kyllä näkynyt.

Tuohon hintaan se alkaa olla jo pakkopoisto. HeinZ, tiedät mitä tehdä. :)

Itsehän otin sitten eilen reilun otteen elämään, ja starttasin pitkästä aikaa Hopsun katselun neilaisemalla ekan levyn. Ensi viikolle tulee kuitenkin LOTR-megaversiot, joten se on nyt jos koskaan. Yllättävästi ensimmäiset hetket introa näyttivät tosi karuilta, todennäköisesti Weedin katselun ansiosta, jonka tyyli on paljon silotellumpi. Tätä kesti kuitenkin vain pienen hetken, ja viimeistään Akakabuton pyörähtäessä ruutuun oltiin taas täydessä menossa. Tyylissä on tässä niin paljon enemmän yksityiskohtia ja raakaa tunnetta kuin Weedissä koskaan. Vahvoja vetoja, ja eritoten ne ajoittaiset stillit mykistävät joka kerta(tahdon niistä tauluja). Puhumattakaan kautta linjan yksinkertaisesti täydellisestä musiikista. My old friend, olet piessyt poikasi jälleen.

Niin, ja olin muuten kokonaan unohtanut, että tästä löytyy ihka-aito Rocky-montage. :lol:

Tänään on sitten vapaapäivä, eikä Apollo tullut vieläkään, joten tekaisen tässä kohta tuhdin aamiaisen ja starttaan tiukan Hopeanuoli-maratonin. Pow!

Jep se kehomontaasi on kyllä mahtava. Muutenkin tuo eka levy taitaa olla koko tarinan suosikki.

Jos jonkun julisteen joskus saisin valita seinälleni niin se olisi juuri se maalaus Ginistä, jossa taustalla on vuoret ja Akakabuto näkyy kokonaisena neljällä jalalla seisoen, ainoa silmä hohtaen. Taisi näkyä parin ensimmäisen jakson aikana.

Hei tuosta Hopeanuoli-boksista sen verran, että ovatkos subit miten siedettäviä? Kiinnostaisi ostaa, mutta meikällä on vähän pahoja kokemuksia näistä suomalaisista animesarjojen tekstityksistä. Anttilan sivuilla ainakin selitettiin jostain Akaka Bootosta, mutta toivottavasti ei ollut suora lainaus animesta  ;D

Ohut metalliboksi (2 levyä, kaikki leffat)? Top Tenistä poistin kympillä.

Aika ostoksen teit. Discshop sanoo kyseisestä kappaleesta näin:
"Hopeanuoli nyt hienossa metallisessa boxissa. Kyseessä on lastenversio. Sisältää kaikki osat kahdella DVD-levyllä. Hahmot puhuvat joko suomea tai ruotsia."

Eli leikattu. Onnea ;)

Katoinki, ettei ollu ihan kaikkea mitä pienenä katotusta muisti. No, ehkä se on parempi kuin maksaa viisi kertaa enemmän :p

Ne on pääasiassa ihan hjuvat. Pikkutypoja, ylimääräisiä merkkejä ja muuta löytyy ajoittain, muttei kuitenkaan mitään Akaka Bootoja. Kyseinen nimihirviö seisoo kyllä boksin takakannen synopsiksessa, god knows why.



Niin, ja leikatulla versiolla ei kyllä tee yhtään mitään (paitsi jos hopsua pääsee näin katsomaan ruotsiksi :lol:). Uusioboksissa, anyway. Ne vanhat VHS:t on tietenkin keräilykamaa. ;)

Juu, no mukava kuulla. Viimeksi kun ostin ihan testin vuoksi (halusin nähdä subit) Suomesta Love Hinan neljän jakson devun, niin subit oli kyllä niin karmeaa paskaa etten itsekään uskonut. Ei kyllä juuri houkuta ostamaan, vaikka kyseinen anime onkin yksi lemppareistani.

Mutta pitää katsoa, jos tuota Hopeanuolta löytyisi jossain vaiheessa järkevään hintaan, niin voisi vaikka ostaakin.

Tuplista tulee, muttei voi mitään.

Tuli aiemmin tänään katsottua loppuun tuo Ginga Nagareboshi Gin elikkäs Hopeanuoli ja olihan se varsinaista parhautta. Kohosi yhdeksi lempparianimeistani. Pentuna tuli ilmeisesti katseltua tuota jonninverran, vaikka itse katselun suorittamisesta ei olekaan muistikuvaa, mutta olihan tämä nyt aika katsoa ihan kokonaan ja leikkaamattona. Sen verran aina kummitellut tuolla takaraivossa kuitenkin.

Mitäs sitä sitten kehuisi. Piirrostyyli oli mukavan "kahdeksakytlukumaista" ja vallan virkistävää siinäkin mielessä. Sopi jotenkin hyvin sarjan fiilikseen ja tietty rakeisuus toi tunnelmaa, verrattuna juurikin vaikka sitten siloteltuun Weediin (jota on pari jaksoa tullut katseltua). Harmi vain kun samoja kohtauksia saatettiin toistaa useitakin kertoja samassa jaksossa. Vähän häiritsi, kun samat koirat jäivät saman karhun tassun alle kolmannen kerran vartin sisään. Toinen juttu, mistä en niin suuremmin pitänyt, vaikka olihan se tiedossa, olivat kaikenmaailman "lentävä sirkkeli -iskut". Olisi mielestäni ollut parempi, jos olisi pitäydytty vähän realistisemmissa iskuissa mutta eipä nuita ninjailuja tosin montaa ollut. Hahmoista pidin myös ja monista rupesi oikeasti välittämäänkin, eivätkä hahmojen kuolemat olleet mitenkään olankohautuksella ohitettavia. Erityisen paha oli se,

Spoileri (osoita katsoaksesi)

kun Ben jäi sen lohkareen alle siellä Misty Mountainilla, ja kaikki luulivat hänen kuolleen. Onneksi näin ei ollutkaan, muuten olisi tullut pahemman kerran suru puseroon...

Akakabuto ja muut karhut olivat myös juuri niin pelottavia ja hyvin tehtyjä, kuin muistinkin.

Musiikki oli myöskin varsin loistavaa, varsinkin intron aikana soinut kappale ja muutamat muut, esim. taistelumusiikit. Erikoismainintana täytyy kyllä mainita, että jokaisen jakson kohdalla katsoin intron, mitä en oikestaan ole tehnyt minkään sarjan kohdalla. Yleensä vain skippaan introt, mutta tämän sarjan introt ovat vain niin loistavia ja tunnelmaa virittäviä, että ne pitää katsoa joka kerta.

No mutta, yksi parhaista animeista ikinä ja taitaa mennä tilaukseen Discshopista (49,95€) huomenna tämä...

Olihan se End of Evangelion se vaihtoehtoinen loppu NGE:lle? Pitäisi varmaan hommata kun nyt aloin katsomaan sarjaa toista kertaa lävitse.

Ja onhan se hyvä. Eka kerralla hypetin itseäni liikaa ennen katsomista, mutta nyt kun tiesi jo etukäteen, että kyseessä on Neon Angst Evangelion, niin huomio kiinnittyy enemmän olennaisuuksiin ja symboliikan purkamiseen. Pirun hyvä oikeastaan...

Tosin Asukan saksankieli oli vielä kauheampi viisitoista sekuntinen kuin muistinkaan. Revin melkein pääni irti.

NGE:stä puheen ollen, millä mielin porukka odottelee Rebuild of Evangelion NGE-remake-leffoja? Ainakin Japanissa oltiin pidetty, kun se valittiin vuoden parhaaksi animeksi ja Anno parhaaksi ohjaajaksi jossain Tokion isossa animetapahtumassa.

Nauroin kun kuulin niistä. Futurama minileffatkin kusivat  :(

Japani rakastaa angstia ja ropotteja. Laittakaa Uwe Boll ohjaamaan jotain niin mies kohoaisi siellä jumalasta seuraavaksi. Onneksi Bollilla on niin vitun paska maku ettei kai ole edes yrittänyt tuonne markkinoille.

Kyllähän ne katseltua varmaankin tulee, ja näyttävät varmaan ihan kivoilta. Kiukkuangsti vaan kiehtoo yhtä paljon kuin teitten varsilta sulavien lumikinosten alta paljastuvat koiranpaskalietteet.

Jonkin verran on tullut katseltua nyt sitä ensimmäistä rebuild-leffaa. Eipä siinä mitään erikoista ole, kuhan kertaa sarjan tapahtumia. Enemmän odottelen niitä joitten pitäisi tuoda jotain uuttakin sarjaan.

NGE pisti ne rakastamaan angstia ja robotteja. Eikä se nyt niin pahaa ole, sillä on sarjassa paljon enemmän substanssia kuin kilpailijoissaan. Oikeastaan kun sarjan lopun jo etukäteen tietää, niin osaa suhtautua tapahtumiin niin paljon paremmin ja hymy perseessä. Kaikella on tarkoituksensa.

Niinno

Se oli semmonen sarja jonka oli tapahduttava ennenpitkää. Kai sen erotti aikaisemmasta tietynlainen aikuismainen ja totinen tatsi, ollen ensimmäisiä näitä uuden aallon "tyyriitä TV-animeita". Ei oikein ole mitään mielipidettä Evangelionista. Jotenkin vain en jaksa sitä angstausta ja ilmiötä Rei.

Täytyypä vartoa tuommoista juttua kun Toshokan Senshou. Kuvat ovat valehdelleet aikaisemminkin, mutta tuommoinen hillitympi ja realistisempi hahmodesign on monasti tuonut mukanaan aikuisempia asioita. (http://img5.anidb.net/pics/anime/6997.jpg)

Toinen mikä täytyy pistää korvan taakke on Production I.G.:n ja Masamune Shirowin Real Drive. Metafyysistä wänkkäystä? Shirowin jutut eivät varsinaisesti ole miellyttäneet Dominioneitten ja Orioneitten ja Gitsien jälkeen. Pinkeitä tissejä ja paskaa kolmedeetä mieheltä tullut.(http://img5.anidb.net/pics/anime/6723.jpg)

Hiivanostoreissulla mukaan tarttui 4 Kino's Journey DVD:tä kainaloon, joiden yhdessä pitäisi sisältää kaikki sarjan jaksot, joita on siis 13 kipaletta. Hintaa kertyi 23.95, eli ei yhtään paha, varsinkaan animesta, jota pidän ehdottomana suosikkinani. Nyt voin myös viimein katsoa sarjan japanidubeilla. Harmi ettei enkkutekstejä ole näissä versioissa saatavilla. Saan itkeä suomen kanssa.

Kino's Journey on ihan mukava anime. Ensimmäisen suomijulkaisun voitin Anime-lehdestä ja ihan mutkan takaa koko sarja tuli - Kino matkaa puhuvan prätkänsä kanssa mitä erikoisempiin paikkoihin ja tilanteisiin, tarkkaillen hiljalleen ympäristön elinkuvaa ja tehden sitten shakkimattinsa jaksojen lopussa juuri kuin muut tahot ovat koittaneet saada jotakin "väärää" aikaiseksi. En kuitenkaan lähtenyt ensimmäistä levyä pidemmälle sarjaa seuraamaan parista syystä, joista ensimmäinen on se että tästä mystisestä Kinon kaikentajuavuudesta tulee niin pöljä itsestäänselvyys ettei pojan edesottamukset kiinnosta sen suuremmin. Toinen syy on sarjassa käytetty vertikaaliviiva-efekti kuvassa. Ajattelin että omassa levyssä on jotain vikaa, mutta pienen tutkiskelun jälkeen tekijät ovat käyttäneet tätä (http://img291.imageshack.us/img291/1995/agsh6.jpg) efektiä ihan tietoisesti hakiessaan jonkinmoista vuosikertatunnelmaa. Sinänsä ihan hyvä ajatus koska piirrustusjälki on muutoin niin simppeliä. Jonkinmoinen tekstuuriefekti tai muu olisi saattanut elävöittää muuten oikein harmonisista pastellivärimaisemista koostuvia kohtauksia, mutta toteutus lähinnä vain vitutti.



Katselin tuossa tuommoista pari vuotta vanhaa robottirytkettä kuin Sousei no Aquarion. Juoni: Enkelit päättivät kurmottaa ihmiskuntaa muinoin, kunnes immeiset sitten kapinoivat (?)  tätä hyökkäystä vastaan, jonka tiimellyksessä sitten tietysti joku kaunispoikaenkeli ihastui isotissiseen ihmisnaiseen ja göaljagökgäal.g.5

Sarja on kiva katsella. Jotenkin lämmin ote animoinnissa, joka on aika erikoista kun yksityiskohtiakin löytyy ja jopa designiakin. Harmi että juonipuoli saa vaikeroimaan sen verran ettei ensimmäistä jaksoa (joka oli yllättäen melkein kolme varttia pitkä) voinut loppuun katsoa. Syy miksi tätä ylipäätänsä lähdin tarkastelemaan oli tuommoinen yksi musiikillinen ihmeolento kuin Yoko Kanno, sekä se että Kannon lisäksi mukana oli väkeä vanhemmasta ihan kelpoisasta ropottirytkeestä nimeltä Escaflowne.

Kannon ote on ikävästi viimeaikoina jotenkin herpaantunut eikä uusi matsku ole tyypilliseen tapaan yhtä hyvää kuin vanha. Aquarionissa tuntuu Kanno kuitenkin olevan upeasti voimissaan, sillä taistelukohtauksia katsellessa ei ajattele että "onpas hyvää animemusiikkia", vaan että "onpa upeasti sävellettyä sinfoniaa". Soundtrackit lähtivät tilaukseen suoriltakäsin ja toivottavasti tarjolla on jotain edes puoliksi niin upeata kuin Brain Powerd ja Escaflowne.

L/R:n aka Licensed By Royaltyn katsoin loppuun. Mikäs siinä, olihan se viihdyttävä 13 jakson paketti agenttitoimintaa. Eipä se tarjonnut erityisen monimutkaisia juonenkäänteitä tai turhan syvällistä pohdintaa, mutta jos sitä nyt sitten täytyisi yhdellä sanalla kuvata, niin juuri siten, että se oli viihdyttävä. Hahmot olivat pidettäviä, toimintakohtaukset hienosti toteutettu ja svengaava musiikkikin sopi sarjan tunnelmaan. Pidin.



Seuraavaksi katsomisvuorossa Noein.

Kino on muuten tuhis tyttö  ;D Selviää yhdessä jaksossa, jossa selviää nimen ja siekkailuinnon alkuperä. Suht "surullinen" jakso.

Mutta tottahan tuo mitä sanoit. Itseänikin häiritse DVD:tä kastellessa hieman nuo viivat kuvassa. En nimittäin muistanut moisia olevan olemassakaan kun sarjaa aiemmin näin.

Helevetti NGE:hän oli melko loistava loppuunsa. Vielä pari jaksoa jäljellä ja End of Eva postissa ja fiilikset kyllä aika lailla katossa. Juonen kiemurat kietoutuvat luonnollisen oloisesti lopussa yhteen mitä tietenkin auttavat nuo dc jaksot, joissa on 7 minuuttia lisää kamaa per episoodi. Ihmettelen miten noista on saatu edes puserrettua toimivat 20 minuuttiset.

Kyllä mä voin helposti ymmärtää, miten NGE on ollut joillekin tajunnanräjäyttävää kamaa varsinkin jos on katsonut sarjaa joskus 14 vuotiaana wannabe-otakuna. Rei-ilmiötä en koskaan älyä, sillä eihän hahmolla ole sen suurempaa roolia sarjassa tosin EoE:ssa varmaankin asia muuttuu. Introjection-jakso oli myös kyllä sellaista tykitystä visuaalisesti, että siinähän luuli katsovansa ison budjetin animaatio-elokuvaa.

Lopputekstien biisin vaihtuvat vokalistit ja soittimet toimivat myös hyvin. On siistiä huomata, että välillä biisin tunnelma sopii tiettyihin jaksoihin kuin nakutettu. Snice.

Soul Eater on jälleen yksi Square Enixin tuote, jota ajettiin lafkan kustantamassa mangajulkaisussa testiksi ja myöhemmin sitten ihan omana julkaisunaan. Sarjasta aloitettiin tekemään juuri animea ja peli on myös tulossa Wiille (http://media.wii.ign.com/media/142/14246095/imgs_1.html). Animea tsekkasin sitten jakson verran ja siinä missä surrealistinen design oli plussaa ja laadukkaasti tehty, oli anime ehdottomasti tuote. Hirmuista cool guy hakuisuutta päähahmon repliikkiä lainaten "no way a cool guy like me would like a girl with such a small breasts" tms. Tuommoiset dialogit toimi vuosia sitten huumormielessä.



Sarjan pääkaarti on jonkinlaisen asetehtaan henkilökuntaa. Tiimit koostunevat jonkinmoisesta asemestarista, sekä sitten varsinaisesta aseesta, jollaiseksi ihmismuotoinen olija tarvittaessa muuttuu asemestarin heiluteltavaksi. Tämä sarja tulee jatkumaan varmaankin pitkään, sillä avausjaksossa ollaan metsästämättä sadatta sielua, jonka syötyään ase-olento muuttuu joksikin jeesustussariksi tms, mutta jos jotain menee vikaan niin urakka on aloitettava alusta - ylläripylläri alustahan tuota lähdetään sitten uurastamaan. Luvassa kovasti nahinaa ja erilaisia asemestareita, aseita ja niinpäinpois. Sarja oli yllättävän raaka paikoitellen ja tissinsyrjää näytetään varsin antaumuksella. Tyypillistä släpstikkiä myös tarjotaan ahkerasti. Täytyy seurata pari jaksoa ja katsoa mimmoiseksi meno muovautuu.



Toinen uusi katsaus on sarja nimeltä Mnemosyne, jossa ei veren ja tissien näyttämistä kaihdeta. Päähenkilö on jonkinsortin (kuolematon) yksityisetsivä joka joutuu usein teuraalle tai perverssien pahisten armoille, armon vuonna 1990 jolloin tietokoneissa oli 16 megaa muistia. Miksikään hentaiksi tästä ei kuitenkaan ole, joten Urotsukidojille jatkoa odottavien odotus jatkuu. Pari jaksoa katsoin enkä oikein tiedä että mitä sarja yrittää kertoa. Vituttaa tämmöset nykyanimet joissa joutuu näennäisesti olemaan huuli pyöreänä parikymmentä jaksoa, seuraten tapahtumia missä ei ole mitään logiikkaa muutoin kuin typerillä vihjauksilla jostain paskasta joka sitten kerrotaan viidessä minuutissa viimeisen jakson aikana.



Jaksot ovat yli 40 minuuttia pitkiä, joten en sitten tiedä että onko kovinkaan pitkä sarja tulossa. Juonestakaan ei tunnu hirmusti riittävän, mutta selkeä suuntaus on se, että yksityisetsivätoimiston asiakkaitten ongelmat säätelevät tarinankerrontaa jonka lomassa sitten vilautellaan päähahmojen tyttörakkautta ja taustatarinaa. Tuotantoarvot kuuluu ja näkyy. Soundtrack oli mukavan kuuloinen ja kuva näyttää aika hyvältä. Jakson voisi vielä katsoa, mutta jos ei homma muutu niin tokkopa jaksan pitemmälle.

*pallit rusentavia spoilereita EoE:sta*

(edit ne eipäs ollutkaan....)


NGE ja EoE paketissa. Pidin End of Evangelionista enemmän kuin otaksuin, sillä itsensä löytämistä oli kuin olikin hyvät määrät. Kyllähän tuo oli selvästi sellainen näytön paikka animaattoreille "köyhäksi" jääneen alkuperäisen lopun jälkeen, mutta henk koht en olisi tarvinnut sarjan loppuun mitään älytöntä epiikkaa ja lankojen täydellistä yhteen kietoutumista. Ei kuitenkaan pidä valittaa kun loppurähinät olivat näinkin suurella rahalla ja vaivalla luodut... mikäs sen rentouttavampaa kuin jättiläisrobot mättämässä toisiaan klassisen musan tahdissa.

Toisaalta tämä vaihtoehtoinen loppu oli aika masentavakin kun hahmo toisensa perään kuoli ja kaikki vastuu sysättiin suurimman angsti-ämpärin harteille. Lopun voi toki tulkita monella tapaa, mutta itsellä jäi aika utlimaattiset fiilikset noiden hahmojen kohtaloista kun taas siinä alkuperäisessä lopussa fiilikset olivat todella positiiviset. Minusta on vähän turhaa kun monet tillittivät alkuperäisen lopun olevan vain hätäisesti kokoon kyhätty turhake, kun se niinkin hyvin silti toimi. Valtavan stressin (Anno) alla kun minusta voi syntyä nimenomaan ainutkertaista kamaa ja ihan samalla lailla se on "oikea" kuin EoE:kin.


Hieno sarja ja vasta näin toisella kertaa osasin arvostaa sitä täysin. Välillä vitutti, välillä riemastutti ja välillä jopa päästiin oikeasti jännien asioiden äärelle... eli pääasia, että katsoja tunsi jotain. Hieno homma! EoE:n ääniraita oli kyllä välillä aivan loisteliasta tiedä sitten johtuiko DTS-leimasta vai ei, mutta HYVIN JYTISI.

Onhan tämä nyt paras Anime anime sarja.




Dragon Ball E!

Kamen no Maid Guy

Kuka muistaa Castlen julkaisemia VHS-animeita vuosien takaa? Yksi oli Project Ako, tms, ja siinä oli ulkoavaruudesta tulleita transvestiittejä - tai ainakin yksi helvetin ruma mies-nainen japanilaisessa tyttöjen koulupuvussa. Maid Guy on tuon hengenheimolainen niiltä osin että siinä on pumpissa oleva mies sisäkön kuosissa.

Sarjan päähenkilö on likka joka on miljardööri-isoisänsä ainut perijä. Pappa haluaa taata tytön turvallisuuden palkkaamalla kaksi henkivartijaa tälle. Sarja on släpstikkiä, tissejä ja alushousuja. Tavallisesti en jaksa tämmöisen suuntaan edes korvaa kallistaa, mutta jokin sai kuitenkin katsomaan ensimmäisen jakson - se taisi olla tuo varsinainen Maid Guy.

Mies on jokin yliluonnollinen raakile, täysin inhimillisten sosiaalisten ympyröitten ulkopuolella ja kaikki muu on sokean pisteen takana paitsi annettu tehtävä suojella likkaa. Tästä sarja sitten ammentaakin, työnnellen tuota petoa mm. teilaamaan likan koulutovereita mahdollisen myrkytysuhan vuoksi koska nämä kiikuttavat huomaavaisuuttaan limonaatia likalle. Useat kerrat loukattuaan likan kehittyviä naisellisuuksia laitetaan Maid Guy liekaan jonninsortin taikapillin avulla. Sinänsä ihan hauska idea, mutta paskaahan tämä oli. Kaikki muut hahmot täysin turhia paitsi tuo Maid Guy. Toisen jakson verran vielä annan armoa.

Tänään tulee Subilta Fullmetal Alchemist elokuva. Lähetysaika vaan aika perinteinen "anime-lähetysaika", eli 01:10 yöllä. Pe-la välinen yö siis kyseessä.

Sain katseltua loppuun Rebirth of Evangelionin. Eihän siinä paljoa uutta matskua sitten tosiaan ollutkaan. Ainoastaan pari poikkeavuutta alkuperäisestä sarjasta. Jo pelkästään elokuvan jälkeen tulleessa sneek peekissä kakkosleffaan olikin sitten enemmän jänskää kuin koko ensimmäisessä uudessa elokuvassa.

En tiedä miten paikkansapitävät nuo tekstitykset ovat mutta:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Eva Unit-06 and it's pilot come down from the moon. (???) Eikös 06 ollut jo sarjassa yksi näistä massatuotantosarjalaisista? Vai olikos se että 05 ja 06 oli suunnitteilla mutta valmistivatkin ne mpEVAt. No enivei. Toinen leffa tulee varmasti olemaan mielenkiintoisempi. Kaworukin muuten vilahti jo ensimmäisen leffan loppupuolella.

Tjoo, nyt on tullut kyllä taas vähäksi aikaa mitta täyteen. Ei tarvitse ihan heti katsella animea. Aika monta itselle uutta sarjaa on tullut tarkasteltua tässä lähiaikoina mutta yhtäkään mitenkään erityisen hyvää en löytänyt jota olisi viitsinyt alkaa seuraamaan pitemmälle. Kummallista paskaa tuo anime nykyään kun tuntuu että tuottajat heittelevät satunnaisia kierrepalloja ja katsovat mitkä ovat huteja ja mitkä eivät. Miksei rakenneta sarjoja siten että niissä on jonkinmoista substanssia eikä pelkästään välitöntä animenaolemisella maiskuttelua - siksi että länsimaiset aivottomat ihkuttajat saataisiin verkkoihin.

Mitähän sitä tuli tuijoteltua

Toshokan Sensou oli kenties idealtaan yksi omintakeisimmista, sillä päähenkilö oli naiskadetti jonkinmoisessa puolustusjoukossa jonka tehtävänä oli suojella sananvapautta ja erityisesti kirjastoja joita paikallisen hallituksen joukot yrittävät sulkea. Touhusta tuli mieleen vanha elokuva Fire Brigade, tms, jossa tulipalojen sammuttamisen sijaan tämä virasto vastasi kirjojen polttamisesta ettei kansa saisi liian liberaaleja ja vallankumouksellisia ajatuksia. Toshokanin piirustustyyli lupasi ihan mukavan realistista sarjaa, mutta huumorijuttuahan tämä oli eikä muutaman ensimmäisen jakson aikana oikein auennut mikään muu kuin se, että päähenkilön on motivoinut kirjanpelastajakaartiin joku tapahtuma jossa kyseisen viraston edustusmiekkonen teki toiminnallaan vaikutuksen nuoreen päähenkilöön.

Melancholy of Haruhi Suzumiya on käsittääkseni joku superhitti. Sarjan päähenkilö on kummallinen likka jota ei kiinnosta arkiset asiat vaan tämä fanittaa ufoja, taikaolentoja ja ties mitä muuta. Häpeilemätöntä fanipalvelua onnistuttu muotoilemaan kokonaisuudeksi jota katseli muutaman jakson verran ilman suurempia haukotteluita. Ensimmäinen jakso oli aika jännä siinä mielessä että se oli käytännössä Haruhin aloittaman kerhon harrastajaelokuva jossa ei ollut mitään järkeä - kuvanlaatukin oli erittäin varhaista 90-lukulaista ja mietin pariin otteeseen että mitä hittoa tässä nyt on katsovinaan. Jaksot ilmeisesti esitetään kronologisena sillisalaattina jostain kumman syystä.

Kurenain päähenkilö on Kurenai. Jonninsortin jokapaikanhöylä joka työskentelee yksityisyrittäjänä hieman lain kummallakin puolen. Tarina käynnistyy kun jonkin mahtisuvun lapslikka annetaan Kurenain huostaan suojeltavaksi - pestin antanut taho valvoo työsuoritusta sekä sitten itse Kurenaita, jolla on kytköksiä sitten näihin mystisiin palkkapusseihin. Hommasta meni maku kun selvisi että Kurenai on joku supersankarijeejee.

Aegis of Uruk on sarja joka pohjaa johonkin peliin. Sarjan touhuja voisi tavallaan kuvailla joksikin MMO:n tapahtumiksi jossa etsitään grouppia ja sitten mennään mäiskeisiin - jonkinlainen vuositapahtuma jonka aikana läheisen taivaisiin asti yltävän tornin monsterit ovat heikentyneet, ja niinpä kansakunnan sunnuntaisankarit puskevat groupeissa torniin tekemään ekspiä. Släpstikkisekoilua. Odotin promokuvien perusteella jotain hieman vakaampaa. Laadukkaasti sarja on silti tehty.

Blassreiter oli mopoiluanime. Kolmedeetä paskimmillaan - ihan toimivia modeleita, mutta ei mitään olemusta kun animoitu miten sattuu eikä näillä näytä olevan minkäänlaista elopainoa jne. Legendaarinen prätkäjäbä halvaantuu epäkuolleitten mutanttien hyökkäyksessä kesken rallikisan. Kas kummaa tarjotaan sitten kiertotie halvaantumisen ohitse ja sitten ollaankin sateenkaaren kaikissa väreissä tekemässä jeejeetä ties missä. Hahmodesignista tykkäsin, mutta paskaahan tämä.

Bus Gamer... en muista tästä mitään. Ilmeisesti aika hyvä.

Cluster Edgessä oli lentsikoita ja niist mie tykkään. Designit olivat muutamat mielenkiintoisia ja miljöö luotu ihan näpsäkästi. Hahmodesignista en kuitenkaan tykännyt, mutta täytyypä katsoa pari jaksoa lisää joskus.

Strait Jacket on Hellsingin ja Fullmetal Alchemistin äpäräke. Maailma käyttää magiaa kaikissa asioissa, mutta tietysti tällä on hintansa ja magia muuttaa sitten enemmän tai vähemmän satunnaisesti ihmisiä mutanteiksi ja muiksi mölkeiksi. Paikalle lähetetään sitten jamppoja niittaamaan nämä. Hyvä budjetti sarjalla ja asioita on pähkäilty edes jonkin verran että touhussa on jonkinasteinen uskottavuus. Tuotteen luontaiskäry on kuitenkin sarjan yllä eikä siinä ollut oikeastaan mitään minkä takia jaksaisin vaivautua katsomaan lisää.

Mjoo-o, olihan noita jotain muitakin vielä. En tajua että miksi enää jaksan näitä kun roskaa on niin silmittömät määrät suhteessa hyvyyteen. Koko nuoruuteni piirrelleenä ja sarjakuvia ja piirrettyjä katselleena on tietynlainen veto kai tähän, mutta animen taso ei kyllä tee hyvää harrastukselle. Hirveätä skeidaa valtaosa ja ikä ja terveys siinä pelkästään menee kun sihtaa moskan keskeltä jotain jonkun väärtiä. No, Macross Frontier on ihan ookoota. Tuotantoarvot ovat kivat ja onhan siellä Kanno. Jos sitä sitten seurailee... ja tietysti Narutoa joka on parasta paskaa.

Onkohan sitä nähnyt viimeisen parin vuoden aikana mitään erityisen hyvää?

Seirei no Moribito oli hyvä valkotukkaisesta turhimosta huolimatta.

Aika paska saldo.

EDIT: Pläräsin ketjun ja olihan siellä muutama ihan hyvä joista olin tänne naukunut. Rescue Wings, Kemonozume, Moonlight Mile nyt ainakin. Shigurui on vielä kesken ja koitan katsella sitä melko rauhallisesti kun se on tuommonen taidehässäkkä joka vaatii pohdinta-aikaa.

Ns. "uusien sarjojen ränkkäys" menisi jotenkin näin

1. Kemonozume
2. Shigurui
3. Rescue wings
4. Seirei no Moribito
5. Moonlight Mile
6. Macross Frontier

En ole vieläkään nähny mitään muita animesarjoja kuin Rahxephonin ja se oli ainakin loistava. Ja tietty Hopeanuoli, joka on myös mahtava. Pitäisi kyllä hankkia joitain noita arvostetuimpia sarjoja.. ainakin Cowboy Bebop kiinnostaa.

Planetes, FLCL, Genshiken s1 ja s2, Samurai Champloo jne, voin fanservice+huumori ja draama puolelta listata jotain hyviä katsomiani jos sellaset kanssa kiinnostaa.

edit: niin ja Azumanga Daioh. Fraeonin secret pleasure.

edit2: nojaa ei taida draamapuolelta tulla mieleen kuin Honey & Clover s1 ja s2, tässä sarjassa on kuitenkin myös huumori ja slapstick elementtinsä.

Huumoripuolelta ei niinkään, mutta voithan niitäkin luetella oikeestaan. Draama kiinnostaa aina eli listaa vaan tulemaan. Noistakin olen kuullut vain Samuraista..

Edit: Toki huumoriakin saa olla mukana ja hyvin tehtynähän se on loistava lisä.

Tuhis oletko katsonut Paranoia Agentin? Siinä oli jopa juoni jota seurata. Mutta kyllä animeen voi helposti heittää sellaisen yleistyksen, että se on paskaa. Ihan oikeasti.

Samurai Champloo oli minusta aika peruspaskaa kun pari levyä tsiigasin. Odotin muka jota jotain happoista rap-mättö-sekoilua, mutta sainkin aivan yllätyksettömän samurai-tarinan. Ja jos sellaista haluan nähdä, niin sen pitää olla tyylipuhdasta ja hyvin animoitua.

Saman yleistyksen voi kyllä heittää aivan mistä tahansa asiasta, jos tuolle linjalle lähtee. :rollaus: Länsimaisessakin televisiossa on helvetisti paskaa ja paskan määrään suhteutettuna helmiä on vähän. Suurin osa musiikista on samaa kulunutta paskaa. Suurin osa julkaistuista kirjoista on paskaa. 99,9999999%:a Wiin peleistä on Cruis'n:n ja Carnival Gamesin kaltaista paskaa. PS2:lle on julkaistu koko sen elinaikana reilu 2000 ala-arvoista/keskinkertaista tuotosta ja vain murto-osa kaikista sen peleistä on hyviä/erinomaisia.

Sama määrä/laatu-suhde vallitsee kaikissa asioissa. Mangan ja animen joukosta löytyy aivan samalla tavalla klassikoita kuin länsimaisista sarjakuvista ja sarjoista.

Tiedän. Mutta jotenkin animen saralla klassikoiden ja paskan suhde on musertavasti paskan puolella. Hyviä sarjoja ja leffoja saa oikeasti nyt jo etsiä kivien alta kun perus Ghibli/Kon/Oshii pätkät on hyllyssä.

Länsimaisissa piirretyissä moni paska on tavallaan parhautta, mutta animessa ei näin jostain syystä ole. Katsoppa vaikka pätkä Street Fighter animaatiota (jenkkiversiota) ja sano ettet viihtynyt. Et pysty.

EDIT: Niin ja siinä missä länsimaissa fanien hypettämä tavara on yleensä katsottavaa, ei samaa voida sanoa Nipponin maasta. Joku vitun Full Metal Alchemist saanut jonkun vuoden anime tittelin?! Tämä jo yksinään todistaa, että jotain on pahasti vialla siellä päin. 

Kai se "animen paskuus" on siinä mielessä kosketeltavampi asia kun haluisi että se on hyvää, siinä missä tiedostaa että teeveesarjat ja leffat ovat pääasiassa paskaa enkä itse ainakaan elättele mitään toiveita minkään sarjan suhteen. Kai sitä pikkuhiljaa tajuaa animen suhteen saman asian, mutta se on vielä nykyään suht uusi asia maailmalla (ja näin ollen vielä on toiveikas sen suhteen) ja veikkaan että mielenkiinto lopahtaa kuin lehmänhäntä joskus kun ihmiset tajuavat että kun katsoo yhden sarjan kustakin genrestä niin on käytännössä nähnyt kaiken. Osuu kotimaisia kustantajia niin kovasti omaan nilkkaan tuokin pitemmän päälle kun tässä buumissa yrittävät tyrkyttää kaikenmaailman korealaisten, saksmannien ja muitten turhimoiden piirtämiä mangatyylisiä sarjakuvia markkinoille. Tappavat itse markkinat hitaasti mutta varmasti.

Paranoia agenttia en ole katsonut ja onhan noita laatuisuuksia varmasti rutosti. Se on vaan niin paljon helpompaa vetää ghiblit hyllystä tai katsoa muita ylivoimaisuusteoksia. Minä pidin Full Metal Alchemistista aika paljon, mutta siinä missä sarja on itse aika unohdettava, niin miljöö järjestöineen ja taikasysteemineen oli ihan mukava. Sillä olisi saanut kaikenlaista aikaan.

Cyrukselle varmaan hyvä alku olisi nuo Ghiblin animaatiot, mutta noissa on vaan se vaara ettei mikään maistu oikein miltään noitten jälkeen. Lupinit ovat nerokkaita (mutta ne ovatkin ghibliä) ja Cowboy Bebop on ihan hyvä.

Ghiblillä on vähemmän tunnettuja ja suomessa julkaisemattomia draamateoksia joista ensimmäisenä tulee mieleen Grave of the Fireflies - julkaistiinkos tuo muuten suomessa? Only Yesterday ja I Can Hear the Sea ovat myös arkisempia ja oikein hyviä. Oma ghibli top kolme on 1. Totoro, 2. Porco Rosso ja 3. Kiki's Delivery Service ja vaikka näissäkin on dramatiikkaa ja draamallisia elementtejä, ovat ne pääasiassa hyväntuulisia ja kauniita satuja.

Jaa mutta mihin on unohdettu Ninja Scroll? Parhautta :)

Onko Ghibli tehnyt ihan sarjojakin? Olen nähnyt suurimman osan Ghiblin leffoista kyllä ja kuuluvat lähes jokainen ihan suosikkileffojeni joukkoon.

Ninja Scroll on ainakin leffana ihan helvetin kova (parhaiden joukossa :p), onko siitä tehty sarjaakin?


Edit: Juu, Grave of the Fireflies julkastiin Suomessakin, play.comista tosin tilasin aiemmin jo.

Ninja Scrollista on sarja, mutta en osaa sanoa sen tarkemmin että mimmoinen. Täytyisi joskus tarkastaa mutta nyt on tuo animemittari täynnä muutoin kuin muutaman sarjan osalta mitä seuraa.

Ok. Leffoista olen kyllä nähnyt enemmän näitä merkkitapauksia, mutta sarjoista en ole tosiaan katsonut kuin Rahxephonin ja Hopeanuolen.

Hei jätkät mähän olen tuutannut Ninja Scrollia jo Pelaajaboardeilta asti parhaana animena ikinä :(

Se sarja on paska ja samaten mangakin.


Cyrus jos Ghost in the Shell elokuvat eivät ole tuttuja niin heti hankkimaan. Jos diggaat vähääkään jostain Matrixeista niin nämä uppoaa kuin tykinkuula. Tuo ensimmäinen on omassa top viitosessa. (animet)

Ja Jin Roh:ia voi löytää jostain Prisman alehyllyiltäkin vielä. Taisin siitä kirjoittaakin sivu, pari taaksepäin ja ehdoton klassikko sekin.

EDIT: Jahas enpä ollut rustannut mitään tästä. Perhana.

Niin ja ole varovainen noiden anime-sarjojen kanssa. Vaikka ne onkin paskaa, niin moni jää niihin koukkuun ja sitten sitä ladataankin jo viidettäsadannetta Naruto-episodia.

Luulin olevani ajantasalla mutta ilmeisesti oon kattellut Narutoa vasta reilu puolet jos niitä viissataa on ;)

Tämmöstä sarjaa on katsottava köntissä. 50 jaksoa on minimi.

Niin ja Cyrus Killzone fanina(ko?) saattaa arvostaa Jin Rohia visuaaliseltakin kantilta. On meinaan tästä ne Helghastit pöllitty ;)



Muutenkin visuaalisesti aika päräyttävä kokemus. Varsinkin ihmiset on toteutetty todella hyvin ja näyttävätkin normaali humanoideilta.

Jaahas, Jin Rohista olen kyllä kuullut jotain, pitääpä hankkia. Helghastihan se siinä tuijottaa, aika jännä löytö. :lol: Ja jonkinasteinen KZ-fani kyllä olen, yksi suurimpia syitä nimenomaan sen visuaalinen tyyli.

Ghost in the Shell ykkönen kolahti helvetin kovaa (kuten Matrixit) ja itse asiassa se sarjan "eka kausi" on hyllyssä, mutta sitä en ole vielä saanut katsottua. Kakkosen katsoin aikanaan kaverilla puolinukuksissa ja se meni siksi täysin ohi, pitäisi luultavasti hankkia itselle se ja katsoa pirteänä.

Blade of the Immortalista animea

http://mugen.kc.kodansha.co.jp/eizou.html

Olisi voinut tulla paskemmatkin vibat, mutta olisihan se ollut ihan hölmöä odottaa jotain visualisesti samanlaista kuin manga... paitsi että hetkinen, onhan tässä tämä Shigurui. Olisivat tehneet samperi tuo jengi Immortalin animeksi niin oisin ollut ihan tunnelmissa. Tuosta trailerin tyylistä tulee huonolla tavalla mieleen Samurai Champloo jossa jokin harasi vastaan vaikka se pöllämystyneen näköinen jamppa olikin ihan virkistävästi tehty.

Musiikki astui jotenkin absurdilla tavalla esiin hieman kuten Kurosawa-leffojen jatsit. Aluksi ajattelin että ei hitto, mutta sitten en oikein osannut muuta kuvitellakaan. Aika korskealtahan tuo kuulosti lopulta.

Oulun Fantasiapeleistä tarttui lapaseen seitsemästoista Berserk ja vihdoinkin tuntuu siltä, että kaikki lähtee pyörimään uudelleen kohti jotain suurempaa päämäärää. Kultainen haukka ilmestyi kansalaisille unessa ja Zoddikin näki lievästi karmivaa unta samaisesta linnusta. Gutsilla oli pitkästä aikaa omantunnon tuskia ja rutto pyyhkii kansalaiset maton alle. Helvetin mukavaa meininkiä taasen...

Välillä tuntuu oikein pahalta lukea sarjaa kun pimeys ja pahuus ovat yhtä paksua kuin terva ja siinä tarvotaan osasta toiseen. Lopun rangaistus inkvisiittorin käskystä oli taas melkoinen wtf kohtaus kun pahat sedät asetettiin kärrynpyörien päälle ja jäsenet murskattiin ja sidottiin niin, että mies oli kärrynpyörän kokoinen. Ja elossa :/


Samalla ostin toisen Lone Wolf & Cubin ja ensimmäisen Nausicaa opuksen. Suurella mielenkiinnolla kyllä hyppään tänään sen kimppuun kun eipä tuosta ole kuullut muuta kuin hyvää.

Nausika on monille paisuttelemalla pilattu. Helvetin hyvä se on jos siihen pääsee tyhjiltään käsiksi kuten itse muinoin, eikä se sen paskempi ole jos ei odota jotain jumaluutta. Nykyään lähinnä vituttaa lukea kaikenmaailman vöyhöttäjien mussutusta sen hyvyydestä tms.

Vituttaa lukea mussutusta hyvän sarjan hyvyydestä mitä?

Kohta muuten taas Nausicaa anime vs manga sota tulille!

Sota on turhaa. Väsyttävää erottumis ja erittelyriittiä.

Piitkästä aikaa jatkoin GitS:SAC sarjan ekaa kautta ja pikkuhiljaa näyttäisi kipuavan parhaaksi anime-sarjaksi mitä löytyy. Hahmoja käsitellään yllättävän paljon punaisen langan etsinnän sijaan ja sekös on hienoa. Niin usein pelkiksi kauniiksi naamoiksi jäävät animeturhakkeet on tällä kertaa korvattu mielenkiintoisilla hahmoilla, joilla jokaisella toki on oma näkemys maailmastaan, mutta totuttua harmaampia hahmojen ajatukset ovat. Välillä tuntuu jopa, että jaksot kertovat tarinaa liian nopeasti mikä on jo suoranainen ihme. Batoulla on batoutumia ihmissuhteidensa pinnallisuudesta, Togusa on tiiminsä ainoa 100% ihminen ja Majuri tuntuu välillä menettävän otettaan ihmisenä leikkimisestä. Tulevaisuuden uskomattomuudet on hienosti yhdistetty ajasta riippumattomiin ongelmiin joita ihmisillä aina piisaa.

Jaksojen lyhyyden vuoksi on kyllä kätevää, että hahmot voivat puhua ajatustensa kautta (it's the future man!) ja näinollen dialogia pukkaa jatkuvalla syötöllä. Kuvan ja tekstin yhdistelmällä noihin jaksoihin on saatu juuri niin paljon substanssia, että jokainen lyhyt operaatio jää mieleen kummittelemaan. Juonikaan ei ole mikään polkyllä tapettu ja yllätyksiäkin on riittänyt. Tavallaan on hauskaa, että sarjan ainoa huono puoli on sen visuaalinen vaatimattomuus. Se ei kuitenkaan haittaa tippaakaan, kun juonen parissa viihtyy näin hyvin.

Suosittelen kaikille jotka jaksavat seurata vähän vähemmän toiminnallista sarjaa. Itse tuomitsin sarjan paskaksi ekan levyn perusteella, mutta kyllä se siitä lähtee.


Ghost in the Shell is the shit.

Berserk 18 jatkoi Eclipsen jälkeisen maailmanmenon värittämistä. Mustalla paskalla toki, kun rutto, epäkuolleet ja nälänhätä vellovat kansalaisten keskellä. Tällä kertaa Guts menee menojaan ja tarinassa keskitytään hieman erikoisemman näköiseen pappismieheen joka esiteltiin kidutuspossensa kanssa jo edellisessä osassa, joukkoon prostituoituja ja Holy see ritareihin. Muutenkin koko pätkän punainen lanka tuntuisi olevan uskonto ja miten se näyttäytyy eri hahmojen kautta. Esimerkiksi tämä kivinaama elää vain jumalalle ja ihmisillä ei ole niin kauan mitään väliä kunhan ison herran tahto tapahtuu. Holy Iron Chain Knightien nukkejohtajana toimiva naikkonen taasen on aika pihalla siitä, että mitä hän olisi mieltä vakaumuksestaan. Leidi kun tuntuu saavan voimakasta mielihyvää vääräuskoisten polttamisesta ja kiduttamisesta. Kirja loppuukin siihen kun tämä henkilö muistelee lapsuuttaan ja kuinka hän eksyi keskelle ihmisrovioita... ja samalla runkkaa (hmm ei tähän oikein mikään hymiö käy). Ihmisillä alkaa usko tosin lipsua kun porukkaa kuolee nälkään ja pakanallisia riittejä harrastellaan ja orgioita järjestellään. Tosin kun tällaisesta toiminnasta epäilty jää kiinni niin se on taas oksennuspussi paikallaan...


No sanomattakin selvää, että mielenkiinto on sarjaa kohtaan edelleen vahva. Ainoa miinus oli tällaisen ärsyttävän sidekickin väläyttely... johan meillä on Puck jota vihata?

Sais Miura piirrellä Berserkiä eteenpäin hieman nopeammin kuin yhden chapterin kymmenessä vuodessa tjtn. Eihän tuo tarina lopu ikinä tätä menoa. :|

Sille on yksi ja paskan hailee kunhan jälki pysyy laadukkaana.

ja kyllähän noihin menee rahaakin ihan mukavasti.

Kävi sitten niin tuossa viitisen päivää sitten, että jo 12 vuotta jatkunut manga, Inuyasha (http://en.wikipedia.org/wiki/InuYasha) saatiin päätökseen. Kyseessähän on siis Rumiko Takahashin viimeisin tuotos, joka tosiaan nyt sitten viimein päättyi huiman 558 chapterin jälkeen. Itse luin viimeiset viitisenkymmentä chapteriä eilen illalla ja olen tyytyväinen, että sarja saatiin viimein päätettyä. Helvetin pitkähän (lue: pitkitetty) tuo loppujen lopuksi oli ja paljon lyhympikin olisi voinut olla, joten hyvä että päättyi viimein. Takahashin edellinen työ Ranma½, joka on myös yksi kaikkien aikojen lemppareistani, ei päättynyt harmikseni oikein mitenkään joten olen tyytyväinen että tähän saatiin järkevä lopetus. Ja onnellinen loppu, mitäs muutakaan.

Ei varmaan monenkaan mielestä mitenkään erityisen hyvä manga/anime, mutta minulle se on yksi rakkaimmista monestakin syystä. Oli nimittäin niitä aikoja, kun vasta kunnolla aloittelin animen katselua ja mangan lukemista. Takahashin edellisestä työstä, Ranmasta hyppäsin sitten luonnollisesti Inuyashan kyytiin enkä lopettanut ennenkuin kaikki 167 jaksoa ja neljä leffaa oli katsottu. Inuyasha oli toinen animesarja, jonka katsoin kokonaisuudessaan läpi ja johon "koukutuin", joten siteitä sarjaa kohtaan löytyy. Tuolloin animea en ollut tosiaan Muumeja lukuunottamatta pahemmin katsellut, joten kaikki sen piirteet ja kliseet olivat vielä aika uusia. En sitten tiedä, mitä nykyään ajettelisin sarjasta, kun olen aika kyllästynyt kaikkiin animen typeriin kliseisiin mutta jokunen vuosi sitten tämä oli rautaa. Ei ehkä yhtä hauska kuin Ranma½ mutta taattua Takahashia  -  niin hyvässä kuin pahassakin. 

Mangaa ei sen pituuden takia välttämättä jaksa uudelleen ruveta lukemaan ainakaan kokonaisuudessaan, mutta animen voisi katsastaa uudestaan  -  vaikka heti.
Mutta suosittelen lämpimästi sekä tätä, kuin myös Ranma ½:sta. Varsinkin Ranma on paikoin kenties hauskinta koskaan katsomaani animea.

Eikö niin, että 5 Centimeters Per Second onkin yksi kauneimmista animeista koskaan? Stoori, äänimaailma (hiljaisuuttakin jopa) ja kuva (eivattunostakaamunleuka) ovat kaikki lähellä täydellistä. Ja jotenkin tämä onnistuu välttämään niin monia kliseita, että itkuhan tässä ilosta tulee. Odotin monesti, että nyt tapahtuu sitä ja sitä, mutta ei tapahtunut. Hieno.

Merkittävintä tuossa on mielestäni Makoto Shinkai, joka tekee enemmän tai vähemmän yksin nämä juttunsa. Harmillisen geneeristä hahmosuunnittelua, vaikka parempia ympäristöjä ja pilviä saakin etsiä kissoin ja koirin.

GITS:SAC second GIG katsottu läpi. Loppuiko tämä sarja tähän toiseen kauteen? Siltä vähän viimeisen jakson perusteella näytti, kun ekan kauden viimeinen jakso oli selvä cliffhangeri.

No paras animehan tämä on helposti. Suurin vahvuus löytyy kässäristä ja dialogista jota on ihan vatusti. Eipä tainnut kymmentä sekuntia pidempää hiljaista kohtaa koko sarjassa olla. Menee varmaan vähän aikaa tuon juonenkin sulattelussa ja pitäähän nämä katsoa pian uudelleen. Animaation taso ei aina päätä huimannut, mutta tärkeimmät jaksot ja kohdat olivat hienoa katsottavaa. Äänistä myös iso plussa, sillä efektit ja melu kuulostivat kerrankin siltä, ettei niitä oltu äänitetty jossain animaatiostudion vessassa. Tosin tietokoneiden ja vrituaalimaailman piippari-efektit jakavat varmasti mielipiteet :)

Animea hyvällä juonella. Kiinnostaako?

Katselin myös ja oli muuten erittäin hyvä. Pienenpienet muutokset palvelivat kokonaisuutta ja leffa oli onnistunut tiivistelmä sarjan ensipuoliskosta. Englanninkieliset oopperakohtaukset olivat aivan loistavia! Kuten sanoit lopputeaserin perusteella seuraava osa tuo enemmän uusia juttuja mukaan ja odotan niitä erittäin avoimin mielin. Uusia Evoja ainakin tullaan pilotteineen näkemään. Vielä kun julkaisisivat nämä bluu-Reinä niin tulisi varmasti hankittua.

Tuli juuri tiirailtua Hajime No Ippon uusi jakso ja lupaavalta vaikutti.

Sarja tuntuisi nykymuodossaa etenevän hurjaa vauhtia ja ensimmäisessä jaksossa melkeen päästin jo aloittamaan ottelu.

Piirrosjälki oli myös luonnollisesti parempaa kuin yli 10 v vanhassa sarjassa(eikä siinäkään mitään valittamista ole).


Suosittelen varauksetta uutta sekä vanhaa sarjaa kaikille vähäänkään animesta kiinnostuneille \o/

Ohhoh, en tiennytkään, että HNI:stä on tullut uusia jaksoja. Pakko nähdä, paras anime ikinä.

Ekan Akiran pistin tilaukseen TheBookDepositorystä (kiitän ja kiroan sen, joka toi tuon nettikaupan helvetin halpoine puntahintoineen minun tietooni). Tuota on tullut aikaisemminkin silmäiltyä, mutta hinta on melko suolainen (mangaksi). Toisaalta, sivujakin löytyy 2-3x normimangaan verrattuna, joten kyllä siitä sen ~16€ kehtasi pulittaakin. Lompakko kiittää, ettei Akira ole noilla hinnoilla Berserkin tms. tyylinen ikuisuusmanga.

Samalla lähti tulemaan myös 12. Death Note (vika osa), Gantz vol. 1-2 ja Beck ~Mongolian Chop Squad~ vol. 7 ja 8. Valitettavasti toka Planetes, 12. Berserk ja kolmas Battle Angel Alita oli kaikki OOS, ne oli kuitenkin etusijalla. Niitä seuraavia osia kyllä löytyi, mutta en nyt jaksanut jättää välistä yhtäkään kirjaa. Gantz vetää kyllä sairaudessaan vertoje Berserkille, ellei ole jopa pahempikin, joten se täyttää Berserkin jättämän tyhjiön oivallisesti.


Vastataanpa samalla yhteen vanhaan viestiin

Jäljen pysyminen laadukkaana tuskin on se suurin ongelma. Ilmeisesti tyyppi piti viime vuonnakin pitkän tauon (joka ei ole vielä edes loppunut?), koska halusi pelata Japanissa julkaistua uutta Idolmaster-peliä... >_>; Ei siinä muuten mitään, mutta kun Berserkin tarina saavutti jonkun Miura-haastattelun mukaan vasta puolenvälin viime vuonna. Jos lopun tarinan kertominen vie yhtä kauan aikaa ja yhtä monta kirjaa, niin saa ostaa kirjahyllyn tai kaksi vain Berserkkejä varten.

Puolivälin. Snice. Vaikkakin 20. osa oli melko kehno ja kierrätti paljon vanhaa paasausta.


Akirat olisi kannattanut hommata Suomesta. Se eka suomipainos joka ulottuu kahdeksanteen osaan, on loistava ja suomennoskin ihan kelvollinen. Itse hommasin ne kaikki jostain huutiksesta 30 euroon. Loput sitten sitä uutta minipainosta.

Onhan se käännös ihan hyvä, mutta viimeksi ku katoin, niin kaikki suomenkieliset Akirat olis saanu 70€:lla halvimmillaan. Sitä uudempaa painosta. Postikulujen jälkeen varmaan jotain 80-90€. Englanninkielisiä ei ole kuin kuusi kirjaa, joilla on hintaa sen 15-20€/kpl (uutena), joten ei tule hirveän paljoa kalliimmaksi. Ja onhan ne enkkupainoksen Akira-kirjat ihan massiivisia. Koolla on väliä. Vertailin ensimmäistä suomenkielistä kirjaa (sekin mulla on) tuohon englanninkieliseen ekaan osaan ja ei kyllä tee mieli enää ostella niitä suomeksi. Bonuksena enkkupainoksessa on myös muutama värisivu alussa.

Huhhuh, jumalauta! Olen nyt eilisen ja tämän päivän aikana katsonut Code Geass (http://anidb.net/perl-bin/animedb.pl?show=anime&aid=4521) -sarjan ekan seasonin loppuun siitä mihin viimeksi jäin. Yhteensä 9 jaksoa putkeen, kun jäin aivan totaalisesti koukkuun. Uskallan jo rankata sarjan omaksi kaikkien aikojen suosiksi. Aivan KÄSITTÄMÄTÖNTÄ meininkiä! Skaala ihan tajuton. Alussa pientä ja sievää, mutta loppua kohti meno yltyy aivan hykerryttäviin mittoihin. Hahmokaarti täynnä mielenkiintoisia hahmoja ja niitähän piisaa. Tottuneena siihen normaaliin asetelmaan, jossa parhaimmillaan pari tärkeää hahmoa, lyö Code Geass täysin laudalta. Juonenkäänteet sanoinkuvaamattoman upeasti kirjoitettu ja jaksot tapahtumia täynnä. Siis niin täynnä, että ihan katsojaa hengästyttää. Silti sarjalla riittää aikaa ruohonjuuritason hahmonkehitykseen. Jos olisin riittävän hullu, alottaisin ekan kauden katsomisen tältä seisomalta uudestaan, mutten todennäköisesti saisi koko yönä unta. Nyt, nyt... Nyt tarvitaan jotain massiivista skaalaa. Nyt täytyy asentaa Supreme Commander. Lentäviä robotteja, tykinruokaa ja ydinpommeja. On tää aikamoista. Tässä pysy edes tuolilla, kun joku osuu näin jämäkästi makuhermoon. Maailma on hieno paikka ja japanilaiset animelonkeroiden piirtäjät mun jumalia.

Rikotaanko lähes yhdeksän vuoden hiljaisuus ketjussa? Rikotaan vaan. Sillä onhan se nyt totta, että

Spoileri (osoita katsoaksesi)

(https://steemitimages.com/DQmYrLd79F75M3ZbBDgxGzmfwWaqxJmspgXVkmjfHgsTtau/4.jpg)

on kovaa kamaa. Itse olen vähän late to the party, mutta parempi myöhään kuin...

Sarjasta luin kyllä kymmenisen vuotta sitten kolmen ensimmäisen kirjan verran eli ekan juonikaaren, mutta siihen se sitten jäikin. Tuntui että hehkutus jäi vähän itselleni vieraaksi, mutta jälkikäteen täytyy sanoa, että alku on sarjan vähiten hyvä osa. Laatu kyllä nousee kunhan Golden Age pääsee vauhtiin eikä juurikaan hellitä sen jälkeen. Vasta reilu vuosi sitten aloin ostelemaan ja lukemaan sarjaa kunnolla, mutta täytyy sanoa jo nyt että sarjassa on yksi viihteen historian ikonisimmista pahiksista ihan siellä Sephirothien ja Darth Vadereiden rinnalla. Ja juu, jutut Miuran Idolmaster-addiktiosta ja sen tuomista tauoista on kuultu jo moneen otteeseen, sarja ei lopu vielä kymmeneen vuoteen, tiedetään tiedetään.

29 pokkaria hyllyssä ja Adlibriksesta on tulossa postissa seuraavat neljä (edukkaasti kun saa). Kirja nro. 39:kin ilmestyy ensi kuussa, mähän näen edistystä!

No huhhuh! Enpä muistanut, että Laudalta tällainen ketju edes löytyy.  :lol: Piti heti selata läpi, aika todella kovaa paatosta parhaimmillaan. Ai että, vanhat hyvät Lauta-ajat!

Hauska sattuma myös sinänsä, että viime vuosina on tullut huomattavasti aiempaa enemmän katsottua animea (pitkään se oli aika lailla vaan Ginga Nagareboshi Gin ja Death Note), kiitos yllättäen jopa Neflixin valikoimien, mutta pääasiassa Crunchyroll-palvelun. Esimerkiksi herran vuonna 2009 Joelin tuossa yllä hehkuttama Code Geass ei aikanaan sanonut mitään, mutta on tosiaan erittäin mukaansatempaava ja eeppinen seikkailu. Suosittelen.

Näistä animetiirailuista voisi itse asiassa ihan huvikseen jotain tuoreempia lemppareita nostaa esiin, kun nyt kerta tälle linjalle ruvettiin.


One Punch Man (https://youtu.be/atxYe-nOa9w) & Mob Psycho 100 (https://youtu.be/PrjIg3KzBgo)
Niputin nämä kaksi nyt yhteen, kun originaali kirjoittaja on sama ja tämän myötä tyylillisesti sarjoissa on paljon samaa. Aidosti omintakeisia sankareita, maailman timanttisinta huumoria, syvyyttä ja fiiliksiä, sekä järkyttävän näyttäviä taisteluita niputtavat samaan pakettiin molemmat. Lisäpisteitä kompakteista kokonaisuuksista, olen aina ollut huono katsomaan kymmenien jaksojen mittaisia megasarjoja. Jos vaan anime yhtään nappaa, ja melkein vaikka ei nappaiskaan, niin näille kannattaa antaa mahdollisuus. All-time-listojen kärkikamaa, helposti.

Parasyte (https://youtu.be/4h6Mdhu8U-k)
Ulkoavaruuden parasiitit laskeutuvat maapallolle, ottavat ihmisiä haltuunsa ja alkavat kulisseissa hommata maailmanvalloitusta. Yhden näistä reissu ei kuitenkaan mene putkeen, kun täyden haltuunoton sijaan tämä saa valtaansa vain nuoren teinipojan käsivarren. Kun parasiitin biologisena tarkoituksena on ennen kaikkea taata oma selviytymisensä, ja sitä kautta nyt myös pääosa-kaiffarin selviytyminen, päästään äkkiä seikkailun makuun. Sarjan headlining feature ovat tietysti grafiikan puolella todella groteskisti ihmisiä orgaanisiksi tappokoneiksi muovaavat parasiitit, jotka mahdollistavat mielikuvitukselliset taistelukohtaukset. Gorea siis on, mutta pidin kyllä sarjan draamankaaresta noin niinkuin muutenkin. Ei mitään all-time-lempparikamaa, mutta erittäin kiehtova ja näyttävä sarja, jos tämä kauhu- ja toimintaelementtejä yhdistelevä tyyli napostaa.

FMA: Brotherhood (https://youtu.be/2uq34TeWEdQ)
Fullmetal Alchemistin täysikatseluun meni ihan rikollisen kauan, ja lopulta se vaati näemmä sen, että sarja saapui ihan Suomi-Netflixiin katsottavaksi. Valitsin ihan jo modernimman ulkoasun vuoksi katseluun uudemman Brotherhood-iteraation, mistä varmasti sarjasta pidempään nauttineilla on kovasti mielipiteitä. Lopputulema? Tämä on nyt yksi suosikkisarjojani koskaan. Tietystä keveydestä ja huumorista Brotherhood saa käsittääkseni pääasiassa kakkia niskaan, mutta minua se ei näin nyyppänä haitannut. Siististä konseptista ammennettu järkyttävän kova tarina, joka myös paketoidaan tyydyttävästi, sekä huima hahmokaarti takasivat penkkiin liimautumisen alusta loppuun. Nautin FMA: Brotherhoodista jopa niin paljon, että pitänee jossain vaiheessa katsella verrokiksi myös se vanhempi, oli siinä sitten järkeä tai ei.

Kill La Kill (https://youtu.be/ci3A3OmNHko)
Tissejä, niiden melkein näkymisestä revittyä huumoria, ja muuta kriippailevaa sisältöä? Kyllä vain. Mutta myös ihan järkyttävää taistelupaatosta ja yleisesti eeppistä epistolaa, jolle mulla on aina ollut hellä kohta sydämessä. Piti piipahtaa ihan vaan katsomaan, kuinka naurettavasta sarjasta nyt olikaan kyse, mutta niin se vaan (pun intended) ui liiveihin. Viimeistään siinä vaiheessa kun Kill La Kill onnistui jotenkin universuminsa fysiikan lakien avulla perustelemaan nämä vaatepolitiikat, oli pakko vaan hersyvän naurun alta nostaa kädet pystyyn ja nauttia kyydistä. Dorkaa viihdettä parhaimmillaan.

Devilman Crybaby (https://youtu.be/lwpFpF9-MVk)
Devilmania on tituleerattu heti kärkeen vuoden parhaaksi animeksi ja Netflixin ensimmäiseksi onnistuneeksi animeprojektiksi. Ensimmäisestä en tiedä, mutta todella onnistunut teos joka tapauksessa kyseessä. Huuruista visuaalia, yllättävän nopeasti lapasesta lähtevää kertomaa ja karvat pystyyn nostattavaa musiikkia (https://youtu.be/uOK-1IG-j68). Ei sovi varmasti kaikille, eikä kannata katsoa julkisissa jos siellä on lapsia. :b Mutta! Kannattaa kyllä antaa mahdollisuus.


Tokkopa näistä kukaan täällä enää mitään irti saa, mutta yrittänyttä ei laiteta! Also, Berserkkeihin pitäisi kanssa joskus tutustua tarkemmin, nekin ovat jääneet vähän paitsioon.

Berserk on se kolmas ehdoton suosikkini kaikista anime- ja mangasarjoista (kaksi muuta ovat siis Monster ja Mushishi). Saa nähdä, ennättääkö Miura koskaan saamaan sarjaansa valmiiksi, onhan se nyt kuitenkin jatkunut jo vuosia. Luin itse tuoreimmat nettiin vuotaneet luvut hiljattain parin vuoden tauon jälkeen, enkä kyllä pettynyt yhtään. Pitää myös jossakin vaiheessa hankkia nuo kaksi puuttuvaa volumea, muistaakseni omistan kaikki ilmestyneet 37:ään asti. Olen myös katsonut jokaisen Berserk-animen, mutta ikävä kyllä pidän vain siitä ensimmäisestä. Elokuvat toki menettelevät, vuoden 2016 ja 2017 animet taas eivät niinkään. Suosittelen kaikkia jättämään suosiolla väliin nämä edellä mainitut tuotokset.

Yleensä minulla on ollut tapana suositella Berserkistä tykänneille muutamia sarjoja, jotka muistuttavat hieman sitä. Pidän esimerkiksi itse paljon Shinsekai yori (https://i.imgur.com/w8iHxpx.jpg) -nimisestä animesta. Se on tietyllä tapaa psykologisempi ja ahdistavampi kuin Berserk, muttei kuitenkaan niin raaka. Sarja pohjautuu täysin Yusuke Kishin kirjoittamaan From the New World -romaaniin (新世界より Shin Sekai Yori), mikä näkyy Shinsekai yorin kerronnassa ja tyylissä. Pituutta sillä on 25 jaksoa, joista noin 10 ensimmäistä pohjustavat tapahtumia. Tämän jälkeen sarjan luonne muuttuu niin jännittäväksi, etten ainakaan itse pystynyt olla ahmimatta sitä. Pidän Shinsekai yorin antagonistia samoin yhtenä onnistuneimmista.

Ottaen huomioon, kuinka kiehtova sarja Monster on, piti nopsaan hieman tutustua Mushishiin. Vaikuttaa siltä, että katselulistoille lähtee. Samoin Shinsekai yori vaikutti tutustumisen arvoiselta.

(Nämä kaikki tosiaan siis vain anime-vinkkelistä, mangaa ei juurikaan tule luettua.)

Mushishin anime on mielestäni yhtä hyvä kuin manga, eikä sen ääniraitaakaan (https://www.youtube.com/watch?v=lkpT3eS001M) voi kyllä kehua liiaksi. Äärimmäisen terapeuttinen ja kaunis sarja.

Tosiaan, aika paljon veri vetää toiminnallisten tai trillerinomaisten sarjojen pariin, mutta vastapainona tällaiselle tunnelmoinnille on ehdottomasti tilausta. Vaikuttaa upealta!

Musiikista puheenollen, Your Name -elokuvan (upeaa animea sekin) soundtrack (https://youtu.be/O1C8UAXJiuo) on soinut napeissa melko paljon heti leffan ensikatselusta lähtien. Toimii erittäin hyvin rauhallisiin aamuihin ja iltoihin, minkä lisäksi mukana on pari vauhdikkaampaakin raitaa. Lisäksi nämä vievät välittömästi elokuvan maisemiin ja tunnelmiin, kiitos Your Namen yksityiskohtaisen ja vertaansa vailla olevan taiteen sekä miljöökuvauksen.

Kuinkas tämä toimii nykyään? Eli maksatko kuukausimaksua vai näkeekö sieltä ilmaiseksikin jotain?


EDIT: Onkos tuo 2016 Berserk sarja siis jatko 1997 Berserk sarjalle vai onko se tehty alusta asti uudelleen? Katsoin aikoinaan tuon 97 Berserkin ja pidin aika paljonkin. Piti alkaa mangaa lukemaan, mutta en sitä saanut oikein käsiini silloin mistään niin jäi hankkimatta. En vain kauheasti muista siitä 97 Berserkistä enää, joten mietin että kannattaako se vaan unohtaa jos alkaa katsomaan uusia kausia vai pitäisköhän se katsoa uudelleen. Taitaa jostain pöytäkoneen levyn nurkalta vielä löytyä...

Toimii ilmaiseksikin, mutta muistaakseni vain 720p-laadulla ja mainoksilla. Maksullinen tilaus on 8 euroa kuussa ja takaa sujuvan kokemuksen sekä 1080p-laadun. Helposti sen arvoista heittää aina välillä kuukaudeksi tai pariksi tilaus päälle, katsoa kiinnostava sarja tai pari pois alta, ja laittaa sitten tilaus taas tauolle.

Ai niin, ja sovelluksen saa esim. PS4:lle tai Androidille, eli toimii aika lailla kaikissa tilanteissa.

On jatkoa juonellisesti, muttei tee oikein kunniaa alkuperäiselle teokselle. Rytmitys ja animointi ovat ensinnäkin kehnoa, minkä lisäksi tämä kaikki mahdutettiin 12 jaksoon. Vuoden 2017 Berserk-anime kärsii tismalleen samoista ongelmista.

Siinä tuo Alitan last order nyt on kokonaisuudessaan. Hieman yli 3000 sivua yhteensä.
Nuo tuli hommattua jo lokakuussa ja kaksi ekaa tiiliskiveä olen saanut luettua ja viimein kolmannen kohdalla alkaa ilmeisesti Alitan menneisyys ja alkuperä selviämään.
Tuo oli se eniten odottamani asia joten hieman on ollut pettynyt olo vaikka onhan nuo ihan yhtä hyviä olleet mitä orkkis manga. Omat odotukset ja hypetys nyt vaan vesitti kokemusta.
Adlibriksen valikoimaa selatessa ehdein jo hetken iloitsemaan, että mars chronicles setin hankkiminen ei tule yhtä kalliiksi, mutta sitten tajusin, että pienemmän sivu määrän takia niitä on paljon enemmän ja lopulta se tulee kalliimmaksi.
Toivottavasti tämä on ensimmäinen ja viimeinen manga josta innostun sillä orkkis setti ja last order on nyt yhteensä maksaneet jo 230e.

Spoileri (osoita katsoaksesi)

(https://abload.de/img/omnikirjayvj2p.jpg)

Mistä hommasit orkkis setin? Onko tämä: https://www.adlibris.com/fi/kirja/battle-angel-alita-deluxe-complete-series-box-set-9781632367112

Juu tuon ostin.

Ei nuo Alitan omnibus kirjat sisälläkään koko last order sarjaa vaan vielä täytyi erikseen ostaa osat 16-19, koska kuudetta omnibus kirjaa ei ole tehty eikä ilmeisesti koskaan tehdäkään.
Nyt olen nuo kaikki viisi omnibus kirjaa lukenut ja pettymys on vaan kasvanut sillä Alitan menneisyys kesti kolmannessa kirjassa ehkä kymmenen sivua ja muutenkin koko mimmiä nähdään ehkä 30% ajasta ja loput keskittyy taisteluturnaukseen joka tavallaan toimii harhautuksena samalla kun Alita tekee jotain muuta.

Kyllähän orkkis mangassakin oli kahden kirjan ajan motorball se pääasia, mutta siinäkin Alita oli se tähti kun nyt sivusta toiseen nähdään vaan muita hahmoja.
Onhan tuonkin lukeminen ollut ihan kiinnostavaa, mutta jos kannessa lukee Alita niin mä haluan suurimman osan ajasta lukea ja nähdä mitä se tekee.
Jos nuo loput ei tilannetta muuta niin on varmaan pakko spoilerien pelossakin ottaa tarkemmin selvää siitä mars chronicles sarjasta.

Katsoin hiljattain viime vuoden animetarjonnassa pyörineen Dororon, joka on siis remake Osamu Tezukan vanhasta klassikkosarjasta. Ennakko-odotukseni kyseistä animea kohtaan olivat melko alhaalla jo siitä syystä, ettei vastaan ole tullut ainakaan vuoteen sarjaa, joka olisi räjäyttänyt jollakin tapaa tajuntani. Esimerkiksi Attack on Titanin uudemmat kaudet ovat olleet loppujen lopuksi varsin yhdentekeviä, vaikka niitä katsookin lämpimikseen. Dororo sen sijaan onnistui yllättämään olemalla sekä maanläheinen että tunnelmallinen animaatio. Sarja ei kilpaile millään älyttömillä juonenkäänteillä, vaan keskittyy olennaiseen eli demonien lahtaamiseen sekä Dororon ja Hyakkimarun väliseen dynamiikkaan. Joillekin tämä asetelma on varmasti itseääntoistava ja nähty – varsinkin, kun miltei jokaisessa jaksossa esitellään jokin uusi demoni, joka pitää kylää otteessaan tai aiheuttaa muuten vain harmia ihmisille.

Yllä mainitussa asetelmassa on tosin yksi selkeä eroavaisuus, joka tekee Dororosta hyvinkin mielenkiintoisen sarjan. Hyakkimarun täytyy nimittäin tappaa demoneja saadakseen takaisin kehonsa osat, jotka hänen isänsä aikanaan uhrasi nälkäisille demoneille pelastaakseen maansa perikadolta. Pian kertomus muuttuukin moraaliseksi dilemmaksi, kun Dororo huomaa pohtivansa, pitäisikö demonit vain jättää henkiin ja antaa maan pysyä entisellään. Tätä taas mutkistaa se, että Hyakkimaru kokee olevansa oikeutettu anastettuun kehoonsa eikä näin ollen kaihda keinoja sen takaisin saamiseksi.

Taistelut ovat suurimmaksi osaksi hienosti toteutettuja, minkä lisäksi Dororon ensimmäinen opening (https://www.youtube.com/watch?v=FgQR2O8PGf4) nousi saman tien omiin henkilökohtaisiin suosikkeihini. Sarjasta julkaistaan myös pätevän oloista mangaa, jonka ensimmäiset kaksi volumea pitäisi ilmestyä länsimaissa tämän vuoden aikana. Itse ajattelin tsekata tuonkin.



Veikkaan, että Sekiro on ottanut jonkin verran vaikutteita tästä sarjasta.

Aijai, onko se taas bienniaalin animepostauksen aika? Otetaanpa ensin tärkein pois alta:


Jännä! Tai siis, jos esimerkiksi on ensimmäisen kauden jälkeen olettanut, että samanlainen toimintahurmos on sarjan ainoa jippo, niin toki ymmärrän silloin, ettei jatko välttämättä putoa. Mutta, jos on osannut ottaa tarjonnan sellaisena kuin se on tarjottu, niin kyllähän AoT on yksi viime vuosikymmenen merkittävimpiä ja moniulotteisimpia animeadaptointeja. Tarina uskaltaa ottaa aikansa, rakentaa pitkiä kaaria ja tarjoilla payoffeja monissa eri muodoissa. Pienilläkin jutuilla voi olla iso merkitys myöhemmin, eli tarkkaavainen katsoja palkitaan, ja nyt "loppua" kohden kerronta on melko lailla pelkkää loren juhlaa, kun vyyhti vyyhdiltä homma alkaa aina vaan vauhdikkaammin paukkua auki. Plus, pienenä bonuksena sarja sekä kuulostaa että näyttää upealta kautta linjan.


Muissa aiheissa, Dororon uusioversio on kyllä kiinnostanut, pitäisi ottaa työn alle. Sen sijaan olen parin viime vuoden aikana nauttinut kovasti muun muassa seuraavista:

Promised Neverland (https://youtu.be/eBwApg_nAvY)
Ihan kärkeen: jos on pienintäkään riskiä, että aiot tätä lähteä katsomaan, älä tsekkaa sen enempää trailereita tai muita matskuja, vaan mene sokkona sisään. Kannattaa. Sarjaa on vähän nihkeä katsoa laillisesti Suomessa, Crunchyroll + VPN lienee simppelein taktiikka, mutta se on kyllä sen arvoista. Promised Neverland on jo ensimmäisen kauden perusteella yksi tämän hetken tyylikkäimpiä ja kiehtovimpia sarjoja. Se leipoo saumattomasti yhteen Attack on Titanin ensimmäisen kauden eeppisyyden (vaikka sarjassa ei taistella) ja Death Noten älymittelöt, paketoiden koko setin jumalaiseen soundtrackiin ja taidetta lähentelevään "kameratyöskentelyyn". Tämän jatkoa odotan ehkä AoT:n loppuhuipentuman ohella eniten juuri nyt animen rintamalla.

Megalobox (https://youtu.be/-Eg1q9cPvCc)
Mikäli pitää altavastaaja-tarinoista, Rocky-filkoista ja/tai urheiluanimesta yleisesti, Megaloboxilla ei voi mennä vikaan. Tiukka, tiivis ja rosoinen kokonaisuus, jossa niin henkiset kuin fyysiset iskut todella tuntee. Lisäpisteet todella upeasti "retrotyyliin" tehdystä animaatiosta, vaikka kyse on ihan modernista sarjasta vuoden parin takaa.

Anohana (https://youtu.be/x8fvwC5xVGg)
Kuuma kesä. Joukko tiensä hukanneita nuoria, joita sekä yhdistävät että ajavat erilleen monimutkaiset suhdesotkut ja yksi erityinen trauma. Jos on joskus tarve huutoitkumuotoiselle katharsikselle, tai vaan tykkää slice of life -henkisistä sarjoista pienellä twistillä, Anohanaa ei voi liikaa suositella. Löytyy näppärästi ihan Netflixistä.

Re:Zero (https://youtu.be/65BiDF9YdGg)
Putoaa alagenreen isekai, jossa päähahmo joko teleporttautuu tai uudelleensyntyy johonkin fantasia-/peli-/rinnakkaismaailmaan. Viimeisen kymmenen vuoden aikana näitä sarjoja on tullut kuin sieniä sateella, mutta konsepti ei ole allekirjoittanutta kauheasti koskaan kiinnostanut. Re:Zerossa on kuitenkin lisäjippona se, että päähahmolta lähtee jatkuvasti henki ja uusien starttien kautta virheistä on opittava. Lopputuloksena on sekä viihdyttävää/brutaalia visuaalia että päähahmo, joka saa suhteellisen uskottavasti olla inhimillinen ja usein varsin typerä. Konsepti antaa hyvän pohjan kasvulle sekä laajaan hahmokaartiin tutustumiselle eri vinkkeleistä. Kokeilin, viihdyin, ja nyt odotan jo kovasti kesän kakkoskautta.

Carole & Tuesday (https://youtu.be/CBak9m0bcB0)
Cowboy Bebop -isukki Shinichirō Watanaben uusin sarja, eli jo sillä meriitillä automaattisesti vuoden 2019 sielukkain tapaus. Itse sanoisin vielä päälle, että jos on koskaan esimerkiksi kuunnellut musiikkia jossain muodossa, tämä on must watch -kampetta. Jälleen Netflix tarjoilee, eli ei muuta ku pyörimään samoin tein.

JoJo's Bizarre Adventure (https://youtu.be/KnmH7qQ0AVM)
Jos JoJo on konseptina vähänkään tuttu, mutta vielä katsomatta, niin otetaan tärkein pois alta: tätä sarjaa ei voi kuin suositella. Pitkään virui omallakin listalla, mutta viimein viime vuoden aikana sain naputeltua kaikki viisi tähän asti julkaistua anime-osaa läpi. Ja matkahan meni kuin siivillä. Jos JoJo ei ole lainkaan tuttu millään tasolla, niin kyseessähän on varmasti yksi universaaleimpia popkulttuuri-ilmiöitä, joita Japanista on koskaan tullut. Jo kasarilla alkanut manga ja myöhemmin siitä adaptoitu anime ovat arviolta joka toisen nettimeemin takana jollain tasolla. JoJon tarina alkaa pienestä, mutta paisuu kausien edetessä vuosikymmeniä, sukupolvia ja maanosia läpäiseväksi erittäin omituiseksi seikkailuksi, josta ei oikein voi kuin nauttia. Ensimmäinen kausi on kankea, vaikka goottikauhutoiminnan ystävät voivat pitää aidosti siitäkin. Toisesta kaudesta eteenpäin homma ottaa kuitenkin vauhtia nopeasti ja jokainen uusi osa tarjoile jotain uutta. Aseistariisuva kombo kreisiä huumoria, brutaalia toimintaa, täysin naurettava(n mahtava)a hahmodesignia sekä monien eri elokuva-genrejen parhaimpia puolia. (Otsikkoon linkkasin vaan yhden mun lemppari-introista, kun ei tätä millään trailerilla kasaan saa.)

OPM:stä ja Mobista tuli kans toiset kaudet ulos. One Punch Manin visuaalit meni pilalle studion ja ohjaajan vaihtuessa aikataulusyistä, mutta stoori oli edelleen viihdyttävä. Mob taas sen kun parantaa juoksuaan, ja tämä taistelee entistä kovemmin mun kaikkien aikojen lempi-anime-sarjan tittelistä. Lämmintä suositusta edelleen.


No niin! Siitä taas vinkkejä todennäköisesti ei-oikein-kellekään. Mutta jos edes yksi uusi sarja nasahtaa jollain kohdalleen, niin onhan se sen arvoista. Nähdään vuonna 2022! :D

Tämä oli aikanaan jännä tapaus. Pitäisi varmaan katsoa joskus uudestaan, muistaakseni sisälsi muutamia ihan tunteikkaita kohtauksia. :) Boku dake ga Inai Machi (ERASED) toi myös jotenkin mieleen Anohanan, vaikka onkin enemmän jännityssarja. Saattaa olla jopa, että tuo Erased löytyy jo ihan Netflixin tarjonnasta.

Mitä tulee vielä tuohon Attack on Titaniin, niin pitäisi ehkä siirtyä vain suoraan mangaan. Animessa rytmitys tökkii hieman siitä syystä, että tämä viimeisin kausi päätettiin jakaa kahteen osaan, mikä taas johti siihen, että ensimmäinen puolisko tuntui jokseenkin raskaalta ja puuduttavalta. Sarjanahan Attack on Titan ei ole missään tapauksessa huono, vaikka sisältääkin jonkin verran ristiriitaisuuksia. Parhaimmillaan se on mielestäni silloin, kun kyseessä on jokin yksittäinen mieleenpainuva kohtaus, esimerkiksi tämä (https://www.youtube.com/watch?v=Zxnk_ZzKmtE) (spoilerivaroitus). ;)

Niin joo, pitäisi katsoa itsekin One Punch Manin ja Mob Psycho 100:n uusimmat kaudet. Erityisesti jälkimmäinen näistä on kyllä varsin kovaa settiä.

Joo, Erased on tosiaan Netflixin valikoimissa, ja loistava sarja sekin. Menee enemmän ehkä murhamysteeri-laariin, mutta toki siinäkin on elämänmakuiset ja koskettavat osionsa. Anohana sen sijaan on aika lailla rakennettu ihan vaan murtamaan raavaimmankin uroon henkiset puolustukset. Erehdyin itse katsomaan sarjan loppuun työmatkalla - enpä ollutkaan ennen vollottannut hallitsemattomasti junassa. :D



Se on kyllä ihan totta, että kausien rytmitys ja pitkät odotukset eivät välttämättä ole olleet tämän tarinan etu. Manga voisi siis tosiaan olla kova tapa kokea mestariteos, ja animepuolelle suosittelisin vahvasti uudelleenkatselua viimeisen kauden alle. Kokonaisuus avautuisi todennäköisesti ihan eri tavalla.

Tulin lukeneeksi kaikki Attack on Titanin loput ilmestyneet chapterit. Sen enempää spoilaamatta olen melko varma, että Titaanien ystävät tulevat olemaan tyytyväisiä siihen, minkä suunnan sarja lopulta ottaa. Oikeastaan suosittelisin jopa siirtymään suoraan mangan pariin, koska tällä hetkellä ei ole käsittääkseni edes varmuutta siitä, pistääkö animen seuraava eli viimeinen kausi juonen pakettiin hieman tiivistetymmässä muodossa.

Pienoinen rant itse sarjasta:

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Onhan tämä ihan hyvää viihdettä, mutta jatkuvat selittelyt, takaumat ja yksityiskohtien liika merkityksellistäminen sekä kaikenlainen enteily ovat menettäneet tehonsa jo aikapäiviä sitten. Attack on Titanin kohtaloksi koituu lopulta se, ettei se jalosta aatteestaan huolimatta onnistunut koskaan olemaan riittävän koherentti sen lisäksi, etten osaa edes 133 chapterin jälkeen nimetä ainuttakaan tykättävää hahmoa (Pieck liippaa ehkä läheltä osittain). Oikeastaan koko sarjan hahmodynamiikka on yksi väsähtäneimmistä miesmuistiin, mitä vain pahentaa se, ettei juoni palvele hahmoja, vaan hahmot juonta. Tällä tarkoitan siis sitä, että loppujen lopuksi Attack on Titan on vain väsynyt šakkipeli, jonka nappulat joko kuolevat yksi kerrallaan tai kääntyvät toisiaan vastaan kerta toisensa jälkeen. Se ei ole enää kiinnostavaa silloin, kun siitä muodostuu koko sarjan ydin.

Mutta voi vietävä, että se Ymirin tarina oli hyvin rakennettu ja jopa jossain määrin tyydyttävä selitys titaanien olemassaololle. Siitä ehdottomasti plussaa. Ja onhan Isayama myös selkeästi kehittynyt piirtäjänä, jälki on edelleen persoonallista mutta paikoitellen myös ilo silmille.

Kentaro Miura on kuollut. Tämä tarkoittaa sitä, ettei legendaarista Berserkiä saada loppuun hänen piirtämänä. :(

Jep, melkoinen isku oli tämä. Saa nähdä, ottavatko assistenttinsa sarjan lopun hoitaakseen, mikäli Miura jätti jonkun sortin kässärin jälkeensä. Yksi suurista, ja vasta 54-vuotiaana.

Jahas jahas. Olen koko elämäni onnistunut välttelemään mangan lukemista. Sarjakuvia muutenkin olen lukenut aikuisiällä erittäin valikoidusti, ja varsinkin viime vuosina ihan tavan kansan kirjojenkin lukeminen on ollut aika laiskaa - joten likaisen anime-onlyn elämä on vetänyt tähän asti puoleensa.

Tänä vuonna kuitenkin otin pitkästä aikaa vähän uutta otetta lukemisesta yleisesti, ja siinä samalla päätin viimein repäistä ja testata jokusen mangan läpiselailun samalla. Ensimmäisenä suuntasin paikalliseen kirjastoon tsekkaamaan tarjontaa, ja isoimpia normie-sarjoja olikin tarjolla jo ihan hyvin. Berserk (kevyet mullat Miuralle) olisi kiinnostanut eniten, mutta sitä ei tietysti tietokannoista löytynyt. Jos jollain on kovia vinkkejä siitä, mistä sarjan pääsisi lukemaan helpoiten (fyysisenä tai diginä) ilman tarvetta täyttää omaa kirjahyllyään pysyvästi monenkympin pokkareillla, niitä otetaan mieluusti vastaan.

Berserkin sijaan päädyin nappaamaan mukaan pinon One-Punch Mania. Anime-version molemmat kaudet on katsottu ja varsinkin eka tuottarihan on yksi kaikkien aikojen kovimmista tuotannoista aika lailla kaikilla osa-alueilla. Kakkoskauden studion vaihdos ja monet taustaongelmat ovat kuitenkin tehneet sarjan tulevaisuudesta liikkuvassa muodossa melkoisen epävarman, joten tämä tuntui järkevältä kokonaisuudelta ottaa kiinni ja seurata jatkossa myös mangamuodossa. Eritoten kakkoskauden tarinakaarta odottelen kovasti, sillä mangan taiteen pitäisi pyyhkiä animen keskivertolaadulla melkoisen railakkaasti lattiaa.

Sivumainintana, tuo animetuotantojen arvaamattomuus on myös ollut yksi syy siihen, miksi mangapuoleen perehtyminen on viimein alkanut oikeasti kiinnostaa. OPM:n ohella hyvä esimerkki on The Promised Neverland, jonka ensimmäinen kausi on yksi kaikkien aikojen lempianimaatioasioitani. Kakkoskausi sen sijaan olikin täysin epäjohdonmukainen, laadultaan nopeasti käsiin lahoava ja rikollisen kiirehditty kikkare, joka skippaili kymmeniä chaptereita ja kokonaisia tarinakaaria mangasta ja päättyi lopulta kirjaimellisesti minuutin diashow'hun, jolla koko olemassa oleva tarina paketoitiin ja samalla minkäänlaisen järkevän jatkon toivo haudattiin lopullisesti. GG. Tämä on siis virallisesti yksi niitä sarjoja, jotka voi nyt ja todennäköisesti myös jatkossa kokea oikeasti vain lukemalla - vaikka ensimmäisen kauden katsomista suosittelen kyllä edelleen kaikille.

Kirjastoreissun ohessa googlailin nopeasti, mikä olisi helpoin tapa lukea mangaa meillä päin diginä. Shonen Jump+ olisi aika lailla täydellinen ja halpa ratkaisu, mutta taitaa vaatia melkoista kikkailua päästä palveluun käsiksi Suomessa. Päädyin siis ekaksi kokeilemaan Shueishan Manga Plus -sovellusta, joka toimii Euroopassa ja jossa on reilu 120 nimikettä englanniksi, kaikki ilmaiseksi luettavissa. Toki suurimmassa osassa on saatavilla vain muutama ensimmäinen ja sitten muutama uusin chapteri, eli mikäli ei ole sarjoissa valmiiksi ajan tasalla, palvelu on näiden osalta hyödytön (mitä nyt pienellä alkumaistiaisella voi toki olla arvoa myös).

Onneksi katalogissa on kuitenkin pari uutta sarjaa, jotka ovat kokonaan luettavissa, sekä joitakin one-shotteja myös. Näistä päädyin ekaksi tutustumaan viime vuonna startanneeseen, vauhdilla palkintoja ja hypeä keräilevään Kaiju No. 8 -sarjaan. Noin 15 chaperin alkufiilisten perusteella, hyvää kamaa on. Kuvitus on tyylikästä, tarina etenee hyvällä vauhdilla ja jatkuvasti vanhukseksi haukuttava sekä nuoruuden unelmansa roskikseen laittanut 32-vuotias päähahmo Kafka resonoi näin 32-vuotiaana aika tuntuvasti. :D Ei pitäisi ikinä verrata pop-kulttuurituotoksia toisiin pop-kulttuurituotoksiin, mutta jos nyt joku vääntäisi kättä, niin jonkinlaiseksi Attack on Titanin ja One-Punch Manin risteymäksi saattaisin äkkiseltään kuvailla konseptia. Lyhyesti: Tokio elää jatkuvien kaiju-hirviöhyökkäysten ikeessä ja kansaa suojelee pääasiassa erityisten hirviötaistelijoiden joukko. Päähenkilömme Kafka ei kuulu näihin taistelijoihin, vaan erilliseen siivousyksikköön, jonka usein groteskina tehtävänä on siivoilla megaluokan hirviöiden ruhot pois kaupungin kaduilta elämää häiritsemästä. Asioita kuitenkin tapahtuu, uudenlaisia kykyjä ilmaantuu, ja Kafka päättää kerran vielä tavoitella unelmiaan ennen babylonin oravanpyörälle antautumista. Tällä hetkellä veikkaan, että tämän seuraamista voisi jatkaa mangana ihan viikoittain, niin olisipahan sitten kerrankin sillä aidan toisella puolella myhäilemässä, kun sarjasta (tässä vaiheessa melko lailla väistämättä) tulee animeadaptointi.

Kaiju No. 8:n lisäksi Manga Plussan lukulistalle livahti ainakin Tatsuki Fujimoton (mm. Chainsaw Manin mangaka) tuore one-shot Look Back. Pitäisi olla taattua kamaa tämäkin ja tarjota tuolle shonen-räpellykselle hieman taiteellisempaa vastapainoa. Katsotaan, miten uppoaa!

Esimerkiksi täältä (https://readberserk.com/) Berserkin pystyy käsittääkseni lukemaan kokonaisuudessaan, jos ei vain häiritse tuo verkkosivuformaatti.

Näyttäisi toimivan ns. tarpeeksi hyvin, että lukemista voisi kyllä harrastaa tuota kautta. Protip siis, kiitos!