Tyttöystäväni suositteli minulle Benjamin Hoffin kirjaa Nalle Puh ja Tao. Kävin kirjastossa ja hain etsin kirjan tietokannasta. Luokitus 29.51; hmm, eikös fiktiokirjallisuus yleensä ole jotain 84.123? ... ja sitten olinkin yht'äkkiä hyllyllä jonka otsikko oli "Mytologia ja ei-kristilliset uskonnot."
Kirja siis käsittelee muinaista Kiinan tao-filosofiaa A. A. Milnen Nalle Puh -kirjojen avulla. Mukana on myös mielenkiintoisia metaforia Laotselta ja Chuangtselta. Idea on kerrassaan nerokas, ja teosta käytetään oppikirjana useissa lukioissa ja yliopistoissa ympäri maailmaa. Täytyy myöntää että itselleni taolaisuus oli katsomaton kortti ennen tätä kirjaa yläasteen "Maailman uskonnot"-kurssia lukuunottamatta.
Alkuperäinen teos julkaistiin 1982 ja kymmenen vuotta myöhemmin Hoff julkaisi lukevan yleisön ja ennen kaikkea kustantamon painostuksesta kirjalle seuraajan, Nasu ja Te. Teos on kuitenkin varsin erilainen yleisasenteeltaan; Hoff on kymmenen vuoden aikana selkeästi kyynistynyt ja tyytyy paasaamaan suu vaahdossa siitä mikä kaikki nykymaailmassa on vikana: sovinistit, feministit, kvartaalitalous sekä mikroaaltouunit. Kyllä, mikroaaltouunit.
Vuonna 2006 Hoff ilmoitti lopettavansa kirjoittamisen. Hän oli kyllästynyt suuriin kirjakustantamoihin, niiden pompotteluun sekä lähes kaikkeen muuhunkin.
Loppun vielä sitaatti kirjan alusta.
Tämä tapahtui sen jälkeen kun meistä muutama oli keskustellut Viisauden Suurista Mestareista ja joku oli sanonut että he kaikki olivat idästä kotoisin ja minä olin sanonut että jotkut eivät olleet, mutta hän vain jatkoi jaarittelua, aivan kuin tämä lause, eikä ottanut kuuleviin korviinsa, kunnes minä päätin lukea pätkän Länsimaista Viisautta osoittaakseni että on maailmassa enemmänkin kuin toinen puolisko, ja minä luin:
"Puh, kun aamulla heräät, mitä sanot itsellesi ensimmäiseksi?" kysyi Nasu viimein.
"Mitä tänään on aamiaiseksi?" sanoi Puh. "Mitä sinä sanot?"
"Minä sanon: 'Mitähän jännittävää tänään tapahtuu?'" sanoi Nasu.
Puh nyökkäsi miettiväisesti.
"Se on sama asia", hän sanoi.
"Mitä tuo on?" Epäilijä kysyi.
"Erään länsimaisen taolaisen viisautta", minä sanoin.
"Se kuulostaa Nalle Puhilta", hän sanoi.
"Niin se onkin", minä sanoin.
"Ei se käsittele taolaisuutta", hän sanoi.
"Kyllä se vaan käsittelee", minä sanoin.
"Mitä se sinun mielestäsi käsittelee?" minä sanoin.
"Se kertoo pulleasta pikku karhusta joka kuljeksii ympäriinsä, kyselee tyhmiä, sepittää lauluja ja joutuu kaikenlaisiin seikkailuihin eikä ikinä saa kerättyä rahtuakaan älyperäistä tietoa eikä kadota omaa yksinkertaista onneaan. Sitä se käsittelee", hän sanoi.
"Se on sama asia", minä sanoin.