Ensinnäkään, en puhunut juonesta mitään. Naissivurooli oli perseestä. Ja toiseksi on täysin absurdi väite, että näyttelijätyö olisi ollut huonoa, koska siinä oli "paljon huutamista". Tietysti tarkoitin, että se vähäinen näyttelykin oli hyvin toteutettua. Vai tuliko sinulla jossain kohdassa olo, että olisit ennemminkin kuvauspaikalla kuin Thermopylain solassa? Kuten viisas kuolemanavatarilla varustettu Melfice toteaa nerokkuudessaan, "ei tuollaisessa elokuvassa hahmoista voi saada syviä", joka pitää täysin paikkansa. Tämä pinnalliseen hahmojenluontiin ei käytetty aikaa, vaan ruvettiin heti pelaamaan kovilla panoksilla, ja hahmojen persoonat luotiin korkeintaan dialoginpätkällä.
Minulla oli koko ajan olo, että olen teatterissa. Eipä tuo minusta kovinkaan hyvin sotaa kuvannut, kun aina hypittiin ihmeellisesti. Minä pidän siitä, että hahmoihin panostetaan ja ne ovat persoonallisia. On täysin typerää pitää 300:sta samanlaisesta hahmosta, jotka kaikki karjuvat. Vau, onpa persoonallisia jätkiä.
Iskulauseet kehnoja. Tuo on surullisin väite, mitä olen koskaan kuullut. Väitätkö, että THIS IS SPARTAAA, DINE IN HELL ovat KEHNOJA ISKULAUSEITA? Mikä olisi VOINUT olla tähän elokuvaan parempaa? Vai väitätkö, että itse elokuvan KONSEPTI oli pielessä? Pah, tehdä nyt elokuva historiallisesta taistelusta? Who the fuck does THAT?! Olisiko ollut kenties parempi, että oltaisiin puolet elokuvasta kuvattu Leonidaksen ja hänen vaimonsa suhteen romahtamista tämän sodan, kaaoksen keskellä, ja kuinka Leonidas lopussa ymmärtää, että rakkaus voittaa mitkä tahansa esteet.
Väitän, että mainitsemasi iskulauseet olivat kehnoja. Ne ovat enemmänkin surkuhupaisia, jonka vuoksi niistä on tullut internet-meemejä (ja hei kamoon, spartalaiset uskoivat Hadekseen eivätkä Helvettiin ).
Ja en nyt sano, että elokuvan olisi pitänyt olla tuollainen kliseekökkö, kuten ehdotit.
Joten siis, elokuva voi olla hyvä, vaikka se on pinnallinen, hahmoton ja suurilta osin pelkkää mättöä. Yksi lajinsa parhaita, ellei paras.
Minä pidän enemmän elokuvista, jotka ovat jollain tapaa erikoisia ja koskettavia. Toki 300:n ulkoasu oli hieno, mutta silti siitä puuttui se "ahaa"-elämys.
Mikä eniten elokuvassa ärsytti oli se, että se oli ihan liian jenkkileffa. Koko ajan yritettiin jotain liikaa, missä epäonnistuttiin. Amerikkalaisissa elokuvissa on juuri se ongelma, että niissä mennään lähes aina yli, kun niistä yritetään tehdä mahdollisimman mahtipontisia tai "upeita".