Myönnän, että Gravityä jälkeenpäin kelatessaan voi päätyä ajatuskulkuun siitä, miten tiukasti yhteyksissä koko ihmiskunta lopulta on toisiinsa, ja kuinka yksin olemme tässä universumissa. Earth is all we have ja sitä rataa. Elokuvan tahditus on kuitenkin niin tiukkaa, ja ruudulla näkyvä kuva (ja katsojan huomio) on sidottu niin täydellisesti siinä sillä olevaan hetkeen, ettei näille ajatuksille jää tilaa ainakaan ensimmäisellä katsomiskerralla. Eli Gravityllä on siis muutakin annettavaa, kuin audiovisuaalinen tykitys, mutta tämä filosofinen puoli ei ole kuitenkaan mielestäni elokuvan pääpointti, ja se ei sitä katsojalle alleviivaa. Toisaalta näen kyllä pohjan argumentoinnille siitä, että lopulta tämä filosofinen puoli on koko elokuvan pääpointti. Gravity tuo presentaatiollaan esille sen, miten ihminen (ja ihmiskunta) elää ja on niin kiinni hetkessä, ettemme saa sysättyä sivuun turhia erimielisyyksiämme ja kuppikuntaisuutta. Emme keskity maapallon hoivaamiseen pitkällä aikavälillä, vaan pelkästään lyhyen aikavälin voittoihin. Koko elokuvaa voisi periaatteessa pitää metaforana tälle.
Meni ehkä ylianalysoinniksi. Ja samalla omat mielipiteet sitä enemmän sekaisin, mitä enemmän kelasin asiaa. Aikamoista tajunnanvirtaa.