Platinum lienee tyytyväinen siihen, että Astral Chain päätyi yli miljoonan pelaajan ruudulle.
MK 8 Deluxe jatkaa myynneissä suvereenina ykkösenä (22.96m!), mutta toiseksi eniten myydyn pelin sijoituksesta käydäänkin kunnon vääntöä:
2. Smash Ultimate (17.68m) 3. Super Mario Odyssey (16.59m) 4. Zelda: Breath of the Wild (16.34m) 5. Pokemon Sword & Shield (16.06m)
Miten tämä kamppailu lopulta asettuu? Pokemonin myyntivoima on hirmuinen, mutta Smash-kuumekin tulee uusien hahmojulkistusten myötä jatkumaan vielä ainakin vuoden 2021 loppuun. Onkin mielenkiintoista seurata, kuka pitkässä juoksussa repii muihin kaulaa. Entä voisiko BotW saada vielä lisää tuulta alleen jatko-osan luomasta hypestä?
Eikä pidä unohtaa, että maaliskuussa ilmestyvällä Animal Crossingilla voi olla vielä oma sanansa sanottavana...
Tämä on tarpeetonta. NS-versio on ihan yhtä paljon Witcher 3 kuin vaikkapa PS4-versio, jonka pelasin heti julkaisussa. Kaikki kokemukseen vaikuttava on saatu mukaan, ja peli tuntuu etenkin handheldinä upealta pelata.
Mutta se on kyllä totta, että 2077 on hullu haave. Viimeisimmän lykkäyksenkin huhutaan johtuvan siitä, että peli pyörisi tällä hetkellä kelvottomasti base-konsoleilla (ja etenkin Onella).
Eikös se muuten ole jotenkin niin, etteivät Nvidian ja AMD:n tflopit ole ihan suoraan vertailtavissa toisiinsa (Nvidian eduksi)? Itse en siis todellakaan ole mikään aiheen asiantuntija, mutta sellaista olen kuullut foorumeilla monesti väitettävän.
Kuulostaa siltä, että niitä himoittuja grafiikka-asetuksia on kuin onkin tulossa NS-versioon pian lisää. Ehkä jopa pientä lisäoptimointia kaupantekijäisiksi? Aina saa haaveilla!
Uskon, että peli näyttäisi aika paljon paremmalta – ainakin portablena – ilman nykyistä reunojenpehmennystä. Bonuksena pelin suorituskykykin paranisi! Toki eriäviäkin mielipiteitä löytyy, ja juuri siksi olisikin hienoa saada itse valita.
Reilut parikymmentä tuntia tätä on nyt tullut Switchillä pelattua, ja totta kai pääasiassa Litellä. Taidan olla kohta levelillä 18, joten etenen hiljalleen kohti DLC-paketteihin suositeltuja tasoja. Sittenhän vasta juhlat alkavat, kun pääsen kehuttuihin lisäreihin iskemään kunnolla kiinni (ja minulle uuteen sisältöön). Mutta ei matka sinne todellakaan mitään pakkopullaa ole, kiva vaan kokea jälleen, miten immersiivinen ja tarinankerronnaltaan rikas maailma on.
Olisi kyllä parasta ikinä, jos vastoin kaikkia odotuksia jysäyttävät Cyberpunk 2077:n Switch-version esiin jossain vaiheessa tänä vuonna. Se on aika hullu haave, mutta niin piti toisaalta olla tämänkin pelin. Mahdoton. Ja pyöriihän 2077 originaalilla Xbox Onella, joka ei niin kaukana ole NS:n suorituskyvystä.
Toisin sanoen: en odota sitä, mutta päiväunelmoin.
"Who would have thought a game like The Witcher 3 would be possible on Switch, so who knows?" Mamais said. "I guess we'll see, if we decide to put it on the Switch, if we can do it. Probably not."
Sanotaanko, ettei fanikunta (ainakaan foorumeilla) oikein tykännyt siitä, että Fighters Pass 1 lopetettiin Bylethiin. Mielestäni esimerkiksi Edelgard olisi ollut Three Housesta monin verroin mielenkiintoisempi valinta, senkin vuoksi että käyttää tapparaa iänikuisen miekan sijaan.
Unelmat kuitenkin elävät: Fighter Pass 2 käsittää kuusi taistelijaa, ja ne tullaan julkaisemaan vuoden 2021 loppuun mennessä. Luvassa on siis vielä ainakin kaksi lisävuotta rakastettua Smash-hypeä!
Mihin hahmoon huomenna klo 16.00 päättyy Ultimaten ensimmäinen Fighters Pass?
Dante on nyt monien huulilla. Capcom vihjasi, että tammikuun 16 on DMC3:n Switch-version uusien ominaisuuksien paljastamisen suhteen tärkeä päivämäärä. Miten se kuitenkaan liittyisi Smashiin? Enkä usko, että Capcomilla olisi lupaa antaa näin suoraa päivämäärää, jos Dante oikeasti kolistelisi eteisessä, matkalla tämän hetken puhutuimpaan Beat em Umpiin. Smash on oikea mätkintä, eikä mikään lastenpeli!
Vannoin aiemmin, että Bethesda tulisi saamaan edustajan Smashiin. Haluaisin Doom Slayerin, mutta jätkä on ehkä hieman liian väkivaltainen last... intelektuellien pelaajien mätkintäpeliin, jonka harrastajat nauttivat colansa viinilasista. Slayer sopisi paremmin Mortaliin kuin Smashiin, sillä brutaalit lopetusliikkeet eivät pääsisi Nintendon pelissä oikeuksiinsa. Dovahkiin onkin mielestäni todennäköisempi, vaikka Skyrim-hypestä onkin jo aikaa. Koska se on tosin oikeasti tässä asiassa ollut este? Portti on yksi menestyneimpiä 3rd partyn julkaisuja.
Master Chief tulee peliin ehkä tulevaisuudessa, muttei huomenna. Microsoftilla on jo yksi reppi tässä passissa, ja ehkä Chief halutaan sitoa Switchin mahdollisiin Halo-julkistuksiin.
Entäpä Crash Bandicoot? Voivatko Mario-fanit vihdoinkin antaa pussihukalle satikutia?
GameXplain tuntuu uskovan, että tulossa on Nintendolle kuuluva hahmo. Siinä tapauksessa, ARMSin Twintelle tai Min Min, kiitos.
Selvä on, merkitsevin veikkaukseni kehiin, ja sitten pulinat pois:
Viides DLC-hahmo tulee olemaan Ryu Hayabusa. Sakurai antaa meille kunnon läpileikkauksen hahmon NESsiltä alkaneisiin juuriin, ja esittelee vaikuttavaa liikerepertuaaria. Ja tottakai: ikoninen, sininen ninja-asu tulee näyttämään Smashissa tyrmäävän hienolta:
Jos peli julkaistaisiin tuollaisenaan nykyään, niin en tiedä, suhtautuisinko näin suopeasti esimerkiksi pelin valikkosysteemiin. Kyseessä ei nimittäin ole kovin käyttäjäystävällinen sellainen, minkä lisäksi se on muutenkin rakennettu vähän tyyli edellä.
Valikot toimivat todellakin omituisella logiikalla. Alan vasta nyt ymmärtämään sen kunnolla, ja se on aika hupaisaa, kun miettii miten yksinkertainen systeemi loppujen lopuksi on.
Secret of Mana olisi varmasti vieläkin parempi peli, jos sen pääsisi pelaamaan co-oppina alusta loppuun jonkun kanssa (2P pääsee tosin mukaan vasta, kun partyyn liittyy toinen hahmo, eli noin ensimmäisen tunnin jälkeen). NPC:t voi onneksi säätää esimerkiksi toimimaan varovaisesti, mutta eivät ne silti vedä vertoja kohtuullisesti pelaavalle ihmiselle.
Sekin vähän hämää, miten paljon varsinkin pomotaisteluissa homma keskeytyy jatkuvasti valikoissa käynnnin takia: käytä taikaa, mene valikoihin. Lyö yksi lyönti pahikseen, joka tekee sinulle tai kanssahahmolle statukseen vaikuttavan ilkeyden. Peli taas paussille, medical herb kehiin. Taas pari sekuntia pelaamista, ja sitten valikoihin etsimään taikuuksia. Rinse and repeat. Tämän takia peli ei tunnu A Link to the Pastin tapaiselta toimintaropelta. SoM ei ole vuoropohjainen, mutta valikoissa ramppaaminen saa sen paikoittain vähän tuntumaan siltä. Onneksi tämä vaikuttaa vähentyvän koko ajan perustaistelussa, kun hahmojen levelit nousevat ja ne tulevat kestävämmiksi.
Korkkasin nyt Collection of Manan, ja siitä sarjan toisen pelin, eli Secret of Manan aka Seiken Densetsu 2. Aikomuksena on pelata myös Trials of Mana ennen huhtikuun loppua, jolloin julkaistaan pelin remake.
Olin toki jonkin verran pelannut Secretiä jo teininä, mutta en minä silloin pelin hienouksia ymmärtänyt. Halusin sen olevan Zelda, ja kun se ei taistelusysteemiltään ihan sellainen ollut, jätin pelin telakalle. Joskus sitä vain haluaisi mennä karttakepin kanssa kovistelemaan nuorempaa itseään ja kysymään, miten hemmetissä sinä jolppi olet vielä HP-pisteissä kiinni.
Jumantsuikka, miten tämä nyt iskee! Siis ensinnäkin, peli on lumoavan kaunis. Jos ei kaunein 16-bittisen ajan rope/seikkailu, niin ainakin yksi niistä. Nämä vehreät metsiköt, kimaltelevat järvet ja kuluneet kallioseinämät laittavat mielikuvituksen laukkaamaan.
Soundtrack ei tosin jää yhtään jälkeen visuaalisesta laadusta, sillä esimerkiksi Vesipalatsin teema kilahtelee kauniin mysteerisenä:
Pelin alku oli yllättävän tukala. Hahmot ovat vielä äärimmäisen heikkoja (varsinkin companionit), kuolevat parista osumasta, eikä kukaan osaa vielä taikoa vahingoittavasti eikä parantavasti. Jouduin kohtaamaan jo alussa niin armottoman bossin (Spiky Tiger), että minun oli pääkille johtavissa huoneissa grindattava hetki, jotta pystyin puskemaan raa'alla voimalla läpi oliosta, joka on päättänyt monen pelaajan taipaleen lopullisesti. Tuolloin en toki ollut vielä täysin hiffannnut kaikkien esineiden käyttötarkoitusta. Enkä sitä, että on äärimmäisen tärkeää pitää koko tiimi hengissä. Usein onkin sanottu, että hassusti Secret of Manasta tulee sitä helpompi, mitä pidemmälle pelissä etenee. Reilun kolmen tunnin jälkeen ainakin vielä allekirjoitan tämän.
Arvostan, miten paljon rakkautta DOOM 1:n ja 2:n uudet porttaukset ovat saaneet. Moni julkaisija olisi unohtanut 5 dollarin pelit heti lanseerauksen jälkeen, muttei Bethesda. Aluksi molemmissa oli ties minkälaisia ongelmia: musiikit toistuivat väärillä nopeuksilla, kuvasuhde oli pielessä, valaistus liian kirkas. Nyt tämä kaikki on korjattu, ja pelit on vieläpä saatu pyörimään kaikilla konsoleilla ja mobiililaitteilla 60 kuvaa sekunnissa! Kannattaa muistaa, että DOOMin pelimoottori käsittääkseni koodattiin alunperin toimimaan 35 fps:n nopeudella, muun hajottaessa pelilogiikan. Sen muuttaminen ei kuulosta pikkujutulta ainakaan maallikon korviin.
Olikos tässä nyt sitten kaikki? No ei todellakaan! Hyvä-kaveri Bethesda taisi nyt antaa jo vähän liikaakin, sillä peleihin voi ladata jopa laajennuksia suoraan niiden sisältä. Yksi niistä on mm. Romeron viime vuonna julkaisema, sikavaikea SIGIL.
Grindasin eilen illalla myöhään Final Fantasy X:ssä hahmoja vahvemmiksi, jotta pystyin kaatamaan tarinan vihoviimeisen bossin. Ja tämähän palkittiin lopetuksella, joka muuhun peliin nähden on häkellyttävän vahva ja emotionaalinen. Square naulasi videopelien tear-jerkerin viimeistä musiikkitavua, päähahmon mikroilmettä, kuvakulmaa ja kirjoitettua dialogia myöten; Yuna sanoo lopussa valtavalla tunnelatauksella jotakin, mistä juuri kukaan ei kivi-ilmeisenä läpi pääse. Ja jos pääsee, saavutus on kovempi kuin kaikkien Dark Soulsien läpäisy ilman osumia 60 minuutissa.
Se on sitä taikaa, josta Squaren kulta-aika muistetaan. Hiipuva sellainen, mutta kuitenkin. En vielä pysty kommentoimaan, pystyykö FFXII tai XIII vastaaviin hetkiin, mutta yleisen konsensuksen vallitessa epäilen sitä. Ja vielä enemmän epäilen aloittaa FFX-2:n, koska monet varoittelevat sen suorastaan sylkevän kaiken sen päälle, minkä FFX katkeransuloisella lopullaan saavuttaa. Pelin taistelusysteemiä kuitenkin kehutaan niin varauksetta, että pelaan varmasti kymppikakkosen jossain vaiheessa tänä vuonna.
Todennäköisesti moni muistaa FFX:n lämpimästi juuri lopun takia. Se alleviivaa, miten tärkeä finaali on. Mielestäni esimerkiksi FFVII::ssä twistit ja puolivälin tapahtumat ovat väkevämpiä, mutta sen loppu jää vertailussa valjummaksi.
Täältä on muuten hemmetin kätevää tsekkailla, mitä eShopissa on tällä hetkellä tarjouksessa: https://www.dekudeals.com
Nopeampi kuin Switchillä käytettäessä (NS:n kauppa huutaa uudelleensuunnittelua). Rekisteröitynyt käyttäjä voi myös laittaa pelejä toivomuslistalle, ja kun pelin hinta putoaa, kilahtaa siitä emaili.
Devil May Cry | Switch | 14,99 € on tarjouksessa. On ollut itseasiassa jo aiemmin, mutta ne kerrat on tullut näköjään missattua. Ehkä nappaan tuon viikonlopun aikana, sillä kaipaisin taas kunnon mättöä. Ja pitäähän tässä valmistautua, kun kolmonenkin on pian tulossa.
Ja niin, kyllähän se DMC kakkonenkin näyttäisi olevan alessa...
Diggaan siitä, että Game Freak keskittyy ilmeisesti tänä vuonna laajentamaan Swordia ja Shieldiä sen sijaan, että se julkaisisi kolmannen version tai uuden remaken. Toki aina voi esittää väitteitä, että tämän DLC:n olisi pitänyt olla ilmainen tai sitten end game contenttia.
Erityisen siistiä mielestäni on, että molemmat uudet alueet toimivat Wild Arean tavoin ja ovat molemmat tutkittavissa vapaalla kameralla. Estetiikkakin osuu meikälle: odotan varsinkin talvisia maisemia, sillä en saa niitä videopeleissä koskaan tarpeeksi.
Mystery Dungeonin DX -versio meni demon perusteella ainakin harkintaan. Mietityttää vielä, onko peli todella 60 euron arvoinen, ja kuinka nopeasti se alkaa toistamaan itseään? Graafisesti se on värikkyydessään ilahduttava. Hyväntahtoinen ja leppoisa fiilis on pelissä suorastaan käsinkosketeltava.
Mitä enemmän olen lukenut Tokyo Mirage Sessionsista, sitä mielenkiintoisemmalta peli on alkanut kuulostamaan. En tosin omaa mitään kokemusta Persona-sarjasta tai Shin Megami Tenseistä. Fire Emblemeitä tämä ei niinkään muistuta, vaikka omaakin hahmoja sen peleistä.
Tämä on juuri sellaista leppoisaa, värikästä, matalan keskittymistason puuhastelua, millaista haluaa silloin tällöin pelata. Moderni Tokio kuulostaa myös kivalta lokaatiolta, vaikka pop idol -konsepti tarinassa ei etukäteen juuri hotsita.
Aika tavalla ovat onnistuneet napsaisemaan WiiU-version haukutuista latausajoista, sillä esimerkiksi taistelut latautuvat Switchillä säännöllisesti 3-4 sekuntia nopeammin. Tulee siitä loppujen lopuksi melko merkittävää, kun pelissä niitä joutuu kuitenkin kohtaamaan tuon tuostakin.
Tällä lähtee Nintendo-vuosi 2020 ensi viikolla käyntiin.
Jatkettiin tänään taas Resident Evil vitosta kaverin kanssa.
Excuuuuuse meee, boomer, mutta ei helkattilainen mikä jälkkäri! Toinen pelaa isolla telkulla, toinen Litellä samalla sohvalla (minä). Sniper+gyro ne yhteen soppii, eikä nautinnolla ole rajoja. Olen niin perhanan kiitollinen siitä, että Capcom porttasi tämän pelin NS:lle oikein (uudet kontrollimetodit paikkaavat minun kirjoissani jotkut puuttuvat efektit korkojen kera). Ruudunpäivityskään ei joitakin harvoja kohtia lukuunottamatta ole ollut pöljempi (mennään chapterissa 5-1). Demo pyörähti takkuisemmin.
Pidin tässä useamman kuukauden breikin Splatoonista. Palasin pelin ääreen pari päivää sitten, aikomuksena pelata peliä uudenlaisella asenteella vuonna 2020. Kutsuttakoon tätä sitten vaikka peliteemaiseksi uudenvuodenlupaukseksi.
Aloin suhtautua Splatoon 2:n Rankediin jossain vaiheessa viime kesää minulle epätyypillisen ryppyotsaisesti. Välttelin tiettyjen kenttien ja pelimuotojen yhdistelmiä siksi, että uskoin sen pudottavan minut pois X-Rankilta. Rankin säilyttämisestä tuli tärkeämpää kuin itse pelaamisesta. Aika katsoa peiliin ja pistää reaaliteetit uusiksi. For real. Ehkä uudella suhtautumisella puristan myös ohjainta hellemmin ja pääsen sitä kautta parempiin tuloksiin? Tai sitten en. Pointti on kuitenkin se, että haluan nauttia Splatoon 2:sta jatko-osan julkaisuun asti ja uskon, että pelillä on vielä tällä saralla minulle paljon annettavaa.
Tauko teki siinäkin mielessä hyvää, että ymmärrän Splatoon 2:n pelimekaanisen parhauden nyt kirkkaammin kuin koskaan. Jesse sentään, juuri mikään ei ole moninpeleissä sen tyydyttävämpää kuin tiukan Splat Zones -matsin kääntäminen viime hetkillä voittoon. Ja se tunne, kun 96 Gal napsaisee kaksi osumaa kohteeseensa! Fiilis, kun onnistuu pelastamaan tiimikaverinsa varmalta splättäykseltä ampuessaan pahaa-aavistamatonta vastapuolen Inkkulinkkua selkään.
Gyro-kontrollien puolesta muut ottavat vieläkin tätä peliä kiinni. Input lagia voisi vielä hioa pienemmäksi, mutta muuten kaikki on täydellistä.
Voice chatin puute tekee myös pelistä myrkyttömän turvasataman. Kun Realm Royalessa oma tiimiläinen huutaa minulle "Fuckin kill stealer! You motherfucker!" mikkiinsä naama punaisena, arvostan Splatoonissa myös sen minulle antamaa täydellista rauhaa randomien kanssa pelatessa.
Jos uusimpia huhuja/vuotoja on uskominen, PS5 tulee olemaan raudaltaan Microsoftin konsolia heikompi (12TF vs 9.2TF).
Spekuloidaan: jos tämä pitäisi paikkansa, Sony tähtäisi todennäköisesti konsolillaan julkaisussa siihen 399 dollarin hintaluokkaan, millä se viimeksikin aloitti vakuuttavasti. Miten kävisi, jos vastassa olisi tehokkaampi Xbox, mutta 100 dollaria suuremmalla hintalapulla? Toki Boxistakin julkaistaan halvempi versio, mutta se ei ainakaan huhujen mukaan yllä PS5:n teholuokkaan.
Viimeksi Sony teki ovelan tempun, ja vaihtoi aivan viime hetkillä konsolin spekseihin 4GB:n sijaan kahdeksan gigaa GDDR5-muistia. Sitä piti suurin osa ihmisistä ennen julkistusta täysin mahdottomana. En kuitenkaan usko, että Series X:n mörköä tehoissa kampitetaan. Sonyn on yritettävä jotakin muuta.
Enpä olisi uskonut, että kolmen viimeisen Star Wars -episodin jälkeen tuntisin prequel-trilogiaa kohtaan entistä enemmän kunnioitusta. Mutta niin se vain on: Disney sai Force Awakensin tapauksessa vielä paljon anteeksi, mutta Rise of Skywalkeria katsotaan jo armottomien lasien läpi, eikä riskitön elokuva kestä kriittistä tarkastelua.
Lucasin prequel-trilogia sisältää suuresti virheitä ja harha-askelia, mutta ne tuntuivat silti uusilta tarinoilta, eivätkä tyhjältä fanifiktiolta. Georgella oli tarina kerrottavanaan. Uusissa Disney-elokuvissa ei ole paljonkaan järkeä. Tuntuu, että kasin ohjannut Rian Johnson torpedoi osan Abramsin seiskassa käynnistämistä suunnitelmista, kunnes mies palasi jatkamaan ysissä siitä, mihin aiemmin jäi – mutta nyt edessä oli paljon suurempi urakka, johtuen keskimmäisen osan juonenkäänteistä, joita Abrams tuskin olisi koskaan ajanut läpi.
Vanha kaarti saatiin trilogiaan takaisin, ja nyt tuntuu väistämättä siltä, että kaikkien aikojen mahdollisuus tuottaa jotakin henkeäsalpaavaa tuhlattiin karmealla tavalla.
Eiköhän nyt ole aika tehdä paluu farmille. Sopii vielä ajankohtaan kuin manteli puuroon, sillä jäin muistaakseni viimeksi pelatessani talven kynnykselle. Tällä voisinkin jouluisella bussimatkallani virittäytyä chilliin fiilikseen.
Joulukuun NES-pelit ovat molemmat erinomaisia. Parhaat sitten helmikuun (SMB2 & Kirby's Adventure).
Silius on viisikenttäisenä pelinä melko lyhyt, mutta sitäkin nautittavampi paketti hyvällä, contramaisella pelattavuudella. Soundtrack jää mieleen todellakin coolina, mutta ei grafiikoissakaan ole mitään vikaa. Terminator-juuret tulevat kyllä selviksi. Vaikeustasokaan ei ole niin järkyttävä kuin esimerkiksi Ninja Gaidenissa.
Sankari nukkuu mystisessä luolassa sakeaa unta, kunnes havahtuu hereille ja seikkailu alkaa. Crystalis yhdistää pelimekaniikaltaan kaksi ensimmäistä Zeldaa samaan pakettiin. Siinä on melko samanlainen kokemuspistejärjestelmä kuin Adventures of Linkissä. Kylissä käydään juttelemassa, luolissa rymyämässä, yksinkertaisten "vie tämä tavara takaisin" -tehtävien pitäessä sankarin kiireisenä. Sydämeltään tämä on enemmän SNES-pelin kaltainen, ja rutkasti nautittavampi kuin monet muut, pahasti vanhentuneet NES-julkaisut.
Toivottavasti Nintendo onnistuu jatkossakin tarjoamaan yhtä mainioita pelejä Mini-konsoliensa ja VC-kirjastojensa ulkupuolelta.
Heräsin puoli neljäksi katsomaan TGA:n, mutta jälkiviisaana voi sanoa, että nipistin yöunista turhaan.
Siis shown viimeiseksi säästetty julkistus oli budjettipelin näköinen Fast & Furious -lisenssipeli?! Mitä helvettiä? Onneksi en ehtinyt hypettää itseäni liikaa toiveilla BotW 2:n trailerista, tai (jälleen kerran) Metroid-huhuilla.
Mutta... ei Nintendo-fani nyt ihan ilman tuliaisia jäänyt:
Otetaan pois alta se fakta, etten ole pelannut alkuperäistä, enkä Bravely Secondia, jonka ilmeisesti lasketaan nyt olevan "Part 2". Sen sijaan rakkauteni Octopath Travelia kohtaan on suurta. Pidän sitä yhtenä Switchin graafisesti upeimmista peleistä, enkä ole ihan mielissäni siitä, miltä tämän pelin chibi-hahmot näyttävät OT:n 16-bittisiä ropeja imitoivaan tyyliin verrattuna. Musiikki tulee varmasti olemaan orgastista, niin kuin se on Octopathissakin.
Kun kasetin laittaa sisään Switchiin, kotivalikkoon tulee näkyviin molempien pelien ikonit. Suurin osa monta peliä sisältävistä kokoelmista toimii Switchillä näin, joka on mielestäni mainio juttu.
FF seiskaan ei ole saatavilla päivityksiä, joten kasetilla on mukana viimeisin versio. Se, josta on korjattu overworld-musiikkibugi.
Kasiin sen sijaan löytyy päivitys, mutta en ole varma, mitä se sisältää.
Ja mitä tulee näihin kokoelmiin, niin seuraavaksi voisinkin metsästää fyysisen, joka sisältää kolme ensimmäistä Dragon Questia.
Kysymys kuuluu: kuka ihme haluaa pelata tätä Monster Hunter Liteä, kun alustalla on jo MHGU/MHW, joissa on kymmenen kertaa syvällisempi pelimekaniikka kuin Dauntlessissa, ja joita voi pelata käytännössä loputtomasti?
Tämä oli ensimmäinen ajatukseni, mutta mieleni alkoi nopeasti muuttua, kun testasin Dauntlessia pikaisesti tänä aamuna.
Fakta: en tunne ketään, jonka kanssa voisin pelata Monsua säännöllisesti samassa tiimissä. Toinen fakta: tunnen moniakin, jotka tulevat lataamaan Dauntlessin sen ilmaisuuden vuoksi ja antamaan sille ainakin mahdollisuuden, vaikka Monster Hunterin tyyppiset pelit eivät olisi aiemmin napanneet. Toki siitä löyhkää Fortnite-estetiikka, eikä "annas rahnaa, niin saat nää makeet sukkahousut jalkaan" -tyyppinen kiusaus ole herkkujen herkkua.
Mutta pentele, huonommastakin pelistä voi tulla roimasti parempi, kun sitä pelaa samassa squadissa tuttujen kanssa. Se on tämän vahvuus. Saa tosin nähdä, kuinka kauan tämä jaksaa viehättää, jos ei suunnittele käyttävänsä oikeaa rahaa Hunter Passiin.
Löytyykö Laudalta ketään, jolla on enemmänkin kokemusta Dauntlessista?
Ilman Microsoftin avoimuutta (ja toki Epic on toinen taho, joka ajoi tätä kunnolla eteenpäin) meillä tuskin olisi crossplay-konseptia, ainakaan nykyisessä mittakaavassa. Se on tehnyt hienoa työtä pelin avaajana, ja roolissaan mahdollistanut sen, että tätä nykyä monessa pelissä ystävät ja tuttavat voivat pelata yhdessä alustasta huolimatta. Utopiasta on peli peliltä tullut totta.
Kaltaiseni boomer pysähtyy välillä ihmettelemään, miten ihmeessä pystyn pelaamaan samassa Squadissa Realm Royalea PS4:llä pelaavan veljeni ja PC:tä käyttävien siskon lasten kanssa. Konsolit, kännykät, tietokoneet... kaikki yhtä.
En ole vielä päässyt peliä kertaakaan "läpi", vaikka sitä onkin helpotettu merkittävästi päivityksillä.
No nythän se sitten tapahtui, kun palasin Dead Cellsin pariin, ja otin kontrollit jähmeän alun jälkeen haltuun. Sain myös sellaiset esineet ja statsiennostot, ettei tuolla setupilla voinut oikeastaan enää mokata edes loppuvastusta. Joku helvetin makee Great Sword teki yli 2000 pinnaa lämää. Maustoin sen iskuja vielä maahan laitettavalla liekinheittimellä ja vihollisten päälle viskattavilla pommeilla. HP-varastoni sallivat roiman määrän kohellusta.
No, tämä on loppu, ja tämä on alku. Nyt nimittäin tutoriaali on pelattu, ja Dead Cellsiä voi vaikeuttaa läpipeluu läpipeluulta onnistuneen runin jälkeen saatavilla bossisoluilla. Peliin tuodaan porrastetusti uusia vihollisia, vaaroja ja jopa alueita. Minulta puuttuu vielä myös parikin sellaista kykyä, joita voisi käyttää uusien alueiden löytämiseen.
Dead Cells on ehdottomasti Enter the Gungeonin tasolla siinä, miten erilaiselta jokainen runi tuntuu. Taistelu muuttuu täysin riippuen siitä, suosiiko kättä pidempää vai kauemmas ampuvaa tai keskittyykö parraamaan kilvellä iskuja takaisin. Siksi homma on niin koukuttavaa! Minulla on myös yhä hengästyttävä määrä aseita, mutaatioita ja muuta pikkusälää odottamassa avaamista soluilla, joita jaetaan kentissä etenemisestä juuri sopiva määrä, jotta huononkin runin tullen saa edes jotain aikaiseksi.
Kaupat ovat edelleen pullollaan täysin luokattomia led-telkkareita, mutta joku niitä aina ostaa. Vielä parempaa, kun niihin isketään jotain saippuaoopperoiden tyylisiä smoothing-filttereitä, terävöintiä ja ylikontrasteja, joka saa kaiken näyttämään vieläkin huonommalta, mutta ilmeisesti ne vetävät joitakin niin vahvasti puoleensa. Ihmiset ovat vaan täysin hulluja, enkä halua enää elää. Päästäkään minut pois.
Tämä.
Muistan kun kaverin luona jäin monttu auki tuijottamaan hänen telkkarissaan pyörinyttä leffaa. Oli pakko kysyä mikä tv:ssä on vikana kun näyttää niin oudolta. Järkyttävintä näissä on, että nämä parannuspiireillä varustetut telkkarit maksavat enemmän ja vastineeksi saat huonomman kuvan. Moni joka ei ollenkaan seuraa mistä on kyse ostaa vain sen kalleimman koska onhan sen oltava myös paras.
Telkkarit pitäis säätää oikein. Ongelmana vain on, että kun ylivärikkääseen kuvaan tottuu, oikein säädetty näyttää sen jälkeen "lattealta", vaikka kuinka yrittäisi sanoa, että väritasapaino ja -lämpö on nyt sellainen, kuin pitäisi olla ja että kaikki toistuu niin kuin pelintekijät ja leffaohjaajat ovat halunneet.
No, ei se minulta pois ole. Kotona saa katsella sitä, mitä haluaa. Teen minäkin taatusti monia asioita ihan päin persettä, mutta en välitä, koska en ole juuri sen kyseisen asian himoharrastelija.
Digital Foundrylta tuli muuten taas mielenkiintoinen video CRT-näyttöihin liittyen. Ilmeisesti nuo ovat edelleen monilta osin sitä ultimaattista parhautta kuvanlaadultaan peleissä, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Katsoin myös tuon eilen illalla. Meidät varmaan aivopestiin tekniikkalehtien ja alan äänitorvien kautta 2000-luvun alkupuolella tuntemaan, että kuvaputket olivat vanhuudessaan täysin luokatonta tekniikkaa. Kajahtanut oli se, joka ääneen sanoi Xbox 360:n kuvan näyttävän paremmalta Scartin kautta vanhassa kuvaputkessa kuin HD Readyna LCD-tekniikalla, joka tuolloin vielä tarpoi lastenkengissä. Tuon perusteella sellainen kylähullu puhui totuuden sanoja. Kirkas ja ylivärikkääksi monessa tapauksessa säädetty kuva hurmasi peasantit.
HD Ready -kuvaputki olisi varmaan paras tapa pelata Switchinkin pelejä. Ne ovat Suomessa äärimmäisen harvinaisia. Harmi, että tekniikka on painavuudessaan ja epäekologisuudessaan (tämän takia Plasmatkin hävisivät) mahdotonta valmistaa ja markkinoida nykypäivänä, pientä asiakasryhmää lukuunottamatta.
Uskomatonta settiä! Siliusta pitää kokeilla jo soundrackin takia.
Joulukuussa tekee eniten mieli muutenkin pelata klassikoita. Monina jouluaattoina pääsi avaamaan kovia paketteja, jännittäen, kurkistaako revityn lahjapaperin reunasta todellakin pelikotelo. Pimeitä, kylmiä iltoja, putkitelevision kajo hämärässä huoneessa, tiheä lumisade ikkunan takana. Liitän jouluisen fiiliksen moneen peliin, kuten SMB kolmoseen, Ocarina of Timeen ja N64:n Bondiin.
Mikä hienointa, sen myötä peli saa myös kunnolliset moninpeliaulat, sekä yksityisinä että julkisina.
Omistan ennestään pelin diginä, mutta en voinut vastustaa jokin aika sitten julkaistua fyysistä versiota, jota saa tällä hetkellä Base.comista 25 eurolla postikuluineen.
Myös mainio Dead Cells on saamassa lisäsisältöä. Kyseessä on ensimmäinen maksullinen DLC (4,99 €), mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että pelin ilmaiset laajennukset olisivat loppumassa. Motion Twin jatkaa Dead Cellsin tukemista 2020 ja sen yli.
Pitää kyllä taas palata vetämään siinä runeja. En ole vielä päässyt peliä kertaakaan "läpi", vaikka sitä onkin helpotettu merkittävästi päivityksillä. Pelattavuus on kerrassaan kermainen, eikä NS-version teknisestä puolestakaan tarvitse enää nipottaa. Onneksi hoitivat hommat kunnolla. Ehkä motivaatio patcheihin nousi, kun saivat tietoonsa miten hyvin Switch-versio on myynyt.
Juhlapyhät lähestyvät, ja sattuneesta syystä Mario on aivan pa. Sienet eivät ole ilmaisia. Sinun kontollesi jää varmistaa, että Peach saa pörrösukkansa ja Luigi uutta Mennen Tullen -partavettä. Mutta onko sinusta siihen? Onko?!
Näytä kirjoitukset
