Elden Ring pamahti läpi tänään, pelikellon näyttäen n. 130 tuntia. Fiilikset ovat aikalailla samat, kuin mitä tänne langalle jo aiemmin postailtu, paitsi että tunti tunnilta loppuun asti varmistui se fakta, että Elden Ring on yksi parhaista videopeleistä koskaan luotu. Jopa enemmän kuin videopeli, se tuntui henkiseltä matkalta; sielunruokaa joka elementiltään. Kylmät väreet eivät ota loppuakseen.
Vaikea kuvitella miten Miyazaki tästä enää paremmaksi pistää, vaikka niin sitä on tullut ajateltua jokaisen aiemman merkkiteoksen kohdalla. Todellista neroutta.
Itse en ole kokenut noita ash summoneja mitenkään suuresti peliä helpottaviksi. Godrick meni lopulta alas "soolona" paremmin, koska summonin aggro häiritsi iskujen arvioinnissa ja oman hahmon asemoinnissa. Rennalassa auttoi ehkä hieman paremmin, koska sillä sai vastata hyvin.
Usein summonit kuitenkin kuolevat parin pomon heittämän megaiskun jälkeen, joten koen että likaisimman työn saa silti itse tehdä lopulta. Katakombien ja muiden alueiden pikkupomojen kohdalla kyllä helpottavat huomattavasti.
Mutta joo, voisi tämän aika helposti jo nyt heittää sinne omiin top 3 peleihin ikinä. Alueet ja pelisuunnittelu vain paranevat mitä pidemmälle pääsee. Kokoajan jotain uutta ja haastavaa joka kulman takana. Käsittämätön saavutus Fromilta ja todellinen mestariteos videopelien saralla.
Tuli tuossa miltei 12 tuntia putkeen pelattua. Ei vaan malta laskea alas ohjainta. Elden Ring on täydellisyyteen hiottu seikkailupeli, jossa tutkimisen ja löytämisen riemu on vailla vertaansa. Jokainen alue huokuu äärimmäistä tunnelmaa ja kauneutta. Mikään alue ei tunnu turhalta tai tyhjältä filleriltä, vaan kaikkialle minne eksyykään löytää varmasti jotain hyödyllistä tai mielenkiintoista.
Pelaajalle annettu vapaus heti alussa ei tunnu tuntevan rajoja. Aluksi luulin, että ensimmäisen kartanpalan löydettyä joutuisi pelaamaan vain esiintulleella alueella, mutta kun olin alueen tutkitun läpikotaisin, ja Godrick ei vaan mennyt alas toisessa vaiheessa sitten millään, lähdin tutkiskelemaan, että voisiko tosiaan tuonne merkitsemättömälle mustalle alueelle laajentaa pelialuetta jo nyt? No, onneksi pystyi ja pikkuhiljaa hahmolle kertyy parempia kykyjä ja päivitettyjä varusteita. Jouduin jopa jonkun ihme ansa teleporttiarkun kautta kuumottavaan kristalliluolaan ötököineen, josta hengissä pois päästyäni katsoin karttaa, ja olinkin yllättäen hyvin kaukana alkupään vehreän jylhistä maisemista, jossain mielisairaassa taikasuossa näkymättömine taikureineen. Siirtyminen ei onnistunut ennenkuin löysi ensimmäisen gracen kyseiseltä alueelta, joten paskat housussa joutui juoksemaan toinen toistaan ahdistavamman luonnonoikun ohi, kunnes kultainen armo mahdollisti "kotiinpaluun". Mahtava fiilis.
Itsellä tosiaan PC-versio tulilla, eikä oikeastaa mitään kauhean häiritseviä ongelmia frameraten suhteen, 60fps suurimmalta osin ajasta. Dippailee kyllä aika ajoin jopa sinne 20 maille, mutta harvoin. Pelaan high asetuksilla, eli toisiksi näyttävämmällä. Voisi ehkä testimielessä kokeilla alempia, että muuttuuko tasaisemmaksi. Mutta tosiaan vaikuttaa jälleen huonosti optimoidulta. Ehkä patcheja sitten tulevaisuudessa.
Ennakkotilattu Steamista ladattavaksi perjantaille, ja päivä pyydetty töistä vapaaksi. Milloinkohan viimeksi olen pyhittänyt millekään pelille koko viikonlopun, että saa syventyä rauhassa ensimmäisten joukossa tähän takuuvarmaan mestariteokseen.
Tuon iskujen recoilin saa katoamaan Steady Body charmilla, jonka voi ostaa jo suht alussa peliä charmikauppiaalta. Hahmo alkaa mielestäni tuntumaan sulavalta viimeistään seinähyppykyvyn saatua, suht alussa peliä sekin.
Tunnelmaltaan peli pysyy melko samanlaisena, mutta menee ehkä vielä synkempään ja kryptisempään suuntaan loppuakohden. Kuitenkin pelin loresta kiinnostuneet saavat laittaa palaset paikalleen aika itsenäisesti, sillä kerronta on pitkälti visuaalista ja dialogi viittailevaa.
-Aluksi luulin, että valinta olisi tiukka Metroidin ja Metal Gearin välillä, mutta lopulta aika kevyesti kallistuin jälkimmäisen puoleen. Edelleen yksi parhaimpia videopelikipaleita, mitä on tehty. Olisi helppo lokeroida Snake Eater vain juustoiseksi Bond -parodiaksi, mitä se osittain kyllä onkin. Mutta kaiken ironian alta kumpuaa silti vahva fiilis ja intohimo. Biisin olisi myös helposti voinut pilata liiallisella sovittamisella, mutta lopullinen, suhteellisen vaatimaton äänimaailma säilyttää nyanssit ja nostaa ydinfiiliksen etusijalle. Täyttä rautaa.
Bully - Walking Theme Metroid Prime - Underwater Frigate -Bully on kävellyt varman oloisesti monen yli tässä kisassa biisillään, mutta nyt kyllä tyssää dallailu. Metroidin biisi on täydellistä tunnelmointia ja erittäin taitavasti tehty elektronisen musiikin teos.
Jep, Outridersia pelattu ja koukkuun jääty. Osuu juuri siihen makuhermoon, mitä Destinyn piti olla, eli "Diablo with guns", paitsi että tämä pelittää vähänkuin Gears of War with loots. Ei mitään openworld shared event roskaa, vaan rehellistä areenamättöä munakkaalla gameplaylla ja koukuttavalla hahmorakentelulla. Alueet alkavat suht kapeilla ja lineaarisilla poluilla, mutta laajenevat massiivisiksi myöhemmin, ja tutkiskelu palkitaan. Tarina on myös genrelleen epätyypillisesti oikeasti mielenkiintoinen. Yksin pelaillessa on oikein mukavaa sekin, mutta kahden hyvän kaverin kanssa pääsee kunnolla oikeuksiinsa, eikä olla vielä edes endgame -kontenttia päästy jyystämään.
Tuntuu jotenkin freessiltä pelata uutta IP:tä 2020-luvulla, joka ei ole games as service -painotteinen. Ei mikromaksuja tai season passeja; ostat pelin kerran ja kaikki kontentti on sinun.
Launchissa oli paljon serveriongelmia ja onhan peli paikoittain vähän buginen. Omalle kohdalle ei ole mitään järkyttävää tapahtunut toistaiseksi, ja pari korjailu-patchia onkin jo ehtinyt tulla. Kasvukivuista huolimatta ei voi muuta kuin suositella. Yksi kovimmista vähään aikaan.
Jos Undertalen post-moderni kerronta yhdistettynä psykedeeliseen rytmipeliin herättää mielenkiintoa, niin kannattaa tsekata Everhood. Heittämällä yksi päräyttävimpiä kokemuksia videopelien saralla vähään aikaan. Kyseinen kappale ehkä jopa hieman poikkeava pelin yleisestä soundista, mutta meno siinä sen verta kova, että ansaitsee edustaa tälläkertaa.
Nyt kun viime kuussa sai Hollow Knighting ladattua ilmaiseksi pleikkarille päätin aloittaa toisen läpipeluukertani. Olin alunperin epäileväinen että iso osa pelin viehätystä katoaisi uusintakierroksella, mutta oikeastaan päinvastoin nyt vasta pystyy kunnolla arvostamaan kokonaisuudessa pelin estetiikkaa, suunnitttelua ja pelattavutta. Olen tänne jo itse aikoinani hehkuttanut peliä, ja tuo zoukan arvostelunkin voisi olla yhtälailla omasta suustani.
En täysin ymmärrä kritiikkiä siitä, että peli olisi ympäristöiltään liian samanlaista. Jokaisella alueella on oma ”väri”, tarina ja tunnelma, joskin ne avautuvat ehkä vasta kunnolla koluamalla jokaisen nurkan ötököiden ja salaisuuksien myötä. Peli antaa myös suht alussa melko vapaat kädet etenemiselle, joten maailma voi tuntua turhan monisyiseltä ja labyrintttimaiselta. Varsinkin Deepnest voi olla monelle liikaa kymmenien mahdollisten reittien, vittumaisten vihujen ja kartan epäselvyyden takia, mikä on kuitenkin tarkoituksellista alueen fiiliksen kannalta.
Koin itsekin ekalla peluukerralla ajoittain ”päämäärättömyyttä” ja välillä pelin jatkaminen tuntui hyvin työläältä. Tämä johtuu kuitenkin mielestäni pelin antamasta vapaudesta ja siitä, että pelin lore jää hyvinkin pitkälti pelaajan mielikuvituksen varaan, eikä välttämättä ennen ekaa läpipeluuta ole niin merkityksellinen pirstaileisuutensa vuoksi. Hollow Knight kuitenkin palkitsee jatkamista ja etenemistä, jokaisessa nurkassa on aina jotain löydettävää ja koettavaa. Kaikki markkerit tosiaan kannattaa ostaa, että kartasta saa selkeämmän.
Itse en tällä toisella peluukerralla edes ostanut sitä kompassia, joka näyttää oman sijainnin kartalla, vaan suunnistan pelkän alueiden muistamisen ja markkereiden avulla. Ei se kenttäsuunnittelu niin harmaata massaa voi olla, jos muistaa 2 vuoden jälkeen aikalailla miten mikäkin alue muodostuu ja pitää sisällään.
Jos aiemmin meni tuhansia euroja yksinpeleihin, niin nyt menee tuhansia tunteja moninpeleihin.
Tämä on itsellenikin tilanne nykyisessä sukupolvessa. Moninpelejä netin välityksellä kavereiden kanssa ja ilman on tultu pelattua huomattavasti enemmän, kuin aiemmin yksinpelejä. Tähän on miltein yksinään syypää Overwatch. Ei ole varmaan yhtäkään peliä, johon olisin uppoutunut usean vuoden ajaksi, ja joka vieläkin jaksaa koukuttaa, oikeastaan yhä vain enemmän. Yhdistelmä strategisia MOBA-elementtejä sekä ääritiukkoja fps-mekaniikkoja takaa, että kehityskatto on miltein rajaton.
Peli jakaa kyllä aika vahvasti mielipiteet, vaikka tuntuu että monet negatiivisemmat äänet tulevat henkilöiltä, jotka eivät oikeasti ymmärrä miten peliä kuuluu edes pelata, vaan ovat jossain CoD deathmatch -tunnelivisiossa jatkuvasti. Viimeaikoina kuitenkin tuntunut, että kaikki pahimmat Jonnet ovat poistuneet muihin peleihin, ja yhteisö oikeasti osaa pelata peliä suurimman osan ajasta. Blizzardin balanssointi on kyllä ajoittain kyseenalaista, vaikka on pieni ihme, että ovat saaneet näinkin monimutkaisen pelin edes jotenkin tasaiseen tilaan hahmojen suhteen. Mikään hahmo ei yksinään ole broken tai alitehokas, vaikka korkeammilla rankeilla hahmojen combottamiselle löytyy aina jokin meta, jota voi täydellisellä tiimtyöskentelyllä ja peliosaamisella hyödyntää.
Toinen moninpelikoukku on ollut Destiny 2, vaikkakin monta kertaa vähemmillä tunnella. Silti aina palatessa pelin ääreen sen maailma ja gameplay loop imevät sisäänsä.
Yksinpeleistä Bloodborne, Hollow Knight, Persona 5 ja Resident Evil 7 ovat jääneet parhaiten mieleen. Kaikki mestariteoksia, joihin tulee varmasti aina palattua fiilistelemään.
Hyvin vähän siis on tullut tässä sukupolvessa mitään uutta pelattua, mutta on tuntunut ainakin siltä, että laatu on ehdottomasti korvannut määrän.
SotC remake oli kyllä pelimekaniikaltaan täysin uskollinen alkuperäiselle. Kaikki ennestään selkärankaan syöpyneet mekaniikat toimivat sulavasti, eikä missään vaiheessa tuntunut pienintäkään epämukavuutta rutiininomaisessa etenemisessä, joten luotto Bluepointiin Demon’s Soulsin kanssa on vahva.
Epäaktiivisuus on tosiaan omalla kohdallanikin johtunut pelaamisen vähentymisestä/suppeutumisesta, mutta paljon on ollut hinkua laittaa fiilistelyjä niistä harvoista peleistä, mitä vielä tulee pelattua, jos vaan saisi aikaiseksi. Täytyy kyllä antaa propsit epille, Partajeesukselle ja Scarfille inspiroivista ja intohimoisista postauksista, jotka ovat pitäneet epäilemättä lautaa elossa.
Deltarune - Field of Hopes and Dreams Persona 5 - Beneath The Mask -Ei, ei vielä. Molemmilla on vielä niin paljon annettavaa tähän kisaan. Molemmat jaetulla 1. sijalla omalla henkilökohtaisella listallani. Deltarunen valitsen tälläkertaa voittajaksi, sillä se yhä enemmän ja enemmän vaan vie sydämeni mukanaan toivon ja unten laitumille.
Hollow Knight - Resting Grounds Cave Story - Wind Fortress -En saa Wind Fortressista edelleenkään kauheasti irti, ei liikuta oikein mihinkään suuntaan. Resting Grounds taasen, vaikkei mikään maailman omaperäisin kappale olekaan, kolahtaa tunnelmaltaan.
Persona 5 - Beneath The Mask Final Fantasy VII - Anxious Heart -Ehkäpä isoin ongelma Anxious Heartin kohdalla on se, että siitä huokuu hyvinkin paljon samoja fiiliksiä, mitä jo FF6:den soundtrackilta löytyy, joka on itselleni tärkeämpi peli (myös musiikillisesti). Ei siis huono biisi lainkaan, mutta tästä parista Persona vie voiton. Beneath the Mask on yhtiä lemppari videopelibiisejä vähään aikaan.
Assassin's Creed II - Ezio's Family Dragon Slayer: The Legend of Heroes II - Ending 2 -Tykkään Ezio's Familysta yllättävän paljon. Aluksi hieman geneeriseltä kuulostava eeppistely kätkee alleen hienovaraista fiilistelyä ja dynaamisuutta. Dragon Slayer teki alustavasti vaikutuksen, mutta kisassa on paljon iskevämpiäkin kipaleita. Ei sillä, että DS huono olisi, päinvastoin, varsinkin teknisessä mielessä.
Axiom Verge - The Axiom (Title Screen) Dragon's Dogma - Into Free -No voi perhana kun osui kaksi näin loistavaa kipaletta heti alkuun vastakkain. Molemmat finalistikamaa mielestäni. Molemmat aiheuttavat selkärankaa kutkuttavia väreitä, mutta Into Free näistä enemmän tälläkertaa.
Näytä kirjoitukset
Milloinkohan viimeksi olen pyhittänyt millekään pelille koko viikonlopun, että saa syventyä rauhassa ensimmäisten joukossa tähän takuuvarmaan mestariteokseen. 
Esim. U:lla, joka on Masalassa 15.15?
Juustoineen kaikkineen.