Katsottava alkoi käydä vähiin ja koska tässä kuussa ei juurikaan pelijulkaisuilla juhlita, päätin sitten satsata kunnolla muualle ja ostin Sherlock Holmes - The Complete Collectionin (16 levyä, Holmesina Jeremy Brett) reilulla 40 eurolla Playtraden kautta.
Esimerkiksi PS Storessa on myyty PSP-pelejä jo kauan samanlaisilla riistohinnoilla.
Ei kaikkia kuitenkaan. Joitain voi saada niinkin halvalla kuin 6€, keskimäärin ovat sen 19€. Emmää tiiä onko tuo ny sitten riistohinnoittelua, kun jostain pikkupeleistä saa maksaa sen 10-15€. Tietty nuo saa aina halvemmalla brittikaupoista, mutta hinta tai materialismi eivät ole kaikille niin hirveän tärkeitä asioita.
Tämän syksyn ainoaksi shootteriksi mulle taitaa jäädä Borderlands, sekin lähinnä häk 'n släshmäisen luonteensa takia. Modern Warfare 2 ei edelleenkään kiinnosta tippaakaan, mutta sisäinen lootti-huoruuteni sai minut kiinnostumaan Borderlandsista, sen FPS-pelityylistä huolimatta. Löydettävissä on periaatteessa miljoonia erilaisia aseita ja mielettömästi muutakin tavaraa, joten ei voi valittaa. Nyt oikeastaan odotan enään vain kommentteja viimeistellystä pelistä. Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että aikalailla kaikki on tämän pelin suhteen kohdillaan, mutta eihän sitä ikinä tiedä mitä mörköjä pelistä löytyy kun siihen uppoutuu vähän enemmän.
Tämä traileri sen oikeastaan teki, aikaisemmin en ollut edes kiinnittänyt minkäänlaista huomiota siihen, mutta tuo letkeä mäiske, traileriin hyvin sopiva musiikki ja kuiva huumori iskivät meigäläiseen melekosen kovasti:
PS2-taaksepäinyhteensopivuuden palaaminen PS3:lle näyttää taas uusimpien huhujen jälkeen olevan askeleen lähempänä todellisuutta. Joku oli löytänyt nimittäin Sonyn Japanissa 30.7 hankkiman patentin, jossa kuvaillaan PS2:n Graphics Synthesizerin emulointia Cell + RSX -kombolla. Nykyisellään Sonyllä näyttäisi olevan ratkaisu sekä PS2:n CPU:n (Emotion Enginen) että myös GPU:n emuloimiseen PS3:lla, joten lienee mahdollisesti vain ajan kysymys (Gamescom 19.8? Believe) milloin tuo paljastetaan.
Tietty tuo ei vielä takaa sitä, että läheskään kaikki PS2:n pelit toimisivat niin hyvin, että niitä kehtais pelatakin. But it's a start.
Joo, minäkin kävin katselemassa Puoliverisen prinssin. Paras Potteri-filmatisointi tähän mennessä. Kyllähän tuostakin jätettiin tosiaan jotain melko tärkeitäkin juttuja pois, mikä ei kuitenkaan yllättäen enää haitannut niin paljoa kuin ennen. Melko paljon oltiin myös tehty asioita eri tavalla kuin kirjassa ja taisi siinä olla kohtauksia, joita ei löydy edes kirjasta. Tällä kertaa nuo eivät kuitenkaan ärsyttäneet samalla tavalla kuin aikaisemmin, kun tärkeitä kohtauksia mentiin pilaamaan muokkaamalla niitä erilaiseksi. Koko elokuva vain toimi ja 2,5 tuntia meni kuin siivillä leffaa katsoessa.
Oli tosiaan eka Potter-leffa, josta pidin todella paljon ilman mitään sen suurempia valituksen aiheita (muuta kuin tuo Sharkienkin mainitsema kiirehtiminen). Parannettavaa toki löytyy (Radcliffe näyttää edelleen välillä siltä kuin olisi joko niellyt seipään tai tunkenut sen ruumiiseensa jonkin toisen reiän kautta), mutta Half Blood Princen jälkeen odotan ihan oikeasti Deathly Hallowsia. Ekan ja tokan leffan jälkeen mua ei oikeasti kiinnostanut mennä katsomaan kolmatta ja neljättä osaa. Kolmannen katsoin vasta DVD:llä ehkä vuosi sitten enkä ole vieläkään nähnyt neljättä osaa. Viides osa oli kuitenkin niin huima parannus aikaisemmista, että tämän uusimman kehtasin jopa käydä katsomassa täysihintaisena leffateatterissa.
Jos nyt jotain vikisemisen aihetta pitäisi löytää, niin teinien rakkauselämään uppouduttiin ehkä vähän liikaakin, vaikka siihen liittyen olikin monia ihan hyviä surullisia sekä hauskoja kohtauksia. Loppui myös töksähtäen, 5-10 lisäminuuttia olisi ollut tarpeen, jotta asiat oltaisiin saatettu kunnolla päätökseen. Nyt jäi vielä monia asioita sanomatta leffan lopussa, jotka ainakin kirjassa valmistelivat jonkin verran paremmin viimeiseen osaan.
Lainaus
se hämähäkin kuolema, 10 sekunttia ennen sitä hihiteltiin kun Harry on pöhinäpäissään ja nyt pitäisi jo parkua jonkun hämähäkin perään joka ei ole ennen edes elokuvassa näkynyt..
Eihän tuon ollut tarkoituskaan saada kyyneltä silmäkulmaan. Hämäkäk nähtiin Chamber of Secretissä, joten tuo oli vain mukava viittaus sen tapahtumiin ja myös osoitti kuinka Voldemortin kätöset ulottavat kuolettavat sormensa myös muihinkin kuin ihmishahmoihin. Slaughter-fest alkaa siis jo kuudennessa osassa, vaikka pääseekin vauhtiin vasta Deathly Hallowsissa. Tuskin elokuvantekijätkään hakivat tuolta kohtaukselta mitään lievää haikeutta suurempaa tunnetta, sekin lähinnä Hagridin kannalta, joka menetti yhden vanhimmista "ystävistään."
Lainaus
Draco Malfoyn haahuilukohtaukset olivat myös päälleliimattuja ja mukana varmasti lähinnä sen takia, että Draco on pakko sisällyttää tähänkin leffaan.
Öööhhh... Dracohan on mitä keskeisimmässä osassa Puoliverisessä prinssissä ja mielestäni Dracon osuus oltiin tehty erinomaisesti. Dracosta paljastuu ensimmäistä kertaa vähän inhimillisempikin puoli eikä hän ole vain se sama vittumainen runkkari, joka hän on ollut aikalailla kaikissa aikaisemmissa osissa. Kirjakinhan tosiaan alkaa pitkähköllä kohtauksella, jossa viitataan koko ajan Dracon salaperäiseen "tehtävään", jonka hän on saanut Voldemortilta. Muistaakseni kirjassa tuota sai tosin arvuutella paljon kauemmin, ellei jopa ihan loppuun asti (pitäis lukea kirja uudestaan, yksityiskohdat ovat jo alkaneet unehtua). Siinä mielessä elokuva tosiaan epäonnistuu. Näytetään liian selvästi mitä Draco puuhailee.
Heh, Bayonetta yllättää jälleen asevalinnoillaan. Tällä kertaa kuitenkin ehkä vähän hienostuneempaa kuin mielettömät rocket launcherit sidottuna kaikkiin raajoihin.
Kyllä, luistimet. Jos jo tässä vaiheessa paljastetaan noinkin outoja aseita, mitäköhän omituisuuksia jää pelaajien löydettäväksi lopullisessa pelissä? Toivottavasti eivät aivan kaikkia aseita kuitenkaan paljastaisi ennen pelin julkaisua.
Eyegasm HD Fury Mielettömästi laatua ja cooleinta silmäorgasmikarkkia ikinä, ja hintaakin vain kymmenen euroa.
Ja ostin myös Shatterin kuudella eurolla, ekan pelikerran perusteella varsin erinomainen ja jopa jossain määrin omaperäinen Breakout-variaatio. Tääkin näyttää tosi nätiltä HD-ruudulla ja musiikit on ihan hemmetin jees, todella onnistunut audiovisuaalinen kokonaisuus.
Kait sitä jonkun asiointipaikan vois laittaa lähemmäs keskustaa yksityisille asiakkaille, etenkin kun Oulun tullin läheisyydessä toimivat satamat toimivat aikalailla (metsä)teollisuuden tarpeita tyydyttäen. Ei sitä kautta tietääkseni tuoda mitään normaaleja postikuljetuksia. Tavara viedään ihan maateitse sinne.
Oulu ja jossain hevon vitussa kaukana kaikesta sivistyksestä ja julkisten kulkuneuvojen reiteistä sijaitseva Oulun tulli. Ei sinne oikeasti pääse mitenkään järkevästi ja kun en omista autoa saatika sitte edes ajokorttia, niin johan on huhhahhei. Jaksaahan sinne toki pyöräillä, mutta sieltä pois pääseminen vähänkään isomman laatikon kanssa onkin sitten jo vähän vaikeampaa ja vittumaisempaa.
Eikö ois vähän helpompaa sijoittaa tuotakin laitosta vähän lähemmäs keskustaa?
Metroid Prime 3: Corruption Wiille ja Pikmin 2:n GC-versio tarjolla, molemmat erinomaisessa kunnossa ja Pikmini on originaali julkaisu, ei mikään Greatest Hits tms. MP3 15€ (sis. pk), Pikmin 2 20€ (sis. pk).
Phantom Hourglass... :\ Alkuun vaikutti ihan lupaavalta, mutta sitten alkoi alamäki.
+kyllähän tää on monella tapaa laadukas ja hiottu peli +muistiinpanojen kirjoittelu karttaan on oikeasti ihan toimiva idea -Ocean King's Temple on NIIN syvältä. Huonoin idea ikinä Zeldoissa -kontrollit on perseestä. Liikkuminen onnistuu ihan ok ja bumeranginkin heittely on ihan kätsysti tehty, mutta muuten kaipaan koko ajan mahdollisuutta pelata ristiohjaimella. Styluksella sohiminen ei vain tunnu niin tarkalta ja jämäkältä kuin normaalit kontrollit -seilaaminen, hohhoijaa. Vaikka se kävi ajoittain tylsäksi myös Wind Wakerissa, niin tämän automatisoitu matkaaminen kyllästyttää heti. Onneksi välimatkat eivät ole yhtä pitkiä kuin Wind Wakerissa. -helppo kuin mikä. Yhtääkään puzzlea ei ole tarvinnut jäädä miettimään ja lopparit on menneet läpi ongelmitta ilman punaista litkuakin. Kaikenlainen seikkailun meininki puuttuu, kun pelaajaa pidetään alusta asti kädestä kiinni.
Huonoin käsikonsoli-Zelda. Ei missään nimessä huono peli, mutta ei kyllä ole lähelläkään samanlaista ajattoman klassikon statusta kuin melkein kaikki sitä edeltäneet Zeldat.
Edit: Little King's Story. Mitä luultavimmin Wiin GOTY, etenkin jos Metroid Prime Trilogyn kaltaiset uudelleenjulkaisut jätetään huomioitta. Eipä näyttäis olevan tulossa paljon parempaakaan loppuvuodesta (NSMB Wii, pfft). Mitä erinomaisin pikkupeli. Huokuu sellaista lämminhenkisyyttä, omaperäisyyttä ja laatua, jotka puuttuvat täysin Nintendon nykyisistä Wii Sportseista ja Fiteistä. Suosittelen jokaiselle, joka vielä omistaa Wiin. Pieniä ärsytyksen aiheita ovat hieman epätarkka "tähtäys" ja myös se, ettei mukana olevia työläisiä/sotilaita/yms. voi potkia tarpeeksi helposti pois komennuksestaan. Rakentelu voisi myös olla vähän monipuolisempaa kuin vain rahan keräämistä. Olis ollut hyvä jos olisi pitänyt kerätä erilaisia resursseja talojen rakentelua varten (puuta, kiviä yms.). Mutta kyllä tuo käy tällaisenaankin. Ei ole hinnallakaan pilattu, kun sen saa esim. TheHutistakin alle 20 eurolla.
Yamauchi kiusaa taas Gran Turismo -faneja varmistamalla jo toiseen otteeseen, että periaatteessa Gran Turismo 5 voitaisiin julkaista vaikka heti, mutta toisaalta sitä voidaan hioa myös loputtomiin. 2009 julkaisu on siis edelleen mahdollista, muttei täysin varmaa.
Edit: Heh, mitä vittua. Play-Asian hinnoittelu FTW!
Bayonetta Asia version = 50$, julkaisu January 2010 Bayonetta Japanese version = 80$, julkaisu lokakuussa 2009
Liekkö muilla importtausnettikaupoilla yhtä paskamaiset erot hinnoissa. Jos on, niin hei hei Bayonettan japsiversio, tervetuloa tammikuu 2010.
Viime aikoina ensi vuodelle on siirretty Mafia II, Bioshock 2, Max Payne 3, Bayonetta, MAG, Heavy Rain yms. Loppuvuoden piti olla yhtä ilotulitusta, nyt vaikuttaa jo paljon köyhemmältä, etenkin kun MW2 kiinnostaa tasan tämän verran ||. Katsotaankos vain, niin Activision saa jotenkin kustua EA:n Brütal Legendin julkaisun ja selkkausten takia senkin julkaisu venyy ensi vuoteen.
Noh, Gran Turismo 5:n joulukuisen julkaisuajankohdan ilmoittaminen pelastaisi paljon.
Ei tuohon itse tautiin välttämättä ole varsinaista lääkitystä, mutta ei se tarkoita sitä, että siihen sairastuessaan pitäisi vain maata kotona sängyssä ja toivoa parasta. Kyllä niitä oireita voi hoitaa, vaikkei niiden aiheuttajaan ole lääkettä.
InFamous oli myös ainakin demon perusteella ihan hirveätä huttua. Wee voiko mikään olla enää tylsempää kuin tylsä iso pelialue, harmaa väripaletti ja vielä kalju päähenkilö.
Tylsä pelialue? Tuskin. Parkouri on mukavaa hommaa. Aluksi voi olla vähän hakusessa kontrollit, mutta sitten kun niiden kanssa pääsee sinuiksi, kaupungissa on helvetin mukava juoksennella ympäriinsä. Loput whinetyksen aiheesi ovat täysin pinnallista paskaa. inFamouksen pelisuunnittelu on yksinkertaisesti erinomaista. Kaikki kolme kaupunginosaa ovat täydellisen kokoisia inFamouksen pelimekaniikalle ja voimienkin kanssa leikkiminen on hauskaa, kun tässä ei ole peruslyöntikomboa lukuun ottamatta mitään ennalta määrättyjä tapoja yhdistellä eri erikoisvoimia, vaan niiden kanssa voi leikkiä suht vapaasti.. Pelialuekin kehittyvät mukavasti sitä mukaan kun pelaaja etenee pelissä, saa uusia voimia ja kehittyy ihan pelin pelaamisessa.
Toki tuo moraali-juttu on todella mustavalkoinen, mutta ne valintatilanteet on kuitenkin tehty ihan hyvin. Vaikka ennen pelaamista päätin ensin pelata pahiksena, en lopulta kyennyt uhraamaan viattomia sivustakatsojia tai viemään nälkäkuoleman partaalla olevien ihmisten ruokia. Eivät ehkä ole muka-syvällisiä valintoja kuten jossain Mass Effectissä, mutta ihan toimivia silti.
Lainaus
Miksi kaikki hyvät Sonyn tasoloikkastudiot tekevät nykyään geneeristä toimintaa? (tämä ei ollut kysymys)
Henk. koht. mielipide on, että Prototype kuulostaa paljon paremmalta paperilla kuin käytännössä. Emmää tiiä, jotenkin on vaan niin ykstoikkosta touhua, ettei se jaksa innostaa. inFamous vaikuttais 7 tunnin pelailun jälkeen hoitavan kaiken vain niin paljon paremmin, vaikkei olekaan aivan niin överiksi vedettyä toimintaa. Mielipiteitä on kuitenkin monia, joten saattaahan tuo kolahtaa sinuun paremmin.
Yllättäen mun mielestä Prototypessä ei ollut hauskinta heitellä helikoptereita autoilla, vaan ihan vain liikkuminen ympäri kaupunkia ilman mitään sen kummempaa tavoitetta.
Lukekaa kommentit, ne on parempia kuin itse aloitusviesti:
Tää on hyvä
Lainaus
You are correct Rev Jim. I myself, when I was in my sinful state, have played this game.
"When I was in my sinful state."
Ja jatkuu
Lainaus
It is also popular for males to play female characters. That way they can seduce other male characters. Takes demon worship to a new level.
Viimeinen lausehan liittyy hirveästi sitä edeltävään juttuun.
Tämäkin on kyllä niin hyvä:
Lainaus
I should mention, it looks like a subliminal message to me, but in the picture I closed, do you see the flaming ring of fire? Those are called Oblivion Gates which are pathways to Hell. Just looking at that imagery of the ring makes me think of, well I don't want to be too graphic for this is a Christian message board, but put "flaming" and put "hole" together, and you will see what kind of agenda this is. Clearly, the homosexual lifestyle is a gateway to Hell, but unlike in this game, you can't come back from there once you go!
Oumaigaad mistä nää repii noita juttujansa.
Tuolla on sivukaupalla samanlaista juttua, viihdyttävää iltalukemista jos ei muuta. Piristää huonointakin päivää.
Yhdellä hahmolla jo 80 tuntia pelattuna, yhteensä kaikilla kolmella tämänhetkisellä oon pelannu yli 100h, eli onhan tuo ihan koukuttava peli... Konsolikäännöskin kontrolliensa osalta TODELLA onnistunut, varmaan parempi pelata kuin PC:llä. Tuolla 80 tunnin hahmolla olen päässyt vasta Gold-vaikeustasolle, sen jälkeen avautuu vielä Platinum ja vaikeimpana vielä joku helvetin Nieb, Neib, Noab tai mikä lie olikaan. Olikohan joku 55-60%:a tutkittuna maailmankartasta. Onhan tuo melko hiomaton paketti, mutta tuo on kaatunu mulla vasta kerran ja vain yksi tehtävä on jäänyt tekemättä pelin bugaamisen takia, eli ei ole epäpelattava. Vähän samaan tapaan kuin GTA:t sisältää kaikkia glitchejä ja bugeja, jotka ei kuitenkaan hirveästi haittaa pelaamista pitkällä tähtäimellä, niin samanlaista on tässäkin.
EDIT: Ai niin juu, BlazBlueta ei näillä näkymin ole tulossa PAL-versiona sitten ollenkaan. Kukakohan siitä 360-version aluelukituksesta sitten hyötyikään...? Tai no, eiköhän joku 505 Games julkaise sen täälläkin sitten joskus vuonna 2012, kun muu maailma pelaa BlazBlue Nonsense Subtitle vitosta.
Onhan tää kaukana virallisesta varmistuksesta, mutta Play.comin listoille on ilmestynyt sekä PS3 että Xbox 360 -versiot BlazBluesta. Ehkä joku onkin sitten noukkinut tuon julkaistavaksi.
Sain vihdoin tilattua inFamouksen. Tykästyin demoon, mutta kesäkuun rahat menivät kaikkeen muuhun. BlahDVD:ssä Spessu-versio oli oudosti halvempi kuin sen normiedition, joten tietty hommasin hienommalla kannella, mukana tulevalla minisarjiksella ja yhdellä ylimääräisellä erikoiskyvyllä varustetun paketin.
Ennakkotilasin myös syksyn ensimmäiset pelit Videogamesplussasta. Molemmat Atluksen loistavia jenkkijulkaisuja. Ekaksi lokakuussa julkaistava Demon's Souls Deluxe Fuckin' Yeah Edition ~60€:lla. Standard Edition ei ollut hirveän paljon halvempi, joten sama maksaa hieman ekstraa 150-sivuisesta pelioppaasta (arvelen, että tulen ehkä tarvitsemaan sitä) ja taidekirjasesta. Toinen ennakkotilaus on syyskuussa ilmestyvä Shin Tensei Megami: Persona (+ 2 CD:n OST) PSP:lle 31€:lla.
Atlus tekee niin hyvää työtä noiden julkaisujensa kanssa, että heitä tukee ihan mielellään, etenkin kun ovat hyviä pelejä.
Joistain peleistä on julkaistu virallisestikin näin jälkeenpäin uusilla tietokoneilla toimivat versiot (uusimmat Larry ja Police Quest Collectionit esimerkiksi), Scummilla pitäis hoitua monien muiden.
EDIT: Tosin, tähän hätään pitää sanoa, että ilmeisesti Lucasartsin seikkailupelit ovat tulossa Steamiin ladattavaksi joskus lähitulevaisuudessa, joten jos jaksat odotella ja haluat ehkä tukeakin kyseistä toimintaa, niin siinä on yksi vaihtoehto torrenteille yms.
Onko noista ihan varmasti säädetty nettiostosasetukset oikein? En tiedä pitääkö Visalla, joidenkin pankkien Visa Electroneilla pitää ainakin säätää jotain asetuksia netissä, että sallii ostokset nettikaupoista.