Tulipa itsekin haettua Gamestopista 50 euron lahjakortti, ei tällä kertaa löytynyt kuin kolme peliä vaihdettavaksi listalta.. Meinasin Tomb Raiderin napata 20 euron välirahalla mukaan mutta päätin vielä odottaa viikon lopulle kun ei oikein kärsi tenttiviikolla pelailla. Perjantaina sitten...
Niin ja vaihtoon siis meni Uncharted 3, LA Noire ja Need for Speed: The Run.
Maraton viikon päästä. Hieman hirvittää vaikka valmistautuminen on mennyt melko hyvin. Vähän oli polven kanssa ongelmia aiemmin keväällä mikä teki pienen tauon valmistautumiseen. Silti, tätä on odotettu kuukausikaupalla. Aiemmin tavoite oli neljän tunnin alittaminen mutta 4.30 olisi jo aivan erinomainen saavutus kun vielä reilu vuosi sitten kympinkin juokseminen tuntui lähes mahdottomalta. Ja jos nyt katsoo vaikkapa sinne vuoden taakse niin pelkkä maratonin läpäisy on hieno juttu, nälkä vaan kasvaa syödessä kun kehitys on ollut varsin mukavaa. Ehkä vuoden päästä lähdetään sitten tavoittelemaan kolmosella alkavaa aikaa.
Videopelidivarin ja itellan toimintaan ei voi olla kovin tyytyväinen nyt. Tilasin 22.11 Need for Speed: The Runin Limited Editionina. Toimitusaika 2-4 päivää. 23. päivä vpd lähetti pelin. Posti kusi hommat jossakin välissä. Ilmoitin torstaina että mennyt jo kymmenen arkipäivää lähetyksestä ja vpd lähetti uuden pelin tulemaan. Tänään se sitten saapui. Harmi vaan että kyseessä oli ihan karvalakkiversio eikä tilaamani LE. Ei ole mikään järin suuri menetys toki, parista autosta ja tehtävästä vaan kyse. Olisi se silti kiva saada sitä mitä tilaa siinä ajassa kun on luvattu.
Itsekin odotan innolla. Kaikki ps2:n ssx:t on pelattu puhki, varsinkin SSX3:n pelikellossa lienee satoja tunteja.. Trailerit näyttää pirun hyvältä ja näköjään vanhat hahmotkin ovat mukana. Julkaisupäiväksi menee hankintaan tämä.
Kyllä se Rosberg suomalainen on. Isä on suomalainen ja taskusta löytyy Suomen passi. Siitä ei pääse mihinkään vaikka hän Saksaa edustaakin. Melkein tekisi mieli todeta sama kuin mitä Oskari Saari viljelee välillä selostuksissaan: "Nico on suomalainen silloin kun hän taistelee voitosta."
Vettelin miellän sellaiseksi Suomen "lähettilääksi", vähän samalla tavalla kuin esimerkiksi Conan O'Brien on.
Ongelmahan oli Lotus-Renaultilla tänä vuonna se että autossa oli erikoinen pakoputkiratkaisu jonka myötä auton kehittämisessä oli ongelmia. Petrov ainakin sanoi että autoon ei ole tullut mitään suurta uudistusta alkukauden jälkeen ja sen takia he putosivat kauas kevään suorituskyvystä. Tämä "eteenpäin" puhaltava ratkaisu johti myös siihen että joillakin radoilla auto oli aivan luokaton, taisi Singapore olla kyseessä jossa kamppailivat lähinnä Team Lotusta vastaan..
Oma veikkaukseni Kimin tallikaveriksi on Romain Grosjean. Pitkin kautta ollut huhuja että ensi kaudella nähtäisiin ranskalainen taas ratissa. Petroviakin pidän todennäköisempänä kuin Sennaa. Senna ollut kyllä suuri pettymys F1-urallaan, ei voi ymmärtää miksi Heidfeld sai potkut tämän tieltä...
Vice Cityä ja San Andreasta jaksoi hakata ihan kiitettävästi mutta IV oli kyllä iso pettymys, siihen kyllästyi todella nopeasti. Toivottavasti tämä V olisi nyt askel parempaan, potentiaaliahan on vaikka mihin.
Onhan se totta että eihän tuosta haastetta kovin kauaa irtoa. Tässä on tullut kuitenkin viime kuukaudet treenattua ihan kotona käsipainoilla kun lähimmälle edulliselle salille on matkaa turhan paljon. Kotona treenatessa kahvakuula on hyvä lisä. Vuodenvaihteessa olisi toivottavasti muutto edessä taas pk-seudulle niin sitten voikin jatkaa salilla käyntiä. Kun siellä viimeksi asui niin treenattua tuli kolme kertaa viikossa. Ravintopuoli vaan oli niin vituillaan että kehitys oli säälittävän heikkoa. Nyt muutamassa viikossa tullut parempaa tulosta kuin ennen tuli vuodessa.
Tulipa hankittua tänään kahvakuula. Kerran aikaisemmin olen kokeillut ja yllätyin positiivisesti siitä kuinka tehokasta se oli. Mukavaa vaihtelua normitreeniin.
Eli siis tänään GT5:seen sisään kirjautuneet jäsenet saava itselleen Red Bull X2010 S.Vettel: in ja kaikille on avattu uusi seasonal eventti. Lisää tietoa linkistä.
Seasonal Event on varsin helppo ja palkintorahaa tulee mukavat 5 miljoonaa mikäli tekee kulta-ajan. Ihan mukava bonus.
Jännittävä kisa oli taas, harmi vaan että DRS oli enemmän kilvanajon esteenä, nyt tuli ohituksia vähän liiankin helposti. Kenties DRS-alue ensi vuonna pääsuoralle ja ohituspaikka La Sourceen? Buttonilta ja Schumilta hienot nousut, Sutil ajoi myös hienosti seitsemänneksi.
Saa nähdä mitä Monza tarjoaa, voisin melkein veikata että Mercedes on kovaa valuuttaa, radalla ainakin riittää suoraa. Olisi se hienoa nähdä Kerpenin rehtori vielä kerran palkintopallilla. Red Bull taitaakin olla vähän altavastaaja, ainakin sellainen mielikuva on että Ferrari ja McLaren ovat vähän parempia suorilla..
Mustakari vaan ei erota Red Bullia Sauberista. Kokemusta on valtavasti mutta ei se kyllä näy(vai kuulu?) lähetyksissä yhtään. Maikkarin selostus on aivan kammottavaa.
Saarikin töhöilee selostamossa melkein koko ajan mutta on sentään silloin vähän skarpimpi kun kopissa on Mustakarin sijaan Salo.
Ei ole todellista, juuri pari viikkoa sitten ostin rock bandin 50 eurolla enkä vielä ehtinyt edes pahemmin pelailemaan. No, ei tuo nyt silloinkaan kallis ollut mutta kyllähän sitä halvimman mielellään olisi ostanut.
Green Day Rock Band 55e ja Mirrors Edge 10e Gamestopista. Pisti vähän ekan kohdalla harmittamaan etten tajunnut ennakkovarata ja vaihtaa paria peliä samalla, olisi maksanut vain euron siinä tapauksessa. Pleikkarille molemmat.
Petteri Nokelainen ja Teemu Laakso olisi saanut olla mukana. Nyt tuolla on Santala/Hahl/Hytönen-porukka josta kaksi ekaa olisi voinut kylmästi pudottaa pois. Pakistosta Puistola on myös vähän wtf-osastoa. 31v ja maajoukkueessa debytoiva, ei nyt sentään niin hyvä ole ollut. Maalivahdeista olisin valinnut kolmosveskaksi Säterin vaikka ihan samahan se on vaikka siinä pestissä olisi itse nuuskajuti.
Muuten kyllä mielenkiintoisin joukkue vuosiin. En ihmettelisi vaikka tällä mentäisiin ns. päätyyn asti, joskin Venäjällä on niin huikea joukkue jälleen kerran että pieni ihme saa tapahtua jos näin käy. Kanadalla taas sama tilanne kuin Suomella, olympiajoukkueesta ei taida olla kuin yksi äijä mukana ja muuten melkoinen junnujoukkue kasassa.
Heitetään tähän veikkaus että mestaruuden vie Venäjä, hopealle Suomi ja Kanadalle pronssia. Valko-Venäjä ja Latvia tulevat kiusaamaan isompiaan rankasti ja Saksa voi kaataa useammankin "suurista" maista, toivottavasti ei leijonia.
Kyllä mä tykkään Jimmy Falloninkin Late Nightista, toisaalta Jimmy Kimmelkin iskee että voi olla katsojassa vika. Oli melko hervoton tämä pätkä kun oli noita Robert Pattinson is bothered -pätkiä ennenkin katsonut. http://www.youtube.com/watch?v=e5PAoq73LyY
Kävikö muut lautalaiset olutfestivaaleilla tänä vuonna? Itse tuli pari tuntia vietettyä tuolla, en tosin kovin montaa olutta juonut kun budjetti ei sitä sallinut. Suomen vahvin olut Everfrost tuli kuitenkin testattua ja olihan se herkkua, hinta vaan oli älytön. Muita testattuja oli Lammin Sahti, Salitosin tequila-versio ja uskomattomalta kuulostava b-shake, olutlimonadi. Viimeinen oli kyllä ihan mehua kuten kolmesta prosentista kykeni päättelemäänkin. Paljon kiinnostavia oluita täytyi jättää väliin mutta kyllähän näitä festivaaleja riittää.
Buemilla mukavasti toimintaa tänä aamuna, oli kyllä vakavan onnettomuuden ainekset tuossa. Ja mielihyvää tuotti kun näki Ferrarin motin sylkevän taas savut pihalle.
Jouluoluiden ulkopuolelta tuli myös löydettyä yksi uusi suosikki, nimittäin skotti Innis & Gunn Original oli todella hyvää. Ei hirvittävän vahva, vaan pehmeä ja makea olematta kuitenkaan makeudeltaan päällekäyvä. Toffeen maun ja tammisuuden havaitsin ensin katsomatta etikettiä, sitten kun oikeaan suuntaan ohjattiin niin vaniljaakin löytyi.
Toi on ihan kelpo olut, varsinkin se rommiversio erottui edukseen. Sitä ei vissiin enää alkosta saa, mutta varmaan alan pubeista edelleen.
Alkossa törmäsin tähän tänään. Oli merkitty uutuudeksi. En osaa sanoa onko parempaa kuin original, mutta kyllä tämäkin maistuu. Viime aikoina jäänyt oluen juonti kyllä lähes täysin, Heinekenia ostin laivalta lavan ja tölkki tai pari tulee välillä otettua. Eiköhän tässä taas kohta innostu.