Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
Jäikö aktivointisähköposti saamatta?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan

 
Vaalea Tumma
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Aihe: Leffaparhaudet & nostalgiamatsku  (Luettu 2783 kertaa)
Leffaparhaudet & nostalgiamatsku « : 17.01.2008 17:34 »
tuhis Vieras
    Leffatopikkeja on monia, mutta ajattelin tempasta tämmöisen erikseen jossa olisi tarkoitus veistellä enemmän kuin kymmenen sanaa jostain omista ehdottomista suosikkileffoista. Ei siis hukkuisi leffavinkit tuonne mitäkatsoitviimeksi topikin "katoin pornoa" kommenttien väliin!



Yojimbo (1961)
Ohjaus: Akira Kurosawa
Pääosassa: Toshiro Mifune

Ruokoton mies kävelee tiellä, raapien itseään, kiemurrellen ja heitellen olkiaan vanhoissa kuluneissan vaatteissaan. Kuiva ja raju syystuuli pyyhkii teitä ja on repinyt sadostakin lihat, jättäen pelloille pelkät kolisevat ruo'ot ja niityistä teitten varsille partatupsut. Ruokoton mies saapuu risteykseen ja käy katsomassa jokaista siitä lähtevää tietä kunnes pysähtyy poimimaan oksan, heittää sen ilmaan ja lähtee suuntaan johon sen pää maahan pudotessa osoittaa. Tuntematon mies tuntemattomilla seuduilla saa vihiä tulevasta törmätessään tiellä tappelevaan isään ja poikaan. Isä komentaa poikaansa käsirysyssä jäämään kotiin, joka kiukkuaa takaisin epätoivoisesti viljelijöitten surkeasta elannosta ja siitä, kuinka on parempi riskeerata ja liittyä alamaailmaan kuin syödä mukuja elämänsä loppuun saakka. Poika pakenee paikalta ja nujerrettu isä julistaa raivoissaan kovia kokeneen seudun epäoikeudenmukaisuutta kädet nyrkissä eloon alistuneelle vaimolleen, ja vuoroin paikalle sattuneelle tuntemattomalle miehelle, paeten lopulta tämän tuiman katseen alta kotinsa suojiin.


Tyhminkin mies tietää että nyt on jotain vialla kun kylänraitilla tulee vastaan ihmisen kättä suussaan kuljettava koira ja talon ovesta tursuaa ulos väkeä miekat vedettyinä

Tie vie lopulta hylätyltä näyttävään kylään, jossa tuntematon mies tapaa vanhan majatalonpitäjän ja pyytää ruokaa syödäkseen. Rahaa hänellä ei ole, mutta ei vanhus ruoasta rahaa ottaisikaan, sillä tämä kehoittaa vain miestä jatkamaan matkaansa. Vanhus kertoo että kylässä on suuria ongelmia, kahden jengijohtajan ollessa sotajalalla palkatessaan miehiä oikealta ja vasemmalta yhteenottoa varten. Kukaan ei uskalla tehdä mitään - paitsi arkuntekijä, jolla riittää töitä läpi yöt. Kuunnellessaan tarinaa näkee mies sotkun päällimmäisiin syihin ja arvaa loput, ja päättääkin jäädä kylään vastoin vanhuksen toiveita joka tivaa mieheltä etteikö tämä kuunnellut lainkaan mitä hän juuri puhui. Tuntematon mies virnistää arvoituksellisesti ja pyytää sakea pöytään punoessaan suunnitelmaansa.


Kukkaisketo salakuuntelee toisen jengin päämiehen suunnitelmia

Yojimbo on elokuva joka on tehty länsimaalaisten toimesta uudelleen useat kerrat, mutta tunnetuimpia lienee Sergio Leonen A Fistful of Dollars ja Walter Hillin Last Man Standing. Kurosawa totesi itse elokuvastaan, että on suoranainen ihme ettei tätä elokuvaa ole tehty aikaisemmin. Yojimbo puhuttelee kansainvälistä yleisöä huomattavasti mutkattomammin kuin Kurosawan monet muut monisyiset ja arkisten japanilaisten yhteiskuntarakenteitten sekä sosiaaliluokkien välissä pujottelevat elokuvateokset, mutta suoraviivaiseksi tai yllätyksettömäksi elokuvaa ei kuitenkaan voi sanoa; se saavuttaa parhaimmillaan suurten murhamysteerien jännityksen ja odotuksen, palkiten kertomalla monimutkaisen mutta samalla hyvin ihmisluontoisen tarinavyyhdin. Toshiro Mifune tekee totutusti upean suorituksen roolihahmollaan, joka ikkunasta ulos katsellessa ja pellot huomatessan esittelee itsensä kyläläisille nimellä Kukkaisketo. Elokuvassa on myös useita muita Kurosawan vakionäyttelijöitä, mutta jääköön näiden poimiminen Kurosawa-harrastajien iloksi - jo pelkästään katsomalla Seven Samurain voi huomata tuttuja kasvoja, vaikka aika onkin tehnyt totutun ahkerasti työtään.

Criterion Collection on julkaisija joka pyrkii entisöimään ja korjaamaan vanhoja suuria klassikoita ja julkaisemaan näitä yhteistyössä näitten alkuperäisten tekijöitten kanssa, ahtaen näille dokumenttejä sekä erikoisosaajien kommenttiraitoja ja muuta materiaalia. Yojimbosta CC on tehnyt kaksi painosta, vanhemman ollessa syystä tai toisesta järkyttävällä tavalla totutun laadun alapuolella. Uusi painos edustaa kuitenkin sitä laatua mitä CC:ltä odottaa - tässä on vertailu josta voi katsoa näiden kahden julkaisun melko rajuja eroja. Kuvan lisäksi on tarjolla hieman eritellympi ääniraita joka levittää hieman Kurosawa-elokuvien monoääntä, mutta mistään kunnon stereoäänestä ei vieläkään voida puhua - puolustukseksi (jos semmoista jostain syystä tarvitaan) ja enemmän tai vähemmän äänen kanssa pelehtineenä voi sanoa, ettei tämän enempää äänelle voidakaan tehdä.


Tilanne monimutkaistuu kun paikalle saapuu toisen jengin johtajan viekas ja armoton veli, matkoillaan saamansa revolverin kanssa

--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------



Sanjuro (1962)
Ohjaus: Akira Kurosawa
Pääosassa: Toshiro Mifune

Klaanin sisällä on paljastunut korruptiota. Ryhmä antaumuksellisia ja aatteellisia nuoria samuraita on ottanut tehtäväkseen saattaa asia päivänvaloon ja rangaista syyllisiä. He hakivat aluksi apua yhden ryhmän jäsenen nukkavierulta sedältä, korkeampiarvoiselta klaanin virkailijalta, mutta tämä repi toimeksiannon selvittää korruptio ja varoitti siitä, että kaikki eivät ole sitä miltä näyttää ja he eivät tietäisi vaikka setä itse olisi korruption lähde. Pettyneinä ja tuohtuneina he kääntyivät arvostetun virkamiehen puoleen joka lupasi heti auttaa heitä rankaisemaan syyllisiä. Ryhmä kokoontui erääseen tienvarsimajaan laatimaan suunnitelmiaan, kunnes jossain vaiheessa majan perältä kuului haukotus ja varjoista tallusteli esiin venyttelevä ryysyihin pukeutunut mies. Tämä maisteli kuuntelemaansa ja ryhmä oli välittömästi miekoissa paljastuneen suunnitelman takia. Tuntematon mies kuitenkin rahoitti tilanteen järkeilemällä kuuntelemaansa ja kääntämällä kaiken päälaelleen, ja että olisi itseasiassa enemmän kuin todennäköistä, että tämä arvostettu virkamies olisi sanottu korruption alkulähde ja hänen tarkoitus on tappaa nuoret samurait jotka ovat päässeet selville klaanin korruptiosta.


Nuorten samuraitten salaista keskustelua salakuuntelee uninen kulkija

Sanjuroa ei varsinaisesti voida lukea Kurosawan suurimpiin elokuviin. Se on selkeästi kevyemmäksi puettu, kohtaus-tyyppisellä dekkarimaisella otteellaan ja vahvalla huumoriannoksellaan, eikä se lähde kertomaan mitään erityisen suurta tarinaa millään tasolla - paitsi tietysti päähahmo Sanjuron seikkailuita. Elokuva on suunniteltu siten että katsojalle tiputellaan aika-ajoin täkyjä jotka johtavat kohtauksesta toiseen, eikä kokonaiskuvaa joudu tai tarvitse sen ihmeemmin miettiä, sillä tapahtumia tarkastellaan myös "vastapuolelta" ja kyseessä on periaatteessa sankarien matkalla kohtaamien ongelmien ratkontaa. Nuorten ryhmä onkin täysin aseeton kohtaamiensa asioiden kanssa ja homssuinen Sanjuro pelastaa nuorten henget lukemattomat kerrat - aina kun herää nuorempien mekastukseen nokosiltaan.


Silloin kun on pulma ratkaistavaksi, etsi nukkuva samurai

Erikoista elokuvassa on päähahmo Sanjuro, jonka käyttäytyminen on tässä epäsuorassa jatko-osassa sellaista mitä sen voisi helposti kuvitella olevan olleen päähahmon nuoruudessa - ennen kuin tutustutaan elämästä viisastuneeseen rauhoittuneeseen päähahmoon aikaisemmassa elokuvasa Yojimbo. Osaa luonteenpiirteistä on korostettu, kuten esimerkiksi komediallinen uneliaisuus, tai toiminnallinen raakuus, mutta essentiaalisti Sanjuron tunnistaa kuitenkin äärimmäisen helposti samaksi hahmoksi loistavan päättelykyvyn, rohkeuden ja oikeamielisyytensä vuoksi. Se on ehkä tämä tietynlainen räväkkyys ja lennokkuus joka saa ainakin minut ajattelemaan tätä elokuvaa ykkösosana Sanjuron tarinasta, sillä Yojimbo on niin mietitty vyyhti, ettei päähahmon tarvitse raivata itselleen tilaa sillä kaikki palaset sopivat toisiinsa enemmän kuin hienosti.


Kimallatte kuin miekka joka ei pysy tupessaan, mutta tiedäthän, että parhaat miekat säilytetään aina tupeissaan


« Viimeksi muokattu: 21.01.2008 21:01 kirjoittanut tuhis »
tallennettu
Re: Leffaparhaudet & nostalgiamatsku « Vastaus #1 : 21.01.2008 21:17 »
tuhis Vieras


ACES GO PLACES I / MAD MISSION 1 (1982)
Ohjaus: Eric Tsang
Pääosa: Sam Hui

Timanttikauppa menee pieleen kun paikalle iskee varas nimeltään King Kong. Poliisi löytää rikospaikalta valkoisen hansikkaan joka on toisen tunnetun varkaan käyntikortti, mutta epäilee myös King Kongia joka on rikoskumppaninsa kanssa viettänyt epäilyttävää hiljaiseloa tapahtuneen timanttiryöstön jälkeen. Poliisin lisäksi kaksikon perässä on naisiin menevän Gigolo Joen vokotteleman tytön vihainen isoveli oman rikosjenginsä kanssa, sekä oikea valkoisen hansikkaan omistaja White Glove, joka on saanut tehtäväkseen varastaa varkaalta timantit. Gigolo Joen epäonnisen kohtalon seurauksena myös King Kong jää poliisin haaviin ja joutuu tukalan tilanteensa vuoksi tekemään sopimuksen poliisin kanssa, jotka lupaavat suojella häntä mikäli tämä palauttaa varastamansa timantit. King Kong ystävystyy riitaisan etsiväparin kanssa joka muodostuu pienestä mutta pippurisesta ylitarkastaja Ho'sta ja ulkomailta tutkimuksia auttamaan tulleesta White Glove ekspertistä Au'sta, joiden suhde kuitenkin muuttuu samoihin aikoihin kuin King Kong tapaa Ho'n siskon, johon ihastuu korvia myöten.


Ensin heitetään useamman sadan metrin matka savugranaatti pilvenpiirtäjän tietystä ikkunasta sisään, jonne ammutaan köysi jota myöten liu'utaan varastamaan timantit. Check.

Aces Go Places elokuvia on tehty viitisen kappaletta, mutten itse ole nähnyt kuin kaksi ensimmäistä. Jatko-osan näin mahdottoman nuorena ja ihastuin siihen sillä tavalla kuten poikalapsi nyt voi ihastua leffaan jossa on hauskat päätähdet, kiva musiikki, kekseliästä toimintaa ja ennen kaikkea hitosti tekniikkavempeleitä (robotteja sun muita laitteita). Jo ensimmäinen kohtaus jossa päätähti kävelee vihellellen kotiin, arvaamatta että siellä odottaa muutamasta kauko-ohjattavasta helikopterista muodostunut ihmistä isompi robotti lukemattomine aseineen, riitti vakuttamaan niin pitkälle, että oli tuo yksi niistä leffoista jotka katsottiin kunnes nauha katkesi. James Bond meets MacGyver.


Suloinen, mutta äärettömän pippurinen ja kovaääninen ylitarkastaja Ho saa tuloksia aikaan


Kitkainen Ho'n ja Au'n tapaaminen johtaa samalla aaltopituudella tapahtuvaan raisuun poliisityöhön, sekä myöhemmin suukotteluihinkin

Ensimmäinen Aces Go Places on huomattavasti kesympi tehostevitkuttimineen, mutta hajuja tulevasta voi saada lopun taistelusta jossa rikollisporukan ralliseura ottaa mittaa hyvisten ohjastamista radio-ohjattavista autoista joihin on teipattu räjähteitä. Tunnuksenomainen hyvä musiikki on läsnä jo ensimmäisessä leffassa ja nuo rallatukset jäivät kalloon että selkärankaan siinä määrin, että kampeavat kylmät nostalgiaväreet joka kerta tuoden mieleen erilaisia hetkiä ja tilanteita kun elokuvaa katseli milloin missäkin ja kenen kanssa sattuikaan. Ensimmäisessä osassa on jo paljon sarjan tunnuspiirteitä läsnä, vaikka juoni onkin piirun rönsyilevämpi vieraillessaan White Gloven palkkaavan mafiapomon luona Italiassa samalla kun tuuppaa tarinaan Gigolo Joen juonenpätkät. Jatko-osa alkoi leikkauksella tämän ensimmäisen elokuvan alkukohtauksessa tapautuvasta ryöstöstä enkä muksuna sitä oikein koskaan osannut yhdistää mihinkään kovin oleellisesti, sillä muistaakseni rosvotut timantit eivät näkyneet elokuvassa lainkaan - siitä on vuosikausia kun tuon olen viimeksi nähnyt ja muistan vain pirun hyvän Clint Eastwood kopion joka jahtasi päähahmoja kultaisessa rolsroycessä jossa oli ohjuksia ajovalojen takana ja ohjuslavetti katolla, sekä tietysti muutama tusina sarjan tunnusmerkiksi tulleita rutuisia autoilijakätyreitä jotka ajavat symmetrisesti aina bensankatkuisiin kohtaloihinsa. Rupuautoja laitetaan ykkösosassakin isolla kädellä lyttyyn ja hyvisten lopputaistelun viritelty teknokuplavolkkari ei kalpene hirveästi kakkososan vastaavanlaisen vastakkainasettelun futuuriautoon verrattuna.


Au ja King Kong vihaisen isoveljen käsittelyssä, sekä valmistumassa lopputaisteluun pahiksen kanssa

Aces Go Places kisasi ja päihitti Jackie Chanin Project A:n lipputuloissa, vakiinnuttaen kantopopin luoneen Sam Huin ja persoonallisen tuottaja/näyttelijä Karl Makan asemia aasian viihdevaloissa. He palasivatkin rooleihinsa tosiaan tuon viitisen kertaa, eikä kuuleman perusteella mikään näistä elokuvista ole mainittavasti toista huonompi, vaikka taitaakin olla jossain määrin sovittua että tuo kakkososa on sarjan parhain. Hyppäys ykkösosasta on ainakin valtava. Fortune Star on julkaissut jo joku aika sitten elokuvista entisöidyn boksin ja täytyypä palata astialle jatko-osien kanssa kun se on nyt piirunverta ajankohtaisempana saatu hankittua ja maisteltua lävitse.


Halpaa peltiä laitetaan ruttuun kolareilla surutta. Pahiksen kätyreitten menopelit saavat myös kyytiä uhmakkailta radio-ohjattavilta

Leffan ensimmäiset 10 minuuttia, josta saa tatsia ainakin helvetin tiukkaan musiikkin :)

Tuossa pätkässä tulee esille se, että useissa aasialaisissa leffoissa on ihan erilainen ääniraita jo ihan samoissa julkaisuissakin. Omassa ei-entisöidyssäkin versiossa on kaksi erilaista kiinalaista ääniraitaa, jotka eroavat toisistaan ihan musiikeissakin - erilaisia soittimia muunmuassa, josta voi miettiä että ovatko ihan vedelleet uusiksi kaikki piisut. En tiedä mistä julkaisusta tuo on, mutta kovasti puuttuu ääniefektejä sun muita taustaääniä. Musiikki pitää kuitenkin kutinsa.


« Viimeksi muokattu: 21.01.2008 21:39 kirjoittanut tuhis »
tallennettu
Re: Leffaparhaudet & nostalgiamatsku « Vastaus #2 : 24.03.2008 00:36 »
tuhis Vieras


EVENT HORIZON (1997)
Ohjaus: Paul W.S. Anderson
Pääosa: Laurence Fishburne, Sam Neill


Tähdet ovat kiinnostaneet parista syystä ja jos jätetään valosapelit nyt rauhaan, on loputon tähtitaivas tuntunut aina jollakin tapaa hirvittävältä käsittää kun sitä on jäänyt pohtimaan ja katselemaan pidemmäksi aikaa - hieman kuin kelluminen yöllä mustassa järvessä tuntemattoman päällä, jossa ulokkeita tulee varottua liiankin kanssa ja liikkeet suoritettua tuplanopeudella ettei jokin käsittämätön hotkaisisi kitaansa tai veisi torsosta tärkeimmät osat mukanaan syövereihin. Näinpä elokuvan tarjoama kauhu sopii avaruusmiljööseen vaivattomasti. Katselin tämän ensimmäisen (ja luulisin että tätä edeltävän ainoan kerran) melkein kymmenen vuotta sitten ja hämärästi muistin joitakin kohtauksia ja näitä tuntui yhdistävän se, että pelotti niin perkeleesti. Toisaalta muksujahan nyt pelottaa kaikki ja peittokin tulee vedettyä illalla tarkemmin korville vaikka olisi tullut katseltua se puolivillainen veriviljelys päivänvalossa kaverikatraan kera.


Doktur Weir esittelee madonreijjän toimintaperiaatetta tutulla tapaa ja kaikilla on vielä hauskaa ja jututkin paskimmillaan

Leffan juoni on pääpiirteittäin niinkin yksinkertainen että vuosia sitten kadonneen tutkimusaluksen signaali bongataan galaksin liepeiltä ja tottahan sinne on pelastuspartio lähetettävä, kokeellisen tutkimusaluksen suunnitelleen insinöörin kera. Hyvin tyypillisessä alkuasetelmassa tavataan jonkin asian ahdistama insinööri ja aluksellinen niitä tyypillisiä naamoja, on kovanaamakapteeni, kaunis nainen jolle heitellä seksistisiä vitsejä, yleinen vitsiniegga, vaarat aistivia reppapöksyjä ja tykinruoaksi tuotuja perusjanttereita.


Pelastusaluksen kapteeni Morppeus ja Weirin valmistautuminen astumaan nestekapseliin matkan ajaksi


Pieni pelastusalus puskee jonkinmoisen avaruusmyrskyn silmässä lilluvan tutkimusaluksen tykö


Ryhmä valmiina rinta rottingilla kääntämään ja vääntämään kun kerta tänne asti ollaan tultu

Leffan tarjoilema kauhun hengenheimolaiset löytyy H.P. Lovecraftin Cthulhu-mythoksen suunnalta, jossa avaruuden pimeimmissä nurkissa on todellakin jotain joka lähettää ihmismielet riekaleina kirkumaan loputtomaan yöhön. Nyt ei tarjoilla mutantteja tai muita perkeleitä, vaan jotain täysin tuntematonta. Event Horizon tutkimusaluksen ytimessä on kokeellinen aparaatti jonka ansiosta madonreijjän, tai myöhemmin määritellyn keinotekoisesti luodun mustan aukon energia voidaan hyödyntää avaruusmatkailuun taittamalla etäisyyspisteet A ja B samaan paikkaan ja aikaan. "Matkan" aikana alus on ilmeisesti käynyt jossain, mutta missä... Kauhuelementit potkivat käyntiin kun tutkimusaluksen ytimessä oleva värkki päästää jälkiröyhtäisyn ja aiheuttaa onnettomuuden jonka vuoksi pelastusaluksesta on evakuoitava väki tutkimusalukseen, joka tuntuu kutsuvan pelastusaluksen henkilökuntaa aivan yksilötasollakin mystisesti. Elokuvan perheystävällisempi "jatkumo" voisi olla George Clooneyn vetämä uudelleenfilmatisointi venäläisestä avaruuselokuvasta Solaris, jossa kummassakin pyritään käsittelemään avaruuden tuntemattomia voimia ihmisen arkisessa pähkäilyssä ja erittäin rajallisessa ymmärryksessä.


Event Horizonin kiduksiin lähetetyn tutkimusryhmän edesottamuksia seurataan turvallisen matkan päästä...


... kuitenkin tovin kuluttua ei kenelläkään ole enää hauskaa

Resident Evil leffat luotsannut Anderson on onnistunut tekemään leffan joka tarjoaa oikeastaan ne tärkeimmät oikein hyvin: avaruustouhut tuntuvat uskottavalta ja kauhu on sanalla sanoen kauhua. Visualisesti leffa näyttää oikein upealta aikaisekseen ja äänipuolella ponnistellut Michael Kamen on tehnyt totutusti sävellyksen joka ei erotu mitenkään erityisesti edukseen, muttei myöskään pane vituttamaan missään vaiheessa. Avaruusalusten nippelit ja vipstaakkelit ovat kuluneita ja näyttävät ennenkaikkea melkeinpä kaikki pelkästään loogisen oloisilta. Rauta on raskasta ja jokapuolelta kuuluu erilaisia ihania ääniä, toimintaprosessien ollessa myös tyydyttävällä tavalla uskottavan vähäeleisiä. Varsinaisten kauhukohtausten verimällit ovat jokseenkin astetta ja paria halvempia, mutta se ei periaatteessa vähennä aikaansaatua kauhua joka on pohjimmiltaan äärimmäisen selittämätöntä ja tuntemattoman ihmetystä.


Nappeja on paineltu ja ovien lukkolaitteissa on aivan liian monta ihanaa pyörivää osaa

Olihan tämä pettymys näin vuosien jälkeen, sitä ei käy kieltäminen. Dialogi oli aika harmittavan kasarihenkistä paikoitellen ollakseen melkein 2000-luvun leffa, että sitten teemallisesti piirun perinteisiä hirviöjahteja aatteellisempi. Eniten leffassa taisi jäädä korvaan paskojen vitsien päälle kavunnut seikka, että kuinka vastaanottavaisia ja lennokkaita ajatuksiltaan pelastusryhmän jäsenet olivat pulmien edessä. Asianhan tietysti voisi nähdä niinkin että kun allekirjoittaneella on jokinlainen mieltymys näihin kasarileffoihin juuri niiden lapsekkuuksien vuoksi, niin hyväksihän se vaan on tässäkin tapauksessa... Asetelmat ovat kuitenkin aivan yhtä nautittavat kuin muinoin ja leffan suht runsaat lisämatskut tulee varmasti tuijoteltua läpi kun siihen löytyy aikaa.

+ Nätti
+ Saa mielikuvituksen liikkeelle
+ Cthulhua pöytään
- Dialogi heppoista
- Hahmot paperinohuita


« Viimeksi muokattu: 24.03.2008 00:59 kirjoittanut tuhis »
tallennettu
Sivuja: [1]
Tulostusversio
Siirry:  

Pelaajalauta 2007-2024
Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2006-2008, Simple Machines