Taken avaa elokuvateatteriturneeni vuonna 2009, ja millaisella tavalla! Raina liittyy heittämällä Rambon, Terminatorin, True Liesin ja Die Hardin ruudinhajuiseen suosikkitoimintaelokuvieni ketjuun.
Mestarillisesti rytmitetty Luc Bessonin kynäilemä tarina laittaa Liam Neesonin hienosti esittämän isäpappakoviksen jahtaamaan Pariisissa tyttärensä kaapanneita rosmoja. Kaunistelematon toiminta on Takenin merkittävin vahvuus; mättöä ei juuri koristella, vaan pahikset saavat ansionsa mukaan(vai saavatko?) rujon realistiseen tyyliin. Tässä nauretaan PG13 Quantum of Solaceille, jotka korkeintaan näkevät märkiä unia vastaavasta. Koko homman kruunu on Liam Neeson, joka on vaihteeksi oikeasti hyvä näyttelijä action-tujauksessa. Jos Neesonin paikalla olisi ollut vaikkapa Jason Statham, niin ei tämä näin hyvin olisi toiminut. Äijäilyä Liam ei silti jätä vaihtopenkille, vaan leffa tarjoaa myös tämän osalta toimintapätkien faneille muisteltavaa vuosiksi eteenpäin.
Mieleen tulee, että Taken muistuttaa monilta osin 24-toimintasarjan ensimmäistä kautta. Molempien asetelmassa on merkittäviä yhtäläisyyksiä, ja päähahmo Bryan tuo vahvasti mieleen Jack Bauerin. Loppua kohti näiden kahden lajityyppiensä merkkiteosten opetus on yhteneväinen: kun läheiset ovat vaarassa, tekee ihminen mitä vain tilanteen korjaamiseksi.
Mitä vain.
Taken on action-leffojen uusi helmi.
Oli kyllä tosiaan loistopätkä. Kidnapattu tytär kaukana jorpakon takana, valtion leivissä ollut vihainen isäpappa, tiukka aikaraja sekä kymmenittäin ruumiita ja one linereita.
Ilmiselvä Commando-tribuutti.