Siis... Tästä ei oikein "shit is about to go down!" -musiikki paremmaksi muutu. FE: TH edustaa Nintendo-pelien musiikillista kärkeä (myös Sothisin teema on fantastinen).
Muutenkin, peli on ollut kauttaaltaan positiivinen yllätys. Joillekin ehkä normal-tasolla liian helppo (sarjan veteraaneille), mutta itselleni juuri passelia touhuamista, sillä uunoilen takuulla pelissä osaamatta päättää, mitä joidenkin tiettyjen hahmojen paras rooli olisi. Tähän asti pienille virheille on kuitenkin jäänyt tilaa, ja FE-noobi on saanut rauhassa tutustua näpräilyyn, hahmonkehitykseen ja taisteluihin. Mihinkään ei leipäänny, sillä taisteluista voi ottaa helposti halutessaan taukoa ja keskittyä opettamiseen, kampuksella vaelteluun ja suhteiden luomiseen.
Mitä juoneen suurpiirteisesti tulee; Edelgard huokuu Daenerys Targaryen -viboja. Väkisinkin miettii, millainen rooli hänellä endgamessa on Black Eaglen juonilinjassa. Jok'ikinen taloni hahmo on mielenkiintoinen, mehukkaasti käsikirjoitettu ja välittömästi tunnistettavissa itsekseen, ihan kuin hyvän romaanin päähahmot. Sosiaalisesti kömpelöä Bernadettaa tekisi mieli halia, kun tyttö painii ongelmissaan, jotka olisivat muille kiviä, mutta Bernielle vuoria. Hubert on taas ainakin pinnaltaan niin edgelord kuin olla ja osaa, mutta taisteluissa maagikykyjensä ansiosta ryhmälle jykevä voimavara, joka loitsii raskaita panssareita kantavat sotilaat maanrakoon.
Edelgardista on tullut aika MVP. Levelillä 21, kun muut tarpovat hyökkäysvoimassa kaukana takana. Peli on ilmeisen helppoa rikkoa pelaamalla taisteluita toisensa perään ja levuttamalla. Normal-tasolla kuitenkin pelaan, sillä haluan kokemuksen olevan enemmän rentouttavan puolella kuin hermoja kiristävän.
Hubert yleni juuri maagiksi ja Bernadetta jousi-ampujaksi. Samaan syssyyn voin todeta, että nämä hahmot pursuavat sympaattisuutta, persoonaa ja mielenkiintoisia luonteenpiirteitä. Jos menetän näistä nuorista fantasiamaantoivoista jonkun lopullisesti kolmen takaisinkelauksen jälkeenkin, saatan kompastua sähköjohtoon... tai krhm... siis Switchin on/off-kytkimeen, jotta voin hyvällä omallatunnolla ladata tallennuksen uudestaan.
Pakko sanoa, että Wolfenstein: Youngblood on erilainen peli, kuin mitä odotin sen olevan. Luulin saavani 6-8 tunnin tarina-DLC:n Wolf kakkoseen, mutta tämä onkin eräänlainen looter shooter, jossa samoja kenttiä kolutaan uudelleen ja uudelleen kokemuspisteiden ja rahan takia. Hahmoja voi kehittää paremmiksi ja aseisiin hankkia päivityksiä. Arkane Studiosin viilaamissa kentissä on onneksi rutkasti vaihtoehtoisia kulkureittejä ja korkeuseroja, tuplahyppy taas mahdollistaa soljuvan etenemisen kentissä sekä korkealla lymyävien reittien (kuten vaikkapa parvekkeiden) hyödyntämisen.
Kyllä, vihuilla on levelit, ja kyllä, viisi tasoa korkeampi vihollinen hörppii kuteja ja nauraa. Se on tällaisten shootereiden kirous ja toisaalta riemu, kun vihdoin kehittää hahmonsa paremmaksi ja palaa kostamaan. Ja toki Youngbloodin tapauksessa on mahdollista jättää peli avoimeksi vieraille ja toivoa, että kylään tupsahtaa kovine tussareineen korkean levelin eksoskeletonvelho, joka kipeyttää selkänsä kantaessaan matalan levelin peasanttia.
Design luo taisteluihin aika-ajoin siis ikävän luotisieniefektin, mutta muuten pelattavuus on niin kohdallaan kuin se äfpeeässässä ylipäätään voi olla. Tätä puolta edistävät vielä Switchin tekniset ominaisuudet, sillä Youngblood omaa tähän asti huikeimman HD Rumblen – tai ainakin vaikuttavimman, mitä minä olen kokenut. Haulikko paukkuu käsittämättömän herkullisella säröllä, ja konepistoolin röpöttäessä rekyylin voi todella tuntea käsissään! Jostain syystä efekti on vahvimmillaan handheldinä, sillä Pro-ohjaimen HD Rumble ei ole läheskään niin vääntävä kuin joykkareiden.
Ja miltä peli Switchin ruudulla näyttääkään! Karkilta. Räjäytäpä DF:n portable-moodista kuvattu video 50" töllölle ja mene haukkumaan kuvanlaatu täydeksi sudeksi foorumeille. Tässä kohtaa off-screen matsku pitää hallussaan paljon enemmän totuutta.
Myöhemmin huomasin että pelissä melko ison helpotuksen mahdollistava Divine Pulse ajassa taaksepäin siirtyminen LR-painikkeella.
Käytin tätä toimintoa jo ensimmäisessä tosipaikassa, eli taistelussa bandiitteja vastaan. Mokomat hikiset paskanahkat tappoivat Bernadettan, enkä voinut painaa verityötä villaisella. Kelasin siltä istumalta aikaa taaksepäin ja kostin niille koirille. Mutta juu, "lapsia taistelukentälle?" kuvaa fiiliksiäni aika hyvin.
Tämäkin muuten kuuluu ainakin minulla niihin peleihin, joita on mukavampaa ja luonnollisempaa pelata handheldinä; valikoiden selaaminen ja pienien infoikkunoiden tuijotus on helpompaa lyhyen etäisyyden päästä. Graafisestikaan ei tunnu menettävän juuri mitään, sillä peli näyttää natiivilta 720p:ltä kannettavana (tai on ainakin hyvin lähellä sitä).
Mihin taloon liityitte? Valitsin Black Eaglet, enkä vain waifujen takia... puijaan, valitsin sen täysin waifujen takia, enkä edes häpeä!
Pari ensimmäistä tuntia on pelattu, ja aika on mennyt lähinnä koululla juostessa, hahmoihin tutustuessa ja pieniä questeja tehdessä. Mikä lienee lopulta taisteluiden ja oheistoiminnan prosentuaalinen suhde? 20-80? Siltä vaikuttaa tällä hetkellä. Onko se huono juttu? Voisiko hahmoista muuten välittää, jos heistä ei tiedä mitään? "Antakaa jo taisteluita!" voi olla monen virsi, mutta sellaisia strategioita on maailma pullollaan, missä saa tehdä siirtojaan kamppailu kamppailun perään ilman lounastaukoa juuri taistelukentällä nähtyjen ihm... hahmojen kanssa.
Tämä, Ninja Saviors ja Street of Rage 4 pitävät sivuttain scrollaavien mättöpelien ystävät sokerissa! Kuolleena pidetty genrehän voi paksummin kuin... vuosikymmeniin?
Pitääpä muuten pelata kaverin kanssa River City Ransom alle ennen RCG:n syyskuista julkaisua.
DOOM, DOOM 2 ja DOOM 3 vilahtivat eShopissa. Sivujen kadottua voi vetää johtopäätöksen, että pelit pamautetaan myyntiin viikonloppuna tapahtuvan QuakeConin aikana/jälkeen. Ykkösessä ja kakkosessa neljän pelaajan co-op sekä tappomatsit lokaalisti!?
Luin, että pelissä on valittavina moodeina Casual ja Classic. Ensiksi mainitussa hahmot jäävät kuolemansa jälkeen eloon, kun Classicissa menetys on menetys.
Mutta... Peliähän voi aina koijata, ja ladata tallennuksensa pieleen mennään tehtävän jälkeen. Haluaisin pelata tämän hardcorella tavalla, eli hyväksyä kaikki kuolemat Classicilla ilman huijaamista. Pelkään vain, että jos olen esimerkiksi alkutuntien aikana ihan metsässä, tapatan suurimman osan hahmoistani. Heijastuvatkohan nämä menetykset myös välinäytöksissä ja dialogissa? Olisi tunnelmansyöjä, jos haikeasti lähtenyt hahmo olisi yhä tarinassa elossa, mutta ei pelikentällä.
Fly Octo Fly oli täydellinen valinta viimeisen päivän biisiksi. Ajoitin viimeisen matsini niin, että se loppui tasan kello kolme. Tunteet olivat pinnassa, vaikka Splatfestit olivatkin minulle pelissä sivujuonne. Ranked on monille – kuin myös minulle – pelin todellinen suola ja sokeri, ja se tulee jatkumaan terveellisellä pelaajamäärällä Splatoon 3:n julkaisuun ja jopa sen yli.
Muistan miten maaliskuussa 2017 pelasin viattomana kesän lapsena ensimmäisen test firen, ja olin pihalla kuin lumiukko sen suhteen, miten peliä tulisi pelata. En ollut todellakaan luottavainen sen suhteen, että tulisin satsaamaan satoja ja taas satoja tunteja peliin. Oikeastaan vasta parin sadan tunnin jälkeen minulle todella avautui, miten loputtomasti pelissä on strategioita, pikkutemppuja, asekikkoja ja pelimekaanisia ominaisuuksia, jotka ovat kasuaalilta piilossa. Sitten kuului kliks, ja olinkin täysin koukussa.
Kiitos Nintendo, että teitte pelin, jota nyt voin sanoa alustan parhaaksi.
Jos matkapelaaminen on satunnaista niin miksi vaihtoehto 3 ei kelpaa?
Järkevin vaihtoehtohan se on, jos onnistuu pitämään materianhimoiset ajatuksensa loogisina. Jos joka päivä käyttäisi laitetta portablena esimerkiksi joukkoliikenteessä, olisi Liten hankinta perustellumpaa.
Toki olisi mukavaa omistaa kaksi laitetta Realm Royalen ja Fortniten kaltaisia pelejä varten.
En vielä. Odottelen Switch-versiota, jolla virallisen sivuston mukaan julkkariajankohta "late summer". Siinä mielessä tekivät virheen, että Switch on tällä hetkellä indie darling, jolle julkaistut "pienpelit" myyvät yleensä moninkertaisesti kuin muilla alustoilla. Olisivat ehkä saaneet enemmän hypeä kasaan julkaisemalla Nintendolle ensin/samaan aikaan.
Luottoa uuteen Wolfensteiniin (ja Panic Buttoniin käännöstalona) riittää siinä määrin, että ennakko-ostin pelin perusversion tänään eShopista ("fyysinen versio" on muuten pelikotelo, jossa on mukana pelkkä latauskoodi. Hyvä läppä, Bethesda!) Hintaahan pelillä on vain kolmisen kymppiä, ellei sitten osta Deluxe Editionia, jonka buddy passilla voi värvätä kaverin ilmaiseksi pelaamaan kampanjaa, jonka suurin täky on co-op. Toimii, kunhan molemmat ovat onlinessa.
Itse räiskin tämän kuitenkin yksin, toivoen ettei tekoälyn ohjastama kaveri anna aihetta liikaan holhoukseen. Se vasta ärsyttävää olisikin. Youngblood kuulostaa paperilta maistuvalta pelaajalle, joka nautti Wolfenstein kakkosesta valuvioista huolimatta: kenttäsuunnittelun luvataan olevan sarjan epälineaarisinta ja sivutehtävienkin määrää on nostettu New Colussuksesta. Ja koska kasari siellä, kasari täällä, sijoittuu myös uusi Wolfy tuolle ihanaiselle vuosikymmenelle, joskin vaihtoehtoisessa, natsien hallitsemassa maailmankuvassa. Tämä heijastuu myös soundtrackissa, joka saa pastellisukat takuulla pyörimään jaloissa.
1. Jos omistat Switchin sekä Switch Liten, täytyy molempien laitteiden olla verkkoyhteydessä, jotta "päälaitteen" omistaja voi pelata samaa peliä "toissijaisella laitteella". Jos pelit käynnistää molemmissa yhtäaikaa, peli ei jatku enää toissijaisella konsolilla.
2. Vaihtoehto on vaihtaa laitteiden ensi- ja toissijaisuuksia aina tarvittaessa. Tämän voi käydä tekemässä eShopista n. 30 sekunnissa.
3. Toinen vaihtoehto on tietenkin unohtaa koko Switch Lite, ja undockata Switch, kun haluaa ottaa pelinsä johonkin!
Ottaen huomioon, miten helppoa kännykästä on jakaa Litelle hotspotti, ei ykkönen vaikuta liian vaivalloiselta. Varsinkaan, jos matkapelaaminen on satunnaista.
Tätä myydään mahtipontisuudella, mutta romaanien tyylin kanssa tämä jonkin verran särähtää. Witcher-sarja perustuu nimenomaan kirjoihin, eikä peleihin, joita Sapkowski avoimesti ylenkatsoo. Toivottavasti kirjojen hienovarainen huumori on onnistuttu säilyttämään sarjassakin.
Ensi viikon Switch-patchi ei sisällä vielä odotettuja suorituskykypäivityksiä, sillä kehitystiimin aika onkin mennyt aseiden ja kykyjen nerfaamiseen!!!111
Flying Edge ja True Arrow kyllä ansaitsevatkin saada sapiskaa. Löysin edellämainitun parin ensimmäisen tunnin aikana, ja ase on kantanut minut helposti loppupuolelle saakka. True Arrow taas on pitkälle kehitettynä aivan naurettavan tappava kyky, tuottaen viidellä nuolellaan moneen viholliseen 50 pinnan edestä vahinkoa per vasama. Tykkään kyllä toisaalta siitäkin, että pelin voi ylipäätään rikkoa, jos haluaa.
Switchin kasettiformaatissa on myös mukana nostalgialisä, joka optisista levyistä puuttuu. Sitä on hieman vaikea pukea sanoiksi, mutta NS tuntuu minulle nintendomaisimmalta konsolilta sitten GameCuben. Hassua, eikö? Olivathan Wii ja Wii U molemmat Nintendolta. Switch palautti kuitenkin ikonisen punaisen ja valkoisen yhdistelmän brändiin hopeasta ja toi kasetit takaisin kotikonsoliin – se omaa omanlaistaan viehätystä, jolla on pieni vaikutuksensa ainakin minuun.
Lapsena ajattelin monesti Game Housessa käydessäni, että "saisinpa nuo kaikki pelit tuolta hyllyltä." Se olisi ollut näin jälkeenpäin ajateltuna suurin mahdollinen karhunpalvelus, sillä silloin saatuja pelejä ei olisi osannut arvostaa, ja peliaika olisi mennyt todennäköisesti hyppiessä pelistä toiseen päämäärättömästi. Olen hankkinut Switchin aikana enemmän pelejä 2,5 vuoden aikaikkunassa kuin millekään konsolille ikinä, ja vaikka käytössäni ei raakaa dataa olekaan, veikkaan että olen myös pelannut eniten tunteja. Enkä ole kokenut odotetun fyysisen pelin julkaisussa näin suurta täpinää sitten teiniaikojeni. Se on melko uskomatonta, ja myös hienoa, miten harrastus on tällä tavalla lyönyt takaisin!
Fyysisen pelin vaihto ei myöskään ole niin suuri juttu, kuin monesti väitetään – ainakaan Switchin tapauksessa. Minulla on pöydällä läpinäkyvä pieni rasia, johon mahtuu 24 pelikasettia. Säilytän siinä eniten pelaamiani pelejä. Kasetin vaihtoon menee noin kymmenen sekuntia. Jos sitten pitää hakea hyllystä jotakin, mitä ei tässä boksissa ole, jään yleensä ihastelemaan hetkeksi kansitaidetta, tai fiilistelen takakansitekstien parissa tuokion.
Ja miettikää, miten paljon tallennustilaa MicroSD-kortiltani on säästynyt! Minulla on toki 200gb:n kortti, mutta sekään ei tunnu riittävältä, vaikka ostankin suurimman osan fyysisenä. Onneksi korttien hinnat tippuvat jatkuvasti.
Huomasin myös, että Nintendo julkisti muutama viikko sitten eri maanosien turnauksien toteutuvan tänäkin vuonna, joten World Championship ensi vuoden E3:ssa lienee selvä asia.
Varmaan ideana on myös tilkitä X1:n tietoturva-aukot. Yli 40 miljoonaa Switchiä on silti jo myyty, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan aloittaa uusi kissa-hiiri-leikki hakkereiden kanssa. Tuosta uudesta laitteestahan voi homebrew-softiin puristaa vielä enemmän mehuja akkutehon kustannuksella, joten bitinpuukottajat ottavat haasteen varmasti vastaan.
Minulla ei ole oikeastaan mitään syytä päivittää lippulaivaa noilla parannuksilla. Akkukesto on ollut aina riittävä omiin tarpeisiini, ja latausmahdollisuuksia on nykyään joka paikassa. Lite kiinnostaa enemmän.
Nintendo on julkistanut uuden Switch-mallin, jossa parempi akkukesto kuin originaalissa (ennen 2,5-6,5h ja nyt 4,5-9h). Sama hinta kuin aiemmin, eikä suorituskyvyssäkään taida olla eroa.
Aika hyvä diili niille, jotka pelaavat enimmäkseen handheldinä ja haluavat nimenomaan lippulaiva-Switchin.
Julkaisuun on hieman yli viikko – onko ilmassa yhtään hypeä? Ainakin migge on maininnut pelin pariin otteeseen.
Tiedättekös mitä: tämä tulee olemaan ensimmäinen FE-peli, jota pelaan. Sarja on jäänyt lähinnä mieleen hahmoista, joita TK on käyttänyt Meleessä wave dashatessaan itsensä ohi ihmisyyden. Vai onko minulla väärä muistikuva, Falcoako se h... hieno mies käytti?
Enivei, tämähän on strategiaa, jossa kohtuu isoa roolia näyttelevät myös taisteluiden ulkopuoliset hahmosuhteet ja -kemiat. Draamaa rakennetaan menetyksillä, jotka tuntuvat lopullisilta. Pelissä on paljon välinäytöksiä ja tittelin mukaisesti kolme eri toisistaan poikkeavaa juonilinjaa, joista kukin kestää 60-80 tuntia.
Switchin omistajien mielessä on varmasti myös Mario+Rabbids: Kingdom Battle, jonka strategiat perustuvat enemmän liikkeelle, kun Fire Emblemissä maaston muodot ja tyypit antavat tilaisuuden taisteluetuun. Pelistä voi puhua samassa lauseessa, mutta ne lienevät kuitenkin melko erilaisia.
Digitaalinen vallankumous etenee pelimaailmassakin, ja tässä sukupolvessa onkin myyty digikauppapaikkojen kautta enemmän pelejä kuin koskaan. Myös latauspalvelut ovat tulleet Sony- ja Microsoft-pelaajille yhdeksi varteenotettavaksi (ja edulliseksi) vaihtoehdoksi saada säännöllisesti tuoretta pelattavaa.
Onkin pakko myöntää, että Switchin myötä olen lämmennyt yhä enemmän digitaalisille julkaisuille. Ostan yhä aina fyysisen version mikäli mahdollista, sillä nurinkurisesti sen yleensä saa digitaalista peliä edullisemmin (viimeksi hain SMM2:n Gigantista julkaisupäivänä 49,95 eurolla). Tarve myös oikeasti omistaa jotakin hyllyssä pidettävää on edelleen läsnä, vaikka tässä tapauksessa kyse onkin tavallaan lisenssistä, joka jatkuvasti paranee ja laajenee päivityksillä ja DLC:llä, jotka eivät fyysiseen versioon ikinä siirry. Switch-pelaajat voivat kuitenkin jakaa patcheja toisilleen vielä senkin jälkeen, kun verkkopalvelut ovat lakanneet k.o pelien kohdalla toimimasta, mihin lienee hyvin pitkä aika.
Lukuja sanoakseni arvelen, että hankin edelleen noin 85% peleistäni fyysisenä. Indiet on pikkupakko yleensä ostaa diginä, mutta joskus double dippaan vielä fyysisen, jos peli on erityisen hyvä (esim. Sonic Mania).
Ei mennyt kauaa, niin saatiin RE-porttausten hinnat sikamaisesta vain lieväksi ryöstöksi. Saatan napata kaikki kolme, sillä näiden hinnat tuskin Capcomin tuntien laskevat tästä ainakaan kuluvan vuoden aikana.
Hollow Knightin fyysinen versio ilmestyy huomenna. Switch-version hinta pyörii 37 euron tuntumassa, ja PS4-pelaajat saavat omansa viitisen euroa edullisemmin.
Switch-versiossa on vain yksi suuri MUTTA. Käytössä on 4 gigan kasetti, joten peli vaatii ilmeisesti 1,7 gigan latauksen, jos haluaa päästä käsiksi Godmasterin DLC-sisältöön. Peli on kyllä perusmuodossaan pelattavissa, mutta tulevaisuutta ajatellen olisi ollut hienoa saada lisäpaketteineen kaikkineen täydellinen versio kassulla, niin kuin esimerkiksi Switcher 3 vastoin kaikkia odotuksia on.
Kauhea himo tutkia jokainen nurkka, rappaus ja huone. Koputella miekalla seiniä ja etsiä kätkettyjä HP- ja manalaajennuksia. Ai että! Hollow Knight ei saanut kertaakaan aikaan tätä fiilistä. Ei kertaakaan. RotNin menu- ja karttasysteemit ovat jumalaisia, ja kannustavat tutkimaan ja ottamaan selvää ilman läpipeluuoppaan harkitsemistakaan. Ympäristötkin on helppoa muistaa erillisikseen, koska ne ovat niin ainutlaatuisia visuaalisesti. Annan kyllä Hollowlle vielä toisen mahdollisuuden, mutta nyt nautin Bloodstainedista, josta tulee varmastikin minulle toistaiseksi vahvin Vuoden Peli -kandidaatti. Ehkä monet heittävät nostalgian romukoppaan ja kruunaavat tämän kaikkien aikojen Metroidvaniaksi.
Pelaan etananhitaudella ja taidan kasvattaa siinä sivussa levuja vähän liikaakin. Minkäs teet, kun sellaista jälkkäriä tämä on. Jospa ensi viikon Switch-patchi vielä tosiaan miinustaisi kunnolla input lagia...
EDIT: Luin Redditistä vasta nyt, että tähänhän on tulossa myöhemmin päivityksenä moninpeli-co-op lokaalisti ja onlinen kautta!
Eikö tuosta joikkarista puuttunut jotain ominaisuuksia? Muuten olisin varmasti aikoja sitten tilannut.
Siitä ei puutu mitään sellaista, mitä kaipaisi esimerkiksi 2D-peleissä. Siinä ei ole HD Rumblea, gyroa eikä omaa akkua. Virran se imee Switchistä, joka käytännössä ei vaikuta juurikaan akkukestoon, sen verran vähävirtaisia joykkarit ovat. Toiminut mainiosti mm. Mega Maneissa, Bloodstainedissa, Cupheadissa ja NES-peleissä silloin, kun olen pelannut niitä tien päällä.
Luonnollisesti koska akku puuttuu, ei Horin joykkaria voi myöskään käyttää kuin handheldinä.
Switchille on saanut viime vuoden lopusta lähtien erinomaisen hyvän d-padin n. 22 eurolla. Paljon parempi kuin Pro Controllerin ristiohjain, joka on yksi huonoimpia mainstream-ohjaimeen tehtyjä d-padeja.
Zoukan viesti osuu siinä mielessä maaliinsa, että väkisinkin miettii, että tässä on kysymyksessä "minä haluan tuon" eikä "minä tarvitsen sen" tason tilanne. Tosin, en minä mitään Switchiä välttämättä tarvitsisi elääkseni. Kyse onkin siitä, paljonko näkee sen tuovan lisäarvoa omaan tilanteeseen suhteessa hintaan.
Wrecking Crew ja Donkey Kong 3 tulevat ensi keskiviikkona palveluun.
Ensiksi mainittu lienee erinomainen peli. Minulle kuitenkin melkein tuntematon.
DK-peleissä koko juju on piste-ennätysten jahtaamisessa, eikä ilman sen koukun nielaisua pelattavaa ole kovinkaan paljon. Tätäkin tuli kuitenkin lapsena pelattua jonkin verran.
Tunnustan, että minulla on joissakin NES-peleissä paha tapa huijata tallennusten kanssa. Kun pääsen pahan kohdan, laitan pelin talteen. Se kuitenkin katkoo ikävästi peliä, vaikka tallentaminen hyvin nopeaa onkin. Rewind on mainio ominaisuus, jonka ansiosta jatkossa ei tarvitse vierailla valikoissa niin tiuhaan. Ymmärtääkseni tämä on periytynyt NES-peleihin SNES Classics -konsolista.
EDIT:
Rewind on hienonhieno! Pelasin eilen Gradiuksen läpi, ja aloitin myös Metroidin uudestaan. Ominaisuus on ultimaattista save scummingia, mutta tekee myös monista ylivaikeista NES-peleistä nautittavia – ja vaikeiden kohtien opettelu on uskomattoman kätevää, kun tehdyn virheen jälkeen voi sekunnissa hypätä taaksepäin ja kokeilla toisenlaista lähestymistapaa.
Bowserin mukaan Prota ei kannata odottaa lähiaikoina. Nintendo tosin on näissä asioissa legendaarisen arvaamaton, sillä Miyamotokin kielsi pari päivää ennen 3DS XL:n julkistusta uuden version olemassaolon.
Tutkin äsken sitä, miten käyttäjätilit toimivat jos omistaa useampia Switch-laitteita. Ilmeisesti voin asettaa nykyisen Switchini pääasialliseksi konsolikseni ja Liten toissijaiseksi, jolloin samalla tunnuksella pelattavissa ovat kaikki eShopista digitaalisesti ostetut pelit molemmilla koneilla. Pilvitallennukset toimivat, jos niitä tuetaan. Kaksi kuuluisinta poikkeusta lienevät Splatoon 2 (ei ongelma, sillä en pelaa Splatoonia juuri koskaan handheldinä, mutta tabletoppina kyllä), ja tuleva Animal Crossing.
TV-mode on 50 prosentille Switch-pelaajia tärkeä juttu. Minullekin on. Nintendo kuitenkin on äärimmäisen fiksusti differoinut nämä laitteet niin, että jopa lippulaivan (kuten Nintendo originaalia Switchiä videossaan kutsui) omistaja saattaa harkita Liten ostamista, jos on todellinen tehokäyttäjä. Kaikki on kiinni siitä, miten helppoa konsolista toiseen on vaihtaa, jos haluaakin jatkaa samaa peliä ja samalla tallennuksella eri laitteella.
Lite tulee tosiaan myymään kuin jäävesi Saharassa, sillä se osuu suoraan 3DS:n ja melkein jopa 2DS:n markkinasegmenttiin.
Näytä kirjoitukset
