Re: Keikkatriidi
« Vastaus #242 : 18.11.2011 16:42 »
Sharkie
Valikoiva pelaaja.
Moderaattori
Viestejä: 3 175
Basaaripisteet: 5
Tästä nyt on jo tovi aikaa, mutta kävin katsomassa Saden keikan kuun alussa Hartwallilla. Ennen tarkempia mietteitä tiivistelmä:
Tyylikkäin keikka ikinä.
Saden sielukkaat biisit ovat liikuttaneet mua jo monia vuosia, ja olikin todella iso juttu päästä näkemään bändi livenä. Silti en osannut odottaa, kuinka kovaa kamaa sieltä lopulta tarjoiltiin. Ensinnäkin lava, valot ja visuaalit; uskomattoman hienot. Taustalla oli todella iso screeni, jolle heijastettiin komeita videoita ja grafiikoita(eikä niiden komeutta voi tosiaan liikaa korostaa), ja jo pelkästään tämä hyvin suunniteltujen valojen kanssa muutti tunnelmaa biisistä toiseen merkittävästi. Kun soppaan vielä lisätään simppeleitä verhoja ja muita lavasteita, tuntui kuin joka biisissä olisi hypätty eri rakennukseen.
Entäs se tärkein, eli musiikki? Voi hyvänen aika. Ensimmäisenä biisinä kuultiin uudelta levyltä sinkku Soldier Of Love, joka oli kieltämättä vahva aloitus. Oma sydämeni lepää kuitenkin siellä vanhemmassa tuotannossa, ja kun toisen biisin - Your Love Is King - saksofoni-intro ryöpsähti ilmoille, olin puhaltaa itkun saman tien. Edelleen tuntuu, ettei mikään ole koskaan kuulostanut niin hyvältä. Foni ottaa kyllä aina sielusta, mutta fiilis sillä hetkellä oli jotain ennennäkemätöntä. Seuraavat pari tuntia alkuhurmion jälkeen yleisölle tarjoiltiin megahittiä ja merkittävää tunnelmaa toisen perään, sopivassa suhteessa funkimpia vetoja ja herkkiä balladeja, ja tosiaan alusta loppuun niin viimeistellysti ja tyylikkäästi kaikilta osa-alueilta että oksat pois. Hallilta poistuessa en voinut lakata hymyilemästä.
Erityismaininta on pakko heittää itse Sadelle ja hänen äänelleen. Rouva on kuitenkin jo yli 50, mutta edelleen yhtä hurmaava kuin aina. Hänen äänensä jaksaa laulaessa kattaa uskomattomia aloja, eikä moista karismaa ja aitouden tunnetta voi ostaa. Ja kun se puhuu, huhhuh! En ollut tainnut koskaan kuulla Saden puhuvan, ainoastaan laulavan, enkä muista koskaan kuulleeni yhtä suklaista ja matalaa ääntä. Melkoinen lahja.
Livemusiikki on kyllä hieno keksintö, mutta nyt onkin tulevilla artisteilla taas melkoiset kengät täytettävinään. En uskalla ehkä sanoa, että kyseessä olisi elämäni paras keikka, sillä niitä on tullut nähtyä niin paljon erilaisia ja eri syistä hienoja, mutta yksi parhaista ehdottomasti. Ja kuten alussa jo sorruin hehkuttamaan, tyylikkäin.
"Why don't you glue yourself to the television set, completely ignore me, and play Nintendo until you're too tired to make love?"
tallennettu
Vs: Keikkatriidi
« Vastaus #265 : 11.09.2014 01:25 »
Lanttu
Jäsen
Viestejä: 977
Basaaripisteet: 1
Casualities of Cool soitti viime lauantaina Savoy-teatterissa. Itselleni jokseenkin poikkeuksellinen mutta todella miellyttävä keikkapaikka. Ostin liput toisen kerroksen aitioon, joka oli mitä mahtavi paikka seurata esitystä.
Kyseessä on siis metallin monimiehenä tunnetun Devin Townsendin ja Ché Aimee Dorvalin projekti, jota Townsend on kuvaillut sanoin "haunted Johnny Cash". Wikipedia sanoo genreksi country ja blues rockin mutta mitäpä näillä on väliä.
Devinin normaalista materiaalista poiketen hän jää sävellysvastuustaan huolimatta sivuosaan, Chén ollessa duon/bändin päätähti. Tämä vain korostui keikalla, jossa Devin oli yksin äänessä vain pari hassua kertaa. Tämä ei toki haitannut lainkaan, niin uskomaton ääni Chéllä on. Niin upea, etten osannut edes kaivata linkkaamani klipin Moon-kappaleeseen kuuluvaa saksofonia, vaikka se onkin mielestäni levyn kohokohtia. Harvalla keikalla olen saanut yhtä vahvoja kylmiä väreitä laulusta.
Kelpasi veto kyllä muullekin yleisölle. Keikan päätteeksi koko sali seisoi taputtaen siihen asti, että bändi palasi muutaman minuutin päästä takaisin lavalle. Encoreja ei ollut soittaa, mutta koko bändi (noh, pääasiassa Devin ja Ché muiden ollessa taka-alalla) jäi juttelemaan fanien kanssa ja ottamaan kuvia. Itse en olisi osannut mitään järkevää Devinille sanoa, joten hetken istuskelun jälkeen lähdimme jatko-oluille kaverini kanssa. Yksinkertaista kaikesta musiikista kiittämistä ja kättelyä vartenkin olisi joutunut odottamaan pienen ikuisuuden.
Devin-fanina pitää kyllä olla tyytyväinen suomalaisuudesta. Lontoo olisi toki paras kaupunki kaikkien herran erikoiskeikkojen kannalta, mutta Suomen erityisasema näkyy silti vahvasti. Casualities of Cool nähtiin Lontoon ja yhden englantilaisen festarivedon lisäksi vain ja ainoastaan Suomessa. Viime kesänä Devin nähtiin myös yksittäisellä pistokeikalla Jurassic Rockissa, jonne hän saapui suoraan studiosta Kanadasta. Mihin tahansa hän ei olisi välttämättä lähtenyt, mutta tänne hän halusi nimen omaan siksi, että kyseessä on Suomi.
Tulevana lauantaina olisikin tiedossa itselleni perinteisimmissä kuvioissa Moonsorrow Virgin Oilissa. Edellisestä bändin keikasta on jo reilut kolme vuotta ja bändi on uhkaillut uransa pisimmällä keikalla, joten odotukset ovat varsin korkealla. Voisin kuolla onnellisena vaikka seuraavana päivänä, jos soittaisivat jomman kumman kappaleen Hävitetyltä, joka on tärkein albumi ikinä itselleni. Realistina en siihen usko mutta aina voi toivoa...
\"Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!\"
tallennettu
Vs: Keikkatriidi
« Vastaus #266 : 14.09.2014 19:01 »
Lanttu
Jäsen
Viestejä: 977
Basaaripisteet: 1
Tuplapostaus, mutta pakko sanoa, että huhhuh minkä keikan Moonsorrow soitti eilen Virgin Oilissa. Koska olen laiska, niin kopioin uudestaan tähän toisaalle kirjoittamani tarkemmat löpinät:
Vielä kun olisi tullut jotain Hävitetyltä, niin ilta olisi ollut täydellinen eikä mikään pystyisi sitä koskaan ylittämään (paitsi vielä timanttisempi Moonsorrow-setti). Huudollakin olisi päästy hyvin lähelle sitä. Nyt joutuu "vain" toteamaan, että helposti paras näkemäni Moonsorrowin keikka ja parhaita keikkoja ikinä ylipäätään.
On se vaan jotain ainutlaatuista, kun heti ensimmäinen biisi (Tulimyrsky) tuntuu jättävän takin täysin tyhjäksi ja olon täytetyksi. Vaikka ilta olisi päättynyt tuohon, olisi fiilis sen jälkeen parempi kuin 99% muista keikoista. Fiilis oli kuitenkin sitäkin parempi, kun tiesi, että samaa parhautta olisi etukäteislupailujen perusteella tiedossa vähintäänkin puolitoista tuntia lisää. Ja sitähän tuli. Bändin parhaimmistoon kuuluva Pimeä lähti heti perään tyylikkäämmin kuin kolme vuotta sitten Lutakossa.
Illan kohokohta oli kuitenkin Jotunheim, joka onnistui aiheuttamaan muutaman kyyneleenkin. Kyseessä on itselleni kenties kaunein kappale ikinä sen maalaamien mielikuvien takia. Oli todella upaa kuulla kappale livenä uudestaan, sillä vielä vuoden 2008 Tulimyrsky-kiertueen (jolloin se soitettiin Lutakossa) aikana kappale ei vielä samanlaista statusta omannut. Jotunheimin jälkeen enää Hävitetyn kappaleet olisivat voineet saada aikaa yhtä vahvoja tuntemuksia, joten loppukeikkalla sai tyytyä enää timanttisiin biiseihin ja satunnaisiin kylmiin väreisiin.
Oikeastaan ainoat valittamisen arvoiset asiat keikalla olivat Perttilän vokaalit, joita ei ainakaan yläkertaan kuulunut käytännössä lainkaan. Tämä korostui rumasti 1065: Aika aikana, jonka laulut menivät täysin ohi Perttilän ollessa ainut äänessä. Toisekseen saisivat puolestani jättää Pakanajuhlan lopullisesti pois settilistoilta. 3 vuoden takaisella spesiaalikeikalla (2001 julkaisujen 10-v juhlakeikka) DOMissa se vielä meni mutta nyt ei. Yleisö tuntuu toki tykkäävän, mutta itselleni tuo on koko tuotannon ylivoimaisesti heikoin biisi, vaikka hieno loppu tasoittaakin paljon. Kaikesta päätellen bändikään ei kappaleesta erityisesti pidä. Josko Villen spiikkaukset viimeisestä soittokerrasta missään ikinä pitävät paikkansa.
\"Vittu mää en tiedä mikä hedelmä on!\"
tallennettu
Vs: Keikkatriidi
« Vastaus #268 : 29.05.2016 11:58 »
JayeizH
Kiistely on turhaa mutta hauskaa
Jäsen
Viestejä: 4 711
Basaaripisteet: 2
Tuli oltua viihteellä pitkästä aikaa perjantaina, työpaikan ansiosta ja loppuillasta eksyin Manalaan Helsingissä. Sielä soitti Jerry Haglund band. Tyyli oli bluesin tyylistä, osin rockahtavaa fiilistelyä jne. Kaverit veti aika hyvin ja siitä kuunteli enemmän kuin mielellään.
Lopulta siihen tanssilavalle tuli kolme ihan jees näköistä naikkosta. Yksi niistä tosin näytti suht tutulta, mutta ajattelin että oli vain sattumaa. Mutta lopulta kun kyseinen naikkonen tarttui mikrofoniin kun sai tilaisuuden, niin oli aika selvää että naikkonen oli oikeasti Laura Voutilainen.
En ole pitäny Voutilaista ikinä minään. Ei sitä vain jaksa kuunnella. Mutta nyt huomasin, että kyllä Voutilainen laulaa osaa. Olisi meinaan kuunnellut bluesia laulamassa pidempäänkin. Voutilaisen omat kappaleet on vain niin perseestä että niitä ei jaksa kuunnella, mutta livenä, bluesia laulamassa, todellakin toimi. Aivan varmasti menisin kuuntelemaan uudestaan jos tilaisuus tulisi.
Myönnän että oli muutama jo otettu siinä vaiheessa, mutta suht lepposeen tahtiin tuli juotua, niin en nyt sen piikkiin tätä laittaisi. Näin jälkikäteen(kin) ajateltuna tilanne oli hienon ainutlaatuinen kokemus. Kuinka usein saat mahdollisuuden kuulla Voutilaisen laulamassa livenä bluesia? Ja kun se vielä yllättäen osaa vetää sitä aika hyvin. Hienoa musaa ja todellakin on tyytyväinen että ei tullu vedettyä perseet olalla.
Jos ymmärrät lauseen tai sanan, se on yksi paskan hailee onko se yhdyssana vai ei.
TV hifistely, ei siksi että siitä olisi hyötyä, vaan siksi kun se on hauskaa.
Elämä on aivan liian lyhyt siihen, että ei myöntäisi että jotkut asiat vaan vituttaa.
tallennettu