Pelaajalauta

Eipä tälläistäkään näkynyt niin laitampa tälläisen. Vaikka monelle sarjalle nyt on omatkin aiheensa, mutta on monia sarjoja jotka eivät kuitenkaan omaa aihettaan tarvitse.
Eli olit sitten katsonut jonkun sarjan osan juuri TV:stä tai saanut jonkun tuotantokauden katsottua tai vaikka koko sarjan, ja sydämelläsi ja/tai mielelläsi on jotain sanottavaa kyseisen kokemuksen tiimoilta tänne voi ajatuksiaan/sydäntään purkaa.



Itse sain tuossa (toista kertaa) katsottua kaikki tuotantokaudet sarjasta nimeltä West Wing.

En oikein tiedä mikä tässä sarjassa viehättää mutta jaksan katsoa tätä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Itse aihehan on suhteellisen kuiva, samoin aiheen suurin tarkoitus tuntuu olevan romantisoivan (tai jotain) hallintotyötä ja ennen kaikkea Amerikan hallitusta.

Olen tullut siihen tulokseen että viehätys johtuu todennäköisesti hahmoista. Niistäkin voidaan olla montaa mieltä, mutta minä pidän niistä. Heistä löytyy vikoja, heillä on ongelmia, mutta kaikki ovat lämminhenkisiä ja kaikkiin jotenkin kiintyy. Ja ihmissuhteet sarjassa ovat todella aidon tuntuisia. Toisin kuin suurimmassa osassa sarjoja ihmisistä tehdään lähes skitsofreenisia oman edun tavoittelijoita jotka juonittelevat joka käänteessä ja ihmissuhteet tuntuvat niin tarinalta ja kaukaa haetulta että joko alkaa turhautumisen seurauksena heitellä tavaroita seinälle tai vain itkeä käsikirjoittajien mielenjuoksua.

Katsoin eilen koko sarjan viimeisen jakson, ja aivan kuten ensimmäiselläkin kerralla, tälläkin kertaa oli todella haikea tunnelma. En olisi hallunnut päästää sarjasta irti. Ja tulikin heti mieleen että voisin katsoa sarjan kolmatta kertaa läpi. Alusta asti. Tyttöystäväni piti minua tietysti hiukan tärähtäneenä. Mutta, sarja on hyvä, koukuttava ja ennen kaikkea siitä jää hyvä mieli, enkä ikinä turhaudu. Tälläiset sarjat ovat todella harvassa.

Viimeksi kokonaan katsottu tuotantokausi oli How I Met Your Motherin kolmas eli viimeisin esitetty kausi.

Kyseessä on "kopio" Frendeistä. Sarjan päähahmo kertoo lapsilleen tarinaa kavereidensa kanssa vietetystä menneestä ajasta ja sarjan nimen mukaisesti selvittää lapsilleen pikku hiljaa kuinka löysi näiden äidin. Muutaman ekan jakson ajan ekalla kaudella ajattelin ettei tästä voi mitään hyvää kyllä tulla. Vitsit tuntuivat pakotetuilta ja hahmot tylsiltä. Ajattelin kuitenkin antaa mahdollisuuden, kun sarjalle oli näytetty jo kolmannelle kaudelle vihreää valoa ja ympäri nettiä lueskelin positiivista juttua ja niinpä jatkoin katsomista. Ja kannatti jatkaa.

Sarjan taso on noussut tasaisesti ja kolmas kausi oli jopa niin hyvä, että sanoisin sen yltävän ehkä jopa parhaaksi komediasarjan kaudeksi mitä olen katsonut. Hahmot ovat mahtavia ja näyttelijöiden keskinäinen kemia toimii loistavasti. Päähahmot oikeasti tuntuvat kaveriporukalta, joka hengaa aina yhdessä ja sekoilee mitä ihmeellisimpiä juttuja, heidän "juttunsa" välittyy uskottavana katsojalle.

Näyttelijöinä toimivat Neil Patrick Harris (joka vetäisi sarjasta jo toisen Emmy-ehdokkuutensa, eka tuli kakkoskaudelta), Josh Radnor, Jason Segel, Cobie Smulders ja Alyson Hannigan. Jokainen on sisäistänyt hahmonsa todella hienosti alkukangertelujen jälkeen.

Suosikkini ovat Neil Patrick Harrisin esittämä Barney, joka tiettyjen menneisyydessä tapahtuneiden seikkojen johdosta on nykyisin  naisesta toiseen seikkaileva, aina pukuun pukeutuva (mahdollisesti) kylmä kaveri sekä Jason Segelin esittämä Marshall, joka vetää aivan uskomattomia sekoiluja ja Segel vetää roolin niin mahtavan omaperäisesti ja 110% lasissa ettei sille voi muuta kuin nauraa kohtaus toisensa jälkeen.

Jaksoissa on myös todella usein joku omaperäinen ja kekseliäs koukku sen ainaisen kaveriporukan sekoilun ja tällaisissa komedioissa toistuvien juttujen lisäksi. Pidän todella paljon. Onneksi neljäs kausi on myös saanut vihreää valoa. Kehittäjät ovat sanoneet, että heillä on selvästi mielessä sarjan viimeiset minuutit ja niiden tapahtumat. Toivottavasti loppua ei kuitenkaan vielä ainakaan muutamaan kauteen tule.

Entourage on niitä sarjoja, joista olin ennen eilistä nähnyt vain jakson sieltä täältä. Kaverini hehkutettua sarjaa aloitin sen katsomisen ja juuri äsken sain katsottua 1. kauden viimeisen jakson. Tiivis 8 jakson kausihan se oli, ja sisälsi varsin toimivia 25 minuutin episodeja. Kevyeen viihdesarjaan lyhyt jaksojen pituus sopii hyvin.

Diggailen. Kaikki päähahmot ovat viihdyttäviä, varsinkin Ari Vincentin managerina on törkeän hauska tyyppi. Sarjan dialogi on viihdyttävyysasteikon kärkipäässä. Kaikkialla vilisee viittauksia Hollywood-tähtiin ja elokuviin. Se on minunlaiselleni katsojalle todella hieno juttu.

Entourage ei varmaankaan kestä uusintakatselua kovin hyvin, mutta ainakin kertakatseluna viihdearvo on kyllä kohdallaan. Odotan innolla niitä kolmea kautta, jotka minulla on katsomatta. Ja sitten syksyllä olenkin valmiina aloittamaan 5. kauden.  Eli taas yksi sarja seurantalistalle! 

Kyllä se ainakin minulla kesti uusintakatselun vallanmainiosti. Ei ehkä heti, mutta jonkin ajan päästä kyllä. Tosin myönnän, että menihän osa jutuista "kuultu on jo kerran" -tyylillä, mutta kokonaisuudessaan kelpasi kyllä katsoa uudestaankin.

Sen verran hukassa olen kyllä sarjan kanssa, että montakohan kautta ne ovat nyt meillä täällä Suomessa näyttäneet? Kaksi muistan itse katsoneeni, mutta ovatko näyttäneet enemmänkin? Eph mainitsee syksyllä alkavan 5. kauden, mutta onko se jenkkitahtia? En kai ole voinut missata noin paljon.

Kaksi kautta on tullut täällä Subilta ulos. Syksyllä alkaa kolmonen.


Itse sain tänään toisen kauden katseltua loppuun. Jaksojen määrää oli kasvatettu ensimmäisestä kaudesta kahdeksasta neljääntoista. Menoon ei silti ehtinyt lähimainkaan leipääntyä, päinvastoin. Tokan kauden juonikuviot olivat vieläkin hauskempia ja mielenkiintoimpia kuin ekalla kaudella. Pääjuoni pysyi mainiosti käsissä. Ja vaikka Entourage onkin viihdesarja, joka ei sisällä "Ooooo, miten sille ens jaksossa käy!?" cliffhangereitä, oli minulla jatkuva hinku laittaa pyörimään uutta jaksoa.

2. kausi on siis minun mielestäni jo 4 tähden arvoinen kokonaisuus, kun 1. kaudelle antaisin samalla asteikolla 3,5 staraa.

Henkilöhahmotkin alkavat olla tässä vaiheessa mukavan tuttuja. Todellisia velikultia. Vincentin "isken joka päivä uuden naisen ja unohdan sen sitten" persoonaakin syvennettiin loppupuolella varsin onnistuneesti.

Entourage on juuri sellainen sarja, että jos sitä sattuu telkkarista tulemaan, niin sitä jaksaa kyllä katsoa. Useampaankin kertaan, mikäli jakso sattuu olemaan jo nähty(niinkuin Canalin tosiloogisella näytäntäjärjestelmässä se usein on).

Plus että Pivenin Ari Gold on yksi huikeimpia suorituksia tämän ajan telkkarissa. Pudottaa. :lol:

Kaikki Entouragen ulos tulleet jaksot on nyt täällä torpassa katseltu. Ja olo on vallan mairea, joskaan ei kylläinen. 25 minuutin episodit hurahtavat loppuun laittoman nopeasti. Kun on hauskaa, aika lentää.

Kolmannella kaudella nähtiin kuitekin mielestäni pieni laadullinen notkahdus sarjan yleistasossa, joka korjaantui 4. kaudella itsestään. En nyt sano, että 3. kausi erityisen huono olisi, mutta varsinkin alkupäässä se junnaa vähän paikallaan.

Ihunan kepeä tunnelma sarjassa on; näyttelijöiden kemiat kolahtavat yhteen enkä epäile hetkekään tyyppien olevan myös oikeassa elämässä hyviä ystäviä keskenään. Ari Gold on taas kuin Jokeri TDK:ssa, miestä odottaa ruutuun koko ajan. Onhan kaveria palkintogaaloissakin muistettu, ja syystäkin. Ari Goldin hahmo on eleineen ja äänenpainoineen puhdasta KULTAA!

Tekisi mieli sarjan jälkimainingeissa vuokrata Stadista parin hyvän ystävän kanssa makee yhteinen kämppä ja pistää vähän Helsingin Entourage-meininkiä kehiin. Elokuvatähti en ole, mutta mitenkäs olisi nuori ja nouseva kirjailija? Yeah, baby, yeah!  8)

Katsellut tässä päälle 10 jaksoa Heroesia putkeen

Toista kertaa katson ja maistuu edelleen, ja jopa hieman paremmin kuin ensimmäisellä kerralla kun ei tavallaan nouse mitään odotuksia pilviin saakka ja voi mietiskellä tarinanpätkiä ja ihmisiä. Tai kenties tämä maistuu vain hieman erilaiselta, kun Nikkin, Micahin ja DL:n tarina ei niin harmita, vaikka turha kiemurahan se on alusta loppuun. Peterin osuus on kaikkein mielenkiintoisin, mutta siihen voi tietysti vaikuttaa sekin että mitä toisella kaudella tapahtuu. Tykkään Peterin veljeä näyttelevästä Adrian Pasdairista, vaikka aikamoinen liero tämä onkin kauden alussa, mutta tämä saa puolestaan pohtimaan kuinka paljon tämän omat kyvyt vaikuttavat miehen luonteeseen ja käyttäytymiseen, ja mukaan kun ympätään historiikki vaimon vammauttaneen kolaroinnin yhteydessä, niin ehkä on helpompi olla suoraan lentävä luoti jonkin asian perässä kuin käsitellä tai pohtia ympärillä olevia ja taakse jääviä asioita. Peterin tarina tuntuu tavallaan vähän liiankin suunnattomalta siinä mielessä ettei oikein vaikuta siltä, että käsikirjoittajat tietäisivät mitä haluaisi hahmolla tehdä kun mennään kakkoskauden puolelle, sillä tämähän pystyy käytännössä tekemään mitä tahansa. Olisi tietyllä tapaa ollut parempi, että Peter olisi ollut normi jamppa joka olisi saanut muut ympärillään näkemään omat kykynsä uudessa valossa.

Tätähän varten tietysti on Hiro. Kaksi samanlaista tyyppiä olisi kenties antanut liikaa vauhtia pääjuonelle ja jaksot olisivat mahdollisten kirjoitettujen hidasteitten vuoksi saattanut alkaa tuntumaan monster of the week tyyppiseltä päsmäröinniltä. Voiko Hirosta olla pitämättä? Hiron tarina kuitenkin vähän pöljääntyi kun isäpappa saapui päälliköimään ja mentiin historiikkeihin, vaikka sinänsä tärkeä juttu onkin kakkoskaudella käydä lävitse. Aika paljon tuntuu unohtuneen sarjasta, mutta toisaalta mitä enemmän muistelee mitä edessä on, sitä hajanaisemmalta ja kauempana ensimmäisen kauden alun elementistä ollaan.

Noh, jatkuu.

No hyvä. En ole siis missannut mitään.

Itse olen tässä (jo pidemmän aikaa itseasiassa) katsonut Everwoodia tiiviisti. MTV3 Ava (myönnän, katson siis joskus tuota kanavaa) teki kunniateon, kun päätti näyttää Everwoodin alusta asti uusintana. Muutama hassu jakso jäänyt välistä, kun joko digiboksi on tehnyt temput, tai sitten olen itse unohtanut. Mutta kokolailla kaikki nähty. Sarja nostattaa kyllä edelleen samanlaiset fiilarit kuin silloin aikoinaan.

Olen katsonut kaksi viimeisintä osaa Pako -sarjaa TV:stä. Jätin kyseisen sarjan katsomisen jossain vaiheessa toista kautta koska meininkin kävi suhteellisen typeräksi jauhamiseksi ja näiden cliffhanger lopetusten käyttämiseen. Olenkin varsin positiivisesti yllättynyt tästä kolmannen kauden alusta. Nämä kaksi jaksoa ovat tuntuneet enemmän omilta kokonaisuuksiltaan, joten jakson päättyminenkin harmittaa vain siksi että meininkin on viihdyttävää, ei siksi että jollain on taas veitsi kurkulla ja taas odotellaan koko viikko että jotain oikeasti tapahtuu. Totta kai itse pääjuoni on koko ajan kesken ja seuraavaa jaksoa odotellaan muutenkin kuin hyvän meiningin vuoksi, mutta tämä ei kuitenkaan tunnu ihan niin kovalta "kusettamiselta", kuin se että kaikki jännimmät kohdat sijoitetaan jaksojen vaihtumisen kohtaan. Hyvin alkaa, toivottavasti jatko on samaan tyyliin.

Heinz, ei kannata. Paska se on.

En itekkään ymmärrä, mitä kaikki kolmoskaudesta valittaa. Paljonhan tässä ehtii vielä muuttua, mutta kaksi ekaa jaksoa ovat olleet melkein ykköskauden tasoa.

En tykännyt itsekään. Eka kausi oli todella hyvä. Toki varmaan jokainen jakso päättyi cliffhangeriin ja Michael sai ongelman kuin ongelman ratkaistua ties millä keinoilla. Aina sitä halusi nähdä miten helvetissä ne tästä ongelmasta selviävät. En osaa sanoa mikä, mutta toisessa ja kolmannessa kaudessa jokin ärsyttää ja pahasti. Ehkä se, että sarja toistaa itseään ja pahasti? Ei neloskausikaan ole yhtään sen parempi. En ole tosin kuin kaksi jaksoa siitä nähnyt.

Seuraan tämän nyt loppuun kun on kerran aloitettu. Ehkä PB tekee jossain vaiheessa samanlaisen ihmeparannuksen kuin Lost teki toisen ja kolmannen kauden jälkeen. Eivät nekään älyttömän huonoja olleet, mutta ekaan ja neljänteen kauteen verrattuna aika sontaa.

Joko ne paljasti, että päähenkilö oli kyborgi?

Ei se näyttelyn taso muuten mene läpi.

En tiedä, oliko minun kirjoitusvamma vai sinun lukuvamma, mutta kyllä minä yritin viestissäni kehua tuota kolmoskautta haukkumisen sijaan.

E: Ahaa, eli siis minun lukuvammani. Aina oppii uutta.

Muotoilin lauseeni huonosti. Ihmettelit kolmoskauden haukkujia, ilmoitin olevani yksi niistä. Pieni sekaannus vain.  :)

Dexterin toinen kausi loppui viimein täällä suomenmaallakin ja alusta loppuunhan se tuli katsottua joka jaksoa myöten, sillä ensimmäinen kausi iski minuun aikoinaan televiissiosta tultuaan todella kovaa. Harmillisesti uudemmat jaksot eivät kuitenkaan tuntuneet yltävän täysin vanhempien tasolle. Alku toki veti hyvin puoleensa tiukalla setillään, mutta puudutus alkoi kuitenkin painaa nopeasti päälle. Mitään kovinkaan erikoista ei vain tapahtunut ja välillä tuntuikin kuin olisin katsonut pehmopornoleffaa, jonka tarjonta oli köyhää oikeastaan joka osa-alueella.

Kauden viimeiset jaksot pelastivat onneksi paljon ja onnistuivat palauttamaan mielenkiinnon sarjaa kohtaan. Luotto sen sijaan tulevaa kautta kohtaan ei ole enää suuri, mutta toivon toki silti parasta.

Kutakuinkin samanlaiset fiilikset jäi. Kausi alkoi todella vahvasti ja keskivaiheelle ajoittui pari hitaammin etenevää jaksoa, mutta hienosti meno kiihtyi taas loppuun päin mentäessä. Kokonaisuudessa taso oli tälläkin kaudella kova ja kova odotus päällä kolmatta kohtaan. Yksi asia minua on tosin häirinnyt jo ensimmäisen Dexter-kirjan lukemisen jälkeen: (ÄLÄ LUE ELLET OLE LUKENUT DARKLY DREAMING DEXTERIÄ)

Spoileri (osoita katsoaksesi)

Olen siis lukenut pelkästään Darkly Dreaming Dexterin ja sarjaa katsoessa menny Suomen vauhdissa, ja itseäni hämää se, että ensimmäisen kirjan lopussa kuollut LaGuerta on vieläkin hengissä sarjassa. Ainakin omasta mielestäni tuntuu, että kakkoskausikin olisi voinut olla parempi ilman häntä.

Ensimmäisessä kirjassa oli myös loistava yksittäinen kohta, joka lupasi huimaa kaksintaistelua Doakesin ja Dexterin välillä,(ei spoilereita) mikä ei ainakaan sarjassa toteutunut toivomallani tavalla:

Pitänee kyllä laittaa Dearly Devoted Dexter tulemaan jostain ja lukea se seuraavaksi kun sarjakin meni Suomessa tauolle.