Yllätyin, että pääosassa oli henkilöiden sijaan tapahtumat. Nimekkäitä näyttelijöitä, jotka jätettiin kuitenkin sivualalle. Enemmän ruutuaikaa saavat olivat ainakin minulle tuntemattomia näyttelijöitä, mikä oli lukemani mukaan tietoinen ratkaisu. Turha draama ja kliseet oli jätetty pois, mikä onkin jakanut ihmisiä. Itse olin vain tyytyväinen, ettei esimerkiksi Tom Hardyn esittämä lentäjä epätoivon hetkellä tarttunut ohjaamossa esillä olevaan kuvaan perheestään. Toisen leirin mielestä hahmot jäivät etäiseksi, eikä niissä tapahtunut minkäänlaista kehitystä. Ehkä niin, mutta onko se välttämätöntä.
Visuaalisesti hieno elokuva. Etenkin ilmakohtauksille iso peukku. Voisin katsella kaksi tuntia Nolanin ohjaamaa Spitfiren lentelyä. Musiikkiin en juurikaan kiinnittänyt huomiota, mikä nyt ei ole välttämättä huono juttu. Ei aina ole tarkoitus luoda sävellyksiä, joita ihmiset kuuntelevat ihan muuten vaan. Dunkirkissa musiikki loi hyvin tunnelmaa ja piti ainakin minut keskittyneenä hetkeen. Epätoivo, ahdistus, pelko ja sodan kauheus välittyi hyvin katsojalle. Sitä tässä kai haettiinkin. Haluttiin kertoa viihdyttävällä tavalla yhdestä toisen maailmansodan kriittisimmistä operaatioista.
Hieno elokuva. Nolanin paras? En tiedä, eikä minulla ole tarvetta niitä laittaa järjestykseen. Pidän kaikista, ja Batman-trilogiaa lukuun ottamatta kaikki ovat erilaisia. Jokaisen tulen vielä lukuisia kertoja katsomaan uudelleen. Myös Dunkirkin.
Bongasitteko muuten Michael Cainin?