Tuli myös käytyä katsomassa Wall-E tennispalatsin aamunäytöksessä. Ja kyllä se Pixarin paras elokuva on. On kyllä hienoa kun on suuret odotukset leffaa kohtaan ja teatterista ulos astellessa tuntuu että ne ovat ylittyneet reippaasti.
Jatkan myös kliseelinjalla. Eli viisi tähtöstä täältäkin.
Ephramin hehkutuksien ansiosta päätin rekisteröityä foorumille. Ikää on kertynyt 28 vuotta ja mainostoimistossa elantoani tienaan.
Pelaajahistoria alkoi joskus 80-luvun loppupuolella legendaarisella Commodore 64:lla ja eteni siitä Amiga 500:n kautta nykykonsoleihin. Omistuksessa on tällä hetkellä 360, DS ja PS3.
Elokuvia ja musiikkia taitaa tulla harrastettua pelejä enemmän. Suosikkiohjaajista tulevat kirjoittaessa mieleen herrat Billy Wilder, Sergio Leone ja Wes Anderson. Musiikkimaku on vahvasti 60- ja 70-lukupainotteista höystettynä Pearl Jamilla.
Salibandyä on tullut "harrastettua" ihan korkeimmallakin sarjatasolla asti mutta näyttäisi siltä että ehkä on aika ruveta jäähdyttelemään.