Kyllä Despire puhui asiaa, ekstrat on ehkä parasta ikinä. On äärimmäisen koukuttavaa seurata kuvauksia ja nauraa Dominic Monaghanin vitseille ja kuunnella innoissaan Viggo Mortensenin anekdootteja. Trilogiaa kuvattiin ennätysaika, joten sen aikana perheeksi kasvaneilla näyttelijöillä ja työryhmällä riittää sympaattisia tarinoita.
Toisenlaisia dokumentteja ovatkin sitten teknistä puolta käsittelevät, jotka eivät kaikkia kiinnosta, mutta maailman suurimman produktion tekeminen on vähintäänkin kiehtovaa.
Hihhei, loistavaa jos niissä on paljon nimenomaan tällaista matskua. Sitä koodausta ja muovinaamarien paistamista jaksaa seurata sellaisen vartin, mutta itse kuvauksien, näyttelijöiden keskinäisten kemioiden, haastiksien ja muiden katsominen on yleensäkin aina pirun mukavaa. Saati sitten tässä tapauksessa.
Ekassa leffassa lisätyt kohtaukset olivat pääosin fiilistelyä, tarinoita ja lauluja. Ykkönen olikin enemmän seikkailuelokuva eikä siinä vielä sodittu jotain kohtalokkaita sotia, joten Sormuksen Ritarit ovat pidennettyinä todella mukavaa katsottavaa.
Sormusten Ritarit onkin aina ollut mun lempipätkä näistä kaikista. Totta, upeita eeppisiä sotia siinä ei päästä katselemaan, mutta entäs sitten. Alku on paljolti täydellinen, matkalta ei värejä taikka tunteita puutu, ja lopussa pitää tänä päivänäkin puhaltaa itku. Syytän Samvais Gamgia. Extramatskun luonne kuulostaa siis mitä täydellisimmältä. Niin tässä kuin kahdessa muussakin.
Sellainen pieni vanha kunnon into alkaa kutittelemaan tuolla vatsanpohjassa. On vissiin pakko hankkia nämä mitä pikimmiten. Ällös siis huoli, vielä tämä tästä.