käyvät sitä hienoa dialogiaan sellissä ja en pysty olemaan kuvittelematta että Bale vetää lepakkonaamarin päähän ja Depp kalkkia naamaan.

Billien vierailu-kohtaukseen

D9 on tehty hienosti niin, että sen osapuolet ovat ns. harmaita. Ihmiset saavat vallanhimossaan tuhoa aikaan, mutta sama koskee Alieneita, joista useimmat esitetään lähes eläimellisen raakoina otuksina. Kuitenkin poikkeus löytyy, ja loppupuolella katsoja asettuu jo muukalaisten puolelle. Rapua muistuttavaan olentoon ja tämän pienokaiseen samaistuu. Ja kun lopulta ymmärtää, että onnellista loppua kohti heidän osaltaan mennään, tuntee helpotusta. Huolimatta niiden aluksi puistatusta herättävästä ulkonäöstä.

D9 olisi voinut niin helposti olla taas yksi ID4, jossa vierailijat tahtovat valloittaa maapallon ja tappaa kaikki eteen asettuvat ihmiset (ja tuhota valkoisen talon sekä vapauden patsaan). Mutta nyt ollaan varsin kaukana sellaisesta. Vaikka elokuvassa nähdään nykyihmisellekin suhteettoman epärealistisia aseita ja asioita, voi D9:ää sanoa siitä huolimatta realistiseksi Scifi-elokuvaksi.

Vitun Tarantino käytti siinä musaa omista vanhemmista leffoistaan. Facepalmasin. Myös se (Cashin?) biisi siinä loppupuolella oli jotain kunnon korvien raiskausta. Hyi *pthyi*

Ja suomalaisten on vaikea katsoa sitä alkua ilman wtf meininkiä... Buranaaa!

Spaghetti-westernien hengessä

Leonen elokuvien kerrontaan.

Apartheidiin viittaus oli kyllä aika hyvin tehty ja leffa oli paikoitellen myös varsin koskettava ja ensimmäinen tällainen tapaus oli varmaan se, kun se keltainen rapumies ammuttiin ihan muuten vaan siinä melko alussa, muistaakseni. Wikus oli myös omalla tavallaan varsin persoonallinen hahmo ja hänen muuttumisensa ja kärsimyksensä olivat varsin hyvin kuvattu, vaikka etenkin lopussa paniikki otti aika paljon valtaa ja vaikka ymmärränkin hänen reaktion Chrisin sanoessa pelastuksen tulevan vasta kolmen vuoden päästä, oli se mielestäni aika karu kohta. Ja siinä yhdessä vaiheessa kun se slummipomo vaan räjähti niin olin lähinnä mielissäni, että päästiinpähän tuostakin eroon.

Ja niihin avaruusolioihin tosiaan samastui lopussa ja olinkin iloinen kun isä ja poika loppujen lopuksi pääsivät karkuun... Ja kyllähän tuossa sitten oli niinkin, etteivät nuo oliot itseasiassa olleet ihmisistä kuitenkaan niin paljoa poikkeavia, se oli vaan se pelko joka sai ihmiset syrjimään niitä...

Joka tapauksessa todella hyvä leffa ja erittäin kantaaottava tuon rotusyrjinnän lisäksi myös median tehosta ja totuudenmukaisuudesta, vaikka ne tuossa olivatkin mahdollisesti vähän ylivedettyjä niin aina niissä se totuuden siemen on.

Samuel L. Jackson ja Harvey Keitel