Pelaajalauta

Kyllä vain, Girls gone wild 12 oli paljon huonompi mitä on puhuttu!

UPS, väärä foorumi.  (Oli tämäkin nyt taas niin hauska!)


.........................


Aloitetaan vaatimattomasti aihe haukkumalla imdb:n listan kaikkien aikojen ykkönen, eli The Godfather (http://www.imdb.com/title/tt0068646/). Tai no, haukkuminen on tässä mielessä liian vahva termi. En vain ymmärrä tällä hetkellä sen arvostusta. Tuo tilannehan saattaa muuttua kun ikää tulee lisää mittariin ja leffalle napsahtaa lisää katsomiskertoja.

Kummisetä tuntuu vain melkoisen tylsältä ja pitkältä elokuvalta, jonka laatu ei iske silmille sillä tavalla kuin mikä on minun käsitykseni siitä laadusta. Painotan tosiaan, että huonona en elokuvaa pidä, mutta en myöskään maailman parhaana leffana. Termi "ei sytytä" sopii siihen leffaan varsin hyvin.

Saving Private Ryan (http://www.imdb.com/title/tt0120815/). Minun mielestäni Terrence Malickin upea Thin Red Line vie tätä kuin pässiä narussa. Ryanin pelastusleffassa alku tosin tuntuu munaskuissa ja on erittäin, erittäin vahva kohtaus. Parikymmentä ensimmäistä fantastista minuuttia kuitenkin heittää koko loppuleffan päälle ison mustan varjon - ja loppumatka onkin alamakeä.



Toisten päät on tehty käännettäväksi!

Huhhuh, miten päinvastaiset mielipiteet meillä onkaan. SPR on yksi kaikkien aikojen sotaelokuvista. Jopa Pattonia ja Navaronen tykkejä parempi. Veteen pieretty viiva on sitävastoin kaamea tekotaiteellinen ja heikosti näytelty raina.

Edt: Olen siis myös eri mieltä Godfatherista.

Mitä muuta voidaankaan olettaa mieheltä, joka itki Everwoodin päätyttyä?

Tapauksissa, joissa jokin yleisesti arvostettu leffa ei ole uponnut, on usein mukana se, että silloin se on katsottu väärissä olosuhteissa tai mielentilassa. Näissä tapauksissa mielipide elokuvasta yleensä korjaantuu yleiselle tasolle ajan kanssa.  Varsinkin jos on katsonut paljon tv-sarjoja ja elokuvia ja tietää niistä paljon, on tavallaan syntynyt jo vahva kuva päähän siitä mikä on hyvää ja mikä ei. 

The Godfatherin tapauksessa kyse voi omalla kohdallani olla tästä, mutta Saving Private Ryanin tilanne ei muutu enää. Olen nähnyt sen sekä Thin Red Linen muistaakseni 3 kertaa ja olosuhteissa ei ole ollut valittamista. Mielipiteeni kyseisistä elokuvista pitäisi siis olla aika puhdas.


Runollisuus Malickin sotaleffassa juurikin kiehtoo mieltäni. Se tekee siitä erikoisen ja omintakeisen, mutta keinoilla, jotka saattavat tuntua joistakin tekotaiteellisilta. Ja useimmista tuntuukin, koska yleisesti SPR on paljon arvostetumpi leffa.

Tästä tulee loistava thread. ;)

Ekana itselleni tulee mieleen....

Avaruusseikkailu 2001. Siis kuinka helvetin hitaasti kuvattu leffa voi olla? En pystynyt katsomaan kokonaan, jostain puolesta välistä asti katsoin kuvakelauksella.

Gladiaattori.
En vain voi ymmärtää mistä se kaikki kehu on tullut. Onhan leffa kivan näköinen, mutta Russel "Fighting Around the World" Crowe on täysin aivovamma pääosassa.

Lostiin olen myös kypsynyt hiljalleen. Jaksoin reilut pari kautta tuotakin katsoa, mutta never again. Sarjalla on pohjalla sinänsä mielenkiintoinen asetelma(mystinen saari ja musta savu, uuuuu!) ja jääkarhuja, mutta homma menee trooppiseksi Dawson's Creekiksi aivan liian usein.

Tässä on "kylmät väreet" -hetkiä, upeaa näyttelyä, hienoja kamera-ajoja ja loistavaa musiikkia sekä vahvoja henkilöhahmojen välisiä kohtaamisia siinä määrin, että jo noilla ansioilla rankkaan leffan korkealle.

Crowea jotkut eivät voi sietää, toisille hän on taas karisman ydin. Jännä juttu.  Joaquin Phoenix on leffassa tosin se paras ja tekee hahmostaan äärimmäisen halveksittavan ja vihattavan.


What We Do In Life Echoes In Eternity

Eipä leffaa voisi paremmin tiivistää. Kuten ei Phoenixin roolisuoritustakaan.

Kauntteria

Kummisetä I ja II elokuvat ovat siinä mielessä erikoisia että niitä katsellessa tämmöinen parhauden tunne yltyi lähes sietämättömäksi. Katselin leffat suhteellisen myöhäisellä iällä sukulaisen neuvoa noudattaen. Tiesin että leffat ränkätään parhaimpien kastiin, mutta silti onnistuin aloittamaan nämä puhtaalta pöydältä. Aivan uskomattomia elokuvia.

Gladiaattori on hyvä. Joistain asioista en pidä, mutta Ridley Scottista pidän ja miehellä on melko oivallinen kyky jäsenöidä tarina siten, että leikkauksen jälkeen jokaisella kohtauksella on merkitys. Leffassa Gladiaattori oli massiivinen elokuva ja kyllä se sitä on kotosallakin kun laittaa luurit päähän ja tempautuu touhuun mukaan. Jossain määrin niputan Gladiaattorin samaan kastiin Kingdom of Heavenin kanssa, joka todellakin on jakanut elokuvayleisön mielipiteitä. Gladiaattori ja KoH ovat niin autenttisia spektaakkeleita kun voidaan viihteen nimissä tehdä ennen kuin astutaan viivan yli jonka toisella puolen ovat ns. sippaleffat, eli leffat joiden katseluun kuuluu avattu kalja toiseen käteen ja hyvä porukka ympärille.

/Kauntteria

Mistä en pidä? Hitto vie. Pidän melkein kaikesta. Muu valuu kuin vesi sen sorsan selästä. Huonojakin leffoja tulee katsottua puhtaasti harjoitus- ja karkaisumielessä.

Se on sitten eri asia mitä en suostu katsomaan ja ne ovat kotimaiset sarjat ja elokuvat. Julmahuvia lukuunottamatta viimeiset parikymmentä vuotta ovat olleet sanalla sanoen kammottavia. Happoa sielulle. Niin valtavat myötähäpeät räjähtävät ilmoille että alan kouristelemaan fyysisesti ja kaikki infernaalinen pakote nousee siiville. Talentsit, idolssit sun muut Krisset ovat kyllä saatana evoluution antiteesejä ja ihmisen luontaisen reaktion tulisi olla silmitön viha ja inhotus.

Vittu että vihaan Salkkareita. BB on närästepaskaa ja Formulat siinä lilluvia ryynejä.

Yksi niistä harvoista elokuvista, joita olen katsonut elokuvateatterissa ja kelannut "Voi ei. Lopu jo." Toinen oli Muumio, mutta se olikin jo lähtökohtaisesti virhearvio eikä sitä kukaan pidä hyvänä. Veteen piirretty viiva oli tuskallisen tekotaiteellinen ja tylsä, pari solttua pyörii paratiisisaarella. Oli siinä muistaakseni yksi hyväkin kohtaus: sotilas tarttuu vyöllään olevaan kranaattiin, mutta vetää vahingossa sokasta. Minimoidakseen vahingot ryhmälleen hän syöksyy kranaatti edellä maahan rähmälleen.

Gladiaattori on ihan OK, mutta voi veljet mitä analyysiä (upeaa!)

Carry on, mä en tietystikään pidä mistään suositusta.

TEKOTAITEELLISUUS.

Joku tekee taiteen.  Taide tarvitsee näkijän ja tekijän.

Mutta miten hemmetissä määritellään miten jokin on tekotaiteellista ja miten oikealla tavalla taiteellista?



Minä näen elokuvan ilmaan heittämät kysymykset elämästä, kuolemasta ja elämän tarkoituksesta hyvin hienoina, ajattelemaan laittavina. Thin Red Line on myös niitä harvoja ja ainoita sotaleffoja, jossa ei patriotismia nähdä.

Mulle tulee klassikoista näin aluksi mieleen Full Metal Jacket ja Ilmestyskirja. Nyt.
EDIT: Lasketaanko Kauriinmetsästäjä sotaleffaksi?

Rambo: First Blood (http://www.imdb.com/title/tt0083944/)! Ei ehkä niinkään sotaleffa, mutta liittyypähän ainakin jotenkin sotaan. Platoonissa (http://www.imdb.com/title/tt0091763/) ei mielestäni myöskään hirveän patrioottisia olla.

Itse en ole koskaan ymmärtänyt Requiem for a Dreamin (http://www.imdb.com/title/tt0180093/) (Unelmien sielumessu) hehkutusta. IMDb:n listallakin näyttäisi olevan sijalla 66. Onnistuu se olemaan ehkä ärsyttävin leffa ikinä, mutta parhautta ei se ei ole nähnytkään.

En tiedä kuinka suosittu ja arvostettu leffa Das Boot (http://www.imdb.com/title/tt0082096/) on, mutta on se ainakin paska ja helvetin tylsä. Erehdyin poistamaan siitä vielä Director's Cutin johon on ängetty vielä lisää paskaa ja tylsyyttä.

Sitten voisi heittää yhteen ja samaan paskakasaan kaikki mustavalkoiset klassikot, ranskalaiset taideleffat ym. elokuvakriitikkojen ylistämät turhakkeet.

Lopuksi vielä pitää mainita The Butterfly Effect (http://www.imdb.com/title/tt0289879/). Tuskin tätä tekelettä edes kukaan arvostaa, mutta joskus joku vauhkosi tämän parhaudesta. Eipä napannut edes "maailman parhaan endingin (ever!)" kanssa, joka on director's cut versiossa.

Sotaleffoista kun on puhe niin onkos kukaan nähnyt elokuvaa Jacob's Ladder (http://www.imdb.com/title/tt0099871/)?

Melko friikki leffa. Vaikea sanoa onko se hyvä vai huono. Silent Hill fani minussa kiljuu "Jee! Upeaa! Lisää!"

Mie pien tuost.


Butterfly Effect pukee hienosti elokuvan muotoon ajatelmat siitä, miten teemme säännöllisesti ratkaisuja jotka vaikuttavat koko loppuelämäämme.


Jo ennen kyseistä elokuvaa leikittelin joskus yön pimeinä tunteina ajatuksella miten erilaisesti elämäni olisi edennyt ilman tiettyjä tapahtumia. Ja millaista olisi "palata" katsomaan miten vaihtoehtoelämä sujuisi.

Tosielämän skenaario:

Paras ystäväni kuolee -->  Turhaudun tämän takia entiseen asuinpaikkaani --> Hankin PK-seudulta opiskelupaikan ja muutan

VS.

Paras ystäväni jatkaa elämäänsä --> Jumiudun pieneen asuinkuntaani --> En kouluta itseäni --> En tunne eteneväni elämässäni --> Ongelmia??

Outoa kyllä, tässä tilanteessa olen päätellyt, että noinkin raadollisella asialla on hyvät puolensa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Varmaa on, että ilman tuota tapahtumaa viimeiset 5 vuotta olisivat olleet elämässäni TÄYSIN erilaiset.

Taidan olla tuhiksen kanssa samoilla linjoilla siinä, etten kai oikein osaa olla pitämättä elokuvista edes jollain tasolla. Kai jotkut Seagalin uusimmat, suoraan DVD:lle julkaistut leffat ja vastaavat vähän vihlaisevat, muttei kai kukaan tuollaisista oikeasti pidä.

Joten hieman tynnyrin pohjan raapimista tämä taitaa olla, mutta Tarantinon tuotanto hieman tökkii. Kivoja ihmisiä Taraninon elokuvat ovat täynnä ja viittaukset ja sen sellaiset ovat aina kivoja, mutta jotain minulta taitaa jäädä miehen elokuvissa huomaamatta. Jackie Brown taitaa olla ainoa josta oikeasti tykkään, ehkä siinä on dialogia ihan muutenkin kuin vain dialogin takia tai jotain.

Ja loppuun voisin kysäistä, että miksi niin moni, siis ei pelkästään Rocky, ei tykkää mustavalkoisista elokuvista ja Ranskalaisista "taide-elokuvista" (ja mikä ihme tekee elokuvasta taide-elokuvan? onko esimerkiksi Truffautin tai Godardin elokuvat taide-elokuvia?)

Itse olen myös todella lähes kaikkiruokainen elokuvien suhteen (tosin myös musiikin ja pelien suhteen paljon samaa vikaa).

Ja kun nyt sleepy Tarantinon toi esiin, niin tuli mieleen Reservoir Dogs, joka oli reilusti pahimpia pettymyksiä koskaan. Ihan uskomattoman turha leffa. Nimenomaan dialogia dialogin vuoksi, pakotettua paskaa. Alku oli niin mielettömän lupaava, sitten leffa lätistyykin totaaliseksi läpäksi. Siis todella keskinkertainen elokuva. Kill Billit toisaalta ovat ihan suosikkieni joukossa. Pulpia ja Jackie Brownia en ole VIELÄKÄÄN katsonut, vaikka collectionikin on ollut hyllyssä varmaan pari vuotta. Aion kyllä katsastaa ne ja Reservoir Dogsista huolimatta odotukset ovat korkealla.

M. Night Shyamalanin koko tuotanto.

En ole viimeisintä ja niitä ennen ns. läpimurtoa tehtyjä elokuvia nähnyt, mutta uskallan silti sanoa että koko miehen tuotanto kusee. Siitä voidaan vääntää kättä kuinka arvostettuja M:n elokuvat ovat, mutta ainakin muutama Kultainen vadelma on osoitus jonkinlaisesta huomiosta.

Leffoissa on mukana aina hyviä näyttelijöitä (Jackson, Phoenix, Brody, Giamatti) ja jos M saa kerran Bruce Willisinkin toimimaan puhtaassa draamaroolissa niin ohjaajan taidot on miehellä käsittääkseni ihan hallussa. Käsikirjoittajaksi kaverista ei ole.

M:n elokuvat perustuvat 110% lopputwistiin, jota mielestäni ei ole vielä kertaakaan tehty onnistuneesta. Sixth Sensen koukun valitettavasti hoksasin jo trailerista, Villagen yllätykset (joita taisi olla puolentusinaa) menivät kokonaisuutena lähinnä parodian puolelle...

Elokuvilla ei ole käytännössä minkäänlaista uusintakatseluarvoa. M voisi ainakin kertaalleen kokeilla ohjata elokuvan jostain muusta kuin omasta käsikirjoituksesta tai sadusta.

Onnistunein näkemistäni M leffoista on Unbreakable **½ - ***.

Signs ei todellakaan elä vain loppunsa varassa - onneksi, koska se on sangen omituinen.

Siinä vahva tunnelma rakentuu kuvakerronnan ja tapahtumien onnistuneen rajauksen varaan. Shokkiefektejä ja kilokaupalla GCI:itä ei tarvita katastrofielokuvaan. Leffa on yksi suosikkejani.


Signsin jälkeen ohjaajan matka on ollut alamäkeä, toivottavasti "happening" tuo tähän muutoksen. Se vaikuttaa minun mielestäni lupaavalta juuri siksi, että jo ensimmäisestä posterista irtosi "Signs" -vibat.

Tekotaiteellisuus on kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että käytetään taiteellisessa ilmaisussa käytettyjä symboleja ja elementtejä, mutta ei tarkoiteta niillä mitään. Se on sitä, kun laitetaan videopelin tarinaosuuteen jokin "härö" kohta joka saa fanipojat ympäri maailmaa kolauttamaan leukansa lattiaan, mutta taustalla ei ole mitään todellista ajatusta tai sanomaa. Ja ei, ei riitä että sanoo "no tämä on nyt sellainen juttu jonka jokainen tulkitsee omalla tavallaan".

Olen sanonut monesti ja sanon uudelleen: Se että ei ymmärrä jotain (elokuvassa/pelissä/sarjassa jne) olevaa kohtaa tai elementtiä, ei tarkoita että se olisi millään tavalla syvällistä tai korkealentoista. Se voi aivan yhtä hyvin olla pakkaa sekoittamaan laitettu random elemetti joka saa ihmiset kuvittelemaan että kyseinen pläjäys on taidetta. Tekotaiteellisuus on juuri tätä.

Tekotaiteellisuutta ei ole symbolien ja elementtien tökerö käyttö jos taustalla kuitenkin on jokin oikea ajatus joka yritetään viestittää yleisölle. Se on vain kömpelöä, ei tekotaiteellista.

Selventääkseni näkökantaani esitän hieman asian vierestä esimerkin: Silent Hill -elokuvassa nähtiin suosittu SH-hahmo Pyramid Head. Pyramid Head on SH2-pelin pelottava "pahis", eräänlainen executioner joka seuraa päähahmo Jamesia mutta ei uhkaa muita todellisia henkilöitä pelissä. Tämä on luonnollista, koska Pyramid Head on Jamesin syyllisyyden ilmentymä, hänen oma armoton tuomarinsa. Pyramid Head on siis vertauskuva ja symboloi Jamesin alitajuntaisia tunteita. Kun tämä on hahmo laitetaan SH-leffaan jossa ei ole Jamesia tai muutakaan vastaava hahmoa jahtaamaan elokuvan sankaritarta, on alkuperäisen Pyramid Head -hahmon symboliikka menetetty. Esimerkki on kuitenkin hieman ontuva,  sillä Silent Hill -elokuva ei ole tekotaiteellinen (tai taiteellinen). Pyramid Headia ei ole käytetty siinä luomaan taiteellisuuden tunnetta, vain pinnallisen rehellisenä fan servicenä.

Itse en tykkää käyttää tekotaiteellisuus-termiä, koska se ymmärretään usein väärin ja vielä useammin sitä käytetään väärin. Eniten ottaa päähän silloin kun sitä käytetään vain siksi, että joku asia on omaan makuunsa liian "taiteellista" tai menee itseltä yli hilseen. Minusta tekotaiteellisuus pitäis pystyä osoittamaan siinä missä taidekin, ennen kuin mitään aletaan sellaiseksi kutsumaan.

Tuulistin määritelmä aiheesta olikin melko hyvä. Yksinkertaisimmillaan näen tämän siten, että jos asia, mikä se sitten onkaan, ei kykene välittämään mitään taiteellista ideaa, yrittää se sitä tai ei, niin silloin se ei ole taidetta. Tekotaiteenkin kuittaan usein vain sillä, ettei se ole taidetta. Jos välttämättä halutaan määritellä tekotaide niin yksinkertaisimmillaan se on tietysti niin, että joku asia yrittää näyttää taiteelta, muttei täytä sen määritelmiä.

Taide on sanana nykyään aika hankala kun kuka tahansa voi kalistella ketjuja sillan alla tai heilutella lyhtyjä metsässä ja hakea taideavustusta valtiolta. Itse en tykkää sanasta sen enempää kuin siitä, että pitäisi jonkun genren musiikkia jakaa alagenreihin - se on loputon suo ja mielipiteitä on jokaisella.

Jos kuitenkin täytyisi lähteä määrittelemään mitä tekotaiteellisuus on, niin Tuulisti napautti minusta oikein osuvasti naulankantaan. Näennäinen paisuteltu ja piiloteltu sisältö on tekotaiteellisuutta. Sitä en kuitenkaan kiellä etteikö esim. visualisella lyhytelokuvalla olisi omanlaistaan funktiota vaikkei taiteeseen asti päästäkään, mutta onnistutaan kuitenkin raottamaan ovea jonkinlaisten käsitteellisyyksien suuntaan jotka puhuttelevat - homman pilaa useasti vain se, että tästä taiteesta tulee itseisarvo ja hakuperäinen tarkoitus.

Yli parikymmentä viestiä eikä mainintoja Lord of the Ringseistä?  Topic floppasi.

Älä nyt sielä sure, minä en ole vielä päässyt vauhtiin. Tällaiset ketjuthan on suorastaan tehty minua varten: kerrankin oikein kutsutaan marisemaan siitä miten huonoja suositut asiat ovat.  :P

Joskus telkkaria ei tule avattua kuukauteen. Siis jos mukaan ei lasketa jotain dvd -leffojen katselua ja pelaamista. Nykyään "hyviä" ja rahalla tehtyjä sarjoja tulee tv:stä enemmän kuin koskaan, mutta siitä huolimatta ei jaksa innostaa. Jonkun aikaa katson Täydellisiä Naisia, mutta ei siinä oikein tunnu tapahtuvan mitään järkevää. Lostia, BB:tä, Heroesia, Greyn Anatomiaa tai Pakoa en mitään ole katsonut yhtään jaksoa. Eikä edes kiinnosta aloittaakaan katsomaan.

Mulla on periaatteena, että sarjaa pitää katsoa alusta asti, jos meinaa katsoa ollenkaan. Kun taas ei katso tv:tä juuri koskaan, ei oikein pääse jyvälle siitä mitä uutta milloinkin on alkamassa. Siispä missaan yleensä aina kaikki vähänkin hypetetyt sarjat heti alkuun, enkä tahdo aloittaa jonkun tuotantokauden puolestavälistä. Harmittaa helvetisti, kun Aikahyppy oli lapsuusajan paras sarja ikinä, enkä tajunnut että sitä on alettu näyttämään Subilla! En vaan VOI aloittaa katsomaan kesken kaiken.

Viimeksi taisin seurata kunnolla Sinkkuelämää, siis sillon kun se alkoi ihan ekaa kertaa Suomessa.

Joskus katson MTV:ltä My Super Sweet Sixteenia tai Hillsiä.  ;D Siis silloin kun muistan että mulla edes on tv. Dvd:ltä tulee katsottua Madventuresia sekä Taistelutovereita. Ne menee ihan kybällä. Ehkä boksit onkin mun juttu.

Hauskaa kun porukka vaahtoaa jostain mainoksesta. "Vähä hyvä mainos se jossa xxx tekee xxx!!1" "Ai jaa. Enpä oo nähny." "Siis MITÄ. Sehä tulee suunnillee joka mainostauolla!1!! Mitenniin et oo nähny!!?!?"

Joo.

Totta. Onko töissä kiireitä kun et ole ehtinyt puuttumaan vasta kuin tekotaiteellisuuteen ;)

Ja minun puolesta LOTR trilogia voi olla vaikka kuinka "muodikas" tai sen kehuminen voi olla vaikka kuinka "muodikasta", mutta minusta se vain on paras fantasia elokuva sarja mitä on. Kerrassaan mahtava. Etenkin kun katsoo juuri tullutta Kultaista Kompassia ei voi kuin ihmetellä kuinka hienon työ Jackson teki LOTR-trilogialla.

Mutta että ei nyt mentäisiin täysin metsään aiheesta niin:

Lost. Henkilöitä on "miljoona" ja jokainenko pitäisi olla kiinnostava? Tai edes puolet? Nämä nyky sarjat tuntuvat kaatuvan omaan suuruuden ja monipuolisuuden tavoitteluunsa. Minulta on jäänyt katasomatta Lost, Pako ja Heroes vain sen vuoksi että tietyt juonet (tai oikeastaan sivujuonet) eivät voisi kiinnostaa paskan vertaa. Varsinkin kun jokaista sivujuonta käsitellään usein juuri sen verran että saadaan joku kysymys aikaiseksi ja sitten siirrytään toisaalle! WTF? Mikä ihmeen trendi tuosta cliffhanger-tilanteiden luomisesta on tullut? Kaikki sarjat ovat kuin "kauniit ja rohkeat" nykyään. Voihan sitä perustella sillä että saadaan katsoja koukkuun, mutta minua se lähinnä *ituttaa. Sarjan loppuun onkin sitten saatu (ilmeisesti, en ole yhtäkäänloppuun katsonut) kasa salaisuuksia ja arvoituksia joten ne sitten paljastetaan kahdessa viimeisessä jaksossa? Right...
Tällä juonen kuljetuksella jaksojen pitäisi olla korkeintaan puoli tuntia ja jaella vain DVD-kausina. TV:stä niitä on turha katsoa. Se alkaa vain kyrsimään.

Lostista on selvinnyt kolmen kauden aikana aimo annos salaisuuksia. Tokihan sarjan kerronta on viipyilevää, mutta totuus on, että paljastuksia pitää jaotella järkevästi pitkin sarjan elinkaarta. Totta helvetissä tekijät miettivät näiden sarjojen kanssa myös "ei taiteelliselta" kannalta asioita. Jos sarja saadaan kestämään laadukkaana ja yleisöä miellyttävänä kauan, niin tuotantoyhtiölle kyseessä on niin paljon parempi asia kuin yhden kauden kestänyt ja fanipoikien palvoma kulttisarja.

Lostin päätös sovittiin kolmen vuoden päähän ja se tehtiiin etukäteen. Jos tämä ei tuota kunnioitusta tekijöitä kohtaan, niin sitten ei kyllä mikään. Juonikaari kolmen seuraavan kauden ajalle on siis tarkasti mietitty ja viimeisiä silauksia myöten valmistettu. Tämä on TV-sarjatuotannoissa lähes ainutlaatuinen tilanne.

Lostin ensimmäinen kausi on parasta  TV:tä sitten parhaimpien X-Files seasonien ja Twin Peaksin. Tämän ovat myöntäneet minua selväpäisemmätkin ihmiset. On naurettavaa väittää, että cliffhanger-loput jaksoihin lisättynä tekisivät sarjasta jotenkin vähemmän varteenotettavan. Sarjojen pitäisi olla mahdollisimman kiinnostavia ja Lostin kaltainen mysteerisarja toimii juuri sillä tavoin miten se on tehty. Lost on 2000-luvun mestariteos ja TV-ilmiö.

Haluaisin teettää ihmisille joulahjaksi sellaisia rintamerkkejä, joissa lukee "pidän suosituista asioista".  ;)

Miksi? Olen katsonut suhteellisen paljon TV-sarjoja reilun 20 vuoden aikana ja nämä cliffhanger-hanger ilmiöön luottavat sarjat ovat aina surkeita. Tämä on suurin syy miksi en ole ikinä alkanut TV:stä katsomaan 24-sarjaa. Voi varmasti olla hyvä, mutta se tunne joka jakson lopussa on hanurista joten jätin sen katsomatta. Katson Housea mielelläni. Ja sarja pitää helvetin hyvin otteessaan ilman joka jakson loppuun ympättyä cliffhangeria. X-Filesissakin homma perustui täysin muuhun kuin seuraavan jakson odottamiseen tai jännittämiseen. Ja on muuten hieno sarja.

Ja minä kuulin/luin että Lost kaavailtiin alunperin 3.kauden kestoiseksi. Nykyään niitä on tulossa 5kpl. Vai 6kpl?

Nyt on aika mielenkiintoista nähdä että muuttuuko touhu ja mahdollisesti millä tavalla tuolla Hollywoodissa kun on tämä käsikirjoittajien lakko. Palaavatkohan käsikirjoittajat hommiin jos saavat luvatut nikkelit DVD- ja nettimyynneistä. Vaikka on liitot sun muut, niin tätä taustavoimaosastoa kustaan linssiin niin hävyttömästi ettei mitään rajaa.

Yksi uhkakuvahan taitaa olla se, että studiot ja muut tuottajat etsivät kirjoittajansa muualta.

Hyvä ja huono asia, mitä ilmeisimmistä syistä.

24 - Naurettavaa jenkkien patrioottimeininkiä ilman järjen häivää. Kiefer "pakko huutaa kännyyn kuiskaten" Sutherland on yhtä kiinnostava ja karismaattinen kuin golfkärry.

Alias - Tämä kanssa sellaista huuhaata ilman ideaa, pääosassa Hollywoodin miesmäisimmät piirteet omaava kauniina pidetty nainen, se leuka, kulmakarvat ja kasvonmuodot, ei perkele! Ja se suomijakso, täyttä scheibeä koko sarja.

Tästä tuli mieleen Kymppikerhon suomijakso, lieneekö kukaan muu katsonut?  ;D Tosin eipä sarja muutenkaan kovin laadukas ollut.

Taisinpa sen valitettavasti erehtyä vilkaisemaan...sarjassa ei tosiaan pahemmin kehumista ollut.

Mutta jos jotain tänne laittaisikin...sanotaan nyt että 24 tulee ensimmäisenä mieleen. Pari ekaa kautta katsoin ja olihan se ihan mukiin menevää viihdettä, mutta ei enää niinkään kiinnosta. Kuitenkin, kun se oli vain sitä samaa joka kaudella. Terroristit uhkailemassa USA:ta ydinaseilla ja Baueri pelastaa kaikki yksin...

Lost laajeni luonnollisesti menestyksen mukana.  Ei siinä ole mitään ihmeellistä.

Siis onko homma sinun kohdallasi niin, että vaikka pitäisitkin jaksosta, iskee cliffhanger-lopetus kaiken vessanpöntöstä alas? En tajua.  Kyllä ilmaan roikkuvien ja jännittävien tilanteiden pitäisi luoda mielenkiintoa, ellei ole jo valmiina matkassa "miten massoille suunnattua ja helppo ratkaisu" -ajatuksin.  Olen hyväksynyt sen, että sarjat ovat nykyaikaistuneet. Sukupolvi sukupolvelta ihmiset kasvavat ymmärtämään paremmin nopeaa kuvakerrontaa ja pysyvät siinä paremmin mukana. Cliffhanger-lopetukset ovat yksi ajan mukanaan tuoma ilmiö.

Minä voin katsoa aivan hyvin mitä tahansa sarjaa ilman roikkumaan jääviä loppuja, kunhan sarja on yleiseltä tasoltaan hyvä. En siis ole mitenkään riippuvainen cliffhangereista sinänsä. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että tähdätään miellyttämään mahdollisimman suurta yleisöä. Tekijät haluavat, että heidän luomuksestaan nauttii mahdollisimman moni. Yhdessä sen kanssa, että enemmän katsojia = lisää kausia, mainostajia ja massia. Eivät TV-sarjatuottajat ole hyväntekijöitä, jotka tähtäävät kulttisarjoihin.

Ei cliffhanger-loppu sinänsä sarjan laatua pilaa, mutta kun joka jakso jää arvoitukseen, niin turhautuminen joka jakson lopussa alkaa vain kyrsimään. Lostin jätin siinä vaiheessa kun ne numerot pyöri sielä rullassa ja piti laittaa se tietty numerosarja aina koneelle. Ja syy tippumiseen oli että en vain jaksanut odotella ja katsella sitä samaa jauhamista kun vain jakson alku ja loppu liittyi siihen ja aina se jäi periaatteessa samaan juttuun: "mitä vittua noi numerot on?". Ja tuli mieleen että nuemroiden arvoitus ei selviä kuin vasta lopussa, niin mielenkiinnon taso laski. Vai olenko väärässä jos sanon että et tiedä vieläkään mikä on kyse siinä numero sarjassa?

Ja siis kuten sanoin, nämä sarjat pitäisi julkaista vain DVD:lle. Suurin ongelma ohitetan jos kerkiää katsomaan niitä putkeen. Tosin myönnän että Heroessissa, Lostissa ja Paossa olen useammin kuin kerran manannut ääneen "Voi *ittu mitä tänne nyt leikattiin! Ei mua tää kiinnosta!!". Eli vain liikaa yhdessä sarjassa. Tämä on myös ongelma. Varsinkin jos joka sarjaan mahtuu vähintään yksi "paskan väliä" sivujuoni. Esim. Lost. Ei todellakaan kiinnosta mikä *itto laittaa joidenkin liiton rakoilemaan tai miksi joku vetää huumeita. Kertokaa nyt mikä *ITTU sielä *AATANAN saarella on!! Ei X-Filesissakaan keskitytty siihen miksi Skinner on kalju.

Mitäs helvettiä? En ole ikinä nähny tollasta settiä Heinzilta. :lol:

Minusta löytyy pieniä skitsofrenian merkkejä...

Kun nyt Lord of the Rings otettiin puheeksi niin joku vois kertoa mulle minkä takia Hobitista ei ole tehty vastaavaa elokuvaversiota. Kuka painaa jarrua? Jackson? Itseänihän ei nappaa pätkääkään, mutta luulisi että tänä markkinatalouden iki-ihanana aikakauten raha ratkaisisi. Sanoisin max. 5 vuotta ja Hobitti on elokuvateattereissa.

Kyllä kelpaisi.

Ja onhan se Lost nykyisin aivan kauheeta soopaa, ensimmäisen kauden katsoi enemmän kuin mielellään, toka kausi oli iha jees, mutta nyt ei enää vain jaksa kiinnostaa. Aina vain lisää jotain tyhjän päiväsiä arvotuksia (mm. se musta pieru joka teilaa ihmisiä?). Onhan ne henkilöiden taustat ihan jänniä, mutta se paikallaan junnaaminen ei vaan jaksa kiinnostaa enää.

Jackson ja New Line. Sormusten Herrojen tuloista tuli jotain kränää New Linen ja Jacksonin Wingnut Films-yhtiön välillä ja New Line taitaa jollain tavalla jotain oikeuksia Hobitista omistaa, joka vähän hankaloittaa tilannetta.

Jackson kyllä taitaisi ihan mielellään elokuvan ohjata ja tämä rahakiistakin on pikkuhiljaa alkanut menemään parempaan suuntaan, joten eiköhän se elokuva joskus ilmesty.

Hahhah, kohta taitaa katketa muutama kylkiluu.

 :lol:

Lisäksi pitäisi tehdä "olen erilainen" -pinssejä. Haluaisitko itse sellaisen? ;)



Mulla on ihan kauhea tarve puolustella kaikkea matskua, mitä täällä vihataan. Godfatherissa on sellaista hiljaista ja aikansaottavaa tunnelmaa, joka vie taatusti mennessään kunhan mielentila on samanmoinen. Gladiaattori toimii varsin hyvin, ja omaa muutamia kivoja kuvallisia keinoja. LOTRit ovat pirun kauniita leffoja, niin katsoa kuin kuunnella. Butterfly Effectistä pidin jo sen takia, etten odottanut leffalta paskaakaan, mutta yllätyksekseni se toimii kuin Häkä-Häkkinen. Saving Private Ryankin on viihdyttävä elokuva vahvalla startilla ja - I dare you to laugh - koskettavalla lopulla. Requem For A Dream on niin ruma elokuva, että se vaikuttaa ja melkein itkettää. Lisäksi musiikki avittaa paljon, eritoten lopussa. 24 on edelleen toimintasarjojen kärkeä, ja sen idea on hyvä, vaikka kausitoisto on vienyt osan sarjan tehosta ja loistosta. Aliaksen eritoten kaksi ensimmäistä kautta ovat loistavia, sillä niissä pysyttiin edes suunnilleen maan rajassa ja kiinnostavia henkilöhahmoja avattiin mukavaan tahtiin. Shayamalanin tuotanto(ainakin Unbreakable sekä Kuudes Aisti) ovat hienon hämärää tarinankerronta, hyviä ideoita sekä kuvakeinoja, ja minä pidän myös niistä shokkilopuista. Signsikin toimii ihan jees, mutta ei nouse edellisten tasolle, ja siinä itse elokuvan hiljainen kulku on se mistä pidän.

Noh, ihan kaikesta en sentään pullikoi vastaan. Kymppikerhon paras puoli ovat tissit, Das Boot ei kiinnosta pätkääkään, Lostin katsominen jäi jo ensimmäiseen kauteen, eikä se sittemmin ole kiinnostanut, ja vaikka Salkkarit onkin viihdyttävää komediaa, en itkisi vaikka sen tuotantotiimi tuhoutuisi studiopalossa. Niin, ja Formulat eivät kiinnosta.

Paljolti olen kuitenkin ns. tykkääjä. Deal with it.

Sharkie summasi hyvin myös omat ajatukseni suurimmasta osasta edellämainittuja klassikkoja. Listalta on tosin pudotettava Alias, jota jopa katsoin ensimmäisen kauden. Keskikastin jenkkihuttua hieman normaalia kiinnostavammalla juonella. Gladiaattorikaan ei itseäni suunnattomasti säväyttänyt, vaikka kyseessä onkin hieno elokuva.

Lost:Sarja jonka hohto suhahti pääni yli aivan totaalisesti. Suunnattoman hypen jälkeen katsoin ensimmäisen jakson, jonka aikana harmaat aivosoluni yrittivät työstää sarjan ylivertaisuutta. Mitään en kuitenkaan saanut irti, toista jaksoa katsoin 10 minuuttia paremman toivossa. Hävisin.

Full Metal Jacket:Onhan se vitun siistiä, että alussa kurjuuden maksimoinnin esilletuonnissa käytetään voimakeinona JATKUVAAAAA HUUTAMISTA!. Itselleni homma kusi täysin juuri siinä. En tiedä johtuuko tämä näyttelijöistä, elokuvan viimeinen tunti (tms) on kuitenkin hienoa sodan kuvausta. En silti katso tätä enää uudestaan.

Hyi helvetti, älä hulluja puhu!  ;D
Enkä minä oikeastaan koe olevani erilainen esim. muihin lautalaisiin verrattuna. Jos nyt vaikka puhutaan mausta elokuvien ja muiden vastaavan suhteen, niin loppujen lopuksi sitä ollaan samalla jatkumolla, kaikki vain eri kohdissa. Ja tietysti omat mieltymykset sitten ohjaavat asenteita ja tapoja joilla mihinkin suhtautuu, mutta se että ei tykkää Lostista (joista tykkää tosi moni) mutta tykkää Housesta (josta myös tykkää tosi moni) ei tee kenestäkään mitenään kovin erilaista - samalla jatkumolla ja niin edelleen. Voisin kuvitella että mieltymykset viihteen suhteen voivat kyllä kertoa jostakin henkilön muista luonteenpiirteistä, mutta eivät välttämättä tai ainaaan kaikissa tapauksissa.

Itseeni ei yhtään iske Harry Potter-leffat. Mielestäni ne ovat sellaista kuraa, että kun katsoo jotain niistä teatterissa, tuntuu siltä kuin istuisi paskan päällä samalla kun joku yrittää nussia korvaan. Arvostelijat antavat aina jotain neljä tähteä, joka on aivan käsittämätöntä, kun ottaa huomioon kuinka kyrvästä ne ovatkaan, KAIKKI! Ne ovat sellaisia saatanan Narnia-tyyppisiä lastenleffoja ja en ihmettele jos lapset tykkäävät mutta jos kriitikot kehuvat, niin... en keksi sanoja...

24:ssa on aina yllättävä juoni. Kuinkahan monta pahista CTU:n riveissäkin ollut?

http://www.deadlinehollywooddaily.com/urgent-peter-jackson-jackson-will-executive-produce-hobbit/

Juuri kun ehditte Hobitin perään haikailemaan niin uutista pukkaa.

"The two Hobbit films – The Hobbit and its sequel – have long been stalled. Now they are scheduled to be shot simultaneously, with pre-production beginning as soon as possible. Principal photography is tentatively set for a 2009 start, with the intention of releasing The Hobbit in 2010 and its sequel the following year, in 2011."