Onhan tämä ihan hyvää viihdettä, mutta jatkuvat selittelyt, takaumat ja yksityiskohtien liika merkityksellistäminen sekä kaikenlainen enteily ovat menettäneet tehonsa jo aikapäiviä sitten. Attack on Titanin kohtaloksi koituu lopulta se, ettei se jalosta aatteestaan huolimatta onnistunut koskaan olemaan riittävän koherentti sen lisäksi, etten osaa edes 133 chapterin jälkeen nimetä ainuttakaan tykättävää hahmoa (Pieck liippaa ehkä läheltä osittain). Oikeastaan koko sarjan hahmodynamiikka on yksi väsähtäneimmistä miesmuistiin, mitä vain pahentaa se, ettei juoni palvele hahmoja, vaan hahmot juonta. Tällä tarkoitan siis sitä, että loppujen lopuksi Attack on Titan on vain väsynyt šakkipeli, jonka nappulat joko kuolevat yksi kerrallaan tai kääntyvät toisiaan vastaan kerta toisensa jälkeen. Se ei ole enää kiinnostavaa silloin, kun siitä muodostuu koko sarjan ydin.

Mutta voi vietävä, että se Ymirin tarina oli hyvin rakennettu ja jopa jossain määrin tyydyttävä selitys titaanien olemassaololle. Siitä ehdottomasti plussaa. Ja onhan Isayama myös selkeästi kehittynyt piirtäjänä, jälki on edelleen persoonallista mutta paikoitellen myös ilo silmille.